Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8622
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ma 29.09.2014 22:58

Juuh elikkäs. Hyvää on, 5/5.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ke 01.10.2014 09:31

Kuten Supermac mainitsikin, on jännä miten elävästi muistaa tuolloisia tapahtumia, hahmoja sekä kuvioita. 10 vuotta on pitkä aika mutta silti varsin hyvin muistissa. Näitä onkin mukava lueskella juuri tämän vuoksi ja välillä iskee varsin mukavia "Ainiin!"-elämyksiä, kun tietyt asiat muistuvat mieleen. Noihin aikoihin itseasiassa Randy Orton nousi omaksi suosikikseni turninsa myötä.

Ehdottomasti paljon plussaa annettava näistä, jälleen. Hienoa työtä! :salut:

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 03.10.2014 18:48

Yllätys viikonlopun kunniaksi. En lupaa mitään julkaisutahdista, jatkan tätä kun siltä tuntuu.

Kuva
Sunnuntai 14. Tammikuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida

Vuodenvaihteessa 2006-07 TNA:n tulevaisuuden näkymät olivat valoisampia kuin koskaan ennen tai sen jälkeen. Vuonna 2006 itse tuote oli varsin hyvässä formissa, Kurt Anglen loikkaaminen oli jättiuutinen ja WWE ei ollut parhaassa iskussaan. Näistä varsin herkullisista asetelmista lähdettiin uuteen painivuoteen.

Last Man Standing
AJ Styles VS. Rhino

Erimielisyys kaksikon välillä oli alkanut loppuvuodesta, kun Rhino oli yli-innokkaasti tyynnytellyt AJ:n ja Danielsin tulehtuneita välejä. Virtahepo ei näet halunnut, että AJ:lle ja Chrisille käy yhtä huonosti kuin hänelle ja entiselle parhaalle ystävälleen kävi. Koska AJ oli muuntautunut painin käsikirjan mukaiseksi kusipääksi seuraukset olivat tällaiset. AJ ja Rhino olivat matsanneet jo joulukuun Turning Pointissa, jolloin Styles voitti, joskin halpamaisen loukkaantumisen teeskentelyn seurauksena.

Tämä LMS-ottelu poikkesi tavanomaisesta sillä lailla, että ennen 10-laskun aloittamista vaadittiin selätys. TNA harrasti tätä joidenkin vuosien ajan, kunnes vaivihkaa ”unohtivat” koko jutun. Periaatteessa tästä oli lupa odottaa kovaakin matsia. Rhino on ehdottomasti parhaillaan hardcore-otteluissa ja olihan hänen sekä Christian Cagen kohtaamiset vuonna 2006 yllättävän kuumaa tavaraa. Olettaa sopi, että AJ ei taidoiltaan ainakaan heikompi vastustaja ole.

Aivan odotetulle tasolle tämä ei kuitenkaan noussut. Stipulaatiosta huolimatta ottelussa ei minkäänlaista toisen henkilön vahingoittamiseen soveltuvaa astaloa käytetty. Itse asiassa 10-laskuja lukuun ottamatta tämä ei poikennut millään lailla normisäännöin käytävästä kohtaamisesta. Siinäpä ne ottelun huonot puolet tulikin, mutta myös hyviä oli. Muutama isompi spotti ja ajoittain yllättävänkin jouhevaa painimista. Loppuhetkien ratkaisut myös vihjasivat feudin jatkumisesta, joten ehkäpä lähitulevaisuudessa sitten näemme kunnollisen hardcore-mätön kaksikon välillä.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:43
Voittaja: Rhino (AJ päätti jäädä istumaan, vaikka olisi kyennyt nousemaan ennen 10-laskua.)

Arvosana: ***

X-Divison Championship (3-Way)
Chris Sabin VS. Jerry Lynn VS. Christopher Daniels ©

Menneisyys, nykypäivä ja tulevaisuus kohtasivat tässä ottelussa. Sabin ja Daniels olivat kinastelleet mestaruudesta jo parin kuukauden ajan. Joulukuussa homma oli jo niin tulenarka, että x-divarin pioneerin Jerry Lynnin täytyi pukea tuomarinpaita päälleen. Sittemmin tilanne oli ajautunut entistä pahempaan kaaokseen ja Lynn imeytynyt pyörteeseen mukaan. Näin ollen paappa itse oli pukenut trikoot yllensä.

Tämä saavutti sen minimitason, mitä odotettiinkin. Näiden herrojen kohdalla se minimitasokin on tosin melko korkealla. Mukavan näköistä virheetöntä painia, jossa tapahtumat eivät tauonneet hetkeksikään. Huipputasolle tämä ei noussut ensinnäkään aikarajoitteen vuoksi ja toisekseen sen takia, että tässä ei siltikään nähty mitään uutta ja erikoista. Joka tapauksessa viihdyttävä ottelu ja takuuvarmaa suorittamista kolmelta taitavalta painijalta.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:43
Voittaja: Chris Sabin (pinned Lynn via Roll Up)

Arvosana: ***

Paparazzi Championship Series Final
Austin Starr VS. Alex Shelley

Paparazzi Championship Series (tuttavallisemmin PCS) oli Kevin Nashin keksintö. Kilpailussa oli mukana viisi x-divisioonan painijaa, jotka suorittivat Nashin luomia haasteita. Näitä olivat mm. limboaminen riman alta, kortinpeluu ja pomppukepillä hyppely. Jokaisesta haasteesta sai pisteitä ja aina välillä käytiin kehässä painimassakin. Tämä oli sitten finaali ja voittajalle oli luvassa typerän näköinen pokaali.

Jotta homma ei kävisi liian vakavaksi oli tähän ammennettu isolla kädellä komediallisia mausteita. Ensinnäkin ottelussa oli 10:n minuutin aikaraja ja tasatuloksen varalta kehän laidalla oli vanhaan NWA-tyyliin kolme arvostelutuomaria. Samolian Joe (maskipäinen komediahahmo) Big Fat Oily Guy (parodia Big Dick Johnsonista) sekä Bob Backlund. (muuten vaan kajahtanut ex-painija.) Nash itse hoiteli vierailevan kommentaattorin pestiä.

Kaikenlainen oheistoiminta tuntui olevan pääosassa, eli ammattitermein ottelu oli ylibookattu. Matsi itsessään oli pieni välivaihe pitkän segmentin keskellä. Lisäksi täytyy sanoa, että olihan tuo Austin Starrin hahmo varsin korni, vaikkakin varmasti tärkeä vaihe miehen myöhemmän hahmonkehityksen kannalta. Sekavaa hullunmyllyä, josta en osannut tykätä, vaikka painijat kyllä parhaansa yrittivät.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:00 + 16s. ”jatkoaika”
Voittaja: Alex Shelley (Roll Up)

Arvosana: **

Singles Match
Petey Williams VS. James Storm w./Gail Kim

Iso uutinen tässä oli America’s Most Wantedin hajoaminen. Joulukuun Turning Pointin jälkeen James Storm oli tehnyt lopullisen päätöksensä iskemällä pitkäaikaista partneriaan kaljapullolla päähän. Tämän seurauksena Chris Harris oli loukannut silmänsä niin pahasti, että joutui sairaslistalle. Harrisin paluuta ja AMW:n lopullista räjähdystä odotellessa Petey Williams oli sopiva välivastustaja. AMW:n ukkojen kinastelun välikappaleeksi oli joutunut Gail Kim. Hän oli päättänyt asettua Stormin puolelle, mutta kehonkielestä päätellen GK ei sittenkään päätöksestään aivan varma ollut.

Kuten taustatarinassa kävi ilmi, niin tämä ottelu oli vain pieni sivujuonne suuremmassa tarinassa nimeltään ”AMW:n hajoaminen.” Näin ollen liiaksi resursseja tähän ei oltu panostettu. Sen näköistä oli jälkikin. Hyvin tavanomainen viikottaismatsi, jossa ei suuria urotekoja kummaltakaan nähty. Painopiste kun oli Stormin ja Gail Kimin tulehtuneiden välien ruotimisessa ja ottelun jälkeisissä tapahtumissa.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:41
Voittaja: James Storm (Roll Up, using the ropes for leverage)

Arvosana: **

Tässä välissä nähtiin pidempi segmentti Voodoo Kin Mafian (BG & Kip James) kanssa. Keski-ikäistyneet kauhukakarat olivat loppuvuodesta ”julistaneet sodan” Vince Kennedy McMahonia ja WWE:tä vastaan ja mm. asettaneet ”miljoonan dollarin haasteen” jossa vaativat ottelua D-X:ää vastaan. Sittemmin parivaljakko oli käynyt riehumassa megafonin kanssa WWE:n pääkonttorin edustalla Connecticutissa ja mellastaneet WWE:n livetapahtuman yleisössä Tenneseessä. Koska WWE ei ollut reagoinut tapahtumiin millään lailla, tulivat BG & Kip nyt julistamaan, että ovat ”voittaneet sodan.”

Useiden minuuttien ajan BG James siis solvasi WWE:tä, kunnes paikalle saapui kaikista maailman ihmisistä Christy Hemme. Tähän aikaan Christy veti jonkinlaista raivofeministin hahmoa ja useiden minuuttien ajan valitti, kuinka epäreilu painimaailma on kaikkia naisia kohtaan. Lopputulemana Kip James sulki naisen suun laukomalla sovinistisia kommentteja. Erittäin vaivaannuttava segmentti, ja samaa mieltä tuntui olevan Impact Zonen yleisökin ”boring” ja ”we want wrestling” huutojen perusteella.

NWA World Tag Team Championship
Team 3D VS. Latin American Xchance ©

Vanhat kunnon Dudleyn puoliveljekset olivat voittaneet mestaruuksia missä hyvänsä he painivatkaan. Tähän asti poikkeuksen teki kuitenkin TNA, jossa he eivät vielä olleet joukkuevöitä pitäneet. Ellei siinä ollut tarpeeksi motivaatiota, niin kiista meksikolaisten mestarien oli äitynyt henkilökohtaiseksi. Edeltävinä viikkoina LAX oli piessyt pahasti Brother Runtin, josta kostona 3D oli tehnyt saman Konnanille. 3D:n kannalta pienenä ongelmana voitiin tosin pitää sitä, että veli Runt oli alkanut rankasti ryyppämään ja pukeutui viikosta toiseen joulupukin asuun.

Voisi olettaa, että jonkin hardcore stipulaation alla tämä nelikko yltäisi viihdyttävän otteluun. Ilman sitä on vähän niin ja näin. Ajoittain tässä kyllä oli hyvää tunnelmaa ja menevää äksöniä, mutta vastapainoksi myös pitkiä suvantovaiheita. Ottelu ei vastannut sitä, mitä feudin henkilökohtaisen luonteen perusteella olisi saattanut odottaa. Sitten kun ottelusta puuttui tyystin kunnollinen loppuhuipennus, niin varsin keskinkertaiseksi tämä jäi.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:11
Voittajat: LAX (Team 3D was disqualified because Brother Runt interfered)

Arvosana: ** ½

30 Minute Ironman Match
Samoa Joe VS. Kurt Angle

Lyhykäisyydessään juonenkäänteet olivat edenneet seuraavasti. Marraskuussa suurella kohinalla TNA:han loikannut megatähti Angle oli päättänyt Joen 18kk mittaisen voittoputken. Joulukuussa revanssimatsissa Joe puolestaan tasoitti voitot, sen jälkeen kun Angle oli alkanut käyttäytyä varsin epäilyttävään tyyliin. Vaikka Kurt oli vannottanut, että joulukuun kohtaaminen olisi ehdottomasti viimeinen Joen kanssa, niin mieli olikin muuttunut tappion myötä. Aluksi Joe kieltäytyi ottelusta, mutta Angle otti niin häikäilemättömät keinot käyttöön, että lopulta hänen oli pakko suostua. Lisämausteeksi Jim Cornette oli määrännyt teräsmies-säännöt ja lisäksi voittaja nousisi ykköshaastajaksi maailmanmestarille.

Tämä oli herrojen kolmas kohtaaminen yhtä monessa maksutapahtumassa. Niinpä suurin kiima ja uutuudenviehätys oli jo karissut pois. Toki stipulaatio oli mielenkiintoinen, koska sen saattoi olettaa sopivan kaksikolle mainiosti. Ja ehdottoman hyvä tämä ottelu olikin. Jännitystä riitti, eikä tylsiä hetkiä juurikaan ollut pitkästä kestosta huolimatta. Matsi oli kyllä hienosti rakennettu, mutta tietynlainen huippuhetkien uupuminen verotti tätä. Tässä kun ei nähty miesten otteluista tuttuja supleksi sessioita, eikä juuri muitakaan erityisen mieleenpainuvia yksittäisiä spotteja. Hyvää duunia ja illan paras matsi, mutta kahden ensimmäisen tasosta laskeuduttiin pykälän verran alaspäin.
Spoiler: näytä
Kesto: 30:00
Voittaja: Kurt Angle (3-2)

Arvosana: *** ½

NWA World Heavyweight Championship (3-Way Elimination)
Sting VS. Christian Cage w./Tomko VS. Abyss © w./James Mitchell

Sama kolmikko mitteli mestaruudesta jo joulukuussa. Edelleenkin mestaruuttakin suurempana kuviona tässä oli se, että Sting oli maanitellut Abyssin inhimillisempää puolta esiin ja pyrkinyt vapauttamaan hänet manipuloivan James Mitchellin otteesta. Aina välillä Sting näytti onnistuneen, mutta tähän saakka Abyss oli aina palannut Mitchellin tykö. Ykköshaastajan asemansa lisäksi Christian oli kuviossa mukana sitä kautta, että Tomkolla ja Abyssilla oli kuulemma kammottava yhteinen menneisyys, jonka yksityiskohtia ei oltu katsojalle tässä vaiheessa paljastettu.

Tavanomainen ”entertainment” tyylinen pääottelu. Mihinkään painillisiin nyansseihin ei keskitytty, vaan pääosassa oli yleisön viihdyttäminen räväköillä spoteilla ja myös kehän ulkopuolisilla tapahtumilla. Ottelu oli myös juonikuviosidonnainen, koska Stingin ja Mitchellin taistelu Abyssin ”hallinnasta” nousi suureen rooliin mitä pidemmälle ottelu eteni. Kokonaisuutena tästä jäi sellainen kuva, että ihan kaikkia tehoja koneesta ei saatu irti, mutta pienemmälläkin vaihteella pääsi sen verran lujaa, ettei ihan muun liikenteen jalkoihin jäänyt.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:17
Voittaja: Christian Cage (pinned Sting)

Arvosana: ***


*** Samoa Joe
** Kurt Angle
* Jerry Lynn

Yhteenveto
: Hyvää keskitasoa. Huippuhetket jäivät uupumaan, mutta toisaalta sellaista sanoinkuvaamatonta kuraa ei myöskään nähty, pois lukien tuo VKM:n ja Christy Hemmen hämmentävä segmentti. Ehkäpä asia jota jäin myös kaipaamaan oli tuore ja kuuma feudi. Anglen ja Joen sekä Stingin ja Abyssin tarinat kun olivat alkaneet jo hieman junnaamaan paikoillaan.

Pähkinänkuorispoilerit
AJ Styles VS. Rhino (14:43) ***
Sabin VS. Lynn VS. Daniels (11:43) ***
Shelley VS. Starr (10:00) **
Williams VS. Storm (6:41) **
Team 3D VS. LAX (10:11) ** ½
Samoa Joe VS. Kurt Angle (30:00) *** ½ (illan paras)
Christian VS. Abyss VS. Sting (13:17) ***


PPV Ranking 2007
1 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
2 TNA – Final Resolution 2,71

ViiZei
Viestit: 1631
Liittynyt: Ti 11.11.2008 18:21
Paikkakunta: SeinäJoe

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja ViiZei » Pe 03.10.2014 20:03

Onko Kenityksen arvosteluissa jo tullut se lyhyt Punkin visiitti TNA:ssa vastaan?
Big Show ja Kane

Make wrestlingalert rage again

Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Pe 03.10.2014 20:05

Kenitys <3

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 04.10.2014 02:17

ViiZei kirjoitti:Onko Kenityksen arvosteluissa jo tullut se lyhyt Punkin visiitti TNA:ssa vastaan?
On.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 04.10.2014 11:25

Kenitys kirjoitti:
ViiZei kirjoitti:Onko Kenityksen arvosteluissa jo tullut se lyhyt Punkin visiitti TNA:ssa vastaan?
On.
Aika ytimekäs vastaus keskellä yötä...

Mutta siis tästä arvostelusta alkaa Punkin merkittävin TNA-aika. Tuohonkin mahtuu hiljaisempia pätkiä, mutta tuosta kesäkuuta 2003 helmikuuhun 2004 Punk oli kaikkein eniten esillä. Lähinnä ensin Ravenin apurina Gatheringissa ja sitten Julio Dineron kanssa Ravenia vastaan. Punkhan kävi TNA:ssa kyllä jo syksyllä 2002 junnuna, mutta siitä lyhyestä visiitistä ei ole paljon sanottavaa.

Ja kiitos taas kerran kaikille kehuista, ei voi muuta kuin olla otettu :') Ja Whatille suuret comeback-toivotukset!

Supermac
Viestit: 288
Liittynyt: Su 20.06.2004 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Supermac » La 04.10.2014 15:50

Jee, mukavaa nähdä Whatiltakin arvostelua. :)
What kirjoitti:Tämä LMS-ottelu poikkesi tavanomaisesta sillä lailla, että ennen 10-laskun aloittamista vaadittiin selätys. TNA harrasti tätä joidenkin vuosien ajan, kunnes vaivihkaa ”unohtivat” koko jutun.
Nämähän itse asiassa ovat tämän matsityypin alkuperäiset säännöt. Väärin tässä TNA:lla meni se, että oikea nimitys olisi ollut Texas Death Match, eikä Last Man Standing. Itse asiassa TNA vielä samana vuonna käytti tuotaa oikeaakin nimitystä (Harris vs. Storm @ Sacrifice). Tiedä sitten miksi sitä tässä PPV:ssä kutsuttiin LMS:ksi.

Texas Death Match-säännöthän ilmeisesti kehitti Dory Funk Sr. ja ensimmäinen matsi käytiin vuonna 1965. Vuosikymmenten aikana TDM-matseja käytiin aikalailla joka paikassa. WWF:ssäkin 80-luvulla nähtiin ainakin Bob Backlund vs. Ken Patera. WWF:hän sitten 90-luvun lopussa muokkasi noita sääntöjä ja nimesi uuden ottelumuodon Last Man Standingiksi.

luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » La 04.10.2014 16:54

Supermac kirjoitti: Nämähän itse asiassa ovat tämän matsityypin alkuperäiset säännöt. Väärin tässä TNA:lla meni se, että oikea nimitys olisi ollut Texas Death Match, eikä Last Man Standing. Itse asiassa TNA vielä samana vuonna käytti tuotaa oikeaakin nimitystä (Harris vs. Storm @ Sacrifice). Tiedä sitten miksi sitä tässä PPV:ssä kutsuttiin LMS:ksi.

Texas Death Match-säännöthän ilmeisesti kehitti Dory Funk Sr. ja ensimmäinen matsi käytiin vuonna 1965. Vuosikymmenten aikana TDM-matseja käytiin aikalailla joka paikassa. WWF:ssäkin 80-luvulla nähtiin ainakin Bob Backlund vs. Ken Patera. WWF:hän sitten 90-luvun lopussa muokkasi noita sääntöjä ja nimesi uuden ottelumuodon Last Man Standingiksi.
Tunnetaan myös Mexican Death Matchina. Ainakin ECW:ssä Rey Misterio jr. ja Psicosis ovat kohdanneet näin nimettynä.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » La 04.10.2014 19:32

Supermac kirjoitti:Nämähän itse asiassa ovat tämän matsityypin alkuperäiset säännöt.
No niin, aina oppii jotain uutta. :) Hyvä jos arvostelut kelpaavat. Ensi kerralla yritän olla botchaamatta noita lihavointeja yms.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 06.10.2014 08:29

Kuva
NO MERCY 2004

No Mercyllä oli tänäkin vuonna kunnia olla Smackdownin ensimmäinen SummerSlamin jälkeen järjestetty ppv. Oikeastaan se oli SD:n ainut ppv SummerSlamin ja Survivor Seriesin välissä. Raw saisi vielä yhden (uuden) ppv:n ennen SurSeriä, mutta siitä lisää ensi kerralla. Selostajinamme ketkäpä muutkaan kuin Michael Cole ja Tazz. Nyt kun on tästä nostalgiasta puhuttu, niin minullekin tulee näitä arvosteluja tehdessä kaikkein suurimmat nostalgiavibat, koska juuri näiden ppv:eiden aikoihin aloitin aktiivisen painin katselun uudestaan - enkä ole sitä sen jälkeen koskaan täysin lopettanut. Ensimmäisiä Smackdowneja katsoin siis jo 2002, mutta siten koko homma jäi pariksi vuodeksi, kunnes kaverini sai minut uudestaan innostumaan alkusyksystä 2004 Here Comes The Painin ja parin Raw'n avulla. Lopulta päätin kotona katsoa yhden Smackdownin itsekin, ja se oli juuri NM:n jälkeinen show. Siitä se koko innostus sitten alkoi, ja loppuvuodesta rekisteröidyin tänne(kin) foorumille. Ja tällä tiellä ollaan yhä.

Kuva Kuva
Eddie Guerrero vs. Luther Reigns w/ Mark Jindrak
Roman ei ole tosiaankaan ensimmäinen Reignsin suvun mörssärimäinen vesa, jota WWE pushaa kovalla vauhdilla. Aika tarkalleen 10 vuotta ennen Romanin nousua ME-kuvioihin onneaan yritti Luther Reigns, jonka saavutukset tosin jäisivät paljon vaatimattomammiksi kuin Romanin - siitäkin huolimatta, että Lutherilla oli kaikki edellytykset menestykseet. Reigns oli nimittäin toiminut Kurt Anglen apurina keväästä lähtien ja onnistunut Kurtin avustuksella kylvämään tuhoa rutkasti WWE:n rosterissa. Kun Angle joutui tekemään paluunsa painikehiin kesän lopulla, oli hänen yhteistyönsä Reignsin kanssa syventynyt entisestään: Luther oli tehnyt kaikkensa aiheuttaakseen ongelmia Anglen vihaamalle Eddie Guerrerolle. Viime viikkoina Angle oli joutunut aivan uuden ongelman eteen, kun Big Show oli tehnyt paluunsa Smackdowniin, joten Guerrero oli nyt kiinnittänyt huomionsa Anglen apuriin. Reigns ei kuitenkaan joutunut kohtaamaan Eddietä yksin, koska vain pari viikkoa ennen NM:ää Mark Jindrak oli tehnyt paluunsa päärosteriin ja liittynyt Anglen sekä Reignsin poppooseen. Niinpä Jindrak saapui tässäkin ottelussa Reignsin kulmaukseen.

Eddie teki sen taas kerran. Jotain tässä äijässä on niin maagista, ettei kaverin taitoa voi kuin ihailla. Ottelu Luther Reignsiä vastaan kuulosti etukäteen äärimmäisen tylsältä tavalta ppv:n avaukseksi, mutta niin vain Eddie teki taas kaikkensa ja sai aikaan kiistatta hyvän ottelun Reingsiä vastaan. Ei tämä missään tapauksessa ollut vuosisadan kohtaaminen tai edes sellainen ottelu, jota muistelisin vuoden lopussa parhaiden palkintoja jakaessa, mutta openeriksi tämä oli kaikin puolin hemmetin pätevä ottelu. Tässä oli toimiva tarina, ja molemmat painijat näyttivät hyviltä. Pikantin säväyksen toivat molempien painijoiden ottelun kulkuun sopivat ilmeet. Lisäksi Eddie myi kaikki Reignsin iskut perhanan hyvin, mikä sai Lutherin näyttämään oikeasti uskottavalta haastajalta. Ja on toki sen verran annettava kredittiä Reignsillekin, että kyllä hän nuo power-liikkeet osaa sen verran taidokkaasti, että niitä on oikeasti ilo katsella. Lopullisen silauksen ottelun hyvyydelle toi lopetus, jossa saatiin taas nautiskella Eddien lie, cheat & steal -meiningistä. Sinänsä harmi, että Eddie oli Benoit'n tapaan tippunut midcardiin, mutta juuri tällaisissa midcard-otteluissa Eddie pystyi osoittamaan sitä talenttiaan, mikä häneltä välillä ME:n underdog-otteluissa meinasi jo unohtua.
*** (13:13)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eddie Guerrero (Frog Splash)
Kuva Kuva
Spike Dudley (c) w/ The Dudleys vs. Nunzio w/ Johnny Stamboli - WWE Cruiserweight Championship
Spike Dudleysta oli kuoriutunut parissa kuussa todellinen CW-divarin julma hallitsija, joka D-Vonin ja Bubba Rayn avulla oli tähän asti nöyryyttänyt jokaista häntä vastaan asettunutta haastajaa. Vielä kesällä Dudley oli ollut sympaattinen underdog, mutta nyt hän oli lähes kuin CW-divarin monsteri, jolla oli uusi look (tyylikäs goatee-parta ja karut maastohousut) ja uusi lempinimi ("The Boss"). Little Spike Dudleyn aika oli ohi. Tässä ppv:ssä häntä vastaan asettui FBI:n ykkösnimi Nunzio, joka oli yhdessä Johnny Stambolin kanssa tehnyt syksyn aikana vähän kuin vahingossa face-turnin sen jälkeen, kun Nunzio oli asettunut Spikeä vastaan non title -ottelussa ja kaikkien hämmästykseksi onnistunut päihittämään "The Bossin". Tuolla teolla Nunzio oli ansainnut itselleen mestaruusottelun. Pystyisikö hän uusimaan temppunsa tosipaikan tullen?

Tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Etukäteen en ollut ollenkaan varma siitä, minkälaisen Cruiserweight-mestaruusottelun Dudley ja Nunzio saisivat aikaan. Tämän vuoden aikana on nähty CW-ottelun nimissä kyllä kaikenlaista kuraakin (Jacqueline vs. Chavo), mutta pääasiassa CW-mestaruusottelut ovat olleet sellaista huippuluokkaa, mitä niiden kuuluisi olla joka kuukausi. Mihinkään highlight reel -tasolle ei tässä ottelussa sentään ylletty, mutta sitä tuskin kukaan odottikaan. Sen sijaan katsojille tarjoiltiin perhanan intenssiivinen ottelu, jossa sekä Nunzio että Dudley ovat 110-prosenttisesti mukana ensimmäisestä sekunnista huolimatta. Vaikka ottelussa ei nähtykään pahemmin high flying -liikkeitä, ottelu oli silti helkkarin nopeatempoinen ja näyttävä. Molemmat paiskoivat toisiaan perhanan tyylikkäillä liikkeillä, ja myös ringsidellä tapeltiin tosi rajusti. Muutamia tosi hyviä oivalluksiakin nähtiin, kuten Nunzion selätys-counterit ja Dudleyn Double Foot Stomp apronilta ringsidelle. Lopetus oli ehkä hienoinen pettymys, mutta sopi väkivaltaiseen ja intensiiviseen otteluun loppujen lopuksi ihan hyvin. Hyvä CW-mestaruuskohtaaminen.
*** (8:44)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Spike Dudley (Pinned Nunzio after Bubba Ray's interference)
Kuva Kuva
Billy Kidman vs. Paul London
Vielä SummerSlamissa Billy Kidman ja Paul London olivat joukkuemestarit ja ylimmät ystävät. Nyt kaikki oli muuttunut, ja koko soppa alkoi käsikirjoittamattomasta käänteestä. London ja Kidman ottelivat Chavo Guerreroa ja Jamie Noblea vastaa non title -ottelussa, ja Kidman aikoi päättää ottelun kuuluisalla Shooting Star Pressillään. Kidman kuitenkin botchasi liikkeen siten, että hän laskeutui polvillaan suoraan Chavon kaulan ja kasvojen seudulle. Chavo loukkaantui ottelussa oikeasti ja kiidätettiin paikalta pois paareilla. WWE:n käsikirjoittajat päättivät muuttaa tämän rajun käänteen storylineksi: seuraavalla viikolla Chavon joukkuepari Noble moralisoi Kidmania siitä, että tämä luultavasti päätti Guerreron uran. Samana iltana Kidman alkoi miettiä Noblen sanoja, eikä lopulta uskaltanut tehdä SSP:tä ottelussa FBI:tä vastaan. Tuon takia Kidman ja London hävisivät non title -ottelunsa. Seuraavalla viikolla Kidman ja London joutuivat puolustamaan mestaruuksiaan Rene Dupreeta ja Kenzo Suzukia vastaan, ja he hävisivät kuin häsivätkin vyönsä uudelle joukkueelle, kun Kidman ei taaskaan pystynyt päättämään ottelua vaan karkasi kehästä kesken kamppailun. Seuraavalla viikolla nähtiin kunnon alku Kidmanin heel-turnille, kun Billy saapui promoamaan kehään ja syytti koko tilanteesta faneja: fanit olivat niin verenhimoisia, että he tahtoivat nähdä Kidmanin tekevän liikkeen, joka saattaa loukkaannuttaa vastustajan pysyvästi. Kidmanin entinen joukkuemestaripari London oli saanut tarpeekseen Kidmanin pelleilyistä, ja hän saapui herättelemään Billyä läimäisemällä tätä kasvoihin. Kidman kuitenkin pakeni taas paikalta, mutta vihdoin ppv:tä edeltävässä NM:ssä hän paljasti itsestään väkivaltaisen puolen hyökätessään Londonin kimppuun brutaalisti terästuolin kanssa.

Olin hyvin lähellä antaa tälle ottelulla saman arvosanan kuin kahdelle edellisellekin, vaikka tämä mielestäni oli parempi ottelu kuin kaksi ensimmäistä (jotka puolestaan olivat hyvin samantasoisia). Tässä tulee juuri tämä puolen tähden tarkkuudella arvostelun heikkous esiin: kaikki kolmen tähden ottelut eivät tietenkään ole samantasoisia, samoin kuin eivät esim. kaikki neljänkään tähdet ottelut. Skaala on sen verran laaja kuitenkin arvosanan sisällä. Tämän ottelun heikkous oli se, että tämä kesti minuutin tai pari liian vähän. Tai oikeastaan noin viisi minuuttia liian vähän, koska päälle 15-minuuttisena tämä olisi ollut luultavasti huippuottelu. Nyt oltiin juuri hyvän ja hienon rajalla, ja hienoisesta ajanpuutteesta huolimatta tämä kääntyi hienon puolelle sen takia, että lopetus kaikkine Shooting Star Press -käänteineen kertoi perhanan osuvan tarinan, johon harvoin WWE:n CW-otteluissa pystytään. Kun tähän sitten lisätään tajuttoman kova kehämeininki, jossa London väläytti ilmiömäisiä high flying -liikkeitä ja Kidman hoiti puolestaan heel-tyyliin sopivan intenssiivisen power-dominoinnin erinomaisesti, oli kyseessä ehdottomasti WWE:n mittakaavassa mainio CW-ottelu. Erityinen hatunnosto Londonille ottelun alussa nähdystä Sprinboard Moonsaultista, jossa London ponnahti kehäkulmauksessa kakkosköydeltä suoraan kehästä ulos Moonsaultilla. Erittäin vaaralliselta näyttänyt liike, joka kuitenkin Londonille tyypillisesti meni täysin nappiin.
***½ (10:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Billy Kidman (Shooting Star Press)
Kuva Kuva
Réne Dupree & Kenzo Suzuki (c) w/ Hiroko & Fifi vs. Rob Van Dam & Rey Mysterio - WWE Tag Team Championship
Illan toisella mestaruusottelulla ei kummempaa taustatarinaa ollut. Oikeastaan edes mestarijoukkueella ei vielä ollut kovin pitkää taustaa: ranskalainen Dupree ja japanilainen Suzuki olivat löytäneet toisensa vasta syksyllä. Kummallisen tästä kaksikosta teki se, että Dupree kertoi avoimesti vihaavansa Amerikkaa, mutta Suzuki ainakin teeskenteli rakastavansa uutta kotimaataan. Jotenkin kummassa nämä kaksi olivat kuitenkin onnistuneet muodostamaan menestyvän joukkueen, joka oli pienen onnenkantamoisen avulla voittanut joukkuemestaruudet Billy Kidmanilta ja Paul Londilta. Suzukin ja Dupreen joukkueesta voi olla montaa mieltä, mutta ainakin se tarjosi näkyvyyttä lahkakkaalle Dupreelle. Vastaansa tämä kansainvälinen kaksikko sai ensimmäisessä ppv-mestaruuspuolustuksessaan Rob Van Damin ja Rey Mysterion, jotka olivat taggailleet säännöllisen epäsäännöllisesti RVD:n SD:hen siirtymisestä lähtien.

Olenkohan vetänyt tänään jotain kummallisia tabuja, kun tunnun tykkäävän kaikista otteluista? Vai oliko tämäkin vain oikeasti hyvä ottelu? No, pitää kai hyväksyä, että hyvä tämä oli. Todella mukava yllätys, että joukkuedivari pystyi tässä välissä tarjoamaan tällaisen ottelun, vaikka vuosi 2004 ei ole ollut WWE:ssä millään mittapuulla mitään joukkuepainin juhla-aikaa. RVD ja Mysterio olivat tässä ottelussa suorastaan liekeissä, ja on ollut hienoa huomata, kuinka välillä jo kohmeeseen ajautunut Van Dam on herännyt aivan uuteen eloon Mysterion kanssa otellessaan. Parivaljakko toimii yksinkertaisesti pirun hienosti, ja yhteistyön helminä nähdään upeita high flying -liikkeitä, kuten Double Sunset Flip ulos kehästä Dupreen ja Suzukin päälle. Lisäksi kehuja pitää antaa myös Dupreelle ja jopa Suzukille. Dupree hoiti oman roolinsa tekniikkapainijana takuuvarmasti ja tyylikkäästi, ja Suzukikin näytti nyt hyvältä, kun hänen ei tarvinnut hallita liian pitkiä pätkiä, vaan japanilainen sai tyytyä muutaman näyttävän power-liikkeen täräyttämiseen. Kokonaisuutena hyvä joukkueottelu, muttei silti niin spesiaali eikä niin pitkäkään, että yli kolmen tähden mentäisiin.
*** (9:09)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rene Dupree & Kenzo Suzuki (Suzuki pinned Mysterio with a roll up)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Big Show
Big Show oli jäänyt lomalle pian WrestleManian jälkeen. Storylinessä Show'n poistuminen oli selitetty siten, että jättiläinen oli ensin hävinnyt "Loser Leaves Smackdown Matchin" Eddie Guerreroa vastaan ja raivostunut sitten Smackdownin uudelle General Managerille Kurt Anglelle ja paiskannut tämän parvekkeelta alas. Lähtiessään Show oli selvä heel, mutta comebackin jälkeen tilanne oli paljon epäselvempi. Show ilmestyi siis SD:hen takaisin syyskuussa kesken Eddie Guerreron ja Kurt Anglen Lumberjack Matchin. Show'lla oli siis kaunoja molempia miehiä kohtaan, ja lopulta hän hyökkäsikin kaikkien kimppuun. Kyllä, aivan KAIKKIEN. Eddien, Anglen ja kaikkien kehän laidalla olevien lumberjackien. Show tuhosi heidät yksin. Seuraavalla viikolla Teddy Long ilmoitti solmineensa uuden sopimuksen Show'n kanssa ja antaneensa Show'n päättää, otteleeko hän No Mercyssä Guerreroa vai Anglea vastaan. Sopimuksenkirjoitustilaisuudessa Show ensin ilmoitti ottelevansa Eddietä vastaan, mutta kun Angle ja Luther Reigns riemastuivat tästä ja kävivät Eddien kimppuun, Show muuttikin mielensä, pelasti Eddien ja ilmoitti kohtaavansa Anglen. Samalla Show teki virallisesti face-turnin. Angle oli kauhuissaan tilanteesta, mutta hän keksi kuitenkin Show'n nöyryyttämiseen yhden tavan, jota ei ole ennen nähty: oteltuaan Reignsin kanssa Eddietä ja Show'ta vastaan Angle kaivoi selostuspöydän takaa nukutuspyssyn ja ampui sillä Show'ta. Kyllä, Angle tainnutti Show'n nukutusaseella. Joidenkin mielestä nerokas angle, minusta vain typerä. Tämän jälkeen hän, Luther Reigns ja tuoloin Anglen joukkoihin liittynyt Mark Jindrak ajoivat Show'n pään kaljuksi. Tässä ottelussa Reignsistä ja Jindrakista ei olisi apua, koska heidät erotettaisiin, jos he sekaantuisivat otteluun. Pitää muuten vielä mainita, että Show alkoi tässä vaiheessa lähennellä uransa paksuinta kuntoa, joka lopulta ajaisikin hänet vähäksi aikaa pois painin parista.

Hitto, yllätykset sen kuin jatkuvat! Tämän ottelun kohdalla olin varma viimeistään alun jälkeen, että paskaa tulee. Alku oli nimittäin varsin onneton. Show paiskoi Anglea pari kertaa kehän ympäri, ja sen jälkeen Angle lähti paikoon eikä palannut ennen kuin GM Teddy Long saapui pakottamaan hänet. Tuon alun nössöilyn jälkeen ottelu lähti kuitenkin kunnolla käyntiin ja oli oikeasti viihdyttävää katsottavaa, vaikka Show hallitsikin noin 80 prosenttia koko ottelun ajasta. Show'n hallinta ei ollut nimittäin tylsää katsottavaa, koska Angle myi Show'n liikkeet perhanan uskottavasti eikä jotenkin kummassa näyttänyt itsekään huonolta, vaikka jäi vähän väliä jyrän alle. Kun lopulta tuli Anglen hallintaosuus, sekin toimi varsin mallikkaasti ja oli mielenkiintoista seurattavaa. Lopputaistelu oli myös varsin ok, ja lopetus oli pirun hieno. Parissa kohtaa kuitenkin mentiin turhan yli, ja selvästi överein hetki oli, kun Angle toi epätoivoissaan nukutuspyssyn kehään... Eh. Ei toiminut anglessa, toimii tuhat kertaa huonommin ottelussa. Muutenkin ottelu oli toki vähän squashahtava mutta kuitenkin niin pitkä ja toimiva, että heikkouksistaan huolimatta tämä oli kokonaisuutena ihan mukava.
**½ (15:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Show (Top-Rope Chokeslam)
Kuva Kuva
Booker T (c) vs. John Cena - Best of 5 Series for the WWE United States Championship, Match #5
Booker T:n ja John Cenan pitkä kamppailu US-mestaruuden haltijuudesta oli tullut tiensä päähän. Tähän mennessä molemmat miehet olivat onnistuneet nappaamaan kaksi voittoa, mutta nyt toinen saisi voitollaan US-mestaruuden kiistattoman haltijuuden. Booker T oli johtanut jo tätä sarjaa voitoin 2-1. Pystyisikö hän vielä kääntämään taistelun edukseen, vai voittaisiko vyön takaisin Cena, jolta koko mestaruus oli alun perin riistetty hyvin kyseenalaisesti?

Vaikka tässä ottelussa ei oltu enää suurten yllätysten äärellä, oli lopputuloksena varsin mukava US-mestaruusottelu. Toki on totta, että Smackdown on tullut harmillisen kauas siitä ajasta, kun Eddie Guerrero ja Chris Benoit ottelivat US-mestaruusturnauksen finaalissa vuoden 2003 kesällä, mutta aikojen on tarkoituskin muuttua. Lähinnä harmittaa se, että varsin hyvän rosterin omaava SD ei kuitenkaan pysty tarjoamaan kakkosmestaruusotteluissaan sellaista ainutlaatuisuutta, räjähtävyyttä tai yllättävyyttä, mitä siltä voisi toivoa. En sano, että Raw'n Jericho vs. Christian viime ppv:ssä olisi ollut erityisen yllättävä, mutta ainakin se oli pirun kova ottelu. Tämä taas, no tämä oli ihan mukava painiottelu, jossa Booker ja Cena tekivät hyvää työtä, mutta ei tästä mitään ikimuistoista jäänyt käteen. Yleisökin oli yllättävän laimea Cenan hallintaosuuksien aikana. Ehkä Cena ja Booker vain eivät sovi parhaalla mahdolisella tavalla yhteen. Yhtään ylitse muiden nousevaa erityisen hienoa hetkeä tästä ottelusta on mahdotonta nostaa. Tämä oli vain... ihan mukava. Se ei toki ole huono saavutus, mutta parempaankin voisi pystyä.
**½ (10:32)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (FU)
Kuva Kuva
The Dudleys & Dawn Marie vs. Rico & Charlie Haas & Miss Jackie - Mixed Tag Team Match
Tämän ottelun storylinen ydinhenkilö oli Charlie Haas. Kyllä vain, Charlie. Oikeastaan kaikki alkoi vasta ppv:tä edeltävässä Smackdownissa, kun Charlie ja Rico kohtasivat Dudleyt joukkueottelussa. Huomaatteko, kuinka kauas Dudleyt ovat tulleet Great American Bashin ajoista? Ottelun aikana Dawn Marie oli jostain syystä kommentoimassa ottelua, ja kesken selostuksen hän paljasti, että Haas on kihloissa managerinsa Miss Jackien kanssa. Marie jatkoi pommien tiputtelua ilmoittamalla heti tämän jälkeen, että kihlauksesta ei kuitenkaan kannata välittää, koska hänellä ja Haasilla on seksisuhde. Tätä Jackie ei sietänyt, vaan hän hyökkäsi Marien kimppuun. Samalla Haas hämäntyi tilanteesta kehässä niin pahasti, että Dudleyt onnistuivat voittamaan ottelun. Nyt Haas ja Rico saisivat revanssin, ja kehässä olisi tällä kertaa myös Haasin tuore kihlattu ja mahdollinen salarakas. Tämä oli muuten Ricon viimeinen ppv-esiintyminen WWE:ssä. Rico siirtyisi hetkeksi painimaan AJPW:hen Japaniin ja eläköityisi sitten painikehistä kokonaan palatakseen poliisin uralle.

Sisälläni elää varmaan ikuisesti pieni Charlie Haas -mark, joten olen aina innoissani, kun hänet päästetään ppv-tasolla kehään, vaikka World's Greatest Tag Teamin hajoamisen jälkeen ne kehäesiintymiset olivatkin lähes aina merkitykseltään tätä tasoa. Silti tässäkin ottelussa Haas teki täyden päivätyön, yritti kaikkensa ja olikin selvästi ottelun kirkkain tähti. Ei toisaalta Ricokaan vetänyt huonosti, ja Dudleyt hoitivat rutiininomaisesti oman tonttinsa. Miss Jackien ja Dawn Marien tekemisessä ei sen sijaan paljon kehumista ollut. Osittain juuri turhan pitkän naisten sähläyksen takia ja osittain typerän buukkauksen takia tästä ei kuoriutunutkaan mitään erikoisen hienoa ottelua. Silti tämä hoiti oman tonttinsa ME:tä edeltävänä väliotteluna oikein mallikkaasti, ja erityisesti lopputaistelut olivat rehellisesti sanottuna kivaa katsottavaa. Erityisesti Ricon Moonsault oli pirun komea. Joten kyllä tämä sellaiseksi ok-tason otteluksi kääntyi kuitenkin, vaikkei sen enempää tästä saatu irti.
** (8:44)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Charlie Haas & Rico & Miss Jackie (Rico pinned D-Von after a Moonsault)
Kuva Kuva
John Bradshaw Layfield (c) vs. The Undertaker - Last Ride Match for the WWE Championship
JBL:n ja Undertakerin feud oli muuttunut henkilökohtaiseksi viimeistään SummerSlamissa, kun Undertaker paiskasi JBL:n limusiinin katosta läpi sen jälkeen, kun Layfield oli hävinnyt ottelun tahallaan diskauksella säilyttääkseen mestaruutensa. Seuraavassa SD:ssä JBL:llä oli jättiläismäinen kaulatuki, ja hän ilmoitti, ettei Undertaker saisi enää koskaan mestaruusottelua. GM Teddy Long oli eri mieltä, ja hän määräsikin seuraavalla viikolla JBL:n puolustamaan mestaruutaan 'Takeria vastaan. JBL vetosi kuitenkin painikyvyttömyyteen, jolloin Orlando Jordan joutui puolustamaan mestaruutta Layfieldin nimissä. Ottelu päättyi taas diskaukseen, kun JBL sekaantui, ja niinpä seuraavassa SD:ssä Long buukkasi JBL:n ja Undertakerin välille No Mercyyn Last Ride Matchin, jossa diskauksilla ei olisi roolia: ottelun voittaisi se, joka saisi vastustajansa ensimmäisenä ruumisautossa ulos areenalta. Päästäkseen niskan päälle JBL vetäisi ässän hihastaan. Seuraavalla viikolla hän nimittäin toi WWE:hen takaisin Undertakerin Ministry of Darkness -aikaiset apurit Visceran ja Gangrelin! Näiden kahden ja Orlando Jordanin kanssa JBL pieksi 'Takerin. Seuraavalla viikolla UT kuitenkin tuhosi Visceran ja Gangrelin Handicap Matchissa ja lähetti heidät saman tien pois WWE:stä. Viimeisessä SD:ssä ennen ppv:tä JBL oli kadottanut Orlando Jordanin, ja show'n lopuksi Undertaker paljasti tajuttoman ja verisen Jordanin roikkumasta kattoon kiinnitetystä Undertakerin symbolista. UT julisti pelanneensa näin kaikki Layfieldin apurit pois kuvioista. Ennen ppv:tä näytettiin muisteluvideoita Takerin kaikista neljästä mestaruusvoitosta, ja mukana oli myös pätkä surullisenkuuluisasta Over The Edgestä.

Ohhoh, JBL ja Undertaker onnistuivat todella mainiosti nyt, kun heille annettiin mahdollisuus HC-tyyliseen otteluun. SummerSlamin kohtaaminen oli kovasta yrityksestä huolimatta vain ihan kiva, mutta sen suurin ongelma oli juuri se, ettei ottelussa päästy sellaiseen brutaaliuteen, jota JBL:n parhaat ottelut vaativat. Layfield on malliesimerkki mestarista, joka pystyy vajaavaisista painitaidoistaan huolimatta vetämään tarpeen tullen todella kovan ison ottelun, jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus muun muassa stipulaation avulla. Nyt se mahdollisuus annettiin, ja lopputulos oli todella viihdyttävää katsottavaa. Aluksi nähtiin jonkun verran peruspainia, mutta sekin oli ihan toimivaa, ja katsojia hellittiin jo tuossa vaiheessa mm. Undertakerin Leg Dropilla apronilla maanneen JBL:n päälle. Vähitellen päästiin HC-osuuteen, ja sitten nähtiinkin koko ajan rajumpia bumppeja: tosi kovia teräsportaiden ja -tuolien iskuja, Tombstone Piledriver teräsportaille ja loppuhuipennuksena yksi rajuimmista Chokeslameista selostuspöydän läpi. Hitto, että se Chokeslam oli nätti! Ottelun suurin heikkous oli sen lopetus. Ymmärrän kyllä, miksi ottelu buukattiin päättymään näin, mutten vain millään tavalla tykännyt tuosta tavasta. Plus että tuohon loppuratkaisuun oleellisesti kuulunut Heidenreich on yksi inhokkipainijoistani, joten häntä ei tarvitsisi ruudussa näyttää ollenkaan. Osittain lopetuksen ja ositain varsinaisen upean painin puutteen takia tämä ei nouse huipputasolle, mutta hieno ottelu ehdottomasti.
***½ (20:01)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Bradshaw Layfield (After Heidenreich's interference)
*** John Bradshaw Layfield
** Paul London
* The Undertaker

Kokonaisarvio No Mercystä: Tämähän oli ihan kiva väli-ppv! Huomattavasti parempi suoritus kuin Great American Bash ja Judgment Day. Oikeastaan kaikki ottelut olivat vähintään kivoja, joten huippuotteluiden puutteesta huolimatta tätä katsoessa viihtyi ihan hyvin. Ok.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95 - Hyvä
---------------
5. WWE SummerSlam - Ok
6. WWE No Way Out - Ok
7. WWE Unforgiven - Ok
8. WWE No Mercy - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #92 - Kehno
14. WWE Vengeance - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #94 - Kehno
16. TNA Weekly PPV #103 - Kehno
17. TNA Weekly PPV #107 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
20. TNA Weekly PPV #105 - Kehno
21. TNA Weekly PPV #110 - Kehno
22. TNA Weekly PPV #102 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
24. WWE Judgment Day - Kehno
25. TNA Weekly PPV #109 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #96 - Kehno
27. TNA Weekly PPV #104 - Kehno
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #93 - Kehno
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #99 - Kehno
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
31. WWE The Great American Bash - Kehno
32. TNA Weekly PPV #106 - Kehno
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
37. TNA Weekly PPV #108 - Kehno
38. TNA Weekly PPV #100 - Kehno
39. TNA Weekly PPV #101 - Kehno
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #97 - Kehno
--------------
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #98 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 06.10.2014 10:59

minä itse 20.9.2012 kirjoitti:Pienen jahkailun jälkeen Show siis valitsi Anglen, mutta viekkaalla Kurtilla oli jo vastaisku valmiina. Reignsin & Jindrakin avulla Kurt ampui tainnutusnuolen Bigsun selkänahkaan ja jätin ollessa tajuttomana ajoi hänen päänsä kaljuksi! Jälleen yksi klassisia, ikuisesti mieleenpainuneita Smackdown-hetkiä.
Kenitys kirjoitti:oteltuaan Reignsin kanssa Eddietä ja Show'ta vastaan Angle kaivoi selostuspöydän takaa nukutuspyssyn ja ampui sillä Show'ta. Kyllä, Angle tainnutti Show'n nukutusaseella. Joidenkin mielestä nerokas angle, minusta vain typerä.
Hauskaa bongailla näitä pieniä mielipide-eroja :D

Supermac
Viestit: 288
Liittynyt: Su 20.06.2004 19:49
Paikkakunta: Turku

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Supermac » Ma 06.10.2014 14:03

Muutama sananen, mitä tuosta Kenityksen No Mercy-arvostelusta tuli mieleen:

En ole noita Cenan ja T'n otteluita nähnyt vuosikymmeneen, mutta muistikuvieni mukaan ne olivat kyllä järkyttävän tylsiä. Siitä huolimatta tuli jotenkin sellainen olo, että tekisi mieli katsoa jokin niistä.

CW-divisioona oli kyllä varsin "mielenkiintoinen" vuonna 2004. Kaikenmaailman Chavo Classicit ja Jacquelinet pitivät vyötä hallussa, ja sitten vielä Spike Dudley? No, eihän Spikea nyt ihan samaan kastiin voi sentään lukea. ;) Muistikuvat hänen mestaruuskaudestaan ovat kuitenkin varsin kahtiajakoiset. Eihän Spike mikään kummoinen painija ollut, eikä siten myös paininut kovinkaan muistettavia matseja, kuten vaikkapa Mysterio tai Chavo (Junior!). Hän oli kuitenkin täysin erilainen hahmo ja painija, joten se toi aivan uudenlaista meininkiä cruiseridivisioonaan. Itse kuitenkin loppupeleissä tykkäsin enemmän siitä, että CW-mestaruudesta taistelivat oikeasti hyvät ja viihdyttävät painijat, vaikka The Boss tosiaan hyvä hahmo olikin.

Olin tuolloin todella fiiliksissä tuosta Londonin ja Kidmanin feudista ja PPV-ottelusta. Sehän oli ensimmäinen kerta, kun London sai oikeasti vähän "suurempaa" näkyvyyttä. Kaikki on tietenkin suhteellista, mutta ainakin silloin tämä kuvio tuntui suurimmalta, missä London oli lyhyen WWE-uransa aikana ollut. Toki Summerslamin opener oli myös ihan kova juttu, mutta tämä nyt sentään oli ensimmäinen singles-ottelu PPV:ssä!

Ja tuossa nukutuspyssyasiassa olen enemmän What'n kannalla. En sentään kutsuisi ihan klassiseksi angleksi, mutta peukku ylös kuitenkin. :P
Viimeksi muokannut Supermac, Ma 06.10.2014 14:48. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 06.10.2014 14:47

Joo, jotenkin ei vaan napannut tuo nukutuspyssyangle - lähinnä kai sen puhtaan loogisuuden puuttumisen takia. Ja vähäinenkin viehätys siitä tosiaan katosi, kun sama pelleily piti toistaa vielä NM:ssä ottelun aikana.

Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ma 06.10.2014 15:49

Nukutuspyssystä pidin itsekkin aikoinaan. Olihan se erillaista ja iski kyllä nuoreen katsojaan. :D Muistanko aivan väärin, että myöhemmin nähtiin jokin segmentti, jossa Angle esitteli tyyliin joulukortteja, joissa kalju-Show esiintyi?

Eikös aika piakkoin tämän jälkeen Kidman lähtenytkin WWEstä? Kuului ehdottomasti suosikkeihin joskus ja hän oli kyllä varsin viihdyttävä painija, joka omasi kyllä upean finisherin eli juurikin tuon SSP:n.

Suzuki & Dupree oli kyllä eriskummallinen parivaljakko. Mihin Dupree hävisi? Taisi hän vielä joskus 2005 pyöriä US-mestaruuden ympärillä mutta ei ole sen jälkeen kuulunut.

JBL oli tuon pitkän mestaruuskautensa aikana ehkä suurin inhokkini koko rosterista. Myöhemmin vasta tajusin miten tietyllä tapaa hieno hahmo tuo oli ja miten hyvin hän veti roolinsa. Kehässä ei ollut ehkä mikään painijumala mutta järjestään veti kyllä kovia, hyviä ja mielenkiintoisia feudeja.

Jälleen hyvää tekstiä ja mukavia herätyksiä vanhoihin muisteloihin! :)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 07.10.2014 12:15

Innostukseni projektiin on väliaikaisesti palannut. Tämä arvostelu onkin ollut "jemmassa" viime vuoden joulukuusta saakka, mutta en sitä aikanaan julkaissut, koska odottelin TNA:n ppv-paketin latautumista, jotta saan koherentin julkaisujärjestyksen tänne. Sitten tulikin pitkä tauko, kun koko projekti painui unholaan. Mutta tässäpä se nyt olisi, aina yksi vuoden kohokohdista, Royal Rumble :)

Kuva

Sunnuntai, 28. Tammikuuta 2007
AT&T Center, San Antonio, Texas


Tämä kuuluu niihin tapahtumiin, jotka omistan myös dvd:llä, joten tapahtumat olivat jo ennestään hyvinkin tuttuja ja olenpa tainnut tämän joskus vuosia sitten arvostellakin samaan ketjuun. Luonnollisen jatkumon aikaansaamiseksi päätin kuitenkin katsoa uudestaan ja kirjoittaa uuden arvostelun. Juhlan tuntua oli ilmassa, sillä tämä oli järjestyksessään 20. Rumble. Selostajia oli enemmän kuin riittävästi. JR & King, Cole & JBL ja Styles & Tazz kaikki pääsivät ääneen ainakin hetkeksi.

Tag Team Match
The Hardys VS. MNM w./Melina

Joulukuun alun surullisenkuuluisassa December to Dismember tapahtumassa nämä kaksi joukkuetta ottivat yhteen, mutta se oli vasta alkusoittoa. Vain kahta viikkoa myöhemmin tiimit olivat taas vastakkain, tällä kertaa Armageddonin neljän joukkueen tikasottelussa. Tämä oli se ottelu, jossa Jeff Hardy ruhjoi Joey Mercuryn kasvot järkyttävän pahaan kuntoon. Tässä Mercury ottelikin suojaava kasvonaamio päässään. Tähän kun lisää sen, että yhtäaikaisesti Jeff ja Nitro olivat Raw’ssa käyneet tiukkaa taistelua IC-mestaruudesta ja otelleet muun muassa häkkiottelun New Year’s Revolutionissa, niin historiaa ja pahaa verta joukkueiden väliltä ei ainakaan puuttunut. Lisätään vielä se, että reilun viikon takaisessa Smackdownissa oli iskenyt Matt Hardyn Snap Shotilla betonilattialle, josta seurauksena oli (kayfabessa) leuan murtuminen.

Yhtä lailla Jeffin ja Nitron yksilömatsit kuin nämä joukkueottelutkin ovat olleet erittäin hyviä. Armageddon jopa loistava, tosin siitä kunniaa myös muille joukkueille. Tässä jatkettiin hyväksi havaitulla linjalla. Sulavaa ja virheetöntä joukkuepainia, jota oli ilo katsella. Eikä siihen hyvän ottelun painimiseen tarvittu mitään vippaskonsteja, jokainen vain otteli niillä omilla vahvuuksillaan ja lopusta pitikin huolen hienosti toimineet kemiat miesten välillä. Silti se viimeinen rutistus, joka olisi nostanut kohtaamiset neljän tähden tasolle, näistä jäi uupumaan. Mutta eipä tässä haukkumaan kannata lähteä, sillä tämä oli todella vahva avaus tapahtumalle. Hieno feudi kokonaisuudessaan ja osoitus siitä, että WWE:n joukkuedivisioona oli tähän aikaan yllättävänkin vahva. Mestaruuksista kun oli erikseen kuviot käynnissä.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:28
Voittajat: The Hardys

Arvosana: *** ½


ECW World Title Match
Bobby Lashley © VS. Test

Tätä varten Joey Stylesilla ja Tazzille oli kasattu ihan oma selostajanpöytä kehän laidalle. Tai ehkä syy oli siinä, että myöhemmin illalla Umagalla oli jotain tuhottavaa. Joka tapauksessa Lashley oli noussut joulukuun DtD:ssä uudeksi mestariksi suuren takahuonehämmennyksen saattelemana. Köntti olikin urhoollisesti puolustanut mestaruuttaan, mutta nyt haastajaksi oli noussut parrasvaloihin paluun tehnyt veteraani Test. Hän oli voittanut ykköshaastajuuden päihittämällä RVD:n ja Hardcore Hollyn kolminottelussa. Nyt oli sitten luvassa näiden kahden testosteronilla ladatun fyysisen valioyksilön voimainmittelöä.

Kyllähän tässä Vince McMahonin riettaiden fetissien toteuttamisessa aika kaukana siitä alkuperäisestä ECW:n hengestä oltiin. Mutta tuo on asia erikseen, enkä sitä jää tässä märehtimään. Lashley & Test vetivät sellaisen ottelun kuin heiltä saattoi odottaakin. Eli kovia ja näyttäviä voimaliikkeitä tasaisin väliajoin. Muuta sisältöä tässä ei sitten ollutkaan, mutta sentään nähtiin eräs ikiaikaisista suosikkiliikkeistäni, Delayd Vertical Suplex ja ajoittain Lashley pääsi esittelemään niitä parhaita avujaan, eli räjähtävyyttä. Kaikki muu hyvään painiotteluun johtava substanssi tästä sitten puuttuikin. Lähinnä pieni välipala.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:11
Voittaja: Bobby Lashley (count out)

Arvosana: **


World Heavyweight Championship
Mr. Kennedy VS. Batista ©

Batista oli palannut pitkän korpivaelluksensa jälkeen mestarin jakkaralle Survivor Seriesissä. Armageddonissa hän oli osana joukkueottelua, mutta nyt joutui tittelinpuolustushommiin. Smackdownissa oli järjestetty 16 miehen ”beat the clock” haaste, jonka Kennedy oli vienyt nimiinsä. Olkoonkin, että siihen vaadittiin sekaantumista Undertakerin otteluun. Kennedy olikin edelleen kovassa nousukiidossa. Entisiä mestareita oli edelleen kaatunut hänen edessään ja nyt hänellä oli ainutlaatuinen tilaisuus nousta itse mestareiden joukkoon.

Olen aina pitänyt tästä ottelusta ja nyt luulen löytäneeni sille rationaalisen selityksen. Tietyllä tapaa tämä oli hyvin intensiivinen ja hyvin erilainen kuin Batistan tai Kennedyn ottelut yleensä. Tässä oli yllättävän vähän perinteistä sports entertainment nyrkkienheiluttelua ja yllättävän paljon lukotuksia ja kehäpsykologiaa. Läpi ottelun Kennedy työsti Batistan vasenta koipea hyvin intensiivisellä tavalla ja tämän tarinan kehittymistä oli mukavaa seurata. Sitten kun tässä luotiin muutamia oikein kivoja läheltä piti tilanteita ja yleisö oli hyvin hereillä, niin käsissä oli varsin pätevä painimatsi. Ei toisaalta mitään niin erikoista, että olisi illan avausottelulle pärjännyt, mutta ei tässä kauaskaan jääty. Ihan pirteä esitys kummaltakin.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:32
Voittaja: Batista (Batista Bomb)

Arvosana: *** ¼


WWE Championship (Last Man Standing)
John Cena © VS. Umaga w./Armando Alejandro Estrada

Kun oltiin mestaruusotteluiden makuun päästy, niin eihän sitä malttanut lopettaa. Nyt jaossa oli se suurin ja kaunein. Cenan ja Umagan tarinan alkua valotin NYR:in yhteydessä. Tuossa tapahtumassa Umagan voittoputki näki vihdoin päätöksensä, kun Cena onnistui rullaamaan puskutraktorin hartiat mattoon juuri kolmeen laskun ajaksi. Estradan mielestä moinen onnenkantamoinen ei ollut minkään sortin todiste Cenan paremmuudesta. Vince McMahonin mandaatilla Raw’ssa auktoriteettihahmon jobia hoitanut Jonathan Coachman oli samaa mieltä ja myönsi Umagalle revanssin. Vieläpä siten, että Estrada sai valita ottelun stipulaation. Tällä kertaa Cenalla ei ollut mahdollisuutta voittaa nokkelalla rullauksella, vaan vastustaja piti tyrmätä tajuttomaksi. Edeltäneessä Raw’ssa Umaga oli täräyttänyt Cenan pöydän läpi ja tämän seurauksena Cena joutuikin pitämään ottelun aikana sidettä keskivartalossaan kylkiluiden vahinkojen vuoksi. Kayfabessa toki.

Jos oli NYR:in ottelu mainio, niin tämä oli erinomainen.  Cena & Umaga tuntuivat sopivan vastapareiksi erittäin hyvin. Ottelussa kun ei ollut yhtään sellaista tylsempää vaihetta, mitä monesti huippunimienkin otteluissa nähdään. Sen sijaan toiminta oli suorastaan kiimaista koko ajan ja homman kruunasi se, kuinka hienosti ottelijat hyödynsivät stipulaatiota. Tässä ei ollut sellaista kaavamaista iso liike -kahdeksaan lasku odottelua, vaan toiminta jatkui käytännössä koko ajan. Sitten kun aseita ja eritoten teräsportaita käytettiin upeasti hyväkseen, niin oli siinä pieni tai isokin painifani tohkeissaan. Mieleenpainuvia hetkiä olivat muun muassa se, kun Cena sinkosi teräsportaat kehästä ulos suoraan Umagan kupoliin, täräytti Umagan Spin Out Powerbombilla portaiden päälle ja kajautti tv-monitorilla päähän. Tuon lisäksi mahaplätsi ECW-selostuspöydän läpi oli myös sykähdyttävä. Loppuhetkillä pistettiin sitten itse kehäkin jo palasiksi, kun Estrada irrotti ylimmän kehäköyden pidikkeistään.

Toki muistin ottelun olleen hyvä, mutta silti tämä yllätti. Tässä kun ei juurikaan mitään heikkouksia ollut. Ilman pienintäkään epäilyksen häivää Umagan uran paras ottelu ja kyllä tämä edelleen pintansa pitää myös Cenan ”all time” listalla. Hämmentävän kova suoritus kummaltakin ja paras WWE-matsi sitten Unforgivenin. Nyt on motyc-matsien rima asetettu tälle vuodelle.
Spoiler: näytä
Kesto: 23:11
Voittaja: John Cena (choked Umaga out with a ring rope)

Arvosana: **** ½ (motyc)


30 Man Royal Rumble Match
Osallistujat: Matt Hardy, Kane, Johnny Nitro, Chris Masters, Randy Orton, Tommy Dreamer, Kenny Dykstra, Super Crazy, The Great Khali, Kevin Thorn, Ric Flair, Sandman, Viscera, Gregory Helms, Shawn Michaels, Shelton Benjamin, Finlay, The Miz, Sabu, King Booker, Edge, CM Punk, Rob Van Dam, The Undertaker, Chris Benoit, Chavo Guerrero, Hardcore Holly, Carlito, MVP

Tiedätte kyllä mikä on homman nimi. 30 miestä, yksi kehä, yksi voittaja, yksi pääsylippu WrestleManiaan. Tänä vuonna vuorossa oli (ainakin mainoslauseissa) tähtivoimaltaan kaikkien aikojen suurin Rumble, olihan ensimmäistä kertaa mukana myös ECW-brändin painijat. Ja kyllähän sitä tähtivoimaa ihan oikeastikin riitti. Voittajasuosikeiksi saattoi nostaa kotikaupungin sankarin Shawn Michaelsin, Randy Ortonin, Edgen, Rob Van Damin ja Undertakerin. Hieman pienemmillä otsikoilla uutisoidut Chris Benoit, Finlay, Kane ja Hardyn veljekset saattaisivat nousta yllättäjiksi. Joten kovia nimiä riitti, vaikka en ehkä ihan tuohon mainoslauseeseen yhdykään.

Viime vuonna numerot 1 & 2, Triple H & Rey Mysterio dominoivat. Nyt kummatkin olivat tahoillaan parantelemassa koipiaan, ja tämänvuotinen Rumble rakennettiin tyystin eri tavalla. Tällä kertaa kukaan ei noussut noin selkeästi ottelua kannattelevaan rooliin, vaan harrastettiin enemmän rotaatiota. Maininnan arvoiset suoritukset tekivät Finlay (#2) Edge (#5) CM Punk (#11) Kane (#10) Randy Orton (#16) Shawn Michaels (#23) ja Undertaker (#30). Pääasia oli se, että koko ottelun kesto ajan kehässä oli joku, joka pystyi pitämään langat käsissään. Monina aiempina (ja tulevina) vuosina nähtyjä ja nähtäviä huumoripläjäyksiä tässä ei ollut ja se ei ollut suinkaan huono asia. Pikemminkin se osoitti, että pelinappuloita riitti niin paljon, ettei sellaiseen tarvinnut tukeutua.

Tasoltaan ottelu oli äärimmäisen kova, aivan kuten vuoden 2006 versiokin. Se, mikä nostaa tämän vielä rahtusen verran paremmaksi on lopputaistelu. Ensin tässä nähtiin useamman minuutin jatkunut kiivas kahina viimeisen nelikon välillä ja vielä tuon jälkeen todellinen kliimaksi viimeisen kahden ottelijan kesken. Melko yleisesti on väitetty, että tämä on Rumblen lopputaisteluista kaikkein kovin. Suurimman osan Rumble-matseista olen nähnyt ja niistä tämä tosiaan on kaikkein timanttisin. Äärimmäisen kova Rumblen vuosikerta, eikä Cenan & Umagan tarvinnut kauaa odotella seuraa tuonne motyc-listalleen.
Spoiler: näytä
Kesto: 56:18
Voittaja: The Undertaker (last eliminated Shawn Michaels)

Arvosana: **** ½ (motyc)


*** Umaga
** John Cena
* Shawn Michaels


Yhteenveto: Muistelinkin tämän olleen koko vuoden parhaimmistoa ja sitä se toden totta oli. Kaksi motyc-ottelua samaan iltaan on huikea suoritus oli kyse mistä tapahtumasta hyvänsä. Cenalla ja Umagalla oli elämänsä ilta ja Rumble onnistui vastaamaan huikeisiin odotusarvoihinsa. Eikä valittamasta ollut myöskään joukkueottelussa taikka Kennedyn ja Batistan välienselvittelyssä. Ainoaksi heikommaksi esitykseksi jäi Test-Lashley, mutta se on hyvin pieni kauneusvirhe tässä kokonaisuudessa. Tämä nosti riman loppuvuoden tapahtumille kohtuuttoman korkealle, ihme on, jos tämä ei vuoden lopussakin rankingin ykkössijalta löydy. Loistava ppv, joka varmasti pitää pintansa koko projektin historian tasollakin.


Pähkinänkuorispoilerit
MNM VS. The Hardys (15:28) *** ½
Test VS. Bobby Lashley (7:11) **
Mr. Kennedy VS. Batista (10:32) *** ¼
Umaga VS. John Cena (LMS) (23:11) **** ½ (motyc)
30 Man Royal Rumble Match (56:18) **** ½ (motyc)


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
3 TNA – Final Resolution 2,71

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match


Seuraavana TNA:n Against All Odds

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 13.10.2014 21:15

Peukkuja taas Whatille. Ja jatketaanpa nyt, kun tosiaan aiheessa on taas vähän elämää.

Kuva
TABOO TUESDAY 2004

Lokakuussa 2004 päivänvalonsa näki ensimmäistä kertaa historiassa WWE:n järjestämä ppv, jossa fanit voisivat internetäänestyksillä vaikuttaa tapahtumassa järjestettävien otteluiden stipulaatioihin, osallistujiin, panoksiin tai muihin vastaaviin seikkoihin. Mr. McMahon itse esitteli Taboo Tuesday -nimisen ppv:n konseptin syksyn alussa Raw'ssa, ja lopulta lokakuun loppupuolella nimenomaan punainen brändi sai oikeuden järjestää tämän historiallisen tapahtuman. WWE tahtoi antaa faneille mahdollisuuden vaikuttaa, mikä saman tien herätti paljon epäilyksiä siitä, olisivatko äänestysten lopputulokset todellisia vai muuttelisiko WWE niitä haluamaansa suuntaan. Mitään todisteita äänestystulosten vilpillisyydestä ei ole koskaan tullut kaiketi esille.

Äänestysinnovaation lisäksi tästä täysin uudesta ppv:stä erikoisen teki myös se, että tämä järjestettiin (nimensä mukaisesti) tiistaina. Vince oli aina halunnut tiistaista toisen virallisen ppv-päivän, mutta sen kokeileminen ei ollut oikein koskaan saanut tulta alleen. Viimeksi WWE oli järjestänyt tiistai-ppv:n vuonna 1991, jolloin This Tuesday In Texas jäi kertaluontoiseksi flopiksi. Nyt - yli 10 vuotta myöhemmin - Vince päätti kokeilla uudestaan. Ensimmäinen kokeilu ei tuottanut kovin kummoisia lopputuloksia: buyrate jäi varsin vaisuksi, ja dirt sheettien mukaan tapahtuman liput eivät käyneet kaupaksi erityisen hyvin. Paikan päällä show'ta oli seuraamassa vaivaiset 3 500 ihmistä, ja heitäkin oli huhujen mukaan houkuteltu paikalle viime hetkellä mm. ilmaislipuilla. Tiistai osoittautui hankalaksi ppv-päiväksi juuri siksi, että ihmisillä ei ollut tiistai-iltaisin samalla tavalla vapaa-aikaa kuin sunnuntai-iltaisin. Selostajinamme tässä ppv:ssä tutut JR ja King.

Kuva Kuva
Chris Jericho (c) vs. Shelton Benjamin - WWE Intercontinental Championship
Illan openerissa IC-mestari Chris Jericho puolusti vyötään fanien äänestyksellä valittavaa haastajaa vastaan. Äänestysvaihtoehtoina Jerichon vastustajaksi olivat olleet käytännössä kaikki Raw'n miespuoliset painijat, jotka eivät olleet kiinni missään muussa ottelussa. 15 vaihtoehdon joukosta reippaasti eniten ääniä sai Shelton Benjamin, joka oli noin kuukausi sitten palannut takaisin kehiin parin kuukauden mittaisen sairaslomansa päätteeksi. Benjamin oli toipunut loukkaantumisestaan hyvin, ja oli taas valmiina iskemään. Hieman harmilliseen paikkaan loukkaantuminen oli kyllä tullut Benjaminille, koska siihen asti hän oli ollut todella kovassa nosteessa.

Äänestystulos: Shelton Benjamin: 37.48%; Batista: 20.11%; Jonathan Coachman: 7.01%; Christian: 6.69%; Rhyno: 5.77%; Maven: 4.23%; William Regal: 3.81%; Hurricane: 3.77%; Tyson Tomko: 2.49%; Tajiri: 2.36%; Steven Richards: 2.24%; Val Venis: 1.69%; Rosey: 1.10%; Chuck Palumbo: .68%; Rodney Mack: .58%

Tämä oli malliesimerkki oikein mukavasta ja viihdyttävästä openerista, jossa ei kuitenkaan ollut mitään, mikä olisi nostanut tämän erityisen hienojen otteluiden puolelle. Olettaen että kaikki TT:n äänestystulokset olivat aitoja (kuten ainakin itse haluan uskoa), tässä ottelussa näkyi ainakin varsin vahvasti se, että Jericho ja Benjamin eivät ehkä olleet pystyneet hiomaan ja miettimään ottelua etukäteen niin tarkasti kuin normaalisti. Eihän otteluita tosin normaalistikaan suunnitella liike liikkeeltä (ellet ole Hulk Hogan ja kohtaa Ultimate Warrioria WrestleManian Main Eventissä), mutta tästä ottelusta jäi maku, että tässä pysyteltiin koko ajan "turvallisen perustekemisen" puolella. Siis sellaisen, jota pystytään kätevästi improamaan lennosta. Ei mitään tajunnanräjäyttäviä erityisliikkeitä, isoja spotteja tai muuta kummallisuuksia, vaan puhtaasti peruspainia, joka onneksi Benjaminin ja Jerichon tapauksessa oli viihdyttävää katsottavaa. Kokonaisuutena ottelu oli siis hyvä, ja se oli erityisesti openeriksi täydellisen nopeatempoinen. Hyvä fiilis jäi, mutta enempäänkin näillä miehillä voisi olla rahkeita.
*** (10:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shelton Benjamin (T-Bone Suplex)
Kuva
7 Diva Fulfill Your Fantasy Battle Royal Match - WWE Women's Championship
Participants: Trish Stratus, Jazz, Nidia, Gail Kim, Molly Holly, Victoria, Stacy Keibler
Women's-mestari Trish Stratus joutui nyt tavallista tukalampaan tilanteeseen, kun hänen oli puolustettava mestaruuttaan kuutta haastajaa vastaan Battle Royal -ottelussa. Vastaan asettuivat käytännössä kaikki Raw'n rosterin tämänhetkiset aktiiviset naispainijat, joista montaa vastaan Stratus oli otellut viime aikoina singles-otteluissa. Nyt erona oli se, että he kaikki olivat vastassa samaan aikaan. Ottelun stipulaatio tarkoitti sitä, että fanit saivat äänestää, pistäisivätkö naispainijat otteluun päällensä hoitajan, ranskalaisen sisäkön vai koulutytön asun. Kuulostaako seksistiseltä? Eeei suinkaan. Koulutyttö voitti selvästi, joten näissä asuissa naiset sitten saapuivat kehään. Tämä oli muuten viimeinen ppv-esiintyminen WWE:ssä useammallekin diivalle. Muun muassa Nidia ja Jazz saivat kenkää WWE:stä vain pari viikkoa Taboo Tuesdayn jälkeen. Myöskään Molly Hollya ei nähty enää ppv:ssä, ennen kuin hän irtisanoutui seuraavana keväänä.

Äänestystulos: Koulutyttö: 53.10%; Ranskalainen sisäkkö: 30.03%; Hoitaja: 16.87%

Tätä ottelua voinee luonnehtia lähinnä harmittomaksi, koska ei tällä sen suurempaa antia nykypäivän naispainille ikävä kyllä ollut. Toisaalta ei kai sitä kukaan odottanutkaan enää siinä vaiheessa, kun oli käynyt selväksi, että tärkeintä fanien kannalta tässä seitsemän naisen Battle Royalissa olisi se, minkälaisissa pikkuruisissa asuissa ne painijat saapuvat kehään. Näistä lähtökohdista tämä ottelu olisi voinut olla pahimmillaan aivan täyttä tuubaa ja pelkkää epäpainia, koska naisten Battle Royalit eivät lähtökohtaisestikaan ole kovin mielenkiintoisia, ja keskittyminen naisten asuihin ei yleensä ainakaan paranna painillista antia. Niinpä oli jopa ihan mukava huomata, että tässä nähtiin muutamia kunnollisia painiliikkeitä. Alkuosassa erityisesti Gail Kim yllätti positiivisesti, ja lopputaisteluvaiheesta pitää nostaa hattua Stacy Keiblerille, joka hyvin vajaavaisista painitaidoistaan huolimatta yritti parhaansa ja sai aikaan ihan jännittävän voittokamppailun. Silti sen verran vähän tässä sitä varsinaista painia oli, että kovin korkeaa arvosanaa ei yksinkertaisesti voi antaa.
*½ (5:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (Last eliminated Molly Holly)
Kuva Kuva
Gene Snitsky vs. Kane w/ Lita - Steel Chain Match
Monsterimaisella Kanella on kyllä ollut aikamoinen vuosi. Kovin moni olisi tuskin uskonut, jos joku olisi väittänyt Unforgivenin aikaan, että käytännössä Litan raiskannut sekä naimisiin pakottanut ja tämän poikaystävän rampauttanut Kane tekisi seuraavan kuukauden aikana face-turnin. Mutta niin tässä vain tosiaan oli käymässä. Eikä siihen tarvittu kuin yksi keskenmeno. No, onhan se kieltämättä aika hyvä syy. Tosiaan, kaikki alkoi kun Kane kohtasi Raw-debyyttinsä tekevän mitäänsanomatton jobberin Gene Snitskyn. Kane tuhosi Snitskyn ottelussa, ja päätti tyydyttää sadistisia mielihalujaan pieksemällä Snitskyn rajusti ottelun jälkeen. Tuolloin väliin tuli kuitenkin Kanen lasta kantanut Lita, joka käytännössä vihasi monsterimaista aviomiestään. Kun Lita esti Kanea pieksemästä Snitskyä, Snitsky itse oli ehtinyt nousta pystyyn. Salakavalasti hän hyökkäsi selkänsä kääntäneen Kanen kimppuun niin, että Kane kaatui suoraan Litan päälle. Lita alkoi huutaa tuskasta ja pidellä mahaansa, ja hänet kiidätettiin saman tien sairaalaan. Seuraavalla viikolla selvisi, että Lita toden totta oli saanut keskenmenon, ja Kane oli siis menettänyt ainoan asian, joka hänelle merkitsi jotain: mahdollisuuden jälkikasvuun. Raivon sokaisema Kane vannoi tekevänsä kaikkensa kostaakseen Snitskylle omasta, Litan ja syntymättömän lapsen puolesta. Snitskystä kuoriutui nopeasti tarinan pahis, koska hän ei tuntenut minkäänlaista vastuuta teoistaan. Sen sijaan Snitsky toisteli viikosta toiseen, ettei tapahtunut ollut hänen vikansa ("It wasn't my fault"ista tuli näin Snitskyn catchphrase). Snitsky myös teki pilaa koko keskenmenosta, mikä sai myös Litan yhdistämään voimansa Kanen kanssa, jotta he yhdessä voisivat kostaa miehelle, joka oli tuhonnut sen ainoan yhteisen asian, josta he olivat välittäneet. Yleisö sai äänestää tässä ottelussa asetta, jota painijat saisivat käyttää vapaasti.

Äänestystulos: Chain: 40.84%; Chair: 29.93%; Pipe: 29.24%

Huh, onkohan minussa jotain vikana, kun en pitänyt tätä ottelua huonona kohtaamisena? Etukäteen Kanen ja Snitskyn ottelu kuulosti huolestuttavan kamalalta kohtaamiselta. Erityisesti koska Kane ei ole tämän vuoden aikana ollut missään parhaassa iskussaan, ja ottelu Snitskyä vastaan kuulosti juuri sellaiselta, mikä vaatisi kunnon kantamista. Ehkä se sitten oli No DQ -stipulaation ja varsin näyttävän teräsketjun ansiota, mutta tämä ottelu toimi varsin moitteettomasti väkivaltaisena brawlina. Tai ehkä Kane oli oikeasti paremmassa iskussa kuin vielä pari kuukautta sitten, sillä hän sai oikeasti Snitskyn näyttämään hyvältä (ja nyt en todellakaan puhu ulkonäöstä) useammassakin kohtaa ottelussa. Nämä äijät käyttivät teräsketjua oikeasti monipuolisesti ja peräti hieman innovatiivisesti, eikä sellaista tylsää nyhjäämistä tai kankeaa köntystelyä juuri HC-meiningin ansiosta ollut paljon ollenkaan. Erityiskehu pitää antaa myös loppubumpille, joka oli oikeasti rajun näköinen. Kaikista kehuista huolimatta on toki todettava, että puhtaasti painillinen anti oli toki kaikkien oletusten mukaisesti hyvin olematon, mutta ei tämän ottelun pointti ollutkaan olla mikään merkittävä painiottelu. Sen sijaan tämä oli raaka mäiskintä, ja siinä tämä toimi yllättävän ok:sti.
**½ (14:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gene Snitsky (Pinned Kane after crushing his throath with a steel chair)
Kuva Kuva
Eric Bischoff vs. Eugene
Eugene oli (Bischoffin onneksi) ollut hetken aikaa jo poissa Raw'sta, mutta Uncle Ericin ilo oli varsin lyhytaikaista, sillä hänen rakas siskonpoikansa teki paluun Raw'hon jo syyskuun puolella. Enää Eric ei edes yrittänyt teeskennellä tykkäävänsä Eugenesta, vaan hän yritti keksiä kaikkia mahdollisia keinoja tämän nöyryyttämiseksi. Samaan aikaan WWE:n puhemies Mr. McMahon oli kuitenkin saanut tarpeekseen Bischoffin kiusaamisoperaatiosta, ja niinpä hän saapui Raw'hon ilmoittamaan, että Eric kohtaisi Eugenen oikeassa painiottelussa Taboo Tuesdayssa. Mikä parasta, fanit saisivat päättää ottelun panoksen: häviäjä joko a) joutuisi toimimaan voittajan palvelijana kuukauden, b) joutuisi pukeutumaan mekkoon tai c) menettäisi hiuksensa. Seuraavina viikkoina Bischoff yritti Jonathan Coachmanin avulla venkoilla itseään ulos ottelusta, mutta mikään ei auttanut. Ottelu oli buukattu, ja se myös käytäisiin.

Äänestystulos: Pään ajaminen kaljuksi 58.73%; Mekkoon pukeutuminen: 20.77%; Voittajan palvelijaksi ryhtyminen: 20.50%

Jos edellinen ottelu hoiti roolinsa yllättävän toimivasti, tästä ei voi sanoa samaa tai paljon muutakaan positiivista. Ymmärrän kyllä, että tätä Bischoffin ja Eugenen kohtaamista on periaatteessa rakenneltu Eugenen debyytistä lähtien ja että jossain vaiheessa koko kuvion oli päätyttävä sisarenpojan ja enon viralliseen kohtaamiseen. Ymmärrän myös, että tämän kuvion päätös tarjosi samalla erinomaisen mahdollisuuden Bischoffin GM-uran uudenlaiselle käänteelle, mutta puhtaasti viihteelliseltä anniltaan tämä ottelu ja ennen kaikkea sen jälkeiset post match -kuviot olivat täyttä kuraa. Ottelu oli vielä joten kuten harmiton, koska se oli niin lyhyt, ettei sitä katsoessa ehtinyt tylsistyä ainakaan kovin pahasti. Post match -meininki sen sijaan kesti aivan liian pitkään ja oli kaikkea muuta kuin hauskaa katsottavaa, vaikka WWE varmasti kuvitteli toisin. Oli toki hauskaa nähdä Mr. McMahon ensimmäistä kertaa ppv:ssä sitten WrestleMania XX:n mutta olisi se näyttäytyminen voinut tapahtua jossain toisessa yhteydessä.
½ (2:01)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eugene (Running Leg Drop)
Kuva Kuva
La Resistance (c) vs. Chris Benoit & Edge - World Tag Team Championship
Tämänkin ottelun perustelu liittyy oikeastaan äskeisen ottelun taustatarinaan. Eric Bischoff oli nimittäin pettynyt La Resistanceen, kun Conway ja Grenier olivat epäonnistuneet Eugenen mukiloinnissa Raw'ssa. Niinpä rangaistukseksi Bischoff päätti, että La Resistance joutuisi puolustamaan joukkuemestaruuksiaan Taboo Tuesdayssa ja että he saisivat vastaansa ne kaksi miestä, jotka eivät voittaisi World Heavyweight -mestaruusotelun äänestystä. Kuten myöhemmin toistan, tuon äänestyksen voitti Shawn Michaels, joten Edge ja Chris Benoit joutuivat tyytymään joukkuemestaruusotteluun. Äänestyksen tappio oli erityisen kova paikka Edgelle, joka oli koko syksyn ajan muuttunut enemmän heelmäisemmäksi samalla, kun hän oli hetken aikaa sivussa painikehistä loukkaantumisen takia. Edge teki viimeistään tässä ppv:ssä lopullisesti heel-turninsa raivostuttuaan aivan täysin Shawn Michaelsille siitä, että tämä voitti äänestyksen. Edgen mielestä puolikuntoinen Michaels (tästä lisää myöhemmin) ei missään tapauksessa olisi ansainnut paikkaa mestaruusottelussa vaan tuo paikka olisi kuulunut Edgelle itselle.

Pelleilyottelun jälkeen oli kiva saada vaihteeksi kunnon painia, vaikka tämäkään ei noussut hienon ottelun tasolle ja vaikka tässäkin oli omat sekavuutensa erityisesti ottelun loppupuolella. Kokonaisuutena tämä joukkuemestaruuskamppailu oli kuitenkin ehdottomasti hyvä ottelu ja aika lailla tasoissa Jericho vs. Benjaminin kanssa mietittäessä tämän illan parhaita otteluita tähän mennessä. Harmillista sinänsä, että taas joukkuemestaruusottelu jäi lähinnä alisteiseksi toiselle kuviolle (tässä tapauksessa päämestaruuskuviolle) ja että joukkuedivarissa itsessään ei tapahdu paljon mitään. Toisaalta oli tosi kivaa nähdä Benoit'n ja Edgen kaltaiset kaverit painimassa taas joukkuemestaruusottelussa (samoin kuin Bad Bloodissa), koska he vetävät hieman rutiininomaisempanakin iltana erittäin hyvän suorituksen. Oli myös kivaa, että ottelulla oli runsaasti aikaa (illan pisin ottelu), jolloin lopetuksen keskittyminen juonikuvioon ei edes haitannut pahemmin, koska olimme siihen asti saaneet jo nauttia runsaasti hyvästä painista.
*** (16:15)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Chris Benoit & Edge (Benoit made Conway submit with a Crippler Crossface)
Kuva Kuva
Carmella vs. Christy Hemme - Lingerie Pillow Fight Match
Ai että, koko tästä "ottelusta" voi kiittää WWE:n uutta tosi-tv-konseptia Diva Searchia. Heinäkuusta lähtien Raw'n lähetyksissä kasa painataidottomia divoja oli kamppaillut siitä, kuka saisi 250 000 dollarin arvoisen WWE-sopimuksen. Mukana kilpailussa oli monia sellaisia nimiä, jotka jäisivät moniksi vuosiksi WWE:hen: muun muassa muuan Maria Kanellis. Joka viikko yksi diva äänestettiin pois kilpailusta, ja lopulta finaalissa oli jäljellä enää Christy Hemme ja Carmella DeCesare. Näistä kahdesta Carmella oli selvästi paremmin tunnettu, erityisesti Playboy-kuvistaan ja valinnastaan vuoden 2004 Playmate of the yeariksi. Ylimielinen ja ärsyttävä Carmella ei ollut kuitenkaan kerännyt kanssakilpailijoiden tai yleisön suosiota, kun taas sympaattinen ja entuudestaan hyvin tuntematon painifani Christy Hemme oli selvinnyt luonteellaan ja kovalla yrittämisellä kilpailun finaaliin. Finaalissa Hemme päihitti Carmellan kevyesti yleisöäänin. Seuraavalla viikolla Christyn voitonjuhlat katkaisi katkera Carmella, joka veti Titantronilta käsin promon, jossa hän käytännössä haukkui sekä Christyn että kaikki fanit. Niinpä näiden kahden finalistin välille buukattiin Taboo Tuesdayhyn "oikea" ottelu, jonka stipulaation fanit saisivat päättää.

Äänestystulos: Lingerie Pillow Fight: 56.48%; Evening Gown Match: 33.22%; Aerobics Challenge: 10.30%

Noniin, tässä sitä painiviihdettä olikin sitten koko rahan edestä. En yleensä jaksa kauheasti valittaa näistä yhdentekevistä lyhyistä pehmoporno-osuuksista, joilla Vince yritti parhaansa mukaan pönkittää miehisyyttään ja uskotella ettei sairas intohimo isokokoisiin lihasmöhkäleisiin tee hänestä homoa, mutta tämä oli jo liikaa. Ehkä muuten olisin vielä joten kuten voinut sulattaa tämän, mutta meille helkkari soikoon tarjoiltiin jo show'n alkupuolella pehmoporno-osuus, johon oli vieläpä yhdistelty jonkun verran ihan oikeaa naisten painia! Eikö j******ta yksi sellainen ohjelmanumero enää riitä ppv:ssä? Ilmeisesti ei, koska uusi Diva Search -voittaja ja tämän finaalivastustaja oli saatava ppv:hen, vaikka kummallakaan ei ollut minkäänlaisia painillisia edellytyksiä. Tämä tyynytappelu oli 100-prosenttisen varmasti pahinta mahdollista epäpainia, jota virallisen ottelun nimellä on tämän lähes 10 vuotta kestäneen projektini aikana yhdessäkään ppv:ssä lähetetty. Yhtään edes millään tavalla etäisesti painiliikettä muistuttavaa otetta ei nähty, eikä koko ottelussa ollut yhtään mitään mistä olisi pitänyt nauttia. Tämä ei ollut enää harmitonta vaan nimenomaan todella paljon harmittavaa ajanhukkaa - varsinkin kun ottelua edeltänyt vaatteiden vaihto vei lähes 10 minuuttia. Hävetkää, WWE. Kaiken oleellisen ottelusta kertoo se, etteivät nämä naiset osanneet edes selätystilanteessa pitää häviäjän olkapäitä matossa.
DUD (1:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christy Hemme (Pinned Carmella)
Kuva Kuva
Triple H (c) vs. Shawn Michaels - World Heavyweight Championship
Totta tosiaan, Triple H oli voittanut World Heavyweight -mestaruuden Unforgivenissä takaisin itselleen kuukausien mittaisen taistelun jälkeen. Vaikka HHH ei ollut kertaakaan onnistunut voittamaan Chris Benoit'ta, paljon parempi tuuri kävi hänen entistä liittolaistaan ja uutta pahinta vihamiestään Randy Ortonia kohtaan. Nyt Hunter pääsi sitten taas puolustamaan mestaruuttaan ppv:ssä, mutta ennen tapahtuman alkua ei ollut vielä selvillä, kuka hänen vastustajansa olisi. Yleisö oli saanut äänestää HHH:ta vastaan joko Shawn Michaelsin, Edgen tai Chris Benoit'n, ja kuten nyt jo tiedämme, niin Michaelsinhan WWE:n jästipääyleisö oli valinnut. Huolimatta siitä, että a) Michaelsin ja HHH:n ikuisuusfeud oli päättynyt vasta pari kuukautta sitten Bad Bloodissa "viimeiseksi kohtaamiseksi" hehkutetussa ottelussa ja että b) Michaels oli loukaantunut ppv:tä edeltävässä Raw'ssa oikeasti. Michaels, Edge ja Benoit ottelivat siis Raw'ssa Triple Threatin, jossa HBK loukkasi polvensa legitisti, mutta paini silti ottelun loppuun saakka. PPV:hen tullessa ei ollut ollenkaan varmaa, olisiko Michaels painikunnossa, mutta niin vain hän päätti nousta kehään, koska yleisö oli hänet otteluun äänestänyt. Kuten edellä jo mainitsin, Edge oli tästä äänestystuloksesta raivoissaan.

Äänestystulos: Shawn Michaels: 38.72%; Edge: 33.42%; Chris Benoit: 27.86%

Tästä ottelusta puhuttaessa muistetaan yleensä aina vain se, kuinka harmillista sinänsä oli, että tämä ottelu edes käytiin - juuri edellä mainituista syistä (erityisesti siksi, että HHH:n ja HBK:n feud oli juuri päätetty niin hienosti). Niinpä on suorastaan hämmästyttävää, kuinka vähän ihmiset puhuvat siitä, miten hemmetin onnistunut ottelu tämä oli lähtökohtiinsa nähden. Michaels ja HHH todellakin pistivät parastaan vielä yhdessä ylimääräisessä kohtaamisessa ja tarjosivat perhanan viihdyttävän 15-minuuttisen mestaruusottelun. Michaels oli täysin puolikuntoinen mutta käytti loukkaantumistaan törkeän hyvin hyödyksi myydessään vammaansa aivan täysillä. Juuri HBK:n loukkaantuminen toi kuin toikin vielä uuden aspektin HBK:n ja HHH:n otteluun, ja Triple H puolestaan hyödynsi tuota vammaa murjomalla Michaelsin jalkaa pirun uskottavan näköisesti. Lopussa sitten nähtiin vielä Michaelsin urhea eloonjäämistaistelu, joka oli oikeasti liikuttavaa katsottavaa. Jopa ottelun lopetus oli ihan toimiva, vaikka siinä nähtiinkin taas pari sekaantumista. Huippuotteluksi tämä ei kehuista huolimatta nouse, sillä HBK:n loukkaantuminen rajoitti kuitenkin sen verran paljon sekä ottelun pituutta että puhdasta painillista antia. Tarinaltaan tämä oli kuitenkin upea kohtaaminen.
***½ (14:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (Pinned Michaels after Edge interfered and hit HBK with a Spear)
Kuva Kuva
Ric Flair vs. Randy Orton - Steel Cage Match
Illan Main Event ei tosiaan ollut päämestaruusottelu, vaan viimeisessä ottelussa toisensa kohtasivat Legend ja Legend Killer. Ottelun taustatarina juontuu tietenkin siihen SummerSlamin jälkeiseen Raw'hon, jossa Evolution käänti selkänsä uudelle World Heavyweight -mestarilla ja päätti yhteistuumin tuhota Ortonin uran. Unforgivenissä HHH voitti mestaruuden entiseltä oppipojaltaan, mutta ei olisi onnistunut siinä ilman Ric Flairin apua. Niinpä Ortonin ja Flairin vihanpito syveni entisestään. Unforgivenin jälkeen Raw'ssa nähtiin hieno angle, jossa Flair ensin dissasi kehässä seisovaa Ortonia sanomalla, että tämä ei todellakaan ollut Legend Killer, koska Mick Foleyn tai Shawn Michaelsin tapaiset miehet eivät olleet millään mittapuilla legendoja. Orton olisi aito Legend Killer vasta, jos hän pystyisi päihittämään Flairin. Orton vastasi tähän sanomalla, että Flair ei ollut nykyään enää legenda vaan pelkkä HHH:n sylikoira ja 'glorified cheerleader'. Orton sanoi olevansa pettynyt siihen, mitä Flairista oli Evolutionin aikana tullut. Flair tuntui jäävän miettimään Ortonin sanoja, ja myöhemmin samana iltana hän etääntyikin Batista ja HHH:sta backstagella. Illan päätteeksi Orton kohtasi Batistan, ja tuossa ottelussa koko Flairin epäröinti paljastui pelkäksi huijaukseksi: ratkaisevalla hetkellä Flair nimittäin saapui paikalle ja pieksi Ortonin brutaalisti terästuolilla. Ottelu Flairin ja Ortonin välille oli sovittu, ja vielä ennen ppv:tä Orton veti promon, jossa hän sanoi odottavansa, että ppv:ssä häntä vastaan asettuu "Nature Boy" Ric Flair eikä tämä viime aikoina nähty sylikoiraversio Flairista. Yleisö sai tässä päättää ottelumuodon.

Äänestystulos: Steel Cage Match: 68%; Falls Count Anywhere Match: 20%; Submission Match: 12%

Etukäteen odotin tältä kohtaamiselta hyvin paljon, mutta odotukseni laskivat jonkun verran jo siinä vaiheessa, kun ottelun alkaessa lähetysaikaa oli jäljellä noin 15 minuuttia, mikä on vähän turhan vähän aikaa huikealle Main Eventille. Ehkä Flair ei sitten tässä vaiheessa uraansa vain ollut siinä kunnossa, että pystyisi ottelemaan kovin pitkää Steel Cage Matchia, mutta kyllä ottelun lyhyys silti harmitti jonkun verran. Tässä kohtaa on nyt mainittava, että tämä ottelu on saanut monissa arvosteluissa osakseen todella paljon hehkutusta, mutta noita arvosteluja lukiessa minulle ainakin tuli sellainen fiilis, että tästä ottelusta olisi jotenkin "pakko" tykätä kuin hullu puurosta, kun Ric Flair pääsee vuosien tauon jälkeen Main Eventiin ja vieläpä Steel Cage Matchiin. Ei se ole vielä minusta mikään syy sille, että ottelu olisi huippuluokkaa. Minulle ottelusta jäi nimittäin aika perusottelun fiilis huolimatta edes siitä, että ottelussa vuodatettiin verta tosi rankasti. Oli toki hienoa nähdä, kun sekä Orton että Flair pistivät kroppansa peliin bleidaamalla kunnolla ja rakentamalla ottelusta tällä tavalla fyysisen taiston, mutta itse painillinen anti tai kehätapahtumat yleisestikään eivät tässä ottelussa olleet mitenkään ikimuistoisia. Hyvää ja kehäpsykologisesti toimivaa painia toki, mutta ei kuitenkaan mitään tajunnanräjäyttävän erikoista, mitä tällaiselta ottelulta olisi voinut odottaa. Lopetuskin oli vain, no, hyvä. Parasta olivat melkeinpä tunnelmalliset post match -meiningit.
*** (10:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Orton (RKO)
*** Shawn Michaels
** Triple H
* Randy Orton

Kokonaisarvio Taboo Tuesdaysta: Minun täytyy myöntää, että pienessä mielessäni tykkään todella paljon Taboo Tuesdayn konseptista. Tiedän kyllä kaikki siihen liittyvät ongelmat, mutta jollain tavalla tämä on vain todella viihdyttävä ja aivan erilainen idea ppv:lle. Sillä tämä ensikertalaistapahtuma saa jo jonkun verran anteeksi, sillä otteluiden laadussa oli kyllä aika paljon nokankoputtamista. Ei yhtään huippuottelua ja peräti kolme aika lailla turhaa koitosta. Onneksi mukana oli sitten positiivisia yllätyksiäkin ja neljä kolmeen tähteen yltävää koitosta. Kehnoksi jää kuitenkin.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95 - Hyvä
---------------
5. WWE SummerSlam - Ok
6. WWE No Way Out - Ok
7. WWE Unforgiven - Ok
8. WWE No Mercy - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #92 - Kehno
14. WWE Vengeance - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #94 - Kehno
16. TNA Weekly PPV #103 - Kehno
17. TNA Weekly PPV #107 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
20. TNA Weekly PPV #105 - Kehno
21. TNA Weekly PPV #110 - Kehno
22. WWE Taboo Tuesday - Kehno
23. TNA Weekly PPV #102 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
25. WWE Judgment Day - Kehno
26. TNA Weekly PPV #109 - Kehno
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #96 - Kehno
28. TNA Weekly PPV #104 - Kehno
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #93 - Kehno
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #99 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
32. WWE The Great American Bash - Kehno
33. TNA Weekly PPV #106 - Kehno
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
38. TNA Weekly PPV #108 - Kehno
39. TNA Weekly PPV #100 - Kehno
40. TNA Weekly PPV #101 - Kehno
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #97 - Kehno
--------------
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #98 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Ensi kerralla palataan TNA:han.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 14.10.2014 15:48

TabuTiistai oli kyllä aikaansa edellä. Nykyäänhän somen myötä tuo interaktiivisuus on ihan arkipäivää. Itse arvostelussa nyt ei suuria mielipide-eroja olla. Itse taisin tosin pitää Flairin ja Ortonin ottelusta hieman enemmän ja vastaavasti en arvostanut HHH-Michaelsia ihan yhtä tasokkaaksi kuin Kenitys. Hyvä arvostelu. Laitanpa omani vaikka torstaina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 15.10.2014 21:39

Nyt alkaa olla näitä kivasti varastossa, kun on ollut aikaa katsella. Aletaanpa purkamaan AAO:n myötä.

Kuva
Sunnuntai, 11. Helmikuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida


Whatti Matin äheltäessä Kainuun korpimetsien pakkasissa epämiellyttävä lumipuku päällään toisella puolen maailmaa Total Nonstop Action Wrestling tarjoili painiviihdettä. Vuorossa vuoden toinen maksutapahtuma, joka oli tuttuun tapaan nimetty Against All Odds. Selostajina myös varsin tuttu kaksikko Tenay & West.

Little Italy Street Fight
Latin American Xchange VS. Team 3D

Pahaa verta näiden joukkueiden välillä oli erittäin paljon. Sen lisäksi, että kummatkin taistelivat kansallisen ylpeytensä vuoksi olivat asiat jo aikaa sitten menneet varsin henkilökohtaiseksi. Team 3D oli piessyt LAX-manageri Konnanin niin pahanpäiväisesti, että hän liikkui edelleen pyörätuolin avulla. Tammikuussa rakkaat puoliveljeksemme olivat jo erittäin lähellä suistaa meksikaanot mestareiden pallilta, mutta ottelu päättyi diskaukseen Brother Runtin ajattelemattomasti sekaantuessa. Tällä kertaa mestaruudet eivät olleet edes linjalla.

”Little Italy Street Fight” merkkasi sitä, että kehän alueelta löytyi esineistöä, joita stereotyyppisesti voisi kuvitella pikku-Italian kaupunginosasta löytävänsä. Ravintolapöytiä, juustoraastinta, pizzaleikkuria ja kyllä vaan, myös strippareita. Joten siinä mielessä matsin gimmickistä osattiin tällä kertaa ottaa kaikki ilo irti.

Tämä oli juuri sitä mielipiteitä jakavaa ”roskapainia.” Tunnetusti itse en tästä painitaiteen alalajista ole koskaan paljolti piitannut. Tästä huolimatta täytyy kuitenkin myöntää, että tällä kertaa se toimi. Kummankin joukkueen vahvuudet kun ovat juuri tämäntyylisessä menossa. Toiminnantäyteistä ja välillä varsin raakaakin menoa. Pari makoisaa aseiden säväyttämään spottiakin nähtiin. Itse asiassa jopa hieman harmitti, että ottelu ei pidempään kestänyt, sillä tätä olisi mielellään katsonut muutaman minuutin pidempäänkin. Hyvä avausottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:27
Voittajat: LAX (Hernandez pinned Devon via Border Toss)

Arvosana: ***


Singles Match
Austin Starr VS. Senshi

Vihainen nuori mies oli Austin Starr. Viime kuukaudet hän oli mukana humoristisessa Paparazzi Championship Seriesissä. Starr oli kyllästynyt moiseen pelleilyyn ja vaatii vakavasti otettavaa tilaisuutta esitellä ylivertaisia taitojaan. Sen hän myös sai, kun Jim Cornette oli määrännyt moninkertaisen x-divari mestarin Senshin Starrin vastustajaksi.

Tähän maailmaanaikaan ainakin internetfanien suuressa suosiossa olleet Starr ja Senshi (tai Aries ja Low-Ki) painivatkin hyvin. Virheettömästi ja suoritusvarmasti. Ongelmaksi muodostui vain se, että aikarajoite oli tiukka, eikä tässä sittenkään nähty mitään erityisen muistettavaa. Hyvää perustason suorittamista. Loppupuolella laitettiin sitten bookkauksellistikin plörinäksi, kun nähtiin humoristinen Bob Backlundin sekaantuminen. Sellainen ”ihan kiva”, mutta kuitenkin silmänräpäyksessä unohdettava ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:22
Voittaja: Senshi (Roll Up)

Arvosana: ** ½


Intergender Tuxedo Match
Big Fat Oily Guy VS. Christy Hemme

Sitten kun aikanaan teen vuoden yhteenvetoa, niin ”huonoin matsi” kategoriassa tämä lienee voittajakandidaatti. Taustoista sen verran, että viime kuukausina Christy Hemme oli omaksunut raivofeministisen tasa-arvotaistelijan roolin. Kerrasta toiseen hän meuhkasi kuinka naisia kohdellaan kehnosti painimaailmassa. Ja aivan varmasti Christyn pointit myös pitivät paikkaansa. Ongelma oli vaan se, että Christyn hahmo oli kertakaikkiaan vedetty niin pahasti yli, että sitä ei voinut ottaa tosissaan. Ja jos yritti ottaa huumorilla (kuten ilmeisesti tarkoitus oli) niin siitä tuli vaan vaivaantunut olo. Erittäin vaikeaa ymmärtää, mitä TNA tällä ajoi takaa. Naisten heikompi asema painimaailmassa oli varmasti fakta ja epäkohta, mutta jos TNA olisi aidosti tästä huolissaan ollut ja pyrkinyt oikeasti nostamaan naispainin arvostusta, niin homma olisi pitänyt toteuttaa ihan eri tavalla. Raivofeministi ottelemassa Isoa Lihavaa Öljyttyä Miestä vastaan Smokki-ottelussa (jossa ainoa tarkoitus repiä vaatteet pois) kun ei tätä päämäärää nähdäkseni edistänyt.

Ja tosiaan Big Fat Oily Guy oli parodia WWE:n Big Dick Johnsonista. Eli hänen ainoa funktionsa oli olla lihava ja ällöttävä sekä kekkuloida lähestulkoon alasti kaikkien edessä. Näistä lähtökohdista katsoen olisikin ollut ihme, jos tämä olisi pystynyt DUD-arvosanan välttämään. Ei pystynyt.
Spoiler: näytä
Kesto: 2:30
Voittaja: Christy Hemme

Arvosana: DUD


BaseBrawl Match
Dale Torborg w./AJ Pierzynski VS. Lance Hoyt w./David Eckstein

Tähän olisi pitkä taustatarina, mutta oman vaivan säästämiseksi lyhennän sen seuraavasti. Pierzynski ja Eckstein olivat baseball pelaajia. Dale Torborg taasen oli baseball-joukkueen huoltaja sekä entinen WCW-jobberi. Joulukuun Turning Point-tapahtumassa Torborg ja Pierzynski olivat vierailleet ja jostain käsittämättömästä syystä tästä oli päätetty luoda pidempi angle, joka nyt ”huipentui” tähän kohtaamiseen.

Eipä kovin pitkään tarvinnut hakea haastaajaa ”vuoden huonoin matsi” kategoriaan. Olihan tämä nyt kaikkinensa ihan hirveää. Torborg oli never-was ja Hoyt oma itsensä. Suomalaiselle painikatsojalle amerikkalaisen pesäpallon pelurit eivät jostain kumman syystä sanoneet yhtään mitään. Surkea angle ja surkea ottelu. Muutamasta ihan seminäyttävästä spotista johtuen ihan nolla-arvosanaa en tälle anna, mutta ei kyllä kaukanakaan ollut. Huh, toivottavasti näitä herroja (pois lukien Hoyt) ei tarvitse enää tämän projektin nimissä katsella.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:21
Voittaja: Lance Hoyt (Torborg first got the pin, but match was restarted and Hoyt won)

Arvosana: ½


Motor City Chain Match
Rhino VS. AJ Styles

Kahden pahasti epäonnistuneen huumorihassuttelun jälkeen palattiin jollain tasolla vakavemmin otettavan painiviihteen pariin. Rhinon ja AJ:n erimielisyydet olivat kyteneet jo useiden kuukausien ajan. Aluksi kyse oli siitä, että Rhino koitti tyynnytellä AJS:n ja Danielsin tulehtuneita välejä, mutta AJ:n muuntauduttua vanhan koulukunnan kusipääpainijaksi homma ei tietenkään onnistunut. Parissa edellisessä maksutapahtumassa miehet olivat kohdanneet, mutta AJS oli kummallakin kerralla kiemurrellut tilanteesta ulos siten, että hampaankoloon jäi paljon.

Motor City Chain Match tarkoitti, että ottelijat olivat pitkän ketjun päissä käsiraudoilla kahlittuna toisiinsa. Lisäksi yhdessä kehäkulmassa oli avain käsirautoihin ja toisessa kehäkulmassa vanhan liiton vinyylipatukka. Näitä sai vapaasti käyttää, mikäli vaan pystyi ne noutamaan. Ratkaisu tapahtui kuitenkin perinteisellä selätyksellä.

Niinhän siinä kävi, että stipulaatio ei tuonut lisämaustetta, vaan pikemminkin laimensi makua. Ketju kun rajoitti liikkumista, eikä sen avulla mitään erityisen hienoja spottejakaan saatu aikaan. Lopputuloksena olikin varsin sekava kokonaisuus. Ehkäpä se on vaan todettava, että AJ & Rhino eivät sittenkään kykene sellaiseen hyvään otteluun, jota olen odotellut. Kolme kertaa on yritetty ja joka kerta tuloksena ollut pettymys.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:09
Voittaja: AJ Styles (pinned Rhino after he Gored himself through a table)

Arvosana: ** ½


X-Division Championship
Chris Sabin © VS. Jerry Lynn

Tässä oli taustalla tyypillinen mentor vs. student asetelma. 43-vuotias Lynn oli x-divisioonan pioneeri ja omalta osaltaan myös auttanut Sabinia tämän uran alkuvaiheissa. Nyt 24-vuotiaana Sabin oli jo moninkertainen mestari ja kehittänyt inhottavan ylimielisen asenteen. Hän ei tarvinnut kenenkään vanhuksen olalle taputteluja. Tammikuussa Lynn ja Sabin olivat kohdanneet kolmoisottelussa, jossa mukana oli myös Chris Daniels. Tällöin Sabin oli napannut voiton halpamaisesti käyttämällä köysiä apunaan. Nyt oli Lynnin tilaisuus laittaa ylimielinen räkänokka takaisin ruotuun.

Ottelussa ei ollut mikään pahasti vialla. Ikävä kyllä ei myöskään mitään, joka olisi tehnyt erityisen muistettavan kohtaamisen. Hyvätasoista painia, jossa odotetustikin keskityttiin tavanomaista enemmän tunnelman luomiseen ja hitaampaan rakenteluun kuin x-divarissa yleensä. Jollain tavalla tässä kuitenkin juututtiin nelosvaihteelle, eikä isompaa saatu silmään missään vaiheessa. Moittimisesta huolimatta täytyy kuitenkin todeta, että kyseessä oli ”ainoastaan” keskikortin ottelu, joten ei tähän liiemmälti pettynyt voi olla. Hyvä matsi, mutta täysiä tehoja ei saatu irti.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:40
Voittaja: Chris Sabin (pinned Lynn while using the ropes for leverage)

Arvosana: ***


Oli pidemmän segmentin vuoro. Tällä kertaa pääroolissa olivat Robert Roode & Traci Brooks, jotka olivat luoneet ”Roode Inc.” nimisen tallin, joka tosin oli tähän asti vain kaksikon itsensä tähdittämä. Tähän tuli muutos kun ilkeä kaksikko oli huijannut Eric Youngin kirjoittamaan sopimuksen, jossa hän suostui Rooden palvelijaksi. Segmentin sisältö oli siis se, että Roode kiusasi Eric Youngia tällä asialla.

Mixed Tag Team Match
James Storm & Miss Jackie VS. Petey Williams & Gail Kim

James Stormista oli tullut paha mies. Ensiksi hän oli vammauttanut pitkäaikaisen joukkuetoverinsa Chris Harrisin silmän lyömällä häntä lasipullolla päähän. Sen jälkeen Storm oli dumpannut pitkäaikaisen managerinsa ja luotettunsa Gail Kimin sekä korvannut hänet Miss Jackiella. Petey Williams oli noussut vastustamaan Stormin omahyväistä käytöstä ja näin luontevasti saatiin kasaan sekajoukkueottelu.

Eipä ollut laisinkaan huono ”välipalamatsi.” Oli mukava nähdä Gail Kimiä myös ihan ottelussa mukana ja kyllä muutkin hommansa taisivat. Mutta koska tämä oli tosiaan alunperinkin rakennettu pelkäksi välipalaksi, niin eihän siitä mitään ikimuistoista aikaan saatu. Ajoi kuitenkin asiansa oli huomattavasti parempi keino edistää naisten asemaa painimaailmassa kuin Christyn ja Ison Öljyisen Miehen vaivaannuttava sekoilu.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:50
Voittajat: Storm & Jackie (Miss Jackie pinned Gail Kim)

Arvosana: ** ½


Prison Yard Match
Sting VS. Abyss w./James Mitchell

Alun perin NWA-mestaruus oli kaksikon kiistan keskipisteenä. Nyt homma oli mennyt henkilökohtaiseksi. Sting oli pyrkinyt ”vapauttamaan” Abyssin James Mitchellin ikeestä ja pyrkinyt luomaan konnektion Hirviön inhimilliseen puoleen. Välillä vaikutti, että hän saattaisi onnistuakin, mutta nyt tilanne oli kääntynyt huonompaan suuntaan. Abyss oli palannut täysin Hirviö-moodiinsa viimeistään siinä vaiheessa kun Sting oli paljastunut kammottavan faktan hänen menneisyydestään. Abyss oli viettänyt vuosia elämästään vankilassa, koska oli ampumalla haavoittanut omaa isäänsä! Näin ollen sopivasti ottelumuotona oli Prison Yard matsi, jossa tarkoituksena oli lukita vastustaja keskellä kehää olevaan puhelinkopin kokoiseen teräshäkkiin.

Tässä varmaan elettin niitä hetkiä, kun Abyssin loiston kirkkaimmat päivät alkoivat olla takanapäin. Vuodet 2005 & 06 olivat loistavia, mutta nyt näytti hieman heikommalta niin hahmonkehityksen kuin painiotteidenkin osalta. Mutta eipä tämä suinkaan huono ottelu ollut. Menevää hardcore-rymistelyä, jossa ei pöytiä ja piikkilankoja säästelty, eikä turhan tautta kehässä vietetty aikaa. Ihan kunnioitettavaa bumppia Hirviö tässä otti vastaan ja äityipä myös Sting esittämään itselleen epätyypillisen loikan roskalavan päältä pöydän läpi. Parasta mahdollista ei siltikään saatu irti, joten tämä jäi sellaisen keskivertoa hieman paremman hc-rytinän tasolle.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:57
Voittaja: Sting

Arvosana: ***


NWA World Heavyweight Championship (Special enforcer Samoa Joe)
Kurt Angle VS. Christian Cage © w./Tomko

Lopulta oli aika pääottelun. Christian oli noussut 2-kertaiseksi mestariksi tammikuussa päihittämällä Stingin ja Abyssin. Samassa tapahtumassa Kurt Angle oli ansainnut ykköshaastajan aseman voittamalla Samoa Joen teräsmiesottelussa. Ottelua edeltävinä viikkoina Christian oli kiusannut Anglea väittämällä, että hänellä on Tomkon lisäksi toinenkin liittolainen. Arvailuissa olivat mukana niin Samoa Joe kuin AJ Styleskin, mutta CC:n ”assistentiksi” paljastuikin paluunsa tehnyt Scott Steiner.

Joe-feudin loppua kohden Angle oli käyttäytynyt perinteisen heelpainijan tapaan, mutta nyt hän oli taas puhdasverinen yleisön suosikki. Itse asiassa Samoa Joe olikin tämän ottelun ajan kehänlaidalla pitämässä peukkuja Anglelle. Hän näet halusi Kurtin voittavan mestaruuden, jotta pystyisi sen itse nimenomaan Kurtilta nappaamaan. Joen tehtävänä oli myöskin luonnollisesti estää Steinerin ja Tomkon sekaantumiset.

Todella taidokkaat painijat tässä olivat vastakkain ja vuonna 2007 kumpikin olivat hyvässä iskussa. Niinpä tästä olikin erittäin hankalaa saada huonoa ottelua aikaiseksi, vaikka yrittäisikin. Aina välillä homma rullasikin kivasti eteenpäin kuin omalla painollaan. Mieleenpainuvin spotti oli Anglen tempaisema kahdeksan perättäisen takavyöheiton sarja. Harmillista oli vaan se, että ottelu oli pahanpäiväisesti ylibookattu. Aina kun se punainen lanka ja ottelun ”flow” tuntui löytyneen, jokin sekaantuminen ja kehän ulkopuolinen tapahtuma rikkoi sen. Koin tämän turhauttavaksi, tuli ihan Jeff Jarrettin mestaruuspuolustukset mieleen. Joskin sillä erotuksella, että tässä nähtiin välillä aidosti todella tasokasta painia. Erittäin paljon tästä jäi hampaankoloon, sillä paremmalla bookkauksella Anglella ja Christianilla olisi ollut hirmuisesti tarjottavaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 19:04
Voittaja: Christian Cage (Unprettier after Tomko, Styles & Steiner interfered)

Arvosana: *** ¼


*** Kurt Angle
** Christian Cage
* Abyss

Yhteenveto:
Nyt ei mennyt erityisen hyvin. Mukana oli suoranaista ripulikakkaa ja ne paperilla mielenkiintoisetkin ottelut eivät yltäneet omalle tasolleen. Täytyy toivoa, että kevättalvella meno piristyy.


Pähkinänkuorispoilerit
LAX VS. Team 3D (9:27) ***
Starr VS. Senshi (8:22) ** ½
Christy VS. Big Fat Oily Guy (2:30) DUD
Torborg VS. Hoyt (4:21) ½
Styles VS. Rhino (15:09) ** ½
Sabin VS. Lynn (13:40) ***
Storm & Jackie VS. Petey & Gail (8:50) ** ½
Sting VS. Abyss (11:57) ***
Christian VS. Angle (19:04) *** ¼ (illan paras)


PPV Ranking 2007

1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
3 TNA – Final Resolution 2,71
4 TNA - Against All Odds 2,25


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match


Seuraavana vuoroaan odottaa No Way Out

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 19.10.2014 10:56

Kiitoksia taas kommentista Whatille :) TT kieltämättä oli aikaansa edellä. Itse on paha kommentoida mitään varsinkaan näistä vuoden 2007 TNA-tapahtumia, koska olen niistä niin vähän ikinä nähnyt. Odotankin ihan mielenkiinnolla, että pääsen aikanaan katsomaan kyseisiä ppv:eitä itsekin.

Tässä tämän viikon arvosteluannos omalta osaltani:

Kuva
VICTORY ROAD 2004

Voi veljet, nyt ollaan taas jännän äärellä. Kuten moneen kertaan totesin, TNA luopui syyskuussa viikottaisista ppv-lähetyksistään, mutta sen ei ollut missään vaiheessa tarkoitus kadota kokonaan ppv-maailmasta. Samaan aikaan TNA oli nimittäin jo saanut neuvoteltua itselleen uuden kuukausittaisten ppv:eiden diilin, ja ensimmäinen 3-tuntinen ppv-spektaakkeli oli tarkoitus järjestää marraskuun alussa. Tuota ppv:tä sitten valmisteltiin ja hypetettiin huolella, ja vihdoin 7.11. Victory Road -niminen TNA:n supershow valtasi ppv-virran. Sitten viimeisimmän ppv-lähetyksen TNA oli tehnyt monia kovia hankintoja, jotta he saisivat ppv:hen tarvittavaa tähtivoimaa. Tästä kohta lisää.

TNA oli tosissaan valmis haastamaan WWE:n nyt kun sillä oli tv-show kansallisella kanavalla ja kerran kuussa lähetettävä ppv. Samalla tämä oli hetki, kun TNA keskitti kaiken toimintansa Orlandoon, Floridaan. Impactit oli alusta lähtien kuvattu Orlandon Universal-studioilla, mutta viikottaiset ppv:t oli loppuun asti järjestetty TNA:n alkuperäisellä kotiseudulla Nashvillessä, Tennesseessä. Nyt Tennessee sai jäädä historiaan, kun Impact Zoneksi ristitystä areenasta tuli kaikkien TNA:n tapahtumien kotipaikka hyväksi aikaa. Samalla pääsemme tutustumaan lähemmin Impact Zonen vähintäänkin hieman rasittavaan fanikuntaan, jota voimme kiittää muun muassa "This Is Awesome" -chantin ylikäyttämisestä. Selostajinamme historiallisessa Victory Roadissa itseoikeutetusti Mike Tenay ja Don West.

Kuva
20 Man Invitational X Division Gauntlet Match
Participants: Kazarian, Sonjay Dutt, Puma, L.A. Park, Jerelle Clark, Miyamoto, Matt Bentley, Hector Garza, NOSAWA, Mikey Batts, Alex Shelley, Matt Sydal, Sonny Siaki, Jason Cross, Shark Boy, Psicosis, D-Ray 3000, Amazing Red, Spanky, Chris Sabin
Ilta avatiin TNA:n showcase-ottelulla: samassa ottelussa esiteltiin tuoreille katsojille samalla kertaa TNA:n ainutlaatuinen painijaluokka (X-Divisioona) ja suurin osa sen kirkkaimmista tähdistä sekä TNA:n oma stipulaatio-ottelu (Gauntlet Match, joka on siis muuten sama kuin Royal Rumble mutta kahden viimeisen ollessa jäljellä ottelu muuttuu Singles Matchiksi). Mitään sen kummempaa tarinaa ei ottelun taustalla ollut. Jonkinlaisen pokaalin voittaja sai, mutta ei sillä mitään oikeaa arvoa ollut. TNA PPV-debyyttinsä tässä ottelussa tekivät indy-faneille hyvin tuttu Puma (tuttu myös TJ Perkinsinä tai nyky-TNA:n katsojille Suicidena/Manikina/mikälie) ja WWE:stä lähtenyt Spanky (joka tosin palaisi myöhemmin vielä WWE:hen ja sitten taas uudestaan TNA:han). Comebackin tekivät ainakin L.A. Park, Miyamoto, Hector Garza, Matt Sydal ja Psicosis. Koossa oli siis kunnon valiokaarti sekä TNA:n vakiokalustoa että satunnaisia vierailijoita ympäri maailmaa. Niin ja jos kummastelette, kuka on Matt Bentley, niin kyseessä on Michael Shane, jolle TNA vain joutui antamaan uuden nimen, koska WWE oli hankkinut Mike Shane -nimen oikeudet.

Olen sanonut tämän jo pari kertaa viimeisimpien TNA:n viikottais-ppv:eidenkin arviossa, mutta toistetaan nyt taas: TNA osaa hoitaa tällaiset X-Divarin joukko-ottelut nykyisin perhanan hyvin. On jotenkin ilahduttavaa, kuinka viihdyttävää ja painillisesti monipuolista menoa nämä Gauntlet-ottelutkin voivat todella olla, kunhan kehään vain laitetaan oikeat kaverit. Lisää ilahdutusta tarjoaa nimenomaan se, että tällaisten otteluiden ansiosta pääsee ihastelemaan paljon useamman painijan taidonnäytteitä kuin mihin olisi muuten mahdollisuuksia. Nytkin nähtiin monia ppv-debyyttejä tai -comebackeja ja vieläpä hienosti hoidettuna. Toki on todettava, että ihan joka ppv:ssä tällaisia periaatteessa merkityksettömiä Gauntleteja ei jaksa katsella, koska sitten niistä katoaa teho. Vielä ei sitä vaaraa kuitenkaan ole. Tällä kertaa pitää antaa vähän noottia ottelun alkupuolelle, koska jotenkin ottelu ei tuntunut ensimmäisten painijoiden kohdalla lähtevän vielä kunnolla käyntiin. Onneksi tilanne muuttui ottelun edetessä, ja loppupuolisko olikin sitten täyttä kultaa. Erityisesti lopputaistelu kahden viimeisen painijan välillä oli upeaa katsottavaa. Vaikka tämä olikin ehkä paras TNA:n Gauntlet Match, ihan huipputasolle ei vielä(kään) päästä. Se olisi vaatinut päräyttävämmän alun tai sitten pari jotain spesiaalia buukkauskäännettä, jollaisia on nähty ainakin parhaimmissa Royal Rumbleissa. Hieno avaus illalle silti.
***½ (26:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hector Garza (Last eliminated Kazarian)
Kuva
Kuva
Dallas & Kid Kash & The Naturals vs. Erik Watts & Pat Kenney & Johnny B. Badd & Ron Killings
Tämä ottelu oli todella kummallinen sillisalaatti, eikä tälläkään oikeastaan ollut mitään oikeaa taustatarinaa. Lähimpänä backstorya oli kai se, että heel-porukan kaksi joukkuetta eivät oikeastaan tulleet toimeen keskenään, koska molempien tavoitteena oli päästä takaisin joukkuedivisioonan huipulle. Tässä heille siihen aukeaisi mahdollisuus, jos he vain päihittäisivät sekalaisen face-porukan. Muuten face-jengi oli tuttua kauraa TNA:n viime kuukausien midcardista (jostain syystä Erik Watts ei ollut vieläkään saanut potkuja ja Simon Diamondina paremmin tunnettu Pat Kenney jatkoi edelleen typerää irkku-gimmickiään), mutta Johnny B. Badd oli tämän ottelun erikoisuus. Kyseessähän oli siis parhaiten WWE-ajaltaan Marc Merona tunnettu mies, joka ennen WWE-uraansa veti WCW:ssä Little Richardia imitoivaa Johnny B. Badd -gimmickiä. Merohan lähti WWE:stä jo vuonna 1999, eikä hän ollut tuon jälkeen paininut kuin hyvin satunnaisesti. Mero vetäytyi painikehistä lopullisesti vuoden 2002 alussa, kunnes nyt TNA oli saanut houkuteltua hänet takaisin painimaailmaan ja vieläpä Johnny B. Badd -nimellä. Mitään merkittävää Badd ei ollut toistaiseksi TNA:ssa saavuttanut, mistä kertonee sekin, että hänet tungettiin tähän filler-otteluun. TNA hallitsi siis tämän järkevän rekrytointipolitiikan jo vuonna 2004: houkuttele has been isolla rahalla eläkkeeltä, vaikka sinulla ei ole mitään käyttöä hänelle.

Hienon openerin jälkeen katsojille tarjoiltiin harmiton alakortin ottelu, johon oli ilmeisesti tungettu mukaan kaikki jollain tavalla TNA:n mielestä tärkeät alakortin painijat, joille ei kuitenkaan ollut kehitelty mitään oikeaa juonikuviota. Erityisesti Johnny B. Baddia oli kyllä hauska nähdä, vaikka miehen otteet eivät mitenkään erityisen säväyttäviä ainakaan tässä ottelussa olleet. Kokonaisuutena tämä kamppailu oli ihan hauska välipala. Kehässä oli sen verran monta miestä, että esim. Erik Wattsin heikkoudet oli helppo peittää, ja samalla Kid Kashin, Ron Killingsin ja Dallasin tapaiset oikeasti taitavat kaverit pääsivät näyttämään parhaat palat osaamisestaan. Erityiskehu pitää antaa Dallasille, joka tempaisi aivan perhanan nätin Moonsaultin. En olisi uskonut, että tuon kokoinen kaveri pystyisi Moonsaultiin, mutta niin vain pystyi. Ottelu oli myös sopivan lyhyt: pidempänä versiona tämä olisi käynyt puuduttavaksi, mutta tällaisena tiiviinä kohtaamisena tämä oli sellainen kivan tv-ottelun tasoinen koitos.
** (4:37)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Erik Watts & Pat Kenney & Johnny B. Badd & Ron Killings (Killings pinned Douglas after a Sitout Double Underhook Facebuster)
Kuva Kuva
Piratita Morgan vs. Mascaritas Sagrada
Kääpiöpainijoita, ihanaa! Ja samalla jo illan kolmas taustatarinaton ottelu putkeen. Voisiko TNA:lla olla jotain pientä parantamisen varaa? No, joka tapauksessa TNA oli päättänyt tuoda taas juhlashow'n kunniaksi kääpiöpainijat takaisin kehiin. Viimeksi olimme nähneet heitä TNA:n 2-vuotisppv:ssä, joten ymmärrettäväähän tämä on (eli ei). Silloinkin kehässä oli Mascaritas Sagrada, joka on kai yksi pienimmistä kääpiöpainijoista tai jotain vastaavaa. Vastaansa hän sai puolestaan yhden isoimmista kääpiöpainijoista, joka lupaili jo etukäteen sitä, että painillisesti tästä ottelusta ei tulisi yhtään mitään.

Nyt oli hyvin lähellä, etten antanut tälle ottelulle DUDia. Kuten kaikille arvostelujani lukeneille on varmaan jo käynyt selväksi, en ole koskaan ollut millään tavalla kääpiöpainin ystävä. Toki on annetava kunniaa heille, kelle kunnia kuuluu, ja olen mielestäni kyllä muistanut kehua silloin, jos joku kääpiöpainija on oikeasti esittänyt erityisen taidokkaita otteita. Tällä kertaa tuollaiset kehut voidaan kuitenkin unohtaa aivan suoraan, sillä tässä ei ollut lähes mitään erityisen hyvää, nautinnollista, viihdyttävää tai edes hupaisaa. En voi ymmärtää, minkä takia TNA:n pitää aina aika ajoin yrittää uudestaan tätä kääpiöpainin tuontia johonkin show'hunsa, koska lopputulos on joka kerta aivan hirveä. Ja jos nyt tuotte sitä kääpiöpainia, älkää herranen aika sitten valitko toiseksi painijaksi jotain Piratita Morgania, joka on kääpiöskaalalla tonnikeiju ja jolla ei ole minkäänlaista kykyä liikkua kehässä. Aivan kamalaa katsottavaa. Sagrada on ilmeisesti jonkin sortin legenda kääpiöpiireissä, ja hänen pomppimisensa oli pari kertaa sen verran kekseliästä, että se pelastaa tämän DUDilta. Aivan kamala ottelu silti. Piratita Morgan, älä astu enää ikinä painikehään. Onneksi tämä oli edes lyhyt.
½ (2:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mascaritas Sagrada (Crucifix Pin)
In ring angle w/ Scott Hall
Vuorossa oli illan ensimmäinen in ring -angle ja samalla illan ensimmäinen ison nimen esiintyminen. TNA oli tosiaankin saanut tuotua takaisin Scott Hallin, joka oli viimeksi esiintynyt TNA:ssa aika tarkalleen kaksi vuotta sitten. Tuolloin Hall paini päämestaruuskuvioissa, mutta nyt hän oli toistaiseksi tyytynyt managerin rooliin. Hall oli nimittäin sekaantunut meneillään olevaan feudiin Jeff Jarrettin ja Jeff Hardyn välille ja pieneksi yllätykseksi päättänytkin valita Jarrettin puolen tässä sodassa. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että vain hieman ennen tätä ppv:tä TNA-debyyttinsä teki Hallin vanha ystävä Kevin Nash, joka oli ilmoittanut seisovansa Hardyn takana. Tässä ppv:ssä Hardy ja Jarrett kohtaisivat Ladder Matchissa, jossa Hallin on tarkoitus seistä Jarrettin kulmauksessa ja Nashin puolestaan Hardyn kulmauksessa. Nyt Hall saapui promoamaan siitä, kuinka hänen tietojensa mukaan Nash ei olisikaan paikalla tänään ollenkaan ja että hän Ladder-ottelun konkarina tietää, että "paras Jeff" voittaa illan Main Eventin.

Kuva Kuva
Team Canada (Roode & Young) (c) w/ Coach D'Amore vs. 3 Live Kru (Konnan & James) - NWA Tag Team Championship
Illan ensimmäinen ottelu, jolla oli taustatarina! Ja samalla illan ensimmäinen mestaruusottelu! Hyvä, että nämä kaksi ominaisuutta (mestaruusottelu ja kunnollinen backstory) kohtaavat sentään toisensa. TNA:n joukkuedivarissa oli ollut viime aikoina aikamoista hulinaa, sillä historian viimeinen viikottais-ppv oli päättynyt siihen, kun kahden loukkaantuneen joukkueen kunnossa olevista painijoista muodostettu Chris Harrisin ja Prime Timen joukkue oli voittanut mestaruudet Naturalseilta. Hieman myöhemmin Harris ja Prime Time hävisivät vyönsä todella kummallisessa ottelussa, jossa heitä oli vastassa molempien "oikeat" joukkueparit Christopher Daniels ja James Storm. Stormin ja Danielsinkaan mestaruuskausi ei kestänyt kauaa keskinäisten riitojen takia. He nimittäin hävisivät vyönsä mestaruusottelussa Team Canadan Bobby Roodea ja Eric Youngia vastaan. Näin ollen Team Canada pääsi ensimmäistä kertaa kiinni joukkuemestaruuksiin, ja he saivat vastaansa konkarijoukkueen 3 Live Krun, joka oli ollut sotapolulla Team Canadan kanssa kesästä lähtien. En oikeastaan muista tai tiedä tuon feudin tarkkoja syitä, mutta nämä kaksi joukkuetta eivät vain voineet sietää toisiaan. Nyt 3LK:lla oli mahdollisuus voittaa itselleen joukkuevyöt, joita he olivat pitäneet viimeksi tammikuussa.

Vähän laimeaksi jäi tämän joukkuemestaruusottelun anti. Olen aika varma, että olen itse asiassa aloittanut täsmälleen noilla samoilla sanoilla jonkun toisenkin 3LK vs. Team Canada -ottelun arvion, mikä oikeastaan kertoo kaiken oleellisen näiden kahden joukkueen kemioista. Suoraan sanottuna pitää todeta, etten ollut kovin ilahtunut siitä, että varsin toimivasta ja pätevästä joukkuedivaristaan (ainakin huomattavasti paremmasta kuin WWE:n tämänhetkisestä) TNA oli päättänyt valita ensimmäisen ison ppv:nsä joukkuemestaruusotteluun juuri 3 Live Krun ottelemaan Team Canadaa vastaan. Kanadalaiset ymmärrän vielä hyvin: porukka on kovassa nosteessa ja tarjoilee oikeiden vastustajien kanssa perhanan viihdyttäviä otteluita. 3LK on sen sijaan koko ajan väsyneempi jengi, ja heidän feudinsa Canadan kanssa on kestänyt vielä aivan turhan pitkään. Kaiken tämän jälkeen lopputuloksena oli "ihan kiva" ottelu, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa lähtenyt mitenkään mainittavan hienosti käyntiin. Ihan mukavaa tv-show-tyylistä painia, mutta ei tosiaankaan semmoista meininkiä, mitä odottaisin suunnankääntäjä-ppv:n mestaruusottelulta.
** (6:57)
Voittajat:
Spoiler: näytä
3 Live Kru (Konnan pinned James after a Sitout Facebuster aka K-Factor)
In the Pit with Piper w/ Jimmy Snuka, Kid Kash, Kazarian, Matt Bentley & Sonjay Dutt
Kyllä vain, Scott Hallin lisäksi myös Roddy Piper oli tehnyt paluunsa TNA:han - tai siis tarkalleen ottaen teki sen tässä ppv:ssä. Piperin edellisestä TNA-esiintymisestä oli vähemmän aikaa kuin Hallin vastavaata, mutta tovi siitäkin oli silti ehtinyt vierähtää. Nyt Piper oli tullut takaisin vetääkseen In the Pit with Piper -talk show'nsa (koska Piper's Pit -nimeä ei saanut käyttää), ja Piper oli luvannut paikalle yllätysvieraan. Tuo vieras paljastui itse Jimmy Snukaksi, joka oli aika heikkokuntoisen oloinen. En ollut kovin ilahtunut siitä, että Piperin comeback päätettiin käyttää toisen ikälopun painijan hehkuttamiseen. Piper vaati Snukaa iskemään häntä kookospähkinällä päähän, koska yli 20 vuotta sitten tapahtunut klassinen kookospähkinä-insidentti (jossa Piper oli siis tyrmännyt Snukan lyömällä tätä kookoksella) vaivasi häntä yhä. Snuka ei kuitenkaan suostunut, ja lopulta Kid Kash saapui keskeyttämään vanhusten pelleilyn mollaamalla molempia. Kash jäi kuitenkin alakynteen, jolloin häntä saapuivat auttamaan kaverukset Kazarian ja Matt Bentley. Heel-kolmikko pieksi kaksi vanhusta, kunnes TNA:n uusi face-sankari Sonjay Dutt saapui legendojen avuksi. Lopulta hommassa kävi ikävästi Duttin kannalta, kun Kash iski häntä kalloon kookoksella. Jostain syystä Kazarian ja Bentley eivät tykänneet Kashin tempusta vaan hylkäsivät hänet sisääntulorampille.

Kuva Kuva
Trinity w/ Johnny Swinger & Glenn Gilberti vs. Jacqueline
Olin jo aivan varma, että Trinityn, Johnny Swingerin ja Glenn Gilbertin muodostama NYC oli lähtenyt lopullisesti TNA:sta, koska he olivat niin monesta TNA:n viikottais-ppv:stä poissa viimeisinä kuukausina. Ilmeisesti tuo kolmikko oli kuitenkin tehnyt loppusyksystä paluunsa, ja Swingerikin oli vihdoin lopettanut typerässä Havaiji-asussaan kulkemisen. Parasta NYC:n paluussa oli kuitenkin se, että näköjään tuosta kolmikosta TNA oli alkanut pushata nimenomaan Trinityä, joka oli julistautunut TNA:n naisdivisioonan (ai minkä?) ylivoimaisesti lahjakkaimmaksi painijaksi. Se varmasti piti paikkansa, koska haastajia Trinityllä ei ollut käytännössä ollenkaan. Tähän ppv:hen Trinity julisti avoimen haasteen, ja Director of Authority Vince Russo lupasi, että Trinitylle olisi luvassa yllätysvastustaja. Vasta Trinityn in ring -promon aikana paljastui, että tuo yllätysvastustaja oli äskettäin WWE:stä potkut saanut Jacqueline, joka teki tässä ottelussa siis TNA-debyyttinsä.

Ei ollut TNA:lla sitten mielenkiintoa buukata kunnollista (tai siis edes lähemmäs 5 minuuttia kestävää) ottelua naisille, vaikka Jacquelinekin oli yllärihankintana saatu rosteriin. Todella sääli, koska tässä olisi ollut mahdollisuus varmaan ensimmäistä kertaa TNA-historiassa sitten Alexis Lareen lähdön jälkeen pistää kaksi oikeasti ihan taidokasta naispainijaa toisiaan vastaan oikeassa ottelussa. Tästä saatiinkin jo parin minuutin rykäisyssä osviittaa, kun ensin Jacqueline väläytti näyttävän loikan ulos kehästä ja sen jälkeen vieläpä upean German Suplexin. Trinity puolestaan otti Germanin näyttävästi vastaan. Lyhyt rykäisy siis oli sinänsä kivaa katseltavaa, mutta ei tälle voi kummoista arvosanaa antaa, koska niin vähälle tämän ottelun anti jäi. Tässä alkoi näkyä selvästi se, että TNA:lla oli liian monta ottelua (+ anglea) buukattuna yhteen ppv:hen.
* (1:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trinity (Moonsault)
Kuva Kuva Kuva
Abyss vs. Raven vs. Monty Brown - Monster's Ball Match
Victory Road sai kunnian olla tapahtuma, jossa nähtiin ensimmäistä kertaa TNA:n omaksi gimmick-otteluksi muodotuva Monster's Ball Match. Sinänsähän tuo ottelu ei stipulaatioltaan poikkea mistään muista Hardcore-otteluista, mutta taustalla oli kyllä tämä viehättävä idea siitä, kuinka ottelun osanottajat oli ennen ottelua lukittu 24 tunniksi pilkkopimeään huoneeseen ilman ruokaa tai juomaa. Tarkoituksena oli se, että kun heidät vapautettaisiin huoneista juuri ennen ottelun alkua, olisivat he täysin sekopäisessä tilassa. Abyss, Raven ja Monty Brown saivat kunnian otella toisiaan vastaan tässä ensimmäisessä Monster's Ballissa. En ole oikeastaan varma tämän ottelun heel/face-jaosta. Raven oli yhä selvästi heel, mutta vielä viimeksi heel-roolia vetänyt Monty Brown tuntui keräävän niin suurta yleisön suosiota, että hänestä on tainnut tulla face. Abyss puolestaan oli äskettäin saanut uuden mystisen ja hyvin ilkeältä kuulostavan managerin (joka tosin oli toistaiseksi tyytynyt seuraamaan Abyssin otteluita kattotasanteelta), joten ehkä hän on heel? No, mennään näillä. Ottelun tarina oli lyhykäisyydessään se, että nämä kolme eivät voineet sietää toisiaan, koska Jeff Hardyn ohella he olivat muodostaneet nelikon, jotka olivat taistelleet NWA World Heavyweight -mestaruuden ykköshaastajuudesta. Kun Hardy vei ykköshaastajuuden toiseen kertaan, nämä kolme raivostuivat toisilleen ja pieksivät viikkojen ajan toisiaan niin brutaalisti, että heille oli kehiteltävä kokonaan uusi ottelustipulaatio.

Tässä vaiheessa alkoi olla varmaa, että tämän ppv:n suurin ongelma oli aika. Sitä oli nimittäin aivan liian vähän. Tämänkin ottelun kohdalla joudun rutisemaan siitä, kuinka vauhdikkaasti edennyt ja näyttäviä bumppeja tarjoillut ottelu loppui kuin seinään. On toki totta, että tämä sentään kesti noin 10 minuuttia, joten tämä oli helposti hyvä ottelu. Harmittaa silti suuresti, että TNA haaskaa huippuottelupotentiaalia: tämäkin olisi lisäminuuteilla noussut vielä paljon kovatasoisemmaksi otteluksi. Nyt tässä ei vain yksinkertaisesti ehtinyt tapahtua tarpeeksi, jotta tämä jäisi ikimuistoiseksi HC-mäiskinnäksi. Hardcore-ottelut kuitenkin elävät puhtaasti niistä mahtavista hetkistään ja hurjista bumpeistaan, ja jos niitä ei nähdä tarpeeksi ja jos ne nähdytkin tehdään vähän sillein juoksemalla (koska aikaa on niin vähän), niin silloin ei voida päästä parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Erityisesti Raven ja Abyss ottivat tässä kyllä hurjaa bumppia: Abyssilta nähtiin TNA-historian ensimmäinen nastoille iskeytyminen, ja Raven puolestaan otti vastaan tosi rajun Chokeslamin suoraan portaille. Tiivistelmänä sanottakoon siis, että viihdyin tätä ottelua katsoessa paljon, mutta olisin viihtynyt huomattavasti enemmän, jos aikaa olisi ollut lisää. Pientä noottia myös painijoille siitä, etteivät he hyödyntäneet kehätoiminnassaan tuota ottelustipulaation hienoa psykoottista taustatarinaa ollenkaan toivotulla tavalla. Meno jäi liian perus HC-mätöksi sekopäisen häröilyn sijaan.
*** (9:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Monty Brown (Pinned Raven after a Pounce through a table)
Kuva Kuva
Petey Williams (c) w/ Coach D'Amore vs. AJ Styles - TNA X Division Championship
Petey Williams oli hallinnut TNA:n X-Divisioonaa siitä lähtien, kun hän oli voittanut X-Divarin mestaruuden elokuussa järjestetyssä Gauntlet Matchissa. Williamsia oli kuitenkin koko ajan vaivannut se, ettei hän ollut voittanut X-Divarin kiistattomasti tunnetuinta painijaa AJ Stylesiä, koska nämä kaksi eivät olleet kohdanneet toisaan. Niinpä viime aikoina Williams oli alkanut pilkata Stylesiä muun muassa tulemalla kehään Stylesille tyypillisessä hupullisessa liivissä ja käyttämällä kehässä Styles Clashia. Lopulta Styles sai näistä vihjailuista tarpeekseen, ja hän kävi Williamsin kimppuun ilmoittamalla samalla haluavansa otella kanadalaista vastaan X-Divisioonan mestaruudesta Victory Roadissa. Ottelu buukattiin ppv:hen, ja juuri ennen ottelun alkua Scott D'Amore vielä intoutui lupaamaan, että hän lähtisi pysyvästi takaisin Kanadaan, jos Williams häviäisi vyönsä Stylesille.

Ja taas ottelun suurin ongelma on sen liian lyhyt kesto. Olin jo tottunut antamaan pyyhkeitä TNA:lle viikottais-ppv:issä siitä, kuinka X-Divarin mestaruusottelut olivat liian lyhyitä. Ehdin jo toivoa, että vastaavaa kritiikkiä ei enää kolmetuntisissa ppv:issä tarvitsisi kirjoittaa, mutta niin sitä vain ollaan taas tässä. Ymmärrän kyllä TNA:n tavoitteen pistää mahdollisimman paljon materiaalia ensimmäiseen isoon tapahtumaan, mutta se on kyllä aivan perkeleen huono tavoite, jos sen takia samalla liian moni potentiaalisesti hyvä ottelu saa aivan liian vähän aikaa. Tässä AJ:n ja Peteyn ottelussa olisi ollut epäilemättä mahdollisuuksia huippuottelutasolle ja kenties jopa MOTYC:ksi asti, mutta alle 10 minuutin kohtaamisessa tuollaiset haaveet voidaan unohtaa suosiolla. Styles väläytti tässä ottelussa pari todella näppärää ja yllättävää liikettä, kuten German Suplex yläköydellä seisselle Petey Williamsille, kun itse roikkuu Tree of Woe -asennossa (hankala selittää), mutta muuten tämä jäi harmittavan paljon sille viikottaislähetyksistä tutulle X-Divarin perushyvälle kolmen tähden tasolle. Kokonaisuutena siis mukavaa, vauhdikasta ja toiminnantäytteistä menoa, mutta ei kuitenkaan mitään sellaista, mitä ei tässä ajassa olisi jo niin monesti ennenkin nähty.
*** (9:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Petey Williams (Canadian Destroyer)
Kuva Kuva
Triple X vs. America's Most Wanted - Last Team Standing Match
TNA:n kahden tunnetuimman joukkueen välienselvittely oli muuttunut kuluneen syksyn aikana taas ilmiriidaksi. Vielä syyskuussa AMW ja XXX olivat sopineet erimielisyytensä ja tehneet yhteistyötä kaataakseen Naturalsit. Tuo yhteistyö päättyi kuitenkin sekavaan joukkuemestaruussoppaan, jota selitin jo aikaisemmin. Chris Harris ja Prime Time olivat siis voittaneet vyöt, kun James Storm ja Christopher Daniels olivat loukkaantuneena. Kun Storm ja Daniels palasivat, heidät buukattiin mestaruusotteluun Harrisia ja Prime Timeä vastaan. Storm ja Daniels myös voittivat vyöt, mikä ei kuitenkaan yhdistänyt uudelleenmuodostettuja kaksikoita vaan aiheutti erimielisyyksiä Harrisin ja Prime Timen välille, mikä loi taas omat ongelmansa Danielsin ja Stormin välille. Kun Storm ja Daniels hävisivät vyönsä, soppa oli lopullisesti valmis. XXX:n ja AMW:n jäsenet eivät taas voineet sietää toisiaan, ja Triple X:n kaksikko alkoi olla varma, että koko yhteistyö AMW:n kanssa oli ollut järjetön ajatus. He syyttivät Harrisia ja Stormia kaikista epäonnistumisistaan ja kävivät eräässä Impactissa todella halpamaisesti AMW:n äijien kimppuun. Näin XXX teki vihdoin virallisesti heel-turnin, ja seuraavina viikkoina nähtiinkin tosi rajuja yhteenottoja näiden klassikkojoukkueiden välille. Viimein ppv:hen buukattiin Last Team Standing Match (taas yksi uusi stipulaatio-ottelu), joka oli siis Last Man Standing Match vain joukkueversiona. Voittajajoukkue olisi se, joka saisi ensin eliminoitua molemmat jäsenet toisesta joukkueesta.

Tämä oli ehdottomasti illan pahin pettymys. Oikeastaan suoraan sanottuna v***ttaa, miten huono ottelu tästä paljastui - eikä minulla ole mitään kunnon selitystä edes sille, miten tässä kävi näin. Pelkäsin kyllä, että Last Team Standing kuulostaa vähän sellaiselta stipulaatiolta, joka ei ainakaan näiden joukkueiden ottelussa toimi, mutta stipulaatio ei ollut edes tämän flopin suurin syy. Homma lähti käyntiin vielä ihan mukavasti, ja ensimmäiset minuutit olivat kivaa joukkuepainia, joka näiden kahden joukkueen pitäisi osata vaikka unissaan. Pian alun jälkeen homma alkoi luisua heikommaksi ja heikommaksi. Jotenkin koko homman flow katosi aivan täysin, ja lähes jokaisessa ratkaisevassa liikkessä nähtiin tosi typerä botch. Vaikka hetkittäin nähtiinkin myös loppupuolella ihan kivaa menoa, tunnelma latistui taas uuden botchin takia. Asiaa ei auttanut onneton stipulaatio, jonka takia ottelussa nähtiin jatkuvasti selätyksiä aivan yhdentekevien liikkeiden jälkeen. Lopullinen kirsikka kakun päällä oli kuitenkin lopetus, joka oli täysin kustu: selätetty painija potkaisi ulos kahden jälkeen, mutta tuomari laski jostain syystä silti kolmeen. Sen jälkeen tämä painija pyrki vielä heti ylös, mutta tuomari käski tämän maahan ja laski tolkuttoman nopeasti kolmeen. Siis mitä helvettiä? Kuinka huonosti voidaan homma hoitaa? Tämä saa siis kaksi tähteä, koska toki nämä joukkueet osasivat painia, mikä pelastaa tämän surkeilta arvosanoilta, mutta näiden joukkueiden pitäisi pystyä ****-otteluihin (ja he ovat myös pystyneet), joten siihen suhteutettuna tämä oli täysi katastrofi.
** (11:31)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Harris last eliminated Prime Time)
In ring angle w/ Mike Tenay & Dusty Rhodes
Jotta tässä ppv:ssä olisi ollut taatusti tarpeeksi ohjelmaa, koko show'n ajan taustalla oli pyörinyt yleisöäänestys siitä, kuka olisi TNA:n Director of Authority tämän ppv:n jälkeen. Vince Russon ja Dusty Rhodesin erimielisyydet olivat siis jatkuneet myös syyskuun jälkeen, ja lopulta tilanne oli ilmeisesti edennyt siihen, että Russo ja Dusty eivät oikeasti tulleet toimeen ollenkaan. Ilmeisesti TNA oli myös jotenkin kummassa saanut tosiaan käännettyä Russon tässä kuviossa heeliksi, vaikka alkuviikkoina nimenomaan Dusty käyttäytyi (minun mielestäni) heelmäisesti ja Russo vain puolusti työpaikkaansa. No, nyt TNA oli päättänyt antaa fanien päättää: tnawrestling.com-sivulla katsojat saivat äänestää, haluaisivatko he heel-Russon jatkavan vai face-Dustyn vievän hänen työnsä. Lienee sanomattakin selvää, että Dusty vei äänestyksen, eikä TNA:n varmaan edes tarvinnut muutella tuota äänestystulosta. Tuloksen julkistamisen jälkeen Russo jäi itkemään huoneeseensa ja Rhodes saapui kehään pitämään täysin yhdentekevän promon Mike Tenayn onnitellessa häntä.

Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Jeff Hardy - Ladder Match for the NWA World Heavyweight Championship
Vihdoin illan viimeinen ottelu, Main Event. Ja kyllä vain, tämäkin oli stipulaatio-ottelu. Tässä tapauksessa stipulaatiolle oli tosin ehdottomasti tarvetta, koska Hardy ja Jarrett olivat jo kohdanneet toisensa Singles Matchissa. Jarrettin ja Hardyn feud NWA World Heavyweight -mestaruudesta oli siis ollut koko syksyn pääkuvio TNA:ssa vielä miesten ensimmäisenkin kohtaamisen jälkeen. Tuo ottelu päättyi Jarrettin huijausvoittoon, joten sinänsä ei ole ihme, että Hardy tahtoi uusinnan. Kun hän oli voittanut ykköshaastajuudesta järjestetyssä miniturnauksessa Abyssin, Ravenin ja Monty Brownin, oli mestaruusottelu taattu. Hieman tuon jälkeen Hardy sai vieläpä oikeuden valita ottelun stipulaation, ja Hardy valitsi tietenkin Ladder Matchin, joka oli ehdottomasti hänelle kaikkein tutuin erikoisstipulaatio. Kuten jo aikaisemmin tässä arvostelussa totesin, viime viikkoina Hardyn ja Jarrettin intenssiiviseen mestaruusfeudiin lisäväriä olivat tuoneet Scott Hall ja Kevin Nash, joista Hall oli liittoutunut Jarrettin kanssa ja Nash oli ilmoittanut olevansa Hardyn puolella taistelussa. Molempien piti olla tässä ottelussa ringsidellä, mutta Nash ei ollut edelleenkään saapunut paikalle, ja jostain syystä myös Hall jäi aluksi ringsidelle, vaikka saapuikin sitten häiritsemään ottelua puolivälin paikkeilla. Lisäjännitystä ME:lle loi se, että koko tapahtuman ajan parkkipaikalla oli seissyt mysteerinen limusiini, jonka sisällä ei kuitenkaan kuulema ollut Kevin Nash. Kukaan ei tiennyt, kuka limusiinissa istui, mutta jotenkin hän ME:hen liittyi.

Voi hyvänen aika, mitäköhän tästä ottelusta nyt oikein sanoisi? Sen verran on tullut tämän show'n aikana keskityttyä negatiiviseen, että aloitetaanpa tällä kertaa nyt positiivisista asioista. Tämä ottelu nimittäin lähti käyntiin paremmin kuin miesten ottelu historian viimeisessä viikottais-ppv:ssä, ja muutenkin menoa oli oikeasti mukava katsoa. Hardy ei ollut edelleenkään missään elämänsä iskussa, mutta tuntui hän olevan ainakin vähän paremmassa kunnossa kuin pari kuukautta sitten. Tikkaiden kanssa nähtiin jopa pari oikeasti rajua bumppia, joista komein oli miesten romahtaminen korkealta sisääntulorampille. Alkuosansa puolesta tämä olisi voinut olla sellainen hyvä ***-ottelu, jossa puuttuvaa painia korvattiin toimivalla HC-mäiskinnällä. Edes Scott Hallin odotetut sekaantumiset eivät aluksi häirinneet. Lopulta Hallin rooli alkoi kuitenkin kasvaa liian suureksi, ja siitä ne huonot puolet sitten alkoivatkin. Loppupuolella meno hidastui (koska miehet väsyivät), paini heikkeni, ja ratkaisevilla hetkillä Hardy botchasi Sunset Flip Powerbombin kaksi kertaa peräkkäin. Jeff, älä yritä sitä vaikeaa liikettä uudestaan, jos et onnistu siinä ekalla kerralla. Nämä olisin voinut vielä antaa anteeksi kovan yrityksen takia, mutta sitten päälle päätettiin turauttaa kunnon kasa paskaa, kun Kevin Nash saapui paikalle maailman naurettavimman sisääntulomusiikin tahdittamana (en löytänyt musiikkia mistään, harmi) ja aiheuttaa kunnon "yllätyslopetuksen", jonka kaikki näkivät kilometrin päähän. Argh, TNA. Tälläkö tavalla te haluatte oikeasti päättää ensimmäisen ison ppv:nne?
**½ (18:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (After Kevin Nash hit Jeff Hardy with a steel chair)
In ring angle w/ Jeff Jarrett, Scott Hall, Jeff Hardy, Kevin Nash, AJ Styles, 3 Live Kru & RANDY SAVAGE
Vastaus äskeiseen kysymykseeni: Ei. TNA ei halunnut päättää ensimmäistä isoa ppv:tään tuon äskeisen ottelun loppusekoiluun, vaan sen jälkeen nähtiin vielä uusi heel-porukka veti aivan älyttömän idioottimaisen promon, joka oli tietenkin puhdas nWo-rip off. Oikeasti TNA? Tälläkö te lähdette sotaan WWE:tä vastaan? nWo? Ette ole tosissanne. No, tässä sitä ollaan. Todella hienoksi homma meni siinä vaiheessa, kun tuo uusi heel-jengi heitti vielä avoimen haasteen, johon vastasivat ensin AJ Styles ja sitten 3 Live Kru. Heelit pieksivät yhdessä hetkessä sekä Stylesin ja 3LK:n, jotta meille kaikille olisi varmasti selvä, miten korkealle Stylesiä tässä "uuden suunnan TNA:ssa" arvostetaan. Todellinen pommi saatiin kuitenkin, kun parkkihallissa odottaneen limusiinin ovi aukesi, ja sieltä esiin astui RANDY v***n SAVAGE. Randy Savage, jota ei ollut nähty missään mainstream-painimeiningeissä ikimuistiin. Mitä helvettiä täällä taas tapahtuu? Savage käveli sisääntulorampille ja yritti hyökätä heelien kimppuun, mutta turvamiehet tulivat väliin ja sitten aika loppuikin. Sellaista sitten.

*** Hector Garza
** Kazarian
* Chris Sabin

Kokonaisarvio Victory Roadista: Ei. Siinä oikeastaan tiivistettynä fiilikset tästä ppv:stä. TNA:lla olisi ollut vaikka millä mitalla potentiaalia luoda huikea ppv ihan omillakin tähdillään ja aloittaa oikeasti sota WWE:tä vastaan omilla aseilla, kuten AJ Stylesillä, Monty Brownilla, Abyssilla ja vastaavilla. Jeff Hardyn ja Ravenin tapaiset nimet nyt vielä kävisivät ihan hyväksi lisäksi, koska he eivät ole ikivanhoja ja jo edellisessä promootien välisessä sodassa täysin loppuunkaluttuja. Sen sijaan TNA päättää luottaa Jeff Jarrettin, Kevin Nashin, Scott Hallin ja Randy v***n Savagen tapaisiin ikäloppuihin tällaisella hetkellä, kun tuhansille uusille katsojille pitää luoda mielikuva promootion tuotteesta. Kirsikkana kakun päällä taustalla pyörii joku authority-feud, joka ei kiinnosta yhtään ketään. Argh. Niin paljon potentiaalia, niin paljon hukattuja mahdollisuuksia. Oli tässä kuitenkin omat hyvätkin hetkensä, mutta huono buukkaus raivostuttaa. Kehno.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95 - Hyvä
---------------
5. WWE SummerSlam - Ok
6. WWE No Way Out - Ok
7. WWE Unforgiven - Ok
8. WWE No Mercy - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #92 - Kehno
14. WWE Vengeance - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #94 - Kehno
16. TNA Weekly PPV #103 - Kehno
17. TNA Weekly PPV #107 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
20. TNA Weekly PPV #105 - Kehno
21. TNA Weekly PPV #110 - Kehno
22. WWE Taboo Tuesday - Kehno
23. TNA Weekly PPV #102 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
25. WWE Judgment Day - Kehno
26. TNA Weekly PPV #109 - Kehno
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #96 - Kehno
28. TNA Weekly PPV #104 - Kehno
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #93 - Kehno
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #99 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
32. WWE The Great American Bash - Kehno
33. TNA Weekly PPV #106 - Kehno
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
38. TNA Weekly PPV #108 - Kehno
39. TNA Victory Road - Kehno
40. TNA Weekly PPV #100 - Kehno
41. TNA Weekly PPV #101 - Kehno
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #97 - Kehno
--------------
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #98 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Seuraavaksi Survivor Series.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 22.10.2014 19:12

Victory Road 2004 on kyllä sinällään merkittävä pala painihistoriaa, vaikka otteluiden taso ei ehkä sittenkään hypen arvoista ollut. Mutta jatketaanpa toisissa tunnelmissa.

Kuva
Sunnuntai 18. Helmikuuta 2007
Staples Center, Los Angeles, California


Tämä oli järjestyksessään yhdeksäs No Way Out nimeä kantanut tapahtuma. Suomalaisille painifaneille No Way Out merkitsi kahden ison asian lähestymistä: ensinnäkin vaikka helmikuussa talvi oli vielä kylmimmillään, niin eipä menisi pitkääkään kun palttoota voisi alkaa keventämään. Ja toisekseen päivä päivältä se suurin ja kaunein lähestyisi. Jotkut ehkäpä muistavat tämän tapahtuman siitä, että Michael Cole menetti äänensä ja näin ollen loppua kohden JBL joutui hoitamaan myös play-by-play hommat. Vetonaulana tapahtumalle oli WWE:n neljän suurimman facen kohtaaminen joukkueottelussa.

Six Man Tag Team Match
Chris Benoit & The Hardys VS. MVP & MNM

Avausottelu nitoi yhteen kaksi vihanpitoa. MNM ja Hardyn veljekset olivat olleet sotajalalla jo monen kuukauden ajan. Käänteitä oli riittänyt. Nitro & Jeff olivat otelleet IC-mestaruudesta häkin sisällä ja Joey Mercuryn kasvot oli tuhottu Armageddonin tikasottelussa. Taustaa tiimeillä siis riitti. Sen sijaan US-mestari Chris Benoit’n ja MVP:n kärhämä oli tuoreempi. Ihan viime viikkoina MVP oli alkanut osoittamaan kiinnostusta Benoit’n kantamaa mestaruusvyötä kohtaan.

Kaikki MNM:n ja Hardyjen ppv-kohtaamiset ovat olleet taattua laatua. Tämäkään ei ollut poikkeus ja oli ihan hyvä idea heittää Benoit & MVP mukaan, sillä ihan samaa matsia ei välttämättä olisi jaksanut enää katsoa. Tuloksena oli vauhdikas ja monivaiheinen ottelu, joka onnistui ensisijaisessa tavoitteessaan: yleisön herättämisessä. Aikaa oli suotu sillä tavalla sopivasti, että jokainen kerkesi vuorollaan kehässä häärätä, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että matsi olisi alkanut laahaamaan paikallaan. Hyvää työtä siis. Mistään ”showstealer” ottelusta ei puhuta, mutta vähintäänkin täytti ne minimiodotuksensa.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:19
Voittajat: Benoit & Hardys (Benoit forced Mercury to tap out)

Arvosana: ***


Cruiserweight Championship (Cruiserweight Open)
Osallistujat: Scotty 2 Hotty, Daivari, Gregory Helms © , Funaki, Shannon Moore, Jimmy Wang Yang, Jamie Noble, Chavo Guerrero

Kovin pitkään ei mennyt kun WWE lakkautti koko vyön ja ennusmerkit olivat kyllä aika selvät. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun keskisarjan mestaruudesta oteltiin tällaisella ”cruiserweight open” tyylillä, joka vaatii bookkaajilta mahdollisimman vähän effortia. Ja tosiaan Gregory Helms oli pitänyt mestaruutta Royal Rumble 2006:sta saakka, reippahasti yli vuoden siis. Tuon vuoden aikana Helms oli välillä kuukausien ajan pyörinyt ihan muissa kuin mestaruuskuvioissa, joka osaltaan myös kertoi panostuksen tasosta.
Ellei jo käynyt selväksi, niin en tosiaan yhtään perusta tällaisesta laiskasta bookkauksesta. Lähtökohtaisesti todella mälsä ottelu kuitenkin osoittautui ihan ok tasoiseksi. Vaikka matsin alkupuolella eliminointeja tuli koomisen nopeasti ja helpolla, niin loppua kohden nähtiin kuitenkin useiden minuuttien ajan kiivastakin painia. Oikeastaan viimeiset viisi minuuttia olivat paljon parempaa kuin uskalsin odottaa. Ne pelastivat sen mitä pelastettavissa oli ja lopputulemana olikin kohtuullisen mukava välimatsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:11
Voittaja: Chavo Guerrero (last eliminated Jimmy Wang Yang)

Arvosana: ** ½


Tag Team Match
Finlay & Little Bastard VS. Boogeyman & Little Boogeyman

Täytyy olla niin, että WWE:n konttorilla oli viikkoa aiemmin silmä kovana vahdattu Against All Oddsia. Siinä on sitten havaittu, että tapahtuma tarjosi parikin ehdokasta vuoden huonoimmaksi matsiksi ja päätetty pistää paremmaksi. Mitään muuta selitystä en keksi sille, miksi No Way Outissa piti nähdä mukahauskaa kääpiöpainia.

Ehkäpä tämä oli puolittain hauska ajatus 30 sekunnin ajan, mutta sen pidempää vitsi ei jaksanut naurattaa. Kertakaikkisen kammottava ottelu, kuten arvatakin saattoi. Muutaman yksittäisen hauskan hetken ja parin ihan siistin painiliikkeen vuoksi ihan nollaa en anna, mutta ei kaukanakaan olla.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:46
Voittajat: Finlay & Little Bastard

Arvosana: ½


Singles Match
Kane VS. King Booker w./Queen Sharmell

Smackdownin konkariosastoon kuuluvien herrojen erimielisyydet juonsivat kolmen viikon taakse Royal Rumbleen. Kane oli tuhonnut Kunkun voittohaaveet ja tästä suivaantuneena Booker oli rynnännyt kehään pieksemään Kanen, vaikka ei ollut enää matsissa mukana. Tämän jälkeen Smackdownissa oli nähty hulvaton segmentti, jossa Bookerille oli luovutettu avain Houstoniin kaupunkiin. (key to the city) Nämä juhlallisuudet hirviömäinen Kane oli pilannut ja tämähän oli entisestään ärsyttänyt kuninkaallista pariskuntaa.

Tätä katsoessa tuli vähän surullinen fiilis. Booker ja Kane parhaimmillaan olivat hienoja painijoita kumpikin, mutta tässä vaiheessa ne glorian hetket alkoivat olla takana päin. Ei sillä etteivätkö miehet tämänkin jälkeen olisi vielä väläytelleet hyviä otteita, mutta kirkkain loisto oli himmentynyt. Ottelu olikin ajoittain rasittavan hidas eikä tuntunut oikein etenevän minnekään. Yleisö tuntui olevan samaa mieltä, koska matsin aikana oli hiljaista kuin Veikkausliigan matsissa lokakuun vesisateessa. Viime minuuteilla konkarit kuitenkin löysivät hieman isomman vaihteen ja ne olivatkin ihan mukavaa katsottavaa. Joten ihan sellainen mukiinmenevä, joskin helposti unohdettava, ottelu tästä saatiin aikaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:39
Voittaja: Kane (Chokeslam)

Arvosana: ** ½


WWE Tag Team Championship
Paul London & Brian Kendrick © VS. Deuce n’ Domino w./Cherry

Joukkuemestarit olivat koko vuoden 2006 kovassa iskussa. He olivat voittaneet vyöt toukokuussa ja pitäneet niitä siitä lähtien. Matkan varrelle mahtui myös useita räjähtävän hienoja tittelipuolustuksia. Nyt joukkuedivarissa oli nostanut päätään uusi haastaja. Deuce n’ Domino oli 1950- ja 60-lukujen taitteeseen juuttunut retropläjäys. Kummatkin herrat pukeutuivat ajan hengen mukaisesti, tunnusmusa oli samalta aikakaudelta ja sisääntulo suoritettiin vanhalla avo-autolla. Rullaluistimissa aina kulkenut Cherry oli Deucen tyttöystävä ja Dominon sisko. Tai sitten toisinpäin. Kaksikosta Deuce oli se Jimmy Snukan poika, joka myöhemmässä vaiheessa yritti luoda uraa oikealla nimellään ja Domino taas vaikuttaa edelleen indyissä painijanimen Cliff Compton alla.

Ikävä fakta oli, että Deuce n’ Domino ei vakuuttanut millään tasolla. Sarjakuvamainen gimmick ei sytyttänyt ja kehäköysien sisälläkin kaksikko oli parhaillaan luokkaa keskinkertainen. Sitten tämä ottelu oli vielä rakennettu siten, että suurin osa ajasta oli Deuce n’ Dominon yksipuolista hallintaa, niin kovin kauaksi jäätiin esim. MNM:n ja Londrickin räjähtävistä joukkueotteluista. Ei siis mikään kamalan huono, mutta varsin yhdentekevä ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:07
Voittajat: London & Kendrick

Arvosana: ** ¼


ECW World Title
Mr. Kennedy VS. Bobby Lashley ©

Maailmanmestari Batistan ja WWE-mestari Cenan ollessa mukana muissa kuvioissa, niin pitihän tapahtumaan yksi iso (tai vähemmän iso) mestaruusmatsi saada. Lashley oli voittanut vyön surullisenkuuluissa December to Dismember tapahtumassa ja puolustanut menestyksekkäästi Testiä vastaan Royal Rumblessa. Viime viikkoina Smackdownin rosteriin kuulunut Kennedy oli piinannut Lashleyta ECW:n puolella ja onnistunut myös voittamaan hänet. Näin ollen Kennedy oli ansainnut ykköshaastajan paikkansa.

Intensiivisissä merkeissä lähdettiin liikkeelle kun aiemman takahuonekohtaamisen seurauksena tappelu alkoi jo ennen kellonsoittoa rampilla. Sitten kun päästiin kehään asti niin tämä hiihteli samoja latuja Royal Rumblen Kennedy-Batistan kanssa. Kennedy kohdisti säälimättä hyökkäyksensä Lashleyn jalkoihin viedäkseen tämän räjähtäviltä voimaliikkeiltä tehon pois. Batistaa vastaan Rumblessa tuo kaava tehosi hienosti, mutta tällä kertaa vaikutus ei ollut ihan sama. Sitä jatkui sen verran pitkään, että alkoi käydä hieman puuduttavaksi ja myös yleisö oli Rumblessa ihan eri tavalla menossa mukana. Ottelussa nähtiin kyllä muutamia komeita spotteja ja hienoja hetkiä, mutta suvantovaiheet olivat sen verran pitkiä, että väkisinkin rokottaa arvosanaa. Kuten myös matsin loppuhetket.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:26
Voittaja: Mr. Kennedy (by DQ ; Lashley was disqualified after hitting Kennedy with a steel chair)

Arvosana: ** ¾


Tässä kohtaa nähtiin pidempi segmentti, joka oli tällä kertaa diivojen kykykilpailu Mike Mizaninin juontamana. Tämän ehkäpä 7-minuuttisen aikana nähtiin Extreme Expose tanssimassa, Jillian Hall laulamassa ja playboyn kansikuvatyttö Ashley Massaro keikistelemässä lähestulkoon alasti kameran ja yleisön edessä.

Tag Team Match
John Cena & Shawn Michaels VS. Batista & The Undertaker

Jos tähän mennessä tapahtuma oli ollut tähtivoimaltaan hieman laimea, niin tässä sitä riitti koko päivän edestä. Kehässä oli painimaailman neljä suurinta facea, joidenka kohtalot olivat alkuvuonna kietoutuneet toisiinsa peruuttamattomalla tavalla. Undertaker voitti Royal Rumble ottelun, josta viimeisenä eliminoi Shawn Michaelsin. Voittonsa myötä Undertaker lunasti mestaruusottelun WrestleManiassa. Kysymys kuuluikin, minkä vyön perään Undertaker lähtisi? Vastauksensa Kuollut Mies oli antanut eräässä Raw’ssa iskemällä Batistan kuristusjuntalla kanveesiin.

Myös Shawn Michaelsin aikeena oli pitkästä aikaa nousta mestariksi. WWE-mestarin ykköshaastajan paikasta käytiin Raw’ssa kolminottelu, jossa Michaels voitti Edgen & Ortonin. Tämän lisäksi Cena & Michaels pitivät hallussaan joukkuemestaruuksia, jotka he olivat voittaneet Edgen ja Ortonin Rated R-KO:lta Royal Rumblen jälkeisessä Raw’ssa. WrestleManian mestaruusmatsit olivat siis selvillä: Cena-Michaels ja Batista-Undertaker. Sitä ennen Vince McMahon oli kuitenkin määrännyt WM-vastustajat ottelemaan joukkueena toisiaan vastaan tässä tähtivoimaa säkenöivässä kansansuosikkien kohtaamisessa.

Ja kyllähän tämä oli myös otteluna erittäin hyvä. Vaisu yleisökin heräsi tähän mukaan, eikä syyttä. Meno oli nimittäin varsin maittavaa ja kyllähän tämä neljän facen kuvio oli aika nerokas kyhäelmä. Jokaiselle löytyi ne omat faninsa, Undertakerilla & Michaelsilla niitä vaan oli hieman useampi kuin Batistalla & Cenalla. Vaikka ottelussa sinällään ei nähtykään mitään ennennäkemättömän erikoista, niin miehet kyllä karismallaan paikkasivat sitä hienosti. Kun olet tarpeeksi iso tähti, niin ei tarvitse tehdä juuri mitään reaktion saamiseksi, näinhän se menee.

Hyvätasoinen viihdemättö oli siis kyseessä. Jänniteitä ottelijoiden välillä oli joka suunnassa. Tv-katsojan tunnelmaa hieman latisti se, että Michael Cole oli tässä vaiheessa täysin menettänyt äänensä ja JBL joutui selostamaan tämän soolona. Mutta ihan hyvin painijumala tästä haasteesta selvisi. Hyvä tapa päättää ohjelma ja todellakin kasvatti nälkää WrestleManiaa kohtaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 22:12
Voittajat: Cena & Michaels (Cena pinned Undertaker after Batista turned on him)

Arvosana: *** ½


*** Shawn Michaels
** Undertaker
* John Cena

Yhteenveto
: No Way Out on lähtökohtaisestikin pieni alkupala ennen pääruokaa. Useina vuosina siinä tapahtumassa on kuitenkin nähty aivan timanttisia otteluita. Tällä kertaa sellainen jäi näkemättä ja meno oli muutenkin harmittavan tasapaksua. Suuren suuri pääottelu seivasi kyllä jonkin verran, mutta varsin keskinkertainen tapahtuma kokonaisuudessaan oli kyseessä.


Pähkinänkuorispoilerit
Benoit & Hardys VS. MVP & MNM 14:19 ***
Cruiserweight Open 14:11 ** ½
Finlay & Little Bastard VS. Boogeyman & Little Boogeyman 6:46 ½
Booker VS. Kane 12:39 ** ½
Londrick VS. Deuce n’ Domino 8:07 ** ¼
Kennedy VS. Lashley 15:26 ** ¾
Cena & Michaels VS. Batista & Undertaker 22:12 *** ½ (illan paras)


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
3 TNA – Final Resolution 2,71
4 TNA - Against All Odds 2,25
5 WWE - No Way Out 2,13


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match


Ensi kerralla sitten määränpää tuntematon.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 26.10.2014 10:48

Tajusinpa muuten, että olin unohtanut vastata pariin kommenttiin, joihin oli tarkoitus vastata.
Supermac kirjoitti:CW-divisioona oli kyllä varsin "mielenkiintoinen" vuonna 2004. Kaikenmaailman Chavo Classicit ja Jacquelinet pitivät vyötä hallussa, ja sitten vielä Spike Dudley? No, eihän Spikea nyt ihan samaan kastiin voi sentään lukea. ;) Muistikuvat hänen mestaruuskaudestaan ovat kuitenkin varsin kahtiajakoiset. Eihän Spike mikään kummoinen painija ollut, eikä siten myös paininut kovinkaan muistettavia matseja, kuten vaikkapa Mysterio tai Chavo (Junior!). Hän oli kuitenkin täysin erilainen hahmo ja painija, joten se toi aivan uudenlaista meininkiä cruiseridivisioonaan. Itse kuitenkin loppupeleissä tykkäsin enemmän siitä, että CW-mestaruudesta taistelivat oikeasti hyvät ja viihdyttävät painijat, vaikka The Boss tosiaan hyvä hahmo olikin.
On muuten jännä, kuinka kaikki muistavat vuoden 2004 CW-kuvioista nimenomaan tuon 'Manian jälkeisen kahden kuukauden pätkän, jossa vyön kanssa ehtivät pelleillä Chavo Classic ja Jacqueline. Muutenhan vuosi 2004 oli nimittäin mielestäni poikkeuksellisen toimivaa aikaa CW-vyölle. Mestaruus oli paljon enemmän esillä ppv:eissä kuin edellisinä tai tätä seuraavina vuosina, ja vyöstä nähtiin useampaankin otteeseen klassikoita Reyn ja Chavon välillä. Toki Spiken mestaruuskauden aikana tilanne hieman tasaantui, mutta mielestäni Spike oli pirun toimiva heel-mestari, joka kuitenkin hyvän hahmon omaamisen lisäksi osaa painia ihan hyvin, vaikkakin eri tyylillä kuin suurin osa CW-painijoista.
Griffin kirjoitti:Eikös aika piakkoin tämän jälkeen Kidman lähtenytkin WWEstä? Kuului ehdottomasti suosikkeihin joskus ja hän oli kyllä varsin viihdyttävä painija, joka omasi kyllä upean finisherin eli juurikin tuon SSP:n.
Jep, tämä nyt arvostelemani Survivor Series jäisi Kidmanin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi. Kidmanin ja Londonin feud oli kyllä hieno kuvio, kuten Supermaccikin kommentoi.

Ja sitten tosiaan SurSer.

Kuva
SURVIVOR SERIES 2004

Survivor Series oli WrestleManian jälkeen WWE:n toiseksi vanhin ppv-perinne. Ensimmäisen kerran SurSer järjestettiin vuonna 1987, ja nyt oli vuorossa jo kaikkien aikojen 18. Survivor Series. Selostajinamme tässä kunniakkassa tapahtumassa Raw'n puolelta JR ja King, Smackdownin puolelta Michael Cole ja Tazz.

Kuva Kuva Kuva Kuva
Spike Dudley (c) vs. Rey Mysterio vs. Billy Kidman vs. Chavo Guerrero - WWE Cruiserweight Championship
Illan openerissa Chavo Guerrero teki ppv-comebackinsa. Chavo oli ollut pari kuukautta poissa kuvioista jäätyään syksyn alussa Billy Kidmanin bochaaman Shooting Star Pressin alle. Tuosta botchatusta SSP:stähän alkoi kokonainen juonikuvio Kidmanin ja hänen tuolloisen joukkueparin Paul Londonin välille. Kuvio päättyi siihen, kun heel-turnin tehnyt Kidman tuhosi Londonin sairaalakuntoon No Mercyssä. Chavo oli loukkaantuessaan vielä heel, mutta kun hänet tuotiin lokakuun lopussa takaisin ruutuun, oli hänet pakko kääntää kertaheitolla faceksi, koska hänet sairaalakuntoon telonut kaveri oli nyt pahis. Chavo siis janosi kostoa Kidmanilta, ja muun muassa Michael Cole oli yhtäkkiä varma, että Kidman oli alusta lähtien tarkoittanut teloa Chavon sairaslomalle. Aikamoinen hahmonkehitys siis yhdestä botchatusta liikkeestä. Nyt Chavo ja Kidman pääsivät kohtaamaan toisensa ppv-tasolla, mutta lisäksi heillä oli mahdolisuus voittaa CW-mestaruus, joka oli yhä "The Boss" Spike Dudleyn vyötäisillä. Neljänneksi pyöräksi otteluun lisättiin Rey Mysterio, joka oli tehnyt yhteistyötä Chavon kanssa siitä lähtien, kun tämä oli tehnyt comebackinsa.

Vaikka olenkin viime aikoina puolustellut Spikeä aika paljon, nyt on annettava ansaittua kritiikkiä. Tässä ottelussa Dudley oli nimittäin aivan kiistattomasti se osapuoli, joka hidasti ottelua ikävästi. Jos kyseessä olisi ollut Triple Threat Match Rey Mysterion, Chavo Guerreron ja Billy Kidmanin välillä (ja jos ottelu olisi saanut edes viisi minuuttia enemmän aikaa), kyseessä olisi ollut aivan ehdottomasti vähintään hieno ottelu - todella kovalla menolla jopa huippuluokan kohtaaminen. Nyt Dudley oli kuitenkin ns. pakollisena osapuolena menossa mukana, eikä hän sopinut siihen oikein millään tavalla. Chavo tarjosi jo sitä teknisempää painia sekä power-meininkiä vastapainoksi Reyn ja Kidmanin spottailulle, joten Spike oli lähinnä hidastamassa ottelua tarpeettomasti. Tosin paljon Dudleyta isompi ongelma oli jälleen kerran ottelun rajallinen aika: Spikenkin kanssa tämä ottelu olisi ollut helposti hieno ja ehkä jopa huippuottelu, jos vain sitä aikaa joskus uskallettaisiin antaa 15 minuuttia CW-divisioonalle. Tällä hetkellä WWE:llä on itse asiassa yllättävän sama ongelma kuin TNA:n X-Divarilla. Potentiaalia olisi, mutta aikaa tulee liian vähän. Joka tapauksessa hyvä ottelu ja todella mainio avaus illalle. Erityisesti Mysterio veti pari aivan käsittämätöntä spottia, kuten Hurracanranan yläköydeltä kehästä ulos Kidmanille.
*** (9:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Spike Dudley (Pinned Guerrero after a Springboard Leg Drop by Kidman)
Tässä välissä nähtiin maailman homoeroottisin backstage-angle kahden herrasmiehen Gene Snitskyn ja Heidenreichin välillä. Minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa tästä anglesta. Ei yhtään mitään. Näin 10 vuotta jälkeenpäin ei voi olla kuin nauramatta räkäisesti sille ajatukselle, että WWE tosissaan piti näitä kavereita tulevaisuuden tähtinä. Heidenreichin huippuangleista lisää tässä arvostelussa.

Kuva Kuva
Shelton Benjamin (c) vs. Christian w/ Tyson Tomko - WWE Intercontinental Championship
Shelton Benjamin oli voittanut Chris Jericholta uransa ensimmäisen singles-mestaruuden, ja Benjamin oli myös onnistunut säilyttämään vyönsä rematch-ottelussa entistä mestaria vastaan. Tuon rematchin jälkeen Benjamin joutui kuitenkin uuden haastajan hyökkäyksen kohteeksi, kun Christian ryntäsi kehään, iski Benjaminille Unprettierin ja juhli kehässä IC-mestaruus kädessään. Tuo uljas teko teki GM Eric Bischoffin mielestä Christianista uuden ykköshaastajan, joten Benjamin joutui valmistautumaan Survivor Seriesissä käytävään mestaruusotteluun kuumeisesti. Tilanteesta teki erityisen vaikean se, että Christianilla oli käytössään "Problem Solver" Tyson Tomko. Eräässä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Tomko oli kuitenkin poissa, ja Benjamin yritti päästä 1 on 1 -taisteluun Christianin kanssa. Se ei kuitenkaan onnistunut, koska Christian oli palkannut yhden illan henkivartijakseen Visceran, joka pieksi Benjaminin kehässä rajusti. Seuraavalla viikolla Benjamin sai hieman hyvitystä painimalla paluunsa tehnyttä Tomkoa vastaan ja voittamalla hänet rehdisti.

Benjamin näytti tässä ottelussa paremmalta kuin koskaan aikaisemmin - ja se on paljon sanottu, koska Benjamin on ollut vakuuttava aina. Ehkä pieni tauko oli oikeasti tehnyt Sheltylle hyvää, koska tässä ottelussa hän oli juuri siinä parhaassa iskussa, joka sai taatusti kenen tahansa WWE:ssä uskomaan, että Benjaminista voisi olla vakavasti otettavaksi ME-kaveriksi. Sittemmin toki karisman ja mikkitaitojen puute tulivat Benjaminin urakehityksen tielle, mutta tämä oli hieno esimerkki siitä, miten parhaimmillaan Benjamin teki pelkillä kehätaidoillaan karismaattisesta ja myös erittäin taidokkaasta Christianista puhtaasti statistin. Yleensä hehkutan paljon Christianin otteita, eivätkä ne varmasti olleet tässäkään ottelussa huonoja, mutta Benjamin tajuttoman vauhdikkaan, monipuolisen ja innovatiivisen liikkumisen keskellä Christianin perussuoritus näytti jopa hieman tylsältä. Loppua kohti toki Christiankin pääsi vielä paremmin Benjaminin tahtiin mukaan, ja yhdessä kaksikko sai aikaan hemmetin hienon IC-mestaruusottelun. Huipputasolle ei kuitenkaan päästä puhtaiden klassikkohetkien poissaolon takia, mutta Benjaminille iso plussa tästä matsista.
***½ (13:23)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shelton Benjamin (T-Bone Suplex)
Kuva
Kuva
Kurt Angle & Luther Reigns & Mark Jindrak & Carlito Caribbean Cool w/ Jesus vs. Big Show & Rob Van Dam & Eddie Guerrero & John Cena - Survivor Series Elimination Match
Tämän ottelun päätarina liittyi Team Anglen taisteluun Big Show'ta ja Eddie Guerreroa vastaan. Apureidensa kanssa Angle oli piinannut erityisesti Show'ta, mutta lisäksi Anglen porukalla oli edelleen lopullinen kana kynimättä Eddien kanssa. Niinpä Angle, Jindrak ja Reigns olivat NM:n jälkeen yrittäneet tehdä Eddielle samaa temppua kuin Big Show'lle eli ajaa tämän pään kaljuksi. Show oli kuitenkin saapunut pelastamaan Eddien viime hetkellä. Seuraavina viikkoina Guerrero ja Show yhdistivät voimansa, ja Survivor Seriesiin buukattiin 4 vs. 4 -ottelu Anglen ja Eddien joukkueiden välille. Anglen joukkueeseen kuuluivat tietenkin Jindrak ja Reigns. Eddien joukkueeseen puolestaan kuuluivat Eddien ystävät RVD ja Rey Mysterio sekä uusi yhteistyöpari Big Show. Seuraavalla viikolla kuitenkin Teddy Long buukkasi Mysterion CW-mestaruusotteluun, joten molemmissa joukkueissa oli yksi paikka jäljellä - ja juuri tähän liittyy ottelun toinen kuvio.

John Cena oli siis voittanut NM:ssä US-mestaruusvyön takaisin itselleen, mutta NM:n jälkeisessä Smackdownissa hänen juhlintansa keskeytti debytoiva painija Carlito Caribbean Cool. Tämä ylimielinen ja röyhkeä tulokas aukoi päätään Cenalle ja sylki lopulta omenat tämän naamalle, kuten hänen trademark-lausahduksensa antoi ymmärtää ("I Spit At The Face Of People Who Don't Want To Be Cool"), ja niinpä miesten välille buukattiin illan päättävä mestaruusottelu - jonka Carlito kaikkien yllätykseksi voitti iskemällä Cenaa tämän omalla teräskejtulla. Seuraavalla viikolla Teddy Long ilmoitti, että Cena olisi poissa kuvioista, koska häntä oli puukotettu baarissa (oikeasti Cena oli kuvaamassa muuan The Marine -elokuvaa). Carlitoa tietenkin syytettiin puukotuksesta, mutta Carlito vakuutti, että hänellä ei olisi mitään tekemistä asian kanssa. Hieman myöhemmin Carlito toi WWE:hen henkivartijansa Jesuksen, joka paljastuikin lopulta olevan Cenan puukotuksen taustalla. Angle kaappasi tämän lahjakkaan nuorukaisen joukkueensa neljänneksi jäseneksi, mutta Eddie Guerrero päätti vastata kunnon yllätyksellä ilmoittamalla, että hänen joukkueensa neljäs jäsen olisi paluunsa tekevä John Cena.

Illan ensimmäinen Survivor Series -ottelu oli harmillisen unohdettava. Asiaan toki vaikutti paljon se, että Carlito oli mennyt loukkaantumaan juuri ennen tapahtumaa, minkä takia Carlito jouduttiin pelaamaan ottelusta ulos ennen sen alkamista. Samalla koko kamppailusta katosi suuri osa jännityksestä, kun jäljellä oli käytännössä Angle kahden apurinsa kanssa neljää Smackdownin kovaa upper card -kaveria vastaan. Aikaan saatu ottelu oli sinänsä näitä lähtökohtia mietiskellessä ihan mukava, mutta ei kuitenkaan mitään, mistä olisi jälkeenpäin paljon kerrottavaa. Koko homma eteni vieläpä aika odotetulla kaavalla, ja erityisesti heel-porukan hallintaosuudet jäivät tylsähköiksi. Onneksi sentään facet, erityisesti RVD ja Eddie olivat liekeissä, ja heidän ilottelunsa ansiosta tästä siis kuoriutui kokonaisuutena sellainen ihan mukava SurSer-ottelu, joka ei kuitenkaan missään tapauksessa tulisi jäämään matsimuodon klassikkokohtaamisen listalle. Harmi, potentiaalia olisi ollut enempäänkin.
**½ (12:26)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Big Show & Eddie Guerrero & Rob Van Dam & John Cena (Show, Guerrero and Cena were the survivors; Show last eliminated Angle after a FU by Cena)
Kuva Kuva
Heidenreich w/ Paul Heyman vs. The Undertaker
Syksy 2004 oli ollut todellista hirviödebyyttien aikaa. Suurin piirtein samaan aikaan kun Raw'ssa päärosteriin oli noussut Gene Snitsky, oli Smackdownissa paikkansa ottanut Paul Heymanin manageroima Heidenreich. Heidenreichista on tosin sanottava, että (huomattavasti vähemmän sekopäistä roolia vetänyt) Jon Heidenreich pyörähti tosin lyhyesti Smackdownissa jo syksyllä 2003 (käväisi myös jossain ppv:ssä), ennen kuin hänet lähetettiin takaisin OVW:hen. Alkusyksystä Heidenreich kuitenkin teki paluunsa, kun Paul Heyman esitteli hänet uutena suojattinaan. Puhtaasti sekopäinen, väkivaltainen - ja jostain syystä runoutta rakastava - Heidenreich aloitti saman tien SD:n painijoiden piinaamisen ja tuhoamisen. Yksi ikimuistoisimmista angleista on hetki, kun Heidenreich kaappasi Michael Colen ja alkoi lukea tälle backstagella runojaan. Puhdasta kultaa. Todellisen impaktin Heidenreich kuitenkin aiheutti No Mercyssä, jossa hän ilmestyi ME:n aikana ruumisautosta, huumasi Undertakerin ja aiheutti tälle tappion. NM päättyi siihen, kun Heidenreich ajoi monsteriautolla päin ruumisautoa, jonka takakontissa Undertaker oli. Tämä kaikki sen takia, että Heidenreichin manageri Heyman edelleenkin vihasi Undertakeria, ja Heyman oli vannonut lopettavansa Undertakerin uran keinolla taikka toisella. Yliluonnollisilla voimillaan Taker oli kuitenkin selvinnyt iskusta, mutta häntä ei ollut nähty SD:ssä NM:n jälkeen. Samaan aikaan Heidenreich yritti saada Takerilta vastausta otteluhaasteeseen joka viikko Smackdownissa. Tilanne kävi henkisesti niin rasittavaksi Heidenreichille, että tämä sekopää kävi jopa yhden fanin (oikeasti siis tietenkin näyttelijän) kimppuun - minkä takia hän joutui nyt pitämään pakkopaitaa aina, kun hänellä ei ollut ottelu käynnissä. Vihdoin eräässä ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Heyman oli onnistunut löytämään tiensä Undertakerin mystiseen piilopaikkaan, jossa hän kävi Takerin kanssa neuvottelut ottelusta. Neuvotteluiden päätteeksi Taker suostui otteluun, jossa hän lupasi teloittaa Heidenreichin.

Tämä ottelu suoriutui tehtävästään varsin mallikkaasti siihen nähden, että etukäteen minulla ei ollut yhtään minkäänlaisia odotuksia Undertakerin ja Heidenreichin ottelusta. Itse asiassa tämä intenssiivinen mäiskintä oli jopa ihan mukavaa katsottavaa. Varsinkin sitten, kun kävi selväksi, että tästä ei tulisi vain tyypillinen Undertakerin hallintaottelu vaan että Heidnreich pystyisi pistämään paljon enemmän kampoihin kuin keskimääräinen Takerin vastustaja. Toki oli sinänsä hieman harmi, että vakuuttavan lookin omaava ja kohtuullisesti myymisen taitava Heidenreich ei ollut viitsinyt opetella montaakaan oikeaa painiliikettä, koska vähintään 90 prosenttia hänen offensivestaan koostui nyrkiniskuista ja polvella potkimisesta. Se kyllä sinänsä sopi Heidenreichin aggressiiviseen ja sekopäiseen hahmoon, mutta jossain vaiheessa homma kävi vähän tylsäksi, kun UT:kin intoutui nyrkkikarkeloihin. Onneksi Taker sentään tarjoili myös oikeasti näyttäviä liikkeitä, kuten upean Flying Clotheslinen kehän toiseen päähän saakka. Ja on Heidenreichinkin kunniaksi myönnettävä, että Heidykin iski pari ihan näppärää power-liikettä. Kokonaisuutena siis yllättävän kiva ottelu, joka ei käynut pituudestaan huolimatta puuduttavaksi. Ihan mukavaa paremmaksi tämä ei kuitenkaan nouse, ennen kuin Heidenreich opettelee lisää painiliikkeitä.
**½ (15:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (Tombstone Piledriver)
Kuva Kuva
Trish Stratus (c) vs. Lita - WWE Women's Championship
Lita oli käytännössä ollut sivussa painikehistä koko vuoden ajan hyvin monien erinäisten syiden takia. Nyt kuitenkin oli vihdoin aika palata painimaan, ja syykin oli yksinkertaisen selvä. Nämä kaksi naista olivat käytännössä koko WWE:n naisten divisioonan ydinnimet, mutta heidän välisiä erimielisyyksiään ei ollut koskaan selvitelty kunnolla loppuun sen jälkeen, kun Trish teki alkuvuodesta shokeeraavan heelturnin. Nyt Trish itse alkoi lämmitelle sotaa pilkkaamalla Litaa tämän viime kuukausien epäonnesta ensin backstagella ja seuraavalla viikolla kehässä saakka. Trish kutsui Litaa "kuoleman suudelmaksi", koska Trishin mukaan Lita oli tuhonnut kaikki ne henkilöt, joille hän oli tarkoittanut hyvää. Trish oli koostanut asiasta jopa videopätkän, jossa korostettiin tietenkin Matt Hardya, Kanea ja keskenmenoon kuollutta lasta. Tämä oli liikaa Litalle, joka yritti hyökätä Trishin kimppuun, mutta jäi alakynteen, kun Gail Kim saapui auttamaan Stratusta. Nämä naiset todellakin vihasivat toisiaan, ja siitä ei ollut epäselvyyttä. Harmillisesti Trish oli murtanut nenänsä ennen tätä ottelua, joten hän ei ollut parhaassa painikunnossa.

Harmittaa vietävästi, että tässä ppv:ssä ei vielä nähty sitä huippuluokan naisten mestaruusottelua, joka meillä oli oikeus nähdä vielä vuoden 2004 aikana. Tässä otteluparissa oli nimittäin kaikki kohdillaan: kaksi WWE:n tuon aikakauden - ehkä jopa kaikkien aikojen - kuuminta (monessakin mielessä) diivaa ottelemassa toisiaan vastaan huikean pitkän taustatarinan päätteeksi. Mikä parasta, Trish ja Lita olivat oikeasti aivan pirun lahjakkaita painijoita, joten oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan heillä olisi edellytyksiä painia vaikka MOTYC-ottelu. Ja sen he myös tekivät - mutteivat kuitenkaan tässä Survivor Seriesissä. Tämä kohtaaminen jätettiin nimittäin ratkaisevan ottelun pohjustukseksi, käytännössä pelkäksi angleksi. Sinänsä tämä väkivaltainen minipyrähdys onnistui siinä kyllä erinomaisesti, koska tuskin koskaan yleisö odotti ratkaisevaa ottelua yhtä suurella mielenkiinnolla. Tämän arvostelun voisi tiivistää siis oikeastaan siihen, että katsokaa se joulukuun 2004 Raw'ssa nähty Litan ja Trishin mestaruusottelu. Se on ehkäpä paras näkemäni naisten ottelu ikinä.
½ (1:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (via DQ after Lita hit Stratus with a steel chair)
Kuva Kuva
JBL (c) w/ Orlando Jordan vs. Booker T - WWE Championship
Muistatte ehkä, kuinka Booker T otteli vielä No Mercyssä heelinä US-mestaruusottelussa. Vaikka Booker hävisi tuon ottelun, hän oli noin kuukaudessa noussut päämestaruuden ykköshaastajaksi - ja tehnyt samalla kertaa vieläpä face-turnin. Oikeastaan minulla ei ole hajuakaan, miten Booker T:n face-turn perusteltiin vai perusteltiinko sitä ollenkaan. NM:n jälkeisessä SD:ssä hän nimittäin otteli RVD:n ja Rey Mysterion kanssa JBL:ää, Rene Dupreeta ja Kenzo Suzukia vastaan. Tuossa ottelussa Booker sitten yllätti kaikki tekemällä jotain, mihin kukaan ei ollut pystynyt WrestleMania XX:n jälkeen, eli selättämällä JBL:n. Seuraavalla viikolla Booker selätti JBL:n "Chief of Staff" Orlando Jordanin ja nousi samalla virallisesti JBL:n ykköshaastajaksi. Lisäjuonena tässä kuviossa nähtiin JBL:n ja Orlandon kärhämä Smackdownin haastattelijan Josh Matthewsin kanssa. JBL oli pitkän aikaa pilkannut Matthewsia haastatteluissa, mutta lopulta Matthews oli saanut tästä tarpeekseen ja noussut tätä kaksikkoa vastaan. Matthews sai avukseen Bookerin, joka nyt ilmeisesti puolusti kaikia heikompia. Booker jopa otteli Matthewsin kanssa Jordania ja JBL:ää vastaan. Kun Matthews oli selättänyt Jordanin pienoisella Bookerin avustuksella, JBL ilmoitti, että hän ei enää ikinä esiintyisi Smackdownissa, jos hän häviäisi vyönsä Survivor Seriesissä.

Booker T todellakin teki p**se ruvella töitä siinä vaiheessa, kun hänellä oli annettu mahdollisuus otella päämestaruudesta Survivor Seriesissä. Myöhempinä vuosina Bookeria toki nähtäisiin ihan kyllästymiseen saakka päämestaruuskekkuloinneissa, mutta tässä vaiheessa Bookerin nimi oli kuitenkin ollut aikamoinen harvinaisuus firman tärkeimmän mestaruuden otteluissa. Olihan Booker toki saanut mahdollisuutensa WrestleMania XIX:ssä (jossa hänen myös dirt sheetien mukaan oli tarkoitus voittaa ottelu, kunnes Triple H käytti backstage-valtaansa), ja tuolloinkin oli puhtaasti Bookerin ansiota, että ottelusta tuli hieno - vaikkakin törkeästi aliarvostettu - koitos. Mutta se WM XIX:stä. Tämä ottelu oli hyvää menoa, ja suurimpana sankarina oli tosiaan Booker, joka käytännössä paini kahta miestä vastaan. Bookerilta nähtiin ottelussa jopa tässä vaiheessa harvinaisuudeksi muuttuneet Missile Dropkick ja Houston Hangover. Kokonaisuutena siis huomattavasti virkeämpää työskentelyä kuin US-mestaruuskuvioissa. Toki JBL myös tarjosi oivan silauksen otteluun sopivilla eleillään, myymisellään ja tarinankeronnallaan. Harmillisesti ottelun lopetus oli vähän turhan ylibuukattu, mutta siitä (ja painillisista vajaavaisuuksistaan) huolimatta tämä säilyy juuri ja juuri hyvän arvosanan keräävänä WWE-mestaruusotteluna.
*** (14:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL (Pinned Booker T after hitting him with a title belt)
Kuva
Kuva
Chris Benoit & Chris Jericho & Randy Orton & Maven vs. Batista & Triple H & Gene Snitsky & Edge w/ Ric Flair - Survivor Series Elimination Match
Tähän otteluun oli aika hyvin tiivistetty koko Raw'n Main Event -kenttä. Ottelun tarina alkoi siitä, kun Taboo Tuesdayssa nöyryytetty GM Eric Bischoff ilmoitti TT:tä seuranneessa Raw'ssa saaneensa tarpeeksi ja lähtevänsä kotiin kesken show'n. Näin koko Raw jäi painijoiden pyöritettäväksi, mikä tarkoitti sitä, että Raw'n voimakkain porukka Evolution päätti saman tien ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa Raw'ta haluamallaan tyylillä. Tuo dominanssi päättyi hyvin lyhyeen, kun kaikki Raw'n facet asettuivat Evolutionia vastaan ja häätivät lopulta koko porukan paikalta. Facejen ydinporukan muodostivat nimenomaan Randy Orton, Chris Benoit, Chris Jericho ja heidän avukseen noussut, pitkän aikaa alakortissa pyörinyt Maven. Seuraavassa Raw'ssa Maven onnistui ylättämään kaikki selättämällä Batistan (kyllä), minkä jälkeen Evolution yritti piestä hänet, mutta Jericho ja Benoit pelastivat hänet. Randy Orton puolestaan hävisi Ric Flairille ottelun, jonka panoksena oli se, että hävitessään Orton ei enää ikinä voisi otella World Heavyweight -mestaruudesta niin kauan, kun Triple H oli päämestari. Orton oli silti kovassa iskussa tultaessa SurSeriin: hän oli mm. onnistunut päihittämään Batistan kahtena peräkkäisenä viikkona Raw'ssa.

Kun Bischoff oli seurannut tarpeeksi kauan tätä Evolutionin ja facejen taistelua, hän ilmoitti lähtevänsä Survivor Seriesin jälkeen kuukauden mittaiselle lomalle. Niinpä hän buukkasi SurSeriin 4 vs. 4 -ottelun, jonka voittava joukkue saisi hallita Raw'ta seuraavat neljä viikkoa. Face-joukkue oli jo kasassa, mutta heel-porukkaan liitettiin Triple H:n ja Batistan lisäksi Edge sekä Gene Snitsky. Heel-turnin lopullisesti TT:ssä tehnyt Edge piti edelleen joukkuemestaruuksia Chris Benoit'n kanssa, mutta lopulta he hävisivät ne La Resistancelle, kun Edge jätti taas Benoit'n painimaan yksin. Tuosta alkoi verinen sota Benoit'n ja Edgen välillä, mikä johti ppv:tä edeltävän Raw'n Main Eventissä käytävään Edge vs. Benoit -otteluun. Tuo ottelu päättyi kaikkien kahdeksan miehen joukkotappeluun. Edgen ja Snitskyn liittäminen heel-joukkueeseen ei onnistunut ihan mutkattomasti, koska seuraavina viikkoina Triple H:lle kävi selväksi, että Edge ja Snitsky eivät todellakaan ajaneet Evolutionin etua vaan puhtaasti omaa parastaan. Molemmat miehet ilmoittivat, että heidän johtamallaan viikolla he haastaisivat HHH:n päämestaruudesta. Sekopäinen Snitsky oli muuten telonut Mavenin aikaisemmin illalla tajuttomaksi, ja ottelun alussa kehässä olikin vain seitsemän miestä. Verinen ja siteisiin kääritty Maven saapui kuitenkin otteluun sen ollessa puolivälissä.

Harmillisesti tämä ottelu ei lunastanut kaikkea sitä potentiaalia, mitä sillä oli käytettävinään. Takana oli nimittäin perhanan toimiva tarina, ja ottelun panos oli oikeasti iso ja merkittävä. Tämä onkin varmaan melkein viimeinen kerta, kun näitä sanoja voi käyttää kuvaillessa Survivor Seriesin eliminointiottelua. Toki vielä vuonna 2005 tultaisiin näkemään ihan hyvin rakenneltu Survivor Series -ottelu, mutta eipä siinäkään kummoista panosta olisi. Tässä sen sijaan oli. Lisäksi kehä oli täynnä taitavia painijoita... ja oli sinne joku Snitskykin raahattu. Loppujen lopuksi Snitsky oli itse asiassa ottelussa aika harmiton, ja hän vastasi ottelun brutaaleimmasta chairshotista, jonka Maven otti todella urhoollisesti vastaan. Muuten ottelussa oli kyllä runsaasti viihdyttävää painia, ja erityisesti Benoit oli ottelun alkupuolella liekeissä. Lopputaisteluissa puolestaan Orton ja Edge loistivat, joten ehdottomasti täytyy myöntää, että viihdyin tätä katsoessa. Silti ottelu oli kokonaisuutena turhan sekava, siinä oli liikaa monen miehen rymistelyä samaan aikaan kehässä, eikä tuomari edes yrittänyt pitää kokonaisuutta hallinnassa. Niinpä paras terä jotenkin hioutui pois, ja hienon tarinankerronnan sijaan meille tarjottiin vain oikein viihdyttävä sekametelisoppa. Lopputaistelu oli kyllä buukattu erinomaisesti, vaikkakin hiukan kliseisesti.
***½ (24:31)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Chris Benoit & Chris Jericho & Randy Orton & Maven (Orton was the sole survivor; Orton last eliminated Triple H after an RKO)
*** Shelton Benjamin
** Randy Orton
* Edge

Kokonaisarvio Survivor Seriesistä: Suurinta osaa WWE:n vuoden 2004 ppv-antia on vaivannut täsmälleen sama ongelma kuin tätä Survivor Seriesiä. Ihan kivaa menoa, paljon mukavia otteluita ja vain hyvin vähän täyttä paskaa, mutta ei siten kuitenkaan semmoisia tajunnanräjäyttäviä hetkiä tai upeasti säihkyvää kokonaisuuta, jota jaksaisi hekumoida jälkikäteen. Vähän vaisu fiilis jää kovasta yrityksestä huolimatta. Ok:n puolella tämä vielä taipuu.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95 - Hyvä
---------------
5. WWE SummerSlam - Ok
6. WWE No Way Out - Ok
7. WWE Unforgiven - Ok
8. WWE No Mercy - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
11. WWE Survivor Series - Ok
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #92 - Kehno
15. WWE Vengeance - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #94 - Kehno
17. TNA Weekly PPV #103 - Kehno
18. TNA Weekly PPV #107 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
21. TNA Weekly PPV #105 - Kehno
22. TNA Weekly PPV #110 - Kehno
23. WWE Taboo Tuesday - Kehno
24. TNA Weekly PPV #102 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
26. WWE Judgment Day - Kehno
27. TNA Weekly PPV #109 - Kehno
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #96 - Kehno
29. TNA Weekly PPV #104 - Kehno
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #93 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #99 - Kehno
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
33. WWE The Great American Bash - Kehno
34. TNA Weekly PPV #106 - Kehno
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
39. TNA Weekly PPV #108 - Kehno
40. TNA Victory Road - Kehno
41. TNA Weekly PPV #100 - Kehno
42. TNA Weekly PPV #101 - Kehno
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #97 - Kehno
--------------
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #98 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
50. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Seuraavaksi vuoden viimeinen TNA-ppv.

Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » Su 26.10.2014 14:01

Tosta Kenityksen arvostelusta tuli mieleen että missähän vaiheessa WWE mestaruus nousi arvoasteikossa WHC-vyön ohi? Vaikkei tossa SurSerissä WHC-vyötä puolustettukkaan niin olihan se noihin aikoihin selkesti firman ykkösvyö, tai ainakin itse pidin sitä aina sellaisena. Viime vuosinahan tilanne oli täysin päinvastainen ennenkuin nuo vyöt nyt yhdistettiin.

Hyvä arvostelu taas. En jaksa joka viikko sitä käydä tänne kertomassa.

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8622
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Su 26.10.2014 14:12

Ravenwood kirjoitti:Tosta Kenityksen arvostelusta tuli mieleen että missähän vaiheessa WWE mestaruus nousi arvoasteikossa WHC-vyön ohi?
Kuva
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Su 26.10.2014 15:28

Demarin kuva liittyy kyllä mutta itsellä jotenkin sellainen muistikuva, että vöiden "arvo" heitti varsinaisen kuperkeikkansa, kun Cena draftattiin '05(?) punaisiin ja sitten taas WHC-vyö myöhemmin siirtyi Batistan(?) omistuksessa siniseen leiriin. Itsellä siis sellainen tuntuma, että tuo oli aikamoinen käännekohta. Korjatkaa toki jos väärässä olen.

Vastaa Viestiin