Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 29.11.2015 15:51

En uskalla Whatin *****-arvosanaan kommentoida nyt, kun ei ole tuo Hard Justice tuoreissa muistikuvissa ja vielä on sen näkemiseen aikaa. Palaan kyllä sitten aikanaan asiaan :)

Kuva
SLAMMIVERSARY 2006

Aika tarkalleen neljä vuotta sitten kesäkuussa 2002 perustettiin muuan NWA:n alainen promootio nimeltään Total Nonstop Action Wrestling. Jerry Jarrettin, Jeff Jarrettin ja kumppaneiden luoma promootio oli vuosien aikana ehtinyt olla useaan kertaan konkurssin partaalla, vaihtaa omistajaa, saada viikottaisen tv-ohjelman, meneettää sen, saada sen uudestaan - ja tarjota tietenkin loistavaa (sekä aivan järkyttävän kamalaa) painia. Tässä vaiheessa TNA eli suurinta hypebuumiaan ja nousukauttaan, jossa monet uskoivat kaiken olevan mahdollista. Aika erilainen meininki kuin näin yhdeksän vuotta myöhemmion. Niinpä kesäkuun vuosijuhlatapahtuma sattui varsin hyvään saumaan. Selostajina ketkäpä muut kuin DW ja Tenay. Haastattelijana JB.

Kuva Kuva
Team 3D vs. James Gang - Bingo Hall Brawl Match
Kahden yleisön suosiota nauttivan konkarijoukkueen nostalgiantäyteinen feud oli jatkunut Sacrificen jälkeen, sillä Sacrificessa James Gang oli kuitannut vuosien takaiset kalavelat ottamalla voiton Team 3D:stä täsmälleen yhtä halpamaisella keinolla kuin 3D vuonna 2000. Brother Ray ja Devon eivät tietenkään tätä sulattaneet, vaan he janosivat revanssia. Niinpä 3D ja James Gang olivat selvitelleet välejään viikkojen ajan. Tämän ppv:n pre-show'ssa he olivat ajautuneet suoranaiseen tappeluun, joka eskaloitui lopulta siihen, että joukkueiden välille buukattiin lennosta "Bingo Hall Brawl Match". Ottelun nimellä tietenkin viitattiin Team 3D:n ECW-taustaan ja siihen, että viikkoa ennen tätä ppv:tä WWE oli järjestänyt ECW:n historiaa muisteleva One Night Standin. Itse ottelu alkoi heti alkupyrojen jälkeen, kun 3D ja James Gang rynnivät alueelle toisiaan mäiskien. Käytännössä Bingo Hall Brawl tarkoitti normaalia HC-ottelua.

Enpä olisi uskonut, että vuonna 2006 annan näiden joukkueiden keskinäiselle ottelulle kolme tähteä, mutta tässä sitä ollaan. TNA:n aivokuollut yleisö toki chanttasi tällekin "This Is Awesome", mikä käyttännössä tarkoitti sitä, että koko chantin olisi voinut tuon jälkeen lopettaa merkityksettömänä. No, se on TNA:n yleisö. Ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu tai jotain sinne päin. Joka tapauksessa tiivistettynä voitaneen sanoa, että Team 3D:tä ehkä hieman harmitti, etteivät he saaneet olla mukana One Night Standissa. Tai ehkä motivaattorina oli ihan joku muu syy, mutta joka tapauksessa Ray ja Devon olivat nyt pistäneet ihan kunnon HC-vaihteen silmään, ja lopputuloksena oli perhanan toimivia ja hienolta näyttäneitä bumppeja. Samoin James-kaksikkokin ylsi yllättävän hyviin suorituksiin, ja Kip jopa innostui bleidaamaan ottelun loppupuolella. Toki painillinen anti oli sitten mitä oli, mutta otteluna tämä oli silti viihdyttävä ja hyvä. Ottelun aikana LAX muuten sekaantui tappeluun hyökkäämällä BG:n kimppuun, joten ilmeisesti James Gangin ja LAX:n feud ei ollut vielä täysin ohi, vaikka LAX:ää ei ollut pahemmin nähtykään nyt.
*** (10:19)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team 3D (Ray pinned Kip after a 3D)
Kuva Kuva
Bobby Roode & Coach D'Amore vs. Rhino - 2 on 1 Handicap Match
Jostain minulle täysin käsittämättömästä syystä TNA oli päättänyt jatkaa Rhinon ja Bobby Rooden tyhjästä nyhjäistyä feudia vielä Sacrificenkin jälkeen, vaikka koko vihanpidolla ei ollut mitään järkevää tarinaa. Asia ei parantunut Sacrificenkaan jälkeen, sillä erityisen tarinan keksimisen sijaan Rhino ja Roode vain pistettiin kerta toisensa jälkeen toistensa kimppuun, koska he eivät yksinkertaisesti pitäneet toisistaan. Lopulta Rhino kyllästyi siihen, että Team Canadan manageri Coach D'Amore auttoi Rooden joka kerta voittoon hänestä, joten Rhino haastoi heidät molemmat otteluun Slammiversaryyn. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin hulvattomia videoita, joissa D'Amore yritti treenata itseään painikuntoon.

Tämän ottelun buukkaamisesta ei voi antaa TNA:lle erityisemmin pisteitä. Ei siis siksi, että ottelu olisi ollut erityisen huono, vaan lähinnä siksi, että tämä ei ollut millään tavalla kiinnostava. Se ei ollut sitä Sacrificessa, eikä siitä tullut yhtään sen kiinnostavampi kuluneen kuukauden aikana. Roode vs. Rhino ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa otteluparina, eikä Scott D'Amore muuta tilannetta suuntaan tai toiseen. Jos ensimmäinen ottelu olisi onnistunut yllättämään laadullaan, olisi tilanne voinut olla toisenlainen, mutta ensimmäinen ottelu oli kaikilla mittareilla vain "ihan hyvä". Täsmälleen samaa tasoa mukaili myös tämä toinen ottelu, kuten saatoi olettaa. D'Amoren rooli oli kyllä buukattu ihan hauskasti, ja Coachin Moonsault on aina yhtä näyttävä. Rhino ja Roode hoitivat hommansa rutiinilla, mutta kummallakaan ei tuntunut olevan edes yritystä tehdä tästä ottelusta millään tavalla erityisen hyvää. Harmi, koska tällaisia hmv-otteluita ei Slammiversaryyn mielestäni tarvittaisi.
**½ (11:00)
Voittaja(t):
Spoiler: näytä
Rhino (Pinned D'Amore after a Gore)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Senshi vs. Shark Boy vs. Petey Williams vs. Jay Lethal vs. Alex Shelley vs. Sonjay Dutt - TNA X Division Title Shot
Tällä(kään) kertaa ppv:ssä ei oteltu X-Divisioonan mestaruudesta, koska X-Divarin mestari Samoa Joe oli ajautunut muihin feudeihin. Tässä ottelussa haettiin kuitenkin nyt uusia "rankingeja" X-Divisioonaan. TNA oli useita kertoja vuosien aikana järjestänyt näitä ranking-otteluita, mutta ikinä ne eivät johtaneet siihen, että ottelun osanottajat saisivat eliminointijärjestyksessä oikeasti mestaruusottelunsa. Ottelun voittajalle se mestaruusottelu yleensä on sentään tullut, ja joskus ehkä toiseksikin tullut on saattanut saada ottelunsa, mutta muuten näillä mainostetuilla rankingeilla ei ole ollut mitään merkitystä. No, nyt siis oteltiin taas "rankingeista" kuuden X-Divarilaisen eliminointiottelussa, ja ottelun voittajalle olisi luvassa X-Divisioonan mestaruusottelu aivan lähiaikoina.

No huh! Nyt oli niin huikea kuuden X-Divarilaisen spottailu kuin vain voi olla. Aluksi ajattelin, että tästä tulisi kiva välipalaottelu, mutta vähitellen ottelun aikana tajusin, että tästähän kuoriutuu ihan oikea huippuottelu. Mukavaa, että X-Divisioona onnistuu yllättämään vielä toisinaan. Viime aikoina divari on lähinnä tuottanut pieniä pettymyksiä tai odotusten mukaisia kivoja otteluita, mutta suuremmat yllätykset ja yleisesti huippuottelut ovat olleet vuoden 2006 aikana vähissä. Mutta nyt se sitten tuli, salakavalasti. Toki joku voi olla nyt sitä mieltä, että minä yliarvioin perusspottailuottelun, mutta minun mielestäni tämä oli paljon enemmän. Ensimmäisen kymmenen minuutin ajan ketään ei eliminoitu, ja tuona aikana kaikki kuusi pääsivät näyttämään erinomaista osaamistaan. Tuonkin jälkeen eliminointien tahti pidettiin ihailtavan rauhallisena, ja kokonaisuutena ottelu sai aikaa peräti 20 minuuttia. Ottelussa oli loistava rakenne: alussa mukavaa lämmittelyä ja kikkailua, ja mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä intensiivisempää taistelua nähtiin. Viimeiset minuutit ja erityisesti kahden viimeisen painijan lopputaistelu olivat täyttä tykitystä. Kokonaisuutena siis pirun kova ottelu, hienoa työtä!
**** (19:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Senshi (Last elimination: Senshi pinned Dutt after a Top-Rope Double Foot Stom aka Warrior's Way)
Kuva Kuva
Kevin Nash vs. Chris Sabin
Kuten Sacrificen arvostelussa kerroin, Kevin Nash oli tehnyt kauan kaivatun paluunsa TNA:han loppukeväästä 2006. Nash oli katkera siitä, että Stingin ja Scott Steinerin kaltaiset kaverit olivat ilmestyneet TNA:han ja vieneet hänen huomionsa. Hän kuitenkin päätti, ettei jäisi odottamaan huomiota, vaan hän aikoisi ottaa sen itselleen. Mikä sitten olisi paras tapa saada valokeila itselleen? Tuhoamalla se osio, josta TNA oli kaikkein kuuluisin, päätteli Nash. Niinpä hän kävi brutaalisti X-Divisioonan kimppuun, koska hänen mielestään hän ansaitsisi huomion paljon ennemmin kuin jotkut typerät pikkumiehet. Nash oli vieläpä onnistunut liittoutumaan paparazzi-miehen Alex Shelleyn kanssa. Erityisen raivoissaan Nash oli Chris Sabinille, joka oli johtanut Team USA:n World X Cup -turnauksen voittoon. Nash oli viikkojen aikana käynyt useaan kertaan Sabinin kimppuun halpamaisesti, eikä Sabin ollut tähän mennessä pystynyt vastaamaan Nashin hyökkäyksiin. Nashin ylivoimaan oli tosin syynä myös se, että Nash oli käynyt Sabinin kimppuun vain, kun tämä oli heikoimmillaan. Nash oli silti sitä mieltä, että jopa keskinkertainen iso mies pieksisi loistavan X-Divarilaisen. Sabin ei tällaista puhetta voinut sietää, ja niinpä näiden välille buukattiin ottelu Slammiversaryyn.

Mitäpä tästä nyt voisi oikein sanoa? TNA:n historiaan mahtuu aika monta juonikuviota, jossa joku iso korsto yrittää tuhota koko X-Divisioonan. Toiset noista kuvioista olivat onnistuneempia kuin toiset, ja tämä kuuluu ikävä kyllä niihin vähemmän onnistuneisiin. Tai oikeastaan: juonikuviossa itsessään oli myös ihan hyviä piirteitä, kuten Nashin apuna olleen Alex Shelleyn näkyvyyden kasvaminen. Tässä ottelussa - ja ylipäätänsä Kevin Nashin painikehään päästämisessä - puolestaan ei ollut mitään hyvää. Kaikkein surullisinta tässä ottelussa oli se, että tämä sai oikeastaan sekä Nashin että Sabinin näyttämään huonolta, mikä on kieltämättä jo aikamoinen saavutus. Koko ottelu tuntui täysin turhalta, ja on oikeastaan vaikea nähdä, mihin tämä kuvio tästä enää kummemmin jatkuu. Tai mihin sen tarvitsisi jatkua. Ottelussa Sabin teki tietenkin kaikkensa saadakseen Nashista revittyä siedettävän ottelun, ja onnistui siinä juuri ja juuri. Ottelu oli ok:ta katseltavaa lähinnä silloin, kun Sabin sai liikkua vapaasti kehässä, ja Nashin tehtäväksi jäi Sabinin loikkien, potkujen ja muiden vastaanottaminen. Myymisessä toki Nash oli tuttuun tapaan onneton, mutta edes huonolla myymisellä hän ei onnistunut pilaamaan Sabinin high flying -liikkeiden näyttävyyttä. Nashin hallinta ja typerä Shelleyn sekoilu olivat sitten surullista katsottavaa. Tiivistettynä: ottelu oli kehno, ja sen pelasti täydeltä kamaluudelta Sabinin tekemä kova työ.
*½ (8:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kevin Nash (Jackknife Powerbomb)
Kuva Kuva
America's Most Wanted (c) w/ Gail Kim vs. AJ Styles & Christopher Daniels - NWA Tag Team Championship
Tämä oli Stylesin ja Danielsin "Last Chance" -ottelu. Kaksikko oli saanut vakuutettua Larry Zbyszkon antamaan heille vielä yhden mestaruusottelun lupaamalla, että tämä jäisi heidän viimeiseksi mestaruusottelukseen, jos he eivät onnistuisi ottelua voittamaan. AJ:n ja Danielsin mukaan he ansaitsivat vielä yhden mestaruusottelun, vaikka he olivat hävinneet AMW:lle joka kerta, kun nämä joukkueet olivat kohdanneet toisensa. Syypää AJ:n ja Danielsin tappioihin oli kuitenkin ollut AMW:n manageri Gail Kim, joka oli onnistunut auttamaan AMW:n voittoon jopa Sacrificessa, jossa hän ei saanut olla ringsidella. Tuolloin Kim oli tiputtanut AMW:lle kattorakenteista nightstickin, jonka avulla he voittivat ottelun. Nyt AJ ja Danies lupasivat, että heillä olisi yllätyksenä "neutralisoija" Gail Kimiä vastaan.

No niin. Nyt puhutaan jo huippuluokan joukkueottelusta. En tiedä antavatko kaikki Sacrificen AJ & Daniels vs. AMW -ottelulle neljä tähteä tarjonneet arvostelijat tälle ottelulle nyt sitten neljä ja puoli tähteä, mutta ainakin logiikan perusteella heidän pitäisi niin tehdä, koska tämä oli mielestäni ihan objektiivisesti arvioituna (no okei, ei painia tai mitään muutakaan voi koskaan arvioida objektiivisesti, mutta joka tapauksessa) parempi ottelu kuin Sacrificen koitos. Tästä oli saatu poistettua juuri ne ongelmat, joiden takia Sacrificen ottelun ei mielestäni noussut huippuotteluksi. Ottelu ei edennyt missään vaiheessa kankeasti, hommassa ei nähty harmillisia botcheja ja muutenkin kokonaisuus toimi juuri sillä tavalla paremmin kuin huippuottelulta sopii toivoa. Vielä se ihan MOTYC-tason meininki jäi kuitenkin mielestäni puuttumaan, koska vielä aivan hetkittäin erityisesti viimeisten minuuttien aikana minulle tuli sellainen olo, että joku ei nyt toimi täydellisesti. Ne olivat kuitenkin vain ihan yksittäisiä kohtia, eivätkä ne haitanneet sen pahemmin kokonaisuutta. Se oli nimittäin täyttä priimaa, joten kyseessä on yksi vuoden parhaista joukkueotteluista ja huippukoitos. Upeaa työtä koko nelikolta! Ottelussa TNA-debyyttinsä teki myös isokokoinen naispainija Sirelda, joka oli tämä AJ:n ja Danielsin lupaama "neutralisoija", joka teki selvää Gail Kimistä.
**** (17:44)
Voittajat:
Spoiler: näytä
AJ Styles & Christopher Daniels (Daniels pinned Harris after a Best Moonsault Ever)
In ring angle w/ JIM CORNETTE
Kuukausien ajan TNA:han oli lupailtu uutta auktoriteettihahmoa, joka tulisi muuttamaan firman suunnan ja pistämään ruotuun TNA:ta varsin leväperäisesti ja pelkästään omien intressien pohjalta johtaneen Larry Zbyszkon. Nyt oli vihdoin aika paljastaa, että tuo henkilö oli todellinen painimaailman konkari: Jim Cornette. Cornette saapui kehään ja piti promon, jossa hän kehui TNA:ta ja lupasi, että huonoja suorituksia tarjoavat henkilöt joutuisivat hänen kanssaan ongelmiin. Ei mitään erikoista, mutta Cornette oli kyllä oiva lisä TNA:han.

Kuva Kuva
Scott Steiner vs. Samoa Joe
Samoa Joe oli kääntynyt puolivahingossa yleisön suosikiksi tämän Scott Steiner -feudin aikana. Slammiversaryssa tuli siis Joelle täyteen vuosi TNA:ssa, eikä hallitseva X-Divisioonan mestari ollut hävinnyt vuoden aikana yhtään 1 on 1 -ottelua. Scott Steineria tuollainen meriitti ei kuitenkaan paljon kiinnostanut. Steinerin mukaan Joe oli läski p**ka, joka pärjäsi X-Divarissa mutta jolla ei olisi mitään mahdollisuuksia hänen kaltaistensa oikeiden supertähtien kanssa. Joe oli tietenkin varsin eri mieltä. Hän lupasi tuhota Steinerin, mistä hän oli antanut jo esimakua Sacrificessa nähdyssä Steiner & Jarrett vs. Sting & Joe -ottelussa. Miesten sanasota sen kuin tulistui, ja varsinaista yhteenottoa odotettiin malttamattomana. X-Divisioonan mestaruus ei tietenkään olisi tässä pelissä, mutta nyt oli kyse paljon enemmästä: kunniasta.

Ennen ottelun alkua nähdyssä promossa Steiner kutsui Joeta "Sloppy Joeksi", mutta jos joskus Steinerin piikki on mennyt täysin ohitse, niin se oli tämä kerta. Tämä ottelu oli nimittäin yksi stiffeimmistä, joka on TNA:n historiassa nähty. Tällä ottelulla ei ollut todellakaan mitään tekemistä X-Divisioonan kanssa, vaan tämä oli perkeleellisen stiffi ja väkivaltainen tappelu. Samalla tämä oli yksi Steinerin parhaimmista otteluista vuosikausiin. Se ei toki vielä tarkoita mitään huippuottelua, koska Steinerin viime vuodet ovat olleet nimenomaan sitä "sloppya" meininkiä. Nyt kuitenkin oikean vastustajan kanssa Steinerkin tuntui innostuvan, ja näyttävien Suplexien lisäksi häneltä nähtiin hyvää liikkumista, toimivaa myyntiä ja näyttäviä iskuja. Joe puolestaan oli aivan elementissään, kun hän pääsi vaihteeksi painimaan itsensä kokoisen äijän kanssa. Nähtiin törkeän kovia Choppeja, potkuja, lyöntejä ja heittoja. Lisäksi Joe otti jokaisen Steinerin Suplexin (Niitä muuten oli 3. Yleisössä oli loistava kaveri, joka piti kyltissään lukua Steinerin suplexeista) vastaan suoraan niskoilleen: näytti tosi pahalta. Joelta nähtiin myös upea dive ulos kehästä. Kokonaisuutena en kuitenkaan anna tälle hyvää parempaa arvosanaa, koska tämä oli ennen kaikkea nimenomaan mäiskintätyylinen tappelu, ja varsinkin Steinerin tarjoaman painillisen annin vähyys estää tämän nousemisen hyvää paremmaksi. Aikaakin olisi voinut olla enemmän, sillä ottelu päättyi ihan yhtäkkiä ja hiukan vaisusti.
*** (13:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Powerslam)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Christian Cage (c) vs. Jeff Jarrett vs. Ron Killings vs. Abyss w/ James Mitchell vs. Sting - King of the Mountain Match for the NWA World Heavyweight Championship
King of the Mountain Matchista oli tullut jo TNA:n vuosijuhlaperinne. Ensimmäisen kerran vuoden 2004 kesäkuussa suurin piirtein vuosijuhlapäivän aikaan järjestetty ottelu nähtiin nyt siis kolmannen kerran, ja ottelun säännöt alkoivat olla jo tutut faneille. Käytännössä kyse oli käänteisestä Ladder Matchista, jossa voittaja olisi se, joka saisi ensimmäisenä ripustettua mestaruusvyön kattoon. Sitä ennen painijan pitäisi kuitenkin saada ripustusoikeus selättämällä joku toinen painija, ja selätetyt painijat joutuisivat kehänlaidalla olevaan jäähykoppiin kahden minuutin ajaksi. Tässä ottelussa pääkuviona oli Christian Cagen, Jeff Jarrettin ja Stingin tilanne. Jarrett oli tietenkin edelleen äärimmäisen katkera siitä, että hän hävisi NWA World Heavyweight -mestaruuden helmikuussa Cagelle, ja hän oli siitä lähtien janonnut tuota vyötä takaisin. Jarrettin suurimmaksi ongelmaksi oli kuitenkin muodostunut Sting, joka teki kaikkensa estääkseen Jarrettia enää ikinä saamasta valtaa TNA:ssa. Nyt Sting oli jopa hankkiutunut tähän otteluun, vaikka alun perin hän oli ilmoittanut, ettei häntä oikeastaan kiinnosta mestaruus vaan ainoastaan Jarrettin mestaruusvoiton estäminen. Ppv:tä edeltävinä viikkoina Stingin ja Cagen välit olivat kuitenkin alkaneet hiertyä, kun Sting oli alkanut osoittaa kiinnostusta NWA World Heavyweight -mestaruutta kohtaan. Pakkaa sekoittivat myös Abyss ja Ron Killings. Abyssilla oli takana pitkä ja raju feud Christian Cagen kanssa. Samalla hän oli ottelun ainut painija, joka oli osallistunut jokaiseen KOTM-otteluun. Killings oli ottelun ylimääräinen kaveri, joka oli ollut käytännössä 3LK:n hajoamisesta lähtien aika tyhjän päällä TNA:ssa. Nyt hän oli päihittänyt Monty Brownin ja ansainnut sillä paikan tästä ottelusta.

Voi TNA. Mielenterveyteni ei taas oikeasti kestä tätä kuraa. Vielä viisi minuuttia ennen tämän ottelun alkamista olin sitä mieltä, että tämä HC-rymistely oli perhanan viihdyttävä kokonaisuus. Olin valmis antamaan tälle ***½-arvosanan ja samalla julistanut koko tapahtuman Hyväksi. Tämä oli nimittäin hemmetin kova ottelu aika pitkän aikaa. Kaikki viisi tekivät kovasti töitä, ja esimerkiksi Ron Killings otti ihan järkyttävää bumppia lentäen useaan kertaan kehästä ulos todella rajun näköisesti. Samoin muillakin oli todellinen tekemisen meininki, ja tikkaita hyödynnettiin useita kertoja ovelissa spoteissa. Oikeastaan jokainen tuntui olevan elementissään. Tykkäsin paljon. Ja sitten koko homma vedettiin vessanpöntöstä alas viidessä minuutissa.

En taas edes jaksa alkaa selittää kaikkia aivopieruja, koska niitä tuli kertaheitolla niin älyttömästi. Ensin Jeff Jarrett selätettiin ja hän joutui jäähykoppiin, mutta täysin ilman selitystä hän sai lähteä kopista kesken kaiken pois, vaikka hänen jäähyaikaansa oli vielä jäljellä. Ennen Jarrettin jäähylle joutumista Earl Hebner oli kolautettu tajuttomaksi, mutta hänen tilalleen oli tullut Slick Johnson, joka oli nyt kuitenkin ilman mitään selitystä kadonnut kokonaan paikalta. Samalla ensin Sting yritti auttaa Christian Cagea voittamaan koko ottelun, mutta sitten hän selätti Jarrettin (laskemalla itse selätyksen tajuttoman Earl Hebnerin kädellä koska miksipä ei), ja sitten hän estääkin Christiania voittamasta koko paskan. Missä h****tissä on logiikka? Samalla Larry Zbyszkosta tulee virallisesti joku Jeff Jarrettin kaveri, koska hän estää Christiania voittamasta ottelun. Ja mikä vielä parasta: lopulta (tajuntansa takaisin saanut) EARL v***n HEBNER tiputtaa Stingin ja Christianin alas tikkailta ulos kehästä. Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Tämän ottelun lopetus oli taas oikein ehtaa aitoa loltna-meininkiä ja yksi pahimmista farsseista. Sen myös yleisö osoitti toiminnallaan. Kaiken vielä kruunasi ottelun jälkeen nähty älytön twist, jossa käytännössä koko mestaruus vakatoitiin. Argh, TNA. En kestä.
**½ (23:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett
*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* James Storm

Kokonaisarvio Slammiversarysta: Niinhän siinä kävi. Olin jo varma, että tästä tulisi Hyvä tapahtuma. Sitten viisi minuuttia ennen ppv:n ja ME:n loppua taas kaikki ryssittiin raivostuttavan idioottimaisella lopetuksella. Tuo paskan maku jäi polttelemaan suuhun sen verran ilkeästi, että Ok:n puolelle tämä lopulta jää hyvästä kokonaisuudesta huolimatta.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. TNA Slammiversary - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Backlash - Ok
9. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
10. TNA Sacrifice - Kehno
11. TNA Final Resolution - Kehno
12. TNA Destination X - Kehno
13. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
14. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 29.11.2015 19:51

Kuva
RAW is WAR – 8.9.1997

RAW is WAR oli yli puoli kuukautta kestäneellä tauolla, jonka syy on jäänyt minulle epäselväksi. Syyskuun ensimmäinen RAW alkaa järjestyksen palauttamisella. Edellisenä iltana käyty Ground Zero –PPV päättyi aikamoiseen sekasortoon ja aikaisemmin Steve Austinkin aiheutti hulinaa tekemällä Stone Cold Stunnerin selostaja Jim Rossille. Komissaari Slaughter on Ground Zeron tapahtumien takia hyvin pettynyt. Stone Cold Steve Austin ja Dude Love joutuivat luovuttamaan Ground Zerossa Tag Team –vyönsä, ja nyt Slaughter vie Austinilta myös Intercontinental-mestaruuden. IC-vyöstä käydään mestaruusturnaus, joka huipentuu seuraavassa Amerikan mantereella käydyssä PPV:ssä – Badd Bloodissa.

Paikalle tulee tietysti Stone Cold Steve Austin, joka ei auktoriteetille anna paljoakaan arvoa. Austin nimittäin tekee myös Slaughterille Stunnerin! Vince McMahon on hyvin vihainen Austinille jälleen tämän tekosistaan.

*****

Bret Hart © vs Vader – No Holds Barred –ottelu WWF:n mestaruudesta

Yhdysvaltalainen Vader on uusin henkilö, joka on suuttunut Bret Hartille ja Hart Foundationille. Kai tätä voi jo sanoa Vaderin kääntymiseksi hyvikseksi. Nyt Vader pääsi ottelemaan Bret Hartia vastaan, mutta mestaruutta hän ei vienyt. Ottelu päättyi nimittäin ratkaisemattomaan. Otteluun ja sen jälkeen tapahtumiin sekaantui paljon väkeä taas – The British Bulldog, Owen Hart, The Patriot ja Stone Cold Steve Austin.

*****

The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn)

Headbangers yllätti Ground Zerossa, sillä Mosh & Thrasher ovat nyt Tag Team –mestareita. He eivät kuitenkaan heti joutuneet puolustamaan mestaruuttaan, sillä tässä matsissa ei ollut pelissä vyöt. Katsomosta rientää Godwinnien apuun joku maajussi, jonka ansiosta Godwinnit voittivat ottelun. Matsin jälkeen selviää, että kyseinen juntti on Henryn ja Phineasin sukulainen Cletus Godwinn. Cletus muistuttaa aika paljon viime vuonna flopannutta putkimies T.L. Hopperia…

Kuva
Cletus Godwinn

*****

Tässä välissä piti olla Dude Loven ja Brian Pillmanin välinen ottelu, joka on osa Intercontinental-mestaruusturnausta. Dude Love tuli paikalle, ja hän kutsui myös Goldustin kehään. Goldust tuli kehään naama vain puoliksi maalattuna. Sitten selvisikin, että Brian Pillman ei ole paikalla. Brian Pillman, joka voitti Goldustin ja sai Marlenan palvelut käyttöön kuukaudeksi, oli nimittäin vielä hotellissa. Brian Pillman esitti titantronin välityksellä Goldustille uuden leffan nimeltä ’Brian Pillman’s XXX Files’. ”Leffassa” Pillman esittelee hotellihuonettaan, jossa on lakanat ja Marlenan/Terrin vaatteet ihan miten sattuu. Huone haisee kuulemma seksille. Pillman sanoi kuitenkin, että tämä on vasta ”leffan” ensimmäinen osa ja kakkososa on tulossa myöhemmin.

Kuva
Brian Pillman's XXX Files

*****

Piratita Morgan vs Max Mini

Jee kääpiöpainia! Max Mini viihdytti jo Ground Zerossa. Piratita Morgan on merirosvoksi pukeutunut meksikolainen kääpiö. Eipä tästä oikein muuta sanottavaa ole.

*****

Vince McMahon haastatteli The Undertakeria kehässä. Undertaker ja Shawn Michaels tulevat Badd Bloodissa kohtaamaan toisensa historian ensimmäisessä Hell in a Cell –ottelussa. Undertaker aikoo pistää Michaelsin lepäämään. Shawn Michaels keskeytti titantronin välityksellä Takerin puheen. HBK kehui itseään selviytyjäksi, ja jos Undertaker aikoo viedä Shawn Michaelsin helvettiin, Shawn Michaels vetää myös Takerin sinne.

*****

Owen Hart w/Bret Hart & The British Bulldog vs Goldust – WWF Intercontinental –mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

Vihainen Goldust hommasi itselleen diskauksen, joten Owen Hart eteni jatkoon. Hart Foundation kävi Goldustin kimppuun, kunnes Steve Austin juoksi paikalle ja hääti Hart Foundationin pois paikalta. Vince McMahon on ärtynyt Austinille, sillä hänen piti jo poistua areenalta. Goldustin toettua Hart Foundationin hyökkäyksestä, alkaakin titantronilla pyörimään toinen osa Brian Pillmanin XXX Filesista. Tapahtumat sijoittuvat höyryiseen kylpyhuoneeseen, sillä Marlena/Terri tarvitsee rankan työn jälkeen kuulemma pesun. Pillman myös toivottaa videossaan Goldustille hyviä unia, sillä hän tietää, että Pillman itse tulee yöllä vain ”työskentelemään”.

*****

Hart Foundation vaatii komissaari Slaughterilta toimia Steve Austinin suhteen. Bret vaatii Steve Austinille elinikäistä hyllytystä WWF:stä. British Bulldog hehkuttaa tulevaa One Night Only –tapahtumaa, joka käydään tämän kotimaassa Isossa-Britanniassa. Siellä Bulldog tulee puolustamaan Euroopan mestaruuttaan Shawn Michaelsia vastaan.

*****

The Patriot vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Savio Vega

Jostain syystä Savio Vega liittyi ennen illan viimeistä ottelua selostajien seuraksi. Ottelun piti alun perin olla The Patriot vs HHH vs The British Bulldog, mutta Shawn Michaels ja Hunter Hearst Helmsley hyökkäsivät ennen ottelun alkua Bulldogin kimppuun. Savio Vega päätti mennä kehään ja otella Bulldogin sijaan. Hämmentävä matsi, koska kellään ottelun osapuolella ei oikeastaan ole mitään keskinäistä kränää. Savio Vega voittaakin ottelun. Outoa matsia seuraa Raw’lle ominainen outo ja sekava loppu, kun Los Boricuas tulee paikalle, Shawn Michaels on paikalla ja Hart Foundation tulee paikalle. Sitten jakso vain loppuu.

----------

Kuva
RAW is WAR – 15.9.1997

Tällä kertaa Raw’ta selosti vain kaksikko Jim Ross-Jerry Lawler. Jännemmäksi selostuksen teki vielä se, että jossain vaiheessa JR alkoi menettämään ääntään.

Ken Shamrock vs Faarooq – WWF Intercontinental –mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

King of the Ringissä Faarooq oli vielä WWF-mestaruusottelussa, ja nyt hän häviää alle kolmessa minuutissa Ken Shamrockille Raw’n ekassa ottelussa. Faarooq kuitenkin ottelun jälkeen tappiosta vihaisena tekee Shamrockille Dominatorin. Muut NOD:n jäsenet tulevat myös paikalle potkimaan maassa makaavaa Shamrockia. Legion of Doom tulee paikalle Shamrockin apuun.

****

TAKA Michinoku vs El Pantera

Nyt oli kyllä todella mielenkiintoinen Light-Heavyweight-divisioonan ottelu. Vastassa oli japanilainen TAKA Michinoku ja meksikolainen El Pantera. Tämä oli todella viihdyttävä ottelu, joka oli niin hyvä neljän minuutin matsi kuin neljän

Kuva
El Pantera

****

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs The Truth Commission (Sniper & Recon) w/The Commandant & The Interrogator

Eteläafrikkalaista separitistiryhmää ei olekaan oikein Raw’ssa näkynyt, mutta ilmeisesti he ovat olleet toistaiseksi voittamattomia. Tässä matsissa kuitenkin alkoi näyttämään huonolta The Truth Commissionin suhteen, joten ryhmän isokokoisin painija – The Interrogator – sekaantui matsiin ja hankki tiimilleen diskauksen. Ottelun jälkeen Ken Shamrock rientää LOD:n apuun, mutta paikalle tulee myös Nation of Domination, joka tekee yhteistyötä The Truth Commissionin kanssa.

*****

Max Mini & Mr. Lucky vs El Torito & Piratita Morgan

Ja jälleen kääpiöpainia jee! Tällä kertaa Max Mini otteli joukkueottelussa, jossa vastustajina olivat hänen edelliset vastustajat El Torito ja Piratita Morgan. Max Minin joukkuetoverina otteli toinen maskipäinen kääpiö – Mr. Lucky. Sunny toimi tässäkin kääpiömatsissa vierailevana kehäkuuluttajana. Jännä kyllä toi Sunnyn nykyrooli WWF:ssä. Hän toimii turhien matsien kehäkuuluttajana ja keikuttaa lanteita. Jostain syystä tälle ottelulle oli annettu aikaa enemmän kuin esimerkiksi TAKA Michinokulle ja El Panteralle.

*****

Dude Love vs Brian Pillman w/Marlena – WWF Intercontinental –mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

Jostain syystä Dude Love ei päässyt viime viikolla jatkoon suoraan, vaikka Brian Pillman ei ilmestynyt paikalle. Ilmeisesti tämä olisi ollut liian järkeenkäyvää. Nyt Pillman oli paikalle, kuten oli hänen managerikseen joutunut Marlena, joka oli Brian Pillmanin käsittelyssä joutunut pukeutumaan eri tavalla. Goldustia puolestaan oli kielletty tulemasta paikalle, mutta Goldust ei kielloista piittaa. Goldust tuli paikalle katsomon kautta ja hyökkäsi Brian Pillmanin kimppuun. Dude Love diskattiin. Intercontinental-mestaruusturnauksessa on käyty nyt kolme matsia ja kaksi niistä on päättynyt siihen, että Goldust on aiheuttanut diskauksen. Brian Pillman onnistui pakenemaan paikalta, ja sai otettua mukaansa myös vastahakoisen Marlenan.

Kuva
Marlenan uusi look

*****

Stone Cold Steve Austinia haastateltiin jälleen kerran. JR:n ja Vince McMahonin sijaan haastattelijana kehässä toimi tällä kertaa Jerry ”The King” Lawler. Hart Foundation keskeytti haastattelun. Owen Hart on hankkinut Stone Cold Steve Austinille lähestymiskiellon, jonka mukaan Steve Austinin on pidettävä 100 jalan pituinen välimatka Oweniin. Hart Foundation poistuu paikalta ja Austin tekee Stunnerin Lawlerille.

*****

Owen Hart vs The Patriot

Jim Cornette korvasi Lawlerin selostamossa. Steve Austin ei piittaa lähestymiskiellosta, vaan ilmestyi ottelun aikana paikalle. The Patriot voitti rullaamalla Owenin.

*****

Jim Ross haastatteli Shawn Michaelsia, joka oli pukeutunut pelkästään erittäin lyhyihin pyöräilyshortseihin. Shawn Michaels selitteli viime viikon tekosiaan, jolloin hän Helmsleyn kanssa hyökkäsi Bulldogin kimppuun. Shawn Michaels aikoo nimittäin tehdä historiaa ja voittaa kaikki neljä WWF:n mestaruutta. The Undertaker keskeytti haastattelun ja höpisi taas niitä perusjuttujaan.

*****

The Headbangers (Mosh & Thrasher) © vs Hart Foundation (Bret Hart & The British Bulldog) – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Poikkeuksellinen kokoonpano Hart Foundationilla Tag Team –mestaruusottelussa, sillä normaalisti Owen Hart ja The British Bulldog ovat otelleet joukkueena. Bret Hartin ja British Bulldogin tag team –menneisyys tuodaan esille Jim Rossin toimesta. Bret Hart on entinen Tag Team –mestari Jim Neidhartin (joka on edelleen poissa jostain syystä) ja British Bulldog on pitänyt vyötä Owen Hartin sekä Dynamite Kidin kanssa. The British Bulldog onnistui selättämäään Moshin. MUTTA Mosh ei ollut kehävuorossa, jotten ottelu alkaa alusta. Tuomarin päätöksestä suuttunut Bulldog aiheuttaa joukkueelleen diskauksen. Vader ja The Patriot juoksevat ottelun jälkeen Headbangersin avuksi tappelussa Hart Foundationia vastaan.

----------

Kuva
WWF One Night Only

Sitten olikin vuorossa vähän erikoisempi PPV. Kuvasta jo voi päätellä, että One Night Only järjestettiin Isossa-Britanniassa. Kaupunkina on Birmingham. Kyseessä ei ollut ensimmäinen Englannissa järjestetty PPV, sillä Summerslam järjestettiin Wembley Stadiumilla vuonna 1992. Summerslam 1992 oli kuitenkin ihan tavallinen PPV, joka näytettiin USA:ssa. Tämä One Night Only oli eurooppalaisille (ja kanadalaisille) suunnattu maksullinen tapahtuma, jota ei edes livenä näytetty Yhdysvaltojen puolella. Näitä Britti-PPV:itä WWF/WWE järjesti vuosina 1997-2002. One Night Only on siis ensimmäinen tällainen PPV. Selostajina toimii jälleen kerran kolmikko Jim Ross-Jerry Lawler-Vince McMahon.

Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Dude Love

Tämä oli jo neljäs kerta vuoden 1997 aikana, kun HHH ja Mick Foley kohtaavat toisensa PPV:ssä. Tämä ottelu kuitenkin poikkesi edellisistä otteluista siten, että nyt Foley ei esiintynyt Mankindina ja tämä oli Dude Love –hahmon PPV-debyytti! Mankindin ja Helmsleyn välinen feudi on kerennyt jo oikeastaan jäähtymään Summerslamin jälkeen. Foley/Mankind/Dude Love ei ole oikeastaan mitään tehnyt viime aikoina hirveästi, mutta Helmsley ja Chyna ovat sekaantuneet vähän isompiin kuvioihin, kun he ovat alkaneet kaveeraamaan Shawn Michaelsin kanssa.

Hyvin kyllä näiden miesten kemiat klikkaavat keskenään, sillä tämäkin ottelu oli jälleen oikein hyvä. Ei tämä kuitenkaan edellisten kohtaamisten tasolle yltänyt, koska ei tässä enää ollut sitä samaa tarinaa taustalla. Muutenkin ottelussa oli vähän sellaista perussuorittamisen makua, mikä ei Foley-Helmsley-kaksikon kohdalla tietenkään tarkoita huonoa.

*** (12:53)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Hunter Hearst Helmsley

Chyna jälleen avusti Helmsleytä. HHH pääsi tekemään Dude Lovelle Pedigreen.
Kuva
Leif Cassidy vs Tiger Ali Singh w/Tiger Jeet Singh

Leif Cassidya ei olekaan pitkään aikoihin näkynyt. Itseasiassa olen aika varma, että Leif Cassidy (Al Snow) oli jo tässä vaiheessa ECW:ssä, mutta jostain syystä tullut Britteihin painimaan, kun WWF ja ECW tekivät yhteistyötä. Leif Cassidyn vastustajana oli Tiger Ali Singh, aasiankanadalainen painija, jonka isä on legendaarinen Tiger Jeet Singh. Tiger Ali Singhista yritettiin leipoa Aasian markkinoille jotain tähteä, kun Raw’ssa hehkutettiin alkuvuodesta kunnolla sitä, kun Singh teki sopimuksen WWF:n kanssa. Muuten häntä ei olekaan pahemmin näkynyt. Jossain Raw’ssa taisi otella, mutta tästäkin on jo aikaa.

Eihän tämä mikään hyvä matsi ollut. Ottelu kesti vain vaivaiset neljä minuuttia, eikä siinä ajassa Leif Cassidy pystynyt kantamaan Singhiä mihinkään ihmeelliseen otteluun.

*½ (04:10)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Tiger Ali Singh
Kuva
The Headbangers (Mosh & Thrasher) © vs Los Boricuas (Savio Vega & Miguel Perez Jr.)WWF Tag Team –mestaruusottelu

Tälläkään ottelulla ei ollut mitään kuviota taustalla. The Headbangers yllätti Ground Zerossa ja nousivat uudeksi Tag Team –mestareiksi. Loogisempaa olisi kai ollut, että heidät olisi haastanut joku muu joukkue, joka oli osallisena tuota Tag Team –mestaruusottelua (Owen & Bulldog, Godwinnit tai Legion of Doom). Haastajaksi nousivatkin Los Boricuasin pääjätkät, Savio Vega ja Miguel Perez Jr. Los Boricuasilla oli kai edelleen käynnissä feudi DOA:n (ja NOD:n) kanssa, mutta tuo feudi ei ole kyllä nyt oikeastaan yhtään edennyt.

Otteluhan oli ihan mukava tag team –ottelu. Mosh ja Thrasher ovat ihan hyviä kehässä, vaikka muuten he vaikuttavatkin aika hemmetin ärsyttävältä kaksikolta. Savio Vega ja Perez ovat myös hyviä kehissä (erityisesti Savio Vegan otteista pidän), mutta tuo Los Boricuas –viritelmä on kyllä ollut niin pirun tylsä. Hirveästi en ottelusta enää muista, mutta ihan positiivinen kuva ottelusta kuitenkin jäi. On niitä paljon huonompiakin Tag Team –mestaruusotteluita nähty tämän projektini aikana.

**½ (14:07)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen WWF Tag Team –mestarit: The Headbangers (Mosh & Thrasher)
Kuva
Flash Funk vs The Patriot

Viime kuussa The Patriot vielä haastoi PPV-tasolla Bret Hartin WWF:n mestaruudesta ja nyt mies otteli sitten Flash Funkia vastaan. Kieltämättä aika outo asetelma, koska kumpikin ovat ehdottomasti hyviksiä firmassa. Vaikkakin The Patriot sai ymmärrettävästi aika myrskyisän vastaanoton brittiyleisöltä heilutellessaan UNITED STATES OF ’MURICAn lippua.

Vaikka tälläkään ottelulla ei ollut mitään taustalla, niin kyllähän tästäkin jäi ihan hyvä mieli, koska ei tämäkään mikään pöllömpi matsi ollut. Tämä ottelu tuntui ihan joltain Raw’n ottelulta, joten en ihan ymmärrä, miksi tällainen matsi piti PPV:hen pistää. Oli kuitenkin oudosta asetelmasta huolimatta ihan katsottava ottelu, jossa oli onnistunut loppu.

**½ (09:31)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Patriot

Flash Funk yrittää Moonsaultia, mutta The Patriot väisti tämän ja teki Uncle Slamin Funkille.
Kuva
The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)

Ei taas..

Toivoin jo, että Legion of Doomille keksittäisi jotain muuta välillä kuin ottelu Godwinnejä vastaan. Nopean laskujeni mukaan tämä sama ottelu on nähty kolme kertaa Raw’ssa, ainakin kerran Shotgun Saturday Nightissa (ottelu, jossa Henry Godwinnin niska murtui) ja kerran PPV:ssä. Lisäksi kumpikin joukkue oli mukana Ground Zeron neljän joukkueen tag team –matsissa.

Joukkueiden välinen Summerslam-ottelu yllätti positiivisesti, ja minun mielestäni koko kuvion olisi saanut päättää siihen otteluun. Tämä oli heikompi ottelu, eikä tämä feudi jaksa yhtään kiinnostaa. Parasta tässä ottelussa oli LOD:n suorittama Doomsday Device, jonka käyttöä Legion of Doom on hieman mielestäni vähentänyt Henry Godwinnin loukkaantumisen jälkeen.

** (11:34)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)

LOD teki Phineasille Doomsday Devicen ja selätti tämän.
Tässä välissä Jim Ross haastatteli Ken Shamrockia, joka on valitettavasti loukkaantunut. Shamrockilla piti olla ottelu One Night Onlyssa, mutta hän oli Raw’n kuvauksissa loukkaantunut ottelussa Faarooqia vastaan. Shamrockin puheen keskeyttää Rockabilly, joka tuli Shamrockille vittuilemaan, mutta loppujen lopuksi sai taputtaa mattoon, kun Shamrock pisti hänet nilkkalukkoon.

Kuva
Vader vs Owen Hart

Owen Hartin alkuperäinen vastustaja piti olla ilmeisesti Ken Shamrock, mutta ainakin minulle kelpaa myös Vader. Eikä Vader edes ole ihan tuulesta temmattu vastustaja, sillä Vaderillakin on ollut erimielisyyksiä Hart Foundationin kanssa. Owen Hart sai todella hyvän vastaanoton brittiyleisöltä – onhan Owen sentään The British Bulldogin paras kamu.

Vader-Owen-matsi oli hyvä. Ei ehkä mennyt ihan samalla kaavalla kuten yleensä tällaiset ’iso mies vastaan pieni altavastaaja’-ottelut, josta on annettava plussaa. Mieleen jäi erityisesti Owenin bodyslam Vaderille.

*** (14:21)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Vader
Kuva
Bret Hart © vs The UndertakerWWF-mestaruusottelu

Bret Hart ja The Undertaker kohtasivat mestaruusottelussa Summerslamissa. Silloin Bret Hart onnistui päättämään Shawn Michaelsin käämien palamisen ansiosta Undertakerin mestaruuskauden. Mestaruuden takaisin saamisen sijaan Undertaker on enemmänkin keskittynyt kostamaan Shawn Michaelsille, mutta ennen Badd Bloodin Hell in a Cell –koitosta Undertaker sai tässä PPV:ssä mahdollisuuden ottaa takaisin mestaruuden itselleen.

Olipahan kova ottelu. En olisi uskonut, että tällaisessa väli-PPV:ssä nähtäisi lähes puoli tuntia kestävä mestaruusottelu, joka oli kaiken lisäksi näin hyvä. Sanoisin, että otteluna tämä oli hiukan parempi kuin Summerslamin ottelu, mutta Summerslamissa oli ottelulla paljon parempi lopetus. Tämän matsin lopetuksesta en niinkään pitänyt. Lisäksi tuo pituus oli minun makuuni ehkä hieman liikaa siinä mielentilassa, kun katsoin tätä ottelua. Siksi en raaski antaa enempää kuin neljä tähteä, vaikka tämä on aika kiikun kaakun –tapaus. Olisin voinut antaa 4,5 tähteä, ja toisella katselukerralla varmaan antaisinkin.

**** (28:35)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Bret Hart (diskauksella)

Bret Hartin pää juuttui köysiin. Undertaker tuli kuristamaan ja lyömään Bret Hartia, jonka takia Undertaker diskattiin.
Kuva
The British Bulldog © vs Shawn MichaelsWWF European –mestaruusottelu

Illan viimeisenä otteluna ei ollutkaan päämestaruusottelu, vaan poikkeuksellisesti European-mestaruusottelu. Tämä oli ensimmäinen ja varmaan viimeinen kerta, kun WWF European –vyö oli pelissä PPV:n viimeisessä ottelussa. Syy tähän löytyy tietysti hallitsevasta mestarista. The British Bulldog eli Davey Boy Smith on Englannista, joten luonnollisesti hän oli yleisön silmissä se suurin sankari. Bulldog voitti mestaruuden mestaruusturnauksen finaalissa Saksassa helmikuussa. Hirveän montaa kertaa Bulldog ei ole mestaruutta joutunut puolustamaan. Nyt hän joutui kuitenkin kotiyleisön edessä puolustamaan mestaruuttaan Shawn Michaelsia vastaan.

Mitään ihmeempää taustaa tälläkään ottelulla ei ole – mitä nyt Shawn Michaels ja Hunter Hearst Helmsley hyökkäsivät Raw’ssa Bulldogin kimppuun. Shawn Michaelsin halu voittaa juuri Euroopan mestaruus johtui ihan siitä, että hän voisi pitää itseään WWF:n ensimmäisenä Grand Slam –mestarina. Grand Slamiin vaaditaan jokaisen mestaruuden voittaminen (WWF:ssä WWF, Tag Team, Intercontinental ja European). Muut vyöt Michaels on kerennyt jo voittamaan urallaan, mutta uusinta mestaruutta hän ei ole vielä voittanut.

Shawn Michaels ja The British Bulldog feudasivat jo vuonna 1996. Silloin nostin heidän välisen ottelun King of the Ringissä jopa vuoden kolmanneksi parhaaksi otteluksi. Jotenkin näiden miesten tyylit sopivat hyvin toisiaan vastaan, sillä tästäkin ottelusta tykkäsin. Ei kuitenkaan lähelläkään niin hyvä ottelu kuin reilu vuoden takainen ottelu. Tässä ottelussa oli tunnelma tietysti kohdallaan, kun brittiyleisö kannusti Bulldogia. Lopusta voi olla montaa mieltä. Jollain tavalla tykkäsin buukkauksesta, mutta toisaalta tietyt asiat ottelun lopussa ja sen jälkeen ihmetytti. Niistä lisää spoiler-tagien sisällä. Kyllä tämä ottelu menee niukasti neljän tähden otteluksi.

****(22:53)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF European –mestari: Shawn Michaels

Rick Rude, Hunter Hearst Helmsley ja Chyna tulivat jälleen auttamaan Shawn Michaelsia. British Bulldog loukkasi jalkaansa kehän ulkopuolella. Shawn Michaels teki kehän ulkopuolella Sweet Chin Musicin Bulldogille, jonka jälkeen HHH teki vielä Pedigreen. British Bulldog heitettiin kehään, jossa alkoi pitkään kestänyt Michaelsin Figure 4 Leg Lock. Lopulta tuomari pisti pelin poikki, ja Shawn Michaels kruunattiin uudeksi Euroopan mestariksi.

Yleisö heitti ihan hemmetisti roskaa kehään. Shawn Michaels ja kumppanit jatkavat vielä ottelun jälkeenkin Bulldogin hakkaamista. Loppujen lopuksi Owen ja Bret Hart tulivat paikalle, ja Shawn Michaelsin joukkio poistui paikalta. Tässä nyt eniten ihmetyttää se, että miksei Hart Foundation tullut aikaisemmin paikalle apuun? Muutenkin on vähän kaksijakoiset fiilikset, että miksi Shawn Michaelsin piti voittaa Britanniassa Bulldogilta tämä vyö. Alkuperäinen suunnitelmahan muuten oli, että British Bulldog olisi voittanut ottelun ja Bulldog oli sanonutkin omistavansa voittonsa syöpää sairastavalle siskolleen, joka tuli Bulldogin rinnalla kehään. Juuri ennen tapahtuman alkua Shawn Michaels oli kuitenkin saanut tahtonsa läpi Vince McMahonille, että Michaels saakin voiton tästä ottelusta.
-----

Tämähän oli yllättävän hyvä. Jotenkin jäänyt sellainen kuva, että Britti-PPV:t ovat ihan turhia tai suorastaan huonoja PPV:itä, mutta One Night Onlystä jäi todella positiivinen fiilis. Olihan suurin osa otteluista aika irrallaan meneillään olevista juonikuviosta, mutta siitä huolimatta nähtiin ihan mielenkiintoisia kamppailuita. Varsinkin päämatsit olivat jälleen todella laadukkaita otteluita.

-----

One Night Onlyn tähdet:
*** Bret Hart
** The Undertaker
*The British Bulldog

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
One Night Only
Royal Rumble
Summerslam
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
Ground Zero: In Your House
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Bret Hart 17
2. Steve Austin 16
3. Shawn Michaels 8
3. The Undertaker 8
5. Vader 4
6. Owen Hart 3
7. Mankind 2
8. TAKA Michinoku 1
8. The British Bulldog 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 02.12.2015 17:48

AMW vs. AJS & Daniels on kyllä kova feudi. Hienoja muistoja omastakin projektista. Mutta nyt se SummerSlam

Kuva
Sunnuntai 17. Elokuuta 2008
Conseco Fieldhouse, Indianapolis, Indiana


Yksi painivuoden kohokohdista oli käsillä, kun vuorossa oli 21. SummerSlam. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin lähinnä kilpa-autoiluistaan tunnetussa Indianapolisin kaupungissa.

Selostustiimit olivat jälleen muutoksin kourissa. Huhtikuussa Smackdownin kommentaattorina aloittanut Mick Foley oli jättänyt pestin ja Tazz korvannut hänet. Smackdownin kaksikkona siis JR & Tazz. Raw’n puolella jatkoivat Cole & King, mutta ECW:n kaksikko oli mennyt kokonaan uusiksi. Matt Striker oli perinyt Tazzin paikan kommentaattorina ja Todd Grisham korvannut Mike Adamlen hänen parinaan. Adamle itse oli siirretty ihan toiseen rooliin – Raw’n toimitusjohtajaksi. Hyvin mielenkiintoinen veto. Ilmeisesti tekemällä työnsä mahdollisimman huonosti ansaitsee ”ylennyksen” rooliin, jossa on totuttu näkemään aidosti kovien meriittien painipersoonia Vince McMahonista Eric Bischoffiin.

Kesän kaksi suurinta feudia olivat Chris Jericho vs. Shawn Michaels ja Edge vs. Undertaker. Ensiksi mainittua jatkettiin hienosti toteutetulla segmentillä ja jälkimmäinen näki päätepisteensä Hell In A Cell ottelun myötä. Lisäksi tiedossa oli John Cenan ja Batistan ensimmäinen kohtaaminen ja luonnollisesti myös kumpaakin päämestaruutta puolustettiin.

Shawn Michaelsin ilmoitus
Tämä tarina alkoi heti WrestleManian jälkeen oikeastaan Shawn Michaelsin ja Batistan välillä. Silloin kyse oli Ric Flairin kunniasta ja tähän myös Chris Jericho laittoi näppinsä. Backlashissa Michaels ja Batista kohtasivat ottelussa, jossa Jericho toimi erikoistuomarina. Matsin voitti Michaels, teeskenneltyään loukkaantumista. Seuraavien viikkojen aikana tästä saatiin draamaa revittyä. Judgment Dayssa Michaels ja Jericho kohtasivat ottelussa, jossa vielä oteltiin rehdisti paremmuuden hengessä ja sen Michaels vei näppärällä rullauksella.

Kesäkuun alun One Night Standissa Michaels ja Batista kohtasivat Stretcher ottelussa ja sen jälkeen Batista siirtyi muihin kuvioihin. Tuon saman kesäkuun aikana Chris Jericho kutsui Shawn Michaelsin vieraakseen Highlight Reeliin ja sen lopuksi heitti Michaelsin kasvot edellä televisiomonitorin läpi. Jericho aiheutti vakavaa vahinkoa Michaelsin silmälle ja nousi kertaheitolla WWE:n vihatuimmaksi heeliksi. Vastoin lääkäreiden ohjeita Shawn nousi Great American Bashissa kehään kohtaamaan Jerichon. Lopputulos oli rujoa katsottavaa. Michaelsin silmäkulma aukesi ja koko kehäkanveesi peittyi vereen. Tuomari joutui keskeyttämään ottelun Shawnin loukkaantumisen vuoksi ja tuon jälkeen Michaelsia ei oltu kehässä nähty. Nyt oli ilmoitettu, että Michaels tekisi Summerslamissa suuren ilmoituksen.

Kuva

Kun Shawn ilmestyi paikalle vaimonsa Rebecca rinnallaan ei ilmoituksen sisällöstä jäänyt paljoa epäselvyyttä. Hän oli tullut ilmoittamaan uransa päätöksestä. Ennen kuin Shawn sai puhettaan loppuun ilmestyi paikalle Chris Jericho, joka halusi itselleen kaiken krediitin uran päättämisestä. Sananvaihto äityi kiihkeäksi ja tunnekuohossa Jericho lähti iskemään Michaelsia nyrkillä kasvoihin. Shawn näki nakkikioskiheijarin tulevan kilometrin päästä ja väisti. Vaimo Rebecca ei tätä kerennyt tekemään ja niinpä Jericho tinttasi hänet kanveesiin. Segmentti loppui yleiseen hämmennykseen ja tunteeseen, että jatkoa seuraa…

Hell In A Cell Match
Edge VS. The Undertaker

Olen tänä vuonna tehnyt muutaman listauksen Smarksiden puolelle ja tämä ottelu on niissä tullut vastaan. Nyt se on taas silmieni edessä, toisessa yhteydessä. Feudihan alkoi jo ihan alkuvuodesta ja WrestleManiasta alkaen miehet kohtasivat neljässä perättäisessä maksutapahtumassa. Jokainen näistä kohtaamisista oli erittäin kovatasoinen. Paras näistä oli One Night Standin TLC-ottelu. Sen Edge voitti, saatuaan runsaasti apua La Famiglialta. Matsin lisästipulaation vuoksi Undertaker joutui jättämään Smackdownin, eikä häntä oltu sen koommin nähtykään.

Heinäkuussa Edgen ja Smackdownin toimitusjohtaja Vickie Guerreron rakkaustarina johti siihen, että kaksikko halusi mennä painikehässä naimisiin. Tuon aikeen torpedoi Triple H, joka samalla paljasti Edgen syrjähypyn hääsuunnittelija Alicia Foxin kanssa. Tämä tiesi Edgen & Vickien yhteisen tarinan päätöstä. Petetty ja vihainen Vickie keksi pirullisen keinon kostaakseen miehelleen. Hän palkkasi Undertakerin takaisin Smackdowniin ja samantien bookkasi Hell In A Cell matsin Summerslamiin.

Edgen reaktio tähän oli varsin pelottava. Ensiksi hän oli ehkä hieman peloissaan, mutta piestyään Mick Foleyn ulos kommentaattorin roolista ja koko WWE:stä hänellä oli napsahtanut päässä. Harhainen Edge oli jopa hyökännyt oman La Famiglia ystävänsä Chavo Guerreron kimppuun ja kipannut Vickien pyörätuolineen päivineen ympäri. Toisaalta tuo oli ainoa mielentila, jossa Edgellä oli mahdollisuus voittaa Undertaker häkkihelvetissä.

Kuva

Tämä oli täydellinen päätös vuoden kovimmalle matsisarjalle. Tämä oli brutaali, henkilökohtainen taistelu, joka sisälsi muistettavia hetkiä. Pitkästä aikaa kävi myös niin, että koko häkki tuhottiin kun Edge puski yhden häkin paneelin kokonaan irti paikoiltaan. Mitään ei säästelty ja ottelun loppuhetkiin ikään kuin tiivistettiin koko pitkän feudin eri tapahtumat pähkinänkuoreen.
Ehdottomasti vuoden kovimpia otteluita ja ansaitsee motyc leiman. Edgeltä & Undertakerilta oli myös huikea temppu, että matsisarjan kaksi viimeistä kohtaamista olivat myös kaksi parasta. Etenkin kun ne kaikki muutkin olivat todella hyviä. Must see ottelu painifanille.
Kesto: 26:45
Voittaja: Undertaker
Arvosana: **** ½


Muuta: Jeff Hardy ja MVP kohtasivat avausottelussa, joka ajoi asiansa, mutta ei noussut erityisen hienoksi matsiksi.

Santino Marella & Beth Phoenix kohtasivat Kofi Kingstonin ja Mickie Jamesin sekajoukkue-ottelussa, missä oli panoksena sekä IC- että naisten mestaruus. Tässä vaiheessa Santino oli löytänyt hahmonsa, joka viihdytti faneja vuosien ajan. Tämä oli ihan toimiva ja freesi tapa puolustaa näitä vähäpätöisempiä mestaruuksia.

Mark Henry puolusti ECW-mestaruuttaan Matt Hardya vastaan ottelussa, joka ei koskaan kunnolla päässyt alkamaan ja olikin enemmän feudia edistänyt segmentti.

Täysin altavastaajan rooliin maalattu CM Punk puolusti MM-vyötä jälleen isokokoista haastajaa, eli JBL:ää vastaan. Epätasaisen bookkauksen vuoksi ottelusta ei suurta painin riemujuhlaa tullut.

Kaikkien painifanien iloksi The Great Khali oli taas vaihteeksi nostettu isompaan rooliin kun hän haastoi Triple H:n WWE mestaruudesta. HHH teki sen minkä pystyi, mutta olihan tämä melkoinen pettymys Summerslamin mestaruusmatsiksi. Välipuolustus.

WWE:n post attitude eran suurimmat tähdet John Cena & Batista kohtasivat ensimmäistä kertaa tässä tapahtumassa ja olihan tämä iso matsi. Samalla myös kohtalokas, sillä kumpikin supertähti joutui tämän jälkeen jäämään saikulle loukkaantumisen vuoksi. Tuon vuoksi matsi jäi vähän kuin kesken ja oli lähinnä esinäytös miesten vuoden 2010 feudille.

Tähdet
*** Undertaker
** Edge
* John Cena

Yhteenveto:
Huikean pääottelun myötä tapahtumasta jäi hyvä fiilis ja kyllä tässä sellaista ison tapahtuman tunnelmaa oli. Minkä vuoksi tämä ei sitten miksikään erityisen upeaksi ppv:ksi nouse johtuu siitä, että Edgen ja Undertakerin lisäksi mikään matsi ei noussut huipputasolle. Eritoten päämestaruusmatsit jäivät pettymyksiksi.

Pähkinänkuorispoilerit
Jeff Hardy VS. MVP (10:13) ** ½
Kofi & Mickie VS. Santino & Beth (5:41) **
Matt Hardy VS. Mark Henry (00:35) N/A
CM Punk VS. JBL (11:15) ** ½
Great Khali VS. HHH (9:21) **
Batista VS. Cena (13:44) *** ¼
Edge VS. Undertaker (26:45) **** ½ (illan paras, motyc)



Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 TNA - Hard Justice 3,21
2 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
3 WWE - No Way Out 3,00
4 TNA - Slammiversary 2,96
5 WWE – One Night Stand 2,93

6 WWE - Royal Rumble 2,90
7 WWE - Judgment Day 2,82
8 WWE - Summerslam 2,79
9 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
10 TNA - Victory Road 2,69

11 WWE - Night Of Champions 2,57
12 WWE - Backlash 2,54
13 TNA - Destination X 2,40
14 WWE - Great American Bash 2,38
15 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31

16 TNA - Sacrifice 2,00


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
3. Kurt Angle VS. AJ Styles (LMS) / Hard Justice
4. Undertaker VS. Edge (HIAC) / Summerslam
Seuraavalla kertaa sitten jälleen WWE:tä, koska ppv tahti heillä tähän maailman aikaan oli varsin tiivis.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 09.12.2015 17:22

Kenitys ja Blasterpiece pitävät näköjään pientä taukoa, mutta minäpä jatkan heidänkin puolestaan :)

Kuva
Sunnuntai 7. Syyskuuta 2008
Quicken Loans Arena, Cleveland, Ohio


Unforgiven aloitti tuttuun tapaan WWE:n vuoden viimeisen neljänneksen. Tämän vuoden tapahtumaa leimasi upouusi Championship Scramble konsepti. Kaikkia kolmea päämestaruutta puolustettaisiin tässä matsimuodossa. Viisi painijaa, 20:n minuutin aikaraja. Viimeisenä ratkaisusuorituksen napannut ottelija voittaisi matsin ja mestaruuden. Ottelijat otettiin kehään sisään 5:n minuutin intervallein. Periaatteessa ihan näppärä matsimuoto ja tätä voisi nykypäivänäkin hyödyntää esimerkiksi IC- ja US-mestaruustaistoissa.

JR & Tazz vastasivat Smackdownin osalta selostuksesta. Cole & King koittivat löytää jonkinlaisen yhteisen sävelen Raw’n kaksikkona ja piskuisen ECW:n parivaljakkona Todd Grisham & Matt Striker.

Kaksi juttua nousivat ylitse muiden Unforgivenissä. Ensinnäkin Chris Jerichon ja Shawn Michaelsin verifeudi jatkui hienolla ottelulla ja toisekseen tapaus CM Punk. Niistä seuraavaksi vähän runsassanaisemmin.

Tapaus CM Punk
30.6.2008 oli se päivämäärä kun CM Punk lunasti Money In The Bank salkkunsa Edgeä vastaan ja nousi ensimmäistä kertaa raskaansarjan mestariksi. Mestaruuskausi oli jäänyt pettymykseksi, koska Punkia kohdeltiin täydellisenä altavastaajana ja matsipareikseen hän oli saanut Kanen, JBL:n ja Batistan kaltaisia superraskassarjalaisia, joiden kanssa painityylit ei oikein sopineet yhteen.

Unforgivenia edeltävässä Raw’ssa Punkilla oli ollut välikohtaus olkapäänsä vuoksi kehätoiminnasta sivussa olleen Randy Ortonin kanssa. Tuon päätteeksi Punk oli nöyryyttänyt Ortonia nakkaamalla lasillisen vettä Ortonin naamalle. Selkeästi feudin siemenet oli kylvetty, kunhan Orton saisi luvan painia.

Kuva

Mutta mitäs tapahtuikaan? Tavallisen takahuonehaastattelun aikana Orton, Ted DiBiase, Cody Rhodes ja aiemmin illalla debyyttinsä tehnyt Manu hyökkäsivät CM Punkin kimppuun. Lopuksi Orton potkaisi Punkia rajusti päähän ja seurauksena mestari ei edes pystynyt osallistumaan omaan tittelimatsiinsa. Siihen päätti Punkin ensimmäinen mestaruuskausi. Kertoo karulla tavalla kuinka paljon luottamusta Punkiin tietyillä vallassa olleilla henkilöillä oli. Ymmärrän kyllä sen jos Punkilta haluttiin vyö pois, mutta toteutus oli ala-arvoinen. SHOWpaini tietysti on lajin nimi, mutta silti aika halpamainen temppu Punkia kohtaan.

Unsactioned Match
Chris Jericho VS. Shawn Michaels

Michaels ja Jericho ottelivat illan kolmannessa matsissa ja kovinkaan suurena yllätyksenä ei voi pitää sitä, että HBK & Y2J totaalisesti ”varastivat show’n”. Tämän feudin nimissä oli tapahtunut paljon. Viimeisin dramaattinen käänne nähtiin Summerslamissa. Shawn Michaels oli jo valmis ilmoittamaan eläköitymisestään, kunnes Chris Jericho teki anteeksiantamattoman teon. Hän löi Shawnin vaimoa Rebeccaa nyrkillä kasvoihin. Kyseessä oli toki vahinko, mutta Jericho ei ollut osoittanut pienintäkään myötätuntoa tapahtunutta kohtaan eikä varsinkaan pyydellyt anteeksi. Jos olivat Chrisin ja Shawnin välit tulehtuneet jo tuota ennen niin nyt viha kiehui jo sellaisissa mittasuhteissa, että sitä ei voi edes sanoin kuvailla.

Kuva

Aivan mielettömän hienosti toteutettu vihamatsi. Vaikka tämän pääasiallinen tarkoitus olikin edelleen vain viedä tarinaa eteenpäin niin kaupan päälle miehet tarjosivat varmasti vuoden top 10:een kuuluvan huippumatsin. Mistään näppärästä ketjupainista tässä ei ollut kyse, pikemminkin nyrkinisku kasvoihin oli se illan juttu, kuten tällä taustatarinalla pitikin olla. Ottelu oli hidastempoinen ja tarinavetoinen. Harvat painijat pystyvät tuollaiseen, mutta Michaels & Jericho kuuluivat ehdottomasti tuohon valiojoukkoon.

Kestoa tällä oli melkoisen hurjasti ja hienon tarinan lisäksi tämä tarjosi myös rajuja ja näyttäviä spotteja sekä toimivan lopetuksen. Upea painimatsi, joka poikkesi valtavirtastandardeista. Sen takia tämä jäi niin hyvin mieleen.
Kesto: 26:55
Voittaja: Shawn Michaels
Arvosana: **** ¼


Muuta: ECW Championship Scramble avasi illan ja siinä olivat mukana The Miz, Chavo Guerrero, Finlay, Matt Hardy ja mestaruutta puolustanut Mark Henry. Mitään erityisen hienoa tämä historian ensimmäinen Scramble matsi ei tarjonnut, mutta perusviihdyttävän avauksen kuitenkin.

Ted DiBiase ja Cody Rhodes puolustivat joukkuevöitään Cryme Tymea vastaan ottelussa, joka ei paljoa poikennut viikottaisesta Raw’n tarjonnasta. Matsin jälkeen nähtiin Manun debyytti, kun hän hyökkäsi Cryme Tymen kimppuun. Manu oli yksi Anoa’in sukupuun tuotuksista, mutta hänen uransa WWE:ssä jäi huomattavasti heikommaksi kuin monen sukulaisensa.

WWE:n mestaruudesta käyty Scramble ottelu oli paras lajissaan. Puolustavan mestarin HHH:n lisäksi mukana olivat The Brian Kendrick, MVP, Shelton Benjamin ja Jeff Hardy. Eli varsin mielenkiintoisia painijoita. Eritoten matsin viimeiset 5 minuuttia olivat äärimmäisen tulisia ja kaikin puolin todella viihdyttävä toimintapläjäys.

Michelle McCool ja Maryse ottelivat varsin hengettömän ja ponnettoman ottelun Divas mestaruudesta.

Ennen pääottelua nähtiin pidempi segmentti Vickie Guerreron, Undertakerin ja Big Show’n välillä. Lopputuloksena Big Show kääntyi heeliksi tyrmäämällä Undertakerin ja pohjustamalla miesten loppusyksyn feudin.

WHC Scramble päätti illan. Suurin jännitys tässä oli pystyisikö Punk osallistumaan ja jos ei, kuka hänet korvaisi? Matsissa olivat siis mukana Batista, Rey Mysterio, JBL, Kane ja Chris Jericho. Kaikista maailman painijoista juuri Jericho, joka oli aiemmin illalla ottanut elämänsä selkäsaunan Shawn Michaelsilta. Hieno tapa mitätöidä brutaali Unsanctioned matsi ja oikein alleviivata, että leikkiähän tämä vaan on. En siis tykännyt tuosta ratkaisusta tipan vertaa. Ottelua tämä oli ihan menevää viihdemättöä, mutta pääottelulta olisi enemmän toivonut.

Tähdet
*** Shawn Michaels
** Chris Jericho
* Jeff Hardy

Yhteenveto:
Scramble konsepti oli ihan kiva, mutta toimisi paremmin keskisarjan mestaruuksien kanssa. Michaelsin ja Jerichon ottelu oli ihan huikea ja se pelastikin paljon. Bookkauspäätökset WHC-mestaruuden osalta olivat kuitenkin niin raivostuttavan typeriä, että pistivät vihaksi ja paha maku jäi suuhun. Tuon vuoksi vähennän neljäsosan arvosanasta. Ilman Michaelsia ja Jerichoa ei olisi paljoa hyvää sanottavaa jäänyt. Onneksi tuo kaksikko oli iskussa.

Pähkinänkuorispoilerit
ECW Championship Scramble (20:00) ** ½
Cryme Tyme VS. Rhodes & DiBiase (11:35) **
Michaels VS. Jericho (26:55) **** ¼ (illan paras)
WWE Championship Scramble (20:00) *** ½
Maryse VS. Michelle (5:44) *
World Heavyweight Championship Scramble (20:00) ***


Vuoden yhteenveto spoilerin alta
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 TNA - Hard Justice 3,21
2 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
3 WWE - No Way Out 3,00
4 TNA - Slammiversary 2,96
5 WWE – One Night Stand 2,93

6 WWE - Royal Rumble 2,90
7 WWE - Judgment Day 2,82
8 WWE - Summerslam 2,79
9 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
10 TNA - Victory Road 2,69

11 WWE - Night Of Champions 2,57
12 WWE - Backlash 2,54
13 WWE - Unforgiven 2,46
14 TNA - Destination X 2,40
15 WWE - Great American Bash 2,38

16 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
17 TNA - Sacrifice 2,00



Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
3. Kurt Angle VS. AJ Styles (LMS) / Hard Justice
4. Undertaker VS. Edge (HIAC) / Summerslam
Parin peräkkäisen WWE pläjäyksen jälkeen ensi kerralla on sitten TNA:ta ja No Surrender

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 14.12.2015 17:05

Heh, tuli tosiaan pieni suunnittelematon tauko työ- yms. kiireiden vuoksi. Mutta nyt taas aika palata asiaan. Ja myöntää olevani väärässä - se tapahtuu arvostelun lopussa.

Kuva
VENGEANCE 2006

Vengeance oli nyt toisena vuotena putkeen Raw'n kesäinen ppv ja punaisen brändin viimeinen ppv-välipysäkki ennen kesän lopussa koittavaa SummerSlamia. Tällä kertaa show'ssa ei kuitenkaan nähty vain Raw'n painijoita, sillä ECW-porukka sekoitti tapahtuman korttia. Selostajinamme olivat tietenkin Jerry Lawler ja nyt virallisesti Raw'n ykkösselostajaksi palannut Jim Ross. Backstage-haastattelijoina toimivat Maria ja Todd Grisham.

Kuva Kuva
Randy Orton vs. Kurt Angle
Randy Ortonin ja Kurt Anglen henkilökohtaisuuksiin mennyt feud ei suinkaan ollut päättynyt One Night Standiin, jossa ECW:n uusi tähti Angle oli onnistunut nappaamaan voiton Ortonista. Pian ONS:n jälkeen nimittäin Orton vaihtoi Smackdownin puolelta takaisin Raw'hon. Ortonin sopimus SD:n kanssa oli päässyt umpeutumaan, ja Raw nappasi hänet takaisin hoiviinsa. Samalla Raw'n comeback-stara haastoi Anglen uusintaotteluun Raw'n seuraavaan ppv:hen, ja ECW-Angle tietenkin suostui tähän.

Tämän ottelun taustatarinaa mielenkiintoisempi tosiseikka on kuitenkin se, että tämä jäi Anglen viimeiseksi ppv-otteluksi WWE:ssä. Angle esiintyi vielä ppv:n jälkeen joitakin kertoja ECW:ssä, ja huhusivujen mukaan hänen oli alun perin tarkoitus otella ECW:n mestaruudesta SummerSlamissa. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun Anglen pitkään jatkuneet kivut ja säryt menivät koko ajan pahempaan suuntaan. Jonkin asteisesta kipulääkeriippuvuudesta kärsinyt Angle jättäytyi kokonaan pois tv:stä. Tätä seuranneista tapahtumista liikkuu netissä erilaisia käsityksiä. Joidenkin mukaan Angle pyysi WWE:ltä lepotaukoa ja kevyempää aikataulua, mutta hänelle ei myönnetty sitä. Toisten mukaan WWE olisi halunnut Anglen vieroitukseen - villeimpien huhujen mukaan osa WWE:n henkilökunnasta jopa pelkäsi Anglen kuolemaa. Lopputulos oli se, että Angle pyysi eroa WWE:stä elokuun lopussa. Monet luulivat aluksi, että tuo ero kestäisi vain muutaman kuukauden, jotta Angle paranisi, ja sen jälkeen hän palaisi WWE:hen. Toisin kuitenkin kävi, ja siitä lisää vielä tämän vuoden arvosteluissa.

Tässä se nyt on. Mahdollisesti Kurt Anglen viimeinen WWE:n ppv-ottelu ikinä. Sitä tuskin osasi kukaan arvata tämän ottelun aikaan, ja tuskin moni suostui vielä moneen vuoteen uskomaan, etteikö Angle joskus vielä palaisi WWE:hen. Tällä hetkellä alkaa kuitenkin vahvasti näyttää siltä, että tämä Vengeance-ottelu todella toimi ppv-jäähyväisinä Anglelle. Huonompikin ottelu olisi viimeiseksi koitokseksi voinut sattua, sillä itse asiassa tämä oli suorastaan hieno opener ja kaikin puolin erittäin pätevä painiottelu. Kokonaisuutena tämä jatkoi aika pitkälti siitä, mihin One Night Standissa jäätiin, ja ottelun laatu oli aika lailla tismalleen samaa luokkaa kuin ONS:ssä. Monien mielestä tämä on ollut huonompi ottelu kuin ONS:n kohtaaminen, mutta olen asiasta eri mieltä. Edelleenkään ei päästy ihan huipputasolle, koska aikaa oli liian vähän ja koska ihan sellainen viimeinen tarvittava erikoisuus ja säväyttävyys jäi puuttumaan. Kova suoritus tämä silti oli: Anglen kahdeksan German Suplexia putkeen Ortonille oli ihan mieletön veto, ja muutenkin nämä kaksi osoittivat, miten pitkälle ihan klassisella painilla voi päästä.
***½ (12:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Orton (RKO)
Kuva Kuva
Umaga w/ Armando Alejandro Estrada vs. Eugene w/ Jim Duggan & Doink The Clown & Kamala
Samoalainen puskutraktori Umaga oli jatkanut tuhon kylvämistä Raw'ssa alkukeväästä lähtien. Backlashissa Umaga oli tuhonnut 16-kertaisen maailmanmestarin Ric Flairin, mutta se ei ollut tuonut hänelle vielä kovin suurta nostetta, vaan itse asiassa Umaga oli ajautunut ottelemaan entistä turhempia vastustajia vastaan. Umagan viimeisimmäksi uhriksi oli valikoitunut Eugene, joka oli ollut hahmona vanha vitsi viimeiset puolitoista vuotta. Jostain syystä Eugene raahasi tässä ottelussa ringsidelle kavereikseen Jim Dugganin, Doink The Clownin ja melkein Umagan veroisen mysteerisen pedon Kamalan.

Tästä nyt on paha sanoa mitään, koska kyseessä on täysin puhdas squash. Näin perinteisiä tv-ottelutyylisiä squasheja ilman mitään kummempaa syytä nähdään (onneksi) nykyään tosi harvoin ppv:eissä, mutta tähän Vengeanceen WWE oli sellaisen onnistunut sujauttamaan. Eugene alkoi olla tässä vaiheessa jo todella vanha hahmo, ja yleisö oli hänen puolellaan lähinnä Jim Dugganin vuoksi, mikä kertoo kaiken oleellisen. Umaga oli toki ihan vakuuttava roolissaan, vaikka mitään kummoisempia liikkeitä ei häneltäkään ehditty nähdä tässä minuutinmittaisessa rykäisyssä. Se siitä.
½ (1:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Umaga (Samoan Spike)
Kuva Kuva
Mick Foley vs. Ric Flair - 2 out of 3 Falls Match
No huh huh. Sitten oli luvassa jotain spesiaalia: näiden kahden legendan kohtaaminen, eli ottelu, jota monet painifanit olivat toivoneet vuosien ajan. Kaikki nimittäin tiesivät, että Flair ja Foley eivät oikeassa elämässään pitäneet toisistaan pätkääkään. Se kävi selväksi viimeistään, kun Foley julkaisi ensimmäisen kirjansa, jossa hän haukkui Flairia ja kertoi muun muassa siitä, kuinka Flair oli osasyyllinen Foleyn surkeaan kohteluun WCW:ssä. Flair vastasi myöhemmin omassa kirjassaan väittämällä Foleyta täysin yliarvostetuksi, "glorifioiduksi stunttimieheksi". Koskaan tätä tosielämän feudia ei ollut kuitenkaan tuotu painikehiin, kunnes vihdoin One Night Standin jälkeen WWE otti homman haltuunsa. Foley oli pitämässä Raw'n kehässä promoa, kun Flair keskeytti hänet, ja kaksikko päästettiin käytännössä vetämään samaa settiä kuin omissa kirjoissaan. Flairin mukaan oli suuri vääryys, että Foley oli ansainnut legendan maineen vain lentämällä häkin katolta alas ja kaatumalla palavien pöytien läpi. Foleyn mukaan Flair puolestaan oli ikäloppu, jonka otteluita kukaan ei enää muista, minkä vuoksi Flair on katketa Foleyn saamasta huomiosta. Terävä sanailu johti siihen, että Flair haastoi Foleyn saman tien käytävään otteluun, mutta Foley ei siihen suostunut, koska hän oli vielä aivan paskana One Night Standin ottelusta. Sen sijaan Foley haastoi Flairin Vengeancessa käytävään 2 out of 3 Falls Matchiin, jossa hän todistaisi osaavansa otella aivan rehelisen painiottelun.

Muistan, kuinka vuonna 2006 katsoessani tämä oli yksi isoimmista pettymyksistä tuolloisen painifaniuteni aikana. Nyt katsoessani tiesin siis tasan tarkkaan, että tältä ei kannata odottaa liikoja, mutta silti onnistuin pettymään ainakin hieman tälläkin kertaa. Ehkä se johtui siitä, että hetkittäisten hyvien hetkien kohdalla aloin jo ajatella, että ehkä tämä sittenkin kestää muistamaani kauemmin ja ehkä tässä sittenkin tapahtuu enemmän. Ei olisi kannattanut toivoa. Todellisuudessa tämä kesti vielä vähemmän aikaa kuin muistin ja loppui vielä tönkömmin kuin suostuin ajattelemaan etukäteen. Mieltä toki lämmittää tieto siitä, että SummerSlamissa vääryys korjataan ja tämän ottelun aiheuttama ärsytys poistetaan, mutta silti en suostu hyväksymään tätä ottelua. Miksi tämä piti edes käydä? Miksei tätä voitu hoitaa anglella tai jollain ihan muulla? Tämä oli Herra Jumala Foleyn ja Flairin ensimmäinen keskinäinen WWE-ottelu, ja siitä tehtiin tällainen torso. No, toki ottelussa oli tosiaan omat hyvät hetkensä ja tietenkin nämä kaksi osaavat jopa surkeasti buukatussa ottelussa kertoa hyvän tarinan, joten ei tämä ihan täyttä skeidaa ole, mutta tv-ottelun tasoiseksi koitokseksi tämä jää, ja se on kyllä aika huonosti näiden legendojen kohtaamiselta.
** (7:32)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair (2-0)
Kuva Kuva Kuva
Shelton Benjamin (c) vs. Carlito vs. Johnny Nitro w/ Melina - WWE Intercontinental Championship
Shelton Benjamin oli hävinnyt IC-mestaruutensa Rob Van Damille Backlashissa, mutta Benjamin aika ilman vyötä oli jäänyt varsin lyhyeksi, sillä hän oli onnistunut voittamaan mestaruuden takaisin pari viikkoa myöhemmin. Nyt Benjy sitten joutui puolustamaan IC-mestaruuttaan kahta tuoretta haastajaa vastaan. Carlito oli hiljattain onnistunut voittamaan Benjaminin non title -ottelussa, mutta Carlito itse oli puolestaan hävinnyt non title -ottelun Johnny Nitrolle... Hetkinen? Aivan! Johnny Nitro oli todella nyt osa Raw'n rosteria. Nitro ja Melina saivat siis kenkää Smackdownista Judgment Dayssa, joten pian JD:n jälkeen he ilmestyivät Raw'hon ja ilmoittivat nyt olevansa osa Raw'n rosteria. Tämä oli Nitron ensimmäinen mahdollisuus henkilökohtaisen mestaruuden voittamiseen.

Raw saa kiittää keskikortin nuoria painijoitaan siitä, että tämä show pääsi uuteen nousuun yhden squashin ja yhden pahan pettymyksen jälkeen. Benjamin, Carlito ja Nitro eivät nimittäin välittäneet laskevasta flow'sta, vaan he pistivät pystyyn sellaisen IC-mestaruusottelun, että alta pois. Jos pituutta vain olisi ollut pari minuuttia lisää ja jos lopputaisteluna olisi nähty joku huikea vääntö, olisi kyseessä ollut kiistatta huippuottelu. Nyt jäätiin hieman huippuottelusta jälkeen, mutta ei merkittävästi. Oikeastaan tämä ottelu muistutti monella tavalla TNA:n X-Divisioonan otteluita. Nuoria, lahjakkaita ja nälkäisiä kavereita taistelemassa mestaruudesta ottelussa, jossa nähtiin huikeita spotteja ja liikkeitä, joita ei normaalisti nähdä ikinä. Esimerkiksi Carliton tuplapompulla varusteltu loikka ulos kehästä oli aivan hemmetin hieno, ja samoin oli Superplex - Tree of Woe German Suplex -kombinaatio koko kolmikolta. Hemmetti, juuri tällaista midcard-mestaruusotteluiden pitäisi olla! Hienoa työtä.
***½ (12:01)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Johnny Nitro (Pinned Benjamin after a Brackcracker by Carlito)
Kuva Kuva
Rob Van Dam (c) vs. Edge w/ Lita - WWE Championship
Rob Van Dam oli nyt tuplamestari, sillä hän kantoi vyötäisillään sekä WWE:n että ECW:n päämestaruutta. Tämä ihme oli päässyt tapahtumaan One Night Standissa, jossa RVD oli päihittänyt John Cenan legendaarisessa Main Eventissä, jossa oli panoksena WWE:n päämestaruus. Van Dam ei ollut kuitenkaan ottanut voittoa yksin, vaan ratkaisevaa roolia oli näytellyt kypäräpäinen Edge, joka oli ilmaantunut paikalle ottelun lopussa ja puskenut Cenan pöydästä läpi aiheuttaakseen tälle tappion. Niinpä Edge oli heti ONS:n jälkeisestä päivästä lähtien vaatinut itselleen WWE-mestaruusottelua, ja rehti päämestari Van Dam oli sen hänelle myös luvannut. Käytännössä mestaruuskuviot olivat edenneet siis niin, että ONS:n jälkeisessä historian ensimmäisessä ECW on Sci-Fi -lähetyksessä Paul Heyman oli julistanut, että WWE:n päämestarin asema teki Van Damista myös ECW:n päämestarin. Tuon jälkeen Heyman toi takaisin ECW:n alkuperäisen mestaruusvyön, jonka hän luovutti RVD:lle. Kuluneiden viikkojen aikana RVD oli puolustanut sekä WWE- että ECW-mestaruuttaan. Nyt pelissä oli näistä vain ensimmäinen.

Ikävä kyllä RVD:n mestaruuskaudet jäivät lopulta (miehen omien hölmöilyiden vuoksi) niin lyhyiksi, että tämä jäi historiaan hänen ainoana päämestaruuspuolustuksenaan ppv:ssä. Onneksi Van Dam jäi historiaan sentään tyylillä, sillä tämä oli ehdottomasti MOTN ja vieläpä huippuluokan ottelu. Oli suorastaan ilo katsoa, kuinka sekä Edge että RVD yllättivät kerta toisensa perään ottelussa sellaisilla liikkeillä, mitä heiltä ei normaalisti nähdä. Van Dam täräytti muun muassa pari pirun hienoa Moonsaultia ja aivan yhtäkkiä Crossbodyn appronilla seisselle Edgelle niin, että molemmat lensivät kehästä ulos. Edge puolestaan kuritti RVD:tä Sunset Flip Powerbombilla ulos kehästä ja myöhemmin vielä Powerbombilla turvakaidetta vasten. Molemmat siis todella tahtoivat osoittaa olevansa WWE-mestaruusottelun arvoisia painijoita, ja sitä he ehdottomasti olivat. Yleisö oli vähän harmillisen vaisusti ottelussa mukana, mikä söi myös kokonaistunnelmaa hieman, mutta muuten tämä oli huippuluokan painiottelu, jossa kaksi taitavaa painijaa pääsivät osoittamaan, miten niitä päämestaruusotteluita painitaan.
**** (17:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)
Kuva Kuva
Kane vs. Impostor Kane
Voi Luoja. Kanella oli ollut todella kova kevät storylinejen osalta. May 19th -kuvio oli siis päättynyt varsin mitättömästi 19. toukokuuta järjestetyssä Smackdownissa, jossa Kane oli saapunut JBL:n tuomana monsterina ottelemaan Rey Mysteriota. Seuraavassa Raw'ssa Kane sitten selitti, että hänen May 19th-piinansa johtui siitä, että tuona päivänä hänen äitinsä ja adoptioperheensä oli murhattu. Nyt tuo päivä oli kuitenkin takanapäin, ja Kane tunsi olonsa jo paljon paremmaksi. Samalla monsterikäytös katosi, ja Kanesta tuli taas hyvis. Lisää piinaa oli kuitenkin luvassa, koska seuraavien viikkojen aikana Kanea alkoivat ahdistella mysteeriset merkit: hänen otteluidensa aikana titantronille ilmestyi kuva Kanen vanhasta maskista, ja kesken ottelun alkoi soida hänen vanha sisääntulomusiikkinsa. Screenille ilmestyi myös teksti siitä, kuinka Kanen piina ei olisi koskaan ohi. Lopulta pari viikkoa myöhemmin kesken Kanen ottelun paikalle ilmestyi mysteerinen mies Kanen vanhassa asussa ja Kanen vanha maski päässään. Tämä "Impostor Kane" kävi aidon Kanen kimppuun ja pieksi hänet pahasti. Kane vaikutti varsin voimattomalta, sillä sama toistui parina seuraavana viikkona: Impostor Kane oli selvästi niskan päällä. Lopulta ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Kane kertoi JR:n haastattelussa tietävänsä Impostor Kanen henkilöllisyyden. Kanen mukaan tuo mies on vielä sairaampi kuin hän itse.

Haha, tämä feud oli kyllä vuoden 2006 käsittämättömimpiä aivopieruja. Parastahan tässä oli se, että monet fanit - allekirjoittanut mukaan lukien - olivat aluksi into piukkana tästä kuviosta. Lopulta koko homman paskuus paljastui, kun katsojille valkeni, ettei WWE:llä itselläänkään ollut mitään oikeita suunnitelmia kuvion järkevään jatkamiseen. Oikeastaan juuri tämä ottelu taisi olla merkittävä kännekohta. Selostajat puhuivat siitä, kuinka edellisessä Raw'ssa Kane oli sanonut tuntevansa tämän henkilön. Ikinä katsojille ei kuitenkaan selvinnyt, kuka tuo mystinen piinaaja todella oli. Kaikki odottivat sen ratkeavan tässä ottelussa, mutta sen sijaan Kane ja feikki-Kane vain ottelivat varsin kankean ja tylsän brawlin. Oli tämä otteluna sentään parempi kuin vaikkapa Kane vs. Big Show tai Undertaker vs. Great Khali mutta ei ikävä kyllä mainittavasti. Ehdoton kohokohta oli se, kun Kane heitti Impostor Kanen oikeasti aika rankan näköisesti yläköydeltä alas kehään. Muuten tämä oli hidasta ja varsin mitäänsanomatonta brawlailua. Ei kamalan suuria ongelmia muttei mitään, mikä olisi oikeasti innostanut.
*½ (7:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Impostor Kane (Chokeslam)
Kuva Kuva
Sabu vs. John Cena - Extreme Lumberjack Match
Kahden eri yleisön suosikit kohtasivat toisensa tässä varsin mielenkiintoisessa ottelussa. Kaikki sai alkunsa tietenkin siitä, kun John Cena hävisi mestaruutensa One Night Standissa. Cena ei ollut todellakaan unohtanut sitä, eikä hän myöskään ollut antanut anteeksi Paul Heymanille, joka oli henkilökohtaisesti laskenut ratkaisevan selätyksen ONS:ssä. Niinpä ECW:n ensimmäisessä tv-show'ssa Cena saapui paikalle ja pamautti Heymania rehellisesti turpaan. Tätä Heyman ei sulattanut, vaan hän ilmoitti, että Vengeancessa yksi ECW:n painijoista haastaisi Cenan otteluun. Myöhemmin show'ssa järjestetyssä Extreme Battle Royalissa Sabu sai kunnian olla tuo haastaja, ja niinpä parina seuraavana viikkona Sabu ja Cena ottivat rajusti yhteen sekä Raw'ssa että ECW:ssä. Raw'ssa Sabu onnistui täräyttämään Cenaa terästuolilla ja sen jälkeen iskemään tälle Triple Jump Leg Dropin ulos kehästä selostuspöydän läpi. Cena puolestaan ilmoitti, ettei hän haluaisi kohdata Sabua missä tahansa ottelussa, vaan Extreme Lumberjack Matchissa. ECW:n tukkijätkiä olivat muun muassa Tommy Dreamer, Balls Mahoney, Little Guido ja Justin Credible. WWE:n tukkijätkinä toimivat esimerkiksi Rob Conway, Charlie Haas, Viscera ja Gene Snitsky.

Muistin etukäteen, että tämä olisi ollut tylsä ottelu ja paha pettymys, mutta mielikuvani olivat vain osittain oikeassa. Pettymys tämä kyllä oli, mutta ei ollenkaan tylsä. Ennemmin ongelma oli se, että Cenan ja Sabun kohtaaminen sai aivan liian vähän aikaa ja että ottelu oli buukattu myöhempien vuosien tavaramerkkimäiseen lolcenawins-tyyliin jopa raivostuttavan oppikirjamaisesti. Erityisesti ottelun ensimmäiset minuutit olivat suorastaan ilahduttavan viihdyttävää HC-meininkiä, ja Sabu näytti selvästi pistävänsä parastaan, kun oli päässyt painimaan firman ykköstähden kanssa. Sabun spotit menivätkin aika lailla kohdilleen ilman pahempia botcheja, ja ECW-konkari ottikin ottelussa oikein mukavaa bumppia. Hattua pitää tosin nostaa myös Cenalle, jota mäjäytettiin pari kertaa tuolilla todella ruman näköisesti ja joka ei muutenkaan säästellyt liikaa itseään. Harmi vain, että sitten hyvän ja viihdyttävän alun jälkeen hypättiin suoraan loppuhullutteluihin, ja ottelu ehti päättyä ennen kuin tilannetta ehti edes kunnolla tajuta. Niinpä lopputuloksena käteen jäi pettymys ja harmitus, vaikka alku olikin varsin hyvä.
**½ (6:38)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (STFU)
Kuva Kuva
D-Generation X (Michaels & Triple H) vs. Spirit Squad (Mitch & Kenny & Johnny & Mikey & Nicky) - 5 on 2 Handicap Match
No niin. Sitten tämä juttu. Mitenköhän tämän nyt oikein aloittaisi? Aloitetaan nyt vaikkapa toteamalla itsestäänselvyys: D-Generation X oli todellakin tullut takaisin. Nykyään tuntuu, että kaikki itseään kunnioittavat Viisaat Painifanit kokevat velvollisuudekseen kritisoida tätä DX:n paluuta ja korostaa, kuinka lapsellisilta näiden äijien vitsit tuntuivat vuonna 2006. Jaddajaddajadda, sanon minä. Kun DX teki paluunsa vuonna 2006, suurin osa tämänkin foorumin porukasta oli muna yhtä kovana kuin DX:n Vincelle lahjoittaman penispumpun avulla olisi saanut aikaiseksi. DX:n paluuta oli toivottu alkuvuoden vihjailuista lähtien, ja nostalgiatrippailu oli tähän aikaan kuuminta hottia. Porukka todellakin halusi, että Shawn ja Hunter palaavat yhteen DX:nä. Mitä tulee vitsien lapsellisuuteen... Joo, ehdottomasti ne olivat lapsellisia. Parin kuukauden jälkeen ne myös muuttuivat oikeasti tylsiksi, mutta aluksi porukka kyllä tykkäsi niistä kuin hullu puurosta. Turha väittää mitään muuta.

Miten sitten Triple H oli tehnyt face-turninsa ja DX oli palannut yhteen? No, kaikki alkoi siitä, kun HHH ajautui Vincen kanssa pahoihin erimielisyyksiin pian Backlashin jälkeen. HHH ei pitänyt pätkän vertaa Spirit Squadista, mutta Vince pakotti silti hänet heidän apurikseen, jos hän haluaisi vielä mestaruusottelun. HHH ei suostunut tähän, vaan itse asiassa hän tarjosi Spirit Squadille beatdownin ja lähti kehästä, minkä jälkeen Spirit Squadin kanssa feudannut Shawn Michaels saapui paikalle viimeistelmään SS:n pieksennän. Niinpä Vince eväsi Hunterilta mestaruusottelut, ja viikkojen ajan Vince ja HHH olivat epämääräisen huonoissa väleissä. Lopulta Vince yritti pakottaa HHH:n liittymään Kiss My Ass -klubiin, mutta tuolloin Triple H sai tarpeekseen. Hunter onnistui jujuttamaan Vinceä ja tämän poikaa Shanea niin, että ensin HHH huumasi Shanen ja sen jälkeen kävi kehässä Vincen kimppuun ja iski tälle Pedigreen. Seuraavalla viikolla kostoksi Vince buukkasi HHH:n Gauntlet Matchiin Spirit Squadia vastaan, mutta kesken tuon ottelun Shawn Michaels saapui paikalle HHH:n avuksi, ja miehet pieksivät Spirit Squadin yhdessä. Kun kaksikko teki ensimmäiset DX Chopit yhdessä, alkoi olla selvää, että DX todella oli palannut. Seuraavalla viikolla DX sitten aloitti pelleilynsä häiriköimällä Vinceä muun muassa kukolla ("You love cocks") ja penispumpulla. Myöhemmin DX huijasi Vincen ja Shanen pois areenalta, pieksi vastuuseen jätetyn Jonathan Coachmanin backstagella ja sprayasi tämän p*****seen DX-logon. Lopulta Vengeanceen buukattiin tämä ottelu, joka olisi samalla DX:n virallinen comeback-matsi.

Nyt on ensimmäiseksi pakko lainata omaa kommenttiani Whatin arvosteluun tästä ottelusta:
ME oli mielestäni aikamoista kuraa. **½ on ihan maksimi, ja saattaisin antaa vähemmänkin.
Pakko nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi. Tai en tiedä, onko kyse virheestä vai jostain viime vuosina tapahtuneesta sekoamisestani, mutta nyt minun on oltava eri mieltä entisen minäni kanssa. Mielikuvissani tämä oli yksi vuoden 2006 pahimmista pettymyksistä. Muistan edelleen, että olin aivan raivoissani WWE:lle siitä, kuinka tylsän ja yhdentekevän ottelun he olivat onnistuneet buukkaamaan Main Eventiksi. Nyt täytyy myöntää, että olen aika lailla eri mieltä tuon yhdeksän vuoden takaisen minäni kanssa. En tiedä, missä h**vetin epärealistisissa sfääreissä minun odotukseni tälle ottelulle oikein olivat vuonna 2006. Mitä minä oikein olin ajatellut, että tämä ottelu tarjoaisi? Loputonta ilotulitusta, MOTYC-luokan painia, hillitöntä spottailua ja järisyttävää lukottelua...? En todella tiedä. Minun mielestäni tämä oli nimittäin aika lailla juuri odotuksia vastaavaa painia: hyvää entertainment-brawlia, jossa HHH ja HBK hoitivat kokemuksellaan tarinankerronnan trademark-liikkeiden toimittamisen ja jossa Spirit Squadin äijät pääsivät miesylivoiman turvin esittelemään osaamistaan, ottamaan rajua bumppia ja väläyttämään pari nättiä spottia. Aika lailla juuri sitä tämä oli, eikä ottelussa sorruttu missään vaiheessa liikaa pelleilyhassutteluun, mitä myös pelkäsin etukäteen. Johnnyn nenäverenvuoto oli tosi pahan näköinen, mikä myös lisäsi ottelun uskottavuutta. Ei tämä toki lähelläkään huippuluokan painia ollut, mutta ei kai kukaan sellaista nyt tosissaan voinut näistä lähtökohdista edes odottaa? Kokonaisuutena tämä oli varsin hyvä ja harmiton Main Event. Olen ehkäpä ainut arvostelija, joka on tätä mieltä, mutta olkoon sitten niin.
*** (17:45)
Voittajat:
Spoiler: näytä
D-Generation X (Triple H pinned Kenny after a Pedigree)
*** Rob Van Dam
** Edge
* Carlito

Kokonaisarvio Vengeancesta: Hämmentävää, todella hämmentävää. Muistan, kuinka pahasti olin pettynyt tähän ppv:hen, ja niin ovat näköjään olleet melkein kaikki muutkin arvostelijat. Toisaalta en voi ihan täysin vakavalla naamalla puhua esimerkiksi yleensä varsin pitkälti kanssani samaa mieltä olevien parin jenkkiarvostelijoiden mielipiteestä tämän tapahtuman osalta, koska heillä on selvästi ollut jotkut vihalasit tätä ppv:tä katsoessa. Tuon arvostelijakaksikon mukaan RVD vs. Edge oli **-tason ottelu (samantasoinen kuin Cena vs. Sabu), ja samaa arvosanaa he tyrkyttivät myös Angle vs. Ortonille, vaikka olivat antaneet miesten ONS-ottelulle arvosanaksi ***½. 'Alertin arvostelijakumppanini What puolestaan oli omassa arvostelussaan suurin piirtein samalla linjalla kanssani, mutta hän tuntui järjestään tykkäävän jokaisesta ottelusta hieman vähemmän kuin minä. Oikeastaan Whatin mielipiteet ovat aika lailla täysin yksi yhteen omien vuoden 2006 mielipiteideni kanssa. Jostain syystä nyt tällä kertaa katsoessa pidin tapahtumasta kuitenkin tasaisesti enemmän kuin olisin uskonut. Vaikeaa sanoa, mistä se johtuu. En antanut mielestäni yhtään sen lepsummin arvosanoja kuin muiden tapahtumien kohdalla. Tämä vain oli mielestäni yllättävän Ok ppv. Ei missään tapauksessa vuoden huonoimpia, mutta mainetaan parempi.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. TNA Slammiversary - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Backlash - Ok
10. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
11. TNA Sacrifice - Kehno
12. TNA Final Resolution - Kehno
13. TNA Destination X - Kehno
14. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
15. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 16.12.2015 20:48

Kiva, että Kenityskin jo palasi riviin. Vengeance 2006:n muistan parhaiten Kurt Anglen (toistaiseksi) viimeisestä ppv-matsista WWE:ssä. Toivo elää vieläkin.

Kuva
Sunnuntai 14. Syyskuuta 2008
General Motors Center, Oshawa, Canada


Tämä oli ensimmäinen kerta kun TNA toi maksutapahtumansa Yhdysvaltojen rajojen ulkopuolelle. Äärettömän kauas ei oltu kuitenkaan lähdetty, koska paikkana oli Ontarion provinssin Oshawa Kanadan puolella. TNA:lla oli tietysti rosterissaan useita kanadalaisia painijoita, joista etenkin Petey Williams ja Christian Cage olivat näkyvästi esillä. Tämä toi kivan lisän tapahtumaan, jossa selostajina oli vakiokaksikko Mike Tenay & Don West.

Kesällä TNA:n tapahtumat olivat todella hyviä ja kirkkaimpana niistä elokuun Hard Justice, joka saattaa yltää jopa vuoden parhaaksi show’ksi. Nyt kun oltiin syyskuun puolella niin katset alkoivat jo kääntyä lokakuun Bound For Gloryyn ja sitä tässä pohjustettiin useaan otteeseen. Esimerkkinä tästä se, että ppv alkoi Stingin promolla, eikä tavanomaiseen tyyliin x-divisioonan ottelulla.

Mitä korkeammalla on, sitä rajumpi on pudotus. Tuollainen fiilis tästä jäi. Hard Justice oli ehkä paras TNA:n tuottama ppv sen historiassa. No Surrender taas oli mitäänsanomaton, ylibookattu välitapahtuma, josta yksikään juttu ei noussut sen arvoiseksi, että sitä enää kuukauden päästä muistaisi. Harmillista, mutta totta. Kehno tapahtuma kokonaisuudessaan, mutta ainahan jotain positiivista pitää löytää. Sellaista oli matsi, jonka otan nyt arvosteluun.

Ladder Of Love Match
Jay Lethal VS. Sonjay Dutt

Tämän kaiken keskiössä oli TNA:n kaunis ajanottaja SoCalVal. Kuukausien ajan Lethal ja Dutt olivat olleet hänen kilpakosijoitaan ja Val ei itsekään ollut osannut päättää kumman miehen kanssa hän haluaisi mennä kihloihin. Koska kyseessä on wrestlingohjelma, niin ongelmaan oli vain yksi looginen ratkaisu. Tikasottelu, jossa kihlasormus pitää noutaa laipion rajasta. Voittaja menisi Valin kanssa kihloihin.

Tämä oli feudin päätepiste ja siltä se näyttikin. Tikasotteluita on ollut niin paljon, että uusien ennennäkemättömien spottien (joilla ei tapa vastustajaansa) keksiminen ei enää ihan helppoa ole. Muutama sellainen kuitenkin nähtiin, mistä ehdottomasti plussaa ottelijoille. Parit ansaitut ”holy shit” chantit he saivatkin kiitokseksi.

Kuva

Mikäli ottelu olisi kestänyt edes pari minuuttia pidempään ja siinä olisi nähty vielä yksikin muistettava juttu, niin neljä tähteä olisi mennyt rikki. Nyt siitä jäätiin ihan rahtusen verran. Joka tapauksessa tämä oli todella hyvä tikasottelu ja muutoin aneemisen paini-illan piristysruiske.
Kesto: 13:22
Voittaja: Sonjay Dutt
Arvosana: *** ¾



Muuta: Prince Justice Brotherhood oli Super Ericin, Shark Boyn ja Curry Manin hauska supersankaritrio. He kohtasivat illan avauksessa Rock n’ Rave Infectionin ja myös Christy Hemme oli ottelussa mukana. Huumorimatsi, mutta toimiva sellainen, joten ihan hyvä maku tästä jäi.

Awesome Kong ja ODB kohtasivat Falls Count Anywhere ottelussa. Ihan hyvällä intensiteetillä vedettiin läpi, mutta ei suurempaa muisteltavaa tarjonnut.

Abyss oli saanut seitsenjalkaisen Matt Morganin parikseen kun he kohtasivat Team 3D:n. Neljän superraskassarjalaisen joukkuematsi ei odotetustikaan noussut mitenkään erikoiseksi, vaikka perusmukavaa mäiskettä sisälsikin.

Petey Williams puolusti x-divisioonan mestaruuttaan kolminottelussa Consequences Creediä ja Sheik Abdul Bashiria vastaan. Jälkimmäinen oli siis WWE:stä tuttu Daivari uudella nimellä. Otteluna tämä jäi vähän torsoksi, mutta jäi mieleen Peteyn hurjasta kansansuosiosta kotimaassaan.

Kaksi kanadalaista naista kohtasivat kun Angelina Love haastoi Taylor Wilden mestaruudesta. Kehän laidalla riehui jengiä enemmän kuin tarpeeksi ja ylibookkaus onkin sana, mikä tätä parhaiten kuvastaa.

Beer Money ja LAX ottelivat nyt kolmannessa perättäisessä maksutapahtumassa joukkuevöistä. Harmillisesti tämä ei noussut edellisen kahden kohtaamisen tasolle vaan jäi hyvin perustasoiseksi painimatsiksi.

Palkinnoksi edellisen ppv:n viiden tähden matsistaan AJ Styles otteli nyt Frank Triggiä vastaan pseudo-MMA matsissa. Ottelu siis käytiin MMA-säännöillä, 3x5 minuutin erät. Ja se oli täysi katastrofi. Paljon kuvaavaa on se, että matsin loputtua AJ kävi hermostuneena meuhkaamassa selostajille olevansa painija. Sitten vielä se, että ppv:n tilanneilla meni matsin aikana striimi poikki ja Wikipedian mukaan muutaman sekunnin ajaksi ruutuun oli lävähtänyt ehtaa pornoa. Minun versiostani tuo oli kuitenkin leikattu pois. Että sellainen tapaus.

Kurt Angle ja Christian Cage haastoivat Samoa Joen mestaruudesta illan pääottelussa. Alun perin myös Booker T:n piti olla tässä mukana, mutta matkustusongelmien vuoksi hän ei ollut koskaan Kanadaan päässyt, joten matsi vedettiin kolminotteluna. Tämä oli sellainen rutiiniveto, josta ei oikein ole hyvää eikä pahaa sanottavaa. Periaatteessa ihan hyvä, mutta kuitenkin aika unohdettava päämatsi.

Tähdet
*** Jay Lethal
** Sonjay Dutt
* Petey Williams

Yhteenveto:
Tässä tiivistyy yksi syy siihen, miksi TNA fanin elämä on välillä turhauttavaa. Niin loistavaa kuin kesän tapahtumat olivat niin nyt rysähdettiin kertaheitolla korkeuksista kanveesiin. Tikasottelu oli ihan jees, mutta muuten matsit olivat tylsiä, mitäänsanomattomia tai jopa umpisurkeita. Kertakaikkisen heikko suoritus.


Pähkinänkuorispoilerit
Prince Justice Brotherhood VS. Rock n’Rave (7:48) **
Awesome Kong VS. ODB (10:25) ** ¼
Team 3D VS. Abyss & Morgan (11:36) **
Creed VS. Bashir VS. Williams (8:18) ***
Angelina Love VS. Taylor Wilde (6:20) * ½
Jay Lethal VS. Sonjay Dutt (13:22) *** ¾ (illan paras)
Beer Money VS. LAX (8:45) ** ½
AJ Styles VS. Frank Trigg (6:07) ½
Angle VS. Christian VS. Joe (15:29) *** ¼


Vuoden yhteenveto spoilerin alta
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 TNA - Hard Justice 3,21
2 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
3 WWE - No Way Out 3,00
4 TNA - Slammiversary 2,96
5 WWE – One Night Stand 2,93

6 WWE - Royal Rumble 2,90
7 WWE - Judgment Day 2,82
8 WWE - Summerslam 2,79
9 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
10 TNA - Victory Road 2,69

11 WWE - Night Of Champions 2,57
12 WWE - Backlash 2,54
13 WWE - Unforgiven 2,46
14 TNA - Destination X 2,40
15 WWE - Great American Bash 2,38

16 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
17 TNA - No Surrender 2,30
18 TNA - Sacrifice 2,00


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
3. Kurt Angle VS. AJ Styles (LMS) / Hard Justice
4. Undertaker VS. Edge (HIAC) / Summerslam

No Surrenderista ei jäänyt jälkipolville sankaritarinoita. Ehkäpä No Mercysta jää, se on seuraavana.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 21.12.2015 07:33

Whatin arvostelun perään on hyvä jatkaa TNA:lla, vain pari vuotta vanhemmalla versiolla.

Kuva
VICTORY ROAD 2006

Marraskuussa 2004 järjestetty Victory Road -niminen ppv oli TNA:n ensimmäinen kolmetuntinen ppv ja ylipäänsä ensimmäinen ppv sen jälkeen, kun TNA siirtyi viikottaisista ppv:eistä kerran kuussa järjestettäviin tapahtumiin. Vuonna 2005 Victory Road -nimistä ppv:tä ei järjestetty ollenkaan, mutta nyt heinäkuussa 2006 se teki paluunsa ppv-kalenteriin. Viime vuoden heinäkuussa järjestetty Sacrifice oli puolestaan siirtynyt toukokuulle. Niin ja selostajina olivat siis MT ja West, jos se jollekin tuli yllätyksenä. Haastattelijana tietenkin Borash.

Kuva Kuva
Diamonds In The Rough w/ Simon Diamond vs. Naturals
Entistä NWA Tag Team -mestarijoukkuetta Naturalsia ei ollut nähty viime kuukausina ppv:ssä. Vuosi 2006 oli kokonaisuudessaan ollut Naturalseille varsin vaikea, mutta nyt joukkue oli ottamassa aivan uuden suunnan. Noin kuukausi sitten Shane Douglas oli nimittäin tehnyt paluunsa TNA:han, ja vanhalle haastattelijan paikalle palaamisen sijaan hän aloitti uran managerina. Douglas nimittäin ilmoittautui Naturalsin uudeksi manageriksi. Douglas oli erittäin huolissaan siitä, mihin Naturalsien ura oli ajautunut sen jälkeen, kun Douglasin paras ystävä ja Naturalsin entinen manageri Chris Candido oli menehtynyt. TNA:n mukaan Naturalsien ura oli lähtenyt siis saman tien syöksykierteeseen Candidon kuoleman jälkeen, ja nyt Candidon vanha ystävä Douglas oli tullut jatkamaan sitä Naturalsien valmennustyötä, joka Candidolta oli jäänyt kesken. Kaunis tarina, jos unohdetaan se tosiasia, että Naturals voitti mestaruusvyöt vasta Candidon kuoleman jälkeen ja että he kantoivat (Jimmy Hartin manageroimana) noita vöitä lähemmäs puoli vuotta. No, unohtelusta oli tietyllä tavalla tässä hommassa kyse, koska Shane Douglas unohti alkupromossaan toisen Naturals-jäsenen nimen. Siitäkin huolimatta Naturals teki tässä nyt ensimmäisen live-esiintymisensä yli kuukauteen, sillä kuluneen kuukauden aikana TNA-fanit olivat vain saaneet ihailla, kuinka "uusi" Naturals oli treenannut Douglasin koulutuksessa ja valmistautunut paluuseensa. Nyt oli paluun aika uuden sisääntulomusiikin ja uuden lookin siivittämänä. Vastaansa Naturals sai aina yhtä väsyneen Diamonds In The Rough -joukkueen. Douglas muuten ei jäänyt ringsidelle katsomaan joukkueensa menestystä vaan poistui ennen ottelun alkua backstagelle.

Kivaa, kun heti opener onnistui yllättämään iloisesti. Aikaa tällä ottelulla oli aivan liian vähän, mutta koko kuusiminuuttinen käytettiin kyllä niin tehokkaasti hyväksi kuin vain osattiin. Jos TNA:n joukkuedivisioonasta pitäisi nimetä kaksi väsyneintä joukkuetta vuoden 2006 aikana, olisivat Diamonds In The Rough ja Naturals erinomaiset vaihtoehdot. Nyt Naturalsilla oli kuitenkin uuden storylinen innoittamana aivan uutta energiaa, ja pitkästä aikaa Elix Skipper ja David Youngkin tuntuivat olevan jälleen iskussa. Kaikki neljä painoivat täysiä alusta loppuun ja väläyttivät upeita liikkeitä. Youngilta nähtiin kuvankaunis Moonsault yläköydeltä ulos kehästä, Skipper taipui taas mielettömiin Matrix-liikkeisiin ja Naturals-kaksikko oli opetellut taukonsa aikana monia uusia liikkeitä. Kokonaisuutena voi siis sanoa, että nämä kaksi joukkuetta onnistuivat vetämään hämmästyttävän pirteän joukkuekamppailun, kun lähtökohdat otetaan huomioon. Suurimmaksi ongelmaksi koitui sitten se aika, jota olisi pitänyt olla reippaasti lisää, jotta olisi voitu päästä edes hyvän ottelun tasolle.
**½ (5:27)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Naturals (Douglas pinned Skipper after a Missile Dropkick / Powerbomb combination)
Kuva Kuva
Monty Brown vs. Rhino
Taisin mennä julistamaan Destination X:n arvostelussa, että tuossa tapahtumassa nähty Brown vs. Cage NWA World Heavyweight -mestaruudesta olisi jäänyt Brownin viimeiseksi ppv-otteluksi TNA:ssa. No, nyt on hyvä hetki nostaa käsi pystyyn virheen merkiksi ja myöntää, että kyllähän se Monty ehti vielä palata painimaan ppv-tasolle ennen TNA:sta lähtöä. Brown oli siis tehnyt parin kuukauden tauon jälkeen paluunsa TNA:han loppukeväästä, mutta entinen päämestaruuden ykköshaastaja oli jäänyt nopeasti paluunsa jälkeen pyörimään varsin yhdentekeviin alakortin kuvioihin. Viimeisimpänä Alpha Male oli ottanut silmätikukseen Rhinon, joka oli ilmeisesti Brownin mielestä hänen päämestaruushaaveensa tiellään. Ennen kaikkea ottelua mainostettiin Gore vs. Pounce -iskulauseella.

Voihan TNA. Vaihteeksi Rhino buukattiin otteluun, joka kiinnosti minua ihan oikeasti, niin sitten homma ryssittiin typerällä buukkauksella. Tai oikeastaan vain lopetus buukattiin typerästi: ottelu päättyi nimittäin aivan liian nopeasti ja vieläpä todella typerällä tavalla niin, että koko ottelun momentum kuoli täysin kesken. Se on todella harmi, koska Rhino ja Brown olivat ottelun ajan hyvässä iskussa, ja molemmat tarjosivat katsojalle nähtäväksi oikeasti todella intenssiivisen ja viihdyttävän brawlauksen. Sillä ei nyt vain päästä vielä ihan kamalan pitkälle, kun homma katkaistaan juuri parhaassa kohdassa kesken. Hatunnosto silti molemmille painijoille ja myös tuomari Andrew Thomakselle, joka otti sekä Rhinon Goren että Brownin Pouncen vastaan todella uskottavasti. Toivottavasti ppv-tasolla nähtäisiin vielä näiden kahden järkäleen feudin huipennus ennen Brownin TNA-sopparin päättymistä, koska mahdollisuuksia olisi kovan luokan väkivaltaiseen brawliin.
** (4:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest (Double DQ)
Kuva Kuva
LAX (Homicide & Hernandez) w/ Konnan vs. Sonjay Dutt & Ron Killings
Ilmeisesti LAX:n ja James Gangin feud oli ihan oikeasti päätetty täysin käsittämättömästi ja ilman mitään selityksiä pian Lockdownissa nähdyn Konnan vs. Bob Armstrong -kädenväännön jälkeen. Tavallaan en ole ollenkaan harmissani, koska koko feud oli aivan kamalaa paskaa. Tavallaan kuitenkin olen, koska minua katsojana kidutettiin tuolla feudilla useiden kuukausien ajan, ja sitten se lopetettiin aivan ilman selityksiä. No, parin viime kuukauden ajan LAX oli kuitenkin keskittynyt lähinnä valittamiseen ja latinojen asemasta urputtamiseen. Tähän liittyi myös se, että LAX oli kieltäytynyt enää painimasta TNA:n kehässä ja että he olivat vallanneet TNA:n espanjalaisen selostuspöydän, josta he olivat tehneet oman LAX-alueen. TNA:n uusi pomohenkilö Jim Cornette ei kuitenkaan LAX:n väkivallalla hallitsemista pitänyt, vaan hän päätti pistää Konnanin porukan takaisin kehään. Tässä apuna toimi Ron Killings, jolla oli ollut pitkään viileän asialliset välit entiseen 3 Live Kru -partneriinsa Konnaniin. Nyt kuitenkin Konnanin ja Truthin välit olivat roihahtaneet vihan liekkeihin, kun Konnan ja koko LAX hyökkäsivät halpamaisesti Killingsin kimppuun, kun tämä oli vielä kerran kieltäytynyt yhteistyöstä LAX:n kanssa. Nopeasti tämän jälkeen Killings lyöttäytyi yhteen myös LAX:n kanssa ongelmissa olleen Sonjay Duttin kanssa, ja yhdessä he aloittivat kostoretkensä.

Nyt oli hyvä ottelu TNA:n joukkuedivisioonalta, joka kieltämättä eli tässä vaiheessa aivan uutta nousukauttaan. Edessä olisi myöhemmin illalla vielä varsinainen joukkuemestaruusottelu, jossa nähtäisiin vielä kaksi aivan huikeaa joukkuetta. Tässä välissä Ron Killings, Sonjay Dutt ja LAX pistivät kuitenkin pystyyn hyvin toimivan midcard-ottelun. Oikeastaan minulle tuli tästä todella paljon mieleen Vengeancen IC-mestaruusottelu. Samanlaista huikeaa spottailua, mielettömiä liikkeitä ja vaikuttavaa myyntiä. Ainut ongelma oli se, että ottelu oli vähän lyhyempi kuin Vengeancen ottelu, minkä vuoksi tämä ei nouse ihan hienolle tasolle. Killings veti heti ensimmäisellä minuutilla älyttömän loikan ulos kehästä ja osoitti, ettei hän aikoisi jäädä yhtään Homiciden ja Duttin jälkeen. Toki nämä kaksi X-Divisioonan sankaria olivat sitten aivan omalla tasollaan, mutta toisaalta myös Homiciden joukkuepari Hernandez väläytti erinomaista osaamista upeilla power-liikkeillään. Jos vain siis aikaa olisi ollut enemmän, mahdollisuuksia olisi ollut vielä enempään. Nytkin tämä oli toki hyvä ottelu.
*** (10:07)
Voittajat:
Spoiler: näytä
LAX (Hernandez pinned Dutt after a Crucifix Powerbomb)
In ring angle w/ Scott D'Amore, Bobby Roode, Petey Williams, A-1 & Eric Young
Tässä välissä oli vuorossa merkittävä angle ja yhden aikakauden loppu. Heti TNA:han saapumisensa jälkeen Jim Cornette oli nimittäin pistänyt Coach D'Amoren johtaman Team Canadan ahtaalle. Cornette ei pitänyt yhtään siitä, miten merkittävään asemaan Team Canada oli päässyt huijaamalla, kiristämällä ja juonittelemalla. Niinpä Cornette oli määrännyt Team Canadan otteluun, jonka panoksena oli se, että hävitessään Team Canada joutuisi hajoamaan. Team Canada todella hävisi tuon ottelun, ja nyt koko porukka saapui kehään jättämään viimeiset jäähyvästit. Fanit olivat tietenkin riemuissaan Team Canadan hajoamisesta, koska he vihasivat koko porukkaa - lukuunottamatta sympaattista, vainoharhaista ja typeriin ongelmiin joutuvaa Eric Youngia, joka oli viime kuukausien aikana aiheuttanut suurimman osan Team Canadan ongelmista ja jota koko muu Team Canada vihasi. Niinpä Scott D'Amore pitikin kehässä hienon puheen, jonka jälkeen hän vuorotellen ylisti Bobby Roodea, Petey Williamsia ja A-1:tä, jotka kaikki postuivat kehästä. Tämän jälkeen D'Amore aloitti sitten Youngin totaalisen solvaamisen ja nöyryyttämisen, joka päättyi siihen, että D'Amore käski Youngia riisuutumaan alusvaatteisilleen. Tämä jos mikä sai vain yleisön kääntymään enemmän Youngin puolelle. Kokonaisuutena angle oli hoidettu hyvin, ja se lupasi mielenkiintoisia aikoja kaikkien ex-Team Canadalaisten uralle.

Kuva Kuva
Senshi (c) vs. Kazarian - TNA X Division Championship
Kuten ottelun osanottajista voi päätellä, X-Divisioonassa oli alkanut puhaltaa uudet tuulet pian Slammiversaryn jälkeen. Samoa Joen asema divarin ylivoimaisena ja jopa vähän ylimielisenä hallitsijana oli vihdoin päättynyt, kun Senshi oli onnistunut voittamaan mestaruuden 3-Way -ottelussa, jossa hän selätti Sonjay Duttin. Joe ei hakenut enää revanssia vyöstä, koska hän päätti keskittyä täysin päämestaruuskuvioihin. Sen sijaan Jim Cornette buukkasi Senshille ppv:hen haastjana, joka olisi Cornetten mukaan entinen X-Divisioonan mestari. Ottelun alkaessa nähtiin sitten pienoinen antikliimaksi, kun lähes puolitoista vuotta TNA:sta poissa ollut ja välissä WWE:ssä käynyt Kazarian teki "It's Christian" -tyylisen paluunsa ilmestymällä vain sisääntulorampille normaalin haastajan tavoin ilman, että selostajatkaan oikeastaan erityisemmin hehkuttivat hänen paluutaan. Kazarian kuitenkin oli todella tullut takaisin TNA:han, ja hän pääsi saman tien haastamaan Senshin mestaruudesta, jota hän oli itsekin kantanut kahteen otteeseen.

Ai että, olipa virkistävää nähdä X-Divisioonan mestaruusmenoissa nyt jotain ihan muuta kuin viimeisen reilun puolen vuoden aikana. Erityisen harmillista oli se, että Samoa Joe kanteli vielä loppukeväästä ja alkukesästä X-Divarin mestaruusvyötä olkapäillään, vaikka hän oli noussut jo ME-kuvioihin ja jättäytynyt lähes kokonaan pois X-Divarin mestaruuskuvioista. TNA mainostikin tätä ottelua eräänlaisena X-Divarin mestaruuskuvioiden uudelleensyntymisenä: Joe oli nyt ME-kuvioissa ja Styles & Daniels joukkuemestaruuskuvioissa, joten tie oli auki uusille tähdille. Tuon tien sitten ottivatkin upeasti haltuunsa Senshi ja comebackin tehnyt Kazarian. Olen jo kehunut edellisissä arvosteluissa Senshiä ja erityisesti tämän älyttömiä potkuja maasta taivaisiin, mutten voi olla jatkamatta samalla linjalla. Ihan mieletöntä meininkiä, joka toki korostui juuri sen vuoksi, että Kazarian myi kaiken täydellisesti. Myös Frankie itse pääsi ottelun loppupuolella näyttämään hienoja liikkeitä, ja kokonaisuutena tämä oli ehdottomasti hieno X-Divarin ottelu, kuten olettaa sopii. Ihan mitään ennennäkemätöntä tai muuta tajunnanräjäyttävää tässä ei kuitenkaan nähty, ja ottelun kestokin olisi voinut olla vähän pidempi, joten huipputasolle ei tällä päästä. Hieno suoritus silti Senshiltä ja Kazarianilta.
***½ (11:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Senshi (Warrior's Way)
Kuva Kuva
Larry Zbyszko vs. Raven - Hair vs. Hair Match
Jos joku ei vielä tiennyt, niin Raven vihasi Larry Zbyszkoa ja Zbyszko vihasi Ravenia luultavasti vielä vähän enemmän. Kaikki alkoi siitä, kun Zbyszko kusetti Ravenilta NWA World Heabyweight -mestaruuden lähes vuosi sitten syyskuussa 2005 eikä tämän jälkeen suostunut antamaan uutta mestaruusottelua Ravenille. Tuon jälkeen alkoi loputon Ravenin ja Zbyszkon taisto, jossa Larry yritti saada Ravenin lähtemään TNA:sta mutta Raven ei suostunut. Lopulta Zbyszko sai häädettyä Ravenin TNA:sta tammikuussa 2006, kun tämä hävisi ottelunsa Sean Waltmanille. Raven teki paluunsa kuitenkin huhtikuussa, kun Zbyszkon päätös Ravenin erottamisesta mitätöitiin. Kun sitten uusi TNA:n authority figure Jim Cornette teki TNA-debyyttinsä kesäkuussa, alkoivat Zbyszkon asemat TNA:n hallinnossa olla todella huonot. Niinpä myös Raven sai Cornetten siunauksella vihdoin mahdolisuuden päästä ottelemaan vihaamaansa miestä vastaan. Jotta koko feud saataisiin kertarysäyksellä päätökseen, määrättiin ottelun stipulaatioksi vielä mahdollisimman nöyryyttävä Hair vs. Hair Match. Se oli siinäkin mielessä hyvä idea, että molemmat ottelun osanottajista olivat kaljuuntumispisteessä.

Eipä tähän nyt hirveästi ole sanottavaa. Hyvää tässä ottelussa oli se, että tämän myötä tämä onneton feud (toivottavasti) päättyi vihdoin ja viimein. Huonoa sitten oli se, että painillinen anti jäi todella vähäiseksi. Ihan hyvä tunnelma tässä sinänsä oli, koska yleisö oli täysin Ravenin puolella ja täysin Ravenia vastaan. Zbyszko myös hoiti heel-roolinsa oikein mainiosti, ja Raven veti tuttua loner-hahmoaan juuri niin kuin aina. Zbyszko vääntämässä Ravenia typeriin Drop Toe Holdeihin ja vastaaviin oli tietyllä tavalla jopa hauskaa katsottavaa, eli täytyy myöntää, että jollain sairaalla tavalla nautin hetkittäin tästä ottelun tarinankerronnasta. Harmi vain, että se hetkittäin "nautinto" ei vielä kanna kovin pitkälle, kun ottelu on muuten käytännössä täysi nolla. No, onneksi tämä oli sentään lyhyt. Puhtaasti huono ottelu, muttei sentään vuoden huonoin -tasoa.
* (3:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven (Raven Effect)
Kuva Kuva
Kevin Nash & Alex Shelley w/ Johnny Devine vs. Chris Sabin & Jay Lethal
Kevin Nash vihasi edelleen X-Divisioonaa ja ennen kaikkea sen kansikuvapoikana paistattelevaa Chris Sabinia. Nash ei liioin ollut ilahtunut siitä, että Sabin onnistui hieman nöyryttäämään häntä Slammiversaryssa, vaikka lopulta Nash oli voittanut Sabinin saatuaan apua Alex Shelleylta. Niinpä Nash janosi kostoa, ja nyt Sabin oli saanut avukseen Team USA -kaverinsa Jay Lethalin. Nashin ja hänen ykkösapurinsa Alex Shelleyn tiimiin oli puolestaan liittynyt uutena jäsenenä Team Canadasta tuttu Johnny Devine, joka oli alkanut otella Shelleyn kanssa yhdessä Paparazzi-joukkueena. Nyt Shelley ja Devine eivät kuitenkaan päässeet painimaan yhdessä, vaan Shelleyn kanssa likaisesta työstä vastasi Nash itse.

Ai että kun Shelleyn ja Sabinin keskinäistä työskentelyä on ilo katsoa. Tulevina vuosina siitä päästäisiin nauttimaan TNA:ssa vielä paljon lisää (ennen kaikkea yhteistyön muodossa), mutta jo tässä nähty maistiainen tulevasta oli erinomaista X-Divisioonan painia. Kun tähän vielä lisätään kolmanneksi pyöräksi huipputaitava nuorukainen Jay Lethal, oli kasassa todella viihdyttävä X-Divisioonan ottelu. Harmi vain, että TNA tuntui olevan edelleen sitä mieltä, että yleisöä eivät nämä Nash-kuvion ottelut kiinnostaisi tarpeeksi, jos Nash ei itse olisi kehässä, joten "Big Sexy" sitten laski ottelun tempoa tasaisesti puuttumalla ottelun kulkuun. Pitää kuitenkin nostaa Nashille hattua siitä, että hän oli ottelun aikana yllättävän vähän ärsyttävä - ennen kaikkea varmaan siksi, että Nash ymmärsi pysyä suurimman osan ottelun ajasta sivussa. Silti Nashin sekaantumiset ja ottelun hieman lyhyeksi jäänyt kesto aiheuttavat sen, ettei tämä ottelu nouse Shelley/Sabin/Lethal-kolmikon hienosta työstä huolimatta kolmen tähden tasoa korkeammalle. Hyvä suoritus se on silti sekin. Ottelun jälkeen Jerry Lynn teki pitkästä aikaa ppv-esiintymisen saapumalla facejen avuksi Nashia, Shelleytä ja Devineä vastaan.
*** (9:07)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Chris Sabin & Jay Lethal (Sabin pinned Shelley with a Sunset Flip)
Kuva Kuva
James Gang & Abyss w/ James Mitchell vs. Team 3D - No DQ Match
Lienee aika tulkinnanvaraista sanoa, missä vaiheessa James Gang oli tässä feudissa kääntynyt heeliksi. Mielestäni James Gang ei sinänsä ollut käyttäytynyt mitenkään erityisemmin heelimäisesti missään vaiheessa, joten vielä Slammiversaryn aikaan pidin heitä facena. Nyt heidät on kai sitten pakko hyväksyä pahuuden puolelle, kun tällä kertaa he ottelivat pahuutta edustavan monsteri Abyssin joukkueparina. Kyseessä oli siis edelleen jatkoa Team 3D vs. James Gang -feudille, jota ei ollut saatu päätökseen. Tällä kertaa Team 3D toi vahvistuksena otteluun pikkuveljensä Brother Runtin, jota ei ollut pariin viime kuukauteen nähty mainittavasti. 3D odotti, että myös James Gang olisi turvautunut perheeseen ja tuonut ottelun kolmanneksi osanottajaksi Bob Armstrongin, mutta sen sijaan he rekrytoivatkin avukseen Abyssin.

Abyssin ja Brother Runtin lisääminen toi toki otteluun omaan hauskuutensa, mutta muuten tämä oli aika pitkälti samaa menoa kuin Slammiversaryn Bingo Hall Brawlissa. Muuten touhu olisi varmaan käynytkin jo tylsäksi, mutta Runt ja Abyss toivat juuri sen verran tarvittavaa uutuuden tunnetta, että meno pysyi vielä yhtä viihdyttävänä HC-mäiskintänä kuin Slammiversaryssa. Minulla ei siis ole suuremmin mitään pahaa sanottavaa tästä ottelusta, vaikka kolmen tähden yläpuolelle tämäkään ei yllä. Suurin este korkeampien arvosanojen saavuttamiseen oli se, että varsinainen painillinen anti oli taas hyvin vähäistä. Kun tähän lisätään se, että ottelussa nähtiin pari botchia ja etteivät spotit olleet aivan kaikkein omaperäisimpiä, ei tämä myöskään yllä erityisen merkittävien HC-tappeluiden listalle. Hyvää työtä silti jälleen kaikilta kuudelta, mutta ehkä vähitellen alkaisi olla jonkun uuden aika. Ottelun karuimman bumpin otti muuten vastaan Runt, kun idioottimainen Orlandon yleisö nappasi hänet ensin kiinni, kun Abyss heitti Runtin yleisöön, mutta crowdsurfing päättyi karusti kesken, kun yhtäkkiä eturivin katsojat vain rojauttivat Runtin kehäalueelle suoraan teräsportaita päin. Näytti todella pahalta.
*** (10:24)
Voittajat:
Spoiler: näytä
James Gang & Abyss (Abyss pinned Runt after a Black Hole Slam through a table)
Kuva Kuva
AJ Styles & Christopher Daniels (c) & Sirelda vs. America's Most Wanted & Gail Kim - NWA Tag Team Championship
AMW:n kahdeksan kuukautta kestänyt ennätysmäisen pitkä joukkuemestaruuskausi oli vihdoin päättynyt Slammiversaryssa, kun "X Division Dream Team" Styles & Daniels oli onnistunut voittamaan vyöt heiltä. Ratkaiseva apu tuossa Slammiversaryn ottelussa oli isolta korstolta näyttävä TNA-debyyttinsä tehnyt naispainija Sirelda, joka ilmestyi kehään juuri, kun Gail Kim oli jälleen kerran ratkaisemassa ottelun AMW:n puolesta. Styles ja Daniels olivat luvanneet jo ennen Slammiversaryn ottelua, että heillä olisi Gail Kimin varalle "neutralisoija", ja Sirelda paljastui tuoksi neutralisoijaksi. Kun Sirelda oli pelannut Kimin ulos ottelusta, onnistuivat Daniels ja Styles päihittämään AMW:n rehdisti. AMW ei kuitenkaan niin vain hyväksynyt Slammiversaryn tulosta, vaan he janosivat revanssiottelua, ja se heille myös myönnettiin Victory Roadiin. Jim Cornette päätti kuitenkin sekoittaa hieman pakkaa lisäämällä otteluun mukaan myös molempien joukkueiden naisvahvistukset.

Tämä oli kirkkaasti illan pahin pettymys ja varmaan myös yksi koko vuoden pahimmista pettymyksistä. Ennen tätä ppv:tä AMW ja Styles & Daniels olivat onnistuneet tarjoamaan kaksi hienoa joukkuemestaruusottelua, joista vähintään toinen oli huippuluokan koitos (monien mielestä molemmat ylsivät tuolle tasolle). Nyt sitten hommaa päätettiin hieman piristää pistämällä kehään yksi aikakauden taitavimmista naispainijoista Gail Kim ja uusi kasvo Sirelda, josta kukaan ei oikein tiennyt mitään. Ennakkoajatukseni oli se, että ottelu ei voisi mennä kovin pahasti pieleen edes siinä pahimmassa tilanteessa, että Sirelda olisi täysi mätisäkki. No, Sireldasta ei todellakaan ollut ottelussa mitään muuta kuin haittaa, mutta hänen lisäkseen myös kaikki muut osanottajat vetivät homman jotenkin täysin ali riman. Pari ensimmäistä minuuttia olivat vielä ihan kivaa painia, mutta heti kun naiset sotkettiin soppaan ensimmäisen kerran, homma hajosi käsiin aivan totaalisesti. Eikä kyse ollut siitä, etteikö varsinkin Gail Kim olisi osannut painia. Kukaan ei vain tiennyt, mitä oikein pitäisi tehdä, ja ilmeisesti myös ottelu oli buukattu päin p***että. Niinpä homma oli sitten lähes 10 minuuttia suurimmaksi osaksi hölmön näköistä sekoilua, jossa vain hetkittäin päästiin viihdyttävän joukkuepainin pariin. Juuri kun lopussa tilanne oli taas parantumassa selvästi, ottelu lopetettiin ja vieläpä todella kökösti botchaamalla. Se siitä huvista. Oli tämä nyt siis kaikesta haukkumisestani huolimatta ihan hyvä ottelu, mutta näiltä nimiltä tämä oli todella karu pettymys.
**½ (11:52)
Voittajat:
Spoiler: näytä
AJ Styles & Christopher Daniels & Sirelda (Styles pinned Storm after Harris hit him accidentally with a steel chair)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Scott Steiner vs. Samoa Joe vs. Christian Cage vs. Sting - NWA World Heavyweight Title Shot
NWA World Heavyweight -mestaruuskuviot oli pistetty Slammiversaryssa täysin ympäri, kun Jeff Jarrett oli (jälleen kerran) noussut päämestariksi sen jälkeen, kun Larry Zbyszko ja ottelun tuomari Earl Hebner olivat käytännössä kusettaneet voiton Christian Cagelta ja Stingiltä. Tällainen munaton pelleily ei kelvannut uudelle authority-hahmolle Jim Cornettelle, joka nappasi vyön Jarrettin käsistä vielä ennen Slammiversaryn päättymistä. Impactissa Cornette kuitenkin julisti Jarrettin mestariksi, vaikka hän myönsi, että hänen oli tehnyt mieli riistää koko mestaruus Jarrettilta. Cornettella oli kuitenkin takataskussaan todellisia vaikeuksia Jarrettille. Hän nimittäin buukkasi Victory Roadin Main Eventin neljän TNA:n huippunimen välille, ja ottelun panoksena oli tietenkin päämestaruusottelu Jarrettia vastaan seuraavassa ppv:ssä Hard Justicessa. Muut ottelun osanottajat olivat tyytyväisiä tähän ratkaisuun, mutta entinen mestari Christian Cage oli tästä varsin katkera, sillä a) häneltä oli kusetettu mestaruus Slammiversaryssa halpamaisesti ja b) hän ei ollut saanut ollenkaan 1 on 1 -uusintaottelua.

Olipas se kaaos. Tunteenikin vaihtelivat moneen kertaan ottelun aikana. Ikävä kyllä missään vaiheessa en ollut kovin riemukkaalla tuulella, mutta aina välillä olin jo ihan luottavainen ja uskoin, että tämä ottelu saattaisi yltää hyvälle tasolle. Lopulta kuitenkin ottelun lopetus oli sekä sekava että buukkauksellisesti typerä, minkä vuoksi tämäkin ottelu on katkera pettymys ja samalla alle kolmen tähden suoritus. Ottelu lähti käyntiin vielä hyvin ja vauhdikkaasti, mutta ensimmäinen takaisku koitti, kun Jeff Jarrett pistettiin sekaantumaan otteluun ruiskuttamalla Stingin silmiin bensaa. Tällä typerällä tempulla sitten pelattiin Sting pois ottelusta ja sotkettiin ottelu muutenkin täysin. Vähään aikaan ei tapahtunut mitään paitsi Steinerin sekoilua. Sitten homma alkoi vähitellen taas (Steinerin botchailusta huolimatta) toimia, sillä Christian ja Joe tekivät hemmetisti töitä ottelun eteen. Aloin uskoa ottelun mahdollisuuksiin uudestaan. Lopulta kuitenkin Joen ja Christianinkin ote alkoi lipsua, ja samalla ottelu kuorrutettiin typerällä lopetuksella, joten kyllähän se TNA onnistui taas pettymyksen sieltä pyöräyttämään. Harmi.
**½ (14:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (Pinned Steiner after a Scorpion Death Drop)
*** Senshi
** Kazarian
* Alex Shelley

Kokonaisarvio Victory Roadista: Aika vaisuksi suoritukseksi jäi tämä väli-ppv. Zbyszko vs. Ravenia lukuun ottamatta ppv:ssä ei toki nähty mitään täyttä paskaa, mutta mitään huippuluokan menoakaan ei ollut tarjolla. Lisäksi pari odotettua ottelua olivat ikäviä yllätyksiä. Vastapainona tapahtuma tarjosi kuitenkin muutaman hyvän ottelun ja hyvin hoidetun anglen Team Canadan välillä, joten ei tämä täysin läpipaska ppv ole. Selvästi silti Kehno ja yksi vuoden huonoimpia tähän mennessä.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. TNA Slammiversary - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Backlash - Ok
10. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
11. TNA Sacrifice - Kehno
12. TNA Final Resolution - Kehno
13. TNA Destination X - Kehno
14. WWE Royal Rumble - Kehno
15. TNA Victory Road - Kehno
---------------
16. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 22.12.2015 10:35

Selailin tuossa oman Victory Road 06 arvostelun läpi ja olin tykännyt tapahtumasta enemmän kuin Kenitys ja antanut tuolle AMW vs. AJS & Daniels matsille jopa *** 1/2 arvosanan. Kokonaisuudesta oltiin kuitenkin samoilla linjoilla.

Mutta koska joulu tekee tuloaan ja huomenna on matkustuspäivä niin laitan oman arvosteluni jo tässä vaiheessa viikkoa.

Kuva
Sunnuntai 5. Lokakuuta 2008
Rose Garden, Portland, Oregon


No Mercy nähtiin heti lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, koska vielä ennen marraskuun perinteistä Survivor Seriesiä oli Cyber Sunday välissä. Syyskuun Unforgivenissä pakka meni siinä mielessä uusiksi, että Matt Hardy nousi uudeksi ECW:n mestariksi ja paljon kiisteltyjen käänteiden päätteeksi Chris Jericho oli nyt raskaansarjan mestari. Selostajia tässä Portlandin kaupungissa pidetyssä tapahtumassa oli tutusti joka brändillä omansa, pois lukien Matt Striker joka tuntemattomasta syystä ei ollut mukana ollenkaan. Olisikohan ollut kuumetautia tai vastaavaa. Noh, viisi selostajaa juuri ja juuri riitti tapahtuman läpiviemiseen ;)

No Mercy 2008 nostattaa positiiviset muistot mieleen. Syynä siihen on se, että kummatkin päämestaruusotteluista olivat timanttia ja ne olivat myös illan kaksi viimeistä matsia. Alakortissa ei sitten suuremmin kehumista ollutkaan. Otetaan kummatkin päämestaruusmatsit tarkasteluun, koska ne todellakin sen ansaitsevat.

WWE Championship
Jeff Hardy VS. Triple H ©

Jeff Hardyn nousukiito kohti WWE:n ehdotonta huippua oli oikeastaan alkanut joulukuussa 2007 kun hän kohtasi (ja voitti) nimenomaan HHH:n Armageddonissa. Hardysta tuli WWE-fanien ehdoton ykkössuosikki ja alkuvuosi 2008 olikin hänelle yhtä riemujuhlaa. Näytti väistämättömältä, että Jeff nousee vielä päämestariksi. Sitten juuri WrestleManian alla hän joutui hyllytetyksi jäätyään kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä. Kolmen kuukauden huilin jälkeen Jeff palasi kesäkuussa ja aluksi oli mukana IC-mestaruuskuvioissa. Sateenkaaripäisen soturin kansansuosio oli kuitenkin sitä luokkaa, että No Mercyyn mennessä hän oli jälleen mukana WWE-mestaruuskuvioissa. Jeff oli hävinnyt HHH:lle Unforgivenissä kirjaimellisesti sekunnin erolla eriskummallisessa Scramble ottelussa. Smackdownissa Hardy oli voittanut Fatal 4-Way matsin, jolla varmisti ykköshaastajan asemansa No Mercyyn.

Tässä otteluparissa oli jonkinlaista taikaa. Nähdäkseni se johtui siitä, että miesten hahmot olivat niin vastakkaisia. Jeff Hardy oli vapaamielinen riskinottaja, jolle usein viihdyttäminen oli tärkeämpää kuin voittaminen. Triple H taas oli järjestelmällinen strategisti, jonka ainoa tavoite oli voittaa keinoista piittaamatta. Kehäköysien sisällä tällä kaksikolla kuitenkin oli rutkasti yhteistä kemiaa ja juuri tuo asia loi Hardyn ja HHH:n matseista aina niin mielenkiintoisia.

Kuva

Matsi oli todella mielenkiintoinen ja hienosti rakennettu. Yllättävänä elementtinä tässä oli alun mattopainiosio, jossa Jeff laittoi HHH:lle ajoittain jauhot suuhun. Tuosta kun lähdettiin kaasua polkemaan kovemmin niin tuloksena saatiin aivan mielettömän kutkuttavia läheltä piti tilanteita ja iso läjä jännittäviä tilanteenvaihtoja, joissa katsojan oli hankala pysytellä penkillään. Ottelu pysyi mielenkiintoisena sinne viimeiseen sekuntiin saakka ja oli HHH:ltakin tämän mestaruuskauden parhaita esityksiä. Ehdottomasti upea mestaruusmatsi, joka olisi monena muuna iltana napannut tapahtuman parhaan tittelin.
Kesto: 17:03
Voittaja: Triple H
Arvosana: ****


World Heavyweight Championship (Ladder)
Chris Jericho © VS. Shawn Michaels

Unforgivenin arvostelusta selviää kuinka Chris Jericho oli päätynyt maailmanmestariksi ja mitä mieltä olin tästä bookkauspäätöksestä. Joten jätän sen asian nyt sivuun ja keskityn siihen, että herranjestas No Mercyn pääotteluna oli tikasottelu maailmanmestaruudesta Jerichon ja Michaelsin välillä! Kyllä kelpasi.

Mahdollisimman lyhyesti tiivistettynä feudin tapahtumat olivat menneet seuraavasti. Jericho sekaantui Michaelsin & Batistan väliseen kinaan heti WrestleManian jälkeen ja tuomaroi miesten ottelun. Tuon Michaels voitti huijaten, teeskentelemällä loukkaantumista. Kesäkuussa Jericho kääntyi täysin pahan puolelle, kun paiskasi Michaelsin tv-monitorin läpi ja Great American Bashissa Jericho aiheutti Shawnille niin pahan silmävamman, että tämän uran jatko oli vaakalaudalla. Summerslamissa Michaels olikin valmis ilmoittamaan eläköitymisestään, kunnes Jericho sekaantui ja puolivahingossa löi Rebecca Michaelsia nyrkillä naamaan. Unforgivenissä nähtiin raju ja henkilökohtainen Unsanctioned-ottelu, jossa HBK pääsi maksamaan kalavelkoja. Illan päätteeksi Jericho oli kuitenkin se, joka poistui paikalta mestarina. Tässä tarinassa oli enää yksi luku kirjoittamatta ja se nähtäisiin No Mercyn tikasottelussa MM-vyöstä.

Vuoden parhaan feudin valinnasta tulee hankala päätös. Elokuussa Edge & Undertaker sekä Angle & Styles päättivät kärhämänsä motyc otteluihin. Nyt lokakuun alussa Jericho & Michaels tekivät tismalleen saman tempun. Tikasotteluita WWE:n historiassa on nähty pilvin ja pimein ja tämä kuuluu ehdottomasti niiden eliittiin. Tästä löytyi jännitystä, draamaa, taistelua, komeita spotteja ja ihan kaikkea mitä huippuluokan painiottelulta vain saattaa toivoa. Hyvin todennäköisesti tähän sisältyi myös vuoden kaistapäisin spotti, kun Michaels kippasi Jerichon tikkailta yläköyden yli suoraan lattialle. Ei ollut pöytää, pahvilaatikkoa, patjaa, sahanpurua tai kaveria pehmentämässä laskua vaan Jericho tosiaan kellahti suoraan lattialle. On pieni ihme, että Y2J selvisi kaatumisestaan ilman vakavempaa vammaa.

Kuva

Jericho & Michaels kohtasivat toki vielä urallaan tämänkin jälkeen, mutta ne tapahtuivat useamman miehen otteluissa tai sitten televisiossa. Tämä oli kuitenkin miesten viimeinen korkean profiilin yksilökohtaaminen ppv-tasolle ja herranjestas sentään mikä saaga tämä HBK vs. Y2J kaikkine käänteineen aina sieltä vuodesta 2003 alkaen onkaan. Aivan poskettoman huikeita otteluita ja uskomaton tarina. Ainakin minulle tämä oli se ilta, johon kaikki lopulta kulminoitui. Ehdottomasti vuoden parhaita otteluita ja siitä todisteeksi motyc arvosana.
Kesto: 22:21
Voittaja: Chris Jericho
Arvosana: **** ½


Muuta: Matt Hardy ja Mark Henry ottelivat ECW:n mestaruudesta. Odotuksiin nähden yllättävän kiva pikkumatsi, mutta toki kaukana mistään erityisen hyvästä.

Candice Michelle
oli viettänyt lähemmäs vuoden sairastuvalla loukattuaan pahasti olkapäänsä Beth Phoenixia vastaan Raw’ssa. Nyt Candice oli taas kunnossa ja sai mahdollisuuden haastaa Bethin. Harmittavan kevyeksi tämä ”grudge match” kuitenkin jäi.

Kane ja Rey Mysterio olivat syksyn aikana vetäneet omaa pientä ”täytefeudiaan” Raw’n puolella. Niinpä he kohtasivat tässä No Mercyn keskikortissa ja vetivät sellaisen odotetunlaisen viihdemätön. Komeasta loppuspotista kuitenkin iso plussa.

JBL:n osalta vuosi oli vähän kuin vanhan kertausta. Kun feudi John Cenan kanssa oli paketissa niin nyt hän kohtasi toisen vanhan kiistakumppaninsa Batistan ykköshaastajuusottelussa. Ottelu oli yllättävän lyhyt, mikä toisaalta oli hyvä juttu. Tuon ajan raskassarjan mörssärit kun jaksoivat vetää sata lasissa. Parasta tässä kyllä oli JBL:n matsin jälkeinen promo pörssiromahduksesta ja ”bail out” politiikasta.

Undertaker ja Big Show olivat sotajalalla kun Unforgivenissä Bigsu oli liittoutunut Vickie Guerreron kanssa ja tyrmännyt Kuolleen Miehen. Tämä kohtaaminen oli vielä juonikuviosidonnainen ja sellaisenaan kyllä ihan toimiva. Kovin kummoista arvosanaa tälle ei kuitenkaan voi antaa, koska painillinen anti oli melkoisen ohutta.


Tähdet
*** Chris Jericho
** Shawn Michaels
* Jeff Hardy



Yhteenveto: Kaiken olennaisen tästä tapahtumasta saa irti, kun katsoo kaksi viimeistä ottelua. Kumpikin olivat aivan loistavia ja niiden vuoksi No Mercy onkin jäänyt positiisessa sävyssä mieleen. Mikään toimiva kokonaispaketti tämä ei kuitenkaan ollut, koska alakortin ottelut jäivät melkein kaikki pettymyksiksi. Sen vuoksi tämä tuskin tulee rankingissa kovinkaan hyvin pärjäämään.

Pähkinänkuorispoilerit
Matt Hardy VS. Mark Henry (8:10) **
Beth Phoenix VS. Candice Michelle (4:50) * ¼
Kane VS. Rey Mysterio (10:11) ** ½
JBL VS. Batista (5:20) **
Big Show VS. Undertaker (10:07) ** ½
Jeff Hardy VS. HHH (17:03) ****
Shawn Michaels VS. Chris Jericho (22:21) **** ½ (illan paras, motyc)


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 TNA - Hard Justice 3,21
2 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
3 WWE - No Way Out 3,00
4 TNA - Slammiversary 2,96
5 WWE – One Night Stand 2,93

6 WWE - Royal Rumble 2,90
7 WWE - Judgment Day 2,82
8 WWE - Summerslam 2,79
9 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
10 TNA - Victory Road 2,69

11 WWE - No Mercy 2,68
12 WWE - Night Of Champions 2,57
13 WWE - Backlash 2,54
14 WWE - Unforgiven 2,46
15 TNA - Destination X 2,40

16 WWE - Great American Bash 2,38
17 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
18 TNA - No Surrender 2,30
19 TNA - Sacrifice 2,00


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
3. Kurt Angle VS. AJ Styles (LMS) / Hard Justice
4. Undertaker VS. Edge (HIAC) / Summerslam
5. Chris Jericho VS. Shawn Michaels (Ladder) / No Mercy
Ensi kerralla sitten Bound For Glory. En ole sitä vielä kerennyt katsoa, joten älkää henkeä pidätellen odottako.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 27.12.2015 13:00

Hyvää joulua kaikille :) Sen kunniaksi jatkan minun ja Whatin arvosteludialogia.

Kuva
THE GREAT AMERICAN BASH 2006

WWE:n viimeinen ppv ennen kesän suurta ppv:tä SummerSlamia oli The Great American Bash. Aikoinaan NWA:n ja WCW:n perinteikäs tapahtuma oli vuodesta 2004 lähtien kuulunut Smackdownin valikoimaan. WWE:n järjestämät TGABit olivat kuitenkin surullisenkuuluisia siitä, että ne olivat useimmiten laadultaan varsin heikkoja ja että niissä oli aina jotain sähläystä. Tällä kertaa sitä sähläystä oli kuitenkin tavallista enemmän. Suurin osa koko tapahtuman kortista oli nimittäin mennyt uusiksi ppv:tä edeltävän viikon aikana. Ensin yhteen pääotteluista buukattu Mark Henry oli loukkaantunut (noin tuhannennen kerran) ja joutuisi olemaan sivussa kahdeksan kuukautta. Se oli kuitenkin vasta alkusoittoa sille, että vain vähän ennen ppv:tä The Great Khali, Bobby Lashley ja Super Crazy saivat lääkäreiltä painikiellon, koska heillä kaikilla todettiin olevan kohonneet maksa-arvot. Jokainen kolmikosta oli alun perin buukattu tähän tapahtumaan, joten sumplimista WWE:llä riitti tapahtumaan tullessa.

Michael Colen selostajaparina ensimmäistä kertaa ppv-tasolla tässä tapahtumassa nähtiin sitten JBL, joka oli kuntonsa heikentymisen vuoksi eläköitynyt toistaiseksi painikehistä ja siirtynyt selostuspuolelle. JBL:n selostuksesta voidaan olla varmasti montaa mieltä, mutta minun mielestäni Layfield oli (ja on) hommassa aivan loistava, ja hän otti show'n haltuun heti tässä TGABissa. Backstage-haastattelijana debyyttinsä puolestaan teki muuan entinen Tough Enough -finalisti Mike Mizanin, joka oli tehnyt paluunsa WWE:n lähetyksiin loppukeväästä eräänlaisena SD-lähetysten isäntänä tai hostina. "The Miz"-lempinimellä itseään kutsuva yli-innokas hypettäjä oli alkanut ärsyttää faneja melkein alusta lähtien, mutta hän jatkoi silti yleisön villitsemisen yritystä kammottavilla "Hoo-rah!"-huudoillaan.

Kuva Kuva
Paul London & Brian Kendrick (c) vs. The Pitbulls (Kash & Noble) - WWE Tag Team Championship
Paul London ja Brian Kendrick olivat nousseet Smackdownin joukkuemestareiksi toukokuussa, ja siitä lähtien he olivat pyrkineet hallitsemaan tuota divisioonaa. Haastajia kuitenkin riitti, ja kaikista eniten ongelmia tällä epävirallisesti "Londrickiksi" kutsutulla joukkueella oli Kid Kashin ja Jamie Noblen muodostaman uuden joukkueen kanssa. Kaksi entistä CW-mestaria Kash ja Noble olivat alkaneet painia joukkueena toukokuussa, ja pian joukkueen muodostamisen jälkeen he olivat nimenneet joukkueensa The Pitbullsiksi. Tämä periaatteessa suoraan 1990-luvun ECW:stä kopioitu gimmick toimi ärhäkällä kaksikolla varsin hyvin, ja uuden ajan Pitbullsit alkoivatkin saapua kehään kaulapannoissa ja herättää yleistä pahennusta. TGABiin tullessa Pitbulls oli päässyt mestarijoukkueen niskan päälle, sillä he olivat onnistuneet voittamaan Londrickin non title -ottelussa, ja lisäksi Noble oli selättänyt Londonin ja Kash Kendrickin Singles-otteluissa.

Ai että. Ei voi kuin ihailla Londonin ja Kendrickin työskentelyä, ja vielä helpompaa tuosta ihailusta tekee se, että vastustajaksi heille oli jälleen pistetty kovan tason joukkue. On oikeastaan hieman hämmästyttävää, kuinka tässä kuussa TNA onnistui kusemaan joukkuemestaruusottelunsa aivan täysin, vaikka tuossa ottelussa oli mukana AJ Stylesin ja Christopher Danielsin kaltaiset kaverit. WWE ei kuitenkaan sorru vastaavaan mokailuun, vaan London, Kendrick, Kash ja Noble tarjoavat pirun kovan openerin illalle. Oikeastaan tämä on samalla vähän kuin CW-divisioonan lisänäkyvyyttä, mikä on enemmän kuin paikallaan. Ottelusta itsessään ei ole paljon pahaa sanottavaa, vaikka huippuluokan otteluksi tämä ei sentään yllä. Siihen suurin syy on vanha tuttu ongelma, eli ajan vähäisyys. Toisaalta on myös myönnettävä, että tästä ottelusta puuttui semmoinen pieni merkityksellisyyden ja erikoisuuden tunne. Tämä oli kyllä hieno ja äärimmäisen viihdyttävä painiottelu, mutta ei kuitenkaan mitään sen enempää. Hatunnosto joka tapauksessa kaikille neljälle. Erityisylistys vielä Londonille todella rajusta bumpista, jossa hän otti skin the cat -asemassa Dropkickin vastaan ja tippui tuosta asennosta suoraan ulos kehästä. Tämä ottelu jäi muuten Kid Kashin viimeiseksi ppv-otteluksi WWE:ssä.
***½ (13:28)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Paul London & Brian Kendrick (Kendrick pinned Kash after a Dropsault / Sunset Flip combination)
Kuva Kuva
Finlay (c) vs. William Regal - WWE United States Championship
No niin. Opener saatiin tosiaan hoidettua alkuperäisten suunnitelmien mukaan, mutta sitten alkoivat viime hetken muutokset. US-mestaruuskuvioissa olikin ehtinyt tapahtua paljon sitten Judgment Dayn. Pari viikkoa JD:n jälkeen JBL nimittäin hävisi varsin vähälle huomiolle jääneen mestaruutensa nuorelle Bobby Lashleylle. Mestaruusvoittonsa jälkeen Lashley jatkoi koko kesäkuun ajan feudiaan King of the Ring -turnauksen voittajan King Bookerin kanssa, ja hän onnistui päihittämään Bookerin useaan kertaan, vaikka helpolla nuo voitot eivät tulleet. Booker oli nimittäin KOTR-voittonsa jälkeen aloittanut tiiviin yhteistyön William Regalin ja Finlayn kanssa, ja tuosta kaksikosta olikin muodostanut Bookerin oma "kaarti". Regal ja Finlay olivat jatkuvasti Lashleyn kimpussa, ja niinpä Booker-feudin päättymisen jälkeen Lashley jatkoi yhä tappeluaan heidän kanssaan. Alun perin GABiin buukattiin US-mestaruusottelu Lashleyn ja Regalin välille, mutta nuo suunnitelmat kariutuivat, kun Finlay onnistui voittamaan Smackdownissa mestaruuden Lashleylta lyömällä tätä shillegahlilla. Niinpä Lashleyn oli tarkoitus saada tässä ppv:ssä revanssinsa, mutta sitten maksa-arvot puuttuivat peliin. Niinpä ppv:n alkaessa meillä ei ollut ollenkaan US-mestaruusottelua, mutta GM Teddy Long saapui kehään selvittämään tilanneta. Hän pahoitteli sekä yleisölle että vihaisena paikalle saapuneelle Lasheylle sitä, että Lashley ei voi otella tässä ppv:ssä. Sen jälkeen voitonriemuinen Finlay saapui paikalle ja vaati Longia julistamaan hänet ottelun voittajaksi. Sen sijaan Long ilmoitti, että Finlay joutuu puolustamaan mestaruuttaan kaartilaisystäväänsä William Regalia vastaan. Tästä nämä kaksi eivät pitäneet ollenkaan. Historiaahan miehiltä riitti 1990-luvun puolivälin WCW:stä lähtien.

Tämä oli monella tapaa todella erikoinen ottelu, jollaista ei normaalissa olosuhteissa olisi ikinä buukattu WWE:n ppv:hen. Ensinnäkin kyseessä oli heel vs. heel -ottelu, mutta sen lisäksi ottelusta teki erikoisen muun muassa sen, että tässä toisensa kohtasi kaksi kohtuullisen vanhaa painijaa, jotka edustivat WWE:lle varsin epätyypillistä painityyliä. Vaikka kaikenlaiset sattumukset toki sotkivat WWE:n pakan aivan täysin, niin tässä tapauksessa oikeastaan muutos oli virkistävä. En osaa sanoa, olisiko Finlayn ja Lashleyn ottelu ollut tätä parempi tai huonompi, mutta tämä oli ainakin todella mukavaa vaihtelua - siitäkin huolimatta, että laadultaan tämä ei mikään tajunnan räjäyttävä koitos ollut. Veikkaan, että ottelun jääminen "vain" hyväksi johtuu aika pitkälti siitä, että buukkaajat eivät lopulta uskaltaneet antaa Regalille ja Finlaylle vapautta tehdä mitä tahansa, vaan otteluun sen sijaan sotkettiin muuta hömppää. Tässä ottelussa ppv-debyyttinsä teki nimittäin muuan Little Bastard, eli kehän alla lymynnyt kääpiökokoinen irlantilainen 'leprechaun' (haltija), joka oli toukokuun lopusta lähtien sekaantunut Finlayn otteluihin, vaikka Finlay itse ei tästä kaverista näyttänyt pitävän yhtään. Onneksi mukaan mahtui kuitenkin paljon aitoa eurooppalaistyylistä tekniikkarymistelyä, jossa Finlay ja Regal ovat parhaimmillaan. Kokonaisuutena siis hyvin epätyypillinen mutta juuri siksi hyvä US-mestaruusottelu.
*** (13:49)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Finlay (Pinned Regal after hitting him with Regal's boot)
Kuva Kuva
Matt Hardy vs. Gregory Helms
Gregory Helms oli pitänyt Cruiserweight-mestaruutta vyötäisillään jo yli puoli vuotta, ja niinpä hänestä oli tullut WWE:n historian pitkäaikaisin CW-mestari ja lisäksi hallitsevista mestareista pisimmän aikaa yhtäjaksoisesti mestaruuttaan hallinut painija. Tällä kertaa Helmsin ei kuitenkaan tarvinnut puolustaa vyötään, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma. Helmsin oli nimittäin tarkoitus painia tässä ppv:ssä pitkäaikaista kiistakumppaniaan Super Crazya vastaan, mutta kohonneet maksa-arvot pakottivat myös Crazyn pois kehistä. Niinpä viime hetken korvauksena Helmsiä vastaan buukattiin tämän lapsuudenystävä ja viime kuukausina varsin päämäärättömästi Smackdownissa ajelehtinut Matt Hardy, joka ei kuitenkaan ollut enää Cruiserweight-mitoissa, joten tämä impromptu-ottelu käytiin ilman mestaruuspanoksia.

Suurena Helms-fanina en voi kuin iloita siitä, että mies oli päästetty nyt ottelemaan säännöllisesti ppv:eihin ja vieläpä singles-otteluihin. Suorastaan hoosianaa sielulleni - varsinkin kun ottelut olivat vieläpä oikeasti hyviä. Eivät nyt (ikävä kyllä) mitään mestariteoksia tai huippuluokan otteluita, mutta takuuvarmoja hyviä ja viihdyttäviä painiotteluita silti. Tämäkin ottelu olisi pienellä petrauksella (vähän enemmän aikaa, vähän vielä intensiivisempää menoa ja vähän terävämmin hoidettu pari spottia) ollut jo hieno ottelu. Nyt jäädään kolmeen tähteen, mutta sekään ei ole missään tapauksessa huono suoritus. Helmsin Top-Rope Neckbreaker on joka kerta yhtä näyttävä spotti, ja myös Hardy väläytti vaihteeksi tyylikkään Top-Rope Moonsaultinsa. Kokonaisuudessaan ottelu oli rakennettu varsin perinteisesti, mutta ehkä juuri siksi ottelun rakenne toimikin niin moitteettomasti. Jep, varsin kiva välipalaottelu tässä vaiheessa show'ta. Hyvää työtä.
*** (11:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gregory Helms (Roll up)
Kuva Kuva
Big Show vs. The Undertaker - Punjabi Prison Match
Ja kyllä vain, kolmas maksa-arvosotkusta kärsinyt ottelu vielä putkeen. Tässä tapauksessa homma tosin meni jo aika hölmöksi, koska koko uusi gimmick-ottelu Punjabi Prison Match oli tehty Khalia varten, ja nyt Khali ei voinut itse otella siinä. WWE ei kuitenkaan halunnut perua ottelua tai edes kertoa Khalin kärsivän samasta ongelmasta kuin Lashley (koska se ei olisi hyvää PR:ää), joten homma päätettiin hoitaa toisella tavalla. Khalin ja Undertakerin feudihan oli siis jatkunut JD:n jälkeen lähinnä Khalin ja Daivarin voimin. Khali oli tuhonnut Takerin JD:ssä, eikä UT:tä itseään nähty Smackdownissa ollenkaan touko- tai kesäkuussa. Sen sijaan heinäkuun alussa Daivari esitti Undertakerille haasteen: Khali tahtoi painia GABissa uudestaan Undertakeria vastaan, mutta tällä kertaa ottelumuoto olisi Punjabi Prison Match. Kukaan ei tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta UT yllätti Daivarin ja Khalin täyttämällä kehän savulla ja ilmoittamalla äänentoistolaitteiden kautta hyväksyvänsä haasteen. Seuraavalla viikolla Taker teki sitten virallisen paluunsa, mutta se ei mennyt kovin hyvin. PPV:tä edeltävän viikon lauantaina järjestettiin nimittäin Saturday Night's Main Event, jossa tuore ECW-mestari Big Show ja The Great Khali muodostivat epäpyhän liittouman. Kun Undertaker hyökkäsi tapahtumassa Khalin kimppuun, Big Show saapui avuksi, ja yhdessä he iskivät Takerille Double Chokeslamin. Smackdownissa he vieläpä toistivat tempun - tällä kertaa iskemällä UT:n selostuspöydästä läpi.

Tämä oli siis tilanne The Great American Bashin alkaessa. Katsojat olettivat edelleenkin näkevänsä Khali vs. Undertakerin Punjabi Prison Matchissa, koska mitään muuta ei ollut ilmoitettu. Juuri ennen tätä ottelua nähtiin kuitenkin backstage-angle, jossa Great Khali ja jostain syystä paikalle saapunut Big Show hyökkäsivät yhdessä Undertakerin kimppuun. Henkilökunta saapui kuitenkin väliin ennen kuin jättiläiset ehtivät piestä Takerin täysin. GM Teddy Long ei voinut hyväksyä tätä halpamaista hyökkäystä, joten ilman mitään sen kummempia selityksiä tai perusteluita hän ilmoitti Big Show'lle, Khalille ja Daivarille, että rangaistukseksi tuosta hyökkäyksestä Punjabi Prison Matchissa painiikin Khalin sijaan Big Show. Mikä sitten oli Punjabi Prison Match? No, ottelun rakennelma oli kieltämättä aika vaikuttava, koska se koostui kahdesta jättimäisestä bambuhäkistä. Ottelun stipulaatio oli seuraava: Sisempi häkki ympäröi kehää, ja siinä oli neljä ovea, joista jokaisen saisi pyytää kerran auki ottelun aikana. Pyytämisen jälkeen tuo ovi olisi auki minuutin, jonka jälkeen se lukitaan lopullisesti. Ulompi häkki sen sijaan ympäröi koko ringside-aluetta, ja siinä ei ollut ollenkaan ovia. Lisäksi ulomman häkin yläreuna oli täynnä teräviä piikkejä, joka teki reunan yli kiipeämisen todella vaikeaksi. Ottelun voisi voittaa ainoastaan pakenemalla molemmista häkeistä.

Tämä oli hämmentävin ottelu, jonka olen pitkään aikaan nähnyt. En oikeastaan vieläkään tiedä, mitä mieltä minun pitäisi olla tästä ottelusta. Hyvää tässä oli se, että Khalin sijaan kehässä oli Big Show. Samalla se tarkoitti sitä, että ottelussa saatiin ihan oikeasti jotain painillista aikaan. Molemmat ottivat ihan kohtuullista bumppia, bleidasivat ja vähintäänkin yrittivät vetää sellaisen perusviihdyttävää entertainment brawlia. Ikävä kyllä Big Show'kin alkoi olla tässä vaiheessa uraansa sen verran isokokoinen ja heikossa kunnossa, ettei hänkään kovin kummoisiin suorituksiin pystynyt. Undertaker kuitenkin kannatteli ottelun painillista puolta joten kuten harteillaan ja otti vastaan myös ihan näyttävän pöytäbumpin. Jos tämä ottelu olisi siis vain ollut perus Cage Match tai No DQ Match näiden kahden välillä, olisin varmaan antanut arvosanaksi jotain **½:n ja ***:n väliltä. Ikävä kyllä ottelun konsepti oli muuten niin hämmentävä, että järkihän tässä meinaa lähteä. Ensimmäinen 15 minuuttia meni vielä ihan hyvin, mutta sen jälkeen nähtiin todellista typeryyttä, kuten Undertakerin lukitseminen ensimmäisen häkkirakennelman sisälle ja hetkeä myöhemmin Undertakerin vaivaton pakeneminen. Todellinen WTF-hetki oli kuitenkin ottelun lopetus, kun Great Khali ilmestyi paikalle katsomon seasta ja alkoi kiivetä (kyllä vain) häkin sisälle, mutta samalla Undertaker ja Big Show vetävätkin ottelulle täysin älyttömän lopetuksen. Ottelu päättyi siis täysin seinään (no pun intended), eikä Khali ikinä ehtinyt kiivetä häkin sisälle, vaan jäi roikkumaan rakennelman seinustalle toimettomana. Mitä helvettiä? En todellakaan tiedä. Kiitos tästä WWE.
** (21:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (While fighting in the space between the two structures, Big Show threw Undertaker through the outer. Undertaker's feet hit the floor first)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Kristal vs. Michelle McCool vs. Jillian Hall vs. Ashley - Bra & Panties Match
Okei, sitten jotain ihan muuta. Alkuvuoden ajan Smackdownin backstage-haastattelijana toiminut Kristal oli siirtynyt painimaan (tai no, "painimaan") ja tehnyt samalla heel-turnin. Kristal oli nimittäin kateellinen Ashleylle, joka oli siirtynyt kesän alussa Smackdowniin. Ashley oli ollut sairaslomalla kevään ajan, ja kun hän teki paluunsa, hänet siirrettiin siniseen brändiin. Siellä hän herätti katkeruutta Kristalissa, jonka mielestä Ashley vei hänen ansaitseman huomionsa. Kristalin apuna viime viikoina oli ollut alkuvuodesta Smackdownissa debytoinut entinen Diva Search -kilpailija Michelle McCool, jonka gimmick oli "seksikäs opettaja". Ashley oli puolestaan liittoutunut Jillian Hallin kanssa. Nyt nämä neljä sitten ottelivat keskenään rintsikkapikkariottelussa. Jihuu.

Sitten oli tarjolla todellista painin riemujuhlaa. Tästä ottelusta tuskin tarvitsee mitään sen kummempaa todeta. Erityisesti Kristal ja Michelle näyttivät upeilta, mikä on tietenkin hyvä tällaisen ottelun kannalta. Pitkälle on kyllä tultu 10 vuodessa, kun nyt on sentään kaikki "Divas Revolution" ynnä muut, ja vielä vuonna 2006 tuntui aina välillä siltä, että naispainijoiden pääasiallinen rooli oli tämänkaltaisissa otteluissa viihdyttäminen. JBL tiivisti aika lailla koko WWE:n linjauksen totemalla Colelle, etteivät nämä naiset ole mitään atleetteja, he vain näyttävät h**vetin kuumalta. Annan puoli pistettä tälle ihanan Michellen debyytin ansiosta.
½ (5:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ashley
Kuva Kuva
Batista vs. Mr. Kennedy
Tähän otteluun ei liity kohonneita maksa-arvoja, mutta ei tämänkään taustatarina mennyt nyt aivan kuin elokuvissa. Alun perin tämän ottelun piti nimittäin olla ykköshaastajuusottelu paluunsa tehneen Batistan ja tämän sairasloman aiheuttaneen Mark Henryn välillä. Smackdownin ykköstähti Batista oli siis tehnyt kauan odotetun paluunsa seitsemän kuukauden mittaisen sairaslomansa jälkeen heinäkuun alussa. Batista ei aikaillut, vaan haastoi saman tien Mark Henryn otteluun The Great American Bashiin, koska oli nimenomaan Henryn syytä, että Batista oli joutunut sairaslomalle. Long hyväksyi tämän ottelun ja lisäsi siihen panokseksi ykköshaastajuuden. Sitten Mark Henry onnistui kuitenkin tekemään jälleen täysin odottamattoman tempun, sillä Saturday Night's Main Eventissä hän paskoi polvolumpionsa ja joutui saman tien vähintään kahdeksan kuukauden sairaslomalle. Batista jäi ilman vastustajaa, joten ppv:tä edeltävässä Smackdownissa hän esitti avoimen haasteen. Siihen vastasi Mr. Kennedy, joka oli niin ikään tehnyt kesällä paluunsa sairaslomalta. Kennedyhän oli siis debytoinut WWE:ssä vuoden 2005 syksyllä, mutta juuri kun hän oli kovassa nosteessa, hän loukkaantui pahasti viime joulukuussa. Nyt Kennedy oli palannut, ja hän oli omasta mielestään valmis nousemaan isoihin kuvioihin. Niinpä hän ei epäröinyt hetkeäkään, kun hänelle aukesi mahdollisuus painia Batistaa vastaan.

Tämä ottelu oli oikeastaan aika positiivinen yllätys. Toki lopetus oli laiskin mahdollinen buukkausratkaisu, mutta jollain kierolla tavalla se sopi tähän tyhjästä repaistyyn otteluun yllättävän hyvin, koska sen ansiosta tämä kuvio sai varsin luontevaa ja vieläpä kiinnostavaa jatkoa. Lisäksi tässä tapauksessa se ei vienyt mitenkään erityisen paljon pois itse ottelun viihdyttävyydestä, koska se tuli aika sopivassa kohdassa ja oikeasti yllättäen. Muuten touhu olikin sitten erittäin hyvin hoidettua ja viihdyttävää entertainment brawlia. Molemmilla oli selvästi paljon näytönhalua pitkän ppv-tauon jälkeen, eikä Batistallakaan ollut ainakaan erityisen huomattavasti ring rustia. Kennedy näytti tässä ottelussa jo lähes tulkoon ME-tähdeltä, ja miehen menoa oli aika rajua katsella, koska hänen otsansa aukesi vahingossa pahasti heti ensimmäisellä minuutilla ja vuoti verta rankasti. Erityiskehut pitää kuitenkin antaa siitä, että ottelu ei ollut vain Batistan hallintaa, vaan myös Kennedy sai hallita ottelua, ja hän teki sen vieläpä uskottavasti. Kokonaisuudessaan tästä jäi yllättävän hyvä maku suuhun. Oli tämä varmaan noin tuhat kertaa parempi suoritus kuin Henry vs. Batista olisi ollut.
*** (8:38)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mr. Kennedy (via DQ)
Kuva Kuva
Rey Mysterio (c) vs. King Booker w/ Queen Sharmell - World Championship
Ensimmäiseksi täytyy mainita, että World Heavyweight Championshipia oli alettu tässä kesällä kutsua ihan virallisesti World Championshipiksi, koska mestari Rey Mysterio ei kieltämättä ollut aivan Heavwyeight-kaveri. Mutta mennäänpä sitten King Bookeriin, joka oli kokenut todellisen gimmick-muutoksen JD:n jälkeen. Booker oli siis voittanut King of the Ring -turnauksen, ja heti tuon jälkeen hän oli ottanut viralliseksi painijanimekseen King Bookerin. Samalla hänen vaimostaan oli tullut Queen Sharmell. Nimimuutoksen lisäksi Booker oli alkanut puhua kuninkaallisella aksentilla, pukeutua kuninkaalliseen viittaan, kantaa mukanaan valtikkaa, käyttää uutta kuninkaallista sisääntulomusiikkia ja saapua muutenkin areenalle valtaistuimella istuen. Lisäksi Bookerilla oli oma kaartinsa: Finlay ja William Regal. Kesäkuun loppuun saakka Booker oli kuitenkin keskittynyt feudaamaan vihamiehensä Bobby Lashleyn kanssa, ja itse asiassa tuo feud oli päättynyt Bookerin kannalta noloon tappioon. Booker ei kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan heinäkuun ensimmäisessä Smackdownissa hän osallistui päämestaruuden ykköshaastajuudesta käytävään Battle Royaliin - ja kaikkien yllätykseksi Booker myös voitti sen. Niinpä Booker haastoi Rey Mysterion The Great American Bashissa, vaikka miesten välillä ei oikeastaan mitään kummoisempaa feudia ollut. Rey oli viime aikoina keskittynyt kamppailemaan parhaan ystävänsä Chavo Guerreron kanssa Mark Henryä vastaan.

Tähän väliin pieni fun fact: Mysterion molemmat päämestaruuden haastajat Smackdownin ppv:eissä (Booker ja JBL) olivat aikaisemmin tänä vuonna jobanneet Boogeymanille ppv-tason squashissa (Royal Rumble ja WrestleMania). Kuinka paljon tämä kertoo WWE:n pitkäjänteisestä storyline-suunnittelusta? Miksei Boogeyman saanut ykköshaastajuutta, vaikka hän oli todistetusti JBL:ää ja Bookeria kovempi painija?

Rey Mysterio olisi varmaan pitänyt Smackdownin ME-divisioonaa harteillaan vaikka yksin. Harmi, että Mysterion aika SD:n ykköstähtenä jäi lopulta niin lyhyeksi, koska olisin mielenkiinnolla seurannut, minkälaisia suorituksia hän olisi eri vastustajien kanssa saanut. Monien mielestä olen varmaan yliarvostellut sekä tämän ottelun että Mysterion ja JBL:n kohtaamisen Judgment Dayssa, mutta minun mielestäni nämä molemmat olivat erinomaisia esimerkkejä siitä, kuinka hieno ottelu saattaa syntyä etukäteen todella tylsistä lähtökohdista. Tältäkään kohtaamiselta en odottanut paljon mitään, mutta niin vain Mysterio jälleen osoitti olevansa SD:n ykköstähti repimällä Booker T:stä piru vie irti hienon ottelun. Tässä oli kaikki, mitä hyvin onnistuneelta päämestaruusottelulta voi mielestäni vaati. Toimiva rakenne, jonka ansiosta molemmat pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Hienoja spotteja, kuten Mysterion Senton yläköydeltä ulos kehästä Bookerin päälle. Lopussa myös hieman HC-menoa, jännitystä ja vieläpä yllättävä lopetus. WWE:ssä ei varsinkaan Attitude Eran jälkeen ole missään vaiheessa yliviljelty näitä Swerwe-käännöksiä, joten silloin harvoin kun niitä käytetään, ne todella tuntuvat hämmästyttävältä. Tästä voisi ottaa mallia muuan TNA. Joka tapauksessa tämä oli mielestäni hieno ottelu. Ei nyt sentään huippuluokan kamppailu, koska Mysterion vastustaja ei ihan sillä tasolla ollut, mutta kova suoritus silti. Bookerkin oli tässä ottelussa pirteämpi kuin vuosikausiin.
***½ (16:46)
Voittaja:
Spoiler: näytä
King Booker (Pinned Mysterio after Chavo Guerrero turned on him and hit him with a steel chair)
*** Rey Mysterio
** Paul London
* Brian Kendrick

Kokonaisarvio The Great American Bashista: Nostan hattua tälle GABille siitä, kuinka kunniakkaasti se selvisi siitä huolimatta, että oikeista otteluista (jätetään naisten pehmopornohömppä pois laskuista) ainoastaan opener ja Main Event onnistuttiin ottelemaan niin, kuten oli alun perin suunniteltu. Vertailussa tämä päihittää nimittäin kevyesti vuosien 2004 ja 2005 versiot. Mukaan mahtui jopa pari hienoa ottelua ja kolme hyvää vielä kaupan päälle. Itse asiassa tämä jää ihan vain niukasti Ok:n arvosanan alapuolelle, ja sekin johtuu siitä, että yhtään sellaista todellista huippuhetkeä tässä ei kuitenkaan ollut. Ppv:nä siis juuri ja juuri Kehno, mutta WWE:n järjestämä GABina ja erityisesti olosuhteisiin nähden paljon huonomminkin olisi voinut mennä.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. TNA Slammiversary - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Backlash - Ok
10. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
11. WWE The Great American Bash - Kehno
12. TNA Sacrifice - Kehno
13. TNA Final Resolution - Kehno
14. TNA Destination X - Kehno
15. WWE Royal Rumble - Kehno
16. TNA Victory Road - Kehno
---------------
17. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 29.12.2015 20:56

Kenitys kirjoitti:Hyvää joulua kaikille :) Sen kunniaksi jatkan minun ja Whatin arvosteludialogia.
Itellä on sellainen tilanne, että olen seuraavan arvosteltavan PPV:n (Badd Blood 1997) katsonut, mutta esikoinen syntyi kuun alussa. On siis ollut vähän muutakin puuhaa kuin arvostelun kirjoittaminen. :wink: Poika on kyllä sylissä seuraillut mun kanssa vapaapainia, mutta ei ole oikein löytynyt sopivaa aikaa alkaa kirjoittamaan mitään. Oma projektini ei kuitenkaan ole loppunut, vaan määrittelemättömällä tauolla toistaiseksi.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 30.12.2015 21:24

The Blasterpiece kirjoitti:
Kenitys kirjoitti:Hyvää joulua kaikille :) Sen kunniaksi jatkan minun ja Whatin arvosteludialogia.
Itellä on sellainen tilanne, että olen seuraavan arvosteltavan PPV:n (Badd Blood 1997) katsonut, mutta esikoinen syntyi kuun alussa. On siis ollut vähän muutakin puuhaa kuin arvostelun kirjoittaminen. :wink: Poika on kyllä sylissä seuraillut mun kanssa vapaapainia, mutta ei ole oikein löytynyt sopivaa aikaa alkaa kirjoittamaan mitään. Oma projektini ei kuitenkaan ole loppunut, vaan määrittelemättömällä tauolla toistaiseksi.
Joo, kommentti ei ollut Blasterille syyllistykseksi tarkoitettu - on tässä jokainen projektissaan varmasti taukoja pitänyt ilman mitään syitäkään :D Onnea esikoisen kanssa touhuamiseen ja jäädään odottelemaan arvosteluja myöhempänä ajankohtana!

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 04.01.2016 14:25

Kuva
HARD JUSTICE 2006

Viimeksi arvostelussa oli The Great American Bash, joka jää historiankirjoihin kohonneiden maksa-arvojen tapahtumana ja jonka lähes koko kortti jouduttiin pistämään uusiksi vajaa viikko ennen ppv:tä. TGABin tunnustukseksi pitää kuitenkin antaa se, että tapahtuman aikana areenan katto ei syttynyt tuleen. Näin nimittäin kävi elokuussa järjestetyssä TNA:n Hard Justicessa, joka muistetaan edelleen - vajaa 10 vuotta myöhemmin - "The Roof Is on Fire" -ppv:nä.

Tapahtuman alkupyroissa meni siis joku ilmeisesti pieleen, koska ne sytyttivät kattorakennelmiin oikean (vaikkakin varsin pienikokoisen) tulipalon, jota jouduttiin sammuttamaan semmoisella määrällä sammutusvaahtoa, että hetkeksi areenalla ei nähnyt yhtään mitään. Tämä kaikki tapahtui siis ppv:n ensimmäisen ottelun aikana, ja matsi saatettiin tulipalosta huolimatta päätökseen. Vaikka palo oli saatu jo sammutettua ottelun aikana ja selostajatkin näyttivät vähän aikaa uskovan show'n nopeaan jatkumiseen, areena jouduttiin kuitenkin evakuoimaan turvatoimenpiteenä. Kun Orlandon palokunta oli varmistanut paikan olevan turvallinen, ppv sai jatkua. Aikaa areenan evakuoimiseen, katsojien takaisin tuomiseen ja kaikkeen muuhun säätämiseen paloi (pun definitely intended) yli puoli tuntia. Palaan yksityiskohtiin vielä arvostelussa. Selostajinamme tässä tulisessa ppv:ssä tietenkin DW ja Tenay. Haastattelijana Borash.

Kuva Kuva
Johnny Devine vs. Eric Young
Tämän ottelun alkaessa kenelläkään ei ollut vielä mitään tietoa edessä olevista hauskoista tulipalohässäköistä. Ei, tässä vaiheessa keskityttiin olennaiseen. Team Canada oli siis joutunut hajoamaan viime ppv:ssä, ja nyt porukan jäsenten oli aika etsiä uutta tekemistä. Sympaattinen, pelokas ja häsläämiseen taipuvainen Eric Young oli ollut jo kuukausien ajan fanien suosikki. Lopullisen face-turninsa hän teki tuossa Team Canadan hajoamisen yhteydessä, kun porukan valmentaja Scott D'Amore käytännössä vieritti koko stablen hajoamisen Youngin syyksi ja julisti, että Young saa potkut TNA:sta koska tahansa. Fanit kuitenkin asettuivat hurjasti Youngin puolelle, ja niinpä EY oli viime viikkoina aloittanut fanien joukossa ns. sissimarkkinointina "Don't fire Eric" -kampanjan. Tähän ppv:hen TNA:n authority figure Jim Cornette buukkasi Youngille ottelun entistä Team Canada -kumppaniaan ja nykyistä Paparazzi Productions -jäsentä Johnny Devineä vastaan, jotta Young voisi osoittaa ansaitsevansa paikkansa TNA:ssa.

Tätä ottelua on aika vaikea arvioida ihan normaalina kamppailuna, eli ottamatta huomioon sitä, että areenan kattorakennelmat syttyivät tuleen ensimmäisten minuuttien aikana ja että koko kehäalue täyttyi sammutussavusta. Yleisön "The roof is on fire" ja "You can't see us" -chantit olivat kyllä aivan täyttä kultaa. Pitää antaa tunnustusta myös Youngille ja Devinelle siitä, etteivät he pahemmin hätkähtäneet siitä, että koko kehä oli hetken aikaa täynnä savua. Hyvä jos kaksikko edes eteensä näkisi, mutta se ei miehiä pahemmin haitannut. Aika moni painija olisi voinut lopettaa ottelun heti nopealla Roll upilla, kun kehään alkoi pursuta savua. Sen sijaan Devine ja Young jatkoivat vielä parin minuutin ajan ja väläyttivät oikeasti näyttäviä liikkeitä. Erityisesti Young teki piristävän hyvää työtä Singles-painijana. Ei tämä reilu viisiminuuttinen savulla höystetty rykäisy ehtinyt silti nousta perus tv-ottelua kummoisemmaksi koitokseksi, jos tälle siis jonkun arvosanan haluaa antaa. Uniikki aloitus joka tapauksessa. Ottelun jälkeen Earl Hebner hyökkäsi ottelun tuomarin Slick Johnsonin kimppuun. Hebner oli erotettu TNA:sta, koska hän auttoi Jeff Jarrettia Slammiversaryssa kusetusvoittoon Christian Cagesta, ja nyt hän oli ilmeisesti katkera uudelle head refereelle Johnsonille.
** (5:47)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eric Young (Wheelbarrow lifted and dropped into an elevated neckbreaker aka Young Blood Neckbreaker)
The Roof Is On Fire
Tämän jälkeen alkoi sitten se todellinen tulipalohässäkkä. Ensin selostajat ehtivät jo mainostaa, kuinka seuraavaksi nähtäisiin joukkuemestaruuksien ykköshaastajuusottelu America's Most Wantedin, Naturalsin, James Gangin ja Maverick Mattin & Kazarianin välillä. Sitten koko areena jouduttiin evakuoimaan, minkä aikana ppv-katsojille näytettiin kahteen kertaan hypevideo illan Main Eventistä. Kun kuva palasi lähetykseen, Mike Tenay, Don West ja Jeremy Borash pääsivät vetämään areenan ulkopuolelta täysin improvisoitua juontoa siitä, mitä oikein parhaillaan tapahtuu ja mitä seuravaksi nähtäisiin. Kolmikon haastateltavina kävivät Monty Brown, Eric Young ja Shane Douglas Naturalsien kanssa. Heistä varsinkin Brown veti aivan huikean sekopäisen impro-promon. Täyttä kultaa. Lopulta ihmiset alkoivat päästä takaisin areenalle, ja yli puolen tunnin järjestelyjen jälkeen show oli valmis jatkumaan turvallisesti. Edellä mainostettu joukkuemestaruuksien ykköshaastajuusottelu jouduttiin tiputtamaan kortista ajanpuutteen vuoksi, mutta muuten show jatkui täysin normaalisti.

Kuva Kuva
Chris Sabin vs. Alex Shelley w/ Kevin Nash & Johnny Devine - TNA X Division Title Shot
Chris Sabinin tulinen feud Kevin Nashin ja tämän suojattien Alex Shelleyn ja Johnny Devinen välillä jatkui jatkumistaan. Alun perin Sabinin piti kohdata tässä tapahtumassa Nash - ja jos ymmärsin oikein, niin vieläpä X-Divisioonan mestaruuden ykköshaastajuusottelussa. Nashilla olisi siis vihdoin ollut mahdollisuus päästä ihan oikeasti todistamaan, että hän on parempi kuin koko X-Divari. Harmi vain, että Nash (kuten tuhat kertaa aikaisemmin urallaan) loukkaantui, eikä voinut osallistua tähän otteluun. Tällä kertaa Nash oli onnistunut paskomaan niskansa. Niinpä Nashin korvaajaksi nousi tämän luottopoika, Paparazzi Productionsin alkuperäisjäsen Alex Shelley. Nyt sitten Shelley ja Sabin kohtaisivat toisensa ottelussa, jonka voittaja saisi X-Divarin mestaruusottelun.

Tiedän kyllä, että otteluiden ajasta joudutaan ns. hieman karsimaan, kun lähetysajasta menetetään melkein 40 minuuttia tulipalohässäkän vuoksi. Siksi en nyt ala itkeä sen enempää ottelun lyhyestä kestosta, vaikka mieli tekisi. Edes viisi minuuttia lisää olisi tehnyt nimittäin ihmeitä tälle ottelulle. Silloin olisi puhuttu kirkkaasti hienosta ottelusta, ehkä jopa huipputason koitoksesta. Nyt tämä noin kahdeksanminuuttinen rykäisy oli kiistatta hyvää, viihdyttävää ja ennen kaikkea vauhdikasta painia, mutta sen korkeammalle ei kuitenkaan päästy. Ottelusta näkyi koko ajan, että Shelleyllä ja Sabinilla on vähän kiire ja että ihan sillä toivotulla rauhalla ei ehditä tätä ottelua rakentaa. Siitä huolimatta nämä kaksi rakastamaani mestaria tekivät erinomaista työtä ja tarjosivat niin hyvän X-Divisooonan ottelun kuin vain näistä lähtökohdista pystyy. Huippuotteluitakin tältä kaksikolta nähdään aikanaan. Nyt ei ollut vielä sen aika eikä paikka.
*** (8:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Sabin (Cradle Shock)
Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Brother Runt
Brother Runtin veljet Devon ja Ray olivat lähteneet Japanin-kiertueelle ja jättäneet pikku-Runtille yhden ohjeen: älä tee mitään typeryyksiä. Runt oli kuitenkin suurimman osan urastaan ollut tunnettu siitä, että hän haastoi mahdollisimman paljon riitaa mahdollisimman paljon itseään isompien painijoiden kanssa. Ei siis ihme, että Devonin ja Rayn lähdettyä Runt kävi ihan tosissaan taistoon Abyssia vastaan. Abyssin ja Runtin vihamielisyydet alkoivat oikeastaan jo edellisen ppv:n 6-Man Tag Team Matchissa, ja nyt Runt tahtoi osoittaa pystyvänsä pieksemään Abyssin. Monsteri ja tämän manageri James Mitchell suhtautuivat Runtiin tietenkin lähinnä säälien, mutta he ottivat silti Runtin haasteen vastaan voidakseen tuhota miehen kokonaan. Runt ei kuitenkaan ollut jäänyt yksin taistossa, vaan hän oli hakenut apua Ravenilta, joka tiesi kaiken mahdollisen Abyssin pieksemisestä.

Little Spike Dudley oli sitten palannut niin vaatetuksensa kuin storylinensäkin osalta suoraan vuoden 1998 ECW:hen. Silloin LSD otteli jatkuvasti isoja köriläitä vastaan ihan kivoissa mutta loppujen lopuksi aika merkityksettömissä otteluissa, ja samaa on ilmassa nyt. Kunniaa pitää tietenkin antaa Runtille siitä, kuinka älyttömiä nastabumppeja hän lopussa otti: ensin suoraan otsa edellä nastoille ja sitten vielä kaksi muuta tiputusta niiden päälle. Näitä spotteja lukuun ottamatta ottelusta ei kuitenkaan jäänyt paljoa käteen. Runt otti hyvää bumppia ja yritti saada vähän myös piestyä Abyssiä, mutta aika vähäiseksi se suoriutuminen lopulta jäi. ECW-aikoinakaan tämäntyyppiset ottelut eivät olleet mitään omia suosikkejani, ja nyt tämä maistuu jo aika puulta. Yksittäisenä kokeiluna vielä menee, mutta ei tämä silti laadultaan sitä tv-ottelutasoa ylitä.
** (6:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Black Hole Slam into a pile of thumbtacks)
Kuva Kuva Kuva
Monty Brown vs. Rhino vs. Samoa Joe - Falls Count Anywhere Match
Monty Brownin ja Rhinon väkivaltainen välienselvittely oli jäänyt Victory Roadissa pahasti kesken, kun kaksikko oli ajautunut tappelemaan yleisön sekaan, ja tuomari oli päättänyt ottelun tuplauloslaskuun. Niinpä kahden körilään keskinäistä paremmuutta ei ollut onnistuttu vielä ratkaisemaan, ja niinpä War Machine ja Alpha Male kävivät toistensa kimppuun myös VR:n jälkeisessä Impactissa. Tällä kertaa soppaan sotkeutui uransa kanssa hieman tyhjäkäynnillä oleva voittamaton Samoa Joe, joka oli aluksi seurannut tätä kukkotappelua sivussa mutta joka tahtoi nyt osoittaa olevansa vielä kovempi äijä kuin nämä kaksi muuta. Niinpä Hard Justiceen buukattiin ottelu kolmikon välille, ja stipulaatioksi lisättiin vielä Falls Count Anywhere Match. Kuten What tätä omassa arvostelussan nerokkaasti kuvaili, kyseessä oli todellakin testosteronia tihkuva ottelu.

No nyt oli kunnon rymistelyä! Perhana, nämä äijät hoitivat tällaisen ottelun juuri sillä intensiteetillä millä kuuluukin. Oikeastaan tässä ottelussa tuli pitkästä aikaa kunnolla esille se, mitä 3-Way Match parhaimmillaan tarkoittaa. Se ei tarkoita sitä, että aina vuorotellen kaksi painijaa painii toisiaan vastaan, yksi makaa jossain ulkopuolella ja sitten välissä tehdään pari nättiä 3-Way-liikettä. Tai ainakaan sen ei aina tarvitsisi tarkoittaa sitä. Tässä nimittäin nämä kolme miestä oikeasti tappelivat toisiaan vastaan koko ajan KOLMESTAAN. Toki hetkittäin joku oli aina maassa ottamassa lepiä, mutta todella paljon nähtiin oikeasti kolmen miehen iskujen vaihtelua ja kolmannen painijan ilmestymistä mukaan tappeluun aivan tyhjästä. Lisäksi tässä nähtiin niin kovia isojen miesten spotteja, etten jaksa alkaa edes luetella niitä. Lopun pöytäspotit olivat toki täyttä timanttia, mutta samoin oli muun muassa Brownin Double Underhook Suplex Rhinolle ja Brownin loikka turvakaiteen yli suoraan Rhinon ja Joen päälle. Perhana, tämä oli nyt juuri sellaista HC-meininkiä, mitä pitäisi nähdä enemmän. Jos vain aikaa olisi ollut hieman enemmän ja jos vain olisi nähty vielä joku oikeasti vuoden spotti -tyylinen hetki, olisi puhuttu jo huippuluokan ottelusta. Nyt jäädään hienon puolelle, mutta ei sekään huonosti ole. Niin ja tämä oli nyt se Monty Brownin viimeinen ppv-ottelu TNA:ssa, mistä menin möläyttämään vahingossa jo alkukeväästä. Pian tämän ppv:n jälkeen Monty lähti TNA:sta, ja seuraavan kerran hänet nähtäisiin näissä arvosteluissa ihan muissa kuvioissa.
***½ (13:36)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Pinned Brown after a STO off the ramp through a table)
Kuva Kuva
Gail Kim vs. Sirelda
AJ Styles ja Christopher Daniels olivat tuoneet muskelinaisen Sireldan TNA:han ratkaisuna heidän ongelmaansa, jonka nimi oli Gail Kim. Sirelda olikin onnistunut ongelmanratkaisijana erinomaisesti, koska Sireldan avulla Styles ja Daniels olivat onnistuneet vihdoin voittamaan mestaruudet America's Most Wantedilta ja vieläpä säilytämään vyöt Victory Roadin ottelussa. Daniels ja Styles olivat useaan otteeseen vihjanneet, että Sirelda ja Kim tuntisivat toisensa jo ennen TNA-aikoja ja että heillä olisi ilmeisesti jonkinlainen yhteinen historia. Tuota historiaa ei kuitenkaan ollut avattu mitenkään (ehkä koska TNA:n käsikirjoittajilta oli loppunut mielikuvitus), mutta yhtä kaikki nämä kaksi naista vihasivat toisiaan. Niinpä heidän välilleen buukattiin ensimmäinen 1 on 1 -naisten ottelu TNA:n ppv:ssä varmaan sitten marraskuun 2004.

Joo, nyt se on virallista. Sirelda on naisten divisioonan Mark Henry. Liian isokokoinen, kömpelö ja kykeneväinen tekemään kehässä lähinnä World's Strongest Slamin. Onneksi Sireldaa vastassa oli sentään Gail Kim, niin tämä ei ole ehkä ihan vuoden huonoin ottelu, vaikka kovin kauas ei jäädä. On sinänsä surullista, että TNA alkoi rakennella omaa naisten divisioonaansa juuri tämän taisteluparin varaan. Onneksi homma muuttui huomattavasti paremmaksi vielä tämän vuoden aikana, mutta alku ei ollut kieltämättä erityisen onnistunut. Ehkä TNA:llakin oli paljon korkeammat toiveet Sireldan varalle? Tahdon kovasti uskoa niin, koska en keksi yhtään hyvää syytä, miksi TNA olisi välttämättä halunnut palkata huonon naispainijan olemattomaan "naisten divisioonaansa". Kimin kovan yrittämisen ansiosta tämä oli juuri ja juuri siedettävä ottelu, mutta ei tämä laadultaan silti päihitä mainittavasti edes Bra & Panties Matcheja, ja se on oikeastaan kaikki, mitä kenenkään tästä tarvitsee tietää.
* (4:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gail Kim (Diving Neckbreaker)
Kuva Kuva Kuva
Senshi (c) vs. Petey Williams vs. Jay Lethal - TNA X Division Championship
X-Divisioonan mestari Senshi sai tällä kertaa vastaansa kaksi haastajaa: Team Canadan hajoamisen jälkeen nopeasti takaisin X-Divarin mestaruuskuvioihin palanneen Petey Williamsin ja nuoren sekä lahjakkaan Jay Lethalin. Williams oli ansainnut paikkansa tässä ottelussa voittamalla eliminointisäännöillä käydyn viiden miehen ykköshaastajuusottelun, jonka lopussa hän oli viimeisenä selättänyt nimenomaan Lethalin. Jim Cornette oli kuitenkin ihastunut Lethalin sisukkuutteen, ja ilmeisesti sen ansiosta myös Lethal oli lisätty mestaruusotteluun, koska miksipäs ei.

Täytyy todeta, että tämä jäi pienoiseksi pettymykseksi. Lisäksi olen hieman ärsyyntynyt siitä, kuinka älyttömästi Tenayn ja Westin on pakko hehkuttaa "X-Divisioonan uudelleensyntyä". C'mon: Williams on entinen X-Divisioonan mestari ja Low-Ki on j******ta X-Divisioonan alkuperäisiä kulmakiviä. Ei tässä ole nyt mitään pyörää keksitty uudelleen: Joe, Daniels ja Styles ovat vain lähteneet muihin kuvioihin. Tuosta hehkutuksesta tulee sellainen olo, ettei TNA luota näiden tyyppien vetovoimaan X-Divisioonan pääniminä, vaikka mitään syytä siihen ei ole. Samalla sitten tästä ottelustakin jäi sellainen olo, että TNA ei uskaltanut antaa mahdollisuuksia ihan mihin tahansa. Ehkä olen vain väärässä. Ehkä tällä kolmikolla ei vain ollut paras päivää. Ottelulla oli kuitenkin aikaa kymmenisen minuuttia, mikä on tulipaloshow'ssa ihan hyvä määrä. Jotenkin homma ei vain lähtenyt täysillä käyntiin missään vaiheessa huolimatta siitä, että Senshi muun muassa veti pirun näyttävän Hanstand-diven ulos kehästä. Muutenkin meno oli tuttua vauhdikasta ja viihdyttävää X-Divisioonan painia, jota katsoo aina ilokseen. Silti tässä ei vain päästy sitä "hyvää" menoa korkeammalle. Harmi.
*** (10:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Senshi (Pinned Lethal after a Canadian Destroyer by Williams)
Kuva Kuva
AJ Styles & Christopher Daniels (c) vs. LAX w/ Konnan - NWA Tag Team Championship
Konnanin manageroima LAX oli alkanut loppukesästä nousta vihdoin vakavasti otettavaksi joukkue. Macheten ja Apolon aikana porukan touhu oli vielä aikamoista läpsyttelyä ja idioottimaista feudailua James Gangin kanssa. Nyt LAX:stä oli kuitenkin tullut väkivaltainen ja pelätty jengi, joka vihasi amerikkalaisia, koska he sortavat latinoiden oikeuksia. Nyt LAX oli päättänyt kohdistaa vihansa joukkuemestareihin Stylesiin ja Danielsiin tuhoamalla heidät ja viemällä heiltä joukkuemestaruudet. Joukkueiden feud oli alkanut todella brutaalisti, kun LAX hyökkäsi Stylesin ja Danelsin kimppuun keskellä kehää, Hernandez pisti Danielsin vuotamaan verta ja Konnan allekirjoitti joukkuemestaruusottelusopimuksen Danielsin verellä. Seuraavalla viikolla väkivaltaisuus jatkui, kun Homicide lähes tulkoon mursi Stylesin niskat brutaalilla Gringo Killa -finisherillään. Styles ja Daniels olivat kuitenkin toipuneet ppv:hen mennessä sen verran, että he olivat valmiita kohtaamaan uudet vihamiehensä.

Tämä ottelu oli (ainakin minun silmissäni) illan ainut koitos, jolla oli etukäteen selvät mahdollisuudet nousta neljän tähden huippuotteluksi. Niinpä tässä vaiheessa, kun ilta oli jäämässä hieman vaisuksi, paineet alkoivat olla jo aika kovat. Ikävä kyllä ottelu ei sitten onnistunut täysin vastaamaan toiveisiin, sillä huippuottelutasolle tämä ei noussut. Siitä huolimatta kyseessä oli toki hieno joukkuemestaruusottelu ja ehdottomasti MOTN. Se jokin jäi vain puuttumaan tästä ottelusta, jotta tämä olisi vielä kivunnut yhden pykälän korkeammalle. Ehkä se jokin oli itse asiassa se, että osittain ottelu tuntui vähän sekavalta. Pienet botchit eivät toki pilaa vielä ottelua, mutta niiden jälkeen joinain kertoina tuntui siltä, ettei kukaan nelikoista oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Tätä hapuilua ei ollut mitenkään älyttömän paljon, mutta parissa kohtaa ottelun flow kuitenkin katkesi harmillisesti. Varsinkin kesken lopputaistelun tunnelma vähän katosi, harmi. Muuten meno oli toki erinomaista, ja kehässä oli semmoinen määrä osaamista, ettei mitään alle tämän arvosanan ollutkaan lupa odottaa. Tästä on hyvä sitten parantaa.
***½ (14:38)
Voittajat:
Spoiler: näytä
AJ Styles & Christopher Daniels (Styles pinned Homicide after a Clothesline / Leg Sweep combination)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) w/ Scott Steiner vs. Sting w/ Christian Cage - NWA World Heavyweight Championship
Tässä se nyt oli. Kahdeksan kuukauden rakentelun tulos. Tammikuussa Sting oli tehnyt comebackinsa TNA:han ja otellut Christian Cagen rinnalla Jeff Jarrettia ja Monty Brownia vastaan. Sen jälkeen Sting oli ehtinyt jo vetäytyä TNA:sta ja eläköityä painibisneksestä, mutta Jeff Jarrettin vainoharhainen ahdistelu ja Stingin häirintä oli pakottanut miehen tekemään toisen paluunsa pari kuukautta myöhemmin. Samalla Sting ilmoitti, että hän ei aio levätä, kunnes hän on saanut leikattua syövän (eli Jarrettin) pois TNA:sta. Sen jälkeen Sting ja Jarrett olivat kohdanneet useita kertoja monen miehen ottelussa. Huhtikuussa he painivat toisiaan vastaan johtamiensa joukkueiden kanssa Lethal Lockdownissa. Toukokuussa Jarrett ja Steiner kohtasivat Stingin ja Joen. Kesäkuussa Jarrett nousi jälleen päämestariksi King of the Mountain Matchissa, jossa myös Sting oli mukana. Jarrettin päämestaruus oli katastrofi Stingille, joka ei varsinaisesti edes hamunnut mestaruutta vain tahtoi vain pitää Jarrettin pois sen luota. Niinpä heinäkuussa Sting osallistui ykköshaastajuusotteluun ja kaikesta Jarrettin sabotoinnista huolimatta voitti sen. Ja nyt oli vihdoin sen 1 on 1 -kohtaamisen aikan. Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää, miksi tätä ensimmäistä kohtaamista ei vain säästetty suoraan sinne Bound For Gloryyn, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan. Jarrettilla oli ringsidellään luotettava apuri Steiner, mutta myös Stingillä oli kovan luokan nimi apunaan. Sting ja ex-mestari Christian olivat nimittäin ystävystyneet, ja Christian oli lupautunut Stingin avuksi tähän otteluun.

Ei j******ta TNA. Ei tähän oikein ole taas mitään järkevää kommentoitavaa. Johan näistä onnettoman paskasti ja täysin WCW-tyylisesti buukatuista Jarrettin mestaruuspuolustuksista onkin ollut sen verran ihanan pitkä tauko, että tämän paskan oli ehtinyt unohtua. Taas kerran ottelun pakollinen swerwe oli nähtävissä kilometrien oli nähtävissä kilometrien päähän, ja silti se oli hoidettava täysin epäloogisesti. Millä h**vetin järjellä Christian Cage kääntyi Stingiä vastaan sen jälkeen, kun hän oli noin kymmenen kertaa auttanut Stingiä niin, että Sting olisi voittanut ottelun, jos vain tuomari ei olisi mokannut tai Steiner sekaantunut? Miksi h****tissä Christian mukamas "esitti" olevansa Stingin kaveri niin pitkään ja kääntyi vasta h**vetin pitkän pelleilyn jälkeen tätä vastaan. Ei mitään logiikkaa. Muutenkin koko käännös oli taas aivan älytöntä pelleilyä. Muuten ottelu oli periaatteessa ihan ok (tv-ottelutasoa) ja yleisö oli hyvin mukana, mutta buukkaus oli taas uskomattoman anaalista, ettei tästä voi mainittavasti tykätä.
*½ (15:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Pinned Sting after Cage hit him with a guitar)
*** AJ Styles
** Homicide
* Christopher Daniels

Kokonaisarvio Hard Justicesta: Kieltämättä ppv:stä tulee aika ainutlaatuinen, kun ensimmäisen viiden minuutin aikana nähdään tulipalo ja areena täynnä sammutussavua. Ensimmäinen tunti tästä tapahtumasta meni aika lailla täysin plörinäksi, muta sen jälkeen hommaan yritettiin saada jotain tolkkua ja ihan kohtuullisin tuloksin. Ikävä kyllä huippuottelut jäivät puuttumaan, Main Event oli buukkaukseltaan kuraa ja naisten ottelukin oli puhtaasti huono. Vastapainona nähtiin kuitenkin pari hienoa ottelua ja hyvää X-Divarin painia, joten ei tämä kamala tapahtuma ollut, mutta vuoden kokonaistason vuoksi kuitenkin tähän mennessä yksi vuoden huonoimmista. Ok:n puolelle pääseminen olisi kuitenkin edellyttänyt vähän enemmän ja ennen kaikkea parempaa lopetusta ppv:lle, joten TNA jatkaa harmillisen tasaista Kehnojen ppv:eiden sarjaa.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. TNA Slammiversary - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE Backlash - Ok
10. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
11. WWE The Great American Bash - Ok
12. TNA Sacrifice - Kehno
13. TNA Final Resolution - Kehno
14. TNA Destination X - Kehno
15. WWE Royal Rumble - Kehno
16. TNA Victory Road - Kehno
17. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
18. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 05.01.2016 23:32

No niin. Vihdoin sain Badd Blood -arvosteluni tehtyä valmiiksi. Jatkossa tulen postailemaan näitä arvosteluitani Smarksiden puolellekin,

-----

Kuva
RAW is WAR – 22.9.1997

Iso-Britannia oli jätetty taakse ja WWF oli palannut kotiin. RAW is WAR oli tällä kertaa New Yorkissa – tarkemmin sanottuna Madison Square Gardenissa. The Garden on WWF:n historian merkittävin areena, jossa WWF (ja sen edeltäjät) on järjestänyt tapahtumia paljon vuosikymmenien aikana. Mm. ensimmäinen Wrestlemania ja ensimmäinen Summerslam käytiin The Gardenissa. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Raw pidettiin MSG:ssä.

****

Ahmed Johnson vs Rocky Maivia – WWF Intercontinental –mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

Ennen kuin ottelu kerkesi starttaamaan, Commisioner Slaughter tuli häätämään muut NOD:n jäsenet pois. Vastakkain olivat siis NOD:n uusin jäsen Rocky Maivia, joka liittyi sen jälkeen Nation of Dominationiin, kun Ahmed Johnson potkaistiin ryhmästä pihalle. Yleisö jaksoi muistuttaa, että ”Rocky sucks!”. Rocky sukkasi, sillä hän hävisi tämän matsin, vaikka Johnson loukkasi käden ottelun aikana.

****

Vince McMahon haastatteli Undertakeria. Haastattelu tietysti liittyi tulevaan Badd Blood –tapahtumaan, jossa Undertaker kohtaa Shawn Michaelsin historian ensimmäisessä Hell in a Cell –ottelussa. Vince ilmoitti myös, että tämän ottelun voittajasta tulee WWF-mestarin uusi ykköshaastaja. Tuore Euroopan mestari Shawn Michaels keskeytti haastattelun, hehkutti kuinka hyvä hän on ja kuinka on epäreilua, että hän ei saa suoraan ykköshaastajuutta.

****

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs Nation of Domination (Faarooq & Kama Mustafa)

Lyhyt ottelu, joka päättyi ”yllättävästi” diskaukseen. LOD oli tekemässä Faarooqille Doomsday Deviceä, mutta sitten paikalle ryntäsi NOD:n D’Lo Brown, joka pelasti johtajansa LOD:n kynsistä. Nation of Domination on koko porukalla Legion of Doomin kimpussa. LOD:n apuun rientää heidän vanha kamunsa Ahmed Johnson, mutta hyvikset jäävät silti alakynteen.

****

Owen Hart vs Brian Pillman w/Marlena – WWF Intercontinental –mestaruusturnauksen välierä

Tämän ottelun voittaja etenee IC-turnauksen finaaliin, joka otellaan Badd Bloodissa. Mielenkiintoiset ottelijat, kun kumpikin kuuluu Hart Foundationiin. Brian Pillman olikin pistänyt kätensä pakettiin ja väitti, että hän ei voi otella, joten Owen Hart pääsee suoraan finaaliin. Paikalle tuli kuitenkin jälleen Slaughter, joka ei ole nähnyt minkään näköistä lääkärintodistusta Pillmanin ”vammasta”. Slaughter saikin todistettua, että Pillman huijaa, joten ottelu käytiin lopulta. Aluksi Owen ja Pillman eivät edes yrittäneet painia kunnolla, mikä oli ihan hauskan näköistä. Sitten tapahtui jotain (meni vähän ohi), ja miehet alkoivatkin ottelemaan kunnolla.

Ottelun keskeytti Goldust, joka yritti tulla pelastamaan vaimonsa Marlenan Brian Pillmanin kynsistä. Tämä oli tämän turnauksen kolmas ottelu, joka päättyi Goldustin aiheuttamaan diskaukseen. Hyvä saldo. Pillman pääsi pakoon Marlenan kanssa.

Owen Hart julistettiin ottelun voittajaksi, ja Owen Hart hehkutti matsin jälkeen tulevansa jälleen Intercontinental-mestariksi. Yllättäen Stone Cold Steve Austin hyökkää selän takaa Owenin kimppuun, vaikka Austinilla on lähestymiskielto.

****

Poliisit yrittävät pidättää Austinin, mutta Vince McMahon haluaa jutella kehässä Austinille. Vince McMahon ihmettelee, että mikä Austinia vaivaa. Hän käskee Austinia rauhoittuvan, sillä hän voi halvaantua kehässä. Stone Cold alkaa tilittämään, kuinka hän on maailman paras ja kuinka p****estä on vain istua kotona tekemättä mitään. Sitten tapahtuukin eräs historiallinen hetki WWF:ssä. Stone Cold Steve Austin tekee Vince McMahonille Stone Cold Stunnerin ensimmäistä kertaa!

Kuva
STONE COLD STUNNER!

Poliisit pistävät Austinin rautoihin, ja kuljettavat hänet pois paikalta. Lawler ja Jim Ross spekuloivat, saako Steve Austin potkut.

****

Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Cactus Jack – Falls Count Anywhere –ottelu

Alun perin HHH:lla piti olla ottelu Dude Lovea vastaan, mutta Mick Foleylla olikin yllätys. Helmsley ei kohtaa tällä kertaa Mankindia tai Dude Lovea, vaan Foleyn kolmannen persoonan.. CACTUS JACKIN! Nimenomaan Cactus Jack –hahmolla Mick Foley oli tehnyt tähän asti nimeä urallaan, mutta tämä oli sadistisen Cactus Jack –hahmon ensiesiintyminen WWF:ssä. Toi oli huikea tapa, miten Cactus Jack paljastettiin tässä show’ssa. Ja oli muuten hyvä ottelukin. Erittäin poikkeuksellinen ottelumuoto vielä tähän aikaan WWF:ssä.

Kuva
Hunter Hearst Helmsley vs Cactus Jack

****

Shawn Michaels tuli tuolin kanssa kehään. Hän kutsuu paikalle Undertakerin. Taker lopulta tuleekin paikalle. Rampilla hänen kimppuun kuitenkin hyökätään, sillä paikalle juoksee Hunter Hearst Helmsley, Chyna ja ”Ravishing” Rick Rude.

****

Bret Hart vs Goldust

Tässä ottelussa ei ollut panoksena Bret Hartin WWF-mestaruus. Ennen ottelun alkua Bret Hart puhuu The Undertakerista ja Shawn Michaelsista, joista jommastakummasta tulee uusi ykköshaastaja. Hart ei pelkää Undertakeria, ja sanoo Shawn Michaelsin päivienkin olevan pian ohi, koska hän aikoo kostaa Shawn Michaelsin tekoset Bulldogille. Itse ottelun Bret Hart voitti Sharpshooterilla.

Ottelun jälkeen Shawn Michaels ja kumppanit hyökkäsivät Bretin kimppuun. Bretin apuun tulee hänen joukkonsa – The British Bulldog, Owen Hart ja paluunsa tehnyt Jim Neidhart. Neidhartia ei ole jostain syystä näkynyt Summerslamin jälkeen. Neidhartilla oli edelleen myös partansa, vaikka hänen piti se ajaa, jos joku Hart Foundationin jäsenistä häviää Summerslamissa. Ehkä ne piti sitten Neidhartin pois ruudusta sitten sen takia, että ”Anvilin” ei tarvitse partaansa ajaa…

Lopulta The Undertakerkin liittyy tappeluun ja päättää jakson tekemällä Bret Hartille sekä Shawn Michaelsille DOUBLE CHOKESLAMin. Tämä Raw oli kyllä todella kova jakso. Muutama aika legendaarinen hetki mahtui yhteen jaksoon (Austinin Stunner Vince McMahonille, Cactus Jack..). Owen Hart-Brian Pillman-ottelu ei tasoltaan mikään erikoinen ollut, mutta olihan toikin tavallaan historiallinen. Ottelu oli sattuneista syistä Brian Pillmanin viimeinen ottelu Raw’ssa. 

----------

Kuva
RAW is WAR – 29.9.1997

Vince McMahon kutsui Shawn Michaelsin kehään haastatteluun. Shawn Michaels tuli, mutta mukana oli hänen jenginsä – Hunter Hearst Helmsley, Chyna ja Rick Rude. HHH ja Shawn Michaels vain pelleilevät, kun Vince yrittää haastatella. Jossain vaiheessa paikalle tuli komissaari Slaughter, joka huusi taas niin, että sylki lensi. Oli taas hemmetin hauskaa katsoa, kun Michaels ja Helmsley pyyhkivät sylkeä naamasta ja pelleilevät auktoriteettien kustannuksella. Slaughter määrää Helmsleyn otteluun tänä iltana. Hunter Hearst Helmsley kohtaa.. THE UNDERTAKERIN!

Hart Foundationkin kävi näyttäytymässä. Bret Hart uhkaili, että Shawn saa maksaa tekosistaan tänä iltana. Michaelsin ja Helmsleyn reaktio Bret Hartin puheisiin:

Kuva

Pelleilevät Shawn Michaels ja Hunter Hearst Helmsley on kyllä hauskaa seurattavaa. Jerry Lawler kuvailikin heitä tässä jaksossa hyvin. He ovat kuin WWF:n omat Beavis & Butt-Head.

****

The British Bulldog vs Vader

Bulldogilla oli polvi edelleen vahvasti teipattu One Night Onlyn jäljiltä. Vader olikin ottelussa niskan päällä, kunnes hänen kimppuun hyökkäsi Hart Foundation. Lopulta The Patriot tulee apuun, mutta hänelle käy yhtä huonosti kuin Vaderille. Hart Foundation peittelevät lopuksi Vaderin ja Patriotin Kanadan lipulla.

****

Ahmed Johnson w/Legion of Doom & Ken Shamrock vs Faarooq w/Nation of Domination – WWF Intercontinental –mestaruusturnauksen välieräottelu

Tämän ottelun voittaja kohtaa Owen Hartin Badd Bloodissa Intercontinental-mestaruudesta. Faarooqhan putosi jo aikaisemmin turnauksesta hävittyään Ken Shamrockille, mutta Shamrock loukkaantui tuossa ottelussa, joten Faarooq sai uuden mahdollisuuden. Legion of Doom ja Shamrock tulivat varmistamaan Johnsonin selustan, jotta Nation of Domination ei pääse aiheuttamaan tappiota Johnsonille. Johnson aiheuttikin itse tappion, sillä Ahmed Johnson diskattiin.

****

Tässä välissä nähtiin viimeinen osa Brian Pillmanin XXX Fileseja. Edelleen oltiin hotellihuoneessa, ja tällä kertaa ruudussa näkyi myös vastentahtoinen Marlena. Brian Pillman puhuu tulevasta ottelustaan Dude Lovea vastaan (ottelu, jota ei lopulta nähty ). Hän vaatii, että Goldust on ottelun ajaksi sidottu raudoilla kehätolppaan, jotta Goldust ei pääse sekaantumaan otteluun tai viemään ottelun aikana Marlenaa pois.

****

Goldust vs The Sultan w/Iron Sheik

Ottelun aikana selostamossa oli vierailevana tähtenä Goldustin kamu, Dude Love. Badd Bloodin Dude Love-Brian Pillman-ottelusta kerrotaan sen verran, että Goldust joutuu olemaan ottelun ajan raudoissa, mutta jos Dude Love voittaa Pillmanin, Goldust pääsee ottelemaan seuraavaksi Pillmania vastaan No DQ –ottelussa.

****

Steve Austin tulee katsomon kautta kehään. Viime viikolla Stunnerin vastaanottanut Vince McMahon antaa Austinille kolme vaihtoehtoa tulevaisuutensa suhteen.

A) Steve Austin tuo ensi viikolla lääkärintodistuksen, joka antaa hänelle luvan painia
B) Steve Austin painii jatkossa ilman WWF-sopimusta, joka vapauttaa WWF:n vastuista, jos Austin sattuu esim. halvaantumaan
C) Steve Austin saa potkut
****

The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs Los Boricuas (Jose Estrada Jr. & Jesus Castillo) – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Los Boricuasin Savio Vega ja Miguel Perez haastoivat Tag Team –mestarit One Night Onlyssa, mutta nyt oli Estradan ja Castillon vuoro. Ottelu päättyi diskaukseen, kun Godwinnit (joista oli tehty Tag Team –mestarien ykköshaastajat jostain syystä) sekaantuivat otteluun.

****

Vince McMahonin haastateltavana oli tällä kertaa Owen Hart, jolla oli päällään Steve Austinia pilkkaava OWEN 3:16 –paita (selässä luki I just broke your neck). Lisäksi Owen Hartilla oli muuten uusi kehääntulomusiikki, joka kuultiin jo itseasiassa edellisessä Raw’ssa. Vanha kunnon High Energy oli saanut väistyä Enough is Enough’n tieltä. Owenin seurassa oli mellakkapoliisit, jotka vahtivat, ettei Steve Austin riko lähestymiskieltoaan. Yksi mellakkapoliiseista sattuikin olemaan Stone Cold Steve Austin, joka pääsi tekemään Owen Hartille Stunnerin! Austin pakenee yleisömeren läpi paikalta.

Kuva
Owen 3:16

****

The Undertaker vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna & Shawn Michaels

Jostain syystä Bret Hart ja British Bulldog tulivat paikalle ja hyökkäsivät Undertakerin (?!?) kimppuun. En yhtään ymmärrä, että miksi. Eihän Hart Foundationilla ollut juuri mitään ongelmia Undertakerin kanssa, vaan Shawn Michaelsin poppoon kanssa. Eihän tästä mitään kunnollista ottelua tullut. Undertaker oli tekemässä Tombstonea HHH:lle, kun Rick Rude tuli salkunsa paikalle. Rudella oli salkun sisällä ruumispussi, johon Michaelsin jengi (tässä vaiheessa sillä ei ollut vielä nimeä) pisti Takerin. Undertaker kuitenkin heräsi ruumispussissa ja lähti jahtaamaan Shawn Michaelsia.

----------

Kuva
WWF Badd Blood: In Your House

18. In Your House –PPV kantoi nimeä Badd Blood. Tämä oli ensimmäinen IYH, jossa ei lavasteina käytetty aiemmista IYH:istä tuttua talolavasteita, vaan Badd Blood oli saanut omat uniikit lavasteet. Tapahtuma käytiin St. Louisissa, ja selostajina toimi jälleen kolmikko McMahon-Ross-Lawler. Tapahtuman sponsorina toimi Playstation!

Ensimmäisen Hell in a Cell –ottelun lisäksi tämä tapahtuma muistetaan vähän surullisemmastakin asiasta. Aikaisemmin samana päivänä (5. lokakuuta 1997) Brian Pillman oltiin löydetty kuolleena hotellihuoneesta Minnesotassa. Brian Pillman oli kuollessaan vasta 35-vuotias. Vaikka Pillmanilla oli tunnetusti lääke- ja huumeriippuvuus, niin käsittääkseni Pillman ei kuitenkaan yliannostukseen kuollut, vaikka mm. Vince McMahon näin väitti seuraavassa Raw’ssa. Brian Pillmanilla oli sama synnynnäinen sydänvika kuin isällään, joka myös kuoli sydänkohtaukseen.

WWE Networkista löytyy Brian Pillmanista kertova dokumentti, joka tuli ensimmäistä kertaa katsottua ennen tämän tapahtuman katsomista. Suosittelen ehdottomasti, sillä dokkari avaa aika hyvin Pillmanin uraa. Tässä PPV:ssä kuitenkin Brian Pillmanin kuolema jätettiin melko pienelle huomiolle. Vince McMahon ilmoitti asiasta ensimmäisen ottelun jälkeen, mutta muuten suremiset jätettiin seuraavan illan Raw’hon. Pillmanilla piti olla ottelu Dude Lovea vastaan, jota ei sattuneista syistä Badd Bloodissa lopulta nähty..

Kuva
Nation of Domination (Rocky Maivia, Kama Mustafa & D-Lo Brown) vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) – 3 on 2 Handicap –ottelu

Tämän ottelun piti olla Nation of Domination vastaan Legion of Doom & Ken Shamrock, mutta Shamrock ei ollut vielä täysin toipunut loukkaantumisestaan, joten Handicap-otteluna mentiin. Rocky Maivia esiintyi alkuvuoden kaikissa PPV:issä, kunnes tulokas hävisi kuvioista ja palasi kuvioihin takaisin liittymällä NOD:iin. Tämä oli Rockyn ensimmäinen PPV-ottelu NOD:n jäsenenä. Ihan kiva aloitus tälle hieman surumieliselle PPV:lle. Ei tästä ottelusta nyt mitään erityistä jäänyt mieleen. Ehkä vähän tässä Nation of Dominationissa häiritsee se, että edes kolme vastaan kaksi –tilanteessa ryhmä ei tunnu pärjäävän LOD:lle.

**½ (12:20)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Nation of Domination (Rocky Maivia, Kama Mustafa & D-Lo Brown)

NOD:n johtaja Faarooq tuli häiritsemään Hawkia, ja lopulta Rocky Maivia sai tehtyä Rock Bottomin Hawkille.
Kuva
Tarantula & Mosaic vs Max Mini & Nova

Alun perin Badd Bloodissa piti olla Dude Loven ja Brian Pillmanin välinen ottelu, mutta Pillmanin poismenon takia jouduttiin buukkaamaan jotain muuta tilalle. Dude Love ei paininut ollenkaan Badd Bloodissa. Tilalle saatiin kääpiöpainia jälleen kerran! Jee! Max Mini oli ihan hauska Ground Zerossa, mutta tämä ottelu ei vaan jaksanut kiinnostaa paskaakaan. Se yksi esiintyminen oli ihan riittävä. Olihan WWF:n rosteri kapea tähän aikaan, mutta olisi sieltä nyt löytynyt jotain varteenotettavimpia vaihtoehtoja täyttämään Pillman-Love-matsin aukon.

½ (06:43)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Max Mini & Nova
Kuva
The Headbangers (Mosh & Thrasher) © vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) w/Uncle CletusWWF Tag Team –mestaruusottelu

The Headbangers voittivat ehkä hieman yllättäenkin Ground Zerossa Tag Team –mestaruuden ensimmäistä kertaa. Jostain syystä ykköshaastajiksi oli noussut Godwinnit, jotka on tänä vuonna aikaisemmin otelleet PPV-tasolla neljä kertaa joukkueena ja joka kerta hävinnyt. Godwinneilla oli apuna heidän uusi managerinsa – Uncle Cletus – joka vielä viime vuonna esiintyi WWF:ssä putkimiehenä. Godwinnien otteluilta ei koskaan voi odottaa mitään ihmeempää. Todella tylsä mestaruusottelu, vaikka Mosh ja Thrasher varmasti yrittivät parhaansa. Taisin jopa muuten nukahtaa tätä ottelua katsoessa.

*½ (12:17)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja uudet WWF Tag Team –mestarit: The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn)

Uncle Cletuksen avustuksella pahin pelkoni toteutui – Godwinneista tuli Tag Team –mestareita. Mitäköhän siellä on ajateltu, kun on päätetty tehdä Godwinneista mestarit? The Headbangers oli yllättävän suosittu yleisön silmissä, kun taas puolestaan Godwinnien gimmick oli jäänne niiltä WWF:n heikoimmilta ajoilta.
Mestaruusotteluiden välissä nähtiin seremonia, jossa palkittiin St. Louisissa vaikuttaneita painilegendoja. Paikalla oli Harley Race, Jack Brisco, Dory Funk, Jr., Gene Kiniski, Terry Funk, Lou Thesz ja Sam Muchnick. Vähän ehkä pitkitetty segmentti, mutta ihan mukava juttu muistaa näitä legendojakin välillä. Tästä jäi ihan mukava mieli.

Kuva
Faarooq vs Owen HartWWF Intercontinental –mestaruusottelu

Stone Cold Steve Austin voitti Summerslamissa Intercontinental-mestaruuden Owen Hartilta, mutta kyseisessä ottelussa Owen Hart mursi niskan Austinilta, joten kertaakaan Steve Austin ei kerennyt puolustamaan mestaruuttaan. Stone Coldilta ei kuitenkaan heti riistetty IC-vyötä (toisin kuin Tag Team –mestaruus), vaan hän sai pitää sitä jonkin aikaa, kunnes oli suututtanut WWF:n pomot niin pahasti, että nämä päätti järjestää Intercontinental-mestaruusturnauksen. Turnauksen finaaliin oli edennyt Faarooq ja Owen Hart. Faarooq hävisi ensimmäisellä kierroksella Ken Shamrockille, mutta Shamrockin loukkaantumisen myötä Faarooqille avautui paikka välierään, jossa hän voitti Ahmed Johnsonin diskauksella. Ex-mestari Owen Hart oli edennyt finaaliin ottamalla diskausvoitot Goldustista ja Brian Pillmanista.

Aika jännä ratkaisu oli pistää mestaruusotteluun kaksi pahista vastakkain. Tämä tietysti söi ottelun kiinnostavuutta ainakin yleisössä, mutta tämä ei ollut ainoa ongelma, miksi tämä ottelu ei oikein onnistunut. Stone Cold Steve Austin nimittäin oli paikalla häiriköimässä. Kaikki huomio meni Austiniin, jonka toiminta oli hauskaa seurattavaa, mutta ottelu jäi tämän takia ihan vailla huomiota.

** (07:12)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF Intercontinental –mestari: Owen Hart

Stone Cold Steve Austin yllättäen lyö Intercontinental-mestaruusvyöllä Faarooqia, jotta Owen Hart voittaa ja Austin voi itse kohdata Hartin mestaruudesta myöhemmin.
Kuva
Los Boricuas (Savio Vega, Miguel Perez Jr., Jesus Castillo & Jose Estrada Jr.) vs Disciples of Apocalypse (Crush, Chainz, 8-Ball & Skull)

Los Boricuasin ja Disciples of Apocalypsen (+ Nation of Dominationin) välinen “jengisota” ei ole edennyt yhtään mihinkään. Itseasiassa näiden jengien välisiä kahakoita ei ole ollenkaan näkynyt Raw’ssa viime aikoina, joten luulin tämän kehnon kuvion jo loppuneen. Badd Bloodissa kuitenkin nähtiin tismalleen sama ottelu kuin Summerslamissa, eli neljä vastaan neljä –ottelu latinojen ja motoristien välillä. Eka kohtaaminen oli kehno ja tämä oli ihan samanlainen ottelu.

*½ (09:11)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Disciples of Apocalypse (Crush, Chainz, 8-Ball & Skull)
Kuva
Bret Hart & The British Bulldog vs Vader & The Patriot – Tag Team Flag –ottelu

Vähän on jäänyt taka-alalle Bret Hart, vaikka mies voitti vielä viimeisen kerran WWF-mestaruuden Summerslamissa. Ground Zerossa pääotteluna oli Michaels-Taker, eikä Bret Hartin mestaruusottelu The Patriotia vastaan. One Night Onlyssa mestaruusottelu Undertakeria vastaan ei ollut päämatsi ja nyt Bret oli pistetty Tag Team –otteluun. Bret Hartin ja Bulldogin vastustajina oli USA:n kunniaa puolustavat The Patriot ja Vader. Bret Hartin ja Vaderin välinen mestaruusottelu olisi kyllä kiinnostanut sata kertaa enemmän kuin lippuottelu kahden joukkueen välillä.

Bret Hartilta ei ole tottunut näkemään huonoa matsia, mutta tämä oli selkeästi heikoin Bret Hartin ottelu tämän projektini aikana. Täysin yhdentekevä ottelu, josta huomasi, että ainakaan Bretillä ei ollut enää samanlaista intoa painissaan. Vader veti kyllä hyvin, mutta tämä oli hämmästyttävän tylsä ottelu. Ottelu oli ihan liian pitkä. Puolet ajasta pois olisi vaan tehnyt hyvää tälle ottelulle,

**½ (23:13)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Bret Hart & The British Bulldog
Kuva
Shawn Michaels vs The Undertaker – Hell in a Cell –ottelu

Shawn Michaelsin ja Undertakerin välinen feudi sai alkunsa Summerslamissa, jossa erikoistuomarina toiminut Shawn Michaels aiheutti Undertakerille mestaruustappion. Sen jälkeen Undertaker on janonnut kostoa ja Shawn Michaelsista on tullut ruudun edessä pelleilevä kusipää, joka on alkanut turvautumaan koko ajan enemmän ja enemmän Hunter Hearst Helmsleyn, Chynan ja Rick Ruden apuun. Miehet kohtasivat jo Ground Zerossa, joka päättyi ratkaisemattomana kaaokseen. Nyt miehet oli pistetty häkkiin ottelemaan, mutta kyseessä ei ollut tavallinen häkkiottelu, vaan historian ensimmäinen HELL IN A CELL. Tällä häkillä haluttiin varmistaa, että kukaan ei pääse otteluun sekaantumaan (tässä tarkoituksessa ottelumuoto epäonnistui..). Ottelulle oli vielä lisätty panos, sillä ottelun voittaja kohtaa Bret Hartin WWF:n mestaruudesta Survivor Seriesissä.

Huhhuh kun oli kova ottelu! Tässä oli kaikki vaan tehty niin oikein. Häkkiä hyödynnettiin ovelasti, Michaels veti pelkurin roolin loistavasti, Undertaker oli sopivan tyly, verta nähtiin ja nähtiinhän tässä ottelussa hyvin legendaarinen sekaantuminen, joka sopi loistavasti tähän otteluun. Mm. arvostetuin painitoimittaja Meltzer on antanut tälle ottelulle viisi tähteä, ja kyllähän tämä on niin kova ottelu, että annan itsekin tälle viisi tähteä.

***** (30:00)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Shawn Michaels

Areena meni pimeäksi, musiikki alkoi soimaan ja Paul Bearer tuli paikalle seuranaan maskipäinen iso korsto, joka sattuu olemaan KANE eli Undertakerin veli. Kane tekee veljelleen Tombstonen ja Shawn Michaels ryömii selättämään Takerin.
-----

Tämähän oli ihan kuin Wrestlemania 13 – yksi viiden tähden ottelu ja muuten täyttä kuraa. Ihan oikeasti kannattaa kyllä skipata tästä PPV:stä kaikki muu paitsi pääottelu (Hell in a Cell). HIAC-matsin ansiosta arvosana kääntyy kehnosta tyydyttäväksi.
-----

Badd Bloodin tähdet:
*** Shawn Michaels
** The Undertaker
* Vader

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
One Night Only
Royal Rumble
Summerslam
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
Badd Blood: In Your House
Ground Zero: In Your House
In Your House 14: Revenge of the Taker


-----

Tähtipörssi:
1. Bret Hart 17
2. Steve Austin 16
3. Shawn Michaels 11
4. The Undertaker 10
5. Vader 5
6. Owen Hart 3
7. Mankind 2
8. TAKA Michinoku 1
8. The British Bulldog 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 06.01.2016 14:39

Projektini jatkuu Smarksiden foorumilla. Bound For Gloryn arvostelu julkaistu tänään. http://forum.smarkside.com/viewtopic.php?f=12&t=34

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8621
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ke 06.01.2016 15:50

What kirjoitti:Projektini jatkuu Smarksiden foorumilla.
Homo.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » To 07.01.2016 18:09

Tammikuussa 2015 aloitin oman PPV-katseluprojektini tän topikin (lähinnä Kenityksen) innoittamana. Alotin katsomaan WWE:n suurtapahtumia vuoden 2000 Royal Rumblesta lähtien. Vuoden 2015 aikana etenin tapahtumissa aina vuoteen 2004 ja WrestleMania XX:ään asti. Pakko sanoa että tuo alkuvuosi 2004 oli aika tiukkaa tykitystä noin nostalgiselta kannalta katsottuna. Ensiksi Benoit voitti Royal Rumblen, seuraavassa PPV:ssä Eddie Guerrerro voitti WWE-mestaruuden ja lopulta Maniassa kumpikin jannuista oli oman show'nsa päämestareita. Vaikka pari kolme vuotta tuon jälkeen kaikki olikin pelkkiä hyviä muistoja vaan, niin kyllä se sillon vuonna 2004 oli aika h**vetin kova juttu.

Missään vaiheessa en ajatellutkaan näistä tapahtumista mitään kirjoitella enkä tee sitä nytkään. Syy miksi postaan tähän aiheeseen on se että aina katseltuani jonkun PPV:n niin sen jälkeen tulen lukemaan siitä Kenityksen arvostelun juurikin tästä topikista. On ihan mukavaa verrata omia mielipiteitä Kenityksen arvostelujen kanssa vaikka teenkin sen vain oman pääni sisällä. Aika usein olen saanut huomata olleeni jokseenkin samaa mieltä Kenityksen kanssa asioista.

Backlash 2004 on jo aloiteltu, joten projektini jatkuu myös tämän vuoden puolella. En usko että ihan yhtä kovaa tahtia pystyn pitämään kuin viime vuonna, jo senkin takia että kaikista nostalgisimmat tapahtumat on käsitelty, mutta se on varmaa että tähän aiheeseen palaan jokaisen katsotun PPV:n jälkeen.

:)

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 10.01.2016 21:00

Peukkua Ravenwoodille omaan projektiinsa ja kiitos kehuista :) Varmasti eriäviäkin mielipiteitä löytyy arvosteluista, mutta sepä juuri koko homman suola on.

Minä jatkan tekstien postailua tänne ainakin siihen asti, kun täällä joitain käyttäjiä on. Täältä koko projekti lähti käyntiin, ja tuntuisi hölmöltä alkaa sitä enää minnekään siirrellä, kun historia on kokonaisuudessaan tässä aiheessa.

Kuva
SUMMERSLAM 2006

SummerSlam. Kesän kovimmat bileet. Kyllä te tiedätte, mistä on kyse. Pientä lisäväriä SS:ään toi kuitenkin tällä kertaa se, että Raw'n ja Smackdownin lisäksi kolmantena pyöränä mukana oli WWE:n uusi ECW-brändi ja että ECW:n mestaruutta puolustettiin ensimmäistä kertaa virallisessa WWE:n ppv:ssä. Selostajina Raw'sta King ja JR, Smackdownista Cole ja JBL sekä ECW:stä Joey Styles ja Tazz.

Kuva Kuva
Rey Mysterio vs. Chavo Guerrero
Vielä viime kuussa Rey Mysterio puolusti Main Eventissä World Championshipia, ja nyt hän ottelikin ppv:n openerissa. Tämä kaikki oli oikeastaan hänen vastustajansa ja entisen ystävänsä Chavo Guerreron syytä. Chavo nimittäin teki yllättävän heel-turnin The Great American Bashissa lyömällä Mysteriota terästuolilla päähän ja auttamalla King Bookerin voittamaan päämestaruuden Reyltä. Seuraavalla viikolla Chavoa haastateltiin "satelliitin välityksellä" teostaan, mutta Chavo sanoi, ettei hän ole Reylle mitään selitystä velkaa. Samana iltana Rey sai uusintaottelun King Bookeria vastaan, jolloin Chavo ilmestyi areenalle ja aiheutti Mysteriolle taas tappion. Seuraavalla viikolla Chavo sitten antoi selityksensä: hänen mukaan Mysterio oli käyttänyt törkeästi hyväkseen Eddien nimeä ja noussut sen avulla firman ykkösnimeksi. Chavon mukaan Mysterio oli pilannut Guerreron nimen. Parina seuraavana viikkona nämä kaksi sitten ottivat rajusti yhteen ympäri areenaa, eikä tilanne rauhoittunut, vaikka Eddien leski Vickie Guerrero yritti tulla väliin. Vickie yritti saada molempia lopettamaan tappelun ja antamaan toisilleen anteeksi. Rey ja Chavo eivät kuunnelleet Vickietä, vaan SummerSlamiin buukattiin ottelu, joka olisi samalla Chavon paluu niin sanotulta eläkkeeltään. Chavo oli nimittäin alkukeväästä ilmoitanut lopettavansa uransa, koska hän oli aiheuttanut pettymyksen Eddielle sillä, ettei hän päässyt painimaan mestaruudesta WrestleManiassa. Sen jälkeen Chavo oli siis toiminut lähinnä Mysterion tukena - viime kuulle saakka.

Vielä pari vuotta sitten nämä kaksi kannattelivat hartioillaan Smackdownin Cruiserweight-divisioonaa ja vetivät siellä mahdollisesti koko divarin viimeiseksi jääneitä ****-tason otteluita. Nyt Reystä oli tullut ME-tason peluri ja Chavosta... noh, yli puoli vuotta painikehistä poissa pysynyt midcarder. Asetelmat olivat varsin mielenkiintoiset, mutta ikävä kyllä ottelu jäi pettymykseksi. Huono tämä koitos ei missään tapauksessa ollut. Siitä piti huolta erityisesti Rey, joka muun muassa väläytti perhanan tyylikkään Hurracanranan ulos kehästä ja pari minuuttia myöhemmin vielä törkeän karun Suicide Diven. Chavokin teki oman osuutensa fyysisen roolin vetäjänä varsin mallikkaasti. Silti homma ei oikein missään vaiheessa lähtenyt käyntiin ihan täysiä. Hyvää painia, näyttäviä liikkeitä, ihan toimiva rakenne... Mutta ei sitten kuitenkaan mitään sen enempää. Joku ei vain klikannut sillä tavalla kuin ennen oli näiden miesten otteluissa klikannut. Ja sitten juuri kun meno olisi saattanut äityä paremmaksi, otteluun sotkettiin Vickie Guerrero typerine sekaantumisineen. Ottelun päätyttyä fiilis oli vähän kehno, vaikka olikin juuri todistanut hyvää Cruiserweight-ottelua. Mahdollisuuksia olisi ollut nimittäin enempäänkin.
*** (11:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chavo Guerrero (Frog Splash after Vickie accidentally interfered)
Kuva Kuva
Big Show (c) vs. Sabu - Extreme Rules Match for the ECW World Championship
Illan ainut ECW-ottelu käytiin brändin päämestaruudesta. Tuo vyö oli loikoillut Big Show'n harteilla heinäkuun alusta, mihin oli sekä storylinellinen että sen ulkopuolinen selitys. Ulkopuolinen selitys oli se, että uransa huipulla ollut ja kahta päämestaruutta kantanut Rob Van Dam oli päättänyt ruveta hölmöilemään niin väärällä hetkellä kuin mahdollista. Pian Vengeancen jälkeen RVD:n autosta löydettiin nimittäin huumausaineita, minkä vuoksi hänet pidätettiin. WWE ei tietenkään katsonut tätä hyvällä, vaan päätti hyllyttää Van Damin kuukaudeksi. Sitä ennen RVD:n oli kuitenkin jobattava molemmat vyönsä nopeasti pois. ECW:ssä se hoitui niin, että RVD:n tukena toiminut Paul Heyman kääntyi yllättäen Van Damia vastaan, kun tämä puolusti mestaruuttaan ECW on Sci-Fissä Big Show'ta vastaan. Heyman auttoi Show'n halpamaisesti voittoon, ja nopeasti mestaruusvoiton jälkeen iso köriläs alkoi dominoida koko ECW:tä. Sen lisäksi Show riehui Smackdownissa Great Khalin kaverina ja Raw'ssa McMahonien apurina. ECW:n mestari oli siis kaikkialla, mutta nyt tässä ppv:ssä hän joutui puolustamaan mestaruutta ykköshaastaja Sabua vastaan. Kun RVD oli hyllytetty kuukaudeksi, oli Sabu noussut nopeasti vastustamaan Show'ta ja Heymania. Viikkojen ajan Sabu oli hyökännyt Show'n kimppuun ja aiheuttanut tälle vaikeuksia. Lopulta kaksi viikkoa ennen ppv:tä järjestettiin ykköshaastajuusottelu Sabun ja Kurt Anglen välillä, mutta se jäi kesken, kun ex-mestari RVD teki paluunsa ja sekaantui otteluun. Seuraavalle viikolle buukattiin Triple Threat Ladder Match, josta Angle kuitenkin jäi pois, koska hän oli lähtenyt viikon aikana firmasta. Sabu voitti tuon ottelun, kun Show sekaantui kamppailuun ja aiheutti Van Damille tappion.

Harmillisesti ei ECW pystynyt hyödyntämään todellista potentiaaliaan ppv-tason mestaruuspuolustuksessa. Oikeastaan tästä ottelusta tuli lähinnä mieleen vanhat Hardcore-mestaruusottelut, eikä se ole erityisen suuri kehu tässä tapauksessa. Tykkäsin kyllä Hardcore-mestaruusotteluista tavallaan, ja samalla tavalla tykkäsin myös tästä. Hauskaa rymistelyä, pari kivaa bumppia ja sopivasti väkivaltaista menoa. Loppujen lopuksi kuitenkaan mitään sen kummempaa tarinaa, mitään erityisen innovatiivista painia tai mitään oikeasti uuden rohkeasti kokeilemista tässä ei nähty. Sabu vain mäiski Show'ta terästuolilla, otti sitten vastaan pari nättiä pöytäbumppia ja yritti siinä ohessa liikkua kehässä mahdollisimman paljon botchailematta kummoisemmin. Show oli lähinnä möhkäle, joka mäiski Sabua ja otti pari kovaa iskua vastaan. Ihan kiva tätä oli katsoa, ei minulla tylsää ollut. Mutta ei tässä oikeastaan mitään järisyttävän hyvää ollut. Mukava välipala, mutta se siitä.
**½ (8:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Show (Chokeslam through a table)
Kuva Kuva
Randy Orton vs. Hulk Hogan
Joo-o. Tähän otteluun liittyy monta asiaa, mutta aloitetaan storylinesta. Pian Kurt Angle -feudin jälkeen Randy Orton oli nimittäin siirtynyt aivan toiseen juonikuvioon. Kaikki alkoi siitä, kun kesäkuun lopussa Raw'ssa näytettiin Hulk Hoganin tyttären Brooken musiikkivideo. Orton katsoi tuota backstagella erityisen kiinnostuneen näköisenä. Kun myöhemmin ilmoitettiin, että Hogan tekisi tyttärensä kanssa pitkästä aikaa esiintymisen Saturday Night's Main Eventissa, Orton ilmoitti saapuvansa paikalle tavatakseen Hulkin ja ennen kaikkea Brooken. Tuossa tapahtumassa Orton sitten keskeytti Hoganin promon, flirttaili Brooken kanssa ja haastoi Hoganin otteluun SummerSlamiin. Hogan hyväksyi haasteen, miehet löivät kättä päälle ja Orton poistui paikalta yllättävän siivosti - kunnes myöhemmin illalla hän hyökkäsi Hoganin kimppuun parkkipaikalla ja iski tälle RKO:n. Tämän jälkeen Orton aloitti sitten tutun Legend Killer -höpinänsä: Orton oli sanojensa mukaan tappanut jo lähes kaikki muut legendat, ja nyt olisi vihdoin Hulkamanian tappamisen vuoro. Nopeasti SNME:n jälkeen Brooke tiputettiin kuviosta kokonaan pois. Pari viikkoa myöhemmin Raw'ssa miehet ottivat yhteen, ja seuraavalla viikolla Orton järjesti Hoganin uutta reality-show'ta mollaavan "Orton Knows Best" -anglen. Pari viikkoa ennen ppv:tä katsojia peloteltiin sillä, että ottelu peruuntuisi Hoganin uuden loukkaantumisen vuoksi, mutta lopulta Hogan saapui ppv:tä edeltävään Raw'hon ja antoi Ortonille köniin.

Sitten se toinen, backstage-versio tämän ottelun taustatarinasta. Osittainen syy koko tähän juonikuvioon oli Brooken musiikkiuran boostaaminen. Brooken katoaminen storylinestä johtui ilmeisesti siitä, että hän halusi keskittyä musiikkiin eikä sekaantua painikuvioihin. Buukkauksessa oli harkittu jopa sitä, että Brooke olisi kääntynyt SummerSlamissa heeliksi ja liittynyt Ortonin seuraan. Brooke ei kuitenkaan ollut ainut, jolle tämä kuvio oli lopulta pieni pettymys. Tämä on nimittäin - uskokaa tai älkää - edelleen Hoganin viimeisin (ja mahdollisesti viimeinen) ppv-ottelu WWE:ssä. Seuraavan vuoden aikana Hogan teki vielä pari yksittäistä esiintymistä WWE:ssä, mutta joulukuun 2007 jälkeen hän katkaisi välinsä firmaan, ja seuraavan kerran häntä nähtiin painimaailmassa kunnolla vasta vuonna 2010 aivan toisessa firmassa. Siinä välissä Hoganin koko yksityiselämä ehti kokea katastrofin, kun Hoganin poika Nick joutui vankilaan, Hoganin vaimo otti avioeron ja Hogan itse joutui lähes konkurssiin. Mutta miksi Hogan lähti WWE:stä? Yksi syy oli se, että hän oli niin pettynyt tähän otteluun. Hoganin mukaan hänelle maksettiin tästä ottelusta aivan liian vähän, ja lisäksi ottelu oli aivan liian alhaalla kortissa. Hoganin mukaan kukaan painija hänen jälkeensä tässä show'ssa ei saanut enää mitään kunnon reaktioita, sillä hän oli yhä firman ykköstähti. Hogan meni jopa niin pitkälle, että hän haukkui Vincelle kaikki tuon ajan Main Eventerit. Vinceä ei Hoganin egobuustailu enää kiinnostanut, vaan hän toivotti Hulkin tervemenneeksi.

Tämä ottelu - tai oikeastaan koko feud - on yksi isoimmista hukatuista potentiaaleista 2000-luvun WWE:ssä. Toki voi näin jälkiviisasti todeta, että Orton on loppujen lopuksi saanut urallaan ihan tarpeeksi pushia ja näkyvyyttä. Että siinä mielessä mikään näyttävä voitto Hoganista tai edes kunnollinen feud legendan kanssa eivät ole loppujen lopuksi olleet miehen uralle tarpeen. Ehkä niin, mutta on tämä homman hoitaminen silti silkkaa hölmöläisyyttä. Erityisesti tässä vaiheessa ärsytti Hogan, jolla ei oikeastaan tuntunut olevan mitään muuta motivaatiota tulla esiintymään WWE:hen kuin oma egobuustailu ja uuden ohjelman mainostaminen. Kiinnostaa ihan vitusti. Ortonille Hogan ei ollut valmis antamaan tässä feudissa yhtään mitään. Mistäköhän Orton on kaikken mulkkumaisuutensa oppinut? No niin, mutta siis. Randylle pitää antaa tästä ottelusta pisteet. Orton nimittäin yritti vaivoin painikuntoisen Hoganin kanssa kaikensa ja sai oikeasti rakennettua aikaan ihan mukavan entertainment brawlin. Kun tähän vielä lisätään se, että yleisö oli kieltämättä aivan liekeissä ottelun aikana (Hoganin ansiosta), oli lopputuloksena viihdyttävä mäiskintä. Otteluna tämä oli siis tavoitteisiin nähden ihan onnistunut, mutta moni muu asia olisi voinut mennä toisin.
*** (10:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hulk Hogan (Leg Drop)
Kuva Kuva
Mick Foley vs. Ric Flair - "I Quit" Match
Okei, sitten oli kahden legendan kohtaamisen vuoro. Vengeance oli vasta lämmittelyä, sillä se oli päättynyt siihen, kun Foley tempaisi Flairia päähän roskapöntöllä ja teloi tämän sitten veriseksi mössöksi. Niinpä seuraavassa Raw'ssa Flair vaati rematchia SummerSlamiin, mutta Foley ilmoitti, ettei enää halunnut kohdata Flairia, koska hänellä ei ollut enää mitään todistettavaa. Flair jatkoi kuitenkin uusinnan vaatimista, ja parin seuraavan viikon aikana kuvioon sekaantuivat Johnny Nitro ja Melina, jotka ilmoittivat olevansa Foleyn ystäviä. Koko tämä ystävyys tuli katsojille täysin puskista, mutta erityisesti Foley ja Melina olivat tämän juonikuvion ajan todella läheisiä. Nitro sanoi painivansa mielellään Flairia vastaan Foleyn puolesta. Tuo ottelu päättyi siihen, kun Flair vahingossa teloi Melinan, ja tämä oli lopulta syy, joka sai Foleyn palaamaan takaisin. Siltikään Foley ei tahtonut painia Flairia vastaan, kunnes lopulta Melinan kohtalo sai hänet menettämään hermonsa. Niinpä Vincen suostumuksella ppv:hen buukattiin brutaalein mahdollinen ottelu: "I Quit" Match. Ppv:tä edeltävässä ECW:ssä Flair hyökkäsi Foleyn kimppuun ja kuristi tätä vyöllä.

Tätä on aika vaikea arvioida, koska WWE:n typerät valelopetuskikkailut ja lopulta varsin tyhjästä nyhjäisty vaikkakin mielestäni ihan osuva lopetus jättivät harmillisesti heikomman fiiliksen kuin tämä muuten olisi jättänyt. Tästä pitää siis vähän väkisin tykätä, ja tässä tapauksessa teen sen ja jätän lopetusheikkouden huomioimisen niin vähälle kuin mahdollista. Muuten tämä oli nimittäin taas niin pirun rajua HC-menoa, ettei mitään rajaa. Foley oli tänä vuonna ollut mukana jo kahdessa klassikkomaisessa HC-ottelussa, ja niiden tasolle tämä ei ajanpuutteensa ja typerien lopetusvääntöjensä vuoksi pääse millään, mutta tässäkin oli kyse minun mielestäni hienosta ja ennen kaikkea brutaalista HC-menosta. Foleylta tätä oli tosiaan totuttu näkemään jo tämän vuoden(kin) aikana, mutta Flairia harvemmin nähdään otteluissa, joissa on mukana piikkilankaa ja nastoja. Verta ja muuta HC-menoa kyllä harvoissa tapauksissa, mutta tällaista ei yleensä. Flair sopeutui kuitenkin otteluun hienosti, ja yhdessä Foleyn kanssa legendat pistivät kroppansa täysillä likoon, ottivat aivan älytöntä bumppia ja vuotivat verta hulluna. Myös ottelun tarina oli katkonaisesta loppupuolesta huolimatta hyvä, joten kyllä tämä hieno koitos oli. Olisi vain voinut olla enemmänkin.
***½ (13:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair
Kuva Kuva
King Booker (c) w/ Queen Sharmell vs. Batista - World Heavyweight Championship
Smackdownilta nähtiin illan aikana vain kaksi ottelua, ja tämä oli niistä jälkimmäinen. Alun perin korttiin suunniteltiin myös The Undertakerin ja The Great Khalin feudin päätösottelua, mutta lopulta se jätettiin pois, koska kukaan ei luottanut siihen, että Khali pystyisi suuressa tapahtumassa edes etäisesti siedettävään otteluun. Niinpä tuo ottelu käytiin ppv:tä edeltävässä Smackdownissa, ja se lähettiin rajusti leikattuna versiona. Mutta se Khalista ja Takerista. Tämän ottelun taustatarina oli varsin simppeli: Batista oli nimitetty ykköshaastajaksi pian The Great American Bashin jälkeen, sillä hän ei ollut koskaan hävinnyt World Heavyweight -mestaruutta, joten hänellä oli täysi oikeus yrittää hankkia se takaisin. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Booker yritti pistää Batistan suutelemaan varpaitaan, mutta Batista pieksi Bookerin ja varasti tämän viitan. IWC osaa myös kertoa, että nämä kaksi eivät pitäneet toisistaan oikeassa elämässä. Batista oli tähän aikaan todella ylimielinen mul**u, ja Booker ei pitänyt siitä yhtään. Niinpä SummerSlamin promokiertueella Booker käski Batistan hiljaiseksi, mutta tämä johti käsirysyyn, joka päättyi lopulta siihen, että Booker sai pistettyä Batistan maahan jonkinlaisella lukolla.

Tämä keskinkertainen brawl kuoruttettuna onnettoman heikolla ja aina yhtä laiskalla lopetuksella oli kuin tyylipuhdas tv-ottelu. Niinpä onkin ihan aiheellista kysyä, mitä helvettiä tämä ottelu teki ppv:ssä niin sanottuna Smackdownin Main Eventinä ja firman toisena päämestaruusotteluna. En oikeastaan edes tiedä, kummalle pitäisi antaa enemmän runtua tästä ottelusta. Batista ei todellakaan ollut mikään mestarillinen painija, ja hänen hallintaosuutensa jäi varsin lyhyeksi, mutta kieltämättä Batista hoiti omat offensensa varsin tyylikkäästi ja väläytti pari oikeasti näyttävää Powerslamia. Toisaalta Batista ei kyllä tehnyt mitään sen eteen, että Bookerin hyökkäykset olisivat näyttäneet erityisen vaaralliselta. Ei Bookerissakaan silti ollut pahemmin kehumista: suurin osa miehen hallinnasta oli aivan onnettoman tylsää restholdailua ilman minkäänlaista päämäärää tai logiikkaa. Yksittäinen Missile Dropkick oli ihan nätti, mutta silläkään ei ollut oikein mitään pointtia. Loppujen lopuksi nämä kaksi toisiaan backstagella vihaavaa miestä saivat aikaan juuri niin kiusallisen WHW-mestaruusottelu kuin saattoi pelätä. Ei p**ka tai edes kamalan huono, mutta kaikin puolin vain keskinkertainen. Ei siis mitään, mitä päämestaruusottelulta pitäisi voida toivoa.
** (10:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (via DQ; Booker retained the World Heavyweight title)
Kuva Kuva
D-Generation X vs. Mr. McMahon & Shane McMahon
Parin viime kuukauden ajan Raw'ta oli hallinut D-Generation X, joka oli pistänyt McMahonit kärsimään viikko toisensa perään. Vaikka Vince ja Shane yrittivät parhaansa mukaan nöyryttää Triple H:ta ja Shawn Michaelsia, tuntui siltä, että DX oli koko ajan askeleen edellä. DX muun muassa pukeutui Vinceksi ja Shaneksi imitoiden heitä upeasti, tiputti McMahonien ja Spirit Squadin päälle lavallisen sontaa, näytti yleisölle Vincen upean Stand Back -esityksen 1980-luvulta, ottivat haltuunsa koko tuotantorekan ja räjäyttivät ilotulituksia Vincen autossa. SNME:ssä DX joutui taas kohtaamaan Spirit Squadin, ja he voittivat cheerleaderporukan myös toisella kertaa. Lopulta SNME:n jälkeen Vince ja Shane alkoivat päästä kuviossa hieman hallintaan, kun he hankkivat apurikseen voittamattoman samoalaisen puskutraktorin Umagan, joka pieksi rajusti sekä Michaelsin että Triple H:n. Toisaalta myös DX onnistui vastaamaan väkivaltaan, kun HHH kaivoi vanhan tutun lekan esiin ja teloi sillä Shane McMahonin. Alusta asti oli selvää, että nämä neljä kohtaisivat toisensa SummerSlamissa. Ennen kuin ottelu kuitenkin pääsi alkamaan, Vince ja Shane toivat paikalle Spirit Squadin, Mr. Kennedyn, Finlayn, William Regalin ja lopulta Big Show'n, jotka porukalla pieksivät DX:n siihen kuntoon, että ottelun voittamisen piti olla itsestään selvyys McMahoneille.

No niin, sitten päästiin rehellisen entertainment brawlin pariin. Painillisesti tämä ottelu ei ollut mikään vuosisadan mestariteos, mutta tunnelmaltaan, menoltaan ja meiningiltään tämä oli hienoa katsottavaa. Yleisö oli ottelussa mukana upeasti alusta lähtien, ja ottelussa oli myös kivasti toimiva rakenne. Kun Vincen kätyrit kävivät nuijimassa DX:n jo ennen ottelun alkua, sai koko homma varsin tuoreen käänteen, koska Michaelsin ja HHH:n oli oikeasti vaikea päästä niskan päälle. Niinpä McMahonit pääsivät hallitsemaan ottelua tosi pitkään, ja sinä aikana isän ja pojan kaksikko väläyttikin hämmästyttävän nättejä menneiden joukkueiden liikkeitä, kuten Hart Attackin, Doomsday Devicen ja Demolition Decapitationin. Touhua oli hauska katsoa, ja kun lopulta DX sitten pääsi liekkeihin, saatiin ottelussa vielä uusi vaihde päälle. Kokonaisuutena tämä oli siis juuri sellaista viihdyttävää, hyvän mielen semi-ME-tappelua, jonka katsoi mielellään, vaikka hyvää paremmaksi tämä ei arvosanaltaan nouse.
*** (13:01)
Voittajat:
Spoiler: näytä
D-Generation X (Triple H pinned Vince after a Pedigree)
Kuva Kuva
Edge (c) w/ Lita vs. John Cena - WWE Championship
Edgen ja John Cenan feud ei ollut käytänössä loppunut mihinkään koko vuoden 2006 aikana, vaikka edellisen kerran nämä miehet olivat otelleet 1 on 1 -matchissa Royal Rumblessa. Viimeksi Backlashissa Edge haastoi Cenan päämestaruudesta ottelussa, jossa oli mukana myös Triple H. Nyt Edge ei kuitenkaan ollut haastaja, vaan mestari. Tästä voidaan kiittää jälleen RVD:n hölmöilyä, jonka vuoksi Van Dam hävisi vyönsä suunniteltua aikaisemmin. Vengeancen jälkeisessä Raw'ssa RVD vielä säilytti vyönsä Cenaa vastaan, kun Edge sekaantui otteluun. Seuraavalla viikolla sitten järjestettiin Triple Threat -mestaruusottelu Edgen, Cenan ja RVD:n välillä. Edge voitti ottelun lyömällä Van Damia mestaruusvyöllä ja nousi toista kertaa urallaan WWE:n päämestariksi. Tämän jälkeen mestaruuskahina olikin ollut näiden kahden toisiaan inhoavan miehen välinen taisto. SNME:ssä Edge säilytti vyönsä Cenaa vastaan diskauksella, mikä ei tietenkään tyydyttänyt Cenaa. SummerSlamiin buukattiin uusintaottelu, ja tällä kertaa Edge häviäisi vyön myös diskauksella. Mikä pahinta (Edgen kannalta): tapahtuma järjestettiin Cenan kotikaupungissa Bostonissa. Edge ei tästä paljon välittänyt, vaan ppv:tä edeltävässä Raw'ssa hän tunkeutui Cenan kotiin ja hyökkäsi tämän isän kimppuun. Samassa Raw'ssa Edgen rakas Lita nousi WWE Women's-mestariksi.

Jooh, tämä oli tyylipuhtaasti Main Eventinsä roolin hoitanut mestaruuskamppailu. Edge ja Cena molemmat vetivät osuutensa oikein mallikkaasti ja myivät ottamansa iskut vastaan näyttävästi. Cenalla on välillä tällä supermieskaudellaan raivostuttavaa no-sellausta, mutta tässä ottelussa hän muisti yllästyttävän hyvin myydä kaikkia iskujaan ottelun alusta ottelun loppuun. Kummankaan miehen työskentelyssä ei siis ollut mitään valitettavaa, ja kun ottelu oli vielä buukattu hienoksi kokonaisuudeksi, jolla oli aikaakin tarpeeksi, voi nyt Edgen ja Cenan mestaruusotelulle antaa puhtaat paperit ja hienon arvosanan. Huippuotteluksi tämä ei kuitenkaan vielä millään tällä kertaa noussut, ja se johtuu puhtaasti siitä, että tästä puuttui se kuuluisa "jokin". Ei ollut sellaista tajunnanräjäyttävää fiilistä, aivan mieletöntä meininkiä tai elämää suurempia spotteja. Oli vain erittäin hyvää painia, oppikirjamaista tarinankerrontaa ja taidokasta myymistä. Se riittää hienoon otteluun, mutta huipputasolle sillä ei vielä päästä. Parasta ottelussa olivat ehdottomasti sen viimeiset minuutit, jonka aikana nähty edes-takaisin voittotaistelu oli oikeasti jännittävää katsottavaa.
***½ (15:41)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge (Hit Cena with a brass knuckles)
*** Ric Flair
** Mick Foley
* Edge

Kokonaisarvio SummerSlamista: Täytyy todeta, että olen nähnyt elämäni aikana paljon parempia SummerSlameja. Esimerkiksi sellaisia, joissa nähtäisiin edes yksi huippuottelu. Koko tämä kesäkausi on ollut tässä ppv-arvioissa aika tasapaksua suorittamista, ja viimeisimmät ppv:t ovat tuntuneet kaikki lähes toistensa kopioilta. Ei siis otteluiden ja juonikuvioiden vaan kokonaistason osalta. Ihan kiva, muttei sitten kuitenkaan tarpeeksi kiva. Tämä SS on velä Ok ihan vain sen ansiosta, että tässä oli kuitenkin kaksi hienoa ottelua, kolme hyvää ja ei yhtään oikeasti huonoa. Lisäksi kaikki juonikuviot olivat oikeasti merkittäviä, ja jokainen ottelu tuntui isolta. Silti, enemmän kaivattaisiin.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. TNA Slammiversary - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Vengeance - Ok
9. WWE SummerSlam - Ok
10. WWE Backlash - Ok
11. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
12. WWE The Great American Bash - Kehno
13. TNA Sacrifice - Kehno
14. TNA Final Resolution - Kehno
15. TNA Destination X - Kehno
16. WWE Royal Rumble - Kehno
17. TNA Victory Road - Kehno
18. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
19. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Sliditanko
Viestit: 100
Liittynyt: Su 21.05.2006 22:10
Paikkakunta: Seinäjoki

Vs: Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Sliditanko » Ke 13.01.2016 23:56

What kirjoitti:Projektini jatkuu Smarksiden foorumilla. Bound For Gloryn arvostelu julkaistu tänään.
Nyt oli kyllä p**ka veto. Onneksi on vielä Kenitys!
Sliditanko laskeutui taas jälleen kerran rankaisemaan kaikkia tympeillä puheillaan.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 17.01.2016 20:29

Ilmeisesti tämä on tästä lähin arvosteluiden postaamisen osalta yksinpuhelu, olkoon niin :)

Kuva
UNFORGIVEN 2006

Syksyn ensimmäinen WWE-ppv oli tuttuun tapaan Unforgiven. Raw'n oma ppv järjestettiin tänä vuonna Torontossa, Kanadassa. Selostajina JR ja King. Backstage-haastattelijana Todd Grisham.

Kuva Kuva
Johnny Nitro (c) w/ Melina vs. Jeff Hardy - WWE Intercontinental Championship
Kyllä vain! Jeff Hardy oli palannut kotiin. Edellisen kerran mies oli paininut WWE:n ppv:ssä kolme ja puoli vuotta sitten, mutta nyt oli vihdoin iloisen paluun hetki. Paluuta oli hypetetty loppukesästä lähtien videopaketeilla, ja lopulta Hardy saapui Raw'hon SummerSlamin jälkeisessä show'ssa. Hardyn TNA-ura oli päättynyt varsin epäseremoniallisesti (tämä on tahallinen anglismi). Viimeisen kerranhan Hardy nähtiin TNA-ppv:ssä viime vuoden marraskuussa, jolloin hän hävisi Monty Brownille ykköshaastajuusottelussa. Pian tuon jälkeen Hardy tiputettiin rajusti alemmas kortissa, ilmeisesti koska Hardylla oli ollut ongelmia johtoportaan kanssa. Epäluotettava Hardy jatkoi ongelmien aiheuttamista jättämällä saapumatta seuraavan kuukauden ppv:n, jossa hänen oli tarkoitus painia pre show'ssa. Sen jälkeen Hardy hyllytettiin toisen kerran TNA-urallaan. Keväällä Hardy esiintyi viel joissain TNA:n live-tapahtumissa, mutta tv:ssä tai ppv:ssä häntä ei enää koskaan nähty, ennen kuin sopimus päättyi alkukesästä. Nyt Hardy oli kuitenkin WWE:ssä, ja motivaatio töiden hoitamiseen oli varmasti kohdillaan, kun heti debyyttinsä jälkeen hänet oli nostettu IC-mestaruuskuvioihin. Johnny Nitro ja Melina olivat pian SummerSlamin jälkeen pettäneet ystävänsä Mick Foleyn ja heittäneet hänet pihalle WWE:stä. Hardy oli ensimmäinen, joka ehti nousta Nitroa vastaan, ja ensimmäisen kerran miehet painivat mestaruudesta syyskuun alussa. Tuolloin Nitro säilytti vyön diskauksella, kun Melina sekaantui. Nyt oli revanssin paikka.

No nyt oli! Hieno aloitus illalle, vaikka aluksi olin hieman epäileväinen tätä ottelua kohtaan. Homma nimittäin lähti käyntiin yllättävän rauhallisesti, ja keskikohdassa keskityttiin yllättävän paljon Hardyn jalan telomiseen. Olin etukäteen odottanut (ja muistanut), että tämä olisi alusta lähtien täyttä tykitystä, mutta Hardy ja Nitro yllättivätkin positiivisesti. Hurjan spottailun ja bumppien ottamisen sijaan miehet tarjosivat todella fyysisen ja väkivaltaisen taistelun IC-mestaruudesta, jota oli toki sitten höystetty muutamalla upealla spotilla, kuten Hardyn loikalla turvakaiteen päältä, Hardyn rajulla romahduksella yläköysien päältä kehään ja Nitron näyttävällä Corkscrew Moonsaultilla. Lisäksi ottelussa kerrottiin todella hyvä tarina, kun Nitro teloi Hardyn jalkoja monipuolisesti ja Hardy puolestaan myi vammoja suorastaan innovatiivisesti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jalan telomista oli ehkä vähän turhan paljon ja monessa osassa. Lisäksi olin hieman pettynyt siihen, kuinka tämä ottelu päätettiin sen jälkeen, kun ottelussa oli jo ehditty nähdä monta jännittävää läheltä piti -tilannetta. Vähän halpa lopetus ehkä ottelulle. Siksi tämä ei pituudestaan huolimatta nouse ihan huipputasolle, mutta todella kova opener tämä oli silti!
***½ (17:36)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Johnny Nitro (Pinned Hardy after hitting him with Melina's boot)
Kuva Kuva
Umaga w/ Armando Alejandro Estrada vs. Kane
Umagan ensimmäinen iso (myös kirjaimellisesti) feud alkoi heti SummerSlamin jälkeen, kun Umaga hyökkäsi Kanen kimppuun, kun tällä oli menossa ottelu Johnny Nitroa vastaan. Mitään varsinaista syytä tällä Armando Alejandro Estradan luotsaamalla monsterilla ei ollut hyökkäykseen: Umaga selvästi vain halusi lisää mainetta ja haastetta, ja sitä hän uskoi saavansa Kanen kanssa. Umaga myös onnistui telomaan Kanen pahasti iskemällä tälle Samoan Spiken kakkosköydeltä. Sen seurauksena Kane jäi kehään yskien verta, eikä häntä nähty kahteen viikkoon. Kun Kane teki paluunsa, oli hän vihaisempi kuin koskaan (kuten aina). Ensimmäisellä viikolla Umaga vielä pakeni Kanen luota, mutta seuraavalla viikolla he kävivät toisiaan vastaan, ja Kane selvisi tuosta taistelusta ykkösenä sen jälkeen, kun hän oli iskenyt Umagaa useita kertoja päähän terästuolilla ja lopulta teräsportailla. Nyt oli ensimmäisen varsinaisen ottelun aika, ja teräksiset apuvälineet oli kielletty.

Tämähän oli kivaa ja varsin viihdyttävää rymistelyä. Harmi vain, että ottelu piti sitten päättää laiskalla buukkausratkaisulla, joka ei yleensä ikinä tuo mihinkään otteluun mitään lisää. Näin oli myös tässä tapauksessa. Toisenlaisella lopetuksella tämä olisi saanut heti puolikkaan lisää, ja jos ottelu olisi jatkunut vielä pari minuuttia lisää, olisi puhuttu jo hyvästä ottelusta. Mahdollisuuksia tällä brawler-kaksikolla olisi siis yllättävänkin paljoon, kun otetaan huomioon, että Kane ei tässä(kään) vaiheessa uraansa ollut enää missään erityisessä tikissä. Umaga sen sijaan oli tosi fressin oloinen, ja nyt kunnollisen vastustajan kanssa hänen potentiaalinsa alkoi tulla tosissaan esille. No, ehkä tämän kaiken pohjustuksen jälkeen on hyvä todeta, että ainakin odotettavaa jää rematchille, koska sitä tämä kohtaaminen selvästi rakenteli. Ottelun ehdoton kohokohta oli Kanen eräänlainen Belly to Belly Umagalle ulos kehästä. Muutenkaan äijät eivät säästelleet toisiaan, joten tv-otteluarvosanasta ja ottelun niin sanotusta keskeneräisyydestä huolimatta tästä jäi ihan kiva fiilis.
** (7:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Double Count Out
Kuva Kuva
Spirit Squad (Kenny & Mikey) (c) w/ Nicky & Johnny & Mitch vs. The Highlanders (Rory & Robbie) - World Tag Team Championship
Jeff Hardyn comebackin lisäksi Raw'ssa oli nähty loppukesän aikana myös muita tuoreita kasvoja. Joukkuedivisioonan puolella merkittävimmät uudet nimet olivat Rory ja Robbie McAllister, jotka olivat tehneet WWE-debyyttinsä heinäkuussa. Kaksikko muodosti siis Highlanders-joukkueen, joka koostui skottilaisesta veljeskaksikosta. Ennen heidän debyyttiään Raw'ssa oli nähty useita videopätkiä, joissa Rory ja Robbie saapuivat Atlantin yli Skotlannista suureen maailmaan ja joutuivat hieman kummallisiin ja noloihin tilanteisiin. Perinteitä vaalivat skottimiehet olivat kuitenkin debyytistään lähtien menestyneet kehässä varsin hyvin, ja lopulta syyskuun alussa he voittivat Lance Caden ja Trevor Murdochin ykköshaastajuusottelussa. Seuraavalla viikolla nähtiin sitten Highlandersien uran merkittävin hetki, kun Roddy Piper teki yllätysesiintymisen ja liittoutui Highlandersien kanssa painiakseen kolmea ärsyttävää Spirit Squadin jäsentä vastaan. Skotit voittivat tuon ottelun, mutta nyt Highlandersilla ei olisi Piperia apunaan, ja joukkuevyöt olivat pelissä.

Spirit Squad oli pitänyt joukkuemestaruuksia huhtikuun alusta lähtien, ja nyt vihdoin joukkio puolusti mestaruuksiaan ensimmäistä kertaa ppv:ssä. Eikä tässä suorituksessa mitään suurempaa vikaa ollut. Kenny ja Mikey hoitivat osuutensa oikein mallikkaasti, ja myös Highlandersien meininki oli hauskaa katsottavaa. Silti on ihan suoraan myönnettävä, että olihan tämä Raw'n joukkuemestaruusdivisioona syksyllä 2006 aika kaukana Smackdownin vastaavan divarin tasosta. Perusmukavaa ja -viihdyttävää painia, mutta ei tällä sitä korkeammalle päästä. En oikeastaan edes tiedä, mitä enempää sanoa tästä ottelusta. Katsoin kyllä tämän ihan mielelläni, mutta mitenkään hirveän paljon tästä ei jäänyt mieleen. Ihan mukava välipalaottelu.
**½ (8:59)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Spirit Squad (Mikey pinned Rory after a Facebuster)
Kuva Kuva
Shane McMahon & Big Show & Mr. McMahon vs. D-Generation X - 3 on 2 Handicap Hell In A Cell Match
Vihdoin ja viimein oli aika saattaa päätös tälle ehkäpä koko vuoden 2006 henkilökohtaisimmalle feudille. SummerSlamin jälkeen DX oli vielä hetken aikaa ollut niskan päällä, kun ppv:n jälkeisessä Raw'ssa he olivat onnistuneet järjestämään poikkeuksellisen näyttäviä jekkuja spray-maalaamalla DX-logon ensin Vincen yksityiskoneeseen, sitten WWE:n toimistolle Connecticutissa ja lopulta myös Vincen autoon, josta irtosivat takarenkaat, kun Vince yritti ajaa pois paikalta. Seuraavalla viikolla nähtiin kuitenkin käännös. Ensin joukko McMahonien palkkaamia painijoita pieksi DX:n kehässä, minkä jälkeen Vince saapui paikalle teräsputken kanssa. Sillä hän pieksi Triple H:n verisesti ja jatkoi sitten hyökkäystään pieksemällä Michaelsin videokameralla ja kuristamalla tätä kameran johdolla. Beatdownin jälkeen Vince ilmoitti, että Unforgivenissä DX kohtaisi hänet, Shanen ja ECW-mestarin Big Show'n. Ottelu ei kuitenkaan olisi mikä tahansa, vaan Hell In A Cell Match. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa väkivaltaisuudet jatkuivat, kun Vince ja Triple H painivat toisiaan vastaan No Holds Barred Matchissa, joka päättyi Vincen voittoon lukuisien sekaantumisten jälkeen.

Brutaalit HC-ottelut ovat olleet selvästi WWE:ssä vuoden 2006 juttu. On niitä toki nähty joka vuosia, ja hienoja HC-mättöjä on nähtykin, mutta tänä vuonna niitä on ollut poikkeuksellisen paljon. Foley vs. Edge, Foley & Edge vs. Funk & Dreamer, Flair vs. Foley... Nyt sitten oli vuorossa sellainen väkivaltainen mättö, johon ei tarvittu edes Mick Foleyta. Tästä ottelusta voi toki olla montaa mieltä, mutta minun silmissäni tämä ei merkittävästi kalpene Foleyn tämän vuoden hurjimmille otteluille. Tämä oli nimittäin sellaista HC-painia, että aika harva pystyy vastaavaan. Se, että juuri tässä suorituksessa olivat mukana Vince McMahon ja Shane McMahon, tekee suorituksesta vielä hurjemman. Suurin hatunnosto pitää antaa Shanelle, joka otti ottelun aikana aivan älytöntä bumppia. Ensin upea Coast To Coast ja vain vähän myöhemmin vastaanottajana Elbow Dropille niin, että kaulan ympärille oli vedetty terästuoli. Ottelun jälkeen Shanen kasvoilla ollut lasittunut ilme ja veren syljeskely suusta tuntuivat aivan liian aidoilta. Ei Vincekään silti paljon huonommaksi jäänyt, ja ottelun lopullinen lopetus oli niin karu, että se nosti tätä muuten hetkittäin turhaan "Kiss My Ass" -pelleilyyn sortuneen ottelun arvosanaa vielä puolikkaalla. Tärkeintä oli tietenkin se, että tämä ei ollut väkivaltaisuutta vain sen itsensä vuoksi, vaan ottelussa kerrottiin vihdoin se lopullinen päätöstarina tälle feudille. Ja hyvin tehtiikin. Huikea ottelu, MOTYC.
****½ (25:04)
Voittajat:
Spoiler: näytä
D-Generation X (Triple H pinned Vince after hitting him over the back with a sledgehammer)
Kuva Kuva
Lita (c) vs. Trish Stratus - WWE Women's Championship
Ensimmäisenä on hyvä muistuttaa, että tämä tapahtuma järjestettiin Trishin kotikaupungissa Torontossa. Toiseksi on hyvä kertoa, että tämä oli Trishin aktiiviuran viimeinen ottelu. Merkittävän WWE-uran tehnyt Stratus oli päättänyt vuoden 2006 aikana jättää painikehät, ja lopulta tuo päätös varmistui loppukesästä. Kaikki alkoi (storylinessä) siitä, kun Stratuksen ikuinen ykkösvihollinen Lita meni paljastamaan WWE.comin haastattelussa, että Trish eläköityy syyskuussa. Kun Trish sai kuulla tästä, hän tietenkin raivostui Litalle juorujen levittämisestä ja hänen ilmoituksensa pilaamisesta. Niinpä Trish esitti Litalle haasteen: he kohtaisivat toisensa vielä kerran, vihoviimeisessä ottelussa. Se käytäisiin Unforgivenissä, ja panoksena olisi WWE Women's -mestaruusvyö, jonka Lita oli voittanut Mickie Jamesilta elokuussa. Lita tietenkin suostui otteluun, koska tässä oli hänen paikkansa osoittaa olevansa lopullisesti Trishiä parempi. Kuluneiden viikkojen aikana Stratus oli jättänyt Raw'ssa jäähyväisiä, ja nyt oli vihdoin viimeisten heippausten aika.

Tämä oli nyt se ottelu, jota Lita ja Trish eivät kertaakaan aikaisemmin olleet päässeet painimaan ppv:ssä. Kunnollinen, ehjä 10-minuuttinen tiukka kahden toisiaan vihaavan naisen taistelu, jossa nähdään (WWE-standardeilla) A-luokan naispainia. Tätä olin itse odottanut käytännössä siitä lähtien, kun aloin uudestaan vuonna 2004 katsoa painia parin vuoden tauon jälkeen. Tuolloin joulukuussa Trish ja Lita vetäisivät sen klassikkomaisen kohtaamisensa Raw'n Main Eventissä, mutta sen jälkeen he eivät päässeet kertaakaan uusimaan temppuaan, koska jompikumpi oli aina poissa painivahvuudesta - kunnes nyt vihdoin koitti sen aika. Surullista on toki se, että samalla koitti Stratuksen uran päättymisen aika, sillä tämä oli tosiaan Trishin eläköitymisottelu. Yhtä kaikki, ottelu oli rakennettu ja hoidettu niin tyylipuhtaasti ja kunniakkaasti kuin vain voi. Ei tämä nyt ehkä ihan mikään maailman paras naisten ottelu ollut, koska ihan sellainen todellinen erikoisuus ja huikeus tästä jäi puuttumaan. Sellainen, mitä on nähty aivan viime vuosien huikeimmissa naisten otteluissa myös WWE:ssä (lähinnä NXT:ssä). Tämä oli kuitenkin aivan kiistatta hyvä painiottelu, yksi WWE:n ppv-historian parhaista naisten otteluista ikinä ja ennen kaikkea upea päätös Trishin aktiiviuralle. Molemmat ottivat pari sellaista bumppia ottelussa, että taas sai pelätä, ettei vain kumpikaan loukkaantuisi. Enempää en olisi uskaltanut tältä ottelulta toivoa. Mahtavaa.
*** (11:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (Sharpshooter)
Kuva Kuva
Randy Orton vs. Carlito
Tässä oli kortin rehellisin filleri. Oikea selitys ottelulle oli varmastikin se, että kummallakaan ei ollut mitään järkevää tekemistä, mutta Orton ja Carlito olivat sen verran merkittäviä nimiä, ettei heitä viitsitty jättää kortin ulkopuolelle. Orton oli ajelehtinut storyline-tyhjyydessä Hogan-feudin äkillisen päättymisen jälkeen, ja Carlitolle ei ollut keksitty mitään järkevää sen jälkeen, kun hän oli tippunut IC-mestaruuskuvioista. Näille kahdelle olisi voinut keksiä myös kunnollisen feudin, mutta sen sijaan WWE päätti painaa ohituskaistaa ja yksinkertaisesti päätti, että nämä kaksi eivät pidä toisistaan. Carlito oli ilmeisesti pelastanut Ric Flairin, kun Orton oli yrittänyt purkaa turhautumistaan pieksemällä legendan.

Pitää antaa WWE:lle kehua siitä, että tässä ppv:ssä fillerikin oli hyvä ottelu eikä esimerkiksi kaksi painitaidotonta mörköä tönimässä toisiaan viiden minuutin ajan. Ei, sen sijaan oli virkistävää nähdä Ortonia painimassa itseään nuoremman painijan kanssa. Tähän asti urallaan Orton oli ollut käytännössä aina se "Blue Chipper", "Legend Killer", nouseva nuorukainen. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin tapahtua käänne, kun Orton pystyikin olemaan jo vakavasti otettava iso nimi, jonka päänahan Carliton kaltainen tuore painija halusi napata itselleen. Niinpä oli kivaa nähdä nämä kaksi painimassa ihan tosissaan toisiaan vastaan, ja lopputulos oli oikein mallikasta meininkiä. Carlito toki botchasi Lionsaultin sillein ikävästi, että Ortonin huuli aukesi siinä pahannäköisesti, mutta tähän otteluun Ortonin verinen naama toi vain lisäintensiteettiä. Carlitolle tuo botch tiesi varmaan suoraa koirankoppia. Siitä kaksikko ei tämän ottelun aikana kuitenkaan välittänyt, vaan tarjoili lennokkaita, vauhdikkaita ja yllättäviä liikkeitä. Ottelun lopetus on sittemmin nähty noin miljoona kertaa, mutta tässä se tuntui vielä tuoreelta ja oikeasti yllättävältä. Hyvä väliottelu!
*** (8:41)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Orton (Countered Crossbody into an RKO)
Kuva Kuva
Edge (c) vs. John Cena - TLC Match for the WWE Championship
DX vs. McMahonsien lisäksi tässä ppv:ssä sai päätöksensä myös toinen vuoden merkittävimpiin feudeihin kuuluva vihanpito. SummerSlamissa Edge oli onnistunut säilyttämään WWE-mestaruuden nyrkkiraudan avulla, ja seuraavassa Raw'ssa hän jatkoi pahennuksen herättämistä, kun Edgen käskystä Lita heitti suorassa lähetyksessä Cenan luoman Spinner-mestaruusvyön mereen. Sen jälkeen Edge paljasti kehässä uuden mestaruusvyön, joka oli samanlainen spinneri mutta jossa oli WWE-logon sijaan Edgen "Rated R" -logo. Tämä temppuilu tietenkin raivostutti John Cenan, joka kävi myöhemmin illalla Edgen kimppuun backstagella ja heitti tämän pitkän taistelun jälkeen samaan mereen, johon vyö oli aiemmin paiskattu. Seuraavalla viikolla Cenalla oli sitten tarjota Edgelle kova ehdotus. Cena halusi vielä yhden mestaruusottelun, mutta hän tiesi, että Edge ei haluaisi sitä antaa. Niinpä Cena kertoi, että hän jättäisi Raw'n ja siirtyisi Smackdowniin, jos hän häviäisi Edgelle tuon mestaruusottelun. Edge suostui ehdotukseen sillä ehdolla, että hän saisi päättää stipulaation. Kun Cena oli suostunut tähän, Edge julisti ottelumuodoksi TLC Matcin - ottelun, jota Edge ei ollut ikinä hävinnyt ja jollaisessa Cena ei ollut ikinä ollut. Parin viime viikon ajan Edge ja Cena olivat sitten ottaneet taas rajusti yhteen, ja Cena oli muun muassa onnistunut tekemään Edgelle FU:n tikkaiden päältä.

Todellinen jättipotti nähtiin sitten illan päätteeksi, kun Edge ja John Cena vetivät yhden vuoden 2006 parhaista otteluista. Jos joku ei ole vielä jostain syystä nähnyt tätä TLC Matchia, kannattaa katsoa se heti. Tähän on tiivistettynä jotenkin Cenan näiden tiukimpien nousuvuosien kaikki parhaat puolet. Vaikka yleisö vihasi Cenaa ja vaikka itsekin vuonna 2006 toivoin koko ottelun ajan sormet ristissä, että Cena ei missään tapauksessa voittaisi ottelua, Cena ei välittänyt vaan otti todella rajua bumppia, väläytti näyttäviä liikkeitä ja paini Edgen kanssa yksinkertaisesti aivan pirun kovan ottelun. Ei tästä voi kuin nostaa hattua Cenalle. Erityisen hurjalta näytti se, kun mies romahti korkeiden tikkaiden yläpäästä ulos kehästä suoraan yhden vaivaisen pöydän läpi. Olisi voinut käydä todella pahasti. Mutta ei onneksi käynyt. Botcheista pitää sanoa, että tällaisessa ottelussa niitä tulee aina, mutta harmillisesti tässä oli pari sellaista botchia, jotka hetkeksi tappoivat ottelun flow'n ikävästi, ja juuri niiden vuoksi tämä ei kuitenkaan nouse sille mystiselle viiden tähden tasolle. Lähellä sitä kuitenkin ollaan. Kovin paljon tätä paremmaksi ei entertainment brawlin, HC-mäiskinnän ja spottailun yhdistelmä enää voi paljon mennä.
****½ (26:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena
*** Edge
** John Cena
* Shane McMahon

Kokonaisarvio Unforgivenistä: Ihanaa, WWE, ihanaa. Tämä oli juuri sitä, mitä oli viime kuukausien tasapaksuuden jälkeen tarvittu. Kaksi huikeaa MOTYC-ottelua, yksi historian parhaimpia naisten otteluita, hieno opener ja pari mukavaa väliottelua. Tämä oli hyvin lähellä täydellistä korttia. Ei tämä silti ihan Loistava ppv ole, mutta tämä on todella tasoissa One Night Standin kanssa ja menee lopulta hiuksenhienosti sen ohi ihan siksi, että tässä nähtiin mahtavien otteluiden lisäksi kahden ison feudin päätös. Upeasti rakennettu show. Hieno tapahtuma ja vuoden paras ppv tähän mennessä.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
6. TNA Slammiversary - Ok
7. WWE Judgment Day - Ok
8. TNA Against All Odds - Ok
9. WWE Vengeance - Ok
10. WWE SummerSlam - Ok
11. WWE Backlash - Ok
12. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
13. WWE The Great American Bash - Kehno
14. TNA Sacrifice - Kehno
15. TNA Final Resolution - Kehno
16. TNA Destination X - Kehno
17. WWE Royal Rumble - Kehno
18. TNA Victory Road - Kehno
19. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
20. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 18.01.2016 18:10

Unforgiven 2006 on ehkä paras "väli-ppv", mitä WWE on ikinä tarjonnut. Minun kirjoissani HIAC ei sentään ollut motyc-tasoa, mutta yhtä kaikki, hieno tapahtuma kyseessä. :)

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » La 23.01.2016 22:17

Postaan vielä tännekin tämän, jos joku sattumoisin vielä täällä näitä lukee, eikä Smarksiden puolella

-----

Kuva
RAW is WAR – 6.10.1997

Kuva

Badd Bloodista ja Brian Pillmanin kuolemasta kulunut vuorokausi – RAW is WAR alkaa Brian Pillmanin muistamisella. Kaikki painijat ovat kokoontuneet rampille, titantronilla on Brian Pillmanin kuva ja areena hiljeni kymmenen kellonlyönnin ajaksi.

*****

Shawn Michaels kavereineen (D-Generation X) tuli kehään juttelemaan Michael Colen kanssa. Michaels ja Helmsley kiusaavat Colea, jonka jälkeen Michaels alkaa hehkuttamaan omaa erinomaisuuttaan. Shawn Michaels sanoo olevansa WWF:n ainoa Ikoni. Michaels ja Helmsley haluavat näyttää Badd Bloodin HIAC-matsin parhaita paloja, mutta ”yllättäen” ruudulla alkaakin pyörimään 1,5 vuotta vanha pätkä Madison Square Gardenista, jossa Michaels (silloin hyvis), Helmsley (pahis), Razor Ramon ja Diesel rikkoivat kayfabea ja halailivat toisiaan kehässä.

Lopulta paikalle tulee WWF-mestari Bret Hart. Bret haukkuu Michaelsin homoksi, jota hän ei kunnioita ollenkaan. Shawn Michaels puolestaan pilkkaa Bret Hartia sanomalla tätä paperimestariksi, joka saa soittaa vaan kakkosviulua, kun Shawn Michaels tähdittää tapahtumia.

*****

The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) w/Uncle Cletus – Lumberjack-ottelu

Badd Bloodissa The Godwinnsit voittivat Tag Team –mestaruuden Headbangersilta. Mosh ja Thrasher saivat heti revanssimatsin Raw’ssa… Paitsi ettei tässä ollut panoksena edes mestaruus. Ottelumuotona oli Lumberjack-ottelu, eli suomennettuna tukkimies-matsi. Kehän ympärillä jöötä oli pitämässä iso osa WWF:n rosteria, joiden tehtävä oli mätkiä ja pistää ottelija takaisin kehään, jos hän ajautui kehän ulkopuolelle. Tässä ottelussa tulikin ihan mielenkiintoinen hetki, kun tuomari oli poissa pelistä ja ottelu muuttui kaikkien painijoiden väliseksi joukkotappeluksi. Kehä kuitenkin tyhjeni juuri kun tuomari alkoi virkoamaan, ja Legion of Doomin avulla The Headbangers voitti Godwinnit.

*****

Marc Mero w/Sable vs Miguel Perez Jr.

Marc Mero loukkasi alkuvuodesta polvensa, jonka takia hän on ollut puolisen vuotta sivussa. Muutaman kerran Mero on näkynyt ruudussa, kun Sable on kerännyt huomiota itseensä ja mustasukkainen Marc Mero on käynyt hakemassa vaimonsa pois. Nyt nähtiin kuitenkin Meron paluu kehään. Marc Mero on nyt täysin muuttunut mies. Uuden kehääntulomusiikini (joka on hemmetin tiukka!) lisäksi miehellä oli uusi gimmick. Marc Mero ei ollut enää ”Wildman” Marc Mero, vaan siilitukkainen nyrkkeilijä, joka näkyi miehen painiasussa- ja tyylissäkin. Itse tykkäsin Marc Merosta, ja tämä muutos miehessä tuntuu ihan mielenkiintoiselta, vaikka loukkaantumisen jäljiltä ei olekaan yhtä lennokas enää kehässä. Ottelu kesti vain pari minuuttia, ja Mero otti vakuuttavan voiton hienolla TKO-lopetusliikkeellään.

*****

Tässä kohtaa jakso muuttui ihan oudoksi. Manageri Jim Cornette piti puheen, jossa hän haukkui WCW:n ja nWo:n. Cornetten mukaan WCW on kohdellut mm. Ric Flairia, Arn Andersonia ja Mick Foleya väärin. Erityisesti paskaa saivat niskaansa Kevin Nash (Diesel), Razor Ramon (Scott Hall) sekä Sean Waltman (Syxx/1-2-3 Kid), jotka jättivät vuonna 1996 WWF:n ja menivät WCW:hen. Vähän jäi epäselväksi, että miksi tälläinen promo oli Raw’ssa. Viime aikoinahan WWF on keskittynyt omaa toimintaansa, ja jättänyt nämä WCW:hen kohdistetut kehnot ”iskut” (Billionaire Ted –”sketsit”, feikkihahmot) taakseen. Sitten yhtäkkiä pamahtaa tällainen juttu ruutuun, enkä vaan yhtään ymmärrä, mitä tällä haettiin..

*****

The British Bulldog w/Hart Foundation vs Rocky Maivia w/Nation of Domination

Jostain syystä WWF tykkää pistää pahikset vastakkain. Rocky Maiviaa on kyllä kehuttava, että hänen persoonansa on tullut koko ajan paremmin esille. Kehittynyt Maivia ei kuitenkaan onnistunut konkaria voittamaan, vaan Davey Boy Smith otti lopulta voiton. Matsin jälkeen nähtiin NOD:n ja Hart Foundationin välinen yhteenotto.

*****

Vince McMahon haastatteli jälleen kerran Stone Cold Steve Austinia kehässä. Steve Austinilla oli muuten kaulassaan kaulakoru, jonka hän aikanaan sai joukkuekaveriltaan ja ystävältään Brian Pillmanilta. McMahon uteli Austinilta, että miksi hän auttoi Owen Hartin voittoon Badd Bloodissa. Lisäksi tämä oli ilta, jolloin Austinin piti tehdä päätös kolmen vaihtoehdon välillä: lääkärin lupa painimiseen, painia jatkossa omalla vastuulla tai potkut. Vince ja Austin päätyivät keskimmäiseen vaihtoehtoon.

Faarooq ja Nation of Domination keskeyttivät Austinin. Faarooq vannoi kostoa, sillä Steve Austin aiheutti hänelle tappion eilisessä IC-mestaruusottelussa. Lopuksi Austin haki selostaja Jerry Lawlerin kruunun ja potkaisi sen yleisön joukkoon. Hyvin veti kyllä Austin ottaen huomioon, että hänen läheisen ystävän kuolemasta oli kulunut vain päivä.

*****

Owen Hart © vs Road Warrior Hawk – WWF Intercontinental –mestaruusottelu

Onpa outoa nähdä Legion of Doomin jäsen yksinään kehässä. Itseasiassa tämä taitaa olla ensimmäinen kerta vuonna 1997, kun jompikumpi LOD-jäsen ottelee yksinään Raw’ssa. Godwinnien ja LOD:n välinen feudi ei todellakaan ollut vieläkään ohi. Aiemmin LOD aiheutti Godwinneille tappion, ja nyt Godwinnit sekaantuivat Hawkin matsiin. Owen Hart siis säilytti mestaruuden itsellään.

*****

WWF/WWE on vuosien varrella tarjonnut paljon vastenmielistä ja moraalisesti kyseenalaista viihdettä, mutta tämä on ehdottomasti vastenmielisin juttu, jonka Vince McMahon on koskaan tehnyt. Vince McMahon haastatteli satelliitin välityksellä Brian Pillmanin leskeä – Melanie Pillmania. Rouva Pillman oli luonnollisesti täysin surun murtama, mutta urhoollisesti hän esiintyi. Ahdistavan tästä jutusta teki Vince McMahonin jutut. Vince mm. viittaili siihen, että Brian Pillman oli kipulääkeaddikti, joka kuoli lääkkeisiin. Todella ala-arvoinen veto Vinceltä ja WWF:ltä koko haastattelu. Eihän Melanie Pillmanin olisi tarvinnut haastatteluun suostua, mutta kukapa läheisen kuoleman jälkeen aina on niin järjissään.

Kuva
“Now that your husband is gone, what are you going to do to support your five children?”

*****

Jim Ross ja Jerry Lawler keskustelivat Brian Pillmanista, kunnes arena meni pimeäksi ja paikalle saapui Paul Bearer sekä Kane. Undertakerin veli Kane teki WWF-debyyttinsä Badd Bloodissa aiheuttaen veljelleen tappion Hell in a Cell –ottelussa. Nyt nähtiin Kanen Raw-debyytti. Ensitöikseen hän tuhosi kehässä olleen jobberikaksikon (Jeff & Matt Hardy).

Kane on siis Undertakerin veli, jonka luultiin kuolleen Undertakerin aiheuttamassa tulipalossa. Kane on kuitenkin elossa, vaikkakin kasvot ovat tuhoutuneet, eikä mies edes puhukaan. Paul Bearer oli koko ajan oikeassa, vaikka kaikki epäilivätkin kesällä Bearerin puheita.

Kuva
KANE

*****

Bret Hart vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna

Bret Hart haastoi aikaisemmin HHH:n otteluun. Kesken ottelun paikalle tulee Shawn Michaels, joka häpäisee Kanadan lipun työntämällä lippua nenäänsä. Hart Foundation tulee myös paikalle vahtimaan. Michaels pääsee tekemään Bret Hartille kehän ulkopuolella Sweet Chin Musicin, jonka avulla HHH ottaa Bret Hartista voiton uloslaskulla.

----------

Kuva
RAW is WAR – 13.10.1997

Jälleen kerran RAW is WAR alkoi haastattelulla. Vince McMahon haastatteli Hart Foundationia, mutta Shawn Michaels kumppaneineen keskeytti haastattelun titantronin välityksellä. Ehkä tärkein juttu tässä segmentissä oli se, että Michaelsin, HHH:n, Chynan ja Rick Ruden muodostaman ryhmän nimi tuli julki – D-Generation X.

Kuva
Shawn Michaels, Triple H, Chyna & "Ravishing" Rick Rude - D-Generation X

*****

Owen Hart w/Hart Foundation vs Kama Mustafa w/Nation of Domination

Eipä tästä matsista paljon sanottavaa ole. D-Generation X tuli kesken ottelun paikalle, ottivat selostajilta mikit ja ”selosti” ottelua syöden samalla banaania.

*****

Max Mini & Nova vs Mosaic & Tarantula

Tämä tismalleen sama kääpiöiden tag team –ottelu nähtiin jo Badd Bloodissa. Eipä tästä oikein sanottavaa ole, kun tämä kääpiöiden touhu ei yhtään kiinnosta. Max Minin joukkue voitti jälleen. Max Mini ei ole tainnut vielä kertaakaan hävitä. LOLMAXMINIWINS.

*****

Tässä välissä piti olla Shawn Michaelsin ja Flash Funkin ottelu. Periaatteessa tämä toteutuikin. Flash Funk tuli kehään, mutta sitten ei tullutkaan Michaels, vaan Kane ja Paul Bearer. Kane tuhosi Funkin, jonka jälkeen Michaels hiipi paikalle ja ”selätti” Flash Funkin. Laskijana toimi HHH.

*****

8-Ball & Skull w/Disciples of Apocalypse vs Recon & Sniper w/Truth Commission

Jossain välissä eteläafrikkalainen separistiryhmä Truth Commission on kokenut muutoksia, sillä heidän managerina ei toimi enää The Commandant. Uusi manageri on Jackyl (ECW:n Cyrus the Virus). Kun kehää ympäröi kaksi jengiä, niin ei mikään ihme ole, että ottelu päättyy diskaukseen..

*****

Raw’n toinen tunti alkoi tutulla tavalla – Vince McMahon ja Stone Cold Steve Austin kehässä. Austin ja Vince McMahon allekirjoittivat Stone Cold Steve Austinin uuden sopimuksen, vaikka Steve Austin epäilikin Vinceä. Stone Cold Steve Austin saa Intercontinental-mestaruusottelun Owen Hartia vastaan, mutta jos Austin loukkaantuu, WWF ei ole vastuussa. Nation of Domination keskeyttää Austinin tuulettelun. Faarooq on luonnollisesti vihainen siitä, että Austin aiheutti hänelle mestaruustappion Badd Bloodissa. Lopulta Faarooq lähettää Rocky Maivian kehään, joka saa maistaa Austinin Stunneria välittömästi. Austin pakenee paikalta yleisömeren kautta.

*****

Brian Christopher vs Tajiri

Light-Heavyweight-divisioonan matsi jälleen kerran. Eihän tämä mikään ihmeellinen matsi ollut, vaikka Tajiri veti kyllä hyvin. Christopher otti voiton roll-upilla. Ottelun jälkeen Tajiri potkaisee Brian Christopherin pois kehästä.

*****

Goldust w/Marlena vs Savio Vega w/Los Boricuas

Goldust-Marlena-Pillman-kuvio jäi vähän kesken Pillmanin kuoleman takia. Huhujen mukaan Marlena olisi kääntynyt Goldustia vastaan. Nyt kuitenkin Goldust ja Marlena ovat jälleen onnellisesti yhdessä. Hyvis-roolista huolimatta Goldust otti voiton huijaamalla, sillä hän käytti jälleen aseenaan Marlenan kultaista käsilaukkua, jonka sisällä on tiili.

*****

Tässä välissä piti olla Hunter Hearst Helmsleyn (josta oltiin alettu puhumaan jo Triple H:nä ja ruudussa lukee aina HHH) ja The Patriotin välinen ottelu. Ennen kuin Patriot kerkesi kehään, Rick Rude heitti tämän päälle kuumat kahvit ja mukiloi Patriotin salkullaan. Commissioner Slaughter tulee paikalle rähisemään DX:lle. Sitten paikalle tulee Ahmed Johnson, jonka maha on hienosti kasvanut joka loukkaantumisen aikana. Nation of Domination hyökkää Johnsonin kimppuun. Johnsonin avuksi rientää Legion of Doom sekä Ken Shamrock. D-Generation X seurasi joukkotappelua rampilta syöden samalla popcornia.

*****

The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn ) © w/Uncle Cletus vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Illan huipennuksena nähdään tag team –ottelu, joka ollaan tämän vuoden aikana nähty varmaan sata kertaa. The Godwinnit voittivat Tag Team –vyöt Badd Bloodissa Headbangersilta, mutta nyt he joutuivat jo puolustamaan vöitään vanhaa arkkivihollistaan vastaan. Koko illan oltiin nähty lyhyitä haastattelupätkiä Road Warrioreilta, joissa he ovat käyneet läpi historiaan. Niinhän tässä sitten kävi, että tämä ehkä kaikkien aikojen legendaarisin joukkue nousi jälleen kerran Tag Team –mestareiksi. Jäi hyvä fiilis, kun LOD nousi mestareiksi ja junttien mestaruuskausi jäi todella lyhyeksi. Henry ja Phineas syyttävät tappiosta Uncle Cletustaan, jonka päälle he hyökkäävät ottelun jälkeen.

Kuva
Legion of Doom juhlii mestaruusvoittoa.

---------

Kuva
RAW is WAR – 20.10.1997

Ken Shamrock & Ahmed Johnson w/Legion of Doom vs Rocky Maivia & Kama Mustafa w/Faarooq & D-Lo Brown

Ottelua tulee seuraamaan myös D-Generation X, jolla on lämpimät välit NOD:n kanssa. Rick Rude tulee jopa auttamaan Nation of Dominationia, sillä Maivia ja Kama voittivat Ruden salkun avulla. Hyvisten kimppuun hyökätään myös ottelun jälkeen. Godwinnitkin tulevat paikalle, ja he lyövät roskiksella Legion of Doomia. Godwinnit ovat muuten nyt luopuneet tutusta farkkuhaalariasustaan.

*****

Nation of Dominationin pukuhuone on töhritty ja tuhottu. Huoneessa on Kanadan lippuja ja seinille spreijattu ”CANADA RULES”. Kaikki viittaa siihen, että Hart Foundation on asialla, mutta onko lopulta näin? NOD:n johtaja Faarooq on vihainen ja syyttelee WWF:ää jälleen rasistiseksi yhtiöksi.

*****

Bret Hart w/Hart Foundation vs Faarooq w/Nation of Domination

“Selostuksen” hoitaa jälleen kerran D-Generation X. Jälleen kerran ottelu muuttui kaaokseksi, kun NOD ja Hart Foundation ottivat yhteen. Yhtäkkiä paikalle tuli Stone Cold Steve Austin ja teki Faarooqille Stunnerin. Bret Hartilla ei ole mitään hajua mitä Faarooqille tapahtui.

*****

Seuraavaksi oli vuorossa erään painijan paluu WWF:ään. Jeff Jarrett oli jälleen täällä taas. Jarrethan paini vielä alkuvuodesta 1996 WWF:ssä, kunnes siirtyi kilpailijan (WCW) riveihin. WCW:stä loikannut Jarrett aloittikin promon haukkumalla WCW:n pomon Eric Bischoffin. JJ ei omien sanojensa mukaan saanut ansaittua mahdollisuutta WCW:ssä. Siitä päästiinkin WWF:n haukkumiseen, sillä Jarrettin mukaan tämä oli syy, miksi hän aikoinaan lähti WWF:stä. Hän sai Vince McMahonilta typerän kantritähti-gimmickin. Vince McMahonin syyllistämisen lisäksi Jeff Jarrett haukkuu WWF-tähdet Shawn Michaelsin, Bret Hartin ja Steve Austinin.

Kuva
Jeff Jarrett
*****

Marc Mero w/Sable vs Brian Christopher

Brian Christopherin iskä Jerry Lawler tulee kesken ottelun häiritsemään Sablea, ja pistää tälle Austin 3:16 –lippiksen päähän, koska Sable on viime aikoina lähinnä mainostellut ruudussa fanituotteita. Mero ottaa vakuuttavan voiton ja hermostuu vaimolleen, kun huomaa, että hänellä on Austin-lippis päässä.

*****

Owen Hart © vs Shawn Michaels © - Title vs Title –ottelu

Pelissä on siis kummankin mestaruus. Owen Hart pitää hallussaan Intercontinental-vyötä ja Shawn Michaels on hallitseva Euroopan mestari. Owen Hart pyytää, että Hart Foundation tai D-Generation X eivät sekaannu otteluun. Owenilla ja Michaelsillahan on ollut keskenään feudi aikaisemmin, jolloin Owen Hart Enzuiqirilla pisti Michaelsin pois pelistä hetkeksi. Owen Hart pääsee tässäkin ottelessa iskemään kyseisen potkuliikkeen Michaelsin, ja alkoi näyttämään siltä, että Owenista tulee tuplamestari. Enzuiqirin jälkeen paikalle riensi kuitenkin Stone Cold Steve Austin, joka teki tuomarille Stone Cold Stunnerin. Sitten oli h****tti irti, kun Hart Foundation sekä D-Generation X tulivat paikalle.

*****

Undertakeria nähtiin ensimmäistä kertaa Badd Bloodin jälkeen. Lyhyessä videopromossaan Undertaker kertoi, että hän ei halua tapella veljensä kanssa.

*****

Seuraavaksi vuorossa piti olla Dude Love vastaan British Bulldog. Niinhän siinä kävi, että Kane (ja Paul Bearer) tulivat jälleen paikalle ennen kuin ottelu kerkesi alkamaan. Kane ja Dude Love tappelivat keskenään. Lopuksi Kane tekee Lovelle kuristusjuntan teräsrampille.

*****

”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn vs The Headbangers (Mosh & Thrasher)

Jep. Joukkue, joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan nimellä New Age Outlaws, teki Raw-debyyttinsä. Aikaisemmin keskenään feudanneet ”Real Double J” Jesse James ja Rockabilly päättivät pari viikkoa sitten Shotgun Saturdayssa lopettaa keskenään tappelemisen ja muodostaa joukkueen. Rockabilly löi kitaralla manageriaan Honky Tonk Mania, otti takaisin nimen Billy Gunn ja uudeksi lempinimeksi muodostui ”Bad Ass”. Jesse James on myös jättänyt kehnon kantrigimmickinsä, ja mies tunnetaan nyt ”Road Dog” (tässä vaiheessa vielä yksi G-kirjain vaan) Jesse Jamesina.

Kuva
New Age Outlaws

*****

TAKA Michinoku vs Tajiri

TAKA Michinoku on jo useamman kuukauden ajan esiintynyt WWF:ssä silloin tällöin, mutta nyt hän on tehnyt sopimuksen. Muistaakseni TAKA Michinoku ja Tajiri ovat kerran jo aiemmin kohdanneet Raw’ssa. Olihan tämä viihdyttävä ottelu, mutta harmittavan lyhyeksi jäi. Harmi, että TAKAn ja Tajirin WWF-urat menivät vähän ristiin, sillä ECW-jälkeisen Tajirin ja TAKAn feudi olisi voinut olla huikea.

*****

Kolmas viikko putkeen, kun Jim Cornette pääsee ruudun eteen pitämään puheen. Rehellisesti sanottuna nämä ovat sen ensimmäisen jälkeen menneet aikalailla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

*****

Viimeiseksi otteluksi oli tarjolla tag team –ottelu, jossa Godwinnit kohtaavat 8-Ballin ja Skullin. Mitään ottelua tästä ei tullut, kun jostain syystä DOA:n Crush ja Chainz tulivat myös kehään hakkaamaan Godwinneja. Godwinnien alivoima muuttuu kuitenkin ylivoimaksi, kun The Truth Commission tulee paikalle apuun. Commissioner Slaughter, WWF:n agentit ja tuomarit tulevat paikalle erottamaan miehet toisistaan.

*****

Jakson lopussa nähtiin Mankindin paluu. Mankind piti promon pannuhuoneessa. Mankind haluaa kohdata Kanen, joka tuhosi Dude Loven.

----------

Kuva
RAW is WAR – 6.10.1997

Nation of Domination marssii vihaisena kehään. Heitä ketuttaa edelleen viime viikon tihutyö, jota he luulevat Hart Foundationin tekosiksi. Rocky Maiviakin sai aika paljon mikkiaikaa, ja kovasti on mies kyllä kehittynyt. Faarooq haastaa Hart Foundation 4vs4-otteluun ensi viikolla. Hart Foundation tulee paikalle. Bret Hart sanoo, että toisin kuin USA, Kanadassa ei vihata ruskeita, mustia tai keltaisia ihmisiä. Hart vakuuttaa, että he eivät ole töhrinnän takana, vaan NOD:n pukuhuoneen rikkoi D-Generation X.

DX keskeyttää NOD:n ja Hart Foundationin välisen nokkapokan titantronin välityksellä. Michaels vertailee Hart Foundationia KKK:hon, ja Helmsley sanoo Hart Foundationin käyttävän jopa N-sanaa. Tästä NOD hermostuu ja hyökkää Hart Foundationin kimppuun.

*****

Goldust w/Marlena vs Hunter Hearst Helmsley w/DX

Hassua, kun tuntuu niin pitkältä ajalta se, kun Goldust ja HHH feudailivat keskenään. Hieman on miesten urat lähteneet eri suuntiin. Tällä kertaa Goldustin kohtaloksi koitui Marlenan käsilaukku, johon oli piilotettu tiili. HHH sai sen nimittäin itselleen, tälläsi sillä Goldustia ja teki vielä Pedigreen.

Ottelun jälkeen Shawn Michaels pomppii selostajienpöydän päällä ja käskee Vince McMahonin imeä sitä. Vince McMahon on luonnollisesti vihainen.

*****

Owen Hart © vs Ahmed Johnson – WWF Intercontinental –mestaruusottelu

Tällä kertaa Owen Hart joutui puolustamaan IC-mestaruuttaan Ahmed Johnsonia vastaan, joka hetken aikaa piti vyötä reilu vuosi sitten ennen kuin loukkaantui. Johnsonin kannalta alkoikin ottelu näyttämään hyvältä, mutta sitten Stone Cold Steve Austin tuli paikalle ja teki Stunnerin Johnsonille. Owen Hart diskattiin, mutta säilyttää mestaruuden. Austin haluaa suojella omaa mahdollisuuttaan kohdata Owen Hart Intercontinental-mestaruudesta.

*****

Jim Ross haastatteli Mankindia, joka haluaa kohdata Kanen. Commissioner Slaughter tulee paikalle, ja sanoo, että ei voi suostua Kane-Mankind-otteluun. Kane on henkisesti niin vajaa, että Slaughter ei voi sallia ottelua. Tämän takia Mankind tekee Mandible Claw’n Slaughterille.

*****

Bret Hart © vs Ken Shamrock – WWF-mestaruusottelu

Harmi, että tätä ottelua ei koskaan keretty PPV-tasolla näkemään. Oli nimittäin ihan mukavaa seurattavaa niin kauan kuin sitä kesti. Ken Shamrock pisti jopa Bret Hartin taputtamaan, mutta tuomari oli pois pelistä. Shamrock päästää otteesta, jolloin Bret Hartille avautuu paikka lyödä tuolilla Shamrockia. Shawn Michaels juoksee paikalle ja leukaluiden sulosoinnut tärisevät Bret Hartin leuassa. Ken Shamrock ei Michaelsia kiittele, vaan heittelee tätä kehässä ja sekoaa täysin. Sitten paikalle tulee Hart Foundation sekä DX. Shawn Michaels ja Bret Hart yritetään pitää irti toisistaan.

*****

”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn vs The New Blackjacks (Blackjack Windham & Bradshaw)

Aika samanlainen ottelu kuin New Age Outlawsin viimeviikkoinen ottelu Raw’ssa. Road Dog ja Bad Ass ovat alakynnessä, ja sitten voittavat huijaamalla. Ottelun jälkeen paikalle tulee The Godwinns sekä The Headbangers, joten eiköhän tästä saada raavittua Survivor Seriesiin perinteinen eliminointiottelu.

*****

Kane ja Paul Bearer kävivät kehässä kääntymässä. Selvisi, että Slaughter on suostunut otteluun Mankindin ja Kanen välilä. Tällä kertaa Kane ei tuhonnut ketään painijaa kehässä.

*****

Omassa pukuhuoneessa majailevalla DX:llä oli asiaa Bret Hartille. Shawn Michaels haluaa puhua Bretille mies-miehelle, joten Michaels laski housunsa ja oli p**se kohti ruutua. Välillä p**se vilahteli ruudussa ja välillä se oli peittynyt DX-kyltin taakse..

Kuva
DX hupsuttelemassa.

*****

Marc Mero w/Sable vs Flash Funk

Tykkään muuttuneesta Merosta, mutta onhan hän kehässä paljon kankeampi kuin ennen, joten loukkaantumiset näkyvät miehen otteissa. Kyllähän Mero teki näyttävän Moonsaultin tässä ottelussa, mutta muuten sellainen mukava pieni lennokkuus, joka Meron otteluissa ennen oli, on hävinnyt. Tykkään tosin myös tuosta Meron nykyisestä lopetusliikkeestä – TKO:sta – joka muistuttaa hieman F5:sta.

*****

Jim Rossilta oli myös Jeff Jarrett –haastattelu. Jarrett jälleen kertoi syitä, minkä takia WCW on p****estä. Tämä oli kaikin puolin ihan kiinnostava haastattelu.

*****

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs Los Boricuas (Savio Vega & Miguel Perez Jr.) w/Jesus Castillo & Jose Estrada Jr.

Ei mitään hajua, että miksei viimeisenä otteluna voinut olla vaikka Bret Hartin ja Ken Shamrockin välinen ottelu. Panoksena ei ollut edes LOD:n Tag Team –vyöt. Kesken ottelun paikalle tulee Billy Gunn ja Road Dogg, jotka pukeutuvat Legion of Doomin olkapääsuojiin. Road Dogg aiheuttaa Los Boricuasille vahingossa tappion, joten sekä LOD ja Los Boricuas juoksivat ottelun jälkeen Road Doggin ja Billy Gunnin perässä.

Kuva
Billy Gunn ja Jesse James hupsuttelemassa.

----------

Kuva
RAW is WAR – 3.11.1997

Marraskuussa oli yksi Raw ennen Survivor Seriesiä. Bret ja Owen Hart eivät ole paikalla, mutta Stone Cold Steve Austin on. Austin tapaa kehässä McMahonin. Austin hehkuttaa potkivansa Owenin p***että SurSerissä. Viime viikolla Stone Cold sekaantui Ahmed Johnsonin ja Owen Hartin väliseen otteluun. Austin sanoo, että Ahmed Johnson vaan sattui olemaan tiellä, eikä hänellä ole mitään häntä vastaan, vaikka voikin tarpeen tullen hakata myös hänet.

Tietysti paikalle tuli Ahmed Johnson, joka haastaa Stone Cold Steve Austinin otteluun tänä iltana. Steve Austin tietenkin suostuu otteluun, joten myöhemmin luvassa on Stone Coldin paluu kehään.. vai onko kuitenkaan?

*****

Super Loco vs Aguila – WWF Light-Heavyweight –mestaruusturnauksen puolivälieräottelu

WWF on yrittänyt luoda WCW:n Cruiserweight-divisioonalle vastinetta. Useamman kuukauden ajan onkin esiintynyt nippu pienemmän kokoluokan painijoita WWF:n ohjelmistossa. Light-Heavyweight-divisioona tarvitsee luonnollisesti oman mestaruusvyön, joten uuden mestaruusvyön kunniaksi on päätetty järjestää mestaruusturnaus. Tavallaanhan WWF:n Light-Heavyweight-mestaruus ei ollut edes juttu, vaan saman niminen mestaruus on ollut aikaisemmin, mutta aikaisempaa mestaruutta puolustettiin lähinnä Japanin ja Meksikon suunnalla, eikä kyseessä oikeastaan ollut kunnon WWF-vyö.

Turnauksen kaavio näkyy alla olevasta kuvasta. Mielenkiintoisia ottelijoita on haalittu mukaan turnaukseen. TAKA Michinoku ja Brian Christopher ovat esiintyneet jo enemmänkin Raw’ssa. Devon Storm paini WWF:n jälkeen mm. WCW:ssä (Crowbar) ja TNA:ssa. Eric Shelley ei sano mitään, mutta hänen vastustajansa Scott Taylor tullaan myöhemmin tuntemaan Scotty 2 Hottyna.

Kuva
Light-Heavyweight-mestaruusturnauksen turnauskaavio

Turnaus alkoi kahden meksikolaisen ottelijan välisellä ottelulla. Super Loco muistetaan paremmin Super Crazyna. Pian tämän jälkeen Super Crazy meni ECW:hen luomaan nimeä, ja painihan mies 2000-luvun puolella useamman vuoden WWE:ssäkin. Locon vastustajana on maskipäinen Aguila, joka Amerikassa tiedetään paremmin WWF-runistaan 2000-luvunvaihteessa Essa Riosina. Tässä ottelussa Aguila oli vasta 19-vuotias.

Oli kyllä hieno matsi, vaikka tietysti tällaisten otteluiden kohdalla toivoisi, että olisi hieman kauemmin kestänyt. Aguila voitti ottelun, joten Aguila nähdään turnauksen välierissä.

*****

Seuraavaksi näytettiin haastattelu, jossa JR haastatteli Goldustia ja Marlenaa. Ehkä tässä kohtaa pitäisi puhua Dustinista ja Terristä, koska haastattelu oli tehty niin, että kumpikaan ei esittänyt hahmoaan. Terri hehkutti sitä, kuinka hienoa on olla taas perheen parissa. Goldust/Dustin kuitenkin yllättää sanomalla, että hän on kyllästynyt vaimoonsa. Hän ei enää rakasta vaimoaan, eikä hän halua elää elämäänsä vaimolleen. Goldust sanoo löytäneensä jonkun muun ja aloittavansa aivan uuden elämän. Lopuksi Goldust ottaa sormuksen pois nimettömästi ja sanoo vaimolleen, että hän voi tunkea sen vaikka p*****seen.

Kuva
Goldust jätti Marlenan.

*****

Ahmed Johnson tuli kehään valmiina ottelemaan Stone Cold Steve Austinia vastaan..

MUTTA!

Niinhän siinä kävi, että mitään Austinin ja Johnsonin välistä ottelua ei nähty. Ennen kuin Steve Austin kerkesi tulemaan paikalle, oli paikalla Paul Bearer ja Kane. Kane teki Johnsonille kuristusjuntan ja kaksi Tombstone Piledriveria. Mankind juoksee paikalle, tekee ex-managerilleen (Paul Bearer) Mandible Claw’n ja jollain putkenpätkällä alkaa lyömään Kanea.

*****

Stone Cold Steve Austin tuli kehään haastamaan kenet tahansa. Nation of Domination vastaa haasteeseen. Faarooq lähetti Kama Mustafan kehään. Muu Nation of Domination saa riesakseen Legion of Doomin, ja samalla Austin tekee Stone Cold Stunnerin Kamalle.

*****

Aika jännä Raw, sillä ensimmäisen puoliskon aikana nähtiin tasan yksi ottelu. Toinenkaan tunti ei ala ottelulla, sillä Michael Cole haastattelee D-Generation X:ää. DX tietysti ottaa homman haltuunsa, ja nöyryytetty Michael Cole poistuu kehästä. Sitten kuullaan paljon Shawn Michaelsia kehumassa itseään, muutama hauska heitto Hulk Hoganille ja kaksi lupausta ensi viikon Raw’hon. HBK lupaa esiintyä seuraavassa Raw’ssa alasti ja hän lupaa näyttää Ken Shamrockille, kuka on maailman vaarallisin mies.

Paikalle tulee WWF:n komissaari Slaughter, joka on jälleen DX:n pojille vihainen. Tällä kertaa Shawn Michaels ja Hunter Hearst Helmsley ovat varautuneet Slaughterin syljeskelyyn, sillä heillä on suojakypärät pyyhkijöillä. Klassista DX-kamaa. Slaughter päättää, että Shamrock-Michaels-ottelu nähdään jo tänään!

*****

Marc Mero w/Sable vs Savio Vega

Mero ottaa kyseenalaisin keinoin voiton Savio Vegasta. Ottelun jälkeen Michael Cole menee Sablelta kyselemään Meron voitosta. Vihainen Marc Mero keskeyttää haastattelun ja sanoo, että jatkossa kysymykset voi kysyä suoraan itse superstaralta. Mero taluttaa Sablen pois paikalta.

*****

Vader vs The British Bulldog w/Jim Neidhart, Doug Furnas & Phil LaFon – Dog Collar –ottelu

Tämä oli ikäänkuin strap-ottelu, mutta remmin sijaan ottelijoilla oli kaulan ympärillä pannat, jotka olivat yhdistetty toisiinsa ketjulla. Syy miksi Furnas ja LaFon olivat Bulldogin ja Neidhartin seurassa, on se, että he edustavat Kanadaa Survivor Seriesissä. Survivor Seriesissä nähdään perinteinen eliminointiottelu Kanadan ja USA:n välillä. Samalla kerrottiin myös, että USA:ta piti edustaa The Patriot, mutta hän on loukkaantunut.

Vader voitti, mutta ottelun jälkeen kaikki neljä pahista olivat hänen kimpussa. Sen jälkeen katsomosta tulee kamppailulajeja hallitseva ”katsoja”, joka yrittää auttaa Vaderia. Miehen henkilöllisyys ei vielä tässä jaksossa selvinnyt. Oikeasti kyseessä oli erään painijan Raw-debyytti. Tämä mies oli Steve F’n Blackman!

*****

”Road Dog” Jesse James & ”Bad Ass” Billy Gunn vs Los Boricuas (Jose Estrada Jr. & Jesus Castillo

Eipä tästä ottelusta mitään erityistä sanottavaa. Jesse James ja Billy Gunn ottivat voiton jälleen hieman kyseenalaisesti.

*****

Ken Shamrock vs Shawn Michaels w/DX

Ken Shamrock oli vauhdissa, ja pisti jopa Shawn Michaelsin taputtamaan nilkkalukkoon. Tuomari ei kuitenkaan tätä todistanut, joten Shamrock ei saanut luovutusvoittoa. Diskausvoiton kuitenkin sai, kun D-Generation X hyökkäsi hänen kimppuun kesken ottelun.

---------

Kuva
WWF Survivor Series 1997

Järjestyksessään 11. Survivor Series järjestettiin 9.11.1997. Lisänimenä tällä PPV:llä oli coolilta kalskahtava GANG RULZ, joka varmaan tuli siitä, että WWF:ssä oli useampi jengi, joilla oli erimielisyyksiä. Survivor Series 1997 ei ollutkaan Yhdysvaltojen puolella, vaan nyt oltiin jälleen Kanadassa – tarkemmin sanottuna Montrealissa. Ja koska oltiin ranskankielisellä alueella, niin kehäkuulutuksetkin oli jostain syystä ranskaksi. Selostajina toimi tällä kertaa kaksikko Jim Ross – Jerry Lawler, koska Vince McMahonilla sattui olemaan muuta tekemistä…

Kuva
The Headbangers (Mosh & Thrasher) & The New Blackjacks (Blackjack Windham & Bradshaw) vs Road Dog, Billy Gunn & The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) – 4 vs 4 Survivor Series –eliminointiottelu

Viime vuoden tapaan Survivor Seriesissä käytiin neljä eliminointiottelua, joista Survivor Series –PPV on tunnettu. Jo heti ensimmäisenä otteluna oli vuorossa ensimmäinen eliminointikoitos. Tällä ottelulla oli jopa saatu keksittyä jotain taustaakin, sillä vasta joukkueen muodostaneet ”Road Dog” Jesse James ja ”Bad Ass” Billy Gunn olivat suututtaneet useammankin joukkueen WWF:ssä. Lisäksi juuri Godwinnit veivät Headbangersilta Tag Team –mestaruuden Badd Bloodissa.

Olipahan kehno aloitus illalle. Vartin verran kesti tämä tylsyyden huipentuma. Yksi asia aina ärsyttää näissä Survivor Seriesin eliminointiotteluissa. Eliminoinnit tuntuvat tulevan ihan liian helposti sellaisten liikkeiden jälkeen, jotka eivät ”normiottelussa” koskaan päättyisi selätykseen. Tämä oli yksinkertaisesti todella huono aloitus illalle, eikä tällaista paskaa pitäisi koskaan PPV:n alkuun pistää – tai oikeastaan ei ollenkaan koko PPV:hen.

* (15:25)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Road Dog, Billy Gunn & The Godwinns (selviytyjät Road Dog & Billy Gunn)

- Blackjack Bradshaw eliminoi Henry O. Godwinnin ensin
- Phineas I. Godwinn eliminoi Blackjack Windhamin pyykkinarun jälkeen
- Billy Gunn selätti Moshin
- Thrasher puolestaan pudotti selättämällä Phineas I. Godwinnin
- Road Dogg selätti School Boylla Bradshawn’n
- Billy Gunn ratkaisi ottelun Guillotine Leg Dropilla
Kuva
The Truth Commission (Jackyl, Recon, The Interrigator & Sniper) vs Disciples of Apocalypse (Crush, Chainz, 8-Ball & Skull) – 4 vs 4 Survivor Series –eliminointiottelu

Disciples of Apocalypsen ja Los Boricuasin välinen jengisota on vähin äänin haudattu. Viime aikoina DOA:lla on ollut ongelmia toisen ryhmän kanssa. The Truth Commissionille tämä oli ensimmäinen PPV, vaikka firmassa he ovatkin olleet jo jonkin aikaa.

Enpä tältäkään ottelulta odottanut paljon mitään, mutta sanoisin tämän olleen hiukan parempi ottelu kuin ensimmäinen. Ehkä yksi syy tähän on se, että tämä ei ollut niin pitkä ottelu, niin ei kerennyt edes nukahtamaan kesken ottelun. Mieleen jäi Truth Commissionin iso mörökölli – The Interrogator – joka saatiin näyttämään uhkaavalta tapaukselta. Myös Jackyl hoiti roolinsa hyvin.

*½ (09:59)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: The Truth Commission (The Interrogator ainoa selviytyjä)

- Chainz eliminoitiin ottelun alussa, eliminoijana The Interrogator
- 8-Ball selätti Jackylin, jonka jälkeen Jackyl vielä pyöri kehän ulkopuolella (mm. selostamossa)
- 8-Ballin kaksoisveli Skull selätti Reconin
- 8-Ball ja Skull putosivat seuraavina
- Crush selätti Powerslamin jälkeen Sniperin
- The Interrogator pääsi käyttämään lopetusliikettään (Sidewalk Slam) Crushiin, mikä ratkaisi ottelun
Kuva
Team USA (Vader, Goldust, Marc Mero & Steve Blackman) w/Sable vs Team Canada (The British Bulldog, Jim Neidhart, Doug Furnas & Phil LaFon) – 4 vs 4 Survivor Series –eliminointiottelu

Viimeisenä Survivor Series –eliminointimatsina oli maaottelu Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä. Tästä teki oudon kuitenkin otteluun osallistuvat ottelijat. Goldust on jo kääntynyt pahikseksi, kun hän jätti vaimonsa ja alkoi käyttäytymään kuin mul**u. Marc Meronkin käytös omaan vaimoaan kohtaan on viime aikoina ollut aika kusipäistä, joten melko erikoiset valinnat USA:n joukkueeseen. Steve Blackman debytoi edellisessä Raw’ssa, ja tämä oli miehelle ensimmäinen ottelu. Kanadaa puolestaan edusti Hart Foundationin British Bulldog ja Jim Neidhart sekä heidän kanssaan yhteen lyöttäytyneet Doug Furnasin ja Phil LaFonin joukkue. Hassua tässä on se, että Kanadan joukkueessa vain yksi (Phil LaFon) on varsinainen kanadalainen. British Bulldog on britti, Jim Neidhart on syntynyt Yhdysvalloissa (mutta asuu Kanadassa ja varmaankin kaksoiskansalainen) ja Doug Furnaskin on ihan amerikkalainen vaan.

Ei tämäkään ottelu vielä ihan sytyttänyt, vaikka selkeästi parempi oli kuin edelliset ottelut. Välillä oli kehässä ihan mukavaa menoa, mutta kokonaisuutena jäi vähän vaisuksi koko ottelu. Päällimmäisenä mieleen jäi Goldustin toiminta ottelussa. Asennemuutoksen kokenut Goldust näytti koko ottelun ajan siltä, että otteleminen ei kiinnosta, eikä hän loppujen lopuksi suostunut tulemaankaan kehään edes.

**½ (17:05)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Team Canada (The British Bulldog ainoa selviytyjä)

- Steve Blackman eliminointiin uloslaskulla, kun hän jäi kehän ulkopuolelle tappelemaan Furnasin ja LaFonin kanssa
- Vader selätti Jim Neidhartin
- Myös Phil LaFon jäi Vaderin jyrän alle
- Furnas rullasi Marc Meron pitäen Meron shortseista kiinni
- Goldust jätti Vaderin yksinään, joten Goldustkin laskettiin ulos
- Vader teki Doug Furnasille Vader Bombin, mikä pudotti Furnasin pois ottelusta
- The British Bulldog löi kehäkellolla Vaderia ja selätti tämän
Kuva
Mankind vs Kane w/Paul Bearer

Sitten oli vuorossa historiallinen hetki – Kanen PPV-debyytti. Kane teki Badd Bloodissa vihdoin debyyttinsä aiheuttamalla veljelleen Undertakerille tappion. Kanen ensimmäinen virallinen ottelu ei kuitenkaan ollut Takeria vastaan, sillä Undertaker ei halua otella omaa veljeään vastaan. Kane kuitenkin teki tuhoja Raw’ssa. Yhdeksi Kanen uhriksi joutui Dude Love, jonka takia Mankind teki paluun.

Ihan hieno aloitus Kanen pitkälle uralle, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä WWE:ssä. Ottelu oli erikoinen siinä mielessä, että ottelu oteltiin ”pimeän punaisessa” valaistuksessa, joka oli aina päällä Kanen alkuaikoina. Jollain tavalla pidin tätä jopa kiehtovana ratkaisuna. Mankind pisti jälleen kroppansa kunnolla likoon, eikä muutenkaan Mankind saatu näyttämään mitenkään heikolta, vaikka Kane onkin aikamoinen monsteri.

*** (09:27)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Kane

Mankind joutui lopulta vastaanottamaan Kanen Tombstone Piledriverin. 1-2-3. Kane voitti.
Kuva
Nation of Domination (Faarooq, Rocky Maivia, D-Lo Brown & Kama Mustafa) vs Ken Shamrock, Ahmed Johnson & Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) – 4 vs 4 Survivor Series –eliminointiottelu

Illan neljäs ja viimeinen Survivor Series –eliminointiottelu. Tällä ottelulla on vähän pidempääkin taustaa, sillä Ahmed Johnsonhan on käytännössä yli vuoden feudannut Faarooqin ja NOD:n kanssa. Hetken aikaa Ahmed Johnson oli jopa NOD:n riveissä, kunnes hänet potkittiin pihalle ja feudi käynnistyi uusiksi. Myös Legion of Doomilla on ollut ongelmia NOD:n kanssa. Ken Shamrock loukkaantui aikaisemmin ottelussa Faarooqia vastaan, mutta on jälleen menossa mukana.

Tämä oli illan paras eliminointimatsi. Tykkäsin erityisesti siitä, että D-Lo Brown pääsi vihdoin näyttämään osaamistaan. Sekin vähän yllätti, että NOD:n johtaja (Faarooq) tiputettiin jo heti ottelun alkupuolella. Rocky Maiviasta on koko ajan tullut kiinnostavampi tapaus. Hahmona on kehittynyt valtavasti, ja kehäotteetkin ovat kehittyneet. Hyvisten joukkueesta esille nousi Ken Shamrock, joka on mielestäni jopa vähän aliarvostettu tähti WWF:n 90-luvun lopulta.

Oli tässäkin ottelussa ongelmansa. Alku oli vauhdikas, mutta jostain syystä nämä ottelut tuntuvat vähän lässähtävän, kun jengiä putoaa pelistä pois. Lopussa ottelu jälleen piristyi, ja oikeastaan jopa vähän jännitti, että kumpi joukkue ottelun oikein voittaa.

*** (20:28)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Ken Shamrock, Ahmed Johnson & Legion of Doom (Ken Shamrock ainoa selviytyjä)

- Rocky Maivia teki Hawkille Rock Bottomin ja selätti liikkeen jälkeen Hawkin
- Ahmed Johnson selätti Faarooqin Pearl River Plungen jälkeen
- Rocky Maivia eliminoi Ahmed Johnsonin, kun Faarooq piteli Ahmed Johnsonin jalkaa samalla
- Animal selätti Kama Mustafan
- Animal laskettiin ulos, kun hän lähti jahtaamaan Billy Gunnia ja Road Doggia, jotka tulivat paikalle häiriköimään
- D-Lo Brown luovutti Ken Shamrockin nilkkalukkoon
- Rocky Maivia taputti myös Ken Shamrockin nilkkalukkoon
Kuva
Owen Hart © w/The British Bulldog, Jim Neidhart, Doug Furnas & Phil Lafon vs Stone Cold Steve AustinWWF Intercontinental –mestaruusottelu

Stone Cold Steve Austin voitti Summerslamissa Intercontinental-mestaruuden Owen Hartilta, mutta valitettavasti tuossa ottelussa Austin loukkasi niskansa niin pahasti, että hän joutui luopumaan mestaruudesta. Owen Hart voitti Austinin avustuksella mestaruuden uudelleen, sillä Stone Cold Steve Austin halusi kohdata nimenomaan Owenin jälleen. Tämä oli siis Steve Austinin paluuottelu, mutta valitettavasti Austin ei vielä ollut kunnossa, sillä tämä ”ottelu” jäi hyvin lyhyeksi. Tämän takia ottelu olikin pettymys, mutta olosuhteet huomioon ottaen tämä matsi toteutettiin ihan hyvin. Valitettavasti tämän ottelun jälkeen ei enää nähty Steve Austinin ja Owen Hartin välistä kunnollista koitosta, jonka tämä feudi olisi ansainnut.

**½ (4:03)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF Intercontinental –mestari: Stone Cold Steve Austin

Stone Cold pääsi täräyttämään Stunnerin Owen Hartille, jonka jälkeen Austin selätti ja voitti Intercontinental-mestaruuden takaisin itselleen.
Kuva
Bret Hart © vs Shawn MichaelsWWF-mestaruusottelu

Illan päätti mestaruusottelu, jonka lopetus on varmaan puhutuin lopetus, mikä on koskaan nähty vapaapainin historiassa. Montreal Screwjob –nimellä tunnettu tapahtumasarja on varmasti kaikille painiin perehtyneille tuttu tarina, joten en tarkemmin jaksa alkaa paneutumaan tapahtuman taustoihin. Lukekaa Wikipediasta.

Vince McMahon ja kumppanit päättivät siis kusettaa Bret Hartilta mestaruuden, koska Bret Hart oli tehnyt kilpailevan WCW:n kanssa sopimuksen, joten Bret Hart oli lähtemässä WWF:stä. Bretille oli kuitenkin luvattu, että hän saa päättää miten menettää mestaruuden. Bret ei halunnut menettää kotimaassaan mestaruutta Shawn Michaelsille, koska hän ja Shawn Michaels vihasivat toisiaan. Toisin kuitenkin kävi, ja tämä matsi jäi Bret Hartin pitkän WWF-uran viimeiseksi otteluksi.

Ottelun lopetus on legendaarinen, mutta harvoin puhutaan varsinaisesta ottelusta. Valitettavasti tämä ottelu ei noussut sille tasolle, kun olisi ottelulta voinut odottaa. Virallisesti ottelu kesti vain reilut kymmenen minuuttia, mutta tätä edelsi pitkä tappelu kehän ulkopuolella ja katsomossa. En enää edes hirveästi muista varsinaisesta ottelusta, sillä mitään erityisen muistettavaa ottelu ei lopetuksen lisäksi tarjonnut. Perussuorittamista kummaltakin painijalta, mutta näiden painijoiden kohdatessa se perussuorittaminenkin tarkoittaa sellaista 3,5 tähden ottelua.

***½ (12:19)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF:n mestari: Shawn Michaels

Shawn Michaels pisti Bret Hartin tämän omaan luovutusliikkeeseen – Sharpshooteriin. Bret Hart liikutti vain kättä, kehän laidalla hengaileva Vince McMahon käskee tuomari Earl Hebneriä lopettamaan ottelu ja Hebner pisti ottelun poikki. Shawn Michaels poistuu paikalta nopeasti buuauksien saattelemana. Kusetettu Bret Hart jää kehään sylkäisee Vince McMahonin päälle.
-----

Valitsin Survivor Seriesin vuoden 1996 parhaimmaksi PPV:ksi. Valitettavasti tämä Survivor Series ei ollut niin hyvä. Kyllähän tässä yksi hyvin ikimuistettava hetki oli, mutta sekin ottelu oli tasoltaan pienoinen pettymys. Survivor Seriesissä ei ollut yhtään loistavaa ottelua, mutta kehnoja otteluita oli muutama. Eliminointiottelut on ihan mukava perinne SurSeriin, mutta omaan makuuni tässä oli niitä ihan liikaa. Ei tämä ihan kehno PPV kokonaisuutena ollut, vaan jatkaa samalla linjalla valitettavasti kuin muutkin viime ajan PPV:t – tyydyttävä.
-----

Survivor Seriesin tähdet:
*** Mankind
** Bret Hart
* D-Lo Brown

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
One Night Only
Royal Rumble
Summerslam
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
Badd Blood: In Your House
Survivor Series
Ground Zero: In Your House
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Bret Hart 19
2. Steve Austin 16
3. Shawn Michaels 11
4. The Undertaker 10
5. Vader 5
5. Mankind 5
7. Owen Hart 3
8. TAKA Michinoku 1
8. The British Bulldog 1
8. D-Lo Brown 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 25.01.2016 09:37

Kuva
NO SURRENDER 2006

Viime vuonna No Surrender järjestettiin heinäkuussa, mutta nyt se sai kunnian olla viimeinen TNA:n ppv ennen vuoden suurinta tapahtumaa Bound For Glorya. Samalla se otti Unbreakablen paikan syyskuisena ppv:nä. Selostajina tiedätte kyllä ketkä. Backstage-haastattelijana tiedätte kyllä kuka.

Kuva Kuva
Eric Young vs. A-1
Säälittävän ja siksi juuri sympaattisen Eric Youngin taistelu olemassaolonsa puolesta sen kuin jatkui. Young oli edelleen varma, että hänet erotettaisiin TNA:sta (itse asiassa hän oli varma, että tälle illalle luvattu suuri uutinen olisi se, että hän saisi potkut), ja fanit puolestaan olivat sataprosenttisesti tämän koomisen soturin puolella. "Don't Fire Eric" -chanttien saattelemana Young saapui areenalle ja sai tällä kertaa vastaansa entisen Team Canada -partnerinsa ja ilmeisesti nykyisen vihollisensa A-1:n. Ilmeisesti tämän ottelun taustalla oli lähinnä se, että Jim Cornette pisti Youngin edelleen osoittamaan, että hän oli tarpeellinen osa rosteria.

Mitä nyt taas TNA? Kenen mielestä tämä ottelu oli hyvä valinta illan openeriksi? Kenen mielestä A-1:n laittaminen Eric Youngin vastustajaksi oli hyvä idea? Kenen mielestä ylipäänsä A-1:n laittaminen koko korttiin oli hyvä idea? Näihin kysymyksiin kun saisi vastauksen, moni asia olisi helpommin. On nimittäin todella vaikea ymmärtää, että erinomaiseen painiin jatkuvasti pystyvä ja loistavan high flyer -divisioonan omistava promootio päättää toistuvasti avata ppv:nsä täysin yhdentekevillä otteluilla. Tällä kertaa tuo yhdentekevä ottelu oli vieläpä oikeasti varsin kehno, koska Eric Youngin vastustaja A-1 oli kehässä täysi turhake, josta ei ollut suorittamaan painikehässä mitään mielenkiintoista. No, EY yritti kuitenkin ottelussa parhaansa, mutta kovin pitkälle se ei riittänyt, kun vastassa oli Gene Snitskyyn ja Heidenreichiin verrattava kehävelho.
*½ (6:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eric Young (Young Blood Neckbreaker)
Kuva Kuva
Petey Williams vs. Jay Lethal
Viime ppv:ssä nämä kaksi painivat Senshiä vastaan X-Divisioonan mestaruusottelussa, ja ilmeisesti heidän vihanpitonsa oli jatkunut viimeisen kuukauden aikana, vaikka molemmat olivat tippuneet mestaruuskuvioista. Williamsin ja Lethalin feudia paljon oleellisempi osa tämän ottelun taustatarinassa oli kuitenkin se, että Lethal, Sonjay Dutt ja Chris Sabin olivat muodostaneet kuluneen kuukauden aikana tiiviin kolmikon, joita yhdisti se, että he olivat hulluina uuteen Jackass-elokuvaan. Itse asiassa he olivat niin hulluina tuon sekopäisen stunttiporukan touhuihin, että he olivat alkaneet imitoida samoja temppuja TNA-meiningissä. Kolmikko oli muun muassa iskenyt Johnny Devinenin ostoskärryihin ja työntäneet tämän sisääntuloramppia alas päin kehää. Samalla kuin Lethal, Dutt ja Sabin olivat omaksuneet Jackass-meiningin, oli heidän keskittyminensä varsinaiseen kehätoimintaan jäänyt paljon vähemmälle. Tämän ottelun alkaessa Lethal hengaili muina miehinä backstagella kavereidensa kanssa, ja hän lähti kävelemään kehään vasta, kun X-Divisioonan konkari Jerry Lynn kävi huutamassa hänelle, että hänen sisääntulomusiikkinsa oli soinut areenalla jo hyvän aikaa.

Tämä oli paskaa. Siis ihan kirjaimellisesti. Aina toisinaan, kun TNA:lla on (tai siis oli, nyt koko firma on jo käytännössä historiaa) hyvä kausi ja se keskittyy pelkästään kovatasoisten otteluiden tarjoamiseen, alkaa jo miettiä, että miksi koko "LolTNA"-tyyppinen firman buukkauksen dissausperinne on olemassa. Ja juuri silloin TNA taas tempaisee esille jonkun aivan käsittämättömän idean ja toteuttaa sen ilman minkäänlaista itsekritiikkiä. Tällä kertaa se käsittämätön idea oli se, että Lethal ja kumppanit olivat onnistuneet juottamaan Williamsille laksatiivia (Jackass-temppu tämäkin) ennen ottelua ja että Williamsille tuli kamala kakkahätä ottelun toisella minuutilla. Ei, en aio yrittää käyttää mitään sievisteleviä kiertoilmaisuja, kuten selostajat tekivät ottelun ajan, koska tästä hassunhauskasta ideasta tässä ottelussa oli suurimman osan ajasta kyse. Williamsia kakatti, ja siitä huolimatta hän yritti taistella loppuun Lethalia vastaan. Sitten Williams kakkasi housuun, kehässä alkoi jo "haista kakalle", ja kaikilla oli tosi hauskaa. Mitä v***n v***n v**tua? No, kaikesta huolimatta on todettava, että Lethal ja Williams toki painivat ihan kivasti (kaiken kakkanäyttelyn keskellä), mutta aika vähäiseksi se lopulta jäi kaiken muun keskellä. Farssi, sitä tämä oli.
*½ (7:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jay Lethal (Roll up)
Kuva Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Brother Runt vs. Raven - No DQ Match
Team 3D oli jättänyt Brother Runtin oman onnensa nojaan vajaa kuukausi sitten lähdettyään Japanin-kiertueelle ja käskenyt Runtin pysyä kaukana ongelmista. No, ihan suunnitelman mukaan ei sitten touhu mennyt, sillä viime ppv:ssä Runt oli päätynyt painimaan Abyssia vastaan brutaalissa ottelussa. Runt oli kuitenkin saanut uudeksi mentorikseen Ravenin, joka oli jatkanut Runtin auttamista myös Hard Justicessa käydyn ottelun jälkeen. Raven oli jopa pelastanut Runtin, kun Abyss oli yrittänyt tiputtaa tämän brutaalisti sisääntulorampilta alas. Sen sijaan Raven onnistui itse tiputtamaan Abyssin suoraan nastapöytien läpi. Lopulta kuitenkin Runt päätti, ettei hän kaipaa Ravenin apua sen enempää kuin 3D-veljiensäkään. Niinpä eräässä Impactissa Runt kävi myös Ravenin kimppuun ja iski tälle Sliced Bread #2:n kehän ulkopuolella. Niinpä nämä kaikki kolme nyt käytännössä vihasivat toisiaan. Keskinnäinen paremmuudenselvittely hoidettiin tietenkin No DQ -stipulaatiolla käytävässä ottelussa.

Joo, ei tämä nyt oikein lähtenyt. Olen yleensä aina ollut arvosteluissani roskapainin puolestapuhuja, hyvän HC-mäiskinnän arvostaja ja ylipäänsä kivojen bumppien fanittaja. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että tätä ottelua katsoessa ymmärrän, kun jotkut sanovat, että joitain HC-otteluita katsoessa tulee turhautunut olo tai "tämä on jo niin nähty" -fiilis. Oikeastaan aika sama fiilis vaivasi jo WWE:n SummerSlamissa nähdyssä Big Show vs. Sabu -ottelussa, ja nyt se tuli vain entistä vahvemmin esille. Sinänsä tykkäsin kyllä siitä, kuinka Abyss, Runt ja Raven pistivät taas kerran kroppansa likoon. Tykkäsin myös siitä, että ottelua varten oli kehitelty ainakin kaksi oikeasti aika oivaltavaa spottia. Harmi vain, että toinen niistäkin sitten botchattiin. En voi myöskään väittää, että tämän katselu olisi varsinaista tuskaa ollut. Ei, viihdyin ihan hyvin, ja hetkittäin huomasin olevani oikeasti kiinnostunut. Totta kai, onhan tällaista päätöntä rymistelyä aina tavallaan hauska katsoa. Silti tästä puuttui kokonaan se punainen lanka, eikä loppujen lopuksi mitään uutta saatu tarjottua. Pöytiä, roskapönttöjä, kendokeppejä, teräsketjuja... Joo, tutulta tuntuu. Ihan kiva, muttei yhtään enempää.
**½ (11:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Pinned Raven after a Black Hole Slam)
Kuva
8 Team Triple Chance Battle Royal Match - NWA Tag Team Title Shot
Participants: America's Most Wanted, Naturals, Paparazzis, Shark Boy & Norman Smiley, Kazarian & Maverick Matt, Ron Killings & Lance Hoyt, Diamonds In The Rough, James Gang
Sitten oli vuorossa varsin erikoinen Battle Royal. Toisin kuin suurin osa TNA:n Battle Royal -otteluista, tätä ei käyty Gauntlet-säännöillä, vaan kaikki 16 painijaa todella aloittivat kehässä samaan aikaan. Erikoisuutena oli kuitenkin joukkuekuvioihin sidottu "Triple Chance" -stipulaatio. Käytännössä se tarkoitti sitä, että joukkue ei olisi eliminoitu kuin vasta sitten, kun molemmat painijat oli heitetty ulos kehästä. Siihen saakka joukkueen eliminoitu puolisko sai odotella kehän ulkopuolella kohtaloaan. Ottelu nimittäin ratkeaisi vasta sitten, kun kaksi viimeistä painijaa olisivat jäljellä. Tuolloin heidän joukkueparinsa pääsisivät takaisin mukaan, ja ottelu ratkaistaisiin normaaleilla joukkuesäännöillä. Miksi tämä ottelu sitten itse asiassa käytiin? No, Shane Douglasin manageroima Naturals oli jo voittanut mestaruuksien ykköshaastajuuden, mutta tuota voittoa seuranneella viikolla he olivat hävinneet tavallisen ottelun Johnny Devinen ja Alex Shelleyn muodostamaa Paparazzis-joukkuetta vastaan. Perfektionisti-Douglas ei voinut sietää joukkueensa tappiota, joten hän pakotti Naturalsin luopumaan ykköshaastajuudesta ja panemaan sen likoon tähän otteluun. Jos Naturals ei voittaisi tätä ottelua, Douglasin ja Naturalsin yhteistyö olisi ohi. Naturalsin lisäksi erityisesti myös America's Most Wanted oli ollut viime aikoina ongelmissa: keskinäiset ristiriidat uhkasivat taas kerran hajottaa AMW:n. Sen sijaan Kazarian ja Maverick Matt Bentley olivat löytäneet taas toisensa Kazarianin paluun jälkeen, ja myös Norman Smiley oli palannut TNA:han kolmen vuoden poissaolon jälkeen ja lyöttäytynyt taas yhteen Shark Boyn kanssa.

Tämä oli Battle Royal. Se on oikeastaan kaikkein tärkeintä, mitä tästä voi sanoa. Ikävä kyllä tässä tapauksessa se tarkoittaa nimenomaan sellaista kehnon Battle Royalin prototyyppiä, jossa puolet ottelusta menee siihen, kun kaikki vain pyörivät kehässä ilman mitään logiikkaa ja yrittävät vähän niin kuin vääntää toisiaan ulos kehästä. Pari hienoa spottia kyllä eliminoinneissa nähtiin. Erityisen näyttävä oli yhden painijan tyrkkääminen täydellä vauhdilla yläköydeltä pois kehästä niin, että tämä lensi pitkälle katsomoon. Suurin osa alkupuoliskosta oli kuitenkin pelkkää hieromista ilman mitään tavoitteellisuutta. Loppua kohtaan homma sitten parani hieman, mutta ikävä kyllä viimeinen eliminointi ennen varsinaista 2 vs. 2 -ottelua oli taas niin typerä "yllätyshuijaus", että itseä ainakin vitutti suunnattomasti. Onneksi sitten kaksi viimeistä joukkue pelastivat tilannetta painimalla ihan kivan pikkuottelun, mutta ei tällä kokonaisuudella silti tv-ottelutasoa paremmas päästä.
** (14:05)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Naturals (Stevens pinned Storm with a roll up)
Kuva Kuva
Senshi (c) vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship
Soturimainen Senshi oli hallinnut X-Divaria viimeiset kuukaudet tappavan varmalla tyylillään. Nyt hän sai vastaansa Chris Sabinin, joka oli noussut ykköshaastajaksi voitettuaan viime kuun Hard Justicessa ykköshaastajuusottelun. Sabin kuului Lethalin ja Duttin kanssa tähän sekopäiseen Jackass-fanittajaporukkaan, ja yleisö oli sen verran pahasti heitä vastaan, että alkoi vaikuttaa siltä, että koko Jackass-touhu tietäisi kolmikolle heel-turnia. Ainakin tässä ottelussa Sabin veti kuitenkin vielä face-roolia, ja samoin teki Senshi. Panoksena oli X-Divarin mestaruus ja aimo annos kunniaa.

Kuinka TNA osaakin parhaimmillaan tappaa innostuksen täydellisessä kohdassa? Juuri kun olin innostumassa tästä ottelusta niin paljon, että olin harkitsemassa neljän tähden antamista ottelulle, päättää TNA täräyttää taas idioottimaista Jackass-pelleilyä kasvoillemme ja pilata samalla jännittävän lopputaistelun. Pelleilyn hyväksi puoleksi pitää sanoa, että tällä kertaa se ei kestänyt kuin vajaan minuutin, mutta siinäkin oli ihan tarpeeksi. Kenen idiootin idea oli tuoda kuminen seksinukke kehään ja pistää Sabin sekä Senshi vielä pelleilemään sen kanssa idioottimaisesti? Ok, en keskity tähän sen enempää. Joka tapauksessa tämä lopetus pilasi ottelun ****-mahdollisuudet. Onneksi suurin ottelu oli oikeasti hienoa, intenssiivistä ja viihdyttävää X-Divarin painia. Ei voi kuin arvostaa Senshin jatkuvasti yllättäviä, näyttäviä ja monipuolisia potkuja. Todellinen huippuhetki oli silti Double Foot Stomp Sabinille, joka roikkui köysien päällä puoliksi ulos kehästä. Lopetuksen lisäksi ottelun toinen suuri ongelma oli se, että jotenkin tämä ei vain tuntunut suurelta tai merkittävältä ottelulta. Kunnon tarinaa ei upeasta kehätyöskentelystä huolimatta vain kehittynyt. No, oli tämä silti heittämällä illan paras ottelu tähän mennessä.
***½ (16:57)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Senshi (Pinned Sabin after kicking an inflatable doll into him)
Kuva Kuva
Christian Cage vs. Rhino
Hard Justice oli päättynyt yhteen tämän vuoden ennalta-arvattavimmista heel-turneista, kun Christian Cage oli päättänyt lopettaa hyviksenä teeskentelyn, iskenyt Stingiä ratkaisevalle hetkellä kitaralla päähän ja aiheuttanut tälle tappion NWA World Heavyweight -mestaruusottelussa Jeff Jarrettia vastaan. Koska tämä on TNA, jätetään toki huomioimatta se, että tuohon ratkaisevaan iskuun mennessä Cage oli auttanut Stingiä ottelun aikana noin kymmenen kertaa sellaisina hetkinä, jolloin Jarrett oli oikeasti hävitä ottelun. Samoin voimme kai jättää huomioimatta sen, että Cage ei suinkaan Hard Justicen jälkeen alkanut feudata Stingin kanssa, mikä olisi ollut liian loogista. Ei, Sting vetäytyi hetkeksi kuvioista kokonaan pois (ja hieman myöhemmin julistettiin, että hän kohtaisi Jeff Jarrettin rematchissa Bound For Gloryssa), ja Christian puolestaan alkoi feudata lapsuudenystävänsä Rhinon kanssa. Tämä tietenkin johtui siitä, että Rhino oli täysin järkyttynyt Cagen teoista. Niinpä Rhino alkoi saarnata Christianille kehässä, mutta Christian keskeytti hänet ja tarjosi hänelle mahdollisuutta lyödä häntä terästuolilla. Siihen Rhino ei suostunut, jolloin Christian itse nappasi terästuolin ja pahoinpiteli sillä yhden parhaista ystävistään täysin sumeilematta. Christian jopa iski Rhinolle Con-Chair-Ton ja aiheutti Rhinolle aivotärähdyksen, jonka vuoksi lääkärit kielsivät Rhinoa painimasta tässä ottelussa. Rhino ei kuitenkaan lääkäreistä välittänyt: hän halusi kostaa miehelle, joka oli pilannut koko heidän yhteisen historiansa.

Jostain syystä tämä ottelu ei oikein sytyttänyt missään vaiheessa sillä tavalla kuin TNA oli selvästi toivonut. Aikaa oli annettu reippaasti, ja huikeita near fallejakin nähtiin ottelun pitkän lopputaistelun aikana oikein roppakaupalla. Kaksikon annettiin ensin tapella pitkään katsomossa, ja lopussa nähtiin myös terästuolin käyttämistä. Paperilla siis tällä ottelulla oli kaikki edellytykset hienoon, väkivaltaiseen ja henkilökohtaiseen tappeluun, joka voisi olla lähellä jopa huippuarvosanoja. Joku kuitenkin tässä Christianin ja Rhinon kohtaamisessa vain mätti. Ehkä yleisö ei sitten ollut kiinnostunut toivotulla tavalla kahden ex-WWE:läisen välienselvittelystä. Ehkä tarina ei ollut vielä tarpeeksi kiinnostava ja henkilökohtainen. Ehkä Christian ei ollut vielä uskottava heel. Ehkä päivä ei vain ollut paras näille kahdelle, ja siksi kehätoiminta ei noussut toivotulle tasolle. Vaihtoehtoisia selityksiä on monia, mutta en ikävä kyllä osaa kertoa, mikä on oikea. Joka tapauksessa Christianin ja Rhinon paini oli kyllä hyvää, ja sitä katsoi ihan mielellään, mutta TNA:n ottelulle lataamiin odotuksiin tämä ei ikävä kyllä yltänyt.
*** (16:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage (Unprettier onto a steel chair)
Kuva Kuva
LAX (c) w/ Konnan vs. AJ Styles & Christopher Daniels - Ultimate X Match for the NWA Tag Team Championship
AJ Styles ja Christopher Daniels olivat onnistuneet säilyttämään joukkuemestaruutensa latinojengiä LAX:ää vastaan Hard Justicessa, mutta pari viikkoa myöhemmin käydyssä uusintaottelussa LAX oli päihittänyt Stylesin ja Danielsin sekä napannut itselleen joukkuemestaruudet. Ottelu itsessään oli tosi brutaali, ja Homicide sekä Hernandez onnistuivat ennen kaikkea päihittämään konkarijoukkueen saatuaan ratkaisevan avun manageriltaan Konnanilta. Seuraavien viikkojen aikana nämä joukkueet sen kuin jatkoivat veristä feudiaan, ja authority-hahmo Jim Cornette päätti antaa Stylesille ja Danielsille hyvän mahdollisuuden mestaruuksien takaisin voittamiseen buukkaamalla No Surrenderiin historian ensimmäisen Tag Team Ultimate X Matchin. PPV:tä edeltävässä Impactissa Homicide, Hernandez ja Konnan hyökkäsivät sitten raukkamaisesti Danielsin ja Stylesin kimppuun kehässä, ja he pistivät ex-mestarit vuotamaan niin pahasti verta, etteivät Styles ja Daniels taatusti olleet tähän otteluun tultaessa elämänsä parhaassa kunnossa.

No niin, tämä ottelu ylittää minun silmissäni huippuarvosanan rajan. Samalla tämä on Slammiversaryn jälkeen ensimmäinen TNA:n ppv-ottelu, joka nousee huippuotteluiden joukkoon. Kulunut syksy on ollut aika hiljaista TNA:n tarjonnan osalta, mutta onneksi joukkuedivari on pitänyt promootiota jollain tavalla pystyssä. Viime kuussakin LAX:n ja Styles & Danielsin välinen taistelu oli illan paras ottelu, eikä tuo kohtaaminenkaan jäänyt kovin kauas huipputasosta. Nyt pistettiin pystyyn Ultimate X -stipulaatiota, vaihdettiin vielä astetta isommalle vaihteelle ja otettiin pari hullua bumppia. Siinäpä ne reseptit huipputason kohtaamiselle alkoivat ollakin jo näillä kavereilla. Tykkäsin myös ottelun innovatiivisesta lopetuksesta, joka oli sopivasti erilainen kuin yleensä Ultimate X Matcheissa. Silti tässäkin ottelussa oli ajoittain vielä pientä kömpelyyttä ja katkonaisuutta, minkä vuoksi ihan MOTYC-meininkiin ei ylletä. Ehkäpä ensi kerralla sitten...
**** (15:29)
Voittajat:
Spoiler: näytä
AJ Styles & Christopher Daniels
Kuva Kuva
Samoa Joe vs. Jeff Jarrett - Fan's Revenge Match
Jeff Jarrett oli siis selvinnyt Hard Justicesta NWA World Heavyweight -mestarina, mutta tällä kertaa hän ei joutunut puolustamaan mestaruuttaan ppv:ssä. Pian HJ:n jälkeen Sting oli nimittäin heittänyt Jarrettille uuden haasteen: hän haluaisi painia Jarrettia vastaan vielä kerran päämestaruudesta, ja hän oli valmis panemaan koko uransa panokseksi tuossa ottelussa. Jarrett suostui tuohon otteluun sillä ehdolla, että se käytäisiin Bound For Gloryssa: Jarrettin mestaruus vastaan Stingin ura. Stingiä ei ollut tuon sopimuksen jälkeen näkynyt viime viikkoina mainittavasti, ja Jarrett oli keskittynyt ongelmiinsa koko TNA:n fanikunnan ja Jim Cornetten kanssa. Cornetten mukaan Jarrett oli painihistorian vihatuin mestari, ja se oli varmaan aika lähellä totuutta. Koko Impact Zone vihasi Jarrettia. Erityisesti he vihasivat tätä sen takia, että Jarrett oli jatkuvasti käyttänyt huijauskonsteja noustakseen mestariksi. Lopulta syyskuun ensimmäisessä Impactissa Jim Cornette päätti selvittää valheenpaljastuskoneella, oliko Jarrett saanut apua Larry Zbyszkolta toimiinsa, kuten kaikki olettivat. Valheenpaljastuskoneen mukaan Jarrett ei ollut tehnyt yhteistyötä Christian Cagen tai Slammiversaryn ottelun ratkaisseen tuomarin Earl Hebnerin kanssa, mutta kone paljasti, että Jarrett oli todella tehnyt koko ajan yhteistyötä Zbyszkon kanssa. Niinpä rangaistuksi Cornette buukkasi Jarrettin tähän ppv:hen "Fan's Revenge" -otteluun, jossa 18 fania saivat seisoa ringsidellä nahkavöiden kanssa ja lyödä Jarrettia vöillä aina, kun Jarrett joutui kehästä ulos. Vastustajakseen Jarrett sai TNA:n nousevan ykköstähden Samoa Joen, jota ei ollut edelleenkään selätetty tai laitettu luovuttamaan TNA:ssa.

Olisi tämä varmaan voinut olla huonompikin ottelu. Varsinkin jos Jarrettin vastustajaksi olisi pistetty taas joku Jarrettin kamu 1990-luvun WCW:stä, niin lopputulos olisi ollut aivan täyttä kuraa. Nyt pitää antaa kunniaa TNA:lle sentään siitä, että Jarrettin vastustajaksi oli valittu TNA:n oma nouseva tähti ja että ottelun lopetuskin oli buukattu juuri niin kuin piti. Harmi vain, että muuten ottelu oli taas turhan paljon Jarrett-pelleilyä, eivätkä kehän laidalla olleet fanit tuoneet tähän otteluun kyllä mitään positiivista lisää. Enemmänkin ottelu kiinnittyi heihin aivan turhan paljon, ja Joe pääsi ottelussa esittelemään osaamistaan harmittavan vähän. Jarrettin hallintaosuus oli täysin turha ja ei millään tavalla mielenkiintoinen. Onneksi sitten Joe kuitenkin pelasti sen, mikä pelastettavissa oli, ja onnistui kantamaan Jarrettin ihan ok:hon otteluun. Ennemmin tämä olisi kuitenkin niin laadultaan, stipulaatioltaan kuin Non title -meiningiltäänkin sopinut Impactin kuin ppv:n Main Eventiksi.
** (11:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Muscle Buster)
The HUGE announcement
Ilta ei kuitenkaan päättynyt tuohon Main Eventiin, vaan ottelun jälkeen kehään käveli Jim Cornette, joka oli valmis kertomaan ison uutisen. Sitä ennen hän kuitenkin paljasti toisen tärkeän tiedon: Impact siirtyisi marraskuun puolivälissä Prime Time -slottiin. Se oli kuitenkin vasta esimakua varsinaisesta suurilmoituksesta, joka muuttaisi painin historian. Ja tuo ilmoitus oli tietenkin se, että... KURT ANGLE SAAPUISI TNA:HAN! Show päättyi siis lyhyeen videoon, jossa Angle seisoi TNA:n kehässä ja kertoi saapuvansa firmaan. "It's real, it's damn real!" Ja kuten What aikanaan arvostelussaan kertoi, tämä todellakin oli jättiyllätys suurimmalle osalle faneista. Enemmistö nimittäin odotti, että uusi suuri nimi olisi todennäköisemmin Goldberg, joka oli pitkän aikaa käynyt neuvotteluja TNA:n kanssa. Sen sijaan Kurt Anglen piti olla fyysisesti täysin paskana, ja dirt sheetien mukaan hänellä oli mukamas viiden kuukauden kilpailukielto. Kumpikaan tieto ei sitten pitänyt paikkaansa, sillä Angle todellakin debytoi pian tämän ppv:n jälkeen TNA:ssa. Mutta siitä lisää Bound For Gloryn arvostelussa.

*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Homicide

Kokonaisarvio No Surrenderista: Okei, Kurt Anglen TNA-debyytti ilmoitettiin tässä ppv:ssä, ja lisäksi LAX ja Styles & Daniels painivat ****-ottelun. En silti ihan sulata sitä, kuinka myötämielisiä arvosteluja tämä ppv on pelkästään näistä kahdesta syystä saanut. Minulle Cage/Rhino oli pettymys, ja illan toinen onnistunut ottelu Senshi/Sabinkin jätti paskan maun suuhun idioottimaisen lopetuksen vuoksi. Näiden lisäksi koko kortti olikin täynnä vain ihan ok/kehno -tason otteluita, mukaan lukien Main Eventin. Jackass-pelleily oli ihan täyttä kuraa, eikä illan aloittaneesta tai lopettaneesta ottelusta tarvitse puhua paljoakaan. Kokonaisuutena kirkkaasti Kehno ppv, yksi vuoden heikoimmista. Jää selvästi WWE:n tapahtumien taakse.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
6. TNA Slammiversary - Ok
7. WWE Judgment Day - Ok
8. TNA Against All Odds - Ok
9. WWE Vengeance - Ok
10. WWE SummerSlam - Ok
11. WWE Backlash - Ok
12. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
13. WWE The Great American Bash - Kehno
14. TNA Sacrifice - Kehno
15. TNA Final Resolution - Kehno
16. TNA Destination X - Kehno
17. WWE Royal Rumble - Kehno
18. TNA Victory Road - Kehno
19. TNA No Surrender - Kehno
20. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
21. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 31.01.2016 17:41

Jeps. Foorumi vetelee viimeisiään, ja samoin varmaan myös tämä projekti nykyisessä muodossaan. Ajattelin kuitenkin mennä tämän vuoden 2006 loppuun saakka. Saattaa olla, että kiristän myös julkaisutahtia. Katsotaan.

Kuva
NO MERCY 2006

No Mercy, tuo perinteikäs Smackdownin tapahtuma SummerSlamin ja Survivor Seriesin välissä. Mitään sen kummempaa tästä vuoden 2006 version taustoista ei tarvinne sanoa. Selostajina jälleen Michael Cole ja JBL.

Kuva Kuva
Matt Hardy vs. Gregory Helms
Vaikka WWE Cruiserweight -mestaruus ei ollut pelissä tässä(kään) Helmsin ja Hardyn välienselvittelyssä, CW-vyö koristi edelleen Helmsin vyötäröä. Samalla se tarkoitti sitä, että Helms oli WWE:n historian pitkäaikaisin Cruiserweight-mestari ja WWE:n mukaan koko urheiluviihteen pitkäaikaisin mestari tällä hetkellä. Lisäksi Helms oli todella vihainen Hardylle, koska tämä hänen lapsuudenystävänsä oli aiheuttanut Helmsille aivan liian paljon ongelmia heinäkuusta lähtien. Nämä kaksi kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran siis heinäkuun The Great American Bashissa, ja siitä lähtien kaksikko oli ollut toistensa kimpussa selvittääkseen keskeisen paremmuuden. TGABin jälkeen Hardy oli voittanut Helmsin kahdesti ja Helms oli voittanut Hardyn kerran. Lisäksi Helms oli aiheuttanut Hardylle tappiot Mike Mizaninia ja Chavo Guerreroa vastaan. Nyt oli vihdoin aika selvittää, kumpi näistä kahdesta todella oli parempi. Ja mikä olisikaan tälle ottelulle parempi paikka kuin illan show'n tapahtumapaikka Pohjois-Karolinassa, josta sekä Hardy että Helms olivat kotoisin?

No perhana! Nyt oli yllättävän kova suoritus, ja se on aika paljon sanottu, kun ottelun toinen osanottaja oli yksi all time -suosikkipainijoistani Gregory Helms. En vain yksinkertaisesti uskonut/muistanut, että nämä kaksi tempaisisivat oikeasti hienon kamppailun No Mercyn openerina, mutta niin he todella tekivät. Minulle tästä Hardyn ja Helmsin feudista jäi lähinnä sellainen "ihan kiva" ja itseään toistava fiilis, mutta ehkä se johtuu siitä, että tätä feudia ei ymmärretty lopettaa tähän NM:n otteluun, vaan miesten riitaa vain jatkettiin Survivor Seriesiin saakka ilman minkäänlaista tarinan kehittämistä. Sen sijaan Hardy ja Helms vain painivat toisiaan vastaan joka viikko, mikä alkoi ymmärrettävästi maistua puulta. Tässä vaiheessa oli kuitenkin vielä tuoreutta jäljellä, ja aikaakin kaksikko sai lähes 15 minuuttia. Lisäksi yleisö oli ottelussa aivan pirun hyvin mukana - olihan vastakkain kaksi kotikylän poikaa. Niinpä lopputuloksena oli hieno ja jännittävä painiottelu sekä kova aloitus illalle.
***½ (13:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Matt Hardy (Twist of Fate)
Kuva Kuva
Paul London & Brian Kendrick (c) w/ Ashley vs. KC James & Idol Stevens w/ Michelle McCool - WWE Tag Team Championship
Jos James & Stevens -kaksikon oikeammanpuoleinen kaveri näyttää tutulta, se johtuu siitä, että kyseessä on muuan Damian Sandow/Mizdow aikana ennen noita urotekoja. Tässä vaiheessa hänen nimensä oli siis Idol Stevens (ent. Aaron Stevens) ja hän taggaili toisen nuoren OVW-kasvatin KC Jamesin kanssa Michelle McCoolin manageroimassa "Teacher's Pets" -joukkueessa. Stevens ja James olivat tehneet Smackdown-debyyttinsä elokuun alussa, kun "hot teacher" -gimmickiä vetävä McCool oli esitellyt kaksikon ja ilmoittanut, että heistä tulee Smackdownin uudet joukkuemestarit. Se oli varsin kova tavoite, sillä London ja Kendrick (kavereiden kesken Londrick) olivat pitäneet vöitä toukokuusta lähtien. James ja Stevens onnistuivat kuitenkin voittamaan Londrickin vain pari viikkoa debyyttinsä jälkeen non title -ottelussa. Tuo sokkivoitto toi uutuusjoukkueelle buustia, jonka ansiosta he pääsivät muutamaa viikkoa myöhemmin ottelemaan Triple Threat -ottelussa Londrickia ja Pitbullsia vastaan. London ja Kendrick voittivat tuon ottelun, mutta seuraavalla viikolla James ja Stevens päihittivät Pitbullsit ykköshaastajuusottelussa. Londonin ja Kendrickin apuna ringsidellä hääri Ashley, joka oli ystävystynyt cruiserweight-kaksikon kanssa loppukesästä.

Tällä kertaa Londrickin ottelu ei toiminut kortin alkupuolen showstealerina, mutta onneksi Hardyn ja Helmsin ottelu paikkasi tuota puutetta. Ja vaikkei tämä ottelu yltänytkään MNM:ää ja Pitbulsseja vastaan käytyjen otteluiden tasolle, oli tämä silti ehdottomasti hyvä ottelu. Itse asiassa sen verran hyvä, ettei hienokaan arvosana ollut kovin kaukana tästä, mutta lopulta kallistun kuitenkin ***-arvosanan puolelle. Suurin heikkous tässä oli se, että KC James ja Idol Stevens eivät oikein olleet millään tavalla kiinnostavia. Heidän hallintaosuuttaan katseli kyllä ilman nukahtamisen vaaraa, mutta ei siinä ollut oikein mitään tarinankerrontaa tai muuta suurempaa painillista merkittävyyttä. Se vain... oli. Onneksi London ja Kendrick tekivät taas aivan pirusti töitä. Ottelun alussa kaksikko väläytti pari perhanan nättiä diveä ulos kehästä, keskivaiheilla he ottivat hyvää bumppia ja lopussa sitten nähtiin todella vauhdikasta menoa ja nättejä spotteja. Londrick oli aivan kiistatta vuoden 2006 parhaita joukkueita. Olisin voinut maksaa ison summan rahaa AJ Styles & Christopher Daniels vs. Paul London & Brian Kendrick -ottelusta. Mutta, se siitä ottelusta. Tämä oli hyvä, muttei sen enempää. Kiva jatko silti show'lle.
*** (9:35)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Paul London & Brian Kendrick (London pinned James after a Shooting Star Press off Kendrick's back)
In ring angle w/ Teddy Long, Mike Mizanin, Layla & Big Dick Johnson
Sitten tässä välissä nähtiin totaalista hölmöilyä, kun Smackdownin GM Teddy Long saapui kehään ilmoittamaan, että Smackdownin "hostina", backstage-haastatelijana sekä viime aikoina myös painijana toimiva Mike "Miz" Mizanin juhlisi tänään 26-vuotissyntymäpäiviään. Niinpä Long oli päättänyt järjestää Mizaninile yllätyksen. Suurin osa faneista tuntui vihaavan Miziä, joka veti jollaista ärsyttävän heelin ja säälittävän facen roolin sekoitusta. Ensin näytti siltä, että Mizin yllätys olisi sylitanssi Diva Search -voittaja Laylalta, jota Mizanin oli epätoivoisesti piirittänyt koko syksyn. Sen sijaan lopulta paljastuikin, että Miz sai sylitanssin lihavalta, hikiseltä ja lähes alastomalta mieheltä, jonka nimi oli Big Dick Johnson ja joka oli viime aikoina pyörinyt huolestuttavan paljon näissä WWE:n "hauskoissa" angleissa. Joo, hauskaa oli. Tai sitten ei. Parasta tässä oli JBL:n kommentti: "It's either Dusty Rhodes or Big Dick Johnson". Kamalinta tässä oli Colen kommentti: "Go Big Dick, go!"

Kuva Kuva
MVP vs. Marty Garner
MVP, Montel Vontavious Porter, oli Smackdownin tuleva ykköstähti - tai sellaiseksi häntä kovaan ääneen (kayfabessa) mainostettiin. Kaikki alkoi siitä, kun kalliiseen pukuun pukeutunut mystinen tähti istui elokuun alussa GM Teddy Longin kanssa Skybox-lukaalissa seuraamassa Smackdownia. Selostajat kertoivat, että kyseinen herra oli supertähdeksi hehkutettu MVP, jonka kanssa Long yritti tehdä kovaa ja rahaksta sopimusta. Lopulta sopimus julkistettiin syyskuussa, ja MVP saapui Smackdowniin hehkuttamaan tätä "Smackdownin historian isoimmaksi sopimukseksi" mainostettua diiliä. Samalla ilmoitettiin, että MVP tekisi virallisen kehädebyyttinsä No Mercyssä, ja moni oletti saman tien, että kyseessä olisi pakko olla iso ottelu jotain nimekästä tähteä vastaan. Niinpä pettymys oli valtaisa, kun MVP:n vastustajaksi ilmestyi konkarijobberi Marty Garner, joka muistetaan parhaiten vuoden 1996 klipistä, jossa hän ottaa Pedigreen suoraan niskoilleen.

Tämän ottelun ainut tarkoitus oli osoittaa, kuinka ylimielinen mulkero MVP on, kun hän on ensin puhunut viikkokaupalla suuresta debyytistään sekä hehkuttanut itseään ja kun lopulta hänen vastustajakseen paljastuukin pelkkä local jobber. Ok, ihan hauska idea tavallaan debytoida tämmöinen ärsyttävä heel vähän erilailla kuin normaalisti. Siitä ihan pisteet WWE:lle. Ottelusta ei kuitenkaan voi antaa mitään sen kummempia pisteitä, koska siinä ei parissa minuutissa ehtinyt tapahtua käytännössä mitään. MVP ei edes näyttänyt erityisen vakuuttavalta, mikä varmaan oli sitten myös yksi buukkauksellinen tarkoitus. Vähän silti kritisoin sitä, että MVP:tä pantiin tässä tavallaan niin halvalla. JBL:n selostamossa antama kritiikki sai hänet näyttämään oikeasti todella huonolta. Kun kaveri oli vielä ylimielinen heel, niin kuka muka haluaisi nähdä häntä tämän jälkeen? On eri asia olla ärsyttävä kuin olla tylsä Power Ranger - miltä MVP kieltämättä näytti painipuvussaan. No, onneksi tulevaisuus on MVP:llä paljon valoisampi. Niin ja mitä v**tua Michael Cole, joka kutsuu maailman geneerisintä heel-finisheriä Overdrivea "yllättäväksi liikkeeksi"?
½ (2:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
MVP (Overdrive)
Kuva Kuva
Mr. Kennedy vs. The Undertaker
Mr. Kennedy oli voittanut syyskuun alussa United States -mestaruuden päihittämällä Bobby Lashleyn ja Finlayn Triple Threat -ottelussa. Kennedyllä oli muutenkin takataskussaan roppakaupalla vakuuttavia voittoja: kesäisen paluunsa jälkeen Kennedy oli voittanut muun muassa Batistan, Rey Mysterion ja King Bookerin. Niinpä US-mestaruusvoittonsa jälkeen Kennedy käveli seuraavalla viikolla GM Teddy Longin luo ja ilmoitti, että hän aikoo lähteä Smackdownista, koska hän on jo voittanut kaikki show'n tähdet. Long oli hieman eri mieltä: hänen laskujensa mukaan Kennedy ei ollut koskaan voittanut muuan Undertakeria. Niinpä Long buukkasi No Mercyyn ottelun Kennedyn ja Undertakerin välille. Pari viikkoa myöhemmin Kennedy ja Undertaker sitten vihdoin kohtasivat kehässä, ja tiukan sananvaihdon päätteeksi Undertaker poistui kehästä ja räjäytti samalla Kennedyn signature-mikin tämän käsiin. Seuraavalla viikolla Kennedy promosi kehässä, että No Mercyssä hän päihittäisi UT:n ja tuhoaisi tämän maineen.

Olipa kiva positiivinen yllätys vielä näin vajaa 10 vuotta sen jälkeen, kun olin tämän ottelun ensimmäisen kerran nähnyt. Muistan kyllä, että pidin tästä Kennedyn ja Undertakerin feudista paljon ja että tässä feudissa nähtiin hyviä otteluita (ja myös yksi ikävä pettymys, mutta se ei ollut tämä ottelu). Silti olin jostain syystä hieman epäileväinen ennen ottelua. Lisäksi matsi lähti käyntiin hieman hitaasti, joten aloin jo pelätä, että ei tästä sittenkään mitään kovin hienoa kamppailua tule. Taker ja Kennedy osoittivat minun kuitenkin olevan pahasti väärässä. Kaksikko tempaisi yli 20-minuuttisen todella intenssiivisen kamppailun, joka parani koko ajan, mitä pidemmälle se eteni. Harvoin ovat WWE:n Singles-ottelut onnistuneet olemaan näin väkivaltaisen tuntuisia. Lisäksi ottelussa kerrottiin vieläpä erittäin toimiva tarina. Lopetus oli toki hieman laiska, mutta toisaalta se toimi tässä tapauksessa hyvin, koska tämän ottelun oli tarkoituskin olla vasta feudin ensimmäinen kohtaaminen. Kokonaisuutena siis todella kova ottelu, jossa nähtiin muun muassa yksi näyttävimmistä Big Booteista pitkään aikaan (aivan täydellistä myyntiä Kennedyltä), hämmästyttävä Piledriver Undertakerille ja ensimmäistä kertaa ppv:ssä Kennedyn tyylikäs Kenton Bomb. Joo, kova ottelu.
***½ (20:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mr. Kennedy (DQ)
Kuva Kuva
Chavo Guerrero w/ Vickie Guerrero vs. Rey Mysterio - Falls Count Anywhere Match
Kappas vain, nämä kaksi entistä ystävää eivät olleetkaan kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti onnistuneet hautaamaan sotakirvestä, vaan heidän vihanpitonsa oli syventynyt entisestään! Itse asiassa nyt myös Vickie Guerrero oli tunkenut likaiset kätensä mukaan kuvioon, kun pian SummerSlamin jälkeen hän oli virallisesti puukottanut Mysteriota selkään ja lyöttäytynyt Chavon uudeksi "business manageriksi". Vickien selitys oli se, että Rey oli vain muisto hänen entisestä elämästään ja että Vickie halusi nyt mennä elämässään eteenpäin. Mysterio oli niin järkyttynyt näistä tapahtumista, että parin seuraavan viikon aikana hän koki löysät tappiot Finlayta ja Mr. Kennedyä vastaan. Tilanne vain paheni, kun kuvioon kaivettiin esille vanha kunnon Reyn poika Dominick. Guerrerot tungettelivat Dominickin lähelle, kun tämä hengaili backstagella isänsä pukuhuoneessa. Lopulta Mysterio ja Guerrero kohtasivat toisensa Smackdownissa, mutta tuo ottelu päättyi ratkaisemattomana, kun miehet lähtivät tappelemaan ympäri areenaa. Niinpä ppv:hen buukattiin revanssi, tällä kertaa Falls Count Anywhere -otteluna.

Ikävä kyllä Guerreron ja Mysterion viimeinen feud ei ppv:ssä saavuttanut lopulta koskaan sitä tasoa, joihin näillä kahdella olisi pitänyt olla mahdollisuus. Tai ehkä vain aikaa oli kulunut liikaa ja ehkä Mysterio + Guerrero eivät olleet enää kykeneviä vetämään samanlaisia huippuluokan otteluita kuin vielä vuonna 2004. Tätä näkemystä vastaan tosin sotii se mielikuvani, että loppuvuodesta Smackdownissa nähty "I Quit" Match näiden kahden välillä oli sitten jo aika lähellä huippuluokkaa. Sekään ei tosin ollut perinteinen Cruiserweight-ottelu vaan hyvin rankka ja tarinankerrontaan pohjautuva kamppailu, mutta ehkä juuri siksi se olikin niin hyvä. Tämä ottelu sen sijaan yritti olla ennen kaikkea brutaali HC-ottelu ilman mitään HC-apuvälineitä. Käytännössä se tarkoitti sitä, että Mysterio ja Guerrero mäiskivät toisiaan ympäri areenaa, paiskoivat toisiaan rajusti turvakaiteita ja muita päin sekä hyödynsivät parissa näyttävässä bumpissa ympäröiviä rakennelmia. Koko ajan kuitenkin korostettiin sitä, että nämä kaksi vihasivat toisiaan yli kaiken ja halusivat tehdä selvää toisistaan. Se oli ihan hyvä tarina ja kantoikin ottelua sen verran, että pidin tätä kokonaisuutena hyvänä otteluna. Loppujen lopuksi tässä oli kuitenkin mielestäni liian vähän HC-menoa ja liian paljon ympäri areenaa pyörimistä, jotta tämä olisi noussut kolmea tähteä paremmaksi. Hyvä ja hieman erilainen HC-ottelu, mutta ei sen enempää. Ei tästä huono maku silti jäänyt.
*** (12:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (Crossbody off a stairwell platform)
Kuva Kuva
Sir William Regal vs. Chris Benoit
Vaikka Regal olikin saanut viralliseksi lisänimekseen "Sir William Regal", ei tämä ilta ollut mennyt kovin putkeen Regalilla. Kaikki alkoi siitä, kun hänen ylhäisyytensä King Booker antoi alamaiselleen Regalille tehtäväksi etsiä käsiinsä Finlayn, sillä Finlay ja Booker olivat molemmat mukana illan päämestaruusottelussa ja Finlay oli ilmoittanut Bookerille aikovansa voittaa mestaruuden tuossa ottelussa, vaikka Finlay oli osa Bookerin johtamaa kaartia. Regalin piti siis saada käännytettyä Finlayn pää. Regal ei kuitenkaan ehtinyt koskaan sinne asti, koska ensin Finlayta etsiessä hän sotki itsensä sinappiin ja majoneesiin. Suihkussa hän törmäsi mekkoon pukeutuvaan friikkiin Big Vitoon, ja sen seurauksena hän lähti paniikissa karkuun backstagelle - ilman vaatteita. Käytävällä hän törmäsi Teddy Longiin, joka ei ensinnäkään ollut ilahtunut siitä, että Regal kekkuloi takahuoneissa vain pyyhe mukanaan ja joka lisäksi halusi buukata Regalille ottelun täksi illaksi yllätysvastustajaa vastaan. Pelkäsin ensin, että tuo vastustaja olisi Big Vito, mutta sen sijaan vastustajaksi paljastui itse Chris Benoit, joka teki tässä ppv:ssä paluunsa kehiin. Benoit oli jäänyt toukokuussa tauolle parantaakseen vammojaan ja ollakseen perheensä kanssa, mutta nyt hän oli omasta mielestään valmis. On jotenkin aika kammottavaa ajatella, olisiko Benoit edelleen hengissä ja olisivatko murhat jääneet tekemättä, jos Benoit ei olisi enää tehnyt tätä paluutaan - vai oliko Benoit jo tässä vaiheessa oikeasti niin huonossa kunnossa, että mitään ei ollut pelastettavissa?

Regalin ja Benoit'n ppv-ottelu Benoit'n paluumatsina vuonna 2006 oli aivan ehdottomasti yksi tämän vuoden yllättävimmistä buukkauspäätöksistä WWE:llä. En tiedä, mitä kamaa Vince oli vetänyt hyväksyessään tämän ratkaisun vai eikö kukaan vain ollut kertonut Vincelle tästä ideasta, mutta piru vie! Nyt oltiin sellaisen rehellisen RÄSSLINGIN äärellä, jota vastaan Vince oli nimenomaan kaikki nämä vuodet yrittänyt taistella. Tämä ottelu oli 0-prosenttisesti sports entertainmentia ja 100-prosenttisesti PAINIA. Wrestlingiä. Lukottelua. Suplexeja. Sellaisia stiffejä headbutteja, että molemman päät aukeavat (kyllä, Benoit tarjoili tuollaisen superbrutaalin Headbuttin Regalille). Choppeja. Uppercutteja. j******ta, tästä ottelusta minä nautin. Jos vain aikaa olisi ollut pari minuuttia lisää ja jos lopetus ei olisi tullut ihan niin nopeasti, olisi tässä oltu huippuottelun äärellä. Nytkään ei jääty kauas. Ensimmäisten minuuttien catch as catch can -lukottelun aikana yleisö ei tuntunut tietävän, miten reagoida tällaiseen WWE:ssä nähtävään otteluun, mutta lopulta sekin oli myyty. Hieno koitos. Hienoa työtä. Ottelun jälkeen Regal törmäsi backstagella Bookeriin, ja kun Booker oli ensin raivonnut Regalille (siitä ettei tämä ollut koko iltana löytänyt Finlayta) ja läimäyttänyt tätä kasvoihin, Regal vastasi kuninkaalle lyömällä tätä suoraan nyrkillä naamaan.
***½ (11:16)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Crippler Crossface)
Kuva Kuva Kuva Kuva
King Booker (c) w/ Queen Sharmell vs. Finlay vs. Bobby Lashley vs. Batista - World Heavyweight Championship
Smackdownin päämestaruuskuviot olivat pyörineet viimeisten kuukausien ajan nimenomaan King Bookerin + tämän kaartin, Bobby Lashley ja Batistan ympärillä. SummerSlamissa Booker oli onnistunut säilyttämään vyönsä diskauksella, mutta Batista sai pari viikkoa myöhemmin revanssinsa. Tuolla kertaa Booker selätti Batistan, kun Finlay oli sekaantunut otteluun ja lyönyt Batistaa shillelaghilla. Ottelun jälkeen Finlay ja Booker pieksivät Batistan niin, että tämä vuoti rajusti verta. Seuraavalla viikolla Lashley haastoi Finlayn otteluun kostaakseen Batistan puolesta. Batista ja Lashley olivat nimittäin ystävystyneet viime viikkojen aikana. Lashley voitti ottelun ja ansaitsi samalla ykköshaastajuuden Bookerin WHW-mestaruuteen No Mercyyn. Ottelun jälkeen King's Court yritti piestä Lashleyn, mutta Batista saapui pelastamaan tämän. PPV:hen ehdittiin jo buukata Booker vs. Lashleyn lisäksi myös Batista vs. Finlay, mutta suunnitelmat muuttuivat vielä. Ennen ppv:tä nimittäin Booker ja Lashley saivat määrätä toisilleen vastustajat singles-otteluihin. Booker valitsi Lashleyn vastustajaksi Batistan, ja Lashley valitsi Bookerin vastustajaksi Finlayn. Finlay osoitti ensimmäistä kertaa tottelemattomuutta Bookeria kohtaan kieltäytymällä häviämään ottelua tahallaan ja lopulta voittamalla Bookerin ottelussa. Batistan ja Lashleyn ottelu puolestaan päättyi no contestiin, kun Bookerin joukot sekaantuivat matsiin. Tämä johti suureen joukkobrawliin, jonka keskeytti GM Teddy Long ilmoittamalla, että No Mercyssä nähdäänkin päämestaruudesta Fatal 4-Way Match.

Oli aika ilahduttavaa, että viime hetkellä joku Smackdownin buukkaustiimissä sai idean tämän ottelun buukkaamisesta noin tuhannennen Booker vs. Lashleyn sijaan. Tässä oli nimittäin tarjolla sopivasti tuoretta meininkiä, kun saimme nauttia muun muassa sellaisista ottelupareista kuin Lashley-Batista, Booker-Finlay ja Batista-Finlay. Muutenkin tämä toimi kivana piristyksenä Smackdownin päämestaruuskuvioissa, jotka olivat kieltämättä olleet varsin ankeita Bookerin mestaruusvoitosta lähtien. SummerSlamin Batista-Booker oli ollut täysi floppi. Tämä sen sijaan oli sitä itseään, nimittäin viihdyttävää entertainment brawlia. Kaikki neljä pistivät kroppansa likoon ihan kunnolla, ja Batistan otsakin aukesi yhtäkkiä (ilman mitään näkyvää syytä) tosi karusti. Ilolla tämän katsoi loppuun saakka, vaikkei tämä mikään tajunnanräjäyttävä ottelu ollutkaan. Mukava hyvän mielen Main Event.
*** (16:52)
Voittaja:
Spoiler: näytä
King Booker (Pinned Finlay after a Batista Bomb by Batista)
*** Chris Benoit
** Sir William Regal
* Gregory Helms

Kokonaisarvio No Mercystä: Tämä ppv on mielestäni ehdottomasti vuoden 2006 ilahduttavimpia yllätyksiä. Kokonaisuudessaan todella vahva väli-ppv, jossa ei ollut yhtään huonoa ottelua (en laske MVP:n squashia mukaan). Sen sijaan tuota squashia lukuun ottamatta kaikki ottelut olivat vähintään kolmen tähden koitoksia, ja kolme otteluista sai arvosanaksi ***½. Toki huippuotteluiden puute harmittaa ja estää tätä nousemasta vuoden parhaiden tapahtumien joukkoon, mutta kokonaisuutena tämä tapahtuma oli paljon vahvempi kuin moni muu tapahtuma, johon mahtuu yhden huippuottelun ohella lukuisia heikkoja suorituksia. Niinpä tämä saa kunnian olla juuri ja juuri Hyvän rajan ylittävä ppv.

1. WWE Unforgiven - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. WWE No Way Out - Hyvä
4. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
5. TNA Lockdown - Hyvä
6. WWE No Mercy - Hyvä
---------------
7. TNA Slammiversary - Ok
8. WWE Judgment Day - Ok
9. TNA Against All Odds - Ok
10. WWE Vengeance - Ok
11. WWE SummerSlam - Ok
12. WWE Backlash - Ok
13. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
14. WWE The Great American Bash - Kehno
15. TNA Sacrifice - Kehno
16. TNA Final Resolution - Kehno
17. TNA Destination X - Kehno
18. WWE Royal Rumble - Kehno
19. TNA Victory Road - Kehno
20. TNA No Surrender - Kehno
21. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
22. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Su 31.01.2016 23:55

Eikö Matt ollut tuohon aikaa face ja Helms heel?

Vaikuttaa kyllä aika tasapaksulta PPV:ltä, mutta onneksi hyvällä tavalla. Jos kaikki ottelut ovat sitä kolmen tähden luokkaa, niin kokonaisuutena aika hyvä/ok tapahtuma, vaikka huippuottelua ei ollutkaan. Pitää katsastaa tuo Regal vs. Benoit.
hevosen k**pä

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 01.02.2016 18:45

Merovingi kirjoitti:Eikö Matt ollut tuohon aikaa face ja Helms heel?

Vaikuttaa kyllä aika tasapaksulta PPV:ltä, mutta onneksi hyvällä tavalla. Jos kaikki ottelut ovat sitä kolmen tähden luokkaa, niin kokonaisuutena aika hyvä/ok tapahtuma, vaikka huippuottelua ei ollutkaan. Pitää katsastaa tuo Regal vs. Benoit.
Joo, värikoodit oli menneet väärin päin.

Tasapaksuksi en tätä kuvailisi - tai ehkä sitten tosiaan hyvällä tavalla tasapaksuksi. Olen kyllä joka kerta kiitollinen, kun lähes koko kortti on täynnä vähintään hyviä otteluita. Sellaista näkee liian harvoin. Regal vs. Benoit oli kyllä kortin helmi.

Vastaa Viestiin