NXT

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Coca » To 25.02.2010 11:16

En nyt tiedä, oliko jakso sittenkään niin valovoimainen kuin ihmiset täällä hypettävät. Totta kai oli paljon enemmän kuin hienoa nähdä itse indykuninkaan ottavan noin suuren roolin muiden yläpuolella. Promotus oli mahtavaa ja luontevuus työtään kohtaan näkyi miehen eleistä hyvinkin selvästi. Oli kuitenkin seikka, että odotin Jerichon ja American Dragonin ottelulta enemmän. Kaikki upeat ketjupainiosiot jätettiin kokonaan pois, ja Danielsonin kehätyöskentely ei näyttänyt alkuunkaan itseltään. Suicide Diven ja Running Kickin lisäksi Bryan ei näyttänyt ainuttakaan omatekoista liikettä, josta yleisö olisi voinut kiinnostua suuremmin. Näyttää vahvasti siltä, että lukottelu ja stiffi ottelutyyli on karsittu kokonaan WWE'n mittakaavoihin. En tietenkään väitä, etteikö Bryan olisi edelleen selvästi WWE'n parhaimmistoa ( 8) ), mutta sanasta loputon on tullut rajallinen. Näin se vaan on.

Kokonaisuudessaan en tiedä, olisiko jakso voinut olla parempi kuin se oli, mutta viihdyin suht hyvin sen äärellä. Siitä huolimatta vielä kaukana täydellisyydestä.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » To 25.02.2010 11:53

Coca kirjoitti:En nyt tiedä, oliko jakso sittenkään niin valovoimainen kuin ihmiset täällä hypettävät. Totta kai oli paljon enemmän kuin hienoa nähdä itse indykuninkaan ottavan noin suuren roolin muiden yläpuolella. Promotus oli mahtavaa ja luontevuus työtään kohtaan näkyi miehen eleistä hyvinkin selvästi. Oli kuitenkin seikka, että odotin Jerichon ja American Dragonin ottelulta enemmän. Kaikki upeat ketjupainiosiot jätettiin kokonaan pois, ja Danielsonin kehätyöskentely ei näyttänyt alkuunkaan itseltään. Suicide Diven ja Running Kickin lisäksi Bryan ei näyttänyt ainuttakaan omatekoista liikettä, josta yleisö olisi voinut kiinnostua suuremmin. Näyttää vahvasti siltä, että lukottelu ja stiffi ottelutyyli on karsittu kokonaan WWE'n mittakaavoihin. En tietenkään väitä, etteikö Bryan olisi edelleen selvästi WWE'n parhaimmistoa ( 8) ), mutta sanasta loputon on tullut rajallinen. Näin se vaan on.

Kokonaisuudessaan en tiedä, olisiko jakso voinut olla parempi kuin se oli, mutta viihdyin suht hyvin sen äärellä. Siitä huolimatta vielä kaukana täydellisyydestä.
Niin no, kyse on yksilöstä ja siitä, odottaako otteluita vahvojen utopia-aurinkolasien takaa kyynisen smarkin nahkaan verhoutuneena. Jos odotit ihan aikuisten oikeasti sitä, että Bryan ja Jericho olisivat vetäneet upeilla ketjupainisessioilla väritetyn klassikon ilmaisessa tv-lähetyksessä Danielin ensimmäisessä tv-ottelussa, löytyy vika korviesi välistä. Totuus on se, että muutamasta botchista (esim. Jericho myi Dragon screw'n väärin) huolimatta Bryan ja Jericho vetivät tv-standardeilla varsin toiminnantäytteisen ja mieleenpainuvan mittelön, jossa kaiken muun hyvän lisäksi ensiesiintymisensä nuoratun neliön sisällä tehnyt Bryan oli lähellä laittaa submission-mestarina tunnetun kuusinkertaisen (ja hallitsevan) maailmanmestarin luovuttamaan keskellä kehää. Se, jos jokin, on tapa debytoida painija. Toimi mm. erään Cenan Johninkin tapauksessa.

Muutenkin itku ja parku indy-aikaisen stiffin ja yltiöinnovatiivisen kehätyöskentelyn perään on tyhjäpäistä. Bryan on nyt WWE:n miehiä, ja WWE:ssä ottelut painitaan tietyn kaavan mukaan. Pienemmissä promootioissa painijat saavat tietenkin toteuttaa itseään huomattavasti vapaammin, mutta WWE:n kaltaisessa megayhtiössä kaikki on tarkkaan laskelmoitua ja rajoitettua, mihin ei voi sanoa juuta eikä jaata. Itse asiassa olin kovasti yllättynyt siitä, että mies sai tehdä moisen päätähuimaavan Suicide diven ja pääsi väläyttelemään (WWE-yleisölle) ennennäkemättömiä submission-otteita heti ensimmäisessä ottelussaan. Lisäksi miehen indy-taustaa ja sitä, että häntä pidetään internetin ja indyjen kuninkaana on tuotu jatkuvasti esiin niin promoissa, selostuksessa kuin – hitto sentään – WWE.comissakin. Mitä enemmän voi täysijärkinen ihminen WWE:ltä vaatia?

Outoa, ettet ollut tyytyväinen siihen, miten Bryan paini (käskettiin painia), mutta sen sijaan äijän promotusta kehuit mahtavaksi. Sitä se ei missään nimessä ollut.

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Viesti Kirjoittaja Coca » To 25.02.2010 12:20

Bryan oli lähellä laittaa submission-mestarina tunnetun kuusinkertaisen (ja hallitsevan) maailmanmestarin luovuttamaan keskellä kehää.
Vaikka ennen tätä kohtaa mainitsitkin ''kaiken muun hyvän lisäksi'', en silti puhunut missään määrin Danielsonin mahdollisuuksista voittoon, vaan nimenomaan siitä pienentyneestä viihdyttävyysmäärästä.
Se, jos jokin, on tapa debytoida painija.
En myöskään puhunut miehen buukkauksesta shown osalta mitään, sillä nautin suunnattomasti siitä huomion määrästä, jota Bryan keräsi osakseen. Hän osoitti heti ensimmäisestä jaksosta lähtien, että on jo valmis supertähti, ja pystyy oikeasti loistamaan ruudussa kirkkaammin - jopa kirkkaammin kuin valtaosa WWE'n nykyisestä rosterista. Ennen kaikkea omalaatuinen painityyli ja yleisön ja hänen itsensä välinen kunnioitus oli avain lähelle viiden tähden otteluihin joka kerta, kun sellaiseen oli mahdollisuus.
ja pääsi väläyttelemään (WWE-yleisölle) ennennäkemättömiä submission-otteita heti ensimmäisessä ottelussaan
Kuinka monta submission-pohjaista liikettä Bryan tosiasiassa teki sen Leg Lockin lisäksi? Saattaa olla että muutamia rannetta vaurioittavia sidontoja, mutta kuka niitä muistaa, kun niillä ei ole mitään merkitysarvoa ottelun kulun kannalta?

EDIT: Niin joo, piti nussia pilkkua noista ensimmäisistä tv-otteluista ja muista, mutta jätetään se toiseen kertaan! : D
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » To 25.02.2010 13:08

Vaikka ennen tätä kohtaa mainitsitkin ''kaiken muun hyvän lisäksi'', en silti puhunut missään määrin Danielsonin mahdollisuuksista voittoon, vaan nimenomaan siitä pienentyneestä viihdyttävyysmäärästä.
Ja minä en viitannut tuolla tai Bryanin debyyttitapaa kehuneella kommentillani mitenkään sinun viestiisi.
Ennen kaikkea omalaatuinen painityyli ja yleisön ja hänen itsensä välinen kunnioitus oli avain lähelle viiden tähden otteluihin joka kerta, kun sellaiseen oli mahdollisuus.
En ymmärrä, miksi aloit yhtäkkiä selittää tällaista, mutta... niin? Väitinkö jotain muuta? Yhtä lailla WWE:ssäkin Bryanin (ja kenen tahansa muun painijan) "avain" hyvään painiotteluun on yhteyden luominen yleisöön (tunnetaan myös hieroglyfisellä termillä karisma) ja omalaatuinen painityyli. WWE:ssä se omalaatuinen painityyli poikkeaa indy-piireistä siten, että WWE:ssä ainoita omalaatuisia manuuvereita ovat joko tietyt eleet (esim. Rockin kulmakarvatemppu) tai tutuksi tulleet trademark-liikkeet (esim. People's Elbow), kun taas indy-kehissä painija saa toteuttaa itseään niin vapaasti, ettei hänen tarvitse koskaan painia samanlaista matsia toista kertaa. WWE:ssä asiat ovat ikävä kyllä toisin, ja siihen on vain ja ainoastaan pakko oppia tottumaan. Itse kuitenkin ounastelen Bryanin (jos jonkun) soluttautuvan WWE-tyyliin täydellisesti, enkä jää näin ollen itkemään niiden mysteeristen submission-sarjojen tai muiden indy-erikoisuuksien perään kaikesta katkerien ROH-bottien tapaan.
Kuinka monta submission-pohjaista liikettä Bryan tosiasiassa teki sen Leg Lockin lisäksi? Saattaa olla että muutamia rannetta vaurioittavia sidontoja, mutta kuka niitä muistaa, kun niillä ei ole mitään merkitysarvoa ottelun kulun kannalta?
Tärkeämpää on se, että mies kutsui itseään "submission-mestariksi", selostajat hehkuttivat jatkuvasti hänen submission-osaamistaan ja miehen iskulauseeksi muodostui submission-painiin liittyvä "Tap or snap". Nuo seikat antoivat Bryanistä paremman submisson-painijan kuvan kuin se, että mies olisi vääntänyt vaikka 100 000 erilaista varvaslukkoa ottelun aikana. Nyt WWE Universen on vaikea olla yhdistämättä Danielia brutaaleihin jalkalukkoihin ja muihin submission-painin saloihin.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » To 25.02.2010 13:44

Erittäin hyvä jakso ja onhan tuo Daniel(son) melkoinen veijari. Mikissä ei nyt niin hirveästi loistanut, hiukset olivat kerrassaa törkeät ja muutenkaan suurta persoonallisuutta hän ei esittänyt. Hän kuitenkin esitti hyvän ottelun ja veti ihan semi viihdyttävää settiä muuten. Odotan kuitenkin vielä enemmän Bryanilta. Yleisö taisi chantata hetken aikaa "Best in the world" -chanttia.

Yksi asia, mikä pisti häiritsemään, oli se että kaikilla rookkieilla ja proolla tuntui olevan jonkinlaista kärhämää. Christian ja Slater tuntuivat olevan sovussa niinkuin myös Carlito ja hänen tyyppinsä, sekä Jericho sen tyyppinsä kanssa. No okei oli niitä sittenkin aika paljon, mutta Punkin ja sen hipin välit eivät olleet selvästikkään kunnossa. Myös R-Truthin suojatti vähät välitti tästä. Matt Hardy luultavasti on kuitenkin parhaissa väleissä suojattinsa kanssa, ainakin näin toivon.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Nodachi
Viestit: 582
Liittynyt: To 27.04.2006 08:20

Viesti Kirjoittaja Nodachi » To 25.02.2010 17:16

Tuli tuota NXT:n debyyttijaksoa kelaillen katseltua (ei nimittäin mielenkiinto riittänyt otteluiden katsomiseen kokonaisuudessa), ja päällimmäisenä jäi mieleen se cowboy-hattuinen tulokas, joka näkyi siinä alussa. Oli hieman häiritsevää, kun The Miz puhui Daniel Bryanille ja tämä cowboy-jäpikkä näytti siltä, että tahtoisi nussia Mizin perseen ruvelle.

Mutta ihan hauska jaksohan tuo oli.
"You are my Solskjær, my only Solskjær,
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"


20LEGEND 1996-2011 :salut:

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja takaovi » Pe 26.02.2010 14:54

Latasinpa tämän ja olihan se aika mukava jakso. Daniel Bryan sai mukavasti aikaa ja matsi Jerichon kanssa kuulosti kyllä joltain fantastiselta. Ainoa vähän hämmentävä matsi oli R-Truthin suojatin voitto CenaOrlandosta (roskakorista tämän huomasin). Kaveri on kyllä niin hämmästyttävästi näiden kahden veijarin risteytyksen näköinen jotta huhhuh.

ME oli pituudestaan huolimatta kovaa kamaa. Erinomainen suoritus molemmilta. Bryanin putoaminen selostuspöydän reunaan oli kyllä todella ilkeän näköinen. Jericho totta kai nappasi selvän voiton, muttei Daniel tässä huonolta näyttänyt, päin vastoin.
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Avatar
Button
Viestit: 487
Liittynyt: Ke 26.03.2008 18:03

Viesti Kirjoittaja Button » Pe 26.02.2010 15:44

Nodachi kirjoitti:Oli hieman häiritsevää, kun The Miz puhui Daniel Bryanille ja tämä cowboy-jäpikkä näytti siltä, että tahtoisi nussia Mizin perseen ruvelle.
You dirty son of a bitch, itsellä ei käynyt mielessäkään moinen :o
..RAW commentary
Scott Stanford "Hey punk, this whole straightedge thing, i know its no smoking no drinkin, can i still eat cocoa puffs?" Punk: "Where did you come from?"

Avatar
Coool2
Viestit: 29
Liittynyt: Pe 23.06.2006 23:05
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja Coool2 » Pe 26.02.2010 19:19

Tässä ohjelmassa saattaa olla kadonneen paini-innostuksen takaisin tuoja. Tämä ensimmäinen jaksohan oli oikein tyylikäs, kaikkine haastatteluineen sun muineen. Ohjelman tähdestähän ei ole epäselvyyttä, "king of indies" Daniel Bryan loisti mukana olollaan kuin tähti. Herran promotus oli tavallaan sympaattista ja sopii mielestäni hänen kaltaiselle underdogille, joka vielä jossain vaiheessa kurittaa mentoriaan mennen tullen ja vielä palatessaankin. Ainoa joka vaivaa Bryanissa on hänen pieni kokonsa, indyissä tätä en ollut huomannut.

Ottelu Jerichoa vastaan oli lyhyt mutta ytimekäs. Samanlaista loikkaa ei ole tullut nähtyä isossa eessä ihan pikku hetkeen, jos edes kertaakaan Benoitin jälkeen. Bryanista tehtiin heti kohtuu over, koska sai Jerichon suuriin tuskiin kämäsellä jalkalukollaan. Vaikka Jerichon overiksi menneet ilmeet ja tuska häiritsivätkin, niin kyllähän tuolla "Submission Machine" lisänimellä saadaan Bryanista uskottava vastus kenelle tahansa vielä joskus. Kunhan vain rauhassa esitellään uusia lukkoja ja saadaan voittoja alle. Danielson vs Punk ottelua odotellessa, pakko tuo kortti on jossain vaiheessa käyttää.

Miksei Wade ole Regalin ohjastuksessa, olisi kaksi ilkeää brittiä yhdessä ja se olisi looginen duo. CM Punk ja tämä uusi John Cena ovat mielenkiintoinen parivaljakko, saa nähdä miten heidän kuvio etenee. Tuo Mizin p***että himoinneen Cowboyn olisi voinut jättää ohjelmasta pois ja ottaa mukaan Kaval, mutta aina ei voi voittaa. Koska Kaval ei ole mukana on toiseksi mielenkiintoisin tähti Justin Gabriel, joka toivottavasti saa Matt Hardyn hahmosta vielä jotain uutta revittyä irti.

Kaiken kaikkiaan hyvä debyytti, ensi viikolta odotan paljon. Toivottavasti WWE ei kuse tätä ohjelmaa jotenkin, koska tässä on potentiaalia.
:-_.-

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » La 27.02.2010 01:56

Näin pahasti myöhässä jakson katsoin, ja kehua täytyy minunkin. Konsepti on erittäin hyvä, kuka kaipaa enää flopannutta ECW:tä? Daniel Bryan oli tosiaan melkeinpä loistava, kuten myös The Miz. Muutkin tulokkaat vaikuttivat näin ensinäkemältä päteviltä kavereilta. FCW:tä en ole seurannut, joten ainoastaan Bryan oli minulle ennestään tuttu, muutenkin kuin nimeltä. Erittäin vahvasti Bryan kyllä debytoi, juuri näin sen kuuluu mennäkin. Pientä ehostusta kyllä kaipaisin kehäasuun, nuo likaiset uikkarit voisi vaikkapa vaihtaa ihan puhtaisiin. Nuo hypevideot olivat mainioita, ja Colen inttäminen oli huvittavaa, etenkin kun se reppana luulee aidosti olevansa oikeassa.

Varmasti tulen jatkossa katsomaan.

Avatar
C2W
Viestit: 631
Liittynyt: Ma 02.08.2004 16:06
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja C2W » La 27.02.2010 13:30

Rehellistä puhetta ja kayfabea, olkaa hyvä:

http://www.wwe.com/shows/wwenxt/article ... ninterview

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Su 28.02.2010 20:47

Jatketaanpas täällä.

Ei millään pahalla, FlameSnoopy, mutta vähän on nyt kyllä aiheetonta itkua ilmassa.
FlameSnoopy kirjoitti:Vaikka tämä onkin vain "showpainia", niin tässä on kyseessä nuorten miesten urat.
Sinä taisit olla se suuri kayfaben ystävä? No, kerro minulle, kumpi olisi nuorelle tulokkaalle parempi tapa tehdä kayfabessa vaikutus firman johtoon: 1) käyttäytyä kuin narttu, näyttää nyrpeää naamaa ja käydä ilman mitään pätevää syytä käsiksi sinut puhtaat jauhot pussissa voittaneeseen heppuun vai 2) niellä häviö, ymmärtää se, ettei tänään käynyt hyvä tuuri ja jättää häviö taaksensa ja osoittaa olevansa yhä leikissä mukana. Niinpä.
Joko heistä tulee jotain, tai ei tule, ja Young näyttää olevan lähinnä vaihtoehdossa kaksi.
Mitä hänen pitäisi sitten tehdä? Joo, hänellä kävi epäonnea kouluttajan suhteen, mutta ei tässä mikään angstauskaan nyt auta. Youngin on pakko sopeutua tilanteeseen ja yrittää tehdä itsestään nimi kaikesta huolimatta.
Sano mitä sanot, mutta empä ajattele (kayfabessa) että painijat menevät sinne vain tappelemaan reilun ja urheiluhenkisen ottelun, häviävät sen kolmessakymmenessä sekunnissa, ja kuten olen nyt sen toistanut monta kertaa, opettaja hylkäsi, ei antanut neuvoja, ei ole kiinnostunut. Ja sitten mennään vartin päästä riviin muiden "kamujen" kanssa ja ollaan: :D
Edelleen, mitä Youngin pitäisi tehdä? Seistä vakavana, heristää nyrkkiä hänet puhtaasti peitonneelle Otungalle ja valittaa asemaansa? Ei millään pahalla, mutta tuollaisella käytöksellä Young ei saisi yhtään fania: vastaavia tyyppejähän sorsitaan tosi-tv-sarjoissakin kaikista eniten.

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Ke 03.03.2010 20:21

Toinen NXT-jakso nähty.

Bryan Danielssonin rooli oli tällä kertaa varsin vähäinen, mutta minusta on kyllä ihan hyvä, ettei jokaista jaksoa rakenneta hänen ympärilleen. Lentävä polvi-isku oli ihan uskomaton, siitä approniltako se hyppäsi? Lopetus näytti botchilta, mutta taisi kuitenkin olla ihan juonikuviota, vaikken näkisi kylkivammoja aivan parhaaksi selittäjäksi moiseen köydeltä tipahtamiseen. Tässä nähdään kuitenkin taas se, ettei painijan tarvitse aina voittaa, jotta ura tai kuvio voisi edetä. Jonkun kuvittelisin tästä kuitenkin vielä valittavan... Wade Barrett vaikuttaa aika kiinnostavalta brittikorstolta. On näköä ja kokoa vähintäänkin.

CM Punk asteli kehän laidalla huppari päällä ja varsin kyrpiintyneen näköisenä, mutta auttoikin yllättäen rookiensa voittoon. Selostajat huhuilivat mustan John Cenan olevan hieman kiinnostunut Straight-Edgestä tai pienestä biletyselämänsä muuntelusta, mutta streittariksi ei vaikuttanut olevan valmis. Eiköhän se Punk jossain vaiheessa tee miehestä kaltaisensa. Cole heeleili sanoessaan, että Otunga ratsastaa vaimonsa Jennifer Hudsonin maineella.

R-Truthilla ja Otungalla tuli aika kivaa riitaa bäkkärillä. "Nöyrä kuin vuohi" R-Truth suuttui Otungan äksyilystä. Cool.

Matt Hardyn suojatti näytti ihan kivoja high-flying-liikkeitä, mutta ei kerennyt ainakaan minua vielä vakuuttaa kehässä. Regalin rookie vaikutti omaan silmääni aivan toivottoman tylsältä tapaukselta. Joku typeriä catch phraseja jauhava punaniska. Ei inspaa.

Lopussa Christianin kanssa bodannut Heath Slater sai omput naamalleen. Mitähän tästä seuraa?

Oikein hyvä jakso jälleen. Huumoripuolella erityisesti Josh Matthewsin "Vintage [joku]" -läppä hauskuutti.

FlameSnoopy
Viestit: 176
Liittynyt: La 07.01.2006 10:24

Viesti Kirjoittaja FlameSnoopy » Ke 03.03.2010 20:41

Darien Fawks kirjoitti:Toinen NXT-jakso nähty.

Bryan Danielssonin rooli oli tällä kertaa varsin vähäinen, mutta minusta on kyllä ihan hyvä, ettei jokaista jaksoa rakenneta hänen ympärilleen. Lentävä polvi-isku oli ihan uskomaton, siitä approniltako se hyppäsi? Lopetus näytti botchilta, mutta taisi kuitenkin olla ihan juonikuviota, vaikken näkisi kylkivammoja aivan parhaaksi selittäjäksi moiseen köydeltä tipahtamiseen. Tässä nähdään kuitenkin taas se, ettei painijan tarvitse aina voittaa, jotta ura tai kuvio voisi edetä. Jonkun kuvittelisin tästä kuitenkin vielä valittavan... Wade Barrett vaikuttaa aika kiinnostavalta brittikorstolta. On näköä ja kokoa vähintäänkin.

CM Punk asteli kehän laidalla huppari päällä ja varsin kyrpiintyneen näköisenä, mutta auttoikin yllättäen rookiensa voittoon. Selostajat huhuilivat mustan John Cenan olevan hieman kiinnostunut Straight-Edgestä tai pienestä biletyselämänsä muuntelusta, mutta streittariksi ei vaikuttanut olevan valmis. Eiköhän se Punk jossain vaiheessa tee miehestä kaltaisensa. Cole heeleili sanoessaan, että Otunga ratsastaa vaimonsa Jennifer Hudsonin maineella.

R-Truthilla ja Otungalla tuli aika kivaa riitaa bäkkärillä. "Nöyrä kuin vuohi" R-Truth suuttui Otungan äksyilystä. Cool.

Matt Hardyn suojatti näytti ihan kivoja high-flying-liikkeitä, mutta ei kerennyt ainakaan minua vielä vakuuttaa kehässä. Regalin rookie vaikutti omaan silmääni aivan toivottoman tylsältä tapaukselta. Joku typeriä catch phraseja jauhava punaniska. Ei inspaa.

Lopussa Christianin kanssa bodannut Heath Slater sai omput naamalleen. Mitähän tästä seuraa?

Oikein hyvä jakso jälleen. Huumoripuolella erityisesti Josh Matthewsin "Vintage [joku]" -läppä hauskuutti.
Sori enska, viimeinen postini tuohon aiheeseen liittyen oli lähennä loppukevennys. En jaksa vastata :oops:

Itsekin katsoin tämän toisen NXT jakson. Tuo Bryan ottelun lopetus näytti botchilta, ja jos se sitä oli, niin hienoa improvisointia Barrettilta. Muutenkin hieno, kuuli mies. Tuo Young vs. Otunga ottelu oli aika.. meh. Kiinnostaa kyllä tämä koko SES kuvio NXT:in puolella (en muuten seuraile TV lähetyksiä), mukavaa seurata että mitä tuosta seuraa. Ihmeen monet parit on kyllä alkanut riidellä, jo ainakin kolme (Regal, R-Truth, Miz) ja tuo Regalin rookie on kyllä heikko tapaus.. Läski cowboy. Tuo Vintage Skip Sheffield toi kyllä vähän hymyä aivojen puolella, koska vastahan se kaveri painii ensimmäistä otteluaan WWE:ssä.

Kokonaisuutena jakso oli kuitenkin huonompi kuin viime jakso, ja loppui ainakin omassa katselussa kuin seinään. Olin juuri valmiina kunnon ME äksöniin kun show jo loppui, eikä sen mielenkiintoisempaa tässä showssa nähty. Tämä olikin build up'pia.

UFO Arvosana: ¤ ¤ - / ¤ ¤ ¤ ¤

Avatar
Captain Charisma
Viestit: 1011
Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15

Viesti Kirjoittaja Captain Charisma » Ke 03.03.2010 21:46

Kyllä tämä NXT näyttää ajavan asiansa mainiosti. Kaikki esiintyneistä persoonista ovat jo tehneet itsestään mielenkiintoisia, toisin kuin jotkut Ezekiel Jacksonit koko aikanaan WWE:ssä. Sitten näitä tyyppejä onkin hyvä siirtää RAW:hon ja Smackdowniin jo valmiiksi kiinnostavina hahmoina.

Painillisesti tämä jakso ei tarjonnut kyllä yhtään mitään muuta kuin sen jo mainitun Bryanin knee striken apronilta ja Gabrielin nätin 450 splashin. Kenties ensi viikolla saisimme sitten parempaa painia.

Show_Stopper
Viestit: 1353
Liittynyt: Pe 15.09.2006 15:46

Viesti Kirjoittaja Show_Stopper » To 04.03.2010 01:31

Bryanin botchauksesta on vaikeaa mennä takuuseen, mutta jos ei muuta, niin ainakin viimeviikkoista "no-sellausta" myytiin nyt jälkikäteen oikein urakalla. Ottelun lyhyys ja lopetus toi heti mieleen sanat dog ja house, mutta oma spekulaationhaluinen mielenihän se siellä vaan koputti.

Gabriel säväytti. Vaikka mies pukeutuukin johonkin h**vetin vaippa-asuun, lookkia löytyy aina superstaraksi asti. Ja millon viimeksi on nähty neljäviiskymppistä WWE-kehässä?
JDub kirjoitti:Cock_Sucker sopisi kyllä sinulle paremmin..

Avatar
ToNy-MaN
Viestit: 1755
Liittynyt: Pe 06.01.2006 03:03
Paikkakunta: Jämsänkoski

Viesti Kirjoittaja ToNy-MaN » To 04.03.2010 02:28

Show_Stopper kirjoitti: Ja millon viimeksi on nähty neljäviiskymppistä WWE-kehässä?
4x50v?
Arguing on the Internet is like competing in the Special Olympics.
Even if you win, you're still retarded.

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Panu5 » To 04.03.2010 08:42

ToNy-MaN kirjoitti:
Show_Stopper kirjoitti: Ja millon viimeksi on nähty neljäviiskymppistä WWE-kehässä?
4x50v?
Hehhee, kenties haettiin 450 Splashia. :P

Joo, no olihan tämäkin jakso taas hyvä. Ei mahtava, vaan hyvä.

Aloittaneeseen Otunga vs. Youngiin oltiin panostettu paljon enemmän kuin viime viikolla, tosin Youngin jatkuva dominointi sai Otungan näyttämään heikolta lihaksineen kaikkineen. SES ja erityisesti Punkin EVVK-ilmeet olivat aika pricelessiä. Youngista voi saada jopa kiinnostavan, kunhan hän omaksuu Straight Edgen elämäänsä, alkaen hiusten leikkuusta. Otunga tuuppasi R-Truthin tylysti kulmaan, ei kiinnostanut.

Daniel Bryan vs. Wade Barrett oli ihan perussquash, en ehtinyt kahden minuutin aikana vakuuttua Waden taidoista. Bryanin taidoista sen sijaan olen jo täysin vakuuttunut, polviloikka apronilta viimeistään vakuutti. Oli muuten ilmiselvä botch tuo Bryanin hyppy, se ei nyt niin vakuuttanut, mutta sai huomaamaan, että hänkin on vain erehtyväinen ihminen. Tällaisia erehdyksiä ei tosin saisi liiemmin tulla.

Matt Hardy & Justin Gabriel vs. William Regal & Skip Sheffield oli ihan kelpo pääottelu. Tuo Skipin gimmickhän on todella hyvä, teksasilainen punaniska erottuu tuolta rookieiden joukosta paljon paremmin kuin vaikka joku Heath Slater, joita on kolmetoista tusinassa. Sitä paitsi se joku "Yep yep yep" catch prase kuulosti niin teksasilaiselta. Ottelu siis oli ihan kelpo, muttei tarjonnut 450 Splashiä ja stiffiä Twist Of Fatea Regalille lukuun ottamatta mitään ihmeellisempää.

Kyllähän tätäkin nyt katsoi, mutta oli huomattavissa pieni tasonpudotus viime viikkoisesta.

Avatar
Jers1
Viestit: 834
Liittynyt: Pe 03.11.2006 15:53
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Jers1 » To 04.03.2010 09:33

Onko kukaan huomannut, että Heath Slater kuulostaa siltä, että hänellä on joko paha nuha tai nenä hakattu lyttyyn?

BTW CM Punk oli cool ilmestys kehän laidalla.
We need CM Punk!

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » To 04.03.2010 11:25

Olikohan Bryan Danielssonin botchi käsikirjoitettu juuri siksi, että hahmoon saataisiin lisää inhimillisyyttä ja samalla internet-smarkkeja vähän hiljaisemmaksi? Jos kyse oli botchi, niin luulisihan Mizin puuttuvan siihen ensi viikolla...

Avatar
C2W
Viestit: 631
Liittynyt: Ma 02.08.2004 16:06
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja C2W » To 04.03.2010 15:20

Daniel Bryanin segmentit tuli katseltua, ihan hyvää menoa noin pari minuuttiseksi otteluksi jälleen kerran. Barrettkin oli ihan hyvä otteissaan. Tästä suurella mielenkiinnolla eteenpäin...

Loput jaksosta tulikin pääasiassa kelattua, kun Bryan katosi ruudusta. Noh, tosin viimeiset sekunnit show:sta olivat ihan huvittavia. Ehkä Carlitostakin saisi taas jotain irtikin.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » To 04.03.2010 19:29

Daniel Bryanin bookkaus on kultaista. Kukaan ei haluaisi kannustaa häntä, jos hän voittaisi suvereenisti jokaisen ottelunsa ja sitten jatkaisi niitä "Olen kokeneempi kuin osa kouluttajista" -promojaan, kun taas nyt miehestä muovautuu oppikirjan mukainen altavastaaja, jota ei voi muuta kuin fanittaa. Häntä ei kuitenkaan missään vaiheessa olla ns. haudattu, vaan hän on molemmissa matseissaan osoittanut olevansa mies sanojensa takana ja näyttänyt kykenevänsä ihmeellisiin manuuvereihin (esim. se uhkarohkea Suicide dive ensimmäisessä jaksossa ja se apronilta tehty polvihyppy tässä jaksossa). Barrett-ottelunkin hän hävisi vain loukkaantumisensa vuoksi.

Uskon, että tämä alituinen kiusaaminen Mizin ja Jerichon käsissä johtaa siihen, että NXT:n loppuvaiheilla Bryan myöntää olleensa turhan ylimielinen saapuessaan WWE:hen, mutta se ei kuitenkaan tee miehestä täyttä nössöä: hän voi vaikka päihittää molemmat (Mizin ja Jerichon) kauden lopussa osoittaen olevansa sanojensa väärti ja kostamalla samalla heille (ja Michael Colelle) kaiken sen epäluuloisuuden ja suoranaisen vihan, jota he olivat Bryania kohtaan kokeneet.

Muista keltanokista ei ole kyllä hirveästi sanottavaa. Gabrielin 450 Splash oli tosiaan varsin näyttävä, joskin hänen vaatetuksestaan ei voi sanoa samaa. R-Truthin ja Otungan välien katkeaminen jo tässä vaiheessa kautta oli vähän turhauttavaa seurattavaa. Youngin ja Straight Edge Societyn välien kehittyminen on ihan mielenkiintoista seurattavaa. Mitäs muuta... Niin, Skip Sheffield tosiaan on vähän kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta mies tarjoaa ilmeillään ja iskulauseillaan hassua tahatonta komiikkaa, mutta toisaalta hänellä on tuskin paljoa muuta annettavaa. Heath Slater on hyvä painija, mutta jostain syystä hän ei ole aiheuttanut minkäänlaista kiinnostusta ainakaan tähän mennessä. Wade Barrett on kyllä mainio heppu. Hänelle toivoisin heti Bryanin jälkeen näistä NXT:n jannuista valoisinta tulevaisuutta. Ja eiköhän sellainen ole kyseisellä kaksimetriselle brittikoljatille luvassakin.

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Viesti Kirjoittaja The Rocker » La 06.03.2010 03:16

Tiedättekö tämä käy h**vetin hyvästä viihteestä lievässä kännissä. Tai ehkä tämä toimisi myös selvinpäin. Kuitenkin h**vetin jees viihdettä. Tässähän on kuitenkin pienohkot feudimahdollisuudet ilmassa jopa useampaan suuntaan. Bryan Danielille on feudia mahdollisuus järjestää Wade Barrettia sekä Chris Jerichoa että Miziä vastaan. Tässä on herralle mahdollisuuksia. Kyllä Bryanista tehdään vielä iso nimi jos tämä buukkaus jatkuu. Plussat ja miinukset.

+ Otungan ja Youngin ottelu oli viimeviikkoista parempi. Vähän enemmän actionia jne. Youngin finisheri näytti oudolta olisiko sitten lievästi botchattu tai jotain. Tai siis tajusin finisherin näytti vaan jotenkin heikolta.
+ Bryanin ja Barretin ottelu. Se oli positiivinen yllättäjä. Näytti kyllä hieman botchilta tuo juttu mutta ihan toimivaksi osaksi ottelua saatiin sekin liitettyä. Barrett toinen henkilö josta ollaan tekemässä tähti. Se näkyy.
+ Gabrielin aksentti on ihan jees. Haastattelu Hardyn ja sen Strikerin kanssa oli ihan jees.
+ Skip Sheffieldin segu ennen ottelua. Toimi kuin junan vessa. Toimi paremmin kuin muut vastaavat. h**vetin toimiva. Maanläheinen kaveri toimii.
+ Vanhat Hardy Boyz double teamit käytössä.
+/- Otungan ja Totuuden välien rakoilu. Ei ehkä vielä tätä.
+/- Matt ja Justin vs Skip ja Reagal. Hieman ehkä taas äkkinäinen lopetus tähän otteluun. Muuten ihan jees ottelun saivat aikaan.
+/- Lopetus. Jatkoi kuvioita mutta tuli hieman liian nopeata vastaan samaan tapaan kuin seinä jota päin olet liukumassa autolla 150 km/h.
Miinuksia ei ollut yhtään mutta plus miinus osasto sai täytettä. Edelleenkin hyviä otteluita kaikki.
P.S. eliminoiko Hunter Sheamuksen vai oliko tuo ihan vain huumorilla vedetty hyökkäys? Näkyi siinä RAW reboundissa tuo hyökkäys.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
vendicta
Viestit: 1245
Liittynyt: La 17.10.2009 08:28

Viesti Kirjoittaja vendicta » La 06.03.2010 08:29

The Rocker kirjoitti:P.S. eliminoiko Hunter Sheamuksen vai oliko tuo ihan vain huumorilla vedetty hyökkäys? Näkyi siinä RAW reboundissa tuo hyökkäys.
Eliminoipa hyvinkin...

Avatar
Darien Fawks
Viestit: 3765
Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
Paikkakunta: Pääkaupunki

Viesti Kirjoittaja Darien Fawks » Ke 10.03.2010 18:09

Nyt on taas NXT katsottu. Laatuviihdettä.

Tässä show'ssa toimii oikeastaan kaikki. Mizin ja Bryanin ottelu ja jälkipuinti olivat uskomattoman loistavaa kamaa. Kuinka kukaan voi olla niin uskottava kuin Miz tuollaisessa roolissa. Danielson sanoi jokaisen Mizin parin kantaneen häntä ja tottahan se on. John Morrison kantoi vähintäänkin kayfaben ulkopuolella kehänpuolella ja Big Show sitten kayfabessa. Miz on kyllä kenties koko WWE:n paras promottaja! Voitteko kiistää? Otunga esiintyi myös todella mallikkaasti ja hoisi ottelun loppuminuutit Bryanin kanssa todella uskottavasti. A+

Slaterin ja Carliton matsikin toimi hyvin. Ei tuo Slater ihan kauheasti vielä nappaa, mutta silti huomattavasti enemmän kuin jotkut iänikuiset Triple H:t ja Kanet... Abraham Washingtonin sanoin: that's right, I said it! B

Justin Gabriel näytti videoissaan varsin vakuuttavalta ja otteli ihan kivan matsin brittikorsto Wade Barrettiakin vastaan. Jerichokin huuteli hyvin taustalta mikrofoniin. B+

On kyllä harmillista, jos oikeasti vain yksi näistä keltanokista saa sopimuksen ja muille näytetään ovea. Eihän se hitto tietysti niin voi olla. Vähintään Otungassa, Barretissa, Danielsissa ja piakkoin parturoitavassa Darren Youngissa näen huomattavan paljon potentiaalia. Eikä se Gabrielkaan huonolta vaikuta. Sitten tulee selkeästi Slater. Nyrkkeilijä Tarver ja Skip Sheffield ovat tällä hetkellä ainoat, jotka eivät ole juuri vielä vakuuttaneet – tosin eipä heitä ole paljon ruudussa näkynytkään, mitä nyt sikaniska oli aika hauska viime RAW'ssa bäkkärillä. :)

Tälle jaksolle antaisin helpon A-luokituksen. Sen verran kiva oli katsella. Sarja itsessään ansaitsee kyllä ihan sen kirkkaimman A+:n minun mielestäni.
Uudistunut, entistä parempi Kielisirkus:

http://kielisirkus.blogspot.fi/

Vastaa Viestiin