Supermacin arvostelusta en kahdesta asiasta ole samaa mieltä.
1.Razor ramon vs Bret Hart oli yksi parhaista otteluista koko Ramonin uralla ja melkein nostaisin ottelun klassikoksi, esim miesten kohtaaminen KOTR 93 ei ole lähellekään samalla tasolla.
2.RR 1993 ottelu ei todellakaan ole yksi huonoimista rumbleista mutta ei ole kyllä lähellä parastakaan. esim tämän vuoden rumble on paljon huononpi kuin tuo 93. toki olit oikeassa siinä että ottelussa ei isompia nimiä mukana ollut vaan suurin osa oli keskikortin ottelijoita.
Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Mukavaa, että arvostelut herättävät mielipiteitä. Tuosta Ramonin ja Bretin matsista sen verran, että olen täysin samaa mieltä siitä, että tuo kuuluu The Bad Guy'n uran parhaimpien otteluiden joukkoon, enkä muuta tuossa arvostelussa väittänytkään. Mutta itse en kyllä missään nimessä tuollaista kolmen ja puolen tähden ottelua nosta klassikoksi. Tuota vuoden '93 RR-ottelua huonompia ovat näin nopeasti mietittynä tämä kaikista uusin (tosin sen olen nähnyt vain yhden kerran ja voi olla että toisella kerralla ei tunnu enää niin suurelta pettymykseltä) ja sitten vuoden '95, ja vuoden '88 on aikalailla samaa tasoa, joten kyllä sen itse lasken huonoimpien joukkoon. Toki voi olla, että jonkun Rumblen heikko taso ei ole jäänyt niin hyvin mieleen, mutta kyllä se sitten tämän projektin aikana käy selville. 
Wrestlemania IX:ssä oli teemana antiikin Rooma, joka tietenkin tarkoitti muunmuassa sitä, että selostajat ja muu WWF:n porukka olivat pukeutuneet toogiin. Selostustiimin muodostivat tällä kertaa Bobby "The Brain" Heenan, "Macho Man" Randy Savage ja debyyttinsä tehnyt Jim Ross. Kyllä, JR teki debyyttinsä pukeutuneena toogaan. Rossin debyytti oli kyllä ihan selostusta ajatellessa mainio ja myös Heenan oli jälleen loistava, mutta Macho Man oli kyllä koko show'n ajan totaalisesti pihalla.
WWF Intercontinental Championship
"The Heartbreak Kid" Shawn Michaels (c) vs. Tatanka
Wrestlemania käynnistettiin kolmatta kertaa peräkkäin Shawn Michaelsin ottelulla. Tällä kertaa Intercontinental-mestari sai vastaansa edelleen voittamattoman Tatankan, joka oli edellisten viikkojen aikana onnistunut selättämään kaksi kertaa HBK:n. Tämä oli Tatankan WWF-uran ensimmäinen suuremman luokan ottelu ja itse asiassa tällä matsilla oli kestoa melkeinpä enemmän, kuin hänen kaikilla aikaisemmilla PPV-matseilla yhteensä. RR:n ja Wrestlemanian välissä oli tapahtunut lopullinen välirikko Michaelsin ja Sherrin välillä, ja Sherri tulikin tähän otteluun Tatankan valettina. HBK vastasi tähän tuomalla omaan kulmaukseensa Luna Vachonin, jolle tämä 'Mania oli ensimmäinen WWF-esiintyminen. Matsi oli aikalailla täydellinen opener. Jo pelkästään molemmat painijat olivat niin vahvoja ja tunteita herättäviä hahmoja, että olisivat saaneet yleisön huonollakin matsilla mukaansa, mutta nyt äijät vetivät nopeatempoisen ja hyvin rakennetun matsin, joka toimi loistavasti kahdeksantoista minuuttia. Valitettavasti vain lopetus oli floppi, joka laski tunnelmaa hyvin paljon. Todennäköisesti Tatankan uran paras 1 vs. 1-matsi.
18:13
***½
The Headshrinkers vs. The Steiner Brothers
Tällä Steinereiden ja samoalaisten matsilla ei juurikaan ollut mitään taustaa. Kunhan nyt vaan heitettiin kaksi hyvää joukkuetta vastakkain ja tarkoituksena oli saada Steinerit overiksi. Hauska fakta oli se, että tämä oli molempien joukkueiden ensimmäinen ja samalla viimeinen Wrestlemania-esiintyminen. Fatu toki sitten myöhemmin omillaan esiintyi muutaman kerran 'Maniassa, mutta Scott Steinerille tämä jäi ainoaksi kerraksi. Tai eihän sitä koskaan tiedä? Mutta joo, ottelussa huomasi kaikesta, että molemmat tiimit olivat todella kokeneita ja kemiat toimivat loistavasti. Tällaista joukkuepainia WWF oli kaivannut koko edellisen vuoden! Ei tämä mikään huippuottelu ole, mutta peruslaadukasta ja viihdyttävää joukkuepainia neljäntoista minuutin verran. Olisi voinut katsella vielä pidempäänkin.
14:22
***
Crush vs. Doink the Clown
Tämä feudi sai alkunsa tammikuussa, jolloin ilkeä klovni Doink the Clown meni ja pieksi Crushin tekokädellä! Crush oli tuon jälkeen pitkään poissa, mutta nyt hän oli valmiina saamaan kostonsa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin tykkäsin todella paljon tästä babyface-Crushista. Ja Doink oli myös varsin mielenkiintoinen hahmo vielä tässä vaiheessa. Lähtökohdat matsiin olivat siis ihan mukavat, vaikka mitään varsinaista paininäytöstä en tästä odottanutkaan. Eikä tästä sellaista missään nimessä tullutkaan, vaan ihan ok perusbrawlia. Tämä ottelu muistetaan varmasti parhaiten sen lopetuksesta, joka kyllä oli varsin hauska.
08:28
*½
Bob Backlund vs. "The Bad Guy" Razor Ramon
Bob Backlund oli WWF:n mestari vuodesta '78 vuoteen '83. Hän kuitenkin lähti firmasta hyvin nopeasti mestaruuskautensa jälkeen, eikä hän juurikaan esiintynyt missään painikuvioissa lähes kahdeksaan vuoteen, kunnes sitten vuoden 1992 lopussa teki paluun WWF:ään. Painimaailma oli kuitenkin muuttunut totaalisesti, mutta Backlund ei. Hän oli edelleen se sama maitopoika, joka hän oli ollut 70-luvulla. Ja se ei kyllä sopinut tippaakaan vuoden '93 WWF:ään, eikä suuri osa faneista edes varmaankaan muistanut koko miestä enää. Hänet yritettiin saada näyttämään uskottavalta pitämällä hänet RR-matsissa yli tunnin. Harmi vain, että hän onnistui silti olemaan kyseisessä ottelussa todella näkymätön. Tässä Backlundin ensimmäisessä Wrestlemania-ottelussa tuntui siltä, että hänet olisi suorastaan heitetty susille, sillä hän sai vastaansa Razor Ramonin, joka oli niin cool, että yleisö oli alkanut kääntyä hänen puolelleen. Niinpä babyface-Backlund ei kerännyt ottelussa juuri minkäänlaista reaktiota kun taas heel-Ramon sai suuret popit yleisöltä. Kyseessä on ihan kiva pikkumatsi.
03:45
*
WWF Tag Team Championship
Money Inc. (c) vs. The Mega-Maniacs
Hulk Hogan oli ollut pitkään poissa kuvioista, kunnes hän lopulta helmikuussa teki paluunsa ja pelasti Brutus Beefcaken DiBiasen ja IRS:n käsittelyltä. Tämän jälkeen Hogan ja Beefcake muodostivat The Mega-Maniacs'n (Hogan selvästi tykkää sanasta mega) ja nyt he saivat mahdollisuuden otella tag-mestaruuksista, joita Hulk ei ollut koskaan pitänyt hallussaan. Tämän 'Manian piti olla myös WWF:lle siirtyminen uuteen aikaan siinä mielessä, että Hogan otteli keskellä cardia, eikä viimeisessä ottelussa. Mutta toisinhan siinä taas kerran kävi, kuten hieman alempana näkyy. Ottelu oli ihan kivaa brawlia, vaikka buukkaus nyt hieman sekavaa olikin ja lopetus oli jälleen typerä, mutta sehän nyt tietenkin vain kuului tämän Wrestlemanian luonteeseen. Beefcake oli positiivinen yllätys, kun ottaa huomioon, että hän ei hirveästi ollut tällä vuosikymmenellä pystynyt painimaan. Parasta tässä matsissa oli kuitenkin ehkä se, että Hoganilla oli todella ilkeän näköinen musta silmä, jonka selostuspöydän takana istunut Randy Savage oli aiheuttanut. Siinä sitten Savage ja muut pohtivat, että olikohan se Money Inc:n tekosia.
18:27
**½
"The Narcissist" Lex Luger vs. Mr. Perfect
Lex Luger oli saapunut tammikuussa valtavalla hypellä WWF:ään. Hän ei ollut tässä vaiheessa hävinnyt yhtään ottelua ja itse asiassa hän oli voittanut jokaisen vastustajansa tyrmäyksellä. Tyrmäykset hän oli suorittanut kyynärpäällän, johon oli "asennettu" metallipala. Tämä feudi sai alkunsa, kun Luger uhosi olevansa enemmän kuin täydellinen, ja tämähän ei tietenkään Mr. Perfectille sopinut. Luger oli painija, joka oli mahdollista kantaa oikein mainioihinkin otteluihin, kuten 80-luvulla oli NWA:n puolella nähty. Nyt häntä vastassa oli yksi WWF:n parhaimmista painijoista, joten potentiaalia tällä ottelulla oli. Ja kyllähän tämä ainakin jollain tasolla odotukset lunasti, sillä ottelu oli varsin hyvä ja Luger näytti hyvältä, jota ei kyllä montaa kertaa hänen WWF-uransa aikana tapahtunut. Tylsiä hetkiä ottelussa ei ollut lainkaan ja Lugerin hallintajakson jälkeen tullut Perfectin "comeback" oli mainiota katsottavaa. Harmi vain, että tässäkin ottelusa lopetus oli aikamoinen tunnelmantappaja.
10:56
***
The Undertaker vs. Giant Gonzales
Ja sitten jatkui taas The Undertaker vs. se iso paha heel-ottelut. Kamala oli historiaa ja nyt 'Taker sai vastaansa Royal Rumblessa debyyttinsä tehneen ja siellä 'Takerin eliminoineen Giant Gonzalesin. GG oli kyllä pituutensa puolesta huikea näky, mutta mitään muuta hänessä ei sitten ollutkaan. Kehäotteiden puolesta hän on lähellä kaikkien aikojen huonointa painijaa, attire oli naurettava, eikä hänessä ollut sellaista "uhkaavuutta" mitä jopa The Great Khalilla oli WWE-uransa alussa. En nyt varmaksi sano, mutta tämä on kyllä hyvin lähellä kaikkien aikojen huonointa Wrestlemania-ottelua. Kaikin puolin uskomattoman kauhea 7-minuuttinen, jonka kruunasi ehkä koko show'n naurettavin lopetus (ja se on paljon se!), joka tarkoitti feudin jatkumista...
07:33
DUD
WWF Championship
Bret "The Hitman" Hart (c) vs. Yokozuna
Lex Luger ei ollut ainoa voittamaton heel WWF:ssä, sillä myös Yokozuna oli murskannut kaikki vastustajat tieltään, vielä vakuuttavammin kuin Luger. Yoko sai tämän mestaruusottelun RR-voittonsa ansiosta, sillä RR-ottelussa oli ensimmäistä kertaa ollut panoksena paikka Wrestlemanian pääotteluun. Tätä matsia rakennettiin muunmuasa siten, että Yokozuna tuhosi totaalisesti Jim Dugganin sekä iski ottelusopimuksen kirjoittamisen jälkeen Hartille Banzai dropin. Vaikka Yokozuna ei missän nimessä ollutkaan hyvä painija, niin kyllähän tässä kohtaamisessa oli sitä suuren urheilujuhlan tuntua. Todella paljon enemmän kuin kahden edellisen 'Manian viimeisissä otteluissa. Eikä itse painikaan ollut yhtään hullumpaa, vaan oikein toimivaa underdogin ja jätin vääntöä. Bret kantoi jälleen kerran yhden painijan uransa parhaaseen (singles) otteluun. Jälleen kerran lopetus oli typerä, mutta siitähän sitten päästiinkin "kivasti" vielä yhteen otteluun...
08:55
**½
WWF Championship
Yokozuna (c) vs. Hulk Hogan
Edellisen ottelun jälkeen Hulk Hogan saapui paikalle katsomaan "kaverinsa" Bret Hartin kuntoa. Ja jostain syystä sitten Yokozunan manageri Mr. Fuji haastoi Hoganin otteluun mestaruudesta. Todella fiksua! Ja kaikkihan sitten tietävät miten tässä lopulta kävi. Kaiken piti muuttua, mutta eipä vieläkään...
00:21
DUD
*** Bret Hart
** Shawn Michaels
* Mr. Perfect
Monet pitävät tätä kaikkien aikojen huonoimpana 'Maniana, eikä se varmasti kovinkaan väärä väite ole. Ei yhtään klassikkoa, ehkäpä huonoin WM-matsi koskaan, lähes jokaisessa ottelussa typerä lopetus ja koko show päättyi aivan väärällä tavalla. Positiivisia asioita olivat toki kaksi ensimmäistä matsia ja Luger vs. Perfect, mutta näistäkin kaksi kärsi valtavasti huonojen lopetuksien takia.
PPV Ranking (1993 - 1994)
1. Royal Rumble 1993 (Heikko, 1,90)
2. Wrestlemania IX (Heikko, 1,89)
Wrestlemania IX:ssä oli teemana antiikin Rooma, joka tietenkin tarkoitti muunmuassa sitä, että selostajat ja muu WWF:n porukka olivat pukeutuneet toogiin. Selostustiimin muodostivat tällä kertaa Bobby "The Brain" Heenan, "Macho Man" Randy Savage ja debyyttinsä tehnyt Jim Ross. Kyllä, JR teki debyyttinsä pukeutuneena toogaan. Rossin debyytti oli kyllä ihan selostusta ajatellessa mainio ja myös Heenan oli jälleen loistava, mutta Macho Man oli kyllä koko show'n ajan totaalisesti pihalla.
WWF Intercontinental Championship
"The Heartbreak Kid" Shawn Michaels (c) vs. Tatanka
Wrestlemania käynnistettiin kolmatta kertaa peräkkäin Shawn Michaelsin ottelulla. Tällä kertaa Intercontinental-mestari sai vastaansa edelleen voittamattoman Tatankan, joka oli edellisten viikkojen aikana onnistunut selättämään kaksi kertaa HBK:n. Tämä oli Tatankan WWF-uran ensimmäinen suuremman luokan ottelu ja itse asiassa tällä matsilla oli kestoa melkeinpä enemmän, kuin hänen kaikilla aikaisemmilla PPV-matseilla yhteensä. RR:n ja Wrestlemanian välissä oli tapahtunut lopullinen välirikko Michaelsin ja Sherrin välillä, ja Sherri tulikin tähän otteluun Tatankan valettina. HBK vastasi tähän tuomalla omaan kulmaukseensa Luna Vachonin, jolle tämä 'Mania oli ensimmäinen WWF-esiintyminen. Matsi oli aikalailla täydellinen opener. Jo pelkästään molemmat painijat olivat niin vahvoja ja tunteita herättäviä hahmoja, että olisivat saaneet yleisön huonollakin matsilla mukaansa, mutta nyt äijät vetivät nopeatempoisen ja hyvin rakennetun matsin, joka toimi loistavasti kahdeksantoista minuuttia. Valitettavasti vain lopetus oli floppi, joka laski tunnelmaa hyvin paljon. Todennäköisesti Tatankan uran paras 1 vs. 1-matsi.
18:13
***½
The Headshrinkers vs. The Steiner Brothers
Tällä Steinereiden ja samoalaisten matsilla ei juurikaan ollut mitään taustaa. Kunhan nyt vaan heitettiin kaksi hyvää joukkuetta vastakkain ja tarkoituksena oli saada Steinerit overiksi. Hauska fakta oli se, että tämä oli molempien joukkueiden ensimmäinen ja samalla viimeinen Wrestlemania-esiintyminen. Fatu toki sitten myöhemmin omillaan esiintyi muutaman kerran 'Maniassa, mutta Scott Steinerille tämä jäi ainoaksi kerraksi. Tai eihän sitä koskaan tiedä? Mutta joo, ottelussa huomasi kaikesta, että molemmat tiimit olivat todella kokeneita ja kemiat toimivat loistavasti. Tällaista joukkuepainia WWF oli kaivannut koko edellisen vuoden! Ei tämä mikään huippuottelu ole, mutta peruslaadukasta ja viihdyttävää joukkuepainia neljäntoista minuutin verran. Olisi voinut katsella vielä pidempäänkin.
14:22
***
Crush vs. Doink the Clown
Tämä feudi sai alkunsa tammikuussa, jolloin ilkeä klovni Doink the Clown meni ja pieksi Crushin tekokädellä! Crush oli tuon jälkeen pitkään poissa, mutta nyt hän oli valmiina saamaan kostonsa. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin tykkäsin todella paljon tästä babyface-Crushista. Ja Doink oli myös varsin mielenkiintoinen hahmo vielä tässä vaiheessa. Lähtökohdat matsiin olivat siis ihan mukavat, vaikka mitään varsinaista paininäytöstä en tästä odottanutkaan. Eikä tästä sellaista missään nimessä tullutkaan, vaan ihan ok perusbrawlia. Tämä ottelu muistetaan varmasti parhaiten sen lopetuksesta, joka kyllä oli varsin hauska.
08:28
*½
Bob Backlund vs. "The Bad Guy" Razor Ramon
Bob Backlund oli WWF:n mestari vuodesta '78 vuoteen '83. Hän kuitenkin lähti firmasta hyvin nopeasti mestaruuskautensa jälkeen, eikä hän juurikaan esiintynyt missään painikuvioissa lähes kahdeksaan vuoteen, kunnes sitten vuoden 1992 lopussa teki paluun WWF:ään. Painimaailma oli kuitenkin muuttunut totaalisesti, mutta Backlund ei. Hän oli edelleen se sama maitopoika, joka hän oli ollut 70-luvulla. Ja se ei kyllä sopinut tippaakaan vuoden '93 WWF:ään, eikä suuri osa faneista edes varmaankaan muistanut koko miestä enää. Hänet yritettiin saada näyttämään uskottavalta pitämällä hänet RR-matsissa yli tunnin. Harmi vain, että hän onnistui silti olemaan kyseisessä ottelussa todella näkymätön. Tässä Backlundin ensimmäisessä Wrestlemania-ottelussa tuntui siltä, että hänet olisi suorastaan heitetty susille, sillä hän sai vastaansa Razor Ramonin, joka oli niin cool, että yleisö oli alkanut kääntyä hänen puolelleen. Niinpä babyface-Backlund ei kerännyt ottelussa juuri minkäänlaista reaktiota kun taas heel-Ramon sai suuret popit yleisöltä. Kyseessä on ihan kiva pikkumatsi.
03:45
*
WWF Tag Team Championship
Money Inc. (c) vs. The Mega-Maniacs
Hulk Hogan oli ollut pitkään poissa kuvioista, kunnes hän lopulta helmikuussa teki paluunsa ja pelasti Brutus Beefcaken DiBiasen ja IRS:n käsittelyltä. Tämän jälkeen Hogan ja Beefcake muodostivat The Mega-Maniacs'n (Hogan selvästi tykkää sanasta mega) ja nyt he saivat mahdollisuuden otella tag-mestaruuksista, joita Hulk ei ollut koskaan pitänyt hallussaan. Tämän 'Manian piti olla myös WWF:lle siirtyminen uuteen aikaan siinä mielessä, että Hogan otteli keskellä cardia, eikä viimeisessä ottelussa. Mutta toisinhan siinä taas kerran kävi, kuten hieman alempana näkyy. Ottelu oli ihan kivaa brawlia, vaikka buukkaus nyt hieman sekavaa olikin ja lopetus oli jälleen typerä, mutta sehän nyt tietenkin vain kuului tämän Wrestlemanian luonteeseen. Beefcake oli positiivinen yllätys, kun ottaa huomioon, että hän ei hirveästi ollut tällä vuosikymmenellä pystynyt painimaan. Parasta tässä matsissa oli kuitenkin ehkä se, että Hoganilla oli todella ilkeän näköinen musta silmä, jonka selostuspöydän takana istunut Randy Savage oli aiheuttanut. Siinä sitten Savage ja muut pohtivat, että olikohan se Money Inc:n tekosia.
18:27
**½
"The Narcissist" Lex Luger vs. Mr. Perfect
Lex Luger oli saapunut tammikuussa valtavalla hypellä WWF:ään. Hän ei ollut tässä vaiheessa hävinnyt yhtään ottelua ja itse asiassa hän oli voittanut jokaisen vastustajansa tyrmäyksellä. Tyrmäykset hän oli suorittanut kyynärpäällän, johon oli "asennettu" metallipala. Tämä feudi sai alkunsa, kun Luger uhosi olevansa enemmän kuin täydellinen, ja tämähän ei tietenkään Mr. Perfectille sopinut. Luger oli painija, joka oli mahdollista kantaa oikein mainioihinkin otteluihin, kuten 80-luvulla oli NWA:n puolella nähty. Nyt häntä vastassa oli yksi WWF:n parhaimmista painijoista, joten potentiaalia tällä ottelulla oli. Ja kyllähän tämä ainakin jollain tasolla odotukset lunasti, sillä ottelu oli varsin hyvä ja Luger näytti hyvältä, jota ei kyllä montaa kertaa hänen WWF-uransa aikana tapahtunut. Tylsiä hetkiä ottelussa ei ollut lainkaan ja Lugerin hallintajakson jälkeen tullut Perfectin "comeback" oli mainiota katsottavaa. Harmi vain, että tässäkin ottelusa lopetus oli aikamoinen tunnelmantappaja.
10:56
***
The Undertaker vs. Giant Gonzales
Ja sitten jatkui taas The Undertaker vs. se iso paha heel-ottelut. Kamala oli historiaa ja nyt 'Taker sai vastaansa Royal Rumblessa debyyttinsä tehneen ja siellä 'Takerin eliminoineen Giant Gonzalesin. GG oli kyllä pituutensa puolesta huikea näky, mutta mitään muuta hänessä ei sitten ollutkaan. Kehäotteiden puolesta hän on lähellä kaikkien aikojen huonointa painijaa, attire oli naurettava, eikä hänessä ollut sellaista "uhkaavuutta" mitä jopa The Great Khalilla oli WWE-uransa alussa. En nyt varmaksi sano, mutta tämä on kyllä hyvin lähellä kaikkien aikojen huonointa Wrestlemania-ottelua. Kaikin puolin uskomattoman kauhea 7-minuuttinen, jonka kruunasi ehkä koko show'n naurettavin lopetus (ja se on paljon se!), joka tarkoitti feudin jatkumista...
07:33
DUD
WWF Championship
Bret "The Hitman" Hart (c) vs. Yokozuna
Lex Luger ei ollut ainoa voittamaton heel WWF:ssä, sillä myös Yokozuna oli murskannut kaikki vastustajat tieltään, vielä vakuuttavammin kuin Luger. Yoko sai tämän mestaruusottelun RR-voittonsa ansiosta, sillä RR-ottelussa oli ensimmäistä kertaa ollut panoksena paikka Wrestlemanian pääotteluun. Tätä matsia rakennettiin muunmuasa siten, että Yokozuna tuhosi totaalisesti Jim Dugganin sekä iski ottelusopimuksen kirjoittamisen jälkeen Hartille Banzai dropin. Vaikka Yokozuna ei missän nimessä ollutkaan hyvä painija, niin kyllähän tässä kohtaamisessa oli sitä suuren urheilujuhlan tuntua. Todella paljon enemmän kuin kahden edellisen 'Manian viimeisissä otteluissa. Eikä itse painikaan ollut yhtään hullumpaa, vaan oikein toimivaa underdogin ja jätin vääntöä. Bret kantoi jälleen kerran yhden painijan uransa parhaaseen (singles) otteluun. Jälleen kerran lopetus oli typerä, mutta siitähän sitten päästiinkin "kivasti" vielä yhteen otteluun...
08:55
**½
WWF Championship
Yokozuna (c) vs. Hulk Hogan
Edellisen ottelun jälkeen Hulk Hogan saapui paikalle katsomaan "kaverinsa" Bret Hartin kuntoa. Ja jostain syystä sitten Yokozunan manageri Mr. Fuji haastoi Hoganin otteluun mestaruudesta. Todella fiksua! Ja kaikkihan sitten tietävät miten tässä lopulta kävi. Kaiken piti muuttua, mutta eipä vieläkään...
00:21
DUD
*** Bret Hart
** Shawn Michaels
* Mr. Perfect
Monet pitävät tätä kaikkien aikojen huonoimpana 'Maniana, eikä se varmasti kovinkaan väärä väite ole. Ei yhtään klassikkoa, ehkäpä huonoin WM-matsi koskaan, lähes jokaisessa ottelussa typerä lopetus ja koko show päättyi aivan väärällä tavalla. Positiivisia asioita olivat toki kaksi ensimmäistä matsia ja Luger vs. Perfect, mutta näistäkin kaksi kärsi valtavasti huonojen lopetuksien takia.
PPV Ranking (1993 - 1994)
1. Royal Rumble 1993 (Heikko, 1,90)
2. Wrestlemania IX (Heikko, 1,89)
Yritetään itsekin. En ole paras mahdollinen arvostelujen kirjoittaja, mutta yritetään. Lähinnä tulee katseltua indyjä, joista aloitetaan toukokuisella CHIKARAn Aniversario Elfillä.
CHIKARA Aniversario Elf
23.5.2010 @ ACE Arena, New Jersey
Elimination tag: F.I.S.T vs. 3.0 vs. The Future Is Now vs. Super Smash Bros
Tapahtuman avaa neljän joukkueen ottelu, jota ennen 3.0 piti suht hyvän promon. Ottelu alkaa suhteellisen rauhallisella menolla, mutta erityisesti loistavasti mukana oleva yleisö ja selostajapari sekä mukana elävät painijat tekevät ottelun alusta hienon. Olen aina ollut valtavan suuri joukkuepainin ystävä ja se on suuri syy siihen miksi rakastan CHIKARAa. Hienoja personaallisia joukkueita, jotka saavat aikaan hienoja matseja. Vähitellen ottelu lähti vauhtiin ja meno oli tuttua nopeatempoista joukuepainia. En ole koskaan ollut FISTin suuri fani ja tässäkin ottelussa he olivat selvästi tylsin porukka, kun taas erityisesti Super Smash Brosin kaltaisesta kahden eri tyyppisen painijan joukkueista pidän. Hyvä opener, vaikkei ihan parasta mitä on nähty.
**½
Lince Dorado vs. Fire Ant
Ennen ottelua yleisö antoi mielettömät buuaukset BDK:n managerille, joka tuli kuuluttamaan Doradon sisään. Alkuvuodesta heeliksi kääntynyt ja BKD-stableen liittynyt Dorado keräsi aivan mieletöntä heatia pieneltä, mutta äänekkäältä yleisöltä. Jos avausottelu oli hieman hitaanpuoleinen, Dorado ja Ant lisäsivät vauhtia ja vetivät hienon matsin. Ottelu noudatti alkuun aika perinteistä kaavaa, jossa ylimielinen heel-Dorado hallitsi, kunnes Fire Ant pääsi kääntämään hallinnan hienoisesti itselleen. Otteluna ei niin erikoinen, mutta mahtavasta yleisöstä puoli lumihiutaletta lisää.
***½
Amasis vs. Vin Gerard
Osiris Portalilla ja UnStablella (johon Gerard kuuluu) on ollut alkuvuoden feudia päällä ja tämä jatkaa sitä. Arm drag erilaisina variaatioina on yksi hienoimmista painiliikkeistä ja tässä matsissa saatiin hyvä jakso niitä. Ihan hyvää feudinjatkoa, mutta erityisesti Amasis toimii paremmin joukkuematseissa Osiris Portalissa kuin singles-painijana. Matsissa ei tapahtunut juuri mitään erikoista eikä se saanut kumpaakaan näyttämään erityisen hyvältä. Lopetus oli sentään ihan tyylikkäästi tehty ja loi matsille tarkoitusta.
Matsin jälkeen promottelua, jossa Osiris Portal haastoi UnStablen vielä viimeiseen otteluun.
**
BDK (Sara Del Rey, Daizee Haze, Tursas & Pinkie Sanchez) vs. Jigsaw, Throwbacks & Mike Quackenbush
Quakenbush on ehdottomasti tämän hetken suurin suosikkini painitaivaalla ja vastapuolella painiva Sara Del Rey on myös aika lähellä kärkeä, vaikkakaan en ole hänen heel-kaudestaan innoissaan. Tässä ottelussa oli jo hieman suuremman ottelun tuntua ja Jigsaw'sta ei voi olla pitämättä. Tursas ei ole mikään maailman paras jätti, mutta toisaalta häntä bookataan hienosti siten, ettei se tunnu niin pahalta - lisäksi kun joukkueen muut jäsenet ovat erinomaisia, kontrasti on toimiva. Läpi ottelun kulkenut Sugar Dankertonin jonkinasteinen ihastus Hazea kohtaan oli hauska lisä matsiin. Throwbacksit saivat harmittavan paljon aikaa ottelussa, kun tarjolla olisi tosiaan ollut Quakenbushia ja Jigsaw'ta. Tosin heti miesten saatua lisää aikaa ottelun taso parani huomattavasti ja yleisökin alkoi syttyä. Hieno matsi, jossa Daizee Hazen pointsit silmissäni nousivat suuresti.
****-
Young Lions Cup title match: Tim Donst (c) vs. Soldier Ant
Lisää BDK-väkeä kehiin, kun Chikara Young Lions Cup -mestari Donst promotti olevansa paras YLC-voittaja ikinä ja uhosi voittavansa Soldier Antin. Lisää buuausta. Ihana yleisö. Soldier Ant keräsi hyvät chantit ottelun alkuun. Äskeisen tykityksen jälkeen tämä matsi oli hieman rauhallisempi peruskoitos.
**
Campeonatos de Parejas Title match - 2 out of 3 falls: BDK (Ares & Claudio Castagnoli /w Delirious) (c) vs. Incoherence
Edellisenä iltana BDK:hon liittynyt Delirious hyökkäsi ennen ottelua Incoherencen kimppuun ja BDK saikin ensimmäisen selätyksen ilman taistelua Frightmaren oltua valmiiksi puolikuollut. Lisäksi BDK:lla oli oma tuomari mukana sopassa, joten reilua matsia tästä oli turha odottaa. Incohorence teki ottelusta kuitenkin katsottavan hienolla nousulla. Tunnelmallinen ja intensiivinen taisto, jossa yleisö eli hienosti mukana.
***
Eddie Kingston vs. Tommy Dreamer
Eddiestä tulee jokseenkin väkisinkin mieleen Ibo Ten. Ja ihan hyvällä tavalla, sillä molemmat ovat hyviä painijoita. Ja mitä tulee Dreameriin, niin hänen näkeminen indykehissä on aina huikeaa. Ensimmäisessä SMASHissa mies veti hyvän matsin eikä tämäkään huono ollut. Innolla odotan Dreamerin ja Ravenin kohtaamista TNA:n Hardcore Justicessa. Jos rakastaa Dreamer bisnestä, niin rakastaa yleisökin häntä. Dreamerin paikka ei välttämättä tarvitsisi aina olla näiden tapahtumien pääotteluna, mutta toisaalta ymmärrän senkin, miksi hänet sinne bookataan.
Yleisön chanteistakin sen kuulee, että Tommyn näkemisen jälkeen kotiinpaluu ei tapahdu suruilmeellä. Eihän tämä painillisesti ollut erikoinen, mutta Tommysta plussaa.
**+
Ottelun jälkeen Dreamer promotti, että haluaa yhdessä Kingstonin kanssa haastaa otteluun sekaantuneet joukkuemestarit heinäkuussa ECW-areenalla, kun CHIKARA ja Dragon Gate järjestävät yhteisshow'n.
--
Kaiken kaikkiaan ihan kiva -kategoriaan uppoava show. Ei lähellekään parasta CHIKARAa, vaikka yleisö oli mahtava ja tykkäsin myös tuosta ACE Arenasta, joka oli mukavan pieni ja intiimi. 8 hengen joukkueottelu ehdottomasti paras koitos (tosin se ei välttämättä ole objektiivisesti niin hyvä, mutta kun tykkää Quackenbushista, Sara Del Reysta ja joukkueväännöstä, ei voi kuin rakastaa tätä).
Arvostelut:
CHIKARA Anniversario Elf - 2,71 hiutaletta
CHIKARA Aniversario Elf
23.5.2010 @ ACE Arena, New Jersey
Elimination tag: F.I.S.T vs. 3.0 vs. The Future Is Now vs. Super Smash Bros
Tapahtuman avaa neljän joukkueen ottelu, jota ennen 3.0 piti suht hyvän promon. Ottelu alkaa suhteellisen rauhallisella menolla, mutta erityisesti loistavasti mukana oleva yleisö ja selostajapari sekä mukana elävät painijat tekevät ottelun alusta hienon. Olen aina ollut valtavan suuri joukkuepainin ystävä ja se on suuri syy siihen miksi rakastan CHIKARAa. Hienoja personaallisia joukkueita, jotka saavat aikaan hienoja matseja. Vähitellen ottelu lähti vauhtiin ja meno oli tuttua nopeatempoista joukuepainia. En ole koskaan ollut FISTin suuri fani ja tässäkin ottelussa he olivat selvästi tylsin porukka, kun taas erityisesti Super Smash Brosin kaltaisesta kahden eri tyyppisen painijan joukkueista pidän. Hyvä opener, vaikkei ihan parasta mitä on nähty.
**½
Lince Dorado vs. Fire Ant
Ennen ottelua yleisö antoi mielettömät buuaukset BDK:n managerille, joka tuli kuuluttamaan Doradon sisään. Alkuvuodesta heeliksi kääntynyt ja BKD-stableen liittynyt Dorado keräsi aivan mieletöntä heatia pieneltä, mutta äänekkäältä yleisöltä. Jos avausottelu oli hieman hitaanpuoleinen, Dorado ja Ant lisäsivät vauhtia ja vetivät hienon matsin. Ottelu noudatti alkuun aika perinteistä kaavaa, jossa ylimielinen heel-Dorado hallitsi, kunnes Fire Ant pääsi kääntämään hallinnan hienoisesti itselleen. Otteluna ei niin erikoinen, mutta mahtavasta yleisöstä puoli lumihiutaletta lisää.
***½
Amasis vs. Vin Gerard
Osiris Portalilla ja UnStablella (johon Gerard kuuluu) on ollut alkuvuoden feudia päällä ja tämä jatkaa sitä. Arm drag erilaisina variaatioina on yksi hienoimmista painiliikkeistä ja tässä matsissa saatiin hyvä jakso niitä. Ihan hyvää feudinjatkoa, mutta erityisesti Amasis toimii paremmin joukkuematseissa Osiris Portalissa kuin singles-painijana. Matsissa ei tapahtunut juuri mitään erikoista eikä se saanut kumpaakaan näyttämään erityisen hyvältä. Lopetus oli sentään ihan tyylikkäästi tehty ja loi matsille tarkoitusta.
Matsin jälkeen promottelua, jossa Osiris Portal haastoi UnStablen vielä viimeiseen otteluun.
**
BDK (Sara Del Rey, Daizee Haze, Tursas & Pinkie Sanchez) vs. Jigsaw, Throwbacks & Mike Quackenbush
Quakenbush on ehdottomasti tämän hetken suurin suosikkini painitaivaalla ja vastapuolella painiva Sara Del Rey on myös aika lähellä kärkeä, vaikkakaan en ole hänen heel-kaudestaan innoissaan. Tässä ottelussa oli jo hieman suuremman ottelun tuntua ja Jigsaw'sta ei voi olla pitämättä. Tursas ei ole mikään maailman paras jätti, mutta toisaalta häntä bookataan hienosti siten, ettei se tunnu niin pahalta - lisäksi kun joukkueen muut jäsenet ovat erinomaisia, kontrasti on toimiva. Läpi ottelun kulkenut Sugar Dankertonin jonkinasteinen ihastus Hazea kohtaan oli hauska lisä matsiin. Throwbacksit saivat harmittavan paljon aikaa ottelussa, kun tarjolla olisi tosiaan ollut Quakenbushia ja Jigsaw'ta. Tosin heti miesten saatua lisää aikaa ottelun taso parani huomattavasti ja yleisökin alkoi syttyä. Hieno matsi, jossa Daizee Hazen pointsit silmissäni nousivat suuresti.
****-
Young Lions Cup title match: Tim Donst (c) vs. Soldier Ant
Lisää BDK-väkeä kehiin, kun Chikara Young Lions Cup -mestari Donst promotti olevansa paras YLC-voittaja ikinä ja uhosi voittavansa Soldier Antin. Lisää buuausta. Ihana yleisö. Soldier Ant keräsi hyvät chantit ottelun alkuun. Äskeisen tykityksen jälkeen tämä matsi oli hieman rauhallisempi peruskoitos.
**
Campeonatos de Parejas Title match - 2 out of 3 falls: BDK (Ares & Claudio Castagnoli /w Delirious) (c) vs. Incoherence
Edellisenä iltana BDK:hon liittynyt Delirious hyökkäsi ennen ottelua Incoherencen kimppuun ja BDK saikin ensimmäisen selätyksen ilman taistelua Frightmaren oltua valmiiksi puolikuollut. Lisäksi BDK:lla oli oma tuomari mukana sopassa, joten reilua matsia tästä oli turha odottaa. Incohorence teki ottelusta kuitenkin katsottavan hienolla nousulla. Tunnelmallinen ja intensiivinen taisto, jossa yleisö eli hienosti mukana.
***
Eddie Kingston vs. Tommy Dreamer
Eddiestä tulee jokseenkin väkisinkin mieleen Ibo Ten. Ja ihan hyvällä tavalla, sillä molemmat ovat hyviä painijoita. Ja mitä tulee Dreameriin, niin hänen näkeminen indykehissä on aina huikeaa. Ensimmäisessä SMASHissa mies veti hyvän matsin eikä tämäkään huono ollut. Innolla odotan Dreamerin ja Ravenin kohtaamista TNA:n Hardcore Justicessa. Jos rakastaa Dreamer bisnestä, niin rakastaa yleisökin häntä. Dreamerin paikka ei välttämättä tarvitsisi aina olla näiden tapahtumien pääotteluna, mutta toisaalta ymmärrän senkin, miksi hänet sinne bookataan.
Yleisön chanteistakin sen kuulee, että Tommyn näkemisen jälkeen kotiinpaluu ei tapahdu suruilmeellä. Eihän tämä painillisesti ollut erikoinen, mutta Tommysta plussaa.
**+
Ottelun jälkeen Dreamer promotti, että haluaa yhdessä Kingstonin kanssa haastaa otteluun sekaantuneet joukkuemestarit heinäkuussa ECW-areenalla, kun CHIKARA ja Dragon Gate järjestävät yhteisshow'n.
--
Kaiken kaikkiaan ihan kiva -kategoriaan uppoava show. Ei lähellekään parasta CHIKARAa, vaikka yleisö oli mahtava ja tykkäsin myös tuosta ACE Arenasta, joka oli mukavan pieni ja intiimi. 8 hengen joukkueottelu ehdottomasti paras koitos (tosin se ei välttämättä ole objektiivisesti niin hyvä, mutta kun tykkää Quackenbushista, Sara Del Reysta ja joukkueväännöstä, ei voi kuin rakastaa tätä).
Arvostelut:
CHIKARA Anniversario Elf - 2,71 hiutaletta
Tosiaan kiva havaita taas muidenkin arvosteluinnon kohonneisuutta, ettei tämä ole pelkkää minun ja Supermacin vuoropuhelua :) Vaikka 'Macin arvosteluista pidänkin, on hän puhtaasti RR '93:n suhteen väärässä. Se oli hyvä Royal Rumble. Muuten vuosi '93 oli aikalailla hevon paskaa (WM oli yksi huonoimmista, mutta ei toisaalta huonoin - ainakin XI ja IV jäävät selvästi taakse), mutta Rumblesta tykkäsin. Ehkä sen tekivät tuoreet ppv-otteluparit (Jannetty vs. Michaels, Bret vs. Ramon, Steinersien WWF-debyytti), mutta itselle on aina jäänyt tuosta ppv'stä oikein hyvä maku suuhun. Kiva opener, oikein hyvä Michaels vs. Jannetty (vaikkeikaan miesten parasta), vielä parempi Ramon vs. Bret ja ok Rumblekin (loppuvaiheet varsinkin kivat), vaikkei niihin erityisen hyviin Rumbleihin todellakaan kuulunut. Heikompiakin on nähty. Pitäisi varmaan joskus katsoa tuo ppv uudestaan, kun itselle oli tuosta tapahtumasta jäänyt niin eri fiilikset. Hmm.
SUMMERSLAM 1997
Hart & Soul
Ou jeah, huikean Canadian Stampeden jälkeen WWF:n ppv'issä oli seuraavaksi vuorossa Kesän Kuumin Painijuhla - SummerSlam! Olin vähintään yhtä innostunut kuin selostajamme Vince, JR ja King, koska kapeasta rosterista huolimatta uskoin WWF:n kykyyn tuottaa myös kolme tuntia mielenkiintoista painiviihdettä kaksituntisten In Your Housejen lisäksi. Tapahtuman aloitusvideokin lupasi hyvää..
Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna vs. Mankind - Steel Cage Match
..Ja samaa teki myös ppv'n opener. Nuori HHH vs. loistavassa iässä ollut Foley - takana parin kuukauden intenssiivinen ja raju feud - ja ottelumuotona Steel Cage Match! Edellisen kerran perinteinen häkkiottelu oltiin käyty missään USA:n ppv'ssä helmikuussa 1996 (Bret Hart vs. Diesel @ IYH6 sekä Savage vs. Flair ja Hogan vs. Giant @ SuperBrawl VI), joten ottelumuotokin oli huomattavasti merkittävämpi kuin tänä päivänä. Hunterin ja Mankindin feud oli siis alkanut siitä, kun Helmsley voitti KOTR-turnauksen finaalissa Mankindin Chynan avustuksella, ja miesten rematch edellisessä Canadian Stampedessa päättyi ratkaisemattomaksi, kun miehet tappelivat ringsidellä Double Count Outin veroisesti. Iskujen vaihto ei jäänyt tuossa tapahtumassa kuitenkaan siihen, vaan muiden otteluiden väleissä saimme nähdä, kuinka Mankind ja Helmsley pieksivät toisiaan edelleen ympäri areenaa. Lisäväriä kuvioon toi myös se, että kaikki tiesivät jo Mankindin olevan oikeasti Mick Foley, alias Cactus Jack.. Ja olipa mies kehitellyt myös jo rakastettavan Dude Love -persoonansakin tässä vaiheessa. Joka tapauksessa nyt Helmsley tahtoi tuhota nuo kaikki persoonat, mutta tässä ottelumuodossa häkin olisi tarkoitus pakottaa Hunter tekemään tuo työ ilman Chynan apua.
Todella iso opener siis, mutta toisaalta parempaa paikkaa ei tälle olisikaan ollut: tämä oli juuri oikea ottelu herättämään yleisön tapahtumaan mukaan ja odottamaan kiinnostuneena jatkoa. Silti tämäkään ottelu ei yltänyt miesten klassisten otteluiden (puhun siis tietenkin niistä 2000-luvun alun kohtaamisista) tasolle, vaikka nyt alkoi olla jo pohjalla yksi kyseisen vuoden parhampiin WWF-feudeihin lukeutuneista kuvioista. Vieläkin meno oli paikoitellen vähän kankeaa ja osittain ottelu oli buukattu puhtaasti typerästi. Siltikin sekä Helmsley että Mankind (ja myös Chyna antoivat taas kaikkensa), häkkiä käytettiin aikamoisen hyvin ja nähtiinhän tässä vähintään se yksi todella kova bump. Kokonaisuudessaan oikein viihdyttävä kohtaaminen ja mainio avaus show'lle. Jatkaa tämän kaksikon tasaista viihdyttävien otteluiden sarjaa.
***½ (16:25)
Ennen seuraavaa ottelua ringsidellä näytettiin legendaarista Tiger Jeeth Signhiä, jonka seurana tapahtumaa katsomassa oli Tiger Ali Singh, jonka ura WWF:ssä oli kuitenkin vasta edessäpäin.
Goldust w/ Marlena vs. Brian Pillman
Brian Pillman ei vaikeahkolla WWF-urallaan monessa ppv'ssä esiintynyt, mutta tässä SummerSlamissa hän vielä ehti esiintyä.. kahden kuukauden päästä tästä SS:stä Pillman olisikin sitten traagisesti menehtynyt. Pillmania kyllä markitan kovasti, mutta kyllähän miehen meno oli tässä vaiheessa aika harmillista. Tämä ottelu oli jatkoa Canadian Stampedesta, jossa Goldust oli kuulunut face-joukkueeseen ja Pillman Hart Foundationiin. Ilmeisestikin tähän miesten feudiin oli myös sekoitettu Marlena (ja Pillmanin kiinnostus tähän), koska ottelun panoksena oli, että hävitessään Pillman joutuisi seuraavassa Raw'ssa pukeutumaan mekkoon.
Olihan tämä ottelu vähän laimea, mutta silti tuommoinen ihan ok tv-ottelun tasoa oleva kamppailu. Ei tämmöisiä kovin montaa siis soisi olevan ppv'ssä.. Kehänlaidalle oli raahattu jo mallinukke, jonka päällä oli mekko, johon Pillman joutuisi hävitessään pukeutumaan seuraavassa Raw'ssa. Tätä nukkea hyödynnettiin ihan kivasti ottelun aikanakin. Paljon muuta sanottavaa ei ole. Goldustista ei ole ottelua kantamaan, eikä Pillmanistakaan enää siihen tässä ollut. Lopputuloksena aika yhdentekevä, mutta ihan perusok-kamppailu. Kiitosta on annettava siitäkin, että miesten hahmojen kiinnostavuus loi varmasti lisäkiinnostavuutta ottelullekin.
** (7:15)
The Godwinns vs. Legion of Doom
Ou jeah, Godwinsseja ppv'ssä vielä vuoden '97 SummerSlamissakin! Sanoinko jotain siitä kapeasta rosterista? Tosin oli tälle esiintymiselle ihan syynsäkin: tällä ottelulla oli paljon selkeämpi (ja parempi?) backstory kuin vaikka äskeisellä ottelulla. Godwinssit olivat siis kuuluneet ikuisuuden WWF:n tag-divariin ja joskus keväällä '97 he ottelivat random-ottelussa Legion of Doomia vastaan, kun LOD:n Doomsday Device onnistui toivottua paremmin ja aiheutti (ihan oikean) pahan vamman Henry O. Godwinnin niskalle. Niinpä Henry tarvitsi taukoa, ja kun noin kuukausi sitten Godwinssit palasivat taas yhdessä kehiin, eivät he enää olleet iloisia maalaisveikkoja vaan kohtalostaan (niskavamma pilasi mukamas ilmeisesti heidän joukkuedivisioonan huipulle nousemisen) katkeroituneita punaniskoja - he jopa hylkäsivät managerinsa Hillbilly Jimin! Ensimmäisenä uudelleensyntyneiden Godwinssien kiikarissa olivatkin tietenkin loukkaantumisen aiheuttaneet yleisön suosikit Animal ja Hawk, jotka taas mielellään tekisivät uudestaan selvää Godwinsseista.
Tämä ottelu oli oikeastaan jopa vähän parempi kuin odotin! Godwinssit olivat tässä vaiheessa jo niin väsyttävää paskaa (ei, yksi heel-turn ei pelasta surkeaa joukkuetta), ja LOD nyt ei taas tunnetusti ollut niitä parhaita joukkueita kantamaan ketään huippuotteluun varsinkaan tässä vaiheessa uraansa. Yleisö oli kuitenkin tässä ottelussa hyvin mukana, ottelulle oli rakennettu järkevä runko ja ottelun lopetuskin oli jämäkkä. Niinpä kyllä tästä ihan ok tv-tason ottelu saatiin, mutta ei näillä taidoilla kuitenkaan sen kummempaa. Vähitellen kaivattaisiin taas niitä ppv-tason otteluita..
** (9:51)
British Bulldog (c) vs. Ken Shamrock - WWF European Championship
..Ja tässä kai sitä yritystä vähän siihen suuntaan oli. WWF:ään oli siis tuotu vuoden '97 alkupuolella uusi mestaruus, WWF European Championship, josta järjestettin turnaus, jonka finaali käytiin (jos nyt yhtään muistan oikein) tittelin nimen mukaisesti Euroopassa Brittein saarilla. Helmikuussa nähdyssä finaalissa Bulldog voitti Hart Familyn jäsenen (ja tulloisen joukkueparinsa) Owen Hartin, ja nyt ensimmäistä kertaa tuota mestaruutta puolustettiin ppv-tasolla. Tämänkin ottelun taustat juontuvat Canadian Stampeden Main Eventiin, jossa molemmat miehet ottelivat, ja jonka jatkona nähtiin tämän kaksikon välienselvittelyä enemmänkin. Shamrock ei arvostanut pätkääkään Bulldogia, ja niinpä hän tahtoikin voittaa tämän omiman European-vyön itselleen. Lisäpanoksena oli, että Bulldog joutuisi hävitessään syömään purkillisen koiranruokaa.
Kyllä tämä ottelu olikin astetta parempi kuin kaksi edellistä, mutta ei nyt kuitenkaan mitenkään huomioitavan erityinen ottelu. Toisaalta eipä tämä aikaakaan saanut kuin vähän reippaan 7 minuuttia. Siinä ajassa Bulldog ja Shamrock (joista Bulldogin parhaat vuodet olivat jo takana ja Shamrock oli vielä aika vihreä mutta silti molemmat pystyivät mukaviin otteisiin kehässä) saivat aikaan ihan kiinnostavan kamppailun, joka nyt oli painilliselta tasoltaan ihan kiva. Lopetus oli tavallaan laimeahko, mutta toisaalta ihan ovelakin tarjoten mahdollisuuden jatkoon ja jättäen molemmat näyttämään omalla tavallaan vahvoilta (vaikka toinen ei omin avuin kehästä poistunutkaan). Ihan hyvä ottelu, mutta ei sen enempää.
**½ (7:29)
Los Boricuas (Savio Vega, Miguel Perez, Jose Estrada Jr & Jesus Castillo) vs. Disciples of the Apocalypse (Crush, Chainz, 8-Ball & Skull)
Oi kyllä, tämä ottelu on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka WWF alkoi vähitellen lähestyä sen uutta kulta-aikaa: Attitude Eraa. Tässä ottelussahan oli siis kyse surullisenkuuluisasta Gang Warsista, johon kuuluivat Los Boricuasin ja DOA:n lisäksi vielä Nation of Domination. Kesäkuussa NOD:n johtaja Faarooq lupasi Raw'ssa muuttaa Nationin "mustemmaksi ja pahemmaksi" ja potkaisi näin jengistä pois Clarence Masonin, latino-Savio Vegan ja vaalean Crushin. Jäljelle jäi Faarooqin lisäksi vain D'Lo Brown, mutta tilalle tulivat Kama Mustafa ja heel-turnin tehnyt Ahmed Johnson. Samalla Vega perusti oman latino-jengin Los Boricuasin ja Crush oman prätkäjenginsä Disciples of Apocalypsen. Tästä syntyi tilanne, jossa kaikki nämä kolme jengiä olivat mielestään WWF:n paras heel-stable, ja välienselvittelyt olivat rajuja ja ennenkaikkea aikamoista sähellystä. SummerSlamiin bookattiin ottelu näiden kahden uuden jengin välille.
Ottelusta nyt ei kauheasti ole sanottava. DOA koostui sadoista kiloista paskaa (vaikka Supermac kuinka Crushia yrittää arvosteluissaan kehua), ja Los Boricuasin oikea paikka olisi kyllä ollut jossain ihan muualla kuin tässä ottelussa. Ei varmaan ole kovin suuri yllätys, että ottelun merkittävintä osaa näyttelikin oikeastaan Nation of Domination, joka saapui ringsidelle häiritsemään ottelun kulkua. Jotain epämääräisesti painia muistuttavaa nähtiin aina välillä, siitä kiitos (ja yksi puolikas) Los Boricuasin yritykselle. Ottelun arvosanan toinen puolikas tulee heel-Ahmedin äärimmäisen pahasta lookista! Tämähän kestikin lähemmäs 10 minuuttia, huh huh. Yrittäisivät edes rakentaa näistä kunnon otteluita sitten.
* (9:07)
Owen Hart (c) vs. Steve Austin - WWF Intercontinental Championship
SummerSlamin midcard oli kyllä tänä(kin) vuonna (vuonna '96 oli ihan sama ilmiö) aikamoista huttua hyvän openerin jälkeen - mutta pääotteluihin tultaessa nousi taso sitten taas aivan toisenlaiseksi. Steve Austin oli siis feudannut Hart Familyn kanssa jo luoja ties kuinka kauan, ja nyt SummerSlamissa hän kohtasikin Bretin sijaan veljeksistä Owenin. Tähän pääsyy oli se, että Canadian Stampeden ME oli päättynyt siihen, että sekalaisten vaiheiden jälkeen Owen oli selättänyt Austinin roll upilla kiskoen tätä housuista. Niinpä IC-mestari Owen oli mielestään selkeästi Austinia parempi ja antoi kaikkien todella kuulla sen seuraavissa Raw'issa. Tätä Bad Ass Austin ei sulattanut, ja niinpä hän päätti Owenin ansaitsevan elämänsä löylytyksen SummerSlamissa. Ottelussa oli todella kovat panokset: IC-mestaruus, mutta ennen kaikkea Austinin kunnia. Austin oli luvannut, että jos hän ei pysty päihittämään kerskuri-Owenia, pussaa hän Hartin p***että ottelun jälkeen!
Niin, tämähän on siis se surullisenkuuluisa ottelu, jossa Austinin niska murtui tuhoisan Piledriver-botchin jälkeen. Ottelun lopussa tapahtui dramaattinen kommunikaatiokatkos, kun Owen lähti tekemään Austinille Tombstone Piledriveriä, mutta Austin lähti vastaanottamaan iskua olettaen Owenin tekevän normaalin Piledriverin. Lopputulos on.. todella karu. Tämä tietenkin sitten muutti tähän asti hienosti edenneen ottelun buukkauksen täysin pysäyttäen homman seinään. Muutenhan Austin ja Owen ehtivät painia kyllä melkein vartin ajan äärimmäisen viihdyttävän ottelun, jossa oli hyvin psykologiaakin mukana, vaikka itseä hieman häiritsi se, että Owen vaihtoi vähän väliä ruumiinosaa, johon keskitti kaiken hyökkäyksensä. Joka tapauksessa todella vauhdikasta, viihdyttävää ja vaikuttavaa painia, jonka lopputuloksena olisi voinut olla vieläkin parempi (ikimuistettava?) ottelu ilman tuota tapahtumaa. Nyt voi lähinnä ihmetellä, miten Austin pystyi tuon tilanteen jälkeen ylipäätänsä poistumaan paikalta noinkin vaikuttavasti.
***½ (16:16)
The Undertaker (c) vs. Bret Hart - Special Referee: Shawn Michaels - WWF Championship
Bret Hart oli saanut lopullisesti tarpeekseen WWF:n jenkkifaneista, jotka olivat hylänneet vuosikausia suosikkinaan toimineen Hartin alkaen inhota tämän ainaista ruikutusta, kun IYH16:ssa ja sen jälkeen hänet otettiin Kanadassa edelleen vastaan kuin mestari. Niinpä Bret Hart tajusikin, että mestariksi hän WWF:ssä haluaa - päämestariksi nimen omaan. Näin hän haastoi Undertakerin mestaruusotteluun SummerSlamiin luvaten samalla, ettei painisi ikinä enää USA:n mantereella, jos hän ei poistuisi SS:stä WWF Championship vyötäisillään. Kuvioita kuitenkin saapui mutkistamaan se, että Bret Hartin murheena olivat jenkkifanien, Undertakerin (ja Steve Austinin) lisäksi myös Shawn Michaels, jonka asennetta Bret Hart tuntui inhoavan niin paljon kuin mahdollista. Leikkimielinen HBK taas otti tuosta tilanteesta kaiken irti aiheuttaen Hartille Raw'issa ongelmia pienillä kujeillaan. Lopulta WWF Officials päätti, että paras tapa pakottaa miehet toimimaan sovussa on pistää Michaels tuomitsemaan SummerSlamin Main Eventiä - ottelua, jossa on panoksena lähestulkoon Bret Hartin ura. Ennen ottelua Michaels jatkuvasti vakuutti tuomitsevansa ottelun "right down in the middle", mutta tätä ei Bret suostunut uskomaan ennen kuin näkisi.
Ottelun monet jännitteet eivät siis niinkään olleet ottelun kahden osanottajan väliset, mutta kyllä silti Bret Hart ja The Undertaker saivat vajaassa puolessa tunissa rakennettua välilleen rauhallisen, mutta äärimmäisen rajun kamppailun keskinäisestä paremmuudesta ja ennen kaikkea WWF:n päämestaruudesta. Jotkut ovat kehuneet tätä ottelua erittän paljon, mutta ei tämä minusta nyt ihan klassikko ole, vaikka todella hyvä kamppailu onkin. Jotenkin ehkä juuri tuo tietty backstoryn puuttuminen Hartin ja Undertakerin välillä näkyi ottelussa, ja välillä ottelun tempo tuntui olevan turhan rauhallinen ihan vain sen takia, että tämmöistä ottelua pitäisi rakentaa hitaasti. Siltikin tätä katsoessa sai nauttia todella hyvästä, psykologisesta painista, jossa lisäksi tuomari näytteli erittäin mielenkiintoista roolia, ja yleisö eli hienosti mukana. Ottelun lopetus oli sitten erittäin nerokkaasti bookattu, koska se toi mukanaan sitten muutamien seuraavien kuukausien legendaariset kohtaamiset, kuten historian ensimmäisen Hell In A Cell -ottelun. Ei niistä kuitenkaan vielä sen enempää. Tämä oli heikkouksistaan huolimatta todella hyvä ottelu, jota katsoessa sai jännittää viimeiseen hetkeen asti.
**** (28:09)
WWF:n SummerSlamilta sopi odottaa paljon, mutta paljon se kyllä tarjosi vain openerinsa ja pääotteluidensa osalta. Sen sijaan tällä hetkellä WWF:n midcard tuntui harmittavan heikolta (toisaalta ainakin Vaderia ja Rocky Maiviaa ei jostain syystä tapahtumassa nähty), ja sen tarjonta tässäkin ppv'ssä oli aika kehnoa. Siksi ei tämä ok:ta paremmaksi tapahtumaksi nouse, mutta kuitenkin tapahtuma, jonka ME saa arvosanakseen **** ja tarjoaa kaksi muuta ***½-ottelua on ehdottomasti varsin hyvä tapahtuma.
EDIT: Ainiin, erityiskiitos on annettava tapahtuman otteluiden loistaville stipulaatioille. Kun samassa tapahtumassa on tarjolla häviäjälle mekkoon pukeutumista, koiranruuan syömistä, perseen pussaamista ja USA:ssa painimisen lopettamista, ollaan hyvin vahvoilla vesillä.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WCW Slamboree - Ok
9. WCW Uncensored - Ok
10. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
11. WCW SuperBrawl VII - Ok
12. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
13. WCW Spring Stampede - Ok
14. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
15. WWF King of the Ring - Kehno
16. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi WCW Road Wild, ja sitten on vuorossa taas ECW:tä!
SUMMERSLAM 1997
Hart & Soul
Ou jeah, huikean Canadian Stampeden jälkeen WWF:n ppv'issä oli seuraavaksi vuorossa Kesän Kuumin Painijuhla - SummerSlam! Olin vähintään yhtä innostunut kuin selostajamme Vince, JR ja King, koska kapeasta rosterista huolimatta uskoin WWF:n kykyyn tuottaa myös kolme tuntia mielenkiintoista painiviihdettä kaksituntisten In Your Housejen lisäksi. Tapahtuman aloitusvideokin lupasi hyvää..
Hunter Hearst Helmsley w/ Chyna vs. Mankind - Steel Cage Match
..Ja samaa teki myös ppv'n opener. Nuori HHH vs. loistavassa iässä ollut Foley - takana parin kuukauden intenssiivinen ja raju feud - ja ottelumuotona Steel Cage Match! Edellisen kerran perinteinen häkkiottelu oltiin käyty missään USA:n ppv'ssä helmikuussa 1996 (Bret Hart vs. Diesel @ IYH6 sekä Savage vs. Flair ja Hogan vs. Giant @ SuperBrawl VI), joten ottelumuotokin oli huomattavasti merkittävämpi kuin tänä päivänä. Hunterin ja Mankindin feud oli siis alkanut siitä, kun Helmsley voitti KOTR-turnauksen finaalissa Mankindin Chynan avustuksella, ja miesten rematch edellisessä Canadian Stampedessa päättyi ratkaisemattomaksi, kun miehet tappelivat ringsidellä Double Count Outin veroisesti. Iskujen vaihto ei jäänyt tuossa tapahtumassa kuitenkaan siihen, vaan muiden otteluiden väleissä saimme nähdä, kuinka Mankind ja Helmsley pieksivät toisiaan edelleen ympäri areenaa. Lisäväriä kuvioon toi myös se, että kaikki tiesivät jo Mankindin olevan oikeasti Mick Foley, alias Cactus Jack.. Ja olipa mies kehitellyt myös jo rakastettavan Dude Love -persoonansakin tässä vaiheessa. Joka tapauksessa nyt Helmsley tahtoi tuhota nuo kaikki persoonat, mutta tässä ottelumuodossa häkin olisi tarkoitus pakottaa Hunter tekemään tuo työ ilman Chynan apua.
Todella iso opener siis, mutta toisaalta parempaa paikkaa ei tälle olisikaan ollut: tämä oli juuri oikea ottelu herättämään yleisön tapahtumaan mukaan ja odottamaan kiinnostuneena jatkoa. Silti tämäkään ottelu ei yltänyt miesten klassisten otteluiden (puhun siis tietenkin niistä 2000-luvun alun kohtaamisista) tasolle, vaikka nyt alkoi olla jo pohjalla yksi kyseisen vuoden parhampiin WWF-feudeihin lukeutuneista kuvioista. Vieläkin meno oli paikoitellen vähän kankeaa ja osittain ottelu oli buukattu puhtaasti typerästi. Siltikin sekä Helmsley että Mankind (ja myös Chyna antoivat taas kaikkensa), häkkiä käytettiin aikamoisen hyvin ja nähtiinhän tässä vähintään se yksi todella kova bump. Kokonaisuudessaan oikein viihdyttävä kohtaaminen ja mainio avaus show'lle. Jatkaa tämän kaksikon tasaista viihdyttävien otteluiden sarjaa.
***½ (16:25)
Ennen seuraavaa ottelua ringsidellä näytettiin legendaarista Tiger Jeeth Signhiä, jonka seurana tapahtumaa katsomassa oli Tiger Ali Singh, jonka ura WWF:ssä oli kuitenkin vasta edessäpäin.
Goldust w/ Marlena vs. Brian Pillman
Brian Pillman ei vaikeahkolla WWF-urallaan monessa ppv'ssä esiintynyt, mutta tässä SummerSlamissa hän vielä ehti esiintyä.. kahden kuukauden päästä tästä SS:stä Pillman olisikin sitten traagisesti menehtynyt. Pillmania kyllä markitan kovasti, mutta kyllähän miehen meno oli tässä vaiheessa aika harmillista. Tämä ottelu oli jatkoa Canadian Stampedesta, jossa Goldust oli kuulunut face-joukkueeseen ja Pillman Hart Foundationiin. Ilmeisestikin tähän miesten feudiin oli myös sekoitettu Marlena (ja Pillmanin kiinnostus tähän), koska ottelun panoksena oli, että hävitessään Pillman joutuisi seuraavassa Raw'ssa pukeutumaan mekkoon.
Olihan tämä ottelu vähän laimea, mutta silti tuommoinen ihan ok tv-ottelun tasoa oleva kamppailu. Ei tämmöisiä kovin montaa siis soisi olevan ppv'ssä.. Kehänlaidalle oli raahattu jo mallinukke, jonka päällä oli mekko, johon Pillman joutuisi hävitessään pukeutumaan seuraavassa Raw'ssa. Tätä nukkea hyödynnettiin ihan kivasti ottelun aikanakin. Paljon muuta sanottavaa ei ole. Goldustista ei ole ottelua kantamaan, eikä Pillmanistakaan enää siihen tässä ollut. Lopputuloksena aika yhdentekevä, mutta ihan perusok-kamppailu. Kiitosta on annettava siitäkin, että miesten hahmojen kiinnostavuus loi varmasti lisäkiinnostavuutta ottelullekin.
** (7:15)
The Godwinns vs. Legion of Doom
Ou jeah, Godwinsseja ppv'ssä vielä vuoden '97 SummerSlamissakin! Sanoinko jotain siitä kapeasta rosterista? Tosin oli tälle esiintymiselle ihan syynsäkin: tällä ottelulla oli paljon selkeämpi (ja parempi?) backstory kuin vaikka äskeisellä ottelulla. Godwinssit olivat siis kuuluneet ikuisuuden WWF:n tag-divariin ja joskus keväällä '97 he ottelivat random-ottelussa Legion of Doomia vastaan, kun LOD:n Doomsday Device onnistui toivottua paremmin ja aiheutti (ihan oikean) pahan vamman Henry O. Godwinnin niskalle. Niinpä Henry tarvitsi taukoa, ja kun noin kuukausi sitten Godwinssit palasivat taas yhdessä kehiin, eivät he enää olleet iloisia maalaisveikkoja vaan kohtalostaan (niskavamma pilasi mukamas ilmeisesti heidän joukkuedivisioonan huipulle nousemisen) katkeroituneita punaniskoja - he jopa hylkäsivät managerinsa Hillbilly Jimin! Ensimmäisenä uudelleensyntyneiden Godwinssien kiikarissa olivatkin tietenkin loukkaantumisen aiheuttaneet yleisön suosikit Animal ja Hawk, jotka taas mielellään tekisivät uudestaan selvää Godwinsseista.
Tämä ottelu oli oikeastaan jopa vähän parempi kuin odotin! Godwinssit olivat tässä vaiheessa jo niin väsyttävää paskaa (ei, yksi heel-turn ei pelasta surkeaa joukkuetta), ja LOD nyt ei taas tunnetusti ollut niitä parhaita joukkueita kantamaan ketään huippuotteluun varsinkaan tässä vaiheessa uraansa. Yleisö oli kuitenkin tässä ottelussa hyvin mukana, ottelulle oli rakennettu järkevä runko ja ottelun lopetuskin oli jämäkkä. Niinpä kyllä tästä ihan ok tv-tason ottelu saatiin, mutta ei näillä taidoilla kuitenkaan sen kummempaa. Vähitellen kaivattaisiin taas niitä ppv-tason otteluita..
** (9:51)
British Bulldog (c) vs. Ken Shamrock - WWF European Championship
..Ja tässä kai sitä yritystä vähän siihen suuntaan oli. WWF:ään oli siis tuotu vuoden '97 alkupuolella uusi mestaruus, WWF European Championship, josta järjestettin turnaus, jonka finaali käytiin (jos nyt yhtään muistan oikein) tittelin nimen mukaisesti Euroopassa Brittein saarilla. Helmikuussa nähdyssä finaalissa Bulldog voitti Hart Familyn jäsenen (ja tulloisen joukkueparinsa) Owen Hartin, ja nyt ensimmäistä kertaa tuota mestaruutta puolustettiin ppv-tasolla. Tämänkin ottelun taustat juontuvat Canadian Stampeden Main Eventiin, jossa molemmat miehet ottelivat, ja jonka jatkona nähtiin tämän kaksikon välienselvittelyä enemmänkin. Shamrock ei arvostanut pätkääkään Bulldogia, ja niinpä hän tahtoikin voittaa tämän omiman European-vyön itselleen. Lisäpanoksena oli, että Bulldog joutuisi hävitessään syömään purkillisen koiranruokaa.
Kyllä tämä ottelu olikin astetta parempi kuin kaksi edellistä, mutta ei nyt kuitenkaan mitenkään huomioitavan erityinen ottelu. Toisaalta eipä tämä aikaakaan saanut kuin vähän reippaan 7 minuuttia. Siinä ajassa Bulldog ja Shamrock (joista Bulldogin parhaat vuodet olivat jo takana ja Shamrock oli vielä aika vihreä mutta silti molemmat pystyivät mukaviin otteisiin kehässä) saivat aikaan ihan kiinnostavan kamppailun, joka nyt oli painilliselta tasoltaan ihan kiva. Lopetus oli tavallaan laimeahko, mutta toisaalta ihan ovelakin tarjoten mahdollisuuden jatkoon ja jättäen molemmat näyttämään omalla tavallaan vahvoilta (vaikka toinen ei omin avuin kehästä poistunutkaan). Ihan hyvä ottelu, mutta ei sen enempää.
**½ (7:29)
Los Boricuas (Savio Vega, Miguel Perez, Jose Estrada Jr & Jesus Castillo) vs. Disciples of the Apocalypse (Crush, Chainz, 8-Ball & Skull)
Oi kyllä, tämä ottelu on yksi hyvä esimerkki siitä, kuinka WWF alkoi vähitellen lähestyä sen uutta kulta-aikaa: Attitude Eraa. Tässä ottelussahan oli siis kyse surullisenkuuluisasta Gang Warsista, johon kuuluivat Los Boricuasin ja DOA:n lisäksi vielä Nation of Domination. Kesäkuussa NOD:n johtaja Faarooq lupasi Raw'ssa muuttaa Nationin "mustemmaksi ja pahemmaksi" ja potkaisi näin jengistä pois Clarence Masonin, latino-Savio Vegan ja vaalean Crushin. Jäljelle jäi Faarooqin lisäksi vain D'Lo Brown, mutta tilalle tulivat Kama Mustafa ja heel-turnin tehnyt Ahmed Johnson. Samalla Vega perusti oman latino-jengin Los Boricuasin ja Crush oman prätkäjenginsä Disciples of Apocalypsen. Tästä syntyi tilanne, jossa kaikki nämä kolme jengiä olivat mielestään WWF:n paras heel-stable, ja välienselvittelyt olivat rajuja ja ennenkaikkea aikamoista sähellystä. SummerSlamiin bookattiin ottelu näiden kahden uuden jengin välille.
Ottelusta nyt ei kauheasti ole sanottava. DOA koostui sadoista kiloista paskaa (vaikka Supermac kuinka Crushia yrittää arvosteluissaan kehua), ja Los Boricuasin oikea paikka olisi kyllä ollut jossain ihan muualla kuin tässä ottelussa. Ei varmaan ole kovin suuri yllätys, että ottelun merkittävintä osaa näyttelikin oikeastaan Nation of Domination, joka saapui ringsidelle häiritsemään ottelun kulkua. Jotain epämääräisesti painia muistuttavaa nähtiin aina välillä, siitä kiitos (ja yksi puolikas) Los Boricuasin yritykselle. Ottelun arvosanan toinen puolikas tulee heel-Ahmedin äärimmäisen pahasta lookista! Tämähän kestikin lähemmäs 10 minuuttia, huh huh. Yrittäisivät edes rakentaa näistä kunnon otteluita sitten.
* (9:07)
Owen Hart (c) vs. Steve Austin - WWF Intercontinental Championship
SummerSlamin midcard oli kyllä tänä(kin) vuonna (vuonna '96 oli ihan sama ilmiö) aikamoista huttua hyvän openerin jälkeen - mutta pääotteluihin tultaessa nousi taso sitten taas aivan toisenlaiseksi. Steve Austin oli siis feudannut Hart Familyn kanssa jo luoja ties kuinka kauan, ja nyt SummerSlamissa hän kohtasikin Bretin sijaan veljeksistä Owenin. Tähän pääsyy oli se, että Canadian Stampeden ME oli päättynyt siihen, että sekalaisten vaiheiden jälkeen Owen oli selättänyt Austinin roll upilla kiskoen tätä housuista. Niinpä IC-mestari Owen oli mielestään selkeästi Austinia parempi ja antoi kaikkien todella kuulla sen seuraavissa Raw'issa. Tätä Bad Ass Austin ei sulattanut, ja niinpä hän päätti Owenin ansaitsevan elämänsä löylytyksen SummerSlamissa. Ottelussa oli todella kovat panokset: IC-mestaruus, mutta ennen kaikkea Austinin kunnia. Austin oli luvannut, että jos hän ei pysty päihittämään kerskuri-Owenia, pussaa hän Hartin p***että ottelun jälkeen!
Niin, tämähän on siis se surullisenkuuluisa ottelu, jossa Austinin niska murtui tuhoisan Piledriver-botchin jälkeen. Ottelun lopussa tapahtui dramaattinen kommunikaatiokatkos, kun Owen lähti tekemään Austinille Tombstone Piledriveriä, mutta Austin lähti vastaanottamaan iskua olettaen Owenin tekevän normaalin Piledriverin. Lopputulos on.. todella karu. Tämä tietenkin sitten muutti tähän asti hienosti edenneen ottelun buukkauksen täysin pysäyttäen homman seinään. Muutenhan Austin ja Owen ehtivät painia kyllä melkein vartin ajan äärimmäisen viihdyttävän ottelun, jossa oli hyvin psykologiaakin mukana, vaikka itseä hieman häiritsi se, että Owen vaihtoi vähän väliä ruumiinosaa, johon keskitti kaiken hyökkäyksensä. Joka tapauksessa todella vauhdikasta, viihdyttävää ja vaikuttavaa painia, jonka lopputuloksena olisi voinut olla vieläkin parempi (ikimuistettava?) ottelu ilman tuota tapahtumaa. Nyt voi lähinnä ihmetellä, miten Austin pystyi tuon tilanteen jälkeen ylipäätänsä poistumaan paikalta noinkin vaikuttavasti.
***½ (16:16)
The Undertaker (c) vs. Bret Hart - Special Referee: Shawn Michaels - WWF Championship
Bret Hart oli saanut lopullisesti tarpeekseen WWF:n jenkkifaneista, jotka olivat hylänneet vuosikausia suosikkinaan toimineen Hartin alkaen inhota tämän ainaista ruikutusta, kun IYH16:ssa ja sen jälkeen hänet otettiin Kanadassa edelleen vastaan kuin mestari. Niinpä Bret Hart tajusikin, että mestariksi hän WWF:ssä haluaa - päämestariksi nimen omaan. Näin hän haastoi Undertakerin mestaruusotteluun SummerSlamiin luvaten samalla, ettei painisi ikinä enää USA:n mantereella, jos hän ei poistuisi SS:stä WWF Championship vyötäisillään. Kuvioita kuitenkin saapui mutkistamaan se, että Bret Hartin murheena olivat jenkkifanien, Undertakerin (ja Steve Austinin) lisäksi myös Shawn Michaels, jonka asennetta Bret Hart tuntui inhoavan niin paljon kuin mahdollista. Leikkimielinen HBK taas otti tuosta tilanteesta kaiken irti aiheuttaen Hartille Raw'issa ongelmia pienillä kujeillaan. Lopulta WWF Officials päätti, että paras tapa pakottaa miehet toimimaan sovussa on pistää Michaels tuomitsemaan SummerSlamin Main Eventiä - ottelua, jossa on panoksena lähestulkoon Bret Hartin ura. Ennen ottelua Michaels jatkuvasti vakuutti tuomitsevansa ottelun "right down in the middle", mutta tätä ei Bret suostunut uskomaan ennen kuin näkisi.
Ottelun monet jännitteet eivät siis niinkään olleet ottelun kahden osanottajan väliset, mutta kyllä silti Bret Hart ja The Undertaker saivat vajaassa puolessa tunissa rakennettua välilleen rauhallisen, mutta äärimmäisen rajun kamppailun keskinäisestä paremmuudesta ja ennen kaikkea WWF:n päämestaruudesta. Jotkut ovat kehuneet tätä ottelua erittän paljon, mutta ei tämä minusta nyt ihan klassikko ole, vaikka todella hyvä kamppailu onkin. Jotenkin ehkä juuri tuo tietty backstoryn puuttuminen Hartin ja Undertakerin välillä näkyi ottelussa, ja välillä ottelun tempo tuntui olevan turhan rauhallinen ihan vain sen takia, että tämmöistä ottelua pitäisi rakentaa hitaasti. Siltikin tätä katsoessa sai nauttia todella hyvästä, psykologisesta painista, jossa lisäksi tuomari näytteli erittäin mielenkiintoista roolia, ja yleisö eli hienosti mukana. Ottelun lopetus oli sitten erittäin nerokkaasti bookattu, koska se toi mukanaan sitten muutamien seuraavien kuukausien legendaariset kohtaamiset, kuten historian ensimmäisen Hell In A Cell -ottelun. Ei niistä kuitenkaan vielä sen enempää. Tämä oli heikkouksistaan huolimatta todella hyvä ottelu, jota katsoessa sai jännittää viimeiseen hetkeen asti.
**** (28:09)
WWF:n SummerSlamilta sopi odottaa paljon, mutta paljon se kyllä tarjosi vain openerinsa ja pääotteluidensa osalta. Sen sijaan tällä hetkellä WWF:n midcard tuntui harmittavan heikolta (toisaalta ainakin Vaderia ja Rocky Maiviaa ei jostain syystä tapahtumassa nähty), ja sen tarjonta tässäkin ppv'ssä oli aika kehnoa. Siksi ei tämä ok:ta paremmaksi tapahtumaksi nouse, mutta kuitenkin tapahtuma, jonka ME saa arvosanakseen **** ja tarjoaa kaksi muuta ***½-ottelua on ehdottomasti varsin hyvä tapahtuma.
EDIT: Ainiin, erityiskiitos on annettava tapahtuman otteluiden loistaville stipulaatioille. Kun samassa tapahtumassa on tarjolla häviäjälle mekkoon pukeutumista, koiranruuan syömistä, perseen pussaamista ja USA:ssa painimisen lopettamista, ollaan hyvin vahvoilla vesillä.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WCW Slamboree - Ok
9. WCW Uncensored - Ok
10. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
11. WCW SuperBrawl VII - Ok
12. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
13. WCW Spring Stampede - Ok
14. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
15. WWF King of the Ring - Kehno
16. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi WCW Road Wild, ja sitten on vuorossa taas ECW:tä!
Omistan Summerslam Anthology dvd setin jossa on Summerslamit vuosilta 1993-1997 ja Minun mielestäni noiden vuosien Summerslameista tuo 1997 on paras. Kakkossuosikkia noista vuosista on vaikea valita koska aika kakkaa nuo summerslamit ovat.
Oikeastaan ennen tätä 1997 sellainen kunnon summerslam oli 1992 joka pidettiin Englannissa.
Oikeastaan ennen tätä 1997 sellainen kunnon summerslam oli 1992 joka pidettiin Englannissa.
Minusta taas vääntö '96 ja '97 SummerSlamien välillä oli aika tiukkaa. Molempien aikaan WWF:n roster oli mahdollisimman kapea, joten oli aika yllätys, että promootio edes pystyi niin hyvään tapahtumaan. SS '96:n ME on omasta mielestäni hitusen parempi kuin '97:n, kun taas co-ME ('96 Mankind vs. Undertaker @ Boiler Room Brawl) vuonna '97 vähän kovempi. Openerit olivat molempina vuosina viihdyttäviä ja hyviä, ja välissä nähdyt ottelut aika sontaa. Tasaista on. Kumpanakaan vuotena ei kuitenkaan SS:ssä nähty yhtä hyvää ottelua kuin vuoden '95 SummerSlamissa: Razor Ramon vs. Shawn Michaels @ Ladder Match.nWo-Sting kirjoitti:Omistan Summerslam Anthology dvd setin jossa on Summerslamit vuosilta 1993-1997 ja Minun mielestäni noiden vuosien Summerslameista tuo 1997 on paras. Kakkossuosikkia noista vuosista on vaikea valita koska aika kakkaa nuo summerslamit ovat.
Oikeastaan ennen tätä 1997 sellainen kunnon summerslam oli 1992 joka pidettiin Englannissa.
Jatketaan taas sitten.
ROAD WILD 1997
Ei, tapahtumasta ei löydy mitään kunnon posteria.
WCW järjesti ensimmäistä kertaa vuonna '96 Sturgiksessa elokuun alussa järjestettävän todella laajan moottoripyörätapahtuma Sturgis Motorcycle Rallyn aikana ppv'n (tuolloin Hog Wild, myöhemmin Road Wild johtuen trademark-kikkailuista Harley-Davidsonin kanssa) tuon häppeningin ytimessä. Niinpä ulos rakennetun tapahtumapaikan ringsidelle kokoontuikin tuhansia ihmisiä prätkineen pöristelemään ja katsomaan miehistä viihdettä: WRESTLINGIÄ. Tästä tulikin sitten vuosittainen perinne vuosien '96 ja '99 aikana. Vuoden '97 Road Wildin lähtökohdat olivat hyvin mielenkiintoiset, koska reilun vuoden vanha new World order oli kokenut pahimman iskunsa pitkään aikaan menettäen World Heavyweight -mestaruutensa, ja jos se ei saisi sitä tässä takaisi, katoaisi koko ryhmä pysyvästi. Lisää tästä kuitenkin ME:n ohella. Selostajinamme taas Brain, Dream ja Schiavone sekä Mike Tenay cruiserweight-otteluiden aikana.
Buff Bagwell & Scott Norton w/ Vincent vs. Harlem Heat
Show'n openeria ei olisi varmaan paljon oudommin voitu valita. Kyseessä oli kahden heel-joukkueen (tai ei Harlem Heat ainakaan minkäänlaisia merkkejä mistään face-turnista käytöksellään antanut) kohtaaminen: ainoana varsinaisena tarinana se, että Bagwell ja Norton edustivat nWo:ta ja Harlem Heat WCW:tä. Aluksi ymmärsin selostajien puheesta (ja siitä, että he laskivat koko ajan sitä, montako illan WCW vs. nWo -ottelua WCW oli voittanut ja kuinka monta nWo), että jokainen illan WCW vs. nWo -ottelu on ratkaisevassa roolissa siinä, joutuuko nWo hajoamaan. Lopulta paljastui, että näin ei kuitenkaan ollut, jolloin tämän ottelun pointti katosi täysin. Kunhan huvikseen ottelivat tuodakseen omalle joukolleen kunniaa.
Eikä kyllä ottelun taso todellakaan paikannut tarinan puutetta. Bagwellia ei ollut näkynyt ppv'issä vuoden alun jälkeen, ja vaikka kaveri ihan vakuuttava esiintyjä, ei hän kummoisia otteita tässä ottelussa tarjonnut: muutos nuoresta ja nopeasta Marcus Alexander Bagwellista lihaskimppu-Bagwelliksi alkoi olla jo aika hyvässä vaiheessa. Ilta ei myöskään ollut Harlem Heatin vahvimpia. Kyllä kaikki ihan katsottaviin otteisiin kykenivät, ja pari oikein komeaakin liikettä nähtiin. Ei tässä kuitenkaan mitenkään kunnollista tarinaa ollut, eikä tilannetta parantanut se, että Miss Jacquelyn saapui kesken ottelun Harlem Heatin ringsidelle häiritsemään nWo-kaksikkoa. Tosiaan, Sister Sherri oli siis saanut kenkää HH:n managerin roolista, ja tässä Jacquelyn debytoi sitten veljesten uutena managerina. Loppukin oli vähän laimea (samoin kuin yleisö koko ottelun ajan), joten eipä tästä nyt erityisen kummoinen maku jäänyt suuhun. Valjua, katsottavaa mutta mitäänsanomatonta joukkuepainia.
*½ (10:20)
Konnan vs. Rey Mysterio Jr. - Mexican Death Match
Tällä kertaa tuo Death Match -gimmick nimi tarkoitti vielä vähemmän kuin vaikkapa Benoit'n ja Mengin otteluissa.. Kai tämä No DQ Match oli, vaikkei sekään kummemmin mitenkään näkynyt. Tämä oli siis illan toinen nWo vs. WCW -ottelu, mutta tällä nyt oli jo jotain taustaakin. Konnan oli siis liittynyt hieman aikaisemmin pahamaineiseen new World orderiin, mikä oli WCW:n face-luchien (etunenässä Mysterio Jr.) mielestä verrattavissa itsensä ja koko lucha-perinteen myymiseen pois. Konnan oli asiasta hyvin eri mieltä, ja ennen ppv'tä näillä kahdella olikin ollut paha kärhämä pystyssä. Tuossa Konnan oli onnistunut tuhoamaan Mysterion jalan niin pahasti, että oli jopa epäselvää, pystyykö Mysterio kunnolla painimaan ottelussa - jos ollenkaan.
Kuitenkin vanhoja kunnon luchaperinteitä kunnioittaen ei Reyllä tuntunut olevan jalkansa kanssa ottelun alussa (selostajien hehkutuksesta huolimatta) mitään hätää, vaan hyppypampu pomppi ja iski Hurracanranoja sun muita lennokkaita liikkeitä Konnanille minkä kerkesi. Hyvä niin: nuo lennokkaat liikkeet herättivät kunnolla yleisön, joka oli jo melkein ensimmäisen ottelun aikana nukahtanut. Muutenkin Mysterio teki paljon työtä ottelussa ensin juuri vauhdikkaalla liikkumisellaan ja sen jälkeen varsin onnistuneella myymisellään, kun Konnan alkoi kurittaa rajusti Mysterion heikkoa jalkaa niin paljon, että jopa lucha-painijan oli alettava sitä myydä. Suuri kiitos kuuluukin siis nimen omaan Reylle ja varsin onnistuneelle buukkaukselle, että tästä kuoriutui oikein mukava ottelu esiin. Silti Konnanin ollessa kehissä ei mitään huippuotteluja ollut luvassa, joten ei tämä mitenkään erityisen hieno koitos ollut. Kuitenkin keskivertoa selkeästi parempi, hyvä ottelu, jossa oli hyvä tarina ja onnistunut lopetuskin.
*** (10:20)
Four Horsemen (Steve McMichael & Chris Benoit) vs. Jeff Jarrett (c) w/ Queen Debra & Dean Malenko - Tag Team Elimination Match
Nyt menen kyllä näiden värikoodien osalta ihan niillä fiiliksillä, jotka jäävät painijoiden esiintymisestä tässä ottelussa. Periaatteessa hevosmiehet ovat olleet jonkinlaisia tweenereitä aina siitä asti kun syksyllä '96 asettuivat nWo:ta vastaan ollen vähän vuorotellen eri feudeissa faceja ja heelejä. Jeff Jarrett nyt oli tässä ottelussa ainakin tyylipuhdas heel, ja tähän oli varsin selvä syy: mies oli edellisessä ppv'ssä varastanut voiton Steve McMichaelia vastaan varastaen samalla tämän vaimon Debra McMichaelin! Todellakin, Debra oli hylännyt aviomiehensä ja sen sijaan hypännyt alhaisen US-mestari Jarrettin käsivarteen. Tämä olikin uusin käänne entisen hevosmies Jarrettin ja hevosmies McMichaelin vihanpidossa, jonka seurauksena miehet ottelivat jälleen toisiaan vastaan. Onneksi tällä kertaa tukena olivat painitaiturit Benoit ja Malenko. Niin ja otteluhan oli tosiaan Elimination Match, eli joukkueen molemmat osapuolet piti saada pinnattua/laitettua luovuttamaan.
Tämän ottelun bookkaamiselle pitää kyllä nostaa hattua: siinä oli piilotettu täydellisesti Jarrettin ja McMichaelin heikot puolet ja sen sijaan korostettu näiden miesten niitä harvoja hyviä puolia. Pääosan ottelusta kehässä painivat Benoit ja Malenko (Jarrett meni heti alkukähinän jälkeen vaihtoon eikä tahtonut sieltä kehään ollenkaan), paitsi että McMichael kävi aina välillä kehässä iskemällä Malenkolle oikeasti vakuuttavia liikkeitä. Kerrankin McMichael näytti hyvältä, vaikka tämän takia mitään yhtenäistä Benoit'n ja Malenkon hienoa painia ei nähty (ja muutenkin Malenko oli lähinnä turpaanottajan roolissa, eikä ottelulla aikaakaan ollut edes 10 minuuttia). Joka tapauksessa Malenko ja Benoit kyllä tiesivät, mitä kehässä tehdä. Lisäksi Jarrettin lyhyt, mutta hyvin merkittävä hetki kehässä oli todella hyvin buukattu. Yleisökin eli tunnelmassa hyvin mukana. Kaikin puolin ottelu oli yllättävän kivaa katsottavaa, vaikkei se tosiaan mitenkään huippupainiottelu ollut, mutta hauska koitos kuitenkin. Parasta Jarrettin ja McMichaelin feudissa.
*** (9:36)
Alex Wright (c) vs. Chris Jericho - WCW Cruiserweight Championship
Seuraavaksi illan ensimmäinen mestaruusottelu. Vielä edellisen kuukauden Bash At The Beachissahan CW-mestarina oli ollut vyön pitkäaikaiselta mestarilta Syxxiltä riistänyt Jericho. Nyt kuitenkin oli jälleen tapahtunut mestarinvaihdos: nimittäin vuonna '94 WCW:ssä debytoinut "Das Wunderkid" Alex Wright (joka sai muutaman kuukauden ajan suht kovaakin pushia mutta tippui sitten pariksi vuodeksi lähinnä jobber-asemaan) oli palannut rytinällä! Ennen niin kohtelias saksalaisnuorukainen oli omaksunut uuden, egomaanisen ja raukkamaisen asenteen, johon kuului myös tarve tanssia jatkuvasti todella typerännäköisesti varsinkin sisääntulossaan. Ei kai kuulosta Disco Infernolta? Joka tapauksessa tuon asenteen ansiosta Wright oli onnistunut Nitrossa ryöväämään CW-mestaruuden Jericholta, joka lähti Road Wildiin hakemaan sitä takaisin.
Tämä oli kahden edellisen ottelun tavoin mukava, hyvä ja viihdyttävä koitos, mutta ei edelleenkään mikään pankinräjäyttäjä. Olen lukenut paljonkin hyvää Wrightin painitaidoista, mutta itse en ole koskaan aikaisemmin kaverin uraa seurannut yhtään, eikä nyt tämä gimmick ainakaan sitä parasta Wrightia tuonut esille. Miehen tuntui täytyvän keskittyä turhankin paljon Jerichon pakoiluun ja showboattailuun painimisen sijaan. Jericho sen sijaan esitti totuttuun tapaan jälleen hienoja otteita, ja kyllä Wrightkin omalla tavallaan ihan viihdyttävä tapaus oli. Silti tämä CW-divisioonan isoimpien korstojen kohtaaminen ei nyt ihan WCW:n huipputason CW-otteluiden viihdyttävyysasteelle yltänyt. Jotenkin vähän kankeaa ja ei niin onnistunutta painia, että olisi mitenkään erityisen mieleenpainava ottelu. Saattoi olla Wrightilla ainakin mukana vähän puhdasta jännitystäkin tässä ottelussa. Joka tapauksessa, hyvä ottelu. Ei sen enempää.
*** (13:03)
Syxx vs. Ric Flair
Illan kolmas WCW vs. nWo -ottelu, jossa ei tässäkään mitään hirveän erikoista tarinaa ollut takana. Four Horsemen nyt ei vain ollut ikinä perustanut new World orderista (ja tilanne oli taas vaihteeksi vain pahenemaan päin), ja Flair oli aikaisemminkin jo tämän vuoden aikana kärhämöinyt varsinkin Outsidersien kanssa. Tapahtumaa edeltävässä Nitrossa oli piessyt Flairin Buzzkillerillään (Crossface Chickenwing) sen verran pahasti, ettei 13-kertainen maailmanmestari ollut otteluun tullessa 100-prosenttisessa kunnossa.
Syxx oli siis noussut CW-kuvioista haastamaan jo firman suurimman legendan, ja onnistui näyttämään ihan hyvältäkin tässä ottelussa. Tästä toki kiitosta paljon jälleen Flairille, joka veti roolinsa kaikin puolin tässä ottelussa taas todella onnistuneesti. Mies ei enää ollut huippuvuosiensa tasolla painitaidon osalta, mutta paikkasi sitä sitten muulla esiintymisellään ja karismallaan. Kokonaisuutena tämäkin ottelu jätti monien edellisten tapaan varsin hyvän maun suuhun, vaikkei mitään kauhean erikoista tarjonnutkaan. Edellisen ottelun ollessa hyvä juuri painillisen antinsa osalta, saa tässä taas kiitosta enemmän juuri kaksikon esiintymispuoli. Ja olipa tällä onnistunut lopetuskin.
*** (11:06)
Curt Hennig vs. Diamond Dallas Page w/ Kimberly
Bash At The Beachissa Curt Hennig teki siis in-ring debyyttinsä WCW:ssä saapumalla Diamond Dallas Pagen yllätysjoukkuepariksi ottelussa Randy Savagea ja Scott Hallia vastaan. Ottelun lopussa kuitenkin DDP tiputti vahingossa kehästä Hennigin yrittämänsä Hallin sijaan, mistä Hennig raivostui DDP:lle jättäen tämän yksin taistelemaan nWo:ta vastaan loppuottelun katsellen itse tilannetta ringsideltä. Tätä tilannetta miehet puivat useaan otteeseen ppv'n jälkeen, ja sitä puimista jatkettiin myös Road Wildissä 1 on 1 -ottelun muodossa. Hennig oli myös viime aikoina alkanut liikkua Four Horsemen-porukassa (ja häntä veikkailtiin ryhmän neljänneksi jäseneksi), mutta mitään varmaa ei Hennig ollut asiasta vielä kommentoinut.
Ja jälleen yksi hyvä ottelu, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Jotkut voivat pitää tätä parempanakin, mutta minusta ongelmaksi muodostuu jo yksin se, ettei ottelu kestänyt kymmentäkään minuuttia. Joka tapauksessa yleisö oli hyvin mukana, Hennig ja DDP molemmat olivat loistavia esiintyjiä ja varsinkin Hennig kehässä (edelleenkin) oikein taitava kaveri. Silti ottelu ei mitenkään huipputasolle yltänyt juuri sen takia, että tämä tuntui vähän turhan pätkältä, ja siinä edettiin turhan nopeasti jo loppuratkaisuihin (jotka olivat kyllä kiinnostavaa seurattavaa), kun alkuvaiheen rakentelua olisi voitu vielä jatkaa ihan hyvin. Joka tapauksessa kaikin puolin mukavaa, viihdyttävää menoa kehässä. Hyvää myymistä, ja nähtiinpä ottelussa myös tuohon aikaan suhteellisen harvinainen ja varsin näyttävä bleidaaminen! Tämän kaksikon kohtaamisia katselisi mielellään enemmänkin.
*** (9:41)
Randy Savage w/ Miss Elizabeth vs. The Giant
Illan neljäs WCW vs. nWo -ottelu, jolla ei tälläkään kovin kummoista tarinaa ollut. Giant oli Lugerin (ja Stingin, joka ei kuitenkaan WCW:tä edustanut eikä kayfabessa edes virallisesti ollut WCW:hen yhteydessä minkäänlaisella sopimuksella) lisäksi WCW:n puolelta niitä suuria ME-nimiä, ja Savage taas nWo:n suurimpia nimiä. Niin, WCW:ssä tosiaan oli talenttia vaikka millä mittaa ja silti ehkä ne neljä suurinta ME-pushia saanutta nimeä aktiivisista painijoista tässä vaiheessa olivat Luger, Giant, Savage ja Hogan. Mm. Joka tapauksessa, koska tässä ppv'ssä näitä WCW vs. nWo -otteluita poikkeuksellisen paljon oli (koska WCW oli alkanut saada yliotetta WCW:stä), oteltiinkin tämäkin ottelu siinä samassa hengessä.
Täytyy myöntää, että minä yllätyin tästä ottelusta, koska en tältä oikeastaan mitään odottanut. Giant ei WCW:ssä ikinä oikeastaan kummemmin minua ainakaan napannut, ja Savage alkoi tässä vaiheessa uraansa olla jo vähän turhan vanha (vaikka hienoon feudiin DDP:n kanssa pystyikin). Niinpä Savagestakaan ei todellakaan ollut Giantin kantajaksi, mutta bookkaustiimi olikin päättänyt tehdä järkevän vedon ja pitää tämän ottelun hyvin lyhyenä. Siinä ajassa kumpikaan kaksikosta ei ehtinyt toistaa itseään, ottelu eteni järkevästi ja näimme ihan onnistuneet loppukamppailutkin sekä kivan päätöksen. Turhaa ylibookkaamistakaan ei oltu tähän sotkettu. Olihan tämä silti painillisesti todella valju ottelu, mutta kun yleisö oli hyvin mukana ja bookkaus toimi, oli tämä ihan katsottava ottelu. Ei kuitenkaan sen enempää - se vaatisi jo sitä, että ottelun painipuolestakin olisi voinut jotenkin vakavasti puhua.
** (6:05)
The Outsiders (c) vs. Steiner Brothers w/ Ted DiBiase - WCW World Tag Team Championship
Illan toiseksi viimeinen WCW vs. nWo -ottelu, ja tällä olikin sitten sitä taustaa vaikka kaikkien muiden otteluiden edestä. Steiner Brothers oli ollut WCW:n puolen kuumin, kovin ja merkittävin joukkue koko nWo-storylinen ajan. Outsidersit taas olivat pitäneet WCW:n joukkuevöitä hallussaan käytännössä yhtäjaksoisesti (paria storylinetemppuilua lukuunottamatta, jossa vyöt on palautettu Outsiderseille takaisin joltain muulta joukkueelta) aina vuoden '96 syksystä lähtien. Steinerien ja Outsidersien kunnollinen kohtaaminen lykkääntyi ensin pitkään Steinerien loukkaantumisen takia, kunnes lopulta joukkueet kohtasivat nWo Souled Outissa. Tuossa ottelussa veljekset veivät vyöt Outsiderseilta, mutta ne riistettiin heiltä pois takaisin Outsiderseille, koska ottelun päättänyt tuomari Randy Anderson ei ollut tuossa tapahtumassa virallinen tuomari. Tuon jälkeen jälleen ensin loukkaantumiset ja muut esteet ja sitten (kayfabe) nWo:n jatkuva tämän kohtaamisen tapahtumisen estely venyttivät blow-offia aina Road Wildiin asti. Nyt kuitenkin molemmat joukkueet olivat samaan aikaan kehässä, ja (varsinkin kaikkien smarkkien) mielestä nyt oli aika antaa vyöt pois jollekin muulle joukkueelle, eli Steiner Brotherseille (joiden managerina muuten toimi nWo:sta WCW:n puolelle hiljattain hypännyt Ted DiBiase).
Otteluhan oli oikein hyvä kohtaaminen (kuten ties monta muutakin ottelua tässä tapahtumassa oli ollut), mutta TÄMÄKÄÄN ei yltänyt mihinkään erityisen kovaan menoon, jonka olisi voinut palkita vaikkapa edes sillä ***½-arvosanalla. Tähän tosin vaikuttaa paljolti varsinkin se, että ottelun lopetus imi lujaa. Se oli todella laimea ja vaisu ratkaisu päättää tämä ottelu, mutta mitä muuta enää tässä vaiheessa nWo-kuviolta saattoi odottaa? No, itse en kyllä ole ainakaan tässä vaiheessa vielä niin pahasti korviani myöten täynnä new World orderia kuin jotkut muut. Muuten ottelu oli klassinen hyvät vastaan pahat joukkueottelu. Kaikki neljä kyllä tiesivät, miten viihdyttävä semmoinen painitaan, ja lopputuloskin oli sen mukainen. Scott oli suurimman osan ajasta Outsidersien pieksettävänä, mutta hoiti tuon roolin hyvin, ja miehen jatkuva kamppailu päästäkseen vaihtoon oli sen verran hyvin toteutettu, että ansaitsee mainintaa. Joka tapauksessa, ei mitään sen kummempaa. Ikävä kyllä.
*** (15:29)
Lex Luger (c) vs. Hollywood Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Voi kyllä, vuosi aikaisemmin Hollywood Hogan voitti Hog Wildissa WCW-mestaruuden The Giantilta, minkä jälkeen nWo sprayasi tuohon vyöhön new World orderin logon. Tämän jälkeen Hogan oli ylväästi (ja vähemmän ylväästi) kantanut mestaruutta ja puolustanut sitä niin harvoin kuin mahdollista - silloinkin huijaten. Road Wildia edeltävässä Nitrossa tapahtui kuitenkin jotain järkyttävää: WCW:n supertähti Lex Luger voitti mestaruusvyön shokeeraavasti Hoganilta, pesi nWo:n logon pois vyöstä ja saapui tähän ppv'hen ensimmäisenä WCW:n puolen päämestarina nWo:n syntymisen jälkeen! WCW oli todellakin etulyöntiasemassa saavuttaessa tähän ppv'hen, ja new World orderin hajoaminen oli äärimmäisen lähellä: jos Hogan ei voittaisi vyötään takaisin, olisi nWo historiaa.
Oli todellakin aika jännää ja hienoa nähdä joku muu kantamassa WCW:n vyötä välillä Hoganin sijaan.. Vaikka se joku sitten olikin Lex Luger. No, siitä ei sen enempää. Muutenhan tämä ottelu oli aikalailla semmoinen kuin mitä voi odottaa Hoganin ja Lugerin kohtaamiselta vuoden '97 ppv'ssä: kankeaa ja mitäänsanomatonta brawlia. Pääasiassa näin, mutta jotenkin tämä kaksikko näytti kuitenkin tässä ottelussa yrittävän normaalia enemmän, ja muutamia ihan jännittäviäkin hetkiä ottelussa nähtiin. Jonkinlaista rakennettakin ottelulle kai haettiin, mutta se kyllä hajosi sitten ottelun liialliseen pituuteen. Lopullisen niitin ottelulle antoi lopun idioottimaisuus: kehään saapui neljä nWo-tyyppiä, jotka Luger pieksi itsekseen pois, eikä tuomari kokenut tämän häirinnän olevan diskauksen arvoista. Varsinainen lopetus tuli kuitenkin jopa hieman puun takaa jättäen ainakin minut hämmilleni tilanteesta (kunnes sitten luin asioiden todellisen laidan), mikä oli jopa ihan hyvä asia tässä tapauksessa. No, joka tapauksessa ei tämä ollut niin karmea kuin vaikka Piper/Hogan SuperBrawlissa, koska jonkun verran yritystä ja paljon tunnelmaa oli kuitenkin mukana. Joka tapauksessa WCW oli jälleen pääsemässä uhkaavasti vaisujen ME:iden putkeen.
*½ (16:15)
Olipas ppv. Periaatteessa kai ppv'n, joka ei tarjoa yhtään yli kolmen tähden ottelua (mutta pari sen alle) pitäisi olla kehno, mutta toisaalta tavallaan tämä jätti kuitenkin ihan hyvän maun suuhun. Tapahtuman keskikortti oli hyvin tasaisen viihdyttävä: ppv tarjosi melkein perä jälkeen kuusi aikalailla samantasoisen hyviä ja viihdyttäviä otteluita, joista yksikään ei kuitenkaan ollut mikään pankinräjäyttäjä. Lisäksi tuon kuuden ***-ottelun putken katkaissut Giant vs. Savage oli niin hyvä kuin pystyi olemaan. Joka tapauksessa kyllä tämä sinne rankingin loppupuolelle menee, koska suurin osa muista WCW:nkin ppv'istä oli tänä vuonna ollut varsin hyvätasoisia tarjoten ainakin osassa tapahtumaansa sen verran parempaa menoa, että Road Wild niiden taakse jää. Joka tapauksessa, ok ppv, josta ei minulle jäänyt huonoa fiilistä varmaan senkään takia, ettei nWo-homma vielä ollut minun silmissä mennyt täysin yli. Jos näin olisi ollut, olisi tämä ppv'kin ollut varmaan mielestäni kehnompi - juuri parin viimeisen ottelun osalta. No, nyt joka tapauksessa kokonaisuutena ihan kiva välippv WCW:ltä.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. WCW Bash At The Beach - Ok
8. WCW Slamboree - Ok
9. WCW Uncensored - Ok
10. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
11. WCW SuperBrawl VII - Ok
12. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
13. WCW Spring Stampede - Ok
14. WCW Road Wild - Ok
15. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
16. WWF King of the Ring - Kehno
17. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi sitten taas sitä ECW:tä pitkästä aikaa - kyseisen promootion kaikkien aikojen toinen ppv nimeltään Hardcore Heaven.
Jatketaan.
HARDCORE HEAVEN 1997
Joo, vuorossa oli ECW:n historian toinen ppv. Hardcore Heaven -tapahtuma oli järjestetty kyllä jo kahdesti (vuosina '95 ja '96) ennen tätä tapahtumaa, mutta ECW:n saatua ppv-sopimus vuonna '97, liittyi tapahtuma promootion ppv-kalenteriin. Selostajanamme tietenkin loistava Joey Styles, joka aloitti ppv'n tutulla promollaan kehässä. Tällä kertaa sen kuitenkin keskeytti Rick Rude, joka oli hieman aiemmin siirtynyt WWF:ään (mutta kävi esiintymässä vielä ECW:ssäkin promootion yhteistyön ansiosta). Tätä tietenkin seurasi mahtavat "You Sold Out" -chantit yleisöltä.
Taz (c) vs. Chris Candido - ECW Television Championship
Ruden syynä saapua kehään olikin jäähyväisten lisäksi lähinnä hypettää "No Gimmicks Needed" Chris Candidoa, joka tulisi olemaan seuraava TV-mestari Ruden mukaan. Ruden oli tarkoitus jäädä myös Candidon kehänlaidalle, mutta ECW Comissioner Tod Gordon tuli estämään tämän, koska Rudella ei ollut virallista managerisopimusta. Jepjep. Joka tapauksessa: tämä ottelu oli Tazin omistamasta TV-mestaruudesta, jonka hurjaan Triple Threat -heel stableen kuuluva Candido tahtoi kovasti itselleen. Taz taas ei vyöstä mielellään lähtenyt luopumaan. Tässä kai ottelun tarina lyhykäisyydessään.
Tämä oli varsin onnistunut ratkaisu openeriksi. Taz oli todella over ja yleisö oli hullusti miehen puolella tämän viskoessa Candidoa toinen toistaan vakuuttavimmilla Tazplexeilla. Candidokin veti osansa ottelussa oikein hyvin esittäen oikein hyviä otteita läpi kehän. Ottelun suurin ongelma olikin juuri siinä, että sitä katsoessa tuntui enemmän siltä, että se oli vain vauhdikas pätkä, jossa molemmat painijat yrittivät esitellä parhaita kykyjään ilman mitään sen kummempaa ottelun rakentamisen yritystäkään. Kyllä tämä siis oikein viihdyttävää katsottavaa oli ja juuri openerina sai hyvin tapahtumaan mukaan, mutta pidemmän päälle olisi saattanut käydä tylsäksi. Tälläisenään kuitenkin oikein mukava kamppailu puutteistaan huolimatta.
*** (10:52)
Little Spike Dudley vs. Bam Bam Bigelow
Bam Bam Bigelow oli tässä vaiheessa Candidon ja Shane Douglasin ohella kolmas pahamaineisen ja ilkeän Triple Threat -stablen jäsen. (Little) Spike Dudley taas oli suuren Dudley-perheen häpeäpilkku. Piskuinen Spike oli kuitenkin Hardcore Heavenia edeltävässä ECW:n tv-show'ssa järkännyt jättiyllätyksen päihittämällä 1 on 1 -ottelussa järkälemäisen Bam Bamin täysin puhtaasti! Tämä oli niin suuri nöyryytys Bigelow'lle, ettei hän toipuisi siitä ennen uusintaottelua Spiken kanssa tässä ppv'ssä. Bam Bam oli saapunut paikalle kosto mielessään.
Tämä ottelu nyt oli - kuten odottaa saattoi - aikamoisen yksipuolinen. Siltikin se oli yllättävän viihdyttävä: Spike otti hurjaa bumppia, Bigelow näytti vakuuttavulta ja toteutti liikkeet todella tyylikkäästi. Oli tietenkin Spikelläkin omat hetkensä ottelussa, mikä myös piristi välissä. Yleensä squashit (kai tämä tavallaan voidaan semmoiseksi laskea, vaikkei perinteinen squash olekaan) ovat varsin tylsiä, mutta tämä viisiminuuttinen oli mukavaa katsottavaa, ihan kiva välipala ennen seuraavaa ottelua. Yli kahta tähteä tälle nyt ei kuitenkaan voi antaa.
** (5:05)
Rob Van Dam w/ Bill Alfonso vs. Al Snow
Vuorossa oli illan kolmas ottelu, jossa pääsi sitten vauhtiin yleisön suurinhokki "Mr. Monday Night" Rob Van Dam <3 ECW ja WWF olivat siis jo useamman kuukauden ajan kehitelleet oikeasti yhteistyötä toivoen, että siitä olisi hyötyä molemmille ennen kaikkea taistelussa tässä vaiheessa vielä suhteellisen ylivoimaista WCW:tä vastaan. Tähän yhteistyöhön kuului tärkeänä osana ECW vs. WWF -juonikuvio, jossa WWF:n joukkoja johti Jerry Lawler (myöhemmin lisää). Tärkeänä osana tätä kuviota oli se, kuinka RVD "myi itsensä" WWF:lle julistautuen maanantai-iltojen puolustujaksi ja Extremely Crappy Wrestlingin vastustajaksi. Tämä tietenkin kirvoitti aina helvetinmoiset vihat ECW-yleisöltä. Tänä iltana WWF-sympatisoijan vastustajana oli (niin ikään WWF/ECW-yhteistyöakselin ansiosta) WWF:n puolelta ECW:hen siirtynyt (firmat siis harrastivat tähän aikaan tietynlaista talent tradea: WWF tarjoili turhaksi kokemiaan painijoita ECW:ltä ja yritti hyötyä itsekin samalla) Al Snow. Tässä vaiheessa Headista tai vastaavista ei oltu vielä kuultukaan, vaan Snow muistutti ulkonäöllisesti vielä täysin tämän WWF-ajan hahmoa, Leif Cassidya, joka oli siis Marty Jannettyn pari surkeasti epäonnistuneessa New Rockers -viritelmässä.
Tämä oli tähän mennessä illan paras ottelu, ja kenties jopa koko illan kovatasoisin kamppailu. Siltikään ei tämä klassikoksi tai edes ihan huippuotteluksi kohonnut: osittain sen takia, että ottelu sai aikaa vain vajaat 15 minuuttia ja toisaalta taas siksi, että ihan koko ajan meno ei ollut niin sulavaa kuin olisi voinut toivoa. Muuten kyllä tykkäsin tästä kovasti. Al Snow:lle todellakin oli huippuvuosinaan siunattu runsaasti painitaitoa, harmi vain että miehen ei annettu näyttää niitä ollenkaan tarpeeksi. RVD puolestaan oli vielä nuori, vetreä ja vaikka mitä, ja vaikka miestä vielä nykyisinkin markitan enemmän kuin ketään muuta painijaa, olihan hän tässä vaiheessa aivan erilaisessa vedossa (tietenkin). Niinpä tämä kaksikko pisti pystyyn oikein näyttävän ottelun, jonka tunnelmaa ylläpiti yleisön RVD-viha: Snow oli tässä vaiheessa vielä varsin tuntematon tapaus kaikille. Parasta ottelussa oli ehkäpä Snow:n huikeat Clotheslinet ja loppupuolen räjähtävä Van Dominator :)
***½ (13:43)
Tässä välissä nähtiin sitten Jerry "The King" Lawlerin loistava promo. Ai että tämä mies osaa olla vihattava ja kusipäinen heel. Hienoa, hienoa.
Dudley Boyz (c) w/ Joel Gertner, Bick Dick Dudley, Sign Guy Dudley & Jenna Jameson vs. PG-13 (c) - ECW World Tag Team Championship
Noniin, tultaessa tähän tapahtumaan eivät Dudleyt olleet vielä ECW:n joukkuemestareita, vaan mestaruusvyöt kuuluivat The Gangstasille (New Jack & Mustafa Saed), ja heidän oli tarkoitus puolustaa vöitään tässä tapahtumassa Dudleyita vastaan. Syystä taikka siitä toisesta miehet eivät kuitenkaan paikalle saapuneet, ja niinpä mestaruusvyöt siirtyivät luovutuksen ansiosta Dudleyiden haltuun. He joutuivat kuitenkin puolustamaan vöitään saman tien tyhjästä buukatussa ottelussa USWA Tag Team -mestareita PG-13:a (Wolfie D & J.C. Ice, tunnettaneen parhaiten alkuaikojen Nation of Domination sidekickeina, jotka monien muiden tapaan saivat kuitenkin ryhmästä kenkää uudelleenjärjestelyjen aikoihin) vastaan. Ja kyllä, Dudleyiden ringsidellä oli todellakin aito ja alkuperäinen Jenna Jameson. En tiedä miksi, mutta ei se minua haitannut.
Ottelu oli ihan kivasti rakenneltu perusjoukkueottelu, jossa Dudleyt vetivät vahvaa heel-roolia, ja PG-13 yritti saada yleisöä puolelleen onnistuen siinä jopa yllättävän hyvin räväkillä tempuillaan (esimerkkinä mainittakoon Wolfie D:n tiputtautuminen kehästä ulos kesken Irish Whipin vain päästäkseen iskemään Jenna Jamesonille maailmankuulu Liplock). Muuten ei tämä painillisesti tai muutenkaan mitenkään erityinen ottelu ole, mutta en minä mitään syytä löydä, miksi tätä erityisesti pitäisi haukkua. Ottelussa nähtiin muutamia ihan ovelia hetkiä (mm. kun D-Von Dudley rupesi teloittamaan Buh Buh Rayn kättä tajuamatta ensin tilannetta ollenkaan + tätä seurannut "You Fucked Up" -chantti) ja muutenkin sen verran paljon hyvää yritystä, että kyllä tämä nyt semmoinen keskivertoa hiukan paremmin mieleen jäänyt ottelu ehdottomasti oli. Yllätti siis jopa positiviisesti, koska PG-13:lta en mitään odottanut.
**½ (10:58)
Jerry Lawler vs. Tommy Dreamer w/ Beulah McGillicutty
Noniin, tämä oli nyt sen ECW vs. WWF -kuvion pääottelu tässä ppv'ssä. ECW:tä syvästi halveksiva Jerry "The King" Lawler oli siis uskaltanut lähteä aivan yksin Fort Lauderdaleen, Floridaan, jossa ECW:n Hardcore Heaven järjestettiin, puolustamaan WWF:n kunniaa. Tosin Lawler mainitsi kyllä promossaan, ettei ollut suinkaan yksin, vaan hänen tukenaan oli "kaikkien WWF-painijoiden henki". Sitä tukea todella tarvittiinkin, koska vastaan asettui ECW-ikoni Tommy Dreamer (jonka feud Ravenin kanssa oli päättynyt, kun Raven hyppäsi WCW:hen), joka aikoi puolustaa rakastamansa promootion kunniaa hinnalla millä hyvänsä.
Minä nautin tästä yllättävän paljon. Projektini on siis jatkunut vuoden '95 alusta (vaikka arvosteluja täällä aloinkin kirjoittaa vasta vuodesta '96) ja tämä oli kiistatta Jerry Lawlerin paras 1 on 1 -ottelu tämän projektin aikana. Tästä toki kaikki kiitos niin bookkaukselle, Tommy Dreamerille kuin sillekin, että tässä ottelussa Lawlerilla ei tuntunut olevan mitään ongelmaa otta bumppia ja jopa bleidatakin. Alussa nähtiinkin todella viihdyttävä Lawlerin beatdown, johon yleisökin pääsi osallistumaan. Tämä vaihtui sitten Lawlerin halpamaiseen hallintaan, ja jos ottelu olisi tämän jälkeen jatkunut vielä vähän aikaan viihdyttävänä perus HC-mättönä, olisi se voinut saada korkeammankin arvosanan minulta. Sen sijaan ottelun loppupuolella terävin kärki kamppailun laadusta kyllä pilattiin, kun otteluun buukattiin peräjälkeen kolme sekaantumista, jotka kaikki jättivät varsin vaisun maun suuhun. Onneksi ottelu sai kuitenkin lopulta onnistuneen lopetuksen, ja niinpä tästä ihan hyvä mieli jäi. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisi ehkä voinut jäädä. Yllättävän pitkäkin tämä oli, ei tuntunut kestäneen läheskään näin kauan.
*** (18:57)
Sabu (c) w/ Bill Alfonso vs. Shane Douglas w/ Francine vs. Terry Funk - Three Way Dance for the ECW World Heavyweight Championship
Okei, tämä oli iso ottelu. Tai niin ECW tahtoi saada meidät uskomaan, ja kyllähän tämä sitä ainakin historiansa puolesta olikin: nämä kolme samaa miestä ottelivat noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin The Night The Line Was Crossed -tapahtumassa historian ensimmäisen 1 vs. 1 vs. 1 -ottelun, jossa silloinkin oli panoksena ECW-mestaruus. Tuota ottelua ovat monet hehkuttaneet MOTYC:ksi ja ties miksi. Itse en osaa asiasta sanoa juuta enkä jaata, kun en ole ottelua nähnyt. Kyllä, olen sivistymätön moukka. Historian lisäksi ottelulla oli kyllä muutakin taustaa: Sabu oli voittanut ECW-mestaruuden Terry Funkilta juuri 8 päivää aikaisemmin Barbed Wire Matchissa, joten miesten välit eivät tosiaan olleet parhaat mahdolliset. Shane Douglas oli puolestaan avittanut Sabua voittoon tuossa ottelussa, koska tahtoi kohdata Funkin - eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että voittaisi samalla ECW-mestaruuden. Sabun pelkona oli vastassa olleiden Douglasin ja Funkin lisäksi The Sandman, jonka hän ja RVD olivat piesseet henkihieveriin ennen tapahtumaa, mutta joka oli karannut ambulanssikyydistä ja oli nyt ajamassa takaisin areenalle antaakseen mestarille selkäsaunan.
Noniin, olihan tämä aikamoinen. Varsinkin alussa nähtiin oikein viihdyttävää ja sopivan karuakin mättöä näyttävillä bumpeilla höystettynä. Lisäksi tuon alkuperäisen ottelun legendaarisia hetkiä (kuten se Sleepereiden vaihtelu) toistettiin, eikä ainakaan minulla mitään tuommoista vastaan ole: tuntui vain herättävän yleisöäkin entistä paremmin mukaan. Vähän ottelu kuitenkin tuntui edetessään menettävän suurinta hohtoaan, ja oli tämä tavallaan ehkä turhankin pitkä. Ei mielestäni yltänyt Barely Legalin Three Way Dancen tasolle. Sandmanin sekaantuessa otteluun meni meno hetkeksi todella sekavaksi, ja vaikka ottelun lopetus tavallaan olikin ihan jämäkästi toteutettu ja rakenneltu, oli se tämmöisellä rajulle mätölle kuitenkin aika laimea päätös. Nyt tässä nousivat sitten ne negatiiviset asiat enemmän esille, vaikka todellisuudessa tämä oli oikein viihdyttävä kolmen suuren ECW-nimen energinen ja raju kamppailu (erityisesti pöytä- ja tikasspotit olivat näyttäviä), mutta ei tässä tosiaan sille tasolle ylletty, jota olisi voinut toivoa. Oikein hyvä ottelu kuitenkin, aika tasoissa Snow vs. RVD:n kanssa MOTN-kamppailussa.
***½ (26:37)
Tämä tapahtuma jätti käteen vähän ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta näimme pari oikein hyvää ottelua (Main Event, RVD vs. Snow) ja pari muutakin varsin mallikasta koitosta (Taz vs. Candido, Dreamer vs. Lawler), eikä loppushow'ssakaan mitään vikaa ollut. Silti tästä puuttuivat ne samantasoiset kärkiottelut kuin Barely Legalissa, ja muutenkaan tässä ei sitä samaa fiilistä nyt ollut. Toisaalta meille ei ollut tässä tapahtumassa selkeästikään tarjota samanlaisia isoja otteluita kuin promootion ensimmäisessä ppv'ssä (vaikka ME siis sitä kovasti yritti ollakin) ja toisaalta ehkä esimerkiksi tärkeän avainhahmo Raveninkin lähtö näkyi tämän show'n kokonaisuudessa. Oli miten oli, tämä oli ehdottomasti hyvä ppv toimivalla buukkauksella ja hyvillä otteluilla, mutta ei lähellekään parasta, mitä voisi odottaa. Sijoittuu jonnekkin keskisijoille koko vuoden rankingissa.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. ECW Hardcore Heaven - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WCW Slamboree - Ok
10. WCW Uncensored - Ok
11. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
12. WCW SuperBrawl VII - Ok
13. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
14. WCW Spring Stampede - Ok
15. WCW Road Wild - Ok
16. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
17. WWF King of the Ring - Kehno
18. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi taas WWF:ää, In Your House vuorossa jälleen. ECW:tä seuraavan kerran marraskuun November To Rememberin muodossa.
HARDCORE HEAVEN 1997
Joo, vuorossa oli ECW:n historian toinen ppv. Hardcore Heaven -tapahtuma oli järjestetty kyllä jo kahdesti (vuosina '95 ja '96) ennen tätä tapahtumaa, mutta ECW:n saatua ppv-sopimus vuonna '97, liittyi tapahtuma promootion ppv-kalenteriin. Selostajanamme tietenkin loistava Joey Styles, joka aloitti ppv'n tutulla promollaan kehässä. Tällä kertaa sen kuitenkin keskeytti Rick Rude, joka oli hieman aiemmin siirtynyt WWF:ään (mutta kävi esiintymässä vielä ECW:ssäkin promootion yhteistyön ansiosta). Tätä tietenkin seurasi mahtavat "You Sold Out" -chantit yleisöltä.
Taz (c) vs. Chris Candido - ECW Television Championship
Ruden syynä saapua kehään olikin jäähyväisten lisäksi lähinnä hypettää "No Gimmicks Needed" Chris Candidoa, joka tulisi olemaan seuraava TV-mestari Ruden mukaan. Ruden oli tarkoitus jäädä myös Candidon kehänlaidalle, mutta ECW Comissioner Tod Gordon tuli estämään tämän, koska Rudella ei ollut virallista managerisopimusta. Jepjep. Joka tapauksessa: tämä ottelu oli Tazin omistamasta TV-mestaruudesta, jonka hurjaan Triple Threat -heel stableen kuuluva Candido tahtoi kovasti itselleen. Taz taas ei vyöstä mielellään lähtenyt luopumaan. Tässä kai ottelun tarina lyhykäisyydessään.
Tämä oli varsin onnistunut ratkaisu openeriksi. Taz oli todella over ja yleisö oli hullusti miehen puolella tämän viskoessa Candidoa toinen toistaan vakuuttavimmilla Tazplexeilla. Candidokin veti osansa ottelussa oikein hyvin esittäen oikein hyviä otteita läpi kehän. Ottelun suurin ongelma olikin juuri siinä, että sitä katsoessa tuntui enemmän siltä, että se oli vain vauhdikas pätkä, jossa molemmat painijat yrittivät esitellä parhaita kykyjään ilman mitään sen kummempaa ottelun rakentamisen yritystäkään. Kyllä tämä siis oikein viihdyttävää katsottavaa oli ja juuri openerina sai hyvin tapahtumaan mukaan, mutta pidemmän päälle olisi saattanut käydä tylsäksi. Tälläisenään kuitenkin oikein mukava kamppailu puutteistaan huolimatta.
*** (10:52)
Little Spike Dudley vs. Bam Bam Bigelow
Bam Bam Bigelow oli tässä vaiheessa Candidon ja Shane Douglasin ohella kolmas pahamaineisen ja ilkeän Triple Threat -stablen jäsen. (Little) Spike Dudley taas oli suuren Dudley-perheen häpeäpilkku. Piskuinen Spike oli kuitenkin Hardcore Heavenia edeltävässä ECW:n tv-show'ssa järkännyt jättiyllätyksen päihittämällä 1 on 1 -ottelussa järkälemäisen Bam Bamin täysin puhtaasti! Tämä oli niin suuri nöyryytys Bigelow'lle, ettei hän toipuisi siitä ennen uusintaottelua Spiken kanssa tässä ppv'ssä. Bam Bam oli saapunut paikalle kosto mielessään.
Tämä ottelu nyt oli - kuten odottaa saattoi - aikamoisen yksipuolinen. Siltikin se oli yllättävän viihdyttävä: Spike otti hurjaa bumppia, Bigelow näytti vakuuttavulta ja toteutti liikkeet todella tyylikkäästi. Oli tietenkin Spikelläkin omat hetkensä ottelussa, mikä myös piristi välissä. Yleensä squashit (kai tämä tavallaan voidaan semmoiseksi laskea, vaikkei perinteinen squash olekaan) ovat varsin tylsiä, mutta tämä viisiminuuttinen oli mukavaa katsottavaa, ihan kiva välipala ennen seuraavaa ottelua. Yli kahta tähteä tälle nyt ei kuitenkaan voi antaa.
** (5:05)
Rob Van Dam w/ Bill Alfonso vs. Al Snow
Vuorossa oli illan kolmas ottelu, jossa pääsi sitten vauhtiin yleisön suurinhokki "Mr. Monday Night" Rob Van Dam <3 ECW ja WWF olivat siis jo useamman kuukauden ajan kehitelleet oikeasti yhteistyötä toivoen, että siitä olisi hyötyä molemmille ennen kaikkea taistelussa tässä vaiheessa vielä suhteellisen ylivoimaista WCW:tä vastaan. Tähän yhteistyöhön kuului tärkeänä osana ECW vs. WWF -juonikuvio, jossa WWF:n joukkoja johti Jerry Lawler (myöhemmin lisää). Tärkeänä osana tätä kuviota oli se, kuinka RVD "myi itsensä" WWF:lle julistautuen maanantai-iltojen puolustujaksi ja Extremely Crappy Wrestlingin vastustajaksi. Tämä tietenkin kirvoitti aina helvetinmoiset vihat ECW-yleisöltä. Tänä iltana WWF-sympatisoijan vastustajana oli (niin ikään WWF/ECW-yhteistyöakselin ansiosta) WWF:n puolelta ECW:hen siirtynyt (firmat siis harrastivat tähän aikaan tietynlaista talent tradea: WWF tarjoili turhaksi kokemiaan painijoita ECW:ltä ja yritti hyötyä itsekin samalla) Al Snow. Tässä vaiheessa Headista tai vastaavista ei oltu vielä kuultukaan, vaan Snow muistutti ulkonäöllisesti vielä täysin tämän WWF-ajan hahmoa, Leif Cassidya, joka oli siis Marty Jannettyn pari surkeasti epäonnistuneessa New Rockers -viritelmässä.
Tämä oli tähän mennessä illan paras ottelu, ja kenties jopa koko illan kovatasoisin kamppailu. Siltikään ei tämä klassikoksi tai edes ihan huippuotteluksi kohonnut: osittain sen takia, että ottelu sai aikaa vain vajaat 15 minuuttia ja toisaalta taas siksi, että ihan koko ajan meno ei ollut niin sulavaa kuin olisi voinut toivoa. Muuten kyllä tykkäsin tästä kovasti. Al Snow:lle todellakin oli huippuvuosinaan siunattu runsaasti painitaitoa, harmi vain että miehen ei annettu näyttää niitä ollenkaan tarpeeksi. RVD puolestaan oli vielä nuori, vetreä ja vaikka mitä, ja vaikka miestä vielä nykyisinkin markitan enemmän kuin ketään muuta painijaa, olihan hän tässä vaiheessa aivan erilaisessa vedossa (tietenkin). Niinpä tämä kaksikko pisti pystyyn oikein näyttävän ottelun, jonka tunnelmaa ylläpiti yleisön RVD-viha: Snow oli tässä vaiheessa vielä varsin tuntematon tapaus kaikille. Parasta ottelussa oli ehkäpä Snow:n huikeat Clotheslinet ja loppupuolen räjähtävä Van Dominator :)
***½ (13:43)
Tässä välissä nähtiin sitten Jerry "The King" Lawlerin loistava promo. Ai että tämä mies osaa olla vihattava ja kusipäinen heel. Hienoa, hienoa.
Dudley Boyz (c) w/ Joel Gertner, Bick Dick Dudley, Sign Guy Dudley & Jenna Jameson vs. PG-13 (c) - ECW World Tag Team Championship
Noniin, tultaessa tähän tapahtumaan eivät Dudleyt olleet vielä ECW:n joukkuemestareita, vaan mestaruusvyöt kuuluivat The Gangstasille (New Jack & Mustafa Saed), ja heidän oli tarkoitus puolustaa vöitään tässä tapahtumassa Dudleyita vastaan. Syystä taikka siitä toisesta miehet eivät kuitenkaan paikalle saapuneet, ja niinpä mestaruusvyöt siirtyivät luovutuksen ansiosta Dudleyiden haltuun. He joutuivat kuitenkin puolustamaan vöitään saman tien tyhjästä buukatussa ottelussa USWA Tag Team -mestareita PG-13:a (Wolfie D & J.C. Ice, tunnettaneen parhaiten alkuaikojen Nation of Domination sidekickeina, jotka monien muiden tapaan saivat kuitenkin ryhmästä kenkää uudelleenjärjestelyjen aikoihin) vastaan. Ja kyllä, Dudleyiden ringsidellä oli todellakin aito ja alkuperäinen Jenna Jameson. En tiedä miksi, mutta ei se minua haitannut.
Ottelu oli ihan kivasti rakenneltu perusjoukkueottelu, jossa Dudleyt vetivät vahvaa heel-roolia, ja PG-13 yritti saada yleisöä puolelleen onnistuen siinä jopa yllättävän hyvin räväkillä tempuillaan (esimerkkinä mainittakoon Wolfie D:n tiputtautuminen kehästä ulos kesken Irish Whipin vain päästäkseen iskemään Jenna Jamesonille maailmankuulu Liplock). Muuten ei tämä painillisesti tai muutenkaan mitenkään erityinen ottelu ole, mutta en minä mitään syytä löydä, miksi tätä erityisesti pitäisi haukkua. Ottelussa nähtiin muutamia ihan ovelia hetkiä (mm. kun D-Von Dudley rupesi teloittamaan Buh Buh Rayn kättä tajuamatta ensin tilannetta ollenkaan + tätä seurannut "You Fucked Up" -chantti) ja muutenkin sen verran paljon hyvää yritystä, että kyllä tämä nyt semmoinen keskivertoa hiukan paremmin mieleen jäänyt ottelu ehdottomasti oli. Yllätti siis jopa positiviisesti, koska PG-13:lta en mitään odottanut.
**½ (10:58)
Jerry Lawler vs. Tommy Dreamer w/ Beulah McGillicutty
Noniin, tämä oli nyt sen ECW vs. WWF -kuvion pääottelu tässä ppv'ssä. ECW:tä syvästi halveksiva Jerry "The King" Lawler oli siis uskaltanut lähteä aivan yksin Fort Lauderdaleen, Floridaan, jossa ECW:n Hardcore Heaven järjestettiin, puolustamaan WWF:n kunniaa. Tosin Lawler mainitsi kyllä promossaan, ettei ollut suinkaan yksin, vaan hänen tukenaan oli "kaikkien WWF-painijoiden henki". Sitä tukea todella tarvittiinkin, koska vastaan asettui ECW-ikoni Tommy Dreamer (jonka feud Ravenin kanssa oli päättynyt, kun Raven hyppäsi WCW:hen), joka aikoi puolustaa rakastamansa promootion kunniaa hinnalla millä hyvänsä.
Minä nautin tästä yllättävän paljon. Projektini on siis jatkunut vuoden '95 alusta (vaikka arvosteluja täällä aloinkin kirjoittaa vasta vuodesta '96) ja tämä oli kiistatta Jerry Lawlerin paras 1 on 1 -ottelu tämän projektin aikana. Tästä toki kaikki kiitos niin bookkaukselle, Tommy Dreamerille kuin sillekin, että tässä ottelussa Lawlerilla ei tuntunut olevan mitään ongelmaa otta bumppia ja jopa bleidatakin. Alussa nähtiinkin todella viihdyttävä Lawlerin beatdown, johon yleisökin pääsi osallistumaan. Tämä vaihtui sitten Lawlerin halpamaiseen hallintaan, ja jos ottelu olisi tämän jälkeen jatkunut vielä vähän aikaan viihdyttävänä perus HC-mättönä, olisi se voinut saada korkeammankin arvosanan minulta. Sen sijaan ottelun loppupuolella terävin kärki kamppailun laadusta kyllä pilattiin, kun otteluun buukattiin peräjälkeen kolme sekaantumista, jotka kaikki jättivät varsin vaisun maun suuhun. Onneksi ottelu sai kuitenkin lopulta onnistuneen lopetuksen, ja niinpä tästä ihan hyvä mieli jäi. Ei kuitenkaan niin hyvä kuin olisi ehkä voinut jäädä. Yllättävän pitkäkin tämä oli, ei tuntunut kestäneen läheskään näin kauan.
*** (18:57)
Sabu (c) w/ Bill Alfonso vs. Shane Douglas w/ Francine vs. Terry Funk - Three Way Dance for the ECW World Heavyweight Championship
Okei, tämä oli iso ottelu. Tai niin ECW tahtoi saada meidät uskomaan, ja kyllähän tämä sitä ainakin historiansa puolesta olikin: nämä kolme samaa miestä ottelivat noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin The Night The Line Was Crossed -tapahtumassa historian ensimmäisen 1 vs. 1 vs. 1 -ottelun, jossa silloinkin oli panoksena ECW-mestaruus. Tuota ottelua ovat monet hehkuttaneet MOTYC:ksi ja ties miksi. Itse en osaa asiasta sanoa juuta enkä jaata, kun en ole ottelua nähnyt. Kyllä, olen sivistymätön moukka. Historian lisäksi ottelulla oli kyllä muutakin taustaa: Sabu oli voittanut ECW-mestaruuden Terry Funkilta juuri 8 päivää aikaisemmin Barbed Wire Matchissa, joten miesten välit eivät tosiaan olleet parhaat mahdolliset. Shane Douglas oli puolestaan avittanut Sabua voittoon tuossa ottelussa, koska tahtoi kohdata Funkin - eikä hänellä ollut mitään sitä vastaan, että voittaisi samalla ECW-mestaruuden. Sabun pelkona oli vastassa olleiden Douglasin ja Funkin lisäksi The Sandman, jonka hän ja RVD olivat piesseet henkihieveriin ennen tapahtumaa, mutta joka oli karannut ambulanssikyydistä ja oli nyt ajamassa takaisin areenalle antaakseen mestarille selkäsaunan.
Noniin, olihan tämä aikamoinen. Varsinkin alussa nähtiin oikein viihdyttävää ja sopivan karuakin mättöä näyttävillä bumpeilla höystettynä. Lisäksi tuon alkuperäisen ottelun legendaarisia hetkiä (kuten se Sleepereiden vaihtelu) toistettiin, eikä ainakaan minulla mitään tuommoista vastaan ole: tuntui vain herättävän yleisöäkin entistä paremmin mukaan. Vähän ottelu kuitenkin tuntui edetessään menettävän suurinta hohtoaan, ja oli tämä tavallaan ehkä turhankin pitkä. Ei mielestäni yltänyt Barely Legalin Three Way Dancen tasolle. Sandmanin sekaantuessa otteluun meni meno hetkeksi todella sekavaksi, ja vaikka ottelun lopetus tavallaan olikin ihan jämäkästi toteutettu ja rakenneltu, oli se tämmöisellä rajulle mätölle kuitenkin aika laimea päätös. Nyt tässä nousivat sitten ne negatiiviset asiat enemmän esille, vaikka todellisuudessa tämä oli oikein viihdyttävä kolmen suuren ECW-nimen energinen ja raju kamppailu (erityisesti pöytä- ja tikasspotit olivat näyttäviä), mutta ei tässä tosiaan sille tasolle ylletty, jota olisi voinut toivoa. Oikein hyvä ottelu kuitenkin, aika tasoissa Snow vs. RVD:n kanssa MOTN-kamppailussa.
***½ (26:37)
Tämä tapahtuma jätti käteen vähän ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta näimme pari oikein hyvää ottelua (Main Event, RVD vs. Snow) ja pari muutakin varsin mallikasta koitosta (Taz vs. Candido, Dreamer vs. Lawler), eikä loppushow'ssakaan mitään vikaa ollut. Silti tästä puuttuivat ne samantasoiset kärkiottelut kuin Barely Legalissa, ja muutenkaan tässä ei sitä samaa fiilistä nyt ollut. Toisaalta meille ei ollut tässä tapahtumassa selkeästikään tarjota samanlaisia isoja otteluita kuin promootion ensimmäisessä ppv'ssä (vaikka ME siis sitä kovasti yritti ollakin) ja toisaalta ehkä esimerkiksi tärkeän avainhahmo Raveninkin lähtö näkyi tämän show'n kokonaisuudessa. Oli miten oli, tämä oli ehdottomasti hyvä ppv toimivalla buukkauksella ja hyvillä otteluilla, mutta ei lähellekään parasta, mitä voisi odottaa. Sijoittuu jonnekkin keskisijoille koko vuoden rankingissa.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. ECW Hardcore Heaven - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WCW Slamboree - Ok
10. WCW Uncensored - Ok
11. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
12. WCW SuperBrawl VII - Ok
13. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
14. WCW Spring Stampede - Ok
15. WCW Road Wild - Ok
16. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
17. WWF King of the Ring - Kehno
18. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi taas WWF:ää, In Your House vuorossa jälleen. ECW:tä seuraavan kerran marraskuun November To Rememberin muodossa.
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
Elikkä tarkoituksena on ryöstää Kenityksen & Supermacin projektin idea, ja samalla tavalla kuin Kenitys, alan katsomaan 1995 vuodesta eteenpäin, mutta itse aion ainoastaan töllöttää WWF:än PPV:eitä. Aloitetaankas sitten WWF:n Royal Rumblesta vuosimallia 1995.
WWF Royal Rumble 1995
Razor Ramon (c) vs. Jeff Jarrett for the WWF Intercontinental Championship
"Bad Guyn" ja Double J:n feudi alkoi 1994 myöhäisemmällä puoliskolla, kun JJ yritti voittaa Ramonin IC vyötä monia kertoja, mutta ei onnistunut siinä kertaakaan. Apulaisena hänellä oli The Roadie, joka usein hyökkäsi matseihin Jarrettin puolesta. Itse ottelu oli aika peruspainia, vaikka ottelussa oli aika paljon töksähtelevää painia, suht surkeata myyntiä Ramonilta. Loppua kohti myös ottelusta tuli suht tylsää wrasslinkia, koska kestoa oli tälle koitokselle liikaa. Lopetus oli myös huono, kuten myös selostus, josta tulee molemmista miinusta.
Arvosana:
(1,5)
Aika: 18:03
Undertaker vs. I.R.S
I.R.S (veromies) pelasi mind gamesejä itse mestaria vastaan, sekä haki verotuloja hautuumaalta, takavarikoi kukkia joltain haudalta ja jonkun arkun nosti sieltä maasta. SurSeriesissä I.R.S lukitsi sleepperinsä Takerille, sekä ilmestyi matseihinsa kaksi mysteeristä druidia mukanaan. Ottelu oli hyvinkin normaalia brawlia, mutta varsinkin alku oli ihan nerokkaasti buukattu. Koska Taker on The Phenom, hänellä oli oikeus no-sellata kaikki. Mitään kummempaa tai muistettavaa ei siis nähty.
Arvosana:
(2,00)
Kesto: 12:20
Diesel (c) vs. Bret Hart for the WWF Championship
Matsin taustathan oli siis selvät: Bret oli alkuun mestari, hakaten lähes kaikki tieltään, kunnes hän kohtasi Bob Backlundin "Throw in the Towel" -ottelussa Survivor Seriesissä. Owen Hart suostutteli Bretin äitin heittämään pyyhkeen kehään, koska ei itse voittanut mestaruutta Bretiltä, joten vanhus Bob Backlundista (44v) tuli WWF:än mestari. Tuhkimo tarina ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun vasta kolme päivää myöhemmin iso paha Diesel tuhosi Backlundin 8:ssa sekunnissa. Bret Hart kuitenkin teki paluunsa, sekä sai matsinsa Dieseliä vastaan. Kaverit kuitenkin kohtasivat jo King of the Ringissä, mutta Dieselin Jackknifen jälkeen Neidhart sekaantui otteluun, aiheuttaen DQ:n, joten Bret säilytti mestaruutensa. Kun päästään itse ottelun epäloogisuuksien ajattelusta eroon, niin ottelussa oli kyllä todellisen "grudge matchin" tuntua. Mutta vielä noista epäloogisista jutuista, jotka todellakin laskivat arvosanaa rutkasti, koska niiden kohdalla vaan tuli semmonen :/ -fiilis. Muuten ottelu oli hyvää settiä, vaikka en kummankaan ottelijan suurempi fani ole.
Arvosana:
(2,75)
Kesto: 27:18
Bam Bam Bigelow & Tatanka vs. "Spark Plug" Bob Holly & 1-2-3 Kid for the vacant WWF Tag Team Championships
Ottelun tarina alkoi kun Diesel & Shawn Michaels voittivat tag mestaruudet, mutta eivät osanneet toimia tiiminä, joten titlet vacatoitiin. Tähän sitten järjestettiin jonkinlainen turnaus, jossa Holly (jonka gimmick oli "Dual Sport Superstar", hän ajoi myös jotain kilpa-autoja) ja Kid (X-Pac, Sean Waltman) kuin ihmeenkaupalla pääsivät massiivista Tatankan ja Bam Bamin tiimiä vastaan finaaliin, joka siis järjestettiin nyt Rumblessa. Itse ottelu oli oikeastaan yllättävänkin hyvä, eikä vaan täydellistä tuhoamista DiBiasen isolta tiimiltä. Muutamia hienoja temppujakin nähtiin Kidiltä ja Hollyltä, jotain jota ei tähän aikaan WWF:ssä usein nähty. Vaikka lopetus olikin laimea, kyllä tämä ansaitsee vähän yli kaksi tähteä.
Arvosana:
(2,25)
Kesto: 15:45
WWF Royal Rumble Match
Ei tämä tosiaankaan ole paras Rumble ikinä, ja kyllähän tämä menee surkeimpien joukkoon. Joka 60:nes sekunti uusi painija astui sisään, joka oli kyllä hyvin lyhyt aika verrattuna siihen 90 sekunnin rajaan. Myöskin osaanottaja lista näytti todella heikolta, ja Rumble olikin rakennettu paljolti Michaelsin, Lugerin ja BBulldogin varaan. Matsissa oli mörssäreitä enemmän kun oli tarvetta, mm. massiiviset King Kong Bundy ja Mabel, mutta he eivät onneksi taas olleet kehässä liian kauan. Jotkut painijat taas eivät saaneet paljon yhtään aikaa, esim olisin halunnut nähdä pappa Backlundin kehässä kauemmin, kuten myös mahtavan Owen Hartin. Kuitenkin, ottelu oli hyvää mättöä niin kauan kuin se kesti, eikä Rumble voi olla ikinä surkea. Mutta tähtilistan puutteen takia, keston takia, ja joidenkin painijoiden buukkauksen takia ei tämä pääse ihan kolmeen tähteen. Arvosanaa nosti hyvä lopetus, josta itse ainakin pidin.
Arvosana: (2,75)
Kesto: 38:41
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kokonaisuutena siis perushöttöä, matsikeskiarvosta tuli 2,25 (**+), eikä tässä sen kummempia angleja tai suurempia momentteja nähty, joten ihan hyvällä mielellä sen voi siihen 2,25 jättää: vähän alle perusppv:n.
WWF Royal Rumble 1995
Razor Ramon (c) vs. Jeff Jarrett for the WWF Intercontinental Championship
"Bad Guyn" ja Double J:n feudi alkoi 1994 myöhäisemmällä puoliskolla, kun JJ yritti voittaa Ramonin IC vyötä monia kertoja, mutta ei onnistunut siinä kertaakaan. Apulaisena hänellä oli The Roadie, joka usein hyökkäsi matseihin Jarrettin puolesta. Itse ottelu oli aika peruspainia, vaikka ottelussa oli aika paljon töksähtelevää painia, suht surkeata myyntiä Ramonilta. Loppua kohti myös ottelusta tuli suht tylsää wrasslinkia, koska kestoa oli tälle koitokselle liikaa. Lopetus oli myös huono, kuten myös selostus, josta tulee molemmista miinusta.
Arvosana:
(1,5)Aika: 18:03
Undertaker vs. I.R.S
I.R.S (veromies) pelasi mind gamesejä itse mestaria vastaan, sekä haki verotuloja hautuumaalta, takavarikoi kukkia joltain haudalta ja jonkun arkun nosti sieltä maasta. SurSeriesissä I.R.S lukitsi sleepperinsä Takerille, sekä ilmestyi matseihinsa kaksi mysteeristä druidia mukanaan. Ottelu oli hyvinkin normaalia brawlia, mutta varsinkin alku oli ihan nerokkaasti buukattu. Koska Taker on The Phenom, hänellä oli oikeus no-sellata kaikki. Mitään kummempaa tai muistettavaa ei siis nähty.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 12:20
Diesel (c) vs. Bret Hart for the WWF Championship
Matsin taustathan oli siis selvät: Bret oli alkuun mestari, hakaten lähes kaikki tieltään, kunnes hän kohtasi Bob Backlundin "Throw in the Towel" -ottelussa Survivor Seriesissä. Owen Hart suostutteli Bretin äitin heittämään pyyhkeen kehään, koska ei itse voittanut mestaruutta Bretiltä, joten vanhus Bob Backlundista (44v) tuli WWF:än mestari. Tuhkimo tarina ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun vasta kolme päivää myöhemmin iso paha Diesel tuhosi Backlundin 8:ssa sekunnissa. Bret Hart kuitenkin teki paluunsa, sekä sai matsinsa Dieseliä vastaan. Kaverit kuitenkin kohtasivat jo King of the Ringissä, mutta Dieselin Jackknifen jälkeen Neidhart sekaantui otteluun, aiheuttaen DQ:n, joten Bret säilytti mestaruutensa. Kun päästään itse ottelun epäloogisuuksien ajattelusta eroon, niin ottelussa oli kyllä todellisen "grudge matchin" tuntua. Mutta vielä noista epäloogisista jutuista, jotka todellakin laskivat arvosanaa rutkasti, koska niiden kohdalla vaan tuli semmonen :/ -fiilis. Muuten ottelu oli hyvää settiä, vaikka en kummankaan ottelijan suurempi fani ole.
Arvosana:
(2,75)Kesto: 27:18
Bam Bam Bigelow & Tatanka vs. "Spark Plug" Bob Holly & 1-2-3 Kid for the vacant WWF Tag Team Championships
Ottelun tarina alkoi kun Diesel & Shawn Michaels voittivat tag mestaruudet, mutta eivät osanneet toimia tiiminä, joten titlet vacatoitiin. Tähän sitten järjestettiin jonkinlainen turnaus, jossa Holly (jonka gimmick oli "Dual Sport Superstar", hän ajoi myös jotain kilpa-autoja) ja Kid (X-Pac, Sean Waltman) kuin ihmeenkaupalla pääsivät massiivista Tatankan ja Bam Bamin tiimiä vastaan finaaliin, joka siis järjestettiin nyt Rumblessa. Itse ottelu oli oikeastaan yllättävänkin hyvä, eikä vaan täydellistä tuhoamista DiBiasen isolta tiimiltä. Muutamia hienoja temppujakin nähtiin Kidiltä ja Hollyltä, jotain jota ei tähän aikaan WWF:ssä usein nähty. Vaikka lopetus olikin laimea, kyllä tämä ansaitsee vähän yli kaksi tähteä.
Arvosana:
(2,25)Kesto: 15:45
WWF Royal Rumble Match
Ei tämä tosiaankaan ole paras Rumble ikinä, ja kyllähän tämä menee surkeimpien joukkoon. Joka 60:nes sekunti uusi painija astui sisään, joka oli kyllä hyvin lyhyt aika verrattuna siihen 90 sekunnin rajaan. Myöskin osaanottaja lista näytti todella heikolta, ja Rumble olikin rakennettu paljolti Michaelsin, Lugerin ja BBulldogin varaan. Matsissa oli mörssäreitä enemmän kun oli tarvetta, mm. massiiviset King Kong Bundy ja Mabel, mutta he eivät onneksi taas olleet kehässä liian kauan. Jotkut painijat taas eivät saaneet paljon yhtään aikaa, esim olisin halunnut nähdä pappa Backlundin kehässä kauemmin, kuten myös mahtavan Owen Hartin. Kuitenkin, ottelu oli hyvää mättöä niin kauan kuin se kesti, eikä Rumble voi olla ikinä surkea. Mutta tähtilistan puutteen takia, keston takia, ja joidenkin painijoiden buukkauksen takia ei tämä pääse ihan kolmeen tähteen. Arvosanaa nosti hyvä lopetus, josta itse ainakin pidin.
Arvosana:
(2,75)Kesto: 38:41
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kokonaisuutena siis perushöttöä, matsikeskiarvosta tuli 2,25 (**+), eikä tässä sen kummempia angleja tai suurempia momentteja nähty, joten ihan hyvällä mielellä sen voi siihen 2,25 jättää: vähän alle perusppv:n.
Rankings kirjoitti: WWF Royal Rumble 1995: 2,25
Jees, jos pidemmälle projektia jaksat niin ihan kiva vertailla omia arvosanojani jonkun toisen vastaaviin :) Nyt on arvostelukirjoittamisintoa ja hyvä sitä on käyttääkin kirjoittamiseen: kohta olisi taas työhommia kirjoitettavana ja sitten alkaakin opinnot, joten tahti hidastunee taas pahasti.
GROUND ZERO: IN YOUR HOUSE 17
That's the bottom line..
SummerSlamin jälkeen WWF:n ppv-kalenterissa palattiin jälleen In Your Houseihin. Kaikkien aikojen 17. IYH oli kuitenkin useammallakin tavalla poikkeuksellinen verrattuna aikaisempiin kuuteentoista: tämä oli ensimmäinen IYH, joka kesti kolme tuntia (tähän asti siis IYH:t olivat olleet pienempiä - ja halvempia - kahden tunnin ppv'itä). Lisäksi ppv'n nimessä (esim. posterissa) pääotsikoksi nousi gimmick-nimi (tässä siis Ground Zero) kun aikaisemmin pääroolissa oli ollut In Your House -yleisnimike. Tästä sitten parin vuoden päästä siirryttii kokonaan In Your House -liitteen poistamiseen. IYH-touhun jääminen taka-alalle näkyi myös siinä, että tämä oli viimeinen IYH-ppv, jossa lavasteena sisääntulokäytävällä oli legendaarinen lavastekoti. Yksi asia ei kuitenkaan vielä ollut muuttunut: selostajinamme olivat edelleen Vince McMahon, Jerry Lawler ja Jim Ross.
Goldust w/ Marlena vs. Brian Pillman
Tämä feud oli mennyt hyvin henkilökohtaiseksi sitten SummerSlamin ottelun. Tuossa tapahtumassahan Goldust kohtasi Pillmanin, joka oli iskenyt silmänsä tämän hemaisevaan manageriin ja vaimoon, Marlenaan. SS-ottelun hävittyään Pillman joutui pukeutumaan mekkoon niin kauan kunnes voittaisi taas ottelun. Tämä kävi hyvin raskaasti Pillmanin miehisyyden päälle, mistä seurasi kayfabeakin rikkonut juonikuvio: Attitude Era oli selkeästi tuloillaan! Jo aikaisemmin WWF:n lähetyksissä oli paljastettu Goldustin olevan legendaarisen Dusty Rhodesin poika Dustin Runnels. Nyt lisäksi selvisi, että Marlena on oikealta nimeltään Terri Runnels, Dustinin vaimo. "Loose Cannon" Pillmanin huomio kuitenkin keskittyi näiden faktojen sijaan pariskunnan lapseen, Dakotaan. Raw'ssa pitämässä promossaan Pillman nimittäin kohahdutti kaikkia julistamalla, ettei Dakota olekaan Dustinin lapsi, vaan Pillmanin ja Terrin "love child". Näiden järkyttävien väitteiden seurauksena saimme nähdä TV:ssäkin Goldustin ilman rooliasuaan perus-Dustinina niin promoamassa Pillmanista kuin viettämässä laatuaikaa vaimonsa Terrin ja lapsensa Dakotan kanssa. Väitteet olivat myös sen verran rajuja, että ne saivat Goldustin ja Marlenan suostumaan tähän otteluun, jossa oli kovat stipulaatiot: jos Pillman häviäisi, joutuisi hän lähtemään WWF:stä. Jos Goldust häviäisi, saisi Pillman Marlenan "palvelukset" käyttöönsä seuraavan 30 päivän ajaksi. Rankkaa tavaraa.
Minä tykkäsin tästä ottelusta. SummerSlamin ottelu tämän kaksikon välillä oli mitäänsanomaton peruspainiottelu, joka ei ollut huono, mutta ei tarjonnut mitään positiivisesti mieleenpainuvaa ollen klassinen välimatsi. Nyt sen sijaan varsinkin Goldust tuntui pistävän itsensä kunnolla likoon, tunnelmakin oli ihan toista luokkaa ja Pillmankin hoiti roolinsa oikein mainiosti, vaikka kyllä miehen kehäotteet olivat aika kaukana huippuvuosista. Tämän lisäksi sai ottelun lopputulostakin jännittää mielenkiintoisen (Russomaisen) storylinen ansiosta, joten minusta tämä toimi hyvin show'n avaajana. Lopetuskin oli ihan näpsäkkä ja jätti odottamaan jatkoa.. vaikka ppv'eiden saralla sitä jatkoa ei enää ikinä nähtykään. Tämähän siis jäi traagisesti Pillmanin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi :( Siitä enemmän seuraavan IYH:n (Badd Blood) kohdalla.
*** (11:05)
Scott Putski vs. Brian Cristopher
Jälleen WWF:n ppv'ssä nähtiin kasvavan Light Heavyweight -divisioonan ottelu. Tällä kertaa vastakkain painivat Old School -tähti Ivan Putskin poika Scott ja Jerry Lawlerin poika Brian Cristopher.. Vaikka kayfabessa Lawler ei myöntänytkään Cristopherin olevan hänen poikansa, vaan väitti pelkästään olevansa Cristopherin ihailija ja siksi auttavansa tätä. Tämä synnytti monia hienoja hetkiä, koska kaikille oli ilmiselvää, että Cristopher oli Lawlerin poika, vaikka Lawler ja Cristopher tämän tyystin kiistivätkin. Ottelun aikana kuultiin parikin voimakasta "Jerry's Son"-chantia, ja JR piruili asiasta koko ajan Lawlerille (huutaen mm. yhdessä vaiheessa Cristopherin dominoidessa ottelua "That's my son!"). Kummempaa storylinea ottelun taustalla ei ollut: Putski (kerran jopa isänsä kanssa tämän tehdessä one night comebackin) oli ottanut aikaisemminkin yhteen Cristopherin ja tämän isän.. ei vaan siis Jerry Lawlerin kanssa.
Ottelu oli yllättävänkin mukavan näköistä menoa (Brian Lawler ei minua ole koskaan vakuuttanut painitaidoillaan).. Niin kauan kuin sitä kesti. Ottelu päättyi nimittäin jo alle viidessä minuutissa ilkeän loukkaantumisen takia. Siksi tätä nyt on hankala kunnolla arvioida, mutta hyvä fiilis ottelusta jäi, koska nämä kaksi minulle varsin mitäänsanomatonta light heavyweight -painijaa tarjosivat (ajan ja paikan huomioonottaen) yllättävän pirteää menoa ja tyylikkäitä liikkeitä. Olisi voinut pelastaa paljonkin show'sta, jos olisi ollut täysimittainen :/
** (04:40)
Savio Vega vs. Faarooq vs. Crush - Triple Threat Match
Tämä oli ensimmäinen WWF:n ppv'ssä oteltu Triple Threat Match, joten sen säännöt selostettiin oikein grafiikan kanssa katsojille. Ottelun taustallahan ollut feud taas oli aikamoista kuraa, kuten jo SummerSlamin kohdalla selostinkin. Faarooq oli siis kesällä uudistanut koko Nation of Domination tehden siitä ainoastaan mustien asiaa ajavan stablen erottaen näin alkuperäisjäsenet Vegan ja Crushin siitä. Vega ja Crush perustivat sitten omat stablensa, ja kohta nämä kaikki kolme heel-stablea olivat toistensa kimpussa jaksosta toiseen. Tarjolla paljon tylsää, turhaa ja itseääntoistavaa brawlia.
Tämäkään ottelu ei mitään muuta kuin yllämainittua actionia tarjonnut. Oli tämä kuitenkin selkeästi parempi kuin SS:n DOA vs. Los Boricuas: tässä huomio keskittyi painiin turhien sekaantumisten sijaan ja paikoitellen kehä-action sai jopa tapittamaan hommaa ihan mielenkiinnolla. Varsinkin alussa touhu oli hyvinkin energistä, ja kaikki kolmesta yrittivät päästä niskan päälle esittäen ihan hyviäkin otteita. Sitten homma kyllä laantui ja käteen jäi varsin valju ottelu, joka ei minusta mitenkään erityisen huono ollut (mitä nyt ottelun Spike Piledriver oli kyllä yksi huonoimmista ikinä), mutta ei tässä paljon mitään mainittavan hyvääkään tapahtunut.. Saattaa ottelun arvosanaan hiukan vaikuttaa vielä sekin, että tarjolla oli vaihteeksi taas "tuore" ottelukonsepti. Kunpa vain sitä käytettäisiin tuoreempiin ja parempiin feudeihin..
** (11:39)
El Torito vs. Max Mini
KÄÄPIÖPAINIA! Voi pojat! Tätä oltiinkin odotettu sitten edellisen kerran kun WWF yritti työntää tätä roskaa ihmisten kurkusta alas.. eli kultaisen '80-luvun! Ok, täytyyhän minun myöntää, että paljon enemmän nämä minipainijat osaavat kehässä kuin jotkut turhat WWE:n mörssärit, mutta eivät nämä ottelut vain minua saa millään kiinnostumaan. Joku siinä mättää. Varsinkin kun WWE:n osalla lähinnä ..tuttaa se, että oikeasti kiinnostavien cruiserweightien sijaan on kääpiöpainijoita useasti (vitsin varjolla) yritetty saada yleisön mieleen, vaikkei ketään kiinnosta.. WWF oli päättänyt pistää siis vielä WCW:tä paremmaksi kehittelemällä Light Heavyweight -divisioonan lisäksi kääpiödivisioonan palkkaamalla rosteriina kasan minipainijoita. Yhtenä näistä maailman pienimmäksi painijaksi (tämän ottelun sisääntulossa alle 40-kiloiseksi kuulutettu) hehkutettu Max Mini.
Ottelu kesti suhteellisen pitkään, ja kyllähän se muutamia hauskoja hetkiäkin tarjosi (no ensinnäkin koko El Toriton härkä-attire oli aika hulvaton), kuten kun Max Mini pyörähti kehästä ulos, hyppäsi Jerry Lawlerin syliin ja pisti Lawlerin kruunun päähänsä -> yleisö aloitti "Jerry's Son" -chantin. Kunpa WWE-yleisö olisi tänäkin päivänä yhtä oivaltava. Lisäksi toki kaksikko osasi esittää joitain tyylikkäitä liikkeitä (parhaiten mieleen jäi 110-senttisen Max Minin tekemä ASAI Moonsault), mutta toisaalta varsinkin Toriton "paini" oli lähinnä sitä häränsarvilla puskemista. Tämän lisäksi myymisestä tai muusta tässä ottelussa ei oltu kuultu sitäkään mitä normaaleissa lucha-otteluissa ja muutenkin.. Ei minua vain tämä jaksanut kiinnostaa, enkä jotenkin kunnollisena otteluna osannut tätä nähdä. Ja ei, tämä ei ollut todellakaan minidivisioonan loppu edes tältä erää.
*½ (09:20)
Tässä välissä nähtiin angle, jossa WWF:ään uutena commissionerina (vastaa nykyistä GM:n hommaa kai lähinnä) palannut (Sgt.) Slaughter pakotti Steve Austinin ja Dude Loven luovuttamaan hallussaan pitämänsä joukkuemestaruudet. Tämä sen takia, että Slaughter oli päättänyt kieltää Steve Austinia painimasta, koska tämä oli loukkaantunut pahasti SummerSlamin ottelussa Owen Hartia vastaan, ja hänellä oli enemmän munaa kuin järkeä, joten hän ei itse ymmärtänyt pysyä poissa painikehistä. Näinpä joukkuemestaruuksia ei nykyinen mestarijoukkue voinut puolustaa, joten heidän oli vöistä luovuttava (jostain syystä Austin sai kuitenkin vielä pitää IC-vyönsä). Austinia tämä päätös raivostutti (ja toki samoin myös Dude Lovea, jos rauhaa rakastava Love nyt osasi raivostua), ja osansa Austinin raivosta sai tätä haastatellut Jim Ross, jonka Austin Stunneroi lasarettiin. Ja yleisö oli hulluna. Tyylikkäästi toteutettu angle, ja Dude Loven virallinen ppv-debyytti <3 Austin oli todella over jopa loukkaantuneena. Hassua muuten kuinka WWF päätti aloittaa kolmetuntiset IYH:t juuri kun he olivat menettäneet ennestäänkin kapeastaan Main Event -kalustostaan vielä Steve Austinin. Sen takia kortteja piti siis täyttää kääpiöpainilla ja..
The Headbangers vs. The Godwinns vs. British Bulldog (c) & Owen Hart vs. Legion of Doom - WWF Tag Team Championship
..ylipitkillä sekä tylsillä joukkuemestaruusotteluilla. Ottelun ideana oli siis saada uudet WWF-joukkuemestarit vyöt luovuttanaiden Dude Loven ja Steve Austinin tilalle. Mitään kummempaa storylinea ollut: LOD:lla ja Godwinsseilla oli oma feudinsa takana. Owenin ja Austinin feudia toki edelleenkin pidettiin hengissä: ennen tätäkin ottelua Owen ja edelleen European-mestari Bulldog dissasivatkin taas Austinia.
Tästä ottelusta tuli hyvin paljon mieleen WM 13:n opener (Headbangers vs. Godwinns vs. Lafon & Furnas vs. New Blacjacks). Molemmissa otteluissa oli kaksi tylsää ja turhaa joukkuetta (Headbangers ja Godwinns), yksi taidokas joukkue, joka ei kuitenkaan pääseet esittämään mitään lähellekään parastaan (WM:ssä LaFon & Furnas, tässä Bulldog ja Owen) ja yksi ihan kiva brawler-joukkue, jonka rooli jäi kuitenkin aivan liian pieneksi (WM:ssä New Blacjacks, tässä LOD). Lopputuloksena olikin siis juuri se, että yleisön kiinnostus tapettiin hyvin aikaisessa vaiheessa typerän bookkauksen takia, minkä jälkeen kehnojen painijoiden annettiin esittää kehnouttaan aivan turhan pitkään. Toki välillä ne taidokkaatkin esittivät osaamistaan, mutta ei se paljoa pelastanut. Lisäksi tämä ottelu oli melkein kaksi kertaa niin pitkä kuin WM:n kamppailu - ja siltä se kyllä tuntuikin. Aivan liikaa pitkitetty ottelu, jonka kaikki tarpeellinen olisi hoidettu enintään viidessä minuutissa. Kiitos sen, että LOD hoitivat oman roolinsa hyvin ja Bulldog ja Owen yrittivät, ei tämä täysi susi ollut. Kehno ottelu joka tapauksessa.
*½ (17:15)
Bret Hart (c) vs. The Patriot - WWF Championship
Näyttääpäs tuo kuva hassusti siltä, että Bret kantaisi olallaan Sveitsin lippua. Bret Hart oli siis voittanut SummerSlamissa WWF-mestaruuden Shawn Michaelsin avustuksella (Mitä ihmettä? Lisätietoa ME:n backstoryssa). Tämän jälkeen hän oli vain saanut lisää tuulta purjeisiinsa jenkkivihalleen: amerikkalaiset eivät Bretin mielestä arvostaneet häntä mestarina pätkääkään, ja tästä syystä Bret oli päättänytkin vihata jokaista amerikkalaista tasavertaisesti yhtä syvästi. USA:ta ei tästä tilanteesta voinut pelastaa kuin yksi henkilö: Kurt Angle! Eikun siis The Patriot. Niillä olikin vain sama sisääntulomusiikki. Patriothan on siis WCW:ssäkin pari vuotta aikaisemmin paininut (pyöri siellä joukkuemestaruuskuvioissa) herrasmies, joka teki WWF-debyyttinsä räjähtävällä tavalla ottaen yllätysvoiton Bret Hartista 1 on 1 -ottelussa. Tuossa ottelussa ei mestaruuksia ollut pelissä, mutta nyt oli: tyhjästä yleisönsuosikiksi ja Amerikan kansan puolestapuhujaksi noussut Patriot tahtoi tuoda mestaruuden takaisin USA:han.
Minä en jotenkin ihan päässyt kiinni tähän otteluun. Ok, tässä oli tietenkin jälleen hieno paikka nähdä Bret Hartin loistavaa tekniikkapainia (ja kyllä Patriotkin varsin hyvin veti), mutta jotenkin se ei nyt samalla tavalla toiminut kuin monesti muulloin, kun Hart oli heel-roolissa ja vastassa oli varsin tyhjistä päämestaruuskuvioon ammuttu The Patriot. Ihan hyvin yleisö oli mukana ottelussa (tai no, lähinnähän ne pitkin ottelua "USA":ta chanttasivat), mutta siitäkin huolimatta tunnelma tuntui vaisulta. Eivätkä sitä parantaneet British Bulldogin ja Vaderin varsin kummalliset sekaantumiset otteluun, joiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt päättää ottelu. Ottelulla oli siis selvät heikkoutensa, enkä siksi itse osannut tästä nauttia samalla tavalla kuin sitten jotkut toiset. Siitäkin huolimatta kyllähän tässä nähtiin oikein taidokasta painia, ja varsinkin ottelun loppuhetket olivat todella onnistuneita. Alkupuolen heikkouden ja kaiken muunkin luetellun takia jää tämä kuitenkin kokonaisuutena päämestaruusottelutasolla vähän vaisuksi.
*** (19:20)
Shawn Michaels vs. The Undertaker
En nyt tiedä, oliko Michaels ihan virallinen heel vielä tässä vaiheessa, mutta tarpeeksi heel minulle. Miten tässä oli näin päässyt käymään? No, kaikki alkoi SummerSlamissa, jossa Shawn Michaels tuomaroi Bret Hartin ja The Undertakerin päämestaruusottelun. Läpi ottelun Michaels yritti tuomaroida ottelua rehdisti huolimatta siitä, että hän ei pitänyt pätkääkään Bretistä ja Bret inhosi häntä. Lopulta Bret yritti teloa UT:n ottelussa terästuolilla, mutta tätä Michaels ei suvainnut ja otti tuolin pois Bretiltä. Välittömästi tämän jälkeen Bret sylkäisi Michaelsia kasvoihin, johon Michaelsin oli tarkoitus vastata lyömällä Bretiä kädessään olevalla tuolilla.. Mutta Hart väisti lyönnin, ja se osuikin hänen takanaan olevaan Undertakeriin! Välittömästi tämän jälkeen Bret selätti UT:n, ja Michaels laski vastenmielisesti Hartin voittoon ottelussa. Heti Raw'ssa Undertaker sitten lähtikin mestaruuskautensa päättäneen miehen perään. Ei siis suinkaan Bret Hartin, vaan Shawn Michaelsin. Samaan aikaan (Hunter Hearst Helmsleyn, Chynan ja Rick Ruden seurassa tavoitettu) Shawn Michaels alkoi kyllästyä siihen, että yleisökin oli UT:n puolella tässä tragediassa. Michaelsin mielestä hän ei ollut tehnyt mitään väärää, ja jos joku ei tykännyt hänestä tai hänen teoistaan, niin pakko ei ollut! UT puolestaan janosi kostoa kovasti Michaelsilta, varsinkin sen jälkeen kun Michaels oli onnistunut eräässä Raw'ssa tarjoamaan toisenkin kerran tuoliniskun Undertakerin päähän - tällä kertaa täysin tarkoituksellisesti! Luvassa olikin äärimmäisen räjähdysherkkä ME.
Ja todella räjähtävää menoa meille kyllä sitten tarjottiinkin. Jos ottelu alkaa sillä, että Undertaker paiskaa ottelun tuomarin kanveesiin ja pian tämän jälkeen heittää tämän ringsidelle paenneen Michaelsin päälle, on luvassa suhteellisen intenssiivinen tappelu. Ottelun virallinen kesto olikin n. 16 minuuttia, mutta oikeasti koko tämä homma kesti suurin piirtein 25 minuuttia, koska miehet pieksivät toisiaan usean minuutin ajan rajulla kädellä ennen kuin ottelu edes virallisesti alkoi (kun uusi tuomari saapui paikalle edellisen tilalle) ja vastaavasti ottelun päättyminenkään ei lopettanut miesten taistoa. Ei tämä mikään painillinen mestariteos ollut, mutta minä nautin tästä suuresti: loistava tunnelma, molemmat vetivät roolinsa aivan upeasti (saattoi oikein aistia, kuinka syvää vihaa Undertaker tunsi Michaelsia kohtaan) ja muutenkin tämä oi buukattu todella hyvin. Ja kyllähän miesten otteetkin kehässä ja sen ulkopuolella olivat aika näyttäviä, varsinkin Michaelsin myyminen oli hienoa katsottavaa. Ottelun jälkimainingit jättivätkin tämän feudin siihen tilaan, ettei tätä voitu jatkaa kuin yhdellä tavalla.. Mutta siitä lisää seuraavan IYH:n osalta. Ei tosiaan painillisesti mikään MOTYC, mutta muuten aivan loistava. Jos pelkästään yksi ottelu jo nostaa tämän feudin vuoden feud -kategorian voittokamppailuun, on sen oltava omalla tavallaan todella hyvä.
**** (16:03/~25:00)
Noniin, Main Event oli siis todella hyvä, sai odottamaan innolla miesten feudin jatkoa ja ennen kaikkea pelasti edes jonkun verran tästä tapahtumasta. Silti ME:stä huolimatta muuten tästä ppv'stä jäi minulle todella vaisu maku suuhun. Opener ja Hart/Patriot olivat hyviä otteluita, mutta niistäkin WWF-mestaruusottelu itselle ainakin pettymys (toisaalta opener positiivinen yllätys). Näiden kolmen jälkeen muu show olikin sitten aikamoisen kehnoa tai mitäänsanomatonta tavaraa ihan kauttaaltaan, joten kylläpä tämä oikeastaan WWF:n vuoden huonoin ppv tähän mennessä oli, koska se yksi ****-ottelukin oli vähän erikoistapaus. Todella vaimea tapa aloittaa kolmetuntiset IYH:t. Toivottavasti homma ei jatku samalla tasolla. Mitä olisi tämäkin ppv ollut ilman sitä? WWF:n rosterin kapeus oli oikein pelottavaa katsottavaa tässä show'ssa, mutta onneksi heillä oli tässä syksyllä sentään tämä loistava Michaelsin ja UT:n kuvio, mikä pelasti paljon. Vastaus: huonompi kuin Souled Out.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. ECW Hardcore Heaven - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WCW Slamboree - Ok
10. WCW Uncensored - Ok
11. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
12. WCW SuperBrawl VII - Ok
13. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
14. WCW Spring Stampede - Ok
15. WCW Road Wild - Ok
16. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
17. WWF King of the Ring - Kehno
18. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
19. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi WCW:n Fall Brawl ja sitten WWF:n erikoisppv One Night Only.
GROUND ZERO: IN YOUR HOUSE 17
That's the bottom line..
SummerSlamin jälkeen WWF:n ppv-kalenterissa palattiin jälleen In Your Houseihin. Kaikkien aikojen 17. IYH oli kuitenkin useammallakin tavalla poikkeuksellinen verrattuna aikaisempiin kuuteentoista: tämä oli ensimmäinen IYH, joka kesti kolme tuntia (tähän asti siis IYH:t olivat olleet pienempiä - ja halvempia - kahden tunnin ppv'itä). Lisäksi ppv'n nimessä (esim. posterissa) pääotsikoksi nousi gimmick-nimi (tässä siis Ground Zero) kun aikaisemmin pääroolissa oli ollut In Your House -yleisnimike. Tästä sitten parin vuoden päästä siirryttii kokonaan In Your House -liitteen poistamiseen. IYH-touhun jääminen taka-alalle näkyi myös siinä, että tämä oli viimeinen IYH-ppv, jossa lavasteena sisääntulokäytävällä oli legendaarinen lavastekoti. Yksi asia ei kuitenkaan vielä ollut muuttunut: selostajinamme olivat edelleen Vince McMahon, Jerry Lawler ja Jim Ross.
Goldust w/ Marlena vs. Brian Pillman
Tämä feud oli mennyt hyvin henkilökohtaiseksi sitten SummerSlamin ottelun. Tuossa tapahtumassahan Goldust kohtasi Pillmanin, joka oli iskenyt silmänsä tämän hemaisevaan manageriin ja vaimoon, Marlenaan. SS-ottelun hävittyään Pillman joutui pukeutumaan mekkoon niin kauan kunnes voittaisi taas ottelun. Tämä kävi hyvin raskaasti Pillmanin miehisyyden päälle, mistä seurasi kayfabeakin rikkonut juonikuvio: Attitude Era oli selkeästi tuloillaan! Jo aikaisemmin WWF:n lähetyksissä oli paljastettu Goldustin olevan legendaarisen Dusty Rhodesin poika Dustin Runnels. Nyt lisäksi selvisi, että Marlena on oikealta nimeltään Terri Runnels, Dustinin vaimo. "Loose Cannon" Pillmanin huomio kuitenkin keskittyi näiden faktojen sijaan pariskunnan lapseen, Dakotaan. Raw'ssa pitämässä promossaan Pillman nimittäin kohahdutti kaikkia julistamalla, ettei Dakota olekaan Dustinin lapsi, vaan Pillmanin ja Terrin "love child". Näiden järkyttävien väitteiden seurauksena saimme nähdä TV:ssäkin Goldustin ilman rooliasuaan perus-Dustinina niin promoamassa Pillmanista kuin viettämässä laatuaikaa vaimonsa Terrin ja lapsensa Dakotan kanssa. Väitteet olivat myös sen verran rajuja, että ne saivat Goldustin ja Marlenan suostumaan tähän otteluun, jossa oli kovat stipulaatiot: jos Pillman häviäisi, joutuisi hän lähtemään WWF:stä. Jos Goldust häviäisi, saisi Pillman Marlenan "palvelukset" käyttöönsä seuraavan 30 päivän ajaksi. Rankkaa tavaraa.
Minä tykkäsin tästä ottelusta. SummerSlamin ottelu tämän kaksikon välillä oli mitäänsanomaton peruspainiottelu, joka ei ollut huono, mutta ei tarjonnut mitään positiivisesti mieleenpainuvaa ollen klassinen välimatsi. Nyt sen sijaan varsinkin Goldust tuntui pistävän itsensä kunnolla likoon, tunnelmakin oli ihan toista luokkaa ja Pillmankin hoiti roolinsa oikein mainiosti, vaikka kyllä miehen kehäotteet olivat aika kaukana huippuvuosista. Tämän lisäksi sai ottelun lopputulostakin jännittää mielenkiintoisen (Russomaisen) storylinen ansiosta, joten minusta tämä toimi hyvin show'n avaajana. Lopetuskin oli ihan näpsäkkä ja jätti odottamaan jatkoa.. vaikka ppv'eiden saralla sitä jatkoa ei enää ikinä nähtykään. Tämähän siis jäi traagisesti Pillmanin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi :( Siitä enemmän seuraavan IYH:n (Badd Blood) kohdalla.
*** (11:05)
Scott Putski vs. Brian Cristopher
Jälleen WWF:n ppv'ssä nähtiin kasvavan Light Heavyweight -divisioonan ottelu. Tällä kertaa vastakkain painivat Old School -tähti Ivan Putskin poika Scott ja Jerry Lawlerin poika Brian Cristopher.. Vaikka kayfabessa Lawler ei myöntänytkään Cristopherin olevan hänen poikansa, vaan väitti pelkästään olevansa Cristopherin ihailija ja siksi auttavansa tätä. Tämä synnytti monia hienoja hetkiä, koska kaikille oli ilmiselvää, että Cristopher oli Lawlerin poika, vaikka Lawler ja Cristopher tämän tyystin kiistivätkin. Ottelun aikana kuultiin parikin voimakasta "Jerry's Son"-chantia, ja JR piruili asiasta koko ajan Lawlerille (huutaen mm. yhdessä vaiheessa Cristopherin dominoidessa ottelua "That's my son!"). Kummempaa storylinea ottelun taustalla ei ollut: Putski (kerran jopa isänsä kanssa tämän tehdessä one night comebackin) oli ottanut aikaisemminkin yhteen Cristopherin ja tämän isän.. ei vaan siis Jerry Lawlerin kanssa.
Ottelu oli yllättävänkin mukavan näköistä menoa (Brian Lawler ei minua ole koskaan vakuuttanut painitaidoillaan).. Niin kauan kuin sitä kesti. Ottelu päättyi nimittäin jo alle viidessä minuutissa ilkeän loukkaantumisen takia. Siksi tätä nyt on hankala kunnolla arvioida, mutta hyvä fiilis ottelusta jäi, koska nämä kaksi minulle varsin mitäänsanomatonta light heavyweight -painijaa tarjosivat (ajan ja paikan huomioonottaen) yllättävän pirteää menoa ja tyylikkäitä liikkeitä. Olisi voinut pelastaa paljonkin show'sta, jos olisi ollut täysimittainen :/
** (04:40)
Savio Vega vs. Faarooq vs. Crush - Triple Threat Match
Tämä oli ensimmäinen WWF:n ppv'ssä oteltu Triple Threat Match, joten sen säännöt selostettiin oikein grafiikan kanssa katsojille. Ottelun taustallahan ollut feud taas oli aikamoista kuraa, kuten jo SummerSlamin kohdalla selostinkin. Faarooq oli siis kesällä uudistanut koko Nation of Domination tehden siitä ainoastaan mustien asiaa ajavan stablen erottaen näin alkuperäisjäsenet Vegan ja Crushin siitä. Vega ja Crush perustivat sitten omat stablensa, ja kohta nämä kaikki kolme heel-stablea olivat toistensa kimpussa jaksosta toiseen. Tarjolla paljon tylsää, turhaa ja itseääntoistavaa brawlia.
Tämäkään ottelu ei mitään muuta kuin yllämainittua actionia tarjonnut. Oli tämä kuitenkin selkeästi parempi kuin SS:n DOA vs. Los Boricuas: tässä huomio keskittyi painiin turhien sekaantumisten sijaan ja paikoitellen kehä-action sai jopa tapittamaan hommaa ihan mielenkiinnolla. Varsinkin alussa touhu oli hyvinkin energistä, ja kaikki kolmesta yrittivät päästä niskan päälle esittäen ihan hyviäkin otteita. Sitten homma kyllä laantui ja käteen jäi varsin valju ottelu, joka ei minusta mitenkään erityisen huono ollut (mitä nyt ottelun Spike Piledriver oli kyllä yksi huonoimmista ikinä), mutta ei tässä paljon mitään mainittavan hyvääkään tapahtunut.. Saattaa ottelun arvosanaan hiukan vaikuttaa vielä sekin, että tarjolla oli vaihteeksi taas "tuore" ottelukonsepti. Kunpa vain sitä käytettäisiin tuoreempiin ja parempiin feudeihin..
** (11:39)
El Torito vs. Max Mini
KÄÄPIÖPAINIA! Voi pojat! Tätä oltiinkin odotettu sitten edellisen kerran kun WWF yritti työntää tätä roskaa ihmisten kurkusta alas.. eli kultaisen '80-luvun! Ok, täytyyhän minun myöntää, että paljon enemmän nämä minipainijat osaavat kehässä kuin jotkut turhat WWE:n mörssärit, mutta eivät nämä ottelut vain minua saa millään kiinnostumaan. Joku siinä mättää. Varsinkin kun WWE:n osalla lähinnä ..tuttaa se, että oikeasti kiinnostavien cruiserweightien sijaan on kääpiöpainijoita useasti (vitsin varjolla) yritetty saada yleisön mieleen, vaikkei ketään kiinnosta.. WWF oli päättänyt pistää siis vielä WCW:tä paremmaksi kehittelemällä Light Heavyweight -divisioonan lisäksi kääpiödivisioonan palkkaamalla rosteriina kasan minipainijoita. Yhtenä näistä maailman pienimmäksi painijaksi (tämän ottelun sisääntulossa alle 40-kiloiseksi kuulutettu) hehkutettu Max Mini.
Ottelu kesti suhteellisen pitkään, ja kyllähän se muutamia hauskoja hetkiäkin tarjosi (no ensinnäkin koko El Toriton härkä-attire oli aika hulvaton), kuten kun Max Mini pyörähti kehästä ulos, hyppäsi Jerry Lawlerin syliin ja pisti Lawlerin kruunun päähänsä -> yleisö aloitti "Jerry's Son" -chantin. Kunpa WWE-yleisö olisi tänäkin päivänä yhtä oivaltava. Lisäksi toki kaksikko osasi esittää joitain tyylikkäitä liikkeitä (parhaiten mieleen jäi 110-senttisen Max Minin tekemä ASAI Moonsault), mutta toisaalta varsinkin Toriton "paini" oli lähinnä sitä häränsarvilla puskemista. Tämän lisäksi myymisestä tai muusta tässä ottelussa ei oltu kuultu sitäkään mitä normaaleissa lucha-otteluissa ja muutenkin.. Ei minua vain tämä jaksanut kiinnostaa, enkä jotenkin kunnollisena otteluna osannut tätä nähdä. Ja ei, tämä ei ollut todellakaan minidivisioonan loppu edes tältä erää.
*½ (09:20)
Tässä välissä nähtiin angle, jossa WWF:ään uutena commissionerina (vastaa nykyistä GM:n hommaa kai lähinnä) palannut (Sgt.) Slaughter pakotti Steve Austinin ja Dude Loven luovuttamaan hallussaan pitämänsä joukkuemestaruudet. Tämä sen takia, että Slaughter oli päättänyt kieltää Steve Austinia painimasta, koska tämä oli loukkaantunut pahasti SummerSlamin ottelussa Owen Hartia vastaan, ja hänellä oli enemmän munaa kuin järkeä, joten hän ei itse ymmärtänyt pysyä poissa painikehistä. Näinpä joukkuemestaruuksia ei nykyinen mestarijoukkue voinut puolustaa, joten heidän oli vöistä luovuttava (jostain syystä Austin sai kuitenkin vielä pitää IC-vyönsä). Austinia tämä päätös raivostutti (ja toki samoin myös Dude Lovea, jos rauhaa rakastava Love nyt osasi raivostua), ja osansa Austinin raivosta sai tätä haastatellut Jim Ross, jonka Austin Stunneroi lasarettiin. Ja yleisö oli hulluna. Tyylikkäästi toteutettu angle, ja Dude Loven virallinen ppv-debyytti <3 Austin oli todella over jopa loukkaantuneena. Hassua muuten kuinka WWF päätti aloittaa kolmetuntiset IYH:t juuri kun he olivat menettäneet ennestäänkin kapeastaan Main Event -kalustostaan vielä Steve Austinin. Sen takia kortteja piti siis täyttää kääpiöpainilla ja..
The Headbangers vs. The Godwinns vs. British Bulldog (c) & Owen Hart vs. Legion of Doom - WWF Tag Team Championship
..ylipitkillä sekä tylsillä joukkuemestaruusotteluilla. Ottelun ideana oli siis saada uudet WWF-joukkuemestarit vyöt luovuttanaiden Dude Loven ja Steve Austinin tilalle. Mitään kummempaa storylinea ollut: LOD:lla ja Godwinsseilla oli oma feudinsa takana. Owenin ja Austinin feudia toki edelleenkin pidettiin hengissä: ennen tätäkin ottelua Owen ja edelleen European-mestari Bulldog dissasivatkin taas Austinia.
Tästä ottelusta tuli hyvin paljon mieleen WM 13:n opener (Headbangers vs. Godwinns vs. Lafon & Furnas vs. New Blacjacks). Molemmissa otteluissa oli kaksi tylsää ja turhaa joukkuetta (Headbangers ja Godwinns), yksi taidokas joukkue, joka ei kuitenkaan pääseet esittämään mitään lähellekään parastaan (WM:ssä LaFon & Furnas, tässä Bulldog ja Owen) ja yksi ihan kiva brawler-joukkue, jonka rooli jäi kuitenkin aivan liian pieneksi (WM:ssä New Blacjacks, tässä LOD). Lopputuloksena olikin siis juuri se, että yleisön kiinnostus tapettiin hyvin aikaisessa vaiheessa typerän bookkauksen takia, minkä jälkeen kehnojen painijoiden annettiin esittää kehnouttaan aivan turhan pitkään. Toki välillä ne taidokkaatkin esittivät osaamistaan, mutta ei se paljoa pelastanut. Lisäksi tämä ottelu oli melkein kaksi kertaa niin pitkä kuin WM:n kamppailu - ja siltä se kyllä tuntuikin. Aivan liikaa pitkitetty ottelu, jonka kaikki tarpeellinen olisi hoidettu enintään viidessä minuutissa. Kiitos sen, että LOD hoitivat oman roolinsa hyvin ja Bulldog ja Owen yrittivät, ei tämä täysi susi ollut. Kehno ottelu joka tapauksessa.
*½ (17:15)
Bret Hart (c) vs. The Patriot - WWF Championship
Näyttääpäs tuo kuva hassusti siltä, että Bret kantaisi olallaan Sveitsin lippua. Bret Hart oli siis voittanut SummerSlamissa WWF-mestaruuden Shawn Michaelsin avustuksella (Mitä ihmettä? Lisätietoa ME:n backstoryssa). Tämän jälkeen hän oli vain saanut lisää tuulta purjeisiinsa jenkkivihalleen: amerikkalaiset eivät Bretin mielestä arvostaneet häntä mestarina pätkääkään, ja tästä syystä Bret oli päättänytkin vihata jokaista amerikkalaista tasavertaisesti yhtä syvästi. USA:ta ei tästä tilanteesta voinut pelastaa kuin yksi henkilö: Kurt Angle! Eikun siis The Patriot. Niillä olikin vain sama sisääntulomusiikki. Patriothan on siis WCW:ssäkin pari vuotta aikaisemmin paininut (pyöri siellä joukkuemestaruuskuvioissa) herrasmies, joka teki WWF-debyyttinsä räjähtävällä tavalla ottaen yllätysvoiton Bret Hartista 1 on 1 -ottelussa. Tuossa ottelussa ei mestaruuksia ollut pelissä, mutta nyt oli: tyhjästä yleisönsuosikiksi ja Amerikan kansan puolestapuhujaksi noussut Patriot tahtoi tuoda mestaruuden takaisin USA:han.
Minä en jotenkin ihan päässyt kiinni tähän otteluun. Ok, tässä oli tietenkin jälleen hieno paikka nähdä Bret Hartin loistavaa tekniikkapainia (ja kyllä Patriotkin varsin hyvin veti), mutta jotenkin se ei nyt samalla tavalla toiminut kuin monesti muulloin, kun Hart oli heel-roolissa ja vastassa oli varsin tyhjistä päämestaruuskuvioon ammuttu The Patriot. Ihan hyvin yleisö oli mukana ottelussa (tai no, lähinnähän ne pitkin ottelua "USA":ta chanttasivat), mutta siitäkin huolimatta tunnelma tuntui vaisulta. Eivätkä sitä parantaneet British Bulldogin ja Vaderin varsin kummalliset sekaantumiset otteluun, joiden olisi kaiken järjen mukaan pitänyt päättää ottelu. Ottelulla oli siis selvät heikkoutensa, enkä siksi itse osannut tästä nauttia samalla tavalla kuin sitten jotkut toiset. Siitäkin huolimatta kyllähän tässä nähtiin oikein taidokasta painia, ja varsinkin ottelun loppuhetket olivat todella onnistuneita. Alkupuolen heikkouden ja kaiken muunkin luetellun takia jää tämä kuitenkin kokonaisuutena päämestaruusottelutasolla vähän vaisuksi.
*** (19:20)
Shawn Michaels vs. The Undertaker
En nyt tiedä, oliko Michaels ihan virallinen heel vielä tässä vaiheessa, mutta tarpeeksi heel minulle. Miten tässä oli näin päässyt käymään? No, kaikki alkoi SummerSlamissa, jossa Shawn Michaels tuomaroi Bret Hartin ja The Undertakerin päämestaruusottelun. Läpi ottelun Michaels yritti tuomaroida ottelua rehdisti huolimatta siitä, että hän ei pitänyt pätkääkään Bretistä ja Bret inhosi häntä. Lopulta Bret yritti teloa UT:n ottelussa terästuolilla, mutta tätä Michaels ei suvainnut ja otti tuolin pois Bretiltä. Välittömästi tämän jälkeen Bret sylkäisi Michaelsia kasvoihin, johon Michaelsin oli tarkoitus vastata lyömällä Bretiä kädessään olevalla tuolilla.. Mutta Hart väisti lyönnin, ja se osuikin hänen takanaan olevaan Undertakeriin! Välittömästi tämän jälkeen Bret selätti UT:n, ja Michaels laski vastenmielisesti Hartin voittoon ottelussa. Heti Raw'ssa Undertaker sitten lähtikin mestaruuskautensa päättäneen miehen perään. Ei siis suinkaan Bret Hartin, vaan Shawn Michaelsin. Samaan aikaan (Hunter Hearst Helmsleyn, Chynan ja Rick Ruden seurassa tavoitettu) Shawn Michaels alkoi kyllästyä siihen, että yleisökin oli UT:n puolella tässä tragediassa. Michaelsin mielestä hän ei ollut tehnyt mitään väärää, ja jos joku ei tykännyt hänestä tai hänen teoistaan, niin pakko ei ollut! UT puolestaan janosi kostoa kovasti Michaelsilta, varsinkin sen jälkeen kun Michaels oli onnistunut eräässä Raw'ssa tarjoamaan toisenkin kerran tuoliniskun Undertakerin päähän - tällä kertaa täysin tarkoituksellisesti! Luvassa olikin äärimmäisen räjähdysherkkä ME.
Ja todella räjähtävää menoa meille kyllä sitten tarjottiinkin. Jos ottelu alkaa sillä, että Undertaker paiskaa ottelun tuomarin kanveesiin ja pian tämän jälkeen heittää tämän ringsidelle paenneen Michaelsin päälle, on luvassa suhteellisen intenssiivinen tappelu. Ottelun virallinen kesto olikin n. 16 minuuttia, mutta oikeasti koko tämä homma kesti suurin piirtein 25 minuuttia, koska miehet pieksivät toisiaan usean minuutin ajan rajulla kädellä ennen kuin ottelu edes virallisesti alkoi (kun uusi tuomari saapui paikalle edellisen tilalle) ja vastaavasti ottelun päättyminenkään ei lopettanut miesten taistoa. Ei tämä mikään painillinen mestariteos ollut, mutta minä nautin tästä suuresti: loistava tunnelma, molemmat vetivät roolinsa aivan upeasti (saattoi oikein aistia, kuinka syvää vihaa Undertaker tunsi Michaelsia kohtaan) ja muutenkin tämä oi buukattu todella hyvin. Ja kyllähän miesten otteetkin kehässä ja sen ulkopuolella olivat aika näyttäviä, varsinkin Michaelsin myyminen oli hienoa katsottavaa. Ottelun jälkimainingit jättivätkin tämän feudin siihen tilaan, ettei tätä voitu jatkaa kuin yhdellä tavalla.. Mutta siitä lisää seuraavan IYH:n osalta. Ei tosiaan painillisesti mikään MOTYC, mutta muuten aivan loistava. Jos pelkästään yksi ottelu jo nostaa tämän feudin vuoden feud -kategorian voittokamppailuun, on sen oltava omalla tavallaan todella hyvä.
**** (16:03/~25:00)
Noniin, Main Event oli siis todella hyvä, sai odottamaan innolla miesten feudin jatkoa ja ennen kaikkea pelasti edes jonkun verran tästä tapahtumasta. Silti ME:stä huolimatta muuten tästä ppv'stä jäi minulle todella vaisu maku suuhun. Opener ja Hart/Patriot olivat hyviä otteluita, mutta niistäkin WWF-mestaruusottelu itselle ainakin pettymys (toisaalta opener positiivinen yllätys). Näiden kolmen jälkeen muu show olikin sitten aikamoisen kehnoa tai mitäänsanomatonta tavaraa ihan kauttaaltaan, joten kylläpä tämä oikeastaan WWF:n vuoden huonoin ppv tähän mennessä oli, koska se yksi ****-ottelukin oli vähän erikoistapaus. Todella vaimea tapa aloittaa kolmetuntiset IYH:t. Toivottavasti homma ei jatku samalla tasolla. Mitä olisi tämäkin ppv ollut ilman sitä? WWF:n rosterin kapeus oli oikein pelottavaa katsottavaa tässä show'ssa, mutta onneksi heillä oli tässä syksyllä sentään tämä loistava Michaelsin ja UT:n kuvio, mikä pelasti paljon. Vastaus: huonompi kuin Souled Out.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF SummerSlam - Ok
6. WCW The Great American Bash - Ok
7. ECW Hardcore Heaven - Ok
8. WCW Bash At The Beach - Ok
9. WCW Slamboree - Ok
10. WCW Uncensored - Ok
11. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
12. WCW SuperBrawl VII - Ok
13. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
14. WCW Spring Stampede - Ok
15. WCW Road Wild - Ok
16. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
17. WWF King of the Ring - Kehno
18. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
19. nWo Souled Out - Kehno
Seuraavaksi WCW:n Fall Brawl ja sitten WWF:n erikoisppv One Night Only.
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
Seuraavaksi onkin vuorossa The Grandest of Em All.. WrestleMania..
WWF WrestleMania XI (1995)
Lex Luger & British Bulldog, The Allied Powers vs. Jacob & Eli Blu, The Blu Brothers
En tiedä oliko tässä ottelussa edes mitään tarinaa mukana, mutta Blun veljekset olivat tässä vaiheessa vielä voittamattomia (Vinsentin mukaan) ja Luger & Bulldog taggasivat ilmeisesti ensimmäisiä kertoja. Ottelu ei ollut sen ihmeempi, perusbrawlia, odotetusti toinen joukkue (päätelkää itse kumpi) dominoi suurimman osan ottelusta. Ei tästä oikein mitään muuta sanottavaa ole, tämä oli kyllä täydellinen plus miinus nolla avaus Manialle.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 06:34
Razor Ramon /w 1-2-3 Kid vs. Jeff Jarrett (c) /w The Roadie for the WWF Intercontinental championship
Samaa feudia siis jatkettiin Royal Rumblesta aina Maniaan saakka, tällä kertaa mestari oli vaan eri. Royal Rumblessa siis Razor ja Jeff Jarrett kohtasivat jo, jossa Jarrett selätti mestarin kun Razorin polvi petti Roadien ja JJ:n käsittelyn jälkeen. Jotta ottelusta tulisi tasaisempi, Ramonin kulmassa oli 1-2-3 Kid kaiken varalta. Ottelun ideana oli siis, että Razor Ramon saisi tasattua puntit Tupla Jiin ja Roadien kanssa, ja Kid yritti estää tietenkin kaiken likaisen touhun pahistiimiltä, sekä auttaa kaverinsa Bad Guyn takaisin Intercontinental mestariksi. Valitettavasti ihan kiinnostavan alun jälkeen tuli se odotettu polven tuhoaminen, joka jo nähtiin Rumblessa pidennettynä. Omasta mielestäni matsista olisi tullut jopa parempi jos tämä olisi ollut tag team ottelu. Silti ihan perushyvää painia, ei sen kummempaa.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 13:32
The Undertaker /w Paul Bearer vs. King Kong Bundy /w Ted DiBiase
Pahis DiBiasen stable Million Dollar Corporation on häirinnyt jo Takeria ja Beareria pidemmän aikaa, ja Rumblessahan Taker kohtasi I.R.S'n, Korporaation jäsenen. Kesken ottelua King Kong Bundy sekaantui ja alkoi brawlaamaan Takerin kanssa, jonka aikana I.R.S varasti Bearerilta Takerin uurnan: josta tulee hänen voima. Tämä kuului siis sarjaan: Taker voittaa ison pahan monsterin WrestleManiassa ja jatkaa voittoputkeaan. Matsihan oli siis ihan p**ka suoraansanottuna, läski Bundy oli aivan järkyttävän huono, eikä Taker voinut mitenkään pelastaa tätä ottelua saamasta good ol' DUD:ia.
Arvosana: DUD (0)
Kesto: 06:36
The Smoking Gunns (c) vs. Owen Hart & Yokozuna for the WWF Tag Team Championships
Royal Rumblessa 1-2-3 Kid ja Bob "Spark Plug" Holly voittivat Tag mestaruudet turnauksen finaalissa, mutta hävisivät ne päivää myöhemmin Smokin Gunnseille (Bart Gunn & Billy Gunn aka Kip James/Mr. Ass). Ottelun alla oli spekulaatiota kuka tulisi olemaan ilkeän Owenin tag team partner, ja se ei ollut kukaan muu kuin massiivinen Yokozuna, mies joka oli entinen WWF:n mestari. Yokozuna siis teki paluunsa, ja oli viimeksi lukittu arkkuun Takerin toimesta Casket -ottelussa. Itse ottelu ei tietenkään ollut mikään kummoinen, mutta menettelihän tämäkin. Muutamia ihan ok tag liikkeitä Smokin Gunnseilta, mutta ei tästä oikeastaan jäänyt mitään käteen näin kun tarkemmin ajattelee.
Arvosana: (1,5)
Kesto: 09:42
Bob Backlund vs. Bret Hart in an "I Quit" -match with Roddy Piper as the special referee.
Hart ja Backlund ovat siis feudanneet jo pitkään. Royal Rumblessa molemmat hyökkäsivät vielä toistensa kimppuun (lisä infot feudista löytää RR arvostelusta), joten Maniaan järjestettiin I Quit -ottelu näiden vihamiesten välille. Ottelu oli rakennettu enimmäkseen molempien miesten submission finishereiden varaan. Sen takia ottelun tempo (ja ottaen huomioon myös Backlundin) ei ollut kovinkaan nopea. Ihan ok ottelu kuitenkin tähän väliin.
Arvosana:
(1,75)
Kesto: 09:34
Shawn Michaels /w Sycho Sid vs. Diesel (c) /w Pamela Anderson for the WWF Championship
Dieselin ja HBK:n feudin juuret menee aina Dieselin debyyttiin asti, jolloin hän toimi Michaelsin bodyguardina, sekä myöhemmin alkoi taggäämään myös Shawnin kanssa. He voittivat Tag Team kultaa vuonna 1994, mutta sen jälkeen kun HBK iski potkaisi Dieseliä päähän (vahingossa), Big Daddy Cool vacatoi mestaruudet ja lopetti tag teamin. Vain muutama päivä myöhemmin Diesel tuhosi Backlundin ja voitti WWF:n mestaruuden. Royal Rumblessa Michaels hakkasi 30 muuta miestä ja sai title shotin WWF:n mestari Dieseliä vastaan WrestleManiaan. Shawn myös sekaantui Bretin ja Dieselin WWF mestaruus otteluun Rumblessa. Kaikenlisäksi Pamelan piti escortata Rumblen voittaja HBK tähän WrestleManiaan, mutta Diesel iski Pamelan. Itse ottelussa oli Taavetti vastaan Koljatti -set up. Atleettinen Michaels vastaan pitkä Diesel. Mukana oli myös reilusti tunnelmaa, historiaa ja suht kuuma feudi alla, joten eihän tästä olisi voinut olla pitämättä. Michaels pisti parastaan tekemällä ilmavia liikkeitä, sekä Dieselkin näytti ihan ok myyntiä ja aikaakin oli reilusti. Ei mikään viiden tähden koitos, mutta hyvä silti, sekä ehdottomasti paras tähän asti (ja jäljellä on vaan NFL vs. Bigelow.. joten.. suht varma sanoa, että illan paras)
Arvosana:
(3,25)
Kesto: 20:35
Lawrence Taylor vs. Bam Bam Bigelow
Royal Rumblessa Dieselin vieraana oli joukko "julkkiksia", mukana NFL legenda Lawrence Taylor, joka istui katsomossa. Bam Bam ja Tanaka tosiaan hävisivät WWF Tag Team Championship finaalin underdogeille Kidille ja Hollylle, josta yleisö alkoi sitten meukkaamaan ja pilkkaamaan Bam Bamia, joka selätettiin. Kehän reunalla ollut Taylor ei voinut lopettaa nauramista Bam Bamille, joten Bigelow työnsi hänet kumoon. Bam Bam ei myöskään suostunut pyytämään anteeksi Taylorilta, vaan sen sijaan haastoi hänet painiotteluun. NFL -pelaaja hyväksyi haasteen ja treenasi mestari Dieselin kanssa ottelua varten. Matsin odotukset olivat aivan nollissa, mutta eihän tämä nyt niin huono ollut. Ihan ok brawlia Tayloriltäkin, vaikka jotkut iskut näyttivätkin aika stiffeiltä. Bam Bam kyllä hoiti homman hyvin, ja kantoi Taylorin jopa puolen tähden otteluun!
Arvosana:
(0,5)
Kesto: 11:42
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kokonaisuutena.. Ei jäänyt kovinkaan hyvä maku suuhun. Ainoastaan yksi ottelu (Diesel vs. HBK) ylitti ** -rajan, joka on kyllä aika huikean surkea suoritus. Matsien keskiarvoksi tuli 1,57(!!), joka kertoo taas tämän Manian laadusta hyvin paljon.
WWF WrestleMania XI (1995)
Lex Luger & British Bulldog, The Allied Powers vs. Jacob & Eli Blu, The Blu Brothers
En tiedä oliko tässä ottelussa edes mitään tarinaa mukana, mutta Blun veljekset olivat tässä vaiheessa vielä voittamattomia (Vinsentin mukaan) ja Luger & Bulldog taggasivat ilmeisesti ensimmäisiä kertoja. Ottelu ei ollut sen ihmeempi, perusbrawlia, odotetusti toinen joukkue (päätelkää itse kumpi) dominoi suurimman osan ottelusta. Ei tästä oikein mitään muuta sanottavaa ole, tämä oli kyllä täydellinen plus miinus nolla avaus Manialle.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 06:34
Razor Ramon /w 1-2-3 Kid vs. Jeff Jarrett (c) /w The Roadie for the WWF Intercontinental championship
Samaa feudia siis jatkettiin Royal Rumblesta aina Maniaan saakka, tällä kertaa mestari oli vaan eri. Royal Rumblessa siis Razor ja Jeff Jarrett kohtasivat jo, jossa Jarrett selätti mestarin kun Razorin polvi petti Roadien ja JJ:n käsittelyn jälkeen. Jotta ottelusta tulisi tasaisempi, Ramonin kulmassa oli 1-2-3 Kid kaiken varalta. Ottelun ideana oli siis, että Razor Ramon saisi tasattua puntit Tupla Jiin ja Roadien kanssa, ja Kid yritti estää tietenkin kaiken likaisen touhun pahistiimiltä, sekä auttaa kaverinsa Bad Guyn takaisin Intercontinental mestariksi. Valitettavasti ihan kiinnostavan alun jälkeen tuli se odotettu polven tuhoaminen, joka jo nähtiin Rumblessa pidennettynä. Omasta mielestäni matsista olisi tullut jopa parempi jos tämä olisi ollut tag team ottelu. Silti ihan perushyvää painia, ei sen kummempaa.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 13:32
The Undertaker /w Paul Bearer vs. King Kong Bundy /w Ted DiBiase
Pahis DiBiasen stable Million Dollar Corporation on häirinnyt jo Takeria ja Beareria pidemmän aikaa, ja Rumblessahan Taker kohtasi I.R.S'n, Korporaation jäsenen. Kesken ottelua King Kong Bundy sekaantui ja alkoi brawlaamaan Takerin kanssa, jonka aikana I.R.S varasti Bearerilta Takerin uurnan: josta tulee hänen voima. Tämä kuului siis sarjaan: Taker voittaa ison pahan monsterin WrestleManiassa ja jatkaa voittoputkeaan. Matsihan oli siis ihan p**ka suoraansanottuna, läski Bundy oli aivan järkyttävän huono, eikä Taker voinut mitenkään pelastaa tätä ottelua saamasta good ol' DUD:ia.
Arvosana: DUD (0)
Kesto: 06:36
The Smoking Gunns (c) vs. Owen Hart & Yokozuna for the WWF Tag Team Championships
Royal Rumblessa 1-2-3 Kid ja Bob "Spark Plug" Holly voittivat Tag mestaruudet turnauksen finaalissa, mutta hävisivät ne päivää myöhemmin Smokin Gunnseille (Bart Gunn & Billy Gunn aka Kip James/Mr. Ass). Ottelun alla oli spekulaatiota kuka tulisi olemaan ilkeän Owenin tag team partner, ja se ei ollut kukaan muu kuin massiivinen Yokozuna, mies joka oli entinen WWF:n mestari. Yokozuna siis teki paluunsa, ja oli viimeksi lukittu arkkuun Takerin toimesta Casket -ottelussa. Itse ottelu ei tietenkään ollut mikään kummoinen, mutta menettelihän tämäkin. Muutamia ihan ok tag liikkeitä Smokin Gunnseilta, mutta ei tästä oikeastaan jäänyt mitään käteen näin kun tarkemmin ajattelee.
Arvosana:
(1,5)Kesto: 09:42
Bob Backlund vs. Bret Hart in an "I Quit" -match with Roddy Piper as the special referee.
Hart ja Backlund ovat siis feudanneet jo pitkään. Royal Rumblessa molemmat hyökkäsivät vielä toistensa kimppuun (lisä infot feudista löytää RR arvostelusta), joten Maniaan järjestettiin I Quit -ottelu näiden vihamiesten välille. Ottelu oli rakennettu enimmäkseen molempien miesten submission finishereiden varaan. Sen takia ottelun tempo (ja ottaen huomioon myös Backlundin) ei ollut kovinkaan nopea. Ihan ok ottelu kuitenkin tähän väliin.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 09:34
Shawn Michaels /w Sycho Sid vs. Diesel (c) /w Pamela Anderson for the WWF Championship
Dieselin ja HBK:n feudin juuret menee aina Dieselin debyyttiin asti, jolloin hän toimi Michaelsin bodyguardina, sekä myöhemmin alkoi taggäämään myös Shawnin kanssa. He voittivat Tag Team kultaa vuonna 1994, mutta sen jälkeen kun HBK iski potkaisi Dieseliä päähän (vahingossa), Big Daddy Cool vacatoi mestaruudet ja lopetti tag teamin. Vain muutama päivä myöhemmin Diesel tuhosi Backlundin ja voitti WWF:n mestaruuden. Royal Rumblessa Michaels hakkasi 30 muuta miestä ja sai title shotin WWF:n mestari Dieseliä vastaan WrestleManiaan. Shawn myös sekaantui Bretin ja Dieselin WWF mestaruus otteluun Rumblessa. Kaikenlisäksi Pamelan piti escortata Rumblen voittaja HBK tähän WrestleManiaan, mutta Diesel iski Pamelan. Itse ottelussa oli Taavetti vastaan Koljatti -set up. Atleettinen Michaels vastaan pitkä Diesel. Mukana oli myös reilusti tunnelmaa, historiaa ja suht kuuma feudi alla, joten eihän tästä olisi voinut olla pitämättä. Michaels pisti parastaan tekemällä ilmavia liikkeitä, sekä Dieselkin näytti ihan ok myyntiä ja aikaakin oli reilusti. Ei mikään viiden tähden koitos, mutta hyvä silti, sekä ehdottomasti paras tähän asti (ja jäljellä on vaan NFL vs. Bigelow.. joten.. suht varma sanoa, että illan paras)
Arvosana:
(3,25)Kesto: 20:35
Lawrence Taylor vs. Bam Bam Bigelow
Royal Rumblessa Dieselin vieraana oli joukko "julkkiksia", mukana NFL legenda Lawrence Taylor, joka istui katsomossa. Bam Bam ja Tanaka tosiaan hävisivät WWF Tag Team Championship finaalin underdogeille Kidille ja Hollylle, josta yleisö alkoi sitten meukkaamaan ja pilkkaamaan Bam Bamia, joka selätettiin. Kehän reunalla ollut Taylor ei voinut lopettaa nauramista Bam Bamille, joten Bigelow työnsi hänet kumoon. Bam Bam ei myöskään suostunut pyytämään anteeksi Taylorilta, vaan sen sijaan haastoi hänet painiotteluun. NFL -pelaaja hyväksyi haasteen ja treenasi mestari Dieselin kanssa ottelua varten. Matsin odotukset olivat aivan nollissa, mutta eihän tämä nyt niin huono ollut. Ihan ok brawlia Tayloriltäkin, vaikka jotkut iskut näyttivätkin aika stiffeiltä. Bam Bam kyllä hoiti homman hyvin, ja kantoi Taylorin jopa puolen tähden otteluun!
Arvosana:
(0,5)Kesto: 11:42
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kokonaisuutena.. Ei jäänyt kovinkaan hyvä maku suuhun. Ainoastaan yksi ottelu (Diesel vs. HBK) ylitti ** -rajan, joka on kyllä aika huikean surkea suoritus. Matsien keskiarvoksi tuli 1,57(!!), joka kertoo taas tämän Manian laadusta hyvin paljon.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
Paini-intoni ei ole ollut näin kova sitten kuin alotin Wrestlingin katsomisen, joten tässä tulee IYH 1. Teksti saattaa vähän tökkiä kun näin aamulla kirjottelee.
WWF In Your House 1
Hakushi vs. Bret Hart
Ensimmäisen In Your Housen avasi siis Japanilaisen Hakushin (Jinsei Shinzaki) ja Bret Hartin välillä. Bret Hart voitti WWF Lehden "Award of the People" -palkinnon, mutta Jerry Lawler mainitsi että Japanilaiset eivät saaneet äänestää ja Bret Hart on rasisti. Hän yllytti Hakushia, joka hyökkäsi Bretin kimppuun yhdessä RAWissa sen jälkeen kun Bret voitti erikseen palkinon Japanilaiselta medialta. He kohtasivat kahdesti vielä tag otteluissa ennen In Your Housea (3vs3 ja 2vs2). Opener olikin sitten paras matsi tältä vuodelta tähän asti, aivan fantastinen avaus tosiaankin ensimmäiselle IYH:elle, hienoja liikkeitä eikä käynyt tylsäksi missään kohtaan. Valittevasti voittaja oli arvattavissa jo ennen ottelua, mutta ei se niin hirveästi haitannut. Yleisö chanttasi "USA":ta, vaikka kumpikaan painija ei ole kyseistä maasta.
Arvosana: (3,75)
Kesto: 14:39
Jeff Jarrett & The Roadie vs. Razor Ramon
Elikkä miehet kohtaavat jälleen, tällä kertaa handicap -ottelussa (1-2-3 Kidin piti olla matsissa Ramonin puolella, mutta kärsi oikean loukkaantumisen). JJ:n & Roadien feudi Ramonin kanssa on kestänyt jo monia kuukausia Intercontinental vyöstä, ja valitettavasti tästä jouduttiin näkeä ainakin yksi matsi. Samaa ottelun kaavaa käytettiin jo WM:ässä ja Rumblessa, tällä kertaa vain vähemmällä polven tuhoamisella. Kid olisi kyllä tuonut edes jotain uutta tähän otteluun, joka nyt oli jo nähty useampaan otteeseen.
Arvosana: (1,5)
Kesto: 12:36
Mabel vs. Adam Bomb in a WWF King of the Ring qualifying match.
Tarina tähän siis oli vain, että molemmat halusivat päästä mukaan vuosittaiseen King of the Ring tapahtumaan. Mabel on siis Viscera/Big Daddy V, ja hän vain tuhosi Bombin alle kahden minuutin ottelussa, joka oli aivan köyhä suoraansanottuna. Surkeaa brawlia, mutta ei onneksi kestänyt sen kauempaa.
Arvosana: (0,5)
The Smoking Gunns vs. Owen Hart & Yokozuna (c) for the WWF Tag Team Championships
WrestleManiassa Owen Hart ja hänen yllätyspartnerinsa iso paha Yokozuna voittivat tag mestaruudet Smoking Gunnseilta. He myös brawlasivat Blu Brothersejen ja New Headshrinkersejen ottelun jälkeen, kun Owen ja Yoko hyökkäsivät Shrinkersejen kimppuun ja Gunnit pelastivat heidät. Viimeisessä ottelussa ottelijoiden kesken ennen eventtiä Bart (Gunn) selätti Owenin Rawissa. Matsi ei tarjonnut mitään muistettavaa jälkipolville, suht samanlainen kuin heidän matsinsa Maniassa. Menetteli kuitenkin, vaikka olikin yllättävän lyhyt.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 05:44
Jerry "The King" Lawler vs. Bret Hart
Bret Hartin toinen ottelu kyseisessä eventissä, hän palasi kehään tappelemaan Lawleria vastaan mahtavan openerin jälkeen. Feudin juuret ovat jo KOTR '93:ssa, kun Lawler keskeytti Bretin KOTR juhlat ja sanoi, että hän on ainoa kuningas WWF:ssä. The King vielä mukiloi Hartin eventin päätyttyä, mutta he kohtasivat uudelleen jo SummerSlamissä, jossa Lawler voitti DQ'lla ja hänet julistettiin sitten ainoaksi kuninkaaksi. Heidän piti kohdata vielä Survivor Seriesissä eliminaatio -ottelussa, mutta Lawlerin yksityiselämän syytteen takia feudi jäädytettiin. Feudi kuitenkin käynnistettiin uudelleen (lue Hakushi vs. Bret), ja Hart haastoi Lawlerin otteluun IYH 1:seen. Ottelu ei tietenkään ollut mikään kummoinen, mutta kyllähän se menettili (taas). Vanhat kunnon Hebnerin corny ref bumpit.
Arvosana: (1,5)
Kesto: 05:01
Sid /w Ted DiBiase vs. Diesel (c) for the WWF Championship
Maniassa Diesel, hyvän ottelun päätteksi, selätti Shawn Michaelsin kyseenalaisella tavalla. WWF suunnitteli rematchiä ottelijoiden välille, mutta Shawn ei halunnut enää bodyguardiaan Sidiä kehänreunalle. Sid ei tästä iloinnut, vaan haastattelun aikana iski Michaelsille kolme powerbombia, jotka oikeasti loukkaannuttivat HBK:n. Diesel tuli auttamaan Michaelsia isolta pahalta Sidiltä, joka saisi title shotin jos Diesel onnistuisi voittamaan Bigelow'n. DiBiasen Million Dollar Corporation avulla Diesel voitti kuin voittikin Bigelow'n, mutta auttoi Bam Bamia saamasta beatdownia. DiBiase paljastikin että hän oli järjestänyt Sidille paikan Shawnin bodyguardina, ja nyt saatteli hänet kehään. Valitettavasti kahden ison miehen (varsinkaan Sidin) matsista ei yleensä tule kovinkaan hyvää, eikä tullut tästäkään. Kaikenlisäksi matsi ei edes ehtinyt alkaa ennen kuin se jo loppui. Tämän takia ottelu oli hyvin tylsä, koska ottelu oli niin toispuoleinen, eikä voittajasta ikinä ollut mitään epäselvyyttä.
Arvosana: (0,5)
Kesto: 11:31
-------------------------------------------------------------------------------------
Kama /w Ted DiBiase vs. The Undertaker
Miljoonan Dollarin Korporaation jäsen "The Supreme Fighting Machine" Kama kohtasi DiBiasen stablen pahimman vihollisen, hyvis Takerin. Tarinaa on siis jo 1994 vuoden puolelta, ja Rumblessa Taker kohtasi I.R.S:n, sekä Maniassa toisen Corporation jäsenen, ison King Kong Bundyn. Varsinkin Kaman taidot olivat hyvin rajoittuneet, kaveri osasi vaan sloppyä brawlia ja huonoa myyntiä, joka ei näyttänyt yhtään uskottavalta supermiestä kuten Takeria vastaan. Kaikenlisäksi, kuten edellisessäkin ottelussa, ottelu oli täysin toisen osapuolen hallintaa, tylsää brawlia ja voittajakin oli selvillä varmaan jokaiselle katsojalle. Jaa.. tämä olikin näköjään post-show dark match, video exclusive.
Arvosana: DUD
Kesto: 13:08
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tämän lisäksi olisi ollut vielä Bam Bam vs. Tatanka, mutta koska sekin oli Dark match ja spoilasin itseni matsin lopputulokselta (joka ei toisaalta ollut mikään yllätys) niin päätin olla katsomatta sitä. Jos Kama vs. Takeria ei lasketa mukaan (eikä sitä lasketa nyt mukaan) niin otteluiden keskiarvoksi tuli 1,58(!!). Ottaen kuitenkin huomioon Mabel vs. Bomb ottelun merkityksen, kyllä tämä eventti Hart vs. Hakushin -johdolla saa 1,75 arvosanaksi. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa King of the Ring, jonka (suuri?) fani olen.
WWF In Your House 1
Hakushi vs. Bret Hart
Ensimmäisen In Your Housen avasi siis Japanilaisen Hakushin (Jinsei Shinzaki) ja Bret Hartin välillä. Bret Hart voitti WWF Lehden "Award of the People" -palkinnon, mutta Jerry Lawler mainitsi että Japanilaiset eivät saaneet äänestää ja Bret Hart on rasisti. Hän yllytti Hakushia, joka hyökkäsi Bretin kimppuun yhdessä RAWissa sen jälkeen kun Bret voitti erikseen palkinon Japanilaiselta medialta. He kohtasivat kahdesti vielä tag otteluissa ennen In Your Housea (3vs3 ja 2vs2). Opener olikin sitten paras matsi tältä vuodelta tähän asti, aivan fantastinen avaus tosiaankin ensimmäiselle IYH:elle, hienoja liikkeitä eikä käynyt tylsäksi missään kohtaan. Valittevasti voittaja oli arvattavissa jo ennen ottelua, mutta ei se niin hirveästi haitannut. Yleisö chanttasi "USA":ta, vaikka kumpikaan painija ei ole kyseistä maasta.
Arvosana:
(3,75)Kesto: 14:39
Jeff Jarrett & The Roadie vs. Razor Ramon
Elikkä miehet kohtaavat jälleen, tällä kertaa handicap -ottelussa (1-2-3 Kidin piti olla matsissa Ramonin puolella, mutta kärsi oikean loukkaantumisen). JJ:n & Roadien feudi Ramonin kanssa on kestänyt jo monia kuukausia Intercontinental vyöstä, ja valitettavasti tästä jouduttiin näkeä ainakin yksi matsi. Samaa ottelun kaavaa käytettiin jo WM:ässä ja Rumblessa, tällä kertaa vain vähemmällä polven tuhoamisella. Kid olisi kyllä tuonut edes jotain uutta tähän otteluun, joka nyt oli jo nähty useampaan otteeseen.
Arvosana:
(1,5)Kesto: 12:36
Mabel vs. Adam Bomb in a WWF King of the Ring qualifying match.
Tarina tähän siis oli vain, että molemmat halusivat päästä mukaan vuosittaiseen King of the Ring tapahtumaan. Mabel on siis Viscera/Big Daddy V, ja hän vain tuhosi Bombin alle kahden minuutin ottelussa, joka oli aivan köyhä suoraansanottuna. Surkeaa brawlia, mutta ei onneksi kestänyt sen kauempaa.
Arvosana:
(0,5)The Smoking Gunns vs. Owen Hart & Yokozuna (c) for the WWF Tag Team Championships
WrestleManiassa Owen Hart ja hänen yllätyspartnerinsa iso paha Yokozuna voittivat tag mestaruudet Smoking Gunnseilta. He myös brawlasivat Blu Brothersejen ja New Headshrinkersejen ottelun jälkeen, kun Owen ja Yoko hyökkäsivät Shrinkersejen kimppuun ja Gunnit pelastivat heidät. Viimeisessä ottelussa ottelijoiden kesken ennen eventtiä Bart (Gunn) selätti Owenin Rawissa. Matsi ei tarjonnut mitään muistettavaa jälkipolville, suht samanlainen kuin heidän matsinsa Maniassa. Menetteli kuitenkin, vaikka olikin yllättävän lyhyt.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 05:44
Jerry "The King" Lawler vs. Bret Hart
Bret Hartin toinen ottelu kyseisessä eventissä, hän palasi kehään tappelemaan Lawleria vastaan mahtavan openerin jälkeen. Feudin juuret ovat jo KOTR '93:ssa, kun Lawler keskeytti Bretin KOTR juhlat ja sanoi, että hän on ainoa kuningas WWF:ssä. The King vielä mukiloi Hartin eventin päätyttyä, mutta he kohtasivat uudelleen jo SummerSlamissä, jossa Lawler voitti DQ'lla ja hänet julistettiin sitten ainoaksi kuninkaaksi. Heidän piti kohdata vielä Survivor Seriesissä eliminaatio -ottelussa, mutta Lawlerin yksityiselämän syytteen takia feudi jäädytettiin. Feudi kuitenkin käynnistettiin uudelleen (lue Hakushi vs. Bret), ja Hart haastoi Lawlerin otteluun IYH 1:seen. Ottelu ei tietenkään ollut mikään kummoinen, mutta kyllähän se menettili (taas). Vanhat kunnon Hebnerin corny ref bumpit.
Arvosana:
(1,5)Kesto: 05:01
Sid /w Ted DiBiase vs. Diesel (c) for the WWF Championship
Maniassa Diesel, hyvän ottelun päätteksi, selätti Shawn Michaelsin kyseenalaisella tavalla. WWF suunnitteli rematchiä ottelijoiden välille, mutta Shawn ei halunnut enää bodyguardiaan Sidiä kehänreunalle. Sid ei tästä iloinnut, vaan haastattelun aikana iski Michaelsille kolme powerbombia, jotka oikeasti loukkaannuttivat HBK:n. Diesel tuli auttamaan Michaelsia isolta pahalta Sidiltä, joka saisi title shotin jos Diesel onnistuisi voittamaan Bigelow'n. DiBiasen Million Dollar Corporation avulla Diesel voitti kuin voittikin Bigelow'n, mutta auttoi Bam Bamia saamasta beatdownia. DiBiase paljastikin että hän oli järjestänyt Sidille paikan Shawnin bodyguardina, ja nyt saatteli hänet kehään. Valitettavasti kahden ison miehen (varsinkaan Sidin) matsista ei yleensä tule kovinkaan hyvää, eikä tullut tästäkään. Kaikenlisäksi matsi ei edes ehtinyt alkaa ennen kuin se jo loppui. Tämän takia ottelu oli hyvin tylsä, koska ottelu oli niin toispuoleinen, eikä voittajasta ikinä ollut mitään epäselvyyttä.
Arvosana:
(0,5)Kesto: 11:31
-------------------------------------------------------------------------------------
Kama /w Ted DiBiase vs. The Undertaker
Miljoonan Dollarin Korporaation jäsen "The Supreme Fighting Machine" Kama kohtasi DiBiasen stablen pahimman vihollisen, hyvis Takerin. Tarinaa on siis jo 1994 vuoden puolelta, ja Rumblessa Taker kohtasi I.R.S:n, sekä Maniassa toisen Corporation jäsenen, ison King Kong Bundyn. Varsinkin Kaman taidot olivat hyvin rajoittuneet, kaveri osasi vaan sloppyä brawlia ja huonoa myyntiä, joka ei näyttänyt yhtään uskottavalta supermiestä kuten Takeria vastaan. Kaikenlisäksi, kuten edellisessäkin ottelussa, ottelu oli täysin toisen osapuolen hallintaa, tylsää brawlia ja voittajakin oli selvillä varmaan jokaiselle katsojalle. Jaa.. tämä olikin näköjään post-show dark match, video exclusive.
Arvosana: DUD
Kesto: 13:08
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tämän lisäksi olisi ollut vielä Bam Bam vs. Tatanka, mutta koska sekin oli Dark match ja spoilasin itseni matsin lopputulokselta (joka ei toisaalta ollut mikään yllätys) niin päätin olla katsomatta sitä. Jos Kama vs. Takeria ei lasketa mukaan (eikä sitä lasketa nyt mukaan) niin otteluiden keskiarvoksi tuli 1,58(!!). Ottaen kuitenkin huomioon Mabel vs. Bomb ottelun merkityksen, kyllä tämä eventti Hart vs. Hakushin -johdolla saa 1,75 arvosanaksi. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa King of the Ring, jonka (suuri?) fani olen.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
3. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF King of the Ring 1995
Yokozuna /w Jim Cornette vs. Savio Vega /w Razor Ramon in a KOTR 1st round match
Kaksi viikkoa sitten Rawissa massiivinen Yokozuna hiukan Fujin avustuksella voitti qualifying ottelussa Lex Lugerin uloslaskulla. Dark matsissa Vega sai viimeisen spotin kun hän voitti veromies I.R.S:än. Tietystikkään Yokozunan ottelu ei voi olla mikään mahtava, mutta en tiedä oliko tässä ottelussa oikeastaan yhtään mitään hyvää. Ei ainakaan kummankaan miehen myynnit, wannabe hulk upit tai liikkeet ja toiminta - ottelu oli hyvin hidastempoinen, eikä tietenkään ensimmäiseen otteluun tuhlata mitään big time moveja. Onneksi sentään se hiukan mielekkäämpi kaveri voitti.
Arvosana:
(0,75)Kesto: 08:24
Roadie /w Jeff Jarrett vs. Bob Holly in a KOTR 1st round match
Roadie selätti Doink the Clownin Rawissa Jarrettin häirinnänansiolla qualifying ottelunsa, ja kohtasi siis Spark Plugin, entisen tag mestarin Bob Hollyn, joka bodypressin jälkeen selätti ison Mantaurin. Roadie on vaan jotenkin niin vastenmielisen huono ja tylsä, ettei miehen ottelut kiinnosta kyllä yhtään. Holly tähän aikaan toisaalta oli hyvin atleettinen ja käytti lentäviä liikkeitä hyväkseen. Lentävä paini on aika mukavaa vaihtelua muuten niin brawli täytteisessä WWF:ssä. Muuten ihan perusottelu, mutta lopetus tuli niin oudosti (näytti ihan vahinkoselätykseltä, meinaan Holly nosti olkapään juuri samaan aikaan kun tuomari laski kolmeen), että se vähän söi arvosanaa.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 07:30
Kama /w Ted DiBiase vs. Shawn Michaels in a KOTR 1st round match
Shawn Michaels on siis palannut loukkaantumiseltaan, facena ilmeisesti, ja hyvä niin. Hän voitti King Kong Bundyn Rawissa viisi viikkoa sitten Sweet Chin Musicin jälkeen. Kama hakkasi jonkun tyypin Superstarsissa (ei selvinnyt kuka se tyyppi oli). Viime (IYH1) arvostelussani selvisikin Kaman painitaidot, mutta onneksi HBK on niin hyvä ettei tämä matsi flopannut ihan pahasti. Vähän kyllä oli lopetus tässäkin pettymys, sekä pituutta ei olisi tarvinnut olla ihan näin paljoa.
Arvosana:
(1,5)Kesto: ~15.00
Mabel /w Mo vs. The Undertaker /w Paul Bearer in a KOTR 1st round match
Maapeli siis tuhosi muutamissa minuuteissa Adam Bombin In Your House ykkösessä, jolla ansaitsi sitten paikan tähän turnaukseen, kun taas Taker iski Tombstonen kantrilaulaja Jeff Jarrettille qualifying ottelussa. Valitettavasti läski, hidas Mabel ja Undertaker eivät voi saada mitään sen kummempaa ottelua aikaan. Ei tästä kyllä paljon mitään hyvää sanottavaa ole, mutta annetaan nyt plussa Takerin suorituksesta, joka sentään pisti ihan hyvän efortin matsin puolesta.
Arvosana:
(0,25)Kesto: 10:44
??? vs. ??? in a KOTR Semi Final match
Yokozuna/Savio Vega vs. Bob Holly/Roadie. Elikkä ensimmäinen semi-finaali. Päätin sitten olla spoilaamatta edellisten ottelijoiden tuloksia. Ottelussa ei ollut kovin paljoa kehäpsykologiaa, eikä tämä muutenkaan sen kummempi ottelu ollut.
Arvosana:
(1,5)Jerry Lawler vs. Bret Hart in a Kiss My Foot match
Kavereilla on siis todellakin historiaa takana (lue: Hart vs. Lawler IYH1). In Your House ykkösessä Bret Hart hakkasi Hakushin, sekä kohtasi samana iltana vielä Kunkku Jerry Lawlerin. Corny ref bumpin aikana Hakushi ja hänen managerinsa hyökkäsivät Hartin kimppuun, jonka jälkeen Lawler keräsi hedelmät maasta. Bret ei tästä tietenkään ilahtunut, vaan vaati uusinta ottelua kunkun kanssa. Lawler teki vielä ottelusta Kiss My Foot -ottelun. Aikalailla perusmatsi, ei sen kummempaa. Ihan hyvää brawlia, eikä lopetuskaan ollut sen huonompi.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 09:20
??? vs. ??? in a KOTR Final Match
Aluksi näytettiin viime KOTRin ja sitä edellisen KOTRin voittajat, Owen & Bret Hart. Finaalista ei nyt mitään ihmeellistä voinut saada tällä osallistujalistalla (Yokozuna, Savio Vega, Roadie, Bob Holly, Kama, The Undertaker, Mabel, vaikka Shawn Michaels onkin todella hyvä), mutta tämä ottelu oli kyllä vaan taas aivan järkyttävän huono. Onneksi tämä ei ollut sen pidempi mitä se oli. Lopussa oli vielä brawli, sekä kuninkaan crowning, joka taas ei kiinnostanut yhtään.
Arvosana:
(0,25)Sycho Sid & Tatanka /w Ted DiBiase vs. Diesel (c) & Bam Bam Bigelow
Molemmilla ottelupareilla (Sid vs. Diesel, Bam Bam vs. Tatanka) on siis historiaa. Sid oli Michaelsin bodyguard, sekä oli hänen managerinaan mukana kun hän hävisi Dieselille. In Your House ykkösessä Diesel kohtasi number one contenderin, Sidin, sekä voitti hänet suht tynkä ottelussa. Bam Bam oli taas mukana DiBiasen Million Dollar Corporationissa, mutta potkittiin kun he hävisivät Tatankan kanssa Kidille ja Hollylle Rumblessa. IYH 1:sen dark matsissa Bam Bam voitti Tatankan. Matsi toteutti hyvin tarkoituksensa, ja se pystyttiin pitämään ihan mielenkiintoisenakin, joka on aina plussaa. Itse pidin lopetuksesta hyvin paljon, jätti hyvin koko pakan auki seuraavia eventtejä varten.
Arvosana:
Kesto: 17:35
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Olihan tämä PPV aivan järjetöntä paskaa lukuunottamatta kahta perus-ottelua (ME ja Hart vs. Lawler). Tietenkin suurin syy tähän oli KotR turnauksen huonous, joka taas johtui osallistujalistan surkeudesta. Main Eventin jälkeen jäi kyllä ihan ok maku suuhun, mutta ei se vaan voi nostaa eventin matsien keskiarvoa (1,06!!!), joka on hyvä suoritus miltä vaan promootiolta. [/sarkasmi] Pyöristettynä tämä tapahtuma saa siis järkyttävän yhden tähden. Taitaapi olla huonompia tapahtumia jota olen elämänaikani wrestlingissä nähnyt.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
3. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
4. WWF King of the Ring 1995: 1,00
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF In Your House 2: The Lumberjacks
1-2-3 Kid vs. The Roadie
Razor Ramonin ja Jeff Jarrettin feudia on varmaan käsitelty jokaisessa arvostelussani. Roadie on siis JJ'n apulainen ja Kid Ramonin kamu. IYH1:sessä Kidin piti olla Ramonin puolella tag ottelussa pahiksia vastaan, mutta loukkaantui oikeasti. Roadie ja JJ sitten mukiloivat Kidin jotta hänet saatiin kirjoitettua hetkeksi pois kuvioista. Oli vaan luonnollista että apulaiset kohtaisivat jossain vaiheessa. Tämä ottelu oli yllättävänkin hyvä, pysyi hyvin mielenkiintoiselta koko ottelun ajan, sekä lopetuskin oli hyvin uskottava.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 07:26
Men on a Mission (King Mabel & Sir Mo) vs. Razor Ramon & Savio Vega
King of the Ring PPV'n finaalissa Mabel voitti Savio Vegan huikean surkeassa ottelussa, jonka jälki mainingeissa uusi kunkku ja hänen kaverinsa hakkasivat Vegan kamun Razor Ramonin. Mitään sen kummempaa tarinaa ei siis ole. Vinsentin sanojen mukaan "Forget about it" kun kyseessä on Mabelin ottelu. Onneksi ottelijoiden huonous saatiin suurin piirtein piilotettua kun kyseessä oli kuitenkin tag ottelu, mutta ei tämä kuitenkaan mikään MOTYC ollut.
Arvosana:
(1,5)Kesto: 10:09
Henry O.Godwinn vs. Bam Bam Bigelow
Godwinn sekaantui Bam Bamin ja Sidin otteluun Rawissa, aiheuttaen Bam Bamille häviön. Godwinn vielä kaatoi ämpäristään komposti kamansa Adam Bombin niskaan. Ketään ei tietenkään kiinnostanut paskafarmeri Godwinn, eikä sen liiemmin tämä ottelu. Onneksi ei ollut sen pidempi.
Arvosana:
(0,5)Kesto: 05:33
Jeff Jarrett (c) /w The Roadie vs. Shawn Michaels for the WWF Intercontinental championship
Historiaa näillä oli vain yhden brawlin verran, mutta onhan haastaja vastaan mestari ihan tarpeeksi hyvä tarina. Jeff Jarrett oli jo aikasemmin tässä eventissä käynyt laulelemassa kantrilaulujaan, ja halusi nyt saada vielä Shawn Michaelsin päänahkan. Pakko sanoa, että yllätyin tämän ottelun laadusta (taas). Aikaa annettiin oikein kunnolla, ja vaikka nähtiinkin vanhan kunnon corny ref bump ja muutamat pakolliset sekaantumiset Roadielta, ottelu oli silti erittäin hyvä, tämän vuoden parhaimpia otteluita tähän asti. Jäin vielä miettimään, että josko antaisin 3- vai pelkän kolmosen, mutta päädyin jälkimmäiseen.
Arvosana:
(3,00)Kesto: 20:01
Owen Hart (c) & Yokozuna (c) /w Jim Cornette & Mr. Fuji vs. The Allied Powers (Lex Luger & British Bulldog) for the WWF Tag Team championships
Tässäkään ei sen kummempaa tarinaa ollut alla, kuin mestarit vs haastajat. Hyvän Intercontinental tittleottelun jälkeen saatiin ihan hyvä tag team ottelu, joka yllätti jälleen laadullaan. Ihan hienoja momentteja, muutamat hyvät ketjupainit ja hyvää brawlia. Ottelu myös parani loppua kohden, joka jätti hyvän maun suuhun. Alku ei kuitenkaan ihan niin hyvä ollut kuin lopun tykitys.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 10:54
Sycho Sid vs. Diesel (c) for the WWF Championship in a Lumberjack match
In Your House ykkösessä Sid ja Diesel kohtasivat jo, mutta ottelu päättyi diskaukseen kun Tatanka hyökkäsi Dieselin kimppuun. Brawli syntyi Bam Bamin & Dieselin, sekä Sidin ja Tatankan kanssa. KOTRissa tag ottelussa Diesel Jackkniffasi Tatankan, selätti, mutta nosti hänen olkapään. Diesel halusi Sidin päänahkan, mutta Sid pinkoi karkuun. Jotta Sid ei lähde karkuun järjestettiin tämä lumberjack -ottelu. Ei tämä sen kummempi ollut, yllättävän lyhyt jälleen main eventiksi (kuten myös heidän IYH1 matsi). Vähän pettymys siis, kuten myös loppu, joka tuli vähän yllättäen.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 10:06
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ihan ok maku jäi tästä, vaikkakin tuo ME pettymys olikin. Michaelsin ja Jarrettin ottelun edellä tämä eventti sai kunnioitettavan (ainakin vrt. muihin tapahtumiin) 2,05, jos sitä viiden minuutin Bam Bamin ja Godwinnin ottelua ei laskettu mukaan.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
3. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
4. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
5. WWF King of the Ring 1995: 1,00
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF SummerSlam 1995
1-2-3 Kid vs. Hakushi
Ilmeisesti tällä ei ollut mitään tarinaa, mutta odotukset Hakushi vs. Bret ottelun jälkeen olivat suht korkealla. Ja olihan tämä hyvä, melkein yhtä hyvä kuin IYH2:sen Michaels vs. Jarrett. Nähtiin alkuun suht perus ketjupainia, joka aina toimii, mutta sitten nähtiin ihan hyviä atleettisia, lentäviä liikkeitä eikä toiminta ikinä käynyt tylsäksi. Kaikenkaikkiaan hyvä opener, vaikka kestoa ei ollut tarpeeksi suurempaan arvosanaan. Eikä Hakushia voi olla fanittamatta!
Arvosana:
(2,75)Kesto: 09:27
Hunter Hearst Helmsley vs. Bob Holly
Triple H ei tässä vaiheessa vielä ollut "The Game" tai "King of the Kings", vaan ärsyttävä kuninkaallistaverta oleva snobi. Vastaansa hän sai pitkätukka rata-autoilija "Spark Plug" Bob Hollyn. HHH ei ollut myöskään yhtä hyvä kuin myöhempinä aikoina, mutta voittamatonta snobi siniveristä huijaavaa heeli Helmsleytä ei normaalipulliainen voi olla vihaamatta. Kuten odottaa saattoi, ei nämä kaksi mitään showstealeria vetäneet, vaan ihan perusottelun alle kymmenen minuutin merkkiin. Normibrawlia, muutama cheap heattiin ansaitseva teko HHH:lta maustettuna arvattavissa olevan voittajan kanssa.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 07:10
The Blu Brothers /w Uncle Sebediah vs. The Smoking Gunns
Blun veljekset ovat siis identtiset kaksoset "vuorilta" yhdistettynä pitkään tukkaan ja partaan, sekä suht isoon kokoon. Gunnsit ovatkin sitten tutumpia varmaan kaikille. Ottelu seurasikin suht lojaalisti Amerikkalaisen tag team ottelun kaavaa: eristys, tuomarin selän takana heelit iskee muutaman tag liikkeen ja sitten comeback. Voittajista tosiaan ei ollut epäilystäkään ennen- tai kesken otteluakaan. Aika hyvin sai myös neutraloitua ne hyvät fiilikset joita jäi noista edellisistä otteluista.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 06:09
Skip /w Sunny vs. Barry Horowitz
Barry Horowitzin gimmick oli ikuinen jobberi, joka ei ikinä voittanut otteluakaan ennen kuin kohtasi Skipin Actionzonessa Skipin. Fitnessguru Skipin (Chris Candido) tehdessä punneruksia, Horowitz rullasi hänet selätykseen ja shokeeravasti selätti hänet. Skip vaati uusinta ottelua aikarajan kanssa, jossa Horowitz "voittaisi" jos selviäisi sen ajan. Ja hänhän selvisi. Joten kolmannen kerran kaverit kohtasivat SummerSlamissa, jossa Skip halusi tietenkin saada kunniansa takaisin. Ei tästä ottelusta mitään jäänyt jälkipolville muistettavaa, mutta itseäni ainakin kiinnosti ottelun lopputulos. Tästä olisi voinut ottaa myös noin neljä minuuttia pois eikä se olisi muuttanut oikeastaan yhtään mitään.
Arvosana:
(1,00)Kesto: 11:21
Bertha Faye /w Harvey Wippleman vs. Alundra Blayze (c) for the WWF Womens Championship
Feudi sai alkunsa kun Blayze voitti Naisten mestaruuden Bull Nakanolta Rawissa, ja heti perään hänen kimppuunsa hyökkäsi Bertha Faye. Hyökkäyksen seurauksena Blayzelta murtui kayfabessa nenä, mutta Faytä sei ei kiinnostanut, vaan hän tuhosi jobbereita Rawissa. Blayze kuitenkin teki paluunsa ennen Slamia ja sanoi, että on valmis tappelemaan! Faye oli siis läski, ylimeikattu heel mukanaan limainen rillipää, ja Blayze taas atleettinen, näppärä face. Ei tämä tietenkään mikään hirveän hyvä ottelu ollut, mutta kyllä Blayze oli tarpeeksi hyvä tässä vähän yli neljän minuutin ottelussa ettei tämä ihan surkea ottelu ollut.
Arvosana:
(0,75)Kesto: 04:37
Kama vs. The Undertaker in a Casket Match
Million Dollar Corporation, ja erityisesti Kama, varastivat Takerin voimanlähteen, uurnan, ja tekivät siitä symbolisen voitonmerkin Kamalle sulattamalla sen kaulakoruksi. Tätä ei tietenkään Taker sulattanut, vaan ilmestyi matseihinsa mukanansa mysteerinen tyyppi ja musta seppele. KOTR PPV'ssä seppele oli ringsidella kun Kaman ja Michaelsin matsi päättyi tasuriin. Tuomarin ollessa kanveesissa Takerin matsin aikana Kama hyökkäsi hänen kimppuun, aiheuttaen häviön Maapelille. Seppeleet seurasivat Kamaa hänen otteluidensa alla, ja tavallisen singles ottelun sijasta WWF:n presidentti Gorilla Moonsoon teki ottelusta casket matsin. Valitettavasti kolmen hitaan ottelun jälkeen olisin kaivannut jotain sähköisempää kuin tylsää, hidasta, grudge matsi brawlia. Ottelu oli yli viisitoista minuuttia pitkä ja oli täyttä paskaa. Olin helpottunut kun arkun kansi viimein suljettiin ja ottelu päättyi.
Arvosana: DUD (0,00)
Kesto: 16:26
Isaac Yankem, D.D.S vs. Bret Hart
King of the Ringissä Bret Hart voitti Lawlerin Kiss My Foot -ottelussa ja laittoi Kunkun syömään oman paskaisen jalkansa, sekä Bretin. Lawleri lähti hammaslääkäri Yankemille (Glen Jacobs, Kane) puhdistelemaan suutaan. Yankem paljasti olevansa entinen showpainija, joten Lawler päätti käyttää häntä saadakseen kostonsa Brettiä vastaan. Kanella oli siis tosiaan tässä vaiheessa paha hammaslääkäri gimmick, pitkät, kiharat hiukset, sekä tähän otteluun "tyylikkäät" siniset pöksyt. Itse ottelu nyt ei ollut kummoinen, tylsää- ja mielenkiinnotonta brawlia alkuun, joka kuitenkin parani loppua kohden. Kama vs. Takerin jälkeen jokue energisempi matsi olisi tehnyt gutaa, mutta ei tämäkään loppujen lopuksi ihan surkea ollut. Ei tullut myöskään yhtään yllätyksenä ottelun voittaja; vastakkain ovat WWF:n suosituimpiin painijoihin lukeutuva Bret, sekä debytoiva pahishammaslääkäri. Saatiin kuitenkin näyttämään Yankem hyvältä, eikä Bretkään näyttänyt niin huonolta.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 16:07
Razor Ramon vs. Shawn Michaels (c) for the WWF Intercontinental championship in a Ladder Match
Tosiaankin, tämä oli riimätsi 1994:n WrestleManiasta (X), jossa Ramon voitti Michaelsin ladder -ottelussa ja säilytti IC tittelinsä. Tarinaa oli vaan yhden staredownin ja pikku-brawlin verran, mutta eihän se tunnelmaa haittaa. Pakko vielä sanoa, että en ole itse sitä alkuperäistä nähnyt, mutta siitähän on ainoastaan sanottu hyvää, joten odotukset oli korkealla. Ja olihan tämä aivan fantastinen matsi; dramaattinen, kiinnostava, sydämenpysäyttävä jne. Juuri ja juuri nousi siihen neljän tähden maagiseen rajaan. Aikaa annettiin, annettiin kiinnostavat painijat (Michaels & Ramon), mukava matsityyppi ja niitä dramaattisia hetkiä. Loppua nyt vähän venytettiin, mutta muuten ottelu oli niin hyvä, että se annetaan anteeksi.
Arvosana:
(4,00)Kesto: 25:03
King Mabel vs. Diesel (c) for the WWF Championship
Uusin kunkku Mabel voitti siis KOTRin ja kruunattiin kunkuksi. Feudi sai alkunsa IYH2'sen Lumberjack ottelusta (Diesel vs. Sid), jossa Mabel viskasi mestarin kehäportaisiin, mutta Diesel silti pystyi voittamaan psykoottisen Sidin. Rawissa Maapeli vielä hyökkäsi Dieselin kimppuun, joka oli sitä ennen voittanut Mabelin kaverin Sir Mo'n. Odotukset ei Mabelin otteluihin koskaan ole korkealla, mutta miten tämä matsi yksinkertaisesti voisi MITENKÄÄN pärjätä semi-main eventille? Ei mitenkään. Onneksi Dieselin yritys oli sentään jotenkin hyvä, mutta ei neljän tähden ottelun jälkeen on jo aika paljolti paukut kuluneet loppuun.
Arvosana:
(0,5)Kesto: 09:14
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kesän suurin juhla on nyt siis purkissa, ja olihan se nyt aika tasapaksua settiä openerin ja ladderin poislukien. Otteluiden keskiarvoksi tuli 1,6, joka ei kuitenkaan kerro koko totuutta. Todella hyvä opener ja yksi MOTYC vastaan 4 minuutin naisten ottelu, joten kyllähän tämä aika selvästi tippuu siihen 1,75 rajaan.
Tähän vielä tämänhetkinen top -matsit lista:Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
3. WWF SummerSlam 1995: 1,75
4. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
5. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
6. WWF King of the Ring 1995: 1,00
Best Matches of 1995 so far kirjoitti: 1. WWF SummerSlam 1995 - Shawn Michaels (c) vs. Razor Ramon * * * *
2. WWF In Your House 1 - Hakushi vs. Bret Hart * * * * -
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF In Your House 3
Savio Vega vs. Waylon Mercy
Tällä ei mitään tarinaa ole, pelkkä filleri. Kumpikaan ei osannut sellata yhtään, nähtiin tökeröjä liikkeitä ja hyvin mielenkiinnotonta wrasslingia tylsillä painijoilla. Tästä yritettiin myös ilmeisesti tehdä jotain eeppistäkin köyhillä near falleilla. Ei iskenyt kyllä yhtään, mutta onneksi ei ollut tätä seitsemää minuuttia pidempi.
Arvosana:
(0,5)Kesto: 07:06
Sycho Sid /w Ted DiBiase vs. Henry Godwinn
Tarina oli vain se, että Godwinn kaatoi paskat ämpäristä Sidin ja DiBiasen päälle, ja Sid powerbombasi Henryn. Tämä oli taas yksi niistä matseista, joissa ei ollut mitään hyvää. Ei paini, ei yleisö, ei painijat, eikä lopetus. Tämä vielä tuon openerin jälkeen..
Arvosana: DUD (0,0)
Kesto: 07:23
British Bulldog vs. Bam Bam Bigelow
Lähi aikoina British Bulldog teki heel turninsa, kun näytti siltä, että hän pelastaisi mestari Dieselin 2-on-1 hyökkäykseltä, mutta liittyikin siihen ja slammasi mestarin. Dieselin kamu Bam Bam ei tietenkään voi hyväksyä tälläistä, ja hän olikin hakemassa kostoa Bulldogilta. Itse olen aina pitänyt Bulldogista, mutta mielestäni hän toimii paremmin hyviksenä kuin pahiksena. En ole kyllä nähnyt läheskään yhtä paljon häntä heelinä kuin naamana. Ottelu oli ihan mielenkiintoinen, ihan hyvää brawlia, muutamia top rope liikkeitä, vaikka voittaja kävikin kokoajan yhä selvemmäksi loppua kohden. Yleisöäkin kiinnosti tämä hiukan enemmän verrattuna noihin kahteen ensimmäiseen (kamalaan) otteluun. Tätä ennen kävin muuten myös saunassa, se varmaan vaikutti myös positiivisesti arvosanaan.
Arvosana:
(2,5)Kesto: 12:00
Dean Douglas vs. Razor Ramon
SummerSlamissa, Razorin ja Michaelsin armottoman 25 minuutin ladder matsin jälkeen Dean Douglas arvioi Razorin "huonoa" suoritusta, eikä Ramon pitänyt tästä. Hän meni sanomaan suorat sanat Douglasille, joka sitten yritti hyökätä hänen kimppuunsa, mutta saikin vain tuta kovasta oikeasta. Dean Douglas mukiloi Superstarsissa Kidiä ihan kunnolla matsissa, kunnes Razor sekaantui ja hyökkäsi DD:n kimppuun, aiheuttaen Kidille DQ:n. Kahden seuraavan Rawin aikana Douglas hyökkäsi Ramonin kimppuun, aiheuttaen omalla panoksellaan Razorille kaksi häviötä, sekä myös rikkoi Kidin ja Ramonin kaverisuhteen, ainakin hetkeksi. Kyllähän tämä menetteli Bulldog vs. Bam Bamin jälkeen, vaikka ei tämä mitenkään kummoinen ollut. Parani onneksi loppua kohden ja vaikka loppu olikin suht kummallinen (miksi?), niin kyllä tämä vähän siihen kakkosen rajan alle tippuu.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 14:53
Jean Pierre Lafitte vs. Bret Hart
Samalla kun Bret feudasi Lawlerin kanssa, hän myös feudasi "piraatti" Lafitten kanssa, joka varasti Bretin takin ja lasit, jotka hän oli antanut lapselle. Kaikenlisäksi hän hyökkäsi vielä Bretin kimppuun yhdessä Rawissa! Oh noes, tästähän se matsi syntyi sitten. Ja olihan tämä aika järkyttävää taas vaihteeksi. En ymmärrä, miten Bretin matsista voi saada näin huonon. Aivan liian pitkä ja pitkäveteinen ottelu, mutta Bretin sellaus kyllä pelasti kuitenkin aika paljon. Myös lopetusliikkeeseen päätyminen oli ihan mukavan näköinen. Muuta hyvää ei tästä ottelusta oikein voikkaan sanoa.
Arvosana:
(0,5)Kesto: 16:37
British Bulldog & Yokozuna (c) /w Jim Cornette & Mr. Fuji vs. Diesel (c) & Shawn Michaels (c) in a Triple Header match
Tripla Header ottelussa jokainen titteli on linjalla: Hartin ja Yokozunan tag tittelit, sekä Dieselin WWF Championship ja Michaelsin Intercontinental titteli. Michaelsilla ja Dieselilla on historiaa aina siitä asti kun Diesel oli HBK:n bodyguard ja tag team champion. Diesel voitti Backlundilta WWF mestaruuden, ja Michaels voitti Royal Rumblen. Maniassa Diesel selätti Michaelsin säilyttäen mestaruuden, ja he kohtasivat kavereina vielä SummerSlamissa, jossa Michaels säilytti eeppisessä ladder ottelussa IC tittelinsä. Alunperin tosiaan Owen Hartin piti olla ottelussa mukana, mutta hän ei sitten "ilmestynytkään" paikalle (oli sairaalassa IRL, koska hänen vaimo synnytti toista lastaan), joten Jim Cornetten piti etsiä Yokozunalle uusi partneri, josta tehtäisiin tag mestari ainoastaan yhdeksi illaksi. Oli tämä kyllä ihan hyvä main event, yleisökin oli mukana, sekä painikin menetteli. Ei voi kuin vain ihmettellä lopetusta, että kukas siinä sitten selätettiinkään. Tästä lopetuksesta tulikin sitten yksi hyvä jekku, jonka WWE teki. Mutta yhteenvetona: enemmän posiitivista kuin negatiivista, joka on sitten taas ainoastaan hyvä juttu kun puhutaan main eventistä.
Arvosana:
(2,25)Kesto: 15:42
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Selvä väli-PPV, joka näkyi siinä, ettei nähty yhtään kolmen tähden rajaan tippuvaa ottelua (vrt. kaksi viimeistä eventtiä). Matsien keskiarvoksi tuli huikeat 1,25, mutta ottaen huomioon taas otteluiden tärkeydet, tämä pääsee juuri ja juuri 1,5 pyöristyksen rajoille. Seuraavana on vuorossa taas In Your House (4), mutta sen jälkeen tuleekin suurempiin PPV:eihin lukeutuva Survivor Series!
Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
3. WWF SummerSlam 1995: 1,75
4. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
5. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
6. WWF In Your House 3 (1995): 1,5
7. WWF King of the Ring 1995: 1,00
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF In Your House 4
Fatu vs. Hunter Hearst Helmsley
Fatu (aka Rikishi) teki nyt 1vs1 debyyttinsä WWF Pay-per-viewissä siniveristä snobi HHH'ta vastaan, joka oli vieläkin voittamaton (WWF:n mukaan). Tarinaa ei ollut, mutta eihän openerissa periaatteessa niin hirveästi aina tarviikkaan olla. Hauskaa pitävä Fatu sai näköjään luvan no-sellata päähän tulevia hyökkäyksiä, koska hänellä on niin kova pää. Mukava opener muuten, vaikka voittaja oli kyllä aika lailla selvillä ennen ottelua. Perusmatsi tosiaan, ottelun jälkeen Godwinn yritti vielä heittää ämpäristä paskasoossit Helmsley päälle, joka kuitenkin ehti pinkoa karkuun.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 08:06
The Smoking Gunns (c) vs. Razor Ramon & 1-2-3 Kid for the WWF Tag Team Championships
In Your House 3:sessa viime kuussa Triple Header ottelussa oli kaikki tittelit linjassa, jonka Shawn Michaels & Diesel voittivat. Heidät olisi siis pitänyt kruunata tag mestareiksi, mutta he selättivät Owen Hartin, joka ei ollut koko ottelussa mukana, koska hänet korvasi British Bulldog. Tämän takia Owen Hart & Yokozuna säilyttivät mestaruutensa, mutta hävisivät ne Smoking Gunnseille Rawissa. Razor Ramon ja 1-2-3 Kid selvittivät välinsä, sekä heistä tehtiin number one contenderit. Aika lailla perus Gunnsien ottelu, voittajatkin oli selvillä (taas) ennen ottelua. Lopetus oli typerä, joka pakostikin laski arvosanaa sen neljäsosa pojon verran.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 12:46
Marty Jannetty vs. Goldust
Marty Jannetty teki paluunsa, ollessaan poissa yli vuoden painiskeneiltä. Jannetty oli siis entinen tag team partneri Shawn Michaelsin kanssa, muodostaen The Rockersit, suht suosittu tiimi (viisi tag mestaruutta yhdessä, yksikään reign ei tosin ollut WWF:n tag mestaruuksien kanssa. Tätä ennen Jannetty (vuosina 93-94) oli lyhytaikanen tag mestari ja intercontinental mestari. Outo Goldust (Dustin Rhodes) teki ilmeisesti debyyttinsä kehässä, monien vignettejen jälkeen. Matsi olisi voinut olla lyhyempikin, koska kävi vähän pitkäveteiseksi. Mitään kummempaa ei muutenkaan nähty; muutama hieno sellaus Jannettyltä ja yksi ok rana. Ei sen enempää.
Arvosana:
(1,00)Kesto: 11:15
Yokozuna /w Jim Cornette & Mr Fuji vs. Mabel /w Sir Mo
Yokozuna & Mabel suorastaan tuhosivat Takerin Rawissa, monilla leg dropeilla ja splasheillä. Joten rangaistuksena WWF:n presidentti Gorilla Moonsoon laittoi massiiviset monsterit taistelemaan vastakkain. En tiedä mitä järkeä tässäkin oli, kaksi läskeintä ja taidottominta painijaa WWF:ssä vastakkain, ja kumpikin näytti vielä olevan heel. Tämäntakia yleisö oli ihan kuollut, eikä tiennyt kummalle hurrata. Ottaen vielä huomioon, että ottelun laatu ja lopetus olivat täysiä susia, tämä ansaitsee melkein miinuspisteitä.
Arvosana: DUD
Kesto: 05:12
Dean Douglas (c) vs. Razor Ramon for the WWF Intercontinental Championship
Alle viikko sitten Michaelsin kimppuun hyökättiin oikeasti baarin ulkopuolella, ja sai WWF:n mukaan aivotärähdyksen, ja näytti aika huonolta muutenkin. Joten Gorilla Moonsoon vaati Michaelsia luovuttamaan Intercontinental mestaruutensa, koska ei WWF:n mukaan voinut puolustaa sitä, koska loukkaantui niin pahasti. Presidentti kruunasi siis Douglasista uuden mestarin, mutta vaati, että hän joutuu puolustamaan sitä samana iltana vihamiestään Razor Ramonia vastaan. Valitettavasti ottelu oli suht tylsä, eikä köyhä lopetus ainakaan parantanut asiaa. Ottelu oli muutenkin jo "nähty" viime In Your Housessa. Ei jotenkin iskenyt kyllä yhtään.
Arvosana:
(0,5)Kesto: 11:01
British Bulldog vs. Diesel (c) for the WWF Championship
Bulldoggi tosiaan kaksi kuukautta sitten teki heel turninsa hakkaamalla mestari Dieselin. Viime In Your Housessa Bulldog oli myös Diesel vastaan taistelemassa Triple Header ottelussa, jonka Diesel & Michaels voittivat, sekä hakkasi Bam Bamin singles toiminnassa. Vihdoinkin British Bulldog sai haluamansa title shotin, jonka vuoksi hän alunperinkin teki turninsa. Ottelusta olisi saatu ihan hyvä jos tämä olisi ollut vaan brawlia, mutta siinä vaan workattiin jalkaa koko matsin ajan. Ei nähty edes kunnon comebackeja tai mitään, ja lopetuskin oli aika lailla roskaa. Tuhrittiin kyllä kaikki potentiaali, joka tällä matsilla olisi ollut vain hinkkaamalla niitä jalkoja. Onneksi SurSeriessissä Bret on taas äksönissä tämän ottelun voittajaa vastaan, josta voi jo tässä vaiheessa odottaa hyvää.
Arvosana:
(0,25)Kesto: 18:14
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Aika hyvin onnistui vielä noilla tupla-ME:illä WWF kusemaan homman. Kyllä tämä oli huonompi kuin IYH3, mutta parempi kuin KOTR, tosin ei paljon. Elikkä siihen laadukkaaseen yhden tähden rajaan tämä tipahtaa, mutta onneksi sentään seuraava tapahtuma on Survivor Series! WWF mestari vs. Bret Hart tulee varmasti olemaan hyvä.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
2. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
3. WWF SummerSlam 1995: 1,75
4. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
5. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
6. WWF In Your House 3 (1995): 1,5
7. WWF In Your House 4 (1995): 1,00
8. WWF King of the Ring 1995: 1,00
Minun on ollut tarkoitus jo pidemmän aikaa raapustaa tänne jokin arvostelu, mutta se on aina aloittamisen hankaluudesta jäänyt. Otin nyt itsenäni niskasta kiinni ja rustasin sitten arvostelun juuri katsomastani tapahtumasta. Matsien perässä arvosana + matsin kesto.
WWF No Mercy (UK 1999)
Gillberg vs. Tiger Ali Singh
Eipä tästä paljoa ole sanottavaa, kun kestoa oli huikea minuutti eikä siinä ajassa montaa liikettä tehty. Voittajakin oli hyvin ennalta arvattava.
DUD
01:05
6-Man Tag Team
Acolytes & Viscera vs The Brood
Ministry of Darknessilla ja Broodilla oli alkanut feudi vähän aikaa sitten ja kuten edellisessä ppv:ssä (Backlash: In Your House), he kohtasivat taas 6-Man Tag matsissa. Aina kun Ministryn jäsenet hallitsivat matsia nähtiin hidasta brawlia. Onneksi Edge ja Christian toivat matsiin ajoittain hieman säpinää. Tästä matsista jäi ihan hyvä maku suuhun, heikohkosta lopetuksestaan huolimatta.
**
13:49
Steve Blackman vs. Droz
Huh, tämän matsin bookkaus ei miellyttänyt minua sitten yhtään. Lähes koko ajan mentiin Drozin hallinnalla, eikä Droz ole kovinkaan kummoinen kehässä. Blackman pääsi näyttämään muutaman nätin liikkeen, muttei se paljoa auttanut.
*+
07:53
Kane vs. Mideon
Kehässä oli kaksi hidasta isoa miestä, eikä tästä matsista oikein mitään saatu irti. Tylsää brawlia niin kauan kuin sitä kesti. Onneksi ei kestänyt kovin kauaa.
+
04:36
Nicole Bass vs. Tori
Alunperin tämän piti olla Sable vs. Tori, mutta ennen matsia Sable ilmoitti ettei pysty painimaan ja hänet korvaa Nicole Bass. Tässä matsissa ei onneksi kerinnyt tulla aika pitkäksi, kun kestoa oli vajaa puoli minuuttia. Kiitos ja hei.
DUD
00:27
WWF European Championship Match
Shane McMahon vs. X-Pac
Nämä kaksi kohtasivat jo WrestleManiassa ja tämä oli uusintakoitos. Tässä ei mitään kovin ihmeellistä nähty, interference painotteinen kuten heidän aiempi matsinsa.
*½
08:21
Mr. Ass vs. Mankind
Mankindia haastateltiin juuri ennen matsia ja Ministry of Darkness hyökkäsi hänen kimppuunsa. Billy Gunn oli jo valmis julistamaan itsensä voittajaksi, kun Mankind laahusti kehään ja matsi saatiin käyntiin. Tämäkin oli hyvin perusmatsi. Mr. Ass keskitti iskunsa Mankindin aiemmin telottuun jalkaan. Lopetus oli hieman sekava, kellonsoittajan soitettua kelloa 2-countin jälkeen matsin kuitenkin jatkuessa vielä vähän.
*½
11:27
No Holds Barred Triple Threat Match for the WWF Championship
Steve Austin vs. The Undertaker (with Paul Bearer) vs. Triple H (with Chyna)
Austin oli siis hallitseva mestari ja Undertaker sekä Triple H kuuluivat Corporate Ministryyn. Siitä syystä matsissa nähtiin paljon Takerin ja Hunterin yhteistyötä. Kuten arvata saattaa, ei heidän yhteistyö kuitenkaan ihan kantanut loppuun asti ja siitä syystä matsi parani loppua kohden kun handicap -asetelma unohtui. Vaikkei tämä main event mikään klassikko ollut, jätti se kuitenkin ihan hyvän maun suuhun ja paikkasi hieman tätä heikkoa tapahtumaa.
***-
WWF No Mercy (UK 1999)
Gillberg vs. Tiger Ali Singh
Eipä tästä paljoa ole sanottavaa, kun kestoa oli huikea minuutti eikä siinä ajassa montaa liikettä tehty. Voittajakin oli hyvin ennalta arvattava.
DUD
01:05
6-Man Tag Team
Acolytes & Viscera vs The Brood
Ministry of Darknessilla ja Broodilla oli alkanut feudi vähän aikaa sitten ja kuten edellisessä ppv:ssä (Backlash: In Your House), he kohtasivat taas 6-Man Tag matsissa. Aina kun Ministryn jäsenet hallitsivat matsia nähtiin hidasta brawlia. Onneksi Edge ja Christian toivat matsiin ajoittain hieman säpinää. Tästä matsista jäi ihan hyvä maku suuhun, heikohkosta lopetuksestaan huolimatta.
**
13:49
Steve Blackman vs. Droz
Huh, tämän matsin bookkaus ei miellyttänyt minua sitten yhtään. Lähes koko ajan mentiin Drozin hallinnalla, eikä Droz ole kovinkaan kummoinen kehässä. Blackman pääsi näyttämään muutaman nätin liikkeen, muttei se paljoa auttanut.
*+
07:53
Kane vs. Mideon
Kehässä oli kaksi hidasta isoa miestä, eikä tästä matsista oikein mitään saatu irti. Tylsää brawlia niin kauan kuin sitä kesti. Onneksi ei kestänyt kovin kauaa.
+
04:36
Nicole Bass vs. Tori
Alunperin tämän piti olla Sable vs. Tori, mutta ennen matsia Sable ilmoitti ettei pysty painimaan ja hänet korvaa Nicole Bass. Tässä matsissa ei onneksi kerinnyt tulla aika pitkäksi, kun kestoa oli vajaa puoli minuuttia. Kiitos ja hei.
DUD
00:27
WWF European Championship Match
Shane McMahon vs. X-Pac
Nämä kaksi kohtasivat jo WrestleManiassa ja tämä oli uusintakoitos. Tässä ei mitään kovin ihmeellistä nähty, interference painotteinen kuten heidän aiempi matsinsa.
*½
08:21
Mr. Ass vs. Mankind
Mankindia haastateltiin juuri ennen matsia ja Ministry of Darkness hyökkäsi hänen kimppuunsa. Billy Gunn oli jo valmis julistamaan itsensä voittajaksi, kun Mankind laahusti kehään ja matsi saatiin käyntiin. Tämäkin oli hyvin perusmatsi. Mr. Ass keskitti iskunsa Mankindin aiemmin telottuun jalkaan. Lopetus oli hieman sekava, kellonsoittajan soitettua kelloa 2-countin jälkeen matsin kuitenkin jatkuessa vielä vähän.
*½
11:27
No Holds Barred Triple Threat Match for the WWF Championship
Steve Austin vs. The Undertaker (with Paul Bearer) vs. Triple H (with Chyna)
Austin oli siis hallitseva mestari ja Undertaker sekä Triple H kuuluivat Corporate Ministryyn. Siitä syystä matsissa nähtiin paljon Takerin ja Hunterin yhteistyötä. Kuten arvata saattaa, ei heidän yhteistyö kuitenkaan ihan kantanut loppuun asti ja siitä syystä matsi parani loppua kohden kun handicap -asetelma unohtui. Vaikkei tämä main event mikään klassikko ollut, jätti se kuitenkin ihan hyvän maun suuhun ja paikkasi hieman tätä heikkoa tapahtumaa.
***-
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF Survivor Series 1995
Marty Jannetty, Bob Holly, Barry Horowitz & Hakushi vs. Skip /w Sunny, Rad Radford, Tom Pritchard & 1-2-3 Kid /w Ted DiBiase
Hakushi oli siis tehnyt face turninsa jonkin aikaa sitten, samalla kun 1-2-3 Kid teki heel turninsa viime In Your Housen päätteeksi. Olen aina pitänyt Survivor Seriessin eliminaatio matseista, sekä monen miehen matseista muutenkin, koska ne pysyy yleensä hyvin tuoreina kauan aikaa. Näistä painijoista jobber-Horowitz ja Skip feudasivat, samoin kun Kid ja Hakushi faittasivat jossain In Your Housessa. Opener oli tosiaankin ihan mukava, vaikka tuntuikin, että ottelua venytettiin lopussa vähän ja voittajat olivat selvillä jo ennen kuin matsi ehti edes alkaa. Näin kun katsoo tuota kestoa, niin ei kyllä todellakaan tuntunut noin pitkältä ottelua katsoessa.
Arvosana:
(2,25)Kesto: 18:45
Bertha Faye, Aja Kong, Tomoko Watanabe & Lioness Asuka vs. Alundra Blayze, Kyoko Inoue, Sakie Hasegawa & Chaparita Asari
Jaa.. Naisten äksöniä.. Tiesin jopa kolme kahdeksasta (vaikka onhan sekin jotain!!), mutta en antanut sen häiritä meininkiä. Faye & Blayze ovat siis feudanneet Naisten mestaruudesta jo jonkun aikaa, ja olihan heidät pakkoa änkeä Japskien sekaan tähän. Ihan ok matsi, vaikka olisi saanut pitää noita jotain naikkosia vähän pidempään ottelussa mukana, ja antaa muutenkin vähän enemmän aikaa. Voittajat tuli (kerrankin?) hiukan yllätyksenä.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 10:01
Bam Bam Bigelow vs. Goldust
Välillä sitten singles toimintaa, voittamaton, friikki Kultapöly vastaan isomies Bam Bam Bigelow. Tämä nyt ei ollut kovinkaan kummoinen, tai hirveän kiinnostavakaan. Mielummin tämänkin tilalla olisi hyvällä mielellä voinut heittää yhden tuollaisen Survivor ottelun. Kyllähän tässä saatiin rakennettua toiselle ottelijalle overnessia. Olisi voinut olla muutenkin tasaisempi matsi.
Arvosana:
(1,5)Kesto: 08:18
King Mabel /w Sir Mo, Jerry Lawler, Isaac Yankem & Hunter Hearst Helmsley vs. Savio Vega, Henry Godwinn, Fatu & The Undertaker
Kuninkaallisten tiimi koostui siis kahdesta kuninkaasta, hammaslääkäristä ja siniverisestä. Vastassa olivat paskasankoa kantava Farmeri, puertoricolainen ja samoalainen, sekä teh kuollut mies, jotka muodostivat "Darksiden". Taker teki nyt ensimmäisen kerran esiintymisensä sitten Mabelin ja Yokozunan massiivisen beatdownin. Tästäkin ottelusta saatiin tosi mielenkiintoinen, vaikka mukana olikin yksistään hyvinkin tylsiä painijoita. Lopetuksestakin pidin paljon, mukava noiden aikaisempien matsien lopetuksien takia.
Arvosana:
(2,25)Kesto: 14:21
Yokozuna, Owen Hart /w Mr. Fuji, Dean Douglas & Razor Ramon vs. British Bulldog /w Jim Cornette, Sycho Sid /w Ted DiBiase, Ahmed Johnson & Shawn Michaels in a Wild Card -match.
Aika hyvin sekoitettu hyvikset ja pahikset vastakkain tähän otteluun. Vihamiehet Douglas & Razor samalla puolella, toisella puolella taas vihamiehet Michaels & Sid. Taitaa myös olla Ahmedin debyytti kehässä tjsp, ainakin PPV debyytti. Vaikka tämä alkuun vaikuttaakin sekavalta, oli se oikeastaan hyvin mielenkiintoinen. Pituutta annettiin runsaasti, monenlaista ottelijaa, sekä draamaa ihan tarpeeksi. Kuitenkin, tätä ei ole ihan niin helppo rateta. Pidin kuitenkin paljon tästä matsista, kaikki ne yksi vastaan yksi battlet, hienot liikkeet, erilaiset tyylit jne. mätsäsivät hyvin ja eliminaatiotkin oli toteutettu mainiosti.
Arvosana:
(3,5)Kesto: 27:24
Bret Hart vs. Diesel (c) for the WWF Championship in a No DQ, No countouts -match
Diesel on pitänyt titteliä jo vuoden, ja vaikka he ovatkin kohdanneet kahdesti vastakkain, kumpikaan ei ole päätynyt kunnon tulokseen. 1994:n KOTR:issa Jim Neidhart (Bretin kaveri) sekaantui otteluun Dieselin jackknifen jälkeen, ja Royal Rumblessa 1995 ottelu päättyi lukuisten interferencejen jälkeen tupla DQ:n. Sen takia tästä tehtiinkin No DQ, No CO -ottelu. Suht hitaan alun jälkeen nähtiin loogisia ratkaisuja, kun ei ollut DQ'ita, joita oli mielenkiintoinen nähdä. Ottelussa oli taas kerran kivaa "grudge" ottelun tuntua, kunnon vihaa! Nähtiin muutamia spottejakin, out of blue lopetus, mutta ei tämä ollut tarpeaksi nopeatempoinen parempaan arvosanaan mielestäni. Kuitenkin mainio main event, jopa tuon hyvän semi main eventin jälkeen.
Arvosana:
(3,5)Kesto: 24:54
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Kaikenkaikkiaan maanmainio eventti, ottaen huomioon tämän vuoden laadun ja muutenkin. Kahden kolmen ja puolen tähtösen ottelulla tämä pomppaa hyvin siihen 2,75 rajaan, eli kirkkaasti johtoon kun katsotaan tämän vuoden rankingia. Tämän vuoden puolella onkin enään yksi In Your House -tapahtuma, jossa nähdään WWF mestari vs. British Bulldog. Jos potentiaalia ei täysin tuhlata, siitä ottelusta voi tulla hyvä.
EDIT: Ei venytetä sitä ruutua?Rankings kirjoitti: 1. WWF Survivor Series 1995: 2,75
2. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
3. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
4. WWF SummerSlam 1995: 1,75
5. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
6. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
7. WWF In Your House 3 (1995): 1,5
8. WWF In Your House 4 (1995): 1,00
9. WWF King of the Ring 1995: 1,00
//K-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF In Your House 5: Season's Beatings
1-2-3 Kid & Sycho Sid /w Ted DiBiase vs. Marty Jannetty & Razor Ramon
Survivor Seriessin openerissa Kid ja Jannetty olivat viimeiset selviytyjät, kunnes Sid hyökkäsi Jannettyn kimppuun, auttaen Kidin ja hänen joukkuuensa voittoon. Samassa eventissä 1-2-3 Kid häiritsi vanhaa kamuaan Razoria, jonka Bulldog sitten slammasi ja eliminoi. Aluksi oli suht piristävää menoa, mutta Goldustin promon aikana meno hidastui, ja tuli se perus amerikkalainen eristys- ja hot tag meininki, joka ei ikinä ole sen kiinnostavampi. Onneksi hot tagin jälkeinen meno oli ihan ok, joka pelasti jonkinverran. Mutta kyllä tästä jäi silti vähän tylsistynyt maku suuhun.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 12:22
Buddy Landell /w Dean Douglas vs. Ahmed Johnson
Survivor Seriessissä Ahmed Johnson oli Wild Card -matsissa mukana, samassa jossa Dean Douglas oli. Ahmed on siis tummaihoinen, lihaksikas monsteri öljytyllä keholla. Douglas toi "oppilaansa" Landellin kohtaamaan Ahmedin. Ottelu oli neljänkymmenenkahden sekunnin mittainen, jossa Johnson no-sellasi muutaman chopin ja iski finunsa. Ei tämä siis mitenkään vaikuttanut eventin kulkuun, enkä tälle viitsi arvosanaa heittää.
Kesto: 00:42
Hunter Hearst Helmsley vs. Henry Godwinnin a Hog Pen match with Hillbilly Jim as the special referee
Seriessissä Godwinn ja HHH olivat vastakkaisilla puolilla eliminaatio ottelussa, jonka päätteeksi sikafarmari Godwinn yritti dumpata ämpärissä olevat jäännökset snobi HHH:n naamalle. Sen takia tähän laitettiin sikakehikko stipulaatio, jossa pitää siis viskata vastustaja sinne kehikkoon. Kuten odottaa saattaa, ottelu oli suht roskaa, sekä oli lähinnä vain perusbrawlia "hauskalla" stipulaatiolla. Onneksi ei ollut sentään tätä pidempi.
Arvosana:
(1,00)Kesto: 08:58
Owen Hart vs. Diesel
Survivor Seriessissä Bret Hart lopetti Dieselin yli vuoden mestaruusreignin roll-upilla, josta Diesel ei ilostunut, vaan powerbombasi Bretin monta kertaa, sekä näytti heelin merkkejä Raweissa. Owen Hart taasen aiheutti Shawn Michaelsille, Dieselin kamulle, jonkinlaisia päävammoja, jonka takia HBK luhistui nuoraneliön keskelle. Diesel halusi kostoa, suorastaan tuhota Owenin. Tästä olisi voitu saada vaikka kuinka hyvä kohtaaminen, mutta se olikin vain alle viiden minuutin matsi, huonolla lopetuksella.
Arvosana:
(1,5)Kesto: 04:34
(King) Mabel /w Mo vs. The Undertaker in a Casket Match
King of the Ringissä Mabel voitti Takerin quarter finaalissa Kaman avustuksella, sekä meni (valitettavasti) voittamaan koko roskan. Hän myös tuhosi yhdessä Yokozunan kanssa Takerin Rawissa ennen SSeriessissiä, mutta Phenom teki paluunsa juurikin marraskuun isoimmassa tapahtumassa, omalla panoksellaan tuoden voiton joukkueelleen. Yhtä miestä hän ei kuitenkaan ikinä selättänyt; meinaan Mabel lähti pinkomaan karkuun kuollutta kaveria. "Pitkän" feudin jälkeen heidät tungettiin tähän arkku matsiin, kaikkien katsojien harmiksi, vuoden viimeiseen PPV:hen. Oli kyllä yllättävän hyvä ja lyhyt, joka ei tietenkään haittaa kun kyseessä on ottelupari Mabel vs. Taker. Pysyttiin siinä perusottelun paikkeilla, joka on tosiaan hyvä suoritus näiltä. Ihmetyttää vaan tämän tapahtuman pituudet tähän asti, ei yhtään yli 13 minuutin ottelua.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 06:11
British Bulldog /w Jim Cornette vs. Bret Hart (c) for the WWF Championship
Brutaalin No Holds Barred -ottelun jälkeen 'Seriessissä Bretistä tuli taas WWF:n mestari kolmatta kertaa, sekä joutuu nyt kohtaamaan Bulldogin, joka voitti hänet vuoden 1992:n SummerSlamin main eventissä, sekä voitti Intercontinental mestaruuden. Bret ei kuulemma myöskään ole koskaan voittanut Englantilaista Bulldoggia, joka taas on voittanut hänet kahteen kertaan. Main Eventissä olikin sitten jo reilusti eeppisyyden tunnetta kun sukulaiset yrittivät tuhota toisiaan yli kahdenkymmenen minuutin grudge ottelussa. Oman mausteensa toi myös ensimmäinen bleedaus tänä vuonna, joka toi kyllä big time factoria mukaan. Ainoa ärsytyksen sana oikeastaan tulee kun sitä perhanan Hartin naikkosta (Bulldogin vaimoa?) piti kuvata niin kauan. Tuskimpa ketään kiinnostaa hänen naaman vääntelyt.
Arvosana:
(3,25)Kesto: 21:09
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ainoastaan yksi yli kahden tähden ottelu, mutta se ylittikin jo kolmen tähden rajan, sekä muutama jotka tipahtivat siihen lähelle (Taker - Mabel, tag -ottelu), yksi 4 minuutin matsi ja yksi yhden tähden räpellys stipulaatiolla. Tärkeimmän ottelun (ME) edellä, shokeeraavasti, matsien keskiarvoksi tuli 1,9, joten eventin tähdet nousevat helposti siihen kahteen tähtöseen. Aikalailla samaan kuin IYH2 siis, hiukan huonompi vain.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Survivor Series 1995: 2,75
2. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
3. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
4. WWF In Your House 5 (1995): 2,00
5. WWF SummerSlam 1995: 1,75
6. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
7. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
8. WWF In Your House 3 (1995): 1,5
9. WWF In Your House 4 (1995): 1,00
10. WWF King of the Ring 1995: 1,00
Jos jaksaa, niin voisihan tässä jonkunnäköstä isompaa palkinto tilaisuuttakin räpeltää jossain vaiheessa.1995 -vuoden Top 10 matsit kirjoitti: 1. WWF SummerSlam 1995 - Shawn Michaels (c) vs. Razor Ramon (4,00)
2. WWF In Your House 1 - Hakushi vs. Bret Hart (3,75)
3. WWF Survivor Series 1995 - Wild Card Match (3,5)
4. WWF Survivor Series 1995 - Bret Hart vs. Diesel (3,5)
5. WWF In Your House 5 - Bret Hart vs. British Bulldog (3,25)
6. WWF WrestleMania XI (1995) - Shawn Michaels vs. Diesel (3,25)
7. WWF In Your House 2 - Shawn Michaels vs. Jeff Jarrett (3,00)
8. WWF Royal Rumble 1995 - Bret Hart vs. Diesel (2,75)
9. WWF SummerSlam 1995 - 1-2-3 Kid vs. Hakushi (2,75)
10. WWF Royal Rumble Match 1995 (2,75)
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
Tässä sitä tulee sitten, WWF:n vuoden 1995 palkintojenjako:
Ruskea kategoria
Vuoden huonoin gimmick:
Henry O'Godwinn - Sikafarmari
Koska p**ka kategoriaan on suht vaikea mitään valita, tulee siihen nyt tällä kertaa vain kaksi kategoriaa: tämä huonoin gimmick ja alla oleva palkinto. Tämän pokkaa kotiin Godwinn, sikafarmari gimmickillään, joka kantaa mukanaan ämpärillisen jätöksiä. Oikeasti.. what the fuck? Miksi minun pitäisi kiinnostua Arkansilaisesta sikafarmarista joka ei osaa painia, tulee kehään farkkuhaalari & lippis päässä, sekä heittää niitä jätöksiä ihmisten päälle? Jes?
Vuoden ärsyttävin hahmo:
The Roadie
Roadien koko olemus vaan on niin järjettömän ärsyttävä. Ne typerät "ravishing" -liikkeet, hiukset, asusteet, epäkiinnostava painityyli. Hän onnistui ärsyttämään joka kerta kun hän pomppasi tietokoneen näytölle, mutta onneksi katosikin WWF:ästä jossain IYH 2:sen jälkimainingeissa. Onneksi.
Kultainen kategoria(?)
Vuoden juonikuvio:
Shawn Michaels vs. Diesel
Ei tämän pystin saamiseksi mitään suurta taistelua tarjottu, koska mikään juonikuvio ei oikeastaan ollut sen mielenkiintoisempi; Bret Hartin ja Jean Pierre Lafitten "varastus" mini-feud, neljänmiehen kuvio Jarrett/Kid/Roadie/Razor joka tarjosi vain huonoja otteluita ja ei-mielenkiintoisia angleja, HHH:n sekä Godwinnin tynkäfeud tai sitten myös vaihtoehtona Michaelsin ja Dieselin feudi. Se olikin ihan hyvä siihen asti, kunnes HBK loukkaantuikin, eikä uusintaottelua ikinä saatukkaan, jonka takia kuvio lässähti aika pahasti. Silti tarpeeksi hyvä pokkaamaan tämän pokaalin.
Paras tapahtuma:
WWF Survivor Series
Aika tyylikkäästi joo Series voitti tämän pokaalin yli puolen tähden erolla Rumbleen. Ainoastaan yksi alle kahden tähden ottelu yhdistettynä tupla main eventtien mahtavuuteen (3,5 molemmat) niin kyllä Seriessin monen miehen otteluiden tuoreus vaan vaikutti hyvinkin posiitivisella tavalla tähän pokaaliin. Ylivoimainen voitto tosiaan.
Paras gimmick:
Bob Backlund
En osannut kuvailla Backlundin gimmickiä kahdella - kolmella sanalla tuohon nimen viereen, joten tässä tulee. Vauvanaama Backlund siis palasi 90 luvun WWF:ään, mutta huomasikin, että se ei ollutkaan enään yhtään samanlainen kuin 80 -luvulla. Nyt hyvikset olivat cooleja, huijaavia ja kiroilevia bad asseja, joten Backlundista tuli sen vastakohta. Hänestä tuli heel, joka oli pohjimmiltaan hyvä, mutta ärsyttävä. Hän ei halunnut, että ihmiset roskasivat, ja vaati kaikilta hyvää yleistietoa, kuten tiedot USA:n presidenteistä. Tämä jos mikä oli mielestäni mukavaa katsottavaa, Backlund on muutenkin jotenkin sympaattinen hahmo.
Paras joukkue:
The Allied Powers; The British Bulldog & Lex Luger
En tiedä mikä siinä iskee, kun kaksi lihaksikasta patrioottihyvistä viskoo pahiksia ympäri kehää, mutta pidin tästä joukkueesta hyvinkin paljon. Valitettavasti he eivät ikinä voittaneet joukkuemestaruuksia, koska Luger lähti syyskuussa WCW:n leipiin. Mitään muita voittajaehdokkaita tähän ei oikeastaan ollutkaan, meinaan Smoking Gunnsit eivät ole tarpeeksi viihdyttäviä, ja Yokon ja Owenin tiimi ei pärjää Yhdistyneille Voimille!
Vuoden viihdyttävin:
Shawn Michaels
Michaels voitti tämän ylivoimaisesti, eihän tähän ketään muuta olisi voinutkaan oikeastaan laittaa. Hyvät promotaidot, erinomaista karismaa, mainio look, attire ja toimiva ylimielinen asenne yhdistettynä niihin Michaelsin "sexy boy" -juttuihin. Tähän vielä lisättynä säihkyvä ja esiinnouseva tyyli ja älyttömän hyvä sellaus niin pokaali on voitettu yksimielisellä päätöksellä.
Vuoden matsi:
WWF SummerSlam - Shawn Michaels vs. Razor Ramon - Ladder Match
Tosiaan ainoa WWF:n matsi joka sai sen puhtaan neljä tähteä tältä vuodelta oli tämä 1994:n WrestleManian rematch, samalla ottelutyypillä samasta tittelistä, vaan tällä kertaa molemmat oli naamoja. Aikaa annettiin 25 minuuttia, hyvä matsityyppi, kiinnostavat painijat, dramaattisia hetkiä ja ei käynyt kyllä tylsäksi missään kohtaa.
Vuoden Painija:
Shawn Michaels
Tämäkin oli oikeastaan vaan kahden ottelijan taistelu, meinaan Bret Hartin ja Michaelsin. Bret oli mukana enemmissä otteluissa kuin Shawn, mutta sai keskiarvokseen vain n. 2.4, kun taas Michaels sai keskiarvokseen 2.9. Molemmat olivat hyvin suosittuja tähän aikaan, WWF:n tähtiä, mutta Michaelsilla oli enemmän star poweria, karismaa ja paremmat all-around taidot. Ja vaikka he dominoivatkin top-10 listaa (jompikumpi oli mukana 9/10:ssä mahdollisessa top-10 ottelussa), Michaels omalla panoksellaan taisteli kuitenkin MOTY:n, vaikka Hakushin ja Bretin matsi yllättikin ehkä kaikki laadullaan. Kuitenkin Michaels oli nautittavampi, muistettavampi, sekä viihdyttävämpi kehässä ja sen ulkopuolella kuin Bret Hart.
Ruskea kategoria
Vuoden huonoin gimmick:
Henry O'Godwinn - Sikafarmari
Koska p**ka kategoriaan on suht vaikea mitään valita, tulee siihen nyt tällä kertaa vain kaksi kategoriaa: tämä huonoin gimmick ja alla oleva palkinto. Tämän pokkaa kotiin Godwinn, sikafarmari gimmickillään, joka kantaa mukanaan ämpärillisen jätöksiä. Oikeasti.. what the fuck? Miksi minun pitäisi kiinnostua Arkansilaisesta sikafarmarista joka ei osaa painia, tulee kehään farkkuhaalari & lippis päässä, sekä heittää niitä jätöksiä ihmisten päälle? Jes?
Vuoden ärsyttävin hahmo:
The Roadie
Roadien koko olemus vaan on niin järjettömän ärsyttävä. Ne typerät "ravishing" -liikkeet, hiukset, asusteet, epäkiinnostava painityyli. Hän onnistui ärsyttämään joka kerta kun hän pomppasi tietokoneen näytölle, mutta onneksi katosikin WWF:ästä jossain IYH 2:sen jälkimainingeissa. Onneksi.
Kultainen kategoria(?)
Vuoden juonikuvio:
Shawn Michaels vs. Diesel
Ei tämän pystin saamiseksi mitään suurta taistelua tarjottu, koska mikään juonikuvio ei oikeastaan ollut sen mielenkiintoisempi; Bret Hartin ja Jean Pierre Lafitten "varastus" mini-feud, neljänmiehen kuvio Jarrett/Kid/Roadie/Razor joka tarjosi vain huonoja otteluita ja ei-mielenkiintoisia angleja, HHH:n sekä Godwinnin tynkäfeud tai sitten myös vaihtoehtona Michaelsin ja Dieselin feudi. Se olikin ihan hyvä siihen asti, kunnes HBK loukkaantuikin, eikä uusintaottelua ikinä saatukkaan, jonka takia kuvio lässähti aika pahasti. Silti tarpeeksi hyvä pokkaamaan tämän pokaalin.
Paras tapahtuma:
WWF Survivor Series
Aika tyylikkäästi joo Series voitti tämän pokaalin yli puolen tähden erolla Rumbleen. Ainoastaan yksi alle kahden tähden ottelu yhdistettynä tupla main eventtien mahtavuuteen (3,5 molemmat) niin kyllä Seriessin monen miehen otteluiden tuoreus vaan vaikutti hyvinkin posiitivisella tavalla tähän pokaaliin. Ylivoimainen voitto tosiaan.
Paras gimmick:
Bob Backlund
En osannut kuvailla Backlundin gimmickiä kahdella - kolmella sanalla tuohon nimen viereen, joten tässä tulee. Vauvanaama Backlund siis palasi 90 luvun WWF:ään, mutta huomasikin, että se ei ollutkaan enään yhtään samanlainen kuin 80 -luvulla. Nyt hyvikset olivat cooleja, huijaavia ja kiroilevia bad asseja, joten Backlundista tuli sen vastakohta. Hänestä tuli heel, joka oli pohjimmiltaan hyvä, mutta ärsyttävä. Hän ei halunnut, että ihmiset roskasivat, ja vaati kaikilta hyvää yleistietoa, kuten tiedot USA:n presidenteistä. Tämä jos mikä oli mielestäni mukavaa katsottavaa, Backlund on muutenkin jotenkin sympaattinen hahmo.
Paras joukkue:
The Allied Powers; The British Bulldog & Lex Luger
En tiedä mikä siinä iskee, kun kaksi lihaksikasta patrioottihyvistä viskoo pahiksia ympäri kehää, mutta pidin tästä joukkueesta hyvinkin paljon. Valitettavasti he eivät ikinä voittaneet joukkuemestaruuksia, koska Luger lähti syyskuussa WCW:n leipiin. Mitään muita voittajaehdokkaita tähän ei oikeastaan ollutkaan, meinaan Smoking Gunnsit eivät ole tarpeeksi viihdyttäviä, ja Yokon ja Owenin tiimi ei pärjää Yhdistyneille Voimille!
Vuoden viihdyttävin:
Shawn Michaels
Michaels voitti tämän ylivoimaisesti, eihän tähän ketään muuta olisi voinutkaan oikeastaan laittaa. Hyvät promotaidot, erinomaista karismaa, mainio look, attire ja toimiva ylimielinen asenne yhdistettynä niihin Michaelsin "sexy boy" -juttuihin. Tähän vielä lisättynä säihkyvä ja esiinnouseva tyyli ja älyttömän hyvä sellaus niin pokaali on voitettu yksimielisellä päätöksellä.
Vuoden matsi:
WWF SummerSlam - Shawn Michaels vs. Razor Ramon - Ladder Match
Tosiaan ainoa WWF:n matsi joka sai sen puhtaan neljä tähteä tältä vuodelta oli tämä 1994:n WrestleManian rematch, samalla ottelutyypillä samasta tittelistä, vaan tällä kertaa molemmat oli naamoja. Aikaa annettiin 25 minuuttia, hyvä matsityyppi, kiinnostavat painijat, dramaattisia hetkiä ja ei käynyt kyllä tylsäksi missään kohtaa.
Vuoden Painija:
Shawn Michaels
Tämäkin oli oikeastaan vaan kahden ottelijan taistelu, meinaan Bret Hartin ja Michaelsin. Bret oli mukana enemmissä otteluissa kuin Shawn, mutta sai keskiarvokseen vain n. 2.4, kun taas Michaels sai keskiarvokseen 2.9. Molemmat olivat hyvin suosittuja tähän aikaan, WWF:n tähtiä, mutta Michaelsilla oli enemmän star poweria, karismaa ja paremmat all-around taidot. Ja vaikka he dominoivatkin top-10 listaa (jompikumpi oli mukana 9/10:ssä mahdollisessa top-10 ottelussa), Michaels omalla panoksellaan taisteli kuitenkin MOTY:n, vaikka Hakushin ja Bretin matsi yllättikin ehkä kaikki laadullaan. Kuitenkin Michaels oli nautittavampi, muistettavampi, sekä viihdyttävämpi kehässä ja sen ulkopuolella kuin Bret Hart.
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF Royal Rumble 1996
Jeff Jarrett vs. Ahmed Johnson
Ahmetin ottelun jälkeen In Your House viitosessa colour commentatoori Jarrett iski Ahmedia kultalevytaulullaan takaraivoon, ja mukiloi vielä Johnsonin kunnolla, heittäen häntä niin kehäportaisiin kuin -tolppaankin. Tyylinä oli siis atleettinen, pienempi kokoinen Jarrett vastaan muskelikimppu Ahmed Johnson. Itse ottelu oli ihan perusbrawlia, ei kovin pitkä, mutta ihan ok avaus vuoden 1996 Royal Rumblelle. Lopetus nyt oli vähän köyhä, mutta ei tarpeeksi huono laskemaan arvosanaa neljäsosalla.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 06:40
The Bodydonnas (Skip & Zip) /w Sunny vs. The Smoking Guns (c) for the WWF Tag Team Championships
Tällä ei ilmeisesti ollut sen suurempaa tarinaa, vaan perus haastajat vs. mestarit matsi. Kummatkaan tiimit, tai yksittäiset painijat, eivät niin hirveän mielenkiintoisia ole, mutta kyllähän tästäkin perus-Gunnsien ottelun saa helposti. Ja aikalailla sellainen se olikin, se eristys-hot tag juttu. Mutta oli tämä ihan ok, jotain mukavia tag liikkeitäkin nähtiin, sekä Sunny kehänlaidalla on aina yhtä nautittava.
Arvosana:
(1,75)Kesto: 11:14
Goldust vs. Razor Ramon (c) for the WWF Intercontinental Championship
Goldust on halunnut saada Intercontinental mestarin huomiota kaikenlaisella tavaralla, kuten "kultapölyllä", postereilla, peruukeilla ja kukkakimpuilla. Kukaan ei tiedä mitä friikki-Goldust haluaa, mutta Razor Ramon ei ole innostunut saamastaan huomiosta, ja hyökkäsi 'Dustin kimppuun, viskaillen häntä ympäri takahuonetiloja, mutta lopulta Goldust pääsi autollaan karkuun. Pakko sanoa, että aivan mahtava build-up. Goldust on muutenkin niin fantastinen, että hänen gimmickistään ei voi olla pitämättä. Matsi oli kyllä taas ihan perus, Kultapöly laittoi peliin kyllä muutaman ihan oikeasti naurettavan jutun (hinkaten Razorin rintakarvoja.. wtf
), sekä niitä tekstikirjamaisia heel liikkeitä. Nämä kyllä nostivat arvosanaa sillä neljäsosalla aina kahteen ja neljäsosaan asti.Arvosana:
(2,25)Kesto: 14:17
WWF Royal Rumble Match
Sitten olikin vuorossa kolmenkymmenen miehen perinteinen Royal Rumble, tällä kertaa taas pidemmillä aikarajoilla painijoiden tulon välillä. Taisi olla jopa kaksi minuuttia tällä kertaa. Erityisen mielenkiintoisia hetkiä oli muunmuassa Vaderin vuoro kehässä, piristysruiske Shawn Michaels, sekä aina yhtä hyvä Steve Austin. Matsin ottelijalista ei kyllä ollut taaskaan mikään huippu; ainoastaan Shawn Michaels ja Diesel oikeastaan, sekä sitten niitä mörssäreitä taas roppakaupalla. Lopputaistelu olisi myös saanut olla vähän pidempi. Aikalailla samalla tasolla tämä oli kuin viime vuodenkin Rumble -ottelu.
Arvosana:
(2,75)Kesto: 58:49
The Undertaker vs Bret Hart (c) for the WWF Championship
Survivor Series 1995:ssä Bret Hart roll-uppasi Dieselin ja voitti WWF:n mestaruuden kolmatta kertaa. In Your House 5:essä Bret voitti Bulldogin ja säilytti mestaruutensa. WWF:n presidentti Gorilla Moonsoon ilmoitti seuraavan haastajan Hitmanille, joka ei ollut kukaan muukaan kuin kuollut mies, Undertaker. Sen jälkeen he ovat vaihdelleet tiuhaan tahtiin sanoja, ja vaikka matsi onkin hyvis vastaan hyvis, ei siinä varmasti säästellä mitään. Mutta ei tämä kyllä läheskään saavuttanut niitä kolmen tähden odotuksia, vaan tässä saatiin hyvinkin perusottelu huonolla lopetuksella. Lopetus tosiaan nappasi vielä sen viimeisenkin plussan joka tälle olisi muuten tullut, joten kyllähän tämä oli pettymys.
Arvosana:
(2,00)Kesto: 28:31
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Nyt on projektin toinen Royal Rumble paketissa, ja aikalailla tasapaksua settiä kuten arvosanoista näkyy. Ei yhtään todella hyvää ottelua, Rumble oli suht huono Rumbleksi, ja main eventkin oli pettymys. Matsien keskiarvoksi tuli kuitenkin 2.15, joten tämä event pääsee juuri ja juuri siihen maagiseen 2.25 rajaan, johon viime vuodenkin Rumble nousi.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Survivor Series 1995: 2,75
2. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
3. WWF Royal Rumble 1996: 2,25
4. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
5. WWF In Your House 5 (1995): 2,00
6. WWF SummerSlam 1995: 1,75
7. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
8. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
9. WWF In Your House 3 (1995): 1,5
10. WWF In Your House 4 (1995): 1,00
11. WWF King of the Ring 1995: 1,00
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
WWF In Your House 6: Rage in the Cage
Razor Ramon vs. 1-2-3 Kid in a Cry Baby match
Kidillä ja Razorilla on historiaa siis paljon, aina parin vuoden takaa. Royal Rumblessa Kid auttoi Goldustina voittamaan Razor Ramonin Intercontinental -mestaruuden. Sen jälkeen TV-ohjelmissa Kid hyökkäsi Razorin kimppuun useita kertoja, sekä lopulta vauvakärryillä. Sen takia tästä tehtiin Cry Baby -ottelu, jossa häviäjän pitää ilmeisesti laittaa vaippa päälle. Matsiin oli kunnon build up, ja se oli myös suht mielenkiintoinen. Ei tämä stipulaatio tietenkään mikään hauska ollut, mutta ei se mitään ottanut poiskaan. Hyvä avaus vuoden 1996 In Your Houselle siis.
Arvosana:
(2,5)Kesto: 12:01
Hunter Hearst Helmsley vs. Duke 'The Dumpster' Droese
'Feudi' alkoi Royal Rumblessa, jossa free-for-allissa HHH hävisi Tripla D'lle matsissa, jossa voittaja saisi numeron #30 Rumbleen. HHH ei pitänyt siitä, vaan hyökkäsi yhdessä Rawissa Duken kimppuun, hakaten hänet omalla roskiksella, sekä leikaten hänen hiuksensa. Ketään ei sen kummemmin kiinnostanut tämä roskamies vastaan snobi HHH. Aika tylsähkö brawlia, ei yhtään intensiteettiä tai muutenkaan mitään jännittävää. Pituuttakin olisi voinut olla vähemmän.
Arvosana:
(1,00)Kesto: 09:38
British Bulldog /w Jim Cornette vs. Yokozuna
Rawissa muutama viikko sitten Shawn Michaels & Diesel tappelivat Yokoa ja Bulldogia vastaan. Bulldog iski vahingossa leg dropin Yokolle, joka sai sen jälkeen Sweet Chin Musicia, sekä lensi ulkopuolelle. Hänet laskettiin ulos, jonka jälkeen Cornette alkoi haukkumaan sumo miestä, josta hän ei ilahtunut, vaan mukiloi entisen managerinsa kulmaan. Bulldog & Owen Hart yrittivät pelastaa manageriaan, mutta pinkoivat karkuun minkä kerkesivät kun Yoko suuttui. Kuten odottaa saattaa Yokozunan matsissa, ei tämä tosiaankaan ollut mikään tekninen klassikko. Muutama minuutti ok brawlia, ja sitten loppuun massiivinen beatdown. Ei tämä kyllä ihan paskakaan ollut, ja onneksi kestoa ei ollut niin hirveän paljon.
Arvosana:
(1,00)Kesto: 05:05
Owen Hart /w Jim Cornette vs. Shawn Michaels for the no #1 contendership for the WWF Championship in WWF WrestleMania
Owen Hart mukiloi Shawnin niin pahasti, että hän sai post-concussion syndrooman, ja lääkäri kehotti häntä lopettamaan uransa. Michaels ei suostunut tähän, vaan teki paluunsa Royal Rumble -ottelussa, ja otti toisen voittonsa. Jotta Owen lopettaisi kehumisensa, Shawn laittoi Royal Rumblesta ansaitsemansa tittelishotin linjalle tähän matsiin. Kun laitetaan samaan matsiin Heartbreak Kid ja Harttejen kunkku, niin kyllähän siitä tulee todella hyvä matsi. Aikaakin annettiin tarpeeksi, ja yleisökin oli tietysti innoissaan mukana. Ehdottomasti tähän asti tapahtuman paras ottelu.
Arvosana:
(3,5)Kesto: 15:57
Diesel vs. Bret Hart (c) in a Steel Cage match, for the WWF Championship
Feudi on ollut on-offina käynnissä jo yli vuoden, viime Rumblesta asti. Marraskuussa Bret hakkasi Dieselin mestaruudesta, josta Diesel ei ilostunut ja sanoi, että Diesel ei ole enää Mr. Nice Guy. Undertaker nimettiin ykköshaastajaksi Bretin WWF:n mestaruuteen. Juuri kun Taker sai tombstonen perille, Diesel veti tuomarin kehästä, päättäen ottelun diskaukseen. Jotta kukaan ei keskeyttäisi matsia, tästä titteliottelusta tehtiin Steel Cage, jota Hitman ei ole ikinä hävinnyt. Matsi ei ollut kyllä lähelläkään Survivor Series kohtaamisen tasolla, vaan lähinnä enemmänkin Taker vs. Hart Rumble matsin tasoa, eli aika perussettiä. Plussaa kuitenkin mahtavasta lopetuksesta, joka oli aika yllättävä.
Arvosana:
(2,5)Kesto: 19:13
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Hyvä väli-PPV ennen WrestleManiaa, jossa vuorossa on siis Bret Hart vs. Owen Hart/Shawn Michaels WWF:n mestaruudesta. Yksi todella hyvä (3,5) ottelu, kaksi menettelevää (1) ja kaksi hyvää (2,5). Keski-arvoksi taisi tulla 2,1, joten hyppääpi yli 2 ja 5 IYH:sejen listassa.
Rankings kirjoitti: 1. WWF Survivor Series 1995: 2,75
2. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
3. WWF Royal Rumble 1996: 2,25
4. WWF In Your House 6 (1996): 2,00
5. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
6. WWF In Your House 5 (1995): 2,00
7. WWF SummerSlam 1995: 1,75
8. WWF In Your House 1 (1995): 1,75
9. WWF WrestleMania XI (1995): 1,5
10. WWF In Your House 3 (1995): 1,5
11. WWF In Your House 4 (1995): 1,00
12. WWF King of the Ring 1995: 1,00
Ihan vain oma mielipide, mutta kyllä noissa turnauksissa voisi myös myöhemmillä kierroksilla olevien nimet julkaista.. Tai ainakin itse teen niin. Onhan sekin samalla tavalla edellisten otteluiden lopputulosten spoilia, mutta ei siinä suoraan silti tietyn ottelun lopputulosta kerrota, jos joku tietystä ottelusta tahtoo tietää mielipiteen. Muuten taas menee vähän idea arvostelusta varsinkin tuommoisen KOTR-finaalin kohdalla, kun ottelijavaihtoehtoja on kahdeksan, niin ei siitä nyt ulkopuolinen suurta käsitystä saa, kenen ottelua ollaan tässä arvostelemassa.
Mutta juu, muuten mukava lukea toisenkin mielipiteitä tuon vuoden tapahtumista, vaikka rankempaa kyytiä saakin tuon vuoden WWF sinulta kuin minulta :) Tai ehkä itseäni sitten vain hämää tuo arvosteluasteikkosi, joka on jotenkin kummallisen tiukka. Itse miellän **½-ottelun semmoiseksi vähän keskivertoa paremmaksi kohtaamiseksi, ja kyllä nyt vaikkapa SS'95:n opener (Hakushi vs. Kid) on paljon sitä enemmän. Itse tavallaan tykkäsin tuosta vuoden '95 KOTR:sta, koska olen niin suuri turnauksen fani joka tapauksessa. Ja kerrankin Savio Vega näytti ihan hyvältä.
Niin ja riittää varmaan vähempikin määrä - ja ~ -merkkejä noihin välikohtiin ettei turhaan niillä sivua venytetä? :)
Kauhea tahti sulla, ei millään ehdi lukea kaikkia arvosteluja :(
Omiin asioihin: Lopetin jo ajat sitten mbnetin tilauksen, mutta olen silti upannut kaikki kuvani jne. sinne kotisivutilalleni, koska se on palvellut uskollisesti pitkään tilauksen lopettamisen jälkeen. Nyt kuitenkin vähän aikaa sitten huomasin kaikkijen tiedostojen kadonneen: mbnet on vihdoin poistanut tunnukseni! Niinpä mitkään vanhat kuvani eivät enää näy. En jaksa (enkä nyt ehdikään, helkkarinmoinen kiire alkanut opiskelujen myötä) fiksailla vanhojen tapahtumien tilannetta, mutta tästä edespäin uppaan sitten kuvat photobucketiin.
FALL BRAWL 1997
Ei, ei taaskaan kunnon posteria. Fall Brawl oli siis WCW:n perinteinen syksyn alun ppv, joka oli tunnettu jo vuodesta '93 asti sen Main Eventistä: legendaarisesta War Games -ottelusta, joka oli tarjonnut huikeita kamppailuja painihistorian aikana. Itse asiassa tässä ppv'ssä nähty War Games -ottelu jäi historian viimeiseksi perinteiseksi War Gamesiksi.. Pari vastaavaa kyllä nähtiin vielä myöhemmin, mutta niiden kutsumikseksi samalla nimellä vaaditaan jo aika hyvää tahtoa. Tässä ppv'ssä selostajinamme olivat Tony, Bobby ja Du.. Ei Dustya! Hienoa! Sen sijaan "American Dreamia" tässä paikkasi Larry Zbyszko. En nyt tiedä, oliko se paljon parempi asia. Onneksi parissa ottelussa pöydän takaa löytyi myös Mike Tenay.
Chris Jericho (c) vs. Eddie Guerrero - WCW Cruiserweight Championship
Tapahtumaa ei olisi ainakaan paljon huikeammalta kuulostavalta ottelulla aloittaa. Chris Jericho oli siis sitten viime ppv'n (Road Wild) voittanut CW-vyön takaisin Alex Wrightilta, ja tämän jälkeen hänen tielleen oli ilmestynyt uusi haastaja: Eddie Guerrero. Vuoden '97 alussa Guerrero oli ollut US-mestari, mutta hävisi sittemmin vyönsä Dean Malenkolle ja katosi ruudusta joksikin aikaa ilmeisesti selkävaivojensa takia. Nyt Eddie oli palannut takaisin uuden ja ilkeän asenteen sekä lookin myötä: Eddie ei enää ollut se hauskaapitävä hupihemmo, vaan todella ilkeä ja keinoja kaihtamaton latino, joka teki mitä tahansa saadakseen kultaa jälleen vyötärölleen.
Tämä ottelu oli todella kova opener. Ei ainakaan heti tule mieleen, että pitkään aikaan joku katsomani tapahtuma olisi alkanut näin kovatasoisella ottelulla. Ei tämä nyt ihan parasta Eddie vs. Jerichoa kuitenkaan ollut: suuremmalla panoksella, huikemmalla tunnelmalla ja toisenlaisella bookkauksella miehet olisivat saaneet varmasti aikaan aivan huikean ottelun, mutta tälleinkin ottelu oli todella hyvä - ja äärimmäisen onnistunut opener. Molemmat miehet saivat näyttää parasta osaamistaan, Eddie veti heel-roolin upeasti, ja ottelussa nähtiin juuri sopiva sekoitus lennokkaita liikkeitä, psykologiaa, ketjupainia, ja vaihtelevia tilanteita. Jännittäväkin ottelu onnistui olemaan, ja lopetus oli tosi hyvä. Kokonaisuudessaan siis hieno tapa aloittaa vuoden '97 Fall Brawl. Paljon parempi kuin edellisenä vuotena (heel-DDP vs. Chavo Jr.)
**** (17:19)
Harlem Heat w/ Jacquelyn vs. Steiner Brothers w/ Ted DiBiase
Ja jälleen WCW:n kaksi perinteisintä ja pitkäaikaisinta sekä äärimmäisen hyvin hyvän perusjoukkuepainiottelun kuviot tuntevaa joukkuetta kohtaavat toisensa. Syy? En tiedä, ei kai tässä mitään kummempaa ollutkaan. Steinerit eivät siis (nWo:n kusetuksen) takia edelleenkään onnistuneet voittamaan vöitä Outsiderseilta, vaikka kaikki jo odottivat ja toivoivat sitä, ja niinpä he tippuvat jälleen tässä tapahtumassa ottelemaan WCW:n perusheel-joukkue Harlem Heatia vastaan.. Ja panoksena oli ilmeisesti jälleen ykköshaastajuus joukkuevöihin! Alkaako maistua puulta? Kieltämättä minustakin vähän. Onneksi kyseessä olevat joukkueet sentään osasivat painia..
..Ja siitä päästäänkin siihen, että minä viihdyin tätä ottelua katsoessa. Mitä vähän olen vertaillut muihin tapahtuman arvostelleisiin, niin ilmeisesti tätä on pidetty aika kehnona otteluna: en kyllä tajua miksi. Ainut kunnon syy, jonka keksin, on se, että ei tässä mitään kunnon backstorya ollut ja WCW:n joukkuedivisioona junnasi täysin paikoillaan. Se ei kuitenkaan ollut ottelun vika: molemmat joukkueet tiesivät, mitä tehdä tälläisessä ottelussa ja tekivät sen. Viihdykkäitä, näyttäviä liikkeitä, perushyvärakenne ja vauhdikasta non-stop actionia ;) Minä tykkäsin tästä. Ei tämä siis tosiaan mikään erityisen loistava ottelu ollut, mutta hyvä joukkuekamppailu kuitenkin.
*** (11:44)
Alex Wright (c) vs. Ultimo Dragon - WCW Television Championship
Road Wildissä uuden ja omahyväisen asenteen omistavana CW-mestarina esiintynyt Alex Wright oli nyt tippunut TV-mestaruustasolle. Minkäänlaista muutosta tämä ei silti Wrightin egolle ollut tuonut - melkeinpä päinvastoin: mies tuntui pitävän välillä painimista tärkeämpänä omien tanssitaitojensa esittelyä. Ennen Fall Brawlia Wright oli siis vienyt silloiselta TV-mestari Ultimo (vihdoinkin nimi oikein) Dragonilta tämän mestaruuden katalasti huijaten, ja nyt ex-mestari lähti tavoittelemaan vyötänsä takaisin tässä ppv'ssä. Siinäpä tämän ottelun tarina lyhykäisyydessään.
Tämä oli ehdottomasti tämän ppv'n positiivisin ylennys. Ultimo Dragonin taidoista nyt ei ollut mitään epäselvyyttä, ja tiesin kyllä, ettei Alex Wrightkaan ole ollenkaan turha kaveri nuoratussa neliössä (vaikken miehen otteita olekaan itse pahemmin seurannut). Silti epäilytti, pystyvätkökö selkeästi pienikokoisempi Dragon ja CW-painijaksi kookas Wright, joiden painityylit ovat vieläpä suht erilaiset, saamaan miten tasokkaan ottelun aikaan. Odotinkin enintään jotain Road Wildin Wright vs. Jericho -tasoista ottelua. Mutta ei, tämä ottelu toimi todella hyvin! Jotenkin kaikki natsasin. Dragon keräsi yleisön suosion hienosti puolelleen lennokkailla liikkeillään ja muutenkin näyttävällä taistelulla isokokoista, egomaanista ja kurinalaista mutta hyvännäköistä painia esitellyttä Wrightia vastaan. Ottelussa oli hyvä rakenne, hienoja huippukohtia ja onnistunut lopetus. Mielestäni tämä ylsi aikalailla samalle tasolle kuin Eddie vs. Jericho. Jos nyt parempi ottelu pitää sanoa, niin kyllähän se opener oli, mutta vain hiukan: tämä oli melkein yhtä kova.
**** (18:43)
Jeff Jarrett w/ Queen Debra vs. Dean Malenko - WCW United States Heavyweight Championship Title Shot
Road Wildissä tuolloinen US-mestari Jeff Jarrett kohtasi Dean Malenkon kanssa Four Horsemanin Chris Benoit'n ja Steve McMichaelin, jonka kanssa Jarrettilla oli ollut oikeastaan koko vuoden kestänyt feud (tai ainakin storyline). Viimeisimmissä käänteissä Jarrett oli vienyt McMichaelin naisen (Debra) ja McMichael puolestaan Jarrettin mestaruuden (voittaen sen RW:n jälkeen käydyssä Clash of the Championsissa). Mutta siitä RW:n ottelusta: tuossahan Jarrett pakeni ottelusta halpamaisesti pakottaen McMichaelin pinnaamaan Jarrettin (kiskoen siis McMichaelin itsensä päälle pitäen olkapäänsä maassa kolmenlaskun verran - kuulostipa homoeroottiselta) jättäen näin Malenkon yksikseen hevosmiehiä vastaan. Tässäkin lienee siis osasyy siihen, että juuri nämä kaksi ottelivat nyt oikeudesta haastaa Steve McMichael US-mestaruudesta seuraavassa ppv'ssä (Halloween Havoc). Osasyy myös lienee se, että juuri Malenko oli se mies, jolta Jarrett aikoinaan ryöväsi US-mestaruuden.
Jarrett ja Malenko olivat kohdanneet jo yhdessä aikaisemmassa ppv'ssä vuonna '97 (taisi olla Slamboree), ja tuo ottelu ei itseäni yhtään vakuuttanut: tuolloin Malenko puolusti US-mestaruuttaan ihan ok:ssa, mutta silti aika vaisun fiiliksen jättäneessä ottelussa. Nyt panokset olivat toisenlaiset, ja jotenkin kummassa tämä ottelukin oli aivan toista tasoa! Ensin tasollaan yllätti TV-mestaruusottelu, ja nyt saman teki sitten Jarrett vs. Malenko. Tämän on pakko olla Jarrettin paras ppv-ottelu sitten vuoden '95 toisen/kolmannen IYH:n, jossa mies otteli hienon ottelun Shawn Michaelsin kanssa. Kummassakin tapauksessa lienee kuitenkin selvää, onko kiittäminen ennemmin Jarrettia vai tämän vastustajaa. No, oli syy missä tahansa, niin minä en valittanut: ottelu oli hyvin buukattua viihdyttävää painia (nähtiin muutamia kivoja "spottejakin", kuten turvakaiteen hyödyntämistä). Lopputulostakin oli vaikeaa arvata, joten lopputulos oli todella hyvä. Hienoa, että tämmöisiä yllätyksiäkin sattuu välillä.
***½ (14:53)
Wrath & Mortis w/ James Vandenberg vs. Faces of Fear
Ja kun yllätyksistä puhuttiin, on tämä ottelu oikein sopiva jatkamaan sitä teemaa. Etukäteen en tältä odottanut paljon mitään jo senkään takia, ettei tällä pahemmin mitään tarinaa ollut. Wrath ja Mortis olivat siis viimein kesällä päättäneet ikuisuustylsyysfeudinsa Glacierin kanssa, ja sen jälkeen tämä James Vandenbergin manageroima mysteerinen Martial Arts -ilkimyskaksikko oli jatkanut tagdivarissa riehumista. Nyt he olivat saaneet vastaansa myöskin Martial Arts -taidoistaan tunnetut Mengin ja Barbarianin, jotka kuuluivat tässä vaiheessa (Kevin Sullivanin eläköityä) jo lähestulkoon tuhoutuneeseen Dungeon of Doomiin. Tämä oli lähinnä siis kai taistelu kunniasta.
Kehnon tarinan lisäksi en odottanut tältä paljoa myöskään sen takia, ettei yksikään ottelun painijoista mitenkään erityisemmin suosikkeihini kuulunut (vaikka Mortis hupaisa hahmo olikin ja Meng ihan vakuuttava tapaus). Niinpä en uskonut kahden vaisun heel-joukkueen pystyvän mihinkään mainittavan arvoiseen. Toisin kuitenkin kävi! Nämä kaksi joukkuetta saivat nimittäin aikaan oikein viihdyttävän, hyvää perusjoukkueottelukaavaa noudattavan agressiivisen tag-väännön. Ei tämä nyt siis mikään huippuottelu ollut, mutta varmaan aikalailla parasta, mihin nämä kaksi joukkuetta pystyivät. En tiedä, ketä onnistumisesta oli kiittäminen, mutta tapahtuman meininkiin sopien kaikki tuntuivat yrittävän parhaansa. Tarjolla oli jopa muutamia ihan näyttäviä spotteja. Kokonaisuutena siis jälleen oikein onnistunut ottelu allekirjoittaneen iloksi.
*** (12:22)
Scott Norton vs. The Giant
Seuraavaksi oli sitten vuorossa ottelu, joka ei enää tähän positiivisesti yllättävien kerhoon päässyt. nWo:n edustuksen tason tippumisen voi havaita jo tässä ottelussa: WCW:n suurimpiin tähtiin kuulunut Giant pistettiin new World orderin mitäänsanomatonta midcarder Scott Nortonia vastaan, kun parempaakaan ei ollut tarjolla. Ottelun backstoryna toimi siis WCW:n ja nWo:n ikuinen kamppailu.
Taustatarina ei ollut tosiaan kummoinen, eikä kyllä ottelukaan, vaikkei se nyt mitenkään umpisurkea ollut. Norton vaikutti ottelun alkuvaiheessa jopa yllättävän hyvältä hallitessa kamppailua jättiläistä vastaan yllättävän näyttävilläkin otteilla. Giantin paras hetki ottelussa oli aina yhtä näyttävä Giant Dropkick. Muuta tästä nyt ei olekaan kauheasti sanottavaa. Ottelu oli lyhyt ja myös ennalta-arvattava, mutta Norton näytti yllättävän hyvältä kun taas Giant yllättävän vaisulta. Kyllä tämän katsoi, mutta ei tästä yhtään mitään kerrottavaa jäänyt jälkipolville.
*½ (5:27)
Diamond Dallas Page & Lex Luger vs. Randy Savage w/ Miss Elizabeth & Scott Hall (c) - No DQ Match
Niin, Road Wildiä edeltävässä Nitrossahan Lex Luger oli shokeerannut kaikki ja herättänyt WCW-faneissa uutta toivoa päättäen Hollywood Hoganin vuoden mittaisen päämestaruuskauden. Paluu arkeen oli kuitenkin karu RW:ssä, junossa ME:ssä oli panoksena WCW World Heavyweight -mestaruuden lisäksi koko nWo:n kohtalo - jos Hogan ei olisi saanut mestaruutta takaisin itselleen, olisi se ollut nWo:n tarinan loppu. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Lugerin mestaruuskausi jäi alle viikon mittaiseksi. Hoganista tuli siis taas mestari (joka ei taaskaan esiintynyt ppv'ssä :I) ja Luger jatkoi jälleen WCW:n eturintamassa toivotanta ja päättymätöntä taistoa nWo:ta vastaan. Tällä kertaa Lugerin parina oli toinen superface DDP, jolla oli edelleen rajut kärhämät Randy Savagen kanssa. Niinpä DDP:n ja Lugerin vastaan asettuivat Savage apunaan Tag Team -mestari Scott Hall.
Kun tapahtumassa on niin monta positiivisesti yllättävää ottelua, oli odotettavaa, että jossain vaiheessa nähdään sitten se ilkeä pettymyskin.. Ja tässähän se oli. Ottelulla oli hyvät edellytykset tuottaa viihdyttävä ME-tason joukkuekamppailu. Painijat olivat (no, ehkä Lugeria lukuun ottamatta) kiinnostavia, ja vaikkei storylinessa mitään erikoista ollutkaan enää tapahtunut, kyllä nyt aina No DQ ottelu WCW:n ja nWo:n eliitin välillä luulisi olevan miellyttävää katsottavaa. Sitä tämä ei kuitenkaan erityisemmin ollut onnettoman buukkauksen takia: alussa meno näytti vielä tosi hyvältä ja kiinnostavalta, mutta jo muutaman minuutin jälkeen touhu meni todella typeräksi ja tylsäksi (vaikka Hall loistikin), ja homma vain paheni kun soppaan sekaantui täysin ilman mitään järkevää syytä Larry Zbyzsko. Tämä kaikki vielä huipentui surkuhupaisaan lopetukseen. Alkuvaihe lupaili oikein hyvää, mutta lopputuloksena oli pannukakku, jota ei sentään ollut onneksi pitkitetty tätä enempää - tämäkin kun tuntui jo aikalailla liialta.
** (10:19)
Team nWo (Buff Bagwell & Konnan & Syxx & Kevin Nash (c)) vs. Four Horsemen (Chris Benoit & Steve McMichael (c) & Ric Flair & Curt Hennig) - War Games Match
Viimein oli vuorossa illan Main Event: WCW:n oma perinneottelu War Games Match. Ottelussahan siis on kaksi kehää ja iso Hell In A Cell -tyyppinen häkki sillä erotuksella, että se siis peittää yhden kehän sijaan kaksi alleen. Molemmat kehät ovat käytettävissä ottelun aikana. Ottelun aloittaa molemmista joukkueista yksi, ja viiden minuutin jälkeen toisen joukkueen toinen jäsen pääsee kehään. Tämän jälkeen aina kahden minuutin välein painijoita vuorotellen tulee joukkeista häkin sisälle, ja ottelu voi päättyä vasta, kun kaikki painijat ovat kehässä. Tällöin voittajaksi selviytyy se joukkue, jonka jäsen pistää ensimmäisenä toisen joukkueen jäsenen luovuttamaan. Siinä siis ottelun säännöt, tarinahan juurtaa edelleen juurensa yli vuoden jatkuneeseen WCW vs. nWo -feudiin. Alunperin WCW:n edustajina ei pitänyt olla vain Four Horsemen, mutta sitten WCW:n uusi presidentti tms. Roddy Piper teki pieniä muutoksia ja päätti, että hevosmiehet ovat paras mahdollinen vaihtoehto edustamaan WCW:tä tässä kamppailussa. Curt Hennig oli siis uusi Horsemenien jäsen, koska Arn Anderson oli pari viikkoa aiemmin eläköitynyt virallisesti ja luovuttanut "Enforcerin" paikkansa Hennigille. new World order pisti tähän "yhteen vuoden tärkeimmistä yhteenotoista" jostain syystä edustajistokseen midcardereita ja joukkuemestari Nashin. Älkää kysykö miksi.
Ei tämä ME:kään tosiaan mitään starpoweria huokunut. Suurimmat nimet ottelussa olivat varmaan Kevin Nash ja Ric Flair, mikä ei nyt ihan tarvittavasti ollut paikkaamaan kaiken maailman mongoja ja k-doggeja. Tähtivoiman puutteen kuitenkin sitten korvasi se, että tämä oli mielestäni viihdyttävämpi ottelu kuin edellisen vuoden War Games, vaikka sen osallistujalista olikin ihan toista laatua. Voin ehkä olla tämän mielipiteeni kanssa yksin, mutta kyllä tämä minua enemmän onnistui viihdyttämään. Ei tämäkään lähelläkään mitään klassikkoa ollut, mutta oikein viihdyttävä ja onnistuneesti buukattukin tämä oli. Erityisen vahvalta ottelussa näytti Chris Benoit, jonka annettiin loistaa oikein urakalla: mies veti koko ottelun alusta loppuun täydellä teholla luoden paljon lisäarvokkuutta ottelulle. Toisaalta myös nWo:laiset vetivät tässä yllättävän hyvin, ja samoin teki myös Curt Hennig. Vähän harmitti, että tiesin ottelun suuren swervin jo etukäteen, minkä takia yllätystä ei tämä ottelu tarjonnut, mutta oli tuo yllärri silti hyvin buukattu ja pitkän kaavan kautta läpi tapahtuman rakenneltu. Samalla se toi myös hyvän tavan päättää tämä ottelu. Lopetuskin oli siis järkevämpi kuin vuoden '96 War Gamesissa. Kaikesta kehusta huolimatta ottelussa nähtiin silti taas paljon turhaa seisoskelua ja showboattailua, ja tosiaan ei tämä niin ME:ltä tuntunut aika vaisun osallistujaporukan johdosta. Joka tapauksessa kyllä tämä minusta oli oikein onnistunut koitos.
*** (19:37)
Tämä oli hyvä ppv. Ehdottomasti vuoden paras WCW:ltä ja aika lähellä myös koko vuoden '97 parhaita tähän mennessä. Jos vain ME olisi ollut vielä asteen-pari kovatasoisempi, olisi tätä ppv'tä voinut sanoa Hienoksi. Nyt tämä jää vielä Ok-tasolle. Osittain sen takia, että ottelussa oli myös heikommat hetkensä (Giant vs. Norton, DDP & Luger vs. Hall & Savage), mutta osittain sen takia, miksi tällä ppv'llä oli huonompi buyrate kuin millään WCW:n ppv'llä pitkiin aikoihin: aikalailla kaikki starpower tuntui puuttuvan ppv'stä. Kun katsoo tapahtumassa painivia painijoita, niin aika vaisulta näyttää lista. Sitten ne suurimmatkin (Luger, Giant, DDP, Savage..) on vielä hukutettu johonkin turhiin väliotteluihin ennen sitä suurta kamppailua. Siltä osin tapahtuman buukkausta ei voi kuin ihmetellä, mutta en toisaalta ala sitä enempää moittimaan, koska tämä "ei niin tähdillä täytetty ppv" toisaalta tarjosi ehdottomasti parasta ppv-menoa WCW:ltä vuonna '97. Ne oikeasti huonot hetket loistivat kerrankin kokonaan poissaolollaan. Hyvää työtä.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WWF SummerSlam - Ok
7. WCW The Great American Bash - Ok
8. ECW Hardcore Heaven - Ok
9. WCW Bash At The Beach - Ok
10. WCW Slamboree - Ok
11. WCW Uncensored - Ok
12. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
13. WCW SuperBrawl VII - Ok
14. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
15. WCW Spring Stampede - Ok
16. WCW Road Wild - Ok
17. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
18. WWF King of the Ring - Kehno
19. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
20. nWo Souled Out - Kehno
Seuravaksi olisi vuorossa WWF:n Briteissä järjestetty ppv One Night Only. Saa nähdä, milloin ehdin sen katsoa - saati sitten arvostella.
Mutta juu, muuten mukava lukea toisenkin mielipiteitä tuon vuoden tapahtumista, vaikka rankempaa kyytiä saakin tuon vuoden WWF sinulta kuin minulta :) Tai ehkä itseäni sitten vain hämää tuo arvosteluasteikkosi, joka on jotenkin kummallisen tiukka. Itse miellän **½-ottelun semmoiseksi vähän keskivertoa paremmaksi kohtaamiseksi, ja kyllä nyt vaikkapa SS'95:n opener (Hakushi vs. Kid) on paljon sitä enemmän. Itse tavallaan tykkäsin tuosta vuoden '95 KOTR:sta, koska olen niin suuri turnauksen fani joka tapauksessa. Ja kerrankin Savio Vega näytti ihan hyvältä.
Niin ja riittää varmaan vähempikin määrä - ja ~ -merkkejä noihin välikohtiin ettei turhaan niillä sivua venytetä? :)
Kauhea tahti sulla, ei millään ehdi lukea kaikkia arvosteluja :(
Omiin asioihin: Lopetin jo ajat sitten mbnetin tilauksen, mutta olen silti upannut kaikki kuvani jne. sinne kotisivutilalleni, koska se on palvellut uskollisesti pitkään tilauksen lopettamisen jälkeen. Nyt kuitenkin vähän aikaa sitten huomasin kaikkijen tiedostojen kadonneen: mbnet on vihdoin poistanut tunnukseni! Niinpä mitkään vanhat kuvani eivät enää näy. En jaksa (enkä nyt ehdikään, helkkarinmoinen kiire alkanut opiskelujen myötä) fiksailla vanhojen tapahtumien tilannetta, mutta tästä edespäin uppaan sitten kuvat photobucketiin.
FALL BRAWL 1997
Ei, ei taaskaan kunnon posteria. Fall Brawl oli siis WCW:n perinteinen syksyn alun ppv, joka oli tunnettu jo vuodesta '93 asti sen Main Eventistä: legendaarisesta War Games -ottelusta, joka oli tarjonnut huikeita kamppailuja painihistorian aikana. Itse asiassa tässä ppv'ssä nähty War Games -ottelu jäi historian viimeiseksi perinteiseksi War Gamesiksi.. Pari vastaavaa kyllä nähtiin vielä myöhemmin, mutta niiden kutsumikseksi samalla nimellä vaaditaan jo aika hyvää tahtoa. Tässä ppv'ssä selostajinamme olivat Tony, Bobby ja Du.. Ei Dustya! Hienoa! Sen sijaan "American Dreamia" tässä paikkasi Larry Zbyszko. En nyt tiedä, oliko se paljon parempi asia. Onneksi parissa ottelussa pöydän takaa löytyi myös Mike Tenay.
Chris Jericho (c) vs. Eddie Guerrero - WCW Cruiserweight Championship
Tapahtumaa ei olisi ainakaan paljon huikeammalta kuulostavalta ottelulla aloittaa. Chris Jericho oli siis sitten viime ppv'n (Road Wild) voittanut CW-vyön takaisin Alex Wrightilta, ja tämän jälkeen hänen tielleen oli ilmestynyt uusi haastaja: Eddie Guerrero. Vuoden '97 alussa Guerrero oli ollut US-mestari, mutta hävisi sittemmin vyönsä Dean Malenkolle ja katosi ruudusta joksikin aikaa ilmeisesti selkävaivojensa takia. Nyt Eddie oli palannut takaisin uuden ja ilkeän asenteen sekä lookin myötä: Eddie ei enää ollut se hauskaapitävä hupihemmo, vaan todella ilkeä ja keinoja kaihtamaton latino, joka teki mitä tahansa saadakseen kultaa jälleen vyötärölleen.
Tämä ottelu oli todella kova opener. Ei ainakaan heti tule mieleen, että pitkään aikaan joku katsomani tapahtuma olisi alkanut näin kovatasoisella ottelulla. Ei tämä nyt ihan parasta Eddie vs. Jerichoa kuitenkaan ollut: suuremmalla panoksella, huikemmalla tunnelmalla ja toisenlaisella bookkauksella miehet olisivat saaneet varmasti aikaan aivan huikean ottelun, mutta tälleinkin ottelu oli todella hyvä - ja äärimmäisen onnistunut opener. Molemmat miehet saivat näyttää parasta osaamistaan, Eddie veti heel-roolin upeasti, ja ottelussa nähtiin juuri sopiva sekoitus lennokkaita liikkeitä, psykologiaa, ketjupainia, ja vaihtelevia tilanteita. Jännittäväkin ottelu onnistui olemaan, ja lopetus oli tosi hyvä. Kokonaisuudessaan siis hieno tapa aloittaa vuoden '97 Fall Brawl. Paljon parempi kuin edellisenä vuotena (heel-DDP vs. Chavo Jr.)
**** (17:19)
Harlem Heat w/ Jacquelyn vs. Steiner Brothers w/ Ted DiBiase
Ja jälleen WCW:n kaksi perinteisintä ja pitkäaikaisinta sekä äärimmäisen hyvin hyvän perusjoukkuepainiottelun kuviot tuntevaa joukkuetta kohtaavat toisensa. Syy? En tiedä, ei kai tässä mitään kummempaa ollutkaan. Steinerit eivät siis (nWo:n kusetuksen) takia edelleenkään onnistuneet voittamaan vöitä Outsiderseilta, vaikka kaikki jo odottivat ja toivoivat sitä, ja niinpä he tippuvat jälleen tässä tapahtumassa ottelemaan WCW:n perusheel-joukkue Harlem Heatia vastaan.. Ja panoksena oli ilmeisesti jälleen ykköshaastajuus joukkuevöihin! Alkaako maistua puulta? Kieltämättä minustakin vähän. Onneksi kyseessä olevat joukkueet sentään osasivat painia..
..Ja siitä päästäänkin siihen, että minä viihdyin tätä ottelua katsoessa. Mitä vähän olen vertaillut muihin tapahtuman arvostelleisiin, niin ilmeisesti tätä on pidetty aika kehnona otteluna: en kyllä tajua miksi. Ainut kunnon syy, jonka keksin, on se, että ei tässä mitään kunnon backstorya ollut ja WCW:n joukkuedivisioona junnasi täysin paikoillaan. Se ei kuitenkaan ollut ottelun vika: molemmat joukkueet tiesivät, mitä tehdä tälläisessä ottelussa ja tekivät sen. Viihdykkäitä, näyttäviä liikkeitä, perushyvärakenne ja vauhdikasta non-stop actionia ;) Minä tykkäsin tästä. Ei tämä siis tosiaan mikään erityisen loistava ottelu ollut, mutta hyvä joukkuekamppailu kuitenkin.
*** (11:44)
Alex Wright (c) vs. Ultimo Dragon - WCW Television Championship
Road Wildissä uuden ja omahyväisen asenteen omistavana CW-mestarina esiintynyt Alex Wright oli nyt tippunut TV-mestaruustasolle. Minkäänlaista muutosta tämä ei silti Wrightin egolle ollut tuonut - melkeinpä päinvastoin: mies tuntui pitävän välillä painimista tärkeämpänä omien tanssitaitojensa esittelyä. Ennen Fall Brawlia Wright oli siis vienyt silloiselta TV-mestari Ultimo (vihdoinkin nimi oikein) Dragonilta tämän mestaruuden katalasti huijaten, ja nyt ex-mestari lähti tavoittelemaan vyötänsä takaisin tässä ppv'ssä. Siinäpä tämän ottelun tarina lyhykäisyydessään.
Tämä oli ehdottomasti tämän ppv'n positiivisin ylennys. Ultimo Dragonin taidoista nyt ei ollut mitään epäselvyyttä, ja tiesin kyllä, ettei Alex Wrightkaan ole ollenkaan turha kaveri nuoratussa neliössä (vaikken miehen otteita olekaan itse pahemmin seurannut). Silti epäilytti, pystyvätkökö selkeästi pienikokoisempi Dragon ja CW-painijaksi kookas Wright, joiden painityylit ovat vieläpä suht erilaiset, saamaan miten tasokkaan ottelun aikaan. Odotinkin enintään jotain Road Wildin Wright vs. Jericho -tasoista ottelua. Mutta ei, tämä ottelu toimi todella hyvin! Jotenkin kaikki natsasin. Dragon keräsi yleisön suosion hienosti puolelleen lennokkailla liikkeillään ja muutenkin näyttävällä taistelulla isokokoista, egomaanista ja kurinalaista mutta hyvännäköistä painia esitellyttä Wrightia vastaan. Ottelussa oli hyvä rakenne, hienoja huippukohtia ja onnistunut lopetus. Mielestäni tämä ylsi aikalailla samalle tasolle kuin Eddie vs. Jericho. Jos nyt parempi ottelu pitää sanoa, niin kyllähän se opener oli, mutta vain hiukan: tämä oli melkein yhtä kova.
**** (18:43)
Jeff Jarrett w/ Queen Debra vs. Dean Malenko - WCW United States Heavyweight Championship Title Shot
Road Wildissä tuolloinen US-mestari Jeff Jarrett kohtasi Dean Malenkon kanssa Four Horsemanin Chris Benoit'n ja Steve McMichaelin, jonka kanssa Jarrettilla oli ollut oikeastaan koko vuoden kestänyt feud (tai ainakin storyline). Viimeisimmissä käänteissä Jarrett oli vienyt McMichaelin naisen (Debra) ja McMichael puolestaan Jarrettin mestaruuden (voittaen sen RW:n jälkeen käydyssä Clash of the Championsissa). Mutta siitä RW:n ottelusta: tuossahan Jarrett pakeni ottelusta halpamaisesti pakottaen McMichaelin pinnaamaan Jarrettin (kiskoen siis McMichaelin itsensä päälle pitäen olkapäänsä maassa kolmenlaskun verran - kuulostipa homoeroottiselta) jättäen näin Malenkon yksikseen hevosmiehiä vastaan. Tässäkin lienee siis osasyy siihen, että juuri nämä kaksi ottelivat nyt oikeudesta haastaa Steve McMichael US-mestaruudesta seuraavassa ppv'ssä (Halloween Havoc). Osasyy myös lienee se, että juuri Malenko oli se mies, jolta Jarrett aikoinaan ryöväsi US-mestaruuden.
Jarrett ja Malenko olivat kohdanneet jo yhdessä aikaisemmassa ppv'ssä vuonna '97 (taisi olla Slamboree), ja tuo ottelu ei itseäni yhtään vakuuttanut: tuolloin Malenko puolusti US-mestaruuttaan ihan ok:ssa, mutta silti aika vaisun fiiliksen jättäneessä ottelussa. Nyt panokset olivat toisenlaiset, ja jotenkin kummassa tämä ottelukin oli aivan toista tasoa! Ensin tasollaan yllätti TV-mestaruusottelu, ja nyt saman teki sitten Jarrett vs. Malenko. Tämän on pakko olla Jarrettin paras ppv-ottelu sitten vuoden '95 toisen/kolmannen IYH:n, jossa mies otteli hienon ottelun Shawn Michaelsin kanssa. Kummassakin tapauksessa lienee kuitenkin selvää, onko kiittäminen ennemmin Jarrettia vai tämän vastustajaa. No, oli syy missä tahansa, niin minä en valittanut: ottelu oli hyvin buukattua viihdyttävää painia (nähtiin muutamia kivoja "spottejakin", kuten turvakaiteen hyödyntämistä). Lopputulostakin oli vaikeaa arvata, joten lopputulos oli todella hyvä. Hienoa, että tämmöisiä yllätyksiäkin sattuu välillä.
***½ (14:53)
Wrath & Mortis w/ James Vandenberg vs. Faces of Fear
Ja kun yllätyksistä puhuttiin, on tämä ottelu oikein sopiva jatkamaan sitä teemaa. Etukäteen en tältä odottanut paljon mitään jo senkään takia, ettei tällä pahemmin mitään tarinaa ollut. Wrath ja Mortis olivat siis viimein kesällä päättäneet ikuisuustylsyysfeudinsa Glacierin kanssa, ja sen jälkeen tämä James Vandenbergin manageroima mysteerinen Martial Arts -ilkimyskaksikko oli jatkanut tagdivarissa riehumista. Nyt he olivat saaneet vastaansa myöskin Martial Arts -taidoistaan tunnetut Mengin ja Barbarianin, jotka kuuluivat tässä vaiheessa (Kevin Sullivanin eläköityä) jo lähestulkoon tuhoutuneeseen Dungeon of Doomiin. Tämä oli lähinnä siis kai taistelu kunniasta.
Kehnon tarinan lisäksi en odottanut tältä paljoa myöskään sen takia, ettei yksikään ottelun painijoista mitenkään erityisemmin suosikkeihini kuulunut (vaikka Mortis hupaisa hahmo olikin ja Meng ihan vakuuttava tapaus). Niinpä en uskonut kahden vaisun heel-joukkueen pystyvän mihinkään mainittavan arvoiseen. Toisin kuitenkin kävi! Nämä kaksi joukkuetta saivat nimittäin aikaan oikein viihdyttävän, hyvää perusjoukkueottelukaavaa noudattavan agressiivisen tag-väännön. Ei tämä nyt siis mikään huippuottelu ollut, mutta varmaan aikalailla parasta, mihin nämä kaksi joukkuetta pystyivät. En tiedä, ketä onnistumisesta oli kiittäminen, mutta tapahtuman meininkiin sopien kaikki tuntuivat yrittävän parhaansa. Tarjolla oli jopa muutamia ihan näyttäviä spotteja. Kokonaisuutena siis jälleen oikein onnistunut ottelu allekirjoittaneen iloksi.
*** (12:22)
Scott Norton vs. The Giant
Seuraavaksi oli sitten vuorossa ottelu, joka ei enää tähän positiivisesti yllättävien kerhoon päässyt. nWo:n edustuksen tason tippumisen voi havaita jo tässä ottelussa: WCW:n suurimpiin tähtiin kuulunut Giant pistettiin new World orderin mitäänsanomatonta midcarder Scott Nortonia vastaan, kun parempaakaan ei ollut tarjolla. Ottelun backstoryna toimi siis WCW:n ja nWo:n ikuinen kamppailu.
Taustatarina ei ollut tosiaan kummoinen, eikä kyllä ottelukaan, vaikkei se nyt mitenkään umpisurkea ollut. Norton vaikutti ottelun alkuvaiheessa jopa yllättävän hyvältä hallitessa kamppailua jättiläistä vastaan yllättävän näyttävilläkin otteilla. Giantin paras hetki ottelussa oli aina yhtä näyttävä Giant Dropkick. Muuta tästä nyt ei olekaan kauheasti sanottavaa. Ottelu oli lyhyt ja myös ennalta-arvattava, mutta Norton näytti yllättävän hyvältä kun taas Giant yllättävän vaisulta. Kyllä tämän katsoi, mutta ei tästä yhtään mitään kerrottavaa jäänyt jälkipolville.
*½ (5:27)
Diamond Dallas Page & Lex Luger vs. Randy Savage w/ Miss Elizabeth & Scott Hall (c) - No DQ Match
Niin, Road Wildiä edeltävässä Nitrossahan Lex Luger oli shokeerannut kaikki ja herättänyt WCW-faneissa uutta toivoa päättäen Hollywood Hoganin vuoden mittaisen päämestaruuskauden. Paluu arkeen oli kuitenkin karu RW:ssä, junossa ME:ssä oli panoksena WCW World Heavyweight -mestaruuden lisäksi koko nWo:n kohtalo - jos Hogan ei olisi saanut mestaruutta takaisin itselleen, olisi se ollut nWo:n tarinan loppu. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Lugerin mestaruuskausi jäi alle viikon mittaiseksi. Hoganista tuli siis taas mestari (joka ei taaskaan esiintynyt ppv'ssä :I) ja Luger jatkoi jälleen WCW:n eturintamassa toivotanta ja päättymätöntä taistoa nWo:ta vastaan. Tällä kertaa Lugerin parina oli toinen superface DDP, jolla oli edelleen rajut kärhämät Randy Savagen kanssa. Niinpä DDP:n ja Lugerin vastaan asettuivat Savage apunaan Tag Team -mestari Scott Hall.
Kun tapahtumassa on niin monta positiivisesti yllättävää ottelua, oli odotettavaa, että jossain vaiheessa nähdään sitten se ilkeä pettymyskin.. Ja tässähän se oli. Ottelulla oli hyvät edellytykset tuottaa viihdyttävä ME-tason joukkuekamppailu. Painijat olivat (no, ehkä Lugeria lukuun ottamatta) kiinnostavia, ja vaikkei storylinessa mitään erikoista ollutkaan enää tapahtunut, kyllä nyt aina No DQ ottelu WCW:n ja nWo:n eliitin välillä luulisi olevan miellyttävää katsottavaa. Sitä tämä ei kuitenkaan erityisemmin ollut onnettoman buukkauksen takia: alussa meno näytti vielä tosi hyvältä ja kiinnostavalta, mutta jo muutaman minuutin jälkeen touhu meni todella typeräksi ja tylsäksi (vaikka Hall loistikin), ja homma vain paheni kun soppaan sekaantui täysin ilman mitään järkevää syytä Larry Zbyzsko. Tämä kaikki vielä huipentui surkuhupaisaan lopetukseen. Alkuvaihe lupaili oikein hyvää, mutta lopputuloksena oli pannukakku, jota ei sentään ollut onneksi pitkitetty tätä enempää - tämäkin kun tuntui jo aikalailla liialta.
** (10:19)
Team nWo (Buff Bagwell & Konnan & Syxx & Kevin Nash (c)) vs. Four Horsemen (Chris Benoit & Steve McMichael (c) & Ric Flair & Curt Hennig) - War Games Match
Viimein oli vuorossa illan Main Event: WCW:n oma perinneottelu War Games Match. Ottelussahan siis on kaksi kehää ja iso Hell In A Cell -tyyppinen häkki sillä erotuksella, että se siis peittää yhden kehän sijaan kaksi alleen. Molemmat kehät ovat käytettävissä ottelun aikana. Ottelun aloittaa molemmista joukkueista yksi, ja viiden minuutin jälkeen toisen joukkueen toinen jäsen pääsee kehään. Tämän jälkeen aina kahden minuutin välein painijoita vuorotellen tulee joukkeista häkin sisälle, ja ottelu voi päättyä vasta, kun kaikki painijat ovat kehässä. Tällöin voittajaksi selviytyy se joukkue, jonka jäsen pistää ensimmäisenä toisen joukkueen jäsenen luovuttamaan. Siinä siis ottelun säännöt, tarinahan juurtaa edelleen juurensa yli vuoden jatkuneeseen WCW vs. nWo -feudiin. Alunperin WCW:n edustajina ei pitänyt olla vain Four Horsemen, mutta sitten WCW:n uusi presidentti tms. Roddy Piper teki pieniä muutoksia ja päätti, että hevosmiehet ovat paras mahdollinen vaihtoehto edustamaan WCW:tä tässä kamppailussa. Curt Hennig oli siis uusi Horsemenien jäsen, koska Arn Anderson oli pari viikkoa aiemmin eläköitynyt virallisesti ja luovuttanut "Enforcerin" paikkansa Hennigille. new World order pisti tähän "yhteen vuoden tärkeimmistä yhteenotoista" jostain syystä edustajistokseen midcardereita ja joukkuemestari Nashin. Älkää kysykö miksi.
Ei tämä ME:kään tosiaan mitään starpoweria huokunut. Suurimmat nimet ottelussa olivat varmaan Kevin Nash ja Ric Flair, mikä ei nyt ihan tarvittavasti ollut paikkaamaan kaiken maailman mongoja ja k-doggeja. Tähtivoiman puutteen kuitenkin sitten korvasi se, että tämä oli mielestäni viihdyttävämpi ottelu kuin edellisen vuoden War Games, vaikka sen osallistujalista olikin ihan toista laatua. Voin ehkä olla tämän mielipiteeni kanssa yksin, mutta kyllä tämä minua enemmän onnistui viihdyttämään. Ei tämäkään lähelläkään mitään klassikkoa ollut, mutta oikein viihdyttävä ja onnistuneesti buukattukin tämä oli. Erityisen vahvalta ottelussa näytti Chris Benoit, jonka annettiin loistaa oikein urakalla: mies veti koko ottelun alusta loppuun täydellä teholla luoden paljon lisäarvokkuutta ottelulle. Toisaalta myös nWo:laiset vetivät tässä yllättävän hyvin, ja samoin teki myös Curt Hennig. Vähän harmitti, että tiesin ottelun suuren swervin jo etukäteen, minkä takia yllätystä ei tämä ottelu tarjonnut, mutta oli tuo yllärri silti hyvin buukattu ja pitkän kaavan kautta läpi tapahtuman rakenneltu. Samalla se toi myös hyvän tavan päättää tämä ottelu. Lopetuskin oli siis järkevämpi kuin vuoden '96 War Gamesissa. Kaikesta kehusta huolimatta ottelussa nähtiin silti taas paljon turhaa seisoskelua ja showboattailua, ja tosiaan ei tämä niin ME:ltä tuntunut aika vaisun osallistujaporukan johdosta. Joka tapauksessa kyllä tämä minusta oli oikein onnistunut koitos.
*** (19:37)
Tämä oli hyvä ppv. Ehdottomasti vuoden paras WCW:ltä ja aika lähellä myös koko vuoden '97 parhaita tähän mennessä. Jos vain ME olisi ollut vielä asteen-pari kovatasoisempi, olisi tätä ppv'tä voinut sanoa Hienoksi. Nyt tämä jää vielä Ok-tasolle. Osittain sen takia, että ottelussa oli myös heikommat hetkensä (Giant vs. Norton, DDP & Luger vs. Hall & Savage), mutta osittain sen takia, miksi tällä ppv'llä oli huonompi buyrate kuin millään WCW:n ppv'llä pitkiin aikoihin: aikalailla kaikki starpower tuntui puuttuvan ppv'stä. Kun katsoo tapahtumassa painivia painijoita, niin aika vaisulta näyttää lista. Sitten ne suurimmatkin (Luger, Giant, DDP, Savage..) on vielä hukutettu johonkin turhiin väliotteluihin ennen sitä suurta kamppailua. Siltä osin tapahtuman buukkausta ei voi kuin ihmetellä, mutta en toisaalta ala sitä enempää moittimaan, koska tämä "ei niin tähdillä täytetty ppv" toisaalta tarjosi ehdottomasti parasta ppv-menoa WCW:ltä vuonna '97. Ne oikeasti huonot hetket loistivat kerrankin kokonaan poissaolollaan. Hyvää työtä.
1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WWF SummerSlam - Ok
7. WCW The Great American Bash - Ok
8. ECW Hardcore Heaven - Ok
9. WCW Bash At The Beach - Ok
10. WCW Slamboree - Ok
11. WCW Uncensored - Ok
12. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
13. WCW SuperBrawl VII - Ok
14. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
15. WCW Spring Stampede - Ok
16. WCW Road Wild - Ok
17. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
18. WWF King of the Ring - Kehno
19. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
20. nWo Souled Out - Kehno
Seuravaksi olisi vuorossa WWF:n Briteissä järjestetty ppv One Night Only. Saa nähdä, milloin ehdin sen katsoa - saati sitten arvostella.
-
FlameSnoopy
- Viestit: 176
- Liittynyt: La 07.01.2006 10:24
Kiitti kommenteista.Kenitys kirjoitti:Ihan vain oma mielipide, mutta kyllä noissa turnauksissa voisi myös myöhemmillä kierroksilla olevien nimet julkaista.. Tai ainakin itse teen niin. Onhan sekin samalla tavalla edellisten otteluiden lopputulosten spoilia, mutta ei siinä suoraan silti tietyn ottelun lopputulosta kerrota, jos joku tietystä ottelusta tahtoo tietää mielipiteen. Muuten taas menee vähän idea arvostelusta varsinkin tuommoisen KOTR-finaalin kohdalla, kun ottelijavaihtoehtoja on kahdeksan, niin ei siitä nyt ulkopuolinen suurta käsitystä saa, kenen ottelua ollaan tässä arvostelemassa.
Mutta juu, muuten mukava lukea toisenkin mielipiteitä tuon vuoden tapahtumista, vaikka rankempaa kyytiä saakin tuon vuoden WWF sinulta kuin minulta
Niin ja riittää varmaan vähempikin määrä - ja ~ -merkkejä noihin välikohtiin ettei turhaan niillä sivua venytetä?
Kauhea tahti sulla, ei millään ehdi lukea kaikkia arvosteluja
Omiin asioihin: Lopetin jo ajat sitten mbnetin tilauksen, mutta olen silti upannut kaikki kuvani jne. sinne kotisivutilalleni, koska se on palvellut uskollisesti pitkään tilauksen lopettamisen jälkeen. Nyt kuitenkin vähän aikaa sitten huomasin kaikkijen tiedostojen kadonneen: mbnet on vihdoin poistanut tunnukseni! Niinpä mitkään vanhat kuvani eivät enää näy. En jaksa (enkä nyt ehdikään, helkkarinmoinen kiire alkanut opiskelujen myötä) fiksailla vanhojen tapahtumien tilannetta, mutta tästä edespäin uppaan sitten kuvat photobucketiin.
Ajattelin samaa tuosta ensimmäisestä, juurikin syistä jota listasit. Luulempa myös, että suurimalle osalle on kuitenkin selvillä suurinosa noista KOTR voittajista kumminkin. Ainakin vuoden 1996. Arvosteluasteikot on myös aikalailla erilaiset, itse olen sen huomannut kanssa. Lähden kahdesta tähdestä katsomaan jokaista ottelua, plussaa jos on hyvä ja sitten miinusta jos on huonompaa settiä. Kestot, ottelun paikan, aikaisemmat ottelut, yleisön reaktiot, painijat ja yleinen kiinnostavuus liittyvät myös jokaiseen arvosteluun. Esimerkistäsi voisin kommentoida sen verran, että Kid vs. Hakushi (arvs: ***-) ei ollut lähellekkään tarpeeksi pitkä (muistaakseni alle kymmenen minuuttia) ja eihän siinä ollut sen kummempia tarinoita alla tai muuta, se oli vaan nopea avaus Slamille, josta ei sen kummempia kuitenkaan jäänyt jälkipolville muistettavaksi. 95 vuoden KOTR oli kyllä aikalailla roskaa, suurimaksi osaksi osallistuja listan takia. Yoko, Vega, Roadie, Kama & Mabel, sekä lisäksi keskiverto Taker ja aika perus-Holly ja mahtava Michaels, joka tippuikin jo ensimmäisellä kierroksella. Finaalikin oli aikalailla hirveä
Anteeksi ruudunvenytyksistä, tungin niitä niin paljon, että tulee suurinpiirtein viiva omalla resoluutiollani. Ei tullut oikeastaan mieleenkään, että jollain on pienempi
Tahti myös tahtoo olla juu aika kova, syitä on monia, niihin lukeutuu paini-innon radikaali nousu, ja harrastuksen lopettaminen.Mielellään kommentoisin noita WCW:nkin tai WWF:n tapahtumia, mutta en ole ikinä katsonut kokonaista WCW:n tapahtumaa, ja WWF:n meno ennen vuotta 1999 on aikalailla pimennossa.