Tirkka kirjoitti:Merovingi kirjoitti:Eikä Suomessa vaan ole niin isoja paikkakuntia, joilla liigaseuraa voisi sujuvasti pyörittää. Sportinkin on vaikea kuvitella menestyvän liigassa, koska talous on ollut Mestiksen puolellakin heikkona, kuten jo todettu. Oma halli olisi avuksi, kun vuokramaksuja ei tarvitsisi maksaa ja voisi muulla käytöllä hoitaa lisää rahaa kassaa. Tietysti pitää miettiä ovatko ylläpitökustannukset liian isot, joten vuokraaminen voisi olla halvempaa.
No onhan noita Raumaa isompia paikkakuntia nyt melkein yhden SM-liigan verran. Toki Lukolla on hyvä tuuri sen suhteen että sillä on rikas omistaja, mutta siltikään ei kyllä paikkakuntien koosta ole kiinni kun niitä yli 40000 asukkaan paikkakuntia on useita joilla ei liigajoukkuetta ole. Se liigan sulkeminen on sitten kyllä yksi merkittävä syy siihen miksi Mestis-joukkueiden on ihan mahdotonta nousta tällä hetkellä liigaan. Kärpillekin se tuotti vaikeuksia vaikka jo ennen nousua sen budjetti oli isompi kuin monella liigajoukkueella. Tuo aiemmin ehdotettu systeemi jossa joka vuosi joku joukkue putoaa ja joku nousee tilalle olisi kyllä tervetullut ihan yleisön mielenkiinnon kannalta, vaikka se sitten tiputtaisikin jonkun Ilveksen tai Saipan (no, Saipaa ei kyllä varmaan moni jäisi kaipaamaan) sinne mestikseen.
Ei sillä budjetilla nousta liigaan vaan pelaajilla. Pitäisi saada sinne toiseksi alimmalle tasolle sen tasoisia pelaajia, jotta olisi mahdollista Mestikseen nousta, mutta kiinnostaako montaa pelaajaa pelata Mestiksessä, jos taso riittää liigaan? Ei se ole välttämättä urakehityksen kannalta suotuisaa pelata joukkueita vastaan, jotka ovat enemmistöltään amatöörejä ja höntsääjiä.
Toisaalta, ennen liigan sulkemista monella liigajoukkueellakin oli talous ihan kuralla (niinpä se on kyllä vielä tänäkin päivänä joillakin joukkueilla). Joten ei siitä sulkemisesta ole hirveästi hyötyä ollut välttämättä, kun vertaa siihen minkä verran siitä on ollut haittaa.
Taisi olla vielä niskassa 90-luvun laman vaikutukset talouteen ja ongelmana taitaa olla edelleenkin ihan liian harrastelijamainen johtaminen. Pentti Matikainen on varmasti lätkäjätkä henkeen ja vereen, mutta onko hänellä sellaisia bisnestaitoja, jotta saa joukkueen toimimaan taloudellisesti hyvin? HIFK-pestin perusteella ei ole.
Jääkiekkojoukkueet tarvitsivat enemmän liikealalla kannuksensa luoneita johtamaan taloutta kuin entisiä pelaajia tai vastaavia. Ammattimaisuutta pitäisi lisätä, mutta sekään ei tekisi seuroista mitenkään rikkaita. Paljon se lätkässä vaatii saada sitä voittoa, nollatuloskin on saavutus. Sama homma urheilussa muutenkin, sillä vaikka Barcelona menestyy futiksessa todella hyvin niin seurahan on korviaan myöten veloissa.
Merovingi kirjoitti:Ruotsissa on pienemmät seurat Elitserieniä onnistuneet pelaamaan onnistuneesti. Parhaimpana esimerkkinä Mora - kunnassa vähän yli 20 000 asukasta. Siellä on tosin apuna ollut talkootyöt, joilla seura on hoidattanut paljon hommiaan. Jos Sport saa käytettyä vaasalaisten kiekkoinnostuksen vapaaehtoistyön muodossa hyväksi, voi edellytyksiä liigataipaleella olla.
Ruotsissa on myös koettu surullisia tarinoita, kun joukkue on pudotessaan mennyt konkurssiin ynnä muuta eli kyseisessä järjestelmässä on ongelmansa. Toisella tapaa se pakottaa seurat olemaan ammattimaisempia, sillä tippuminen on oikeasti mahdollista eikä mihinkään amatööritouhuun ja toiminnan paskomiseen ole varaa eli mitään tämän kauden Ilveksiä tuskin nähtäisiin.
Ruotsissahan on kai edelleen joku säätiöintisysteemi noille pelaajapalkkioille joka mahdollistaa seuroille kilpailun palkoissa suhteessa SM-liigan seuroihin? Siitä on sitten hyötynä se että joukkueet ovat nimekkäämpiä kuin Suomessa mutta talous ei sitä sitten aina kestä. Eikä se raha aina kaikkea ratkaise, kuten on nähty Malmön tilanteessa kun joukkueeseen on törsätty isoja summia ja Elitserieniin ei vaan ole silti ollut mitään asiaa. Sitten pääsarjassa on näitä Timråita joilla tuntuu riittävän trahaa jostain aina vaan ja putoaminen liigasta on vissiin edessä vasta tänä vuonna (tai ainakin olivat ihan selvästi viimeisiä runkosarjassa).
Malmössä on taidettu asiat hoitaa valmennuksen tai pelaajiston puolella heikosti kun menestystä ei tule.
Se on kyllä mielenkiintoista miten rahat riittävät. Säätiöintisysteemistä en tiedä, mutta kait siellä on sen verran ammattimaista johtamista ja/tai innokkaita faneja, jotka talkootyöllä hoitavat hommia ilmaiseksi ja tuovat seuroille säästöä. Tai kuten Lukolla, rikas omistaja taustalla.
Merovingi kirjoitti:SM-liiga olisi toimivampi 12 joukkueen seurana, mutta ne kaksi, jotka sarjasta poistuisivat tulisivat varmaan kärsimään taloudellisesti aika pahasti. Vaikka SaiPa saisi liigalisenssin takaisin, niin millainen isku taloudelle olisi Mestis-pelit? Pahemmassa tapauksessa ne kaksi Mestikseen tippuvaa vajoavat taloudellisesti Mestis-tasolle, eikä Suomessa ole kuin 12 liigatasoista joukkuetta.
Ilveksen putoaminen olisi toki surullista, mutta Tampereen kiekkoilun kannalta jopa hyvä asia - Tampereen kokoisessa kaupungissa ei nykyaikana pysty toimimaan kaksi menestyvää liigajoukkuetta. Kaksi joukkuetta on tuomittu ikuiseen keskinkertaisuuteen Tampereella.
Olisi toimivampi 12 joukkueen sarjana ja siksipä se pitäisikin muuttaa sellaiseksi. Ilveksen touhut on olleet ihan sekaisin jo monta vuotta ja sen takia ne joutaakin pois liigasta. Saipa on sitten se toinen jonka touhut on olleet niin surkuhupaisia paikoitellen että joutaisivat jo pois tuolta liigasta puuhastelemasta. Se jos tippuvat joukkueet vajoaisivat taloudellisesti mestistasolle kertoisi sitten siitä että hommaa ei olla osattu pyörittää. Toisaalta jos todellinen kilpailuasetelma liigan häntäpään ja mestiksen kärkipään välillä olisi olemassa, lisäisi se varmasti yleisön kiinnostusta niihinkin mestispeleihin. Ei Suomessa kuitenkaan ole niitä pelaajiakaan tällä hetkellä neljälletoista liigajoukkueelle.
Näinpä, vaikka SaiPa onkin sympaattinen pikkuseura, jolle toivoo menestystä.
Todellinen kilpailuasetelma olisi kyllä suureksi hyödyksi, sillä se tekisi myös Mestiksestä enemmän ammattisarjan kaltaisen, jolloin kiinnostus kyllä kasvaisi. Nyt ovat enemmän ajautuneet liigaseurojen farmeiksi, jossa kasvatetaan pelaajia edustukseen, joka on sekin ihan hyvä asia Suomi-kiekon kannalta.. Ammattimaisempi Mestis voisi tosin olla parempi asia, mutta se vaatisi juurikin niiden liigatasoisten paikkakuntien nousua Mestikseen näiden LeKien sijaan.
Mut siis, mitenniin muka Tampereen kokoiseen kaupunkiin ei mahtuisi kahta liigajoukkuetta? Jos niitä joukkueita pyöritettäisiin ammattitaitoisesti niin ihan varmasti mahtuisi. Tällä hetkellä molemmat joukkueet on kuitenkin niin täyttä puuhastelijaa täynnä (tasonsa perusteella) että olisi varmaan tosiaan ihan hyvä jos niitä joukkueita olisi vaan yksi. Harmi sinänsä että se ainoa olisi Tappara kun se on ainakin minun silmissäni noista joukkueista se vastenmielisempi.
Jääkiekkolehti teki Tampereen seurojen yhdistymisestä jutun pari vuotta sitten ja tuon mahtumisen pointtina oli taloudelliset edellytykset. Sponsoreja ei riitä tarpeeksi ja jutussa mainittiin, miten yritykset kokevat velvoitteeksi sponsoroida kumpaakin seuraa. Kaksi joukkuetta siis syö yhteistä kassaa eikä luo edellytyksiä huippujoukkueelle vaan pelkälle keskinkertaisuudelle.
Ilves kyllä joutaa tippua, sillä tuo touhu on ihan järkyttävää. Ongelman ytimenä taitaa olla Manngard ja hyväveli-johto, joka on juurikin tuota amatöörimaista puuhastelua. Jatkoajassa on erilaisia skenaarioita, joissa Ilves ajetaan konkurssiin ja se perustetaan uudestaan, sillä tuotemerkki Ilves kuuluu Ilves ry:lle, jota Manngard ei omista. Esitin asian nyt aika sekavasti, sillä en nyt muista tuota ideaa kunnolla, mutta kiinnostuneet sen Jatkoajasta löytävät.