Heikohko show.
RAW
Re: RAW
Heikohko show.
Re: RAW
Jälleen naisten segmentti lopetti shown! Joskus tuota voisi pitää merkkinä siitä ettei kovin massiivisia kuvioita ole meneillään, mutta eipä tuota nyt voi vihjaistakkaan. Allekirjoitussegmentti on kovin käytetty, muttei tätien divarista puhuttaessa. Ihan hyvää promottelua, jossa Steph oli kyllä jäätävästi kovempi. Hunter oli harvinaisen nilkillä tuulella työntäessään kalusteita avuttoman naisen päälle. Aiheutti pientä hajoilua.
Sensijaan arvostusta tihkuvaa, hyväksyvää nyökkäystä sateli Stephin Pedigreestä. Bellat ottivat yllättävän hyvin vastaan myydessään liikkeen about naamalleen. Kyllähän tuota matsia melko paljon tulee odotettua. McMahonin astuessa kehään, on jonkunlaista viihdyttävää ylibookkausta aina odotettavissa, oli kyseessä Vince, Shane tai Steph.
Pidän edelleen Cenan ja Lesnarin matsin bookkauksesta. Ideahan tuossa on juuri se miten iso paha Lesnar tulee ja ottaa mitä haluaa ja me "pelkäämme" että hän tosiaan tekee sen mitä lupaa, hakkaa Cenan tohjoksi ja voittaa mestaruuden vaikkei omistaudukkaan WWE:lle. Häntä ei monessa showssa vuoden aikana näy, mutta silti hän on niin dominoiva että voittaa itse Takerin Maniassa ja nyt näyttää siltä että on viemässä Cenan päänahan. Tässä on kyse WWE-mestaruudesta. Ei heidän tarvitse olla kehässä yhdessä mäyhäämässä jotta tämä tuntuisi isolta. Tämän viikon promot toimivat itseeni ihan kybällä. Vahva etu myös tietysti se, että muistamme entuudestaan mihin nämä kaverit yhdessä pystyvät. Sitä tuotiin jopa hyvin tälläkin viikolla esiin huonomuististen avuksi. Sotahan tuosta taas tulee.
Parasta jaksossa oli kuitenkin se fakta, että Ambrosen ja Rollinsin odotettu matsi vihdoin julkistettiin ja suhteellisen näyttävällä tavalla kun pääsivät molemmat ottelemaan vallasta valita Summerslamin matsin stipulaatio. Mahtaa tulla joko salkku peliin TAI sitten ihan yksinkertaisesti Street Fightilla mennään. Molemmat käy. Itse bookkaisin Street Fightin nyt Summerslamiin ja sitten NoC:iin Ladder-matsi popcornisalkusta.
Jerichon ja Brayn feudi menee kyllä melko suoraviivaisesti ilman mitään erityistä koukkua, mutta dont get me wrong playas, hyvinhän molemmat silti vetävät ja olen heidän suuri faninsa mikä aiheuttaa aina nautintoa sekä välitöntä viihtymistä sohvan perällä. Mutta juurikin tästä hulvattoman suuresta fanituksesta johtuen alkaa tässä vaiheessa jo pieni pettymyksen häivä kurkistaa kun odotukset olivat taivaissa, ei voi mitään. Pakko se vaan on todeta ettei tähän nyt sitten kirjoituspuolella niin paljon panostettu kuin olisi pitänyt. Mutta eipä siinä, pitää nyt unohtaa ne suuret odotukset ja nauttia tästä tällaisenaan perusviihdyttävänä feudina.
Ziggler vs. Miz tosiaan bookattiin Summerslamiin! Hienoa, vaikkakin voisi pitää melko todennäköisenä tuon kokevan perinteisen Kickoff-kohtalon massiivisen cardin seurauksena.
Huonoakin oli..
Dustit pääsivät pitkästä aikaa kehään asti, mutta mitä kummaa? Taas Rybaxel? Ei tässä ihan niin pitkä tauko ollut että tuo feudi kaipaa uudelleenlämmittelyä if u ask me.
Kuka Jumalan nimessä RVD:n nykyistä runia bookkaa? "Pistähän trikoot päälle Rob, pääset käymään rampilla"
WWE:n uusin horrorleffa vaikuttaa ihan kelpo viihteeltä, mutta väitän sille löytyvän tehokkaampiakin mainostuskeinoja kuin demonisen huonot bäckärisegmentit. Poor Adam.
Fandangon kuviokaan tuskin aiheuttaa pahimmallekkaan saippuan ystävälle vilunväreitä hyvällä tavalla. Loputon kuvio jolle tuskin on kirjoitettuna mitään kunnon lopetustakaan.

Big Things Poppin, Little Things Stoppin
Re: RAW
9.99... Näinpä.
Lesnarin ja Cenan hypevideo oli tosiaan hyvä, ja lopultakin Brock pääsi itsekin puhumaan jotain. Hyvä ettei tuota parin vuoden takaista matsiakaan oltu unohdettu, vaikka tämän matsin rakentelu omalla tavallaan tuntuukin vähän samanlaiselta.
Jotenkin haistan, että Rusev käy Sheamuksen kimppuun kunhan Swagger on selätetty. Tämä feudi kyllä laahaa ja pahasti. Ei enää yhtään lippujen heiluttelua tämän feudin jälkeen, kiitos!
Cesaro kyllä ajelehtii vailla päämäärää. Sääli.
Fandango, Jericho vs. Wyatt, Reigns vs. Kane... Sitä samaa viikosta toiseen.
Mutta tuo Rollins vs. Slater oli kyllä LOISTAVASTI bookattu! Kävi täydellisesti järkeen, Ambrose oli hiton viihdyttävä ja Slaterkin voittaa joskus. Heathin sympatiapisteitä söi tuo kauhean näköinen tekorusketus, huh. Naama on valkoinen ja rintakehä oranssi.
Brie vs. Stephanie -feudi on ollut tähän asti hyvä, kun Brien ei ole tarvinnut sanoa kuin muutama sana. Nyt tällainen pidempi promo kuulosti niin teennäiseltä ja ärsyttävältä, että oli melkein Stephin puolella. HHH veti roolinsa täydellisesti ja Steph vielä paukautti tuollaiset Pedigreet... Eipä tästä hirveän huonoa sanottavaa kuitenkaan jäänyt.

"Your arms are just too short to box with God!"
Re: RAW
Kaikki taitaakin eilisestä jaksosta olla sanottu...eiku
Itse olen töissä, joten pari hajatelmaa kerkeää mainiosti suoltaa.
Jakson paino oli tällä kertaa hyvin selkeästi WWE-mestaruusmatsin ympärillä, mikä oli ainoa oikea ratkaisu kyseessä ollessa GoHomeEdition. Sekä Heyman että Cena vetivät jälleen pirun hyvin Lesnarin ollessa se tuttu ja turvallinen pahaenteinen monsteri, jonka tiedämme olevan viikonlopun jälkeen uusi chämp ellei WWE halua väkisin yllättää faneja heittämällä Cenan stringejä suoraan naamallemme. Anyhow, kahden erillisen promoilun lisäksi jakso vielä päätettiin BigTime-fiilikseen karpaasien tuijotellessa toisiaan, valmiina sotaan. Samaan aikaan taustalla Orndorff yritti esittää selväjärkistä ja Nash teki kaikkensa ehkäistäkseen revähdyksien mahdollisuutta.
Myös Rollins-Ambrose jatkui vahvana Deanin jatkaessa ketkuja metodejaan ja intensiivistä kostonhalua tihkuvaa esiintymistään. Hogan sai nyt yhden lahjan vähemmän.
Ziggler-Miz pysyi aikalailla samassa asetelmassa ollen ihan solidisti bookattu midcard-feudi. Slater alkaa samalla olla pysäyttämätön taho.
Steph-Brie, vaikkakin viihdytti tälläkin kertaa, otti kuitenkin ehkä pienen taka-askeleen. Osittain huonon yleisön syytä, mutta olihan tuo vähän hämmentävä segmentti ja sen lopputuloksena Brie näytti itkiessään melko huonolta. Eipä sillä, odotan silti paljon.
Orton-Sheamus oli jälleen unettavaa kunnes räjähti loppua kohden mainioksi pikku battleksi.
Ihan hyvä jakso siihen nähden ettei mitään Summerslamin ulkopuolisia turhia pelleilyitä oltu ahdettu mukaan, vaan kaikki ajoi asiansa.
EDIT: Ainiin ja pidin siitä miten Wyatt-Jericho otti vihdoin uuden suunnan good ol haastatteluvideon avulla. Ei parhaita sellaisia, mutta auttoi vähän nostamaan tätä kuviota tärkeämmän tuntuiseksi.

Hyvä show verrattuna viime viikon jaksoon, mutta sisälsi edelleen liikaa pettymyksiä. Onnistui yhtä kaikki tehtävässään eli SummerSlamin hypettämisessä.
Re: RAW
Ainiin tuo pääsi jotenkin unohtumaanenska kirjoitti:
Reigns vs. RybAxel oli tylsä matsi. Onneksi sentään Roman töräytti ottelun jälkeen hulvattoman huonon ja juuri siksi viihdyttävän promon. Näitä lisää – be-leeee daaAaat~!
Big Things Poppin, Little Things Stoppin
Re: RAW
Mielestäni oli hölmöä pyhittää SummerSlamia edeltävän Raw'in melkein koko loppusegmentti nostalgialle ja turhanpäiväiselle syntymäpäivä höpötykselle. Lesnarin saavuttua toivoin, että paikat pistetään matalaksi mutta mitään ei siltikään tapahtunut. Cenan saapuminen vasta (odotettu sellainen) antikliimaksi oli. Muuten kuitenkin ihan mukava Raw.
AAAWWWEEESSSOOOMMMEEE
Re: RAW
Kiireiden vuoksi tuli katseltua jakso varmaan viidessä osassa. Tämän vuoksi en oikein edes muista mitään...
Tuosta Brie-Stephanie jutusta tuli mieleen, että eikö 2002 vuonna nähty vähän vastaava, kun Heyman ja Lesnar toivat paikalle jonkun muijan, jonka kanssa Taker oli mukamas pettänyt naistaan. Tjsp... Ihan mukaisa jakso kyllä ja itse pidin lopetuksesta. Päämestaruuskuvion promoista iso plussa ja tuossa lopussa oli mielestäni hyvä, että miehet eivät käyneet toistensa kimppuun.

Opener Big Show & Mark Henry vs. Luke Harper & Eric Rowan yllätti minut kyllä. En olisi uskonut mutta tämähän oli ihan kiva opener ja suhteellisen hyvä ottelu. Big Shown ja Mark Henryn joukkue kyllä kiinnostaa. Tag divisioonaan pitääkin saada vähän uutta makua. Vielä kun Tyson Kiddin sekä Zack Ryderin joukkuetta nähtäisiin enemmän, sillä siinä yhdessä main eventissä vaikutti siltä, että tästä saataisiin tosi hyvä tag team aikaan.
Backstage segmentti Rollinssin sekä Ambrosen kesken oli huikea!
On tuo Ambrose vaan aika velho.
Lyhyt, ytimekäs sekä hauska kohtaaminen, kiitos Deanin.
Jos Ambrose on velho niin sitä myös on Paul "My Name Is" Heyman. Aivan mahtavaa setitystä jälleen mikin varressa. Nyt on kyllä mielenkiintoinen mestari!
Uusi mestaruusvyö oli vähän "nääh". Ei ihan täysillä iskenyt mutta kaipa se tuossa sitten menee. Eiköhän Cena tule seuraavassa PPV:ssä Lesnarin haastamaan. Vieläkö panostetaan Lesnarin täydelliseen ylivoimaan vai pystyykö sisuuntunut Cena tuota monsteria haastamaan.. Tästä saadaan vielä mahtava tarina aikaan. Lesnarin mielenkiinto perustuu juuri siihen, että pystyykö kukaan häntä haastamaan. Mies on niin itsevarma, eikä suotta. Tarinaa ja hahmoa vielä korostaa tuollainen Heymanin tapainen kaiffari niin avot!
Pidin myös Mark Henryn sekä Rusevin segmentistä kehässä. Mielenkiinnolla odotan, että mitä tässä tulee tapahtumaan.
Sitten.. Jos ette halua lukea v***n ylilyötyä hehkutusta niin suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Illan main event. Seth Rollins vs. Dean Ambrose falls count anywhere match.. Jumalavita mikä ottelu! Sain niin monta henkistä orgasmia, että hetken pelkäsin kuolevani hyvänolontunteen yliannostukseen. Tämä on ollut niin huikeaa. Koko feudi, kummatkin nuo ottelijat, eilinen taistelu ja nyt tämä!! Aivan uskomaton matsi!
Lyökää päivämäärä muistiin, sillä sitä kysytään, kun valitaan vuoden parasta tv-ottelua! Dean Ambrosen kaikki pienet liikkeet ja eleet olivat jo kultaa. Tempo oli loistavaa läpi ottelun ja tylsiä hetkiä ei nähty. Monta todella näyttävää spottia kylläkin. Pelkäsin jo, että Kanen saapuminen paikalle yrittää pilata tätä mutta tuo lopetus.. Ei se enään siinä kohtaa haitannut. Upeat ottelijat, loistava ottelu, huikea lopetus. Voi veljet mihin tämä vielä johtaakaan. Tässä on feudi, joka on alusta loppuun silkkaa kultaa!
Ylilyöty hehkutus loppuu tähän: Kokonaisuudessaan jälleen hyvä jakso. Paljon sattui ja tapahtui. Hyviä segmentejä sekä painillisesti hyvä taso. Kohokohtina Lesnarin ja Heymanin "voitonjuhlat" sekä koko Rollins/Ambrose kuvio. Aivan great! Jos ei muuten kiinnosta eikä mitään niin katso edes tuo main event. Voi perkule!
Backstage segmentti Rollinssin sekä Ambrosen kesken oli huikea!
Jos Ambrose on velho niin sitä myös on Paul "My Name Is" Heyman. Aivan mahtavaa setitystä jälleen mikin varressa. Nyt on kyllä mielenkiintoinen mestari!
Pidin myös Mark Henryn sekä Rusevin segmentistä kehässä. Mielenkiinnolla odotan, että mitä tässä tulee tapahtumaan.
Sitten.. Jos ette halua lukea v***n ylilyötyä hehkutusta niin suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Illan main event. Seth Rollins vs. Dean Ambrose falls count anywhere match.. Jumalavita mikä ottelu! Sain niin monta henkistä orgasmia, että hetken pelkäsin kuolevani hyvänolontunteen yliannostukseen. Tämä on ollut niin huikeaa. Koko feudi, kummatkin nuo ottelijat, eilinen taistelu ja nyt tämä!! Aivan uskomaton matsi!
Ylilyöty hehkutus loppuu tähän: Kokonaisuudessaan jälleen hyvä jakso. Paljon sattui ja tapahtui. Hyviä segmentejä sekä painillisesti hyvä taso. Kohokohtina Lesnarin ja Heymanin "voitonjuhlat" sekä koko Rollins/Ambrose kuvio. Aivan great! Jos ei muuten kiinnosta eikä mitään niin katso edes tuo main event. Voi perkule!
Re: RAW
"What?... It's for charity."
Uutta mestaruutta kommentoin rumaksi joku pari viikko sitten huhu-ketjussa. Päätänkin ottaa sanani takaisin. Tuo mestaruusvyöhön näyttää todella arvokkaalta ja erittäin hyvältä. Sain aiemmin sellaisen mielikuvan, että mestaruusvyö näyttäisi todella muoviselta ja halvalta, mutta se johtunee näkemäni kuvan huonosta laadusta.
Mutta sitten tuosta uudesta logosto. Mielestäni WWE:n kannattaisi pitää tuo logo "ohuena", kuten se on esimerkiksi kehän laidalla ja mestaruusvyössä. Jossain muissa kohdin logo taas näyttää hiukan venytetyltä ja W aukeaa typerän näköisesti ulospäin, jolloin logo näyttää mielestäni turhan lapselliselta. Myös tuon logon tunkeminen joka paikkaan on aika turhaa. Ymmärrän sen niissä paikoissa joissa on ollut aiemminkin, mutta muun muassa jokaiseen RAW-logoon on nyt liitetty tuo WWE:n logo. Myöskään rampilla ei ole ollut WWE-logoa pitkiin aikoihin, mutta tottakai nyt uuden logon myötä sekin oli pakko sinne änkeä. Tuntuu, että tuota yritetään nyt ylisyöttää aika pahasti.
Jaksosta itsestään totean vain lyhyesti, että oli erittäin viihdyttävä jakso. Tottakai omat suvantovaiheensa siitäkin löytyi, mutta erittäin onnistunut.

Tuon ottelun lopetus uumoilee hiukan sitä, että Amrose saattanee jäädä nyt hetkeksi pois WWE:stä ja lähdee elokuvahommiin. Tällä tavallahan se onnistuu täydellisesti, ja samalla säilytetään se kuumuus Ambrosen ja Rollinsin välillä, kun Ambrose vihdoin palaa. Jänskätään nyt sitten sitä palaako Ambrose kun Rollins yrittää lunastaa salkkuaan, vai voittaako Rollins mestaruuden ja Dean saapuu viemään sen häneltä?Griffin kirjoitti:Pelkäsin jo, että Kanen saapuminen paikalle yrittää pilata tätä mutta tuo lopetus.. Ei se enään siinä kohtaa haitannut. Upeat ottelijat, loistava ottelu, huikea lopetus. Voi veljet mihin tämä vielä johtaakaan. Tässä on feudi, joka on alusta loppuun silkkaa kultaa!
Ylilyöty hehkutus loppuu tähän: Kokonaisuudessaan jälleen hyvä jakso. Paljon sattui ja tapahtui. Hyviä segmentejä sekä painillisesti hyvä taso. Kohokohtina Lesnarin ja Heymanin "voitonjuhlat" sekä koko Rollins/Ambrose kuvio. Aivan great! Jos ei muuten kiinnosta eikä mitään niin katso edes tuo main event. Voi perkule!
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- Koopatroopa
- Viestit: 494
- Liittynyt: Ti 08.05.2007 17:47
Re: RAW
Mitäköhän eroa on Falls Count Anywhere, No Discualification tai No Holds Barred -matsityypeillä? Muistaakseni nuo olivat ne vaihtoehdot Ambrose vs Rollins -matsille, joita sai äänestää.
Uusi WWE-mestaruusvyö on sama kuin edellinenkin, mutta uusi logo tietty vanhan tilalla. Mikäpä tuossa, näyttää vieläkin joltain random SvR:n Create a Championship -tekeleeltä.

Darien Fawks kirjoitti: Etkö ymmärrä, että mielipiteesi on subjektiivinen?
- luulokuningas
- Viestit: 813
- Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52
Re: RAW
Sitähän se nimenomaan on.Dedu kirjoitti: Tuon ottelun lopetus uumoilee hiukan sitä, että Amrose saattanee jäädä nyt hetkeksi pois WWE:stä ja lähdee elokuvahommiin. Tällä tavallahan se onnistuu täydellisesti, ja samalla säilytetään se kuumuus Ambrosen ja Rollinsin välillä, kun Ambrose vihdoin palaa.
thatsthejoke.jpgKoopatroopa kirjoitti:Mitäköhän eroa on Falls Count Anywhere, No Discualification tai No Holds Barred -matsityypeillä? Muistaakseni nuo olivat ne vaihtoehdot Ambrose vs Rollins -matsille, joita sai äänestää.
FCA = voi selättää missä vain, ei diskausta
No DQ = selätykset kehässä, ei diskausta
No Holds Barred = turha reliikki pre-50-luvulta, joka tarkoittaa vain että kaikki otteet ovat sallittuja. Voisivat unohtaa tämän termin kokonaan, ellei sitten piledriverit ala olemaan sallittuja näissä otteluissa. Tosin sitten taas viimeiset 50 vuotta tämä on ollut No DQ ottelu jossa, päivästä riippuen, sekaantumiset ja count-outit ovat sallittuja.
Olisivat lisänneet sekaan vielä Hardcoren, Street Fightin ja Raven's Rules ottelun valintoihin. Etenkin kun Ambrose on Street Fight vaatteissa aina.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long
-Teddy Long
- Koopatroopa
- Viestit: 494
- Liittynyt: Ti 08.05.2007 17:47
Re: RAW
Listalle olisi voinut heittää vielä Extreme Rules Matchin, kun sitä on Extreme Rules PPV:issä käytetty muistaakseni tänäkin vuonna.luulokuningas kirjoitti: thatsthejoke.jpg
FCA = voi selättää missä vain, ei diskausta
No DQ = selätykset kehässä, ei diskausta
No Holds Barred = turha reliikki pre-50-luvulta, joka tarkoittaa vain että kaikki otteet ovat sallittuja. Voisivat unohtaa tämän termin kokonaan, ellei sitten piledriverit ala olemaan sallittuja näissä otteluissa. Tosin sitten taas viimeiset 50 vuotta tämä on ollut No DQ ottelu jossa, päivästä riippuen, sekaantumiset ja count-outit ovat sallittuja.
Olisivat lisänneet sekaan vielä Hardcoren, Street Fightin ja Raven's Rules ottelun valintoihin. Etenkin kun Ambrose on Street Fight vaatteissa aina.
Darien Fawks kirjoitti: Etkö ymmärrä, että mielipiteesi on subjektiivinen?
Re: RAW
Joo siis tiedän tämän leffaprojektin ja sitä viestilläni nimenomaan tarkoitin, että Ambrose lähtee varmaan tästä suoraan niihin hommiin, eikä palaa ennen sitä.luulokuningas kirjoitti:Sitähän se nimenomaan on.Dedu kirjoitti: Tuon ottelun lopetus uumoilee hiukan sitä, että Amrose saattanee jäädä nyt hetkeksi pois WWE:stä ja lähdee elokuvahommiin. Tällä tavallahan se onnistuu täydellisesti, ja samalla säilytetään se kuumuus Ambrosen ja Rollinsin välillä, kun Ambrose vihdoin palaa.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
Re: RAW
Ambrose oli jakson tähti, by far. Elekieli heivattuaan Rollinsin päälle sangollisen jäähöttöä sekä ME:n aikana = Hinnatonta!
Muutenkin tuo FCA-matsi oli kiistatta toki tähän asti vuoden TV-ottelu ja pakko rakastaa tuota feudia. Nyt sitä saatiin näköjään taas pitkitettyä vielä lisää kun Dean lähti kuvaamaan leffaa ja on koston tiellä edelleen tullessaan bäckiin.
Muutenkin tuo FCA-matsi oli kiistatta toki tähän asti vuoden TV-ottelu ja pakko rakastaa tuota feudia. Nyt sitä saatiin näköjään taas pitkitettyä vielä lisää kun Dean lähti kuvaamaan leffaa ja on koston tiellä edelleen tullessaan bäckiin.
Big Things Poppin, Little Things Stoppin
Re: RAW
Jos Ambrose nyt poistuu ruudusta niin se olisi sääli mutta voi veljet sitä paluuta. Kuvitellaan tilanne, jossa tämä kaikki kuumuus jäisi kytemään ja Ambrose palaisi vaikka Royal Rumbleen. Siellä sekopäinen paluu, jossa pilaisi Rollinsin mahdollisuudet voitosta. Tämän jälkeen jatkettaisiin tätä tulikuumaa feudia, joka huipentuisi siihen, kun Ambrose vihdoin pääsisi nylkemään Rollinsin WrestleManiassa. Voi olla melkoisen kliseinen kaava mutta uskoisin, että tuossa kohtaa melko moni kermaisi housunsa. Olisihan se upeaa. Pakko olla erityisen positiivisin mielin tästä, sillä koko feudi on ollut täysin kultaa ja nyt on nähty kaksi aivan huippuottelua.
Tämä kyseinen feudi on pelastanut aika paljon. Sen aikaa mitä jälleen olen WWE:n tuotannon parissa ollut niin liikaa on painopiste ollut päämestaruudessa. Tottakai kuuluukin olla mutta tarkoitan, että tälläiset henkilökohtaiset tulikuumat feudit on ollut hyvin vähissä. Jotain yksittäisiä tapauksia on ollut mutta en näkisi, että yksikään olisi yltänyt lähellekkään tätä. Ja aika paljon on ollut näitä, jossa kuitenkin se mestaruus näyttelee edes jotain osaa.

Mark Henry on kyllä äijä! Huh huh mitä settiä läpi jakson.
Ambrose vs. Rollins oli kyllä hieno matsi, mitä nyt tuo lopetus... oli vähän lame.
Swagger taisi palata maanpinnalle tuon Cesaro-tappion myötä. Saa nyt nähdä mitä näille molemmille kavereille oikein keksitään. Hyvä että Bo Dallasta ei ole nyt ihan täysin unohdettu noiden tappioiden jälkeen.
Näköjään Cena haastaa kuitenkin Brockin NOC:ssa(linkki), vaikka olisi saanut pientä taukoakin pitää. Tuo mestaruusvyö näytti aluksi surkealta, mutta kun vähän aikaa antoi silmän tottua, niin eihän tuo paha olekaan.

- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Re: RAW
Hehheh. 16-time World Champion is here.C2W kirjoitti:Näköjään Cena haastaa kuitenkin Brockin NOC:ssa(linkki), vaikka olisi saanut pientä taukoakin pitää.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Re: RAW
Mahdetaanko tuohon vielä lykätä jokku hc stipulaatio, joka mahdollistaisi Lesnarin tyrmäämisen kättä pidemmällä. Viime matsin jälkeen aika vaikea nähdä Cenan yhtäkkiä pystyvän Lesnarin kunnolla haastamaan singlesissä. Eihän tässä toki pitäisi mitään muuta vaihtoehtoa olla kuin Lesnarin voitto.DeadManWalking kirjoitti:Hehheh. 16-time World Champion is here.C2W kirjoitti:Näköjään Cena haastaa kuitenkin Brockin NOC:ssa(linkki), vaikka olisi saanut pientä taukoakin pitää.
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Re: RAW
Main Eventissä ilmoitettiin tosiaan, että Cena käyttää rematch oikeutensa. Pakko kyllä joku stipulaatio on olla.. Tuollaisen turpasaunan jälkeen kuulostaisi aika typerältä jos muutamassa viikossa Cena kokisi ihmeen ja pystyisi tosissaan Lesnarin haastamaan. Ja kyllähän tuo on aivan saletti, että ei Lesnar heti vyötä häviä, ainakaan Cenalle ja tuskin vielä kenellekkään muullekkaa.takaovi kirjoitti:Mahdetaanko tuohon vielä lykätä jokku hc stipulaatio, joka mahdollistaisi Lesnarin tyrmäämisen kättä pidemmällä. Viime matsin jälkeen aika vaikea nähdä Cenan yhtäkkiä pystyvän Lesnarin kunnolla haastamaan singlesissä. Eihän tässä toki pitäisi mitään muuta vaihtoehtoa olla kuin Lesnarin voitto.DeadManWalking kirjoitti:Hehheh. 16-time World Champion is here.C2W kirjoitti:Näköjään Cena haastaa kuitenkin Brockin NOC:ssa(linkki), vaikka olisi saanut pientä taukoakin pitää.
Re: RAW
Ei, ei näin.Griffin kirjoitti:Main Eventissä ilmoitettiin tosiaan, että Cena käyttää rematch oikeutensa. Pakko kyllä joku stipulaatio on olla.. Tuollaisen turpasaunan jälkeen kuulostaisi aika typerältä jos muutamassa viikossa Cena kokisi ihmeen ja pystyisi tosissaan Lesnarin haastamaan.takaovi kirjoitti:Mahdetaanko tuohon vielä lykätä jokku hc stipulaatio, joka mahdollistaisi Lesnarin tyrmäämisen kättä pidemmällä. Viime matsin jälkeen aika vaikea nähdä Cenan yhtäkkiä pystyvän Lesnarin kunnolla haastamaan singlesissä. Eihän tässä toki pitäisi mitään muuta vaihtoehtoa olla kuin Lesnarin voitto.
Night of Championsin ottelun on ilman muuta oltava tavallinen singles-matsi, koska on äärimmäisen mielenkiintoista seurata, minkä strategian Cena revanssiotteluun valitsee.
Verratkaapa tilannetta vaikkapa jalkapalloon: SummerSlamin Cena–Lesnar oli vähän kuin maailmanmestaruuskisojen Brasilia–Saksa. Cena eli Brasilia aloitti ottelun katastrofaalisesti, minkä jälkeen Lesnar eli Saksa dominoi vastustajaansa ylivoimaisesti. Eikö juuri siksi olisi ollut jännittävää nähdä uusi Brasilia–Saksa-matsi, jossa Brasilian valmentaja olisi soveltanut jotakin toista taktiikkaa pelottavia saksalaisia vastaan?
Sama taktikointi pätee myös painikehässä. Mitä ihmettä Cenan pitää tehdä, jotta hän voi voittaa Lesnarin? Yksi vaihtoehto on otella likaisesti, käyttää aseita tuomarin selän takana jne., mutta ei meidän Cena semmoiseen sortuisi... eihän? Ehkä Cena päättää painia mahdollisimman varovaisesti ja lähteä puolustuksen kautta liikenteeseen. Tai mitä jos Cena vetää ässän hihastaan käyttämällä ihan uudenlaisia iskuja ja heittoja Lesnaria vastaan?
Mikä tahansa hardcore-matsimuoto olisi pettymys, koska silloin SummerSlamissa syntynyt kutkuttava tarina – Lesnarin täydellinen ylivoimaisuus – vedettäisiin vessanpöntöstä viemäriin. Jos Night of Championsin Cena–Lesnar olisi vaikka No Holds Barred -matsi, valuisimme takaisin status quoon, jossa Cena voi turvautua tyypilliseen tyyliinsä. Tuntuisi vähän samalta kuin se, että Brasilia–Saksa-revanssi olisi pelkkä rangaistuslaukauskilpailu, jonka kumpi tahansa voi voittaa. Kiehtovinta siis on jatkaa siitä, mihin jäätiin, ja seurata sitä, onko revanssi samanlainen kertomus kuin alkuperäinen ottelu – oli kyseessä sitten Brasilia–Saksa tai Cena–Lesnar.
Kaikista upeinta tässä Cenan tuhossa on se, että mies joutuu ensimmäistä kertaa ikinä ottelemaan strategisesti. Lesnar on niin raju vastustaja, että häntä vastaan Cena ei voi soveltaa tavanomaista taktiikkaansa. Cenan pitää siis toisin sanoen kehittää hahmoaan, ja voi pojat, kuinka paljon nettikansa on sitä männävuosina vaatinut.
Re: RAW
Onhan se toki noinkin. En siis sano, ettetkö puhuisi aivan asiaa mutta... Kyseessä on Cenan rematch, joten eikö hän voisi ilmoittaa tämän olevan joku muu, kuin singles ottelu? Jos Cenan strategia onkin se, että viedään ottelu äärimmäisyyksiin. Hänellä ei ollut viime ottelussa mitään jakoa, joten miksi pysyä samalla alueella? Cena on näistä herroista se, kumpi on enemmän eri stipulaatioissa otellut. Esimerkiksi Last Man Standing-ottelut hän on vienyt kovalla prosentilla uransa aikana. Kuulostaisihan se "hullulta". Kuka haluaa kohdata tuollaisen tuhoajan niin brutaalissa ottelussa? Aivan, John Cena. Jos hän luottaa siihen, että Lesnar ei enään häntä hakkaa ainakaan kymmeneen lukuun asti lattiaan. Cena on juuri sellainen hahmo, että hän jos joku toimisi näin. Riskilläkin lähti haastamaan petoa brutaaliin otteluun vain, koska tietää, ettei tule pärjäämään normaaleissa olosuhteissa.
Mielenkiintoisen tästä tekee se, että miten Cena toimii, mikäli Lesnar murskaisi hänet jälleen? Ottelu voisi pysyä viihdyttävänä ja tasaisena pitkään. Niin, että Cena jättää kaikkensa tähän. Heymanin strategian mukaan Lesnar säästelisi paukkuja ja ottelun lopussa nähtäisiin kunnon myllytys. Ottelun loppupuolella Lesnar tuhoaisi vastustajansa todella brutaalisti. Jopa niin brutaalisti, että tähän joutuisivat ulkopuoliset puuttumaan. Tälläisen taistelun jälkeen meillä olisi ensinnäkin se oikeasti loistava ottelu, toiseksi haavoittunut Cena, joka olisi kaikkensa jättäneenä kärsinyt lopulta vielä pahemman turpakylvyn. Kolmantena meillä olisi Lesnar, joka sadistinen hymy kasvoillaan poistuisi mestarina areenalta samalla, kun Heyman naureskelisi vain taputtaen pedon ladon oven kokoista tatuoitua selkää.
Miten Cena käsittelisi kaiken tämän? Hirviö pitäisi häntä pilkkanaan. Samaan aikaan Lesnar olisi yhä vieläkin vaarallisempi. Sadistinen, moraaliton ja ennenkaikkea brutaali tuhoaja, jolle ei löydy pysäyttäjää. Olosuhteista, ottelumuodosta ja muista tekijöistä huolimatta hän vaikuttaisi täysin pysäyttämättömältä. Kuka hänet enään edes uskaltaisi haastaa saatikaan pystyisi sen uskottavasti tekemään? Periksiantamaton Cena, joka on yksi rosterin kovimpia jätkiä, saisi omalla maaperällään kunnon nyrkkipyykit, turpakäräjät ja selkäsaunat tuolta Tuhoajalta, jonka takana häärii vielä häiriintyneen nerokas Heyman.
Tottakai singles ottelu olisi sinällään luontainen ratkaisu. Cena haluaisi osoittaa, että pystyy kukistamaan Lesnarin. Aivan, kuten käytit esimerkkinä jalkapalloa. Minä vedän vuorostani tähän jääkiekon. Usein viimeisillä minuuteilla tappiolla oleva joukkue ottaa maalivahdin pois, jotta saa yhden kenttäpelaajan lisää. Se on suuri riski mutta epätoivoisessa tilanteessa siitä haetaan ratkaisua. Haetaan ylivoimaa riskin uhalla. Sama pätee tähän. Jos Cena yrittää riskillä päästä pedon niskanpäälle. Se voi koitua haitaksi tai sitten voitoksi. Mitään menetettävää ei kuitenkaan ole. Ja edelleen, Cena on mielestäni juuri se hahmo, joka toimii näin. Jos kuvitellaan tilanteeseen vaikka Randy Orton. Toimisiko hän kyseisellä tavalla? Aivan, ei toimisi. Orton on hahmo, joka luultavasti yrittäisi käyttää jotain kepulikonsteja, kuten hommata apuvoimia. Cena taas on hahmo, joka yrittää osoittaa, todistaa ja voittaa vaikka sen riskin uhalla. Kaksi eri näkökantaa mutta en todellakaan väitä, etteikö sinun olisi ollut kirjoitus täysin totta.

Cena on päinvastoin juuri sellainen hahmo, joka ei toimisi noin. Cena ei huijaa tai pelkää koskaan, vaan astuu haasteeseen kuin haasteeseen kuin mies. Jos Cena ei pärjää, hän treenaa kovemmin ja yrittää uudestaan. Never give up, brother. Cenan aivoissa rohkeus ja suoraselkäisyys ovat tärkeämpiä arvoja kuin menestys.Griffin kirjoitti:Cena on juuri sellainen hahmo, että hän jos joku toimisi näin. Riskilläkin lähti haastamaan petoa brutaaliin otteluun vain, koska tietää, ettei tule pärjäämään normaaleissa olosuhteissa.
Tämä kaikki voidaan toteuttaa myös singles-matsissa, jolloin tilanne on uusi ja ihmeellinen. Hardcore-ottelussa nöyryytetty sankari voi toki voittaa vyön helpommin itselleen, mutta sopiiko moinen ahne luikertelu suoraselkäisen John Cenan pirtaan? Singles-ottelussa nöyryytetty sankari voi puolestaan nousta takaisin vuoren huipulle todellisen sankarin lailla ja todistaa olevansa kykeneväinen kukistamaan hirviön paljain käsin.Griffin kirjoitti:Mielenkiintoisen tästä tekee se, että miten Cena toimii, mikäli Lesnar murskaisi hänet jälleen? Ottelu voisi pysyä viihdyttävänä ja tasaisena pitkään. Niin, että Cena jättää kaikkensa tähän. Heymanin strategian mukaan Lesnar säästelisi paukkuja ja ottelun lopussa nähtäisiin kunnon myllytys. Ottelun loppupuolella Lesnar tuhoaisi vastustajansa todella brutaalisti. Jopa niin brutaalisti, että tähän joutuisivat ulkopuoliset puuttumaan. Tälläisen taistelun jälkeen meillä olisi ensinnäkin se oikeasti loistava ottelu, toiseksi haavoittunut Cena, joka olisi kaikkensa jättäneenä kärsinyt lopulta vielä pahemman turpakylvyn. Kolmantena meillä olisi Lesnar, joka sadistinen hymy kasvoillaan poistuisi mestarina areenalta samalla, kun Heyman naureskelisi vain taputtaen pedon ladon oven kokoista tatuoitua selkää.
Miten Cena käsittelisi kaiken tämän? Hirviö pitäisi häntä pilkkanaan. Samaan aikaan Lesnar olisi yhä vieläkin vaarallisempi. Sadistinen, moraaliton ja ennenkaikkea brutaali tuhoaja, jolle ei löydy pysäyttäjää. Olosuhteista, ottelumuodosta ja muista tekijöistä huolimatta hän vaikuttaisi täysin pysäyttämättömältä. Kuka hänet enään edes uskaltaisi haastaa saatikaan pystyisi sen uskottavasti tekemään? Periksiantamaton Cena, joka on yksi rosterin kovimpia jätkiä, saisi omalla maaperällään kunnon nyrkkipyykit, turpakäräjät ja selkäsaunat tuolta Tuhoajalta, jonka takana häärii vielä häiriintyneen nerokas Heyman.
– –
Minä vedän vuorostani tähän jääkiekon. Usein viimeisillä minuuteilla tappiolla oleva joukkue ottaa maalivahdin pois, jotta saa yhden kenttäpelaajan lisää. Se on suuri riski mutta epätoivoisessa tilanteessa siitä haetaan ratkaisua. Haetaan ylivoimaa riskin uhalla. Sama pätee tähän. Jos Cena yrittää riskillä päästä pedon niskanpäälle. Se voi koitua haitaksi tai sitten voitoksi.
Itse olen kyllä sataprosenttisesti singles-matsin puolella paitsi edellä mainitsemistani syistä myös siksi, että Lesnar on paljon kiehtovampi ottelija singles- kuin hardcore-otteluissa. Hardcore-matseissa hirviön voi kliseenomaisesti yllättää terästuoleilla ja muilla "vippaskonsteilla", kun taas singles-matseissa sankareilla menee sormi syvälle suuhun: silloin painijoiden on pakko painottaa tarinankerrontaa, mikä on totta kai mainio juttu.
Ja ken tietää, mitä olisi tapahtunut, jos Cena ei olisi heti aluksi joutunut F-5:n uhriksi. Lesnar on uniikki ottelija, jota vastaan Cena ei ole vielä osannut otella, mutta paras oppihan on tunnetusti kantapään kautta tuleva sellainen.
P.S.:
Minusta jo tuo SummerSlamin ottelu oli nimenomaan oikeasti loistava (ja innovatiivinen) ottelu. Joitakuita voi tietysti harmittaa, ettei ottelu ollut järin tasaväkinen, mutta miksi oikeasti loistavan ottelun pitäisi olla tasaväkinen? Minusta loistava ottelu on sellainen, jonka parissa viihdyn hyvin, ja tarinankerronnan ystävänä minä viihdyin Cena–Lesnarin parissa äärimmäisen hyvin.Griffin kirjoitti:Tälläisen taistelun jälkeen meillä olisi ensinnäkin se oikeasti loistava ottelu – –.
Re: RAW
Selvästikkin artikuloin itseäni vähän huonosti. Olet oikeassa siinä, että ehdottomasti hyvä ottelu on sellainen, joka viihdyttää katsojaa. Olen täysin samaa mieltä, että SummerSlamin kohtaaminen oli viihdyttävä. Se ei ollut hyvä taistelu vaan se oli viihdyttävä näytös. Vihdoin jotain erillaista.
En sanonut/tarkoittanut, että Cena huijaisi tai pelkäisi. Ei, ei todellakaan. Tarkoitin, että Cena riskin uhalla astelisi leijonan kitaan eli brutaaliin otteluun tuon hirviön kanssa. Mielestäni Cena on sellainen hahmo, joka näin voisi toimia. Kuulostaisi hullulta, että joku haluaisi Lesnarin kanssa otteluun, jossa voi sattua mitä tahansa luvan kanssa. Cena kuitenkin haluaisi varmasti todistaa itselleen sekä muille, ettei tilanne ole, kuten SummerSlam antoi ymmärtää. Mielestäni se on kaikkea muuta, kuin pelkäämistä, että haastaa Lesnarin johonkin otteluun, jonka stipulaatio sallisi rajumpaa menoa. Ja kuten sanoin, oli ottelu mikä tahansa, niin en todellakaan uskoisi Cenan voittoon. En tässä tilanteessa. Tässä olisikin hieno nähdä miten Cena reagoisi tähän. Tämän selitin jo edeltävässä viestissä... Lesnar on tällä hetkellä rosterin ehdottomasti vaarallisin mies. Tällöin, ei todellakaan ole ahnetta luikertelua, mikäli Cena olisi valmis vaikka riskeeraamaan uransa kasvojen pesun puolesta. Sitä Cena kaipaa SummerSlamin jälkeen, totaalista kasvojen pesua. Kuvion nerokkuus viehättää mutta Cena on niin tärkeä osa tätä palapeliä, että ei hänestä voi aivan mikkihiirtä luoda. Nyt se tehtiin, jolloin korostettiin Lesnarin vaarallisuutta ja ylivoimaisuutta. Nyt jos tämä kuvio siirretään hetkeksi sivuun niin Cena hahmo kaipaa nostetta. Ei, ei yleisesti ottaen vaan puhtaasti pestäkseen ne kasvonsa tuon raiskauksen jäljiltä. Kuviona tämä on nerokas ja Lesnarin ylivoimaisuus on hienosti rakennettu. Hänestä oikein puhkuaa tuo vaarallisuus. Sanoit, että hardcore-ottelussa voi hirviön kliseenomaisesti yllättää, tottakai. Pointti onkin siinä, että Lesnar lopulta tuhoaisi Cenan eikä toisinpäin. Ja tappiosta huolimatta Cena ei vaikuttaisi enään kovan taistelun päätteeksi niin heikolta.
Kuten sanoin, olet oikeassa. Puhut aivan asiaa mutta voin sanoa, että minulle käy kumpi tahansa vaihtoehto. Kummassakin on minun silmissäni helvetisti hyviä puolia kuviota ajatellen.

Olipas vähän laimeahko Raw tähän väliin.
+ Shown alku oli hyvä. Kyseisiä legendoja on pääasiassa mukava nähdä mutta erityisesti lämmitti Shawn Michaelsin läsnäolo. Segmentissä ei mitään sen kummallisempaa mutta Cenan lyhyt visiitti oli varsin toimiva. Miehestä uhkui aggressiivisuus sekä näytön halu. Samaan aikaan kuitenkin hän on henkisesti sekä fyysisesti haavoitettu sotilas, joka tuntee varmasti häpeää nöyryytyksestään. Lyhyesti ja ytimekkäästi hän toi asiansa kuitenkin julki.
+ Itse mestari ei ollut paikalla mutta asiaa hoidettiin jälleen videomateriaalin muodossa. Plussa siksi, koska tämä jälleen toimi. Odotan rematchiä suuresti!
+ Cesaron ykköshaastajuus ehdottomasti plussan arvoinen. Miinuksen voisi antaa ottelusta, sillä kuka enään jaksaa nähdä, kun Cesaro ja RVD ottelevat? Cesaron käytös muutenkin mielyttää. Toivottavasti hän nappaisi vyön ja lähtisi uuteen nousuun. Tämä siksi, koska Sheamus ei nappaa millään tasolla.
+ Seth Rollinsin sekä Kanen segmentti oli kaikessa kummallisuudessaan ihan mielenkiintoinen. Lähinnä siksi, koska Seth veti hyvin. Ehdin tässä toivoa, että kumpa Reings tulisi keskeyttämään tämän. Näin myös kävi ja hyvä niin. Tällä ehkä jopa vähän pelastettiin sitä, miten Reings unohdettiin Ambrosen ja Rollinsin välisessä feudissa. Puolestani saavat feudata Ambrosen paluuseen asti.
+ AJ Lee.. Uh. Kaikessa kuumuudessaan hän vetää roolinsa kyllä v***n hyvin. Jokin tässä heidän kuviossaan kiehtoo. Kumpi todella se real sekopää onkaan.
Miinuspuolelle asetetaan jälleen kerran heti kättelyssä turhat täyteottelut. Tottakai ne ovat osa showta mutta kyllä ne myös vituttavat. Itse en jaksaisi enään katsoa mitään Los Matadoorien ja Slatereitten otteluita. Ei ei ei. Toisena tuodaan esiin Bellojen välinen segmentti. Olenko minä nyt harva laatuani vai onko täällä todella joku, jota tuo vielä kiinnostaa? Brien ja Stephanien kuvio oli tiettyyn pisteeseen asti jonkin verran viihdyttävää mutta mielestäni siitäkin karisi jo kaikki hohdokkuus. Nyt ei kiinnostaisi enään tippaakaan. Mites tuo Kingston? Eikö heillä pitänyt olla joku jengi Big E:n sekä Woodsin kanssa.. Toivon todella, että tästä ei lähdetä muodostamaan mitään Bo Dallasin ja Jack Swaggerin feudia. Tuo olisi ilman ihmettä suoraan "näkemättä paskaa"-kategorian uusin tulokas.
Neutraalina tai muuten vaan heittona todettakoon tuo Tag Team-divari. Usot ovat mestareina kulahtaneet, eikä ole ollut mitään aihetta heistä iloita sitten sen Wyatt Family ottelun jälkeen. Sanoisin, että vyöt vaihtoon. Näin tuleekin varmasti käymään mutta kenelle? Rhodesit ovat varmasti siinä vahvimpia haastajia mutta he eivät näytä itsekkään tietävän, että ovatko lintuja vai kaloja.. Rowan & Harper yksi kanditaatti myös, kuten heidän kiistatoverinsa Big Show ja Mark Henrykin. Uskoisin kuitenkin, että Show ja Henry taistelevat nyt hetken Wyatt Familyn kanssa ja sillä välin Rhodesit nappaavat vyöt. Yhtenä mielenkiintoisena huomiona myös se, että Triple H eikä Stephanie ollut paikalla. Tai siis ainakaan ruudussa. Koska viimeksi ollut tälläinen Raw, jossa kumpikaan ei näyttäydy?
Ei siis surkea Raw mutta eipä tässä saanut kiljahdella riemustakaan.