Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Kenitys]

Tosta Kenityksen arvostelusta tuli mieleen että missähän vaiheessa WWE mestaruus nousi arvoasteikossa WHC-vyön ohi? Vaikkei tossa SurSerissä WHC-vyötä puolustettukkaan niin olihan se noihin aikoihin selkesti firman ykkösvyö, tai ainakin itse pidin sitä aina sellaisena. Viime vuosinahan tilanne oli täysin päinvastainen ennenkuin nuo vyöt nyt yhdistettiin.

DMW:n ja Griffinin vastaukset aika lailla tiivistivät ainakin nuo ensimmäiset käännekohdat. Tietyllä tavalla kaikki tosiaan alkoi Cenan mestaruusvoitosta, vaikka samaan aikaan WHW-mestariksi nousi Batista, mikä oli vähintään yhtä iso juttu. Seuraava iso käänne oli sitten se, kun WHW-vyö siirtyi Smackdowniin ja WWE-vyö Raw'hon. Tosin oman muistelun mukaan tuonkin jälkeen molempien merkitys pysyi ainakin melkein yhtä suurena. Ehkä ratkaiseva käänne tuli sitten vuonna 2006, kun ensin Batista loukkaantui kesken mestaruuskauden ja sitten Mysterio voitti vyön WrestleManiassa. Reyn kausihan oli aikamoinen floppi, eikä sitä seurannut Bookerin kausi ainakaan nostanut vyön arvoa yhtään. Vaikka tilannetta yritettiinkin vielä seuraavina vuosina pelastaa, oli WHW-vyö jäänyt selväksi kakkoseksi verrattuna WWE-mestaruuteen. WWE itse yritti tätä aika pitkään peitellä, mutta sekin oli lakannut teeskentelemisen viimeistään siinä kohtaa, kun Edge puolusti WHW-vyötä Alberto Del Rioa vastaan WrestleManian openerissa.

Hyvä arvostelu taas. En jaksa joka viikko sitä käydä tänne kertomassa.

Ei mitään. Joka toinen viikko riittää hyvin.

[DeadManWalking]

Ehkä ratkaiseva käänne tuli sitten vuonna 2006, kun ensin Batista loukkaantui kesken mestaruuskauden ja sitten Mysterio voitti vyön WrestleManiassa. Reyn kausihan oli aikamoinen floppi, eikä sitä seurannut Bookerin kausi ainakaan nostanut vyön arvoa yhtään. Vaikka tilannetta yritettiinkin vielä seuraavina vuosina pelastaa, oli WHW-vyö jäänyt selväksi kakkoseksi verrattuna WWE-mestaruuteen.

Toisaalta kyllähän tuonkin jälkeen mestaruutta kantoi esim. Undertaker ja myös Edge (ennen näitä Del Rio hassutteluita) useaan otteeseen, mutta ihan mutulla sanoisin että kyseisestä vyöstä tehtiin sellainen huumorivyö silloin kun kaikenmaailman Jack Swaggerit tuota vyötä kantoivat. Siinä mielessä Reiskan ja King Bookerin mestaruuskaudet olivat liki verrattavissa rakasteluun viiden neitsyen kanssa paratiisissa, jos otetaan toiseen päähän Jack Swagger ja miehen uskottavuus maailmanmestarina.

Myöhemminhän tuolla WHW-vyöllä taidettiin antaa mestaruuskausia ns. palkinnoksi pitkästä ja hyvästä työstä, kun vyötä kantoi vuorollaan sellaiset kaverit kuin Kane, Mark Henry ja Big Show useaan otteeseen vuosina 2011-12.

[Saimou]

Demarin kuva liittyy kyllä mutta itsellä jotenkin sellainen muistikuva, että vöiden "arvo" heitti varsinaisen kuperkeikkansa, kun Cena draftattiin '05(?) punaisiin ja sitten taas WHC-vyö myöhemmin siirtyi Batistan(?) omistuksessa siniseen leiriin.

Minusta ei voi puhua yksiselitteisestä käännekohdasta vöiden keskinäisessä suhteessa, mutta tuon jälkeen WHC:stä tuli altis arvon heilahteluille. Cenan siirtyminen ja Raw'n brändääminen selväksi ykkösshow'ksi oli merkittävä tapahtuma joka heilautti WWE-mestaruuden WHC:n yläpuolelle, ja tuskin merkityksetöntä on sekään, että samaan aikaan WHC lakkasi olemasta Triple H:n synonyymi. Vuosina 2006 ja 2007 SmackDownin taso lähti etenkin ME:n osalta selvään laskuun kun WHC-mestarina heilui pahimmillaan Khali, ja parempinakin hetkinä sellaiset midcarderit kuin King Booker ja Rey Mysterio (tämä tosin suureksi osaksi myös toivottoman bookkauksen ansiota). WHC koki kuitenkin vielä uuden renessanssin WWE-mestaruuden rinnalle ja jopa ohi vuonna 2008, kun Edge oli uransa huipulla ja feudasi muistettavimmin Undertakeria vastaan (kyseiseen feudiin lukeutuu mm. WrestleMania 24:n pääottelu). WWE-mestaruus palasi vuodeksi SmackDowniin, kun taas Raw'ssa WHC:a kantoi mm. Cena. 2009 WHC palasi SmackDowniin WWE-mestaruutta melko lähellä olevaksi kakkosmestaruudeksi Jeff Hardy ja CM Punk johtotähtinään, mutta melko nopeasti mestaruus lähti luisumaan kohti midcard-statusta ensin Jack Swaggerin mestaruuskauden flopatessa vuoden 2010 alkupuolella, minkä jälkeen mestariksi nousi mm. Kane osana aivan kamalaa Undertaker-feudia. Tuosta lähtien WHC oli nähdäkseni jatkuvasti selvästi WWE-mestaruuden alapuolella, mitä nyt arvoa välillä nostettiin sieltä midcardista nimekkäämmillä mestareilla (Orton, Edge) ja paremmilla kuvioilla (esim. Mark Henryn mestaruusvoitto). Daniel Bryan ja etenkin Sheamus oli sitten taas jo selvä "vanhan ajan IC-mestari", kunnes vyö vielä kerran nostettiin keinotekoisesti WWE-mestaruuden rinnalle Cenan mestaruusvoitolla yhdistämistä varten.

Näin sen näkisin. Mestarilistoja tuijottaen ja hataria muistikuvia verestäen.

EDIT: Välissä jo DMW ja Kenitys näköjään ehtineet tiivistäen esittää tämän viestin pääkohdat.

[What]

Unohdin viikolla niin laitetaan nyt tähän. Pahoittelen mikäli aiheutan painiarvosteluviikonloppuähkyä.

Spoiler: näytä

Sunnuntai 11. Maaliskuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida

Aikanaan Destination X tulisi siirtymään keskikesälle ja tapahtumasta tehtäisiin x-divisioonan nimikkotapahtuma. Vuonna 2007 ei sen aika kuitenkaan ollut. Tapahtuma nähtiin maaliskuussa, eikä sillä varsinaista erityisteemaa ollut. Sen sijaan luvassa oli vähintäänkin paperilla mielenkiintoisia otteluita. Selostajinamme tutusti Mike Tenay & Don West.

Ghetto Brawl
Team 3D VS. Latin American Xchange
Puoliveljesten ja latinojen kiista oli jatkunut jo neljännesvuoden ajan. Joukkueet olivat kohdanneet jo useaan otteeseen mitä erikoisimmassa gimmick-otteluissa. Helmikuussa nähtiin ”Little Italy Street Fight” ja tällä kertaa luvassa oli ghettotappelu. Minkä takia LAX:n hallitsemat mestaruusvyöt eivät sitten olleet tässä panoksena? Se onkin mielenkiintoinen kysymys, koska niitä ei puolustettu myöskään edellisessä joukkueiden ppv-kohtaamisessa.

Matsien tasoa tarkastellessa feudi on parantunut koko ajan. Little Italy Street Fight oli makoisa hardcoremättö ja tämä vielä astetta parempi. Monesti yleisön joukossa tappeleminen on tv-katsojalle varsin tylsää katsottavaa, mutta tässä ottelussa tuo toteutettiin sen verta hienosti, että moittimista ole. Mieleen jäi etenkin Homiciden vastaanottama hallitsematon back body drop yleisömassan sekaan. Sitten kun tuolta kehään selvittiin, niin tahti ei laantunut. Keskellä matsia nähtiin hurja joukkotappelu Latino Nationin ja Devonin ghettofrendien välillä. Tällaiseen otteluun tuo sopi kuin nenä päähän. Loppuhetketkin olivat hyviä, pöytää ja muuta esineistöä laitettiin huolella päreiksi. Erittäin tasokas roskapainiottelu, isot peukut kummallekin tiimille.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:50
Voittajat: LAX (after Alex Shelley interfered)

Arvosana: *** ½

Double Bullrope Match
James Storm & Miss Jackie VS. Petey Williams & Gail Kim
Tämä oli revanssi Against All Oddsissa. Matsin juuret ylsivät America’s Most Wantedin hajoamiseen, josta enemmän tarinaa AAO:n arvostelun yhteydessä. Kuukauden aikana asiat eivät olleet kovin paljoa muuttuneet. Osapuolet eivät edelleenkään kyenneet sietämään toisiaan. Tällä kertaa lisämausteena tosin oli, että James & Petey sekä Jackie & Gail olivat köydellä sidottuna toisiinsa kiinni. Matsi kuitenkin päättyisi normaalisti ensimmäiseen selätykseen.

Stipulaatio epäilytti, mutta aivan turhaan. Itse asiasa köysien avulla rakennettin muutamia ihan makoisia spotteja, eivätkä ne liikkumistakaan rajoittaneet niin paljoa kuin etukäteen pelkäsin. Gail Kimiä oli ilo nähdä jälleen kehä-äksönissä mukana, vaikka tällä kertaa fokus olikin tiukasti Stormissa ja Williamsissa. Pääasiassa ottelu eteni niin, että naiset tappelivat kehän ulkopuolella ja miehet kehässä. Yllättävän toimiva välipalamatsi, olkoonkin että kehut on jälleen kerran suhteutettava odotusarvoihin.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:56
Voittajat: Storm & Jackie (Storm pinned Williams via Super Kick)

Arvosana: ** ½

Crossface Chickenwing Submission Match
Senshi VS. Austin Starr
Kuten kaksi aiempaakin matsia, tämäkin oli AAO-revanssi. Ja myös tässä oli erikoinen stipulaatio. Ottelun pystyi voittamaan ainoastaan luovutuksella ja tähän tuli käyttää Crossface Chickenwing sidontaa. Tämä siitä syystä, koska kyseisen sidonnan kiistaton mestari Bob Backlund oli kuukausien ajan häröillyt Impact Zonella ja erityisesti silmätikuksi oli joutunut Austin Starr. Backlund oli useaan otteeseen lukinnut Starrin sidontaan ja jotenkin aasinsillan kautta tälle ottelulle kehiteltiin siitä stipulaatio. Backlund itse oli kehän laidalla seuraamassa ottelua.

Yllättävän ok oli tämäkin matsi, vaikka ainekset katastrofiin tuntuivat olevan olemassa. Matsi kun ei pyörinyt pelkästään tuon yhden sidonnan taikka Mr. Backlundin ympärillä. Tässä nähtiin ihan hyvää painia, jossa miehet pääsivät väläyttämään vahvuuksiaan. Se on kyllä tietysti todettava, että ilman stipulaatiota ja Backlundia ottelu olisi varmasti ollut parempi. Nyt tämä oli sellainen harmiton välipala, aivan kuin tätä edeltänytkin ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:10
Voittaja: Senshi

Arvosana: ** ½

Tag Team Match
Voodoo Kin Mafia VS. The Heart Breakers w./Christy Hemme
Tämän taustalla oli Christy Hemmen ja Kip Jamesin sukupuolten taisto. Kuten aiemmista arvosteluista on käynyt selville oli Christy omaksunut raivofeministin roolin, jossa vaati naisille tasavertaista kohtelua miehiin nähden. Rajuimmin tätä vastaan oli noussut Kip James, joka taasen veti täydellistä sovinistisian roolia. Tämä oli kaikkiaan erittäin hämmentävä angle, koska ainakaan minulla ei ollut aavistusta kummalle puolelle tässä tulisi hurrata. Christy & Kip olivat yhtä vastenmielisiä kumpikin.

Joka tapauksessa tarina oli edennyt sillä tavalla, että viime viikkoina Christy oli tuonut esiin yllätysvastustajia VKM:lle, siinä toivossa että joku hänen joukkueistaan saisi sovinistit ruotuun. Tällä kertaa yllärivastustajia olivat Antonio Thomas & Romeo Roselli, Heart Breakers. Eli siis samat hemmot, jotka olivat jonkin aikaa takaperin jobbailleet WWE:ssä Heart Trobs nimellä. Täytyy todeta, että onneksi tämä jäi vain kertaluontoiseksi esiintymiseksi.

Ottelu oli sellaista hidasta ja kankeaa ähellystä kuin odottaa saattoikin. Heart Breakers ei millään mittarilla ollut kovin kummoinen tiimi ja BG & Kipillä ne omat rajoitteensa oli. Kokonaisuudessaan melko tympeä ja yhdentekevä ottelu ja samaa mieltä tuntui olevan Impact Zonen yleisökin. Ei tällaista, kiitos.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:03
Voittajat: Voodoo Kin Mafia

Arvosana: * ½

X-Division Championship (2/3 Falls)
Chris Sabin © VS. Jerry Lynn
Etukäteen ajateltuna tässä oli ainekset vaikka kuinka hyvään otteluun. 43-vuotias Lynn oli x-divisioonan pioneeri ja myös auttanut 24-vuotiasta Sabinia tämän uran ensivaiheissa. Nyt ylimielinen Sabin oli kääntänyt selkänsä mentorilleen ja kuvitteli olevansa suurempi tähti kuin Lynn koskaan. Kaksikko oli mitellyt voimiaan jo AAO:ssa ja silloin Sabin oli onnistunut säilyttämään vyönsä pöksyrullauksella. Tällä kertaa voittoon vaadittiin kaksi ratkaisusuoritusta, joten pelkällä tsägällä oli pienempi merkitys.

Ottelu alkoi erittäin lupaavasti. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti ja Lynn tuntui olevan paljon pirteämmällä painituulella kuin muissa viimeaikaisissa esiintymisissään. Etenkin spotti, jossa Lynn kissamaisen ketterästi ponnahti kehäköysille ja lennätti Sabinin Sunset Flip Powerbombilla kanveesiin jäi mieleen. Ottelu oli siis kiistatta varsin hyvä, mutta viimeinen silaus jäi uupumaan. Jotenkin tuntui, että alkuminuutit olivat sitä parasta antia, eikä kunnollista loppukiriä ollut. Myöskin Chris Danielsin sekaantuminen tuntui jokseenkin ylimääräiseltä ja turhalta. Ehdottaman hyvä matsi, mutta potentiaalia olisi varmasti ollut vielä parempaankin.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:26
Voittaja: Chris Sabin (2-1; Cradle Shock)

Arvosana: *** ¼

Elevation X Match
AJ Styles VS. Rhino
Tämänkin taustalla oli kuukausia jatkunut vihanpito. Taustat avattuna aiemmissa arvosteluissa. Nyt oltiin tultu siihen pisteeseen, että tavanomaisilla matseilla paremmuutta ei enää ratkaistu. Niinpä AJ Stylesin aloitteesta nähtiinkin ensimmäistä kertaa historiassa Elevation X-ottelu.

Elevation X oli Scaffold-matsin reinkarnaatio. Korkealle kehän yläpuolelle oli kasattu X:n muotoinen rakennelma ja ainoa tapa voittaa oli pudottaa vastustaja rakennelman päältä kehään. Pudotusta tosiaan oli ihan riittävästi ja matsimuoto aidosti vaarallinen. Nimittäin sen verran kapea liikkumatila rakennelman päällä oli, että pienikin virhe saattaisi johtaa kohtalokkaisiin seurauksiin.

Tuosta johtuen painillinen anti olikin erittäin lähellä nollaa. Liikkuminen rakennelman päällä kun oli varovaista askel kerrallaan etenemistä ja minkäänlaista mahdollisuutta normaaliin painiin ei ollut. Näistä kaikista TNA:n gimmickmatseista tämä lienee kaikista typerin ja noloin kyhäelmä. Sopii toivoa, että tämä jäi vain kertaluonteiseksi kokeiluksi, sillä tämä oli kamalaa katsottavaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:05
Voittaja: Rhino

Arvosana: *

Singles Match
Scott Steiner VS. Kurt Angle
Mielenkiintoinen ottelu paperilla. Steiner oli alkuvuodesta palannut TNA:han ja avustanut Christiania säilyttämään mestaruuden Anglea vastaan. Tekoaan Stenkku perusteli sillä, että Anglen saapumisen myötä hän oli joutunut syrjään valokeilasta, eikä ollut enää TNA:n koviten palkattu tähti. Angle luonnollisesti kiehui raivosta Steinerin maksettua hänelle mestaruuden, joten olikin väistämätöntä, että kaksikko kehässä kohtaisi.

Vannomaan en lähde, mutta käsitykseni mukaan tämä oli Steinerin ja Anglen ensimmäinen kohtaaminen. WWE:ssä he eivät muistini mukaan otelleet. Niinpä tässä vaikuttikin olevan potentiaalia vaikka mihin. Steiner kun vielä myöhempinäkin vuosina silloin tällöin väläytteli yllättävän pirteitä otteita.

Ikävä kyllä tämä nyt ei kummankaan ihan paras päivä ollut. Vähän turhan hidasta ja väkinäistä menoa. Paha sanoa mikä tämän aiheutti, mutta missään vaiheessa ottelu ei kunnollisiin liekkeihin syttynyt. Ihan mukavaa peruspainia, hyvää tunnelmaa ja muutama makea spotti, mutta jotenkin vajaaksi jäi. Harmi sinällään, mutta ehkäpä Steinerin ja Anglen kehäkemiat eivät vaan sopineet toivotulla tavalla yhteen.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:44
Voittaja: Kurt Angle (Sunset Flip)

Arvosana: ** ¾

Last Rites Match
Sting VS. Abyss
Tätä kiistaa ei tunnuttu saavan päätökseen sitten millään. Se oli alkanut pitkälti edellisen vuoden puolella ottelulla NWA-mestaruudesta. Nyt mestaruuskuviot olivat jo aikaa sitten karanneet kaksikon ulottuvilta, mutta eripura senkun jatkui. Kaksikko oli mitellyt voimiaan jo vaikka minkämoisessa ottelussa. Nyt oli (toivon mukaan) päätepisteen aika, kun ottelumuotona oli julma Last Rites.

Last Rites oli TNA:n versio arkkuottelusta. Matsi siis päättyi siihen, kun vastustajan sai sullottua arkuun ja kannen suljettua. Erona WWE:n Casket-otteluun oli se, että arkku oli nostettu kehän yläpuolella ja se piti sopivan hetken tullen viittilöidä alas. Lisäksi kehässä oli ”koristeina” kynttilänjalkaa, hautakiveä ja muuta tilpehööriä.

Tästä jäi mieleen Stingin erittäin raju bleidaus, teki jopa hieman pahaa katsoa. Kasvomaalien kanssa verenvuoto varmaan tuntuu vielä normaaliakin paljon ikävemmältä. Muuta muistettavaa tässä ei sitten ollutkaan. Sekavaa ja jotenkin väkinäistä verilöylyä. Toivoa sopii, että Stingin ja Abyssin keskinäiset kohtaamiset olivat tässä. Toisin kuin Team 3D:n ja LAX:in tapauksessa, niin tässä feudissa taso on ollut laskusuuntainen mitä pidemmälle on menty.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:39
Voittaja: Sting

Arvosana: **

NWA World Heavyweight Championship
Samoa Joe VS. Christian Cage ©
Christian oli häikäilemättä käyttänyt hyväkseen Tomkoa, Steineria, AJ Stylesia ja milloin ketäkin säilyttäkseen mestaruutensa. Nyt tilanne oli erilainen. Tomko oli Japanissa, Steiner oli haistattanut Christianille, AJS sairaalassa ja ketään muutakaan vapaaehtoista apuria ei ollut ilmoittaunut. Näyttikin siltä, että CC joutuisi aivan yksin tuleen Samoa Joeta vastaan. Tämä oli muuten Joen ensimmäinen mahdollisuus ottaa NWA-mestaruus matkaansa.

Ylibookkaus ja sekavuus on ollut TNA:n pääotteluiden perisynti koko projektin ajan. Nyt kun kerrankin nähtiin pääottelu ilman yhtä ainutta sekaantumista, niin heti taso nousi. Joe & Christian olivat kumpikin ehdottomasti uransa huipulla tähän aikaan ja se näkyi kehätoiminnassa. Oli herkullista katsoa kuinka Joe retuutti pienikokoisempaa mestaria, mutta kuinka tämä kuitenkin aina löysi jonkun jekun, jolla sai palautettua etulyöntiaseman. Sitten kun meno oppikirjamaisesti kiihtyi loppua kohden ja alettiin nähdä yhä isompia spotteja, niin käsissä olikin mitä mainioin pääottelu.

Tämä oli ihan siinä ja rajoilla, että annanko neljää tähteä vai sahaanko neljäsosan pois. En kuitenkaan viitsi, sillä olihan tämä erittäin kova ottelu ja parasta TNA:ta taas hetkeen. Tämäntasoisia pääotteluita kun nähtäisi kuukaudesta toiseen, niin olisin erittäin tyytyväinen. Hieno esitys Christianilta ja Joelta.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:45
Voittaja: Christian Cage

Arvosana: ****

*** Christian Cage
** Samoa Joe
* Team 3D

Yhteenveto: Melkoista vuoristorataa. Erilaiset gimmick-ottelut leimasivat tätä. Siinä missä Ghetto Brawl oli erittäin toimiva, oli Elevation X puhdasta wrestle crapia ja muut siltä väliltä. Osa matseista ylitti odotukset, jotkut taas jäivät niistä pahastikin. Ehdottomana plussana kuitenkin se, että pääottelu oli täyttä rautaa ja parasta TNA:ta hetkeen. Sekava kokonaisuus, jolla kuitenkin oli omat hetkensä.

Arvosana: 2,56

Pähkinänkuorispoilerit
Team 3D VS. LAX (14:50) *** ½
Storm & Jackie VS. Petey & Gail (7:56) ** ½
Senshi VS. Starr (11:10) ** ½
VKM VS. Heart Breakers (9:03) * ½
Sabin VS. Lynn (13:26) *** ¼
Styles VS. Rhino (9:05) *
Angle VS. Steiner (11:44) ** ¾
Sting VS. Abyss (9:39) **
Joe VS. Christian (17:45) **** (illan paras)


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
3 TNA – Final Resolution 2,71
4 TNA - Destination X 2,56
5 TNA - Against All Odds 2,25
6 WWE - No Way Out 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match

Niinpä se vuosi etenee, että ensi kerralla vuorossa onkin jo WrestleMania

[Kenitys]

Jes, hoidetaan viikonloppuputki kunnialla.


TURNING POINT 2004

TNA:n historian kirjoissa oli kääntynyt kokonaan uusi sivu, kun se oli kuukausi sitten aloittanut kerran kuussa järjestettävien kolmetuntisten ppv:eiden tarjoamisen. Marraskuussa 2004 järjestettiin Victory Road -niminen tapahtuma, ja nyt vuorossa oli TNA:n historian toinen sekä tämän vuoden viimeinen kolmetuntinen ppv, joka kantoi nimeä Turning Point. Selostajinamme tälläkin kertaa tutut Mike Tenay ja Don West.


3 Live Kru (James & Killings) (c) vs. Team Canada (Roode & Young) w/ Coach D'Amore - NWA Tag Team Championship
Kuukausi sitten Victory Roadissa BG James ja Konnan olivat onnistuneet voittamaan NWA Tag Team -mestaruudet Scott D'Amoren luotsaamalta Team Canada -kaksikolta Bobby Roode & Eric Young. Kanadalaiset eivät kuitenkaan tyytyneet häviäjän rooliin, vaan heti mestaruustappionsa jälkeen he lähtivät 3 Live Kru'n perään viedäkseen takaisin joukkuemestaruusvyöt, jotka Rooden ja Youngin mielestä kuuluivat itseoikeutetusti heille. 3 Live Kru ja Team Canada olivat ottaneet useita kertoja rajusti yhteen viime viikkojen Impacteissa, mutta suurin käänne tässä kuviossa tapahtui, kun Konnan loukkaantui ja joutui sairaslomalle. Onneksi klassisen Freebird-säännön turvin Ron Killings saattoi ottaa Konnanin paikan mestarijoukkueesta, ja niinpä nyt tässä Turning Pointissa pitkästä aikaa Jamesin joukkueparina ottelikin Killings, joka oli viime kuukausien aikana keskittynyt Singles-uraansa. Suurin kysymys oli siis, pystyisikö uudessa koostumuksessa painiva 3 Live Kru säilyttämään vyönsä ex-mestareita vastaan.

Tämähän oli huomattavasti pirteämpi suoritus kuin Victory Roadin joukkuemestaruusottelu! Kun rematch-sana lävähti ruutuun ennen openeria, ehdin jo pelätä pahinta, joten noihin odotuksiin nähden lopputulos oli tosi kiva yllätys. Ei tässä toki vieläkään puhuta mistään tajuttoman hienosta joukkuetaistelusta, johon TNA:n joukkuedivarilla olisi kyllä mahdollisuuksia, mutta nyt oltiin jo lähellä hyvään arvosanaan yltävää ottelua. Itse asiassa jos vain lopetus olisi ollut puhdas tai ainakin vähän sujuvammin hoidettu, olisin varmaan antanutkin sen kolme tähteä tälle koitokselle. En olisi etukäteen uskonut, mutta ilmeisesti tuo Konnanin korvaaminen Killingsillä on sen verran iso parannus, että koko ottelun tempo tuntui olevan lähes kaksinkertainen Victory Roadin koitokseen verrattuna. Juuri Killings olikin ottelun suurin tähti: muun muassa Scissors Kick yläköydellä roikkuneelle Youngille oli perhanan näyttävä suoritus. Kokonaisuutena siis ihan mukava avaus illalle.
**½ (8:30)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Team Canada (Roode pinned James after Johnny Devine made his comeback and hit James with a hockey stick)

Kid Kash & Kazarian & Matt Bentley w/ Traci vs. Sonny Siaki & Hector Garza & Sonjay Dutt
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, tämän ottelun taustatarinan päätekijät ovat Jimmy Snuka, Roddy Piper - ja kookos. Mitään näistä ei nähty ottelun aikana, mutta näistä kolmesta seikasta koko ottelu kuitenkin alkoi. Victory Roadissa nähtiin siis Roddy Piperin paluu TNA:han, kun hän järjesti In the Pit With Piper -segmentinsä ja toi sen yllätysvieraaksi Jimmy Snukan. Segmentti meni hienosti vanhoja muistellessa, kunnes Kid Kash saapui paikalle ja alkoi pilkata molempia legendoja. Kashin pilkkaamisen keskeytti Sonjay Dutt, joka hyökkäsi suoraan Kashin kimppuun. Dutt, joka myöhemmin tunnusti olevansa suuri Jimmy Snukan ihailija, taisteli yhdessä kahden legendan kanssa Kashia vastaan, kunnes soppaan sekoitettiin vielä kaksi egomaanikkoa, Kazarian ja Matt Bentley. Yhdessä heelit pääsivätkin niskan päälle, ja lopulta tappelu päättyi siihen, kun Kash täräytti Duttia päähän kookoksella, jonka alun perin Roddy Piper oli tuonut kehään. Bentley ja Kazarian eivät jostain syystä tykänneet Kashin halpamaisesta kookostempusta, eivätkä he suuremmin arvostaneet sitäkään, kun Kash seuraavien viikkojen aikana kolkkasi muun muassa Sonny Siakin ja Hector Garzan tuolla samaisella kookoksella. Kash oli ilmeisesti nyt hylännyt joukkueparinsa ja "sukulaisensa" Dallasin ja tähtäsi uudestaan singles-uralle. Kashin uhreiksi joutuneet Dutt, Garza ja Siaki puolestaan hautoivat kostoa Kashille, ja niinpä Kash joutui yhdistämään voimansa Kazarianin ja Bentleyn kanssa. Piperiä ja Snukaa ei ollut nähty enää vikkoihin, mutta se ei ollut varsinainen menetys.

Olipa piristävä yllätys saada tällainen ottelu heti show'n alkupuolelle! Etukäteen en osannut odottaa tältä kamalasti, koska ottelua pohjustanut storyline ei ollut mitenkään erityisen mielenkiintoinen ja pelkäsin sen takia tähän liittyvän jotain typerää Jimmy Snuka- tai Roddy Piper -pelleilyä. Onneksi sellaiset oli kuitenkin unohdettu suosiolla, ja sen sijaan kuuden perhanan taidokkaan X-Divarin painijan annettiin näyttää parasta osaamistaan lähes 15-minuuttisessa ottelussa. Hemmeti, tämä sai enemmän aikaa kuin suurin osa X-Divarin mestaruusotteluista viime aikoina, ja se myös näkyi lopputuloksessa. Tämä oli ehdottomasti viihdyttävämpi ja parempi ottelu kuin vaikkapa Petey Williamsin ja AJ Stylesin kohtaaminen Victory Roadissa. Parasta tässä oli ottelun monipuolisuus. Alussa nähtiin vauhdikasta teknistä painia muutamalla näyttävällä spotilla. Sen jälkeen alkoi varsin pitkään kestänyt muttei silti tylsäksi käynyt Sonjay Duttin käden telominen, joka oli oikeasti viihdyttävää katsottavaa, koska heeleillä oli monipuolisia keinoja käden tuhoamiseen ja koska Dutt myi iskuja perhanan hyvin. Lopulta sitten oli vuorossa hillitön loppuspottailu, joka kruunasi koitoksen. Kokonaisuutena ehdottomasti hieno X-Divarin ottelu. Lisää tätä.
***½ (11:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Sonny Siaki & Hector Garza & Sonjay Dutt (Garza pinned Kazarian after a Corkscrew Senton)

Abyss vs. Monty Brown - Serengeti Survival Match
Omituisella asenteellaan ja fyysisellä ylivoimallaan fanien suosikiksi noussut Monty Brown oli tehnyt Victory Roadissa uransa kovimman tempun voittamalla Abyssin ja Ravenin historian ensimmäisessä Monster's Ball Matchissa. Tuon voiton jälkeen Brown ansaitsi vihdoin NWA World Heavyweight -mestaruusottelun Jeff Jarrettia vastaan, ja Brown oli varma, että nyt hän nousisi TNA:n päämestariksi. Toisin kuitenkin kävi, ja suurin syyllinen siihen oli Abyss. Monster's Ball -tappiosta katkeroitunut hirviö nimittäin hyökkäsi backstagella Brownin kimppuun ja teloi tämän keskivartalon juuri ennen mestaruusottelun alkamista. Vaikka Brown selvisi kehään, oli Jeff Jarrettin ja Scott Hallin yhteistyö loukkaantuneelle haastajalle lopulta liikaa. Arvatenkin Brown kantoi tästä tappiosta kaunaa ennen kaikkea Abyssille, ja seuraavalla viikolla hän vannoi kostavansa kärsityn tappion. Brown haastoi Abyssin otteluun, muttei suinkaan mihin tahansa kohtaamiseen, vaan "Serengeti Survival Matchiin". Käytännössä kyseessä oli No DQ Match ainoastaan sillä lisästipulaatiolla, että selätyksen ja luovutuksen lisäksi ottelu voisi päättyä siihen, jos saa iskettyä vastustajansa nastojen päälle. Kuten Victory Roadin arvostelussa sanoin, nastoista oli tullut Abyssin vakioase, joten niitä varmasti nähtäisiin ottelussa.

Illan kolmas ottelu oli samalla illan ensimmäinen pettymys, muttei onneksi kovin paha sellainen. Lähinnä tässä sapettaa se, että mahdollisuuksia olisi ollut paljon enempään niin materiaalin kuin ajan puolesta. Alun intenssiivinen tappelu vaikutti vielä oikein hyvältä, ja kehään siirryttäessäkin nähtiin muutama sopivan raju bumppi, kuten Brownin jyrääminen terästuolin alle. Siten kuitenkin joko uskallus tai innovaatio loppuivat kesken, ja hyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen jäi aika puolitiehen. Pöytä makaili tosi pitkään kehän reunalla odottamassa käyttöä, ja lopulta koko pöytäbumppi oli vähän laimeahko. Lisäksi HC-ottelun teemaan sopien olisin odottanut enemmän aseilla kikkailua, koska nämä kaksi ovat osoittaneet pystyvänsä siihen, mutta meininki oli pääasiassa yleistä mätkintää, joka oli sinänsä kyllä ihan viihdyttävää katsottavaa. Nyt olisin vain odottanut jotain vielä enemmän. Pahin pettymys oli kuitenkin nastojen käyttö: kaikki tiesivät heti ottelun alkaessa, että eihän tämä ottelu ennen nastojen esittelemistä pääty, ja kun nastat lopulta tuotiin kehään, lopputulos oli aika pliisu. Viime kuun Monster's Ballissakin nähtiin paljon rajumpi nastabumppi. On toki myönnettävä, että nastabumppi oli ilmeisesti hieman myös botchattu, mikä on harmi, muttei poista pettymystä. Täytyy siis silti korostaa, että kokonaisuutena tämä oli oikein kiva rymistely, mutta koko ajan oli sellainen olo, että vielä enemmän olisi voinut odottaa.
**½ (12:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Monty Brown (Alpha Bomb on the thumbtacks)

NYC vs. Pat Kenney & Johnny B. Badd - Special Referee: Jacqueline
Tämän ottelun tarina liittyy ottelun erikoistuomariin Jacquelineen, joka teki Victory Roadissa TNA-debyyttinsä vastaamalla Trinityn jättämään avoimeen haasteeseen. TNA:n köykäistä naisdivisioonaa pitkän aikaa dominoinut Trinity oli varma, ettei TNA:sta löytyisi yhtään mielenkiintoista haastajaa hänelle, joten hän oli jättänyt avoimen haasteen Victory Roadiin. Kaikkien yllätykseksi kehään saapui WWE:stä tuttu Jacqueline, joka olisi luultavasti piessyt Trinityn, elleivät tämän NYC-stablekaverit Glenn Gilberti ja Johnny Swinger olisi pelastaneet Trinityä. Tuosta lähtien Jacqueline oli janonnut kostoa Trinitylle ja koko NYC:lle. Trinityä ei tässä ppv:ssä nähty ollenkaan, mutta sen sijaan uusi Director of Authority Dusty Rhodes oli buukannut NYC:n pojille ottelun Johnny Swingerin entistä pitkäaikaista joukkuekaveria Pat Kenneytä ja tämän uutta kaveria Johnny B. Baddia vastaan. Jos joku ei siis vielä tiennyt, Kenney on yhtä kuin Simon Diamond, mies vain muutti paininimensä jokunen kuukausi sitten. Kenneyn ja Swingerin feud oli oikeastaan (Luojan kiitos) päättynyt jo ajat sitten, eikä siitä ollut viime aikoina puhuttu TNA:ssa mitään, mutta nyt tuo feud lämmiteltiin uusiksi vielä yhden illan ajaksi, jotta Jacqueline pääsisi tuomaroimaan vihaamansa joukkueen ottelua.

Tässä ottelussa ei ollut sinänsä mitään vikaa - paitsi, että kaikki tämä oli nähty jo miljoonaan kertaan aikaisemmin. Toki Badd toi otteluun pientä lisäsäväystä, mutta ei tämä Meron TNA-run ole rehellisesti sanottuna ollut niin mielenkiintoinen, että sen takia olisin jaksanut innostua ottelusta. Baddin tarjoama painillinenkin anti oli varsin mitäänsanomatonta perusmeininkiä. Muut kehässä heiluneet kaverit olivatkin sitten entuudestaan aivan liian hyvin tuttuja, enkä todellakaan odottanut, että näiden miesten välille tarvitsisi buukata enää yhtään ppv-ottelua. Toki suurimpana taustatarinana oli nyt NYC:n erimielisyydet vierailevan tuomarin Jacquelinen kanssa, mutta miksi juuri Pat Kenney piti sitten pistää tällaisessä fillerissä painimaan NYC:tä vastaan? Tai miksi tällainen filleri piti ylipäänsä laittaa ppv:hen? Sinänsä olisi toki voinut käydä huonomminkin, koska kehämeiningissä itsessään ei ole mitään suurta moitittavaa. Ihan mukavaa peruspainia, mutta ei yhtään sen enempää.
** (7:50)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Pat Kenney & Johnny B. Badd (Badd pinned Gilberti after a TKO)

Raven vs. Diamond Dallas Page
Kyllä vain, TNA oli saanut taas yhden veteraanipaluumuuttajan lisää, kun DDP oli liittynyt TNA:n rosteriin pian Victory Roadin jälkeen. Itselleni tämä oli mieluinen uutinen, koska DDP oli tässä vaiheessa reilusti paremmassa iskussa kuin esimerkiksi Hall, Nash tai Savage. DDP ei kuitenkaan ollut suunnannut päämestaruuskuvioihin, vaan sen sijaan hän oli heti debyytissään hyökännyt Ravenin kimppuun. Seuraavilla viikoilla nähtiinkin sitten useita yhteenottoja DDP:n ja Ravenin välillä, ja useimmissa niissä Raven jäi alakynteen, kun Page onnistui joka kerta yllättämään Ravenin Diamond Cutterillaan. Kuvio siis sinänsä kuulostaa ihan selkeältä - kenelläkään ei ollut vain mitään hajua, miksi DDP oli hyökännyt Ravenin kimppuun ja miksi nämä kaksi vihasivat toisiaan. Toki miehillä oli pitkä historia WCW:stä takanaan, ja sitä oli puheissa hiukan sivuttu, mutta se ei tuntunut olevan feudin todellinen syy. Sen sijaan sekä Raven että DDP puhuivat jostain kahden vuoden takaisista tapahtumista ja viittasivat puheissaan jatkuvasti Erik Wattsiin ja sanoivat, että koko kuviossa olisi kyse Wattsista. Watts, joka saapui myös selostamaan tätä ottelua, ei suostunut kommentoimaan syytöksiä. Mielenkiintoista mutta samalla myös todella turhauttavaa.

Kyllä nämä kaksi konkaria edelleen hommansa osaavat, se kävi ainakin tässä ottelussa selväksi. Ihan sellaiseen vuonna 1998 nähtyyn neljän tähden iloitteluun ei sentään tässä ylletty, sillä mihinkään tajunnanräjäyttävään tai erityisen hämmästyttävään kehämeininkiin eivät Raven ja DDP tällä kertaa revenneet. Ennemminkin tarjolla oli aimoa annos vankalla kokemuksella vedettyä entertainment-brawlia, joka toimi tässä kohtaa kortissa oikein mainiosti. Hyvän lisän tähän otteluun toi se, että ottelu vedettiin Raven's Rules -linjalla, jolloin äijät saivat mäiskiä toisiaan ilman mitään diskausrajoituksia, vaikka ei tässä mihinkään suoranaiseen HC-meininkiin lähdettykään. Jotenkin tämä Ravenin ja DDP:n ottelu oli sellainen hyvän mielen konkarikohtaaminen, ja ilman idioottimaista lopetusta olisin antanut tälle kolme tähteä. Tästä tuli juuri sellainen hyvän tuulen WCW-nostalgia, koska näiden kahden (ja Chris Benoit'n) feud oli ehdottomasti yksi niistä kultakimpaleista WCW:n paskahistorian keskellä. Harmi vain, että tarjolla oli tosiaan myös huonoa WCW-nostalgiaa, kun ottelun lopetukseen piti sitten sekoittaa Erik Wattsin idioottimaiset sekoilut, vaikka taatusti ketään ei voisi Watts vähempää kiinnostaa. Huonosta lopetuksesta siis puolikas pois, mutta silti varovaiset peukut ylös tälle kohtaamiselle.
**½ (12:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Diamond Dallas Page (Diamond Cutter)

Petey Williams (c) w/ Coach D'Amore vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship
Pian Victory Roadin jälkeen TNA:n painijat vierailivat suositussa The Best Damn Sports Show -tv-ohjelmassa, ja tuon vierailun huipennuksena ohjelmassa nähtiin Ultimate X Match Chris Sabinin, Prime Timen ja Sonjay Duttin välillä. Sabin voitti tuon ja ansaitsi samalla ykköshaastajuuden X-Divisioonan mestaruuteen. X-Divarin mestari Petey Williams ei ollut aluksi huolissaan Sabinista, koska hän tunsi Sabinin perinpohjaisesti. Sabin ja Williams olivat nimittäin aloittaneet uransa samassa painikoulussa Scott D'Amoren koulutuksessa, ja jo tuolloin Williams oli varma siitä, että hän olisi parempi kuin Sabin. Vähitellen Williamsin itseluottamus kuitenkin karisi, kun seuraavien viikkojen aikana Sabin onnistui tekemään kolme kertaa peräkkäin tempun, johon kukaan ei ollut koskaan aikaisemmin pestynyt: counteroimaan Williamsin tappavan Canadian Destroyer -finisherin ja vieläpä iskemään saman tien Williamsille oman Cradle Shock -finisherinsä. Kolmannella kerralla Sabin oli vieläpä selättänyt Williamsin tuon Cradle Shockin jälkeen, joten haastaja oli todellakin niskan päällä ppv:hen tultaessa. Ennen ottelua nähdyssä haastattelussa Williams kuitenkin vakuutti, ettei hän kokenut oloaan uhatuksi. Vaikka kaikki ilmeisesti luulivatkin niin, Williams ei ole mikään yhden liikkeen ihme, vaan hänellä olisi monia keinoja Sabinin päihittämiseen.

No nyt! Mahtavaa, TNA! Tässä on hieno osoitus siitä, että kun tarpeeksi kauan jaksaa rutista ja valittaa liian lyhyistä X-Divarin mestaruusotteluista, varmasti jossain vaiheessa asiaan tulee muutos. Tässä se muutos nyt tuli. Chris Sabin ja Petey Williams saivat yli 15 minuuttia aikaa, ja se kannatti. Pitkästä aikaa saatiin nauttia huippuluokan ottelusta. Tästä ottelusta ei kuitenkaan tullut huippuluokan kohtaaminen pelkästään sen saaman ajan vuoksi, vaan annan tälle neljä tähteä puhtaasti siksi, että Williams ja Sabin käyttivät ajan aivan täydellisesti hyödykseen. Erityisesti Sabin oli niin liekeissä, ettei mitään järkeä: sekä kehässä että kehän ulkopuolella Sabin väläytteli sellaisia spotteja, ettei niitä kannata tässä edes ruveta listaamaan, koska niitä oli niin paljon. Toki Williams hoiti myös hommansa hienosti vetämällä heel-roolia aivan täydellisesti ja väläyttämällä muutaman todella komean liikkeen. Vaikka Williamsin lopussa repäisemä Sharpshooter ei ollutkaan mikään maailman kaunein, oli se myös loistava lisä ottelun tarinaan. Kyseessä oli siis ehdottomasti yksi parhaista X-Divarin mestaruusoteluista, ja tämä olisi voinut saada jopa vielä puolikkaan enemmän, jos vain TNA:lla olisi ollut munaa lopettaa tämä ottelu ilman turhaa sähläystä. Siihen TNA ei kuitenkaan jostain syystä pystynyt, mutta onneksi ottelu oli muuten niin pirun kova, ettei harmitus ole kovin suuri.
**** (18:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Petey Williams (Hit Sabin with brass knuckles)

Kings of Wrestling (Jarrett & Nash & Hall) vs. AJ Styles & Jeff Hardy & Randy Savage
Tällä kertaa ilta ei päätykään päämestaruuskuvioihin, ja ehkä ihan hyvä niin. En ole nimittäin tämän kuvion mikään suurin ystävä. Ihan ensimmäisenä on todettava, että on aika hauska sattuma, että vain muutama kuukausi ennen kaikkien indy-fanien tunteman Kings of Wrestling -porukan (Hero, Castagnoli yms.) syntymistä TNA perusti hieman toisenlaisista painijoista koostuvan stablen, joka käytti tuota samaa nimeä. Kuten siis kaikille Victory Roadin arvostelun lukeneille kävi varmaan selväksi, Kevin Nash kääntyi ME:n aikana Jeff Hardya vastaan ja auttoi vanhaa ystäväänsä Jeff Jarrettia säilyttämään NWA World Heavyweight -mestaruuden. Tämän jälkeen Jarrett, Nash ja Hall vetivät promon, jossa he käyttivät vanhaa kunnon "We're taking over" -fraasia. Käytännössä TNA siis päätti, että vuonna 2004 heidän ME-kuvionsa tarvitsevat nWo-kopiota. Mahtavaa. Seuraavassa Impactissa Jarrettin, Nashin ja Hallin porukkaa alettiin kutsua Kings of Wrestlingiksi, ja Nash sekä Hall alkoivat käyttää Elvis-tyylisiä asuja. Kuluneen kuukauden aikana Kings of Wrestling oli kylvänyt tuhoa ja kauhua TNA:ssa pieksemällä kaikki mahdolliset painijat, jotka heidän eteensä asettuivat - paitsi yhtä he eivät olleet onnistuneet pieksemään.

Tuo yksi oli tietenkin Randy Savage, joka teki TNA-debyyttinsä Victory Roadin päätteeksi ja alkoi pian VR:n jälkeen kasata faceista koostuvaa vastarintaliikettä. Päänimiksi Savagen porukkaan liitettiin TNA:n kaksi ME-facea AJ Styles ja Jeff Hardy, joista tosin tehtiin tämän feudin aikana lähinnä Savagen aisankannattelijoita. Stylesin ja Hardyn uskottavuuden olemattomuus kävi selväksi viimeistän siinä vaiheessa, kun kesken tämän ppv:n Kings of Wrestling hyökkäsi backstagella Savagen kimppuun ja lähetti tämän limusiinilla pois areenalta. Niinpä ottelun alkaessa näytti siltä, että tästä tulisi 3 on 2 Handicap Match, joka muun muassa Don Westin mukaan tarkoitti sitä, että faceilla ei olisi mitään mahdollisuuksia. Lopulta sitten toki Savage saapui kehään - ilman mitään sen kummempia selityksiä siitä, miten hän oli päässyt takaisin areenalle.

On kieltämättä hieman surullista, että päämestaruuskuviot tarjoavat ppv:n kankeimman ottelun. Kun edellä puhuin siitä hyvälaatuisesta WCW-nostalgiasta, tässä on nyt sitä pelottavaa WCW-nostalgiaa - varsinkin kun otetaan huomioon, että ottelun kuudesta painijasta neljä oli ME-nimiä nimenomaan WCW:n pahimpina aikoina. Toivottavasti tämä TNA:n WCW-kopiointi päämestaruuskuvioissa ei jatku pitkään, koska potentiaalia olisi niin paljon muuhunkin. Siitä sai tässäkin ottelussa maistiaisia erityisesti silloin, kun Styles ja Jarrett painivat toisiaan vastaan. Vaikka Styles/Jarrett ei ole koskaan ollut mikään match made in heaven, ovat nämä kaksi saaneet aikaan silti hyviä mestaruusotteluita, ja tässäkin heidän yhteenottonsa oli kivaa katsottavaa. Myös Hardy pystyi ihan kivoihin otteisiin Jarrettin kanssa. Sen sijaan Nash ja Hall olivat kehässä todella kankeita, eikä ottelua auttanut kaikki se ylimääräinen sähläys, mitä nimenomaan Nashin ja Hallin buukkaaminen toi mukaan. Suurin miinus tulee ottelulle kuitenkin siitä, että mukaan oli saatava Randy Savage, vaikka hänellä ei ilmeisesti ollut joko a) halua, b) kykyä tai c) molempia otella oikeassa painiottelussa. Savage tosiaan saapui otteluun vasta aivan loppupuolella, ei tehnyt mitään järkevää ja keräsi silti kaiken kunnian. Tämä jos mikä vei fiilistä vielä enemmän pois. Stylesin ja Hardyn kovan yrityksen ansiosta tämä oli sentään ihan ok, mutta vaisu fiilis tästä kyllä jäi.
** (17:52)
Voittajat:

Spoiler: näytä

AJ Styles & Jeff Hardy & Randy Savage (Savage pinned Jarrett with a roll up)

The Video
Ennen Main Eventiä oli vuorossa vielä yksi lisäkäänne, josta Turning Point muistetaan. WWE:hän oli jokunen aika sitten järjestänyt show'n Orlandossa, ja TNA oli päättänyt herättää hieman Monday Night Wars -henkeä saapumalla kuvauspaikalle oman kameraryhmänsä ja pienen painijaporukan kanssa. Shane Douglas, Abyss, Traci ja 3 Live Kru ilmestyivät siis WWE:n Orlandon-show'n kuvausalueelle "toivottaakseen WWE:n tervetulleeksi Floridaan". Videossa ei tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä. TNA-porukka jutteli muutaman (kasvoiltaan sumennetun) WWE:n painijan kanssa, ja erityisesti BG James veti varsin hyvää show'ta huutelemalla Vincen nimeä ja sanomalla, kuinka paljon rahaa hän Vincelle teki. Ron Killings puolestaan otti lautallisen WWE:n catering-sapuskaa. Siinäpä ne jännimmät hetket sitten olivatkin. WWE kuitenkin (for real) veti tästä tempusta herneen nokkaansa ja uhkasi TNA:ta oikeustoimilla, jos TNA ikinä julkaisisi kuvaamansa videon. Tämä jos mikä sai WWE:n näyttämään idiooteilta ja antoi samalla mukavaa lisäjulkisuutta TNA:lla. TNA tietenkin (koska oli varma, ettei oikeusjuttu menisi läpi) päätti hyödyntää saamaansa huomiota ilmoittamalla, että he näyttävät kohuvideon Turning Pointissa.

Koko show'n ajan Director of Authority Dusty Rhodes oli hehkuttanut videon näyttämistä. Lisäksi nähtiin enemmän tai vähemmän hupaisia angleja, kun areenalle saapui limusiini, josta astui Vinceä näyttelevä heppu ja Triple H:ta näyttelevä tyyppi. Nämä "Billionaire Vince" ja tämän "vävypoika" yrittivät koko show'n ajan etsiä videota, mutta lopulta heidät heitettiin pihalta areenalle. Itse video oli tosiaan aika vaisua kamaa, eikä olisi muuten ollut erityisen hauska, mutta hulvattoman siitä teki se, että TNA sai näpäytettyä WWE:tä tämän omilla tempuilla. WWE:hen oli siis itse Monday Night Warsien aikana käyttänyt lähetyksissään Ted Turneria pilkkaavaa "Billionaire Ted" -hahmoa, ja koko WCW vs. WWF -sodan yksi kuuluisimmista hetkistä oli se, kun Raw'ssa näytettiin video, jossa D-Generation X julisti sodan WCW:n päätoimistolla. Koko hässäkän paras hetki olikin, kun videon jälkeen Mike Tenay sanoi viattomasti, ettei hän ymmärrä WWE:n aiheesta nostamaa hässäkkää ja että asia voisi olla eri, jos TNA:n painijat olisivat esimerkiksi rynnineet tankin kanssa WWE:n päätoimistolle.


Triple X vs. America's Most Wanted - Six Sides of Steel Match
Kyllä vain, tässä oli illan Main Event - ja täysin ansaitusti. Tämä AMW:n ja Triple X:n feud oli nimittäin alkanut lähes kaksi vuotta sitten, ja tämä tulisi olemaan koko historian viimeinen ottelu näiden joukkueiden välillä. Ottelun panoksena oli nimittäin se, että hävinnyt joukkue hajoaisi eikä saisi enää painia yhdessä. Samalla tämä oli aivan ehdottomasti TNA:n tähänastisen historian kovin joukkuefeud ja yksi kovimmista feudeista ylipäänsä. Mitään sen kummempia selittelyitä tämä tuskin enää tarvinnee. Kaikki alkoi siitä, kun vuonna 2003 AMW ja Triple X olivat kaksi TNA:n kovinta joukkuetta, ja Triple X ryösti tammikuussa 2003 joukkuemestaruudet America's Most Wantedilta. AMW ei saanut moneen kuukauteen kunnollista mahdollisuutta otella XXX:ää vastaan joukkuemestaruuksista, kunnes kesäkuussa 2003 nähtiin historiallinen Steel Cage Match AMW:n ja XXX:n välillä. AMW voitti ottelun, ja Triple X katosi joksikin aikaa kokonaan. Keskinäisten erimielisyyksien sopimisen jälkeen Triple X palasi kuvioihin keväällä 2004 (tosin ilman Low Ki'tä), ja aika pian paluun jälkeen alkoi taas kilvoittelu AMW:n kanssa. Tällä kertaa se oli tosin pitkän aikaa ystävällishenkistä paremmuuden selvittelyä, mutta kuluneen syksyn aikana se muuttui jälleen väkivaltaiseksi sodaksi. Triple X käytti jatkuvasti halpamaisempia temppuja, ja viimeinen silaus nähtiin Victory Roadissa, jossa XXX lukitsi AMW:n käsiraudoilla kehään ottelun jälkeen. Nyt kaikki oli sanottu ja tehty, ja jäljellä oli enää yksi mahdollisuus: paluu Steel Cageen, josta tämä kaikki oli toden teolla alkanut.

Voi j******ta. Mitä tähän voi oikein sanoa? Aivan uskomattoman huikea ottelu. Ja vielä uskomattomamman tästä tekee se, että jostain syystä vielä kuukausi sitten nämä joukkueet eivät saaneet mitään maininnan arvoista aikaan, kun heidät pistettiin toisiaan vastaan Last Team Standing Matchiin. Tiesin toki, että potentiaalia XXX:llä ja AMW:llä on mihin saakka tahansa, koska se edellinen Steel Cage Match oli upea. Ja mikäpä olisikaan siis TNA:lta parempi ratkaisu kuin pistää nämä kaksi joukkuetta uudestaan teräshäkin sisälle historian viimeisessä AMW vs. XXX -ottelussa? Silti hiukan pelotti etukäteen, vaikka muistin Ravenwoodin kommentit tästä ottelusta, mutta onneksi pelkoon ei ollut mitään syytä. Tämä oli MOTN ja heittämällä myös MOTYC. Aivan kiistatta yksi vuoden parhaita otteluita, vähintäänkin top kolmosessa. Ja ehkä jopa TNA:n historian paras ottelu tähän mennessä. En ala tästäkään mitään muuta erittelemään sen tarkemmin, mutta yksi spotti on nostettava ylitse muiden: Prime Time kävelemässä kapean häkin reunuksilla ja tempaisemassa sitten tuosta asennosta Hurracanran James Stormille, joka istui häkin reunuksella... Aivan käsittämätöntä. Kun näin, että Prime Time alkoi valmistella tuota, pelkäsin pahinta, mutta lopputulos oli aivan perkeleellisen upea. Hatunnosto kaikille, tämä oli joukkuepainia parhaimmillaan. Ja huikeaa, että TNA uskalsi nostaa tämän illan Main Eventiksi.
****½ (21:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (Storm pinned Prime Time after a Powerplex)

*** Prime Time
** Christopher Daniels
* James Storm

Kokonaisarvio Turning Pointista: Vähemmän on toisinaan enemmän. Onneksi TNA tajusi tuon kliseisen lauseen Victory Roadin jälkeen, sillä tässä ottelussa oli vähemmän otteluita ja vähemmän turhia angleja, jolloin jäi huomattavasti enemmän aikaa kaikelle tärkeälle ja oleelliselle. Jos NYC vs. Badd/Kenneytä ei lasketa, tässä ppv:ssä ei oikeastaan ollut yhtään turhaa osaa. Toki päämestaruuskuviot olisivat voineet olla kiinnostavampia, mutta eivät nekään nyt olleet niin pahaa kuraa kuin esimerkiksi WCW:ssä oli pitkän aikaa. Potentiaalia silläkin suunnalla on ihan kohtuullisesti, jos sitä potentiaalia vain halutaan hyödyntää. Sen sijaan tässä show'ssa nähtiin MOTYC ja lisäksi ehkä vuoden paras X-Divisioonan ottelu. Kun tähän vielä lisätään hieno alakortin 6-Man Tag ja monta muuta ihan mukavaa ottelua, kasassa on sellainen paketti, jota paremmaksi WWE:kään ei tänä (kieltämättä hieman heikkona) vuotena ole yltänyt kuin kerran. Tämä ppv oli Hyvä ja loistava tasonnosto TNA:lta. Tämä show oli hieno osoitus siitä, miten paljon potentiaali TNA:lla parhaimmillaan on.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. TNA Turning Point - Hyvä
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
4. WWE Backlash - Hyvä
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95 - Hyvä
---------------
6. WWE SummerSlam - Ok
7. WWE No Way Out - Ok
8. WWE Unforgiven - Ok
9. WWE No Mercy - Ok
10. WWE Bad Blood - Ok
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
12. WWE Survivor Series - Ok
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #92 - Kehno
16. WWE Vengeance - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #94 - Kehno
18. TNA Weekly PPV #103 - Kehno
19. TNA Weekly PPV #107 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
22. TNA Weekly PPV #105 - Kehno
23. TNA Weekly PPV #110 - Kehno
24. WWE Taboo Tuesday - Kehno
25. TNA Weekly PPV #102 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
27. WWE Judgment Day - Kehno
28. TNA Weekly PPV #109 - Kehno
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #96 - Kehno
30. TNA Weekly PPV #104 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #93 - Kehno
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #99 - Kehno
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
34. WWE The Great American Bash - Kehno
35. TNA Weekly PPV #106 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
40. TNA Weekly PPV #108 - Kehno
41. TNA Victory Road - Kehno
42. TNA Weekly PPV #100 - Kehno
43. TNA Weekly PPV #101 - Kehno
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #97 - Kehno
--------------
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #98 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
50. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
51. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

[What]

Sairaan kovalta vaikuttaa tuo Turning Point 04. Harmi, että aloitin oman projektini vasta vuodenvaihteen jälkeen.

[Coca]

Tulee ihan ikävä vanhaa TNA:ta kun noiden arvostelujen innoittamana kävin katselemaan videoklippejä noilta ajoilta! Vaikka sekaan mahtui tosi paljon käsikirjoituksellista kuraa, jota etenkin noihin aikoihin kritisoitiin paljon (sekaantumiset, paskat gimmickit, vanhat wwe-painijat jnejne), oli ohjelma tosi viihdyttävää. Rosterissa oli paljon talenttia.

Niin! Kiitosta molempien suuntaan! Hienosti menee!

[What]

Nytpä muistan laittaa arvosteluni keskellä viikkoa. Tästä tapahtumasta jokaisella lukijalla lienee muistikuvansa ja mielipiteensä.


Sunnuntai 1. Huhtikuuta 2007
Ford Field, Detroit, Michigan

Näin on tullut aika painivuoden kohokohdan. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2003, kun WrestleMania oteltiin valtavan suurella ulkoilmastadionilla. Ford Field oli imenyt sisuksiinsa tänä aprillipäivänä huikeat 80 103 silmäparia, joka oli myös Ford Fieldin ennätys. Etukäteen mielenkiinto kiinnittyi ennenkaikkea suurien facepainijoiden mestaruuskohtaamisiin ja miljonäärien taisteluun hiuksistaan. Selostajia tapahtumalla oli kuusin kappalein. Raw:lla uunituore HoF-kaksikko JR & King, Smackdownilla Cole & JBL ja ECW:llä Styles & Tazz.

8 Man Money In The Bank Ladder Match
Osallistujat: Jeff Hardy, King Booker, Finlay, CM Punk, Mr. Kennedy, Matt Hardy, Randy Orton, Edge
Aretha Franklinin esittämän ”America The Beatifulin” ja pitkällisten promovideoiden vuoksi lähetystä olikin kulunut jo hyvä tovi ennen kuin ensimmäinen ottelu saatiin käyntiin. Tänä vuonna avausottelun roolia hoiti järjestyksessään kolmas rahasalkku-ottelu. Erona kahteen aiempaan oli se, että tällä kertaa mukana oli kuuden sijaan kahdeksan supertähteä. Osallistujalista olikin vakuuttava. Juurikin tikasotteluissa kannuksensa luoneet Hardyn veljekset olivat kumpikin mukana. Rated RKO:na dominoineet Edge & Randy Orton olivat hävinneet joukkuemestaruutensa tammikuun lopulla ja sen jälkeen kaksikolla olikin riittänyt erimielisyyksiä. Niinpä miehet kumpikin suuntasivat tähän otteluun, jota voitiin pitää bookkauksellisesti yllätyksenä. Olisi nimittäin olettanut sekä Ortonille ja Edgelle löytyvän yksilömatsin, mutta tällä kertaa näin. Mainitaan nyt vielä, että tämä oli muuan CM Punkin Wrestlemania debyytti.

Olen sillä kannalla, että kuusi ottelijaa oli tälle ottelumuodolle optimaalinen määrä. Kahdeksan jo vähän liikaa, kymmenen ehdottomasti liikaa. Muistikuvieni mukaan tämä jäi kahta edellistä MITB:iä heikommaksi, mutta toisaalta se ei tarkoita katastrofia. Sen verran kovia otteluita ne kumpainenkin olivat.

Uusintakatselu olikin positiivinen yllätys. Vaikka tämä toden totta ei tasoltaan ihan samaa luokkaa edellisten kanssa ollut, niin siitä huolimatta aivan perhanan kova matsi oli kyseessä. Siinä missä ensimmäisestä MITB:istä jäi mieleen Shelton Benjaminin tikasjuoksu ja toisesta Ric Flairin sairas supleksi, niin tälläkin oli pari näyttävää sairasta bumppia tarjottavanaan. Jeff Hardyn loikka tikkaiden ja Edgen läpi sekä Hornswogglen (kyllä vaan) vastaanottama sairas pudotus Kennedyn hartioilta. Tuon lisäksi nähtiin RKO ja Book End tikkailta, Finlayn loikka lattialle ja kaikkea muuta pikkukivaa. Ehkäpä matsin tietty heikkous oli sen kaavamaisuus. Tuntui siltä, että jokainen vuorollaan sai ”etsikkoaikansa”, läimi vastustajat finisherillä kanveesiin ja pääsi kurottelemaan salkkua.

Isossa kuvassa tuo heikkous ei kuitenkaan musertava ollut. Kyseessä oli jännittävä ja intensiivinen hardcore-ottelu, jossa riitti käänteitä, kestoa ja isoja bumppeja. Kyllä tätä kelpaa muistella, neljän tähtösen matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:10
Voittaja: Mr. Kennedy

Arvosana: ****

Singles Match
The Great Khali VS. Kane
Jännittävän ja toiminnantäyteisen tikasmatsin jälkeen tarjolla olikin jotain ihan muuta. 2007 kun oli se vuosi, jolloin Great Khalia edelleenkin pakkosyötettiin pysäyttämättömänä hirviönä ja väkisin tungettiin pääotteluihin, vaikka sokea oravakin varmasti ymmärsi, että miehellä ei olisi pitänyt mitään asiaa niihin kuvioihin olla. Noh, nyt Kane oli tietenkin huolestunut siitä, että WWE:n monsteriosastolla oli tunkua ja pyrki laittamaan Kaalin paikoilleen.

Kaitpa tässä yritystä oli, mutta se ei nyt ihan riittänyt. Ottelu oli aika lailla niin kamala kuin odottaa saattoikin. Matsin kantava tarina kun oli se, että saisiko Kane iskettyä Khalin edes kerran kanveesiin. Toimi ehkä Hulk Hoganin ja Andre The Giantin aikaan, mutta ei enää vuonna 2007. Huono ottelu, tunnelmanlatistaja.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:33
Voittaja: Great Khali (Choke Bomb)

Arvosana: *

United States Championship
Chris Benoit © VS. MVP
Kayfaben mukaan Smackdownin historian kovapalkkaisin esiintyjä MVP oli debytoinut syksyllä 2006 ja ensimmäinen varsinainen kiistakumppani hänellä oli Kane. Nyt kun tuo pitkäkestoinen feudi oli taputeltu, niin suuntasi Montel katseensa kohti mestaruustaisteluja. Ongelmana vaan oli, että tiellä seisoi kiistatta yksi painikehien suurista nimistä, Chris Benoit. Ahma oli hallinnut mestaruutta lokakuusta saakka voitettuaan sen Mr. Kennedyltä. Kuten tiedetään, tämä jäi Benoit’n viimeiseksi Wrestlemaniaksi.

Tämä oli kyllä WWE-uransa alkupuolella olleelle MVP:lle verraton näytön paikka. Mahdollisuus otella Benoit’ta vastaan WrestleManiassa. Sanotaan nyt näin, että Montel selvisi haasteestaan kohtuullisin arvosanoin. Ottelun alkupuolella hän pysyi yllättävänkin hyvin Benoit’n mattopainimyllytyksen vauhdissa. Heikkoutena puolestaan oli, että matsi oli melko lyhyt, eikä missään vaiheessa nähty sellaisia jännittäviä tilanteidenvaihtoja ja back-and-forth painia. Ihan kiva alakortin ottelu, mutta ei juurikaan mitään muuta.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:20
Voittaja: Chris Benoit (Diving Headbutt)

Arvosana: ** ¾

Tässä vaiheessa oli pidempi tauko, kun juhlittiin uunituoreita Hall of Fame jäseniä. Tämän vuosiluokan mukana kunnian saivat Dusty Rhodes, Curt Hennig, Nick Bockwinkel, Mr. Fuji, The Sheik sekä Raw:n selostajakaksikko Jim Ross & Jerry Lawler.

World Heavyweight Championship
Batista © VS. The Undertaker
Nyt oli vuorossa todellinen megaluokan ottelu. Undertakerin 14-0 voittoputki, vastaan Batistan maailmanmestaruus. Tähän oltiin päädytty, kun Undertaker voitti Royal Rumblen ja valitsi vastustajakseen Batistan. Näiden kahden supersuositun painijan välit olivat kiristyneet äärimmilleen viimeisen parin kuukauden aikana. Undertaker sinetöi vastustajan valintansa paiskaamalla Batistan kuristusjuntalla kanveesiin. No Way Outissa Elukka maksoi potut pottuina junttaamalla Kuolleen Miehen Spinebusterilla tonttiin ja jättäen Cenan & Michaelsin kanssa yksikseen. Noiden lisäksi Smackdowneissa oltiin nähty monia intensiivisiä kohtaamisia miesten välillä, joten tunteet olivat pinnassa ja matsin panokset äärimmäisen kovat. Eipä ihme, että Theodore Long tuntui olevan aivan tohkeissaan huutaessaan kehäkuulutuksia, kun pystyi tällaisen ottelun WWE:n faneille tarjoamaan.

Ennakkoon tuntui siltä, että tämän matsin osalta kaikki vaihtoehdot loistavan ja kehnon väliltä olisivat mahdollisia. Batista oli toki otellut mainioita otteluita HHH:n kanssa, mutta monen muun ison miehen kanssa homma ei ollut toiminut läheskään yhtä mallikkaasti. Onneksi tämä ottelu oli rakennettu erittäin mallikkaasti ja kumpikin mies laittoi parastaan. Intensiteettitaso oli todella korkea ja pitkään jatkunut brawli kehän ulkopuolella toimi erittäin hienosti. Batistan Running Powerslam selostajanpöydän läpi oli aivan fantastisen upea spotti. Loppuhetkillä nähtiin sitten tiivis ja tulinen finishertaistelu, joka oli aivan herkullista katsottavaa. Oman lisänsä toi Ford Fieldin yleisö, joka syttyi tähän matsiin aivan mahtavalla tavalla.

Lopputuloksena oli todellakin WrestleMania-matsi. Kaksi megatähteä ensimmäisessä kohtaamisessaan antamassa kaikkensa yleisön mylviessä hurmoksellisesti menossa mukana. Jotta tämä olisi superotteluksi noussut, niin vielä muutama käänne olisi tarvittu, mutta kuitenkin erittäin tasokas neljän tähden ottelu, joka oli enemmän kuin olisi odottanut. Batistan ja Undertakerin kemiat tuntuivat sopivan mainiosti yhteen.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:48
Voittaja: Undertaker (Tombstone Piledriver)

Arvosana: ****

8 Man Tag Team Match
ECW Originals (Rob Van Dam, Tommy Dreamer, Sandman & Sabu) VS. New Breed (Elijah Burke, Matt Striker, Marcus Cor Von & Kevin Thorn)
Siinä mielessä erikoinen ottelu, että RVD:tä lukuunottamatta kaikki ottelijat tekivät tässä WrestleMania debyyttinsä. Taustatarina tässä oli hyvin yksinkertainen. Elijah Burken johtama New Breed halusi potkia entisen ECW:n papat pois edestä tukkimasta tietä, kun taas veteraaneilla oli luonnollisesti toiset suunnitelmat.

Onhan tämän täytynyt olla hieno hetki myös Dreamerille, Sandmanille ja Sabulle, että uransa ehtoopuolella vielä pääsivät esiintymään tällaisen jättiyleisön eteen. Ottelu itsessään oli sellainen pieni välipala hengästyttävän mm-matsin jälkimainingeissa. Ehkäpä parhaiten jäi mieleen Matt Strikerin huikea Monkey Flipin myynti. Ajoi asiansa tällaisena pienenä välimatsina.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:27
Voittajat: ECW Originals (RVD pinned Striker after Five Star Frog Splash)

Arvosana: **

Hair VS. Hair Match (Special Referee Steve Austin)
Umaga w./Mr. McMahon VS. Bobby Lashley w./Donald Trump
Kiinteistömoguli ja huippusuositun tositv-sarja Diilin tähti Donald Trump oli ikänsä ollut painifani ja pitkäaikainen Vince McMahonin ystävä. Muun muassa WrestleManiat 4 & 5 järjestettiin Trumpin Taj Mahalissa Atlantic Cityssä The Donaldin istuessa eturivissä. Näinpä tänäkin vuonna WrestleManiaan saatiin kovan luokan julkkisvierailija. Tällä kertaa sen ympärille oli kiedottu iso storyline. Trumpin hiukset kun sattuivat olemaan yksi showbisneksen legendoista, niin mikäpä olisi mielenkiintoisempaa kuin laittaa hänen kuontalonsa panokseksi Vince McMahonia vastaan. Trump & McMahon olivat alkuvuodesta nokitelleet toisiaan Raw’ssa ja lopulta päätettiin, että kumpikin saisi valita edustajansa tähän otteluun ja häviäjän pää ajeltaisiin kaljuksi suorassa lähetyksessä. Jotta tämä varmasti tapahtuisi, oli ottelun erikoistuomariksi nimitetty Steve Austin.

Raskassarjalaisilla lähdettiin liikkeelle, kun McMahon oli valinnut miehekseen IC-mestari Umagan ja Trump ECW-mestari Lashleyn. Itse ottelu oli pieni välivaihe tässä kaikkinensa todella pitkään kestäneessä segmentissä. Matsi oli myös bookattu ihan täyteen kaikkea Shane McMahonin sekaantumisesta ja Austinin tyrmäämisistä lähtien. Sitä ei voinut pitää kovinkaan suurena yllätyksenä. Kaiken tämän hulinan keskellä Umaga & Lashley kuitenkin esittivät ihan mukavaa painia ja kumpikin ottivat hurjan syöksyn köysien yli suoraan lattialle muun äksönin seassa. Hieman ylipitkältä tämä kieltämättä tuntui, mutta se on aivan ymmärrettävää. Pitihän homma tehdä isosti, kun Trumpin tasoinen mainstream-julkkis tapahtumaan oli mukaan saatu. Ottelu oli kyllä ylibookkauksestaan huolimatta (tai ehkäpä siitä johtuen) sellainen ihan mukava, enkä usko Lashleyn ja Umagan paljon parempaan keskenään pystyvän. Voinee sanoa, että tämä julkkisvierailu oli menestys.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:03
Voittaja: Lashley (Spear)

Arvosana: ***

Women’s Championship (Lumberjill Match)
Ashley VS. Melina ©
Koko WWE-stinttinsä ajan Ashley Massaro oli jotenkin vastenmielinen tapaus. Painitaitoa häneltä ei löytynyt oikeastaan ollenkaan, mutta tämä ei suinkaan ollut hänen pahin syntinsä. Jotenkin naisesta vaan huokui läpi, että häntä ei tämä homma oikein kiinnosta, vaan on pelkkä välivaihe tavoitellessa jonkinlaista julkkisstatusta. Miten lienee tuon projektin kanssa käynyt, en jaksa googlettaa. Nyt Ashley joka tapauksessa pääsi haastamaan mestaruudesta pääasiassa sen vuoksi, että oli keikistellyt huhtikuun playboy-lehdessä kelteisillään ja sitä kautta saanut julkisuutta osakseen. Melina puolestaan oli parhaimmasta päästä tämän aikakauden naispainijoista ja hän oli pitänyt mestaruutta hallussaan voitettuaan sen Mickie Jamesilta helmikuussa.

Kyllähän tämä oli perinjuurin yhdentekevä ottelun kuvatus. Ai että, vain vuosi sitten WrestleManiassa nähtiin yksi parhaista naisten otteluista miesmuistiin, mutta nyt oltiin taannuttu tälle tasolle. Ei tässä oikein mitään puhtia ollut, heikkoa yritystäkin. Melkein nollatason matsi, josta ei tosiaan mitään muisteltavaa jäänyt. Harmi sinällään, että naisten paini oli sukeltanut näin syvälle.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:13
Voittaja: Melina

Arvosana: ½

WWE Championship
John Cena © VS. Shawn Michaels
WrestleManian viimeiseen otteluun pääseminen on jokaisen pienen painijanalun unelmissa. Nyt oli se hetki. Royal Rumbe voittaja Undertakerin valittua vastustajakseen Batistan jäi Cena ilman haastajaa. Tämän korjaamiseksi Vince McMahon määräsi Raw’ssa kolminottelun ykköshaastajuudesta, jossa Shawn Michaels päihitti Edgen ja Randy Ortonin. Sitä ennen Cena & Michaels olivat voittaneet joukkuemestaruudet Royal Rumblen jälkeisessä Raw’ssa ja kuin ihmeen kaupalla olivat pitäneet vöistä kiinni tähän saakka. Parin kuukauden ajan oltiin kiusoiteltu ajatuksella milloin jompikumpi puukottaisi toista selkään. Tätä ei ollut kuitenkaan tapahtunut. Aina edeltävän maanantaihin Raw’hon saakka, jolloin Michaels tarjoili Cenalle Sweet Chin Musicia kesken ottelun. Mr. WrestleMania oli päättänyt nousta viidettä kertaa urallaan mestariksi. Aina niin luotettavien dirt sheetien mukaan WWE:n alkuperäinen suunnitelma oli HHH:n ja Cenan revanssi vuoden takaisesta. Mutta koska Hunter oli alkuvuodesta joutunut jäämään pitkälle saikulle, niin tämä ”varasuunnitelma” kelpasi paremmin kuin hyvin.

Vielä täytyy pohjustuksena sanoa, että tässä nähtiin John Cenan uran hienoin entranssi. Mestari karautti paikalle Ford Mustangilla lasin läpi. Ja vieläpä Detroitissa, ainakin joskus maailman johtavassa moottorikaupungissa. Mutta minkäslaisen ottelun Cena & Michaels tarjoilivat?

Pirun hienon tietysti. Ottelu kertoi hienon tarinan. Ensimmäiset kymmenisen minuuttia oli selkeää Michaelsin hallintaa tämän nopeuden ja kehäkokemuksen vuoksi. Sitä seurasi käännekohta, kun Michaels iski päänsä kehätolppaan. Sen jälkeen ottelua hallitsikin Cena voimallaan ja energiallaan. Loppua kohden sitten nähtiin tasaväkistä back-and-forth painia ja tihenevässä määrin jännittäviä läheltä piti tilanteita. Ehkäpä muistettavin yksittäinen spotti oli Spike Piledriver teräsportaille, sitä nimittäin hyvin harvoin nähdään. Kestoa tällä oli WrestleManian pääottelun arvoisesti lähemmäs puoli tuntia, mutta tylsiä hetkiä tässä ei ollut. Michaels näytti jälleen kerran miksi häntä kutsutaan herra Wrestlemaniaksi ja tässä vaiheessa Cena oli kasvanut kiistatta WWE:n ykköstähden saappaisiin. Pakettiin kuului se, että pystyy huikeisiin painiotteluihin aina tarvittaessa. Ja sellainen tämä kiistatta oli. Entistä pääministeriä lainaten: ”fantastista.”

Spoiler: näytä

Kesto: 27:49
Voittaja: John Cena (STF-U submission)

Arvosana: **** ½ (motyc)


*** Shawn Michaels
** Undertaker
* John Cena

Yhteenveto: Olihan WrestleMania tänäkin vuonna hulppea tapahtuma. 80 000 katsojaa, tuotantoarvot aivan omaa luokkaansa, yksi motyc ja lisäksi kaksi neljän tähden ottelua. Lisäksi pari ihan mukavaa pienempää matsia. Silti ajoittain tuntui, että show laahasi liiaksi paikallaan. Segmenttejä oli paljon, joista monikaan ei kovin hyvä ollut. Naisten matsi ja Kane-Khali olivat kammottavia. Tuntui siltä, että mukaan olisi helposti mahtunut ainakin yksi matsi lisää, vaikkapa joukkuemestaruuksista? Ja eihän noita otteluita tosiaan ollut kuin kahdeksan, samalla kun TNA tunkee yhdeksän ottelua kolmeen tuntiin. Näistä heikkouksista johtuen tämä ei ehkä sittenkään noussut ihan samalle tasolle kuin projektin kaksi edellistä Wrestlemaniaa, mutta kovin pettynyt tähän ei voi olla. Tuotantoarvoista ja hienosta WrestleMania-tunnelmasta johtuen arvosanaan lisätty neljäsosan lisä.


Pähkinänkuorispoilerit
Money In The Bank Ladder Match (19:10) ****
Khali VS. Kane (5:33) *
MVP VS. Benoit (9:20) ** ¾
Batista VS. Undertaker (15:48) ****
ECW Originals VS. New Breed (6:27) **
Umaga VS. Lashley (13:03) ***
Ashley VS. Melina (3:13) ½
Cena VS. Michaels (27:49) **** ½ (illan paras, motyc)



PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
3 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
4 TNA – Final Resolution 2,71
5 TNA - Destination X 2,56
6 TNA - Against All Odds 2,25
7 WWE - No Way Out 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania

Ensi kerralla jatketaan TNA:n ja Lockdownin parissa.

[Griffin]

Kokkeillaas.. Astun rohkeasti Kenityksen ja Whatin reviirille.



WrestleMania 2000

Vuoden suurin spektaakkeli oli jälleen edessä. WrestleMania, joka oli järjestyksessään numero 16. Vuosi oli siis 2000 ja vuosituhat oli vaihtunut. Sinällään merkittävän tapahtumasta teki se, että tämä samainen ilta oli ensimmäinen WrestleMania sellaisille herroille, kuten Chris Jericho, Eddie Guerrero, Chris Benoit, Kurt Angle, Dean Malenko jne. Vaikka tuolloin jo herrat olivat taitoa täynnä, niin tuskin tarvitsee selventään miten suurista nimistä oli kyse tulevaisuuden kannalta. Tapahtuma järjestettiin aina niin kauniissa Californiassa, Anaheimissä. Selostajakaksikkona tuttuun tyyliin legendaariset Jim Ross sekä Jerry "The King" Lawler.

Big Boss Man & Bull Buchanan vs. The Godfather & D'Lo Brown
Openerina nähtiin siis tag team mittelö. Itse olen suuresti räjähtävien openerien ystävä ja ehdottomasti sitä mieltä, että show pitää aloittaa räväkästi ja energisesti. Tämä ei täyttänyt kyseisiä kriteerejä, ei missään määrin. Tönkön oloista ja varsin lamaantunutta "äksöniä" oli siis tarjolla. Ehkä ainut ilahduttava asia oli se, että Bull mitteli varsin vauhdikkaasti noinkin isoksi mieheksi. Muuten tämä oli kyllä laimea aloitus tällä showlle, jota muistettiin heti tituleerata kaikkien aikojen 'Maniaksi. Oli kyseessä minkä tasoinen 'Mania tahansa niin mielestäni tälläinen ei ole openeriksi mikään ratkaisu. En siis pitänyt ja se näkyy myös arvosanassa.

Spoiler: näytä

Winners: Big Boss Man & Bull Buchanan

1,25/5




15-Minute Hardcore Battle Royal
Crash Holly lähti siis puolustamaan hardcore-mestaruuttaan 14:sta muuta ottelijaa vastaan. Mukana oli mm. Funaki, APA, Hardcore Holly, Tazz sekä Viscera. Tässä nähtiinkin mallisuoritus ottelusta, joka kaipaisi vähän tuotekehittelyä. Homman nimi oli siis se, että hardcore säännöillä mätkittiin toisiaan ja aina selätyksellä hallitsevasta mestarista nousit itse mestariksi. Ajan tullessa täyteen ottelu loppuisi ja silloinen hallitsija poistuisi mestarina. Ajatuksena ehkä ihan mielenkiintoinen mutta näin käytänössä tämä oli kyllä aikamoista soopaa. 15 minuuttia on aivan liikaa siihen, kun kaikki hakkaavat toisiaan roskiksen kansilla sekä katukylteillä. Suoraan sanottuna ei mitään järkeä. Tosin, käsitykseni mukaan ei koko vyössä ja sen ympärillä tapahtuvissa asioissa ollut tuolloin päätä eikä häntää. Jos kuitenkin jotain positiivista niin jaksoi tämä hetkittäin viihdyttää ja toimisi varmasti jonkulle, joka tykkää tälläisestä äksönistä mutta omasta mielestäni lyötiin tyhmästi överiksi ja vielä liiallisella ajalla.

Spoiler: näytä

Winner: Hardcore Holly

1,75/5


Test & Albert vs. Steve Blackman & Al Snow
Ilta jatkui samaa kaavaa, kuin oli alkanutkin. Ja jälleen tarjolla olikin tag team toimintaa. Jos ensimmäinen tag team ottelu oli väsyneen oloinen kahnaus niin eipä tämäkään sen ylemmäksi päässyt. Oikeastaan positiiviset asiat mahtuvat yhteen lauseeseen, sillä ne olivat Trish Stratuksen keuhkot ja Al Snown moonsault. Silmiin pistävää oli myös pääasiassa Albertin suorittama luokattoman huono myyminen sekä se, että paikoitellen ottelu oli lähes tulkoon kaaosta. Illan kolmas ottelu, eikä vieläkään päästy yli kahden tähden, ei lähellekkään.

Spoiler: näytä

Winners: Test & Albert

1,25/5




Triple-Threat Tag Team Ladder for WWF Tag Team Titles: Jeff Hardy & Matt Hardy vs. Christian & Edge vs. Bubba Ray Dudley & D-Von Dudley
Huhhuh. Kolme ensimmäistä matsia olikin melkoista soopaa, kunnes jysähti. Dudleyt joutuivat kovaan paikkaan puolustamaan joukkuevöitään. Näillä joukkueilla ja erityisesti Hardyillä sekä Dudleyillä oli ollut kränää jo pitkään. Näin ollen asiat päädyttiin ratkaisemaan suurella areenalla näytös tyyliin, sillä sitä tämä oli. Huikeita ottelijoita, jotka painoivat menemään erittäin energisen ja vauhdikkaan matsin. Hyvää menoa, hienoja spotteja sekä vaarallisia tilanteita. Tämä oli viihdettä isolla V:llä! Erittäin hyvä valopilkku, kun katsoo aikaisempaa showta, joka ei toiminut alkuunkaan.

Spoiler: näytä

Winners: Edge & Christian

4,25/5


Catfight: Terri vs. The Cat
Noniin, tyttöjä. Val Venis toimi erikoistuomarina ja ottelu oli juuri niin huono, kuin saattaa olettaakkin. Oikeastaan muuta sanottavaa ei edes ole, sillä niin välipala tämä tässä välissä oli. Ikäänkuin oltaisiin palattu todellisuuteen tuon tikapuumatsin jäljiltä. Ei hyvä.

Spoiler: näytä

Winner: Terri

0,50/5


6-Person Tag Team Match: Chyna & Too Cool vs. Radicalz
Nyt oli taitoa sen verran kehässä, että odotin jo vähän parempaa, kuin mitä show oli ollut pääasiassa. Ei tästä mitään klassikkoa muovailtu mutta sellainen kiva välipala, jossa oli liraus myös komiikkaa mukana, kiitos Eddie. Enemmän olisi saanut olla mukana sellaista kunnon painia, jolloin erityisesti Radicalzin edustajat olisivat päässeet mukavuusalueelleen. Näin kuitenkin ihan okei-tasoinen välipala.

Spoiler: näytä

Winners: Chyna & Too Cool

2,25/5




Two-Fall Triple Threat: Kurt Angle vs. Chris Benoit vs. Chris Jericho
Nyt oli kolme niin kovaa herraa kehissä, että syytä oli odottaa hyvää mättöä. Näin myös kävi. Homman nimihän oli se, että Angle oli IC-, sekä Europian champion. Ensimmäisestä selätyksestä nousisi IC-mestariksi (tai säilyttäisi) ja toisesta oli taas pelissä Europian championship. Hyvää painia näiltä kehäketuilta ja kokonaisuudessaan viihdyttävä matsi, joka olisi toki voinut olla vieläkin parempi. Mukavasta matsista huolimatta ei aineksia klassikoksi vaikka kovia heppuja kehä olikin täynnä mutta voisi väittää, että kaikilla oli uransa paras vaihde vielä edessä.

Spoiler: näytä

Winner: First Fall Chris Benoit, Second Fall Chris Jericho

3,00/5


X-Pac & Road Dogg vs. Rikishi & Kane
Huomion arvoista, että tapahtumassa on vain yksi 1 vs. 1 ottelu ja sekin naisten turhanpäiväinen koitos. Näin ollen taas oli tag team ottelun aika. D-Genaration X:n edustajat, X-Pac sekä Road Dogg saivat vastaansa Kanen sekä 'Kishin. Vieläkään ei nautinnon arvoista joukkueottelua nähty ja jollain tapaa surullista, että tälläinen oli sitten 'Manian main eventiä edeltävä ottelu. Ottelun jälkeiset hassuttelut ehkä viihdyttävintä tarjontaa tämän ympärillä, joten kovin korkealle ei päästy. Suurempaan tähtimäärään nähden tämä olisi ollut aivan liian lyhyt koitos.

Spoiler: näytä

Winners: Kane & Rikishi

1,50/5




Fatal Four-Way Elimination Match for WWF World Championship: Triple H vs. Mick Foley vs. The Rock vs. Big Show
Triple H joutui puolustamaan mestaruuttaan kolmea herraa vastaan. Aika lujasti oli starpoweria pakattu illan pääotteluun, jolloin myös odotukset kohosivat. Erikoista tässä oli se, että kaikki McMahonit löytyivät kehän laidalta. Stephanie oli miehensä tukena, Vince puolestaan Rockin, Shane löytyi Big Shown nurkkauksesta ja Linda kannusti Mick Foleytä, jolle tätä mainostettiin mahdolliseksi viimeiseksi otteluksi mutta kaikki me tiedämme, että kuinka sitten kävikään. Ottelu oli varsin pitkä ja tapahtumarikas eikä tästä nyt oikein voinut olla pitämättä. Varsin hyvää menoa läpi matsin. Itseäni kuitenkin suuresti häiritsi se, miten tästä puuttui ns. sellainen ison ottelun tuntuma. Itse en kokenut moista tunnetta, että nyt käydään kamppailua päämestaruudesta 'Manian pääottelussa. Anyhow, hyvä ottelu, jossa nähtiin dramaattinen loppu.

Spoiler: näytä

Winner: Triple H

4,00/5

Kokonaisarvio: No joo. Nuo suorastaan turhat ja surkeat ottelut laskivat aika paljon ja latistivat tunnelmaa. Muutama mukava valopilkku kuitenkin löytyi. Tällä 'Manialle annettakoon 2,25/5 kokonaisarvio.

[What]

Kokkeillaas.. Astun rohkeasti Kenityksen ja Whatin reviirille.

Tällaista yksinäisen miehen hommaa tämä on. Enimmäkseen omaksi iloksi näitä tekee, vaikka toki silloin tällöin ihan kohtuullisesti keskusteluakin näistä on saatu aikaan.

[Kenitys]

Kokkeillaas.. Astun rohkeasti Kenityksen ja Whatin reviirille.

Tällaista yksinäisen miehen hommaa tämä on. Enimmäkseen omaksi iloksi näitä tekee, vaikka toki silloin tällöin ihan kohtuullisesti keskusteluakin näistä on saatu aikaan.

Juuripa näin. Ei täällä kenenkään reviirejä ole, ja enemmän arvostelijoita on vain parempi :) Whatin WM23 on kyllä eräänlainen aliarvostettu klassikkotapahtuma. Kokonaisuus oli hämmästyttävän hyvin oikeastaan paketissa, nyt kun sitä näin jälkikäteen tarkastelee.

Vuorossa vuoden 2004 vika ppv:


ARMAGEDDON 2004

Armageddonilla oli tänäkin vuonna kunnia olla WWE:n vuoden viimeinen ja samalla koko vuoden 2004 viimeinen ppv. Viime vuonna Armageddonin järjesteri Raw, mutta tänä vuonna tuo kunnia siirrettiin Armageddonille. Muistan, kuinka tuosta vaihdoksesta syntyi kauhea kohu, mikä tuntuu näin 10 vuotta myöhemmin täysin idioottimaiselta. Tietenkin Armageddon oli tänä vuonna Smackdownin ppv. Ei ole yhtään loogista perustetta sille, että Raw olisi järjestänyt tänäkin vuonna Armageddonin. Syyt tähän ovat seuraavat: 1) Raw oli tähän mennessä järjestänyt vuoden 2004 aikana yhden brand exclusive -ppv:n enemmän kuin Smackdown, 2) Smackdown järjesti vuonna 2004 Vengeancen, mutta se siirrettiin tänä vuonna Raw'le, joten joku Raw'n ppv pitäisi siirtää SD:lle ja 3) Raw oli järjestänyt Survivor Seriesiä edeltävän ppv:n, joten myös aikataulullisesti olisi nyt Smackdownin vuoro. Noniin, siispä tätä ppv:tä selostivat Michael Cole ja Tazz.


Rob Van Dam & Rey Mysterio (c) vs. René Duprée & Kenzo Suzuki w/ Hiroko & Fifi - WWE Tag Team Championship
Smackdownin ykkösfacejoukkue RVD & Mysterio oli jatkanut Dupréen ja Suzukin kanssa feudaamista koko loppuvuoden ajan. Erityisesti Survivor Seriesin jälkeen hyppypapukaksikko oli alkanut päästä niskan päälle, vaikka tuolloin mestaruusvyöt olivat vielä Suzukin ja Dupréen vyötäisillä. Ensin RVD & Mysterio nappasivat voiton Suzukista ja Dupreesta non title -ottelussa, ja seuraavalla viikolla he päihittivät heelit singles-otteluissa. Samaan aikaan storylineen oli sekoitettu Torrie Wilson, johon Suzuki oli ilmeisesti iskenyt silmänsä. Tämä ei tietenkään sopinut Suzukin vaimolle ja managerille Hirokolle. Niinpä Hiroko ilmoitti, että hänellä on parempi vartalo kuin Torriella, ja vaati Bra & Panties Matchia Torrieta vastaan. Tuo ottelu buukattiin ppv:tä edeltävään Smackdowniin, mutta se päättyi nopeasti siihen, kun ensin Suzuki ja Duprée sekaantuivat otteluun ja sitten RVD sekä Mysterio saapuivat Torrien avuksi. Tuolloin GM Teddy Long teki ylläriratkaisun ja ilmoitti, että Mysterio ja RVD saavatkin mestaruusottelumahdollisuuden jo Smackdownissa, vaikka alun perin heidän piti haastaa mestarit vasta Armageddonnissa. Tuo impromptu-mestaruusottelu yllätti Suzukin ja Dupréen niin pahasti, että he hävisivät vyönsä SD:ssä. Mestaruusottelu pidettiin silti Armageddonin kortissa, koska nyt ex-mestareilla oli mahdollisuus voittaa vyönsä takaisin.

Yleensä kun kritisoin otteluiden aikaa, kritiikki liittyy siihen, että aikaa on ollut liian vähän. Toisinaan tulee kuitenkin tapauksia, joissa aikaa on annettu väkisin turhan paljon, ja tämä opener oli erinomainen esimerkki siitä. Erityisen harmillisen tapauksen tästä tekee se, että kolme neljästä ottelun osanottajasta oli oikeasti taidokkaita kavereita (eikä Suzukikaan ihan sysipaska ole), mutta tällaisella väkinäisellä ottelun venyttämisellä kenenkään parhaat puolet eivät tule esiin. Ottelu lähti vielä käyntiin todella vauhdikkaasti, ja ensimmäiset 7-8 minuuttia olivat tosi hyvää menoa, jossa erityisesti RVD ja Mysterio loistivat high flying -liikkeillään, ja Dupree sekä Suzuki saivat dominoida juuri sopivan verran näyttävillä teknisillä otteillaan ja heitoillaan. Tuon jälkeen olisi ollut juuri sopiva hetki pistää kasaan vielä intenssiivinen lopputaistelu ja päättää kamppailu hyvänä ja toimivana joukkuemestaruusotteluna. Sen sijaan tälle kamppailulle piti lähteä hakea väkisin jotain "eeppisyyttä" sillä, että 7-8 minuutin jälkeen otteluun tungettiin se väkinäinen heelien hallintaosuus, joka tuntui aivan turhan pitkältä - erityisesti kun sen aikana ei nähty oikeastaan mitään kiinnostavaa. Juuri tuo hallintaosuus tappoi tosi paljon ottelun meiningistä, ja yleisökin tuntui kuolevan sen aikana. Onneksi lopputaistelu pelasti hieman, ja lopputuloksena oli ihan mukava joukkueottelu. Paremmalla buukkauksella lopputulos olisi kuitenkin ollut parempi.
**½ (17:12)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam & Rey Mysterio (RVD pinned Duprée after a Five Star Frog Splash)

Kurt Angle vs. Santa Claus
Kurt Anglella oli edelleen menossa feud Big Show'n kanssa, mutta sen lisäksi hän oli viime viikkojen aikana alkanut pitää Smackdownissa Angle Invitational -otteluita, joissa hän haastoi kenet tahansa paikallisen painijan ottelemaan häntä vastaan ottelussa, jonka panoksena oli Anglen aito vuoden 1996 olympialaisissa voitettu kultamitali. Sinänsä nuo Invitationalit olivat olleet ihan hyvää viihdettä, mutta jostain käsittämättömästä syystä tuo ohjelmanumero piti nyt tuoda mukaan myös ppv:hen, vaikka Anglella olisi myöhemmin illalla ihan oikea ottelu. Tällä kertaa Angle ei kuitenkaan jättänyt avointa haastetta paikalliselle painijalle, vaan sen sijaan hän käski kehään itse Joulupukin, koska Anglen mukaan hänen tyttärensä fanitti Joulupukkia paljon enemmän kuin Anglea. Kateellinen Angle päätti kostaa tämän Joulupukille ja osoittaa samalla tyttärellensä olevansa paljon kovempi jätkä kuin Pukki. Panoksena tässä Invitational-ottelussa oli tosiaan Anglen kultamitali... Jep.

Tätä kohtaamista nyt on aika turha arvioida minkäänlaisena otteluna, koska tässä ei ollut millään tavalla kyse oikeasta painiottelusta, ja sen varmasti jokainen tiesi heti kehäkellon soidessa. Ensisijaisesti tämä oli siis angle, johon kuitenkin sisältyi ihan "virallinen" ottelu, joten arvioin tässä tapauksessa tätä kohtaamista hyödyllisen ajankäytön kannalta, ja tuolla mittarilla tämä kokonaisuus saa aivan kiistattoman hylätyn. Voin vielä jotenkin ymmärtää sen, että Smackdowneissa Kurtin heel-statusta ja ehkä jotain uskottavuuttakin yritettiin parantaa pistämällä hänet pieksemään kummallisia vastustajia olympiakultamitalihaasteessa, mutta ppv:hen tällaisella kuralla ei pitäisi olla mitään asiaa. Koko roska vei aikaa lähemmäs 10 minuuttia, ja siinäkin ajassa olisi voitu järjestää vaikkapa joku ihan oikea painiottelu. Sitä paitsi Kurtilla on jo ottelu tässä ppv:ssä. Tarvitsiko hän oikeasti tällaisenkin esiintymisen vielä tähän ppv:hen? Huoh, täyttä kuraa.
DUD (0:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Ankle Lock)

Mike Mizanin vs. Daniel Puder - Dixie Dogfight Match
No niin, sitten tällaista. Diva Searchin lisäksi loppuvuoden aikana WWE oli pyörittänyt myös toista tosi-tv-kilpailua, jossa etsittiin uusia tähtiä WWE:hen. Tough Enough -formaatti oli toki tuttu jo edellisiltä vuosilta, ja sen ansiosta WWE:hen oli saatu muutamia uusia tähtiä, mutta aikaisemmin tuo painija-aloittelijoiden kilpailu oli järjestetty omana ohjelmanaan MTV:llä. Tällä kertaa Tough Enough tuotiin Smackdowniin, ja kuluneen syksyn aikana joka viikko Smackdownissa nähtiin, kuin Nick Mitchell, Ryan Reeves, Chris Nawrocki, Justice Smith, Daniel Rodimer, Daniel Puder ja Mike Mizanin kilpailivat 1 000 000 dollarin sopimuksesta WWE:n kanssa. Armageddoniin tultaessa jäljellä olivat enää kaksi viimeistä yleisön suosikkia: Puder ja Mizanin. Puder oli entinen MMA-taistelija ja erityisen tunnettu marraskuun alussa nähdystä segmentistä, jossa hän oli oikeasti murtaa Anglen käden MMA-ajoiltaan tunnetulla Key Lockilla. Mizanin oli puolestaan aikaisemmin työskennellyt MTV:llä, mutta vuoden 2003 aikana hän oli päättänyt toteuttaa unelmansa ja ryhtyä painijaksi. Nyt toinen heistä voittaisi koko kilpailun ja samalla miljoonan dollarin sopimuksen (joka tosin myöhemmin paljastui kusetukseksi). Tuo voittaja ei kuitenkaan ratkeaisi tässä Dixie Dog Fightissa, joka oli käytännössä nyrkkeilyottelu. Sen sijaan tämä oli vain miesten viimeinen showdown ennen ensi viikon yleisöäänestysten tulosten julkaisua. Kuten monet ehkä muistavat, kilpailun voitti Puder, mutta lienee sanomattakin selvää, kummasta näistä lopulta tuli suurempi tähti. Ottelua oli selostamassa Tough Enough -valmentaja Al Snow.

Tätäkin ottelua on vaikea arvioida millään perinteisillä painiottelun kriteereillä, koska showpainin sijaan nämä kaksi äijää mäiskivät toisiaan epätoivoisesti pehmustetuilla hanskoilla ympäri kehää, vaikka kummallakaan ei ole mitään hajua oikeasta nyrkkeilystä tai siihen liittyvästä tekniikasta. Niinpä ottelu oli enimmäkseen lähinnä surkuhupaisaa katsottavaa, mutta tuolla todella omituisella tavalla tätä oli jopa hauska katsoa. Oman lisäsäväyksensä antoi ehdottomasti yleisö, joka ilmoitti mielipiteensä koko ottelusta buuaamalla jokaisen erän päätteeksi. Juuri näin, hyvä WWE-yleisö! Ilmoittakaa rehdisti silloin, kun WWE buukkaa jotain täyttä kuraa. Tämänkin Tough Enough -finaalitappelun olisi voinut varmasti hoitaa jotenkin viihdyttävämmin tai asiaan sopivammin kuin jollain nyrkkeilyottelulla. Mitä nyrkkeilyllä on edes tekmistä sen kanssa, että nämä miehet yrittävät päästä showpainijoiksi? Surkuhupaisan viihdyttävyytensä ansiosta tämä saa säälipuolikkaan, vaikka täyttä huttua tämäkin oli.
½ (3:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Daniel Puder (Fan Decision)

Basham Brothers vs. Charlie Haas & Hardcore Holly
Koska meno oli tähän mennessä ollut turhan vauhdikasta ja viihdyttävä, WWE päätti hieman rauhoitella meininkiä ja buukata väliin yhden fillerin. Tällä ottelulla ei ollut siis yhtään minkäänlaista taustatarinaa, ja itse asiassa toinen joukkue (Haas & Holly) oli repäisty käytännössä tyhjästä sen jälkeen, kun Haasin aikaisempi joukkuepari Rico oli saanut kenkää WWE:stä. Lähinnä tämän ottelun ideana oli kai pitää esillä Bashameita, jotka olivat nyt uudessa nosteessa. Kaljut veljekset olivat olleet suurimman osan vuodesta poissa merkittävistä kuvioista, mutta pian Survivor Seriesin jälkeen he olivat nousseet uudestaan esille, kun Doug ja Danny Basham auttoivat JBL:ää ja Orlando Jordania voittamaan Eddie Guerreron ja Booker T:n. Seuraavalla viikolla JBL ilmoitti, että hän oli palkannut Bashamin veljekset uusiksi puolustustiimin johtajikseen. JBL:llä oli jo ennestään apunaan Chief of Staff Jordan, ja vielä viikkoa myöhemmin joukkoon liitettiin Diva Searchista tuttu Image consultant Amy Weber. Tätä tehoviisikkoa alettiin kutsua tiivistettynä The Cabinetiksi.

Vaikka kuinka paljon tykkäänkin Charlie Haasista, en voi väittää tykänneeni mainittavammin tästä ottelusta. Yksi Charlie Haas ei nimittäin tee vielä kesää, jos hänen kanssaan kehässä on Smackdownin värittömin joukkue Bashmam Brothers ja supertylsä Hardcore Holly. Painiteknisesti erityisesti ottelun alkupuoli oli ihan kivaa perusmenoa, ja erityisesti Haasin ollessa kehässä ottelun tempo oli yllättävänkin nopea. Tuolle meiningille olisi juuri ja juuri voinut antaa vielä kaksi tähteä, koska esimerkiksi Smackdownissa tuollainen ottelu olisi toiminut ihan peruskivana kohtaamisena. Ottelun kiinnostavuus vedettiin kuitenkin lopullisesti pöntöstä alas siinä vaiheessa, kun ottelun lopetukseen sekoitettiin Haasin naiset Miss Jackie sekä Dawn Marie ja kun sen jälkeen Hardcore Holly sekä Bashamit kikkailivat vielä todella kömpelön lopetuksen kehässä. Tässä oli oikeastaan hieno mallisuoritus siitä, millaisia impromptu-otteluita ei ppv:hen todellakaan kannata buukata. Tylsä, mitäänsanomaton ja huonolla lopetuksella kuorrutettu joukkueottelu ilman mitään storylineä. Ei näin.
*½ (6:50)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Basham Brothers (Danny pinned Holly with a small package)

John Cena (c) vs. Jesus w/ Carlito Caribbean Cool - Street Fight Match for the WWE United States Championship
WWE:n US-mestaruuskuviot eivät olleet loppuvuoden aikana menneet ihan suunnitellulla tavalla. Cena hävisi siis mestaruutensa No Mercyn jälkeisessä Smackdownissa Carlito Caribbean Coolille, joka teki samassa show'ssa debyyttinsä. Tuon jakson jälkeen Cena jäi pois ruudusta, koska hänen piti lähteä filmaamaan Marinea. Kayfabe-selitys Cenan poistumiselle oli se, että Cenaa oli puukotettu baarissa munuaisiin. Myöhemmin selvisi, että tuon katalan teon oli tehnyt Carliton henkivartija Jesus. Alun perin oli tarkoitus, että Cena olisi ollut ruudusta poissa parin kuukauden ajan, kunnes Marine olisi kuvattu kokonaan, mutta tilanteeseen saatiin uusi käänne, kun Carlito loukkaantui ottelussa Hardcore Hollya vastaan. Uusia tulokkaita mielellään kouliva Holly oli päättänyt antaa vähän isän kädestä CCC:lle, ja niinpä Carlito olisi nyt muutaman kuukauden poissa. Niinpä Cenan piti tulla Survivor Seriesin jälkeiseen Smackdowniin ottelemaan US-mestaruudesta Carlitoa vastaan. Cena voitti lyhyen ottelun ja jäi sen jälkeen taas tauolle, kun Jesus iski häntä teräsketjulla suoraan munuaisiin. Seuraavina viikkoina Jesus promosi olevansa paljon kovempi jätkä kuin Cena, ja lopulta näiden kahden välille buukattiin Street Fight -ottelu US-mestaruudesta. Harmi vain, että myös Jesus ehti loukkaantua house show'ssa juuri ennen tätä ottelua. Loukkaantuminen oli kuitenkin sen verran lievä, että Jesus pystyi vetämään vielä tämän ottelun läpi. Tämä oli siis Cenan ensimmäinen esiintyminen mestaruusvoiton jälkeen, ja tässä ppv:ssä nähtiin ensimmäistä kertaa historiassa Cenan modifioima Spinner Belt, josta tulisi myöhemmin vähintäänkin kiistanalainen esine - tosin vasta, kun Cena pääsisi muokkaamaan itse firman päämestaruuta.

Illan teema sen kuin jatkuu, sillä tässäkään ottelussa ei ollut paljoa painia arvosteltavana, vaikka tämä kohtaaminen kesti sentään noin kahdeksan minuuttia. Tällä kertaa suurin ongelma oli yksinkertaisesti se, että oikean painiottelun sijaan tämä oli lähinnä venytetty squash höystettynä muutamalla HC-hetkellä. Olisin voinut tykätä enemmän, jos tästä squashista merkittävässä osassa olisi edes hyödynnetty jotenkin Street Fight -stipulaatiota, mutta sen sijaan tämä oli lähinnä nyrkkien heilutettulua ja ympäri areenaa pyörimistä. Mitään kunnollisia painiliikkeitä ei nähty kuin aivan lopussa Cenalta muutaman (kieltämättä näyttävän) liikkeen verran, ja Street Fight -meininkikin rajoittui yhteen kendokeppiin ja poriin roskapöntön kanteen. Harmittaa kyllä suuresti, että tämän ottelun potentiaalia ei pystytty hyödyntämään oikein ilmeisesti Jesuksen loukkaantumisen takia. Nyt ottelun pelasti täydeltä turhuudelta lähinnä se, että idioottimaisesta vyöstään huolimatta Cena veti varmaan ensimmäistä kertaa urallaan kunnon vakavaa, agressiivista ja raivostunutta roolia, jota häneltä nähtäisiin myöhempinä vuosina lisää. Tuo rooli on minusta aina sopinut paremmin Cenalle kuin se idioottimaisesti hymyilevä face-Cena. Samalla tuo rooli toi sen verran tunnelmaa tähän otteluun, että tämä oli vähäisestä painiannistaan huolimatta ihan siedettävä.
*½ (7:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

John Cena (FU)

Dawn Marie vs. Miss Jackie - Special Referee: Charlie Haas
Dawn Marien ja Miss Jackien feud oli SD:n pakollinen painitaidottomien diivojen feud loppuvuodelle. Kuten jo No Mercyssä selitin, Dawn Marie oli alkanut levittää huhuja siitä, että hänellä oli suhde Charlie Haasin kanssa, vaikka Haas oli vasta pari viikkoa aikaisemmin mennyt kihloihin managerinsa Miss Jackien kanssa. Jackie tietenkin raivostui tästä ja kävi saman tien Dawn Marien kimppuun. Naisten välienselvittely oli jatkanut parin kuukauden ajan, ja Haas oli yrittänyt pysytellä siitä parhaansa mukaan sivussa. Haas oli toki kiistänyt kaikki Marien syytökset, ja koska Mariella ei ollut esittää mitään todisteita, Jackie uskoi sulhaseensa sataprosenttisesti. Nyt oli vihdoin aika päättää naisten feud ottelussa, jonka erikoistuomariksi Teddy Long oli määrännyt Charlie Haasin. Haas oli jo etukäteen ilmoittanut olevansa kihlattunsa Jackien puolella ottelussa.

Olen koittanut tähän asti olla nurisematta ppv:n otteluiden tason kokonaislaadusta, koska olen ajatellut, että vielähän tässä ehtii kurssi kääntyä, mutta nyt se alkaa olla virallisesti turhan myöhäistä. Siis mitä paskaa tämä ppv nyt oikein on? Openerina yksi **½-ottelu ja nyt sen jälkeen jo viisi alle kahden tähden ottelua (tai "ottelua") peräkanaa, eikä loppukaan lupaa turhan ruusuista meininkiä tälle ppv:lle. Siis mikä siellä Smackdownissa nyt on tarkalleen mennyt perseelleen, kun vielä No Mercyyn saatiin kasaan oikein toimiva välitapahtuma, ja nyt on tarjolla kortillinen täynnä paskaa? Jos roster on niin kapea, että neljän miehen ME:n takia loppukortti on tällaista huttua, niin jättäkää ne neljän miehen ME:t silloin buukkaamatta. Tämä Jackien ja Marien "ottelu" oli juuri niin turhaa meininkiä ja naispainin irvikuvaa kuin vain saattoi etukäteen kuvitella. Painin kanssa tällä oli tekemistä vain nimellisesti, ja annan puolikkaan tälle puhtaasti siitä, että lopetus oli sopivan yllättävä. Niin ja olihan tämä sentään lyhyt, Luojan kiitos. Parasta ottelussa oli kuitenkin post match -meininki. Ottelun jälkeen Haas nimittäin ilmoitti, että hän on totaalisen kyllästynyt näiden kahden naisen kanssa pelleilyyn ja että hän aikoo tehdä nyt koko sotkusta lopun. Tämän jälkeen Haas kertoi, että hänellä on todella ollut suhde Marien kanssa ja että hän purkaa kihlauksensa Jackien kanssa. Heti perään Haas kuitenkin ilmoitti, ettei hän tahdo olla yhtään missään tekemisissä myöskään Marien kanssa, joten Haas haistatti pitkät molemmille neidoille ja poistui paikalta yleisön hurratessa. Huikea suoritus. Harmi, että WWE ei hyödyntänyt tätä(kään) Haasin momentumia yhtään mitenkään.
½ (1:43)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Dawn Marie (Roll up)

Kurt Angle & Luther Reigns & Mark Jindrak vs. Big Show - 3 on 1 Handicap Match
Big Show oli dominoinut suurinta osaa tästä Anglen porukkaa vastaan käymästään feudista, mutta silti Angle, Jindrak ja Reigns yrittivät edelleen saada tuhottua jättiläisen keinolla millä hyvänsä. Koska homma ei ollut onnistunut No Mercyn 1 on 1 -ottelussa eikä Survivor Seriesin 4 on 4 -ottelussa, jäljellä oli vielä yksi keino: otella kolmella miehellä yksinäistä Show'ta vastaan. Teddy Long suostui tähän otteluun, koska itse asiassa Show vaati sitä. Hänkin halusi saada koko sodalle päätöksen, ja hän uskoi sen tapahtuvan parhaiten siten, että hän pieksisi Anglen ja Anglen apurit kaikki yhdellä kertaa. Lisäbuustia Big Show'lle antoi se, että hän oli hiljattain kehittänyt romanssin poikasta Diva Searchista tutun Joy Giovannin kanssa. Myös Reigns oli iskenyt silmänsä Giovanniin, mutta kaunis neitokainen oli huomattavasti enemmän kiinnostunut Show'sta.

Okei, nyt päästiin jo kahteen tähteen, mikä pitänee tässä vaiheessa iltaa laskea jonkinlaiseksi saavutukseksi. Sinänsä tämä ottelu ei tarjonnut mitään uutta, mitä ei olisi jo No Mercyn Angle vs. Show'ssa tai Survivor Seriesin eliminointiottelussa nähty, mutta tämmöisenä vanhan kertauksena tämä toimi ihan kohtuullisesti. Angle hoiti roolinsa heel-porukan vetäjänä erinomaisesti, ja itse asiassa Angle ei näyttänyt ottelussa edes ollenkaan huonolta. Sen sijaan Jindrak ja Reigns menettivät loputkin uskottavuudestaan tässä ottelussa, mutta eipä heidän WWE-urastaan ollutkaan paljon jäljellä tämän ottelun jälkeen. Show puolestaan oli oma itsensä: Show'n dominointiosuudet olivat ihan kivaa katsottavaa, ja kyllähän tämä möhkäle osasi myydä myös alakynteen jäämisen ihan moitteettomasti. Ottelun suurin ongelma oli juuri se, että (lopetusta lukuun ottamatta) kaikki oli jo nähty ja että tämä oli niin perusvarmaa suorittamista kuin vain saattoi olla. Tv-otteluksi sopisi ihan kivasti, mutta ppv:ssä pitäisi nähdä jotain vähän enemmän. Pitää kuitenkin nostaa peukut ylös ottelun lopetukselle, koska se oli kieltämättä yllättävä. Muistan, millaisen kohun se aikanaan aiheutti. Pelkkä lopetus ei tässä tapauksessa tee silti ottelusta parempaa.
** (9:55)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Big Show (Pinned Jindraka after an F-5)

Spike Dudley (c) vs. Funaki - WWE Cruiserweight Championship
CW-kuviot olivat kokeneet todellisen yllätyksen ppv:tä edeltävässä Smackdownissa, kun ykköshaastajuudesta järjestetyn Battle Royalin voittajaksi selviytyi Smackdownin #1 Announcer Funaki. Viimeisten vuosien ajan Funaki oli hoitanut pelkästään haastattelijan ja satunnaisen jobberin roolia, mutta nyt hän osallistui Battle Royaliin ja täysin selittämättömästi voitti koko ottelun. Tähän asti "The Boss" Spike Dudley oli ollut aina alakynnessä mestaruuspuolustuksissaan, mutta tällä kertaa hän saapui otteluun selvänä ennakkosuosikkina.

Ei tuonut Cruiserweight-mestaruusottelukaan tällä kertaa muutosta tapahtuman tasoon, eikä se näillä osanottajilla ollut mikään varsinainen yllätys. Olen tosiaan aikaisemmin puolustanut Spikeä, ja olen edelleen sitä mieltä, että hänellä on ehdottomasti paikkansa CW-divarissa ja että hänen mestaruuskautensa ei missään tapauksessa ole ollut huonoimmasta päästä. Pidän myös Funakista hahmona, ja onhan hän hyvin poikkeuksellinen tapaus CW-divarissa. Totuus on kuitenkin se, että sen enempää Funaki kuin Spikekään eivät ole missään tapauksessa taidoiltaan CW-divarin kärkikastia, joten minun ymmärrykseni ei ihan riitä siihen, miksi heidät oli laitettava ppv:hen 1 on 1 -otteluun. Miksei vaikka jotain monen miehen hässäkkää, jos Funaki oli saatava CW-kuvioihin? Tämmöisenään ottelu oli turhan hidastempoinen, ja siinä oli liikaa peruslukottelua ja matossa nyhjäämistä, mikä ei ole koskaan hyvä CW-otteluille. Onneksi vastapainona nähtiin muutama todella näyttävä liike, kuten Funakin Top Rope Double Foot Stomp Spikelle, joka roikkui Tree of Woessa. Kokonaisuutena ottelu oli siis toki ok, mutta ei sitä tasoa, mitä CW-divarilta sopisi odottaa.
** (9:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Funaki (Roll up)

JBL (c) vs. Booker T vs. Eddie Guerrero vs. The Undertaker - WWE Championship
Vuoden viimeisessä ottelussaan WWE oli päättänyt kasata kaikki munat yhteen koriin buukkamalla JBL:n puolustamaan mestaruuttaan kolmea Smackdownin ME-facea vastaan. Nämä kolme facea (Eddie, Booker ja Undertaker) olivat tietenkin kaikki JBL:n entisiä haastajia tämän mestaruuskaudelta, ja JBL oli onnistunut säilyttämään mestaruutensa jokaista heistä vastaan röyhkeällä huijauksella. SurSerin jälkeen JBL oli julistanut, että sen enempää Booker, Eddie kuin Undertakerkaan ei saisi enää mestaruusottelua häntä vastaan, ja GM Teddy Long oli kerrankin JBL:n kanssa samaa mieltä. Yksikään näistä miehistä ei ansaitsisi enää 1 on 1 -mestaruusottelua JBL:ää vastaan, mutta sen sijaan he kaikki saisivat vielä yhden mahdollisuuden Fatal 4 Way -ottelussa. Lisästipulaatioksi Long lisäsi vielä sen, että kukaan JBL:n Cabinetin jäsen ei saisi sekaantua otteluun. Nyt jos koskaan JBL olisi todella pahasti lirissä. Täytyy muuten vielä sanoa, että voisin jotenkin ymmärtää tällaisen "kaikki panokset ME:hen" -buukkaamisen, jos tämä ME kuulostaisi paperilla joltain MOTYC-tasoiselta superottelulta, mutta kun tämän oletusarvo ei ollut yhtään parempi kuin yhdenkään JBL:n singles-mestaruuspuolustuksen, niin tällaista buukkausratkaisua on tosi vaikea ymmärtää.

Illan Main Event oli samalla illan paras ottelu, mutta tällä kertaa tuo kunniamaininta kertoo paljon enemmän illan kokonaistasosta kuin ME:n laadusta. Oli tämä toki hyvään arvosanaan juuri ja juuri yltävä päämestaruusottelu, mutta tämänkin vuoden aikana ja myös JBL:n mestaruuskauden aikana on nähty parempaan suoritukseen yltäviä mestaruusotteluita useamman kerran. Tämän ottelun suurin ongelma oli se, että ottelun laatu heilahteli turhan paljon. Ottelun alku oli yllättävänkin tylsää nyhväämistä, jossa oikein kukaan neljästä ei tehnyt mitään erikoista ja Fatal 4-Way -stipulaatiota ei osattu hyödyntää ollenkaan. Vähitellen tilanne kuitenkin parani, ja aste asteelta ottelusta tuli oikeasti viihdyttävämpi, kun erityisesti Eddie pääsi vauhtiin. Sitten otettiinkin mukaan ottelun viihdyttävyyttä hienosti parantaneet apuvälineet, kuten tikkaat ja selostuspöydät. Muun muassa Undertakerin tekemä Last Ride JBL:lle selostuspöydän läpi oli oikeasti pirun näyttävä bumppi. Keskivaiheilta aika pitkälle loppua kohti ottelu paransikin tasoaan koko ajan, ja kyseessä oli oikeasti intenssiivinen, jännittävä ja monia näyttäviä liikkeitä tarjoava mestaruustaisto, eli juuri sellainen ottelu, mitä näiltä neljältä voi parhaimmillaan toivoa. Ikävä kyllä ottelun lopetus oli sitten taas aikamoisen laimea, ja saatiinhan tähän se pakollinen ja hyvin kömpelösti toteutettu sekaantuminenkin. Lopetus jätti siis taas sitten laimeamman fiiliksen, vaikka olin jo välissä ehtinyt innostua ottelusta paljon. Joka tapauksessa kokonaisuutena juuri ja juuri hyvään arvosanaan yltävä ottelu.
*** (25:36)
Voittaja:

Spoiler: näytä

JBL (Pinned Booker T after a Clothesline From Hell)

*** Eddie Guerrero
** JBL
* Rob Van Dam

Kokonaisarvio Armageddonista: Vuodesta 2004 puhuttaessa muistetaan aina, kuinka heikko ppv The Great American Bash oli, mutta todellisuudessa tämä Armageddon oli vielä paljon pahempaa paskaa. GABissa oli sentään loistava CW-mestaruusottelu Chavon ja Reyn välillä ja pari muutakin hyvää/hienoa kohtaamista. Tässä taas... Tässä ei ollut mitään. Paitsi ihan jees ME, joka ei kuitenkaan ollut mitään uutta verrattuna viime kuukausien ME:ihin. Tämä ppv oli aivan täyttä paskaa. Erityisesti verrattuna TNA:n vuodenpäätökseen tämä oli aivan häpeällisen huono suoritus. Surkea.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. TNA Turning Point - Hyvä
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
4. WWE Backlash - Hyvä
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95 - Hyvä
---------------
6. WWE SummerSlam - Ok
7. WWE No Way Out - Ok
8. WWE Unforgiven - Ok
9. WWE No Mercy - Ok
10. WWE Bad Blood - Ok
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
12. WWE Survivor Series - Ok
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #92 - Kehno
16. WWE Vengeance - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #94 - Kehno
18. TNA Weekly PPV #103 - Kehno
19. TNA Weekly PPV #107 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
22. TNA Weekly PPV #105 - Kehno
23. TNA Weekly PPV #110 - Kehno
24. WWE Taboo Tuesday - Kehno
25. TNA Weekly PPV #102 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
27. WWE Judgment Day - Kehno
28. TNA Weekly PPV #109 - Kehno
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #96 - Kehno
30. TNA Weekly PPV #104 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #93 - Kehno
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #99 - Kehno
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
34. WWE The Great American Bash - Kehno
35. TNA Weekly PPV #106 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
40. TNA Weekly PPV #108 - Kehno
41. TNA Victory Road - Kehno
42. TNA Weekly PPV #100 - Kehno
43. TNA Weekly PPV #101 - Kehno
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #97 - Kehno
--------------
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #98 - Surkea
48. WWE Armageddon - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
50. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
51. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
52. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Ensi viikolla sitten koosteviestiä.

[Griffin]

Viime vuonna Armageddonin järjesteri Raw, mutta tänä vuonna tuo kunnia siirrettiin Armageddonille.

Hyvin väsyneenä sängyssä lueskelin uusimman setin ja jotenkin tämä lause aiheutti varsinaisen hepulin.

Tuo Cena-CCC Ft. Jesus kuvio saatiin ihmeen hyvin vedettyä läpi jos todellisuudessa loukkaantumisten suhteen kävi näin. Oli itselleni täysin uutta tietoa.

[bookert]

Hahaa Good Ol Geddon vuosimallia 2004. Jäätävän karu PPV. Pitääpäs kaivaa DVD-hyllystä joku päivä ja katsoa ihan piruuttani. Sen ME:stä kuitenkin ehkä asteen paremman reittauksen muistaisin antaneen. Muistelisin tuon olleen varsin viihdyttävä ja nimenomaan yllättävä mättö, kun aseita ei silloin kukaan osannut odottaa. Ainakaan tikkaita. Jotkuthan kutsuivat tuota veikeästi piiloTLC-matsiksi. Myös jossain määrin tuo ottelun ja buildin tarina upposi meikäläiseen aikoinaan kun ilkeä ja opportunistinen niljake JBL joutui uransa tiukimpaan rakoon puolustaessaan kaikkia menneen vuoden feudikumppaneitaan vastaan. Muistini varassa antaisin ehkä jopa ****-tähteä, mutta uusintakatselu toki saattaisi puolikkaan tähden tuosta pudottaa, mene ja tiedä.

[Griffin]

WrestleMania X-Seven

Houston... We have a problem. Tosiaan, vuosi oli jälleen vaihtunut ja nyt elettiinkin jo vuotta 2001. Texasissa Houstonissa oli luvassa melkoinen spektaakkeli, kun WWF oli parkkeerannut lippulaivansa Astrodome areenalle. Samaiselle näyttämölle siis, joka oli saanut 17 vuotta aikaisemmin kunnian toimia ihka ensimmäisen WrestleManian näyttämönä. Pelkästään jo kortin perusteella olisi syytä odottaa pirun kovaa näytöstä, sillä paperilla tapahtuma sai itsensä näyttämään jo varsinaiselta timantilta. Selostajina tällä kertaa Paul Heyman sekä Jim Ross.


IC-Championship Match
William Regal vs. Chris Jericho (c)
Openerina tarjoiltiin IC-mestaruudesta käyty ottelu, jossa hallitseva mestari Chris Jericho sai vastaansa William Regalin. Regalista oli tullut WWF:n komissaari ja he ajautuivat Jerichon kanssa riidan synkälle polulle. Näin ollen Regal määräsi Jerichoa mitä erikoisempiin handicap otteluihin ottamaan turpaansa. Tällöin nähtiin myös "kohtaus", jossa Jericho tyhjensi virtsarakkonsa Regal teetermariin, jonka vuoksi Regal joi Jerichon pissaa. Hih. Näin ollen saatiin aikaan ottelu, josta muodostuikin mielestäni hyvä opener illalle. Hyvää painia, näyttäviä liikkeitä ja vauhdikasta menoa. Näillä eväillä saatiin yleisö syttymään. Muutaman lisäminuutin olisin vielä parivaljakolle tarjoillut.

Spoiler: näytä

Winner: Chris Jericho

2,50/5


Tazz & APA (Bradshaw & Faarooq) vs. Right to Censor (The Goodfather, Val Venis & Bull Buchanan)
Tälläinen 6-miehen ottelu nähtiin seuraavaksi ja jotenkin ottelua seuratessa tuli tunne, että katselenko nyky-WWE:tä, jossa nämä 6-miehen ottelut ovat enemmän, kuin muodissa. Kuten arvata saattaa niin tämä ei ollut mikään teknillisesti erinomainen klassikko kanditaatti mutta lyhyytensä ansiosta tälläinen pikku välipala. RtC:n kasvutarinaa en tunne mutta vuotta aikaisemmin näistä herroista Buchanan ja Goodfather avasivat 'Maniaa, tosin eri puolilla. Ja pakko kyllä todeta jälleen, että Buchanan liikkuu hienosti noin isoksi mieheksi.

Spoiler: näytä

Winners: Tazz & APA

1,50/5


Triple Threat Match for WWF Hardcore Championship
Raven (c) vs. Big Show vs. Kane
Jos ajatellaan viime vuoden 'Maniassa nähtyä battle royalia Hardcore mestaruudesta niin tämä tuntui jo ennakkoon huomattavasti hulppeammalta, kuin tuo vuoden takainen sekasorto. Tässä olikin enemmän tälläistä tyyliä, josta itse pidän. Miehet mätkivät toisiaan ympäri hallia varsin brutaalisti ja käyttivät aseinaan kaikkea mahdollista varsin kekseliäästi. Eli ei ollut samanlainen sekasorto, jossa vain kymmenen ihmistä mätki toisiaan katukylteillä. Nyt, kun nämät isot herrat painoivat menemään niin seinätkin kaatuivat edestä ja ottelussa oli myös sopivasti lusikallinen huumoria. Onhan se hupaisaa, kun Kane painaa golfkärryllä tuomari kyydissä ja ajaa Ravenin päälle. Sopivan pitkä mättö ja itselleni ainakin maistui. Big Shown urakehitys oli kokenut kolauksen tässä välissä, sillä viime vuonna hän oli osana pääottelua taistelemassa päämestaruudesta ja tällä kertaa tappeli takatiloissa aina niin arvostetusta Hardcore-vyöstä.

Spoiler: näytä

Winner: Kane

2,00/5


European Championship Match
Eddie Guerrero vs. Test
Epäilin tämän ottelun kohdalla, että sopiiko Test vastustajaksi Eddielle. Ei ehkä paras mahdollinen loistavaa ottelua hakiessa mutta kyllä tämäkin toimi. Testiltä nähtiin näyttäviä powerhouse-liikkeitä sekä ottelun loppupuoliskolla erittäin raju big boot mutta silti mielestäni ottelun tähti oli Eddie. Pelkkä olemus ja oikeastaan kaikki mitä hän kehässä teki oli kaunista. Lopetuksesta myös plussaa, sillä ainakin itse pidin siitä.

Spoiler: näytä

Winner: Eddie Guerrero

2,25/5


Kurt Angle vs. Chris Benoit
Kaksi todellista painikonetta kohtasivat suurella näyttämöllä ja ottelun laatu oli juuri sitä, mitä uskalsi myös toivoa. Kyseessä oli siis aivan hemmetin kova tyylipuhdas painimatsi. Aivan mahtavaa mattopainia, upeita countereita, hienoa teknistä osaamista ja mukava tempo läpi ottelun. Anglen upea moonsault ja muut temput toimivat kirsikkana kakun päällä tässä upeassa kokonaisuudessa. Jos etsii näiltä herroilta vanhempia otteluja ja haluaa tutustua niin tässä oiva valinta, sillä tämä toimi ja lujaa!

Spoiler: näytä

Winner: Kurt Angle

4,25/5


Women’s Championship Match
Chyna vs. Ivory (c)
Ivory oli siis syypää siihen, että Chynan niska oli murtunut(?). Näin ollen riita oli valmis ja paluunsa tehnyt Chyna halusi viedä Ivoryn mestaruuden. Annan kyseisen tähtimäärän vain siksi, koska tämä suoritettiin pitkälti oikein eli pidettiin hyvin lyhyenä tyylipuhtaana murskauksena.

Spoiler: näytä

Winner: Chyna

0,50/5



Street Fight
Shane McMahon vs. Mr. McMahon
Eriskummallinen perhe tuo McMahonien rytmiryhmä. Siitä oli jälleen todisteena ottelu, jossa isä ja poika kohtasivat katutappelussa. Erikoistuomarina vielä ottelussa toimi Mick Foley. Ehkä ottelulliselta tasoltaan tämä ei vastannut mitään huikeaa suoritusta mutta kokonaisuutena tämä oli toimiva ja viihdyttävä. Äksöni ei jäänyt kahden herran varaan vaan kehän ympäristössä kyllä tapahtui. Siihen, kun lisätään vielä Shanen muutama varsin näyttävä suoritus niin tämä oli kyllä ihan katsottava koitos. Pienet yksittäiset tekijät toivat vielä oman mausteensa, kuten Linda McMahon ja näin ollen matsin viihdyttävyys ei perustunut pelkästään isän ja pojan tappeluun.

Spoiler: näytä

Winner: Shane McMahon

2,75/5



TLC Match for World Tag Team Championship
Edge & Christian vs. Dudley Boyz vs. Hardy Boyz
Viime 'Maniassa nähtiin samoilta herroilta helkkarin kova ladder match ja myöhemmin kesällä TLC osa yksi. Nyt oli vuorossa TLC numero kaksi, joka ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi. Ehkä överiksi lyödystä spottailusta huolimatta tämä oli aivan perhanan kova taistelu, johon kyllä mielestäni kuului tuo ehkä liioiteltu spottailu. Klassikko materiaalia ja sellainen ottelu, joka kuuluu jokaisen fanin yleistietämykseen. Ilman mitään kysymyksiä ehdottomasti illan tähän asti kirkkain tähti ja kuten on todistettu niin nämä veijarit osaavat varastaa shown! Ei tästä voi olla pitämättä!

Spoiler: näytä

Winners: Edge & Christian

4,75/5


Gimmick Battle Royal
Seuraavaksi oli luvassa hieman erikoisempi ottelu, jonka vuoksi myös selostamon ottivat haltuun Mean Gene sekä Bobby Heenan. Osallistujia tässä olivat seuraavat henkilöt: The Iron Sheik, Brother Love, Bushwhackers, Jim Cornette, Doink, Duke “The Dumpster” Droese, Earthquake, Gobbledy Gooker, Goon, Michael Hayes, Hillbilly Jim, Kamala, Kim Chee, One Man Gang, Repo Man, Sergeant Slaughter, Tugboat sekä Nikolai Volkoff. Itse en osannut tästä oikeastaan millään tavalla tykätä. Sisääntulot veivät valtavasti aikaa ja itse ottelu jäi (onneksi) varsin tyngäksi. Ei hyvä!

Spoiler: näytä

Winner: The Iron Sheik

0,25/5



Undertaker vs. Triple H
Seuraavaksi oli vuorossa näiden herrojen ensimmäinen 'Mania kohtaaminen, jonka juuret olivat syntyneet melkoisen kiihkeän ja brutaalin feudin seurauksena. Triple H mainosti voittaneensa kaikki kyseisestä lafkasta. Tottahan se oli, melkein. Isot nimet olivat kaatuneet järjestään, kuten Rock, Austin sekä Foley. Taker kuitenkin toi ilmi, ettei Triple H ole 1 vs. 1-ottelussa voittanut häntä. Tästä syntyikin feudi, jossa jouduttiin putkaan, riehuttiin rautaputkilla sekä rikottiin moottoripyöriä. Myös ottelusta muodostui varsin kuuma, kun tuomarikin sai kyytiä ja ottelu vietiin jopa Undertakerin kotiyleisön keskelle. Hyvä brutaali koitos siis kyseessä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen!

Spoiler: näytä

Winner: The Undertaker

4,00/5



No DQ Match for WWE Championship
Stone Cold vs. The Rock
No nyt oli suuren ottelun tuntua, kun pääottelussa kohtasivat kaksi aikansa suurinta supertähteä. Stone Cold oli siis voittanut Rumblen, jonka vuoksi pääsi haastamaan mestaruuden voittaneen Rockin vuoden suurimassa tapahtumassa kotiyleisönsä edessä. Ottelusta voisi väkisin kaivaa huonoja puolia ja vetää kaikki mahdolliset finisher raiskaus-kortit esiin mutta itse en siihen lähde. Kaikkine stolen finishereineen ja near falleineen tämä oli oikein loistava ottelu ja kokonaisuus. Ja yksi hienoimmista onnistumisista ottelun suhteen oli se, että tämä todella tuntui niin suurelta, kuin se oli. Great!

Spoiler: näytä

Winner: Stone Cold Steve Austin

4,50/5


Kokonaisarvio: Kyllähän tämä oli todella kova tapahtuma. Kokonaisuus oli hyvin pureva ja kertoo varmasti laadusta, kun neljässä ottelussa mentiin neljään tai yli tähdissä. Tykkäsin kovin ja kokonaisarvioksi annettakoon 3,25/5.

[What]

Höhö, Armageddon 2004. Itse kyllä arvostin tuon pääottelun huomattavasti paremmaksi, neljän tähden arvoiseksi.

Posteri

Spoiler: näytä

Sunnuntai 15. Huhtikuuta
Family Arena, St. Louis, Missouri

Tämä oli järjestyksessään kolmas Lockdown ja siitä olikin kehittynyt yksi vuoden suurimmista tapahtumista. Erikoisuutena tällä tapahtumalla oli, että kaikki ottelut käytiin kuusikulmaisen teräshäkin sisällä. TNA oli jättänyt tutun ja turvallisen Orlandon taakseen ja lähtenyt tien päälle. Tapahtuma järjestettiin St. Lousin liepeillä, joka toi omalta osaltaan suuruuden tuntua. Selostajia – kuten aina – Tenay & West.

X-Division Championship (Xscape Match)
’Black Machismo’ Jay Lethal VS. Shark Boy VS. Sonjay Dutt VS. Alex Shelley VS. Chris Sabin ©
Tässä viiden miehen ottelussa säännöt olivat senkaltaiset, että ensiksi ratkaisusuoritukseksi kelpasi tuttu selätys tai luovutus. Siinä vaiheessa kun enää kaksi ottelijaa oli jäljellä, ainoa tapa voittaa oli paeta häkistä. Huomionarvoista tässä oli ainakin Jay Lethalin uusi ’Black Machismo’ hahmo. Lethal oli edellisvuonna otellut TNA:ssa, mutta sittemmin kadonnut kuvioista. Nyt hän oli palannut ja Kevin Nashin mentoroimana luonut itselleen aivan uuden ’Black Machismo’ persoonaan. Käytännössä tämä tarkoitti, että Lethal pyrki kaikessa toiminnassaan imitoimaan suurta idoliaan ’Macho Man’ Randy Savagea. Hauska hahmo, mutta kuten näillä tapana on, uutuudenviehätys karisi nopeasti pois. Muuten tässä taustalla ei ollut erikoisempaa, mestari Sabin joutui tiukan paikan eteen.

Ehdottoman hieno avausottelu. Erityisen herkullista oli seurata Chris Sabinin ja Alex Shelleyn yhteistyöskentelyä, joka jatkui melkein koko matsin läpi. Tämä oli pientä esimakua siitä, mitä tuleman pitää kun herrat hynttyynsä yhteen myöhemmin löivät. Upeaa joukkuetyöskentelyä. Shelley & Sabin tosiaan loistivat, mutta eivät loputkaan kolme huonoja olleet. Hienoja pikkuspotteja solkenaan ja aina välillä nähtiin isompiakin tällejä. Kestoa ottelulla oli ihan kivasti ja eliminoinnit tapahtuivat jokseenkin loogisesti, niin eipä suurempaa valittamista ole. Yksi harmillinen heikkous tästä kuitenkin löytyi ja se oli lopputaistelun puuttuminen. Tämä hieman harmitti, mutta kaikkiaan erittäin mukava avausottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:51
Voittaja: Chris Sabin (runner up Jay Lethal)

Arvosana: *** ¼

Six Sides Of Steel Match
Petey Williams VS. Robert Roode w./ Eric Young & Traci Brooks
Entisten Team Canada-hemmojen matsin taustalla oli erikoinen tarina. Roode & Traci olivat laittaneet pystyyn tallin nimeltään Roode Inc. Kukaan ei vaan tahtonut liittyä siihen, joten naisellisia avujaan hyväksi käyttäen Traci oli huijannut Eric Youngin kirjoittamaan sopimuksen, joka sitoi Youngin talliin mukaan. Sopimuksessa oli pitkä lista pykäliä, jotka käytännössä tekivät Eerikistä Roopen palvelijan. Yksi pykälistä oli sellainen, että mikäli Eric löisi Bobbya, purettaisiin hänen sopimuksensa TNA:n kanssa kokonaan. Näin ollen häkin laidalla nähtiinkin varsin vastahakoinen Eric Young Traci Brooksin seurana.

Iso osa ajasta käytettiin kiusoitteluun siitä, kummalle ottelijalle Eric Young ojentaisi kehän alta löytämänsä lätkämailan. Tämän ohessa kyllä nähtiin ihan mukavaa peruspainia Roodelta & Williamsilta. Myöhempinä vuosina Bobby Roodesta toki kasvoi kantava tähti TNA:lle, mutta tämä ensimmäinen stintti yksilöpainijana oli bookkauksellisesti kyllä aika kamalaa. Joka tapauksessa ihan toimiva alakortin välimatsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:14
Voittaja: Robert Roode (Fisherman’s Suplex)

Arvosana: ** ½

Six Sides Of Steel Match
Miss Jackie VS. Gail Kim
TNA:n naisten divisioona näki päivänvalonsa vasta kuluvan vuoden syksyllä, mutta pikkuhiljaa myös naispainijoita oli alkanut näkyä ppv-otteluissa. Miss Jackie & Gail Kim olivat esiintyneet kahdessa edellisessä maksutapahtumassa osana sekajoukkueottelua, mutta nyt oli tullut yksilömatsin aika. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta firman historiassa, kun naiset mittelivät voimiaan teräshäkin sisällä.

Tällaisten otteiden jälkeen oli helppo rohkaistua perustamaan kokonainen naisten divisioona. Jackie & Gail kun ottelivat varsin mainion matsin, joka ei oikeastaan millään tasolla jäänyt jälkeen tätä edeltäneestä Roode-Williamsista. Mukavan intensiivistä ja virheetöntä menoa kellonsoitosta kellonsoittoon ja kaiken kruunasi aivan huikea loppuspotti. Mahtavaa, lisää tällaista!

Spoiler: näytä

Kesto: 7:16
Voittaja: Gail Kim (Cross Body off the top of the cage)

Arvosana: ** ¾

Six Sides Of Steel Match (Special Referee Bob Backlund)
Austin Starr VS. Senshi
Koko vuoden ensimmäisen kolmanneksen ajan Austin Starrilla oli riittänyt erimielisyyksiä entisen mestarispainijan Bob Backlundin kanssa. Höperöitynyt Backlund kun haahuili takahuoneissa ja tuntui aina olevan Starrin riesana jollain tapaa. Useaan otteeseen Backlund oli retuuttanut Starria kuuluisalla Crossface Chickenwing-sidonnallaan. Destination X tapahtumassa Starr makseli kalavelat laittamalla Backlundin itsensä sidontaan. Kaiken tämän keskellä Starr ja Senshi olivat jo pariin kertaan maksutapahtumassa kohdanneet ja Senshi oli vetänyt yleensä pidemmän korren. Nyt Backlund oli jo valmiiksi puettu tuomarinpaitaan tähän herrojen (toivottavasti) viimeiseen kohtaamiseen.

On hieman hankala ymmärtää mitä lisäarvoa puhtaan komediahahmon roolia vetänyt Backlund toi mukanaan. Hänen aktiiviurastaan kun oli toistakymmentä vuotta aikaa, joten hyvin harva katsojista sai siitä edes mitään nostalgiaviboja. Joka tapauksessa Backlund oli pyörinyt kuvioissa kuukausien ajan ja tähän se toivottavasti loppuisi. Ottelussa kyllä nähtiin ihan mukavaa peruspainia Starrilta ja Senshiltä. Se olikin ihan kivaa katsottavaa siihen asti, kunnes viimeisillä minuuteilla Backlund totutusti kahmaloi valtavan ison roolin. Toivottavasti tämä nyt oli tässä.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:59
Voittaja: Senshi (Roll up, after Backlund pushed Starr)

Arvosana: ** ½

Six Sides Of Steel (Blindfold Match)
Chris Harris VS. James Storm
Teoriassa tässä oli ihan semijärkevä storylinesidonnainen syy bookata ”huppumatsi.” Entisten America’s Most Wanted partnereiden kiista kun oli alkanut siitä, kun Storm löi Harrisia kaljapullolla kasvoihin, aiheuttaen Harrisin toisen silmän puolittaisen sokeutumisen. Blindfold-stipulaation myötä Storm pääsisi kokeilemaan miltä tuntuu elää puolisokeana.

Mutta ihan oikeasti. Blindfold-matsi on ehkä typerin keksintö painin historiassa. Se ei vaan voi toimia, vaikka sen bookkaukselle sinänsä joku syy olisikin. Ei, ei, ei. Tämä oli juuri niin kamalaa sähellystä kuin blindfold-ottelut yleensäkin ovat. Painillinen anti ihan nollatasoa ja kaiken lisäksi mokomat huput lentelivät yhtenään miesten päistä pois. Ei hemmetin hemmetti. ”Fire Russo” ja ”we want wrestling” huudot olivat enemmän kuin ansaittuja. Kamala ottelunkuvatus.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:55
Voittaja: James Storm (Superkick)

Arvosana: DUD

Six Sides Of Steel Match
Christopher Daniels VS. Jerry Lynn
Tammikuun Final Resolutionin jälkeen Daniels oli vetäytynyt pariksi kuukaudeksi ruudusta pois. Paluunsa hän teki Destination X:ssä maksamalla Jerry Lynnille x-divarin mestaruuden ja junttaamalla tämän ottelun jälkimainingeissa kanveesiin. Daniels oli myös kasvattanut tumman ”pahisparran” ja uusinut kehäasusteensa tummempaan suuntaan. Ennen kaikkea miehen asenne tuntui muuttuneen täysin. Hän ei enää välittänyt puhtaasta kilpailusta, vaan piti lopputulosta keinoja tärkeämpänä asiana. Olikin selvää, että Jerry Lynnin täytyisi nyt yrittää takoa järkeä takaisin Langenneen Enkelin kaljuun päänuppiin.

Jerry Lynn on tässä vuoden 2007 alkupuolella osoittanut, että hänelle ehdottomasti oli käyttöä vielä vanhoilla päivillään. Hyvätasoinen oli tämäkin Lynnin ottelu. Vähän samaa vikaa tässä oli kuin Sabin-kohtaamisissakin. Eli taso oli sinällään hyvä, mutta sitä viimeistä puristusta ei saatu irti. Sama ilmiö kävi nyt Danielsin kanssa. Ehkäpä pari lisäminuuttia olisi auttanut, mutta varsin mukava ottelu tällaisenaankin.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:22
Voittaja: Daniels (Last Rites)

Arvosana: *** ¼

NWA Tag Team Championship (Electrified Cage)
Team 3D VS. Latin American Xchange ©
Tämä feudi oli ollut käynnissä jo puoli vuotta. Tuona aikana 3D ja LAX olivat kerenneet otella vaikka minkälaisissa hardcore-otteluissa, mutta pahaa verta, sitä tuntui edelleen riittävän. Toisin kuin kahdessa edellisessä tapahtumassa, tällä kertaa LAX:in mestaruudet olivat myös linjalla. Se, että ottelu käytiin häkin sisällä ei riittänyt. Nimittäin häkin paneeleissa kulki sähkövirta, joten seinään osuessaan saisi myös sähköiskun.

”Sähköistetty häkki” on taas yksi niistä ideoista, jotka kuulostavat paperilla coolilta, mutta käytännössä ovat noloja. Sarjakuvamaiset erikoistehosteet miehen osuessa häkin seinään saivatkin aikaan tutun ”fire Russo” huudon. Jos kuitenkin unohdetaan tuo aivopieru, niin kyllähän tämä varsin menevää hardcoreryskettä (jälleen kerran) oli. Verta vuodatettiin, isoja spotteja nähtiin (muun muassa Hernandezin loikka häkin katolta) ja saatiinpa häkissä lopulta myös pöytä tuhotuksi. Feudin aikana aiemmin nähdyt Little Italy Street Fight ja Ghetto Brawl olivat kyllä parempia, mutta ei tämä nyt hirveän paljoa jälkeen jäänyt. Ehkäpä ilman tyhmää stipulaatiota olisi ylletty samalle tasolle.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:38
Voittajat: Team 3D (3D)

Arvosana: ***

Lethal Lockdown
Team Cage (Christian Cage, AJ Styles, Tomko, Abyss & Scott Steiner) VS. Team Angle (Kurt Angle, Rhino, Samoa Joe, Sting & Jeff Jarrett)
Kuten painifanit ympäri maailman tietävät, TNA harvoin osui maaliin näissä gimmickotteluissaan. Lethal Lockdown teki kuitenkin positiivisen poikkeuksen. Viiden hengen joukkueet. Ensimmäinen kaksikko aloittaisi viiden minuutin periodilla ja siitä eteenpäin otettiin kahden minuutin välein uutta miestä häkkiin. Viimeisen miehen tullessa häkkiin erilaisilla aseilla kuorrutettu katto laskeutuu ja sen jälkeen ensimmäinen ratkaisusuoritus takaisi voiton. LL mahdollisti siis monenlaisia bookkauksellisia vaihtoehtoja ja oli ennen kaikkea mainio tapa päättää pidempiä useamman henkilön feudeja.

Ja kyllähän kun tuota nimilistaa katselee, niin yhteen nivoutui monta viime kuukausien tulisinta feudia. Styles-Rhino, Abyss-Sting, Angle-Cage. Se suurin juttu ja eripuran aihe lähdettäessä otteluun oli kuitenkin Jeff Jarrettin. Kukkulan kuningasta ei oltu nähty TNA:ssa sitten lokakuun Bound For Gloryn, mutta nyt perustajamies oli palannut uudella asenteella ja Kurt Angle oli valinnut hänet joukkueensa viimeiseksi jäseneksi. Ehkäpä Angle ei ollut miettinyt asiaa loppuun saakka, sillä entisen hirmuhallitsijan mukaantuonti oli aiheuttanut kohtalokasta fraktiota oman tiimin sisällä. Rhinolla, Joella ja Stingillä, kaikilla oli karvaita muistoja petkuttavasta Jarrettista, joten valinta oli vähintäänkin kyseenalainen. Jarrett puolestaan oli puheillaan ja teoillaan koittanut parhaansa mukaan todistaa entisille vihollisellaan olevansa muuttunut mies. Jännitettä oli kuitenkin ilmassa ja paljon. Juurikaan sen enempää koheesiota ei osoittanut myöskään Christianin tiimi jossa eritoten Steiner & Tomko olivat jatkuvasti toistensa kurkuissa kiinni.

Nyt täytyy antaa TNA:lle varovaiset aplodit, sillä tämä oli aivan mainio ottelu. AJ Styles & Kurt Angle pääsivät ensimmäistä kertaa mittelemään voimiaan ppv-tasolla avatessaan ottelun ensimmäisellä viiden minuutin periodilla. Sen jälkeen kun uutta miestä tuli kehiin kahden minuutin välein, niin jokainen pystyi tuomaan oman lisänsä otteluun. Myöskään viime vuoden kaltaisia lapsuksia (selätyksiä ennen täyttä aikaa) ei nähty, vaan paketti pysyä kasassa. Loppua kohden kehän täyttyessä homma uhkasi mennä hieman sekavaksi, mutta sekin selvitettiin ensiluokkaisesti. Ensiksi Rhino jyräsi Tomkon häkin oven läpi lattialle järisyttävän upealla Gorella ja loppuhuikennuksena Ange paiskasi AJ Stylesin häkin katolta lattialle odottavien Steinerin, Tomkon ja Rhinon syliin. Huhhuh, sairas spotti! Ja vielä noiden lisäksi Christian otti varmasti kivuliaan nastabumpin ja Jarrettin lojaaliudella kiusoiteltiin juuri sopivassa määrin. Ei niin paljoa, että siitä olisi tullut ottelun kantava tarina, mutta sen verran että vastauksia saatiin.

Aivan erinomainen pääottelu, jossa jokainen hoiti oman roolinsa ensiluokkaisesti. Pointseja etenkin AJ Stylesille ja Christianille, jotka kumpikin ottivat hurjaa bumppia vastaan. AJS toki vielä pahempaa. Ainoastaan se viimeinen erinomaisuuden tiraus tästä jäi puuttumaan, joten motyc-listalle tämä ei yllä, mutta ei paljoa vajaaksikaan jää. Hienoa TNA!

Spoiler: näytä

Kesto: 28:07
Voittajat: Team Angle (Sting pinned Abyss)

Arvosana: **** ¼


*** AJ Styles
** Kurt Angle
* Jerry Lynn

Yhteenveto: Ensinnäkin tapahtuman järjestäminen Orlandon ulkopuolella oli ehdottoman positiivinen juttu. Lisäksi tuotantoarvot TNA:n tasolla olivat yllättävänkin korkeat ja näistä johtuen laitan arvosanaan neljäsosan lisän. Kuusi ottelua kahdeksasta oli varsin hyvää tasoa, kolmen tähden molemmin puolin. Kahdesta jäljelle jäävästä toinen oli huippuottelu ja toinen taas puhdasta painikakkaa. Harmi homma, että tuo blindfold-matsi tässä nähtiin, koska se rikkoi muuten niin hyvän kokonaisuuden. Tuostakin huolimatta täytyy kuitenkin todeta, että plussan puolelle jäätiin. Mukava ppv.


Pähkinänkuorispoilerit
X-Division Xscape Match (15:51) *** ¼
Williams VS. Roode (10:14) ** ½
Miss Jackie VS. Gail Kim (7:16) ** ¾
Senshi VS. Starr (9:59) ** ½
Storm VS. Harris (9:55) DUD
Lynn VS. Daniels (13:22) *** ¼
LAX VS. Team 3D (15:38) ***
Team Angle VS. Team Cage (28:07) **** ¼ (illan paras)

PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
3 TNA - Lockdown 2,94
4 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
5 TNA – Final Resolution 2,71
6 TNA - Destination X 2,56
7 TNA - Against All Odds 2,25
8 WWE - No Way Out 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania

Painin superkuukauden päättää ajallaan Backlash

[Kenitys]

Jaajuu, tämä jäi. Tällä hetkellä en ole ehtinyt paljon painia katsella, mutta vuoden 2004 kooste on kyllä kirjoitettuna. Palaillaan muihin asioihin myöhemmin. Niin ja kiitos Griffinille huomioinnista: on taas päässyt näköjään hauskoja ajatusvirheitä raapustuksiin. Myös bookert:lle ja Whatille kiitokset kommenteista. Itse en vain tuosta Main Eventistä saanut paljoakaan irti, vaikka monet ovat sitä kehuneet. Ja tosiaan kiitos taas kaikille, jotka ovat yleisesti näiden kuukausien aikana lukeneet arvioita ja mahdollisesti kommentoineet. Kuten Ravenwoodille jo pari viikkoa sitten vastasin, en tosiaan oletakaan joka viikko mitään kommentteja tyyliin "hyvää työtä edelleen jeejee rock 'n' roll". Tärkeintä on, että joku näitä lukee ja että joskus ehkä joku ajatuskin herää.

Sitten koosteviestiin, joka on tällä kertaa hieman suppeampi, sillä postaan vähän myöhemmin vielä kokonaan toisenlaisen koosteviestin: vuosi 2004 oli nimittäin tämän projektin 10. vuosi, joten sen kunniaksi on luvassa jonkunlainen 10-vuotisjuhlapostaushassuttelu. Vuoden 2004 käsittely kesti lähes 8 kuukautta. Ensimmäiset arvostelut tältä vuodelta postasin maaliskuun loppupuolella, ja nyt vuoden loppupuolella ollaan saatu tämäkin pätkä pakettiin.

Vuosi 2004 herättä monille tämän foorumin jäsenille (mm. minulle) paljon nostalgiaviboja. Vuoteen mahtuu paljon hyviä hetkiä ja varsin paljon huippuluokan otteluita, mutta ppv:eiden kokonaistasolla se jää harmillisesti varsin keskikastiin - vaikka erityisesti TNA paransi huomattavasti viimevuotisesta tarjonnastaan. Viime vuonna TNA:n ppv:eistä lähes puolet sai arvosanakseen Surkean. Nyt vain 7 jäi Surkeaksi (yhteensä ppv:eitä oli 38), eikä helmikuun jälkeen nähty kuin 1 Surkea viikottais-ppv. TNA:lta nähtiin myös huomattavasti enemmän Hyviä ja Ok:ita ppv:eitä kuin aikaisempina vuosina. WWE:llä sen sijaan oli viime vuoden tapaisia ongelmia. Vuoden 2003 tyyliin myös vuonna 2004 vain 3 WWE:n ppv:tä ylsi arvosanallaan Hyvään tai parempaan, kun vuosina 2002 ja 2001 vastaava luku oli 8. Tänä vuonna ei nähty edes ihan sellaisia WrestleMania XIX:n ja Vengeancen kaltaisia kultakimpaleita, jotka olivat viime vuonna yksittäisiä huippuhetkiä tasaisen laadun keskellä. Sinänsä siis vuosi 2004 oli varsin harmillinen ja aikamoisen tasapaksu WWE:lle. Toisaalta huonompiakin vuosia on nähty ainakin 1990-luvulla. Itselleni tätä hieman heikkoa tasoa pehmentää kuitenkin nostalgia ja yksittäisten huippuotteluiden yllättävän suuri määrä. Palaan vuoden 2004 sijoittumiseen kaikkien vuosien vertailutilastossa sitten tuossa juhlapostauksessa.

Kaikkien aikaisempien vuosien tapaan tältäkään vuodelta en katsonut mitään muuta kuin kaikki amerikkalaisten promootioiden (WWE:n ja TNA:) ppv:t. Alla olevat näkemykset vaikkapa parhaista otteluista, painijoista ja mistä tahansa muusta on siis muodostettu täysin tämän kohtuullisen suppean materiaalin pohjalta.

Aluksi pari tilastotietoa vuoden ppv-tarjonnasta:

- Vuonna 2004 nähtiin 12 ppv:tä vähemmän kuin viime vuonna, mikä johtuu 1) siitä, että TNA lopetti viikottais-ppv:t syyskuussa ja 2) siitä, että pari vuotta ppv:eitä järjestänyt WWA oli lopettanut toimintansa vuoden 2003 loppupuolella. Vuoden aikana nähtiin yhteensä 52 ppv:tä. Nähdyistä ppv:eistä 14 oli WWE:n (yksi enemmän kuin viime vuonna) ja 38 TNA:n (11 vähemmän kuin viime vuonna).
- Vuoden aikana nähtiin 1 Hieno ppv, 4 Hyvää ppv:tä, 9 Ok:ta ppv:tä, 30 Kehnoa ppv:tä ja 8 Surkeaa ppv:tä.
- Vuonna 2003 vastaavat luvut olivat 1 Loistava ppv, 1 Hieno ppv, 1 Hyvä ppv, 7 Ok:ta ppv:tä, 30 Kehnoa ppv:tä ja 24 Surkeaa ppv:tä. Vaikka tänä vuonna ei nähty ollenkaan Loistavia ppv:eitä, niin Hyviä ja Ok:ita ppv:eitä oli vähän enemmän. Ja lisäksi Surkeita ppv:eitä oli huomattavasti viimevuotista vähemmän.

Sitten vähän otteluista:

Vuoden 2004 ottelut luokiteltuna:

SURKEA (DUD-½): 15 ottelua 353:sta - 4 prosenttia
KEHNO (*-*½): 60/353 - 17 %
OK (**-**½): 150 - 42 %
HYVÄ (***-***½): 110 - 31 %
HIENO (****-****½): 17 - 5 %
LOISTAVA (*****) 1 - 0 %

Vertailuna viime vuoteen voi sanoa, että surkeita ja kehnoja on vähän vähemmän kuin viime vuonna, ja erityisesti hyviä enemmän kuin viime vuonna. Otteluiden tasossa vuosi 2004 siis päihittää vuoden 2003, mutta tapahtumat kokonaisuutena eivät onnistuneet niin hyvin. Jännää.

Sitten vuoden 15. parhaan ottelun pariin:

15. Rey Mysterio (c) vs. Chavo Guerrero - WWE Cruiserweight Championship - **** (WWE The Great American Bash 2004)
14. Eric Young vs. Taichi Ishikari vs. Mr. Aguila vs. Jerry Lynn - World X Cup Tournament Third Round Ladder Match - **** (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95)
13. Triple H (c) vs. Shawn Michaels - Last Man Standing Match for the World Heavyweight Championship - **** (WWE Royal Rumble 2004)
12. Michael Shane (c) vs. Chris Sabin vs. Low Ki vs. Christopher Daniels - Ultimate X Match for the NWA X Division Championship - **** (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75)
11. Petey Williams (c) vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship - **** (TNA Turning Point 2004)
10. Chris Benoit (c) vs. Randy Orton - World Heavyweight Championship - **** (WWE SummerSlam 2004)
9. Petey Williams vs. Hector Garza vs. Chris Sabin - World X Cup Tournament Final Ultimate X Match - **** (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95)
8. 30 Man Royal Rumble Match - WrestleMania XX Title Shot - ****½ (WWE Royal Rumble 2004)
7. Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro vs. Jerry Lynn & Chris Sabin (c) & Elix Skipper & Sonjay Dutt - America's X Cup Final Match - ****½ (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80)
6. Chris Benoit (c) vs. Triple H vs. Shawn Michaels - World Heavyweight Championship - ****½ (WWE Backlash 2004)

5. Triple H vs. Shawn Michaels - Hell In A Cell Match - ****½ (WWE Bad Blood 2004)
4. Triple X vs. America's Most Wanted - Six Sides of Steel Match - ****½ (TNA Turning Point 2004)
3. Brock Lesnar (c) vs. Eddie Guerrero - WWE Championship - ****½ (WWE No Way Out 2004)
2. Randy Orton (c) vs. Cactus Jack - No Holds Barred Match for the WWE Intercontinental Championship - ****½ (WWE Backlash 2004)

..

1. Triple H (c) vs. Shawn Michaels vs. Chris Benoit - World Heavyweight Championship - ***** (WWE WrestleMania XX)

Vuonna 2004 nähtiin kyllä suuri määrä pirun kovia otteluita, mistä hyvä esimerkki on se, että edes tuo Turning Pointin suuresti hehkuttamani Triple X vs. AMW ei lopulta mahtunut kolmen parhaan ottelun joukkoon, vaikka olin ihan varma siitä etukäteen. On vain tosiasia, että Lesnarin viimeinen merkittävä ottelu WWE:ssä ja Ortonin sekä Cactus Jackin verinen taisto menivät edelle. Kirkkain kruunu kuuluu tietenkin itseoikeutetusti WrestleManian aivan mahtavalle Main Eventille, jonka merkittävyyttä ja absoluuttista viihdyttävyyttä ei kukaan voi kiistää. Ehdottomasti yksi koko tämän projektin parhaimpia otteluita.

Huippuotteluiden määrässä mitattuna vuosi 2004 oli huomattavasti parempi kuin esimerkiksi vuosi 2003. Tänä vuonna tuli yhteensä 18 vähintään ****-arvosanaan yltävää ottelua, kun viime vuonna niitä oli vain 13. Mikä merkittävintä, vähintään ****½-tasoisia otteluita oli peräti 8. En muista, minä vuonna olisi ollut vastaava luku MOTYC-tason otteluissa. Enemmistö (9) Top 15 -otteluista nähtiin edelleen WWE:ssä, mutta TNA paransi tasoaan ja tarjosi nyt jo 6 huippuottelua.

Jos viime vuonna erityisesti WWE Championship -ottelut olivat vahvasti edustettuna huippuotteluissa ja muutenkin WWE:n puolella SD päihitti Raw'n selvästi, niin nyt nähtiin tässä tilanteessa jyrkkä käännös. Yhdeksästä kärkiottelusta kuusi oli Raw'n otteluita, kaksi Smackdownin otteluita ja yksi (Royal Rumble) brändien yhteinen. World Heavyweight -mestaruusotteluita oli listalla peräti neljä (viime vuonna ei yhtään), ja WWE-mestaruusotteluita vain yksi (viime vuonna neljä). Päämestaruusotteluiden lisäksi Raw'sta listalle pääsi pari merkittävää feud ending -ottelua (Orton vs. Jack ja Triple H vs. Michaels) ja Smackdownista CW-mestaruusottelu (Rey vs. Chavo). TNA:n kuudesta huippuottelusta viisi oli puhtaita X-Divarin otteluita: joko ne käytiin X-Divisioonan mestaruudesta tai sitten ne käytiin jossakin alkuvuoden aikana nähdyssä X-Divisioonan turnauksessa. Ainut poikkeus oli juuri tuo Turning Pointissa nähty Triple X vs. AMW, jossa siinäkin puolet osanottajista oli X-Divarilaisia. Lienee selvää, mikä osasto toimii TNA:ssa parhaiten.

Pitää muuten loppuun vielä mainita, että Raw'n tason ja World Heavyweight-mestaruusotteluiden laadun elpymisen ansiosta myös Triple H:n ura nousi taas murheen alhosta. Vuosi 2003:han oli luultavasti Hunterille kamalin ikinä, eikä HHH:lta nähty yhtään huippuottelua, kun yleensä hän paistatteli top 15 -otteluiden kärkipäässä. Nyt tilanne taas normalisoitui, kun HHH otti itseään niskasta kiinni ja oli mukana 4 huippuottelussa. Samaan ylsivät Shawn Michaels ja Chris Sabin. 3 huippuottelua vuoden aikana paini Chris Benoit, ja 2 huippuotteluun ylsivät Randy Orton, Prime Time, Hector Garza, Christopher Daniels, Mr. Aguila, Jerry Lynn ja Petey Williams. Merkittävää on se, että AJ Stylesiltä ei nähty yhtään huippuottelua, vaikka hän oli oikeastaan koko vuoden ajan TNA:n tärkein painija. Niin paljon on merkitystä buukkauksella ja sillä, ketä oikein saa vastaansa.

Ja sitten jälleen awardsit vuoden parhaimmille ja huonoimille. Jokaisen palkitun kohdalla on mainittu myös aikaisemmat voittajat, joiden osalta muistutan jälleen, että vuodelta '95 katsoin vain WWF:n ppv't.

WORST OF THE YEAR

WORST TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - The Blu Brothers (Jacob & Eli)
1996 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1997 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1998 - Disciples of Apocalypse (Skull & 8-Ball)
1999 - Da Baldies (Angel & DeVito & Vito & News)
2000 - Harris Brothers/Harris Boys (Don & Ron)
2001 - KroniK (Brian Adams & Bryan Clark)
2002 - Harris Boys (Don & Ron)
2003 - Rock 'n' Roll Express (Ricky Morton & Robert Gibson)

2004: Insane Clown Posse - Violent J & Shaggy 2 Dope (TNA)
Runners Up: 2. Redshirts (TNA), 3. APA (WWE)
Tänä vuonna oli yllättävän vähän sysipaskoja joukkueita. Ikävä kyllä myös todella hyviä joukkueita oli vähän: yli 80 prosenttia vuoden aikana nähdyistä joukkueista oli lähinnä yhdentekeviä. Tuohon yhdentekevien kategoriaan kuuluu myös APA, joka kuitenkin pääsee huonoimpien joukkueiden listassa sijalle 3, koska vuoden 2004 aikana tuo joukkue oli täysin aikansa nähnyt ja Faarooq ei ollut kykeneväinen enää minkäänlaisiin painiotteisiin. Kakkoseksi tässä jäänyt Redshirts olisi voittanut koko paskan, ellei joukkuetta olisi kaikessa hiljaisuudessa kuopattu heti vuoden alussa (viikon mestaruuskauden jälkeen). Niinpä voiton vie klassikkokaksikko Insane Clown Posse, joka ei ole ikinä kyennyt yhtään minkäänlaisiin oikeisiin painiotteisiin. Silti TNA rakensi alkuvuoden aikana tuotettaan lähes parin kuukauden ajan ICP:n ympärille, buukkasi kaksikkoa Main Eventeihin ja pushasi heitä oikeiden painijoiden kustannuksella. j******ta mitä paskaa. Onneksi myös ICP sai aivan yllättäen lähtöpassit TNA:sta jo alkuvuoden puolella.

WORST WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bertha Faye
1996 - Loch Ness
1997 - Steve McMichael
1998 - The Warrior
1999 - Fabulous Moolah
2000 - Tank Abbott
2001 - Lana Star
2002 - Meatball
2003 - David Flair

2004: Carmella (WWE)
Runners Up: 2. Erik Watts (TNA), 3. 2 Tuff Tony (TNA)
Tämä on neljäs kerta, kun vuoden huonoimmaksi painijaksi valikoituu naispainija, ja kieltämättä tuohon Bertha Fayen, Fabulous Moolahin ja Lana Starin seuraksi mahtuu todella mainiosti Carmella DeCesare, jota ei olisi ikinä pitänyt päästää painikehään. Carmellan "ura" WWE:ssä kesti Diva Searchin ajan ja pari viikkoa päälle, mutta tuokin kaikki oli liikaa. Carmella oli samaan aikaan täysin lahjaton, täysi idiootti ja täysi kusipää. Kaksi viimeistä näkyi siinä, että hän kuvitteli koko ajan olevan Diva Searchin suurin tähti sen takia, että hän oli päässyt poseeraamaan ilman vaatteita Playboyn sivuille. Tämän takia Carmella kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä muiden diivojen kanssa, vaikka hänellä ei ollut mitään kykyä minkäänlaisiin painiotteisiin. Sen lisäksi hän paini vuoden huonoimmassa ottelussa. Että sillä tavalla. Carmellan nimittäminen painijaksi on kyllä aikamoista "painija"-käsitteen määrittelyn venyttämistä, mutta hän oli silti oikeassa painiottelussa tämän vuoden aikana, joten kai hänet on kelpuutettava. Kunniamaininnat TNA:n omalle pojalle Erik "osaan Chokeslamin ja Big Bootin ja en muuta" Wattsille ja ICP:n TNA-tuliaiselle 2 Tuff Tonylle.

WORST GIMMICK OF THE YEAR
1995 - Dean Douglas
1996 - The Executioner
1997 - Rockabilly
1998 - Scott Hall
1999 - nWo B-Team
2000 - Naked Mideon
2001 - Perry Saturn
2002 - The Johnsons
2003 - Disgraceland

2004: Heidenreich (WWE)
Runners Up: 2. Mordecai (WWE), 3. El Leon (TNA)
Suurimmassa osassa vuoden 2004 arvioinneissa vuoden kamalimmaksi gimmickiksi on yhteistuumissa valittu Mordecai, mutta minun mielestäni varsin lyhyen aikaa SD:ssä pyörinyt ja sinänsä kohtuullisen harmiton (vaikkakin toki täysin idioottimainen ja halpa UT-kopio) ei silti ollut vuoden kamalin gimmick. Kamalin ei myöskään ollut täysin älytön nahkamaskimonsteri El Leon. Ei, kamalinta gimmickiöintiä oli aivan kirkkaasti Heidenreichin hahmon päivittäminen. Voisin perustella valintaani pitkästi, mutta annan Heidenreichin ennemmin tehdä sen itse.

WORST FEUD OF THE YEAR
1995 - Diesel vs. Sycho Sid
1996 - Big Bubba vs. John Tenta
1997 - Steve McMichael vs. Jeff Jarrett
1998 - nWo Hollywood vs. nWo Wolfpack
1999 - Ric Flair vs. Roddy Piper
2000 - Vampiro vs. Sting
2001 - Undertaker vs. Diamond Dallas Page
2002 - Triple H vs. Kane
2003 - World Heavyweight Championship Feuds
2004: Erik Watts vs. Goldielocks (TNA)
Runners Up: 2. Erik Watts vs. Don Callis (TNA), 3. Brock Lesnar vs. Goldberg (WWE)
Erik Watts oli tämän vuoden ehdoton feudikeisari. Oli todella vaikeaa valita, nostaisinko ykköseksi taistelun Goldielocksia vai Don Callista vastaan. Päädyin kuitenkin ensimmäiseen, koska Callis-feud päättyi sentään jo helmikuussa ja Callis lähti sen jälkeen TNA:sta kokonaan. Sen sijaan Wattsin ja hänen entisen tyttöystävänsä Goldielocksin feud alkoi juuri tuolloin helmikuussa ja jatkui käytännössä koko vuoden läpi. Vaikka välillä Watts olikin parin kuukauden mittaisia taukoja poissa, hän tuli aina takaisin ja sama kurapaska jatkui jälleen. Jos ette ole vielä ymmärtäneet, miksi vihaan koko Watts vs. Goldie -feudia, lukekaa niitä vanhoja arvosteluitani. Koko feudin tarina oli aivan hirvittävää paskaa, feudissa ei ollut mukana yhtään kiinnostavaa painijaa, koko kuvio eteni täysin epäloogisesti (Wattsin tosielämän vaimo tuotiin kuvioihin jo keväällä, vaikka Watts mukamas seurusteli Goldien kanssa vielä vuoden alussa) ja feud tarjoili myös tasaisesti TNA:n huonoimmat ottelut. Asiaa ei auta se, että Watts ei ole ikinä osannut painia kunnolla. Pronssisijalle tässä hienossa vertailussa jää Lesnarin ja Goldbergin tupeksinta, jossa olisi ollut aineksia vaikka vuoden feudiksi mutta joka munattiin täysin molempien herrasmiesten munattomuuden takia.

WORST MATCH OF THE YEAR
1995 - King Mabel vs. Yokozuna @ In Your House 4 (Great White North)
1996 - The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match @ Uncensored
1997 - Hollywood Hogan vs. Roddy Piper - Steel Cage Match @ Halloween Havoc
1998 - Team WCW (Diamond Dallas Page & Roddy Piper & The Warrior) vs. Team Hollywood (Bret Hart & Stevie Ray & Hollywood Hogan) vs. Team Wolfpack (Sting & Lex Luger & Kevin Nash) - War Games Match @ Fall Brawl
1999 - Iron Sheik & Nikolai Volkoff vs. Luke & Butch @ Heroes of Wrestling
2000 - Pat Patterson vs. Gerald Brisco - Hardcore Evening Gown Match @ King of the Ring
2001 - Scott Steiner vs. Jeff Jarrett vs. Sid Vicious vs. Animal @ Sin
2002 - Queen B vs. Violet vs. Adara James vs. Sharon A. Wad - Skin To Win Match @ The Inception
2003 - Jeff Jarrett vs. Dusty Rhodes - Fan's Revenge Match @ NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #71

2004: Christy Hemme vs. Carmella - Lingerie Pillow Fight Match @ Taboo Tuesday (WWE)
Runners Up: 2. Pat Kenney vs. Vito (TNA), 3. Erik Watts vs. Don Callis (TNA)
Tässä jos missä pitää paikkansa vanha totuus siitä, kuinka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pehmopornoa on toki painin historiassa järjestetty loputtomasti, mutta tämä Christy Hemmen ja Carmellan "ottelu" oli jo jotain niin sanoinkuvaamattoman kamalaa kuraa ja koko painiviihde-sanan päälle oksentamista, ettei mitään järkeä. Asiaa pahentaa se, että samassa tapahtumassa nähtiin jo yksi ihan ok pehmoporno-ottelu, mutta silti WWE:n oli saatava tämä järjettömyys ruutuun. Hatunnostot annan kahdelle TNA:n klassikko-ottelulle, joista ensimmäisessä ottelulle oli luotu stipulaatio, jota kukaan (edes painijat) eivät ymmärtäneet ja joista toisessa kaksi painikyvytöntä miestä kohtasi toisensa.

WORST PPV OF THE YEAR
1995 - WWF In Your House 2 (The Lumberjacks)
1996 - WCW Uncensored
1997 - WWF Survivor Series
1998 - WCW Fall Brawl
1999 - Heroes of Wrestling
2000 - WCW Slamboree
2001 - WOW Unleashed
2002 - WWA The Inception
2003 - NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #46

2004: NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #79
Runners Up: 2. TNA Weekly PPV #78, 3. TNA Weekly PPV #81)
Vaikka TNA paransikin tasoaan huomattavasti vuodesta 2003, oli erityisesti vuoden alku vielä niin järjetöntä kuraa, että oksat pois. Helmikuun kohdalla meinasin jo luopua kokonaan toivosta ja lopettaa firman tuotannon katsomisen, mutta onneksi tilanne kääntyi parempaan päin, ja viimeiset viikottais-ppv-kuukaudet olivatkin sitten melkein parasta TNA:n tuonastisessa historiassa. Weekly PPV numeroltaan 79 on todellinen malliesimerkki siitä, miten järkyttävin paskasti voidaan kaikki kuviot buukata:
Glenn Gilbertti & David Young vs. Insane Clown Posse - ** / Kid Kash vs. Sonny Siaki - ** / Abyss vs. El Leon - *½ / The Gathering vs. Sandman & Terry Funk - * / Redshirts (c) vs. Abyss & AJ Styles - NWA Tag Team Championship - **½ / Jeff Jarrett (c) vs. Dustin Rhodes - NWA World Heavyweight Championship - **
Minulla ei ole lisättävää. Paitsi että onpas yksi juttu vielä: Arvostelussa nostin yhden hyvän jutun (sen, että Wattsin lähtö TNA:sta avaa mahdollisuuksia paremmalle tulevaisuudelle) ja yhdeksän huonoa asiaa tästä show'sta. Se kertokoon kaiken tarpeellisen.

'CLASS B' AWARDS

BEST GIMMICK
1995 - Goldust
1996 - nWo
1997 - D-Generation X
1998 - Al Snow
1999 - Chris Jericho
2000 - Kurt Angle
2001 - The Hurricane
2002 - Matt Hardy
2003 - FBI

2004: JBL (WWE)
Runners Up: 2. Carlito Caribbean Cool (WWE), 3. Eugene (WWE)
JBL:n totaalinen hahmonmuutos ja nousu vielä vanhalla iällä Smackdownin Main Eventiin on huippuluokan esimerkki siitä, mitä gimmickin päivittäminen (henkilön itse toivomaan suuntaan) voi parhaimmillaan tarkoittaa. Näin 10 vuotta myöhemmin tätä hahmonmuutosta pitää arvostaa vielä monta kertaa enemmän. Mitä John Layfield tekisi tänä päivänä, jos JBL-hahmon kehittely olisi torpattu heti alkuunsa? Luultavasti nauttisi rahoistaan ja ei edes kusisi WWE:hen päin. Onneksi näin ei ole, vaan saamme edelleen nauttia miehen nerokkaista letkautuksista selostuspöydän takana. Mikään painijumala JBL ei tietenkään ikinä ollut, mutta näistä hänen viimeisistä aktiivivuosista tuli kyllä todella ikimuistoisia tämän aivan mahtavan uuden gimmickin ansiosta. Huikeaa. Kunniasijoille pääsi kaksi uutta hahmoa, joista Carlito Caribbean Cool oli alkuaikoina hemmetin toimiva ja kiinnostavan uudenlainen heel-hahmo. Eugene oli tässä vaiheessa alkanut jo ärsyttää jonkun verran, mutta täytyy silti myöntää, että ensimmäisen vuoden aikana Eugene oli kyllä sympaattinen ja todella paljon huomiota kerännyt gimmick.

BEST TELEVISION ANNOUNCER
1995 - Jerry Lawler
1996 - Bobby Heenan
1997 - Joey Styles
1998 - Bobby Heenan
1999 - Joey Styles
2000 - Jim Ross
2001 - Paul Heyman
2002 - Jim Ross
2003 - Mike Tenay

2004: Mike Tenay (TNA)
Runners Up: 2. Jim Ross (WWE), 3. Tazz (WWE)
Mike Tenay on ensimmäinen henkilö, joka voittaa tämän palkinnon kahtena vuotena putkeen - ja täysin ansaitusti. Tenayn ammattitaitoisesta ja miellyttävästä selostuksesta tekee vielä monin verroin parempaa se, että ilman Tenayta koko TNA:n tuotanto olisi ollut aivan kusessa. Don West oli edelleen niin sysipaska selostaja, että Tenay joutui käytännössä kantamaan Westiä läpi selostuksen samalla tavalla kuin painijat kantavat paskoja painijoita läpi otteluista. Myös kunniamaininnan keränneet henkilöt ovat samat kuin viime vuonna, vain sijoitukset vaihtuivat. Tazzin taso laski hieman viimevuotisesta meiningistä, joka oli ehkäpä Tazzin parasta aikaa. JR puolestaan alkoi taas löytää enemmän omaa tyyliään, vaikka vielä ei ollut päästy takaisin 2000-luvun vaihteen klassikkomenoon.

ROOKIE OF THE YEAR
1995 - Ahmed Johnson
1996 - Rocky Maivia
1997 - Bill Goldberg
1998 - Sable
1999 - Kurt Angle
2000 - Sean O'Haire
2001 - Drew Carey
2002 - Maven
2003 - Trinity

2004: Mikey Batts (TNA)
Runners Up: 2. Mike Mizanin (WWE), 3. Daniel Puder (WWE)
Olen niin paljon suominut itseäni tämän kategorian kriteereiden valinnasta, etten jaksa tehdä sitä enää. Totean vain tyynesti, että nyt kun olen tämän 10-vuotiskauden saanut päätökseen (ja jonkinlaisen huikean päätöspostauksen vetäisen tämän jälkeen), voin seuraavaa 10-vuotiskautta varten uudistaa kategorioita ja kriteereitä ja muun muassa muuttaa tämän niin, että rookieiksi kelpaavat kaikki, jotka painivat ensimmäistä kertaa ppv-tasolla tuona vuonna. Tuollaista käytäntöä on tuntunut soveltavan myös muun muassa Wrestling Observer, joka valitsi vuoden 2004 tulokkaaksi Petey Williamsin, vaikka tämä oli paininut ympäri Kanadaa kolmen vuoden ajan. Minun valintani harvalukuisesta ehdokasmäärästä oli vuosien 2003-2004 taitteessa NWA:n pikkupromootioissa debytoinut Mikey Batts, joka esiintyi muutaman kerran TNA:n X-Divisioonassa Jerelle Clarkin joukkuekaverina ja oli oikein vakuuttava ja viihdyttävä roolissaan. Sai pari tähteäkin minulta jonkun viikottais-ppv:n jälkeen. Jämäsijoille pääsivät Tough Enough -kauden finalistit.

MOST UNDERRATED & MOST OVERRATED
1995 - Hakushi & Sycho Sid
1996 - Owen Hart & Hollywood Hogan
1997 - Vader & nWo
1998 - Chris Benoit & Hollywood Hogan
1999 - Eddie Guerrero & Lex Luger/The Total Package
2000 - Mike Awesome & Undertaker
2001 - Diamond Dallas Page & Undertaker
2002 - Chris Jericho & Curt Hennig
2003 - Sean O'Haire & Triple H

2004: Charlie Haas (WWE) & Jeff Jarrett (TNA)
Runners Up: 2. CM Punk (TNA) & Erik Watts (TNA), 3. Christian (WWE) & Triple H (WWE)
Moni voi olla sitä mieltä, että vuoden aliarvostetuimmaksi valitsemani Charlie Haas on vain tylsä uikkaripainija, joka ehkä osasi pari kivaa teknistä liikettä, mutta itse en suostu uskomaan tuohon väitteeseen. Haas pääsi loppuvuodesta 2004 vetämään pari promoa, ja hän osoitti niissä, että hän pärjää mikissä vähintään yhtä hyvin - ellei paremmin - kuin esimerkiksi Chris Benoit. Kun tähän lisätään miehen perkeleelliset painitaidot ja uskottava look, ei voi kuin hämmästellä sitä, että WWE ei KOSKAAN edes yrittänyt antaa miehelle samanlaista singles-pushia kuin WGTT:n toiselle puoliskolle Shelton Benjaminille. TNA:n suurin munaus oli ehdottomasti superlahjakkuus CM Punk, jonka he päättivät syöttää Julio Dineron kanssa Ravenille ja potkia sitten miehen pihalle. Silti Punk ei ollut vielä vuonna 2004 niin lupaavan oloinen kaveri, että olisin jäänyt ihmettelemään tuota kohteloa, ellen tietäisi sitä, mihin hän on myöhemmin päässyt urallaan. Sääliksi käy myös, kuinka Christianin hieno heel-kauden alku munattiin täysin tylsällä buukkauksella. Vuoden yliarvostetuin on puolestaan niin itsestäänselvä valinta, kun katsoo TNA:n ME-kuvioita tältä vuodelta ja kun siten miettii, kuinka Jeff Jarrett ei ole koko tämän 10 vuoden aikana onnistunut painimaan YHTÄÄN ****-arvosanaan yltävää ottelua. Kakkoseksi tulee olemattomiin taitoihinsa suhteutettuna täysin ylikäytetty Erik Watts, ja kyllä sitä kritiikkiä pitää antaa myös HHH:n jatkuvalle pakkosyöttämiselle, jolla muun muassa tuhottiin täysin Ortonin hienosti alkanut face-run.

BEST FLYING WRESTLER
1995 - Hakushi
1996 - Rey Mysterio Jr.
1997 - Ultimate / Ultimo Dragon
1998 - Juventud Guerrera
1999 - Rob Van Dam
2000 - Kid Kash
2001 - Jeff Hardy
2002 - AJ Styles
2003 - Christopher Daniels

2004: AJ Styles (TNA)
Runners Up: 2. Chris Sabin (TNA), 3. Christopher Daniels (TNA)
Ensimmäistä kertaa tämän palkinnon historiassa joku painija saa kunnian napata pystin toistamiseen. Vaikka AJ Styles vietti vain pienen osan vuodestaan tämän aikakauden high flying -painin ehdottomassa mekassa, eli TNA:n X-Divisioonassa, oli hän silti kiistattomasti viihdyttävin, taitavin ja eniten high flying -painilla minua ilahduttanut painija. Kunnia toki lähes koko X-Divarille, erityisesti mestaruustaisteluissa huikeaa jälkeä tehneelle Chris Sabinille, joukkuepainissa säväyttäneelle Christopher Danielsille ja niin monille muillekin (esim. Petey Williams, Kazarian, Matt Bentley, Prime Time ja tietenkin WWE:stä Rey Mysterio), mutta AJ Styles pieksee kaikki. Ilman Stylesin huikeita loikkia, ilmavia liikkeitä, mielettömän innovatiivista painia ja ennen kaikkea järisyttäviä high flying -bumppeja TNA:n vuoden 2004 Main Event -kenttä olisi ollut tuhat kertaa tylsempi, värittömämpi ja kamalampi. Käytännössä voi sanoa, että Styles pelasti TNA:n ME-meiningin Jeff Jarrettin tylsyydeltä.

BEST BRAWLER
1995 - The Undertaker
1996 - Mankind
1997 - Mankind/Dude Love
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Mike Awesome
2000 - Cactus Jack/Mick Foley
2001 - Kane
2002 - Brock Lesnar
2003 - Brock Lesnar

2004: Monty Brown (TNA)
Runners Up: 2. JBL (WWE), 3. Brock Lesnar (WWE)
Tänä vuonna tälle palkinnolle ei löydy samanlaista ylivoimaista voittajaa kuin Mick Foleyn ja Brock Lesnarin valtakausilla. Toki Lesnar paini vielä vuonna 2004, ja hän saa jämäkunniamaininnan siitä, että vielä kahden ensimmäisen kuukauden ajan hän oli oma tuhovoimainen itsensä (ja paini myös yhden vuoden parhaista otteluista), kunnes rupesi nynnyilemään Goldbergin kanssa. Hopeasija menee JBL:lle, joka ei ehkä painitaidoiltaan ole brawlereiden ykköskaartia, mutta tämä mies jos kuka teki jumalattoman määrän töitä vuoden 2004 aikana peittääkseen painitaidollisia puutteitaan ja pitääkseen ME-ottelut viihdyttävinä. Katsokaapa nyt vaikka, miten hitosti töitä JBL tekee ja kuinka kovaa bumppia hän ottaa muun muassa TGABin, SummerSlamin ja No Mercyn otteluissa. Tämä mies ei todellakaan ole turha kaveri, ja ansaitsee kunniansa. Silti voiton vie minun silmissäni Monty Brown. Valinnasta saa olla (ja luultavasti moni onkin) eri mieltä, mutta minulle Brown oli puhtaista brawlereista puhuttaessa ehdottomasti #1. Brown teki paluunsa tänä vuonna TNA:han ja oli täysin eri mies kuin se, joka lähti TNA:sta vuonna 2002. Huikeaa työtä, viihdyttäviä otteluita, mielettömiä bumppeja, mahtavia promoja ja törkeän kova finisher. Brown oli vuonna 2004 todella kovassa nousussa, ja tässä vaiheessa olisin ollut aivan satavarma, että hänestä tulee joko a) moninkertainen päämestari TNA:ssa tai b) tosi iso nimi WWE:ssä. Molemmat olivat tosi lähellä, mutta jäivät kuitenkin toteutumatta. Abyss oli täyttä paperia Brownin rinnalla.

BEST TECHNICAL WRESTLER
1995 - Bret Hart
1996 - Dean Malenko
1997 - Eddie Guerrero
1998 - Chris Benoit
1999 - Chris Benoit
2000 - Chris Benoit
2001 - Kurt Angle
2002 - Kurt Angle
2003 - Kurt Angle

2004: Chris Benoit (WWE)
Runners Up: 2. Eddie Guerrero (WWE), 3. Chavo Guerrero (WWE)
Aika yksipuolista listausta on ollut tämä palkinto viime vuosina, eikä se paljoa muutu, vaikka voittajan nimi vaihtuu kolmen Kurt Angle -vuoden jälkeen vaihteeksi taas Chris Benoit'ksi. Itse asiassa Angle oli sen verran paljon poissa tänä vuonna (eikä muutenkaan tehnyt mitään erityisen vakuuttavaa työtä), että Guerreron kaksikko ajaa hänen edelleen myös kunniamainintoja jaellessa. Silti ilmiselvä ykkönen ja kaikin puolin paras tekninen painija tänä vuonna oli Chris Benoit. Jos tarvitset vielä jotain perusteluja, katso pari Benoit'n ottelua.

MOST CHARISMATIC
1995 - Shawn Michaels
1996 - Shawn Michaels
1997 - Steve Austin
1998 - Steve Austin
1999 - The Rock
2000 - Triple H
2001 - The Rock
2002 - Shawn Michaels
2003 - Shawn Michaels

2004: The Undertaker (WWE)
Runners Up: 2. Shawn Michaels (WWE), 3. Sting (TNA)
Oli lähellä, etteikö Shawn Michaels olisi voittanut tätä palkintoa kolmatta kertaa putkeen ja peräti viidettä kertaa yhteensä. Niukasti HBK saa tyytyä kuitenkin hopeasijaan. Pronssille jää Sting, joka teki vuoden 2004 vain pari esiintymistä (eikä paininut kertaakaan), mutta joka silti huikealla karismallaan keräsi TNA:n faneilta järisyttävät suosionosoitukset. Stingin kaltainen mysteerinen hahmo oli myös mielestäni tämän vuoden voittaja. The Undertakerin karismasta voi toki olla montaa mieltä, mutta minun mielestäni pelkästään se Undertakerin paluu WrestleManiassa Dead Man -gimmicillä olisi oikeuttanut tämän palkinnon voittoon. Joka kerta kun Undertaker esiintyi, yleisö käytännössä söi tämän mysteerisen kuolleen miehen käsistä, vaikka tämä puhui maksimissaan vain pari harvaa sanaa. Undertaker oli vuoden 2004 säväyttävin esiintyjä.

BEST ON INTERVIEWS
1995 - Razor Ramon
1996 - Steve Austin
1997 - Steve Austin
1998 - Chris Jericho
1999 - Triple H
2000 - Chris Jericho
2001 - Steve Austin
2002 - Paul Heyman
2003 - Chris Jericho

2004: JBL (WWE)
Runners Up: 2. Edge (WWE), 3. Kurt Angle (WWE)
Vuosi 2004 oli JBL:n vuosi, minkä voi päätellä siitäkin, että hän saa minulta peräti kaksi voittoa vuoden parhaita palkitessa. JBL ei ehkä ollut puheistaan huolimatta 'Wrestling God', mutta puhua hän sen sijaan osasi aivan perkeleellisen hyvin. Kun Bradshaw päästettiin vihdoin pitkän uransa jälkeen kunnolla mikinvarteen vetämään ylimielisen miljönäärin heel-promoa, sieltä tuli loppuvuoden ajan sellaista kultaa, ettei kukaan pystynyt samaan. Kukaan ei myöskään ollut pystynyt odottamaan Layfieldiltä tällaista, joten miehen promotaidot olivat todellinen yllätys. Mieletöntä tykitystä, mikä myös keräsi yleisöltä joka kerta kovat buuaukset. Kokonaisuudessaan siis tuhat kertaa mielenkiintoisempaa heel-promottelua kuin mitä Triple H veti Raw'n ME:ssä. Hyvälle kakkossijalle pääsee Edge, jonka meinasin ensin jo nostaa voittajaksi mutta joka jäi lopulta kuitenkin JBL:n taakse, koska muutos parempaan alkoi sen verran myöhään. Facena Edge ei ollut millään tavalla mielenkiintoinen, mutta kun mies alkoi syksyn alussa kääntyä heeliksi, paljastui Edgestä todellinen promomestari, josta saisimme nauttia lisää tulevina vuosina. Klassikkopromoajista kunniamaininnan saa Kurt Angle.

MOST IMPROVED
1995 - Hunter Hearst Helmsley
1996 - Diamond Dallas Page
1997 - Hunter Hearst Helmsley/HHH
1998 - Rocky Maivia/The Rock
1999 - Shane McMahon
2000 - Jeff Jarrett
2001 - Test
2002 - Goldust
2003 - John Cena

2004: Randy Orton (WWE)
Runners Up: 2. JBL (WWE), 3. Monty Brown (TNA)
Tätä palkintoa miettiessäni oli mielestäni itsenstäänselvyys, että kolmen kärki olisi nimenomaan Orton, JBL ja Brown. Sen sijaan sijoituksia kolmikon kesken oli paljon vaikeampia valita. Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että Brown jäi pronssille, koska Brownin kehitys tuntui tapahtuneen lähinnä TNA-ajan ulkopuolella. Toki mies kehittyi myös vuoden aikana, mutta paljon suurempi harppaus tapahtui syyskuun 2002 ja helmikuun 2004 välillä. Paljon kunniaa näissä awardseissa kerännyt JBL jää lopulta kakkoseksi, koska miehen kehitys oli enemmän omien vahvuuksien hyödyntämiseen pääsemistä kuin suoranaista huikeaa kehitystä. Näin ollen palkinnon vie Randy Orton, joka oli toki lahjakas painija jo vuonna 2003 (osoituksena siitä kakkossija viime vuonna tässä samassa palkinnossa) mutta joka puhkesi todelliseen kukkaan vasta vuonna 2004. Ortonista kasvoi nuoresta iästä huolimatta vakavasti otettava ME-painija, joka pystyi huippuluokan otteluihin ja mielettömän hienoihin feudeihin. Kirkkaimpana tähtenä tietenkin ottelu Cactus Jackin kanssa, mutta SummerSlamin Main Eventiä tai mahtavaa IC-mestaruuskautta ei saa myöskään unohtaa.

BEST OF THE YEAR

PPV OF THE YEAR
1995 - WWF Survivor Series
1996 - WWF Survivor Series
1997 - WWF In Your House 16: Canadian Stampede
1998 - ECW Heat Wave
1999 - ECW Anarchy Rulz
2000 - WWF No Way Out
2001 - WWF WrestleMania X-Seven
2002 - WWE Survivor Series
2003 - WWE WrestleMania XIX

2004: WWE WrestleMania XX
Runners Up: 2. TNA Turning Point, 3. WWE Royal Rumble
Tämä oli kolmas kerta projektini aikana, kun vuoden paras ppv oli WrestleMania. Kahdella muulla kerralla (X-Seven ja XIX) kyseessä oli käytännössä koko WM-historian parhaat 'Maniat. Itse en ainakaan laske XX:ää kuulumaan samaan porukkaan, vaikka jotkut pitävätkin XX:ää jonain huipputapahtumana pelkästään Main Eventin takia. Painilliselta anniltaanhan XX ei edes ollut mitenkään järisyttävä, mutta silti se kokonaistunnelma, historiallinen meininki ja tietenkin vuoden paras ottelu Main Eventinä vaikuttavat kuitenkin siihen, että tällaisena hieman heikompana ppv-vuotena XX nousi vuoden parhaaksi tapahtumaksi. Tässä tapauksessa tulos kertoo kuitenkin enemmän tosiaan siitä, että koko vuoden aikana ei nähty yhtään ikimuistoista ppv:tä. Kunniasijoille jäivät Turning Point ja Royal Rumble, joista erityisesti TP oli todella iloinen yllätys vuoden lopussa.

MATCH OF THE YEAR
1995 - Diesel (c) vs. Bret Hart - Anything Goes Match @ Survivor Series
1996 - Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII
1997 - Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13
1998 - The Rock (c) vs. Triple H - Ladder Match @ SummerSlam
1999 - Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome @ Anarchy Rulz
2000 - Triple H (c) vs. Cactus Jack - Street Fight Match @ Royal Rumble
2001 - Triple H vs. Steve Austin - Three Stages of Hell Match @ No Way Out
2002 - Triple H (c) vs. Chris Jericho vs. Booker T vs. Kane vs. Shawn Michaels vs. Rob Van Dam - Elimination Chamber Match @ Survivor Series
2003 - Kurt Angle (c) vs. Chris Benoit @ Royal Rumble

2004: Triple H (c) vs. Chris Benoit vs. Shawn Michaels @ WrestleMania XX (WWE)
Runners Up: 2. Orton vs. Cactus Jack (WWE), 3. Eddie vs. Lesnar (WWE)
Tästä vuoden parhaasta ottelusta on tullutkin sanottua kaikki tarpeellinen jo tähän mennessä. Yksinkertaisesti omista näkemistäni otteluista yksi kaikkien aikojen parhaista. Täydellinen Triple Threat, täydellinen tunnelma ja täydelliset post match -meiningit. Vaikka vuonna 2004 ei nähty erityisen kovia kokonaistapahtumia, huippuotteluita riitti reippaasti. Niinpä kunniamainintasijoille olisi riittänyt lukuisia hienoja vaihtoehtoja, mutta lopulta kuitenkin aivan mieletön HC-ottelu Ortonin ja Cactus Jackin välillä ja upea WWE-mestaruustaistelu Eddien ja Lesnarin välillä nousivat Top kolmoseen.

TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - Two Dudes With Attitudes (Shawn Michaels & Diesel)
1996 - The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall)
1997 - Dudley Boyz (D-Von & Buh Buh Ray Dudley)
1998 - New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn)
1999 - The Jersey Triad (Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow & Kanyon)
2000 - Edge & Christian
2001 - Hardy Boyz (Matt & Jeff)
2002 - America's Most Wanted (Chris Harris & James Storm)
2003 - Team Angle/World's Greatest Tag Team (Shelton Benjamin & Charlie Haas)

2004: Triple X - Christopher Daniels & Prime Time & Low Ki (TNA)
Runners Up: 2. America's Most Wanted (TNA), 3. Matt Bentley & Kazarian (TNA)
Tämä on yksi harvoista palkinnoista, joka on saanut joka vuonna projektini aikana eri voittajan. Tänä vuonna kunnia vihdoin meni Triple X:lle, jonka voitto on toki ensisijaisesti Christopher Danielsin ja Prime Timen ansiota, mutta osansa oli myös Low Ki'llä. Ei nimittäin pidä unohtaa, että vuoden 2004 alussa XXX oli vielä hajonneena, eikä tämä legendaarinen kolmikko pystynyt yhteistyöhön. Sitten Skipper alkoi lämmitellä tilannetta, mutta mitään suurta edistystä ei tapahtunut, kunnes Skipper itse katosi hetkeksi ja samalla Daniels sekä Ki palasivat joukkueena mestaruusturnaukseen. Työ yhteenpaluu oli viihdyttävää aikaa, mutta kesti ikävä kyllä vain kuukauden, minkä jälkeen Low Ki'tä ei ole TNA:ssa nähty. Samalla Skipper (nyt nimellä Prime Time) kuitenkin teki paluun, mistä alkoi kahden hengen Triple X:n kukoistuksen aika. Vaikka XXX ei noussut kertaakaan vuoden aikana mestareiksi, olivat he silti ehdottomasti TNA:n joukkuedivisioonan viihdyttävin kaksikko, joka paini huikeita otteluita niin X-Divarilaisten kanssa kuin itseään isompiakin painijoita vastaan. Huipennuksena XXX:n loistavuudelle nähtiin tietenkin ilmiömäinen Steel Cage Match Turning Pointissa. Aika samoista syistä kakkossijan saa XXX:n pahin kiistakumppani America's Most Wanted, jonka voiton esteenä oli lähinnä se, että suurimman osan vuodesta joukkue oli tauolla, kun Chris Harrisista yritettiin tehdä ME-tähteä. Paluun jälkeen meno oli taas timantti. Kolmossija menee kuin vahingossa syntyneelle Michael Shanen/Matt Bentleyn ja Kazarianin heel-joukkueelle.

FEUD OF THE YEAR
1995 - 1-2-3 Kid vs. Razor Ramon
1996 - nWo vs. WCW
1997 - Hart Foundation vs. Steve Austin
1998 - Steve Austin vs. Vince McMahon
1999 - Rob Van Dam vs. Jerry Lynn
2000 - Triple H vs. Cactus Jack
2001 - Steve Austin vs. Kurt Angle
2002 - Triple H vs. Shawn Michaels
2003 - Kurt Angle vs. Brock Lesnar
2004: Triple H vs. Shawn Michaels vs. Chris Benoit (WWE)
Runners Up: 2. Randy Orton vs. Mick Foley (WWE), 3. Triple X vs. America's Most Wanted (TNA)
Triple H ja Shawn Michaels ovat jakaneet tämän palkinnon jo kerran keskenään, mutta niin vain pienellä twistillä palkinto meni tänä vuonna uudestaan heille ja heidän feudiinsa liitetylle Chris Benoit'lle. Tosiasiassahan Michaelsin ja HHH:n feud ei päättynyt missään vaiheessa, vaan se oli lähinnä pienellä tauolla vuonna 2003, kun HHH huiteli kaikenlaisissa paskafeudeissa ja HBK puolestaan paini kaikkia muita Evolutionin jäseniä vastaan. Nyt oli kuitenkin aika palata perusasioiden äärelle, ja kun Road To WrestleManian aikana mukaan saatiin vielä uusi ykköshaastaja Chris Benoit, oli lopputuloksena todella ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja monia eri puolia sisältävä feud, joka jatkui tiiviisti kesän loppuun saakka ja sai vielä syksylläkin pieniä jatko-osia. WrestleManian Main Eventin ohella suurin yksittäinen huipennus oli toki Michaelsin ja HHH:n vihoviimeiseksi 1 on 1 -otteluksi tarkoitettu Hell In A Cell Match Bad Bloodissa, mutta ei sovi unohtaa monia muitakin huikeita otteluita, joita tämä tarina tarjosi. Harmi vain, että sitä Benoit'n ja Michaelsin 1 on 1 -ottelua mestaruudesta ei nähty ppv:ssä. Kunniamaininnat WWE:n keskikortin kiistatta parhaalle feudille ja TNA:n puolelta yhdelle koko tämän projektin parhaista joukkuefeudeista.

WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bret Hart
1996 - Shawn Michaels
1997 - Bret Hart
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Steve Austin
2000 - Triple H
2001 - Steve Austin
2002 - Kurt Angle
2003 - Brock Lesnar
2004:
5. Randy Orton (WWE)
4. Eddie Guerrero (WWE)
3. Triple H (WWE)
2. AJ Styles (TNA)

1. Chris Benoit (WWE)
Tässä se lopputulos on. Vuosi 2004 oli - vihdoin ja viimein - Chris Benoit'n vuosi. Toki on totta, että se olisi ollut sitä vielä huomattavasti kirkkaammin, jos Benoit'ta ei olisi haudattu SummerSlamin jälkeen aivan käsittämättömästi takaisin Raw'n keskikorttiin. Toisaalta juuri tuo loppuvuosi vahvisti vain näkemystäni Benoit'n ylivertaisuudesta vuonna 2004. Midcardiin jumittumisesta huolimatta Benoit ei masentunut, vaan siitä huolimatta hän teki edelleen aivan käsittämättömän kovaa työtä, paini joka kerta sata lasissa ja tarjosi huippuotteluita. Silti kirkkain syy Benoit'n voittoon on tietenkin se, että vihdoin vuonna 2004 Benoit sai sen päämestaruuskauden, jonka hän oli koko uransa ajan ansainnut. Hetken aikaa Benoit oli koko WWE:n tärkein painija. Ja millä tavalla tuo voitto tulikaan: vuoden ja yksi kaikkien aikojen parhaista otteluista, jonka jälkeen vieläpä ikimuistoinen hetki Eddie Guerreron kanssa WrestleMania XX:n päätteeksi. Kun tähän sitten yhdistää sen, että Benoit oli aivan kiistatta aikakautensa paras painija ja mukana vieläpä vuoden parhaassa feudissa, ei asiasta pitäisi olla pienintäkään kysymystä. Vuoden 2004 painija oli Chris Benoit.

Silti kaikki kunnia myös AJ Stylesille, Triple H:lle, Eddie Guerrerolle ja Randy Ortonille. Styles jäi jo toista kertaa täpärästi kakkossijalle tässä palkinnossa, ja jälleen se johtuu suurimmaksi osaksi buukkauksesta, joka ei yksinkertaisesti kohtele Stylesiä hyvin. Styles oli silti taas se mies, joka käytännössä pelasti TNA:n ME-kuviot, joten hän on todellakin kakkospaikkansa ansainnut. Kolmoseksi pääsee Triple H, joka teki hienon comebackin karmaisevan vuoden 2003 jälkeen. Ei tämäkään vielä ollut parasta nähtyä Triple H:lta, mutta nyt mies pystyi taas kovatasoisiin ja tunteikkaisiin oteluihin ja huippuluokan feudeihin. Vaikka HHH:ta mielestäni buukattiinkin taas turhan vahvaksi, oli hän silti paikkansa ansainnut. Nelossija menee myös huippuvuottaan (ja viimeitä kokonaista vuottaan) nauttineelle Eddie Guerrerolle ja vitossija kovassa nousussa olevalle Randy Ortonille.

Sitten vielä pientä nippelitietoa.

Tähtiarvosanat:

Olen taas jokaisen ppv:n lopussa postannut aina, ketkä ovat mielestäni ansainneet kyseisen ppv:n kohdalla kolme, kaksi tai yhden tähden. Sinänsä tilastot eivät ole kovin vertailukelpoisia eri promootioiden välillä, koska tapahtumien määrän vuoksi TNA-painijat hallitsevat listaa. Vuonna '04 eniten tähtipisteitä sai kahden viime vuoden tapaan AJ Styles yhteensä 50 pisteellä. Toiseksi tuli Chris Sabin 23 pisteellä, jaetulle kolmannelle sijalle pääsivät Kazarian ja Petey Williams (18) ja viides oli Christopher Daniels (16). WWE-painijoista parhaiten sijoittuivat Shawn Michaels (12 pistettä, 6. sija), Chris Benoit (11 pistettä, 8. sija), Eddie Guerrero (10 pistettä, 9. sija), Randy Orton (10 pistettä, 9. sija), Triple H (6 pistettä, 16. sija) ja Rey Mysterio (6 pistettä, 16. sija).

Yksityiskohtaisemmat koko projektin ajanjakson sisältävät vertailut mm. tähtiarvosanoista, huippuotteluista jne. säästän sitten siihen mahtavaan juhlapostaukseen, joka toivottavasti tulee pian tämän jälkeen. Tässä oli kuitenkin vuosi 2004 koostettu yhteen pakettiin.

[Griffin]

Pilasit nyt sitten yöuneni. Olin jo nukahtamis pisteessä, kunnes huomasin tämän. Nyt luettuani tämän ei väsytä enään lainkaan.

Anyhow, pakko arvostaa tätä vaivaa, jonka näet. Mielenkiintoista luettavaa ehdottomasti. Pitääpä jostain tuolta kaivaa näitä menneiden vuosien "kokonaisraportteja".

[Japeet]

Pilasit nyt sitten yöuneni. Olin jo nukahtamis pisteessä, kunnes huomasin tämän. Nyt luettuani tämän ei väsytä enään lainkaan.

Saman teki mullekin. En ois halunnukkaa nukkumaan. Pingviinit on paskoja eläimiä.

[Kenitys]

Pahoittelen suuresti myöhäistä julkaisuaikaa ja sen aiheuttamia mahdollisia univajeita :-)

[Ravenwood]

Vaikka nuo sun arvostelut itsessään on jo ihan loistavia, niin nää koosteviestit on kuitenkin mulle aina aivan erityisen kiihoittavaa luettavaa. En kyllä ikinä jaksa internetissä näin pitkiä viestejä lukea, mutta nämä ovat poikkeus. Ei voi muuta sanoo ku hattua nostaa. Taas kerran.

"hyvää työtä edelleen jeejee rock 'n' roll"

[What]

Hieno oli Kenityksen yhteenveto. Verrattuna omaan mielenkiintoisia eroja kuitenkin. Vuoden matsiksi valitsin Guerrero-Lesnarin, vuoden painijaksi HHH:n enkä suin surminkaan olisi palkinnut keskeltä onttoa WrestleMania XX:ää vuoden parhaaksi tapahtumaksi. Mutta mielenkiintoista yhtä kaikki ja mainio yhteenveto. Uutta vuotta kohti vaan.


Sunnuntai 29. Huhtikuuta 2007
Phillips Arena, Atlanta, Georgia

Perinteisesti Backlash on sisältänyt kiihkeitä uusintaotteluita WrestleManiasta. Ja tottahan toki tänäkin vuonna pari puhdasta revanssimatsia nähtiin. Tapahtumaa sävyttivät mestaruusottelut, sillä jokaisessa matsissa mestaruus oli linjalla. Niin ja nyt sitten viimeisetkin rippeet brändijaosta oli karisteltu pois. No Way Out oli vielä Smackdownin ppv, olkoonkin että sielläkin nähtiin muiden brändien painijoita. Nyt kumpaakin päämestaruutta puolustettiin ja ”big four” tapahtumien tyyliin kaikkien kolmen brändin selostajat olivat myös paikalla.

World Tag Team Championship
The Hardys © VS. Lance Cade & Trevor Murdoch
Heti Wrestlemanian jälkeisessä Raw’ssa Cenan & Michaelsin kausi joukkuemestareina tuli päätökseen, kun Hardyt voittivat kymmenen joukkueen battle royalin. Tämä merkkasi Hardyjen kuudetta kautta mestareina. Viimeksi veljekset olivat vöitä pitäneet marraskuussa 2001. Haastajia oli kuitenkin jonoksi asti ja jonon kärjessä Caden & Murdochin kovakourainen rymistelyryhmä.

Vuoden 2006 loppupuolella Raw’n joukkuevyöt olivat kovassa huudossa ja silloin nähtiinkin parasta joukkuepainia pitkään toviin. Vöiden alistaminen Cenan ja Michaelsin main event-kuvion pelinappulaksi oli tietysti hieman kehno ratkaisu, eikä mestaruuksia oltu ppv-tasolla puolustettu pitkään aikaan. Nyt asiaan tuli muutos. Muistanpa aikoinaan kuinka Trevor Murdoch tälläkin foorumilla nautti jonkinlaista ”kulttisuosiota”. Itse en aikanaan ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän paremmin. Olihan Murdoch kovin kaukana 2000-luvun ”supertähdestä” ja se erilaisuus juuri teki hahmosta kiehtovan.

Ottelu oli rakennettu siten, että isommat ja vahvemmat Cade & Murdoch hallitsivat valtaosan ajasta. Tämä toimi ihan hyvin. Hyvää mylläystä kaksikolta ja Matt & Jeff myös möivät tällejä varsin hyvin. Se, minkä takia tämä ei noussut ihan yhtä hyväksi kuin vaikkapa MNM:n ja Hardyjen kohtaamiset johtui siitä, että tässä ei sittenkään nähty mitään kovin erikoista. Miehet kävivät ne perussettinsä läpi. Sekin oli toki ihan mukavaa katsottavaa ja hyvä matsi tästä saatiinkin, mutta ei mitään sen enempää. Hoiti roolinsa avausotteluna hyvin.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:19
Voittajat: Hardy Boys (Matt pinned Cade)

Arvosana: ***

Women’s Championship
Melina © VS. Mickie James
Kiitos playboyn tuoman julkisuuden, WrestleManiassa Melinan haastajana oli Ashley Massaro, josta lausuin mielipiteeni edellisen arvostelun yhteydessä. Nyt kun tuo ”huuma” oli ohi, niin Mickie James vihdoin sai tilaisuutensa otella mestaruudesta. Melina oli lokakuussa vienyt mestaruuden nimenomaan Mickieltä.

Melina & Mickie näyttivät tässä, että toivoa on Litan & Trishin jälkeenkin. Tämä oli nimittäin jo varsin mukava alakortin ottelu. Yritystä naisilla oli ihan kiitettävästi, eikä tässä mitään haparointiakaan ollut, ellei Melinan piilolinssin irrottamista kesken matsin sellaiseksi halua laskea. Ajoittain näyttävää painia, hienoja vastaliikkeitä ja semikovia bumppejakin. Hyvä osoitus siitä, että elämä jatkuu kahden naispainistaran lähdettyäkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:03
Voittaja: Melina (Reverse DDT)

Arvosana: ** ¼

United States Championship
MVP VS. Chris Benoit ©
Kuukauden ensimmäisenä päivänä Detroitin jättiareenalla miehet kohtasivat ja silloin veteraani-Benoit pystyi säilyttämään vyönsä. Se ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä MVP oli useaan otteeseen lähellä voittoa ja haastoi Benoit’n myös tämän omalla vahvuusalueella – mattopainissa. Sittemmin Smackdownissa MVP oli toden totta kyennyt voittamaan Benoit’n ottelussa, jossa mestaruus ei ollut pelissä. Nyt tämä kokovartaloasuun pukeutuva painijalupaus sai uuden tilaisuuden.

Tällä kertaa kestoa oli enemmän, mutta muuten tämä oli hyvin samankaltainen kuin miesten ensimmäinen kohtaaminen. Aluksi nähtiin tasaväkistä mattovääntöä, sen perään kummankin hallintaosuudet ja lopuksi near fall-taistelu. Tuo viimeksi mainittu olikin se ratkaiseva ero, miksi tämä oli rahtusen parempi matsi kuin Wrestlemaniassa. Pätevä alakortin ottelu, jossa Atlantan yleisö jaksoi hienosti kannustaa kaupungissa asuvaa Benoit’ta.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:10
Voittaja: Chris Benoit (Roll Up)

Arvosana: ***

ECW World Title (3 On 1 Handicap)
Vince & Shane McMahon & Umaga VS. Bobby Lashley ©
Tuolimies oli kokenut Detroitissa elämänsä nöyryytyksen, kun Stone Cold, Donald Trump ja Bobby Lashley ajoivat hänen päänsä kaljuksi. Kosto oli saatava. Koska Austinia taikka Trumpia ei tietenkään Wrestlemanian jälkeen enää näkynyt joutui tulilinjalle ECW-mestari Lashley. McMahon oli päättänyt nöyryyttää Lashleyta viemällä tältä arvokkaimman omistuksena, eli ECW-vyön. Jotta tavoite varmasti toteutuisi oli Vince bookannut tällaisen äärimmäisen epäreilun kolme vastaan yksi tasoitusottelun.

Näin se Vince jälleen palasi kehään. Vuonna 2006 McMahon melkeinpä asui siellä, otellen puolessakymmenessä maksutapahtumassa. Koko feudi kertonee siitä, minkälaiset suunnitelmat Lashleyn varalle oli. Kun muistelee McMahonin feudeja vuosien saatossa niin vastapuolelta oli löytynyt Austinia, Hogania, Michaelsia ja muita megatähtiä. Sellaista myös Lashleysta koitettiin väenvängällä luoda.

Arvelin, että parhaillaan tämä voisi olla sellainen kiva kolmen tähden matsi. Ihan siihen ei kuitenkaan päästy, koska liian paljon tässä oli tylsiä rest hold hetkiä, joita Lashley ehdottomasti kyllä tarvitsi. Kyllä se siitä loppua kohden piristyi, mutta sellainen ikävä pakkosyötön maku tästä silti jäi. Ei tämä McMahonin ja Lashleyn juttu oikein ottanut tulta alleen toivotulla tavalla.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:47
Voittaja: McMahons & Umaga (Vince got the pin and won ECW championship)

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship (Last Man Standing)
Batista VS. The Undertaker ©
Dave Batista ei ollut se mies, joka olisi kyennyt Undertakerin voittoputken katkaisemaan. Näinpä ’Phenom’ nousi pitkän tauon jälkeen päämestariksi. Edellisen kerran Undertaker oli nähty mestarina kesällä 2002. Helppoa ei tietenkään tulisi olemaan, sillä Elukka oli ykskantaan ilmoittanut vaativansa revanssia ja sellaisen myös sai. Theodore Long heitti maustetta soppaan lisäämällä WWE:n vakiostipulaation matsiin.

WrestleMania oli intensiivistä ja toiminnantäyteistä menoa. Sen lisäksi siinä oli hulppeat puitteet ja ensikohtaamisen huumaa. Nyt kun uutuudenviehätys oli karissut ja tietyt spotit kertaalleen nähty, niin kysymys kuuluikin vieläkö mörssäreillä olisi ässiä hihoissaan?

Ja kyllähän niitä oli. Mainiota isojen miesten hardcorepainia. Selostajanpöytä sai jälleen kyytiä, kun Undertaker tuhosi sen jalanpudotuksellaan. Lisäksi nähtiin parikin tuoliniskua suoraan kalloon ja ottelun loppuspotti oli erittäin raju. Se isoin juttu tässä oli kuitenkin tunnelma, sillä WWE-fanit tuntuivat olevan edelleen aivan mehuissaan näiden megatähtien kohtaamisesta. Upea fiilis oli Phillips Arenalla koko matsin ajan. Se minkä vuoksi tämä jää ripauksen verran WrestleManian arvosanasta johtuu parista asiasta. Uutuudenviehätys oli tosiaan kadonnut ja tässä ehkä sittenkin oli muutamia (toki lyhyitä) suvantovaiheita, jolloin toiminta tyssäsi täysin. Kovatasoinen päämestaruusottelu joka tapauksessa, joka jätti nälkää vielä tulevia kohtaamisia varten.

Spoiler: näytä

Kesto: 20:27
Voittaja: Ei voittajaa. Kumpikin mies laskettiin ulos.

Arvosana: *** ¾

WWE Championship (Fatal 4-Way)
John Cena © VS. Edge VS. Randy Orton VS. Shawn Michaels
Cenan pitkähköksi venähtänyt mestaruuskausi senkus jatkui, kun hän pakotti Michaelsin taputtamaan WrestleManian pääottelussa. HBK ei suinkaan ollut ainoa, joka janosi kultaa vyölleen. Myös Edge & Orton kokivat, että he kuuluisivat ykköshaastajan pallille. Lopulta päädyttiin Cenan kannalta varsin epäedulliseen ratkaisuun, kun koko kolmikko nimitettiin haastajiksi. Se täytyy ehdottomasti mainita, että edellisessä Raw’ssa (joka lähetettiin Lontoosta) Cena & Michaels olivat otelleet 56 minuuttia kestäneen klassikko-ottelun, jossa Michaels oli selättänyt Cenan. Tuo kyseinen ottelu on yksi Raw-klassikoista, ehkäpä koko ohjelman historian paras. Tuo tietenkin antoi Edgelle & Ortonille etulyöntiaseman lähdettäessä tätä matsia kohden.

Kovat oli nimet ja sellainen oli ottelukin. Raw’n tähtinelikko tarjoili parastaan. Siinä missä Batista-Undertakerin pieni heikkous oli suvantovaiheet, niin tässä ei niitä nähty ensinkään. Toki onhan se helpompaa neljän miehen matsissa, mutta joka tapauksessa. Kehässä tai sen ulkopuolella tapahtui koko ajan jotain ja loppua kohden tähän onnistuttiin rakentamaan oikein erityisen kiimaisia läheltä piti tilanteita. Myöskään sellaista väkinäistä ”tehdäänpä yhteistyötä, mutta suututaan sittenkin kaverille” hölmöilyä tässä ei ollut. Aivan loistava pääottelu, joka jäi vain aavistuksen verran vajaaksi motyc-leimasta. Hienoa työtä koko kvartetilta sekä myös Jim Rossilta selostajana.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:23
Voittaja: John Cena (pinned Orton)

Arvosana: **** ¼

*** Undertaker
** Shawn Michaels
* John Cena

Yhteenveto: Tässä oli jopa liveää superkorttibookkausta ilmassa nyt kun kolmea päämestaruutta (ECW-vyö toki varauksin) puolustettiin normaalissa ppv:ssä. Kokonaisuutena tämä oli ehdottoman positiivinen paketti. Päämestaruusmatsit olivat erittäin hyviä ja muut matsit antoivat hyvää taustatukea. Naisetkin venyivät hyvään suoritukseen. Ainoa heikompi kohta oli tuo McMahonin ja Lashleyn kuvio, mutta ei sekään puhtaasti otteluna katsottuna mikään kovin huono ollut. Vahva ppv. Muistikuvat vuodesta 2007 olivat paljon huonompia, tähän mennessä vuosi on yllättänyt positiivisesti.


Pähkinänkuorispoilerit
Hardys VS. Cade & Murdoch (15:19) ***
Melina VS. Mickie (9:03) ** ¼
Benoit VS. MVP (13:10) ***
McMahons & Umaga VS. Lashley (15:47) ** ½
Undertaker VS. Batista (20:27) *** ¾
Edge VS. Orton VS. Cena VS. Michaels (19:23) **** ¼ (illan paras)

PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
4 TNA - Lockdown 2,94
5 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
6 TNA – Final Resolution 2,71
7 TNA - Destination X 2,56
8 TNA - Against All Odds 2,25
9 WWE - No Way Out 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania

Ensi kerralla sitten TNA:n Uhraus.

[bookert]

Muistikuvat vuodesta 2007 olivat paljon huonompia, tähän mennessä vuosi on yllättänyt positiivisesti.

Äkkiä ne muistikuvat taas siitä huononee kun eteenpäin pääset ;D Viimeistään Unforgiven pistää mielen matalaksi. Mutta vahva alkuvuosi ehdottomasti.

[What]

Muistikuvat vuodesta 2007 olivat paljon huonompia, tähän mennessä vuosi on yllättänyt positiivisesti.

Äkkiä ne muistikuvat taas siitä huononee kun eteenpäin pääset ;D Viimeistään Unforgiven pistää mielen matalaksi. Mutta vahva alkuvuosi ehdottomasti.

Joo. Muutaman tapahtuman edellä olen julkaisutahdista, niin kyllähän tuo meno aika huolestuttavaa on. Mutta siitä lisää sitten ajallaan. Backlash joka tapauksessa oli varsin hyvä tapahtuma jota voin varauksetta suositella. Networkin tilaajat esimerkiksi, kaivakaahan Backlash 07 arkistoista

[What]

Jatkakaamme.


Sunnuntai 13. Toukokuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida

WrestleManian, Lockdownin ja vielä Backlashin täyttämä painin superkuukausi oli ohi ja nyt mentiin jo kovaa vauhtia kesää kohti. Kyseessä järjestyksessään kolmas Sacrifice nimeä kantanut tapahtuma. Tämänvuotisen tapahtuman vetonauloina oli Christian Cagen, Kurt Anglen ja Stingin kolminottelu sekä Basham Brothersien eeppinen ppv-debyytti TNA:ssa. (hehheh) Muutenpa tässä ei sen kummempia erikoisuuksia. Lockdownin matkailujen jälkeen oli palattu tutulle Impact Zonelle ja selostajatkin olivat vanhat tutut.

X-Division Championship (3-Way)
’Black Machismo’ Jay Lethal VS. Sonjay Dutt VS. Chris Sabin ©
Machomies Randy Savagen maneereista tempun jos toisenkin omaksunut Jay Lethal oli noussut nopeasti varsin suosituksi hemmoksi uuden hahmonsa myötä. Tämän ottelun kannalta merkittävä henkilö oli myös Kevin Nash, jonka ”talliin” kummatkin haastajista kuuluivat. Ylimielisen mestari-Sabinin kausi puolestaan alkoi olla jo kunnioitettavan pitkä.

Takuuvarma avausottelu, näiden kanssa ei voi pahasti pieleen mennä. Tapahtumarikasta, vauhdikasta ja virheetöntä painia. Mainio avausottelu siis. Hieman on käynnistysvaikeuksia tämän arvostelun kirjoittamisen kanssa, joten tuon vuolaammin en ala tätä analysoimaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:02
Voittaja: Chris Sabin

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Jeff Jarrett VS. Robert Roode w./Traci Brooks
TNA:n perustajamies ja pitkäaikainen tyrannihallitsija Jeff Jarrett oli tehnyt paluunsa puolen vuoden tauon jälkeen Lockdownin alla. JJ oli palannut muuttuneena miehenä ja viimeisenä todisteena uudesta asenteestaan antoi Stingille selätyksen Lockdownin häkkiottelussa. Samalla Stingistä tuli uusi ykköshaastaja Jarrettin sijaan, joten kyseessä oli varsin epäitsekäs teko. Lockdownin jälkeen Jarrettin elämään oli ilmaantunut uusia ongelmia Robert Rooden ja Traci Brooksin muodossa. Kanukki kun (aivan oikein) päätteli tekevänsä suurta nimeä itselleen päihittämällä moninkertaisen NWA-mestarin ja perustajamiehen. Näinpä ennen pitkää matsi olikin jo sovittuna.

Idean tasolla kyllä tykkäsin tästä bookkauksesta. Mikä olisikaan parempi tapa tehdä Roodesta relevantti yksilöpainija? Ison luokan feudia kun häneltä ei oltu vielä nähty ja tässä sellaiseen oli ainekset. Eikä tämä myöskään jäänyt paperilla kivaksi ajatukseksi vaan toimi käytännössäkin ihan mukiinmenevästi. Täydellisessä maailmassa olisin ehkä säätänyt ottelusta vauhtia ja intensiteettiä pykälän alemmas ja keskittynyt enemmän tunnelman luontiin ja kehäpsykologisiin elementteihin. Tuollaisella hienosäädöllä tästä olisi saanut vielä paremman kohtaamisen, mutta kelpasi hyvin näinkin. Varsin mukava ottelu, vaikka mistään huipputasosta ei toki puhutakaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:23
Voittaja: Bobby Roode (Pay Off Suplex)

Arvosana: ***

Singles Match
Christopher Daniels VS. Rhino
Kuten hyvin muistetaan Daniels oli muutaman kuukauden tauon jälkeen palannut Destination X:ssä uudella, synkällä asenteella. Poissa oli rehti huippu-urheilija, tilalla Sting-maskiin verhoutuva pimeydessä möyrijä. Tähänkin otteluun Daniels saapui tuo mokoma muovinen Sting-maski päässään.

Tämän kyseisen ottelun taustatarinasta ei ole tietoa, koska sitä ei avattu. Ilmeisestikin oli niin, että Danielsin ja Rhinon feudia aloiteltiin tällä kohtaamisella. Periaattessahan tällä otteluparilla olisi potentiaalia. Rhino kun on pystynyt Christianin ja muiden taitavien all arounderien kanssa hienoihin otteisiin tämän projektin puitteissa. Harmillisesti vaan tällä kertaa ei sellaista lentokeliä ollut ja matsi ei missään vaiheessa todella imenyt mukaansa. Mukavaa peruspainia kylläkin, mutta mitään erityistä muisteltavaa ei tällä kertaa jäänyt.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:58
Voittaja: Daniels (hit Rhino with a baseball bat)

Arvosana: ** ½

Matsin jälkeen tapahtui

Spoiler: näytä

Ottelun jälkiselvittelyissä sitten kestikin aikansa kun kaksikko kerkesi jo takahuoneisiin poistua, mutta tuli hetken päästä takaisin. Sillä erotuksella, että tappiostaan pahanpäiväisesti harmistunut Sarvikuono oli raapinut Danielsin otsan ruman näköisesti auki ja Langennut Enkeli vuosi verta kuin…..kuin…..se teurastettu sika konsanaan. Kaitpa tämän tarkoituksena oli viedä feudi henkilökohtaiselle tasolle seuraavaa kohtaamista silmällä pitäen.

Handicap Match
Kip James VS. Damaja & Basham w./Christy Hemme
Kaikkien odottama mahtipontinen hetki oli nyt käsillä. Muun muassa JBL:n kabinetissa vaikuttaneet entiset WWE-joukkumestarit Bashamin veljekset oli signattu TNA:han ja nyt kaksikko teki ppv-debyyttinsä! Kukapa ei olisi ollut aivan mehuissaan näistä kaljupäisten karisman mustien aukkojen saapumisesta Orlandoon? Muutoinhan tämän ottelun tarina kietoitui Kip Jamesin ja Christy Hemmen jo ikuisuuden jatkuneen erimielisyyden selvittelyyn. Kip oli härski sovinisti ja Christy raivofeministi. Nämä eivät sopineet yhteen sitten laisinkaan ja monien kuukausien aikana vihanpito oli vaan entisestään tiivistynyt. Nyt sentään alkoi pikkuhiljaa selkiintyä se, kumpaa osapuolta tässä yritettiin facena bookata.

Ja kyllä vaan, arvasitte oikein. Muutoin varsin positiivisen maksutapahtuman keskellä nähtiin yhdentekevä, suorastaan puistattava, kolmen WWE-rejectin nahistelu. Eipä tällä nyt oikein mitään tarjottavaa ollut. Muutama semimakea pikkuspotti. Onneksi sentään tämä oli nopeasti ohi, ei kerennyt pahemmin traumatisoitua.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:28
Voittajat: Damaja & Basham

Arvosana: *

Texas Death Match
Chris Harris VS. James Storm w./Miss Jackie
Nyt oli vuorossa tämä käsittääkseni melko myyttistä mainetta nauttiva kuolemanottelu entisten America’s Most Wanted toverien kesken. Suunnilleen viisi kuukautta sitten James Storm oli iskenyt Chris Harrisia kaljapullolla päähän sillä seurauksella, että Harrisin toisen silmän näkökyky ja sitä myöten koko painiura oli vaakalaudalla. Lockdownissa miehet olivat kohdanneet hoopossa blindfold-ottelussa, mutta nyt oli sen todellisen välienselvittelyn hetki. Stipulaatio oli sen mukainen: texas death match päättyi kymmeneen laskuun, jota ennen vastustaja tuli myös selättää.

Ruma, raaka, groteski, verilöyly. Noilla adjektiiveilla tätä kuvailisin. Verellä läträttiin jopa siinä määrin, että hieman pahaa teki vatsanpohjassa. Tähän otteluun se kuitenkin sopi täydellisesti ja voitaneen sanoa, että se oli jopa yksi onnistumisen edellytys. Niin henkilökohtaiseksi tämä feudi oli rakennettu. Kivuliaita ja näyttäviä spotteja oli useita, mutta mikä tärkeintä hommassa oli koko ajan ajatus mukana ja matsi kertoi toimivan tarinan.

Pitkään pohdin laitanko tälle motyc-leiman. Ennakko-odotukset kun olivat niin kovat, että ne eivät voineetkaan täysin toteutua. Lisäksi tuo verellä mässäily ei ole minun juttu sitten ollenkaan ja välillä tuntui että siinä vedetään yli. Sitten taas toisaalta olihan tämä paljon parempaa kuin Harrisilta ja Stormilta (ilman ennakkohypetystä) olisi voinut odottaa ja verimässäily ei tosiaan ollut se tämän ottelun pääasia. Lopputuloksena totean, että tämä ottelu tosiaan on maineensa veroinen ja ansaitsee sen motyc-leiman peräänsä. Parasta TNA:ta vuonna 2007 tähän mennessä. Harmi vaan, että kuva leikkautui heti matsin päättymisen backstagelle. Huonoa tilannetajua moinen.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:19
Voittaja: Chris Harris

Arvosana: **** ½ (motyc)

4-Way Match
Tiger Mask IV VS. Alex Shelley VS. Senshi VS. Alex Shelley
Illan toisen äksädivarimatsin pointtina oli esitellä NJPW:ssä painiva Tiger Mask IV jenkkiyleisölle. Tiger Mask on siis ikivanha japanilainen painigimmick, joka on pysynyt hengissä kymmenien vuosien ajan. Mies maskin takana vaan on välillä vaihtunut. Tiikerinaaman seuraksi otteluun oli sitten valittu kolme TNA:n omaa keskisarjan ässää.

Ei ollut huono ottelu, mutta toisaalta ei pärjännyt illan avanneella matsille myöskään. Ehkäpä turhan selkeästi paistoi läpi, että ottelun olemassa olon ainoa syy oli tuo Tiikerimaskin esittely yleisölle. Kelpo suupala, jonka kuitenkin olisi voinut jättää kokonaan väliin ottaen huomioon sen, että show’n lopusta tuli kilpajuoksua kellon kanssa.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:45
Voittaja: Jerry Lynn (pinned Shelley)

Arvosana: ** ½

NWA World Tag Team Championship (3-Way)
Scott Steiner & Tomko VS. LAX VS. Team 3D ©
Lockdownissa 3 Deen hemmot olivat vihdoin ja viimein onnistuneet voittamaan vyöt ja tehneet historiaa. Heistä tuli ensimmäinen tiimi, joka on pitänyt joukkuemestaruuksia kaikissa neljässä suuressa pohjoisamerikkalaisessa promootiossa. Nyt revanssinsa saavan LAX:n lisäksi haastajina oli Steinerin ja Tomkon muodostama tiimi, jonka koheesion tasossa oli toivomisen varaa.

Kuudesta osallistujasta viisi oli isokokoisia raskassarjalaisia. Tästä huolimatta matsin tahti pysyi varsin kiivaana, eikä pahemmin tylsää kerennyt tulla. Ei tämä toki mikään muistettava joukkuematsi ollut ja melko kaukana Team 3D:n ja LAX:in parhaista kohtaamisista, mutta ihan sellainen mukava mestaruusmatsi kumminkin. Kellonsoiton jälkeenkin vielä riitti jännitettävää, kun Scott Steinerin rakas velipoika Rick ilmestyi kehään. Steinerien paluumatsia odotellessa.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:40
Voittajat: Team 3D (pinned Tomko)

Arvosana: ** ¾

Singles Match
AJ Styles VS. Samoa Joe
Olisikohan TNA:n historian legendaarisin ottelupari? Ainakin melko lähellä. Joka tapauksessa AJ:n ja Joen sukset olivat taas kerran menneet ristiin ja niinpä olikin luontevaa, että nämä kaksi TNA:n omaa suurtähteä jälleen ottivat mittaa toisistaan. Edellisestä singles-kohtaamisesta ppv-tasolla kuitenkin jonkun verran alkoi jo aikaa olla.

Ikävästi tässä oli kyllä sellaista ”täytematsin” makua. Lähinnä siinä mielessä, että bookkaustiimissä oltiin varmasti viime hetkellä tajuttu AJS:n ja Joen olevan vailla ottelua ja sitten heitetty heidät vain vastakkain kun toinen sattui face ja toinen heel olemaan. Eipä siinä sinällään mitään pahaa, mielelläänhän kaksikkoa aina katsoo. Toisaalta kyllä se storyline ottelun takana aina plussaa on.

Tämä oli sellainen lyhemmän kaavan AJS-Joe. Johtuen varmasti siitä, että kortti oli ylibookattu ja pääottelu oli vielä tulossa, joten kilpajuoksu kellon kanssa oli alkanut. Uusimman pahiskäännöksen myötä AJS:n hahmo oli saanut enemmän komediallisia piirteitä ja mies valunut kortissa hieman alaspäin. Niinpä olikin piristävää nähdä AJ:ta tässä enemmän ”omassa” roolissaan. Ehdottomasti viihdyttävä ottelu siis oli kyseessä, vaikka tällä kertaa sitä ei niin isosti tehtykään. Paremmankin arvosanan olisin antanut, mutta loppuhetkien ällöttävä loukkaantumisen teeskentely tympäisi. Mielestäni kun kyseessä on sellainen asia jolla ei viitsisi hirveästi leikkiä. Tuollaiset lienee yksi suurimmista osatekijöistä suuren massan paini epäluuloon.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:45
Voittaja: Samoa Joe

Arvosana: ***

NWA World Heavyweight Championship (3-Way)
Christian Cage © VS. Kurt Angle VS. Sting
Nimimiehiä oli pullollaan tämänkertainen päämestaruusottelu. Apuriensa Tomkon, Steinerin ja AJ Stylesin myötä Christian oli onnistunut säilyttämään mestaruutensa jo useamman kuukauden ajan. Lethal Lockdownin päätteeksi Sting (Jarrettin avustuksella) nappasi ratkaisevan selätyksen ja oli sillä tavalla ansainnut tämän matsin. Angle puolestaan oli voittanut Impactissa tärkeän joukkueottelun ja päässyt matsiin mukaan. Kuluneiden viikkojen aikana Anglen ja Stingin välit olivat kiristyneet pahanpäiväisesti ja ilmassa alkoikin olla selviä viitteitä Kurtin käännöksestä ja herrojen väistämättömästä kohtaamisesta.

Kovatempoista ja menevää viihdemättöä oli tämä. Eväitä enempäänkin kyllä olisi riittänyt, mutta ehkäpä haluttiin tietoisesti vähän säästellä tai sitten vaan minuutit vaan loppuivat kesken ja matsi oli pakko toteuttaa tällä tapaa. Perustason suoritukseksi siis jäi. Sekin toki tämän kolmikon kohdalla riitti viihdyttävään otteluun. Ei jättänyt huonoa makua suuhun ja kun alakortista löytyi se yksi motyc ja pari muuta kivaa matsia, niin kyllä tämä ihan kelpasi.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:45
Voittaja: Kurt Angle (forced Sting to tap out)

Arvosana: ***

*** Chris Harris
** James Storm
* Chris Sabin

Yhteenveto: Hyvä ppv. Heikkoutena toki se, että tapahtuma oli ylibookattu ja sen vuoksi etenkin kaksi viimeistä ottelua tuntuivat olevan kilpajuoksua kelloa vastaan, mikä ei ollut laisinkaan miellyttävää. Tuosta huolimatta myös ne olivat ihan mukiinmeneviä otteluita ja sitten timanttina tuo Harrisin ja Stormin motyc-ottelu. Vuoden parasta TNA:ta. Yksi suoranaisesti huono ottelu sekaan mahtui, mutta kokonaisuutena ihan mukava jälkimaku tästä kielen päälle jäi.

Pähkinänkuorispoilerit
Lethal VS. Dutt VS. Sabin (13:02) *** ¼
Roode VS. Jarrett (11:23) ***
Daniels VS. Rhino (9:58) ** ½
Damaja & Basham VS. Kip James (4:28) *
Harris VS. Storm (17:19) **** ½ (illan paras, motyc)
Tiger Mask VS. Shelley VS. Senshi VS. Lynn (12:40) ** ¾
Samoa Joe VS. AJ Styles (12:45) ***
Christian VS. Angle VS. Sting (10:45) ***


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
4 TNA - Lockdown 2,94
5 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
6 TNA - Sacrifice 2,81
7 TNA – Final Resolution 2,71
8 TNA - Destination X 2,56
9 TNA - Against All Odds 2,25
10 WWE - No Way Out 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice

Ensi viikolla jatketaan WWE:llä ja vuorossa Tuomiopäivä.

[What]

Ilahduttavasti on ajankohtaiskeskustelu vienyt omankin mielenkiintoni. Niinpä en taaskaan muistanut keskellä viikkoa arvostelua julkaistu. Milloinkas #muuten Kenitys jatkat omaa projektiasi?


Scottrade Center, St. Louis, Missouri
Sunnuntai 20. Toukokuuta 2007

WrestleMania jälkiselvittelyineen alkoi olla taaksejäänyttä elämää ja pikku hiljaa uudet kuviot alkoivat vallata alaa. Samalla WWE oli kärsinyt poikkeuksellisen huonosta tuurista, koska useampi huipputason ottelija oli kärsinyt loukkaantumisista ihan viime viikkoina. Niistä lisää myöhemmin. Paikkana tapahtumalla oli klassinen wrestling-kaupunki St. Louis. Kaikki kolme brändiä olivat mukana ja sitä myöten selostajia riitti kuusin kappalein.

Singles Match
Ric Flair VS. Carlito
Flair oli nähnyt Carlitossa valtavan määrän käyttämätöntä potentiaalia ja olikin viime kuukausina ollut jonkinlaisena oppi-isänä Carlitolle. Kaksikko oli aktiivisesti otellut tagmatseissa ja hetken aikaa kaikki näytti hyvältä. Kovinkaan kauaa ilo ei kestänyt, kunnes Carlito oli päättänyt pärjäävänsä omillaan ja kääntynyt legendaarista Flairia vastaan. Näinpä erimielisyyksiä alettiin setvimään vastakkaisilla puolilla painikehää.

Kyllähän feudi Flairia vastaan oli Carlitolle mainio näytön paikka, olipa Flair sitten kuinka vanha ja raihnainen tahansa. Harmi vaan, että puertoricolainen ei tätä tilaisuuttaan parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntänyt. Tämä pääosin Carliton hallintaan perustunut ottelu kun oli suoraan sanottuna hieman puuduttavaa katseltavaa. Flair itse ei tätä juurikaan auttanut koska hänen ainoa offeensivinen manuuverinsa tuntui olevan Knife Edge Chop, mutta ”todistustaakka” olikin Carliton nurkkauksessa. Tylsä vasemman olkapään moukuttaminen ei oikein jaksanut pitää otteessaan. Ne Carliton facekauden yllättävänkin pirteät otteet tuntuivat olevan täysin kadoksissa. Tuntuikin siltä, että tämä ottelu kunnolla alkoi vasta viimeisen 90:n sekunnin aikana. Varsin puhditon esitys kummaltakin, vaikka muutamia ihan kivoja välähdyksiä nähtiinkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:36
Voittaja: Ric Flair (Figure Four Leg Lock)

Arvosana: **

ECW World Championship (3 On 1 Handicap
Umaga & Shane & Vince © McMahon VS. Bobby Lashley
Paljon kohua ja ärtymystä herättänyt käänne nähtiin Backlashissa kun Vince McMahon kruunattiin ECW:n mestariksi. Jokainen voi varmasti esittää oman tulkintansa mitä tuo kertoi Vincen ajatuksenjuoksusta. Joka tapauksessa nyt Lashleylla oli paikka ottaa omansa takaisin, joskin vastassa oli jälleen kerran mahdottomalta tuntunut yksin kolmea vastaan skenaario.

Nämä on näitä hankalia juttuja tällaisissa arvosteluissa. Segmenttinä tämä toimi, mutta ottelu ei koskaan oikein kunnolla alkanutkaan. Ehkäpä hyvä niin, koska tämä uusintaottelu ei mitään suurta himoa nostattanut. Painillinen anti oli joka tapauksessa niin lähellä nollaa, että ei tälle säälitähteä enempää voi antaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 1:15
Voittaja: Lashley (pinned Shane)

Arvosana: *

Spoiler: näytä

Ottelun jälkeen tuolimies väärinkäytti absoluuttista valtaansa informoimalla Lashleylle, että vaikka tämä oli voittanut ottelun, niin hän oli edelleen mestari. Matsissa kun oli stipulaatio, että selätetyksi pitäisi tulla Vince itse jotta vyö vaihtaisi omistajaa. McMahon vaan oli erehdyksessä unohtanut mainita asiasta aiemmin. Niinpä feudilla oli edelleen tiedossa jatkoa.

Singles Match
Elijah Burke VS. CM Punk
Poikkeuksellisesti ECW brändi oli saanut toisenkin ottelun ppv:hen. Elijah Burken johtama New Breed oli kärsinyt kolauksen WrestleManiassa mutta jatkoi edelleenkin kolmosbrändin terrorisointia. Viime aikoina piikiksi heidän lihaansa oli tarrautunut CM Punk joka laittoi ilkimyksille kaikessa vastaan. Nyt Punk viimein saisi näppeihinsä tallin johtajan. Ikävä puoli oli tosin se, että New Breedin tarjoaman selkäsaunan vuoksi Punk joutui ottelemaan tässä kylkivamma riesanaan.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun Punk (ja samat sanat myös Burkelle) pääsi ottelemaan täyspitkän yksilöottelun maksutapahtumassa. Punkin myöhemmät saavutukset tietäen tältä saattoi odottaa paljonkin. Harmillisesti sellaista showstealer matsia ei nähty, vaikka edellytykset tuntuivat olevan olemassa. Jotenkin tämä lähti käyntiin ihan tavattomana hitaasti ja jopa laiskasti. Pelkkä kylkiluiden takominen ei jaksanut pitää otteessaan ja liveyleisökin tuntui jossain vaiheessa turhautuvan. Onneksi sentään ottelun jälkimmäinen puolisko oli huomattavasti parempaa ja alettiin nähdä isompia spotteja, kuten valikoima komeita suplekseja. Nämä nostivat sellaiselle ”ihan mukava” tasolle, mutta ei sen korkeammalle. Pieneksi pettymykseksi jäi.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:52
Voittaja: CM Punk (Go To Sleep)

Arvosana: ***

Singles Match
Randy Orton VS. Shawn Michaels
Sitten oli vuorossa kahden ison main event tähden välienselvittely. Tämä ei kuitenkaan millään muotoa ollut tavanomainen painiottelu vaan puhtaasti storylinesidonnainen segmentti. Shawn Michaels oli kärsinyt aivotärähdyksen Great Khalin käsittelyssä Raw’ssa, mutta siitä huolimatta kyennyt voittamaan Edgen yksilömatsissa. Heti ottelun jälkeen Randy Orton ryntäsi kehään ja potkaisi Michaelsia rajusti päähän jolloin vamma uusiutui. Lääkärien estelyistä huolimatta Michaels oli päättänyt saada kostonsa Judgment Dayssa Ortonia vastaan. Katala Orton oli kuitenkin aiemmin illalla hyökännyt takahuoneessa Michaelsin kimppuun ja paiskannut tämän pää edellä lavasteisiin jolloin aivotärähdys jälleen uusiutui. Niinpä Shawn Michaels oli jo ottelun alkaessa aivan muissa maailmoissa ja käytännöllisesti katsoen kykenemätön ottelemaan. Siitä huolimatta Michaels ei suostunut vetäytymään vaan ottelu käytiin.

Aivan kuten McMahonien ja Lashleyn tapaus, myös tämä oli oikeastaan segmentti. Tämä nyt sentään kesti muutaman minuutin pidempään, mutta painillinen anti ei juurikaan sen kummempi ollut. Ymmärrän sinällään tämän pointin. Michaels piti saada kesätauolle ja samalla käynnistettyä feudi, jota paluun tapahtuessa on helppo jatkaa. Looginen ja toimiva segmentti siinä mielessä, mutta olisiko tämä kuulunut sinne Raw’n puolelle? Mielestäni kyllä.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:33
Voittaja: Randy Orton (referee stopped the match as Michaels couldn’t defend himself)

Arvosana: *

World Tag Team Championship
The Hardys © VS. Lance Cade & Trevor Murdoch
Matsi oli lisätty korttiin viime hetkellä. Luultavasti vasta silloin oltiin tajuttu, että muuten ppv jäisi ajallisesti pahasti vajaaksi. Backlashissa samat tiimit ottelivat varsin mukavan mestaruusottelun ja tämä oli siitä revanssi. Erona oli se, että viime viikkoina Cade & Murdoch ainakin väittivät kääntäneensä uuden sivun painiurallaan ja jättäneensä kepulikonstit taakseen. Yleisö, puhumattakaan Hardyn veljeksistä, ei kuitenkaan ollut vielä vakuuttunut haastajien vilpittömyydestä asian suhteen.

Tämä eteni illan alavireisen teeman mukaisesti. Vaikka paperilla tämä tuntui ihan kiinnostavalta matsilta ja nelikko oli todistetusti Backlashissa sellaiseen pystynyt, niin nyt sitä isompaa vaihdetta ei vaan saatu silmään. Tämä(kin) jäi sellaiseksi virkamiesmäiseksi perussuoritukseksi. Perussetit käytiin läpi, mutta mitään ekstraa sen päälle ei saatu. Pariin kertaan se punainen lankakin hukkui, joten hieno tarinankerronta ei pystynyt kompensoimaan keskinkertaisia kehäotteita. Vajaaksi jäi, vaikka kyseessä ei mikään surkea ottelu ollutkaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:05
Voittajat: Hardys

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship
Edge © VS. Batista
Maailmanmestaruuskuviot olivat pakon edessä menneet täysin uusiksi parin viime viikon aikana. Ultimaattinen opportunisti oli napannut Money In The Bank-salkun itselleen sen alkuperäiseltä voittajalta Mr. Kennedyltä, joka oli tunnekuohussa lupautunut sen laittamaan panokseksi otteluunsa. Samalla viikolla Smackdownissa Batista & Undertaker täydensivät trilogiansa häkkiottelulla. Raaka matsi päättyi ratkaisemattomana, mutta sen jälkeen tapahtui kummia. Ensiksi Mark Henry kävi tuhoamassa Undertakerin. Vasta tämän jälkeen jäniksenkasvoinen Reuna ilmestyi mestoille tuoreeltaan voittaneensa salkun kera. Se olikin sitten pusku ja 1-2-3. Edge oli tehnyt jälleen Edget ja noussut mestariksi. Kaikki tuo oli tapahtunut 9 päivää ennen Judgment Dayta joten luonnollista olikin, että Batista jatkoi tutuksi tulleessa ykköshaastajan roolissaan.

Kaikki nuo käänteet olivat pakollisia epäonnisten sattumusten myötä. Ensinnäkin Kennedyn salkkutappio oli johtunut siitä, että hänen hauiksensa luultiin repeytyneen ja odotettavissa oli jopa vuoden mittainen saikku. Niinpä bookkaustiimi katsoi parhaimmaksi antaa salkun jatkaa matkaansa. Myöhemmin paljastuikin, että Kennedyn loukkaantuminen ei niin vakavaa laatua ollut, joten todellakin epäonninen käänne miehen urakehityksen kannalta. Myös Undertakerin mestaruustappio oli loukkaantumisen seurausta. Tiedossa oli useamman kuukauden tauko, joten vyö haluttiin häneltä pois. Suurin hyötyjä tästä sekasorrosta oli Edge.

Kaikesta huolimatta show oli jatkunut ja nyt valokeilassa olivat yllättäen Edge ja Batista. Jälkimmäiseksi mainittu oli kyllä mielenkiintoinen tapaus, että joidenkin vastustajien kanssa homma pelasi huippuhyvin, mutta välillä hyvienkin painijoiden kanssa takkusi pahasti. Ikävä kyllä Edge kuului tuohon jälkimmäiseen kategoriaan, ainakin tämän perusteella. Ottelu kun oli koko kestonsa ajan jokseenkin väkinäinen ja epäjohdonmukainen. Mitään klassikoa en toki odottanutkaan, mutta vähän parempaan miesten olisi mielestäni pitänyt pystyä.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:38
Voittaja: Edge (Roll Up)

Arvosana: ** ½

United States Championship (2/3 Falls)
Chris Benoit © VS. MVP
Hassua, US-mestaruusottelu MM-matsin jälkeen. Toisaalta tässä olikin käytännössä koko vuoden alkupuoliskon kestänyt tarina taustalla. Benoit oli säilyttänyt mestaruutensa niin WrestleManiassa kuin Backlashissakin MVP:tä vastaan. Kummallakaan kertaa se ei ollut helppoa ja MVP oli onnistunut voittamaan Benvaan Smackdownissa. Näin ollen Theodore Long katsoi, että Montel vielä yhden mahdollisuuden ansaitsisi. Jotta epäselvyyksiä paremmuudesta ei jäisi, tällä kertaa voittoon vaadittiin kaksi ratkaisusuoritusta.

Koska tämä oli rakennettu pitkään jatkuneen feudin blow off matsiksi, niin jonkinlaisia odotuksia oli olemassa. Kaksi ensimmäistä ppv-kohtaamista olivat enemmän sellaisia alakortin matseja, mutta nyt valokeila oli oikein kirkkaana miesten yllä. Siihen nähden tämä oli pettymys, koska eipä tämä juuri millään tavalla poikennut niistä edellisistä kohtaamisista. Tai poikkesi siinä mielessä, että tällä kertaa ei nähty edes komeita top rope liikkeitä tai näyttäviä suplekseja. Kyllä tässä vuoden 2007 puolella kehäotteidenkin perusteella oli huomattavissa, että Chris Benoit ei täydessä loistossaan enää ollut. Ei tosin ihme ottaen huomioon tapahtumat joihin ei kovin montaa viikkoa tästä Judgment Daysta lukien enää ollut :/

Spoiler: näytä

Kesto: 14:12
Voittaja: MVP (2-0)

Arvosana: ** ½

WWE Championship
The Great Khali VS. John Cena ©
Tuomionpäivän viimeisenä otteluna nähtiin internetfanien märkä uni. Kyllä, totta se oli. Suuri Kaali oli tehnyt hetkellisen hiljaiselon jälkeen ryminällä paluun pääottelukuvioihin. WrestleManiassa intialainen oli tuhonnut Kanen ja siirryttyään Raw’hon tehnyt selvää Shawn Michaelsista. Seuraavaksi vastassa oli WWE-mestari Cena, joka oli tässä vaiheessa venyttänyt kautensa jo 7kk mittaiseksi.

Pystyykö Cena siihen? Pystyykö Cena nostamaan Khalin harteilleen? Pystyykö Cena kaatamaan Khalin selälleen? Hulk Hoganin ja kayfaben elossa olon aikaanhan tuo toimi. Ja toimi tietysti myös vuonna 2007, jos olit alle 12-vuotias. Meille muille, niin olihan tämä synkkää aikaa WWE:n lähihistoriassa. Toisaalta taas oltiin vähän hankalassa tilanteessa. Cena kun oli jyrännyt liudan varteenotattavia haastajia tieltään ja ikävä loukkaantumissuma rajoitti vaihtoehtoja entisestään. Jotain oli keksittävä ja tässä oli ratkaisu. Huono sellainen, mutta ratkaisu kumminkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:16
Voittaja: John Cena (STF-U Submission)

Arvosana: * ½

*** CM Punk
** Elijah Burke
* Edge

Yhteenveto: Yleinen mielipide ja omat muistikuvat painivuodesta 2007 olivat kehnoja, joten hieman kauhunsekaisin tuntein siirryin tähän vuoteen projektissa. Alkuvuodesta tuntuikin siltä, että nuo mielikuvat olivat aivan vääriä. Tähän mennessä yksikään tapahtuma ei ollut täyttänyt kehnon tunnusmerkkejä. Mutta mikäli tämä Judgment Day kielii jotain vuoden jälkimmäisen puoliskon meiningeistä, niin ehkä tuo mielikuva ei sittenkään niin väärässä ole. Tämän projektin nimissä ehkäpä se kehnoin tapahtuma. Ainoastaan Armageddon 2004 ja surullisenkuuluisa December to Dismember tulevat samassa sarjassa mieleen. Oli oikeasti vaikeuksia edes keksiä kolmea tähteä tapahtumalle, halvalla sai Punk tähtensä.

Pähkinänkuorispoilerit
Flair VS. Carlito (15:36) ** ½
McMahons & Umaga VS. Lashley (1:15) *
Punk VS. Burke (16:52) *** (illan paras)
Orton VS. Michaels (4:33) *
Hardys VS. Cade & Murdoch (15:05) ** ½
Edge VS. Batista (10:38) ** ½
MVP VS. Benoit (14:12) ** ½
Khali VS. Cena (8:16) * ½

PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
4 TNA - Lockdown 2,94
5 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
6 TNA - Sacrifice 2,81
7 TNA – Final Resolution 2,71
8 TNA - Destination X 2,56
9 TNA - Against All Odds 2,25
10 WWE - No Way Out 2,13

11 WWE - Judgment Day 2,00

Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice

Seuraavallakin kerralla on WWE:tä tarjolla.