Jaajuu, tämä jäi. Tällä hetkellä en ole ehtinyt paljon painia katsella, mutta vuoden 2004 kooste on kyllä kirjoitettuna. Palaillaan muihin asioihin myöhemmin. Niin ja kiitos Griffinille huomioinnista: on taas päässyt näköjään hauskoja ajatusvirheitä raapustuksiin. Myös bookert:lle ja Whatille kiitokset kommenteista. Itse en vain tuosta Main Eventistä saanut paljoakaan irti, vaikka monet ovat sitä kehuneet. Ja tosiaan kiitos taas kaikille, jotka ovat yleisesti näiden kuukausien aikana lukeneet arvioita ja mahdollisesti kommentoineet. Kuten Ravenwoodille jo pari viikkoa sitten vastasin, en tosiaan oletakaan joka viikko mitään kommentteja tyyliin "hyvää työtä edelleen jeejee rock 'n' roll". Tärkeintä on, että joku näitä lukee ja että joskus ehkä joku ajatuskin herää.
Sitten koosteviestiin, joka on tällä kertaa hieman suppeampi, sillä postaan vähän myöhemmin vielä kokonaan toisenlaisen koosteviestin: vuosi 2004 oli nimittäin tämän projektin 10. vuosi, joten sen kunniaksi on luvassa jonkunlainen 10-vuotisjuhlapostaushassuttelu. Vuoden 2004 käsittely kesti lähes 8 kuukautta. Ensimmäiset arvostelut tältä vuodelta postasin maaliskuun loppupuolella, ja nyt vuoden loppupuolella ollaan saatu tämäkin pätkä pakettiin.
Vuosi 2004 herättä monille tämän foorumin jäsenille (mm. minulle) paljon nostalgiaviboja. Vuoteen mahtuu paljon hyviä hetkiä ja varsin paljon huippuluokan otteluita, mutta ppv:eiden kokonaistasolla se jää harmillisesti varsin keskikastiin - vaikka erityisesti TNA paransi huomattavasti viimevuotisesta tarjonnastaan. Viime vuonna TNA:n ppv:eistä lähes puolet sai arvosanakseen Surkean. Nyt vain 7 jäi Surkeaksi (yhteensä ppv:eitä oli 38), eikä helmikuun jälkeen nähty kuin 1 Surkea viikottais-ppv. TNA:lta nähtiin myös huomattavasti enemmän Hyviä ja Ok:ita ppv:eitä kuin aikaisempina vuosina. WWE:llä sen sijaan oli viime vuoden tapaisia ongelmia. Vuoden 2003 tyyliin myös vuonna 2004 vain 3 WWE:n ppv:tä ylsi arvosanallaan Hyvään tai parempaan, kun vuosina 2002 ja 2001 vastaava luku oli 8. Tänä vuonna ei nähty edes ihan sellaisia WrestleMania XIX:n ja Vengeancen kaltaisia kultakimpaleita, jotka olivat viime vuonna yksittäisiä huippuhetkiä tasaisen laadun keskellä. Sinänsä siis vuosi 2004 oli varsin harmillinen ja aikamoisen tasapaksu WWE:lle. Toisaalta huonompiakin vuosia on nähty ainakin 1990-luvulla. Itselleni tätä hieman heikkoa tasoa pehmentää kuitenkin nostalgia ja yksittäisten huippuotteluiden yllättävän suuri määrä. Palaan vuoden 2004 sijoittumiseen kaikkien vuosien vertailutilastossa sitten tuossa juhlapostauksessa.
Kaikkien aikaisempien vuosien tapaan tältäkään vuodelta en katsonut mitään muuta kuin kaikki amerikkalaisten promootioiden (WWE:n ja TNA:) ppv:t. Alla olevat näkemykset vaikkapa parhaista otteluista, painijoista ja mistä tahansa muusta on siis muodostettu täysin tämän kohtuullisen suppean materiaalin pohjalta.
Aluksi pari tilastotietoa vuoden ppv-tarjonnasta:
- Vuonna 2004 nähtiin 12 ppv:tä vähemmän kuin viime vuonna, mikä johtuu 1) siitä, että TNA lopetti viikottais-ppv:t syyskuussa ja 2) siitä, että pari vuotta ppv:eitä järjestänyt WWA oli lopettanut toimintansa vuoden 2003 loppupuolella. Vuoden aikana nähtiin yhteensä 52 ppv:tä. Nähdyistä ppv:eistä 14 oli WWE:n (yksi enemmän kuin viime vuonna) ja 38 TNA:n (11 vähemmän kuin viime vuonna).
- Vuoden aikana nähtiin 1 Hieno ppv, 4 Hyvää ppv:tä, 9 Ok:ta ppv:tä, 30 Kehnoa ppv:tä ja 8 Surkeaa ppv:tä.
- Vuonna 2003 vastaavat luvut olivat 1 Loistava ppv, 1 Hieno ppv, 1 Hyvä ppv, 7 Ok:ta ppv:tä, 30 Kehnoa ppv:tä ja 24 Surkeaa ppv:tä. Vaikka tänä vuonna ei nähty ollenkaan Loistavia ppv:eitä, niin Hyviä ja Ok:ita ppv:eitä oli vähän enemmän. Ja lisäksi Surkeita ppv:eitä oli huomattavasti viimevuotista vähemmän.
Sitten vähän otteluista:
Vuoden 2004 ottelut luokiteltuna:
SURKEA (DUD-½): 15 ottelua 353:sta - 4 prosenttia
KEHNO (*-*½): 60/353 - 17 %
OK (**-**½): 150 - 42 %
HYVÄ (***-***½): 110 - 31 %
HIENO (****-****½): 17 - 5 %
LOISTAVA (*****) 1 - 0 %
Vertailuna viime vuoteen voi sanoa, että surkeita ja kehnoja on vähän vähemmän kuin viime vuonna, ja erityisesti hyviä enemmän kuin viime vuonna. Otteluiden tasossa vuosi 2004 siis päihittää vuoden 2003, mutta tapahtumat kokonaisuutena eivät onnistuneet niin hyvin. Jännää.
Sitten vuoden 15. parhaan ottelun pariin:
15. Rey Mysterio (c) vs. Chavo Guerrero - WWE Cruiserweight Championship - **** (WWE The Great American Bash 2004)
14. Eric Young vs. Taichi Ishikari vs. Mr. Aguila vs. Jerry Lynn - World X Cup Tournament Third Round Ladder Match - **** (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95)
13. Triple H (c) vs. Shawn Michaels - Last Man Standing Match for the World Heavyweight Championship - **** (WWE Royal Rumble 2004)
12. Michael Shane (c) vs. Chris Sabin vs. Low Ki vs. Christopher Daniels - Ultimate X Match for the NWA X Division Championship - **** (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75)
11. Petey Williams (c) vs. Chris Sabin - TNA X Division Championship - **** (TNA Turning Point 2004)
10. Chris Benoit (c) vs. Randy Orton - World Heavyweight Championship - **** (WWE SummerSlam 2004)
9. Petey Williams vs. Hector Garza vs. Chris Sabin - World X Cup Tournament Final Ultimate X Match - **** (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #95)
8. 30 Man Royal Rumble Match - WrestleMania XX Title Shot - ****½ (WWE Royal Rumble 2004)
7. Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro vs. Jerry Lynn & Chris Sabin (c) & Elix Skipper & Sonjay Dutt - America's X Cup Final Match - ****½ (NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80)
6. Chris Benoit (c) vs. Triple H vs. Shawn Michaels - World Heavyweight Championship - ****½ (WWE Backlash 2004)
5. Triple H vs. Shawn Michaels - Hell In A Cell Match - ****½ (WWE Bad Blood 2004)
4. Triple X vs. America's Most Wanted - Six Sides of Steel Match - ****½ (TNA Turning Point 2004)
3. Brock Lesnar (c) vs. Eddie Guerrero - WWE Championship - ****½ (WWE No Way Out 2004)
2. Randy Orton (c) vs. Cactus Jack - No Holds Barred Match for the WWE Intercontinental Championship - ****½ (WWE Backlash 2004)
..
1. Triple H (c) vs. Shawn Michaels vs. Chris Benoit - World Heavyweight Championship - ***** (WWE WrestleMania XX)
Vuonna 2004 nähtiin kyllä suuri määrä pirun kovia otteluita, mistä hyvä esimerkki on se, että edes tuo Turning Pointin suuresti hehkuttamani Triple X vs. AMW ei lopulta mahtunut kolmen parhaan ottelun joukkoon, vaikka olin ihan varma siitä etukäteen. On vain tosiasia, että Lesnarin viimeinen merkittävä ottelu WWE:ssä ja Ortonin sekä Cactus Jackin verinen taisto menivät edelle. Kirkkain kruunu kuuluu tietenkin itseoikeutetusti WrestleManian aivan mahtavalle Main Eventille, jonka merkittävyyttä ja absoluuttista viihdyttävyyttä ei kukaan voi kiistää. Ehdottomasti yksi koko tämän projektin parhaimpia otteluita.
Huippuotteluiden määrässä mitattuna vuosi 2004 oli huomattavasti parempi kuin esimerkiksi vuosi 2003. Tänä vuonna tuli yhteensä 18 vähintään ****-arvosanaan yltävää ottelua, kun viime vuonna niitä oli vain 13. Mikä merkittävintä, vähintään ****½-tasoisia otteluita oli peräti 8. En muista, minä vuonna olisi ollut vastaava luku MOTYC-tason otteluissa. Enemmistö (9) Top 15 -otteluista nähtiin edelleen WWE:ssä, mutta TNA paransi tasoaan ja tarjosi nyt jo 6 huippuottelua.
Jos viime vuonna erityisesti WWE Championship -ottelut olivat vahvasti edustettuna huippuotteluissa ja muutenkin WWE:n puolella SD päihitti Raw'n selvästi, niin nyt nähtiin tässä tilanteessa jyrkkä käännös. Yhdeksästä kärkiottelusta kuusi oli Raw'n otteluita, kaksi Smackdownin otteluita ja yksi (Royal Rumble) brändien yhteinen. World Heavyweight -mestaruusotteluita oli listalla peräti neljä (viime vuonna ei yhtään), ja WWE-mestaruusotteluita vain yksi (viime vuonna neljä). Päämestaruusotteluiden lisäksi Raw'sta listalle pääsi pari merkittävää feud ending -ottelua (Orton vs. Jack ja Triple H vs. Michaels) ja Smackdownista CW-mestaruusottelu (Rey vs. Chavo). TNA:n kuudesta huippuottelusta viisi oli puhtaita X-Divarin otteluita: joko ne käytiin X-Divisioonan mestaruudesta tai sitten ne käytiin jossakin alkuvuoden aikana nähdyssä X-Divisioonan turnauksessa. Ainut poikkeus oli juuri tuo Turning Pointissa nähty Triple X vs. AMW, jossa siinäkin puolet osanottajista oli X-Divarilaisia. Lienee selvää, mikä osasto toimii TNA:ssa parhaiten.
Pitää muuten loppuun vielä mainita, että Raw'n tason ja World Heavyweight-mestaruusotteluiden laadun elpymisen ansiosta myös Triple H:n ura nousi taas murheen alhosta. Vuosi 2003:han oli luultavasti Hunterille kamalin ikinä, eikä HHH:lta nähty yhtään huippuottelua, kun yleensä hän paistatteli top 15 -otteluiden kärkipäässä. Nyt tilanne taas normalisoitui, kun HHH otti itseään niskasta kiinni ja oli mukana 4 huippuottelussa. Samaan ylsivät Shawn Michaels ja Chris Sabin. 3 huippuottelua vuoden aikana paini Chris Benoit, ja 2 huippuotteluun ylsivät Randy Orton, Prime Time, Hector Garza, Christopher Daniels, Mr. Aguila, Jerry Lynn ja Petey Williams. Merkittävää on se, että AJ Stylesiltä ei nähty yhtään huippuottelua, vaikka hän oli oikeastaan koko vuoden ajan TNA:n tärkein painija. Niin paljon on merkitystä buukkauksella ja sillä, ketä oikein saa vastaansa.
Ja sitten jälleen awardsit vuoden parhaimmille ja huonoimille. Jokaisen palkitun kohdalla on mainittu myös aikaisemmat voittajat, joiden osalta muistutan jälleen, että vuodelta '95 katsoin vain WWF:n ppv't.
WORST OF THE YEAR
WORST TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - The Blu Brothers (Jacob & Eli)
1996 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1997 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1998 - Disciples of Apocalypse (Skull & 8-Ball)
1999 - Da Baldies (Angel & DeVito & Vito & News)
2000 - Harris Brothers/Harris Boys (Don & Ron)
2001 - KroniK (Brian Adams & Bryan Clark)
2002 - Harris Boys (Don & Ron)
2003 - Rock 'n' Roll Express (Ricky Morton & Robert Gibson)
2004: Insane Clown Posse - Violent J & Shaggy 2 Dope (TNA)
Runners Up: 2. Redshirts (TNA), 3. APA (WWE)
Tänä vuonna oli yllättävän vähän sysipaskoja joukkueita. Ikävä kyllä myös todella hyviä joukkueita oli vähän: yli 80 prosenttia vuoden aikana nähdyistä joukkueista oli lähinnä yhdentekeviä. Tuohon yhdentekevien kategoriaan kuuluu myös APA, joka kuitenkin pääsee huonoimpien joukkueiden listassa sijalle 3, koska vuoden 2004 aikana tuo joukkue oli täysin aikansa nähnyt ja Faarooq ei ollut kykeneväinen enää minkäänlaisiin painiotteisiin. Kakkoseksi tässä jäänyt Redshirts olisi voittanut koko paskan, ellei joukkuetta olisi kaikessa hiljaisuudessa kuopattu heti vuoden alussa (viikon mestaruuskauden jälkeen). Niinpä voiton vie klassikkokaksikko Insane Clown Posse, joka ei ole ikinä kyennyt yhtään minkäänlaisiin oikeisiin painiotteisiin. Silti TNA rakensi alkuvuoden aikana tuotettaan lähes parin kuukauden ajan ICP:n ympärille, buukkasi kaksikkoa Main Eventeihin ja pushasi heitä oikeiden painijoiden kustannuksella. j******ta mitä paskaa. Onneksi myös ICP sai aivan yllättäen lähtöpassit TNA:sta jo alkuvuoden puolella.
WORST WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bertha Faye
1996 - Loch Ness
1997 - Steve McMichael
1998 - The Warrior
1999 - Fabulous Moolah
2000 - Tank Abbott
2001 - Lana Star
2002 - Meatball
2003 - David Flair
2004: Carmella (WWE)
Runners Up: 2. Erik Watts (TNA), 3. 2 Tuff Tony (TNA)
Tämä on neljäs kerta, kun vuoden huonoimmaksi painijaksi valikoituu naispainija, ja kieltämättä tuohon Bertha Fayen, Fabulous Moolahin ja Lana Starin seuraksi mahtuu todella mainiosti Carmella DeCesare, jota ei olisi ikinä pitänyt päästää painikehään. Carmellan "ura" WWE:ssä kesti Diva Searchin ajan ja pari viikkoa päälle, mutta tuokin kaikki oli liikaa. Carmella oli samaan aikaan täysin lahjaton, täysi idiootti ja täysi kusipää. Kaksi viimeistä näkyi siinä, että hän kuvitteli koko ajan olevan Diva Searchin suurin tähti sen takia, että hän oli päässyt poseeraamaan ilman vaatteita Playboyn sivuille. Tämän takia Carmella kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä muiden diivojen kanssa, vaikka hänellä ei ollut mitään kykyä minkäänlaisiin painiotteisiin. Sen lisäksi hän paini vuoden huonoimmassa ottelussa. Että sillä tavalla. Carmellan nimittäminen painijaksi on kyllä aikamoista "painija"-käsitteen määrittelyn venyttämistä, mutta hän oli silti oikeassa painiottelussa tämän vuoden aikana, joten kai hänet on kelpuutettava. Kunniamaininnat TNA:n omalle pojalle Erik "osaan Chokeslamin ja Big Bootin ja en muuta" Wattsille ja ICP:n TNA-tuliaiselle 2 Tuff Tonylle.
WORST GIMMICK OF THE YEAR
1995 - Dean Douglas
1996 - The Executioner
1997 - Rockabilly
1998 - Scott Hall
1999 - nWo B-Team
2000 - Naked Mideon
2001 - Perry Saturn
2002 - The Johnsons
2003 - Disgraceland
2004: Heidenreich (WWE)
Runners Up: 2. Mordecai (WWE), 3. El Leon (TNA)
Suurimmassa osassa vuoden 2004 arvioinneissa vuoden kamalimmaksi gimmickiksi on yhteistuumissa valittu Mordecai, mutta minun mielestäni varsin lyhyen aikaa SD:ssä pyörinyt ja sinänsä kohtuullisen harmiton (vaikkakin toki täysin idioottimainen ja halpa UT-kopio) ei silti ollut vuoden kamalin gimmick. Kamalin ei myöskään ollut täysin älytön nahkamaskimonsteri El Leon. Ei, kamalinta gimmickiöintiä oli aivan kirkkaasti Heidenreichin hahmon päivittäminen. Voisin perustella valintaani pitkästi, mutta annan Heidenreichin
ennemmin tehdä sen itse.
WORST FEUD OF THE YEAR
1995 - Diesel vs. Sycho Sid
1996 - Big Bubba vs. John Tenta
1997 - Steve McMichael vs. Jeff Jarrett
1998 - nWo Hollywood vs. nWo Wolfpack
1999 - Ric Flair vs. Roddy Piper
2000 - Vampiro vs. Sting
2001 - Undertaker vs. Diamond Dallas Page
2002 - Triple H vs. Kane
2003 - World Heavyweight Championship Feuds
2004: Erik Watts vs. Goldielocks (TNA)
Runners Up: 2. Erik Watts vs. Don Callis (TNA), 3. Brock Lesnar vs. Goldberg (WWE)
Erik Watts oli tämän vuoden ehdoton feudikeisari. Oli todella vaikeaa valita, nostaisinko ykköseksi taistelun Goldielocksia vai Don Callista vastaan. Päädyin kuitenkin ensimmäiseen, koska Callis-feud päättyi sentään jo helmikuussa ja Callis lähti sen jälkeen TNA:sta kokonaan. Sen sijaan Wattsin ja hänen entisen tyttöystävänsä Goldielocksin feud alkoi juuri tuolloin helmikuussa ja jatkui käytännössä koko vuoden läpi. Vaikka välillä Watts olikin parin kuukauden mittaisia taukoja poissa, hän tuli aina takaisin ja sama kurapaska jatkui jälleen. Jos ette ole vielä ymmärtäneet, miksi vihaan koko Watts vs. Goldie -feudia, lukekaa niitä vanhoja arvosteluitani. Koko feudin tarina oli aivan hirvittävää paskaa, feudissa ei ollut mukana yhtään kiinnostavaa painijaa, koko kuvio eteni täysin epäloogisesti (Wattsin tosielämän vaimo tuotiin kuvioihin jo keväällä, vaikka Watts mukamas seurusteli Goldien kanssa vielä vuoden alussa) ja feud tarjoili myös tasaisesti TNA:n huonoimmat ottelut. Asiaa ei auta se, että Watts ei ole ikinä osannut painia kunnolla. Pronssisijalle tässä hienossa vertailussa jää Lesnarin ja Goldbergin tupeksinta, jossa olisi ollut aineksia vaikka vuoden feudiksi mutta joka munattiin täysin molempien herrasmiesten munattomuuden takia.
WORST MATCH OF THE YEAR
1995 - King Mabel vs. Yokozuna @ In Your House 4 (Great White North)
1996 - The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match @ Uncensored
1997 - Hollywood Hogan vs. Roddy Piper - Steel Cage Match @ Halloween Havoc
1998 - Team WCW (Diamond Dallas Page & Roddy Piper & The Warrior) vs. Team Hollywood (Bret Hart & Stevie Ray & Hollywood Hogan) vs. Team Wolfpack (Sting & Lex Luger & Kevin Nash) - War Games Match @ Fall Brawl
1999 - Iron Sheik & Nikolai Volkoff vs. Luke & Butch @ Heroes of Wrestling
2000 - Pat Patterson vs. Gerald Brisco - Hardcore Evening Gown Match @ King of the Ring
2001 - Scott Steiner vs. Jeff Jarrett vs. Sid Vicious vs. Animal @ Sin
2002 - Queen B vs. Violet vs. Adara James vs. Sharon A. Wad - Skin To Win Match @ The Inception
2003 - Jeff Jarrett vs. Dusty Rhodes - Fan's Revenge Match @ NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #71
2004: Christy Hemme vs. Carmella - Lingerie Pillow Fight Match @ Taboo Tuesday (WWE)
Runners Up: 2. Pat Kenney vs. Vito (TNA), 3. Erik Watts vs. Don Callis (TNA)
Tässä jos missä pitää paikkansa vanha totuus siitä, kuinka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pehmopornoa on toki painin historiassa järjestetty loputtomasti, mutta tämä Christy Hemmen ja Carmellan "ottelu" oli jo jotain niin sanoinkuvaamattoman kamalaa kuraa ja koko painiviihde-sanan päälle oksentamista, ettei mitään järkeä. Asiaa pahentaa se, että samassa tapahtumassa nähtiin jo yksi ihan ok pehmoporno-ottelu, mutta silti WWE:n oli saatava tämä järjettömyys ruutuun. Hatunnostot annan kahdelle TNA:n klassikko-ottelulle, joista ensimmäisessä ottelulle oli luotu stipulaatio, jota kukaan (edes painijat) eivät ymmärtäneet ja joista toisessa kaksi painikyvytöntä miestä kohtasi toisensa.
WORST PPV OF THE YEAR
1995 - WWF In Your House 2 (The Lumberjacks)
1996 - WCW Uncensored
1997 - WWF Survivor Series
1998 - WCW Fall Brawl
1999 - Heroes of Wrestling
2000 - WCW Slamboree
2001 - WOW Unleashed
2002 - WWA The Inception
2003 - NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #46
2004: NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #79
Runners Up: 2. TNA Weekly PPV #78, 3. TNA Weekly PPV #81)
Vaikka TNA paransikin tasoaan huomattavasti vuodesta 2003, oli erityisesti vuoden alku vielä niin järjetöntä kuraa, että oksat pois. Helmikuun kohdalla meinasin jo luopua kokonaan toivosta ja lopettaa firman tuotannon katsomisen, mutta onneksi tilanne kääntyi parempaan päin, ja viimeiset viikottais-ppv-kuukaudet olivatkin sitten melkein parasta TNA:n tuonastisessa historiassa. Weekly PPV numeroltaan 79 on todellinen malliesimerkki siitä, miten järkyttävin paskasti voidaan kaikki kuviot buukata:
Glenn Gilbertti & David Young vs. Insane Clown Posse - ** / Kid Kash vs. Sonny Siaki - ** / Abyss vs. El Leon - *½ / The Gathering vs. Sandman & Terry Funk - * / Redshirts (c) vs. Abyss & AJ Styles - NWA Tag Team Championship - **½ / Jeff Jarrett (c) vs. Dustin Rhodes - NWA World Heavyweight Championship - **
Minulla ei ole lisättävää. Paitsi että onpas yksi juttu vielä: Arvostelussa nostin yhden hyvän jutun (sen, että Wattsin lähtö TNA:sta avaa mahdollisuuksia paremmalle tulevaisuudelle) ja yhdeksän huonoa asiaa tästä show'sta. Se kertokoon kaiken tarpeellisen.
'CLASS B' AWARDS
BEST GIMMICK
1995 - Goldust
1996 - nWo
1997 - D-Generation X
1998 - Al Snow
1999 - Chris Jericho
2000 - Kurt Angle
2001 - The Hurricane
2002 - Matt Hardy
2003 - FBI
2004: JBL (WWE)
Runners Up: 2. Carlito Caribbean Cool (WWE), 3. Eugene (WWE)
JBL:n totaalinen hahmonmuutos ja nousu vielä vanhalla iällä Smackdownin Main Eventiin on huippuluokan esimerkki siitä, mitä gimmickin päivittäminen (henkilön itse toivomaan suuntaan) voi parhaimmillaan tarkoittaa. Näin 10 vuotta myöhemmin tätä hahmonmuutosta pitää arvostaa vielä monta kertaa enemmän. Mitä John Layfield tekisi tänä päivänä, jos JBL-hahmon kehittely olisi torpattu heti alkuunsa? Luultavasti nauttisi rahoistaan ja ei edes kusisi WWE:hen päin. Onneksi näin ei ole, vaan saamme edelleen nauttia miehen nerokkaista letkautuksista selostuspöydän takana. Mikään painijumala JBL ei tietenkään ikinä ollut, mutta näistä hänen viimeisistä aktiivivuosista tuli kyllä todella ikimuistoisia tämän aivan mahtavan uuden gimmickin ansiosta. Huikeaa. Kunniasijoille pääsi kaksi uutta hahmoa, joista Carlito Caribbean Cool oli alkuaikoina hemmetin toimiva ja kiinnostavan uudenlainen heel-hahmo. Eugene oli tässä vaiheessa alkanut jo ärsyttää jonkun verran, mutta täytyy silti myöntää, että ensimmäisen vuoden aikana Eugene oli kyllä sympaattinen ja todella paljon huomiota kerännyt gimmick.
BEST TELEVISION ANNOUNCER
1995 - Jerry Lawler
1996 - Bobby Heenan
1997 - Joey Styles
1998 - Bobby Heenan
1999 - Joey Styles
2000 - Jim Ross
2001 - Paul Heyman
2002 - Jim Ross
2003 - Mike Tenay
2004: Mike Tenay (TNA)
Runners Up: 2. Jim Ross (WWE), 3. Tazz (WWE)
Mike Tenay on ensimmäinen henkilö, joka voittaa tämän palkinnon kahtena vuotena putkeen - ja täysin ansaitusti. Tenayn ammattitaitoisesta ja miellyttävästä selostuksesta tekee vielä monin verroin parempaa se, että ilman Tenayta koko TNA:n tuotanto olisi ollut aivan kusessa. Don West oli edelleen niin sysipaska selostaja, että Tenay joutui käytännössä kantamaan Westiä läpi selostuksen samalla tavalla kuin painijat kantavat paskoja painijoita läpi otteluista. Myös kunniamaininnan keränneet henkilöt ovat samat kuin viime vuonna, vain sijoitukset vaihtuivat. Tazzin taso laski hieman viimevuotisesta meiningistä, joka oli ehkäpä Tazzin parasta aikaa. JR puolestaan alkoi taas löytää enemmän omaa tyyliään, vaikka vielä ei ollut päästy takaisin 2000-luvun vaihteen klassikkomenoon.
ROOKIE OF THE YEAR
1995 - Ahmed Johnson
1996 - Rocky Maivia
1997 - Bill Goldberg
1998 - Sable
1999 - Kurt Angle
2000 - Sean O'Haire
2001 - Drew Carey
2002 - Maven
2003 - Trinity
2004: Mikey Batts (TNA)
Runners Up: 2. Mike Mizanin (WWE), 3. Daniel Puder (WWE)
Olen niin paljon suominut itseäni tämän kategorian kriteereiden valinnasta, etten jaksa tehdä sitä enää. Totean vain tyynesti, että nyt kun olen tämän 10-vuotiskauden saanut päätökseen (ja jonkinlaisen huikean päätöspostauksen vetäisen tämän jälkeen), voin seuraavaa 10-vuotiskautta varten uudistaa kategorioita ja kriteereitä ja muun muassa muuttaa tämän niin, että rookieiksi kelpaavat kaikki, jotka painivat ensimmäistä kertaa ppv-tasolla tuona vuonna. Tuollaista käytäntöä on tuntunut soveltavan myös muun muassa Wrestling Observer, joka valitsi vuoden 2004 tulokkaaksi Petey Williamsin, vaikka tämä oli paininut ympäri Kanadaa kolmen vuoden ajan. Minun valintani harvalukuisesta ehdokasmäärästä oli vuosien 2003-2004 taitteessa NWA:n pikkupromootioissa debytoinut Mikey Batts, joka esiintyi muutaman kerran TNA:n X-Divisioonassa Jerelle Clarkin joukkuekaverina ja oli oikein vakuuttava ja viihdyttävä roolissaan. Sai pari tähteäkin minulta jonkun viikottais-ppv:n jälkeen. Jämäsijoille pääsivät Tough Enough -kauden finalistit.
MOST UNDERRATED & MOST OVERRATED
1995 - Hakushi & Sycho Sid
1996 - Owen Hart & Hollywood Hogan
1997 - Vader & nWo
1998 - Chris Benoit & Hollywood Hogan
1999 - Eddie Guerrero & Lex Luger/The Total Package
2000 - Mike Awesome & Undertaker
2001 - Diamond Dallas Page & Undertaker
2002 - Chris Jericho & Curt Hennig
2003 - Sean O'Haire & Triple H
2004: Charlie Haas (WWE) & Jeff Jarrett (TNA)
Runners Up: 2. CM Punk (TNA) & Erik Watts (TNA), 3. Christian (WWE) & Triple H (WWE)
Moni voi olla sitä mieltä, että vuoden aliarvostetuimmaksi valitsemani Charlie Haas on vain tylsä uikkaripainija, joka ehkä osasi pari kivaa teknistä liikettä, mutta itse en suostu uskomaan tuohon väitteeseen. Haas pääsi loppuvuodesta 2004 vetämään pari promoa, ja hän osoitti niissä, että hän pärjää mikissä vähintään yhtä hyvin - ellei paremmin - kuin esimerkiksi Chris Benoit. Kun tähän lisätään miehen perkeleelliset painitaidot ja uskottava look, ei voi kuin hämmästellä sitä, että WWE ei KOSKAAN edes yrittänyt antaa miehelle samanlaista singles-pushia kuin WGTT:n toiselle puoliskolle Shelton Benjaminille. TNA:n suurin munaus oli ehdottomasti superlahjakkuus CM Punk, jonka he päättivät syöttää Julio Dineron kanssa Ravenille ja potkia sitten miehen pihalle. Silti Punk ei ollut vielä vuonna 2004 niin lupaavan oloinen kaveri, että olisin jäänyt ihmettelemään tuota kohteloa, ellen tietäisi sitä, mihin hän on myöhemmin päässyt urallaan. Sääliksi käy myös, kuinka Christianin hieno heel-kauden alku munattiin täysin tylsällä buukkauksella. Vuoden yliarvostetuin on puolestaan niin itsestäänselvä valinta, kun katsoo TNA:n ME-kuvioita tältä vuodelta ja kun siten miettii, kuinka Jeff Jarrett ei ole koko tämän 10 vuoden aikana onnistunut painimaan YHTÄÄN ****-arvosanaan yltävää ottelua. Kakkoseksi tulee olemattomiin taitoihinsa suhteutettuna täysin ylikäytetty Erik Watts, ja kyllä sitä kritiikkiä pitää antaa myös HHH:n jatkuvalle pakkosyöttämiselle, jolla muun muassa tuhottiin täysin Ortonin hienosti alkanut face-run.
BEST FLYING WRESTLER
1995 - Hakushi
1996 - Rey Mysterio Jr.
1997 - Ultimate / Ultimo Dragon
1998 - Juventud Guerrera
1999 - Rob Van Dam
2000 - Kid Kash
2001 - Jeff Hardy
2002 - AJ Styles
2003 - Christopher Daniels
2004: AJ Styles (TNA)
Runners Up: 2. Chris Sabin (TNA), 3. Christopher Daniels (TNA)
Ensimmäistä kertaa tämän palkinnon historiassa joku painija saa kunnian napata pystin toistamiseen. Vaikka AJ Styles vietti vain pienen osan vuodestaan tämän aikakauden high flying -painin ehdottomassa mekassa, eli TNA:n X-Divisioonassa, oli hän silti kiistattomasti viihdyttävin, taitavin ja eniten high flying -painilla minua ilahduttanut painija. Kunnia toki lähes koko X-Divarille, erityisesti mestaruustaisteluissa huikeaa jälkeä tehneelle Chris Sabinille, joukkuepainissa säväyttäneelle Christopher Danielsille ja niin monille muillekin (esim. Petey Williams, Kazarian, Matt Bentley, Prime Time ja tietenkin WWE:stä Rey Mysterio), mutta AJ Styles pieksee kaikki. Ilman Stylesin huikeita loikkia, ilmavia liikkeitä, mielettömän innovatiivista painia ja ennen kaikkea järisyttäviä high flying -bumppeja TNA:n vuoden 2004 Main Event -kenttä olisi ollut tuhat kertaa tylsempi, värittömämpi ja kamalampi. Käytännössä voi sanoa, että Styles pelasti TNA:n ME-meiningin Jeff Jarrettin tylsyydeltä.
BEST BRAWLER
1995 - The Undertaker
1996 - Mankind
1997 - Mankind/Dude Love
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Mike Awesome
2000 - Cactus Jack/Mick Foley
2001 - Kane
2002 - Brock Lesnar
2003 - Brock Lesnar
2004: Monty Brown (TNA)
Runners Up: 2. JBL (WWE), 3. Brock Lesnar (WWE)
Tänä vuonna tälle palkinnolle ei löydy samanlaista ylivoimaista voittajaa kuin Mick Foleyn ja Brock Lesnarin valtakausilla. Toki Lesnar paini vielä vuonna 2004, ja hän saa jämäkunniamaininnan siitä, että vielä kahden ensimmäisen kuukauden ajan hän oli oma tuhovoimainen itsensä (ja paini myös yhden vuoden parhaista otteluista), kunnes rupesi nynnyilemään Goldbergin kanssa. Hopeasija menee JBL:lle, joka ei ehkä painitaidoiltaan ole brawlereiden ykköskaartia, mutta tämä mies jos kuka teki jumalattoman määrän töitä vuoden 2004 aikana peittääkseen painitaidollisia puutteitaan ja pitääkseen ME-ottelut viihdyttävinä. Katsokaapa nyt vaikka, miten hitosti töitä JBL tekee ja kuinka kovaa bumppia hän ottaa muun muassa TGABin, SummerSlamin ja No Mercyn otteluissa. Tämä mies ei todellakaan ole turha kaveri, ja ansaitsee kunniansa. Silti voiton vie minun silmissäni Monty Brown. Valinnasta saa olla (ja luultavasti moni onkin) eri mieltä, mutta minulle Brown oli puhtaista brawlereista puhuttaessa ehdottomasti #1. Brown teki paluunsa tänä vuonna TNA:han ja oli täysin eri mies kuin se, joka lähti TNA:sta vuonna 2002. Huikeaa työtä, viihdyttäviä otteluita, mielettömiä bumppeja, mahtavia promoja ja törkeän kova finisher. Brown oli vuonna 2004 todella kovassa nousussa, ja tässä vaiheessa olisin ollut aivan satavarma, että hänestä tulee joko a) moninkertainen päämestari TNA:ssa tai b) tosi iso nimi WWE:ssä. Molemmat olivat tosi lähellä, mutta jäivät kuitenkin toteutumatta. Abyss oli täyttä paperia Brownin rinnalla.
BEST TECHNICAL WRESTLER
1995 - Bret Hart
1996 - Dean Malenko
1997 - Eddie Guerrero
1998 - Chris Benoit
1999 - Chris Benoit
2000 - Chris Benoit
2001 - Kurt Angle
2002 - Kurt Angle
2003 - Kurt Angle
2004: Chris Benoit (WWE)
Runners Up: 2. Eddie Guerrero (WWE), 3. Chavo Guerrero (WWE)
Aika yksipuolista listausta on ollut tämä palkinto viime vuosina, eikä se paljoa muutu, vaikka voittajan nimi vaihtuu kolmen Kurt Angle -vuoden jälkeen vaihteeksi taas Chris Benoit'ksi. Itse asiassa Angle oli sen verran paljon poissa tänä vuonna (eikä muutenkaan tehnyt mitään erityisen vakuuttavaa työtä), että Guerreron kaksikko ajaa hänen edelleen myös kunniamainintoja jaellessa. Silti ilmiselvä ykkönen ja kaikin puolin paras tekninen painija tänä vuonna oli Chris Benoit. Jos tarvitset vielä jotain perusteluja, katso pari Benoit'n ottelua.
MOST CHARISMATIC
1995 - Shawn Michaels
1996 - Shawn Michaels
1997 - Steve Austin
1998 - Steve Austin
1999 - The Rock
2000 - Triple H
2001 - The Rock
2002 - Shawn Michaels
2003 - Shawn Michaels
2004: The Undertaker (WWE)
Runners Up: 2. Shawn Michaels (WWE), 3. Sting (TNA)
Oli lähellä, etteikö Shawn Michaels olisi voittanut tätä palkintoa kolmatta kertaa putkeen ja peräti viidettä kertaa yhteensä. Niukasti HBK saa tyytyä kuitenkin hopeasijaan. Pronssille jää Sting, joka teki vuoden 2004 vain pari esiintymistä (eikä paininut kertaakaan), mutta joka silti huikealla karismallaan keräsi TNA:n faneilta järisyttävät suosionosoitukset. Stingin kaltainen mysteerinen hahmo oli myös mielestäni tämän vuoden voittaja. The Undertakerin karismasta voi toki olla montaa mieltä, mutta minun mielestäni pelkästään se Undertakerin paluu WrestleManiassa Dead Man -gimmicillä olisi oikeuttanut tämän palkinnon voittoon. Joka kerta kun Undertaker esiintyi, yleisö käytännössä söi tämän mysteerisen kuolleen miehen käsistä, vaikka tämä puhui maksimissaan vain pari harvaa sanaa. Undertaker oli vuoden 2004 säväyttävin esiintyjä.
BEST ON INTERVIEWS
1995 - Razor Ramon
1996 - Steve Austin
1997 - Steve Austin
1998 - Chris Jericho
1999 - Triple H
2000 - Chris Jericho
2001 - Steve Austin
2002 - Paul Heyman
2003 - Chris Jericho
2004: JBL (WWE)
Runners Up: 2. Edge (WWE), 3. Kurt Angle (WWE)
Vuosi 2004 oli JBL:n vuosi, minkä voi päätellä siitäkin, että hän saa minulta peräti kaksi voittoa vuoden parhaita palkitessa. JBL ei ehkä ollut puheistaan huolimatta 'Wrestling God', mutta puhua hän sen sijaan osasi aivan perkeleellisen hyvin. Kun Bradshaw päästettiin vihdoin pitkän uransa jälkeen kunnolla mikinvarteen vetämään ylimielisen miljönäärin heel-promoa, sieltä tuli loppuvuoden ajan sellaista kultaa, ettei kukaan pystynyt samaan. Kukaan ei myöskään ollut pystynyt odottamaan Layfieldiltä tällaista, joten miehen promotaidot olivat todellinen yllätys. Mieletöntä tykitystä, mikä myös keräsi yleisöltä joka kerta kovat buuaukset. Kokonaisuudessaan siis tuhat kertaa mielenkiintoisempaa heel-promottelua kuin mitä Triple H veti Raw'n ME:ssä. Hyvälle kakkossijalle pääsee Edge, jonka meinasin ensin jo nostaa voittajaksi mutta joka jäi lopulta kuitenkin JBL:n taakse, koska muutos parempaan alkoi sen verran myöhään. Facena Edge ei ollut millään tavalla mielenkiintoinen, mutta kun mies alkoi syksyn alussa kääntyä heeliksi, paljastui Edgestä todellinen promomestari, josta saisimme nauttia lisää tulevina vuosina. Klassikkopromoajista kunniamaininnan saa Kurt Angle.
MOST IMPROVED
1995 - Hunter Hearst Helmsley
1996 - Diamond Dallas Page
1997 - Hunter Hearst Helmsley/HHH
1998 - Rocky Maivia/The Rock
1999 - Shane McMahon
2000 - Jeff Jarrett
2001 - Test
2002 - Goldust
2003 - John Cena
2004: Randy Orton (WWE)
Runners Up: 2. JBL (WWE), 3. Monty Brown (TNA)
Tätä palkintoa miettiessäni oli mielestäni itsenstäänselvyys, että kolmen kärki olisi nimenomaan Orton, JBL ja Brown. Sen sijaan sijoituksia kolmikon kesken oli paljon vaikeampia valita. Lopulta päädyin kuitenkin siihen, että Brown jäi pronssille, koska Brownin kehitys tuntui tapahtuneen lähinnä TNA-ajan ulkopuolella. Toki mies kehittyi myös vuoden aikana, mutta paljon suurempi harppaus tapahtui syyskuun 2002 ja helmikuun 2004 välillä. Paljon kunniaa näissä awardseissa kerännyt JBL jää lopulta kakkoseksi, koska miehen kehitys oli enemmän omien vahvuuksien hyödyntämiseen pääsemistä kuin suoranaista huikeaa kehitystä. Näin ollen palkinnon vie Randy Orton, joka oli toki lahjakas painija jo vuonna 2003 (osoituksena siitä kakkossija viime vuonna tässä samassa palkinnossa) mutta joka puhkesi todelliseen kukkaan vasta vuonna 2004. Ortonista kasvoi nuoresta iästä huolimatta vakavasti otettava ME-painija, joka pystyi huippuluokan otteluihin ja mielettömän hienoihin feudeihin. Kirkkaimpana tähtenä tietenkin ottelu Cactus Jackin kanssa, mutta SummerSlamin Main Eventiä tai mahtavaa IC-mestaruuskautta ei saa myöskään unohtaa.
BEST OF THE YEAR
PPV OF THE YEAR
1995 - WWF Survivor Series
1996 - WWF Survivor Series
1997 - WWF In Your House 16: Canadian Stampede
1998 - ECW Heat Wave
1999 - ECW Anarchy Rulz
2000 - WWF No Way Out
2001 - WWF WrestleMania X-Seven
2002 - WWE Survivor Series
2003 - WWE WrestleMania XIX
2004: WWE WrestleMania XX
Runners Up: 2. TNA Turning Point, 3. WWE Royal Rumble
Tämä oli kolmas kerta projektini aikana, kun vuoden paras ppv oli WrestleMania. Kahdella muulla kerralla (X-Seven ja XIX) kyseessä oli käytännössä koko WM-historian parhaat 'Maniat. Itse en ainakaan laske XX:ää kuulumaan samaan porukkaan, vaikka jotkut pitävätkin XX:ää jonain huipputapahtumana pelkästään Main Eventin takia. Painilliselta anniltaanhan XX ei edes ollut mitenkään järisyttävä, mutta silti se kokonaistunnelma, historiallinen meininki ja tietenkin vuoden paras ottelu Main Eventinä vaikuttavat kuitenkin siihen, että tällaisena hieman heikompana ppv-vuotena XX nousi vuoden parhaaksi tapahtumaksi. Tässä tapauksessa tulos kertoo kuitenkin enemmän tosiaan siitä, että koko vuoden aikana ei nähty yhtään ikimuistoista ppv:tä. Kunniasijoille jäivät Turning Point ja Royal Rumble, joista erityisesti TP oli todella iloinen yllätys vuoden lopussa.
MATCH OF THE YEAR
1995 - Diesel (c) vs. Bret Hart - Anything Goes Match @ Survivor Series
1996 - Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII
1997 - Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13
1998 - The Rock (c) vs. Triple H - Ladder Match @ SummerSlam
1999 - Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome @ Anarchy Rulz
2000 - Triple H (c) vs. Cactus Jack - Street Fight Match @ Royal Rumble
2001 - Triple H vs. Steve Austin - Three Stages of Hell Match @ No Way Out
2002 - Triple H (c) vs. Chris Jericho vs. Booker T vs. Kane vs. Shawn Michaels vs. Rob Van Dam - Elimination Chamber Match @ Survivor Series
2003 - Kurt Angle (c) vs. Chris Benoit @ Royal Rumble
2004: Triple H (c) vs. Chris Benoit vs. Shawn Michaels @ WrestleMania XX (WWE)
Runners Up: 2. Orton vs. Cactus Jack (WWE), 3. Eddie vs. Lesnar (WWE)
Tästä vuoden parhaasta ottelusta on tullutkin sanottua kaikki tarpeellinen jo tähän mennessä. Yksinkertaisesti omista näkemistäni otteluista yksi kaikkien aikojen parhaista. Täydellinen Triple Threat, täydellinen tunnelma ja täydelliset post match -meiningit. Vaikka vuonna 2004 ei nähty erityisen kovia kokonaistapahtumia, huippuotteluita riitti reippaasti. Niinpä kunniamainintasijoille olisi riittänyt lukuisia hienoja vaihtoehtoja, mutta lopulta kuitenkin aivan mieletön HC-ottelu Ortonin ja Cactus Jackin välillä ja upea WWE-mestaruustaistelu Eddien ja Lesnarin välillä nousivat Top kolmoseen.
TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - Two Dudes With Attitudes (Shawn Michaels & Diesel)
1996 - The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall)
1997 - Dudley Boyz (D-Von & Buh Buh Ray Dudley)
1998 - New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn)
1999 - The Jersey Triad (Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow & Kanyon)
2000 - Edge & Christian
2001 - Hardy Boyz (Matt & Jeff)
2002 - America's Most Wanted (Chris Harris & James Storm)
2003 - Team Angle/World's Greatest Tag Team (Shelton Benjamin & Charlie Haas)
2004: Triple X - Christopher Daniels & Prime Time & Low Ki (TNA)
Runners Up: 2. America's Most Wanted (TNA), 3. Matt Bentley & Kazarian (TNA)
Tämä on yksi harvoista palkinnoista, joka on saanut joka vuonna projektini aikana eri voittajan. Tänä vuonna kunnia vihdoin meni Triple X:lle, jonka voitto on toki ensisijaisesti Christopher Danielsin ja Prime Timen ansiota, mutta osansa oli myös Low Ki'llä. Ei nimittäin pidä unohtaa, että vuoden 2004 alussa XXX oli vielä hajonneena, eikä tämä legendaarinen kolmikko pystynyt yhteistyöhön. Sitten Skipper alkoi lämmitellä tilannetta, mutta mitään suurta edistystä ei tapahtunut, kunnes Skipper itse katosi hetkeksi ja samalla Daniels sekä Ki palasivat joukkueena mestaruusturnaukseen. Työ yhteenpaluu oli viihdyttävää aikaa, mutta kesti ikävä kyllä vain kuukauden, minkä jälkeen Low Ki'tä ei ole TNA:ssa nähty. Samalla Skipper (nyt nimellä Prime Time) kuitenkin teki paluun, mistä alkoi kahden hengen Triple X:n kukoistuksen aika. Vaikka XXX ei noussut kertaakaan vuoden aikana mestareiksi, olivat he silti ehdottomasti TNA:n joukkuedivisioonan viihdyttävin kaksikko, joka paini huikeita otteluita niin X-Divarilaisten kanssa kuin itseään isompiakin painijoita vastaan. Huipennuksena XXX:n loistavuudelle nähtiin tietenkin ilmiömäinen Steel Cage Match Turning Pointissa. Aika samoista syistä kakkossijan saa XXX:n pahin kiistakumppani America's Most Wanted, jonka voiton esteenä oli lähinnä se, että suurimman osan vuodesta joukkue oli tauolla, kun Chris Harrisista yritettiin tehdä ME-tähteä. Paluun jälkeen meno oli taas timantti. Kolmossija menee kuin vahingossa syntyneelle Michael Shanen/Matt Bentleyn ja Kazarianin heel-joukkueelle.
FEUD OF THE YEAR
1995 - 1-2-3 Kid vs. Razor Ramon
1996 - nWo vs. WCW
1997 - Hart Foundation vs. Steve Austin
1998 - Steve Austin vs. Vince McMahon
1999 - Rob Van Dam vs. Jerry Lynn
2000 - Triple H vs. Cactus Jack
2001 - Steve Austin vs. Kurt Angle
2002 - Triple H vs. Shawn Michaels
2003 - Kurt Angle vs. Brock Lesnar
2004: Triple H vs. Shawn Michaels vs. Chris Benoit (WWE)
Runners Up: 2. Randy Orton vs. Mick Foley (WWE), 3. Triple X vs. America's Most Wanted (TNA)
Triple H ja Shawn Michaels ovat jakaneet tämän palkinnon jo kerran keskenään, mutta niin vain pienellä twistillä palkinto meni tänä vuonna uudestaan heille ja heidän feudiinsa liitetylle Chris Benoit'lle. Tosiasiassahan Michaelsin ja HHH:n feud ei päättynyt missään vaiheessa, vaan se oli lähinnä pienellä tauolla vuonna 2003, kun HHH huiteli kaikenlaisissa paskafeudeissa ja HBK puolestaan paini kaikkia muita Evolutionin jäseniä vastaan. Nyt oli kuitenkin aika palata perusasioiden äärelle, ja kun Road To WrestleManian aikana mukaan saatiin vielä uusi ykköshaastaja Chris Benoit, oli lopputuloksena todella ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja monia eri puolia sisältävä feud, joka jatkui tiiviisti kesän loppuun saakka ja sai vielä syksylläkin pieniä jatko-osia. WrestleManian Main Eventin ohella suurin yksittäinen huipennus oli toki Michaelsin ja HHH:n vihoviimeiseksi 1 on 1 -otteluksi tarkoitettu Hell In A Cell Match Bad Bloodissa, mutta ei sovi unohtaa monia muitakin huikeita otteluita, joita tämä tarina tarjosi. Harmi vain, että sitä Benoit'n ja Michaelsin 1 on 1 -ottelua mestaruudesta ei nähty ppv:ssä. Kunniamaininnat WWE:n keskikortin kiistatta parhaalle feudille ja TNA:n puolelta yhdelle koko tämän projektin parhaista joukkuefeudeista.
WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bret Hart
1996 - Shawn Michaels
1997 - Bret Hart
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Steve Austin
2000 - Triple H
2001 - Steve Austin
2002 - Kurt Angle
2003 - Brock Lesnar
2004:
5. Randy Orton (WWE)
4. Eddie Guerrero (WWE)
3. Triple H (WWE)
2. AJ Styles (TNA)
1. Chris Benoit (WWE)
Tässä se lopputulos on. Vuosi 2004 oli - vihdoin ja viimein - Chris Benoit'n vuosi. Toki on totta, että se olisi ollut sitä vielä huomattavasti kirkkaammin, jos Benoit'ta ei olisi haudattu SummerSlamin jälkeen aivan käsittämättömästi takaisin Raw'n keskikorttiin. Toisaalta juuri tuo loppuvuosi vahvisti vain näkemystäni Benoit'n ylivertaisuudesta vuonna 2004. Midcardiin jumittumisesta huolimatta Benoit ei masentunut, vaan siitä huolimatta hän teki edelleen aivan käsittämättömän kovaa työtä, paini joka kerta sata lasissa ja tarjosi huippuotteluita. Silti kirkkain syy Benoit'n voittoon on tietenkin se, että vihdoin vuonna 2004 Benoit sai sen päämestaruuskauden, jonka hän oli koko uransa ajan ansainnut. Hetken aikaa Benoit oli koko WWE:n tärkein painija. Ja millä tavalla tuo voitto tulikaan: vuoden ja yksi kaikkien aikojen parhaista otteluista, jonka jälkeen vieläpä ikimuistoinen hetki Eddie Guerreron kanssa WrestleMania XX:n päätteeksi. Kun tähän sitten yhdistää sen, että Benoit oli aivan kiistatta aikakautensa paras painija ja mukana vieläpä vuoden parhaassa feudissa, ei asiasta pitäisi olla pienintäkään kysymystä. Vuoden 2004 painija oli Chris Benoit.
Silti kaikki kunnia myös AJ Stylesille, Triple H:lle, Eddie Guerrerolle ja Randy Ortonille. Styles jäi jo toista kertaa täpärästi kakkossijalle tässä palkinnossa, ja jälleen se johtuu suurimmaksi osaksi buukkauksesta, joka ei yksinkertaisesti kohtele Stylesiä hyvin. Styles oli silti taas se mies, joka käytännössä pelasti TNA:n ME-kuviot, joten hän on todellakin kakkospaikkansa ansainnut. Kolmoseksi pääsee Triple H, joka teki hienon comebackin karmaisevan vuoden 2003 jälkeen. Ei tämäkään vielä ollut parasta nähtyä Triple H:lta, mutta nyt mies pystyi taas kovatasoisiin ja tunteikkaisiin oteluihin ja huippuluokan feudeihin. Vaikka HHH:ta mielestäni buukattiinkin taas turhan vahvaksi, oli hän silti paikkansa ansainnut. Nelossija menee myös huippuvuottaan (ja viimeitä kokonaista vuottaan) nauttineelle Eddie Guerrerolle ja vitossija kovassa nousussa olevalle Randy Ortonille.
Sitten vielä pientä nippelitietoa.
Tähtiarvosanat:
Olen taas jokaisen ppv:n lopussa postannut aina, ketkä ovat mielestäni ansainneet kyseisen ppv:n kohdalla kolme, kaksi tai yhden tähden. Sinänsä tilastot eivät ole kovin vertailukelpoisia eri promootioiden välillä, koska tapahtumien määrän vuoksi TNA-painijat hallitsevat listaa. Vuonna '04 eniten tähtipisteitä sai kahden viime vuoden tapaan AJ Styles yhteensä 50 pisteellä. Toiseksi tuli Chris Sabin 23 pisteellä, jaetulle kolmannelle sijalle pääsivät Kazarian ja Petey Williams (18) ja viides oli Christopher Daniels (16). WWE-painijoista parhaiten sijoittuivat Shawn Michaels (12 pistettä, 6. sija), Chris Benoit (11 pistettä, 8. sija), Eddie Guerrero (10 pistettä, 9. sija), Randy Orton (10 pistettä, 9. sija), Triple H (6 pistettä, 16. sija) ja Rey Mysterio (6 pistettä, 16. sija).
Yksityiskohtaisemmat koko projektin ajanjakson sisältävät vertailut mm. tähtiarvosanoista, huippuotteluista jne. säästän sitten siihen mahtavaan juhlapostaukseen, joka toivottavasti tulee pian tämän jälkeen. Tässä oli kuitenkin vuosi 2004 koostettu yhteen pakettiin.