Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 11.01.2015 22:50

Kuva
FINAL RESOLUTION 2005

Vuoden 2005 ensimmäisen TNA:n ppv oli nimeltään Final Resolution. Tällä kertaa TNA oli saanut ppv:lleen jo ihan kohtuulliselta näyttävän posterin, kahden ensimmäisen kolmetuntisen ppv:n posterit olivat olleet aika kamalaa kuraa. Selostajinamme TNA:n ppv-vuoden avaavassa tapahtumassa ketkäpäs muut kuin Mike Tenay ja Don West.

Kuva Kuva
Matt Bentley & Kazarian & Christopher Daniels vs. 3 Live Kru
Ppv:n avanneella kuuden miehen joukkueottelulla ei ollut taustallaan mitään kummempaa tarinaa. 3LK oli tippunut joukkuemestaruuskuvioista pois sen jälkeen, kun he olivat hävinneet vyöt takaisin Team Canadalle. Nyt he etsivät uutta buustia uralleen. Sama tavoite oli myös heidän heel-vastustajillaan. Matt Bentleyn ja Kazarianin joukkue oli ollut jumissa keskikortissa jo pidemmän aikaa, ja Christopher Daniels ei ollut löytänyt uralleen suuntaa vielä sen jälkeen, kun hän hävisi Prime Timen kanssa ratkaisevan ottelun America's Most Wantedille Turning Pointissa. Tuon Triple X vs. AMW -ottelun stipulaatiohan oli se, että hävinneen joukkueen oli pakko hajota, joten nyt Daniels yritti päästä vauhtiin uudella singles-urallaan.

Ron Killings on aivan ehdottomasti se syy, jonka takia jaksan katsoa 3LK:n meininkiä. Muuten 3 Live Kru on käymässä kuukausi toisensa perään ärsyttävämmäksi, turhemmaksi ja tylsemmäksi, mutta Killings pitää hommaa jotenkin kasassa parantamalla jatkuvasti otteitaan ja esittämällä oikeasti monia hemmetin tyylikkäitä liikkeitä. Tässäkin ottelussa Killings oli liekeissä, ja hän jäi peräti paremmin mieleen kuin X-Divarin tähdet Bentley, Kazarian ja Daniels. Toki tuo mieleenjääminen johtuu myös siitä, että Killingsiä ja koko 3LK:tä buukattiin näyttämään monin verroin vahvemmalta verrattuna X-Divarilaisiin, mikä taas on suoraan sanottuna p****estä ja mikä myös laski ottelun tasoa. Bentley, Kazarian ja Daniels olisivat taatusti pystyneet pistämään pystyyn jopa Jamesia tai Konnania vastaan varsin toimivan spottailusession, mutta heille ei oikeastaan missään vaiheessa annettu siihen kunnon mahdollisuutta. Onneksi heeleillä oli edes omat vahvat hetkensä, jolloin he sitten täräyttivätkin muutaman todella nätin liikkeen. Kun nuo hetket yhdistää Killingsin erinomaiseen työskentelyyn, saadaan aikaan ihan mukava opener. Ei mitenkään erikoinen tai tajunnanräjäyttävä, mutta ihan mukava kuitekin.
**½ (8:21)
Voittajat:
Spoiler: näytä
3 Live Kru (Killings pinned Bentley after a high kick)
Kuva Kuva
Prime Time vs. Sonjay Dutt
Myös illan toisessa ottelussa nähtiin entisen Triple X:n painija, kun Danielsin joukkuepari Prime Time kokeili siipiään singles-tasolla. Vastaansa Prime Time sai Sonjay Duttin, joka oli viime kuukausina pyörinyt TNA:n X-Divarissa varsin päämäärättömästi. TNA alkoi jo tässä vaiheessa olla sen ongelman edessä, että heillä oli aivan liikaa huippulahjakkaita X-Divarin painijoita ilman, että heille olisi mitään järkevä käyttöä. Tilanne pahenisi vain tulevina kuukausina, mutta siitä lisää. Tässäkään ppv:ssä ei nähdä muun muassa Alex Shelleytä tai Hector Garzaa. Mutta nyt siis vastakkain olivat Dutt ja Prime Time. Mitään taustatarinaa ei ottelulla ollut, mutta selostajat lupailivat ottelun aikana, että voittaja luultavasti nousisi ykköshaastajaksi X-Divarin mestaruudelle. Saa nähdä.

Tämän TNA hallitsee, ja niin heidän pitääkin. Kaksi taitavaa X-Divarin painijaa ottelemassa toisiaan periaatteessa merkityksettömän ottelun, jonka merkitys syntyy siitä, että molemmat pistävät kroppansa täysillä likoon ja yrittävät parhaansa. Voin rehellisesti sanoa, etten tiedä nykypäivän TNA:sta käytännössä enää mitään, mutta viimeksi kun tuon promootion toimintaa katsoin aktiivisemmin, juuri tämänkaltaisen toiminnan puuttuminen oli yksi suurimmista heikkouksista. TNA:n ainut selvä tavaramerkki on alusta asti kuitenkin ollut X-Divisioona, ja sitä pitäisi pystyä silloin hyödyntämään. Jos ei muuten, niin sitten buukkaamalla yhden taidokkaan filler-ottelun ppv:hen. En väitä, että tämä on paras tapa X-Divarin hyödyntämiseen, mutta paremman puutteessa tämäkin on todella hyvää viihdettä. Prime Time ja Dutt vetivät nimittäin hemmetin hyvän ja viihdyttävän 10-minuuttisen taistelun. Mitään ennennäkemätöntä tai yllättävää tässä ei sinänsä ollut, mutta ei sitä tarvittukaan. Liveyleisö oli aivan mehuissaan, ja itsellekin jäi hyvä fiilis, kun katsojia hemmoteltiin ylimääräisellä hyvällä painiottelulla. Toisinaan se on näin simppeliä. Hatunnosto Duttille muutamasta todella korkeasta high flying -liikkeestä ja Prime Timelle tyylikkäästä käden loukkaamisen myymisestä.
*** (10:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Prime Time (Play of the Day)
Kuva Kuva
Kid Kash vs. Dustin Rhodes
Dustin Rhodes oli vieraillut TNA:ssa ensimmäisen kerran helmikuussa 2004, jolloin hän oli saanut saman tien päämestaruusottelun Jeff Jarrettia vastaan. Tuolloin visiitti jäi vain parin viikon mittaiseksi, eikä Dusty Rhodesin poikaa nähty ennen kuin aivan vuoden 2004 lopussa, vaikka Dusty oli näihin aikoihin TNA:n pääbuukkaaja. Dustinille ei kai yksinkertaisesti ollut, mitään käyttöä, joten hän lähti kiertämään Japania. Joka tapauksessa nyt Dustin oli tehnyt paluun, ja storylinen mukaan syy oli se, että hän halusi uuden mahdollisuuden nousta NWA World Heavyweight -mestariksi. Tällä kertaa Dustin ei kuitenkaan saanut mahdollisuutta noin vain, vaikka hänen isänsä oli (kayfabessa) TNA:n Director of Authority. Lisäongelmia Dustinille aiheutti Kid Kash, jolla oli ollut ikuisuuksia kestänyt on-off-feud Dustyn kanssa. Nyt kun poika saapui TNA:han, Kash otti hänet uudeksi silmätikukseen. Kash ilmoitti, että hän ei ikinä kunnioittaisi Rhodesin sukua, vaikka häntä kuinka yritettäisiin pakottaa. Kash aikoi myös varmistaa, ettei Dustin ikinä pääsisi enää ottelemaan päämestaruudesta. Lopulta homma eteni tietenkin käsirysyyn, ja niinpä Kashin ja Dustinin välille buukattiin ppv-ottelu.

Ennakko-odotuksiin nähden tämä oli jopa hämmästyttävän toimiva ottelu. Ei missään tapauksessa mikään mestariteos tai erityisen hyvä ottelu, mutta ihan kiva midcardin koitos kuitenkin. Vaikka Kashin TNA-hahmo puuduttaakin pahasti, eikä mies ole saanut pitkään aikaan mitään merkittävää aikaa, on silti myönnettävä, että jokaisessa ottelussaan Kash pistää edelleen parastaan. Onneksi niin, koska Kash on todella lahjakas kaveri, ja hän tuo omalla tyylillään aina sopivan lisän koitokseen. Etukäteen ajattelin, että Dustin Rhodesin kaltaista keski-ikäistä konkaria vastaan Kashin tyyli ei sovi ollenkaan, mutta Kash osoitti jälleen minun olevan väärässä. Asiaan tosin vaikutti huomattavasti se, että ottelussa oli selvä rakenne: Rhodesin jalan telominen oli kaikessa yksinkertaisuudessaan toimiva idea, ja paljon paremmaksi sen teki vielä se, että Kashilla oli tosi innovatiivisia ja näyttäviä keinoja Rhodesin jalan telomiseen. Dustinkin hoiti jalkansa myymisen hienosti melkein loppuun asti, mutta lopussa sitten myynti tietenkin unohtui. Joka tapauksessa myös Dustin saa suorituksestaan ihan puhtaat paperit. Tämä meno näytti jo selvästi paremmalta kuin se lyhyt visiitti vuonna 2004. Silti en ole ollenkaan varma siitä, että TNA muka tarvitsisi Dustin Rhodesia juuri nyt.
**½ (10:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Dustin Rhodes (Running Bulldog)
Kuva Kuva
Raven vs. Erik Watts
Promoottorilegenda "Cowboy" Bill Wattsin painitaidoton poika Erik jatkaa edelleen seikkailujaan TNA:ssa. Watts on mielestäni yksi TNA:n rosterin onnettomimmista tapauksista, minkä voi todeta vaikkapa lukemalla vuoden 2004 Awards-viestin. Viime vuoden lopussa Watts sekaantui Ravenin ja TNA:han saapuneen Diamond Dallas Pagen feudiin - tai itse asiassa DDP:n ja Ravenin mielestä koko feudisa oli kyse Wattsista. Katsojille ei kuitenkaan vaivauduttu kertomaan, mitä tämä tarkoitti käytännössä. Turning Pointiin tullessa Watts oli face ja DDP:n puolella taistelussa Ravenia vastaan, mutta tuon ottelun aikana Watts teki heel-turnin ja kääntyi DDP:tä vastaan. DDP voitti silti ottelun ja pieksi sekä Ravenin että Wattsin. Seuraavilla viikoilla Watts alkoi hengailla Ravenin kanssa, samalla kun DDP syytti Ravenia siitä, että tämä oli valheillaan kääntänyt Wattsin puolelleen. Ilmeisesti koko feudissa oli jollain hämärällä tavalla kyse Wattsin vaimosta, ja ilmeisesti Raven oli saanut lopulta Wattsin uskomaan, että Wattsin pitkäaikaisella ystävällä DDP:llä oli niin sanotusti vispilänkauppaa Wattsin vaimon kanssa, vaikka alun perin Watts oli pitänyt Ravenia syyllisenä vaimonsa vokotteluun. Jostain selittämättömästä syystä Watts oli siis uskonut Ravenin valheita ja kääntynyt DDP:tä vastaan, mutta tammikuun alussa hän sattui paikalle, kun Raven itse tunnusti DDP:lle huijanneensa Wattsia koko ajan. Niinpä Watts hyökkäsi Ravenin kimppuun ja pyysi DDP:ltä anteeksi hölmöilyjään. Faceksi takaisin kääntynyt Watts janosi kostoa, joten hänen ja Ravenin välille buukattiin ppv-ottelu. Michael Cole voisi sanoa tästä storylinestä, että vintage-TNA.

Minkä ihmeen takia Erik Watts on yhä TNA:n rosterissa? Tai jos häntä on pakko jonkun sopparin takia pitää rosterissa, niin älkää nyt Herra Jumala sentään ainakaan buukatko häntä yhteenkään merkittävään ppv-otteluun enää ikinä. Tämä ei ole sinänsä edes mikään vihaviesti Wattsia kohtaan, koska tässäkin ottelussa Watts ihan oikeasti yritti parhaansa. Nousi jopa yläköydelle ja ylitti jotain aivan älytöntä Missile Dropkickiä seisten selkä kehään päin. Sitten oli pari jopa ihan nättiä liikettä, mutta ikävä kyllä kasa paskaa ja tietenkin vielä botchattu lopetus. Ongelma on se, että tällä kaverilla ei ikävä kyllä ole vain kykyä vetää puhtaasti mitään pidempää ottelua tai kertoa minkäänlaista tarinaa. Tässäkin ottelussa Watts vaihteli tyyliään ihan lennosta teknisen painin, power-mörssäröinnin ja jonkun ihme high flying -kikkailun välillä ilman yhdenkään ajatuksen uhraamista tai kehäpsykologista miettimistä. Ei se paini toimi niin, Erik, että opettelet vähän erilaisia liikkeitä, ja yrität niitä sitten parhaasi mukaan toteuttaa. Onneksi vastapuolena oli Raven, joten lopputuloksena oli ihan ok ottelu. Raven hoiti tarinan kerronnan esimerkillisesti, myi Wattsin liikkeet nätisti ja väläytti omaakin osaamista. Siispä kaikesta Watts-kritiikistä huolimatta pidin tätä ihan katsottavana kohtaamisena. Mikä hupaisinta, Watts lähti TNA:sta melkein heti tämän ottelun jälkeen.
** (10:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Erik Watts (Chokeslam)
Kuva Kuva
Scott Hall vs. Jeff Hardy - Special Referee: Roddy Piper
Jeff Hardy oli viettänyt suurimman osan TNA-urastaan tähän mennessä NWA World Heavyweight -mestaruuskuvioissa, mutta nyt hän oli tippunut painimaan Jeff Jarrettin (ex-)apuria vastaan ppv:n midcardissa. Vielä joulukuussa Hardy, AJ Styles ja Randy Savage (joka oli muuten häipynyt TNA:sta, siitä lisää myöhemmin) ottelivat Jarrettia ja tämän kavereita Nashia ja Hallia vastaan. TNA:n historian ensimmäisessä kolmen tunnin ppv:ssä Hardy puolestaan otteli Jarrettia vastaan mestaruusottelussa, ja tuossa kamppailussa juuri Scott Hall oli se henkilö, joka esti Hardyn jo varmalta näyttäneen mestaruusvoiton. Ilmeisesti Hardy oli tuosta lähtien kantanut kaunaa Hallille, ja nyt miesten oli aika selvittää erimielisyytensä. Hallilla oli omat erimielisyytensä tällä hetkellä myös Jarrettin kanssa, ja oikeastaan koko Hallin, Nashin ja Jarrettin "Kings of Wrestling" -liittouma oli hajoamispisteessä, mutta tähän otteluun Hall saapui vielä Kings of Wrestling -tyylin Elvis-asussa. Ottelun erikoistuomariksi saapui ei enempää eikä vähempää kuin Roddy Piper. Hänen ystävänsä Director of Authority Dusty Rhodes oli määrännyt Piperin ottelun tuomariksi, koska Rhodes epäili, että tässä kamppailussa saatettaisiin nähdä paljon likaisia temppuja.

Tämä oli aivan kirkkaasti tapahtuman turhin ja huonoin ottelu. Jo etukäteen pelotti, mitä Hallin ja Hardyn ottelulta voi oikein odottaa, mutta tämä suoritus onnistui vielä alittamaan nuo pelonsekaiset odotuksenikin. Oikeastaan koko ottelusta ei ole paljon mitään sanottavaa, koska suurin osa ottelusta meni egobuustailuun tai muuten vain turhaan säätämiseen. Lisäksi ottelu oli buukattu aivan paskasti, ja Piperin lisäys ei ainakaan tehnyt ottelusta yhtään kiinnostavampaa. Vaikka kuinka Hallista tykkäänkin, niin tämä hänen TNA-touhunsa katselu on lähinnä surullista. Nytkään Hall ei koko ottelun aikana tehnyt yhtään mitään järkevää. Vaikka Hardykaan ei ollut missään elämänsä iskussa, hän sen sijaan yritti tehdä edes jotain ja väläytti pari kivaa high flying -liikettä. Lähinnä Hardyn yrittämisen ansiosta tämä ottelu saa edes yhden tähden. Muuten tässä ei ollut mitään mainittavaa. En olisi pahastunut, jos koko roska olisi jätetty ppv:stä pois ja hoidettu vaikka Impactin puolella. Ottelun jälkeen kehään ryntäsi Abyss, jota ei ollut nähty TNA:ssa joulukuun alun jälkeen ja jonka oli dirt sheeteissä huhuiltu jo siirtyvän WWE:n puolelle. Nyt Abyss oli kuitenkin takaisin TNA:ssa, ja heti paluussaan hän tuhosi Jeff Hardyn rajusti.
* (5:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Hardy (Swanton Bomb)
Kuva Kuva Kuva
Monty Brown vs. Kevin Nash vs. Diamond Dallas Page - NWA World Heavyweight Title Shot
No niin, sitten päästiin TNA:n päämestaruusvyökuvioiden äärelle. Kolmetuntisten ppv:eiden alkamisen jälkeen TNA oli tosiaan tuonut kasan konkareita ja "legendoja" rosteriinsa: Scott Hall, Kevin Nash, Diamond Dallas Page, Johnny B. Badd, Dustin Rhodes... Ykköshankinta oli kuitenkin ollut shokkidebyytin Victory Roadissa tehnyt Randy Savage. Joulukuun Turning Pointissa Savage selätti Jarrettin 6-Man Tag Team Matchissa, ja vaikutti olevan selvää, että Savage kohtaisi Jarrettin päämestaruusottelussa tässä ppv:ssä. Se myös oli TNA:n tarkoitus, mutta ikävä kyllä TNA:lla oli alusta lähtien ollut ongelmia Savagen egon kanssa. Ilmeisesti Savage ja TNA eivät päässeet yksimielisyyteen Jarrett vs. Savagen päätöksestä (huhut väittävät, että Savage olisi voittanut tammikuun ottelun mutta hävinnyt vyön takaisin helmikuussa), joten Savage päätti ottaa kamppeensa ja häipyä. Tammikuussa hän loukkasi selkänsä ja helmikuussa ilmoitti virallisesti lähteneensä TNA:sta "terveysongelmien takia". Miestä ei siis nähty TNA:ssa enää koskaan, joten hänen viimeiseksi esiintymisekseen jäi päämestarin selättäminen joulukuun ppv:ssä. Kiitti, Randy.

Kun TNA:n pari kuukkautta kestäneet päämestaruuskuviosuunnitelmat vedettiin tällä tavalla viemäristä alas, piti heidän repäistä perseestään joku vaihtoehtosuunnitelma tammikuun Final Resolutioniin. Tuo suunnitelma oli kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä eliminointisäännöillä käytävä Triple Threat -ottelu. Dusty Rhodes buukkasi TNA:n kolmen Main Eventterin välille ykköshaastajuusottelun, jonka voittaja kohtaisi illan lopuksi Jeff Jarrettin. Jännitettä tähän kuvioon aiheutti lähinnä se, että Rhodes buukkasi otteluun myös Jarrettin kaverin Kevin Nashin. Aluksi näytti siltä, että Nash ja Jarrett olisivat ns. samalla sivulla ja että Nash hoitaisi tässä ottelussa Jarrettin likaisen työn, jotta Jarrettin ei oikeasti tarvitsisi puolustaa vyötään ppv:ssä ollenkaan. Nashin ja Jarrettin välille alkoi kuitenkin muodostua viikkojen aikana kinaa, ja ratkaiseva hetki oli se, kun erään joukkotappelun aikana Jarrett täräytti vahingossa Scott Hallia terästuolilla päähän. Tuon jälkeen Hall ja Nash sanoutuivat irti yhteistyöstä Jarrettin kanssa ja ilmoittivat pärjäävänsä omillaan. Jarrett yritti saada Nashia vielä kääntymään takaisin puolelleen, mutta tulokset olivat olleet varsin laihoja. Vaikka Hall ja Nash eivät siis olleet enää Jarrettin puolella, ei kukaan silti luottanut heihin yhtään enempää. Nash yritti suostutella DDP:tä ennen ottelua yhteistyöhön kanssaan, mutta DDP sanoi tietävänsä kokemuksesta, ettei Nashiin kannata luottaa. Ottelun villikortti oli TNA:n tulevaisuuden tähti Monty Brown, joka oli ollut viime kuukausien aikana kovassa nosteessa ja jopa haastanut Jeff Jarrettin tasaväkisessä ottelussa iMPACTissa.

Aika mitäänsanomattomaksi jäi päämestaruuden ykköshaastajuusottelu, mikä ei ole kovin hyvä tilanne - varsinkaan jos tuo ykköshaastajuusottelu on tungettava ppv:hen asti. Miksi muuten Hardyn oli oteltava Hallia vastaan surkeassa ottelussa? Miksi hän ei voinut olla mukana tässä ykköshaastajuusottelussa tekemästä tästä edes astetta kiinnostavamman? Juuri tämä oli TNA:n tämän vaiheen suurin ongelma päämestaruuskuvioissa: panokset laitettiin joidenkin Savagen ja kumppaneiden varaan, ja sitten he lähtivät tai eivät muuten vain kiinostaneet ketään, joten yhtäkkiä päämestaruuden ympärillä ei ollut yhtään järkevää kuviota tai mitään muutakaan kiinnostavaa. Tämä ottelu tuntui alusta loppuun pelkältä tv-ottelukoitokselta, missä ei ollut mitään kamalan pahasti pielessä muttei myöskään mitään, minkä takia muistaisin ottelun enää seuraavana päivänä. No, se täytyy myöntää, että ottelun lopetus oli kieltämättä aika näyttävä. Muuten tämä oli täynnä sellaista peruspainia, mitä ei toivoisi firman ME-kuvioilta.
** (9:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Monty Brown (Last eliminated DDP after a Pounce)
Kuva Kuva
Team Canada (Roode & Young) (c) w/ Coach D'Amore vs. America's Most Wanted - NWA Tag Team Championship
Joulukuun Turning Point oli huipentunut America's Most Wantedin ja Triple X:n huikean joukkuesodan päättävään Six Sides of Steel Matchiin. Jos vielä jollekin oli jäänyt epäselväksi, AMW oli voittanut tuon ottelun ja aiheuttanut Triple X:n hajoamisen. Samassa tapahtumassa Team Canada oli voittanut joukkuemestaruudet takaisin itselleen. Niinpä TP:n jälkeen oli luontevaa, että huikeassa nosteessa oleva AMW lähti vihdoin haastamaan Team Canadaa heidän hallitsemistaan joukkuemestaruuksista. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin monia rajuja yhteenottoja Canadan ja AMW:n välillä, ja monet niistä olivat päättyneet Team Canadan voittoon, koska Team Canadalla oli miesylivoima puolellaan. Viisinkertaiset joukkuemestarit Harris ja Storm olivat silti varmoja, että kokemuksensa avulla he voittaisivat joukkuevyöt Team Canadan räkänokilta. Tulevia vuosi ajatellen tämä ottelu oli mielenkiintoinen myös siksi, että vastakkain asettuivat yhden toisen legendaarisen joukkueen aikanaan muodostavat Bobby Roode ja James Storm.

Jos vain tästä ottelusta olisi otettu muutama turha ylibuukattu sekaantuminen pois, olisi TNA:lla ollut käsissään neljän tähden joukkuemestaruusottelu ja vuoden ensimmäinen huippuluokan ottelu. Osasin odottaa toki etukäteen, että AMW ja Team Canada pelaavat joukkuemestaruusottelussa hyvin yhteen, mutta en silti uskaltanut toivoa, että nämä joukkueet tempaisisivat noin 20 minuuttia kestävän hurjan joukkuepaini-iloittelun, joka ei millään mittareilla tarkasteltuna häviä merkittävästi TNA:n parhaillekaan joukkueotteluille. Ikävä kyllä sitten ottelun loppua suunnitellessa TNA:n buukkaajat olivat innostuneet hieman liikaa, ja Johnny Devinen piti sekaantua otteluun useita kertoja ja Scott D'Amoren heilua ärsyttävästi ja lopetukseenkin piti saada typerä käänne. Jos näitä seikkoja olisi hieman rajoitettu ja painin olisi annettu puhua enemmän puolestaan, hehkutukseni olisi vielä vuolaampaa. Alku oli hienoa facejen näyttävää hallintaa, minkä jälkeen nähtiin tyylipuhdas heel-dominointi, mitä sitten lopulta seurasi oikeasti perkeleellisen jännittävä lopputaistelu. Huikeita spottejakaan ei säästelty, joten tämä oli kaikin puolin ensiluokkaista joukkuepainia. Lisää tätä, kiitos.
***½ (19:12)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Harris pinned Young with a roll up after Devine accidentally hit Young with a steel chair)
Kuva Kuva Kuva
Petey Williams (c) w/ Coach D'Amore vs. Chris Sabin vs. AJ Styles - Ultimate X Match for the TNA X Division Championship
X-Divarissaan TNA päätti pistää kaikki munat samaan koriin heti vuoden ensimmäisessä ppv:ssä huikealla Ultimate X -kohtaamisella. Petey Williams oli pitänyt X-Divarin mestaruusvyötä hallussaan kesän lopuilta lähtien, mikä oli pidempään kuin kukaan muu TNA:n historiassa. Viime kuukausien aikana hänen kaksi pahinta haastajaansa olivat olleet AJ Styles ja Chris Sabin, joista Styles oli haastanut Wiliamsin Victory Roadissa ja Sabin kuukautta myöhemmin Turning Pointissa. Molemmat ottelut olivat päättyneet Williamsin niukkaan voittoon, mutta molemmissa otteluissa oma osuutensa oli ollut Williamsin managerille Scott D'Amorella. Niinpä sekä Stylesillä että Sabilla oli yhä hieman asioita hampaankolossaan mestaruusotteluista, joten TNA:n Director of Authority Dusty Rhodes päätyi määräämään, että Final Resolutionissa Williams puolustaisi mestaruuttaan TNA:n X-Divisioonan nimikko-ottelussa Ultimate X:ssä sekä Sabinia että Stylesiä vastaan.

Huh huh, mitäpä tähän voi oikein sanoa. TNA päätti aloittaa vuotensa täräyttämällä heti alkuun yhden tähänastisen historiansa kovimmista X-Divisioonan mestaruusotteluista. Ainakin tämä menee heittämällä Top 5:een ja kevyesti myös Top 3:een. Eikä nyt ihan oikeasti tule mieleen yhtään X-Divarin mestaruusotteluspottailua, joka tämän selvästi laadullaan päihittäisi. Tämä oli 20 minuuttia silkkaa mahtavuutta ainakin tälläiselle minun kaltaiselle katsojalle, joka tykkää ammattimaisesta, näyttävästä ja hienosti ajoitetusta spottailusta melkeinpä enemmän kuin mistään muusta. Tämä ottelu nyt vain oli yksinkertaisesti malliesimerkki siitä, mitä X-Divisioona voi todella parhaimmillaan olla. Voisin luetella kaikki ottelun aikana nähdyt huikeat spotit ja bumpit, mutta siinä menisi niin tuhottomasti aikaa, että sen sijaan kehotan kaikkia vain katsomaan tämän ottelun. Hatunnosto ihan kaikille kolmelle, mutta erityisen isoa hattua Stylesille, joka j******ta otti sellaista bumppia ja varmaan lähes tulkoon paskoi kätensäkin ottelussa, että eipä mitään järkeä. Tietenkin sellainen tietty kehäpsykologian puute estää tätä nousemasta ihan täydelliseksi otteluksi, mutta omassa luokassaan tämä on kyllä aivan huikea suoritus.
****½ (19:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles
Backstage angle w/ Dusty Rhodes, Johnny Fairplay, Trinity & Traci
Tässä vaiheessa voitaneen mainita, että koko illan ajan olimme saaneet nauttia joistain hassunhauskoista backstage-angleista, joissa Trinity, Traci ja kauan odotetun (...) TNA-comebackinsa tehnyt Johnny Fairplay kamppailivat toisiaan vastaan typerissä tehtävissä siitä, kenestä tulisi Dustyn uusi assistentti. Tämän oli ilmeisesti tarkoitus olla jonkinlainen TNA:n väännös Selviytyjistä (koska Fairplay), mutta siinä promootio kyllä epäonnistui todella surkeasti. Lopulta Traci ja Trinity pieksivät Fairplayn (haha), ja Dusty määräsi, että näiden kahden pitäisi muodostaa joukkueet, jotka ottelisivat toisiaan vastaan. Voittajajoukkueen johtajasta tulisi Dustyn uusi assistentti. Dusty ei sanonut, milloin tuo ottelu käytäisiin... Toivottavasti ei ainakaan seuraavassa ppv:ssä. Huoh. Tämä oli täyttä kuraa, mutta vei onneksi aika vähän aikaa.

Huom! Seuraava ottelu spoilaa ykköshaastajuusottelun voittajan.




Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Monty Brown - NWA World Heavyweight Championship
Mitäpä tämän ottelun taustatarinoista sanomaan enempää? Jarrett oli yhä TNA:n päämestari, ja nyt hän kohtasi ykköshaastajuusottelun voittajan. Monty Brownia pidettiin tässä vaiheessa TNA:n lupaavimpana omana tähtenä, eikä syyttä suotta. Olen itsekin ylistänyt Brownia viime kuukausien arvosteluissa paljon, koska tässä oli tosiaan erittäin lupaava tähti. Monien mielestä Brown oli jo tässä vaiheessa uraansa valmis päämestariksi, mutta siitä olin itse kyllä hieman eri mieltä. Nyt Brown sai kuitenkin kauan vaatimansa 1 vs. 1 -päämestaruusottelun ppv:ssä.

Yksi TNA:n tavaramerkki oli ylibuukatut päämestaruusottelut. Ei samalla tavalla täysin idioottimaisesti ja epäloogisesti kuin WCW:ssä mutta ihan vain tylsän rasittavasti. Toisinaan se ylibuukkaus voisi vielä esimerkiksi tällaisessa Brown vs. Jarrettissa toimia, mutta kun sitä joutuu katselemaan jatkuvasti samoissa otteluissa ja erityisesti yhden saman painijan (vink vink) otteluissa, niin jossain vaiheessa alkaa vähän tylsistyttää. Joka tapauksessa kaikesta lopun superylibuukkauksesta huolimatta tämä oli varsin kelvollinen Jarrettin kauden päämestaruusottelu, ja siitä saa kiittää paljon Brownia. Oli todella virkistävää nähdä Jarrett puolustamassa vyötä jotain nuorta, lahjakasta ja nousevaa painijaa sen sijaan, että hänen vastassa olisi taas joku ikäloppu has been. Sitä paitsi Brown näytti tässä ottelussa oikeasti hyvältä, joten kyllä TNA:lla oli hetkittäin jotain järkeä näiden mestaruuskuvioidenkin hoitamisessa. IWC:n mukaan tosin lopetus tuhosi Brownin uskottavuuden, ja jotkut ovat väittäneet lopetusta yhdeksi TNA:n historian pahimmista buukkausmokista. En suostu näitä väitteitä allekirjoittamaan, koska se moka ei tapahtunut missään yksittäisessä ottelussa vaan seuraavien kuukausien aikana kokonaisuutena. Ottelussa oli muutamia oikein nättejä hetkiä, ja esimerkiksi yleisön keskellä tappeleminen ja selostuspöytäbumppi oli hoidettu paljon tavallista paremmin. Paljon lisäpisteitä ottelu myös saa siitä, että kymmenistä ref bumpeista ja kaikkien mahdollisten aseitten käyttämisestä huolimatta ottelussa ei nähty yhtään sekaantumista. Harvinaista. Kokonaisuutena tämä oli siis jopa ihan jees ME, toki aika kaukana siitä, mitä ME:ltä periaatteessa pitäisi voida toivoa.
**½ (16:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (3 Strokes)
*** AJ Styles
** Petey Williams
* Chris Sabin

Kokonaisarvio Final Resolutionista: Oli tämä kokonaisuutena selvästi vahvempi vuoden aloitus kuin WWE:llä. Yksi MOTYC-ottelu, yksi hieno joukkuemestaruuskamppailu ja muutama muukin oikein mainiosti toimiva koitos. Silti olisin toivonut jotain vähän enemmän ja ennen kaikkea paremmin sekä mielenkiintoisemmin hoidetut päämestaruuskuviot, jotta tämä olisi noussut erityisen toimivaksi ppv:ksi. Silti kirkkaasti Ok:n puolella, eikä edes älyttömän kaukana Hyvästä. Varsin mallikas alku TNA:lta vuodelle 2005.

1. TNA Final Resolution - Ok
---------------
2. WWE New Year's Revolution - Kehno

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Su 11.01.2015 23:32

Yllätti kyllä, että annoit Okn tuolle arvosanaksi, kun kritisoit alkukortin otteluita aika raskaasti ja siellä melko moni ylsi siihen kahteen tähteen ollen joko heikkoja tai mitääsanomattomia otteluita. Toki yksi huippuottelu pelastaa paljon, mutta ME-kuviot taitavat olla aika kehnoja.
hevosen k**pä

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 12.01.2015 10:04

Merovingi kirjoitti:Yllätti kyllä, että annoit Okn tuolle arvosanaksi, kun kritisoit alkukortin otteluita aika raskaasti ja siellä melko moni ylsi siihen kahteen tähteen ollen joko heikkoja tai mitääsanomattomia otteluita. Toki yksi huippuottelu pelastaa paljon, mutta ME-kuviot taitavat olla aika kehnoja.
Hmm, ehkä sitten ilmaisin itseni vähän heikosti, mutta tykkäsin kyllä suurimmasta osasta kortista.

Erityisesti alku toimi oikein hyvin:
- Opener (6-Man Tag Team Match) oli mukava avaus illalle, vaikkei mitenkään supererikoinen ottelu.
- Prime Time vs. Dutt oli hyvä (***) X-Divarin ottelu.
- Kash vs. Rhodes oli yllättävän hyvä ottelu näiltä kahdelta.

Sitten tuli vähän heikompi osuus:
- Watts vs. Raven oli turha, mutta toisaalta silti ok, kiitos Ravenin tekemän työn.
- Hardy vs. Hall oli illan ainut selvä pettymys, huono ottelu.
- Ykköshaastajuusottelu oli vaisu, mutta toisaalta lopetus oli näyttävä ja lopputulos oikea.

Ja sitten tuli viimeinen kolmannes:
- AMW vs. Team Canada oli todella kova joukkueottelu, vain hieman paremmalla buukkauksella olisi noussut ****-tasolle.
- Ultimate X oli yksi historian parhaista X-Divarin mestaruusotteluista tähän mennessä.
- Brown vs. Jarrett pilattiin osittain ylibuukkauksella, mutta sekin oli silti ihan hyvä ottelu, ja erityisesti Brownin ansiosta ottelu oli yllättävän virkistävä mestaruuskamppailu.

Kyllä näillä kriteereillä mennään mielestäni selvästi Ok:n puolelle, kun mitään muuta haittatekijöitä (no, sitä Fairplayn pientä roolia lukuun ottamatta) ei tässä ollut. Alku toimi hyvin, keskellä oli pieni suvanto, mutta onneksi loppupuolella nähtiin kaksi tosi kovaa ottelua (yksi MOTYC) ja vielä ihan jees ME:kin.

ME-kuviot ovat tosiaan aika kehnoja. Itse asiassa tässä vaiheessa niiden suurin ongelma oli tosiaan se, että parin kuukauden ajalle suunnitellut kuviot vedettiin viemäristä alas, kun Savage päätti lähteä firmasta. Tässä vaiheessa päämestaruudelle ei ollut vielä ehditty rakentaa mitään kovin selvää kuviota. Ikävä kyllä tilanne vain menee huonommaksi seuraavina kuukausina, kun korvaavat kuviot pääsevät vauhtiin. Siitä myöhemmin lisää.

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 13.01.2015 13:40

Kuva

Olen jo aikaisemmin maininnut, että olen taas vähän vapaapainista kiinnostunut WWE Networkin myötä. Nostalgian nälkäni käynnisti varmaankin Kenityksen mainiot PPV-arvostelut. Eniten minua kiinnostaa WWF:n ns. Attitude Era. Sen takia olenkin päättänyt, että olisi ihan kiva tehdä omia arvosteluita.

Tarkoituksenani on keskittyä pelkästään WWF:n PPV-tapahtumiin. Niistäkin varmaan aion jättää pois nämä ns. Britti-PPV:t, koska ne taitavat olla aika turhia. Aloitan tapahtumien katsomisen vuodesta 1996. Miksi 1996? Aikaisemmin mietin, että aloittaisin vanhemmista, mutta nyt ei vaan yksinkertaisesti huvita. Olen tässä muutaman kerran katsonut noita vanhempia Raweja, ja suoraan sanottuna, ne ovat aika pitkälti olleet kehnoja. WCW:n ja ECW:n jätän projektista pois, koska ei ole aikaa tai kunnollista halua tällä hetkellä perehtyä niihin. Vuoden 1996 valitsin ajankohdaksi, koska kaikkien aikojen painija ”Stone Cold” Steve Austin debytoi vuoden 1995 lopussa WWF:ssä. Siksi tämän ”projektin” nimi on Steve Austin Era.

Pyrin katsomaan kaikki Networkissa nähtävissä olevat viikoittaiset show’t (Raw 96-, SmackDown 99-), jotta olisin mahdollisimman selvillä juonikuvioista. Toivottavasti tuonne Networkiin alkaisi enemmän ilmestyä noita jaksoja näiltä vuosilta..

Julkaisutahdista en osaa vielä sanoa mitään – saattaa olla hyvinkin epäsäännöllistä. Tavoitteena olisi katsoa ainakin jonnekin vuoteen 2003-2004 kaikki PPV:t – eli ajalta, jolloin Steve Austin on tavalla tai toisella vaikuttanut WWF:ssä (WWE:ssä). Aina kun olen yhden vuoden PPV:t saanut katsottua, Kenityksen tavoin valitsen vuoden parhaimmat ja paskimmat. Olen jo vähän miettinyt eri palkintokategorioita. Suunnilleen samathan nuo on kuin Kenityksellä. Saattaa olla, että vielä tulee jotain lisää tai jotkut palkinnot jääkin pois:

Vuoden ruskeat
Vuoden tylsin – Nimi kertoo kaiken. Tämän palkinnon ”saa” painija, joka ei oikein minkäänlaisia tuntemuksia herätä.
Vuoden yliarvostetuin
Vuoden huonoin gimmick -
Vuoden huonoin tag team
Vuoden huonoin naispainija
Vuoden huonoin feud
Vuoden huonoin ottelu
Vuoden huonoin PPV
Vuoden huonoin painija
-----
Vuoden kultaiset
Vuoden tulokas – Minulle tulokas WWF:ssä on painija, jonka ei ole tarvinnut tehdä painidebyyttiä sinä vuotena, vaan on tehnyt debyytin WWF:ssä ja on sellainen painija, jolla ei mitään mainittavaa menneisyyttä ole missään muussa isossa federaatiossa (WCW, ECW jne.). Eli voi olla sellainen painija, joka debytoi vuonna 1996 WWF:ssä, mutta on paininut vaikka WCW:ssä vuonna 1994 jobberina. Lisäksi lasken tulokkaaksi myös sellaisen painijan, joka on edellisen vuoden loppupuolella debytoinut jo. Esim. Kurt Angle voisi hyvinkin olla vuoden 2000 tulokas, koska debytoi WWF:ssä vasta v. 1999 loppupuolella ja ei ole mitään aikaisempaa kokemusta isoista painipromootioista. Onhan noissa amerikkalaisissa urheilusarjoissakin ehdokkaina tulokkaaksi sellaisia urheilijoita, jotka ovat jo edellisellä kaudella kerennyt hieman pelaamaan.
Vuoden aliarvostetuin
Vuoden kehittynein – Tätä tuskin käytän vielä käydessäni läpi vuotta 1996, koska minulla ei ole mihinkään aikaisempaan vertailukohtaa. Ellen sitten valitse sillä perusteella, joka on alkuvuodesta 1996 kehittynyt eniten.
Vuoden selostaja – Tästä tullee aika tylsä palkinto.
Vuoden manageri
Vuoden kuumin nainen – Koska arvostan naiskauneutta, niin halusin tuoda tällaisen ehkä jopa vähän seksistisen palkinnon.
Vuoden pari – WWF:ssä on vuosien varrella ollut hienoja pariskuntia, jotka ansaitsee tulla mainituksi.
Vuoden paras gimmick
Vuoden karismaattisin
Vuoden paras mikissä
Vuoden hyvis – aka Vuoden face
Vuoden pahis – aka Vuoden heel
Vuoden laiha – Vuoden pienemmän painoluokan painija. Mulla ei ole erikseen mitään High Flying –kategoriaa. Voi siis olla joku hyppypapu tai light-heavyweight-sarjan teknisempi painija.
Vuoden mörssäri – Vuoden isokokoinen painija.
Vuoden teknisin
Vuoden paras naispainija
Vuoden paras feud
Vuoden paras ottelu – Vaikka pyrinkin katsomaan viikottaiset tv-show’t, niin parhaimman ottelun tulen valitsemaan PPV-otteluiden joukosta, jotka arvostelen.
Vuoden paras PPV
Vuoden painija – Tätä palkintoa ei voita se, kellä on korkein keskiarvo otteluiden tasossa. Tässä haetaan isoa nimeä, joka on kokonaisvaltaisesti ollut vuoden kirkkain tähti. Eli joku Spike Dudley ei missään tapauksessa voi olla vuoden painija, vaikka arvostelisinkin sen matsit kaikki 4,5 tähden arvoiseksi.

Eli aikalailla samoilla meiningeillä mennään kuin Kenitys. Näitä on sitten kiva vertailla, että kuinka paljon arvosanat vaihtelee. Ensimmäisen arvostelun julkaisuajankohtaa en vielä osaa sanoa. Voi olla, että jopa ihan lähiaikoina saattaa jo jotain tulla. :)
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 18.01.2015 13:27

Blasterin projekti kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta. Erityisesti arvostan sitä, että Arttu Wiskari haluaa olla Kenitys. Jään odottamaan arvosteluja, luultavasti hyvin mielenkiintoista settiä - varsinkin jos viitsit jotain lyhyitä huomioita raapustella ppv:eiden oheen myös viikottaisista, joita en itse ikinä jaksanut alkaa katsoa. Samalla Blasterin Awards-kriteerejä katsoessa mieleen tuli yhtäkkiä, että olin unohtanut vastata Whatin jo ajat sitten jättämiin kommentteihin omista vuoden 2004 Awards-palkinnoistani.
What kirjoitti:Hieno oli Kenityksen yhteenveto. Verrattuna omaan mielenkiintoisia eroja kuitenkin. Vuoden matsiksi valitsin Guerrero-Lesnarin, vuoden painijaksi HHH:n enkä suin surminkaan olisi palkinnut keskeltä onttoa WrestleMania XX:ää vuoden parhaaksi tapahtumaksi. Mutta mielenkiintoista yhtä kaikki ja mainio yhteenveto. Uutta vuotta kohti vaan.
Vuoden matsi -valinta on tietenkin kaikkein eniten makukysymys. Minun mielestäni tuo WM:n Main Event oli vain niin upea ja ainutlaatuinen koitos, että sitä ei edes Eddien ja Lesnarin upea ottelu päihitä. Suurin ero on se, että WM XX:n ME:llä oli taustallaan huikea tarina, kun Eddie-Lesnar oli puolestaan repäisty kasaan lähes tyhjistä. Tuollaiset asiat näkyvät väkisin myös ottelun tarinankerronnassa.

Triple H:ta en olisi missään tapauksessa valinnut vuoden painijaksi. Vaikka minulle onkin tärkeä kriteeri vuoden painijassa se, että kyseinen henkilö on ollut mukana ainakin jossain kohtaa ME-kuvioissa, ei vuoden painijaksi pääse silti pelkästään buukauksillisilla meriiteillä. Triple H:ta työnneettiin myös vuonna 2004 katsojien kurkusta alas väkisin, eikä monille muille (mm. Benoit, Orton, Michaels ja Edge) edes annettu mahdollisuutta loistaa, koska suurimman valokeilan oli oltava koko ajan HHH:ssa. Tästä huolimatta erityisesti vuoden alkupuoliskolla Benoit onnistui varastamaan päähuomion itseensä, tulemaan WM XX:ään aivan tajuttoman suosittuna underdog-facena ja lopulta nappaamaan yhden koko painihistorian upeimmista hetkistä. Tämän jälkeenkin Benoit oli vielä pari kuukautta Raw'n ykkösnimi, kunnes HHH:n ego ei enää kestänyt, ja hänet oli väkisin nostettava päämestarinkin ohitse. HHH teki siis niin sanotusti cenat. Ja silti tästä huolimatta Benoit teki työnsä perhanan hyvin, hoiti pestinsä päämestarina niin kauan kuin se jatkui ja pysyi senkin jälkeen merkittävänä henkilönä Raw'n pääkuvioissa, vaikka buukkauksella Benoit'a ei autettu tippaakaan. Ppv-otteluissa Benoit'n ja HHH:n välillä on se selvä ero, että monissa vuoden parhaissa Benoit-otteluissa oli ensisijaisesti Benoit'n ansiota, että ottelu oli niin kova. HHH:n parhaissa otteluissa HHH:ta vastassa oli aina joku häntä parempi painija. Tästä kaikesta huolimatta pidin siis Triple H:sta paljon vuonna 2004, muta näiden syiden takia vuosi 2004 oli mielestäni Benoit'n vuosi.

WM XX:stä olenkin jo sanonut aikaisemmin aika lailla kaiken. Jos en muista väärin, What itse kirjoitti hemmetin hyvin uusimman Survivor Seriesin aiheeseen siitä, kuinka loistavan fiiliksen tapahtuma voi kokonaisuudessaan jättää, vaikka keskiarvollisesti sen ottelut olisivatkin flopanneet. Juuri täsmälleen tämän saman tunteen takia minusta WM XX oli vain paras tapahtuma vuonna 2004, jolloin ei yksinkertaisesti nähty yhtään erityisen hienosti onnistunutta tapahtumaa. Mieleen ei tule yhtään muuta ppv:tä, mikä olisi mitenkään mainittavasti paremmin onnistunut kokonaisuutena. Kaikilla oli omat heikkoutensa (niin myös WM:llä), mutta WM onnistui paikkaamaan ne sillä järkyttävän hienolla ison tapahtuman fiiliksellä ja ainutlaatuisella 20. WM:n tunnelmalla. Siihen päälle yksi klassikko-ottelu ja pari muuta hienoa koitosta ja ainutlaatuisen upea päätös illalle, niin kyllä se vain minun kirjoissani nousi vuoden parhaaksi, vaikka keskiarvo otteluille ei mairitteleva olekaan. Arvosanoja katsellessa pitäisi aina mielestäni myös miettiä sitä, kuinka suuri minkäkin ottelun painoarvo oli tapahtumalle. WM XX:ssä suurin osa niistä heikoista otteluista oli sellaisia, jotka eivät olleet mitenkään merkittävässä roolissa edes tapahtuman kannalta.

Joo, tällaista jälkifiilistelyä. En vain halunnut jättää täysin huomioimatta, koska on aina kiva, jos joku viitsii kommentoida ja ehkä jopa kyseenalaistaa arvioitani. En siis tahdo väittää olevani mitenkään absoluuttisesti oikeassa - kunhan selitän syyni omiin näkemyksiini :)

Ja sitten viikon arvostelu.

Kuva
ROYAL RUMBLE 2005

Vuoden 2005 Royal Rumblen posteri oli yksi hienoimmista WWE:n postereista pitkään aikaan. Samoin myös ppv:n mainosvideo oli kaikessa koomisuudessaan täyttä kultaa, kuten jo huomautin silloin, kun What aikoinaan tämän mainion ppv:n arvosteli tässä aiheessa. Jos tuolloin missasit tuon videon, katso se nyt. Selostajina tämän vuoden Rumblessa olivat Raw'n puolelta tutut JR sekä King ja Smackdownin puolelta lähes yhtä tutut Michael Cole ja Tazz. Rumble-ottelun selostivat JR ja Tazz.

Kuva Kuva
Edge vs. Shawn Michaels
Edgen ja Michaelsin feud oli alkanut rakentua siitä lähtien, kun Edge teki syksyllä 2004 heel turninsa. Nuori tulokas Edge ei voinut sietää sitä, kuinka Michaelsin tapaiset konkarit saivat edelleen kaiken huomion ja kuinka Edge ei ollut vielä ikinä päässyt ottelemaan päämestaruudesta 1 on 1 -ottelussa. Kunnon sysäyksen feudi sai Taboo Tuesdayssa, kun Edge (ja Chris Benoit) hävisi(vät) Shawn Michaelsille äänestyksessä, jossa valittiin Triple H:lle haastaja päämestaruusotteluun. Edge sekaantui otteluun, aiheutti Michaelsin tappion ja pieksi HBK:n siten, että tämä joutui jäämään sairaslomalle. Michaels palasi vasta vuodenvaihteen jälkeen, jolloin hänet nimitettiin vakantista päämestaruudesta käydyn Elimination Chamber -ottelun erikoistuomariksi. Tuossa ottelussa Edge oli käydä käsiksi Michaelsiin, jolloin Michaels iski Edgelle Sweet Chin Musicin ja aiheutti tämän eliminoinnin. Tämä vain lisäsi Edgen kaunaisuutta Michaelsia kohtaan, ja lopulta seuraavien viikkojen aikana miesten välit kävivät niin räjähdysherkiksi, että heidän välilleen oli lopultakin buukattava ensimmäinen 1 on 1 -ottelu.

Tätä ottelua katsoessa aloin miettiä, voiko tosiaan olla niin, etten ole koskaan aikaisemmin nähnyt tätä Edgen ja Michaelsin kohtaamista. Aikoinaan nuorena painifanina kun hankin Royal Rumblen itselleni (tietenkin täysin laillisesti), se oli silloisilla nettiyhteyksilläni perhanan kankeaa, ja saattaa hyvin olla, että latasin vain loppupään tiedostot ja skippasin esimerkiksi openerin. Ja voi tosiaan olla, etten ole sittemmin koskaan vaivautunut katsomaan tätä ppv:n avannutta ottelua. Se on ollut suuri virhe, koska tämä oli mielestäni yksinkertaisesti sanottuna hemmetin hieno ottelu. Tämä lähti liikkeelle ehkä vähän hitaasti, ja pelkäsin jo, että eikö tästä tule näillä osanottajilla kummoisempaa kuin hyvä ottelu. Pelkoni oli kuitenkin täysin turhaa, sillä tälle kamppailulle oli siunattu peräti 20 minuuttia aikaa, mikä on täysin poikkeuksellista puhuttaessa WWE:n openereista. 20 minuutissa Michaels ja Edge saivat kerrottua aivan perhanan hienon tarinan, ja ottelun laatu parani aivan älyttömästi sitä mukaa, kun ottelu vain jatkui ja jaktui. Ehdin jo monta kertaa olettaa, että nyt ottelu päättyy, mutta toisin kävi. Sinänsä tässä ei nähty mitään aivan ainutlaatuista tai tajunnanräjäyttävää, mutta sen sijaan nähtiin suoranainen malliesimerkki siitä, miten perhanan kova voi olla hyvin rakenneltu ja hienoilla jännittävillä hetkillä tyylitelty feud ending -ottelu ilman minkäänlaista ylibuukkausta. Mahtavaa työtä. Ilmeisesti osa arvostelijoista ei ole syttynyt tälle ottelulla yhtä paljon, mutta minä tykkäsin kovasti.
**** (18:32)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge (Roll up)
Backstage-angle w/ Heidenreich & Gene Snitsky
Seuraavaksi oli vuorossa Heidenreichin ja The Undertakerin kohtaaminen, mutta ennen sitä nähtiin taas yksinkertaisen upea - ja aivan lievästi homoeroottinen - backstagekohtaaminen Heidenreichin ja Snitskyn välillä. En sano enempää, jätän vain linkin tähän. Linkissä on mukana myös itse ottelu, sitä ei tarvitse katsoa. Katsokaa pelkkä angle.

Kuva Kuva
Heidenreich vs. The Undertaker - Casket Match
Jos joukossa on nyt sellaisia Jumalan hylkäämiä paskiaisia, jotka eivät jostain syystä katsonut tuota äskeistä timanttista videota, niin kerrottakoon, että Heidenreich tosiaankin pelkäsi hauta-arkkuja. Se oli sinänsä aika ikävää, koska tämä ottelu oli tosiaan Casket Match. Heidenreichin arkkufobia paljastui kaikille vasta sen jälkeen, kun Heidenreichin arkkivihollinen Undertaker oli saanut luvan päättää miesten ottelun stipulaation, ja hän oli valinnut oman lempiottelunsa Casket Matchin. UT oli siis voittanut Heidenreichin Survivor Seriesissä, mutta feud ei suinkaan päättynyt siihen, sillä Armageddonissa Heidenreich teki paluunsa ja aiheutti Undertakerille (taas) tappion päämestaruusottelussa. Tuon jälkeen Undertaker janosi entistä enemmän kostoa Heidenreichille, ja luultavasti juuri siksi hän valitsi stipulaatioksi Casket Matchin. Heidenreichin manageri Paul Heyman yritti tehdä kaikkensa, jotta Heidenreichin kammoama stipulaatio peruttaisiin. Heidenreich ja Heyman saivatkin mahdollisuuden stipulaation peruuttamiseen, kun Teddy Long buukkasi Smackdowniin ottelun Heyman & Heidenreich vs. Undertaker. Jos Heyman ja Heidenreich olisivat voittaneet, stipulaatio olisi peruttu. Sen sijaan Undertaker voitti, ja hän vieläpä iski ottelun jälkeen Heymanin hauta-arkkuun. Heymania ei ollut nähty tuon jälkeen, eikä häntä nähtäisi seuravaan kerran ennen kuin vasta myöhään keväällä.

Tästä paljastui loppujen lopuksi parempi ottelu kuin miltä erityisesti ensimmäiset viisi minuuttia näyttivät. Aluksi homma lähti käyntiin todella kankeasti, ja pelkäsin jo, että näiden kahden rymistelystä tulee tämän Rumblen flow'n pilaaja. Homma alkoi kuitenkin muuttua, kun Undertaker väläytti poikkeuksellisen Triangle Choken (tai kuten Michael Cole sanoi: Triangle Throatin) nousemalla käsiensä varassa yläköydelle ja nappaamalla tuosta asennosta Heidenreichin lukkoon. Tuon tyylikkään teknisen liikkeen päätti se, kun ensin Gene Snitsky ja hieman myöhemmin Kane sekaantuivat otteluun. Näiden kahden osuus toi otteluun sopivaa lisämeininkiä, ja kun Snitsky ja Kane olivat poistuneet paikalta, muuttui myös UT:n ja Heidenreichin loppuosuus ihan mukavaksi brawliksi. Undertaker lensi tosi rajusti teräsportaita päin ja vähän myöhemmin nähtiin oikeasti komea spotti, kun Undertaker isku Heidenreichin pään arkun ja kannen väliin ja iski sen jälkeen apronilta Leg Dropin arkun kannelle. Kokonaisuutena tämän ottelun suurin ongelma oli toki taas se, että kunnollinen painillinen anti jäi hyvin vajaavaiseksi, mutta tällaisena alakortin brawlina tämä toimi ihan kohtuullisesti. Heidenreichilla on tuskin rahkeita paljon tätä parempaan.
** (13:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker
Backstage angles w/ Ric Flair, Eddie Guerrero, Christian, Tyson Tomko, John Cena etc.
Tässä Rumblessa nähtiin poikkeuksellisen mahtavia backstage-angleja, joissa painijat kävivät poimimassa arvontakulhosta oman sisääntulonumeronsa Rumble-otteluun. Ensimmäisenä nähtiin Ric Flairin ja Eddie Guerreron numeroiden arvonnat, joka päättyi siihen, että Eddie varasti Flairin numeron, mutta joutui myöhemmin palauttamaan sen (ja myös varastamansa lompakon) Flairille. Myöhemmin arvontapaikalla kohtasivat Christian ja John Cena, jotka ajautuivat legendaariseen räppi-battleen, josta tuleville sukupolville on jäänyt kerrottavaksi ainakin Christianin ja hänen henkivartijansa Tomkon välinen dialogi. Christian: "Tomko, give me a beat". Tomko: "No." Mutta siis, juuri tällaiset backstage-anglet olivat loistavaa viihdettä, jota soisi näkevän joka vuosi Rumblessa. Näiden jos minkä buukkaaminen olisi niin yksinkertaista kuin mahdollista.

Kuva Kuva Kuva
JBL (c) vs. Kurt Angle vs. Big Show - WWE Championship
JBL oli päihittänyt vuoden 2004 aikana suurimman osan Smackdownin Main Eventtereistä puolustaessaan WWE-mestaruutta, jota hän oli pitänyt hallussaan heinäkuusta lähtien. Jäljellä oli kuitenkin kaksi nimeä, joita JBL ei ollut mestaruuskautensa aikana kohdannut: Kurt Angle ja Big Show, jotka olivat viime kuukausien aikana keskittynyt feudaamaan keskenään. Anglen ja Show'n keskittyminen päämestaruuteen alkoi, kun Armageddonin jälkeen Smackdownissa Angle sai mahdollisuuden otella mestaruudesta JBL:ää vastaan. Angle voitti ottelun diskauksella, ja ottelun jälkeen Big Show saapui paikalle ja pieksi sekä Anglen että JBL:n. Teddy Long buukkasi Royal Rumbleen tämän kolminottelun, minkä jälkeen näiden kolmen välit kiristyivät entisestään. Erityisesti JBL ja Angle yrittivät aiheuttaa mahdollisimman paljon vaikeuksia toisilleen, ja kummankin miehen taustajoukot (Anglelle Jindrak ja Reigns, JBL:llä The Cabinet) kävivätkin tiiviisti sotaa toisiaan vastaan. Lopulta Angle ja JBL saivat yhdistettyä voimansa ja joukkonsa, kun pari viikkoa ennen ppv:tä he hyökkäsivät koko porukalla Big Show'n kimppuun ja jättivät tämän makaamaan kehään tajuttomana ja verisenä. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Show järjesti vastayllätyksen houkuttelemalla Teddy Longin buukkaamaan SD:n Main Eventiksi Last Man Standing Matchin Anglen ja JBL:n välille. Rankka ottelu päättyi lopulta tasapeliin, kun molemmat iskivät toisiaan päähän terästuolilla samanaikaisesti.

Smackdownin mestaruusottelut jatkavat ihan mukavalla tasolla. Monen mielestä aliarvioin Armageddonin Fatal 4-Wayn, mutta itse en vain pitänyt sitä mitenkään erityisen upeana mestaruusotteluna vaan pelkästään hyvänä kamppailuna, jossa oli omat heikot hetkensä. Aika samoilla sanoilla voi kuvailla myös tätä Big Show'n, Kurt Anglen ja JBL:n kohtaamista. Itse asiassa välillä tämä tuntui jopa laadultaan paremmalta ottelulta kuin Armageddonin kohtaaminen, ja siitä voi kiittää pitkälti Anglen upeita otteita koko ottelun ajalta. Toisaalta pitää nostaa hattua myös Big Show'lle, joka otti varsin kovaa bumppia tässä rojahtamalla ensin koko painolla selostuspöydän läpi ja sitten vielä heittäytymällä JBL:n kanssa turvavallin läpi näyttävästi. Nykyisinhän tuo turvavallin läpi meneminen alkaa olla aika perusbumppi, mutta tässä vaiheessa en muista vastaavaa nähneeni WWE:ssä. Hienoista bumpeista ja Anglen hyvästä painista huolimatta tämä ottelu ei kuitenkaan noussut hyvää paremmaksi, mikä johtuu osittain siitä, että tässä ei yksinkertaisesti ehtinyt tapahtua niin paljon, että tämä olisi ehtinyt nousta hienoksi. Erityisesti lopetus tuli aika tyhjistä. Toinen suuri ongelma ottelussa oli se, että lopetus oli turhan ylibuukattu, kun koko Cabinet ja Anglen jengi sekaantuivat. Mukava mestaruusottelu silti.
*** (12:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL (Pinned Angle after a Clothesline From Hell)
Kuva Kuva
Triple H (c) vs. Randy Orton - World Heavyweight Championship
Vihdoin ja viimein Randy Orton sai uusintamahdollisuuden otella entistä mentoriaan ja nykyistä pahinta vihamiestään Triple H:ta vastaan 1 on 1 -mestaruusottelussa. New Year's Revolutionin Elimination Chamberissa kaksi viimeistä miestä olivat Orton ja HHH, ja Hunter voitti tuon ottelun saatuaan apua Batistalta, jonka Orton oli jo aikaisemmin eliminoinut. Seuraavassa Raw'ssa Orton keskeytti Triple H:n mestaruusjuhlat ja vaati uusintaottelua, koska Batista oli puuttunut otteluun, jossa ei ollut enää siinä vaiheessa mukana. Kerrankin Eric Bischoff oli samaa mieltä Ortonin kanssa, ja hän buukkasi Raw'hon ykköshaastajuusottelun Ortonin ja Batistan välille. Orton voitti tuon ottelun, kun Triple H yritti sekaantumalla auttaa Batistaa mutta löikin vahingossa tätä. Seuraavien viikkojen aikana Orton jatkoi Triple H:n ärsyttämistä ja uskottavuuden keräämistä muun muassa voittamalla Ric Flairin, vaikka Triple H yritti jälleen sekaantua otteluun. HHH:n suurin ongelma oli kuitenkin se, että hänen ja Batistan välit huononivat hetki hetkeltä. Lopullinen käännös huonompaan tapahtui, kun Orton osoitti nauhalta, että Triple H ei ollut edes yrittänyt auttaa Batistaa Elimination Chamberissa, kun Orton selätti Batistan. Seuraavina viikkoina Batista ja Triple H ajautuivat jatkuvasti erimielisyyksiin, eikä HHH ollut ollenkaan iloinen siitä, että Batista ilmoittautui mukaan Royal Rumbleen. Juuri ennen tämän ottelun alkua Eric Bischoff ilmoitti backstagella, että Evolution ei saisi sekaantua otteluun millään tavalla.

Jos muutama juttu olisi mennyt toisella tavalla, tämä ottelu olisi hyvinkin saattanut olla WrestleMania 21:n Main Event - eikä syyttä suotta. Triple H:n ja Ortonin feud oli alkanut viime elokuussa, eivätkä nämä kaksi olleet kohdanneet toisiaan 1 on 1 -ottelussa kuin kerran tähän mennessä. Harmi vain, että jossain vaiheessa yleisö alkoi menettää kiinnostuksensa Ortonia kohtaan, ja WWE päätti muuttaa suunnitelmia. Painilliselta anniltaan tämä ottelu pystyi nimittäin kilpailemaan helposti sen ottelun kanssa, mistä lopulta tuli Raw'n Main Event WrestleManiassa. Toisaalta sen enempää tämä kuin tuo toteutunutkaan Main Event eivät silti olleet mitään klassikko-otteluita. On vaikea edes sanoa, mikä HHH:n ja Ortonin otteluissa tuntui aina puuttuvan, mutta jotenkin nämä kohtaamiset eivät vain nousseet huippuottelun tasolle. Tämäkin ottelu oli täynnä erinomaista tarinankerrontaa (HHH teloi monipuolisesti Ortonin jalkaa, joka oli loukkaantunut aikaisemmin), hyvää myyntiä sekä näyttäviä liikkeitä (HHH mm. counteroi Ortonin RKO:n alussa heittämällä Ortonin yläköyden yli kehästä ulos). Silti se jokun jäi puuttumaan. Lopussa nähty Ortonin "aivotärähdys" ja sitä seuranneet loppukäänteet olivat ehkä hieman korneja, mutta toisaalta Orton myi tuon aivotärähdyksensä hienosti, ja lopetus toimi sen ansiosta varsin mallikkaasti. Kokonaisuutena siis oikein hieno mestaruusottelu, mutta ei silti sen enempää. Seuraavina viikkoina Ortonin aivotärähdyksen vaikutuksien puimista jatkettiin vielä, ja muistan, että tähän aikaan tuosta pelättiin jotain pysyvämpää juonikuviota Ortonille.
***½ (21:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (Pedigree)
Kuva
30 Man Royal Rumble Match - WrestleMania 21 Title Shot
Participants: Eddie Guerrero, Chris Benoit, Daniel Puder, Hardcore Holly, The Hurricane, Kenzo Suzuki, Edge, Rey Mysterio, Shelton Benjamin, Booker T, Chris Jericho, Luther Reigns, Muhammad Hassan, Orlando Jordan, Scotty 2 Hotty, Charlie Haas, René Duprée, Simon Dean, Shawn Michaels, Kurt Angle, Jonathan Coachman, Mark Jindrak, Viscera, Paul London, John Cena, Gene Snitsky, Kane, Batista, Christian, Ric Flair
Rumble-ottelun tarinasta ei ole sen kummempaa sanottavaa, joten keskityn muutamiin huomioihin painijoista. Daniel Puder oli siis voittanut Tough Enough -kilpailun joulukuussa ja ansainnut "miljoonan dollarin sopimuksen" WWE:n kanssa sekä paikan Rumble-ottelussa. Tuo niin sanottu miljoonan dollarin sopimus ei kuitenkaan koskaan realisoitunut Puderille, koska heti Rumblen jälkeen hänet tiputettiin WWE:n silloiseen farmiin OVW:hen treenaamaan, eikä häntä nostettu sieltä päärosteriin enää koskaan. Puder sai kenkää syyskuussa 2005, minkä jälkeen hän siirtyi nopeasti takaisin MMA-puolelle. Scotty 2 Hotty oli ollut pitkän aikaa sairaslomalla, mutta hän oli palannut kehiin joitakin viikkoja ennen Rumblea. Simon Dean oli Muhammad Hassanin ohella ehdoton suosikkipainijani vuodelta 2005. ECW:ssä vuosien ajan Novana paininut Mike Bucci oli siis saapunut WWE:hen, ja hänet oli nostettu vuoden 2004 lopulla päärosteriin uudella Simon Dean -gimmickillä. Käytännössä Dean oli huijarimainen laihdutus- ja hyvinvointiguru, joka yritti kaupitella kaikille omaa "Simon Systemiään", joka auttoi mukamas pääsemään kuntoon. Deanista ei koskaan tullut (ikävä kyllä) mitään merkittävää WWE:ssä, mutta hänestä oli paljon hupia monissa segmenteissä - ja myös tässä ottelussa. Jonathan Coachman teki pitkästä aikaa esiintymisen painijana, vaikka hän oli jo siirtynyt pitkälti selostuspuolelle. Paras uutinen lienee se, että kaikkien ikisuosikki Viscera teki tässä ottelussa ppv-comebackinsa. Viscera oli siis palannut WWE:hen syksyllä 2004 ensin JBL:n apurina Smackdowniin ja pari kuukautta myöhemmin Christianin apurina Raw'hon. Yhteistyö Christianin kanssa päättyi nopeasti, mutta Viscera solmi kuitenkin WWE:n kanssa vakituisen sopimuksen ja jäi täydentämään Raw'n rosteria.

Tämä on varmaan tyyliltään yksi klassisimmista Rumble-otteluista, ja juuri siksi tämä on erinomaisen toimiva kokonaisuus. Ei samanlainen klassikko kuin esimerkiksi vuoden 2004 Rumble mutta ehdottomasti kuitenkin parempaa keskiluokkaa Rumble-otteluita arvioidessa. Klassisen tästä tekee se, että tässä ei ollut mitään suuria yllätyksiä, paluita tai muita superjännittäviä kummallisuuksia, mutta sen sijaan tässä oli hemmetisti hyvää painia, monia hienoja yksittäisiä hetkiä ja kokonaisuutena varsin upea paketti. Osallistujista reilu enemmistö oli tässä vaiheessa oikeasti mielenkiintoisia, ja joukossa oli ainakin pari potentiaalista voittajaehdokasta. Edes ottelun mörssärit (Kane, Snitsky, Viscera...) eivät olleet kamalia, vaan he hoitivat osuutensa varsin kunniakkaasti ja pysyivät ottelussa sopivan vähän aikaa. Muutamia erityisen upeita suorituksia korostakseeni pitää nostaa hattua suurimman osan ottelusta painineille Benoit'lle ja Guerrerolle, aivan huikean suorituksen tehneelle Mysteriolle, hienon feud-aloituksen vetäneelle Michaelsille ja Anglelle sekä ennen kaikkea Paul Londonille, joka otti vastaan yhden Rumble-historian sairaimmista bumpeista. Tämä Rumble-ottelu oli ennen kaikkea hieno juuri siksi, että tässä oli paljon oikeasti hyvää painia.

Toki kaikkein parhaiten tämä ottelu muistetaan klassisen sekavasta lopetuksestaan. Näin 10 vuotta myöhemmin tuon loppusäätämisen katsominen on todellinen nostalgiapläjäys, koska juuri tähän aikaan painifaniuteni oli varmaan huipussaan, ja muistan tuon lopetuksen jälkipuinnit erittäin hyvin. Tälläkin foorumilla oli varmaan viikkojen ajan keskustelua siitä, oliko kahden viimeisen painijan yhtäaikainen tippuminen maahan botch vai suunniteltu lopetus. Muistini saattaa olla ihan väärässä, mutta mielestäni aika moni oli aluksi vielä sitä mieltä, että kyseessä oli selvästi suunniteltu juttu, mutta mielipiteet kääntyivät vähitellen tarkemman selvittelyn jälkeen. Mitään lopullista satavarmaa vastausta kysymykseen ei kai koskaan ole saatu, mutta nykyään on kaiketi aika yleisesti hyväksytty fakta, että tuo oli varsin karu botch. Tuota näkemystä tukee hyvin moni seikka, kun tuota lopetusta nyt yksityiskohtaisesti taas kerran katseli. Joka tapauksessa jo pelkästään tuo todella poikkeuksellinen loppu teki tästä piirun verran merkittävämmän ja legendaarisemman Rumble-ottelun.
**** (51:27)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Last eliminated John Cena)
*** Edge
** Shawn Michaels
* Rey Mysterio

Kokonaisarvio Royal Rumblesta: Kokonaisuutena tämä on todella vahva tapahtuma. Ainut ongelma on se, että yhtään todellista klassikko-ottelua tai vastaavaa ei show'ssa nähty, minkä takia tämä ei nouse aivan parhaille ppv-arvosanoille. Muuten kasassa oli kuitenkin aivan esimerkillisen upeasti vedetty 3-tuntinen painipaketti, jossa oli hienoja otteluita, viihdyttäviä backstage-angleja ja toimivia juonikuvioita. Hyvä osoitus WWE:n tämän ajan viihdyttävyydestä. Hyvä ppv.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. TNA Final Resolution - Ok
---------------
3. WWE New Year's Revolution - Kehno

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8630
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Su 18.01.2015 14:06

Tulee semiä spoileria kahden viimeisen painijan henkilöllisyydestä, joten jos et ole tätä ottelua oikeasti nähnyt ja et voittajaa tiedä, niin taakse poistu. Toisaalta jos ei ole nähnyt tätä, niin voi mennä nurkkaan häpeämään ja silloin ansaitseekin tulla spoilatuksi.
Kenitys kirjoitti:Tälläkin foorumilla oli varmaan viikkojen ajan keskustelua siitä, oliko kahden viimeisen painijan yhtäaikainen tippuminen maahan botch vai suunniteltu lopetus. Muistini saattaa olla ihan väärässä, mutta mielestäni aika moni oli aluksi vielä sitä mieltä, että kyseessä oli selvästi suunniteltu juttu, mutta mielipiteet kääntyivät vähitellen tarkemman selvittelyn jälkeen. Mitään lopullista satavarmaa vastausta kysymykseen ei kai koskaan ole saatu, mutta nykyään on kaiketi aika yleisesti hyväksytty fakta, että tuo oli varsin karu botch. Tuota näkemystä tukee hyvin moni seikka, kun tuota lopetusta nyt yksityiskohtaisesti taas kerran katseli.
Leikin tässä itsekin äsken vähän videoklippikerhon jäsentä, ja totta tosiaan Batista ja Cena osuvat lattiaan melkolailla yhtäaikaa. Mutta mutta, kun nyt vielä hidastettuna katsoo, niin alkuperäisessä lopetuksessa Batista ja etenkin miehen jalat osuvat aavistuksen verran Cenaa aiemmin. Toisaalta alkuperäisen lopetuksen jälkeiset tapahtumat kielivät joissain määrin siitä että olisi voinutkin olla suunniteltua, koska painjoiden ja tuomareiden toiminta on vähän sellaista että vaikutti käsikirjoitetulta. Vaikka voihan se olla että siinä hetken aikaa improttiin ennen päätöäksiä.

Btw, hauskintahan tuossa on kun Vince saapuu paikalle ja äijän polvet pettävät alta ja mies jää istumaan kehän nurkkaan, eikä sano oikeastaan mitään. Tämäkin sinänsä voisi kieliä vähän siitä että kyseessä olisi botch, koska käsikirjoitetussa viihteessä mies varmaan olisi jotain mikkiin sanonutkin.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Su 18.01.2015 18:57

DeadManWalking kirjoitti:Btw, hauskintahan tuossa on kun Vince saapuu paikalle ja äijän polvet pettävät alta ja mies jää istumaan kehän nurkkaan, eikä sano oikeastaan mitään. Tämäkin sinänsä voisi kieliä vähän siitä että kyseessä olisi botch, koska käsikirjoitetussa viihteessä mies varmaan olisi jotain mikkiin sanonutkin.
Vinceltä revähti molemmista jaloista reisilihakset noustessaan kehään, joten hän ei voinut seisoa kunnolla sen takia. Aika vihainen Vince tuossa kohtaa oli, mitä videolta muistan sen joskus katsoneeni. Olen siis aika varma kyseessä olleen botchi, jota Vince tuli korjaamaan vihaisena.

Hauska fakta muuten, että tuo Rumble oli ensimmäinen WWE:n PPV-tapahtuma 20 vuoteen, jossa ei ollut joukkueottelua missään muodossa.
hevosen k**pä

kossi5
Viestit: 637
Liittynyt: La 16.06.2007 21:01
Paikkakunta: Helsingin Herra

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja kossi5 » Ma 19.01.2015 19:43

Mä en muista missä, mutta jossain Vince puhui tästä tapauksesta ja sanoi kyseessä olleen täysi botchi. Sattui helvetisti, mutta naama piti pitää "peruslukemilla".
Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ti 20.01.2015 09:50

Mihin muuten Heidenreich hävisi ja koska?

Aikaa on nyt kulunut niin paljon, että kehtaan myöntää pitäneeni hänestä. :|

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ti 20.01.2015 10:10

Griffin kirjoitti:Mihin muuten Heidenreich hävisi ja koska?

Aikaa on nyt kulunut niin paljon, että kehtaan myöntää pitäneeni hänestä. :|
Muistaakseni katosi ruudusta pian sen jälkeen, kun LOD-Reunion Animalin kanssa oli ohi. Sitten taisikin saada kenkää aikaa pian.

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ti 20.01.2015 10:28

Kenitys kirjoitti:
Griffin kirjoitti:Mihin muuten Heidenreich hävisi ja koska?

Aikaa on nyt kulunut niin paljon, että kehtaan myöntää pitäneeni hänestä. :|
Muistaakseni katosi ruudusta pian sen jälkeen, kun LOD-Reunion Animalin kanssa oli ohi. Sitten taisikin saada kenkää aikaa pian.
Aivan, kun sekin on vielä edessä! Tuota en edes muistanut.

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 20.01.2015 13:44

Tällä viikolla on Royal Rumble 2015, joten on hyvä aika julkaista minun PPV-projektini ensimmäinen arvostelu.

Aloitin projektin katsomalla kaksi Raw’ta tammikuulta ennen Royal Rumblea. Mitenkään syvällisemmin en näihin paneudu, enkä niitä arvostele. Syy on se, että tämän ajan Raw’ssa on se ongelma, että ei niissä minun mielestäni oikein tunnu mitään tapahtuvan. Kyllähän tunnin jaksoon luulisi saavan ihan tarpeeksi sisältöä (esim. NXT tänä päivänä), mutta jotenkin nämä on todella yhden tekeviä. Vaikea hahmottaa, että onko minkälaisia juonikuvioita, kun näitä isompia tähtiä ei juurikaan näy.

Ensimmäinen Raw, jonka katsoin, oli 8.1.1996 esitetty jakso. Olen aikaisemmin katsonut satunnaisesti näitä 90-luvun puolivälin Raw’eja, ja tuntuu, että niissä on aina joku Jeff Jarrettin yhdentekevä matsi. Tämäkin jakso alkoi Jeff Jarrettin matsilla. Rehellisesti on myönnettävä, että tuli nämä Raw’n ottelut katsottua vähän hyppien. Lisäksi jakson main eventinä oli jostain syystä Bret Hartin ja British Bulldogin matsi.. joka oli käyty In Your House 5:ssa! Eli uusintana näytettiin jo käyty ottelu. Hallitsevaa WWF:n mestaria, Bret Hartia, ei muuten näkynyt kummassakaan Royal Rumblea edeltävässä Raw’ssa.

Tämä Raw-jakso oli kuitenkin omalla tavallaan historiallinen. Edellisen vuoden loppupuolella WWF-debyyttinsä tehnyt Steve Austin (tähän aikaan tunnettiin vielä nimellä The Ringmaster) sai Ted DiBiaselta legendaarisen Million Dollar Beltin. Lisäksi toinen kova juttu oli Shawn Michaelsin lehdistötilaisuus, jossa Shawn Michaels ilmoitti osallistuvansa Royal Rumble –matsiin. HBK:han oli ollut jonkin aikaa pois kehistä ”aivotärähdyksen” takia.

Royal Rumblea edeltävässä Raw’ssa (15.1.1996) nähtiin pari mielenkiintoista matsia. The Ringmaster (Steve Austin) kohtasi nuoren Matt Hardyn! Itseasiassa ottelu ei ollut ensimmäinen näiden kahden välinen ottelu, sillä Wikipedian mukaan Austinin Raw-debyytti oli joulukuussa 1995 Matt Hardya vastaan. Lisäksi jakson main eventinä oli Undertakerin ja Isaac Yankeemin ottelu. Isaac Yankeem oli kehno hammaslääkäri-gimmick, ja hahmon esittäjä tultaisiin myöhemmin muistamaan Kanena… Muuta mainittavan arvoista ei tässä jaksossa ollut.

Näissä jaksoissa tykkäsin kuitenkin siitä, kuinka tulevaa Royal Rumble –matsia alustettiin ja hehkutettiin selostajien ja juontajien toimesta. Ihan vaan kerrottiin, että ketä kaikkia painijoita on mukana ottelussa ja joiltain painijoilta oli uhoamispromovideoitakin. Loppupeleissä jäi aika p**ka maku näistä Raw’eista. Tähtipainijoiden puute, yhdentekevät tv-matsit, juonikuvioita ei juurikaan ja WWF:n nolot WCW-mollausyritykset. Eli WWF:ssä oli Randy Savagea, Hulk Hogania, Ted Turneria ja Mean Gene Okerlundia matkivat hahmot. Todella vaivaannuttavaa seurattavaa, koska ne eivät olleet hauskoja.

Mutta sitten itse Royal Rumbleen!

Kuva
WWF Royal Rumble 1996

Haluan aina sanoa jotain kaikesta tapahtuman ympärillä (lavasteet, posterit ym.). Tämän Royal Rumblen posterista ei juurikaan mitään sanottavaa. Diesel monottaa Owen Hartia. Jee. Minulla on aina kovat ennakko-odotukset Royal Rumblesta, koska kyseessä on varmaan suosikkitapahtumani WWF:ssä ihan jo pelkästään Royal Rumble –matsin takia. Vähän pelonsekaisin tuntein kuitenkin odotin tällä kertaa, sillä katsomani Raw’t oli aika kehnoja. Annetaan kuitenkin mahdollisuus!

Tapahtuma alkaa lyhyellä Sunny kylpyammeessa –pätkällä, joita on nähty Rawissakin. On se kyllä kuuma kissa. Sen jälkeen luonnollisesti tulevia matseja hypettävä video. Tapahtuman selostajina toimivat Vince McMahon ja Mr. Perfect! Vincen Raw-pari Jerry ”The King” Lawler on selostamon sijaan tänään kehässä, kun hän osallistuu Royal Rumble –matsiin.

Kuva
Jeff Jarrett vs Ahmed Johnson
Ei kuulostanut etukäteen hyvältä matsilta, sillä kumpikaan näistä ottelijoista ei mitään parhaimpia painijoita ole. Jeff Jarrettilla on hetkensä, mutta ottelun kantajaksi hänestä ei ole. Jotain pientä kuviota tässäkin oli taustalla, sillä joulukuussa pidetyssä In Your Housessa oli Jarrett käynyt Ahmedin kimppuun. Vince McMahonin mukaan Ahmed Johnson oli vielä tässä vaiheessa WWF:ssä voittamaton.

Juonikuvio vaikutti yhdentekevältä, eikä tämä matsikaan ”yllättäen” mikään hyvä ollut. Onneksi osattiin pitää lyhyenä. Tönkkö ottelu, joka kuitenkin hieman parani loppua kohden. Ahmed Johnsonin hyppy kehän ulkopuolelle oli hieno. Ottelun lopetus puolestaan oli tylsä ratkaisu.

** (06.40)
Spoiler: näytä
Voittaja: Ahmed Johnson (diskauksella)

Jeff Jarrett hyppäsi kitaran kanssa kehäkulmauksesta ja kitara upposi Ahmed Johnsonin pään lävitse. Plaah.. Ottelun jälkeen Jarrett tuuletti kehässä ja poistui paikalta. Toettuaan kitaran iskusta, Ahmed Johnson lähti juoksemaan JJ:n perään.
Tässä välissä oli ”Big Daddy Cool” Dieselin haastattelu. Ihan hyvä lyhyt haastattelu, jossa luonnollisesti käsiteltiin illan tulevaa RR-matsia.

Kuva
Smoking Gunns (Bart & Billy Gunn) (c) vs The Body Donnas (Skip & Zip) w/ Sunny – WWF Tag Team –mestaruusmatsi

Hyvän Matlock-päättelykykyni ansiosta päättelin, että hallitsevat mestarit ovat hyviksiä ja blondit ovat pahiksia. Aion muuten jatkossakin puhua hyviksistä ja pahiksista mieluummin kuin faceista ja heeleistä, koska suomen kieli on niin kiva kieli.

Ottelu tosiaan käytiin Tag Team –vöistä, joita piti hallussaan Gunnin veljekset. Ottelu oli hyvin perinteinen tag team-matsi. Näissä minua useasti ärsyttää se hetki, kun pahikset hallitsevat ja toinen hyviksistä on ihan h**vetin kauan kehässä mätkittävänä. Totta kai se on loogista, mutta välillä tuollaiset kohdat pistävät kyllä haukotuttamaan, koska minun mielestä se on aika tylsää seurattavaa. Tässä ottelussa se ei kuitenkaan niin pahasti haitannut.

Ihan kelvollinen ottelu mestaruusvöistä, ja pakko antaa tästä myös kiitosta The Body Donnasin managerille – Sunnylle. Sunny häiriköi tuomaria ja Billy Gunnia, joka oli huolissaan, kun Sunny ”loukkaantui” ottelun keskivaiheilla. Lisäsi ehdottomasti ottelun mielenkiintoisuutta.

**½ (11.14)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Smoking Gunns (Bart & Billy Gunn)

Body Donnas oli tekemässä Bart Gunnille Double Suplexia, kunnes Billy Gunn tuli puskemaan toista blondia ja sen jälkeen oli kumpikin Gunnin veljeksistä blondien päällä. Ihan kelvollinen lopetus matsille.
Tag Team –matsin jälkeen tuli taas tätä Billionaire Ted –paskaa. Kuten jo aikaisemmin sanoin, todella vaivaannuttavaa seurattavaa tämä WWF:n yritykset pilkata WCW:tä. Tätä pätkää seurasi video, jossa käytiin läpi Goldustin ja Razor Ramonin feudin vaiheita. Ja sen jälkeen olikin tämän ottelun aika!

Kuva
Razor Ramon (c) vs Goldust w/Marlena – WWF Intercontinental –mestaruusmatsi

Tätä ottelua sentään oli rakenneltu noissa Raw’eissa, jotka katsoin ennen tätä PPV:tä. Goldust on onnistunut pääsemään hyvin hallitsevan mestarin ihon alle lähettäessä erilaisia lahjoja Razorille. PPV:tä edeltänyt Raw loppui siihen, kun Razor Ramon hyökkäsi takahuoneessa Goldustin kimppuun, mätki häntä käytävillä ja lumihangessa, kunnes Goldust onnistui pakenemaan limusiinilla pois paikalta.

Tätä ottelua odotin, koska tällä oli sentään jonkinlaista tarinaa. Razor Ramon on loistava painija, vaikkakin tässä vaiheessa uraa oli jo parhaimmat ajat takana. Goldustista puolestaan on viime aikoina tullut yksi suosikkihahmoistani. Eihän Dustin Rhodes mikään jumala kehässä ole (ihan ok kuitenkin), mutta Goldust-hahmona hän on muuten niin mahtava ja viihdyttävä tapaus. Ehkä yksi aliarvostetuimmista painissa ikinä? Tämä ottelu oli muuten Marlenan (Terri Runnelsin) ensiesiintyminen WWF:ssä. Tänä päivänä tuskin menisi läpi idea divasta polttelemassa sikaria. Marlenan lisäksi kehän laidalla oli joku pikkolo pitämässä Marlenan tuolia paikallaan. :D

Tämä oli ehkä pienoinen pettymys, vaikka mitään ihmeempää en odottanutkaan. Goldustin seksuaalinen häirintä ja Marlenan takana pakoilu oli aluksi viihdyttävää, mutta se jatkui ihan liian kauan. Matsi oli jo yli puolen välin, kun se varsinaisesti alkoi. Matsin loppupuoli olikin ihan mukavaa seurattavaa.

**½ (14.17)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja UUSI Intercontinental-mestari: Goldust

Marlenan häiritessä tuomaria, tuleekin 1-2-3 Kid katsomon kautta ja hyppää kehäkulmauksesta pyörivällä kantapääpotkulla Razor Ramonin takaraivoon. Goldust ryömii selättämään ja näin meillä on uusi Intercontinental-mestari. Mielestäni tämä oli ihan hyvä ratkaisu ottelulle. Ymmärtääkseni 1-2-3 Kidillä ja Razorilla on ollut feudi käynnissä jo viime vuonna, joten tämä on hyvä tapa jatkaa tätä välienselvittelyä.
Sitten onkin vuorossa jo itse Royal Rumble –ottelu. Ennen ottelun alkua Shawn Michaelsin lääkäri kertoo uskovansa Michaelsin olevan okei. Myös Owen Hart pääsee videolla ääneen. Owen aiheutti Shawn Michaelsin aivotärähdyksen ja uhoaa nyt voittavansa Rumblen sekä lopettavansa Michaelsin uran. Myös muutkin painijat pääsevät tässä promovideossa ääneen, ja kaikilla sama tähtäin – Royal Rumblen voitto.

Kuva
30 miehen Royal Rumble
Ottelijalista:
Spoiler: näytä
#1 Hunter Hearst Helmsley
#2 Henry O. Godwinn
#3 Bob Backlund
#4 Jerry Lawler
#5 Bob Holly
#6 King Mabel
#7 Jake ”The Snake” Roberts
#8 Dory Funk Jr.
#9 Yokozuna
#10 1-2-3 Kid
#11 Takao Omori
#12 Savio Vega
#13 Vader
#14 Doug Gilbert
#15 Squat Team #1
#16 Squat Team #2
#17 Owen Hart
#18 Shawn Michaels
#19 Hakushi
#20 Tatanka
#21 Aldo Montoya
#22 Diesel
#23 Kama
#24 The Ringmaster
#25 Barry Horowitz
#26 Fatu
#27 Isaac Yankem D.D.S.
#28 Marty Jannetty
#29 The British Bulldog
#30 Duke “The Dumpster” Droese
Muutama nippelitieto Royal Rumblesta:
- Vuoden 1996 Royal Rumblesta on neljä painijaa jo siirtynyt painijoiden taivaaseen (RIP King Mabel, Yokozuna, Owen Hart ja Davey Boy Smith)
- Tämä oli ensimmäinen Royal Rumble sellaisille tulevaisuuden nimille kuin Triple H, Steve Austin ja Kane (toki Kane oli tässä vielä eri gimmickillä)
- Entisiä WWF-mestareita ottelussa oli neljä (Bob Backlund, Yokozuna, Diesel ja Shawn Michaels)
- Ensimmäiseen Royal Rumbleen (1988) osallistuneista mukana oli ainoastaan yksi – Jake ”The Snake” Roberts

Ensimmäisenä kehään asteli siniverinen Hunter Hearst Helmsley ja toisena kehään tuli juntti nimeltään Henry O. Godwinn. Ottelun alkupuolisko oli kyllä tylsää vääntämistä. En oikein ymmärtänyt, että miksi aina piti estää jonkun pudotus ja sitten yrittää itse sen saman tyypin pudottaminen. Vaikka Hunter olikin ensimmäinen kehääntulija, pitää muistaa, että tässä vaiheessa HHH ei ollut vielä niin kiinnostava painija.

Oikeastaan ottelun ensimmäinen mielenkiintoinen homma oli, kun legendaarinen Jake ”The Snake” Roberts tuli kehään käärmeen kanssa. Kehä tyhjeni äkkiä, kun painijat pakenivat karkuun. Jerry ”The King” Lawler ei valitettavasti onnistunut pakenemaan, vaan jäi käärmeen alle. Royal Rumble oli muuten Robertsin comeback WWF:ään.

Jake The Snake ei ollut ainoa kokenut konkari, sillä mukana oli mm. Dory Funk Jr. ja entinen WWF:n mestari Bob Backlund. Jake Roberts oli ehkä koko alkupuolen kiinnostavin painija, vaikka ei paljoa mitään esittänyt, mutta yleisö tuntui tykkäävän aina kun se jotain vähän paini kehässä. Ensimmäinen todella mielenkiintoinen nimi oli Vader, sillä tämä oli Vaderin debyytti WWF-kehässä. Vaderia oli jo hehkutettu aika paljon Raw’ssakin. Ja olihan Vaderin tulo aika vakuuttava. Shawn Michaelsin mukaantulo oli kuitenkin se hetki, jolloin matsi muuttui paljon mielenkiintoisemmaksi.

Tässä matsissa muuten tuli sellainen tilanne yhdessä vaiheessa, että eräs eliminoitu painija kävi tyhjentämässä kehän. Näitä eliminointeja ei kuitenkaan laskettu. Missä vaiheessa tämä sääntö on muuttunut? Onhan noita 2000-luvulla nimittäin näkynyt, että jo eliminoitu painija pudottaa painijan, joka on vielä kehässä.

Itse olen suuri attitude-ajan ystävä, joten minun mielestäni mielenkiintoisinta antia Rumblessa oli nähdä näitä attitude-ajan painijoita, kun he näyttivät tässä vielä hyvin erinäköisiltä. Tässä Royal Rumblessa ei hirveästi mielestäni ollut etukäteen potentiaalisia voittajia, mutta ei se minua juurikaan haitannut. Enemmän haittasi se, että tämä ei otteluna mikään hirveän hyvä ottelu ollut. Liikaa isoja painijoita liian kauan, ehkä surkein 30. kehään tulija ikinä ja alkupuoli oli hyvin tylsä. Lopetus kuitenkin oli toimiva.

Vähän tuntuu, että arvosanani on puolikkaan verran liian korkea, mutta Rumble-matseja on jotenkin todella vaikea arvioida. Loppupeleissä oli kuitenkin ihan viihdyttävää seurata – ei parhaimpia Rumble-matseja, mutta ei siellä huonoimpienkaan joukossa.

***½ (58.49)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Shawn Michaels

Kehässä kolme viimeistä oli Kama, Diesel ja Shawn Michaels. Diesel pudotti Kaman ja Shawn Michaels kävi täräyttämässä Dieselille Sweet Chin Musicin. Näin kruunattiin HBK urallaan jo toistamiseen Royal Rumble –voittajana.

Ottelun jälkeen Diesel kävi vähän pieksemässä British Bulldogia ja palasi kehään, jossa Shawn Michaels oli vielä juhlimassa voittoaan. Hetken jo näytti siltä, että Diesel kääntyy parasta kaveriaan vastaan, mutta lopulta kaverukset heittivätkin yläfemmat.

Sitten kun HBK:n juhlinta loppui, alkoi jo illan päättävän ottelun toinen osapuoli – Undertaker – tulla kehään. Undertakerin ja Paul Bearerin astellessa kohti kehään, olikin Diesel vielä paikalla. Loppujen lopuksi Undertaker ja Diesel olivat napit vastakkain.

Royal Rumble on niin poikkeuksellinen ottelu, että valitsen siitä vielä erikseen kolme kirkkainta tähteä:

*** Shawn Michaels
** Vader
* Owen Hart
Kuva
Bret Hart (c) vs The Undertaker w/ Paul Bearer – WWF Championship –mestaruusmatsi

Pakko heti todeta, että en ollut alkuun varma, että onko Undertaker hyvis vai pahis. Aluksi luulin, että hän on hyvis, koska edellisessä Raw’ssa vaikutti niin. Ottelussa kuitenkin Undertakerin (ja Bearerin) käytös oli kuitenkin ”kantapäisempää” ja Bret Hart oli selvästi yleisön suosikki. Vaikka Bretkin sai muutamassa kohdassa käytöksensä takia vähän buuauksia.

Toiseksi on mainittava Undertakerin maski. Undertaker oli edellisenä vuonna loukannut naamansa, ollut sairaslomalla jonkin aikaa ja palannut maskin kanssa. Undertaker muistutti hyvin paljon matsissa Kanea, koska tuosta maskista tulee ihan mieleen Kanen viimeisin maski. Bret Hart yritti pari kertaa ottaa maskia pois Takerilta, ja matsin lopussa onnistuikin siinä.

Ottelun taso oli pettymys. Bret Hart ja Undertaker varmasti pystyisivät huippumatsiin, mutta en ennen ottelun alkuakaan ollut oikein innostunut. Syy oli se, että noissa Raw’eissa, joita katsoin, tätä ottelua ei ollenkaan alustettu. Alku oli tylsää kuristamista ja lopetus oli typerä. Olisi voinut mielellään olla lyhyempi ottelu, ja lisätä Rumbleen joku toinen ottelu.

*** (28.31)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Undertaker (diskauksella)

Undertaker pääsi jo tekemään HAUTAKIVI-ISKUN Bret Hartille, mutta Diesel tuli vetämään tuomarin pois ja näin Bret Hart diskattiin. Bret Hart kuitenkin säilytti mestaruuden, koska diskauksella ei mestaruus vaihda omistajaa.
-----

Jaan PPV:t kuuteen eri kategoriaan: loistava, hyvä, ok, tyydyttävä, huono ja surkea. Kyllähän tämä Royal Rumble menee valitettavasti tyydyttävä-kategoriaan. Ennen Royal Rumble-matsia ei nähty oikeastaan mitään ihmeellistä, itse Rumblekin oli vain keskivertotasoa ja mestaruusmatsi jäi kolmen tähden otteluksi. Lisäksi minä olen vahvasti sitä mieltä, että Royal Rumblessa pitää olla viimeisenä matsina Rumble-ottelu.

-----

Royal Rumblen tähdet:

*** Shawn Michaels
** Bret Hart
* Undertaker

-----

PPV-arvosanat:
Tyydyttävä
Royal Rumble

-----

Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 3
2. Bret Hart 2
3. Undertaker 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 25.01.2015 13:49

Jes, juuri jotain tuonkaltaista raportointia toivoinkin viikottaisista. Ehdottomasti todella mielenkiintoista luettavaa, toivottavasti jaksat niistä jatkossakin aina ennen ppv:tä raapustella.

Kuva
AGAINST ALL ODDS 2005

TNA:n vuoden toinen ppv järjestettiin helmikuussa, ja se oli nimeltään Against All Odds. Aikaisemmat nähdyt ppv-nimet (Victory Road, Turning Point, Final Resolution) ja niiden paikat ppv-kalenterissa vaihtelisivat hieman seuraavien vuosien aikana, mutta AAO vakiinnutti heti paikkansa TNA:n helmikuisena ppv:nä. Selostajinamme vanhat ketut Mike Tenay ja Don "Unreal" West.

Kuva Kuva
Petey Williams w/ Coach D'Amore vs. Elix Skipper
En koskaan ole saanut selvitettyä, millä logiikalla Elix Skipper oli aina välillä uraansa "Prime Time" Elix Skipper ja välillä pelkästään Prime Time niin, etteivät selostajat vahingossakaan kertaakaan maininneet, että tämän kaverin oikea nimi on Elix Skipper. Sitten aivan yhtäkkiä ilman mitään logiikkaa Skipper vaihtaa taas nimensä takaisin Prime Timestä Skipperiksi tai Skipperistä Prime Timeksi. No, nyt hän taas esiintyi omalla nimellään. Vastustajana tässä openeriksi buukatussa filler-ottelussa oli Petey Williams, joka oli menettänyt pitkään kantamansa TNA X Division -mestaruuden viime kuussa. Nyt Williams haki uutta nostetta uralleen, ja Skipper puolestaan pyrki jatkamaan voittokulkuaan päihittämällä entisen X-Divarin mestarin. Kummallista tässä otteluparissa oli se, että molemmat olivat heelejä, mutta silti heidät pistettiin avaamaan show keskenään.

Vähän jäi pettymykseksi tämä ottelu. Olin asettanut tälle vielä vähän tavallista enemmän toiveita, koska kyseessä oli kuitenkin ppv:n opener. Niinpä oletin, että TNA:lla olisi joku ässä hihassaan, jos he bookkaavat lähes tyylipuhtaan 1 on 1 -fillerin ppv:nsä openeriksi. Mitään ässää ei kuitenkaan nähty, vaan sen sijaan kyseessä oli hyvin perinteinen X-Divarilaisten Singles-ottelu, joita varsinkin viikottaisten ppv:eiden aikaan näki lähes jokaisessa tapahtumassa vähintään yhden, monesti parikin kappaletta. Sinänsä tässä ei siis ollut mitään vikaa. Williams ja Skipper ovat erittäin taidokkaita kavereita, ja heidän painiaan on kyllä ilo katsella, mutta monin paikoin tämä tuntui lähinnä pelkältä tv-ottelulta. Mitään kunnon ppv-fiilistä tässä ei tosiaan ollut. Onneksi sentään painijat olivat sen verran hyviä, että tv-ottelufiilikselläkin päästään ihan hyvälle tasolle. Harmillisesti tosin tässä nähtiin pari botchia, jotka vähän söivät ottelun momenttumia, mutta toisaalta botcheja korvattiin muutamalla tosi nätillä spotilla. Kokonaisuutena siis ihan hyvä mutta ei nyt ehkä ihan ppv-tasoinen ottelu silti.
**½ (7:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Elix Skipper (Sudden Death aka Schwein)
Kuva Kuva
Kazarian & Matt Bentley vs. BG James & Jeff Hammond w/ Ron Killings & Konnan
Muistatteko, kuinka TNA toi vuoden 2002 aikana pariinkin otteeseen NASCAR-kuskeja mukaan ohjelmiinsa ja odotti yleisön olevan superinnoissaan, kun kilpa-ajajat isketään painikehään oikeiden painijoiden kanssa? Ai ette. No ei ilmeisesti TNA:kaan, koska muuten he olisivat muistaneet, että kaikki nuo viritelmät floppasivat surkeasti. Ja silloin he eivät olisi tuoneet NASCAR-selostajaa mukaan kuvioihinsa. Kyllä vain. Tämä Jeff Hammond ei edes j******ta ollut NASCAR-kuski vaan NASCAR-selostaja, tai oikeastaan color commentator. Ja sitten TNA vielä ihan oikeasti oletti, että yleisöä olisi kiinnostanut, kun NASCAR-maailman Don West saapui TNA:han ja lyöttäytyi jollain typerällä syyllä yhteen 3 Live Krun kanssa. Tai kun Matt Bentley ja Kazarian alkoivat pilkata Hammondia ja kävivät tämän kimppuun. No, joka tapauksessa seuraavien viikkojen aikana Hammond treenasi 3LK:n kanssa, jotta hän voisi kohdata kiusaajansa AAO:ssa oikeassa painiottelussa. Ja tässä sitä nyt oltiin.

Parasta tässä ottelussa oli se, että tämä pidettiin lyhyenä. Toiseksi parasta tässä ottelussa oli se, että NASCAR-selostajan ja hasbeenin vastustajana oli kaksi taidokasta X-Divarin painijaa, jotka pitivät ottelun tasoa yllä. Hirveästi muuta positiivista en sitten tästä ottelusta löydäkään. TNA-fanit ilmasivat kiinnostuksensa ottelua kohtaan aloittamalla heti kehäkellon soimisen jälkeen "NASCAR Sucks" -chantin, johon olisin mielellään itsekin yhtynyt. Hammondin kehäosuuksissa ei ollut yhtään maininnanarvoista tai millään tavalla viihdyttää hetkeä, vaan äijän touhu kehässä oli juuri niin turhaa, väsynyttä ja tympeää kuin saatoin etukäteen pelätä. Eikä se meno muuttunut paljon paremmaksi silloinkaan, kun tuli Jamesin hallintaosuuksien vuoro. Miksi 3 Live Krusta Hammondin pariksi piti valita juuri James? Miksei Killings, joka olisi pystynyt kantamaan ottelua paljon paremmin? No, onneksi mukana olivat sentään Kazarian ja Bentley, joiden ansiosta ottelu oli sentään siedettävä. Erityisesti Kazarian todella korkea dive ulos kehästä oli pirun hienon näköinen. Silti kokonaisuutena tätä koitosta voi kuvata lähinnä sanoilla turha ja kehno. Ilmeisesti myös Kazarian allekirjoitti näkemyksensä buukkauksen paskuudesta, koska heti tämän ppv:n jälkeen hän lähti TNA:sta ja teki sopimuksen WWE:n kanssa.
*½ (5:33)
Voittajat:
Spoiler: näytä
BG James & Jeff Hammond (Hammond pinned Kazarian after a Running Elbow Drop aka Pit Stop)
Kuva Kuva
Raven vs. Dustin Rhodes
Tammikuussa Raven hävisi ppv:ssä Erik Wattsille, joka oli muuten (Luojan kiitos) lähtenyt TNA:sta pian Final Resolutionin jälkeen, eli jälleen kerran TNA antoi pushia juuri oikealle tyypille. Tuo tappio Wattsin tapaiselle midcarderille oli Ravenin TNA-uran pohjakosketus, ja niinpä seuraavassa Impactissa Raven oli aivan raivoissaan. Hän oli saapunut TNA:han tammikuussa 2003, koska hänen kohtalonsa oli voittaa NWA World Heavyweight -mestaruus, ja nyt kaksi vuotta myöhemmin hän häviää ppv:ssä Erik Wattsille. Raven purki tämän kaiken raivonsa Cassidy Riley -nimiseen alakortin painijaan (joka on muuten tuttu TNA:sta vuosilta 2002 ja 2003 Hot Shots -joukkueen toisena osapuolena, tuolloin nimellä Cassidy O'Reilly) pieksemällä tätä kehässä niin kauan, kunnes jostain syystä Dustin Rhodes juoksi paikalle ja pelasti Rileyn. Konkari Rhodes oli alkanut pitää TNA:ssa nuorten alakortin tyyppien puolia, ja niinpä hän otti Rileyn suojiinsa ja vannoi kostavansa Ravenille tämän puolesta. Viimeisessä Impactissa ennen ppv:tä Rhodes onnistui selättämään Ravenin 6-Man Tag Team Matchissa, joten Raven oli ppv:hen tullessa täysin arvaamattomalla tuulella.

Olipa harvinaisen väsynyt ja yhdentekevä ottelu. Harmittaa, miten heikko esitys sekä Ravenilta että Rhodesilta nähtiin, kun vielä viime kuun Final Resolutionissa molemmat esittivät ihan kohtuullisia otteita. Erityisesti Raven on pystynyt kantamaan heikompiakin vastustajia (viimeisimpänä Erik Wattsin) ihan kohtuullisin otteluihin, ja hän on muutenkin ollut TNA:n Main Event -skenen (josta on tosin nyt tippunut kokonaan pois) viihdyttävimpiä painijoita. Jostain syystä tällä kertaa Raven ei ollut kuitenkaan yhtään omalla tasollaan, vaan koko ottelun ajan hän oli jotenkin todella vaisu. Ehkä syynä voisi sitten olla se, että Ravenkin on väsynyt rooliinsa midcardin jobberina. Rhodes oli huomattavasti väsyneemmän oloinen kuin Final Resolutionissa, ja tällä kertaa myyminenkin oli todella heikkoa. Ottelun alkupuolen ajan Raven teloi Rhodesin jalkaa, mutta joka kerta kun Rhodes pääsi ottelussa hallitsemaan, hän alkoi liikkua täysin normaalisti. Kaikesta haukkumisesta huolimatta täytyy sanoa, että ottelu oli siis ihan siedettävää peruspainia, mutta tuntui jotenkin turhaa, että tällaisia tarvitsee buukata ppv:hen.
*½ (8:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven (Roll up with feet on the ropes)
Kuva Kuva
America's Most Wanted (c) vs. Kid Kash & Lance Hoyt - NWA Tag Team Championship
AMW oli noussut TNA:n joukkuedivarin huipulle jälleen tammikuussa, kun he voittivat joukkuemestaruusvyöt viidennen kerran joukkueena ja kuudennen kerran yksilöinä (molemmat olivat pitäneet vöitä kerran toisen parin kanssa). Haastajia heillä kuitenkin riitti, ja äänekkäimmin innokuutensa haastajuuteen ilmoittivat hieman yllättäen Kid Kash ja tämän joukkuepari Lance Hoyt. Hoytin nimi on toki tuttu varmaan suurimmalle osalle tämän aikakauden TNA-faneille, mutta näistä arvosteluista se ei ole aikaisemmin tuttu. Tämä johtuu siitä, että vuoden 2004 keväällä Hoyt debytoi nimellä Dallas, jota hän käytti koko viime vuoden ajan painiessaan Kashin joukkueparina ja pitäessään myös joukkuemestaruusvöitä hallussaan Kashin kanssa peräti kahdesti. Parissa viime ppv:ssä Dallasta ei ollut näkynyt ollenkaan, kun Kash oli keskittynyt singles-uraansa. Tammikuun lopulla Kash toi kuitenkin Dallasin takaisin, mutta nyt hän esiintyi omalla nimellään Lance Hoytina. Yleinen selitys tälle nimenvaihdokselle on se, että TNA ei halunnut kenenkään sekoittavan Dallasia ja Diamond Dallas Pagea keskenään. Joka tapauksessa Dallas/Hoyt oli tullut takaisin, ja yhdessä Kashin kanssa he tahtoivat mahdollisuuden otella joukkuemestaruusvöistä. Mielenkiintoinen yksityiskohta näiden joukkueiden historiassa on se, että Kashin ja Dallasin toinen joukkuemestaruuskausi päättyi siihen, kun he hävisivät vyönsä historian ensimmäisessä Impactissa kellepä muulle kuin America's Most Wantedille.

No niin, nyt päästiin asiaan. Onneksi AMW:hen ja Kid Kashiin (ja tietyllä tavalla myös Lance Hoytiin) voi luottaa aina. Etukäteen vähän epäilin, irtoaisiko tästä hieman fillerimäisestä joukkuemestaruusottelusta kovin kummoista koitosta, mutta tämä nelikko pistikin pystyyn oikein kunnon show'n. Ei tämä ihan yltänyt viime kuun joukkuemestaruusottelun tasolle laadultaan, mutta toisaalta buukkauksellisesti tämä oli paljon parempi ja selkeämpi, joten kokonaisuutena tämä on saman arvosanan arvoinen. On hienoa huomata, kuinka hieman kapeallakin joukkuedivarillaan TNA yltää hienoihin joukkuemestaruusotteluihin, koska hyvää joukkuepainia ei tällä aikakaudella ole ppv:eissä mitenkään liikaa, kun WWE:n joukkuepainimeininki oli varsin laimeaa. Erityinen hatunnosto pitää tässä ottelussa antaa James Stormille, joka otti koko ottelun ajan hurjaa bumppia, myi vastaanottamiaan iskuja todella uskottavasti ja silti venyi lopussa vielä näyttäviin liikkeisiin. Myös Hoyt oli juuri tällaisessa joukkueottelussa kuin elementissään, kun hän pääsi näyttämään komeita power-liikkeitä, liikkumaan nopeasti muiden tahdissa ja sopivasti aina tarpeen tullen lepäämään. Kokonaisuutena hieno joukkuemestaruusottelu, lisää tätä!
***½ (12:25)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Storm pinned Hoyt after a Death Sentence)
Kuva Kuva
Abyss vs. Jeff Hardy - Full Metal Mayhem Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Viime kuun Final Resolutionissa Abyss oli palannut TNA:han kuukauden mittaisen tauon jälkeen hyökkäämällä Jeff Hardyn kimppuun ja heittämällä hänet kehästä ulos pöydän läpi. Mitään selitystä Abyss ei teoilleen antanut, koska tässä vaiheessa uraansa Abyss oli aivan yksi liikkuva monsteri (loppuvuodesta 2004 Abyssin kintereillä pyörinyt mysteerinen manageri oli jostain syystä kadonnut kokonaan). Jeff Hardy tietenkin janosi kostoa Abyssille tämän brutaalista hyökkäyksestä, ja niinpä seuraavina viikkoina miehet ottivat yhteen todella väkivaltaisesti. Koska kyseessä olivat Abyssin ja Hardyn kaltaiset HC-painijat, päätti Director of Authority Dusty Rhodes määrätä heidät ottelemaan TNA:n historian ensimmäisessä Full Metal Mayhem Matchissa, mikä oli käytännössä TNA:n versio TLC:stä sillä lisäyksellä, että myös ketjujen käyttöä hehkutettiin ottelun stipulaatiossa. Lisätwisti ottelussa oli se, että yhden ykköshaastajuussopimuksen sijaan katosta roikkui kaksi kirjekuorta, joista toinen oli tyhjä ja toinen sisälsi sopimuspaperin. Ottelu päättyisi vasta, kun oikea kirjekuori oli napattu alas.

Hardy osoitti taas kerran, että halutessaan hän pystyy kyllä ottamaan melkoista bumppia. Ensin Belly to Belly ulos kehästä osittain pöydän läpi ja osittain ihan pelkälle betonille. Sen jälkeen Swanton Bomb (hieman ylivedettynä) sisäntulorampin yläpuolella olevan rakennelman päältä sisääntulorampilla olevalla pöydällä makaavan Abyssin päälle. Lopuksi vielä (ikävä kyllä rajusti botchattu) lentäminen kehäköysien yli neljän pöydän päälle. Juuri tällaista uhrautumista ja omaa kehoa koskevaa välinpitämättömyyttä TNA tarvitsisi useammaltakin painijaltaan, jotta heidän HC-ottelunsa toimisivat. Toki myös Abyss hoiti tässä ottelussa oman osuutensa ja otti muutaman hienon bumpin, mutta kyllä ne silti jäivät Hardyn otamille iskuille kakkoseksi. Ikävä kyllä Hardy tuo otteluihinsa mukanaan aina myös botchausvaaran, ja tässäkin ottelussa tosiaan nähtiin muutamia tosi harmillisia botcheja, jotka pilasivat tunnelmaa ikävästi. Lisäksi ottelun painillinen anti oli toki aika vähäistä, kun tässä keskityttiin enemmän (sinänsä viihdyttävään) HC-mäiskintään kuin varsinaiseen painiin. Botcheista huolimatta tämä oli hyvä ja viihdyttävä HC-ottelu, mutta ei kuitenkaan sen enempää. What oli pari vuotta sitten arvostelussaan antanut tälle arvosanaksi ***½ ja sanonut, että tämä ottelu oli "hurja hc-mättö, jolle kyseisen painityylin fanit varmasti antaisivat paremman arvosanan mitä nyt itse annan". Nyt pitää olla eri mieltä. Olen suuri HC-painin fani, mutta siinä skenessä tämä ei noussut esille mitenkään erityisen upeana koitoksena.
*** (15:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss
Kuva Kuva
Team Canada (Roode & Young) w/ Coach D'Amore & Johnny Devine vs. Monty Brown & Diamond Dallas Page
Oikeastaan tämän ottelun taustatarina liittyy pitkälti mieheen, joka ei ollut tässä ottelussa lopulta ollenkaan mukana. Tuo mies oli Scott Hall, jonka oli tarkoitus painia Bobby Rooden kanssa DDP:tä ja Brownia vastaan, mutta syystä tai toisesta Hall ei lopulta saapunut ppv:hen ollenkaan, joten storyline-selityksen mukaan D'Amore oli "ostanut" Hallin paikan ottelusta ja tuonut Rooden pariksi tämän Team Canada -partnerin Eric Youngin. Hallia ei tämän jälkeen nähty TNA:ssa hyvään toviin. Mutta siis, tarina tämän ottelun taustalla alkoi, kun Monty Brown otteli Bobby Roodea vastaan Final Resolutionin jälkeen Impactissa. Brown voitti ottelun ja oli pieksemässä koko Team Canadan, kunnes jostain syystä Scott Hall saapui paikalle ja hyökkäsi Brownin kimppuun. Yhteistuumin Team Canada ja Hall pieksivät Brownia, kunnes Diamond Dallas Page ryntäsi paikalle Brownin avuksi. Vaikka Brown ja DDP olivat juuri ottaneet yhteen ykköshaastajuuskuvioissa, he silti kunnioittivat suuresti toisiaan ja tahtoivat työskennellä yhdessä Hallin kaltaisia lurjuksia vastaan. Niinpä seuraavina viikkoina DDP ja Brown taistelivat yhdessä Hallia ja Team Canadaa vastaan, ja lopulta ppv:hen buukattiin ottelu Hall & Roode vs. DDP & Brown, joka sitten Hallin poisjäämisen vuoksi muuttui tähän muotoon.

Scott Hallin jääminen pois oli ottelun laadulle varmasti äärimmäisen hyvä uutinen. Kaikella rakkaudella suuresti fanittamaani Hallia kohtaan täytyy sanoa, että luultavasti Hall olisi nimittäin hidastanut tätä ottelua pahasti ja tehnyt tästä ainakin hetkittäin aika tylsää katsottavaa. Nyt Hallin tilalla oli nuori ja energinen Eric Young, minkä ansiosta tämä oli oikeasti viihdyttävä, vauhdikas ja monipuolinen joukkueottelu. Joku voisi mutista ehkä siitä, että facet näyttivät vähän turhan vahvoilta verrattuna heeleihin, mutta toisaalta tässä oli kyseessä kaksi TNA:n Main Eventteriä ottelemassa midcardin heel-joukkuetta vastaan, joten lähtökohdatkaan eivät olleet millään tavalla tasavertaiset. Ja jos jättää buukkauksesta murehtimisen sivuun, voi nauttia tyylipuhtaan viihdyttävästä entertainment brawlista höystettynä vieläpä Rooden ja Youngin taidokkaalla tekniselle painilla. DDP:kin näytti paremmalta kuin kertaakaan tämän TNA-runinsa aikana, joten kokonaisuudessa ottelu onnistui täydellisesti juuri siinä tehtävässään, mihin se oli tarkoitettu. Ei millään tavalla klassikko mutta hyvä painiottelu.
*** (9:43)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Monty Brown & Diamond Dallas Page (DDP pinned Young after a Diamond Cutter)
Kuva Kuva
AJ Styles (c) vs. Christopher Daniels - 30 Minute Iron Man Match for the TNA X Division Championship
Vuoden 2001 lokakuussa järjestettiin NWA:n 53-vuotisjuhlashow. Tuossa tapahtumassa nähtiin ottelu, jossa toisensa tiettävästi ensimmäistä kertaa kohtasivat vuodesta 1993 paininut indy-konkari Christopher Daniels ja kovassa nousussa oleva nuorukainen AJ Styles. Monien mielestä tuossa ottelussa Daniels teki Stylesistä tähden. Seuraavana vuonna perustettiin NWA:n alainen promootio TNA, jonka kanssa sekä Styles että Daniels tekivät sopimuksen. Stylesistä tuli heti promootion keulakuvapoika ja suuri tulevaisuuden nimi, mutta Daniels vakiinnutti paikkansa rosterissa vasta vuonna 2003 sopimusongelmien vuoksi. Daniels ja Styles eivät kuitenkaan kohdanneet toisiaan ikinä TNA:ssa, mutta muun muassa ROHissa ja joissain muissa indypromootioissa he ottelivat klassikko-otteluita keskenään. Lopulta vuoden 2005 alussa TNA päätti hyödyntää näiden kenties kahden kaikkien aikojen parhaan X-Divarin painijansa yhteistä historiaa aloittamalla feudin heidän välillään. Kaikki alkoi yksinkertaisesti siitä, että Daniels oli katkera Stylesille, joka oli vienyt koko TNA:n historian kaiken huomion itselleen, vaikka todellisuudessa Danielsin pitäisi olla Mr. TNA. Daniels huomautti, ettei hän ollut saanut koskaan TNA:ssa mahdollisuutta osoittaa olevansa parempi kuin Styles, ja tämän väitteen allekirjoitti myös Director of Authority Dusty Rhodes, joka buukkasi historian ensimmäisen merkittävän 1 vs. 1 -ottelun TNA:ssa näiden kahden välille Against All Oddsiin. Kyseessä ei kuitenkaan ollut mikä tahansa ottelu vaan 30 minuutin Iron Man Match X-Divisioonan mestaruudesta, jonka Styles oli voittanut taas tammikuussa.

Huh huh, mitäpä tähän voi oikein sanoa. Tämä oli kaikilla mittareilla se illan oikea Main Event, vaikka tämän jälkeen vielä kaksi hasbeeniä tulikin könyämään ympäri kehää. Tämä ottelu oli se, minkä takia tämä tapahtuma kannattaa katsoa. Juuri tällaisten otteluiden takia TNA oli huippuvuosinaan aivan mahtavaa katsottavaa, koska missään muussa mainstream-promootiossa ei vastaavaa meininkiä pystynyt näkemään. Milloin WWE:ssä oli nähty kahden huippulahjakkaan cruiserweightin yli 30-minuuttinen tajuttoman kova mestaruusottelu? Vastaus: ei varmasti ikinä. Mutta TNA:ssa se oli mahdollista, ja tässä se nyt nähtiin. Minun on aivan turha alkaa eritellä mitään ottelun huippukohtia, koska tämä täytyy nähdä kokonaisuutena, jotta tästä voi nauttia täysin siemauksin. Mikä parasta, tässä X-Divari itse asiassa osoitti taas älyttömän monipuolisuutensa, koska ottelussa ei ollut edes kovin suurta määrää hilittömiä spotteja. Sen sijaan tässä oli huippuluokan teknistä painia, aivan upeaa kehäpsykologista kerrontaa ja ensiluokkaista myyntiä. Sen lisäksi tässä nähtiin toki perhanan näyttäviä liikkeitä, upeita counterointeja ja lopussa jopa X-Divarista poikkeavaa harvinaisen brutaalia painia. Ainut heikkous oli se, että ottelu painottui minun makuuni turhan paljon Danielsin hallintaan: olisi ollut kivempaa nähdä Stylesiä hallitsemassa myös ensimmäisen 10 minuutin jälkeen sen sijaan, että hän joutui koko ajan vain tekemään pieniä vastaiskuja. Niinpä tämä ei ole ihan täydellinen ottelu, mutta lähellä kuitenkin.
****½ (31:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles (2-1 - Last Fall: Styles pinned Daniels after a Styles Clash)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Kevin Nash - NWA World Heavyweight Championship
Vielä vuodenvaihteen aikaan Kevin Nash, Scott Hall ja Jeff Jarrett olivat ylimpiä ystävyksiä, jotka hallitsivat TNA:n ME-kenttää yhtenäisenä Kings of Wrestling -porukkana. Sitten Dusty Rhodes buukkasi Nashin mukaan päämestaruuden ykköshaastajuusotteluun, ja Jarrett ei pitänyt tästä yhtään. Nashin ja Jarrettin välit pysyivät hetken aikaa vielä siedettävänä, mutta sitten Jarrett kolautti vahingossa Scott Hallin tajuttomaksi yhden brawlin tuoksinnassa, ja siitä lähtien Nash ja Hall olivat erkautuneet Jarrettista. Tammikuun ykköshaastajuusottelussa Nash eliminoitiin ensimmäisenä, mutta hänen ja Jarrettin välit kiristyivät silti entisestään, ja lopulta yhden rajun yhteenoton jälkeen Director of Authority Dusty Rhodes päätti määrätä nämä kaksi entistä ystävää ottelemaan toisiaan vastaan päämestaruusottelussa Against All Oddsissa. Kyllä vain. Jeff Jarrett ja Kevin Nash vuonna 2005 ppv:n Main Eventissä. Mitä helvettiä? Anteeksi: mitä h**vetin helvettiä? Kuka näitä paskoja buukkausideoita oikeasti saa? Tai kyllähän minä tiedän kuka. Ei sinänsä ihme, että Dusty Rhodes (pääbuukkaaja tähän aikaan) ei viipynyt TNA:ssa enää kovin kauaa. Lisästipulaatio tässä huikean ennennäkemättömässä kohtaamisessa oli se, että Jarrett menettäisi mestaruutensa, jos hän käyttäisi kitaraa ottelun aikana.

Vaikka olenkin useaan kertaan tässä arvostelussa kritisoinut sitä, että TNA:n ppv:n Main Eventinä on vuonna 2005 Jarrettin ja Nashin kohtaaminen, täytyy nyt rehellisyyden nimissä myöntää, että itse asiassa painillinen anti ei suinkaan ollut ottelun huonoin osuus. Sen sijaan ottelun suurimmaksi ongelmaksi koitui mikäpäs muu kuin vanha kunnon ylibuukkaaminen, mutta siitä kohta lisää. Painikaan ei tässä ottelussa missään nimessä ollut mitään, mitä voisi kutsua hyväksi, mutta ihan ok:ta meininkiä erityisesti ottelun ensimmäiset 10 minuuttia olivat. Nash jaksoi yllättävänkin hyvin, ja Jarrett teki oikeasti kovasti töitä ja yritti kantaa Nashia parhaansa mukaan. Jarrett otti yllättävän kovia iskuja vastaan, ja miesten tappelu yleisön seassa sekä backstagella oli oikeasti rajun näköistä - varsinkin kun Jarrett intoutui jopa bleidaamaan. Tämän jälkeen nähty Jarrettin sellokikkailu oli mielestäni ihan hauska näpäytys ottelun stipulaatiolle, eikä edes Nashin jalan työstäminen ollut ainakaan kamalan vaivaannuttavaa katsottavaa. Nash jopa myi jalkansa vammaa hetken aikaa, kunnes sitten toki unohti sen täysin. Joka tapauksessa jos ottelu olisi päättynyt tässä vaiheessa, olisin antanut jopa kaksi tähteä (heh) ja kehunut tätä siitä, että tämä onnistui ylittämään odotuksensa. Ikävä kyllä TNA:n mielestä tällainen meininki ei tietenkään käynyt, vaan sitten ottelun loppuvaiheissa nähtiin ainakin viisi ref bumppia, Sean Waltmanin TNA-comeback ja Billy v***n Gunnin TNA-debyytti. Sitten otteluun sekaantui vielä BG Jameskin, ja loppuosa oli aivan täyttä sekamelskaa, mikä ikävästi vei osan ottelun fiiliksestä. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta buukkaus tosiaan teki tästä ottelusta huonomman kuin mihin Jarrett ja Nash olisivat pystyneet.
*½ (19:45)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Stroke)
*** Christopher Daniels
** AJ Styles
* James Storm

Kokonaisarvio Against All Oddsista: Jotkut arvioijat ovat moittineet tätä ppv:tä täydelliseksi flopiksi (osittain ME:n takia), mutta itse en pysty tuota näkemystä allekirjoittamaan. Tässä tapahtumassa nähtiin kuitenkin yksi MOTYC, hieno joukkuemestaruusottelu ja pari muutakin hyvää kohtaamista. Ikävä kyllä vastapainona oli sitten flopannut opener ja kolme heikkoa ottelua (joista yksi oli vielä Main Event), joten ei tämä tapahtuma mitään vuoden ppv -palkintoa tavoittele. Silti erityisesti Stylesin ja Danielsin huikean suorituksen ansiosta tämä kallistuu ok:n ja kehnon rajalta Ok:n puolelle. Ihan kohtuullinen vuodenalku ollut TNA:lla, erityisesti toki X-Divarin ansiosta.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. TNA Final Resolution - Ok
3. TNA Against All Odds - Ok
---------------
4. WWE New Year's Revolution - Kehno

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 25.01.2015 14:26

Kenitys kirjoitti:Jes, juuri jotain tuonkaltaista raportointia toivoinkin viikottaisista. Ehdottomasti todella mielenkiintoista luettavaa, toivottavasti jaksat niistä jatkossakin aina ennen ppv:tä raapustella.
Jep, jatkossakin on luvassa raportointia viikottaisista. Seuraavat Raw-raportit ja PPV-arvostelu olisi jo valmiina, mutta vähän säästelen julkaisua. Muutenhan tässä voisi tiuhaan tahtiin näitä julkaistakin, mutta kun katson WWE Networkin kautta ja siellä ei vielä valitettavasti noita viikottaisia ole paljoa. Vuoden 1996 osalta on vasta toukokuun alkuun kaikki Raw't, myöhemmiltä vuosilta vielä vähemmän. Toivottavasti WWE alkaisi näitä lähitulevaisuudessa lisäilemään. Vuodelta 1995 taitaa olla suurin osa Raweista Networkissa jo.

e: Mitä tulee tohon Kenityksen AOO-arvosteluun, niin oli pakko kuunnella pitkästä aikaa Kevin Nashin eka TNA-theme. Ehkä hirvein ikinä.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 01.02.2015 12:19

Joo, eilen kateltiin porukalla nykypainia, mutta nyt tässä kotimatkalla kevyessä krapulassa on hyvä palata taas tähän aiheeseen. Tiivistetyt mietteeni nykypäivän Rumblesta: Mestaruusottelu oli huikea. Rumble-ottelussa oli mahtavat mutta ikävä kyllä myös loppua kohti sitten paskat hetkensä. Muuten meno ihan perkeleen jeba, porukalle täydet 5/5. Siirrytäänpä sitten taas varsinaiseen aiheeseen :)

Kuva
NO WAY OUT 2005

Road to WrestleManian suurin välipysäkki Royal Rumblen ja WrestleManian välissä oli tänäkin vuonna No Way Out. Sitä isännöi jo totuttuun tyyliin Smackdown, joten selostajinamme olivat Michael Cole ja Tazz.

Kuva Kuva
Basham Brothers (c) vs. Rey Mysterio & Eddie Guerrero - WWE Tag Team Championship
JBL:n Cabinetin Secretaries of Defense eli Bashamin veljekset olivat nousseet WWE:n joukkuemestareiksi vuoden 2005 alussa, kun Rey Mysterio ja Rob Van Dam hävisivät mestaruutensa neljän joukkueen ottelussa vain kuukauden mestaruuskauden päätteeksi. RVD:n ja Mysterion mestaruustappion taustalla oli Van Damin oikea loukkaantuminen, mikä pakotti RVD:n leikkaukseen ja sivuun painista yli vuoden ajaksi. RVD:tä ei siis nähtäisi ennen vuotta 2006. Mysteriolla oli silti revanssiottelu käyttämättä, mutta Rey ei palannut heti kamppailemaan Bashamien kanssa, sillä hänellä oli meneillään ystävällinen mittelöinti Eddie Guerreron kanssa. Guerrero ja Mysterio olivat hyviä ystäviä, jotka painivat vuoden alussa Smackdownissa muutamia kovan luokan otteluita, joissa he yrittivät rehdisti selvittää, kumpi todella on toista parempi. Tuohon kysymykseen ei saatu mitään lopullista selvyyttä, mutta sen sijaan Mysterio yllätti kaikki ja erityisesti Bashamin veljekset ilmoittamalla, että hänen uusi joukkueparinsa olisi nimenomaan Eddie Guerrero ja että he haastaisivat Eddien kanssa Bashamit joukkuevöistä No Way Outissa.

Tämä oli varmasti yksi parhaista joukkueotteluista, joissa Bashamin veljekset ovat olleet mukana, eikä se ole mikään ihme, kun katsoo heidän vastustajiaan. Näistä upeista avaussanoista huolimatta tämä ei siis ollut mikään joukkuepainin mestariteos, ja tämä häviää molemmille TNA:n tämän vuoden joukkuemestaruusotteluille. Silti kyseessä oli ehdottomasti hyvä joukkueottelu ja paljon parempi koitos kuin moni muista WWE:n joukkuemestaruusotteluista viime aikoina. Erityisesti Guerreron ja Mysterion hallintaosuudet olivat tietenkin kaunista katseltavaa, vaikka erityisesti Eddien painia saatiin nähdä harmillisen vähän. Sen sijaan Bashamien hallintaosuus oli vähän tylsähkö ja turhan pitkä, mutta sitä pelasti paljon se, että Mysterio myi veljesten iskut hienosti ja sai heidät näyttämään uskottavilta. Lopulta nähty Mysterion pakeneminen molempien käsistä oli hauska temppu. Sen sijaan lopetuksesta en tykännyt mitenkään älyttömästi, sillä siinä kikkailtiin vähän turhan paljon tällä Eddien "lying, cheating and stealing" -jutulla niin, että viihdyttävän sijaan tuo temppuilu oli enemmänkin ärsyttävää. Mutta kokonaisuutena tämä oli kuitenkin vahvaa joukkuepainia ja oikein hyvä opener illalle.
*** (14:50)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio & Eddie Guerrero (Guerrero pinned Doug after hitting him with a title belt)
Kuva Kuva
Heidenreich vs. Booker T
Heidenreichin ura WWE:ssä ei ollut mennyt ihan suunnitellulla tavalla. Yhteistyö Paul Heymanin kanssa oli päättynyt tammikuussa, kun Heyman joutui arkkuun, eikä sama kohtalo ollut kovin kaukana Heidenreichiltä itseltäänkään sen jälkeen, kun hän hävisi Casket Matchin Undertakerille tammikuussa. Royal Rumblen jälkeen Heidenreich oli pyörinyt lähinnä päämärättömästi Smackdownissa ja omistautunut runoudelleen. Booker T oli puolestaan osallistunut päämestaruuden ykköshaastajuusturnaukseen (myöhemmin lisää), mutta välieräottelussa hän oli hävinnyt tiukan kamppailun jälkeen John Cenalla. Kun Booker palasi backstagelle pettyneenä tuon ottelun jälkeen, Heidenreich alkoi kuittailla Bookerille tämän tappiosta. Booker vastasi haukkumalla Heidenreichin runot ja muistuttamalla, että tämä pelkäsi jopa arkkuja. Sen jälkeen Booker lähti paikalta ilmoittaen, ettei hänellä ollut aikaa Heidenreichille, mutta miesten välille buukattiin silti ottelu ppv:hen.

Tästä ottelusta ei ollut paljon jälkipolville kerrottavaa. Bookerilta nähtiin aika rutiinisuoritus, mutta sillä ei päästä kovin pitkälle Heidenreichin kanssa. Heidenreich oli nimittäin tässä taas oma itsensä, ja nyt kun se intensiteetti Undertakerin kanssa oli ohi, jotenkin Heidyn kehäotteetkin tuntuivat vielä tylsemmiltä ja yhdentekeviltä kuin Undertakeria vastaan. Melkein voisin jopa väittää, että Heidyllä oli jonkinlaista kemiaa UT:n kanssa, mutta Bookerin kanssa sitä ei ollut nimeksikään. Käytännössä tässä ottelussa nämä kaksi vain saapuivat paikalle, vetivät läpi perussettinsä, keräsivät palkkasekkinsä ja lähtivät kotiin. Ikävä kyllä se ei riitä tässä tapauksessa kuin kehnoon otteluun, koska painillisia edellytyksiä ei ollut yhtään enempään, ja ottelun buukkauskin (erityisesti lopetuksen osalta) oli aika lailla p****estä. Onneksi Heidyä vastassa oli sentään Booker eikä joku täydellinen säkki, koska muuten meillä olisi ollut jo käsissä todellinen kasa höyryävää paskaa. Booker oli kuitenkin ihan solid SD:n midcarderi tässä vaiheessa, vaikka mitään kunnon suuntaa ei hänen urallaan ollutkaan.
*½ (6:49)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Booker T (via DQ)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Funaki (c) vs. Paul London vs. Chavo Guerrero vs. Shannon Moore vs. Spike Dudley vs. Akio - WWE Cruiserweight Championship
Joulukuussa Funaki oli järkyttänyt kaikkia nappaamalla yllätysvoiton Spike Dudleystä ja nousemalla WWE:n Cruiserweight-mestariksi. Lähes koko uransa pelkkää huumorihahmon ja backstage-haastattelijan roolia vetänyt Funaki oli nyt siis mukamas CW-divarin ykkösnimi, joten WWE oli taas onnistunut tiputtamaan divarinsa arvon alas siitä loppukesästä ja syksystä, jolloin vyöstä nähtiin oikeasti kovatasoisia koitoksia. No, Funakilla riitti joka tapauksessa haastajia reippaasti, ja niinpä GM Teddy Long päätti, että No Way Outissa Funaki joutuisi puolustamaan samalla kertaa vyötään kaikkia merkittäviä cruiserweightejä vastaan. Ottelu käytäisiin eliminointiotteluna siten, että kaksi arvalla valittua painija aloittaisi ottelun, ja kun toinen eliminoidaan, seuraava painija nousee kehään. Tätä jatketaan, kunnes jäljellä oli enää kaksi painijaa, ja tuon kohtaamisen voittaja voittaisi mestaruuden. Merkittävä huomio kaikille 'Alertilaisille tästä ottelusta on se, että tämä oli Shannon Mooren ensimmäinen ppv-esiintyminen Prince of Punk -gimmickillä, josta on tullut (kiitos Hyppysen) jo vuosia sitten klassikkomeemi täällä.

Huh huh, mikä määrä hukattua potentiaalia. Muuta ei voine sanoa ottelusta, jossa on Paul Londonin, Chavo Guerreron ja Akion kaltaisia huippuluokan cruiserweight-painijoita ja joka tuntuu kokonaisuudessaan aika valjulta. Eivätkä edes ottelun heikommat cruiserweightit (Moore, Dudley, Funaki) ole tosiaan mitään huonoja, vaan parhaimmillaan hekin pystyisivät oikein mainioihin otteisiin. Niinpä oletin, että oikeanlaisella buukkauksella tämä olisi WWE:n mahdollisuus näyttää TNA:lle, että kyllä tälläkin puolella osataan taidokasta, lennokasta, vauhdikasta ja näyttävää painia. Sen sijaan tämä kuuden miehen räpellys jäi suurimmalti osalti pannukakuksi. Muutamia näyttäviä liikkeitä nähtiin, lähinnä tosin Londonilta (Top-Rope Swinging Neckbreaker, 450 Splash, Tiger Suplex), mutta ne eivät tätä kokonaisuutta kamalasti pelastaneet. Erityisesti loppupuolella ottelu tuntui hetkittäin jo kulkevan ihan hyvin, mutta suuri osa fiiliksestä oli pilattu heti alun pikaeliminoille ja muilla häsläyksellä. Lopunkin kamppailut oli buukattu aivan liian hitaiksi ja tekniikkavetoisiksi, kun kerrankin olisi ollut mahdollisuus spottiapinointiin. Niinpä kokonaisuutena oli muutamalla näyttävällä spotilla koristeltu ihan ok kuuden miehen pläjäys, joka ei ole todellakaan sitä, mitä WWE:n CW-divari voisi parhaimmillaan olla. Asiaa ei auttanut se, että melkein kaikki eliminoinnit olivat tosi kömpelöitä.
** (9:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chavo Guerrero (Last eliminated London with a roll up)
Kuva Kuva
Luther Reigns vs. The Undertaker
Juuri kun Undertaker oli selvinnyt Heidenreichista, oli hänellä edessään uusi feud SD:n mörssärimidcarderin kanssa. Kaikki alkoi siitä, kun Undertakerilla oli päämestaruuden ykköshaastajuusturnauksen ensimmäisellä kierroksella ottelu René Dupréeta vastaan. Undertaker oli jo voittaa tuon ottelun, kun Luther Reigns ja Mark Jindrak sekaantuivat otteluun ja aiheuttivat Double Count Outin. Reignsin ainut motiivi hyökkäykselle oli ilmeisesti se, että hän oli päättänyt nousta SD:n ME-meininkeihin, ja se onnistuisi helpoiten Undertakerin suututtamisella ja pieksemisellä. Seuraavalla viikolla Reigns piti promon, jossa hän puhui vankilataustastaan ja siitä, kuinka hän ei pelkäisi Undertakeria yhtään. WWE olisi tästä lähtien Reignsin piha ("yard"). Undertaker ei näitä väitteitä sulattanut, vaan hän yritti käydä Reignsin kimppuun, mutta Reigns uhrasi sen sijaan ystävänsä Mark Jindrakin Undertakerille. UT päihitti Jindrakin Smackdownissa 1 on 1 -ottelussa, mutta tuon ottelun jälkeen Reigns ryntäsi kehään ja löi UT:lta tajun kankaalle televisiokameralla.

Tuota joo, eipä tässäkään ottelussa nyt mitenkään älyttömästi ole kehumista. Toki täytyy antaa tunnustusta Reignsille siitä, että hän ainakin näytti ihan oikeasti yrittävän kaikkensa ja tekevänsä töitä mahdollisimman paljon, mutta se ei vain Reignsin keskinkertaisilla brawlerin taidoilla riitä kovin pitkälle. Undertakerillekaan ensimmäinen Dead Man -vuosi paluun jälkeen ei ole ollut mitenkään helppo, sillä hän on pääasiassa päässyt painimaan Heidenreichin ja Reignsin tasoisten painijoiden kanssa, ja Undertaker ei ainakaan tässä vaiheessa urallaan ollut kykenevä kantamaan näitä kavereita mihinkään merkittäviin otteluihin. Kokonaisuutena tämä kamppailu oli kuitenkin Reignsin kovan yrittämisen ja Undertakerin rutiininomaisen työskentelyn ansiosta ihan ok tv-ottelutasoinen koitos, joten ainakin tämä päihitti vertailussa Heidenreichin ja Booker T:n välisen koitoksen. Erityisesti pari viimeistä minuuttia olivat tässä ottelussa oikeasti ihan menevää touhua, ja se Reignsin Tombstone-counterointi ja räjähtävän nopea Swinging Neckbreaker oli ihan oikeasti näyttävä hetki. Kokonaisuutena siis ihan ok, tuskin tätä parempaa näiltä kahdelta koskaan nähtäisiin.
** (11:44)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (Tombstone Piledriver)
Rookie Diva Competition w/ Torrie Wilson, Dawn Marie, Joy Giovanni, Rochelle Loewen, Lauren Jones & Michelle McCool
Tässä vaiheessa lienee hyvä kertoa, että aivan jumalaton määrä tämän ppv:n ajasta oli käytetty (ilmeisesti koska SD:llä ei ollut mitään muuta otteluita tai muuta edes etäisesti järkevää ohjelmaa kolmetuntisen ppv:n ajantäytteeksi) käsittämättömän paskaan, epäkiinnostavaan ja kaikella tavalla hirvittävään "Rookie Diva Competitioniin". Siinä SD:n konkaridiivat Torrie Wilson ja Dawn Marie siis juonsivat kolmiosaista (iltapukukierros, talent-kierros ja uimapukukierros) kilpailua, jonka aikana fanit saisivat netissä äänestää omaa suosikkidiivaansa, joka illan päätteeksi kruunattaisiin "vuoden tulokasdiivaksi". Kilpailun osallistujista Rochelle Loewen ja Lauren Jones olivat joitain randombimboja (Jones tuttu TV:stä, Loewen tuttu Playboysta), jotka WWE oli palkannut jostain käsittämättömästä syystä ja joiden WWE-sopimukset päättyivät pian NWO:n jälkeen. Joy Giovanni ja Michelle McCool olivat puolestaan osallistuneet viime vuonna Diva Searchiin ja saaneet sen jälkeen sopimukset WWE:n kanssa. McCoolia ei ollut nähty paljon missään tätä ennen (vaikka myöhemmin hänestä tulisikin yksi WWE:n merkittävimmistä naispainijoista parin vuoden ajaksi), mutta Joy Giovani oli sen sijaan kerännyt paljon huomiota sympaattisena diivana, joka oli hengaillut erityisesti Big Show'n kanssa. Näytti siltä, että WWE:llä olisi ollut suuriakin suunnitelmia Giovannille, mutta ikävä kyllä tämä ajautui kevään aikana ongelmiin muiden diivojen kanssa backstagella, ja niinpä hän sai kenkää WWE:stä jo kesällä 2005. Niin, en aio kertoa siis tästä "kilpailusta" yhtään enempää. Se oli täyttä kuraa ja järjetöntä ajanhukkaa. Joy Giovanni voitti.

Kuva Kuva
John Cena vs. Kurt Angle - WWE Championship Title Shot Tournament Final Match
No nyt päästään siihen päämestaruuden ykköshaastajuusturnaukseen. Raw'n Batista oli tosiaan voittanut Royal Rumble -ottelun, mikä tarkoitti sitä, että päämestaruuden haastajan paikka Smackdownin WrestleMania-ME:ssä oli yhä auki. Batista ei ollut tosin NWO:hon mennessä ilmoittanut vielä, haastaisiko hän Raw'n vai SD:n mestarin (hän oli luvannut tehdä sen seuraavassa Raw'ssa), ja itse asiassa Teddy Long oli kutsunut Batistan tähän ppv:hen vieraakseen. Long toivoi kovasti, että Batista liittyisi SD:hen ja haastaisi JBL:n mestaruudesta. Batista ei ollut vielä tässä vaiheessa saapunut paikalle, vaan hän teki esiintymisensä vasta aivan show'n lopussa. Teddy Long oli kuitenkin varautunut siihen, että Batista ei vaihtaisi brändiä vaan pysyisi Raw'ssa, joten heti Rumblen jälkeen SD:ssä aloitettiin ykköshaastajuusturnaus, jonka voittaja kohtaisi WWE-mestarin WrestleManiassa. Jos Batista päättäisi siirtyä siniseen brändiin, ottelusta tulisi Triple Threat. Tuon kahdeksan hengen turnauksen finaaliin olivat selvinneet John Cena (päihitti Orlando Jordanin ja Booker T:n aikaisemmilla kierroksilla) ja Kurt Angle (päihitti Rey Mysterion puolivälierissä ja pääsi suoraan finaaliin, kun UT-Duprée päättyi tuplauloslaskuun). Angle oli täysin varma, että hän pääsisi WM:n Main Eventiin kolmantena vuotena putkeen, mutta US-mestari John Cena oli puolestaan ilmoittanut Anglelle ppv:tä edeltävässä Smackdownissa, että tästä vuodesta tulisi John Cenan vuosi. Yleisö oli muuten varma, että Shawn Michaels sekaantuisi otteluun, koska hänen ja Anglen välillä oli alkanut feud Rumblessa, mutta tuota sekaantumista ei ottelussa nähty.

Onneksi Smackdownilla oli tähän aikaan edes Kurt Angle, koska ilman Anglea nämä ME-kuviot olisivat olleet vielä useamman asteen verran heikompia ja tylsempiä. Tälläkin kertaa Angle veti illan parhaan ottelun ja samalla ensimmäisen kunnon ottelun sitten openerin. Illan avanneen joukkuemestaruusottelun jälkeen tunnelma oli ehtinyt laskea jo ennen tätä aika pohjalukemiin, mutta onneksi sitten tosiaan tuli tämä konkari-Anglen ja nuoren nousevan tähden Cenan kohtaaminen. Molemmat pistivät parastaan, ja Cenaltakin nähtiin muun muassa järisyttävä Spinebuster ja Top-Rope Leg Drop, joita mieheltä ei näihin aikoihin ollut totuttu näkemään. Angle puolestaan hoiti teknisen painin taas suorastaan ammattimaisella varmuudella, ja lopussa nähty Cenan jalan työstäminen oli yksi vakuuttavimmista suorituksista, joita pitkään aikaan on submission-painissa nähty. Myös Cena otti ihan kovaa bumppia lentemällä ympäri kehää ja ottamalla vastaan muun muassa German Suplexin kehäkulmaukseen. Ei tämä silti huippuluokan ottelu ollut, koska semmoinen todellinen erikoisuus tai ainutlaatuisuus puuttui, ehkä Cena oli tässä vielä vähän turhan rookie. Joka tapauksessa hieno ottelu ja merkittävä askel Cenalla kohti tulevaa uraansa WWE:n ykkösnimenä.
***½ (19:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (FU)
Kuva Kuva
JBL (c) vs. Big Show - Barbed Wire Steel Cage Match for the WWE Championship
Jo Royal Rumblessa Teddy Long oli ilmoittanut, että No Way Outin Main Event olisi Barbed Wire Steel Cage Match, jollaista ei ollut ikinä aikaisemmin nähty WWE:n historiassa. Käytännössä stipulaatio tarkoitti sitä, että häkin yläreunat olivat täynnä piikkilankaa. Lisäksi häkin ovi oli poikkeuksellisesti lukittu niin, että kumpikaan painijoista ei voisi paeta kehästä oven kautta. Ainoat tavat voittaa olivat siis selätys, luovutus tai jollain ilveellä pakeneminen. JBL:n vastustajaksi Long oli samaten jo Rumblessa ilmoittanut Big Show'n, sillä Rumblen Triple Threatissa JBL oli selättänyt Anglen, joten Longin mukaan JBL ei ollut vieläkään päihittänyt Show'ta. JBL oli tietenkin aivan raivoissaan siitä, että hän joutuisi kohtaamaan Big Show'n näin sadistisessa ja barbaarimaisessa ottelumuodossa. Seuraavien viikkojen aikana hän yritti pehmittää Show'ta kaikilla mahdollisilla keinoilla, mutta mikään ei oikein toiminut. Show muun muassa päihitti Bashamin veljekset Handicap Matchissa ja pieksi seuraavalla viikolla Bashamit ja Orlando Jordanin backstagella. Ennen NWO:ta JBL joutui ongelmiin myös Rumble-voittaja Batistan kanssa, koska ppv:tä edeltävässä Raw'ssa JBL:n limusiini ajoi lähes tulkoon Batistan päältä parkkipaikalla. JBL:n mukaan hän ei ollut hyökkäyksen takana, mutta kukaan - kaikkein vähiten Batista - ei uskonut häntä. Niinpä Batista saapui ppv:tä edeltävään SD:hen ja pisti JBL:n limusiinin paskaksi. Juuri kun JBL lähetti Cabinettinsa Batistan kimppuun, Big Show saapui kehään ja hyökkäsi JBL:n kimppuun.

Täytyy myöntää, että vastaavanlaista Main Eventiä ei ole WWE:ssä nähty ennen tätä tai tämän jälkeen. Kyseisellä lauseella on sekä positiivinen että negatiivinen merkityksensä. Muistan hyvin vieläkin, kuinka aikanaan tämä ottelu keräsi tosi paljon kritiikkiä siitä, että piikkilankaa ei käytännössä käytetty ottelun aikana ollenkaan. Nytkin katsoessa tuntui kieltämättä tyhmältä, että häkin ympärille oli pitänyt rakentaa hillitön piikkilankasykerö, jos kumpikaan painijoista ei ollut valmis ottamaan siitä edes pientä osumaa. Tiedän, etteivät Show tai JBL ole mitään piikkilankapainijoita, mutta olisitte nyt leikanneet siitä pienen palan ja koittaneet edes jotenkin mukahyödyntää sitä. Nyt koko toiminta piikkilangan osalta näytti täysin munattomalta - vaikka ottelussa muuten nähtiinkin tosi kovia bumppeja ja rajua bleidaamista. Tykkäsin myös piikkilankastipulaatiosta sen takia, että sen ansiosta kerrankin ottelua ei voinut voittaa kävelemällä häkistä ulos (periaatteessa), ja tämä lukitun oven sääntö pitäisi mielestäni tuoda kaikkiin WWE:n häkkiotteluihin. Tykkäsin ottelussa myös tosiaan siitä, kuinka paljon Show ja ennen kaikkea JBL (loppuspotti oli todella rajun näköinen) pistivät kroppaansa likoon, jotta tästä saataisiin viihdyttävä ja HC-henkinen entertainment brawl ilman sitä piikkilankaakin. Tykkäsin itse asiassa ottelusta aika paljon, ja kaikessa fyysisessä väkivaltaisuudessaan tämä oli oikein hyvä ottelu JBL:n mestaruuspuolustukseksi. Harmi vain, että ottelun lopetus oli mukanokkela ja täysin idioottimainen, joten loppufiilis oli vähän bläh hyvästä työstä huolimatta.
*** (15:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL
*** Kurt Angle
** JBL
* John Cena

Kokonaisarvio No Way Outista: Eipä ollut mitenkään älyttömän vahva suoritus taaskaan WWE:n välishow'lta. Onneksi tämä oli sentään selvästi parempi suoritus kuin Smackdownin edellinen ppv Armageddon, joka oli täyttä kuraa. Tässä sentään nähtiin hyvä opener, hieno Angle-Cena ja poikkeuksellinen Main Event. Välissä oli siten turhia otteluita ja kamalaa diiva-paskaa, mutta kyllä tämä sentään juuri ja juuri vielä Kehnon puolella pysyy.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. TNA Final Resolution - Ok
3. TNA Against All Odds - Ok
---------------
4. WWE New Year's Revolution - Kehno
5. WWE No Way Out - Kehno

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ma 02.02.2015 15:26

Seuraavaksi vuorossa on In Your House 6: Rage in the Cagen arvostelu. Katsastetaan kuitenkin ensin, että mitä tapahtui Monday Night Raw’ssa Royal Rumblen ja IYH6:n välisenä aikana. Näissä oli nimittäin selvää tasonnostoa havaittavissa.

Royal Rumblen jälkeisenä maanantaina käyty Raw (22.1.1996) alkoi Vaderin ja Savio Vegan ottelulla. Vaderin eka WWF-matsi oli juuri Rumblessa, ja vaikutti muutenkin hypetyksen perusteella, että Vaderille suunnitellaan isompaa pushia WWF:ssä. Vaderin managerina muuten toimi Jim Cornette, joka samaan aikaan toimi myös Yokozunan, Owen Hartin ja British Bulldogin managerina. Vader voitti tietysti ensimmäisen Raw-matsinsa. Ottelun jälkeen Vader teki Savio Vegalle vielä toisen Vader Bombin ja sekosi täysin. Cornetten estelyistä huolimatta Vader viskeli paria väliin tullutta tuomaria, jonka jälkeen WWF:n presidentti (vastaava virka kuin tänä päivänä on GM:t) Gorilla Monsoon tuli kehään. Gorilla Monsoon päätti hyllyttää Vaderin, josta tämä ilkeä monsteri ei luonnollisesti pitänytkään. Gorilla Monsoon joutui sairaslomalle Vaderin ansiosta. Todella mielenkiintoista seurata, mihin tämä kuvio vielä johtaa.

1-2-3 Kidin ja Razor Ramonin juonikuviokin eteni sen verran, että 1-2-3 Kid onnistui aiheuttamaan Razorille tappion. Hunter Hearst Helmsley voitti uloslaskulla Razor Ramonin. Kliqistä puheenollen, Royal Rumblen voittaja Shawn Michaels oli myös paikalla. HBK oli kehässä Vince McMahonin haastateltavana. Owen Hartin manageri Jim Cornette tuli paikalle ja vaati Owenille matsia, jossa panoksena on Shawn Michaelsin paikka Wrestlemaniassa. Tämän Raw’n päätti mestari vs mestari –matsi, kun WWF:n mestari Bret Hart sekä tuore IC-mestari Goldust kohtasivat toisensa. Ottelun jälkeen Bret Hartin haastattelussa selvisi, että In Your Housen ME tulee olemaan Bret Hartin sekä Dieselin välinen häkkimatsi.

Seuraavalla viikolla Raw’ssa oli pääosissa Jim Cornette ja Corneten suojatit. Yokozuna aiheutti vahingossa tappion British Bulldogille Dieseliä vastaan. Yokozunan ottelussa Shawn Michaelsia vastaan puolestaan Owen Hart aiheutti vahingossa Yokozunalle tappion. Hämmentävää kyllä, että miten hyvismäisesti Diesel käyttäytyi tässä jaksossa. Ihan kuin Royal Rumblen paskamaista temppua ei olisi tapahtunutkaan (pl. Bret Hartin pitämä promo). Lisäksi tässä Raw’ssa paljastui WWF:n uusi presidentti, joka tuuraa Gorilla Monsoonia tämän ollessa saitsulla. Kyseessä oli ”Rowdy” Roddy Piper!

Helmikuun ensimmäinen Raw (5.2.1996) alkoi Shawn Michaelsin & Kevin Nashin ottelulla British Bulldogia ja Yokozunaa vastaan. Kliq-kaverukset voittivat ottelun Shawn Michaelsin tehdessä Leukaluiden sulosoinnun Yokozunalle, joka lensi kehästä ulos, eikä sieltä enää kehään päässyt. Tästä ja viime aikojen tapahtumista johtuen Yokozunan manageri Jim Cornette haukkui Yokozunaa kehässä, kunnes Yokozuna sai tarpeekseen ja kääntyi Cornettea, Owen Hartia ja British Bulldogia vastaan. Tässä Raw’ssa oli myös mukana presidentti Gorilla Monsoonin haastattelu, joka oli edelleen pois paikalta Vaderin hyökkäyksen takia. Illan viimeisenä otteluna käytiin Bret Hartin ja Undertakerin uusintamatsi WWF:n mestaruudesta. Undertaker oli ikävä kyllä luopunut maskistaan.  Mestaruusmatsiin sekaantui jälleen luonnollisesti ykköshaastaja Diesel.. Näissä Raweissa muuten pariin otteeseen jo pyöri videota eräästä Mankindista.

Sitten olikin yksi Raw ennen In Your House… Vaan ei ollutkaan! In Your House pidettiin 18. helmikuuta ja WWE Networkissa oli Raw-jakso, johon oli merkitty päiväksi 13.2.1996 (mikä on kaiken lisäksi tiistai..). Aloitin katsomisen ja ihmettelin, kun In Your Housesta näytettiin videota. Tarkistin sitten, että tässä jaksossa on väärä päivämäärä merkitty Networkiin, kun sen pitäisi olla 19.2.1996. Jostain syystä IYH-viikkona ei ollut Rawia. Kiitos Network siitä, että spoilaannuin jo vähän tästä tapahtumasta…

Kuva
WWF In Your House 6: Rage in the Cage

Historian kuudes In Your House käytiin Louisvillessä, Kentuckyssa. Selostajina toimivat Vince McMahon ja Jerry ”The King” Lawler. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, mitä nämä In Your Houset ovat, niin kertauksen vuoksi kerron: In Your Houset olivat kaksituntisia (ja halvempia) väli-PPV:itä, joita järjestettiin isompien PPV:iden (Wrestlemania jne.) välissä. Tosin myöhemminhän nämäkin tuli pidemmiksi ja loppujen lopuksi ennen luopumista IYH oli vain etuliite väli-PPV:lle. In Your House –lavastus varmaan herättää eriäviä mielipiteitä, mutta minusta tuo talolavastus oli ihan hauska ja tapahtumaan sopiva. Mitään varsinaista posteria en tapahtumalle löytänyt, joten pistin kuvaksi sitten VHS:n kannen, joka on Wikipediaankin pistetty. Ilmeisesti tuo tapahtuman lisänimi Rage in the Cagekin on jotain myöhempää perua, sillä tapahtumassa ei sitä mainittu.

Kuva
Razor Ramon vs The 1-2-3 Kid w/ Ted DiBiase – Crybaby-ottelu

1-2-3 Kid oli edellisenä vuotena kääntynyt ystäväänsä Razor Ramonia vastaan ja liittynyt osaksi Ted DiBiasen Million Dollar Corporationia. Razor Ramonin ja Kidin välienselvittely alkoi jälleen Royal Rumblesta, jossa Razor Ramon menetti IC-vyönsä Goldustille 1-2-3 Kidin ansiosta. Ottelun ”stipulaatio” oli se, että selätyksen jälkeen häviäjä joutuu pukeutumaan vaippoihin. 1-2-3 Kid oli Royal Rumblen jälkeen häirinnyt ja hyökännyt Razor Ramonin kimppuun mm. isolla tuttipullolla ja pienillä rattailla. En oikein ole varma, että onko tämä hauska vai typerä ”stipulaatio” ottelulle.

WWF:n ensimmäinen (ja viimeinen?) crybaby-matsi oli loistava aloitus tapahtumalle. 1-2-3 Kid ja Razor Ramon ovat painijoina hyvin erilaisia, ja heidän tyylit kliqkaavat hyvin yhteen. Myös Ted DiBiasen sekaantumiset otteluun oli hoidettu hyvin, sillä välillä pistää ärsyttämään pahismanagerien jatkuva häiriköiminen ottelussa. Tässä ottelussa sitä ongelmaa ei ollut. Tämä ottelu oli ehdottomasti vahva kolmen tähden ottelu.

*** (12.01)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Razor Ramon

The 1-2-3 Kid yritti heittää vauvapulverit Razorin naamaan, mutta sai lopulta omalle naamalleen ne. Razor Ramon tekee Razor’s Edgen Kidille, selättää, mutta nostaakin kakkosen jälkeen 1-2-3 Kidin ylös ja tekee toisen Razor’s Edgen. Ottelun jälkeen Ted DiBiase saa pulverit naamalle ja 1-2-3 Kid vaipat jalkoihin. Ihan hyvin toteutettu tämä outo stipulaatio.
Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/ Elizabeth Hilden vs Duke ”The Dumpster” Droese

Tälläkin ottelulla oli vähän kuviota takana. Ennen Royal Rumblea käydyssä WWF Free For Allissa The Dumpster voitti HHH:n. Ottelun panoksena oli se, että häviäjä joutuu tulemaan Royal Rumble –ottelussa ensimmäisenä kehään ja voittaja pääsee viimeisenä. Sen jälkeen WWF Superstars –ohjelmassa Hunter oli hyökännyt Duke Droesen kimppuun ja onnistunut leikkaamaan tämän pitkän tukan pois.

Matsilta en mitään ihmeempiä odottanut. Duke ”The Dumpster” Droese ei ole hirveän tuttu painija entuudestaan, mutta jäänyt vähän sellainen huonon painijan kuva hänestä. Eihän se mitään ihmeempiä esittänytkään ottelussa, mutta onhan niitä paljon huonompiakin painijoita nähty. HHH:kaan ei vielä tässä vaiheessa ollut sellainen ottelunkantaja, mutta ihan katsottava ottelu tämä loppupeleissä oli. Lopetus vaan oli hyvin tökerö. Positiivinen fiilis kuitenkin jäi loppujen lopuksi ottelusta, koska en mitään odottanut ja tälläkin ottelulla oli sentään vähän tarinaa takana. Jos tämä olisi ollut yhdentekevä ottelu ilman minkäänlaista juonikuvioita (ja näitä tullaan kyllä näkemään tämän projektin aikana..), niin varmasti olisi saanut heikomman arvosanan.

**½ (09.40)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Hunter Hearst Helmsley

Duke tuo kehään roskiksen, mutta tuomari ottaa pöntön pois ja on viemässä sitä pois, kun tuomarin selän takana Hunter Hearst Helmsley lyön roskiksen kannella Dumpsteria. Jotenkin todella tökeröltä näytti tämä lopetus. Tuomari näki, kun Helmsley heitti pois kantta, joten miten ei diskannut HHH:ta? Olisi voinut vaikka Pedigreehen lopettaa tämän matsin..
Seuraavaksi pääseekin Yokozuna ensimmäistä kertaa puhumaan, kun hän on Michael Hayesin haastateltavana. Ihan hyvä promo oli, ja tästä päästäänkin suoraan Yokozunan ja British Bulldogin väliseen otteluun.

Kuva
The British Bulldog w/Jim Cornette vs Yokozuna

Yokozuna tosiaan kääntyi Raw’ssa Cornettea vastaan. Cornette piti Yokozunaa joukkonsa heikkona lenkkinä ja Yokozuna sai tarpeekseen Cornettesta. Yokozuna oli hyvin läskissä kunnossa. Ainahan se toki oli, mutta meni koko ajan vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Mutta jotain sympaattista tuossa Yokozunassa kuitenkin on.

Ottelusta nyt ei voinut olettaakaan mitään mestarillista näytöstä, joten onneksi matsi osattiin pitää lyhyenä. Kuten edellisessä ottelussa (HHH vs Droese), myös tässä häiritsi huono lopetus. Ja kuten edellisessä ottelussa, olen tämänkin ottelun arvosanassa kahden vaiheilla ja saatan vähän yliarvioida tämänkin kohdalla antamalla puolikkaan tähden enemmän kuin Kenitys.

** (05.05)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Yokozuna (diskauksella)

Jim Cornette tuli lyömään Yokozunaa selkään tennismailallaan ja Davey Boy diskattiin. Yokozunalle Cornetten iskut olivat kuin itikanpistoja, mutta sitten tuli Cornetten uusin suojatti Vader apuun. Vaderilla oli mukana käsiraudat, ja Yokozuna kahlittiin kulmaukseen. Ei kai vaan tulossa ole Yokozuna-Vader-ottelu…
Kuva
Owen Hart w/Jim Cornette vs Shawn Michaels

Cornette oli hyvin kiireinen mies, kun British Bulldogin matsin jälkeen oli heti vuorossa Owen Hartin matsi. Ottelussa oli panoksena Wrestlemanian ykköshaastajuuspaikka, jonka Shawn Michaels oli ansainnut voittaessaan Royal Rumblen. Tämä oli ehdottomasti tapahtuman odotetuin matsi minulle, koska vastassa oli kaksi taitavaa painijaa, joilla oli takana kiinnostava feudi. Lyhyesti vielä kerrattuna: Owen Hart aiheutti enzuiqirillaan Shawn Michaelsille ”aivotärähdyksen”, jonka ansiosta Shawn Michaels kellahti kesken matsin. Shawn Michaels teki kuitenkin Rumblessa pahuun kehiin ja onnistui voittamaan ottelun. Shawn Michaels ja Diesel pudottivat Owen Hartin yhdessä pois Rumblesta. Jim Cornette ehdotti Shawn Michaelsin ja Owen Hartin välistä ottelua, jos panoksena on Shawn Michaelsin ykköshaastajuus.

Mitä muuta voikaan odottaa kuin loistavaa ottelua, jos vastakkain ovat Owen Hart sekä Shawn Michaels? Tällaiset ottelut ovat omaan makuuni parhaita, ja ottelun pituus oli minusta juuri sopiva. Vertaan taas arvosteluani Kenityksen omaan, ja tässäkin ottelussa annan puolikkaan tähden enemmän kuin Kentsu. Olisihan tämä ottelu voinut olla parempikin, ja ehkä ”yksi vaihe” lisää olisi voinut olla, mutta tällaisenakin tämä oli loistava ottelu. Shawn Michaels oli viihdyttävä ja Owen Hart toimii niin hyvin pahiksena. Lisäksi pakko antaa kiitosta siitä, että tässä ottelussa jätettiin ulkopuolinen häiriköintikin (Cornette) melko mitättömäksi.

**** (15.57)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Shawn Michaels

Shawn Michaels väisti Owenin Enzuiqirin ja täräytti leukaluiden sulosoinnun.
Ennen illan viimeistä ottelua tuli WWF:n (väliaikainen) presidentti Roddy Piper promoamaan Wrestlemania XII:sta. Hän ilmoitti, että Wrestlemaniassa käydään pelkäämäni ottelu – Yokozuna vastaan Vader. Sitten paikalle ilmestyykin Vaderin manageri Jim Cornette. Hyvää promoamista kummaltakin.

Kuva
Bret Hart © vs Diesel – Cage-ottelu WWF:n mestaruudesta

Merkkasin nyt Dieselin punaisella, vaikka hyvis hän periaatteessa vielä kai oli, kun Shawn Michaelsin kanssa kaveeraa. Tässä mestaruuskuviossa on Diesel ollut aika pahis, joten siksi punainen väri. En ole koskaan ollut mikään Kevin Nashin fani, joten niin suuria odotuksia tästä mestaruusmatsista ei ollut. Onneksi ottelulla oli stipulaationa häkki. Näissä vanhemmissa häkkimatseissa muuten aina vähän pelottaa toi häkki, kun se näyttää niin huteralta viritelmältä. Sellaisena lisätietona vielä, että juuri Dieseliltä Bret Hart voitti mestaruuden edellisen vuoden Survivor Seriesissä.

Tämä ottelu yllätti positiivisesti. Mielestäni tämä oli parempi matsi kuin Royal Rumblen mestaruusmatsi Hartin ja Undertakerin välillä. Dieselkin saa esityksestään puhtaat paperit. Isoin ongelma näissä häkkimatseissa on mielestäni aina kuitenkin ollut se h**vetin ovi. Miksi sellainen pitää olla? Miksei sitä voi pistää matsin ajaksi lukkoon? Tuntuu jotenkin typerältä, että painija yrittää kiivetä ulos häkistä, kun ovesta poistuminen olisi paljon helpompaa. No tässä ottelussa kyllä useasti yritettiin ryömiä ulos häkin ovesta, mutta pari kertaa sekin näytti vähän väkinäiseltä yritykseltä tuo ryömiminen.

Muuten ei hirveästi moitittavaa löydy. Bret Hart todisti taas olevansa ammattilainen ja Dieselkin oli ihan ok kuten jo aikaisemmin sanoinkin. Silti mitään huippuarvosanaa en pysty tälle matsille antamaan. Matsin lopetus oli kyllä hemmetin siisti!

*** (19.13)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Bret Hart

Diesel oli jo ryömimässä ulos, kunnes kehän läpi tuli Undertaker kostamaan Dieselille. Taker veti Dieselin koloonsa ja kolosta ilmeni vain savua. Sillä aikaa Bret Hart pääsi kiipeämään häkistä pois, ja näin säilytti mestaruutensa yhä. Aika ikimuistoinen lopetus matsille, mutta vähän häiritsee se, että Bret Hart on kuitenkin hyvis ja näissä kummassakin katsomassani PPV:ssä hän ei ole säilyttänyt mestaruuttaan puhtaasti. Ottelun jälkeen Diesel pakeni kehästä kiipeämällä ja show loppui pimeässä merkeissä, kun areena oli pimeä ja Undertakerin tunnari soi.
-----

Ihan hyvä fiilis jäi IYH 6:sta, vaikka mitään ihmeempiä en näiltä In Your Houseilta odota. Mikään huippuhyvä tapahtuma tämä ei ollut, mutta positiivisesti yllätti useampi ottelu, joten siksi annan IYH6: Rage in the Cagelle ok-arvosanan. Shawn Michaelsin ja Owen Hartin ottelu oli luonnollisesti paras. Bret Hartin ja Dieselin häkkimatsista en mitään ihmeempää odottanut, mutta minun mielestäni se oli vähän parempi ottelu kuin Royal Rumblen mestaruusmatsi Bretin ja Takerin välillä.

-----

IYH6:n tähdet:
*** Shawn Michaels
** Owen Hart
*Bret Hart

-----

PPV-arvosanat:
Ok
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble

-----

Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 6
2. Bret Hart 3
3. Owen Hart 2
4. The Undertaker 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.02.2015 13:16

Vihaan itsessäni yhtä asiaa. Vaikka kuinka yritän niin monesti asiat jäävät minulta kesken. Niinpä vedän vuoden 2007 vanhaan malliin läpi. Sen jälkeen lopetan ppv-arvostelujen tekemisen tässä muodossa ja keksin jotain uutta. Kenityksen tapaan olen tilastohomo. Näinpä jatkan kyllä tapahtumien katsomista ja arvostelemista WWE:n osalta. Tavoitteena nyt alkuun kaikki tapahtumat vuosilta 2004-2011. Näistä vuodet 04, 05, 06, 10 ja 11 ovatkin paketissa. 2007 kesken ja 08, 09 vielä katsomatta.

Slammiversaryn arvostelu on valmis ja julkaisen sen vaikka huomenna tai tiistaina. En kehtaa tälleen kuningas Kenityksen sunnuntaipäivänä tukkia tätä ketjua.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 08.02.2015 15:55

What kirjoitti:Slammiversaryn arvostelu on valmis ja julkaisen sen vaikka huomenna tai tiistaina. En kehtaa tälleen kuningas Kenityksen sunnuntaipäivänä tukkia tätä ketjua.
Haha :mrgreen: Eivät nämä nyt mitään yksinoikeutta ole, mutta nyt on sitten ainakin postattava arvostelu, ettei vain unohdu.

Kuva
DESTINATION X 2005

Muutaman vuoden ajan TNA:n maaliskuun ppv oli Destination X, kunnes se siirrettiin heinäkuulle. Samalla tuon siirron aikaan Destination X:stä taisi tulla X-Divisioonan painiin keskittynyt tapahtuma. Alkuvuosina DX oli kuitenkin ihan tavallinen ppv siinä missä muutkin. Selostajinamme tässä historian ensimmäissä Destination X:ssä olivat ketkäpä muut kuin Mike Tenay ja Don West. On muuten pitänyt jo usean ppv:n kohdalla muistaa sanoa, että tähän aikaan TNA:n backstage-haastattelijan hommia hoitivat Scott Hudson (tuttu WCW:stä) ja Shane Douglas (tuttu painijana). Tässä ppv:ssä kumpaakaan ei nähty, mutta toisaalta koko show'ssa ei nähty yhtään haastattelua, joten ehkäpä Hudson ja Douglas ovat yhä TNA:ssa mukana mutta pitivät nyt vain lomaa.

Kuva
Kuva
3 Live Kru (Konnan & James) & America's Most Wanted vs. Team Canada (Williams & Roode & Young & Ralphs) w/ Coach D'Amore & Johnny Devine
America's Most Wanted oli yhä TNA:n joukkuemestarikaksikko, mutta tällä kertaa Chris Harris ja James Storm eivät puolustaneet joukkuemestaruuksiaan. Sen sijaan he liittoutuivat entisten joukkuemestareiden BG Jamesin ja Konnanin kanssa otellakseen TNA:n joukkuedivisioonaa terrorisoivaa Team Canadan porukkaa vastaan. Team Canadalla oli ollut vuoden 2004 lopussa parin kuukauden ajan kärhämää 3LK:n kanssa, ja sen jälkeen he olivat siirtyneet feudaamaan AMW:tä vastaan. Periaatteessa tällä ottelulla oli siis kyllä taustaa, vaikka mitään uutta ei oikeastaan tässä kuviossa ollutkaan tapahtunut viimeiseen kuukauteen. Vähän filleriltä tämä siis tuntui. Niin joo, Johnny Devine oli (taas) loukkaantunut ja joutui olemaan pari kuukautta sivussa. Niinpä Coach D'Amore oli joutunut etsimään uuden jäsenen Team Canadaan paikkaamaan Devineä, jonka piti olla alun perin Team Canadan joukkueen neljäs jäsen tässä ottelussa. Niinpä tässä ppv:ssä debyyttinsä teki isokokoinen brawler nimeltään Alastair Ralphs, joka oli D'Amoren mukaan pysyvä lisäys Team Canadan kokoonpanoon. Tulevaisuudessa Ralphs tulisi saamaan hieman vetävämmän paininimen.

Illan opener oli harmillinen pettymys. Odotin nimittäin etukäteen, että tämmöisellä kahdeksikolla voisi olla mahdollisuuksia varsin kovaan kamppailuun, jos vain aikaa olisi tarpeeksi ja oikeat painijat pidettäisiin eniten esillä. Oikeastaan kumpikaan toiveistani ei toteutunut, ja muutenkin ottelun meininki jäi vähän valjuksi. Mahdollisuuksia olisi kuitenkin ollut jopa sellaiseen ***½-tasoiseen joukkuekamppailuun. Vaikka mukana oli pari heikompaakin painijaa (lähinnä Konnan ja James), niin näin isolla porukalla sen ei olisi tarvinnut haitata menoa. Ongelma oli se, että esimerkiksi Konnan oli hämmästyttävän paljon kehävuorossa ja samalla James Stormin ja Petey Williamsin kaltaiset huippulahjakkaat kaverit eivät saaneet kehäaikaa paljon ollenkaan. Kokonaisuudessaan ottelu kesti vain noin kahdeksan minuuttia, joten osa porukasta jäi tosiaan täysin pimentoon, kun Konnanin annettiin "loistaa". Ehkäpä juuri tästä syystä ottelun meno tuntui hetkittäin varsin valjulta, vaikka erityisesti Chris Harris, Bobby Roode ja Eric Young tekivätkin vuoroillaan kovasti töitä pitääkseen ottelun viihdyttävänä. Suurelta osin juuri näiden lahjakkaiden kavereiden ansiosta (Harrisilta nähtiin mm. tosi korkea loikka ulos kehästä Team Canadan päälle) tämä oli sentään ihan mukava koitos, mutta ei silti läheskään niin hyvä kuin olisi voinut olla.
**½ (8:53)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Canada (Roode pinned Konnan after a Northern Lariat)
Kuva Kuva
Chase Stevens w/ Andy Douglas & Chris Candido vs. Chris Sabin
TNA:n joukkuedivisioonan vakiokalustoon kuuluva ja varmaan koko divarin värittömin joukkue Naturals oli hapuillut aikalailla tyhjässä sen jälkeen, kun se oli kesän 2004 päätteeksi hävinnyt joukkuemestaruutensa. Viimeksi Naturalsit Chase Stevens ja Andy Douglas olivat esiintyneet TNA:n ensimmäisessä kolmetuntisessa ppv:ssä Victory Roadissa, ja silloinkin he olivat olleet mukana vain filler-ottelussa. Vuoden 2005 puolella Naturals-kaksikko oli saanut avukseen konkari Chris Candidon, joka oli saapunut TNA:han ja alkanut saman tien valmentaa Naturalseja. Toistaiseksi Candidon valmennuksella ei ollut kovin suurta vaikutusta Naturalsien menestykseen, mutta nyt joukkueen toisella puoliskolla Chase Stevensillä oli hieno mahdollisuus osoittaa taitonsa ottelussa X-Divarin entistä mestaria Chris Sabinia vastaan. Mitään taustatarinaa tällä ottelulla ei ollut.

Meinasin jo hehkuttaa tätä ottelua enemmänkin ja antaa tälle peräti saman arvosanan kuin illan openerille, mutta aivan lopussa nähdyt sähläykset ja varsin tylsä lopetus pilasivat sitten sen verran fiilistä, että tämä jäi lopulta arvosanaltaan kuitenkin perus tv-ottelun tasolle. Siis suurin piirtein siihen, mitä tältä etukäteen odotinkin. Olin aika yllättänyt, kun tajusin, että TNA on oikeasti buukannut Naturals-Stevensin ja Sabinin välille täysin pohjustamattoman 1 on 1 -ottelun, joten oli kyllä kiva, että Sabin ja erityisesti Stevens pistivät ottelussa oikeasti parastaan. Sabinin alun hallintaosuus oli tuttua perusviihdyttävää Sabinia, mutta kun Stevens pääsi vauhtiin, ei ottelun tahti yllättäen romahtanutkaan, vaan Stevens muistutti jälleen kerran ainakin minua siitä, että hän on oikeasti lahjakas painija. Stevens väläytti muutamia näyttäviä liikkeitä ja piti ottelua muutenkin parin minuutin ajan hyvin hallussa. Ikävä kyllä ottelulla oli aikaa varsin rajallisesti, ja lisäksi täydellinen tarinattomuus sekä heikko lopetus söivät sen verran paljon fiilistä, että ei tämä ok:ta koitosta parempi ollut loppujen lopuksi. Ottelun jälkeen meksikolainen luchadore Shocker teki TNA-debyyttinsä ja hyökkäsi Naturalsien sekä Chris Candidon kimppuun. Shocker oli noussut näihin aikoihin Yhdysvalloissa tunnetuksi esiintymällä McDonald'sin mainoksessa, ja tämän takia TNA ilmeisesti halusi nyt hänet riveihinsä. Shocker oli näihin aikoihin myös NWA Light Heavyweight -mestari.
** (6:18)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Sabin (Roll up)
Kuva Kuva
Raven vs. Dustin Rhodes - Bullrope Match
Ravenin ja Dustin Rhodesin feud ei ollut suinkaan päättynyt Against All Oddsiin, vaan tätä herkullista kuviota jatkettiin vielä toisen kuukauden ajan. Rhodes ei voinut nimittäin sulattaa sitä, kuinka Raven oli AAO:ssa voittonsa jälkeen jatkanut Rhodesin pieksemistä brutaalista, sitonut tämän pakkopaitaan ja piessyt lopulta tajuttomaksi myös Rhodesin kaverin Cassidy Rileyn. Niinpä Rhodes vannoi Ravenille kostoa, ja lisäksi hän vaati, että hän saisi määrätä heidän uusintaottelunsa stipulaation. Rhodes sai kuin saikin tahtonsa läpi, ja niinpä hän päätti Destination X:n ottelun stipulaatioksi Bullrope Matchin, joka oli Rhodesin suvun perinneottelu. Käytännössä se tarkoitti vain HC-ottelua sillä lisästipulaatiolla, että kaksikko oli sidottu toisiinsa lehminarulla.

Olen ehkä jotenkin outo, mutta pidin tästä ottelusta enemmän kuin AAO:n koitoksesta. Whathan aikoinaan haukkui tämän toisen koitoksen arvostelussaan aivan täysin. Kieltämättä Raven kaipasi jo pitkästä aikaa HC-ottelua, mutta vastustaja olisi voinut olla joku muu kuin Dustin Rhodes. Olen joka kuukausi vain varmempi siitä, ettei tämä Dustinin toinen TNA-run ole yhtään hyvä idea - varsinkaan kun TNA tuntuu oikeasti haluavan pushata häntä, vaikka vaihtoehtona olisi niin paljon parempiakin painijoita. No, tällä kertaa Rhodes oli ehkä taas astetta parempi kuin AAO:ssa, ja Raven vaikutti selvästi virkeämmältä kuin viimeksi. Niinpä nämä kaksi pistivät pystyyn jopa ihan ok:n HC-mäiskinnän, jonka suurin heikkous oli itse asiassa se, että se loppui jotenkin aivan kesken. Viihdyin yllättävänkin paljon tätä lehmikellolla ja terästuoleilla mäiskintää katsellessa, ja olisin hyvinkin voinut antaa tälle ainakin puolikkaan enemmän, jos vain ottelu olisi kestänyt edes pari minuuttia pidempään ja jos sillä olisi ollut jotenkin näyttävämpi loppu. Nyt tämä katkaistiin (ilmeisesti ajanpuutteen takia) aivan seinään, ja niinpä tästä jäi lopulta vain sellaisen perus tv-ottelun fiilis, vaikka meno oli vähän viihdyttävämpää kuin viime kuussa. No, toivottavasti tämä feud on nyt ohi. Ottelun lopputulos oli täyttä kuraa.
** (6:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Dustin Rhodes (Bulldog onto a steel chair)
Kuva Kuva
Phi Delta Slam (Bruno & Big Tilly) w/ Trinity vs. Disciples of Destruction (Heavy D & Big R) w/ Traci
Mistäköhän minun pitäisi aloittaa tämän ottelun osalta? No, varmaan tästä:
minä itse Final Resolutionin arvostelussa kirjoitti:Lopulta Traci ja Trinity pieksivät Fairplayn (haha), ja Dusty määräsi, että näiden kahden pitäisi muodostaa joukkueet, jotka ottelisivat toisiaan vastaan. Voittajajoukkueen johtajasta tulisi Dustyn uusi assistentti. Dusty ei sanonut, milloin tuo ottelu käytäisiin... Toivottavasti ei ainakaan seuraavassa ppv:ssä.
Ei, ei käyty seuraavassa ppv:ssä, vaan tätä herkkupalaa säästeltiin oikein kahden kuukauden päähän. Ei s****nan s****na. Pitää myös tässä vaiheessa sanoa, että luin aikanaan hiukan heikostikin silmäillen osan Whatin arvosteluista näiltä ajoilta, koska minulle näitä vanhoja ppv:tä katsoessa yksi suurimmista jännitysmomenteista on se, millainen kortti tapahtumalla oikein on, joten en halunnut turhan tarkasti spoilaantua korteista. Nyt olen kuitenkin lukenut aina ennen arvostelujeni postaamista Whatin näkemykset vastaavista tapahtumista, mikä on ollut tosi mielenkiintoinen vertailupohja. Joka tapauksessa tästä syystä en ollut edes huomannut Whatin hienoa piikkiä DX:n arvostelustaan minulle siitä, että sydämeni pohjasta inhoamani Harrisin veljesten kaksikko teki kuin tekikin vielä yhden paluun TNA:n painikehiin. Don ja Ron (tai Heavy D ja Big R kuten heitä nyt kutsuttiin) vielä kerran. Ei p****le. Tämä painimestareiden muodostama motoristikaksikko (gimmick oli muuten nimeä myöten täysi rip off heidän WWF-aikaisestaan Disciples of Apocalypse -gimmickistään) oli tosiaan nyt Tracin joukkue tässä "kenestä tulee Dustyn assistentti" -kilpailussa. Mikä parasta, Trinityn joukkue oli (jos mahdollista) vielä paskempi. Bruno ja Big Tilly olivat (kuten kuvasta näkyy) kaksi tajutonta ihrakasaa, joita TNA yritti mainostaa "kokoonsa nähden todella atleettisena". Huh huh. Ja nyt sitten nämä kaksi joukkuetta ottelivat toisiaan vastaan. Mainiota.

Buukkaajien mielestä tämä ottelu tarvitsi enemmän aikaa kuin kolme edellistä koitosta. Yleensä nämä "miksi tuo ottelu sai niin vähän aikaa kun sitä aikaa olisi voinut ottaa pois tästä kohdasta" -nillitykset ovat ehkä vähän typeriä, mutta nyt ihan oikeasti. Ensin meille tarjoillaan kolme ottelua, jotka kaikki saivat liian vähän aikaa. Sitten pistetään kahden järkyttävän tylsän ja kehnon mörssärijoukkueen keskinäinen kohtaaminen, ja tälle voidaan kyllä antaa 10 minuuttia aikaa. Kuka tämän paskan on taas suunnitellut? Täytyy silti sanoa että, tämä ottelu toimi jopa ihan ok:sti sen parin ensimmäisen minuutin jälkeen, kun ylipainoinen PDS-kaksikko ja painitaidottomat Harrisin veljekset eivät olleet vielä aivan puhkiväsyneitä. Tällöin nähtiin muutama ihan nätti joukkueliike ja ihan kohtuullista rymistelyä. Sen jälkeen kaikki neljä väsyivät, ottelu muuttui todella tylsäksi hapuiluksi, ja tietenkin ottelun tärkeimmät hetket onnistuttiin vielä botchaamaan. Pari viimeistä minuuttia olivat tosi surullista katsottavaa. Puhtaasti huono ottelu, mutta täytyy silti sanoa, että alkupuoli hämmästytti minut sillä, kuinka harmittoman ok:ta painia se tarjosi. Ehkä pääni on pehmentynyt lopullisesti? Joka tapauksessa, ei ikinä uudestaan.
* (10:18)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Disciples of Destruction (Heavy D pinned Bruno after a Big Boot)
Kuva Kuva
Monty Brown vs. Trytan
Vaikka TNA:lla oli monia hienoja hetkiä vuona 2005, alkoi vähitellen tässä vaiheessa olla selvää, että tämä ppv kaikkine jumalattoman paskoine feudeineen ei tosiaan ollut yksi niistä. En edes tajua, miten TNA on saanut mahdutettua näin paljon kuraa samaan ppv:hen. Ensin Phi Delta Slam vs. Harrisin veljekset ja sitten... Trytan. Muistatteko vielä vuosien 2003-2004 vaihteesta, kun Don Callisin apuna oli "Red Shirt Security" -niminen porukka, joka koostui John Legendistä, Kevin Northcuttista ja Ryan Wilsonista? Jos ette, ei se mitään. Wilson oli kuitenkin tuon paskasäkkiporukan heikoin lenkki, joka tiputettiin pois ensimmäisenä, ja Northcutt sekä Legend jatkoivat joukkueena painimista vähän aikaa kahdestaan. No, nyt Ryan Wilson oli jostain käsittämättömästä syystä saanut uuden mahdollisuuden. Vuoden 2005 alussa TNA:n lähetyksissä alettiin nähdä "mystisiä" videopätkiä epämääräisen uhkaavasta hahmosta, joka muistutti hämmästyttävän paljon Terminator-elokuvien Terminatoria ja joka olisi videopätkän mukaan tulossa TNA:han pian. Se ei tosiaan ollut sattumaa, sillä puolisentoista vuotta sitten elokuviin oli tullut tuon leffasarjan kolmas osa T3, ja nyt TNA päätti hyödytää tuon leffan keräämää hypeä tuomalla rosteriinsa periaatteessa oman terminaattorinsa. Tuo rooli annettiin Wilsonille, ja hänen nimeksi tuli Trytan. Lopulta AAO:n jälkeen Trytan saapui konkreettisesti TNA:n lähetyksiin, ja hän alkoi heti debyytistään lähtien piinata nousevaa supertähteä Monty Brownia. Toistaiseksi Brown ja Trytan eivät olleet vielä päässeet ottamaan kunnolla yhteen, koska Trytan oli keskittynyt pelaamaan mind gameseja Brownin kanssa. Nyt oli kohtaamisen aika.

Kun ottelu alkaa sillä, että Trytan botchaa heti ensimmäisen liikkeen tosi karusti ja tiputtaa Brownin käytännössä niskoilleen maahan, eivät odotukset ottelua kohtaan ole sen jälkeen kovin korkealla. Jotenkin ihmeessä Brown ei ilmeisesti loukannut itseään tuossa tilanteessa kovin pahasti, koska pienen toipumisen jälkeen hän oli taas oma itsensä ja kantoi jopa tätä ottelua sen verran, että tämä vaikutti välillä ihan siedettävältä rymistelyltä. Brownilta nähtiin muun muassa oikeasti näyttävä Fallaway Slam itseään paljon isommalle Trytanille, ja Brown liikkui ottelun aikana muutenkin sen verran hyvin, että hetkittäin Trytanin huonous ei edes häirinnyt - ihan kamalasti. Ikävä kyllä Trytan oli oikeasti tosi huono, ja kaikki hänen otteensa kehässä olivat tosi vaivaannuttavia ja muutenkin epäonnistuneita. Olisin joka tapauksessa voinut antaa tälle Brownin työnteon ansiosta edes puolikkaan paremman arvosanan ja julistaa tämän "vain" heikoksi, ellei ottelun lopetus olisi ollut niin täysin idioottimainen ja täyttä wrestlecrappia, että kyllä tämäkin kääntyy puhtaasti huono puolelle.
* (5:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest (Brown tried to hit Trytan with a Pounce but lights went out just before that. After lights came back Trytan had disappeared but there were a random guy with a mask standing in the ring. Brown hit a Pounce on him and for some reason pinned him.)
Kuva Kuva
Abyss vs. Jeff Hardy - Falls Count Anywhere Match
Samoin kuin Ravenin ja Rhodesin feud, myöskään Abyssin ja Hardyn välienselvittely ei ollut päättynyt AAO:hon. Onneksi Abyssilta ja Hardylta on lupa odottaa sentään vähän parempaa menoa ja ehkäpä jonkinlainen parannus tämän ppv:n laadulle. Logiikkaa tässä feudin jatkumisessa ei ollut käytännössä ollenkaan. Jos muistatte, Abyss oli voittanut viime kuussa ykköshaastajuuden päämestaruuteen. Tuo voitto oli kuitenkin unohdettu kokonaan, eikä Abyss saanut mestaruusotteluaan ollenkaan. Sen sijaan Abyss ja Hardy olivat toistensa kimpussa yhtä väkivaltaisesti myös AAO:n jälkeen kuin ennen sitä. Niinpä Director of Authority Dusty Rhodes määräsi miesten välille uuden ottelun Destination X:ään, tällä kertaa Falls Count Anywhere -stipulaatiolla. Ilmeisesti osa TNA:n yleisöstä oli jo tässä vaiheessa kyllästymässä Hardyyn, koska erityisesti sisääntulonsa aikana hän keräsi kovia buuauksia.

Illan kuudes ottelu oli lopulta illan ensimmäinen onnistuja. Tosin tässäkin ottelussa oli kyllä pari kohtaa, jotka olisi voitu hoitaa toisin, mutta loppujen lopuksi tämä oli kuitenkin paremmaksi päivitetty versio AAO-kohtaamisesta, joten kyllä näiltä kahdelta vielä mielellään tämän toisen HC-rymistelyn katsoi. Varsinkin kun otteluiden taso oli tosiaan tähän saakka ollut varsin kamala. Mitenkään pyörää Abyss ja Hardy eivät silti keksineet uudelleen, vaan tässä nähtiin osittain AAO:ssakin jo nähtyjä bumppeja ainoastaan paremmin vedettyinä (ilmeisesti enemmän harjoteltuina), mutta oli mukana myös muutamia uusia ja yllättäviä bumppeja. Eniten harmittaa kuitenkin se, että yksi rajuimmista ja näyttävimmistä bumpeista oli säästetty vasta post match -mäiskintään, mutta osittain silti juuri tuon post match -osuuden takia annan tälle puolikkaan enemmän. Nastabumppi oli pirun näyttävä, enkä tajua, miksi sitä ei voitu nähdä varsinaisen ottelun puolella. Pitää kuitenkin nostaa hattua molemmille, että tässä oli juuri sen verran enemmän rajua menoa ja juuri sen verran paremmin hoidettuja spotteja, että tämä ei tuntunut vain AAO-toistolta vaan paremmalta HC-brawlaukselta. Harmi, että FCA-stipulaatiota hyödynnettiin aika vähän, ja suurin osa ajasta vietettiin kiltisti kehässä.
***½ (15:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Hardy (Twist of Fate onto a ladder)
Kuva Kuva
The Outlaw vs. Kevin Nash - Taped Fist First Blood Match
Noin 10 vuotta WWE:ssä paininut Billy Gunn oli lähtenyt WWE:stä viime vuoden aikana, ja vihdoin helmikuussa 2005 hän teki TNA-debyyttinsä sekaantumalla AAO:n Main Eventiin. Tuossa ottelussa "You know who he is" ryntäsi kehään ja käytännössä aiheutti Kevin Nashille tappion päämestaruusottelussa, vaikka Sean Waltman yritti vielä pelastaa Nashin. Tämän jälkeen Nash oli tietenkin raivoissaan tälle miehelle, jota TNA alkoi ensin kutsua lähetyksissään The New Age Outlaw'ksi. Pari viikkoa myöhemmin nimi lyhennettiin The Outlaw -muotoon. Nash janosi siis kostoa, koska ilman Outlaw'ta Nash olisi luultavasti noussut NWA World Heavyweight -mestariksi helmikuussa. Ainakaan minulle ei koskaan oikein selvinnyt, miksi Outlaw liittoutui Jarrettin kanssa Nashia vastaan, mutta ehkä tässä oli sitten jonkinlaista TNA:n yritystä mehustella DX vs. nWo -taustalla. DX-historiaan liittyen The Outlaw oli ottanut backstagella yhteen entisen joukkueparinsa BG Jamesin kanssa, mutta tästä lisää myöhemmissä ppv:eissä.

Ihan oma huomionsa pitää muuten omistaa The Outlaw'n nimelle ja muutenkin tämän ajan TNA:n nimisotkuille. Ihan ensimmäisenä pitää huomauttaa, että olen virheellisesti kutsunut Michael Shanea Victory Roadista alkaen Matt Bentleyksi, vaikka oikeasti miehen paininimi oli vuoden 2005 kesälle saakka Michael Shane. Olisihan tuo ajankohta pitänyt itsekin muistaa (tai oletin, että joku TNA-homo sen olisi ainakin korjannut minulle, kun menin Awardseissakin tuota nimeä julistamaan), mutta sekaannuin sitten TNA:n taitavan editoinnin takia. Victory Roadista lähtien Shanen ottelut oli nimittäin editoitu selostua myöten kokonaan uusiksi niin, että Shane-nimeä ei mainita kertaakaan. Jos nimi oli mainittu jossain kohtaa niin ettei sitä pystytty muuttamaan, sitten ääni oli hiljennetty siitä kohtaa. Miten tämä kaikki liittyy Outlaw'n otteluun? No siten, että Shanen nimen muunteluun on täsmälleen sama syy kuin siihen, että tämän ottelun ajan (ja tulevina kuukausina nähtävien otteluiden aikana) ei mainittu kertaakaan Outlaw'n nimeä. Sen sijaan selostukset, grafiikat yms. oli jouduttu vetämään kokonaan uusiksi niin, että Outlaw'sta käytettiin vain nimeä Kip James, vaikka oikeasti tuo nimi tuli käyttöön suurin piirtein samoihin aikoihin kuin Matt Bentley Michael Shanelle. Molemmat nimisekoilut johtuvat trademark-vaikeuksista WWE:n kanssa. WWE oli hiljattain palkannut Shane Twinsit, minkä takia TNA ei saanut enää käyttää tuota Mike Shane -johdannaista. The Outlaw -nimen trademark-vaikeuksia tuskin tarvitsee selittää. En ymmärrä, miten TNA edes kuvitteli saavansa käyttää tuota nimeä. Kohtuullisen typerää silti, että TNA on joutunut jälkeenpäin muokkaamaan pois kaikkien ppv:eiden DVD-versioista kaikki viittaukset vanhoihin nimiin.

Osa illan otteluista on ollut laadultaan pettymyksiä, mutta tämä oli kyllä juuri sitä, mitä odotin etukäteen. Ikävä kyllä se tarkoittaa tässä tapauksessa puhtaasti huonoa ja kaikin puolin turhaa ottelua, jonka lopetus oli vielä täysin p**ka mutta juuri sellainen, jota TNA:lta saattoi odottaa. Jos lopetuksen typeryys (ja vieläpä typerän idean toteuttamisen epäonnistuminen) jätetään hetkeksi sivuun, niin muutenhan tämä ottelu oli aika lailla juuri niin kankeaa brawlia kuin Billy Gunnilta ja Kevin Nashilta uskaltaa odottaa Herran vuonna 2005. First Blood -stipulaatio ei tuonut paljon lisää tähän koitokseen, vaan sen sijaan ennemminkin kaksikko tuntui vain varovan toistensa pieksemistä tavallista enemmän. Oli tämä kuitenkin kaikesta tylsyydestään ja kankeudestaan huolimatta ihan siedettävää perusbrawlia, mutta todellisuuden paskuuden tähän otteluun toi tosiaan se lopetus. Kenen idea oli, että kerran otsansa aukaisseen painijan haava saataisiin muka oikeasti paikattua hetkessä niin, ettei sen jälkeen verta vuotaisi ollenkaan? No, onneksi TNA löysi "ovelan" tavan kiertää sen, ettei tuo otsan paikkaus pitänyt kuin kahden sekunnin ajan. Tl; dr: tämä oli huono ottelu.
* (11:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Outlaw (Nash made Outlaw bleed first but the referee was knocked out and didn't see that. Then Jarrett interfered and hit Nash with a title belt. When referee woke up, he looked at Nash first and declared Outlaw the winner)
Kuva Kuva Kuva Kuva
AJ Styles (c) vs. Elix Skipper vs. Ron Killings vs. Christopher Daniels - Ultimate X Challenge Match for the TNA X Division Championship
TNA oli jo hyvissä ajoin ilmoittanut, että tässä vaiheessa jo varsin ylikäytetyksi noussut TNA:n nimikkiottelu Ultimate X palaisi ppv:hen jälleen Destination X:ssä. Niinpä AAO:n jälkeen kaikki X-Divarin painijat kilpailivat kovasti siitä, kenet Dusty Rhodes valitsisi AJ Stylesin vastustajiksi. Lopulta Stylesin AAO-vastustaja Christopher Daniels, viime kuukausien ajan kovassa nousussa ollut Elix Skipper ja aivan yllättäen X-Divariskabailuihin ilmoittautunut Ron Killings nousivat korkeimmalle Dustyn rankingissa. Lisäksi Rhodes ilmoitti, että tällä kertaa Ultimate X käytäisiin hieman poikkeavilla säännöillä. Ottelu jaettaisiin kolmeen osaan, ja se alkaisi Styles & Skipper vs. Killings & Daniels -joukkueotteluna, jossa ratkaisusuorituksen vastaanottanut painija tippuisi pois. Seuraavaksi siirryttäisiin Triple Threat -otteluun, jossa taas selätetty tai luovuttanut painija tippuisi pois. Tämän jälkeen kaksi viimeistä painijaa aloittaisivat varsinaisen Ultimate X -ottelun, jonka voittaisi se, kumpi nappaisi ensin vyön katosta roikkuvista naruista. Joidenkin (esim. Whatin) mielestä tämä stipulaatio oli täyttä kuraa, minusta tämä oli mukava piristys ja sopivaa vaihtelua siihen perinteiseen Ultimate X:ään, jota oli tässä vaiheessa nähty jo aika reippaasti.

Onneksi TNA:lla on X-Divisioona. Ei kai tässä voi paljon muuta sanoa, kun muuten enimmäkseen kuraa tarjoilleen ppv:n pelastaa jälleen kerran X-Divisioonan mestaruusottelu. Tällä kertaa ottelu ei tosin nouse kirjoissani ihan samaan MOTYC-luokkaan kuin Final Resolutionin ja Against All Oddsin mestaruusottelut, mutta huippuluokan ottelu on jälleen kyseessä. Itse asiassa tässä ottelussa hieman yllättäen heikoin osuus oli lopun 1 vs. 1 -meininki, koska erityisesti viimeisten minuuttien aikana meille ei käytännössä tarjoiltu enää ollenkaan painia tai hienoja spotteja, vaan molemmat jäljellä olevat painijat vaan pomppivat koko ajan köysille, yrittivät tavoitella vyötä ja tippuivat sitten maahan (ilmeisesti siksi, että suunniteltu lopetus ei toiminut ihan suunnitellulla tavalla). En myöskään ollut ottelun lopetuksen suuri fani, vaikka tavallaan kyllä hyväksyn, että ottelu päättyikin noin. Joka tapauksessa ottelu oli minusta selvästi huippuluokan kohtaaminen, koska tässä nähtiin taas niin älyttömän hienoa painia ja ottelulla oli myös kestoa tosi reilusti. Silti ottelun huippuhetket olivat siinä Triple Threatissa ja 1 vs. 1 -osuuden alussa, sitten ihan lopussa tultiin hieman alaspäin, ja siksi myös arvosana jää "vain" neljään tähteen. Tämä oli muuten aikanaan ensimmäinen ikinä näkemäni TNA-ottelu, ja tämän takia luulin pitkään, että kaikkien Ultimate X -otteluiden rakenne on sama kuin tässä.
**** (25:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Diamond Dallas Page - Ringside Revenge Match for the NWA World Heavyweight Championship
Nyt oli aika. Sitä mieltä oli ainakin Diamond Dallas Page, joka oli helmikuusta lähtien julistanut "It's time" -sanomaa, jonka myös yleisö oli ottanut hyvin omakseen. Impact Zonen yleisö oli sataprosenttisesti konkari-DDP:n takana, ja he toivoivat, että vuoden 2004 lopussa TNA-debyyttinsä tehnyt Page voittaisi vihdoin NWA World Heavyweight -mestaruuden, jonka takia hän oli alun alkujaan saapunut TNA:han. Tämä oli Pagen ensimmäinen todellinen päämestaruusottelu TNA:ssa, mutta historiaa DDP:llä ja Jarrettilla kyllä riitti WCW:stä, jossa Page oli aikanaan voittanut ensimmäisen päämestaruutensa ottelussa Jarrettia vastaan. Jostain syystä olen aina markittanut DDP:tä, joten olisin varmasti itsekin hurrannut DDP:lle, kun tämä nousi vihdoin helmikuussa ykköshaastajaksi. DDP ja Kevin Nash muodostivat kuluneina viikkoina parivaljakon, joka otti rajusti yhteen Jeff Jarrettin ja Kip Jamesin kanssa. Lisäksi Jeff Jarrett aukoi jälleen päätään inhoamalleen Dusty Rhodesille siitä, että tämä suosi kaikkia muita ja yritti hankaloittaa Jarrettin elämää. Rhodes ei Jarrettin valituksia kuunnellut, vaan määräsi ottelun stipulaatioksi "Ringside Revenge Matchin". Käytännössä se tarkoitti sitä, että pari DDP:n kaveria (Monty Brown, 3 Live Kru ja Larry Zbyszko) sekä pari Jarrettin kaveria (Naturals, Chris Candido) hengailivat ringsidellä, ja heidän tehtävänä oli estää kumpaakaan käyttämästä mitään apuvälineitä, mutta he eivät kuitenkaan saaneet käydä fyysisesti ottelun osanottajien kimppuun. Kuulostaa loogiselta.

En oikeasti enää tiedä, mitä sanoa näistä TNA:n Main Eventeistä. Tiedän kyllä, että valitin aikanaan todella paljon WCW:n ylibuukatuista Main Eventeistä, mutta tämä p**ka ottaa päähän vielä niin paljon enemmän. Ehkä se johtuu siitä, että vuonna 2005 TNA buukkaa lähtökohtaisestikin ME:hensä kavereita, jotka eivät sinne millään tavalla kuuluisi, ja sitten he vielä toistavat kaikki ne typerimmät ja kamalimmat buukkausideat, jotka WCW jo kertalleen aikanaan toteutti. Kenen mielestä oikeasti yksikään tämän ottelun buukkausideoista oli millään tavalla hyvä? Kaikkein surullisinta tässä on se, että DDP:n ja Jarrettin alkuosuus oli samalla tavalla viihdyttävää katsottavaa kuin Nashin ja Jarrettin meininki viime kuun ME:ssä. Tai ei oikeastaan samalla tavalla, koska nyt oli Jarrettia vastassa oli Nashin sijaan oikeasti lahjakas painija, joten painiosuus oli paljon viihdyttävämpää. Loppua kohti (juuri ennen ylibuukkausten alkua) meno tosin muuttui tylsemmäksi, mutta todellinen paskuus alkoi, kun yhtäkkiä kaikki säännöt unohdettiin ottelusta. Sen jälkeen Kip James, Sean Waltman (taas täällä) ja jokaikinen kehän laidalla ollut henkilö sekaantuiva otteluun, ja tuomari yritti epätoivoisesti olla näkemättä näitä sekaantumisia. Paskin oli kuitenkin vasta tulossa, kun ottelun päätteeksi meille tarjoiltiin TNA:n historian yksi idioottimaisimmista (ehkä idioottimaisin) swerve-turneista. Jo puhtaasti sen takia tämä saa yhtä huonon arvosanan kuin AAO:n mestaruusottelu, vaikka paini oli vähän parempaa. TNA, opetelkaa buukkaamaan.
*½ (21:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Pinned DDP after Monty Brown turned heel and hit Page with a Pounce)
*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Elix Skipper

Kokonaisarvio Destination X:stä: Voi TNA, mitä sinun kanssa pitäisi oikein tehdä? Niin paljon potentiaalia, mutta sitten meille tarjoillaan tällaista kuraa yhtäkkiä ppv:n nimellä. Vuosi oli vielä lähtenyt käyntiin ihan mukavasti, mutta tämä oli järkyttävä rimanalitus. Paskaa buukkausta, paskoja feudeja, paskoja painijoita. Onneksi oli sentään yksi hyvä HC-ottelu ja X-Divisioona, mutta niistäkään kumpi eivät olleet mitään parasta, mitä TNA:ssa on nähty. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jää antaa tälle Surkea arvosana. Tie on vain ylöspäin.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. TNA Final Resolution - Ok
3. TNA Against All Odds - Ok
---------------
4. WWE New Year's Revolution - Kehno
5. WWE No Way Out - Kehno
---------------
6. TNA Destination X - Surkea

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 08.02.2015 17:32

Itekin olen päättänyt, että pyhitän sunnuntait Kenitykselle ja julkaisen omat arvostelut alkuviikosta aina. Ensi viikolla tulee jo Wrestlemania XII -arvosteluni. TNA ei ole ikinä kiinnostanut, mutta wrestlecrapin ystävänä oli pakko katsoa toi Monty Brown vs Trytan -matsin loppu. Huikeeta settiä.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 09.02.2015 20:13

Destination X 2005. Saan näppylöitä vieläkin. Valitsinpa muuten vuoden huonoimmaksi niin ehkäpä nyt Kenityksellä on pahin ohi. Mutta en nyt jaksa omaa arvostelua enää pidempään hautoa nyt kun olen saanut niitä pari lisää varastoon.
Spoiler: näytä
Kuva

Sunnuntai 17. Kesäkuuta 2007
Municipal Auditorium, Nashville, Tennessee


Slammiversaryn myötä juhlittiin TNA:n 5-vuotissynttäreitä. Tämän kunniaksi promootio oli päättänyt yhdeksi illaksi palata juurilleen Tennesseen osavaltioon. Yksi iso mullistus oltiin nähty sitten toukokuun. Yhteistyö NWA ”brändin” kanssa oli tullut päätökseen. Näin ollen sekä joukkuemestaruudet- että maailmanmestaruusvyöt olivat menneet ulkoasultaan sekä nimeltään uusiksi. Selostajina tälläkin kertaa Tenay & West.

Tag Team Match
LAX w./Konnan VS. Rhino & Senshi w./Hector Guerrero

Tämän taustalla oli Hector Guerreron ja Konnanin erimielisyydet. Espanjankielisenä selostajana Impactissa toimiva Guerrero oli närkästynyt siitä, millaista mainetta LAX alatyylisillä taktiikoillaan tuo latinoyhteisölle. Näinpä Guerrero oli kasannut itselleen joukkueen Rhinosta & Senshistä ja matsi oli valmis.

Rhinolla & Senshillä ei tietenkään ollut minkäänlaista kokemusta joukkueena painimisesta ja muutenkin tämä tuntui jotenkin oudolta ottelulta paperilla. Negatiiviset tunteet kuitenkin hälvenivät nopeasti sillä tämähän oli mukavan räjähtävä avausottelu. Etenkin Senshin ja Hernandezin yhteiset kehäosuudet olivat herkkua. Niin mainiosti Senshi osasi myydä Hernandezin komeat voimaliikkeet. Muutenkin ottelu oli sellainen yhtenäinen paketti, joka toimi hyvin roolissaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:26
Voittajat: Rhino & Senshi

Arvosana: ***


X Division Championship
’Black Machismo’ Jay Lethal VS. Chris Sabin ©

Kevin Nashin inspiroimana ’Black Machismo’ hahmon käyttöönsä ottanut Jay Lethal oli viime kuukausina noussut fanien suursuosikiksi. Nyt tämä oli kantanut jo niin pitkälle, että Lethal pääsi haastamaan pitkään x-divisioonaa hallinneen Chris Sabinin mestaruudesta. Nash istui selostamassa matsia ja tässä esiteltiin lyhyesti myös Sonjay Duttin uusi ”Guru” hahmo.

Hyvä oli avausottelu eikä tämä huonommaksi jäänyt. Täytyy muuten jakaa kiitosta myös liveyleisölle, joka oli mainiosti tässä mukana. Hyvin sellainen tyypillinen Lethal-Sabin ottelu. Nopeatahtista, virheetöntä, tapahtumarikasta painia, jossa ei jännittäviä near falleja säästelty. Vähän pidempäänkin tätä olisi voinut katsella.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:55
Voittaja: Jay Lethal (Top Rope Elbow Drop)

Arvosana: ***


Tag Team Match
James Storm & Ron Killings w./Miss Jackie VS. Jerry Lynn & Frank Wycheck w./ Kyle Vanden Bosch

Jos nimet Wycheck ja Vanden Bosch eivät sano mitään, niin se ei tarkoita aukkoa painitietoisuudessasi. Herrat kun olivat NFL (jenkkifutis) pelaajia ja vierailevia tähtiä. Slammiversaryn pressitilaisuudessa Storm oli suututtanut nämä korstot sylkemällä kaljaa Wycheckin paidalle. Tiukan wrestling 101-treenaussession jälkeen kaikki alkoikin olla valmista tätä huimaa julkkismatsia varten. Huoh.

Kyllä tämä melkein oli niin huono kuin saattoi pelätäkin. Ylibookattu sekamelska, jossa ei oikein ollut päätä eikä häntää. En tiedä Wycheckin painitaustasta yhtään mitään, mutta hämmentävää oli nähdä miehen iskevän Piledriver ottelun loppuhetkillä. Itse en kyllä moista liikettä haluaisi vastaanottaa, ellen olisi satavarma liikkeen suorittajan ammattitaidosta. Muuta kerrottavaa tästä ei jäänytkään ja tuokaan ei mitään posiitivista ollut. Huono ja turha ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:55
Voittajat: Lynn & Wycheck

Arvosana: *


Singles Match
Alex Shelley VS. Mr. Bob Backlund

Bob Backlund ei lähtenyt kulumallakaan pois. Nyt kun kuukausia jatkunut kamala feudi Austin Ariesin kanssa oli ohi niin olisi sopinut olettaa, että entinen mestaripainija olisi ratsastanut hiljaa auringonlaskuun. Mutta ei. Sen sijaan uutta kiistaa pukkasi ja tällä kertaa kohteena oli toinen x-divisioonan kulmakivistä Alex Shelley. Myös Kevin Nashilla oli roolinsa tällä. Yhtä kaikki, olihan Nash 13 vuotta aiemmin voittanut Backlundilta WWF-mestaruuden yhdeksässä sekunnissa.

On vähän vaikea ymmärtää motiiveja jatkuvasti bookata Backlundia. Nostalgiasyyn ymmärrän, mutta kun Backlund ei sopinut edes siihen muottiin. Hänen aktiiviurastaan kun oli kulunut jo niin paljon aikaa, että harvempi katsojista varmaan Backlundia tiesi muuta kuin nimen tasolla. Ja sitten kun nämä ottelut olivat aina samanlaista ylibookattua häröilyä. Hyvin laihaksi jäi anti tälläkin kertaa. Ei enää Backlundia, kiitos?
Spoiler: näytä
Kesto: 3:48
Voittaja: Bob Backlund

Arvosana: *


Tag Team Match
Voodoo Kin Mafia VS. Damaja & Basham w./Christy Hemme

Lisää, lisää tätä! Noin suorastaan ulvoin Sacrificen jälkeen. Aivan kammottavan debyytin tehneet Bashamin veljekset kohtasivat tässä nyt toistamiseen VKM:n hemmot. Edelleenkin taustavaikuttimena oli Christy Hemmen ja Kip Jamesin sukupuolien sota, joka on aika vahva ehdokas vuoden huonoimmaksi feudiksi.

Kaitpa tämäkin nelikko voisi siedettävään otteluun yltää, jos oikein yrittäisivät. Ikävä kyllä nyt ei ollut edes yritystä. Tapahtumaan oli tungettu 10 ottelua, joten väkisinkin osan niistä täytyi olla lyhyitä. Tämä oli todella lyhyt. Ehkäpä hyvä niin, mutta tämän anti jäi hyvin lähelle nollaa. Bashamit, menkää pois. Ja VKM ei haittaisi, vaikka menisitte perässä.
Spoiler: näytä
Kesto: 2:48
Voittajat: Voodoo Kin Mafia

Arvosana: ½


Singles Match (Free or Fired)
Eric Young VS. Robert Roode w./Miss Brooks

Muutamia kuukausia aiemmin neiti Brooks oli vietellyt Ericin kirjoittamaan erään sopimuksen. Siinä sopimuksessa Young tuli liittyneeksi Roode Incorporated talliin ja ehdot olivat sellaiset, että Eric oli käytännössä Robertin palvelija. Tästä yleisönsuosikki Young halusi päästä eroon. Nyt siihen tuli tilaisuus kun Roode vihdoin suostui ottelemaan EY:tä vastaan. Stipulaatio oli kuitenkin julma. Eerikin voittaessa hän vapautuisi sopimuksesta. Mutta hävitessään hänellä ei jäisi minkäänlaista sopimusta ja joutuisi lähtemään TNA:sta.

Onneksi tässä nähtiin pieni tasonnosto kolmen suorastaan kammottavan ottelun jälkeen. Tuo ei kuitenkaan sinällään ollut kehu. Taso nousi hirvittävästä siedettäväksi. Hyvin perustason ottelu, tosin jälleen isot kiitokset liveyleisön suuntaan, joka melullaan teki tästä kokoaan isomman matsin. Loppuhetkillä koettiin vielä draamaa, kun Jim Cornette sekaantui ja uudelleenkäynnisti ottelun. Pienin askelin parempaan suuntaan, jospa se punainen lanka tapahtuman lopun ajaksi löytyisi…
Spoiler: näytä
Kesto: 8:10+1:07
Voittaja: Eric Young

Arvosana: ** ½


TNA World Tag Team Championship
Team 3D © VS. Rick Steiner & Road Warrior Animal

Sacrificessa Scott Steiner otteli Tomkon parina joukkuemestaruuksista. Ottelun jälkimainingeissa koirannaamainen peikko, Scottin rakas velipoika Rick, ilmestyi mestoille jelppaamaan veljeään. Haukkuvan miehen ilmestyminen tietysti toi yleisön sympatiat Steinereiden puolelle. Tässä pitikin nähdä 3D:n ja Steinerin veljesten pitkään himottu kohtaaminen. Oli kuitenkin käynyt niin epäonnisesti, että Scott oli telonut itsensä eikä pystynyt ottelemaan. Niinpä Rickin täytyi pikavauhtia löytää itselleen kaveri. Se ei koitunut ongelmaksi kun esiin astui legendaarisen Road Warriors tiimin toinen osapuoli.

Tämä oli jopa ihan mukava välimatsi. Mukavasti saivat kumpainenkin facepainija tässä reaktiota ja muutenkin meno (tämän nelikon tasolla mitattuna) oli ihan sulavaa. Kyllä tämä tietynlaisen ”himon” sitä Steinerin veljesten ja 3D:n ottelua kohtaan herätti.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:41
Voittajat: Team 3D

Arvosana: ** ½


Singles Match
Christopher Daniels VS. Sting

Tässäpä oli kiehtova ottelu. Maaliskuussa paluunsa tehnyt Daniels oli useaan otteeseen viime kuukausien aikana esiintynyt Sting-naamarissa ja oli muutenkin kehittänyt pakkomielteen TNA:n omaan ikoniin. Lisäksi Daniels oli aiemmin tänä iltana vetänyt oikeasti varsin kiehtovan promon jumalista, enkeleistä ja linkittänyt tämän hienosti Stingiin. Ja vielä kun lisätään se, että Sting teki spektaakkelimaisen sisääntulon laskeutumalla vaijerilla katonrajasta kehään, niin tässä oli melkoista ison matsin fiilistä.

Tuohon kaikkeen hypeen nähden tämä oli suuri pettymys. Syynä tähän ei ollut Sting eikä Daniels, vaan yksinkertaisesti aikarajoite. Storylinen massiivisuuteen ja ennakkohypeen nähden aivan hävyttömän lyhyt ottelu. Sitä se teettää, kun on aivan pakko tunkea kymmenen ottelua yhteen tapahtumaan. Toivottavasti herrojen välienselvittely vielä jatkuisi tulevina kuukausina.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:35
Voittaja: Sting (Scorpion Death Drop)

Arvosana: ** ¾


No Holds Barred Match
Tomko VS. Abyss

Viime aikoina Abyss oli sekaantunut Kristianin koalition bisneksiin. Niinpä Kapteeni oli usuttanut lihaskimppunsa setvimään ongelmaa ja tässä sitä oltiin. Koska kyseessä oli Abyssin ppv-matsi, niin ilman muuta mukana oli myös hardcore-stipulaatio.

Aluksi en syttynyt tähän otteluun, koska ei tässä oikein ollut päätä eikä häntää. Kumpikin kun tarvitsisi vastaparikseen hieman erityyppisen painijan, että se punainen lanka pysyisi näpeissä. Tuota sitten paikattiin rajuilla hc-spoteilla enkä oikein siitä pitänyt. Pääsi kuitenkin käymään niin, että asteittain nuo spotit senkun vaan muuttuivat rajummaksi ja lopulta ottelu oli imenyt katsojan mukaansa. Loppuhuipennuksena nähtiin aika hurjan oloinen pudotus kattorakenteista pahvilaatikkohelvettiin monta metriä alaspäin. Hieman yllättäenkin tästä saatiin varsin mukava hardcorerymistely aikaiseksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:55
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam)

Arvosana: ***


Vielä ennen pääottelua nähtiin videotervehdys TNA:n perustajamieheltä ja Tennesseen omalta Jeff Jarrettilta. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään riemukas hetki. Jeffin vaimo Jill Jarrett oli kuollut syövän uuvuttamana 23. toukokuuta ja JJ:llä oli suruaika meneillään. Tervehdyksessään itkuinen Jarrett tuntui hakevan voimaa yläkerran herralta. Kehäpaluun aikataulusta mies ei sanonut mitään.

King Of The Mountain Match (TNA World Heavyweight Championship)
Chris Harris VS. AJ Styles VS. Samoa Joe VS. Christian Cage VS. Kurt Angle

NWA:n irtaantuminen TNA:sta tulikin käsiteltyä heti arvostelun aluksi. Sacrificen kolminottelussa Kurt Angle pakotti Stingin luovuttamaan, mutta yhtäältä vaikutti siltä, että Sting samalla selätti Christianin. Epäselvän lopetuksen vuoksi Jim Cornette olikin seuraavassa Impactissa nostanut mestaruusvyön hyllylle. Mitään ei saatu ilmaiseksi sillä jokainen ottelija oli joutunut lunastamaan paikkansa tässä karsintamatsin kautta. Stipulaationa KOTM, joka kuului TNA:n lukuisten omien gimmickmatsien parhaimmistoon. Sen tarkemmin en lähde ottelun sääntöjä avaamaan, mutta kyseessä eräänlainen käänteinen tikasmatsi. Tarkemmat tiedot joko aiempien vuosien arvosteluista tai wikipediasta.

Ei ollut mikään paras näkemäni KOTM, mutta kuitenkin erittäin mukava pääottelu. Pelasti edes jotain, sillä illan tarjonta oli hyvinkin ailahtelevaa tasoltaan. Tähtivoimaa ei ainakaan uupunut. Ehkäpä muistettavimmiksi yksittäisiksi hetkeksi tässä kohosivat ”jäähykopin” katolta isketyt muutamat liikkeet sekä muutama raju pudotus tikkailta. Kestoa tällä oli sen verran sopivasti, että jokainen ottelija kerkesi sen oman hetkensä saada. Positiivinen tapa päättää ilta, vaikka mistään superottelusta ei ollutkaan kyse.
Spoiler: näytä
Kesto: 19:24
Voittaja: Kurt Angle

Arvosana: *** ½



*** Kurt Angle
** Abyss
* AJ Styles


Yhteenveto: Tämä oli kuin kakku, johon oli laitettu ihan liikaa erilaisia täytteitä. Ne makoisat palat hukkuivat kaiken muun sälän sekaan. Draamaan kaarellisesti alku ja loppu ovat tärkeitä. Niissä onnistuttiin kohtalaisen hyvin. Harmi vaan että se pitkä keskiosa oli varsin kammottavaa sähellystä. Yhdeksän ottelua ppv:hen tekee jo tiukkaa ja on ehdoton maksimi. Nyt niitä oli 10. Valitettavasti tuo näkyi. Kiirehdintä harmitti vietävästi etenkin Sting-Danielsin kohdalla. Keskinkertaisen alapuolelle jäi :/


Pähkinänkuorispoilerit
LAX VS. Rhino & Senshi (8:26) ***
Lethal VS. Sabin (8:55) ***
Storm & Truth VS. Lynn & Wycheck (8:55) *
Backlund VS. Shelley (3:48) *
VKM VS. Damaja & Basham (2:48) ½
Young VS. Roode (9:17) ** ½
Team 3D VS. RW Animal & R. Steiner (6:41) ** ½
Sting VS. Daniels (6:35) ** ¾
Tomko VS. Abyss (13:55) ***
King Of The Mountain (19:24) *** ½ (illan paras)


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
4 TNA - Lockdown 2,94
5 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86

6 TNA - Sacrifice 2,81
7 TNA – Final Resolution 2,71
8 TNA - Destination X 2,56
9 TNA - Against All Odds 2,25
10 TNA - Slammiversary 2,28

11 WWE - No Way Out 2,13
12 WWE - Judgment Day 2,00
13 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Ensi kerralla WWE:tä ja Vengeance

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 10.02.2015 19:56

In Your House 6:n jälkeinen Raw (19.2.1996) alkoi Razor Ramonin ja Goldustin välisellä ottelulla. Goldust kuitenkin jättää ottelemisen kesken ja lähtee takahuoneeseen Marlenan kanssa. Uloslaskun jälkeen Razor Ramon haastaa Goldustin revanssiin IC-mestaruudesta Wrestlemaniassa. Lisäksi Vader kävi tässä jaksossa taas kylvämässä kehässä tuhoa. Ja pitkästä aikaa nähtiin Raw’ssa ”The Ringmaster” Steve Austinkin, joka tässä vaiheessa alkoi näyttämään jo tutummalta, kun pää oli kalju ja parta kasvanut. Lisäksi selostaja Vince McMahon puhui jo ”Stone Coldista” tässä vaiheessa. Illan viimeisenä matsina oli Undertakerin ja Tatankan matsi. Ottelun aikana näytettiin myös, kuinka Diesel tuhoaa kirveellä Undertakerin arkun takahuoneessa. Show ei kuitenkaan tuohon päättynyt, vaan taas piti näyttää joku Billionaire Ted –”sketsi”…

Seuraavan viikon Raw’ssa oli todella tylsiä matseja. Dieselin ottelun jälkeen Undertaker vähän pelotteli taas Dieseliä. Viimeisenä matsina oli Yokozuna vastaan Owen Hart ja British Bulldog, mikä ”yllättäen” päättyi Vaderin sekaantumiseen. Jo ennen IYH6:sta alkoi muuten Raw’ssa pyörimään Mankindista videoita, mitkä on ehkä ollut mielenkiintoisinta settiä. Kaameinta on kuitenkin ollut se, että samoihin aikoihin on alkanut ULTIMATE WARRIOR –hypevideot. Tässä Raw’ssa vihdoin alkoi Hart-Michaels-kohtaamisen rakentelu, sillä mestari ja haastaja olivat kehässä Vince McMahonin haastateltavana. Sitten paikalle ilmestyi WWF:n (väliaikainen) presidentti Roddy Piper ilmoittamaan, että Wrestlemania XII:n mestaruusottelu on 60 minuutin Ironman-matsi!

Maaliskuun ensimmäisessä Raw’ssa (4.3.1996) olikin sitten pari mielenkiintoista tv-matsia. Jakson aloitti Shawn Michaelsin ja The 1-2-3 Kidin ottelu, mikä olikin todella hyvä tv-matsi, jolle oli hyvin uhrattu aikaa. Tämän ajan hauskin WWF-hahmo Goldust hauskuutti ”elokuvallaan”, jonka kohteena oli WWF:n presidentti Roddy Piper. Hitto, että tämän aikakauden Goldust on kyllä kultaa. Tämä oli ensimmäinen Raw, jossa näin Bradshaw’n (Justin ”Hawk” Bradshaw tähän aikaan) tositoimissa. Bradshaw’n ja Hakushin ottelu oli ihan uskomattoman tylsä. Muutenkin tuo Hakushi on ehkä tylsin tyyppi mitä on tämän projektin kohdalla tullut toistaiseksi kohdattua. Muuten tämä oli ihan hyvä Raw, sillä hyvän ensimmäisen matsin lisäksi illan viimeinenkin oli hyvä – Bret Hart vastaan Hunter Hearst Helmsley. Ottelun aikana tuli Bret Hartin haastaja Shawn Michaelskin seuraamaan ottelua ja kannustamaan Hartia, mikä näytti vähän häiritsevän Bretiä. Valitettavasti tämäkin Raw piti lopettaa turhaan Billionaire Ted –”sketsiin”.

150. Raw oli Shawn Michaelsin kotikaupungissa San Antoniossa. Valitettavasti Michaelsia ei näkynyt paikalla, mutta Shawn Michaelsin ja Bret Hartin valmistautumisesta 60 minuutin Ironman-matsiin näytettiin videota. Minun mielestä noi treenivideot oli hyvällä tavalla huvittavia, kun ne oli niin ysäriä. Lisäksi oli pari tylsää jobberi-matsia, ja HHH:n matsin kohdalla ilmoitettiin, että Hunter Hearst Helmsley tulee kohtaamaan Ultimate Warriorin Wrestlemaniassa.. Stone Cold Steve Austin ja Savio Vega kävivät ottelun, joka päättyi kummankin uloslaskuun ja tappelu jatkui vielä matsin jälkeenkin. Nyt voi kai heittää jo Ringmaster-nimen historiaan, koska grafiikoissakin luki jo Stone Cold Steve Austin. Roddy Piper ja Goldust promosivat kehässä, ja minun mielestäni tämä oli oikein toimiva segmentti. Illan viimeisenä matsina oli Yokozuna ja Undertaker vastaan Owen Hart ja British Bulldog. Käytännössä tämäkin muuttui viime viikon tapaiseksi handicap-otteluksi, koska Undertaker lähti Dieselin perään, kun Diesel kävi hakkaamassa Paul Bearerin kehän laidalla. Ja aivan kuten viime viikolla, tämäkin ottelu päättyi Vaderin sekaantumiseen. Ja aivan kuten viime viikolla, Ahmed Johnson ja Jake ”The Snake” Roberts tulivat Yokozunan apuun… Vielä yhtenä huomiona tästä Raw’sta on sanottava. ”Maailman vahvin mies” Mark Henry oli myös paikalla, mutta ei vielä painimassa.

Seuraava Raw (18.3.1996) alkoikin sitten Jake ”The Snake” Robertsin ja British Bulldogin ottelulla. Pakko tässä vaiheessa sanoa, että luulin tämän Robertsin WWF-paluun olevan jo ihan surullista menoa, mutta olen positiivisesti yllättynyt Jake Robertsista. Edelleenkin osaa olla viihdyttävä painija ja persoona, mutta tulevista kuvioista en juurikaan vielä tiedä mitään. Wrestlemania XII:een varmistui myös ottelu, jossa Yokozunan, Ahmed Johnsonin ja Jake Robertsin joukkue kohtaa Camp Cornetten (Vader, Owen Hart ja British Bulldog). Tässä Raw’ssa taas nähtiin Shawn Michaelsin ja Bret Hartin treenivideot (miksi?). Lisäksi pariin otteeseen näytettiin, kuinka edellisenä päivänä Madison Square Gardenissa oli Diesel vihdoin kääntynyt kokonaan pahikseksi. Diesel oli lyönyt tuolilla Undertakeria, Bret Hartia ja myös omaa kaveriaan Shawn Michaelsia. Olihan Dieselillä tässäkin Raw’ssa ottelu Barry Horowitzia vastaan. Paul Bearer toi arkun kehänlaidalle, ja ottelun jälkeen Diesel menee avaamaan ja varmaan odotti Undertakerin olevan siellä. Arkussa makasikin ”Diesel” ”kuolleena”! Tätä Dieselin ja Undertakerin kohtaamista on kyllä rakenneltu hyvin. Muuta mainittavan arvoista ei tässä Raw’ssa ollut. Bret Hart voitti illan viimeisessä ottelussa Tatankan, mutta Shawn Michaelsia ei näkynyt taaskaan paikan päällä. Ja mihin muuhunkaan Raw’n voi lopettaa, kun paskaan Billionaire Tediin?

Viimeinen Raw ennen Wrestlemaniaa alkoi Shawn Michaelsin ja Leif Cassidyn ottelulla. Leif Cassidy on Al Snow, jos joku ei vielä sitä tiennyt. Sinällään mielenkiintoinen matsi, koska Leif Cassidy on Marty Jannettyn nykyinen tag team –pari, ja joukkue käyttää nimeä The New Rockers. Hallitseva WWF-mestari Bret Hart tuli selostamoon matsin ajaksi. Ottelun jälkeen Michaelsin ja Hartin välillä pientä sanaharkkaa, mutta ei sen kummempaa. Hunter Hearst Helmsleyllä oli matsi Aldo Montoyaa (Justin Credible) vastaan, ja samalla hehkutettiin Ultimate Warriorin paluuta… Jee. Mielenkiintoisempi oli video Mankindista, jossa kerrottiin, että Mankind debytoi ensi viikon Raw’ssa. Undertaker ja Paul Bearer kävivät kehässä promoamassa, mutta rehellisesti sanottuna en enää edes muista promon sisältöä. Viimeinen Raw-matsi ennen Wrestlemaniaa oli Owen Hartin ja Ahmed Johnsonin ottelu. ”Yllättäen” päättyi diskaukseen ja loppujen lopuksi kehässä oli taas Camp Cornette vs Ahmed Johnson, Yokozuna ja Jake Roberts –mähinät. Tämä taisi olla muuten ensimmäinen Raw, jossa ei ollut mitään Billionaire Ted –”sketsiä”. Taitaa muuten olla myös niin, että niitä ei onneksi enää ole tulossakaan. Raw päättyy Bret Hart –videoon. Seuraavaksi onkin aika vuoden suurimman show’n:

Kuva
WWF Wrestlemania XII

12. Wrestlemania käytiin Anaheimissa, Kaliforniassa – joten siitä syystä Wrestlemanian logokin muistuttaa erästä leffayhtiötä. Selostajina Vince McMahon ja Jerry ”The King” Lawler jälleen kerran. Kenityksen arvosteluissa on muuten pistänyt silmään, että kuinka useasti posterissa mainostetaan tapahtumaa painijalla, joka ei edes show'ssa esiinny. Tässäkin posterissa nimittäin on Razor Ramon, joka ei tapahtumassa valitettavasti ole mukana (siitä myöhemmin lisää). Aionkin laskea kaikki posterit, joissa mainostetaan tapahtumaa kasvoilla, jota ei nähdä. Wrestlemania XII saa kunnian olla ensimmäinen tässä tilastossa.

Kuva
Camp Cornette (Vader, Owen Hart & British Bulldog) w/ Jim Cornette vs Yokozuna, Ahmed Johnson & Jake ”The Snake” Roberts w/ Mr. Fuji

Wrestlemania XII alkoi kuuden miehen tag team –ottelulla. Tässä ottelussa oli vähän tarinaakin taustalla, kuten Raw-referaateistani selviää. Eli vielä lyhyesti: Yokozuna kääntyi Jim Cornettea vastaan ja koko muu Cornetten porukka hyökkäsi Yokozunan kimppuun, jossain vaiheessa sitten pari hyvistä tuli aina Yokozunan apuun, kun Camp Cornette teki tuhoa kehässä.

Onneksi tämä ottelu ei ollut pelkästään Vader vastaan Yokozuna, vaikkakin mieluummin näkisin Owen Hartin esimerkiksi vähän isommissa kuvioissa. Tämä ottelu yllätti tasokkuudellaan. Tämä oli loppupeleissä oikein hyvä aloitus illalle. Owen Hart oli luonnollisesti paras, mutta pakko vähän kehua Yokozunaakin. Yokozuna kuitenkin oli tässä vaiheessa uraa jo todella pulskassa kunnossa, mutta hyvin Yoko tästä ottelusta suoriutui. Ehkä ainoa asia mikä vähän häiritsi, oli se, että British Bulldog tuntui ihan statistilta.

*** (13.08)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Camp Cornette

Jake ”The Snake” Roberts yritti tehdä Jim Cornettelle DDT:n, kunnes huomasi Vaderin palanneen kehään. Vader iski Robertsin kanveesiin ja teki Vader Bombin.
Kuva

Tässä välissä alkoi WWF:n presidentin Roddy Piperin ja Goldustin välinen Hollywood Backlot Brawl –niminen ”ottelu”. Alunperin Wrestlemaniassa piti olla Goldustin ja Razor Ramonin välinen ottelu Intercontinental-mestaruudesta, mutta Razor Ramon oli hyllytetty huumeidenkäytön takia. Goldust ottikin seuraavaksi ihailunkohteekseen WWF:n presidentin Roddy Piperin, ja näiden kahden feudista olenkin kertonut jo Raw-referaateissani. Tämä Hollywood Backlot Brawl alkoi niin, että Roddy Piper odotti jossain parkkipaikalla Goldustia pesismailan kanssa. Goldust saapuu paikalle kultaisen Cadillacin kanssa. Roddy Piper onnistuu pieksemään Goldustia, kunnes Goldust onnistuu lyömään Piperia kulkusille ja pääsee takaisin autoon. Goldust ajaa Piperin päälle, joka jonkin matkaa kulkee kultaisen Cadillacin konepellillä, kunnes putoaa. Piper ottaa valkoisen Ford-maasturin alle, ja lähtee jahtaamaan pakenevaa Goldustia. Tästä kohtaamisesta lisää myöhemmin..

Kuva
Stone Cold Steve Austin w/ Ted DiBiase vs Savio Vega

Tämä oli Stone Cold Steve Austinin Wrestlemania-debyytti. Itseasiassa tämä on myös Savio Vegalle ensimmäinen Wrestlemania-matsi. Tälläkin ottelulla oli vähän taustaa. Pari viikkoa sitten nämä miehet olivat otelleet Raw’ssa, jossa kumpikin laskettiin ulos, eikä voittajasta saatu selvyyttä. Lisäksi Wrestlemaniaa edeltävänä viikonloppuna WWF Superstarsissa miehet olivat olleet tag team –ottelussa joukkueena, jossa Steve Austin ei suostunut tulemaan kehään ja lopulta hyökkäsi oman joukkuekaverinsa kimppuun.

Ottelu itsessään oli ihan ok. Vähän vaan harmitti yleisön hiljaisuus ja kehnohko lopetus. Lisäksi häiritsi aika paljon se, että tämän ottelun aikana keskityttiin enemmän Roddy Piperin Goldust-jahtiin. Pari kertaa oli Piper puhelinyhteydessä selostajiin ja kerran näytettiin helikopterikuvaa moottoritieltä Piperin autosta.

**½ (10.05)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Stone Cold Steve Austin

Savio Vega tyrmää vahingossa tuomarin, Ted DiBiase tulee häiritsemään Vegaa ja Stone Cold käyttää miljoonan dollarin vyötä. Austin iskee pari kertaa vyöllä Savio Vegaa ja pistää nukutusotteeseen Vegan. Tuomari on kuitenkin edelleen taju kankaalla, joten DiBiase käy heittämässä kokikset tuomarin päälle. Tuomari Tim White virkoaa ja käy nostamassa kolme kertaa Savio Vegan käden alas, joten luovutusvoitto Stone Cold Steve Austinille WM-debyytissään. Omasta mielestäni tämä oli aika tylsä lopetus matsille. Yleisökin oli kerennyt vähän innostua jo ottelusta, kunnes tuon lopetuksen aikana oli ihan kuollut meininki.
Tässä välissä näytettiin taas vähän helikopterikuvaa Roddy Piperin autosta ja takahuoneessa oli Mr. Perfectin haastateltavana Diesel. Vielä ei kuitenkaan ole Diesel vs Undertaker –ottelun aika…

Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/ Sable vs ULTIMATE WARRIOR

HHH:n saattoi kehään Sable, jolle tämä oli WWF-debyytti. Lisäksi tämä ottelu oli Ultimate Warriorin paluuottelu WWF:ään. Ultimate Warriorin paluuta olikin hehkutettu jo yli kuukauden ajan Raw’ssa. Ottelusta ei paljon sanottavaa. Se oli varmaan lyhyempi kuin Ultimate Warriorin kehääntulo. En vain pysty ymmärtämään tätä WWF:n logiikkaa. Joka viikko Raw’ssa yritetään vittuilla WCW:lle siitä, että siellä on Hulk Hoganin ja Randy Savagen kaltaisia vanhuksia painimassa. Sitten samalla WWF:ssä kuitenkin syötetään uuden sukupolven yksi lupaavimmista painijoista hetkessä Ultimate Warriorin kaltaiselle vanhalle pökäleelle. Niin, ja buukataan vielä toinen vanha stara Roddy Piper joka väliin tässä Wrestlemaniassa.

½ (01.35)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Ultimate Warrior

HHH tekee Pedigreen Ultimate Warriorille, mutta Warrior nousee samantien pystyyn ja muutaman iskun jälkeen hyppää HHH:n päälle, ja voittaa ottelun hetkessä. Paskaa.
Ottelun jälkeen on Marc Meron ensiesiintyminen WWF:ssä haastattelussa. Paikalle tulee Hunter Hearst Helmsley ja Sable. Turhautunut Hunter ajautuu painimaan Marc Meron kanssa. Sitten vielä ennen seuraavaa ottelua näytetään vähän helikopterikuvaa Roddy Piperista ajamassa autoa.

Kuva
Diesel vs The Undertaker w/ Paul Bearer

Diesel pilasi Royal Rumblessa Undertakerin mahdollisuudet WWF:n mestaruuteen. In Your House 6:ssa puolestaan oli Undertakerin vuoro pilata Dieselin mahdollisuudet mestaruuteen. Muutenkin tätä ottelua oli mielestäni erittäin hyvin rakennettu. Ottelua odotin kuitenkin vähän pelonsekaisin tuntein, koska en ole koskaan pitänyt Kevin Nashista/Dieselistä. Tämä on aina mukavaa, kun pelot osoittautuvat turhaksi ja matsi osoittautuukin positiiviseksi yllätykseksi. Taker ja Diesel ottelevat mukavan ottelun, mutta minulle jäi silti sellainen fiilis, että tämä olisi voinut olla parempikin. Jotenkin lopussa ottelu vähän lässähti, kun Diesel sai tehtyä kaksi Jacknifea Undertakerille. Siinä vaiheessa se oli niin selvää, että kumpi ottelun voittaa.

*** (16.46)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Undertaker

Taker saa tehtyä HAUTAKIVI-ISKUN Dieselille, ja peli on sillä selvä.
Kuva
Goldust w/ Marlena vs Roddy Piper – Hollywood Backlot Brawl –”ottelu”

Ennen viimeistä ottelua jatkuukin takaa-ajo, joka on jatkunut koko illan. Autoiluosuus vihdoin päättyy ja lopulta kumpikin on takaisin areenalla. Goldust pakenee kehän suuntaan Marlenan kanssa, kun Piper seuraa. Ei kai tätä oikeana matsina voi pitää, kun mitään tuomaria tässä ei ollut. Annetaan tälle segmentille/ottelulle nyt vaikka kaksi tähteä, sillä ihan viihdyttävää settiä oli tuo loppuaika kehässä.

**

Kuva
Bret Hart © vs Shawn Michaels w/José Lothario – 60 minuutin Ironman-ottelu WWF:n mestaruudesta

Tämä oli tietysti illan odotetuin ottelu. Shawn Michaels voitti Royal Rumblen ja säilytti IYH6:ssa ykköshaastaja-asemansa voittamalla Bret Hartin veljen Owenin. Bretin ja Shawnin ottelun stipulaatioksi tuli 60 minuutin Ironman-ottelu. Jotenkin tuntuu todella isolta matsimuodolta, kun ottaa huomioon, että mielestäni tämän ottelun rakentelu Raw’ssa oli aika vähäistä. Jotenkin tuntuu vielä tämä Bret-Shawn-kuvio aika pettymykseltä, kun ennen Wrestlemaniaa se oli lähinnä treenivideoita näistä kahdesta mahtavasta painijasta.

Ottelu oli luonnollisesti illan paras, MUTTA ei se kuitenkaan niin supermahtava ollut. Minä en ole mikään Ironman-otteluiden ylin ystävä, koska minun adhd-luonteelleni tunnin pituinen matsi tuntuu liian pitkältä. Ja näissä yleensä on se ongelma, että varsinkin ottelun alkupuoli on todella tylsää hieromista. Niin kävi tässäkin ottelussa, kun varmaan ensimmäiset 20 minuuttia oli tylsää käsilukkoilua. Ehkä joku 45 minuutin Ironman-ottelu olisi toimivampi, mutta eihän 45 minuuttia niin seksikkäältä kuulosta kuin tunti. Olen kummassakin aikaisemmassa PPV:ssä antanut kolme tähteä Shawn Michaelsille, mutta nyt minun on annettava kyllä Bretille vuorostaan. Onhan Shawn Michaels näyttävämpi ottelija, mutta tykkäsin tällä kertaa enemmän Bretin tiukasta tyylistä. Ottelulla oli tylsä alku, kunnes ajan myötä parani, mutta lopetus oli vähän tylsähkö omasta mielestäni. Muutenkin ottelun tunnelmasta ei välittynyt sellainen suuren ottelun tuntu, joka olisi voinut olla läsnä.

**** (61.52)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Shawn Michaels

Varsinainen otteluaika (60 min) päättyi 0-0-tilanteeseen. Bret Hart yritti Sharpshooterilla pistää Michaelsin taputtamaan, mutta aika loppui. Bret oli jo poistumassa paikalta vyön kanssa, kun WWF:n presidentti Gorilla Monsoon (joka siis teki paluun) ilmoitti, että ottelu jatkuu äkkikuolemalla. Ottelu ei kauan kestä, kun Shawn Michaels saa tehtyä Leukaluiden sulosoinnun ja voittaa mestaruuden.
-----

Wrestlemania XII on tähän asti nähdyistäni vuoden 1996 PPV:istä paras, mutta en tällekään anna arvosanaksi enempää kuin ok:n. Wrestlemania on WWF:n suurin tapahtuma, mutta ei tästä välittynyt kuitenkaan niin suuren tapahtuman fiilis. Tapahtuma oli rakennettu yhden ottelun varaan, mikä olikin hyvä matsi, mutta ongelma tässä oli se, että se vei muilta otteluilta aikaa pois. Ja montaa matsia ei nähty. Olisi ollut ihan kiva esimerkiksi nähdä Tag Team –mestaruusturnauksen finaali Wrestlemaniassa. Tag Team –vyöthän oli otettu pois Smoking Gunnsilta pois Billy Gunnin niskavamman takia. Tag Team –vöistä käytiin turnausta, jonka finaalissa kohtasivat Bodydonnas sekä Godwinnien joukkue. Tämä matsi käytiin ennen Wrestlemaniaa Free For Allissa. Ehkä ihan hyvä loppujen lopuksi, että tämä ei mahtunut varsinaiseen tapahtumaan mukaan, koska Godwinnit ovat p****estä..

-----

Wrestlemania XII:n tähdet:
*** Bret Hart
** Shawn Michaels
* The Undertaker

-----

PPV-arvosanat:
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble

-----

Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 8
2. Bret Hart 6
3. Owen Hart 2
3. The Undertaker 2

-----

Kommentteja arvosteluista kiitos. :) Ja miksei myös keskustelua tämän aikakauden WWF-meiningistä.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Ti 10.02.2015 20:11

The Blasterpiece kirjoitti: Kommentteja arvosteluista kiitos. :) Ja miksei myös keskustelua tämän aikakauden WWF-meiningistä.
Ainakin toi WrestleManian Main Event kuvasta päätellen olikin vähän villimpi kuin mitä olin kuvitellut.

Lisäksi eihän tuo Ultimate Warrior ollut tuolloin 1996 kuin noin John Cenan ikäinen. Paini on pohjimmiltaan kuitenkin bisnes ja Ultimate Warrior, jostain kumman syystä, on ollut aivan törkeän suosittu ja myynyt todella paljon. Se ei ehdottomasti ole hyvää bisnestä, että paluun tekevä superstara jobbautetaan nousevalle midcarderille ekassa matsissaan. Tosin matsi itsessään olisi saanut olla pidempi. Itseasiassa alunperin sen pitikin olla, mutta huhujen mukaan Warrior oli vähän mulkulla tuulella.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ti 10.02.2015 20:32

Tuo Piperin ja Goldustin takaa-ajo on ihan selvästi piruilua O.J Simpsonin 1994 takaa-ajosta, jossa Simpson pakeni poliisia valkoisella Fordin maasturilla Los Angelesissa (?). Tuo takaa-ajo keskeytti jopa NBA:n finaaliottelun lähetyksen joksikin aikaa.
hevosen k**pä

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 10.02.2015 21:13

luulokuningas kirjoitti:
The Blasterpiece kirjoitti: Kommentteja arvosteluista kiitos. :) Ja miksei myös keskustelua tämän aikakauden WWF-meiningistä.
Ainakin toi WrestleManian Main Event kuvasta päätellen olikin vähän villimpi kuin mitä olin kuvitellut.

Lisäksi eihän tuo Ultimate Warrior ollut tuolloin 1996 kuin noin John Cenan ikäinen. Paini on pohjimmiltaan kuitenkin bisnes ja Ultimate Warrior, jostain kumman syystä, on ollut aivan törkeän suosittu ja myynyt todella paljon. Se ei ehdottomasti ole hyvää bisnestä, että paluun tekevä superstara jobbautetaan nousevalle midcarderille ekassa matsissaan. Tosin matsi itsessään olisi saanut olla pidempi. Itseasiassa alunperin sen pitikin olla, mutta huhujen mukaan Warrior oli vähän mulkulla tuulella.
Ymmärrän kyllä tuon Ultimate Warriorin bisnesmielessä. Yleisökin tuntui olevan aika innoissaan Warriorista. Enemmän mua huvittaa toi, että koko alkuvuoden noissa Raweissa WWF yritti piruilla WCW:lle siitä, että WCW:ssä on Hulk Hoganin ja Randy Savagen kaltaisia vanhoja staroja ja mainostivat, että kuinka WWF:ssä on nyt New Generation -aika käynnissä.
Merovingi kirjoitti:Tuo Piperin ja Goldustin takaa-ajo on ihan selvästi piruilua O.J Simpsonin 1994 takaa-ajosta, jossa Simpson pakeni poliisia valkoisella Fordin maasturilla Los Angelesissa (?). Tuo takaa-ajo keskeytti jopa NBA:n finaaliottelun lähetyksen joksikin aikaa.
Jep. Tuosta takaa-ajosta on muuten juttua myös WWE Networkin uusimmassa Countdown-jaksossa.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ke 11.02.2015 08:26

Ehdoton peukku näistä.

Hyvää tekstiä, mielenkiintoista luettavaa sekä tykkään näistä viikottaisten kertauksista. :)

Hyvää työtä!

Vastaa Viestiin