Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Ke 11.02.2015 16:21

Tekipä mieli katsoa vähän vanhempaa painia. Ajatuksena olisi jokin painiprojektikin aloittaa, mutta annan sen idean hautua ensin ja arvostelen nyt kuitenkin ensin tässä pari viimeaikoina katsottua PPV:tä.

Itse en jaksa kikkailla mitään puolikkaita tähtiä. Käytän siis seuraava asteikkoa. Tosin itse nautin sen verran wrestlecrapistakin, että mitä luultavimmin DUDia en tule kovin usein käyttämään.

***** = loistava
**** = mainio
*** = hyvä
** = tyydyttävä
* = kehno
DUD = roskaa

Kuva

SummerSlam 1992

SummerSlam 1992 on jäänyt historiaan hyvinkin monesta syystä. Kyseessä on WWE:n mukaan kolmanneksi isoin yleisö koskaan, mutta ilmeisesti epävirallinen aito katsojamäärä ylittää ainakin WrestleMania III:n. Tapahtuma järjestettiin Wembley Stadionissa Englannissa, mikä tarkoittaa että tämä on myös ensimmäinen PPV, jota ei pidetty USA:ssa. Lisäksi tämä on myös ensimmäinen PPV ilman Hulk Hogania, joka olikin lähtenyt WrestleMania VIII:n jälkeen steroidiskandaalin takia.

Tapahtumassa oli myös jokunen dark match, jotka ovat toki julkaistu myöhemmin, mutta joita ei WWE networkin versiossa ole. Yksi näistä dark matcheista oli ihme kyllä kesken tapahtuman, mutta kuulemma kaikki matseista olivat todella tylsiä ja ala-arvoisia, joten ehkä ihan hyvä etten nähnyt näitä.

Ennen tapahtuman alkua kuvataan geneerisiä Ison Britannian nähtävyyksiä, sekä paikalle saapunutta yleisöä. Mukana legendaarinen pikkupoika huutamassa "British Bulldog is gonna win whether he wants it or not!" Selostajina Vince McMahon ja Bobby the First (Bobby "The Brain" Heenanin kuninkaallinen nimi).

Money Inc. (Ted Dibiase & Irwin R. Schyster /w Jimmy Hart) vs. The Legion of Doom (Hawk & Animal /w Paul Ellering & Rocco)
Road Warrioreiden entrance on ansaitusti jäänyt historiaan. Mielestäni yksi old school wrestlingin historian komeimmista kuvista on Road Warriorit ajamassa harrikoiden kanssa ulkoilmastadionilla yleisölauman hurratessa, ja se olikin yksi harvoista Road Warrioreihin liittyvistä kuvista, mitä heiltä olin jo lapsena nähnyt. Itse ottelu ei ole kummoinen, joskin yllätyin siitä miten paljon Money Inc. sai Hawkia myymään. Kaikki muut Road Warrior ottelut, mitä olen nähnyt, ovat olleet no-sellaamista ja stiffaamista täynnä. Hawkin myynti on vähän miten sattuu, koska ilmeisesti hän ei ollut täysin selvänä tähän otteluun mennessä. Kuitenkin, se että matsi ei ollut mikään ylikävely oli ihan kiva yllätys, mutta omaan makuun tätä heelien kontrolloimista oli liikaa. Napakampi paketti olisi auttanut matsia. DiBiase ja IRS vetävät roolinsa kuitenkin todella hyvin alusta loppuun. Legion of Doomin toisesta managerista, Roccosta sen verran, että kyseessä oli vatsastapuhumisnukke, jota virallinen manageri Paul Ellering kantoi. Road Warrior Hawk vihasi kyseistä gimmickiä niin paljon, että tapahtuman jälkeen katosi ryyppäämään ja irtisanoi itsensä.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Legion of Doom

Nailz vs. Virgil
Ah, Virgil. Tuo painimaailman yksi surullisimmista tapauksista. Itselläni on joku herkkä kohta häntä vastaan. Yksi suosikkijobbereistani ehdottomasti, mikä voi johtua että ensimmäinen Ludvig Borga matsi minkä koskaan näin oli juuri Virgiliä vastaan. Nailz sen sijaan on mahdollisesti yksi huonoimmista painijoista, mitä olen ikinä nähnyt. Näillä painijoilla ei ole keskenään pienintäkään kemiaa ja yhteistyö on aivan hirveää. Virgil itsessään yrittää kaikennäköistä pientä parantaakseen laatua, mutta Nailz vastaa no-sellaamalla ja kuristamalla. Nailzilla on myös varmaan hitain kehästä ulosryömiminen, mitä olen koskaan nähnyt. Onneksi ottelu on lyhyt. Nailzhan on jäänyt historiaan miehenä, joka SummerSlamin palkkakuitin takia hyökkäsi Vince McMahonin kimppuun ja mm. syytti tätä raiskauksesta, sekä todisti tätä vastaan oikeudessa steroidiskandaalin aikoihin. Tuleva Hall of Famer selvästi.
DUD
Voittaja:
Spoiler: näytä
Nailz
Rick Martel vs. Shawn Michaels (/w Sensational Sherri)
Ottelun stipulaatio oli erikoinen, sillä Sherri oli kieltänyt kumpaakaan painijaa lyömästä toista kasvoihin. Tarinaa taustalla oli sen verran, että Shawn Michaels oli pilannut Rick Martelin IC-mestaruusmahdollisuudet diskaamalla hyökkäämällä tämän vastustajan, Bret Hartin kimppuun. Myöhemmin Rick Martel oli keskeyttänyt Shawn Michaelsin matsin, mutta tyytyi flirttailemaan Sherrin kanssa - joka vastasi flirttailuihin! Ottelun alku oli todella energinen ja vauhdikas, mikä ei ole mikään ihme ottaen huomioon millainen työmyyrä tämän ajan Shawn Michaels oli. Tätä olisi katsonut mielellään pidempään, mutta kun painijat jostain syystä menevät lähelle lyödäkseen toista kasvoihin, päättää Sherri feikata (ihan kayfabessa siis) pyörtymisen. Ottelijat ovat vuorotellen huolissaan. Itselleni iski vähän huijattu olo, koska ottelulla olisi ollut mahdollisuus olla todella hyvä, mikäli tähän olisi lisätty pari minuuttia ja lopun paskabookkaus olisi jätetty pois.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
no contest
WWF Tag Team Championship match
The Natural Disasters (c) (Earthquake & Typhoon) vs. The Beverly Brothers (Blake Beverly & Beau Beverly /w The Genius)
Vince McMahonin bodybuilder fetissin ymmärrän, koska onhan sellaisten massiivisten lihaskimppujen painin katsomisessa uskottavuutta ja fiilistä. Sen sijaan hänen rasvapallero-nautintoaan en ole koskaan ymmärtänyt. Mitä näiden pullukoiden bookkaamisella oikein saavutetaan? Ottelun alussa The Genius lukee runojaan, mikä on toki mukavaa. On vähän sääli että Poffojen nuorempi ei oikein koskaan saavuttanut missään mitään. Hänen omistautumisensa hahmoillensa on kuitenkin huikeaa ja viihdyttävyytensä vähintään samaa luokkaa. Beverly Brothersit aloittavat matsin tosin hyvin energisesti ja ehdin hetken jo luulla, että tästä olisi tulossa mielenkiintoinen matsi. Sitten tempo hidastuu ja kaava menee aivan samanlaiseksi, mitä kortin aiempikin tag-ottelu. Ottelu venyy venymistään heelien johtaessa, kunnes loppu menee kunnon sekamelskaksi ja *spoiler* toinen rasvapalleroista vetää itse Mojo Rawley specialin. Eikun mikälie Hyperdrive onkaan.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Natural Disasters
Crush vs. Repo Man
Ottelussahan ovat vastakkain kaksi entisen Demolitionin hahmoa uusien gimmickien kanssa. Tulee jotenkin mieleen nyky-WWE, missä Wyattin perheen jäsenet kohtaavat toisensa jatkuvasti ilman mitään pohjustusta. Repo Man on näistä WWF:n naurettavien, lapsellisten gimmickien maailmasta yksi sellainen, joka tuo jatkuvasti hymyn huulille. Crush sen sijaan on tämän kauden yksi suurimmista mysteereistä, että miksi häntä koskaan edes pushattiin. RAW:n ensimmäisiä jaksoja katsellessa hän on taattu haukotuksen aihe. Onhan hän toki iso mies, mutta todella tylsä sellainen. Itse ottelu ei tarjoa mitään ihmeellistä. Squash ilman mitään sen kummempaa.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Crush
WWF Championship match
The Ultimate Warrior vs. Randy Savage (c)
Päämestaruusottelu ei ole tällä kertaa main eventissä, sillä tapahtuman ollessa Ison Britannian maaperällä on main eventtiin jätetty erikoisherkku. Ottelun taustalla on Savagen feudi Flairin kanssa, jonka edellinen välietappi oli ollut edellinen WrestleMania, jossa Savage vei vyön Flairilta. Tähän matsiin Flairin apuri Mr. Perfect oli ilmoittanut, että hän tulee seisomaan jommankumman kulmauksessa tämän matsin aikana - enemmän tarjoava voittaa. Hämmentävä kuvio, joskin ihan ymmärrettävä sellainen kahden suuren face supertähden kohdatessa. Pitäähän sitä heatia kerätä jostain. Itse ottelu oli mielestäni yllättävän hyvä, koska Ultimate Warrior nyt ei ole tunnettu mitenkään erikoisen kiinnostavista otteluista, poislukien squashit. Mielestäni Savage kuitenkin sai paljon irti Warriorista. Lopulta sekä Mr. Perfect että Ric Flair saapuivat kehälaidalle jokseenkin antiklimaattisesti häiriköimään molempia. Vince oli toki repiä housunsa jatkuvasti huutaen "SAVAGE SOLD OUT! WARRIOR SOLD OUT!" jne. mutta ei tokikaan. Lopetus oli ihan looginen, ottaen huomioon että Savagella oli kana kynittävänä Flairin kanssa, ja että jo ottelun alussa arvasin, että jotain bullshittiä siellä lopussa tapahtuu.
***
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Ultimate Warrior (via count-out)
The Undertaker (/w Paul Bearer) vs. Kamala (/w Harvey Wippleman & Kim Chee)
Tässä matsissa ei ole oikein muuta nähtävää, mutta mielestäni Undertakerin entrance on todella komea. Road Warrioreiden moottoripyörä entrance on jäänyt historiaan oikeutetusti, mutta Undertakerin hauta-auton perässä ratsastaminen on jäänyt monien tuoreempien ja näyttävempien varjoon, mutta mielestäni tämä oli myös oikein komea. Itse ottelussa Undertaker vetää signaturet sisään nopeasti ja Kamala ei oikein ehdi tehdä mitään. Ottelun jälkeen Kamalalla on jotain pientä turhaa offencea, joka ei näytä oikein miltään. Tosin toinen kohokohta tälle ottelulle on sitten Undertakerin perinteinen istumaannousu turpiinsaamisen jälkeen.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (via DQ)
WWF Intercontinental Champioship match
The British Bulldog (/w Lennox Lewis) vs. Bret Hart (c)
Kyllä vain, WWF PPV päättyy IC-mestaruusotteluun, vaikka päämestaruudestakin oli ottelu bookattuna. Tämä tuskin olisi koskaan tapahtunut, jos tapahtumaa ei olisi käyty Briteissä ja jos Bulldog ei olisi ollut Britti. Ennen ottelua molemmilta painijoilta nähdään lyhyt promo ja molemmat vetävät omaa parastaan, mikä ei ole paljon sanottu ottaen huomioon ketkä tässä kohtaavat. Heidän jälkeen haastatellaan Bret Hartin siskoa ja British Bulldogin vaimoa, Diana Hart Smithiä. Hänen haastattelu oli mielestäni myös todella paljon ottelun tunnelmaan lisäävä, koska hän juuri käyttäytyi kuin normaali ihminen ja kertoi miten jännitteitä luova tilanne tällainen ottelu on heidän perheelleen. Bulldogin kera kehään saapunut Lennox Lewis on ilmeisesti joku paikallinen nyrkkeilijäsankari. Itse otteluun hän ei onneksi liity millään tavalla, vaan on ainoastaan paikalla heiluttaakseen lippua. British Bulldogilla on muuten aivan järkyttävät corn-row't.

Ottelu on ehdottomasti illan paras. Huhut (ilmeisesti Bret Hartin kirja) kertovat, että Bulldog oli ollut niin sekaisin monet edelliset päivät , ettei hän muistanut yhtään mitä ottelussa pitäisi tapahtua, mutta itse ottelusta tätä ei huomaa, muuten kuin ehkä hivenen tiuhaan tapahtuvista rest holdeista, joiden kautta Bret kuljettaa matsin finaaliin. A+ työtä häneltä, mutta täytyy myöntää että Davey Boy on aivan helkkarin hyvä myös, vaikka olisikin aivan sekaisin. Bret Hart myös väittää tätä omaksi suosikkiottelukseen. Ei valittamisia itselläkään, mitä nyt rest holdeja oli vähän turhan paljon. Ottelun lopuksi Bret, joka ottelun kuluessa vähän otti hieman heel-roolia, kieltäytyy kättelemästä Bulldogia saaden massiivisen buuausmyrskyn, mutta lopulta halaa tätä. Diana saapuu kehään, halaa molempia ja kaikilla on kivaa. Hyvä lopetus hyvälle matsille. Tämän takia pidän face-face otteluista.
****
Voittaja:
Spoiler: näytä
The British Bulldog
Kokonaisuutena ottelut olivat keskimäärin aika heikkoja ja väsyttäviä, mitä nyt main event oli erittäin hyvä ja Savage/Warrior myös ihan viihdyttävä. Se ei ole kuitenkaan koko totuus, sillä yksi iso asia erottaa tämän monesta muusta tapahtumasta: yleisö. Brittiyleisö on täydellinen markikas faniyleisö, joka on täysin rinnoin mukana ihan kaikessa. Jopa Virgil saa hurjan popin. Juuri tämä yleisö korottaakin tapahtuman arvoa, mikä meneekin sitten sinne *** - hyvä osastolle. On vähän sääli, ettei WWE enää järjestä PPV-tapahtumiaan muualla kuin USA:ssa. Etenkin nyt WWE networkin aikana ei huonot PPV-myynnitkään luulisi olevan mikään ongelma, kun tapahtumia ei ole pakko katsoa livenä.

Sitten jotain aivan muuta.

Kuva

Halloween Havoc 1995

Ennen tapahtumaa en tiennyt Halloween Havocista muuta, kuin että tämä on yksi legendaarisimmista tapahtumista Wrestlecrapin osalta. Tiesin myös, että tässä oli Giantin eli Big Show'n debyytti itse Hulk Hogania vastaan ja siitä matsista olinkin nähnyt lukuisat kerrat ne legendaariset viimeisimmät minuutit. Mutta mites se muu tapahtuma? Ja tosiaan, koska lähes kaikissa matseissa se lopetus oli mielenkiintoisin, niin arvostelussa tulen mitä luultavimmin sen spoilaamaan.

WCW Television Championship match
Johnny B. Badd vs. Diamond Dallas Page (c) (/w Max Muscle & Kimberly Page)
Johnny B. Badd on nykyään tunnettu paremmin nimellä Marc Mero, jonka nykymittapuulla merkittävin saavutus mitä luultavimmin oli Sablen tutustuttaminen suurelle yleisölle WWF:ssä. Painijana en hänelle oikein ole missään välissä syttynyt, vaikka täytyy myöntää että hänen Shooting Star Pressinsä on aika komea. DDP sen sijaan on painija, josta olen aina pitänyt paljon, mutta jotenkin itsellä on kuva että hänestä tuli kunnolla hyvä painija vasta muutama vuosi tämän jälkeen. Tämä ottelu oli olemassa sen takia, että DDP jengeineen oli rikkonut Johnny B. Baddin auton ja tämä myöhästyi US-mestaruusottelustaan Stingiä vastaan. Juonikuvio suoraan lauantaiaamun piirretystä.

Ottelun alussa mielenkiintoisesti Johnny B. Baddilla on Randy Savagemaiseen asuun pukeutunut doppelgänger ja hän aloittaa ottelun hieman heeleilevästi hyökkäämällä takaa. Ottelun taustalla pyörivänä tarinana on, miten DDP:n tyttöystävä Kimberly ei tykkää yhtään DDP:n heel-temppuiluista ja lämpenee koko matsin ajan hiljalleen Johnnylle. Itse ottelu on hyvin tavanomaista mukavaa peruspainia, mutta eipä tässä tapahdu mitään mitä muistella jälkipolvien kanssa ja ottelu on ehdottomasti aivan liian pitkä. Matsi on ohi, kun Max Musclen vahingossa iskemään clotheslineen. Todella antiklimaattinen lopetus, koska tämä oli liki 20-minuuttinen koitos.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
Johnny B. Badd
Zodiac vs. Macho Man Randy Savage
Zodiac kuuluu surullisenkuuluisaan Dungeon of Doom stableen, jonka koko olemassaolo perustuu Hulk Hoganin tuhoamiseen. Dungeon of Doomhan siis oli Hoganin ja Kevin Sullivanin keksimä pahojen fantasiaörkkien stable, jotka Hogan voisi sitten tuhota, kuten oli niin monta vuotta tehnyt kaikille pahoille ihmisille WWF:ssä. Zodiac on siis yksi Brutus Beefcaken miljoonista gimmickeistä. Randy Savage on Randy Savage, jonka WCW-teemansa on kyllä aika järkyttävä versio Pomp and Circumstancesta. Ottelun taustalla on jokin kummallinen idea, että mikäli hän ja Luger voittavat ensiksi omat matsinsa, niin he kohtaavat myöhemmin illalla toisensa. Miksi he niin kovin haluavat otella kaksi ottelua saman päivän aikana ei tullut selväksi ainakaan minulle. Ottelun ensimetreillä satunnainen fani hyppää kehään, joten Savage ja Zodiac hyppäävät samantien kehästä ulos ja antavat tuomarin taklata tämän, joka ei valitettavasti ole Mark Curtis. Ja ennen kuin ottelu ehtii alkaakaan on se jo ohi. Randy Savagen kyynerpäänpudotus oli tässä tapahtumassa varmaan rumimmillaan. Ottelun jälkeen Randy Savage muistuttaa miksi hän on maailman paras puhuja ja Gene Okerlund saa kaipaamaan haastattelijoita, joilla on persoonallisuus.
DUD
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Savage
Kurasawa (/w Col. Rob Parker) vs. Road Warrior Hawk
Road Warrior singlesmatsissa eikä Animal ole edes kehän laidalla? Jopas jotakin. Kurasawa on japanilainen painija paremmin tunnettu nimellä Manabu Nakanishi, joka ilmeisesti painii vieläkin. Kurasawa saapuu kehään managerinaan Col. Rob Parker, joka on juuri sellaisen etelävaltioiden rasistisen puuvillapellon omistajan stereotypinen perikuva. Ottelun taustalla oli jokin aiempi kohtaaminen, missä Kurasawa oli murtanut Hawkin käden. Itse ottelu on lähes sellainen mitä olettaa. Hawk ei oikein myy mitään ja muutenkin ottelu on ohi lähes heti kun se on alkanut. Tosi tylsä ottelu. Lähes tylsempi kuin edellinen 0-ottelu. Ja ottelun loputtua Hawk tuulettaa vielä kehässä, vaikkei saavuttanut yhtään mitään.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurasawa
J.L. vs. Sabu (/w The Sheik)
J.L. on Jerry Lynn pukeutuneena luchadoreksi. Sabu on Sabu ja tämä on ilmeisesti hänen ensimmäinen ja viimeinen WCW-PPV. Ottelu on edellisistä poiketen vauhdikas, mikä on ihan kiva, mutta ottelussa ei ole mitään järkeä. Voltteja sinne sun tänne, mutta edes yleisöä ei kiinnosta kuin tasan yksi Sabun moonsault. Noin kolmen minuutin pyrähdys ja varmaan surkeimpia spotfestejä, mitä olen nähnyt. Loppuun Sheik vielä ampuu vähän "tulipalloja" (tai välähdyspaperia) J.L.:n naamaan. Huhut kertovat että hän ei kertonut kenellekään tästä etukäteen.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sabu
Meng (/w Taskmaster) vs. Lex Luger
Meng eli Haku eli se tyyppi, joka baarissa puraisi joltain randomilta nenän irti aikanaan, eli Tama Tongan adoptioisä kuuluu myös tähän Dungeon of Doomiin. Taskmaster on Kevin Sullivan, joka nykyään tunnetaan mahdollisesti parhaiten Nancy Benoitin exänä, jonka storylinejen takia Chris Benoitille ja Nancylle tuli suhde. Heitä vastassa on Lex Express. Ah. Lex Luger. En tiedä miksi, mutta itsellä on ollut aina herkkä kohta hänelle. Siis face-Lugerille, koska onhan se Luger aikamoinen nilkki ja häntä on todella helppo vihata. Itse ottelu on yllättävän pitkä, mutta jotenkin mitään merkittävää tässä ei tunnu tapahtuvan. Lisäksi tässä matsissa tuntuu olevan aivan liian paljon botcheja, mm. varmaan hirvein Toss minkä olen koskaan nähnyt. Ottelun lopetus on aivan naurettava. Meng iskee tuomarin silmien edessä Lugeria jollain tikulla kaulaan, mutta ennen kuin tuomari saa laskettua kolmeen, tulee Taskmaster kehään ja potkaisee Lugeria diskaten tämän. Ja näin Luger voittaa.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
Lex Luger
Arn Anderson & Flyin’ Brian Pillman vs. Ric Flair & Sting
PPV-lähetystä edeltäneessä Main Eventissä Anderson ja Pillman hyökkäsivät Flairin kimppuun ja näin Sting joutui aloittamaan ottelun yksin. Tämä ottelu oli mielestäni todella kivasti rakennettu ja heikon alakortin jälkeen nautin tästä todella paljon. Sting aloittaa ottelun vahvasti ja fiksusti, eikä tulistu ja tuhlaa energiaa kahta vihollista vastaan. Hän on myös h**vetin hyvässä kunnossa ja on helppo ymmärtää, miksi Surfer Sting oli niin suosittu. Arn Anderson on termin dadstrength ruumiillistuma ja erittäin hyvä mörssäri. Brian Pillman on varmaan suosikkiosani matsissa. Sellainen ärsyttävä kiusanhenki. Vähän niinkuin tämän hetken Seth Rollins, mutta potenssiin kymmenen. Yleisö on todella kuumana ja chanttaavat jatkuvasti "We Want Flair". Ottelun edetessä Stingin dominointi rapistuu ja heelit pääsevät yläkynteen. Flair saapuu kesken kaiken (aivan jäätävä pop), mutta tuomari ei päästä häntä brawlaamaan Hevosmiesten kanssa vaan pakottaa tämän kulmaukseensa odottamaan tagia. Tässä on varmaan yksi eniten rakennetuista hot tageista, mitä olen nähnyt. 17 minuutista varmaan puolet menevät Stingin yrittäessä saada tagia ja Flairin villitessä yleisöä. Ja kun se lopulta käy niin... Flair hyökkää Stingin kimppuun. Likaisin rellestäjä tässä lajissa. Sting saa vielä adrenaliinipyrähdyksen kun hänet petetään (taas), mutta kuonoonhan hän saa. PPV:n paras ottelu. Tykkäsin ihan mielettömästi.
****
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (DQ)
Sitten jotain aivan muuta.

Monster Truck Sumo Match
Hulk Hogan vs. The Giant
Aivan. Hulk Hogan ja The Giant tulevat kohtaamaan siis kahdessa eri ottelussa tämän PPV:n aikana, joista ensimmäinen on Monsteriautojen sumopainiottelu. Giant on siis Hoganin merkittävimmän vastustajan, Andre the Giantin kayfabepoika, joka on vannonut kostavansa Hoganille. Tai jotain sellaista. Edellisinä viikkoina hän on ollut mukana mm. ajamassa Hoganin viiksiä (!!!) sekä ajanut Hoganin harrikan päältä monsteriautolla, minkä takia loogisesti tämäkin ottelu tänne PPV:hen on tungettu. Ja nuo kuviot naurattavat jo ajatuksena niin paljon, että pitää varmaan jossain välissä tsekata tämän ajanjakson Nitroja. Tämän ottelun ajaksi selostamoon saapuu Schiavonen tilalle Eric Bischoff ja jokin satunnainen henkilö, joka on vissiin rakentanut nämä autot.

Ottelu on vähän niin ja näin. Toisaalta tämä on absurdiudessaan hauskinta wrestlecrapia koskaan, mutta sitten taas toisaalta tämä on kaksi toisiinsa hitsattua monsteriautoa ajamassa eestaas 5 minuuttia. Jos tämä olisi ollut maksimissaan 2 minuutin pyrähdys, niin tämä olisi voinut ollakin ihan hauska, mutta nyt vitsi jo vähän laimeni. Ottelun lopuksi vihainen Giant yrittää brawlata Hoganin kanssa, mutta putoaa talon katolta. Joopajoo. Eniten tässä nauratti (kaikkien osallistujien näyttelijänlahjojen lisäksi) tuon randomselostajan "Was that supposed to happen?" Jos jotain todella positiivista pitää hakea, niin lapsena Subilta telkkarista tuli Monster Jamia ja siellä oli paljon WCW:n sponsoroimia autoja ja tämä toi sen mieleen.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hulk Hogan
Lex Luger vs. Macho Man Randy Savage
Koska Luger ja Savage voittivat molemmat ottelunsa aiemmin päivällä, niin nyt on aika kohdata. Ottelu ei ole kummoinen, mutta pahinta kaikessa on täysin kayfabessa pyörivä Bobby Heenan, jonka "OH NO GIANT ON KUOLLUT!!!" huutelu koko matsin ajan vain v***ttaa. Oikeasti hieman raivostuttavaa, mikä kai nyt on sitten hyvä asia kun hän on heel-selostaja olevinaan. Jossain välissä Jimmy Hart seikkailee kehään ja Macho Man irish whippaa Lugerin Hartia päin ja iskee kyynerpään. Nopea matsi, mutta tuskin tässä olisi ollut ainestakaan pitkään koitokseen.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Macho Man Randy Savage
WCW Championship Match
The Giant (/w The Taskmaster) vs. Hulk Hogan (/w Jimmy Hart)
Hogan yrittää aloittaa kertomalla yleisölle että on käynyt vahinko blablabla. Mutta Giant saapuukin paikalle. Olen kuullut no-sellaamisesta, mutta että putoaa talon katolta ja voi jatkaa vielä seuraavaan matsiin? Nick Mondo olisi ylpeä. Tässä ottelussa on Michael Buffer kehäkuuluttajana ja se on varmaan paras asia tässä ottelussa. Heti kättelyssä Hogan ottaa huivinsa pois paljastaen samanlaiset kulmakarvamaalit, mitä Taskmaster pitää. Aikamoinen näky. Itse ottelu alkaa yllättävän hyvin. Hoganista voi sanoa vaikka mitä, mutta yleisön kanssa hän on osannut pelata aina ja tylsääkin matsia on yllättävän helppo katsoa, kun yleisö on kuuma. Itse ottelu kuitenkin kestää ihan liian pitkään ja kun suurin osa siitä on jotain Bear Hugia tai muuta voimanosoitusta, niin kyllähän siinä väsyy. Hyvin vaikea mitään tästä on kuitenkaan Giantin kontolle pistää. Cagematchin mukaan tämä oli hänen toinen matsinsa koskaan. Toinen matsi koskaan ja heti WCW PPV:n main eventtiin? Herranen aika. No joo. Lopulta Hogan Hulk Uppaa, mutta JIMMY HART, Hoganin manageri, hyökkää tuomarin kimppuun mestaruusvyön kanssa! Mitä tämä on! Tämä on niin sulaa hulluutta, että tämä oikeastaan pitäisi kokea itse. Suosittelen katsomaan. Jos et jaksa katsoa, niin Hart pettää Hoganin, jonka jälkeen Hart, Sullivan ja Giant tuhoavat Hogania. Savage ja Luger rientävät apuun, mutta Luger pettää hyvikset ja hyökkää Savagen kimppuun. Ja sitten tulee YETTAAAYYY eli hyvin pitkä muumio halimaan vähän lisää. Tämä on hämmentävä loppu.
*(****) 1 tähti matsista, loput neljä tähteä tulee Yetistä
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Giant (DQ)
Seuraavassa Nitrossa sitten Jimmy Hart kertoi, että ottelussa voikin hävitä mestaruuden diskauksella ja Giant on nyt mestari. Koska Hogan ei voi jobata puhtaasti.

Kokonaisuutena... no olihan tämä silkkaa roskaa. Kaikki matsit olivat joko aivan liian pitkiä tai aivan liian lyhyitä. Flair/Sting vs. Pillman/Anderson on todella viihdyttävä koitos, mutta sekin on lähinnä pidennetty swerve. Parasta tässä on kuitenkin kaikki Dungeon of Doomiin liittyvä, joka kaikessa typeryydessään on juuri se suola miksi tämä tapahtuma kannattaa ainakin selata läpi. Viisi tähteä wrestlecrapin ystäville, yksi tähti muille.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 15.02.2015 19:44

Vähän myöhässä, mutta sunnuntain puolella vielä :)

Kuva
WRESTLEMANIA 21
WrestleMania goes Hollywood

Suurin. Kaunein. Isoin. Hienoin. Ja tietenkin paras. Sitä oli jälleen kerran WWE:n ja koko amerikkalaisen painimaailman kohokohta WrestleMania, joka järjestettiin nyt jo 21. kerran. Tällä kertaa tapahtumapaikkana oli eteläisen Kalifornian suurkaupunki Los Angeles, minkä kunniaksi WM:n teemana oli WrestleMania goes Hollywood. Teema näkyi vahvasti muun muassa areenan ulkoasussa. Sisääntuloramppia pitkin kulki punainen matto, ja Hollywood-teemaa hyödynnettiin muutenkin näkyvästi. Kaikkein parhaiten Hollywood-teema oli ollut esillä WM:n mahtavissa promovideoissa, joita WWE oli julkaissut yksi kerrallaan koko alkuvuoden ajan. Tapahtumaa ennen fanit saivat myös äänestää suosikkivideotaan, ja äänestyksen voitti tuosta linkittämästäni soittolistastakin löytyvä Taxi Driver -parodia. Omasta mielestäni nämä kaikki promovideot ovat yksiä parhaita taidonnäytteitä WWE:n tiimin kyvystä, ja toivoisin jotain vastaavaa kikkailua useammankin. Selostajinamme tässä suurtapahtumassa Raw'n puolelta JR ja King, Smackdownin puolelta Cole ja Tazz. Tapahtuma alkoi Lilian Garcianin laulamalla America The Beautifulilla.

Kuva Kuva
Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio
Kuten NWO:n arvostelussa sanoin, ystävykset Eddie ja Rey olivat kilvoitelleet keskinäisestä paremmuudesta koko alkuvuoden ajan Smackdownissa. Kilvoittelu ei päättynyt edes siihen, kun miehet voittivat yhdessä WWE:n joukkuemestaruudet Bashamin veljeksiltä. Pian NWO:n jälkeen Eddien veljenpoika Chavo nimittäin tuli hieman hämmentämään soppaa puhumalla ensin Reylle backstagelle siitä, kuinka tämän ei koskaan kuuluisi luottaa Guerreroon ja kuinka Eddie jossain vaiheessa puukottaa Reytä selkään saadakseen tästä voiton. Hieman myöhemmin Chavo meni puolestaan puhumaan sedälleen siitä, kuinka tämä asettaa koko Guerreron suvun häpeään häviämällä Reylle kerta toisensa jälkeen. Eddie jäi miettimään Chavon sanoja ja ehdotti viikkoa myöhemmin Reylle, että he tekisivät historiaa ja tekisivät jotain, mitä ketkään WWE:n joukkuemestarit eivät olleet aikaisemmin tehneet - painisivat toisiaan vastaan WrestleManiassa. Rey ei ensin meinannut suostua ystävänsä ja joukkueparinsa ehdotukseen, mutta lopulta hän hyväksyi Eddien haasteen, ja kaverukset sopivat räjäyttävänsä areenan ottelullaan. Vielä ennen WM:ää Reyn ja Eddien välille ehti syntyä pientä kitkaa, kun molemmat aiheuttivat toisilleen vahingossa tappiot singles-otteluissa.

Olen nähnyt useita keskusteluita, missä on mietitty WWE:n historian parhaita ppv-openereita, ja niissä keskusteluissa on unohdettu (RR:n Edge vs. Michaelsin lisäksi) tämä klassikko yllättävän usein. On totta, että ajanpuutteen takia tämä koitos ei nouse aivan huippuarvosanoihin, mutta eipä mieleeni tule tämän projektin ajalta montaa openeria, joille olisin oikeasti antanut ****-arvosanan tai paremman. Tämä on yksi niistä harvoista, jotka ovat todella lähellä sitä, ja tämä varmasti olisi sen saanutkin, jos vain aikaa olisi ollut edes vähän enemmän. Muuten tässä ottelussa oli nimittäin kaikki kunnossa. Tarina oli hieno, tunnelma oli katossa ja kumpikin äijistä todella pisti parastaan. Mysterio muun muassa väläytti räjäyttävän Corkscrew Sentonin ulos kehästä, ja Eddieltä nähtiin hemmetin hienoja power-liikkeitä. Mysterio liikkui nopeammin kuin pitkään aikaan missään ottelussa. Ei kai tässä voi sanoa muuta kuin, että näiden kahden kemiat pelaavat niin perhanan hyvin yhteen, että he tekevät toistensa otteista vielä tavallista parempia. Erityisen mielenkiintoisen tästä ottelusta tekee se, että tämä oli tosiaan täysin ystävyyspohjalla vedetty paremmuuden mittelö. Vuoden 2005 aikana nähtäisiin kyllä aivan riittämiin Eddie vs. Mysterioita, mutta muissa olisi hyvin toisenlainen tunnelma.
***½ (12:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (Hurracanrana)
Backstage angle w/ The Cabinet, Triple H & Ric Flair
Tässä välissä nähtiin hieno, pieni backstage-angle, jossa Evolutionista enää jäljellä olevat Triple H ja Ric Flair törmäsivät backstagella JBL:ään ja tämän Cabinetiin. World Heavyweight -mestari HHH ja WWE-mestari JBL soittivat toisilleen suutaan hetken aikaa, kunnes Triple H sanoi, että heidän keskinäinen paremmuus selviäisi katsomalla, kuka olisi illan päätteeksi yhä mestari. Hieno, pieni ja juuri WM:ään sopiva angle.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Chris Jericho vs. Chris Benoit vs. Christian w/ Tyson Tomko vs. Shelton Benjamin vs. Edge vs. Kane - Money In The Bank Ladder Match
WrestleManian lähestyessä Chris Jericho piti promon Raw'ssa ja ilmoitti, että hänellä oli suuria suunnitelmia WM:ää varten. Jerichon mukaan hänen ideansa sisältäisi hänen lisäkseen viisi muuta painijaa ja rutkasti tikkaita. Seuraavalla viikolla paljastui, että tuo idea oli historiallinen uusi konsepti Money In The Bank Ladder Match, jossa kuusi Raw'n painijaa kamppailisi toisiaan vastaan Ladder Matchissa voittaakseen MITB-salkun. Se, joka saisi katosta ensimmäisenä poimittua mustan salkun, voittaisi itselleen mahdollisuuden haastaa Raw'n päämestarin koska tahansa seuraavan vuoden aikana. Eric Bischoff paljasti, että Jerichon lisäksi otteluun osallistuisivat Chris Benoit, Christian, Edge ja IC-mestari Shelton Benjamin. Kun yhden osanottajan paikka oli vielä avoinna, liikkui netissä paljon huhuja siitä, että tuo paikka olisi pedattu rosteriin palaavalle Matt Hardylle. Toisin kuitenkin kävi: Hardy ei palannnut rosteriin ollenkaan, vaan sen sijaan hän postasi maaliskuun puolivälissä blogiinsa, että hänen pitkäaikainen ystävänsä Adam Copeland (Edge) oli puukottanut häntä pahimmalla mahdollisella tavalla selkään menemällä sänkyyn hänen tyttöystävänsä Amy Dumaksen (Lita) kanssa. WWE ei tässä vaiheessa huomioinut tilannetta mitenkään. Edge jatkoi esiintymisiään normaalisti, ja Hardy pysyi ruudusta pois, kunnes hän sai kenkää huhtikuun alkupuolella. Ottelun kuudenneksi osanottajaksi lisättiin Kane. Hardyn ja Edgen tarina ei kuitenkaan olisi ohi, kuten me kaikki tiedämme.

Huh, jotain tässä historian ensimmäisessä MITBissä on sellaista, mitä oikeastaan mikään vuosien saatossa nähdyistä Money In The Bank -matseista ei ole pystynyt enää saavuttamaan. Tosi vaikea selittää, mitä se "jotain" on, mutta juuri sen jonkin takia tämä on silmissäni niin pirun kova ottelu ja todellinen WM-klassikko. Osittain ottelun hienous selittyy tunnelmalla: kyseessä oli todellakin jotain ainutlaatuista, ja myös yleisö aisti sen olemalla aivan järisyttävän hyvin mukana koko ottelun ajan. Osittain ottelun mahtavuus selittyy yksittäisillä upeilla spoteilla, jotka ovat jääneet WM-historiaan: Benjamin juoksemassa kallellaan olevat tikkaat ylös ja tempaisemassa Jerichon alas Clotheslinellä, Benoit'n Diving Headbutt tikkaiden päältä Kanelle, Benjaminin T-Bone Suplex tikkaiden päältä Edgelle ja monet muut upeat hetket. Ennen kaikkea tämän mahtavuus johtui kuitenkin siitä, että jokainen kehässä olleesta kuudesta kaverista (+ Tomko) pistivät kroppansa täysillä likoon, ottivat vastaan hurjaa bumppia, tarjosivat aivan parasta osaamistaan ja kertoivat vieläpä oikean tarinan, mikä ei MITB-otteluissa ole yleistä. Upeaa oli myös se, ettei tässä nähty oikeastaan yhtään mainittavaa botchia. Kaikki hoidettiin viimeisen päälle. Myös ottelun lopetus toimi upeasti. Tämä on minun kirjoissani yksi parhaista Ladder-otteluista.
****½ (15:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge
In ring angle w/ Eugene, Muhammad Hassan, Khosrow Daivari & Hulk Hogan
Seuraavaksi oli vuorossa illan ensimmäinen merkittävä ja hieno in ring -angle. Ensimmäisenä kehään käveli kaikkien yllätykseksi Eugene, jota ei ollut nähty ruudussa sen jälkeen, kun hän loukkasi jalkansa pahasti New Year's Revolutionissa ja joutui monen kuukauden sairaslomalle. Eugene puhui kehässä, kuinka hän oli aina halunnut olla WM:ssä ja kuinka hänen kaikkien aikojen suosikkihetkensä oli WM III:n Body Slam -hetki... Ei siis Hulk Hoganin Body Slam Andre The Giantille, vaan King Kong Bundyn Body Slamit kaikille häntä vastaan painineille kääpiöille. Tämän jälkeen Eugene jatkoi kääpiöistä puhumista, kunnes ikisuosikkini Muhammad Hassan ja Khosrow Daivari saapuivat pilkkaamaan Eugenea ja lopulta pieksemään hänet. Lopulta kun homma meni turhan väkivaltaiseksi, yleisön räjäytti Hulk Hoganin klassikkosisääntulomusiikki. Hogan oli nähty tätä ennen edellisen kerran WWE:ssä kesällä 2003, mutta nyt hän oli tehnyt jälleen sovun Vince McMahonin kanssa ja hänet oli edellisenä iltana liitetty WWE:n Hall of Fameen. Niinpä Hogan oli valmis palaamaan myös WWE:n livelähetyksiin, ja paluunsa hän teki pieksemällä sekä Hassanin että Daivarin. Hassanin ja Daivarin persraiskauskaan ei vähentänyt tässä tapauksessa sitä hyvää fiilistä, minkä tämä suuren luokan angle onnistui aiheuttamaan. Kokonaisuudessaan hieno lisä show'hun.

Kuva Kuva
The Undertaker vs. Randy Orton
Randy Orton oli jo usean kuukauden ajan kerännyt heattia yleisöltä, vaikka hänen oli tarkoitus olla yleisön suursuosikki. Joku face-Ortonissa ei vain toiminut, joten WWE päätti reagoida asiaan ja kääntää hänet takaisin heeliksi. Vielä vuonna 2005 homma toimi tosiaan näin. Kyllä, katson sinua John Cena. Pian Royal Rumblen jälkeen Orton alkoi käyttäytyä koko ajan heelmäisemmin, ja selvin merkki heel-turnia kohti oli se, kun Randy Orton julisti haastavansa WrestleManiassa voittamattoman Undertakerin Singles Matchiin WM:ssä. Orton kertoi, että Legend Killerille paras tapa nousta entistä merkittävämmäksi oli tappaa vielä yksi legenda, ja mikä olisikaan isompi legenda kuin Undertaker WM:ssä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Takerin voittamaton putki huomioitiin selvästi WM-storylinessä. Undertaker hyväksyi Ortonin haasteen Smackdownissa, minkä jälkeen Orton jatkoi hidasta heel-turniaan. Ensin Orton pieksi Raw'ssa Jake Robertsin, joka teki yhden illan paluunsa antaakseen tälle neuvoja Undertakeria vastaan ottelemiseen. Saman viikon Smackdownin sopimuksenkirjoitustilaisuudessa Orton läimäisiä Takeria kasvoihin, ja seuraavassa Raw'ssa Orton viimeisteli turninsa jysäyttämällä tyttöystävänsä Stacy Keiblerin RKO:lla kanveesiin. Tämän jälkeen Ortonin ja UT:n feud alkoikin olla tulikuumaa kamaa, ja viimeinen silaus saatiin siihen, kun Ortonin isä Bob Orton saapui Smackdowniin ja hämäsi Undertakeria niin, että Randy sai hiivittyä kehään ja iskettyä UT:lle RKO:n.

Tämä oli Undertakerin paras 1 on 1 -ottelu ppv:ssä sen jälkeen, kun mies oli tullut tasan vuosi sitten takaisin Dead Man -gimmickillään. Okei, se No Mercyn Last Ride Match JBL:n kanssa oli myös oikein viihdyttävä ja toimiva paketti, mutta se oli sitä ennen kaikkea stipulaation takia eikä niinkään painillisen annin ansiosta. Toisaalta, kuten jo No Way Outin arvostelussa sanoin, Undertakerin vastustajat eivät ole kuluneen vuoden aikana olleet helpoimmasta päästä. Eivätkä tämänkään ottelun lähtökohdat tosiaan olleet parhaat, kun ottaa huomioon, että Orton oli loukkaantunut juuri ennen tätä ottelua niin pahasti, että häntä odottaisi sairasloma WM:n jälkeen. Mutta niin vain Undertaker ja Ortonkin olivat vetäneet jalkaansa ne samat ykkösluokan työkengät kuin kaikki muutkin tähän mennessä nähdyt painijat, ja lopputuloksena oli tosiaan hieno ottelu. Ei sentään huippuluokan koitos, vaikka aikaa olikin lähes 15 minuuttia, mutta hieno, puhdas ja juuri sopivan yksinkertainen Singles-kohtaaminen. Tasan yksi sekaantuminen oli juuri sopiva määrä. Ottakaa tästä oppia, TNA. Sekä Orton että UT väläyttivät tosi näyttäviä liikkeitä tässä, ja esimerkiksi Old School näytti kerrankin oikeasti tuhoisalta. Muutenkin tykkäsin ottelun rakenteessa siitä, että kummallakaan ei ollut pitkiä hallintajaksoja, vaan voimasuhteet vaihtelivat nopeasti, minkä ansiosta nähtiin tosi näyttäviä counterointeja. Kyllä, tämä oli hieno semi-ME-tyylinen ottelu.
***½ (14:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (Tombstone Piledriver)
Kuva Kuva
Trish Stratus (c) vs. Christy Hemme w/ Lita - WWE Women's Championship
Illan ensimmäinen mestaruusottelu käytiin naisten vyöstä. Trish Stratus oli voittanut mestaruuden NYRissä loukkaantuneelta Litalta, eikä hänellä sen jälkeen ollut paljoakaan merkittäviä haastajia. Oikeastaan Stratus aiheutti ongelmansa Hemmenkin kanssa aivan itse alkamalla soittaa suutaan Hemmelle sen jälkeen, kun hän oli poseeraanut Playboyssa kansikuvatyttönä. Hemme saapui paljastamaan kehään kansikuvansa, jolloin Stratus keskeytti tilaisuuden ja sanoi, että kannessa oli selvä virhe, koska kansi väitti Hemmeä mestariksi (Diva Searchin voiton vuoksi), vaikka todellisuudessa Hemme ei ollut edes pitänyt ikinä mestaruusvyötä kädessään. Tämän jälkeen Trish pieksi Christyn ja sprayasi tämän selkään sanan "Slut". Seuraavalla viikolla Hemme haastoi Stratuksen mestaruusotteluun WrestleManiaan, ja Trish suostui nauraen, koska hän tiesi, että Christy ei ollut koulutettu painija. Trishin hymy hyytyi kuitenkin, kun Christy paljasti treenanneensa viime kuukausien aikana tiivisti - Trishin arkkivihollisen Litan valmentamana. Hemme onnistui yllättämään Stratuksen vielä ennen WM:ää iskemällä hänelle oman versionsa Twist of Fatesta.

Olen viime aikoina tykännyt kritisoida WWE:n nykyistä naisten divaria taas varsin äänekkäästi, mutta ei se ruoho aina ollut erityisen vihreää täällä aidan historiallisellakaan puolella. Oikeastaan (jos muistini ei petä minua) juuri vuosi 2005 oli pahinta alennustilaa naisten painille WWE:ssä. Vaikka mestarina oli Trish Stratusin kaltainen loistava painija, sopivia vastustajia ei oikeastaan ollut nimeksikään - varsinkaan sen jälkeen, kun Lita ensin loukkaantui ja sitten kääntyi heeliksi. Niinpä WrestleManiassa Stratus sai vastustajakseen Christy Hemmen, joka oli ansainnut paikkansa vain ja ainoastaan poseeraamalla Playboyssa. Täytyy kuitenkin antaa sen verran tunnustusta Hemmelle, että hän oli ihan oikeasti päättänyt ottaa kaiken irti tästä suuren ottelun mahdollisuudestaan. Hemme oli selvästi valmistautunut ja treenannut hyvin, ja hän hoiti roolinsa tässä ottelussa yllättävänkin moitteetta. Hemmeltä jopa nähtiin pari ihan nättiä liikettä, mutta myyminen oli sitten Hemmellä hetkittäin varsin kömpelöä. Stratus hoiti toki oman hommansa rutiinilla, joten lopputuloksena oli ennakko-odotuksiin nähden yllättävän ok mutta silti aika heikko kamppailu naisten mestaruudesta.
*½ (4:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (Chick Kick)
Kuva Kuva
Shawn Michaels vs. Kurt Angle
Omassa arvostelussaan What oli aika voimakkaasti kritisoinut tämän klassikko-ottelun storylineä, mutta itse en kyllä allekirjoita tai ymmärrä tuota kritiikkiä. Ei tämä kuvio mikään maailman innovatiivisin ollut, mutta siinä ei ollut yhtään mitään vikaa ja sen sijaan siinä nähtiin monta hienoa nostalgiahetkeä (Jannettyn ja Sherrin paluut), joista muistan nauttineeni monien muiden fanien kanssa näihin aikoihin. Ottelulla kiusoittelu oli alkanut jo Survivor Seriesissä, mutta kunnolla homma alkoi Royal Rumblesta, jossa Michaels ensin eliminoi Anglen ja sitten raivostunut Angle eliminoi HBK:n ja yritti vieläpä tuhota tämän jalan Ankle Lockilla. RR:n jälkeen Michaels haastoi Anglen otteluun WrestleManiassa, ja Angle vihdoin otti haasteen vastaan helmikuun lopussa saapumalla Raw'hon ja pieksemällä Michaelsin. Pian tämän jälkeen Angle kertoi, ettei tässä ollut kyse vain mistään Rumblen eliminoinnista, vaan hänen vihansa Michaelsia kohtaan oli peräisin vuodelta 1996. Juuri kun Angle oli voittanut Yhdysvalloille olympiakultaa, kaikki painikeskustelu tiivistyi Shawn Michaelsiin, josta oli tullut juuri ensimmäistä kertaa WWF:n mestari. Niinpä Angle ilmoitti tekevänsä seuraavan kuukauden aikana kaiken, minkä Michaels oli tehnyt viimeisen 16 vuoden aikana. Ensin Angle voitti jobberin Ladder Matchissa. Seuraavalla viikolla hän otteli hienon ottelun Shawn Michaelsin entistä joukkueparia ja lyhyen comebackin tehnyttä Marty Janettya vastaan ja pisti hänet lopulta luovuttamaan. Tämän jälkeen vuorossa oli Michaelsin pilkkaus, kun Angle saapui kehään HBK:n entisen managerin Sensational Sherrin kanssa ja lauloi alkuperäisen version Michaelsin Sexy Boy -tunnarista. Angle laittoi lopulta myös Sherrin taputtamaan Ankle Lockissa. Tämän jälkeen vuorossa olikin enää perinteistä suunsoittoa, ja tunnelma oli katossa näiden kahden legendan kohtaamista varten.

Mitä tähän oikeastaan voi sanoa? Tämä on puhtaita 1 vs. 1 -painiotteluita miettiessäni yksi aivan kiistattomasti kaikkien aikojen parhaista otteluista. Tässä on yksinkertaisesti kaikki, mitä täydelliseltä painiottelulta voi vaatia. Juuri siksi tästä on myös niin vaikea kirjoittaa yhtään mitään. Vaikka Hart vs. Austin onkin ehkä oma kaikkien aikojen suosikkiotteluni, täytyy silti myöntää, että tuo ottelu hyötyi paljon Submission-stipulaatiostaan ja siitä hyödynnetystä No DQ -osuudesta. Tällä ottelulla ei ollut mitään stipulaatiota etunaan, vaan tämä oli aivan raaka Singles Match, ja Kurt Angle sekä Shawn Michaels osoittivat tässä ottelussa, kuinka täydellisesti tuollaisen Singles Matchin voi keskenään hoitaa. Tällä ei myöskään ollut esimerkiksi WM XII:n Michaels vs. Hartin kaltaista 60 minuutin rasitetta, mikä mielestäni aikanaan esti tuon ottelun nousemisen *****-otteluiden harvinaiseen sarjaan: hetkittäin Michaelsin ja Hartin ottelu tuntui väkisin venytetyltä ja pitkitetyltä. Tässä ottelussa jokainen minuutti oli täyttä toimintaa, ja mitään ylimääräistä ei ollut. Myös ottelun tarina ja siirtymät alun tekniikkapainista vähitellen kohti huikeita lopputaisteluja olivat hoidettu aivan upeasti. Ei minulla ole mitään pahaa sanottavaa tästä. Tämä on yksi parhaista näkemistäni otteluista.
***** (27:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Ankle Lock)
Piper's Pit w/ Steve Austin & Carlito Caribbean Cool
Lisää legendojen comebackeja! Tämä show oli todellakin buukattu täyteen niin ikimuistoisia hetkiä, että näin 10 vuotta myöhemmin on nostettava vielä enemmän hattua WWE:lle siitä, kuinka he olivat saaneet kaikki kovat jutut puserrettua samaan tapahtumaan. Tässä tosiaan nähtiin myös Roddy Piperin comeback WWE:hen. Piper oli saanut kenkää keväällä 2003, ja sen jälkeen hän oli esiintynyt satunnaisesti TNA:ssa, viimeisen kerran vasta tämän vuoden tammikuussa. Nyt myös Piper oli tehnyt sovinnon Vincen kanssa ja päässyt Hoganin tavoin HOFiin. Samalla Piper julisti tuovansa klassisen talk show -segmenttinsä takaisin WM:ään ja kutsumalla vieraakseen itsensä Steve Austinin, jota ei myöskään ollut nähty WWE:ssä pitkään aikaan. Austin ja Piper heittivät keskenään upeaa läppää, kunnes kovassa nosteessa ollut (ja vähitellen loukkaantumisestaan toipunut) Carlito saapui keskeyttämään heidät. Carlito sai toki turpaansa, ja sitten Piper ja Austin keskittyivät juhlimaan keskenään. Myöskin varsin upea angle.

Kuva Kuva
Akebono vs. Big Show - Sumo Match
Havaijilaissyntyisestä ja sittemin Japanin kansallisuuden itselleen saaneesta Akebonosta on tullut myöhemmin urallaan varsin suosittu showpainija Japanissa, mutta siitä minä en osaa sanoa oikeastaan mitään, ja tarvitsisimme ennemmin Gonerin kertomaan Akebonon painihistoriasta. Tässä vaiheessa Akebono oli kuitenkin vielä jättiläismäisessä kunnossa, sillä moninkertainen sumomestari oli vasta hiljattain lopettanut sumopainiuransa ja haki nyt uutta suuntaa elämälleen. Niinpä Akebono oli tehnyt lyhyen sopimuksen WWE:n kanssa, jossa hän haastoi WWE:n suurimman painijan Big Show'n WWE:n historian ensimmäiseen Sumo Matchiin. Big Show tietenkin suostui tällaiseen ainutkertaiseen tilaisuuteen, ja niinpä heidän välille järjestettiin ystävällismielinen sumo-ottelu. Olen varmaan ainut, joka oli jotenkin innoissaan nähdessään, kuinka kehäkin oli tätä varten järjestelty oikeaksi sumokehäksi: kaikki kehäköydet oli poistettu, ja kehään oli piirretty iso ympyrä, jonka sisälle molemmat miehet astuisivat. Ottelun voittaisi se, kumpi saisi ensin työnnettyä vastustajansa kokonaan ulos ympyrän sisältä. Ja kyllä, miehet tosiaan olivat aivan oikeissa sumoasuissa (käytännössä vaipoissa), joten saimme nähdä Big Show'sta tässä vähän turhan paljon.

Tämä on taas niitä otteluita, joita on lähes mahdotonta arvioida mitenkään järkevästi. Painillinen anti oli aivan pyöreä nolla, mutta ei tätä sen takia missään tapauksessa ollutkaan buukattu WM:ään. Oikeastaan minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa tästä 500-paunaisen havaijilaisen sumopainijan ja puolialastoman Big Show'n mittelöstä. Äskeisen ottelun (ja sen perään nähdyn superanglen) jälkeen tarvittiin oikeasti kunnon hengähdystauko, ja tämä toimi siinä roolissa aivan täydellisesti. Tämä ei ollut yhtään liian pitkä vaan juuri sopiva pieni pyörähdys, jolla tehtiin tietynlaista WM-historiaa, koska eipä tällaista ottelua ollut koskaan aikaisemmin nähty WWE:n historiassa. Otteluarvosana olisi toki muuten DUD, mutta pitää antaa puolikas tälle ihan siitä ilosta, että ottelun lopetus oli oikeasti näyttävä. En ymmärrä, miksi What nosti tästä esille vain sen "Big Show nosti Akebonoa maasta kolme senttä" -hetken, kun sitä seurannut lopetus oli oikeasti nätti. Toisin kuin lähes kaikki WWE:n "nyrkkeilyottelut", jotka ovat päättyneet johonkin typerään pisteratkaisuun, tälle saatiin ihan kunnon lopetus. Mutta eipä tässä muuta, painiotteluna onneton mutta roolissaan moitteeton.
½ (1:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Akebono
Kuva Kuva
JBL (c) vs. John Cena - WWE Championship
Sitten oli jäljellä enää kaksi illan suurta mestaruusottelua. John Cena oli noussut WWE-mestaruuden ykköshaastajaksi voittamalla ykköshaastajuusturnauksen Smackdownissa. Kun Batista ilmoitti jäävänsä Raw'n puolelle, oli SD:n Main Event selvä: JBL puolustaisi vyötään Cenaa vastaan. JBL ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, koska hänen mukaansa Cena ei ollut sopiva painija edustamaan Smackdownia tai edes haastamaan WWE:n päämestaria. JBL:n mukaan Cena oli pelkkä alaluokkainen katukasvatti, kun taas hän oli varakkaana bisnesmiehenä paras vaihtoehto koko WWE:n keulakuvaksi. Ensimmäinen suuri käänne nähtiin pian NWO:n jälkeen, kun Cena puolusti US-mestaruuttaan JBL:n Chief of Staffia Orlando Jordania vastaan. Jordan onnistui voittamaan ottelun ja mestaruuden, kun JBL sekaantui kamppailuun. Seuraavalla viikolla The Cabinet saapui kehään räjäyttääkseen Cenan muokkaaman spinner-beltin ja tuomaan takaisin alkuperäisen US-mestaruusvyön. Tämä raivostutti Cenan niin pahasti, että hän saapui myöhemmin illalla kehään vaatimaan JBL:ää paikalle. Sen sijaan kehään saapui GM Teddy Long, joka sanoi Cenalle, ettei hän vaarantaisi WM:n Main Eventiään antamalla Cenan ja JBL:n mäiskiä toisiaan etukäteen. Cena ei hyväksynyt tätä, vaan hän iski Longin maahan FU:lla. Vastineeksi tästä Long ilmoitti Cenalle seuraavalla viikolla, ettei tämä saisi painiottelun ulkopuolella koskeakaan JBL:ään, ellei tämä hyökkäisi ensin. Muuten koko WM:n ottelu peruttaisiin. Seuraavina viikkoina Cena yritti saada provosoida JBL:ää käymään hänen kimppuunsa muun muassa tuhoamalla JBL:n limusiinin, mutta Bradshaw ei sortunut. Sen sijaan WM:ää edeltävässä Smackdownissa hän toi mukanaan poliisit, jotka pidättivät Cenan, koska tämä oli tuhonnut JBL:n omaisuutta. Kun Cena oli tiukasti poliisien huostassa, Layfield halpamaisesti potkaisi Cenaa vyön alle ottaakseen vielä viimeisen silauksen henkiseen yliotteeseensa.

Tämä oli varmaankin sitten illan ainut selvä pettymys, ja oikeastaan tässäkin suurin pettymys oli ottelun ja ennen kaikkea sen viimeisen minuutin buukkaus. Ei tämä toki painilliselta anniltaankaan ollut edes lähellä tapahtuman parhaimmistoa, mutta tämä olisi silti tällä ajalla voinut järkevämmin buukattuna olla ihan mukava semi-ME. Tosin on silti kysyttävä, oliko tämän ottelun ja tämän lopputuloksen paikka välttämättä juuri tässä tapahtumassa, koska kaiken muun keskellä tälle ei yksinkertaisesti vain riittänyt aikaa ja huomiota ollenkaan niin paljon kuin tämä käänne olisi tarvinnut. Näiltä miehiltä nähdään nimittäin Judgment Dayssa hyvin paljon onnistuneempi ottelu, joka on oikeastaan yksi JBL:n parhaista otteluista, joten harmittaa suuresti, että vuoden suurimmassa tapahtumassa toisen päämestaruusottelun jättämä fiilis oli lähinnä valjuus. Pitää silti nostaa hattua JBL:lle siitä, että hän hoiti pitkän, lähes 10 minuuttia kestäneen, hallintaosuutensa yllättävänkin hyvin, ja sen ansiosta tämä oli sentään ok ottelu. Ikävä kyllä lopetus oli siten suorastaan oppikirjamainen malliesimerkki lolcenawins-erasta, joka myös aiheutti sen, että vielä tässä ppv:ssä kuullut kovat Cena-hurraukset kääntyisivät vähitellen buuauksiksi.
** (11:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (Five Moves of Doom)
Hall of Fame, Class of 2005
Vielä ennen illan Main Eventiä Gene Okerlund saapui esittelemään vuoden 2005 HOFiin lisätyt kaverit. HOF-seremonia oli järjestetty nyt toista vuotta peräkkäin WM:ää edeltävänä iltana, ja tämä vuonna 2004 aloitettu perinne jatkuu yhä edelleenkin samanlaisena. Tänä vuonna HOFiin lisättiin seuraavat kaverit: Nikolai Volkoff, Iron Sheik, Paul Orndorff, Bob Orton, Jimmy Hart, Roddy Piper ja Hulk Hogan. Varmaan yksi ainoista kerroista, kun jokainen HOFiin lisätty oli muuten hengissä. Koko porukka saapui siis sisääntulorampille keräämään fanien suosionosoitukset. Sheikin promo HOF-seremoniassa on ilmeisesti aikamoinen klassikko.

Kuva Kuva
Triple H (c) w/ Ric Flair vs. Batista - World Heavyweight Championship
Ja sitten oli vuorossa se hetki, jota oli odotettu Batistan Royal Rumble -voitosta lähtien. Evolutioonin Elukasta oli tullut kuin vahingossa suuri yleisönsuosikki, jonka nousu ME-kuvioihin oli selviö viimeistään New Year's Revolutionin jälkeen. Samalla Batista alkoi koko ajan käyttäytyä facemaisemmin, vaikka hän yhä Evolutioniin kuului. RR-voiton jälkeen seuraavan kuukauden ajan arvuuteltiin sitä, siirtyisikö Batista Smackdowniin haastamaan JBL:n vai jäisikö hän Raw'hon kohtaamaan stablensa johtajan Triple H:n. HHH ja Flair yrittivät saada Batistaa siirtymään SD:hen, koska HHH ei tahtonut kohdata Batistaa WM:n ME:ssä. NWO:n aikoihin Batista oli jäädä JBL:n limusiinin alle, minkä vuoksi Batista meinasi jo siirtyä SD:hen ja haastaa JBL:n. Viime hetkellä hänelle kuitenkin paljastui, että tuon limusiinihyökkäyksen olikin järjestänyt HHH, joka vain yritti saada manipuloitua Batistan pois Raw'sta. Niinpä virallisessa sopimuksenkirjoitustilaisuudessa nähtiin klassinen hetki, kun Batista käänsi peukalonsa alaspäin HHH:lle ja Flairille, vahvisti haastavansa HHH:n WM:ssä ja viimeisteli face-turninsa iskemällä Triple H:n pöydästä läpi. Tämän jälkeen seuraavat viikot olivatkin todella intenssiivistä fyysistä ja henkistä sodankäyntiä, jossa HHH julisti, ettei Batista olisi ilman mitään ilman häntä ja että Batistalle kävisi yhtä huonosti kuin Ortonille. Batista puolestaan oli varma, että nyt olisi hänen aikansa loistaa.

Monien arvostelijoiden mielestä myös illan Main Event jäi Cena/JBL:n tavoin pettymykseksi, mutta itse olen aika lailla eri mieltä. Jos Cena ja JBL eivät saaneet toisistaan läheskään kaikkea irti, niin Batista ja HHH tekivät niin pirusti töitä kuin vain mahdollista ja repivät kyllä kaiken mahdollisen, mikä vain näiden kahden keskinäisestä Singles-ottelusta on mahdollista saada. Tosiasia vain on se, että sekä HHH että Batista ovat lähtökohtaisesti painijoita, jotka tarvitsevat huippupainijan vastaansa huippuotteluita varten, joten heidän keskinäinen ottelunsa ei vain ilman mitään erikoisstipulaatioita (palataan tähän myöhemmissä arvosteluissa) nouse huippuluokan otteluksi. Batista ja HHH tekivät kuitenkin kaikkensa, jotta ottelusta tulisi mahdollisimman viihdyttävä entertainment-brawl, ja siinä he mielestäni onnistuivat. HHH:n heel-hallinta ottelun alkupuolella oli ehkä hetkittäin hieman tylsää, mutta muuten tämä oli varsin tykkiä meininkiä. HHH bleidasi, Batista otti aika kovaa bumppia ja myi iskujaan hienosti, ja ennen kaikkea ottelussa oli huikea tunnelma sekä onnistunut tarina. Se on kaikkein tärkein asia WM:n ME:ltä, joten minun kirjoissani tämä on hieno mestaruuskamppailu ja onnistunut päätös upealle illalle. Eikä yhtään ylibuukkausta tarvittu, TNA.
***½ (21:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Batista Bomb)
*** Shawn Michaels
** Kurt Angle
* Shelton Benjamin

Kokonaisarvio WrestleMania 21:stä: Jos muistikuvani pitävät yhtään paikkansa, tämänkään foorumin kirjoittelijat eivät olleet jotenkin älyttömän innoissaan WM 21:stä, kun se ilmestyi. En tiedä, oliko meneillään silloin ehkä joku pahimman luokan smarkkistumisbuumi, koska itsellenikään ei tuolloin tuoreeltaan katsottuna jäänyt mitenkään erityisen hieno fiilis tästä tapahtumasta. En oikeastaan edes tiedä, mitä tältä tapahtumalta siten oikein vaadittiin, kun tämä tarjonta ei mukamas riittänyt. Vasta myöhempinä vuosina olen tajunnut, että WM 21 on aivan heittämällä yksi 2000-luvun kovimmista WrestleManioista, jota ei ole jostain syystä koskaan arvostettu tarpeeksi. Hemmetti soikoon, tässä on yksi viiden tähden ottelu, ehkäpä historian paras MITB-ottelu, hieno opener, kova UT:n ottelu ja erittäin toimiva ME. Lisäksi meitä hemmoteltiin parilla poikkeuksellisella anglella, ja oikeastaan vain JBL:n ja Cenan flopannut ottelu latisti tunnelmaa vähäksi aikaa. Ei siis JBL/Cenan, yhdentekevän naisten ottelun ja Show/Akebonon takia sentään täydellinen tapahtuma, mutta Hieno paketti ehdottomasti.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. TNA Final Resolution - Ok
4. TNA Against All Odds - Ok
---------------
5. WWE New Year's Revolution - Kehno
6. WWE No Way Out - Kehno
---------------
7. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 16.02.2015 01:08

Angle-Michaels. Viiden tähden mittapuu. Nyt ja aina. :)

bookert
Viestit: 626
Liittynyt: Ke 19.11.2003 19:21
Paikkakunta: Helsinki

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja bookert » Ma 16.02.2015 15:48

Kyllähän tuo HollywoodMania oli yksi parhaista PPV:eistä ikinä, koska se sisälsi nimenomaan KAIKKEA, ja se oli joskus ysärillä ja varsinkin nykyään harvinaista. Ja kaikella tarkoitan juuri sitä, että kortista löytyi pari puhtaasti painiin ja paremmuuteen pohjautuvaa ottelua, joista toinen oli aivan upea ja äärimmäisen odotettu viiden tähden klassikko. Eddie vs. Rey taas oli bookkaukseltaan harvinainen feelgoodottelu kahden feissin välillä ja sekin tuotti taattua laatua huippuopenerin muodossa. Ensimmäinen MitB-matsi oli kaikin puolin piristävää bookkausta ja saimme tikkaat takaisin Maniaan, jonne ne kuuluu. Mahtava spotfest hyvän stoorin ja voittajan kera. Taker vs. Orton oli ensimmäinen Taker-ottelu, jossa legendaarinen putki alkoi tosiaan olla SE juttu ja jännitystä riitti. Muutenkin oikein tasokas veto molemmilta. Randynkin tähti nousi entisestään. JBL-Cena oli pettymys otteluna, mutta sekin oli tietynlainen siirtymäkohta uudelle eralle kun Bradshawn hirmuvalta päättyi ja suositusta Cenasta nousi uusi mestari. Hunterin ja Batistan ottelun tarina oli historiallisen kova ja se poiki ihan hyvän ottelun, joka myöskin päättyi siihen että uusi maineventteri luotiin. Hyviä angleja, kovia paluita ja segmenttejä, upea tunnelma, eeppinen teema kaikkine parodiavideoineen. WM 21 on klassikko, jota aika on vielä tosiaan parannellut matkan varrella.
Big Things Poppin, Little Things Stoppin

C2W
Viestit: 631
Liittynyt: Ma 02.08.2004 16:06
Paikkakunta: Kuopio

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja C2W » Ma 16.02.2015 15:55

Itse olin joskus pettynyt kun tuon Manian dvd:nä hommasin, kun nuo kolme viimeistä matsia olivat mitä oli. Jopa HHH-Batista oli minulle pettymys Manian pääotteluksi. En ole sitä kyllä moneen vuoteen katsonut, että pitäisikin kokeilla pitkästä aikaa.

Olihan tuolla tottakai tuo Eddie vs. Rey, MITB, Orton-Taker ja HBK-Michaels. Kaikki hienoja otteluita omalla tavallaan. Tuli muuten mieleen, että eikös Orton otellut kipeällä olkapäällä tuon matsin Takeria vastaan, ja tuollainen matsi kuitenkin tuli vedettyä?

Mutta nuo segmentit olisivat edelleen tervetulleita - HHH:n ja JBL:n jutustelu oli varsinkin hienoa tarinankerrontaa, vaikka nämä kaksi eivät missään vaiheessa sitten keskenään otelleetkaan.
"Your arms are just too short to box with God!"

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8621
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ma 16.02.2015 16:28

C2W kirjoitti:Tuli muuten mieleen, että eikös Orton otellut kipeällä olkapäällä tuon matsin Takeria vastaan, ja tuollainen matsi kuitenkin tuli vedettyä?
Joo, Randyn olkapäähän tehtiin muistaakseni jonkinlainen leikkaus tuon jälkeen. Siitähän liikkui silloin se villi tornari (ja liikkuu kai edelleen?) että Orton olisi tuolloin voittanut tuon matsin, mutta olkapäävamman vuoksi putkea ei haluttu katkaista koska Randy olisi joka tapauksessa ollut pois kuvioista jonkin aikaan.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Koopatroopa
Viestit: 494
Liittynyt: Ti 08.05.2007 17:47

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Koopatroopa » Ma 16.02.2015 17:53

DeadManWalking kirjoitti: Joo, Randyn olkapäähän tehtiin muistaakseni jonkinlainen leikkaus tuon jälkeen. Siitähän liikkui silloin se villi tornari (ja liikkuu kai edelleen?) että Orton olisi tuolloin voittanut tuon matsin, mutta olkapäävamman vuoksi putkea ei haluttu katkaista koska Randy olisi joka tapauksessa ollut pois kuvioista jonkin aikaan.
Ja yhdeksän vuotta myöhemmin Lesnar katkaisee putken, jonka jälkeen häviää TV:stä melkein puolen vuoden ajaksi.

Mutta joo, itsekin olen aina pitänyt WM 21:stä yleisesti todella kovana tapahtumana ja olihan tämä tietynlainen sukupolvenvaihdos (vaikka Batista onkin samanikäinen kuin Triple H), kun Cena ja Batista nousivat ensimmäistä kertaa päämestareiksi ja molemmat olivat joko sini- tai punashow'n isoimpia keulakuvia monta vuotta tämän tapahtuman jälkeen.
Darien Fawks kirjoitti: Etkö ymmärrä, että mielipiteesi on subjektiivinen?

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8621
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ma 16.02.2015 18:17

Koopatroopa kirjoitti:Ja yhdeksän vuotta myöhemmin Lesnar katkaisee putken, jonka jälkeen häviää TV:stä melkein puolen vuoden ajaksi.
Joo mut se on Borkki Laaseri. Toisaalta silloin 2005 tuo putken katkaisu olisi ollut sinänsä hieman erilainen juttu kun Teikkeri oli vielä aktiivipainija. Olkoonkin että tämä yli 20 otteluun kasvanut voittoputki on sinänsä paljon maagisempi, niin kyllähän tuollaisen matsi per vuosi tahdilla painivan tyypin putken katkaisu on sinällään "helpompaa" kuin mitä se olisi ollut silloin joskus.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ma 16.02.2015 20:14

Päivä Wrestlemania XII:n jälkeen oli jälleen taas Raw (huhtikuun 1. päivä). Show alkoikin mielenkiintoisella debyytillä, kun Mankindin ensimmäinen ottelu WWF:ssä oli heti jakson alussa. Mankind otti vakuuttavan voiton Bob Hollysta. Lisäksi Raw’ssa nähtiin toinenkin WWF-debyyttimatsi, kun Wrestlemaniassa haastattelussa ollut ”Wildman” Marc Mero voitti Isaac Yankeemin. Sable oli katsomossa kannustamassa Marc Meroa, josta Hunter Hearst Helmsley ei tykännyt. Pienen tönimisen jälkeen Mero ottelunsa jälkeen kantoi Sablen pois katsomosta takahuoneisiin.

Ennen Wrestlemaniaa käydyssä Brawl For Allissa Sunnyn suojatit Skip ja Zip (Bodydonnas) voitti Tag Team –mestaruudet. Tässä Raw’ssa he joutuivat heti puolustamaan mestaruutta. ”Portugalilaisen” Aldo Montoyan ja juutalaisen Barry Horowitzin muodostama tiimi ei kuitenkaan onnistunut voittamaan tuoreita Tag Team –mestareita. Mukana oli luonnollisesti tuoreen WWF-mestarin Shawn Michaelsin haastattelu. Tässä ei mitään kummallista ollut. Mestaruutensa menettänyttä Bret Hartia ei muuten näkynyt tässä jaksossa.

Illan päätti The Undertakerin ja Justin ”The Hawk” Bradshaw’n matsi. Taker pääsi jo tekemään HAUTAKIVI-ISKUN, kunnes aikaisemmin debyyttinsä tehnyt Mankind tuli kehään ja hyökkäsi Undertakerin kimppuun. Mankind riepotteli kehän ulkopuolella Takeria ja lopuksi tekee tälle Mandible Claw’n. Bob Hollyn tavoin Undertakerin suustakin tulee kuolaa/oksennusta/räkää/jotain mönjää, kun Mankind tunkee vähän sormia suuhun. Ihan h**vetin oksettavan näköistä touhua. Ihan mielenkiintoinen Raw, kun nähtiin pari uutta nimeä.

Seuraava Raw alkoi Yokozunan ja Vaderin välisellä ottelulla. Tuomari keskeytti ottelun, kun Vader murskasi Yokozunan jalan Vader Bombilla. Ottelun jälkeen teki vielä pari Vader Bombia kohdistettuna Yokozunan jalkaan. Kivusta huutava Yokozuna viedään trukilla pois. :D Myöhemmin nähtiin Vaderin toinen hyökkäys Yokozunaa vastaan, kun Yokozuna oli edelleen trukin kyydissä ja Vader tuli tuolin kanssa iskemään jälleen Yokozunan jalkaan. Hunter Hearst Helmsley kohtasi jälleen Duke ”The Dumpster” Droesen. Siitä ei sen enempää. Ultimate Warriorkin oli Raw’ssa haastateltavana. Siitä ei sen enempää.

Lisäksi nähtiin British Bulldogin ja Ahmed Johnsonin välinen kädenvääntö, jossa selvitettiin, kumpi on WWF:n vahvin heppu. Onneksi tässä segmentissä mukana oli (alussa) Owen Hart, joka teki tästä edes vähän kiinnostavan. Ahmed Johnson lopulta voitti ja British Bulldog luonnollisesti suuttui tästä hyökäten Ahmedin kimppuun. Tämän Raw’n selostamossa oli muuten poikkeuksellisesti Jerry ”The King” Lawlerin tilalta Mr. Perfect. Syy oli siinä, että King kohtasi illan viimeisessä ottelussa mestaruusmatsissa hallitsevan mestarin, Shawn Michaelsin. Tähän otteluun saapui myös Diesel (Shawn Michaels-paidassa heh) kommentoimaan ottelua. Ilta päättyi Dieselin ja Michaelsin tappeluun, jonka päätteeksi Mr. Perfectin avustuksella Diesel oli pystyssä ja Shawn Michaels kanveesissa.

15.4.1996 RAW ei mitään ihmeellistä tarjonnut. Marc Merolla oli jälleen ottelu. Tällä kertaa Mero voitti Leif Cassidyn. Al Snow ilman partaa näyttää aika hassulta. Tämä oli ensimmäinen Raw, jossa Sable toimi Meron saattajana ja managerina. Stone Cold Steve Austin oli myös jälleen voitokas Raw’ssa. Tällä kertaa hän voitti Bart Gunnin, joka on jäänyt Billy Gunnin loukkaantumisen takia jäänyt yksin. Lisäksi oli Cornetten/Vaderin haastattelu kehässä, jossa ilmeni, että IYH7:ssa Vader kohtaa Razor Ramonin, jolta jäi hyllytyksen takia Wrestlemania väliin. Illan viimeinen matsi oli Goldustin ja Savio Vegan välinen ottelu Goldustin IC-mestaruudesta. Ottelun lopetus – tai oikeastaan päätös – oli aika kontroversiaalinen. Goldust yritti lyödä kultaisella IC-vyöllään Savio Vegaa, mutta loppujen lopuksi se olikin Savio Vega, joka onnistui vyöllä iskemään. Savio Vega selätti Goldustin, Hebner julisti Savio Vegan voittajaksi ja Savio juhli jo vyön kanssa. Toinen tuomari, Tim White, kuitenkin näki Savio Vegan käyttäneen vyötä ja piti Goldustia voittajana. Tuomareiden erimielisyyksiä tuli ratkomaan WWF:n presidentti Gorilla Monsoon, joka julisti, että Savio Vega ei voittanut mestaruutta JA Goldustilta riistetään vyö. Lisäksi seuraavan viikon Raw’ssa käytäisi uusintamatsi, jossa Savio Vega ja Goldust jälleen kohtaavat. En ymmärrä tätä logiikkaa.


Show ei tuohon matsiin päättynyt, vaan lopuksi kuultiin Bret Hartin kuulumisia Saksasta. Bret Harthan oli Wrestlemanian myötä jäänyt vapaalle, minkä mies varmasti oli ansainnut. Silti aika jännä juttu, että Bret on päästetty huilailemaan ottaen huomioon WWF:n tukalan tilanteen. Bret Hart puhui haastattelussa tulevaisuudestaan ja Wrestlemaniasta. Bret valitteli, että hän luuli osallistuneen 60 minuutin Ironman-matsiin, eikä 62 minuutin matsiin. Bretistä kuitenkin seuraavaan Raw’hon..

Vielä oli siis yksi Raw ennen seuraavaa PPV:tä. Tämä Raw alkoi siitä mihin edellisessä jäätiin – eli Intercontinental-mestaruusmatsiin. Goldustilta siis riistettiin IC-vyö ja ottelun lopetuksen takia tämä Raw käynnistyi uusintaottelulla. Ottelun loppupuolella Savio Vegan kanssa riidoissa ollut Stone Cold Steve Austin tulee paikalle Ted DiBiasen kanssa seuraamaan ottelua. Austinin ansiosta Goldust lopulta voittaakin Savio Vegan, ja näin ollen Goldust on taas IC-mestari. Muutama lyhyt matsi nähtiin, joissa WWF:n tämän hetken kaksi pelottavinta monsteria (Vader ja Mankind) olivat voitokkaita. Vader voitti Fatun (HALL OF FAME 2015) ja Mankind voitti Aldo Montoyan (toi Montoyan maski on naurettava). Vader muuten käytti ensimmäistä kertaa WWF:ssä Vadersaultia (Moonsault). Vähän oli epäonnistunut, mutta silti näyttävän näköistä, kun tuon kokoinen kaveri tekee takaperinvoltin kehäkulmauksesta.

Katson näitä jaksoja WWE Networkista, ja vähä etukäteen katsoin, mitä otteluita show sisältää. Mielenkiintoni herätti ottelu Godwinns vs Tajiri & Patterson. Mielikuvitus alkoi jo laukkaamaan, ja kävi miettimään nuoren Tajirin ja vanhan Pat Pattersonin muodostamaa tiimiä. Kyseessä oli kuitenkin joku (minulle ainakin) tuntematon Ken Patterson. Tajiri kuitenkin oli se Tajiri. Ihan hassua oli nähdä Tajiri ilman partaa ja perinteisemmissä painipöksyissä. Ottelu nyt ei luonnollisesti ollut mikään hyvä. Matsin jälkeen tuli vielä WWF Tag Team –mestarit, Skip ja Zip, häiritsemään maalaisjuntteja. Sunny kävi kesken matsin häiriköimässä. Muuta tässä Raw’ssa ei tainnut olla. Vähän näytettiin videopätkää WWF:n Saksan-kiertueelta, kun Jake ”The Snake” Roberts heitti Damien-käärmeensä British Bulldogin päälle…

Kuva
WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies

Tämä taisi olla ensimmäinen In Your House, jossa käytettiin jo tullessaan lisänimeä. Nimihän viittaa Shawn Michaelsiin ja Dieseliin, jotka kohtaavat tässä tapahtumassa. IYH7 käytiin Omahassa, Nebraskassa. Selostajina jälleen Vince McMahon sekä Jerry ”The King” Lawler.

Kuva
The British Bulldog & Owen Hart vs Jake ”The Snake” Roberts & Ahmed Johnson

Alun perin tämän piti olla The British Bulldogin ja Jake ”The Snake” Robertsin välinen ottelu pelkästään. Ilmeisesti noiden Saksan tapahtumien takia tähän oli päädytty, mutta en ymmärrä miksi, sillä sAhmed Johnsonin ja Bulldogin välinen ottelu olisi ollut loogisempi. British Bulldog ja Ahmed Johnsonhan kävivät Raw’ssa kädenvääntökisankin. Ottelun siis piti olla Bulldogin ja Robertsin välinen matsi – Bulldogin mukana oli Owen Hart, Jim Cornette sekä asianajaja Clarence Mason. Jake Robertsilla oli mukana tietysti Damien-käärme. Masonilla oli mukana oikeuden määräys, jonka mukaan Robertsin piti viedä käärme pois kehästä. Roberts repi määräyksen ja heitti Damienin Cornetten päälle. Sen jälkeen Roberts tuomarin määräyksestä vei käärmeen takahuoneeseen, ja samalla taisi Cornette ja asianajajakin poistua paikalta. Sitten Roberts tuli takaisin kehään.. Ahmed Johnsonin kanssa! Ilman mitään selityksiä tästä tulikin tag team –ottelu.

Ottelu oli ihan mukava aloitus illalle. En tiedä johtuuko ottelun tasosta vai tästä selittämättömästä muutoksesta, että mielestäni tämä matsi ei kuitenkaan ollut Wrestlemanian avauksen tasoinen ottelu. British Bulldog pelkäsi selvästi Ahmed Johnsonia, joten aina kun Ahmed Johnson tuli kehään, kävi Davey Boy vaihtamassa Owenin kehävuoroon. Mitään muuta mainitsemisen arvoista ei tässä matsissa oikein ollut. Ihan kiva ottelu, jossa taas lopetuskin oli vähän liian ennalta arvattava.

**½ (13.47)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: The British Bulldog & Owen Hart

Tuomarin keskittyessä Ahmed Johnsonin ja Owen Hartin tappeluun kehän ulkopuolella, British Bulldog lyö Robertsia pari kertaa Cornetten tennismailalla ja pistää sen jälkeen Robertsin luovuttamaan.
Kuva
Goldust © w/Marlena & henkivartija vs ULTIMATE WARRIOR – WWF Intercontinental -mestaruusmatsi

No mitäpä tästä sanoisi… Eihän tämä mikään ottelu edes ollut. Kenityksen arvostelusta ja Goldustin teipatun polven perusteella Goldust oli loukkaantunut, joten siksi tämä ei mikään matsi lopulta ollut. Goldust ja Marlena pakoilevat, Ultimate Warrior löytää Marlenan sikarin ja polttelee sitä kehässä istuen samalla Marlenan tuolissa. Jossain vaiheessa Goldust ja Marlena uskaltavat tulla kehään, mutta mitään varsinaista matsia ei tästä tule.. Tekisi mieli jättää arvostelematta, mutta annetaan silti tälle huonoin mahdollinen arvosana. Vuoden päätteeksi jätän kuitenkin tämän ”matsin” varmaan pois ’Vuoden paskin ottelu’-kategoriasta, koska en näe tätä oikeana otteluna, vaan tylsänä ja pitkitettynä segmenttinä.

Kuva (minun vastine DUD:lle)
(07.38)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: ULTIMATE WARRIOR (uloslaskulla)

Warrior tumppaa sikarin Goldustin käteen, tekee tälle pyykkinarun ja Goldust pakenee paikalta. ”Ottelun” voittaja Warrior, mutta Goldust säilyttää mestaruutensa. Ottelun jälkeen Goldustin ja Marlenan isokokoinen henkivartija ajautuu tappelemaan Ultimate Warriorin kanssa, mutta tästä ei luonnollisesti ole vastusta ULTIMATE WARRIORille.
Tässä välissä näytettiin videokuvaa takahuoneesta, kun British Bulldog (ja Owen Hart) yrittää päästä Shawn Michaelsin pukukoppiin. British Bulldog vaikuttaa hyvin vihaiselta. Ihan ei selvinnyt, että mikä tässä on takana, mutta jotenkin se liittyy Davey Boyn vaimoon eli Diana Hartiin.

Kuva
Vader w/Jim Cornette vs Razor Ramon

Vader oli hoitanut Yokozunan pois kuvioista, joten seuraavaksi Vader sai Razor Ramonin vastaansa. Razor Ramon teki tässä paluun oltuaan hyllyllä henkilökohtaisten ongelmien takia. Mitään sen kummempaa kuviota ei tällä ottelulla ollut. Ottelu lähti käyntiin aika hitaasti ja sisälsi myös Vaderin tylsää pakoilua kehän ulkopuolella. Loppupeleissä tämä oli kuitenkin oikein viihdyttävä matsi. Matsi sai ihan uuden vaihteen, kun Razor onnistui nostamaan olkapään Vaderin tehdessä Vader Bombin. En muista, että kukaan muu olisi vielä tässä onnistunut tämän projektini aikana. Tämä oli muuten Razor Ramonin/Scott Hallin viimeinen PPV-ottelu WWF:ssä useampaan vuoteen, sillä pian edessä oli loikkaaminen kilpailijan riveihin.

*** (14.49)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Vader

Razor Ramon yritti tehdä Razor’s Edgeä, mutta Vader onnistui heittämään Razorin niskansa yli ja pershyppy Razorin päälle oli viimeinen niitti. Vähän ehkä yllätti tämä lopetus, mutta toisaalta tätä Razorin loppuunkulumista rakennettiin tässä ottelussa todella hyvin, joten ihan ymmärrettävä loppu matsille.

Matsin jälkeen haastattelija Michael Hayes tulee ilmoittamaan Cornettelle ja Vaderille, että WWF:n presidentti Gorilla Monsoon on päättänyt Vaderin seuraavan vastustajan. Seuraavassa In Your Housessa Vader tulee kohtaamaan jälleen Yokozunan.
Ennen seuraavaa ottelua näytettiin hyvin lyhyesti Paul Beareria ja Undertakeria, joiden touhuista en ottanut selvää. Undertakerhan oli ollut useamman viikon pois Mankindin ansiosta.

Kuva
The Body Donnas (Skip & Zip) © w/Sunny vs The Godwinns (Henry O. Godwinn & Phineas I. Godwinn) w/Hillbilly Jim – WWF Tag Team –mestaruusmatsi

Skip ja Zip onnistuivat voittamaan Tag Team –mestaruuden Free For Allissa ennen Wrestlemania XII:sta. Tag Team –vyöthän olivat aikaisemmin Gunnin veljeksillä, mutta Billy Gunn loukkaantui ja heiltä vietiin sen takia mestaruus pois. Skip ja Zip voittivat Tag Team –turnauksen finaalissa juuri Godwinnit. Vaikka projektini on hyvin alussa, niin jo nyt nämä Godwinnit ärsyttävät minua hyvin paljon. Skip ja Zip ovat ihan ok. Hyviä kehässä, mutta muuten ehkä vähän hajuttomia, mutta heillä on sentään Sunny. Ottelu oli aika mitäänsanomaton. Ei onneksi niin katastrofaalisen huono kuin pelkäsin. Vähän on kyllä surkea tilanne tag team –divisioonassa WWF:ssä tällä hetkellä.

** (07.17)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen Tag Team –mestarit: The Body Donnas (Skip & Zip)

Phineas, Hillbilly Jim ja Sunny säätävät jotain kehän ulkopuolella, johon tuomarikin kiinnittää huomiota. Samalla Henry O. Godwinn on tehnyt jo Skipille lopetusliikkeen, mutta keskeyttää selättämisen, kun tuomarin huomio on muualla. Sitten Skip poistuu kehästä ja Zip menee hänen tilalle makaamaan kanveesiin. Zip yllättää Henry O. Godwinnin ja rollaa voiton blondeille.
Ennen WWF-mestaruusmatsia oli vuorossa ”Wildman” Marc Meron haastattelu. Marc Mero oli aikaisemmin illalla kohdannut Free For Allissa The 1-2-3 Kidin. Tuo ottelu päättyi siihen, kun Hunter Hearst Helmsley tuli kesken matsin kehään ja hyökkäsi Meron kimppuun. Sable on kuuma.

Kuva
Shawn Michaels © w/José Lothario vs Diesel – No Holds Barred –ottelu WWF-mestaruudesta

Näillä miehillä on pitkä yhteinen historia takanaan. Dieselin tullessa vuonna 1993 WWF:ään hän toimi aluksi Shawn Michaelsin henkivartijana. Kaverukset myöhemmin voittivat Tag Team –mestaruudetkin, kunnes välit menivät poikki ja he ajautuivat erilleen. Diesel voitti myöhemmin Bob Backlundilta WWF:n mestaruuden ja Shawn Michaels voitti Royal Rumblen vuonna 1995. Miehet kohtasivat Wrestlemania XI:ssä, jossa Diesel onnistui pitämään vyön itselleen. Pian sen jälkeen vanhat kaverukset jälleen lyöttäytyivät yhteen ja onnistuivat myöhemmin voittamaan uudelleen Tag Team –mestaruudet vähäksi aikaa. Diesel myöhemmin hävisi Bret Hartille WWF:n mestaruuden. Tämän vuoden Royal Rumblessa kaksi viimeistä miestä olivat Diesel sekä Shawn Michaels. Michaels onnistui jälleen voittamaan Royal Rumblen ja Diesel muuttui koko ajan enemmän katkerammaksi ja pahemmaksi feudatessaan Undertakerin kanssa. Hän kuitenkin kaveerasi edelleen firman isoimman hyviksen Shawn Michaelsin kanssa. Ystävyys kuitenkin päättyi, kun Madison Square Gardenissa käydyssä tapahtumassa Diesel kääntyi omaa joukkuetoveriaan vastaan. Pian oli edessä Wrestlemania XII, jossa Shawn Michaels vihdoin voitti ensimmäistä kertaa WWF:n mestaruuden. Tässä Dieselin ja Shawn Michaelsin tarina lyhyesti.

Alkaa kuulostamaan jo vanhan toistolta, että en pidä Dieselistä/Kevin Nashista, mutta silti saan yllättyä positiivisesti hänen ottelusta. En ole varmaan ikinä nähnyt näin hyvää ottelua mieheltä. Diesel hoiti niin loistavasti tuon pahiksen roolin eleillä ja teoillaan. Kuristi tuomaria, käytti tuomarin vyötä aseenaan ja kävi repimässä katsomossa istuneen painilegenda Mad Dog Vachonin tekojalankin. Ottelu oli omaan makuuni juuri täydellisen pituinenkin. Tässä ei kerennyt missään vaiheessa tulemaan mitään tylsää vaihetta. Tästä matsista jäi todella hyvä maku, vaikka muuten tapahtuma olikin tylsähkö. Kyllä se Kevin Nashin kaltainen säkkikin pystyy hyvään otteluun, kun vastustaja ja ottelumuoto ovat sopivia. Tämä oli Razor Ramonin tavoin Dieselille/Nashille viimeinen PPV-matsi WWF:ssä 90-luvulla. Oikein hieno ottelu olikin.

**** (17.53)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Shawn Michaels

Shawn Michaels pääsi tälläämään Mad Dog Vachonin tekojalalla Dieseliä ja sen jälkeen tällää Dieseliä vielä Leukaluiden sulosoinnulla.
-----

Vähän jäi ristiriitainen fiilis tästä PPV:stä. Mestaruusmatsi oli todella hyvä, mutta kyllähän tämä PPV oli niin selvä väli-PPV. WWF:n rosteri oli varsinkin isojen nimien kohdalla hyvin kapea, kun Undertaker oli poissa Mankindin ansiosta ja Bret Hart piti taukoa painista. Lisäksi ihmettelen, että missä oli kaikki uudet nimet. Mankindin alku WWF:ssä oli hyvin vakuuttavaa, mutta eipä nähty vielä Mankindin PPV-debyyttiä. Marc Merokin joutui ottelemaan PPV:tä edeltävässä Free For Allissa. Meron ja HHH:n ottelua seuraavassa In Your Housessa mainostettiin jo tässä tapahtumassa. Samoin mainostettiin Steve Austinin ja Savio Vegan uutta kohtaamista. Tuntuu, että seuraavaan In Your Houseen panostus on kovempi, kun sen otteluita mainostettiin jo tässä niin paljon. Sanoisin, että In Your House 7:n arvosana on tyydyttävä ja kokonaisuutena toistaiseksi heikoin PPV.

-----

In Your House 7:n tähdet:
*** Diesel
** Shawn Michaels
*Razor Ramon

-----

PPV-arvosanat:
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies

-----

Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 10
2. Bret Hart 6
3. Diesel 3
4. Owen Hart 2
4. Undertaker 2
6. Razor Ramon 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Pe 20.02.2015 20:09

Sen verran omasta PPV-projektistani sanottava, että ensi viikolla tulee taas arvostelu. Sen jälkeen varmaan kuitenkin pidän taktisesti pientä taukoa ja harvennan julkaisutahtia. Syy on siinä, että WWE Networkissa on tällä hetkellä Raw'n jaksoja vaan heinäkuulle 1996 asti. Tosin uskoisin, että niitä taas lisätään lisää, koska viime aikoina on ihan hyvin tullut noita vuoden 1996 jaksoja. Toki kaikki PPV:t vuodelta löytyisi 1996, mutta kun haluan pysyä juonikuvioissa paremmin kärryllä ja sen takia katsoa kaikki viikottaisetkin...
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 20.02.2015 23:17

Kiirettä pitää niin unohtelen asioita. Tässä olisi kuitenkin arvostelua.

Kuva
Sunnuntai 24. Kesäkuuta 2007
Toyota Center, Houston, Texas


Tapahtumien tahti kesällä oli kova. Tämä oli kolmas ppv viiden viikon viikon sisään. Vengeance oli saanut lisänimen Night Of Champions. Käytännössä tuo moniikkeri tarkoitti sitä, että kaikki ottelut käytiin mestaruudesta. Seuraavana vuonna Vengeance nimi putosikin ppv-kalenterista ja Night Of Champions korvasi sen. Tämä nimenomainen aika muistetaan kuitenkin parhaiten kahdesta negatiivisesta asiasta. Ensinnäkin Vince McMahonin valekuolemasta, joka oli tapahtunut kaksi viikkoa aiemmin Raw’ssa ja tässäkin sitä puitiin useaan otteeseen. Toisekseen tuo viikonloppu 23-24 kesäkuuta 2007 on painunut ikuisesti painihistoriaan yhtenä synkimmistä ikinä: Chris Benoit’n hirmuteot tapahtuivat juuri tuolloin.

World Tag Team Championship
The Hardys VS. Lance Cade & Trevor Murdoch ©

One Night Standin oikeastaan ainoassa hyvässä ottelussa Hardyt puolustivat menestyksekkäästi vöitään tikasottelussa Haasia & Benjaminia vastaan. Heti seuraavan päivän Raw’ssa Cade & Murdoch saivat mestaruusottelun ja edellispäivästä toipuvat Hardyt hävisivät sen. Nyt oli veljesten tilaisuus ottaa omansa takaisin.

Backlashissa ja Judgment Dayssa nämä tiimit ottelivat ihan mukavat matsit. Ehkäpä nyt kävi sitten niin, että tämä oli liikaa vanhan toistoa. Perushyvää painia kyllä, ei siinä mitään. Ongelma vaan oli, että tämä ei tarjonnut yhtään mitään uutta verrattuna edellisiin kohtaamisiin. Liian tavanomainen matsi, vaikka kyllähän tämä oman ruutunsa täytti.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:53
Voittajat: Cade & Murdoch

Arvosana: ** ½


Cruiserweight Championship
Chavo Guerrero © VS. Jimmy Wang Yang

En nyt jaksa tarkistaa mutta ulkomuistini mukaan tämä oli viimeinen kerta kun CW-mestaruutta on WWE:n maksutapahtumassa puolustettu. Ei mennyt kauaa kun Hornswoggle voitti mestaruuden ja vyö lakkautettiin.

Ihan vielä ei kuitenkaan ollut Hornswogglen ja lakkauttamisen aika. Tämä oli hyvin tyypillinen WWE:n keskisarjan ottelu. Virheetöntä suorittamista molemmilta ja muutama tarkasti harkittu isompi spotti. Harmi vaan että avausottelun tapaan tämä jäi hyvin perustason suorittamiseksi. Ei siis huonoa eikä kovin hyvää. Pahinta mahdollista: unohdettavaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:16
Voittaja: Chavo Guerrero (Frog Splash)

Arvosana: ** ½


Vacant ECW Championship
CM Punk VS. Johnny Nitro

Kesäkuussa suoritettiin vuosittainen drafti jonka myötä ECW-mestari Bobby Lashley siirtyi Raw’hon. Tästä johtuen hän joutui luopumaan vyöstä, koska brändijaosta haluttiin ainakin nimellisesti pitää edelleen kiinni. ECW jäi siis ilman mestaria. Draftissa kovin nimi, joka siirtyi ECW-brändiin oli Chris Benoit. Hänestä piti tulla tässä matsissa ECW:n mestari ja eräänlainen mentori ECW:n nuorelle rosterille. Toisin kävi. Benoit ei koskaan ilmestynyt paikalle. Muutaman päivän kuluttua koko maailma tiesi miksi. Niinpä kuin tyhjästä, Raw’sta draftattu Johnny Nitro sai tilaisuutensa otella mestaruudesta.

Myöhemmin vuonna 2007 Punkilla ja Nitrolla (Morrisonilla) oli mainio ottelusarja ECW:ssä. Tämä oli kaiketi herrojen ensikohtaaminen. Sitä tykitystä jota myöhemmissä kohtaamisissa nähtiin ei kyllä vielä tässä ollut tarjolla. Tämä jatkoi kahden edeltävän ottelun viitoittamalla tiellä. Hyvin perustason suorittamista. Voi olla myös niin, että Benoit’ta odotettiin viime hetkeen asti ja sen vuoksi ottelijat taikka kehäagentit eivät kerenneet tähän mitään suunnitelmia piirrellä. Ihan ok tason matsi, mutta ei enempää.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:03
Voittaja: Johnny Nitro (Moonlight Drive)

Arvosana: ** ½


Intercontinental Championship
Umaga VS. Santino Marella ©

”Milan Miracle.” Tuolla termillä kuvataan kesäkuussa 2007 Milanossa pidettyä house show’ta, jossa yleisön joukosta tullut Santino Marella pääsi haastamaan Umagan IC-mestaruudesta. Bobby Lashleyn isolla avustuksella ihme tapahtui ja Santino nousi ensiesiintymisellään IC-mestariksi. Myöhemmin Marellasta kehkeytyi WWE:n paras komediahahmo, mutta vielä tässä vaiheessa hänestä tiedettiin hyvin vähän.

Kayfabessa Santino oli yleisöstä kehään hypännyt jantteri. Näin ollen hänen bookkaaminen oli hieman haastavaa. Sen vuoksi tämä ei ollut mikään tavanomainen ottelu, vaan hyvin lyhyt ja yksipuolinen esitys. Segmenttinä toimiva, mutta eipä tällä matsina paljon tarjottavaa ollut.
Spoiler: näytä
Kesto: 2:36
Voittaja: Santino Marella (by DQ)

Arvosana: *


United States Championship
MVP © VS. Ric Flair

Kesän draftiloton seurauksena Ric Flair löysi itsensä Smackdownista. Heti ensi alkuun painilegendalla meni sukset ristiin röyhkeän US-mestari MVP:n kanssa ja eipä kestänyt kauaa kun ottelu Vengeanceen oli sovittu. Mainitaan nyt samalla että tapahtuman mittaan katseltiin videopätkiä vanhoista mestareista ja moni heistä oli myös ringsidella istumassa. Yksi heistä oli Magnum T.A, jolle MVP sisääntulonsa yhteydessä vaahtosi kovaan ääneen. Flair siis taisteli itsensä lisäksi myös kaikkien legendojen puolesta.

Kyllähän näissä Flairin otteissa pahoja taantumisen merkkejä alkoi olla. Vielä vuoden 2005 lopulla hän otteli huippumatseja ja 2006 WrestleManian aikoihin loisti, mutta 2007 ei ollut tarjonnut oikein yhtään mitään. Tämä jatkoi samaa kaavaa ja ratsasti vain ja ainoastaan tunnelmalla. Kehässä tapahtui hyvin vähän yhtikäs mitään. Lyhytkin tämä oli ja lopetus tuli aivan yllättäen joten ei jäänyt sankaritarinoita kerrottavaksi. Paitsi MVP:lle kayfabessa.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:41
Voittaja: MVP (Playmaker)

Arvosana: **



WWE Tag Team Championship
Deuce n’ Domino © VS. Sgt. Slaughter & Jimmy Snuka

Draftissa Paul London & Brian Kendrick siirtyivät Raw’n puolelle. Tämä jätti Smackdownin joukkuedivariin ammottavan aukon. Lopputulos oli sitten tämä. Naftaliinista kaivettiin Kersantti Verilöyly ja Superfly Snuka. Sopihan tämä tietysti tapahtuman teemaan kun noita historiakatsauksia oltiin illaan mittaan tehty, mutta kovin paljoa ei odotettavissa ollut. Slaughter & Snuka kun kuuluvat siihen kategoriaan joiden glorian päivistä on niin pitkälti aikaa että harvempi katsomossa ollut niitä aikoja oli seuraillut.

Paljoa ei myöskään saatu. Veteraaneista parempikuntoisempi Slaughter vietti kehässä melkein koko ottelun, mutta kamalan vähän hänelläkään oli annettavaa. Deuce tahi Domino eivät hekään mitään painijumalia olleet joten kovin laihaksi ottelun anti jäi. Matsin jälkimainingeissa saatiin kyllä ihan hyvät mähinät aikaiseksi, mutta eipä sekään tätä pelastanut. Kaikkinensa tähän mennessä ollut aika surkea tapahtuma.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:31
Voittajat: Deuce n’Domino

Arvosana: * ½


World Heavyweight Championship (Batista’s Last Chance)
Edge © VS. Batista

Jospa nyt taso vähän nousisi kun suuret nimet saatiin kehään. Edgen voitettua mestaruuden kontroversiaalisen salkun lunastuksen seurauksena oli Batista välittömästi noussut ykköshaastajaksi. Pariin kertaan miehet olivat jo kohdanneet ja aina Edge oli selviytynyt matseista mestarina ulos, vaikkakin tuntui jatkuvasti olevan alakynnessä. Toimitusjohtaja Teddy Longilla riitti sen verran sympatiaa Batistaa kohtaan että hän antoi Elukalle tässä vielä yhden mahdollisuuden. Mutta mikäli Batista häviäisi, hän ei tulisi saamaan enää mahdollisuutta Edgen kauden aikana.

Tämä oli sentään jo hyvä matsi. Tunnetusti Edgen ja Batistan kemiat keskenään eivät mitkään parhaat mahdolliset olleet, mutta kyllä tässä suuren mestaruusmatsin tuntua riitti. Ihan hyvää suorittamista kummaltakin ja muutama liike perussettien ulkopuoleltakin. Mutta koska kehäkemia ei ollut kohdillaan niin sellaista sulavaa kokonaisuutta tästä ei koskaan tullut. Ehkäpä matsin bookkaus uudellenkäynnistämiseen kaikkineen oli osasyynä tähän, mutta toisaalta myös tykkäsin tuosta restart hommasta. Kelpo esitys, vaikka mistään huippusuorituksesta ei vieläkään puhuta.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:48 + 2:07
Voittaja: Edge (via count out)

Arvosana: *** ¼


Women’s Championship
Melina © VS. Candice Michelle

Alun perin kuuluisan Superbowlin tauon ”go daddy” mainoksen saattelemana WWE:ssä mainetta niittänyt Candice Michelle oli kesän 2007 aikana saanut selkeää pushia myös painijana. Se oli kantanut tähän pisteeseen saakka, jossa hän pääsi haastamaan mestarin.

Mielipiteeni ei ehkä ole suosittu, mutta minä rakastin Candice Michellen entranssia!


Painitaidot on sitten toinen juttu. Ehkäpä on niin, että Candice kehittyi vielä, koska muistan häneltä joskus nähneeni ihan kelvollisiakin otteita. Tässä niistä ei oikein voi puhua. Jos yhdellä adjektiivilla pitäisi kuvata niin tämä oli tylsä. Oikeastaan mitään muistettavaa ei tapahtunut ja oli vaikeuksia keskittyä ottelun katsomiseen. Se ei yleensä ole hyvä merkki. Täytematsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:07
Voittaja: Candice Michelle

Arvosana: *


WWE Championship Challenge
John Cena © VS. Bobby Lashley VS. Mick Foley VS. King Booker VS. Randy Orton

Cena voitti vyön syyskuussa 2006 joten mestaruuskaudella oli mittaa jo kunnioitettavasti yli 9 kuukautta. Sinä aikana hän oli jyrännyt tieltään Edgen, Shawn Michaelsin, Umagan, Great Khalin ja vielä jonkun muunkin. Varteenotettavat haastajat alkoivat käydä vähiin, koska brändijaosta haluttiin pitää kiinni ja WWE kärsi vuonna paljon loukkaantumisista. Ja koska ppv-tahti oli niin tiivis että uutta feudia ei oikein kerennyt rakentaa niin oltiin päädytty tällaiseen viiden miehen otteluun. Mick Foleykin oli kaivettu naftaliinista mukaan. King Booker oli saanut pienen momentum boostin siirryttyään draftissa Raw’hon. Bobby Lashleyta oli pakkosyötetty WWE:n suurena tähtenä koko kevään ja kesän ajan. Cenan lisäksi kovimmalla momentumilla tähän matsiin lähti kuitenkin Randy Orton joka oli kayfaben maailmassa lopettanut Rob Van Damin uran ja lähettänyt Shawn Michaelsin sairaslomalle edellisissä maksutapahtumissa. Kyseessä ei ollut eliminaatiomatsi, vaan päättyi ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen.

Matsin tiimellyksessä Cena & Lashley ottivat pariin kertaan tiukkaa tuijotuskisaa kehän keskellä. Kunnolla toistensa kimppuun he pääsivät kuitenkin vain kerran ja samalla tapahtui illan suurin spotti: Cena paiskasi Lashleyn F-U:lla selostajanpöydän läpi. Miesten kohtaamisessa oli sähköä ja olikin selvää, että tuolla jo pohjustettiin tulevaisuudessa nähtävää yksilökohtaamista. Noin muuten tämä oli yllättävän lyhyt pääotteluksi. Se oli varmasti tarkoituskin. Tehdä tästä Saimoun sanoin ”balls to the walls” matsi. Nimikko- ja lopetusliikkeet olivat matsin sana. Eli kyllähän tämä viihdyttävä oli, mutta yhtään mitään enempää painillisia hienouksia ei kyllä nähty. Ei mikään iso pettymys, mutta vähän enemmän olisi toivonut, etenkin kun muu tapahtuma oli niin tasapaksua mössöä.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:14
Voittaja: John Cena (pinned Foley via F-U)

Arvosana: ***



*** Edge
** John Cena
* Batista



Yhteenveto: Eipä ole tosiaan ollut hurraamista kesän tapahtumissa. Kuten tulikin jo sanottua, niin tämä oli tasapaksua mössöä. Vince McMahonin valekuolemalla mässäily toi vastenmielisen tunteen. Tällaisissa välitapahtumissa joihin ei hirveästi panoksia tuhlata toivoisi aina jonkun nuoren ja nälkäisen talentin nappaavan sen valokeilan itselleen. Olihan tässä paperilla mahdollisuus ainakin Punkilla ja Nitrolla ja miksei Cadella ja Murdochillakin tehdä juuri niin, mutta yritykseksi jäi. Tiivis ppv-tahti myös torpedoi kunnollisten taustatarinoiden rakentamisen. Ei tässä oikeastaan ole yhtään sellaista ottelua jota lähtisin kauheasti suosittelemaankaan.


Pähkinänkuorispoilerit
Hardys VS. Cade & Murdoch (8:53) ** ½
Chavo VS. JWY (9:16) ** ½
Punk VS. Nitro (8:03) ** ½
Santino VS. Umaga (2:36) *
Flair VS. MVP (8:41) **
Deuce n’ Domino VS. Slaughter & Snuka (6:31) * ½
Edge VS. Batista (12:48+2:07) *** ¼ (illan paras)
Melina VS. Candice (4:07) *
Lashley VS. Foley VS. Booker VS. Orton VS. Cena (10:14) ***



PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
4 TNA - Lockdown 2,94
5 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86

6 TNA - Sacrifice 2,81
7 TNA – Final Resolution 2,71
8 TNA - Destination X 2,56
9 TNA - Against All Odds 2,25
10 TNA - Slammiversary 2,28

11 WWE - Vengeance 2,14

12 WWE - No Way Out 2,13
13 WWE - Judgment Day 2,00
14 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Ensi kerralla TNA:n Victory Road

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8621
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Pe 20.02.2015 23:36

Tapahtuman juliste on kyllä ihan käsittämätön. Miksi Undertakerilla ja Lashleylla on mestaruusvyöt käsissään?

Hyvä postaus. :tu:
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

The Rocker
Viestit: 3324
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » La 21.02.2015 06:09

DeadManWalking kirjoitti:Tapahtuman juliste on kyllä ihan käsittämätön. Miksi Undertakerilla ja Lashleylla on mestaruusvyöt käsissään?

Hyvä postaus. :tu:
Workattiin smarkkeja? Julistehan oli varmaan ollut olemassa jo jonkin aikaa ennen tapahtumaa joten yllättävät käänteet pakottivat muuttamaan alkuperäistä korttia paljon.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8621
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 21.02.2015 09:59

The Rocker kirjoitti:Workattiin smarkkeja? Julistehan oli varmaan ollut olemassa jo jonkin aikaa ennen tapahtumaa joten yllättävät käänteet pakottivat muuttamaan alkuperäistä korttia paljon.
Niin en tiedä, ainahan niitä muutoksia tulee. Eikös WrestleMania 22:n juliste ollut sellainen että John Cena on tekemässä jotain iskua Booker T:lle? Cena otteli mestaruusmatsissa Triple H:ta vastaan, ja Kirjailija T taisi otella jotain Boogeymania tai muuta vastaavaa vastaan siihen aikaan.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 22.02.2015 14:55

Edelleen täytyy nostaa hattua Blasterin projektille ja kaikkien viikottaisten katsomiselle. Viikottaisraportit ovat todella mielenkiintoisia ja mukavaa lisämateriaalia hyvien arvosteluiden oheen. Samoin toki pitää antaa kehuja taas Whatinkin arvosteluille, ja toivottavasti luulokuninkaaltakin nähdään lisää arvosteluja jossain vaiheessa :) Mukavaa, kun aihe on taas huomattavan paljon enemmän elossa.

Kuva
LOCKDOWN 2005

Oi kyllä vain. Oli historian ensimmäisen Lockdownin aika. Tulevina vuosina Lockdownista muodostui Bound For Gloryn ja Slammiversaryn ohella yksi TNA:n kolmesta isosta ppv:stä (vrt. WWE:n Rumble, Mania, SummerSlam ja Survivor Series), ja sittemmin se on jäänyt yhdeksi ainoista yhä TNA:n järjestämistä ppv:eistä. Alkuvaiheessa, erityisesti ensimmäisenä vuotenaan, Lockdown keräsi kuitenkin järkyttävästi kritiikkiä. Eikä ihme: ppv:n konsepti kuulosti pahimmalta mahdolliselta WCW-tyyppiseltä gimmick-otteluiden raiskaukselta. Ikinä ennen painihistoriassa ei ollut järjestetty tapahtumaa, jonka kaikki ottelut oteltaisiin teräshäkin sisällä, mutta TNA päätti kokeilla tätä konseptia.

Jotkut dirt sheetit kertovat, että alun perin vain tapahtuman kahden isoimman ottelun piti olla Six Sides of Steel -otteluita. Toiset dirt sheetit syyttävät koko konseptin keksimisestä tässä vaiheessa TNA:n pääbuukkaajana toiminutta Dusty Rhodesia, joka aluksi heitti vain vitsin "all steel cage matches" -ppv:stä mutta päätti sitten alkaa oikeasti toteuttaa sitä. Monet TNA:n työntekijätkin pitivät koko Lockdown-konseptia käsittämättömän typeränä, mutta kaikesta vastustuksesta huolimatta TNA päätti toteuttaa tapahtuman. Vuosien aikana kritiikki Lockdownia kohtaan alkoi aste asteelta lientyä, ja varsinkin TNA:n huippuvuosina Lockdown oli melkeinpä vuoden odotetuimpia tapahtumia. Lockdown lienee siis osoitus siitä, että smarkit eivät suinkaan aina ole oikeassa. Selostajinamme tässä historiallisessa ppv:ssä ketkäpä muut kuin Don West ja Mike Tenay.

Kuva Kuva
Lance Hoyt & Chris Candido vs. Apolo & Sonny Siaki - Six Sides of Steel Match
Aikaisempien vuosien TNA-arvostelujani lukeneet muistavatkin varmaan puertoricolaisen painijan Apolon, joka paini TNA:ssa vuonna 2002 parin ensimmäisen kuukauden ajan ja palasi sitten vähäksi aikaa TNA:n rosteriin vuonna 2004 idioottimaisella El Leon -gimmickillä. Nyt Apolo oli tehnyt jälleen paluunsa, mutta painitaitoja hän ei ollut edelleenkään kehittänyt itselleen mainittavasti. Ilmeisesti Apololla oli ollut paluustaan lähtien jonkinlaista kärhämää Lance Hoytin kanssa. Hoyt oli aloittanut singles-uran sen jälkeen kun hänen joukkuekaverinsa Kid Kash oli vihdoin saanut kenkää TNA:sta (Kash oli pitkän aikaa kritisoinut TNA:ta julkisesti, eikä ollut tullut toimeen mainittavasti kenenkään kanssa rosterissa). Tämän piti olla alun perin 1 on 1 -ottelu Hoytin ja Apolon välillä, mutta sitten Hoyt lyöttäytyi yhteen Naturalseja manageroineen Chris Candidon kanssa ja suostutteli Candidon tekemään paluun painikehiin hänen joukkuekaverinaan. Tämä oli Candidon ensimmäinen ppv-ottelu lähes viiteen vuoteen. Apolokaan ei jäänyt tässä taistelussa yksin, vaan hän hankki parikseen Sonny Siakin, joka oli kuukausien ajan pyörinyt varsin toimettomana TNA:n alakortissa.

Oikeastaan koko yllämainittu taustatarina on tämän ottelun kohdalla aivan samantekevä, sillä tämä ottelu on yksi niistä tapauksista, joiden katsominen vetää mielen matalaksi. Chris Candido kuoli vain neljä päivää tämän ottelun jälkeen, ja koko järkyttävä tapahtumaketju sai alkunsa tämän ottelun ensimmäisellä minuutilla. Koko tilanne näytti ensin näytti täysin harmittomalta spotilta, kun Siaki tarjoili Candidolle Dropkickin, ja Candido laskeutui hieman huonosti kaatuessaan maahan. Heti kaatumisen jälkeen näki kuitenkin, että nyt Candidoa sattui pahasti ja ettei hän pystynyt nousemaan ollenkaan pystyyn. Lance Hoyt oli kyllä hyvin tilanteen tasalla, sillä hän tuli paikkaamaan heti Candidoa, mutta Candido joutui makoilemaan ainakin minuutin häkin sisällä, ennen kuin hänet lopulta saatiin vietyä pois häkistä kohti sairaalaa. Sinänsä tässä tilanteessa ei ollut vielä mitään ihmeellistä. Candidon jalka murtui, mutta sellaista käy toisinaan painikehissä. Sen sijaan todellinen tragedia tapahtui seuraavina päivänä. Ensin Candidon jalka leikattiin ja siihen asennettiin metallilaatat. Kaikki näytti olevan ok leikkauksen jälkeen, ja Candido jopa osallistui seuraaviin Impactin nauhoituksiin. Pari päivää myöhemmin Candidon olotila meni yhtäkkiä paljon huonommaksi, ja Candidon pyörryttyä hänet kiidätettiin sairaalaan. Vaikka Candidoa yritettiin hoitaa pikaisesti, mitään ei ollut tehtävissä: hän kuoli veritulppaan, jonka aiheutti komplikaatio leikkauksesta. Kevyet mullat, Chris.

Näistä lähtökohdista tämän ottelun arvostelu tuntuu aika yhdentekevältä, mutta eipä tällä ottelulla ollut paljon annettavaakaan. Varsin heikko suoritus, vaikka kieltämättä tässä nähtiin pari ihan nättiä spottia (Hoytin Moonsault ja Siakin Top-Rope German Suplex). Ottelun rakenne meni tietenkin aivan sekaisin, kun Candido loukkaantui heti alussa. Sinänsä pitää nostaa jopa hattua Hoytille, Apololle ja Siakille siitä, että he saivat kuitenkin raavittua kasaan jotenkin järkevän ottelun, vaikka luultavasti ottelu oli suunniteltu toteuttavaksi aivan toisella tavalla alun perin.
*½ (6:58)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Apolo & Sonny Siaki (Siaki pinned Hoyt after a Top Rope Splash)
Kuva Kuva
Bobby Roode w/ Coach D'Amore & A-1 vs. Dustin Rhodes - 2 out of 3 Falls Prince of Darkness Match
Koska pelkät Six Sides of Steel -stipulaatiot eivät riittäneet TNA:lle, oli suurimpaan osaan otteluista kehitelty vielä jotkut lisästipulaatiot, jotta varmasti otteluissa olisi tarpeeksi ylimääräistä hässäkkää. Esimerkiksi tämä ottelu oli 2 out of 3 Falls Prince of Darkness Match, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että ottelu oli muuten tavallinen 2 out of 3 Falls -ottelu, mutta jos kahden ensimmäisen ratkaisusuorituksen jälkeen oltaisiin tilanteessa 1-1, loppuottelun ajan ottelu käytäisiin Blindfold-säännöillä, eli molemmille painijoille pistettäisiin huppu päähän. Jes, hienoa TNA! Esimerkillistä gimmick-buukkausta! ...Ei. No, ottelun taustatarina oli varsin yksinkertainen. Dustin Rhodes oli jo pidemmän aikaa kaveeraanut America's Most Wantedin kanssa ja auttanut AMW:tä ikuisuuskamppailussa Team Canadaa vastaan. Viime ppv:ssä Dustin sitten joutui maksamaan tuosta ystävyydestä, kun voitettuaan Ravenin hänen voittojuhlansa jäivät lyhyeen, sillä koko Team Canada ryntäsi kehään ja pieksi Dustinin. Viime viikkoina Rhodes oli ottanut yhteen erityisesti Team Canadan powerhousen Bobby Rooden kanssa, ja niinpä näiden kahden välille buukattiin 1 on 1 -ottelu, joka oli Rooden ensimmäinen Singles Match ppv:ssä.

Tämän ottelun voi jakaa kätevästi kolmeen osaan. Ensimmäinen osa (ja ensimmäinen Fall) oli aivan käsittämättömän kökkö aloitus. Ensimmäinen selätys koitti ennen kuin ottelusta oli kulunut minuuttiakaan. Ilmeisesti TNA tavoitteli shokkialkua ottelulle, mutta se ikävä kyllä munattiin siinä vaiheessa täysin, kun koko tilanne näytti siltä, että selätys olisi selvästi katkennut ennen kuin tuomari ehti laskea kolmeen. Varmasti kaikki katsojat sekä yleisössä että ruutujen ääressä olivat aivan ymmällään tilanteesta, ja niin olivat selostajatkin, jotka noin puolen minuutin takeltelun jälkeen ilmoittivat, että kyllä se oli selätys. Liveyleisölle tätä ei ilmoitettu yhtään mitenkään, joten he varmaan luulivat aina toiseen selätykseen asti katsovansa edelleen taistelua ensimmäisestä selätyksestä. No, toinen osa oli sitten pitkä kamppailu Rhodesin ja Rooden välillä, ja se oli suureksi hämmästyksekseni ihan viihdyttävää ja toimivaa brawlausta. Myös häkkiä käytettiin näppärästi hyödyksi, ja muun muassa korkea Superplex oli oikeasti pirun näyttävä. Myös toinen ratkaisusuoritus oli näyttävä. Toki kyse oli silti aika perusbrawlista, eikä tämä olisi noussut hyvään arvosanaan, vaikka ottelusta olisi nähty vain toinen osa. Silti puolikkaan enemmän tämä olisi saanut helposti, ellei tuo ensimmäinen osa olisi ollut niin surkea ja ellei ottelua olisi pitänyt lopetta typerään Blindfold-pelleilyyn, joka oli kaikin puolin turhaa mutta kesti onneksi varsin vähän aikaa. Kokonaisuutena silti ihan ok koitos, mistä pitää nostaa hattua erityisesti Roodelle. Pian tämän ppv:n jälkeen Rhodes muuten lähti TNA:sta. Arvokasta pushia oikealle painijalle, TNA.
** (15:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Dustin Rhodes (Chair shot)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Michael Shane w/ Trinity vs. Sonjay Dutt vs. Chris Sabin vs. Shocker - Xscape Match
TNA:n häkkiottelut poikkeavat normaalisti esimerkiksi WWE:n häkkiotteluista siten, että ne pystyi voittamaan ainoastaan selätyksellä tai luovutuksella. Häkistä pakeneminen ei ollut siis keino ottelun voittamiseen, vaikka useissa otteluissa painijat kyllä tykkäsivät kiipeillä häkin päälle. Tämä X-Divisioonan painijoille omistettu uusi debyyttinsä tekevä erikoisottelu oli kuitenkin poikkeus tähän sääntöön. Xscape Matchin idea oli se, että ottelu käytäisiin eliminointisäännöillä siihen asti, kunnes jäljellä oli vain kaksi painijaa. Tuohon asti eliminoinnit hoituisivat siis tavallisesti selätyksellä tai luovutuksella, mutta kahden viimeisen ollessa jäljellä ottelun voittaisi se, joka kiipeäisi ensin häkistä ulos. Uuden stipulaatio-ottelun debytoimisen ohella tällä ottelulla ei ollut mitään mainittavaa taustatarinaa. Panoksenakaan ei ollut mitään muuta kuin mainetta ja kunniaa. Käytännössä tässä oli varmaan vain tarkoituksena antaa ppv-debyyttiottelu TNA:n uudelle luchadore-painijalle Shockerille. Shanen managerina toimi tässä ottelussa Trinity, joka yritti ärsyttää kiistakumppaniaan Tracia entistä enemmän ottamalla manageroitavakseen Tracin entisen suojatin.

Oho, X-Divarin alakortin spottailuottelu onnistui jopa yllättämään positiivisesti! Etukäteen ajattelin, että tällainen filler on parhaimmillaankin ihan mukavaa muttei kovin innovatiivista tai ennennäkemätöntä X-Divarin meininkiä. Sen sijaan painijoista erityisesti Sabin, Dutt ja Shane pistivät todella parastaan ja väläyttivät useita sellaisia spotteja, joita ei ole aikaisemmin nähty koskaan. Häkin hyödyntäminen oli paikoitellen jopa hämmentävän hyvää. Ainoastaan Shocker ei tehnyt suurta vaikutusta ottelussa, mutta toisaalta kyllä hänkin oman osuutensa hoiti ihan moitteettomasti. Suuret yllätykset vain jäävät luchadorelta näkemättä. Ottelun suurin tähti oli taas Sabin, joka kyllä kantaisi vaikka yksinään koko "X-Divisioonan midcardia", jos tätä porukkaa haluaa sellaiseksi kutsua. Yksittäisen huikean spotin tarjoili myös Shanen manageri Trinity, joka hyppäsi Moonsaultilla häkin päältä kehään. Ottelun lopetus herättää varmaan jakautuneita mielipiteitä, mutta minusta se oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hemmetin hyvin toimiva. Samoin oli koko ottelu, joka oli tosiaan hienoa X-Divarimeininkiä. Ei nyt sentään huippuottelutasoa, mutta kova koitos silti.
***½ (15:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shocker (Fell off just a second before Sabin)
Kuva Kuva
Raven vs. Jeff Hardy - Tables Match
Hardy oli saanut edellisen HC-feudinsa Abyssin kanssa päätökseen Destination X:ssä, mutta tilanteen rauhoittumisen sijaan hän oli ajautunut saman tien uuteen väkivaltaiseen vääntöön vähintään yhtä sekopäisen painijan kanssa. Kaikki oli oikeastaan alkanut siitä, kun DX:n jälkeen Impactissa Raven oli ehdottanut Hardylle yhteistyötä. Raven tunnusti arvostavansa Hardyn pelottomuutta ja kivunsietokykyä, ja hänen mukaansa he voisivat yhdessä tehdä ihmeitä. Hardy kuitenkin kieltäytyi Ravenin tarjouksesta ja sanoi nauttivansa enemmän työskentelystä yksin. Ensin näytti siltä, että Raven hyväksyi Hardyn päätöksen, ja miehet jopa paiskasivat kättä backstagella. Tämä oli kuitenkin pelkkää esitystä Ravenilta, sillä myöhemmin hän keskeytti Hardyn haastattelun backstagella täräyttämällä häntä roskapöntöllä määhän. Sen jälkeen miehet olivatkin olleet toistensa kurkuissa kiinni mitä brutaalimmeilla tavoilla, ja niinpä heidän Six Sides of Steel -otteluaan päätettiin höystää Tables-stipulaatiolla.

Kun katsoo Jeff Hardyn ppv-otteluita tältä vuodelta, alkaa olla aika yksiselitteisen selvää, mihin rooliin TNA oikein on palkannut Hardyn. Harmi sinänsä, että TNA:lla ei riittänyt rohkeutta oikeasti buukata Hardya isoimman mestaruutensa kantajaksi, ennen kuin Hardy sitten kävi tekemässä temput WWE:ssä ja palasi myöhemmin TNA:han. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten vielä tässä vaiheessa varsin nuori ja kaikkein älyttömintä spottiapina/bumppimasiina-vaihettaan elänyt Hardy olisi voinut toimia TNA:n päämestarina. Veikkaan, että parhaimmillaan jopa aika hyvin. Tämäkin Ravenin kanssa käyty HC-mäiskintä oli ehdottomasti hauskaa katsottavaa, vaikka tämä oli turhan paljon sellaista "suuresta bumpista toiseen" -meininkiä ilman, että kaksikko olisi edes yrittänyt kertoa jotain tarinaa tai muuten rakentaa vahvaa kokonaisuutta. Mutta kun kaikki bumpit sitä Hardyn yhtä kummallisesti botchattua loikkaa lukuun ottamatta olivat varsin näyttäviä ja hyvin suunniteltuja, niin ei tätä hirveästi voi moittia. Hyvä ottelu, jolla oli hyvä lopetus. TNA:n kannattaisi silti olla varovainen, ettei Hardyn buukkaus mene yli. Tässäkin ottelussa mies loikkasi kolmesti häkin katolta kehään.
*** (11:51)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Hardy (Leg Drop from the top of the cage)
Kuva Kuva
America's Most Wanted (c) vs. Team Canada (Young & Williams) w/ A-1 - Strap Match for the NWA Tag Team Championship
America's Most Wantedin ja Team Canadan taistelu oli ollut koko alkuvuoden ajan TNA:n joukkuedivisioonan kantava feud. Välillä se oli ollut enemmän taustalla, kun AMW oli puolustanut mestaruuksiaan muun muassa Lance Hoytia ja Kid Kashia vastaan, mutta viimeistään Destination X:n jälkeen kuvio oli taas roihahtanut liekkeihin. Kyse oli kaikessa yksinkertaisuudessaan joukkuemestaruuksista mutta tietysti lisäksi myös molempien joukkueiden kotimaan kunniasta. AMW edusti ylpeänä USA:ta, ja Team Canada puolestaan Yhdysvaltojen pohjoista rajanaapuria. Tällä kertaa Eric Youngin joukkueparina oli Bobby Rooden sijaan Petey Williams. Ppv:n pre show'ssa AMW oli vaatinut ottelun lisästipulaatioksi Strap Matchin, ja Dusty Rhodes oli suostunut siihen. Käytännössä se tarkoitti tässä vain sitä, että kehässä oli kasa remmejä, joilla sai ruoskia vapaasti vastustajia. Jostain syystä Coach D'Amore ei saapunut kehänlaidalle tässä ottelussa ollenkaan.

Huh, olin todella positiivisesti yllättynyt, kun loppujen lopuksi kanadalaisista häkin sisälle nousivat Eric Young ja Petey Williams. Koko ottelun hypetyksen ajan ja kaikissa graafikoissa nimittäin puhuttiin siitä, että Young painisi tässä A-1:n kanssa, mutta onneksi hänet lopulta vaihdettiin huippulahjakkaaseen Williamsiin. Mitään selitystä tuolle vaihdokselle ei tosin annettu, mutta kukapa sitä olisi tarvinnut? Itse ottelu oli jälleen loistavaa joukkuepainia, mitä näiltä kahdelta porukalta nyt sopi odottaakin. Tykkäsin vielä paljon siitä, että ottelu oli rakennettu hyvin eri tavalla kuin normaalit joukkueottelut häkin sisällä. Homma alkoi kehän ulkopuolisella tappelulla ja parilla nätillä spotilla, minkä jälkeen toiminta siirtyi lopulta häkin sisälle. Team Canada pieksi kuitenkin Harrisin ringsidellä niin pahasti, että tämä ei aluksi edes päässyt kehään, vaan Storm joutui painimaan häkissä pitkään yksin Youngia ja Williamsia vastaan. Heelien hallinta oli häkissä oikein hyvän näköistä, ja kun Harris lopulta taisteli itsensä kehään, saimme nauttia vielä mahtavista loppumeiningeistä. Ihan ei silti huippuottelun tasolle päästy, koska nämä poikkeukselliset buukkausratkaisut vähensivät hieman sitä puhtaan taidokkaan painin määrää, jota olisin kaivannut enemmän. Silti jälleen hieno joukkuemestaruusottelu TNA:lta.
***½ (14:00)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Harris pinned Williams after a Death Sentence)
Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Elix Skipper - Six Sides of Steel Match for the TNA X Division Championship
Destination X:ssä Christopher Daniels oli vihdoin noussut X-Divarin mestariksi ensimmäistä kertaa urallaan. Se oli kuitenkin vaatinut sen, että Daniels oli tuossa DX:n mestaruusottelussa puukottanut entistä ystäväänsä Elix Skipperiä selkään, ja Skipper ei tätä petturuutta katsonut hyvällä. Niinpä pian Destination X:n jälkeen Skipper teki virallisen face-turninsa käymällä entiseen Triple X -kumppaniinsa käsiksi ja vaatimalla mestaruusottelua Danielsin kantamasta arvokkaasta mestaruudesta. Miesten välinen feud muuttui nopeasti hyvin henkilökohtaiseksi, ja niinpä Dusty Rhodesilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin buukata Danielsin ja Skipperin välinen mestaruusottelu Lockdowniin.

Danielsin ja Skipperin ottelu kuulosti jo etukäteen sellaiselta, etten jostain syystä uskaltanut toivoa siltä niin paljon kuin viimeisimmiltä ppv:eiden X-Divarin mestaruusotteluilta. En oikeastaan edes tiedä, mikä oli syynä siihen, koska sekä Daniels että Skipper ovat kuitenkin perhanan kovia painijoita, jotka pystyvät todistetusti painimaan huippuluokan otteluita ja jopa MOTYC-kohtaamisia. Silti jo etukäteen pelkäsin, että tästä parivaljakosta puuttuu - hyvästä tarinasta - huolimatta sellainen todellinen ainutlaatuinen meno ja meininki. Ja se juuri kieltämättä jäi puuttumaan. Teknisesti tämä oli oikein taitavaa menoa, ja molemmat väläyttivät oikein nättejä liikkeitä. Myös häkkiä käytettiin oikein kivasti hyödyksi, ja kaverit keksivät tosi innovatiivisia countereita toistensa liikkeisiin, mikä kuvasi hyvin heidän pitkää historiaansa. Kokonaisuutena ottelu oli siis aivan kiistattomasti hieno koitos ja moitteeton ottelu, mutta huippuluokkaan tämä ei vain yllä. Tästä puuttui sellainen todellinen yllättävyys, poikkeuksellisen raju yrittäminen ja muu hämmästyttävä säväyttävyys, jota parhaissa X-Divarin mestaruusotteluissa on. Siksi nyt jäätiin alle neljään tähteen.
***½ (15:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Angel's Wings)
Kuva Kuva
Sean Waltman & Diamond Dallas Page & BG James vs. Jeff Jarrett & The Outlaw & Monty Brown - Lethal Lockdown Match
Sitten oli aika päästää TNA:n Main Event -divisioona kehiin. Merkittävin uutinen tämän ottelun taustatarinassa oli se, että Monty Brown oli tosiaan Destination X:n lopussa tehnyt täysin käsittämättömän heel-turnin auttamalla Jeff Jarrettia säilyttämään NWA World Heavyweight -mestaruutensa DDP:tä vastaan. Brown liittoutui entisen vihamiehensä Jarrettin ja The Outlaw'n kanssa yhteen, ja tämä kolmen hengen heel-poppoo alkoi hallita TNA:ta. Vastaansa he kuitenkin saivat Director of Authority Dusty Rhodesin ja hänen suosimansa face-painijat Diamond Dallas Pagen, Kevin Nashin ja pysyvän comebackinsa TNA-rosteriin tehneen Sean Waltmanin. Jarrett yritti parhaansa mukaan luikerrella pois Lockdownin painivastuusta, mutta Dusty ei tällaista sallinut. Sen sijaan hän ilmoitti, että ppv:ssä käytäisiin aivan uusi Lethal Lockdown Match Jarrettin joukkueen ja DDP:n joukkueen välillä. Myöhemmin LL:stä muodostuisi TNA:n tavaramerkkiottelu, mutta tässä ppv:ssä tuo stipulaatio haki vielä muotoaan. Esimerkiksi kahdeksan painijan sijaan ottelussa oli vain kuusi painijaa. Idea oli kuitenkin päällisin puolin sama kuin myöhemmissä LL:eissä. Kaksi painijaa aloittaa, ja sitten tasaisesti lisää painijoita tulee kehään, kunnes kaikki ovat häkin sisällä. DDP:n joukkue koki ikävän kolauksen juuri ennen ppv:tä, kun Kevin Nash kärsi infektiosta, jonka takia hänen piti jättää ppv väliin. Ottelun alkaessa kukaan ei tiennyt DDP:n joukkueen kolmatta jäsentä, mutta lopulta se paljastui BG Jamesiksi.

Ei ihme, että tämä ottelu ei ollut illan Main Event - toisin kuin tulevien vuosien Lethal Lockdownit. Tässä historian ensimmäisessä Lethal Lockdownissa oltiin nimittäin vielä hyvin kaukana siitä meiningistä, mihin tulevien vuosien huippuluokan otteluissa päästäisiin. Pelkästään puitteetkin olivat paljon vajaavaisemmat. Häkin päälle ei esimerkiksi laskeutunut ylimääräistä kattoa, kun kaikki painijat olivat päässeet kehään, ja katosta roikkuvien aseiden sijaan painijat itse toivat kaikki ottelussa käytetyt aseet mukanaan. Suurin ongelma tuleviin vuosiin verrattuna löytyy kuitenkin katsottaessa osanottajaporukkaa. Jarrett, Outlaw ja BG James ME-kuvioissa? Huoh. DDP:kin oli tässä aika väsyneen oloinen, ja Brown oli nyt heel-turninsa jälkeen täysi turhake. Oikeastaan Waltman yllätti kaikkein positiivisimmin tässä ottelussa. Kokonaisuudessaan homma ei ollut kuitenkaan täyttä kuraa, koska tästä loisti se sellainen viime kuukausien täysin typerä ylibuukkaus poissaolollaan. Sen sijaan kyseessä oli tosi tyypillinen perusroskapainiottelu, jollaisia on esim. ECW:ssä ja WWE:ssä nähty paljon parempina versioina useita kertoja. Erityisesti ottelun lopetus jätti tosi vaisun fiiliksen. Kaikesta kritiikistä huolimatta täytyy sanoa, että silti ihan ok ottelu kaiken HC-mäiskinnän ansiosta.
** (15:35)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Sean Waltman & Diamond Dallas Page & BG James (Waltman pinned Brown with a roll up)
Kuva Kuva
AJ Styles vs. Abyss - Six Sides of Steel Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
No niin, tässä oli illan oikea Main Event. Ja samalla jotain aivan muuta kuin vuoden aikaisempien ppv:eiden Main Eventeissä. Mukavaa vaihtelua tarjosivat TNA:n kaksi "omaa tähteä" AJ Styles ja Abyss, jotka ottivat yhteen ottelussa, jonka voittaja kohtaisi Jeff Jarrettin päämestaruusottelussa seuraavassa ppv:ssä Hard Justicessa. Stylesin ja Abyssin feud oli niin sanotusti eskaloitunut aika nopeasti sen jälkeen, kun Styles oli hävinnyt X-Divarin mestaruutensa Destination X:ssä. Tappionsa jälkeen AJ alkoi taas olla varma siitä, että hänen olisi aika siirtyä päämestaruuskuvioihin, mutta ikävä kyllä tiellä oli huippuaikojaan viettävä monsteri Abyss, joka oli juuri edellisessä ppv:ssä tuhonnut Jeff Hardyn brutaalisti. Niinpä AJ:n ja Abyssin välit kiristyivät, ja TNA:n Daavid sekä Goljat ottivat pariinkin kertaan rajusti yhteen Impacteissa. Lopulta oli varsinaisen välienselvittelyn aika.

j******ta, mikä ottelu! Aivan heittämällä yksi Abyssin uran parhaista otteluista, ellei jopa koko miehen uran paras 1 on 1 -kohtaaminen. Siitä voi toki paljolti kiittää AJ Stylesiä, mutta yhtään vähemmälle huomiolle ei voi jättää Abyssin hehkutusta, koska tässä ottelussa iso köriläs teki aivan perkeleellisesti töitä ja sai yhdessä Stylesin kanssa aikaan yhden vuoden parhaista TNA-otteluista tähän mennessä. TNA:n Main Eventit olivat tähän asti olleet vuoden aikana varsin mitäänsanomattomia (kiitos Jarrettin), mutta nyt nämä kaksi räjäyttivät pankin. Toivoin etukäteen, että parhaimmillaan nämä pystyisivät jopa hienoon otteluun, mutta tämä oli paljon enemmän kuin se. Tämä oli MOTYC. Tämä on samalla taas niitä otteluita, joiden huippukohtia on turha edes alkaa luetella, koska niitä on niin jumalattoman paljon. Jos ottelu pelkästään alkaa sillä, että Styles loikkaa häkin ovesta ulos Flip Divellä suoraan Abyssin päälle, niin se kertoo kaiken tarpeellisen. Tässä nähtiin oikeasti kaikki mahdolliset kuviteltavat bumpit (myös nastat olivat mukana), ja molemmat ottivat aivan sairaannäköisiä iskuja. Ehkä kaikkein pahin oli se, kun Abyss täräytti järkyttävällä vauhdilla häkin oven suoraan AJ:n kaaliin. Bumppien lisäksi tässä oli kuitenkin mukana hieno tarina, joten kyseessä oli kaikin puolin upea koitos.
****½ (18:00)

*** AJ Styles
** Abyss
* Petey Williams

Kokonaisarvio Lockdownista: Historian ensimmäisestä Lockdownista on mahdotonta puhua ilman, että mainitsee Chris Candidon järkyttävän kohtalon. Kyseessä on todella raaka esimerkki siitä, miten pienestä ihmisen henki voi loppujen lopuksi tässä bisneksessä olla kiinni. Candidon kohtalo jättää siis oman varjonsa tälle tapahtumalle, mutta muuten kyseessä oli hämmästyttävän hyvin toiminut tapahtuma. Main Event oli MOTYC, ja lisäksi illan aikana nähtiin kolme muuta hienoa ottelua. Tähän vielä päälle yksi hyvä HC-mättö, niin pari muuta heikompaa ottelua eivät edes haitanneet pahasti. Tämä tapahtuma on oikeastaan todella lähellä Hienoa arvosanaa, mutta muutamien heikkouksien ja ME-kuvioiden osittaisen kökköyden takia tämä jää kuitenkin vielä niukasti Hyvän puolelle. Todella toimiva ppv ja upea parannus Destination X:stä.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
---------------
2. TNA Lockdown - Hyvä
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. TNA Final Resolution - Ok
5. TNA Against All Odds - Ok
---------------
6. WWE New Year's Revolution - Kehno
7. WWE No Way Out - Kehno
---------------
8. TNA Destination X - Surkea

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ma 23.02.2015 21:11

No niin. On jälleen aika palata vuoteen 1996. Alla In Your House 8:n arvostelu ja sitä edeltävistä Raweista raporttia. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämän arvostelun jälkeen saattaa julkaisutahtini vähän hiipua, koska odottelen WWE Networkiin Raw-jaksoja enemmän. Kommentteja (ja keskustelua WWF-menosta v. 1996) otan mielelläni vastaan. :)

In Your House 7:n jälkeinen Raw (29.4.1996) oli kyllä taas heikko jakso. PPV:ssä poissa loistanut Mankind oli jälleen tositoimissa, kun hän kohtasi Bart Gunnin. Tämä oli ihan mukava tv-matsi, jonka jaksoin jopa katsoa kokonaan, mutta yleisö taisi pari kertaa boringia huudella. Mankind luonnollisesti voitti ja ottelun jälkeen Jim Ross haastatteli Bart Gunnia. Takahuoneessa holtiton Mankind kävi uudelleen Gunnin kimppuun. Myöhemmin Raw’ssa JR haastatteli myös Mankindia. Stone Cold Steve Austinilla oli matsi jobberia vastaan, ja ottelun aikana selostamossa oli Austinin vihamies Savio Vega remmin (strap) kanssa. Matsin jälkeen Savio Vega haastoi Austinin matsiin, mutta Austin ja DiBiase eivät tähän suostuneet. Se ei kuitenkaan estänyt Savio Vegaa, vaan hän pääsi remmillä läiskimään Austinia. Steve Austinin jobberivastustaja oli Scott Taylor, joka myöhemmin tullaan tuntemaan nimellä Scotty 2 Hotty. Hauskaa kyllä näissä Raweissa on se, että välillä on näitä matseja, joissa jobberina toimii joku Attitude Eran painija ihan erilaisena.

The New Rockers (Marty Jannetty & Leif Cassidy) kohtasivat Godwinnin veljekset ottelussa, jonka voittaja pääsee haastamaan WWF:n Tag Team –mestarit. Hallitsevien mestareiden manageri, Sunny, tuli kesken matsin häiritsemään. Sunny onnistui häiriköimään sen verran, että matsi päättyi tuplauloslaskuun. Sunnyn (ja selostajien) logiikan mukaan ottelun lopputulos tarkoittaa sitä, että kumpikaan joukkueista ei pääse otteluun Body Donnasia vastaan. Myöhemmin kuitenkin ilmoitettiin, että uusintaottelu käydään WWF Superstars –ohjelmassa. Illan viimeisenä matsina oli ULTIMATE WARRIORin ja Isaac Yankeem D.D.S.:n ottelu. Tuskin tarvitsee mainita, että kumpi voitti ottelun…

Jos muistatte edellisestä raportistani sen, että The British Bulldog oli IYH7:ssa vihainen ja yritti päästä Shawn Michaelsin pukuhuoneeseen, niin tässä jaksossa selvisi miksi. Jim Cornette, Diana Hart ja The British Bulldog syyttivät Shawn Michaelsia siitä, että hän yritti IYH7:ssa päästä Dianan pöksyihin. Diana läpsäisi kerran Michaelsia kehässä, Michaels jatkoi vittuilua ja lopulta Davey Boy sekä Michaels painivat. Siinä taisi olla kaikki, mitä tapahtui IYH7:n jälkeisenä päivänä käydyssä Raw’ssa. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämä oli hyvin heikko jakso.

Seuraava Raw oli omistettu painijalle Ray Stevensille (1935-1996), joka oli menehtynyt muutama päivä ennen Raw’ta sydänkohtaukseen. Ohjelman eka matsi oli Marc Meron ja The 1-2-3 Kidin välinen ottelu. Selostamossa vieraana Hunter Hearst Helmsley daaminsa kanssa. Kid näyttää jo vähän enemmän X-Pacilta, kun on kasvattanut vähän partaa. Mero voitti ottelun, vaikka HHH yritti avustaa Kidiä. British Bulldogilla oli ottelu Fatua vastaan. Ottelun aikana paikalle tuli Fatua seuraamaan kaksi samoalaista gangsteria, jotka tässä vaiheessa ovat vielä tuntemattomia. Kyseiset herrat sattuivat olemaan Rikishi Fatun veli ja serkku, jotka paljon myöhemmin WWE:ssä tultaisiin tuntemaan nimellä 3 Minutes Warning. Mielenkiintoista settiä, kun en tiennytkään Jamalin (Umagan) ja Roseyn esiintyneen WWF:ssä jo vuonna 1996.

Välillä muuten näytettiin videota pimeässä huoneessa puhuvasta naisesta (jotta kasvoja ei tunnisteta), joka on jonkun entisen painijan ex-vaimo, jolla on ollut suhde Shawn Michaelsiin. Tämä mystinen nainen syytti Shawn Michaelsia kodinrikkojaksi, joka on pilannut naisen avioliiton ja elämän.

Hallitsevilla Tag Team –mestareilla, Skipillä ja Zipillä, oli myös ottelu. He kohtasivat Tekno Team 2000 –nimisen joukkueen, joka ei minulle sano yhtään mitään. Todella naurettavan näköisiä heppuja olivat. Piti vähän googletella, että mikä tämä joukkue oikein on. Tekno Team 2000:n Troy on Bill Wattsin poika, Erik ”Kenityksen suosikki” Watts. TT2000:n Travis puolestaan on ensimmäinen painija, joka voitti Bill Goldbergin. Kyseessä oli yksi Goldbergin ensimmäisistä otteluista, joka käytiin dark matchina ja Goldberg käytti vielä nimeä Bill Gold. Travis käytti WCW:ssä omaa nimeä Chad Fortune. Tekno Team 2000 ei onnistunut voittamaan The Body Donnasia, ja tämä matsi taisikin olla viimeisiä otteluita tälle oudolle tiimille WWF:ssä. Illan viimeisessä matsissa nähtiin Undertakerin paluu Raw’hon, kun hän kohtasi Owen Hartin. Goldust ja Marlena olivat selostamossa vierailemassa, sillä jostain syystä Goldust ja The Undertaker tulevat kohtaamaan seuraavassa PPV:ssä. Goldustin lähentelyn kohteeksi joutunut Vince McMahon ilmoitti, että Goldustin ja Undertakerin ottelu tulee olemaan arkkumatsi! Mietin vaan, että onko Taker unohtanut ihan täysin Mankindin tekoset? Mistä tämä Undertaker-Goldust-ottelu oikein revittiin ja vielä tuolla stipulaatiolla?

Seuraavan viikon Raw’kaan ei mitään ihmeellistä tarjonnut. Ahmed Johnson vs Skip, Duke Droese vs Vader ja Justin ”The Hawk” Bradshaw vs Aldo Montoya eivät ainakaan minua hirveästi kiinnostaneet. Jim Cornette oli Vaderin matsin aikana selostamossa. Hirveästi en ole jaksanut tuosta Cornettesta innostua, mutta se oli ihan vekkulia, kun Lawler-Cornette-kaksikko kahdestaan hihitteli ja Vince heidän välissä facepalmasi. Illan viimeisenä matsina oli Shawn Michaelsin ja Hunter Hearst Helmsleyn ottelu. Jostain syystä Mr. Perfect tuli tätä ottelua seuraamaan kehänlaidalle. Undertaker, Paul Bearer ja kultainen Goldust-arkkukin oli paikalla. Hetken aikaa kerkesi Taker ja Bearer höpöttää, kunnes Undertakerin vastustaja Goldust (sekä Marlena) tulivat paikalle. Goldust kultaisen hanskan kanssa hipelöimässä Undertakerin violettia hanskaa oli aika.. eroottinen hetki. Yhtäkkiä paikalle tuli myös Mankind, joka tietysti hyökkäsi Undertakerin kimppuun. Mankind poistui paikalta, Goldust oli Undertakerin päällä homoilemassa ja yllättäen Undertaker nouseekin pystyyn. Goldust sekä Marlena pakenivat paikalta. WWF oli kerennyt käymään myös Kuwaitissa esiintymässä, joten sieltäkin piti näyttää videota. Siinä videossa näytettiin mm. Shawn Michaelsia rannalla hengailemassa ja The British Bulldog hyökkäsi Michaelsin kimppuun rannalla.

Vielä yksi Raw. Tämä alkoi mainiolla ottelulla, jossa kohtasivat ”Wildman” Marc Mero sekä Stone Cold Steve Austin. Vähemmän yllättäen tässä ottelussa nähtiin sekaantuminen. Odotin HHH:n sekaantumista, mutta se olikin Austinin tuleva vastustaja Savio Vega, joka tuli riehumaan. Mainoskatkon jälkeen olikin sitten Savio Vegan ottelu, jossa hän kohtasi toisen Ted DiBiasen suojatin, The 1-2-3 Kidin. Savio Vega voitti ottelun, mutta heti päätyttyään oli Austinin vuoro hyökätä kimppuun. Tämä taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun näin DiBiasen suojattien (Austin & 1-2-3 Kid) tekevän yhteistyötä. Paul Bearer oli Jim Rossin haastateltavana. Goldust-arkusta tuli Undertaker, joka promosi hetken samalla maaten arkussa. Promoamisen kuitenkin keskeytti Mankind ja Goldust. Mankind sitoi arkun kiinni, mätki sen lommoille pitkällä putkenpätkällä ja lopulta kaatoi sen.

Illan päätti The British Bulldogin ja Jake ”The Snake” Robertsin ottelu. Ennen ottelua kehässä oli Bulldogin lisäksi Diana Smith, Jim Cornette sekä heidän lakimies. Heillä oli lähestymiskielto Shawn Michaelsille (jonka piti olla selostamossa ottelun aikana), joka määräsi Shawn Michaelsin pysymään 100 jaardin päässä Diana Smithistä. Paikalle tuli WWF:n presidentti Gorilla Monsoon, joka hyväksyi lähestymiskiellon, mutta määräsi Dianan pois kehän luota. Aika jännä, että samalla kun Diana teki lähtöään, niin Shawn Michaels tuli jo. Miksei lähestymiskiellosta välitetty enää? Shawn Michaels meni siis ottelua kommentoimaan, mutta ottelun loppupuolella Diana Smith tuli takaisin paikalle ja heitti vedet Michaelsin päälle (tai oikeastaan suurin osa vesistä lensi varmaan yleisön päälle). Shawn Michaels kimpaantui ja British Bulldog hyökkäsi Michaelsin päälle.. Ja tähän tämä loppui. Ihan yhtäkkiä se vaan loppui. Matsi ei tullut päätökseen, eikä tätä Bulldogin ja Michaelsin tappelua nähty.

Vielä sellainen tieto tähän väliin, että Rawissa näytettiin myös videota tapahtumasta Madison Square Gardenista. Siellä WWF:n Tag Team –mestarit The Body Donnas joutuivat puolustamaan mestaruuttaan jälleen Godwinnien veljeksiä vastaan. Sunnyn häiriköinnistä huolimatta Godwinnit onnistuivat voittamaan mestaruudet Body Donnasilta. Jee. Ja jossain tuon ottelun ja IYH:n välissä Sunny oli kääntynyt Body Donnaseja vastaan, ja mennyt uusien Tag Team –mestareiden puolelle.

Periaatteessa ennen tätä Beware of Dogia olisi ollut vielä yksi Raw (27.5.1996) , koska sunnuntain Beware of Dogissa kävi jotain ennen näkemätöntä. Ensimmäisen matsin jälkeen sähköt katkesivat, PPV-lähetys ei näkynyt ja ottelut oteltiin pimeässä ennen kuin valot palasivat. Siksi lähetettiinkin pari päivää myöhemmin uusi Beware of Dog, jossa näytettiin uusintana ensimmäisen tapahtuman eka ja vika matsi, jotka näkyivät sunnuntaina. Muut ottelut oltiin oteltu uusiksi. Jätän tuon Beware of Dog (1):n jälkeisen Raw’n nyt raportistani pois, koska WWE Networkissa tämän Beware of Dog (2):n päiväksi on merkitty tuo sunnuntain päivä.

Kuva
WWF In Your House 8: Beware of Dog

In Your House 8: Beware of Dogin ykkösosan selostajina tuttuun tapaan Vince McMahon ja Jerry ”The King” Lawler. Ennen varsinaista Beware of Dogia käytiin Free For All, jossa WWF Tag Team –mestaruudesta taistelivat uudet mestarit (The Godwinns w/Sunny) sekä The Smoking Gunns. Gunnin veljeksiltähän riistettiin aikaisemmin mestaruus Billy Gunnin loukkaantumisen myötä, joten kyseessä oli Billy Gunnin paluu. Nämä Free For All –matsit eivät ole mukana Networkin versioissa, joten en niitä ikinä arvostele. Joten mennään suoraan varsinaiseen Beware of Dogiin.

Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/joku eukko vs Marc Mero w/Sable

Tämän feudin juuret ovat Wrestlemania XII:ssa, jossa Sable ja Marc Mero tekivät WWF-debyyttinsä. Sable toimi tuolloin HHH:n valetina ja Marc Mero oli myöhemmin haastattelussa. Ultimate Warrior –tappiostaan suivaantunut Helmsley purki kiukkuaan Sableen, jota Mero alkoi puolustelemaan. Tätä ottelua olen odottanut. Oikeastaan odotin jo edelliseen In Your Houseen näiden miesten välille ottelua, mutta silloin sitä ei vielä nähty. Kerrottakoon vielä, että kuuluisa MSG Incident oli jo tapahtunut, Kevin Nash (Diesel) ja Scott Hall (Razor Ramon) poistuneet WCW:hen. Hunter on ainoa, joka MSG Incidentistä tulisi kärsimään, mutta tässä ottelussa HHH ei vielä onneksi joutunut kyykytettäväksi.

Jälleen hyvä aloitus PPV:lle. Tälle oli hyvin annettu aikaa. Mero yritti puskea kehäkulmauksessa HHH:ta, mutta Helmsley väisti ja tästä alkoi Meron olkapään työstäminen. Mero möi todella hyvin loukkaantumista, mutta vähän ehkä liian pitkäksi venyi HHH:n hallintajakso. Kuitenkin annettava krediittiä, että tuota olkapää”vammaa” ei missään vaiheessa ottelua unohdettu. Olin jo antamassa puoli tähteä isomman arvosanan, mutta ehkä lopetuksen olisi voinut hoitaa paremmin, joten siksi tämä jää kolmeen tähteen. P.S. Bongasin muuten katsomosta Fabulous Moolahin ja Mae Youngin.

*** (16.23)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Marc Mero

HHH oli jo tekemässä Pedigreetä Merolle, kunnes meni kehän ulkopuolelle Sablelle mussuttamaan. Palasi sitten kehään ja epäonnistui Pedigreessä, kun "Wildman" Mero käänsi sen katapultiksi ja vähän yllättäen voitti sillä liikkeellä.
Kuva
Shawn Michaels © w/José Lothario vs The British Bulldog w/Diana Smith & Owen Hart – WWF-mestaruusmatsi

Ennen ottelua Camp Cornetten haastattelussa Jim Cornette ilmoitti Owen Hartin toimivan tänään Bulldogin virallisena managerina. Lisäksi ennen kehääntuloa Shawn Michaels törmäsi Mr. Perfectiin. Tästä varmaan kuulemme myöhemmin lisää.

Ottelun tarinan olen aika hyvin jo selittänyt Raw-raporteissani. En oikein osaa sanoa, että onko tämä ollut hyvä vai kehno juonikuvio. Ehkä kuviota enemmän on häirinnyt se, että miten ihmeessä The British Bulldog nyt keksittiin päämestaruuskuvioihin. Koko alkuvuoden Davey Boy Smith on ollut aika näkymätön ja toiminut lähinnä joukkueena Owen Hartin kanssa. Camp Cornette –tiimissäkin Vader on ehdottomasti ollut se näkyvin painija alkuvuodesta. British Bulldogilta ja Shawn Michaelsilta kuitenkin voi odottaa hyvää matsia aina. Molemmat olivat tähän aikaan hyvässä kunnossa. Valitettavasti en kuitenkaan oikein innostunut tästä matsista. Tässä oli vähän sama ongelma kuin ensimmäisessä matsissa. Pahiksen (British Bulldog) hallintaosuus tuntui vähän liian pitkältä. Lopetus kuitenkin oli paremmin hoidettu kuin Mero vs HHH –ottelussa. Varmaan myös ottelun arvosanaa vaikuttaa vähän ottelun jälkeinen sekoilu, vaikka eihän se ottelun arvosanaan saisikaan vaikuttaa.

*** (17.21)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Shawn Michaels

Ottelun alkuperäinen tuomari oli kanttuvei. British Bulldog yrittää tehdä Running Powerslamin, mutta Shawn Michaels saa käännettyä sen Back Suplexiksi. 1-2-3 ja sitten alkaakin soimaan British Bulldogin musiikki. Tuomari pitää British Bulldogia voittajana, kun Michaelsin olkapäät muka oli maassa. Toinen tuomari pitää Michaelsia voittajana. Diana Smith juhlii mestaruusvyön kanssa, kunnes paikalle tulee taas WWF:n presidentti Gorilla Monsoon. Gorilla Monsoon jyrähtää ja päättää, että matsi on ratkaisematon ja Shawn Michaels edelleen mestari. Tuntuu jotenkin niin nähdyltä kuviolta tämä, että kaksi tuomaria on eri mieltä voittajasta. Välillä se toimii, mutta tässä kohtaa se vain tuntui hämmentävältä ja turhalta kikkailulta.
Nuo kaksi ylläolevaa matsia olivat siis Beware of Dog 1:stä, jotka näytettiin jälkimmäisessä Beware of Dogissa uusintoina. WWF-mestaruusmatsin jälkeen alkaa Beware of Dog 2, joka oli pari päivää alkuperäisen (ja epäonnisen) lähetyksen jälkeen. Tässä selostajina toimivatkin Vince McMahonin ja Jerry ”The King” Lawlerin sijaan Jim Ross sekä Mr. Perfect. Onpahan siistiä vihdoin päässä kuulemaan JR:n selostusta. Mr. Perfectkin oli loistava kommentaattori Royal Rumblessa.

Kuva
Stone Cold Steve Austin w/Ted DiBiase vs Savio Vega – Caribbean Strap –ottelu

Austinilla ja Vegalla oli ollut jo pidemmän aikaa erimielisyyksiä. Tämä ei ollut miesten ensimmäinen kohtaaminen PPV-tasolla, sillä heillä oli myös ottelu Wrestlemaniassa. Tämä matsi ei ollut ihan tavallinen ottelu, vaan ottelumuodoksi oli valittu Vegan tahdosta Caribbean Strap. Tähän otteluun Austin ja DiBiase suostuivat sillä ehdolla, että jos Savio Vega häviää, hän joutuu toimimaan DiBiasen kuskina. Ennen Beware of Dog 2:sta käydyssä Raw’ssa (jota en vielä ole nähnyt..) panokset kovenivat entisestään. Ted DiBiase ilmoitti, että jos Savio Vega sattuisi voittamaan, WWF:ssä ei enää nähtäisi ”Million Dollar Mania”.

En ole ikinä ymmärtänyt strap-matseja. Tämä ottelu kuitenkin osoitti, että strap-matsi voi olla hyvä ottelu. Tällekin ottelulle oli siunattu hyvin aikaa (tapahtuman pisin ottelu), eikä missään vaiheessa edes tullut mitään tylsää vaihetta. Ottelu pysyi alusta loppuun mielenkiintoisena ja jännittävänä. Pakko antaa isot kehut kummallekin ottelijalle. Kummastakin oikein huokui kunnon tekemisen meininki ja näyttämisen halu.

***½ (21.27)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Savio Vega

Steve Austin oli jo koskettanut kolmea kulmausta vetäen samalla remmissä Savio Vegaa, joka samalla salakavalasti kosketti itse myös kulmauksia. Neljännen kulman kohdalla Austin huomasi Vegan tempun, riuhtaisi remmiä ja yllättäen Savio Vega lensikin kulmaukseen, jota ei ollut vielä koskettanut.

Ottelun jälkeen Steve Austin jättää Ted DiBiasen, joka joutuu jättämään WWF:n Austinin tappion myötä. Todellisuudessahan DiBiase jätti WWF:n WCW-siirtymisen takia. Lopuksi Savio Vegan johdolla DiBiaselle vielä NA NA NA NA NA NAA HEY HEY GOODBYE!
Kuva
Vader w/Jim Cornette vs Yokozuna

Tätä ottelua olen odottanut kauhulla. Seitsemän viikkoa aikaisemmin Raw’ssa Vader teloi Yokozunan jalan heidän välisessä ottelussa. Nyt Yokozuna oli tehnyt paluun. Vaderin (+ Cornette) ja Yokozunan feudihan on kestänyt jo jonkin aikaa, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun he PPV:ssä kohtasivat 1 vs 1 –ottelussa. Feudin taustatarinaan en jaksa enää sen enempää erehtyä, sillä olen jo kertonut kaiken oleellisen aikaisemmin.

Tämä ottelukin yllätti positiivisesti, sillä tämä ei ollutkaan niin katastrofaalisen huono kuin oletin. Ottelu oli ihan viihdyttävä kahden ison miehen rymistely. Yleisökin tuntui olevan ihan hyvin mukana, joten ehkä sekin vaikuttaa arviooni. Isoin miinus kuitenkin se, että ottelu varsinaisesti alkoi, kun ottelusta oli kulunut lähes puolet ajasta. Kuitenkin loppupeleissä tästä jäi ihan hyvä fiilis, koska ei tämä aikaakaan vienyt niin hirveästi.

** (08.53)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Vader

Yokozuna yritti tehdä Jim Cornettelle Banzai Bombin, mutta Vader kävi vetäisemässä Cornetten alta ja teki Yokozunalle lopulta Vader Bombin.
Kuva
Goldust © w/Marlena vs The Undertaker w/Paul Bearer – Casket-ottelu WWF Intercontinental –mestaruudesta

Tämä on kyllä ollut vähän outo kuvio taas. Mankind hoiti Undertakerin pois pelistä vähäksi aikaa. Sitten kun Taker teki paluun, niin ilmoitettiinkin Goldustin ja Undertakerin välinen arkkumatsi. Eihän siinä mitään, sillä tämä oli ihan mukava matsi. Ei tässä mitään ihmeellistä ollut, mutta viihdyin kuitenkin tämän parissa. Plussaa annettava siitä, että Undertakerkin vaikutti ihan inhimilliseltä painijalta tässä, joka oli välillä helisemässä Goldustin kanssa. Lopetuskin oli toimiva, vaikka rehellisesti sanottuna tuntui aika loogiselta ratkaisulta.

*** (12.36)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen Intercontinental-mestari: Goldust

Undertaker teki jo Goldustille HAUTAKIVI-ISKUN, avasi arkun ja sinne olikin yllättäen ilmestynyt MANKIND. Mankind teki jälleen Mandible Claw’n Undertakerille ja Taker putosi arkkuun. Mankind sulki arkun ja näin Goldust sai pitää IC-vyön itsellään. Mankindin, Goldustin ja Marlenan poistuessa paikalta arkku alkaa savuamaan. Lopulta Paul Bearer ja WWF:n henkilökunta saa arkun auki, mutta The Undertaker on poissa!
-----

Vaikea arvioida tätä tapahtumaa, sillä olihan tämä aika poikkeuksellinen PPV. Ottaen huomioon Beware of Dogin ensimmäisen lähetyksen vaikeudet, on annettava krediittiä siitä, kuinka hyvin tämä homma saatiin hoidettua. Lisäksi pitää muistaa, että Bret Hart oli edelleen poissa ja nyt oli WWF:stä kokonaan poissa Diesel sekä Razor Ramon. Ehdottomasti ok-arvosanan arvoinen tapahtuma. Mitään huippuotteluita ei nähty, mutta Beware of Dogin avainsana oli tasaisuus. Muutama ottelu yllätti taas positiivisesti ja varsinaisia pettymyksiä ei ollut oikeastaan kuin yksi ottelu. Valitettavasti tämä ottelu oli juuri WWF-mestaruusmatsi, mutta senkin kohdalla olin ehkä vähän liian kriittinen.

-----

In Your House 8:n tähdet:

*** Stone Cold Steve Austin
** Savio Vega
* The British Bulldog

-----

PPV-arvosanat:
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies

-----

Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 10
2. Bret Hart 6
3. Diesel 3
3. Steve Austin 3
5. Undertaker 2
5. Owen Hart 2
5. Savio Vega 2
8. Razor Ramon 1
8. The British Bulldog 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 25.02.2015 11:04

Kenityksen arvostelusta täytyy nostaa tuo Styles-Abyss. Aivan erinomainen ottelu, olisiko jopa TNA:n historian top 10:ssä, ei ainakaan kaukana. Taisinpa 2005 valita AJ Stylesin vuoden parhaaksi painijaksi ja Abyssin vuoden heeliksi. En koskaan unhoita sitä ennen kellonsoittoa nähtyä AJS:n kuperkeikkavolttia häkin ovesta Abyssin syliin eikä tahti senkään jälkeen paljoa laantunut. Todella huikea matsi, jota voi suositella kyllä kaikille, jotka ei ole sitä nähneet.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 26.02.2015 22:29

Jatketaan. Kannattaa lukea, koska tämä sisältää koko projektin tähän asti hienoimman yksittäisen hetken. Heti alkupuolella.

Kuva
Sunnuntai 15. Heinäkuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida


Yhteistyö NWA:n kanssa oli loppunut, mutta se ei tahtia hidastanut. TNA:n vuosi oli tähän mennessä ollut muutamaa notkahdusta lukuun ottamatta varsin hyvä. Toiveissa olikin, että tämä heinäkuun tapahtuma jatkaisi samaan malliin. Etenkin kun sen jättiläisen tapahtumat keskikesällä olivat jääneet pettymyksiksi. Selostajina tutusti Tenay & West.

10 Man Ultimate X Gauntlet Match
Osallistujat: Chris Daniels, Jay Lethal, Puma, Homicide, Sonjay Dutt, Petey Williams, Shark Boy, Elix Skipper, Kaz, Senshi

Kymmenen miehen sekamelska ja palkinnoksi voittajalle x-divarin ykköshaastajan titteli. Eipä voi sanoa, että erityisen innoissani olisin ollut. Huomionarvoista on se, että Slammiversaryssa Daniels otteli paljon hypetetyssä (mutta pannukakuksi jääneessä) ottelussa Stingiä vastaan ja oli nyt pudonnut taas näihin tuttuihin hommiin. Tässä ottelussa myös Elix Skipper teki paluunsa TNA:han 8kk tauon jälkeen.

Ottelun säännöt menivät siten, että kaksi miestä aloittivat. Royal Rumble tyyliin aina minuutin välein tuli uutta miestä kehään. Tässä vaiheessa pystyi eliminoimaan ottelijan yläköyden yli. Siinä vaiheessa kun kaikki 10 painijaa olivat tulleet sisään ottelu muuttui Ultimate X:ksi, eli voitto heltisi kun kävi noutamassa X:n sen tutun X-kirjaimen muotoisen rakennelman keskeltä. Kuulostaa ehkä sekavalta näin auki kirjoitettuna, mutta käytännössä tämä toimi erittäin hyvin eikä ollut yhtään sekava.

Tämän ppv projektin varrella on ollut monia upeita hetkiä. Silti uskallan sanoa, että tämä oli ehdottomasti kaikkein paras. En odottanut tältä ottelulta mitään muuta kuin sirkusesitystä. Ai että onkin ihanaa olla väärässä sillä tämä olikin aivan huikea ottelu. Battle Royal sääntö oli siunaus. Turhakkeet eliminoitiin jo alkuminuuteilla ja sitten kun Ultimate X alkoi niin jäljellä oli kuusi painijaa. Mikään, yhtikäs mikään ei valmistanut minua sick bumpiin, joka tässä nähtiin. En ala selittämään, koska videomateriaaliakin on saatavilla.

(kohdasta 14:00 eteenpäin)

Ja tuossa ei tosiaankaan ollut kaikki. Kaz ja Daniels olivat muutenkin ottelun hahmot. Kaz otti myös kovaa iskua kun hänet lennätettiin rajusti tuon rakennelman seinään. Siihen päälle lukemattomia muita kivuliaita ja näyttäviä spotteja. Mutta miksi ihmeessä tykkäsin niin paljon tällaisesta ns. spot fest ottelusta? Yleensähän en niistä syty. Kun tässä oli rutkalti myös ihan peruspainia, josta suurimmalta osin vastasivat juuri Kaz & Daniels. Tämä oli projektin hienoin hetki. En odottanut tältä mitään, mutta sain valtavasti. Ihan eri maata kuin WWE:n keskikesän laiska ja hidas viihdebrawlaus.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:50
Voittaja: Daniels

Arvosana: ****


Tag Team Match
Voodoo Kin Mafia w./ Roxxi Laveaux VS. Damaja & Basham w./ Christy Hemme & Lance Hoyt

Tämä Kip Jamesin ja Christy Hemmen sukupuolten sotana alkanut ja sittemmin VKM:n ja Basham veljesten väliseksi muuttunut kamala feudi ei vaan millään tuntunut loppuvan. Nyt sentään oltiin saatu vähän uusia elementtejä. Heeliksi kääntyneestä Lance Hoytista oli tullut Christyn on-screen poikaystävä. Lisäksi VKM oli kiusoitellut värvänneensä joukkoonsa naisen, joka tulisi tuhoamaan Christy Hemmen. Täksi naiseksi paljastui ”Voodoo Queen” Roxxi Laveux. Ja tosiaan tuo lisänimi kertookiin gimmickin. Hän oli voodookuningatar. Eleet, kuteet ja kaikki sen mukaisia. Paljon oli siis elementtejä, joilla koitettiin paikkailla vajavaista kehä-äksöniä.

Kaikesta tuosta ylibookkauksesta huolimatta on vaan yksinkertaisesti todettava että tämä oli kamalaa. Ei tämä nyt aivan umpisurkea ollut, mutta ei kaukanakaan. Tylsää ja yhdentekevää hidasta brawlausta, joka ei kiinnostanut ketään. Liveyleisökin antoi mielipiteensä kuulua. Tämä feudi saisi nyt viimeinkin loppua.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:05
Voittajat: Voodoo Kin Mafia

Arvosana: * ½


Singles Match
James Storm VS. Rhino

Tällä oli hyvin mielenkiintoinen tausta. Eräässä Impactissa Storm oli väkisin juottanut Rhinolle kulauksen olutta. Tämän jälkeen Rhino oli totaalisesti seonnut ja hajottannut kaiken irtaimiston mitä Impact Zonella käsiinsä sai. Myöhemmin haastattelussa Rhino kertoi syyn käytökselleen. Hänen isänsä oli alkoholisti ja kuollut ryyppämiseen Rhinon ollessa 15-vuotias. Viinapiru oli myös tuhonnut Rhinon oman avioliiton kymmenkunta vuotta sitten. Nyt Rhino oli ollut vuosia kuivilla ja Stormin temppu oli tuonut kaikki nuo pahat muistot takaisin. Tiedä sitten mikä tuossa tarinassa on faktaa ja fiktiota, mutta hyvin mielenkiintoiset feudin lähtökohdat ainakin.

Ottelun kesto valehtelee, koska ennen kellonsoittoa nähtiin monta minuuttia kestänyt yleisöbrawlaus. Nuo harvemmin televisiosta katsottuna toimivat, mutta tällä kertaa ei ole valittamista. Hyvin intensiivistä mättöä. Mielessä kävi että niinköhän käy, ettei ottelu koskaan virallisesti pääse edes alkamaan. Vihdoin se kuitenkin alkoi ja hyvä niin. Intensiteettitaso toki hieman putosi kehässä ollessa, mutta ei mitenkään häiritsevän paljoa. Hyvin pysyi paketti kasassa ja lopetus kaljapulloiskuineen kaikkineen oli varsin näyttävä. Hyvä matsi ja ottelun jälkeiset tapahtumat takasivat sen, että jatkoa on tulossa.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:29
Voittaja: James Storm

Arvosana: *** ¼


Tag Team Match
Motor City Machine Guns w./ Kevin Nash VS. Mr. Backlund & Jerry Lynn

Heti alkuun oli aihetta pienelle YES chantille. Shelley & Sabin esiteltiin ensi kertaa Detroitin konetuliaseina. Ai että. Mutta ei makeaa mahan täydeltä. Vastassaan heillä kun oli Bob Backlund. Tässä liveyleisökin jo kääntyi Backlundia vastaan kun edellisissä esiintymisissään hän oli vielä saanut jonkintasoisia hurrauksia.

Onneksi tässä kuitenkin tehtiin niin fiksusti, että 80% ajasta kehävuorossa oli Jerry Lynn. Konetuliaseiden ja Lynnin otteleminen oli nautittavaa katsottavaa. Mahtavaa tulitusta ja mahtavaa komediaa Shelleyn ja Sabinin iskiessä useamman kerran vahingossa toisiaan. Kieli pitkällä odotan sitä kunnes MCMG:lle saadaan vähän tasokkaampia vastapareja. Ärsyttävästä Backlundista huolimatta tämä oli varsin viihdyttävä ottelu joka toimi välipalamatsin roolissaan ihan hyvin.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:45
Voittajat: MCMG

Arvosana: ***


Mixed Tag Team Match
Eric Young & Gail Kim VS. Robert Roode & Ms. Brooks

Tämän tarinan taustat on selitettynä edellisissä arvosteluissa. Slammiversaryssa EY oli vapautunut Rooden palvelijan roolista. Gail Kim oli myös sekaantunut kuvioon tukemalla hyväuskoista EY:tä kaikin tavoin. Ilman Gailin apua Eerikki olisi todennäköisesti antanut periksi Traci Brooksin seireenimäisille viettelyksille. Gail sattui myös vihaamaan manipulatiivista Tracia koko sydämestään ja tämä antoi hänelle tilaisuuden päästä häneen käsiksi.

Millainen oli Eric Youngin ja Gail Kimin tiimi? Yhdellä sanalla: hauska. En tarkoita nyt edes mitään hoopoilua vaan meno oli aidosti iloisen näköistä ja kumpikin tuntui nauttivan aivan täysillä. Harvoin tulee iloisuuden tunne näin vahvasti tv-ruudun läpi. Kun kyseessä olivat Gail Kim ja Traci Brooks niin ei myöskään tarvinnut huolehtia mistään sellaisesta etteivätkö naiset pysyisi tahdissa mukana. Tämä oli kaikin puolin mukava matsi, josta jäi hyvä mieli. Tähän mennessä ppv on kyllä ollut hyvä.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:23
Voittajat: EY & GK

Arvosana: ***


Singles Match
Christian Cage VS. Chris Harris

Tästäkin kuviosta tykkäsin, koska se oli niin pirun simppeli ja toimiva. Chris Harris oli tehnyt uransa joukkuepainijana. America’s Most Wantedin hajoaminen ja motyc matsi James Stormia vastaan olivat luoneet hyvää ”pöhinää” miehen ympärille ja nyt oli hänen tilaisuutensa lopullisesti todistaa kuuluvansa isojen poikien liigaan. Christian Cage entisenä päämestarina kun kuului TNA:n top 3 starojen joukkoon. Harris itsekin nimitti tätä hänen ”do or die” hetkekseen. Cage puolestaan härnäsi promoissaan taidokkaasti Harrisia ja näin olikin pöytä katettuna.

Mehevät lähtökohdat ja matsin alku lupailikin hyvää. Sellaista vähän rauhallisempaa painia, hidasta rakentelua, perinteisellä ison matsin kaavalla. Harmillisesti tätä tietä ei kuitenkaan maltettu kulkea loppuun saakka. Tuolla draaman kaarella ottelu olisi tarvinnut useamman minuutin lisää aikaa ja lopetukseen sitten tuli kummallinen sekaantuminen. Harrisin ura ei koskaan ottanut tulta alleen. Asiat olisivat saattaneet mennä toisin, jos tässä olisi annettu miesten painia 20:n minuutin puhdas matsi. Nämä haukut on kuitenkin suhteutettava, koska olihan tämä kaikesta huolimatta viihdyttävä ottelu. Potentiaalia vaan olisi ollut vielä parempaankin.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:30
Voittaja: Christian Cage (after Dustin Rhodes interfered)

Arvosana: ***


Tag Team Match
AJ Styles & Tomko VS. Abyss & Sting

Tässä elettiin Kristianin koalition kunnian päiviä. Vielä porukkaan ei kuulunut kuin Christian, AJ & Tomko. AJ Stylesin rooli Christianin sidekickinä ja osittaisena komediahahmona puhutti ja raivostutti aikanaan. Nyt kun tätä katsoo monta vuotta myöhemmin niin ei raivostuta yhtään. Tokihan sitä olisi toivonut ansaitsemaansa paikkaa ihan ruokaketjun huipulta, mutta hämmentävän hyvin AJS toimi myös tässä roolissa. Hän oli ikään kuin pelle, mutta auta armias jos joku sortui hänet aliarvioimaan. Silloin lähti. Miehen overius Impact Zonella takasi sen, että mikään ei voinut viedä hänen sädekehäänsä pois. Vastaavasti hyvin mielenkiintoinen oli myös Abyssin ja Stingin joukkue. Kaksi hyvin synkkää ja mysteeristä hahmoa samalla sivulla. Kyllä siinäkin jotain oli. Kolme muuta tulikin jo kehuttua, joten ei unohdeta Tomkoa. Nämä olivat ehdottomasti hänen uransa parhaita kuukausia ja jos tähdet olisivat olleet suotuisemmassa asennossa, hänestä olisi hyvinkin voinut tulla TNA:n oma Batista.

Erittäin mielenkiintoiset joukkueet olivat kasassa. Uskalsin tältä siis odottaa menevää mättöä, mutta sain sitä korkojen kanssa. AJ Styles oli jälleen aivan huikea. Tällä kertaa hämmästytti spotti, jossa hän valmisteli Springboard Reverse DDT:tä Stingille. Ikoni kuitenkin katkaisi liikkeen kesken kaiken, mutta AJS muunsikin sen hämmästyttäväksi kierreloikaksi kehän ulkopuolelle Abyssin syliin. Vaikea selittää, mutta huikea hetki. Sen lisäksi tässä nähtiin paljon hyvää peruspainia. Joukkueiden kemiat toimivat hyvin, kestoa ottelulla oli riittävästi. Near falleja riitti. Todella hyvä matsi. Hieno ppv ollut tähän pisteeseen saakka.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:35
Voittajat: Abyss & Sting

Arvosana: *** ½


Match Of Champions
Kurt Angle © & Samoa Joe © VS. Team 3D ©

Jos kerkesitte ihmetellä missä mestaruusmatsit olivat niin tässä selitys. Tähän joukkuematsiin oli ladattu kaikki neljä mestaria. Angle raskaansarjan, Joe x-divarin ja 3D joukkuedivarin. Jos esimerkiksi Devon selättäisi Anglen niin hänestä tulisi raskaansarjan mestari. Jos Joen niin x-divarin mestari. Tuolla logiikalla siis. Huomionarvoista on se, että Angle oli myös IWGP:n raskaansarjan mestari. Vyön hän oli voittanut Japanissa Brock Lesnarilta. Kurt kantoi vyötä mukanaan eikä promossaan arastellut kertoa kenet oli laittanut taputtamaan vyön ansaitakseen. Muutenkin Angle oli takahuonesegmenteissä aivan liekeissä koko illan. Hän etsi epätoivoisesti avustajia kehän laidalle. Kun halukkaita ei ilmaantunut niin alkoi nyrkit heilumaan. Aurinkolasit pysyi silmillä koko ajan. Jos tippuivat, niin nostettiin ylös pieksennän jälkeen. Tämä toi Kurt Anglen hahmoon sellaisen ulottuvuuden jota sillä ei WWE:ssä koskaan ollut.

Tykkäsin myös tästä matsista. Oikeiden vastustajien kanssa myös 3D:n pulleilla pojilla oli paljon annettavaa. Jo takahuonehaastattelussa 3D:n veljekset olivat antaneet ymmärtää, että kumpikin halusi nousta mestariksi. Ottelun aikana tätä jatkettiin Rayn ja Devonin ajautuessa käsirysyyn keskenään. Ahneus näytti voittaneen veljeyden. Niinpä tietysti, näinhän tässä täytyi käydä, ajattelin. Mutta mitä vielä. Se kaikki olikin fanien vedätystä ja veljekset olivatkin yksissä tuumin liikkeellä. Rakastin tuota, kiitos Russo. 3D hallitsikin ottelua ja Devon oli sekunnin päässä nousta raskaansarjan mestariksi. Aika huikea hetki. Ottelu päättyi sekaantumiseen, joka oli vähän kaksijakoinen. Meno oli sen verran maittavaa, että sekaantuminen oli viimeinen asia jota olisi toivonut. Toisaalta sekaantujat (jos tuo on edes sana) olivat sen verran mielenkiintoisia, että saattoi olla sen arvoistakin. Joka tapauksessa viihdyttävä pääottelu ja kova tapahtuma kokonaisuudessaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:26
Voittajat: Angle & Joe (Joe pinned Devon after Steiner Brothers interfered; Angle & Joe won tag title)

Arvosana: *** ½


*** Chris Daniels
** Kaz
* AJ Styles


Yhteenveto: Tätä juuri kaipasin. WWE oli kesällä tarjonnut ainoastaan laiskaa viihdemättöä ja kamalia otteluita. Monta huonoa tapahtumaa putkeen. Tämä oli jotain aivan muuta. Avausmatsi räjäytti pankin, mutta syvyyttä löytyi kyllä. Hyviä otteluita kaikki, paitsi tietysti se säännön vahvistava poikkeus. Todella hyvä ppv. Tätä voin kokonaisuudessaan suositella, kannattaa katsoa.


Pähkinänkuorispoilerit
10 Man Ultimate X Gauntlet (18:50) **** (illan paras)
VKM VS. Damaja & Basham (7:05) * ½
Storm VS. Rhino (7:29) *** ¼
MCMG VS. Backlund & Lynn (8:45) ***
EY & Gail Kim VS. Roode & Brooks (8:23) ***
Cage VS. Harris (12:30) ***
Styles & Tomko VS. Sting & Abyss (15:35) *** ½
Team 3D VS. Angle & Joe (18:26) *** ½



PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
7 TNA - Sacrifice 2,81
8 TNA – Final Resolution 2,71
9 TNA - Destination X 2,56
10 TNA - Against All Odds 2,25

11 TNA - Slammiversary 2,28
12 WWE - Vengeance 2,14
13 WWE - No Way Out 2,13
14 WWE - Judgment Day 2,00
15 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Seuraavalla Mäjähtää Suureen Amerikkalaiseen tapaan.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 01.03.2015 11:31

What kirjoitti:Kenityksen arvostelusta täytyy nostaa tuo Styles-Abyss. Aivan erinomainen ottelu, olisiko jopa TNA:n historian top 10:ssä, ei ainakaan kaukana. Taisinpa 2005 valita AJ Stylesin vuoden parhaaksi painijaksi ja Abyssin vuoden heeliksi. En koskaan unhoita sitä ennen kellonsoittoa nähtyä AJS:n kuperkeikkavolttia häkin ovesta Abyssin syliin eikä tahti senkään jälkeen paljoa laantunut. Todella huikea matsi, jota voi suositella kyllä kaikille, jotka ei ole sitä nähneet.
Jep, upea ottelu. Tietynlainen unohdettu klassikko.

Kuva
BACKLASH 2005

Tuttuun tapaan WWE:n ensimmäinen ppv WrestleManian jälkimainingeissa oli Backlash. Tuttua oli myös se, että viime vuoden tapaan Backlash-isännöinnin kunnian sai Raw, joten kyseessä oli punaisen brändin versio WrestleManian jälkeisestä ajasta. Selostajina ketkäpä muut kuin JR ja King.

Kuva Kuva
Shelton Benjamin (c) vs. Chris Jericho - WWE Intercontinental Championship
Illan openerissa toisensa kohtasivat kaksi yleisönsuosikkia. Chris Jericho oli tosin alkanut WrestleManian jälkeen käyttäytyä aikaisempaa ilkeämmin, mutta mitään virallista heel-turnia hän ei (vielä) ollut tehnyt. Jerichon käytöksen muuttuminen alkoi oikeastaan siitä, kun WM:n jälkeen hän ja Christian hävisivät Shelton Benjaminille Triple Threat Matchissa IC-mestaruudesta. Jericho oli raivoissaan tappion jälkeen, ja seuraavalla viikolla hän julisti Highlight Reelissään, että IC-mestaruus kuuluisi hänelle. Jerichon talk show -vieraana ollut Benjamin ei ollut aivan samaa mieltä, ja seurauksena oli käsirysy. Aikaisemmin Jericho ja Benjamin olivat tulleet toimeen hyvin keskenään, vaikka Benjamin oli voittanut vyönsä viime lokakuussa juurikin Jericholta. Nyt nuo välit olivat katkolla, kun Jericho seuraavien viikkojen aikana muun muassa esitti Benjaminia pilkkaavan kappaleen Fozzy-säestyksellä ja yritti aiheuttaa Benjaminille tappion ottelussa Simon Deania vastaan. Lopulta kaksikon välille buukattiin uusintaottelu Backlashiin.

WWE:n openerit ovat olleet vuoden 2005 aikana New Year's Revolutionia lukuun ottamatta hämmästyttävän kovia. Edge vs. Michaels Rumblessa oli yksi harvoista ****-arvosanan saaneista openereista, ja tämä Benjaminin sekä Jerichon IC-mestaruusottelu jatkaa puolestaan Eddien ja Mysterion linjaa openereista, jotka jäävät ajanpuutteen takia vain hitusen alle tuon maagisen huippuottelun rajan. Tämä lähes 15-minuuttinen kamppailu oli nimittäin perhanan kovatasoista ja ennen kaikkea älyttömän nopeatempoista painia. WWE:n CW-divarissakaan nähdään harvoin tällaisia otteluita, jossa käytännössä koko 15 minuutin ajan ottelun tempo on todella kova ja molemmat väläyttävät jatkuvasti äärimmäisen näyttäviä liikeitä. Homma lähti käyntiin vauhdikkaasti heti ensimmäisestä minuutista lähtien, ja sillä jatkettiin loppuun asti. Ottelussa nähtiin myös upeita countereita, kuten Jerichon Hurracanrana Benjaminin Sunset Flip Powerbomb-yrityksestä. Benjamin oli tässä vaiheessa urallaan aivan huippuiskussa. Jokaisessa ottelussa mies väläytti jotain, mitä kukaan ei ollut odottanut. Tässä häneltä nähtiin tyylipuhdas loikka maasta suoraan yläkulmaukseen ja sieltä heti sen jälkeen Superplex Jericholle. Raw'n IC-divari oli näinä parhaina aikoinaan itse asiassa yllättävän lähellä TNA:n X-Divaria, ja tämä ottelu päihittää vertailussa myös Lockdownin Daniels vs. Skipperin. Hieno alku illalle.
***½ (14:30 )
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shelton Benjamin (Roll up)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
William Regal & Tajiri (c) vs. The Heart Throbs (Antonio & Romeo) vs. Simon Dean & Maven vs. La Résistance vs. The Hurricane & Rosey - Tag Team Turmoil Match for the World Tag Team Championship
Raw'n joukkuemestarit olivat esiintyneet ppv:ssä edellisen kerran New Year's Revolutionissa. Tuolloin William Regal ja Eugene puolustivat joukkuemestaruuksiaan, mutta Eugene loukkaantui tuossa ottelussa pahasti. Niinpä pian ppv:n jälkeen järjestetyssä house show'ssa Regal joutui puolustamaan mestaruuksia La Résistancea vastaan, ja Eugenen korvaavaksi joukkuepariksi hän sai Jonathan Coachmanin. Regalin ja Coachin yhteistyö ei toiminut, ja Résistance voitti mestaruudet. Kanadanranskalaisten mestaruuskausi ei kuitenkaan ollut kovin pitkä, sillä noin kuukautta myöhemmin Japanissa järjestetyssä Raw'ssa Regal haastoi uudet mestarit, ja tällä kertaa hän toi yllätysparikseen japanilaisyleisön suosikin ja Regalin pitkäaikaisen ystävän Tajirin. Regal ja Tajiri voittivat vyöt, ja olivat kantaneet niitä siitä lähtien ylpeinä. Nyt vastassa oli kuitenkin poikkeuksellinen haaste, kun neljä muuta joukkuetta havitteli vöitä Tag Team Turmoil Matchissa. Tässä nähtiin myös kaksi uutta joukkuetta. Toisen muodostivat fitnessfanaatikot Simon Dean ja Maven, jotka olivat aloittaneet yhteistyön tammikuun lopulla. Toinen kaksikko oli puolestaan vasta WM:n jälkeen WWE-debyyttinsä tehnyt Heart Throbs. Naistenmiehet Antonio ja Romeo olivat piinanneet viime viikkojen aikana Regalia ja Tajiria.

Tämän ottelun suurin viihdyttävyys piili siinä, että tässä pääsi näkemään parhaat palat usealta todella erilaiselta joukkueelta. Regal ja Tajiri toki hallitsivat ottelua suurimmaksi osaksi, mutta heidän painiaan nyt oli ilo katsella, koska Regal ja Tajiri pelkästään kahdestaan tarjoavat todella monipuolista painia. Regal väläytteli ottelun aikana todella tyylikkäitä lukkoja, muutaman hienon suplexin ja vieläpä perinteistä smash mouth -painia. Tajiri puolestaan tarjoili kaikki upeimmat potkunsa ja toi vieläpä mukavan CW-lisän otteluun. Regalin ja Tajirin lisäksi nähtiin kuitenkin ihan hauska Heart Throbs -kaksikko, perinteistä joukkuepainia tarjoava La Résistance ja kaksi todellista mark out -joukkuettani. Olen jo aikaisemmin useisiin kertoihin selittänyt Simon Dean -markituksestani, joten miehen näkeminen varsinaisissa kehäotteissa Mavenin kanssa oli suoranaista herkkua. Varsinkin kun Dean osaa oikeasti painia mutta tuoda mukaan myös hahmonsa koomisen lisän. Todellinen kliimaksi kotikatsomossani koitti kuitenkin, kun oman mark out -listani Top 3:een mahtuva Hurricane saapui Roseyn kanssa kehään ja räjäytti pankin. Painilliselta anniltaan tämä oli katkonaisuutensa takia heikohkoa, mutta minulle tämä oli oikein viihdyttävä välipalaottelu.
**½ (13:43)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Hurricane & Rosey (The last elimination: Hurricane pinned Conway after a Splash off the shoulders of Rosey)
Kuva Kuva
Edge vs. Chris Benoit - Last Man Standing Match
Chris Benoit loukkasi toisen kätensä pahasti (kayfabe) Money In The Bank Ladder Matchissa, mutta oli silti voittaa koko ottelun. Kuitenkin juuri kun Benoit oli nappaamassa salkun katosta, Edge löi terästuolilla Benoit'n loukkaantuneeseen käsivarteen, ja Benoit tippui maahan tuskaisena. Tuon jälkeen Edgellä oli helppo työ napata salkku katosta ja nousta historian ensimmäiseksi MITB-voittajaksi. WM:n jälkeisessä Raw'ssa Edge ja yhä loukkaantunut Benoit painivat toisiaan vastaan ottelussa, joka päättyi siihen, että Edge teloi Benoit'n käsivartta entistä pahemmin. Tähän on vielä yhdistettävä se, että Edge ja Benoit olivat olleet vihamiehiä käytännössä siitä lähtien, kun Edge oli kääntynyt heeliksi jättämällä joukkuemestaruusparinsa Benoit'n painimaan yksin. Niinpä tämä vihanpito muuttui nopeasti todella väkivaltaiseksi ja henkilökohtaiseksi. Lopulta Eric Bischoff kyllästyi siihen, että Benoit ja Edge pieksivät toisiaan ympäri areenaa, ja niinpä hän määräsi ppv:hen Last Man Standing Matchin kaksikon välille.

Tällä otteluparilla ja siihen yhdistetyllä stipulaatiolla oli paperilla kaikki edellytykset illan show stealer -otteluksi. Sellaiseksi tämä oli varmaan osittain buukattukin, koska kieltämättä tapahtuman loppukortissa ei ole yhtään todellista kovaa painiottelua, jolla päästäisiin heittämällä huippuotteluiden tasolle. Niinpä WWE oli varmaan toivonut, että Benoit ja Edge räjäyttäisivät pankin (pun intended), mutta ainakaan minun mielestäni niin ei tässä käynyt. Jälleen kerran on korostettava heti alkuun, että kritiikistäni huolimatta nautin tästä ottelusta paljon ja pidin tätä ehdottomasti hienona LMS-kamppailuna. Tosiasia vain on se, että Benoit ja Edge ovat sen tasoisia painijoita, että heidän keskinäiseltä ottelulta kaikki alle hienon olisi jo todellinen rimanalitus ja että varaa olisi ollut toivoa enemmänkin. Ehkä se sitten oli stipulaatio tai kyvyttömyys hyödyntää sitä kunnolla, koska jotenkin tuntui, että tästä ottelusta puuttui todellinen tunne ja intensiivisyys. Meininki oli teknisesti taitavaa, ja muutamia tosi näyttäviä bumppejakin saatiin (German Suplex tikkaiden päältä, vau!). Tarinankerrontakin oli ihan osuvaa, ja lopetus oli idealtaan näppärä. Jotenkin tämä ottelu ei vain pitänyt missään vaiheessa tuolinreunalla, minkä takia tästä jäi kaikesta teknisestä hienoudesta huolimatta hieman vajavainen fiilis.
***½ (18:47)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge
The Masterlock Challenge
Tässä välissä nähtiin ensin aivan käsittämättömältä paskalta vaikuttanut angle, jossa sydänkohtauksen partaalla oleva Jerry Lawler haastatteli kuutta WWE:n diivaa (Christy Hemme, Maria Kanellis, Candice Michelle, Victoria, Stacy Keibler ja Lilian Garcia), jotka olivat poseeranneet jossain typerässä WWE:n Diva-lehdessä. Lawler lupaili kyselevänsä tosi henkilökohtaisia kysymyksiä diivoilta, ja suurin piirtein ketään ei kiinnostanut. Onneksi juuri ennen kysymysten alkua Chris Masters keskeytti tämän kuran ja hääti sekä diivat että Lawlerin kehästä. Masters oli myös yksi vuoden 2005 aikana debyyttinsä tehneistä uusista painijoista, ja tässä alkuvaiheessa Masters veti erinomaisesti tätä omaa vartaloaan rakastavaa ”Masterpiece”-gimmickiä. Itse fanitin Mastersia erityisesti tämä uran alkuvaiheissa todella paljon, eivätkä Mastersin promot olleet mielestäni ollenkaan pöllömpiä, vaikka niitä aina IWC dissasi. Tässäkin Masters veti tehokkaan heel-promon, jonka jälkeen hän julisti taas avoimen Masterlock Challengen, jota hän oli viimeisen kuukauden vetänyt Raw'ssa. Siinä kuka tahansa katsoja sai nousta kehään ja yrittää murtaa Mastersin luovutusliikkeen Masterlockin. Toistaiseksi kukaan ei ollut pystynyt siihen. Panoksena oli 300 dollaria. Tällä kertaa haasteen otti vastaan hyvin lihaksikas nainen, jota Masters haukkui mieheksi ja lopulta lukitsi tämän Masterlockiin. Nainen pyörtyi saman tien, ja Masters keräsi hyvät heel-heatit. Tehokas angle.

Kuva Kuva
Kane w/ Lita vs. Viscera w/ Trish Stratus
Tämän dream matchin taustalla oli Kanen vaimon Litan ja Trish Stratuksen ikuinen vihanpito. WM:n jälkeen Stratus oli piessyt Litan niin pahasti, että jo paranemaan päin ollut Lita joutui ottamaan uudestaan kepit käyttöön pystyäkseen kävelemään. Tämä oli liikaa Litan aviomiehelle Kanelle, joka kävi Stratukseen käsiksi ja oli kuristaa tämän tajuttomaksi. Viime hetkellä Kanen kimppuun hyökkäsi kuitenkin kaikista maailman ihmisistä Viscera, josta oli kuluneiden kuukausien aikana kuoriutunut rakkauden kipeä jättiläinen, vähän tyyliin Mark Henry vol 2. Viscera pieksi Kanen ja raahasi Trishin pois paikalta. Myöhemmin selvisi, että Kanea pelännyt Trish oli tehnyt jo hyvissä ajoin diilin Big Visin kanssa: jos Viscera auttaisi Trishiä, he menisivät treffeille. Seuraavalla viikolla Raw'ssa nähtiin parhaita paloja näistä treffeistä, joiden pääteeksi Viscera yritti päästä lähempään kontaktiin Stratuksen kanssa. Trish teki kuitenkin Visceralle selviksi, että minkäänlaista actionia heidän välillään ei olisi luvassa, ennen kuin Viscera olisi tuhonnut Kanen kehäactionissa.

Hämmästyttävää kyllä, mutta minusta tämä ei ollut täysin p**ka ottelu. Tai oikeastaan edes ihan älyttömän huono. Toki tämä oli heikko ja varsin turha ottelu, mutta odotuksiin nähden tämä suoriutui jopa hämmästyttävän hyvin. Ehkä juuri tässä tulee kaikkein parhaiten esille se, kuinka kymmenessä vuodessa Kanen taso on kyllä ikääntymisen myötä romahtanut aivan täysin ja kuinka tänä päivänä Kane on oikeasti sen vuoden huonoimman painijan palkinnon arvoinen. Toista oli vielä vuonna 2005, jolloin Kane jaksoi vielä yrittää parhaansa mukaan, vaikkei missään tapauksessa ollut enää siinä 1990-luvun ja 2000-luvun taitteen parhaassa kunnossaan. Tässäkin ottelussa Kane teki pirusti töitä ja muun muassa loikkasi näyttävästi yläköydeltä kehästä ulos Visceran päälle. Ehkä Kanen innoittamana Viscerakin täräytti pari nättiä liikettä ja myös myi Kanen iskut niin hyvin, että on harvoin myynytkään. Kaikesta huolimatta kyseessä oli kuitenkin mätisäkki Viscera vastassaan Kane, joten varsin heikko koitos tämä aivan kiistatta oli. Silti oli mukava yllätys, että tämä ei ollut täyttä paskaa. Lisähuvittavuutta lisäsi se, että yleisö tarjoili yhdet illan kovimmista buuauksista Litalle, joka yritti epätoivoisesti vetää face-roolia. Buuaukset johtuivat tietenkin kaikkien tiedossa olleesta Matt Hardy -tilanteesta, ja ottelun aikana kuultiin myös monta ”We want Matt” -chanttia.
*½ (6:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kane (Chokeslam)
Kuva Kuva
Muhammad Hassan & Daivari vs. Shawn Michaels & Hulk Hogan
Tämä. Tämä oli se illan todellinen spesiaaliottelu, joka oli monille faneille kenties ainut syy tulla katsomaan tapahtumaa. Hulk Hogan palasi WWE:n painikehiin kahden vuoden tauon jälkeen. Kuukausi sitten Hall of Fame -tilaisuudessa oli kaikunut ”One more match” -chant, ja nyt tuo toive kävi toteen. Sinänsä ottelun pohjustaminen alkoi jo WM:ssä, kun Hogan saapui pelastamaan Eugenen kesken Hassanin ja Daivarin hyökkäyksen. Hogan pieksi molemmat amerikanarabialaiset ja lähetti heidät pois kehästä. Manian jälkeen Hassan ja Daivari purkivat tätä turhautumistaan toiseen legendaan Shawn Michaelsiin keskeyttämällä tämän promon kehässä. Hassan puhui siitä, kuinka amerikkalaiset osoittivat WM:ssä jälleen kerran idioottimaisuutensa. Sen sijaan että he hurraisivat Hassanin kaltaiselle menestyjälle, he antavat yhdet illan kovimmista hurrauksista Michaelsille, joka hävisi oman ottelunsa. Michaels ei arvostanut Hassanin sanoja, ja tilanne eteni rajuun tappeluun, jonka Hassan ja Daivari voittivat miesylivoimalla. Seuraavien viikkojen ajan Michaels yritti käydä epätoivoista tappelua Hassania ja Daivaria vastaan, mutta hän jäi jatkuvasti alakynteen. Siitä huolimatta Michaels vaati Eric Bischoffilta lupaa otella molempia arabeja vastaan Backlashissa Handicap Matchissa, mutta Bischoff ei tähän suostunut. Hän käski Michaelsia etsimään joukkueparin, niin ottelu toteutuisi. Niinpä Michaels käveli kehään ja polvistui maahan anellakseen, että Hulk Hogan tekisi vielä yhden paluun kehään ja muodostaisi hänen kanssaan Dream Teamin historian ensimmäistä kertaa, jotta he voisivat yhdessä puolustaa USA:n kunniaa. Vastaus saatiin seuraavalla viikolla, kun Hogan teki paluunsa ja pelasti Michaelsin beatdownilta.

Tätä ottelua on tosi vaikea arvostella mitenkään järkevästi. Suurin ongelma oli se, että Hogan oli tämän ottelun aikaan niin kehnossa kunnossa, ettei häntä olisi pitänyt päästää painikehään ollenkaan. Tai siltä se ainakin minun silmiini näytti, ja vahvistuksen tuolle havainnolle sai siitä, ettei Hogan pystynyt vetämään ottelussa edes Leg Dropiaan. Käytännössä kaikki Hoganin suoritukset rajoittuivat nyrkiniskuihin, pariin Big Bootiin, showboattailuun ja täysin epäloogisesti tuomarin häiritsemiseen väärillä hetkillä. Ei, Hogan ei tosiaan ollut parhaassa iskussaan tässä vaiheessa, mutta jotenkin ihmeellisesti hän vielä tsemppasi itsensä tulevia vuosia varten niin, että pystyi vetämään selvästi parempia suorituksia kuin tässä. Toisaalta kuitenkin tämä ottelu ei olisi ollut mitään ilman Hogania, koska koko ottelun ajan tunnelma oli jotain aivan käsittämätöntä. Yleisö söi Hoganin kädestä ja oli aivan pähkinöinä siitä, että Hulk oli tullut painimaan vielä yhden ottelun. Kun tähän sitten yhdistetään se, että Hassan, Daivari ja Michael saivat omilla vuoroillaan vedettyä oikein näppärää ja kivan näköistä painia, niin kyllä tämä oli kaikesta Hoganin kömpelyydestä huolimatta ihan kiva ottelu. Painillinen anti jäi kuitenkin sen verran vähäiseksi, että ***-arvosanaan tämä ei yllä, mutta omalla tavallaan klassikko-ottelu silti.
**½ (15:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shawn Michaels & Hulk Hogan (Hogan pinned Daivari after a Sweet Chin Music by Michaels)
In ring angle w/ Christian & Tyson Tomko
Vielä ennen Main Eventiä nähtiin aivan mahtava lyhyt kehäangle, kun Christian saapui problem solverinsa Tomkon kanssa kehään. Christian oli alkanut viime kuukausien aikana kerätä järisyttävää suosiota, ja heelmäisestä nilkistä oli kuin vahingossa tulossa face. WWE päätti hyödyntää tilannetta, ja viime aikoina Christian oli promoissaan uhitellut erityisesti WWE Championille John Cenalle. Nytkin Christian saapui promoamaan siitä, kuinka pian alkavan draftin jälkeen hän olisi toivottavasti samassa brändissä Cenan kanssa. Christian ei kuitenkaan hoitanut promoaan perinteiseen tyyliin, vaan hän haukkui räppäämällä Cenan, JBL:n, Triple H:n ja Batistan. Hieno angle.

Kuva Kuva
Batista (c) vs. Triple H w/ Ric Flair - World Heavyweight Championship
WrestleManiassa kokemansa tappion jälkeen Triple H oli arvatenkin raivoissaan, mutta hän oli ehtinyt jo kehitellä uuden suunnitelman noustakseen takaisin World Heavyweight -mestariksi. HHH ilmoitti heti WM:n jälkeisessä Raw'ssa, että hän käyttäisi uusintaottelunsa Backlashissa ja että tuolloin Batistalla ei olisi mitään mahdollisuuksia: Batistalla oli vain käynyt tuuri yhden illan ajan. Seuraavien viikkojen ajan feudissa keskityttiin Triple H:n lopetusliikkeeseen Pedigreehen, koska HHH kertoi tajunneensa, että Batistan suurin heikkous oli Pedigree. Pedigree oli kuulema ”totuus”, jota Batista ei kestäisi ja jolla HHH taltuttaisi Batistan Backlashissa. Triple H yritti tietenkin seuraavien viikkojen aikana saada iskettyä Batistalle Pedigreen, ja vihdoin hän onnistui siinä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa, joka päättyi siihen, kun Batista makasi tajuttomana maassa HHH:n jalkojen edessä. Edeltävissä Raw'issa oli muun muassa nähty klassikkokohtaaminen JR:n ja Triple H:n välillä, joka päättyi siihen, että JR voitti ottelun Batistan avustuksella.

Harmillisesti tämä ottelu tarjosi varsin vähän mitään uutta verrattuna WrestleManian Main Eventiin. Tämä on oikeastaan juuri se suurin ongelma Batistan ja HHH:n taisteluparissa. Kirjoitin kaksikon heikkouksista jo WM-arvostelussa, mutta on hyvä toistaa tosiaan vielä se, että kumpikaan näistä kahdesta ei ole varsinainen malliesimerkki painijasta, joka pystyisi kantamaan vastustajansa huippusuoritukseen. Keskenään todella kovalla työllä ja täydellä omistautumisella he saivat kuitenkin aikaan hienon Main Eventin WM:ssä, mutta siitä on tosi vaikea enää parantaa perus Singles-stipulaatiossa yhtään mihinkään. Kaikki oli tavallaan jo annettu WM:ssä, jolloin uuden kehitteleminen on perhanan hankalaa. Olisikin ollut jotenkin järkevämpää, että jo tähän otteluun olisi kehitelty edes joku stipulaatio, jos sitä Hell In A Celliä haluttiin säästellä sinne Vengeanceen. No, nyt mentiin näillä, ja kovalla työnteolla Batista ja HHH raapivat aikaan kuitenkin hyvän entertainment-brawlin. WM:n ME:n tasolle ei ylletty edellä luetelluista syistä, mutta kokonaisuutena tämä oli silti varsin hyvä päätös illalle. Jälleen TNA voisi ottaa oppia tästä omiin ME-kuvioihinsa (kuinka saada vähän heikommillakin aineksilla kasaan hyvä ottelu). Ja pitää toki todeta, että tuo Pedigree-kuvion hyödyntäminen ottelussa oli oikein toimivaa ja toi erittäin hyvän tarinan sekä hienoa kehäpsykologiaa mukaan tähän kamppailuun.
*** (16:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Batista Bomb)
*** Shelton Benjamin
** Edge
* Chris Jericho

Kokonaisarvio Backlashista: Itse asiassa WWE onnistui puristamaan varsin hyvän tapahtuman WM:n jälkeiseksi ppv:ksi. Varsinkin kun ottaa huomioon, että elettiin WM:n ja alkukesästä odottavan Brand Splitin välistä seesteisen odottavaa vaihetta, tämä paketti toimi varsin moitteettomasti. Opener oli hieno avaus illalle, ja sen lisäksi nähtiin toinenkin hieno koitos kahden taidokkaan painijan välillä. ME oli ihan mukava kokonaisuus, ja sitten yleisöä vielä hellittiin Hulk Hoganin kehäpaluulla. Mitään täyttä paskaa ei nähty, kun Kane/Viscerakin yllätti ainakin vähän. Silti todelliset huippuhetket jäivät puuttumaan, joten kyseessä oli aika turvallinen Ok ppv.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
---------------
2. TNA Lockdown - Hyvä
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. TNA Final Resolution - Ok
5. TNA Against All Odds - Ok
6. WWE Backlash – Ok
---------------
7. WWE New Year's Revolution - Kehno
8. WWE No Way Out - Kehno
---------------
9. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 05.03.2015 10:47

Kenityksen arvosteluun kommenttina :hulk:

Kuva

Sunnuntai 22. Heinäkuuta 2007
HP Pavilion, San Jose, California


WWE:n keskikesä ei ollut mikään menestys. Touko ja kesäkuun tapahtumat olivat enemmän tai vähemmän floppeja. Tosin on pakko myöntää, että myös epäonnea oli rutkasti matkassa. WWE:n tähdistä Triple H, Mr. Kennedy, Rey Mysterio, The Undertaker ja tuoreimpana Edge olivat joutuneet sivuun loukkaantumisten vuoksi. Shawn Michalskin oli viettämässä taukoaan. Show’n täytyi kuitenkin jatkua. Tämä oli nyt neljäs vuosi kun WWE järjesti tämän alun perin WCW:ssä nähdyn tapahtuman. Pessimisti sanoisi että ei se enää voi huonommaksi mennä, joten tapahtuman pariin. Selostajia jälleen kuusin kappalein, jokaisella brändillä omansa.

United States Championship
Matt Hardy VS. MVP ©

Draftin seurauksena Hardyt olivat joutuneet erilleen. Jeff jäi Raw’hon, mutta Matt siirtyi Smackdowniin. Ura joukkueena WWE:n lipun alla oli tullut toistaiseksi päätökseen ja Hardyt lähtivät tahoillaan yksilömestaruuksien perään. Smacdownissa Mattilla oli nopeasti tullut erimielisyyksiä röyhkeän US-mestari MVP:n kanssa. Niinpä tämä paljon kehuttu feudi oli saanut alkunsa.

Tämä feudi tulisi tosiaan jatkumaan kuukausia ja voittamaan myös nettifanit puolelleen. Nyt oltiin vielä lyömässä alkutahteja. Eikä tämä nyt huonolta näyttänyt. Matt & MVP tuntuivat sopivan toisilleen vastustajiksi varsin hyvin. Pyhän kolmijaon mukaan kumpaakin voisi nimittää hyväksi B-tason painijaksi. Joskus homma keskenään B-tason painijoilla toimii, joskus ei. Tällä kaksikolla toimi. Ihan pirteä tapahtuman avaus, jossa nähtiin muutama hyvin jännittävä near fall. Ei mikään huikaiseva ottelu, mutta perustasoa parempaa kumminkin. Jatkoa odotellessa.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:55
Voittaja: MVP (Playmaker)

Arvosana: ***


Cruiserweight Open
Jimmy Wang Yang VS. Shannon Moore VS. Funaki VS. Jamie Noble VS. Chavo Guerrero © VS. Hornswoggle

Tämä on se ikävällä tavalla kuuluisa ottelu, jossa keskisarjan mestaruus haudattiin. Viikkoa myöhemmin vyö nostettiin hyllylle ja siellä se on pysynyt tähän päivään (9.2.15) asti. Taustallahan oli tietenkin se, että WWE:llä ei ollut oikeastaan pariin vuoteen juuri intoa bookata keskisarjaa. Aina silloin tällöin divari tarjosi jonkun ihan kivan matsin, mutta juuri mitään juonikuvioita vyön ympärillä ei ollut pitkään aikaan. Tällainen cruiserweight open tyylinen monen miehen ottelu oli toistunut usein. Se kertoi siitä, että bookkausintoa ei ollut, mentiin missä aita matalin.

Hornswoggle ei juurikaan osallistunut matsiin. Juuri ennen kellon soittoa hän juoksi kehän läpi ja meni takaisin kehän alle piiloon. Koska tämä oli cruiserweight open, johon kuka tahansa keskisarjan painorajaan sopiva sai osallistua, niin hänet laskettiin otteluun mukaan. Loput viisi ottelijaa vetivät sellaisen hyvin tavanomaisen usean miehen cw-ottelun, jossa kieltämättä oli muutamia nättejä spottejakin. Aivan loppuhetkillä Hornswoggle sitten ilmestyi nappaamaan selätyksen ja siinäpä sitä oltiinkin. Omalla tavallaan tämä matsi on osa painihistoriaa, mutta ei sellaista jota kovin mielellään muistelisi. Sinällään teknisenä suorituksena ottelu ei kyllä mitään kuraa ollut.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:59
Voittaja: Hornswoggle

Arvosana: **


Signapore Cane On A Pole
Sandman VS. Carlito

Sandman oli tullut WWE:hen siinä vaiheessa kun ECW-brändi uudelleenlanseerattiin kesällä 2006. Sen historian painifanit tietävätkin. Nyt kun elettiin heinäkuuta 2007 niin ECW:stä oli tullut selkeä kolmosbrändi, jossa koulittiin WWE:n nuoria talentteja. Joulukuun December to Dismember katastrofin jälkeen Sandman olisi halunnut lähteä, mutta sopimus sitoi. Hyvinkin epämotivoitunut Nukkumatti oli sittemmin siirretty Raw brändiin, jossa hän oli vetänyt pientä alakortin feudia toista varsin unohduksiin painunutta painijaa, Carlitoa vastaan.

Tästä jäi kaksi asiaa mieleen. Sandmanin huono motivaatio paistoi aivan liian selkeästi läpi. Toinen mieleenpainunut juttu oli kuinka hiton korkealla se hemmetin keppi oli ripustettu. Nousemalla kulmauksen päälle sinne ei millään yltänyt vaan piti kyetä kiipeämään tankoa pitkin hyvän matkaa ennen kuin sinne ylsi. Kepin noudettuaan sitä sai käyttää vapaasti aseena. Otteluna tämä oli hyvin laiskaa menoa, jossa oli muutama vähän mukavempi hetki. Jos joskus termi ”täytematsi” on sopinut, niin tähän se passasi.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:32
Voittaja: Carlito (Backstabber)

Arvosana: * ½


Women’s Championship
Melina VS. Candice Michelle ©

Alun perin vuoden 2004 Diva Searchin kautta WWE:n maailmaan eksynyttä Candice Michelleä ei oltu ennen vuotta 2007 tunnettu painijana. Fit Finlayn ja kumppaneiden opastuksella Candice oli kuitenkin hionut taitojaan parin vuoden ajan OVW:ssä ja nyt hänen katsottiin olevan valmis. Viime kuukausien aikana Candice oli napsinut isoja voittoja naisten divarissa ja Vengeancessa se huipentui siihen, kun hän voitti mestaruuden Melinalta.

Jim Ross teki kyllä kaikkensa myydäkseen Candicea painipuritanisteille. Kovasti JR mainosti kuinka lujaa Candice on tehnyt töitä ja kuinka paljon hänen kehäotteensa ovat vähässä ajassa parantuneet. Eikä JR ihan läpiä päähänsä puhunut. Candice Michelle ei koskaan ollut mikään erityisen hyvä, mutta kyllä tässä näki että yritystä ainakin riitti. Mielestäni ihan sellainen suoritus, jota ei tarvitse yhtään hävetä. Ainakin viihdyin tämän parissa paremmin kuin Sandmanin ja Carliton löysäilyn kanssa.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:22
Voittaja: Candice Michelle

Arvosana: * ¾


Intercontinental Championship
Jeff Hardy VS. Umaga ©

Hardyn veljekset olivat siis tahoillaan siirtyneet yksilömestaruuksien perään. Matt epäonnistui, mutta ehkäpä Jeffillä lykästäisi. Kesäkuussa tapahtui ”Milanon ihme”, jolloin Santino Marella voitti IC-mestaruuden Umagalta. Vengeancessa Marella säilytti onnekkaan diskauksen kautta, mutta sittemmin Raw’ssa Umaga oli ottanut omansa takaisin. Jeff Hardyn tie ykköshaastajaksi oli kulkenut nelinottelun kautta, jonka Jeff oli voittanut kuusi vuorokautta aiemmin.

Jeff & Umaga. Nämä ovat niitä outoja pareja, jotka toimivat paremmin kuin voisi olettaa. Tässä vaiheessa oltiin aivan alkutekijöissä tämän feudin osalta. Mutta viitteitä hyvästä oli jo tässä. Umagan hallintaosuutta oli mukava katsella, koska Jeff keskisarjalaisen kokoisena oli otollinen kohde Umagan näyttäville voimaliikkeille. Hardyn saadessa hyppyjään perille yleisö räjähti kannustamaan Jeffiä ja tunnelmaa riitti. Muistelen, että parempaa on vielä tulossa, mutta tämä oli hyvä alkupala.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:21
Voittaja: Umaga (Samoan Spike)

Arvosana: *** ¼


ECW Championship
John Morrison © VS. CM Punk

Vengeancessa Johnny Nitro sai aivan yllättäen mahdollisuuden otella ECW:n mestaruudesta kun Chris Benoit liiankin hyvin tunnetuista syistä ei koskaan saapunut paikalle. Nitro voitti ottelun CM Punkia vastaan ja nappasi vakatoidun mestaruuden itselleen. Seuraavan kuukauden aikana uusi mestari koki muodonmuutoksen. The Doors yhtyeen Jim Morrisonin vaikutteita imien hän oli muuttanut nimensä John Morrisoniksi. CM Punkista oli muodostunut hänen arkkivihollinen ja nyt toistamiseen selviteltiin välejä maksutapahtumassa näiden kahden nousevan tähden kesken.

Ei vieläkään. Ehkäpä sitten oli niin, että Morrisonin ja Punkin oikeasti hyvät matsit nähtiin ECW:n puolella. Nimittäin ei tämä oikein syttynyt missään vaiheessa. Muutamia ihan hienoja spotteja, mutta ei mitään erityisen muistettavaa. Aikarajoitekin tietysti painoi. Odotuksiin nähden siis pettymys, mutta kyllähän tämä objektiivisesti tarkasteltuna ihan mukava keskikortin ottelu oli, joten ei haukuta enää enempää.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:51
Voittaja: John Morrison

Arvosana: ** ¾


Texas Bullrope Match
Randy Orton VS. Dusty Rhodes

Paperilla varmasti kuulostaa oudolta, mutta patriarkka Dusty Rhodesin visiitillä oli sentään tarkoitus. Se tarkoitus oli esitellä WWE yleisölle hänen poikansa Cody. Raw’ssa Orton oli joutunut kahnauksiin sekä isäpapan että nuorukaisen kanssa. Tästä suivaantuneena ”American Dream” oli päättänyt vielä kerran palata kehään. Ja kyllähän se sinälläänkin loogista. Great American Bashin historiassa Dusty Rhodesillakin oli roolinsa ja stipulaationa hänen bravuurinsa, Texas Bullrope. Tässä versiossa ottelu loppui selätykseen, ei neljän kehäkulmauksen koskettamiseen.

Periaatteessa vanhalla ja raihnaisella Dustylla ei olisi pitänyt olla mitään asiaa kehään. Mutta ei tämä niin kamalaa ollut kuin saattoi pelätä. Ottelu pidettiin lyhyenä ja kyllähän Dusty ihan ovelasti osasi käyttää tuota köyttä ja lehmänkelloa hyväkseen. Kuten sanottua niin pääasiallinen tarkoitus oli esitellä Cody ja lisätä yksi legenda Ortonin listalle. Siinä onnistuttiin.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:41
Voittaja: Randy Orton

Arvosana: **


World Heavyweight Championship (Triple Threat)
The Great Khali © VS. Kane VS. Batista

Tässä elettiin juuri sitä kuuluisaa Khalin aikaa. Intialainen oli päätynyt mestariksi sattumien kautta. WWE:n uskomattoman epäonninen vuosi loukkaantumisten vuoksi senkun sai jatkoa kun Edge joutui kuukausiksi sivuun ja WHC vyö oli pakko nostaa hyllylle. Heti samana iltana Teddy Long järjesti Smackdownissa 20:n miehen Battle Royal ottelun mestaruudesta. Nettifanien kauhistukseksi Great Khali oikeasti voitti sen matsin ja nousi mestariksi. Seuraavalla viikolla Smackdownissa Kane & Batista taistelivat ykköshaastajan positiosta. Ottelu loppui epäselviin tunnelmiin ja niinpä TGAB:issa nähtiin tämä kolossaalinen kolminottelu.

Tämä Khalin mestaruuskausi on vähän sama kuin joku Ultimate Warriorin superpush. Vuosien päästä sille on mukava höhötellä ja katsella jotain pätkiä. Sen sijaan jos on elänyt sen ajan läpi, niin eihän ne mitään hehkeitä hetkiä olleet. Kaiken tämän kauheuden keskellä on kuitenkin sanottava, että ottelu oli yllättävänkin ok. Cole & JBL tekivät kaikkensa myydäkseen tätä ottelua ultimaalisena monstereiden kohtaamisena ja varmasti monet saivatkin puolelleen. Lisäksi Khali otti aikamoisen helvetillisen Double Chokeslam bumpin selostajanpöydän läpi. Kane & Batista tarjoilivat ihan näyttäviä voimaliikkeitä. Olisi tämä huonomminkin voinut mennä, mutta olivathan nämä synkkiä aikoja WHC-vyön historiassa.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:04
Voittaja: Khali (pinned Kane via Chokebomb)

Arvosana: ** ½


Ennen pääottelua ruudulle lävähti hypevideo ”King of Kings” Triple H:n paluusta. Se tulisi tapahtumaan kuukauden päästä Summerslamissa. Kuningasstatuksensa kyseenalaistamisesta suutahtanut King Booker saapui tämän jälkeen kehään promottamaan siitä, kuinka hän on WWE:n oikea ”kuningas.” Nopeasti Bookerin huomio kiinnittyi Jerry ”The King” Lawleriin. Booker vaati Jerryä luovuttamaan kruununsa pois. Fyysiseksi homma ei mennyt, mutta tällä pohjustettiin sekä tulevaa Summerslamin HHH kohtaamista sekä Raw’ssa nähtävää buildausta Lawlerin kanssa.

WWE Championship
John Cena © VS. Bobby Lashley

Kiinnostavin WWE-matsi kuukausiin. Cenan mestaruuskausi oli venähtänyt jo 10 kuukauden mittaiseksi ja alkoikin vaikuttaa siltä, että kunnolliset haastajat oltiin käyty läpi. Kaikki kuitenkin muuttui kun hurjassa nousussa ollut Lashley draftattiin Raw’hon. Vengeancen viiden miehen matsissa kaksikko oli pariin kertaan ottanut tuijotuskisaa. Sillä erää Cena veti pidemmän korren lennättämällä Lashleyn selostajanpöydän läpi ja säilyttäen mestaruutensa. Nyt oli yksilömatsin aika. Illan mittaan oltiin katseltu pieniä vignettejä kummankin miehen matkasta tähän pisteeseen ja promovideossa omat mielipiteensä kertoivat Steve Austin, Ric Flair, Mick Foley ja myös JBL. Tässä oli ison matsin tuntua.

Olihan tämä oikeasti kiinnostava ottelu. Pakkosyöttöä tai ei, niin kumpainenkin olivat tulikuumia matsiin tultaessa. Yleisökin tykkäsi tästä kahden superfacen kohtaamisesta. Eikä tämä ottelunakaan tosiaan huono ollut. Cena & Lashley sopivat mainiosti toistensa vastapareiksi. Muutama erityisen tulinen near fall jäi mieleen. Hyvin lähellä neljää tähteä oltiin, mutta ihan rahtusen verran jäätiin. Jos ottelu olisi kestänyt edes minuutin tai kaksi pidempään niin neljä tähteä olisi varmasti tullut täyteen. Harmi että tämä taisi jäädä Cenan ja Lashleyn ainoaksi kohtaamiseksi. Hyvä tapa päättää ppv.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:52
Voittaja: John Cena (Top Rope F-U)

Arvosana: *** ¾



*** John Cena
** Bobby Lashley
* Jeff Hardy


Yhteenveto: Pikkuhiljaa parempaan suuntaan. Vaikka vieläkään ei nähty mitään superottelua niin pirteämpää tämä oli kuin touko-kesäkuussa. Ensinnäkin nyt oli edes se 4 viikkoa tapahtumien välissä ja mielenkiintoisia uusia kuvioita oltiin saatu tulille. Matt-MVP, Jeff-Umaga ja Cena-Lashley olivat hyviä matseja. Pientä positiivista momentumia Summerslamia lähestyttäessä. Hyvä niin. Cena vs. Lashley etenkin on sellainen matsi, joka kannattaa tsekata jos on väliin jäänyt.

Pähkinänkuorispoilerit
Matt Hardy VS. MVP (12:55) ***
Cruiserweight Open (6:59) **
Sandman VS. Carlito (5:32) * ½
Melina VS. Candice (6:22) * ¾
Jeff Hardy VS. Umaga (11:21) *** ¼
Morrison VS. Punk (7:51) ** ¾
Randy Orton VS. Dusty Rhodes (5:41) **
Khali VS. Kane VS. Batista (10:04) ** ½
Cena VS. Lashley (14:52) *** ¾ (illan paras)



PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
7 TNA - Sacrifice 2,81
8 TNA – Final Resolution 2,71
9 TNA - Destination X 2,56
10 WWE - Great American Bash 2,50

11 TNA - Against All Odds 2,25
12 TNA - Slammiversary 2,28
13 WWE - Vengeance 2,14
14 WWE - No Way Out 2,13
15 WWE - Judgment Day 2,00

16 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Ensi kerralla jaamme Kovaa Oikeutta TNA:n kanssa.

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Pe 06.03.2015 18:51

No enhän minä malttanut olla tekemättä arvostelua tälle viikolle. :roll: Ihan hyvin on taas WWE Networkiin tullut noita vuoden '96 Raweja. Toivottavasti tulisi lähiaikoina jo loppuvuoden kaikki Raw't.

Seuraavaksi onkin vuorossa erittäin mielenkiintoinen PPV – King of the Ring. KOTR oli konseptina hyvin mielenkiintoinen, ja aikoinaan harmitti, kun WWE luopui King of the Ringista. King of the Ring –turnaus alkoikin heti ensimmäisestä Raw’sta In Your House 8: Beware of Dog 1:n jälkeen. Välierät ja finaali sitten vasta PPV:ssä. Joten ensin jälleen hieman raporttia Raweista.

Jatkoin projektiani katsomalla 27.5.1996 käydyn Raw’n. In Your House 8: Beware of Dog oli edellisenä iltana käyty, mutta siinä kävi miten kävi, joten edellisessä arvostelussani ollut In Your House käytiin oikeasti vasta tämän Raw’n jälkeisenä päivänä. Periaatteessa siis olisin voinut tämän jo katsoa aikaisemmin, mutta spoilereiden pelossa en uskaltanut.

Tämä Raw alkoikin heti King of The Ring –turnauksen ensimmäisen kierroksen ottelulla – Goldust vastaan Ultimate Warrior. Nyt on pakko antaa vähän positiivista palautetta. Tämä oli ensimmäinen Ultimate Warriorin ottelu tämän projektin aikana, joka ei ollut vain yksipuolinen ottelu. Lisäksi tälle oli aika paljon varattu aikaa. Olihan tässä aika paljon Goldustin pakoilua kehän ulkopuolella, mutta välillä Goldustkin kyllä pääsi iskemään Warrioria. Kesken matsin Goldust yritti paeta paikalta, mutta jostain syystä Ahmed Johnson tuli paikalle ja kantoi Goldustin takaisin kehään. Ottelu päättyi tuplauloslaskuun, joten kumpikin putosivat jo KOTR:sta. Goldust pakeni paikalta Marlenan kanssa, Ultimate Warrior lähti perään ja selostaja Jerry ”The King” Lawler yritti tuolin kanssa hiipiä Warriorin selän taakse. Loppujen lopuksi se oli kuitenkin Lawler joka sai paeta Ultimate Warrioria karkuun.

Sitten näytettiin kuvamateriaalia edelliseltä illalta (Free For All, In Your House 8 ja myrsky). Free For Allissa Sunny manageroi hallitsevia mestareita (The Godwinns), mutta kääntyikin kesken matsin heitä vastaan ja suuteli Billy Gunnia. Bart Gunn onnistui selättämään Phineas I. Godwinnin, joka on ollut täysin ihastunut Sunnyyn. Näin The Smoking Gunnsista tuli jälleen tag team –mestarit. Seuraavaksi onkin vuorossa Gunnin veljesten ottelu, kun uudet tag team –mestarit kohtaavat The Body Donnasin. Ottelussa ei ole panoksena mestaruusvyöt. Niin, ja Sunny oli nyt siis The Smoking Gunnsin kulmauksessa. Sydänsuruja poteva Phineas I. Godwinn tulee kesken matsin paikalle, mutta muut maalaisjuntit saavat hänet raahattua onneksi paikalta.

Myös toinen ensimmäisen kierroksen KOTR-ottelu nähtiin, kun Raw’n päätti Vaderin ja Ahmed Johnsonin ottelu. Selostamossa vierailevana kommentaattorina oli Owen Hart, jolla muuten oli käsi paketissa. Owen Hart aiheuttaakin tappion Ahmedille. Tyrmättyä Ahmed Johnsonia roudataan ottelun jälkeen paareissa ambulanssiin, kun Goldust tulee paikalle ja antaa ”tekohengitystä” Johnsonille. Tästä suivaantunut Johnson lähtee etsimään Goldustia takahuoneista, mutta ei löydä tätä. Suutuspäissään mm. tyrmää kameramiehen. Hyvää käytöstä hyvikseltä…

Näitä King of the Ring –turnauksen otteluita käytiin myös WWF Superstars –ohjelmassa. Näitä jaksoja ei onneksi ole WWE Networkista, joten kerron vain aina tulokset, ketkä ovat menneet Superstarsissa jatkoon. Ensimmäisellä kierroksella ensimmäinen Superstarsin puolella nähty KOTR-matsi oli Justin ”The Hawk” Bradshaw’n ja Henry O. Godwinnin välinen ottelu. Bradshaw voitti ottelun ja eteni puolivälieriin.

Seuraavalla viikolla jatkui taas KOTR:n ensimmäinen kierros. Heti alkuun nähtiin Bob Hollyn ja Stone Cold Steve Austinin ottelu. Steve Austin oli vihdoin yksin, kun Beware of Dog 2:ssa Ted DiBiase sai heittää hyvästit WWF:lle. DiBiasen puuttuminen ei kuitenkaan heikentänyt Austinin menoa, vaan Steve Austin meni jatkoon. Vaikka DiBiase oli poissa, niin Steve Austinin lopetusliikkeenä on edelleen Million Dollar Dream. Mankind voitti Barry Horowitzin. Tämä matsi ei kuitenkaan ole osa KOTR-turnausta, koska Mankind tulee kohtaamaan vihdoin Undertakerin. Ottelun jälkeen Jim Ross tulikin haastattelemaan Mankindia. Mankind-Undertaker-kuvio on ehdottomasti tämän hetken mielenkiintoisin kuvio WWF:ssä.

Goldust oli taas kultaa. Tällä kertaa Goldust makaili sohvalla puolialastomana – miehiset alueet peitti vain kultainen Intercontinental-vyö. Siitä päästinkiin seuraavaan otteluun. Aikaisemmin kerroin jo Tekno Team 2000 –joukkueesta. Heillä oli jälleen matsi. Tällä kertaa vastassa oli entiset Tag Team –mestarit, Henry ja Phineas Godwinn. En ymmärrä miksi h****tissä nämä Godwinnit ovat lähes joka jaksossa mukana. Tag Team –divisioona on kehno, ja sitten sen surkeinta tiimiä vielä kaiken lisäksi näytetään eniten. Ottelun aikana selostamossa oli Sunny. Lisäksi Sunnyn entiset suojatit, Skip ja Zip (The Bodydonnas), ilmoittivat videossaan etsivänsä uutta manageria. Illan päätti jälleen KOTR-ottelu. Tässä ottelussa nuori Hunter Hearst Helmsley kohtasi kokeneen Jake ”The Snake” Robertsin. Tästä parista meni jatkoon meni Jake Roberts. Tämän vuoden King of the Ringin piti olla HHH:n juhlaa, mutta aikaisemmin nähty MSG-välikohtaus muutti WWF:n suunnitelmia.

Superstarsissa oli jälleen yksi KOTR-turnauksen ensimmäisen kierroksen ottelu. Savio Vega voitti siinä ottelussa The New Rockers –tiimin toisen puoliskon, Marty Jannettyn.

Seuraavassa Raw’ssa oli jälleen pari King of the Ring –turnauksen ensimmäisen kierroksen otteluita. Owen Hart voitti kusettamalla Yokozunan ja Marc Mero voitti Skipin. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa Oweniakin tositoimissa. Harmittavan vähän on ollut painimassa. Nämä ottelut olivat ensimmäisen kierroksen viimeiset matsit. Ultimate Warriorin ja Jerry Lawlerin feudiakin vietiin eteenpäin. Lawler halusi antaa lahjan Ultimate Warriorille – taulun, jossa on piirroskuva Warriorista. Ultimate Warrioria lahja ei miellyttänyt, joten Lawler löi taululla Warrioria ja pakeni paikalta.

Näiden kahden KOTR-matsin lisäksi nähtiin The British Bulldogin sekä The Undertakerin ottelu. Matsin alussa oli myös haastattelu Shawn Michaelsin kanssa, joka ei tosin ollut paikan päällä. Bulldogin manageri Jim Cornette liittyi selostajien seuraan ja ilmoitti Shawn Michaelsille, että he saavat valita King of the Ringin mestaruusmatsiin tuomarin. Tämä johtui siitä, että Camp Cornetten asianajaja haastoi WWF:n presidentin Gorilla Monsoonin pahoinpitelystä, mutta syytöksistä luovuttiin, jos Cornetten jengi saa valita tuomarin. Ottelusta sen verran, että The British Bulldog voitti uloslaskulla ottelun. Taker yritti päästä takaisin kehään, mutta Mankindin käsi ilmestyi kehän alta ja piteli Takerin jalasta kiinni. Raw päättyi Mankindin Piledriveriin.

Enää vain yksi Raw ennen King of the Ringiä. Tämäkin Raw alkoi King of the Ring –turnauksen otteluilla. Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Steve Austin sekä Savio Vega, jotka ovat useamman kerran jo kohdanneet tämän projektini aikana. Tällä kertaa Stone Cold Steve Austin oli voitokas. Austin pääsi yllättämään ja teki Stone Cold Stunnerin Savio Vegalle. Tämä muuten taisi olla Stunnerin debyytti. Matsinsa jälkeen Austin jäi selostamaan, sillä seuraavassa ottelussa selviäisi Austinin KOTR-vastustaja. Seuraavassa ottelussa kohtasivat Marc Mero sekä Owen Hart. Mero onnistui voittamaan, mutta matsin jälkeen Owen Hart teloi kipsillään Meron tajuttomaksi – aivan kuten teki muutama viikko sitten Ahmed Johnsonille.

Sillä aikaa kun Meroa hoidettiin kehän laidalla, näytettiin videomateriaalia WWF:n house show’sta, jossa Jim Ross haastatteli ykköshaastajaa, The British Bulldogia. Tämä haastattelu päättyi Shawn Michaelsin ja Bulldogin tappeluun. Shawn Michaels ei muuten ollut kertaakaan näissä Raweissa paikan päällä. Sitten päästiinkin seuraavaan otteluun, jossa kohtaavat Aldo Montoya ja Hunter Hearst Helmsley. Paitsi että ei päästykään. Montoya oli jo kehässä, kun selostaja Jerry ”The King” Lawler tuli kehään. Jerry ”The King” Lawler halusi näyttää selostajakollegalleen Vince McMahonille ja varoittaa Ultimate Warrioria, teloamalla Aldo Montoyan. Aldo on kyllä jobberien jobberi, kun selostajakin höykyttää sitä. Lawlerin keskeytti kuitenkin Jake Roberts, jonka matsi alkoi seuraavaksi. Hänellä oli ottelu Goldustia vastaan. Tämän ottelun aikana haastattelija Mr. Perfect ilmoitti takahuoneesta, että hän on saanut kuulla, kuka tulee olemaan KOTR:n mestaruusmatsissa tuomarina. Hän lupasi paljastaa Goldust-Roberts-matsin jälkeen. Ottelun päätyttyä Jim Cornette ja Mr. Perfect hihittelivät takahuoneessa ja sanoivat tuomarin olevan täydellinen valinta. Kyllä! Mr. Perfect tulee tuomaroimaan Shawn Michaelsin ja The British Bulldogin välisen mestaruusottelun King of the Ringissä.

Tähän ilmoitukseen Raw päättyi, mutta vielä on yksi juttu mainittava tästä Raw’sta. WWF:ssä oli nyt uusi mielenkiintoinen nimi. Raw’ssa nimittäin näytettiin videomateriaalia WWF:n päämajasta, jossa Brian Pillman solmi WWF-sopimuksen ja piti lehdistötilaisuutta!

Seuraavaksi siis King of the Ring –PPV, mutta pistän tähän vielä King of the Ringin ensimmäisen kierroksen ja puolivälierien tulokset:

1. kierros
Ahmed Johnson vs Vader
Goldust vs Ultimate Warrior – ei voittajaa
Hunter Hearst Helmsley vs Jake Roberts
Justin Bradshaw vs Henry O. Godwinn
Steve Austin vs Bob Holly
Marty Jannetty vs Savio Vega
Marc Mero vs Skip
Owen Hart vs Yokozuna

2. kierros (Puolivälierät)

Vader suoraan välieriin, koska Goldustin ja Ultimate Warriorin matsi päättyi tuplauloslaskuun.
Jake Roberts vs Justin Bradshaw
Steve Austin vs Savio Vega
Marc Mero vs Owen Hart

---

Kuva
WWF King of the Ring 1996

King of the Ring on WWF:n perinteikäs turnaus, jonka turnauksen voittaja nimensä mukaisesti kruunataan kuninkaaksi. Ensimmäinen King of the Ring järjestettiin jo vuonna 1985, mutta oman PPV:nsä se sai vasta vuonna 1993. Tämä on siis neljäs kerta, kun King of the Ring –PPV järjestetään. Edellisenä vuonna turnauksen voitti Mabel (myöh. Viscera), mitä pidetään yhtenä kaikkien aikojen kakkaisimpana juttuna WWF/WWE:n historiassa. Välillä näissä King of the Ring –PPV:issä ongelmana on se, että niihin tungetaan ihan liikaa näitä itse King of the Ring –turnauksen otteluita, mutta nyt on onneksi mukana vain välierät ja finaali, joten ottelijalle tulee maksimissaan vain kaksi ottelua.

Show alkaa hyvällä alkuvideolla, jossa hehkutetaan tulevia otteluita. Selostajina tänään Vince McMahon, Jim Ross sekä Owen ”King of Harts” Hart! Jim Ross tuuraa Jerry Lawleria, koska Kingillä on tänään matsi. Owen Hart liittyy heti alussa heidän seuraan. Kaikilla on päällään tyylikkäät puvut. Muutenkin tykkään tästä King of the Ringin tunnelmasta. Esimerkiksi sisääntuloaukon kohdalla on kaksi palvelijaa teemaan sopivissa asuissa avaamassa ottelijoille kehääntulo-ovet. Ja tietysti sen vieressä on koroke, jossa on kuninkaantuoli ja kruunu, eli paikka, jossa turnauksen voittaja kruunataan. Ja kehän yläpuolella oleva kehikko (miksi tuota nyt kutsutaankaan?) on koristeltu kruunulla. Nämä on mielestäni tällaisia pieniä ja silti kuitenkin aika oleellisia juttuja, jotka vaikuttavat PPV:n viihdyttävyyteen.

Kuva
Stone Cold Steve Austin vs Marc Mero w/Sable – King of the Ring –turnauksen välierä

Steve Austin oli edennyt King of the Ringissä voittamalla Bob Hollyn ja Savio Vegan. Marc Mero puolestaan voitti Skipin ja Owen Hartin. Tässä oli esimerkillisen hyvä aloitus PPV:lle. Ottelulle annettiin hyvin aikaa, ja kumpikin pääsi näyttämään osaamistaan. Steve Austin oli vakuuttava. Eikä Meron esityksessäkään mitään moitittavaa ole. Kiva katsella tuota ”Wildmanin” lennokasta menoa.

***½ (16:49)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Stone Cold Steve Austin

Austin pääsi täräyttämään Stone Cold Stunnerin ja peli oli sillä selvä.
Kuva
Vader w/Jim Cornette vs Jake ”The Snake” Roberts – King of the Ring –turnauksen välierä

Heti perään oli seuraavan välierän vuoro. Valitettavasti tämä ei tasoltaan ollut ensimmäisen matsin luokkaa. Suurin syy oli se, että tälle ei hirveästi aikaa annettu. Muuten oli kyllä ihan mukavaa rymistelyä näiltä kahdelta kokeneelta kehäketulta. Jake Roberts ei ole koskaan voittanut WWF:ssä mitään mestaruutta. Olen tykännyt siitä kuinka Robertsin KOTR-tarinaa on rakennettu. Tämä asetelma toimi ottelussakin hyvin, koska ”kehäraakki” Robertsin vastustajana oli mörssäri Vader, jota kukaan ei ole vielä WWF:ssä pysäyttänyt. Ottelun lopetus oli yllättävä.

**½ (03:34)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Jake ”The Snake” Roberts (diskauksella)

Roberts täräytti DDT:n Vaderin. Robertsin ei kuitenkaan tarvinnut yrittää selätystä, sillä tuomari diskasi Vaderin. Syynä oli se, että samalla kun Roberts teki DDT:tä, Vader työnsi tuomarin kumoon. Matsin jälkeen Vader tuttuun tapaan suuttui ja hyökkäsi Robertsin kimppuun. Vader teki Vader Bombin Robertsille ja finaaliin edennyt ”The Snake” jouduttiin taluttamaan paikalta.
Kuva
The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn) © w/Sunny vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) w/Hillbilly Jim – WWF Tag Team –mestaruusmatsi

Billy Gunnin uuden tyttöystävän (Sunny) myötä Gunnin veljekset olivat pikku hiljaa muuttuneet pahikseksi. Ottelun alussa myös näytettiin videota Free For Allista, jossa Sunnyn ex-suojateilla The Body Donnasilla oli uusi manageri. Tämä manageri, ”Cloudy”, oli peruukkiin pukeutunut mies, joka yritti selvästi esittää Sunnya. Nämä tag team –kuviot kaipaisi kyllä uusia joukkueita. Tälle matsille annettiin ihan liian aikaa. Olisi voitu vaikka Robertsin ja Vaderin ottelulle antaa enemmän aikaa. Ei tätä matsia voi kuvailla kuin yhdellä sanalla: tylsä.

*½ (10:10)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen WWF Tag Team –mestarit: The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn)

En enää edes muista miten ottelu päättyi.
Kuva
Jerry Lawler vs ULTIMATE WARRIOR

Tämänkin feudin taustoista olen tainnut jo kaiken oleellisen aiemmin kertoa, joten en siihen palaa. Ottelu ei – yllätys yllätys – ollut mikään pitkä. Itseasiassa Kingin kehääntulo taisi kestää kauemmin kuin itse ottelu. Lawler promoili ja haukkui yleisöä, mikä mielestäni toimi ihan hyvin. Sitten tuli Warrior kehään ja Lawler salakavalasti hyökkäsi Ultimate Warriorin kimppuun. Lawler hallitsikin ottelun alkua, kunnes matsissa tapahtui käännekohta.

Odotin aivan hirveää ottelua, eikä tämä todellakaan mikään hyvä matsi ollutkaan. Silti tämä on Ultimate Warriorin paras PPV-matsi vuonna 1996, mutta siihen ei paljon vaadita. Tämä muuten taisi jäädä Warriorin viimeiseksi PPV-esiintymiseksi WWF:ssä (onneksi). Jerry Lawlerin ansiosta tämä ottelu saa yhden tähden.

* (03:50)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: ULTIMATE WARRIOR

Jerry Lawler teki Ultimate Warriorille Piledriverin, josta tämä nousi saman tien. Sen jälkeen Warrior iski muutaman kerran ja peli oli selvä…
Kuva
Mankind vs The Undertaker w/Paul Bearer

Hemmetin Undertaker, kun sinusta on niin vaikea saada kehääntulon aikana screenshotia, kun tykkäät tehdä erikoisempia kehääntuloja.

Hassua muuten, että vasta kesken matsin tajusin, että tämähän on Mankindin ensimmäinen PPV-ottelu WWF:ssä. Mankind on ollut aika näkyvä hahmo viime kuukausina WWF:ssä, ja tuntuu jo nyt jotenkin niin olennaiselta osalta rosteria. Mankind toki esiintyi jo edellisessä PPV:ssä, jossa hän aiheutti Undertakerille tappion Goldustia vastaan. Tämän feudin juuret kuitenkin ulottuvat vielä kauemmas, ja oikeastaan alkoi jo Mankindin ensimmäisen Raw-illan aikana. Mankind-Taker-kuvio on WWF:n kiinnostavinta settiä tällä hetkellä, joten tätä heidän ensimmäistä ottelua olen odottanut jo paljon.

Enkä joutunut pettymään. Nämä kaksi mörssäriä pisti pystyyn todella viihdyttävän ottelun. Jos yhdellä adjektiivilla pitäisi ottelua kuvata, sanoisin, että tämä oli tasapainoinen. Välillä käytiin kehän ulkopuolella, ja tuota painimista kehän ulkopuolella oli juuri sopivasti. Lisäksi tuolia käytettiin useampaan otteeseen, mikä tämän ajan WWF:ssä on aika harvinaista. Mitään suurempaa moitittavaa en ottelusta löydä, mutta uskon, että vielä parempiakin otteluita tullaan näiden kahden välillä näkemään.

***½ (18:21)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mankind

Paul Bearer yritti uurnalla lyödä Mankindia, mutta Mankind väisti ja Bearer osuikin Undertakeriin. Sen jälkeen Mankind tuttuun tapaansa teki Mandible Claw’n ja tuomari pisti pelin poikki. Matsin jälkeen Mankind yritti vielä tuolin kanssa jahdata Paul Beareria.
Kuva
Goldust © w/Marlena vs Ahmed Johnson – WWF Intercontinental –mestaruusmatsi

Ahmed Johnson tuli niin vauhdilla kehään, että ovenavaajatkin lensivät. Ottelu alkoikin hurjalla ryminällä. Alussa nähtiin myös Ahmedin huikea syöksy kehästä ulos, jonka alastulokin näytti aika karmivalta. On kyllä todella näyttävän näköistä, kun tuon kokoinen heppu hyppää yläköyden yli. Tämä feudihan alkoi siitä, kun Goldust pääsi antamaan tekohengitystä Ahmedille. Aika erikoinen aloitus feudille, mutta tämä ottelu oli todella toimiva välipala tässä PPV:ssä. Goldust on sellainen perustason painija, mutta kummasti näitä Goldustin otteluita piristää hänen homoeroottinen ote. Ryminäalun jälkeen ottelu rauhoittui, mutta pysyi siltä mielenkiintoisena. Lopetuskin oli toimiva. Kiva nähdä Goldustia kaiken Hollywood Backlot Brawl- ja Ultimate Warrior –paskan jälkeen ihan oikeassa ottelussa.

*** (15:34)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja UUSI WWF Intercontinental –mestari: Ahmed Johnson

Goldust antoi jälleen Johnsonille tekohengitystä, kunnes Johnson tarttui Goldustia kurkusta ja mätti hetken aikaa turpaan. Sen jälkeen Johnson teki Goldustille Spinebusterin, ja viimeisteli ottelun Tiger Bombilla. Ottelun jälkeen näytetään vielä, kun Ahmed Johnson menee takahuoneeseen ja siellä firman hyvikset juhlivat Ahmedin voittoa. Tästä jäi hyvä mieli.
Ennen King of the Ringin finaalia tulee WWF:n uusin talentti Jim Rossin haastateltavaksi. Kyseinen henkilö on tietysti Brian Pillman. Pillmanilla oli jalka paketissa ja käveli kainalokeppien kanssa, koska hän oli ennen WWF:ään tuloa telonut itsensä pahasti auto-onnettomuudessa. Pillman veti sekopäisen promon, joka toimi h**vetin hyvin. Pillmanin poistuminen paikalta oli myös siisti hetki, kun samaan aikaan KOTR-finaalin toinen osapuoli, Stone Cold Steve Austin, teki tuloaan kehään. Steve Austin ja Brian Pillmanhan muodostivat WCW:ssä vuonna 1993 legendaarisen Hollywood Blonds –tiimin. Huikea hetki, kun nämä kaksi kohtasivat taas toisensa ja tuijottivat toisiaan hetken.

Kuva
Stone Cold Steve Austin vs Jake ”The Snake” Roberts – King of the Ring –turnauksen finaali

Vader teloi tappionsa jälkeen Jake Robertsin pahasti, joten aikaisemmin epäiltiin, pystyykö Roberts edes osallistumaan tähän otteluun. Robertsin KOTR-tarina on toiminut tähän asti, mutta valitettavasti tämä lopetus oli torso. Ei tästä valitettavasti kerennyt kunnollista ottelua tulemaan. Se on sääli, koska paremmalla ajalla tämä olisi voinut olla ihan hyvä matsi. Eikä ottelua yhtään parantanut se, että kesken matsin WWF-presidentti Gorilla Monsoonin piti taas tapansa mukaisesti tulla kehään häsläämään. Roberts möi kyllä hyvin ”vammaansa”, mutta tässä ottelussa olisin kuitenkin kaivanut enemmän oikeaa painimista. Kyllä King of the Ringin finaalin pitäisi olla kunnollinen ottelu. Onneksi matsin jälkeiset tapahtumat olivat niin legendaariset, että koko King of the Ringistä jäi lopulta hyvä maku suuhun. Niistä lisää spoilereiden alla.

** (04:28)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Stone Cold Steve Austin

Steve Austin päätti ottelun Stone Cold Stunneriin. Jake Robertsin gimmickiin kuului nykyisin uskonnollinen puoli, kun Roberts oli uudestisyntynyt (vähä niinku Shawn Michaels hei!). Tämän Steve Austinkin otti esille, kun hän meni voittonsa jälkeen Michael Hayesin haastateltavaksi. Tämä on se promo. Steve Austin veti todella kovan promon, joka on mielestäni yksi legendaarisimmista vapaapainin historiassa. Tästä syntyi Austin 3:16. Katsokaa itse.
Kuva
Shawn Michaels © w/José Lothario vs The British Bulldog w/Diana Smith & Jim Cornette – WWF –mestaruusmatsi, erikoistuomarina Mr. Perfect

Tämä Michaels-Bulldog-Diana-draama on ollut ihan hyvä kuvio, mutta harmittavan vähän on esimerkiksi Shawn Michaelsia näkynyt viime aikoina Raw’ssa. Tähän kuvioon on tuotu mukaan myös Mr. Perfect, mikä on ollut hyvä lisäys. Aikaisemmin King of the Ringissa näytettiin, kuinka Mr. Perfect valmistautui otteluun samassa pukuhuoneessa Camp Cornetten kanssa. Tämä tietysti herätti Shawn Michaelsin leirissä epäilyksiä, ja Michaels aiemmin valittelikin asiaa Mr. Perfectille. Ennen ottelun alkua tulikin paikalle taas WWF:n presidentti Gorilla Monsoon, joka ilmoitti, että Mr. Perfect toimii kehän ulkopuolella tuomarina ja kehässä tuomarina on Earl Hebner.

In Your House 8: Beware of Dogin mestaruusmatsi näiden kahden välillä oli minulle iso pettymys, jonka arvostelussa olinkin hyvin ankara. IYH8:n ja tämän matsin välillä oli ero onneksi kuin yöllä ja päivällä. Edellinen ottelu oli sellainen perusvarmasuoritus kummaltakin mieheltä. Tämä ottelu puolestaan tuntui paljon isommalta ja merkittävämmältä ottelulta kuten mestaruusottelun pitääkin olla. The British Bulldogin terävimmät vuodet ehkä olivat jo takanapäin, mutta olihan hän tähän aikaan vielä todella näyttävä voimapesä. Olen vähän kahden vaiheilla arvosanan kanssa. Ehkä vähän yliarvioin, mutta pakko pyöristää Owen Hartin mahtavan selostuksen takia ylöspäin. Todella hyvä fiilis jäi tästä ottelusta.

****½ (26:24)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Shawn Michaels

Shawn Michaels tarjosi Bulldogille Diving Elbowia ja sen jälkeen tietysti vielä Leukaluiden sulosointua. Hebner alkaa laskemaan, mutta myös Mr. Perfect tulee kehään laskemaan ja Owen Hart juoksee vetämään Mr. Perfectin pois. Earl Hebner jatkaa kuitenkin laskemista, ja Shawn Michaels onnistuu säilyttämään vyön.

Ottelun jälkeen Owen Hart hyökkää Shawn Michaelsin kimppuun. Michaels on yksin kahta vastaan, kunnes tuore IC-mestari Ahmed Johnson tulee Michaelsin apuun. Michaels-Johnson-kaksikko joutuu kuitenkin vaikeuksiin, kun Camp Cornetten kolmas jäsen (Vader) tulee paikalle. Michaelsin ja Johnsonin tulee pelastamaan ULTIMATE WARRIOR, josta yleisö innostuu paljon! Pahikset päättävät paeta paikalta, ja hyvikset jäävät kehään juhlimaan ja halailemaan. King of the Ring loppuu Camp Cornetten haastatteluun takahuoneessa.
-----

Otteluiden taso vaihteli aika paljon, mutta ei näitä PPV:itä aina voi pelkästään matsien perusteella arvostella. Aikaisemmin jo sanoin, että tunnelma, lavasteet ja kaikki pienet jutut vaikuttavat tapahtuman arvosanaan. Tässä tapahtumassa ne kaikki muut asiat toimi niin hyvin. Pari ottelua oli aika huonoja, ja KOTR-matsit olivat ensimmäistä lukuun ottamatta pettymyksiä, mutta finaalin jälkeinen legendaarinen hetki jätti hyvän maun suuhun. Lisäksi WWF-mestaruusmatsi oli huima parannus edellisen PPV:n mestaruusmatsiin. Ennen kaikkea pitää kehua loistavaa selostusta. McMahon-Ross-Hart-kolmikko oli loistava. Owen Hart tietysti oli pahisten puolella, mutta hän osasi silti olla yllättävän asiallinen ja analysoi ottelijoita hyvin. Välillä jopa kehui painijoita, joista hän ei pidä. Ehdottomasti tähän mennessä vuoden paras PPV, joten arvosanaksi: Vahva hyvä.

-----

King of the Ringin tähdet:
*** The British Bulldog
** Shawn Michaels
* Mankind

-----

PPV-arvosanat:
Hyvä
King of the Ring
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies

-----

Tähtipörssi:

1. Shawn Michaels 12
2. Bret Hart 6
3. The British Bulldog 4
3. The Ringmaster/Steve Austin 4
5. Diesel 3
6. Undertaker 2
6. Owen Hart 2
6. Savio Vega 2
9. Razor Ramon 1
Viimeksi muokannut The Blasterpiece, La 07.03.2015 09:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Pe 06.03.2015 22:44

The Blasterpiece kirjoitti: Ahmed Johnson tuli niin vauhdilla kehään, että ovenavaajatkin lensivät.
Internethuhut kertovat, että toinen ovenavaajista on itse Matt Hardy.

Tuosta King of the Ring finaalista sen verran, että ottelu oli suunniteltu paremmaksi, mutta Austin loukkasi jalkansa suhteellisen pahasti ottelussaan Marc Meroa vastaan, eikä täten pystynyt tuota parempaan työhön. Suhteellisen usein mennyt mainitsemaan tämän podcastissaan.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » La 07.03.2015 09:22

luulokuningas kirjoitti:
The Blasterpiece kirjoitti: Ahmed Johnson tuli niin vauhdilla kehään, että ovenavaajatkin lensivät.
Internethuhut kertovat, että toinen ovenavaajista on itse Matt Hardy.

Tuosta King of the Ring finaalista sen verran, että ottelu oli suunniteltu paremmaksi, mutta Austin loukkasi jalkansa suhteellisen pahasti ottelussaan Marc Meroa vastaan, eikä täten pystynyt tuota parempaan työhön. Suhteellisen usein mennyt mainitsemaan tämän podcastissaan.
Joo jotain tällaista muistelinkin. Lisäksi Austinillahan aukesi suu/huuli tuossa Mero-ottelussa ja aika paljon vuoti verta. Huuli oli tikattu Roberts-otteluun. Kova kaveri, kun ei tuossa Roberts-ottelussa ainakaan mitään loukkaantumista huomannut, kun ihan tavalliseen tapaan Austin esimerkiksi hyppäsi kulmauksesta. Pakko muuten muuttaa KOTR-arvostelun tähdistöä, koska jostain syystä jätin Austinin pois.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 08.03.2015 16:54

KOTR '96 oli kyllä Austinilta aivan huikea suoritus, kun ottaa tosiaan huomion, minkälaisia kolhuja äijä sai illan ensimmäisessä ottelussa. Mero vs. Austin on muutenkin unohdettu helmi ysäriltä. Ultimate Warriorin vuoden 1996 WWF-run puolestaan oli kieltämättä aika surkuhupaisaa katsottavaa. Ehkä ihan hyvä, että se ei jatkunut tätä pidemmälle.

Kuva
HARD JUSTICE 2005

TNA:n alkuvuoden isoin tapahtuma oli ollut huhtikuussa nähty Lockdown, ja kesäkuussa odottaisi paljon jo etukäteen hehkutettu vuosijuhlatapahtuma Slammiversary. Niinpä tällä toukokuun Hard Justicella oli kohtalona joutua varsin selväksi väli-ppv:ksi. Myöhempinä vuosina Hard Justice saisi Hardcore-lisänimen, kun TNA yritti kopioida WWE:n ECW Reunionia, mutta tuohon oli vielä aikaa usean vuoden verran. Selostajinamme... tiedätte kyllä ketkä. Sen sijaan haastattelutiimissä oli tapahtunut muutoksia: sen enempää Shane Douglasia kuin Scott Hudsonia ei nähty haastattelemassa painijoita, vaan haastattelijan paikan oli vaihteeksi ottanut taas Terry Taylor.

Kuva Kuva
Team Canada (Williams & Young) w/ Coach D'Amore vs. Apolo & Sonny Siaki
Illan openerina nähtiin tosi kummallinen kohtaaminen. Apolo ja Sonny Siaki olivat siis jatkaneet Lockdownissa alkanutta joukkueyhteistyötään viimeisen kuukauden aikana, ja ilmeisesti he olivat keränneet viime viikkojen aikana ihan merkittäviä voittoja tililleen. Puertoricolaisen ja samoalaisen muodostama kansainvälinen joukkue tavoitteli varmasti paikkaa joukkuemestaruusottelussa, mutta entiselle joukkuemestariporukalla Team Canadalla oli ikävä kyllä samanlaiset aatteet. Niinpä nämä kaksi joukkuetta pistettiin toisiaan vastaan, ja mahdollisesti voittajille olisi tarjolla paikka mestaruusottelussa. Näin ainakin Mike Tenay ja Don West epäilivät.

TNA ei ole tajunnut openereiden merkitystä oikein samalla tavalla kuin WWE. Pikainen tarkistukseni osoittaa, ettei yksikään vuoden 2005 TNA:n ppv:n opener ollut ylittänyt edes kolmen tähden rajaa, eikä tästä ottelusta ollut muuttamaan tuota suuntausta. Sinänsä toki TNA:n ppv:t ovat olleet ihan hyvää settiä, mutta jostain syystä tapahtuman käynnistyminen on aina kestänyt huomattavan paljon kauemmin kuin WWE:n ppv:eillä. Tälläkin kertaa meille tarjoiltiin jostain syystä täysin merkityksetön opener, jossa jälleen kerran katsojille yritettiin pakkosyöttää painikyvytöntä Apoloa. Lähes kaikki Apolon touhu kehässä oli todella kömpelön ja typerän näköistä, mutta onneksi hänen parinaan oli sentään ihan ok Sonny Siaki. Ennen kaikkea onneksi vastassa olivat Petey Williams ja Eric Young. Kanadalaiskaksikko teki ottelun aikana töitä ihan perkeleesti. Williams ja Young ottivat näyttävää bumppia ja väläyttivät hienoja liikkeitä, minkä ansiosta tämä varsin katkonaisesti edennyt ja kokonaisuutena turhaksi jäänyt ottelu oli sentään ok koitos. Paremminkin olisi silti voinut ilta alkaa.
** (8:06)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Canada (Williams pinned Siaki after A-1 interfered)
Kuva Kuva
Michael Shane & Trinity vs. Chris Sabin & Traci - Mixed Tag Team Match
No nyt oli taas todellista draamaa tarjolla. Kuten on varmaan käynyt jo selväksi viime kuukausien arvosteluista, Traci ja Trinity olivat toimineet viime kuukausien ajan Director of Authority Dusty Rhodesin apulaisina, mutta he eivät voineet sietää toisiaan. Niinpä he olivat mitelleet paremmuudestaan muun muassa tuomalla legendaariset Phi Delta Slamin ja Harrisin veljekset ottelemaan puolestaan vastakkain. Lockdownissa Trinity teki tosi halpamaisen tempun alkamalla manageroida Michael Shanea, joka oli ollut vuoden 2005 loppuun asti tiivissä yhteistyössä Tracin kanssa. Traci ei voinut sietää tällaista Shanen ja Trinityn petturuutta, ja niinpä hänen välinsä Trinityn kanssa kiristyivät entisestään. Onneksi myös Traci löysi uuden manageroitavan, kun hän alkoi pyöriä yhdessä Chris Sabinin kanssa. Kuin sattumalta Sabin ja Shane olivat muutenkin olleet toistensa kimpussa jatkuvasti X-Divarin kuvioissa, joten neliödraama oli kerralla valmis. Nyt sitten Traci ja Trinity pääsivät samaan kehään, ja molemmilla oli joukkueparinaan oma manageroitava X-Divarin painija.

TNA:n naisten divisioona oli kyllä pitkän aikaa todella surullinen käsite. Käytännössä Trinity ja Traci olivat ainoat jotenkin painikykyiset naiset, eikä Tracinkaan taidoissa varsinaisesti ollut kehumista. Mihin se vuoden 2004 lopulla debytoinut Jacqueline oikein katosi? No, nyt saatiin pitkästä aikaa nähdä taas vähän naisten painia, kun TNA pisti pystyyn Mixed Tag Team Matchin. Onneksi kuitenkin tässä ottelussa Tracin ja Trinityn välienselvittely jäi varsin pieneen rooliin, ja pääosuuden ottelusta hoitivat Shane ja Sabin, jotka tarjoilivatkin varsin viihdyttävää X-Divisioonan painia. Ongelma oli tosin se, että Sabinin ja Shanen yhteenottoja on nähty vuosien aikana TNA:ssa aika paljon, eikä tässä alakortin pikkuottelussa näiltä kahdelta nähty mitään, mitä ei olisi nähty aikaisemmin. Shane ja Sabin pitivät kuitenkin ottelun temmon viihdyttävänä ja saivat naisten lyhyet osuudetkin näyttämään ihan siedettäviltä. Niinpä olisin antanut tälle arvosanaksi sellaisen ihan mukavan **½:n, mutta puolikas tippuu lopulta pois ihan sen takia, että TNA:n oli saatava lopetukseen taas niin idioottimainen swerve ettei mitään järkeä.
** (10:19)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Michael Shane & Trinity (Shane pinned Sabin after Traci turned on Sabin and hit him with a low blow)
Kuva Kuva
Raven vs. Syxx-Pac - Raven's House of Fun Match
TNA:n nimiongelmat sen kuin jatkuvat: tässä tapahtumassa Shanen ja Outlaw'n otteluiden lisäksi myös Sean Waltmanin nimeä oli pitänyt sensuroida, koska osassa tapahtumaa häntä oli kutsuttu (Syx)X-Paciksi, mitä WWE ei sulattanut. Sitä paitsi Syxx-Pac Waltmanin ei pitänyt edes olla alun perin mukana tässä ottelussa. Hard Justiceen oli nimittäin oikeasti buukattu ottelu vihamiesten Ravenin ja Jeff Hardyn välille, mutta Hardy päätti tehdä tulevina vuosina harmittavan tyypilliseksi muuttuvan hardymaisen tempun, eli jättää saapumatta paikalle ollenkaan. Ppv:hen oli kuitenkin ehditty pitkään mainostaa Raven's House of Fun Matchia (eli käytännössä HC-ottelu, jossa kehäalue oli täytetty kaikilla erilaisilla aseilla ja jossa yhdelle kehäsivustalle oli pystytetty teräshäkin seinämä). Niinpä TNA ei voinut jättää ottelua pois kortista, vaan viime hetkellä ilmoitettiin, että Raven kohtaisikin ottelussa Syxx-Pacin. Mitään taustaa miesten välillä ei ollut, mutta ennen ottelua Raven veti backstagella upean promin, jossa hän muun muassa lupasi syövänsä Waltmanin silmämunan, jos saisi siihen mahdollisuuden.

Kuka tässä Jeff Hardya kaipaakaan, kun aivan yhtä pätevää ja säväyttävää sekä itse asiassa jopa hieman raikkaampaa HC-painia saadaan ilman häntä? Tarkemmin kun miettii, ehkä Hardyn olisikin kannattanut olla läsnä vain joka toisessa ppv:ssä, niin välillä muutkin tyypit olisivat päässeet vetämään enemmän HC-otteluita ja sitten myös ne Hardyn tutut high flying -spotit olisivat tuntuneet taas enemmän ihmeellisiltä. Inflaatio on nimittäin varsin oikea sana kuvaamaan "Jeff Hardy hyppää jostain korkealta Swanton Bombilla vastustajansa päälle pöydän läpi" -spottia, joka oli nähty tähän asti jokaisessa vuoden ppv:ssä. Nyt sitä ei nähty, vaan sen sijaan meille tarjoiltiin Raven ja Waltman Syxx-Pac vetämässä hämmästyttävän väkivaltainen ja juuri sen takia pirun hyvin toimiva HC-ottelu. Jos vain typerä käsirautakikkailu ja Dusty Rhodes vapauttamassa Syxx-Pac pois raudoista olisi voitu jättää väliin, olisi puhuttu jo parhaasta HC-ottelusta TNA:ssa miesmuistiin. Nytkin puhutaan hienosta rymistelystä, jossa nähtiin kaikki, mitä tällaisessa ottelussa tarvitsee nähdä. Ehdin jo monta kertaa luulla, että ottelu päättyisi, mutta se vain jatkui. Kumpikaan ei pelännyt bumpin ottamista, ja loppuspottikin oli tosi yllättävä. Hyvää työtä.
***½ (13:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven (Back Body Drop through the section of steel cage)
Kuva Kuva
Monty Brown & The Outlaw vs. Diamond Dallas Page & Ron Killings
Tässä ottelussa oli taustalla oikeastaan kaksi eri feudia. Monty Brownin ja DDP:n kuvio sai alkunsa Destination X:ssä, jossa Brown puukotti DDP:tä selkään aiheuttamalla tälle tappion mestaruusottelussa Jarrettia vastaan. Heel-turninsa jälkeen Brown liittoutui Jarrettin ja The Outlaw'n kanssa, ja siitä lähtien DDP oli janonnut kostoa entiseltä ystävältään. Nyt he kohtaisivat toisensa, mutta eivät kuitenkaan Singles Matchissa. Ottelun toinen kuvio nimittäin liittyi 3 Live Krun ongelmiin. Siitä lähtien kun The Outlaw oli tehnyt TNA-debyyttinsä, oli 3LK ajautunut sisäisiin ongelmiin. Erityisesti Konnan oli varma, että BG James liittoutuisi yhteen entisen pitkäaikaisen joukkuekaverinsa kanssa ja puukottaisi häntä sekä Killingsiä selkään. BG James oli yrittänyt viime kuukausien aikana vakuutella lojaaliuttaan, muttei ollut onnistunut siinä kummoisesti, sillä hän oli muun muassa vahingossa täräyttänyt Konnanin tajuttomaksi kitaralla yrittäessään lyödä Outlaw'ta. Nyt BG Jamesin oli tarkoitus painia DDP:n kanssa Jarrettin apurikaksikkoa vastaan osoittaakseen, että hän on oikeasti 3LK:n puolella ja The Outlaw'ta vastaan. Juuri ennen ottelua James oli kuitenkin laittanut DDP:lle viestiä, ettei hän ehdi otteluun "matkustusongelmien" vuoksi. Tämä oli selvästi workattu poissaolo (toisin kuin Hardyn tilanteessa), ja niinpä 3LK sai taas lisäsyytä Jamesin luotettavuuden epäilyyn. Ron Killings yritti kuitenkin epätoivoisesti pitää porukkaansa kasassa, ja niinpä hän ilmoitti paikkaavansa Jamesia tässä ottelussa DDP:n joukkueparina.

Aika yhdentekeväksi jäi tämä ME-kuvioiden kintaalla pyörivien tyyppien välienselvittely. Kuten jo Lockdownin ja Destination X:n arvosteluissa sanoin, heel-turn oli varmaan huonoin ratkaisu, mikä Monty Brownin uralle pystyttiin tekemään. Tuohon saakka Brown oli törkeän over face, jolla oli mahdollisuudet aivan mihin tahansa, mutta nyt hän oli vain varsin turha midcard-heel, joka taggaili Outlaw'n kanssa ja yritti auttaa Jeff Jarrettia. Ihan kuin Brownin kehäotteistakin olisi turnin yhteydessä kadonnut osa intensiivisyydestä. Ainakaan tässä ottelussa Brown ei nättiä lopetusta lukuunottamatta jäänyt mitenkään mieleen. Outlaw'n ja 3 Live Krun välienselvittely jäi tässä ottelussa aika vähäiseksi BG Jamesin poissaolon takia, mutta eipä tuo meno nyt kovin kummoista tämän ottelun perusteella ollut. Killingskin oli yllättävän laiskan oloinen. DDP teki ehkäpä ottelun parhaan suorituksen, mutta konkaribrawlerin suorituksen hohdokkutta vähensi puolestaan lopun idioottimainen buukkaus, jossa DDP taisteli yksin neljää painijaa vastaan täysin tasaväkisesti. Tuomaria ei edes kiinnostanut diskata heelejä, vaikka Phi Delta Slam saapui täysin näkyvästi pieksemään DDP:tä. Huoh. Ehkä tämä sitten pitää sallia tällä kertaa, koska tämä ppv jäi DDP:n viimeiseksi TNA-esiintymiseksi ikinä. No, kritiikistä huolimatta sellainen perus-ok entertainment brawl, mutta näitä on vain nähty vähän turhan paljon.
** (8:55)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Outlaw & Monty Brown (Brown pinned DDP after a Pounce)
Kuva Kuva
The Naturals (c) vs. America's Most Wanted - NWA Tag Team Championship
Tällä ottelulla oli poikkeuksellinen ja samalla hyvin surullinen taustatarina. Kuten jo Lockdownissa kerroin, Chris Candido oli menehtynyt vain pari päivää Lockdownin jälkeen. Ennen traagista kuolemaansa Candido oli kuitenkin ehtinyt osallistua Impactin nauhoituksiin, joissa hän auttoi manageroimaansa Naturals-joukkuetta voittamaan joukkuemestaruudet America's Most Wantedilta. Show nauhoitettiin tiistaina, ja Candido kuoli torstaina. Tuo tiistaina nauhoitettu Impact lähetettiin perjantaina, jolloin Candido oli siis ollut jo kuollut. Tämä ottelu olikin omistettu Candidon muistolle, ja ppv:n alussa oli kuultu vielä kymmenen kellon lyöntiä Candidon kunniaksi. Tässä ottelussa Naturals pyrki osoittamaan kaikille katsojille, että he pystyisivät säilyttämään joukkuemestaruutensa myös aivan kahdestaan, vaikka vastaan asettuikin TNA:n historian menestynein joukkue. AMW oli varma, että Naturalsien joukkuemestaruuskausi jäisi lyhyeksi.

Ilmeisesti TNA yritti hakea tähän otteluun jotain poikkeuksellisen suuren ottelun tuntua esimerkiksi sillä, että joukkueet mäiskivät toisiaan useamman minuutin ajan ringsidellä ja yrittivät ottaa fanejakin mukaan kamppailuun. Jotenkin tuntui siltä, että nimenomaan Chris Candidon muistolle omistamisen vuoksi tätä ottelua venytettiin vähän turhan pitkään ja hiukan omituisella tavalla (tuo ringside-mäiskintä kävi nopeasti vähän tylsäksi), vaikka tiiviimpi ja intensiivisempi ottelu olisi toiminut paremmin. Naturals ja AMW ovat aikaisemmin otelleet toistensa kanssa todella hienoja joukkuemestaruuskamppailuita, mutta tämä kohtaaminen ei yltänyt samalle tasolle. Kovan yrityksen ja muutaman näyttävän spotin ansiosta tämä oli kylläkin hyvä kamppailu, joka jatkoi TNA:n joukkuedivarin toimivaa putkea, mutta ei tällä tosiaan päästy AMW vs. Team Canada -kohtaamisten tasolle. Ehkä karismattomista Naturalseista ei ole vain kantamaan tällaisten "suurten otteluiden" viittaa harteillaan.
*** (14:10)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Naturals (Stevens pinned Storm with a roll up with his feet on the ropes)
Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Shocker - TNA X Division Championship
TNA:n luchadore-tulokkaasta Shockerista oli tullut X-Divarin mestaruuden ykköshaastaja sen jälkeen, kun hän oli voittanut Lockdownissa järjestetyn Xscape Matchin. Viikkojen ajan Shocker puhui siitä, kuinka hänen ainoana tavoitteenaan TNA:ssa oli nousta historian ensimmäiseksi luchadoreksi, joka kantaisi X-Divisioonan mestaruutta vyötäisillään. Shockerin mielestä oli suoranainen häpeä, ettei kukaan luchadore ollut voitanut tuota vyötä, vaikka koko X-Divisioona oli kopio Meksikon luchadore-perinteestä. Christopher Daniels oli puolestaan edelleen sitä mieltä, että hän oli Mr. TNA ja että hän pystyisi päihittämään aivan kenet tahansa - vaikkapa sitten Shockerin. Ja jotta kaikille ppv:tä katsoville varmasti kävisi selväksi, että Shocker oli meksikolainen painija, oli hänen päähänsä isketty idioottimainen sombrero. TNA, huoh.

Harmillisesti TNA:n X-Divarin mestaruusotteluiden taso on taas kääntynyt laskuun. Edelleen kyse on toki hyvistä otteluista, mutta sellaiset alkuvuoden MOTYC-koitokset ovat vaihtuneet esimerkiksi vuodelta 2004 tutuiksi "hyvä ottelu muttei mitään yllättävää" -tasoisiksi suorituksiksi. Tässäkin Daniels paini Shockerin kanssa varsin mallikkaan ottelun, mutta mikään kohta näyttävää lopetusta lukuunottamatta ei säväyttänyt oikeastaan ollenkaan, vaan kaikki jätti lähinnä sellaisen perusmukavan fiiliksen. Ja X-Divarilla pitäisi olla mahdollisuksia paljon enemmän kuin vain perusmukavaan. Ehkäpä Shocker ei sitten kuitenkaan ihan täysin soveltunut X-Divisioonaan ja ehkä tässä näkyi sellainen kunnon tarinan puute. Tuntui, että kyse oli enemmän näytösottelusta kuin suuresta taistelusta. Harmillisesti nähtiin myös pari botchia, jotka söivät tunnelmaa. Toisaalta meille kuitenkin tarjoiltiin paljon näyttäviä liikeitä, ja erityisesti alussa nähdyt counter-kikkailut apronilla olivat pirun hienoja. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu, mutta parempaa voisi toivoa X-Divisioonalta.
*** (11:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Top-Rope Angel's Wings)
Kuva
20 Man Gauntlet For The Gold Match - NWA World Heavyweight Title Shot
Participants: Bobby Roode, Zack Gowan, Eric Young, Cassidy Riley, Elix Skipper, Shark Boy, A-1, Chris Sabin, Petey Williams, Sonny Siaki, Lance Hoyt, Michael Shane, Jerelle Clark, Mikey Batts, The Outlaw, Trytan, Ron Killings, Apolo, BG James, Abyss
TNA oli päättänyt pistää väli-ppv:n kunniaksi pystyyn klassisen Gauntlet For The Gold Matchin päämestaruuden ykköshaastajuudesta. Ottelun säännöt olivat vanhat tutut: kaksi painijaa aloitti, ja uusi saapui aina 90 sekunnin välein. Eliminoinnit tapahtuivat yläköyden yli heittämällä, kunnes jäljellä oli kaksi painijaa, jolloin ottelu muuttui normaaliksi Singles Matchiksi. Muutama sananen parista osanottajasta. Zack Gowan (jostain syystä tällaisella kirjoitusasulla) teki tässä TNA-comebackinsa. Yksijalkaista sankari ei ollut nähty ppv:eissä vuoden 2003 syksyn jälkeen, mutta nyt hän saapui painimaan ainakin yhden ottelun. Team Canada yritti hallita ottelua, sillä kaikki neljä stablen jäsentä (Williams, Young, A-1 & Roode) olivat mukana ottelussa. Shark Boy oli aiemmin illalla voittanut David Youngin ansaitakseen viimeisen paikan tässä ottelussa. Yhdentekevä X-Divarin painija Cassidy Riley oli tosiaan tehnyt TNA-comebackinsa vuoden 2005 alussa: vuosina 2002-2003 hän oli muodostanut Chase Stevensin kanssa Hot Shots -joukkueen, joka oli vähän niin kuin Naturalsien esiaste. Lance Hoyt oli tehnyt Lockdownin jälkeen face-turnin, ja tässä hän oli varmaan yksi suurimmista yleisönsuosikeista. BG James saapui tähän otteluun, vaikka aikaisemmin hän oli ilmoittanut, ettei pääsisi ppv:hen paikalle ollenkaan.

Tämä ottelu paljasti aika ikävästi TNA:n rosterin kapeuden. Mukana oli suurin osa edellisten otteluiden painijoista, ja siitä huolimatta osanottajalistaa piti täydentää Mikey Battsin, Jerelle Clarkin ja Cassidy Rileyn kaltaisilla jobbereilla. Miksi TNA edes ylipäänsä halusi buukata ppv:hensä 20 miehen Gauntlet Matchin ykköshaastajuudesta? Miksei tätä voitu käydä Impactissa? Ilmeisesti sen takia, että ainakin Abyss oli pakko saada jollain tavalla ppv:hen, ja tämä oli buukkaajien mielestä se kätevin tapa. No, jos rosterin kapeuden jättää huomioimatta, niin ei tämä muutenkaan mikään vuosisadan ottelu ollut. Aika perus Battle Royal -kamaa, jonka lopussa eliminoinnit tapahtuivat ihan liian nopeasti. Viimeiset viisi eliminointia vedettiin semmoisella tahdilla, etten ehtinyt edes tajuta mitään. Singles Match kahden viimeisen painijan välillä oli ihan jees, mutta ei sekään tarjonnut yhtään mitään uutta. Suurimpia valopilkkuja oikeastaan olivat Gowan, Team Canada ja Lance Hoyt. Ei tämä huono Gauntlet Match ollut, mutta tällaisia on vain TNA-historiassa nähty jo turhan monta.
** (26:45)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Pinned Killings after a Black Hole Slam)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. AJ Styles - Special Referee: Tito Ortiz - NWA World Heavyweight Championship
No niin, sitten päästiin todella paljon hypetettyyn otteluun. Kuten kaikki varmaan tiesivät, Jeff Jarrett oli ollut TNA:n päämestari lähes vuoden ajan. Kahdella edellisellä kerralla Jarrett oli hävinnyt mestaruutensa nimenomaan AJ Stylesille, ja koko TNA:n fanikunta toivoi sataprosenttisesti, että firman ykkösnimi ja oma rakastettu poika onnistuisi tässä ottelussa uusimaan tempun kolmannen kerran ja viemään päämestaruuden taas kerran Jarrettilta. Styles oli ollut parin viime kuun ajan taas kovassa nosteessa, ja voitettuaan Lockdownissa ykköshaastajuusottelun Styles oli ilmoittanut, että Hard Justicessa pitkä odotus vihdoin päättyisi, kun hän nousisi taas TNA:n ykkösnimeksi. Jotenkin tässä Stylesin buukkauksessa harmitti suuresti se, ettei TNA oikein tuntunut tietävän, halusivatko he pitää Stylesin kovana X-Divarin konkarina vai ME-nimenä. Nytkin nousu ME-kuviohin oli tapahtunut hetkessä, eikä TNA tuntunut edes muistavan sitä, että Jarrett ja Styles olivat taistelleet NWA World Heavyweight -vyöstä tasaisin väliajoin aina vuodesta 2002 saakka. Joka tapauksessa myös Dusty Rhodes oli päättänyt, että vihdoin Jarrettin olisi aika joutua puolustamaan mestaruuttaan täysin rehdisti. Niinpä hän toi TNA:han tähän aikaan todella suositun UFC-taisteilijan Tito Ortizin ja nimitti Ortizin ottelun erikoistuomariksi. Ortiz oli luvannut toteuttavansa ottelussa kovaa oikeutta, jos kumpi tahansa yrittäisi halpamaisia temppuja.

Voi voi. Jarrett/Styles on TNA:n todellinen klassikkotaistelupari, ja Lockdownin Main Eventissä nähdyn Stylesin voiton jälkeen ajattelin, että nyt TNA:lla saattaisi vihdoin olla mahdollisuus tarjota tasokas päämestaruusottelu ppv:ssään, kun Styles haastaa Jarrettin. Styles ja Jarrett eivät ole kylläkään vuosien aikana otelleet yhtään klassikkomatsia keskenään, mutta ainakin yksi hieno mestaruuskamppailu miesten historiasta löytyy. Ja tosiasia on kuitenkin se, että yleensä Styles on tuonut Jarrettista parhaat puolet esiin, ja lopulta buukkaus on pilannut mahdollisuudet huippuotteluun. No, nytkin odotukseni laskivat heti kun muistin, että ottelun erikoistuomariksi oli buukattu Tito Ortiz, mikä tarkoitti saman tien automaattista lisäsäätöä. Sitä kuitenkin nähtiin oikeastaan yllättävän vähän ja vasta aivan lopussa, mutta nuo lopun käänteet ja naurettava Mike Tyson @ WM XIV -kopioyritys olivat jotenkin niin typerää katsottavaa, että jo ne pilasivat osan ottelun fiiliksestä. Yllättävän paljon fiilistä pilasivat kuitenkin myös Styles ja Jarrett itse, sillä kumpikaan ei tuntunut olevan millään tapaa parhaassa iskussaan. Koko ottelun ajan tuntui, että miehet vetivät matsin läpi vähän puolivaloilla. Mitään tajunnanräjäyttävää ei nähty, ja liikekin tuntui hämmästyttävän hitaalta. Styles myi Jarrettin telomaa jalkaansa harvinaisen kehnosti. Silti ottelussa oli toki paljon enemmän hyviä puolia kuin monissa muissa päämestaruusotteluissa - kiitos Stylesin tasaisen viihdyttävän painin. Kokonaisuutena jäätiin kuitenkin heikkouksien takia vain "ihan mukava"- ja "vähän laimea"-tasoille. Osa arvostelijoista (mm. What) on tuntunut pitävän tätä pirun kovana otteluna, mutta minä en kyllä millään ilveellä löytänyt tästä ottelusta tuota puolta.
**½ (19:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles (Spiral Tap)
*** Syxx-Pac
** Raven
* Christopher Daniels

Kokonaisarvio Hard Justicesta: Vaikka tapahtuman ME olikin erityisesti lopputuloksensa vuoksi erittäin merkittävä, leimasi HJ:tä silti tosi vahvasti väli-ppv:n leima. Suurin osa otteluista oli ihan ok:ita **-otteluita, ja oikeastaan vain Syxx-Pac vs. Raven onnistui yllättämään positiivisesti. Joukkue- ja X-Divisioonan mestaruusottelut olivat hyviä, ja kyllä ME:kin oli tasonnosto moniin edellisiin mestaruusotteluihin verrattuna, mutta jäihän se ottelu silti pettymykseksi. Kokonaisuutena tämä on silti vielä Kehnon puolella, mutta kovin kauas ei yhdentekevyyden vuoksi jääty surkeastakaan arvosanasta.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
---------------
2. TNA Lockdown - Hyvä
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. TNA Final Resolution - Ok
5. TNA Against All Odds - Ok
6. WWE Backlash - Ok
---------------
7. WWE New Year's Revolution - Kehno
8. WWE No Way Out - Kehno
9. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
10. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.03.2015 17:03

Raven VS. Syxx Pac on yksi hämmentävimmistä kokemuksista oman projektin varrelta. Olosuhteisiin nähden aivan tajuttoman kova ottelu.

Vastaa Viestiin