Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 12.03.2015 11:31

Kuva

Sunnuntai 12. Elokuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida


TNA:n elokuun tapahtumana oli Hard Justice. Vetonaulana oli jälleen kerran Samoa Joen ja Kurt Anglen kohtaaminen, mutta tällä kertaa kaikki mestaruudet olivat pelissä. Lisäksi tapahtuman aikana käsiteltiin usein kohutun NFL-pelaaja Adam ”Pac Man” Jonesin esiintymistä TNA:ssa. Asia oli saanut kohtuullisen paljon myös mainstream median huomiota. Selostajina Tenay & West.

3-Way Tag Team Match
Jay Lethal & Sonjay Dutt VS. Motor City Machine Guns VS. Triple X

Hyvinkin perinteisen kaavan mukaan x-divisioona aloitti show’n. Lethal & Dutt olivat Kevin Nashin vaikutuksen myötä uudistaneet täysin hahmonsa viimeisen ehkä 4 kuukauden aikana. MCMG oli vastoittain alkanut vakituisesti ottelemaan joukkueena myös TNA:ssa. Mutta se suurin juttu oli Triple X:n paluu. XXX oli Chris Danielsin, Senshin ja Elix Skipperin muodostama kolmikko, joka oli dominoinut TNA:n alkuvuosina. Nyt he olivat palanneet yhteen.

Tyypillinen tapa avata ppv, mutta miksi korjata jotain mikä ei ole rikki? Mielenkiintoiset joukkueet ja olihan tämä todella vauhdikas ottelu. Konetuliaseita ja kolmoisäksää pidetään yleisesti koko TNA:n historian eliittiin lukeutuvina joukkeina, eikä syyttä. Lethalin ja Sonjayn työskentelyssä ei myöskään mitään vikaa ollut. Hienoja kombinaatioliikkeitä, jännittäviä near falleja, taidokasta työskentelyä. Kaikkinensa erittäin hyvä ottelu. Victory Roadin 10:n miehen Ultimate X ottelu varasti totaalisesti show’n. Siihen verrattuna tästä ehkä puuttui sellainen punainen lanka ja huikaisevat spotit, joten ihan sille tasolle ei päästy. Mitään suurempaa valittamisen aihetta tästä ei kyllä löydy, hyvä matsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:39
Voittajat: Triple X

Arvosana: *** ½


Singles Match
Kaz VS. Raven w./Serotonin

Serotonin oli Ravenin kokoama ryhmä ekstremistejä. Kehän laidalle häntä saattelivat Havok (Johnny Devine) ja Martyr (Matt Bentley). Väliinputoajaksi jääneille Devinelle ja Bentleylle oli siis tuollaista roolia tarjolla. Alun perin Serotoniin oli kuulunut myös Kaz, mutta tämä oli irtautunut ryhmästä ja samalla tietysti kääntynyt faceksi. Tätä alakortin feudia oli rakenneltu tähän asti ainoastaan Impactissa.

Kun aloin tämän projektin nimissä katsomaan TNA:ta tammikuusta 2005 niin Raven pystyi vielä silloin tällöin säväyttämään. Nyt viimeistään hänen aikansa oli ohi. Loistava promottaja ja hahmohan hän toki vielä pystyi olemaan, mutta kehässä annettavaa oli hyvin vähän. Niinpä tämä ottelu oli rakennettu sen mukaisesti. Kyseessä enemmänkin tasoitusottelu, jossa myös Havok & Martyr olivat mukana. Kaz heitti parikin hurjaa, hallitsemattoman näköistä loikkaa, jotka jäivät mieleen. Se jäi tämän ottelun anniksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:39
Voittaja: Kaz

Arvosana: * ½


Bar Room Brawl
James Storm w./Miss Jackie VS. Rhino

Tähän oli ammennettu aineksia Rhinon menneisyyden alkoholiongelmasta. Tarkempi selostus feudin alkutekijöistä VR:n yhteydessä. Nyt teemaa jatkettiin tällä baaritappelulla. Tämä kylläkin tapahtui ihan Impact Zonella eikä lähikuppilassa, mutta kehän laidalla oli roudattu hirmuinen määrä viinaksia, baarijakkaroita ja pöytiä ja jopa vessanpönttö.

Alussa intensiteettitaso oli aivan hurja ja tämä tosiaan muistutti villiä baaritappelua. Irtaimistoa käytettiin ja viinaa läikytettiin lattioille niin paljon, että koko areenan täytyi haista sille. Tuon alun rymistelyn jälkeen tämä sitten muuntautui perinteisemmäksi hardcoretyyliseksi showpainimatsiksi. Tykkäsin, vaikka mistään huippuottelusta ei ollutkaan kyse.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:04
Voittaja: James Storm

Arvosana: ***


Tag Team Match
LAX VS. Voodoo Kin Mafia w./Roxxi

Nyt oli siinä mielessä hyviä merkkejä ilmassa, että VKM:n ja Bashamin veljesten (Christy Hemmen) feudi taisi olla päätöksessä. Konnan oli jättänyt TNA:n ja Homicide & Hernandez saivat nyt pärjätä omillaan. Viime aikoina latinoroistot olivat jättäneet pahimmat ketkuilut sikseen ja yleisö oli alkanut kääntyä heidän puolelleen. Sen sijaan VKM ei mitään kuuminta huutoa Impact Zonella ollut. Heitä muistettiin mm. aina niin sykähdyttävällä ”same old shit” huudolla.

Eipä tästä sankaritarinoita kerrottavaksi jäänyt. VKM oli väsynyt ilmestys. New Age Outlaws oli eräänlainen attitude eran ilmentymä, mutta kymmenessä vuodessa niin paljon oli muuttunut. Ensinnäkin ikää oli sen verran enemmän, painiskene oli muuttunut ja yhteiskunta muuttunut. Tilausta moiselle ei yksinkertaisesti enää ollut. LAX oli toki hyvä, mutta tällaisessa lyhyehkössä matsissa VKM:ää vastaan heidän parhaat puolensa eivät tosiaan päässeet esille.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:59+0:14 (ottelu käynnistettiin uudellen)
Voittajat: LAX

Arvosana: * ½


Ultimate Humiliation Match
Eric Young VS. Robert Roode w./Traci Brooks

Kanadalaisten vihanpito oli kestänyt pitkään ja sisältänyt monia vaiheita. Tämän ottelun stipulaationa oli ”äärimmäinen nöyryytys”. TNA:n tulkinnan mukaan tämä tarkoitti tervaa ja höyheniä. Villin lännen (tai ainakin Lucky Luke sarjakuvien) tapaan ottelun häviäjä kokisi moisen kohtalon. Eric Young oli itse asiassa sellaisen kerennyt jo Impactin puolella kokeakin.

Joskus homma ei vaan toimi, vaikka paperilla niin luulisi. Vähän sellainen kuva näistä kaikista kaksikon kohtaamisista jäi. Ihan hyvää peruspainia tämäkin, mutta jokin käsijarru tuntui olevan päällä ja kovinkaan lujaa ei päästy. Hieman pettymykseksi jäi. Parasta antia olivat ottelun jälkeiset tapahtumat, joissa Gail Kim oli isossa roolissa. Ei enää pitkään naisten divarin alkuhetkiin…
Spoiler: näytä
Kesto: 9:28
Voittaja: Robert Roode

Arvosana: ** ½


Singles Match
Chris Harris VS. Black Reign

Victory Roadissa Chris Harris sai elämänsä tilaisuuden kun haastoi supertähti Christian Cagen. Tämä Harrisin ”do or die” matsi päättyi tappioon kun kaikista maailman ihmisistä TNA:han paluunsa tehnyt Dustin Rhodes sekaantui matsiin. Seuraavina viikkoina Dustin oli salamyhkäisesti vihjaillut, että hän vapauttaisi aivojensa synkimmästä sopukasta hänen kammottavimman alter egonsa. Tätä kutsuttaisiin Black Reigniksi. Tässä yleisö sai ensikosketuksensa tähän sadistiseen hahmoon. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Kuva

Ajan myötä kävi selväksi, että Black Reignistä ei tullut mitään Dustin Rhodesin pitkän uran tähtihetkeä. Tässä kyseessä oli aivan upouusi juttu ja tämä ottelu muistutti enemmänkin segmenttiä, jossa myytiin tuota Black Reignin ennennäkemätöntä sadistisuutta. Veri vaan lensi heti ensimmäisellä minuutilla, tuomarit ja järkkärit saivat kyytiä. Otteluna surkea, segmenttinäkin omasta mielestäni huono, koska tuollainen verellä mässäily ei vaan ole minun juttu.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:41
Voittaja: Chris Harris (by DQ)

Arvosana: *


Tag Team Match
Steiner Brothers VS. Team 3D

Tämän ottelun piti tapahtua jo kesäkuun Slammiversaryssa, mutta kamala tapahtuma lykkäsi tätä. Kesäkuun 3. päivänä TNA:n house show’ssa Puerto Ricossa Scott Steiner oli ottelussa Apoloa vastaan saanut pahan iskun kurkkutorveensa. Iskusta seurasi todella vakavia komplikaatioita ja Steinerin henki oli todellisessa vaarassa. Hän joutui Puerto Ricossa välittömästi ensiapuun ja massiiviseen henkeä uhkaavaan hätäleikkaukseen. Suojelusenkelit olivat kuitenkin mukana ja Steiner selviytyi kaikesta.

Hämmästyttävästi Scott Steiner oli jo heinäkuun Victory Roadiin mennessä sen verran parantunut että osallistui tapahtumaan sekaantumalla illan pääotteluun, jossa Team 3D otteli. Steinerit maksoivat tuon matsin 3D:lle. Ottelun rakentelussa Bubba Ray surutta vitsaili Steinerin henkeä uhanneella loukkantumisella, mikä hipoi hyvän maun rajoja. Todisteena kamalasta kokemuksestaan Scottylla oli hirmuinen arpi selässään.

Kahden 1990-luvun superjoukkueen kohtaaminen. ”Pakkohan” tämä oli bookata, vaikka epävarmuustekijöitä oli paljon. Mikä olisi Rick Steinerin kehäkunto? Entä Scottyn sen kamalan onnettomuuden jälkeen? 3D tietysti oli koko ajan aktiivirosterissa, mutta kaukana 90-luvun fyysisestä kunnostaan. Riski kuitenkin kannatti, sillä tästä saatiin yllättävänkin kova matsi lähtökohtiin nähden. Steinerit tempoivat rajuja suplekseja, jotka parikin kertaa päättyivät niskat edellä laskeutumiseen. Lisäksi nähtiin komeita tuplaliikkeitä ja kirsikaksi kakun päälle sairas Top Rope Frankensteiner Devonille. Ihan hieno nostalgia ja hyvän olon hetki tästä saatiin aikaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:03
Voittajat: Steiner Brothers

Arvosana: ***


Sitten wikipedian pohjattoman tietokannan tukemana tapaukseen Adam ”Pac Man” Jonesiin. Hän oli (ja on muuten edelleen) jenkkifutaaja. Lajia en seuraa, mutta käsitykseni mukaan ihan kovan tason pelimies. Helmikuussa 2007 Jones oli mukana huumeidenkatkuisessa ampumavälikohtauksessa Las Vegasissa. Jonesia vastaan nostettiin useita syytteitä, jonka vuoksi NFL oli asettanut miehen pelikieltoon.

Pelikieltonsa vuoksi ”Pac Manilla” oli nyt aikaa käsissään ja ainakin hän väitti olleensa aina kova wrestlingfani. Hän halusi nousta kehään ja TNA oli halukas saamansa mainstream julkisuuden myötä hänet signaamaan. Tässä ”Pac Man” pääsi esittelemään (kammottavia) promotaitojaan Mike Tenayn haastatellessa häntä. Segmentti päättyi välikohtaukseen Ron ”Truth” Killingsin kanssa, joka ei voinut sietää ulkopuolelta tulleen miehen saamaa huomiota. Vielä myöhemmin illan aikana Jones joutui takahuoneessa hyökkäyksen kohteeksi ja hänet vietiin ambulanssilla pois. Arvoitukseksi katsojille jäi kuka Pac Manin oli telonut, sitä ei paljastettu. Pac Manin ainakin piti olla TNA:lle sitä, mitä Dennis Rodman oli WCW:lle. Ultimaattinen urheilun paha poika, joka toisi oman fanikantansa mukanaan.

Doomsday Chamber Of Blood Match
Christian Cage, AJ Styles & Tomko VS. Abyss, Sting & Punisher Andrew Martin

Tuomiopäivän verikammiomatsi. Christianin koalitiolla ja Abyssilla & Stingillä oli viime kuukausina ollut pahasti erimielisyyttä asioista. Nyt tämä kaikki oli tarkoitus ratkaista kertaheitolla tässä äärimmäisen brutaalissa ottelumuodossa, joka oli Abyssin sairaan mielikuvituksen tuotetta. Ensinnäkin ottelu käytiin teräshäkin sisällä, jonka katto oli vuorattu piikkilangalla ja kaikki aseet olivat sallittuja. Lisäksi vastustaja täytyi saada vuotamaan verta ennen kuin hänet pystyi selättämään. Sting ja Abyss olivat hommaneet tätä ottelua varten joukkuekaverikseen ”Punisher” Andrew Martinin, tuttavallisemmin Testin. Vielä alkuvuodesta WWE:n tapahtumissakin paininut Martin oli hiljaisuudessa irtisanottu ja hän kärsi useista ongelmista tähän aikaan. Ja aivan kuten Sting & Abyss sanoivat, tämä tosiaan jäi Testin ainoaksi otteluksi TNA:ssa. Joulukuussa hän sitten virallisesti ilmoitti lopettavansa painiuransa.

Kehno ottelu. Mieleen tuli jotkut näkemäni CZW klipit, mikä ei ole minun juttu ollenkaan. Painijoiden otsaa revittiin auki lasinsirpaleilla ja mäiskittiin nastakasoihin. HC spotit ovat lisämauste, eivät pääateria. Tämän ainoa tarkoitus tuntui olevan vaan shokeeraminen. Minkäänlaista fiksua tarinaa tässä ei ollut, vaikka taitoa kuusikosta löytyi yllin kyllin. Tämä oli yksi TNA:n lukuisista gimmickmatsi virityksistä ja tässä mentiin metsään.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:15
Voittajat: Abyss, Sting & Martin

Arvosana: **


Winner Takes All Match
Kurt Angle © VS. Samoa Joe ©

Tähän liittyy pitkä taustatarina, jonka koitan tiivistää parhaani mukaan. Joe & Angle olivat joukkuemestareita, koska olivat voittaneet Team 3D:n Victory Roadissa. Joe oli kuitenkin ominut tittelit itselleen ja puolustanut niitä yksin. Angle oli myös TNA:n sekä IWGP:n raskaansarjan mestari ja kummatkin vyöt olivat pelissä. Samoa Joe oli puolestaan x-divisioonan mestari. Eli kaikkiaan viisi mestaruusvyötä oli linjalla ja voittaja veisi kaiken.

Kesän aikana painifanit pääsivät tutustumaan Kurt Anglen vaimoon Kareniin. Myöhempinä vuosinahan hänestä tuli todella iso osa show’ta. Karenin mukaan tuominen kuului Samoa Joen taktiikkaan. Storylinen mukaan kaikki mestaruudet olivat sekoittaneet Kurtin pään siten, että hän oli jättänyt Karenin ja lapset aivan heitteille. Karen uhkasikin Impactissa avioerolla ja storylinessa oli jättänyt Kurtin. Sen lisäksi Karen ja hänen ”uusi poikaystävänsä” istuivat ottelun aikana eturivissä. Tämän vuoksi Kurt olikin hermoromahduksen partaalla otteluun lähdettäessä. Karen & Kurt oikeastikin erosivat ja Karen meni naimisiin Jeff Jarrettin kanssa. Tämä kuitenkin tapahtui vasta huomattavasti myöhemmin vuonna 2009.

Sellainen stoori siis. Jotain lisämaustetta tämä kaipasikin, sillä Angle vs. Joe alkoi olla varsin kulunut ottelupari. Rakastit tai vihasit kaikkea sitä, mitä tämän matsin ympärillä tapahtui, niin kyllähän tämä painiotteluna todella hyvä oli. Alkuminuutit menivät Karenin ja ”poikaystävän” kanssa pelaillessa, mutta sitten kun keskityttiin painimiseen niin lopputulos oli totutun kovaa tasoa. Hienoja lukotussarjoja, komeita suplekseja, jännittäviä near falleja. Oikeastaan siis kaikkea. Mutta koska tuo kaikki oli Anglen ja Joen välillä ennenkin nähty, niin siitä puuttui se tietty taianomaisuus. Enkä oikein osannut päättää tykkäsinkö vai enkö tästä 5 mestaruutta pelissä ja Karen-kuvioista. Toisaalta joo, toisaalta ei. Kaiken tämän hullunmyllyn keskellä Joe & Angle kuitenkin tarjoilivat hienon painimatsin, josta jäi ihan hyvä maku suuhun ja kiva tapa lopettaa tapahtuma.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:33
Voittaja: Kurt Angle (Karen turned on Joe and helped her husband)

Arvosana: *** ½



*** Kurt Angle
** Samoa Joe
* Scott Steiner



Yhteenveto: Ailahtelevainen ja sekava kuva jäi. Ensimmäinen ja viimeinen matsi olivat hyviä. Sen lisäksi pari muutakin kivaa matsia, mutta myös pettymyksiä ja surkeiksi jääneitä viritelmiä. Black Reign, Andrew Martin, Pac Man Jones, Karen Angle, verilöylymatsi. Paljon elementtejä, jotka jakaa mielipiteitä. Tasaisuus ja tietyllä tapaa loogisuus puuttui, jonka vuoksi tämä jää kauaksi vuoden parhaimmistosta, vaikka ei ihan surkeintakaan ollut.

Pähkinänkuorispoilerit
Lethal & Dutt VS. MCMG VS. Triple X (15:39) *** ½
Raven VS. Kaz (5:39) * ½
Storm VS. Rhino (13:04) ***
VKM VS. LAX (5:13) * ½
Roode VS. Young (9:28) ** ½
Harris VS. Black Reign (4:41) *
Team 3D VS. Steiners (11:03) ***
Christian Coalition VS. Abyss, Sting & Martin (10:15) **
Angle VS. Joe (18:33) *** ½ (illan paras)


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
7 TNA - Sacrifice 2,81
8 TNA – Final Resolution 2,71
9 TNA - Destination X 2,56
10 WWE - Great American Bash 2,50

11 TNA - Hard Justice 2,39
12 TNA - Against All Odds 2,25
13 TNA - Slammiversary 2,28
14 WWE - Vengeance 2,14
15 WWE - No Way Out 2,13

16 WWE - Judgment Day 2,00
17 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Ensi kerralla perinteitä tihkuva Summerslam

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 15.03.2015 11:12

What kirjoitti:Raven VS. Syxx Pac on yksi hämmentävimmistä kokemuksista oman projektin varrelta. Olosuhteisiin nähden aivan tajuttoman kova ottelu.
Joo, muutenkin Waltmanin meininki vuoden 2005 TNA:ssa on aika hämmentävää. Mutta palaan tähän tulevissa arvosteluissa.

Whatin tasaiselle tahdille jälleen peukkua. On ollut itselle varsinkin nyt näitä vuoden 2005 arvioita tehdessä mukavaa, kun voi verrata omia näkemyksiään toiseen arvostelijaan, joka on myös käynyt läpi samat tapahtumat.

Kuva
JUDGMENT DAY 2005

Raw'lla oli Backlash, ja SD:llä oli tuttuun tapaan vastineena ensimmäiseksi WM:n jälkeiseksi ppv:kseen Judgment Day. Selostajaparina Cole ja Tazz.

Kuva Kuva
MNM (Mercury & Nitro) (c) w/ Melina vs. Charlie Haas & Hardcore Holly - WWE Tag Team Championship
Smackdownin joukkuemestaruusdivisioonassa oli tapahtunut suuria muutoksia WM:n jälkeen. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun joukkuemestareiden toinen puolikas Rey Mysterio oli vieraana Carliton uudessa talk show -segmentissä Carlito's Cabanassa. Jutustelun nimittäin keskeytti MNM-niminen porukka, joka teki samalla päärosteridebyyttinsä porukkana. Kolmikosta Nitro oli tehnyt pari esiintymistä WWE:n ppv:eissä jo vuosina 2003 ja 2004, ja Joey Mercury oli puolestaan tuttu Joey Matthews -nimellä ECW:stä ja TNA:sta. Melina oli oikeastaan näistä kolmesta siis ainut, jota ei näissä arvosteluissa ollut nähty koskaan aikaisemmin. Hollywood-tähtien roolia vetänyt ja paparazzien saartama kolmikko ilmoitti saapuneensa Smackdowniin tuodakseen vähän tasokkuutta ohjelmaan. Lisäksi Johnny Nitron ja Joey Mercuryn manageri Melina ilmoitti, että MNM aikoisi viedä joukkuemestaruudet Rey Mysteriolta ja Eddie Guerrerolta. Sen he myös todella tekivät, sillä debyyttiottelussaan he päihittivät Mysterion ja Guerreron, jonka keskinäiset ongelmat olivat muuttuneet koko ajan suuremmiksi. MNM nousi siis vajaassa kuukaudessa koko SD:n joukkuemestaruusdivarin huipulle, mutta helpolla he eivät paikkaansa saisi säilyttää. Heidän ensimmäiseksi ppv-vastustajikseen nousivat nimittäin Charlie Haas ja Hardcore Holly, jotka olivat jo jonkun aikaa painineet joukkueena. Kun Holly päihitti Mercuryn Singles Matchissa, oli ottelu sinetöity.

Huh huh, WWE sen kuin jatkaa positiivisia yllätyksiään näillä opener-otteluilla. Ei tämä joukkuemestaruusottelu toki sentään Benjamin vs. Jerichon tai Guerrero vs. Mysterion tasolle yllä, mutta kyseessä oli ehdottomasti vähintään samantasoinen joukkueottelu kuin No Way Outin Guerrero & Mysterio vs. Basham Brothers. Ehkä jopa parempi. Vertailussa tämä päihittää myös Hard Justicessa nähdyn AMW vs. Naturalsin, joten kyseessä oli kaikin puolin perhanan pätevä avaus illalle. Etukäteen en ollut odottanut tällaiselta filleriltä haiskahtavalta MNM:n ppv-debyyttiottelulta paljon mitään, mutta j******ta sentään: kaikki neljä pistivät ottelussa todellakin parastaan, ja kaiken lisäksi yleisö oli aivan liekeissä alusta loppuun. Erityisesti Haasin liikkumista oli ilo seurata. En edes muista, milloin mies on liikkunut yhtä pirteästi WWE-urallaan. Kirsikkana kakun päälle Haasilta nähtiin huikea Suicide Dive kehäköysien yli MNM:n päälle. Vastaavaa ei ole Haasilta nähty koskaan. Kaikkein älyttömintä oli kuitenkin se, että myös HC Holly oli ottelussa hämmästyttävän pirteä. MNM:n kaksikko teki juuri niin vakuuttavan joukkuedebyytin kuin sopi toivoa. Kokonaisuutena siis hyvä avaus illalle ja hyvää nostetta SD:n joukkuedivarille.
*** (8:04)
Voittajat:
Spoiler: näytä
MNM (Mercury pinned Haas after a Snapshot aka Flapjack DDT)
Kuva Kuva
Carlito w/ Matt Morgan vs. Big Show
Carlito Caribbean Cool (joka oli nyt lyhentänyt kutsumanimensä pelkäksi Carlitoksi) alkoi vihdoin WM:n jälkeen olla taas painikunnossa. Sen kunniaksi hän alkoi, kuten äskeisen ottelun taustatarinassa mainitsin, pitää Smackdownissa omaa talk show'taan, jonka nimeksi tuli Carlito's Cabana. Seuraavien viikkojen aikana Carlito pilkkasi SD:n faceja ja auttoi heelejä talk show'ssaan, minkä seurauksena Carlitolla oli niin paljon vihamiehiä, että hän tarvitsi mielestään oman henkivartijan. Tuota paikkaa Carlito tarjosi toukokuun alussa nähdyssa Cabanassa Big Show'lle, mutta iso jätti ei ollut kovin otettu siitä, että hänen pitäisi ryhtyä ylimielisen nuorukaisen apuriksi. Niinpä Show nappasi Carliton kädestä tämän tavaramerkkiomenan ja alkoi pureskella sitä sylkäistäkseen omenat Carliton naamalle samalla tavoin kuin Carlito oli tehnyt monille painijoille. Show ei kuitenkaan ehtinyt sylkeä omenaa Carliton kasvoille, kun hän alkoi voida pahoin kesken omenan pureskelun ja tuupertui lopulta maahan. Tämän jälkeen Carlito paljasti myrkyttäneensä käsissään olleen omenan, koska hän tiesi, ettei Show suostuisi hänen tarjoukseensa. Carlito päätti anglen sylkemällä Show'n naamalle myrkyttömän omenan. Seuraavalla viikolla Carlito toi mukanaan Matt Morganin, joka teki WWE-comebackinsa Carliton uutena henkivartijana. Kuten tämän ajan aktiivikatsojat muistanevat, Morgania oli siunattu henkivartijan roolin lisäksi idioottimaisella änkyttäjägimmickillä. Kauan tuosta herkusta ei ehditty kuitenkaan nauttia, sillä Morgan erotettiin WWE:stä kesällä, joten tämä jäi hänen viimeiseksi WWE-esiintymisekseen.

Tämä oli aika vähän ottelu ja aika paljon angle, ja jälkimmäisessä roolissa tämä toimi oikein mallikkaasti. Oikeastaan tämä oli ehkäpä parasta mahdollista buukkausta, mitä sairaslomaltaan palanneelle ja kehätatsia hakevalle Carlitolle saatettiin tähän väliin kehitellä. Carlito ei kovin hyvin oikein sopinut nyt mihinkään muuhun isompaan kuvioon, ja hän kaipasi semmoista pientä lisäbuustia uskottavuudelleen, kun ensimmäinen run katkesi niin ikävästi heti alkuun loukkaantumisen vuoksi. Big Show puolestaan oli WM:stä lähtien ajelehtinut taas täysin päämäärättömästi, mutta hänellä oli edelleen sopivan paljon uskottavuutta, jota hän pystyisi siirtämään tässä helposti Carlitolle. Ottelu ehti kestää tosiaan vain muutaman minuutin, eikä siinäkään nähty ihan älyttömästi painia, mutta ei siitä painillisestakaan annista ole mitään kovin pahaa sanottavaa. Show'n hallinta on aina nätin näköistä, ja Carlito myi iskut kiitettävällä omistautuneisuudella. Kokonaisuutena siis roolinsa oikein hyvin hoitanut väliottelu, joka ei kuitenkaan vähäisen painiannin takia saa kummoista arvosanaa.
*½ (4:41)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Carlito (Morgan interfered and hit an F-5 on Show)
Kuva Kuva
Paul London (c) vs. Chavo Guerrero - WWE Cruiserweight Championship
Paul London oli vihdoin saavuttanut unelmansa voitettuaan WWE Cruiserweight -mestaruuden WrestleManiaa edeltävässä Smackdownissa käydyssä Cruiserweight Battle Royalissa. Tuosta lähtien ex-mestari ja koko CW-divarin pitkäaikaisin hallitsija Chavo Guerrero oli kantanut kaunaa Londonille ja vaatinut rehellistä uusintaottelua mestaruudesta. Juuri ennen ppv:tä Chavo oli päässyt niskan päälle tässä kamppailussa selätettyään Londonin 6-Man Tag Team Matchissa, joten Chavo oli varma siitä, että JD:ssä hän nousisi jälleen kerran CW-mestariksi.

No nyt, nyt oli jo WWE:llä vähän yritystä näyttää TNA:lle, että kyllä tälläkin puolella osataan tarjota vauhdikasta kevyensarjalaisten painia. Täytyy silti todeta heti alkuun, että jos tämä olisi ollut TNA:n X-Divisioonan ottelu, olisin aloittanut arvostelun krisitoimalla sitä, että tarjonta jäi aika perinteiseksi ja että mitään suuria yllätyksiä ei ottelussa nähty. Niin se vain on, että X-Divarin taso on parhaimmillaan niin pirun kova, että WWE:n CW-divarin oli lähes mahdoton yltää samaan - varsinkin kun WWE:llä ei tuntunut olevan suurta mielenkiintoa satsata divariinsa. Ehkä siinä onkin sitten syy siihen, että koko divari kuopattiin parin vuoden päästä tästä, ja ehkä niin tosiaan on myös parempi. No, joka tapauksessa nyt London ja Guerrero vetivät aivan kiistatta hyvän ottelun, jonka erityisesti alkuminuutit ja lopputaistelu olivat oikeasti pirun näyttävää meininkiä. London väläytteli muutaman upean high flying -liikkeen ja liikkui muutenkin pirun nopeasti. Chavo veti oman roolinsa rutiinilla, mikä ehkä vähän aiheutti tylsistymistä keskivaiheen Chavo-hallinnan aikana, mutta ei sekään huonoa painia ollut. Yllätyksetöntä vain. Niinpä tämä ei nouse mihinkään historiallisten CW-mestaruusotteluiden listalle, mutta oli pätevä suoritus näiltä kahdelta silti.
*** (10:41)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Paul London (450 Splash)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Booker T
WM:n Dream Matchin ja siellä napatun voiton jälkeen Kurt Angle siirtyi parissa viikossa yhteen viime vuosien häiritsevimmistä juonikuvioista. Kaikki alkoi täysin viattomasti siitä, kun Booker T aiheutti Kurt Anglelle tappion Smackdownissa käydyssä päämestaruuden ykköshaastajuusottelussa. Angle ei pystynyt sulattamaan tuota, sillä hänen ainoa tavoitteensa oli nousta jälleen WWE:n päämestariksi. Niinpä seuraavalla viikolla Kurt Angle nappasi backstagella kiinni Booker T:n vaimon Sharmellin, joka oli tullut kannustamaan miestään tuona iltana backstagelle (Sharmell teki tässä samalla debyyttinsä WWE:n on screen -hahmona). Angle ilmoitti Sharmellille, että JD:ssä hän pieksisi Bookerin, ja myöhemmin illalla Booker hyväksyi Anglen haasteen. Angle ei kuitenkaan tyytynyt Bookerin kiduttamiseen, vaan kesken tappelun hän kävi käsiksi Sharmelliin ja nappasi hänet Ankle Lockiin. Seuraavalla viikolla kuvio meni kuitenkin täysin sekopäiseksi, kun Angle ilmoitti haluavansa harrastaa perverssiä seksiä Sharmellin kanssa. Angle myös kutsui Sharmellia gutter slutiksi ja kertoi, että hänellä oli aina ollut fetissi gutter sluteja kohtaan. Booker tietenkin raivostui aivan täysin Anglen puheista, ja myöhemmin illalla miehet ottivat taas yhteen kehässä. Angle kuitenkin pakeni kesken tappelun ja tunkeutui Bookerin ja Sharmellin pukuhuoneeseen, jossa hän pakotti itsensä Sharmellin päälle. Seuraavalla viikolla Angle oli bannattu areenalta siihen asti, että hän pyytäisi anteeksi tekojaan satelliitin välityksellä. Lopulta Angle pahoittelikin asiallisesti Bookerilta, mutta kesken pahoittelun hän ilmoitti huomanneensa, että oikeasti Sharmell oli nauttinut koko heidän lemmenhetkestään. Angle kutsui Sharmellia jälleen gutter slutiksi ja jatkoi perverssejä puheitaan vielä hetken aikaa. Ennen tätä ottelua Booker oli ppv:n aikana yrittänyt löytää Anglen backstagelta, mutta sen sijaan hän oli löytänyt vain mm. Hardcore Hollyn, Charlie Haasin ja viimeisen WWE:n ppv-esiintymisensä tässä tehneen Billy Kidmanin.

Häiritsevän juonikuvion painillinenkaan anti ei noussut niin kummoiseksi, että sillä olisi jotenkin pelastettu feudin käsittämätöntä paskuutta. Harmittaa aika paljon, miten käsittämättömän suunnan Anglen ura otti tässä WM:n ja draftin välisenä aikana. Draftin jälkeen tilanne onneksi normalisoitiin, mutta tämä lyhyt pätkä on kyllä sellainen ajanjakso, jonka ihan mielellään unohtaa puhuttaessa Anglen urasta. Varsinkin kun Angle ja Booker T eivät otteluparina ole ikinä olleet mikään dream match -kaksikko. Jo etukäteen mietiskelin, saavatko konkarit toisistaan välttämättä kovinkaan paljon irti, ja tosiaan aika peruspainiksi tämä jäi. Yllättävää sinänsä, koska Angle on kyllä pystynyt heikompienkin vastustajien kanssa muistettaviin otteluihin, mutta ehkä sitten kemiat Bookerin kanssa eivät vain natsanneet. Vielä ottelun alkuminuuteissa oli semmoista intenssiteettiä, mitä tällaisen feudin ottelu tarvitsikin, mutta sitten ottelu muuttui rauhalliseksi peruspainiksi, ja erityisesti lopetus oli varsin vaisu. Kaikesta kritiikistä huolimatta kyseessä oli silti Anglen tähdittämä ottelu, joten tarjolla oli paljon hyvää painia, minkä vuoksi arvosanakin nousee kuitenkin kolmeen tähteen. Paljon enempään olisi vain Anglella potentiaalia.
*** (14:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Booker T (Roll up)
Kuva Kuva
Orlando Jordan (c) vs. Heidenreich w/ Alex - WWE United States Championship
Voi kyllä vain. Sekopäinen Heidenreich oli alkanut kääntyä faceksi alkukevään aikana, ja nyt toukokuussa hän oli jo todellinen yleisönsuosikki, joka keräsi hieman sarkastisia "Hei-den-reich" -chantteja yleisöltä. Kaikki oikeastaan alkoi varsin huomaamatta, kun Heidenreich alkoi lukea kehässä runoja, joiden teemat olivat paljon iloisempia ja ystävällisempiä kuin aiemmin. Samalla Heidenreich alkoi katua aikaisempia tekojaan, ja vaikka hän ei edelleenkään ollut mieleltään kovin tasapainoinen, keräsi hän kuitenkin faneja erityisesti lapsikatsojien joukoissa typerän näköisellä marssimistyylillään. Niinpä Heidenreich alkoi ennen otteluitaan kutsua aina jonkun lapsikatsojan vieraakseen ringsidelle - tässä ottelussa tuo onnekas fani oli nuori tyttö nimeltä Alex. Kaiken muun hyvän lisäksi Heidenreichin face-turn oli tiennyt myös uutta nostetta hänen uralleen. Heidenreich oli jopa voittanut non title -otelussa US-mestari Orlando Jordanin, jonka ura oli ollut täysin tuuliajolla sen jälkeen, kun JBL oli hävinnyt WWE-mestaruutensa ja The Cabinet oli hajonnut. Kieltämättä tämä SD:n kakkosvyön divari ei tässä vaiheessa ollut ihan samalla tasolla kuin Raw'n vastaava.

Harmi, että Orlando Jordanilla ei ollut käytännössä minkäänlaista karismaa. Muuten miehestä olisi voinut tulla varsin toimiva ja uskottava midcard-heel, koska painijana OJ ei missään tapauksessa ollut huonoimmasta päästä. Itse asiassa tässä ottelussa Jordan todisti, että hän pystyi vetämään Heidenreichin kanssa paremman ottelun kuin Booker T No Way Outissa. Siihen nähden on aika jännää, että tämä on itse asiassa Jordanin ensimmäinen ppv-ottelu sitten Vengeance 2003:n, jolloin hän oli juuri debytoinut. Koko Cabinet-aikana OJ ei ollut siis paininut ppv:ssä kertaakaan, mutta nyt siihen tuli vihdoin muutos. Helppoa tehtävää Jordan ei saanut hoitaakseen, koska ottelu Heidenreichin kanssa kuulosti etukäteen kieltämättä aika katastrofilta, mutta loppujen lopuksi nämä äijät pistivät pystyyn ihan ok:n tv-ottelutasoisen koitoksen. Ei missään tapauksessa mitään ikimuistoista tai jälkipolville kerrottavaa, mutta odotuksiin nähden hämmästyttävän ok ottelu, joka ei säväyttänyt suuremmin muttei tuottanut yhtään suurta epätoivonkaan hetkeä. Itse asiassa Heidenreichin myynti Jordanin Back Suplexiin ja DDT:hen oli hämmästyttävän hyvää.
** (4:54)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Orlando Jordan (DDT)
Kuva Kuva
Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio
Huh, tämä feud oli saanut aikamoisen käänteen sitten WM:n, jolloin nämä kaksi olivat vielä kaksi keskinäisestä paremmuudesta mittelevää kaverusta. Lopullinen käänne oikeastaan alkoi MNM-feudista ja siitä, kun Eddie ei ollut paikalla auttamassa Mysteriota, kun MNM pieksi tämän Carlito's Cabanassa. Hävittyään joukkuemestaruudet Mysterio ja Guerrero syyttivät toisiaan ja olivat jo käydä toistensa kimppuun, mutta he saivat kuitenkin sovittua välinsä ja haastoivat MNM:n uusintaotteluun mestaruuksista. Tuossa ottelussa Eddie sitten teki virallisen heel-turninsa jättämällä Reyn painimaan yksin MNM:ää vastaan ja katselemalla ringsideltä, kun Mercury ja Nitro pieksivät Mysterion henkihieveriin. Seuraavalla viikolla Mysterio saapui vaatimaan Eddieltä selitystä, mutta kehään kävellyt Eddie ei sanonut mitään Mysteriolle. Ei, vaikka tämä haastoi Guerreron otteluun JD:hen ja lopulta läimäisi tätä kasvoihin. Sen sijaan Mysterio päätyi ottelemaan SD:ssä Street Fight -ottelussa toista Guerreroa (Chavoa) vastaan, ja ottelun jälkeen MNM ja Chavo pieksivät Mysterion yhdessä. Tuolloin paikalle juoksi Eddie, joka hääti paikalta sekä MNM:n että veljenpoikansa. Hetken näytti siltä, että kaikki olisi sittenkin hyvin - kunnes Eddie tempaisi Mysterion kanveesiin rajulla Clotheslinelle, repi tämän maskin kappaleiksi ja iski Mysterion lopulta teräsportaiden päälle Brainbusterilla. Mysterio jäi ringsidelle verisenä mössönä, eikä häntä ollut nähty sen jälkeen ennen tätä ppv:tä. Sen sijaan Eddie veti seuraavalla viikolla legendaarisen "Why Eddie why" -promonsa, jossa hän piteli käsissään Mysterion maskia ja ei suostunut selittämään tekojaan mutta uhkasi tappaa Mysterion, jos tämä ilmestyisi heidän välille buukattuun otteluun JD:hen. Eddie uhkaili myös Mysterion lasten kohtalolla, ja lopulta hän pieksi kehässä jobberin, jolle hän oli kiskonut Mysterion maskin päähän.

Tämä ottelu oli rakennettu kertomaan niin iso tarina, että juuri sen takia tämä ei ottelullisesti ollut mikään ikimuistoinen koitos. Ehkä hieman vaikea selittää ajatusta tuon virkkeen takana, mutta tarkoitan siis sitä, että tämän ottelun oli ensisijaisesti tarkoitus kertoa tarina siitä, kuinka sairas ihminen Eddie on ja kuinka paljon hän vihaa entistä ystäväänsä Reytä. Toissijainen tehtävä oli jatkaa Reyn ja Eddien vasta-alkanutta feudia, ja vasta kolmantena tehtävänä oli tarjota hyvä ottelu. Eddie ja Rey ovat onneksi sen tasoisia kavereita, että he vetäisivät hienon kamppailun keskenään vaikka puoliunissaan, mutta tässä ottelussa heidän piti keskittyä niin paljon tuohon tunnelman luomiseen, hahmojen muokkaamiseen ja muuhun tarinan kertomiseen, että puhtaalle painilliselle hyvyydelle ei yksinkertaisesti ollut erityisemmin aikaa. Ja kaikesta tästä huolimatta tämä oli siis illan paras ottelu tähän mennessä ja kaikin puolin hieno kamppailu, mutta klassikko-ottelut ovat vasta tulossa.
***½ (18:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (via DQ)
Kuva Kuva
John Cena (c) vs. JBL - "I Quit" Match for the WWE Championship
John Cena oli todellakin noussut Smackdownin päämestariksi WrestleManiassa, eikä ex-mestari JBL:llä ollut käytössään automaattista rematch-mahdollisuutta. Teddy Long nimittäin ilmoitti WM:n jälkeisessä SD:ssä, että hän oli ottanut tuon oikeuden pois JBL:ltä, koska tämä oli ollut 100-prosenttisen varma voitostaan WM:ssä. JBL sai kuitenkin mahdollisuuden ansaita uusintaottelunsa muiden painijoiden tapaan, ja lopulta JBL todella voitti ykköshaastajuusturnauksen. Samaan aikaan Cena nautti suosiostaan, julkaisi paskuudessaan klassisen Bad Bad Man -musiikkivideon ja muutti WWE-mestaruuden ulkonäön bling bling -spinnervyöksi, joka oli käytössä tästä lähtien vuosien ajan hieman muokattuna versiona. Vanha WWE-mestaruusvyö ei palannut enää ikinä käyttöön (vaikka tähän aikaan siitä oltiin vielä ihan varmoja). JBL kylläkin kantoi vanhaa mestaruusvyötä vielä mukanaan, sillä hän oli varma siitä, että WWE:n fanit eivät oikeasti halunneet päämestarikseen Cenan kaltaista mestaruusvyötä pyörittelevää huligaania vaan oikeasti arvostettavan perinteisen amerikkalaisen, kuten JBL:n. Noustuaan ykköshaastajaksi JBL julisti, että hän ei luovuttaisi ikinä mestaruustaistossa, jolloin Cena saapui kehään ja sanoi, ettei hänkään aikoisi luovuttaa ikinä. Niinpä heidän mestaruusottelunsa Judgment Dayssa olisikin "I Quit" Match, jotta katsojille selviäisi, kumpi oli valmis antamaan periksi ensimmäisenä. Ennen ppv:tä JBL pieksi SD:ssä Scotty 2 Hottyn ja pisti tämän huutamaan "I quitia".

Kuten jo WrestleManian arvostelussa sanoin, WM:ssä nähdyn Cena vs. JBL:n heikko taso harmitti paljon juuri siksi, että tiesin varsin hyvin, että tämä kaksikko pystyy paljon parempaan. Toisaalta oli ihan hyvä ratkaisu WWE:ltä säästää edes jostain 'Manian ottelusta paukkuja vasta WM:n jälkeiseen aikaan, mutta eikö sitten WM:ssä JBL olisi voinut vaikka vielä säilyttää mestaruutensa jollain kierolla tavalla, jotta Cena olisi saanut unelmiensa täyttymyksen vasta sitten tässä huikeassa HC-ottelussa? Täytyy tosin sanoa, että kovasta HC-painin fanituksestani huolimatta en ehkä pitänyt tästä ottelusta aivan niin paljon kuin osa muista arvostelijoista. Tälle on annettu jopa MOTYC-arvosanoja, ja vaikka tämä minunkin kriteereilläni on aivan kiistaton huippuottelu, joudun jonkun verran rokottamaan arvosanaa siitä, että Cena ja JBL tuntuivat jatkuvasti unohtavan ottelun stipulaation. Tämä olisi ollut täydellinen No Holds Barred Match tai Street Fight, mutta nyt kun tämän piti olla väkisin "I Quit" Match, olisi tämä kaivannut enemmän sitä, että JBL ja Cena olisivat oikeasti yrittäneet saada toisiaan sanomaan nuo kaksi sanaa. Varsinkaan Cena ei oikeastaan tehnyt tätä ottelun aikana ollenkaan, ja se söi ottelun viihdyttävyyttä vähän. Onneksi vastapainona nähtiin sitten niin pirun kovaa HC-painia, bleidausta ja älyttömiä bumppeja, että ottelu oli kiistaton huippuottelu ja yksi JBL:n uran kohokohdista.
**** (22:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena
*** John Cena
** JBL
* Rey Mysterio

Kokonaisarvio Judgment Daysta: WWE on onnistunut yllättämään positiivisesti molemmilla WM:n jälkeisillä väli-ppv:eillään. Tämä oli vielä asteen verran Backlashia parempi, koska tässä nähtiin jopa yksi huippuluokan ottelu. Silti hieman tasapaksun alakortin takia tämä ei aivan nouse Hyvän tasolle, mutta on silti lähellä sitä. Ok.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
---------------
2. TNA Lockdown - Hyvä
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. TNA Final Resolution - Ok
5. WWE Judgment Day - Ok
6. TNA Against All Odds - Ok
7. WWE Backlash - Ok
---------------
8. WWE New Year's Revolution - Kehno
9. WWE No Way Out - Kehno
10. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
11. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 16.03.2015 10:55

Cena vs. JBL on minun kirjoissani yksi aliarvostetuista klassikoista. Itse olen niitä motyc-arvostelijoita ja lätkäisin nelosen päälle vielä puolikkaan. Uskomattoman kova ottelu kun ottaa huomioon sen, että Cena oli vielä uransa alkupuolella ja JBL puolestaan ehtoopuolella. Sairas oli myös Cenan bleidaus, farkutkin oli yltä päältä veren peitossa.

Kuva

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ma 16.03.2015 16:00

What kirjoitti:Cena vs. JBL on minun kirjoissani yksi aliarvostetuista klassikoista. Itse olen niitä motyc-arvostelijoita ja lätkäisin nelosen päälle vielä puolikkaan. Uskomattoman kova ottelu kun ottaa huomioon sen, että Cena oli vielä uransa alkupuolella ja JBL puolestaan ehtoopuolella. Sairas oli myös Cenan bleidaus, farkutkin oli yltä päältä veren peitossa.

Kuva
Todellista gladiaattori meininkiä. :tu:
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ma 16.03.2015 17:21

Nyt on aika taas palata vuoteen 1996, sillä sain tänään katsottua In Your House 9:n. Väänsin heti arvostelun siitä, joten pidemmittä puhetta tässä olisi Raw-raportit ja IYH9-arvostelu:

King of the Ringin jälkeinen Raw alkoi Hunter Hearst Helmsleyn ja tuoreen IC-mestarin Ahmed Johnsonin välisellä ottelulla. Ottelun jälkeen Michael Hayes vielä haastatteli Johnsonia, joka IC-mestaruusvoitollaan teki historiaa olemalla ensimmäinen afroamerikkalainen Intercontinental-mestari. Tämän ottelun jälkeen Sunny tuli selostamoon, kun vuorossa oli The Body Donnasin ja jobberitiimin (Brooklyn Brawler & Jerry Fox) välinen ottelu. Ottelun jälkeen blondien uusi manageri, Cloudy, ärsytti ja jahtasi Sunnya. Sunny juoksi karkuun, ja Cloudy siirtyi lähentelemään selostaja Jerry Lawleria. Lawler juoksi katsomoon karkuun. Kolmantena matsina oli Camp Cornette (Vader, The British Bulldog & Owen Hart) vastaan Savio Vega, Aldo Montoya & Barry Horowitz. Voittajasta ei kai selvyyttä. Camp Cornettellahan on seuraavaan PPV:hen ilmoitettu matsi, kun joukkue tulee kohtaamaan Shawn Michaelsin, Ahmed Johnsonin ja Ultimate Warriorin muodostaman joukkueen. Tai tämä oli alkuperäinen suunnitelma, mutta tähän on tulossa muutoksia, josta myöhemmin lisää. Illan viimeinen ottelussa kohtasivat mielenkiintoiset nimet – The Undertaker ja King of the Ring ’96 –voittaja Stone Cold Steve Austin. Ennen ottelua kehän laidalla käväisi Vince McMahonin haastattelussa Brian Pillman. Takerin ja Austinin ottelu päättyi siihen, kun Goldust (?!?) sekaantui otteluun ja Undertaker voitti diskauksella. Mitä hittoa nyt taas? Undertakerilla ja Mankindilla ollut jo jonkun aikaa feudi pystyssä, ja sitten aina välillä onkin käynnissä Goldust-Undertaker-feudi. En yhtään ymmärrä, mikä tässä taas on ideana.

Seuraavassa Raw’ssa nähtiin heti alkuun pitkä ottelu Shawn Michaelsin ja Marty Jannettyn välillä. Leif Cassidyn lisäksi myös Jim Cornette oli kehän laidalla tukemassa Jannettya. Michaelsilla ja Jannettylla on pitkä yhteinen historia, joten miehet tuntevat toisensa hyvin kehässä ja se kyllä näkyi. Sanoisin, että tähän mennessä yksi parhaimmista tv-otteluista vuodelta 1996. Tag Team –matseja ei tässä Raw’ssa näytetty, mutta tag team –kuviot olivat WWF Superstars –ohjelmassa edenneet, josta näytettiin pätkää Raw’ssa. Siinä Sunny huijasi Phineas I. Godwinnia, Phineas sanoi rakastavansa Sunnya ja loppujen lopuksi Sunny sekä Gunnin veljet läpsivät Phineasta. Lopulta Hillbilly Jim ja Henry O. Godwinn tulivat Phineaksen apuun. Tämä loppui siihen, kun Phineas I. Godwinn viimein heitti ämpärin sisältämät moskat Sunnyn päälle. Vaikka en Godwinneista välitä yhtään ja muutenkin tag team –divisioonassa tilanne on kehno, niin on kyllä sanottava, että tämä Phineaksen ihastuminen Sunnyyn on kuitenkin ollut ihan toimiva stoori.

Mankind nähtiin myös jälleen painimassa. Tällä kertaa hänen uhrikseen joutui roskakuski Duke ”The Dumpster” Droese. Ottelua oli kommentoimassa Jake ”The Snake” Roberts, koska seuraavassa PPV:ssä Mankind ja Snake kohtaavat toisensa. Mistäköhän tämäkin taas tuli? Ensin ilmoitetaan ottelu, ja sen jälkeen aletaan vasta rakentamaan jonkinlaista juonikuviota. Ei näin WWF. Ottelun päätyttyä Jake Roberts ja selostaja Jerry Lawler ajautuvat riitelemään ja tappelemaan, kunnes Mankind tulee Lawlerin apuun. Lopuksi nähtiin Marc Meron ja Goldustin ottelu. Tässäkin ottelussa oli vieraileva kommentaattori selostamossa, kun Stone Cold Steve Austin oli seuraamassa ottelua.

Heinäkuun 8. päivä näytetty Raw alkoi Gorilla Monsoonin ilmoituksella. Monsoon ilmoitti, että Ultimate Warrior on hyllytetty, koska hän ei ollut ilmestynyt viikonloppuna show’hun. Sitten siirryttiinkin Owen Hartin ja… Ultimate Warriorin otteluun. Jos en nyt ihan väärin ole käsittänyt, niin tämä Raw oli jo ennen Ultimate Warriorin poissaoloa nauhoitettu. Owen-matsi oli Ultimate Warriorin paras matsi WWF:ssä vuonna 1996. Tämä jäi samalla myös miehen viimeiseksi esiintymiseksi WWF:ssä. Kertaakaan en ollut nähnyt Warrioria vielä yhtä suurissa vaikeuksissa kuin Owenia vastaan. Ottelu päättyi Owenin diskaukseen, kun British Bulldog tuli kehään. Lopulta Vader tuli paikalle myös ja kaikki kolme pahista teloivat Warriorin.

Sitten päästiin Justin Bradshaw’n ja Savio Vegan väliseen otteluun. Rehellisesti sanottuna, en jaksanut edes tätä seurata kunnolla. Ja heti näiden kahden ottelun jälkeen päästiin tag team –otteluun, jossa Godwinnin veljekset kohtasivat The British Bulldogin & Vaderin. Tämä oli outoa. Henry O. Godwinn nousi ylös vielä Vader Bomin jälkeen?! Siihen ei ole tainnut kukaan vielä pystyä. Muutenkin Godwinnit saatiin näyttämään naurettavan vahvoilta. Vastassa kuitenkin oli 1) Vader, joka on ollut koko alkuvuoden murskaava, 2) The British Bulldog, joka juuri taisteli WWF:n mestaruudesta. Illan päätteeksi Shawn Michaels ja Ahmed Johnson paljastivat heidän uuden joukkuekaverinsa International Incidentiin. Ultimate Warriorin korvaa… SYCHO SID!!

Seuraavan viikon Raw oli viimeinen Raw ennen In Your House 9: International Incidentiä. Raw’ssa oli poikkeuksellisesti jopa kaksi mestaruusmatsia, sillä Ahmed Johnson puolusti Intercontinental-vyötään Bart Gunnia vastaan ja Tag Team –mestareiden toinen puolisko, Billy Gunn, pääsi haastamaan Shawn Michaelsin WWF:n mestaruudesta. Ensimmäisenä oli vuorossa Ahmed Johnsonin ja Bart Gunnin välinen ottelu, josta ei mitään ihmeempää sanottavaa ole. Ottelun jälkeen kehään tuli Marc Mero ja Sable, mutta kesken kehääntulon lähetti toi lahjan Sablelta. Lahja oli Meron viime viikon vastustajalta Goldustilta. Sable kuitenkin tylysti heitti vain paketin maahan avaamatta sitä. Mikäköhän tässäkin nyt taas on jujuna? Goldustia riepotellaan ihan kaikissa kuvioissa. Merolla oli siis ottelu nyt. Vastassa oli putkimies-gimmickillä painiva T.L. Hopper. WCW:ssä samaan aikaan pyörii mielenkiintoiset nWo-kuviot ja WWF:llä on näitä putkimiehiä, roskakuskia ja kaiken näköistä wrestlecrap-roskaa. Ei ihmekään, että WWF oli aikanaan ihan kusessa Monday Night Warin aikana. Vaivaannuttavaa seurattavaa, kun kehässä on pullukka surkealla gimmickillä ja yleisö on täysin kuollut. Onneksi matsin aikana haastateltiin vähän Stone Cold Steve Austinia. Illan viimeisen matsin (WWF-mestaruusmatsi) jälkeen Jim Cornette järjesti Shawn Michaelsille ja Ahmed Johnsonille ansan, ja Camp Cornette pääsi hyökkäämään parkkipaikalla Michaelsin ja Johnsonin kimppuun. Tämän keskeyttää paikalle autolla tullut Sycho Sid, joten Camp Cornette päättää paeta paikalta. Siinä oli se Raw. Seuraavaksi PPV:n pariin.

-----

Kuva
WWF In Your House 9: International Incident

WWF In Your House 9: International Incident järjestettiin USA:n sijaan Vancouverissa, Kanadassa. PPV:n lisänimikin varmaan tulee siitä. Tapahtuman selostajina Vince McMahon, Jerry Lawler ja Jim Ross. Hienoa, että JR on alkanut saamaan enemmän vastuuta selostajana. Sanon yhden pienen huomion PPV:n lavasteista. Käytössä oli jälleen käytössä tavalliset In Your House –lavasteet, mutta huomasin, että kehääntulolavasteiden vierellä oli pari kanadalaista ratsupoliisia seisomassa. Oltiinhan sentään Känädässä nyt hei! Show alkoi videolla, jossa näytettiin välikohtaus aiemmin päivällä nähdystä Free For Allista. Siinä Jim Cornette ja Shawn Michaelsin manageri José Lothario ajautuivat tappeluun ja sitten paikalle tuli Vader Cornetten apuun. Myös Lothario sai apurin, kun WWF-mestari Shawn Michaels tuli paikalle.

Kuva
The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn) © w/Sunny vs The Body Donnas (Skip & Zip)

Nämä samat joukkueet kohtasivat jo vuoden ensimmäisessä PPV:ssä, Royal Rumblessa. Silloin Gunnin veljekset olivat vielä hyviksiä, Bodydonnat pahiksia ja Sunny oli heidän managerinsa. Sittemmin Billy Gunn loukkaantui ja The Smoking Gunns joutui luopumaan mestaruudesta. Sunnyn manageroimat Skip ja Zip voittivat vapaana olleet tag team –vyöt, kunnes hävisivät ne Godwinnin veljeksille ja Sunny alkoikin manageroimaan uusia mestareita. Sunny kääntyi myös Godwinneja vastaan, kun paluun tehnyt Billy Gunn ja Bart Gunn voittivat jälleen tag team –vyöt. Sunnyn jätettyä Bodydonnat, alkoivat Skip ja Zip etsimään uutta manageria. Heidän managerinaan toimi Sunnya esittävä mies nimeltään ”Cloudy”. Tämä luonnollisesti ärsytti Sunnya. Tässä ottelussa Cloudy ei kuitenkaan enää ollut mukana, koska Skip ja Zip olivat tulleet siihen tulokseen, että he eivät manageria tarvi.

Jostain ihmeen syystä tässä ottelussa ei edes ollut WWF:n Tag Team –vyöt pelissä, vaikka hallitsevat mestarit olivat ottelussa mukana. Royal Rumble –ottelulle annoin arvosanaksi kaksi ja puoli tähteä. Sanoisin, että tämä oli laadultaan aika samaa tasoa kuin RR:n kohtaaminen. Jotenkin taso tässä ottelussa aaltoili aika paljon. Välillä meno oli mielenkiintoista seurattavaa, mutta sitten se jotenkin vain lässähti, kunnes taas piristyi ja lässähti uusiksi. Meinasin pyöristää tämän ottelun kahteen tähteen ihan siitä syystä, että tuntuu niin typerältä, että tämä ei ollut Tag Team –mestaruusmatsi.

**½ (13:05)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Skip & Zip

Bart Gunn yrittää tehdä Sidewalk Slamia Zipille, kunnes Skip hyppää kehäkulmauksesta ja tekee hyppypotkun Bartille. Zip putoaa Bart Gunnin otteesta hänen päälle ja tuomari tulee laskemaan kolmoseen.
Tässä välissä oli Mr. Perfectin haastattelussa koko Camp Cornette –poppoo. Lisäksi näytettiin taas tuo sama pätkä Free For Allista, mistä puhuin jo aikaisemmin.

Kuva
Mankind vs Henry O. Godwinn w/Hillbilly Jim

Alun perin tämän ottelun piti olla Mankind vastaan Jake ”The Snake” Roberts, mutta jostain syystä Roberts ei ollutkaan painikunnossa ja korvaajaksi tuli Henry O. Godwinn. Alkujaan jo ihmettelin Mankind-Roberts-matsia, koska ilman minkäänlaista taustatarinaa vaan ilmoitettiin heidän välinen ottelu tähän PPV:hen. Sitten vasta lähdettiin rakentamaan miesten välille jonkinlaista pientä tarinaa. Mieluummin kuitenkin olisin halunnut nähdä Robertsin ja Mankindin välisen ottelun kuin tämän ottelun. Inhoan Godwinnsejä. On kuitenkin sanottava, että ei tämä ottelu niin surkea loppujen lopuksi ollut. Henry O. Godwinn on Godwinneistä se parempi kehässä, joten ehkä siksi tämä ottelu ei ollut niin hirvittävän huono. Ja Mankind oli jälleen ammattilainen kehässä.

** (06:54)

Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mankind

Henry O. Godwinn sinnitteli jonkun aikaa Mankindin Mandible Claw –otteessa, mutta lopulta pyristely loppui ja Mankind kruunattiin ottelun voittajaksi.
Kuva
Stone Cold Steve Austin vs Marc Mero w/Sable

Steve Austin ja Marc Mero kohtasivat jo edellisessä PPV:ssä, King of the Ringissa. Silloin miehet kamppailivat KOTR:n välierässä todella hyvän ottelun, jonka Austin voitti ja lopulta Austin voitti koko King of the Ringin. Siinä ottelussa Meron jalka aukaisi Austinin huulen pahasti, ja Steve Austin joutui matsiensa välissä käymään sairaalassa tikattavana. Tämä asia on tuotu hyvin esille myös Rawissa.

Ottelun aikana paikalle muuten saapui Marlena sekä hänen palvelijansa. He ojensivat Lawlerille kultaisen kirjekuoreen. Jonkinlaista Goldust & Marlena-Mero & Sable –feudiahan tässä on alettu rakentelemaan pikku hiljaa, mutta vielä on vähän epäselvää, että mistä tässä kaikessa on kysymys. Meron ja Austinin ottelusta sen verran, että jälleen miehet tekivät hienoa työtä ja ottelu oli hyvä. Ei kuitenkaan mielestäni yltänyt KOTR-ottelun tasolle. Jokin tästä jäi uupumaan. Olisin toivonut enemmän aikaa tälle ottelulle, koska nämä miehet ovat hyvin viihdyttäviä kehässä ja yleisökin tuntui heränneen tähän matsiin.

*** (10:48)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Stone Cold Steve Austin

Steve Austin täräytti jälleen Stone Cold Stunnerin ja voitti taas Meron. Marlena ja hänen palvelijansa poistuivat paikalta heti, kun ottelu ratkesi.
Kuva
Goldust w/Marlena vs The Undertaker w/Paul Bearer

En kyllä yhtään käsitä tätä ottelua. Goldust ja Undertaker kohtasivat jo edellisessä In Your Housessa arkkumatsissa. Sekin tuntui silloin kummalta, kun Goldustilla ja Undertakerilla ei tuntunut mitään kunnollista feudia olevan. Nyt oli vielä vähemmän minkäänlaista kuviota tässä takana, kun Undertakerin ja Mankindin feudi oli vaan syventynyt. Goldustillakin on ollut ihan omat kuvionsa Ahmed Johnsonin ja Marc Meron kanssa tässä välissä.

Ottelu oli ihan ok. Syttyi hitaasti, kun Goldust tapansa mukaan aluksi vain pakoili, kävi ottamassa yhden iskun ja jatkoi taas Undertakerin pakoilua. Sitten kun ottelu varsinaisesti syttyi, niin tämä matsi oli ihan mukavaa seurattavaa sen ajan, kun se kesti. Mikään hirveän pitkä matsi tämä ei ollut. Ottaen huomioon myös olemattoman feudin, niin vahvasti tästä jäi tv-ottelun matsin fiilis, eli ihan hyvin tämän olisi voinut otella vaikka Raw’ssa.

**½ (12:07)
Spoiler: näytä

Ottelun voittaja: The Undertaker (diskauksella)


Undertaker teki HAUTAKIVI-ISKUN Goldustille ja oli selättämässä tätä, kunnes Mankind tulee kehän läpi ja vetäisee Undertakerin koloonsa. Mankind nousee kehään ja kehän aukosta vaan tulee savua, eikä Undertakeria enää näy missään. Vähän nähty juttu tämäkin jo, kun Undertaker teki näin Dieselille alkuvuodesta. Undertakerin kongit soi ja Mankind yrittää etsiä savun keskellä Undertakeria aukosta. Yhtäkkiä Undertaker tuleekin kehän läpi toiselta puolelta kehää! Undertaker lähtee Mankindin perään ja kumpikin mies poistuu paikalta. Välissä näytetään Summerslam-mainos. Sen jälkeen näytetään Undertakerin ja Mankindin tappelua pannuhuoneessa, mutta ruutu on niin pimeänä, että lähinnä kuulee vain Mankindin ja Paul Bearerin huutelun.
Kuva
Shawn Michaels ©, Ahmed Johnson © & Sycho Sid w/José Lothario vs Camp Cornette (Vader, The British Bulldog & Owen Hart) w/Jim Cornette

King of the Ring päättyi siihen, kun Shawn Michaels voitti The British Bulldogin ja ottelun jälkeen Camp Cornette oli Michaelsin kimpussa. Hallitseva WWF-mestari sai kuitenkin apua uudelta IC-mestarilta Ahmed Johnsonilta ja Ultimate Warriorilta. Silloin buukattiin jo tähän tapahtumaan otteluksi Shawn Michaels, Ahmed Johnson & Ultimate Warrior vastaan Camp Cornette. Ultimate Warrior kuitenkin oli hyllytetty, koska ei ollut saapunut WWF:n tapahtumiin paikalle, joten Michaels ja Johnson joutuivat etsimään uuden joukkuekaverin. Uudeksi joukkuekaveriksi tuli Sycho Sid, jolle tämä ottelu oli ensimmäinen vuonna 1996. Michaels on viime aikoina feudannut British Bulldogin kanssa, ja sitä ennen Michaelsilla on ollut ongelmia myös Owen Hartin kanssa. Ahmed Johnsonillakin on aikaisemmin ollut ongelmansa Camp Cornetten kanssa.

Aika erikoinen veto päättää PPV-tapahtuma WWF-mestaruusmatsin sijaan kuuden miehen joukkueotteluun. Ottelun alku oli hyvin viihdyttävä. Erityisen viihdyttävää seurattavaa se oli silloin, kun Owen Hart ja Shawn Michaels olivat kehävuorossa. Pakko myös antaa kehua yleisölle, joka jostain syystä oli erittäin innostunut Sycho Sidistä, sillä yleisö huusi Sidiä myös silloinkin, kun Sid ei ollut kehävuorossa. Olen jo vähän tottunut siihen, että WWF:n yleisö on aika hiljainen, mutta tässä tapahtumassa kanadalaisyleisö jaksoi pitää vähän ääntä. Hyvän alun jälkeen ottelu kuitenkin vähän lässähti. Shawn Michaels jumiutui kehävuoroon, eikä päässyt vaihtamaan itseään pois kehästä. Lisäksi minua ärsyttää aina se, että jos tuomari ei näy hyvisten vaihtoläpsäisyä, niin vaihtoa ei hyväksytä. Pahiksiin se ei ikinä tunnu pätevän. Ottelun lopetus kuitenkin oli ihan toimiva, mutta ei tämä ottelu nyt miltään pääottelulta oikein tuntunut.

*** (24:32)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Camp Cornette (Vader, The British Bulldog & Owen Hart)

Shawn Michaels valmistautui jo tekemään Leukaluiden sulosointuja Vaderille, mutta Jim Cornette tarrautui Shawn Michaelsin jalkaan kiinni ja Vader pääsi jyräämään Michaelsin. Vader teki vielä Vader Bombin Shawn Michaelsille, ja näin oli hallitseva WWF-mestari lyöty tässä ottelussa. Matsin jälkeen joukkueiden tappelu vaan jatkuu, kunnes Camp Cornetten joukkue pakenee paikalta.

Lopuksi nähdään vielä WWF:n presidentin Gorilla Monsoonin haastattelu. Gorilla Monsoon ilmoittaa, että Mankind ja Undertaker kohtaavat Summerslamissa Boiler Room –matsissa. Monsoonin keskeyttää Jim Cornette ja Vader, jotka tulevat vaatimaan Vaderille mestaruusmatsia Summerslamiin.
-----

Jäi kyllä aika huono maku tästä PPV:stä. Tag Team –matsissa ei ollut edes mestaruudet pelissä. Mankindin vastustaja olikin Robertsijan sijaan Henry O. Godwinn. Undertakerin ja Goldustin matsi tuntui turhalta, eikä Mero ja Austin pystyneet yhtä hyvään otteluun kuin viime PPV:ssä. Lisäksi viimeinen matsi tuntui vaan alustukselta seuraavaan PPV:hen. In Your House 9: International Incident oli kuin kaksituntinen Raw. Ja näissä vuoden 1996 Raweissa taso ei kyllä ole häikäissyt. Kyllähän tämä PPV on valitettavasti vuoden heikoin ppv toistaiseksi, joten arvosanaksi annan: Huono.

-----
In Your House 9:n tähdet:
*** Shawn Michaels
** Owen Hart
* Steve Austin
-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
King of the Ring
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies
Huono
In Your House 9: International Incident
-----
Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 15
2. Bret Hart 6
3. The Ringmaster/Steve Austin 5
4. The British Bulldog 4
4. Owen Hart 4
6. Diesel 3
7. Undertaker 2
8. Savio Vega 2
9. Razor Ramon 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Ma 16.03.2015 18:31

What kirjoitti:Cena vs. JBL on minun kirjoissani yksi aliarvostetuista klassikoista. Itse olen niitä motyc-arvostelijoita ja lätkäisin nelosen päälle vielä puolikkaan. Uskomattoman kova ottelu kun ottaa huomioon sen, että Cena oli vielä uransa alkupuolella ja JBL puolestaan ehtoopuolella. Sairas oli myös Cenan bleidaus, farkutkin oli yltä päältä veren peitossa.
Palaan tähän sen verran, että Kenitys kun antoi neljä tähteä, What antoi puolikkaan päälle niin itse tuolla otteluarvostelujen puolella paiskasin tälle 4,25. Kova matsi!

Blasterpieceltä jälleen taattua hyvää settiä! :)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 19.03.2015 09:31

Odotettuja kehäpaluita luvassa.

Kuva
Sunnuntai 26. Elokuuta 2007
Continental Airlines Arena, New Jersey


Järjestyksessään jo 20. Summerslam. Vuoden aikana WWE oli kärsinyt pahasti suurimpien tähtiensä loukkaantumisista sekä tietysti Chris Benoit’n tapauksesta. Raivoa herättänyt Vince McMahon valekuolema-angle oli lopetettu Benoit’n tapauksen jälkimainingeissa ja nyt herra McMahon esiintyi humoristisissa segmenteissä, jossa etsittiin hänen äpäräpoikaansa. Kaikki tämä oli näkynyt myös tapahtumien laadussa, kesän aikana ei juuri hurraamista ollut. Nyt tunnelin päässä näkyi sentään valoa kun supertähdistä Rey Mysterio ja Triple H tekivät tässä paluunsa. Tapahtuma järjestettiin New Yorkin kupeessa ja selostajia oli jälleen kuusin kappalein.

Singles Match
Finlay VS. Kane

Smackdownin konkareiden eripura oli saanut alkunsa kun Finlay oli läikyttänyt kupillisen kahvia Kanen syliin. Punakonehan tästä hermostui ja alkoi paiskoi irlantilaista pitkin seiniä. Sittemmin Finlay oli tehnyt shillelaghillaan ja Kane saapuikin otteluun kylkiluut vahvasti teipattuna.

Eihän tämä ottelu paperilla miltään kamalalta kuulostanut, mutta hyvin vähän tässä tarttumapintaa faneille kuitenkaan oli. Kehässäkin meno oli jotenkin tönkköä. Tuntui etteivät Kane & Finlay oikein sopineet toistensa vastinpareiksi. Kyllähän tässä kummankin perussetit käytiin läpi ja ihan näyttäviäkin liikkeitä mäiskittiin, mutta sellaista ehjää suoritusta tästä ei sittenkään tullut. Jotenkin väsyneen oloista menoa, joka ei ihan toivotulla tavalla yleisöäkään sytyttänyt. Ehkäpä itse olisin bookannut vaikka Rey Mysterion paluun openeriksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:50
Voittaja: Kane (Chokeslam)

Arvosana: ** ¼


Intercontinental Championship (Triple Threat)
Mr. Kennedy VS. Carlito VS. Umaga ©

HHH:n ja Mysterion lisäksi myös Mr. Kennedy teki ppv-paluunsa loukkaantumisen jäljiltä. Kennedy tosin oli kerennyt jo palata kehään Raw’ssa. Paluuottelussaan hän esiintyi tulikuumaa Lashleyta vastaan ja murjoi hänen olkapäänsä niin pahoin, että Lashley joutui pitkälle sairaslomalle. Tosiasiassa Lashley oli hajottanut itsensä Great American Bashin Cena-kohtaamisessa ja tuolla tavoin asiasta saatiin hyötyä paluunsa tehneelle Kennedylle. Tuo 30. heinäkuuta Raw’ssa käyty ottelu jäikin yllättäen Lashleyn WWE-uran viimeiseksi.

Sen kummempaa taustatarinaa tälle kolminottelulle ei ollut. Kennedy oli juuri palannut ja Carlito entisenä IC- ja US-mestarina ilmeisesti tuntui myös sopivalta haastajalta. Taustatarina oli siis laimea ja ottelun taso myötäili samaa linjaa. Ei oikeastaan mitään muistettavaa. Vaikutti myös vähän siltä, että Carlito tahi Kennedy ei kumpikaan erityisen innoissaan paikastaan WWE:n nokkimisjärjestyksessä ollut. Hieman flegmaattista esiintymistä kummaltakin. Umaga sen sijaan oli tämän ottelun tähti ja yleisön suosikki. Se ei kuitenkaan riittänyt nostamaan matsia keskinkertaisuuden alhosta.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:24
Voittaja: Umaga (pinned Carlito via Samoan Spike)

Arvosana: **


Singles Match
Chavo Guerrero VS. Rey Mysterio

Illan odotettu kehäpaluu #1. Rey Mysterion unelmavuosi 2006 oli katkennut ikävästi lokakuussa kun hänen polvensa ei yksinkertaisesti enää kestänyt ja oli pakko mennä veitsen alle. Kuntoutus oli kestänyt miltei vuoden ajan. Kayfaben maailmassa kunnian Reyn telomisesta oli ottanut Chavo Guerrero. Viimeisessä ottelussaan ennen saikkua Rey otteli juuri Chavoa vastaan I Quit säännöillä Smackdownissa. Tuo päättyi siihen, että Chavo ripusti Reyn ylösalaisin metalliseen lavasteeseen ja toistuvasti iski terästuolilla polveen, kunnes Rey suostui luovuttamaan. Nyt vihdoinkin Rey oli kuntoutunut ja valmis haastamaan arkkivihollisensa.

Vaikka Reyn ura oli tässä vaiheessa jo erittäin mittava ja mies kokenut painija, niin hänkään ei ollut immuuni ns. kehäruosteelle. Olin ainakin aistivani sellaista. Kyllähän ne tutut näyttävät liikkeet sieltä tulivat, eikä suoranaisia botcheja ollut, mutta jokin oli silti pielessä. Sellaista ehjää kokonaisuutta, tai flow’ta, tässä ei ollut. Yleensä Reyn ja Chavon matseissa ei moisesta tarvinnut huolehtia tipan vertaa, mutta nyt joku tökki. Heikkouksista huolimatta tämä oli jo huomattavasti parempi esitys kuin kaksi edellistä varsin aneemista matsia. Hienoa, että yksi vuosikymmenen suurista painijoista saatiin takaisin kehiin.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:07
Voittaja: Rey Mysterio (619 & Splash)

Arvosana: ***


Divas Battle Royal
Osallistujat: Maria, Beth Phoenix, Melina, Jillian Hall, Mickie James, Torrie Wilson, Victoria, Kristal, Michelle McCool, Extreme Expose

Tässä oli mukana naispainijoita kaikista kolmesta WWE:n ohjelmasta. Palkintona voittajalle oli mestaruusmatsi Candice Michelleä vastaan, joka seurasi menoa kehän laidalta käsin. Mielenkiintoisia nimiä tässä olivat ppv debyyttinsä tehnyt Beth Phoenix ja Torrie Wilson. Jälkimmäinen oikeastaan sen takia, että hämmästyin hänen olevan edelleen palkkalistoilla. Minkäänlaisessa juonikuvioissa Torrie ei ollut kyllä vähän aikaan osallisena. Itse ottelusta ei oikein tee mieli sanoa yhtään mitään, koska eipä siitä paljoa sanottavaa ole. Melkoista sähläystä suurimman osan ajasta eikä edes mitään hienoa lopputaistelua nähty.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:09
Voittaja: Beth Phoenix

Arvosana: *


Seuraavaksi sukellettiin ylistettyyn Matt Hardyn ja MVP:n feudin pariin. Tämähän ei rajoittunut pelkkään uhoamiseen ja matsaamiseen, vaan riitapukarit olivat kilpailleet erinäisissä haasteissa. Välillä kädenvääntöä, välillä nyrkkeilyä, milloin mitäkin. Nyt vuorossa oli vanha kunnon kaljanjuontikilpailu. Saturday Night’s Main Eventin nyrkkeilyhaasteessa MVP oli kieltäytynyt ottelemasta ja värvännyt itselleen sijaisen. Tämä sijainen oli Evander Holyfield, moninkertainen raskaan sarjan mestari. Nyt puolestaan Matt Hardy oli värvännyt itselleen sijaisen, joka oli kaljanjuonnin WWE:n kiistaton mestari, Stone Cold Steve Austin. Ennen pitkää MVP makasikin kehässä selällään Stunnerin jäljiltä. Hauska segmentti, vaikka Austinin vierailusta olisi tietysti enemmänkin voinut ottaa irti.

ECW Championship
John Morrison © VS. CM Punk

Tämä oli nyt kolmas perättäinen tapahtuma, jossa nämä nuorukaiset ottelivat mestaruudesta. Vengeancessa Johnny Nitro nostettiin ”onnenpotkun” kautta mukaan kun Benoit ei koskaan paikalle saapunut. Nitro voitti matsin ja seuraavina viikkoina muuntautui John Morrisoniksi. TGAB:ssa miehet ottelivat myös ja silloin Morrison säilytti kepulikonstein. Nyt Punk sai vielä tilaisuuden astetta isommalla näyttämöllä.

Miesten potentiaalin tuntien kaksi edellistä ppv-kohtaamista olivat pettymyksiä. Tässä oli jo parempia elementtejä ilmassa. Muutama erittäin näyttävä ”indytyylinen” spotti ja normaalia stiffimpää menoa. Mutta juuri sillä hetkellä kun olisi toivonut ottelun vaan lisäävän kierroksia, niin se loppuikin kokonaan. Vieläpä jotenkin todella tönkön näköiseen spottiin. Pettymykseksi jäi. Tämä tapahtuma kokonaisuudessaan olisi tarvinnut piristysruiskeen. Tästä sitä odottelin, mutta tyhjä arpa jäi käteen.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:08
Voittaja: John Morrison

Arvosana: ** ½


Singles Match
Triple H VS. King Booker w./Queen Sharmell

Kai muistatte nämä videot?

Triple H oli tosiaan ollut sivussa tammikuusta saakka. Heinäkuun lopussa alettiin Raw’ssa pyörittää hypevideoita kuninkaiden kuninkaan paluusta. Kun varmistui, että se tapahtuu Summerslamissa niin King Booker ei jäänyt toimettomaksi. Hän kun piti itseään WWE:n ainoana ”kuninkaana.” Tämän sai tuta myös Jerry Lawler, jonka kanssa Bookerilla oli ollut kohtaamisia Great American Bashissa ja Raw’ssa. Nyt tuli Bookerin totuuden hetki, kun HHH lihana ja verenä saapui hänet kohtaamaan.

Hyvin paljon aikanaan puhuttiin, että HHH:n paluu olisi pitänyt toteuttaa yllärinä eikä tällä tavalla kuutta viikkoa etukäteen mainostaen. Oli miten oli, niin kyllähän HHH:n sisääntulo aivan loistava hetki oli. Pikkupojan ilme jäänyt ikuisesti mieleen. Otteluna tällä kyllä ei ihan hirveästi annettavaa ollut. Ensinnäkin se oli niin lyhykäinen, että taisi miesten entranssit kestää pidempään. Toisekseen jos Bookerin näyttävää Houston Hangover hyppyä ei lasketa, niin tässä ei tapahtunut oikeastaan mitään perus Raw-matsista poikkeavaa. Ehkäpä tekoa ottelun lyhyyden ja kehnouden kanssa oli myös sillä, että Bookerin sopimus oli tulossa loppuun ja hän ei kovinkaan tyytyväinen asemaansa ollut. TNA kutsui vielä saman vuoden nimissä. HHH:n paluu oli kyllä sykähdyttävä hetki, mutta painillinen anti jäi varsin heikoksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:58
Voittaja: Triple H (Pedigree)

Arvosana: ** ½


World Heavyweight Championship
Batista VS. Great Khali © w./Ranjin Singh

”Basket balls don’t hold grudges!” Tuo on se juttu, jonka Khalin ja Batistan feudista muistan miltei kahdeksan vuotta myöhemmin. Eli tosiaan TGAB:ssa Khali oli puolustanut vyötään kolminottelussa Kanea ja Batistaa vastaan. Selätetyksi joutui Kane, joten Batistalle jäi veruke, että hän ei hävinnyt. Niinpä Elukka senkus jatkoi mm-vyön jahdissa, jossa hän oli pitkän aikaa viihtynyt. Huomionarvoista on myös se, että Summerslamin alla Khali Vice Gripistä oli tullut WWE:n pelätyin lopetusliike. Sen edessä olivat kumartaneet Finlay, Ric Flair, Kane ja monet muut.

Great American Bashin kolminottelu oli ihan siedettävää katsottavaa selostajanpöytä spottiensa kanssa. Tämä raaka singles matsi puolestaan oli aika lailla niin kammottavaa kuin pelätä saattoikin. Khali hallitsi suurta osaa matsista musertavilla rest holdeillaan ja Batista kävi väliin iskemässä jonkun puskun tai pyykkärin. Kammottavaa ähellystä suoraan sanottuna. Ottelun surkean antikliimaksinen lopetus ei auttanut asiaa yhtään. World Heavyweight mestaruus ei ole WWE:n lipun alla ollut koskaan näin pahassa alennustilassa.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:57
Voittaja: Batista (by DQ)

Arvosana: ½


WWE Championship
Randy Orton VS. John Cena ©

Tähän asti ”kesän suurimmat juhlat” olivat osoittautuneet mälsiksi bileiksi. Loppuun oli kuitenkin jätetty ohjelmanumero, joka varmasti miellyttäisi monia. John Cenan mestaruuskausi oli venynyt jo 11 kuukauden mittaiseksi. Jim Ross tiesi kertoa, että viimeisestä 27 kuukaudesta Cena oli ollut mestarina 24, kolmelle eri kaudelle jaettuna. Randy Orton oli todellinen haastaja. Vuoden 2005 ihan alun jälkeen Orton ei ollut juurikaan mestaruuskuvioissa pyörinyt. Miehen uskottavuutta oli pikku hiljaa rakennettu ja kevään / kesän aikana Orton oli todella kuumaa kamaa potkittuaan Shawn Michaelsin saikulle ja RVD:n ”eläkkeelle.” Pitkään aikaan Orton ei ollut kokenut minkäänlaisia tappioita ja hänestä oli saatu kasvatettua Cenan arvoinen haastaja. Orton vs. Cenasta kehittyi myöhempinä vuosina jopa eräänlainen vitsi, mutta tässä vaiheessa miehet eivät olleet koskaan kohdanneet kunnollisessa singles ottelussa. Kummatkin olivat nuoria miehiä ja erittäin suosittuja yleisön keskuudessa. Tämä oli iso matsi.

Ainoastaan HHH:n (ja Austinin) sisääntulo oli räjäyttänyt tähän mennessä New Jerseyn yleisön, mutta nyt sähköä oli ilmassa ihan eri tavalla. Kummankin fanijaosto oli paikalla. Cenan nuoret fanit eivät säästelleet äänihuuliaan ja Ortonia kannustavat nuoret miehet näkivät aidon mahdollisuuden, että mestaruus vihdoin vaihtaisi käsiä. Jo pelkät headlockin vaihtelut saivat kivaa reaktiota aikaiseksi.

Todella kovan matsin John & Randy myös pistivät pystyyn. Sitä tämä tapahtuma toden totta myös tarvitsi. Tässä kyllä kesti jonkin aikaa, että matsi ja sen tarina veivät mukanaan, mutta lopulta se tapahtui. Viimeiset viitisen minuuttia olivat erittäin tulista menoa. Koska pidin ottelun loppupuolesta todella paljon eikä tässä silmiinpistäviä heikkouksia ollut, niin kyllä tämä neljän tähden matsi oli. Ei mikään erityisen vahva sellainen, mutta jonkun miinuksen lisääminen perään pienten epäkohtien vuoksi tuntuisi typerältä. Mahtava suoritus kummaltakin mieheltä ja tämä jätti hyvän maun suuhun muuten pettymykseksi osoittautuneesta tapahtumasta.
Spoiler: näytä
Kesto: 21:19
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: ****


*** John Cena
** Randy Orton
* Triple H



Yhteenveto: Jos Cena ja Orton eivät olisi onnistuneet niin tästä olisi tullut katastrofaalinen pannukakku. Onneksi herrat kuitenkin vetivät huippumatsin. Noin muuten aika iso pettymys. WHC-mestaruus laahasi kaikkien aikojen pohjamudissa. Reyn ja HHH:n paluuottelut eivät painillisesti suuria menestyksiä olleet ja oikein mikään ennen pääottelua ei tuntunut nousevan odotetulle tasolleen. Heikko Summerslam. Toivoa paremmasta syksyä kohden kuitenkin on, kun WWE:n kaikkein pahin loukkaantumissuma tuntui edes hieman hellittävän.


Pähkinänkuorispoilerit
Kane VS. Finlay (8:50) ** ¼
Kennedy VS. Carlito VS. Umaga (7:24) **
Chavo VS. Mysterio (12:07) ***
Divas Battle Royal (7:09) *
Morrison VS. Punk (7:08) ** ½
King Booker VS. HHH (7:58) ** ½
Batista VS. Khali (6:57) ½
Orton VS. Cena (21:19) **** (illan paras)


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
7 TNA - Sacrifice 2,81
8 TNA – Final Resolution 2,71
9 TNA - Destination X 2,56
10 WWE - Great American Bash 2,50

11 TNA - Hard Justice 2,39
12 TNA - Slammiversary 2,28
13 TNA - Against All Odds 2,25
14 WWE - SummerSlam 2,22
15 WWE - Vengeance 2,14

16 WWE - No Way Out 2,13
17 WWE - Judgment Day 2,00
18 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Seuraavalla kerralla TNA:ta ja No Surrender

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 22.03.2015 11:15

Poikkeuksellinen sunnuntaiarvostelu.

Kuva
ONE NIGHT STAND 2005

Oi kyllä vain. Vihdoin oli tämän ikimuistoisen tapahtuman aika. Ilta, jolloin ECW heräsi vielä kerran henkiin. Tämä oli jotain sellaista, mitä oli mahdotonta selittää. Jotain, mitä kukaan ei varmaan uskonut, että voisi oikeasti tapahtua. Mutta niin vain Rob Van Damin hullusta "herätetään ECW henkiin yhden illan ajaksi" -ideasta toteutui oikeasti yksi painimaailman legendaarisimmista tapahtumista. Kun Vince oli hyväksynyt RVD:n idean ja antanut Paul Heymanille sekä Tommy Dreamerille lähes vapaat kädet show'n toteuttamiseksi, oli lopputulos täyttä kultaa. Tämä todella tuntui aidolta ECW:n henkiinheräämiseltä, eikä miltään WWE:n tempaukselta. Tämä ei ollut WWECW:tä vaan alkuperäistä ECW:tä, jossa WWE oli apuna vain rahallisella tuellaan. Tapahtumapaikkana oli ainut ja oikea Hammerstein Ballroom. Areena oli täynnä aitoja ECW:n faneja. Kaikki tuomarit, kehäkuuluttajat, ringside-vartijat ja muut työntekijät olivat aitoja ECW:n aikaisia henkilöitä, jotta autenttisuus olisi täydellistä. Illan aikana nähtiin myös kertausvideoita kaikista ECW:n parhaista hetkistä.

Illan avasi kukapa muu kuin Joey Styles, joka oli lopulta suostunut saapumaan ppv:n selostajaksi, vaikka oli pitkään vastustellut minkäänlaista WWE-yhteistyötä. Styles veti kaikki klassiset catchphrasensa show'n avaukseksi ja esitteli sen jälkeen color commentator -parinsa: Mick Foleyn. Kuluneiden viikkojen ajan ECW:n painijat olivat tehneet täsmäiskuja Paul Heymanin johtamana Raw'hon ja Smackdowniin sen jälkeen, kun mm. Eric Bischoff, Kurt Angle ja JBL olivat ilmoittaneet aikovansa tuhota koko ECW:n re-unionin. Nyt ECW:n painijat pääsisivät vihdoin vauhtiin, mutta myös WWE:n iskujoukot olisivat saapumassa katsomon puolelle paikalle.

Kuva Kuva
Lance Storm w/ Dawn Marie vs. Chris Jericho
Tämä jos mikä oli upea tapa illan avaamiseen. Lance Storm oli tehnyt pitkän uran ECW:ssä ja vaikuttanut muun muassa Impact Players- ja Triple Threat-stableissa. Nyt hän kohtasi "Lionheart" Chris Jerichon, joka oli tämän illan lookissaan palannut takaisin 1990-luvun puoliväliin, jolloin hän paini vähän aikaa ECW:ssä, ennen kuin Eric Bischoff kaappasi hänet WCW:n puolelle. Storm ja Jericho olivat parhaita ystäviä, joten oli oikeus ja kohtuus, että he saisivat aloittaa illan keskinäisellä paremmuuden mittelyllä. Tämä muuten oli Stormin viimeinen ottelu WWE:n palkkalistoilla ja muutenkin yksi viimeisimmistä otteluista ikinä. Storm oli päättänyt jäädä eläkkeelle painikehistä jo kesällä 2004, jolloin hän oli siirtynyt WWE:n silloisen farmin OVW:n kouluttajaksi. Nyt hän oli kuitenkin päättänyt palata vielä yhden kerran takaisin, koska monien muiden tapaan hän ei halunnut jättää tätä reunionia mistään hinnasta väliin. Stormin managerina oli hänen pitkäaikainen ECW-managerinsa Dawn Marie.

Saattaa olla, että tämän ottelun arvosanassa on nyt puolikkaan verran ilmaa, jos tätä rupeaisi ryppyotsaisemmin analysoimaan, mutta nyt en välitä siitä. Tuli nimittäin sen verran hyvä mieli, kun sai vielä kerran katsoa Lance Stormia painikehissä ja vieläpä Chris Jerichoa vastaan. Jerichokin oli mukana aivan toisenlaisella asenteella (ja lookilla) kuin viime vuosina WWE:ssä. Ja totta tosiaan kanadalaiskaksikko pisti kehässä parastaan, mutta ottelun suurimmaksi ongelmaksi koitui ajanpuute. Ottelu loppui harmillisesti täysin kesken. Tätä olisi nimittäin katsellut mielellään vähintään kolme kertaa ottelun lopullisen pituuden verran. Lisäksi ongelma oli se, että se todellinen lopputaistelu ja ilotulitus jäivät nyt vähän puuttumaan, koska ottelu lähti käyntiin kuitenkin suhteellisen rauhallisesti, eikä tässä ajassa vain ehditty pääsemään sinne vitosvaihteelle asti. No, tästä huolimatta Jericho ja Storm ehtivät lyhyessäkin ajassa väläyttää muutaman pirun näyttävän spotin ja vetää muutenkin viihdyttävän ottelun. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu, joka jätti nostalgisuudessaan hyvän mielen. Myös Justin Credibleä ja Jasonia oli mahtavaa nähdä lopun sekaantumisessa.
*** (7:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Lance Storm (Justin Credible and Jason interfered and hit Jericho with a kendo stick)
Video package
Tässä välissä nähtiin Pitbull Gary Wolfen lyhyen promon jälkeen muistovideo kaikille ECW:ssä painineille henkilöille, jotka olivat kuolleet ECW:n kaatumisen jälkeen. Videolla kunnioitettiin Rocco Rockia, Terry Gordya, Mike Lockwoodia, The Original Sheikiä, Mike Lozanskya, Pitbull Anthony Durantea, Big Dick Dudleyta ja Chris Candidoa, joka oli tosiaan menehtynyt vain pari kuukautta ennen tätä tapahtumaa. Videon jälkeen kuultiin raikuva "Chris Candido" -chant.

Kuva Kuva Kuva
Yoshihiro Tajiri w/ Sinister Minister & Mikey Whipwreck vs. Little Guido w/ Tracy Smothers, Tony Mamaluke, Big Guido & JT Smith vs. Super Crazy
Seuraavaksi vuorossa oli klassinen ECW-tyylinen kevytsarjalaisten 3-Way Dance Match, jollaisia nähtiin 1990-luvun loppupuolen ppv:eissä todella paljon - ja vieläpä usean kerran juuri näiden kolmen painijan välillä. Nämä kansainväliset taistelut olivat yleensä aina todella kovaa kamaa ja äärimmäisen viihdyttävää katsottavaa. Erityisesti Tajirin ja Crazyn välillä oli ollut ECW:ssä pitkä feud. Yoshihiro Tajirilla oli ringsidellään Unholy Alliance -joukkueparinsa Mikey Whipwreck sekä heidän managerinsa Sinister Minister. Ministerhän tunnettiin tältä ajalta parhaiten TNA:sta James Mitchellinä, mutta juuri näihin aikoihin Mitchell ei ollut TNA:n palkkalistoilla, joten hänkin pääsi vierailemaan One Night Standissa. Little Guidolla (Nunzio-nimeä ei ECW-show'ssa käytetty) oli ringsidellään kaikki ECW-ajan FBI:n merkittävimmät nimet eri ajoilta. Mukana olivat Guidon alkuperäinen pari Tracy Smothers, toinen FBI:n alkuperäisistä perustajista afrikanamerikkalainen JT Smith, ryhmän ainut oikea italialainen Big Guido ja Little Guidon loppuajan joukkuepari Tony Mamaluke. Näihin porukoihin verrattuna ECW:n tunnetuin luchadore Super Crazy näytti hieman oudolta saapuessaan paikalle aivan yksin. Ottelun painijoista Tajiri ja Guido olivat WWE:n rosterissa tähän aikaan, mutta Crazylle tämä oli debyytti WWE:n palkkalistoilla.

Tämän tapahtuman ainut harmillinen puoli oli se, että millekään ottelulle ei ollut tarpeeksi aikaa huikean täyteen pakatussa tapahtumassa. Ymmärrän sen toki sinänsä, koska mahdollisimman moni ECW:n legendaarinen painija on saatava esiintymään, jolloin jokaiselle ottelulle ei sitten ole antaa sitä 15:ttä minuuttia aikaa. Silti tapahtuman kokonaiskesto jäi noin parikymmentä minuuttia vajaaksi kolmesta tunnista, joten aikaa olisi kyllä ollut. Harmi sinänsä, koska tämäkin ottelu olisi voinut olla aivan kevyesti huippuluokkaa tai jopa MOTYC-tasoa, jos vain aikaa olisi ollut se vähintään 15 minuuttia. Nyt jäätiin selvästi alle 10 minuutin, jolloin ottelun laatukin jää "vain" hyväksi. Jotain kertoo kyllä painijoiden tasosta se, että nämä kolme repäisivät aivan kevyesti hyvän ottelun ajassa, jossa monet eivät vielä pysty paljon mihinkään. Ottelun ehdoton kohokohta oli Super Crazyn mieletön Moonsault katsomon parvekkeelta suoraan alhaalla seisseen FBI-porukan päälle. Niin huikea spotti, ettei WWE:ssä ole vastaavia nähty. Toki meininki oli muutenkin aivan timanttista, ja oli hienoa nähdä koko FBI-porukka ja Unholy Alliance ringsidellä. Mahtavaa.
*** (6:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Super Crazy (Last elimination: Pinned Tajiri after a Moonsault)
Kuva Kuva
Psicosis vs. Rey Mysterio
Ja show sen kuin jatkaa klassikko-otteluparien tarjoamista. Seuraavaksi olivat vuorossa Psicosis ja Rey Mysterio, jotka molemmat tekivät aikoinaan debyyttinsä amerikkalaisten promootioiden puolella ECW:ssä. 1990-luvun puolivälissä lucha libre oli vielä täysin vierasta Yhdysvalloissa, mutta Paul Heyman ei välittänyt, ja hän toi kaksi äärimmäisen lupaavaa nuorta luchadorea omaan promootioonsa. Mysterio (tuolloin Misterio Jr.) ja Psicosis vetivät toisiaan vastaan vuoden 1995 aikana aivan huikeita otteluita ECW:ssä. Stylesin mukaan miehet olivat kohdanneet toisensa koko uransa aikana yli 500 kertaa. Pian kaksikon ECW-debyyttien jälkeen Eric Bischoff iski silmänsä myös näihin kahteen ja palkkasi heidät WCW:n puolelle. Super Crazyn tapaan myös Psicosis teki tässä show'ssa WWE-debyyttinsä. ECW-urallaan Psicosis oli vielä pitänyt maskia, mutta hän oli myöhemmin hävinnyt sen ja alkanut painia omilla kasvoillaan - tosin jostain syystä vuoden 2004 TNA-esiintymisissään Psicosis oli taas käyttänyt maskia. Nyt hän saapui areenalle maski päässään, mutta tempaisi sen sitten kehässä pois kunnioittaakseen lucha-perinteitä. ECW-fanit eivät tätä arvostaneet (koska ECW:ssä Psicosis oli ollut maskipäinen Psicosis), ja alkoivat chantata "Put your mask on".

Jälleen voin jatkaa samaa jurnutusta siitä, kuinka ottelut ovat aivan liian lyhyitä. Samalla minun pitää kuitenkin jatkaa näiden mielettömien painijoiden kehumista. On suorastaan aivan älytöntä, mitä Mysterio ja Psicosis oikeasti saavat aikaan reilussa viidessä minuutissa. j******ta, kaksi sellaista spottia, jollaisia ei nähdä WWE:ssä välttämättä edes yhtä per vuosi. Ensin Psicosisilta aivan älytön Guillotine Leg Drop yläköydeltä ulos kehästä teräskaiteen päällä makaavan Mysterion päälle ja vain vähän myöhemmin Mysteriolta hullu West Coast Pop kehästä ulos katsomossa seisseen Psicosisin päälle. Ei näitä luchadoreja voi vain ymmärtää. Ikävä kyllä huikeiden spottien vastapainoksi oli jonkun verran hämmästyttävän hidasta meininkiä Psicosisilta (nähtiin jopa Sleeper Hold), mikä rokottaa vähän arvosanaa näin lyhyessä ottelussa. Joka tapauksessa erittäin viihdyttävää meininkiä tämäkin, vaikka ECW-yleisö ei Reyn 619:ä arvostanut.
**½ (6:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (619 & West Coast Pop)
Angle w/ Joel Gertner, JBL, Kurt Angle, Rob Van Dam & Bill Alfonso
Tässä välissä areenalle saapuivat Smackdownin anti-ECW-joukot, jonka eturintamaa johtivat JBL ja Kurt Angle. Mukana olivat myös US-mestari Orlando Jordan (ainut WWE:n mestari, joka esiintyi tässä show'ssa), Bashamin veljekset, Carlito ja Matt Morgan. Kun porukka oli päässyt omalle parvekkeelleen, heitä saapui haastattelemaan ECW:n oma Joel Gertner. Gertner ei ehtinyt edes heittää kaikkia rivoimpia läppiään, kun JBL tönäisi hänet kumoon ja omi mikin. Tämän jälkeen JBL ja Angle alkoivat pilkata ECW:tä sydämensä kyllyydestä, kunnes yhtäkkiä kaiuttimista kajahti Rob Van Damin sisääntulomusiikki! Koko tapahtuman idean isä RVD oli edelleen sairaslomalla polvensa takia, mutta hän saapui kuin saapuikin paikalle ECW-aikaisen managerinsa Bill Alfonson kanssa ja keskeytti JBL:n ja Anglen puheen. Todellinen mark out.

Yleisö antoi yhdet illan isoimmista popeista RVD:lle, joka tylytti ensin Anglen ja JBL:n ja alkoi sitten "shootata" puhumalla One Night Stand -idean syntymisestä, siitä kuinka paljon tämän tapahtuman missaaminen loukkaantumisen takia harmitti (enemmän kuin WM:n skippaaminen) ja siitä kuinka WWE:ssä hän ei nykyään saanut sanoa promoissaan mitään muuta kuin "dude" ja "cool". Muutenkin RVD kritisoi juuri sen verran sopivasti WWE:tä ja sen käsikirjoitustiimiä, että yleisö oli aivan kuuma. Koko Van Damin promo oli täyttä kultaa, enkä ymmärrä Whatin omassa arvostelussaan heittämää kommenttia siitä, kuinka " tietäen RVD:n puheenlahjat on hyvä, että WWE käsikirjoitti hänelle jatkuvasti tylsiä promoja", kun juuri tässä promossa (ja kaikissa ECW-promoissaan) RVD osoitti sen, kuinka perhanan hyvin hän oikeasti hallitsee mikkihommat, jos siihen vain annettaisiin mahdollisuus. Kaikin puolin tämä RVD:n ja Alfonson saapuminen ja promo kehässä oli yksi illan hienoimmista hetkistä.

Kuva Kuva
Rhino vs. Sabu w/ Bill Alfonso & Rob Van Dam
Ja sitten sen hienon hetken keskeytti Rhino, joka yhtäkkiä ryntäsi kehään ja jyräsi (edelleenkin loukkaantuneen) Rob Van Damin maahan Gorella. Sen jälkeen Rhino vielä jatkoi RVD:n telomista ja oli juuri teurastaa painikyvyttömän Van Damin aivan kokonaan, kun areenalta sammuivat valot. Sehän saattoi tarkoittaa vain yhtä asiaa: Sabun saapumista. Hetken päästä valot palasivat, ja Sabu todella seisoi kehässä ja oli valmiina käymään Rhinon kimppuun. Samalla RVD ja Alfonso kierivät ringsidelle, ja tuomari saapui paikalle aloittamaan tämän impromptu-ottelun. Tämä oli viimeinen Rhinon esiintyminen WWE:n show'ssa. Itse asiassa Rhino oli saanut kenkää WWE:stä jo huhtikuun alussa, kun hän oli WM-viikonloppuna ajautunut hotellissa tappeluun vaimonsa kanssa. Tätä show'ta varten hän teki kuitenkin vielä paluunsa. Sabulle tämä oli debyytti WWE:n palkkalistoilla. ECW:ssä Rhino oli ollut firman viimeinen ECW World Heavyweight -mestari, ja Sabu oli ollut vuoteen 2000 asti yksi lafkan kulmakiviä. Kovin suurta historiaa näillä kahdella ei ollut keskenään.

Tasaisen hyvien otteluiden putki jatkuu. Oikeastaan tämä on ensimmäinen ottelu, jonka kestosta en valita. Se johtuu siitä, että tämä ei tarvinnut yhtään enempää aikaa kuin mitä sai. Itse asiassa tuntui siltä, että tämä olisi ollut pidempi kuin mitä oikeasti oli. Rhino ja Sabu ehtivät tehdä juuri ne kaikki hulluimmat temppunsa tässä ajassa ja vetää kokonaisuutena kovan HC-ottelun. Kyseessä olikin illan ensimmäinen HC-mäiskintä, ja siinä tämä hoiti roolinsa aivan täydellisesti. Tämän jälkeen yleisö oli sopivasti lämmitelty kaikkia myöhemmin nähtäviä sairaimpia bumppeja vastaan. Tässä vielä Sabun tuolispotit ja pöytäräsähdykset toimivat pirun hyvin, loppuillasta ne olisivat tuntuneet ehkä jo vähän laimeilta. Rhinokin toki väläytti muutaman nätin spotin mutta oli ensisijaisesti silti bumpin ottajan roolissa, minkä hän vetikin huikeasti. Sabulle pitää nostaa hattua siitä, ettei koko ottelun aikana nähty yhtään botchia, vaan jokainen spotti meni täysin putkeen. Silti suurin kunnianosoitus on annettava RVD:lle, joka j******ta polvi paskana täräytti Rhinolle Van Terminatorin. Mieletöntä.
*** (6:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sabu (Arabian Skullcrusher through a table)
Kuva Kuva
Chris Benoit vs. Eddie Guerrero
Chris Benoit ja Eddie Guerrero kuuluvat myös ECW:ssä 1990-luvun puolivälissä esiintyneisiin suuriin tulevaisuuden nimiin, jotka WCW sitten ryösti ECW:ltä. Joey Styles puhui ennen ottelua siitä, kuinka tämä oli Paul Heymanin unelmaottelu ECW:ssä, mutta hän ei saanut koskaan mahdollisuutta sen buukkaamiseen, koska Bischoff ehti ryöstää Benoit'n ja Guerreron WCW:hen ennen oikeaa hetkeä. Nyt oli vihdoin aika toteuttaa tuo unelmaottelu, joka oli toki sittemmin nähty WCW:ssä ja WWE:ssä muttei koskaan ECW:n kehässä. Guerrero veti tässä sitä samaa heel-rooliaan kuin pääshow'nkin puolella tällä hetkellä, ja ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Benoit oli yrittänyt ravistella Eddietä ja selvittää, mikä tähän oli oikein mennyt. Tämä muuten oli näiden kahden legendan ja surullisen ihmiskohtalon viimeinen ppv-kohtaaminen ikinä ja varmaan yksi viimeisimmistä televisioiduista otteluista ylipäänsä.

Mitäpä tähän nyt sanomaan? Storm ja Jericho avasivat illan tietyllä tavalla samantyyppisellä puhtaalla painiottelulla, mutta tämä oli vielä paljon enemmän sitä kuin Storm vs. Jericho. Kanadalaisten kamppailu joutui hoitamaan myös openerin roolia ja lämmittelemään yleisöä parhaansa mukaan. Lisäksi siihen kuului lopussa nähty sekaantuminen, ja aikaakin oli vähemmän. Tämä sen sijaan... tämä oli vain yksinkertaisesti perhanan hieno painiottelu. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka näennäisestä vähäisillä tempuilla ja vähäisellä ajalla Guerrero ja Benoit pystyvät tempaisemaan hienon ottelun, mutta sen he vain tekivät jälleen kerran. Toisaalta eipä tuo ole mikään ihme, kun kehässä on kiistatta kaksi ECW:n parasta tekniikkapainijaa, jotka saavat vetää täysin puhtaan ja aivan äärimmäisen intenssiivisen painiottelun keskenään. Tämä on juuri se esimerkillinen osoitus ECW:n monipuolisuudesta. Rhino vs. Sabun HC-mäiskinnän jälkeen nähdään niin hyvä tekniikkapainiottelu kuin 10 minuutissa voidaan vain nähdä. Aikaa olisi silti taas tarvittu paljon enemmän, jotta huippuarvosanat olisivat auenneet.
***½ (10:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Crippler Crossface)
Angle w/ Joel Gertner, Eric Bischoff & Edge
Aikaisemmin illalla paikalle olivat saapuneet Smackdownin anti-ECW-joukot, mutta he eivät suinkaan jääneet ainoiksi WWE:n edustajiksi, sillä koko tämän WWE vs. ECW -sodan noin kuukausi sitten aloittanut Eric Bischoff oli valmis tuomaan oman porukkansa samaan WWE-katsomoon yläparvelle. Bischoff, Edge, William Regal, La Résistance, Maven ja Gene Snitsky olivat marssineet paikalle ennen äskeistä ottelua, ja nyt "The Quintessential Stud Muffin" Joel Gertner saapui haastattelemaan myös heitä. Tai ei oikeastaan haastattelemaan... vaan anomaan Bischoffilta töitä. Gertnerillä oli mukanaan CV ja mallikuvat ja kaikkea. Tämä oli tietenkin täyttä parodiaa siitä, kuinka Bischoff kaappasi kaikki ECW:n työntekijät, mutta nyt Gertner sai köniinsä myös Bischoffilta, ennen kuin Eric riipaisi sitten varsin hyvän ja vakuuttavan promon, jossa hän haukkui ECW:n täydeksi paskaksi. Yleisö buuasi niin kovaa kuin vain osasi.

Kuva Kuva
Mike Awesome vs. Masato Tanaka
Kuten kaikki ECW-arvostelujani lukeneet ehkä muistavat, vuosina 1998 ja 1999 Mike Awesome ja Masato Tanaka räjäyttivät useamman kerran ECW-areenaan katon vetämällä äärimmäisen intenssiivisiä ja huikean viihdyttäviä MOTYC-otteluita keskenään. Yleensä aina ottelut olivat alle 10-15-minuuttisia, mutta ne ylsivät silti huippuarvosanoihin, koska tämä kaksikko pisti tuossa ajassa aivan järjettömän show'n pystyyn. Sitten Mike Awesome niin sanotusti "sold out" ja siirtyi WCW:hen ison rahan perässä juuri, kun hänestä oli tehty ECW:n päämestari. Tätä ei suurin osa ECW-faneista, kaikkein vähiten ECW:n selostaja Joey Styles, ikinä antaneet anteeksi. Ensimmäisten minuuttien ajan tässä ottelussa Styles käytännössä haukkui Awesomea kaikella mahdollisella tavalla, ja Stylesin puheesta kuuli, että se tuli oikeasti sydämestä. Awesomelle tämä ei ollut ensimmäinen esiintyminen WWE:n palkkalistoilla, koska hän oli ollut mukana Invasion-kuviossa ja saanut sittemmin kenkää. Sen sijaan Tanakalle tämä oli debyytti WWE:n puolella.

Huh huh. Enpä muista nähneeni tämän projektin aikana toista alle 10 minuutin ottelua, jossa tapahtuu näin jumalattomasti. En oikeastaan edes tiedä, mistä aloittaisi tämän ottelun arvostamisen kohdalla. En varmaankaan voi sanoa mitään muuta kuin, että pitää nostaa niin jumalattomasti hattua Awesomelle ja Tanakalle kuin vain ikinä voi. Siis tässä on kaksi sellaista äijää, jotka minkä tahansa firman olisi pitänyt palkata. TNA, teillä oli j******ta käsissänne Mike Awesome, joka pystyisi tämänkaltaisiin supertykityksiin, ja mitä te oikein teitte hänen kanssaan? Ei s****na. Ja miksei mikään jenkkifirma ole kiinnostunut palkkaamaan Tanakaa? En voi tajuta. No, kokonaisuutena tämä oli aivan täydellinen HC-rymistely. Ensimmäisestä sekunnista viimeiseen meininki oli aivan huippuluokkaista spottailua ja bumppia bumpin perään. Toki tästä sitten seurauksena oli järjetöntä no-sellausta, ja ottelulla ei varsinaisesti ollut tarinaakaan ollenkaan, mutta tällaisista sivuseikoista huolimatta tämä oli aivan kiistaton huippuottelu. Paras HC-mäiskintä miesmuistiin. Samalla myös todella katkera ottelu, kun tietää, mikä oli Awesomen kohtalo reilun vuoden päästä tästä (itsemurha). Ja juuri siksi Stylesin kommentti Awesomen Suicide Diven jälkeen ("And it's a damn shame he didn't succeed in taking his own life with that.") on näin 10 vuotta myöhemmin katsellessa aika pysäyttävä. En muuten tähän päivään mennessä ole ymmärtänyt, miten What voi arvioida tämän *½-tasoiseksi otteluksi, kun samaan aikaan TNA:n HC-rymistelyt ovat keränneet häneltä tosi kovia arvosanoja ihan perustempuilla.
**** (9:52)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mike Awesome (Awesome Splash out of the ring through a table)
Angle w/ Paul Heyman, Eric Bischoff, Edge & JBL
Aikaisemmin illalla RVD kävi vetämässä yhden elämänsä parhaista promoista, joissa hän haukkui anti-ECW-jengin ja shoottasi WWE:tä, ja nyt sitten koko ECW:n isä Paul Heyman saapui tekemään saman. Heyman saikin varmaan illan kovimmat reaktiot - ja täysin ansaitusti. Ilman Heymania ei olisi ECW:tä siinä muodossaan, minä se opittiin tuntemaan. Paulilta kuultiin kaikki huikeimmat jutut, ja samalla hän heitti mieletöntä piikkiä Bischoffille, Edgelle ja JBL:lle. Bischoffin ja Heymanin erimielisyyksiä tuskin tarvitsee edes selittää, joten tuo osuus oli aivan täyttä kultaa. Todellisesti Heyman kuitenkin räjäytti pankin sanomalla Edgelle, ettei hänellä ole tälle kuin kaksi sanaa: Matt Freakin' Hardy. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kukaan WWE:n lähetyksessä oli huomioinut kaikkien tiedossa olevan tilanteen Edgen ja Hardyn välillä mainitsemalla Hardyn nimen, joten yleisö kävi aivan villinä. Edge hoiti tilanteen kyllä huikeasti silti kotiin elehtimällä Heymanille, että "Matt Freakin' Hardy" sisältää itse asiassa kolme sanaa. Lopuksi Heyman vielä kyykytti JBL:ää sanomalla, että tämä oli päämestari 10 kuukautta vain siksi, ettei HHH halunnut työskennellä tiistaisin. Kultaa, timanttia ja platinaa.

Kuva Kuva
Dudley Boyz vs. Tommy Dreamer & The Sandman
Lopulta oli illan Main Eventin aika. Tommy Dreamer oli tosiaan Paul Heymanin ja RVD:n ohella mies, jota saa kiittää eniten koko tapahtumasta. Dreamer oli käytännössä vastannut painijoiden ja muun henkilökunnan buukkaamisesta tähän tapahtumaan. Muutenhan Dreamer oli ollut WWE:n palkkalistoilla ECW:n kaatumisesta lähtien, mutta häntä ei ollut nähty ruudussa paljoakaan. Sen sijaan Dreamerin joukkueparille The Sandmanille tämä oli ensiesiintyminen WWE:n tuottamassa lähetyksessä, ja Sandmanin sisääntulo sekä yleisön yhteislauluna vetämä "Enter Sandman" oli jotain aivan huikeaa. Dudleyille tämä oli puolestaan viimeinen esiintyminen WWE:ssä, koska he olivat tässä vaiheessa oikeastaan jo lähtökuopissaan firmasta, mutteivät olisi mistään hinnasta jättäneet tätä tapahtumaa väliin. Juuri kun ottelu oli pääsemässä vauhtiin, paikalle saapui oma ikisuosikkistableni blue World order. Hollywood Nova, Big Stevie Cool ja Blue Meanie pysäyttivät Dudleyn veljekset, Dreamerin ja Sandmanin ilmoittaakseen, että anti-ECW-tyyppien pitäisi ottaa oppia heistä siitä, kuinka "We're taking over" oikein hoidetaan. Sitten bWo yritti käydä Dudleyiden, Dreamerin ja Sandmanin kimppuun, mutta tulivat tietenkin uskolliseen tyyliinsä piestyksi. Joukkotappeluun sekaantuivat ECW-perinteiden mukaisesti myös Kid Kash, Balls Mahoney ja Axl Rotten, mutta lopulta koko konkkaronkka saatiin häädettyä paikalta, jotta varsinainen ottelu pääsisi vauhtiin. Niin ja tässä joukkotappelun aikana kuultiin yksi Stylesin parhaista kommenteista. Kun Nova otti turpaansa, Styles sanoi "That's more painful than playing Simon Dean on a national television... Yeah, I know I'm fired now."

Mitä tähän nyt oikeastaan voi enää sanoa? Tämän oli vain tarkoitus olla mieletön päätös illan otteluille tarjoamalla kaikki ne rajuimmat jutut, mitä ECW:ltä voi tällaisessa One Night Stand -show'ssa odottaa, ja sen tämä onnistui toteuttamaan. Ennen ottelua nähtyjen sekaantumisten lisäksi saatiin paikalle vielä Impact Players, Francine ja Beulah sekä kahden viimeisimmän välinen catfight. Tämän lisäksi nähtiin sitten juustoraastimia, nivusiin lyötyjä terästuoleja, piikkilankaa ja lopuksi tietenkin palava pöytä. Jokainen neljästä virallisesta painijasta ja kaikki muutkin otteluun jollain tavalla sekaantuneet antoivat yksinkertaisesti aivan kaikkensa. Silti kaikkein eniten pitää nostaa hattua Tommy Dreamerille, joka jälleen kerran osoitti tässä ottelussa, kuinka paljon hän todella rakastaa tätä firmaa. Ei voi kuin hämmästellä, kunnioittaa ja nostaa tuhannesti hattua. Ottelunahan tätä on lähes mahdotonta arvioida, koska painillinen anti jäi olemattomaksi ja homma oli muutenkin pelkkää HC-bumppailua ja ylibuukkausta, mutta juuri sellaisenaan tämä oli parasta mahdollista ECW-nostalgiaa ja kokonaisuutena upeasti viihdyttänyt Main Event illalle.
***½ (10:52)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Dudley Boyz (Bubba Ray pinned Dreamer after putting him through a flaming table with a Powerbomb)
The Final Showdown
Ja sitten saatiin vielä se huikea loppuangle, kun The Sandman rupesi vaatimaan ottelun jälkeen itselleen kaljaa, ja silloin paikalle saapui Steve Austin. Yleisö oli taas kerran aivan pähkinöinä, koska olihan Austinin ura "Stone Cold" Steve Austinina nimenomaan alkanut ECW:stä. Austin kutsui koko ECW:n rosterin kehään juhlimaan ja kaljoittelemaan, mutta ennen juhlien alkua hän suuntasi katseensa parvekkeella seisoneisiin WWE-painijoihin ja käski heidät vihdoin alas, jotta he saisivat turpaansa.

Pienen vetkuttelun jälkeen WWE:n crusaderit nousivat kehään ECW-painijoiden kanssa, ja parin minuutin mittaisen tappelun jälkeen lopputulos oli se, että WWE:n painijat saivat turpiinsa ja poistuivat häntä koipien välissä paikalta. Ratkaiseva käänne tappeluun oli se, kun Tazin sisääntulomusiikki alkoi soida, ja mies saapui vanhassa ECW-asussaan vetämään Tazmissionin Kurt Anglelle. Ikävä kyllä tätä lopputaistelua ei muistella yleensä kovin hyvällä, ja siitä voidaan syyttää JBL:n täyttä mulkkumaisuutta. JBL oli ilmeisesti joskus ottanut nokkiinsa jostain Blue Meanien sanomasta kommentista, ja tämän lopputappeluanglen aikana JBL alkoi yhtäkkiä lyödä Meanieta ihan oikeasti turpiin niin, että Meanien kasvot menivät ruhjeille ja kasvoon tuli useita vekkejä (lopputulos oli tämä). ECW-painijat puuttuivat kuitenkin tilanteeseen nopeasti ja alkoivat myllyttää Bradshaw'ta pahasti niin, että tämä pääsi juuri ja juuri ihan oikeasti pakenemaan paikalta. Lopuksi Mick Foley vielä raahasi selostamopuolelle paenneen Eric Bischoffin paikalle, ja Austin pieksi Bischoffin illan päätteeksi. Kunniakas lopetus illalle, jos JBL:n perseilyä ei lasketa.

*** Mike Awesome
** Masato Tanaka
* Tommy Dreamer

Kokonaisarvio One Night Standista: Tämä on varmasti yksi vaikeimmista arvosteltavista koko projektin aikana, koska kieltämättä tässä ei nähty yhtään MOTYC-ottelua ja lähes kaikki ottelut saivat liian vähän aikaa. Toisaalta tämän show'n idea ei ollutkaan a) toimia joidenkin huikeiden juonikuvioiden päätöksenä tai b) edes tarjota jotain vuosisadan otteluita vaan tuoda kaikki mahdolliset ex-ECW:läiset esiintymään yhden illan ajaksi ja vetämään vanhoilla ECW-faneille paras mahdollinen show. Ja tuollaisena nostalgiatapahtumana tämä oli niin täydellisesti onnistunut kuin mikään ppv voi ikinä vain olla. Ja sitä paitsi: jokainen show'n otteluista oli viihdyttävä ja yhtä lukuunottamatta kaikki saivat arvosanakseen vähintään ***:n, joten painilliseltakin anniltaan tämä oli kovaa settiä. Jotkut ovat nostaneet ONS:n ylivertaisesti vuoden 2005 parhaaksi ppv:ksi, mutta minun kirjoissani tämä jää kuitenkin hitusen WM:n taakse, koska WM:ssä oli myös jumalattoman hieno tunnelma ja samanlaista huikeaa oheismeininkiä kuin tässä, mutta siellä oli myös sitten se MOTY(C). Toki tämä oli jotain aivan ainutlaatuista verrattuna 'Maniaan, mutta sen takia tämä myös painii ihan omassa sarjassaan, ja olisi siksikin vähän outo valinta WM:n yläpuolelle.

Tämä on silti omissa kirjoissani yksi kovimmista tapahtumista, nyt kun vihdoin näin tämän. En nimittäin katsonut tätä silloin aikoinaan ollenkaan, koska en ymmärtänyt tuolloin vielä mitään ECW:n päälle. Olen vasta myöhemmin päässyt sisälle tuohon promootioon vanhojen matskujen avulla ja katsomalla kaikki ppv:t, ja nyt tätä ppv:tä ei voi kuin rakastaa. Vähän jo tässä arvostelun aikana annoin kritiikkiä Whatin arvosanoille, mutten silti millään voi ymmärtää sitä, miten paljon What oli dissannut paria viimeistä ottelua, kun samaan aikaan hän on kuitenkin hypettänyt todella suuresti TNA:n aivan samantyyppisiä roskapainiotteluita. Mutta jokaisella on omat mielipiteensä, enkä niitä sen enempää halua väheksyä. Ollaan vain yleensä Whatin kanssa monista asioista samoilla linjoilla, niin tätä eroavaisuutta en vain ole koskaan ymmärtänyt. Jotenkin tuntui vain siltä, että tämän on sitten pakko olla paskaa, koska kyseessä on ECW ja ECW-tyypit. Mutta siis, tiedän kyllä, että kaikki eivät pidä ECW:n menosta, ja heille tämä ei varmasti ole oikea tapahtuma. Muille aivan must see -kamaa. Kokonaisuutena Hieno.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. TNA Lockdown - Hyvä
4. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. TNA Final Resolution - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Backlash - Ok
---------------
9. WWE New Year's Revolution - Kehno
10. WWE No Way Out - Kehno
11. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
12. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 25.03.2015 17:25

ONS on tosiaan melko mahdoton sovittaa perinteisiin arvosteluhaarukoihin. Itsekin taisin jättää sen kokonaan sellaisten ulkopuolelle. Mitä tulee noihin viimeisten ottelujen arvosteluihini niin enpä osaa oikein kommentoida kun muistikuvat alkaa pikku hiljaa himmetä. On vain ollut niin, että en ole niistä pitänyt.

Kuva
Sunnuntai, 9. Syyskuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida


Vuoden viimeiselle neljänneksellä asti on päästy. Tämän tapahtuman erikoisuutena oli, että Kurt Angle nähtäisiin kolmessa erillisessä ottelussa puolustamassa kolmea erillistä mestaruutta. Lisäksi Adam ”Pac Man” Jones nähtäisiin kehä-äksönissä mukana. Paikkana tutusti Impact Zone ja selostajina turvallisesti Tenay & West.

World Tag Team Championship
Kurt Angle & Sting © VS. Team Pacman (Truth & Jones)

Angle & Joe voittivat joukkuemestaruudet Victory Roadissa. Elokuun ”voittaja vie kaiken” matsissa Angle päihitti Joen ja sitä myöten nousi nyt yksinään joukkuemestariksi. Niinpä Impactissa oltiin nähty turnaus, jonka voittajasta tulisi Anglen joukkuemestaripartneri. Voittajaksi kaikista painijoista oli noussut Sting, joka ei tosiaan Anglen kanssa kummoisesti toimeen tullut. NFL-peluri Adam ”Pac Man” Jonesin taustastoorin selitin HJ:n yhteydessä, joten sen voi sieltä lukea. Tuossa samassa tapahtumassa Pac Man ja Ron ”Truth” Killings olivat tukkanuottasilla, mutta seuraavien viikkojen aikana olikin tapahtunut jotain, mikä oli tehnyt tummaihoisista hemmoista ystäviä. Nyt he sitten pääsivät haastamaan kaksi ammattipainin legendaa joukkuevöistä.

Tämä oli ainakin vaihtelua tavanomaiseen x-divarimatsiin, joka yleensä avaa ppv:t. Tosin vaihtelua huonompaan suuntaan. ”Pac Man” oli painijana katastrofi, eikä kehässä ollutkaan kuin jonkun sekunnin ajan. Lisäksi ottelu oli kovin lyhyt kun Anglea piti totta kai säästellä ja ratkaisuun liittyä tympeähkö sekaantuminen. Sellainen huonon ja yhdentekevän rajamailla liikkuva suoritus.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:34
Voittajat: Team Pac Man (After Angle turned on Sting)

Arvosana: * ½


No DQ Match
Rhino VS. James Storm w./Miss Jackie

Osa kolme tätä viinankatkuista tarinaa. Alkoholi oli tosiaan tämän feudin keskiössä. James Storm tunnetusti oli viinasieppo, Rhino puolestaan addiktiostaan toipunut alkoholisti. Storm oli kaikin keinoin kiusannut ja houkutellut Rhinoa takaisin entiseen elämäänsä. Kahdessa edellisessä maksutapahtumassa miehet olivat jo kohdanneet ja kummallakin kertaa Storm oli voittanut epäreilusti ja päässyt jatkamaan Rhinon henkistä piinausta. Nyt oli paikka tasata tilit kertaheitolla.

Muistaakseni myös ne kaksi edellistä kohtaamista alkoivat tappelulla yleisön joukossa ja tämä ei tehnyt poikkeusta. Niinpä tuo matsin kesto valehtelee, koska mentiin useampi minuutti ennen kellonsoittoa. Muiltakin osin tämä oli lähinnä toisintoa niistä edellisistä matseista. Siinä on juuri hyvien ja loistavien painijoiden ero. Loistavat painijat pystyvät ottelemaan kolme täysin erilaista ottelua. Rhino & Storm pystyivät ottelemaan hardcoretyylillä kolme samantyyppistä viihdyttävää ottelua. Eli tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu, mutta ei tarjonnut paljoakaan enää lisää tälle feudille.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:26
Voittaja: Rhino (Gore through a table)

Arvosana: ***


Singles Match
Kaz VS. Bobby Roode w./Miss Brooks

Frankie Kazarian oli irrottautunut Ravenin johtamasta Serotoninista ja nyt vihdoin alkoi näyttää siltä, että Kaz alkaisi lunastamaan niitä hurjia odotuksia, joita hänelle oli kasattu jo vuosien ajan. Nyt Kazarian oli päässyt irti tuosta Raven-kuviosta ja oli aika siirtyä uusiin haasteisiin. Niitä tarjosi Bobby Roode ja Traci Brooks. Naikkonen oli tämän kuvion keskiössä. Roode oli kohdellut Tracia kuin roskaa ja tämä alkoi olla tilanteeseen kyllästynyt. Kaz sen sijaan vaikutti oikeasti välittävän Tracista ja oli noussut puolustamaan tätä Bobbyn epäreiluuksia vastaan. Otteluun lähdettäessä Traci olikin kahden vaiheilla. Hän toki oli edelleen nimellisesti Rooden kulmauksessa, mutta tunsi myös sympatiaa Kazia kohtaan.

Kova matsi. Siinä 8-9 minuutin kohdilla vielä vaikutti siltä, että tämä ei potentiaalinsa äärirajoille tule yltämään. Kestoa kuitenkin riitti vielä tuon pisteen jälkeen ja tahti kiihtyi loppua kohden. Hienoja spotteja, jännittäviä near falleja sekä Tracinkin osuus kehän laidalla oli ihan näppärästi toteutettu. Kaikkinensa todella hyvä ottelu ja tämän perusteella ihmetyttää kyllä kuinka Kazarian sittenkin jäi Charlie Haasin, John Morrisonin ja kumppaneiden kanssa kategoriaan ”ikuiset lupaukset.”
Spoiler: näytä
Kesto: 13:51
Voittaja: Bobby Roode (Pay Off Suplex)

Arvosana: *** ½


X Division Championship
Jay Lethal VS. Kurt Angle ©

Vuorossa Kurtin mestaruuspuolustus 2/3. X-divarin mestariksi Angle oli päätynyt Hard Justicen päätteksi, sillä Samoa Joe piti vyötä siihen saakka. ”Black Machismo” hahmollaan Impact Zonen suosikiksi noussut Lethal oli valikoitunut ykköshaastajaksi.

Tästä tuli mieleen Anglen WWE-ajan kohtaamiset Rey Mysterion kanssa. Lethal kuitenkin painityyliltään jokseenkin muistuttaa Mysteriota. Eikä tosiaan tarvinnut pettyä. Alkuun nähtiin Anglen sanelemaa mattopainia, mutta asteittain myös Lethal alkoi saada lennokaita liikkeittään perille ja Kurt oli hätää kärsimässä. Samalla kun Mike Tenay hienosti möi Lethalin altavastaajan asemaa. Sitten kun Kurt on ehdottomasti maailman paras lypsäessään 2-countin ihan viimeiseen sekunnin kymmenykseen saakka, niin saatiin läjä todella täpäriä ja jännittäviä near falleja. Todella hyvä ottelu, jossa Lethal näytti tähdeltä ja Angle näytti puolen, jota ei oltu pitkään aikaan nähty.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:31
Voittaja: Jay Lethal (Roll Up)

Arvosana: *** ½


No DQ Match
Chris Harris VS. Black Reign

Suoraan Dustin Rhodesin mielen synkimmästä sopukasta: Black Reign. Ja Misty, joka siis oli rotta. Hard Justicessa tämä Rhodesin synkin alter ego nähtiin ensimmäistä kertaa ja sen seurauksena Chris Harris jätettiin tajuttomana makaamaan omaan verilammikkoonsa. Nyt Harris oli muutaman viikon kerennyt toipua ja luonnollisesti janosi hyvitystä.

Hämmentävästi Dustin Rhodes on edelleen relevantti nimi keväällä 2015. Katsoessa tätä syyskuun 2007 tapahtumaa ei kyllä koskaan olisi uskonut. Möhömahaisen Dustinin kehäotteet olivat todella kaukana hyvistä ja hän eli pelkästään hardcorestipulaatioiden kautta. Ehkä tämä vähän parempaa oli kuin HJ:n räpellys, mutta paljoa kehuttavaa ei toki tässäkään.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:16
Voittaja: Chris Harris (Roll Up)

Arvosana: * ½


Tag Team Gauntlet Battle Royal
Osallistujat: AJS & Tomko, Triple X, LAX, MCMG, Serotonin, Team 3D, Rock’n Rave Infection, VKM, Petey Williams & Sonjay Dutt, Shark Boy & Eric Young

Jälleen näitä TNA:n omia viritelmiä. Kyseessä oli kymmenen joukkueen Battle Royal. Tässä kuitenkin oteltiin yksilöinä ja kehään tultiin Royal Rumblen tapaan minuutin välein arvotussa järjestyksessä. Sen jälkeen kun kaksi viimeistä ottelijaa oli jäljillä, niin heidän joukkueparinsa saivat palata kehään ja voittaja ratkaistiin perinteisen joukkueottelun säännöin. Kuulostaa sekavalta, mutta TNA harrasti näitä niin paljon, että olin jo turtunut näihin.

Jos aloitetaan huonoista puolista niin olihan stipulaatio hieman sekava. Lisäksi mukana oli aivan turhia täytetiimejä. Hyviä puoliakin oli paljon. Onhan tällainen näppärä tapa saada iso osa ylipaisuneesta rosterista ppv:hen mukaan. Tämä oli myös bookattu sillä tavalla järkevästi, että ne painijat joiden toivoikin olevan vahvoja, myös olivat sitä. Tällaista ottelua on hankala pitää kasassa alusta loppuun, mutta yllättävän hyvin siinä onnistuttiin. Aikaahan tällaisen megamatsin läpivieminen vaatii ja sitä onneksi myös annettiin. Plussan puolelle tämän matsin viimeistään käänsi sen loppu, jonne selvisivät kaksi hyvin mielenkiintoista tiimiä. Vaikka tuo osuus olikin lyhyt, niin se oli myös sähäkkä. Odotuksiin nähden yllättävän hyvä ottelu. AJ Styles, Daniels ja Team 3D nousivat ottelun hahmoiksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 25:41
Voittajat: Styles & Tomko (last eliminated MCMG)

Arvosana: ***


Tässä kohtaa ohjelmaa julkistettiin asia, joka nosti TNA:ta jälleen askeleen ylöspäin. Saatiin ilmoitus, että torstain Impact muuttuu lokakuussa kahden tunnin mittaiseksi Spike TV:llä. Tähän astihan Impact oli ollut 60:n minuutin pituinen.

Singles Match
Christian Cage VS. Samoa Joe

Tässäpä mielenkiintoinen ottelupari. Joen & Christianin erimielisyydet johtuivat Impactissa käydystä ykköshaastajuusturnauksesta, jossa Kristianin Koaliitio oli maksanut Joelle jatkopaikan. Raivostunut Joe maksoi potut pottuina ja nyt kumpikaan ei ollut ykköshaastaja. Muutamassa viikossa tilanne oli kehittynyt jo hyvin henkilökohtaiseksi, josta todisteena Joen raivopäinen huutopromo takahuoneissa.

Erittäin hyvä ottelu. Sitä saattoi odottaakin. Kummatkin olivat ammattiuransa huipulla. Joe ei ehkä ollut niin ”kuuma” kuin vielä vuosi sitten, mutta kehäotteet olivat edelleen timanttia. ”Instant Classic” Christian puolestaan oli paras Christian. Hänen TNA-vuodet olivat pirun kovia ja juuri 06-08 vuosina hän oli ehdottomasti maailman parhaita all around painijoita. Muuttuva tekijä tässä yhtälössä oli tietenkin se, kuinka Joen & Christianin kehäkemiat sitten kohtaisivat? Vastaus: kohtasivat. Hyvää ja vauhdikasta menoa, jossa kumpikin näytti hyvältä. Riemastuttava seikka oli myös se, että yhtään sekaantumista ottelussa ei nähty. Silti tässä vielä jotain jätettiin varastoon tulevaa revanssia varten, mutta olihan melkoinen ”teaser.”
Spoiler: näytä
Kesto: 15:01
Voittaja: Christian Cage (by DQ)

Arvosana: *** ½


TNA World Heavyweight Championship
Kurt Angle © VS. Abyss

Anglen urakka jatkui, vielä oli se tärkein ottelu jäljellä. Abyss oli palannut pienen tauon jälkeen mestaruuskuvioihin vietyään ykköshaastajuusturnauksen nimiinsä. Nyt olikin Anglella tyystin erilainen haaste edessä kuin Jay Lethal.

Tässä elettiin sitä aikaa kun Abyssin kehäotteissa alkoi olla huonontumisen merkkejä ilmassa, mutta hän pystyi edelleenkin tähtien osuessa kohdalleen hyviin matseihin. Nyt kun vastassa oli Kurt Anglen kaltainen aivan poikkeuksellinen kehävelho, niin tähdet olivat kohdillaan. Anglen triplabookkauksesta voi olla montaa mieltä, mutta onhan se vaan fakta, että hyvin harva ihminen maailmassa pystyy vetämään hienon matsin sekä Jay Lethalia että Abyssia vastaan. Vieläpä kahden tunnin sisään.

Erittäin hyvä pääottelu, jossa Anglea ei voi ainakaan työmoraalin puutteesta syyttää. Moonsaultia myöten Angle teki kaikkensa, että saisi Abyssin kanssa mainion ottelun aikaiseksi ja siinä myös onnistui. Toki myös Hirviö hoiti osansa, mutta ei ole kyllä suurikaan salaisuus kumman ansiota ottelun onnistuminen enemmän oli. Jännittävä ottelu, jossa riitti sopivasti kestoa ja juonenkäänteitä. Lopetus oli toimiva ja Christian-Joen tavoin yllätyin positiivisesti kun tässäkään ei nähty sekaantumisia. Hyvä matsi ja hyvä tapahtuma kokonaisuudessaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 19:29
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock)

Arvosana: *** ½



*** Kurt Angle
** Christian Cage
* Kaz



Yhteenveto: Kolme ja puoli. Peräti 4/8 ottelua sai tuon todella hyvän arvosanan. Mukana myös pari hyvää kolmen tähden matsia, mutta valitettavasti myös pari puolentoista tähden tuhnua. Kokonaisuutena tämä jää vahvasti plussan puolelle. Monta tasokasta ottelua ja kiimaa kohti Bound For Glorya saatiin myös kivasti nostatettua. Kurt Anglen triplabookkauksesta voi olla montaa mieltä, mutta onhan hänelle hattua nostettava. Mainiot ottelut Jay Lethalia ja Abyssia vastaan kahden tunnin sisään. Harva mies siihen pystyy.

Pähkinänkuorispoilerit
Team Pac Man VS. Angle & Sting (5:34) * ½
Storm VS. Rhino (9:26) ***
Roode VS. Kaz (13:51) *** ½
Lethal VS. Angle (12:31) *** ½
Harris VS. Black Reign (5:16) * ½
Tag Team Gauntlet (25:41) ***
Christian VS. Joe (15:01) *** ½
Angle VS. Abyss (19:29) *** ½ (illan paras)



PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 TNA - No Surrender 2,88
7 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
8 TNA - Sacrifice 2,81
9 TNA – Final Resolution 2,71
10 TNA - Destination X 2,56

11 WWE - Great American Bash 2,50
12 TNA - Hard Justice 2,39
13 TNA - Slammiversary 2,28
14 TNA - Against All Odds 2,25
15 WWE - SummerSlam 2,22

16 WWE - Vengeance 2,14
17 WWE - No Way Out 2,13
18 WWE - Judgment Day 2,00
19 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice


Seuraavalla kerralla WWE:n Unforgiven

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 29.03.2015 11:32

What kirjoitti:ONS on tosiaan melko mahdoton sovittaa perinteisiin arvosteluhaarukoihin. Itsekin taisin jättää sen kokonaan sellaisten ulkopuolelle. Mitä tulee noihin viimeisten ottelujen arvosteluihini niin enpä osaa oikein kommentoida kun muistikuvat alkaa pikku hiljaa himmetä. On vain ollut niin, että en ole niistä pitänyt.
Joo, joskus olisi ihan kiva vain kuulla tarkemmin perusteluja sinulta siitä, mikä juuri ECW:ssä ja sen HC-painissa on ollut niin vastenmielistä sinulle. Tuo One Night Stand -arvostelusi antoi kuitenkin sen kuvan, ettet käytännössä nauttinut tapahtumasta paljon ollenkaan. Kuitenkin pidät tietyllä tavalla HC-painista: olet antanut monille TNA:n ihan ECW-kopiomaisille HC-rymistelyille paljon parempia arvosanoja kuin esimerkiksi tuolle klassiselle Awesome vs. Tanakalle. Tietty nämä ovat täysin mielipidekysymyksiä ja ketään ei voi pakottaa pitämään mistään. Olen vain tätä (ECW-fanina) itse aina pohtinut.

Hyvää arvostelutyötä taas Whatilta! Nyt omani näin sunnuntaisena krapula-aamuna.

Kuva
SLAMMIVERSARY 2005

19. kesäkuuta vuonna 2002 uusi NWA:n alainen Total Nonstop Action -promootio järjesti historian ensimmäisen show'nsa, jossa muun muassa Ken Shamrock voitti NWA World Heavyweight -mestaruuden 20 miehen Gauntlet Matchissa. Tasan kolme vuotta myöhemmin 19. kesäkuuta 2005 tämä samainen, sittemmin NWA:sta irtautunut TNA järjesti historian ensimmäisen Slammiversary-ppv:nsä. Slammiversarysta oli tarkoitus tulla (ja siitä myös tuli) TNA:n kesän suurin ppv, joka järjestettäisiin TNA:n perustamisen vuosipäivän aikoihin ja jossa juhlistettaisiin TNA:n perustamista.

Ennen tätä juhla-ppv:tä TNA:ssa oli kuitenkin tapahtunut monia suuri asioita viimeisen kuukauden sisällä. Osa enemmän iloisia, osa vähemmän. Suurin uutinen oli luultavasti se, että TNA:n iMPACT!-show'n tv-lähetykset olivat loppuneet kesäkuun alkaessa. TNA oli vuoden 2004 kesäkuussa neuvotellut FSN:n kanssa vuoden mittaisen tv-diilin, ja nyt se oli tullut päätökseen, eikä uutta sopimusta saatu neuvoteltua. Luultavasti suurin syy tähän oli se, ettei iMPACT! ollut varsinainen menestysohjelma: sen ratingit olivat olleet keskimäärin 0.3:n luokkaa. TNA toki yritti parhaansa mukaan saada itselleen neuvoteltua uutta tv-diiliä, mutta niin vain kävi, että kesäkuun alkaessa TNA:lla ei ollut ollenkaan maanlaajuista tv-show'ta. Slammiversaryyn tultaessa pohjustus oli jäänyt osittain todella ohueksi, koska muutamaan viikkoon TNA:lla ei ollut lähetyksiä ollenkaan. Tässä ppv:ssä Mike Tenay sitten ilmoitti, että Slammiversaryn jälkeen iMPACT!-lähetykset alkavat taas - nettiohjelmana. Tässä pitänee korostaa, että kyseessä oli tosiaan vuosi 2005, eivätkä nettilähetykset olleet millään tavalla kilpailukykyinen tapa lähettää ohjelmistoaan. Mutta eipä TNA:lla ollut mahdollisuuksia. Samalla neuvottelut uudesta tv-diilistä jatkuivat toki kuumeisesti. Siitä myöhemmin lisää.

Muista uutisista isoin oli se, että TNA:n pääbuukkaaja Dusty Rhodes oli vihdoin lähtenyt TNA:sta. Jo kuukausien ajan Dustyn meininkiä oli seurattu kauhulla sekä smarkkien keskustelupalstoilla että TNA:n sisällä, ja nyt siihen tuli vihdoin loppu. Jatkuvasti WCW-tyyliä TNA:han väkisin tunkeva, älyttömiä ylibuukkauksia keksivä ja vanhoja jarruja promootioon tuova Dusty oli vihdoin promootion johdolle liikaa. Niinpä TNA:n buukkausvastuuseen nimitettiin työryhmä, joka koostui mm. Scott D'Amoresta, Jeremy Borashista, Bill Bansksista ja Mike Tenaysta. TNA:n toimitusjohtaja Dixie Carter tarjosi Dustyllekin paikkaa tuosta ryhmästä, mutta Rhodes ei tällaiseen arvonalennukseen suostunut vaan pätti jättää firman. Dustyn myötä myös merkittävä osa vanhoista konkareista oli poistunut TNA:sta. Kevin Nash oli loukkaantunut ja suuntaamassa sen jälkeen leffapuolelle. Dustin Rhodes oli lähtenyt TNA:sta jo huhtikuun lopussa. Scott Hallia ei ollut nähty kuukausiin. Viimeisimpänä myös Diamond Dallas Pagen sopimus oli umpeutunut Hard Justicen jälkeen. Tällä hetkellä rosterista oli poissa myös Jeff Hardy, joka oli hyllytetty sen jälkeen, kun hän oli tehnyt no show -temppunsa Hard Justicessa. Kaikkia poistuneita painijoita paikkaamaan oli buukattu kuitenkin muutama mielenkiintoinen X-Divisioonan nimi, joista myöhemmin lisää. Myös illan ME:hen liittyy vielä yhden vanhan konkarin pelleilyosuus, mutta palataan siihenkin lopussa. Selostajinamme DW ja Tenay.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Zack Gowan vs. Delirious vs. Jerelle Clark vs. Amazing Red vs. Elix Skipper vs. Shark Boy
Heti illan openerissa nähtiin ensimmäinen X-Divarin comeback, kun Amazing Red teki ensimmäisen esiintymisensä TNA:ssa sitten Victory Road 2004:n. Redin comebackia lukuun ottamatta tässä ottelussa ei ollutkaan mitään kummempaa taustatarinaa. TNA päätti vain tällä kertaa avata show'nsa heti kunnon X-Divisioonan rymistelyllä ja pistää kuusi vähemmän esillä ollutta tai vähemmän säännöllistä X-Divarin painijaansa mittelemään toisiaan vastaan. Yksijalkainen Zack Gowan oli tosiaan jäänyt Hard Justice -comebackinsa jälkeen vähän pidemmäksikin aikaa TNA:han, ja erityisesti ROH:sta tuttu Delirious teki taas vaihteeksi esiintymisen TNA:ssa. Shark Boylla oli muuten näihin aikoihin meneillään oikeuskamppailu Miramix-leffastudion kanssa, sillä tuo studio oli tekemässä Sharkboy and Lavagirl -nimistä elokuvaa. Internet osaa kertoa, että aikanaan tuo oikeusjuttu päättyi sovitteluun.

Voi TNA. Mitä sinun kanssa pitäisi tehdä, kun openerit eivät selvästi ole vahvinta antiasi, vaikka kaikki mahdollisuudet siihen olisivat olemassa? Tämän ottelun alkaessa olin innoissani ja täysin varma siitä, että vihdoin TNA saa vuoden ensimmäisen kovan openerinsa. Ensimmäiset minuutit lupasivat todella hyvää, ja olin entistä enemmän innoissani. Kuusi mielenkiintoista ja hyvin erilaista X-Divarin painijaa matsasi toisiaan vastaan, ja erityisesti comebackin tehnyt Amazing Red, Jerelle Clark ja Delirious yllättivät perhanan näteillä ja harvemmin nähdyillä liikkeillä. Tämä hyvän fiiliksen vajaan viisiminuuttisen jälkeen siirryttiin kuitenkin siihen, että porukan oli vedettävä kaikki ne perinteisimmät spotit. Ensin jokainen hyppäsi vuorotellen kehästä ulos kaikkien päälle, missä ei toki sinänsä ole mitään vikaa. Sen jälkeen kaikki palasivat kehään ja nähtiin Tower of Doom -spotti, missä ei myöskään ole sinänsä mitään vikaa. Ongelma oli vain se, että nämä vastaavat spotit ja meiningit oli nähty niin monta kertaa ennenkin TNA:n otteluissa, että odotin niiden jälkeen nähtävän vielä paljon muuta meininkiä ja oikeasti jotain uutta sekä innovatiivista. Sen sijaan saatiin sekamelskainen kuuden miehen mäiskintä ja täysin tyhjistä tullut laimea lopetus. Niin paljon potentiaalia ja oikeasti viihdyttävää uusien otteluparien singles-painia jäi hyödyntämättä, että ihan näteistä spoteista ja hyvästä alusta huolimatta jäi lopulta keskinkertainen fiilis. Ja minä kun ehdin olla jo varma, että nyt saadaan hieno opener.
**½ (6:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shark Boy (Pinned Skipper after a Dead Sea Drop)
Kuva Kuva
Alex Shelley vs. Shocker
Heti perään illan toinen comeback. Alex Shelley oli lähtenyt TNA:sta vuoden 2004 lopussa, kun Dusty Rhodesilla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta käyttää häntä, mikä on varsin hieno osoitus Dustyn talentinarviointikyvystä. No, Dustyn lähdön jälkeen Shelley ilmoitti kiinnostuksensa palata TNA:han, ja hänet myös palkattiin takaisin. Tämä oli siis Shelleyn comeback-ottelu TNA:ssa, ja vastustajakseen hän sai viime kuukausina merkittävissä X-Divarin kuvioissa pyörineen Shockerin. Ottelun kuvio oli yksinkertaisesti se, että Shelley tahtoi osoittaa olevansa paljon parempi ja monipuolisempi X-Divisioonan painija kuin joku luchadore. Ennen ottelua Shelley vielä uhosi Shockerille pystyvänsä painimaan aivan minkälaisella tyylillä tahansa, kun taas Shocker ei hänen mielestään pystyisi muuhun kuin lucha libreen.

TNA:lla oli tämän illan aikana sen verran monta X-Divisioonan ottelua (yhteensä 4), että yhdessä niistä pystyi hyvinkin kokeilemaan jotain muuta kuin perinteistä X-Divarin spottailua - ja se kokeilu toimi hämmästyttävän hyvin. Kyllä tässäkin nähtiin luchadore-tyyliä vetäneeltä Shockerilta pari näyttävää lentoa, kuten kuvankaunis Moonsault suoraan Shelleyn polville ja räjähtävä Suicide Dive ulos kehästä. Muuten Shocker ja ennen kaikkea Shelley vetivät kuitenkin hämmästyttävän toimivaa tekniikkapainia, lukottelua ja muuta catch as catch can -tyylistä meininkiä. Shelley oli tätä lupaillut jo etukäteen ennen ottelua nähdyssä promossa, ja Tenay hehkutti pariinkin otteeseen, kuinka paljon Shelley käytti aikaansa brittiläisen painin katsomiseen, ja näitä piirteitä tässä ottelussa tosiaan hyödynnettiin. Lopputuloksena oli ottelu, joka ei ollut samalla tavalla räjähtävä ja säväyttävä kuin suurin osa X-Divarin otteluista, mutta sen sijaan tämä oli hyvä puhdas painiottelu.
*** (10:13)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shocker (Small package)
Kuva Kuva
The Outlaw vs. Ron Killings
Voi veljet. Sitten meille tarjoiltiin pieni siivu 3 Live Kru vs. The Outlaw -kuviota, josta pääsisimme nauttimaan tämänkin ppv:n jälkeen vielä monen kuukauden ajan. Mitään varsinaisesti uutta tässä kuviossa ei ollut Hard Justicen jälkeen tapahtunut, mutta sehän ei TNA:ta haitannut. The Outlaw yritti edelleen sekoittaa 3 Live Kru'n pakkaa mahdollisimman tehokkaasti, ja oli myös onnistunut siinä. Sen jälkeen kun BG James oli "myöhästymisensä" takia skipannut Outlaw'ta ja Monty Brownia vastaan buukatun ottelun Hard Justicessa, alkoi Konnanin lisäksi myös Ron Killingsillä olla vaikeuksia luottaa 3LK-pariinsa. Varsinkin kun James ehti myöhemmin Hard Justicessa järjestettyyn Gauntlet Matchiin ja teki siinä vieläpä ilmiselvää yhteistyötä Outlaw'n kanssa. James väitti edelleen kivenkovaa, että Konnan ja Killings olivat ymmärtäneet kaiken väärin ja että hän oli täydellä sydämellään 3LK:n puolella. Hänellä vain oli pitkä historia Outlaw'n kanssa, ja sitä ei niin vain voisi unohtaa. Killingsiä ei tällaiset pitkät historiat kiinnostaneet, ja hän tahtoi nyt tehdä selvää miehestä, joka oli ajanut 3LK:n hajoamisen partaalle.

Voi huoh. Mihin tätä ottelua tarvittiin TNA:n kesän isoimmassa tapahtumassa? Oikeastaan, mihin koko The Outlaw'ta ylipäänsä tarvitaan TNA:ssa? Miehen anti tälle firmalle on ollut tähän mennessä kaikin puolin niin turhaa, että koko kaverin voisi mielellään lähettää paluupakettina takaisin vaikka WWE:n puolelle Heatiin jobbailemaan. Toisaalta kyllähän minä tiesin tämän kaiken jo etukäteen, enkä odottanut Billy Gunnin TNA-runilta yhtään mitään. Muistan varsin hyvin kaikki ne tämän aikakauden valitukset siitä, kuinka kamalaa kuraa tämä 3LK:n ja Outlaw'n kuvio oli, ja parastahan tässä on se, että tämä on vasta alkamaisillaan. Jos muistan oikein, tätä samaa perkeleen storylineä jatkettiin yli vuoden ajan. Nyt meille kuitenkin tarjoiltiin täysin turha ja mitäänsanomaton brawl Outlaw'n ja Killingsin välillä. Truthilla olisi oikein buukattuna ollut potentiaalia paljon enempään, mutta tällä hetkellä hänen lahjansa käytetään puhtaasti kehnoihin otteluihin Outlaw'n kanssa. Se on suuri harmi. Ai niin, ottelun lopetuskin oli vielä botchattu, kun hävinneen painijan olkapäät eivät olleet matossa selätyksen ajan.
*½ (7:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ron Killings (Roll up)
Kuva Kuva
The Naturals (c) vs. Team Canada (Williams & Young) w/ Coach D'Amore & A-1 - NWA Tag Team Championship
Chris Candidon murheellinen kohtalo oli aiheuttanut sen, että Candidon viimeisiksi suojateiksi jääneet Andy Douglas ja Chase Stevens olivat kuin huomaamatta kääntyneet faceiksi pian NWA Tag Team -mestaruusvoittonsa jälkeen. Yleisö ei yksinkertaisesti voinut buuata Naturalseille, koska tämä kaksikko toi mieleen voimakkaat muistot Chris Candidosta. Niinpä Naturalsien ensimmäisiksi heel-vastustajaksi nousi tuttu joukkue viime kuukausien mestaruuskuvioista. Coach D'Amoren luotsaama Team Canada oli nimittäin varma, että nyt olisi vihdoin kanadalaisten aika nousta takaisin joukkuemestareiksi. Petey Williams ja Eric Young olivat ottaneet pariin kertaan rajusti yhteen Chase Stevensin ja Andy Douglasin kanssa ennen tätä ottelua, joten siinähän ne kaikki tärkeimmät syyt illan ensimäiselle mestaruusottelulle olivatkin. Lisäjännitystä toi se, että Naturalsit olivat useaan kertaan vihjailleet, että tässä ottelussa debyyttinsä tekisi heidän uusi "spiritual leaderinsä" - vastaiskuna D'Amoren sekaantumisille.

Jostain syystä tämä ottelupari ei herättänyt etukäteen ollenkaan samanlaista kiinnostusta kuin esimerkiksi AMW vs. Team Canada tai edes AMW vs. Naturals. Ehkä se on sitten vain Naturals, joka ei joukkueena kiinnosta läheskään yhtä paljon. Varsinkin kuin heidän face-turninsa on ollut aika tällainen puolittainen ja huomaamaton, joten ottelu Team Canadaa vastaan tuntuu lähinnä heel vs. heel -kohtaamiselta. No, kokonaisuutena tämä oli oikein hyvä perusjoukkueottelu, jossa ei sinänsä nähty mitään kummempaa mutta joka hoiti tonttinsa kyllä varsin mallikkaasti. Joukkuepaini onkin ollut TNA:n peruspilari oikeastaan koko vuoden 2005 ajan, eikä tämä tehnyt siinä poikkeusta. Sellainen todellinen säväyttävyys tai erikoisuus tästä puuttui verrattuna vuoden parhaisiin joukkueotteluihin, ja sen sijaan nelikko keskittyi painimaan hyvää teknistä painia, minkä takia tämä ei loppujen lopuksi nouse kolmea tähteä paremmaksi. Kiva kokonaisuus silti, ja Naturalsien uudeksi leaderiksi paljastuneen Jimmy Hartin saapuminen lopussa oli myös ihan hauska lisä.
*** (15:22)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Naturals (Stevens pinned Williams after hitting him with Jimmy Hart's megaphone)
Kuva Kuva
Sonjay Dutt vs. Samoa Joe
No niin! Sitten oli sen varsinaisen suurdebyytin aika. Enkä nyt puhu siitä, että itse asiassa myös Sonjay Dutt teki tässä comebackinsa ehdittyään jo hetkeksi lähteä TNA:sta Dustyn loppuaikoina. Ei, puhun nyt tietenkin Samoa Joesta ja tämän TNA-debyyttistä. En tiedä, mitä tästä miehestä oikeastaan pitäisi sanoa. Näihin aikoina TNA oli tosiaan siinä mielessä vielä vahvasti indy-promootio, että suurin osa heidän painijoistaan oli firmassa non exclusive -sopimuksilla, eli TNA:n lisäksi painijat saivat vapaasti esiintyä ROH:ssa yms. Tämä mahdollisti myös monien kovien indynimien esiintymisen TNA:n puolella, ja yksi tämän ajan kovimmista (ellei kovin) indynimi oli nimenomaan Samoa Joe. Joeta oli toivottu TNA:n puolelle jo pitkän aikaa, ja nyt vihdoin TNA oli kuunnellut toiveita ja tehnyt sopimuksen Joen kanssa. Selostamossa Mike Tenay hehkutti Joen historiaa muun muassa ROH:n Pure-mestarina varsin ansiokkaasti, ja myös yleisö otti Joen loistavasti vastaan, kun hän ensimmäistä kertaa asteli kohti TNA:n kuusikulmaista kehää.

Tämä oli positiivinen yllätys. Etukäteen ajattelin, että X-Divisioonan runsaan tarjonnan takia tämä olisi ollut pelkkä Joen nopea squash ja intensiivinen taidonnäyte, mutta sen sijaan Duttin ja Joen annettiin painia lyhyt mutta ihan oikea ottelu. Toki Joe ottelua hallitsi suurimmaksi osaksi, mutta eihän tässä nyt mitään muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Sitä paitsi Joe möi Duttin lyhyet hallintaosuudet täydellisesti: ei liian vahvasti mutta silti juuri sopivalla tavalla, ettei Dutt näyttänyt täydeltä heittopussilta. Joe puolestaan sai heti täräyttää näyttävimmät power-liikkeensä, ja niihin Dutt oli täydellinen vastaanottaja. Upeaa myyntiä Duttilta, kun Joe paukautti STO:nsa ja tietenkin Muscle Busterinsa. Sen sijaan Joelta ei nähty tässä ottelussa mitään mainittavia high flying -liikkeitä, mutta ehkäpä ne eivät tähän debyyttin olisivatkaan sopineet. Kokonaisuutena tämä oli kuitenkin aika näytösottelu ja suhteellisen lyhyt kamppailu, joten ei tämä tv-ottelutasoista parempi veto ollut, mutta debyyttinäytökseksi tämä oli niin hyvä squash-tyylinen ottelu kuin voi olla.
** (6:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Coquina Clutch)
Kuva Kuva
Bobby Roode w/ Coach D'Amore vs. Lance Hoyt
Kuten Hard Justicen arvostelussa mainitsin, Lance Hoytista oli tullut pian Lockdownin jälkeen nähdyn face-turninsa yhteyssä lyhyessä ajassa yhtäkkiä suuri Impact Zonen suosikki, joka keräsi todella kovia "Hoyt! Hoyt! Hoyt" -chantteja. Niinpä Hoyt oli napannut varsin merkittäviä voittoja viime aikoina, ja tämä ison brawlerin vauhdikas nousu kortissa ei miellyttänyt ollenkaan Team Canadaa eikä varsinkaan Team Canadan "powerhousea" Bobby Roodea. Tässäkään ottelussa ei (vähäisten tv-lähetysten takia) ollut mitään sen kummempaa taustatarinaa. Roode ei vain voinut sietää sitä, että Hoyt keräsi tällä hetkellä kaiken suosion ja kaikki voitot.

Nyt täytyy sanoa, etten ihan tavoittanut tämän ottelun merkitystä. Ok, TNA yritti selvästi pushata Hoytista tulevaa face-tähteään ja Roodesta puolestaan Team Canadan singles-tähteä. Tässä ei sinänsä ole mitään vikaa: kaksi nuorta ja nousevaa tähteä toisiaan vastaan - varsinkin kun Roode oli jo tässä vaiheessa uraansa oikein pätevä painija, eikä Hoytissakaan mitään vikaa ollut. Ongelma oli vain se, että jotenkin tässä kohtaa korttia ja näin vähällä pohjustuksella ottelu tuntui puhtaasti turhalta. Asiaa ei parantanut se, että ottelu oli buukattu niin, että D'Amore sekaantui otteluun koko ajan, mikä pilasi ottelun flow'ta aika pahasti. Jos tämän olisi vain annettu olla puhdas painiottelu näiden kahden midcarderin välillä, olisi tämä ollut ihan moitteeton välipalaottelu, mutta nyt D'Amoren sekaantumiset ja muutenkin ottelun sekavuus veivät harmillisen paljon pois ottelun fiiliksestä. No, Hoyt ja Roode kyllä hoitivat oman osuutensa varsin moitteettomasti, vaikka ne kaikkein näyttävimmät liikkeet jäivätkin näkemättä. Kokonaisuutena Rooden ja Hoytin tasaisen varman kehätyön ansiosta sentään ihan ok ottelu, muttei yhtään sen enempää.
** (7:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Bobby Roode (Northern Lariat)
Kuva Kuva
America's Most Wanted vs. 3 Live Kru (James & Konnan)
Huh huh, otteluiden vähyydestä ei tätä ppv:tä ainakaan voi syyttää. Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että TNA kieltämättä kiusoitteli sen verran monta kertaa vuosien aikana America's Most Wantedin hajoamisella, että kun lopulta sitten pari vuotta myöhemmin se Harrisin ja Stormin feud todella toteutui, oli sitä ehditty jo odotella. Edellisen kerran AMW:llä oli keskinäisiä ristiriitoja keväällä 2004, ja nyt lähes tarkalleen vuotta myöhemmin nuo ristiriidat olivat nousseet taas pinnalle. Kaikki alkoi siitä, kun AMW oli hävinnyt joukkuemestaruutensa Naturalsille, ja tilanne paheni sen jälkeen, kun Harris ja Storm hävisivät myös uusintaottelunsa. Seuraavalla viikolla Impactissa AMW hävisi myös 3 Live Kru'lle, mikä aiheutti jo kunnon riidan Stormin ja Harrisin välille. Lopulta kuitenkin haastattelupisteessä Storm ja Harris saivat aihaiseksi laihan sovun. Samalla he haastoivat 3LK:n otteluun Slammiversaryssa, koska Stormin ja Harrisin mukaan 3LK tuli toimeen keskenään vielä huonommin kuin AMW. Kuten Outlaw vs. Killings -ottelun kohdalla jo kerroinkin, AMW:n väitteessä oli kieltämättä vinha perä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun James ja Konnan ottelivat yhdessä sen jälkeen, kun Outlaw oli pistänyt Konnanin lyhyelle sairaslomalle lyömällä tätä terästuolilla päähän.

Aika perinteiseksi joukkueotteluksi jäi tämä kohtaaminen, mutta en oikeastaan mitään muuta uskaltanut odotaakaan. 3LK oli tällä hetkellä niin kuiva ja väsyttävä joukkue, että mikä tahansa ottelu heitä vastaan tuntui jo lähtökohtaisesti heikolta. Asiaa ei parantanut ollenkaan se, että yleisön kiinnostusta yritettiin ilmeisen epätoivoisesti kalastella AMW:n keskinäisillä ristiriidoilla. Onneksi Harrisin ja Stormin välienselvittelyjä ei nähty ottelussa paljon ollenkaan, vaan Harrisin ja Stormin annettiin hoitaa omat hommansa kehässä rauhassa. Samoin oli positiivista, että AMW hallitsi suurinta osaa ottelusta, joten painin taso pysyi varsin ok:lla tasolla, vaikka vastassa olivatkin puhtaasti heikot Konnan ja James. Silti tämä ottelu ei tarjonnut yhtään mitään uutta, mielenkiintoista, yllättävää tai viihdyttävää mitä ei olisi TNA:n joukkuedivisioonassa jo aikaisemmin nähty. AMW junnasi tällä hetkellä aika pahasti paikallaan. Silti Harrisin ja Stormin ansiosta tämä oli sentään katseltava kokonaisuus.
** (6:54)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Harris pinned James after The Outlaw's interference and a Hart Attack)
TNA:n top 5 -huippuhetket
Illan aikana TNA oli muistellut historiaansa keräämällä yhteen historiansa viisi hienointa hetkeä, jotka oli ratkaistu yleisöäänestyksellä. TNA:n katsojat olivat siis ilmeisesti saaneet netissä käydä äänestämässä omaa suosikkihetkeään TNA:n historiassa, ja nyt nuo viisi hienointa hetkeä oli näytetty pätkissä illan aikana. Tässä välissä nähtiin sitten pätkä äänestyksen voittaneesta hienoimmasta hetkestä. Vuonna 2005 TNA:n fanit olivat sitä mieltä, että nämä olivat TNA:n historian viisi hienointa hetkeä:
5) AJ Styles voittaa ensimmäisen kerran päämestaruuden kesäkuussa 2003
4) Raven debytoi tammikuussa 2003
3) Lockdown 2005
2) Jeff Hardy debytoi kesäkuussa 2004
1) Prime Timen häkkispotti joulukuussa 2004

Kuva Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Michael Shane w/ Traci vs. Chris Sabin w/ Trinity - TNA X Division Championship
Hard Justicessa nähtiin "järisyttävä" tuplaturni, kun Michael Shane otteli uuden managerinsa Trinityn kanssa entistä manageriaan Tracia ja tämän uutta suojattia Chris Sabinia vastaan. Ottelun lopussa Shane sitten yhtäkkiä täräyttikin Trinityn kanveesiin Superkickillä, ja heti perään Traci iski low blow'n Sabinille. Shane selätti Sabinin ja palasi samalla yhteen alkuperäisen managerinsa Tracin kanssa. Mitään kummempaa selitystä tälle ei annettu, mutta kukapa sitä kaipaisi? Shane ja Sabin olivat olleet vihamiehiä TNA:ssa oikeastaan debyyteistään lähtien, ja niinpä vanhat vihamielisyydet heräsivät kunnolla henkiin taas tuon tuplakäännöksen vuoksi, minkä takia miehet ottivatkin sitten rajusti yhteen vielä samana iltana ja myöhemmissä Impacteissa. Samalla Shane myös lyöttäytyi yhteen Shanen ex-managerin Trinityn kanssa - tosin vain puhtaasti bisnesmielessä. Toisiaan kohtaan tunteman vihan lisäksi Shanea ja Sabinia yhdisti myös halu nousta TNA:n uudeksi X-Divisioonan mestariksi, ja tästä ajatuksesta ei hallitseva mestari Christopher Daniels pahemmin piitannut. Dusty Rhodesin lähdön jälkeen uudeksi on screen -authorityksi noussut mestaruuskomitean johtaja Larry Zbyszko ei kuitenkaan Danielsin vastusteluista välittänyt, vaan buukkasi Slammiversaryyn eliminointisäännöillä käydyn 3-Way Matchin Danielsin, Shanen ja Sabinin välille.

Illan toistaiseksi parhaan ottelun tarjosi jälleen kerran X-Divisioona ja sen mestaruusvyöstä taisteleva porukka. Silti pitää jatkaa parilta viime kuulta tuttua pientä purnaustani siitä, että kieltämättä tällä Danielsin mestaruuskaudella X-Divarin vyöstä käytävät ottelut ovat tippuneet takaisin sieltä "upealta" tasolta "todella viihdyttäviin" koitoksiin. Tuo tiputus ei ole vielä ollenkaan huono tilanne, ja suurin osa otteluista tappelisi, jotta yltäisi edes siihen toisinaan, mutta X-Divarilla olisi vain mahdollisuuksia vielä enempään. Muistaakseni purnasin tästä samasta tilanteesta useasti myös vuoden 2004 aikana: mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, mutta jostain syystä se täydellinen kombinaatio ei ihan vain löydy. Mestariksi Daniels sopii aivan täydellisesti, mutta jotenkin hänen mestaruuskautensa kuviot ovat olleet sen verran kehnosti buukattuja, että ehkä se tarinoiden puute välittyy sitten myös otteluihin. Tässäkin nähtiin yli 15 minuuttia hienoa, taitavaa ja näyttävää sekä teknistä että lennokasta painia, mutta sellainen mieleenpainuvan tarinan ja muun säväyttävyyden puute aiheuttaa sen, että tämä ei nouse huippuotteluksi vaan jää hienolle tasolle. Kova ottelu silti.
***½ (17:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Last elimination: Daniels pinned Sabin after a Angel's Wings)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
AJ Styles (c) vs. Monty Brown vs. Abyss vs. Sean Waltman vs. Raven - King of the Mountain Match for the NWA World Heavyweight Championship
Sitten päästään illan Main Eventiin ja TNA:n omaan nimikko-otteluun King of the Mountain Matchiin. Historian ensimmäinen KOTM käytiin lähes tasan vuosi sitten, ja nyt oli toisen KOTM:n vuoro. Lyhykäisyydessään KOTM oli siis käänteinen tikapuuottelu. Voittaja olisi se, joka ripustaisi mestaruusvyön kattoon. Sitä ennen oli kuitenkin saatava ripustamisoikeus selättämällä joku painijoista, ja aina kun joku selätettiin, tuo selätetty painija joutui jäähykoppiin kahdeksi minuutiksi. Se säännöistä. Ensimmäiseksi täytyy tietenkin huomioida se, että AJ Styles oli todellakin noussut NWA World Heavyweight -mestariksi Hard Justicessa, ja tämä oli hänen ensimmäinen mestaruuspuolustuksensa sen jälkeen. Tähän otteluun liittyy kuitenkin vielä yksi lisäkäänne. Alun perin Stylesin vastustajina piti olla Abyss (HJ:n ykköshaastajuusottelun voittaja), Brown (jostain syystä), Waltman (Wild Card -paikan nappaaja) - ja ex-mestari Jeff Jarrett. Kulissien takana oli kuitenkin Slammiversary-viikolla tapahtunut. Egoltaan ja isänsä vaikutusvallalla TNA:n omaksi Hulk Hoganiksi noussut Jarrett ei voinut sietää sitä, että häntä ei buukattaisi voittamaan hänen omaa nimikko-otteluaan. Niinpä egopelle-Jarrett oli vähän ennen ppv:tä ilmoittanut, että hän ei tähän otteluun osallistuisi. Niinpä ppv:tä edeltävässä pre show'ssa TNA:n oli pitänyt buukata kuvio, jossa TNA:sta erotettu (kayfabe) Raven saapui provoamaan Jarrettia kehässä niin pahasti, että Jarrett menetti täysin malttinsa ja kävi käsiksi ringsidellä olleeseen katsojaan. Jarrett vietiin pois paikalta poliisisaattueessa, ja mestaruuskomitean johtaja Zbyszko joutui nostamaan Ravenin Jarrettin paikalle tähän otteluun.

Aika hämmästyttävää, mutta kerrankin TNA oli ilmeisesti varannut liian vähän aikaa Main Eventilleen. Yleensä TNA:lla ei ole ollut tällaista aikatauluongelmaa. Tämä King of the Mountain Match olisi saanut kestää nimittäin vaikka 5-10 minuuttia pidempään, ja silloin tällä olisi ollut mahdollisuuksia nousta huipputasolle, jos meno olisi jatkunut yhtä kovatasoisena kuin mitä se oli tämän alle 15 minuuttia kestäneen ottelun ajan. Kaikki viisi - erityisesti Styles ja Raven - tekivät perhanasti töitä, väläyttivät hemmetin näyttäviä liikkeitä ja ennen kaikkea ottivat järisyttävää bumppia. Homma lähti käyntiin räjähtävästi heti ensimmäisellä sekunnilla, kun Waltman veti hurjan diven jäähykopin päältä kaikkien kehässä olleiden päälle. Tuohon perään nähtiin vielä Stylesin Hurracanrana tikkailta Abyssin päälle. Myöhemmin huippuspotti oli sitten Stylesin Spiral Tap ulos kehästä pöydän päällä maanneen Abyssin päälle. Kokonaisuutena siis tosi kovaa, toimivaa ja viihdyttävää HC-mäiskintää, jonka suurin ongelma oli se, että loppu tuli vähän liian nopeasti, koska tämä porukka ei kuitenkaan näin vähässä ajassa ehtinyt päästä ihan huipputasolle. Silti kirkkaasti vuoden paras TNA:n päämestaruusottelu tähän mennessä.
***½ (14:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven
*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Raven

Kokonaisarvio Slammiversarysta: Aikoinaan tämä ppv näytti saavan yllättävän kovia kehuja monilta faneilta. Ehkä se oli Dustyn lähtö ja uuden TNA:n aikakauden alku, mikä sai sitten nettismarkit innostumaan - vaikka eihän tämä ppv nyt laadullisesti ollut mitenkään järisyttävä. Ensinnäkään ppv:ssä ei nähty yhtään huipputason ottelua, mutta sen sijaan kortti oli puolillaan sellaisia "ihan kivoja" kohtaamisia. Huippuhetket olivat yllättävän vähässä, ja Jarrettin pelleily langetti vielä oman varjonsa Main Eventin ylle. Toisaalta mitään täysin paskaa ei tässä nähty, ja suurin osa otteluista oli kuitenkin vähintään ihan viihdyttäviä. Lisäksi meille tarjoiltiin yksi TNA:n historian merkittävimmistä debyyteistä, ja illan kaksi viimeistä ottelua olivat varsin kovatasoisia koitoksia, joten oli tässä paljon hyvääkin. Yhteenvetona voikin siis sanoa, että ppv oli Ok, mutta parempaakin olisi voinut kesän suurtapahtumalta toivoa.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
3. TNA Lockdown - Hyvä
4. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. TNA Final Resolution - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. TNA Against All Odds - Ok
8. WWE Backlash - Ok
9. TNA Slamiversary - Ok
---------------
10. WWE New Year's Revolution - Kehno
11. WWE No Way Out - Kehno
12. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
13. TNA Destination X - Surkea

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 29.03.2015 13:55

Tänään on Wrestlemania 31, mutta nyt ei arvostella mitään Wrestlemaniaa. Sen sijaan arvostelen WWF/WWE:n kesän suurimman PPV:n - Summerslamin.

Edellinen PPV (In Your House 9: International Incident) oli vuoden toistaiseksi heikoin tapahtuma. Se tuntui vain yhdeltä pidemmältä Rawälta, jossa rakenneltiin vain tulevaa PPV:tä – Summerslamia. Päivä IYH9:n jälkeen oli taas tuttuun tapaan Raw. Päivämäärä oli 22.7.1996. Kyseinen päivä sattuu olemaan myös hallitsevan WWF-mestarin Shawn Michaelsin syntymäpäivä. Michaels täytti 31 vuotta ja ”syntymäpäivälahjaksi” pääsi ottelemaan mestaruudesta. Shawn Michaels ja hänen kamunsa Ahmed Johnson joutuivat edellisessä Raw’ssa puolustamaan yksilömestaruuksiaan Gunnin veljeksiä vastaan. Nyt puolestaan Michaels ja Johnson pääsivät haastamaan Billy & Bart Gunnin, jotka olivat hallitsevia Tag Team –mestareita. Smoking Gunnsin managerilla Sunnylla oli jopa syntymäpäiväkakku Michaelsille, mutta loppujen lopuksi sai kakun päällensä. Luulin, että tämä Raw alkaa tällä Tag Team –mestaruusmatsilla, mutta kakkukohtauksen jälkeen tulikin Shawn Michaelsin ilotulitukset ja se oli siinä. Öö.. Ok. Sitten tuli Gorilla Monsoonin ilmoitus, että matsi nähdään myöhemmin vasta. En ihan ymmärtänyt, miksi tämä Raw näin aloitettiin. Tuntui aika turhalta.

Tässä jaksossa nähtiin myös pari uutta nimeä. The Goon oli näistä se naurettava uusi nimi. The Goonin hahmo oli jääkiekkoilija. Tämä gimmick on varmasti tuttu kaikille Wrestlecrapin ystäville. WWF:n rosterissa oli siis nyt mm. roskakuski, putkimies ja jääkiekkoilija… The Goon kohtasi ensimmäisessä Raw-ottelussaan ”Wildman” Marc Meron, joka IYH9:ssä kohtasi Stone Cold Steve Austinin. Austin oli tämän matsin aikana selostamossa. Lisäksi matsin aikana otettiin puhelinyhteys Jake ”The Snake” Robertsiin, jolla piti olla IYH9:ssä matsi Mankindia vastaan, mutta oli valitettavasti estynyt. Selostaja Jerry ”The King” Lawler vittuili Robertsille tämän alkoholinkäytöstä. Meron ja Goonin matsi oli tylsä. Mero toki oli viihdyttävä kuten aina, mutta Goonin meno lätkävarusteissa näytti todella kömpelöltä. Ennen illan Tag Team –mestaruusmatsia oli vielä pari lyhyempää matsia. Mankindilla oli jotain mullet-tukkaista jobberia vastaan matsi. Lisäksi Goldustilla oli hyvin lyhyt matsi juutalaispainija Barry Horowitzia vastaan. Goldust-Horowitz-ottelua kiinnostavampi oli selostus ottelun aikana, koska sekopäinen Brian Pillman oli vierailevana kommentaattorina.

Tag Team –mestaruusmatsin aikana sitten nähtiin se toinen debyytti, kun Faarooq hyökkäsi Ahmed Johnsonin kimppuun. Faarooq eli Ron Simmons tunnetaan nykyisin varmaan APA-ajoistaan sekä painiuransa jälkeisistä DAMN-jutuista. Tämä entinen WCW:n mestari (ja samalla myös ensimmäinen tummaihoinen maailmanmestari) oli kuitenkin WWF-debyytissään jotain ihan muuta. Jostain syystä Faarooqillekin oli pitänyt joku typerä gimmick keksiä, joten hänestä tehtiin gladiaattori. Erityisen typeräksi tuon gimmickin teki tuo naurettava kypärä. Siitä huolimatta oli kiva nähdä vähän uutta väriä Raw’ssa. Ja Tag Team –mestaruusmatsikin oli ihan viihdyttävä.

Kuva

-----

Heinäkuun viimeinen Raw alkoi Justin ”The Hawk” Bradshaw’n ja Sycho Sidin ottelulla. Tämä oli Sidille ensimmäinen ottelu Raw’ssa tänä vuonna. Hämmästyttävän kovassa suosiossa oli Sid tuohon aikaan. Yleisö piti hyvin meteliä Sidin ansiosta aivan kuten edellisessä PPV:ssä. Ottelu oli lyhyt, koska Bradshaw hankki diskauksen itselleen, mutta lopulta Sid sai olla se, joka nauraa viimeiseksi. Jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis tästä Raw’n aloituksesta, kun yleisökin oli hereillä. Hyvä meno jatkui, kun seuraavaksi oli ykköshaastaja Vaderin ja ”Wildman” Marc Meron ottelu. Tämän jälkeen Vaderin manageri Jim Cornette ja Shawn Michaelsin mentori José Lothario olivat kehässä Vince McMahonin haastateltavana. Cornette kertoi Lotharion elämän tarinaa ja mollasi häntä, kunnes Lothario taas löi Cornettea. Michaels seurasi tätä naureskellen takahuoneessa. Yhtäkkiä näytettiin sitä, kun Mankind (!!!) oli hyökännyt hallitsevan WWF-mestarin Shawn Michaelsin kimppuun ja teki tälle Mandible Claw’n! Mankind oli muutenkin esillä, kun hänen promoaan IYH9:n ajoilta näytettiin. Tämä oli hämmentävä pätkä, kun Mankind mökötti tapansa mukaisesti pannuhuoneessa, mutta Mankindilla oli Goldustin peruukki käsissään ja Goldust makaili Mankindin vieressä silittämässä Mankindin päätä.

Davey Boy Smithilla oli myös matsi. Valitettavasti vastustajana oli Henry O. Godwinn. Matsista ei jäänyt mitään mieleen, mutta onneksi selostamossa oli vierailemassa taas Owen Hart. Hitto, että tuo mies oli viihdyttävä mikissäkin. RIP. Illan viimeisessä ottelussa oli mielenkiintoinen parivaljakko vastakkain. Undertaker ja Steve Austin kohtasivat toisensa kehässä. Viihdyttävä tv-ottelu oli tämäkin. Steve Austin jopa voitti, mutta voitto tuli uloslaskulla. Mankind nimittäin saapui paikalle ja Undertaker lähti tämän perään. Taker kuitenkin palasi hetkeä myöhemmin takaisin kehään ja teki voittoa juhlivalle Austinille HAUTAKIVI-ISKUN. Sanoisin, että tämä Raw oli jopa ihan katsottava kokonaisuudessaan.

-----

Elokuu alkoi Raw’n osalta Jerry Lawlerin ja Aldo Montoyan ottelulla. Aldo Montoya oli onnistunut aikaisemmin yllättämään Lawlerin ja voitti tämän WWF Superstarsissa. Tällä kertaa voittaja oli toinen. ”King” nöyryytti Montoyaa vielä kaatamalla ”Jake Robertsin tag team –partnerin” Aldo Montoyan kurkkuun, eli pullollisen Jim Beam –viskiä. Joku voisi kai sanoa, että tämä Jake Robertsin alkoholiongelman mukaan ottaminen juonikuvioihin on mautonta. Toisena matsina oli tag team –ottelu, jossa kohtasivat The Body Donnas (Skip & Zip) ja The New Rockers (Marty Jannetty & Leif Cassidy). Ja koska maalaisjuntit pitää aina saada jotenkin show’hun mukaan, niin Godwinnien manageri Hillbilly Jim oli ottelun aikana selostamossa. Ottelu päättyi hallitsevien mestareiden, The Smoking Gunnsin, sekaantumiseen. Sitten Skipiä ja Zipiä tulivat auttamaan – ketkäs muutkaan kuin GODWINNIT! Ennen illan viimeistä ottelua näytettiin vielä haastattelu Shawn Michaelsista, jossa hän puhui mm. Bret Hartista ja Vaderista.

Illan viimeisestä ottelusta kerrottiin jo edellisessä Raw’ssa. Kyseessä oli 11 miehen Battle Royal –ottelu. Mielenkiintoisen tästä tekee ottelun panos, sillä voittaja kohtaa hallitsevan WWF-mestarin (Shawn Michaels tai Vader) Summerslamin jälkeisessä Raw’ssa.

Mukana ottelussa oli:
Ahmed Johnson
British Bulldog
Goldust
Justin Bradshaw
Mankind
Marc Mero
Owen Hart
Savio Vega
Steve Austin
Sycho Sid
Undertaker

Mankind ja Undertaker eliminoivat toisensa heti alussa ja heidän tappelu jatkoi kehän ulkopuolella. Ottelun jatkuessa näytettiin välillä näiden miesten välistä tappelua takahuoneessa ja käväisivät he kehässäkin vielä jossain ottelun puolessa välissä. Eipä tästä ottelusta hirvittävästi sanottavaa ole. Ihan ok –tasoinen. Steve Austin oli loistava, mutta British Bulldogin ja Owen Hartin putoaminen aikaisessa vaiheessa harmitti. Ottelun voitti lopulta Ahmed Johnson, joka viimeisenä eliminoi Goldustin kehästä. Aikamoista pushia saanut Ahmed lyhyellä urallaan jo. Matsin jälkeen Ahmed Johnsonia kuultiin vielä mikin varressa, mutta jälleen kerran hänen kimppuunsa hyökkäsi Faarooq, joka tässä vaiheessa käytti vielä nimeä Faarooq Asaad.

-----

Sitten mennäänkin jo viimeiseen Rawiin ennen Summerslamia. Ohjelma alkoi ilmoituksella Ahmed Johnsonista. Johnson oli loukannut toissa viikolla Faarooqin ansiosta ja satuttanut munuaisensa. Edellisen viikon Battle Royal –voitosta huolimatta Johnson oli joutunut munuaisleikkaukseen, ja hänen painikuntonsa on epäselvä. Faarooq Asaadilla oli ensimmäinen ottelu Raw’ssa, kun hän kohtasi Body Donnas –kaksikon Skipin. Mainittakoon vielä, että Faarooqin managerina toimi Sunny. Faarooq-Skip-matsin jälkeen nähtiin Crushin ja Savio Vegan välinen ottelu. Tämä oli samalla Crushin paluu WWF-kehään, sillä edellisen kerran miestä oltiin nähty kehässä edellisvuoden alussa ja sen jälkeen mies oli mm. istunut linnassa. Asianajaja Clarence Masonin, joka on tehnyt yhteistyötä mm. Camp Cornetten kanssa, Crush oli jälleen painimassa. Mason toimii nyt siis Crushin managerina.

Kolmantena matsina oli läskien miesten tag team –ottelu, kun Godwinnin veljekset (jippii) kohtasivat putkimies T.L. Hopperin ja Whon joukkueen. Who oli läski painija, jolla oli keltainen maski päässä. Oikeastihan Who on Jim ”Anvil” Neidhart, joka parhaiten muistetaan Bret Hartin joukkuekaverina. Tätä matsia oli selostamossa kommentoimassa vanha WWF-mestari Bob Backlund jostain syystä. Backlundia on aikaisemminkin tänä vuonna nähty mm. katsomossa. En oikein jaksanut keskittyä Backlundiin tai mihinkään tämän jakson matseihin, kun olin krapulassa.

Jakson päätti Shawn Michaelsin ja Owen Hartin ottelu, mutta sitä ennen nähtiin muutama haastattelu. Ahmed Johnsonia haastateltiin kotonaan. Lisäksi WWF-presidentti Gorilla Monsoon ilmoitti, että koska Ahmed Johnson on loukkaantunut eikä pysty puolustamaan Intercontinental-mestaruuttaan, häneltä joudutaan valitettavasti riistämään vyö. Kaikkein mielenkiintoisin haastattelu oli kuitenkin Bret Hartin haastattelu. Mr. Perfect oli lähetetty haastattelemaan Hartia, joka puhui tulevaisuudestaan. Bret kertoi, että tulevien kuukausien aikana hän päättää, tuleeko takaisin painimaan vai ei. Bretin veli Owen ja hallitseva WWF-mestari Shawn Michaels kohtasivat siis illan viimeisessä matsissa. Ottelu päättyi – ei niin yllättäen – Vaderin sekaantumiseen. Ykköshaastaja teki Shawn Michaelsille Vader Bombin kahdesti. Näin päättyi Raw. Seuraavaksi kesän suurin PPV – Summerslam!

Kuva
WWF Summerslam 1996

Summerslam on WWF/WWE:n suurimpia PPV-tapahtumia. Summerslam kuuluu ns. Big Fouriin Wrestlemanian, Royal Rumblen ja Survivor Seriesin kanssa. Ensimmäisen kerran Summerslam järjestettiin vuonna 1988, joten tämä vuoden 1996 Summerslam oli jo järjestyksessään yhdeksäs Summerslam. Summerslam 1996 käytiin Clevelandissa, Ohiossa. Selostamossa tällä kertaa ei nähty Jerry ”The King” Lawleria, koska hänellä oli oma ottelunsa. Selostajakolmikkona nähtiin Vince McMahon, Jim Ross ja Mr. Perfect.

Kuva
Savio Vega vs Owen Hart

Poikkeuksellisesti Owen Hartin managerina ei toiminutkaan tässä ottelussa Jim Cornette, koska Cornette keskittyi nyt Vaderiin. En tiedä mistä tämäkin matsi on oikein repäisty, kun ei näillä minkäänlaista feudia ole takana. Kuitenkin on ihan kiva nähdä aina Owen Hartia kehässä, eikä Savio Vegakaan mikään p**ka ole.

WWF:ssä kyllä osataan pistää viihdyttäviä otteluita avaamaan tapahtuma. Owen Hartilla oli vielä kipsi kädessä, joten Savio Vega ottelun alkupuolella keskittyi Owenin käden telomiseen. Owen veti jälleen loistavaa pahiksen roolia. Kesken matsin paikalle tuli Owenia kannustamaan jostain syystä asianajaja Clarence Mason, joka nykyisin on Crushin manageri ja aikaisemmin on toiminut Owenin tiimin Camp Cornetten asianajajanakin. Antaisin ottelulle puoli tähteä enemmän, jos tässä olisi ollut jonkinlaista feudia näiden miesten välillä takana. Vähän aina häiritsee näissä PPV:issä se, että jos ottelulla ei ole minkäänlaista taustatarinaa takana.

*** (13:23)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Owen Hart

Owen Hart ottaa kipsin pois kädestä, lyö tällä Savio Vegaa ja pistää Savion Sharpshooter-otteeseen. Savio Vega joutuu luovuttamaan.

Clarence Mason tulee kehään juhlimaan Owen Hartin kanssa. Heidän poistuessa paikalta, tuomari taluttaa Savio Vegaa pois, mutta Justin ”Hawk” Bradshaw hyökkää Savio Vegan kimppuun.
Kuva
The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn) © w/Sunny vs The New Rockers (Marty Jannetty & Leif Cassidy) vs The Body Donnas (Skip & Zip) vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) w/Hillbilly Jim – Neljän joukkueen tag team –ottelu WWF Tag Team –mestaruudesta

Kuten kuvasta näkyy, Skipillä oli niskatuki, koska hän oli pari päivää ennen Summerslamia loukannut niskansa ottelussa Madison Square Gardenilla. Gunnit, Godwinnit ja Bodydonnat ovat keskenään kamppaileet jo pidempää, ja keskeisessä roolissa on ollut Sunny, joka on manageroinut jokaista näitä. Uutena joukkueena soppaan on mukaan heitetty The New Rockers, joka on ollut Raw’ssa jo tuttu näky, mutta tämä on tälle joukkueelle ensiesiintyminen PPV-tasolla.

Ottelussa oli siis neljä joukkuetta. Kehässä oli aina kaksi painijaa, ja kehään sai läpsäistä ihan kenet vain. Ottelu käytiin eliminointisäännöillä, eli aina kun joku selätettiin, tämä tag team tippui pelistä pois. Ottelu käynnistyi todella hitaasti, eikä painia hirveästi nähty. Valitettavasti Skip ja Zip eliminoitiin hyvin nopeasti pois matsista, ja jotenkin tuo niiden eliminoiminen oli todella kökösti toteutettu. Skip ei kerennyt kehässä käymään kertaakaan. Tämä muuten jäi The Body Donnas –joukkueen viimeiseksi esiintymiseksi PPV:issä. Valitettavasti ottelussa eniten esillä oli ne vähemmän taidokkaat tiimit, Gunnit ja Godwinnit, joiden välienselvittelyä ollaan jo ihan tarpeeksi nähty. Erittäin heikko ottelu, joka olisi helposti voitu toteuttaa paljon paremminkin. Harmillista, että tag team –divisioonan taso on tällä hetkellä aika kehno..

*½ (12:18)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen WWF Tag Team –mestarit: The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn)

Phineas I. Godwinn pääsi jo tekemään Inverted DDT:n Billy Gunnille ja yritti selättää. Tuomarin huomio oli kuitenkin kiinnittynyt Hillbilly Jimin ja Sunnyn sekoiluun kehän ulkopuolella, ja Bart Gunn hyppäsi Phineaksen niskaan. Bart Gunn käänsi Billyn Phineaksen päälle, ja tuomari tuli laskemaan Gunneille voiton. Matsin jälkeen Sunny haukkuu yleisöä ja kehän yläpuolelle ilmestyy ilotulitusten säestämänä jättimäinen lakana, jossa on Sunnyn kuva.
Kuva
The British Bulldog vs Sycho Sid

Jim Cornette ei ollut British Bulldogiakaan manageroimassa, koska hän edelleen keskittyi Vaderin koutsaamiseen pukuhuoneessa. Asianajaja Clarence Mason sentään ilmestyi kesken matsin kannattamaan Bulldogia. Sycho Sid teki paluun WWF:ään hieman ennen edellistä In Your Housea, ja IYH:ssahan Sycho Sid kuului Shawn Michaelsin ja Ahmed Johnsonin joukkueeseen, joka kohtasi Camp Cornetten. In Your House 9:n jälkeen Sidin ja Bulldogin feudi ei kylläkään ole mitenkään syventynyt – ainakaan Raw’ssa.

Tämä oli lyhyt ottelu. Sellaisenaan se oli ihan mukava välipala, koska en uskonut näiden kahden pystyvän keskenään mihinkään huippuotteluun. Sycho Sid sai taas loistavasti yleisön mukaan otteluun ja British Bulldog esitti jälleen hyviä otteita.

**½ (06:24)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Sycho Sid

British Bulldog pääsi jo tekemään Running Powerslamin Sidille, mutta Bulldogin manageri Cornette tuli paikalle riitelemään Clarence Masonin kanssa. Tähän Bulldogikin kiinnitti huomion. Sen jälkeen British Bulldog yritti tehdä toisen kerran Running Powerslamin, mutta se ei onnistunut ja Sycho Sid teki kuristusjuntan Bulldogille. Sycho Sid päätti ottelun powerbombiin.
Kuva
Goldust w/Marlena vs Marc Mero w/Sable

Goldust ja Mero kohtasivat jo joku aika sitten Raw’ssa. Silloin Marlena häiritsi Sablea kehän laidalla. Tämän jälkeen Goldust ja Marlena ovat kiinnittäneet enemmänkin huomiota Sableen, josta Mero ei luonnollisesti ole pitänyt. Oman lisämausteensa touhuun tuo Mankind, joka Summerslamia edeltäneessä Superstarsissa tuli Meron matsin aikana pelottelemaan Sablea. Tämänkin ottelun aikana Mankind oli poistunut pannuhuoneesta ja tuli kehän laidalle pelottelemaan Sablea.

Ottelu jäi vähän vaisuhkoksi. Suurin syy on ehkä se, että Marc Mero pääsi lennokasta osaamistaan näyttämään vasta ottelun loppupuolella. Tekipä Mero myös Shooting Star Pressin, jota pidän showpainin hienoimpana loikkana. Ottelun alkupuoli oli hengetöntä menoa. Kaikin puolin kuitenkin Meron ja Goldustin ottelu oli ihan katsottava, vaikka tästä ei hirveästi jää jälkipolville kerrottavaa.

**½ (11:01)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Goldust

Harvinaista kyllä, mutta Goldust voitti aika puhtaasti ottelun tekemällä Curtain Callin. Toki Mero olisi voittanut jo aikaisemmin tehdessään SSP:n, mutta silloin Marlena tuli häiriköimään tuomaria.


Marc Meron ja Goldustin ottelun jälkeen kerrattiin Ahmed Johnsonin tilannetta. Intercontinental-mestari Ahmed Johnson voitti Battle Royalin, jossa palkintona oli WWF-ykköshaastajuus. Johnson kuitenkin loukkasi munuaisensa, joten hän on nyt poissa pelistä. Sen takia häneltä riistettiin Intercontinental-mestaruus, josta järjestetään turnaus seuraavassa Raw’ssa. Lisäksi ilmoitettiin, että uusi ykköshaastaja WWF-mestaruuteen ratkeaa uudessa Battle Royalissa, jossa kohtaavat ne neljä painijaa, jotka olivat edellisessä Battle Royalissa viimeisinä mukana (Goldust, Steve Austin, Savio Vega ja Sycho Sid).

Tämän jälkeen Ahmed Johnsonin telonut Faarooq Asaad sekä hänen managerinsa Sunny marssivat areenalla kehään. Faarooqin mielestä Intercontinental-mestaruus kuuluisi hänelle, koska hän oli se, joka pisti Ahmed Johnsonin pois pelistä. Sunny vannoo, että Faarooq tulee voittamaan IC-turnauksen.

Kuva
Jerry ”The King” Lawler vs Jake ”The Snake” Roberts

Ennen ottelua näytettiin videota, jossa kerrattiin tämän feudin tapahtumia. Selostaja Lawlerhan oli pian King of the Ringin jälkeen alkanut pilkkaamaan Robertsia hänen alkoholiongelmansa takia. Robertsia ei ole juurikaan Raw’ssa paikan päällä nähty, mutta lopulta Roberts sai tarpeekseen Lawlerin ilkeilystä ja suostui tähän otteluun.

”Maailman vahvin mies” Mark Henry, joka on jo muutaman kerran esiintynyt WWF:n tapahtumissa, tuli ennen ottelua selostamoon. Mark Henry on tehnyt 10 vuoden sopimuksen WWF:n kanssa, ja pian hänet tullaan näkemään painimassa. Sitten paikalle tuli Jerry Lawler, jolla oli taskuissaan kaksi viskipulloa ja hän pilkkasi niillä Jake Robertsia. Lisäksi Lawler vittuili Mark Henrylle. Ja kaiken kukkuraksi Lawler oli pukeutunut NFL-joukkue Baltimore Ravensin paitaan. Clevelandilla (kaupunki, jossa Summerslam järjestettiin) oli oma NFL-joukkue, joka siirrettiin Baltimoreen ja joukkueesta tuli Ravens. Tästä yleisö ei luonnollisesti pitänyt. Vihdoin paikalle tuli Jake Roberts, mutta Lawlerilla oli vielä jotain näytettävää. Kingillä oli nimittäin mukana samannäköinen säkki kuin Robertsilla. Roberts kantaa säkissään aina käärmettä, mutta Lawlerilla olikin omassa säkissään iso skumppapullo. Tästä Roberts tulistui, otti omasta säkistään ison albiinokäärmeen ja pisti tämän Lawlerin kaulalle. Lawler pakeni kehästä, ja pian tämän jälkeen varsinainen ottelu alkoi.

Ja se ottelu oli hyvin lyhyt. Roberts-Lawler-kuvio on ollut ihan mielenkiintoinen, mutta enemmän tässä annettiin arvoa ottelua edeltäneille tapahtumille kuin itse matsille. Eihän tämä näin lyhyessä ajassa kerennyt olemaan mikään kunnollinen ottelu. Ottelun lopetuskin ontui mielestäni vähän.

* (04:07)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Jerry Lawler

Jake ”The Snake” Roberts on tekemässä DDT:tä Lawlerille, mutta Lawler vetää tuomarin syliinsä. Tämän jälkeen Roberts irrottaa otteensa, Lawler hakee viskipullon ja täräyttää tällä Robertsia naamaan. Jostain syystä tuomarilta jää tämä isku näkemättä, vaikka hänellä oli katse koko ajan ottelijoihin päin.

Ottelun jälkeen Lawler yrittää juottaa Robertsille viskipullot samalla tavalla kuin teki Aldo Montoyalle aikaisemmin Raw’ssa. Toisen pullollisen kohdalla Mark Henrylle riittää tämä touhu, ja hän menee Lawlerin ja Robertsin väliin. Jerry Lawler päättää paeta paikalta ja Mark Henry auttaa Jake Robertsin takahuoneeseen.
Kuva
The Undertaker vs Mankind – Boiler Room Brawl –ottelu

Mankindin ja Undertakerin välienselvittely on kestänyt jo oikeastaan siitä asti, kun Wrestlemanian jälkeen Raw’ssa Mankind debytoi. PPV:ssä he ovat aikaisemmin kohdanneet kerran – King of the Ringissä. Siellä Mankind voitti Undertakerin, kun Undertakerin manageri Paul Bearer auttoi vahingossa Mankindin voittoon. Taker-Mankind-feudi on ehdottomasti ollut vuoden paras, joten onneksi se ei jäänyt KOTR:iin, vaan on jatkunut entistä kiivaampana.

Tämä oli ottelu olikin hyvin erikoinen, sillä tämä ottelu oli historian ensimmäinen Boiler Room –ottelu. Ottelu alkoi pannuhuoneesta/lämmityshuoneesta, ja ottelun voittaisi se, kuka saa ensimmäisenä Paul Bearerilta uurnan. Paul Bearer oli koko matsin ajan kehässä odottamassa.

Ottelun alku oli hyvin jännittävä, kun Undertaker tuli pannuhuoneeseen ja yritti etsiä Mankindia, joka oli piiloutunut huoneeseen. Tuossa oli oikeasti tosi jännä fiilis, kun odotti koko ajan, että jostain se Mankind hyökkää Undertakerin kimppuun. Ja niinhän se lopulta hyökkäsikin. Pannuhuoneessa nähtiin hyvin paljon aseiden käyttöä, mikä oli tämän ajan WWF:ssä hyvin poikkeuksellista. Muutaman kerran tuli myös teknisiä ongelmia, kun kuvaruudussa näkyi vaan ”lumisadetta”. En tiedä oliko tuo suunniteltua vai ei, mutta mielestäni se sopi hyvin ottelun tunnelmaan. Selostajat eivät hirveästi matsin aikana selostanut. Ehkä se sitten ottelun tunnelmaan, mutta minä ainakin olisin kaivannut vähän enemmän selostusta.

Mankind pisti taas useamman kerran kroppansa likoon. Esimerkiksi noiden teknisten ongelmien jälkeen Mankind kipusi tikapuita pitkin, Taker kaatoi tikapuut ja Mankind lensi alas. Lopulta pannuhuoneesta päästiin areenan takahuoneen käytäviin, jossa WWF:n rosteri oli katsomassa ja kannustamassa. Lopuksi päästiin lopulta kehän laidalle, eikä ottelu sitten enää kauan kestänyt. Lopetus on aika legendaarinen ja shokeerava, mutta ehkä vähän liian pitkitetty. Tämä matsi varmasti jakaa mielipiteitä, mutta itse pidin, koska tämä oli jännittävä ja hyvää vaihtelua.

***½ (26:40)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mankind

Undertaker pääsi ensin kehään ja polvistui Bearerin edessä. Paul Bearer kuitenkin käänsi vain selän suojatilleen, ja Mankind pääsi iskemään Mandible Claw’n Undertakerille. Paul Bearer vain nauroi, löi ja potki Undertakeria. Mankindin ja Undertakerin tappelu kesti vielä hetken, kunnes Undertaker jälleen yritti saada uurnaa Paul Bearerilta. Paul Bearer löi tällä kertaa uurnalla Undertakeria ja antoi sen Mankindille. Paul Bearer kääntyi Undertakeria vastaan!
Kuva
Shawn Michaels © w/José Lothario vs Vader w/Jim Cornette – WWF-mestaruusottelu

Vader teki WWF-debyyttinsä alkuvuodesta ja on siitä asti kylvänyt aikamoista tuhoa WWF:ssä. Mestaruusottelua hän on kuitenkin joutunut odottamaan aika kauan, sillä tämä on Vaderin ensimmäinen ottelu WWF-mestaruudesta. Edellisen PPV:n (In Your House 9) pääottelussa Vader onnistui selättämään hallitsevan mestarin Shawn Michaelsin, mutta tuo ottelu oli kuuden miehen tag team –ottelu.

WWF:ssä on kyllä nämä mestaruusottelut lähes poikkeuksetta loistavia otteluita. Tässä oli kunnon Daavid vastaan Goljat –asetelma, ja mielestäni se toimi hyvin tässä matsissa. Matsi alkoi vauhdikkaasti Michaelsin hallitessa ottelua, mutta sitten alkoi kääntymään Vaderille. Vader onnistuikin voittamaan jo uloslaskulla Michaelsin. Vapaapainissa on kuitenkin yleensä mestaruusotteluissa sääntönä se, että diskauksista ja uloslaskuista ei mestari vaihdu. Siksi Vaderin manageri Jim Cornette vaati, että ottelu käynnistetään uusiksi, jotta Vader voi voittaa mestaruuden. Ottelu käynnistettiin uusiksi ja Cornette heitti kehään tennismailansa. Sitä ei kuitenkaan Vader kerennyt käyttämään, koska Shawn Michaels otti sen haltuunsa ja alkoi mätkimään mailalla Vaderia sekä Cornettea. Shawn Michaels luonnollisesti diskattiin, joten Cornette vaati jälleen, että ottelu käynnistetään uusiksi.

Matsi käynnistettiinkin toistamiseen uusiksi. Ottelun kolmannen osuuden luulin jäävän todella lyhyeksi, mutta yllättäen kyllä, ottelu sai ihan uuden vaihteen. Loppu oli aivan huikea. Meinasin jo rokottaa ottelun pisteitä näiden katkojen takia, mutta tuo ottelun loppu oli niin hyvin toteutettu, että annan neljä tähteä.

**** (28:59)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Shawn Michaels

Vader kiipesi kulmaukseen ja yritti tehdä Vadersaultia (Moonsault). HBK kuitenkin väisti tämän, kiipesi itse kulmaan ja hyppäsi Moonsaultilla Vaderin syliin. 1..2..3! Shawn Michaels jatkaa edelleen mestarina.
-----

Vähän jäi kyllä kaksijakoiset fiilikset taas. Selkeä tason nosto tämä oli edelliseen PPV:hen, mutta Summerslamilta olisin silti odottanut enemmän. Aloitus (Owen-Savio) oli hyvä ja tapahtuman pääottelut olivat loistavia, mutta kaikki siinä välillä oli aika tylsää ja turhaa. Ja miksei ihmeessä King of the Ring –voittajaa Stone Cold Steve Austinia nähty tapahtumassa? Austin oli pistetty painimaan Free For Allissa ennen Summerslamia, eikä varsinaiseen PPV:hen päässyt ollenkaan mukaan. Viimeiset matsit pelastivat todella paljon, joten annan arvosanaksi ok.

-----
Summerslamin tähdet:
*** Shawn Michaels
** Vader
* Mankind
-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
King of the Ring
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
Summerslam
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies
Huono
In Your House 9: International Incident
-----
Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 18
2. Bret Hart 6
3. The Ringmaster/Steve Austin 5
4. The British Bulldog 4
4. Owen Hart 4
6. Diesel 3
7. Undertaker 2
7. Savio Vega 2
7. Vader 2
10. Razor Ramon 1
10. Mankind 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ma 30.03.2015 02:13

Tässä vähän myöhässä kommentoimassa tuota One Night Stand arvostelua. Päätin kuitenkin katsoa siitä parit highlightit ja Sandmanin entrance laittaa edelleen kylmän väreet pitkin kehoa ja Tanaka vs Awesome on edelleen aivan järjetön matsi. 9 minuuttia ja 30 sekuntia silkkaa hulluutta. Ei ihmiskehoa ole luotu kestämään tuollaista väkivaltaa ja intensiivisyyttä.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 02.04.2015 15:34

Hyvää työtä Kenitykseltä ja Blasterpieceltä. Nyt jatketaan WWE:n osaltaan surullista vuotta 2007.

Kuva
Sunnuntai, 16. Syyskuuta 2007
FedExForum, Memphis, Tennessee


Kymmenes Unforgiven nimeä kantanut tapahtuma, joka oli vakiinnuttanut paikkansa tässä alkusyksystä. Ennalta katsoen tämän vuotisen painoksen suurimmat jutut olivat John Cenan ja Randy Ortonin revanssi WWE-mestaruudesta ja kyllä vaan, Undertakerin paluu. Kuten posterikin jo paljastaa. Selostajia tutuksi käyneeseen tapaan kuusin kappalein.

ECW Championship
CM Punk © VS. Elijah Burke

ECW-brändissä oli tapahtunut muutos, kun CM Punk vihdoin ja viimein oli onnistunut päihittämään John Morrisonin mestaruudesta syyskuun alussa. Nähtyjen kohokohtien perusteella juuri tuo oli ehdottomasti se Morrisonin ja Punkin supermatsi. Maksutapahtumissa kolmessa matsissa miehet eivät paljoakaan aikaan saaneet. Nyt Morrison oli siis hetkeksi syrjäytetty mestaruuskuvioista ja uudeksi haastajaksi oli pikavauhtia nostettu Elijah Burke. Sen kummempaa taustastooria tällä ei ollut, mutta olihan Burkella ja Punkilla historiaa takanaan New Breed vs. ECW Originals feudin kautta keväältä.

Nämä miehet olivat aiemminkin kohdanneet ppv:n yksilömatsissa, muistaakseni kyseessä oli Judgment Day. Silloin se jäi pieneksi pettymykseksi. Nyt kaksikko sai aikaan ihan kohtuullisen avausmatsin, jota Burke suurimmilta osin hallitsi. Burke toki heitti muutaman näyttävän liikkeen ja Punk möi ne hyvin, mutta siltikin olisin enemmän kaivannut sellaista back-and-forth tyylistä iskujenvaihtoa. Ihan kiva matsi, joskin hieman yksipuolinen.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:54
Voittaja: CM Punk (Roll Up)

Arvosana: ***


WWE Tag Team Championship
Matt Hardy & MVP © VS. Deuce n’ Domino w./Cherry

Hardyn ja MVP:n feudi US-mestaruudesta oli ollut varsin värikäs. Viimeisen parin kuukauden ajan kaksikko oli kilpaillut erilaisissa haasteissa. Aiheena olivat olleet mm. kädenvääntö, nyrkkeily, kaljanjuontikisa, koripallohaaste ja niin edelleen. Uusin käänne tarinassa oli se, että eripurainen kaksikko oli voittanut joukkuemestaruudet Smackdownissa. Nyt ex-mestarit tahtoivat vyönsä takaisin.

Hyvin paljolti tämä perustui kiusoittelulle kumpi mestareista kääntyy ensin pariaan vastaan. Toisaalta se oli hyvä, että huomiota vietiin mahdollisimman paljon pois surkeasta Deuce n’ Domino kaksikosta. Muutamia viihdyttäviä hetkiä Hardy & MVP saivat hassutteluillaan aikaan, mutta painillisesti anti jäi kyllä laihaksi. Varsin unohdettava ottelu, jonka funktio oli ainoastaan viedä tarinaa eteenpäin.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:20
Voittajat: Hardy & MVP

Arvosana: ** ½


No DQ For Carlito Only
Carlito VS. Triple H

HHH loukkaantui pahasti vuoden ensimmäisellä viikolla, mutta elokuun Summerslamissa hän vihdoin palasi kehiin. Siellä hän päihitti King Bookerin. Nyt hän sitten oli siirtynyt oudolta tuntuneeseen feudin Carliton kanssa. Tuntui todellakin kummalliselta, koska Carliton kayfabe-saavutukset viimeisen parin vuoden ajalta eivät kyllä kielineet siitä, että juuri paluunsa tehnyt Triple H juuri hänet haluaisi saada näppeihinsä. Ilmeisesti oli sitten niin, että HHH:lle ei suoralta kädeltä löytynyt sopivaa feudiparia, joten näimme tällaisen välikuvion. Miesten taitotasojen ero kayfaben kannalta oli huomioitu tässä siten, että Carliton ei tarvinnut huolehtia diskauksia, mutta Hunterin täytyi.

Ottelu oli sellainen perusnäppärä keskikortin matsi. Kyllähän Carlito tätä aseiden avulla paljolti hallitsi, mutta harva oikeasti uskoi siihen, että karibilaisen käsi nostettaisiin ylös voittajan merkiksi. Siinä missä Carlito sai rikkoa sääntöjä luvan kanssa, niin HHH teki sitä tuomarin silmän välttäessä. Ihan kiva, mutta en tätä todellakaan odottanut HHH:lta hirmuisesti hypetetyn kehäpaluun ensimmäisenä kuukautena.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:40
Voittaja: HHH (Pedigree)

Arvosana: ** ½


Women’ Championship
Beth Phoenix VS. Candice Michelle ©

Naisten divisioona oli saanut uuden voimatekijän ja hän oli ”Glamazon” Beth Phoenix. Hän oli napsinut vakuuttavasti voittoja tililleen Raw’ssa ja oli ylivoimaisesti vahvin yksilö koko divarista. Nyt Beth oli edennyt jo niin pitkälle, että pääsi haastamaan mestarin. Kovasti kehätyöskentelyssä kehittynyt entinen Diva Search-kilpailija oli hallinnut mestaruutta parin kuukauden ajan voitettuaan sen Melinalta Vengeancessa.

Beth Phoenix toi paljon naisten divisioonaan. Useampaan vuoteen hänenkaltaistaan voimaliikkeisiin tyylinsä perustuvaa naispainijaa ei oltu WWE:ssä nähty. Senpä vuoksi Bethin Gorilla Press Slamit tuntuivatkin niin ihmeellisiltä ja hienoilta. Mielestäni tässä näkyi se, että kummatkin aidosti yrittivät parhaansa ja siitä ropisee aina pisteitä. Loppujen lopuksi puhtaasti painimatsina tämä ei kovinkaan paljoa ollut huonompi kuin tätä edeltänyt Carlito-HHH.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:07
Voittaja: Candice Michelle (Roll Up)

Arvosana: **


World Heavyweight Championship (Triple Threat)
Batista VS. Rey Mysterio VS. The Great Khali ©

Kolminottelua tästä vyöstä oltiin nähty viime aikoina usein ja tämä jatkoi samaa rataa. Summerslamin kammottavassa fiaskossa Khali mäiski itselleen tahallisen diskauksen Batistaa vastaan ja säilytti mestaruuden. Nyt uutena palasena yhtälöön oli lisätty paluunsa tehnyt Rey Mysterio, joka halusi toista kertaa urallaan nousta kukkulan huipulle.

Batistan ja Mysterion kehäkemiat toimivat. Se tuli todistettua miesten lyhyen joukkuemestaruuskauden aikana ja sitten tästä pisteestä pari vuotta eteenpäin keskinäisen feudin myötä. Se pelastikin paljon, koska sen myötä Khali pystyttiin tyrkkäämään statistin rooliin. Sellainen ihan siedettävä ottelu lähtökohtiin nähden, mutta onhan se fakta, että WHC-vyö eli todella synkkiä aikoja kesällä/syksyllä 2007.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:02
Voittaja: Batista (pinned Khali via Spinebuster)

Arvosana: **


World Tag Team Championship
London & Kendrick VS. Cade & Murdoch ©

Smackdownin puolella London & Kendrick joukkuepainin eliittiin. Siirryttyään draftissa Raw’hon he olivat eläneet hiljaisempaa aikaa muutaman kuukauden. Nyt kaksikko oli sitten noussut ykköshaastajiksi Cadelle ja Murdochille. Kaiken järjen mukaan tästä piti seurata vain hyvää.

Hyvä ottelu tämä olikin, ei siinä mitään. Hyvin kiehtovat joukkueet, koska ottelijat ovat niin erilaisia. Mielenkiintoista oli seurata, kuinka tyylit saatiin sulautettua yhteen. Lopputulos voi tunnetusti olla mitä tahansa hirveän ja mahtavan väliltä. Loistokkuutta tässä ei nähty, mutta hyvätasoinen joukkuemestaruusmatsi joka tapauksessa. Innolla odottelen jatko-osaa tälle.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:50
Voittajat: Cade & Murdoch

Arvosana: ***


WWE Championship
John Cena © VS. Randy Orton

364 vuorokautta oli kestänyt Cenan mestaruuskausi. Hän voitti mestaruuden ikimuistoisesti vuosi sitten Unforgivenissä TLC-ottelussa Edgeä vastaan tämän kotikaupungissa Torontossa. Summerslamissa Randy Orton oli vienyt Cenan äärirajoille, mutta niin vain mestari selvisi voittajana. Turhautunut Orton vaati revanssia, mutta aluksi sitä ei ollut luvassa. Asia kuitenkin muuttui, kun Orton teki kamalan teon. Erässä Raw’ssa hän repi eturivissä istuneen John Cena Sr:n lattialle ja potkaisi tätä rajusti päähän. Nuorempi Cena oli tietenkin raivon vallassa tuon jälkeen ja sen oli saanut tuta muun muassa kenraalimanageri William Regal, jonka Cena oli piessyt sairaslistalle. Tämä kaikki oli Ortonin strategiaa saada Cena pois tolaltaan. Tunteet kävivät siis ylikierroksilla ja soppaa oli vielä sekoittamassa Cenan isäpappa, joka oli jälleen löytänyt tiensä kehän laidalle.

Henkilökohtaisuuksiin viety feudi, ottelu normisäännöillä ja semi main event. Nuo kun laskee yhteen niin voi esittää valistuneen arvauksen kuinka tässä tulee käymään. Tämä osoittautukin epäilysten mukaiseksi juonikuviota edistäväksi välivaiheeksi. Sen lyhyen aikaa kun ns. normaalipainia nähtiin, niin olihan se sähköistä katsottavaa. Isommassa kuvassa ymmärrän, mutta jos olisin maksanut ppv:stä sen 49,90 dollaria, niin kokisin itseni petetyksi. Tällä matsilla sitä kuitenkin pitkälti myytiin.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:24
Voittaja: Randy Orton (by DQ)

Arvosana: **


Singles Match
Mark Henry VS. The Undertaker

Illan viimeinen ottelu oli tässä. 11. toukokuuta oli se päivä, kun Undertaker puolusti häkkiottelussa mestaruutta Batistaa vastaan menestyksekkäästi. Ottelun loputtua paikalle tuli yllättäen Mark Henry, joka tuhosi Undertakerin puolustuskyvyttömään kuntoon. Edge käytti tilaisuuden hyväkseen, lunasti salkkunsa ja voitti mestaruuden. Tuon jälkeen Undertakeria ei oltu nähty. Tosiasiassa Undertakerin poissaolon syy oli Mark Henrystä riippumaton loukkaantuminen, mutta kayfabessa se saatiin kätevästi käännettyä Henryn syyksi. Nyt kun puolestaan Edge oli loukkaantuneena sivussa niin Undertakerille jäi jäljelle Henry, jolle maksaa kalavelkoja tapahtuneesta.

Hienot hypevideot, komea sisääntulo, jäätävä tuijotus. Paketti oli siis kaunis ja houkuttelevan näköinen, mutta paketin sisältö pettymys. Undertaker vs. Mark Henry ppv:n pääotteluna etenkään normisäännöillä kun ei se maailman suurimpia intohimoja sytyttävä kohtaaminen oli. Siihen päälle vielä lopputuloksen ennalta-arvattavuus. Noh, kyllähän tässä muutama hieno hetki oli ja kestoa sekä yritystä sen verran, että kakostellen tämän pystyy nielemään väli-ppv:n pääotteluna. Paljoa sankaritarinoita tästä ei jäänyt, mutta hyvä uutinen tietysti Undertakerin tervehtyminen. Edgen vastaavaa odotellessa…
Spoiler: näytä
Kesto: 11:27
Voittaja: The Undertaker (Last Ride)

Arvosana: ** ½



*** London & Kendrick
** Cade & Murdoch
* CM Punk

Yhteenveto:
Ylistäville adjektiiveille ei ikävä kyllä ole käyttöä. Suoraan sanottuna tylsä ja aika lailla yhdentekevä välietappi matkalla päämäärään tuntemattomaan. Pahin pettymys oli varmaankin Cenan ja Ortonin matsin lyhyys ja huonous. Triple H:stä olisi varmasti saanut enemmänkin irti ja Undertakerin paluukin oli niin tavanomaisesti toteutettu, että vaikea siitä oli suuremmin syttyä. Onnistujat olivat harvassa. Raw’n joukkuematsi oli ihan ok, kuten Punkin ja Burken avausmatsi. Mitään muistettavaa tässä ei nähty, kehno tapahtuma.

Pähkinänkuorispoilerit
Punk VS. Burke (11:54) ***
MVP & Matt VS. Deuce n’ Domino (9:20) ** ½
Carlito VS. Triple H (10:40) ** ½
Beth Phoenix VS. Candice Michelle (7:07) **
Batista VS. Khali VS. Mysterio (8:02) **
Londrick VS. Cade & Murdoch (11:50) *** (illan paras)
Cena VS. Orton (7:24) **
Henry VS. Undertaker (11:27) ** ½


Vuoden koonti spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 TNA - No Surrender 2,88
7 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
8 TNA - Sacrifice 2,81
9 TNA – Final Resolution 2,71
10 TNA - Destination X 2,56

11 WWE - Great American Bash 2,50
12 WWE - Unforgiven 2,44
13 TNA - Hard Justice 2,39
14 TNA - Slammiversary 2,28
15 TNA - Against All Odds 2,25

16 WWE - SummerSlam 2,22
17 WWE - Vengeance 2,14
18 WWE - No Way Out 2,13
19 WWE - Judgment Day 2,00
20 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
Seuraavallakin kerralla jatketaan WWE:llä kun vuorossa No Mercy.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 05.04.2015 22:50

Vielä ollaan sunnuntain puolella.

Kuva
VENGEANCE 2005

ECW:lle omistetun One Night Stand -ppv:n järjestäminen muutti WWE:n kesän ppv-kalenteria hieman viime vuodesta. Tuolloin kesäkuussa nähtiin Raw'n ppv Bad Blood ja Smackdownin ppv The Great American Bash. Heinäkuussa nähtiin sitten Raw'n Vengeance ja elokuussa yhteinen SummerSlam. Myös vuonna 2005 Vengeance oli Raw'n ppv, mutta tällä kertaa se järjestettiin kesäkuussa - ikään kuin Bad Bloodin paikalla, sillä Bad Bloodia ei enää järjestetty ollenkaan. Smackdownin TGAB puolestaan siirtyi heinäkuulle.

PPV-aikataulumuutosten lisäksi Vengeancen taustatiedoista on merkittävää se, että kesäkuun alussa WWE:ssä oli alkanut draft, jossa jokaisessa Raw'ssa ja jokaisessa Smackdownissa kesäkuun ajan oli siirtynyt yksi painija SD:stä Raw'hon ja yksi painija Raw'sta SD:hen. Tätä ppv:tä seuranneen viikon Raw'ssa ja SD:ssä nähtäisiin vielä kaksi vaihtoa Raw'hon ja kaksi SD:hen. Muistan vieläkin, kuinka jännittävää aikaa tämä kuukauden kestänyt draft oli painifanille - varsinkin kun tähän aikaan brand-jako oli vielä aivan ehdoton. Huikeaa viihdettä. Tähän mennessä SD:stä Raw'hon olivat siirtyneet John Cena, Kurt Angle ja Carlito. Raw'sta olivat puolestaan lähteneet Chris Benoit, Randy Orton ja Muhammad Hassan.

Selostajinamme tällä kertaa JR:n ja Kingin lisäksi myös Jonathan Coachman. Näihin aikoihin Coachista tuli vakiolisäys Raw'n selostustiimiin joksikin aikaa, mistä voi olla varmaan montaa mieltä.

Kuva Kuva
Carlito (c) vs. Shelton Benjamin - WWE Intercontinental Championship
Carlito oli tosiaan draftattu Smackdownista Raw'hon juuri ppv:tä edeltäneellä viikolla. Raw-debyytissään Carlito oli sitten tehnytkin saman tempun kuin koko WWE-debyytissään Smackdownin puolella viime syksynä: voittanut brändin kakkosmestaruuden ensimmäisessä ottelussaan. Carliton ja IC-mestari Shelton Benjaminin kamppailu oli ollut pitkä ja tiukka, mutta lopulta Carlito oli napannut Benjamin roll upiin ja pitänyt köysistä niin tiukasti, että Benjamin ei saanut olkapäitään ylös. Tuossa ottelussa nähtiin myös varsin raju botch, kun Benjaminin toinen jalka osui köysiin tämän yrittäessä Flip Diveä ulos kehästä köysien yli, ja tuon takia Benjamin tuli kehästä ulos todella pahannäköisesti. Ilmeisesti Shelton ei kuitenkaan loukkaantunut tilanteessa pahemmin, vaikka selostajat arvuuttelivat tämän terveydentilaa ottelun alkaessa.

WWE:n openerit jatkavat tasaisen varmaa viihdyttävyyttä. Tosin täytyy todeta, että kieltämättä tässä ottelussa näkyi vielä Carliton vihreys aika selvästi. Carliton WWE-ura oli kuitenkin alkanut aika ongelmallisesti, kun ensimmäinen loukkaantuminen oli tullut vain pari viikkoa debyytin jälkeen, ja loukkaantumisen jälkeen ensimmäinen feud oli Big Show'n kanssa, missä ei kummoisia painimeininkejä harjoiteltu. Niinpä paikka Benjaminia vastaan oli varsin kova kertarykäys Carlitolle, mutta oli pidemmän päälle varmasti hyväksi miehen kehitykselle ja uralle WWE:ssä. Tässä ottelussa kuitenkin näki vielä selvästi sen, että Benjamin joutui kantamaan Carlitoa jonkun verran ja että Carlitolla oli hetkittäin hieman vaikeuksia pysyä Benjaminin perässä. Näiden syiden takia tämä ottelu ei noussutkaan vuoden parhaimpien openereiden tasolle, mutta kokonaisuutena tämä oli silti kiistatta hyvä ottelu. Benjamin teki taas aivan pirusti töitä, ja Carlitokin yritti parhaansa. Benjaminilta nähtiin muutama tosi näyttävä liike, ja myös lopetus oli hoidettu hienosti. Hyvä alku illalle.
*** (12:45)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Carlito (Pinned Benjamin after he missed a Stinger Splash)
Kuva Kuva
Victoria vs. Christy Hemme
Ensimmäiseksi lienee syytä mainita, että WWE:n Women's-mestaria Trish Stratus ei ollut nähty ruudussa Backlashin jälkeen ollenkaan, mutta mestaruus oli silti yhä hänen hallussaan. Todellinen syy Trishin poissaololle oli se, että Stratus oli loukannut itsensä pian WM:n jälkeen ja tarvitsi sairasloman. Kayfabe-selitys nähtiin Backlashissa, kun Viscera suuttui siitä, kuinka rumasti Stratus haukkui häntä hävityn Kane-ottelun jälkeen, ja iski Stratukselle Big Splashinsa. Tuolla tavoin Stratus saatiin ulos ruudusta, ja Viscera käännettiin faceksi. Jostain syystä WWE ei kuitenkaan halunnut riisua mestaruusvyötä loukkaantuneelta Stratukselta pois, joten naisten mestaruuskuvioita ei tällä hetkellä ollut ollenkaan. Siitä huolimatta tähänkin ppv:hen oli saatava naisten ottelu, joten taustatarinaksi kelpasi se, että pari viikkoa ennen ppv:tä Raw'ssa järjestettiin bikini-kilpailu, jonka Christy Hemme voitti. Tuohon asti face-roolia vetänyt Victoria raivostui täysin Hemmen voitosta, hyökkäsi brutaalisti tämän kimppuun ja teki heel-turnin. Christy vastasi tähän seuraavalla viikolla kuristamalla Victoriaa kesken kuuden henkilön joukkueottelun niin kauan, että hänet täytyi diskata. Vielä ennen ppv:tä Victoria jatkoi julmaa käytöstään iskemällä Hemmeä backstagella päähän jonkinlaisella lasiesineellä.

Raw'n naisten divisioonan tilanne tältä ajalta herättää niin monta kysymystä, että niihin on mahdotonta edes vastata mitenkään järkevästi. Kaikkein suurin kysymys on tietenkin se, miksi Trishiä ei pistetty jobbaamaan vyötään ennen sairaslomaansa esimerkiksi Victorialle, jos tarkoituksena oli kuitenkin jatkaa naisten otteluiden buukkaamista ppv:eihin? Tässäkin ottelussa olisi ollut huomattavasti enemmän järkeä ja edes jonkinlaista kiinnostavuutta, jos esimerkiksi Victoria olisi puolustanut vyötä Hemmeä vastaan. Toisinpäin en tilannetta edes halua ajatella, koska kovasta yrityksestään huolimatta Hemme ei vain yksinkertaisesti ollut millään tavalla kykeneväinen kunnon otteluihin. Tässäkin Victoria teki lähes tulkoon kaiken työn, ja Hemme loisti lähinnä tekemällä jonkun akrobaattisen ei-painillisen tempun, kuten spagaatin yläköysien päälle. Kokonaisuutena ottelu oli aika laihaa, heikkoa ja tylsää naisten painia, jonka pelasti täydeltä paskuudelta Victorian kova työmoraali.
*½ (5:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
(Roll up with feet on the rope)
Kuva Kuva
Edge w/ Lita vs. Kane
WWE oli yrittänyt aika kauan olla huomioimatta yleisön jatkuvia buuauksia ja "Matt Hardy" -chantteja, joita face-roolia epätoivoisesti vetänyt Lita keräsi koko kevään ajan viikosta toiseen. Lopulta Lita teki kauan odotetun heel-turninsa Raw'ssa nähdyn Gold Rush -ykköshaastajuusturnauksen finaalissa. Tuossa ottelussa toisensa kohtasivat Edge ja Litan aviomies Kane. Ottelu päättyi siihen, kun Lita sujautti yhtäkkiä Edgen MITB-salkun Edgelle ja aiheutti samalla Kanelle tappion. Ottelun jälkeen Lita antautui intohimoiseen suutelointiin Edgen kanssa, mikä virallisti Litan heel-turnin. Kanea ei esiintynyt Raw'ssa pariin seuraavaan viikkoon ollenkaan. Seuraavina viikkoina nähtiin sitten monia mielenkiintoisia segmenttejä, kun Lita muun muassa veti vihkisormuksensa vessanpöntöstä alas ja virallisti eronsa Kanen kanssa. Lita myös teki sovinnon keskenmenon aiheuttaneen Snitskyn kanssa ja syytti sen sijaan lapsensa menettämisestä Kanea. Lopulta Edge ja Lita ilmoittivat menevänsä naimisiin ppv:tä edeltävässä Raw'ssa. Tuo angle muistetaan varmaan parhaiten siitä, kun Matt Hardyn musiikki alkoi soida kesken seremonian, ja yleisö räjähti hurraamaan. Hardyn musiikki paljastui kuitenkin vain Edgen ja Litan julmaksi pilaksi. Sen sijaan Kanen comeback oli totisinta totta, kun Big Red Monster keskeytti häät kaivautumalla kehän alta ylös ja hyökkäämällä sekä Edgen että Kanea äärettömän julmasti loukanneen Litan kimppuun. Edge ja Lita ehtivät kuitenkin paeta kehästä, mutta tämä ottelu buukattiin ppv:ehn.

Kerrankin WWE kärsi TNA:n yleisongelmasta, eli sekaantumisten ylibuukkaamisesta. Edgen ja Kanen ottelupari ei kieltämättä ollut etukäteen mikään tajuttoman hyvältä kuulostava kaksikko - varsinkin kun mieleen palasi se, kuinka yhdentekevän ja heikon ottelun Edge ja Kane painivat keväällä 2004 Edgen comebackin jälkeen. Nyt tilanne oli kuitenkin hyvin toisenlainen, ja erityisesti Edge oli paljon paremmassa iskussa kuin tuolloin paluunsa jälkeen. Niinpä tätä ottelua olikin varsin ilo seurata, ja sekä Kane että Edge väläyttivät muutaman oikein näyttävän liikkeen. Ottelulla oli muutenkin toimiva tarina, ja yleisö oli tietenkin aivan liekeissä, koska kaikki vihasivat Edgeä tällä hetkellä niin älyttömästi. Niinpä tästä oli jo kuoriutumussa kokonaisuutena hyvä ottelu. Ei kuitenkaan sen enempää, koska sitä parempaan näiden kahden kemiat eivät vain yllä. Sitten ottelun loppuosuus piti kuitenkin tyrkätä täyteen Snitskyn ja Litan sekaantumisia ja muuta sähläämistä, mitkä veivät harmillisesti ottelun fiiliksestä ja tiputtavat myös arvosanaa puolikkaalla.
**½ (11:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kane (Chokeslam)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Shawn Michaels
Heti WrestleManian jälkeen Shawn Michaels oli ilmoittanut, että jonain päivänä hän haluaa vielä uusintaottelun Kurt Anglen kanssa, koska hän hävisi WrestleManiassa Anglelle niin niukasti. Michaels kuitenkin tiesi, ettei tuollaista tilaisuutta olisi hänelle heti tarjolla, koska hän ja Angle painivat eri brändeissä - kunnes Angle siirtyi Raw'hon draftin toisella viikolla. Heti saapumisensa jälkeen Angle alkoikin uhitella muun muassa HHH:lle, Ric Flairille ja Batistalle, mutta lopulta hänen oli huomioitava myös Shawn Michaels, kun tämä keskeytti Anglen promottelun ja ilmoitti haluavansa uusintaottelunsa. Ylimielisellä Anglella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua, joten yksi kaikkien aikojen odotetuimmista rematcheista sovittiin Raw'n Vengeanceen.

WM:n ottelun jälkeen tällä otteluparilla oli aikamoinen taakka niskassaan. Moni odotti jo etukäteen jossain vaiheessa taatusti koittavaa rematchia, mutta samaan aikaan rematchin odottaminen oli myös pelottavaa. Olisiko Anglella ja Michaelsilla enää mitään uutta annettavaa, vai oliko heidän ensimmäinen ottelunsa jopa liian täydellinen? Pitäisikö tuon ottelun jäädä ainoaksi laatuaan, koska seuraavilla ei enää yksinkertaisesti ole mahdollisuutta ylittää alkuperäistä suoritusta? No, nyt tämän ottelun jälkeen voi turvallisesti sanoa, että onneksi WM:n ottelu ei jäänyt ainoaksi laatuaan. Vengeancen ottelu ei kieltämättä noussut sille ainutlaatuisen mahtavuuden tasolle, mikä WM:ssä saavutettiin, mutta siitä huolimatta tämä oli aivan jumalattoman kova painiottelu ja aivan kirkkaasti yksi vuoden parhaista matseista. Tämän ainutlaatuisen kovakorttisen väli-ppv:n semi-ME:ksi Anglen ja Michaelsin rematch sopi suorastaan täydellisesti, koska juuri jotain tällaista spesiaalia tähän Vengeanceen kaivattiin. Angle ja Michaels toden totta antoivat kaikkensa ja väläyttivät juuri sopivasti erilaisia huikeita otteita ja tarjosivat muutenkin sopivasti erilaisen rakenteen, että ei tätä katsoessa voinut olla jälleen viihtymättä. German Suplex pöydälle, Powerbomb kehäkulmaukseen... Huikeaa painia, huikea parivaljakko. Ei muuta sanottavaa.
****½ (26:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shawn Michaels (Sweet Chin Music)
In ring angle w/ Lilian Garcia, Viscera, The Godfather & hos
Koska tähän Raw'n väli-ppv:hen oli meneillään ollen draftin takia isketty kaikki munat samaan koriin, oli yleisöä hieman rauhoiteltava ennen kahta viimeistä ottelua nähtävällä välianglella. Backlashin jälkeen Viscerasta oli ilmeisesti tullut rakkauden suurlähettiläs, ja ennen kaikkea hän oli iskenyt silmänsä Lilian Garciaan. Pitkän aikaa Lilianin ja Visceran rakkaus oli kytenyt, mutta nyt oli aika mennä seuraavalle asteelle. Tässä ppv:ssä Lilian saapui kehään ja kutsui Visceran paikalle. Ensin Lilian lauloi Visceralle, sitten kehui tätä ja lopulta... kosi Visceraa. Kyllä vain. Juuri kun Viscera oli vastaamassa Lilianin kosintaan, The Godfather teki yhden illan comebackinsa ja saapui paikalle ho traininsa kanssa. Godfatherin comeback oli helppo järjestää juuri tässä ppv:ssä, koska Vengeance järjestettiin Las Vegasissa, jossa Charles Wright (Godfather) oli pyörittänyt strippiklubia sen jälkeen, kun oli eläköitynyt painimaailmasta vuonna 2002. Kyllä, totta joka sana. No, joka tapauksessa nyt Godfather oli takaisin, ja hän käski Visceraa olla suostumatta kosintaan, koska kaikki naiset haluaisivat kuulema Big Visin. Tästä todisteeksi kaikki Godfatherin hot kävivät Visceran kimppuun. Mitä ihmettä? Miksi? Miksi ylipäänsä kukaan haluaisi Big Visin? No, Viscera tietenkin sitten dumppasi Lilianin ja lähti Godfatherin ja horojen matkaan. Godfatherin comeback oli ihan hauska hetki, mutta angle oli kokonaisuudessaan turhan pitkä.

Kuva Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Chris Jericho vs. Christian w/ Tyson Tomko - WWE Championship
Suurin syy tämän poikkeukselliseen superbuukkaukseen oli se, että Raw'ssa oli Vengeancen aikaan kaksi päämestaria: WHW-mestari Batista ja SD:stä Raw'hon siirtynyt WWE-mestari John Cena. Cena oli Raw'n ensimmäinen draft pick, ja heti debyyttiviikollaan hän ajautui ongelmiin muuan Christianin kanssa. Kuten Backlashin arvostelussa sanoin, Christian oli WM:stä lähtien haukkunut Cenaa promoissaan ja vetänyt Cenaa pilkkaavia rap-tyylisiä promoja. Christian oli myös sanonut, että hän pieksisi Cenan heti, jos hänet draftattaisiin Smackdowniin. No, Christianin ei tarvinnut odottaa tuota siirtoa, koska Cena saapuikin Raw'n puolelle. Yhdessä Tomkon kanssa Christian pieksi Cenan heti, kun tämä oli tehnyt Raw-debyyttinsä Chris Jerichon Highlight Reelissä. Jericho kuitenkin pelasti Cenan tuossa tilanteessa, mutta seuraavalla viikolla hän luultavasti katui tekoaan, koska hän kuuli, että Eric Bischoff oli nimennyt Christianin WWE-mestaruuden ykköshaastajaksi. Tämä oli liikaa koko kevään ajan heel-turnin korvilla keikkuneelle ja enemmän huomiota itselleen vaatineelle Chris Jericholle, ja niinpä illan Cena & Jericho vs. Christian & Tomko -joukkueottelun jälkeen Jericho teki virallisen heel turninsa hyökkäämällä takaapäin Cenan kimppuun ja pieksemällä hänet yksin. Tämän teon jälkeen Bischoff virallisti, että Cena joutuisi ensimmäisessä Raw-mestaruuspuolustuksessaan kohtaamaan sekä Christianin että Jerichon.

Raw'n ppv-historian ensimmäinen WWE-mestaruuskamppailu oli oikein viihdyttävä kokonaisuus. En oikeastaan tiedä, mitä tästä edes pitäisi hirveästi sanoa. Jericho ja Christian vaikuttivat selvästi ottavansa ilon irti siitä, kun pääsivät pitkästä aikaa ottelemaan oikeasti vakavasti otettavassa päämestaruusottelussa. Cena puolestaan nautiskeli siitä, kun pääsi painimaan täysin tuoreissa ympyröissä ja aivan uusien vastustajien kanssa. Kokonaisuutena oli hieno päämestaruuskamppailu, joka ei kuitenkaan ihan yltänyt huippuottelun tasolle. Jos aikaa olisi annettu vaikka 5 minuuttia enemmän, ja lopussa olisi nähty vielä intensiivisempi loppukamppailu, olisi tämä hyvinkin voinut yltää neljään tähteen. Jo nyt lopun kamppailut olivat todella kovaa meininkiä, ja muutenkin kaikki kolme ottivat rajuja iskuja vastaan ja väläyttivät sellaisia liikkeitä, mitä yleensä ei ole varsinkaan Cenan otteluissa totuttu näkemään. Niinpä tämä oli kokonaisuutena hyvin virkistävä ja erilainen kamppailu WWE-mestaruudesta.
***½ (15:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (Pinned Christian after an FU)
Kuva Kuva
Batista (c) vs. Triple H w/ Ric Flair - Hell In A Cell Match for the World Heavyweight Championship
Tähän oli tultu. Batistan ja HHH:n viimeinen ottelu World Heavyweight -mestaruudesta. Kaikki alkoi siitä, kun Triple H vaati vielä yhtä uusintaottelua päämestaruudesta Backlashin jälkeen. Hän ei saanut kuitenkaan sitä suoraan, vaan hänet laitettiin mukaan Gold Rush -ykköshaastajuusturnaukseen, jossa Hunter kaikkien shokiksi hävisi Chris Benoit'lle ensimmäisellä kierroksella. Tuon tappion jälkeen HHH ilmoitti, että hän lähtee WWE:stä ja että Raw sekä Batista tarvitsevat häntä enemmän kuin hän heitä. HHH jätti myös Evolution-parinsa Ric Flairin aivan yksin, ja niinpä seuraavina viikkoina Flair lähtentyi jälleen Batistan kanssa. Batista sanoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut mitään Flairia vastaan vaan tämän yhteistyötä Triple H:n kanssa. Niinpä Batista auttoi Flairia ottelussa, ja Flair vastasi palvelukseen auttamalla Batistaa mestaruusottelussa Edgeä vastaan. Tuon ottelun jälkeen Flair ja Batista halasivat kehässä, kun Triple H:n musiikki alkoi soida. Hunter teki Raw-paluunsa lekan kanssa ja rynnisti kehään. Samalla Flair tiputtautui polvilleen ja iski Batistalle low blow'n, ennen kuin mestari ehti tajuta mitään. Tämän jälkeen HHH viimeisteli tilanteen pieksemällä Batistan brutaalisti ja ilmoittamalla, että enää hän ei kysele mestaruusottelua, vaan hän ottaa sen - eikä missä tahansa ottelussa vaan Hell In A Cell Matchissa, jota hän ei ollut ikinä urallaan hävinnyt.

Ei epäilystäkään. Tämä on yksi WWE:n kovimmista HC-otteluista 2000-luvulla. Toki sekaan mahtuu monia muitakin järisyttäviä HC-mäiskintöjä (erityisesti aina kun Foley nousi kehään), mutta silti tämä Batistan ja HHH:n Hell In A Cell pääsee kirkkaasti tuonne kovimpien HC-mittelöiden joukkoon. Osittain tämän mahtavuus liittyy juuri siihen, että Batista ja HHH eivät ole niitä kaikkein yleisimpiä brutaaleista otteluista tunnettuja painijoita, vaikka toki HHH:n uralle monia muitakin vastaavia kohtaamisia mahtuu. Silti tässä oli nyt jotain aivan uniikkia: Hunter ja Batista tahtoivat todellakin osoittaa, että oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikealla stipulaatiolla he pystyvät vetämään klassikko-ottelun. Ja sen he myös tekivät. Hinnaksi siitä he sitten joutuivat maksamaan paljon vuodatettua verta, todella kivuliaan näköisiä bumppeja ja muutamia aivan älyttömiä hetkiä muun muassa teräsportaiden, teräsketjun ja piikkilankatuolin kanssa. Samalla tämä kokonaisuudessaan kertoi sellaisen tarinan, että vain harvat ottelut pystyvät samaan. Niin uskomatonta kuin se onkin, jopa Angle vs. Michaelsista huolimatta tämä oli minun mielestäni se illan kovin ottelu.
****½ (26:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Batista Bomb)
*** Batista
** Triple H
* Shawn Michaels

Kokonaisarvio Vengeancesta: Tätä ppv:tä muistellaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista brand split -ppv:eistä, ja sitä tämä kieltämättä on. Toki täysin puhtaana yhden brändin ppv:nä tätä ei voi pitää juuri sen takia, että draft oli yhä kesken ja että tuon keskeneräisyyden takia tapahtuman kortti oli poikkeuksellisen kova. Olen silti sitä mieltä, että aika ja otteluiden keskiarvolaskelmat ovat hieman sokerikuorruttaneet tämän ppv:n hienoutta. ME oli toki MOTYC ja sitä oli myös Angle vs. Michaels. Mutta mites muuten ppv:llä meni? WWE-mestaruusottelu oli hieno ja täytti tonttinsa. Opener oli hyvä, muttei millään tavalla poikkeuksellisen hieno. Naisten ottelu oli turha ja kehno. Kane vs. Edge jäi buukkauksen takia hieman vaisuksi, vaikka olikin ihan kiva koitos hienolla tarinalla. Godfatherin tähdittämä angle oli turhan pitkä. En minä näistä aineksista lähtisi nimittämään ppv:tä vielä millään tavalla täydelliseksi tai lähellekään vuoden parhaaksi ppv:ksi. Jos tässä olisi ollut se vuoden paras *****-ottelu, sitten olisi voitu ehkä jo miettiä asiaa. Nyt tämä jää muutamien heikkojen hetkiensä takia kuitenkin "vain" Hienoksi.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Lockdown - Hyvä
5. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
6. TNA Final Resolution - Ok
7. WWE Judgment Day - Ok
8. TNA Against All Odds - Ok
9. WWE Backlash - Ok
10. TNA Slamiversary - Ok
---------------
11. WWE New Year's Revolution - Kehno
12. WWE No Way Out - Kehno
13. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
14. TNA Destination X - Surkea

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8630
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Su 05.04.2015 23:36

Kenitys kirjoitti:Edge muun muassa veti vihkisormuksensa vessanpöntöstä alas ja virallisti eronsa Kanen kanssa
Mä jo luulin että Billy & Chuck olivat WWE:n ainoa homopari, mutta näköjään aina oppii uutta... 8)
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 05.04.2015 23:45

DeadManWalking kirjoitti:
Kenitys kirjoitti:Edge muun muassa veti vihkisormuksensa vessanpöntöstä alas ja virallisti eronsa Kanen kanssa
Mä jo luulin että Billy & Chuck olivat WWE:n ainoa homopari, mutta näköjään aina oppii uutta... 8)
Heh, olisi ollut muuten paljon mielenkiintoisempi kuvio 8)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 06.04.2015 13:12

Sanonpahan vaan, että Vengeance 2005 herättää kyllä lämpimiä muistoja. Mielestäni parhaita "väli ppv:itä" ikinä, ehkä justiinsa joku MITB 2011 saattaa olla samalla tasolla.

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 07.04.2015 21:03

Ja sitten taas vuoteen 1996!

-----

Päivä Summerslamin jälkeen – 19. elokuuta 1996 – oli jälleen viikottaisen Raw-ohjelman vuoro. Rawiin oli tullut muutoksia, sillä Vince McMahonia ei enää nähty selostamossa. Nyt Raw’n selostajina toimi Jerry ”The King” Lawler, Jim Ross sekä Kevin Kelly. Kevin Kelly tuli WWF:n palkkalistoille aikaisemmin tänä vuonna, mutta on toiminut lähinnä haastattelijana.

Raw alkoi Intercontinental-mestaruusturnauksen ensimmäisen kierroksen ottelulla, jossa kohtasivat The British Bulldog sekä Owen Hart. Hyvin mielenkiintoinen asetelma, koska Bulldog ja Harthan ovat sukulaisia, kaveruksia ja kumpikin on osa Camp Cornettea. Miesten manageri, Jim Cornette, ei ollut paikalla. Faarooqin ja Smoking Gunnsin manageri Sunny tuli kuitenkin kesken ottelun paikalle ja liittyi selostajien seuraan. Sunny kehuskeli, että hän olisi parempi manageri Owen Hartille ja British Bulldogille kuin Jim Cornette. Owen Hartin ja British Bulldogin ottelu ajautui lopulta selostajien pöydän äärelle, Sunny kiljuu ja Owen Hart pakenee kehään. Owen Hart kruunataan voittajaksi uloslaskulla, ja ottelun jälkeen Sunny heittää kokikset Bulldogin päälle. Lopulta Jim Cornettekin saapuu paikalle ja hän riitelee Sunnyn kanssa. Owen-Bulldog-matsi oli viihdyttävä aloitus illalle.

Mark ”Maailman vahvin mies” Henry oli paikalla jakamassa nimmareita. Lisäksi hän joutui napit vastakkain Vaderin kanssa, koska Vaderilla oli samaan aikaan alkamassa ottelu. Vader pullisteli lihaksia ja Henry vain naureskeli. Sitten Vader otteli Freddie Joe Floydia vastaan. Freddie Joe Floyd on jobberi, joka tunnetaan paremmin oikealla nimellään Tracy Smothers. Smothersin ura muissa promootioissa on ollut paljon menestyksekkäämpi. Vaderin lyhyen ottelun jälkeen kehään tuli Mankind ja Paul Bearer. Jim Ross kysyi Paul Bearerilta, että miksi hän petti Undertakerin. Mankind puolestaan kertoo syitä, miksi hän muutama viikko aikaisemmin hyökkäsi Raw’ssa Shawn Michaelsin kimppuun. Mankind haluaa voittaa Shawn Michaelsin ja WWF-mestaruuden. Paul Bearer julistaa Undertakerin kuolleen, mutta yhtäkkiä valot sammuvat ja kongit soi. Huppupäiset miehet kantavat ”kuollutta” Undertakeria. Undertaker jätetään sisääntuloväylälle makaamaan, kunnes yhtäkkiä hän nousee pystyyn ja Mankind sekä Bearer päättävät paeta paikalta.

Seuraavana vuorossa oli taas Battle Royal, jossa panoksena oli WWF-ykköshaastajuus. Ahmed Johnsonhan jo aikaisemmin voitti Battle Royalin, mutta valitettavasti Johnson loukkaantui ja on nyt pois pelistä. Battle Royalissa oli mukana vain neljä painijaa: Stone Cold Steve Austin, Sycho Sid, Savio Vega ja Goldust. Koko porukka nopeasti eliminoi Sidin pois. Steve Austin sinnitteli kauemmin, mutta lopulta hänkin putosi pois. Goldust lopulta selviytyi voittajaksi ja tulee kohtaamaan Raw Championship Friday –spesiaalijaksossa hallitsevan mestarin, Shawn Michaelsin.

Hallitsevalla mestarilla Shawn Michaelsillakin oli ottelu. Hänellä oli ottelu Yokozunaa vastaan, mutta ottelu ei ollut WWF:n mestaruudesta. Yokozunaa ei hirveämmin ole näkynyt Rawissa ja PPV:issä viime aikoina. Näyttää aina vain entistä lihavammalta. Yokozuna oli kuitenkin Summerslamia edeltäneessä Free For Allissa kohdannut Steve Austinin, ja melkein jopa voitti Austinin. Tässä vähän kiusoiteltiin Yokozunan mahdollisella kääntymisellä takaisin pahikseksi.

Tämän kaiken lisäksi Raw’ssa nähtiin video uudesta painijasta, joka tultaisiin pian näkemään Raw’ssa. Vapiskaa WCW! WWF:n uusi painija on The Stalker!

Kuva
The Stalker

-----

Seuraavaksi oli tämä Raw Championship Friday, eli tämä Raw näytettiin poikkeuksellisesti perjantaina. Tässä muutenkin oli vähän ollut taukoa Raw’ssa, sillä Raw Championship Friday näytettiin 6. syyskuuta 1996 ja edellinen jakso oli elokuun 19. päivä. Eli kaksi maanantaita ilman Raw’ta oli tässä välissä ollut.

Raw Championship Friday alkoi Intercontinental-mestaruusturnauksen ottelulla, jossa kohtasivat Sycho Sid ja Hunter Hearst Helmsley. HHH:ta ei olekaan viime aikoina hirveästi näkynyt. HHH:n tappiokierre jatkui ja Sid eteni IC-turnauksessa seuraavalla kierroksella. Mr. Perfect kävi hakemassa Helmsleyn daamin pois. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Mr. Perfect teki näin HHH:lle. Toisessa IC-mestaruusturnauksen ottelussa vastakkain olivat Marc Mero ja Steve Austin, jotka ovat toisilleen jo hyvin tutut. Austin hommasi itselleen diskauksen, joten Mero eteni IC-turnauksessa välieriin. Ei nyt oikein ole tämä Austinin touhu vielä lähtenyt lentoon, vaikka voittikin King of the Ring –turnauksen. Tätä Austinin ja Meron ottelua oli kommentoimassa selostamossa Austinin vanha kamu, Brian Pillman.

Seuraavassa PPV:ssä WWF:n mestarin kohtaava Mankind otteli Alex Porteau –nimistä jobberia vastaan. Ottelu kesti noin kaksi minuuttia. Tämän ottelun aikana muuten selostaja Jim Ross ilmoitti shokeeravan uutisen, että Diesel ja Razor Ramon ovat tekemässä paluuta WWF:ään! Koska Raw’n nimi oli Raw Championship Friday, niin tietenkin tämä Raw piti lopettaa mestaruusmatsiin, jossa kohtasivat Shawn Michaels ja Goldust. Michaels säilytti mestaruuden ja ottelun jälkeen Mankind tuli kehään. Mankind ja Goldust yhdessä yrittivät ottelun jälkeen hyökätä Michaelsin päälle, mutta mestari onnistui väistämään ja pakeni kehästä pois. Ai niin. Ennen ottelua kävi ilmi, että seuraavassa PPV:ssä Goldust kohtaa TAAS Undertakerin. Miä en edelleenkään ymmärrä, että miksi nämä kaksi pistetään aina vastakkain silloin, kun Takerilla ei ole Mankindia vastaan ottelua.

Näiden neljän otteluiden lisäksi tietysti nähtiin pari segmenttiä kehässä. Selostaja Jerry Lawler (joka ei tosin tässä jaksossa ollut ollenkaan selostamossa..) haastatteli vahvamies Mark Henryä kehässä. Lawler pilkkasi Mark Henryä ja haastoi tämän otteluun. Myöhemmin jaksossa nähtiin vanha WWF-mestari Bob Backlund kehässä. Backlund on tämän vuoden aikana silloin tällöin näkynyt katsomossa ja selostamossa kampanjoimassa jostakin mikä ei ole minulle avautunut. Tässä Raw’ssa Backlund ilmoitti tuovansa pian WWF:ään painijaan, joka voittaa WWF:n mestaruuden. Nyt hän halusi esitellä tämän painijan treenaajan, joka on… THE IRON SHEIK! Iron Sheik (joka Backlundin tavoin on itsekin vanha WWF-mestari) promosi hetken aikaa, mutta tämä meni vähän ohi…

-----

175. Raw tuli syyskuun 9. päivänä 1996. Raw alkoi Intercontinental-mestaruusturnauksen ensimmäisen kierroksen viimeisellä matsilla, jossa kohtasivat Savio Vega sekä Sunnyn manageroima Faarooq, joka oli telonut edellisen IC-mestarin Ahmed Johnsonin sairaslomalle. Tämä ottelu tuntui kestävän ikuisuuden. Faarooq sen lopulta voitti, joten IC-turnauksen välierät olivat selvillä: Marc Mero vs Owen Hart sekä Faarooq vs Sycho Sid. Sycho Sid tulikin ottelun jälkeen paikalle, mutta tuomarit tulivat Sidin ja Faarooqin väliin.

Hallitseva WWF-mestari Shawn Michaels ja hänen mentorinsa José Lothario olivat kehässä haastateltavana. Michaels veti ihan hyvän promon, mutta pakko kyllä sanoa, että Lotharion läsnäolo tuntuu ihan turhalta. Michaels valmistautumassa Wrestlemaniaan Lotharion kanssa oli ihan toimiva veto, mutta miksi se edelleen roikkuu tuolla mukana? Michaelsin haastattelun jälkeen oli vuorossa The Stalkerin ensimmäinen Raw-ottelu. The Stalker oli Barry Windham (mm. entinen NWA-mestari), jolla oli kasvo maalattu maastokuvioin. En taaskaan tajua, mistä tässä hahmossa oikein on kysymys. The Stalker sai vastaansa putkimies Hopperin. Ottelu ei kauan kestänyt. Ottelun aikana muuten näytettiin videokuvaa Brian Pillmanista ja Owen Hartista. Edellisessä jaksossa Pillman vihjaili, että Bret ja Owen Hart olisivat sopineet välinsä. Owen Hart vahvisti tässä, että on tehnyt jonkinlaisen sovinnon veljensä kanssa. Stalker-Hopper-matsin jälkeen oli toinen lyhyt matsi, jossa kohtasivat Crush ja Freddie Joe Floyd. Illan viimeisessä ottelussa nähtiin voittamaton Salvatore Sincere. Sincere on joku valko-violetteihin vaatteisiin pukeutunut amerikanitalialainen ”mafiooso”. Kertaakaan aikaisemmin ei ole Rawin tv-jaksoissa tätä voittamatonta kaveria näkynyt. Eikä hän tällä kertaa edes voittanut, kunSincere sai vastaansa Undertakerin.

Oli kyllä aika p**ka jakso. Turhia ja huonoja matseja, eikä paljon muuta. Noh, Jim Ross sentään pääsi taas hehkuttamaan, että Razor Ramon ja Diesel ovat tekemässä WWF:ään paluuta…

-----

Sitten olikin enää yksi Raw ennen In Your House 10: Mind Gamesia. Heti aluksi kehään tuli Jake ”The Snake” Roberts, joka lähtikin jahtaamaan selostaja Jerry Lawleria, jonka kanssa hänellä on ollut ongelmia. Lawler juoksi karkuun. Sen jälkeen kehään tulikin Robertsin vastustaja, joka oli Bob Backlundin ja Iron Sheikin suojatti – The Sultan! The Sultan on maskipäinen sulttaani Lähi-Idästä, jolta tarinan mukaan on viety kieli. Oikeastihan Sultan-hahmon takana on Solofa Fatu Jr., joka alkuvuodesta paini vielä ihan eri gimmickillä (nimellä Fatu) ja muutama vuosi myöhemmin Rikishinä, josta hänet varmaan kaikki parhaiten muistaa.

Kuva

Tässä välissä muistaakseni tuli lyhyt videopromo, jossa Brian Pillman ja Owen Hart hehkuttivat Owenin ja Bretin välien parantumista. Lisäksi he mainostivat, että Bret Hart on sunnuntaina Mind Gamesissa mukana. Pillmanin ja Owen Hartin seuraan liittyi myös Stone Cold Steve Austin. Tämän lyhyen promon jälkeen siirryttiin seuraavaan matsiin, jossa kohtasivat hallitsevat mestarit eli Gunnin veljekset sekä Bob Hollyn ja Alex Porteaun (ei yhtään hajua kuka tämä on) muodostama joukkue. Gunnien onneksi tämä ei ollut mestaruusmatsi, koska he yllättäen hävisivät. Nimittäin matsin alussa paikalle tuli Jim Cornette, Owen Hart ja The British Bulldog kehänlaidalle omien tuolien kanssa seuraamaan ottelua. Ottelun lopussa Billy Gunnin huomio kiinnittyi haastajiin (British Bulldog & Owen Hart haastavat PPV:ssä hallitsevat mestarit) ja ajautui melkein tappelemaan Owen Hartin kanssa. Yllättäen Bob Holly pääsi rullaamaan ja hankki joukkueelleen voiton.

Owen Hartilla oli itsellään myös matsi, sillä Intercontinental-mestaruusturnaus jatkui välierillä. Owen kohtasi Marc Meron. Tämä on kyllä sellainen ottelupari, jonka olisin mielellään nähnyt vaikka finaalissa. Owen käytti kipsiään (tämä oli viimeinen kerta, kun Owenilla oli tuo kipsi kädessä), mutta tällä kertaa isku ei riittänyt voittoon. Sen jälkeen Mero pääsi käyttämään Owenin kipsiä ja se riitti voittoon, joten Marc Mero eteni finaaliin. Ottelun aikana selostamossa oli vierailemassa myös kaikkien aikojen ensimmäinen WWF:n Intercontinental-mestari Pat Patterson. Illan viimeisenä matsina oli toinen IC-turnauksen välierä, jossa kohtasivat Faarooq Asaad ja Sycho Sid. Sid sekosi täysin ja onnistui hankkimaan itselleen diskauksen, kun riehui kehässä tuolin kanssa. Intercontinental-mestaruudesta taistelee finaalissa siis Faarooq Asaad sekä ”Wildman” Marc Mero. Jostain syystä tätä ottelua ei kuitenkaan käydä PPV:ssä, vaan seuraavan viikon Raw’ssa.

Kuva
Gladiaattori-Faarooq

Tässä Raw’ssa oli myös paljon esillä Razor Ramonin ja Dieselin paluu. Jim Ross jaksoi hehkuttaa koko jakson ajan, että seuraavan viikon Raw’ssa nähdään Razor Ramonin ja Dieselin paluu WWF:ään. WWF:n presidentti Gorilla Monsoon kuitenkin ilmoitti, että Scott Hallilla ja Kevin Nashilla on voimassa olevat sopimukset toisen painipromootion kanssa, joten heitä ei tulla näkemään seuraavassa Raw’ssa. Lisäksi Bret Hartilta kuultiin myös terveiset. Bret Hart ilmoitti, että Brian Pillman ja Owen Hart ovat valehtelijoita. Hän ei ole tehnyt sovintoa Owenin kanssa, eikä tule valitettavasti olemaan mukana Mind Gamesissa.

-----

Kuva
WWF In Your House 10: Mind Games

10. In Your House järjestettiin Philadelphiassa, Pennsylvaniassa. IYH:n lisänimenä Mind Games, joka omasta mielestäni on ihan toimiva lisänimi. Aina olen jostain syystä kiinnittänyt tähän Mind Gamesin posteriin. En osaa sanoa, onko tuossa jo enemmän yritystä vai onko tuo ihan kauhea. Shawn Michaelsilla ainakin on hassu ilme. :) Selostajina tässä PPV:ssä toimii Vince McMahon, Jim Ross sekä Mr. Perfect. Onneksi Kevin Kelly ei ole selostamossa, sillä Raw’ssa hän on ollut kauhea selostaja.

Kuva
Justin Bradshaw w/Uncle Zebekiah vs Savio Vega – Caribbean Strap –ottelu

Ennen Mind Gamesia käydyssä Free For Allissa Savio Vega voitti Marty Jannettyn. Haaste heitettiin ilmoille, joten Saviolla oli toinenkin matsi, kun Mind Gamesin ensimmäisessä ottelussa hän kohtasi Justin ”Hawk” Bradshaw’n. Rehellisesti sanottuna olin jo ihan unohtanut, että näilläkin kahdella oli jotain skismaa keskenään. Ottelumuotona oli Caribbean Strap, eli painijat olivat sidottuna remmiin kiinni. Se, joka ensimmäisenä koskettaa jokaiseen kehän kulmaan, voittaa ottelun.

En ole tämän ottelumuodon ystävä, mutta Savio Vegan ja Stone Cold Steve Austinin välinen Caribbean Strap –matsi In Your House 8:sta oli yllättävän hyvä. Valitettavasti tämä ei lähellekään yltänyt samalle tasolle. Melko tylsää remmillä läiskimistä enimmäkseen, eikä ottelulla hirveästi pituuttakaan ollut. Kaiken lisäksi ottelun lopetus oli lähes identtinen edellisen strap-matsin kanssa. Philadelphiaan keskittyneen ECW:n porukkaa oli eturivissä seuraamassa tapahtumaa. Ottelun mielenkiintoisin kohta olikin, kun ECW:n Sandman sylkäisi oluet Savio Vegan päälle kehänlaidalla. Sandmanin lisäksi paikalla oli Tommy Dreamer ja Paul Heyman. Sen jälkeen WWF:n henkilökunta tuli poistamaan ECW-jengin pois paikalta.

** (07:09)
Spoiler: näytä

Ottelun voittaja: Savio Vega


Bradshaw kerkesi koskettamaan kolmea kulmaa ja raahasi samalla Savio Vegaa, joka kävi myös koskettamassa näitä samoja kulmia. Bradshaw yritti kurottaa viimeiseen kulmaan, mutta Savio Vega pisti vastaan. Bradshaw veti remmiä itseensä päin ja Savio Vega lensi päin neljänteen kulmaan.
Kuva
Jim Cornette vs José Lothario

Cornetten kävellessä kehään näytettiin videokuvaa takahuoneesta, jossa Diesel ja Razor Ramon hakkasivat Savio Vegaa! Kameramies yritti juosta miesten perään, mutta he kerkesivät lähteä karkuun.

Jim Cornettella ja Shawn Michaelsin mentorilla José Lothariolla on jo kauan aikaa ollut huonot välit, kun Shawn Michaels on kamppailut oikeastaan jokaisen Camp Cornetten jäsenen kanssa. Michaels on jo siirtynyt muihin kuvioihin, mutta Cornetten ja Lotharion välienselvittely on vaan jatkunut. Jim Cornette ei ole painija, vaan manageri. José Lothario on vanha painija, joka on jo yli 60-vuotias. Näistä lähtökohdista ei voinut olettaa mitään kunnollista ottelua. Eikä se sitä ollutkaan. Ottelu oli todella lyhyt, kun Lothario vain muutaman kerran löi Cornettea. En ymmärrä miksi tällaiselle turhalle paskalle pitää edes minuuttiakaan tuhlata aikaa kahden tunnin PPV:ssä.

Kuva
(00:56)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: José Lothario

Lothario löi Cornettea ja selätti tämän. Jee.
Lotharion ja Cornetten ”ottelun” jälkeen Brian Pillman tuli kehään. Pillman haukkuu yleisön ja Philadelphian. Sen jälkeen paikalle tulee ”King of Harts” Owen Hart. Owen kertoo syyn, miksei Bret Hart ole paikalla. Bret Hart pelkää tulla takaisin. Bret ei pelkää Pillmania, eikä Owen Hartia. Bret Hart pelkää Stone Cold Steve Austinia. Joten siksi paikalle tuleekin Stone Cold Steve Austin 3:16-liiviin pukeutuneena. Austin vetää lyhyen ja toimivan promon, jossa hän haukkuu Hitmanin Shitmaniksi ja lupaa antaa hänelle selkäsaunan, jos Bret uskaltaa koskaan palata. Tämä oli kokonaisuudessaan toimiva välipala matsien välillä. Mitä muuta voikaan olettaa, kun kehässä on samaan aikaan Steve Austin, Owen Hart ja Brian Pillman?

Kuva
The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn) © w/Sunny vs Owen Hart & The British Bulldog w/Clarence Mason – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Clarence Mason onnistui huijaamaan Owen Hartin ja British Bulldogin manageria Jim Cornettea. Cornette oli lääkintähenkilökunnan hoidettavana ja allekirjoitti vahingossa sopimuksen, joka teki Masonista Bulldogin ja Owen Hartin managerin tähän otteluun.

VIHDOIN WWF:n Tag Team –kuvioissa oli jotain uutta, kun mestaruusottelussa nähtiin uusi joukkue mukana karkeloissa. Pienenä ongelmana vain se, että kumpikin tiimi ovat ehdottomasti pahiksia, joten ottelun tunnelma ei luonnollisesti ollut mikään paras mahdollinen. Näkisin asian kuitenkin niin, että tässä ottelussa Owen Hart ja British Bulldog olivat vähemmän pahoja. Gunnin veljesten ja Sunnyn tullessa kehään, paljastui kehän yläpuolella jälleen jättimäinen Sunny-kuva. Bulldog ja Owen olivat kuitenkin töhrineet sitä kuvaa, josta Sunny ei luonnollisesti pitänyt. Olin myös kuulevinaan jossain vaiheessa pienet Owen-huudotkin yleisöstä.

Ottelu oli vuoden paras Tag Team –mestaruusottelu, mutta se ei mikään iso meriitti ole. Mukava matsi tämä kuitenkin oli. Owen Hart ja British Bulldog olivat jälleen hyviä kehässä, eikä Gunnitkaan mitään sysihuonoja kehässä ole. Ekstramausteen otteluun toi jännitteet – Masonin läsnäolo ja hallitsevien mestareiden välien rakoilu.

*** (10:59)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja uudet WWF Tag Team –mestarit: Owen Hart & The British Bulldog

Billy ja Bart Gunn törmäsivät toisiinsa. Billy Gunn suuttui tästä ja tönäsi Bart Gunnia, jolle Bulldog teki Running Powerslamin. Billy Gunn yritti tulla pelastamaan veljensä, mutta Owen tuli potkaisemaan Billy Gunnia. British Bulldog selätti Bart Gunnin.

Ottelun jälkeen Sunny purki kiukkuaan ja ilmoitti jättävänsä The Smoking Gunnsin. Sunny poistui juoksien paikalta, ja Sunnyn (ex-)poikaystävä Billy Gunn lähti perään.
Kuva
Jerry Lawler vs Mark Henry

Kyllä! ”Maailman vahvimman miehen” ensimmäinen televisioitu ottelu! Henryn ja Lawlerin feudista olen jo kaiken oleellisen kertonut. Ottelu oli lyhyt ja muutenkin hyvin vastaava kuin muutkin Lawlerin PPV-matsit vuonna 1996. Silti olen jopa vähän yllättynyt, että tässä nähtiin jopa vähän painiliikkeitä. Lähinnä Mark Henry heitteli Kingiä. King käytti nyrkkirautaa, mutta nyrkkirauta ei kovin tehokas ollut Henryä vastaan. Mark Henry oli kömpelö, eikä paljon kehässä liikkunut, mutta pienen yrittämisen ja Lawlerin myymisen ansiosta annan yhden tähden ottelulle.

* (05:13)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mark Henry

Henry otti Lawlerin jonkinlaiseen Backbreaker Rackiin, eikä Lawler voinut kuin luovuttaa. Matsin jälkeen The New Rockersin Leif Cassidy hyökkäsi Henryn kimppuun, mutta Mark Henry heitti hänet ulos kehästä. Sitten tuli Marty Jannetty kehään, joka koki saman kohtalon kuin joukkuekaverinsa. Sen jälkeen tuli vielä Hunter Hearst Helmsley, mutta hänkin lensi ulos kehästä.
Kuva
Goldust w/Marlena vs The Undertaker – Final Curtain –ottelu

Tämä on kolmas IYH peräkkäin, jossa Goldust ja Taker kohtaavat toisensa. Edelleen minulle on suuri mysteeri, että miksi nämä kohtaavat jatkuvasti. Undertakerilla on ollut isompia ongelmia Mankindin kanssa, ja Goldust on feudaillut vähän kaikkien kanssa. Ottelumuotona on Final Curtain, mikä käsittääkseni tarkoittaa sitä, että ottelu voi päättyä vain selätykseen.

Tämä ottelu oli todella yllätyksetön. Undertaker hallitsi hallussa, kunnes Goldust käytti vanhaa kikkaansa ja heitti kultahiukkaset Undertakerin päälle. Goldust pääsi näin otteluun mukaan, ja hallitsi jonkin aikaa. Ihan katsottava otteluhan tämä oli, mutta miksi tämän piti olla PPV:ssä mukana? Eikö tätä olisi voitu vaikka Raw’ssa käydä? Ottelu ei tarjonnut mitään uutta.

**½ (10:23)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Undertaker

Goldust yritti hypätä ylimmiltä köysiltä, mutta Undertaker tarttui Goldustia kurkusta kiinni ja heitti hänet kuristusjuntalla alas köysistä. Undertaker teki lopuksi vielä HAUTAKIVI-ISKUN. Seuraavaan In Your Houseen on jo varmistettu Buried Alive –ottelu Undertakerin ja Mankindin välille, jota selostajat jaksavat hehkuttaa.
Kuva
Shawn Michaels © w/José Lothario vs Mankind w/Paul Bearer – WWF-mestaruusottelu

Mankind hyökkäsi jo ennen Summerslamia eräässä Raw’ssa Michaelsin kimppuun. Ei tässä mitään ihmeellisempää tarinaa ole takana, mutta ei se niin paljon haittaa, kun Mankind ja Michaels pistivät pystyyn vuoden parhaimman ottelun tähän mennessä.
Mankind saapui kehään arkussa, jota kuljetti huppupäiset miehet. Arkku oli koko matsin ajan kehän vieressä, mutta siitä huolimatta kyseessä ei ollut mikään arkkumatsi. Mestaruusottelu oli ihan tavallinen ottelu, vaikka tuolia käytettiin ja tuomari salli aika paljon painia kehän ulkopuolellakin. Mankind ja Shawn Michaels ovat tyyliltään hyvin erilaisia painijoita, mutta todella hyvin miesten kemiat pelasivat kehässä (ja sen ulkopuolella yhtään). Kova, fyysinen ja jännittävä taistelu. Loppupuolella nähtiin huikea spotti, kun kumpikin painija lensi kulmauksesta selostuspöydän läpi. Ottelu kesti lähes puoli tuntia. Vaikka pari kertaa tulikin selviä ”lepohetkiä”, niin silti ottelussa ei ollut hetkeäkään, että olisin tylsistynyt. Ei tämä kuitenkaan missään tapauksessa täydellinen ottelu ole. Loppuun odotin jotain yllätystä. Sellainen tulikin, mutta ihan tuollaista yllätystä en olisi kylläkään halunnut.

****½ (26:25)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja (diskauksella) ja edelleen WWF-mestari: Shawn Michaels

Paul Bearer häiritsi tuomaria, Mankind kipuaa ylimmille köysille ja yrittää lyödä hypätä tuolin kanssa sieltä. Shawn Michaels kuitenkin täräyttää Leukaluiden sulosoinnun, kun Mankind on ilmassa. Michaels menee selättämään Mankindin, mutta keskeyttää selätyksen, kun huomaa Vaderin hyökkäävän kehään. Tuomari pistää matsin poikki.

Shawn Michaels saa heitettyä Vaderin pois kehästä, mutta Paul Bearer täräyttää uurnalla Michaelsin takaraivoon ja Michaels putoaa. Vader yrittää tulla takaisin kehään, mutta sitten hyökkää Sycho Sid Vaderin kimppuun ja he poistuvat paikalta. Mankind on toipunut jo ottelusta, joten hän yrittää vierittää Michaelsin arkkuun. Arkku aukeaa, ja siellä onkin UNDERTAKER! Undertaker tulee kehään ja heittää Mankindin pois kehästä. Mankind ja Bearer pakenevat paikalta, Undertaker lähtee perään ja Michaelsin voitonjuhlat alkavat.
-----

Kokonaisuudessaan tämä PPV oli pettymys. Kaksi ottelua nousee korkealla Vuoden huonoimmat ottelut –listalla. Lisäksi avausottelu (Savio-Bradshaw) oli tylsä ja Goldust-Taker-koitos jo niin nähty. Tag Team –ottelu oli vuoden paras Tag Team –mestaruusmatsi, mutta ei sekään mikään ihmeellinen ollut. Onneksi sentään illan pääottelu pelasti taas, sillä Michaelsin ja Mankindin ottelu oli vuoden paras ottelu tähän mennessä. Yksi loistava ottelu ei kuitenkaan riitä, joten IYH10: Mind Gamesin arvosana on niukin naukin tyydyttävä. Tämä PPV herätti taas paljon kysymyksiä WWF:n tämän ajan toiminnasta. Miksei Intercontinental-mestaruusturnauksen finaalimatsia voitu käydä jo tässä PPV:ssä? Miksei King of the Ring –voittaja Steve Austin taaskaan otellut? Miksi WWF panostaa vain päämestaruusotteluun?

-----
In Your House 10:n tähdet:
*** Mankind
** Shawn Michaels
* Owen Hart
-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
King of the Ring
Ok
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
Summerslam
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies
In Your House 10: Mind Games
Huono
In Your House 9: International Incident
-----
Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 20
2. Bret Hart 6
3. The Ringmaster/Steve Austin 5
3. Owen Hart 5
5. The British Bulldog 4
5. Mankind 4
7. Diesel 3
8. Undertaker 2
8. Savio Vega 2
8. Vader 2
11. Razor Ramon 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 10.04.2015 08:31

Ei Armoa.

Kuva

Sunnuntai 7. Lokakuuta 2007
All State Arena, Chicago, Illinois


Kysymysmerkkejä oli paljon ilmassa kun No Mercy lävähti kuvaruutuihin. Melkeinpä kaikki suunnitelmat oltiin jouduttu viime hetkessä piirtämään uusiksi, koska John Cena oli loukkaantunut maanantain Raw’ssa ottelussaan Mr. Kennedyä vastaan ja ensitietojen mukaan olisi sivussa 6-12 kuukauden ajan. Cenan mestaruus vakatoitiin seuraavana päivänä 2.10 ja näin hänen 380 vuorokauden mittainen kautensa oli päättynyt ikävissä tunnelmissa. Cenan oli tarkoitus puolustaa mestaruuttaan tänä iltana Last Man Standing ottelussa Randy Ortonia vastaan.

No Mercy alkoi Mr. McMahonilla, joka tuli kehään WWE mestaruusvyön kanssa. Hetken promottelun jälkeen Vince kutsui kehään Randy Ortonin, jonka nimitti WWE mestariksi. Ortonin ensimmäinen mestaruuskausi WWE mestarina oli siis totta. Juhlintaa ei kestänyt kuin pari minuuttia, kun Triple H tuli kuokkimaan. HHH solvasi ja ärsytti Randya sekä Vinceä aivan raivon partaalle ja onnistui tavoitteessaan. Lopulta vihasta kiehunut McMahon myöntyi HHH:n tahtoon ja antoi mestaruusottelun. Tässä, nyt ja heti.

WWE Championship
Randy Orton © VS. Triple H

No Mercy tosiaan aloitettiin WWE mestaruusottelulla vanhojen Evolution kavereiden kesken. Pitää muuten jo tässä vaiheessa kehua Chicagon yleisöä. Se tuntuu olevan Amerikan maalla yksi parhaita wrestling yleisöjä vuodesta toiseen ja tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta. Kuuma yleisö toi tähänkin otteluun mukavan lisän.

Koska tämä ottelu oli viikottaistyylisen segmentin jatke, niin oli hieman hankala mitä tästä seuraa. Täysimittainen WWE-mestaruusmatsi, vai kenties nopea päätös segmentille esimerkiksi Ortonin pakenemisen tai tahallisen diskauksen myötä. Todellisuudessa nähtiin jotain siltä väliltä. Hyvä painiottelu, joka ei kuitenkaan ihan WWE mestaruus kaliiberia ollut. Kelpo veto Ortonilta ja HHH:lta eikä tosiaan mikään vitsimatsi. Toki oli selvää, että paukkuja jätettiin vielä reilusti varastoon, mutta kaikin puolin hyvä alku tapahtumalle.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:09
Voittaja: Triple H (Roll Up)

Arvosana: ***


Six Man Tag Team Match
Cade, Murdoch & Kennedy VS. London, Kendrick & Jeff Hardy

Tämä ainakin paperilla ihan mukavalta vaikuttanut kuuden miehen matsi oli lisätty viime hetkillä korttiin. Caden & Murdochin sekä Londrickin feudi oli vielä kesken, mutta ilmeisesti haluttiin vähän variaatioita perusjoukkuematsiin. Jeff Hardy oli voittanut IC-mestaruuden Umagalta Raw’ssa ja olettaisin että kayfaben maailmassa Kennedy silmäili himokkaasti tuota vyötä, joka selitti hänen osallistumisensa otteluun.

London, Kendrick ja Hardy. Siinä voisi parhaimmillaan olla uskomattoman räjähtävä kolmen miehen tiimi. Välähdyksiä kyllä nähtiin, mutta ehkä sittenkään ihan ilotulituksen tasolle ei ylletty. Lopputuloksena oli sellainen perusmukava välipalamatsi, jonka kertaalleen mielellään katsoi, mutta ei suurempaa muisteltavaa jäänyt. Pois lukien ehkä äärimmäisen harvakseltaan nähtävä Green Bay Plunge.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:07
Voittajat: Cade, Murdoch & Kennedy

Arvosana: ** ½


ECW Championship
CM Punk © VS. Big Daddy V w./Matt Striker

Sitten oli vuorossa sydäntälämmittävä hetki, nimittäin CM Punkin sisääntulo kotiyleisönsä edessä. Chicagon smark painotteinen yleisö tosiaan rakasti Punksteriaan, vaikka megatähden status saavutettiin vasta muutamia vuosia myöhemmin. Vastassaan kotikaupungin sankarilla oli iljettävä ilmestys nimeltään Big Daddy V. Historian saatossa BDV on tunnettu myös Mabelina ja Viscerana. Viime aikoina tämä mammuttimainen ihminen oli niittänyt tuhoa ECW:ssä ja osittain myös managerinsa Matt Strikerin avustamana kepuloinut itselleen isoja voittoja. Niinpä hän oli jo ansainnut ykköshaastajan statuksen.

Ottelu oli todella lyhyt ja storyline sidonnainen. En oikeastaan tiedä oliko se hyvä vai paha. Kuka haluaa nähdä BDV:n kovinkaan pitkässä ottelussa? Toisaalta sääli, että Punkin hetki kotikaupungissaan oli niin lyhyt ja antikliimaksinen. Segmenttinä kaiketi ihan toimiva, mutta otteluna kamala.
Spoiler: näytä
Kesto: 1:37
Voittaja: CM Punk (by DQ)

Arvosana: *


Seuraavaksi jatkettiin Matt Hardyn ja MVP:n feudia. Miekkoset olivat joukkuemestareita, mutta vihasivat toisiaan. Kesästä alkaen he olivat kilpailleet erinäisissä haasteissa aina kädenväännöstä kaljanjuontikilpailuun. Nyt jatkettiin samaa rataa kun vuorossa oli Tazzin juontama ja Marian sekä Melinan tuomaroima pizzansyöntikilpailu.

Mistä nyt kukakin tykkää. Olihan tämä nyt sinällään ihan hauska ja erilainen segmentti. Huipentuma oli se, kun Matt Hardy oksensi MVP:n päälle. Pissakakkahuumorin suuremmat ystävät varmaan saivat tästä allekirjoittanutta enemmän irti.

WWE Championship
Umaga VS. Triple H ©

Viime viikot HHH oli intensiivisesti feudannut samoalaisen puskutraktorin kanssa ja tämä ottelu oli kortissa alunperinkin. Iso muutos oli kuitenkin se, että nyt se käytiin WWE mestaruudesta. Mr. McMahon ei pitänyt alkuunkaan siitä, että HHH oli ryövännyt mestaruuden Ortonilta ja rangaistukseksi tästä pakotti HHH:ta puolustamaan mestaruutta välittömästi Umagaa vastaan.

Ehdottomasti sellainen ottelupari, jonka halusin nähdä. Ainakin teoriassa Umaga & HHH varmasti pystyisivät hyvään matsiin. Ihan lupaavasti tämä alkoikin, mutta viime hetkessä muuttuneiden suunnitelmien vuoksi jäi armottoman lyhyeksi. Ymmärrettävää toki, että HHH:n paukkuja oli pakko hieman säästellä. Ehkäpä miehet lähitulevaisuudessa vielä ottelevat sen täysipitkän ottelun.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:35
Voittaja: Triple H (Pedigree)

Arvosana: **


Singles Match
Rey Mysterio VS. Finlay

Ihan mielenkiintoinen ottelupari Smackdownin puolelta. Kummatkin olivat tuttuja jo WCW:n ajoilta, mutta koskaan he eivät olleet keskenään otelleet, ainakaan ppv:ssä. Menneiden viikkojen aikana erimielisyydet olivat kasvaneet niin isoiksi, että nyt oli sen aika.

Ihan mukiinmenevä ottelu tämä olikin. Täysipitkä matsi ei ollut, koska minuuttitolkulla käytettiin aikaa Finlayn valeloukkaantumisen myymiseen. Mentiin vähän siinä ja rajoilla oliko tuo nerokas käänne vai vakavalla asialla leikkimistä. Mutta sen aikaa kun ottelua kesti niin olihan se ihan mukavaa katsottavaa. Ehkäpä Umaga vs. HHH:n tavoin tämäkin ottelupari saa vielä lähitulevaisuudessa mahdollisuuden otella sen täysipitkän ja paremman ottelun.
Spoiler: näytä
Kesto: ??
Voittaja: No Contest (Referee stopped the match due to Finlay’s ”injury”)

Arvosana: ** ½


Women’s Championship
Beth Phoenix VS. Candice Michelle ©

Unforgivenissä naiset kohtasivatkin ja silloin Beth Phoenix hallitsi matsia mielen määrin, mutta joutui Roll Upilla yllätetyksi ja Candice säilytti mestaruutensa. BP oli vakuuttanut kuitenkin siinä määrin, että oli ansainnut uuden mahdollisuuden.

Glamazon toi lisäarvoa naisten divarille, koska hänen kaltaistaan voimapainijaa siellä ei oltu muutamaan vuoteen nähty. Ihan hyvää ja yritteliästä painia tämä oli ja Candicekin paiskasi oikein nätin näköisen Top Rope Cross Bodyn. Kovin lyhyt tämä matsi kuitenkin oli ja loppui kuin seinään, joten kummoisia arvosanoja tälle ei voi antaa. Pari minuuttia lisää olisi saattanut erottaa tämän harmaasta massasta.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:30
Voittaja: Beth Phoenix (Cradle Suplex)

Arvosana: * ½


World Heavyweight Championship (Punjabi Prison)
The Great Khali VS. Batista ©

Painifanien toiveisiin oltiin vastattu, sillä Khalin ja Batistan feudi jatkui edelleen. Unforgivenin kolminottelussa Batista oli kellistänyt intialaisen musertavalla Spinebusterilla ja vienyt mestaruuden mukanaan. Entisellä mestarilla oli revanssioptio ja sen hän halusi nyt käyttää. Ottelumuotona oli toista kertaa WWE:n historiassa Punjabi Prison. Tämä oli Khalin ikioma gimmick matsi. Kyseessä oli eräänlainen häkkiottelu. Häkki vaan ei ollut teräksestä, vaan vahvistetuista bambupuun palasista koottu. Rakennelmia oli kaksi sisäkkäin ja voitto irtoaisi ainoastaan pakenemalla kummastakin rakennelmasta. Ensimmäinen Punjabi Prison oltiin nähty Great American Bashissa 2006. Silloin kävi nolosti, että terveysongelmien vuoksi Khali ei voinut osallistua omaan gimmick matsiinsa ja häkissä ottelivatkin Undertaker ja Big Show.

Sanotaan nyt niin, että on WWE:llä parempiakin gimmick matseja. Sisemmässä häkissä oli neljä ovea, jotka sai avata kertaalleen minuutin ajaksi ja yrittää paeta. Oikeastaan tuo oli ottelun pelastus, koska ovien aukominen ja kiinni paiskautuminen veivät huomiota kivasti pois tylsästä kehätoiminnasta. Summerslamin kaltainen täyskatastrofi tämä siis ei ollut, mutta ei millään tasolla hyväkään ottelu. Jotain sieltä surkean ja huonon väliltä. Positiivista toki se, että tämän myötä Khalin pakkosyöttö pääottelijana alkoi pikku hiljaa tulla tiensä päähän.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:48
Voittaja: Batista

Arvosana: * ½


WWE Championship (Last Man Standing)
Triple H © VS. Randy Orton

Ilta päättyi kuten alkoikin, Ortonin ja HHH:n ottelulla. Triple H:n kellistettyä aiemmin illalla Umagan muistuikin Vince McMahonin mieleen eräs asia. No Mercyyn oli mainostettu Last Man Standing ottelua WWE:n mestaruudesta ja sellaisen fanit tulisivat myös saamaan. Niinpä HHH joutui urakoimaan jo illan kolmannen ottelunsa. Umagaa vastaan HHH oli loukannut kylkiluunsa, joten etukäteen katsottuna hänen mahdollisuutensa vaikuttivat kovin heikoilta.

Umaga ja Cena ottelivat Royal Rumblessa motyc matsin LMS säännöillä sekä Batista & Undertaker neljän tähden matsin Backlashissa. Se onkin ehdottomasti parhaita WWE:n gimmickotteluita, koska se pettää hyvin harvoin. Tämä ei tehnyt poikkeusta. Ottelun alkuminuutit muistuttivat ehkä liiaksi tavanomaista singles matsia, mutta kovinkaan pitkään ei tarvinnut odottaa kun tämä syttyi liekkeihin. Selostajanpöydät saivat kyytiä, tuoleja käytettiin, portaita käytettiin. Loppua kohden kehän alue näytti sotatantereelta. HHH:n attitude eran aikaisaista matseista tutut vibat.

Hommaa täydensi se, että Chicagon yleisö oli aivan ensiluokkaisesti mukana ja Jim Ross veti kovimman selostajasuorituksensa kenties koko vuoteen. Tunnelmaa siis piisasi ja tämä ottelu vei täysin mukanaan. Paras WWE-ottelu ainakin puoleen vuoteen. Arvosanan kanssa oli hieman arpomista. Yhtäältä tästä ehkä puuttui se viimeinen ripaus, joka vaaditaan motyc-otteluun. Toisaalta tämä oli parasta pitkään aikaan ja tunnelma sekä selostus olivat huippuluokkaa. Niinpä en jaksa nipottaa olemattomista asioista, vaan lyön tälle motyc-leiman. Ihan vuoden parhaaksi tämä tuskin valikoituu, mutta aivan hemmetin kova main event ja vuoden top 5 matseja mitä todennäköisemmin.
Spoiler: näytä
Kesto: 20:28
Voittaja: Randy Orton

Arvosana: **** ½ (motyc)


*** Triple H
** Randy Orton
* Rey Mysterio



Yhteenveto: Tämä oli hyvällä tapaa erilainen ppv. Kuin elokuva, joka pyöri WWE-mestaruuden ympärillä. Eli ei niinkään yksittäisistä otteluista koostuva urheilutapahtuma, vaan tarina jossa alku, keskiosa ja päätös. WWE mestaruuden osalta oltiin hankalassa tilanteessa pystytty kyllä tekemään hyviä päätöksiä Triple H:n triplabookkaus oli varmastikin paras mahdollinen ratkaisu. Harmi vaan, että miehen työn tehneet HHH & Orton eivät saaneet oikein miltään suunnalta taustatukea. Kolme matsia sai arvosanakseen 1,5 tai vähemmän, joka vetää kokonaisarvosanaa pahasti alaspäin. Kokonaisuutena tästä tapahtumasta jäi kuitenkin paljon parempi fiilis kuin WWE:n ppv:stä pitkään aikaan, joten laitetaan arvosanaan neljäsosa lisää, jotta se ei täysin valehtelisi.


Pähkinänkuorispoilerit
Triple H VS. Orton (11:09) ***
Londrick & Jeff VS. Cade, Murdoch & Kennedy (8:07) ** ½
CM Punk VS. Big Daddy V (1:37) *
Umaga VS. Triple H (6:35) **
Mysterio VS. Finlay (???) ** ½
Beth VS. Candice (4:30) * ½
Batista VS. Khali (14:48) * ½
Triple H VS. Orton LMS (20:28) **** ½ (illan paras, motyc)


Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 WWE - Backlash 3,13
3 TNA - Victory Road 3,09
4 WWE - WrestleMania XXIII 2,97
5 TNA - Lockdown 2,94

6 TNA - No Surrender 2,88
7 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
8 TNA - Sacrifice 2,81
9 TNA – Final Resolution 2,71
10 TNA - Destination X 2,56 / WWE - No Mercy 2,56

11 WWE - Great American Bash 2,50
12 WWE - Unforgiven 2,44
13 TNA - Hard Justice 2,39
14 TNA - Slammiversary 2,28
15 TNA - Against All Odds 2,25

16 WWE - SummerSlam 2,22
17 WWE - Vengeance 2,14
18 WWE - No Way Out 2,13
19 WWE - Judgment Day 2,00
20 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
5. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / No Mercy
Ensi kerralla sitten Bound For Glory.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 16.04.2015 14:02

Kenitys taisikin olla reissussa ja Blasterpiecekin näköjään pitänyt tällä viikolla taukoa, joten pidetäänpä aihe elossa. Ja tällä kertaa tarjolla onkin melkoinen herkkupala.

Kuva

Sunnuntai 14. Lokakuuta 2007
Gwinnett Center, Atlanta, Georgia


Bound For Glory, TNA:n vuoden isoin tapahtuma. Viime vuonna se pidettiin Detroitissa, nyt oli matkustettu WCW:n entiseen kotipesään Atlantaan. Jo pelkästään tien päälle lähteminen toi tähän sitä suuruuden tuntua verrattuna Impact Zonella pidettyihin tapahtumiin. Etukäteen näyttikin hyvältä. Pääotteluna oli paperilla firman historian suurin matsi, Sting vs. Angle maailmanmestaruudesta. Lisäksi luvassa oli mm. Christian Cagen ja Samoa Joen kohtaaminen sekä ensimmäisen knockout mestarin kruunaaminen. Selostajina tutusti Tenay & West.

Ultimate X Tag Team Match
Triple X (Senshi & Skipper) VS. LAX

Ultimate X oli TNA:n parhaiten tunnettuja gimmick matseja, joten olikin luontevaa, että sellaisella tämä historian suurin tapahtuma myös avattiin. Triple X oli TNA:n varhaisia vuosia dominoinut talli, joka oli viime kuukausien aikana palannut yhteen piristämään joukkuedivisioonaa. Homiciden & Hernandezin aikanaan kovasti vihattu latinoroistotiimi oli noussut yleisön suosioon hienojen kehäotteidensa vuoksi ja ehkäpä myös siksi, että TNA:n jättänyt Konnan ei enää hengannut kehän laidalla.

Hurja otteluhan tämä oli. Heti alkupuolella oli tajunnanräjäyttävä hetki kun Homicide läväytti Topeco Hilon aina selostajanpöydälle asti. Ei mikään ainutkertainen, mutta silti aina sykähdyttävä spotti. Iso mies Hernandez yllätti myös kyvyllään kiipeillä kaapeleita pitkin. Jos ei niinkään sulavasti, mutta onnistuipa kuitenkin. Skipper & Senshi olivat toki myös ihan kotonaan tämäntyyppisessä matsissa. Ongelma tässä oli se, että mitään kovin järkevää tarinaa tässä ei ollut. Enemmän kilpailu siitä, kuka läväyttää matsin komeimman spotin. Sinällään tuo ei ollut ongelma, koska tämä oli avausottelu, jonka pääasiallinen tehtävä olikin vaan sytyttää yleisö. Ja siinä roolissa tämä toimi ensiluokkaisesti.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:58
Voittajat: LAX

Arvosana: *** ¼


Fight For The Right Match
Osallistujat: Jimmy Rave, Lance Hoyt, Havok, Shark Boy, Petey Williams, Kaz, Alex Shelley, Chris Sabin, Sonjay Dutt, BG James, Kip James, James Storm, Eric Young, Bobby Roode, Chris Harris, Junior Fatu

Tämä ottelu oli kolmiosainen ja pohjusti Impactissa tulevaisuudessa nähtävän ykköshaastajaturnauksen. 16 osallistujaa ja matsi alkoi kehän ulkopuolella. Tavoitteena oli päästä kehään saakka. Siinä vaiheessa kun 8 painijaa oli kehässä niin muiden piti poistua pukuhuoneeseen. Tuosta alkoi osa 2, kahdeksan miehen Battle Royal. Osa 3 oli sitten siinä vaiheessa kun jäljellä oli enää viimeiset kaksi ja sitten voitto heltiäisi tavallisen yksilömatsin tapaan. Tulevina viikkoina Impacteissa nuo kehään selvinneet kahdeksan miestä sitten ottelisivat ykköshaastajuusturnauksissa ja eliminointijärjestys määrittäisi vastustajan. Voittaja vastaan ensimmäisenä eliminoitu, 2vs.7, 3vs.6 ja niin edelleen. Sekavaa joo, mutta omalla tavallaan myös nerokasta. Mielenkiintoinen osallistuja tässä matsissa oli Junior Fatu, eli tuttavallisemmin Rikishi. En tiennytkään hänen koskaan TNA:ssa esiintyneen, ainakaan kovin mittavaa uraa hän ei siellä tehnyt.

Olihan tämä sekavaa, paitsi sellaiselle joka on tottunut katsomaan TNA:ta. Ihan kohtuullinen matsi tämä lopulta oli. Huumoria oli sopivissa määrin ja eliminointeja tuli sopivan nopealla tahdilla. Tähän nopeat eliminoinnit sopivat hyvin. Loppuun asti selvisivät kaksi kaverusta, jotka olivat feudanneet melkein koko vuoden, joten sekin oli ihan fiksusti bookattu. Ihan jees, mutta ei mitään muistettavaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:51
Voittaja: Eric Young (runner up Bobby Roode)

Arvosana: ** ½


TNA World Tag Team Championship
AJ Styles & Tomko VS. Team Pac Man ©

Tomko & Styles olivat ansainneet ykköshaastajan paikkansa voittamalla gauntlet ottelun No Surrenderissa. Samassa tapahtumassa kontorversiaali NFL-futari Adam ”Pac Man” Jones ja Ron ”Truth” Killings voittivat julkisuustempauksena joukkuemestaruudet. En ihan saanut tolkkua siitä oliko NFL:n kattojärjestö vai Jonesin joukkue kieltänyt häntä nousemasta wrestling kehään, mutta luojan kiitos näin oli tapahtunut. Jones kun oli painijana täysi lapanen. Näinpä hän olikin kehän laidalla ja Truthin parina oli Team Pac Manin uusin jäsen, Consequences Creed. Hahmo oli parodia – tai kunnianosoitus – kuinka nyt haluakaan tulkita, Rocky-leffojen legendaariselle Apollo Creedille. Nyrkkeilyhanskoja sekä punavalkosiniraitaisia pöksyjä myöten. Consequences Creedistä tuli tämän jälkeen TNA:n vakiokalustoa ja nykyään hän vaikuttaa WWE:ssä Xavier Woodsina.

Kaksi heel joukkuetta, mutta yksi elämää suurempi face. AJ Styles, jo pelkästään ilmiömäisyytensä vuoksi ja oltiin hyvin lähellä AJS:n kotiseutuja. Kun Pac Man oltiin onnekkaan sattuman kautta saatu työnnettyä kehän laidalle, niin käsissä olikin ihan kiva joukkuemestaruusmatsi. Truth & Consequences oli ihan pätevä tiimi ja AJ sekä Tomko toimivat myös pareina hyvin. Sähäkkää toimintaa ja useita komeita spotteja. Kruununa jälleen kerran AJS:n aivan hämmästyttävä loikka kehän ulkopuolelle. Mukava ja toiminnantäyteinen joukkuemestaruusmatsi. PPV alkanut ihan lupaavasti.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:47
Voittajat: Styles & Tomko

Arvosana: ***


X Division Championship
Jay Lethal © VS. Christopher Daniels

”Black Machismo” oli noussut X-divarin mestariksi otettuaan No Surrenderissa jättiyllätysvoiton Kurt Anglesta hienon matsin päätteeksi. Ymmärrettävästi Anglella oli muita bisneksiä hoideltavana eikä hän kerennyt jäädä itkemään äksämestaruuden perään. Sen sijaan ehkäpä divarin historian suurin nimi Chris Daniels halusi omansa takaisin. Tavoittena XXX:llä oli napata Danielsille vyö sekä Senshille ja Skipperille joukkuemestaruudet.

Hyvä ottelu, oikeastaan juuri sellainen kuin Danielsilta ja Lethalilta saattoi odottaa. Supertempoista keskisarjan painia, mikä teki TNA:n kuuluisaksi. Hienoimpia spotteja olivat Danielsin Best Moonsault Ever, Angels Wings vastaiskut ja Lethalin hienot komboliikkeet. Parit lukottelutkin Danielsilta nähtiin. Daniels toimi monessa roolissa, mutta kaikkein parhaiten hänet muistetaan juuri tällaisista x-divarin otteluista. Onko se siunaus vai kirous, sitä en tiedä. Joka tapauksessa hieno ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:02
Voittaja: Lethal (Lethal Combination)

Arvosana: *** ¼


2/3 Falls Tables Match
Steiner Brothers VS. Team 3D

Vihanpito näiden kahden oman aikansa suuren joukkueen välillä oli saavuttanut kiehumispisteen jo aikaa sitten. Joukkueiden piti kohdata jo Slammiversaryssa kesäkuussa, mutta tuota ei koskaan tapahtunut. Scott Steiner oli kärsinyt äärimmäisen vakavan loukkaantumisen kesäkuun alussa Puerto Ricossa ja kävi kolkuttelemassa kuoleman portteja. Scott selviytyi ja elokuun Hard Justicessa joukkueet kerkesivät jo kohdatakin. Tuon Steinerit veivät, mutta sittemmin tilanne oli eskaloitunut entisestään kun 3D oli brutaalisti telonut Scottin kurkkutorven ja kaulan seutua terästuolilla. Nyt oli aika päättää tämä luku lopullisesti.

Ihailtavasti sedät jaksoivat riehua BFG:n kunniaksi. Matsi alkoi joitain minuutteja kestäneellä yleisöbrawlauksella, jossa fanien ostamaa olutta läikytettiin litratolkulla. Sitten kun kehään päästiin niin ottelun loppu olikin ihan menevää ”roskapainia”, joka piilotti ottelijoiden heikkoudet. Kyllähän tämän(kin) ottelun tähtihetki oli Frankensteiner yläköydeltä, jonka Scott tempaisi tällä kertaa Raylle. Oli se vaan vakuuttava näky, ottaen huomioon Rayn suht massiivisen olemuksen. Loppuhetkillä yksi pöytä murtui pelkästään Stenkun painon alla, jonka vuoksi jouduttiin lopetusta vähän soveltamaan. Mutta hyvin konkarit siitä selvisivät ja matsi pysyi kasassa loppuun asti. Nostalgiahetki old school faneille.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:46
Voittajat: Steiner Brothers

Arvosana: ***


Knockout Gauntlet Match
Osallistujat: Traci Brooks, Miss Jackie, Shelly Martinez, Awesome Kong, ODB, Angel Williams, Christy Hemme, Gail Kim, Talia Madison, Roxxi Laveaux

Osaltaan iso palanen painihistoriaa. Tähän hetkeen asti TNA:lla ei ollut koskaan ollut naisten divisioonaa. Rosterissa kuitenkin oli useita taitavia naispainijoita, joita hyödynnettiin pääasiassa valetin roolissa. Gail, Traci, Jackie näin etunenässä. Nyt kun TNA:lla promootiona meni kohtuullisen hyvin, niin oli mahdollista palkata naispainijoita lisää ja luoda heille oma divisioonansa. Nimeksi tuli knockout divisioona ja tässä 10:n naisen matsissa kruunattaisiin ihka ensimmäinen KO mestari. Puolet osallistujista oli uusia. Shelly Martinez (WWE:n Ariel), Awesome Kong, Talia Madison (myöhemmin Velvet Sky), ODB ja Angel Williams (myöhemmin Angelina Love).

Tykkäsin tästä jo senkin vuoksi, koska milloin viimeksi on ppv:ssä nähty tällaista 10:n naisen isohkoa gauntlet ottelua? Ei koskaan? Lisäksi olihan tässä uutuudenviehätystä, ensimmäinen virallinen knockout divarin ottelu ikinä. Eikä se painikaan huonoa ollut. Ensimmäisen puolikkaan päähenkilö oli Awesome Kong ja jälkimmäisen Gail Kim. Se piti huolen siitä, että hyvää painiakin nähtiin. Onnistunut matsi siis, vaikka ei ihan parhaita naisten matseja kuitenkaan. Knockout divarista tuli seuraavaksi muutamaksi vuodeksi varsin kuuma juttu, joten toivon mukaan samaa herkkua on lähitulevaisuudessa lisää tarjolla.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:12
Voittaja: Gail Kim (Runner up Roxxi)

Arvosana: ** ½


Singles Match (Special Enforcer Matt Morgan)
Christian Cage VS. Samoa Joe

Joe ja Christian kohtasivat jo syyskuun No Surrenderissa mainiossa ottelussa. Se päättyi ikävästi diskaukseen kun raivostunut Joe ei tahtonut kuunnella tuomarin ohjeita. Seuraavien viikkojen aikana tunteet vaan entisestään kuumenivat, mutta Jim Cornettella oli ratkaisu. Hän laittoi henkilökohtaisen suojaajansa Matt Morganin kehän laidalle pitämään järjestystä yllä. Morganin pääasiallinen funktio oli estää ulkopuolisten sekaantuminen, eritoten Kristianin koalition. Seitsenjalkainen Morgan oli toiminut Cornetten henkivartijana jo muutamien kuukausien ajan, mutta kehään hän ei ollut vielä noussut.

Hyviä otteita tapahtumaan oli mahtunut jo useita, mutta tämä oli jo mahtava. Jo No Surrenderissa tuli todistetuksi, että miehet sopivat toistensa vastustajiksi todella hyvin ja tässä mentiin vielä askelta pidemmälle. Todella intensiivistä ja nopeatempoista painia. Tykitystä, paremman sanan puutteessa. Kumpikin olivat uransa huippupisteessä tähän aikaan ja se kyllä näkyi. Joelta hämmästyttäviä liikekomboja ja Christianilta nättejä vastaiskuja ja yllättäviä lennokkaita liikkeitä. Pari minuuttia pidempi lopputaistelu olisi nostanut tämän varmasti motyc-kategoriaan. Nyt se jäi siitä vähän vajaaksi, mutta pirullisen kova ottelu joka tapauksessa. Parasta TNA:ta sitten Stormin ja Harrisin verilöylyn.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:48
Voittaja: Samoa Joe (Coquina Clutch)

Arvosana: **** ¼


4-Way Monster’s Ball
Raven VS. Rhino VS. Black Reign VS. Abyss

Hirviön pallo. Brutaalein ja sairain kaikista gimmickmatseista, Abyssin tavaramerkki. Nyt mukaan oli valikoitu neljä hardcorepainin läpikotaisin tuntevaa painijaa.

Kyllähän tämä oli sitä, mitä mainostettiinkin. Verta ja suolenpätkiä. Muistettavimpia spotteja oli Ravenin syöksyminen ostoskärryn sisään sekä myöskin Ravenin kyynärpääpudotus ”parvekkeelta” kahden pöydän ja Abyssin läpi. Sillä on kuitenkin rajansa kuinka hyvä tällainen rymistely voi olla. Tässä oli muutama kiva hetki, mutta ei tämä genrensä parhaimmistoon noussut. Ihan toimiva kylläkin ja verenhimoisimmat painifanit varmasti saivat haluamansa.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:07
Voittaja: Abyss

Arvosana: ** ½


TNA World Heavyweight Championship
Sting VS. Kurt Angle ©

Valehtelematta TNA:n historian suurin ottelu. Sting ja Angle eivät olleet koskaan kohdanneet. Tätä kohtaamista oli hienovaraisesti pohjustettu jo kesästä alkaen. Syksyn aikana Angle & Sting olivat hetken aikaa jopa joukkuemestareina. Nyt tilanne oli mennyt varsin henkilökohtaiseksi kun Angle oli käynyt pieksämässä Stingin pojan Californian reissullaan. Oli myös symbolisesti kaunista, että tämä ottelu tapahtui juuri Atlantassa. Kaupunki, jota WCW & Sting pitivät kotinaan ja kaupunki, jossa Kurt Angle nousi olympiavoittajaksi.

Sting on isojen otteluiden painija, sillä olihan tämä taas parasta Stingiä koko vuonna. Ikäänsä nähden vetreää menoa ja hyvin pysyi painimasiinan kyydissä mukana. Yleisö oli myös hienosti mukana ja kyllä tässä oli roppakaupalla sitä ison matsin tuntua. Oletettavasti isoin ottelu tämä olikin, mitä TNA:lla koskaan tulee olemaan. Meno näytti hyvältä ja kun Stingikin tuntui olevan painipäällä, niin mikään ei olisi teoriassa estänyt sitä, etteivätkö miehet olisi pystyneet ihan neljän tähden matsiinkin.

Sitten TNA teki TNA:t ja loppumatsin aikana nähtiin sekä Karen Anglen että Kevin Nashin sekaantumiset. Jälkimmäisen vieläpä useaan otteeseen. Tuo oli harmillista, koska varmasti suurin osa olisi halunnut Anglen ja Stingin ensikohtaamisen olevan puhdas painimatsi. Nyt se ei sitä ollut. Sekaantumiset eivät kuitenkaan nollaneet kaikkea, sillä olihan tämä viihdyttävä ottelu siitä huolimatta. Sting teki vuoden parhaan suorituksensa ja kyllä tässä jännitystä voittajasta riitti. Hyvä matsi, mutta pieni harmitus jäi, koska tämä olisi voinut olla vieläkin parempi.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:29
Voittaja: Sting (Scorpion Death Drop)

Arvosana: *** ½




*** Christian Cage
** Samoa Joe
* Kurt Angle



Yhteenveto: Erittäin hyvä ppv, ehkä jopa loistava. Vuoden parhaimmistoa ehdottomasti. Kortti oli paperilla kova eikä yksikään ottelu pettänyt. TNA:n mittarilla tässä oli todellista suuruuden tuntua. Atlantan yleisö oli hienosti mukana koko illan läpi ja muutenkin tässä oli tekemisen meininkiä. ™ Ainoastaan Angle-Sting jäi vähän kaivelemaan. Eihän se huono ollut nytkään, mutta ilman sekaantumisia mahdollisuudet olisivat olleet vielä parempaan. Arvosanaan neljäsosan lisä, koska yleinen fiilis mikä tästä jäi, oli hyvin positiivinen.

Pähkinänkuorispoilerit
Triple X VS. LAX (11:58) *** ¼
Fight For The Right Match (11:51) ** ½
AJS & Tomko VS. Team Pac Man (8:47) ***
Lethal VS. Daniels (11:02) *** ¼
Steiners VS. Team 3D (12:46) ***
Knockout Gauntlet (12:12) ** ½
Christian VS. Joe (15:48) **** ¼ (illan paras)
Raven VS. Black Reign VS. Rhino VS. Abyss (9:07) ** ½
Sting VS. Angle (18:29) *** ½


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2. TNA - Bound For Glory 3,33
3 WWE - Backlash 3,13
4 TNA - Victory Road 3,09
5 WWE - WrestleMania XXIII 2,97

6 TNA - Lockdown 2,94
7 TNA - No Surrender 2,88
8 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
9 TNA - Sacrifice 2,81
10 TNA – Final Resolution 2,71

11 TNA - Destination X 2,56 / WWE - No Mercy 2,56
12 WWE - Great American Bash 2,50
13 WWE - Unforgiven 2,44
14 TNA - Hard Justice 2,39
15 TNA - Slammiversary 2,28

16 TNA - Against All Odds 2,25
17 WWE - SummerSlam 2,22
18 WWE - Vengeance 2,14
19 WWE - No Way Out 2,13
20 WWE - Judgment Day 2,00

21 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
5. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / No Mercy

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » To 16.04.2015 18:54

Pistetääs seuraava arvostelu. Seuraavan tulosta en valitettavasti tiedä, koska WWE Networkista uupuvat vielä Raw't ajalta marras-joulukuu 1996...

-----

Päivä Mind Gamesin jälkeen – 23.9.1996 – oli jälleen Raw’n aika. Ensimmäisessä ottelussa saatiin vihdoin uusi Intercontinental-mestari, kun turnaus huipentui Marc Meron ja Faarooqin välisellä ottelulla. Ottelun erikoistuomarina toimi WWF:n ensimmäinen IC-mestari Pat Patterson. Lisäksi entinen Intercontinental-mestari Mr. Perfect liittyi selostajien joukkoon matsin ajaksi. Patterson hääti Faarooqin managerin Sunnyn kesken matsin, mutta lopussa Sunny palasi paikalle. Sunny ja Meron manageri Sable ajautuivat kissatappeluun, ja samalla Mero onnistui voittamaan Faarooqin. Faarooqille ensimmäinen tappio WWF:ssä ja Marc Merolle ensimmäinen mestaruusvoitto!

Undertakerista näytettiin promo hautausmaalta. Samoin näytettiin Paul Bearerista ja Mankindista. Mankind ja Undertakerhan tulevat kohtaamaan seuraavassa PPV:ssä Buried Alive –ottelussa. Itseasiassa seuraavan PPV:n nimikin on In Your House 11: Buried Alive.

Kuva
Mankind ja Paul Bearer hautausmaalla.

Toisena otteluna oli tag team –ottelu, jossa kohtasivat The Body Donnas (Skip & Zip) sekä Owen Hart & The British Bulldog, jotka voittivat Tag Team –vyöt Mind Gamesissa. Koska edelleen oltiin Pennsylvaniassa, niin tietysti ECW:n porukkaa oli taas paikalla. Kesken ottelun ECW:n tähti Taz hyppäsi katsomosta kehän laidalle ja yleisö piti hurjaa meteliä. Illan kolmantena ja viimeisenä otteluna oli Hunter Hearst Helmsleyn ja The Stalkerin ottelu. Vasta tajusin, että tuon naurettavan kasvomaalauksen lisäksi Stalkerilla on vaaleat viikset! Jälleen kerran kesken HHH:n ottelun paikalle tuli Mr. Perfect, joka jälleen vei Hunterin daamin pois paikalta. Helmsleyn ote herpaantui tästä, ja lopulta hävisi ottelun. Jostain syystä tämän ottelun aikana selostamossa oli vierailevana kommentaattorina Stone Cold Steve Austin. Se ei tietenkään haitannut, koska Austinin heitot The Stalkerista ja Bret Hartista olivat hauskoja.

Alkuvuodesta WWF:n jättänyt kantritähti Jeff ”Double J” Jarrett oli levyttänyt edellisenä vuonna With My Baby Tonight-kappaleen. Tässä jaksossa kuitenkin paljastettiin, että Jeff Jarrett ei oikeasti tässä kappaleessa laulanut! Ensi viikolla paljastuu, kuka on oikea ”Double J”. Lieneekö sattumaa, että juuri näihin aikoihin Jeff Jarrett oli tehnyt sopimuksen WCW:n kanssa… Josta tulikin mieleen, että tämä jakso huipentui selostaja Jim Rossin promoon, jonka tarkoitus oli kai tehdä miehestä pahis. JR kertoi, että hän ei ole WWF:lle, vaan pelkästään itselleen. Hän myös kertoi huonosta kohtelustaan WWF:ssä. JR ei ihmettele, että miksi niin moni painija on jättänyt WWF:n. Nyt hän halusi esitellä Razor Ramonin ja Dieselin. Razor Ramonin musa alkaa soimaan ja ”Razor Ramon” tulee paikalle. Selostajat ja yleisö hyvin nopeasti tajuaa, että kyseessä ei ole oikea Razor Ramon (Scott Hall). Razorin tullessa kehään, hänen kimppuunsa hyökkää Savio Vega ja jakso yhtäkkiä vain loppuu kesken tappelun. Ei keretty näkemään edes sitä ”Dieseliä”.

-----

Syyskuun viimeinen Raw alkoi KOTR-finalistien ottelulla, kun Stone Cold Steve Austin kohtasi jälleen Jake ”The Snake” Robertsin. Jerry Lawler ei ole unohtanut Robertsia. Lawlerilla oli taas pieni viskipullo, ja loppujen lopuksi hän sylkäisi viskit Robertsin naamalle ja Austin voitti Stunnerilla. Toisena otteluna oli tag team –ottelu, jossa kohtasivat The Godwinns ja The Grimm Twins. Grimmin kaksoset tunnetaan paremmin Harris Twinsina (Don & Ron Harris), jotka ovat tätä ennen WWF:ssä painineet myös nimellä The Blu Brothers (Eli & Jacob). Mitä tästä nyt enää sanoisi? Painotaidottomat ja isokokoiset veljekset kohtasivat maalaisjuntit, jotka eivät myöskään osaa painia. Onneksi tämä matsi oli lyhyt. En nyt muista, että missä vaiheessa tätä jaksoa tämä tapahtui, mutta Hunter Hearst Helmsley vihdoin haastoi Mr. Perfectin otteluun. Mr. Perfect suostui tähän, ja ottelu tullaan näkemään muutaman viikon kuluttua.

Savio Vega pääsi vihdoin ottelemaan Fake Razor Ramonia vastaan. Kesken ottelun paikalle tuli Fake Diesel, ja Savio Vega voitti diskauksella. Sen jälkeen feikkihahmot riepottelivat hetken Savio Vegaa, kunnes poistuivat paikalta. Tässä vaiheessa on varmaan hyvä jälleen avata tätä kuviota. Alkuperäistä Razor Ramonia esitti Scott Hall ja Dieseliä esitti Kevin Nash. Hall ja Nash kuitenkin loikkasivat WCW:hen keväällä 1996 jättäen ison aukon WWF:ään. Oikeudet hahmoihin ’Razor Ramon’ ja ’Diesel’ olivat kuitenkin WWF:llä, joten tässä loppuvuodessa 1996 päätti WWF tuoda nämä hahmot takaisin uusilla esittäjillä. Networkin Monday Night War –sarjassa Hall ja Nash kertoivat, että WWF:n mainostaessa Razor Ramonin ja Dieselin paluuta, WCW:n pomot pelkäsivät heidän loikkaamista takaisin WWF:ään niin paljon, että tarjosivat miehille entistä rahakkaammat WCW-sopimukset. Nash ja Hall kiittävät. Tämä koko feikkihahmo-kuviohan ”yllättäen” oli täysi floppi, mutta minun on rehellisesti sanottava, että ei tämä niin pahalta wrestlecrapilta oikeasti edes tunnu. Saatan olla ainoa, joka tätä mieltä on. Fake Razor Ramonia esitti Rick Bognar ja Fake Dieseliä esitti Glen Jacobs, joka vielä alkuvuodesta esiintyi WWF:n showeissa Isaac Yankem D.D.S. –nimisenä hammaslääkärinä. Ja myöhemminhän Fake Dieselin esittäjä tullaan paremmin tuntemaan nimellä Kane..

Kuva
"Razor Ramon" ja "Diesel"

Feikkihahmoista tulikin mieleen, että tässä Raw’ssa sitten lopulta paljastui, kuka oikea ”Double J” on. Kantritähti Jeff Jarrettin (joka myös paini siis WCW:ssä) kappaleen olikin oikeasti esittänyt hänen roudarinsa – Jesse ”Double J” James! Jesse James esiintyi edellisenä vuonna WWF:n ohjelmissa Jarrettin roudarina ja nimenäkin oli vain The Roadie. Tämän paljastuksen lisäksi Raw’ssa näytettiin myös taas pari pätkää hautausmaalta. Mankind oli kaivamassa kuoppaa ja Undertaker uhoili Mankindin päätyvän elävänä hautaan. Ei sen kummempaa.

Viimeisenä otteluna oli tag team –ottelu, jossa Vader ja hänen managerinsa Jim Cornette kohtasivat Shawn Michaelsin ja José Lotharion. Aina kun Michaelsin mestaruus ei ole pelissä, niin Vader onnistuu selättämään Michaelsin. Ottelun jälkeen Vader yritti tehdä vielä toisen Vader Bombin Shawn Michaelsille, mutta Sycho Sid tuli pelastamaan Michaelsin. Yhtäkkiä kehään tuli myös Goldust ja jakso päättyi siihen, kun nämä neljä painijaa tappelivat kehässä.

-----

Seuraava Raw oli taas hyvin kehno. Marc Mero kohtasi Fake Dieselin, mutta ”yllättäen” Fake Razor Ramon tuli paikalle ja ottelu päättyi diskaukseen. Feikkihahmot teloivat Meron. Entiset Tag Team –mestarit Gunnin veljekset kohtasivat The New Rockers –joukkueen. Skippasin oikeastaan koko matsin, koska ei kiinnostanut katsoa. Kolmantena otteluna oli The Sultanin ottelu, joka oli lyhyt matsi. Vastustajana oli portugalilainen Aldo Montoya. Aldo Montoya ei kyllä hirveästi olla näitä otteluita voittanut.. Viimeisenä otteluna oli Sycho Sidin ja Goldustin ottelu.

Eipä tästä jaksosta hirveästi kerrottavaa ole. Undertakerista ja Mankindista oli jälleen promot, jossa miehet pyörivät taas hautausmaalla. Lisäksi Mr. Perfectin tulevasta kehäpaluusta oli hypevideo. ”Real Double J” Jesse Jamesin haastattelu studiolta oli myös. Vader ja Jim Cornette käväisivät kehässä Jim Rossin haastateltavana. Cornette myös ilmestyi paikalle kesken Sidin ja Goldustin matsin. Ja ottelun jälkeen Vader hyökkäsi Sycho Sidin kimppuun. Ei kai tässä muuta ollut.

Kuva
"Real Double J" Jesse James

-----

Raw 14.10.1996 – Buried Aliveen kuusi päivää aikaa – alkaa Vaderin ja Phineas I. Godwinnin ottelulla. Kesken ottelun Sycho Sid tulee häiritsemään Vaderin keskittymistä, joten Phineas pääsee yllättäen niskan päälle ottelussa, mutta luonnollisesti Vader on lopulta kovempi ja voittaa ottelun. Jim Ross haastattelee kehässä Mr. Perfectiä, joka tekee paluun kehään seuraavan viikon Raw’ssa. JR kyselee, että onko Mr. Perfect täydellisessä painikunnossa vai onko hän ruosteessa. Mr. Perfect vakuuttaa olevansa kunnossa ja kertoo odottaneensa, että pääsee näyttämään uuden sukupolven painijoille, kuka on kaikkien aikojen paras Intercontinental-mestari. Haastattelu oli lyhyt ja ytimekäs. Harmi, että Mr. Perfectin aika WWF:ssä alkaa olemaan vähissä.

Jerry Lawler ei ollut tässä jaksossa selostamossa, koska hänellä oli oma ottelunsa. Hän kohtasi jälleen kerran Jake ”The Snake” Robertsin. Lawler jälleen pilkkasi Robertsia, kunnes The Snake tuli paikalle. Jake Roberts kuitenkin tuli paikalle hoiperrellen viskipullon kanssa. WWF:n presidentti Gorilla Monsoon tuli paikalle, ja yritti estää kännisen Robertsin painimisen. Jake Roberts kuitenkin näytteli vaan juopunutta, ja iski Lawlerille heti DDT:n. Ottelu oli muutamassa sekunnissa ohi, ja nyt Roberts pääsi kaatamaan viskit Lawlerin päälle. Tietysti Jake pisti myös käärmeen Lawlerin kaulan ympärille.

Kuva
Jake Robertsin ja Jerry Lawlerin ottelun jälkimainingit

Tämän lyhyen ottelun jälkeen oli Freddy Joe Floydin ja Hunter Hearst Helmsleyn välinen matsi. Tällä kertaa HHH pisti daaminsa käsiraudoilla kehän kulmaan, jotta Mr. Perfect ei voi viedä naista pois. Mr. Perfect ilmestyi kesken matsin ja onnistui viemään HHH:n daamin pois, koska Mr. Perfectillä sattui olemaan avaimet käsirautoihin. Hunter tietysti lähti Perfectin ja naisensa perään, mutta Mr. Perfect pudotti yhdellä iskulla Helmsleyn. Samalla HHH hävisi ottelun uloslaskulla.

Sunny tuli pikaisesti kehään paljastamaan taas ison lakanan hänestä itsestään. Sen jälkeen näytettiin jälleen hyytävä lyhyt promo Mankindista ja Paul Bearerista hautausmaalla. Myöhemmin jaksossa näytettiin vielä Undertakerin promo hautausmaalta. Mankind-promon jälkeen alkoi Sunnyn suojatin Faarooqin ja Alex ”The Tug” Porteaun välinen ottelu. Ei mikään pitkä ottelu tämäkään ollut.

Illan viimeisenä otteluna oli Shawn Michaelsin ja Stone Cold Steve Austinin ottelu! Ottelussa ei ollut panoksena Michaelsin WWF-mestaruus, mutta ihan mielenkiintoista oli nähdä näiden kahden välinen ottelu, vaikka hirveästi tällekään aikaa ei siunaantunut. Ottelu päättyi keskeytykseen, kun Vader TAAS hyökkäsi kehään. Diskauksen jälkeen Austin ja Vader telovat Michaelsia. Stone Cold Steve Austinin tuleva vastustaja Savio Vega (TAAS) yrittää tulla auttamaan Michaelsia, mutta hänestä ei ole apua. Lopulta paikalle saapuu Vaderin seuraava vastustaja Sycho Sid, jonka ansiosta Vader joutuu pakenemaan kehästä. Steve Austinin ansiosta Shawn Michaels törmää kaveriinsa Sycho Sidiin, ja Sid sekä Shawn hetken aikaa riitelevät keskenään. He saavat kuitenkin asiat sovittua, kun Vader pelaa kehään. Michaels ja Sid hoitavat yhdessä Austinin sekä Vaderin pois kehästä. Näiden mätkimisten lisäksi paikalla oli myös ”Diesel” ja ”Razor Ramon”, jotka jostain syystä olivat hetken aikaa tätä touhua seuraamassa.

-----

Kuva
WWF In Your House 11: Buried Alive

Buried Alive alkaa lyhyellä Mankind-Undertaker-videolla, joka on illan pääottelu. Mankind ja Undertaker kohtaavat WWF:n historian ensimmäisessä Buried Alive –ottelussa, jossa tarkoituksena on haudata vastustaja elävältä. Tämän In Your Housen lisänimi onkin saanut nimensä tapahtuman pääottelun mukaan. PPV:n sponsorina muuten toimii Sony Playstation! Videon jälkeen soi populäärikulttuurissa paljon käytetty O Fortuna ja ilotulitteet paukkuvat. Buried Alive on valmis alkamaan! Selostajina jälleen kolmikko Vince McMahon, Jerry Lawler ja Jim Ross.

Perinteisten In Your House –lavasteiden sijaan kehään tullaankin hautausmaan porttien läpi. Tykkään hemmetisti, että lavasteisiin on panostettu niin, että ne sopivat PPV:n teemaan hyvin.

Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/jokublondi vs Stone Cold Steve Austin

Alun perin tämän ottelun piti olla Stone Cold Steve Austin vastaan Savio Vega, mutta ilmeisesti Savio Vega oli loukkaantunut. Aika jännä valinta korvaajaksi, sillä nyt kumpikin ottelija ovat pahiksia, eikä heillä ole edes mitään feudia takana. Mielenkiintoinen pari silti, kun ottaa huomioon, minkälaisia tähtiä näistä kummastakin myöhemmin tulee WWF:ssä. Näissä pahis-pahis-otteluissa on lähes aina se negatiivinen puoli, että yleisö on yleensä aika kuollut, kun ei tiedä kumman puolella pitäisi olla. Tässä ottelussa olin kuitenkin havaitsevinaan jo pienimuotoista Austin 3:16-ilmiötä. Yleisö kuitenkin heräsi kunnolla vasta silloin, kun Mr. Perfect tapansa mukaisesti ilmaantui paikalle ja tuli hakemaan HHH:n daamin pois.

Ottaen huomioon ottelun lähtökohdat, ei voinut odottaa mitään erikoista matsia. Eihän tämä ollutkaan, mutta silti Austin ja Helmsley saivat aikaiseksi ihan mukavan aloituksen illalle. Mr. Perfectin sekaantuminen otteluun oli toimiva ratkaisu. Austin-HHH-matseihin tullaan vielä tämän projektin aikana palaamaan, ja silloin on kyllä odotettavissa paljon legendaarisempia hetkiä kuin tämä ottelu. Oli kyllä mukava nähdä pitkästä aikaa Hunter Hearst Helmsleytä ja Steve Austinia PPV:ssä painimassa. Ai niin! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Steve Austinilla oli käytössä vähän tutumman kuuloinen sisääntulomusiikki.

*** (15:30)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Stone Cold Steve Austin

Mr. Perfectin poistuessa daamin kanssa pois paikalta, Austin ja Helmsley tappelivat jonkin aikaa kehän ulkopuolella. Lopulta kun he pääsevät takaisin kehään, Stone Cold täräyttää HHH:lle Stunnerin ja voittaa ottelun.
Kuva
Owen Hart & The British Bulldog © w/Clarence Mason vs The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn) – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Edellisessä In Your Housessa Owen Hart ja British Bulldog onnistuivat voittamaan Tag Team –mestaruusvyöt. Nyt oli Gunnien revanssin aika. Lakimies Clarence Mason onnistui tosiaan kusettamaan Jim Cornettelta Owenin ja Bulldogin managerointisopimuksen, joten Mason toimii nyt näiden managerina. Sunny hylkäsi Billyn ja Bartin, kun Gunnit menettivät mestaruusvyöt. Billy Gunn haikaili edelleen Sunnyn perään, mutta Bart Gunnille kelpasi kyllä jatkaa ilman Sunnya. Gunnin veljesten välinen jännite toikin mukavan lisän tähän otteluun, mutta eipä tämäkään valitettavasti mikään ihmeellinen ottelu ollut. Ehkä otteluna jopa vähän heikompi kuin edellisen PPV:n ottelu näiden kahden joukkueen välillä. Vähän sellainen tv-ottelun maku tästä jäi – ei säväyttänyt, mutta ei huonokaan. Aika jännä, että tämä PPV on alkanut kahdella ottelulla, jossa ei kummassakaan varsinaisia hyviksiä ole ollenkaan.

**½ (09:17)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen WWF Tag Team –mestarit: Owen Hart & The British Bulldog

Gunnit yrittivät tehdä lopetusliikettään (Sidewinder) Owen Hartille, mutta British Bulldogin ansiosta Billy Gunn ei osunut Owen Hartiin. Bulldog ja Bart Gunn ajautuivat tappelemaan kehän ulkopuolella, ja Owen pääsi tekemään Billy Gunnille Spinning Heel Kickin.
Koko show’n alun selostaja Jim Ross kiukutteli, kun hänen mikkinsä ei toiminut kunnolla. Nyt hän tuli kehään vetämään taas pahisroolissaan promon. Jim Ross syytteli kohtelustaan Vince McMahonia ja sanoi saaneensa tarpeekseen, joten hän ei enää tänään selosta ollenkaan. Lisäksi JR ilmoitti, että seuraavassa Raw’ssa Bret ”Hitman” Hart tekee odotetun paluunsa WWF:ään, mikä on JR:n ansiota. Jim Rossin tilalle seuraavan ottelun ajaksi tuli Mr. Perfect.

Kuva
Marc Mero © w/Sable vs Goldust w/Marlena – WWF Intercontinental –mestaruusottelu

SUOMIVAU! Selostaja Jerry Lawler mainitsi matsin aikana Renny Harlinin Long Kiss Goodnightin.

Marc Mero ja Goldust kohtasivat edellisen kerran Summerslamissa. Silloin Goldust oli voittoisa. Summerslamin jälkeen näillä ei oikein ole enää mitään välillä ollut, joten ihmettelen, että miksi Goldustista on tullut Meron ykköshaastaja. Marc Merolle tämä ottelu oli ensimmäinen IC-mestaruuden puolustus PPV-tasolla. Hirveästi en miesten edellisestä ottelusta enää muista, mutta annoin sille kaksi ja puoli tähteä. Sanoisin, että tämä kohtaaminen oli sellainen kolmen tähden ottelu. Marc Mero tuntuu ihan unohdetulta painijalta. Jälleen Meron meno oli todella viihdyttävää. Erityisesti jäi mieleen komea Moonsault kulmauksesta, jossa Mero hyppäsi ensin ylimmillä köysillä 180 astetta ja toisella pompulla teki Moonsaultin suoraan Goldustin syliin. Marc Mero on ehdottomasti tämän aikakauden viihdyttävimpiä painijoita WWF:ssä. Goldustikin tuntui vähän pirteämmältä tällä kertaa. Ottelun lopussa jatkettiin myös Mr. Perfectin ja Hunter Hearst Helmsleyn feudia, kun Mr. Perfect kävi tarkastamassa Marc Meron voinnin ja HHH kävi näyttäytymässä paikalla.

*** (11:38)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF Intercontinental –mestari: Marc Mero

Marc Mero lopetti ottelun Shooting Star Press –hyppyyn. WWF:ssä Meron SSP:stä käytetään nimeä Wild Thing. Ottelun jälkeen Mr. Perfect ja Sable tulivat onnittelemaan Marc Meroa.
Kuva
Sycho Sid vs Vader w/Jim Cornette

Ottelun ajaksi selostamoon tuli kommentoimaan hallitseva WWF-mestari Shawn Michaels, joka kohtaa tämän ottelun voittajan Survivor Seriesissä. Tämä oli muuten vuoden ensimmäinen PPV, jossa Michaelsilla ei ollut ottelua. Jännitteitä Vaderin ja Sidin välillä oli ollut jo jonkin aikaa – onhan Sycho Sid sentään Michaelsin kamu. Hirveästi tältä kahden isokokoisen mörssärin ottelulta ei voinut odottaa, eikä se hirveästi tarjonnutkaan. Plussaa ehdottomasti siitä, että tämä osattiin pitää sopivan lyhyenä matsina.

** (08:00)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Sycho Sid

Sid teki kuristusjuntan ja Vader oli näin nujerrettu. Ottelun jälkeen Shawn Michaels tulee onnittelemaan kaveriaan kehään. Sid ja Michaels kättelevät ja juhlivat yhdessä kehässä.
Kuva
Mankind w/Paul Bearer vs The Undertaker – Buried Alive –ottelu

Sitten olikin illan viimeisen ottelun aika. Mankindin ja Takerin feudi on kestänyt käytännössä koko Mankindin WWF-uran ajan. PPV-tasolla tämä on miesten kolmas ottelu keskenään. Tällä kertaa matsimuotona Buried Alive, joten kehääntuloportin viereen oli kyhätty kumpu, jossa oli hiekkaa, lapio ja kuoppa. Ottelun voittaa se, kuka onnistuu vastustajan haudata tuonne noin. WWF/WWE:n historiassa on käyty yhteensä viisi Buried Alive –ottelua. Tämä on niistä ensimmäinen. Jokaista Buried Alive –matsia yhdistää Undertaker, joka on ollut osallisena jokaisessa Buried Alive –matsissa.

Nyt on myönnettävä, että en meinannut aluksi päästä otteluun sisälle. Se johtui varmaan siitä, että katsoin tämän viimeisen ottelun eri aikaan kuin muun kortin. Lopulta ottelu kuitenkin vei mukanaan. Jotenkin odotin, että tässä ottelussa enemmän tapeltaisiin haudan lähistöllä. Oli loppujen lopuksi positiivinen yllätys se, että lähinnä tässä ottelussa oltiin kehäalueella. Loppu oli jännittävä. Olen tästä ottelusta lukenut ja ehkä joskus katsonutkin, mutta en rehellisesti sanottuna muistanut, että kuka tämän ottelun voittaa ja miten voittaa. En tiennyt, sekaantuuko kukaan kesken ottelun. Olikin kiva huomata, että kukaan ei tullut kesken ottelun häiritsemään ottelijoita (pl. Paul Bearer). WWF:ltä jälleen todella hyvä pääottelu.

**** (18:25)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Undertaker

Undertaker heittää kuristusjuntalla Mankindin kuoppaan ja lapioi hiekkaa Mankindin päälle. Tuomari julistaa Undertakerin voittajaksi, mutta Undertaker vaan jatkaa kuopan täyttämistä. Yhtäkkiä maskipäinen THE EXECUTIONER hyökkää Undertakerin kimppuun. The Executioner pelastaa Mankindin kuopasta. Paul Bearer, Mankind ja The Executioner alkavat yhdessä täyttämään kuoppaa, kun Undertaker makaa sen pohjalla. Pian seuraan liittyy Goldust, Hunter Hearst Helmsley, Justin Bradshaw ja Crush, jotka myös alkavat täyttämään kuoppaa. Onneksi The Executionerin hyökkäys tapahtui vasta ottelun jälkeen, sillä kesken matsin se olisi ehdottomasti pudottanut ottelun arvosanaa. In Your House 11: Buried Alive päättyy siihen, kun pahikset ovat täyttäneet kuopan kokonaan ja haudannut Undertakerin elävältä. RIP Undertaker. Vai onko sittenkään? Areenalla alkaa jyrisemään, ja yhtäkkiä haudasta ilmestyykin Undertakerin käsi!

Kuva
-----

Jäipäs harvinaisen hyvät fiilikset kahden tunnin In Your Housesta. Siitä huolimatta, että koko vuoden paras painija ja WWF-mestari Shawn Michaels ei otellut edes tässä PPV:ssä. Lisäksi useassa ongelmassa häiritsi taas taustatarinan köyhyys tai olemattomuus. Aika pitkältihän tässä oli keskitytty vain Mankindin ja Undertakerin matsiin, mikä olikin loistava ottelu. Muuten tässä ei ollut mitään erityisen hyviä otteluita, mutta toisaalta ei myöskään mitään älyttömän paskaakaan. Sid-Vader-matsi oli illan huonoin, mutta ei sekään niin surkea ollut. Tähän mennessä vuoden paras In Your House –PPV, joten annan arvosanaksi: vahva Ok.

-----
In Your House 11:n tähdet:
*** The Undertaker
** Mankind
* Marc Mero
-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
King of the Ring
Ok
In Your House 11: Buried Alive
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
Summerslam
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies
In Your House 10: Mind Games
Huono
In Your House 9: International Incident
-----
Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 20
2. Bret Hart 6
2. Mankind 6
4. The Ringmaster/Steve Austin 5
4. Owen Hart 5
4. The Undertaker 5
7. The British Bulldog 4
8. Diesel 3
9. Savio Vega 2
9. Vader 2
11. Razor Ramon 1
11. Marc Mero 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 19.04.2015 10:38

Viime viikolla tuli tosiaan oltua Lontoossa, joten pidin sitten rokulivapaan. Nyt palataan rutiiniin.

Kuva
NO SURRENDER 2005

TNA:n posterit näinä promootion ensimmäisinä vuosina olivat välillä aikamoisia mestaritaideteoksia. Heinäkuussa järjestetty väli-ppv No Surrender oli tästä erinomainen esimerkki. Selostajinamme ketkäpäs muut kuin Don West ja Mike Tenay. Viimeisen kuukauden ajan TNA:n Impact-lähetykset oli tosiaan lähetetty ainoastaan netissä, ja koko promootion tulevaisuutta pidettiin aika epävakaana. Mikään ei ole siis muuttunut kymmenessä vuodessa.

Kuva Kuva
Alex Shelley & Michael Shane vs. America's Most Wanted
Slammiversaryn aikaan Chris Harris ja James Storm olivat ajautuneet pahoihin erimielisyyksiin keskenään, mutta kuluneen kuukauden aikana America's Most Wanted -kaksikko oli ilmeisesti saanut taas kerran sovittua erimielisyytensä. Sovinnosta huolimatta AMW ei ollut noussut merkittäviin joukkuekuvioihin, vaan konkaritiimin rooli oli tällä hetkellä tähdittää joukkuekuvioiden alakorttia. Tällä kertaa moninkertaiset joukkuemestarit pääsivät painimaan illan openerina toimineessa puhtaassa filler-ottelussa Michael Shanea ja Alex Shelleytä vastaan. Molemmat X-Divarin heelit olivat hävinneet ottelunsa Slammiversaryssa, ja se olikin varmaan lähes ainut asia, mikä heitä millään tapaa yhdisti. Nyt heidät oli kuitenkin pistetty yhteen tässä ppv:ssä hakemaan uutta nostetta. Ottelun suurin taustatarina oli se, että ilmeisesti James Stormilla ja Michael Shanella oli ollut jonkinlaista kränää siitä, kummalla oli parempi Superkick.

TNA alkaa vähitellen oppia openereidensa merkityksen (vielä kun saisivat otteluilleen backstoryn). Tämäkään ei ollut vielä ihan mallisuoritus, koska osanottajien perusteella odotin, että tästä olisi parhaimmillaan voinut tulla todella kovatasoinen joukkueottelu. Itse asiassa tämän ottelun aikana tuntui siltä, että AMW eli tässä vaiheessa jonkinlaista pahaa suvantokauttaan. Tuo meininki oli jossain määrin havaittavissa jo Slammiversaryssa, ja sama vaikutus näkyi tässä ottelussa. AMW ei yksinkertaisesti ollut sillä samalla tasolla, jolla se veti vielä vuoden alkupuolella huikeita joukkueotteluita. En tiedä, johtuiko se Harrisin ja Stormin motivoitumattomuudesta päämäärättömään buukkaukseen vai jostain ihan muusta, mutta hiukan vaisua AMW:n meno kieltämättä oli. Siitäkin huolimatta Harris ja Storm olivat kuitenkin taitavia painijoita, joten yhdessä Shanen ja Shelleyn kaltaisten erittäin lahjakkaiden (ja motivoituneiden) painijoiden kanssa he vetivät kokonaisuutena kiistatta hyvän joukkueottelun. Erityisesti Shelley loisti taas monipuolisuudellaan, ja ottelulla oli tarpeeksi pituttakin, joten tässä oli nyt kritisoinnista huolimatta TNA:n vuoden ensimmäinen hyvään arvosanaan yltänyt opener.
*** (11:47)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Storm pinned Shelley after a Superkick)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Shark Boy vs. Mikey Batts vs. Elix Skipper vs. Sonjay Dutt - Super X Cup Qualifying Match
Vuonna 2003 TNA oli järjestänyt ensimmäisen monista X-Divisioonan turnauksistaan. Tuolloin tuo "Super X Cupiksi" kutsuttu turnaus hoidettiin yhdessä viikottais-ppv:ssä. Siihen osallistui kahdeksan X-Divisioonan painijaa ympäri maailmaa, muun muassa Meksikon edustajana Juventud Guerrera ja Kanadan edustajana Teddy Hart. Turnauksen kaavio oli simppeli. Ensin painijat arvottiin pareihin, sitten parit painivat toisiaan vastaan ja voittajat pääsivät eteenpäin, kunnes jäljellä oli kaksi parasta (Guerrerra ja Chris Sabin), jotka painivat finaalissa maineesta ja kunniasta. Nyt TNA aikoi tuoda tuon Super X Cupinsa takaisin, ja se alkaisi No Surrenderin jälkeisessä Impactissa. Tällä kertaa turnaus olisi kuitenkin palasteltu osiin niin, että finaali nähtäisiin vasta seuraavassa ppv:ssä. Tällä kertaa turnauksessa oli myös panos: voittaja saisi X-Divarin mestaruusottelun. Seitsemän painijaa tuohon kahdeksan hengen turnaukseen oli valittu jo, mutta tässä neljän alakortin X-Divarilaisen ottelussa ratkaistaisiin tuon viimeisen paikan kohtalo.

Tämä ottelu kärsi sellaisesta harmillisuudesta, että loppupuolella nähtiin pari tosi ikäbää botchia, jotka söivät ottelun hyvää flow'ta ikävästi ja laskivat myös ottelun kokonaisviihdyttävyyttä aika paljon. Yleensä pari botchia ei vielä vaikuta ottelun kokonaisarvosanaan ratkaisevasti, mutta tämä ottelu olisi ollut luultavasti muuten hyvä X-Divisioonan spottailu, mutta ensin Skipperin täysin pilalle mennyt köysillä kävely Hurracanrana -spotti ja sitten vielä lopussa nähty sekoilu Shark Boyn finisherin kanssa tuhosivat ottelun meininkiä sen verran paljon, että ottelun arvosana jää lopulta alle kolmen tähden. Harmi sinänsä, koska muuten erityisesti Skipper ja Dutt vetivät ottelun tosi hyvin ja saivat aikaan mukavan alakortin fillerispottailun, jollaisia katselee ainakin yhden mielellään vaikka joka ppv:ssä. Eikä tämä mokineenkaan siis missään tapauksessa ollut huono ottelu, mutta vähän parempaankin olisi vain ollut mahdollisuuksia.
**½ (8:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sonjay Dutt (Pinned Shark Boy after a Hindu Press)
Kuva Kuva
Simon Diamond & David Young vs. Sonny Siaki & Apolo
Muistatteko Simon Diamondin edellisen ppv-esiintymisen TNA:ssa? Jos ette, se ei ole mikään ihme. Siitä on jo aikaa (vuoden 2004 lopussa), ja silloin Diamond esiintyi typerällä "Irish" Pat Kenney -nimellään. TNA:han oli siis vuoden 2004 aikana päättänyt jostain käsittämättömästä syystä, että Diamondin oli luovuttava aina niin toimineesta ja simppelistä Simon Diamond -gimmickistään ja sen sijaan alkaa käyttää oikeaa nimeään sekä julistaa olevansa irlantilainen. No, tuo gimmick toimi suurin piirtein juuri niin huonosti kuin saattoi arvata, ja vuoden 2004 loppuun mennessä kukaan ei enää ollut kiinnostunut Kenneystä. Ei edes TNA, joka lopetti miehen buukkaamisen. Niinpä Kenney/Diamond päätti lähteä TNA:sta pariksi kuukaudeksi, kunnes Slammiversaryn pre show'ssa (muuan Dusty Rhodesin lähdettyä firmasta, btw) hän teki paluunsa vanhalla gimmickillään. Tuon jälkeen Diamond oli alkanut taas vetää alakortin heel-roolia ja samalla julistaa olevansa jonkinlaisen wrestling-gurun ja supervalmentajan yhdistelmä. Diamondin oli tarkoitus kasata ympärilleen "Diamonds In The Roughs" -porukka, joka koostuisi hiomattomista timanteista, jotka hän auttaisi supertähteyteen. Ensimmäinen Diamondin liittolainen oli TNA:n ikijobberi David Young, joka tunnetaan parhaiten vuoden 2004 aikana ikuisuuden ajan jatkuneesta tappioputkijuonikuviosta. Nyt Diamond väitti ennen ottelua nähdyssä promossa, ettei Young ollut voittanut otteluakaan kahteen vuoteen, mikä ei pitänyt paikkaansa millään tavalla. No, samapa tuo. Uusi heel-porukka kohtasi ppv-debyytissään vanhat tutut Apolon ja Sonny Siakin.

Jos edellinen ottelu oli pienehkö pettymys botchiensa takia, tämä puolestaan yllätti todella positiivisesti. Tähän asti Siakin ja Apolon meininki viime kuukausien joukkueotteluissa oli ollut täysin yhdentekevää, enkä ollut etukäteen kovin innostunut, kun tällä kertaa heitä vastaan asetettiin TNA:n virallinen ykkösjobberi David Young ja mitäänsanomattomissa kuvioissa ikuisuuden ajan vaellellut Simon Diamond. Niin vain kuitenkin kävi, että Diamond päätti näyttää jälleen parasta osaamistaan päästyään pitkästä aikaa ottelemaan ppv:hen. Yllättävää oli kuitenkin myös se, että kaikki muutkin ottelun osanottajat - jopa Apolo - hoitivat hommansa erittäin hyvin. Esimerkiksi Apolon tapauksessa se ei tarkoittanut vielä mitenkään ihan hirveästi, mutta äijältä nähtiin silti varsin näyttävä Clothesline-tyylinen loikka kehästä ulos kaikkien päälle. Kokonaisuutena tämä oli siis varsin harmiton ja yleisestä turhuudestaan huolimatta ihan viihdyttävä koitos, joten ei minulla ole kummempaa moitittavaa tästä.
** (5:32)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Sonny Siaki & Apolo (Apolo pinned Young after a TKO)
Kuva Kuva
Samoa Joe vs. Chris Sabin
Joen asema heel/face-jakaumassa oli minulle edelleen pienehkö mysteeri, mutta ilmeisesti tämä samoalainen tuhoamiskone yritti olla bad ass -heel. Samapa tuo, Joe oli viimekuisesta debyytistään lähtien tehnyt sellaista tuhoa TNA:n X-Divarissa, että kukaan ei taatusti erehtyisi kyselemään hänen alignmentistaan mitään tarkempia kysymyksiä. Toistaiseksi Joe oli siis tuhonnut kaikki vastaansa tulleet vastustajat, mutta nyt hän olisi uransa kovimman haasteen edessä, kun vastaan asettuisi moninkertainen X-Divisioonan mestari Chris Sabin. Impact Zonen yleisö oli ottanut Joen vaajaassa kuussa aivan omakseen, ja nyt yleisöstä kaikui jo kovat "Joe's gonna kill you" -chantit.

No nyt nähtiin sitten todellista painia. Etukäteen en odottanut, että Joen toinen ppv-ottelu alkaisi lähennellä jo huippuottelutasoa, mutta niin tässä meinasi käydä. Olin aika varma, että parin ensimmäisen kuun ajan Joe vähän lämmittelisi TNA:n kehässä ja että Sabinin tasoisesta vastustajasta huolimatta ottelu olisi enemmän squash-tyylinen. Toisin kuitenkin kävi: äijät vetivät lähes 15-minuuttisen ottelun, joka oli kirkkaasti hieno eikä tosiaan jäänyt erityisen kauas edes huippuottelun arvosanoista. Alkupuolella Joe vielä dominoi ottelua aivan täysin, mutta se nyt oli sekä odotettavaa että välttämätöntä - ja vielä lisäksi hemmetin viihdyttävää katsottavaa. Sitten Sabin alkoi vähitellen päästä otteluun mukaan, ja lopputuloksena olikin todellinen X-Divisioonan taistelu, jossa Joelta nähtiin nyt jo kunnolla sitäkin puolta, minkälaisia otteluita hän pystyy vetämään sitten, kun vastassa on tasavertainen huippuvastustaja. Ei sille voi mitään, kyllä Joe oli vain näinä parhaina aikoinaan mielettömässä iskussa.
***½ (14:02)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Coquina Clutch)
Kuva Kuva
Team Canada (Young & A-1 & Roode) vs. The Naturals & Lance Hoyt w/ Jimmy Hart
Team Canada oli ajautunut Slammiversaryn jälkeen sekasortoon, koska Slammiversaryssa uusi yleisönsuosikki Lance Hoyt oli tehnyt sen, mistä kaikki olivat unelmoineet: piessyt Team Canadan managerin Scott D'Amoren niin pahasti, että D'Amoren oli pakko jäädä sairaslomalle. Niinpä Team Canada oli nyt ilman selvää johtajaa, vaikka Petey Williams olikin tuota paikkaa yrittänyt ottaa porukassa. Johtaja-Williams ei kuitenkaan ollut mukana tässä ottelussa, jossa Team Canadan uljaat sankarit yrittivät nyt kostaa rakastamansa valmentajan puolesta sekä loukkaantumisen aiheuttaneelle Hoytille että tämän kavereille ja hallitseville NWA Tag Team -mestareille Naturalseille. Face-porukan managerina hyöri Jimmy Hart, joka oli tehnyt TNA-comebackinsa Slammiversaryssa Naturalsien uutena managerina.

Itse asiassa tämäkin ottelu yllätti vähintään lievästi positiivisesti. Arvosana on loppujen lopuksi sama kuin Naturals vs. Team Canadalla Slammiversaryssa, mutta en etukäteen ollut ollenkaan varma, pystyisikö tämä kuusikko samantasoiseen otteluun kuin tuossa joukkuemestaruusottelussa. Lisäksi valitin jo Slammiversaryn kohdalla, ettei Naturals vs. Team Canada ole minua kaikkein eniten kiinnostava ottelupari, eikä rematch höystettynä Lance Hoytilla varsinaisesti lisännyt kiinnostusta etukäteen. Asenteeni muuttui kuitenkin ottelun alussa, kun homma lähti käyntiin hemmetin räjähtävästi, ja erityisesti Stevens sekä Douglas väläyttivät pirteämpiä otteita kuin varmaan kertaan kertaakaan TNA-urallaan. Myös Hoyt hoiti hommansa hyvin, ja Team Canada nyt on rutiininomaisillakin otteillaan toimiva porukka. Alun räjähtäväisyyden jälkeen meininki sitten hieman laantui, kun heelit pääsivät hallintaan ja ottelu lähti etenemään, mutta silti taso pysyi koko ajan hyvänä. Kokonaisuutena ottelu oli yllättävänkin pitkä, mutta silti mitään moitittavaa tässä ei ollut missään vaiheessa, joten kyllä tämä kuusikko sai kasaan varsin puhtaan ja hyvän joukkueottelun.
*** (14:44)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Canada (Young pinned Stevens after hitting him with Jimmy Hart's megaphone)
Kuva Kuva
Kip James & Monty Brown vs. 3 Live Kru (Konnan & Killings) - No DQ Match
Ihanaa, taas tämä feud. Mielenkiintoisinta tässä ottelussa oli varmaan se, että nyt The Outlaw oli vihdoin joutunut vaihtamaan nimensä. Juuri ennen ottelua nähdyssä backstage-haastattelussa Outlaw ilmoitti, että tästä lähtien häntä saisi kutsua vain Kip Jamesiksi. Storyline-selitys nimenvaihdokselle oli se, että Jamesin mukaan BG Jamesin isä "Bullet" Bob piti Kipiä kuin omana poikanaan, joten hän oli antanut tälle luvan käyttää James-sukunimeä painijanimenään. Sinänsä ihan osuva ja juonikuvioon sopiva selitys, sillä BG James oli kadonnut ruudusta sen jälkeen, kun hän ja Konnan olivat hävinneet AMW:lle Slammiversaryssa. BG:n mielestä Konnan oli jättänyt hänet taistelemaan yksin (vaikka oikeasti Outlaw oli häirinnyt Konnania), joten nyt yhtäkkiä BG ei sitten voinut luottaa 3 Live Kru'hun, vaikka hän itse oli todellisuudessa käyttäytynyt kaikkein epäilyttävämmin. Kip James ja hänen ystävänsä Monty Brown olivat varmoja, että BG James saapuisi koska tahansa takaisin ja liittyisi virallisesti heidän puolelleen. Konnan ja Killings puolestaan tahtoivat yhä puolustaa porukkansa kunniaa, vaikka he alkoivat itsekin epäillä, olisiko heidän tiiminsä nimi sopivammin 2 Live Kru. Lisäjännityksen luomiseksi tämä mahtavan kuvion ottelu sai No DQ -stipulaation.

Olen vähän kahden vaiheilla, oliko tämän ottelun lyhyys tällä kertaa pelkästään hyvä asia vai olisiko tämän jopa kannattanut kestää vähän kauemmin. En olisi todellakaan koskaan uskonut, että vaatisin tämän feudin otteluille enemmän aikaa, mutta nyt se ihme tapahtui. Syy on varsin yksinkertainen: tässä ottelussa oli kaksi oikeasti lahjakasta painijaa, jotka pistivät keskenään pystyyn varsin viihdyttävän show'n sen aikaa, kun saivat painia toisiaan vastaan. Nuo kaksi herrasmiestä eivät tosiaan olleet Kip James ja Konnan, jotka olisi tästä roskasta voitu raahata kokonaan pois. Ei, sen sijaan Brown ja Killings väläyttivät oikeasti viihdyttävää painia, joka alkoi heti siitä, kun Killings veti pirun näyttävän Flip Diven kehästä ulos suoraan Brownin päälle. Ikävä kyllä ottelu keskittyi enimmäkseen Konnanin ja Kip Jamesin puuduttavaan "HC"-brawlailuun, joten ehkä se ottelun lyhyys oli loppujen lopuksi ihan vain palvelus katsojille. Kovin paljoa tästä ei tämmöisenä torsona jäänyt käteen, koska 80 prosenttia otteluajasta oli tosiaan tuota Kipin ja Konnanin puuhastelua, mutta jäljelle jääneet 20 prosenttia olivat kyllä oikein toimivaa mättöä. Siksi tämä ei ollut täyttä kuraa, vaikka ottelu oli lyhyt ja puolet painijoista turhia. Ottelun jälkeen BG saapui paikalle muttei tehnyt vieläkään mitään päätöstä. Jippii.
*½ (5:20)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Kip James & Monty Brown (Brown pinned Killings after a Pounce)
Kuva Kuva
Sean Waltman vs. AJ Styles - Special Referee: Jerry Lynn
Slammiversaryssa Sean Waltman oli tehnyt TNA-kriteereillä heel-turnin ensin tekemällä yhteistyötä AJ Stylesin kanssa King of the Mountain Matchissa mutta sitten halpamaisesti puukottamalla tätä selkään juuri, kun Styles oli voittaa ottelun. Waltmanin vuoksi Styles oli sitten poissa pelistä, kun Raven ripusti mestaruusvyön kattoon ja nousi uudeksi mestariksi. Styles oli jälkeenpäin tietenkin äärimmäisen katkera Waltmanille siitä, että tämä oli aiheuttanut hänelle mestaruustappion vain kuukauden mittaisen mestaruuskauden jälkeen. Katkeruudesta seurasi rajoja sanaharkkoja ja yhteenottoja. Juuri kun miehet olivat käydä kunnolla toistensa kimppuun, riitaa saapui selvittämään X-Divisioonan legenda Jerry Lynn, joka oli ollut olkapäävammansa takia ruudusta poissa lähes vuoden. Nyt Lynn oli parantunut ainakin sen verran, että pystyisi tuomaroimaan, ja niinpä hänet nimitettiin Stylesin ja Waltmanin välisen ottelun erikoistuomariksi. Lynnillä oli historiaa Waltmanin kanssa 1990-luvun alusta, ja Stylesin sekä Lynnin välistä historiaa tuskin tarvitsee edes selostaa. Sen sijaan lienee paikallaan muistuttaa, että Styles ja Waltman ovat ottaneet yhteen aikaisemminkin TNA-historiassa. Vaikka selostajat eivät jostain syystä asiaa halunneet mainita ollenkaan, Waltman oli vuonna 2002 ollut hetken aikaa X-Divisioonan mestari ja hävinnyt sittemmin vyönsä juurikin AJ Stylesille.

On se Styles huikea kaveri. Toki täytyy nostaa hattua myös Sean Waltmanille, joka on paluustaan lähtien joka kuukausi esittänyt hämmästyttävän hyviä otteita. Kirkkaimpana tähtenä on edelleen Waltmanin huikea suoritus Hard Justicessa Ravenia vastaan, mutta eivät nämä muutkaan ottelut ole olleet millään tavalla heikkoja. Slammiversaryssa Waltman hoiti oman osuutensa King of the Mountain Matchissa enemmän kuin kiitettävästi, ja nyt hän ylsi huipputasoisen Stylesin kanssa jälleen hienoon otteluun. Kun vertaa Waltmanin otteita tässä ottelussa Stylesiä vastaan vuoden 2002 otteluun, oli Waltman ehdottomasti pirteämmän ja raikkaamman oloinen. Toisaalta myös Styles on kehittynyt kolmessa vuodessa selvästi. Niinpä ei ole ihme, että kaksikko sai yhdessä aikaan hienon ottelun, mutta ihan huipputasolle tämä koitos ei silti yllä. Pikkaisen siitä voi syyttää Lynnin typerähköä roolin ottamista ottelun lopetuksessa, mutta ennen kaikkea tästä ottelusta puuttui vielä se joku todellinen erikoisuus, hämmästyttävyys tai säväyttävyys, jotta oltaisiin päästy ihan huipputasolle. Ei silti, kyllä tämän roolinsa ehdottomasti näinkin hoiti.
***½ (14:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles (Styles Clash)
Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Petey Williams w/ A-1 - TNA X Division Championship
Christopher Daniels oli jatkanut X-Divisioonan mestarina koko divarin dominoimista maaliskuusta lähtien varsin tehokkaasti. Haastajat toisensa perään olivat joutuneet pettymään, kun Daniels oli onnistunut säilyttämään vyönsä taidokkaiden otteidensa ansiosta. Pian Slammiversaryn jälkeen Danielsin haastajaksi hieman yllättäen nousi toinen heel-painija Petey Williams, joka muistutti Danielsia siitä, että hän oli yhä TNA:n historian pitkäaikaisin X-Divisioonan mestari. Williamsin mukaan Daniels ei myöskään ollut päihittänyt häntä koskaan, joten Williamsilla oli kaikki edellytykset haastaa Daniels mestaruudesta. Taistelevana mestarina Daniels ei pienestä haasteesta säikähtänyt vaan ilmoitti puolustavansa vyötään ilomielin Williamsia vastaan No Surrenderissa. PPV:tä edeltävinä viikkoina Daniels oli promonnut siitä, kuinka Williams oli hänen mukaansa täysin yksiuloitteinen painija: Williamsin ainut ase oli Canadian Destroyer, ja ilman sitä kanadalainen ei Danielsin mielestä ollut mitään.

Jälleen kerran täytyy aloittaa X-Divarin mestaruusottelun arviointi tutuilla sanoilla. Hienoa painiviihdettä ja kovaa meininkiä, mutta... Silti se joku puuttuu näistä Danielsin mestaruuspuolustuksista. En tosiaan osaa selittää, mikä se joku on, kuten en ole kovin tyhjentävästi osannut sitä selittää aikaisemmissikaan arvosteluissa. Daniels on enemmän kuin pätevä mestari, mutta kai se selitys "jonkun" puuttumiseen on yksinkertaisesti se, ettei TNA:lla tunnu olevan kiinnostua luoda yhtään pysyvää juonikuviota, joka liittyy X-Divarin vyöhön. Danielsille vain tiputellaan kuukaudesta toiseen erittäin lahjakkaita X-Divarin painijoita vastustajiksi, ja Daniels ottelee heidän kanssaan hienon ottelun, mutta mitään sen kummempaa tarinaa ei kerrota ennen ottelua, sen aikana tai sen jälkeen. Sitten vain taas siirryttään seuraavaan haastajaan. Kaikki tämä on tosi harmillista, koska me kaikki tiedämme, että Danielsilla jos jollain on loistavat tarinankerrontakyvyt. No, kyllä niitä päästään joku päivä vielä nautiskelemaan. Siihen asti otetaan ilo irti näistä teknisesti erittäin pätevistä ja kokonaisuutena erittäin viihdyttävistä X-Divarin otteluista, jotka eivät kuitenkaan sille huipputasolle yllä.
***½ (16:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Best Moonsault Ever)
Kuva Kuva
Raven (c) vs. Abyss - Dog Collar Match for the NWA World Heavyweight Championship
Ravenin ura oli kokenut Slammiversaryssa käännöksen, jota kukaan ei ollut odottanut. Alun perin Ravenin ei pitänyt olla edes mukana koko ppv:ssä, koska hän oli saanut kenkää firmasta. Sitten kaikki muuttui, kun Jeff Jarrett kävi Ravenin provosoinnin takia pre show'ssa fanin kimppuun ja kuskattiin areenalta pois poliisisaattueella. Niinpä mestaruuskomitean johtaja Larry Zbyszko päätti palkata Ravenin takaisin TNA:han ja vieläpä pistää hänet Jarrettin paikalle illan mestaruusottelussa. Kukaan ei silti olisi uskaltanut odottaa, että Raven todellakin täytti "kohtalonsa", josta hän oli puhunut siitä lähtien, kun oli debytoinut TNA:ssa tammikuussa 2003. Raven toden totta nousi NWA World Heavyweight -mestariksi, ja tuo temppu teki kusipäisestä ja nihilistisestä Ravenista parissa viikossa sympaattisen underdog-tyylisen face-mestarin. Mikään babyfacen esimerkki Raven ei edelleenkään ollut, mutta todellisten vaikeuksien ja puolivahinkojen kautta voittoon päätynyt vaihtoehtomestari päätyi aika nopeasti fanien suosioon - varsinkin kun hänen ensimmäiseksi haastajakseen nousi monsteri Abyss, jonka managerina pian Slammiversaryn jälkeen oli debytoinut TNA-comebackinsa tehnyt maailman ilkein mies James Mitchell. Mitchellillä ja Ravenilla oli takanaan TNA:n alkuajoilta pitkä feud, jonka molemmat miehet muistivat yhä varsin hyvin. Niinpä Mitchell oli yrittänyt ohjeistaa Abyssia kaikin tavoin tuhoamaan Raven täysin, ja nyt monsterilla oli siihen mahdolisuus, kun hän pääsi ottelemaan päämestaruudesta Ravenia vastaan brutaalissa Dog Collar Matchissa.

Tämä oli aika lailla juuri sellainen ottelu kuin vain etukäteen saattoi odottaa näistä lähtökohdista. Raju HC-ottelu, jossa ei turhaan säästelty verta, bumppeja, nastoja, pöytiä, tuoleja tai mitään muutakaan. Suurin ongelma oli vain se, että kaikki tämä on nähty jo ennenkin ja että me kaikki tiesimme etukäteen Ravenin ja Abyssin pystyvän juuri tähän. Mitään suuria yllätyksiä esimerkiksi jonkun ennennäkemättömän bumpin muodossa ei ottelun aikana nähty, joten hurjasta HC-meiningistä huolimatta tässä pysyttiin tiukasti näiden kahden mukavuusalueella. Pieni ongelma oli myös se, että erityisesti ottelun alussa tempo oli hämmästyttävän hidas. Loppupuolella rauhallinen tempo oli ihan ymmärrettävä, kun molemmat olivat lennelleet läpi ties miestä ja ottaneet vaikka mitä bumppia. Kaikesta kritiikistä huolimatta uljaana HC-painin fanina tykkäsin kyllä tästä ottelusta, koska olihan tässä nyt vastakkain käytännössä kaksi TNA:n kovinta HC-äijää (no, Hardy mukaan vielä) pistämässä ne kaikkein rumimmat bumpit kasaan yhdessä ottelussa. Aika kauas on tultu TNA:n päämestaruuskuvioissa ihan parin kuukauden aikana Jarrett-meiningistä, mutta se on kyllä vain hyvä asia. Tässäkään ei HC-stipulaatiosta huolimatta tarvittu mitään turhia sekaantumisia.
*** (19:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven (Raven Effect on thumbtacks)
In ring angle w/ Raven, Jeff Jarrett & Rhino
Main Eventin päätteeksi nähtiin vielä ihan oman huomionsa ansaitseva lyhyt angle, joka alkoi siitä, kun Jeff Jarrett saapui vihdoin ringsidelle. Slammiversaryn episodista lähtien kehätoiminnasta poissa pysytellyt Jeff Jarrett oli pyörinyt areenalla koko show'n ajan useammastakin syystä. Ensinnäkin Jarrett oli raivoissaan siitä, että Raven puolusti "hänen" mestaruuttaan ja että Abyss oli "hänen" paikallaan mestaruuden haastajana. Jarrettin mukaan hänelle ei ollut edelleenkään tarjottu rematchia, jonka hän olisi ansainnut ajat sitten. Mestaruuskuvioiden lisäksi Jarrett oli kuitenkin tämän illan ajan promonnut backstagella useaan otteeseen olevansa huolissaan siitä, että eräästä firmasta pois potkitut painijat saapuisivat TNA:han ja veisivät alkuperäisten TNA:n painijoiden paikat Main Event -kuvioissa. Jarrett oli kuullut huhuja siitä, että Rhino olisi saapumassa TNA:han ensimmäisenä, mutta hän aikoisi estää tuon debyytin. Niinpä Jarrett oli metsästänyt Rhinoa koko illan - löytämättä tätä. Nyt Jarrett sitten saapui ringsidelle haukkumaan kehässä maannutta Ravenia - kun yhtäkkiä Rhino ilmestyi kehään! Tämän jälkeen Jarret alkoi nauraa, ja heti perään Rhino iski Goren Ravenille. Kun Jarrett oli noussut kehään Rhinon seuraksi, miehet syleilivät toisiaan, ja Jarrett paljasti, että Rhino olikin ollut koko ajan hänen puolellaan. Sellainen TNA-debyytti siis Rhinolle.

*** Samoa Joe
** AJ Styles
* Petey Williams

Kokonaisarvio No Surrenderista: Nyt oli harvinaisen viihdyttävä ja onnistunut väli-ppv TNA:lta. Vaikka show ei tarjonnut yhtään huippuottelua, se oli koko kolmen tunnin ajan erittäin miellyttävää katsottavaa. Yhdeksästä ottelusta peräti kuusi oli arvosanaltaan vähintään ***-tasoinen, mikä on varsin kova suoritus. Kun vieläpä kolme noista otteluista oli erittäin kovia ***½-otteluita (joista on vaikea sanoa, mikä oli illan paras ottelu), ei tästä meiningistä voinut olla nauttimatta. Suurin kiitos kuuluu jälleen X-Divisioonalle. Tärkeintä show'n viihdyttävyyden osalta oli kuitenkin se, että edes kolme alle ***-ottelua eivät olleet täyttä kuraa - ei edes 3LK vs. Kip James -kuvio, vaikka se lähimpänä sitä olikin. Kun tähän lisää vielä Rhinon mielenkiintoisen TNA-debyytin, oli TNA:lla hieman vahingossa kasassaan Hyvään arvosanaan yltänyt ppv.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Lockdown - Hyvä
5. WWE Royal Rumble - Hyvä
6. TNA No Surrender - Hyvä
---------------
7. TNA Final Resolution - Ok
8. WWE Judgment Day - Ok
9. TNA Against All Odds - Ok
10. WWE Backlash - Ok
11. TNA Slamiversary - Ok
---------------
12. WWE New Year's Revolution - Kehno
13. WWE No Way Out - Kehno
14. TNA Hard Justice - Kehno
---------------
15. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 23.04.2015 11:00

Ei pitkää esipuhetta.

Kuva
Sunnuntai 28. Lokakuuta 2007
Verizon Center, Washington DC


Vuosina 2004 & 05 tähän aikaan ppv kalenterissa nähtiin Taboo Tuesday, joka siis nimensä mukaisesti lähetettiin tiistai-iltana. Tuo kuitenkin osoittautui ppv ostojen kannalta kehnoksi ratkaisuksi joten vuonna 2006 siirryttiin turvalliseen sunnuntai-iltaan ja samalla tapahtuman nimi luonnollisesti muuttui. Perusidea pysyi samana. Tässä tapahtumassa fanit olivat vallankahvassa kiinni. He saivat wwe.comin kautta äänestää ja vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Selostajia tälläkin kertaa mukana kuusin kappalein.

Choose stipulation
Stretcher match (40%)
No Disqualification match (36%)
Shillelagh on a Pole match (24%)


Stretcher Match
Rey Mysterio VS. Finlay

Mysterio ja Finlay olivat olleet tukkanuottasilla jo jonkin aikaa. No Mercyssa miehet jo kerkesivät kohdata. Tuo ottelu päättyi Finlayn hyvän maun rajoja testanneeseen temppuun. Hän esitti loukkaantuneensa vakavasti, jonka vuoksi ottelu keskeytettiin ja Finlayta alettiin kärrätä paareilla ulos areenalta. Juuri kun suurin osa alkoi uskoa, että nyt kävi pahastikin niin Finlay pomppasi paareilta vieteriukon tavoin ylös ja paiskoi Mysteriota pitkin areenaa. Tuon halpamaisen tempun jälkeen olikin selvää, että revanssi oli tiedossa. Fanit olivat tasaisessa äänestyksessä valinneet ottelumuodoksi Stretcher- eli paariottelun, joka sopi kuin nenä päähän No Mercyn tapahtumia muistellen.

Finlay & Mysterio olivat vuoden 2007 Smackdownin tukipilareita, joihin saattoi aina tiukan paikan tullen luottaa. Painikehässä en ole koskaan ollut joten varmaksi en uskalla sanoa mitään. Sellainen tuntuma kuitenkin on, että stretcher ottelut eivät mitään helpoimpia ole pitää kasassa, koska stipulaatio on sittenkin niin erikoinen. Liekö tuo sitten ollut syynä siihen, että ihan parhaimpaansa kaksikko ei tässä yltänyt. Mysterio lensi pariin kertaan näyttävästi kehästä suoraan paarien päälle ja ne tästä jäi päällimmäisenä mieleen. Ihan mukavahko ottelu, mutta ihan kaikkea tästä parista ei saatu irti.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:47
Voittaja: Rey Mysterio

Arvosana: ** ½


Opponent For CM Punk
The Miz (39%)
John Morrison (33%)
Big Daddy V (28%)


ECW Championship
CM Punk © VS. The Miz

Tough Enough 2004:n kautta palkkalistoille jäänyttä Miziä oli tähän asti bookattu vitsipainijana sekä erilaisten segmenttien juontajana. Nyt syksyllä 2007 Mizistä oli vähitellen kasvanut ihan täysiverinen painija ja hän olikin saanut tililleen hyviä voittoja sekä Smackdownissa että ECW:ssä. Selkeästikin tämä toimi sillä yleisö oli äänestänyt hänet Punkin haastajaksi.

Vielä vuonna 2007 CM Punk ei erityisesti säväyttänyt vaikka saikin myös maksutapahtumissa näytön paikkoja ECW brändin alla. Tällä kertaa tosin vastustajakaan ei kovin häävi ollut. Miz oli ehkä pikku hiljaa löytämässä itseään, mutta mitenkään erityisen hyvä hän ei millään osa-alueella ollut. Sellainen perushyvä suoritus tämä oli, vaikka valitettavasti parhaiten jäi mieleen kummallinen botchi, jossa Miz ei osannut päättää ottaako Cross Bodyn vastaan vai torjuuko sen. Lopputuloksena nolon ja hasardin näköinen rysähdys kanveesiin. Asettuu tähtiasteikon keskikohtaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:52
Voittaja: CM Punk (Go To Sleep)

Arvosana: ** ½


Opponent For WWE Champion Randy Orton
Shawn Michaels (59%)
Jeff Hardy (31%)
Mr. Kennedy (10%)


Singles Match
Jeff Hardy VS. Mr. Kennedy

WWE mestaruusottelun aika oli hieman myöhemmin, mutta tässä vaiheessa paljastettiin äänestystulokset. Syynä oli se, että Raw’n toimitusjohtaja William Regal oli päättänyt tarjota yleisölle bonusmatsina kohtaamisen kahden äänestyksen hävinneen painijan välillä. Michaels voitti, joten Hardyn ja Kennedyn osaksi jäi mitellä voimiaan toisiaan vastaan.

Kukapa olisi arvannut, että muutamia vuosia myöhemmin tämä kaksikko otteli niin vastakkain kuin joukkueenakin TNA:ssa kyllästymiseen asti? Harva varmaankin, eikä tämä asia nyt mihinkään liity. Tämä oli Hardyn ja Kennedyn ensikohtaaminen, ainakin ppv atmosfäärissä. Myöhemmät vuodet tämän todistivat, mutta tästäkin sen jo pystyi aistimaan. Vaikka kumpikin ovat parhaillaan todella viihdyttäviä painijoita niin keskenään kemiat eivät toimineet ihan toivotulla tavalla. Komeita spotteja kyllä ja perusviihdyttävää menoa, mutta sellaista toimivaa flow’ta ei kovinkaan paljoa. Tämä jatkoi tutuksi tullutta kultaista keskitietä arvosanan suhteen.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:08
Voittaja: Mr. Kennedy

Arvosana: ** ½


Opponent For MVP
Kane (67%)
The Great Khali (24%)
Mark Henry (9%)


United States Championship
MVP © VS. Kane

Ennen ottelua nähdyn Matt Hardyn haastattelun perusteella käsitin, että alkuperäisenä suunnitelmana oli joukkueottelu, jossa Hardy & MVP olisivat puolustaneet mestaruuksiaan. Hardy oli Smackdownissa saanut todella pahan näköisen haavan päähänsä, mikä vaati kymmeniä tikkejä. Tämän vuoksi hän ei ollut saanut lääkäreiltä lupaa otella tänään. Näin ollen pikaisesti muutettiin piirustuksia ja MVP joutuikin vastahakoisesti puolustamaan US-mestaruuttaan yksilöottelussa. Äänivyöryllä vastustajaksi valikoitui Kane, josta MVP ei pitänyt sitten tippaakaan. Eihän siitä ollut vielä vuottakaan kun Kane oli kirjaimellisesti sytyttänyt MVP:n perseen tuleen.

Tämä ottelu sai kyseenalaisen kunnian olla illan huonoin. Tässä kun ei tapahtunut oikeastaan yhtään mitään muistettavaa. Harmaata WWE-brawlausta ja muutamat nimikkoliikkeet. Asiaa ei yhtään auttanut se, että ottelun lopetus oli varsin epätyydyttävä.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:40
Voittaja: Kane (uloslasku; MVP säilytti mestaruuden)

Arvosana: * ½


WWE Championship
Shawn Michaels VS. Randy Orton ©

No Mercyssa Randy Orton kruunattiin kahteen kertaan mestariksi. Ensiksi Vince McMahon nimitti Randyn mestariksi, mutta varttituntia myöhemmin hän oli jo hävinnyt mestaruuden Triple H:lle. Uusintaottelu käytiin jo saman tapahtuman nimissä, jossa Orton päihitti HHH:n klassikoksi nousseessa Last Man Standing sodassa ja ansaitsi mestaruutensa. Kovin kauaa Orton ei tuota kerennyt juhlia kun löysi taakseen jättämänsä asian edestään. Toukokuussa Orton oli potkaissut jo valmiiksi loukkaantunutta Michaelsia päähän ja lähettänyt hänet sairaslistalle. Nyt Shawn Michaels oli palannut ja ensi töikseen tarjoillut leukaluiden sulosointuja Ortonille. Michaels halusi kostonsa ja siinä sivussa bonuksena hän saattaisi myös nousta WWE mestariksi. Äänestyksen kautta Shawn nyt saikin mahdollisuutensa.

Olipas mukava, että Shawn oli palannut tauoltaan. Häntä olikin kovasti ikävä WWE:n kammottavien kesäkuukausien aikana. Tämä oli todella selkeä tasonnosto tähän mennessä varsin harmaissa sävyissä edenneeseen iltaan. Ottelussa oli toimiva tarina (kuten HBK-matseissa aina) ja sen lisäksi kehäkemiat Ortonin kanssa tuntuivat sopivan hienosti yhteen. Loppua kohden sähköä alkoi olla ilmassa jo hurjat määrät ja toisenlaisella päätöksellä tämä olisi hyvinkin voinut nousta neljän tähden matsiksi. Nyt se jäi haaveeksi, koska matsi loppui vähän liian aikaisin ja varsin tökeröllä tavalla. Ei tästä siitäkään huolimatta mitenkään paha maku suuhun jäänyt, hyvätasoinen mestaruusmatsi. Hienoa Shawn että tulit takaisin.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:54
Voittaja: Michaels (diskauksella; Orton hankki tahallisen diskauksen ja säilytti mestaruuden)

Arvosana: *** ½


Choose stipulation
Street Fight (57%)
Steel Cage match (26%)
First Blood match (17%)


Street Fight
Umaga VS. Triple H

Nämä kaksi raskaansarjan körilästä olivat kinastelleet Raw’ssa jo pitkän aikaa ja No Mercyssä he kohtasivatkin. Tuo ottelu jäi kuitenkin lyhyeksi makupalaksi, koska sen illan suunnitelmat jouduttiin tekemään pikavauhtia uusiksi Cenan loukkaantumisen vuoksi. Nyt kolmea viikkoa myöhemmin avautui uusi mahdollisuus ja mitään ei jätettäisi sattuman varaan. Tästä pitäisi huolen raaka stipulaatio. Kolmesta vaihtoehdosta fanien suosikiksi ilmeni katutappelu.

Arvelinkin, että stipulaation kanssa HHH & Umaga pystyvät kovatasoiseen otteluun. Oikeassa olin. Ottelu alkoi ihan kivasti toimineella tappelulla esiintymisrampilla ja kehän laidalla. Siitä edettiin normaaliin painiin kehän sisällä ja loppuvaiheessa mukaan tulivat lelut ja isommat spotit. Näistä näyttävin oli ehdottomasti se, kun Umaga liiskasi HHH:n selostajanpöydän läpi, ottaen vauhdin kahden muun selostajanpöydän yli. Sama spotti nähtiin Royal Rumblessa Cenaa vastaan. Erona oli se, että tällä kertaa vastustaja ei kerennyt alta pois. Tuo Cena matsi oli motyc, tämä ei sille tasolle yltänyt. Suurempaan haukkumiseen ei kuitenkaan ole aihetta, sillä tämä oli viihdyttävä hardcore ottelu, jossa ei juurikaan tylsiä hetkiä ollut. Tuota mainitsemaani pöytärysäystä lukuun ottamatta tässä ei mitään supernäyttäviä spotteja ollut, mutta aina niitä ei tarvita kun muut asiat toimivat. Ja tässä ne toimi, hyvä matsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:24
Voittaja: HHH (Pedigree)

Arvosana: *** ½


Choose special guest referee for Batista vs. Undertaker
Steve Austin (79%)
Mick Foley (11%)
John "Bradshaw" Layfield (10%)


Ennen pääottelun alkua nähtiin lyhyehkö segmentti erikoistuomariehdokkaiden välillä. Smackdownissa JBL oli pari viikkoa vetänyt intensiivistä (ja aivan hulvatonta) vaalikampanjaa, jotta fanit valitsisivat hänet erikoistuomariksi. Pinssit ja mainosvideot kaikki kuuluivat pakettiin ;) Hetkeä ennen kuin Todd Grisham sai kakistettua suustaan ulos äänestyksen tulokset nousikin JBL kehään vetämään omaa ehdokaspuhettaan. Ennen pitkää tulokset sitten julkistettiin ja odotetusti sen voitti äänivyöryllä Stone Cold. Eli kehässä nähtiin lyhyt brawlaus, jossa Austin stunneroi kilpailevat tuomarityrkyt tieltään pois. Sen seurauksena Michael Colen seurana pääottelua selosti Jerry Lawler.

World Heavyweight Championship (Special referee: Steve Austin)
Batista © VS. The Undertaker

Kuukausien korpivaelluksen jälkeen nyt oli vihdoin tarjolla MM-vyön arvoinen ottelu. Batista ja Undertaker ottelivat keväällä WrestleManiassa, Backlashissa ja Smackdownissa ottelutrilogian, jota pidetään edelleen kovassa arvossa. Tuon Smackdownissa käydyn ottelun jälkeen Undertaker hävisi mestaruuden MITB:n kautta Edgelle ja vetäytyi kuukausiksi sairaslomalle. Syyskuussa Undertaker palasi kehiin ja Batista voitti mestaruuden Great Khalilta. Oli siis ilmiselvä asia, että Undertaker haluaisi mestaruutensa takaisin ja tämän ottelun oli pakko tapahtua. Taustalle leijuvana jännitteenä ja kenties kirouksena Batistan takaraivossa oli se, että hän ei ollut koskaan urallaan Undertakeria voittanut. Lisäksi erikoistuomari Austin oli yhtälön tuntematon muuttuja.

Kyllähän tämä oli herkkua Khalin mestaruuskauden jälkeen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan MM-matsi, joka saattaisi olla parempi kuin kaksi tähteä! Ja kyllä tämä todellakin hyvä ottelu oli. Eihän tässä mitään uutta ja mullistavaa nähty verrattuna miesten kevään otteluihin, mutta tämän kaksikon vahva perussuorituskin oli tuplasti parempaa kuin Khalin mikään ottelu koskaan. Näyttäviä voimaliikkeitä, hyvää tunnelmaa ja jännittäviä near falleja. Yleisö muuten kannusti hyvin tasaisesti kumpaakin ottelijaa ja buuauksia ei kuultu. Tähän vaikutti ennen kaikkea se, että tapahtuma pidettiin Batistan kotikulmilla Washingtonissa. Stone Cold ei ottelussa tehnyt mitään, mitä Mike Chioda ei olisi tehnyt. Silti pelkkä Austinin läsnäolo toi oman lisänsä. Oikein mukava pääottelu, vaikka kevään trilogian tasolle ei ihan päästykään.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:26
Voittaja: Batista (Batista Bomb)

Arvosana: *** ½


*** Undertaker
** Shawn Michaels
* Triple H


Yhteenveto: Selkeästi kahteen osaan jakautui tämä. Ensimmäinen puolikas oli tasapaksua, eikä tarjonnut kuin ”ihan jees” tasoisia tv-ottelumaisia vetoja. Jälkimmäisellä puolikkaalla WWE:n legendaosasto (HBK, HHH, Undertaker) otti homman näppeihinsä ja meno muuttui huomattavasti paremmaksi. Kukin tahoillaan ottelivat 3,5 arvosanakseen saaneen ottelun, mikä on erittäin hyvä suoritus että kolme noinkin kovaa matsia samana iltana nähdään. Eli pahimpien loukkaantumishuolien hellitettyä parempaan suuntaan oltiin todellakin menossa. Sanotaanko että lupauksia herättävä tapahtuma, josta kolmea viimeistä ottelua voin ainakin surutta suositella. Network vaan tulille pojat.


Pähkinänkuorispoilerit
Finlay VS. Mysterio (9:47) ** ½
Punk VS. Miz (8:52) ** ½
Mr. Kennedy VS. Jeff Hardy (9:08) ** ½
MVP VS. Kane (6:40) * ½
Orton VS. Michaels (15:54) *** ½
Umaga VS. HHH (17:24) *** ½
Batista VS. Undertaker (17:26) *** ½ (illan paras)


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2. TNA - Bound For Glory 3,33
3 WWE - Backlash 3,13
4 TNA - Victory Road 3,09
5 WWE - WrestleMania XXIII 2,97

6 TNA - Lockdown 2,94
7 TNA - No Surrender 2,88
8 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
9 TNA - Sacrifice 2,81
10 WWE - Cyber Sunday 2,79

11 TNA – Final Resolution 2,71
12 TNA - Destination X 2,56 / WWE - No Mercy 2,56
13 WWE - Great American Bash 2,50
14 WWE - Unforgiven 2,44
15 TNA - Hard Justice 2,39

16 TNA - Slammiversary 2,28
17 TNA - Against All Odds 2,25
18 WWE - SummerSlam 2,22
19 WWE - Vengeance 2,14
20 WWE - No Way Out 2,13

21 WWE - Judgment Day 2,00
22 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
5. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / No Mercy
Seuraavalla kerralla vuorossa TNA:n Genesis

Avatar
The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 28.04.2015 14:54

Viime viikolla en tainnut mitään arvostelua pistää, joten pistetään nyt:

Raw 21.10.1996 alkoi ykköshaastaja Sycho Sidin ja Owen Hartin välisellä ottelulla. Kesken ottelun Owen Hartin joukkuekaveri The British Bulldog tuli kehään ja hyökkäsi Sidin kimppuun. Owen ja Bulldog olivat Sidin kimpussa, kunnes Sidin kaveri Shawn Michaels tuli pelastamaan Sidin. Toisena otteluna oli The Smoking Gunns vs The Godwinns. Tämä matsi on jo niin moneen kertaan nähty tämän vuoden aikana, että en yksinkertaisesti jaksanut katsoa ottelua. Tuskin menetin yhtään mitään. Mainosten välissä näytetään, kun Mr. Perfect valmistautuu tulevaan otteluunsa Hunter Hearst Helmsleytä vastaan. Yhtäkkiä HHH kuitenkin hyökkää Perfectin kimppuun!

Sitten on Jim Ross kehässä ja hän esittelee Bret Hartin. Bret Hartin musa alkaa soimaan ja ”Hitman” on todellakin täällä! Tarkennetaan vielä, että kyseessä on oikea Bret Hart, eikä mikään feikkihahmo niin kuin Razor Ramon tai Diesel. Bret Hart kertoo saaneensa kilpailevalta painipromootiolta (WCW) hyvän tarjouksen. Välillä näytetään WWF:n omistajaa Vince McMahonia (joka oli pienen tauon jälkeen Raw’ssa selostamossa), joka näytti pelokkaalta, kun Bret puhui toisen promootion sopimustarjouksesta. Bret kuitenkin vannoo olevansa uskollinen WWF:lle, joten hän tulee jatkossakin painimaan WWF:ssä. Bret myös puhuu Shawn Michaelsista, jolle hän hävisi mestaruuden Wrestlemaniassa. Bret kehuu Shawnia, mutta sanoo olevansa tätä kovempi ja fiksumpi. Viime aikoina Hitmania pilkanneelle Steve Austinillekin oli asiaa. Bret Hart sanoi olevansa valmis kohtaamaan Stone Coldin Survivor Seriesissä. Lopuksi Bret Hart puhuu siskonpojastaan, joka menehtyi. Loistava promo Bret Hartilta. Bret Hartin paluuta on odoteltu. Tervetuloa takaisin Bret Hart!

Kuva
Mm. Stone Cold Steve Austin, Brian Pillman ja eräs Rocky Maivia seurasi televisiosta Bret Hartin haastattelua.

Illan piti päättää ottelu Mr. Perfectin ja Hunter Hearst Helmsleyn välinen ottelu. Mr. Perfectin seurassa kehään tulevat IC-mestari Marc Mero, Sable sekä WWF:n presidentti Gorilla Monsoon. HHH:han aikaisemmin hyökkäsi Mr. Perfectin kimppuun, joten loukkaantumisen takia Mr. Perfect ei voi otella. Marc Mero on kuitenkin valmis ottelemaan Helmsleytä vastaan. HHH suostuu otteluun vain yhdellä ehdolla – Marc Meron pitää puolustaa Intercontinental-mestaruutta ottelussa. Mero suostuu tähän. Myös WWF:n presidentti Monsoon antaa ottelulle suostumuksen. Ottelun loppupuolella tuomari joutuu vahingossa tyrmätyksi. HHH päättää hakea tuolin, mutta Sable tarraa tuolista kiinni, jotta Helmsley ei pääse lyömään sillä Meroa. Mr. Perfect tulee tähän väliin ja repii tuolin itselleen. Mr. Perfect lyö tuolilla.. Marc Meroa! Tuomari alkaa virkoamaan, Hunter Hearst Helmsley tekee Merolle vielä Pedigreen ja selättää Meron. Mr. Perfect petti Marc Meron ja Hunter Hearst Helmsley voittaa Intercontinental-mestaruuden ensimmäistä kertaa urallaan.

-----

Seuraavan viikon Raw’n alussa näytettiin alussa uusintaa WWF Superstars –ohjelmasta, jossa Stone Cold Steve Austin oli käynyt kaverinsa Brian Pillmanin kimppuun. Pillmanhan innostui edellisessä Raw’ssa siitä, kun Bret Hart suostui otteluun Austinia vastaan ja alkoi vahvasti näyttämään siltä, että Brian Pillman onkin Bretin puolella. Ensimmäisenä otteluna oli ”Real Double J” Jesse Jamesin ja Salvatore Sinceren välinen ottelu. Toisessa ottelussa kohtasivat Crush ja Aldo Montoya. Jos näitä raportteja on yhtään lukenut, niin ei ole vaikea arvata, kumpi tämän ottelun hävisi. Matsin jälkeen Crush kävi vielä riehumaan, kun hän vetäisi järjestyksenvalvojan katsomosta ja mätti häntä turpaan. Edellisenä päivänä käydyssä Billy ja Bart Gunn riitelivät ottelun jälkeen. Tässä Raw’ssa Billy Gunnilla oli ottelu Freddie Joe Floydia vastaan. Billy Gunn halusi jälleen tehdä vaikutuksen entiseen manageriinsa ja tyttöystäväänsä Sunnyyn, joka oli matsin aikana selostamossa katsomassa ottelua. Billy Gunn voitti, mutta jälleen hänellä oli erimielisyyksiä veljensä kanssa.

Steve Austin-Brian Pillman-Bret Hart-kuvio oli hyvin esillä tässä jaksossa. Steve Austinin hyökkäystä Brian Pillmania vastaan näytettiin pariin otteeseen jakson aikana. Brian Pillman loukkaantui, joten hän ei ollut tässä Raw’ssa mukana. Brian Pillman on kuitenkin ensi viikon Raw’ssa mukana, kun häntä on videohaastattelun välityksellä mukana kotonaan. Stone Cold Steve Austin uhkaili ilmestyvän Pillmanin kotiin. Steve Austin ei ollut areenalla vaan WWF:n studiossa videohaastateltavana. Samaan aikaan haastateltiin satelliitin kautta myös Bret Hartia, joka oli kotonaan Calgaryssa. Loistavaa promoilua jälleen Austinilta, joka päättyi siihen, kun Austin alkoi riehumaan WWF:n studiolla ja pistämään paikkoja paskaksi.

Kuva
Stone Cold Steve Austin WWF:n studiolla.

Illan päätti Shawn Michaelsin ja The British Bulldogin ottelu. Ottelun lopussa Bulldog oli vaikeuksissa, joten Davey Boyn joukkuekaveri Owen Hart tuli apuun. Tuomari tietysti diskasi British Bulldogin. Shawn Michaelsin kaveri (ja ykköshaastaja) Sycho Sid tuli Michaelsin apuun. Yhdessä he saavat heitettyä hallitsevat Tag Team –mestarit pois kehästä, mutta myöskin keskenään vähän riitelevät. Owen Hart ottaa mikin, ja sanoo, että he haluavat otella Shawn Michaelsia ja Sycho Sidiä vastaan ottelussa, jossa panoksena on Tag Team –mestaruudet. Ihan jakson lopussa näytetään Steve Austinin poistuminen WWF:n studiolta. Austinia odottaa ovella poliisit.

-----

Nyt ollaankin jo marraskuun puolella. Tämä Raw onkin aika merkityksellinen, sillä tämä sisältää yhden kohutuimmista kohtauksista Raw’n historiassa. Raw alkoi Goldustin ja The Stalkerin välisellä ottelulla. The Stalker oli luopunut naurettavista kasvomaaleistaan ja selostajat tiedostivat, että The Stalker on Barry Windham. Goldustin seurana oli Marlenan lisäksi Hunter Hearst Helmsley, Mr. Perfect, Crush ja Clarence Mason. The Stalkerin seurana puolestaan oli Marc Mero, Sable, Mark Henry ja Rocky Maivia. The Stalkerin, Meron, Henryn ja Maivian joukkue tulee Survivor Seriesissä nimittäin kohtaamaan Kingin joukkueen, jossa painivat Goldust, HHH ja Crush. En nyt ottanut ihan selvää, että onko joukkueen neljäs painiva jäsen Mr. Perfect vai itse Jerry ”The King” Lawler. Ei mikään yllätys liene, kun kehän laidalla on niin paljon porukkaa, että ottelu päättyi diskaukseen.

Sitten näytettiin kuvaa Brian Pillmanin etupihalta, jossa paikalla oli haastattelija Kevin Kelly. Kevin Kelly kertoi, että Brian Pillman ja hänen vaimonsa ovat sisällä, mutta Austinin uhkailun takia lapset on lähetetty pois. Kevin Kelly käy sisällä haastattelemassa Brian Pillmania, joka kärsii taas nilkkavammasta, koska Austin kävi hänen kimppuunsa. Brian Pillman on kuitenkin varautunut Steve Austinin tuloon, sillä Pillmanilla on ase! Myöhemmin näytetään taas videokuvaa Pillmanin etupihalta, jossa Pillmanin kaverit tappelevat Austinin kanssa. Stone Cold Steve Austin nujertaa tietysti nämä Pillmanin suojelijat, ja yrittää päästä taloon sisälle.

Sitten mennäänkin vaihteeksi taas areenalle, jossa on The Sultanin ja Alex Porteaun välinen ottelu. Tylsä. Sitten takaisin Brian Pillmanin kotiin. Brian Pillmanilla ase kädessä, Steve Austin pistää ikkunan paskaksi ja tulee sisään, Pillmanin vaimo kiljuu ja Brian Pillman tähtää Steve Austinia. Sitten ruudulle ilmestyykin vain lumisadetta.

Kuva
PILLMAN'S GOT A GUN!

Pillman’s Got a Gun! –episodin jälkeen palataan takaisin areenalle, jossa kehässä on Jim Rossin haastateltavana WWF:n mestari Shawn Michaels ja ykköshaastaja Sycho Sid. Kaverusten välit ovat viime aikoina alkaneet rakoilemaan ja tämäkin haastattelu meni riitelyksi sekä tönimiseksi. Yhtäkkiä paikalle tuleekin Jim Cornette, Clarence Mason, Vader, The British Bulldog ja Owen Hart. Bulldog ja Vader hyökkäävät kehään. Owen Hart hiipii vähän myöhemmin kehään ja lyö tuolilla Sidiä selkään. Sid kuitenkin luulee, että Shawn Michaels löi häntä, joten hetken aikaa he riitelevät taas. Sitten pahikset palaavat takaisin kehään, joten Sid ja HBK joutuvat jälleen tehdä yhteistyötä. Pahisporukka pakenee paikalta. Sid ja Michaels jälleen riitelevät ja tönivät niin, että WWF:n henkilökunta joutuu tulemaan miesten väliin. Vähän jäi tuon Pillman/Austin-jutun jälkeen vaisuksi tämä segmentti. Pillmanin ja Austiniin palattiin päämestaruuskuvioiden jälkeen. Satelliittiyhteys Pillmanin kotiin ei edelleenkään toiminut, joten kerrattiin, mitä aikaisemmin tapahtui.

Viimeisenä otteluna oli entisen Intercontinental-mestarin Marc Meron ja Fake Razor Ramonin välinen ottelu. Ottelun aikana ollaan puhelinyhteydessä WWF:n ohjaajaan, joka on satelliittiauton luona Pillmanin kämpän lähellä. Hän ilmoittaa, että hänellä ei ole mitään tietoa mitä on käynyt. Kukaan ei ole tullut talosta ulos, mutta jotain pauketta on kuulunut sisältä. Meron ja ”Razor Ramonin” otteluunkaan ei pystynyt kunnolla keskittymään. Hunter Hearst Helmsley ja Mr. Perfect kävivät pilaamassa Meron mahdollisuudet voittoon.

Jakson lopussa lopulta saadaan livekuvaa Brian Pillmanin kotoa. Jengi pitelee raivopäistä Pillmania aisoissaan ja Steve Austin yrittää käydä Pillmanin kimppuun. Austin kuitenkin saadaan vietyä paikalta pois ja Pillman uhkailee tappavansa vielä Austinin. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta tämän projektin aikana, kun alkoi tuntumaan jo siltä, että Attitude Eran alku WWF:ssä on lähellä. Tähän aikaan WWF oli vielä PG-viihdettä, joten Brian Pillman ja WWF joutuivat myöhemmin pahoittelemaan asetta ja Pillmanin kielenkäyttöä (Pillman käytti sanaa fuck). Tietysti tämä koko episodi oli vain fiktiota, mutta oikeasti Brian Pillman sai koko touhun näyttämään aika aidolta. Tämä on varmaan Brian Pillmanin WWF-uran muistettavin yksittäinen hetki. Itse tykkäsin. Vihdoinkin jotain muuta Raw’ssa kuin tylsiä otteluita ja tylsiä haastatteluita kehässä.

-----

Viimeinen Raw ennen Survivor Seriesiä alkoi Tag Team –mestaruusottelulla, jossa hallitsevat mestarit Owen Hart & The British Bulldog puolustivat mestaruuttaan Shawn Michaelsia ja Sycho Sidiä vastaan. Owen ja Bulldog säilyttivät mestaruuden, kun Shawn Michaelsin leukaluiden sulosointu (Sweet Chin Music) osui vahingossa Sidiä.

Kuva
THE EXECUTIONER

Seuraavaksi Freddie Joe Floyd joutui Mankindia vastaan. Mankindin seurassa oli Paul Bearer sekä Buried Alivessa debytoinut The Executioner. Executioner näyttää huvittavalta. Ottelu oli hetkessä ohi. Mankind tulee jälleen kohtaamaan PPV:ssä Undertakerin, mutta tällä kertaa Paul Bearer on pienessä häkissä. Mankindin ottelun jälkeen Undertakerin musiikki soi, Undertakerin tavalliset REST IN PEACE –puheet kuuluvat ja pieni häkki, jossa on Paul Beareria esittävä nukke, laskeutuu katosta lattialle. Tämän matsin jälkeen esiteltiin nuorta tulokasta ja WWF:n ensimmäistä kolmannen polven painijaa – Rocky Maiviaa.

Kuva
Kolmannen polven painija - Dway.. Rocky Maivia.

Haastattelija Kevin Kelly on koko illan yrittänyt saada haastattelua Sycho Sidiltä ja Shawn Michaelsilta. Lopulta hän saa kummaltakin, ja kumpikin mies käy edelleen kuumana viime aikaisten tapahtumien takia. Illan viimeisenä otteluna oli Stone Cold Steve Austinin ja Bob Hollyn välinen ottelu. Austinin tuleva vastustaja Bret Hart katsoi ottelua pukuhuoneesta. Ottelun jälkeen takahuoneessa marssiva Austin käy koputtelemassa ja huutelemassa Bret Hartille.

-----

WWE Hall of Fame –seremonia nykyisin järjestetään nykyisin Wrestlemania-viikonlopun yhteydessä alkuvuodesta. Näin ei kuitenkaan aina ollut. WWF Hall of Fame perustettiin vuonna 1993 Andre The Giantin kuoleman jälkeen. Silloin kyseessä oli vain ilmoitus Raw’ssa. Seuraavina vuosina (1994-1995) järjestettiin jo seremonia King of the Ringin aikoihin – vuonna 1994 10 päivää ennen KOTR:ia ja vuonna 1995 päivä KOTR:ia ennen.

Vuonna 1996 Hall of Fame –seremonia siirrettiin Survivor Series –viikonlopulle, eli tapahtuma järjestettiin päivä ennen Survivor Series –PPV:tä. Tämän vuoden Hall of Famen jälkeen Hall of Fame –tapahtuma teki paluun vasta vuonna 2004 Wrestlemanian yhteydessä.

Vuonna 1996 Hall of Fameen pääsivät:
”Baron” Mikel Scicluna
”Captain” Lou Albano (The Super Mario Bros. Super Show’n Super Mario!)
Jimmy “Superfly” Snuka
Johnny Rodz
Killer Kowalski
Pat Patterson
Vincent J. McMahon (Vince McMahonin isä)
The Valiant Brothers – Jimmy & Johnny Valiant

-----

Kuva
WWF Survivor Series 1996

Minkä ihmeen takia Shawn Michaelsista on aina sama kuva joka posterissa, jossa se näyttää ihan siltä, kun olisi paskaa haistellut?

Survivor Series kuuluu WWF:n perinteisimpiin PPV:ihin ja se on yksi Big Fouriin kuuluva tapahtuma. Ensimmäinen Survivor Series järjestettiin jo vuonna 1987, joten tämä vuoden 1996 on siis jo järjestyksessään kymmenes Survivor Series. Survivor Seriesin erikoisuus on aina ollut ns. Survivor Series –eliminointimatsit (4vs4 tai 5vs5). Ensimmäisinä vuosina itseasiassa tapahtumissa ei ollutkaan muita kuin nämä eliminointimatsit. Ongelma näissä Survivor Series –matseissa on usein ollut se, että niissä ei ole mitään kunnollista juonikuviota takana. Valitettavan usein tuntuu siltä, että on vaan napattu joukko rosterista ja pistetty heidät vastakkain.

Vuoden 1996 Survivor Series järjestettiin Madison Square Gardenissa, New Yorkissa. Legendaarinen MSG on todellinen pyhättö, jossa WWWF/WWF/WWE on vuosien varrella järjestänyt lukuisia tapahtumia. Selostajina tässä PPV:ssä jälleen kerran kolmikko Vince McMahon, Jerry ”The King” Lawler ja Jim Ross. Tosin Lawler selosti vain ensimmäisen ottelun.

Kuva
The British Bulldog, Owen Hart, Marty Jannetty & Leif Cassidy w/Clarence Mason vs Doug Furnas, Philip LaFon, Henry O. Godwinn & Phineas I. Godwinn w/Hillbilly Jim – 4 vs 4 Survivor Series –eliminointiottelu

Hallitsevat Tag Team –mestarit Owen Hart ja The British Bulldog saivat kaverikseen tähän otteluun The New Rockersin (Marty Jannetty & Leif Cassidy). Leif Cassidykin alkaa jo näyttämään enemmän Al Snow’lta, kun oli kasvattanut viikset. Toisessa joukkueessa oli suuresti inhoamani Godwinnsit sekä uusi joukkue, jossa painivat Doug Furnas ja Philip LaFon. Furnasille ja LaFonille tämä oli siis WWF-debyytti. Aikaisemmin he ovat painineet mm. Japanissa joukkueena.

Hirveän suuria odotuksia ottelusta ei ollut, koska tällä ei minkäänlaista taustatarinaa ollut takana. Kaiken lisäksi tässä ottelussa oli Godwinnsit, jotka ovat ihan paskoja kehässä. Onneksi kehässä oli taitavia ukkoja pahisten joukkueessa. Furnas & LaFon ovat minulle uusia tuttavuuksia, joten oli ilo huomata, että eivät hekään mitään taidottomia kehässä ole. Onneksi Godwinnien osuus kehässä jäi pieneksi. Siksi tästä ottelusta jäikin ihan mukava fiilis. Erityisesti jäi mieleen Philip Lafonin Reverse Superplex ylimmältä köydeltä Cassidylle. Yleisökin innostui tästä. Hyvä debyytti kaiken puolin Furnasille ja LaFonille. Ottelu sai näyttämään heidät erittäin hyvältä. Ottelun pituus näin jälkeenpäin katsottuna tuntuu yllättävältä, kun ei tämä katsoessa tuntunut niin pitkältä.

*** (20:41)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Doug Furnas, Philip LaFon, Henry O. Godwinn & Phineas I. Godwinn

Furnas teki Owen Hartille German Suplexin ja selätti tämän.
Kuva
Mankind w/Paul Bearer vs The Undertaker

Mankindin ja Undertakerin välinen feudi ei suinkaan loppunut Buried Aliveen, vaikka Undertaker haudattiinkin elävältä. Henkilökohtaisesti olisin ehkä jo lopettanut siihen, mutta kyllähän Mankind-Taker-matsi aina kelpaa. Tämän kertainen erikoisuus oli siinä, että tällä kertaa Mankindin manageri Paul Bearer oli lukittu pieneen häkkiin, joka roikkui kehän yllä. Undertaker oli hautaamisen jälkeen uudistunut. Ensinnäkin hän tuli kehään lepakkona, painiasu oli muuttunut nahkaiseksi asuksi ja silmän alapuolella oli musta kyynel. En ollut ennen kuullutkaan Undertakerin kehääntulosta, jossa hän vaijereissa roikkuen tulee katosta maahan lepakon siivillä. Oli ihan siisti kehääntulo. Ottelu ei oikeastaan mitään uutta tarjonnut, mutta kyllähän nämä miehet osaavat aina keskenään pistää viihdyttävän ja fyysisen ottelun pystyyn.

***½ (14:52)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Undertaker

Taker voitti vihdoin Mankindin HAUTAKIVI-ISKULLA. Takerin voiton jälkeen Bearerin häkki laskeutuu kehään. Juuri kun Undertaker on saamassa Bearerin käsiin, hyökkääkin THE EXECUTIONER Undertakerin kimppuun. Undertaker saa heitettyä teloittajan pois kehästä, mutta Undertakerin harmiksi Paul Bearer on kerennyt karkaamaan paikalta.
Kuva
Crush, Jerry Lawler, Goldust & Hunter Hearst Helmsley w/Marlena vs Marc Mero, The Stalker, Rocky Maivia & Jake Roberts w/Sable – 4 vs 4 Survivor Series –eliminointiottelu

No niin! The Rockin debyytti! Alun perin hyvisten joukkueessa piti olla Mark Henry, mutta hän oli loukkaantunut, joten hänet korvasi Jake ”The Snake” Roberts, jolla Henryn tavoin on ollut ongelmia Lawlerin kanssa aikaisemmin. Lisäksi Merolla ja HHH:lla on ollut feudi käynnissä, kun Mr. Perfectin avulla Hunter Hearst Helmsley vei Marc Merolta IC-vyön. Mr. Perfect ei kuitenkaan enää ollut paikalla, vaan hän oli vähän ennen tätä Survivor Seriesiä lähtenyt WWF:stä (ja myöhemmin teki sopimuksen WCW:n kanssa).

Muuten tässä ei mitään kummempia juonikuvioita ollut, vaan tuntui, että koko ottelun tarkoitus oli saada tulokas Rocky Maivia näyttää mahdollisimman vahvalta. Tämä oli kyllä aika kehno ottelu. Alku jo tuntui niin turhalta, kun joukkueet vaihtoivat h**vetin monta kertaa painijaa kehässä ennen kuin yhtäkään painiliikettä nähtiin. Ensimmäisen Survivor Series –matsin tavoin tämäkin oli reilu 20 minuuttia. Erona oli se, että ensimmäinen ottelu oli yllättävän viihdyttävä, mutta tämä oli todella pitkästyttävä ottelu. Kaikkien otteet tuntuivat vaisuilta. Loppua kohden vähän sentään parani otteet. Aika turha ottelu, mutta nähtiinpä vihdoin hassutukkaisen Rockyn debyytti kehässä!

** (23:44)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Rocky Maivia, Marc Mero, The Stalker & Jake Roberts

Rocky Maivia jäi yksin kahta vastaan (Crush & Goldust), mutta onnistui eliminoimaan Crushin yllättäen Flying Bodypressillä. Hetkeä myöhemmin Goldust joutui eliminoiduksi, kun Rocky teki Goldustille Shoulderbreakerin.
Kuva
Stone Cold Steve Austin vs Bret Hart

Mennytkin ihan ohi, että tämän ottelu tulee seuraavassa PPV:ssä kohtaamaan WWF:n mestarin, eli tämä ottelu on ykköshaastajuusmatsi. Austinin ja Bretin kuvio on ollut viime aikoina WWF:n kiinnostavinta antia. Austin on jo muutaman kuukauden ajan pilkannut poissaollutta Bret Hartia. Bret Hart lopulta teki paluun Raw’ssa, ja nyt on aika ensimmäiselle ottelulle tauon jälkeen.

Seuraavan vuoden Wrestlemania-kohtaaminen näiden miesten välillä on yksi legendaarisimmista painiotteluista, jota yleisesti ottaen pidetään yhtenä parhaimpana ikinä. Minunkin mielestäni se on ehkä kaikkien aikojen paras kohtaaminen. Kannattaa myös kuitenkin ehdottomasti katsoa myös tämäkin matsi. Eihän tämä sen myöhemmän kohtaamisen veroinen klassikko ole, mutta todella kova matsi silti. Ottelun alkupuolella yleisö tosin oli yllättävän hiljaa, mutta loppua kohden sekin heräsi. Ottelu alkoi hyvin teknisellä painilla ja sitten siirryttiin kehän ulkopuolelle, jossa vietettiin yllättävän paljon aikaa, vaikka ihan tavallinen otteluhan tämä oli. Erityisesti jäi mieleen Steve Austinin katapultti Hartille, kun Hart lensi selostuspöydän päälle.

Lopulta palattiin taas kehää, ja koko ajan ottelu tuntui vaan saavan vielä yhden lisävaihteen. Kumpikin painija näytti loppupuolella ihan siltä, että he ovat antaneet kaikkensa. Ottelun loppu oli jännittävä. Molemmat ottelijat yrittivät lopettaa ottelun erilaisilla luovutusliikkeillä. Ottelun lopetus puolestaan oli ihan huikea. En yhtään osannut odottaa tuollaista loppua. Erittäin hieno ottelu, vaikka alkupuolella en uskonut, että tästä näin hieno matsi tuleekaan.

****½ (28:36)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Bret Hart

Stone Cold yrittää nukuttaa Million Dollar Dream –otteella Bret Hartin, mutta Bret Hart ponkaisee kehäkulmauksesta ja kääntää ottelun selätyksekseen.


Kuva
Faarooq, Fake Razor Ramon, Fake Diesel & Vader w/Clarence Mason & Jim Cornette vs Savio Vega, Yokozuna, Flash Funk & Jimmy Snuka – 4 vs 4 Survivor Series -eliminointiottelu

Jaahas. En tiennytkään, että Faarooq on hylännyt Sunnyn ja typerän gladiaattori-gimmickin. Nyt Faarooq tuli Nation of Domination –musiikin tahdissa kehään ja hänen managerinaan toimii nyt asianajaja Clarence Mason. Hyvisten riveissä oli aika mielenkiintoisia nimiä. Yokozuna oli paino-ongelmiensa takia viime aikoina esiintynyt harvoin ja tämä matsi jäikin hänen viimeisekseen WWF:n PPV:ssä. Flash Funkille puolestaan tämä ottelu oli ensimmäinen ottelu WWF:ssä. Flash Funk ei suinkaan ole sukua legendaarisille Terry Funkille ja Dory Funk Jr.:lle, vaan kyseessä on WCW:stä ja ECW:stä tuttu 2 Cold Scorpio. Jimmy ”Superfly” Snuka oli hyvisjoukkueen mainostettu ”mysteeripartneri”. Snukahan oli edeltävänä päivänä valittu WWF:n Hall of Fameen.

Tämä oli taas perinteinen SurSer-ottelu, jossa on vaan lätkitty joukko hyviksiä ja joukko pahiksia joukkueeksi. Ei tässä mitään ollut mitään taustalla (pl. Savio Vega vs feikkihahmot, Vader vs Yokozuna alkuvuonna). Eihän tämä mikään hyvä ottelu ollut, mutta mielestäni hitusen verran parempi kuin edellinen eliminointimatsi tässä PPV:ssä. Varsinkin Flash Funkin ensiesiintyminen jäi positiivisesti mieleen. Ehdin jo luulla, että tämä ei olekaan eliminointisäännöillä käytävä matsi, kun ensimmäisessä eliminoinnissa kesti yllättävän kauan. Ottelun lopetus oli täyttä paskaa.

** (09:48)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Ei voittajaa (tupladiskaus)

Jimmy Snuka onnistui eliminoimaan ”Razor Ramonin”. ”Diesel” tuli kehään tuolin kanssa ja löi sillä Snukaa. Sitten paikalle ilmestyi ensimmäisenä eliminoitu Savio Vega, jolla oli myös tuoli. Kehässä alkoi kaikkien painijoiden välillä hurja härdelli, joten tuomari päätti diskata kummankin joukkueen.


Kuva
Shawn Michaels © w/José Lothario vs Sycho Sid – WWF –mestaruusottelu

Shawn Michaelsin kamu Sycho Sid oli noussut ykköshaastajaksi, joka luonnollisesti aiheutti paljon jännitteitä kaverusten välille. Mitään virallista kääntymistä pahikseksi Sid ei kuitenkaan vielä ollut tehnyt, vaikka siinä hilkuilla olikin jo. Madison Square Gardenin yleisö olikin enemmän Sidin puolella, ja WWF:n suurin nimi Shawn Michaels sai jopa välillä buuauksia.

Tämähän oli yllättävän kova matsi, vaikka ei pitäisi enää yllättyä, että Shawn Michaels pystyy kantamaan lähes kenet tahansa loistavaan otteluun. Sidhän ei tunnetusti parhaiten tunneta hyvistä painitaidoista, mutta tässä matsissa hän hoiti osuutensa hyvin ja tuntui saavan lisävirtaa yleisöstä. Lopetuksesta voi olla montaa mieltä, mutta minun mielestäni sekin oli toimiva.

**** (20:02)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja UUSI WWF:n mestari: Sycho Sid

Sid kääntyi pahikseksi ja löi kameramiehen videokameralla Shawn Michaelsin mentoria, José Lothariota. Shawn Michaels täräytti leukaluiden sulosoinnun Sidille, ja meni katsomaan Lotharion vointia. Sitten miehet palasivat kehään painimaan, tuomari putosi vahingossa kanveesiin, Michaels meni taas katsomaan Lothariota ja Sid täräytti kameralla Michaelsiakin. Sid vei Michaelsin takaisin kehään, teki Powerbombin (VOIMAPOMMI) ja selätti.
-----

Olipahan hyvä PPV. 2/3 varsinaisista Survivor Series –matseista oli aika kökköjä, mutta muuten erittäin mainio show. Mestaruusmatsi oli jälleen loistava, Hart-Austin oli vielä parempi ottelu ja Mankind-Taker-kaksikko otteli jälleen kelvollisen ottelun, vaikka edellisten taistojen tasolle ei ehkä yltänytkään. Ennen kaikkea täytyy kehua näiden kolmen tärkeimmän ottelun kohdalla se, että niillä kaikilla on vielä takanaan ihan mielenkiintoinen juonikuvio. Tämän jälkeen on enää yksi PPV jäljellä, joten hyvä-arvosanan saava Survivor Series on hyvin lähellä Vuoden PPV –palkintoa!

-----

Survivor Seriesin tähdet:
*** Bret Hart
** Stone Cold Steve Austin
* Shawn Michaels
-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
Survivor Series
King of the Ring
Ok
In Your House 11: Buried Alive
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
Summerslam
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies
In Your House 10: Mind Games
Huono
In Your House 9: International Incident
-----
Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 21
2. Bret Hart 9
3. The Ringmaster/Steve Austin 7
4. Mankind 6
5. Owen Hart 5
5. The Undertaker 5
7. The British Bulldog 4
8. Diesel 3
9. Savio Vega 2
9. Vader 2
11. Razor Ramon 1
11. Marc Mero 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 01.05.2015 06:37

Hyvää kansallista krapulapäivää Alertin väelle.

Kuva
Sunnuntai 11. Marraskuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida


Bound For Glory oli TNA:n historian suurin ja ehkä myös paras show. Sen jälkimainingeissa olikin hyvä jatkaa vuoden viimeiset kuukaudet. Nyt oltiin palattu tutulle Impact Zonelle ja selostajina Tenay & West.


Shop Of Horrors Match
Black Reign VS. Abyss

Dustin Rhodesin mielen syvimmästä sopukasta tuleva Black Reign oli synkkä hahmo. Alusta alkaen oli selvää, että juuri Abyss on se painija, jonka kanssa tämän hahmon on pakko otella. Bound For Gloryssa he olivat jo samassa nelinottelussa, mutta nyt vuorossa oli yksilökohtaaminen. Shop of Horrors stipulaatio tarkoitti käytännössä jälleen yhtä erilaista tapaa ilmaista termi ”ei diskauksia.”

Tämän perusteella on hämmentävää ajatella, että Dustin Rhodes on edelleen huhtikuussa 2015 relevantti nimi WWE:n päärosterissa. Sen verran ylipainoiselta, hitaalta ja kankealta hän näinä Black Reign aikoinaan vaikutti. Mutta positiiviset yllätykset ovatkin tämän lajin suola. Tämä oli hyvin tyypillinen Abyssin ppv-matsi. Eli kroppaa pistettiin likoon ja verta valui kanveesiin. Rajuimmat spotit olivat Black Reignin vastaanottama Chokeslam rampilta alas lattialle sekä Abyssin kaatuminen kymmenien rotanloukkujen päälle. Ja tuo Chokeslam rampilta ei ollut perinteistä pöydän läpi mallia, vaan käytännössä suoraan lattialle. Rajua hardcorepainia, mutta sen suurempaa sisältöä tässä ei sitten ollutkaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:21
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam)

Arvosana: ** ½


Tag Team Match
Motor City Machine Guns VS. Team 3D

Uskoisin, että monen vanhan TNA fanin mielessä tämä herättää lämpimiä muistoja. Bound For Gloryn jälkeen Team 3D oli ottanut tavoitteekseen X divisioonan tuhoamisen. Superraskassarjalaiset puoliveljekset eivät oikein ymmärtäneet mitä erikoista pienikokoisten painijoiden hyppelyissä oli. Kiitos Brother Rayn, tästä teemasta saatiin aikaiseksi aivan hulvattomia promoja kerta toisensa jälkeen. X divisioonan kunniaa olivat nousseet pelastamaan Sabin & Shelley, jotka olivat huikeiden kehäotteidensa vuoksi nopeasti nousseet Impact Zonen suursuosikeiksi.

Tässä oli vastakkain niin erilaiset joukkueet, että oli varmasti kaikille yllätys kuinka hemmetin hyvin homma lopulta toimi. Äkkiseltään olisi voinut olettaa, että painityylien erilaisuuden vuoksi ottelusta on hankala rakentaa erityisen hyvää, mutta mitäpä vielä. Ylimieliset 3D:n veljekset vetivät roolinsa hienosti ja paiskoivat näyttäviä voimaliikkeitä, siinä missä MCMG väläytti aina välillä huikeilla tuplaliikkeillään. Yleisö oli myös ensiluokkaisesti mukana ja jännitystä todellakin riitti ihan loppuun asti. Erittäin kova ottelu ja vielä paremman siitä tekee se, että tämä yllätti puun takaa. Mukavia tällaiset.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:39
Voittajat: MCMG

Arvosana: *** ½


Knockout’s Championship (4-Way)
Roxxi Laveaux VS. ODB VS. Angel Williams VS. Gail Kim ©

TNA oli hyödyntänyt naispainijoita lähinnä managerin rooleissa, mutta vihdoin Bound For Gloryssa he lanseerasivat knockout divisioonan. Ensimmäiseksi naisten mestariksi selviytyi Gail Kim, joka joutui nyt heti tiukkaan paikkaan kun haastajia oli kolmin kappalein.

Kyllähän tässä TNA:n naisten divarissa oli alun alkaenkin potentiaalia, joten ei ihmekään että siitä kasvoi yksi promootion vetonauloista. Tämä nimenomainen ottelu nyt ei mikään paras esimerkki ollut, mutta ei tämäkään mitenkään huono ottelu ollut. Ihan sujuvasti tämä rullasi eteenpäin eikä tylsiä hetkiä juurikaan ollut. Heikkoutena se, että varsinaisesti tässä ei nähty mitään kovinkaan erikoista, jonka vuoksi kovin kummoisia arvosanoja tälle ei tohdi antaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:04
Voittaja: Gail Kim

Arvosana: **


X Division Championship
’Black Machismo’ Jay Lethal © VS. Sonjay Dutt

Alun alkaen ’Black Machismo’ ja ’Guru’ olivat Kevin Nashin avustuksella luoneet hahmonsa ja nousseet suosioon. Miehet olivat edelleen ystäviä ja veljellisen kilpailun hengessä ottelivat nyt mestaruudesta. Lisämaustetta tähän toi kaunis ajanottaja SoCalVal, joka tuntui olevan kovin ihastunut Lethaliin ja tunne vaikutti olevan molemminpuolinen.

Ainahan nämä x-divisioonan matsit ovat vauhdikasta ja urheilullista painia, mutta tämän kaksikon kohdalla se tuli vielä korostetusti esiin. Etenkin Sonjayn liikkuvuus on aivan hämmentävän hienoa katseltavaa. Atleettisen akrobatian lisäksi jännitystä luotiin sillä, että rikkoutuisiko miesten ystävyys taistelun tiimellyksessä. Kaikkinensa todella räjähtävä ottelu, jossa nähtiin varmaankin ennätysmäärä kaikenlaisia Moonsault variaatioita ja liikkeitä, joiden nimistä minulla ei ole hajuakaan. Erittäin hyvä ottelu ja tämä jätti janoamaan revanssia kaksikon välille.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:03
Voittaja: Lethal (Diving Elbow Drop)

Arvosana: *** ¼


World Tag Team Championship
Steiner Brothers VS. AJ Styles & Tomko ©

Steinerin veljekset olivat muutamaan otteeseen vuoden aikana otelleet yhdessä ja viimeksi Bound For Gloryssa voittaneet Team 3D:n. Rick & Scott olivatkin tuosta rohkaistuneena päättäneet vielä kerran pyrkiä kukkulan huipulle, joukkuemestareiksi. AJ & Tomko olivat pitäneet vöitä hallussaan kuukauden päivät voitettuaan ne Team Pac Manilta.

Bound For Gloryn Steiners vs. Team 3D oli kiva nostalgiapläjäys, mutta Rickin & Scottin tunkeminen mestaruusotteluun seuraavassa ppv:ssä saattoi mennä jo vähän yli. Yllättävän hyvin he tässä(kin) vetivät, mutta ehkäpä sittenkin valokeilan olisi voinut luovuttaa jollekin toiselle tiimille. Ihan perusmukava ottelu jonka ihan mielellään katsoi, mutta ei sittenkään jättänyt mitään suurempaa muisteltavaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:50
Voittajat: AJS & Tomko

Arvosana: ** ½


Singles Match
Samoa Joe VS. Robert Roode w./Ms. Brooks

Uusi ja mielenkiintoinen ottelupari. Ottelun taustatarina pohjautui Fight For The Right ykköshaastajuusturnaukseen, jossa kumpikin olivat mukana. Ensiksi Roode oli maksanut Joelle jatkopaikan ja tämä oli kostanut samalla mitalla takaisin. Niinpä kummastakaan ei ollut ykköshaastajaa tulossa, mutta mikään ei estänyt taistelemasta toisiaan vastaan. Jokerikorttina oli kehän laidalla Ms. Brooks, joka ei tätä nykyä enää oikein viihtynyt assistentin roolissaan, vaan enemmänkin pyrki saboitoimaan Rooden menestystä.

Kahden hyvän painijan hyvä ottelu. Jos haluaa, niin tuon voi tulkita myös ongelmaksi. Kaikki oli kohdillaan, mutta tästä puuttui sellainen elementti, joka olisi nostanut tämän vahvaa perustasoa ylemmäksi. Oliko sitten niin, että Roode & Joe eivät vaan parhaalla mahdollisella tavalla toistensa vastustajiksi sopineet, ehkäpä. Haukkumiseen on turha lähteä, koska kuten heti kärkeen totesin, ottelu oli hyvä. Jäi vaan sellainen tuntuma, että miesten potentiaalista ei saatu kaikkea puristettua ulos.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:49
Voittaja: Samoa Joe (Muscle Buster)

Arvosana: ***


Fight For The Right Tournament Final (Ladder)
Kaz VS. Christian Cage ©

Fight For The Right oli ykköshaastajuusturnaus, joka käynnistettiin Bound For Gloryssa. Viikottaisissa Impacteissa sitä oli jatkettu ja nyt jäljellä oli enää finaali. Erottuaan Ravenin porukoista oli Kaz ollut hurjassa nousussa ja taistellut itsensä tänne saakka. Vastaansa hän sai Christianin, joka tunnetusti oli melkoinen velho tikasmatseissa.

Tikasmatsit harvoin ovat huonoja, eikä tämä tehnyt poikkeusta. Hurjaa rytinää ja aivan alkuminuuteilla Christian saikin pahan vekin silmäkulmaansa kun kolaroi tikkaiden kanssa. Onneksi ei kuitenkaan niin pahaa, että olisi painimiseen suuremmin vaikuttanut. Tuon lisäksi parhaiten jäi mieleen Christianin hurja Frog Splash kehän ja turva-aidan väliin asetettujen tikkaiden (ja Kazin) päälle. Eikä tässä muutenkaan yhtään mitään vikaa ollut. Vuoden 2007 Christiania on kyllä pakko rakastaa, hän oli ehdottomasti maailman eliittiä tuolloin ja Kaz sopi hänelle hienosti vastustajaksi. Viimeinen silaus, joka olisi nostanut tämän aivan eliittimatsien joukkoon jäi uupumaan, mutta tyytyväinen olen tähänkin. Mainio ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:18
Voittaja: Kaz

Arvosana: *** ½


Tag For Title
Kevin Nash & Kurt Angle © VS. Sting & Booker T

Bound For Gloryssa Sting voitti Anglelta mestaruuden, mutta tilanteet olivat muuttuneet nopeasti. Lokakuun 25. päivän Impactissa miehet ottelivat revanssissa ja siinä Angle keplotteli mestaruuden Nashin avustuksella takaisin itselleen. Tuosta johtuen Jim Cornette oli pakottanut Anglen puolustamaan mestaruuttaan joukkueottelussa, johon Sting sai valita partnerinsa. Tämä säilytettiinkin salaisuutena ihan viime hetkeen saakka. Stingin pari nimittäin oli TNA debyyttinsä tehnyt vapaapainisuuruus Booker T. Viimeksi Bookeria oli nähty elokuussa WWE:ssä ja nyt kolmen kuukauden pykälän umpeuduttua hän siirtyi välittömästi TNA:n leipiin. Kova kaappaus ehdottomasti, vaikka Bookerin ura ehtoopuolelle olikin jo kerennyt kääntyä.

Viimeiset vuotensa WWE:ssä Booker oli vetänyt rasittavaa King Booker hahmoa, joten olihan se piristävää nähdä ”wanhaa kunnon Booker T:tä” spinarooneineen päivineen. Ikävä puoli tosin oli se, että otteluna tämä oli huono. Tuosta totuudesta ei pääse yli eikä ympäri vaikka kuinka yrittäisi. Nash oli kuin riippakivi, Stingiltä, Bookerilta tai Anglelta ei nähty mitään erikoista. Loppuhetket olivat vielä ylibookattua sekamelskaa, niin ei tästä kovin häävi lopputulos tullut. Harmi sinällään, koska noin muutenhan tämä oli varsin hyvä tapahtuma.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:39
Voittajat: Angle & Nash (Angle pinned Sting and retained the championship)

Arvosana: **


*** MCMG
** Christian Cage
* Team 3D


Yhteenveto:
Bound For Glory onnistui. Tämä oli siitä askel taakse päin, mutta ei mitenkään huono tapahtuma. Konetuliaseiden ja 3D:n matsi ylitti kaikki odotukset, x-divarin matsi oli totutun tulista äksöniä, Samoa Joe ja Bobby Roode ottelivat tasollaan ja Kazin ja Christianin tikasrytinä oli taattua laatua. Lisäksi nähtiin Booker T:n TNA debyytti, joka oli iso juttu. Harmillisesti pääottelu tasoltaan oli varsin huono, joka latisti kokonaisuutta. Kyllä tästä siltikin positiiviset fiilikset jäi.


Pähkinänkuorispoilerit
Black Reign VS. Abyss (10:21) ** ½
MCMG VS. Team 3D (17:39) *** ½ (illan paras)
Roxxi VS. Angel VS. ODB VS. Gail (9:04) **
Lethal VS. Dutt (12:03) *** ¼
Steiners VS. Styles & Tomko (10:56) ** ½
Roode VS. Joe (15:49) ***
Kaz VS. Christian (15:18) *** ½
Angle & Nash VS. Sting & Booker (13:39) **


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2. TNA - Bound For Glory 3,33
3 WWE - Backlash 3,13
4 TNA - Victory Road 3,09
5 WWE - WrestleMania XXIII 2,97

6 TNA - Lockdown 2,94
7 TNA - No Surrender 2,88
8 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
9 TNA - Sacrifice 2,81
10 WWE - Cyber Sunday 2,79

11 TNA - Genesis 2,78
12 TNA – Final Resolution 2,71
13 TNA - Destination X 2,56 / WWE - No Mercy 2,56
14 WWE - Great American Bash 2,50
15 WWE - Unforgiven 2,44

16 TNA - Hard Justice 2,39
17 TNA - Slammiversary 2,28
18 TNA - Against All Odds 2,25
19 WWE - SummerSlam 2,22
20 WWE - Vengeance 2,14

21 WWE - No Way Out 2,13
22 WWE - Judgment Day 2,00
23 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat

1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
5. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / No Mercy
Ensi kerralla perinteikäs Survivor Series

Vastaa Viestiin