Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 26.10.2015 23:03

Sitten olisi aika vähän poikkeukselliselle hassuttelulle.

Kuva
WORLD WRESTLING LEGENDS 6:05 - THE REUNION

Ai että! Pitkästä aikaa pääsen näissä arvosteluissa taas todellisen kummallisuuden äärelle. Kuten olen koko tämän projektin aikana julistanut, ideanani on arvostella KAIKKI Amerikoissa järjestettävät tai lähetettävät tai merkittävien amerikkalaisten promootioiden muualla järjestämät ppv:t. Tässä vaiheessa on nyt kuitenkin hyvä tunnustaa, että olen jo osittain epäonnistunut tavoitteessani. Vuosina 2002-2008 toiminnassa oli Women's Extreme Wrestling -niminen amerikkalainen naispainiin keskittynyt (ja varsin kyseenalaista mainetta eroottisella materiaalillaan kerännyt) promootio, joka järjesti myös useita ppv:eitä. WEW:n show'ita on kuitenkin ollut näin jälkikäteen sula mahdottomuus löytää, joten päätin hylätä tavoitteen niiden arvosteluista. Olen pahoillani, jos joku on kyseisestä promootiosta tiennyt ja kaivannut arvosteluita näistä tapahtumista. Niitä ei ole tulossa.

Sen sijaan tarjoilen teille nyt todellisen herkkupalan: kyseessä on 5.3.2006 nauhoitettu ja puolitoista kuukautta myöhemmin 29.4.2006 ppv:nä lähetetty 6:05 The Reunion -niminen pay per view, jonka järjesti World Wrestling Legends -niminen "promootio". Oikeastaan WWL ei ollut edes mikään promootio, koska se oli perustettu aivan puhtaasti tätä tapahtumaa varten ja koska tämä tapahtuma jäi sen ainoaksi show'ksi ikinä. Muistatteko vuoden 1999 arvosteluistani surullisenkuuluisan Heroes of Wrestlingin, joka yritti tehdä rahaa kokoamalla yhteen "vanhoja legendoja" mutta sen sijaan onnistui järjestämään yhden painihistorian kamalimmista tapahtumista ja traumatisoimaan meidät ikuisesti humalaisen Jake Robertsin penis-käärme-leikeillä? Toivottavasti muistatte, koska HOW on yksi painihistorian merkittävimmistä tapahtumista.

No, WWL oli aika pitkälti sama kuin HOW. Eivätkä nämä kaksi olleet suinkaan ainoat promootiot (tai sen tapaiset), joita vuosien aikana perustettiin sillä idealla, että vanhoja ja raihnaisia "legendoja" yhteen kokoavien tapahtumien toivottiin olevan jonkinlainen menestysliikeidea, jolla tehtäisiin vitusti rahaa. Spoiler: ne eivät ikinä olleet sitä, mutta yritystä silti riitti. World Wrestling Legends oli siis vuoden 2006 viritelmä, mutta se (tai mikään muukaan) ei ole noussut niin legendaariseksi kuin Heroes of Wrestling ehkä ennen kaikkea siksi, että mikään niista ei onnistunut olemaan yhtä sysipaska ja kamala kuin HOW. Ei tässä WWL:ssäkään silti liikaa ole kehuttavaa, kuten tulette huomaamaan. Tapahtuma järjestettiin Orlandossa, Floridassa Hard Rock Cafessa.

Yhden asian WWL oli hoitanut paljon paremmin kuin HOW: tuotannossa oli selvästi enemmän rahaa, joten paikka näytti jopa melkein oikealta areenalta. Myös pyroja oli alussa, ja paikalle oli j******ta raahattu jopa WCW:n aikaiset Nitro Girlsit, joita tosin nyt kutsuttiin TNT Girlseiksi. Myös kameramiehet olivat jotenkuten tehtäviensä tasalla, mutta ikävä kyllä valaistukseen ei sitten ollut enää ilmeisesti riittänyt rahaa, koska koko show näytti todella suttuiselta ja pimeältä huonon valaistuksen vuoksi. Sen sijaan oikeisiin selostajiin WWL oli satsanut: suurimman osan ajasta tapahtumaa selostivat Lance Russell (legendaarinen 1960-1980-lukujen selostaja), Jim Cornette ja Ron Niemi. Loppuosiossa Cornetten korvasi Corey Maclin. Kehäkuuluttaja oli legendaarinen David Penzer, ja tuomareina toimi Hebnerin suku.

Kuva Kuva
Nikolai Volkoff w/ Iron Sheik vs. Jim Duggan
Lienee hyvä todeta heti tässä openerin kohdalla, että mitään storylinejä tai vastaavia ei näissä WWL:n otteluissa (tietenkään) ollut taustalla - paitsi ne 20-10 vuoden takaiset, joita promootio sujuvasti jatkoi kuin vettä vain. Heti ppv:n aloitus oli todella tiukka, kun 1980-luvun kuuma taistelupari Jim Duggan ja Nikolai Volkoff pääsisivät kohtaamaan toisensa vielä kerran kauan odotetussa Rubber Matchissa - eikö vain? Dugganhan oli tämän vuoden alussa pyörinyt WWE:ssä kuviossa Edgen kanssa, mutta ilmeisesti se oli nyt ohi, koska hän oli taas siirtynyt indy-puolelle. Volkoffilla puolestaan oli mukana Iron Sheik, joka ei enää vuonna 2006 ollut edes paperilla painikuntoinen. Ei se silti olisi estänyt Sheikkiä tekemästä Duggania nöyräksi, jos Sheik niin olisi tahtonut.

Minun on ihan pakko heti tässä openerin kohdassa hämmästellä suunnattomasti tämän ppv:n konseptia. Kenen edes hitusen järjissään olevan ihmisen mielestä saattoi vielä vuonna 2006 olla millään tavalla hyvä idea järjestää aivan uuden painipromootion tapahtuma, joka nojaa käytännössä puhtaasti 1980- ja 1990-luvun jarrujen keskinäisiin, kömpelöihin otteluihin - vieläpä täsmälleen samoilla taistelupareilla, jotka olivat loppuunkaluttuja esimerkiksi tässä tapauksessa jo 1980-luvulla? Kuka oli se idiootti, joka uskoi, että tällaisten otteluiden järjestäminen olisi niin kannattavaa liiketoimintaa, että sillä saataisiin ppv-tason wrestling-toiminta kannattavaksi? Ehkä 100 hengen jumppasalibisneksenä vielä juuri ja juuri, mutta ihan oikeana painitapahtumana... Ei h****tti. Eikö jo Heroes of Wrestling toiminut tarpeeksi varoittavana esimerkkinä? No, tämä otteluhan oli täysin harmiton, koska se kesti Luojan kiitos vain minuutin. Siinä ajassa Volkoff ja Duggan eivät ehtineet aiheuttaa verkkokalvoilleni peruuttamattomia vahinkoja, mutta eivät he mitään painiksi kehuttavakaan kehässä tehneet. Annan puolikkaan ihan siitä ilosta, että ringsidella ollutta Iron Sheikiä oli mahtava nähdä.
½
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jim Duggan (Three-point stance clothesline)
Kuva Kuva
Mr. Jones vs. Rick Steiner
Mr. Jones oli Virgil (tai vain WCW:tä seuranneille Vincent), jota ei kuitenkaan saanut kutsua virallisissa papereissa kummallakaan nimellä. Siitä huolimatta selostajat ja kehäkuuluttaja kutsuivat häntä kyllä koko ajan Virgiliksi. No, mitäpä näillä nyt on tällaisissa puuhastelutapahtumissa edes väliä. Vastaansa Virgil... Mr. Jones sai Steiner-veljesten epäonnistuneen puoliskon.

Haha, mitäpä tähän nyt edellisen jatkeeksi sanoisi? Ottelu kesti lähes tarkalleen yhtä kauan kuin ensimmäinen, eikä tässä nähty painia käytännössä yhtään sen enempää. Steiner kyllä yritti jonkinlaista Exploder Suplexia, mutta se meni aika vituiksi, koska Virg... anteeksi, Mr. Jones ei sitten osannut myydä sitä millään tavalla. Onneksi sentään Death Valley Driverin Mr. Jones pystyi myymään oikein, koska se oli oikeasti aika murhaavan näköinen. Annan puolikkaan ihan tuosta näyttävästä DVD:stä. Muuten tässä ei ollut yhtään mitään.
½
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rick Steiner (Death Valley Driver)
Kuva Kuva
Disco Inferno vs. Koko B. Ware
Ensimmäinen ottelu oli suora kopio 1980-luvun WWF:stä ja toinen ottelu puolestaan WCW:n surkeimmilta ajoilta. Tämä sen sijaan oli täysin käsittämätön paritus, sillä vastakkain olivat 1990- ja 2000-lukujen WCW:n midcarderi ja 1980-luvun WWF:n midcarder. Itse asiassa "Birdman" Koko B. Ware oli tämän show'n ensimmäinen painija, jota en ollut kertaakaan nähnyt tämän vuodesta 1995 alkaneen projektin aikana ennen tätä. Wikipedia osaa kertoa, että Koko oli eläköitynyt nimenomaan vuonna 1995 lähdettyään WWF:stä ja tehnyt paluun painibisnekseen oikeastaan vasta 2003, jolloin hän alkoi painia aktiivisesti Memphis Wrestling -promootiossa. Nyt Koko sitten teki ppv-comebackinsa Disco Infernoa vastaan.

Illan ensimmäinen ns. oikea ottelu kesti vajaat viisi minuuttia, eikä tässäkään päästy minkäänlaisen painin riemuvoittoon. Jo tässä vaiheessa on myönnettävä itselleni, että onhan tämä näiden "legendojen tähdittämien ppv:eiden" katsominen tietynlaista masokismia, mutta jotain kummallista nautintoa minä kieltämättä saan näistä. Miksi muuten Disco Inferno sai pitää tässä Disco Inferno -nimensä, vaikka se oli taatusti ihan samalla tavalla WWE:n omistuksessa kuin Virgil? No, se on ehkä pienin huoli tässä tapahtumassa. Ottelusta voitaneen sanoa lähinnä se, että se oli puhtaasti huono. Inferno kyllä yritti ihan oikeasti, väläytti pari näyttävää likettä ja möi myös Waren liikkeet hyvin. Harmi vain, että Ware oli aivan rapakunnossa ja että Inferno ei ole ikinä pystynyt ketään kantamaan, joten lopputulos oli mitä oli.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Koko B. Ware (Bulldog)
Kuva Kuva
Greg Valentine w/ Jimmy Hart vs. Jimmy Snuka
Tässä ottelussa WWL pyrki sitten taas hyödyntämään 1980-luvun WWF:ää, jolloin Valentine ja Snuka olivat kyllä olleet molemmat osa rosteria, mutta ei näiden kahden keskenäisestä historiasta mitään kovin kummoisia välienselvittelyitä varsinaisesti löydy. Valentinen ringsidelle oli revitty Jimmy Hart, joka oli 2000-luvun puolivälissä aika pitkälti tuuliajolla. Nämä kaikki kolme olivat muuten WWE:n Hall of Famereita (nyt tosin enää kai vain kaksi on, kun Snuka on sieltä poistettu).

Klassikko-otteluiden kimara sen kuin vain jatkuu. Tämä rikkoi edellisen ottelun keston ollessaan pituudeltaan kuutisen minuuttia, mutta tässäkään tapauksessa pituus ei tuonut kovin suurta parannus tasoon. Varsinkin kun nyt kehässä ei ollut edes yhtään Disco Infernon ikäistä painijaa, eli suunnilleen vielä sellaista tapausta, jota ei tarvitsisi heti heittää ikämiessarjaan. Valentine ja Snuka olivat kaksi esimerkillisen geneeristä 1980-luvun painijaa, joilla ei pitäisi olla enää mitään annettavaa tälle bisnekselle 2000-luvulla. Eikä heillä sitä rehellisyyden nimissä ollutkaan. Erityisesti Valentine oli koko ottelun ajan aivan täysi turhake. Snuka sentään väläytti pari näyttävää Choppia ja teki jopa eräänlaisen Headbutt-viritelmän kakkosköydeltä. Olisin ehkä juuri ja juuri antanut tälle yhden tähden, mutta sitten lopetus pistettiin täydeksi pelleilyksi, kun Jimmy Hart nousi kehään, ja koko ottelu päättyi täysin käsittämättömästi kesken. Surkeaa, surkeaa. Lopputappelun aikana kehään muuten ryntäsi ilmeisesti Hartin manageroima jättiläismäinen korsto DNA, jota ei kuitenkaan nähty enää loppushow'ssa ja jonka henkilöllisyydestä minulla ei ole mitään hajua.
½
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest
Kuva Kuva
Eddie Colon w/ Carlos Colon vs. Vampiro
Näyttääkö Eddie Colon tutulta? Se johtuu tietenkin siitä, että hänestä (toisin kuin kenestäkään muusta tämän show'n painijasta) on tullut WWE-tähti tämän show'n jälkeen. Eddie on siis legendaarisen Carlos Colonin poika ja parhaiten Carlitona tunnetun Carly Colonin veli. WWE:ssä Eddie Colon paini ensin Primona ja nykyään kaikkien rakastaman Los Matadoresin toisena osapuolena - minulla ei ole pienintäkään hajua kumpana heistä. Tämän show'n aikaan Eddie oli vasta uransa alkupuolella, ja tähän tapahtumaan hän pääsi vain ja ainoastaan legendaarisen isänsä siivellä. Luultavasti WWL olisi halunnut pistää Carlos-papan painimaan, mutta tämä ei enää siihen pystynyt. Niinpä Carlosin poika otti tämän paikan ottelussa Vampiroa vastaan. Vampiro puolestaan muistetaan parhaiten WCW:stä, mutta ilmeisesti Vampirolla oli ollut Puerto Ricon puolella ongelmia koko Colon-perheen kanssa. Tässä siirryttiin siis 1980-luvun WWF:n ja 1990-luvun WCW:n kopioinnin jälkeen oikeastaan nykypäivän puertoricolaispainin kopiointiin.

Jo on aikoihin eletty, kun Vampiron ottelu on kirkkaasti (tähän mennessä) tapahtuman paras ottelu ja ensimmäinen kohtaaminen, joka herätti hetkittäin innostusta. Toki suurin osa tästä positiivisuudesta menee täysin puhtaasti Eddie Colonin piikkiin, koska tämä vasta uraansa aloitteleva 24-vuotias Carliton pikkuveli oli todella piristävä tapaus tässä kehäraakien kokoontumisajoissa. Eddie väläytti oikeasti näyttäviä high flying -liikkeitä ja otti myös kunnolla bumppia vastaan. Ikävä kyllä kehnon vastustajan vuoksi tämä ei yllä "ihan ok":ta paremmaksi. Vaikka olen edelleen tietynlainen Vampiro-mark, on minun silti myönnettävä tosiasiat siitä, että Vampiro oli usein kehässä aivan auttamattoman kömpelö ja botch-herkkä. Samoihin heikkouksiin kaatui myös tällä kertaa tämän ottelun suurempi potentiaali, vaikka pari kertaa Vampiro tarjoili kyllä näyttäviä liikkeitä. Silti Vampiron heikkouksista ja botcheista huolimatta tällaisena "ihan ok:na" ottelunakin tämä oli parempi kuin kaikki tähän mennessä nähty yhteensä.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
Vampiro (Clothesline)
Kuva Kuva
Kamala w/ Friday vs. Jake Roberts
Jake Robertsilla pitäisi olla vuoden 1999 tapahtumien vuoksi ikuinen porttikielto näihin legendojen kokoontumisajotapahtumiin. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan Roberts saapui painimaan legendaarista Ugandan jättiläistä Kamalaa vastaan. Ja vaikka Roberts näyttikin aivan kamalalta (kuten kuvasta voi jo todeta), ei hän ilmeisesti ollut kuitenkaan humalassa vaan joten kuten kunnossa. Se ei ikävä kyllä ole vielä kovin hyvä suoritus, jos hänen pitäisi pystyä painimaan ylipainoista Kamalaa vastaan. Kamalan ringsidellä oli tämän "alkuperäinen" manageri Friday. Tällä ottelulla WWL palasi taas 1980-luvun kopioimiseen.

Tämä oli sitten aivan totaalista paskaa. En tiedä, mikä oli Jake Robertsin tila tässä vaiheessa "henkilökohtaisten demoniensa" kanssa, mutta rehellisesti sanottuna äijä näytti aivan järkyttävän kamalalta. Ymmärtääkseni tässä vaiheessa Jaken olisi pitänyt olla jo parempaan päin vaikeuksiensa kanssa, mutta eihän alkoholisti nyt hetkessä toivu, joten oli kyllä surullista katsoa, miten hirvittävässä jamassa Roberts oli. Eteenpäin on toki sentään tultu vuoden 1999 Heroes of Wrestling -ajoista: nyt Roberts oli selvinpäin ja muutenkin kykeneväinen järkevään toimintaan. Harmi vain, että sen enempää Roberts kuin Kamalakaan eivät olleet kykeneviä painimaan. Ottelu alkoi sillä, että Kamala pakoili Robertsia ja tämän käärmesäkkiä pari minuuttia. Sitten Roberts talloi Kamalan varpaille jonkun aikaa. Sitten Kamala nappasi Robertsin todella surkealta näyttävään Chokeholdiin, jossa hän piti Robertsia pari minuuttia. Sitten olikin huikean lopetuksen aika: Kamala teki Robertsille Big Splashin, muttei selättänyt tätä. Sen sijaan Friday nousi kehään, Roberts iski tälle DDT:n ja otti sitten käärmeen säkistä. Samalla Kamala ja tuomari karkasivat paikalta, ja ottelu oli ohi. Tämä ei ollut enää painia millään tavalla. Tämä oli pelkkää paskaa.
DUD
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest
Kuva Kuva
Dory Funk Jr. & Mike Graham w/ Bruno Sammartino vs. David Flair & Tully Blanchard w/ J.J. Dillion
Vaihteen vuoksi kopioidaan 1980-luvun NWA:tä. Ennen tätä ottelua nähtiin varsin vaivaannuttava in ring angle, jossa Bruno Sammartino, Dory Funk Jr. ja Mike Graham saapuivat peräkkäin kehään rinkirunkkaamaan... eli siis kehumaan toisiaan ja taputtelemaan toisiaan selkään. Kenellekään ei ollut mitään järkevää sanottavaa, ja lopulta Four Horsemanin managerina tunnettu J.J. Dillion keskeytti heidät. Dillionilla oli mukanaan alkuperäisistä hevosmiehistä Blanchard ja Flair! Ei vaan, ei se ollutkaan Ric Flair vaan hänen ihastuttava poikansa David Flair. No mutta eikös se ole melkein sama asia? WWL tuntui ainakin ajattelevan niin. Tämä surkea Four Horseman rip off -porukka haastoi sitten facet otteluun. Sammartino ei kuitenkaan pystynyt painimaan, joten hän tyytyi Funkin (joka oli tässä vaiheessa 65-vuotias mutta näytti noin 130-vuotiaalta) ja Grahamin manageriksi.

Vampiron ottelu oli illan ensimmäinen positiivinen yllätys ja toinen iloinen yllätys nähdään David Flairin ottelussa. Tämä tapahtuma on todellakin... ainutlaatuinen. Flairin otteita ei tosin tässä sen kummemmin tarvitse kehua, vaikka on kieltämättä myönnettävä, ettei Flair ollut tässä niin tumpelon oloinen kuin esimerkiksi kamalalla TNA-runillaan. Ehkä se sitten johtuu siitä, että kaikkien kehäraakien ohessa yksi heikosti painiva normaalin ikäinen painija tuntuu ihan puhtaasti mukavalta vaihtelulta. Silti todelliset kehut tässä ottelussa on annettava Dory Funk Jr:lle ja Tully Blanchardille, jotka osoittivat sen, että he pystyvät edelleen ihan kohtuullisiin kehäotteisiin, vaikka ovat ohittaneet eläkeiän ajat sitten. Niin se vain menee, että kaikkein taidokkaimmat painijat pysyvät siedettävinä painijoina myös papparaisiällä. Eikä Mike Grahamkaan ollut mitenkään kamala tapaus. Kokonaisuutena tämä nelikko sai siis aikaan ihan siedettävän ottelun, joka oli kuitenkin kaiken rehellisyyden nimissä suurimman osan ajasta kömpelö, hitaasti etenevä ja varsin tylsä. Aika lailla puhtaasti huonon arvosanan puolelle tämäkin jää, mutta parin näyttävän tekniikkakkikkailun ja kunnollisen lopetuksen ansiosta tämä oli sentään katseltava kokemus.

Voittajat:
Spoiler: näytä
Dory Funk Jr. & Mike Graham (Funk Jr. pinned Flair with a roll up)
Kuva Kuva
Kanyon vs. Diamond Dallas Page
Täytyy kyllä kehua, kuinka WWL oli poiminut eri promootioista ja eri aikakausilta painijoita ja kuinka luontevasti otteluiden välillä siirryttiin eri aikakaudelta ja eri promootioista toiseen. Nyt suoritettiin nopea pyrähdys 1980-luvun NWA:sta 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun WCW:hen. DDP ja Kanyon olivat sekä joukkuekavereita että pitkäaikaisia feud-kumppaneita. Tähän aikaan Kanyonilla oli muuten menossa todella kummallinen internet-huomion kerääminen, joka tietyllä tavalla huipentui ottelun jälkeen nähtyyn todella kiusalliseen angleen, jossa DDP pakotti Kanyonin myöntämään, että tämä oli homo. Kanyon julistautui ensimmäiseksi avoimesti homoksi showpainijaksi, mutta perui myöhemmin julistuksena ja ilmoitti sen olleen vain julkisuustempaus - vain voidakseen myöhemmin ilmoittaa, että puhui sittenkin alun perin totta. Kanyonhan menehtyi vuonna 2010, joten hänen seksuaalinen suuntautumisensa (jos se jotakuta kiinnostaa) jäi kaiken pallottelun jälkeen pieneksi mysteeriksi.

Tällä olisi ollut mahdollisuuksia nousta jopa ihan oikeaksi otteluksi, koska Kanyon oli edelleen parhaimmillaan kehässä oikein viihdyttävä ja DDP:kin kykeni edelleen yllättävän toimiviin otteisiin, vaikka ikää alkoi olla aika reippaasti. Lisäksi tämä aloitettiin sopivan räväkästi rymistelyllä ympäri katsomoa, joten ajattelin, että tässä voi hyvinkin olla illan selvä MOTN. Lopulta kuitenkin ottelun edetessä meno hieman kuihtui, ja vaikka loppupuolella nähtiinkin näyttävä (vaikkakin puoliksi botchattu) pöytäspotti ja muuta ihan näppärää kikkailua, eivät DDP ja Kanyon kuitenkaan pystyneet luomaan keskenään "ihan ok:ta" parempaa ottelua. Sekin on toki tämän tapahtuman mittareilla jo suorastaan erinomainen veto ja ainakin hyvin lähellä illan parhaan ottelun titteliä. Vähän vain harmittaa, että paremmalla buukkauksella, enemmällä HC-rymistelyllä ja botchien välttelyllä tämä olisi voinut olla jopa hyvä ottelu. Ehkä.
**
Voittaja:
Spoiler: näytä
Diamond Dallas Page (Diamond Cutter)
Kuva Kuva
Midnight Express (Condrey & Eaton & Lane) w/ Jim Cornette vs. The Armstrongs (Bob & Scott & Brad) w/ Bobby Heenan
Sitten taas paluu 1980-luvun NWA:han. Tämä oli historiallinen hetki, kun legendaarisen Midnight Express -porukan kolme pitkäaikaisinta nimeä Dennis Condrey, Bobby Eaton ja Stan Lane painivat yhdessä, vaikka joukkueen aktiiviaikana joukkueena toimivat ensin Condrey ja Eaton sekä myöhemmin Eaton ja Lane. Vastaansa kolmikko sai Armstrong-perheen, joka oli aikanaan Midnight Expressin yksi monista arkkivihollisista. Armstrongeja edusti myös TNA:n puolella tässä vaiheessa aktiivinen iki-ihana ja ikivanha isäpappa "Bullet" Bob Armrstrong sekä tämän pojista kaksi vähiten mainetta kerännyttä Scott Armstrong ja Brad Armstrong. Kehänlaidalla nähtiin kaksi klassikkomanageria: Bobby Heenan ja suurimman osan show'sta selostajana toiminut Jim Cornette.

Tässä oli samoja piirteitä kuin Tully Blanchardin, Dory Funk Jr:n ja kumppaneiden ottelussa: vaikka suurin osa kehässä olleista olikin tolkuttoman vanhoja pieruja, olivat he aikanaan olleet sen verran kovia painijoita, että vielä tässä eläkevaiheessakin heiltä onnistui ihan siedettävän ottelun painiminen. Ei tätä silti voi liikaa kehua tai ylistää, mutta Midnight Expressin Eaton ja Lane hoitivat oman osuutensa ihan hyvin, ja Bob Armstrongin pojat olivat kaikesta värittömyydestään ja tylsyydestään huolimatta ihan siedettäviä kehässä. Bullet Bob oli sitten itse aivan täysi turhuus, ja aika lailla samaa voi sanoa myös Dennis Condreysta. No, lopputuloksena oli joten kutsen katseltava ja siedettävä ottelu. Ei mitään erityisen hyviä hetkiä tai mieleenpainuvia juttuja, mutta silti parempaa kuin suurin osa tapahtuman otteluista. Ikävä kyllä tällä kertaa se ei tarkoita vielä paljon mitään.

Voittajat:
Spoiler: näytä
Armstrongs (Bob pinned Eaton after Heenan interfered)
Kuva Kuva
Scott Steiner w/ Unnamed woman vs. Buff Bagwell
Ja sitten vielä paluu 1990- ja 2000-lukujen taitteen WCW:hen. Samalla tämä oli illan Main Event. Scott Steiner ja Buff Bagwell eivät varmaan sen kummempia esittelyjä tarvitse. Bagwell oli viime vuosien aikana käynyt kääntyilemässä TNA:ssa, mutta viime aikoina häntä ei sielläkään ollut enää nähty. Steiner oli sen sijaan elänyt aikamoisessa hiljaisuudessa lähdettyään WWE:stä vuoden 2004 alussa, mutta pian tämän tapahtuman nauhoittamisen jälkeenhän hän debytoi TNA:ssa, ja loppu olisi historiaa. Sitä ennen hän ehti kuitenkin kerätä palkkasekin tästä WWL-höpsöilystä.

Huh huh, olipa Main Event. Jo vuonna 1999 WCW:ssä Steinerin ja Bagwellin ottelut olivat aikamoista tuskaa katseltavaksi, eikä meno ollut todellakaan muuttunut paremmaksi. On vaikea arvioida, olivatko Steiner ja Bagwell tässä vaiheessa kuinka paljon huonommassa kunnossa kuin WCW:n loppuaikoina, mutta kovin suurta muutosta ei oman arvioni puolelta ole kummallakaan miehellä puoleen tai toiseen. Ikävä kyllä kummankin olisi pitänyt kehittyä aika tajuttomasti, jotta tässä ottelussa olisi ollut yhtään mitään mielenkiintoista. Tuollaista kehitystä olisi kuitenkin ollut aivan turha odottaa Bagwellilta ja Steinerilta kaikkien näiden vuosien jälkeen, joten lopputuloksena oli puhtaasti huono ottelu. Ei ihan sentään worst match of the year -tasoa, koska molemmat sentään tiesivät suunnilleen mitä tehdä kehässä, mutta hankala tästä on muuten mitään järkevää sanoa. Kaksi kömpelöä korstoa mäiskimässä toisiaan. Jee.
*
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Steiner Recliner)
*** Eddie Colon
** Kanyon
* Diamond Dallas Page

Kokonaisarvio 6:05 - The Reunionista: Jos jostain WWL:le pitää antaa kunniaa, niin siitä, että he olivat oikeasti keränneet kehään varsin kovia painijoita sekä muita nimiä. Scott Steinerin, Diamond Dallas Pagen, Bobby Heenanin, Jim Cornetten ja Bruno Sammartinon kaltaiset tyypit eivät oikeasti tulleet tällaiseen surkeuteen varmasti ihan halvalla. Sen voin sanoa jo sen perusteella, että useimmat kyseisistä nimistä olivat liian kalliita jopa TNA:lle ja että Sammartino ei vain ylipäänsä halunnut esiintyä paljon missään nykypainin show'ssa. Siksi olikin niin surullista katsoa, kuinka järkyttävästä tuhlailusta ja massiivisesta yrittämisestä huolimatta koko show'ssa ei saatu aikaan lähes mitään järkevää, vaan melkein kaikki oli täyttä kuraa. Omanlaisenaan viihteenään tätä oli yksittäisenä tapahtumana kyllä kieltämättä hauska katsoa, koska tällainen wrestlecrap-kura on aivan ainutlaatuista painihistoriaa. Vakavasti mietittynä tämä oli kuitenkin aivan kamala tapahtuma ja puhtaasti Surkea.

1. WWE No Way Out - Hyvä
2. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
3. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
4. TNA Against All Odds - Ok
5. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
6. TNA Final Resolution - Kehno
7. TNA Destination X - Kehno
8. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
9. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Wanhus
Viestit: 506
Liittynyt: To 02.11.2006 19:47

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Wanhus » Ma 26.10.2015 23:24

Kiitokset Kenitykselle taas arvostelusta. On mielenkiintoista lukea tällaisten painijätösten arvosteluja myös välillä. Olen myös elänyt varmaan jossain tynnyrissä tähän asti, kun en tiennyt mihin tuolla Robertsin -99 seikkailulla viitattiin, mutta kaivoin siitä sitten lisää informaatiota. Ihan mielenkiintoista wrestlecrappia.
"If you combined Paul Heyman and Big E, you would have one full haircut"

luulokuningas
Viestit: 813
Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja luulokuningas » Ke 28.10.2015 00:38

Cardia kun kattelee niin onhan tuossa vaikka millaista huippumatsia (tai ainakin mielenkiintoista matsia), jos vuosi olisi vähän eri. Lisäksi selostamossa Lance Russell, joka kuuluu näihin omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Eikös Koko B. Ware paininutkaan vielä joskus ysärin lopussa, kun hän ainakin siinä Beyond the Mat dokkarissa pyöri?

Dory Funk jr. painii muuten yhä. :P
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 28.10.2015 11:09

Mistä Kenitys noita tapahtumiaan löytää, en tule ikinä tietämään :lol: Mutta minä jatkan tylsän perinteisellä tavalla.

Kuva
Sunnuntai 29. Kesäkuuta 2008
American Airlines Center, Dallas, Texas

Kesäkuussa nähtiin WWE:ltä kaksi maksutapahtumaa. One Night Stand ihan kuun aluksi ja Night Of Champions näin lopuksi. Tapahtuman teemana oli nimensä mukaisesti se, että kaikkia mahdollisia mestaruuksia puolustettiin.

Kesäkuussa oltiin nähty drafti, joka oli osittain tietysti pelkkä muodollisuus, koska brändijaosta oli luovuttu kauan aikaa sitten. Yksi merkittävä muutos tässä kuitenkin nähtiin. Jim Ross ja Michael Cole vaihtoivat paikkoja. Näinpä selostajaparit olivatkin Raw’lla Cole & King, Smackdownilla JR & Foley ja ECW:llä edelleen Adamle & Tazz. Colen siirtyminen WWE:n ykkösohjelman selostajaksi oli aikanaan porua herättänyt muutos.

One Night Stand oli piristävän mukava yllätys. Tämä taasen oli laimeampi kokonaisuus, josta ainoastaan muutama hetki nousi ylitse muiden. Positiivista kuitenkin oli, että myös tässä tapahtumassa nähtiin erittäin hyvätasoinen pääottelu. Mitäs siinä tapahtui? Siitä seuraavaksi.

WWE Championship
John Cena VS. Triple H ©

Eipä siitä päässyt yli eikä ympäri, että nämä kaksi miestä olivat WWE:n aktiivipainijoista ne kaikkein suurimmat tähdet tähän aikaan. Kihelmöiväksi ottelun teki myös se, että Cena ja HHH olivat aiemmin kohdanneet yksilömatsissa vain kerran urallaan. Se oli WrestleManian pääottelussa vuonna 2006 ja sehän päättyi Cenan shokkivoittoon luovutuksella. Vuoden 2007 WrestleManiaan suunniteltiin uusintaottelua miesten välille, mutta se meni pipariksi HHH:n loukkaantumisen vuoksi. Nyt aika oli kypsä kahden megatähden uusintaottelulle.

Kuva

Lisämausteena oli, että Triple H oli draftattu Smackdowniin ja tämä oli hänen viimeinen tittelipuolustuksensa Raw’n painijana. Kun myös maailmanmestari Edge oli Smackdownin miehiä oli Cenalla paineet voittaa ja tuoda WWE mestaruus Raw’n puolelle. Tämä tosin oli hieman väkisin haettu jännitysmomentti, koska brändijaolla ei enää paljoa käytännön merkitystä ollut. Oikeasti jännittävää taasen oli se, että tämä tosiaan oli WWE:n kahden superfacen kohtaaminen, jonka lopputulosta oli paha ennakoida. Samoin kuin yleisöreaktiota.

Ottelun alku oli minun makuuni liian hidasta ja ”laiskaa” painimista ja mieleen hiipikin ajatus, että meinaavatko Cena & HHH vetää pelkästään perusvarman suorituksen ja lähteä shekki takataskussa kotiinsa. Ottelun edetessä tuo arvio osoittautui vääräksi. Kaksikko painoi kaasua ja ottelu imaisi katsojan mukaansa. Mitään hurjia spotteja tässä ei odotetustikaan nähty, mutta tunnelmalla pelattiin loistavasti. Kummallakin kun on kykyä huomata, mitä tulee tehdä milläkin hetkellä, jotta ottelu pysyy mielenkiintoisena.

Kuva

Loppuhetkien iskujenvaihdossa tunnelma oli todella kiimainen ja liveyleisö täysillä mukana. Tämä oli kaikin puolin hienosti toteutettu ison luokan päämatsi. Vuoden matsiksi tästä ei ole, mutta vahva neljän tähden ottelu tämä oli. Hyvää duunia Johnilta ja Hunterilta ja samalla pelastivat koko tapahtuman, joka noin muuten oli varsin keskinkertaista settiä.
Kesto: 19:40
Voittaja: HHH (Pedigree)
Arvosana: ****


Muuta: Miz & Morrison puolustivat WWE:n joukkuemestaruuksiaan Finlayn & Hornswogglen huumoritiimiä vastaan melko yhdentekevässä ottelussa.

US-mestari Matt Hardy sai haastajaksi La Famigliaa edustaneen Chavo Guerreron. Kahden veteraanin taisto jäi varsin perustasoiseksi rykäykseksi.

Irvileuat sanoisivat tämän olevan Vince McMahon märkä uni. Big Show, Mark Henry ja Kane ottelivat ECW-mestaruudesta kolminottelussa. Odotetusti matsi jäi painitasoltaan melkoisen kehnoksi.

Ted DiBiase Jr oli debytoinut Raw’ssa kesällä. Hän oli haastanut Hardcore Hollyn ja Cody Rhodesin otteluun joukkuemestaruudesta ja paljastaisi partnerinsa vasta ottelun alkaessa. Ketään kaveria ei näkynyt tai kuulunut, mutta sellainen seisoikin kehän vastakkaisella puolella. Cody kääntyi Hollya vastaan ja poistui paikalta joukkumestarina yhdessä DiBiasen kanssa.

Chris Jericho oli nyt tehnyt sen ikimuistoisen temppunsa ja mäjäyttänyt Shawn Michaelsin tv-näytön läpi. Michaels oli sivussa loukkaantuneen silmänsä vuoksi ja Jerichosta tullut kertaheitolla WWE:n kovin heel. Nyt Jericho puolusti IC-mestaruuttaan ppv-debyyttinsä tehnyttä Kofi Kingstonia vastaan. Tämä ottelu alkoi jo olla parempaa kuin aiemmat, mutta edelleenkään ei mistään huippumatsista ollut kyse.

Mickie James puolusti naisten mestaruutta Katie Lea Burchillia vastaan. Samalla tämä oli Katie Lean ppv-debyytti. Ihan suht hyvän väännön naiset saivat aikaiseksi.

Batista sai mahdollisuuden voittaa Edgeltä MM-vyön. Vuoden 2007 Edge vs. Batista matsit eivät vakuuttaneet, mutta tämä oli jotenkin intensiivisempi ja parempi kuin ne. Loppuhetkillä kehässä hillui koko La Famiglian jengi ja sekaantumisia nähtiin monta. Tähän ne kuitenkin mielestäni sopivat ihan hyvin, eivätkä pilanneet matsia. Tuloksena ihan mukava MM-matsi.

Tähdet
*** Triple H
** John Cena
* Edge


Yhteenveto:
Ensimmäinen puolitoistatuntinen tässä tapahtumassa oli kyllä heikkoa. Onneksi jälkimmäinen puolikas oli parempaa ja kaksi viimeistä ottelua jo oikeasti hyviä painimatseja. Kokonaisuutena hyvin tavanomainen välitapahtuma, joka tarjosi juuri sen verran, että suurempaan kiukutteluun ei katsojilla jää aihetta.

Pähkinänkuorispoilerit
Miz & Morrison VS. Finlay & Hornswoggle (8:49) * ½
Chavo VS. M. Hardy (9:23) ** ¼
Kane VS. Henry VS. Show (8:19) * ½
Holly & Cody VS. DiBiase (1:33) N/A
Jericho VS. Kingston (11:03) *** ¼
Mickie VS. Katie Lea (7:17) **
Edge VS. Batista (16:51) *** ½
Cena VS. HHH (19:40) **** (illan paras)



Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 TNA - Slammiversary 2,96
4 WWE – One Night Stand 2,93
5 WWE - Royal Rumble 2,90

6 WWE - Judgment Day 2,82
7 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
8 WWE - Night Of Champions 2,57
9 WWE - Backlash 2,54
10 TNA - Destination X 2,40

11 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
12 TNA - Sacrifice 2,00



Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
Ensi kerralla sitten TNA:ta.

Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ke 28.10.2015 23:47

Tuon PPV:n jälkeinen RAW on muuten yksi parhaimmista RAWeista koskaan. Aivan loistava jakso, sillä RAW oli tuon jakson ajan täydellisen anarkian vallassa ja isoja juttuja tapahtui.
hevosen k**pä

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 29.10.2015 11:29

Merovingi kirjoitti:Tuon PPV:n jälkeinen RAW on muuten yksi parhaimmista RAWeista koskaan. Aivan loistava jakso, sillä RAW oli tuon jakson ajan täydellisen anarkian vallassa ja isoja juttuja tapahtui.
Mulla ei ole muistikuvia tuosta. Voitko tiivistää mitä tapahtui?

Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » To 29.10.2015 22:40

What kirjoitti:
Merovingi kirjoitti:Tuon PPV:n jälkeinen RAW on muuten yksi parhaimmista RAWeista koskaan. Aivan loistava jakso, sillä RAW oli tuon jakson ajan täydellisen anarkian vallassa ja isoja juttuja tapahtui.
Mulla ei ole muistikuvia tuosta. Voitko tiivistää mitä tapahtui?
Edge tuli soittamaan suutaan miten RAW:lla ei ole maailmanmestaruutta, Batista pisti Edgen paskaksi ja CM Punk lunasti MITB-salkun alkuun. Samalla RAW:lla ei ollut koko jakson aikana Authority-figurea ja kaikki vaan tappelivat keskenään, muistaakseni JBL oli aika isossa osassa. Jaksoi loppuikin koko rosterin väliseen joukkomähinään.

Eipä siis itselläkään ole järin vahvat muistikuvat, mutta kova jakso. Löytyisiköhän Networkista?
hevosen k**pä

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ti 03.11.2015 08:15

Kiitos kaikille kommenteista :)
luulokuningas kirjoitti:Cardia kun kattelee niin onhan tuossa vaikka millaista huippumatsia (tai ainakin mielenkiintoista matsia), jos vuosi olisi vähän eri. Lisäksi selostamossa Lance Russell, joka kuuluu näihin omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Eikös Koko B. Ware paininutkaan vielä joskus ysärin lopussa, kun hän ainakin siinä Beyond the Mat dokkarissa pyöri?

Dory Funk jr. painii muuten yhä. :P
Joo, Koko B. Warehan oli mukana myös hetken vuonna 1999 surullisenkuuluisassa ja Owenin kuolemaan johtaneessa Blue Blazer -storylinessä, jossa Ware heilui hetkittäin kaapuasussa, kun WWF yritti aiheuttaa ihmetystä sillä, että Owen ja Blazer esiintyivät samaan aikaan kehässä. Aktiivipainista Koko B. Ware pysyi silti (Wikipedian mukaan) poissa vuosien 1995-2003 välillä.

Ja kyllä, Dory painii edelleen. Yli 70-vuotias Juniori on uskomaton tapaus.
What kirjoitti:Mistä Kenitys noita tapahtumiaan löytää, en tule ikinä tietämään :lol:
Ne vain tulevat tielleni! En voi mitään.

Kuva
BACKLASH 2006

Kuten WWE:n perinteisiin oli vuosikausien ajan kuulunut, ensimmäinen WrestleManian jälkeinen ppv oli Backlash. Tälläkin kertaa sen järjesti Raw. Kingin selostajapariksi saapui tähänkin ppv:hen Jim Ross, jota ei ollut taas nähty (tai kuultu) WM:n jälkeen mutta joka tuntui nyt oikeasti olevan oikeasti lähempänä ja lähempänä Joey Stylesin kokonaan syrjäyttämistä. Backstage-haastattelijoina Maria ja Todd Grisham.

Kuva Kuva
Chris Masters vs. Carlito
No niin, heti alkuun surullisia uutisia: kahden lupaavan nuorukaisen Chris Mastersin ja Carliton yhteistyö oli päättynyt WrestleManian jälkeen kuin seinään. Kaikki oikeastaan alkoi juuri WM:stä, jossa Masters ja Carlito epäonnistuivat yrityksessään voittaa World Tag Team -mestaruudet Big Show'lta ja Kanelta. Carlito syytti heti ottelun jälkeen epäonnistumisesta Mastersia, mutta vielä WM:ssä näytti siltä, että kaksikko sai sovittua erimielisyytensä. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä WM:n jälkeisessä Raw'ssa Carlito ryntäsi kehään Mastersin ottelun jälkeen ja iski tälle aivan odottamatta Backcracker-finisherinsä. Kun Carlito oli vielä sylkäissyt omenat Mastersin naamalle, oli selvää, että nämä kaksi eivät enää yhdessä painisi. Jännittävää tässä feudissa oli kuitenkin se, että tuon Raw'n anglen perusteella näytti aivan selvältä, että WWE yritti tehdä Mastersista facen ja pitää Carliton heelinä. Sen sijaan yleisö hurrasi hurjasti Carlitolle ja buuasi Mastersille, joten parin seuraavan viikon aikana näiden kahden roolit käännettiin ympäri, ja kostonhimoinen Masters pysyikin ylimielisenä nilkkinä, joka muun muassa Raw'ssa kevään aikana debytoineen Matt Strikerin kanssa pieksi Carliton. Carlitosta puolestaan tehtiin hassutteleva underdog, joka oli hyökännyt Mastersin kimppuun halpamaisesti vain, koska ei muuten pärjäisi tälle.

Hmm. Miksi olin aivan varma, että tässä ottelussa olisi nähty kehän ulkopuolella hyvin häiritsevä kohta, jossa Masters ja Carlito päivänselvästi keskustelivat toistensa kanssa siitä, mitä ottelussa tapahtuu seuraavaksi? Ehkä WWE on taas karsinut todella taidokkaasti jotain DVD-versiostaan (en keksi, miten koko kehän ulkopuolinen kohta olisi onnistuttu leikkaamaan), tai ehkä tuo kämmi vain sattui jossain toisessa miesten ottelussa. Mitä se muuten kertoo Masters vs. Carlitosta, että kaikkien näiden vuosien jälkeen muistan miesten keskinäisestä ottelusta vain tuollaisen seikan? Se on sinänsä harmi, koska molemmat ihan oikeasti yrittivät tosissaan tässä ottelussa. Carlito pyrki selvästi face-tyylisempään high flying -meininkiin muun muassa ensimmäistä kertaa ppv:ssä nähdyllä Springboard Back Elbow'llaan ja näyttävällä Moonsaultillaan. Masterskin väläytti muun muassa hienon Powerbombin Carlitolle suoraan kulmausta päin. Itse asiassa vaikka tämä ei toki painilliselta anniltaan mikään huippuottelu ollut, tämä oli aivan hilkulla nousta hyvän ottelun tasolle. Tämä jää kuitenkin juuri ja juuri sen alapuolelle, ja siitä voi lähinnä syyttää pientä mokailua. Ottelussa oli useammassa kohtaa hieman tönkköä hapuilua, ja ottelun karuin botch nähtiin, kun Masters unohti kokonaan potkaista ulos perusselätysyrityksestä, jolloin tuomari joutui hoitamaan tilanteen tosi nolosti. No, pienistä botcheista huolimatta ihan mukava alku illalle.
**½ (9:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Carlito (Back Cracker)
Kuva Kuva
Umaga w/ Armando Alejandro Estrada vs. Ric Flair
Ja juuri kun oli Umagasta puhe edellisen arvostelun jälkeisessä keskustelussa... WrestleManian jälkeen Raw'ssa oli siis debytoinut uusi monsteri: samoalainen puskutraktori Umaga. Todellisuudessa Umagaa esittävä Eddie Fatu oli toki tuttu WWE:stä parin vuoden takaa 3 Minute Warning -joukkueen Jamalina. Kun Fatu teki vuoden 2005 lopussa uuden sopimuksen WWE:n kanssa, oli IWC varma, että Fatu palaisi nimenomaan 3MW-parinsa Roseyn kanssa yhteen. Sen sijaan Rosey sai kenkää helmikuussa, ja Fatusta tehtiin kuubalaisen lipevän (mutta aivan äärimäisen viihdyttävän) liikemiehen Armando Alejandro Estradan manageroima samoalainen villimies. IWC niin ikään kertoo, että alun perin WWE yritti saada Umagan rooliin muuan Samoa Joeta, mutta tämä ei ollut pitänyt hahmoa sopivana itselleen, minkä vuoksi hän oli jäänyt TNA:han. Oli miten oli: Umaga teki WWE-debyyttinsä WM:n jälkeisessä Raw'ssa. Kaikki alkoi siitä, kun Ric Flair oli saapunut promoamaan kehään, mutta hänet keskeytti niin ikään ensiesiintymisensä tehnyt Estrada. Estrada puhui siitä, kuinka hän oli aikoinaan ihaillut Flairia, mutta nyt tämän aika oli. Sen jälkeen Estrada toi paikalle Umagan, joka pieksi Flairin brutaalisti keskellä kehää. Flairia ei nähty pariin seuraavaan viikkoon, mutta Umaga keskittyi samalla jobberien squashaamiseen. Lopulta ennen Backlashia Flair teki paluun Raw'hon käymällä suoraan Umagan kimppuun.

Tämä ottelu oli lähinnä squash, mutta sellaisena varsin toimiva ja viihdyttävä. Umaga saatiin näyttämään ottelussa juuri niin tuhoisalta kuin sopi toivoakin. Samalla Umaga myös osoitti, ettei hän ole täysin painikyvytön paskakasa, kuten ehkä jotkut muut samoihin aikoihin WWE:ssä debytoineet monsterit - sen tarkemmin erittelemättä ketään... The Great Khali. Niin, tämä squash-tyylinen mäiskintä eteni varsin sulavasti, ja Umaga liikkui kokoisekseen oikein hyvin. Sekä Splashit että power-liikkeet sujuivat Umagalta hyvin, ja Flairkin toki ehti ottelussa väläyttää parit Chopit. Miinusta pitää antaa lähinnä siitä, että Umagaa oli ilmeisesti kielletty myymästä kaikki. Flair iski Umagalle kaksi low blow'ta, eikä tämä ollut puolen minuutin jälkeen moksiskaan. Ehkä samoalaisilla ei ole kiveksiä? No, jos Umagan surullista finisheriä ei lasketa, tämä oli varsin murskaava tuho-ottelu.
* (3:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Umaga (Samoan Spike)
Kuva Kuva
Mickie James (c) vs. Trish Stratus - WWE Women's Championship
Henkiseltä tilaltaan täysin epätasapainoinen Mickie James oli siis onnistunut voittamaan ihailemaltaan/rakastamaltaan/vihaamaltaan Trish Stratukselta Women's-mestaruuden WrestleManiassa, mutta sekopäisyys ei ollut päättynyt tuohon. WM:n jälkeisessä Raw'ssa Mickie nimittäin saapui kehään aivan Trishin näköisenä - hän oli jopa värjännyt hiuksensa blondiksi. Yhdessä Candice Michellen kanssa Mickie päihitti Torrie Wilsonin ja Trishin. Seuraavalla viikolla Trish vastasi kuitenkin Mickien mind gameseihin saapumalla areenalle Mickieksi pukeutuneena. Trish yllätti tempullaan täysin myös Mickien, ja hän vei tempun niin pitkälle, että hän yritti suudella kehässä Mickietä. Mickie pakeni paikalta kauhuissaan. Seuraavalla viikolla nähtiin ultimaattinen sekopäisyyden huipentuma, kun Mickieksi pukeutunut Trish seisoi kehässä jättimäisen laatikon kanssa ja käski Mickien saapumaan kehään. Trishiksi pukeutunut Mickie teki työtä käskettyä, jolloin (oikea) Trish paljasti laatikon alta oman ex-poikaystävänsä Jackin, joka oli sidottu tuoliin! (Oikea) Trish sanoi (oikealle) Mickielle, että jos tämä todella oli Trish, tämä välittäisi siitä, mitä tämän poikaystävälle on tehty. (Oikea) Mickie ryntäsi tämän jälkeen raivoissaan kehään, mutta (oikea) Trish täräytti hänet kanveesiin Spinebusterilla ja lähti paikalta. Kun (oikea) Mickie oli toipunut, hän repi Jackin tuolista irti ja iski tälle Mick Kickin, koska tämä oli kuulema pettänyt häntä. Ei siis liene epäselvää, miksi näiden kahden välille buukattiin vielä yksi ottelu.

Ensimmäiseksi täytyy sanoa, että tämä oli WM:n jälkeen ensimmäinen kerta, kun molemmat olivat samaan aikaan itsensä näköisiä. Mutta sitten itse otteluun: voihan perseen suti. Vuoden 2005 New Year's Revolutionissa äärimmäisen lupaavan naisten mestaruusottelun pilasi heti alussa Litan loukkaantuminen. Nyt, hieman vajaat puolitoista vuotta myöhemmin lähes yhtä huono tuuri koitti jälleen ratkaisevassa ottelussa. Tällä kertaa ottelu ennätti kestää sentään muutaman minuutin, mutta ei se nyt hirveästi lohduta, kun lopulliseksi Mickien ja Trishin blow off -otteluksi tarkoitettu ottelu jäi täysin kesken, kun nyt vuorostaan Trish loukkaantui pahasti ottelun aikana. Mitäpä tähän voi oikein sanoa? WWE:n naisten divisioonalla ei todellakaan ole ollut viime vuosina paras mahdollinen tuuri. Ensimmäisten minuuttien perusteella vaikutti nimittäin, että tämä fyysinen ja kovaa bumppia tarjoava ottelu voisi nyt olla vihdoin se, joka ylittää jopa WM:n koitoksen ja nousee arvosanaltaan oikeasti kolmen tähden tasoiseksi tai jopa sitä paremmaksi. No, nyt jäädään murto-osaan siitä, koska ottelu meni täysin pilalle Trishin loukkaantumisen vuoksi. Ei voi kuin kirota huonoa tuuria ja tietenkin myös miettiä, että oliko se riskaabeli kulmauksesta suoraan kehästä ulos Trishin heittäminen niin tarpeellinen spotti, että se kannatti tehdä, kun tiedettiin, miten siinä voi huonoimmillaan käydä.
*½ (4:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (via DQ; Mickie James retained the title)
Kuva Kuva
Shelton Benjamin (c) vs. Rob Van Dam (c) - Winner Takes All Match
Rob Van Dam ja IC-mestari Shelton Benjamin olivat mukana WrestleManian Money In The Bank Ladder Matchissa, jonka voiton kovassa nosteessa oleva RVD onnistui voittamaan. Jo elämänsä toisessa MITB-ottelussa ollut Benjamin oli todella katkera siitä, että Van Dam oli vienyt äärimmäisen arvokkaan salkun hänen nenänsä edestä. Niinpä Benjamin haastoi RVD:n seuraavassa Raw'ssa otteluun, jossa olisi panoksena Van Damin MITB-salkku. RVD ei suostunut vaan esitti vastahaasteen ottelusta, jossa panoksena olisi Benjaminin IC-mestaruus. Sille puolestaan Shelty ei lämmennyt. Seuraavalla viikolla Benjamin joutui kuitenkin kohtaamaan yllätysvastustajan, ja ottelun panoksena olisi se, että hävitessään Benjamin joutuisi puolustamaan mestaruuttaan RVD:tä vastaan Backlashissa. Vastustajaksi paljastui WWE-comebackinsa tehnyt Benjaminin entinen joukkuepari Charlie Haas, jolle Benjamin hävisi ottelun. Tämän jälkeen epätoivoinen Benjamin aneli Vinceltä palvelusta ja lupautui vastapalvelukseksi hoitamaan mitä tahansa Vincen roskahommia. Vince suostui diiliin ja buukkasi seuraavan viikon Raw'hon RVD:lle Handicap Matchin Spirit Squadia vastaan. RVD hävisi ottelun ja joutui pistämään Backlashiin panokseksi myös MITB-salkkunsa. Näin syntyi Winner Takes All Match, jonka voittaja saisi sekä IC-mestaruuden että MITB-salkun.

Minulla on tästä näköjään täysin eri näkemys kuin kaikilla muilla arvostelijoilla, jotka ovat pitäneet tätä kyllä hyvänä otteluna mutta kuitenkin varsin keskinkertaiselta. Täytyy myöstää, että muistin itsekin etukäteen, että tämä olisi ollut ihan mukava ja hyvä painiottelu, mutta ei yhtään sen enempää. En tiedä, olinko nyt tällä kertaa tätä katsoessa jotenkin erikoisessa mielentilassa tai vaikuttiko reaktiooni joku muu ulkoinen seikka, mutta minusta tämä oli ihan pirun kova ottelu! Hemmeti, 20 minuuttia täyttä tykitystä Benjaminilta ja RVD:ltä. Tai siis nimenomaan ei täyttä tykitystä, vaan täydellisesti rakenneltu, huippuluokan painiottelu. Aluksi nähtiin rauhallista rakentelua, iskujen vaihtoa ja muutama näppärä nopea liikesarja, johon nämä kaksi pystyivät. Sitten annettiin sekä RVD:n että Benjaminin hallita ottelua jonkun aikaa, ja molemmat hoitivat homman helkkarin hyvin. Nähtiin näyttäviä spotteja ja sellaisia liikkeitä, joita molemmilta nähdään harvoin. Benjamin muun muassa täräytti ihan tyhjästä Superplexin pomppaamalla maasta suoraan yläköydelle, ja RVD väläytti nätin Hurracanranan. Sitten lopussa vielä herkuteltiin vähän Van Dominator -tyylisillä liikkeillä ja pistettiin ottelu pakettiin. Molemmat myivät kummankin liikkeet ihan täydellisesti, ja muutenkin tässä oli kaikki aivan hemmetin hyvin kunnossa. Juuri tällaisia puhtaat kahden taidokkaan painijan ottelut ovat. Olipa ilo katsoa - ja olla eri mieltä kuin kaikki muut.
**** (18:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)
Kuva Kuva
Kane vs. Big Show
Kyllä vain. Mastersin ja Carliton ottelu ei ollut illan ainut kohtaaminen, jossa entiset joukkueparit kohtaavat toisensa. Vielä WrestleManian jälkeen Show ja Kane olivat World Tag Team -mestareita, mutta seuraavassa Raw'ssa Spirit Squad järjesti jättiyllätyksen päihittämällä monsterit runsaan huijaamisen ja miesylivoiman avulla. Kane ja Show eivät kuitenkaan ajautuneet erimielisyyksiin menetettyjen mestaruuksien takia vaan siksi, että Kanen mielenterveys alkoi järkkyä pahasti. Kaikki alkoi, kun seuraavan viikon Raw'ssa nähtiin traileri Kanen tähdittämästä ja 19. toukokuuta ensi-iltoihin tulevasta See No Evil -elokuvasta. Trailerin jälkeen Kane nähtiin haastattelupisteellä, mutta hän ryntäsi paikalta pois sekavan näköisenä. Myöhemmin illalla Kanen ja Show'n oli tarkoitus painia uusintaottelu vöistä Spirit Squadia vastaan, mutta juuri ennen ottelua Show löysi joukkueparinsa backstagelta tuskaisena kuullessaan päässään toistuvan “It’s Happening Again. May 19th. You can’t stop it” -litanjan. Kane ja Show selvisivät kuitenkin kehään asti ottelua varten, mutta kesken painimisen Kane menetti järkensä ja alkoi ensin paiskoa kehään terästuoleja, minkä jälkeen hän pieksi kaikki Spirit Squadin jäsenen ja vielä tuomarin. Kun Show yritti rauhoitella Kanea, Kane täräytti tämän kanveesiin Chokeslamilla. Seuraavalla viikolla Kane meinasi iskeä Lilianin maahan Chokeslamilla, koska Kanen mukaan tämä oli puhunut toukokuun 19. päivästä, mutta Show pelasti Lilianin viime hetkellä. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa nämä kaksi monsteria kävivät kunnolla toisiinsa käsiksi backstagella, ja Kane yritti repiä Show'lta tämän silmän päästä.

Huh, olipa heikko suoritus. Paljon muuta ei voi tästä sanoa. On suorastaan surullista, kuinka onnettoman ottelun Kane ja Big Show onnistuivat vetämään keskenään, vaikka joukkueena he toimivat monenlaisten vastustajien kanssa oikein hyvin. Toisaalta en minä tältä ottelulta yhtään mitään odottanutkaan, eli jostain syystä kaikille oli varmaan jo etukäteen selvää, että ei tästä mitään tule. Syytä tuolle itsestäänselvyydellä on tosiaan aika vaikea selittää, koska tämänkin vuoden aikana sekä Kane että Show ovat olleet mukana oikein toimivissa otteluissa, ja Show yllätti todella positiivisesti muun muassa NYRin ottelussa Triple H:ta vastaan. Onko syy sitten miesten välisissä kemioissa? Ehkä. Siinä että erityisesti Show on koko ajan isokokoisempi ja huonokuntoisempi? Ehkä. Oli mikä oli, tämä oli suurimman osan ajasta kankeaa perusbrawlausta muutamalla näyttävällä liikkeellä kuten Big Show'n Fallaway Slamilla Kanelle. Niiden ansiosta olisin juuri ja juuri antanut tälle synninpäästöllisen *½-arvosanan, mutta nyt leikkaan siitä vielä puolikkaan pois sen takia, että ottelun lopetus oli aivan älyvapaata, idioottimaista ja aivan liian pitkään kestänyttä May 19th -kuraa.
* (9:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest
Kuva Kuva
Mr. McMahon & Shane McMahon vs. Shawn Michaels & God - No Holds Barred Match
Niinhän siinä oli käynyt, että Shawn Michaelsin sota McMahoneiden kanssa ei ollut suinkaan päättynyt WrestleManian brutaaliin selkäsaunaan, vaan seuraavassa Raw'ssa niskatukea käyttänyt Vince saapui areenalle ja ilmoitti, että hän hävisi WM:n ottelun, koska se oli itse asiassa Handicap Match. Vincen mukaan Michaels nimittäin otteli häntä vastaan yhdessä Jumalan kanssa. Oi kyllä vain. Ja jotta tämä vääryys korjattaisiin, Vince buukkasi samalta seisomalta Backlashiin Tag Team Matchin, jossa hän yhdessä poikansa Shanen kanssa kohtaisi Michaelsin ja... Jumalan. Tämä oli kuitenkin vasta alkua tulevien viikkojen kuvioille. Seuraavalla viikolla Vince ja Shane kävivät kirkossa, jossa Vince muun muassa pärski pyhää vettä ja käski Jumalaa iskemään hänet maahan, jos hän uskaltaisi. Mitään ei tapahtunut, joten Vincen mukaan Jumala oli hylännyt Michaelsin. Seuraavalla viikolla Vince julisti perustaneensa oman uskonnon mcmahonismin. Myöhemmin illalla hän sitten joutui kummallisten sattumusten uhriksi, kun pyrokoneet menivät aivan sekaisin ja estivät räjähdyksillään Vinceä pääsemästä kehään, jossa Michaels majasi tajuttomana. Seuraavalla viikolla HBK:llä ei samalaista jumalaista onnea ollut, kun Vince ja Shane pieksivät hänet, ja Shane pisti hänet Elbow Dropilla selostuspöydästä läpi. Aivan sekopäinen Vince aiheutti vielä omaa huumoria Backlashin backstage-angleissa, jossa hän muun muassa "käveli vetten päältä", muutti veden viiniksi ja paransi Candice Michellen varsin perverssiltä vaikuttaneella tavalla. Vielä ennen ottelun alkua Vince ilmoitti, että tämä ottelu käydäänkin No Holds Barred -säännöillä.

No niin, tästä Vincen Jumala-pelleilystä voi tietenkin olla montaa mieltä, ja tietyllä tavalla tässä kuviossa oltiin paineltu ohituskaistalla kaikkien hyvän maun rajojen ohitse. Itse en kuitenkaan jostain syystä jaksanut loukkaantua tästä Jumala-kuviosta samalla tavalla kuin monista muista WWE:n idioottimaisuuksista - varsinkin kun koko kuviossa korostettiin sitä, että tämä on Vincen sekopäisyyden syytä (kuten se varmaan ihan oikeasti oli). Ja sitä paitsi itse ottelussa Jumala-kikkailu jäi aika olemattomiin. Sen sijaan Michaels, Vince ja Shane tempaisivat pystyyn taas oikein toimivan HC-ottelun. Ei tässä nähty ihan samanlaisia spotteja kuin WrestleManiassa, mutta aika lähelle päästiin. Michaelsin Crossbody sisäätulorampilla Vincelle niin, että molemmat rojahtivat rampilta alas oli todella näyttävä spotti, enkä olisi uskonut, että Vince pystyy sellaiseen. Heti sitä seurannut Shanen tuolinisku Michaelsille oli sitten yksi viime vuosien brutaaleimmista. Muutenkin kokonaisuus pelasi taas hyvin, ja lopun Spirit Squad -sekaantuminenkin oli oikeastaan varsin hyvä ratkaisu. Perinteinen painillinen anti jäi toki taas nollaan, mutta viihdyttävyydeltään tämä oli hyvä ottelu.
*** (19:57)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Mr. McMahon & Shane McMahon (Vince pinned Michaels after Spirit Squad threw him through a table)
In ring angle w/ Matt Striker & Eugene
Ennen Main Eventiä nähtiin sitten vielä typerä angle kehässä, kun Matt Striker sai kunnian tehdä ppv-debyyttinsä. Matt Striker oli siis entinen luokanopettaja ja indy-painija, joka oli lopulta saanut kenkää opettajan työstä ja keskittynyt täyspäiväisesti painiin. Samoihin aikoihin Striker oli tehnyt sopimuksen WWE:n kanssa, ja lopulta hän teki debyyttinsä loppuvuodesta 2005 itselleen varsin luontaisella opettaja-gimmickillä. Striker esitti siis ilkeää opettajaa, joka valitsi kohteekseen omasta mielestään tyhmiä henkilöitä ja teki heistä pilkkaa. Strikerin ura ei lähtenyt käyntiin kovin helposti, koska hän loukkaantui vain pari viikkoa debyyttinsä jälkeen. Striker parantui kuitenkin nopeasti ja teki paluunsa Raw'hon pian WrestleManian jälkeen. Striker aloitti oman Striker's Classroom -talk show'nsa, johon hän kutsui aina jonkun vieraan pilkattavakseen. Nyt Striker toi Classroom-show'nsa myös ppv:hen ja kutsui vieraakseen... Eugenen. Strikerin hyvän alkupromon jälkeen koko lopputouhu olikin pelkkää pelleilyä: Eugene söi räkää, kirjoitti taululle Strikerin syövään kakkaa ja iski lopulta Strikerille Stunnerin. "Jes".

Kuva Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Edge vs. Triple H - WWE Championship
WrestleManian jälkeen Triple H oli raivoissaan. Hän saapui kehään kertomaan, että oli aliarvioinut Cenan, ja sen takia hän oli hävinnyt WWE-mestaruusottelun WrestleManiassa. Saman tien hän myös vaati itselleen uusintaotelua Backlashissa, koska hän oli varma siitä, että Cena ei kieltäytyisi haasteesta. Cena ei olisi ehkä kieltäytynytkään, mutta sen sijaan Edge puuttui tässä välissä tilanteeseen. Edgen mukaan HHH:lla ei olisi mitään oikeutta saada uutta mestaruusottelua, koska hän on vasta hävinnyt WrestleManiassa. Sen sijaan Edge oli juuri voittanut yhden uransa merkittävimmistä otteluista WrestleManiassa, joten hänen mielestään ykköshaastajuus oli nyt selvästi hänen käsissään. Tässä vaiheessa Cena puuttui miesten nokitteluun ja ehdotti, että kaksikko painisi keskenään ykköshaastajuudesta. Tähän Edge ei suostunut, koska hänen kuntonsa ei ollut WM:n HC-ottelun jälkeen 1 on 1 -ottelun tasolla. Niinpä Backlashiin buukattiin päämestaruudesta Triple Threat Match, ja seuraavien viikkojen aikana tämä kolmikko otteli Handicap Matcheissa niin, että jokainen pääsi vuorollaan painimaan yksin kahta muuta vastaan.

Tämä oli sitten juuri sitä, mitä pitikin olla. Pirun kova, viihdyttävä ja vieläpä monipuolinen taistelu WWE:n ykkösvyöstä. HHH, Cena ja Edge näyttivät, kuinka ppv:n Main Event, firman päämestaruusottelu ja vieläpä Triple Threat hoidetaan tyylipuhtaasti. Oikeastaan minulla ei ole paljon mitään pahaa sanottavaa tästä, ja jos vain ottelussa olisi nähty vielä joku yksi twisti tai todella säväyttävä erikoisuus, olisi tämä ollut aivan ehdottomasti MOTYC-tasoa. Nyt jäädään siitä pikkaisen vielä jälkeen, mutta kyseessä on joka tapauksessa kiistaton huippuottelu ja illan paras koitos. Hunter vuoti verta kuin pistetty sika ja otti vastaan todella ilkeältä näyttäneen pöytäbumpin. Edge puolestaan lenti todella brutaalin näköisesti bumpissa, jossa Cena oli tekemässä tälle Top-Rope FU:ta, kun HHH tuli mukaan tilanteeseen ja tiputti Cenan (joka piti yhä Edgeä harteillaan) Electric Chair Drop -tyylisesti kanveesiin. Äijät todellakin pistivät parasta kehiin, ja lopputuloksena oli huikea päämestaruusottelu.
**** (17:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (Pinned Triple H with a roll up)
*** Triple H
** John Cena
* Edge

Kokonaisarvio Backlashista: Kaksi huippuottelua ja yksi hyvä ottelu. Vastapainona yksi puhtaasti huono - lähes surkea - ottelu, yksi loukkaantumisen takia flopannut kohtaaminen, yksi squash. Ja sitten openerina ihan kiva ottelu. Varsin kahtiajakoinen ppv tämä Backlash siis oli. Keskiarvona siis Ok.

1. WWE No Way Out - Hyvä
2. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
3. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
4. TNA Against All Odds - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
7. TNA Final Resolution - Kehno
8. TNA Destination X - Kehno
9. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
10. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Pe 06.11.2015 21:47

Kuva
RAW is WAR – 7.7.1997

Canadian Stampede päättyi Hart Foundationin juhlintaan. Seuraavana päivänä oli kuitenkin taas Raw’n vuoro. WWF ei kuitenkaan ollut vielä Kanadasta poistunut, sillä RAW is WAR oli Edmontonissa tällä kertaa. Jakson alussa Vince McMahon esitteli kanadalaisten suurimman sankarin, Bret Hartin, joka tuli kehään Edmonton Oilersin paitaan pukeutuneena. Bret Hartista on nyt leivottu Undertakerin seuraava haastaja. Bret Hart lupaa, että jos hän ei voita viidennen kerran mestaruutta Summerslamissa, hän ei aio enää ikinä painia USA:n puolella. Bret Hart kutsuu paikalle WWF:n parhaimman teknisen painijan, veljensä Owen Hartin. Sitten paikalle myös tulee The British Bulldog. Brian Pillmania ja Jim Neidhartia ei näy missään. Kanadan kansallislaulu alkaa jälleen soimaan, mutta kesken laulun Stone Cold Steve Austin hyökkää Hart Foundation –kolmikon kimppuun.

*****

The Great Sasuke vs TAKA Michinoku

Nämä kaksi japanilaista heppua ottelivat loistavan ottelun Canadian Stampedessa, ja heti perään nähtiin näiltä toinen matsi. Hyvä tv-matsi. Ottelua oli kommentoimassa myös Brian Christopher, joka kuulostaa hämmästyttävän samalta kuin selostaja Jerry ”The King” Lawler.

*****

Savio Vega w/Los Boricuas vs Crush w/Disciples of Apocalypse

Latinojen johtaja Savio Vega ja motoristien pomo Crush kohtasivat viimeinkin toisensa, mutta hirveän pitkää tästä ottelusta ei tullut, kun ottelu muuttui taas joukkorähinäksi.

*****

The Hart Foundation (Owen Hart & The British Bulldog) w/Jim Neidhart & Brian Pillman vs Nation of Domination (Faarooq & D’lo Brown) w/Kama Mustafa – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen finaali

Vaikka tämä olikin turnauksen finaali, niin voittajista ei kuitenkaan leivottu uusia mestareita. Finaalin voittaja tulee kohtaamaan Steve Austinin ja hänen joukkuekaverinsa mestaruudesta seuraavalla viikolla. Niinhän siinä sitten kävi, että Owen Hart ja The British Bulldog pääsevät jälleen ottelemaan mestaruudesta, sillä he voittivat NOD:n uloslaskulla.

*****

Stone Cold Steve Austin vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna

King of the Ring –voittajat vastakkain – ja tämä fakta tuotiin myös ennen matsia esille. Steve Austin oli joutua vaikeuksiin, koska Chyna heitti tuolin kehään HHH:lle. Sitten paikalle juoksikin Mankind (päällään Austin 3:16-paita taas), joka otti Austinille tarkoitetun tuoli-iskun. Stone Cold voitti HHH:n. Mankind haluaa olla Stone Coldin joukkuekaveri, ja alkoikin näyttämään siltä, että Stone Cold lämpenee Mankindille. Miehet nimittäin halasivat! Mutta sitten Stone Cold Steve Austin pamauttaakin Stone Cold Stunnerin Mankindille, haukkuu tämän säälittäväksi friikiksi ja poistuu paikalta. Mankind ottaa mikin, ja sanoo halunneensa vain ystävän. Koska Steve Austin ei hyväksynyt hänen ystävyyttään, ensi viikolla tulemme näkemään jotain, jonka jälkeen WWF ei ole koskaan entisensä!

Kuva
Stone Cold Steve Austin ja Mankind.. halaavat?

*****

Brian Christopher vs Eric Shelley

En muista tästä ottelusta mitään..

*****

Jälleen vaihteeksi oli Stone Cold Steve Austinin haastattelu. Vince McMahon kyselee Austinilta, kuka hänen joukkuekaverinsa tulee olemaan ensi viikolla. Austinia ei kiinnosta, mutta tulevalle Summerslam-vastustajalleen Owen Hartille hänellä on asiaa. Steve Austin lupaa, että jos hän ei voita Owen Hartia, hän lupaa pussata matsin jälkeen Owen Hartin p***että.

*****

Bret Hart vs Goldust

Tämä oli illan viimeinen matsi. Jostain hemmetin syystä Disciples of Apocalypse tuli kesken ottelun paikalle moottoripyörineen seuraamaan matsia. En yhtään tajua, että mistä tässä oli kyse, sillä A) he eivät tehneet mitään muuta, B) DOA:lla ei ole mitään tekemistä Goldustin tai Hart Foundationin kanssa, vaan DOA feudailee Los Boricuasin ja Nation of Dominationin kanssa. Myöhemmin Ken Shamrock ja Legion of Doom tuli rampille seurailemaan matsia. Pian heidän takanaan oli myös Stone Cold Steve Austin seuraamassa Hartin ja Goldustin ottelua.

----------

Kuva
RAW is WAR – 14.7.1997

WWF:n sirkus oli nyt palanut Yhdysvaltojen puolelle, sillä nyt oltiin Shawn Michaelsin kotikaupungissa, San Antoniossa. Show alkaa tutulla kaavalla. Vince McMahon kehässä ja Hart Foundation tulee paikalle. Bret Hart haukkuu jälleen USA:n. Bret Hart muistuttaa, että jos hän ei voita Summerslamissa mestaruutta Undertakerilta, hän ei enää paini Yhdysvaltojen puolella. Owen Hart puolestaan vilauttaa huulirasvaa, koska Stone Cold Steve Austinille tulee sille tarvetta, kun Owen voittaa ja Austin pääsee pussaamaan Owenin p***että. British Bulldogilla on Summerslamissa Euroopan mestaruusottelu Ken Shamrockia vastaan. Bulldog lupaa syövänsä koiranruokaa, jos häviää Shamrockille. Brian Pillmanilla on matsi Goldustia vastaan Summerslamissa. Pillman lupaa pukeutuvansa kultaiseen mekkoon, jos hän häviää Goldustille. Jim Neidhartilla ei ole ottelua Summerslamissa, mutta hän lupaa leikkaavansa partansa, jos yksikään Hart Foundationin jäsen häviää ottelunsa.

Yhtäkkiä kuuluu lasien särkyminen, eli Stone Cold Steve Austin tulee paikalle! Hänen vierelleen tulee Ken Shamrock. Miesten rinnalle saapuu myös The Patriot, jolle tämä on Raw-debyytti. Näiden viereen tulee vielä Sycho Sid, jonka luulin jo poistuneen WWF:stä. Eikä siinä vielä kaikki, sillä myös Shawn Michaels tekee paluun. Selostajat spekuloivat, onko joku näistä neljästä Steve Austinin joukkuetoveri tulevassa Tag Team –mestaruusmatsissa.

Kuva
Ken Shamrock, Shawn Michaels, Steve Austin, The Patriot ja Sycho Sid

*****

Jerry Lawler & Brian Christopher vs Ivan & Scott Putski

Brian Christopherilla ja Jerry Lawlerilla on ollut minifeudinsa Scott Putskin kanssa. Nyt nähtiin harvinainen isä ja poika vastaan isä ja poika –matsi, sillä Scott Putskin rinnalla oli hänen isänsä, legendaarinen Ivan Putski. Ihan kiva pikkuotteluhan tämä oli, vaikka etenkin Ivan Putski oli varmasti jo parhaat päivänsä nähnyt. Hyvä mieli jäi tästä ottelusta.

*****

Ennen seuraavaa matsia oli pari pientä ”haastattelua”. Ensimmäisessä Vince McMahon yritti haastatella Mankindia, mutta Mankind ei reagoinut kysymyksiin mitenkään. Seuraavaksi siirryttiinkin Paul Beareriin, joka vannoi Undertakerin veljen Kanen olevan elossa. Ensi viikolla Bearer aikoo todistaa, että hän ei valehtele. WWF-mestaria Undertakeria ei muuten näkynyt tässä jaksossa ollenkaan, eikä ollut edellisessä jaksossakaan mukana.

*****

TAKA Michinoku vs Yoshihiro Tajiri

TAKA Michinokulla oli jälleen matsi. Tällä kertaa vastassa oli The Great Sasuken sijaan toinen japanilaisnimi – Yoshihiro Tajiri. Sama Tajiri, joka edellisvuonnakin esiintyi jossain Raw’n jaksossa. Tajiri varmasti muistetaan paremmin myöhemmästä ajastaan WWE:ssä sekä tietysti ECW:stä. Ja onhan Tajiri pitänyt pariinkin otteeseen FCF:n Suomen mestaruutta. Enpä olisi ikinä uskonut, että TAKA Michinokun ja Tajirin välinen matsi ollaan nähty WWF:n ohjelmistossa vuonna 1997. Oli muuten ihan viihdyttävä matsi jälleen kerran TAKA Michinokulta.

*****

The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs Los Boricuas (Miguel Perez & José Estrada Jr.) w/Savio Vega & Jesus Castillo)

Vähän vaikeuksia on muistaa näitä Los Boricuasin häiskiä, kun kaikki pukeutuu samalla tavalla, ja muutenkin koko jengi vaikuttaa todella tylsältä viritelmältä. Savio Vegan kamuilla on kyllä aika stereotyyppiset latinonimet, ja muutenkin tunnutaan aika vahvasti menevän stereotyyppien mukaan, kun aiemmin jaksossa näytettiin, kuinka Los Boricuas saapui areenalle lowriderin kanssa. Latinot ottivat voiton matsissa, ja matsin jälkeen paikalle saapui jälleen Disciples of Apocalypse.

*****

Aiemmin Ken Shamrock ilmoitti, että hän ei ole Stone Cold Steve Austinin joukkuekaveri, vaikka ilmestyikin Austinin vierelle aiemmin. The Patriot ilmoitti myös, että hän ei ole Austinin joukkuekaveri. The Patriot vaan haluaa antaa opetuksen kaikille, jotka puhuvat pahaa USA:sta. The Patriot –hahmon takana on Del Wilkes, joka on aiemmin paininut mm. Japanissa ja WCW:ssä. Kaikkein siisteintä tässä The Patriotissa on se, että hänen kehääntulomusiikkina on tutun kuuloinen biisi. Kyseessä on Medal-niminen biisi, joka paremmin tullaan myöhemmin tuntemaan Kurt Anglen ikonisena kehääntulomusiikkina. Anglen versio on tosin vähän erilainen. Tässä The Patriotin versiossa on sellainen mukava jouluinen tunnelma!

*****

Jos Ken Shamrock eikä The Patriot ole Austinin joukkuetoveri, olisiko se kenties… SHAWN MICHAELS?! Kotiyleisön sankari tulee kehään Vince McMahonin haastateltavaksi. Michaels sanoo, että hänkään ei ole Austinin joukkuekaveri, koska hän ei ole vielä 100%:ssa kunnossa. Vaikka Michaels ei pysty vielä painimaan, hän anelee Vince McMahonilta, että hän pääsisi jotenkin mukaan Summerslamiin. Hän on valmis vaikka lipunmyyjäksi tai kiillottamaan Vincen kenkiä, kunhan saa olla jotenkin mukana Summerslamissa.

*****

Raw’n toinen tunti alkaa siten, että Los Boricuasin Savio Vega tulee vetämään kameramiehen parkkipaikalle. Parkkipaikalle selviää, että Los Boricuas on sitonut yhden DOA:n moottoripyöristä lowriderin perään. Paikalle rientää DOA:n prätkämiehet. Jälleen kerran nähdään joukkotappelu DOA:n ja Los Boricuasin välillä. Los Boricuas onnistuu pakenemaan paikalta lowriderin kanssa vetäen samalla yhtä prätkää auton perässä. DOA:n 8-Ball ja Skull lähtevät latinojen perään.

*****

Ken Shamrock vs Jim Neidhart

Shamrock pistää Neidhartin luovuttamaan, mutta heti ottelun jälkeen British Bulldog hyökkää Shamrockin kimppuun. The Patriot rientää lopulta Shamrockin apuun.

*****

Tässä välissä piti olla The New Blackjacksin ja Legion of Doomin välinen joukkueottelu, mutta LoD:n tehdessä kehääntuloa, Godwinnit hyökkäsivät Animalin ja Hawkin kimppuun.

*****

The Hart Foundation (Owen Hart & The British Bulldog) vs Stone Cold Steve Austin & Mystery Partner – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Illan päätti Tag Team –mestaruusottelu. Stone Cold ja Shawn Michaelshan voittivat juuri Owen Hartilta ja Bulldogilta Tag Team –mestaruuden, mutta vyöt otettiin pois Stone Coldilta ja Shawn Michaelsilta Michaelsin ”loukkaantumisen” takia. Stone Cold Steve Austin aloitti matsin yksinään, mutta yhtäkkiä kuva siirtyy takahuoneeseen. Näkyy vain siniset kengät, ja pian ruutuun ilmestyy Mick Foley. Mick Foley sanoo, että hän ymmärtää, miksei Steve Austin halua Mankindia joukkuekaverikseen. Austin ei kuitenkaan puhunut mitään Dude Lovesta! Mick Foleyn Dude Love –hahmo teki WWF-debyyttinsä, tuli auttamaan Austinia ja niinhän siinä kävi, että Stone Cold ja Dude Love voittivat Tag Team –mestaruuden. Dude Loven ensiesiintyminen on yksi Raw’n historian ikimuistoisimmista hetkistä ehdottomasti.

Kuva
Dude Love ja Stone Cold Steve Austin - uudet Tag Team -mestarit

----------

Kuva
RAW is WAR – 21.7.1997

Vader w/Paul Bearer vs Ken Shamrock

Miehet kohtasivat edellisen kerran In Your House: A Cold Day in Hellissä, jolloin Shamrock voitti Vaderin. Nyt tuli kuitenkin Shamrockille ensimmäinen tappio 1vs1-matsissa WWF:ssä. Shamrock hävisi uloslaskulla, kun The British Bulldog hyökkäsi hänen kimppuun kehän ulkopuolella.

*****

Viime viikolla oltiin San Antoniossa, mutta nyt oltiin jälleen palattu Kanadan puolelle, eli Hart Foundation oli paikalla olevan yleisön edessä hyviksiä. Kehässä oli Hart Foundation –kolmikko Bret Hart, Owen Hart ja The British Bulldog, jotka jälleen haukkuivat USA:n ja tulevat vastustajansa. Lisäksi kukaan ei ole uskaltanut vielä vastata Hart Foundationin haasteeseen. Tämän illan viimeisenä matsina nimittäin on maaottelu Kanadan ja USA:n välillä. Ottelumuotona on 3vs3 lippumatsi, jossa pitää kulmauksesta hakea maan lippu pois. Paikalle tulee Stone Cold Steve Austin, joka on ensimmäinen rohkea, joka vastaa Hart Foundationin haasteeseen.

*****

Brian Christopher vs Bryan Walsh

Hyvät buuaukset saa Brian Christopherin vastustaja, kun kuuluttaja ilmoittaa hänen olevan kanadalainen, joka asuu nykyisin Yhdysvalloissa. :D

*****

The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) vs The New Blackjacks (Blackjack Windham & Bradshaw) vs The Headbangers (Mosh & Thrasher)

Ottelussa oli panoksena Tag Team –mestaruuden ykköshaastajuus. Rehellisesti on sanottava, että tämä ottelu ei kiinnostanut tippaakaan, kun kaikki joukkueet ovat mielestäni ihan p****estä. Asennemuutoksen tehneet Godwinnit voitti ottelun, joten ensi viikolla Godwinnit pääsevät haastamaan Stone Cold Steve Austinin ja Dude Loven.

*****

Jim Ross haastatteli Shawn Michaelsia, joka sai myrskyisän vastaanoton kanadalaisyleisöltä. Michaels hoiti kyllä loistavasti pahisroolin Kanadassa. Yleisö haluaa Bret Hartin paikalle. Shawn Michaelsilla on ilo ilmoittaa, että hän on saanut roolin Summerslamissa. Shawn Michaels tulee toimimaan erikoistuomarina yhdessä ottelussa. Kyseinen ottelu sattuu olemaan Undertakerin ja Bret Hartin välinen mestaruusottelu!

*****

The Patriot vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna

Nyt oli vuorossa The Patriotin ensimmäinen ottelu Raw’ssa. Kesken ottelun Bret Hart, Owen Hart ja The British Bulldog tulevat selostuspöydän luo. Bret Hart on vihainen Vince McMahonille, ja vaatii selitystä, miksi Shawn Michaels saa toimia tuomarina Summerslamissa. Vince McMahon ja Bret Hart ajautuvat käsirysyyn. Tuomarit, agentit ja The Patriot yrittävät tulla väliin. Hart Foundation käy Patriotin kimppuun.

Kuva
Bret Hart ja Vince McMahon selvittelevät välejään.

*****

Tilanteen rauhoittuessa siirrytään Paul Bearerin haastatteluun. Bearer haluaa todistaa Undertakerin veljen olevan elossa. Undertakerilla ja Kanella oli pieninä viikatemiespatsas, joka oli halkaistu kahtia. Veljeksillä oli kummallakin toinen puolikas. Paul Bearerille on Kanen puolikas, joka hänen mukaansa todistaa sen, että Undertakerin veli Kane on elossa. Jim Ross ei kuitenkaan pidä tätä vielä tarpeeksi luotettavana todisteena siitä, että Kane on todellakin elossa.

*****

Goldust w/Marlena vs Faarooq w/Kama Mustafa

Ottelu ei ollut kiinnostava, mutta matsin aikana tiedotettiin, että Hart Foundation on hyökännyt Shawn Michaelsin kimppuun takahuoneessa. Vince McMahon poistui selostamosta kesken matsin. Ottelun jälkeen näytettiin pukuhuoneessa toipuvaa Michaelsia, joka ei suostu Vincen tai kenenkään muun apuun.

*****

The Hart Foundation (Bret Hart, Owen Hart & The British Bulldog) vs Stone Cold Steve Austin, Dude Love & The Undertaker – Flag Match

Kesken ottelun Undertaker (mainoskatkon aikana.. hienosti ajoitettu) tulee Austinin ja Dude Loven apuun ottelussa. Undertakerin paluu ei kuitenkaan auttanut, sillä Brian Pillman hyökkäsi ottelun lopussa Undertakerin kimppuun ja Hart Foundation voitti ottelun.

----------

Kuva
RAW is WAR – 28.7.1997

Hart Foundation jälleen kehässä. Nyt ollaan Pittsburghissa, joten Bret Hart ja kumppanivat saavat vain buuauksia. Bret Hartia ei ole rangaistu mitenkään viime viikon teoistaan, vaan hän saa jatkaa normaalisti ja Summerslamin ottelu tullaan käymään. Bret Hart haukkuu jälleen amerikkalaisyleisön ja kokee tulleensa jatkuvasti kusetetuksi WWF:n toimesta. Lisäksi hän haastaa The Patriotin otteluun, koska The Patriot sekaantui viime viikolla asioihin, jotka eivät hänelle kuulu.

*****

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs Los Boricuas (Savio Vega & Miguel Perez) w/José & Jesus

Ottelu päättyi diskaukseen. Ottelun jälkeen paikalle tuli myös Godwinnit, jolloin Godwinnit ja Los Boricuas yhdessä hakkasivat Animalia ja Hawkia.

*****

Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Vader w/Paul Bearer

Mitään ottelua ei keretty näkemään, sillä kameramieheksi pukeutunut Mankind varasti kameramieheltä kameran ja löi tällä Helmsleytä.

*****

The Truth Commission (Interrogator, Sniper & Recon) w/The Commandant vs Jesse James, Flash Funk & Bob Holly

Alkuvuodesta eräässä Raw’ssa esiintyi eteläafrikkalainen komendantti, joka höpisi jostain The Truth Commisionista. The Truth Commission oli USWA-promootiossa esiintynyt ”separistiryhmä”, joka teki nyt Raw-debyyttinsä. The Commandantin lisäksi tähän ryhmään kuului painijat Interrogator (joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan paremmin Kurrganina), Sniper sekä Recon (Bull Buchanan). The Truth Commission oli ensimmäisessä Raw-ottelussaan voittoisa.

Kuva
The Truth Commission

*****

Crush w/Disciples of Apocalypse vs Faarooq w/Nation of Domination

Loukkaantunut Ahmed Johnson oli tauon jälkeen jälleen mukana NOD:n riveissä. Tämäkin ottelu muuttui ”jengisodaksi” eli kahdeksan miehen joukkotappeluksi. Lopulta mukaan hippaan liittyi myös Savio Vegan Los Boricuas –jengi.

*****

Stone Cold Steve Austin & Dude Love © vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) – WWF Tag Team –mestaruusottelu

Mick Foley esiintyi aikaisemmin jaksossa jo Mankindissa, mutta nyt hän oli pistänyt naiset hurmaavat hippivermeet päälle, kun vuorossa oli Tag Team –mestaruusottelu. Godwinnit ansaitsivat ykköshaastajan paikan edellisessä RAW is WARissa. Owen Hart hyökkäsi Austinin kimppuun, joten Austin ja Dude Love säilyttivät vyöt itsellään. Ottelun jälkeen Owen Hart, British Bulldog ja Godwinnit ovat joukkuemestareiden kimpussa, kunnes apuun juoksevat Road Warrior Animal & Hawk.

*****

Devon Storm vs Ace Darling

Tässä välissä nähtiin jälleen WWF:n Light-Heavyweight-divisoonan matsi, jossa oli kaksi minulle tuntematonta painijaa vastakkain. Googlettelin vähän, ja minulle selvisi, että Devon Storm on WCW:n Crowbar, joka on nimenä tutumpi minulle.

*****

Stormin ja Darlingin matsin jälkeen oli vuorossa kädenvääntöä. Miksi tuntuu, että joka vuosi WWF:ssä on pakko olla yksi kädenvääntökisa? Varsinkin, kun ne menevät aina samalla kaavalla. Pahis on voittamassa, kunnes yhtäkkiä hyvis löytää jostain voimaa. Lopulta pulassa oleva pahis tekee jotain ilkeää, kuten puskee päällä tai jotain vastaavaa. Näin kävi tässäkin kädenväännössä. Vastakkain olivat The British Bulldog ja Ken Shamrock. Lopuksi Bulldog heitti koiranruuat Shamrockin päälle. Nami nami.

*****

Goldust w/Marlena vs Rockabilly w/The Honky Tonk Man

Brian Pillman hyökkäsi kesken matsin Goldustin kimppuun. Pillman kuristaa Goldustia mekolla, mutta Goldustin vaimo Marlena hyökkää Pillmanin selkään. Sinällään ihan mielenkiintoinen feudi, kun ottaa huomioon, että Marlena (Terri Runnels) oli oikeassa elämässä aikanaan Brian Pillmanin tyttöystävä ja nykyisin Goldustin (Dustin Rhodes) vaimo..

*****

Bret Hart vs The Patriot

Kuva
The Patriot

Shawn Michaels oli vierailevana kommentaattorina selostamossa. Michaels lopulta sekaantuikin otteluun, jonka ansiosta The Patriot onnistui voittamaan Bret Hartin. Vihainen Bret Hart yrittää päästä Michaelsin kimppuun, mutta agentit ja tuomarit pitävät Hartia aisoissa. Lopuksi tulee Undertakerin kongi ja savua. Juuri kun nähdään vilauksella Takeria, jakso loppuukin jo. Mikä toi lopetus oikein oli?

----------

Kuva
WWF Summerslam 1997

Kesän suurin WWF-PPV – Summerslam – järjestettiin vuonna 1997 3. elokuuta (syntymäpäiväni jee). Paikkana oli East Rutherford, New Jersey. Ensimmäinen Summerslam järjestettiin jo vuonna 1988, joten tämän kertainen Summerslam oli jo kymmenes kerta, kun tämä PPV järjestettiin. Selostajina toimi jälleen kerran kolmikko Jim Ross, Jerry Lawler ja Vince McMahon. Tällä Summerslamilla on muuten poikkeuksellisen komea posteri!

Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Mankind – Steel Cage –ottelu

Helmsleyn ja Mankindin feudi alkoi pari kuukautta aikaisemmin, kun miehet kohtasivat King of the Ringin finaalissa toisensa. Silloin Hunter voitti Chynan avustuksella, ja mies kruunattiin kuninkaaksi. Välienselvittely ei jäänyt tähän, vaan HHH ja Mankind kohtasivat toisensa myös Canadian Stampedessä, jossa ottelu päättyi ratkaisemattomaan, kun kumpikin laskettiin ulos. Tämä on siis kolmas PPV peräkkäin, kun miehet kohtaavat toisensa. Mankind on viime aikoina esiintynyt välillä Dude Lovena, mutta tässä ottelussa Mick Foley oli jälleen Mankind.

Tällä kertaa ottelu oli tavallisen 1vs1-ottelun sijaan häkkimatsi, jotta Chyna ei pääse sekaantumaan. Häkki ei kuitenkaan loppujen lopuksi estänyt Chynaa häiriköimästä, mutta mielestäni nämä Chynan sekaantumiset oli hoidettu ihan hyvin. Myös Mankind ja Helmsley esiintyivät jälleen edukseen, vaikka hirveästi mitään uutta tämä matsi ei tarjonnutkaan. Kaikin puolin ottelu oli kuitenkin hyvin viihdyttävä aloitus illalle.

***½ (16:13)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mankind

Mankind kiipesi häkistä pois. Samaan aikaan Chyna yritti vetää Helmsleytä ovesta ulos, mutta Mankindin jalat osuivat maahan ennen Helmsleytä.[/b]
Kuva
Goldust w/Marlena vs Brian Pillman

Hart Foundationin jäsenet halusivat pistää matseihinsa panoksen. Pillman lupautui pukea seuraavassa Raw’ssa kultaiseen mekkoon, jos hän häviää Goldustille. Goldustilla on ollut ongelmansa Hart Foundationin kanssa ja viime aikoina erityisesti Pillmanin kanssa, joka on häirinnyt etenkin Marlenaa.

Tämä oli vasta toinen PPV-matsi Brian Pillmanille WWF:ssä ja ensimmäinen 1vs1-ottelu. Vähän jäi kyllä vaisuksi meno tässä matsissa. Odotin paljon enemmän, mutta vähän liian hätäisesti loppui ottelu. Jos aikaa olisi ollut enemmän, niin olisi voinutkin syntyä ihan mukava ottelu. Nyt ottelu jäi vain aika mitäänsanomattomaksi.

** (07:17)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Goldust

Goldust pääsi rullaamaan, eikä Pillman saanut olkapäitään ylös.
Kuva
The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)

Godwinneilla ja Legion of Doomilla oli pientä kränää jo useampi kuukausi sitten. Sitten eräässä ottelussa Legion of Doom mursi vahingossa Henry O. Godwinnin niskan tehdessään legendaarista Doomsday Device –liikettä. Henry Godwinn oli useamman kuukauden sivussa. Henryn palatessa takaisin, Godwinnit muuttuivat iloisista maajusseista synkiksi junteiksi. Godwinnit ovat jopa hylänneet Hillbilly Jimin.

Mitään en tältä odottanut, koska Godwinnit ovat hirveitä kehässä. Hahmoina Godwinnit ovat kuitenkin muutoksen myötä alkanut edes vähän kiinnostamaan. Ja pakko kyllä kehua, että ei tämä ollutkaan niin p**ka matsi kuin oletin. Oli oikeastaan yllättävän viihdyttävä Godwinnien matsiksi. Animal & Hawk eivät mitään erikoisia ottelunkantajia ole, mutta kyllä näissä LOD:n matseissa tuntuu edelleenkin olevan tunnelma kohdallaan. Positiivinen yllätys.

**½ (09:15)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)

LOD teki Henry O. Godwinnille Doomsday Devicen sijaan Spike Piledriverin.
Tässä välissä oli ihan liian pitkä miljoonan dollarin arvonta, jossa kukaan ei edes loppujen lopuksi valinnut oikeaa avainta, jolla olisi saanut miljoona dollaria käteisenä. Noh, pääsipä sentään Sable ja Sunny esittämään tissejään.

Kuva
The British Bulldog © vs Ken Shamrock - WWF European –mestaruusottelu

Ken Shamrock oli yksi niistä, joita Hart Foundationin toiminta otti pahasti pattiin. Nyt Shamrock pääsi ottelemaan Hart Foundationin vahvinta miestä vastaan. British Bulldog on harvoin puolustanut Euroopan mestaruuttaan, mutta tällä kertaa mies joutui senkin pistämään peliin. Lisäksi British Bulldog lupaili Raw’ssa syövän koiranruokaa ottelun jälkeen, jos hän sattuu häviämään. Koiranruokapurkki odottikin jo selostajien pöydällä.

Ottelu oli suunnilleen samanpituinen kuin Goldust-Pillman-matsi, mutta mielestäni tämä oli selkeästi viihdyttävämpi kamppailu. Tämä ottelu muutti myös Ken Shamrockin hahmoa, kun oikeastaan ensimmäistä kertaa nähtiin vähän sekopäisempää Shamrockia. Ottelun loppu oli mainio ja ottelun jälkeiset tapahtumat olivat vielä parempia.

*** (07:29)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF European-mestari: The British Bulldog (diskauksella)

British Bulldog viskeli ällöttävän näköistä koiranruokaa Ken Shamrockin naamalle. Shamrock sekosi tästä ihan täysin, löi koiranruokapurkilla Bulldogia päähän ja tuli diskatuksi. Sen jälkeen kehässä Shamrock pisti Bulldogin nukutusotteeseen, jokaa kesti kauan ja tuomarit yrittivät tulla väliin. Lopuksi Ken Shamrock viskelee tuomareita kehässä ja yleisö on ihan hemmetin innoissaan sekopäisestä Ken Shamrockista. Yksi PPV:n hienoimpia hetkiä.
Kuva
Los Boricuas (Savio Vega, Miguel Perez Jr., Jose Estrada Jr. & Jesus Castillo) vs Disciples of Apocalypse (Crush, Chainz, 8-Ball & Skull)

En edes ole varma, että onko DOA hyviksiä vai onko kaikki “Gang Warsin” osapuolet pahiksia. Muutamassa Raw’ssa DOA kuitenkin sai yleisöltä yllättävän hyvän vastaanoton. Vähän on kyllä ollut melkein alusta asti väsähtänyt kuvio tämä Los Boricuas vs DOA vs Nation of Domination. Los Boricuasin kaverit (pl. Savio Vega) tuntuu todella tylsiltä, DOA:n painijat eivät osaa yhtään painia ja Nation of Domination on ollut vähän taka-alalla nyt. Ideanahan tämä on mielestäni ihan mielenkiintoinen, mutta näillä osanottajilla ja tällä buukkauksella, ei tämä feudi kiinnosta paljoakaan. Käytännössä tämä on ollut vain päättömiä joukkotappeluita, jollaiseksi tämäkin matsi muodostui. Nation of Dominationkin tuli paikalle kesken matsin, ja tämä oli ehkä koko ottelun kiinnostavin juttu. Aika p**ka ottelu, mutta enpä mitään tältä odottanutkaan.

*½ (09:08)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Los Boricuas (Savio Vega, Miguel Perez Jr., Jose Estrada Jr. & Jesus Castillo)
Kuva
Owen Hart © vs Stone Cold Steve AustinWWF Intercontinental –mestaruusottelu

Steve Austin on feudaillut Bret Hartin kanssa jo lähes vuoden, ja myöhemmin feudi on muuttunut Stone Cold vs Hart Foundation –asetelmaksi. Tällä kertaa Stone Cold ei kuitenkaan kohdannut enää Bret Hartia, vaan Bretin pikkuveljen. Owen Hart nimittäin oli se painija, joka Canadian Stampedessä selätti Austinin.

Tämä on aika historiallinen matsi erittäin valitettavan asian takia. Tämä ottelu muutti Stone Cold Steve Austinin uran, sillä tämä on juuri se matsi, jossa Owen Hart vahingossa mursi Austinin niskan. Tämän takia Stone Cold Steve Austin joutui sivuun kehästä joksikin aikaa ja joutui muuttamaan painityyliään. Austinin loukkaantumiseen asti tämä oli kuitenkin erittäin viihdyttävä matsi. Ottelun loppu oli mitä oli loukkaantumisen takia, mutta ei voi kuin ihailla, miten sinnikäs kaveri Austin oli, vaikka niska oli murtunut.
Tässä vielä video tilanteesta, jossa Stone Cold Steve Austinin niska murtui. Steve Austin odottaa tavallista Piledriveria, Owen Hart ottaakin Austinin Tombstone Piledriver –asentoon ja pyllähtää perseelleen, vaikka kyseisessä liikkeessä pitäisi pudota polvilleen.

***½ (16:16)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF Intercontinental –mestari: Stone Cold Steve Austin

Owen Hartin Tombstonen jälkeen Steve Austin makaa maassa ja keskustelee tuomarin kanssa. Jotenkin Stone Cold pystyy ryömimään vähän ja rullaa kömpelön näköisesti Owen Hartin. Steve Austin selättää Owen Hartin ja voitti IC-mestaruuden Owenilta. Tuomarit tulevat Stone Coldin apuun, ja kuljettavat hänet pois kehästä.
Kuva
The Undertaker © vs Bret HartWWF-mestaruusottelu, erikoistuomarina Shawn Michaels

Undertakerilla ja Bret Hartilla ei oikein minkäänlaista feudia ollut. Itseasiassa Undertaker ei edellisen PPV:n jälkeen ole edes hirveästi esiintynyt Raw’ssa, ja Undertakerin ongelmana onkin ollut enemmänkin Paul Bearer ja hänen syytökset. Bret Hart ei tule ollenkaan toimeen Shawn Michaelsin kanssa, josta tehtiin tämän matsin erikoistuomari.

Ottelu kesti lähes puoli tuntia. Paikoitellen meno oli aika hidasta, mutta loppua kohden parani ottelun taso. Varsinkin viimeiset minuutit olivat jännittäviä, ja lopetus oli todella hyvä. Ei kummankaan miehen uran parhaimpia matseja, mutta Undertaker ja Bret Hart ovat sellaisia ammattilaisia, että aina varmasti olisi saaneet aikaiseksi vähintäänkin hyvän ottelun. Tämä oli erittäin hyvä ottelu ottaen huomioon, että Bret Hartilla ja Undertakerilla ei ollut takana edes mitään oikeaa feudia.

**** (28:19)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja uusi WWF:n mestari: Bret Hart

Bret Hart on tuonut kehään aikaisemmin huomaamatta tuolin. Michaels lopulta huomaa tuolin, riitelee Bret Hartin kanssa ja Bret Hart sylkäisee Shawn Michaelsia. Tästä erikoistuomarina toiminut Michaels hermostuu ja yrittää lyödä tuolilla Bret Hartia. Hart väistää kuitenkin iskun, ja tuoli osuukin Undertakeria, joka juuri oli noussut kanveesista. Bret Hart menee selättämään Undertakerin, ja Shawn Michaels laskee vastahakoisesti Bret Hartin uudeksi mestariksi.
-----

Viihdyttävä aloitus ja viihdyttävä lopetus. Siinä välissä taso vaihteli, mutta minulle Summerslamista jäi ihan positiivinen fiilis, vaikka Stone Cold Steve Austinin loukkaantuminen tuntui hyvin ikävältä. Summerslam menee niukasti hyvä-arvosanan puolelle.

-----

Summerslamin tähdet:
*** Bret Hart
** Steve Austin
* The Undertaker

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
Royal Rumble
Summerslam
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Steve Austin 16
2. Bret Hart 13
3. Shawn Michaels 5
4. Vader 4
4. The Undertaker 4
6. Owen Hart 3
7. Mankind 2
8. TAKA Michinoku 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 08.11.2015 11:01

Hyvää settiä edelleen Blasterilla (y) Viikottaisissa on kyllä tuohon aikaan ollut kaikkea kummallisuuksia.

Kuva
SACRIFICE 2006

Toukokuussa TNA:n ppv:nä nähtiin Sacrifice, joka toimi selvänä väli-ppv:nä kahden ison ppv:n Lockdownin ja Slammiversaryn välissä. Viime vuonna Sacrificen paikka oli ollut elokuussa, ja toukokuussa oli nähty Hard Justice, joka oli nyt puolestaan siirretty myöhemmälle vuoteen. Pientä pakan sekoittamista siis. Selostajina vanhat tutut DW ja Tenay. Haastattelijana kukapa muu kuin Jeremy Borash.

Kuva Kuva
Jushin Thunder Liger w/ Minoru & Hirooki Goto & Black Tiger vs. Petey Williams - World X Cup Tournament Second Round Match
Kuluneen kuukauden aikana TNA:ssa on järjestetty World X Cup -turnaus, jossa neljän maan (USA:n, Kanadan, Meksikon ja Japanin) nelihenkiset X-Divisioonan joukkueet ovat kilpailleet keskinäisestä paremmuudesta. Kansainväliset X-Divisioonan turnaukset ovat olleet TNA:ssa jo perinne, mutta ainakin minun mielestäni tämänkertainen turnaus järjestettiin varsin laiskasti. Yleisö ei nimittäin hemmoteltu esimerkiksi isoilla 4 vs. 4 -otteluilla tai muilla spektaakkelailla, ja muutenkin koko turnauksessa nähtiin hämmästyttävän vähän otteluita. Ensimmäisellä kierroksella nähtiin kaksi 2 vs. 2 -ottelua (USA vs. JPN, MEX vs. CAN) ja nyt meneillään olevalla toisella kierroksella nähtiin kaksi 1 vs. 1 -ottelua (USA vs. MEX, CAN vs. JPN). Tämän jälkeen oli enää luvassa turnauksen päättävä Gauntlet Match. Tämä Japani vastaan Kanada oli nyt siis toisen kierroksen jälkimmäinen Singles-ottelu. Turnauksen menestys koostui epämääräisestä pistetaulukosta: ensimmäisen kierroksen ottelun voitosta oli saanut kaksi pistettä, ja nyt toisen kierroksen ottelun voitosta saisi kolme pistettä. Sekä Japani että Kanada olivat hävinneet ensimmäisen kierroksen ottelunsa, joten pisteet tulisivat tarpeen. Molempia joukkueita edusti joukkueen kapteeni.

Mitäpä tähän nyt oikein voi sanoa? Kovasti mietityttää, johtuuko enemmän TNA:sta vai Ligeristä itsestään se, että nämä Ligerin TNA-ottelut ovat aivan liian lyhyitä. Bound For Gloryn Joe-ottelun päättyminen kesken kaiken tuntui suorastaan pyhäinhäväisyltä, ja vaikka tämä ei nyt ihan vastaavia tuntemuksia aiheuttanut, harmitti ottelun jääminen liian lyhyeksi silti pahasti. Williams ja Liger olivat nimittäin alun yllättävän kankeuden ja pienien botchailuiden jälkeen päässeet vähän ennen ottelun puoliväliä jo oikein hyvään vauhtiin, ja homma muuttui koko ajan paremmaksi, mitä pidemmälle ottelu eteni. Sitten kuitenkin hommassa hypättiin aika pikaisesti intensiiviseen lopputaisteluun, joka sekin jäi lähinnä lyhyeksi rykäisyksi ennen varsinaista lopetusta. Harmi. Uskon nimittäin, että näillä kahdella olisi ollut hieman erilaisista tyyleistä huolimatta mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta nyt lopputulos jäi lähinnä "ihan kiva" -tasolle. Ok opener, mutta paljon parempiakin on TNA onnistunut tarjoamaan.
**½ (7:16)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jushin Thunder Liger (Crash Thunder Buster)
Kuva Kuva
America's Most Wanted (c) vs. AJ Styles & Christopher Daniels - NWA Tag Team Championship
AJ Stylesin ja Christopher Danielsin välit olivat ailahdelleet kuluneen vuoden aikana varsin reippaasti, mutta nyt loppukeväästä tämä X-Divisioonan "dream team" oli löytänyt taas yhteisen sävelen, ja parivaljakko oli oikeasti alkanut painia yhdessä joukkueena. Nopeasti liittoutumisensa jälkeen Daniels ja Styles olivatkin nousseet haastamaan America's Most Wantedin joukkuemestaruuksista, eikä se ollut mikään ihme: moninkertaiset mestarit Styles ja Daniels olivat automaattisesti todella suuri uhka AMW:lle, ja lisäksi he vieläpä onnistuivat päihittämään heel-joukkueen Impactissa. Lisävaikeuksia AMW:lle aiheutti se, että koeajalla oleva ja TNA:n hallinnon hyväksyntää hakeva mestaruuskomitean puheenjohtaja Larry Zbyszko oli määrännyt, että Gail Kim tai Jackie Gayda eivät saisi olla AMW:n ringsidellä. Niin ja Jackiestä lienee hyvä mainita, että juuri ennen ottelua nähtiin hänen viimeinen ppv-esiintymisensä. Useiden ppv:tä edeltäneiden viikkojen ajan Jackie oli ollut poikkeuksellisen vaitonaisen ja vaivaantuneen oloinen, ja viimein ottelua edeltänessä backstage-haastattelussa hän paljasti sen johtuvan siitä, että hän on raskaana. Jackieta alusta asti vihannut Gail Kim raivostui tuosta uutisesta ja antoi Jackielle potkut Jeff Jarrettin porukasta. Jackie oli myös siis ihan oikeasti raskaana, ja sai pian tämän ppv:n jälkeen kenkää firmasta. Well played, TNA.

Paperilla tällä ottelulla oli mielestäni mahdollisuuksia jopa MOTYC-tasoiseen koitokseen ja yhdeksi tämän projektin parhaista "ei stipulaatiota" 2 vs. 2 -otteluista. Ehkä nyt ei sitten kuitenkaan ollut oikea aika ja paikka, koska loppujen lopuksi tämä ottelu ei päässyt noiden odotusten tasolle. Taas kerran on tietenkin todettava, että tätä kommenttia ei saa käsittää väärin. Kyseessä oli ehdottomasti hieno ottelu ja yksi vuoden tähän asti parhaista joukkuekamppailusta. Ongelma on vain se, että nelikolta AMW, Daniels ja Styles olisi lupa odottaa niin paljon enemmän. Jostain syystä ottelun meininki oli paikoitellen yllättävän haparoivaa, ja flow katkeilui pariinkin kertaan aika ikävästi. Onneksi noita heikkouksia paikattiin upeilla liikkeillä, varsin selkeällä ja siksi juuri niin hyvin toimivalla rakenteella sekä mukavasti toimivalla lopetuksella. Ehkä jonain toisena kertana nähdään se MOTYC, nyt nähtiin "vain" hieno alkukortin ottelu. Näköjään monet muut arvostelijat ovat pitäneet tätä huippuluokan otteluna, mutta minulle ei samanlaista fiilistä jäänyt.
***½ (15:30)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Harris pinned Styles after hitting him with a nightstick thrown down from the rafters by Gail Kim)
Kuva Kuva
A-1 w/ Larry Zbyszko vs. Raven
Mestaruuskomitean puheenjohtajana TNA:ta johtanut Larry Zbyszko oli ajautunut Lockdownissa ongelmiin. Zbyszkon johtamistapa oli kerännyt kuukausien aikana runsaasti kritiikkiä, ja ilmeisesti myös TNA:n (täysin epämääräinen ja kasvoton) johtoporras oli saanut lopulta siitä tarpeekseen. Niinpä TNA-debyyttinsä tehnyt Christy Hemme ilmaantui Lockdownissa paikalle ja toi kirjeen, jossa ensinnäkin julistettiin, että Zbyszko oli asetettu koeajalle. Toinen iso ilmoitusasia oli se, että Zbyszkon arkkivihollisen Ravenin tammikuussa saamat potkut oli peruttu ja että Raven oli saanut sopimuksensa saman tien takaisin. Raven teki tuolloin Lockdownissa TNA-comebackinsa ja kävi heti Zbyszkon kimppuun. Kuluneen kuukauden aikana Raven ja Zbyszko ovat sitten jatkaneet siitä, mihin vuodenvaihteen aikoihin jäivät. Zbyszko oli palkannut Team Canadan A-1:n hoitamaan nyt likaisen työn puolestaan.

Olipa harvinaisen turha ja yhdentekevä ppv-ottelu. Lisäksi Raven näytti todella kamalalta. En tiedä, mitä Raven on oikein parin kuukauden mittaisen taukonsa aikana tehnyt, mutta tässä ottelussa hän näytti lähes 10 vuotta vanhemmalta kuin vielä tammikuisessa Final Resolutionissa. Ehkä kaikkein suurin vaikutus oli sillä, että Raven oli ilmeisesti taas pakotettu valkaisemaan hiuksensa, minkä seurauksena hiukset olivat jotain valkoisen ja myrkynvihreän väliltä. Joko armoton hiusten värjääminen tai ihan vain vanheminen oli myös aiheuttanut sen, että Raven oli yhtäkkiä puolikaljun näköinen. Todella karua. Ja jos nyt ottelusta haluaa jotain muuta sanoa Ravenin hiusten lisäksi, niin heikko esitys tämä oli kaikin puolin. A-1 osoitti viimeistään tässä ottelussa, että hänestä ei todellakaan ole vakavasti otettavaksi singles-painijaksi. Raven yritti pelastaa kokemuksellaan sen minkä pystyi, ja tuolla konkarimaisella rutiinilla tämä ottelu vältti sentään surkean arvosanan ja oli vain huono.
*½ (5:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven (Raven Effect)
Kuva Kuva
Bobby Roode w/ Coach D'Amore vs. Rhino
Team Canadan jäsenet olivat oikein runsain mitoin tässä ppv:ssä singles-otteluissa. Se tosin johtui ennen kaikkea siitä, että Bobby Roodea ja A-1:tä ei ollut kelpuutettu Team Canadan World X Cup -joukkueeseen, koska he eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi paljon X-Divisioonan tyylisiä. Sen sijaan Team Canadan lisävahvistuksiksi oli hankittu pitkästä aikaa comebackinsa tehnyt Johnny Devine sekä kanadalainen indy-painija Tyson Dux. Mutta se World X Cupista tässä kohtaa. Tosin eipä tämän ottelun taustatarinoista ole paljon kerrottavaa, sillä kyseessä oli aika puhtaasti filler-ottelu. Rhino ja Bobby Roode eivät vain tulleet toimeen keskenään, ja niinpä heidän välille oli buukattu ppv-ottelu. Aika omaperäistä, TNA.

Etukäteen Rooden ja Rhinon filleri ei kiinnostanut oikeastaan yhtään, eikä tämä kamppailu onnistunut 10 minuutissa vakuuttamaan minua siitä, että tämä ottelu oli ehdottomasti käytävä ppv:ssä. Sinänsä tässä ei ollut toki mitään vikaa. Rhino on ollut TNA-runinsa ajan varsin viihdyttävä, ja Sarvikuono on löytänyt itsestään aivan uutta energiaa verrattuna WWE-vuosien loppuaikoihin. Roode puolestaan on jatkuvasti kehittyvä ja koko ajan kiinnostavammaksi muuttuva hahmo, joka osasi jo tässä vaiheessa vetää heel-roolin suorastaan pelottavan hyvin. Lisäksi näiden kahden painityylit natsasivat vielä varsin hyvin yhteen, joten lopputuloksena oli kiistatta ihan mukava ja viihdyttävä painiottelu - jossa ei sitten kuitenkaan ollut mitään sen enempää. Ei mitään yllättävää, ei mitään erikoista. Ei mitään varsinaisesti säväyttävää. Roode ja Rhino hoitivat hommansa kyllä tyylipuhtaasti ja kertoivat showpainin oppikirjan ensimmäiseltä sivulta kopioidun perustarinan moitteetta, mutta mitään muuta tämä koitos ei (ikävä kyllä) onnistunut saavuttamaan.
**½ (12:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Bobby Roode (Northern Lariat)
Kuva Kuva
James Gang vs. Team 3D
James Gang oli koko alkuvuoden viettänyt hirvittävässä LAX-feudissa, ja Team 3D oli puolestaan keskittynyt feudaamaan vuorotellen AMW:n ja Team Canadan kanssa. Nyt kuitenkin nämä kaksi TNA:n kaksi konkari... tai voisi kai oikeastaan sanoa legendajoukkuetta olivat ajautuneet keskinäiseen välienselvittelyyn. Eikä se ollut ihme. Olihan tässä semmoinen ottelupari, että TNA:n oli ihan rahamielessä buukattava tämä ottelu ennemmin kuin myöhemmin, vaikka NAO vs. Dudley Boyz -otteluparin "Parasta ennen" -päiväys olikin jo mennyt umpeen joitain vuosia sitten. Varsinainen storyline ottelun takana oli varsin peruskauraa ja itse asiassa hämmästyttävän paljon WWE:tä muistelevasti nostalgiapainotteinen. Kuvio alkoi siitä, kun Team 3D vaati jälleen mestaruusottelua ja julisti olevansa TNA:n kiistattomasti paras joukkue saavutuksissa mitattuna. Tätä James Gang ei niin vain kuunnellut. Vaikka nämä joukkueet kunnioittivat toisiaan, ei kumpikaan kaksikko suostunut myöntämään, että toinen olisi parempi. Mielenkiintoisen tästä teki se, että NAO ja Dudleyt olivat kohdanneet uransa aikana vain kerran: vuoden 2000 No Way Outissa. Tuolloin Dudleyt olivat voittaneet Road Doggin ja Bully Gunnin teräsputken avulla, ja tuota kohtaamista muisteltiin useaan otteeseen ppv:tä edeltäneiden viikkojen aikana. Nyt oli sitten aika selvittää historian toisessa kohtaamisessa, olisivatko voimasuhteet muuttuneet.

Hämmästyttävää, tämä ottelu onnistui yllättämään positiivisesti! James Gangin vuosi 2006 oli tähän saakka ollut aivan kamalaa kuraa, ja yllättäen myös Team 3D oli ollut TNA-debyytistään lähtien aikamoinen pettymys. Asiaa ei auttanut se, että Devon ja erityisesti Ray tuntuivat olevan aika heikossa kunnossa, ja erityisesti jälkimmäinen oli jo lyhyen TNA-runinsa aikana kerännyt reippaasti lisää elopainoa. Näistä lähtökohdista en siis ollut kovin innostunut siitä ajatuksesta, että nyt 3D tiputettiin kokonaan pois feudaamasta nuorten ja lahjakkaiden TNA-originaalijoukkueiden kanssa ja pistettiin sen sijaan otteluun toista old school -joukkuetta vastaan. Niinpä oli kivaa huomata, että Dudleyt ja New Age Outlaws olivat päättäneet oikeasti pistää tässä parastaan. Nelikko onnistui rakentamaan viihdyttävän joukkueottelun, jossa oli hyvä tarinan ja jossa yleisökin oli perhanan hyvin mukana. Erityisesti BG:n ja Brother Rayn alkupuolen yhteenotto oli suorastaan hauskaa katsottavaa pienine kikkoineen. Rayn Dropkick oli suorastaan hämmästyttävä suoritus. Loppua kohden vanhusten kunto alkoi sitten vähän loppua kesken, ja tempo hidastui turhan paljon, mutta silti tämä ihan mukava ottelu jää ennakko-odotuksiin nähden ehdottomasti voiton puolelle.
**½ (9:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
James Gang (BG pinned Ray after hitting him with a lead pipe)
Kuva
16 Man Gauntlet Match - World X Cup Tournament Final
Participants: Minoru, Puma, Petey Williams, Chris Sabin, Hirooki Goto, Incognito, Johnny Devine, Sonjay Dutt, Black Tiger, Magno, Eric Young, Alex Shelley, Jushin Thunder Liger, Shocker, Tyson Dux, Jay Lethal
Ja sitten oli vuorossa tosiaan World X Cup -turnauksen finaali. Ennen tätä USA:n joukkueella oli 5 pistettä, Japanilla 3, Meksikolla 2 ja Kanadalla 0. Tähän otteluun osallistuivat kaikkien joukkueiden kaikki jäsenet. USA:n joukkueen muodostivat Chris Sabin, Sonjay Dutt, Alex Shelley ja Jay Lethal. Japanin joukkueen Minoru, Hirooki Goto, Black Tiger ja Jushin Thunder Liger. Meksikon joukkueen Puma, Incognito, Magno ja Shocker. Ja Kanadan joukkueen Petey Williams, Eric Young, Johnny Devine ja Tyson Dux. Ottelun idea oli varsin yksinkertainen: jokaisesta joukkueesta vuorotellen kehään saapui yksi Gauntlet-säännöillä. Eliminoinnit hoidettiin perinteiseen tapaan heittämällä yläköyden ylitse, kunnes jäljellä oli enää kaksi painijaa, jolloin ratkaisu saataisiin selätyksellä tai luovutuksella. Ottelun voittajalle oli tarjolla 5 pistettä, ja toiseksi tullut saisi 2 pistettä. Lisäkäänteitä tähän X-Divisioonan paremmuuden selvittelyyn oli tehnyt se, että joitain viikkoja sitten muuan Kevin Nash oli tehnyt paluunsa TNA:han, ja Nash oli alkanut käydä saman tien tiukkaa sotaa koko X-Divisioonaa vastaan. Nashin mielestä X-Divisioona oli täysin turha, ja tämmöinen globaali välienselvittely älytöntä pelleilyä. Nash oli luvannut jo ennen ppv:tä ilmestyvänsä paikalle jossain vaiheessa iltaa.

Aluksi tämä ottelu vaikutti ihan kamalalta sekasorrolta. Parin ensimmäisen minuutin jälkeen olin jo valmiina lyömään hanskat tiskiin. Sitten homma kuitenkin lähti yhtäkkiä kulkemaan. Vaikka kehä täyttyikin rajua vauhtia painijoista, porukka pääsi homman juonesta kiinni ja järjestivät loppujen lopuksi aikamoisen näytöksen. Ikävä kyllä näytös vaati myös karun loukkaantumisen, kun Sonjay Dutt tippui kehästä tosi karun näköisesti ja loukkasi ilmeisesti nilkkansa oikeasti. Loukkaantumisten vastapainoksi nähtiin oikeasti myös täydellisesti suoritettuja loikkia ulos kehästä ja muitakin upeita spotteja. Loppua kohti homma muuttui koko ajan kiinnostavammaksi, kun turhimmat painijat saatiin ulos kehästä, ja ottelu alkoi muistuttaa koko ajan enemmän Royal Rumble -tyylistä taistelua. Loppuvaiheet olivatkin sitten oikein mielenkiintoisia, ja lopetuskin toimi erittäin hyvin, vaikka oli hoidettu varsin nopeasti. Loppujen lopuksi tämä saa siis puhtaat paperit ja hyvän arvosanan. Ottelun jälkeen Kevin Nash sitten lyllersi paikalle, pieksi yhden maassa maanneen X-Divarilaisen ja kehui itseään. Oikeasti, kenen mielestä tämä Nash-kuvio oli taas hyvä idea? Kenen mielestä Nashin buukkaaminen ylipäänsä oli hyvä idea?
*** (19:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Petey Williams (Runner Up: Puma)
Kuva Kuva
Scott Steiner & Jeff Jarrett w/ Gail Kim vs. Samoa Joe & Sting
Stingin feud Jeff Jarrettin kanssa oli muuttunut koko ajan kiivaamaksi, eikä tilannetta ollut varsinaisesti muuttanut mihinkään suuntaan se, että Sting sai erävoiton Jarrettista Lockdownissa päihittämällä ystäviensä kanssa Jarrettin luotsaaman joukkueen. Jarrett vihasi Stingiä edelleen yhtä paljon, ja tunne oli molemminpuolinen. Lisäsotkua aiheutti tietenkin Scott Steiner, josta oli tullut suoranainen Jarrettin oikea käsi. Yhdessä Steinerin kanssa Jarrett yritti savustaa Stingin ulos TNA:sta, mutta toistaiseksi he eivät olleet onnistuneet siinä. Pian Lockdownin jälkeen Sacrificeen nimittäin buukattiin joukkueottelu, johon Sting sai itse päättää joukkueparinsa. Aika pitkälti WCW-aikaisiin kaunoihin nojaavassa feudissa Sting järjestikin seuraavina viikkoina oikein kunnon nostalgiakiusoittelua tuomalla Impactiin vuorotellen Buff Bagwellin, Lex Lugerin ja Rick Steinerin ja vihjailemalla, että joku heistä olisi hänen joukkueparinsa Sacrificessa. Lopulta Sting ei valinnut kuitenkaan ketään has-beeniä vaan sen sijaan TNA:n kuumimman nimen, X-Divisioonan mestarin Samoa Joen. Yhteistyökyvyttömyydestään, kylmyydestään ja brutaaliudestaan tunnettu Joe oli varsin erikoinen valinta, mutta samoalainen tuhoamiskone suostui Stingin pariksi osittain siksi, että kunnioitti Stingiä ja tämän uraa, ja osittain siksi, että hän tahtoi päästä vihdoin osoittaa olevansa enemmän kuin pelkkä X-Divisioonan mestari tuhoamalla kehässä puhtaasti Jarrettin ja Steinerin.

Hmm, varsin toimiva kokonaisuus. Ei minulla oikeastaan ole pahaa sanaa tästä sanottavana, vaikka varsinaiset huippuhetket jäivätkin saavuttamatta. Pitää silti nostaa hattua oikeastaan koko nelikolle, vaikka ottelun kiistaton tähti olikin Samoa Joe, joka viimeistään tässä ottelussa osoitti ensimmäisen kerran pärjäävänsä kirkkaasti myös ME-tasoisissa otteluissa. Joe väläytti näyttäviä liikkeitä niin Jarrettia kuin Steineriakin vastaan ja vastapainoksi myös möi muun muassa Steinerin heitot varsin näyttävästi. Joen lisäksi on siis myös kehuttava kaikkia kolmea muuta: Steiner yritti parhaansa ja tarjoili menneiden vuosien energisyyttään. Sting oli varsin kovassa iskussa ja täräytti jopa hienon diven. Jarrett... ei ollut niin tylsä kuin normaalisti. Oikeastaan juuri Jarrettin tylsyyteen ja näiden "oikeiden ME-kuvioiden" yhdentekevyyteen tylsistyy ottelun suurin ongelma. Erityisesti Joen hyvästä meiningistä huolimatta tämä ei oikein missään vaiheessa lähtenyt kunnolla lentoon tai aiheuttanut mitään oikeita tunnesäväreitä. Hyvä ottelu... Mutta se siitä. Ei sen enempää. Ei tältä tosin paljon enempää uskaltanut odottaakaan.
*** (14:24)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Samoa Joe & Sting (Joe pinned Jarrett after a Muscle Buster)
Kuva Kuva
Christian Cage (c) vs. Abyss w/ James Mitchell - Full Metal Mayhem Match for the NWA World Heavyweight Championship
Abyssin ja Christian Cagen feud ei ollut päättynyt Lockdowniin, sillä vielä tuossa ppv:ssä nähdyn mestaruusottelun jälkeen Abyss oli hyökännyt halpamaisesti Cagen kimppuun ja varastanut tämän mestaruusvyön itselleen. Seuraavien viikkojen ajan Abyss ja Mitchell olivat julistaneet Impactissa, että Abyss oli käytännössä uusi NWA World Heavyweight -mestari. Cage oli hieman toista mieltä, ja niinpä lopulta Sacrificeen buukattiin Christianin WWE-aikainen nimikko-ottelu TLC Match. TNA:ssa tosian tikkaiden, pöytien ja tuolien lisäksi otteluun oli lisätty myös ketjut, ja samalla ottelun nimi oli muutettu Full Metal Mayhemiksi. Mestaruusvyö roikkui katosta, ja sen sieltä poiminut mies saisi myös pitää sen itsellään.

Lockdownin kohdalla hullaannuin ja annoin Cagen ja Abyssin päämestaruusottelulle huippuarvosanan. Nyt ihan samanlaiseen hullutteluun en ainakaan omassa arvostelussani lähde, vaikka Cage ja Abyss tälläkin kertaa osoittivat, miten tyylipuhtaan viihdyttävästi voidaan hoitaa HC-henkinen päämestaruusottelu. Tämäkin ottelu oli siis ehdottomasti viihdyttävä ja kovatasoinen ppv-mestaruusottelu. Itse asiassa MOTN minun kirjoissani. Silti tämä ei yltänyt miesten ensimmäisten ottelun tasolle, koska semmoinen LD:n ottelusta huokunut väkivaltaisuuden tunne ja muukin innovatiivisuus sekä intensiteetti puuttuivat tästä. Kaikki ottelussa nähdyt spotit olivat aika ennalta-arvattavia, ja pari niistä oli vieläpä toteutettu aika kömpelösti. Toisaalta taas osa oli hoidettu pirun näyttävästi, ja myös lopetus oli aika tyylikäs, vaikka en pitänytkään siitä, että Christian pilasi jo varman voittonsa hyppäämällä vielä Abyssin päälle pöydän läpi. Joka tapauksessa tämä oli juuri sellaista ME-tason HC-rymistelyä, mistä tykkään, mutta vuoden parhaiden HC-otteluiden tasolle tämä ei silti noussut, koska oikeasti suuret erikoisuudet jäivät tästä puuttumaan.
***½ (16:01)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage
*** Christian Cage
** Abyss
* Samoa Joe

Kokonaisarvio Sacrificesta: No, aikamoinen välitapahtuma tämä tosiaan oli. Ei mitään erikoista mutta toisaalta aika vähän mitään oikeasti ärsyttävää. Sitä paitsi ppv:ssä nähtiin kuitenkin pari hienoa ottelua ja muitakin ihan hyviä hetkiä, joten huonomminkin olisi voinut. Silti kokonaisuus jätti aika vaisun fiiliksen, joten kyllä tämä Kehnon puolelle kallistuu.

1. WWE No Way Out - Hyvä
2. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
3. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
4. TNA Against All Odds - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
7. TNA Sacrifice - Kehno
8. TNA Final Resolution - Kehno
9. TNA Destination X - Kehno
10. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
11. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 08.11.2015 16:06

Kenitys kirjoitti:Silti kokonaisuus jätti aika vaisun fiiliksen, joten kyllä tämä Kehnon puolelle kallistuu.
Hieman eri mieltä kyllä olen, mutta sehän näiden arvostelujen suola tietysti on. Positiivisena pidin tapahtuman yleisilmettä.

Samalla voisin ilmoittaa, että tämän päivän olen pyhittänyt ppv projektin edistämiselle. Laitan ensi viikolla tuloksia näytille ;)

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 08.11.2015 17:50

What kirjoitti:
Kenitys kirjoitti:Silti kokonaisuus jätti aika vaisun fiiliksen, joten kyllä tämä Kehnon puolelle kallistuu.
Hieman eri mieltä kyllä olen, mutta sehän näiden arvostelujen suola tietysti on. Positiivisena pidin tapahtuman yleisilmettä.
Joo, sen huomasin arvostelustasi :) Omissa kirjoissani tämä Sacrifice oli vain juuri malliesimerkki kehnosta väli-ppv:stä. AJ/Daniels vs. AMW oli toki tietynlainen poikkeus illassa, mutta sekin petti omat odotukseni. Lähes kaikkia muitakin otteluita vaivasi joko se, että joko ne olivat huonoja (esim. Raven vs. A-1), odotuksia kehnompia (esim. Liger vs. Williams) tai sitten huonompia kuin jo aikaisemmin samalta parilta nähty ottelu (esim. Christian vs. Abyss). Mitään oikeasti erityisen positiivisesti yllättävää tai suuremmin ilahduttavaa ei tapahtumassa nähty. Toki Main Event, joukkuemestaruusottelu ja Joe & Sting vs. Jarrett & Steiner olivat sitten sellaisia, että niiden ansiosta tämä ei mitään vuoden huonoimpia tapahtumia ole. Silti mitään niistäkään ei tarvitse muistella vuoden päätösviestissä.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 10.11.2015 17:51

Yksi viikko jäi taas välistä, mutta jatketaan nyt.

Kuva
Sunnuntai 13. Heinäkuuta 2008
Reliant Arena, Houston, Texas

TNA jatkoi kesän aikaista reissuamista ja tällä kertaa oli pysäköinyt Victory Road karavaaninsa perinteikkäiseen painiosavaltioon, eli Texasiin. Sieltä oli kotoisin myös Booker T, joka otteli tänään päämestaruudesta, mutta siitä lisää hieman myöhemmin. Wikipedian pohjattoman tietopankin mukaan Reliant Arenalla oli 3000 katsojaa paikan päällä, mikä on tietenkin TNA:lle erittäin hyvä lukema. Selostajina tälläkin kertaa oli tuttu kaksikko Mike Tenay & Don West.

Kesäkuun Slammiversary oli vuoden parasta TNA:ta kevään pienen notkahduksen jälkeen. Plussan puolelle päästiin myös tässä, vaikka mitään ihan huippuhyvää ottelua ei illan aikana nähtykään. Se, mikä tästä teki miellyttävän painitapahtuman oli nouseva trendi. Kaksi viimeistä matsia olivat myös kaksi parasta ja alakortissakin oli ihan pirteitä esityksiä. Otetaan tarkasteluun mestaruusmatsi, koska pidin sitä suhteellisen merkittävänä tapauksena paristakin syystä.

TNA World Heavyweight Championship
Samoa Joe © VS. Booker T

Painikehien kunnioitettu veteraani Booker T saapui TNA:han marraskuussa 2007, mutta tähän mennessä hän ei ollut ihan kaikkia odotuksia lunastanut ja miestä oli ehkä käytettykin väärissä rooleissa. Nyt Booker oli oikeastaan ensimmäistä kertaa nostettu ihan pääottelukuvioihin mukaan. Hän haastoi Samoa Joen, joka oli voittanut mestaruuden Kurt Anglelta Lockdownissa ja sittemmin puolustanut sitä menestyksekkäästi parin maksutapahtuman yli.

Erityisen herkulliseksi tämän teki se, että oteltiin Bookerin kotikaupungissa, jossa hän oli kiistaton kansansuosikki. Huolimatta siitä, että Bookeria oli viime kuukaudet bookattu pahiksena ja Joeta taas kunnioitettavana taistelevana mestarina. Juuri tällaiset otteluparit tukivat hienosti TNA:n iskulausetta ”cross the line.” Kaiken ei tarvinnut aina olla mustaa ja valkoista.

Painiotteluna tämä oli myös hyvä. Selkeästi paras Bookerin TNA-matsi tähän mennessä. Tuntui kuin Booker olisi nuorentunut kymmenkunta vuotta sitten viime tapahtuman. Hienosti otteli myös Samoa Joe, jolle kuuluu vielä isompi kunnia tämän onnistumisesta. Intensiteettiä riitti ja hieman yllättäen ottelu äitiyi veriseksi menoksi. Mielenkiintoiseksi tämän teki sen loppuhetket.

Kuva
Ottelu päättyi hyvin sekaviin tunnelmiin kun tuomari joutui keskeyttämään sen menetettyään matsin hallinnan täysin. Yksityiskohtaisesti en ala tapahtumien kulkua puimaan, jotta en spoilaa ihan kaikkea. Painijoiden roolit suuren yleisön silmissä heittivät häränpyllyä ottelun loppuhetkillä ja juuri se teki siitä mielenkiintoista katsottavaa. Lisäksi tässä jo kylvettiin siemen yhdelle Bound For Gloryn ottelulle. Oikeastaan tämän paremmin ”no contest” päätöstä ei voi wrestling kehässä toteuttaa.
Kesto: 15:14
Voittaja: Ei voittajaa
Arvosana: *** ½


Muuta: Super X Cupilla aloitettiin. Ottelumuoto oli melkoinen sekamelska. Neljä kolmen henkilön joukkuetta, eli 12 painijaa. Matsi alkoi joukkuesäännöillä, mutta voittaja olisi kuitenkin yksilö. Urheilullisuuden ja teknisen näyttävyyden kannalta tämä oli varmasti illan paras matsi. Mutta itse en vaan tykännyt sitten yhtään. Aivan liian sekavaa minun makuuni. Sirkusesitys.

Gail Kim oli ajautunut erimielisyyksiin Beatiful Peoplen kanssa ja kohtasi nyt Angelina Loven. Ottelu vastasi odotuksia ja sen katsoi ihan mielellään.

Jay Lethal, Sonjay Dutt ja heidän keskellään SoCalVal. Tätä rakkauden kolmiodraamaa oli kieputeltu moneen suuntaan ja nyt oltiin siinä pisteessä, että Jay & Sonjay kohtasivat kehässä. Oikein mukava perusottelu taitavilta kavereilta, mutta lisää on vielä tulossa.

Sitten olikin odotettu hetki kun Beer Money Inc. eli James Stormin & Robert Rooden legendaariseksi ajan myötä noussut tiimi teki ppv debyyttinsä. He pääsivät heti haastamaan LAX:n mestaruusvöistä. Hyvä ottelu oli tämäkin ja olihan kehässä kaksi erittäin tunnettua joukkuetta TNA:n historiasta.

Taylor Wilde on nimi, joka kannattaa googlettaa. Tämä kanadalaisnainen oli vastoin kaikkia todennäköisyyksiä voittanut Awesome Kongilta mestaruuden Impactissa ja joutui nyt heti puolustamaan sitä samaa naista vastaan. Taylor oli mielestäni äärimmäisen lahjakas naispainija ja onkin sääli, että hänen uransa jäi varsin lyhyeksi. Tämä oli pirteä esitys ja ihan mukava painimatsi.

Naruki Doi edusti Japania, Volador Jr. Meksikoa, Daivari kansainvälistä ja Kaz TNA:n joukkuetta kun Super X Cupin voittaja ratkaistiin neljän miehen Ultimate X ottelussa. Kaikilla oli vielä mahdollisuudet viedä pytty joukkuelleen. Tämä oli jo paljon mukavempaa katsottavaa kuin illan avausmatsi ja osasin tästä jopa nauttiakin jonkin verran. Harmi vaan, että näihin Super X Cupin vieraileviin painijoihin on hankala saada mitään tunnesidettä aikaiseksi.

AJ Styles ja Kurt Angle ottelivat Slammiversaryssa motyc ottelun. Heti perään ei nähty revanssia yksilömatsissa vaan välejä selviteltiin joukkuematsin muodossa. Anglen partnereina oli legendaarinen Team 3D ja AJ:lla taas Christian Cage & Rhino. Yksi TNA:n perisynneistä on aina ollut feudien liiallinen venyttäminen. Tämä kuitenkin toimi. Kuuden miehen ryminä oli erittäin hyvin toteutettu tapaus. Kohokohtia riitti ja kuusikosta jokainen hoiti oman roolinsa vähintään hyvin arvosanoin. Toimiva paketti ja hyvä tapa jatkaa AJ:n ja Kurtin tarinaa.

Tähdet:
*** Samoa Joe
** Booker T
* AJ Styles


Yhteenveto: Hyvä, ehyt paketti. Huippuottelun puuttuminen verotti sen verran, että tästä ei mitään erityisen muistettavaa painitapahtumaa tullut. Selkeästi kuitenkin plussan puolelle jäänyt esitys. Tasaisen hyvää suorittamista ja loppuun vielä pieni tasonnosto. Varsin miellyttävä ppv, joka ehkä kannattaa tsekata, jos sopiva tilaisuus ja hetki koittaa.

Pähkinänkuorispoilerit
12 Man Super X Cup Match (24:20) * ½
Angelina VS. Gail Kim (6:16) **
Jay Lethal VS. Sonjay Dutt (8:29) ***
Beer Money VS. LAX (10:10) ***
Taylor Wilde VS. Awesome Kong (4:53) **
Naruki Doi VS. Volador Jr. VS. Daivari VS. Kaz (11:00) ***
AJS, Christian & Rhino VS. Angle & Team 3D (15:57) *** ½
Samoa Joe VS. Booker T (15:14) *** ½ (illan paras)


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 TNA - Slammiversary 2,96
4 WWE – One Night Stand 2,93
5 WWE - Royal Rumble 2,90

6 WWE - Judgment Day 2,82
7 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
8 TNA - Victory Road 2,69
9 WWE - Night Of Champions 2,57
10 WWE - Backlash 2,54

11 TNA - Destination X 2,40
12 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
13 TNA - Sacrifice 2,00



Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
Seuraavana vuorossa Mahtava Amerikkalainen Mäjäys

Sliditanko
Viestit: 100
Liittynyt: Su 21.05.2006 22:10
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Sliditanko » Pe 13.11.2015 01:57

Täytyy antaa iso käsi teille jätkät. Pitkästä aikaa palasin kuromaan pitkän lukutaukoni umpeen ja siinähän hujahti sopivasti tästä unettomasta yöstä tuollainen kolmen tunnin siivu. :) Ei voi muuta kuin nauttia. Jokainen teistä aktiiveista ansaitsee edelleen foorumin suurimmat kehut. Täytyy nyt mitenkään toisia lyttäämättä ojentaa isoin kädenpuristus Kenityksen suuntaan, jonka 2005 kauden lukaisin tässä suunnattoman nostalgiatripin vallassa. Miten elävästi voikaan muistaa oman aktiivisimman seuraamisaikansa fiiliksiä, yleisiä tunnelmia ja nähtyjä kokemuksia, kun luki noita tekstejä.

Kiitos teille, jatkakaa näitä samaan malliin. Tunnustan, että tämä on erittäin tarpeen kun en muuten jaksa suomalaisittain lukea mitään tuoreempia uutisointeja taikka kolumneja kotimaan kielellä (Katson sinua Smarkside!) mutta nämä maistuu poikkeuksellisen hyvältä.
Sliditanko laskeutui taas jälleen kerran rankaisemaan kaikkia tympeillä puheillaan.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 15.11.2015 23:13

Suuret kiitokset Slidille kehuista!

Kuva
JUDGMENT DAY 2006

Tuttuun tyyliin Judgment Day oli Smackdownin ensimmäinen ppv WrestleManian jälkeen. Selostajinamme vanhat kunnon Michael Cole ja Tazz. Backstage-haastattelijana Kristal.

Kuva Kuva
MNM (c) w/ Melina vs. Paul London & Brian Kendrick - WWE Tag Team Championship
Jos ollaan ihan rehellisiä, WWE Tag Team -mestarijoukkue MNM:llä ei ollut mennyt kovin vahvasti WrestleManian jälkeen. WM:n ja JD:n välisenä aikana MNM oli nimittäin hävinnyt erinäisissä otteluissa Paul Londonin ja Brian Kendrickin muodostamalle lupaavalle joukkueelle viisi kertaa putkeen. Kaikki alkoi siitä, kun Londrickiksi kutsuttu joukkue onnistui päihittämään MNM:n non title -ottelussa. Kahtena seuraavana viikkona käytiin singles-ottelut, joissa Kendrick voitti Nitron ja London Mercuryn. Seuraavalla viikolla nöyryytys jatkui, kun London, Kendrick ja Super Crazy voittivat MNM:n ja Gregory Helmsin. Eikä tässä vielä kaikki: ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Londrick ja Jillian Hall pieksivät koko MNM-kolmikon. Oli siis varsin selvää, että MNM janosi kostoa. Huikeassa nosteessa oleva cruiserweight-joukkue oli puolestaan varma, että he nousisivat nyt vihdoin uusiksi joukkuemestareiksi.

No niin, tällä tavalla WWE:n pitäisi aina aloittaa ppv:nsä! Jos ei ole halua luoda TNA:n kanssa kilpailevaa CW-divaria, niin vauhdikas ja energinen joukkuedivisioona olisi oikein hyvä korvike. Oli älyttömän ilahduttavaa katsoa, kuinka London, Kendrick, Mercury ja Nitro pistivät parastaan ja onnistuivat siinä ohessa tarjoilemaan hienon joukkuemestaruusottelun. Jos vain aikaa olisi ollut vähän enemmän, lopussa olisi nähty vielä pari hillitöntä spottia ja lyhyet katkonaiset tai kankeat hetket olisi vielä karsittu pois, tämä olisi voinut nousta jopa huippuottelun tasolle. Minun mielestäni tämä ei häviä oikeastaan millään tavalla vertailussa Sacrificen AJ & Daniels vs. AMW -ottelulle, mikä on aikamoinen saavutus. Tämmöisiä joukkuemestaruusotteluita ei vain ole liikaa nähty WWE:ssä viime aikoina, vaikka mahdollisuuksia selvästi olisi. Erikoisylistys pitää vielä antaa Londonin mielettömällä Dropsaultille. Ottelun jälkeen nähtiin yllättävä post match -käänne liittyen MNM:n tulevaisuuteen. Siitä myöhemmin lisää tässä arvostelussa.
***½ (13:43)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Paul London & Brian Kendrick (London pinned Mercury with a Sunset Flip)
Kuva Kuva
Chris Benoit vs. Finlay
WWE oli onnistunut yllättämään faninsa, kun Smackdown oli tuonut vuosia tauolla olleen King of the Ring -turnauksen takaisin pian WrestleManian jälkeen. Kahdeksan SD:n painijaa kävi toisiaan vastaan mittavassa turnauksessa, jossa oli tarkoitus kruunata ensimmäin WWE:n kehäkuningas sitten vuonna 2002 kruunun voittaneen Brock Lesnarin. Tämän turnauksen finaali nähtäisiin myöhemmin illalla, mutta myös tämän ottelun taustatarina liittyy KOTR-turnaukseen. Chris Benoit ja Finlay olivat nimittäin kaksi Smackdownin konkaripainijaa, jotka tunsivat toisensa hyvin jo WCW-ajoilta eivätkä varsinaisesti perustaneet toisistaan. Kunnolla kaksikon välit tulehtuivat kuitenkin vasta, kun Finlay onnistui tiputtamaan Benoit'n pois KOTRin ensimmäisellä kierroksella voitettuaan hänet halpamaisen huijauksen avulla. Benoit ei tuota temppua antanut anteeksi vaan janosi kostoa, ja tässä sitä nyt oltiin.

Helvettiläinen! Painin tyyli muuttui aivan täysin verrattuna openeriin, mutta taso vain parani entisestään. Kenellekään ei tietenkään tule yllätyksenä, että Chris Benoit ja Finlay pystyvät huippuluokan otteluun, mutta silti vielä näin vajaat 10 vuotta tapahtuman jälkeenkin tämä ottelu onnistui lyömään minut täysin ällikältä laadullaan. En vain muistanut tai jaksanut odottaa, että kortin näin varhaisessa vaiheessa nähtäisiin oikeasti huippuottelu. Tällaisia "straight forward in your mouth" -otteluita - kuten Michael Cole tätä kuvaili harvinaisen perverssisti - nähtiin nykypainissa ja erityisesti WWE:ssä aivan liian vähän, ja siksi oli mahtavaa, että WWE antoi tässä Benoit'lle ja Finlaylle nyt mahdollisuuden sellaiseen. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaksi pirun taitavaa, uskottavan näköistä ja aggressiivista äijää pieksi toisiaan henkihieveriin, lukitsi toisiaan rajuihin ja uskottavan näköisiin lukkoihin ja välillä heitteli toisiaan pirun hienoilla Suplexeilla. Juuri tällaista old school -painia oli parhaimmillaan todellinen ilo katsoa, ja vastaavanlaisia otteluita taisivat Benoit, Finlay ja William Regal painia enemmänkin näihin aikoihin Smackdownissa. Täydellinen osoitus siitä, että painin ei tarvitse olla aina kaunista ollakseen viihdyttävää. Nothing special, ja silti aivan kevyesti huippuottelu. Hienoa työtä!
**** (21:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Crippler Crossface)
Kuva Kuva
Jillian vs. Melina
Jillian Hall oli toiminut vielä WM:n aikaan JBL:n imagokonsulttina, mutta tuore US-mestari ei ollut tyytyväinen Jillianin työnjälkeen, ja niinpä huhtikuisessa Smackdownissa JBL erotti Jillianin varsin nöyryyttävästi. Jillianin face-turn viimeisteltiin seuraavalla viikolla, kun Melina saapui backstagella aukomaan päätään Jillianille ja kun nämä kaksi naista ajautuivat rajuun käsirysyyn. Seuraavien viikkojen aikana Jillian alkoi sitten tehdä yhteistyötä Londonin ja Kendrickin kanssa päästäkseen yhdessä kostamaan MNM:lle. Lopulta tämän naiskaksikon välille buukattiin myös ottelu ppv:hen. Melinan ringsidelle saapunut Johnny Nitro häädettiin backstagelle ennen kuin ottelu ehti edes alkaa.

No höh. Kahden hienosti show'n aloittaneen ottelun jälkeen saatiin harmillinen pettymys. Tässäkin tosin syytän lähinnä buukkaajia enkä oikeastaan ollenkaan painijoita. Melinan ja Jillianin ottelu näytti nimittäin ensimmäisten minuuttien perusteella siltä, että tästä kuoriutuisi oikein viihdyttävä ja pirun intenssiivinen naisten ottelu, joka korvaisi hyvin Backlashin harmilliseen loukkaantumiseen pettynyttä Trish vs. Mickie -pettymystä. Noihin odotuksiin ei kuitenkaan vastattu, koska ottelu päättyi noin neljän minuutin jälkeen aivan seinään. Se on todella harmi, koska tuplasti pidempänä versiona tällä kamppailulla olisi voinut olla mahdollisuuksia oikeasti kovaksi naisten otteluksi, joita Smackdown ei ole liikaa historiansa aikana tarjonnut. Molemmat naiset olivat valmiita pistämään kroppaansa ihan kunnolla likoon, minkä todisti muun muassa Jillianin nätti Bulldog Melinalle ulos kehästä. No, tällaisenaan tämä jäi kuitenkin aika torsoksi, koska ottelu oli vielä rakenneltu niin, että koko neljä minuuttia tuntui nimenomaan ikään kuin alkuvaiheen rakentelulta ja koko varsinainen lopputaistelu jäi puuttumaan. Kehno fiilis jäi, vaikka potentiaalia oli.
*½ (4:18)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jillian (Sunset Flip)
Kuva Kuva
Gregory Helms (c) vs. Super Crazy - WWE Cruiserweight Championship
Ylimielinen Gregory Helms oli ollut Smackdownin Cruiserweight-mestari jo tammikuusta lähtien, vaikka lukemattomat haastajat olivat pyrkineet voittamaan vyön pois ylimieliseltä mestarilta. Viime viikkojen aikana Helmsin ykköshaastajaksi oli noussut Mexicools-kaksikoksi kutistuneen joukkueen edustaja Super Crazy, jonka kanssa Helms oli ottanut yhteen useaan otteeseen. Virallisesti Crazy oli ansainnut mestaruusottelunsa päihittämällä Kid Kashin ja Nunzion ykköshaastajuusottelussa.

Hyvä show jatkuu hyvällä ottelulla. Oli suorastaan ilo huomata tässä ottelussa, kuinka helposti myös WWE pystyy toteuttamaan kolmen tähden tasoisen Cruiserweight-ottelun, jos se vain niin haluaa. Ei tälläkään ottelulla nyt haasteta vielä TNA:n vuoden parhaita X-Divisioonan otteluita, mutta esimerkiksi Sacrificen X-Divarin tarjontaan verrattuna tämä ei oikeastaan häviä piiruakaan. Luulen, että TNA olisi ollut varsin iloinen, jos olisi saanut näin hyvin rakennellun, selkeän ja hyvin toimivan paketin omaan show'hunsa. Alussa nähtiin Crazyn nopeaa liikkumista ja useita selätysyrityksiä, sen jälkeen saatiin nauttia näyttävistä high flying liikkeistä, ja lopulta Helms vastasi omassa hallintaosiossaan muun muassa pirun hienoista Neckbreakereista. Kokonaisuutena tämä oli siis hyvä painiottelu, mutta rehellisyyden nimissä semmoinen todellinen erikoisuus tai säväyttävyys tästä jäi kuitenkin puuttumaan, minkä takia tämä ei nouse yli kolmen tähden tasolle.
*** (9:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gregory Helms (Powerbomb)
Backstage angle w/ Theodore Long, Johnny Nitro & Melina
Sitten on hyvä pysähtyä hetkeksi tähän MNM-tilanteeseen. Varoituksen sanana huomautettakoon, että seuraava spoilaa aikaisemman MNM-ottelun tulosta. MNM oli nimittäin tuon ottelun jälkeen hajonnut todella yllättäen. Kaikki alkoi siitä, kun raivostunut Melina syytti Mercurya joukkueen tappiosta ja yritti käydä tämän päälle. Ensin näytti siltä, että Nitro yritti rauhoitella Melinaa, mutta sitten yhtäkkiä hän kävikin rajusti Mercuryn kimppuun. Melinan suosiollisella avustuksella Nitro pieksi Mercuryn henkihieveriin ja jätti (selvästi entisen) joukkuekaverinsa maahan makaamaan piestynä ja yllätettynä. Ilta ei kuitenkaan päättynyt MNM:n osalta tähän, sillä tässä vaiheessa iltaa entistä raivostuneemmalta näyttänyt Melina rynni yhdessä Nitron kanssa GM Teddy Longin toimistoon. Melina ja Nitro vaativat, että Long korjaisi heidän kokemansa vääryydet, mutta sen sijaan Long ilmoitti, ettei Melinan saatika Nitron kohtalo liikuta häntä. Lopunkin itsehillintänsä menettänyt Melina läimäisi tämän kunniasta Longia - ja Long vastasi siihen antamalla potkut sekä Melinalle että Nitrolle! Tätä oli aika jännittävää katsoa, kun olin kokonaan ehtinyt unohtaa tämän käänteen.

Kuva Kuva
Mark Henry vs. Kurt Angle
WrestleManiassa Kurt Angle hävisi World Heavyweight -mestaruutensa, ja nyt hän joutui painimaan Mark Henrya vastaan ppv:n midcardissa. Ei ihme, että Angle alkoi olla aika valmis lähtemään WWE:stä. Nyt oli siis edessä Anglen viimeinen ottelu Smackdownin ppv:ssä (ei kuitenkaan viimeinen WWE:n ppv:ssä), ja se oli tietenkin kaikkien janoama rematch Royal Rumblesta. Oikeastaan Anglen varsinainen feud-kumppani tähän aikaan oli Randy Orton, joka oli kuitenkin perseilyllään ja muulla idioottimaisuudellaan onnistunut hankkimaan 60 päivän hyllytyksen heti WrestleManian jälkeen, joten hänet piti kirjoittaa ulos show'sta sillä verukkeella, että Angle olisi piessyt vihamiehensä sairaslomalle. Ortonin välikorvikkeeksi tuotiin sitten Mark Henry, jolla oli selvästi edelleen jotain hampaankolossa Anglea kohtaan. Henry nimittäin keskeytti Smackdownissa käydyn päämestaruusottelun Anglen ja uuden mestarin Rey Mysterion välillä. Henry aiheutti Mysteriolle diskaustappion käymällä Anglen kimppuun ja iskemällä tämän Big Splashilla selostuspöydästä läpi. Tuon tempun seurauksena Angle oli pari viikkoa poissa ruudusta, ja lopulta hän saapui ppv:tä edeltävässä SD:ssä takaisin kylkiluut teipattuna ja kostonhimoisena. Angle halusi painia Henrya vastaan JD:ssä, ja sehän tälle rumalle korstolle passasi.

Hämmästyttävää kyllä, tämäkin oli jo ihan oikea ottelu, kun vertaa vaikkapa Royal Rumblen Main Eventtinä nähtyyn täysin turhaan Angle vs. Henry -päämestaruusotteluun. Tämän ottelun suurin heikkous oli oikeastaan sen kankea lopetus, ja itse asiassa sekin oli ihan ok storylinen nimissä. Tykkäsin myös siitä, että lopetus mahdollisti kunnon post match -pieksennän, jota oli hauska katsoa, joten en jaksa lopetuksestakaan niin paljon nillittää. Muuten tämä Anglen ja Henryn ottelu oli tällä kertaa rakennettu jopa järkevästi: koko ottelun ajan keskityttiin Anglen rikkinäiseen keskivartaloon, ja Henry jopa osasi työstää tuota osaa Anglen kropasta suhteellisen kivuliaan näköisesti. Toki Henrylle on tässä turha antaa erityisen paljon kiitosta. Ehdottomasti varsinaiset ylistykset on suunnattava Anglelle, joka samaan aikaan myi hienosti vastaanottamiaan iskuja, kannatteli koko ottelua hartioillaan, piti huolta järkevästä rakenteesta ja tarjoili tasaisesti myös näyttäviä painiliikkeitä. Aika puhtaasti siis Anglen (ja toimivan buukkauksen) ansiosta tästä lähtökohdiltaan täysin onnettomasta ottelusta tuli tällä kertaa sentään "ihan hyvä".
**½ (9:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mark Henry (Count Out)
Kuva Kuva
Booker T w/ Sharmell vs. Bobby Lashley - King of the Ring Final Match
No niin, sitten oli King of the Ring -turnauksen kauan odotetun finaaliottelun aika. Panoksena oli mainetta, kunniaa ja titteli WWE:n uutena kuninkaana. Booker T oli jo julistanut, että hän vaihtaisi nimensä virallisesti King Bookeriksi, jos - ja omien sanojensa mukaan kun - hän voittaisi turnauksen finaaliottelun. Bookerilla ja Lashleylla oli ollut jo pidemmän aikaa pahoja erimielisyyksiä, ja nyt ne olivat kärjistyneet entisestään, kun molemmat miehet tahtoivat voittaa arvostetun turnauksen. Lashley oli tähän mennessä päihittänyt Mark Henryn ja Finlayn. Booker T oli puolestaan voittanut puolivälierissä Matt Hardyn ja päässyt suoraan finaaliin, koska hänen välierävastustajansa Kurt Angle ei pystynyt painimaan, kun Mark Henry oli tuhonnut hänen kylkiluunsa.

Hyvä ottelu. Se oli päällimmäinen fiilis, mikä tästä kamppailusta jäi käteen. Näin lähemmäs 10 vuotta tapahtuman jälkeen ottelun lopputulos ei varsinaisesti päässyt yllättämään (varsinkin kun varmaan me kaikki tiedämme, millainen gimmickin muutos tästä seurasi voittajalle), mutta vuonna 2006 minä ja suurin osa muistakin katsojista tunnuimme olevan täysin ällikällä lyötyjä ottelun voittajasta. Jälkiviisaana voi ehkä todeta, että tällä kertaa WWE saattoi olla jopa oikeassa antaessaan voiton sille, joka ei IWC:n mielestä sitä missään nimessä tarvinnut. No, se lopputuloksesta. Itse ottelu oli tosiaan hyvää menoa, ja tuntui jotenkin siltä, että Bookerkin oli taas huomattavan paljon energisempi, kun sai painia oikein vastustajan kanssa eikä mitään Boogeymania vastaan. Lashley kehittyi koko ajan, ja nyt häneltä nähtiin useita näyttivä power-liikkeitä, jotka Booker puolestaan myi hyvin. Mihinkään hyvää ottelua erikoisempaan hullutteluun tässä ei kuitenkaan päästy, koska ihan sellaisiin ei näillä painijoilla ja tällä ajalla ollut mahdollisuuksia, mutta hyvä suoritus tämäkin oli.
*** (9:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Booker T (Scissors Kick)
Kuva Kuva
The Great Khali w/ Daivari vs. The Undertaker
Ei s****na. Sitten alkaa tämä kauheus. Enkä tarkoita nyt tätä ottelua tai edes feudia, vaan koko Great Khalin WWE-uraa. Ei kenenkään WWE:hen toivoma intialainen hirviö oli tehnyt ikimuistoisen WWE-debyyttinsä WrestleManian jälkeisessä Smackdownissa, jossa paluunsa samalla tehnyt Daivari keskeytti The Undertakerin ja Mark Henryn ottelun ilmoittamalla, että hänellä olisi uusi manageroitava. Tuo manageroitava oli siis yli kaksimetrinen, hirviömäinen ja ennen kaikkea täysin painitaidoton intialainen "painija" Great Khali, joka hoipparoi kehään ja tuhosi Undertakerin saman tien parilla Headbuttilla ja MURRRHAAVALLA Brain Chopilla. Tuon jälkeen Great Khali poseerasi kehässä nostamalla jalkansa tuhotun Undertakerin rinnan päälle. Dead Mania ei nähty seuraavaan kuukauteen Smackdownissa, ja sillä aikaa Great Khali keräsi aikamoista uskottavuutta muun muassa tuhoamalla World Heavyweight -mestarin Rey Mysterion non title -ottelussa. Lopulta GM Teddy Long ilmestyi eräässä Smackdownissa Daivarin ja Khalin luokse ja ilmoitti, että hänellä oli käsissään Undertakerin esittämä haaste Judgment Dayn otteluun. Khali tietenkin suostui otteluun, ja nyt oli vihdoin aika katsoa, miten näiden kahden välienselvittelyssä kävisi.

Heti alkuun lienee hyvä todeta (jos ei käynyt vielä selväksi), että The Great Khali on mitä todennäköisemmin oma kaikkien aikojen inhokkipainijani. Niinpä jokaista tässä projektissa eteen tulevaa Khali-arvostelua on hyvä lukea tietäen, että minulla on saattanut olla Khalin otteluiden aikaan vielä erityiset miinuslasit päässäni. Erityisen paljon vihaan nimenomaan tätä alkuaikojen ylivoimaista, voittamatonta heel-Khalia, joka oli vain yksinkertaisesti kamalin, älyttömin ja puhtaasti huonoin buukkauspäätös, jonka WWE saattoi tehdä. Jos siirrytään Khalin arvioinnista ottelun tarkasteluun, ei mielipiteeni muutu paljon positiivisemmaksi. Undertaker oli ilmeisesti päättänyt yrittää pelastaa sen, mitä pelastettavissa oli, mutta ikävä kyllä se ei ole paljoa, jos vastustajan ketteryys on sitä tasoa, ettei tätä voi ottelun aikana kaataa edes selälleen. Lopputuloksena oli 90 prosenttia Khalin hallintaa, joka näytti aivan hirvittävältä, vaikka Undertaker kuinka yritti myydä kaiken esimerkillisesti. Eivätkä ne vähäiset Undertakerinkaan otteet paljon mltään näyttäneet, koska Khalilla puolestaan ei ollut pienintäkään hajua myymisen ideasta. Annan tälle yhden tähden siksi, että UT liikkui ottelun aikana hirveästi, loikki ulos kehästä ja yritti vaikka mitä. Sillä vain ei ole mitään väliä, kun vastassa on Khali. Ottelun lopetus oli vielä erityisen hirveä, ja vuonna 2006 tuntui ehkä vielä suuremmalta shokilta kuin edellisen ottelun lopputulos.
* (8:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Great Khali (Kick to the face)
Kuva Kuva
Rey Mysterio (c) vs. JBL - World Heavyweight Championship
Tämä ottelu oli Champion vs. Champion -kohtaaminen, sillä JBL oli päämestaruuden ykköshaastajan aseman lisäksi United States -mestari. JBL oli kuitenkin noussut päämestaruuskuviohin varsin salakavalasti sen jälkeen, kun huhtikuun lopussa nähty Mysterion ja Anglen päämestaruusottelu oli päättynyt Mysterion mestaruussäilytykseen. JBL oli jo ennen tuota ottelua ilmoittanut haastavansa ottelun voittajan päämestaruusotteluun Judgment Dayssa. Niin hän myös teki, eikä haasteita pelkäämätön todellinen underdog-mestari Mysterio tietenkään kieltäytynyt haasteesta. Mysterio oli siis tehnyt sen, minkä ei pitänyt olla mahdollista, ja voittanut WHW-mestaruuden WrestleManiassa. Rey oli tietenkin omistanut voittonsa Eddielle, mutta sen jälkeen Eddie-viittaukset oli jätetty hetkeksi taka-alalle Mysterion kuvioissa. Toki Chavo ja Vickie Guerrero pyörivät Mysterion taustavoimina, mutta ensisijaisesti kyse oli Mysteriosta itsestään. Niinpä tässä JBL:n ja Mysterion feudissakaan JBL ei alentunut pilkkaamaan Eddietä, vaan piti tasonsa korkealla ja heitti rasistisia latinokommentteja. Amerikkalaisten mestariksi julistautuva JBL ei tehnyt Mysterion ppv:tä edeltävistä viikoista helppoja, koska kaikkiin haasteisiin suostunut Mysterio joutui kohtaamaan ensin Mark Henryn, seuraavalla viikolla Gret Khalin ja lopulta ppv:tä edeltävässä Smackdownissa järkensä menettäneen Kanen.

Perhana, olipa tämä intenssiivinen ja samalla yllättävän hyvä ottelu. Oikeastaan minulla oli koko tätä ottelusta todella hatarat muistikuvat - ihan kuin en olisi koskaan edes nähnyt tätä. Niinpä oli mukava katsoa tätä varsin olemattomin ennakko-odotuksin ja huomata varsin nopeasti, että viihdyin tätä katsoessa todella hyvin. Otteluun johtanut feud ei ehkä ollut kovin kummoinen, mutta tässä ottelussa tarina oli täydellisesti kohdillaan. Tai no, olihan se täysin ennalta-arvattava, mutta juuri siksi minä pidin siitä. JBL oli jälleen taas elementissään esittäessän niljakemaista heel-haastajaa, ja Mysteriolle underdog-mestarin rooli sopii kuin nenä päähän. Yleisökin eli hienosti mukana, ja ottelun tarina oli rakennettu yksinkertaisesti mutta siksi juuri niin toimivasti tämän vastakkainasettelun ympärille. Kun sitten Mysterio ja JBL vielä itse hoitivat osuutensa hienosti, ei tätä ottelua voi liikaa moittia. Toki Bradshaw'n tuomat painilliset rajoitteet ja Mysterion hallintaosuuksien vähäinen määrä aiheuttivat sen, ettei tämä ihan huippuluokan otteluksi noussut, mutta kyllä kyseessä oli ehdottomasti hieno ottelu. Erityinen hatunnosto pitää antaa tietenkin Mysteriolle, joka otti vastaan todella rajua bumppia, väläytti silti hienoja high flying -liikkeitä ja vieläpä vuosi verta maskinsa alla todella brutaalin näköisesti koko ottelun ajan. Juuri tuo Mysterion veri teki tästä ottelusta poikkeuksellisen tuntuisen: se toi tähän otteluun viimeisen silauksen.
***½ (15:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (Frog Splash)
*** Chris Benoit
** Finlay
* Rey Mysterio

Kokonaisarvio Judgment Daysta: Vuosien 2006-2007 WWE:stä ja ennen kaikkea Smackdownista puhutaan monesti kauhun sekaisin tuntemuksin, mutta väliin mahtuu kuitenkin mukavia yllätyksiä. Tämä oli kirkkaasti yksi niistä. Jos ppv:ssä ei olisi nähty kamalaa Khali vs. Undertakeria ja jos sen tilalla olisi ollut joku muu varsin kiva ottelu, olisi tämä voinut nousta kokonaisarvosanassa jopa Hyvän puolelle. Nyt tämä yhden huippuottelun, pari hienoa kamppailua ja hyviäkin otteluita korttiin mahduttanut show jää juuri ja juuri Ok:n puolelle.

1. WWE No Way Out - Hyvä
2. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
3. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
4. WWE Judgment Day - Ok
5. TNA Against All Odds - Ok
6. WWE Backlash - Ok
7. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
8. TNA Sacrifice - Kehno
9. TNA Final Resolution - Kehno
10. TNA Destination X - Kehno
11. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
12. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8622
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ma 16.11.2015 00:21

Undertaker vs. Khali on kyllä yksi historian legendaarisimpia otteluita ja feudeja. Ei vaan jaksa käsittää sitä ripulin määrää mitä silloin tarjoiltiin, ja muutenkin koko feudi oli niin käsittämätön että se herättää jälleen niitä ajatuksia Vincen ja kumppaneiden ajatuksenjuoksusta. Ja tuo Judgment Dayn ottelun lopetus, voi jeesus.

Vähän harmi kun Teikkeri oli tuohon aikaan varsin hyvässä fyysisessä kunnossa, niin miehelle annettiin sitten feudikavereiksi näitä mätisäkkejä kuten Mark Henry ja Khali.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 16.11.2015 13:42

DeadManWalking kirjoitti:Undertaker vs. Khali on kyllä yksi historian legendaarisimpia otteluita ja feudeja. Ei vaan jaksa käsittää sitä ripulin määrää mitä silloin tarjoiltiin, ja muutenkin koko feudi oli niin käsittämätön että se herättää jälleen niitä ajatuksia Vincen ja kumppaneiden ajatuksenjuoksusta. Ja tuo Judgment Dayn ottelun lopetus, voi jeesus.
Jep, tähän ei ole mitään lisättävää. Tykkään yrittää välillä provosoida Whatia hänen osittain minua suuresti hämmästyttäneistä ECW-mielipiteistään, mutta ensimmäisen One Night Standin arvostelun kohdalla What ohitti kommenttini ihan ymmärrettävästi sanomalla, ettei muista tarkkoja mielipiteitä enää noista otteluista. Silti on nyt jatkettava lyhyellä provo-heitolla, että What antoi tuolle Khali vs. Undertakerille arvosanaksi **, mutta sen sijaan ONS I:n klassikkomaineeseen noussut Mike Awesome vs. Masato Tanaka sai häneltä *½. Tietenkin jokaisella meillä on mieltymyksensä ja omatkin arvosani ovat varmasti toisinaan olleet joidenkin mielestä hölmöjä, mutta nämä ovat olleet Whatin arvioista semmoiset kaksi kohtaa, joita itse muistan hämmästelleeni :)

Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ma 16.11.2015 18:30

Kenitys kirjoitti:
DeadManWalking kirjoitti:Undertaker vs. Khali on kyllä yksi historian legendaarisimpia otteluita ja feudeja. Ei vaan jaksa käsittää sitä ripulin määrää mitä silloin tarjoiltiin, ja muutenkin koko feudi oli niin käsittämätön että se herättää jälleen niitä ajatuksia Vincen ja kumppaneiden ajatuksenjuoksusta. Ja tuo Judgment Dayn ottelun lopetus, voi jeesus.
Jep, tähän ei ole mitään lisättävää. Tykkään yrittää välillä provosoida Whatia hänen osittain minua suuresti hämmästyttäneistä ECW-mielipiteistään, mutta ensimmäisen One Night Standin arvostelun kohdalla What ohitti kommenttini ihan ymmärrettävästi sanomalla, ettei muista tarkkoja mielipiteitä enää noista otteluista. Silti on nyt jatkettava lyhyellä provo-heitolla, että What antoi tuolle Khali vs. Undertakerille arvosanaksi **, mutta sen sijaan ONS I:n klassikkomaineeseen noussut Mike Awesome vs. Masato Tanaka sai häneltä *½. Tietenkin jokaisella meillä on mieltymyksensä ja omatkin arvosani ovat varmasti toisinaan olleet joidenkin mielestä hölmöjä, mutta nämä ovat olleet Whatin arvioista semmoiset kaksi kohtaa, joita itse muistan hämmästelleeni :)
Tuossa What on jo ihan objektiivisesti väärässä. Ei vain subjektiivisesti, vaan jopa luonnon ja fysiikan lait ovat sitä mieltä että nuo arvosanat ovat väärin kun niitä vertaa kahdestaan. Khalin ja Undertakerin ottelu parempi kuin Tanakan ja Awesomen? Ei, siis vaan ei.
hevosen k**pä

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ma 16.11.2015 22:32

Kuva
RAW is WAR – 4.8.1997

WWF:n mestariksi noussut Bret Hart ja hänen Hart Foundation –jenginsä (pl. Jim Neidhart, joka on jostain syystä poissa) aloittavat show’n. Bret piikittelee Shawn Michaelsille ja sanoo olevansa WWF:n uusi sheriffi. Bret Hartin mielestä Shawn Michaelsin ei kuuluisi enää koskaan painia USA:ssa, koska Shawn Michaels oli puolueellinen tuomari. Ken Shamrock ei ansaitse uutta mahdollisuutta British Bulldogia vastaan, koska Shamrock on sekopää. Ja Brian Pillmanin ei tarvitse pitää mekkoa, vaikka se olikin Pillmanin Summerslam-ottelun stipulaatio. Myös Owen Hart, joka mursi Steve Austinin niskan, pääsi ääneen. Owen Hart hävisi Intercontinental-mestaruuden Austinille, koska teki virheen ja näytti myötätuntoa Austinin loukkaantuessa. Tämä virhe ei kuitenkaan tule toistumaan.

Pian paikalle saapuu WWF:n presidentin Gorilla Monsoonin nimittämä uusi johtaja. WWF:n komissaariksi on nimetty legendaarinen Sgt. Slaughter, joka tulee heti ilmoittamaan päätöksistä. Slaughter sanoo, että Bret Hart ei ole täällä sheriffi, vaan komissaari tekee päätöksiä. Sgt. Slaughter ilmoittaa, että seuraavassa PPV:ssä Bret Hart joutuu puolustamaan mestaruuttaan The Patriotia vastaan. Lisäksi Ken Shamrock saa uuden mahdollisuuden British Bulldogia vastaan. Brian Pillman joutuu tänään pitämään mekkoa tai muuten hänet hyllytetään. Owen Hart saa revanssinsa heti kun lääkärit antavat Austinille luvan otella.

Kuva
WWF:n uusi komissaari - Sgt. Slaughter

Stone Cold Steve Austinkin näyttäytyi. Austin viskasi niskatuen helvettiin ja haukkui Owen Hartin luuseriksi, joka tulee vielä tänään häviämään jälleen kerran Austinille.

*****

Ken Shamrock vs Kama Mustafa

Ennen kuin ottelu kerkeää alkamaan, Sgt. Slaughter tulee häätämään muut Nation of Dominationin jäsenet pois kehän laidalta. Tämä koitui Kaman kohtaloksi, koska kesken ottelun hänen kimppuun hyökkäsi Los Boricuasin äijät, joiden avulla Ken Shamrock voitti.

*****

Brian Christopher vs TAKA Michinoku

Sitten oli taas Light-Heavyweight-divisioonan ottelu. Jostain syystä Sunnyn lähes ainoa homma WWF:ssä on näinä aikoina ollut toimia erikoiskehäkuuluttajana L-HW-divisioonan otteluissa. Michinoku voitti yllättäen (?), mikä luonnollisesti suututti Brian Christopherin, joka antoi ottelun jälkeen opetuksen TAKAlle.

*****

Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Vader w/Paul Bearer

Outo matsi, koska kumpikin on pahiksia, Bearer haukkui Chynaa ja ottelu päättyi tuplauloslaskuun.

*****

The Patriot vs The Sultan w/Iron Sheik

Sulttaania ja sheikkiä ei olekaan pitkään aikaan näkynyt Raw’ssa. Nyt Sultan joutui kuitenkin kohtaamaan Bret Hartin ykköshaastajaksi nousseen The Patriotin, joka voitti ottelun parissa minuutissa. Hart Foundation tulee paikalle, mutta WWF:n komissaari Sgt. Slaughter häätää porukan pois paikalta – paitsi Bret Hartin. Tätä seurasi pieni nujakka Bretin ja Patriotin välillä.

*****

Vince McMahon esitteli Shawn Michaelsin, joka edellisenä iltana toimi erikoistuomarina Undertakerin ja Bret Hartin välisessä mestaruusottelussa. Ottelun loppu oli kyseenalainen, sillä Michaels vahingossa aiheutti tappion Takerille, vaikka hän yritti lyödä tuolilla Bret Hartia. Shawn Michaels saa hyvin ristiriitaisen vastaanoton yleisöltä. Jotenkin Shawn Michaelsin esiintyminen oli aivan erilaista kuin aikaisemmin. Paljon enemmän pelleilyä, enkä ole ihan varma, että oliko tämä nyt kääntyminen pahikseksi. Lopulta Shawn Michaelsin promottelun keskeyttää Undertaker, mutta Shawn Michaels kerkesi karata paikalta.

Undertaker ei ole täällä kertomassa kuinka vihainen hän on mestaruuden menettämisen takia. Undertaker ilmoittaa, että nyt hän voi keskittyä tekemään sitä, missä hän on paras: sielujen kerääminen ja ihmisten pistäminen lepäämään.. Takerin puheen keskeyttää Paul Bearer, joka haukkuu Undertakerin jälleen valehtelijaksi ja murhaajaksi. Bearer myös uhoaa, että Kane vielä tullaan näkemään.

*****

Ahmed Johnson vs Chainz

Jälleen kerran Sgt. Slaughter käy häätämässä ylimääräiset pois kehänlaidalta, eli Nation of Domination ja Disciples of Apocalypse joutui jättämään kehänlaidan (pl. tietenkin ottelijat). Olipahan kehno matsi. On tuo Chainz vaan niin onneton painija. Los Boricuas jälleen tulee kesken ottelun häiritsemään, minkä ansiosta Ahmed Johnson ottaa voiton. Tämä oli Ahmed Johnsonin ensimmäinen ottelu loukkaantumisen jälkeen.

Ottelun jälkeen DOA tulee paikalle ja Los Boricuasin jätkät juoksivat karkuun. Paikalle tuli myös Nation of Dominationin jäsenet. NOD kehässä ja Disciples of Apocalypse heidän ympärillä. Yhtäkkiä Faarooq, D’Lo Brown ja Kama Mustafa hyökkäävät Ahmed Johnsonin kimppuun! Olipahan käänne. Ensin Ahmed Johnson feudaili Faarooqin ja Nation of Dominationin kanssa vuoden, sitten kääntyikin NOD:n puolelle ja hetkeä myöhemmin NOD potkii Johnsonin pihalle.

*****

The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) vs The Headbangers (Mosh & Thrasher)

En jaksanut katsoa, koska ei vaan kiinnosta.

*****

Brian Pillman vs Bob Holly

Brian Pillman oli pukeutunut kultaiseen mekkoon. Sgt. Slaughter pakotti Pillmanin tähän. Lisäksi Slaughter uhkaili, että Pillman joutuu pukemaan mekkoa niin kauan, kunnes hän voittaa. Noh, ei voittanut tätä ottelua, joten ensi viikolla Pillman nähdään jälleen mekossa. Goldust ja Marlena olivat nimittäin paikalla naureskelemassa Pillmanin ottelua, ja heidän läsnäolo lopulta aiheutti Pillmanille tappion. Goldustin ja Marlenan toiminta tuntuu kyllä aikamoiselta koulukiusaamiselta, ja heidän pitäisi olla stoorin hyvikset…

Kuva
Brian Pillmanin painiasu

*****

Owen Hart vs Dude Love

Kuten arvata saattaa, Stone Cold Steve Austin ei todellakaan ollut painikunnossa, joten hän ei otellut tänään Owen Hartia vastaan. Austinia tuurasi hänen joukkuekaverinsa Dude Love. Ottelun aikana selostamossa oli vierailevana tähtenä WWF-mestari Bret Hart. Myös WWF:n komissaari Sgt. Slaughter oli paikalla seuraamassa, että ottelu sujuu ilman ylimääräistä härdelliä. Hän epäonnistui tehtävässään, sillä British Bulldog tuli paikalle häiriköimään. Myös niskansa murtanut Steve Austin tuli paikalle, löi Owenia Slammy-pystillä ja Dude Love voitti ottelun.

----------

Kuva
RAW is WAR – 11.8.1997

Tällä kertaa Jim Rossilla on kunnia haastatella Shawn Michaelsia, joka vain lähinnä pelleilee jälleen kerran. Yleisö huutelee ”SHAWN IS GAY”:ta. Michaelsia ärsyttää, että häntä pidetään edelleen syyllisenä Undertakerin mestaruustappioon. Michaelsin mukaan hänen ei tarvitse tulevassa In Your Housessa todistella olevansa Undertakeria parempi, koska hänen logiikkansa mukaan hän on jo todistanut olevansa parempi kuin Undertaker. Paikalle saapuu lopulta WWF:n komissaari Sgt. Slaughter, joka rähjää Michaelsille niin, että sylki lentää huutaessa. Aivan saamarin hupaisaa seurattavaa, kun Shawn Michaels vaan pelleilee ja pyyhkii vähän väliä Slaughterin sylkeä kasvoiltaan. Lopuksi Michaels sanoo, että tämän illan Mankind-matsiin hänellä on insurance policy. Samaa termiä Michaels muuten käytti Dieselistä Dieselin tehdessä WWF-debyytti muutama vuosi takaperin. Tykkään kyllä tästä Shawn Michaelsin asennemuutoksesta älyttömästi, koska nyt Shawn Michaels tuntuu olevan enemmän oma itsensä – pelleilevä kusipää, joka hän tähän aikaan oikeasti oli.

Kuva
Slaughter ja Michaels napit vastakkain.

*****

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs The Godwinns – Country Whipping –ottelu

Jee. Taas LOD vs Godwinns –ottelu… Vaikka edellisen PPV:n kohtaamista jopa kehuinkin, niin eiköhän tämä ole jo vähän nähty. Vähän tuli sivusilmällä vaan tätä ottelua seurattua, enkä tajunnut mikä tässä ottelussa oli edes ideana.

*****

Scott Putski vs Tony Williams

Tästä ottelusta ei paljon mitään näytetty, koska Goldust ja Marlena näyttivät samaan aikaan piilokameraa Brian Pillmanin pukuhuoneesta. Pillman tuskaili mekon kanssa, joka hänen täytyy pukea seuraavaan matsiinsa varten.

*****

Brian Pillman vs Flash Funk

Brian Pillman saapui jälleen vittuuntuneena paikalle. Olihan hänellä taas mekko päällä. Ottelun aikana paikalle saapuu Marlena ja Goldust popkorneineen. He pistävät pyörimään uusimman ”elokuvansa” titantronilla – piilokameravideon Brian Pillmanin pukuhuoneesta. Myös Pillmanin huomio kiinnittyy tähän hävettävään videoon, joten Flash Funk onnistuu voittamaan Pillmanin tällä kertaa. Ensi viikolla Brian Pillman joutuu taas pukeutumaan mekkoon. Surullista menoa kyllä Brian Pillmanin osalta. :(

*****

Ennen kuin Raw’n toinen tunti (WARZONE) alkoi, kysyttiin vielä Dude Loven mielipide siitä, kumpi voittaa illan ottelun – Shawn Michaels vai Mankind. Dude Love oli luonnollisesti sillä kannalla, että Mankind on parempi kuin Shawn Michaels.

*****

Owen Hart & The British Bulldog vs The Patriot & Ken Shamrock

Juuri ennen ottelun alkua saatiin tietää, että The Patriotin joukkuekaverina ottelussa toimii Ken Shamrock, jolla on ollut omat ongelmansa Hart Foundationin kanssa. Bret Hart tuli paikalle kesken ottelun, mutta Sgt. Slaughter tuli jälleen häätöhommiin. Bulldog ja Owen Hart yrittivät huijata voittoa itselleen, mutta huonostihan siinä lopulta kävi. The Patriot iski Bulldogille UNCLE SLAMIN tuolin päälle.

*****

Takahuoneessa näkyy Shawn Michaels juttelemassa jonkin pukumiehen kanssa, jonka kasvoja ei nähdä. Michaels huomaa kameran ja käskee kameramiehen painua pois paikalta. Tämän jälkeen nähtiin myös The Patriotin lyhyt promo, joka päättyi Bret Hartin hyökkäykseen.

*****

Faarooq vs Chainz

Sgt. Slaughterin ansiosta jengien muita jäseniä ei nähdä kehänlaidalla. Kesken ottelun kehään ryntää kuitenkin Rocky Maivia, jota ei ole vähään aikaan nähty. Maivia tekee yllättäen Chainzille Rock Bottomin, ja Faarooq selättää Chainzin. Tauon jälkeen näytetään Maivia yhdessä muiden NOD-jäsenien kanssa pukuhuoneessa. Rocky Maivia on nyt osa Nation of Dominationia!

Kuva
Rocky Maivia on Faarooqin Nation of Dominationin uusin jäsen.

*****

Sable on tulossa esittelemään seuraavan ottelun ottelijat, mutta hänet keskeyttää The Patriot. Bret Hart hyökkäsi Patriotin kimppuun kesken promon, eikä The Patriot halua odottaa syyskuuhun asti. The Patriot vaatii, että hän ja Bret ottelevat samantien. Bret tulee paikalle, mutta niin tulee myös muut Hart Foundationin jäsenet (pl. Jim Neidhart, jonka poissaoloa ei ole mitenkään selitetty). Huonostihan Patriotille tässä kävi, kun tilanne oli yksi vastaan neljä. Hart Foundation peitteli The Patriotin Kanadan lipulla.

*****

Shawn Michaels vs Mankind

Tämä oli muuten Michaelsin ensimmäinen ottelu sitten King of the Ringin Austin-matsin. Hyvä matsi olikin Raw’n matsiksi. Michaels ja Mankind jälleen pistivät kroppansa kyllä kunnolla likoon. Kesken ottelun paikalle tuli myös Hunter Hearst Helmsley ja Chyna, jotka eivät yhtään pidä Mankindista. Isompi yllätys oli kuitenkin Shawn Michaelsin ”Insurance policy”. Pukumies, jonka kanssa Michaels jutteli aiemmin, ilmestyi myös paikalle. Kyseessä oli legendaarinen ”Ravishing” Rick Rude, joka on entinen Intercontinental-mestari ja jonka ura kehässä päättyi valitettavaan loukkaantumiseen vuonna 1994. Rude mälläsi Mankindia tuolilla, ja Shawn Michaels onnistui voittamaan paluuottelussaan Mankindin.

----------

Kuva
RAW is WAR – 18.8.1997

Vince McMahon esittelee “Ravishing” Rick Ruden, joka teki yllättävän paluun viime viikolla. Rick Rude sanoo olevansa vakuutusmies, joka maksusta tulee auttamaan apua tarvitsevaa. Vince utelee, että kuka maksoi hänelle viime viikon tekosista. Rick Rude ei suostu paljastamaan, vaan tarjoaa palvelujaan myös Vincelle.

Kuva
"Ravishing" Rick Rude

*****

Owen Hart & The British Bulldog vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)

Nämä joukkueet tulevat olemaan mukana neljän joukkueen Tag Team –ottelussa, jossa panoksena on Tag Team –mestaruus. Kolmas tähän otteluun osallistuva joukkue, The Godwinns, sekaantui otteluun ja aiheutti Legion of Doomille tappion.

*****

Brian Christopher vs Flash Funk

Tästä ottelusta ei oikein muuta jäänyt mieleen, kuin sekoilu kehääntulomusiikkien kanssa. Aluksi lähti soimaan Flash Funkin musa ja kehäkuuluttajana toiminut Sunny kuulutti jo Flash Funkin, mutta sieltä tulikin Brian Christopher. Jerry ”The King” Lawler yritti antaa neuvoja pojalleen, mutta niinhän siinä sitten kävi, että Flash Funk voittikin ottelun.

*****

Ken Shamrock vs The Sultan w/Iron Sheik

Ken Shamrock otti kolmessa minuutissa vakuuttavan voiton. Sulttaani joutui luovuttamaan, kun Ken Shamrock sai hänet nilkkalukkoon. Shamrock on kyl kova!

*****

Nation of Domination (Faarooq, D’Lo Brown, Kama Mustafa & Rocky Maivia) tulevat vaatimaan haastatteluaikaa Jim Rossilta. Faarooq selittää, miksi he potkivat Ahmed Johnsonin pois NOD:sta. Syy on sama kuin miksi he feudasivatkin Ahmed Johnsonin kanssa. Johnson on tummaihoinen, mutta käyttäytyy kuin valkoinen. Sitten Rocky Maivia sai vähän puheaikaa, jossa hän kertoi syyn, miksi kääntyi NOD:n puolelle. Rocky Maivia, josta tuli kaikkien aikojen nuorin Intercontinental-mestari, ei kuitenkaan koskaan noussut yleisön silmissä arvostetuksi. Maivia veti aikamoista babyface-roolia, mutta siitä huolimatta yleisö vaan chanttasi ”ROCKY SUCKS!” ja ”DIE ROCKY DIE!”.

*****

Brian Pillman vs Jesse James

Jälleen kerran Brian Pillman on pukeutunut mekkoon. Goldust ja Marlena tulevat jälleen paikalle. Tällä kertaa Goldust aiheuttaa Pillmanille tappion iskemällä kyynärpäällä Jesse Jamesia, jonka takia Pillman diskattiin. Ottelun jälkeen Brian Pillman haastaa Goldustin otteluun Ground Zerossa. Pillman lupaa lähteä WWF:stä, jos hän ei voita Goldustia. MUTTA jos Brian Pillman voittaa, hän saa Terrin (jolla nimellä hän tuntee paremmin Marlenan) 30 päiväksi itselleen. Tähän Goldust ei suostu, koska hän ei halua omaa vaimoaan pistää panoksekseen. Sitten Pillman pudottaa pommin, ja vihjailee, että Goldustin ja Marlenan Dakota-tytär onkin Brian Pillmanin lapsi. Goldust hermostuu tästä ja lähtee Pillmanin perään. Marlena päättää Goldustin puolesta, ja suostuu otteluun.

*****

The Patriot vs Vader w/Paul Bearer

Kesken ottelun paikalle tulee WWF-mestari Bret Hart heiluttelemaan Kanadan lippua. The Patriot onnistuu siitä huolimatta päihittämään Vaderin. Ottelun jälkeen Vader hyökkää vielä Patriotin kimppuun. Juuri kun Vader on tekemässä Vader Bombia, Bret Hart peittelee The Patriotin Kanadan lipulla ja Vader menettää hermot tämän takia. Vader katkaisee Kanadan lipun ja alkaakin tappelemaan Bretin kanssa!

*****

Jim Ross ”haastatteli” loukkaantunutta Stone Cold Steve Austinia hotellihuoneessa. Steve Austin kertoi loukkaantumisestaan, kuinka paljon olutta hän on sen takia juonut ja haukkui lääkärit. Stone Cold Steve Austin sanoo itse tekevänsä päätöksen painimisestaan. Austin lupaa myös olla paikanpäällä Ground Zerossa.

*****

Shawn Michaels & Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Mankind & The Undertaker

Tämä oli siitä merkillinen matsi, sillä kukaan ei tullut keskenään toimeen ja kaikki valittivatkin ennen ottelua, kuinka tyhmää on otella joukkueena painijan kanssa, josta ei pidä. Rick Rude tuli paikalle jälleen tuolin kanssa. Shawn Michaels pääsi tuolilla lyömään Undertakeria, jonka otsa aukesi.

Kuva
Undertakerin otsa vuotaa.

*****

Vaikka elokuuta oli lähes puolet vielä jäljellä, enää ei jostain syystä nähty RAW is WARia ennen seuraavaa PPV:tä, joka käytiin syyskuun alussa. Joten pidemmittä puheitta, mennäänkin jo seuraavaan PPV:n arvosteluun.

----------

Kuva
WWF Ground Zero: In Your House

17. In Your House oli monellakin tapaa erilainen kuin edelliset IYH-PPV:t. Tämä oli ensimmäinen In Your House –PPV, joka kesti kolme tuntia. Aikaisemmat IYH:thän olivat vain kahden tunnin PPV:itä. Tämä oli myös ensimmäinen IYH –PPV, jossa In Your House –nimi oli vain lisänimenä. Aikaisemminhan tämä oli juuri toisinpäin, eli PPV:t olivat muodossa ”In Your House: lisänimi”. Ja käsittääkseni tämä on myös viimeinen In Your House, jossa käytettiin In Your House –talolavasteita.

Selostajina tässä PPV:ssä toimi jälleen kerran kolmikko Vince McMahon, Jim Ross ja Jerry ”The King” Lawler. Tosin JR joutui poistumaan kesken lähetyksen selostamosta, josta kerron myöhemmin. Ground Zero järjestettiin Louisianassa, Kentuckyssä.

Kuva
Goldust w/Marlena vs Brian Pillman

Tällä kertaa Brian Pillmanilla ei sentään ollut mekko päällään. Pillman ja Goldust kohtasivat Summerslamissa. Kyseinen ottelu oli aika pettymys, mutta feudi ei päättynyt Summerslamin koitokseen. Kyseisen ottelun jälkeen Brian Pillman on joutunut jokaisessa Raw’ssa pukeutua mekkoon, ja Goldust on aiheuttanut joka kerta tappion Pillmanille. Nyt panokset olivat isommat. Jos Brian Pillman häviää, hän lähtee WWF:stä lopullisesti. Jos Pillman voittaa, hän saa Goldustin vaimon itselleen 30 päiväksi. Tämän lisäksi Brian Pillman vihjaili, että hän olisi Goldustin ja Marlenan Dakota-tyttären isä. Sanoisin jopa, että tämä on ensimmäinen feudi, joka tuntuu ihan Attitude Eran feudilta.

Kuten sanoin jo aikaisemmin, miesten edellinen kohtaaminen oli melkoinen pettymys (kaksi tähteä). Siksi olikin ilo huomata, että kyllähän Brian Pillman ja Goldust pystyvät keskenään paljon parempaankin. Tämä oli oikein mukava aloitus illalle. Tässä oli enemmän tunnetta ja tunnelmaa.

*** (11:06)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Brian Pillman

Tuomari on poissa pelistä. Marlena yrittää käsilaukullaan lyödä Pillmania, mutta Pillman saakin laukun itselleen ja tällää sillä Goldustia. Sen jälkeen Brian Pillman selättää Goldustin. Brian Pillman vie järkyttyneen Marlenan autolleen, Goldust juoksee perässä, mutta Pillman kerkeää Marlenan kanssa karkuun. Jerry Lawler käy hakemassa Marlenan laukun ja tutkailee sitä tarkemmin. Selviää, että laukun sisällä oli tiiliskivi!
Kuva
Scott Putski vs Brian Christopher

WWF on pikku hiljaa yrittänyt luoda WCW:n Cruiserweight-divisioonalle vastinetta. WWF:n Light-Heavyweight-divisioonassa on japanilaisten lisäksi mm. Scott Putski ja Brian Christopher – kaksi toisen sukupolven painijaa, joilla on ollutkin käynnissä pienoinen feudi. Nyt miehet kohtasivat ensimmäistä kertaa PPV-tasolla. Valitettavasti ottelu loppui lyhyeen, sillä Scott Putski loukkasi ilkeän näköisesti polvensa kehän ulkopuolella. Ottelu jäi siis vähän torsoksi, mikä on sääli. Ihan pirteää menoa ottelu oli ennen loppua. Plussaa annettava myös selostuksesta, sillä Jerry ”The King” Lawler edelleen ei suostu myöntämään, että Brian Christopher on hänen poikansa, vaikka yleisö chanttaa Brianille ”JERRY’S KID!”:iä ja muut selostajat vihjailevat myös asiasta.

** (04:45)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Brian Christopher (uloslaskulla)

Scott Putski loukkasi polvensa, eikä päässyt enää kehään, vaan hänet jouduttiin hakemaan paareilla pois.
Kuva
Savio Vega vs Faarooq vs Crush

Kolme vanhan Nation of Dominationin jäsentä kohtasi vihdoinkin. Faarooq halusi NOD:sta mustemman, joten hän erotti Savio Vegan ja Crushin Nation of Dominationista. Savio Vega perusti oman jenginsä (Los Boricuas) ja Crush perusti moottoripyöräjengin (Disciples of Apocalypse). Siitä lähtien ollaan oikeastaan joka viikko nähty näiden kolmen ryhmän välisiä nahisteluja jossakin muodossa. Jos en ihan väärässä ole, tämä on muuten ensimmäinen Triple Threat –ottelu WWF:ssä tv:n puolella. Eli kolme miestä samaan aikaan kehässä, ja ensimmäinen selätys ratkaisee voittajan. Säännöt seliteltiin ruudullakin ennen ottelua.

Mitään en tältä ottelulta odottanut. Yllätyinkin, kun ottelu alkoi yllättävän vauhdikkaasti. Sitten valitettavasti meno lässähti, mutta vauhdikkaan alun lisäksi tässä oli muutakin positiivista. Tuntui nimittäin ilmiselvältä, että jengien muut jäsenet sekaantuvat otteluun, mutta yksikään ulkopuolinen ei sekaantunut.

** (11:37)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Savio Vega

Crush lyö Faarooqia Heart Punchilla, mutta Savio Vega tulee ja tekee Crushille Spinning Heel Kickin.
Kuva
El Torito vs Max Mini

Jee! Kääpiöpainia! Tässä on sellainen painimuoto, jota en vaan ymmärrä, enkä tajua miksi WWF:n PPV:hen on pistetty kääpiöpainia. El Torito ei ole sama El Torito, joka tänä päivänä on WWE:ssä. Tämä El Torito on melko isokokoinen kääpiö, joka alkuvuodesta 1997 esiintyi Raw’ssa myös Mini Vaderina. Max Mini on alle 40-kiloinen meksikolainen kääpiöpainija, jota selostajat hehkuttivat jopa maailman pienimmäksi painijaksi. En oikein tiedä miten näitä kääpiömatseja pitäisi arvostella, kun en näistä ymmärrä mitään. Pakko kuitenkin kehua, että tämähän oli paikoitellen aika hauskaa viihdettä. Siitä iso kiitos Max Minille, joka teki melko näyttäviäkin liikkeitä. Hauskin kohta oli kuitenkin se, kun Max Mini juoksi selostaja Jerry Lawlerin syliin ja otti tämän kruunun omaan päähän. Yleisö alkoi chanttaamaan jälleen ”JERRY’S KIDI!”:iä, jolle tuli vähän revettyä. Näytti Lawlerin pokkakin melkein menevän. Jostain syystä tälle kääpiöviihteelle annettiin aikaan lähes 10 minuuttia, mutta on sitä paskempaakin viihdettä ollut WWF:n PPV:issä.

** (09:21)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Max Mini

Max Mini rullasi voiton. Aika tylsä lopetus matsille, jossa Max Mini teki näyttäviä hurracanranroja.
Stone Cold Steve Austinin ja Dude Loven piti puolustaa WWF Tag Team –mestaruuttaan kolmea muuta joukkuetta vastaan. Stone Cold Steve Austin ei kuitenkaan ole painikunnossa niskavammansa takia, joten komissaari Slaughter pyytää hallitsevia Tag Team –mestareita kehään luovuttamaan vyöt hänelle. Dude Love tulee ensin ja haikeana antaa vyön Slaughterille. Sitten tulee Stone Cold Steve Austin, joka vastahakoisesti heittää vyön pois. Jostain syystä Austin saa pitää kuitenkin IC-vyön, vaikka on loukkaantunut. Lopuksi vittuuntunut Stone Cold Steve Austin tekee Jim Rossille Stone Cold Stunnerille, mistä etenkin selostajakollega Vince McMahon hermostuu täysin. Jim Ross viedään takahuoneeseen, ja lopun PPV:n selostaa vain kaksikko McMahon-Lawler.

Kuva
The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) vs Owen Hart & The British Bulldog vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk)WWF Tag Team –mestaruusottelu

Austinin ja Dude Loven korvasi The Headbangers –kaksikko, Mosh ja Thrasher. Vastaavanlainen neljän joukkueen Tag Team –ottelu nähtiin myös Wrestlemania 13:ssa. Näitä otteluita yhdisti myös se, että kumpikin oli hyvin kehnoja otteluita. Jotenkin tässä paistoi sellainen ottelun suunnittelemattomuus. Tuntui ihan oudolta katsoa, kun välillä ei oikein mitään tapahtunut ja kehässä vaan seisoskeltiin. Ihan kuin kellään ei olisi ollut mitään hajua, että mitä tehdä. Kaiken lisäksi eniten kehävuorossa tuntui olevan ne paskimmat joukkueet, kun puolestaan Owen Hart ja The British Bulldog yrittivät vältellä kehävuoroa. Eniten ehkä ärsytti se, että ensimmäisenä eliminoitiin joukkue, jonka toivoin voittavan koko ottelun. Kehno ottelu, jota Owen Hartin ja British Bulldogin kaltaiset taituritkaan pystyneet pelastamaan.

*½ (17:15)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja uudet WWF Tag Team –mestarit: The Headbangers (Mosh & Thrasher)

Ensimmäisenä eliminoitiin Legion of Doom jostain syystä. Seuraavana lähti Godwinnsin juntit. Lopussa oli enää siis Owen/Bulldog ja The Headbangers. Ottelun lopussa paikalle rientää ex-mestari Steve Austin, joka tekee Owen Hartille Stunnerin. Tämän ansiosta The Headbangers voittaa ottelun ja ovat nyt uusia Tag Team –mestareita.
Kuva
Bret Hart © vs The PatriotWWF-mestaruusottelu

Bret Hart nousi viidennen kerran WWF:n mestariksi Summerslamissa. Ensimmäisenä hän joutuu puolustamaan mestaruuttaan The Patriotia vastaan, joka debytoi WWF:ssä alle kaksi kuukautta aikaisemmin. Aika salaman lailla The Patriot on noussut heti isoihin kuvioihin. Tässä oli todellinen USA vastaan Kanada –ottelu kyseessä.

Valitettavasti ottelu oli pienoinen pettymys WWF-mestaruusotteluksi. Bret Hart on loistava painija, eikä The Patriotkaan mikään huono ole, mutta ei tämä ottelu oikein vaan sytyttänyt. Vähän samanlainen fiilis jäi otteluista kuin Undertaker-Faarooq-mestaruusottelusta KOTR:ssa – ihan hyvä ottelu, mutta ei yhtään tunnu suurelta ottelulta, jossa otellaan WWF:n suurimmasta vyöstä. Ilman sekaantumisia ottelua ei käyty, sillä The British Bulldog ja Vader (?!?) sekaantuivat matsiin. Ottelu ei ollut edes No DQ –matsi tietääkseni, joten ihmettelen, miksei tuomari pistänyt peliä poikki esim. silloin kun Vader riepotteli Bret Hartia.

*** (19:20)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Bret Hart

The Patriot pisti Bret Hartin Sharpshooteriin, mutta Bret Hart käänsikin tämän omaksi Sharpshooteriksi. The Patriot joutui luovuttamaan.
Kuva
Shawn Michaels vs The Undertaker

Shawn Michaels toimi Summerslamissa erikoistuomarina Undertakerin ja Bret Hartin välisessä mestaruusottelussa. Shawn Michaelsin toiminta aiheutti Takerille tappion, jonka takia Undertaker haluaa kostaa Shawn Michaelsille. Michaels edelleen oli sitä mieltä, että se oli puhdas vahinko, mutta Shawn Michaelsista on vaikea ottaa tällä hetkellä selvää. Miehen käytös on muuttunut enemmän pelleilevään suuntaan. Lisäksi Shawn Michaelsia on avustanut Rick Rude, Hunter Hearst Helmsley ja Chyna, jotka sekaantuivat myös tähänkin otteluun.

Olipa jälleen hieno päämatsi. Epävirallisestihan tämä ottelu kesti kauemmin kuin tuo reilut 16 minuuttia, sillä heti alussa Undertaker heitti tuomarin Shawn Michaelsin päälle ja kesti aika kauan, että tuli uusi tuomari, joka aloitti ottelun virallisesti. Välillä meno oli aika sekavaa, kun sekaantumisia nähtiin ja tuomareita putoili kuin sieniä sateella. Siitä huolimatta tämä koitos oli viihdyttävä ottelu, jossa käsikirjoitus oli selvä – Undertaker haluaa kostaa ja hallitsee ottelua, kun Michaels on alakynnessä lähes koko ajan. Ei mikään ikimuistettavin ottelu, mutta tuntuu WWF:n lähes aina loihtivan PPV:hen yhden neljän tähden ottelun, vaikka rosteri onkin kapea.

**** (16:20)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: -

Kumpikaan ei voita, kun kehään tullut kolmas (vai neljäs..) tuomari tulee ja pistää ottelun poikki, kun tuomareita on pudoteltu niin paljon ottelussa.
-----

Eipä tämä ensimmäinen kolmen tunnin IYH kyllä mitään ihmeellistä tarjonnut. Valitettavasti WWF:n rosteri oli hyvin kapea tässä vaiheessa, ja tilannetta pahensi mm. Stone Cold Steve Austinin loukkaantuminen. Ensimmäinen ottelu oli kiva ja viimeinen ottelu oli hyvä, mutta siinä välissä taso taas vaihteli aikalailla – pääosin kuitenkin aika heikkoja matseja. Jotenkin tässä kuitenkin oli enemmän yritystä kuin esim. IYH15:sta, joten en pidä tätä vuoden huonoimpana PPV:nä. Arvosanaksi siis: tyydyttävä.

-----
Ground Zeron tähdet:
*** Shawn Michaels
** The Undertaker
* Bret Hart

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
Royal Rumble
Summerslam
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
Ground Zero: In Your House
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Steve Austin 16
2. Bret Hart 14
3. Shawn Michaels 8
4. The Undertaker 6
5. Vader 4
6. Owen Hart 3
7. Mankind 2
8. TAKA Michinoku 1
-----
Alunperin minulla oli tarkoitus katsoa vain viikottaiset Raw’t ja Pohjois-Amerikassa järjestettävät WWF-PPV:t. Mutta taidankin tehdä niin, että katson myös Briteissä järjestetyt PPV:t ja arvostelen nekin. Joten seuraavaksi sitten vähän erilainen PPV tiedossa, kun WWF matkaa Isoon-Britanniaan.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 18.11.2015 18:12

Jaahas, täällähän on minun vanhat arvostelut herättäneet keskustelua. Ihan hyvä niin, mutta aika vähän minulla on tuohon kommentoitavaa. Arvosana perustuu siihen millainen fiilis päällimmäisenä ottelusta jäi. Hankala on enää näin rankasti jälkikäteen muistella mitä pään sisällä liikkui juuri Awesome vs. Tanakan tai Undertaker vs. Khalin päätyttyä.

Sitten jatketaan eteenpäin.

Kuva
Sunnuntai 20. Heinäkuuta 2008
Nassau Veterans Memorial Coliseum, Long Island, New York


Tämä merkitsi viidettä (ja toistaiseksi viimeistä) kertaa kun Great American Bash oteltiin WWE:n lipun alla. Aikanaan NWA:n ja WCW:n myötä tutuksi tullut tapahtuma oli nähty WWE:ssä ensi kertaa vuonna 2004. Harmittavasti TGAB oli jäänyt melkoiseksi täytetapahtumaksi useanakin vuonna ja siellä harvoin nähtiin mitään erityisen hienoa. Mutta ehkäpä vuoden 2008 versio muuttaisi kaiken tämän? Ainakin paperilla oli kovia otteluita tiedossa.

Aluksi on pakko hieman kertoa taustoja, koska heinäkuun aikana WWE:ssä oli tapahtunut suuria muutoksia. Night Of Champions tapahtumassa kesäkuun lopussa Edge säilytti MM-vyönsä raskaasti huijaamalla Batistaa vastaan. Samana iltana myös Triple H säilytti oman WWE-mestaruutensa. Hänet oli draftattu Smackdowniin, mikä tarkoitti Raw’n jäävän toistaiseksi ilman päämestaria.

30.6 käydyssä Raw’ssa tapahtui kummia. Edge äityi kehumaan edellisiltaista saavutustaan ja ärsytti näin Batistan. Elukka kävi mestarin kimppuun ja murjoi tämän puolustuskyvyttömään kuntoon. Hetken päästä paikalle singahti ECW:stä Raw’hon draftattu Money In The Bank voittaja CM Punk salkkuineen. Kohta Edge maistoi Go To Sleepiä ja CM Punk oli noussut ensimmäistä kertaa päämestariksi WWE:ssä. Tämä tapahtumasarja johti sitten Punkin ja Batistan otteluun tässä tapahtumassa. Edge puolestaan siirtyi luontevasti jahtaamaan HHH:n WWE-mestaruutta. Tuollaisia muutoksia oltiin siis nähty päämestaruuskuvioiden osalta.

Lokaationa tapahtumalla oli NHL-joukkue New York Islandersin kotihalli ja selostajia oli jo tutuksi käyneeseen tapaan joka brändillä omansa. Raw’lla Cole & King, Smackdownilla JR & Foley ja ECW:llä Adamle & Tazz.

Great American Bash 2008 oli ihan yllättävänkin hyvä kokonaispaketti. Yhtään sellaista neljään tähteen yltänyttä huippumatsia ei nähty, mutta useampikin pääsi melko lähelle sitä. Mieleenpainuvin näistä oli John Cenan ja JBL:n kohtaaminen, joka oli kaikkea muuta kuin perinteinen painimatsi. Joten otetaan se tarkasteluun.


New York City Parking Lot Brawl
John ’Bradshaw’ Layfield VS. John Cena

Kun mainitaan taistelupari JBL & Cena niin useimmille ensimmäinen mielleyhtymä on joko WrestleMania 21 tai I Quit ottelu vuodelta 2005. Näinhän se useimmiten menee, että jatko-osa ei millään yllä alkuperäisen tasolle. Vähän tästä kärsi JBL:n ja Cenan feudi vuosimallia 2008. Alun alkaenkin tästä tuli vähän sellainen fiilis, että Cena haluttiin hetkeksi sivuun päämestaruuskuvioista ja koska JBL:llä ei ollut mitään ihmeempää meneillään niin tämä vanha feudi lämmitettiin uudelleen.

Tällä feudilla oli kuitenkin nouseva suunta. Judgment Dayn ottelu oli laiska ja suoraan sanottuna tylsä. One Night Standin First Blood matsi olikin sitten jo ihan eri maata ja oikein mukava hardcore-matsi. Tämä parkkialuetappelu oli sitten miesten kolmas kohtaaminen kesän aikana ja paras näistä kolmesta.

Painimisen kanssahan tällä ei paljoa tekemistä ollut, mikä oli hyvä asia. JBL & Cena kun keskenään tarvitsevat hc-stipulaatioon hyvään otteluun. Sellainen tämä oli ja spotteihin oltiin todella panostettu. Ne olivat näyttäviä ja kalliita. Ikään kuin paluu attitude eralle, jolloin ei kustannuksissakaan säästelty. Hurjin juttu oli se, kun JBL tuikkasi auton tuleen. Huolimatta siitä, että Cena oli auton takapenkillä pötköttämässä.

Kuva

Lisäksi leikittiin muun muassa trukilla ja kummatkin ottivat iskua niin, että varmasti sattui. Verenvuodatukseltakaan ei vältytty ja näppärästi ottelu kulkeutui loppuhetkiksi liveyleisön eteen areenalle. Olettaisin, että tämäntyyppisiä matseja on hiton hankala toteuttaa kiinnostavasti ja samalla siten, että ottelijat eivät tapa toisiaan. Tässä onnistuttiin hienosti. Samalla tämä oli viimeisiä kertoja kun WWE:ssä tämäntyyppistä hardcorepainia nähtiin. Lapsiystävällisyys ja Rated PG leima tulivat voimaan vuoden 2009 alusta ja loppuvuodesta 2008 alettiin jo otella sitä silmällä pitäen.
Kesto: 15 min
Voittaja: JBL
Arvosana: *** ¾


Muuta: Miz & Morrison puolustivat WWE:n joukkumestaruuksiaan hankalassa neljän tiimin ottelussa. Vastassa oli Finlayn & Hornswogglen, Jessen & Festusin sekä Hawkinsin & Ryderin joukkueet. Ihan mielenkiintoisia alakortin painijoita oli mukana. Tässä vaan kävi silleen, että juuri kun homma alkoi kiinnostaa niin matsi loppuikin. Eli aika tyhjäksi arvaksi jäi.

WWE:n veteraaniosastoon kuuluneet Matt Hardy & Shelton Benjamin mittelivät USA:n mestaruudesta, joka oli Hardyn hallussa matsiin lähdettäessä. Matt & Shelton vetivät perushyvän suorituksen hyvällä temmolla. Ihan hyvä alakortin kohtaaminen.

Tommy Dreamer se vaan kovasti tahtoi ECW:n mestariksi. Haaste oli kuitenkin fyysisesti iso, koska mestarina oli Mark Henry. Odotusten mukaisesti hyvin mitäänsanomattomaksi jäi.

Kesän aikana Chris Jerichon ja Shawn Michaelsin välillä oli tapahtunut paljon. Y2J oli jysäyttänyt HBK:n tv-monitorin lävitse ja tästä kostona Michaels oli maksanut Jericholle IC-mestaruuden. Kierrokset alkoivat siis olla tapissa. Tämän matsin myötä niitä kuitenkin entisestään vaan lisättiin. Hyvää peruspainia ottelun alkuosa ja jälkimmäinen sitten muistetaankin Shawn Michaelsin kammottavasta (joskin itseaiheutetusta) loukkaantumisesta. Michaelsin silmäkulman verenvuotoa oli hirveää katsella, vaikka ”hallittu” bleidaus olikin. Kieli pitkällä odotan Y2J:n ja HBK:n syksyn kohtaamisia.

Michelle McCoolin ja Natalyan ottelussa kruunattiin ensimmäinen Divas-mestari. Miksi WWE tarvitsi kaksi naisten mestaruutta on hyvä kysymys. Kovin pitkäaikainen ratkaisuhan tästä ei tietysti tullut. Ottelu oli varsin tylsä, vaikka ottelijoita sinällään ei voi yrityksen puutteesta syyttää.

CM Punkin ensimmäinen mestaruuspuolustus oli Batistaa vastaan. Punk oli kaikin puolin asetettu altavastaajaksi tässä kuviossa. Tietyllä tapaa se on luonnollista. Toisaalta taas ihan hiton ärsyttävää, koska ei päämestarin pitäisi vaikuttaa niin heikolta kuin Punk tähän lähdettäessä. Sitten kävi vielä niin, että kun iso mies vs. pieni mies alkoi kiinnostaa, niin koko työ vedettiin pöntöstä alas sekaantumisen johdosta. Ei kovinkaan hyvin bookattu juttu.

Yhteenlaskettuna Triple H & Edge olivat pitäneet WWE:ssä 43 eri mestaruutta hallussaan. Näin tiesi kertoa Jim Ross pääottelun juuri alkaessa. Mielenkiintoinen ottelupari. HHH & Edge kun eivät koskaan varsinaisesti olleet feudanneet.

Edellisen perjantain Smackdownissa Edge & Vickie Guerrero olivat menossa naimisiin. Kuten aina WWE-häissä, näissäkään ei ollut onnistunutta loppua. Triple H kun meni paljastamaan, että Edge oli pettänyt Vickietä ”hääsuunnittelija” Alicia Foxin kanssa. Ja tuohon paljastukseen loppui hääseremoniat.

Tästä matsista ehkä huomasi sen, että HHH ei enää ihan huippuvuosiensa iskussa ollut. Sen puolikkaan askeleen verran ikä ja loukkaantumiset olivat hidastaneet. Toki ihan tosi hyvätasoista peruspainia tässä nähtiin, joten liikaa ei parane valittaa. Huipputasosta kuitenkin jäätiin ja sitten kun Vickie & Alicia sekaantuivat matsin ratkaisuhetkiin, niin miksikään erityisen kovaksi päämatsiksi tämä ei noussut.

Tähdet
*** JBL
** John Cena
* Shawn Michaels


Yhteenveto: Pari umpisurkeaa lyhyttä ottelua vetävät arvosanaa alaspäin. Kokonaisuutta ne eivät harmittomuutensa vuoksi hirveästi haitanneet, mikä vääristää arvosanaa. Näppituntuma mikä tästä jäi oli ”ihan ok välitapahtuma.” Mitään ikimuistoisen hienoa ei nähty, mutta paljon hyvääkin. Michaels vs. Jericho oli hyvä painiottelu ja ennen kaikkea jatkoi hienosti tarinaa. Edge vs. HHH oli ihan kiva päämatsi ja JBL vs. Cena erikoisuutensa vuoksi mieleenpainuva. Joten ei tämä nyt ihan ajanhukkaa ollut.

Pähkinänkuorispoilerit
4-way WWE Tag Title Match (9:05) * ½
Matt Hardy VS. Shelton Benjamin (9:38) ** ½
Henry VS. Dreamer (5:32) *
Jericho VS. Michaels (18:21) *** ¼
Michelle VS. Natalya (4:41) *
Batista VS. CM Punk (11:06) ** ½
Cena VS. JBL (15min) *** ¾ (illan paras)
Edge VS. HHH (16:48) *** ¼


Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 TNA - Slammiversary 2,96
4 WWE – One Night Stand 2,93
5 WWE - Royal Rumble 2,90

6 WWE - Judgment Day 2,82
7 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
8 TNA - Victory Road 2,69
9 WWE - Night Of Champions 2,57
10 WWE - Backlash 2,54

11 TNA - Destination X 2,40
12 WWE - Great American Bash 2,38
13 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
14 TNA - Sacrifice 2,00



Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
Ensi viikolla sitten TNA:n elokuun tapahtuma, Hard Justice

Nalle
Viestit: 73
Liittynyt: La 01.08.2009 22:59
Paikkakunta: Kotka

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Nalle » To 19.11.2015 19:33

Lapsiystävällisyys ja Rated PG leima tulivat voimaan vuoden 2009 alusta ja loppuvuodesta 2008 alettiin jo otella sitä silmällä pitäen.
Itseasiassa juurikin GAB 2008 oli WWE'n vihoviimeinen maksutapahtuma TV-14 bannerin alla. Summerslamiin mennessä oli jo siirrytty PG-ohjelmistoon.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 23.11.2015 22:42

What kirjoitti:Jaahas, täällähän on minun vanhat arvostelut herättäneet keskustelua. Ihan hyvä niin, mutta aika vähän minulla on tuohon kommentoitavaa. Arvosana perustuu siihen millainen fiilis päällimmäisenä ottelusta jäi. Hankala on enää näin rankasti jälkikäteen muistella mitä pään sisällä liikkui juuri Awesome vs. Tanakan tai Undertaker vs. Khalin päätyttyä.
Näinhän se on :) Omat kommenttini tulevat tietenkin tällein jälkikäteen sen vuoksi, että luen Whatin arvostelut sanasta sanaan vasta nyt kun olen itsekin tapahtumat nähnyt.

Tästä sitten päästäänkin - mihinpä muuhun kuin - One Night Standiin.

Kuva
ONE NIGHT STAND 2006

Oi kyllä vain. Viime vuoden ECW:n yhden illan henkiinherättämistapahtuma One Night Stand oli ollut jättimenestys, joka oli villinnyt vanhat ECW-fanit ja monet muut WWE:n katsojat. Niinpä One Night Stand ei jäänytkään vain yhden illan jutuksi, vaan melko tarkalleen vuosi ensimmäinen ONS:n jälkeen päätettiin järjestää tapahtuma uudestaan. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin jostain aivan muusta kuin vain yhden illan paluusta. WWE oli nimittäin alkanut jo alkukeväästä selvitellä tosissaan mahdollisuutta tuoda ECW takaisin firman kolmantena brändinä oman tv-ohjelman kanssa. Kevään aikana netin huhusivut alkoivat täyttyä uutisista siitä, kuinka monet vanhat ECW-nimet olivat tehneet pysyvät sopimukset WWE:n kanssa. Toukokuun ensimmäisessä Raw'ssa selostaja Joey Styles piti ikimuistoisen promon, jossa hän käytännössä haukkui koko WWE:n tuotannon ja erosi tehtävästään Raw'n selostajana. Jim Ross korvasi hänet. Toukokuun lopussa WWE lopulta ilmoitti virallisesti, että One Night Standin jälkeen ECW tekisi paluunsa pysyvästi ja että ECW saisi oman tv-show'nsa, joka alkaisi heti ONS:n jälkeisellä viikolla Sci-Fi-kanavalla. Yhtään enempää ECW:n tulevaisuudesta ei kukaan tiennyt tässä vaiheessa - Minkälaista ohjelmistoa se tarjoaisi? Ketä siellä nähtäisiin?

PPV:tä edeltävässä Raw'ssa järjestettiin WWE vs. ECW -erikoisshow, jossa nähtiin jo ennakkomakua tästä tapahtumasta. Paul Heyman teki pari viikkoa ennen ONS:ää paluunsa WWE:hen, ja hänestä tuli itseoikeutetusti ECW:n General Manager. Ensimmäisenä Heyman sai valita uuteen brändiinsä pari WWE:n painijaa. Tästä myöhemmin lisää.

Tämän show'n selostajina toimivat Joey Styles ja hänen seurassaan ensimmäisen ottelun jälkeen Tazz. Show'n avasi tietenkin Paul Heyman, joka veti tunteikkaan ja energisen promon ja sai sillä koko yleisön villiksi.

Kuva Kuva
Tazz vs. Jerry Lawler
Tätä tuskin kukaan olisi ennen tätä iltaa uskonut näkevänsä. Tazz painimassa vielä kerran WWE:n show'ssa - tai ylipäänsä missään. Tazzhan oli siis eläköitynyt alkuvuodesta 2002, koska hänen kroppansa oli siinä kunossa, että lääkärien mukaan yksikin ottelu voisi olla kohtalokas. Niinpä Tazz siirettiin nopeasti selostustiimiin, ja siellä hän myös pysyi tämän virallisesti viimeiseksi otteluukseen jääneen kohtaamisen jälkeen. Taustatarinoita tuskin tarvitsee paljon selittää. Kun One Night Stand alkoi lähestyä ja Joey Styles oli lähtenyt Raw'n selotustiimistä raivokkaasti, Jerry Lawler oli taas kääntänyt heel-vaihteen silmään ja alkanut haukkua ECW:tä ja kaikkea siihen liittyvää. Erityiseksi silmätikukseen King oli ottanut SD:n selostajan ja entisen ECW-tähden Tazzin, joka vastasi Lawlerin puheisiin samalla mitalla Smackdownissa. Lopulta ppv-viikon Raw'ssa nähdyssä ECW vs. WWE -show'ssa Tazz ja Lawler ottivat yhteen, ja ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Tazz ilmoitti eroavansa Smackdownin selostajan tehtävästä ja siirtyvänsä ECW:hen Joey Stylesin pariksi. Sitä ennen hän kuitenkin halusi selvittää välinsä Lawlerin kanssa kehässä. Ennen ottelun alkua Lawler kävi läimäyttämässä selostuspöydän takana seissyttä Stylesiä kasvoihin.

Tämä nyt oli ottelu lähinnä nimellisesti, eikä tämän painillisissa ansioissa ole mitään arvosteltavaa lukuun ottamatta sitä yhtä hienosti tehtyä luovutusliikettä lukuun ottamatta. Ja ei, en tarkoita nyt otteluun sekaantuneen Joey Stylesin Sleeper Holdia Jerry Lawlerille. Roolissaan tämä toimi kuitenkin mestarillisesti. Yleisö oli aivan pähkinöinä, kun Taz(z) saapui kehään vanhoissa kunnon painivaatteissaan ja pääsi pieksemään kaikkien inhoaman heel-Lawlerin. Lieneekö tämä ollut viimeinen run, kun Lawler vielä kerran vetäisi kunnon heel-roolin hetkeksi? Joo, anglena hauska ja show'n aloituksena loistava, koska yleisö oli aivan villinä tästä, mutta otteluna tässä ei ollut mitään. Puolikas siitä lopetuksesta.
½ (0:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Tazz (Tazzmission)
Kuva Kuva
Randy Orton vs. Kurt Angle
Kuten jo aikaisemmin totesin, Paul Heyman oli saanut Mr. McMahonilta luvan poimia itselleen yhden painijan sekä Raw'sta että Smackdownista. SD:n valinnan Paul Heyman saapui itse julkistamaan toukokuun viimeisessä Smackdownissa, ja se ei ollut enempää eikä vähempää kuin itse Kurt Angle. Anglesta tuli siis uusi ECW:n tähti, ja mies itse oli tästä asiasta äärimmäiseen innoissaan. Entistä aggressiivisempaan tyyliin pyrkinyt Angle julisti One Night Standia ennen Smackdownissa ppv:hen avoimen haasteen kenelle tahansa painijalle neli-, kuusi- tai kahdeksankulmaisesta kehästä. Yllättäen tuohon haasteeseen vastasi Anglen arkkivihollinen Randy Orton, joka oli ollut kaksi kuukautta poissa WWE:n ohjelmistosta ja teki paluunsa iskemällä RKO:n Anglelle sekä lupaamalla tuhoavansa Anglen ECW-yleisön edessä. Kuten JD:n arvostelussa kerroin, kayfabessa Ortonin poissaolon syy oli se, että Angle oli telonut hänet sairaslomalle. Todellisuudessa syy oli 60 päivän hyllytys "epäammattimaisesta käytöksestä". Sen verran pitää korjata Whatin parin vuoden takaista kirjoitusta, että tämä hyllytys ei johtunut surullisenkuuluisasta diivan laukkuun paskomisesta (joka tosin oli aika reippaasti väritetty tarina), koska se oli tapahtunut jo vuonna 2005. Itse asiassa Ortonin hyllytyksen syy on aina ollut vähän mysteeri, mutta yksi selitys oli se, että Orton jäi kiinni pilven polttamisesta.

Joo, tietyllä tavalla tässä kiteytyy koko toisen One Night Standin (ja koko uuden ECW:n) hienous ja heikkous samalla kertaa. Olisiko tällaista ottelua nähty vanhojen ECW:läisten voimin? Ei varmaan - varsinkaan nyt, kun viime vuoden jälkeen Storm oli ehtinyt eläköityä, Jericho jäädä tauolle ja Eddie kuolla? Oliko tällä mitään tekemistä alkuperäisen ECW:n kanssa? Eipä oikeastaan. Toisaalta - oliko sillä enää mitään väliä? Ei ainakaan minulle. Joillekin puristeille varmasti oli, mutta jätettäköön heidät omaan arvoonsa. Orton ja Angle vetivät nimittäin pirun tiukan, intenssiivisen ja ennen kaikkea kovatasoisen PAINIottelun, joka sai varmaan enemmän aikaa kuin yksikään ONS I:n otteluista. Nyt sitä aikaa uskallettiin antaa, ja hyvä niin! Sama kaava jatkuisi (onneksi) myös myöhemmin illalla. Ei tarvinnut esimerkiksi tämän ottelun jälkeen harmitella, että pidemmällä ottelulla olisi ollut enemmän annettavaa. Silti on tosin todettava, että ihan huipputasolle tämä ei yltänyt. En osaa edes sanoa, mistä se johtuu. Joku tässä ottelussa ei vain nyt noussut ihan sille tasolle, että tästä olisi jäänyt huippuottelufiilis. Pieniä juttuja. Kova ottelu tämä silti siis ehdottomasti oli, ja erityismaininta on annettava vielä siitä, että Angle ja Orton oikeasti tuntuivat pyrkimään painivan vähän eri tavalla - semmoisella edgymällä ECW-tyylillä. Se sopi heille oikein mainiosti. Hienoa työtä!
***½ (15:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Ankle Lock)
Kuva Kuva
FBI (Little Guido & Mamaluke) w/ Big Guido vs. Super Crazy & Yoshihiro Tajiri
Aidossa ja alkuperäisessä One Night Standissa oli pelkästään sellaisia otteluita, joissa ECW-alumnit asettuivat toisiaan vastaan ilman sen kummempia storylineja. Tällä kertaa suurin osa otteluista oli WWE vs. ECW -henkisiä juonikuviollisia otteluita, mutta väliin mahtui kuitenkin pari poikkeusta. Tämä oli niistä ensimmäinen. Little Guidon ja Tony Mamaluken muodostama FBI teki taas siis paluunsa, ja vastaansa he saivat Super Crazyn ja Yoshihiro Tajirin joukkueen. Tajiri oli lähtenyt WWE:stä vuosi sitten One Night Standin jälkeen ja palannut painimaan Japaniin, mutta nyt hän teki vielä yhden kerran comebackinsa tämän tapahtuman vuoksi. Tämän jälkeen Tajiria ei enää WWE:ssä nähtäisi.

Hämmentävää kyllä, tämä ei lopulta päräyttänyt ihan sillä tavalla kuin tällä olisi ollut paperilla mahdollisuuksia. Kehässä neljä huippuluokan cruiserweightia, ja aikaa lähemmäs 15 minuuttia. Kun viime vuonna suurin ongelma One Night Standissa oli nimenomaan ajanpuute, tällä kertaa sitä ei näyttäisi olevan. Mitä nämä neljä voisivatkaan saada aikaan kunnon pitkässä joukkueottelussa? Ja juuri tässä tullaan siihen ongelmakohtaan. Ehkä olin sitten ladannut turhan kovia odotuksia ottelulle etukäteen, koska tämä ei vain millään noussut huippuottelutasolle tai edes hienoksi otteluksi. Jotenkin oli koko ajan sellainen fiilis, että Crazyn upeista loikista, Tajirin mielettömistä potkuista ja FBI:n sulavasta yhteistyöstä huolimatta tästä puuttui... jotain. Homma oli koko ajan vähän niin kuin vedetty ihan pikkaisen nuotinvierestä, eikä missään vaiheessa päästy täysin sille toivotulle sävelkorkeudelle. Ehkä ne olivat vain ne liian kovat odotukset tai joku ihan muu juttu, koska aivan kiistattomasti tämä oli hyvä joukkueottelu.
*** (12:24)
Voittajat:
Spoiler: näytä
FBI (Guido pinned Tajiri after a Double Fisherman's Buster)
In ring angle w/ Big Show, Big Guido, FBI, Super Crazy & Yoshihiro Tajiri
Edellisen ottelun jälkeen alkoi soida Big Show'n sisääntulomusiikki, ja iso jättiläinen rynni paikalle. Se oli sinänsä ihan ymmärrettävää, koska ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Big Show oli shokeeraavasti kääntynyt WWE:tä vastaan ja liittynyt ECW:hen. Show päätti kuitenkin heti One Night Standissa osoittaa, että häntä ei ECW-originaalien kanssa kaveeraaminen kiinnostanut, koska hän kävi kehässä saman tien kaikkien kehässä seisoneiden painijoiden kimppuun ja pieksi jokaisen heistä.

Angle w/ JBL
Viime vuoden One Night Standissa oli nähty Eric Bischoffin ja JBL:n johtama WWE:n armeija ECW-painijoita vastaan. Tällä kertaa vastaavia joukkoja ei nähty, mutta JBL oli jotenkin onnistautunut soluttautumaan tälläkin kertaa parvekekatsomoon. Sieltä JBL veti jälleen promon, jossa hän haukkui koko ECW:n, sen katsojat ja tietenkin myös selostajat. Juuri selostamiseen liittyen JBL:llä olikin aikamoinen uutispommi: hän nimittäin ilmoitti, että hänestä tulee Smackdownin uusi color commentator Tazzin tilalle. Vielä Judgment Dayssa JBL oli paininut Main Eventissä päämestaruudesta, mutta pian tuon jälkeen hänen selkänsä oli mennyt siihen kuntoon, että Bradshaw päätti vetäytyä kokonaan painimisesta. Niinpä hän jobbasi US-mestaruutensa Bobby Lashleylle ja hävisi Rey Mysteriolle ottelun, jossa oli panoksena Reyn mestaruuden lisäksi JBL:n ura. Nyt Bradshaw sitten siirtyisi sinisen brändin selostustiimiin - ja tuo hänen oli tultava kertomaan ECW:n faneille.

Kuva Kuva
Rey Mysterio (c) vs. Sabu - World Heavyweight Championship
Vuorossa oli ensimmäinen illan kahdesta mestaruusottelusta. Mr. McMahonin luvalla tässä show'ssa käytiin siis ottelut molemmista WWE:n päämestaruuksista niin, että haastajina olivat ECW:n painijat. Lisäjännitystä toi se, että Paul Heyman lupasi, että jos toinen tai molemmat otteluista päätyisivät ECW:n painijan voittoon, nuo painijat toisivat mestaruutensa mukanaan ECW:hen ja samalla tuosta vyöstä tulisi virallinen ECW World Heavyweight -mestaruus. Heyman oli myös tarjonnut entiselle ECW:läiselle ja nykyiselle World Heavyweight -mestarille Rey Mysteriolle mahdollisuutta loikata ECW:n puolelle, mutta Mysterio oli kieltäytynyt tarjouksesta. Niinpä Heyman toi hänen haastajakseen ECW-legenda Sabun, joka oli lähtenyt TNA:sta vain pari kuukautta aiemmin Lockdownin jälkeen.

Tälle ottelulle tehtiin todellinen karhunpalvelus lopettamalla kamppailu niin typerästi. Lopetuksen aiheuttanut liikehän oli yksi vuoden huikeimmista spoteista, mutta en nyt ihan sulattanut tätä "mielikuvituksellista" ja "erikoista" ratkaisua, johon se sitten johti. Varsinkaan ECW:n ppv:ssä. Erityisen harmillista huonossa lopetuksessa oli se, että sen vuoksi muuten mainion viihdyttävästä kamppailusta jäi hieman karvas maku suuhun. Mysterio ja Sabu nimittäin pistivät ottelussa parastaan, ja vajaan 10-minuuttisen ottelun aikana nähtiin sellaisia bumppeja, joita esimerkiksi Mysterio ei normipäivänä WWE:ssä olisi tehnyt ikinä. Kyseessä oli todellakin ECW-tyylinen poikkeusilta. Tykkäsin siis Mysterion ja Sabun meiningistä oikein paljon, osittain myös siksi, että kaksikon tyylit olivat tavallaan hyvin samanlaisia mutta tavallaan myös hyvin erilaisia. Jos vain lopetus olisi ollut parempi, tämä olisi ollut tämmöisenään hieno ottelu. Paremmalla lopetuksella ja lisäkestolla olisi puhuttu jo huippuluokan kamppailusta.
*** (9:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
No Contest (Match was stopped after a Triple-Jump Somersault DDT through a table)
Kuva Kuva
Mick Foley & Edge & Lita vs. Terry Funk & Tommy Dreamer & Beulah McGillicutty
Huh huh, sitten olikin kyseessä aikamoinen feud. Kaikki alkoi siitä, kun Mick Foley teki toukokuun alussa Raw'ssa ensimmäisen esiintymisensä WrestleMania 22:ssa nähdyn hurjan Hardcore Matchin jälkeen. Vihamiehet Foley ja Edge sopivat ottelevansa toisiaan vastaan seuraavassa Raw'ssa Foleyn päättämässä ottelumuodossa. Aika omituisesti Foley päätti ottelumuodoksi Triple Threat Matchin ja toi ottelun kolmanneksi osanottajaksi Tommy Dreamerin. Todelliset kummallisuudet alkoivat kuitenkin itse ottelussa, kun Foley kääntyikin Dreameria vastaan ja pieksi Edgen kanssa tämän henkihieveriin. Seuraavalla viikolla Foley sitten saapui selittelemään tekojaan. Foleyn mukaan hänen pitkäaikainen ystävänsä Terry Funk oli soitellut hänelle koko viikon ja vaatinut selitystä. Funk saapuikin itse paikalle, ja Foley tarjoili tälle selityksen päin kasvoja: Foleyn mukaan hänen ja Edgen HC-ottelu WM:ssä oli parempi kuin mikään ECW:ssä ikinä nähty ottelu. Foleyn mukaan hän oli edelleen historian kovin HC-painija. Foley oli myös katkera Funkille siitä, että tämä ei ollut saapunut hänen eläköitymisjuhliin koska tälle ei ollut maksettu tarpeeksi. Funk vastasi haukkumalla Foleyn, Foleyn vaimon, Edgen ja lopulta WWE:n. Homma päättyi siihen, kun Edge ja Lita saapuivat paikalle ja kolmikko pieksi Funkin.

Seuraavalla viikolla Edge ja Foley promosivat sitten yhdessä, ja Foley julisti, että Edge oli kaikki, mikä oli oikein nyky HC-painissa. Niinpä hän otti esiin hänelle aikoinaan luovutetun Hardcore-mestaruuden ja julisti tuovansa sen pois eläkkeeltä: hän ja Edge olisivat nyt yhdessä WWE Hardcore -mestarit. Tämän bromance-hetken päätti sitten raivostunut Paul Heyman, joka haukkui Foleyn täysin (nimittämällä tätä muun muassa prostituoiduksi). Foley vastasi aika lailla samalla mitalla haukkumalla Heymanin ja ECW:n. Lopulta Heyman esitti Foleylle ja Edgelle haasteen: nämä kohtaisivat One Night Standissa kaksi ECW:n painijaa. Foley ei suostunut, mutta kun Heyman alkoi pilkata Litaa, Edge otti haasteen vasteen. Heti tämän jälkeen Tommy Dreamer ja Terry Funk sitten rynnivät paikalle ja kävivät brutaalisti Edgen ja Foleyn kimppuun. Ppv:tä edeltävinä viikkoina tämä nelikko vielä otti rajusti yhteen, mutta lopulta oli tämän ottelun aika. Juuri ennen ottelua nähtiin vielä yksi käänne, kun Beulah haastoi Litan osallistumaan otteluun, ja niinpä ottelusta tehtiin 6-Person Tag Team Match.

No niin, tässä päästiin sitten itse asiaan. Luulen, että Merovingi viittasi WrestleMania 22:een kirjoittamassaan "vuoden paras Hardcore-ottelu"-kommentilla tähän otteluun. Minun on tosi vaikea sanoa, pidänkö enemmän tästä vai WrestleManian Edge vs. Foleysta. Molemmat ovat WWE:n tyyliin poikkeuksellia Death Match -henkisiä otteluita, mutta kuitenkin hyvin eri tavalla. Edgen ja Foleyn keskinäinen ottelu pyrki kuitenkin enemmän viihdyttävyyteen ja näyttävyyteen. Tämä oli puolestaan oikeasti todella brutaali, väkivaltainen ja paikoitellen hieman jopa häiritsevä ottelu. Juuri siksi tämä sitten olikin niin jumalattoman kova ottelu. Tällaista ei voisi ikinä järjestää normaalissa WWE:n show'ssa, mutta tähän tämä sopi kuin luoti otsaan. Jokainen kuudesta - myös Beulah ja Lita - pistivät kroppansa kunnolla likoon. Erityinen hatunnosto pitää tietenkin antaa Funkille ja Foleylle, joiden ottamia bumppeja en edes ala listata, koska ne olivat jotain niin mielettömiä. Mikä tärkeintä, tämä ei todellakaan ollut vain jotain HC-mäiskintää ja rymistelyä, vaan tässä kerrottiin todella huikea tarina. All in all: huippuluokan HC-ottelu. MOTYC.
****½ (18:45)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Edge & Mick Foley & Lita (Edge pinned McGillicutty after a Spear)
Kuva Kuva
Balls Mahoney vs. Masato Tanaka
Tämä oli sitten illan toinen puhdas ECW vs. ECW -ottelu ilman kummempaa taustatarinaa. Masato Tanaka oli paininut viime vuonna Mike Awesomea vastaan, ja tänä vuonna hän sai vastansa pitkäaikaisen joukkueparinsa Balls Mahoneyn. Mahoney teki tässä show'ssa ensimmäisen WWE-esiintymisensä. Näistä kahdesta Mahoney oli tehnyt pysyvämmän sopimuksen WWE:n kanssa, Tanaka oli tullut paikalle vain tämän tapahtuman ajaksi.

Ennen ME:tä tarvittiin sitten pieni välipalaottelu, ja Tanaka sekä Mahoney saivat tässä tapauksessa sitten tuon epäkiitollisen tehtävän hoitaakseen. Balls oli yksi niitä harvoja, jotka eivät olleet mukana viime vuoden "aidossa" One Night Standissa - itselleni ei ihan selvinnyt, minkä vuoksi. Joka tapauksessa nyt Balls oli mukana, ja aikaa hän sai ruhtinaalliset viisi minuuttia. Se on sääli, koska ulkomuodostaan huolimatta Balls oli ainakin parhaina ECW-vuosinaan oikeasti viihdyttävä painija, ja Tanakan kaltaisen huippunimen kanssa hän olisi voinut saada aikaan vaikka mitä. Nyt kaksikolle ei annettu mahdollisuutta tuollaiseen iloitteluun, vaan sen sijaan he saivat rykäistä kasaan nopean väliviihdykkeen. Siinä Balls ja Tanaka kyllä onnistuivat ihan hyvin, ja lopun brutaalin tuolimäiskinnän vuoksi minulla ei ole tästä edes kummemmin mitään maristavaa. Ei tämä silti laadultaan ehtinyt tässä ajassa nousta kivaa tv-ottelua paremmaksi koitokseksi.
** (5:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Balls Mahoney (Chair shot)
In ring angle w/ Eugene & Sandman
Ja vielä ennen Main Eventiä yleisölle tarjoiltiin yksi väliviihdenumero, kun kaikista maailman painijoista Eugene raahattiin ECW-kehään. Eugene sai tietenkin jumalattoman vihamielisen vastaanoton ECW-yleisöltä, vaikka hän yritti parhaansa mukaan runoilla kehässä rakastavansa ECW:tä yms. Angle sai huipennuksensa nopeasti, kun Sandmanin musiikki alkoi soimaan, ja Sandman saapui yleisön seasta pieksemään Eugenen. Jee.

Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Rob Van Dam - WWE Championship
Joo joo, ei Cena tietenkään mitään heel-turnia ollut tehnyt. Mutta jos joku ihminen joskus ikinä missään ottelussa on ollut heel, niin Cena tässä. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että yleisö olisi halunnut tappaa hänet. Ei, Cena ihan oikeasti käyttytyi koko ottelun ajan kuin tyylipuhdas heel. Tämän ottelun taustatarinoita tuskin tarvitsee kovin tarkasti selittää. Mr. Money In The Bank Rob Van Dam oli ilmoittanut käyttävänsä MITB-salkkunsa nimenomaan One Night Standissa käytävään päämestaruusotteluun. Muutenkin RVD oli ollut heti ensimmäinen mies, joka oli alkanut villitä ECW-faneja ja joka oli ilmoittautunut kääntyvänsä WWE:tä vastaan. Niinpä RVD oli luonnollisesti Heymanin valinta Raw'sta rosteriinsa. Kaikki tiesivät jo päivänselvästi etukäteen, että Cena joutuisi todellisen vihamyrskyn kohteeksi show'ssa. Katsomossa roikkui koko tapahtuman ajan "If Cena Wins We Riot" -lakana, ja kun Cena yritti ennen ottelua heittää paitaansa katsomoon, se palautettiin hänelle joka kerta takaisin. Chanteista en ala edes puhua tässä. Summa summarum: yleisö vihasi Cenaa ja tahtoi, että aito ECW:n painija RVD voittaisi ottelun ja toisi päämestaruuden ECW:n puolelle.

Saattaa olla (tai todennäköisesti onkin), että yliarvostelen tätä hieman, mutta tämä on minulle painifanina yksi tärkeimmistä otteluista, jonka olen katsonut. Jos joku ei ole vielä vuosien aikana näitä arvosteluita lukiessa tajunnut, Rob Van Dam on minun kaikkien aikojen suosikkipainijani. Toki on totta, että tässä 2010-luvulla WWE:ssä RVD alkoi olla jo vanha ja tylsä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että RVD on minulle aina #1. Erityisesti tämä vuosi 2006 oli minulle painifanina aivan huikeaa aikaa: olin todella kiinnostunut painista, ja samalla RVD sai kovempaa pushia kuin koskaan WWE-urallaan. Kaikki sitten tietenkin huipentui tähän otteluun, joka oli aivan mieletön näytös. Tämä on ottelu, jollaista ei ole WWE:ssä paljon muualla ikinä nähty.

Tätä on oikeastaan edes mahdoton selittää, jos ottelua ei ole nähnyt. WM 22:n HHH vs. Cena -ottelun yleisöä hehkutetaan aina, mutta tässä ottelussa Harmmerstein Ballroomin yleisö oli jotain... aivan älytöntä. Aivan käsittämätöntä. Jokaikinen katsoja vihasi Cenaa ja todellakin antoi myös sen kuulua. RVD ja Cena sitten hyödynsivät tuota hämmästyttävän ainutlaatuista tunnelmaa aivan erinomaisesti. Tämä ottelu voi olla peräti viimeinen WWE:ssä nähty ottelu, jossa Cena oikeastaan veti heelin roolia. Katsokaapa huviksenne tämä ottelu vielä kerran: tässä ottelussa Cena oli käytökseltään, toiminnaltaan ja ilmeiltään puhdas heel. RVD puolestaan oli aivan elementissään. Miehet kertoivat aivan mielettömän tarinan, ja siinä ohessa he sitten tarjoilivat painillisesti huippuluokan ottelun, jossa ei edes tarvittu samanlaisia spotteja ja bumppeja kuin parissa muussa show'n ottelussa. Lopetus oli sitten kaikkine Edgen sekaantumisineen aivan ainutlaatuinen. Minulle tämä on aivan kiistatta MOTYC.
****½ (20:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)
*** Rob Van Dam
** Edge
* Terry Funk

Kokonaisarvio One Night Standista: Ei tässä show'ssa tietenkään ollut samaa huikeaa ainutlaatuista tunnelmaa, joka ensimmäisessä One Night Standissa oli. Ei, sellaista fiilistä ei pysty millään keräämään uudelleen. Tässä oli kuitenkin jotain muuta: tämä oli oikea, kokonainen ja hienon tarinan kertonut painishow, joka jätti todella kovat toiveet uuden ECW:n harteille. Ikävä kyllä uusi ECW ei sitten ikinä pystynyt noita toiveita lunastamaan, mutta siitä ei tämän tapahtuman aikaan ollut vielä mitään tietoa. Tämä oli kiistatta Hieno tapahtuma ja vuoden paras ppv tähän mennessä.

1. ECW One Night Stand - Hieno
---------------
2. WWE No Way Out - Hyvä
3. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
4. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
5. WWE Judgment Day - Ok
6. TNA Against All Odds - Ok
7. WWE Backlash - Ok
8. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
9. TNA Sacrifice - Kehno
10. TNA Final Resolution - Kehno
11. TNA Destination X - Kehno
12. WWE Royal Rumble - Kehno
---------------
13. WWL 6:05 - The Reunion - Surkea

Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ti 24.11.2015 01:56

ONS 2006 on minulle hyvin rakas ja läheinen tapahtuma, sillä kyseessä on ensimmäinen PPV, jonka itselleni DVD:nä hankin. Pari kertaa sen olen katsonut ja hyllystä vieläkin löytyy. Sanomattakin siis selvää, että tätä arvostelua olen odottanut aika pitkään.

Tapahtuma myös tajuttoman kova. Kolme kovaa ottelua ja yksi josta olisi voinut tulla neljäs (Mysse vs. Sabu). Myssen ja Sabun ottelu oli jopa noin lyhyenä todella kova koitos, mutta harmittavaa kyllä etteivät saaneet sitä 20 minuuttia aikaa. Kuuden hengen joukkuerymistely on taasen brutaaleimpia matseja mitä olen koskaan katsonut ja tekee oikeasti pahaa katsoa sitä välillä, sillä siinä on suorastaan häiritseviä ja sairaita hetkiä. Upea matsi juuri sen takia. Main Eventistä tekee niin hyvän juurikin tuo tunnelma, sillä kyseiselle ottelulle jos mille voi suoda termin "nuclear heat" ilomielin.

Upea tapahtuma siis. Suosittelen oikeasti katsomaan tuon ja vähintään tuon joukkueottelun.
hevosen k**pä

frebix
Viestit: 136
Liittynyt: Ma 29.01.2007 00:14
Paikkakunta: Tre

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja frebix » Ti 24.11.2015 12:47

Pakko itsekin tulla sanomaan, että tätä arvostelua on kauan odotettu. Yksi suosikki-PPVeitä ikinä minulla. Samanlaista arvosanaa itsekin aika pitkälle antaisin, mutta 6man-tagia pidän täyden viiden tähden matsina. Mikä siinä ottelussa voisi olla parempaa, omasta mielestäni täydellinen ottelu. Cena-RVD on tunnelmaltaan jotain aivan käsittämätöntä eikä samanlaista tunnelmaa tunnelmaa voisi ikinä nyky-WWEssä kokea, ei ainakaan pitkään aikaan. En muistaisi yhtään ottelua jonka itsekin olisin arvostellut ****½ ja toisesta osapuolesta en edes hirveästi välitä (RVD, sori Kenitys), mahtava ottelu ja mahtava tunnelma. Kaksi mahtavaa ECW One Night Standia ja tästä se alamäki sitten alkaakin kun seuravaa ONSiä tähdittääkin itse Punjabin Playboy ;)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 25.11.2015 14:59

One Night Stand 06 on tosiaan sellainen tapahtuma, että jo pelkästään sen takia kannattaa tilata WWE Network. Vaikka nyt en ihan yhtä kovia arvosanoja läiskinyt kuin Kenitys, niin huikea tapahtuma ja eritoten Cena-RVD on matsi, joka jokaisen itseään kunnioittavan painifanin pitää katsoa.

Sitten toisiin tunnelmiin TNA:n pariin. Luvassa onkin äärimmäisen harvinainen viiden tähden matsi.

Kuva
Sunnuntai 10. Elokuuta 2008
Sovereign Bank Arena, Trenton, New Jersey


Impact Zone oli jälleen jätetty taakse ja TNA:n karavaani parkkeerattu New Jerseyn osavaltioon Hard Justicea varten. Lähes kaikki TNA:n maksutapahtumat vuonna 2008 oli viety tien päälle, mikä oli ehdottoman positiivinen asia fanin kannalta. Mitä se sitten merkitsi yhtiön taloudelliselle tilanteelle on toinen juttu, mutta ei fanina minun huoleni. Tärkeätä on se, että paikkakuntien ja areenoiden erilaisuus toivat tapahtumiin ihan erilaista suuruuden tuntua kuin ummehtunut Impact Zone. Wikipedian mukaan katsojamäärä oli 3500, jonka kyllä huomasi. Se on kuitenkin yli kolme kertaa kuin Impact Zonen kapasitetti.

Toukokuun Sacrifice oli pohjanoteeraus ja ehkä koko vuoden kehnoin ppv. Sen jälkeen Slammiversary ja Victory Road olivatkin ehdottomasti hyviä tapahtumia, parempaa kuin WWE:n keskikesän tarjonta. Tämä elokuinen Hard Justice sitten nosti rimaa vielä korkeammalle ja tämä lieneekin yksi parhaista maksutapahtumista mitä TNA on kuuna päivänä onnistunut tarjoamaan. Onnistumiseen on monia syitä. Matsien taso oli tietysti hyvä, mutta iso kiitos kuuluu myös New Jerseyn yleisölle, joka oli parhaita ja äänekkäimpiä mitä olen TNA:n puolella ikinä nähnyt.

Palataan tarkemmin yksittäisiin otteluihin myöhemmin. Otetaan nyt tarkasteluun se kruununjalokivi, josta tämä tapahtuma ennen kaikkea muistetaan. AJ Stylesin ja Kurt Anglen kohtaaminen. Niin ja Hard Justicen selostajina toimivat (tietenkin) Mike Tenay & Don West.

Last Man Standing Match
AJ Styles VS. Kurt Angle

Tämä tarina alkoi jo ihan alkuvuodesta kun AJ Styles oli kahden vaiheilla. Pysyäkö Christianin koalitiossa vai liittyäkö Anglen allianssiin? AJ päätti liittyä Kurtin joukkoihin ja pariinkiin otteeseen auttoi olympiavoittajaa päihittämään Christianin mestaruusotteluissa. Loppukevään ja alkukesän aikana tunnelmat miesten välillä kiristyivät, koska AJ:n ja Karen Anglen välille alkoi kehittyä seksuaalista jännitettä. Kurt ei katsonut tietenkään hyvällä tätä käännettä ja ennen pitkää heistä tulikin vihamiehiä. Ensimmäinen kohtaaminen nähtiin Slammiversaryssa, jossa AJS onnistui pitkän ja hikisen taistelun jälkeen selättämään Kurtin. Heinäkuun Victory Roadissa miehet kapteenoivat omia joukkueitaan kuuden miehen Full Metal Mayhem sodassa, jossa Angle Team 3D:n äijät rinnallaan onnistui päihittämään Stylesin, Christianin ja Rhinon. Heinä-elokuun aikana erimielisyydet olivat nousseet vielä aivan uudelle brutaalille ja veriselle tasolle. Oli kehittynyt verifeudi, jolle oli saatava definitiivinen päätös. Mahdollisuuden tähän antoi Hard Justice ja Last Man Standing säännöt.

Poikkeuksena WWE:n LMS-otteluihin tässä vaadittiin selätys tai luovutus ennen kuin tuomari aloitti laskemisen. Eli sama asia kuin klassinen Texas Death Match, mutta nämä ovat lillukanvarsia, joihin ei kannata takertua. Pääpointti oli siinä, että nyt AJ & Kurt saisivat viimein tilaisuuden ratkaista erimielisyytensä kertaheitolla.

Slammiversaryn matsissa oli sitä ensimmäisen kohtaamisen hohtoa ja taikaa. Tässä sitä elementtiä ei tietenkään enää ollut, mutta mielestäni tämä oli vieläkin parempi matsi kuin kesäkuussa. Ja sillekin annoin motyc arvosanan, joten siitä jo voi päätellä kuinka korkealle tämän arvostan. Olen monesti sanonut, että TNA:lla oli 00-10 vuosikymmenten taitteessa rosterissaan kaksi maailman parasta painijaa ja sillä viittaan tähän kaksikkoon. Tässä ottelussa AJ & Kurt todistivat pointtinsa.

Kuva

Angle & Styles pystyvät huonona päivänä perustasollaan vetämään matsin, joka on illan paras. Nyt kummallakin oli hyvä päivä ja kumpikin otteli huipputasollaan. Lopputulos onkin sitten historiaa. Tässä toki nähtiin sitä sulavaa ketjupainia ja näyttäviä liikkeitä, joista miehet ovat tunnettuja. Tuon päälle sitten lisättiin feudin viimeaikaiset tapahtumat ja matsin henkilökohtainen luonne. Tämä oli vihamatsi, viimeinen päätepiste. Ja tuon tunteen kaksikko sai välittymään tv-ruudun tälle puolen ensiluokkaisen hyvin.

Tässä ottelussa ei ollut mitään sellaista heikkoutta, minkä vuoksi haluaisin vähentää arvosanasta edes sitä kuuluisaa neljäsosaa. Kaikki natsasi. Taustatarina, matsityyppi, yleisön reaktiot, ajoitukset, ottelun kesto ja luonne, näyttävät spotit. Niistä puheen olleen matsin päätös onkin aidosti yksi pelottavimpia hetkiä, mitä olen painin katsojana kokenut. Jos olisin katsonut tapahtuman aikanaan livenä, niin enpä tiedä kuinka olisin reagoinut.

Kurt Angle vs. Shawn Michaels @ WrestleMania 21 ja AJ Styles vs. Chris Daniels vs. Samoa Joe @Unbreakable 2005. Siinä on äärimmäisen lyhyt lista otteluista, joille olen antanut täydellisen arvosanan tämän projektin nimissä. Tästä saadaan kolmas tuohon listaan.
Kesto: 24:54
Voittaja: AJ Styles
Arvosana: *****


Muuta: Consequences Creedin hahmo oli kunnianosoitus Rocky-leffasarjan Apollo Creedille. Tätä hahmoa tulkitsi nuori mies, joka tultaisiin myöhemmin tuntemaan WWE:n puolella Xavier Woodsina. Nyt Creed oli päässyt toistaiseksi isoimpaan otteluunsa kun haastoi ’Maple Leaf Muscle’ Petey Williamsin X-divarin mestaruudesta. Ottelu oli hyvä ja tulinen ja liveyleisö aivan mainiosti mukana. Vähän pidemmällä kestolla ja erilaisella loppuratkaisulla tämä olisi saattanut yltää vaikka mihin, mutta todella vahva suoritus tällaisenaankin.

Naisten mestaruutta ei tässä tapahtumassa puolustettu, mutta sen sijaan näimme ison kuuden naisen matsin. The Beatiful People & Awesome Kong kohtasivat ODB:n, Gail Kimin ja sensaatiomaisesti edelleen mestaruutta hallussaan pitäneen Taylor Wilden. Suurempaa vikaa ei tässäkään matsissa ollut, vaikka mistään erityisen hienosta painimatsista ei puhutakaan. Hoiti oman osuutensa.

Beer Money ja LAX ottivat revanssin Victory Roadin kohtaamisestaan. Tämä tuntui suurelta matsilta jo senkin takia, että LAX saapui paikalle livebändin soittaessa. Erittäin harvinaista TNA:ssa. Suuri ja hyvätasoinen oli ottelu muutenkin. Todella mallikasta joukkuepainia ja etenkin spotti, jossa Hernandez paiskasi joukkueparinsa Border Tossilla kehästä ulos Rooden & Stormin syliin oli aivan hulppeaa katsottavaa. Erittäin hyvä ottelu.

Se illan pahin notkahdus oli Jay Lethalin ja Sonjay Duttin kohtaaminen. Tämä nimittäin osittain pilattiin stipulaatiolla. Kyseessä kun oli Tuxedo Chain Match. Eli miehet ottelivat puku päällä, ketjulla toisiinsa kiinnitettyinä. Voittaa pystyi selätyksen lisäksi riisumalla vastustajalta puvun päältä. Kaikesta typeryydestään huolimatta Lethal & Dutt tekivät minkä pystyivät ja lopputuloksena jotenkuten menettelevä täytematsi tapahtumaan.

New Jersey Street Fight oli ottelumuotona kun Team 3D kohtasi Christianin ja Rhinon. Tämähän oli ikään kuin jatko-osa Victory Roadin Full Metal Mayhemille, jossa myös AJ & Kurt olivat mukana. Ihan yhtä hulppeaan rymistelyyn ei nyt ylletty, mutta ihan mukava hardcorematsi tästäkin saatiin.

Illan viimeinen ottelu oli myös revanssi Victory Roadista. Silloin Samoa Joen ja Booker T:n matsi päättyi kaaokseen ja voittajaa ei saatu ensinkään selville. Tästä johtuen nyt mestaruus ratkottiin häkissä, joka kaiken lisäksi oli koristeltu erilaisilla aseilla, joita sai vapaasti käyttää. Angle & Styles olivat juuri tätä ennen otelleet todennäköisesti vuoden matsin, joten Joella & Bookerilla oli suhteellisen mahdoton paikka edessään. Tuohon nähden ihan hyvin tähänkin vielä jaksoi keskittyä, joka kertoo siitä, että miehet ainakin jollain tasolla onnistuivat. Kyllä tämä ihan pääottelun veroinen koitos oli, vaikka mistään huippumatsista ei ollutkaan kyse. Ei kuitenkaan jättänyt pettymyksen makua suuhun, mikä on tärkeintä.

Tähdet:
*** Kurt Angle
** AJ Styles
* Petey Williams

Yhteenveto:
Pidemmän aikaa painikirjoituksiani seuranneet muistavat sen ajan kun hehkutin TNA:ta ja paljon. Tässä tapahtumassa oikeastaan tiivistyy miksi. Ihan millä mittarilla hyvänsä tämä on todella kova painitapahtuma ja tällaisiin TNA parhaillaan pystyi kun sai potentiaalistaan tehoja irti. Hyvää ja viihdyttävää matsia toisensa perään. Erilaisia painityylejä ja sitten vielä kirkkaimpana kruununa Angle & Styles. Tämä oli ”minun TNA” ja juuri tällaisten vuoksi motivaatio tähän projektiin pysyy yllä. Erittäin vahva katsomissuositus Hard Justicelle, jos jostain saatte käsiinne.


Pähkinänkuorispoilerit
CQ Creed VS. Petey Williams (12:31) *** ½
TBP & Awesome Kong VS. ODB, Gail & Taylor (11:28) ** ¼
Beer Money VS. LAX (14:06) *** ½
Lethal VS. Dutt (11:25) **
Rhino & Christian VS. Team 3D (15:23) ***
AJ Styles VS. Kurt Angle (24:54) ***** (illan paras, motyc)
Samoa Joe VS. Booker T (12:48) *** ¼



Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 TNA - Hard Justice 3,21
2 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
3 WWE - No Way Out 3,00
4 TNA - Slammiversary 2,96
5 WWE – One Night Stand 2,93

6 WWE - Royal Rumble 2,90
7 WWE - Judgment Day 2,82
8 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
9 TNA - Victory Road 2,69
10 WWE - Night Of Champions 2,57

11 WWE - Backlash 2,54
12 TNA - Destination X 2,40
13 WWE - Great American Bash 2,38
14 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
15 TNA - Sacrifice 2,00


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary
3. Kurt Angle VS. AJ Styles (LMS) / Hard Justice
Sellainen oli TNA:n historian yksi tähtihetkistä. Ensi viikolla yksi WWE:n jokavuotisista tähtihetkistä, Summerslam

Vastaa Viestiin