Ensimmäinen leffa oli nimeltään Yölento, joka kertoo lentämistä vihaavan nuoren naisen painajaismaisesta lentomatkasta palkkamurhaajan vieressä istuen. Erikoista tässä leffassa on se että sen on ohjannut paremmin kauhuelokuvista tunnettu Wes Craven. Ei tämä nyt paras näkemäni trilleri ole mutta suhteellisen mukavaa aivot narikkaan-viihdettä kuitenkin. Naispääosassa oleva Rachel McAdams oli suorastaan hämäävästi muun muassa Pearl Harborissa näytelleen Kate Beckinsalen näköinen.
Toinen elokuva onkin sitten kaikille tuttu, nimittäin Good Morning, Vietnam. Leffa kertoo ensimmäisestä amerikkalaisesta radio-DJ:stä, joka soitti armeijan radiossa rockia. Elokuva perustuu Adrian Cronauerin aikaan Vietnamin sodassa vuosina 1965-1966. Elokuva on Robin Williamsin loistavan roolisuorituksen lisäksi varmastikin tunnetuin Louis Armstrongin "What a wonderful world" -biisistä jonka se nosti tunnetuksi. Vaikka elokuva sijoittuukin Vietnamin sotaan, kyseessä on kuitenkin lähes puhdas komedia, joka on näihin päiviin asti melko ainutlaatuista.






X 360 - Jump In.



