Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[DeadManWalking]

Traditional Survivor Series Tag Team Match
Mike Knox, w./Kelly Kelly Johnny Nitro w./Melina, Gregory Helms & Rated R-KO VS. De-Generation X, Hardy Boyz & CM Punk

Tämä ottelu kyllä muistetaan ... Toisaalta tuohon ratkaisuun päädyttiin sinällään loogisesti, että ihan täydeksi vitsiksi tämä ei jäänyt.

Tuo DX:n ja Hardyjen ottelu olikin sitten täysi vitsi.

Ja olihan se ihan täysi vitsi. Ja sitä bashattiin kyllä aika paljon silloinkin, eikä mitenkään syyttä. Ei vaan mitään järkeä.

[What]

Pienet Demarille, koska näki noinkin paljon vaivaa todistaakseen takinkääntöni.

[DeadManWalking]

Tuo RIP-foorumi on kyllä siitä hyvä, että sieltä voi käydä katsomassa mitä mieltä otteluista on oltu silloin tuoreeltaan. Ei toki ollut mitään hajua siitä että oliko What tuolloin kommentoinut mitään siihen liittyen, halusin vain tarkistaa ihan yleisesti mielipiteet kyseisestä ottelusta. Samalla sitten osui silmään tuo Whatin lause, jossa käytettiin hämmästyttävästi jopa samaa "täysi vitsi" -heittoa.

[Kenitys]

Tuosta Samoa Joe vs. Kurt Angle -feudista puhuin aika paljon silloin, kun nuo ottelut järjestettiin. Itsehän en pitänyt noista otteluista kuin yhtä (harmi etten muista mikä se oli, ei kuitenkaan ensimmäinen) kaiken sen hypen ja hehkuttamisen arvoisena tai huippuluokan otteluna. Muuten suurin osa oli a) liian lyhyitä ja juosten kustuja ja b) liian lyhyellä pohjustuksella järjestettyjä. Lisäksi noita Angle vs. Joe -otteluita nähtiin ihan liikaa ihan liian lyhyen ajan sisällä. Toki omalla kohdallani oli sekin, etten ollut niin innoissani koskaan tuosta feudista kuin suurin osa muista. Survivor Series 2006 on taas yksi pahimmista pettymyksistä, mihin olen painifaniuteni aikana törmännyt.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - HEINÄKUU 2003

Heinäkuussa pyörähti kunnolla käyntiin TNA:n toinen vuosi, ja nyt firman omistajana oli Dixie Carter. Mikään ei ollut muuttunut merkittävästi, vaikka Carter nyt olikin TNA:n johdossa. Carter ei paljoa painibisneksestä tässä vaiheessa vielä tiennyt, ja hän pysyi pääasiassa taka-alalla. Buukkausvaltaa pitivät edelleen samat henkilöt. Taloudellisesti TNA:lla meni aika vakaasti. Ei erityisen riemukkaasti mutta Panda Energyn rahojen ansiosta siedettävästi.

Kovin merkittäviä painijamenetyksiä ei TNA:ssa tässä kuussa ollut. Yhden illan esiintymisen kesäkuun jossain show'ssa tehneet Damien Dothart, Vampire Warrior, Devon Storm, Kenzo Suzuki ja Syxx-Pac eivät olleet palanneet show'hun enää toista kertaa. Vähän vakiintuneemmista TNA-nimistä Paul Londonia ja Perry Saturnia ei näkynyt heinäkuun aikana. Saa nähdä, palaavatko he vielä. Low-Ki oli yhä poissa loukkaantumisensa vuoksi.

---------------------------------------

Weekly PPV #51 (2.7.2003)

Clockwork Orange House of Fun Match
Shane Douglas vs. CM Punk
** (5:58)

NWA Tag Team Championship Match
America's Most Wanted (c) vs. David Young & Sonny Siaki
**½ (8:54)

Singles Match
Erik Watts vs. Abyss
** (6:24)

Russian Chain Match
Justin Credible vs. Jerry Lynn
**½ (7:07)

Singles Match
Mike Sanders vs. Shark Boy
*½ (4:04)

Hard Ten Tournament Final Match
New Jack vs. Sandman
* (5:00)

NWA World Heavyweight Championship Match
AJ Styles (c) vs. Frankie Kazarian
*** (13:23)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Shane Douglas def. CM Punk
America's Most Wanted (c) def. David Young & Sonny Siaki to retain the NWA Tag Team Championship
Abyss def. Erik Watts
Jerry Lynn def. Justin Credible
Shark Boy def. Mike Sanders
Sandman def. New Jack to win the Hard Ten Tournament
AJ Styles (c) def. Frankie Kazarian to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Aloitan tämän show'n hämmentävimmistä asiasta, joka koskee SEX:ää. Edellisen ppv:n jälkeen oletin SEX:n tarun lähestyvän loppuaan, koska Russo oli kieltänyt vanhaa porukkaa käyttämästä SEX-nimeä ja koska Russo ei ollut missään tekemisissä kyseisen jengin kanssa. Nyt kuitenkin heti tämän show'n alkupuolella selostajat selittivät katsojille, että vanha SEX:n porukka oli päättänyt yrittää hankkiutua takaisin Russon puolelle osoittamalla olevansa tämän kunnioituksen arvoisia. Idea oli kuulema Glenn Gilbertin, jota ei tosin taas tässä show'ssa nähty ollenkaan. Sinänsä tässä voisi ollakin joku logiikka, mutta kuulema päällimmäisin keino päästä Russon sydämeen olisi voittaa joukkuemestaruudet takaisin AMW:ltä. Ihan hyvä muuten, mutta AMW voitti mestaruutensa vasta viime viikolla, joten vielä viime show'n alussa sekä X Division- että Tag Team -mestaruudet olivat entisen SEX:n hallussa. Silti Russo ei ollut kiinnostunut tästä porukasta, joten miksi ihmeessä hän nyt olisi? Koko tämä "SEX & Russo" -kuvio tuntuu tosi huonosti buukatulta ja sekavalta. Sitä ei helpota sekään, että show'n aikana entisen SEX:n rivit rakoilivat pahasti, kun Harrisin veljekset hyökkäsivät Mike Sandersin kimppuun. Lisäksi osa entisistä SEX:läisistä tuntui olevankin show'n lopussa Russon puolella, sillä viime viikolla suuria muutoksia luvannut Sonny Siaki, tämän uusi heel-manager Trinity ja X-Divarin mestari Chris Sabin auttoivat show'n ME:ssä AJ Stylesiä. En edes yritä ymmärtää tätä kuviota.
• Entisen SEX:n ja Russon välisen kuvion sekavuuden sijaan edes hieman järjestelmällisemmältä näyttävät tällä hetkellä päämestaruuskuviot. Russo on toki niissäkin aktiivisesti mukana. Tässä show'ssa meille selvisi lopullisesti, että Stylesin mestaruuden perässä on kaksi miestä: ex-mestari Jeff Jarrett ja ex-ystävä D-Lo Brown. Jarrett oli viime viikolla ajautunut kuvioissa vähän sivuraiteille, mutta nyt hän oli takaisin vaatimassa itselleen rematchia. Russo kuitenkin keskeytti Jarrettin promon ja sanoi, että hän tekisi kaikkensa, jottei Jarrett saisi rematchia ikinä. Vastauksena tuohon Jarrett hyökkäsi Russon kimppuun, mutta Russon avuksi saapuikin WWA:sta tuttu kanadalaispainija Joe Legend. Legend teki TNA-debyyttinsä pieksemällä Jarrettin, ja lopulta hänen avukseen tulivat myös Russo ja AJ Styles. Kolmikko teki Jarrettista selvää niin pahasti, että ex-mestari jouduttiin kuskaamaan sairaalaan. Ilmeisesti Legend on nyt uusi Russon apuri, ja Syxx-Pacin comeback taisi jäädä vain yhden jakson mittaiseksi. Show'n lopussa sitten D-Lo Brown hyökkäsi AJ Stylesin kimppuun ja vaati itselleen ensi viikolle mestaruusottelua, joka hänelle myös luvattiin. D-Lo lupasi, että hänen kehänlaidallaan olisi joku yllätysnimi.
• Shane Douglasin ja Ravenin feudia jatkettiin tällä viikolla Shane Douglasin ja CM Punkin kohtaamisella, sillä Raven oli loukkaantunut eikä siksi päässyt paikan päälle. Niinpä Douglas oli show'n alussa kasannut kehään Clockwork Orange House of Fun -ottelun rakennelman, ja hän kertoi, että hänen olisi pitänyt kohdata Raven kyseisessä ottelussa tässä show'ssa. Koska Raven ei ollut paikalla, vaati hän itsensä julistamista voittajaksi. Sen sijaan kehään ryntäsikin CM Punk, joka oli jo parin viikon ajan tahtonut päästä Gatheringiin, ja nyt hän saapui puolustamaan idolinsa mainetta. Itse ottelu oli ihan kivaa menoa ja ainakin huomattavasti parempaa toimintaa kuin Douglasin viimeviikkoinen ottelu. Siitä toki saa kiittää todella paljon Punkia, joka sekä väläytti nättejä liikkeitä että otti bumppia vastaan. Ei tuo kohtaaminen silti ok:ta parempi ollut. Ottelun jälkeen kehään saapui James Mitchell, joka oli paljastanut viime viikon lopussa Douglasin "paholaisapuriksi". Ilmeisesti New Church oli nyt historiaa, ja Mitchell oli liittoutunut Douglasin kanssa. Viime viikolla Mitchell oli heittänyt tulipallon Ravenin kasvoihin, ja nyt Punk joutui saman kohtalon uhriksi.
• Mitäs muista otteluista? 1) AMW puolusti joukkuemestaruuksiaan ihan mukavassa muttei millään tavalla erikoisessa joukkueottelussa David Youngia ja Sonny Siakia vastaan. Oli tämä silti yksi illan parhaista otteluista. 2) Abyss sai vihdoin nimen, kun Kid Kash kutsui häntä tuolla legendaarisella nimellä, ja samalla Abyss teki myös kehädebyyttinsä tällä gimmickillä. Ottelu Wattsia vastaan oli paljon parempi kuin olisin luullut. Erityisesti Abyss oli ihan liekeissä iskiessään muun muassa perkuleellisen näyttävän Shock Treatmentin. Odotin tästä ottelusta kuraa, mutta lopputulos olikin ok brawlaus. Parempi kuin viime viikon Kash/Watts. Hyvä debyytti Abyssilta. 3) Credible ja Lynn pääsivät ottelemaan vihdoin kunnon HC-ottelun, joka oli suurimmaksi osaksi oikein viihdyttävä. Olisin antanut jo kolme tähteä, mutta surkea lopetus rokotti puolikkaan. Lynn teki hyvää työtä ottelun aikana. 4) Sanders ja Shark Boy ottelivat täysin yhdentekevässä ottelussa, jossa Sanders yritti riisua Shark Boyn maskia ja Sharky teki kaikkensa saadakseen aikaan siedettävän painiottelun. 5) Hard Ten -turnaus sai vihdoin ja viimein loppunsa. Pelottavan näköistä loppubumppia lukuun ottamatta tässä ei ollut mitään, mitä ei olisi ollut muissa otteluissa. Ilmeisesti mitään mestaruutta ei turnauksessa lopulta ollut palkintona, mikä oli hyvä siksi, että koko tämä kamala turnaus voidaan nyt unohtaa, mutta huono siksi, että turnauksella ei ollut yhtään mitään pointtia. Eri asia olisi, jos tässä olisi edes pushattu jotain nuoria tähtiä, mutta finaalissa olivat v***u New Jack ja Sandman. Ei näin.
• Illan Main Event oli tosi erikoinen tapaus, sillä vasta kuukausi sitten debyyttinsä tehnyt Frankie Kazarian pääsi ottelemaan päämestaruudesta. Tässä tosin taisi olla kyse lähinnä, että Styles tahtoi osoittaa olevansa monta kertaa tulokas-Kazariani parempi. Ottelu oli ihan mukavaa menoa, ja se sai aikaakin kivasti yli 10 minuuttia. Silti jotenkin tuntui siltä, että Styles ja Kazarian eivät tahtoneet pistää kaikkeen peliin tässä ensimmäisessä kohtaamisessaan. Hetkittäin homma tuntui etenevän vähän turhan hitaasti, mutta siitä huolimatta tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu ja illan paras kohtaaminen. Tässä tapauksessa se tosin taas kertoo enemmän illan epäonnistumisesta. Ottelun jälkeen Chris Sabin pieksi Kazarianin, joka oli tällä viikolla yrittänyt vaatia itselleen X-Divarin mestaruusottelua.
• Lopuksi pitää vielä mainita, että tässä show'ssa nähtiin ensimmäinen osa TNA:n huikeasti hehkuttamasta Stingin backstage-haastattelupaketista, joka oli kaiketi tehty silloin, kun Sting vieraili yhden show'n ajan TNA:ssa. Stingin ensimmäinen visiitti ei tosiaan ollut kovin pitkä, ja nyt TNA yritti epätoivoisesti rahastaa miehen nimellä lähettämällä osissa "syväluotaavia Sting-haastatteluita", joissa ei oikeasti paljastanut mitään. Lisäksi tässä show'ssa nähtiin taas pienen tauon jälkeen Tracya ja hänen apurinaan toimivaa Nurse Veronicaa. Naiset saapuivat kehään valittamaan TNA:n johtoportaan sovinismista, sillä he olivat kieltäneet Tracya (ja Veronicaa) painimasta enää miehiä vastaan. Tracy ja Veronica jättivät kehässä kenelle tahansa naisille avoimen haasteen, ja kaksi TNA:n häkkitanssija (Lollipop ja joku toinen) yrittivät vastata siihen, mutta turvamiehet saapuivat väliin. Tämä kuvio ei ole mielenkiintoinen.
• Ei taas ihan hirveän hyvältä näytä. Pari viikkoa sitten olin vielä innostunut monista kuvioista, mutta nyt esimerkiksi Raven/Douglas on ikävästi menettänyt pahimman teränsä, enkä voi väittää olevani kauhean kiinnostunut Styles/Brownistakaan, vaikka tuo kuvio on ainakin selkeä. Toisaalta odotan edelleen sitä Jarrettin ja Stylesin suurta blow off -ottelua, mutta pelkään pahoin, että sitä ennen meidän on nähtävä joku pirun Jarrett vs. Legend -ottelu. Kokonaan oma lukunsa on SEX & Russo -kuvio, joka ei kiinnosta minua enää pätkääkään. Lopettakaa jo se hemmetin stable. Midcard-meiningitkään eivät taas näytä turhan hyviltä. Pelolla odotan jatkoa. Tämä show oli taas Surkea, koska Kehnoon vaadittaisiin jotain muutakin kuin yksi ***:een yltävä ottelu. Toisaalta mikään ei ollut täyttä kuraa, joten huonomminkin voisi mennä.

*** AJ Styles
** Frankie Kazarian
* Jerry Lynn

---------------------------------------

Weekly PPV #52 (9.7.2003)

NWA Tag Team Championship Match
America's Most Wanted (c) vs. Simon Diamond & Johnny Swinger w/ Glenn Gilberti
*** (8:54)

NWA X Division Title Shot Match
Kid Romeo vs. Matt Sydal vs. Altar Boy Luke vs. Delirious vs. Matt Stryker vs. Frankie Kazarian
*** (9:52)

NWA X Division Championship Match
Chris Sabin (c) vs. Frankie Kazarian
** (3:05)

Singles Match
Julio w/ Alexis vs. Shane Douglas
** (8:59)

Singles Match
Don Harris w/ Ron Harris vs. Shark Boy
*½ (5:25)

Singles Match
Kid Kash w/ Abyss vs. Jerry Lynn
** (7:05)

NWA World Heavyweight Championship Match
AJ Styles (c) vs. D-Lo Brown
**½ (7:20)

Tulokset:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (c) def. Simon Diamond & Johnny Swinger to retain the NWA Tag Team Championship
Frankie Kazarian def. Kid Romeo, Altar Boy Luke, Matt Sydal, Delirious, Matt Stryker to become #1 contender for the NWA X Division Championship
Chris Sabin (c) def. Frankie Kazarian to retain the NWA X Division Championship
Shane Douglas def. Julio
Don Harris def. Shark Boy
Kid Kash def. Jerry Lynn
AJ Styles (c) def. D-Lo Brown to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Aloitetaanpa taas tuolla entisen SEX:n ja Russon sekavalla tilanteella. Tässä jaksossa koko entinen SEX-porukka tuntui jakautuneen lopullisesti osiin. Chris Sabin oli jäänyt yksin X-Divarin kuvioihin. Triple X oli tiputtautunut taka-alalle, koska Low-Ki oli loukkaantunut, Daniels kiertueella Japanissa ja Skipperkin esiintyi tässä jaksossa vain aivan lyhyesti promoten lähinnä itseään. Mike Sandersia ja David Youngia ei näkynyt ollenkaan. Harris Brothers jatkoi Shark Boyn ja tämän maskin jahtaamista, vaikka koko tämä "meidän on saatava Shark Boyn maski päästäksemme uudestaan pinnalle" -kuvio on varmaan koko TNA:n tähänastisen historian typerin feud, vaikka Sharky-mark itsekin olen. Glenn Gilberti tuntui olevan nyt aivan yksin, ja tässä jaksossa hän lyöttäytyi yhteen Simon Diamondin ja Johnny Swingerin kanssa. Gilberti puhui jostain SEX:n yhteenpalaamisesta, mutta aika hataralta koko tämä homma tuntui tällä hetkellä. Erityisesti kun Sonny Siaki ja tämän uusi manager Trinity tuntuivat jo liitouttuneen Vince Russon kanssa ja tekevän yhteistyötä AJ Stylesin avuksi.
• Ja Stylesistä voikin siirtyä sujuvasti päämestaruuskuvioihin, jossa tällä hetkellä pääfeudina on entisten ystävysten AJ Stylesin ja D-Lo Brownin välinen vihamielisyys. Brown oli aikaisemmin illalla piessyt Vince Russon ja lukinnut tämän häkkiin, jossa hän toi Russon sisääntulorampille ennen hänen ja AJ Stylesin välistä mestaruusottelua. Tällä tavoin ottelun piti olla tasaväkinen Brownin ja Stylesin välillä, mutta Trinityn ja Siakin sekaantumiset muuttivat tilanteen. Samalla ne myös harmillisesti laskivat ottelun laatua loppupuolella. Muuten ottelu oli kyllä ihan mukavaa meininkiä, mutta se jäi liian lyhyeksi. Jään vielä odottamaan sitä kunnon pitkää blow off -ottelua näiden välillä. Päämestaruuskuvioihin liittyy toki edelleen Jeff Jarrett, joka kantaa kaunaa AJ Stylesille, Vince Russolle ja viime viikolla Russon leiriin liittyneelle Joe Legendille. Jarrett on kuitenkin ajautumassa nyt hetkeksi pois mestaruuskuvioista. Tällä viikolla Legend ja Russo vetivät kehässä todella huonon anglen, jossa Legend esitti Russoa ja Russo Jarrettia. Lopulta Jarrett saapui paikalle ja hyökkäsi molempien kimppuun. Pitkään Jarrett olikin niskan päällä, mutta lopulta Russo ja Legend pieksivät Jarrettin veriseksi ja tajuttomaksi. Myöhemmin kaksikko hyökkäsi vielä uudestaan Jarrettin kimppuun, kun tätä oltiin kuljettamassa ambulanssiin.
• Myös molemmat muut mestaruudet olivat illan aikana pelissä. America's Most Wanted puolusti vöitään yllättävän hyvässä ja viihdyttävässä ottelussa, jossa heidän vastustajikseen asettuivat ainakin yhden illan comebackinsa tehneet Simon Diamond ja Johnny Swinger. Ehdottomasti paljon parempi ja toimivampi ottelu kuin olisin odottanut. Erityisesti Diamond näytti ottelun aikana todella hyvältä. X-Divarin mestaruuskuvioissa nähtiin ensin ykköshaastajaottelu, johon osallistui aikaisemmin nähtyjen Frankie Kazarianin, Kid Romeon ja Matt Strykerin lisäksi TNA-debyyttinsä tehneet Matt Sydal (WWE-faneille tuttu Evan Bournena), Altar Boy Luke (minulle varsin tuntematon uskovaisgimmickiä vetävä indie-nimi) ja Delirious (kaikille ROHia, PWG:tä tai muita indyjä seuranneille tuttu maskipää). Ykköshaastajuusottelu oli tosi hyvää viihdettä, mutta paikoittaisen sekavuuden ja pienten botchien takia se ei kuitenkaan noussut yli kolmen tähden. Erityisesti Kazarian, Sydal ja Delirious loistivat ottelussa. Heti ottelun päättymisen jälkeen Chris Sabin saapui kehään ja ilmoitti haluavansa otella saman tien Kazariania vastaan. Sabinin ja Kazarianin feudia siis jatkettiin tällä lyhyeksi jääneellä mutta silti oikein viihdyttävällä ottelulla, jossa Sabin ei tarjonnut pelkäämälleen Kazarianille rehtiä mestaruusottelua.
• Myös muut feudit saivat jatkoa. Raven oli edelleenkin loukkaantunut, mutta tällä viikolla hänen kunniaansa puolusti Julio ottelussa Shane Douglasia vastaan. Ottelu oli varsin pitkä ja käytännössä yksin Julion ansiosta ok. Douglas ei edelleenkään vakuuttanut kehässä. Ottelun jälkeen James Mitchell heitti tällä kertaa tulipallon Alexiksen kasvoihin. Aikaisemmin illalla Mitchell oli kertonut haastattelussa, miksi hän oli lyöttäytynyt yhteen Douglasin kanssa ja miksi hän vihasi Ravenia. Suurin syy siihen oli Mitchellin mukaan se, että Raven oli aina saanut kaiken kultalautaselle vaikka väitti muuta. Raven vs. Douglas -feudin lisäksi jatkoa saivat jo edellä kiroamani Shark Boyn ja Harris Brothersien surkea maskikuvio, Crediblen ja Lynnin feud ja Lollipopin kuvio Nurse Veronican (ja Tracyn) kanssa. Sharky ja Don Harris ottelivat (Shark Boyn kovan työn ansiosta) ihan siedettävässä ottelussa. Lynn otteli Kashia vastaan yllättävän mitäänsanomattomassa mutta sentään ok:ssa ottelussa, joka päättyi Crediblen sekaantumiseen. Lollipop saapui vaatimaan kostoa Tracylta ja Nurse Veronicalta. Tracya ei näkynyt ollenkaan, mutta Veronica saapui paikalle. Tilanne kehittyi tappeluksi, jonka turvamiehet keskeyttivät.
• Otteluiden lisäksi nähtiin pari merkittävää anglea. Ensimmäisessä The Truth, BG James ja Konnan vetivät taas varsin laimean hupailusegmentin, jollaisen he olivat vetäneet porukalla viimeisen kuukauden lähes joka viikko. Harmi vain, ettei näillä segmenteillä tunnu olevan mitään pointtia ja että tämän kolmikon yhteistyön syitä ei ole vaivauduttu selittämään millään tavalla. Toisessa Sandman saapui juhlistamaan viimeviikkoista Hard Ten -turnauksen voittoa, ja hänelle annettiin voiton ansiosta jopa pokaali. Voitonjuhlat tietenkin muuttuivat kaljanjuonniksi, kunnes Don Callis (WWF:ssä The Jacklyn, ECW:ssä Cyrus) teki TNA-debyyttinsä ja toi mukanaan järkälemäisen läskikasan Edward Chastainin, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttu muttei vaikuttanut yhtään hyvältä. Chastain ja Callis pieksivät Sandmanin, ja tämä feud ei näytä hyvältä. Kolmessa mainitseminarvioisessa anglessa jatkettiin Stingin yksityishaastattelunauhan näyttämistä. Sting kertoi näkemyksiään tunnetuista painijoista, mitä oli ihan kiva kuulla, mutta silti tämä Stingin yhden esiintymisen rahastushyödyntäminen tuntuu aika typerältä.
• Osa kuvioista vaikuttaa ihan hyvältä, mutta osa on taas huolestuttavan heikkoja. Kai tässä siis kuitenkin huonomminkin voisi mennä. Kunhan nyt vain koko SEX-kuvio vihdoin kuopattaisiin, ja painijoiden annettaisiin jakautua omiin porukoihinsa, kuten alkaa näyttämään. Ainakin sentään Abyssin ja Erik Wattsin feud tunnuttiin unohtavan tällä viikolla. Toivottavasti sitä ei tarvitse katsella jatkossakaan. Abyssin näen kyllä mielelläni joissain muissa otteluissa mutta parempien vastustajien kanssa. Tässä show'ssa ei nähty yhtään erityisen huonoa ottelua, ja erityisesti show'n alku oli otteluiden osalta oikein hyvä. Myös loppu olisi ollut hyvä, jos vain se olisi saanut enemmän aikaa. Joka tapauksessa tämä oli parin hyvän ottelun ja yhden ihan mukavan kohtaamisen ansiosta joten kuten Kehnon puolella.

*** Frankie Kazarian
** Matt Sydal
* Simon Diamond

---------------------------------------

Weekly PPV #53 (16.7.2003)

Singles Match
D-Lo Brown vs. Sonny Siaki w/ Trinity
*½ (4:29)

Last Man Standing Match
Justin Credible vs. Jerry Lynn
*** (11:02)

NWA X Division Championship Match
Chris Sabin (c) vs. Frankie Kazarian
*** (7:56)

Tag Team Match
Harris Brothers vs. New Jack & Shark Boy
* (4:37)

Singles Match
Elix Skipper vs. Amazing Red
**½ (4:59)

Singles Match
Edward Chastain w/ Don Callis vs. Norman Smiley
½ (3:09)

Singles Match
Legend vs. Jeff Jarrett
* (2:22)

Tulokset:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown def. Sonny Siaki
Jerry Lynn def. Justin Credible
Chris Sabin (c) def. Frankie Kazarian via DQ to retain the NWA X Division Championship
Harris Brothers def. New Jack & Shark Boy
Elix Skipper def. Amazing Red
Edward Chastain def. Norman Smiley
Legend def. Jeff Jarrett

Yhteenveto:

• Tälläkin viikolla Main Event -kuvioissa jatkettiin D-Lo Brownin ja AJ Stylesin/Vince Russon sekä Jeff Jarrettin ja Legendin/Vince Russon feudeja. Russo oli siis intenssiivisesti mukana molemmissa ME-kuvioissa, ja erityisesti Brown vs. Styles -kuviossa hän tuntui tällä viikolla olevan pääroolissa. Brown kantoi nimittäin kaunaa Russolle ja Sonny Siakille siitä, että nämä olivat aiheuttaneet tälle tappion mestaruusottelussa. Niinpä Brown kohtasi ensin Siakin varsin mitäänsanomattomassa ja vaisussa ottelussa, jonka panoksena oli se, että voitolla Brown ansaitsi 5 minuuttia kehässä Russon kanssa. Show'n päätteeksi Brown ja Russo sitten kohtasivat toisensa, mutta se muuttui nopeasti joukkopieksennäksi, jossa Russo, AJ Styles, Siaki, Trinity ja Legend hakkasivat Brownin verille. Legend vs. Jarrett -kuvioon Russo ei sen sijaan hirveästi tällä viikolla puuttunut (vaikka Legend show'n lopussa auttoikin Russoa). Legend (joka tosiaan käytti TNA:ssa pelkkää sukunimeään) ja Jarrett mäiskivät toisiaan monta kertaa show'n aikana. Lopulta he kohtasivat toisensa 1 on 1 -ottelussa, joka jäi kuitenkin tosi lyhyeksi ja samasta syystä myös varsin heikoksi, vaikka Legend olikin ihan vakuuttava. Voi siis sanoa, että aika vaisua oli tällä viikolla ME-kuvioissa.
• ME-kuviot eivät olleet siis illan vahvuus, joten illan parhaat ottelut käytiin Justin Crediblen ja Jerry Lynnin sekä Frankie Kazarianin ja Chris Sabinin välillä, mutta nekin olivat molemmat pettymyksiä ennen kaikkea lopetustensa vuoksi. Credible ja Lynn vetivät kuitenkin tosi verisen ja muutenkin rajun Last Man Standing Matchin, jota oli todella viihdyttävää katsoa. Harmi vain, että se loppui tosiaan vähän kömpelösti. Saa nähdä, oliko tämän feudin päätös tässä. X-Divarin mestarusfeud sen sijaan tuskin päättyi tällä viikolla nähtyyn otteluun, koska siinä nähtiin lopussa legendaarinen käännetty lopputulos, jota myös Dusty finishiksi kutsutaan. Itse en pidä ollenkaan siitä, että ensin toinen julistetaan jo ottelun voittajaksi ja sitten ratkaisu vielä muutetaan. Buukkaus ei siis ollut tuonkaan ottelun vahvuus, mutta onneksi painillinen anti oli jälleen kerran muuten niin hyvää, että kyllä tuonkin ottelun mielellään katsoi.
• Mitään merkittäviä uusia kuvioita ei tälläkään viikolla aloitettu, mutta vanhat saivat jatkoa. Harrisin veljekset kiusasivat edelleen Shark Boyta, jonka apuna tällä viikolla oli Sharkyn ystäväksi ja joukkuepariksi parin viime kuukauden aikana kehittynyt New Jack. Ottelu oli aikamoista kuraa, ja sen pelasti täydeltä kamaluudelta taas kerran vain Sharkyn kova yritys. En todellakaan enää tajua tämän feudin pointtia, koska tässä jaksossa kukaan selostajista Glenn Gilbertiin ei tuntunut enää muistavan SEX:n yhdistämisideaa. Tuntuu siltä, että TNA tahtoo vain kaikessa hiljaisuudessa kuopata koko stablen, mikä on maailman huonoin tapa päättää yli puoli vuotta pystyssä olleen porukan toiminta. Luulisi, että jotain edes olisi opittu WCW:n nWo-mokailusta. Glenn Gilberti sen sijaan tuntui liittoutuneen ihan kunnolla Simon Diamondin ja Johnny Swingerin kanssa. Kolmikko vaati uutta joukkuemestaruusottelua, minkä seurauksena oli tappelu America's Most Wantedin kanssa. Huomioitakoon muista kuvioista myös, että James & Konnan & Truth vetivät taas yhden huumorianglen, Stingin haastattelukuviota jatkettiin ja Tracyn apuri Nurse Veronica jatkoi tappeluaan TNA:n tanssijatyttöjen kanssa.
• Muista kuvioista merkittävin oli Ravenin ja Shane Douglasin kuvio. Raven oli vihdoin toipunut loukkaantumisestaan, ja hän näytti oikein hyvältä palatessaan kehään. Raven promotti Shane Douglasista ja James Mitchellistä ja vaati näitä saapumaan paikalle. Kun Douglas ja Mitchell ilmestyivät sisääntulorampille, Raven hyökkäsi heidän kimppuunsa, mutta samalla Slash ja Brian Lee tekivät jälleen comebackinsa hyökäten Ravenin kimppuun. Disciples of the New Church ei siis sittenkään ollut kadonnut! Yhdessä New Church ja Douglas pieksivät Ravenin kehässä veriseksi tohjoksi.
• New Church ei ollut ainut illan aikana comebackinsa tehnyt. Ensinnäkin Amazing Red palasi lähes puolentoista kuukauden mittaiselta Japanin-kiertueeltaan ja kohtasi Elix Skipperin 1 on 1 -ottelussa. Tuo olikin Lynn/Crediblen ja Sabin/Kazarianin lisäksi ainut ottelu, joka ei ollut huono tai täysin p**ka. Harmi vain, että kohtaaminen sai ihan liian vähän aikaa eikä siksi noussut ihan mukavaa paremmaksi. Muuten Redillä ja Skipperillä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin. Jännää nähdä, mitä Red tekee nyt paluunsa jälkeen. Feud Ravenin kanssa on varmaan unohdettu, koska Raven on nyt face. Lisäksi comebackinsa teki viimeksi lokakuussa TNA:ssa esiintynyt Norman Smiley, joka kohtasi Don Callisin manageroiman järkäleen Edward Chastainin. Chastain oli kehässä juuri niin p**ka kuin pelkäsin, ja tuon ottelun pelasti DUD-arvosanalta ainoastaan Smileyn tuoma huumoriarvo. Callis promosi ennen ottelua, että hän aikoo ottaa koko TNA:n haltuunsa ja että hän aloitti viime viikolla tuhoamalla Sandmanin, jota ei hänen mukaansa TNA:ssa enää nähdä. Ai niin, ja Erik Watts sekä Goldylocksikin palasivat takaisin. Ikävä kyllä. Watts oli touko-kesäkuussa puhunut viikosta toiseen siitä, kuinka "Eric WCW:stä" (eli mukamas Eric Bischoff) saapuisi TNA:han ja nousisi uudeksi authority figureksi. Nyt Watts lupasi, että tuo Eric saapuu paikalle ensi viikolla.
• Kokonaismietteet jäävät taas varsin negatiiviksi, sillä illan kahdessa parhaassakin ottelussa oli omat heikkoutensa, joiden takia nuokin ottelut olivat periaatteessa pettymyksiä. Raven/Douglas-kuvio piristyi ainakin hieman New Churchin paluun ansiosta, ja ilmeisesti joukkuemestaruuspuolellakin alkaa nyt kunnon kahina AMW:n ja Diamond & Swingerin välillä, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Jotain hyvääkin tässä show'ssa siis oli, mutta aivan liian paljon huonoa myös. Erityisesti otteluiden kokonaistaso oli tällä viikolla tosi heikko, joten Surkean puolelle painutaan taas.

*** Frankie Kazarian
** Chris Sabin
* Jerry Lynn

---------------------------------------

Weekly PPV #54 (23.7.2003)

Best of 3 Series for the NWA World Heavyweight Championship, Match #1: Pinfalls Only Match
AJ Styles (c) w/ Trinity vs. D-Lo Brown
**½ (7:44)

Singles Match
Elix Skipper vs. Mad Mikey
**½ (6:35)

2 on 1 Handicap Match
Legend vs. Matt Sydal & Altar Boy Luke
*½ (3:37)

Best of 3 Series for the NWA World Heavyweight Championship, Match #2: Submission Match
AJ Styles (c) vs. D-Lo Brown
** (5:50)

NWA Tag Team Championship Match
America's Most Wanted (c) vs. Simon Diamond & Johnny Swinger w/ Glenn Gilberti
**½ (9:15)

6-Man Tag Team Match
Shane Douglas & Disciples of the New Church w/ James Mitchell vs. Raven & CM Punk & Julio Dinero
** (9:22)

Best of 3 Series for the NWA World Heavyweight Championship, Match #3: Ladder Match
AJ Styles (c) w/ Trinity vs. D-Lo Brown
**½ (10:59)

Tulokset:

Spoiler: näytä

AJ Styles def. D-Lo Brown
Elix Skipper def. Mad Mikey
Legend def. Matt Sydal & Altar Boy Luke
D-Lo Brown def. AJ Styles
America's Most Wanted (c) def. Simon Diamond & Johnny Swinger via DQ to retain the NWA Tag Team Championship
Shane Douglas & Disciples of the New Church def. Raven & CM Punk & Julio Dinero
AJ Styles (c) def. D-Lo Brown to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon päähuomio oli NWA World Heavyweight -mestaruudesta, jonka kohtalon ja samalla keskinäiset pahat erimielisyytensä AJ Styles ja D-Lo Brown ratkaisivat 'Best of 3' -sarjassa. Etukäteen odotin tätä ottelusarjaa oikein paljon, mutta vähän pettymykseksi tämä kieltämättä jäi. Ihan hyviä kaikki kolme ottelua olivat mutta heikompia kuin olisin olettanut. Ensimmäinen ottelu oli mukavaa perusmenoa, mutta siinä tunnutiin vähän säästelevän paukkuja. Lisäksi ottelu jäi turhan lyhyeksi ja loppui harmilliseen sekaantumiseen. Toinen ottelu oli sarjasta heikoin. Sekin oli kyllä ihan hyvää menoa, mutta ottelussa oli turhan paljon peruslukottelua, ja lopetus tuli aika tökerösti ja yllättäen. Kolmas ja ratkaiseva ottelu oli sitten otteluista paras, ja olin jo todella lähellä antaa tälle kolme tähteä. Rokotin kuitenkin puolikkaan pois sen takia, että lopetus oli taas täysin väkisin vääntämällä saatu mahdollisimman sekavaksi ilman, että siitä oli yhtään mitään hyötyä. Ilmeisesti sitä viimeistä ottelua näiden kahden välillä saa edelleen jäädä odottamaan.
• Illan muista kohtaamisista yksi muukin käytiin mestaruudesta. Joukkuemestaruudet olivat panoksena America's Most Wantedin ja Johnny Swingerin sekä Simon Diamondin ottelussa. Ilmeisesti Glenn Gilberti oli nyt ihan pysyvästi hylännyt kaikki haaveensa ME-urasta ja SEX:n palauttamisesta, ja sen sijaan hän oli ryhtynyt Swingerin ja Diamondin manageriksi. Aika nopea muutos ihan parissa viikossa. Ennen ottelun alkamista Gilberti aukoi viimeviikkoiseen tapaan Jeremy Borashille, mutta lopulta AMW saapui pelastamaan Gilbertin. Hetkeä myöhemmin kehään ryntäsivät myös Diamond ja Swinger, ja ottelu oli valmis alkamaan. Harmi ettei siinä päästy ihan samalle tasolle kuin parin viikon takaisessa joukkuemestaruusottelussa. Silti tämäkin oli ihan mukava kohtaaminen.
• Ja sitten ne muut ottelut. Shane Douglasin ja Ravenin feudia jatkettiin tällä viikolla 6-Man Tag Team Matchissa. Douglasin apuna oli Disciples of the New Churchin ja Ravenin apuna (sukunimensä takaisin käyttöön ottanut) Julio Dinero sekä (ilmeisesti virallisesti Gatheringiin liittynyt) CM Punk. Ottelu oli paikoitellen turhan sekavaa menoa, ja välissä nähtiin muun muassa hetki, jossa joku mysteerinen maskimies kaappasi Ravenin. Osittain se oli kuitenkin hyvää painia, joten kyllä tämä oli ok ottelu. Parempaa olisi silti voinut toivoa. Olisi voinut myös toivoa, että X-Divarin mestaruudesta olisi oteltu tällä viikolla, mutta Chris Sabinia ei näkynyt ollenkaan show'ssa. X-Divaria edustivat lähinnä Elix Skipper ja TNA-debyyttinsä tehnyt Mad Mikey, joka saatetaan tuntea hieman paremmin Crash Hollyna. Tämä ottelu oli ehdottomasti illan positiivisin yllätys, ja Skipperin lisäksi myös Mikey näytti ottelussa oikein hyvältä. Ei tämäkään kohtaaminen silti ihan ***-tasolle yltänyt. Niin ja toki X-Divarilaisina ottelemaan pääsivät myös Matt Sydal ja Altar Boy Luke, jotka tosin joutuivat lähinnä Legendin tuhoamisiksi. Laadultaan Handicap Match oli kyllä ihan kiva kohtaaminen, mutta turhan pahasti Sydal ja Luke joutuivat tuhotuiksi. Legendiä on buukattu aika vahvasti. Ottelun jälkeen hän ja Jarrett mäiskivät taas toisiaan.
• Otteluiden ulkopuolella viikon tärkein kuvio oli se, että TNA sai vihdoin jonkinlaisen on screen authority figuren. Aikaisemmin illalla Mike Tenay oli haastattelut Don Callista, joka väitti edelleenkin nousevansa TNA:n johtoon. Hänen mukaansa hän oli hankkiutunut eroon Sandmanin lisäksi New Jackista, ja samalla hän oli kieltänyt kaikki HC-ottelut TNA:sta. Tästä puheesta sain sen käsityksen, että Callis olisi TNA:n uusi pomo, mutta ilmeisesti Callisin puheissa ei ollut mitään perää. Sen sijaan show'n loppupuolella NWA-legendat Harley Racesta Larry Zbyszkoon olivat saapuneet juhlistamaan uuden authority figuren nimeämistä. Ennen tiedonjulkistamista Kid Kash ehti vielä saapua kehään aukoakseen päätään NWA-legendoille. Tämän päänaukomisen keskeytti kuitenkin Erik Watts, joka ilmoitti anglen lopuksi olevansa uusi TNA-authority. Siis mitä hemmettiä? Pelkäsin koko ajan, että Erik olisi itse se "Erik WCW:stä", josta hän oli puhunut, mutta Watts TNA-pomona on kyllä aika vitsi.
• Muut anglet eivät olleet kovin merkittäviä. Stingin haastattelupätkien viimeinen osa lähetettiin tällä viikolla. Truth, James ja Konnan esiintyivät taas ylipitkässä ja tylsässä huumorisegmentissä, ja tällä viikolla he kutsuivat itseään ensimmäisen kerran 3 Live Crew -nimellä. Nurse Veronica esiintyi taas ilman Tracya, ja tällä viikolla hän oli tuonut avukseen jonkun toisen blondin. Ilmeisesti Tracy oli nyt kadonnut kokonaan. Veronica ilmoitti, että häntä ja hänen apuriaan kutsutaan Bitch Slap Girlsiksi. Yhdessä he haastoivat Lollipopin ja tämän tanssijatytön Aprilin taas yhteen otteluun. Tällä kertaa he olivat vihdoin pääsemässä ottelemaan, mutta Russon joukoissa pyörivä Trinity saapui Bitch Slap Girlsien avuksi. Lopputuloksena oli turpasauna tanssijatytöille.
• Aika tasainen show. Ei yhtään huonoa ottelua mutta ei ikävä kyllä yhtään edes niin hyvää, että olisin voinut jollekin antaa arvosanaksi kolme tähteä. Niinpä ei tälle voi antaa arvosanaksi mitään muuta kuin Surkean, mutta olisi tämäkin taas voinut olla huonompi, sillä yli puolet otteluista sai arvosanakseen **½:n. Juonikuvioiden osalta mitään kovin merkittävää ei tapahtunut. Osa on edelleen ihan kiinnostavia ja osa ei niin kiinnostavia. Harmi vain, ettei yksikään sytytä mitenkään erityisen paljon.

*** AJ Styles
** D-Lo Brown
* Elix Skipper

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE Bad Blood - Ok
---------------
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
10. WWE Judgment Day - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
18. WWA The Reckoning - Kehno
19. WWE Insurrextion - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
22. WWA The Retribution - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

[What]

Täytyy tunnustaa, etten ole vieläkään saanut luetuksi noita Kenityksen viimeisempiä TNA-arvosteluja. Yritän parhaani. Mutta nyt edetään siihen tapahtumaan, jota yleisesti pidetään yhtenä WWE:n lähihistorian häpeäpilkuista.


Sunnuntai, 3. Joulukuuta 2006
James Brown Arena, Augusta, Georgia

Nyt päästiin melkoisen poikkeuksellisen tapahtuman äärelle, joka edelleen herättää tunteita, joskin harvoin ne ovat positiivisia. Keskikesällä ECW oli uudelleensynnytetty ja heillä oli oma tv-ohjelmansa, joka tuli tiistai-iltaisin Sci Fi kanavalta. Heti alusta alkaen oli köydenvetoa siitä, kuinka paljon tämän WWE:n ECW:n tulisi muistuttaa 1990-luvun alkuperäistä promootiota. Köyden eri päissä joukkueidensa kapteeneina olivat Vince McMahon ja Paul Heyman. Ihan aluksi mukaan tuotiin vanhoja ECW-kasvoja, kuten Sandman, Tommy Dreamer, Balls Mahoney, Sabu jne. Tässä loppuvuodesta oli kuitenkin havaittavissa, että McMahonin idea ECW:stä eräänlaisena ”kasvattajabrändinä” oli saanut enemmän jalansijaa. OVW:n ”farmista” nostetut painijat kun tekivät debyyttinsä lähes poikkeuksetta juuri ECW:n riveissä. Heistä kuuluisampana esimerkkinä CM Punk ja toisena vaikka Mike Knox. Oli ECW:n suunta sitten mikä tahansa, niin joka tapauksessa heille oli ppv-kalenteriin lyöty kokeiluluontoisesti ihan oma tapahtumansa, ja tässä sitä päästiin todistamaan. Rosterihan oli sen verta ohut, että apuja myös Raw’sta ja Smackdownista tarvittiin. Huomionarvoista oli myös se, että tapahtuma järjestettiin areenalla, joka wikipedian mukaan veti sisuksiinsa vain 4800 ihmistä. Ehkäpä tuolla valinnalla haluttiin luoda originaalin ECW:n intiimiä tunnelmaa, tai sitten vain haluttiin välttää sitä häpeää, että iso areena olisi tyhjillään. Selostajina Joey Styles & Tazz.

Tag Team Match
Hardy Boyz VS. MNM w./Melina
Tämän ottelun olemassaolo todisti kaksi asiaa. 1.) ECW:n rosteri oli tosiaan sen verran ohut, että oli pakko tuoda apuja muualta ja 2.) myös Raw’n ja Smackdownin osalta brändijaosta oltiin käytännössä luovuttu jo loppuvuodesta 2006, vaikka virallisesti se tapahtui 2007 alusta. Hardyn veljekset saivat taggailla rauhassa, vaikka virallisissa papereissa Jeff oli punaisen ja Matt sinisen show’n miehiä. Eri brändeissä taisivat olla myös Nitro ja Mercury, joiden alkukesän välirikko oli jäänyt vajaan puolen vuoden mittaiseksi.

Mutta olipahan hyvä, että tämä ottelu nähtiin juuri tässä tapahtumassa. Kun tapahtuman kortti ei tähtivoimaa liiemmälti tursunnut, niin joukkueet saivat kaikessa rauhassa otella juuri niin pitkän ottelun, kun vaan kiinnostusta riitti. Aikaa siis riitti, ja kun yhtälöön lisää sen, että kummatkin joukkueet olivat varsin kiinnostavia ja taitavia, niin käsissä oli maittava joukkuematsi. Eipä ihan heti mieleen muistu vastaavaa tapausta, jossa kaksi keskikortin joukkuetta saisivat otella näin pitkän matsin WWE:n lipun alla. Hyvää tasapainoista suorittamista, ja tokihan ottelussa nähtiin muutama tähtihetki, kuten Hardyjen synkronoitu superplex ja muutamat Jeffin ja Nitron komeat loikat kehän ulkopuolelle. Pari jännittävää near fall tilannetta vielä lisää, niin tämä olisi saattanut räjäyttää pankin ja nousta huippumatsien kategoriaan. Nyt siitä jäätiin vähän vajaaksi, mutta siltikin todella kova ottelu. Pelkästään tämä riitti todistamaan sen, että kyseessä ei tosiaan ollut mikään ”WWE:n historian surkein ppv” kuten jotkut vääräleuat ovat väittäneet. Iso hatunnosto nelikolle.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:34
Voittajat: Hardy Boyz

Arvosana: *** ½

Striker’s Rules Match
Matt Striker VS. Balls Mahoney
Edelleenkin ylimielistä luokanopettajaa esittänyt Matt Striker sai ottelua edeltäneessä promossaan läpi ajatuksen, että tämä matsi käytäisiin hänen omilla säännöillään. Se sisälsi stipulaatiot a.) ei tökkimistä silmiin b.) ei repimistä hiuksista c.) ei nousemista yläköydelle ja d.) ei rivoa kielenkäyttöä. Noiden hassunhauskojen lisästipulaatioiden avulla lähdettiin sitten tätä matsia ottelemaan.

Huono ottelu, sehän olikin niin itsestään selvää, että ei varmaan olisi tarvinnut edes mainita. Tämä ei kuitenkaan ollut niin huono, kuin olisi voinut olettaa. Nimittäin Balls Mahoney yllätti ainakin minut mattopainillaan, joka ei itse asiassa edes kovin heikkoa ollut. Tazz tiesikin kertoa, että Balls olisi nuoruudessaan harrastanut amatööripainia, joka osaltaan selitti hämmästystäni. Komediaa revittiin toki myös siitä, kuinka Striker jatkuvasti pyrki rikkomaan itse asettamiaan sääntöjä ja ennen kaikkea siitä, että Striker oli painattanut niukkojen speedojensa takamukseen oman naamavärkkinsä kuvan. Joten kokonaisuutena tämä oli jopa ihan mukava välipalaottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:23
Voittaja: Balls Mahoney (Spinebuster)

Arvosana: **

Tag Team Match
Elijah Burke & Sylvester Terkay VS. The FBI (Little Guido & Mamaluke) w./Trinity
FBI oli taas kasassa, kun jollain löyhällä tavalla liityttiin ECW:hen, siinä ei mitään uutta. Sen sijaan mielenkiintoisempia olivat heidän vastustajansa. Elijah Burke varmaankin muistetaan kaksikosta paremmin. Hänhän teki kohtalaisen uran WWE:ssä ja hetkellisesti nousi TNA:ssa isoksi nimeksi ”The Pope” hahmollaan. Hänen joukkuepartnerinsa Sylvester Terkay oli puolestaan kaveri, jonka olin itse täysin unohtanut. Hän oli isokokoinen (n. 150kg) jörrikkä, joka oli menestynyt melko hyvin amatööripainijana, ja lisäksi takana oli useampia voittoja myös vapaaotteluhäkeistä. Tuolla faktalla myös WWE pelasi ja hänet esiteltiinkin vaarallisena kamppailulajien osaajana.

Itse ottelu ei kovin mielenkiintoinen ollut. En muista siitä oikeastaan yhtään mitään pari tuntia katsomisen jälkeen. Tai itse asiassa! Ottelun jälkihulinoiden aikana Terkay kurmootti Mamalukea Muscle Busterilla, joka sai aikaan hyvin selkeän TNA-chantin. Tätä katsoessa kieltämättä tulikin vuoden 2006 TNA:ta ikävä. Mikään aivan täysin onneton matsi ei ollut kyseessä, mutta mitäänsanomaton, turha ja unohdettava ovat ne adjektiivit, joilla tätä kuvailisin.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:42
Voittajat: Burke & Terkay

Arvosana: * ½

Singles Match
Tommy Dreamer VS. Daivari w./The Great Khali
Viimeistään tässä vaiheessa minullekin valkeni, miksi tämä tapahtuma on painunut painihistoriaan häpeäpilkkuna. Eikä tällä tainnut mitään taustaakaan olla. Jollakin tavalla Dreamer oli mukaan tungettava, mutta että Daivaria vastaan? Noh, on paljon asioita, joita en ymmärrä, tämä sopii sinne listan jatkoksi.

Mitähän tästä nyt sanoisi? Dreamerin parhaat päivät (jos niitä oli ensinkään) olivat siellä 1990-luvulla ja Daivari nyt oli puhtaasti huono. Joten eipä noista aineksista ihan hirveästi voikaan saada aikaan. Puhtaana komediamatsina tämä olisi saattanut menetellä, mutta kamalan vakavasti tässä tunnuttiin ottavan. Sen verran painiotteita tässä kuitenkin nähtiin, että ihan nollaan ei jääty, mutta olihan tämä kokonaisuudessaan aika hirveä tekele ja pelkällä olemassaolollaan kyseenalaisti koko tapahtuman järjestämisen mielekkyyden.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:24
Voittaja: Daivari (Roll Up)

Arvosana: *

Mixed Tag Team Match
Kelly Kelly & Mike Knox VS. Ariel & Kevin Thorn
Jee, lisää turhia jobbereiden täytematseja! Ariel & Kevin Thorn kuuluivat näihin syksyllä ECW:hen nostettuihin farminimiin. Thorn, joka aiemmin urallaan oli ikimuistoisesti tulkinnut Mordecaita, oli omaksunut vampyyrikulttigimmickin. Hän ja Ariel (Shelly Martinez) siis halusivat olla vampyyreja. Tarvitseeko selittää enempää? Ei. Hyvä. Mike Knox ja Kelly Kelly olivat edelleenkin pari, vaikka viime aikoina Kelly oli tehnyt tiettäväksi ihastuksensa CM Punkiin, ja muutenkin Knoxia oli alkanut tympimään Kellyn ekshibitionistinen luonne.

Jos olivat edeltävät ottelut huonoja, niin vähintään yhtä huono oli tämäkin. Tämä kun oli Kellyn ja Ariesin tantereessa pyörimistä ja hiusten repimistä tai vaihtoehtoisesti Knoxin ja Thornin todella kankeaa nyrkkien heiluttelua. Kyllä tämä neljän surkean ottelun suora sai toivomaan, että se eliminaatiohäkki laskettaisiin alas ja vähän äkkiä.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:44
Voittajat: Ariel & Thorn (pinned Kelly after Knox walked out of the match)

Arvosana: *

Extreme Elimination Chamber (ECW World Title)
The Big Show © VS. CM Punk VS. Test VS. Bobby Lashley VS. Hardcore Holly VS. Rob Van Dam
Sabun piti olla ottelussa mukana, mutta aiemmin illalla hänet löydettiin tajuttomaksi kolkattuna bäkkäriltä ja kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Tekijästä ei ollut varmuutta, mutta valistuneimman teorian mukaan sen takana olisi saattanut olla Bob Holly, joka myös Sabun paikan ottelussa nappasi. HC Holly kun oli Paul Heymanin suosiossa ja alusta pitäen Heyman oli vastustanut ajatusta Sabun osallistumisesta. ”Extreme” etuliite tahtoi sanoa sitä, että kaikkiin neljään koppiin oli tuotu aseita, joita sai käyttää kopista vapauduttuaan. Valikoimasta löytyi pöytää, tuolia, sorkkarautaa ja rautalanka kakkosnelosta. Pelkkää osallistujalistaa silmäilemällä pystyi toteamaan, että ei tällä mestaruusmatsilla enää ihan hirveästi ollut tekemistä alkuperäisen ECW:n kanssa, nyt kun Sabukin oli leikistä poissa.

Ottelun ensimmäiset suunnilleen 12 minuuttia olivat lupauksia herättäviä. Meno oli vauhdikasta ja brutaalia, kuten kammiossa kuuluukin olla. Ottelun kohokohdiksi nousi Testin yllättävä (ja todella komea) Elbow Drop kopin päältä, mutta samalla se tappoi ottelun täysin. Nimittäin tuolla hypyllä Test eliminoi RVD:n ja kun sitä ennen myös Punk ja Holly olivat lähteneet, niin jäljelle jäi kolmikko Test, Lashley ja Big Show. Ja tässäpä vielä tehtiin sellainen kardinaalimunaus, että eliminoinnit ajoitettiin niin typerästi, että pariinkin kertaan kehässä oli vain yksi painija odottelemassa seuraavan vapautumista kopista. Todellakin ala-astetasoista bookkausta. Big Show’n ja Lasheyn tähdittämä loppuhuipennus sai varmaankin alkuperäisen ECW:n fanit jo rasvaamaan köyden valmiiksi. Sinne puolenvälin paikkeille kaikki eteni oikein mukavasti, mutta ottelun jälkimmäinen puolisko oli sellaista ripulikakkaa, että traumoja sai.

Spoiler: näytä

Kesto: 24:44
Voittaja: Bobby Lashley (last eliminated Big Show via Spear)

Arvosana: ** ¾

Tapahtuman jälkipyykki oli likaista ja sitä oli paljon. Ensinnäkin jo ennen tapahtumaa Paul Heyman oli tehnyt tiettäväksi, että vastusti viimeiseen saakka Vince McMahonin visiota pääotteluun bookkauksesta. McMahon oli kuitenkin kannassaan järkkymätön, ja ottelu vedettiin hänen sapluunallaan läpi. Kun tapahtuman ppv-ostot olivat katastrofaalisen huonot, niin McMahon kaatoi syyn Heymanin niskaan. Pian tämän jälkeen Heyman lähti WWE:stä ja hänen perässään myös Stevie Richards ja Tommy Dreamer yrittivät irtisanoa itsensä, mutta WWE halusi pitää heidät listoillaan sopimuskauden loppuun. Tämä oli siis viimeinen kerta kun Heymania WWE:ssä näkyi ennen toukokuuta 2012. Myös Big Show’lle tämä merkkasi viimeistä ppv-esiintymistä ennen pidempää taukoa. Tähän tosin ei sisältynyt suurta dramatiikkaa. Show vain koki kaipaavansa lepoa, ja häntä ei tämän jälkeen nähty ennen kuin alkuvuodesta 2008. Vielä viimeisenä erikoisuutena voisi mainita sen, että tapahtumalla oli kestoa 2h15min. En tiedä oliko tämän tarkoituskaan olla normaali kolmen tunnin lähetys, mutta jos oli, niin onhan tuo aika noloa.

*** Hardys
** MNM
* Test

Yhteenveto: Ymmärrän varsin hyvin, miksi tätä pidetään häpeäpilkkuna. Ilman tuota MNM:n ja Hardyn veljesten hienoa ottelua tämä olisi jäänyt historiaan ehkäpä modernin painin surkeimpana ppv:nä. Ohjelman keskellä olleet neljä ottelua olivat niin luvattoman heikkoa ähellystä, että oikein hävettää. Sitten kun pääottelukin oli mitä oli, niin aika traumaattinen kokemus tästä kokonaisuudessaan muodostui. En suosittele, ellette sitten ”autokolari-efektin” vuoksi halua katsella.

Pähkinänkuorispoilerit:
MNM VS. Hardy Boyz (22:34) *** ½ (illan paras)
Matt Striker VS. Balls Mahoney (7:23) **
Burke & Terkay VS. FBI (6:42) * ½
Daivari VS. Dreamer (7:24) *
Knox & Kelly VS. Thorn & Ariel (7:44) *
Extreme Elimination Chamber (24:44) ** ¾


PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Bound For Glory 2,94

6. TNA - Final Resolution 2,92
7. TNA - No Surrender 2,91
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
9. TNA - Lockdown 2,79
10. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78

11. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
12. TNA - Sacrifice 2,72
13. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
14. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
15. WWE - Backlash (RAW) 2,46

16. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43 / WWE - Cyber Sunday (Raw) 2,43
17. TNA - Victory Road 2,39 / WWE - Survivor Series 2,39
18. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
19. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11
20. WWECW - December To Dismember 1,96

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Ja sitten veljet ja sisaret, miehet ja naiset, hyvä Alertin käyttäjäkunta olemmekin jo niin pitkälle, että seuraavaksi on vuorossa TNA:n vuoden viimeinen tapahtuma, Turning Point.

[Merovingi]

December to Dismember on kyllä jäänyt mieleeni, koska povasin jo ennen tapahtumaa tuon floppaavan todella rajusti ja olevan erittäin p**ka PPV. Kirjallisia todisteita ei ole, koska en tuohon aikaan kirjoitusoikeuksia omannut, joten kyseinen päätelmä jäi omaksi asiakseni.

Perusteena tuolle pidin puhtaasti ECW:n rosterin laajuutta eli sen laajuuden puutetta. Taino, okei, olihan siellä kivasti painijoita, mutta ei heitä oikein kunnolla pystytty käyttämään hyödyksi pienen tv-ajan vuoksi. Jos sinulla on tunti tv-aikaa, niin on siinä aika hankalaa lähteä buildaamaan 2½ tunnin PPV-tapahtumaa, jossa olisi enemmän kuin 1-2 ottelulla jotain kunnon taustaa. Lopputuloksen näkee tuosta cardista, jossa on pari-kolme buildattua ottelua ja filleriä fillerin perään. Ja osa juuri niitä nykyaikaisia impromptu-otteluita - tavallaan DtD oli siis edelläkävijä!

Hardy Boyz vs. MNM oli tosin h**vetin ässä ottelu. Okei, onhan sen näkemisestä jo jotain kuusi vuotta aikaa, mutta silti muistan sen olleen erittäin laadukas joukkuottelu, vaikka se onkin jäänyt historiassa Armageddonin joukkue-TLC:n varjoon.

Se, mikä kuitenkin toi tälle tapahtumalle sen surkean maineen oli Main Eventin totaalinen floppaaminen. Koko tapahtumahan oli rakennettu tuon ottelun varaan, joten sen flopatessa koko tapahtuma meni viemäriin kuin rasvattu salama. Odotuksethan siitä oli kovat, koska olihan Elimination Chamber todella hyvän maineen omaava gimmick-ottelu, vieläpä brutaali sellainen, ja nyt sitä vielä paranneltiin pistämällä kammio täyteen aseita.. Harmi vaan, että koko ottelu oli buukattu ihan päin sitä itseään ja eihän niitä aseita edes käytetty kunnolla. Muistaakseni pöytäkin käytettiin kammiosta pakenemiseen tjsp. Eli sitä lisäelementtiä ei kunnolla käytetty hyödyksi ja lisäksi kun laitetaan p**ka buukkaus, niin autokolarihan siitä tuli. Iso sellainen.

Ainiin, käsittääkseni Sabu taisi jäädä tuolloin taas pössyttelystä kiinni eikä täten osallistunut otteluun. Tai jotain oikeaa terveyshäikkää siellä oli taustalla, eikä kyseessä ollut mikään angle.

Varjonsa tuolle Main Eventille toi myös julkisesti tiedetty voittaja, koska dirt sheetit olivat osanneet kertoa hänen saavan valtavaa pushia lähiaikoina. Minkäänlaista jännitysmomenttia ei siis ollut eikä kyseinen painija ollut mitenkään suosittu ECW-fanien joukossa.

Itse ottelun buukkauksesta sen verran, että Heyman olisi tahtonut Punkin eliminoivan Big Shown ensin (mistä Big Show itse piti myös paljon ja olisi ollut täysin valmis sen tekemään), mutta Vincelle tämä ei käynyt mitenkään vaan pysyi kuin betoni omassa buukkauksessaan ja miten kaikki tulevat rakastamaan sitä. No, lopultahan kaikki suorastaan vihasivat koko ottelun buukkausta kuin ruttoa eli Vince oli niin väärässä kuin voi olla. Jokainen voi päätellä kuinka herkkänahkainen Vince on tai kuinka pieni lerssi hänellä on, kun veti itse buukkaamansa tapahtuman floppaamisesta niin isot raget, että päätti potkia Heymanin pois, koska hän oli jo häntä varoittanut ettei homma tule toimimaan.

[pz0001]

Hänen joukkuepartnerinsa Sylvester Terkay oli puolestaan kaveri, jonka olin itse täysin unohtanut. Hän oli isokokoinen (n. 150kg) jörrikkä, joka oli menestynyt melko hyvin amatööripainijana, ja lisäksi takana oli useampia voittoja myös vapaaotteluhäkeistä.

Minulle puolestaan Terkay on jäänyt jostakin syystä jollakin lailla mieleen. Jos en ihan väärin muista niin hän taisi näyttää lähinnä isommalta ja vihaisemmalta versiolta Damien Sandow'sta ja vaatetuksessa taisi olla oleellisena osana Saksan lippu. Burkeahan käytettiin alkuun (kun Terkay pieksi ison heelin tapaan jobbereita viikottaisissa) lähinnä herran managerina, mutta myöhemmin siirrettiin joukkuekaveriksi.

[What]

"kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan..." lauloi jo kuuluisa kansantaiteilijakin.


Sunnuntai, 10. Joulukuuta
Impact Zone, Orlando, Florida

Aika moneen kertaan olen jo maininnut, että vuosi 2006 oli ollut TNA:lle hyvä. Nyt se kuitenkin tuli loppuunsa ppv:iden osalta. Tämän joulukuisen tapahtuman suurin juttu oli ehdottomasti Kurt Anglen ja Samoa Joen revanssimatsi. Erikoisuutena tässä tapahtumassa oli se, että saimme ”nauttia” useista erilaisista segmenteistä. Niistä lisää tuonnempana. Selostajina – kuten aina – Tenay & West.

Paparazzi Championship Series Match
Senshi VS. Jay Lethal VS. Alex Shelley VS. Sonjay Dutt VS. Austin Starr
Paparazzi Championship Series oli Kevin Nashin keksintö. Tietynlainen Bound For Glory Seriesin edeltäjä, jossa siis kerättiin pisteitä. Tosin ainakaan minulla ei ollut tietoa kuinka kauan tämä turnaus jatkuisi, ja mikä se palkinto lopulta olisi. Nash oli kyllä vieraskommentaattorina ottelun aikana, mutta puheenaiheet lipsuivat lähinnä siihen, kuinka paljon Austin Starrin painityyli mukamas muistuttaa Nashia itseään. Ottelu käytiin eliminointisäännöillä, ja vain kaksi ottelijaa sai olla yhtä aikaa kehävuorossa.

Kutsuttiinpa tätä ottelua millä lisänimikkeellä hyvänsä, niin kehään oli kaavittu viisi kappaletta varsin taitavia keskisarjan painijoita. Pomminvarma tapa tarjota viihdyttävä avausottelu. Yksikään painija ei loistanut säkenöivästi muiden ylitse, vaan kaikki hoitivat hommansa kutakuinkin yhtä tyylikkäästi. Lisäarvoa ottelulle toi Paparazzi Productionsiin kuuluneiden Austin Starrin ja Alex Shelleyn veljellinen nahistelu. Hyvä ottelu, juuri sellainen kuin odottaa saattoikin.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:39
Voittaja: Senshi (last eliminated Starr via Roll Up)

Arvosana: *** ¼

Segmentti #1 sisälsi bikinikilpailun. Traci Brooksin ja (kaikista maailman ihmisistä) Eric Youngin välillä. TNA ilmeisesti otti sukupuolten tasa-arvon jopa rahtusen verran liian tosissaan, eikä halunnut syrjiä miehiä – bikinikilpailussakaan. Viitisen minuuttia katseltiin Eric Youngia erittäin niukoissa ”Paavo Pesusieni” speedoissaan. Hyvää televisiota, hyvää televisiota…

X Division Championship Match (Special Referee Jerry Lynn)
Chris Sabin VS. Christopher Daniels ©
Kaimat kohtasivat jo marraskuun Genesiksessä ja siitä tämä feudi saikin alkunsa. Silloin Daniels oli voittanut vyön kolmea päivää aiemmin AJ Stylesilta ja Sabin oli kiireellä nimitetty ykköshaastajaksi. Tuon (varsin hienon) ottelun Daniels voitti, mutta sen jälkeen asiat olivat menneet henkilökohtaisuuksien puolelle ja Sabin sai tässä uuden mahdollisuuden. Ja koska tunteet olivat räiskyneet, niin x-divarin pioneeri Jerry Lynn puki tässä tuomaripaidan päälleen.

Kun se hätäisesti kasaan parsittu Genesiksen matsi tosiaan oli jo todella hyvä, niin nyt tältä oli lupa odottaa vielä enemmän. Alku olikin lupauksia herättävä. Normaalia ”hitaampaa” menoa, jossa mattopainiotteilla oli iso osa. Siis perinteistä ns. ”ison matsin” alkulämmittelyä. Aivan oppikirjan mukaisesti vaihde kerrallaan nostettiin kierroksia, mutta sitten ottelu loppuikin ihan kesken kaiken. Harmi, sillä olisin ihan aidosti halunnut nähdä sen Sabinin ja Danielsin 20:n minuutin matsin. Nyt tämä jäi Genesistä heikommaksi ollen ainoastaan ”ihan hyvä.”

Spoiler: näytä

Kesto: 12:28
Voittaja: Daniels (Best Moonsault Ever)

Arvosana: ***

Segmentti #2 oli hämmentävä. Jim Cornette marssitti kehään neljä kappaletta miehiä, joista kolme oli baseball-pelaajia ja yksi Dale Torborg, joka oli aikoinaan esiintynyt WCW:ssä taitelijanimellä ”The Demon.” Cornette haastatteli näitä hemmoja ja ilmeni, että yksi herroista oli julkaissut kirjan. Kirja annettiin Torborgille, joka alkoi repiä siitä sivuja irti. Ennen pitkää tilanne äityi tappeluksi ja sen lopuksi Lance Hoyt tuli auttamaan kirjailijapesäpalloilijaa Torborgin pieksämisessä, ja kaikki oli taas maailmassa hyvin. Jee?

Singles Match
Rhino VS. AJ Styles
Genesiksessä AJ Styles hävisi ottelunsa, kun Daniels tuli toheloimaan kehän laidalle väärällä hetkellä. Ottelun jälkeen AJ & Daniels ajautuivatkin riitaan, jota Rhino tuli tyynnyttelemään. AJ haistatti sekä Danielsille että Rhinolle ja marssi vihaisena pois kehästä. Rhino koki asian omakseen, koska hän oli juuri käynyt läpi raskaan prosessin entisen parhaan ystävänsä Christianin kanssa, eikä hän halunnut AJ:lle ja Danielsille samaa kohtaloa. Koko ajan kävi kuitenkin selvemmäksi, että AJ ei Rhinon neuvoja liiemmälti kaivannut eikä kuunnellut. Toisin sanoen AJ:sta oli kuoriutunut perinteinen wanhan wrestlahmentin mukainen pahispainija. Ja jotta tuo ei jäisi keneltäkään huomaamatta, niin tämä ottelu (tai tappelu) alkoi jo takahuoneessa kun AJ hyökkäsi Rhinon kimppuun kesken haastattelun.

Ennen kuin kehäkello soi ottelun virallisen alkamisen merkiksi olivat miehet jo tapelleet 5-7 minuuttia takahuoneessa, parkkipaikalla ja yleisön joukossa. Tuon jälkeen tuntui lähes mahdottomalta ajatukselta, että kaksikko saisi tästä rakennettua enää mitään loogista painimatsia. Ihme kyllä, hetken aikaa vaikutti jo siltä, että tästä jotain saataisiinkin aikaan. Sitten nähtiin episodi, joka raivostutti itseäni melkoisen paljon. AJ Styles hyppäsi kehästä ulos ja rytäkässä taittoi nilkkansa. Lähes itkuinen Styles viittoi tuomarin luokseen ja hetken päästä lääkintähenkilökunnan. Pari minuuttia AJ:ta siinä kehän laidalla sitten hoivattiin, kunnes tämä pomppasi kehään kuin Michael Jordan ja selätti Rhinon. Jotenkin tuo koko skenaario oli aivan ällöttävää vakavalla asialla leikkimistä ja juuri tuollaisten takia monilla ihmisillä onkin käsitys, että painikehissä ei voi mitään oikeasti sattua. Hyi olkoon tätä bookkausta.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:28
Voittaja: AJ Styles (Roll up after faking an injury)

Arvosana: * ½

Tag Team Flag Match
LAX w./Konnan VS. America’s Most Wanted w./Gail Kim
Joskus on irvailtu Vince Russolla olevan fetissin lippumatsia kohtaan, enkä lähtisi kyllä sitä ajatusta poiskaan sulkemaan Mestaruusvyöt tässä ei ainakaan olleet panoksena, enkä edes tiedä, kuinka vöille oli käynyt, kun asiasta ei selostajat maininneet. Genesiksessä Jim Cornette uhkasi nostaa vyöt hyllylle, liekö sitä tapahtunut vai eikö, en tiedä. Joka tapauksessa tässä ottelussa Amerikan lippu oli toisessa kehäkulmauksessa ja Meksikon lippu toisessa. Tarkoituksena oli noutaa oman maan lippu ja ripustaa se kehän yläpuolella olevaan koukkuun. Voittajien kansallishymni sitten soitettaisiin ja kaikkien pitäisi nousta sitä seisten kuulemaan.

Harmittaa, kun tiedän varmaksi LAX:illa ja AMW:lla olevan potentiaalia vaikka kuinka hyvään otteluun. Sellaiseen ei kuitenkaan tunnuta antavan todellista mahdollisuutta. Tässäkin oli paljon hyviä elementtejä, mutta stipulaatiosekoilu sitten vei parhaan terän pois. Gail Kim tosin muistutti jälleen, miksi rakastan häntä. Huikea Moonsault kehäkulmauksesta lattialle ja muutenkin rajua bumppia otti vastaan. Hyviä hetkiä, mutta kokonaisuutena liian sekavaa.

Spoiler: näytä

Mainittavan arvoista on myös se, että ottelun jälkeen James Storm jyrisi haastattelussa hyvin vihaisen oloisena Chris Harrisille ja tuo ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin AMW:n lopun alkua.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:43
Voittajat: LAX

Arvosana: ** ½

Segmentti #3. Muistattehan kun kesällä 2006 eräässä Raw’ssa Triple H ja Shawn Michaels pukeutuivat Vince & Shane McMahoniksi ja tekivät julmaa pilkkaa heistä? Nyt oli HHH:n ja HBK:n vuoro joutua pilkan kohteeksi, kun BG & Kip James (Voodoo Kin Mafia) ilmestyi kehään Shawniksi ja Hunteriksi pukeutuneena. Myöskin Spirit Squad ja Big Dick Johnson olivat pilkan kohteena. Kaikki tämä johtui siitä, että marraskuussa BG & Kip olivat julistaneet ”sodan” WWE:lle. Hassuttelujen jälkeen BG James sitten vakavoitui ja rujosti kiroten esitti Vince McMahonille miljoonan dollarin haasteen. He maksaisivat miljoonan Vincelle, jos hän järjestäisi ottelun VKM:n ja D-X:n välillä ”missä tahansa, milloin tahansa.” Joo-o. Kukin saa tahollaan päättää ja päätellä, liikuttiinko tässä kummalla puolen sitä hyvän maun rajaa.

NWA World Heavyweight Championship (3-Way)
Sting VS. Christian Cage w./Tomko VS. Abyss © w./James Mitchell
Tähän otteluun oli päädytty monien mutkien kautta. Aloitetaan Genesiksestä, jossa Sting ja Abyss ottelivat mestaruudesta. Tuossa matsissa Sting paiskasi Abyssin rampilta alas ja tempustaan johtuen hänet diskattiin. Koska vanhat NWA-vyön säännöt olivat edelleen voimassa, niin tämä tarkoitti sitä, että Sting hävisi vyönsä diskauksen seurauksena. Stingiä ei siis oltu koskaan selätetty, joten oli selvää, että hän revanssin ansaitsi. Samaisessa Genesiksessä Christian voitti ykköshaastajuusottelussa AJ Stylesin ja sitä kautta ansaitsi paikkansa. Huomioitavaa on myös se, että nyt CC oli saanut vanhan WWE-aikojen sidekickinsä Tomkon rinnalleen ja hän teki tässä ensiesiintymisensä TNA:n ppv:ssä.

Ja vielä tärkeä juonikuvio, joka näkyi ottelun kuluessakin selvästi oli se, että Sting oli pyrkinyt näkemään Abyssin maskin taakse ja inhimillistänyt Hirviötä muun muassa kutsumalla tätä Impactissa ”Chrisiksi.” Sting oli maanitellut Abyssia ajattelemaan omilla aivoillaan ja hylkäämään James Mitchellin. Abyss kuuntelikin Stingin tarinoita, mutta vielä tässä vaiheessa hän ei ollut lopullista päätöstään tehnyt. Joten ensimmäistä kertaa Abyssin hahmoon tuotiin inhimillisyyttä mukaan.

Pitkän taustaselityksen jälkeen voikin siirtyä lyhempään selvitykseen ottelun kulusta. Abyssin ja Stingin orastava ystävyyssuhde näkyi ottelun aikana useaan otteeseen ja myös Tomko oli vähän väliä kehässä heilumassa. Melkoista hulabaloota meno olikin, eikä sellaista rauhallisempaa painia nähty juuri ollenkaan. Ihan mukavaa ”entertainment” painia, mutta ei mitään sellaista, josta kauheasti kerrottavaa jäisi. Voittaja oli tosin itselleni yllätys.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:57
Voittaja: Abyss (pinned Sting via Black Hole Slam)

Arvosana: ***

THE Rematch
Kurt Angle VS. Samoa Joe
19.11.2006 on merkittävä päivämäärä painihistoriassa, sillä tuolloin Kurt Angle päätti 2000-luvun merkittävimmän voittoputken pakottamalla Samoa Joen taputtamaan nilkkalukon kourissa. Voittoputki oli ohi, mutta kysymys miesten lopullisesta paremmuudesta edelleen osittain auki. Joe vaati revanssia, jota Angle ei ollut aluksi halukas antamaan. Jonkin ajan kuluttua mieli kuitenkin muuttui. Hän halusi antaa Joelle toisen tilaisuuden, vedoten siihen, että hän itsekin oli saanut toisen tilaisuuden amatööriuransa aikana. Maailmanmestaruuskisoissa vuonna 1995 hän oli niukasti hävinnyt iranilaiselle painijalle nimeltään Abbas Jadidi. Tämä oli jäänyt kaivamaan Anglen mieltä, mutta hän luuli tilaisuutensa menneen. Atlantan olympialaisten finaalissa Anglen toive kuitenkin toteutui, kun vastustajana oli nimenomaan Jadidi. Angle oli saanut toisen tilaisuuden, ja saman mahdollisuuden hän nyt halusi tarjota Joelle, jota kertoi kunnioittavansa. Samaan hengenvetoon Angle kuitenkin vannoi, että kävi miten hyvänsä, niin tämä tulisi olemaan vihonviimeinen kerta, kun hän Joen kohtaa. Näin jälkiviisaana voisi irvailla, että tuo lupaus kusahti pahemman kerran.

Genesiksessä oli ensikohtaamisen mystiikkaa, huumaa ja kiimaa. Luonnollisesti tuo elementti tästä puuttui, mutta vastapainoksi tämä (kylmän teknisesti) tarkasteltuna oli parempi painiottelu ja kestoakin rutkasti enemmän. Nyt nähtiin niitä jo Genesiksessä kaipailemiani mattopainiotteita ja tiukkoja lukotussessioita, mihin nämä kaverukset pystyvät. Lisäksi kummatkin tempoivat näyttäviä suplekseja ja rajuja tällejä yläköydeltä. Aivan ensiluokkaisen hieno painiottelu siis, mutta miksikään superotteluksi tämä ei sentään noussut. Lopussa nähty tuomaribumppi ja Anglen täysin puskista tullut heelkäyttäytyminen eivät nimittäin sopineet kuvaan oikein millään lailla, ja se latisti fiiliksiä. Eikä tämä nyt muutenkaan ihan motyc-tasoa ollut, mutta huikean kova painiottelu siltikin. Hieno tapa TNA:lta päättää vuosi 2006!

Spoiler: näytä

Kesto: 19:15
Voittaja: Samoa Joe (Coquina Clutch Submission)

Arvosana: ****

*** Samoa Joe
** Kurt Angle
* Daniels

Yhteenveto: Tämä nyt ei ollut enää niin hyvää kuin syksyn aikana TNA:lta oltiin totuttu. Jos pääottelu olisi epäonnistunut, niin käteen olisi jäänyt tyhjä arpa. Onneksi näin ei käynyt. Tapahtumaa värittäneet erilaiset segmentit olivat turhia ja hyvän maun rajoja koettelevia, en niistä tykännyt. Harmitus oli myös se, että AJS-Rhino ja LAX-AMW pilattiin huonolla bookkauksella. Kritiikin jälkeen täytyy kuitenkin todeta, että kyllä tämä edelleenkin huomattavasti parempaa oli verrattuna WWE:n loka-marraskuun tarjontaan, eikä tähän kokonaisuutena kamalan pettynyt voi olla.


Pähkinänkuorispoilerit
Senshi VS. Lethal VS. Dutt VS. Shelley VS. Starr (14:39) *** ¼
Daniels VS. Sabin (12:28) ***
AJ Styles VS. Rhino (7:28) * ½
America’s Most Wanted VS. LAX (10:43) ** ½
Christian VS. Abyss VS. Sting (11:57) ***
Samoa Joe VS. Kurt Angle (19:15) **** (illan paras)

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Bound For Glory 2,94

6. TNA - Final Resolution 2,92
7. TNA - No Surrender 2,91
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88 / TNA - Turning Point 2,88
9. TNA - Lockdown 2,79
10. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78

11. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
12. TNA - Sacrifice 2,72
13. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
14. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
15. WWE - Backlash (RAW) 2,46

16. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43 / WWE - Cyber Sunday (Raw) 2,43
17. TNA - Victory Road 2,39 / WWE - Survivor Series 2,39
18. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
19. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11
20. WWECW - December To Dismember 1,96

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Se on kuulkaas TNA:n vuosi nyt paketissa. Tuttuun tapaan viimeiseksi jää Armageddon, ja sitä voitte odotella ensi viikon alkupuolella. Hyvältä näyttää, kyllä tämä loppuun asti viedään

[Kenitys]

December to Dismember on kieltämättä kamalinta, mitä WWE on onnistunut pitkään aikaan tuottamaan - siitäkin huolimatta, että se sisälsi oikeasti hienon openerin. SurSerin ja D2D:n jälkeen uskoni WWE:n tarjontaan oli aika 0, mutta onneksi sitten tuli Armageddon. TNA:sta ei ole tällä hetkellä sen kummempaa sanottavaa, joten siirytään kolme ja puoli vuotta taaksepäin TNA:n historiassa, kun olen ehtinyt sopivasti kotiutumaan Singaporesta.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #55 (30.7.2003)

Heinäkuun viimeinen ppv. Selostajinamme ketkäpäs muut kuin Mike Tenay ja Don West. Scott Hudson oli tosiaan ottanut nyt pysyvästi paikan TNA:n backstage-haastattelijana, ja Goldylocks oli kadonnut ruudusta kokonaan lukuun ottamatta yhtä esiintymistä pari viikkoa sitten.


Elix Skipper vs. Jerry Lynn - 2 out of 3 Falls Match
Jerry Lynniä ei näkynyt viime viikon show'ssa ollenkaan, koska jonkinlaisena buukkauksen konsulttina kayfabessa ilmeisesti toimiva Don Callis (tiedä sitten millä ansioilla hänet oli siihen nimitetty) oli määrännyt hänet ja Justin Crediblen pakkolomalle, koska heidän edellinen ottelunsa oli liian väkivaltainen. Samasta syystä Callis oli omien sanojensa mukaan hankkiutunut eroon muun muassa New Jackista. Tästä lisää vielä kohta. Nyt Lynn oli kuitenkin taas kehissä, ja vastaansa hän sai Elix Skipperin. Skipper oli ainut XXX:n painijoista, joita oli nähty huikean Steel Cage Matchin jälkeen. Low-Ki oli yhä loukkaantuneena, ja Daniels oli Japanin-kiertueella. Joukkuekavereidensa ollessa pois Skipper oli viime viikkoina alkanut rakentaa omaa singles-uraansa. Hän oli jopa alkanut puhua siitä, kuinka hän tahtoo nousta seuraavaksi NWA World Heavyweight -mestariksi. Uudeksi iskulauseekseen Skipper oli ottanut toteamuksen siitä, että hän oli "pound for pound" TNA:n paras atleetti. Sanojensa todisteeksi hän kantoi viikko toisensa perään vaakaa mukanaan. Aikaisemmilla viikoilla Skipper oli päihittänyt Amazing Redin ja Mad Mikeyn (Crash Holly), mutta nyt hän sai vastaansa kenties sen oikeasti "pound for pound" parhaan atleetin TNA:ssa. Tämän ottelun piti olla ensin ihan normaali Singles Match, mutta tilanne muuttui, kun Lynn otti selätyksen jo puolen minuutin jälkeen Roll upilla. Tuon nöyryytyksen jälkeen Skipper vaati, että ottelu muutetaan 2 out of 3 Falliksi, ja Lynn suostui.

Täytyy todeta asia, jonka olen saattanut jo jossain arvostelussa aikaisemminkin mainita. Jotenkin Jerry Lynn ei ole ollut viime kuukausina ihan oma itsensä. Konnan-feudin päättymisen jälkeen Lynnin otteet ovat olleet vaisumpia kuin aikaisemmin, minkä on saattanut huomata esimerkiksi Credibleä vastaan käydyssä feudissa. Saman myös huomasi tässä ottelussa. Jotenkin Lynn ei ole vain enää se samanlainen "highlight of the show", joka hän tuntui olevan lähes tulkoon viikko toisensa perään edellisen vuoden TNA:ssa yhdessä AJ Stylesin ja Low-Ki'n kanssa. Se on tosi harmi, koska tykkään Lynnistä paljon. Tässäkin Lynn siis veti ihan mukavan ja viihdyttävän ottelun Skipperin kanssa, mutta ei tässä vain yksinkertaisesti ollut mitään ennennäkemätöntä tai huikean säväyttävää. Mukava ottelu muttei sen enempää. Oma miinuksensa tulee myös siitä, että ottelun alku piti buukata niin typerästi. Skipperin uskottavuus ei tuosta ainakaan kasvanut.
**½ (6:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (2nd Fall: Pinned Skipper after hitting him with a Dropkick while Skipper was holding a scale front of his head)

In ring angle w/ Sonny Siaki, Trinity, AJ Styles, D-Lo Brown & Erik Watts
Tässä välissä nähtiin viikon pakollinen pitkä in ring -promoilu, joista oli tullut TNA:n show'issa jo tapa. Samalla ne olivat muuttuneet välillä aika väkinäisiksi, kuten tässä tapauksessa. Aluksi kehään saapuivat Sonny Siaki ja Trinity. Siaki alkoi saman tien kehua itseään, ja lopulta hän eteni puheessaan siihen, että ilman hänen apuaan viime viikon päämestaruusotteluissa AJ Styles ei olisi enää NWA World Heavyweight -mestari. Tässä vaiheessa Styles keskeytti hänen promonsa. Selostajat ihmettelivät tilannetta: he luulivat, että Styles ja Siaki ovat samalla puolella Russon tallissa. Myös Styles muistutti Siakia, että tämän pitäisi olla osa "Team Stylesiä". Tämän jälkeen Styles alkoi haukkua Siakia, ja lopulta miehet olivat ajautumassa käsirysyyn. Trinity tuli väliin, jolloin Styles ilmoitti ettei tarvitse sen enempää Siakia kuin Trinityäkään. Samalla tilanteen keskeytti D-Lo Brown, joka marssi kehään ja ilmoitti olevansa samaa mieltä Stylesin kanssa: tämä ei tarvitse Siakia, Trinityä tai varsinkaan Vince Russoa.

Brown pyysi Stylesiä muistelemaan, miten fanit hurrasivat hänelle aikaisemmin, ja miettimään, miten paljon hienompaa olisi olla rehdisti NWA World Heavyweight -mestari. Brown pyysi Stylesiltä vielä yhtä uusintaottelua, koska hän sanoi tietävänsä, että Stylesin mieltä kaiveli aivan yhtä paljon kuin Browninkin mieltä se, että viime viikon Ladder Match oli päättynyt epäselvästi. Tuo ottelu päättyi siihen, kun molemmat miehet romahtivat maahan pidellen mestaruusvyötä käsissään, ja lopulta tuomari julisti Stylesin olevan mestarin edulla edelleen mestari, koska kumpikaan painijoista ei ollut saanut vyötä yksiselitteisesti haltuunsa. Styles kertoi kieltämättä miettivänsä edelleen tuota viimeviikkoista ottelua, ja niinpä hän lupasi D-Lo'lle vielä yhden mestaruusottelun ensi viikolle. Miehet kättelivät ja halasivat, mutta samalla Sonny Siaki hyökkäsi Brownin kimppuun. Hetken näytti siltä, että Styles puolustaisi Brownia, mutta sen sijaan hän liittyikin halpamaisesti Brownin pieksemistalkoisiin. Samalla paikalle juoksi TNA:n uusi "Director of Authority" Erik Watts, joka pieksi koko heel-kolmikon ulos kehästä. Sen jälkeen firman uusi authority figure ilmoitti, että ensi viikolla tosiaan käytäisiin päämestaruusottelu Brownin ja Stylesin välillä. Tuon ottelun aikana Siaki ja Trinity olisivat bannattu ringsideltä, Vince Russo olisi kehän vieressä kiinnitetty käsiraudoilla Erik Wattsiin ja lisäksi ottelu käytäisiin teräshäkin sisällä! Semmoista. Jospa vihdoin saataisiin se feudin huipennus.


Edward Chastain w/ Don Callis vs. Sandman
Ennen tätä ottelua Chastainin manageri ja tosiaankin jonkun sortin buukkauskonsultti Don Callis piti promon siitä, kuinka hän pyrki tarjoamaan katsojille sitä, mitä he todella halusivat. Se tarkoitti käytännössä sitä, että esimerkiksi kaikesta mahdollisesta Hardcore-painista yritettiin päästä tässä firmassa eroon. Callisin mukaan katsojat eivät voineet itse tietää, mikä olisi heille parasta, joten hänen täytyi huolehtia heidän tarpeistaan. Jotenkin tämä Callisin rooli tuntuu tällä hetkellä turhalta. Missään vaiheessa ei ole selitetty, millä oikeudella hänelle on myönnetty jonkinlaista buukkausvaltaa tai mikä hänen asemansa on verrattuna esimerkiksi Director of Authority Erik Wattsiin. Miksi Callisista ei vain voitu suoraan tehdä sitä authority figurea? Watts oltaisiin voitu heittää hiuksista vittuun. No, nyt Callis oli kuitenkin kehässä Chastainin kanssa, ja hän ilmoitti tuoneensa Sandmanin takaisin TNA:han ottelemaan Chastainia vastaan. Tätä ottelua ei kuitenkaan käytäisi Hardcore-säännöillä, vaan kyseessä olisi rehti painiottelu.

Eipä ollut kummoinen tämä Chastainin toinenkaan ottelu, vaikka kieltämättä tässä hän sentään esitti joitain ihan oikeita painiotteita. Annan tälle ottelulle puolikkaan ihan vaikka pelkästään sen takia, että Chastain veti oikeasti aika nätin Sentonin apronilta ringsidelle Sandmanin päälle. Muuten ottelu jäikin sitten aika vaisuksi, mihin yksi suuri syy on toki se, että tämä kamppailu kestikin vain kaksi minuuttia. Toisaalta lyhykäinen kesto oli myös ottelun parhaita asioita, sillä pitkänä versiona Chastainin ja Sandmanin "normaali painiottelu" olisi ollut varmaan aika tuskaa. Tosin eipä tätäkään kovin normaaliksi voi sanoa, kun lopussa Sandman pääsi kuitenkin riehumaan kendokeppinsä kanssa. Vaikka annan tälle saman arvosanan kuin Smiley vs. Chastainille, on silti myönnettävä, että tämä oli Chastainin ottelusta se viihdyttävämpi tapaus. Ei silti mitään sellaista, jota haluaisin nähdä lisää. Toivottavasti ottelun jälkeen nähdyt Callisin Chastainille antamat potkut olivat siinä mielessä aidot, että Chastainin TNA-ura päättyi tähän.
½ (2:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sandman (White Russian Leg Sweep)

Simon Diamond & Johnny Swinger w/ Glenn Gilberti vs. Norman Smiley & Shark Boy
Glenn Gilbertin manageroima Diamond & Swinger -kaksikko oli viime viikolla piessyt ruoskilla joukkuemestarikaksikon Chris Harrisin ja James Stormin niin pahasti, että AMW ei ollut ottelukunnossa. Niinpä Diamond ja Swinger hakivat lisänostetta TNA-uralleen kohtaamalla Norman Smileyn ja Shark Boyn muodostaman uuden joukkueen. Aikaisemmin illalla oli nähty backstage-angle, jossa Shark Boy oli murheenmurtama, koska Don Callis oli hankkiutunut eroon Sharkyn ystävästä ja joukkueparista New Jackista. Ensin mikään ei näyttänyt lohduttavan Sharkyä, mutta lopulta hänen seurakseen saapui Smiley, joka opetti Shark Boylle Big Wiggle -tanssin. Tämä piristi Shark Boytä huomattavasti, ja kaksikko päätti muodostaa yhdessä joukkueen. Tajusin muuten tämän ottelun aikana, että tällä ja viime viikolla ei ollut nähty enää jatkoa vuoden idioottimaisimmalle juonikuviolle, jossa SEX:n jämäpainijat yrittivät saada ryöstettyä Sharkyn maskia. Loistava uutinen, toivottavasti tuo kuvio on virallisesti ohi.

Tämähän oli yllättävän mukava ottelu. En välttämättä ole suurin Sharkyn ja Smileyn joukkueen fani, koska Smiley on jotenkin vähän väsynyt hahmo, mutta kyllähän se paremman puutteessa menee. Tätä ottelua oli oikeasti ihan kiva seurata, koska Smileytä lukuun ottamatta kaikki ovat oikeasti kiinnostavia ja vieläpä hyviä painijoita, eikä se Smileykään mikään onnettoman huono tapaus ole kehässä. Niinpä nelikko veti viidessä minuutissa hyvin perus tv-ottelutyylisen kamppailun, jossa nähtiin pari poikkeuksellisen nättiä liikettä Diamondilta ja Swingeriltä. Ei tosiaan mikään vuoden ottelu tai edes sellainen, jonka muistaisi hyvin parin viikon päästä, mutta ok joukkuekohtaaminen. Ottelun jälkeen AMW hyökkäsi Diamondin ja Swingerin kimppuun, ja niinpä näiden joukkueiden feud jatkuu.
** (5:05)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Simon Diamond & Johnny Swinger (Swinger pinned Shark Boy after a double team Flapjack DDT alias Problem Solver)

Taped interview w/ Vince Russo
Syystä taikka toisesta Vince Russo ei ollut tällä viikolla show'ssa paikalla, mutta onneksi sentään saimme nauttia etukäteen nauhoitetusta haastattelusta hänen kanssaan. Haastattelussa Russo muun muassa kehuskeli sillä, kuinka tällä hetkellä hän piti TNA:n ylintä valtaa, koska hänen manageroimansa painija oli NWA World Heavyweight -mestari. Jos joku ei mennyt Russon mielen mukaan, hän pystyisi omien sanojensa mukaan koska tahansa ottamaan esillä "AJ Styles" -kortin. Lisäksi Russo puhui siitä, että hän ei ollut suinkaan unohtanut SEX:ää ja siihen liittyvää ideologiaa, vaan se olisi yhä olemassa ja tulisi jossain vaiheessa takaisin. Tällä hetkellä se oli kuitenkin pitänyt jättää taka-alalle, koska nyt Jeff Jarrett vei hänen kaiken huomionsa. Russo ilmoitti vihaavansa Jarrettia, koska tämä oli tehnyt Russon ja Jarrettin välisestä feudista henkilökohtaisen. Nyt jäljellä ei ollut mitään rajoja, ja Russo oli valmis tekemään mitä tahansa tuhotakseen Jarrettin uran ja elämän.


Chris Sabin (c) vs. Michael Shane - Special Referee: Frankie Kazarian - NWA X Division Championship
Chris Sabinin ja Frankie Kazarianin feud oli ollut edellisviikon jaksossa tauolla, koska sen enempää Kazariania kuin X-Divisioonan mestariakaan ei ollut jaksossa nähty. Toissaviikolla Kazarian ja Sabin olivat otelleet kiistanalaisen mestaruusottelun, jonka Kazarian oli jo ehtinyt voittaa mutta jonka lopputulos muutettiin, kun päätuomari Rudy Charles saapui ilmoittamaan ottelun tuomarille, että Kazarian oli vienyt voiton tekemällä Wave of the Futuren mestaruusvyön päälle. Niinpä Kazarian oli diskattu, ja Sabin säilytti vyönsä. Nyt Sabin ilmoitti haastattelussa saaneensa tarpeeksi Kazarianista, ja hänellä ei olisi kuulema enää mitään velvoitteita olla samassa pukuhuoneessa - puhumattakaan samasta kehästä - Kazarianin kanssa. Sen sijaan Sabin puolusti nyt mestaruuttaan Michael Shanea vastaan. Nuori ja lahjakas Shane teki siis tässä ottelussa TNA-debyyttinsä. Shane oli ei enempää eikä vähempää kuin Shawn Michaelsin serkku, joka tultaisiin myöhemmin tuntemaan myös Matt Bentley -nimellä. Juuri ennen ottelun alkua Erik Watts saapui ilmoittamaan Chris Sabinille, että hän oli päättänyt tehdä Frankie Kazarianista ottelun erikoistuomarin. Ymmärrettävistä syistä Sabin ei ollut iloinen.

Oikein hyvä TNA-debyytti Shanelle. Tämä ottelu oli taas oikeastaan suora malliesimerkki siitä, millaista X-Divarin viikottaisen meiningin pitäisikin olla. Joka viikolta lienee turha odottaa ihan MOTYC-kamppailuja (vaikka sellaisia olisi kiva saada useammin kuin kerran puoleen vuoteen), mutta viikottain X-Divarin pitäisi yltää kolmen tähden rajaan. Koko X-Divarin idea kun on nimenomaan se, että se tarjoaisi niitä poikkeuksellisen hyviä no limit -tyylisiä spottailuotteluita, joita ei muuten paljoa nähdä. Välillä tämän vuoden aikana TNA onkin tuntunut olevan vähän hukassa X-Divarinsa kanssa, mutta viimeisen muutaman kuukauden aikana suunta on taas ollut selvästi oikea. Lisää tälläisiä Shanen kaltaisia debyyttejä, ja homma on kunnossa. Tässäkin nähtiin pari huikeaa loikkaa ulos kehästä, tosi täräyttävä Superkick, muutama muu hieno liike ja kokonaisuutena energistä painia. Samalla toki jatkettiin Kazarian vs. Sabin -feudia, mikä samalla vähän söi tämän ottelun arvosanaa. Buukkauksen lisäksi myös ajan puute esti tätä ottelua nousemasta kovan luokan arvosanoihin.
*** (9:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Sabin (Pinned Shane after hitting him with the championship belt)

Kid Kash vs. Ricky Morton w/ Sarah Lee
Kid Kash oli ollut pitkitetystä Trinity-feudista lähtien aika hukassa, ja nyt hän ilmeisesti haki hieman uutta suuntaa tällä legendafeudilla, joka sai alkunsa viime viikolla. Tilanne alkoi siis siitä, kun Harley Racen, Larry Zbyszkon ja Ricky Mortonin kaltaiset NWA-legendat olivat saapuneet kehään juhlistamaan uuden authority figuren paljastamista. Kid Kash oli kuitenkin pilannut nuo bileet saapumalla kehään ja haukkumalla kaikki kehässä seisovat legendat. Erityiseksi silmätikukseen hän otti Rock 'n' Roll Expressin toisen osapuolen Mortonin, joka oli itse asiassa aikoinaan toiminut Kashin kouluttajana. Tuo angle oli päättynyt siihen, että uusi Director of Authority Erik Watts saapui kehään ja auttoi legendoja Kashin pieksemisessä. Tälle viikolle buukattiin 1 on 1 -ottelu oppilaan ja opettajan välille. Mortonin ringsidelle saapui avuksi yksi NWA-legendoista Sarah Lee. On muuten jännittävää, kuinka Morton oli tässä kuviossa nyt ottanut luontevan face-roolin, kun vielä vuoden alkupuolella hän ja Gibson olivat tehneet shokeeraavan TNA-debyyttinsä liittymällä Russon Sports Entertainment Xtremeen. Ehkä tämä face-rooli on kuitenkin vähän parempi.

Ensimmäisen kahden minuutin perusteella olin jo kirjoittamassa, että Morton veti osuutensa tässä ottelussa paljon paremmin kuin pari kuukautta sitten, jolloin hän ja Robert Gibson ottelivat pari ottelua SEX:n riveissä. Totuus paljastui kuitenkin, kun ottelu jatkui vielä sen vajaan viitisen minuuttia. Morton väsyi todella nopeasti ensiminuuttien jälkeen, mikä näkyi koko ottelun temmossa. Kashin on vaikea pitää yksin ottelua kovin nopeana, jos vastustaja on aivan puhki yhden (vaikkakin hyvin näyttävän) Suicide Diven jälkeen. Juuri tämän takia oikeastaan ihmettelen suuresti sitä, miksi yleensä Mortonin ja kumppanien on yritettävä enää edes nousta kehään, kun he eivät kuitenkaan pysty enää kummoisiin otteisiin. Onko se palava halu painia tai vaihtoehtoisesti rahanpuute niin kova, että hommaa on jatkettava, vaikka on itse vain varjo entisestään? No, alku oli tässä ottelussa tosiaan ihan menevä, ja senkin jälkeen Kash yritti parhaansa, joten ei tämä kamalan huono ollut. Abyssin sekaantuminenkin lopussa oli ihan näyttävä. Kokonaisuutena siis siedettävä ottelu, mutta ei mielellään Mortonia enää painikehään, kiitos.
*½ (6:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Pinned Morton after a Shock Treatment by Abyss)

Couple of random angles
Tässä välissä nähtiin taas pari todella turhaa anglea, joilla kaiketi yritetään jatkaa jotain kuviota. Ensin nähtiin taas yksi ylipitkä, turha ja hauskuuden yrittämisessä surkeasti epäonnistunut angle Truthin, Konnanin ja BG Jamesin välillä. Tällä viikolla porukan nimi oli muuttunut 3 Live Crew'stä 3 Live Krew'ksi. Minulle on edelleen täysin mysteeri, mihin näillä viikottaisilla huumoriangleilla pyritään ja mihin rooliin TNA yrittää tätä porukkaa oikein buukata. Ketä vastaan he voisivat alkaa feudata ja mistä mestaruudesta he olisivat kiinnostuneita? Mielestäni tällä 3LK-kuviolla on aika hyvin pilattu Jamesin ja entisen päämestari Truthin uskottavuus. Ei näin. No, tämän anglen jälkeen nähtiin vielä hyvin tärkeä in ring -angle, jossa TNA-tanssijat Lollipop ja April seisoivat kehässä ja vaativat Bitch Slap Girlsejä, eli Nurse Veronicaa ja Cheerleader Valentinaa, saapumaan paikalle. Veronica ja Valentina saapuivat, juoksivat kehään ja saivat selkäänsä. Sen pituinen se. Jippii.


Shane Douglas & Disciples of the New Church w/ James Mitchell vs. Raven & Julio Dinero & Alexis - Falls Count Anywhere Clockwork Orange House of Fun Match
Tämä ottelu jatkoi samaa Ravenin ja Shane Douglasin feudia, jota oli puitu jo viikkokaupalla. Viime viikolla Raven ja Gathering kohtasivat Douglasin ja New Churchin 6-Man Tag Team Matchissa, ja tällä viikolla panoksia oli korotettu entisestään. Raven oli haastanut heelit Clockwork Orange House of Fun Matchiin, joka oli Ravenin itsekehittelemä ottelumuoto. Se ei oikeastaan nykyisessä muodossaan poikennut HC-ottelusta mitenkään muuten kuin siten, että kehän yläpuolelle oli pystytetty kehikko, josta roikkui aseita. Joka tapauksessa heelit olivat suostuneet otteluun mielellään, ja tässä sitä oltiin. Alun perin face-joukkueen kolmannen jäsenen piti olla CM Punk, mutta syystä taikka toisesta Punk ei ollut paikalla tällä viikolla. Niinpä urhea Alexis otti Punkin paikan ottelussa.

New Church on kieltämättä ollut mukana aika monessa tämän vuoden TNA:n roskapainiottelussa, ja moni niistä on ollut oikein viihdyttäviä. Pitää antaa ihan tämmöinen yleiskehu vielä kerran New Churchille siitä, että tämä porukka on ehdottomasti ollut yksi mielenkiintoisin osa TNA:n alakorttia. Lisäksi se on parhaimmillaan tarjonnut oikein viihdyttäviä joukkueotteluita ja huonoimmillaankin ollut ihan kiva. Tänään ei ollut mikään vahvin päivä ainakaan Brian Leeltä, joka kaatuili jo sisääntulon aikana. Osa syy menee varmasti sille, että tämä vaihe ei ollut Leen henkilökohtaisessa elämässä ihan sitä helpointa. Sen sijaan Slash veti tämän ottelun taas aivan täysillä, ja Douglaskin näytti tässä monen tyypin mäiskinnässä yllättävän hyvältä. Erityiskehua pitää kuitenkin antaa tällä kertaa Ravenille, Juliolle ja Alexikselle, jotka ottivat todella kovaa bumppia. Erityisesti Alexis teki todella kovan työn paikatakseen harmillista Punkin puuttumista. Hyvistä seikoista huolimatta ottelu lähti nihkeästi käyntiin. Onneksei se parani mitä pidemmälle eteni, ja lopussa tämä olikin jo oikein mallikasta ja pätevää HC-mäiskintää. Kokonaisuutena tämä ansaitsee ihan hyvän arvosanan. Parempaakin on silti tämän vuoden HC-menoissa nähty.
**½ (9:48)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Shane Douglas & Disciples of the New Church (Douglas pinned Raven after a mysterious man knocked him out)

Legend vs. Jeff Jarrett - Double Pole Match
Oli vihdoin tullut aika päättää Legendin ja Jeff Jarrettin intenssiivinen ja vihantäytteinen feud. Nämä miehet olivat olleet viikko toisensa jälkeen toistensa kimpussa, ja yhden kerran he olivat jo ehtineet painia toisiaan vastaan oikeassa ottelussakin, joka oli päättynyt nopeasti Vince Russon sekaantumiseen. Legend oli käyttänyt viikosta toiseen apunaan baseball-mailaa, jolla hän oli piessyt Jarrettia, ja Jarrettin turvana oli puolestaan ollut hänen oma kitaransa. Nyt sekä kitara että baseball-maila oli nostettu roikkumaan tolpista vastakkaisiin kehäkulmauksiin. Aseita saisi käyttää vapaasti sen jälkeen, kun jompi kumpi onnistuisi hakemaan ne alas. Tässä oli siis tuplasti hauskaa verrattuna normaaliin X On A Pole Matchiin!

Eipä tästä ottelusta hirveästi ole sanottavaa. Tämä ottelijapari ei ole mielestäni ollut missään vaiheessa erityisen mielenkiintoinen. Voi tuntua ehkä jollain tavalla epäreilulta, että parin viikkoa sitten oteltu parin minuutin ottelu saa vain puoli tähteä vähemmän arvosanakseen kuin ihan kunnollinen ja pitkä versio näiden miesten ottelusta, mutta kun ei tässä vain ollut enemmän kuin puolikkaan verran lisää syytä innostua. En edes ollut kamalan väsynyt alkaessani katsoa tätä ottelua, mutta silti loppua kohti rupesin pilkkimään niin pahasti, että oli katsottava loppuosuus ihan uusiksi. Tämä oli yksinkertaisesti sellaista perusvarmaa brawlia, jossa ei ole mitään kovin suurta ongelmaa mutta joka ei säväytä yhtään millään tavalla. Koko ottelun stipulaatio oli typerä, ja Siakin sekä turvamiesten sekaantumiset tuntuivat hölmöiltä. Tällä reseptillä ei kovin kummoista ottelua rakenneta siitäkään huolimatta, että lopussa nähty kitaran isku oli hieno. Vaisun fiiliksen jätti tämä ottelu ja tämä feudi. Ottelun jälkeen Christopher Daniels teki yllätyspaluunsa ja hyökkäsi saman tien Jarrettin kimppuun. Danielsin ja Jarrettin feud kuulostaa mielenkiintoiselta idealta.
*½ (9:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Pinned Legend after a guitar shot)

*** Chris Sabin
** Michael Shane
* Elix Skipper

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #55:stä: Tämä oli kyllä niin välijakso kuin joku ikinä vain saattoi olla. Mitään kovin merkittävää ei tapahtunut tai ratkaistu, ja yhdessäkään feudissa ei nähty mitään merkittävää käännettä. Lähinnä sellaista oli kai se, että Legendin ja Jarrettin feud saattoi saada loppunsa, mutta sekin on aika laiha lohtu. Jotenkin TNA junnaa nyt taas aika pahasti paikallaan, ja jotain tuoretta meininkiä tarvittaisiin. Keväällä TNA oli jo hetkeksi päässyt alkuvuoden kamalan huonoista show'ista eroon, mutta parin viime kuukauden aikana taas lähes jokainen ppv on ollut Surkea. Niin oli myös tämä. Toivottavasti tilanteeseen tulisi jossain vaiheessa muutos. Kaipaan niitä ok:ita ppv:eitä, joita nähtiin sentään pari vuoden 2002 aikana.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE Bad Blood - Ok
---------------
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
10. WWE Judgment Day - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
18. WWA The Reckoning - Kehno
19. WWE Insurrextion - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
22. WWA The Retribution - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #55 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavaksi SummerSlam.

[What]

Ihan tässä kohtsillään luen kaikki Kenityksen arvostelut viimeisen kuukauden ajalta. Nyt kuitenkin laitetaan omalta osalta vuoden 2006 viimeinen arvostelu.


Sunnuntai, 17. Joulukuuta 2006
Richmond Coliseum, Richmond, Virginia

Viimeistä viedään tämän vuoden osalta. Samalla tämä oli virallisesti viimeinen ppv, jossa brändijako oli voimassa, tosin loppuvuoden aikana siitä oli jo joustettu ja tässäkin tapahtumassa nähtiin useita Raw-brändin painijoita. Luvassa oli ainakin paperilla mielenkiintoinen tapahtuma, jossa oli tarjolla harvinaisia gimmick-otteluita, kuten Inferno ja Last Ride. Lisäksi luvassa oli ensimmäistä kertaa maailmankaikkeuden historiassa ottelu, jossa maailmanmestari ja WWE-mestari muodostaisivat joukkueen. Selostajina jo tutuksi tullut kaksikko Michael Cole & JBL

Inferno Match
MVP VS. Kane
Ihan jo puhtaasti käytännön järjestelyjen vuoksi olikin fiksua, että tämä vasta historian 4. inferno-ottelu käytiin ensiksi. Riita MVP:n ja Kanen välillä oli kytenyt niin pitkään kuin MVP oli WWE:ssä vaikuttanut. Pieksettyään aikansa jobbereita, oli Kane ensimmäinen legiimi tähti, jonka kanssa Montelilla meni sukset ristiin. Kaksikko olikin loppuvuoden aikana kohdannut jo monenlaisissa otteluissa. Joukkuematseissa, häkkimatsissa, katutappelussa ja niin edelleen. Voittajaksi näistä oli useimmiten selvinnyt MVP, mutta millä keinoilla, se oli kysymys erikseen. Näin ollen Theodore Long oli määrännyt tämän ottelun käytäväksi brutaaleilla inferno säännöillä, eli ainoa keino voittaa olisi sytyttää vastustajana tuleen. Raakaa menoa Richmondissa.

Jo tuo todella harvinainen ottelumuoto teki tästä muistettavan. Edellinen inferno WWE:ssä oli ilmeisimmin nähty vuonna 1999, joten se ei todellakaan jokailtaista herkkua ollut. Mutta olipa tässä muutakin kuin erikoinen stipulaatio. Tai sinällään MVP & Kane kävivät lähinnä läpi perussettinsä, (hieman rajoitetusti liekkimeren johdosta) mutta siitä huolimatta matsi onnistui olemaan menevä viihdepaketti. Kaiken kruunasi sitten lopetus, jossa ihan aikuisten oikeasti sytytettiin mies tuleen. Laitan tänne tapahtumasta myös visuaalisen todisteen. Ihan hyvä avaus.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:16
Voittaja: Kane (set MVP on fire)

Arvosana: ***

Spoilerissa kuva:

Spoiler: näytä

WWE Tag Team Championship (4-Way Ladder Match)
Paul London & Brian Kendrick © VS. William Regal & Dave Taylor VS. The Hardys VS. MNM w./Melina
Theodore Long päätti tarjoilla faneille lähestyvien juhlapyhien kunniaksi harvinaista herkkua. Nimittäin alun perin Londrickin oli tarkoitus puolustaa vöitä tuikitavallisessa ottelussa Regalia & Tayloria vastaan, mutta Long päätti pistää hulinaksi. Ensinnäkin hän päätti muuttaa tämän tikasotteluksi, ja toisekseen lisätä MNM:n ja Hardyt matsiin mukaan. Näistä jälkimmäiseksi mainitut saivat huumaavan vastaanoton Richmondin yleisöltä. Harvemmin tällaista (positiivista) lennosta bookkausta näkee.

Ja huhheijaa mitä menoa tämä olikin! Ei nimittäin kalpene parhaiden TLC tai MITB-otteluiden rinnalla yhtään. Toinen toistaan rajumpia spotteja, joista muutama jäi oikein elävästi mieleen. Mercuryn tyrkkääminen tikkaiden päältä suoraan lattialle Nitron syliin, Kendrickin vastaanottama ja Regalin tarjoilema Dragon Suplex tikkaiden päälle, Jeffin Nitrolle suorittama sairaan stiffi Sunset Flip Powerbomb, ja todella paljon muuta. Kyllä tämä ehdottomasti kuuluu tämäntyyppisten otteluiden eliittiin ja koko vuoden mittapuulla on varmaankin ihan top 5-kamaa. Ehkäpä siltikin tämä muistetaan parhaiten eräästä modernin painihistorian rujoimman näköisestä loukkaantumisesta. Nimittäin ottelun tuoksinassa Joey Mercury otti osuman tikkaista ja tulokset olivat karmaisevat. Verta valui norona, silmä muurautui umpeen sekunneissa ja edessä oli äkkireissu paikalliseen sairaalaan. Noita sattuu, ei mahda mitään, mutta oli varmasti vamman aiheuttaneella Jeff Hardylle hankala paikka vetää ottelu loppuun kun kaveria kiidätettiin ambulanssilla samaan aikaan. Kokonaisuutena aivan mieletön ottelu, eikä tosiaan jäänyt kauas motyc-leimastakaan, jota en tällä kertaa suonut. Joku muu olisi saattanut sen antaakin.

Spoiler: näytä

Kesto: 20:14
Voittajat: London & Kendrick

Arvosana: **** ¼

Kuva Mercuryn kamalasta loukkaantumisesta:

Spoiler: näytä

Singles Match
The Miz VS. The Boogeyman
Hurjan vauhdikkaan alun jälkeen todellinen tunnelmanlatistaja. The Mizin ura WWE:ssä ei ollut tähän mennessä ollut mikään menestystarina. Hänhän tuli mukaan vuoden 2004 Tough Enough-kilpailun jälkeen ja OVW:n jälkeen hänet nostettiin päärosteriin joskus vuoden 2005(?) puolella. No, painitaidothan miehellä oli suoraan sanottuna kammottavat ja Miz olikin hoitanut pääasiassa ”juontajan” virkaa Smackdownissa. Nyt ihan vuoden 2006 loppupuolella Miziä oli alettu näkemään useammin kehässä ja näihin aikoihin mies nauttikin jonkinlaisesta nosteesta. Se on kyllä todettava, että missään nimessä hyvä painija Miz ei tässä vielä ollut, ei edes kohtalainen. Lisäksi hänen promonsa olivat huonolla tavalla ärsyttäviä, enkä yhtään ihmettele esimerkiksi JBL:n todella nihkeää suhtautumista mieheen tässä vaiheessa.

Painitaidoiltaan vajavaisella ja hiton ärsyttävällä Mizillä oli sitten vastassaan kasvonsa maalaava, matoja syövä otus. Joten eipä tästä ollut odotettavissa mitään Flair-Stemboat klassikkoa. Turha ja tympeä ottelu, joka onneksi oli kuitenkin niin lyhyt, että ei pahemmin kokonaisuutta pilannut.

Spoiler: näytä

Kesto: 2:52
Voittaja: The Boogeyman (Chokebomb)

Arvosana: *

United States Championship Match
Chris Benoit © VS. Chavo Guerrero w./Vickie
Survivor Seriesin ottelu oli pettymys, josko nyt nähtäisiin se kunnollinen Chavo-Benoit? Tuossa SuSe:n ottelussa nähtiin melkoisen harmittoman oloinen törmäys Benoit’n ja Vickien välillä, mutta siitä olikin kehkeytynyt tähän mennessä valtaisan iso juttu. Vickie oli rytäkässä satuttanut niskansa ja väitti Benoit’n teloneen häntä tarkoituksella. Näinpä Vickie oli niskatukensa kanssa raivonnut ja vaatinut kostoa viimeisen parin viikon ajan. Lisäksi hän oli toistuvasti provosoinut Benoit’ta muun muassa läpsimällä tätä kasvoille ja usuttamalla lyömään. Benoit oli saanut hammasta purren säilytettyä malttinsa, mutta aikoi nyt purkaa kaiken patoutuneen vihan Chavoon.

Ja kyllähän tämä oli huomattavasti parempi ottelu.  Kaikkein herkullisinta oli erilaisilla heitoilla kilvoittelu. Matsin alkupuolella Chavo heitteli Benoit’ta erilaisilla supleksin variaatoilla useaan otteeseen ja hieman myöhemmin Benvaa vastasi tempaisemalla kahdeksan perättäisen saksalaisheiton sarjan ja kolmet amigot perään. Tuo jos mikä, oli hienoa katseltavaa. Harmittavasti ottelu ei sittenkään ikinä noussut sille ”seuraavalle tasolle”, enkä liiemmälti tykkäillyt lopetuksestakaan, koska Vickiellä oli siinä melkoisen suuri rooli. Selkeää parannusta ja hyvä ottelu, mutta ei edelleenkään sellaista, mitä Chavo & Benoit parhaillaan pystyisivät tarjoamaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:16
Voittaja: Chris Benoit (Sharpshooter Submission)

Arvosana: *** ¼

WWE Cruiserweight Championship Match
Gregory Helms © VS. Jimmy Wang Yang
Tässä vaiheessa Helms oli ohittanut JBL:n Smackdownin historian pisimpään hallinneena mestarina. Helms oli voittanut keskisarjan mestaruuden Royal Rumblessa ja dominoinut divisioonaa koko vuoden ajan. Nyt vastassa oli varsin mielenkiintoinen hahmo. Akio oli hoitanut WWE:ssä jobberin roolia minimaalisella näkyvyydellä, mutta nyt hänellä oli annettu varsin freesi rooli: japanilainen teksasilainen punaniska. Viikset, cowboy-hattu ja kantrimusiikki kaikki kuului pakettiin. Varsin mainio keksintö, joka oli tuonut Akion/Yangin uraan ihan uutta nostetta.

Tuli-inferno ja tikashelvetti olivat ilmeisesti saaneet yleisön verenhimon viritettyä maksimiin, koska tässä huudettiin jopa ”tylsää”, vaikka meno kehässä ei erityisen heikkoa ollutkaan. Toisaalta joku juttu tässä ei oikein klikannut, ja sellaiseen todelliseen vauhtiin ei tunnuttu koskaan pääsevän. Sulavaa ja virheetöntä painia, jossa keskityttiin paljolti tekniikkaliikkeisiin hyppyjen sijaan. Pätevää menoa, ja kyllä minä tähän ihan tyytyväinen osasin olla.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:52
Voittaja: Gregory Helms (Codebreaker )

Arvosana: ** ¾

Last Ride Match
The Undertaker VS. Mr. Kennedy
Illan kolmas harvinainen gimmick-ottelu. Last Ride-matsi oli nähty WWE:n historiassa vain kerran aiemmin. (No Mercy 2004, Undertaker-JBL) Ideahan tässä oli simppeli: vastustaja täytyi survoa ruumisauton kyytiin ja ajaa auto ulos areenalta. Undertakerin ja Kennedyn feudi alkoikin olla jo siinä pisteessä, että jotain tällaista kaivattiinkin. Se oli alkanut jo syyskuussa ja jatkunut No Mercyn ja Survivor Seriesin yli tänne asti. Noissa kahdessa tapahtumassa Kennedy oli teknisesti selviytynyt voittajana. NM:ssä Undertaker diskattiin ja SuSe:n ensiveri-matsissa MVP kävi kajauttamassa Undertakerin otsan verille terästuolilla. Huolimatta tapahtumien kiistanalaisuudesta fakta oli se, että Kennedy oli kahteen kertaan voittanut Undertakerin. Tämän matsin tarkoitus olikin ilman kysymysmerkkejä selvittää se, onko Kennedy oikeasti sellainen vastus, jonka voittamiseen edes Undertaker ei löydä avaimia.

Vaihtelevia olivat tasoltaan tämän feudin ottelut. No Mercy oli hyvä, SuSe paha pettymys, mutta tämä taas varsin mukava. Mukavan intensiivistä menoa heti kellonsoitosta lähtien, eikä edes Undertakerin ottama korkeushyppypatjabumppi häirinnyt minua…elleivät selostajat olisi myyneet sitä kovempana juttuna kuin Foleyn pudotusta konsanaan. Undertaker siis heitettiin lavasteiden päältä alas, suoraan isolle patjalle, joka näkyi selkeästi tv-kuvassa. Sinällään ihan kunnioitettava pudotus ihan patjankin kanssa, mutta oliko sitä nyt pakko hehkuttaa täysin yli, kun kaikki näkivät sen paksun patjan siinä? Noh, tuostakin toivuttiin ja kokonaisuutena ottelu rokkasi. Tiukkoja terästuolin iskuja, kovia rysähdyksiä limusiinin katolla ja muutama (tahattoman) koominen hetki. Tykkäsin, ja arvostaisin tämän samalle viivalle sen No Mercyn kohtaamisen kanssa.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:09
Voittaja: The Undertaker

Arvosana: *** ½

Tag Team Match
Batista & John Cena VS. Finlay & King Booker w./Queen Sharmell
Ensimmäistä kertaa historiankirjoituksen historiassa WWE:n-, ja maailmanmestari löivät hynttyynsä yhteen maksutapahtumassa. Survivor Seriesissa Batista oli vihdoin voittanut mestaruuden Bookerilta, mutta vielä senkin jälkeen Kunkku ja hänen kaverinsa Finlay olivat jatkaneet Elukan kiusaamista. Tämä oli todennut, että onpas epistä, ja päättänyt soittaa frendinsä John Cenan apuun. Hetkessä kiusaajista olikin tullut kiusattuja, kun tämä uuden vuosituhannen Mega Powers oli viime viikot Smackdownissa huseerannut.

Jonkin lievän loukkaantumisen lisäksi en keksi muuta järkevää syytä sille, miksi Batista ei tässä mestaruuttaan puolustanut. Ja kyllä tuossa hieman sellaista olin havaitsevinani, että Cena aika paljon enempi kehävuorossa oli. Tai ehkä sitten Cenan & Batistan supertiimin näkeminen kuulosti takahuoneessa paremmalta ajatukselta kuin mestaruuspuolustus. Tilanne ei kuitenkaan muuksi muuttunut, ja tämä joukkueottelu sai kunnian päättää ppv-tarjonnan vuoden 2006 osalta.

Ottelu oli sellainen ihan kohtuullisen mukava, tyypillinen viihdemättö. Tässä toistettiin moneen kertaan testattua ja hyväksi havaittua perussapluunaa, jonka avulla luodaan ihan meneviä, mutta sittenkin helposti unohdettavia joukkueotteluita. Jokainen hoiti oman hommansa virheettä, mutta myöskään mitään uutta ja erikoista ei kukaan pöydälle tuonut. Voisiko sanoa, että varsin ”neutraali” tapa päättää painivuosi 2006.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:26
Voittajat: Batista & Cena (Batista pinned Booker via Batista Bomb)

Arvosana: ***

*** MNM
** Hardys
* The Undertaker

Yhteenveto: Tietyllä tapaa tätä voisi kutsua WWE:n kasvojenpesuksi. Syyskuun Unforgiven oli mahtava tapahtuma, mutta sen jälkeen taso oli romahtanut pahasti, huipentuen tuohon häpeälliseen December to Dismember farssiin. Vielä kun samaan aikaan TNA nosti reilusti profiiliaan, niin pieniä onnistumisen paineita oli varmasti olemassa. Tähän olikin sitten ladattu erikoisia gimmick-otteluita toisensa perään ja se kyllä kannatti. Tikasottelu oli vuoden parhaimmistoa, eivätkä inferno taikka last ride matsit nekään pettäneet. Toki mukana oli täysin turha Miz-Boogeyman ja pääottelu oli hieman hengetön, mutta silti varsin positiivinen tapa päättää painivuosi. Annan arvosanaan neljäsosan lisän neutraloimaan tuota Miz-Boogeymania, koska se ei lyhyytensä vuoksi liikaa kokonaisuutta rikkonut.

Pähkinänkuorispoilerit
Kane VS. MVP (8:16) ***
4-Way Tag Team Ladder Match (20:14) **** ¼ (illan paras)
The Miz VS. The Boogeyman (2:52) *
Chavo Guerrero VS. Chris Benoit (12:16) *** ¼
Gregory Helms VS. Jimmy Wang Yang (10:52) ** ¾
The Undertaker VS. Mr. Kennedy (19:09) *** ½
Batista & Cena VS. Finlay & Booker (11:26) ***


Arvosana 3,21 (sijoitus rankingissa 2)

Sitten uupuu enää yhteenvetoviesti, jonka laitan tässä viikon mittaan. Vaikkapa torjantaina, jos ei mitään ihmeellistä sitä ennen tapahdu.

[What]

Sain yhteenvedonkin valmiiksi enkä viitsi hautoa sitä tämän pidempään, etenkin kun huomenna on sen verran ohjelmaa, että en koneelle pääse kuin illalla.

Alkusanat: Aikanaan aloitin tämän projektin Kenityksen innoittama koluamalla läpi vuoden 2010, josta jatkoin vuoteen 2011. Sen jälkeen alettiinkin olla reaaliaikaa niin lähellä, että päätin laajentaa tämän kunnianhimoiseksi vuodet 2004-2011 projektiksi. Vuoden 2004 osalta katsoin ainoastaan WWE:n ppv:t, mutta vuodelle 2005 otin mukaan myös TNA:n. Vuodet 04 ja 05 kahlasin läpi melkoista haipakkaa, mutta tämä vuosi 2006 eteni huomattavasti tahmeammin. Tämä vuosi kun sisälsi monenlaisia muuttujia. Työpaikasta irtisanoutumista, kahta muuttoa, opiskelujen aloittamista. Tuon kaiken keskellä ei vaan kerennyt tai ollut edes mahdollisuutta projektia jatkaa. Siinä missä paketoin vuoden 2005 noin viidessä kuukaudessa, niin vuoden 2006 läpikäymiseen meni melkein kokonainen vuosi. Tammikuussa aloitin ja nyt marraskuun lopussa se on valmis.

Oli tässä savottaakin. Tapahtumia kun oli ennätyksellisen paljon, peräti 28. Näistä TNA:lla oli 12 ja WWE:llä peräti 16. Ja sarjassamme turhaa tilastotietoa: Ppv-otteluita nähtiin vuoden aikana kaikkiaan 192 kappaletta ja ne jakautuivat seuraavalla tavalla.
Hirmuisen kamalat ottelut (arvosanat 0-1,25) 16 kpl 8,5%
Huonot/turhat ottelut (arvosanat 1,5-2,5) 74kpl 39,2%
Hyvät ottelut (arvosanat 2,75-3,25) 68kpl 36,0%
Mainiot ottelut (arvosanat 3,5-4,25) 45kpl 23,8
Superottelut (arvosanat 4,5-5) 3kpl 1,6%
Arvostelun ulkopuolella: 3 ottelua

Noihin kategorioihin tulee pientä hienosäätöä, mikäli päätän noin yksityiskohtaista tilastointia jatkaa. Koin ongelmalliseksi tuon huonot/turhat ottelut, koska arvosanoilla 1,5 ja 2,5 on niin suuri ero, että niitä ei oikein voi samaan kategoriaan niputtaa. Tein kuitenkin näin, koska hoksasin epäkohdan vasta vuoden puolenvälin jälkeen, enkä jaksanut alkaa sitä enää korjaamaan.

PPV Ranking 2006
1 WWE – WrestleMania XXII 3,38
2 WWE – Armageddon (Smackdown) 3,21
3 WWECW – One Night Stand 3,08
4 WWE – Unforgiven (RAW) 3,07
5 TNA – Against All Odds 3,03 / TNA – Genesis 3,03

6 TNA – Bound For Glory 2,94
7 TNA – Final Resolution 2,92
8 TNA – No Surrender 2,91
9 WWE – No Way Out (Smackdown) 2,88 / TNA – Turning Point 2,88
10 TNA – Lockdown 2,79

11 WWE – Judgment Day (SmackDown) 2,78
12 WWE – Royal Rumble 2,75 / TNA – Destination X 2,75 / TNA – Slammiversary 2,75
13 TNA – Sacrifice 2,72
14 WWE – No Mercy (Smackdown) 2,71
15 TNA – Hard Justice 2,57 / WWE – SummerSlam 2,57

16 WWE – Backlash (RAW) 2,46
17 WWE – Great American Bash (SmackDown) 2,43 / WWE – Cyber Sunday (Raw) 2,43
18 TNA – Victory Road 2,39 / WWE – Survivor Series 2,39
19 WWE – Vengeance (RAW) 2,16
20 WWE – New Year's Revolution (RAW) 2,11
21 WWECW – December To Dismember 1,96

Tässä oli selkeä tendenssi. WWE tarjosi ääripäät, eli parhaimmat ja huonoimmat tapahtumat, kun TNA oli tasaisempi ja varmempi.

Neljän tähden (tai enemmän) ottelut
1. 30 Man Royal Rumble Match
2. AJ Styles VS. Daniels VS. Samoa Joe / Against All Odds
3. Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
4. Edge VS. Mick Foley / WrestleMania 22
5. Shawn Michaels VS. Mr. McMahon / WrestleMania 22
6. John Cena VS. Triple H / WrestleMania 22
7. John Cena VS. Triple H VS. Edge / Backlash
8. AJS & Daniels VS. America's Most Wanted / Sacrifice
9. Finlay VS. Chris Benoit / Judgment Day
10. Rob Van Dam VS. John Cena / One Night Stand
11. D-X VS. McMahons & Big Show (HIAC) / Unforgiven
12. Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven
13. LAX VS. AJS & Daniels (UX) / No Surrender
14. LAX VS. AJS & Daniels (Steel Cage) / Bound For Glory
15. Samoa Joe VS. Kurt Angle / Genesis
16. Kurt Angle VS. Samoa Joe / Turning Point
17. Londrick VS. Regal & Taylor VS. MNM VS. Hardys (Ladder) / Armageddon

TNA: 6
WWE: 11

Vuoteen 2005 verrattuna taso jonkin verran putosi huippumatsien osalta. Edellisvuonna superotteluita (väh. 4 ½) oli peräti seitsemän kappaletta, tänä vuonna vain kolme. Tosin samaan hengenvetoon täytyy todeta, että vuosi 2005 oli poikkeuksellisen kova ja esimerkiksi vuonna 2010 supermatseja ei myöskään ollut kolmea enempää. Myös näiden yli neljän tähden matsien määrä putosi 22:sta 17:ta. Lisäksi jakauma vuonna 2006 oli selkeämmin WWE:n hyväksi.

NWA-TNA mestarit (5)
Jeff Jarrett (25.10.05 – 12.2.06)
Christian Cage (12.2-18.6)
Jeff Jarrett (18.6-22.10)
Sting (22.10-19.11)
Abyss (19.11 - )

X Division mestarit (7)
Samoa Joe (11.12.05-12.3.06)
Christopher Daniels (12.3-10.4)
Samoa Joe (10.4-19.6)
Senshi (19.6-22.10)
Chris Sabin (22.10-24.10)
AJ Styles (24.10-6.11)
Christopher Daniels (6.11 - )

WWE World Heavyweight mestarit (5)
Batista (3.4.05 – 10.1.06)
Vacated (10.1)
Kurt Angle (10.1 – 2.4)
Rey Mysterio (2.4-23.7)
King Booker (23.7-26.11)
Batista (26.11 - )

WWE mestarit (6)
John Cena (3.4.05-8.1.06)
Edge (8.1-29.1)
John Cena (29.1-11.6)
Rob Van Dam (11.6-3.7)
Edge (3.7-17..9)
John Cena (17.9 - )

Vuonna 2006 mestaruusvaihdoksia nähtiin melkoisen paljon vastapainoksi vuodelle 2005, jolloin niitä ei juurikaan nähty. WWE:n puolella uusiksi päämestaruuden haltijoiksi nostettiin Edge, Rob Van Dam, King Booker ja Rey Mysterio, jotka tosin kaikki olivat enemmän tai vähemmän jo veteraanikalustoa. TNA:ssa taasen Christian Cage ja Abyss saivat ensikosketuksena kultaiseen vyöhön. X-divisioona pyöri harmittavankin paljon divarin ikonien ympärillä.

Tähtipörssi
1. John Cena 17 (4)
2. Chris Daniels 15 (3)
3. AJ Styles 14 (3)
4. Samoa Joe 13 (3)
5. Edge 12 (2)

10 tähteä: Triple H
8 tähteä: Christian Cage
7 tähteä: The Undertaker, Homicide, Hernandez, Kurt Angle
6 tähteä: Shawn Michaels, Rey Mysterio, Chris Harris, James Storm
5 tähteä: Joey Mercury, Johnny Nitro, Jeff Hardy, Matt Hardy, Paul London, Brian Kendrick, Rob Van Dam, Abyss
4 tähteä: Chris Benoit, King Booker, Senshi
2 tähteä: Finlay, Batista, Mick Foley, Rhino, Sting,
1 tähti: Randy Orton, Mr. Kennedy, Hulk Hogan, Lita, Carlito, Test, Chris Sabin, Scott Steiner, Gail Kim

Vuonna 2004 selkeä voittaja oli Triple H ja vuonna 2005 vielä selkeämpi voittaja AJ Styles. Nyt kovinkaan suuria eroja ei löytynyt. Voittajaksi selviytyi John Cena ja hänen peesissään TNA:n superkaksikko. Yksittäisiä tähtösiä meni yllättäviinkin suuntiin mm. Hulk Hoganille ja Gail Kimille.



Sonta kategoria
Huonoin ppv-ottelu
2004: Goldberg VS. Brock Lesnar / WrestleMania XX
2005: Jeff Jarrett VS. Rhino / TNA Bound For Glory
2006: The Boogeyman VS. JBL / WWE – Royal Rumble
Tämän vuoden osalta tein sillä tavalla fiksusti, että kirjasin ylös joka ikisen ppv-ottelun ja jaottelin ne viiteen eri kastiin. Siihen pohjimmaiseen (arvosanat 0-1,25) ”pääsi” yhteensä 16 ehdokasta, joten vaihtoehdoista ei ollut pulaa. Osa oli harmittomia bikinimatseja ja osa meni pipariksi esim. aidon loukkaantumisen vuoksi. Tuo valitsemani JBL-Boogeyman oli sellainen, joka eniten otti päähän, koska mielestäni tuossa entisen WWE-mestarin nahka myytiin aivan liian halvalla ja ottelu kokonaisuudessaan oli ihan täysi vitsi. ”Kunniamaininnat” Victory Roadin Larry Zbyszko-Ravenille ja December to Dismemberin Daivari-Dreamerille.

Huonoin feudi
2004: The Undertaker & Paul Bearer VS. Dudley Boys & Paul Heyman
2005: Kip James VS. 3 Live Kru / TNA
2006: Larry Zbyszko VS. Raven / TNA
Tämä feudi alkoi jo hyvissä ajoin vuoden 2005 puolella, mutta kun TNA:n uusi johtohahmo Jim Cornette palkkasi Ravenin takaisin Slammiversaryssa, niin se jatkui pienen tauon jälkeen ennallaan. Tuloksena toinen toistaan tympeämpiä otteluita ja huipennuksena miesten kohtaaminen Victory Roadissa, ja siitä ei paljon positiivista kerrottavaa ole. Muita huonoja olivat Boogeymanin feudit niin JBL:ää kuin Booker T:tä vastaan sekä vaikkapa loppuvuoden Bobby Lashley-Big Show, joka ei vaan ottanut tulta alleen missään vaiheessa. Eikä se Batistan ja Kunkku Bookerin tarinakaan mikään erityisen hehkeä ollut.

Huonoin gimmick
2004: Mordecai
2005: Trytan / TNA
2006: Spirit Squad / WWE
Miescheerleaderit olivat ärsyttäviä juurikin sillä väärällä tavalla, ja olivat vieläpä melko keskeisessä roolissa. Esiintyivät monissa ppv:issä ja Vengeancessa olivat jopa pääottelussa! Muitakin huonoja oli: Highlanders-tiimi jäi tosi haljuksi, The Boogeyman, The Miz ja King Bookerista saattoi olla montaa mieltä. Tällä kertaa kaikki kamalimmat löytyivät WWE:n puolelta.

Huonoin painija
2004: Hardcore Holly
2005: Kip James / TNA
2006: The Boogeyman / WWE
Möröllä oli kolme ppv-ottelua, ja kaikki ne pääsivät vuoden 16:ta huonoimman ottelun joukkoon. Ihan hauska hahmo viikon ajan, mutta sen jälkeen eväät oli kyllä syöty, etenkin kun kehätoiminnan taso oli mitä oli. Muita huonoja olivat Raven, (selkeästi otteet heikentyivät edellisestä vuodesta) Balls Mahoney ja vaikkapa Tommy Dreamer ja Great Khali, mutta he eivät ottaneet päähän yhtä lailla kuin Mörkö.

Huonoin show
2004: Armageddon
2005: TNA – Destination X
2006: WWECW – December To Dismember
Aika selkeästihän tämä oli huonoin. Jonninjoutavaa täyteottelua toisensa perään ja sitten kun Elimination Chamber oli melkoinen pettymys, niin ainoaksi positiiviseksi asiaksi tästä jäi MNM:n ja Hardyn veljesten hieno avausottelu. Kerta kaikkiaan epäonnistunut kyhäelmä, joka ei kestänytkään kuin 2h15min. Myöskään New Year’s Revolution, Vengeance tai Survivor Series eivät hurraa-huutoja aiheuttaneet, joten heikoimmat esitykset tarjoili kyllä suuri & kaunis.

Pronssinen kategoria

Paras turn
2004: Bradshaw → John 'Bradshaw' Layfield
2005: Batista / WWE
2006: Christian Cage / TNA
Edellisinä vuosina valinnat eivät olleet kovinkaan vaikeita, mutta nyt joutuu hieman raapimaan päätään. Käännöksiä toki nähtiin, mutta oliko niistä yksikään selkeästi ylitse muiden? Eipä oikeastaan. Valitaan nyt kuitenkin Christian, vaikka tuossakin vähän turhan paljon painimaailman kliseitä toistettiin. Ihan toimiva käännös, ja heel-hahmo olikin sitten aivan loistava. Muita maininnan arvoisia ovat Triple H, Chris Daniels, Samoa Joe, Mick Foley ja America’s Most Wanted.

Paras face
2004:Eddie Guerrero
2005: AJ Styles / TNA
2006: Shawn Michaels / WWE
Tähän on joka vuosi kovasti tunkua, ja niinhän se pitää ollakin. Oikeudenmukaisuuden lippua kantoivat komeasti kädessään muun muassa AJ Styles, Batista, Triple H, Sting, The Undertaker, Jeff Hardy ja vaikkapa Rob Van Dam. Tällä kertaa annan palkinnon kuitenkin Shawn Michaelsille. Suurempia perusteluja en viitsi edes rustata, Michaels oli todella hyvä ja ansaitsee tämän.


Paras heel
2004: Triple H
2005: Abyss / TNA
2006: Edge / WWE
Tyrkkyjä tähänkin riitti, mutta valinta oli sittenkin aika selkeä. 2006 oli Edgelle hänen uransa selkeästi kovin vuosi. Edge oli mukana vuoden kovimmissa feudeissa John Cenan, Mick Foleyn ja D-X:n kanssa ja lisäksi hänen ja Litan muodostama voimapari osasi olla äärimmäisen inhottava, mutta samalla pirun viihdyttävä. Kunniaa täytyy jakaa myös viime vuoden voittajalle Abyssille, LAX:lle, Christian Cagelle ja Mr. Kennedylle, mutta heistä ei ollut tällä kertaa Reunalle vastustajiksi.

Paras gimmick
2004: John 'Bradshaw' Layfield
2005: Eddie Guerrero / WWE
2006: John Cena / WWE
Edge ei olisi tietenkään huono valinta myöskään tähän, mutta päätin ottaa sittenkin John Cenan. Syynä tähän se, että vuonna 2006 WrestleManiasta alkaen John Cenasta tuli John Cena, jonka me kaikki tunnemme. Tapahtui nimittäin niin, että miehestä itsestään tuli gimmick, joka ei mitään krumeluureja tarvinnut. Hahmo, jota joko rakastit tai vihasit. Kaikkien aikojen kontroversiaalisin mestari. Siinä on gimmickiä kerrakseen. Muita hyviä olivat Christian Cage, Samoa Joe, Sting ja miksei jopa Big Show.

Paras spotti
2004: Randy Ortonin lento nastojen päälle Backlashissa
2005: Jeff Hardyn loikka BFG:ssa / TNA
2006: Edgen tarjoilema ja Mick Foleyn vastaanottama Spear palavan pöydän läpi / WrestleMania 22
Huikaisevia spotteja oli paljon. Esimerkiksi Armageddonin tikasottelussa niitä nähtiin useita, kuten lähes jokaisessa Abyssin ottelussa. Testin kyynärpään pudotus oli melkeinpä ainoa DtD:n hieno hetki ja Shawn Michaelsin hyppy pöydällä roskapönttö päässään makaavan Mr. McMahonin päälle ei ole myöskään unohtunut, eikä AJ Stylesin hullu pudotus Ultimate X-matsissa No Surrenderissa. Tuo palavan pöydän läpi puskeminen on kuitenkin noussut sellaiseksi ylitse muiden nousevaksi ikoniseksi hetkeksi, että eipä mikään muu vaihtoehto sille pärjää.

Hopeinen kategoria

Aliarvostetuin painija
2004: Rob Van Dam
2005: Christian / WWE
2006: Chris Benoit / WWE
Kuka ei saanut niitä näytönpaikkoja, jotka olisi ansainnut? Vuonna 2006 etenkin WWE:n puolella tilanne välillä turhautti, kun Mark Henry, Great Khali ja Batista olivat keskeisissä rooleissa samaan aikaan kun Chris Benoit’n ja Finlayn kaltaiset painihirmut saivat tyytyä pienempiin rooleihin. Mitään huutavaa vääryyttä pusheissa ei koettu, mutta Chris Benoit’n käyttö koko vuoden ajan ”ainoastaan” US-mestaruuden kimpussa oli vähän turhauttavaa, kun ei siellä Smackdownin puolella liikaa tungosta ollut myöskään mm-kuvioihin. Ehkäpä myös Gregory Helms olisi ansainnut näytönpaikan CW-sarjan ulkopuolellakin.

Yliarvostetuin painija
2004: The Big Show
2005: Jeff Jarrett / TNA
2006: The Great Khali / WWE
Kyllä se näin menee. Vaikka Khali ei loppujen lopuksi kovin monessa ppv:ssä edes esiintynyt, niin kaikki tietävät hänen rajoitteensa. Sopii lähinnä kevyisiin komediamatseihin ja nähtävyydeksi. Debyytistä lähtien häntä bookattiin niin väärin kuin vaan voi, ja aivan liian isoon rooliin. Muita, ketkä saivat enemmän kuin oikeasti ansaitsivat olivat Jeff Jarrett, Sting, Batista ja Big Show.

Vuoden läpimurtaja
2004: Randy Orton
2005: John Cena / WWE
2006: Samoa Joe / TNA
Kuka räjäytti pankin vuonna 2006 ja nousi korkeammalle kuin kukaan saattoi odottaa? Kaksi vahvinta ehdokasta olivat Samoa Joe ja Mr. Kennedy. Kummallekin 2006 merkkasi todellista läpimurtoa painimaailman eliittijoukkoon ja kaikkien huulille. Tästä kaksikosta valitsen voittajaksi Joen, jonka vyölle kertyi huomattava määrä enemmän niitä oikeasti kovia otteluita. Mainitsemisen arvoisia nimiä ovat myös Umaga, Bobby Lashley sekä hienon vuoden vetänyt Paul Londonin ja Brian Kendrickin tiimi.

Vuoden tulokas
2004: Eugene
2005: Samoa Joe / TNA
2006: CM Punk / WWE
Muutama nimi nousee esiin: ensinnäkin kovalla hypellä mukaan tuotu MVP sekä Elijah Burke ja muuan CM Punk. Great Khali oli myös tulokas. Myös Umagan voinee laskea tulokkaaksi 3MW ajoista huolimatta. Lashley, Kennedy ja Alex Shelley olivat kaikki debytoineet vuoden 2005 puolella ja muut tulokkaat eivät riittävästi vakuuttaneet. Näinpä valitsen CM Punkin, vaikka miehen panos vuoden 2006 ppv:ille ei vielä huikean iso tai merkittävä ollutkaan. Lyhyt esiintyminen Survivor Seriesissä ja DtD:ssä, mutta kyllähän sokeakin miehen taidot pystyi jo tunnistamaan.

Vuoden promottaja
2004: John 'Bradshaw' Layfield
2005: Christian / WWE & TNA
2006: Edge / WWE
Tässä on myös kategoria, johon yleensä löytyy runsaasti ehdokkaita. Vuodesta toiseen muutamat vakkarit ovat aina ehdolla: HHH, Shawn Michaels, Vince McMahon, Sting, John Cena, Ric Flair, Kurt Angle, Christian Cage. Tällä kertaa päätin kuitenkin ojentaa pystin Edgelle, joka vuonna 2006 lopullisesti löysi itsensä myös mikin varressa. Perustaso oli korkealla ja sekaan mahtui myös niitä helmiä.

Vuoden manageri
2004: Ric Flair
2005: Scott D'Amore / TNA
2006: Konnan / TNA
Vanhan koulukunnan manageritoiminta näytti vähän elpyvän vuonna 2006. Scott D’Amore oli vuoden alkupuoliskon vahvasti Team Canadan mukana, Shane Douglasilla oli Naturaalinsa, Melina toimi MNM:n kanssa ja James Mitchell kontrolloi hirviötään. Jopa itse kuningas Paul Heyman oli löyhästi mukana manageritoiminnassa, mutta kuitenkin sen verran vähän, etten tohdi häntä valita. Paras taisi sittenkin olla Konnan. Ilman hänen promotaitojaan hieman karismattomat Homicide & Hernandez olisivat tuskin nousseet niin isoksi jutuksi kun nyt nousivat. Konnan toimi managerina miljoona kertaa paremmin kuin aktiivipainijana vielä vuonna 2005.

Vuoden selostaja
2004: Jim Ross
2005: Jim Ross / WWE
2006: Jim Ross / WWE
Alkuvuoden aikana JR sai tehdä tilaa Joey Stylesille, mutta palasi WrestleManiassa ja millä tavalla. Shawn Michaelsin ja Mr. McMahonin välisen ottelun aikana JR oli aivan elementissään, ihan huippuiskussa. Muutenkin JR oli edelleen askeleen muita edellä. Tenay oli hyvä, Cole paransi hieman ja JBL alkoi loppuvuodesta olla parempi kommentaattorin hommassaan, mutta ainakin vielä tänä vuonna pysti lähtee Oklahoman suuntaan.

Kultainen kategoria

Vuoden talli
2004: Evolution
2005: Team Canada / TNA
2006: Latin American Xchange / TNA
Vuonna 2006 oli paljon joukkueita, mutta harvempia talleja. Team Canada oli vuoden ensimmäisen puolikkaan kasassa, mutta paras terä tuosta oli jo tylsynyt. AMW:n voinee laskea myös talliksi, koska Gail Kim oli olennaisena osana koko vuoden ajan. Siinäpä ne varteenotettavat muut ehdokkaat alkavat olemaan, mutta voittajaksi selviytyy LAX. Homiciden, Hernandezin ja Konnanin trio oli terästä vuonna 2006. Kovia segmenttejä sekä huikeita matseja niin AMW:n kuin Stylesin & Danielsin kanssa.

Vuoden joukkue
2004: Rob Van Dam & Rey Mysterio
2005: America's Most Wanted / TNA
2006: Paul London & Brian Kendrick / WWE
Joukkuepainin reinkarnaatio tapahtui vuonna 2006. Verrattuna pariin edelliseen vuoteen taso oli erityisen korkea ja hyvin poikkeuksellisesti joukkuepaini nousi ajoittain jopa päärooliin kummankin promootion puolelle. TNA:ssa lähinnä AJS & Danielsin supertiimin ansiosta ja WWE:n puolella sitten oli muuan D-X, jonka vastavoimaksi loppuvuodesta ilmestyi myös pääottelijoista kasattu Rated R-KO. Lisäksi Hardyn veljesten legendaarinen tiimi palasi yhteen, MNM oli hyvä, London & Kendrick vetivät hienoja matseja toisensa perään, Cade & Murdoch. TNA:n puolelta tuon supertiimin lisäksi löytyi loistavat LAX ja America’s Most Wanted. Huhhuh, todellakin kova vuosi joukkuepainille! Näistä kaikista parhaaksi arvostaisin sittenkin Londonin & Kendrickin. Energistä ja räjähtävää työskentelyä aina kun näytön paikan saivat, eivätkä he otelleet yhtään heikkoa ottelua. Saivat myös kelpo matseja irti selvästi heikommista vastustajista. D-X:n ja TNA:n supertiimin mahdollisuuksia syö se, että kumpikaan ei ollut kasassa koko kalenterivuotta.

Vuoden Feudi
2004: Shawn Michaels VS. Triple H
2005: Batista – Triple H / WWE
2006: John Cena VS. Edge / WWE
Vaikka bookkaus aina jättääkin toivomisen varaa, niin kyllä hienoja feudeja nähtiin myös vuonna 2006. TNA:ssa joukkuepainin puolella nähtiin todella kovaa settiä AJS & Danielsin ja LAX:in välillä sekä olihan loppuvuoden Kurt Angle-Samoa Joe jotain ihan uskomatonta, vaikka toki siinäkin parantamisen varaa olisi ollut. Ehkäpä hieman yllättäen myös Christian Cagen ja Rhinon pitää nostaa esille. Todellakin kovaa tavaraa. WWE:ltä ylitse muiden nousseita oli Edge-Foley ja D-X vs. Rated R-KO. Voittaja oli kuitenkin melkoisen selvä. Edge ja Cena feudasivat on/off-tyyliin lähes koko vuoden. Käteen jäi muun muassa Edgen vierailu Cenan isipapan luona, uintireissu Long Islandin salmessa, live sex celebration ja se aivan uskomattoman mahtava TLC-ottelu Torontossa. Jos tuota feudia ei olisi tapahtunut, niin Edge ja Cena eivät välttämättä koskaan olisi saavuttaneet sitä asemaa, minkä tulevina vuosina saavuttivat.

Vuoden PPV
2004: SummerSlam
2005: WWE – Vengeance
2006: WWE – WrestleMania 22
WWE:lle vuosi oli vuoristorataa. Heillä oli parhaimmat, mutta myös huonoimmat tapahtumat, taso vaihteli hurjasti. Armageddon, One Night Stand ja Unforgiven olivat hienoja onnistumisia, mutta vastapainoksi nähtiin melkoista ripulikakkaa. TNA oli tasaisempi ja kaikkein kirkkaimmiksi helmiksi nousivat Against All Odds, Genesis ja Bound For Glory. Mikä oli riemastuttavaa, niin yhtään umpisurkeaa tapahtumaa TNA:lta ei nähty.

Mutta voittajaksi selviytyi se suurin ja kaunein. Itse asiassa tuo vuoden 2006 ’Mania taitaakin olla pahasti aliarvostettu, koska sitä harvemmin muistellaan minään erityisen hienona hetkenä. Se kuitenkin tarjosi hiton raa’an ja mieleenpainuvan death matchin Mick Foleyn ja Edgen välillä, kaikki ylitykset odottaneen tappelun Shawn Michaelsin ja Vince McMahonin kesken ja todella kovan pääottelun John Cenan ja Triple H:n kesken. Lisäksi tarjolla oli kovatasoinen rahapankkimatsi ja Mickie-Trish oli erittäin hyvä naisten ottelu. Kun mukaan lisää todellisen ”big time”-fiiliksen, niin vuoden ppv:n titteli on enemmän kuin ansaittu.

Vuoden promootio
2005: World Wrestling Entertainment
2006: Total Nonstop Action Wrestling
Jostain kumman syystä, en ole viime vuonna valinnut vuoden promootiota ollenkaan, mutta näin jälkikäteen nimeän sen WWE:ksi. Vuonna 2006 arvostan TNA:n paremmaksi kuin WWE:n. Valinta ei ollut todellakaan helppo. WWE:llä oli ne kaikkien parhaimmat ottelut ja tapahtumat, mutta toisaalta myös ne kaikkein huonoimmat. TNA oli tasaisempi ja suoranaisia limbouksia oli vähemmän. Mikä sitten nitkauttaa vaakakupin hentoisesti TNA:n puolelle on se, että etenkin loppuvuodesta Kurt Anglen signauksen jälkeen firman ympärillä oli ennennäkemätöntä positiivista pöhinää ja sellaista meininkiä, että WWE:n valta-asemaa lähdetään ihan tosissaan haastamaan. Tulevaisuus näytti todella lupaavalta uudenvuodenrakettien paukkuessa 2006-07 vaihteessa.

Vuoden ottelu
2004: Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
2005: Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE - WrestleMania 21
2006: Edge VS. John Cena (TLC) / WWE – Unforgiven
Todellisia superotteluita nähtiin vähemmän kuin vuonna 2005. Tosin täytyy sanoa, että tuo olikin ihan poikkeuksellisen kova vuosi, joita harvemmin tulee vastaan. Edgen ja Cenan Torontossa käydyssä TLC-ottelussa osui lähes kaikki kohdalleen: sitä edeltänyt feudi oli vuoden paras ja yleisö teki tästä aivan unohtumattoman. Sitten kun ottelussa nähtiin useita mieleen painuneita isoja bumppeja ja sähköistä jännitystä, niin kasassa alkoikin olla jotain hyvin poikkeuksellista. Nappisuoritus, ja tuo on edelleenkin hyvin korkealle miesten kaikkien aikojen parhaiden matsien listalla. Laitan tähän alle paremmuusjärjestyksen viisi muutakin hyvin mieleen jäänyttä ottelua.
2. Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
3. John Cena VS. Triple H / WrestleMania 22
4. Londrick VS. Regal & Taylor VS. MNM VS. Hardys (Ladder) / Armageddon
5. AJ Styles & Daniels VS. LAX (Ultimate X) / No Surrender
6. 30 Man Royal Rumble Match


Vuoden naispainija
2004: Trish Stratus
2005: Trish Stratus / WWE
2006: Trish Stratus / WWE
Vielä kerran Trish, vaikka vuosi jäikin kesken ja haastajiakin oli. Oikeasti harkitsin pystin tyrkkäämistä Gail Kimille, vaikka TNA:lle ei edes naisten divisioonaa ollut, ja hän varsinaisesti otteli vain kerran ppv:ssä. Siitä huolimatta Gail onnistui tekemään lähtemättömän vaikutuksen toimiessaan AMW:n managerina. Joissakin otteluissa Gail oli tosi aktiivisesti mukana ja otti myös tosi rujoa bumppia. Noh, Gail saanee tämän pystin näppeihinsä tulevina vuosina, mutta vielä ei ollut sen aika. Kuningatar oli nimittäin edelleen kovassa iskussa ja siitä todisteena todella kovat ottelut Mickie Jamesia vastaan WrestleManiassa ja eritoten se jäähyväismatsi Litaa vastaan Torontossa oli jotain käsittämättömän kaunista. Kiitos Trish!

Vuoden painija
2004: Triple H / WWE
2005: AJ Styles / TNA

Spoiler: näytä

2006: Edge / WWE

Undertaker oli aivan hämmentävän kovassa iskussa vuonna 2006. Uransa alkuaikoina Undertaker oli hieman kärjistetysti coolin lopetusliikkeen, erikoisen gimmickin ja seitsemän erilaisen kuristusotteen mies. Nyt vanhoilla päivillään Undertaker oli monipuolistanut arsenaaliaan huomattavasti ja tuonut noiden voimaliikkeiden rinnalle vapaaottelukehistä vaikutteita saaneita otteita. Todella selvästi tämä tuli esiin No Way Outin kohtaamisessa Anglea vastaan, joka olikin koko vuoden toiseksi paras ottelu. Tuon lisäksi ’Taker teki parhaansa Big Show’n ja Khalin kanssa sekä venyi kahteen hienoon otteluun Mr. Kennedyä vastaan. Todella kova vuosi, mutta ihan vuoden painijan titteliin se ei riittänyt. Ehdokkaaksi kyllä.

Vuonna 2005 AJ Styles oli kohtuullisen suvereeni voittaja, eikä tahti ollut huono myöskään tänä vuonna. Ikimuistoisimmat matsit tulivat joukkuepainin puolella LAX:ia ja AMW:ia vastaan, mutta kyllähän esimerkiksi Genesiksen kohtaaminen Christian Cagea vastaan oli todella kova. Sellaista valovoimaista säkenöintiä ei kuitenkaan nähty yhtä paljon kuin edellisenä vuonna, joten tittelin uusiminen jää haaveeksi.

Samoa Joe rynni väkevästi painimaailman tietoisuuteen vuonna 2005 ja jatkoi kovaa tahtia koko vuoden 06. Alkuvuotta sävyttivät timanttiset kohtaamiset AJS:n ja Danielsin kanssa, loppuvuotta samanlaiset Kurt Anglen kanssa. Siinä välissä Joe kerkesi otella myös kaikki ylitykset odottaneen matsin Scott Steineria vastaan. Todella väkevä vuosi, mutta se viimeinen erinomaisuuden ripaus siitä jäi uupumaan.

John Cena voitti tähtipörssin, mikä on vahva merkki vuoden onnistumisesta. Vuonna 2006 Cena osittain jatkoi kasvuprosessiaan. Tähtihetkiä löytyi useita. Kolmeen kertaan saman vuoden aikana Cena joutui todelliseen grilliin. Ensiksi WrestleManiassa Chicagon smarkkien silmien alla, sitten ikimuistoisesti Hammerstein Ballroomissa ja ainakin yhtä muistettavasti Torontossa kotikaupungin pojan kanssa. Kaikki nuo ottelut olivat huikeita ja viimeksi mainittu koko vuoden paras. Eikä Cenalta yhtään oikeasti kehnoa ottelua nähty koko vuonna. Titteli ei tosiaan jäänyt kauas.

Kurt Angle on mainittava. Ei ainoastaan hienojen otteluiden vuoksi, vaan myös siksi, että Anglen loikkaaminen oli koko vuoden suurin painiuutinen. Vaikka Christian oli jo edeltä mennytkin, niin harva oikeasti uskoa Anglen seuraavan perästä, sen verran isommasta starasta oli kyse. Ja tosiaan kyllähän sieltä löytyi vuoden toiseksi paras ottelu Undertakerin kanssa ja parikin neljän tähden kohtaamisesta Samoa Joeta vastaan. Ei pöllömpi vuosi, mutta vuoden painijaksi se ei sentään kantanut.

Viimeiseksi sitten se vuoden painija, joka on Edge. En ole koskaan pitänyt Edgeä sellaisena kiistattomana A-luokan esiintyjänä kuten vaikkapa Anglea, Stylesia tai Jerichoa, mutta vuosi 2006 oli todellinen napakymppi kanadalaiselle. Kaikki palaset loksahtivat kohdalleen ja häntä bookattiin sellaisia painijoita vastaan, joiden kanssa kemiat toimivat mahtavasti. Cena-feudi oli (kuten todettua) vuoden paras. WrestleManian deathmatch oli ikimuistoinen ja kauas ei jäänyt myöskään One Night Standin joukkueottelu. Vahvaa settiä myös Rob Van Damia vastaan Vengeancessa ja loppuvuoden joukkuekuvioissa D-X:ää vastaan jälki oli myös vakuuttavaa. Tuohon kun lisää, että miehen hahmo toimi loistavasti, promot olivat parempia kuin koskaan ja Lita rinnalla, niin kyseessä ei voi olla mitään muuta kuin vuoden paras painija. Edge tuskin tulee tätä pystiä toistamiseen voittamaan, mutta vuoden 2006 osalta en voi päätyä mihinkään muuhun johtopäätökseen. Onnea Edge!

Spoiler: näytä

Loppusanat: Siinäpä se. Jatkon osalta sen verran, että ppv-paketit ovat latautumassa. Voipi tosin hieman kestää, kun jostain kumman syystä ei ihan tungokseksi asti jakajia ole. Toivon mukaan tuossa joulukuussa pääsisi jo vuoden 2007 kimppuun, silloin ainakin aikaa riittäisi. Nyt vaan hirrmuiset määrät kommentteja ja palautetta!

[Krizski]

Tämä Whatin projekti on myös mahtava ja hienoa luettavaa oli tuo yhteenvetoviestisi.
Muistan itse 2006 vuoden olleen aika erikoinen. Se alkoi hyvin mielenkiintoisesti, mutta sitten syksyn kohdalla tuli WWE:llä aikamoinen lässähdys. TNA taas oli tässä vaiheessa hyvin mukana kisassa ja muistan itsekin seuranneeni tosi tarkasti TNA:ta noihin aikoihin. Tällä hetkellä Bound For Gloryn jälkeen TNA on taas muuttunut kiinnostavammaksi, mutta olihan tämä vuosi yksi kovimmista ja tasaisimmista TNA:n kirjoissa. WWE ehkä tarjosi tosiaan parhaimmat tapahtumat, mutta myöskin ne sontakasalaariin kuuluneet tapahtumat. 2007 projektia odotellessa!

Iso peukku Whatin projektille!

Itse myös aloitan oman projektini näissä nostalgisissa tapahtumissa, kun otan käsittelyyni kaikki 2000-luvun WWE:n PPV:t. En vielä uskalla luvata TNA:ta mukaan, mutta katsotaan sitä sitten ajankohtaisemmassa ajassa. Luultavasti aloittaisin TNA-projektin, kun ensimmäinen kuukausittainen PPV ilmestyy TNA:lta. Katsotaan Projektini tulee esille Youtube-kanavalleni ja tänne varmaan heitän sitten linkkejä, kun tulee niiden aika. Voipi olla, että en paljoa kirjoita niistä, mutta saatte kuunnella mielipiteeni.
Ensimmäinen PPV onkin Royal Rumble 2000 ja se ilmestyy kanavalleni 8.12.2013!

[Kenitys]

Eipä Whatin koostetta ja projektia kokonaisuudessaan voi kun taas kehua. Olisin itse asiassa antanut palkinnotkin varmaan suurimmassa osassa tapauksista samalle kohteelle. WM 22 ei ehkä minun listallani nouse niin korkealle kuin Whatilla, kuten aikaisemminkin olen jo kommentoinut. Toki omatkin mielipiteeni saattavat muuttua, kunhan jossain vaiheessa pääsen tuonne vuoteen 2006. Tuo otteluiden jakaminen kategorioihin laadun perusteella on sen verran timanttinen idea, että minun täytyy ehkä varastaa se itsellenikin tällä tavalla hyvin röyhkeästi. Vuosi 2006 ei kieltämättä ollut ainakaan WWE:lle ihan sitä parasta aikaa, jään odottamaan, miltä vuosi 2007 näyttää Whatin silmissä :) Ja myös Krizskin projekti kuulostaa mielenkiintoiselta, jäämme odottamaan sitä tähän aiheeseen. Vähän vaihtelua minun ja Whatin postauksiin.

Nyt on taas sunnuntai, ja vuorossa kesän kohokohta.


SUMMERSLAM 2003

Kesän suurin painitapahtuma järjestettiin jälleen kerran elokuun lopuilla. Metallican historian suurimman mestariteoksen St. Angerin tahdittamana show saatiin käyntiin vauhdikkaasti. Selostajinamme olivat tutut JR & King Raw'sta ja Cole & Tazz SD:stä. Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun molempien brändien painijat esiintyivät saman katon alla sen jälkeen, kun brändieksklusiiviset ppv:t olivat saaneet alkunsa Bad Bloodista.


La Résistance (c) vs. Dudley Boyz - World Tag Team Championship
La Résistance oli kylvänyt tuhoa Raw'n joukkuedivarissa siitä lähtien, kun he olivat voittaneet joukkuemestaruudet kesäkuussa. Tähän asti he olivat saaneet vastaansa lähinnä Garrison Caden ja Mark Jindrakin joukkueen tapaisia alakorttilaisia, mutta kesän lopuilla he menivät suututtamaan Raw'n ja koko WWE:n kokeneimman ja monien mielestä myös parhaan joukkueen. Dudley Boyzit olivat entuudestaan 16-kertaisia joukkuemestareita, joten Grenierin ja Dupréen kaltaiset junnut olivat heidän kanssaan tiukoilla. Dudley Boyzien ja Résistancen erimielisyydet alkoivat siitä, kun Grenier ja Duprée pilkkasivat onnistuneen mestaruudenpuolustuksensa jälkeen USA:n lippua repimällä sen kappaleiksi. Isänmaallisuuspuuskan saaneet Dudleyn veljekset eivät voineet sietää tälläistä Amerikan pilkkaamista, ja niinpä he nousivat patrioottisen kansakunnan puolestapuhujaksi tätä halpamaista ranskalaiskaksikkoa vastaan. Seuraavina viikkoina Dudleyt ja Résistance ottivatkin yhteen useaan kertaan, ja Dudleyt näyttivät olevan selvästi niskan päälle. Tilanteeseen saatiin kuitenkin käänne ppv:tä edeltävässä Raw'ssa. Résistance oli hyökätä yleisössä olevan amerikkalaissotilaan kimppuun, mutta Dudleyt saapuivat sotilaan avuksi. Yhdessä he pieksivät Grenierin ja Dupréen. Tämän jälkeen Dudleyt ja sotilas nousivat yhdessä kehään juhlimaan, kunnes yhtäkkiä sotilas hyökkäsikin Dudleyiden kimppuun ja paljastui huijarimaiseksi Résistancen apuriksi. Myöhemmin selviäisi, että kyseinen mies on nimeltään Rob Conway.

Ehkä hieman yllättävä valinta illan openeriksi, sillä ainakin Smackdownin puolelta olisi varmasti ollut tarjolla paljon vauhdikkaampia ja teknisesti taitavampiakin otteluita. No, joukkuemestaruusottelu on aina hyvä vaihtoehto, vaikka Raw'n joukkuedivisioona on alkanut tuntua kuukausi toisensa jälkeen koko ajan laimeammalta. Erityisesti Regalin ja Stormin joukkueen poistuminen oli harmillinen isku. Tässä ottelussa pitää kuitenkin antaa pisteet niin Résistancen kuin Dudleynkin pojille, koska koko nelikko teki selvästi parhaansa saadakseen aikaan mahdollisimman hyvän joukkuemestaruusottelun. He myös onnistuivat siinä ihan kohtuullisesti, ja erityisesti yleisö oli ottelun aikana ihan liekeissä, mikä lisäsi ottelun viihdyttävyyttä. Muutenkin nelikko liikkui kehässä mukavan vauhdikkaasti, ja otteita oli kiva katsella. Kokonaisuutena tämä oli sellainen mukava energinen joukkueottelu, jossa ei kuitenkaan ollut mitään erikoista tai ainutlaatuista. Lisäksi lopetus oli harmillisen heikosti toteutettu.
**½ (7:49)
Voittajat:

Spoiler: näytä

La Résistance (Duprée pinned D-Von after Conway interfered and hit D-Von with a camera)

Undertaker vs. A-Train w/ Sable
Tässä Undertakerin ja A-Trainin välienselvittelyssä oli ennen kaikkea kyse Vincen ja Stephanien välisestä rajusta feudista. Vengeancessa tuo kuvio oli saanut ikävän käänteen, kun Vince oli lähettänyt oman tyttärensä kimppuun A-Trainin. Train tuhosi Stephanien niin pahasti Stephanien ja Sablen välisen ottelun päätteeksi, että Steph joutui jäämään sairaslomalle. Pian Vengeancen jälkeen Undertaker sai tarpeekseen Vincen touhuista, ja niinpä hän ilmoitti, ettei voinut sietää sitä, että Vince oli lähettänyt oman tyttärensä kimppuun A-Trainin kaltaisen monsterin. Vinceä ei paljon Takerin moralisointi kiinnostanut. Sen sijaan A-Trainista tuli Vincen vakituinen bodyguard, joka hyökkäsi parina seuraavana viikkona rajusti Undertakerin kimppuun. Train muun muassa mursi Takerin kylkiluut niin, että UT joutui tässäkin ottelussa pitämään siteitä. Vielä ennen SummerSlamia nähtiin käänne, kun Steph teki paluunsa Smackdowniin, ja Vince pakotti hänet saman tien otteluun A-Trainia vastaan. Huolimatta Takerin avusta Steph joutui jälleen A-Trainin jyräämäksi samalla, kun Vince muhinoi Sablen kanssa. Vielä ennen ppv:tä Sable oli osoittanut intiimiä kiinnostusta myös A-Trainia kohtaan, ja niinpä hän saapui Trainin ringsidelle tässä ottelussa.

Ihan niin kuin olisin nähnyt tämän ottelun jo kerran aikaisemmin tämän vuoden ppv:ssä? Ainiin, niinhän minä olenkin. Ainoana erona on se, että tuolla ensimmäisellä kerralla mukana oli myös Big Show, ja nyt A-Trainin ja Undertakerin annettiin hoitaa homma kahdestaan. Tämä ottelu muistutti siis monin paikoin Undertakerin Handicap Matchia WrestleManiasta lähinnä sillä erotuksella, että yleisö ei ollut alkupuolella niin hyvin mukana kuin WM:n kamppailussa. Loppua kohti katsojat kyllä lämpenivät taas tähänkin ja olivat täysillä Takerin puolella. Ottelu oli myös laadultaan tosi samantasoinen tuon Manian kohtaamisen kanssa. Ihan mukavaa brawlausta, jossa molemmat väläyttivät muutaman oikeasti näyttävän power-liikkeen. Aluksi meno tuntui vähän tökkivämmältä kuin WM:n ottelussa, mutta loppua kohti kummankin otteet paranivat ja meininki muuttui paljon sulavammaksi. Pituuttakin oli aika sopivasti, joten tämä oli kokonaisuutena ihan kiva isojen miesten mäiskintä muttei yhtään sen enempää.
**½ (9:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Chokeslam)

Eric Bischoff vs. Shane McMahon - Falls Count Anywhere Match
Jos jonkun ottelun taustatarina on sekava niin tämän. Oikeastaan koko ottelussa oli enemmänkin kyse Shane McMahonin ja Kanen feudista kuin millään tavalla Eric Bischoffista. Kane oli kuitenkin tässä tapahtumassa kiinni toisessa ottelusta (siitä myöhemmin lisää), joten jostain syystä Shanelle oli pakko saada ottelu SummerSlamiin ja vieläpä Bischoffia vastaan. Kaikki alkoi siis siitä, kun Kane menetti kesäkuun lopussa maskinsa ja muuttui taas brutaalimaisen hirveäksi monsteriksi. Heinäkuun Raw'ssa Kane täräytti WWE:n omistajan Linda McMahonin sisääntulorampille Tombstone Piledriverillä. Itse asiassa seuraavassa Raw'ssa ensin Vince saapui puolustamaan vaimoaan, mutta sitten Shane McMahon teki kauan odotetun kunnon comebackinsa ja hyökkäsi raivon sokaisemana Kanen kimppuun. Shane sai oikeasti piestyä Kanen ja heitettyä tämän ringsideltä alas, ja seuraavaksi hän vaati ottelua monsteria vastaan. Sitä hän ei kuitenkaan saanut, koska Eric Bischoffin mukaan Kanella oli jo toinen ottelu SS:ssä. Eric yritti häätää Shanen areenalta, mutta Raw'n toinen GM Steve Austin keskeytti tilanteen ja kertoi Shanelle, että Bischoff oli kiinnostunut Shanen äidistä sillä tavalla, mitä Shane ei toivoisi.

Austin buukkasi Shanen ja Ericin välille ottelun, joka päättyi siihen, että Kane sekaantui ja iski Shanen teräsportaille Tombstonella. Seuraavalla viikolla Austin ja Jim Ross saivat pakotettua Bischoffin uuteen otteluun (JR uhkasi haastavansa muuten Bischoffin oikeuteen turvattomista työolosuhteista, sillä Kane oli sytyttänyt hänet edellisellä viikolla tuleen backstagella). Myöhemmin kuitenkin paljastui, ettei ottelu ollutkaan Shanea vaan Kanea vastaan. Kane ei kuitenkaan suostunut ottelemaan Bischoffia vastaan, ja hänen poistuttua kehästä Bischoff voitti uloslaskulla. Austinilla oli tähänkin vielä vastaus: voittonsa ansiosta Bischoff pääsisi ottelemaan Shanea vastaan SummerSlamissa. Jotta tähän Kane-Shane-Bischoff -kuvioon saataisiin edes jotain draamaa myös Shanen ja Bischoffin välille, buukattiin vielä 'Slamia edeltäneeseen Raw'hon todella häiritsevä angle, jossa Bischoff murtautui Linda McMahonin hotellihuoneeseen ja suuteli tätä väkisin. Bischoff antoi ymmärtää ennen ottelua, että myös muuta oli tapahtunut huoneessa. Tämä ottelu alkoi muuten normaalina Singles Matchina, mutta Bischoff määräsi sen muutettavaksi Falls Count Anywhereksi parin ensimmäisen minuutin jälkeen.

Ilman huikeaa loppuspottia tälle ottelulle olisi ollut mahdotonta antaa yhtään tähteä, koska ei tässä tapahtunut painillisesti käytännössä yhtään mitään. En ole mikään tämän Kane/Shane-feudin suurin ystävä, eikä tilannetta todellakaan paranna se, että sen varjolla kaksi non-wrestleriä pistetään yli 10-minuuttiseen "otteluun", joka ei ole oikeaa ottelua nähnytkään. Shane pystyisi oikeasti viihdyttäviinkin koitoksiin, mutta vastaansa hän tarvitsisi silloin oikean painijan eikä mitään Eric Bischoffia. Asiaa ei myöskään auta se, että otteluun sekoitetaan onnettoman surkean heel-turnin tässä ottelussa tehnyt Jonathan Coachman ja sitten vielä lopulta Steve Austin. Kehässä oli siis neljä non-wrestleriä, joista yhtä voi väittää painikykyiseksi. Ei hyvä. Hyvä ei ollut myöskään se, että tätä kaksikon/kolmikon/nelikon sähläystä jatkettiin aivan liian pitkään, vaikka mitään järkevää antia ei katsojille ollut tarjolla. Onneksi Shane pelasti tilanteen jollain tavalla myymällä "iskunsa" hyvin ja ennen kaikkea tarjoamalla sen loppubumpin.
* (10:36)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shane McMahon (Top-Rope Elbow Drop through the Spannish Announcers table)

Eddie Guerrero (c) vs. Chris Benoit vs. Tajiri vs. Rhyno - WWE United States Championship
Sitten ihan toisenlaisiin kuvioihin. Eddie Guerrero oli siis noussut ensimmäiseksi WWE United States -mestariksi heinäkuisessa Vengeancessa, kun Chris Benoit'n pitkäaikainen ystävä ja joukkuepari Rhyno teki shokeeraavasti heel-turnin ja auttoi Eddien mestaruusvoittoon. Pari viikkoa aikaisemmin myös Eddie oli tehnyt heel-turnin paiskaamalla joukkuemestariparinsa Tajirin läpi low-riderinsä tuulilasista. Tässä ottelussa oli siis aika monta ulottavuutta, sillä käytännössä kukaan tästä nelikosta ei tullut toimeen toisen kanssa. Kaikkein eniten muut tuntuivat vihaavaan Guerreroa, josta Eddie voi tosin syyttää ihan vain itseään. Ppv:tä edeltäneessä Smackdownissa nähtiin Benoit & Tajiri vs. Eddie & Rhyno -joukkueottelu, jonka jälkeen Eddie pieksi terästuolilla niin Benoit'n, Tajirin kuin Rhynonkin. Jokainen tästä nelikosta tahtoi taatusti poistua paikalta US-mestarina, mutta pelissä oli myös paljon henkilökohtaista kaunaa.

Ehdottomasti illan paras ottelu tähän mennessä, mutta harmillisesti tämäkin oli pienoinen pettymys. Etukäteen nimittäin odotin, että nämä neljä United States -mestaruusottelussa SummerSlamissa povaisi vähintäänkin huippuluokan ottelua ja ehkäpä jopa MOTYC-kohtaamista. Sellaista ei kuitenkaan nähty, ja suurin syy siihen oli ajanpuute. Ok, ottelussa nähtiin pari harmillista botchiakin, mutta ne olivat pikkujuttuja eivätkä oikeastaan haitanneet hienoa painillista antia ollenkaan. Suurin heikkous oli se, että tämä kamppailu kesti vain pikkaisen päälle 10 minuuttia, ja jotenkin tuntui siltä, että tämä jäi pahasti kesken. Tämä olisi tarvinnut minimissään 5 minuuttia lisää ja vielä mielummin vaikka sen 10 minuuttia. Olisiko osa ajasta voitu vaikka ottaa äskeisestä Bischoff/McMahon-turhakkeesta? Ilmeisesti ei. Nämä neljä pistivät kyllä kaikkensa peliin ja väläyttivät todella nättejä spotteja ja ottivat hienoja bumppeja vastaan. Niinpä tämä oli ehdottomasti hieno mestaruuskamppailu, mutta se viimeinen vaihde jäi laittamatta silmään, koska siihen ei annettu aikaa. Harmi, koska mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.
***½ (10:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (Pinned Rhyno after a Frog Splash)

Kurt Angle (c) vs. Brock Lesnar - WWE Championship
Kurt Angle oli noussut Smackdownin huipulle paluuottelussaan Vengeancessa päihittämällä Big Show'n ja hyvän ystävänsä Brock Lesnarin WWE-mestaruusottelussa. Seuraavassa SD:ssä Angle saapui juhlimaan voittoaan, mutta ennen kaikkea hän tahtoi kiittää Lesnaria, joka oli ollut hänen tukenaan Anglen ollessa sairaslomalla. Lesnar saapuikin paikalle, ja miehet halasivat siitä huolimatta, että Lesnar oli hävinnyt mestaruutensa Anglelle. Samalla Lesnar kuitenkin ilmoitti haluavansa rematchinsa, ja Angle myös suostui siihen. Sen sijaan Vince McMahon saapui paikalle ja ilmoitti, että hän ei niin vain tuota rematchia buukkaisi. Hän sanoi, että Lesnarin oli osoitettava olevansa uusintaottelun arvoinen. Lesnar vastasi osoittavansa sen ottelemalla McMahonia vastaan, ja yllättäen Vince suostui tuohon otteluun ja teki siitä vieläpä Steel Cage Matchin, jonka erikoistuomarina olisi Kurt Angle. Ennen tuota ottelua Lesnar löydettiin backstagelta pahasti piestynä, mutta Lesnar selvisi silti juuri ja juuri kehään. Brock pääsi nopeasti niskan päälle ja yritti tehdä Vincelle F-5:n, mutta tuolloin hänen tajuntansa sumeni, ja Lesnar vajosi maahan tajuttomana. Vince yritti selättää Brockin, mutta Angle ei suostunut laskemaan selätystä. Kun Angle ja Vince alkoivat tapella, Lesnar yhtäkkiä kip-uppasi ylös paljastaen koko jutun huijaukseksi. Heti perään hän teki virallisesti heel-turnin hyökkäämällä brutaalisti Anglen kimppuun ja yhdistämällä voimansa Vince McMahonin kanssa. Vielä ennen ppv:tä Lesnar osoitti olevansa jälleen Smackdownin julmin heel pieksemällä Zach Gowenin veriseksi mössöksi ja murtamalla tämän toisen jalan samalla, kun Gowenin äiti istui katsomossa.

Olihan tämä taas huikean jännittävä ja viihdyttävä taistelu, vaikka kaksikon roolit olivatkin tällä kertaa toisinpäin kuin Maniassa. Oikeastaan tämä oli monella tapaa hyvin samanlainen ottelu kuin WrestleManian ottelu, mutta tällä kertaa ei vain nähty Anglen pakoilua, ja sen sijaan Lesnarin hallinta oli ehkä vähän eri tyylistä kuin Maniassa. Tietyllä tavalla se oli ehkä hieman tylsempää, mutta toisaalta se oli myös pirun vakuuttavaa, ja sitä katsoi ehdottomasti mielenkiinnolla. Pelkäsin jo, että Vincen sekaantuminen pilaisi ottelun loppuratkaisut, mutta Vincen rooli jäikin juuri sopivan pieneksi. Lopputaistelu oli sitten todella jännittävää, ja minulla ei oikeasti ollut minkäänlaista hajua siitä, kuinka tässä ottelussa kävisi. Erityissuuri kehu tälle ottelulle pitää antaa nimenomaan kehäpsykologisen puolen ja ottelun rakentelun erinomaisuudesta. Ottelua rakennettiin rauhassa, ja seuraavasta vaiheesta edettiin seuraavaan juuri oikeassa kohdassa. Molemmat myivät vammojaan hienosti, ja erityisesti Lesnarin nilkanmyynti oli lopussa oikea mallisuoritus. Eihän tästä siis voi sanoa muuta kuin, että tämä kaksikko veti jälleen huippuluokan ottelun, vaikka joku viimeinen silaus tuntui taaskin puuttuvan niin, että ei tämä ihan MOTYC kuitenkaan ollut.
**** (21:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Ankle Lock)

Kane vs. Rob Van Dam - No Holds Barred Match
Tähän oli tultu. Hetki, jota moni vuoden 2003 painifani ei varmaan koskaan uskonut tapahtuvan. Kane oli joutunut luopumaan maskistaan kesäkuun viimeisessä Raw'ssa hävittyään Mask vs. Title Matchin Triple H:lle. Ottelun jälkeen RVD ryntäsi ystävänsä ja joukkueparinsa avuksi, jotta Kanen ei olisi pakko riisua maskiaan ja paljastaa palossa tuhoutuneita kasvojaan. Kane ei kuitenkaan voinut muuta kuin riisua maskinsa ja paljastaa naamansa. Monen mielestä tämä hiuksensa maskin kanssa riisunut ja tuhkaa kasvoilleen levittänyt Kane oli aikamoinen floppi (Kanen kasvojen kun oli pitänyt olla palanut pilalle). Tuo floppi unohtui kuitenkin nopeasti, sillä Kanen ura sai maskin riisumisesta täyskäänteen. Kanesta tuli nimittäin brutaalimpi, sadistisempi ja samalla myös laskelmoivampi hirviö kuin koskaan aikaisemmin. Maskin riisuminen toi Kanelle uskottavuutta, jota hänellä ei ollut pitkään aikaan. Saman tien maskin riisumisen jälkeen hän paiskasi RVD:n Chokeslamilla kanveesiin, ja pari viikkoa myöhemmin hän viimeisteli heel-turninsa tuhoamalla Raw'n GM:n Steve Austinin kehässä. Seuraavalla viikolla Kane sytytti JR:n kesken haastattelusession palamaan, mikä oli liikaa viranomaisille. Kane pidätettiin ja tuotiin seuraavalla viikolla kahleisiin sidottuna areenalle, jotta hän voisi otella RVD:tä vastaan ottelussa, jota Van Dam oli vaatinut. Tuo ottelu päättyi siihen, kun Kane iski turvatoimista vastanneen Linda McMahonin sisääntulorampille Tombstone Piledriverillä. Tuota seuranneet kuviot tulikin selitettyä jo edellä, mutta RVD:n ja Kanen välit olivat yhä selvittämättä.

Tämä alkoi yllättävän kankeasti. Tai oikeastaan ihan alku oli hyvä, mutta sitä seurasi parin minuutin yllättävän tönkkö ja kankea vaihe, jonka aikana pelkäsin, ettei tämä sittenkään lähde käyntiin. Onneksi tuosta vaiheesta päästiin eteenpäin, ja RVD sekä Kane lähtivät käyntiin kunnolla. Ei tämä siltikään ollut mielestäni niin hyvä kuin olisin toivonut RVD:n ja Kanen No Holds Barred Matchilta - varsinkin kun pohjustus oli tosi hyvällä mallilla. Niinpä oli hieman harmi, että RVD ja Kane eivät hyödyntäneet stipulaation mahdollisuuksia läheskään niin hyvin kuin olin kuvitellut Kanen ja RVD:n tekevän. Moitteista huolimatta on todettava, että Kanen ja RVD:n kemiat pelasivat hyvin yhteen joukkuetoiminnan lisäksi myös 1 on 1 -ottelussa. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä enemmän Van Dam väläytti näyttäviä loikkia ja otti kovaa bumppia vastaan. Myös Kane vaikutti pitkästä aikaa uskottavalta ja pelottavalta. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu muttei niin hyvä kuin olin toivonut.
*** (12:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane (Tombstone Piledriver on the steel steps)

Triple H (c) w/ Ric Flair vs. Randy Orton vs. Kevin Nash vs. Goldberg vs. Chris Jericho vs. Shawn Michaels - Elimination Chamber Match for the World Heavyweight Championship
Vihdoin Raw'n päämestaruuskuvioissa oli edetty vaiheeseen, jota monet olivat odottaneet heti Goldbergin WWE-debyytistä lähtien: Goldberg oli noussut haastamaan Triple H:n World Heavyweight -mestaruudesta. Alun perin SummerSlamin Main Eventiksi olikin buukattu Triple H:n ja Goldbergin välinen No DQ Match, mutta elokuun alussa Steve Austin muutti co-GM Eric Bischoffin buukkauksen ja ilmoitti, että Summerslamissa nähtäisiin historian toinen Elimination Chamber Match. Kayfabe-selitys jäi ainakin itselleni vähän epäselväksi, mutta todellinen syy oli se, että HHH kärsi tässä vaiheessa pahasta nivusvammasta, jonka takia hän muuten tässä ottelussa käytti pitkiä painihousuja, jollaisia hän ei ollut käyttänyt varmaan Hunter Hearst Helmsley -aikojen jälkeen. HHH ei uskonut, että hän pystyisi vielä kunnolliseen pitkään 1 on 1 -otteluun, joten tämä ensimmäisen kerran huikea keksintö alentui toisella kerrallaan vain ykkössuunnitelman korvikkeeksi. Toki tätä kuuden miehen EC:tä oli suhteellisen helppo rakennella, sillä Kevin Nashilla ja Shawn Michaelsilla oli ollut vaikka kuinka kauan rajuja erimielisyyksiä HHH:n kanssa. Jericho ei puolestaan tullut toimeen HBK:n ja Goldbergin kanssa, ja viimeisimpänä käänteenä hän oli kehittänyt Kevin Nashin kanssa feudin, jonka päätteeksi hän oli ppv:tä edeltävässä Raw'ssa leikannut Nashin tunnusmerkkiset pitkät hiukset. Todellisuudessa Nashin uusi look oli hänen tähdittämän Punisher-elokuvan kuvauksia varten. Tämä ottelu jäisikin Nashin viimeiseksi WWE-esiintymiseksi pitkään aikaan. Ottelun outolintu oli ppv-otteludebyyttinsä tekevä Randy Orton, jonka ainut tehtävä oli suojella Evolution-kumppaniaan Triple H:ta.

Tämä ottelu on jäänyt historian kirjoihin kyseenalaisestaan kunniastaan olla Extreme Elimination Chamberia lukuun ottamatta varmaankin huonoin Elimination Chamber Match ikinä. On kuitenkin huomioitava taas kerran, että maineen kasvaessa myös paskuuden määrää ruvetaan vähän liioittelemaan. Ei tämä nimittäin missään tapauksessa ollut mikään järkyttävän p**ka ottelu tai edes huono kamppailu. Toisaalta ei tämä erityisen hyväkään ollut, ja erityisesti päämestaruusotteluksi ja illan Main Eventiksi tämä oli aika heikko suoritus. Silti paikoitellen oikeinkin viihdyttävä ja kokonaisuutena ihan mukava ottelu, mutta eihän se missään tapauksessa ole tarpeeksi Elimination Chamberilta - erityisesti kun ensimmäinen EC oli ollut täyttä timanttia alusta loppuun. Tässä alkuvaiheet olivat odotuksiin nähden vähän laimeita vaikkakin painillisesti ihan hyviä, ja yleisökin oli niissä heikosti mukana. Keskivaiheilla oltiin sitten huippukohdissa, kun erityisesti Michaels ja Jericho pistivät parastaan ottaessaan koko ajan bumppeja vastaan. Lopputaistelu oli sitten puolestaan todellinen pannukakku, ja erityisesti ottelun lopetus oli aivan perhanan laimeasti hoidettu. Ainakin minulle jäi todella petetty fiilis tuosta vielä toisellakin katsomiskerralla. Bullshit.
**½ (19:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Last eliminated Goldberg after a weak sledgehammer shot)

*** Kurt Angle
** Brock Lesnar
* Chris Benoit

Kokonaisarvio SummerSlamista: Ei tämä nyt ihan esimerkiksi viime vuoden tasoinen huikea SummerSlam ollut. Erityisesti Main Event floppasi aika pahasti, ja harmillisesti show'ssa oli myös mukana Shane/Bischoffin tapaista kurapaskaa. Toisaalta vastapainoksi tarjolla oli erinomainen päämestaruusottelu Anglen ja Lesnarin välillä, ja myös US-mestaruusottelu oli hien vaikkakin pidempänä versiona olisi yltänyt vielä parempaan. Oikeastaan yksi show'n ongelma olikin se, että lähes tulkoon kaikki ottelut (kahta ensimmäistä lukuun ottamatta) jollain tavalla pettivät odotukset. Olen myös hieman harmissani, että monet SD:n huippupainijat eivät mahtuneet show'hun ollenkaan. No, ensi kerralla sitten. Tämä show oli kuitenkin Ok.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE SummerSlam - Ok
7. WWE Bad Blood - Ok
---------------
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
11. WWE Judgment Day - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
19. WWA The Reckoning - Kehno
20. WWE Insurrextion - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
23. WWA The Retribution - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #55 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Sitten taas TNA:ta.

[What]

Summerslam 2003:lla tulee aina olemaan erityinen paikka sydämessäni, koska ko. tapahtuma oli ensimmäinen jonka hankin törkeän ylihintaisena videodivarista silloin aikanaan syksyllä 2004. Olin vielä niin tuore painifani, että olin nähnyt oikeastaan vain televisiomatsejani ja niihin peilattuna tuo Angle-Lesnar tuntui joltain ihan uskomattoman hienolta. Vasta sitten muutamien kuukausien kuluttua valkeni, että ei tuo ehkä sittenkään maailmankaikkeuden hienoin ottelu ollut, vaikka erittäin hyvä toki, katsoi sitä sitten karaistuneen painifanin näkövinkkelistä tai mistä hyvänsä. Eliminaatiohäkki oli puolestaan niin kelvoton, että ei edes n00biin uponnut.

Ja pieni päivitys omaan projektiin. WWE:n ppv:t on tänä iltana ladattu, joten NYR:in kimppuun pääsen tänään tai huomenna. TNA:n paketti junnaa edelleen 62%, kun ei ole jakajia. Toivottavasti niitä kohtapuoliin löytyisi, että pääsisi loogisesti etenemään. Tässä joulukuussa ainakin kalenteri on aika tyhjä, että luultavasti saan homman hyvälle startille vielä tämän vuoden puolella.

[valkopeura]

Ja pieni päivitys omaan projektiin. WWE:n ppv:t on tänä iltana ladattu, joten NYR:in kimppuun pääsen tänään tai huomenna. TNA:n paketti junnaa edelleen 62%, kun ei ole jakajia. Toivottavasti niitä kohtapuoliin löytyisi, että pääsisi loogisesti etenemään. Tässä joulukuussa ainakin kalenteri on aika tyhjä, että luultavasti saan homman hyvälle startille vielä tämän vuoden puolella.

Hanki joku muu harrastus. Ala vaikka kattelemaan animeita ja arvostelemaan niitä.

[Kenitys]

Eliminaatiohäkki oli puolestaan niin kelvoton, että ei edes n00biin uponnut.

Tämä. Itsekin näin tuon ensimmäisen kerran vuonna 2004, kun n00bina olin aloittamassa uudestaan painin katsomista kaverini innoittamana. Hänellä oli tuo ottelu koneellaan, ja katsoimme sitten sen, ja ei tuo ainakaan kiinnostustani painiin yhtään lisännyt. Onneksi EC:n jälkeen katsoimme vuoden 2004 Royal Rumblen, josta muodostuikin yksi omista suosikkiotteluistani.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - ELOKUU 2003

Elokuussa TNA:sta lähti useampia sellaisia painijoita, joita en jää kaipaamaan. Esimerkiksi New Jackia ei ollut nähty heinäkuun jälkeen, mikä ei minua harmita. Olen oikeastaan ihmeissäni siitä, kuinka kauan tämä sekopää edes pysyi firman palkkalistoilla. Samoin Mike Sandersin toivotan ilolla tervemenneeksi. Periaatteessa Sanders oli ihan ok painija mutta jotenkin aika yhdentekevä, ja hän alkoi käydä viikko viikolta tylsemmäksi. Justin Crediblen katoaminen harmittaa periaatteessa vähän, mutta toisaalta hänen TNA-uransa oli kyllä ollut aikamoinen floppi. David Youngkinkaan katoaminen ei minua suuremmin harmita, vaikka mies pystyikin ihan kivoihin kehäotteisiin. Iloa aiheuttaa myös se, että Edward Chastain -möhkälettä ei tosiaan nähty enää kayfabe-potkujen jälkeen.

Sen sijaan harmillisempia poistumisiakin oli. Matt Sydalin, Altar Boy Luken, Deliriousin, Matt Strykerin ja Kid Romeon vierailut jäivät ikävä kyllä lyhyiksi. Ehkäpä he palaavat vielä, tuoreita X-Divarin naamoja näkisi mielellään lisää. Suurin harmitus on kuitenkin se, että Amazing Red ei ollut esiintynyt sen yhden heinäkuisen jakson jälkeen taas ollenkaan. Onko Red koko ajan kiertueella, vai alkaako hänen TNA-uransa tosiaan olla ohi tältä erää? Harmi, jos niin on.

---------------------------------------

Weekly PPV #56 (6.8.2003)

Rawhide Strap Match for the NWA Tag Team Championship
America's Most Wanted (c) vs. Simon Diamond & Johnny Swinger w/ Glenn Gilberti
*** (11:05)

NWA X Division Title Shot Match
Michael Shane vs. Joey Matthews vs. Danny Doring vs. Shark Boy
**½ (8:11)

Singles Match
Kid Kash vs. Larry Zbyszko
*½ (6:01)

NWA X Division Championship Match
Chris Sabin (c) vs. Frankie Kazarian
**½ (7:21)

Steel Cage Match for the NWA World Heavyweight Championship
AJ Styles (c) w/ Vince Russo vs. D-Lo Brown
*** (10:20)

Tulokset:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (c) def. Simon Diamond & Johnny Swinger to retain the NWA Tag Team Championship
Michael Shane def. Joey Matthews, Shark Boy, Danny Doring to become #1 contender for the NWA X Division Championship
Kid Kash def. Larry Zbyszko
Chris Sabin (c) fought a no contest with Frankie Kazarian; NWA X Division Championship was held-up
AJ Styles (c) def. D-Lo Brown to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän jakson päähuomio oli AJ Stylesin ja D-Lo Brownin välillä käydyssä ratkaisevassa päämestaruusottelussa, vaikka itse ottelu oli vain 10 minuutin pituinen. Sitä ennen ottelua kuitenkin hypetettiin lähes parisenkymmentä minuuttia erinäisillä videopätkillä ja ennakkopromoilla, mikä tosin johtui lähinnä siitä, että TNA:n kehätyöntekijät tarvitsivat tuon ajan teräshäkin pystyttämiseen. Itse ottelu oli Stylesin ja Brownin ottelusarjan paras muttei silti millään tavalla erikoisen huikea. Suurin syy siihen oli tietenkin se, että ottelu sai aikaa vähemmän kuin olisin toivonut. Styles ja Brown pistivät kuitenkin parastaan ja käyttivät jopa teräshäkkiä hyödykseen monipuolisesti. Kaikin puolin siis hyvä kamppailu, eli parempi kuin suurin osa TNA:n päämestaruusotteluista. Ehkä nyt päästään uusiin päämestaruuskuvioihin.
• Suurin piirtein samalla tasolla ME:n kanssa oli myös America's Most Wantedin mestaruuspuolustus Simon Diamondia ja Johnny Swingeriä vastaan. Oikeastaan se saattoi olla jopa hitusen parempi ottelu, vaikka yksilösuoritukset eivät ihan Stylesin tai Brownin vastaavien tasolle yltäneetkään. Hetken aikaa mietin, olisinko antanut tuolle joukkuemestaruuksista käydylle Rawhide Strap Matchille jopa ***½, mutta lopulta jätin kuitenkin sen puolikkaan pois. Jos vain pari minuuttia olisi ollut vielä lisää aikaa, olisi puhuttu jo hienosta ottelusta. Nytkin AMW ja Diamond/Swinger vetivät kyllä kovan joukkuemestaruusottelun, joka oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Ottelun jälkeenkin AMW ja Diamond & Swinger jatkoivat vielä toistensa mäiskimistään, joten ehkäpä tämä feud ei ole vielä ohi.
• World Heavyweight- ja Tag Team-mestaruuksien lisäksi myös X-Divarin mestaruus oli esillä kahdessakin ottelussa. Ensin ratkaistiin seuraava ykköshaastaja, kun viime viikolla debyyttinsä tehnyt Michael Shane otteli Shark Boyta, Joey Matthewsia ja Danny Doringia vastaan. Joey Matthewsia ei ollut nähty TNA:ssa historian ensimmäisen TNA-ppv:n jälkeen, ja Danny Doring teki tässä TNA-debyyttinsä. Harmillisesti ottelu oli vähän pettymys, eikä kukaan nelikosta tuntunut olevan ihan parhaassa iskussaan. Shane veti tällä viikolla ylimielistä heel-roolia, vaikka edellisessä jaksossa hän oli ollut vielä face. Elix Skipper sekaantui ykköshaastajuusotteluun hyökkäämällä ottelun osanottajien kimppuun. Myöhemmin illalla oteltiin sitten itse mestaruudesta, kun Chris Sabin ja Frankie Kazarian kohtasivat taas toisensa. Odotin huikeaa feud ending -ottelua, joka yltäisi ehkä jopa ****-tasolle, mutta sen sijaan sain 7-minuuttisen ihan kivan ottelun, jonka fiiliksen pilasi vielä todella onneton lopetus. Tämä vastaava bullshit-lopetus on nähty parisen kertaa joukkuemestaruuskuvioissa, ja mikään ei mielestäni voisi olla tätä huonompi ja tarpeettomampi buukkausratkaisu.
• 3 Live Krew jatkoi edelleen tylsiä ja ylipitkiä anglejaan. Kid Kash taas ilmeisesti käy tosiaan sotaa NWA-legendoja ja heidän puolellaan olevaa Director of Authority Erik Wattsia vastaan. Tällä kertaa Kash kohtasi Larry Zbyszkon varsin vaisussa ottelussa, joka oli samaa tasoa kuin Kashin ja Mortonin viimeviikkoinen ottelu. Kovin hyvältä ei tämä feud otteluidensa osalta näytä. Ikävä kyllä samaa on sanottava myös Ravenin ja Shane Douglasin feudista, sillä edessä oleva feud ending -ottelu ei Douglasin kunnon takia kuulosta kummoiselta. Tässä jaksossa Douglas oli kehässä promoamassa Ravenista, kunnes Raven hyökkäsi hänen kimppuunsa ja yritti laittaa Douglasin ruumispussiin. Samalla hetkellä James Mitchell alkoi uhkailla Ravenia screenin välityksellä: Disciples of the New Church oli kaapannut Julion ja Alexiksen, ja Mitchell uhkasi polttaa heidät soihdulla. Mitchell käski Ravenin päättää, tahtoisiko tämä pelastaa apurinsa vai piestä Douglasin. Raven päätti, että Gatheringin pelastaminen on tärkeämpää, ja hän ryntäsi backstagelle. Samalla New Church kuitenkin raahasi Gatheringin sidottuna kehään, ja lopulta Ravenkin löysi tiensä takaisin sinne. Yksin taistellessa Raven jäi nopeasti alakynteen, ja angle päättyi siihen, että New Church laittoi Ravenin ruumispussiin.
• Myös Jeff Jarrett oli jaksossa mukana, ja ilmeisesti hän aloitteli ihan tosissaan feudia Christopher Danielsin kanssa. Daniels oli viime viikolla tehnyt paluunsa hyökkäämällä Jarrettin kimppuun. Tälläkään viikolla hän ei näyttänyt olevan missään tekemisissä Triple X -kaverinsa Skipperin kanssa, vaan sen sijaan hän alkoi promota katsomosta sports entertainmentin ylivoimasta perinteiseen painiin verrattuna. "Fallen Angel" -gimmickiään pastorirooliin venyttänyt Daniels alkoi saarnata katsomosta käsin, kuinka sports entertainment oli tulevaisuus ja kuinka perinteinen paini tulisi kuolemaan. Sports entertainmentin ylivaltaa hän kuulema edistäisi ensimmäiseksi tekemällä vihdoin sen, mitä Vince Russo on yrittänyt yli puoli vuotta: tuhoamalla Jeff Jarrettin. Ilmeisesti SEX ei siis tosiaan ole historiaa, ja Daniels tuntuu olevan uudelleen lämmiteltävän porukan ykkösnimi. Danielsin pushi ja feud Jarrettin kanssa kuulostaa hyvältä, mutta storylinen alku ja orastava XXX:n hajoaminen taas ei. En ole myöskään innostunut siitä, kuinka jo viikkojen ajan kaikkiin Jarrettin kuvioihin on puuttunut kaksi punapaitaista turvamiestä (kaikki muut TNA:n turvamiehet pukeutuivat mustiin), jotka tuntuivat puuttuvan häiriötilanteisiin vain jos ne liittyivät Jarrettiin. Lisäksi he kohtelivat näissä tilanteissa Jarrettia erittäin epäreilusti. Tällä viikolla Jarrett oli jo ajautua tappeluun näiden turvamiesten kanssa. Ilmeisesti kyseisellä "erikoisturvamieskaksikolla" on joku diili konsulttina toimivan Don Callisin kanssa.
• Kaksi hyvää ottelua ja kaksi ihan hyvää X-Divarin mestaruusottelua ja vain yksi heikko kohtaaminen. Viiden ottelun show'ksi tämä oli ihan kohtuullinen, ja arvosanaltaan jopa Kehnon puolella. Ei silti mikään erityisen hieno show, mutta on niitä paljon huonompiakin nähty. Ainakin Danielsin ja Jarrettin kuviossa on potentiaalia, ja myös kaikissa mestaruuskuvioissa on ihan mielenkiintoinen tilanne (huolimatta X-Divarin typerästä viimeisimmästä käänteestä). Ehkä tulevaisuus näyttää vähän valoisammalta.

*** AJ Styles
** D-Lo Brown
* Chris Harris

---------------------------------------

Weekly PPV #57 (13.8.2003)

6-Man Tag Team Match
Devon Storm & Vampire Warrior & Sinn vs. 3 Live Krew (Konnan & Ron Killings & BG James)
** (5:21)

Singles Match
Elix Skipper vs. Jerry Lynn
** (3:58)

Ladder Match for the NWA X Division Title Shot
Frankie Kazarian vs. Michael Shane
**½ (8:53)

Singles Match
Kid Kash vs. Bobby Eaton
* (3:36)

Singles Match
Shane Douglas vs. Raven
**½ (10:55)

6-Man Tag Team Match
Simon Diamond & Johnny Swinger & Glenn Gilberti vs. America's Most Wanted & Dusty Rhodes
** (8:35)

NWA World Heavyweight Championship Match
AJ Styles (c) w/ Vince Russo vs. Low-Ki
***½ (14:54)

Tulokset:

Spoiler: näytä

3 Live Krew def. Vampire Warrior & Devon Storm & Sinn
Jerry Lynn def. Elix Skipper
Frankie Kazarian fought a no contest with Michael Shane
Kid Kash def. Bobby Eaton
Raven def. Shane Douglas
Dusty Rhodes & America's Most Wanted def. Simon Diamond & Johnny Swinger & Glenn Gilberti
AJ Styles (c) def. Low-Ki to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon päähuomio oli Vince Russon ympärilleen kokoaman poppoon (Russo, Styles, Legend, Siaki, Daniels) ja hieman epämääräisemmän face-porukan välinen feud. D-Lo Brownia ei nähty tällä viikolla ollenkaan, koska heelit olivat piesseet hänet viime viikolla niin brutaalisti. Siaki kuitenkin lupasi tekevänsä ensi viikolla selvää Brownista, kun tämä tekee paluunsa. Muuten illan aikana nähtiin useampi yhteenottoja, joista ensimmäinen show'n alkupuolella, kun Director of Authority Erik Watts vaati Stylesin ja Russon päitä vadille viime viikolla nähdystä Brownin pieksennästä. Miehet saapuivatkin paikalle, ja haukuttuaan Wattsin he ilmoittivat olevansa tällä viikolla lomalla. Wattsilla oli kuitenkin muita suunnitelmia: joko Styles puolustaisi mestaruuttaan paluunsa tekevää Low-Ki'ta vastaan tai joutuisi luovuttamaan vyönsä. Niinpä Styles joutui suostumaan, ja samalla Low-Ki teki siis face-turnin hyökätessään AJ:n kimppuun. Ilmeisesti Triple X oli virallisesti nyt historiaa. Vielä ennen Low-Ki'n ja Stylesin ME-ottelua nähtiin facejen ja heelien joukkotappelu, jossa facejen puolella oli Wattsin, Jarrettin ja Low-Ki'n lisäksi myös Dusty Rhodes ja America's Most Wanted ja heelien puolella Russon porukan lisäksi Diamond, Swinger ja Gilberti.
• Sitten siitä itse päämestaruusottelusta. Hieno kamppailu. Vihdoin. Vuoden 2002 aikana nähtiin parikin Low-Ki'n ja Stylesin 1 on 1 -ottelua, mutta ne kaikki jäivät hienoiseksi pettymykseksi. Niinpä en etukäteen tiennyt, miten paljon tältä ottelulta saattoi odottaa, varsinkin kun tämä oli ensimmäinen Ki'n ottelu loukkaantumiselta paluun jälkeen. Onneksi pelkoni oli turhaa, ja vihdoin AJ ja Low-Ki ottelivat oikeasti loistokkaan ja kaikin puolin erittäin viihdyttävän ottelun. Jos vain aikaa olisi ollut hitusen enemmän ja jos lopetukseen ei olisi taas kerran pitänyt tunkea typerää Russo-sekoilua, tämä olisi noussut TNA:n vuoden toiseksi huippuluokan otteluksi. Nyt jäätiin vain hitusen verran neljästä tähdestä. Siitä huolimatta erinomaista työtä Stylesiltä ja Ki'ltä. Toivottavasti Low-Ki jäisi nyt pysyväksi osaksi TNA:n rosteria.
• X-Divisioonan puolellakin sattui ja tapahtui, kun heti show'n alkupuolella Chris Sabin poseerasi haastattelupisteellä X-Divarin mestaruusvyön kanssa, vaikka se oli viime viikolla riistetty häneltä. Director of Authority Erik Watts oli päättänyt palauttaa vyön takaisin Sabinille ja sen sijaan antaa viimeviikkoisten epäselvyyksien takia Frankie Kazarianille vielä yhden mahdollisuuden päästä ottelemaan mestaruudesta, jos hän päihittäisi viime viikon ykköshaastajuusottelun voittaneen Michael Shanen Ladder Matchissa. Shanen ja Kazarianin Ladder Match oli oikein viihdyttävää spottailua (vaikkeikaan millään tavalla kovin uniikkia menoa), kunnes se päätettiin lopettaa äärimmäisen typerällä tavalla, luultavasti tikasotteluiden historian typerimmällä. Toisaalta siitä seurasi ihan hyvää jatkobuukkausta, koska ensi viikolle määrättiin historian ensimmäinen Ultimate X Match.
• Moni muukin kuvio sai tässä jatkoa. Ensinnäkin, 3 Live Krew otteli vihdoin ensimmäinen ottelunsa, joka oli varsin yhdentekevä. Vastassaan heillä oli comebackinsa tehneet Vampire Warrior ja Devon Storm sekä TNA-debyyttinsä tehnyt Sinn, joka tultaisiin aikanaan tuntemaan Kizarnyna. Ottelun tähdet olivat Killings ja Storm. Toiseksi, jatkoa sai myös Lynnin ja Skipperin feud. Jerry Lynn ei ollut viime show'ssa paikalla, koska Don Callis oli estänyt hänen paikalle pääsynsä. Nyt Lynn oli mukana, ja hän vastasi haasteeseen, jonka Elix Skipper oli hänelle jättänyt edellisessä show'ssa. Skipperin ja Lynnin ottelu oli oikein hyvä ja intenssiivinen, mutta se vain jäi aivan liian lyhyeksi. Toivottavasti jossain vaiheessa nähdään näiltä kunnon yhtenäinen ja pitkä kamppailu. Kolmanneksi, Kid Kashin feud NWA-legendoja vastaan jatkui, mutta siinä ei tapahtunut mitään uutta. Kashin apuri Abyss auttoi jälleen kerran Kashia, kun tämä otteli NWA-papparaista vastaan. Tällä kertaa vastassa oli Bobby Eaton, joka liikkui kehässä kuin ei olisi tiennyt missä oli mutta toisaalta väläytti pari yllättävän vakuuttavaa liikettä. Nämä Kashin ottelut huononevat viikko viikolta. Neljänneksi, joukkuemestaruusfeudissa tällä viikolla America's Most Wanted sai avukseen comebackinsa tehneen Dusty Rhodesin. Dusty otteli AMW:n kanssa Diamondia, Swingeriä ja Gilbertiä vastaan. Ottelu oli aika vaisu verrattuna tämän feudin 2 on 2 -otteluihin.
• Show'ssa nähtiin myös vihdoin ja viimein se Ravenin ja Shane Douglasin 1 on 1 -ottelu. Täytyy nyt todeta, että ehkä olin jollain tavalla sekaisin tai sitten jotain todella kummallista oli tapahtunut, mutta minä ihan oikeasti viihdyin tätä ottelua katsoessa! Ei tämä nyt mikään varsinainen painiviihteen taideteos ollut, mutta kaksikko tempaisi kuitenkin yli 10-minuuttisen suhteellisen intenssiivisen HC-tyylisen ottelun, jossa molemmat yrittivät kaikkensa. Lopussa kunto näytti vähän loppuvan Douglasilta, mutta hänkin kesti mukana paremmin kuin yhdessäkään aiemmassaan TNA-ottelussaan. Lopetukseen oli toki vähän tungettu Mitchellin osuutta, mutta sekin jäi aika pieneksi. Peukut ylös tälle suoritukselle. Ottelun jälkeen Douglasin ja Mitchellin mysteerinen apuri jälleen pieksi Ravenin. Vieläkään ei näytetty, kuka tämä herra oikein on.
• Stylesin ja Low-Ki'n ottelu pelasti paljon. Sen takia tämä show nousi Kehnoksi. Muuten tässä jaksossa ei ollut mitään ennennäkemätöntä, mutta toisaalta kokonaistaso ei kieltämättä ollut mikään kammottavan huono. Ihan kohtuullinen suoritus TNA:lta siis toisena viikkona putkeen, mutta kaipaisin vähitellen niitä oikeasti erityisen hyviä jaksoja.

*** Low-Ki
** AJ Styles
* Frankie Kazarian

---------------------------------------

Weekly PPV #58 (20.8.2003)

Ultimate X Match for the NWA X Division Championship
Chris Sabin (c) vs. Michael Shane vs. Frankie Kazarian
***½ (13:27)

Double Bullrope Match
Simon Diamond & Johnny Swinger w/ Glenn Gilberti vs. America's Most Wanted
*** (8:27)

Tag Team Match
Disciples of the New Church (Slash & Sinn) w/ James Mitchell vs. The Gathering (CM Punk & Julio Dinero)
**½ (7:04)

Tag Team Match
Legend & Christopher Daniels vs. Erik Watts & Jeff Jarrett
**½ (8:18)

12 Man Gauntlet Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Participants: Kid Kash, Ron Killings, Christopher Daniels, BG James, Sonny Siaki, D-Lo Brown, Abyss, Sandman, Legend, Konnan, Shane Douglas, Raven
**½ (22:22)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Michael Shane def. Frankie Kazarian, Chris Sabin (c) for the NWA X Division Championship
Simon Diamond & Johnny Swinger def. America's Most Wanted
Disciples of the New Church def. The Gathering
Jeff Jarrett & Erik Watts def. Christopher Daniels & Legend
Raven won a Gauntlet Match to become #1 contender for the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon jaksossa etsittiin uutta ykköshaastajaa AJ Stylesille ensi viikon mestaruusottelua varten. Main Eventinä toimineen Gauntletin piti olla alun perin 13 miehen Gauntlet, mutta AJ Styles ja Vince Russo hyökkäsivät Jeff Jarrettin kimppuun tämän joukkueottelun jälkeen ja raahasivat Legendin ja Christopher Danielsin avulla Double J:n parkkipaikalle, josta he kuljettivat Jarrettin väkipakolla pois paikalta. Russo ja Styles olivat valmiita tekemään mitä tahansa, jotta Jarrett ei saisi mestaruusotteluaan ikinä. Niinpä ykköshaastaja ratkottiin ilman Jarrettia, ja aluksi näytti siltä, että myöskään Raven ei pystyisi osallistumaan otteluun. Shane Douglas oli ilmeisesti piessyt Ravenin brutaalisti jakson aikana, mutta jostain syystä tuota kohtausta ei ainakaan minun jaksossani ollut. Selostajat kuitenkin puhuivat tapahtumasta useaan otteeseen, joten oli selvää, ettei Ravenin pitänyt osallistua otteluun. Hän kuitenkin saapui kehään verissä päin kaikkien yllätykseksi ja Douglasin kauhuksi. Itse Gauntlet Match oli kirkkaasti paras Gauntlet, mikä TNA:ssa oli päämestaruuskuvioissa nähty. Ottelun tähti oli Abyss. Ei tämäkään ottelu mikään mestariteos ollut, mutta nyt mukana oli paljon ihan mukavaa painia ja suhteellisen vähän sähläystä. Kiva Battle Royal, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Mad Mikey (Crash Holly) saapui ottelun aikana riehumaan ringsidelle, koska häntä ei ollut buukattu otteluun.
• Main Event -meiningeissä jatkettiin päämestaruuskuvioiden lisäksi Jarrettin ja Wattsin johtaman face-poppoon ja Stylesin sekä Russon johtaman heel-poppoon feudia. Kuvion pääotteluna tällä viikolla nähtiin Jarrett & Watts vs. Legend & Daniels. Ottelun kirkkain tähti oli Daniels, mutta muutkin hoitivat osuutensa perusvarmasti. Tämäkään ei ollut mikään superottelu, mutta ihan mukavaa menoa kuitenkin. Ottelun jälkeen nähtiin sitten se Jarrettin kaappaaminen. Jarrettin johtaman face-porukan ja tuon Russon epämääräisen "vähän niin kuin SEX:n uusi versio" -jengin feudiin liittyi myös D-Lo Brownin ja Sonny Siakin yhteenotto. Brownia ei nähty viime viikon show'ssa, mutta Siaki oli luvannut järjestää Brownin uralle hautajaiset. Niinpä Siaki saapui areenalle ruumisauton ja hauta-arkun kanssa, ja hän veti kehässä ihan hyvän promon siitä, kuinka Brownin on aika astua lopullisesti sivuun ja Siaki ottaa hänen valokeilansa. Samalla arkku tuotiin kehäalueelle, ja oletetusti Brown pomppasi sieltä "yllätyksenä" esiin. Brown pieksi Siakin ja tämän managerin Trinityn ja pisti heidät molemmat arkkuun, joka raijattiin pois paikalta. Jotenkin ihmeessä Siaki oli silti mukana Gauntlet Matchissa. No, mitä pikkuseikoista. Brownin ja Siakin välille rakennellaan ihan hyvältä vaikuttavaa feudia kuitenkin.
• Muista kuvioista sanottankon, että moni ihan hyväkin kuvio on nyt jämähtänyt vähän paikalleen. Ravenin ja The Gatheringin feud Shane Douglasin ja Disciples of the New Churchin välillä jatkui tällä viikolla samalla uralla. CM Punk oli tehnyt paluuna Gatheringiin, ja ilmeisesti Brian Leenin heroiiniriippuvuus oli vihdoin mennyt niin pahaksi, että hänet oli pakko ottaa pois televisiosta. Niinpä viime viikolla TNA-debyyttinsä tehnyt Sinn värvättiin ilman sen kummempia selityksiä uudeksi New Churchin jäseneksi. Punk ja Julio kohtasivat Slashin ja Sinnin ihan mukavassa väliottelussa.
• Samalla tavalla ennallaan oli myös joukkuemestaruusfeud AMW:n ja Diamond & Swingerin välillä. Tällä viikolla joukkueet kohtasivat Non Title Matchissa, joka oli jälleen hyvä ja mallikkaan viihdyttävä. Näitä otteluita on kyllä ilo katsoa viikko toisensa perään, vaikka feudissa ei kummoisia käänteitä olekaan tapahtunut. Tällä kertaa stipulaationa joukkueiden ottelussa oli Double Bullrope Match, eli painijat oli sidottu toisiinsa lehminarulla. Joukkuemestaruuskuvion tapaan myös X-Divisioonan mestaruusmeiningit olivat edelleen samalla tolalla: Frankie Kazarianin ja Chris Sabinin feud oli pääjuttu, mutta myös Michael Shane oli ujuttautunut kuvioihin tosissaan. Kazarian, Sabin ja Shane kohtasivatkin historian ensimmäisessä Ultimate X Matchissa, joka oli ehdottomasti show'n kohokohta. Ongelma oli kuitenkin myöhemmistäkin Ultimate X -otteluista tuttu, eli se, että mestaruusvyö tippui maahan omia aikojaan. Se haittasi jonkun verran, mutta muuten Kazarian, Shane ja Sabin vetivät niin erinomaisen spottailuottelun, että ei tätä voi olla hehkuttamatta. Kertakaikkisen hieno X-Divarin mestaruusottelu, jossa oli jopa hieman yllättävä lopetus.
• Edellämainittujen lisäksi show'sta pitää mainita vielä etukäteen nauhoitettu Erik Wattsin haastattelu, jossa Director of Authority selitti TNA:n tämänhetkistä monimutkaista valta-asetelmaa. Watts oli siis NWA:n määräämä authority figure tälle firmalle, mutta samaan aikaan Don Callis oli TNA:n palkkaama konsultti. Tässäkin jaksossa Callis jatkoi feudiaan Jerry Lynnin kanssa estämällä taas tämän pääsyn areenalle. Callis kertoi, että NWA ja TNA toimivat tämän firman pyörittämisessä periaatteessa yhdessä, mutta käytännössä NWA:n kuuluisi vastata painillisesta puolesta ja TNA:n puolestaan markkinoinnista ja muusta kaupallisesta osuudesta. Nyt kuitenkin TNA on astumassa NWA:n varpaille antamalla Callisille valtaa myös painillisen puolen määräämisessä. Samalla Watts teki selväksi, että viime aikoina nähdyt punapaitaiset turvamiehet olivat nimenomaan TNA:n turvamiehiä, jotka eivät olleet NWA:n valtuuttamia. Myöhemmin jaksossa NWA:n ja TNA:n turvamiehet ottivatkin yhteen. Samoin Wattsin haastattelussa hän selitti sitä, miten hän oli päässyt sopuun Jeff Jarrettin kanssa, vaikka TNA-uransa alkuaikoina Watts ja Jarrett olivat pahimmat vihamiehet. Tämä angle oli siitä erinomainen, että siinä saatiin selitettyä ja avattua monia epäselvyyksiä, joita olin edellisissä jaksoissa pohtinut. Ilmeisesti TNA:n ja NWA:n välille on sitten syttymässä sota. Ottaako Russo joukkoineen TNA:n puolen? Jännittävää nähdä.
• Täytyy myöntää, että tämä show oli jo ihan kohtuullisen toimiva paketti. Yksi hieno ottelu, yksi hyvä ja kolme ihan mukavaa. Ei yhtään heikkoa lenkkiä otteluiden osalta, ja angleissakin nähtiin ihan positiivisia käänteitä, kuten juuri tuo yllä kehumani epäselvyyksien avaaminen tehokkaasti yhdessä anglessa. Toki jotkut kuviot junnaavat tällä hetkellä vähän paikallaan, mutta ainakin turhimmista feudeista ja painijoista on päästy tehokkaasti eroon. Silti tämä show olisi tarvinnut sen yhden huippuottelun (openerkaan ei ihan kuitenkaan vuoden parhaimpiin TNA-otteluihin yltänyt teknisten ongelmien takia), jotta tästä olisi tullut ok. Nyt vielä Kehno, mutta tämän vuoden TNA-tasoon verrattuna tosi hyvä.

*** Frankie Kazarian
** Michael Shane
* Chris Sabin

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE SummerSlam - Ok
7. WWE Bad Blood - Ok
---------------
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #58 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
12. WWE Judgment Day - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
20. WWA The Reckoning - Kehno
21. WWE Insurrextion - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #56 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #57 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
26. WWA The Retribution - Kehno
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #55 - Surkea
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

[Ahma]

Hanki joku muu harrastus. Ala vaikka kattelemaan animeita ja arvostelemaan niitä.

Mee pois. Ihan oikeesti. Runkkaa rauhassa sille animelle, kaverit tääl kummiski arvostelee sitä oleellista. Kenitykselle ja Whatille iso peukku. Kiva lukea ja herättää muistoja. Jatkakaa samaa rataa.

[valkopeura]

Hanki joku muu harrastus. Ala vaikka kattelemaan animeita ja arvostelemaan niitä.

Mee pois. Ihan oikeesti. Runkkaa rauhassa sille animelle, kaverit tääl kummiski arvostelee sitä oleellista. Kenitykselle ja Whatille iso peukku. Kiva lukea ja herättää muistoja. Jatkakaa samaa rataa.

Tätä Alert onkin kaivannut että tänne on taas rantautunut joku uusi juntti urheiluaseuraava äärimmäinen populaarikulttuurin puolestapuhuja. Alunperin tulin Alerttiin kääntääkseni Suomalaisia junttiudesta pois korkeammalle korkeakulttuurin pariin. Ja ylemmät tahot ovat sanoneet että valistuksellani tällä sivulla on ollut vaikutusta junttiuden ja junttimaisten elämäntapojen vähenemiseen ja halveksimiseen Suomessa. Älä huoli jos kuuntelet oppeja ja otat oppini vastaan et sinäkään enään koskaan käy tai kuuntele Apulantaa livenä tai cd:ltä.

[Ravenwood]

Voisko nää vammailut pitää siellä Roskakorissa? Kiitos ja hyvää joulua.

[Krizski]

Meikäläisen nostalgiaprojektin ensimmäinen osa on nyt tänään julkaistu Youtubessa! En tule kovinkaan paljon itse kirjoittamaan tähän ajatuksiani, ne kyllä pystyy sieltä videosta kuulemaan. Kuitenkin jotkut lyhyet ranskalaiset silti tulen laittamaan. Sen ainakin sanon, että olin aikalailla samaa mieltä Kenityksen kanssa tästä Royal Rumble 2000 tapahtumasta

The Krizskin nostalgiakatsaus presents: Royal Rumble 2000

Madison Square Garden, New York, New York

The Krizskin nostalgiakatsaus - Royal Rumble 2000

Kurt Angle vs Tazz

- Lyhyestä ajasta huolimatta tämä oli hieno ottelu. Ei kolme minuuttia oikeastaan paremmin pystytty käyttämään
- Tazzin WWE -debyytti ja legendaarisen botchamanian Tazz-intro on otettu juurikin tästä entrancesta
- Tazzin uran kohokohta WWE:ssä, suunta tämän jälkeen alaspäin
- Komeita heittoja puolin ja toisin

Arvosana: **+

Spoiler: näytä

Winner: Tazz via Submission (Tazzmission)

Elimination Tag Team Tables Match: The Dudley Boyz vs Hardy Boyz

- Ensimmäinen virallinen pöytäottelu WWE:ssä
- Edeltäneessä RAW:ssa ja Smackdownissa äijää lensi komasti pöydistä läpi -> kannattaa tsekata!!
- Uusi aikakausi alkamassa joukkuedivarissa
- 10 minuuttia käytettiin hyvin hyödyksi
- Hurjia spotteja, ei sen kummempaa haparointia
- Henk.kohtaisesti en pidä pöytäotteluista, mutta tämä kyllä nousi listallani hyvin korkealle
- Arvosanaa hieman rokottaa todellisen painin puute.
- Loppuspotti!!
- Jeff Hardy oli ns. liekeissä

Arvosana: ***½

Spoiler: näytä

Winners: Hardy Boyz

Miss Royal Rumble 2000 Bikinikisat

- Tähän käytettiin turhan paljon aikaa, joka vei joistakin otteluista tärkeitä minuutteja
- Conan O'Brienin kaveri Andy Richter tuomaristossa
- Ei kovinkaan kummoinen naisten rosteri, hyvin heikko
- Silmäkarkkia miehille, kun silikonitissit ja stringipeput vilkkuivat kehässä
- Jerry Lawler näytti kuin olisi saanut orkun siellä kehässä
- Mae Young....
- Edes sensurointi ei pelastanut tilannetta, koska Mae Youngin sulot näkyivät miljoonille ja miljoonille katsojille
- Silmäni verkkokalvot taisivat palaa poroksi tämän johdosta
- Kannattaa unohtaa hyvinkin äkkiä, ettei jää kummittelemaan uniin bikinikisan loppu

Spoiler: näytä

Winner: Mae Young

Triple Threat Match for The Undisputed WWE Intercontinental Championship: Chris Jericho (c) vs Chyna (c) vs Hardcore Holly

- Tiukka juonikuvio
- Chyna ja Chris Jericho Co-mestareita, koska molemmat selättivät toisensa mestaruusottelussa
- Täysin turhana kolmantena pyöränä tähän feudin päätösotteluun heitettiin mukaan Hardcore Holly
- Aika laiskaa menoa oli koko ottelu, valopilkkuna Y2J
- Chyna näytti jotenkin varovaiselta
- Holly ei tuonut tähän mitään erikoista mukaan
- Seitsemän minuuttia aikaa, tuntui tylsemmältä kuin illan avausottelu

Arvosana: **

Spoiler: näytä

Winner: Chris Jericho via Pinfall and Undisputed WWE Intercontinental Champion (Lionsault)

WWE Tag Team Championship: New Age Outlaws (c) vs Acolytes

- Acolytes ansaitsivat mestaruusottelun 1999 Armageddonissa
- Kunnon feudi takana
- Kehää laittettu hajalle, verta vuodatettu ja baarissa tapeltu
- Ottelu sai vaivaiset kaksi minuuttia aikaa, vaikka taustatarina oli kunnossa
- Kertoo joukkuedivarin uudesta vallankumouksesta
- Hyvin mitäänsanomaton ottelu
- X-Pac sekaantui ottelun lopussa, joka harmillisesti vielä tuotti otteluun aika heikon lopetuksen

Arvosana: *

Spoiler: näytä

Winners: New Age Outlaws (Billy Gun via Pinfall after Fame Asser) and still WWE Tag Team Champions

Street Fight for The WWE Championship: Triple H (c) vs Cactus Jack

- McMahon-Helmsley Era (Vrt. tämän päivän WWE:hen )
- Triple H nousi WWE Championiksi voittaen Big Shown DX:n avustuksella
- Mankind otettiin ensimmäiseksi silmätikuksi, joka johti lopulta Mankindin erottamiseen
- The Rockin johdolla pukuhuone olisi kävellyt WWE:stä pois ellei HHH ja Stpehanie palkkaisi Mick Foleyta takaisin WWE:hen
- Mankind vaati mestaruusottelua Royal Rumbleen Street Fight -säännöillä
- Triple H peittosi Mankindin RAW:ssa, joka kuitenkin toi esiin Mick Foleyn sadistisimman persoonan Cactus Jackin
- Ottelu oli loistava, jonka jokaisen painifanin pitäisi ainakin kerran katsoa
- Aseita käytettiin hurjasti hyödyksi
- Hurjia spotteja ja iskujen vastaanottoja
- Alun hitaasti rakenneltu osuus ei ollut lopulta yhtään häiritsevä tekijä
- Piikkilankaa, käsiraudat, terästuoleja jne.
- Cactus Jackin Piledriver selostuspöydän päällä oli sairas!
- Lopun nastasekoilut toivat fiiliksen, että mihin sfääreihin tämä vielä oikein menee
- Mick Foley myy Pedigreet tosi hyvin, ei ota yhtään käsillä Pedigreetä vastaan
- Tämä ottelu teki viimeistään Triple H:sta superstaran WWE:ssä
- Minulle tämä on viiden tähden ottelu! Nosti riman todella korkealle loppuvuoden otteluiden osalta

Arvosana: ***** (MOTY -kandinaatti)

Spoiler: näytä

Winner: Triple H via Pinfall (Pedigree nastojen päälle) and Still WWE Champion

Royal Rumble 2000 Match

- Ennakkoon hyvin ennalta arvatta ottelu, jossa todelliset voittajasuosikit harvassa
- Rakennettiin Big Shown, The Rockin ja Kanen mahdolliselle voitolle
- Alku oli hyvä ja energinen, jossa Rikishi oli hyvin esille saaden yleisön kuumaksi
- Royal Rumblen perisynti on keskivaiheen flown säilyttäminen, joka tässä Rumblessa hieman epäonnistui
- Keskivaiheet ikävän puuduttavat
- Lopputaistelu Big Shown, The Rockin, Kanen ja X-Pacin välillä hyvä!
- Ottelun lopetus oli tarinan jatkon kannalta oleellinen!
- Ei nouse kovin korkealle Royal Rumble suosikeissani
- Muutenkin Royal Rumble -otteluita on hankala arvostella

Arvosana: ***

Spoiler: näytä

Winner: The Rock (Last Eliminated Big Show)

Kokonaisuutena Royal Rumble 2000 on viihdyttävä paketti, joka tarjosi hemmetin kovan MOTY -kandinaatin. Show alkoi todella hyvin Kurt Anglen haasteen ja tuon pöytäottelun myötä. Bikinikisat olivat turhaa katsottavaa, mutta sen surkuhupaisuuden kuitenkin kannattaa tsekta. Saa varmaan ihan hyvät naurut! Intercontinental -ottelu oli minulle ehkä illan suurin pettymys, kuten myös joukkuemestaruusottelu.
Illan vetonaula oli todellakin tuo Street Fight, joka tosiaan kannattaa katsoa. Hyvin kovaa matskua ja promovideo oli todella kultaa. Nimikko-ottelu taas oli hiukan pettymys, mutta ei mikään surkea esitys. Yleisölle pitää antaa kiitosta, vaikka se oli odotettavissakin olevan hyvä. Madison Square Gardenin kehto ei koskaan petä tunnelmaltaan
Tapahtuma jätti niin hyvän fiiliksen päälle, joka myös tarjosi viiden tähden ottelun niin ei tälle voi antaa muuta arvosanaa kuin HYVÄ! Seuraavaksi sitten No Way Out, jonka pyrin saamaan esille 15.12.2013!

1. WWE Royal Rumble 2000 - HYVÄ

MOTY -kandinaattiottelut
1. Street Fight for The WWE Championship: Triple H (c) vs Cactus Jack

[Migu.22]

Meikäläisen nostalgiaprojektin ensimmäinen osa on nyt tänään julkaistu Youtubessa! En tule kovinkaan paljon itse kirjoittamaan tähän ajatuksiani, ne kyllä pystyy sieltä videosta kuulemaan .......
.....
....
....

Pakko sanoa, että tästä ranskalaisten viivojen lykkäämisestä en tykkää yhtään. Mieluummin näkisin vaikkapa parilla kolmella-viidellä lauseella tiivistettyjä settejä, mikäli jotain on matseista pakko sanoa näinkin päin. Senkin toki hyväksyisin tällaisten videopostauksien kanssa, että isket vain tähdet per matsi ja pienen lopputiivistelmän sitten siinä tekstimuodossa tapahtumasta kokonaisuutena.

Videota en jaksa kokonaisuudessaan katsoa, enkä ikävä kyllä varmaan tulevaisuudessakaan tule näitä katsomaan, kun aikaa kuluu ihan tarpeeksi kaikenlaiseen muuhunkin, mutta pätkittäin tuli tiirailtua että miltä meno vaikuttaa, ja yllättävän hyväähän se oli. Toki jos tämä pidempään jatkuu, täytyy teikäläisen hommata kunnon intro - sekä mielellään jotain vähän elävöittämään tuota hommaa muutenkin, etenkin jos puhtaasti videoformaatilla jatketaan. Emmätie, ihan leppoisaa jutustelua, mutta nyt tuntuu että tuo menisi tällaisessa muodossa puhtaasti poddcastinä tituleerattuna paremmin. Mutta kuitenkin, 5/5, koska suomitasolla tällaista ei ole ennen tullut edes vastaan. Jee!

Ja lopuksi on pakko kysyä näin humalaisen hämmennyksessä, että onko tuo asustus osa gimmickiä vai onko teillä sielläpäin oikeasti noin kylmä että takki sisätiloissa on ihan perusjuttu?

[BustUout]

Pakko sanoa, että tästä ranskalaisten viivojen lykkäämisestä en tykkää yhtään. Mieluummin näkisin vaikkapa parilla kolmella-viidellä lauseella tiivistettyjä settejä, mikäli jotain on matseista pakko sanoa näinkin päin.

Minusta ranakalaisten viivojen käyttö on senkin takia perusteltua, että siitä on pitempi arvostelu videon muodossa. Ylläoleva arvostelu on erittäin helppolukuinen, ja antaa lukijalle tärkeimmät tiedot. Itse ainakin pitäisin saman linjan tulevissa arvosteluissa.

Jatkahan arvosteluja Krizski, lukijoita löytyy!

[Krizski]

Son osa gimmickiä

Pitää miettiä kuinka tämän kirjoittamispuolen tekisi, jos vaikka ensi kerralla pistäisi pienillä lauseilla koko jutun. Kuitenkin, kun päätarkoituksena on tuo videopuoli (jota nyt olen siis tehnyt vasta muutaman katsauksen verran) niin sen haluan pysyä pääroolissa tässä projektissa. Näihin nykypäivän tapahtumiin tulen samalla lailla laittamaan kunnolla tekstiä, vaikka sieltä se video tulla tupsahtaa. Tietenkin, kun sitä yksin tekee niin vielä on hieman hankalaa saada siihen joitakin mukavia konnankoukkuja tms. Nämäkin taidot harjaantuvat, kun niitä videoita tekee enemmän
Intro tulee myöhemmin, jahka saan sen tehtyä muutaman kaverin kanssa tulevaisuudessa. Siihen haluan sitten kunnolla panostaa, kun intron aika tulee vastaan. Sekin on osa gimmickiä, että lähtee jobberina ilman kunnon introa

Mutta tosiaan pitää vielä miettiä, miten se kirjoittamispuolen tänne teen. Jatkanko samalla tyylillä, jätän kokonaan pois ja lätkäisen vain tähdet, johon vedän loppuarvion vai vedänkö kunnon tekstit tms. Saa heittää mielipiteitä ja rakentavaa palautetta

[What]

Krizski, nimerkistäsi huolimatta tykkään sinusta. Suomalaisen (väsyneen) vapaapainikeskustelun uusi nuori toivo. Videoita en ole katsellut, mutta aion sen kyllä joskus tehdä. Niin ja sait uuden twitter-seuraajan. HHH vs. Cactus Jack on noin tuhanteen kertaan mutusteltu matsi, mutta eipä se poista sitä faktaa, että harvalukuiseen viiden tähden joukkoon se ehdottomasti kuuluu.

TNA:n paketin kanssa on vielä vähän teknisiä vaikeuksia, kun jakajia ei koko maailmasta tunnu löytyvän. Siitä huolimatta täräytän nyt vuoden 2007 käyntiin.


7. Tammikuuta 2007
Kemper Arena, Kansas City, Missouri

Ah, vuosi 2007. Etenkin WWE:n osalta tuota vuotta on totuttu pitämään koko 2000-luvun heikoimpana ja eivät ne omat muistikuvatkaan erityisen ruusuisia ole. Erityisenä muistijälkeni tästä tapahtumasta on, että seuraavana päivänä astuin asepalvelukseen ja muistan elävästi kuinka vielä palvelukseen astumispäivän aamuna kävin tarkastamassa tapahtuman tulokset netistä. Armageddonin kohdalla kovasti mainostin, että kyseessä oli viimeinen brändi-ppv. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä tämä oli vielä Raw-brändin tapahtuma, ja tässä jopa noudatettiin brändijakoa, toisin kuin vaikkapa Armageddonissa. Tämä oli kolmas, ja samalla viimeinen kerta, kun ko. tapahtuma järjestettiin. Selostajina vanhat tutut Jim Ross & Jerry Lawler.

Intercontinental Championship (Steel Cage)
Jeff Hardy © VS. Johnny Nitro w./Melina
Uusivuosi avattiin rytinällä. Hardy & Nitro olivat loppuvuoden 2006 aikana otelleet monia kertoja sekä IC-mestaruudesta että joukkuepainin puolella. IC-vyö olikin vaihdellut käsiä kaksikon välillä pariin otteeseen ja marraskuisessa Raw’ssa kaverukset ottelivat tikasmatsin, joka oli koko vuoden parhaimmistoa. Nyt ainakin vielä kertaalleen välejä selviteltiin ja tällä kertaa se tapahtui teräshäkin sisuksissa.

Tämä kilvanpito teki hyvää IC-mestaruudelle. Ensinnäkin Jeff Hardy oli todella suosittu painija ja toisekseen ottelut olivat sen verran hyviä, että väkisinkin niistä innostui. Viimeksi yhtä kiinnostava IC-mestaruusottelu nähtiin kaiketi Taboo Tuesday 2005:ssä, jolloin vyöstä ottelivat Ric Flair ja Triple H, tosin silloin mestaruus ei ollut edes kovin isossa roolissa. Tämäkin ottelu oli hyvä. Mitään triplavoltteja häkin katolta ei nähty, mutta siitä huolimatta useita kivuliaan näköisiä spotteja ja kaikin puolin menevää painia. Eväitä vaikka neljäänkin tähteen asti olisi varmasti riittänyt, mutta siihen olisi sitten jo vaadittu jotain erityisen muistiin painuvaa juttua ja vähän lisää aikaa. Väkevä avaus vuodella, ja kuten sanottua, IC-mestaruus ei ole pitkään aikaan tuntunut näin isolta jutulta.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:41
Voittaja: Jeff Hardy (escape)

Arvosana: *** ½

Tag Team Turmoil
The Highlanders VS. World’s Greatest Tag Team VS. Hacksaw & Super Crazy VS. Cade & Murdoch VS. Cryme Tyme
Tämä oli bonusmatsi, josta Lilian Garcia ilmoitti minuuttia ennen ottelun alkamista. Voittajille oli luvassa mestaruusottelua lähitulevaisuudessa. Aluksi suhtauduin asiaan totutun penseästi, koska harvassa ovat ne kerrat, kun ns. ”impromptu ottelut” ovat olleet hyviä. Ottelun edetessä jouduin ilokseni toteamaan, että väärässä olin. Joukkuepaini kun oli ihan hyvällä mallilla tähän aikaan. Jo ennestään ihan kohtuullista divaria vahvistamaan olivat tulleet myös Charlie Haas & Shelton Benjamin, jotka olivat laittaneet vanhan Team Anglen / WGTT:n kasaan muutaman vuoden tauon jälkeen.

Ottelu oli hienosti jaettu kahteen osaan. Alkua hallitsi WGTT ja loppua Cade & Murdoch. Edes Hacksaw Dugganin (joka muuten oli tähän aikaan ainakin semiaktiivinen painija Raw-rosterissa) ja Super Crazyn tuulesta temmattu tandemi ei häirinnyt, kun heidän osansa oli toimia pienenä huumorikevennyksenä. Kestoa tällä kaikkinensa oli hämmentävän paljon, enkä yhtään pistänyt pahakseni, koska painin taso ei mitään huonoa ollut. Harvemmin näin kovia ”täytematseja” näkee. Yleisökin tuntui jakavan aatokseni: alussa oli kovin hiljaista, mutta ajan kanssa hekin lämpesivät tälle. Hyvä ottelu, vaikka ei olisi aluksi uskonut.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:12
Voittajat: Cryme Tyme (last eliminated Cade & Murdoch)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Kenny Dykstra VS. Ric Flair
Spirit Squad alkoi olla historiaa, luojan kiitos. Sen seurauksena porukan johtohahmoksi noussut Kenny oli ponkaissut yksilöuralle ja sen myötä hänelle oli ilmestynyt myös sukunimi. Mystistä. Joulukuun aikana Ric Flair oli muun muassa joutunut Rated R-KO:n tulilinjalle ja ottanut pahanpäiväisiä pieksäjäisiä vastaan. Flairin hankalasta tilanteesta vasta 20-vuotias Dykstra oli ottanut kaiken hyödyn irti ja pariinkin otteeseen voittanut legendan Raw’ssa, tosin hieman kyseenalaisin menetelmin. Nyt Flairin piti olla kutakuinkin kunnossa ja tarkoituksena oli katsoa, kuinka vakavissaan nuo Dykstran voitot pystyttiin ottamaan. Ihan sivuhuomiona, että Dykstra saapui kehään ”Nature Boy”-viittaan pukeutuneena ja ottelun alla pilkkasi Flairia verbaalisesti.

Paljon läpsyjä, muutama yliheitto ja monta chop blockia. Noista aineksista nämä pappa-Flairin ottelut perinteisesti koostuvat, eikä tämä ollut poikkeus. Dykstran taidoista yksilöpainijana tässä ei oikein kuvaa saanut. Ihan hyvää teknistä suorittamista sinällään, mutta monessa asiassa kuten ilmeissä, eleissä ja ajoituksissa oli vielä rutkasti parannettavaa. Kokonaisuutena ihan mukava ja selkeästi tavallista tv-ottelua parempi kohtaaminen. Flair-matsien tapaan yleisö oli kiitettävästi mukana ja se tekikin katselunautinnosta aika paljon paremman.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:01
Voittaja: Kenny Dykstra (roll up after a low blow)

Arvosana: ** ½

Women’s Championship Match
Victoria VS. Mickie James ©
Naisten divisioonaa kohtasivat uudet ajat. Vuosikausia Trish Stratus & Lita olivat huseeranneet emäntinä, mutta nyt kumpikin oli lähtenyt. Ehkäpä tämän vastapainoksi kolmas ”veteraani” oli nostettu esille. Pidemmän aikaa hiljaiseloa viettänyt Victoria oli marraskuun lopussa aloittanut jyräämisen koko divisioonan läpi ja hän olikin voittanut mm. Marian, Candice Michellen, Torrie Wilsonin ja jopa Mickie Jamesin, tosin tuolloin mestaruus ei ollut pelissä. Victorian uuden määrätietoisuuden ja vaarallisuuden vuoksi Mickiellä olikin edessään kova haastaja.

Victoriaa olen aina pitänyt hieman yliarvostettuna, mutta kyllä hän sellainen perusvarma esiintyjä on. Se tuli tässä esille, koska ottelu oli sellainen ihan mukava. Mitään suurta ja mahtavaa ei tietenkään, mutta sellaista jouhevaa, kohtuullisen virheetöntä painia kuitenkin. Melina, Candice ja Maria sekaantuivat matsin kulkuun loppuhetkillä, mutta se oli toteutettu ihan nätisti, eikä itseäni häirinnyt. Vielä ehkä vähän parempaan Victorialla ja Mickiellä olisi paukut riittäneet, mutta kyllä tähänkin voi kohtuullisen tyytyväinen olla.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:50
Voittaja: Mickie James (Tornado DDT)

Arvosana: **

World Tag Team Championship
De-Generation X VS. Rated R-KO ©
Tämä feudi oli hallinnut Raw’ta jo lähemmäs kolme kuukautta. Syksyllä Edge & Orton kyllästyivät D-X:n ylivaltaan ja lapsellisiin temppuihin. He perustivat oman joukkueen, jolle nimeksi tuli Rated R-KO. Ensimmäistä kertaa tiimit kohtasivat jo marraskuun alussa Cyber Sundayssa, ja siellä Edge & Orton voittivat, tosin erikoistuomari Eric Bischoffin avustuksella. Survivor Seriesissä D-X puolestaan nöyryytti, kun heidän joukkueensa voitti Rated R-KO:n joukkueen puhtaasti 5-0. Joulukuussa tilanne oli sitten lopullisesti riistäytynyt hallinnasta: Edge & Orton olivat pieksäneet Ric Flairin veriseksi mössöksi ja onnistuneet tekemään saman myös Shawnille & Hunterille itselleen. Tilanteesta oli kehkeytynyt sen verran kuuma ja henkilökohtainen, että D-X oli tyystin jättänyt hassuttelumoodinsa pois. Pienenä sivujuonteena tässä oli se, että Rated R-KO oli loppuvuonna voittanut myös mestaruudet ja nekin olivat tässä panoksena.

Täytyy sanoa, että olipahan mahtava ottelu. Tappelu alkoi jo ennen kellonsoittoa, yleisö kävi kuumana ja homma rullasi tosi kepeästi eteenpäin. Verta nähtiin jo alkuminuuteista lähtien, kun Michaels pudotti jalkansa suoraan Ortonin nenänvarren päälle. Jos tätä yhdellä adjektiivilla kuvailisi niin ”kuuma.” Meno oli sähköistä, rajua ja brutaalia. Ottelun edetessä kaikki Triple H:ta lukuun ottamatta vuosivat rajusti verta. Kestoa ja kiperiä läheltä piti tilanteita oli myös ihan riittävästi. Oltiin matkalla varmaa neljän tähden ottelua, kunnes tapahtui se asia, josta tämä parhaiten muistetaan.

Tehdessään Spinebusteria Randy Ortonilla HHH taittoi oman jalkansa ikävästi ja myöhemmin selvisi, että oikean jalan reisilihas repesi. Kyseessä oli siis todella vakava loukkaantuminen, samanlainen jonka Triple H oli kärsinyt vuonna 2001, tuolloin kyseessä oli vaan vasen jalka. Tuon jälkeen leikki olisi varmaankin ollut viisainta viheltää poikki, mutta jääräpäinen HHH veti kuitenkin ottelun loppuun, tosin äärimmäisen vaivalloisesti. Ottelun jälkimähinöissä hän mm. niittasi Ortonin Pedigreellä selostajanpöydälle, mikä on aivan yli-inhimillinen suoritus mieheltä, jolta on juuri reisilihas revennyt. Vakavan loukkaantumisen vuoksi ottelun viimeiset minuutit menivät vähän soveltamiseksi, ja se onkin ainoa syy, miksi tämä jää rahtusen verran neljästä tähdestä vajaaksi. Ilman tuota ikävää loukkaantumista siihen olisi varmasti ylletty. Ottelun jälkeen kuvattiin kehää ja sen lähialueita. Jälki oli kuin attitude eralla parhaimmillaan / pahimmillaan. Verilammikoita ympäriinsä, espanjalaisten pöytä, monitorit, kaikki irtaimisto tuusan nuuskana. Ottelijat tikattavana ja HHH ambulanssissa.

Spoiler: näytä

Kesto: 23:20
Voittajat: No Contest (Michaels assaulted the referee)

Arvosana: *** ¾

Singles Match
Chris Masters VS. Carlito w./Torrie Wilson
Pääotteluiden välissä vietettiin pieni hengähdystauko tämän muodossa. Vuoden takaisten joukkuekaverusten olivat tulehtuneet jo viime vuoden WrestleManian jälkeen. Arvet olivat jo kerenneet umpeutua, kunnes Masters repi ne jälleen kivuliaasti auki lukitsemalla Carliton tyttöystävän Torrien Masterlockiin eräässä Raw’ssa. Tuon hävyttömän tempun jälkiseuraamuksia tässä nyt setvittiin.

Melko mitätön ottelu, tosin sellaiseksi tämä varmaan suunniteltiinkin. Parhaiten jäi mieleen Carliton Double Jump Moonsault. Sitä liikettä ei WWE-kehissä liiemmälti harrasteta, ehkäpä Rey Mysterio on tuollaisen loikan joskus harvakseltaan tehnyt. Harmillista oli se, että tuo jäikin ottelun ainoaksi kohokohdaksi. Kumpikaan ei varsinaisesti huono painija ole, mutta ei heistä toisaalta myöskään ole ottelun kantavaksi voimaksi. Näin ollen tämä jäi tv-ottelutasoiseksi rymistelyksi, ja samalla illan heikoimmaksi matsiksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:58
Voittaja: Chris Masters (Roll Up)

Arvosana: * ½

WWE Championship
John Cena © VS. Umaga w./Armado Alejandro Estrada
WrestleManian jälkeisenä päivänä Umaga teki ensiesiintymisensä WWE:ssä. Nyt tuosta oli kulunut aikaa 9kk ja edelleenkään kukaan ei ollut selättänyt tai pakottanut Umagaa luovuttamaan. Villimiehen edessä oli kaatunut myös nimekkäitä tähtiä kuten Ric Flair ja Triple H. Olikin siis täysin oikeutettua, että Umaga sai mahdollisuuden voittaa sen kaikkein kirkkaimman omakseen. Umaga & Estrada olivat ottaneet John Cenan pääasialliseksi kohteekseen Survivor Seriesistä lähtien. Nyt jompikumpi taipuisi: Cenan mestaruuskausi tai Umagan voittoputki.

Olipahan hyvä ottelu. Muistan aikoinaan ajatelleeni, että Umagasta ei olisi tarpeeksi ”over” mestariksi, mutta nyt jälkeenpäin moinen ajatus tuntuu ihan hassulta. Puskutraktori oli todella kuumaa kamaa ja lisäksi elämänsä iskussa myös kehässä. Ottelu oli rakennettu siten, että Umaga hallitsi sitä suuremmilta osin, eikä tuon katsominen laisinkaan puuduttavaa ollut. Sähköä ja jännitystä tästä ei myöskään puuttunut ja täytyyhän sitä kunniaa jakaa myös Cenalle, joka tuntui olevan myös hyvässä iskussa. Maittava ottelu, jossa tilanteet vaihtelivat ja nähtiin useita vakuuttavia voimaliikkeitä. Niin, ja lopetus oli mielestäni aivan briljantti. Pikkuisen lisää kaikkea, niin neljä tähteä ei olisi ollut utopiaa. Nyt tämä jäi sen alle, ollen kuitenkin erittäin pätevä pääottelu, joka jätti janoamaan jatko-osaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:17
Voittaja: John Cena (Roll Up)

Arvosana: *** ½

*** Triple H
** Umaga
* Jeff Hardy


Yhteenveto: Viimeinen ja samalla paras NYR. Okei, vuonna 2005 oli se timanttinen eliminaatiokammio, mutta ei juurikaan mitään muuta. Nyt tähän oli ladattu oikeasti mielenkiintoisia matseja (Hardy-Nitro, DX-Rated RKO, Cena-Umaga) eikä noista yksikään pettänyt. Ainoa notkahdus oli tuo Carlito-Masters, jonka tarkoituskin oli vain toimia hengähdystaukona. Ikävää oli tietysti HHH:n loukkaantuminen ja ilman sitä tässä oltaisiinkin nähty yksi neljän tähden ylittävä kohtaaminen. Sitä tämä jäi kaipaamaan noustakseen vielä korkeammalle, mutta yhtä kaikki: todella väkevä avaus vuodelle.

Arvosana: 2,86

Pähkinänkuorispoilerit
Jeff Hardy VS. Johnny Nitro (14:41) *** ½
Tag Team Turmoil (19:12) *** ¼
Ric Flair VS. Kenny Dykstra (10:01) ** ½
Victoria VS. Mickie James (6:50) **
De-Generation X VS. Rated R-KO (23:20) *** ¾ (illan paras)
Carlito VS. Chris Masters (5:58) * ½
John Cena VS. Umaga (17:17) *** ½

Jatketaan TNA:lla sitten joskus, kun lataus valmistuu.

[Krizski]

Kiitos Whatille kommenteista ja twitter-seuraamisesta. Tuo nick on ehkä hieman hankala lausua, ymmärrän sen hyvinkin. Jos tuntuu liian vaikealta niin Krisu saattaa kuulostaa jotenkin helpommalta sanoa

Hyvä arvostelu taasen ja komppaan hyvinkin paljon tekstiäsi. Kenny Dykstrasta silloin aikoinaan puhuttiin kovana uutena tulevaisuuden lupauksena WWE:ssä, mutta mies vain katosi kuin pieru saharaan aikojen saatossa. Missähän jätkä tällä hetkellä luuraa? Muistan vihanneeni tuota sukunimeä aika paljon aikoinaan. Pelkkä Kenny olisi riittänyt, mutta WWE:n kässäritiimi päätti toisin jostakin kumman syystä.

Rakastan tuota DX vs Rated R-KO feudia, johon tuli niin harmittavalla tavalla tuo HHH:n loukkaantuminen. Siinä oli sitä ns. aitoa vihaa toisia kohtaan, joka myös näkyi feudissa erilaisilla tavoilla. Sen jälkeen jotenkin oli hieman hankalaa sumplia, että miten tätä feudia nyt jatkossa viedään eteenpäin.

Tämähän oli sitä aikaa, kun WWE alkoi John Cenaa vastaan nostamaan näitä monstereita. Tarinaa, jossa mietittiin voiko John Cena beattaa oddsit isoa pahaa hirviötä vastaan. Umagasta minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, muuta kuin ne välillä turhan teatraaliset karjumiset siellä kehässä. Miehellä oli kyllä yksi parhaimmista managereista aikoinaan

Hitaasti, mutta varmasti se sun TNA-paketti latautuu. Ehkä sitten jouluun mennessä, jos tähän tahtiin noita prosentteja tulee.