Viesti
Kirjoittaja kurhela » La 07.06.2008 09:30
Heitetään nyt jotain analyysia:
Lohko A: Portugali, Turkki, Tsekki, Sveitsi.
Tsekki on suoraan sanoen pieni kysymysmerkki Viime EM-turnauksen kovasta miehistöstä on jo aika moni mies poissa, sukupolvenvaihdos tuo aina mukanaan omat vaikeutensa. Pavel Nedved, Vladimir Smicer, Karel Poborsky, Patrik Berger, Vratislav Lokvenc, kyllähän eritoten keskikentällä näiden miesten puuttuminen näkyy varmasti. Tähän yhtälöön, kun lisätään vielä Tomas Rosickyn loukkaantuminen, niin ei tsekeillä kovinkaan lupaavat lähtökohdat ole kisoja ajatellen. Lisäksi kärkiparia Koller - Baros on taidettu jossain jo hehkuttaakin, itse en tähän usko, lisäksi keskikenttä Rosickyn poissaollessa näyttää kaipaavan sitä, joka tarjoilee ne ratkaisevat syötöt. Saattavat mennä parhaimmillaan lohkosta jatkoon, mutta meno tyssää heti seuraavaan otteluun.
Turkki on ehdottomasti eräs kisojen mielenkiintoisimpia joukkueita. Peli pyörii paikoitellen henkeäsalpaavasti, seuraavalla puoliajalla peli meneekin pallonsiirtelyksi ja joukkue on vaikeuksissa. Tämä nostaa mielenkiintoisen varjon joukkueen ylle. Parhaana päivänä mahdollisuudet olisi jopa ahtautua kenties semifinaaleihin saakka, aivan hyvin joukkue voisi samalla jäädä tämänkin lohkon viimeiseksi. Joukkueesta löytyy todella taitavia pelaajia: Nihat, Sanli Tuncay, Bastûrk, Emre. Ehdottomasti minulle joukkueen mielenkiintoisin pelaaja on 21-vuotias Arda Turan. Miestä on vertailtu Gheorghe Hagiin. Turan on pelannut 61 matsia Galatasarayssa ja on tehnyt 20 maalia + lukuisat syötöt. Katsokaa silmä tarkkana.
Sveitsistä en oikein tiedä mitä sanoa. On siellä toki ihan kovia pelaajia, kyllä joukkueesta potentiaalia löytyy. Tästähän on puhuttukin viime turnauksissa, edelleenkään sitä potentiaalia ei ole saavutettu. Kyllähän joukkue on jo pelaajalistaa katsottuna hyvä. Frei, Inler, Behrami, Barnetta, Senderos, Müller. Kyllä sieltä ihan hyviä pelaajia löytyy, mutta tämä ei vain jotenkin herätä minussa suurempaa luottamusta. Kotikisat voivat toki joukkueen siivittääkin huikeaankin suoritukseen, tyyliin Etelä-Korea, mutta veikataan nyt todennäköisempää lohko-A:n jumbotilaa.
Portugalista minun on vaikea puhua kovin puolueettomasti. Argentiinan ohella suosikkimaajoukkueitani, mutta Suomi toki ykkönen. Koti EM-kisoissa finaalitappio ja viime MM-kisoissa semifinaalitappio. Lähellä on oltu, mutta onko se sittenkin ylisuorittamista materiaaliin nähden? Onko Scolari saanut portugalilaiset pelaamaan yli absoluuttisen tasonsa? Tälläisiä spekulaatioita luin eilen. Kärkimiespeliä valitellaan, materiaali on liian heikko. No näinhän se kärkien osalta onkin, mutta erinomaiset laiturit nousevat tukemaan yksinäistä kärkeä hyökkäyksessä. C. Ronaldo, Quaresma, Simao, Nani, nämä miehet tulevat olemaan paljon vartijana Portugalin menestyksen osalta. Pallonjakelijoina Decoa, sekä uudet nimet Miguel Veloso ja Joao Moutinho. Topparin tontti on myös mielestäni erittäin hyvä, Carvalho ja Pepe. Sanon lohkovoitto ja tippuminen semifinaaleissa.
B-lohko: Saksa, Kroatia, Puola, Itävalta.
Toinen isäntämaa Itävalta tulee olemaan täysin statistin roolissa. Sanon suoraan, että meilläkin(Suomi) on parempi joukkue paperilla. Viime MM-karsinnoissa se jäi 9 pisteen päähän ja ystävyysotteluissakaan ei ole voitoilla kovista maista juhlittu. Nostetaan nyt esiin toppari Stranzl ja keskikentältä Ivanschitz. Jännitettäväksi jää, saako joukkue kerättyä yhtään pistettä.
Puola esitti vakuuttavia otteita hyökkäyssuuntaan viime karsinnoissa. Hyökkäysmateriaali on ihan mukiinmenevää. Löytyy Ebi Smolarek, Zurawski, Lewandowski, Krzynowek. Blaszcykowskin loukkaantuminen on erittäin suuri menetys Puolalle, sillä hän olisi ollut avauksen porukkaa. Mutta puolustus on sitten kysymysmerkki. Suomi sai Puolan puolustuksen helisemään kummissakin kohtaamisissa. Vaikka Boruc onkin erinomainen maalivahti, niin mies saisi esittää useamman paraatipelastuksen mikäli Puola tästä lohkosta mielisi jatkoon.
Kroatia pelaa taktisesti kurinalaisesti, mutta siltikin joukkueessa pelaajien yksilötaidot pääsevät näkyvästi esiin. Joukkueen puolustus on erittäin kokenut(suluissa maaottelut). Maalilla Stipe Pletikosa(68 ). Linjana Simunic (61), Simic (98 ), Robert Kovac (73) ja Corluka (19), lisäksi keskikentän pohjalla Niko Kovac (76). Kokemusta löytyy, mutta miten nopea joukkueen puolustus oikeasti on. Takuulla saamme sen selville, sillä Saksa ja eritoten Puola iskevät varmasti nopeasti vastaan. Ja keskikentältä tärkeimmät pelaajat pelin pyörittämisen kannalta ovat kapellimestariksi tituleerattu Luka Modric ja Niko Kranjcar. Modricin yllä lepää kuitenkin kysymysmerkki, miten Dinamo Zagrebissa viime kauden pelannut mies kykenee pelaamaan Bundesliigan eliittiä vastaan. Jatkoon menee, mutta noutaja tulee neljännesfinaaleissa.
Saksa on toinen finaalijoukkueista. Taktisesti erittäin taitava valmentaja Joachim Löw on astunut puikkoihin ja pelaajisto on lähes samanlainen, kuin koti MM-kisoissa. Kärkipari on suorastaan pelottavan kova. Miroslav Klose, joka on aina tulessa arvoturnauksissa, sekä Bundesliigan maalipörssin kakkonen Mario Gomez Stuttgartista. Keskikenttä voisi olla vähän kovempikin, Schweinsteigerilla on taipumus ailahtelevaisiin peliesityksiin ja Hitzlsbergeristä en osaa sanoa oikein mitään muuta, kuin miehellä sanotaan olevan hyvä laukaus. Olen pelejä nähnyt, missä mies on pelannutkin, mutta ei ole jäänyt mieleen. Puolustus on jälleen erinomainen, mutta mitenköhän hieman vähemmälle vastuulle jäänyt Metzelder tulee pelaamaan? Finaalijoukkue kyseessä kuitenkin.
Lohko-C aka. kuolemanlohko: Italia, Ranska, Hollanti, Romania
PS: Tässähän joutui jo todellakin tuijottamaan pelaajalistoja ja karsintatuloksia.
Hollanti oli oman karsintalohkonsa kakkonen ja voitti vain pisteellä Bulgarian, lohkon muuten voitti Romania. Hollanin peli oli karsinnoissa erittäin sekavaa, Van Basten haki joukkueelle sopivaa systeemiä ja karsintatulokset eivät olleet niinkään vakuuttavia. Päästivät karsintojen aikana vain 5 maalia, mutta tekivätkin vain 15 maalia kahdessatoista ottelussa. Ja viisi ottelua päättyi Hollannin 1-0 voittolukemiin. Tämä on aika koomista, sillä Hollannilla on jumalattoman kova keskikenttä ja viimeistelytaitoa. Vai mitä sanotte: Van der Vaart, Sneijder, Robben, van Persie, van Nistelrooy, Huntelaar. Siinä on sen verran taitoa, pelisilmää, rohkeutta ja älykkyyttä, että pitäisi saada parempaa tulosta aikaan. Ja vaikka puolustus oli pitävä karsinnoissa, niin ei tuollaisella puolustusmateriaalilla ole ainakaan finaaleihin asiaa. Huono arpaonni kävi.
Romaniassa saattaisi olla potentiaalia yllättäjäksikin asti. Adrian Mutu parhaimmillaan dominoi kenttää täysin ja on ollut tärkeä pelaaja sekä Fiorentiinassa, että Romanian maajoukkueessa. Harmi vain, että sytytyslanka on kovin lyhyt. Itse joukkueesta paha sanoa mitään, kun Romanian liigaa en ole ikinä peliäkään nähnyt ja valtaosa pelaajista sieltä tulee. Nostetaan nyt kuitenkin vielä puolustuksesta esiin Christian Chivu, joka on myös kullanarvoinen pelaaja Romanialle. Pystyy pelaamaan vasempana pakkina, topparina ja puolustavan keskikenttäpelaajana.
Ranskan koutsi Raymond Domenechia on paljon vähätelty ja enpä minäkään häntä liiemmin arvosta. Zidane on poissa ja uusi pelillinen johtaja on etsinnässä. Varmasti kaikki seuraavat silmä tarkkana Samir Nasrin esityksiä, mutta tuleeko tämä turnaus hänen kannaltaan vähän liian nopeasti vastaan. Mielenkiintoinen asia onkin luottaako Domenech Nasriin, laitetaanko Samir siihen Zizoun paikalle. Tai sitten tahtooko valmentaja mahdollisesti hienon kauden Bayernissa pelanneelta Riberyltä pallollista vastuuta. Urheilulehti heittänyt ihannekokoonpanoon keskikentän keskustaan Viera-Makelele...... Enpä nyt ihan tälläiseen usko kuitenkaan. Timantti olisi varmasti järkevin vaihtoehto, siihen Nasri kymppipaikalle. Tai sitten vaihtoehtoisesti Benzemaa piilokärjeksi jne. No joo, mutta tarkkailkaapa Bafetimbi Gomesia, mikäli mies päästetään kentälle. Ranskan liigassa tehnyt kovaa jälkeä ja debyytti maajoukkueessa päättyi kahteen osumaan. Ranskalaisten urakka päättyy neljännesvälieriin.
Italia on mukana erittäin kovalla joukkueella. Toni, Del Piero, Di Natale, Camoranesi, Pirlo, Perrotta jne. Moni valmentaja näkee vain märkiä unia tälläisestä hyökkäysarsenaalista, mutta Donadonilla on taas se vaativa homma sovittaa näitä herroja sopivaan taktiikkaan. Puolustus on edelleenkin kova, mutta Fabio Cannavaron loukkaantuminen on äärimmäisen kova isku, mutta kyllä se on kuitenkin jotenkin korvattavissa. Minä nostan Italian toiseksi finaalijoukkueeksi, suurin uhka löytynee kuitenkin penkinpäästä tälle saavutukselle.
Lohko-D: Espanja, Venäjä, Ruotsi, Kreikka.
Hallitsevan mestarin Kreikan oma hetki valokeilassa oli jo neljä vuotta sitten. Suoritus oli aivan ainutkertainen, joukkue pelasi hurmiossa ja sai varmasti puolueettomat kannattajat ympäri maailmaa puolelleen. Se hetki on kuitenkin ohi. Kreikkalaisten pelaajamateriaali on jopa laadukkaampikin, kuin neljä vuotta sitten, mutta pelkkä kurinalainen puolustaminen tuskin auttaa enempään, kuin lohkon kolmossijaan. Tuskin edes siihenkään.
Ruotsi on ollut kisojen alla laiskalla pelipäällä. Pallottoman miehen liike on ollut aivan naurettavaa katsottavaa. Hyökkäyspelin ja yksilöiden olisi paras alkaa toimimaan, sillä muuten euroviisujenkin "katastrofi" unohtuu aika vikkelään. Hyökkäykseen kun on edes heittää Zlatan, Elmander, Källström, Wilhelmsson jne. Puolustus on aivan kuin toiselta planeetalta. Tulevan Juventuksen mies Olof Mellberg on ainoa kova nimi. Seuraavaksi nimekkäimmät ovat Mikael Nilsson ja Petter Hansson. Luvassa on kylmää kyytiä Siperiasta.
Venäjä on kisojen mielenkiintoisin joukkue taktiselta puoleltaan. Velho Guus Hiddink on osoittanut kuinka paljon vielä taitavalla valmentajalla on vaikutusta joukkueen esitykseen. Lisäksi venäläisillä on se villi kortti, että Venäjän liiga on alkanut vasta maaliskuussa!! Muiden maiden pelaajilla on raskas kausi takana ja venäläiset ovat liikkeellä parhaassa mahdollisessa pelivireessään. Venäjä esityksiin kuitenkin vaikuttaa pikkaisen se, että Arshavin on pelikiellossa kaksi ensimmäistä ottelua, mutta Ruotsia vastaan mies pääsee jo pelaamaan. Lisäksi tosin Pogrebnyak ainakin oli saanut jotain tälliä harjoitusotteluissa, joten hänen pelikunnostaan ei ole minulla suurempaa hajua. Kuitenkin erinomainen joukkuepeli siivittää Venäjän niukkaan tappioon neljännesvälierissä.
Espanja, tuo ikuinen alisuorittaja. Nyt on se hetki, Espanjan joukkue on paljon kovempi kuin viime vuosina. Kyseessä kisojen taitavin joukkue, löytyy tekniikkaa, pelisilmää ja viimeistelyvoimaa. Tosin se joukkuepelaaminen, turnauspeleissä vaadittaisiin sellaistakin, mikäli meinataan finaaliin saakka marssia. Hyökkäys on kova, keskikenttä on kova, puolustus on kova ja maalivahti on kova. Toisaalta juuri keskikentältä puuttuu se tasapainottava pelaaja. Sennasta ei siihen ole. Mutta toisaalta juuri, jos Espanjan peli lähtee hyvin rullaamaan, niin ei sellaista edes tarvitakaan. Heitetään pienellä riskillä joukkue semifinaaleihin.
Finaali: Saksa - Italia
Semifinaaleihin jäävät: Portugali ja Espanja
Neljännesvälieriin: Venäjä, Ranska, Kroatia, Turkki
Lohkokolmoset: Tsekki, Puola, Hollanti, Ruotsi
Jumbot: Sveitsi, Itävalta, Romania, Kreikka
Ottelukaavioita en ole viitsinyt tutkailla, joten voi olla mahdollista, että jotkin joukkueet kohtaisivat aiemminkin, en tiedä. Toivottavasti edes joku viitsii lukaista läpi, meni sentään kaksi tuntia kirjoittaessa... Mutta ennen kaikkea kaikille jalkapallon ystäville toivotan mieluisia katseluhetkiä.
Viimeksi muokannut
kurhela, La 07.06.2008 14:43. Yhteensä muokattu 1 kertaa.