Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 23.12.2012 11:21

Jees, ilmeisesti promokeskustelusta ei ollut sen enempää sanottavaa, joten menkäämme eteenpäin. Whatin BFG-arvostelusta piti vielä sanoa, että muistan, kuinka tuohon aikaan TNA-hype oli varmaan suurimmillaan suomalaisilla painifoorumeilla. Sitten tuli tuo BFG, joka tuntui kaikin puolin pettymykseltä (mitä nyt jotkut intoilivat Rhinon voitosta), ja sen jälkeen TNA onkin tuottanut tasaisesti niitä pettymyksiä aina hypen ollessa korkeimmillaan :)

Mutta nyt vuoden 2002 ensimmäisen ppv:n pariin. Aloitammekin aika odottamattomalla tavalla.

Kuva
WORLD WRESTLING ALL-STARS - THE INCEPTION 2002

Tämä on taas sitten sellainen ppv, joka vaatii tavallista pidemmän alkuselityksen, joka lienee parasta aloittaa ihan sillä, mistä ihmeen promootiosta tässä on kyse. Kuten tässä projektissa on jo käynyt hyvin yksiselitteisesti selville, painimaailman kenttä muuttui täysin vuoden 2001 alussa, kun sekä ECW että WCW ajautuivat konkurssiin. Näin WWF jäi yksin hallitsemaan mainstream-painin kenttää. Arvatenkin tällaista monopolia ei kestänyt kauan, ja jo loppuvuodesta 2001 syntyivät ensimmäiset WWF:tä haastamaan pyrkineet angloamerikkalaiset mainstream-tasolle pyrkivät promootiot. Merkittävimmät näistä uusista promootioista olivat Xcitement Wrestling Federation (XWF) ja World Wrestling All-Stars (WWA). XWF:n johdossa oli Kevin Harrington sekä Hulk Hoganin ja Jimmy Hartin kaltaisia nimekkäitä vaikuttajia. Tuon promootion taru kuitenkin päättyi jo vuoden 2002 alkupuolella, eikä se ehtinyt järjestää edes yhtään ppv:tä.

Andrew McManuksen lokakuussa 2001 perustaman WWA:n tarina oli sen sijaan huomattavasti pidempi. Merkittävä piirre WWA:ssa on se, että omistajansa tapaan promootion tausta on USA:n sijaan Australiassa. Niinpä mietin pitkään, otanko koko firman tapahtumia huomioon tässä projektissa, koska alkuperäinen linjaukseni oli se, että katson vain amerikkalaisten promootioiden ppv:t. Pitkän puntaroinnin jälkeen päätin kuitenkin tehdä WWA:n kohdalla poikkeuksen, koska a) se syntyi selvästi haastamaan WWF:ää painimaailman kentällä, b) sen kaikki ppv:t lähetettiin myös USA:ssa (toisin kuin vaikkapa WWF:n britti-ppv:t), c) se järjesti myös useita tapahtumia USA:ssa ja d) lähes kaikki sen painijat olivat amerikkalaisia. WWA oli kiistatta osa tämän ajan amerikkalaista painikulttuuria. Niinpä katson kaikki WWA:n ppv:t tämän projektin aikana ja sivistän samalla ainakin itseäni, koska en etukäteen tästä promootiosta tiennyt paljon mitään.

WWA aloitti siis toimintansa ryminällä lokakuussa 2001. Firma teki tiukalla tahdilla sopimuksia entisten WCW:läisten, ECW:läisten ja WWF:läisten kanssa, jotta se pääsisi järjestämään tapahtumia. Samalla promootioon palkattiin amerikkalainen pääbookkaaja, jonka piti alun perin olla kukapas muukaan kuin Vince Russo. Russo joutui kuitenkin kieltäytymään tehtävästä viime hetkellä, ja hänen suosituksestaan tuohon tehtävään palkattiin loppuaikoina WCW:n palkkolistoilla ollut nuori ja innokas Jeremy Borash. Ensimmäinen kiertue aloitettiin Australiassa lokakuun aikana, ja ensimmäiset ulkomaan tapahtumat buukattiin joulukuulle. Lokakuun kiertueen huipensi juuri tämä The Inception -niminen ppv, joka kuitenkin minun projektissani kuuluu vasta vuoden 2002 puolelle, sillä se lähetettiin USA:ssa ppv-lähetyksenä vasta 6.1.2002.

Hirveästi muuta ei WWA:sta ole taustatietona kerrottavana. Wikipediasta voi lukea enemmän yksityistietoja jos haluaa. Tyyliltään WWA näytti jatkavan WCW:n ja WWF:n tyylisen mainstream-painin tarjoamista. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin Sydney Superdomessa. Tapahtuman posterissa mainostetuista nimistä Ken Shamrock, Big Vito ja Daffney eivät esiintyneet show'ssa.

Selostajina toimivat Jeremy Borash ja Jerry Lawler. Lawler teki WWF-paluunsa vain reilu viikko tämän tapahtuman jälkeen, joten tämä jäi Kingin ainoaksi WWA-tapahtumaksi. Tässä Lawler pelasti vähän selotuksen tasoa, jonka JB yritti tuhota kaikin keinoin.

------------------------------

Opening angle w/ Bret Hart
Ennen varsinaista avaussegmenttiä saatiin kuulla Australian kansallislaulu live-esityksenä. Tuon jälkeen selostajamme hehkuttivat WWA:ta ja tapahtumapaikkaa. Pitää muuten heti alkuun sanoa, että selostus kuulosti akustiikaltaan oudolta koko tapahtuman ajan. Tuntui siltä, että selostajien puhe kuuluisi myös koko areenalla. Jos noin todella oli, niin olipa mielenkiintoinen ratkaisu.

Varsinainen avaus show'lle nähtiin kuitenkin, kun WWA:n comissioneriksi nimitetty legendaarinen Bret Hart saapui kehään promoamaan. Bret Hartia oli nähty ppv-tasolla edellisen kerran vuoden 2000 loppupuolella, kun Hart oli saapunut auttamaan Lance Stormia Kanadassa järjestetyssä ppv:ssä juuri ennen kuin WCW antoi Hartille potkut. Edellisen kerran Hart oli paininut Starrcadessa 1999, eikä hän edelleenkään ollut painikunnossa. Hart saapui kehään haukkumaan sekä WCW:tä että WWF:ää ja hehkuttamaan WWA:ta "painimaailman tulevaisuutena". Hart puhui siitä, kuinka tänä iltana hän siirtää soihdun eteenpäin kruunaamalla henkilökohtaisesti WWA:n ensimmäisen maailmanmestarin, joka ratkaistaan tämän illan aikana nähtävässä turnauksessa. Hartia oli kyllä mahtava nähdä, mutta itse promo ei ollut kovin kummoinen. Jotenkin Hartin esiintyminen vaikutti hyvin luonnottomalta.

Kuva Kuva
Juventud Guerrera vs. Psicosis - WWA World Heavyweight Championship Tournament First Round Ladder Match for the WWA International Cruiserweight Championship
WWA oli onnistunut hankkimaan riveihinsä kaksi WCW:ssä pitkän uran tehnyttä meksikolaista cruiserweightiä, jotka olivat pitkän aikaan koko CW-divisioonan tärkeimpiä nimiä. Loppuaikoina sen enemmän Guerreraa kuin Psicosistakaan ei WCW:ssä enää nähty, mutta nyt he olivat palanneet ppv-tasolleen ottelemaan toisiaan vastaan, kuten monesti ennenkin. Tämä oli varsin mielenkiintoinen avaus illalle, sillä kyseessä oli WWA World Heavyweight -mestaruusturnauksen ensimmäisen kierroksen ensimmäinen ottelu. Voittaja etenisi siis turnauksen välieriin, mutta samalla hän voittaisi niin ikään vakanttina olevan WWA International Cruiserweight -mestaruuden. Tämän vuoksi ottelun stipulaationa oli Ladder Match, ja voittaja olisi se, joka nappaisi CW-vyön ensin katosta alas.

Olihan tässä ottelussa kieltämättä hienoja spotteja ja mahtavaa omistautumista. Kumpikin otti kovaa bumppia, ja Psicosis bleidasi aika kiitettävän näyttävästi. Hienoimpia hetkiä ottelussa olivat muun muassa Juvin Sunset Flip Powerbomb ja äijien muutamat muut hiton korkeat loikat. Näitä kavereita on ehtinyt olla jo ikävä ppv-tason ottelussa. Näistä hyvistä puolista huolimatta meno ei ollut ollenkaan niin sulavaa kuin kaverusten WCW-otteluissa, ja jotenkin ottelu oli vähän turhan paljon sellaista spotista toiseen etenemistä ilman suurempaa kokonaistarinaa. Lisäksi yleisö oli matsin ajasta puolet aivan kuollut. Se heräsi huutamaan vain silloin, kun jokin suuri liike tapahtui. Muuten katsomosta ei kuulunut ääntäkään. Huonoista puolista huolimatta ottelu oli viihdyttävä ja tällaiselle spottifanille oikein kiva avaus show'lle. Ei silti lähelläkään WCW:n parhaita aikoja.
*** (8:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Juventud Guerrera
WWA näytti luottavan show'n välinumeroissakin WCW:mäiseen tyyliin, sillä The Starettes-niminen tanssiva tyttöryhmä esitti vähintään kolme kertaa illan aikana otteluiden välissä tanssinumeron, josta tuli hyvin paljon mieleen muuan Nitro Girls. Eipä siinä, tytöt olivat nättejä, mutta itse esitykset aivan turhanpäiväisiä eivätkä millään tavalla tarpeellisia painishow'ssa.

Kuva Kuva
Konan vs. Road Dog - WWA World Heavyweight Championship Tournament First Round Dog Collar Match
Voinen jo tässä vaiheessa paljastaa, että kaikki tämän Seven Deadly Sins -turnaukseksi kutsutun mestaruusturnauksen ottelut olivat tavalla tai toisella gimmick-otteluita. Oikeastaan kaikki illan ottelut olivat tavalla tai toisella gimmick-otteluita. Jippii. Joka tapauksessa turnauksen toinen ottelu oli idean tasolla mielenkiintoinen kohtaaminen, kun "K-Doggina" tunnettu Konan ja New Age Outlawsin toinen osapuoli Road Dog kohtasivat toisensa Dog Collar Matchissa, jossa ottelijat oli sidottu toisiinsa kaulapannalla ja niiden välissä olevalla rautaketjulla. Voittaja olisi se, joka koskettaisi kaikkia neljää kehäkulmausta peräjälkeen. Road Dog oli joutunut lähtemään WWF:stä päihdeongelmien takia vuosien 2000 ja 2001 vaihteessa, mutta ainakin tässä show'ssa hän näytti oikein hyvältä ja oli vieläpä todella over.

Harmi vain, että idean tasolla mielenkiintoisuus tai edes Road Dogin overius eivät pelastaneet sitä, että tämä oli puhtaasti heikko ottelu. Molemmat liikkuivat paikoitellen ihan kivasti ja olivat aika lailla yhtä hyvässä kunnossa kuin aikaisemminkin. Harmi vain, että Konanin ja Road Dogin kohdalla se ei tarkoita ihan hirveästi. Molemmat ovat sellaisia hyvään otteluun kannettavia tyyppejä, mutta keskenään heistä ei suuriin suorituksiin ole. Ottelun yksi hienoimpia hetkiä oli Konanin ennen ottelun alkua pitämä osuva promo. Muuten ottelussa oli julmetun paljon sähläystä ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Erityisesti ongelmia tuntui molemmilla painijoilla olevan kaulapantojen kanssa. Kokonaisuutena voi sanoa, ettei tästä jäänyt käteen oikein mitään muuta kuin mitäänsanomatonta ja kehnoa painia. Ei tällaista lisää, jooko?
* (3:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Road Dog
Kuva Kuva
Devon Storm vs. Norman Smiley - Hardcore Match
Ennen päämestaruusturnauksen jatkumista oli vuorossa Hardcore-ottelu kahden entisen WCW Hardcore-mestarin välillä. Devon Storm paini siis WCW:ssä Crowbarina, jos joku ei häntä vielä tuosta kuvasta tunnistanut. Norman Smiley puolestaan oli ihan Norman Smiley myös WCW:ssä. Molemmat olivat ehtineet feudaamaan Terry Funkin kanssa ja pitämään WCW:n HC-vyötä useampaan otteeseen. Nyt pelissä ei ollut mestaruutta eikä mukana ollut Funkia, mutta säännöt olivat samat kuin aikaisemminkin. Niitä ei ollut.

Stormin uhrautumiselle täytyy antaa hervottoman suuri hatunnosto. Sen takia tälle ottelulle olisi voinut antaa paljon korkeammankin arvosanan, ellei ottelu olisi ollut monin paikoin tosi sekavaa mäiskimistä. Homma muistutti paikoitellen juuri sellaista, mitä HC-paini on tylsimmillään: täysin päätöntä pyörimistä ilman minkäänlaista tavoitetta tai etenemissuunnitelmaa. Hetkittäin sitten taas Storm omisti homman muun muassa upealla ASAI Moonsaultilla ja loistavalla loppuloikallaan. Smileykin väläytti pari kertaa ihan kivoja otteita. Loppujen lopuksi tämä ansaitsee kokonaisuutena kaksi tähteä, vaikka meinasin siitäkin rokottaa puolikkaan vielä pois, sillä lopetus oli niin typerä.
** (9:54)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Norman Smiley (Storm put Smiley through two tables with a Splash from the top of a scaffold but Smiley pinned him)
Kuva
WWA World Heavyweight Championship Tournament First Round 13 Person Battle Royal
Participants: Buff Bagwell, Disco Inferno, Stevie Ray, Norman Smiley, Devon Storm, Jeremy Borash, Jerry Lawler, Slick Johnson, Graham Young, Camera man, Timekeeper lady, Banana in Pyjama #1, Banana in Pyjama #2
Päämestaruusturnaus jatkui seuraavaksi Battle Royalilla. Comissioner Bret Hart ilmoitti juuri ennen ottelun alkamista backstagella, että otteluun saavat osallistua kaikki WWA:n työntekijät. Eivät siis pelkästään painijat vaan aivan kaikki työntekijät. Tämän vuoksi muun muassa Hartia haastatellut Stevie Ray poistui haastattelupisteeltään ja lähti astelemaan kohti kehää. Samoin tekivät selostajamme Jerry Lawler ja Jeremy Borash, tuomarit Slick Johnson ja Graham Young, yksi kameramiehistä, ajanpitäjänä toiminut naishenkilö sekä backstagelle saapuneet kaksi pyjamabanaania.

Jos tilanne ei vielä käynyt edellä olevasta selväksi, väännän vielä rautalangasta: tässä oli kyse viimeisen päälle huumoripainotteisesta ottelusta, jolla ei ollut mitään tekemistä oikean painin kanssa. Ehkä minusta on tullut tylsä tosikko, sillä joidenkin arvostelijoiden mukaan tämä oli jotenkin oivaltavaa ja hauskaa menoa, kun taas minusta tämä oli täysin älytöntä pelleilyä. Painin lisäksi tällä ei ollut mitään tekemistä oikeasti huvittavan huumorin kanssa. Samalla tässä ottelussa valkeni, kuinka kapea alkuvaiheiden WWA:n roster todella oli. Otteluun osallistui kaksi oikeaa painijaa, jotka eivät olleet esiintyneet jo aikaisemmin illalla. Battle Royalissa ei nähty yhden yhtä painiliikettä tai mitään muutakaan, mitä voisin kutsua hyvälläkään tahdolla tippaakaan viihdyttäväksi. Tämä ottelu oli malliesimerkki siitä, millaista paskaa ei kannata buukata ppv:hensä, jos tahtoo vaikuttaa millään tavalla uskottavalta painipromootiolta eikä vain WCW:n halvalta kopiolta. Edes WCW:ssä ei ollut (ainakaan kaikissa ppv:issä) näin huonoa huumoria. Täyttä kuraa alusta loppuun. Pyjamabanaanien osuus ottelussa (ja koko ppv:ssä) oli kaikkein pahinta sontaa.
DUD (6:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell (Last eliminated Bananas in Pyjamas)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett vs. Nathan Jones w/ Rove McManus - WWA World Heavyweight Championship Tournament First Round Guitar On A Pole Match
Tämän show'n ainut australialainen painija oli Nathan Jones, jonka monet saattavatkin muistaa vuosien 2002 ja 2003 aikana nähdystä WWF-stintistä. Jones oli siis isokokoinen australialainen mörssäri, jolla oli lookinsa puolesta kaikki vaadittava, jotta hänestä voisi tulla iso nimi painibisneksessä. Painitaidot sen sijaan olivat vielä vähän vajavaiset, vaikka hän oli hionut niitä jo tässä vaiheessa uraansa muun muassa WWF:n koulutuksessa. Toistaiseksi hän ei kuitenkaan ollut lyönyt vielä Amerikassa läpi (eikä hän sitä koskaan varsinaisesti tehnytkään). Jonesin ringsidellä oli australialainen koomikko Rove McManus ja vastapuolella kaikille taatusti tuttu Jeff Jarrett. Stipulaatio oli Guitar On A Pole Match, eli yhden kehäkulman päähän pystytetystä paalusta roikkui käyttäjäänsä odottava kitara.

Vaikka Jonesin painitaidot olivatkin kokonaisuudessaan todella vaillinaisia, oli hän harjoitellut pari power-liikettä oikeasti vakuuttavan näköiseksi. Lisäksi Jarrett oli edelleen uskottavan oloinen ME-heelin roolissaan, ja Jones oli kotiyleisönsä edessä over. Kunniaa on annettava myös Rove McManukselle, joka otti kitarashotin vastaan oikein näyttävästi. Näiden hyvien pikkujuttujen jälkeen on hyvä todeta, että muuten aika lailla kaikki sitten mättikin tässä tosi pahasti. Turha, tyhjänpäiväinen ja aikamoisen tylsä kohtaaminen. Lopetus oli sentään pienehkö yllätys.
* (4:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Stroke)
Ennen seuraavaa ottelua meille tarjoiltiin taas yksi turha ja liian pitkä segmentti, jossa Jerry Lawler saapui kehään vetämään niin sanotun "King's Court"-show'n. Lawler tahtoi selvittää, ketkä oikein olivat mysteeristen pyjamabanaanipukujen takana. Pyjamabanaanit olivat aiheuttaneet Lawlerin suosimalle Disco Infernolle tappion Battle Royalissa, ja nyt Lawler tahtoi selityksen banaanien tekosille. Banaanit saapuivatkin paikalle, mutta eivät edelleen puhuneet mitään. Sen sijaan kehään ilmestyivät WCW:stä tuttua homogimmickiään jatkavat Lodi ja Lenny (West Hollywood Blondes), jotka promottelivat Lawlerin kanssa jotain turhanpäiväistä, kunnes Bret Hart keskeytti tämän turhuuden. Jerry Lawler heitti vielä pari tosi hauskaa hedelmävitsiä, mutta lopulta Hart sai häädettyä täysin turhat banaanit backstagelle ja Lawlerin selostuspöydän taakse. Lenny ja Lodi sen sijaan...

Kuva Kuva Kuva
Lenny vs. Lodi vs. Road Dog - WWA World Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match
...Pääsivät ottelemaan suoraan WWA World Heavyweight -mestaruusturnauksen välieräotteluun, sillä alun perin tälle paikalle kaavailtu Juventud Guerrera vs. Psicosis -ottelun voittaja loukkaantui ottelun lopussa. Näin ollen Hart ilmoitti, että Road Dog ei suinkaan etene suoraan finaaliin, vaan hän joutuu välierässä kohtaamaan Lennyn ja Lodin 3-Way Dance Matchissa.

Ottelut huononevat mitä pidemmälle tapahtuma etenee. Ainoat kehuttavat asiat olivat, että Lenny ja Lodi väläyttivät pari ihan nättiä joukkueliikettä, kuten tuplapotkuun päättyneen liikesarjan, ja että Lodi möi Lennyn Dropkickin mahtavasti. Muuten kaikki olikin sitten armotonta kuraa. Suurimman osan ajasta kukaan kolmesta ei tuntunut tietävän yhtään, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Todella typerän näköistä sähläystä, jossa ei suurimman osan ajasta ollut päätä eikä hätää. Lennyn ja Lodin yhteistyö ja erimielisyys olivat todella surkeasti näytelty ja toteutettu. Ottelua olisi voinut parantaa se, jos Road Dogin olisi annettu tehdä jotain muutakin kuin maata suurimman osan ajasta maassa piestynä, kun Lodi ja Lenny selvittelivät keskinäisiä välejään.
½ (3:56)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Road Dog (Pinned Lenny and Lodi after a Shake, Rattle and Roll Knee Drop)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett vs. Buff Bagwell - WWA World Heavyweight Championship Tournament Semi Final Tits, Whips & Buff Match
Jaa että mikäkö on Tits, Whips and Buff Match? No, tuttavallisemmin se tunnetaan Lumberjack Matchina. Ainut ero tuon ottelun perinteiseen muotoon on se, että painijatukkijätkien sijaan ringside oli täynnä pieniin vaatteisiin pukeutunuita naisia, joilla oli käsissään ruoskat, joilla he läimivät ringsidelle ajautuneita painijoita. Tämä oli siis päämestaruusturnauksen toinen välieräottelu.

Ottelun alkupuoli oli rutiininomaista WCW-tyylistä mäiskintää, jollaista ollaan nähty näiltä kahdelta aikaisemminkin. Ei mitään kehuttavaa muttei mitään äärimmäisen onnetontakaan menoa. Keskenään näistä kahdesta ei vain mihinkään tuon parempaan ole, vaan he tarvitsisivat nimen omaan jonkun paremman vastustajan kantamaan heidät hyvään otteluun. Alkupuoli vaikutti kuitenkin sellaiselta *½-** -tasoiselta meiningiltä, mutta sitten hommaan piti ruveta sekoittamaan typerää naisten mäiskintää ruoskilla ja taas todella onneton swerwe-lopetus. Lopetuksen "yllätyskäänteestä" puuttui yksinkertaisesti kaikki logiikka, joten katsojalle tuli taas sellainen olo, että häntä pidetään todella tyhmänä. Ei kovin tavoiteltava fiilis.
* (4:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Bagwell had Jarrett pinned after a Buff Blockbuster but the referee was knocked down and one of the ringside girls counted to three. However that wasn't accepted as an official count and Jarrett hit surprised Bagwell with a Stroke and the referee counted to three)
Kuva Kuva
Vampire Warrior vs. Luna Vachon - Black Wedding Match
Vielä ennen mestaruusturnauksen finaalia meille tarjoiltiin pari todellista erikoisherkkuottelua. Ensin oli vuorossa historiallinen ottelu, jossa aviopari otteli toisiaan vastaan Black Wedding Matchissa. WWF:ssä Gangrelina tutuksi tullut Vampire Warrior oli siis oikeasti naimisissa Luna Vachonin kanssa, mutta lisäksi he olivat menneet aikanaan WWF:ssä kayfabessa naimisiin. Nyt tämä kaksikko oli lähtenyt WWA:n kiertueelle päästäkseen häämatkalle, mutta sen sijaan kaikki ei ollut mennyt toivotulla tavalla, ja Luna Vachon oli saanut yhdessä WWA:n aikaisemmista show'ista tarpeekseen aviomiehestään. Vachon oli ilmoittanut, että heidän avioliittonsa olisi historiaa ja että hän haluaisi kohdata nyt ex-mieheksi luokiteltavan Warriorin 1 on 1 -ottelussa. Warrior ei olisi tahtonut otella rakasta vaimoaan vastaan, mutta lopulta hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Ottelumuoto tarkoitti kaiketi jonkinlaista HC-ottelua, jossa oli kaikenlaista häätavaraa ringsidellä.

Nyt ihan oikeasti. Ketä hemmettiä kiinnostaa katsoa Gangrelin ja Lunan keskinäistä typerää mäiskintää, joka yrittää olla hardcore-ottelu mutta päätyy olemaan maailman surkeimman näköistä roskapainia? Tämä oli nyt taas niin onnetonta toimintaa, ettei tätä voi millään tasolla edes kutsua painiksi. Siis jo toinen tuosta ongelmasta kärsivä ottelu saman illan aikana. On todella järkevää buukata show'hun ottelu, jossa toinen ei edes tahdo painia toista vastaan. Ylipäätänsä koko tämä avioliittokuvio on uskomattoman typerä, enkä usko kenenkään olevan siitä millään tapaa kiinnostanut. Yhteenveto ottelusta: täyttä kuraa alusta loppuun.
DUD (2:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Vampire Warrior (Impaler DDT)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Queen B vs. Violet vs. Adara James vs. Sharon A. Wad - Skin To Win Match
Ja tarjolla oli vielä toinen herkkupala ennen illan Main Eventiä. Tässä nimittäin vasta olikin mielenkiintoinen kohtaaminen. Kolme australialaista mallia (joista ilmeisesti kaksi oli poseeranut Penthousen sivuilla) ja mysteerinen neljäs vastustaja kohtaisivat toisensa Skin To Win Matchissa, jonka piti olla Bra and Panties Matchin tapainen ottelu sillä erotuksella, että voittaakseen pitäisi saada riisuttua vastustajilta ihan ihoa paljaaksi. Paljon siis annettiin ymmärtää, mutta mitään tarkemmin kuvailevia sanakäänteitä ei siis käytetty, joten jokainen järkipäinen katsoja tiesi jo etukäteen, että mitään oikeaa alastomuutta ei todellakaan tässä ottelussa olisi luvassa. Tuommoiset haaveet saatettiin unohtaa viimeistään siinä vaiheessa, kun ottelun neljänneksi osanottajaksi paljastui Sharon A. Wad, joka oli entinen WWF:n development deal -painija Danny Dominion, joka oli nyt vetänyt hameen päälleen ja peruukin päähänsä. Jes, juuri tätä minä halusin. Huono miespainija heilumassa kolmen mallin kanssa jo etukäteen älyttömältä kuulostavalta ottelussa. Voittaja olisi se, jolla olisi viimeisenä vaatteet päällä.

Jos tämä olisi ymmärretty pitää kauniiden naisten keskeisenä läpsyttelynä, olisin jopa voinut antaa puolikkaan Adara Jamesin yllättävän näyttävien liikkeiden ansiosta. Tornado DDT ja Hurricanrana olivat hienoja, mutta toisaalta en tiedä olisiko kukaan muu kuin Sharon A. Wad osannut ottaa niitä vastaan. Kaikki muu olikin sitten niin naurettavan kamalaa paskaa, etteivät sanat enää riitä tämän surkeuden keskellä. Koko idea tunkea mies tällaiseen otteluun mukaan on niin vanha ja raivostuttavan idioottimainen, että ei mitään järkeä. Tilannetta ei paranna se, että ottelua mainostetaan jonain alastomuusotteluna, ja lopulta yleisölle ei tarjota yhtään mitään. Jos kaikki vähänkin paljas pinta on suojattu surkealta näyttävällä maalikerroksella, ei pidä ihmetellä, miksi yleisö buuaa rankasti ja huutaa solvauksia ottelun aikana. Lopussa päästään vielä näkemään paljasta miesvartaloa, niin johan siinä onkin Skin To Win Match kerrassaan. Ei v***u todellakaan näin. Tämä ottelu ilmeisesti puuttui jostain ppv-versioista, enkä yhtään ihmettele, miksi. Kunpa olisi puuttunut minultakin.
DUD
Voittaja:
Spoiler: näytä
Adara James
WWA päätti ilmeisesti vielä varmistaa, ettei minulle jää tästä show'sta millään hyvää fiilistä. Niinpä ennen Main Eventin alkua kehään tuodaan vielä kerran ne perhanan pyjamabanaanit. Tällä kertaa heidän käytöksensä syytä tulee peräämään itse Disco Inferno, joka joutuu ensin kahden banaanin pieksemäksi. Jaahas, tämän jälkeen minun ei tarvitsekaan enää ikinä pitää Infernoa uskottavana painijana. Lopulta Inferno "palauttaa uskottavuutensa" tiputtamalla toisen banaanipukuisen kaverin teräshäkin päältä todella ilkeästi botchatun näköisesti maahan ringsidelle. Ilmeisesti banaanikaverille ei kuitenkaan käy mitään, sillä kaksi minuuttia tiputuksen jälkeen hän no-sellaa tilanteen täysin ja lähtee kävelemään iloisena backstagelle. Minulla ei ole enää sanoja. Jos tämä on jonkun mielestä huumoria, julistaudun virallisesti huumorintajuttomaksi.

Kuva Kuva
Road Dog vs. Jeff Jarrett - WWA World Heavyweight Championship Tournament Final Steel Cage Match
Kun pyjamabanaaneista oli vihdoin päästy eroon, ilta huipentui mestaruusturnauksen finaaliotteluun, joka käytiin teräshäkin sisällä ja jota saapui selostamaan comissioner Bret Hart. Jostain syystä tässä Steel Cage Matchissa ottelua ei voinut voittaa kiipeämällä häkistä ulos, vaan ainoastaan luovutus tai selätys kelpuutettiin ratkaisusuoritukseksi. Todella järkevää tehdä tästä sitten teräshäkkiottelu. Huoh.

Mitä tästä nyt pitäisi sanoa? Jarrett yritti tehdä ihan oikeasti töitä ja vuoti verta kuin pistetty sika, paljon enemmän kuin tällaisen tapahtuman vuoksi olisi edes kannattanut. Road Dog puolestaan oli edelleen aivan pirun over ja tarjosi lisäksi pari kivaa liikettä. Siinä siis ottelun hyvät puolet. Harmi vain, ettei niillä ole paljoakaan merkitystä, koska ottelu ja erityisesti sen loppupuoli oli buukattu niin idioottimaisesti, ettei voi ymmärtää. Se, että Steel Cage -ottelua ei voi voittaa kiipeämällä häkistä ulos oli loppujen lopuksi pienin ongelma tämän ottelun buukkauksessa. Ei todellakaan lupaa hyvää promootion tulevaisuudelle, jos heti ensimmäisen ppv:n ME pitää lopettaa tuhannen käänteen swerveen ja epämääräiseen sekä halpaan Montreal Screwjob-kuvioon. Niin ja oli muuten ensimmäinen kerta, kun näin kameramiehen häkissä kuvaamassa ottelua. Juuri tällaiset typeryydet kuvaavat tämän tapahtuman tuotannon täyttä amatöörimaisuutta. Kunpa edes paini tai buukkaus olisi pelastanut sen, mutta kun ei.
* (10:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Stroke)
*** Psicosis
** Juventud Guerrera
* Devon Storm

Kokonaisarvio The Inceptionista: Ensimmäiset 20 minuuttia näyttivät lupaavilta. Promootio oli saanut hankittua oikeasti nimekkään non-wrestlerin comissionerikseen, ja opener oli oikein menevää ja hyvän näköistä painia. Sen jälkeen kaikki olikin sitten pelkkää alamäkeä, ellei kohtuullista Hardcore-ottelua halua nyt pitää pienenä piristysruiskeena. Paini oli pääasiassa heikkoa ja buukkaus vielä paljon huonompaa. Roster oli todella kapea ja koostui pitkälti sellaisista nimistä, jotka ovat olleet poissa ruudusta ihan hyvästä syystä. Toki siellä oli muutamia kovia nimiäkin, mutta todella laimea oli tämän firman ME-kalusto tällä hetkellä. Asiaa ei paranna se, että show'hun buukataan järkyttävän surkeaa huumoria, pyjamabanaaneja, miehiä ottelemassa alastomuusotteluissa tai avioparien keskenäisiä otteluita. En tahdo tuomita koko WWA:ta vielä tämän show'n perusteella, koska kaikenlainen kilpailu WWF:lle oli ehdottomasti paikallaan tässä pre-TNA aikakaudellakin, ja WWA:lla on kuitenkin periaatteessa potentiaalia tarjota jonkinlaista vaihtoehtoa. Monen asian on kuitenkin muututtava, jotta voisin viihtyä WWA:n tapahtumia katsoessa. Painin ja buukkauksen paskuus on käynytkin varmaan jo selväksi, mutta lisäksi haluan huomauttaa siitä, kuinka onnettomalla tasolla tämän show'n tuotannon taso oikeasti oli. Ei kuvauksessa ja muussa ollut sentään mitään Women of Wrestling -tasoisia munauksia, mutta todella amatöörimaista se touhu silti oli. No, tämä show oli puhtaasti Surkea. Ehkä seuraava on jo jotain muuta.

1. WWA The Inception - Surkea

Näissä merkeissä toivotan kaikille hyvää joulua. Seuraavalla kerralla tarjolla on Royal Rumble.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 30.12.2012 11:38

Jaaha, kaikki muut arvostelijat viettävät ilmeisesti jotain joululomaa. Minähän en sellaisista välitä.

Kuva
ROYAL RUMBLE 2002
30 Men, One Match, One Winner

Kaikkien aikojen 15. Royal Rumble järjestettiin entisen World Championship Wrestlingin kotiseuduilla Atlantassa. Tapahtumapaikkaa lukuun ottamatta kaikki oli niin kuin ennenkin tässä legendaarisessa ppv:ssä, jolla oli taas kunnia aloittaa WrestleMania-jännityksen aikakausi. Tapahtuman keskipisteessä tuttuun tapaan 30 miehen Rumble-ottelu, jonka voittaja ottelisi WrestleManian Main Eventissä päämestaruudesta. Muutenkin WWF:ssä kaikki alkoi olla samalla tavalla kuin ennen Invasion-kuvion alkua. Koko kuvio oli nyt virallisesti unohdettu, ja käytännössä kaikki Alliance-painijatkin olivat lopulta saaneet sopimuksensa takaisin. Jopa Stephanie McMahon oli palannut kuvioihin. Selostajinammekin oli tuttu ja turvallinen JR & King -kaksikko.

Kuva Kuva
Tazz & Spike Dudley (c) vs. Dudley Boyz w/ Stacy Keibler - WWF Tag Team Championship
Dudley Boyzien joukkuemestaruuskausi oli päättynyt hyvin yllättävästi, kun heidän kanssaan viime kesästä lähtien feudannut sympaattinen Spike Dudley liittoutui vuoden 2002 ensimmäisessä Raw'ssa Tazzin kanssa, ja kaikkien yllätykseksi tämä tuore kaksikko onnistui voittamaan mestaruusvyöt itselleen. Nyt veljeskaksikko janosi mahdollisuutta päästä ottamaan mestaruusvyöt pois suvun häpeäpilkulta Spikeltä ja Alliance-petturi Tazzilta.

Nopea ja vauhdikas avaus illalle. Olisi kuitenkin vaatinnut pidemmän ajan, jotta tästä olisi ehtinyt kehkeytyä mitään suurempaa tai hienompaa. Toisaalta taas on hyvä ottaa huomioon, ettei näiden neljän ottelulla välttämättä edes ole potentiaalia mihinkään tajunnanräjäyttävään joukkuetaisteluun, vaan juuri tämmöinen intenssiivinen ja tiivis taistelu sopi heille ja koko feudille paljon paremmin. Kaikki pääsivät näyttämään parasta osaamistaan, eikä ottelu ehtinyt käydä tylsäksi, joten homma toimi hyvin. Silti on totta, ettei tästä jäänyt muuta kuin kivan tv-ottelun tasoisen koitoksen fiilis. Oli kuitenkin kiva päästä näkemään Tazzia vielä ppv:ssä, sillä hänen painijauransa olisi pian ohi.
** (5:06)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Tazz & Spike Dudley (Tazz made D-Von submit with a Tazzmission)
Kuva Kuva
Edge (c) vs. William Regal - WWF Intercontinental Championship
Edgen ja William Regalin feud IC-mestaruuden ympärillä ei ollut suinkaan päättynyt Vengeanceen, vaan kuvio oli saanut jatkoa myös vuoden 2002 puolella. Edge oli onnistunut säilyttämään mestaruusvyönsä miesten edellisessä kohtaamisessa, mutta Regal ei silti luopunut pakkomielteestään saada arvokas IC-vyö haltuunsa ensimmäistä kertaa urallaan. Viime aikoina Regal olikin alkanut käyttää entistä kovempia otteita, sillä hän oli useampaan otteeseen hyökännyt Edgen kimppuun halpamaisesti ja telonut hänet nyrkkiraudalla, josta olikin tullut Regalin nimimerkkiase. IC-mestari ei suinkaan ollut jäänyt vain telottavan asemaan, vaan hän oli päässyt vastaamaan samalla mitalla takaisin pieksemällä Regalin karusti terästuolin avulla. Nyt oli aika selvittää lopullisesti, kumpi näistä kavereista oli IC-mestaruuden arvoinen.

Selvä kehitysaskel Vengeancen ottelusta, vaikka arvosanassa ei olekaan kuin puolikkaan ero. Vengeancen ottelu oli ennemminkin juuri ja juuri **½, ja tämä taas jo aika lähellä ***½:a. Regal ja Edge olivat selvästi hioneet tyylejään sopimaan paremmin yhteen. Tällä kertaa ottelussa oli toimiva rakenne ja tarina, ja yleisökin oli hiton hienosti mukana. Teknisen näperryksen sijaan keskityttiin oikeasti näyttäviin painiotteisiin ja tiukkaan taisteluun. Hyviä esimerkkejä näyttävistä liikkeistä olivat muun muassa Regalin tosi raju German Suplex alussa, Edgen counter Double Underhook Powerbombiin ja Edgen DDT apronille. Kokonaisuutena oikein toimiva ja viihdyttävä IC-mestaruusottelu, ja juuri sellainen kuin kakkosmestaruusottelun sopii ollakin. Vielä pidemmällä ajalla olisi voinut tosiaan yltää vielä korkeammalle.
*** (9:45)
Voittaja:
Spoiler: näytä
William Regal (Brass knuckles shot, aka Power of the Punch)
Kuva Kuva
Trish Stratus (c) vs. Jazz - Special Referee: Jacqueline - WWF Women's Championship
WWF:n naisten mestaruuskuviot jatkoivat Survivor Seriesistä alkanutta ppv-näkyvyyden aikakautta. Minä olen ehdottomasti tämän naisten painin takaisinherättelyn kannattaja, erityisesti kun nyt WWF:n naisdivisioona alkoi oikeasti olla aikamoisen kovalla tasolla. Nytkin ykköshaastajuudesta oli käyty ottelu Jazzin ja Jacquelinen välillä. Tuon ottelun oli voittanut Jazz, mutta Jacqueline sai kuitenkin kunnian toimia tämän ottelun vierailevana tuomarina. Viimeisessä SD:ssä ennen ppv:tä Jazz oli hyökännyt rajusti Trishin kimppuun ja telonut tämän käden sillä tavalla, ettei se vieläkään ollut täysin kunnossa.

Taas naisten ottelu jäi niin lyhyeksi, etten millään voi antaa tälle parempaa arvosanaa kuin *½. Silti kehitys on koko ajan oikeansuuntaista. Mestaruusotteluiden taso on ollut hitaassa mutta varmaassa nousussa SurSeristä lähtien. Nyt Jazz esitti oikein hienoja liikkeitä ja teloi erityisesti Trishin kättä tosi tylyllä tavalla. Trish oli puolestaan oma valloittava itsensä, ja yleisökin lähti otteluun mukaan. Kiva pieni välipala. Ehkä seuraavalla kerralla nähdään jo kunnon pitkä taistelu, koska näillä naisilla on kyllä edellytyksiä paljon tätä parempaan.
*½ (3:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (Running bulldog)
Kuva Kuva
Ric Flair vs. Mr. McMahon - Street Fight Match
Kuten jo Vengeancen arvostelussa kerroin, koko WWF:n toimintakenttä oli muuttunut täysin Survivor Seriesin jälkeen. WWF oli voittanut Alliancen, ja sota suurten promootioiden välillä oli lopullisesti ohi. Voitostaan omahyväiseksi ja ilkeäksi paskiaiseksi takaisin muuttunut Mr. McMahon ehti viikon ajan luulla omistavansa WWF:n kokonaan yksin. Sitten saapui Ric Flair. Ric Flair, joka ilmoitti omistavansa puolet WWF:stä, sillä hän oli se mystinen "yhtymä", jolle Shane ja Stephanie olivat myyneet osuutensa WWF:stä. Heti ensinäkemästä lähtien oli selvää, etteivät Flair ja Vince voineet sietää toisiaan, mutta silti nämä vuosikymmenten ajan toisilleen tutut viholliset joutuivat tekemään yhteistyötä WWF:n pyörittämisessä. Kaksikko pystyi toimimaan joten kuten yhdessä parin viikon ajan, mutta lopulta homma repesi käsiin vuoden 2001 viimeisessä SD:ssä. Flairin ja McMahonin tilanne oli ajautunut avoimeen sanasotaan keskellä WWF-kehää, ja lopulta Flair sai tarpeekseen ja kaikkien riemuksi pieksi Vincen maahan. Tämän jälkeen oli selvää, ettei yhteenotolta voitaisi välttyä. Seuraavalla viikolla Vince saapui pilkkaamaan Flairia imitoimalla häntä. Flair ei voinut sietää tätä, ja hän saapui kehään keskeyttämään McMahonin touhut, jolloin Vince täräytti Flairin lyijyputkella tajuttomaksi. Seuraavien viikkojen aikana yhteenotot vain pahenivat, ja lopulta tämä WWF-omistajien Street Fight -ottelu Royal Rumblessa oli ainut mahdollisuus.

Tästä suorituksesta pitää nostaa niin maan perhanan suurta kuvitteellista hattua. Vanhat äijät antoivat tässä ottelussa aivan kaikkensa. Puhtaalta painilliselta anniltaan tätä on turha lähteä edes yrittää arvostelemaan, koska tekninen suorittaminen oli viimeinen asia, josta tässä ottelussa oli kyse. Sen sijaan tässä ottelussa oli mieletön tunnelma ja todellista omistautumista kahdelta mieheltä, joista toinen ei koskaan ole ollut aktiivipainija ja toinen on vuosien ajan ollut WCW:ssä aikamoisessa limbossa. Sinänsä mitään järjettömän suuria yksittäisiä bumppeja ei nähty, mutta esimerkiksi televisiomonitori-iskut ja loppupuolella nähty lyijyputkikolautus olivat kyllä tosi karuja. Lisäksi molemmat bleidasivat vakuuttavasti ja ennen kaikkea kertoivat ottelussa hienon tarinan. Kategoriassaan tämä on aivan erinomainen klassikko ja ihan näin muutenkin ehdottomast hieno kamppailu.
***½ (14:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair (Figure Four Leg Lock)
Kuva Kuva
Chris Jericho (c) vs. The Rock - Undisputed WWF Championship
Vuoden 2001 viimeinen ppv Vengeance oli se historiallinen tapahtuma, jossa Chris Jericho voitti saman illan aikana Steve Austinin ja The Rockin. Samalla tuosta rääväsuisesta ja viime aikoina täydeksi egomaanikoksi muuttuneesta supertähdestä tuli historian ensimmäinen kiistaton maailmanmestari ja koko painimaailman ykkösnimi. Ei liene tarpeellista kertoa, että Jericho osasi ottaa kaiken ilon irti tuosta asemastaan muistuttamalla kaikkia siitä, kuinka älyttömän hyvä hän todella on. Päivästä toiseen. Tauotta. Onneksi WWF:ssä oli yksi painija, joka oli valmis tukkimaan Jerichon turvan lopullisesti. Tuo mies oli The Rock, joka oli voittanut ykköshaastajuusottelussa Booker T:n vuoden 2002 alussa. Rockin ja Jerichon feud oli jatkunut kuukausien aika, ja nyt oli vihdoin aika saattaa se lopullisesti päätökseen. Yleisesti kaikki tuntuivat olevan varmoja, ettei altavastaaja-Jericholla ole mitään mahdollisuuksia säilyttää mestaruuttaan Rockia vastaan.

Tämä olisi muuten noussut huippuotteluiden tasolle, mutta minua oikeasti nyppii näissä Jerichon mestaruuskauden otteluissa aivan suunnattoman paljon se, kuinka heikon näköiseksi hänet on pakko buukata joka kerta. Kun verrataan vaikkapa No Mercyssä nähtyä ottelua miesten välillä, Jericho on yhtäkkiä taidoiltaan vain varjo entisestä, vaikka nyt hänen nimen omaan pitäisi olla koko WWF:n ykkösnimi. Joo joo, Jericho on heel, muttei sitä hommaa täysi vetää täysin yli. Voisin avautua tästä pidemminkin, mutta ehkä mennään ottelun muihin piirteisiin. Huonoinkaan buukkaus ei nimittäin poista sitä tosiasiaa, että olihan tässä taas aivan helkkarin sähköinen ottelu. Aluksi nähtiin oikein viihdyttävä alkupuoli, jossa molemmat mäiskivät toisiaan. Sen jälkeen oli vuorossa loppupuolen suuri taistelu, jossa muun muassa pistettiin Rock Bottomilla selostuspöytä paskaksi. Lopulta päästiin jännittäviin ratkaisuhetkiin, jossa toki piti olla taas turhaa tuomarikikkailua mukana. Painilliselta anniltaan taas hienoa Jericho/Rock-toimintaa, mutta buukkaus ikävä kyllä syö tästä sen yhden puolikkaan pois.
***½ (18:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Jericho (Roll up)
Kuva
30 Man Royal Rumble Match - Undisputed WWF Championship Title Shot
Participants: Rikishi, Goldust, Boss Man, Bradshaw, Lance Storm, Al Snow, Billy, Undertaker, Matt Hardy, Jeff Hardy, Maven, Scotty 2 Hotty, Christian, Diamond Dallas Page, Chuck, The Godfather, Albert, Perry Saturn, Steve Austin, Val Venis, Test, Triple H, The Hurricane, Faarooq, Mr. Perfect, Kurt Angle, Big Show, Kane, Rob Van Dam, Booker T
Viime vuoden tyyliin en turhaan jorise mitään ottelun taustoista, mutta nostan osallistujista jollain tapaa merkittävät nimet esiin. Goldust teki tässä ottelussa WWF-paluunsa. 'Dusthan oli lähtenyt WWF:stä pois huhtikuussa 1999, jolloin hän siirtyi WCW:n puolelle. Siellä hänelle viriteltiin ensin historiallisen kamalaa Seven-gimmickiä, mutta lopulta Rhodes paini aivan omalla nimellään. Nyt oli aika palata tuttuun firmaan ja tuttuun gimmickiin. Boss Man teki ensimmäisen ppv-esiintymisensä lähes kahteen vuoteen. Selvästi uransa ehtoopuolella ollut Boss Man keskittyi tällä hetkellä uusien painijoiden kouluttamiseen, ja itse asiassa tämä jäikin hänen viimeiseksi ppv-esiintymisekseen WWF:ssä. Hardyt olivat olleet yli kuukauden poissa tv:stä, sillä WWF päätteli heidän tarvitsevan hieman taukoa Vengeancessa pahasti flopanneen ottelun jälkeen. Niinpä seuraavalla viikolla Undertaker pieksi sekä Matt että Jeff Hardyn ja myös Litan sairaalakuntoon. Nyt he tekivät paluunsa ja yhdistivät samalla virallisesti voimansa kuukauden mittaisen feudaamisen jälkeen. Maven oli ensimmäisen Tough Enoughin voittaja, joka teki nyt WWF-debyyttinsä ja oli varsin merkittävässä roolissa yhdessä tämän vuoden Rumblen käänteistä. The Godfather ja Val Venis tekivät tässä ottelussa paluunsa vanhoilla gimmickeillään. Molemmat olivat olleet poissa tv:stä Right To Censorin hajoamisesta lähtien. Godfather oli laihtunut tauollaan huomattavasti. Triple H oli tietenkin illan isoin ppv-comebackin tekijä. Hunter oli ollut poissa tv-ruudusta viime toukokuisesta loukkaantumisestaan lähtien, kunnes hän teki paluunsa vuoden 2002 ensimmäisessä Raw'ssa. HHH:lla ei ollut tällä hetkellä kuin yksi tavoite: päästä WM:n Main Eventiin. Viimeinen poikkeuksellinen nimi oli Mr. Perfect, joka teki WWF-comebackinsa lähes kuuden vuoden poissaolon jälkeen. WCW:ssä vuoteen 2000 asti paininut Hennig oli valmis tekemään paluunsa painimaailman suurimaan promootioon, ja varsin vakuuttavan paluun hän tekikin.

Tykkäsin tästä Rumblesta paljon enemmän kuin olin osannut odottaa pitäväni. En edes muistanut, että tämä olisi kuulunut jotenkin erityisesti suosikki-Rumbleihini, mutta niin vain tämä oli koko ajan hiton viihdyttävää katsottavaa. Poikkeuksellisen tästä tekee se, että tässä oli todella vähän sellaista ison lauman mitäänsanomatonta ja tylsää brawlausta, jota on yleensä aivan liikaa ottelun keskivaiheilla. Tällä kertaa tuollaiselta turhalta hieromiselta oli vältytty ovelien buukkauksien ansiosta ja siksi, ettei ottelussa ollut kuin pari turhaa ja mitäänsanomatonta nimeä. Lisäksi mukana oli paljon mielenkiintoisia ja palaavia tähtiä (ja jopa yksi uusi painija). Yksittäisistä painijoista kovimman suorituksen veti Steve Austin, ja suurin palaaja oli tietenkin Triple H, mutta heidän ohella todella suuren vaikutuksen teki Mr. Perfect, joka oli aivan toisenlaisessa iskussa kuin WCW-uransa loppupuolella. Perfect todella väläytti mahtavaa osaamistaan, ja lopussa yleisökin oli hienosti hänen puolellaan. Tässä olisi ollut mahdollisuudet vaikka minkänlaiseen uuteen uraan Perfectillä, mutta niin vain väärät buukkauspäätökset ja henkilökohtaiset mokailut aiheuttivat sen, ettei Perfectiä enää nähty WWF:n ppv:issä tämän jälkeen. No, ei Perfectistä sen enempää. Kokonaisuutena ottelu oli siis todella viihdyttävää katsottavaa, eikä aika käynyt missään vaiheessa pitkäksi, vaikka tämä on 30-miehisen Rumblen historian pisin Rumble-ottelu.
**** (69:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (Last eliminated Kurt Angle)
*** Steve Austin
** Triple H
* Mr. Perfect

Kokonaisarvio Royal Rumblesta: Kokonaisuutena vuoden 2002 Rumble oli oikein pätevä tapa aloittaa WWF:n painivuosi. Ihan esimerkiksi edellisvuoden Rumblen todella kovaan tasoon ei ylletty, mutta oli tämä ehdottomasti paljon parempaa menoa kuin pari viimeisintä WWF-ppv:tä vuoden 2001 aikana. Usea ottelu yllätti positiivisesti, ja kokonaisuus oli todella vahva. Vielä muutamilla korjauksilla (kuten huipputasoisella päämestaruusottelulla) tämä olisi ollut vielä ratkaisevasti parempi, mutta nyttenkin tämä on ehdottomasti Hyvä.

1. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
-
---------------
-
---------------
2. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi No Way Out.

Avatar
Ultimate
Viestit: 60
Liittynyt: Ke 04.01.2006 20:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ultimate » Su 30.12.2012 18:10

Kenitys kirjoitti: Edge (c) vs. William Regal - WWF Intercontinental Championship
Selvä kehitysaskel Vengeancen ottelusta, vaikka arvosanassa ei olekaan kuin puolikkaan ero. Vengeancen ottelu oli ennemminkin juuri ja juuri **½, ja tämä taas jo aika lähellä ***½:a. Regal ja Edge olivat selvästi hioneet tyylejään sopimaan paremmin yhteen. Tällä kertaa ottelussa oli toimiva rakenne ja tarina, ja yleisökin oli hiton hienosti mukana. Teknisen näperryksen sijaan keskityttiin oikeasti näyttäviin painiotteisiin ja tiukkaan taisteluun. Hyviä esimerkkejä näyttävistä liikkeistä olivat muun muassa Regalin tosi raju German Suplex alussa, Edgen counter Double Underhook Powerbombiin ja Edgen DDT apronille. Kokonaisuutena oikein toimiva ja viihdyttävä IC-mestaruusottelu, ja juuri sellainen kuin kakkosmestaruusottelun sopii ollakin. Vielä pidemmällä ajalla olisi voinut tosiaan yltää vielä korkeammalle.
*** (9:45)
No! Minusta tämä kaksikko ei oikeen klikannut keskenään tämän feudin matseissa. Miesten tyylit olivat vain yksinkertaisesti liian erilaiset sopiakseen kunnolla yhteen, varsinkin kun Edge oli yksilöottelijana kuitenkin aika vihreä vielä tässä vaiheessa. Ei tämä toki mitenkään erityisen huono matsi ollut, mutta korkeintaan sellaista vähän tavallista tv-matsia parempaa ottelemista.
Trish Stratus (c) vs. Jazz - Special Referee: Jacqueline - WWF Women's Championship
Taas naisten ottelu jäi niin lyhyeksi, etten millään voi antaa tälle parempaa arvosanaa kuin *½. Silti kehitys on koko ajan oikeansuuntaista. Mestaruusotteluiden taso on ollut hitaassa mutta varmaassa nousussa SurSeristä lähtien. Nyt Jazz esitti oikein hienoja liikkeitä ja teloi erityisesti Trishin kättä tosi tylyllä tavalla. Trish oli puolestaan oma valloittava itsensä, ja yleisökin lähti otteluun mukaan. Kiva pieni välipala. Ehkä seuraavalla kerralla nähdään jo kunnon pitkä taistelu, koska näillä naisilla on kyllä edellytyksiä paljon tätä parempaan.
*½ (3:43)
Yes! Vuonna 2002 WWF:llä oli iso liuta taidokkaita naispainijoita, joilla oli potentiaalia otella oikeasti hyviä matseja. Harmi, etteivät naiset saaneet kuitenkaan kovinkaan usein kunnon näytönpaikkoja. Ei näiden naistenmatsien olisi toki mitään huikean pitkiä tarvinnut ollakaan, mutta muutaman minuutin pidempänä esimerkiksi tämä ottelu olisi varmasti noussut korkeammalle tasolle.
Ric Flair vs. Mr. McMahon - Street Fight Match
Tästä suorituksesta pitää nostaa niin maan perhanan suurta kuvitteellista hattua. Vanhat äijät antoivat tässä ottelussa aivan kaikkensa. Puhtaalta painilliselta anniltaan tätä on turha lähteä edes yrittää arvostelemaan, koska tekninen suorittaminen oli viimeinen asia, josta tässä ottelussa oli kyse. Sen sijaan tässä ottelussa oli mieletön tunnelma ja todellista omistautumista kahdelta mieheltä, joista toinen ei koskaan ole ollut aktiivipainija ja toinen on vuosien ajan ollut WCW:ssä aikamoisessa limbossa. Sinänsä mitään järjettömän suuria yksittäisiä bumppeja ei nähty, mutta esimerkiksi televisiomonitori-iskut ja loppupuolella nähty lyijyputkikolautus olivat kyllä tosi karuja. Lisäksi molemmat bleidasivat vakuuttavasti ja ennen kaikkea kertoivat ottelussa hienon tarinan. Kategoriassaan tämä on aivan erinomainen klassikko ja ihan näin muutenkin ehdottomast hieno kamppailu.
***½ (14:55)
Yes! Minusta on hivenen outoa, että tämä matsi ei yleensä saa mitenkään erityisen paljon kiitosta osakseen. Tämä oli nimittäin oikeasti todella kova suoritus kaksikolta. Hyvä, että Kenitys sentään hoksasi tämän toimivuuden!
30 Man Royal Rumble Match - Undisputed WWF Championship Title Shot
Participants: Rikishi, Goldust, Boss Man, Bradshaw, Lance Storm, Al Snow, Billy, Undertaker, Matt Hardy, Jeff Hardy, Maven, Scotty 2 Hotty, Christian, Diamond Dallas Page, Chuck, The Godfather, Albert, Perry Saturn, Steve Austin, Val Venis, Test, Triple H, The Hurricane, Faarooq, Mr. Perfect, Kurt Angle, Big Show, Kane, Rob Van Dam, Booker T

Tykkäsin tästä Rumblesta paljon enemmän kuin olin osannut odottaa pitäväni. En edes muistanut, että tämä olisi kuulunut jotenkin erityisesti suosikki-Rumbleihini, mutta niin vain tämä oli koko ajan hiton viihdyttävää katsottavaa. Poikkeuksellisen tästä tekee se, että tässä oli todella vähän sellaista ison lauman mitäänsanomatonta ja tylsää brawlausta, jota on yleensä aivan liikaa ottelun keskivaiheilla. Tällä kertaa tuollaiselta turhalta hieromiselta oli vältytty ovelien buukkauksien ansiosta ja siksi, ettei ottelussa ollut kuin pari turhaa ja mitäänsanomatonta nimeä. Lisäksi mukana oli paljon mielenkiintoisia ja palaavia tähtiä (ja jopa yksi uusi painija). Yksittäisistä painijoista kovimman suorituksen veti Steve Austin, ja suurin palaaja oli tietenkin Triple H, mutta heidän ohella todella suuren vaikutuksen teki Mr. Perfect, joka oli aivan toisenlaisessa iskussa kuin WCW-uransa loppupuolella. Perfect todella väläytti mahtavaa osaamistaan, ja lopussa yleisökin oli hienosti hänen puolellaan. Tässä olisi ollut mahdollisuudet vaikka minkänlaiseen uuteen uraan Perfectillä, mutta niin vain väärät buukkauspäätökset ja henkilökohtaiset mokailut aiheuttivat sen, ettei Perfectiä enää nähty WWF:n ppv:issä tämän jälkeen. No, ei Perfectistä sen enempää. Kokonaisuutena ottelu oli siis todella viihdyttävää katsottavaa, eikä aika käynyt missään vaiheessa pitkäksi, vaikka tämä on 30-miehisen Rumblen historian pisin Rumble-ottelu.
**** (69:22)
No! Tätä Rumblea vaivasi sellainen tietynlainen tähtivoiman puute. Mukana oli toki hieno kattaus paluunsa tehneitä nimiä ja muutenkin mielenkiintoisia ottelijoita, mutta varsinaisia voittajasuosikkeja ei kauheasti löytynyt. Lisäksi melkein kaikki isommat nimet oltiin säästetty ottelun loppuun, joten alkupuolisko tuntui välillä vähän turhankin merkityksettömältä menolta. Otteluna toki tapahtuman paras, mutta Royal Rumble -matsien osalta keskikastia.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 31.12.2012 14:00

^

Kiitos Ultimatelle kommenteista :) Muihin en sen tarkemmin puutu, koska ne ovat ihan mielipideseikkoja, mutta minun mielestäni tuota vuoden 2002 Rumblea nimen omaan ei vaivannut tähtivoiman puute, sillä se oli täytetty lähestulkoon kaikilla tuon ajan isoimmilla WWF-nimillä. WWF:n roster oli vielä tuohon aikaan todella laaja (niin laaja, että se piti jakaa kahteen brändiin pian), joten kyllä tuossa Rumblessa oli todella runsaasti voittajasuosikkeja, vaikka toki sen yhden isonenäisen comebackaajan voitto vaikuttikin etukäteen aika todennäköiseltä. On toki totta, että suurin osa voittajasuosikeista saapui otteluun vasta loppupuolella, mutta se juuri teki hommasta mielenkiintoisen: alku oli enemmän hyvien painijoiden yhteenoton seuraamista.

Voittajasuosikeiksi voisin itse tuosta ottelusta nostaa ainakin Undertakerin, Steve Austinin, Triple H:n, Kurt Anglen, Big Show'n, Kanen ja Booker T:n, jotka olivat kaikki (HHH:ta lukuun ottamatta) olleet Invasion-kuvion loppuaikoina paljon esillä ME-otteluissa, suurin osa vieläpä päämestaruuskuvioissa. No, Big Show muita vähemmän, mutta Show oli aina over tuollaisessa ottelussa. Lisäksi comebackin tehnyt Mr. Perfect ja tuohon aikaan todella over Rob Van Dam olivat hyviä yllätysvalmiita voittajaehdokkaita vielä tuohon listaan lisättynä. Harvoin Rumble-ottelussa on noin montaa mahdollista voittajaa mukana.

Avatar
Ultimate
Viestit: 60
Liittynyt: Ke 04.01.2006 20:23
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ultimate » Ti 01.01.2013 19:32

Tämän historian neljännen ROH-tapahtuman teemana oli turnaus, jonka voittaja kruunattaisiin ensimmäiseksi ROH-mestariksi. Turnauksessa oli mukana 16 ottelijaa, joista karsittaisiin tänä iltana neljä painijaa ensi kuussa käytävään finaaliin. Illan aikana olisi siis tarjolla rutkasti otteluita. Idealtaan tapahtuma muistutti varsin paljon WrestleMania IV:tä.

Ring of Honor:
Road to the Title

Murphy Recreational Center (22.6.2002)


Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block C)
American Dragon vs. Bio-Hazard

ROH-mestaruuden ensimmäinen omistaja selvitettäisiin siis tämän turnauksen avulla. Painijat oli jaettu neljään neljän miehen lohkoon. Jokaisessa lohkossa painijat siis muodostivat kaksi otteluparia ja parien voittajat kohtasivat toisensa lohkon finaalissa. Lohkon voittaja pääsisi ottelemaan ROH-mestaruudesta seuraavaan tapahtumaan. Tämä oli siis lohko C:n ensimmäinen ottelu ja tämän matsin voittaja kohtaisi lohkon finaalissa toisen lohko C:n kaksikon voittajan. Tässä taistossa asettuivat vastakkain tuttu ROH-nimi American Dragon ja Shawn Michaelsin painikoulun yksi uusista kasvateista, Bio-Hazard.

Tämä oli todella lyhyt ottelu. Dragon oli selvästi ottelussa isompi nimi ja selkeä painijoiden tasoero antoikin ottelulle tarinan. Ihan kiva suoritus kummaltakin, mutta eipä tästä ymmärrettävästi paljon sanottavaa ole.
** (2:28)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block A)
Paul London vs. Spanky

Tässä A-lohkon avausottelussa kohtasivat toisensa siis Paul London ja Spanky. Miehet olivat jo tässä vaiheessa uraansa tuttuja vastustajia toisilleen ja tulevien vuosien aikana miesten urat tulisivat sulautumaan entistä tiiviimmin yhteen. Spanky tultaisiin siis tuntemaan tulevaisuudessa nimellä Brian Kendrick – Londonin ja Kendrickin joukkuetta tultaisiin taas näkemään ennen kaikkea WWE:ssä.

Jo tässä vaiheessa nuorta uraansa miehet kyllä taisivat homman kehässä. Vaikka ottelu olikin vauhdikas, se ei silti sortunut liialliseksi spottailuksi, vaan pysyi hyvin kasassa. Sulavaa painia ja taidokkaita counttereita sisältänyt matsi sai myös yleisön innokkaasti mukaan. Tällä kaksikolla olisi pidemmän ajan puitteissa varmasti eväitä vielä vaikka mihin.
*** (9:57)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block C)
Doug Williams vs. Jay Briscoe

Jay Briscoe oli esiintynyt kaikissa tähän astisissa ROH-tapahtumissa ja joutunut nielemään tappion kaikissa otteluissaan. Nyt mies sai kuitenkin mahdollisuuden kasvattaa osakkeitaan Englannista saapunutta Doug Williamsia vastaan. Williams oli kiertänyt kehiä huomattavasti kauemmin kuin vasta 18-vuotias Jay. Niinpä kokeneempi ulkomaalaistähti lähtikin tähän otteluun suosikkina.

Minä pidän erittäin paljon tällaisista taidokkaista, mutta hieman hidastempoisimmista otteluista. Tämä matsi rakentui enimmäkseen teknisen painin varaan ja sen osa-alueen kumpikin näistä miehistä hallitsi. Ainut miinus matsille tulee sen lyhyydestä, sillä hieman pidempänä tästä olisi varmasti saatu vielä enemmän irti. Toki tässä turnauksessa on niin paljon otteluita, että jotkin matsit on pakko jättää lyhyemmiksi. Plussaa lisäksi todella hienosta lopetuksesta.
**½ (6:18)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block A)
Jody Fleisch vs. Johnny Storm

Tässä ottelussa kohtasivat kaksi turnauksen ulkomaalaisvahvistuksista. Brittikaksikko ei ollut toisilleen tuntematon, sillä viimeisen kolmen vuoden aikana miehet olivat kohdanneet toisensa yli 150 kertaa! Nyt miesten välinen saaga jatkuisi tässä lohko A:n toisessa ottelussa.

Kaksikon otteet eivät täysin vakuuttaneet minua. Toki matsissa nähtiin hienoja liikkeitä ja oikein hyviäkin hetkiä, mutta ottelijoiden tietynlainen epävarmuus vaivasi tätä matsia. En tiedä johtuiko se vain miesten vihreydestä, pitkän USA-kiertueen rasituksista vai mistä, mutta paikoin menoa oli vähän tönkköä. Yleisö antoi onneksi anteeksi pienet virheet ja piti taas hienosti meteliä, mikä tuo arvosanaan hieman plussaa. Kelpo ottelu.
**½ (7:01)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block D)
Low Ki vs. Prince Nana

Low Killä ja Prince Nanalla oli ollut viime tapahtumassa pieniä erimielisyyksiä, mutta nyt miehet pääsisivät selvittelemään välejään tässä D-lohkon ensimmäisessä ottelussa. Voittaja kohtaisi lohkon finaalissa joko Amazing Redin tai Xavierin.

Tämäkin ottelu jäi harmittavan lyhyeksi. Nana otti ottelun hallintaansa heti alkuhetkistä lähtien ja ottelun selkärankana olikin, että Nana yritti tehdä vastustajastaan selvää mahdollisimman nopeasti, ennen kuin Ki pääsisi todella vauhtiin. Tarina toimi oikein hyvin ja ottelun lopetuskin tuli kyllä täysin puskista. Ihan toimiva matsi.
** (3:54)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block D)
Amazing Red vs. Xavier

Näiden kahden yleisönsuosikin taipaleet ROH:ssa olivat olleet varsin erilaiset. Xavier oli kulkenut voitosta voittoon, kun taas Redin taival oli ollut hieman kivisempi. Nyt kaksikko ratkaisisi, kumpi etenisi lohkonsa finaaliin.

Redin ja Xavierin tyylit eivät oikein natsanneet yhteen. Red oli enimmäkseen lennokas painija, kun taas Xavier enemmänkin all-arounder. Kunnollista ”iso mies vastaan pieni mies” fiilistäkään tästä ei tullut, vaikka Xavier toki kaksikosta kookkaampi olikin. Sen verran taitoa näiden miesten varastoista kuitenkin löytyi, ettei tämä matsi silti kylmäksi jättänyt. Näppäriä liikesarjoja ja taukoamatonta toimintaa kesti tosin vain nelisen minuuttia, joten myöskään tämä ottelu ei erityisen muistettavaksi noussut.
** (4:21)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block B)
Christopher Daniels vs. Scoot Andrews

Daniels ja Andrews olivat ajautuneet sanojen vaihtoon Night of Appreciation –tapahtumassa. Sen seurauksena Andrews olikin haastanut ”Fallen Angelin” otteluun tähän show’hun. Nyt olisi tuon koitoksen aika.

Tämä oli tosi lyhyt kohtaaminen. Kumpikin miehistä osasi hommansa kehässä, joten kaksikko sai sentään jotain irti siitä pariminuuttisesta mikä heille annettiin. Paljon kerrottavaa tästä ei silti jäänyt.
**- (2:29)

Singles Match
Simply Luscious vs. Sumie Sakai

Ennen edellistä ottelua Christopher Daniels oli kertonut aikovansa perustaa ympärilleen ryhmän, joka tulisi kulkemaan nimellä Prophecy. Tuon ryhmittymän ensimmäiseksi jäseneksi Daniels paljasti Simply Lusciousin. Niinpä nainen oli kehänlaidalla myös Daniels vs. Andrews matsin aikana. Taiston jälkeen Luscious ryhtyi härnäämään Andrewsia ja yllytti tätä jopa lyömään itseään – tilanteen pelasti kuitenkin yksi illan ulkomaalaisvahvistuksista, japanilainen Sumie Sakai. Sakai hyökkäsi sumeilematta Lusciousin kimppuun ja niinpä meillä olikin yhtäkkiä käsissämme tämä ottelu.

Minusta tämä ottelu ei ollut kovinkaan hyvä idea tähän tapahtumaan. Kortti oli jo muutenkin ahdettu täyteen turnausmatseja, joten tämä panokseton naistenottelu tuntui hyvin turhalta. Onneksi tämä ei kuitenkaan kestänyt järin pitkään ja meno oli sentään naisten tasolla oikein katsottavaa. Ei tämä kuitenkaan tarjonnut mitään lisäarvoa tapahtumalle.
**- (3:00)

Singles Match – ROH Title Tournament, 1. Round (Block B)
AJ Styles vs. Jerry Lynn

Turnauksen avauskierroksen kieltämättä yksi kiinnostavimmista otteluista oli tämä AJ Stylesin ja Jerry Lynnin taisto. Styles oli yksi osa ROH:n erittäin lahjakasta nuorta sukupolvea, joka oli valmis tekemään läpimurtonsa. Lynn taas oli niin WCW:ssä, ECW:ssä kuin WWF:ssä esiintynyt kokenut supertähti. Tässä tultaisiin näkemään todellinen sukupolvien välinen taisto.

Eikä tämä ottelu pettymys ollutkaan. Lynn piti kokemuksellaan hienosti ottelun koossa, kun taas Styles vastasi isoimmasta osasta ottelun näyttävistä liikkeistä. Oli hienoa, että Lynnin kokemus ja tätä kautta pieni yliote vastustajastaan saatiin hyvin kirjoitettua otteluun mukaan. Aivan sille henkeäsalpaavalle tasolle tämä ei silti missään vaiheessa kasvanut, mutta tasaisen erinomaisena taistona tämä pysyi silti loppuun asti. Tyylikkäät pari viimeistä minuuttia tuovat vielä plussan arvosanan perään.
***+ (15:30)

Singles Match – ROH Title Tournament, Block A Final
Jody Fleisch vs. Spanky

Oli siis käynyt niin, että Jody Fleisch oli tiukan kamppailun jälkeen onnistunut nappaamaan voiton nemesiksestään Johnny Stormista. Spanky taas oli ottanut voiton niin ikään itselleen tutusta miehestä, Paul Londonista. Nyt tämä kaksikko selvittäisi A-lohkon voittajan ja samalla henkilön joka etenisi seuraavaan ROH-tapahtumaan ottelemaan mestaruudesta. Tuo ottelu tultaisiin käymään neljän miehen välisenä kamppailuna Iron Man –stipulaatiolla. Ensin täytyi siis kuitenkin ratkaista, kumpi kaksikosta selvittäisi tiensä tuohon matsiin.

Spanky oli ehdottomasti ROH-rosterin värikkäimpiä ja taitavimpia hahmoja. Vastaan asettunut Jody Fleisch ei ollut toki itsekään ottelijana mitenkään erityisen paljon huonompi, vaikkei ehkä aivan yhtä räiskyvä persoona ollutkaan. Tämä ottelu kärsi jälleen siitä, mistä monet muutkin tapahtuman matseista – se ei saanut kovin paljoa aikaan. Onneksi Spanky ja Fleisch käyttivät silti viisiminuuttisensa oikein hyvin hyödyksi vauhdikkaalla ottelullaan. Matsin kohokohta oli varmasti Fleischin hurja hyppy kehän ulkopuolelle – loikka meni liiankin pitkäksi ja mies rysähti päin turva-aitaa! Kaikeksi onneksi Fleisch pystyi kuitenkin jatkamaan ottelua ja saikin tempun jälkeen yleisön äänekkäästi taakseen loppuottelun ajaksi. Tämä oli kokolailla niin hyvä ottelu, kuin tässä ajassa vain ehtii rakennella.
**½ (5:15)

Singles Match – ROH Title Tournament, Block C Final
American Dragon vs. Doug Williams

C-lohkon finalistit olivat siis American Dragon ja Doug Williams. Dragon oli kaatanut hyvin nopeasti Bio-Hazardin avausottelussaan, kun taas Williams oli joutunut tekemään hieman kovemman päivätyön Jay Briscoen kanssa. Paikka mestaruusottelussa olisi siis panoksena myös tässä koitoksessa.

Tämä ottelu oli yhtä teknisen painin riemujuhlaa. Williamsin hidas ja murjova brittityyli sai vastaansa Dragonin lukotuksiin pohjautuvan mattopainin – tällaista menoa joko rakastaa tai vihaa. Minulle tämä matsi kyllä upposi täysillä: kuvankaunista painia äänekkään yleisön kera ja kaiken lisäksi jännitystä siitä, kumpi tästä oikeasti menisi jatkoon. Ja vau, Williamsin Chaos Theory on kyllä yksi näteimmistä liikkeistä kunnolla toimitettuna! Aikaa tämä ottelu sai vajaan vartin ja ehti siinä ajassa tarjota tapahtuman tähän mennessä parhaan ottelun. Tyylikäs näytös näiltä kahdelta.
***½ (13:36)

Singles Match – ROH Title Tournament, Block D Final
Amazing Red vs. Low Ki

Amazing Red oli hoidellut tiensä finaaliin varsin lyhyen taiston jälkeen Xavierin kanssa. Low Ki oli taas voittanut avausottelussa Prince Nanan suorastaan hurjan Enziguiri-potkun seurauksena – tuomari oli nimittäin lopettanut matsin tuon liikkeen jälkeen.

Myös yleisö huomio hauskasti Kin hurjan potkun chanttaamalla ennen ottelun alkua ”You killed Nana!”. Itse ottelu taas alkoi suorastaan hurjalla liikkeidenvaihtojen ja counttereiden sarjalla – ensimmäinen minuutti sytytti kyllä niin minut kuin yleisönkin hienosti tähän matsiin mukaan. Ennen ottelua minua hieman mietitytti miten miesten tyylit natsaisivat keskenään, Red kun oli pääosin lennokkaan painin edustaja, kun taas Ki ehkä enemmän teknisen menon taitaja. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä miesten erilaiset otteet tuntuivat vain oikeastaan täydentävän toisiaan. Lisäksi Ki tuntuu ottelevan kovatasoisen matsin melkein kenen kanssa tahansa. Oman lisänsä antoivat myös fanit, jotka olivat äänekkäimmillään koko tapahtuman aikana tämän matsin aikana. Ottelun pidettiin myös sopivan pituisena, sillä siinä ehdittiin nähdä kokolailla kaikki tarpeellinen, mutta sitä ei venytetty silti turhan pitkäksi. Tosi hieno koitos.
***½ (11:13)

Singles Match – ROH Title Tournament, Block B Final
AJ Styles vs. Christopher Daniels

AJ Stylesin tie finaaliin oli kulkenut kivikovan Jerry Lynn –ottelun kautta. Daniels oli taas päihittänyt helpon oloisesti Scoot Andrewsin. Tämän lisäksi Danielsilla oli allaan pidempi tauko ennen illan toista otteluaan kuin Stylesillä. Tätä taustaa vasten ottelun suosikiksi pelattiinkin ”Fallen Angelia”.

Daniels oli ottelun se osapuoli, joka hallitsi matsin ensihetkiä. Tiukan mattopainiosuuden jälkeen puntit kuitenkin tasoittuivat ja myös AJ Styles pääsi enenevissä määrin mukaan otteluun. Tämä oli kuitenkin sikäli erilainen Stylesin matsi, ettei lennokas nuorukainen käyttänyt high flying –taitojaan juurikaan hyväkseen ottelun aikana. Fyysinen ja counttereiden täyteinen otteleminen tuntui silti sopivan kaksikolle oikein hyvin. Yleisö ei ottelun alkupuolella jaksanut olla kauhean hyvin mukana, mikä oli tietysti ymmärrettävää illan massiivisen ottelutarjonnan jälkeen. Yleisökin heräsi kuitenkin jälleen menoon mukaan, Stylesin lennettyä päin turva-aitaa ja aukaistua otsansa. Tämä oli selkeästi illan pisin ottelu, mutta tylsää näiden kavereiden matsaamista katsoessa ei tullut. Propsit Stylesille, joka oli mukana kahdessa illan pisimmässä ottelussa, muttei osoittanut hiipumisen merkkiäkään.
***½ (21:45)

Kokonaisarvio: Tämä on hieman hankala tapahtuma arvosteltavaksi. Koska otteluita nähtiin peräti 13, mahtui mukaan väkisinkin myös niitä hieman keskinkertaisempia tapauksia. Toisaalta itse turnaus oli sinänsä oikein kivaa seurattavaa. Ehdottoman positiivisen fiiliksen tapahtumasta jättivät myös viimeiset kolme matsia, jotka olivat kaikki ***½-tasoisia mittelöitä. Tapahtuman aikana nähtiin myös tämän ajan ROH:lle ominaisia huonosti toteutettuja ja välillä täysin päättömiäkin segmenttejä. Mukavasti erilainen selostus Steve Corinon ja Donnie B:n toimesta lukeutuu taas tämänkin show'n plussapuoliin. Kokonaisuudessaan tämä sekava soppa jää kuitenkin näistä ensimmäisestä neljästä ROH-tapahtumasta heikoimmaksi.


Vuoden 2002 PPV:t
  • Night of Appreciation (ROH): *** / ***½
    Era of Honor Begins (ROH): *** / ***½
    WrestleMania X8 (WWF): ***- / ***½
    Backlash (WWF): ***- / ***½
    Royal Rumble (WWF): ***- / ***½
    No Way Out (WWF): ***- / ***½

    Round Robin Challenge (ROH): *** / ***+
    Insurrextion (WWF): ***- / ***+

    Road to the Title (ROH): **½ / ***
    Judgment Day (WWE): **½ / ***

    Weekly PPV #1 (TNA): / **-

Sananen vielä tavasta, jolla arvostelen tapahtumia. Ensinäkin lasken käytyjen matsien tähtimääristä keskiarvon (joka pyöristyy 0.25 tähden tarkkuudella). Tämän jälkeen lisään siihen 0-1 tähteä lisää, riippuen siitä kuinka hyvin show'n muut osat onnistuivat (segmentit, selostus...). Tästä muodostuu sitten kokonaisarvosana tapahtumalle.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 02.01.2013 18:01

Kenitys kirjoitti:Tämä olisi muuten noussut huippuotteluiden tasolle, mutta minua oikeasti nyppii näissä Jerichon mestaruuskauden otteluissa aivan suunnattoman paljon se, kuinka heikon näköiseksi hänet on pakko buukata joka kerta. Kun verrataan vaikkapa No Mercyssä nähtyä ottelua miesten välillä, Jericho on yhtäkkiä taidoiltaan vain varjo entisestä, vaikka nyt hänen nimen omaan pitäisi olla koko WWF:n ykkösnimi. Joo joo, Jericho on heel, muttei sitä hommaa täysi vetää täysin yli. Voisin avautua tästä pidemminkin, mutta ehkä mennään ottelun muihin piirteisiin.
Useasti olen mehustellut ajatuksella, mitä olisi tapahtunut, jos WWE olisi ihan aikuisten oikeasti uskaltanut asettua Jerichon taakse. Jericholla oli kyllä paketti kasassa. Hän oli vielä nuori, hyvä painimaan, hyvä puhumaan. Hieman erilaisella bookkauksella Jerichosta olisi helposti saanut uuden megatähden WWE:n tähtitaivaalle. Eihän Jerichon ura tietenkään huono tällaisenaankaan ole, mestaruuksia kymmenittäin ja valtava nimi painimaailman sisällä, mutta sellaiseksi mainstream-tähteä hänestä ei sitten koskaan tullut. Kiitos tämän Undisputed-kauden aikana nähdyn bookkauksen.

Syynä oli varmaan kaksi asiaa.
a.) lyhytnäköisyys. Ajateltiin että rosterista löytyy megatähtiä ihan riittävästi. Austin, HHH, Rock, Angle ja palaamassa oleva Hogan. Ajatteliko kukaan, että 1,5 vuoden päästä jäljellä olisi enää Angle ja HHH.
b.) Jerichon passissa luki väärä kansallisuus.

Näitä mielenkiintoisia "mitä jos" skenaarioita. Niin ja jos jotakuta kiinnostaa, niin huomenissa jatkan tuota omaa projektia.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 02.01.2013 20:48

What kirjoitti:
Kenitys kirjoitti:Tämä olisi muuten noussut huippuotteluiden tasolle, mutta minua oikeasti nyppii näissä Jerichon mestaruuskauden otteluissa aivan suunnattoman paljon se, kuinka heikon näköiseksi hänet on pakko buukata joka kerta. Kun verrataan vaikkapa No Mercyssä nähtyä ottelua miesten välillä, Jericho on yhtäkkiä taidoiltaan vain varjo entisestä, vaikka nyt hänen nimen omaan pitäisi olla koko WWF:n ykkösnimi. Joo joo, Jericho on heel, muttei sitä hommaa täysi vetää täysin yli. Voisin avautua tästä pidemminkin, mutta ehkä mennään ottelun muihin piirteisiin.
Useasti olen mehustellut ajatuksella, mitä olisi tapahtunut, jos WWE olisi ihan aikuisten oikeasti uskaltanut asettua Jerichon taakse. Jericholla oli kyllä paketti kasassa. Hän oli vielä nuori, hyvä painimaan, hyvä puhumaan. Hieman erilaisella bookkauksella Jerichosta olisi helposti saanut uuden megatähden WWE:n tähtitaivaalle. Eihän Jerichon ura tietenkään huono tällaisenaankaan ole, mestaruuksia kymmenittäin ja valtava nimi painimaailman sisällä, mutta sellaiseksi mainstream-tähteä hänestä ei sitten koskaan tullut. Kiitos tämän Undisputed-kauden aikana nähdyn bookkauksen.

Syynä oli varmaan kaksi asiaa.
a.) lyhytnäköisyys. Ajateltiin että rosterista löytyy megatähtiä ihan riittävästi. Austin, HHH, Rock, Angle ja palaamassa oleva Hogan. Ajatteliko kukaan, että 1,5 vuoden päästä jäljellä olisi enää Angle ja HHH.
b.) Jerichon passissa luki väärä kansallisuus.
Ei tähän paljon lisättävää ole. Olen tosin Jerichon statuksesta hieman eri mieltä. Kokonaisuudessaan Y2J teki kuitenkin loppujen lopuksi sellaisen uran (ja viimeisteli sen merkittävyyden viimeistään ensimmäisen comebackinsa jälkeen), että kyllä hän minun silmissäni on nykyisin mainstream-tähti. Kehityksessä meni paljon kauemmin kuin siinä olisi mennyt, jos WWE olisi alkanut hyödyntää häntä saman tien vuodesta 2001 lähtien eikä pistänyt häntä ensin pariksi vuodeksi midcard-limboon, mutta lopputulos on silti loistava. Ennen kaikkea tuon lopputuloksen tekee merkittäväksi juuri sen, että siitä voi todella suuren kiitoksen antaa puhtaasti Jerichon omille lahjoilla ja työnteoille. Jericho osoittautui niin merkittäväksi ja yleisölle tärkeäksi nimeksi, ettei häntä voitu lopulta olla pitämättä pois ME-kuvioista. Juuri tuon vaivaista kinttupolkua kautta tapahtuneen nousun takia Jerichon asema painimaailmassa on hyvin ainutlaatuinen.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 02.01.2013 22:32

Kenitys kirjoitti: Olen tosin Jerichon statuksesta hieman eri mieltä. Kokonaisuudessaan Y2J teki kuitenkin loppujen lopuksi sellaisen uran (ja viimeisteli sen merkittävyyden viimeistään ensimmäisen comebackinsa jälkeen), että kyllä hän minun silmissäni on nykyisin mainstream-tähti.
Tokihan Jerichoa painiskenessä arvostetaan ihan valtavasti, yhtenä oman aikakautensa parhaista. "Mainstream"-tähti Jericho ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Menepä torille kysymään, niin moni kyllä tietää Hulk Hoganin, John Cenan ja Stone Coldin, mutta veikkaanpa että juuri kukaan ei tiedä Chris Jerichoa.

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ke 02.01.2013 23:05

What kirjoitti:
Kenitys kirjoitti: Olen tosin Jerichon statuksesta hieman eri mieltä. Kokonaisuudessaan Y2J teki kuitenkin loppujen lopuksi sellaisen uran (ja viimeisteli sen merkittävyyden viimeistään ensimmäisen comebackinsa jälkeen), että kyllä hän minun silmissäni on nykyisin mainstream-tähti.
Tokihan Jerichoa painiskenessä arvostetaan ihan valtavasti, yhtenä oman aikakautensa parhaista. "Mainstream"-tähti Jericho ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Menepä torille kysymään, niin moni kyllä tietää Hulk Hoganin, John Cenan ja Stone Coldin, mutta veikkaanpa että juuri kukaan ei tiedä Chris Jerichoa.
Jerichohan oli Dancing With the Starsissa vuosi tai pari sitten, että kyllä hän jonkinsortin mainstream julkimo on. Tietysti on täysin eri asia että muistavatko he Jerichon painijana vai sinä tyyppinä joka oli Dancing With the Starsissa.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Japeet
Viestit: 1514
Liittynyt: Pe 29.12.2006 16:00

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Japeet » To 03.01.2013 00:19

Itseäni kiinnostaa enemmän että oliko tanssikisassa mukana Chris Jericho - painija, vai Chris Jericho - muusikko.

Avatar
Fletch
Viestit: 250
Liittynyt: La 17.10.2009 14:29

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Fletch » To 03.01.2013 00:26

Japeet kirjoitti:Itseäni kiinnostaa enemmän että oliko tanssikisassa mukana Chris Jericho - painija, vai Chris Jericho - muusikko.
Tämä viesti + Japeetin avatar + savut = :'----D

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 03.01.2013 11:18

Jatketaanpa sitten projektia pienen joulutauon jälkeen.

Kuva
Tiistai, 1. Marraskuuta 2005
iPayOne Center, San Diego, California


Taboo Tuesday oli edellisvuonna päivänvalonsa nähnyt erikoinen konsepti. Sen lisäksi että tapahtuma järjestettiin nimensä mukaisesti tiistaina, niin tässä faneille annettiin valta päättää otteluiden stipulaatioista ja jopa mestareiden haastajista. Äänestys suoritettiin WWE:n nettisivujen kautta ja tämä vuoden 05 tapahtuma keräsi yli 6 miljoonaa ääntä ympäri maailman. Lokakuussa Spike TV:ltä takaisin ”kotiinsa” USA Networkille muuttanut RAW-brändi isännöi tätä tapahtumaa. Selostuspöydän takaa tosin löytyi yllätys. Syystä tai toisesta Joey Styles oli Jerry Lawlerin selostajaparina. Ainakin Styles itse mainosti tuuraavansa JR:ia vain tämän illan, mutta tosi asiassahan Styles otti Jörön paikan tulevien kuukausien ajaksi ihan kokonaan. Mitään hurjan pitkäikäistä ratkaisuahan tuosta ei tullut, mutta ainakin pientä vaihtelua saatiin.

Interpromotional Tag Team Match
Chris Masters & Snitsky VS. Rey Mysterio & Matt Hardy

Tiukkoina brändijaon vuosina nämä Smackdown vs. RAW kohtaamiset olivat harvinaista herkkua. Viime viikkoina näitä oltiin kuitenkin nähty jonkin verran, koska Survivor Seriesiin oltiin rakentamassa isoa brändien välistä sotaa ja tapahtuma pikkuhiljaa alkoi lähestymään. Tässä katsojat saivat valita ketkä kaksi SD:in painijaa haastaisivat RAW:n miehet. Matt ja Rey jättivät taakseen HC Hollyn, JBL:n ja Christianin. Niin ja alunperin tässä ottelussa piti Snitskyn tilalla nähdä Edge. Suorareunainen supertähti kuitenkin viime hetkellä kylmästi kieltäytyi ottelemasta (välttääkseen hankalan kohtaamisen Matt Hardyn kanssa) ja esitteli Snitskyn korvaajakseen. Ei tehnyt palveluksia matsilaadulle, mutta mikäs siinä. Ja vielä yksi sivujuonne. Eric Bischoffilla ei ollut viime aikoina mennyt erityisen lujaa tj:n pallilla. Hän oli karseasti epäonnistunut kaikissa asettamissaan tavoitteissa ja tämä oli saanut itsensä Vince McMahonin tulemaan esille. Vince oli antanut ymmärtää, että mikäli meno ei pikaisesti muutu, saattaa lähtö olla lähellä. Joten siinä mielessä tässä ottelussa oli vähän enemmän panosta kuin tuikitavallisessa joukkuemätössä. Tuota brändisotaa korostettiin vielä ottelun aikanakin sillä, että Teddy Long ja Eric Bischoff olivat kumpikin signanneet matsiin omat tuomarinsa. Näinpä Nick Patrick ja Mike Chioda saivat jakaa työtaakan ja sulassa sovussa päättää kumpi sitä mattoa paukuttaa. Sellaista pientä sekavuutta tuo tietysti toi, mutta ei kuitenkaan niin paljoa että se matsia olisi pilaamaan päässyt.

Itse ottelusta tykkäilin yllättävänkin paljon. Mysterio oli kotikulmillaan todella suosittu ja Hardykin oli uransa huippupisteessä Edge-feudin myötä. Mastersilla ja Snitskyllä tietysti ne omat heikkoutensa olivat, mutta pienempikokoisten vastustajiensa kanssa he onnistuivat näyttämään tässä varsin hyviltä. Kestoa tällä oli enemmän kuin odotin, mutta se ei ollut tällä kertaa huono asia. Tästä saatiin ihan kunnollinen joukkuematsi aikaan. Kyllä tälle varovaiset kehut uskaltaa antaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:46
Voittajat: Mysterio & Hardy (Mysterio pinned Masters)

Arvosana: ***

Tag Team Match
Rob Conway & Tyson Tomko VS. Eugene & Jimmy Snuka

Aivan ensiksi, Rob Conwayn tunnari. La Resistancen singles pushit, ah niitä muistoja. RAW:n Homecoming juhlassa Conwaylla oli ollut skismaa WWE-legendojen kanssa ja näinpä oltiin päädytty sellaiseen ratkaisuun että fanit saisivat valita Eugenelle joukkuekaverin ”legendojen” joukosta. Voittajan lisäksi vaihtoehtoina olivat Kamala ja Jim Duggan. Joten ehkä käyttäisin termiä ”legenda” mahdollisimman löyhästi.

Olihan tämä matsi aika Kamala, vaikka herra itse ei siihen mukaan päässytkään. Kaava oli se tuttu ja turvallinen. Painikuntoinen kaveri otti hirveiltä heeleiltä minuuttitolkulla turpaan, kunnes sai tehtyä sen hot tagin ja raihnainen pappa sitten iski ne muutamat ”bread & butter” muuvinsa. Ihan totaalista tv-matsikamaa siis, mutta tällaisena harmittomana välipalana ihan menetteli. Uudestaan ei kyllä tee mieli tätä katsoa.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:14
Voittajat: Snuka & Eugene (Snuka pinned Conway via Superfly Splash)

Arvosana: * ½

Singles Match
Carlito VS. Mankind

Mick Foleyn kehäpaluu 18kk tauon jälkeen toteutettiin tällaisella pienemmän profiilin kuviolla. Foley oli taannoin vieraillut Carliton Cabanassa ja homma yltyi verbaaliseksi miekkailuksi. Sen jälkeen tilanne eskaloitui fyysiseksi ja tulevina viikkoina Carlito pääsi tutustumaan Foleyn kaikkiin eri persooniin. Dude Love, Cactus Jack ja Mankind tekivät kaikki RAW-paluunsa. Näinpä fanien päätettäväksi jäi, että mikä Foleyn persoonista ottelussa nähtäisiin ja fanit valitsivat sen synkimmän alter egon, Mankindin.

Tämä nyt oli lähinnä sellainen ”ihan ok” tasoinen alakortin ottelu. Parhaiten tästä jäi mieleen Foleyn törmäykset teräsportaiden kanssa. Etenkin yksi spotti, jossa Foley iski takaraivonsa portaisiin oli julman näköinen ja varmasti teki kipeää. Muuten tämä oli aika lailla perustasoista ”WWE-brawlausta.” Monille varmaan sellainen ”feel good” hetki nähdä vanhaa suosikkiansa jälleen kehissä. Siihen kysymykseen, että vieläkö Foleysta olisi painijana johonkin tämä ei kuitenkaan vastauksia antanut.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:24
Voittaja: Mankind (Mandible Claw)

Arvosana: ** ½

World Tag Team Championship Match
Lance Cade & Trevor Murdoch © VS. Kane & The Big Show

Tämä linkittyy illan pääotteluun. Siinä fanit saivat päättää kaverin Kurt Anglelle ja John Cenalle. Kane ja Big Show vetivät kumpikin lyhyen tikun Shawn Michaelsia vastaan ja näinpä viime vuoden tapaan kaksi ”häviäjää” saivat lohdutuspalkintona joukkuemestaruusmatsin. Joten mitään taustoja tällä ei ollut, suurin kysymys oli se, kuinka paljon Showsteria ja Kanea yhteistyö kiinnostaisi.

Nimistä jo pystyi päättelemään, että mitään tekniikkapainin riemujuhlaa tässä ei tultaisi näkemään. Siltikin vaikka tässä kuinka viisas smarkki koittaa olla, niin pakko se on myöntää: kyllähän siinä Kanen ja Show'n tiimissä jotain oli. Kaksi hirmuista monsteria samalla puolella hurja tupla-kuristusjuntta lopetusliikkeenään. Ja kun vieläpä satuin tykkäämään myös Red Neck Wrecking Crew'sta, niin ihan mielelläni tämän ottelun katselin. Vaikka tällä ei mitään taustaa ollutkaan, niin siltikin jäi sellainen tuntuma että joukkuemestaruudet jotain merkkaisivat. Ihan jees, ihan jees...
Spoiler: näytä
Kesto: 7:59
Voittajat: Big Show & Kane (Double Chokeslam)

Arvosana: ** ½

Street Fight
Batista VS. The Coach w./ Vader & Goldust

Olipahan erikoinen ottelu, mutta erikoiset olivat taustatkin. Viime viikkoina Coachilla oli ollut erinäisiä kohtaamisia 'Stone Cold' Steve Austinin kanssa. Austin oli tuttuun tyyliinsä nöyryyttänyt Coachmania mielensä mukaan ja tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, että tässä tapahtumassa Coachin piti kohdata Austin joko verbaalisessa väittelyssä, kädenvääntökisassa tai katutappelussa. Viime hetkellä Austin oli kuitenkin tehnyt oharit, eikä halunnut nousta kehään. Tarkkoja takahuonejuoruja asiasta en tiedä, mutta joka tapauksessa uusi suunnitelma piti pikavauhdilla laatia. Näinpä edellisenä iltana RAW:ssa Coach esitteli yleisölle kaksi henkivartijaansa. Kaikista maailman ihmisistä nämä olivat Goldust ja Vader. Etenkin Vader olisi mielestäni voinut tämän vierailun jättää tekemättä. Teki oikein pahaa katsoa rapakuntoista ukkoa ja verrata häntä ysärillä vaikuttaneeseen hirviöön. Hätävarasuunnitelmana Austinin tilalle sitten hommattiin maailmanmestari Batista. Ja samalla tietysti saatiin yksi brändien välinen kohtaaminen tapahtumaan. Ainakin tavallaan.

Vaikka tämä paperilla oli Batistan ja Coachin yksilömatsi, niin käytännössä Elukka otteli koko kolmikkoa vastaan. Katutappelusäännöt kun sen mahdollistivat. Tuosta huolimatta tämä oli lähinnä surullista katsottavaa. Eipä tämä oikeastaan ollut muuta kuin glorifoitu squash, ja etenkin rapakuntoinen Vader Batistan hiekkasäkkinä oli vähän ikävää katsottavaa. Vitsimatsi, ei yhtään sen enempää.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:13
Voittaja: Batista (Batista Bomb)

Arvosana: * ½

Women's Championship Match (Lingerie Battle Royal)
Ashley VS. Candice Michelle VS. Mickie James VS. Victoria VS. Maria Kanellis VS. Trish Stratus ©

Lisää vitsimatseja. Tässä katsojat saivat päättää millaisen asusteisiin neidot pukeutuisivat ja valinta kohdistui yllättäen pelkkiin alusasuihin. Kuka olisi arvannut? Mielelläni toki katselen yllämainittujen neitojen kaltaisia naisia pikkareissa, mutta siinä vaiheessa katson ihan vaan rehdisti pornoa. Enemmän vielä ärsytti, että tässä oli pakko sitten puolustaa myös mestaruutta. Pehmopornon tarjoamisen lisäksi tässä nähtiin ensimmäistä kertaa ppv-tasolla Mickie Jamesia ja hänen sairaalloista suhdettaan Trish Stratusiin tuotiin hienosti esille. Useamman kerran matsin aikana Mickie pelasti Trishin eliminoinnilta ja tämä kuvio kaikin puolin kyllä sai katsojan pauloihinsa. Painillinen anti odotetusti hyvin lähellä nollaa, mutta kyllä tämän muista syistä ihan mielellään katsoi.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:29
Voittaja: Trish Stratus

Arvosana: *

Intercontinental Championship Match (Steel Cage)
Ric Flair © VS. Triple H

Jos oltiin tätä ennen nähty useampia kevyitä matseja, niin tästä sitä tunnetta ja paatosta ei puuttunut. Siitä lähtien kun Flair tuli WWE:hen vuonna 2001 oli hänellä ollut yksi ystävä ylitse muiden: Triple H. Yhdessä he perustivat Evoluution ja vuositolkulla seisoivat toistensa rinnalla toisiaan kilpaa kehuen. Kun HHH kesäkuussa jäi pienelle tauolleen oli paljon kerennyt tapahtua. Flairista oli tullut valtava yleisön suosikki ja hän oli jopa voittanut IC-mestaruuden. Mutta koko tämän ajan Flair jaksoi tasaisin väliajoin muistuttaa kuinka hänen paras ystävänsä tulisi piakkoin palaamaan. Lokakuun Homecoming-illassa se sitten tapahtui. Game teki paluunsa ja muodosti joukkueen parhaan ystävänsä kanssa. Yleisön villisti hurratessa HHH & Flair lähes leikiten voittivat Carliton ja Mastersin, mutta juhlat muuttuivatkin verenhuurteiseksi pieksäjäisiksi. HHH tylysti käänsi selkänsä parhaalle ystävälleen ja suoritti vaivaannuttavan pitkään kestäneen verisen beatdownin. Toivuttuaan tästä ei Flair suinkaan antanut asian olla. Miesten välillä nähtiin viikko viikolta yhä intensiivisimpiä promoja ja tappeluita. Flair oli mm. anonut WWE-faneja äänestämään häkkiottelun puolesta, ja senhän he myös tekivät.

Tätä katsoessa kyllä huomasi kuinka sitä on painifanina muuttunut. Muistan hämärästi silloin marraskuussa 05 katsoneeni tämän matsin, ja silloin pidin sitä jokseenkin tylsänä verilöylynä. Nykyään tätä osaa arvostaa ihan eri tavalla. Onhan se totta, että etenkin matsin keskiosa oli kovin hidasta toimintaa, mutta se hidas tempo sopi tähän otteluun ja taustatarinaan aivan täydellisesti. Ei Flairin ja HHH:n kohtaamiseen vaan sovi sellainen tlc-tyylinen spottailu ja holtiton hyppelehtiminen. Tämä oli juuri täydellinen osoitus siitä, kuinka hyvällä pelisilmällä ja nappiajoituksilla saa Suplexinkin vaikuttamaan elämää suuremmalta jutulta. Ottelu kertoi hienon tarinan, ja kyllä sitä intensiteettiäkin löytyi matsin alku- ja loppupuolelta ihan riittävästi. Tunnelmaa, tarinaa, elämää suurempaa fiilistä. Kertakaikkiaan mallikelpoinen häkkimatsi. Sellaiseksi superotteluksi tämä ei sentään noussut johtuen Flairin rajoitteista, mutta tässä on kyllä malliesimerkki siitä, kuinka helppoa on otella mukaansatempaava matsi kun sen taidon osaa. Illan paras ja etenkin 56-vuotiaalta Flairilta aivan uskomaton suoritus.
Spoiler: näytä
Kesto: 23:47
Voittaja: Ric Flair (Escape)

Arvosana: ****

WWE Championship Match (Triple Threat)
John Cena © VS. Kurt Angle VS. Shawn Michaels

Kovalta kuulosti paperilla tämä illan pääottelukin. Sitten Unforgivenin ja sen epäselvän loppuhässäkän oli Cenan ja Anglen tilanne vain pahentunut viikko viikolta. Angle jahtasi WWE-vyötä raivohullun lailla, eikä aikonut pysähtyä ennen kuin tavoite oli saavutettu. Siinä välissä hän kuitenkin joutui lämmittelemään vanhaa kärhämää Shawn Michaelsin kanssa. Voitot vuoden aikana olivat 1-1 ja RAW:n Homecoming-illassa kaksikko otteli 30 minuutin teräsmiesmatsissa ratkaistakseen sen lopullisen paremmuuden. Vieläkään sitä ei saatu selville, sillä ottelu päättyi laimeasti tasapeliin. Nyt fanit olivat äänestäneet Michaelsin tähän mukaan ja haastajilla olikin mahdollisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Todistaa olevansa se ”parempi mies” ja samalla voittaa painimaailman arvostetuin mestaruus. Kolminottelun myötä oli jälleen kaikki todennäköisyydet saatu kasattua Cenaa vastaan.

Ja kyllähän tämä kaikin puolin toimiva ja viihdyttävä päämatsi oli. Etenkin Angle hullun suplex-sessionsa aikana loisti kuin kirkkain tähti taivaalla. Lisäjännitystä tuotiin Anglen ja Michaelsin lyhytkestoisella liittoumalla ja muutenkin meno oli sellaista kuin tältä kolmikolta saattoi odottaakin. Eli nautin kyllä tästä matsista paljonkin, mutta mitään sellaista ennennäkemätöntä hulinaa tästä ei saatu aikaiseksi. Niiden oikeasti huikeiden kolminotteluiden tasolle tämä ei noussut, tämä oli ennemminkin sellainen peruslaadukas rykäisy kolmelta hienolta painijalta. Loppuhetket olivat kiivaita, tulisia ja jännittäviä, mutta siltikään ihan huippuarvosanoihin tämä ei yltänyt.
Spoiler: näytä
Kesto: 16:44
Voittaja: John Cena (pinned Michaels via F-U)

Arvosana: *** ½

*** Ric Flair
** Triple H
* Kurt Angle

Yhteenveto
: Viimeinen tunti. Niin monesti historian saatossa WWF/E on sen todistanut. Verrattuna kilpailijoihinsa sen ehdoton etu on aina ollut, että se osaa lähettää yleisön kotiin tyytyväisenä. Sillä on oikeasti valtavan suuri merkitys. Tässäkin kaksi ensimmäistä tuntia oli lähinnä vitsimatseja ja pehmopornoa, mutta kaksi viimeistä ottelua olivatkin sitten täyttä tykitystä, jonka vuoksi tapahtumasta jäi mieleen todellisuutta ruusuisempi kuva. Hieman parannusta Unforgivenista ja No Mercystä, mutta selvää laskua Summerslamista ja sitä edeltäneistä tapahtumista. Jotta tuo tulisi myös arvosanassa esille, niin heitän tälle sen neljäsosan lisän.
1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. TNA - Unbreakable 3,36
4. WWE - WrestleMania 21 3,31
5. TNA - Sacrifice 3,11
6. WWE - SummerSlam 2,93
7. TNA - Lockdown 2,91
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
9. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
10. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
11. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
12. TNA - Hard Justice 2,78
13. WWE - Taboo Tuesday (RAW) 2,69
14. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
15. WWE - Unforgiven (RAW) 2,63
16. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
17. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,47
18. TNA - Bound For Glory 2,03
19. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)
Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance
Chris Daniels VS. AJ Styles VS. Samoa Joe / TNA Unbreakable

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » To 03.01.2013 15:41

Syystä tai toisesta Joey Styles oli Jerry Lawlerin selostajaparina. Ainakin Styles itse mainosti tuuraavansa JR:ia vain tämän illan, mutta tosi asiassahan Styles otti Jörön paikan tulevien kuukausien ajaksi ihan kokonaan. Mitään hurjan pitkäikäistä ratkaisuahan tuosta ei tullut, mutta ainakin pientä vaihtelua saatiin.
Oli tuolle syykin olemassa. Kaikki sai alkunsa RAW:n Homecoming-jakson lopusta, jossa Steve Austin Stunneroi koko McMahonin perheen - kyllä, myös Lindan. Stone Cold piti vielä kaljabileet tämän päälle.

Seuraavalla viikolla oli RAW:ssa paikalla hyvin vihainen Vince McMahon, joka halusi rangaista syyllisiä tuohon Austinin hyökkäykseen. Katsoin tuon jakson Subilta lyhennettynä, mutta tuo syyllisten etsintä huipentui jakson lopussa, kun Vince pyysi selostajakolmikon kehään eli King, JR ja Coach. Vince syytti heitä tuosta beatdownista ja miten he eivät sitä estäneet, vaatien selostajia pyytämään anteeksi. King ja Coach tekivät sen ja pääsivät pälkähästä, mutta anteeksipyysi myös JR.

Tuota pyyntöä ei vaan hyväksytty, sillä Linda monotti JR:ää munille ja antoi itse potkut JR:lle. McMahonit pitivät juhlallisuudet tämän kunniaksi JR:n kärvistellessä sukukalleuksiensa puolesta.

YouTubesta tuota segmenttiä ei kokonaisuudessaan löydy. Ainoastaan siihen asti, kun Vince alkaa tentata JR:ää eli se tärkein menee ohi.
hevosen k**pä

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 05.01.2013 12:25

What kirjoitti:
Kenitys kirjoitti: Olen tosin Jerichon statuksesta hieman eri mieltä. Kokonaisuudessaan Y2J teki kuitenkin loppujen lopuksi sellaisen uran (ja viimeisteli sen merkittävyyden viimeistään ensimmäisen comebackinsa jälkeen), että kyllä hän minun silmissäni on nykyisin mainstream-tähti.
Tokihan Jerichoa painiskenessä arvostetaan ihan valtavasti, yhtenä oman aikakautensa parhaista. "Mainstream"-tähti Jericho ei kuitenkaan yksiselitteisesti ole. Menepä torille kysymään, niin moni kyllä tietää Hulk Hoganin, John Cenan ja Stone Coldin, mutta veikkaanpa että juuri kukaan ei tiedä Chris Jerichoa.
"Torilla kyselemään" on pellepainin osalta aina yhtä ontuva argumentti, koska empiiristen tutkimusteni perusteella voin väittää, että Steve Austin tai John Cena ovat suurimmalle osalle siellä torilla ihan yhtä tuttuja nimiä kuin Chris Jericho. Hulk Hogan ja varauksella The Rock (tai ennemminkin Dwayne Johnson) ovat poikkeustapauksia, koska he ovat olleet niin paljon oikeasti isoissa jutuissa mukana, että heistä on tullut koko viihdemaailman tähtiä. Sen sijaan Austin, Jericho ja jopa Cena ovat useimmille aivan vieraita nimiä, elleivät he sitten ole joskus katsoneet showpainia. Suurin osa kavereistani ei tunne yhtään näistä kolmesta tyypistä - jotkut Austinin sen ansiosta, että ovat katsoneet subilta smäkkiä aikoinaan, mutta siihen se sitten jääkin. Tottakai nämä kaikki kolme nimeä (ja monet muutkin kuten vaikkapa Triple H ja Shawn Michaels) ovat esiintyneet myös muualla showpainin ulkopuolella (Jericho bändinsä kanssa ja vaikkapa juuri siinä tanssikisassa, Austin jossain tv-sarjoissa ja leffoissa, Cena räppipuolella ja leffoissa), mutta aika kaukana nuo kaikki hommat ovat loppujen lopuksi siitä "mainstreamiudesta", että heidän nimensä torilla tunnistettaisiin. En myöskään yritä väittää, että Jericho olisi showpaini-maailmassa yhtä suuri nimi kuin Austin tai Cena, mutta ehdottomasti hän showpainikentän suuriin tähtiin nykyisin kuitenkin kuuluu.

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Coca » La 05.01.2013 12:57

''Cena räppipuolella''

Mitä v**tua? :lol:
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 05.01.2013 13:14

Coca kirjoitti:''Cena räppipuolella''

Mitä v**tua? :lol:
Woo, woo, woo. You know it

Avatar
Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Coca » La 05.01.2013 13:59

Hei joo! Muistan kun vähän junnumpana tuo musavideo pärähti pyörimään kesken Subin lähetysten muutamaankin otteeseen! Eikö jannu julkaissut jonkun cd:nkin WWE:n kautta?

WORD LIFE~!
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » La 05.01.2013 14:14

Coca kirjoitti:Eikö jannu julkaissut jonkun cd:nkin WWE:n kautta?
Joo "jonkun CD:n", jota on myyty yli 1,3 miljoonaa kappaletta vuoteen 2010 mennessä. Tiedä sitten onko nykyään enemmänkin.

EDIT:

Ja näköjään ekalla viikollaan noussut sijalle 15 Billboardin top200 listalla, ja myi viikossa 143 000 kappaletta.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » La 05.01.2013 18:14

Coca kirjoitti:''Cena räppipuolella''

Mitä v**tua? :lol:
Eipä oo pitkäkään aika kun teinit popitti kampissa kyseistä biisiä. Joten sulje suusi ja tiedä roolisi. 8)

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 06.01.2013 11:39

Noniin jatketaanpas sitten.

Kuva
NO WAY OUT 2002

No Way Out oli jo perinteikkääksi muodostunut välietappi Royal Rumblen ja vuoden suurimman painitapahtuman WrestleManian välillä. Vuodesta 2000 lähtien järjestettyä NWO:ta olivat selostamassa tänäkin vuonna Jim Ross ja Jerry Lawler, eikä tapahtuma muutenkaan poikennut ratkaisevasti aikaisem...

WHAT THE FUCK?!

Kuva

Kuva

Opening angle w/ new World order
NWO muuttui hetkessä nWo:ksi, kun ppv alkoi tavalla, jota kukaan ei olisi pitänyt mahdollisena vielä vuotta aikaisemmin. New World Orderin sisääntulomusiikki kajahti soimaan World Wrestling Federationin lähetyksessä äänentoistolaitteista, ja mustavalkoinen värimaailma valtasi koko areenan, kun Hollywood Hogan, Kevin Nash ja Scott Hall saapuivat sisääntulorampille. nWo oli saapunut WWF:ään.

Ennen kuin siirryn itse avausanglen sisältöön, tämä tilanne vaatinee pienen taustoituksen. Koko tapahtumakulku oli saanut alkunsa Ric Flairin ja Mr. McMahonin henkilökohtaiseksi ja brutaaliksi yltyneestä feudista, joka sai tietynlaisen käänteen Royal Rumblessa, jossa Flair pisti McMahonin luovuttamaan Figure Four Leg Lockissa. Tämä tappio ja Flairin valtaantulo WWF:ssä oli liikaa Vincelle, jonka mielenterveys alkoi järkkyä pian RR:n jälkeen. Tammikuun loppupuolen SD:ssä Vince nähtiin show'n aikana puhuvan tyhjässä huoneessa peilin edessä itselleen siitä, kuinka hänen on annettava "hänen luomukselleen" WWF:lle "annos kuolemaan johtavasta syövästä". Kryptiset sanat saivat konkreettisen selityksen, kun show'n lopussa Vince kääntyi ympäri, ja hänen tuolinsa selkänojassa lukivat kirjaimet nWo. Seuraavassa Raw'ssa Vince kertoi Flairille, että nWo on matkalla WWF:ään, eikä edes Flairin anelu uudelleen harkitsemista muuttanut sekopäisen Vincen mieltä. WWF-fanit eivät voineet kuin jäädä kauhulla odottamaan nWo:n saapumista.

Ja niin hullulta kuin se tuntuukin, Hall, Nash ja Hogan todella seisoivat nyt WWF:n kehässä ensimmäistä kertaa kuuteen (Hoganin tapauksessa yhdeksään) vuoteen. Kukaan ei tiennyt, miksi nWo oli saapunut WWF:ään, mutta kaikki odottivat pahinta, sillä tämä ryhmittymä oli jo tuhonnut yhden painimaailman mahtavimmista promootioista. Niinpä nWo tarjosikin täydellisen yllätyksen, sillä he eivät alkaneet puhua tutulla "We're taking over"-jargonillaan, vaan sen sijaan he ilmoittivat haluavansa vilpittömästi tehdä WWF:stä paremman paikan. Kolmikko sanoi tietävän kaikkien vihaavan heitä, mutta he eivät oikeasti ole yhtään kummallisempia kuin kukaan muukaan. He ovat tulleet WWF:ään päästäkseen työskentelemään maailman parhaiden painijoiden kanssa ja toivottavasti pitääkseen myös vähän hauskaa heidän kanssa (Hall: juoda vähän olutta porukalla). Ensisekunnista lähtien oli selvää, ettei yksikään kolmikon sanoista pitänyt paikkansa, mutta juuri sen takia nWo:n ensiesiintyminen olikin niin loistava. Se oli samaan aikaan todella yllättävä ja silti kertoi juuri sen, mitä kaikki odottivatkin: tämä porukka tulisi tekemään suurta tuhoa WWF:ssä. Olihan tämä nyt aivan poikkeuksellinen tapa aloittaa väli-ppv. Hogania, Nashia ja Hallia on hieno nähdä pitkästä aikaa, kun tyypeillä tuntuu olevan taas vähän uutta virtaa touhussaan.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Scotty 2 Hotty & Albert vs. Christian & Lance Storm vs. Hardy Boyz w/ Lita vs. Dudley Boyz w/ Stacy Keibler vs. Billy & Chuck vs. APA - Tag Team Turmoil Match for the WWF Tag Team Title Shot
nWo-osuuden jälkeen openerina oli vuorossa Tag Team Turmoil -ottelu joukkuemestaruuksien ykköshaastajuudesta. Scotty 2 Hotty ja "Hip Hop Hippo" Albert olivat joulukuusta lähtien alkaneet otella joukkueena ihan aktiivisemmin, ja samaa voi sanoa toisensa alkuvuodesta löytäneistä Christianista ja Lance Stormista. Hardyt puolestaan tekivät tässä ottelussa vihdoin kunnon paluunsa tv-ruutuihin, sillä Royal Rumblen jälkeen heitä ei ollut nähty taas kuukauteen ollenkaan. Näitäkin joukkueita mielenkiintoisempi tapaus on kuitenkin Billyn ja Chuckin uusi parivaljakko, joka sai alkunsa jo Invasion-kuvion aikana, jolloin Chuck Palumbo potkittiin ulos Alliancesta ja Palumbo päätti liittyä WWF:n puolelle. Samalla hän muodosti joukkueen Billy Gunnin kanssa. Aluksi Gunnin ja Palumbon joukkue olikin ihan normaali midcardereiden yhteenliittymä (tässä heidän ensimmäinen sisääntulomusiikkinsa). Invasion-kuvion päätyttyä kaikki kuitenkin muuttui: kaksikko muutti kehänimikseen pelkät etunimet, ja samalla he alkoivat esiintyä hellän läheisissä väleissä keskenään. Molemmat valkaisivat hiuksensa ja alkoivat käyttää yhtenäväisiä punaisia asusteita (myös punaista hiuspantaa). Joukkue sai myös uuden sisääntulomusiikin. Ei liene tarpeellista kertoa, minkälaisia seksuaalivähemmistöviboja kaksikon käytös aiheutti, vaikka mitään sellaista ei suoraan sanottukaan. Nyt tämä hyvin jännä kaksikko oli mukana tavoittelemassa paikkaa joukkuemestaruuskarkeloissa.

Olen yleensä ollut aika suuri Tag Team Turmoil -otteluiden fani, mutta tällä kertaa en lämmennyt tälle ihan toivotulla tavalla. Osanottajistakin erityisesti Hardyt, Dudleyt ja Christian & Storm olivat erittäin kovia joukkueita, mutta joku tässä ei vain kokonaisuutena nyt toiminut toivotulla tavalla. Erityisesti pari ensimmäistä kahden joukkueen välistä yhteenottoa olivat ihan kivaa menoa, mutta nekin jäivät kauas sellaisesta tasosta, mitä noilta välienselvittelyiltä olisi voinut odottaa. Missään vaiheessa tai minkään joukkueen kohdalla ei ollut sellaista erityistä tekemisen meiningin tuntua, vaikka Jeff Hardy väläyttikin yhden todella upean loikan kehän ulkopuolelle. Loppua kohti homma muuttui kivasta joukkuepainista aika mitäänsanomattomaksi, ja erityisesti viimeinen kohtaaminen oli aikamoisen vaisu. Kokonaisuutena tästä jäi lähinnä tv-ottelufiilis. Harmi.
** (14:05)
Voittajat:
Spoiler: näytä
APA (Last elimination: Bradshaw pinned Billy with a Clothesline From Hell)
Kuva Kuva
Goldust vs. Rob Van Dam
Royal Rumblessa nähdystä comebackistaan lähtien Goldust oli promottanut mystisellä tyylillään WWF:n lähetyksissä siitä, kuinka hän on ottanut jonkun WWF:n nousevan tähden silmätikukseen ja kuinka hän aikoo tehdä tuosta tähdestä selvää. Parin viikon ajan kukaan ei tiennyt, kenestä Goldust puhui promoissaan, kunnes helmikuun ensimmäisessä Raw'ssa Goldust hyökkäsi rajusti Rob Van Damin kimppuun, kun RVD oli juhlimassa kehässä juuri voittamaansa ottelua. Tämän hyökkäyksen jälkeen oli selvää, että juuri Van Dam oli Goldustin valitsema kohde, mutta kukaan ei edelleenkään tiennyt, mikä 'Dustin motivaationa oli RVD:n pieksemiseen. Van Dam ei jäänyt selityksiä odottamaan, vaan seuraavalla viikolla hän vastasi Goldustille hyökkäämällä hänen kimppuunsa. Nyt RVD:lle olisi mahdollisuus päästä lopullisesti maksamaan potut pottuina.

Kiva ottelu, muttei kuitenkaan mitään kauhean erikoista. Goldustin hallintaosuus oli joiltain osin aika tylsää katsottavaa, ja yleisö oli sen aikana kuollut. Toisaalta taas Goldust kuritti RVD:tä hyvin poikkeuksellisilla otteilla. Erityisesti hetket, joissa Goldust pieksi Van Damia kehätolppaa vasten, olivat todella vakuuttavan näköisiä. Ottelun loppuoli oli sitten tuttua ja turvallista menoa, jossa RVD lenteli taas näyttävästi ympäri kehää. Erityismaininta täytyy antaa RVD:n mielettömän hienolle DDT-myymisellä ottelun lopussa. Tuota myymistä lukuun ottamatta Van Damin otteissa ei ollut mitään poikkeuksellista. Kyllä tämän mielellään katsoi, mutta paljon parempaa on molemmilta vuosien aikana nähty.
**½ (11:06)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)
Tässä välissä nähtiin backstagella tiivis yhteenotto, kun käytävillä vaellellut new World order -kolmikko törmäsi käytävällä Steve Austiniin. nWo yritti esittää Austinille mahdollisimman mukavia kavereita, ja Scott Hall jopa tarjosi Austinille six-packia lahjaksi. Austin ilmoitti, ettei hänellä ole jano ja heitti Hallin lahjan maahan. Tätä seuranneen lyhyen ja intenssiivisen staredownin jälkeen Hogan käski Hallia ja Nashia päästämään Austinin menemään. Tämä lupaa hyvää.

Kuva Kuva
Tazz & Spike Dudley (c) vs. Booker T & Test - WWF Tag Team Championship
Historian pienimmäksi joukkuemestaripariksi tituleerattu Tazzin ja Spike Dudleyn joukkue oli onnistunut pysymään mestaruusvöissä kiinni vuoden 2002 alusta lähtien. Nyt he olivat yhden pahimman haasteensa edessä, kun Alliance-ajoista lähtien satunnaista yhteistyötä tehneet Booker T ja Test astuivat heitä vastaan. Booker ja Test olivat olleet mestareina jo lyhyen aikaa vuoden 2001 lopuilla, ja nyt tavoitteena oli toinen mestaruuskausi.

Aika erikoinen ottelupari. Booker T ja Test alkoivat todellakin olla uppoamassa kovaa vauhtia alemmas kortissa. Erityisesti tilanne harmittaa Testin kohdalla, sillä WWF ei näytä taaskaan osaavan hyödyntää kaverin momentumia. Erikoista on myös se, kuinka tämä ottelu oli buukattu. Dudley-feudissa Tazz ja Spike olivat vielä täysin underdogeja, mutta tässä ottelussa erityisesti Tazz oli buukattu aivan tasaveroisena vastustajana entiselle WCW-mestarille ja entiselle IC-mestarille. Tazz-markkina en toki tätä pistänyt ollenkaan pahakseni, mutta aika jännä kehitys silti - varsinkin kun Tazzin ura oli aivan lopuillaan (tämä taisi jäädä viimeiseksi ppv-otteluksi). Ehkä juuri buukkauksesta tai sitten ihan jostain muusta syystä tämä ottelu ei kuitenkaan tuntunut mitenkään erityisen merkittävältä. Tazz jäi otteidensakin puolesta positiivisimmin mieleen, mutta muuten ottelu oli kokonaisuutena sellaista kivaa perustasoa, jota nähdään tv-lähetyksissä ihan tarpeeksi. Ei mitään valittamista, mutta enemmän olisi voinut toivoa. Harmillisesti on laskenut tämä WWF:n joukkuemestaruuskuvioiden taso tällä hetkellä.
** (7:17)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Tazz & Spike Dudley (Tazz made Test submit with a Tazzmission)
Kuva Kuva
William Regal (c) vs. Edge - Brass Knuckles On A Pole Match for the WWF Intercontinental Championship
Regal ja Edge ottivat yhteen vielä kerran ppv-tasolla, sillä Royal Rumblessa tämä Intercontinental-mestaruusfeud oli kääntynyt päälaelleen. Regal oli onnistunut voittamaan IC-mestaruuden täräytettyään Edgeä halpamaisesti nyrkkiraudalla kasvoihin. RR:stä lähtien Edge oli janonnut kostoa ja halunnut rakkaan mestaruusvyön takaisin itsellensä. Nyt hänellä oli viikkoja kestäneiden rajujen yhteenottojen jälkeen vihdoin mahdollisuus siihen ottelussa, jossa yllätyselementtinä olivat mukana nyrkkiraudat, joihin koko feud oli viime viikkoina keskittynyt. Yhdessä kehäkulmauksessa oli paalu, jonka kärjessä roikkuivat yhdet nyrkkiraudat, joita saisi käyttää vapaasti ottelussa, kunhan ne saa ensin poimittua alas.

Sinänsä olisi jo kiva nähdä uusiakin ottelijapareja IC-mestaruuskamppailussa, mutta Regal ja Edge hoitivat vielä kolmannenkin kohtaamisensa niin hyvin, etten viitsi ruveta pahemmin moittimaan. Tällä kertaa meno ei ollut niin vauhdikasta kuin Royal Rumblessa, mutta nyt tarjolla oli paljon fyysisempi ja brutaalimpi ottelu kuin yksikään aikaisemmista. Edge myi kokemiaan vammojaan todella hienosti ja otti oikeasti vastaan tosi rajua bumppia. En tiedä, oliko veren vuotaminen suunniteltua, mutta ainakin se näytti tosi karulta ja toi taisteluun lisäuskottavuutta. Regal puolestaan hoiti hommansa hienosti ja täräytti näyttäviä liikkeitä koko ottelun ajan. Loppujen lopuksi näiden kahden kemiat ovat toimineet oikein hyvin, ja tämä oli aika lailla täydellinen tapa päättää tämä midcard-feud.
*** (10:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
William Regal (Hit Edge with a second pair of brass knuckles)
Kuva Kuva
Undertaker vs. The Rock
Rock ja Undertaker olivat olleet parin viime vuoden ajan kaikissa tärkeissä taisteluissa samalla puolella, mutta nyt tilanne oli taas muuttunut. Undertaker oli tehnyt heel-turnin joulukuussa ja alkanut vaatia rajatonta kunnioitusta jokaikiseltä WWF:ssä työskentelevältä. Rockilla ei varsinaista ongelmaa ollut Undertakerin uudenkaan asenteen kanssa, kunnes hän meni heittämään Rumblen jälkeisessä tv-lähetyksessä kevyen Rock-tyylisen vitsin siitä, kuinka Tough Enough -voittaja ja WWF-tulokas Maven onnistui eliminoimaan 'Takerin RR:ssä. UT ei ottanut tätä vitsiä (kuten ei alkuperäistä eliminointiakaan) kovin hyvin, ja seurauksena oli Rockin kimppuun käyminen. Rock muun muassa sai 'Takerin uudesta lempiaseesta lyijyputkesta päähänsä. Rock ei oletetusti tällaisesta innostunut ja päätti maksaa UT:lle samalla mitalla takaisin. Rock ensin pisti 'Takerin selostuspöydästä läpi Rock Bottomille, mutta todellinen käänne tässä kuviossa nähtiin, kun Rock aiheutti Undertakerille tappion Mavenia vastaan käydyssä HC-mestaruusottelussa. Täysin uusi naama Maven onnistui siis Rockin avulla voittamaan HC-mestaruuden 'Takerilta, ja tämä oli UT:lle liikaa. Samassa show'ssa Undertaker otti Rockin kiinni ja niittasi hänet Tombstonella limusiinin katolle. Vaihtoehdoksi ei jäänyt kuin näiden miesten ottelun buukkaaminen NWO:hon.

Undertakerin ja Rockin kohtaamiset eivät ole olleet yleensä klassikkoja, eikä tämäkään sille tasolle yltänyt, mutta minusta tässä oli kyse oikeasti todella viihdyttävästä ottelusta. Kokonaisuutena aika hieno kamppailu, jossa oli erinomainen tunnelma. Ehkä kaikki eivät tästä ottelusta aivan yhtä paljon tykkää, ja minustakin tuntui alussa homman lähtevän käyntiin hiukan hitaasti, mutta loppujen lopuksi tästä kuoriutui todella pätevä entertainment-brawl. Ottelussa kerrottiin kunnon tarina, ja yleisö oli täysillä mukana alusta loppuun. Molemmat painijat esittivät myös oikeasti hienoja otteita. Erityisesti UT:n DDT Rockille ja pian sen jälkeen Rockin vastaavanlainen DDT 'Takerille olivat hemmetin hienon näköiset. Samoin kehän ulkopuolinen taistelu toimi hienosti, ja loppuratkaisukin toimi oikein hyvin, vaikka siihen oli sekaantumisia buukattu. Kokonaisuutena siis hieno semi-ME, jota katsoi ilolla alusta loppuun. Jopa restholdina yleensä koettu Bear Hug -osio näytti hyvältä, sillä Rock myi tilanteen hienosti.
***½ (17:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Rock (Rock Bottom)
Kuva Kuva
Kurt Angle vs. Triple H - Special Referee: Stephanie McMahon - Undisputed WWF Championship Title Shot
Tässä ottelussa oli kaksi taustatarinaa, joista ensimmäinen on selitettävissä aika tiiviisti: Royal Rumblessa Triple H teki sen, mihin oli tähdännyt koko loukkaantumisensa ajan. Hunter voitti Royal Rumble -ottelun eliminoimalla viimeisenä Kurt Anglen. HHH oli suuntaamassa kohti WrestleManiaa, mutta Kurt Angle oli toista mieltä. Hänen mielestään häntä oli kusetettu Rumblessa. Koska Vince McMahon sattui tällä hetkellä tykkäämään Anglesta paljon enemmän kuin HHH:sta, buukkasi hän NWO:hon miesten välille ottelun, jossa oli panoksena Hunterin jo kertaalleen ansaitsema lippu 'Manian Main Eventiin.

Se toinen pidempi tarina liittyy ottelun erikoistuomariin. Stephanie McMahon ja Triple H olivat olleet naimisissa vuoden 2000 alusta lähtien, ja aina HHH:n viime keväänä sattuneeseen loukkaantumiseen saakka tuo WWF:ssä kauhua kylvänyt ilkeä kaksikko oli erottamaton. Nyt kaikki oli kuitenkin muuttunut. Stephanie oli päässyt takaisin WWF:ään Invasion-kuvion päätteeksi saamista potkuistaan huolimatta Triple H:n siivellä, mutta HHH ei pahemmin piitannut vaimonsa ilkeästä asenteesta. Tuntui kuin Triple H olisi loukkaantumisensa aikana muuttunut ihmisenä, ja nyt häntä ei enää kiinnostanut punoa juonia Stephanien kanssa vaan keskittyä painimiseen. Stephanie oli kuitenkin varma, että HHH rakastaa häntä, ja niinpä helmikuun alussa Raw'ssa Stephanie ilmoitti , että hän ja Hunter vahvistavat häävalansa keskellä kehää. Hunter kertoi, ettei aio olla mukana tuossa pelleilyssä, mutta muutti mielensä, kun Stephanie alkoi itkeä ja kertoi olevansa raskaana. Triple H ei voinut heltyä kuullessaan tulevansa isäksi, mutta seuraavan viikon Raw'ssa tilanne sai taas uuden käänteen. HHH sai Linda McMahonilta kirjeen, jossa Stephanien SD:ssä lääkärinä esittelemä mies, joka vahvisti Stephanien raskauden, paljastui näyttelijäksi. Kaikki oli ollut valhetta, ja se oli viimeinen niitti HHH:lle. Show'n loppuun buukatussa valojen vahvistamisessa HHH julisti Stephanien olevan "A No Good Lying Bitch". Eronsa Stephaniesta hän virallisti tekemällä Pedigreen Vincelle ja työntämällä Stephanien tieltään. Harmi vain HHH:n kannalta, että McMahonit kostavat aina takaisin. Seuraavassa lähetyksessä Stephanie ilmoitti olevansa Anglen ja HHH:n välillä käytävän ottelun erikoistuomari.

Pelkäsin etukäteen, että koko tämä ottelu keskittyy vain Stephanien kanssa pelleilyyn, mutta itse asiassa Stephanien osuus oli hoidettu aika hyvin. Steph oli mukana vain alussa luomassa kiinnostavuutta (huikealla ulkonäöllään) ja lopussa tuomassa jännittävyyttä ratkaisuhetkiin. Muuten Anglen ja HHH:n annettiin vetää normaali intenssiivinen painiottelu, jollaisen he ovat tempaisseet ennenkin. Niinpä tarjolla oli toimivaa painia ja hienoja liikkeitä. Toisaalta tarjolla ei ollut mitään, mitä ei olisi näiltä kahdelta nähty ennenkin, jos ei lasketa mukaan sitä piirrettä, että nyt miesten ottelussa toinen oli face ja toinen heel. Vähän tästä ottelusta tuli sellainen "tämä on nähty jo aikaisemmin" -fiilis, kun kumpikaan ei lähtenyt mitään erikoista esittämään. Ja vaikka Stephanien osuus olikin ihan kiva, niin se ei silti tarkoita sitä, että olisin tykännyt ottelun lopetuksesta, joka oli aika ärsyttävällä tavalla ylibuukattu. Toisaalta lopputulos jätti monia kysymyksiä ilmaan. No, kokonaisuutena tämä oli siis ehdottomasti hyvä ottelu, mutta parempaakin ollaan näiltä nähty.
*** (14:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Chair shot and an Angle Slam)
Vielä ennen Main Eventiä nähtiin toinen new World orderin välienselvittely suuren WWF-nimen kanssa. Tällä kertaa oli vuorossa The Rock, jonka pukukoppiin new World order käveli. Hogan ilmoitti Rockin olevan hänen poikansa lempipainija, ja niinpä hän pyysi Hallia ottamaan hänestä ja Rockista yhteiskuvan. Rock suostui yhteiskuvaan hieman vastentahtoisesti, mutta ongelmaksi tilanne muuttui vasta, kun kuvan ottamisen jälkeen Hogan alkoi arvostella poikansa makua Hallille ja Nashille. Rock kuuli koko keskustelun, ja antoi tulla verbaalisen täyslaidallisen Nashille, Hallille ja Hoganille tuoden esiin jopa Hallin ja Nashin historian Razor Ramonina ja Dieselinä. Hieno angle.

Kuva Kuva
Chris Jericho (c) vs. Steve Austin - Undisputed WWF Championship
Vuorossa oli illan Main Event, joka sai alkunsa siitä, kun Royal Rumblen jälkeen Steve Austin voitti Kurt Anglen ykköshaastajuusottelussa. Austinilla ja Jericholla oli tietenkin historiaa jo viime vuoden Vengeancesta, jossa Chris Jericho päihitti juurikin Austinin siinä ratkaisevassa ottelussa, jonka voittamalla hänestä tuli historian ensimmäinen kiistaton maailmanmestari. Tuohon otteluun saakka Austin oli ollut lähes koko vuoden ajan WWF:n päämestari, ja mestaruustappion jälkeen Austinin ura ajautuikin hiukan tuuliajolle. Samalla myös kayfaben ulkopuolelle Austin haki asemaansa WWF:n pukuhuoneessa. Austin ei ollut enää parhaassa fyysisessä kunnossa, ja vähitellen hän alkoi pelätä sen puolesta, että häntä aletaan tiputtaa alemmas kortissa, ja muun muassa Rock ja Triple H vievät hänen paikkansa firman kärki-faceina. Niinpä hän alkoi vähitellen käyttää politikointia sen osalta, keille ja millä tavalla hän suostuu häviämään. Sama tilanne nostettiin myös esille Austinin hahmossa, sillä tämän feudin aikana Austin ilmoitti olevansa huumeriippuvainen ja että hänen huumeensa on WWF:n päämestaruus.

Tässä vaiheessa iltaa minua alkoivat kyllästyttää jatkuvat kesken ottelua nähdyt juonikuviokäänteet, ref-bumpit ja muut sekaantumiset, joita tässäkin nähtiin ihan tarpeeksi. Olisi kiva nähdä taas välillä ihan puhtaasti päättyvä Main Event -tason ottelu. Buukkauksen lisäksi myös ottelun muu anti jäi huipputason alapuolelle. Vielä ottelun alkupuoli oli todella vauhdikasta ja intenssiivistä menoa, jossa yleisökin oli hienosti mukana. Sitten homma jotenkin lopahti hetkessä aivan kasaan, meininki alkoi toistaa itseään, ja kumpikaan ei oikein tuntunut enää tietävän, miten pitäisi edetä. Havaittavissa oli nimen omaan sitä, että Jericho ei saisi (Austinin mielestä) näyttää liian hyvältä. Yhtäkkiä yleisökin oli kuollut kuin kivi, ja kaikki tuntuivat vain odottavan nWo:n saapumista, mitä ei ollut vielä koko illan aikana nähty. Lisämiinusta tulee myös ikävistä botcheista ottelun loppupuolella. Kaikista näistä moitteista huolimatta ottelu oli kyllä ehdottomasti hyvää ME-painia, sillä nämä kaksi sen kyllä osaavat hienosti, mutta loppuarvosana on yhden tähden verran huonompi kuin mihin ajattelin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen olevan mahdollisuuksia.
*** (21:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Jericho (Pinned Austin after new World order interfered and Scott Hall hit him with a Stunner)
*** The Rock
** Undertaker
* Kurt Angle

Kokonaisarvio No Way Outista: Hmm, vähän pettymykseksi jäi. Homma alkoi new World orderin ansiosta niin poikkeuksellisella ja hienolla tavalla, että ehkä odotin tältä väli-ppv:ltä turhankin paljon. Ehkä odotuksiin vaikutti myös parin viime vuoden NWO:n korkea taso. Tällä kertaa vain yksikään Main Event -ottelu ei ollut niin hyvä kuin olisi sopinut toivoa, vaikka Undertaker ja Rock tempaisivatkin selvästi illan parhaan ottelun. Alakortissa oli hyvä IC-mestaruusottelu ja muuten ihan kivaa menoa muttei mitään, mitä jäisi muistelemaan pidemmäksi aikaa. nWo toi kuitenkin niin paljon lisäkiinnostavuutta tähän avaussegmentillään ja kahdella backstage-anglellaan, että kyllä tämän mielenkiinnolla katsoi. Lisäksi kaikki ME-ottelut olivat kuitenkin vähintään hyviä, joten kokonaisuusarvosanaksi tulee helposti Ok.

1. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWF No Way Out - Ok
---------------
-
---------------
3. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi siirrytään taas World Wrestling All-Starin puolelle.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 07.01.2013 12:16

Hienosti kirjoitettu arvostelu (taas) Kenitykseltä. NWO 2002 on kyllä omalla tavallaan ikimuistoinen tapahtuma, vaikka tuosta kortista olisi tosiaan voinut repiä vielä enemmänkin irti.

Kuva
Sunnuntai, 13. Marraskuuta 2005
Impact Zone, Orlando, Florida


Päivämäärä 13.11.2005 on syöpynyt painifanien mieleen ikuisesti. Nimittäin tuon päivän aamuna Eddie Guerrero löydettiin hotellihuoneestaan hammasharja suussa kuolleena. Luonnollisesti tuo suru-uutinen leimasi myös tätä tapahtumaa. Ppv oli omistettu Eddie Guerreron muistolle, katsomossa oli useita Eddie-kylttejä ja hänen nimeään huudettiin useaan otteeseen illan aikana. Painijoista ainakin Konnan ja 3D:n äijät myös mainitsivat Eddiestä illan aikana. Suru-uutisesta huolimatta oli aika sitoa bootsit ja soitattaa kelloa. Bound For Glory oli suorastaan katastrofi, mutta sitä edeltäneet tapahtumat olivat kovatasoisia, joten olikin mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan tämä TNA:n juna oli oikein suuntaamassa. Lisäjännitettä toi, että tänä iltana oli määrä nähdä ”TNA:n historian suurimman signauksen” debyytti Selostajina totutusti Tenay & West.

Singles Match
Raven VS. PJ Polaco

Tämän taustalla oli Ravenin erimielisyydet TNA:n mestaruuskomiten Larry Zbyszkon kanssa. ”Elävä Legenda” oli viime aikoina selvästi suosinut Jeff Jarrettin päälliköimää heeljaostoa, ja olikin suuri osasyyllinen siihen, että Jarrett BFG:n alla sai kusetettua Ravenilta mestaruuden. Koska Zbyszkolta ja Ravenilla olivat sukset pahemman kerran ristissä, niin revanssista oli turha unelmoida. Nyt Zbyszko antoi Ravenille kaksi vaihtoehtoa. Raven voisi lähteä pois ja kuitata paksun palkkashekin, taikka sitten Larry tekisi hänen elämästään helvettiä. Kummankohan vaihtoehdon facepainija oikein valitsisi? Joka tapauksessa Zbyszko oli hommannut Ravenille vastustajaksi haamun tämän menneisyydestä. PJ Polacon, joka ehkä paremmin tunnetaan nimellä Justin Credible.

Sinällään ihan mielenkiintoiset lähtökohdat, mutta jotenkin Raven ei vain ollut omimmillaan tämänkaltaisessa roolissa. ”Ihmissyöpä” oli paljon sopivampi rooli hänelle. Ottelu nyt ei mitään ihmeellisyyksiä tarjonnut, kuten nämä Ravenin normisäännöille käydyissä matseissa onkin totuttu. Muutamia ihan hyviä hetkiä, mutta kokonaisuutena sittenkin hieman valjuksi jäi. Osasyyllisenä toki myös aika, jota tälle ei oltu liiaksi siunattu.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:55
Voittaja: Raven (Evenflow DDT)

Arvosana: **

6 Man Tag Team Match (Hockey Stick Fight; Special referee Kip James)
Team Canada VS. 3 Live Kru

Sitten jatkettin stipulaatiohirviöllä. ”Hockey Stick Fight” tarkoitti käytännössä sitä, että jokaiseen kuuteen kehäkulmaukseen oli ripustettu lätkämaila, jota sai käyttää aseena kunhan sellaisen ensiksi kävi tolpan päästä noutamassa. Lisäksi Kip James toimi ottelun erikoistuomarina tasoittaakseen puntteja Team Canadan Scott D'Amorea vastaan. Hassua tietenkin oli, että D'Amore ei laisinkaan tässä matsissa kehän laidalla ollut. Mutta mitäpä tuosta, logiikka onkin yliarvostettua.

Hyvää tässä oli se, että tuosta ”X on a pole” stipulaatiosta ei tehty sitä ottelun kantavaa juttua, vaan meno oli enemmänkin normaalia joukkuepainia. Muutenhan tämä oli sellaista odotetun mukaista keskinkertaista ryskettä. Kip Jamesin erikoistuomarikeikan syvin tarkoitus jäi kyllä hieman arvoitukseksi, mutta tokihan Herra p***että on aina hauska nähdä. En minä nyt tästä mitään suurempia tarinoita osaa kertoilla.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:23
Voittajat: 3 Live Kru

Arvosana: ** ¼


Tässä välissä nähtiin sitten todella merkittävä segmentti. Asiahan oli ollut jo viikkoja painifanien tiedossa, mutta nyt sille saatiin lopullinen varmistus kun Christian Cage toden totta ilmestyi kuusikulmaiseen kehään. Eikä se ”historian suurin signaus” ollut tällä kertaa pelkkää mainospuhetta. Aiemmin TNA oli saanut WWE:stä haalittua lähinnä poispotkittuja hylkiöitä, kuten Jeff Hardy, Kip James, Rhino ja Team 3D. Christian oli kuitenkin perustuvalla tavalla poikkeus. Ensinnäkin hänelle oli tarjottu WWE:n puolesta jatkosopparia, ja kyllähän mies muutenkin ihan eri tason peluri oli kuin kukaan häntä ennen TNA:han tullut ex-WWE:läinen. Kyllähän tämä edelleenkin yksi TNA:n historian merkkihetkiä on, vaikka Cagen jälkeen vieläkin suurempia signauksia ollaan muutama kappale nähty.

Itse promohan meni niin, että aluksi CC valotti saapumisensa syitä, kunnes sai entiseltä frendiltään Scott D'Amorelta houkuttelevan tarjouksen liittyä Team Canadan, AMW:n ja Jeff Jarrettin muodostamaan voimapumppuun. Kysymysmerkki jäi leijumaan ilmaan, kun D'Amore antoi Kapteenille illan loppuun asti aikaa miettiä vastaustaan. Hieno segmentti, etenkin sen alku ja Don Westin kiima.

# 1 Contender's Match
Jeff Hardy VS. Monty Brown

Christian Cage oli muutamaa hetkeä aiemmin tehnyt selväksi tavoitteensa, joka oli NWA-mestaruuden voittaminen. Ja täysin saman asian ympärillä pyöri myös tämä ottelu. Jeff Hardy ja Monty Brown kumpikin kokivat ansaitsevansa mestaruusmahdollisuuden, ja tämän ottelun voittajan lähitulevaisuudessa sellainen myös siintäisi.

Olihan tämä ottelupari hieman outo, mutta toisaalta Hardylla on ollut tendenssiä onnistua hyvin itseään isompia ukkoja vastaan. Esimerkiksi ottelut Abyssin kanssa olivat yllättävänkin kovatasoisia, ja myöhemmältä uralta esimerkiksi käy Umaga. Homma Monty Browninkin kanssa tuntui toimivan ihan mukavasti. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että bookkauksella ei tainnut vastaavanlaista luottoa asiaan olla, ja tälle ei ihan riittävästi aikaa uskallettu/voitu antaa. Sen mitä tämä kesti, niin meno oli ihan pirteää ja miesten tyylit tuntuivat sulautuvan yllättävänkin hyvin yhteen. Tällaisenaan tämä kyllä väkisinkin jäi vähän torsoksi, ja hyvät arvosanat jäävät haaveeksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:53
Voittaja: Monty Brown (Pounce)

Arvosana: ** ½

Elimination X Match
Christopher Daniels, Alex Shelley, Roderick Strong & Samoa Joe VS. Chris Sabin, Sonjay Dutt, Austin Aries & Matt Bentley

Sitten kehään asteli 8 taitavaa x-divarilaista. Ottelun taustalla oli Danielsin pyrkimys koota ympärilleen talli, jota hän omaperäisesti nimitti ”Ministryksi.” Nuorukaiset Shelley ja Strong eivät tuottaneet ongelmia, mutta Samoa Joen kanssa Danielsilla oli pienoinen auktoriteettiongelma. Joe kun ei niin vain suostunut neuvoja ottamaan vastaan. Joka tapauksessa ainakin tänä iltana miehet samalla puolella olivat. Vastaansa tämä Danielsin porukka sai Chris Sabinin johtaman nelikon. Huomionarvoista oli se, että Sabin ja Bentley olivat näköjään saaneet veriset riitansa jossain vaiheessa sovittua ja taggailivat nyt kuin parhaat ystävykset. Mutta mitäs kummaa tuo ”Elimination X” stipulaatio meinasi? Uskokaa tai älkää, niin täysin samaa kuin ”Survivor Series Elimination Match.” :D Kummallinen yhteensattuma, että kyseinen tapahtuma nähtäisiin parin viikon päästä.

Tällaisen ottelun bookkaaminen juuri SuSe:n alla nyt herätti tietynlaisia tuntemuksia, mutta siitä ei pääse mihinkään, että tasoltaan tämä matsi oli kovaa tasoa. Kuten nimilistastakin huomaa, niin yhtään säkkiä tässä ei mukana ollut. Sitten kun tälle (ehkä jopa yllättäenkin) oli aikaa suotu varsin rutkasti, niin kasaan saatiin mitä mainioin eliminaatiomatsi. Jokainen hoiti ruutunsa hienosti, mutta kyllähän ottelun hahmoiksi nousivat Joe, Daniels & Sabin. Hyvää äksöniä, jossa ei pitkästä kestostaan huolimatta tylsiä hetkiä kerennyt tulemaan. Ihan sellaisen huippuottelun tasolle tämä ei noussut, mutta varsin pirteä matsi kaiken kaikkiaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 23:18
Voittajat: Team Daniels (Samoa Joe & Daniels survived)

Arvosana: *** ½


Spoilaa matsin jälkeisiä tapahtumia
Spoiler: näytä
Ottelun jälkeen nähtiin sitten asia, joka jätti katsojan vähän kyselemään, että mitä tällä oikein haettiin. Samoa Joe hyökkäsi joukkuepartnerinsa Danielsin kimppuun, ja ainakin minä jäin ihmettelemään, että mikä tämän pointti on. Oliko tarkoituksena kääntää Joe faceksi, kun hän antoi ilkeälle johtajalle turpaan, vai oliko tarkoituksena tehdä Joesta entistä julmempi raakalainen ja Danielsista se symppis. Noh, kyllähän ne tarkoitusperät lopulta selvisivät kun beatdown vain jatkui ja jatkui, muuttuen lopulta veriseksi. Tosin ainakaan liveyleisöön tämä ei ihan toivotulla tavalla uponnut. Sen sijaan että he olisivat buuanneet raakalaismaisen ihmishirviö-Joen ulos areenalta, niin yleisö taputti ja janosi lisää väkivaltaa. Ihan nappiin tämä ”turn angle” ei siis mennyt.
No DQ Match
Sabu VS. Abyss w./James Mitchell

Syyskuun Unbreakablessa kaksikko kohtasi ja BFG:ssa olivat myös mukana samassa 4:n miehen ottelussa. Todellista paremmuutta miesten välillä ei oltu kuitenkaan vielä saatu selville, mutta nyt oli sen aika. Lisäjännitettä tähän toi se, että Sabu oli löytänyt asian, jota Abyss vieroksui kuin Teräsmies kryptoniittiä. Se oli piikkilanka. James Mitchellin mukaan Abyssin lapsuudessa oli tapahtunut jotakin hirvittävän kamalia asioita, joihin piikkilanka oli oleellisesti liittynyt ja niistä traumoista Abyss ei ollut koskaan toipunut.

Tässä jatkettiin siitä, mihin Unbreakablessa jäätiin. Pöytiä, tuoleja, piikkilankaa, nastoja. Todellista ”balls to the walls” menoa siis. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että julmat nastaspotitkaan eivät enää samalla tavalla säväyttäneet, kun niitä joka kuukausi käytettiin. Hirmuisen kova yritys tässä kyllä oli, ja aivan varmasti seuraavana päivänä tuli buranat tarpeeseen, mutta miksikään muistettavaksi hc-rytinäksi tämä ei minun kirjoissani noussut. Ihan kiva kuitenkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:48
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam on the steel chair wrapped on barbed wire)

Arvosana: ***

X Division Championship Match
AJ Styles © VS. Petey Williams w./A-1

Veren lorinan ja terästuolien paukkeen jälkeen nähtiin ammattipainia sen toisesta äärilaidasta. Petey Williams oli napannut ykköshaastajan paikan BFG:n farssimaisessa UX-matsissa, ja nyt oli hänen aikansa käyttää tuo optio. Edellisessä Impactissa Petey oli onnistunut tyrmäämään AJS:n julmalla Canadian Destroyerilla, ja kysymys kuuluikin että tapahtuisiko se tänään uudelleen.

Olihan tämä huikea ottelu. Päällimmäisenä jäi mieleen kaksi AJS:n ottamaa aivan sairasta bumppia. Ensimmäinen niistä oli (oletettavasti, AJ:sta ei koskaan tiedä) hänen oma botchinsa. AJ teki tutun ”Flip Dive” loikkansa kehän ulkopuolelle, mutta innostusta ja vauhtia oli tällä kertaa liikaa. Niinpä AJ kolhaisi itseään turva-aitaan ja laskeutui selälleen katsojien sekaan suoraan betonilattialle! Ja ehkäpä noin minuutti sen jälkeen nähtiin vähintäänkin yhtä raju täräys. Tiedättehän kuinka kovin useasti painiotteluissa kiusoitellaan takavyöheitolla kehän reunalta lattialle? Tällä kertaa se ei jäänyt kiusoittelun tasolle, vaan Williams toden totta rykäisi German Suplexin kehän reunalta. Sillä seurauksella, että AJS rysähti hallitsemattomasti metallista turva-aitaa päin. Aivan sairas spotti, jonka rinnalla Sabun nastabumpit kalpenevat. Sitten kun noiden lisäksi ottelu oli kokonaisuudessaan todella kovatasoista menoa, ja tarinaakin löytyi Williamsin keskittyessä tuon turva-aita episodin jälkeen AJS:n niskaan ja selkään, niin kyllähän tämä ehdottomasti huippumatsi oli ja selkeästi illan paras. Tästä ei puuttunut muuta kuin ”se jokin”, joka olisi nostanut tämän motyc-tasolle. Pirun lähelle sitä kuitenkin päästiin.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:21
Voittaja: AJ Styles (Top Rope Styles Clash)

Arvosana: **** ¼

6 Man Tag Team Match (No DQ)
Team 3D & Rhino VS. AMW & Jeff Jarrett w./Gail Kim

Bound For Glory päättyi siihen, kun Rhino juhli maailmanmestaruusvoittoaan 3D:n olkapäillä. Ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Jeff Jarrett johtamansa heelpossen avulla oli jälleen keplotellut itsensä NWA-mestariksi. Sen lisäksi AMW oli toivottanut 3D:n tervetulleeksi TNA:han järjestämällä sellaiset turpakäräjät, että joukkuepainilegendat olivat jääneet makaamaan omiin verilammikoihinsa. Joten nämä joukkueet vihasivat toisiaan perin juurin.

Tämä oli kontrolloitua kaaosta alusta alkaen. Ottelu aloitettiin suoraan yleisön joukossa brawlaamalla ja siellä sitä aikaa vietettiinkin todella reilusti. Haittapuolena tietysti se, että tv-katsojan oli kovin vaikea pysyä menossa mukana, plussapuolena se, että tuolla saatiin liveyleisö täysillä mukaan hommaan ja tunnelmaa riitti. Jossakin vaiheessa sitten kaiveltiin kaljapullot ja juustoraastimet esiin, ja veri alkoi virrata. Joten kyllähän tämä viimeisen päälle roskapainiottelu oli, ja ihan onnistunut sellainen. Painityylin fanit varmasti olivat tyytyväisiä. Minun kirjoissani ihan siedettävä pääottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:47
Voittajat: 3D & Rhino (Brother Devon pinned Storm via 3D)

Arvosana: ***


Bound For Gloryn tapaan myös tämä päättyi kunnon joukkomylläkkään. Tällä kertaa kliimaksi oli Christian Cagen päätös. Cage kerkesi jo kiusoitella heelturnilla ilmestymällä paikalle Team Canadan paidassa, mutta hetkeä myöhemmin Scott D'Amore makasi tontissa Unprettierin jäljiltä ja kohta myös Jeff Jarrett lenteli komeasti ympäri kehää. Sellaisiin tunnelmiin.

*** AJ Styles
** Petey Williams
* Christian Cage

Yhteenveto:
Tapaus Eddie tietysti heitti synkän pilven koko päivän päälle, mutta muutenhan tämä oli varsin positiivinen tapahtuma. Tämän jälkeen ainakin tuntui siltä, että BFG:n kamaluus oli vain sellainen ainutkertainen herpaannus, sillä tämä oli tasoltaan aika lailla samaa mitä hienot Sacrifice ja Unbreakable. Tokihan sitä olisi toivonut jo ensimmäiselle tunnille edes yhtä hieman parempaa matsia ja vähän parempaa pääottelua, mutta se kuuluisa kokonaisuus jäi kuitenkin plussalle. Suuri kiitos siitä Christian Cagen hienolle debyytille ja TNA:n loistavalle x-divisioonalle. Eliminaatiomatsi ja etenkin AJ-Petey olivat huippumatseja. Kohtuullisen vahva tapahtuma.

PPV Ranking 2005
1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. TNA - Unbreakable 3,36
4. WWE - WrestleMania 21 3,31
5. TNA - Sacrifice 3,11
6. WWE - SummerSlam 2,93 / TNA Genesis 2,93
7. TNA - Lockdown 2,91
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
9. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
10. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
11. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
12. TNA - Hard Justice 2,78
13. WWE - Taboo Tuesday (RAW) 2,69
14. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
15. WWE - Unforgiven (RAW) 2,63
16. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
17. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,47
18. TNA - Bound For Glory 2,03
19. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)
Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance
Chris Daniels VS. AJ Styles VS. Samoa Joe / TNA Unbreakable


Myöhemmin viikolla on vuorossa viimeinen neljästä suuresta.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 10.01.2013 13:14

Tämä kulkee eteenpäin varmasti kuin Ylen juhannusjuna. Veikkaanpa että monella liittyy tähän tapahtumaan muistoja, joten keskusteluakin ehkä saadaan aikaiseksi.

Kuva
Sunnuntai, 27. Marraskuuta 2005
Joe Louis Arena, Detroit, Michigan


Näin oltiin jo päästy vuoden viimeisen ison tapahtuman pariin. Tämän kyseisen tapahtuman olin jo aiemmin katsonut aikamoisen monta kertaa. Muistan vielä elävästi kun kotikuntaani oli juuri näihin aikoihin yleistynyt laajakaistayhteydet, ja niipä pyysinkin kaveriani aina muutaman euron korvausta vastaan polttamaan tapahtumia levylle ja tämä oli juurikin yksi niistä. Ehkäpä sen vuoksi, että muistikuvat tästä olivat vielä niin kirkkaana mielessä, olikin vähän tuskaa saada tämän katselua aloitetuksi. Selostajina Smackdownilla Cole & Tazz, RAW:lla Styles, Coach & King.

Best Of 7 Series For The United States Championship (Match 1)
Chris Benoit VS. Booker T w./Sharmell

No Mercyssa US-vyöstä oteltiin neljän miehen matsissa, jossa näiden herrojen lisäksi olivat mukana Orlando Jordan ja Christian. Sittemmin OJ:n viimeisetkin uskottavuuden rippeet oli tuhottu ja Christian oli pakannut laukkunsa. Vaimonsa Sharmellen kyseenalaisen motivoinnin seurauksena Booker oli viime aikoina alkanut käyttää kehässä varsin häikäilemättömiä otteita, ja sitä myöten kääntynyt pahojen puolelle. Edeltäneessä Smackdownissa miehet olivat kohdanneet US-vyöstä, mutta se matsi päättyi melkoisen epäselvään kaaokseen. Kummankin miehen hartiat laskettiin mattoon, ja voittaja jäi arvoitukseksi. Tuon jälkeen Theodore Long sitten teki päätöksen järkätä tällainen playoff-sarja veteraanien välille. Vuonna 1999 WCW:n puolella sama kaksikko oli jo kerennyt vetää tällaisen matsirykäyksen. Silloin (kuuleman mukaan, itse en ole matseja nähnyt) äijät ottelivat tasokkaita otteluita, mutta mitenkähän kävisi nyt 6 vuotta myöhemmin.

Yhteen sanaan tiivistettynä: pettymys. Olisi nyt luullut, että Benoit'n ja Bookerin kaltaiset kokeneet konnat tietäisivät miten hieno avausottelu toteutetaan, mutta nyt tuntui olevan ihan aakkosetkin hukassa jostain syystä. Mielestäni hyvän avausmatsin tunnusmerkistöön kuuluu, ettei se ole liian ”raskas”, vaan sellainen sopivan kevyt, räjähtävä paketti, joka saa yleisön mukaansa. Tässä etenkin ensimmäisen 5:n minuutin ajan tempo oli aivan kamalan hidasta, eikä tässä nyt mitään huikaisevaa tarinaakaan saatu kerrottua, jolla tuo temmon hitaus olisi ollut puolusteltavissa. Viimeiset 3-4 minuuttia toki olivat mukavaa edestakas (back and forth) painia, mutta siitä huolimatta tästä jäi luu käteen. Paljon enemmän olisi tältä kaksikolta odottanut.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:39
Voittaja: Booker T (Oklahoma Roll)

Arvosana: ** ½

Women's Championship Match
Trish Stratus © w./Mickie James VS. Melina w./Mercury & Nitro

Sitten oli vuorossa illan ensimmäinen brändien välinen kohtaaminen. Melina oli vuoden 05 aikana kohtuullisen nopeasti noussut yhdeksi WWE:n tunnistetuimmista naispainijoista, ja nyt hän koki olevansa valmis lopullisesti syrjäyttämään kuningattaren istuimeltaan. Melinalla oli kehän laidalla tukenaan MNM:n miehet ja Trishillä uskollinen ihailijansa Mickie James.

Ihan kiva. Naiset yrittivät selkeästi parhaansa, ja bookkaus oli riittävän värikästä, ettei tämä kerennyt tylsäksi käydä missään vaiheessa. Melina tietysti oli vielä vähän raakile painijana, mutta pari ihan mukavaa spottia tässä kyllä saatiin aikaiseksi. Kyllä minä tästä aavistuksen verran enemmän nautin kuin naisten otteluista keskimäärin.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:31
Voittaja: Trish Stratus (Top Rope Bulldog)

Arvosana: **

Last Man Standing Match
Ric Flair VS. Triple H

Tämä oli saanut alkunsa lokakuussa RAW:n Homecoming iltana. Silloin Triple H teki paluunsa 3kk poissaolon jälkeen ja näyttikin siltä, että hän oli palannut auttamaan parasta ystäväänsä Ric Flairia. Miesten joukkuematsin jälkeen kuitenkin tapahtui kauheuksia, kun HHH & leka tekivät Flairista punaista verimössöä. Tuon jälkeen nämä kaksi legendaa olivat kerenneet jo otella Taboo Tuesdayn klassikkohäkkimatsissa, jonka Flair monien yllätykseksi voitti. Hunter oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että Flairin voitto antoi hänelle vain muutaman päivän lisäaikaa. Nyt hän lunastaisi lupauksensa ja päästäisi Flairin kurjuudestaan.

Kyllähän tämä hieno ottelu oli ja kestoakin riitti kuin nälkävuodella. Flair ei taaskaan arkaillut partaterien käytön kanssa, ja taisipa jo kuuden minuutin kohdalla verta olla kuin teurastamolla. Asevalikoimaan kuului tällä kertaa perinteisten terästuolien- ja portaiden lisäksi mm. ruuvimeisseli ja saatiinpa selostajanpöytäkin tuhotuksi. Vaikka ottelun tempo ei taaskaan mikään huikaiseva ollut, niin ei minulle ainakaan tässä tylsää kerennyt tulla. Kaikin puolin mallikelpoinen hc-mättö. Ihan TT:n tasolle tämä ei kuitenkaan mielestäni yltänyt. Jotenkin häkkimatsi vaan sopi näille herroille paremmin kuin tämä LMS, eikä tässä toisaalta ihan samanlaista hurmosmaista tunnelmaakaan ollut. Ei tämänkään ottelun tunnelmassa sinällään vikaa ollut, mutta TT:ssä liikuttiin siltikin hieman eri sfääreissä. Ihan napakymppiin ei osuttu, mutta siltikin vahva esitys konkareilta. Flairille täytyy jälleen kerran antaa hirmuiset rispektit, kun pystyi tuolla iällä (56) vetämään vielä näin pitkiä ja rajuja otteluita.
Spoiler: näytä
Kesto: 26:59
Voittaja: Triple H

Arvosana: *** ½

WWE Championship Match (Special Referee Daivari)
John Cena © VS. Kurt Angle

Olympiavoittajan ja WWE-mestarin vihanpito oli alkanut jo SummerSlamin jälkeisessä RAW:ssa. Unforgivenissä Cena hävisi ottelun diskauksella, mutta säilytti vyönsä. Taboo Tuesdayssa miehet olivat mukana kolminottelussa, jonka päätteeksi Cena säilytti vyönsä selättämällä Shawn Michaelsin. Nyt Anglella oli viimeinen tilaisuus tehdä se, josta oli koko syksyn ajan vaahdonnut. RAW:n tj. Eric Bischoff tuki edelleen Anglea kaikin keinoin, ja viime viikoina Eric oli sallinut, että Anglella on henkilökohtainen tuomari, Daivari. Hän ei tietenkään tuomaroinut matseja mitenkään tasapuolisesti, vaan röyhkeästi suosi Anglea, ja jätti vastustajien selätyksiä tylysti laskematta. Niinpä Cena löysi itsensä jälleen käytännössä mahdottomasta tilanteesta.

Kaikkihan sen tietävät, että Anglella ja Cenalla on kaikki edellytykset otella vaikka kuinka hyvä matsi. Edelleen viittaan siihen No Mercy 03 kohtaamiseen. Noh, Unforgivenissa homma kustiin bookkauksella, ja niin tehtiin tässäkin, ja vieläpä paljon räikeämmin. Ottelu oli suorastaan WCW-mäistä sekoilua. Matsissa nähtiin valehtelematta puolenkymmentä tuomaribumppia, ja aina kun näytti siltä että tässä päästäisiin kunnolla vauhtiin, niin ottelun flow piti rikkoa jollain täydellisillä aivopieruilla. Cenan jatkuva bookkaaminen hirmuisena altavastaajana oli kaiken lisäksi kääntänyt yleisön miestä vastaan, ja suurin osa tuntui kannattavan Anglea, vaikka mies kuinka koitti kerätä heattia tempuillaan. Minä (kuten varmaan kuka tahansa täysipäinen painifani) olisin halunnut nähdä miesten välillä ihan normaalin ottelun, ilman näitä Daivareja ja sillisalaattibookkausta. Tämä ottelu ja feudi kokonaisuudessaan olivat pahoja pettymyksiä. Paperilla potentiaalia olisi ollut vaikka mihin, mutta toteutus oli ala-arvoista luokkaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:58
Voittaja: John Cena (F-U ; Referee Charles Robinson counted Angle's shoulders down)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Theodore Long VS. Eric Bischoff

Tämä mukaili illan Smackdown vs. RAW teemaa. Siitä pirun Homecoming illasta lähtien painijat olivat käyneet riehumassa vieraissa pöydissä, ja nyt toimitusjohtajatkin olivat niin kyllästyneitä tähän, että päättivät ratkaista asiat väkivallan keinoin. Lienee sanomattakin selvää, että ”ottelu” oli tasoltaan ihan kamalaa sontaa. Onneksi tämä oli kuitenkin ihan harmiton tapaus siinä mielessä, että tämä vedettiin läpi huumorilla, eikä naama irvessä vääntäen. Sen vuoksi tämä onkin helppo kuitata olankohautuksella ja jättää kokonaan arvostelun ulkopuolelle.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:26
Voittaja: Theodore Long (After Boogeyman interfered)

Arvosana: -

Traditional Survivor Series Match
Team SmackDown (Batista, JBL, Rey Mysterio, Bobby Lashley & Randy Orton) VS. Team RAW (Shawn Michaels, Carlito, Chris Masters, The Big Show & Kane)

Kuten jo useaan kertaan olenkin jo maininnut, niin viimeisen 1,5kk aikana RAW ja Smackdown olivat olleet täydessä sodassa keskenään. Jollakin tavalla tilanne piti saada ratkaistua, ja toimitusjohtajat olivat yhteisymmärryksessä päättäneet, että parasta olisi setviä välit perinteisessä eliminointimatsissa. Näinpä kumpikin brändi oli kasannut oman unelmatiiminsä jalkeille ja jonkinlainen ratkaisu oli odotettavissa. Huomionarvoista tässä on tietenkin se, että kumpaankin joukkueeseen oli kasattu naamoja ja kantapäitä. Itse tykkäsin tästä, sillä tuolla saatiin luotua sellaista fiilistä, että tähän oikeasti otetaan ne parhaat mukaan ja lisäksi annettiin katsojan päättää kenen puolella haluaa olla. Ja vielä sivuhuomiona se, että SD:in kapteeni Batista otteli tässä loukkantuneena, jonka vuoksi hänen roolinsa matsissa jäi varsin pieneksi. Kayfabessa loukkaantuminen selitettiin sillä, että Big Show & Kane olivat chokeslammaneet hänet selostajanpöydästä läpi viime Smackdownissa.

Tykkäsin näistä joukkueista. Löytyi veteraaneja kuten HBK & JBL ja vastapainoksi nuorta verta kuten Lashley & Masters. Lisäksi pidin myös siitä, että tässä ei kiusoiteltu sillä iänikuisella ”tuleeko joukkue keskenään toimeen” kysymyksellä, vaan miehet erimielisyyksistään huolimatta pystyivät ottelemaan suuremman hyvän puolesta, kuten normaalit aikuiset ihmiset. Eikä se itse ottelukaan yhtään hassumpi ollut. Kestoa oli sopivasti, eliminoinnit tulivat jokseenkin loogisesti ja jokainen pääsi ainakin väläyttämään niitä parhaimpia avujaan. Heikkoutena tässä oli ehkä liiallinen finisherkeskeisyys, niitä läiskittiin jatkuvalla syötöllä ihan perusmaneereina ja ei se lopputaistelukaan mikään erityisen huikea ollut. Lisäksi katselunautintoa heikensi huomattavasti se, että matsissa oli 5 selostajaa. Niinpä homma menikin lapselliseksi päällehuuteluksi ja ala-astetasoiseksi piikittelyksi. Loppupuolella sitten Coach & Styles napottivat pöydän ääressä hiljaa, oli vissiin tuotantorekassakin huomattu että 5 selostajaa on vaan liikaa. Kokonaisuutena kuitenkin varsin mallikelpoinen pääottelu, joka jätti kohtuullisen hyvän maun suuhun koko tapahtumasta. Ideastahan olisi saanut vaikka hienon perinteen, mikäli brändijaosta ei olisi pari vuotta myöhemmin menty luopumaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:03
Voittajat: Team SmackDown (Randy Orton was the sole survivor; last eliminated Shawn Michaels via RKO)

Arvosana: *** ½


Tapahtuman loppuun sitten nähtiin vielä yksi merkittävä segmentti, kun The Undertaker teki paluunsa. No Mercyssä Ortonit olivat lukinneet 'Takerin hauta-arkkuun ja sytyttäneet arkun perästä tuleen. Nyt Undertaker sitten ilmestyi paikalle jakamaan rangaistusta (dishaamaan punishmenttia) liekehtivän arkun sisältä, ja samalla käytännössä selvisi mikä on seuraavan ppv:n pääottelu. Sinällään toki vähän lapsellinen juttu, mutta kyllähän Undertaker astelemassa liekehtivän arkun sisältä areenalle oli varsin kuuli ja mieleenpainuva näky.

Kuva


*** Ric Flair
** Triple H
* Shawn Michaels

Yhteenveto
: Metsään mentiin. US- ja WWE-mestaruusmatsit olivat kumpikin pahoja pettymyksiä. Booker-Benoit ja Angle-Cena matsipareista vain pitäisi saada enemmän irti. Etenkin jälkimmäisen kohdalla suurin syy löytyi bookkauksesta, mutta totta puhuen yhdelläkään noista neljästä ei mikään elämänsä paras ilta myöskään ollut. Flair-HHH ja pääottelu sitten olivat sellaisia hyviä matseja kumpikin, mutta millekään huipputasolle kumpikaan ei ihan päässyt nousemaan. Kaksi hyvää matsia ei etenkään vuoden 2005 mittarilla riitä yhtään mihinkään. Kokonaisuutena pettymys, ja selkeästi heikoin vuoden neljästä suuresta. Neljäsosa miinusta, koska otteluiden keskiarvo antaa turhan ruusuisen kuvan tapahtumasta.

PPV Ranking 2005
1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. TNA - Unbreakable 3,36
4. WWE - WrestleMania 21 3,31
5. TNA - Sacrifice 3,11
6. WWE - SummerSlam 2,93 / TNA Genesis 2,93
7. TNA - Lockdown 2,91
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
9. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
10. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
11. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
12. TNA - Hard Justice 2,78
13. WWE - Taboo Tuesday (RAW) 2,69
14. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
15. WWE - Unforgiven (RAW) 2,63
16. WWE - Survivor Series 2,55
17. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
18. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,47
19. TNA - Bound For Glory 2,03
20. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)
Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance
Chris Daniels VS. AJ Styles VS. Samoa Joe / TNA Unbreakable


Sitten on jäljellä enää kaksi, ja ensimmäisenä niistä tulee TNA:n joulukuun tuotos.

Avatar
DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8632
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » To 10.01.2013 16:33

Muistan itsekin, miten tämä tapahtuma tuli katsottua melko tuoreeltaan silloin aikanaan. Undertakerin comeback oli aika kova, ja myös Ortonin ilme oli melkoinen kun kuollut mies sieltä arkusta esiin tuli.

Hyvä arvostelu. :tu:
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 10.01.2013 18:49

DeadManWalking kirjoitti:Muistan itsekin, miten tämä tapahtuma tuli katsottua melko tuoreeltaan silloin aikanaan. Undertakerin comeback oli aika kova, ja myös Ortonin ilme oli melkoinen kun kuollut mies sieltä arkusta esiin tuli.

Hyvä arvostelu. :tu:
Kuva

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 13.01.2013 13:25

Kieltämättä SurSer 05 on aika poikkeuksellinen tapahtuma, koska tuota ppv:tä edeltänyt Euroopan-kiertua ja siihen kuulunut vierailu Suomessa on ainut kerta, jolloin olen käynyt WWE:n house show'ssa. Tietenkin Eddien kuolemakin luo tuohon tapahtumaan oman surullisen värinsä. Itse painillisesta annista täytyy sanoa, että muistaakseni nautin sekä ME:stä että HHH/Flairista enemmän kuin What, mahdollisesti myös Angle/Cena oli enemmän mieleeni. Ainakin HHH vs. Flair on minun mielestäni ihan huippuluokan klassikkokamaa, mutta tässä tuleekin taas esille se minun ja Whatin makuero HC-otteluiden osalta :) Hyviä arvosteluja taas!

Kuva
THE REVOLUTION 2002

The Revolution oli World Wrestling All-Starsin kaikkien aikojen toinen pay-per-view. WWA:n taustatarina löytyy pari arvostelua aikaisemmin, joten en sitä tässä enää ala toistaa enää kovin laajasti. WWA oli siis vuoden 2001 lopulla alkunsa saanut promootio, joka XWF:n ohella oli ensimmäisiä uusia "mainstream-promootioita", jotka perustettiin kilpailemaan WWF:n kanssa WCW:n ja ECW:n konkurssin jälkeen. Tässä vaiheessa XWF oli jo joutunut lopettamaan toimintansa, mutta WWA:lla meni ainakin jonkun verran paremmin, vaikka mistään todellisesta kilpailusta WWF:n kanssa ei vakavalla naamalla voi puhua.

Vaikka käytännössä kaikki WWA:n painijat ja henkilökunnan edustajat olivat tuttuja WCW:stä, WWF:stä tai ECW:stä, promootion omistaja oli silti australialainen, ja päätoimisto sijaitsi Australiassa. Myös ensimmäinen ppv järjestettiin Australiassa, mutta nyt WWA oli saapunut USA:n puolelle Las Vegasiin. Selostajinamme viime kerralta tuttu Jeremy "onnettoman huono" Borash ja paluunsa painimaailmaan tehnyt Mark Madden. Ei j******ta. Tämän selostuskaksikon huonous alkaa lähennellä jo Tony Schiavonen ja Mark Maddenin kamaluutta. Show avataan jonkun randomin alternative rock -bändin live-vedolla Revolution-kappaleesta. Jee.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Nova vs. Low Ki vs. Shark Boy vs. AJ Styles vs. Tony Mamaluke vs. Cristopher Daniels
Voi kyllä vain, WWA oli selvästi tajunnut WCW:n jättäneen amerikkalaiseen mainstream-painiin cruiserweightien mentävän raon, jota WWF ei ollut koskaan osannut täyttää kunnolla. Niinpä se oli päättänyt täyttää tuota tarvetta ja hankkia itselleen amerikkalaisen indy-scenen kuumimpia nuoria light heavyweight -painijoita. Nova ja Tony Mamaluke ovat toki tuttuja jo ECW:stä, mutta muut tämän ottelun painijat tekivät ppv-debyyttinsä. Koska rehellisyyden nimessä tätä arvostelua lukevissa ei ole varmaan yhtään henkilöä, joka ei tuntisi Danielsia, Low Kitä, AJ Stylesiä ja Shark Boytä, en rupea heidän hahmoistaan sen enempää selittämään. Kaikki nämä neljä olivat kuitenkin siis vasta uransa alussa. Styles ja Daniels olivat ehtineet olla parin kuukauden ajan WCW-sopimuksen alaisena ennen firman konkurssia, ja Styles (nimellä Air Styles) ehti jopa esiintyä Nitrossa. Daniels oli myös ehtinyt otella joberrina WWF:n b-show'issa, samoin kuin Low Ki. Shark Boy oli puolestaan ollut WCW:ssä jo vuosina 1999-2000 muttei koskaan saanut kunnolla mahdollisuutta näyttää taitojaan. Niinpä nämä taitavat kaverit olivat toistaiseksi keskittyneet indyissä painimiseen, mutta nyt heillä olisi mahdollisuutta nousta uudelle tunnettavuuden tasolle. Tämä ottelu (jossa oli panoksena vain mainetta ja kunniaa) oteltiin eliminointisäännöillä.

Noniin. Tämmöistä CW-toimintaa oli kieltämättä ehditty painimaailmassa kaivata. Ennen kaikkea kaivattu oli aivan uusia nimiä ja tuoreita otteita näihin otteluihin. Lisäksi heille vielä oikeasti annettiin aikaa ja paikkoja näyttää taitonsa. Minä nautin tästä täysin siemauksin. Toki tässäkin ottelussa oli alkupuolella omat heikkoutensa tuomarisekoiluiden (WWA:ssa on oikeasti painimaailman huonoimmat tuomarit) ja hetkittäisten typerien botchien takia. Kameramiehetkeään eivät olleet koko ottelun ajan hereillä, mutta nämä heikkoudet eivät poista sitä faktaa, että kaikki kaverit kehässä (erityisesti Low-Ki, Styles, Daniels ja Nova) pistivät peliin aivan kaikkensa ja tarjosivat lukemattoman määrän uskomattoman hienoja spotteja ja muita liikkeitä. Niistä muutama mainitakseni täytyy hehkuttaa Stylesin SSP:tä ulos kehästä ja Styles Clashia yläköydeltä, Novan Tornado DDT:tä turva-aidalta, Low Ki'n uskomattomia potkuja sekä Danielsin BME:tä ja Split Legged Moonsaultia ulos kehästä. Mieletöntä menoa. Jos ensimmäiset reilut viisi minuuttia olisivat olleet sulavampia ja ottelussa olisi ollut edes hitusen muuta kuin sitä "suuri liike toisensa perään" -fiilistä, tässä olisi ollut huippuottelu. Nyt tämä joutuu tyytymään hienon ja suuresti viihdyttävän spotfestin asemaan. Hieno avaus illalle.
***½ (19:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Nova (Last eliminated Styles after a Superplex)
Hienon openerin jälkeen nähtiin WWA:n comissionerilta Bret Hartilta in ring -promo, jota ei voi sanoa ollenkaan niin hienoksi. On oikeastaan aikamoisen sääli, että WWA oli todella saanut Bret Hartin promotioonsa, mutta Hart ei loukkaantumisensa takia voinut tehdä muuta kuin toimia comissionerina, sillä mikkitaidot olivat olleet aina Hartin selvästi suurin heikkous. WWF:ssä Hart sai vielä pidettyä homman kasassa oikeiden käsikirjoittajien ja vastustajien avulla, mutta WWA:ssa homma oli täysi katastrofi. Tämäkin promo aiheutti lähinnä myötähäpeää. Ensimmäinen heikkous promossa oli sen "suuri paljastus" illan ME:n osalta. Main Eventiin luvattu Randy Savage ei olekaan syystä tai toisesta paikalla, joten WWA World Heavyweight -mestaruusottelussa Jeff Jarrettin haastaa... BRIAN CHRISTOPHER! Oikeasti? Brian Christopher? Joo, kyllähän Jerry Lawlerin poika aina yhden Randy Savagen paikkaa. Sitten kun yleisö ei jostain kumman syystä innostunut tästä ilmoituksesta, Bret Hart aloitti taas suorastaan oksettavalta kuulostaneen yleisön nuoleskelun puhumalla WTC-terrori-iskuista ja siitä, kuinka Amerikan uljaat soturit vielä tappavat Osama Bin Ladenin. Yh, edes WWF ei viitsinyt mehustella tällä patriotismilla näin säälittävästi. Eikä patriotismin ikoniksi ainakaan nostettu miestä, joka oli puolet urastaan paininut anti-USA -gimmickillä. Huoh.

Kuva Kuva
Reno vs. Allan Funk
Seuraavaksi vuorossa kahden WCW:n alakorttilaisen ppv-kohtaaminen ilman mitään taustatarinaa. Jee! Renon nyt varmaan kaikki tunnistavatkin, koska mies ei ollut vuodessa muuttunut yhtään mihinkään, mutta näiden arvosteluiden lukijat tuntevat Allan Funkin luultavasti paremmin Kwee-Weenä. WCW:ssä CW-divisioonan eksentrikon roolia vetänyt Kwee-Wee oli siis oikealta nimeltään Allan Funk, ja nyt hän oli hylännyt pinkit kuteet ja pystyyn kiskotut hiukset. Normaalia hahmoa ei Funkille tosin WWA:ssakaan annettu, vaan nyt hänen tehtävänsä oli hoitaa aina yhtä omalaatuista ja hupaisaa Hulk Hogan -imitaattorin roolia. WWA ei tietenkään virallisesti saanut myöntää parodioivansa Hogania (jonka piti saapua WWA:han mutta joka jostain ihmeen syystä valitsikin WWF:n), joten kaikki perinteiset Hogan-maneerit ottelun aikana vetäneen Allan Funkin lempinimi oli ovelasti "The Funkster".

Hulk Hogan -imitointi alkaa olla jo niin vanha idea, ettei se ihan kamalan paljoa naurata. Oikeastaan se ei naurata yhtään. Toisaalta Funk kuitenkin hoiti imitaationsa tosi hyvin ja näyttikin vielä ihan uskottavalta Hulkilta. Itse ottelu ei todellakaan ollut mikään mestariteos, vaan aika mitäänsanomaton koitos, ja ainut syy ottelun buukkaukseen tuntui olevan Hogan-imitaation saaminen ruutuun. Suurin ongelma oli rakenteen täysi puuttuminen. Nähdyt liikkeet olivat paikoitellen oikein hienoja, ja parhaimpia olivat erityisesti Renon muutama korkea heitto sekä Funkin Springboard Sunset Flip, mutta mitään kokonaisuutta ei tästä ottelusta tullut. Kyllä tämän katsoi ilman suurimpia ongelmia, mutta kokonaisuus jäi aika heikoksi.
*½ (7:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Allan Funk (Running Leg Drop)
Seuraavaksi paikalle saapui Disco Inferno, joka oli raivoissaan siitä, että Bret Hart oli valinnut hänen sijaansa Brian Christopherin illan Main Eventiin Randy Savagen korvaajaksi. Rehellisesti sanottuna minun mielestäni Infernokin olisi ollut uskottavampi Jarrettin haastaja. No, nyt Inferno esitti avoimen haasteen kenelle tahansa WWA:n painijalle. Koska kukaan ei vastannut siihen heti, Inferno ilmoitti jäävänsä selostamoon odottamaan, kunnes joku saapuu ottelemaan häntä vastaan. Infernon liittyminen selostustiimiin paransi tapahtuman selostuksen tasoa heti kolmanneksella, sillä nyt meillä oli sentään yksi oikea selostaja.

Kuva Kuva
Native Blood (Navajo Warrior & Ghostwalker) vs. Kronic
KroniKin (tai ilmeisesti trademark-syistä nyt taas Kronicin) WWF-ura oli jäänyt edellisen vuoden Unforgivenissä nähdyn katastrofin jälkeen varsin lyhyeksi, joten Brian Adams ja Bryan Clark olivat taas vapailla markkinoilla. Sieltä heidät nopeasti riveihinsä bongasi WCW-rejectejä parhaansa mukaan haaliva WWA, ja nyt Kronic pääsi näyttämään taitonsa ppv-tasolla. Vastaansa kaksikko sai minulle (ja ilmeisesti koko painimaailmalle) täysin tuntemattoman kalifornialaisen Native Blood -joukkueen, jonka jäsenet Navajo Warrior ja Ghostwalker vetivät aina yhtä toimivaa intiaani-gimmickiä. En tiedä, mistä WWA oli kaksikon kiskonut riveihinsä, mutta voin luvata, että heistä ei kuulla tulevaisuudessa.

Aika nopea ja squashmainen ottelu, mikä oli näillä osanottajilla vain ja ainoastaan hyvä asia. Native Blood ei vakuuttanut otteillaan ollenkaan. Kaksikko liikkui hitaasti, näytti huonokuntoiselta ja teki suurimman osan liikkeistäänkin heikon näköisesti. Niinpä olikin hämmästyttävää nähdä viime syksyn jälkeen, kuinka Kronic sen sijaan oli selvästi paremmassa kunnossa, ja tällä kertaa he ihan oikeasti pelastivat tämän koitoksen täydeltä kurapaskalta. Clark ja Adams tarjosivat muutamam näyttävän power-liikkeen ja näin ollet hoitivat oman osuutensa ihan vakuuttavasti. Se ei toki poista sitä tosiasiaa, että ottelu oli kaikilla kriteereillä puhtaasti huono, muttei sentään aivan hirveä.
* (4:51)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Kronic (Clark pinned Ghost Walker after a High Times)
Kuva Kuva
Tio vs. Puppet - Hardcore Match
Jes! Kääpiöitä! WWA todella tiesi, millä vetonauloilla he saisivat amerikkalaiset painifanit koukkuun. Toisaalta en voi liian ankarasti kritisoida tätä aivopierua, sillä vielä viisi vuotta tämän tapahtuman jälkeenkin muuan Vince McMahonkin todella luotti siihen, että ihmisiä kiinnostaa maksaa kääpiöpainin katsomisesta. No, nämä kaksi kääpiötä olivat minipainijoiksi tavallista vähemmän luchadoremaisia ja paljon väkivaltaisempia. Ilmeisesti heillä oli vieläpä jostain muista federaatioista takanaan ihan oikea feud, jota he nyt sitten jatkoivat luultavasti historian ensimmäisessä ppv-tasolla lähetetyssä Midget Hardcore Matchissa.

Mitä tähän oikein pitäisi sanoa? Pitkään aikaan ei ole tarvinnut katsoa ppv:issä kääpiöpainia, joka on aina tietyllä tavalla vaivaannuttaa. Siitäkin huolimatta tällä kertaa minun on oikeasti nostettava pikkuisen (heh heh) hattua, sillä nämä kaverit olivat omalla tavallaan ihan viihdyttäviä ja pistivät ainakin kroppansa täysillä likoon tässä HC-ottelussa. Toki homma oli paikoitellen tosi kehnon näköistä, ja kaikki liikkeet eivät menneet kohdilleen, mutta hardcore-yritystä oli kyllä riittämiin, ja lopetus oli oikeasti aika hieno. Varsinkin Tion suoritus oli oikeasti todella kova. Monet "täysmittaisetkaan" eivät pysty hyppäämään yläköydeltä ringsidelle niin rohkeasti kuin tämä kaveri. Silti en voi sanoa viihtyneeni tätä katsoessa mitenkään erityisemmin.
*½ (7:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Puppet (Death Valley Driver onto thumbtacks)
Tietenkin ainoa oikea tapa päättää kääpiöpainiosuus on tuoda joku oikeasti merkittävä painija murskaamaan molemmat kääpiöt. Tässä tapauksessa tuon "oikeasti merkittävän painijan" roolin sai hoitaa Scott Steiner, joka teki tässä show'ssa WWA-debyyttinsä. WWA oli siis ihan oikeasti saanut hankittua kaikkien turhien alakorttilaisten lisäksi myös WCW:n loppuaikojen isoimman nimen, ja sitten he pistävät juuri hänet pieksemään kääpiöitä. Tietenkin. No, reiluuden nimissä täytyy myöntää, että kääpiöpieksennän jälkeen Steiner promotti lyhyesti siitä, kuinka hän oli raivoissaan Bret Hartille, joka ei ollut kelpuuttanut Steineriä Main Eventiin. Lopuksi Steiner ilmoitti ottavansa vastaan Disco Infernon haasteen. Tuomari ei kuitenkaan saapunut paikalle, joten Steiner tyytyi pieksemään Infernon parissa minuutissa henkihieveriin ja poistumaan paikalta. Vakuuttavan oloinen debyytti ja toimiva angle. Steiner on kova äijä.

Kuva Kuva Kuva
Psicosis (c) vs. Juventud Guerrera vs. Eddy Guerrero - WWA International Cruiserweight Championship
Kääpiöistä cruiserweighteihin. Loogista. Psicosis ja Juventud Guerrera olivat jatkaneet Meksikosta, ECW:stä ja WCW:stä tuttua feudiaan myös WWA:ssa promootion perustamisesta lähtien. Viime ppv:ssä Inceptionissa kaverukset ratkaisivat firman CW-mestaruuden kohtalon. Tuolloin Guerrera voitti ottelun ja mestaruuden, mutta myöhemmin Psicosis oli onnistunut voittamaan sen itselleen. Nyt Psicosis puolusti mestaruuttaan ensimmäistä kertaa ppv:ssä, mutta vastassa olikin ex-mestarin lisäksi huomattavan suuri nimi, sillä Eddie (nimiväännön vuoksi Eddy) Guerrero teki tässä ottelussa paluunsa ppv-tapahtumiin. Eddie oli joutunut hyllytetyksi WWF:ssä viime keväänä kipulääkeriippuvuutensa vuoksi ja saanut loppuvuodesta kenkää jäätyään kiinni humalassa ajamisesta. Nyt Guerrero yritti saada uudestaan otetta elämästään. Indyissä paininut Guerrero tarjosi taatusti kovan haasteen Juicelle ja Psicosikselle.

Tämä ottelu näytti paperilla niin hemmetin kovalta, että tämä oli aivan kiistatta paha pettymys. Odotin etukäteen, että näillä osanottajilla pitäisi olla mahdollisuuksia jopa huipputason otteluun. Sitä ei kuitenkaan nähty, sillä jotenkin homma ei kokonaisuutena lähtenyt missään vaiheessa liikkelle toivomallani tavalla. Guerrero ei selvästikään ollut uransa parhaassa kunnossa, ja Juvilla ja Psicosisillakin on ollut parempia päiviä. Kaikesta huolimatta ottelu oli toki oikein hyvä (kuten aina näillä osanottajilla), ja paikoitellen meno oli todella nopeatempoista ja viihdyttävää, kuten illan openerissakin. Tätä siis katsoi ehdottomasti ilolla, ja lopputulos oli ihan viihdyttävä. Silti hommasta olisi pitänyt saada se turha epäröinti ja botchailut pois, jotta tästä olisi jäänyt eheämmän kokonaisuuden vaikutelma. Nyt openerista jäi parempi vaikutelma kuin tästä. Ottelun jälkeen nähtiin muuten yhteenotto Guerreron ja myöskin WWA-debyyttinsä tehneen Jerry Lynnin välillä. Pari minuuttia kestänyt iskujen vaihto oli melkeinpä viihdyttävämpää kuin tämä ottelu. Ikävä kyllä Guerrero vs. Lynniä ei tässä promootiossa tulla koskaan näkemään.
*** (12:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Eddy Guerrero (Pinned Psicosis after a Frog Splash)
Kuva Kuva
Devon Storm vs. Sabu w/ Bill Alfonso - No DQ Match
Tätä oli selvästi rakennettu illan co-ME:nä, vaikka eipä tässäkään ollut mainittavaa taustatarinaa takanaan. Devon Storm oli selvästi ottanut WWA:ssa aseman firman parhaana HC-painijana, joten oli luonnollista, että Sabu kohtasi WWA-debyytissään juuri hänet. Sabua ei ollut nähty ppv-tasolla sitten vuoden 2000 alun, jolloin Sabu otteli RVD:tä vastaan Guilty As Chargedissa ja lähti ECW:stä pian tuon jälkeen, koska pahojen kielien mukaan ei halunnut jobata nuorille ja nouseville tähdille. Parin viime vuoden ajan Sabu oli kierrellyt erinäisiä indypromootioita, mutta nyt hän palasi vihdoin ppv-tasolle. Promootio ja tapahtumapaikka olivat tosin hieman toisenlaisia kuin ECW:ssä, mutta onneksi Sabulla oli sentään mukana "Manager of champions" Bill Alfonso.

Devon Storm ei ole Rob Van Dam, ja WWA ei ole ECW. Siinä oli kaksi suurinta ongelmaa, minkä takia yli 20-minuuttinen Sabun ottelu ei toiminut toivotulla tavalla. Oli silti hienoa, että WWA oli oikeasti saanut Sabun semi-ME:hensä, ja vastassa oli Stormin kaltainen uuden sukupolven HC-nimi, mutta ikävä kyllä ottelu ei toiminut ollenkaan toivotulla tavalla. Aikaa oli selvästi aivan liikaa, ja sen takia ottelussa oli pitkiä pätkiä, jolloin kumpikaan ei oikein tuntunut tietävän, mitä tehdä. Selvästi tehtäväksi oli annettu "ison ja merkittävän ottelun rakentaminen", mutta ei semmoinen onnistu ilman suurta taustatarinaa ja ilman merkittävää kemiaa ottelijoiden välillä. Nyt tarjolla ei ollut kumpaakaan. Toki miehet pistivät kroppansa kunnolla ottelussa likoon. Paikoitellen matsi olikin oikeasti viihdyttävää katsottavaa, kun bumpit saatiin toimimaan tarkoitetulla tavalla. Muun muassa Sabun syöksyminen ulos kehästä pöydän läpi oli oikeasti hieno ja toi mieleen vanhat kunnon ajat. Vastapainona oli kuitenkin liikaa sekavuutta ja botcheja, jotta tämä olisi ollut "ihan kivaa" parempi. Lisäksi tätä ottelua vaivasi sama ongelma kuin kaikkia Sabun WWE-otteluita: Sabu on parhaimmillaan pienessä ja hämyisessä ympäristössä. Isot ja valoisat areenat eivät vain toimi.
** (20:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Devon Storm (Pinned Sabu after Alfonso accidentally hit him with a steel chair)
Tässä välissä ilmeisesti oikeassa tapahtumassa on ollut Larry Zbyszkon onnettoman huono ja aivan liian pitkä haastattelu. Jostain syystä se oli leikattu pois minun versiostani. En ole ollenkaan harmissani.

Kuva Kuva
West Hollywood Blondes (Lenny & Lodi) vs. Ernest Miller & Rick Steiner
Jaahas. Vielä ennen Main Eventiä kehään raahattiin taas samoja vanhoja ja täysin kiinnostavuutensa menettäneitä homosteluvitsejä heittävät Lenny ja Lodi, vaikka aikaa alkoi olla jo hyvin vähän jäljellä. Lennylle ja Lodille oli luvattu vastustajaksi yllätysjoukkue. Hetken odottelun jälkeen paljastui, että tuohon rooliin WWA oli hankkinut vielä pari entistä WCW:läistä. Kehään saapuivat siis Rick Steiner ja Ernest "The Cat" Miller, joista jälkimmäinen keskittyi enemmän Mark Maddenille pään aukomiseen kuin itse otteluun.

Toisaalta eipä siinä kohtaamisessa ollut paljon mitään keskittymisen aihetta, sillä tämä ei oikeastaan ollut edes kunnon painiottelu. Squash, jossa tuomari Slick Johnsonin huitomisesta päätellen lopetus oli vieläpä botchattu. Tosi hyvää työtä. Ainoaksi kysymykseksi jää se, miksi ihmeessä tämä ottelu piti edes buukata ppv:hen.
DUD (0:58)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Ernest Miller & Rick Steiner (Miller pinned Lenny after a Round Kick)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) vs. Brian Christopher - WWA World Heavyweight Championship
Noniin, tästä ottelusta onkin tullut jo edellä puhuttua. Jeff Jarrett oli siis noussut edellisessä ppv:ssä WWA:n ensimmäiseksi päämestariksi. Samaan aikaan Brian Christopher oli saapunut WWA:han saatuaan potkut WWF:stä kaman käyttönsä vuoksi, ja Jeremy Borashin mukaan hän oli jopa onnistunut voittamaan Jeff Jarrettin muutamassa joukkueottelussa WWA:n kiertuiden aikana. Tai tuolla seikalla Borash tuntui yrittävän epätoivoisesti puolustella sitä, että Christopher oli nyt nostettu Jeff Jarrettin haastajaksi, kun Randy Savage oli viime hetkellä päättänyt jättää saapumatta Revolutioniin. WWA, mitäpä jos yrittäisitte oikeasti rakentaa firmallanne uskottavaa Main Event -sceneä, joka ei koostu pelkästään Jeff Jarrettista?

Vaikka olen useaan otteeseen nyt valittanut siitä Randy Savagen korvaamisesta Brian Christopherilla, täytyy totuuden nimissä sanoa, että luultavasti Savage ei olisi pystynyt näinkään ok:seen Main Event -otteluun. Tämä oli siis otteluna oikeasti kohtuullinen kokonaisuus, vaikka lopussa nähty tuomareiden tappelu oli aivan idioottimaista buukkausta. Mitä hemmetin väliä muka niille tuomareille on sillä, kumpi saa päättää ottelun lopputuloksen, kun tässä tapauksessa tuomarit eivät edes olleet millään tavalla puolueellisia? Täysin käsittämätöntä buukkausta. Muuten Christopher ja Jarrett painivat sellaisen mukavan perusottelun, jossa ei ollut mitään suuria ongelmia mutta joka ei noussut missään vaiheessa millään tapaa kovin erityiseksi. Alakortin otteluna olisi siis toiminut, mutta Main Eventiltä odottaisin vähän enemmän. Toisaalta on niitä kamalampiakin ME-otteluita nähty.
** (13:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Stroke on the championship belt)
*** AJ Styles
** Low Ki
* Cristopher Daniels

Kokonaisarvio The Revolutionista: Ensin hyvät asiat. Selvästi oltiin tultu oikeaan suuntaan Inceptionista. Nyt oli jätetty pois muun muassa idioottimaiset pyjamabanaanit oikeissa painiotteluissa ja pahimmat painilliset katastrofit, kuten Gangrelin ja Luna Vachonin "hardcore-ottelu" ja "Skin To Win" -kohtaaminen. Sen sijaan meillä oli oikeasti muutama uusi nouseva nimi ottelemassa hienossa ottelussa, ja lisäksi pari uutta kovaa nimeä (Eddy Guerrero, Sabu ja Scott Steiner) tekemässä comebackinsa ppv-lähetyksiin. Lisäksi yksikään otteluista ei ollut täyttä kuraa (jos ei tahdota huomioida sitä täysin turhaa joukkueottelua ennen Main Eventiä), koska jopa kääpiöottelu oli yllättäen katsottava.

Silti näistä hyvistä asioista huolimatta kokonaisuus oli edelleen aivan hukassa. Selostus, kameratyö ja yleinen tuotannon taso oli huonompaa kuin suurimmissa osassa indypromootioiden tapahtumista. Paikoitellen hävetti katsoa näin huonosti tuotettua ppv-lähetystä. Tämän lisäksi painin taso oli CW-divarin ulkopuolella edelleen parhaimmillaankin ihan ok:ta, mikä on aivan liian heikko suoritus. Ajankäyttö oli osittain aivan hukassa, ja väärät tyypit (Bret Hart, Larry Z) saivat viettää aivan liikaa aikaa mikin ääressä. Todella suuri ongelma on myös, että koko promootion Main Event -kenttä tuntuu silkkiäkin ohuemmalta, eikä tilannetta helpota yleisen jatkuvuuden täysi puuttuminen. Oliko tässä tapahtumassa esillä yhtään kunnon storylineä, jos sellaiseksi ei lasketa Psicosiksen ja Juventud Guerrerran ikuisuusfeudia? Miksi edellisessä tapahtumassa esiintyneistä nimistä vain KUUSI oli mukana tällä kertaa? Missä pitkän linjan suunnitelmat? Paljon siis vielä tarvitaan, ennen kuin WWA:n tuotantoa voi ruveta oikeasti kehumaan, mutta on tätä vaihtoehtotarjontaa ihan hauska seurata. Tämä jäi vielä Surkean puolelle, mutta nyt oltiin jo aika lähellä Kehnoa.

1. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWF No Way Out - Ok
---------------
-
---------------
3. WWA The Revolution - Surkea
4. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi vähän jotain toista tuotannon tasoa, kun vuorossa on Suurin ja Kaunein.

Vastaa Viestiin