Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Kenitys]

Yksinpuhelu jatkuu. Kommentoikaapa vaikka joku jotain niin tulee jotain eloa tänne.


VENGEANCE 2002

Vengeance-niminen ppv nähtiin ensimmäisen kerran vuoden 2001 joulukuussa. Tuo jäi kuitenkin ainoaksi kerraksi, kun Vengeance päätti WWE:n ppv-vuoden, sillä nyt toisella kerralla se otti entisen Fully Loadedin paikan heinäkuulta. Samalla joulukuun ppv-paikalle palaisi tuttu ja turvallinen Armageddon.

Aikataulumuutoksia tärkeämpää on kuitenkin tämän vuoden 2002 ppv:n osalta tietää, että KOTRin ja Vengeancen välillä oli tapahtunut suuria Authority Figure -muutoksia. Kuten KOTRin taustatarinassa jo kerroin, entinen Raw'n omistaja Ric Flair oli menettänyt 50 prosentin osuutensa WWE:stä Vince McMahonille, joka oli edelliskuukaudet hallinnut ainoastaan SD:tä. Näin ollen Vince oli palannut WWE:n yksinvaltiaaksi, mutta hän ei tahtonut ottaa vastuuta molempien ohjelmien pyörittämisestä. Itse asiassa Vince ilmoitti, että hän palkkaisi molemmille ohjelmille uuden General Managerin, jotka ottaisivat vastuun show'iden päivittäisestä toiminnasta. Smackdownin General Manageriksi Vince valitsi varsin luonnollisesti tyttärensä Stephanie McMahonin, josta oli kuoriutunut viime kuukausien aikana paljon kypsemmän ja virallisemman oloinen bisnesnainen. Raw'n General Manager sen sijaan...

Kyllä vain

Se tulinen paikka, josta muuan Dante aikoinaan kirjoitti ('Alertin PG-Eran ansiosta h****tti on sensuroitu) luultavasti jäätyi juuri sillä hetkellä, kun Vincent Kennedy McMahon ilmoitti, että hän oli palkannut Raw'n General Manageriksi Eric Bischoffin. Miehen, jonka ei kaiken järjen mukaan pitänyt ikinä, milloinkaan, koskaan esiintyä yhdessäkään WWE:n show'ssa. Miehen, jonka kuolemaa Vince McMahon yleisen tiedon mukaan toivoi 1990-luvun lopulla enemmän kuin mitään. Miehen, joka oli vastuussa Monday Night Warsien synnystä ja WCW:n noususta WWE:n ohi vuosien 1996-1997 aikana. Kaiken järjen vastaisesti Bischoff oli sopinut välit McMahonin kanssa, suostunut tämän alaiseksi ja aloitti nyt uransa Raw'n General Managerina. Bischoff lupasi sekoittaa Raw'n pakan sillä tavalla, ettei sitä koskaan ollut aikaisemmin nähty.

Bischoffilla oli siihen vieläpä ihan hyvät mahdollisuudet, sillä GM-muutoksien yhteydessä Vince McMahon ilmoitti, että seuraavien viikkojen aikana kaikilla WWE:n painijoilla olisi oikeus neuvotella uusien GM:ien kanssa ja halutessaan siirtyä brändistä toiseen. Seuraavien viikkojen aikana nähtäisiinkin monia suuria siirtymisiä, kunnes Vince myöhemmin ilmoitti siirtoajan päättyneen. Ensimmäinen näistä merkittävistä siirtymisistä nähtäisiin tämän Vengeancen aikana.

Ja vielä yksi juttu ennen arvosteluun siirtymistä: Tämä oli ensimmäinen ppv, jossa Smackdownin selostajat Michael Cole ja Tazz pääsivät selostamaan osan show'sta. Stephanie McMahon oli ilmoittanut ppv:tä edeltävässä Heatissa, että Cole ja Tazz selotaisivat show'n ensimmäisen puolikkaan ja King yhdessä JR:n kanssa jälkimmäisen puolikkaan. Tämä oli ihan hyvä muutos, vaikka Cole ja Tazz eivät JR:n ja Kingin tasolla olleetkaan.


Bubba Ray Dudley & Spike Dudley vs. Eddie Guerrero & Chris Benoit - Tables Match
Kyllä vain, Chris Benoit oli tehnyt vihdoin paluunsa ppv-otteluihin yli vuoden poissaolon jälkeen. Tv-lähetyksiin Benoit tosin teki paluunsa jo ennen King of the Ringiä, sillä alkuperäinen tarkoitus oli tuoda hänet feudaamaan (yhdessä Eddie Guerreron kanssa) Steve Austinia vastaan, koska Austin oli alkuperäinen syypää Benoit'n loukkaantumiseen. Kuviot kuitenkin muuttuivat, koska Austin tosiaan lähti pois WWE:stä. Niinpä Benoit liittoutui yhdessä Guerreron kanssa ja otti silmätikukseen Ric Flairin, jonka syytä Austinin lähtö heidän mukaansa oli. Tämän kuvion vuoksi Guerrero ja Flair kohtasivatkin KOTRissa, jonka lopussa viime aikoina selvää singles-pushia saanut Bubba Ray Dudley saapui auttamaan Flairia pieksemällä Guerreron ja Benoit'n. Ensin WWE yritti siis buukata Raw'n uudeksi yläkortin faceksi Bradshaw'ta, ja tuon suunnitelman epäonnistuttua oli Bubba Rayn vuoro yrittää. Joka tapauksessa nyt Guerrero ja Benoit pääsisivät hakemaan kostoa Bubbalta ja tämän velipuolelta Spikeltä. Mielenkiintoinen lisä tähän kuvioon oli muuten se, että huhtikuussa nähdyssä draftissa Benoit draftattiin loukkaantuneena SD:hen, mutta nyt hän kuitenkin pyöri Raw'n kuvioissa ilman mitään kummempaa selitystä.

Tämä oli yksi niistä otteluista, jotka paranivat hurjaa tahtia, mitä pidemmälle etenivät. Ottelun ensimmäiset 5 minuuttia olivat kivaa ja toimivaa perusjoukkuepainia, jossa Benoit ja Guerrero pääsivät osoittamaan hallintataitojaan, mutta mitään kovin kummoista ei kuitenkaan nähty. Sitten homma kuitenkin alkoi muuttaa muotoaan kovalla vauhdilla, kun pöydät tulivat peliin mukaan. Bubba osoitti taas kerran osoittavansa pöytäotteluiden mestari. Spike puolestaan hämmästytti jälleen kerran sillä, miten hurjaa bumppia hän on valmis ottamaan. Guerrero ja Benoit toivat tähän HC-pöytäsekoiluun juuri sopivaa teknistä ja painillista lisävivahdetta, joten tämä tuntui erilaiselta kuin monet aiemmat pöytäottelut. Kaikki eliminointibumpit olivat oikeasti näyttäviä, joten kokonaisuutena tästä jäi positiivisesti yllättynyt fiilis ja todella hyvä maku suuhun. Hyvä opener.
*** (14:59)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Bubba Ray Dudley & Spike Dudley (Bubba last eliminated Benoit with a Bubba Bomb through a table)

Jamie Noble (c) w/ Nidia vs. Billy Kidman - WWE Cruiserweight Championship
Jamie Noblen ja hänen tyttöystävänsä Nidian yhteistyö oli tuottanut tulosta, kun punaniska-cruiserweightimme oli noussut ensimmäistä kertaa WWE:n Cruiserweight-mestariksi King of the Ringissä. Nyt Noble joutuisi puolustamaan mestaruuttaan ensimmäisen kerran ppv-tasolla, kun hänen vastaansa asettui moninkertainen CW-mestari Billy Kidman, joka oli ansainnut asemansa voittamalla Noblen joukkueottelussa ja päihittämällä Tajirin ykköshaastajuusottelussa.

Jäi ehkä vähän lyhyemmäksi kuin olin toivonut. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että Noble ja Kidman ovat ehdottomasti taitavia CW-painijoita, jotka pystyivät oikein mallikkaaseen teknispainotteiseen CW-otteluun. Kidmanin olkapään työstäminen toimi hyvänä tarinana ottelussa, ja Kidman vieläpä muisti myydä tuota vammaa ottelun loppuun saakka. Muuten tästä ottelusta ei ole mitään kovin erikoista sanottavaa. Olisin ehkä odottanut vähän enemmän, mutta täytynee olla tyytyväinen siihen, että nyt WWE:n tarjontaan kuuluu edes suhteellisen säännölliset ja ehdottomasti viihdyttävät kevyensarjalaisten mestaruusottelut. Nämä kaksi pystyisivät varmaan parempaankin, mutta ehkä jonain toisena iltana. Joskus olisi myös kiva nähdä kunnon spottailua ja high flying -meininkiä WWE:ssä. Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta tämäkin oli ehdottomasti hyvä ottelu.
*** (7:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jamie Noble (Tiger Driver)

Jeff Hardy (c) vs. William Regal - WWE European Championship
European-mestaruutta puolustettiin taas pienen tauon jälkeen ppv:ssä. Edellisen mestaruusottelun aikaan mestaruusvyötä piti Spike Dudley, joka oli kuitenkin hävinnyt mestaruusvyönsä jo jonkun aikaa sitten takaisin William Regalille. Vasta pari viikkoa sitten Regal oli hävinnyt hänelle henkilökohtaisesti hyvin arvokkaan vyön Jeff Hardylle ja purskahtanut sen jälkeen itkuun. Nyt hänellä oli mahdollisuus korjata tilanne. Itkupilli-Regaliin verrattuna Jeff Hardylla meni todella vahvasti, sillä hän oli viime viikkoina alkanut taas viritellä uutta yritystä singles-uralla. Vahvin esiintyminen tähän mennessä nähtiin pari viikkoa sitten Raw'ssa, jossa Hardy haastoi itse Undertakerin WWE Undisputed -mestaruudesta Ladder Matchissa ja pisti hänet todella tiukalle. Tuota ottelua pidetään edelleen yhtenä Hardyn ensimmäisen WWE-stintin parhaimmista otteluista.

Aika lyhyeksi jäi tämä kohtaaminen, mutta ehkä tämän ei tarvinnutkaan olla show'n pisimpiä otteluita. Silti kaksikon meininki toimi sen verran hyvin yhteen, että olisin mielellään nähnyt näiltä ainakin viisi minuuttia pidemmän ottelun, jolloin oltaisiin päästy hyviin arvosanoihin. Nyt jäätiin ikävästi tv-ottelutasolle. Silti pitää nostaa hattua Hardylle ja Regalille siitä, että he saivat ottelun toimimaan paljon paremmin kuin olisin odottanut. Etukäteen tämä kuulosti juuri sellaiselta ottelijaparilta, jonka tyylit eivät sopisi yhtään yhteen. Loppujen lopuksi ihan kiva välipalaottelu siis.
** (4:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Hardy (Roll up)

Chris Jericho vs. John Cena
Hohoo, kyllä vain. SE hetki oli koittanut. Hetki, jolloin tämän päivän suurin painitähti John Felix Anthony Cena teki ppv-debyyttinsä. WWE-debyytistäkin oli kulunut vasta pari viikkoa, ja tässä vaiheessa räppäri-gimmickistä, mestaruusotteluista tai Marine-rooleista ei ollut vielä yhtään mitään tietoa. Uransa alussa Cena oli täysin geneerinen uikkari-face, jonka suurin saavutus tähän mennessä oli se, että hänellä oli vakuuttava look ja että hän oli onnistunut yllättämään ensimmäisissä otteluissaan sekä Kurt Anglen että Chris Jerichon. Debyyttiottelussaan Cena kohtasi Anglen ja lähes tulkoon voitti entisen WWE-mestarin. Paremmaksi tilanne meni Cenan kannalta, kun hän onnistui voittamaan historian ensimmäisen WWE Undisputed -mestarin Chris Jerichon ensin joukkueottelussa ja seuraavalla viikolla singles-ottelussa diskauksella. Tässä vaiheessa Jericho oli niin raivoissaan Cenan voitoista, että hän vannoi antovansa tälle tulokkaalle opetuksen ppv:ssä.

Kiva debyyttiottelu uikkari-Cenalle, joka näytti ottelussa juuri niin hyvältä kuin tulokkaan sopikin. Silti ei voi kuin ihmetellä Jerichon buukkausta. Vielä vuoden alussa mies oli WWE:n kiistaton maailmanmestari, ja nyt hän ei meinaa pärjätä kuukausi sitten debyyttinsä tehneelle nuorukaiselle. No, onneksi Jericho otti ilmeisesti kaikenlaisen buukkauksen vastaan tyynesti ja hoiti tässäkin ottelussa oman osuutensa vakuuttavan tehokkaasti. Ei tämä mikään erityisen huikea painispektaakkeli tietenkään ollut ihan jo sen takia, että siihen ei ollut aikansakaan puolesta mahdollisuuksia. Silti kyseessä oli ihan mukava kohtaaminen ja kiva tapa antaa Cenalle debyyttiottelu ppv:ssä. Omassa roolissaan siis ihan toimiva matsi.
**½ (6:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

John cena (Roll up)

Rob Van Dam (c) vs. Brock Lesnar w/ Paul Heyman - WWE Intercontinental Championship
Rob Van Dam ja "The Next Big Thing" Brock Lesnar olivat kohdanneet ensimmäisen kerran King of the Ring -turnauksen finaalissa, jossa Brock Lesnar joutui turvautumaan Paul Heymanin apuun voittaakseen Rob Van Damin. Lesnar oli kuitenkin voittanut tuon turnauksen ja pääsisi näin ollen ottelemaan päämestaruudesta SummerSlamissa. Sitä ennen Lesnar ja Heyman haluaisivat kuitenkin antaa vielä opetuksen RVD:lle, joka oli varma siitä, että hän pystyisi voittamaan rehdissä ottelussa Lesnarin. Heyman oli puolestaan sitä mieltä, että koko RVD:n ura ja maine oli yksin Paul Heymanin ja ECW:n ansiota. Nämä erimielisyydet kasvoivat lopulta niin suuriksi, että ainoaksi ratkaisuksi jäi buukata ppv:hen ottelu, jossa oli vieläpä panoksena Van Damin IC-mestaruus. Tämä oli siis Lesnarin ensimmäinen ppv-tason mestaruusottelu.

Lopetuksen vuoksi en voi antaa tälle niin hienoa arvosanaa kuin olisin muuten ehkä antanutkin. KOTRissa RVD ja Lesnar vetivät vain lyhyen ja kyseiseen tilaisuuteen sopineen pyristyksen, mutta nyt heille annettiin mahdollisuus kunnon otteluun, ja molemmat näyttivät nauttivan tuosta tilaisuudesta täysin siemauksin. Lesnar pääsi vihdoin näyttämään, että hän pystyy vetämään kovatasoisen painijan kanssa todella viihdyttävän ja tasaisen painiottelun. RVD:n taidot puolestaan olivat jo hyvin tiedossa, mutta hän sopi isokokoisen mörssärin kanssa käytävään mestaruusotteluun odotettua paremmin. Kokonaisuutena siis ehdottomasti hyvä ja viihdyttävä ottelu, jossa oli sopivassa tasapainossa Lesnarin power-hallintaa ja RVD:n high flying -hetkiä. Ainut suuri miinus tosiaan siitä lopetuksesta, joka katkaisi ottelun ikävän tylysti. On toki totta, että tulevaisuutta ajatellen tuo oli varmaan ainut järkevä tapa lopettaa ottelu, mutta silti se jätti ikävän loppumaun.
*** (9:38)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (via DQ)

Big Show vs. Booker T - No DQ Match
Kuten jo KOTRin arvostelussa kerroin, oli new World orderin erittäin vaikea ja mutkikas WWE-taipale tullut päätökseen pian King of the Ringin jälkeen. Edes Shawn Michaelsin WWE-paluu ja liittyminen nWo:hon ei pelastanut enää porukkaa, kun X-Pac sai kenkää ja Kevin Nash loukkaantui uudelleen heti ensimmäisessä ottelussaan yrittäessään niinkin suurta spottia kuin kehässä juoksemista. Niinpä Vince McMahonille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin buukata angle, jossa hän saapui kehään nWo:n themellä ja ilmoitti, että kyseinen stable oli kuollut ja ettei sitä mainittaisi enää ikinä WWE:ssä. Tämän ottelun taustatarina liittyy kuitenkin tiedätte-kyllä-mihin, sillä Booker T ja Big Show olivat molemmat olleet osa nWo:ta, kunnes Michaels potkaisi Bookerin ulos porukasta. Siitä lähtien Booker oli kantanut kaunaa nWo:lle, muun muassa Show'lle. Nämä kaksi olivat ottaneet Raw'ssa useasti yhteen, ja Show oli jopa täräyttänyt Bookerin selostuspöydästä läpi Chokeslamilla. Nyt oli aika tehdä tästä vihanpidosta loppu.

Tämä oli useammallakin tavalla yllättävä ottelu. Ensinnäkin lopputulos oli hyvin omituinen. Toiseksi ottelu oli buukattu aivan toisella tapaa kuin olisin ikinä odottanut. Kolmanneksi ottelu oli paljon tiiviimpi ja lyhyempi kuin olin etukäteen odottanut. Ainoastaan ottelun taso oli odotuksien kaltainen. Ei mitään superviihdyttävää meininkiä mutta ihan kivaa entertainment-brawlausta, joka nousi perus tv-ottelua paremmaksi No DQ -stipulaation ansiosta. Erityisesti Booker T:n Scissors Kick selostuspöydän päälle oli hemmetin näyttävä HC-spotti. Ihan kiva kohtaaminen siis tämäkin, ja yllättävyytensä ansiosta jäi poikkeuksellisen mukavasti mieleen.
**½ (6:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Scissors Kick)

Tässä välissä nähtiin illan suuri angle, jota oli rakenneltu koko ppv:n ajan ja sitä edeltävissä tv-lähetyksissäkin. Kun Vince McMahon oli ilmoittanut painijoilla olevan oikeus vaihtaa brandia ja neuvotella toisen show'n GM:n kanssa, oli Raw'n uusi GM Eric Bischoff rynnännyt heti ensimmäisenä Triple H:n pakeille. Hän nimittäin tiesi kaikkien muiden tavoin, ettei HHH tullut varsinaisen hyvin toimeen ex-vaimonsa ja SD:n GM:n Stephanie McMahonin kanssa. Stephanie kuitenkin yritti saada HHH:n pysymään SD:ssä siitä huolimatta, että hän joutui tämän ppv:n aikana allekirjoittamaan Hunterin vaatimat avioeropaperit. Nyt Triple H:n oli tehtävä päätöksensä, ja hän saapui ilmoittamaan sen kehään. Paikalle saapuivat myös molemmat GM:t, ja hyvin nopeasti kävi selville, ettei Triple H tahtoisi työskennellä kummankaan alaisena. Lopulta HHH oli kuitenkin valitsemassa SD:n, kunnes hänen vanha ystävänsä Shawn Michaels saapui paikalle ja sai käännytettyä Triple H:n pään muun muassa DX:n paluuvihjauksilla niin, että HHH päätti sittenkin siirtyä Raw'hon. Kokonaisuudessaan tämä oli hyvin rakenneltu ja hieno angle, jossa muistutettiin jopa Eric Bischoffin ja Triple H:n WCW-historiasta: Bischoff oli sanonut Hunterille tämän WCW-uran aikana, ettei tästä koskaan tulisi suurta nimeä painibisneksessä.


Edge & Hulk Hogan (c) vs. Christian & Lance Storm - WWE Tag Team Championship
Joukkuemestaruuskuvioissa oli tapahtunut suuria muutoksia viime viikkojen aikana, kun heinäkuun 4. päivänä (USA:n itsenäisyyspäivänä) järjestetyssä Smackdownissa Hulk Hogan liittoutui yhteen SD:n nousevan face-tähden ja ikuisen Hogan-fanin Edgen kanssa. Kaksikko aloitti yhteistyönsä tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, kun Amerikan ikisankari Hogan ja kanadalainen... tai siis, nykyisin Tampassa asuva ja kovasti USA:sta tykkäävä Edge kostuttivat patrioottisten katsojien silmäkulmat voittamalla joukkuemestaruudet inhottavalta homokaksikolta Billy & Chuckilta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Hogan piti hallussaan joukkuemestaruuksia. Ensimmäisiksi haastajikseen tämä isänmaallinen mestarikaksikko sai Christianin ja Lance Stormin joukkueen. Christian ja Storm olivat tehneet yhteistyötä koko vuoden ajan, mutta vasta viime aikoina he olivat alkaneet nostaa promoissaan esille sitä, kuinka WWE heidän mielestään syrjii jatkuvasti kanadalaisia painijoita (aina lähtien Montreal Screwjobista). Niinpä Storm ja Christian aloittivat Smackdownissa uuden Anti-American -liikkeen, johon liittyi heidän lisäkseen kolmaskin kanadalaispainija Test. Mikäpä olisi siis parempi idea kuin pistää nämä amerikkavihaajat Hogania ja Edgeä vastaan mestaruusottelussa? Ainiin, ja lisäksi Edge ja Christianhan olivat kayfabessa veljeksiä, mutta sitä ei sopinut mainita tämän feudin aikana, koska se söisi Edgen uskottavuutta USA:n ystävänä.

Todella omituista nähdä Hulk Hogan painimassa Christianin ja Lance Stormin kaltaisten taitavien midcard-jannujen kanssa. Ehkä myös tuo oli se syy, miksi tämän ottelun katsominen oli koko ajan hiukan vaikeaa. En myöskään tykännyt siitä, että selostajien piti storylinen takia koko ajan korostaa sitä, kuinka Edge oli nykyisin amerikkalaistunut ja täysin USA:n kannattaja. Vuosien yhteistä historiaa Christianin kanssa ei mainittu lähes ollenkaan. Lisäksi voisin vielä nillittää ottelun loppuvaiheiden buukkauksesta, jotka tuntuivat jännittävän sijaan enemmänkin harmillisen laimeilta. Turhaa ylibuukkausta minun mielestäni. Näiden syiden vuoksi tästä ottelusta ei tosiaan tullut mitään historiallista joukkuekamppailua, mutta oli tämä silti selvästi askel oikeaan suuntaan viime kuukausien joukkuemestaruuskamppailuihin verrattuna. Nyt mestaruusottelu tuntui oikeasti suurelta ja merkittävältä, ja siinä oli mahtava tunnelma. Eikä painin tasossakaan mitään varsinaista moittimista ollut. Tästä on siis siltä osin hyvä jatkaa.
**½ (10:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Christian & Lance Storm (Christian pinned Edge after Chris Jericho interfered and hit Edge with a title belt)

Undertaker (c) vs. The Rock vs. Kurt Angle - WWE Undisputed Championship
Tämän ottelun pääfeudi oli Undertakerin ja Rockin välillä, ja se oli saanut alkunsa King of the Ringissä, jossa The Rock oli tehnyt paluunsa parin kuukauden poissaolon jälkeen. Rock ei malttanut olla puuttumatta KOTRin ME:ssä nähtyyn päämestaruusotteluun, ja hän lähes tulkoon aiheutti Undertakerille mestaruustappion. Tämä ei arvatenkaan lämmittänyt Undertakerin mieltä, ja niinpä hän tahtoi kohdata Rockin Vengeancen Main Eventissä. Vince McMahon suostuikin buukkaamaan tuon ottelun, mutta suunnitelmat muuttuivat pari viikkoa myöhemmin, kun Kurt Angle haastoi Undertakerin Smackdownissa käytävään mestaruusotteluun. Tuo ottelu on se kuuluisa (ja tässäkin aiheessa äskettäin käsitelty) ottelu, joka päättyi tasapeliin, kun Angle pisti Undertakerin luovuttamaan Triangle Choke Holdissa mutta Undertaker sai samalla hetkellä pidettyä Anglen hartiat matossa 3-countin ajan. Seuraavalla viikolla Vince ilmoitti lisäävänsä myös Anglen tähän otteluun mukaan, sillä hän oli osoittanut pystyvänsä päihittämään Takerin.

Tämä oli huikea parannus verrattuna viime kuukausien päämestaruusotteluihin ja oikeastaan koko vuoden paras päämestaruusottelu. Tällä suunnalla kun jatketaan, olen todella tyytyväinen. Tässä ottelussa oli nyt taas sitä tunnelmaa ja jännittävyyttä, jota olen näiltä päämestaruusotteluilta toivonut. Lisäksi kaikki kolme miestä pistivät kroppansa jokaikisen pisaran likoon tässä ottelussa ja ottivat vastaan tosi kovia iskuja. Monet ovat antaneet tälle neljääkin tähteä, ja minunkin silmissä tämä oli tosi lähellä huippuottelutasoa, mutta ihan sinne tämä ei silti nouse, koska tässä ottelussa oli yksi häiritsevän suuri ongelma. Tässä ottelussa oli nimittäin tosi vahva finisherhuorauksen maku heti ensimmäisestä viidestä minuutista lähtien. Tunnelma ja jännittävyys tuntuivat etenkin lopussa nojaavan turhan vahvasti sen päälle, että kaverukset iskivät vain finisherejä (joko omiaan tai toistensa) toisensa perään ja toivoivat parasta. Kunnollinen tarinan rakentelu jäi turhan vähälle. Aluksi se ei haitannut, mutta kun sitä jatkui tarpeeksi kauan, alkoi homma hiukan häiritä. Olisi kiva nähdä muitakin liikkeitä kuin finishereitä. Tästä siis miinusta ottelulle, joka oli muuten hieno ME.
***½ (19:35)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (Pinned Angle after a Rock Bottom)

*** Kurt Angle
** The Rock
* Undertaker

Kokonaisarvio Vengeancesta: Välippv:ksi tämä Vengeance oli varsin pätevä tapahtuma. Main Eventit ovat olleet WWE:n suurin ongelma tänä vuonna, mutta nyt ppv huipentui sellaiseen otteluun, josta voi olla ylpeä. Lisäksi show'ssa nähtiin monia muitakin hyviä otteluita, eikä yhtään oikeasti huonoa. Ainoastaan yksi ottelu jäi alle **½:n, ja sekin lähinnä vähäisen aikansa vuoksi. Toisaalta taas tämäkään ppv ei onnistunut tarjoamaan yhtään huipputason ottelua, joka alkaa olla jo lähes jonkinlainen kirous WWE:ssä tänä vuonna. Missä ne kaikki klassikkokohtaamiset oikein viipyvät? Joka tapauksessa tämä oli viihdyttävä kokonaisuus, joka olisi muutamilla parannuksilla voinut nousta ihan vuoden parhaimpiin. Nyt se tyytyä olemaan vain Ok.

1. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
2. WWF Royal Rumble - Hyvä
3. WWE King of the Ring - Hyvä
---------------
4. WWE Vengeance - Ok
5. WWE Judgment Day - Ok
6. WWF Backlash - Ok
7. WWF No Way Out - Ok
---------------
8. WWF Insurrextion - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
---------------
11. WWA The Revolution - Surkea
12. WWA The Eruption - Surkea
13. WWA The Inception - Surkea

Seuraavaksi sitten se heinäkuun TNA-paketti.

[Ravenwood]

Tämä oli sitä aikaa kun WWE oli maailman kovin juttu. Tai no Smackdown oikeestaan se juttu oli koska siihen se katselu aikapitkälti rajoittui tietyistä syistä (jonnet ei muista). Vaikka jonkinverran sitä tietty on kartalla että mitä Raw'ssa tuohon aikaan tapahtuikin, niin on noi Raw-feudit jäänyt itselläni vähän pimentoon. Lesnarinkin tiedostin silloin kakarana vasta kun The Rock -feudi alkoi juurikin tän Vengeancen jälkeen. Odotan muuten suurella mielenkiinnolla Kenityksen SummerSlam arviota, koska se taisi olla ensimmäinen PPV jonka näin kokonaisuudessaan. Se oli huikea kokemus, sen muistan.

[Kuunlento]

Offtopic, mutta huvittaa nuo Kenityksen kuvat. Ei sillä, tosi kiva touchi, mutta en ymmärrä miksi 90-luvun resoluutio.

[Kenitys]

Ravenwoodille kiitos kommentista :) SummerSlam on kieltämättä aika kova tapahtuma ihan nykypäivänäkin katsottuna, mutta siitä lisää parin viikon päästä.

Offtopic, mutta huvittaa nuo Kenityksen kuvat. Ei sillä, tosi kiva touchi, mutta en ymmärrä miksi 90-luvun resoluutio. :P

Avaa toki käsitettä "90-luvun resoluutio"? Kuvien laatu on suoraan riippuvainen käsillä olevan videomateriaalin kuvan laadusta, joka on toisinaan harmillisen heikko - tosin viime aikoina paranemaan päin. Resoluutio ei kuitenkaan suoranaisesti tähän viittaa, vaan pikseleiden määrään kuva-alueella... Mikä olisi sopiva määrä, jotta pääsisin edes tälle vuosituhannelle? Minun silmäni eivät tässä ole eroa huomanneet. Tai jos tarkoitat kuvakokoa, niin olen vain ihastunut 80 x 80 -kuviin. Ei siihen mitään syytä ole, mutten toisaalta ymmärrä, miksi niiden tarvitsisi isompiakaan olla.

[Myhvatte]

Tämä oli sitä aikaa kun WWE oli maailman kovin juttu. Tai no Smackdown oikeestaan se juttu oli koska siihen se katselu aikapitkälti rajoittui tietyistä syistä (jonnet ei muista). Vaikka jonkinverran sitä tietty on kartalla että mitä Raw'ssa tuohon aikaan tapahtuikin, niin on noi Raw-feudit jäänyt itselläni vähän pimentoon.

Juu, sama juttu meikälläkin. Näillä kohdin tuli hurahdettua.

Ja mun mielestä vuoden 2002 loppupuoli tästä edespäin on nimenomaan sitä parhautta. Melkein joka PPV:ssä on vähintään yksi huippumatsi, parissa useita; Angle ja Benoit alkavat taas feudata ja Smackdownin tag-mestaruusmatsit räjähtävät viimeistään No Mercyssä, kuten myös eräs Kane-feudi... Tuleepa sieltä myös yksi kaikkien aikojen top 3-PPV:itäni.

Toi Vengeancen ME on uskoakseni aika monen hehkuttama juuri siksi että se on ihan häpeilemätöntä finisherihuorausta, ihan kuten Rock/Austin WM 19:ssä. Ymmärrän kyllä Kenityksen kritiikin, ei sillä.

EDIT: Niin juu ja tässä Vengeancen ja Summerslamin välissähän Hogan lähti myös lätkimään Lesnarin käsien kautta ja tuli takaisin vasta joskus silloin kun Austinkin. Muistan vieläkin kuinka intohimoisesti vihasin Lesnaria tulevien feudien aikana, vaikka SuSl:n legendaariset hypevideot vetivätkin hiljaiseksi.

Missähän välissä se Eddien ja Edgen h**vetin kova SD-matsi oteltiin? Varmaan Summerslamin jälkeen?

[Kenitys]

Ylempi kommenttini Tri. moonille ei ollut tarkoitettu siis vittuiluksi, vaan kiinnostaisi ihan oikeastikin tietää, miten noita kuvia voi parantaa :)

Toi Vengeancen ME on uskoakseni aika monen hehkuttama juuri siksi että se on ihan häpeilemätöntä finisherihuorausta, ihan kuten Rock/Austin WM 19:ssä. Ymmärrän kyllä Kenityksen kritiikin, ei sillä.

Joo, ymmärrän pointin. En vain näe tuossa ottelussa tunnelmansa osalta semmoista samanlaista ainutlaatuista huikeutta kuin WM 19:n Austin/Rockissa, johon finisher-huoraus sopi kuin nenä päähän. Tässä se rupesi ärsyttämään.

Missähän välissä se Eddien ja Edgen h**vetin kova SD-matsi oteltiin? Varmaan Summerslamin jälkeen?

Käsitykseni mukaan pian Unforgivenin jälkeen.

Sitten siirrytään TNA:n heinäkuutarkasteluun. Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä tykkäätte tästä esittelytavasta ja mitä mieltä olette yleisestikin näistä TNA-arvosteluista. Kiinnostavatko?


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - HEINÄKUU

Heinäkuu oli TNA:lle aika rauhallinen. Promootio haki edelleen muotoaan, ja jokaisessa show'ssa debytoi useita uusia painijoita. Jotkut jäivät pysyvämmäksi osaksi ohjelmistoa ja jotkut vierailivat vain yhden kerran. Viikosta toiseen lähetyksissä esiintyi vain muutama harva painija, mestareiden lisäksi erityisesti Jeff Jarrett, K-Krush, Brian Lawler ja Malice, jotka tuntuivat muodostavan tällä hetkellä TNA:n ME-kaluston. Itse asiassa ME- ja erityisesti päämestaruuskenttä tuntui vielä hakevan muotoaan ja olevan osittain aika sekaviakin. Niistä tarkempaa analyysiä näissä arvosteluissa.

Suurin huomionaihe TNA:n osalta ensimmäisenä kokonaisena kuukautena oli se, ettei firman alku ollut sujunut taloudellisesti niin hyvin kuin olisi toivottu. TNA oli asettanut tavoitteeksi saada 55 000 ostajaa jokaista tapahtumaa kohtaan, mutta jo heinäkuun puolivälissä tavoitteet jouduttiin laskemaan 15 000 ostoon. Kahden kesäkuussa järjestetyn ensimmäisen ppv:n jälkeen TNA siirtyi järjestämään tapahtumansa heti heinäkuun ensimmäisen ppv:n kohdalla Nashvilleen, jossa myös TNA:n päätoimisto sijaitsi. Ensin tapahtumien areenaksi valittiin isompi Municipal Auditorium, mutta talousongelmien takia kuudennestä ppv:stä lähtien tapahtumat järjestettiin Nashville Fairgrounds Coliseum -areenalle, josta tuli TNA:n vakituinen tapahtumapaikka aina siihen asti, kunnes promootio muuttaisi vuonna 2004 Floridaan. Tuon areenan nimi muuttuikin nopeasti TNA Asylumiksi.

Selostajina edelleen jokaisessa tämän kuun tapahtumassa olivat Mike Tenay, Ed Ferrara ja Don West. Tästä kolmikosta West on tällä hetkellä kaikkein rasittavin.

---------------------------------------

Weekly PPV #3 (3.7.2002)

NWA World Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
James Storm & Chris Harris vs. The Johnsons w/ Mortimer Plumtree
*½ (4:41)

Singles Match
Anthony Ingram vs. Monty Brown
½ (1:32)

NWA World Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
Rainbow Express w/ Joel Gertner vs. Buff Bagwell & Apolo
*½ (5:48)

Midget Hardcore Match
Puppet vs. Todd Stone
½ (1:54)

Singles Match
Francine vs. Taylor Vaughn
DUD (0:43)

NWA World Heavyweight Championship Match
Ken Shamrock (c) vs. Malice w/ James Mitchell
*½ (5:53)

NWA X Championship Match
AJ Styles (c) vs. David Young w/ Bobcat
*** (8:46)

NWA Tag Team Championship Tournament Final Match
Rainbow Express w/ Joel Gertner vs. AJ Styles & Jerry Lynn
**½ (12:22)

Tag Team Match
K-Krush & Jeff Jarrett vs. Brian Christopher & Scott Hall
** (11:41)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Chris Harris & James Storm def. The Johnsons
Monty Brown def. Anthony Ingram
Rainbow Express def. Buff Bagwell & Apollo
Puppet def. Todd Stone
Francine def. Taylor Vaughn via DQ
Ken Shamrock (c) def. Malice to retain the NWA World Heavyweight Championship
AJ Styles (c) def. David Young to retain the NWA X Championshio
AJ Styles & Jerry Lynn def. Rainbow Express for the NWA Tag Team Championship
Jeff Jarrett & K-Krush def. Scott Hall & Brian Christopher

Yhteenveto:

• Show'n avasi NWA-presidentti Jim Millerin promo. Miller ei todellakaan ollut promomiehiä, ja onneksi hänen puheensa jäikin lyhyeksi. Miller ilmoitti, että ensi viikolla päämestaruusottelussa painii japanilainen Takao Omori. Myöhemmin illalla Miller esti Scott Hallin ja Jeff Jarrettin yhteenoton, mikä raivostutti Jarrettin. Tämän jälkeen Miller katosi mystisesti, kunnes illan lopussa hänet löydettiin takahuoneista puolialastomana, sidottuna ja "FU" (isoon) vatsaan kirjoitettuna. Onko John Cena mystinen NWA-piinaaja?
• Illan päähuomio oli NWA Tag Team -mestaruus"turnauksessa", joka koostui peräti neljästä joukkueesta. Näistäkin yksi oli täysin random Buff Bagwellin ja Apolon yhteenliittymä, vaikka TNA:lla olisi ollut mahdollisuus Duppien ja Flying Elvisten kaltaisten joukkueiden käyttämiseen. Tässä näkyi hyvin se, kuinka TNA:n roster koostui liikaa heeleistä. Turnaus sai ikävän käänteen, kun viime viikolla toisensa löytäneet ja väliäerottelunsa voittaneet James Storm ja Chris Harris löydettiin ennen finaalia takahuoneista tajuttomiksi piestyinä. Heidän paikkansa ottivat ilman mitään järkevää selitystä Jerry Lynn ja AJ Styles. Koko turnaus osoittautui järjestelyllisesti ja painillisesti aika flopiksi.
• Joukkuemestaruuksien lisäksi illan aikana oteltiin myös NWA World Heavyweight- ja NWA X-mestaruuksista. AJ Styles paini siis kaksi kertaa illan aikana ja oli mukana show'n kahdessa parhaassa ottelussa, mikä ei tosin tällä viikolla tarkoittanut paljoa.
• Muista nähdyistä juonikuvioista merkittävin oli ME-ottelussa nähty Scott Hallin ja Brian Christopherin feud Jeff Jarrettin ja K-Krushin kanssa. Krush jatkoi tässäkin show'ssa (ikävä kyllä) kaunaansa myös NASCAR-janareiden kanssa. Tällä viikolla paikalla oli vain Hermie Sadler, jonka promon skippasin suosiolla ja jonka Krush haastoi ensi viikolle otteluun. Lisäksi vanhat penisystävämme Johnsonit ajautuivat ongelmiin managerinsa Mortimer Plumtreen kanssa, ja päämestaruuskuvio Malicen ja Ken Shamrockin välillä jatkui ottelun lisäksi myös Shamrockin heikon promon ja backstage-taistelun muodossa.
• Illan tärkein debytoija oli entinen NFL-pelaaja ja vuodesta 2000 lähtien indyjä kiertänyt Monty Brown, joka kohtasi debyyttiottelussaan Jonkun Jobberin Jonka Nimeä En Edes Muista. Lisäksi Brown ilmoitti saman tien halukkuutensa päästä ottelemaan ottelemaan päämestaruudesta.
• Kokonaisuutena tämä heinäkuun ensimmäinen TNA-PPV oli selvästi heikoin tähän mennessä nähdyistä show'ista. Ainoastaan NWA X-mestaruusottelu ylsi edes hyvälle tasolle, ja sekin oli selvä tasonlasku edelliseltä viikolta. David Young tosin osoitti pystyvänsä tarvittaessa kivoihin otteisiin. Joukkuemestaruusturnaus oli kokonaisuutena aikamoinen pettymys, ja ME:kään ei yltänyt toivotulle tasolle. ME:n lopussa nähty suuri juonikuviokäänne tuntui aika tyhmältä ja se oli rakennettu siten, että yksi neljästä näytti aivan liian vahvalta. Päämestaruusottelukin olisi voitu buukata paremmin. Tämän lisäksi show'hun piti taas tunkea jotain NASCAR-homoja. Vielä pahempaa olivat kuitenkin kääpiöpaini (jossa Puppetin vastustaja ei osannut ottaa bumppia ollenkaan), aivan kammottava naisten "ottelu" ja Ed Ferrara käpälöimässä Francinea toisena viikkona putkeen. Kirsikkana kakun päällä tarjolla oli idioottimaisia storylinejä, jossa NWA-presidentti kaapataan backstagelle. Yhdeksän ottelua on aivan liikaa kahteen tuntiin. Tämä show oli selvästi Surkea. Ei lisää tätä.

*** AJ Styles
** Jerry Lynn
* David Young

-----------------------------------------------------------

Weekly PPV #4 (10.7.2002)

NWA Tag Team Championship Match
AJ Styles & Jerry Lynn (c) vs. Disciples of the New Church (Slash & Tempest) w/ James Mitchell
*** (10:34)

Singles Match
Brian Lawler vs. Norman Smiley
*½ (4:44)

Singles Match
K-Krush vs. Hermie Sadler w/ NASCAR buddies
*½ (5:06)

Tag Team Match
Mark & Jay Briscoe vs. Hot Shots (Chase Stevens & Cassidy Riley)
* (2:09)

Tag Team Match
The Dupps w/ Fluff Dupp vs. The Flying Elvises (Jorge Estrada & Sonny Siaki)
** (5:02)

NWA World Heavyweight Championship Match
Ken Shamrock (c) vs. Tako Omori
** (7:42)

NWA X Championship Ranking Match
Low-Ki vs. Elix Skipper vs. Kid Romeo vs. Tony Mamaluke vs. Christopher Daniels vs. Jerry Lynn
***½ (21:31)

Tulokset:

Spoiler: näytä

AJ Styles & Jerry Lynn (c) def. Disciples of the New Church (Tempest & Slash) to retain the NWA Tag Team Championship
Brian Lawler def. Norman Smiley
Hermie Sadler def. K-Krush via DQ
Hot Shots (Chase Stevens & Cassidy O'Reilly) fought a no contest with Mark & Jay Briscoe
The Flying Elvises (Estrada & Siaki) def. The Dupps
Ken Shamrock (c) fought a no contest with Takao Omori; Shamrock retained the NWA World Heavyweight Championship
Low-Ki def. Elix Skipper, Kid Romeo, Tony Mamaluke, Christopher Daniels, Jerry Lynn to become the #1 Contender for the NWA X Championship

Yhteenveto:

• Viime viikolla mysteeriksi jäänyt NWA-viranomaisten piinaamiskuvio jatkui myös tällä viikolla. TNA:n pääbuukkaajan virkaa selvästi hoitanut Bill Behrens oli varma siitä, että kaiken takana oli Jeff Jarrett, joka vaati itselleen päämestaruusottelua useamman kerran show'n aikana. Lopussa nähtiin todella yllättävä käänne, kun myös Behrens löytyi backstagelta sidottuna, piestynä ja FU kirjoitettuna vatsaansa. Samalla Jarrett oli joutunut kahnaukseen ensin Nashvillen NFL-pelaajien ja sitten James Mitchellin johtaman Disciples of the New Churchin kanssa, sillä myös New Churchin Malice halusi yhä mestaruusottelun.
• New Churchilla oli mahdollisuus myös joukkuemestaruuksien voittamiseen, kun he kohtasivat viime viikolla vyöt voittaneet AJ Stylesin ja Jerry Lynnin. New Churchia ottelussa edustivat vanha tuttu Slash ja uusi jäsen Tempest, jonka kaikki varmaan jo tuntevat joko Crowbarina tai Devon Stormina. Ottelu oli oikein mallikasta joukkuepainia, jossa Styles ja Lynn pääsivät taas näyttämään taitojaan. Myös Tempest ja Slash hoitivat osuutensa oikein toimivasti. Todellinen käänne nähtiin kuitenkin ottelun lopussa, kun ilman mitään ennakkopohjustusta yhtäkkiä Lynn raivostui Stylesille siitä, että tämä tahtoi ratkaista ottelun. Sen sijaan, että miesten välille olisi tästä alettu rakentelemaan kunnolla ja hitaasti erimielisyyksiä, päätti TNA pikakelata suoraan feud-vaiheeseen. Show'n loppupuolella nimittäin nähtiin, kuinka Lynn teki heel-turnin pieksemällä Stylesin backstagella ja iski hänet betonille Cradle Piledriverillä.
• Lynn ei ollut ainut heel-turnin tehnyt, sillä toinen uusi merkittävä heel (heitä kun olikin liian vähän) oli Brian Christopher, joka oli edellisen show'n lopussa kääntynyt Scott Hallia vastaan ja piessyt yhdessä K-Krushin ja Jeff Jarrettin kanssa hänet tajuttomaksi. Tällä viikolla Hall ei ollut paikalla mutta lupasi puhelinhaastattelussa aloittavansa kosto-operaationsa ensi viikolla. Christopher puolestaan syytti heel-turnistaan isäänsä Jerry Lawleria, joka ei ollut koskaan huomioinut häntä. Tämä itseään toistanut Kingin mollaaminen jatkui niin pitkään, että Mike Tenay pääsi lohkaisemaan selostamossa oman mielipiteensä ("Is he going to sing Cats in the Cradle next?"). Lopuksi Christopher ilmoitti, ettei hän olisi enää mikään "Jerry's Kid" ja että tästä lähtien hänet tunnettaisiin Brian Lawlerina. Sen jälkeen hän otteli Norman Smileytä vastaan ihan ok:ssa mutta varsin yhdentekevässä ottelussa.
• Edellä mainittujen juonikuvioiden lisäksi tälläkin viikolla oli esillä NASCAR-homostelu, kun wifebeateriin ja shortseihin pukeutunut Hermie Sadler kohtasi K-Krushin ottelussa, joka oli painillisesti yllättävän siedettävä mutta buukkauksellisesti aivan naurettava. Krush menetti ottelussa kaiken uskottavuutensa, sillä hän ei meinannut pärjätä autokuskia vastaan rehellisessä painiottelussa. Pehmoporno-osuus hoidettiin tällä viikolla in ring -anglella, jossa ECW:stä tuttu aikuisviihdetähti Jasmin St. Claire veti sylitanssin Jeremy Borashille samalla, kun Don West ja Ed Ferrara tulivat housuihinsa yhtäaikaa. Naisista tuli mieleen, että tälläkin viikolla jatkettiin muuten kuviota, jossa joku mieshenkilö ojentaa rahanipun nuoriille ja kauniille Alicelle ilman mitään selitystä. Tällä viikolla rahaa Alicelle antoi itse Japanin vieras Takao Omori.
• Omorin ja Shamrockin ottelu oli ihan kiva koitos, mutta sen suurin ongelma oli lopetus, johon piti sekoittaa Jeff Jarrett. Muuten näiden kahden tyylit tuntuivat sopivan yllättävänkin hyvin yhteen. Shamrock työsti Omorin polvea tehokkaasti, ja Omori esitti näyttäviä otteitaan. Erityisen hienoja olivat Ax Bomber -lariat ja Bombs Away -niminen Top Rope Double Knee Drop. Silti ei tämä ok:ta paremmaksi noussut, koska kokonaisuutena kohtaaminen oli ehkä hiukan tylsän oloinen.
• Uusina niminä tällä viikolla nähtiin Cassidy Riley, Chase Stevens, Briscoen veljekset, Tony Mamaluke, Kid Romeo, Elix Skipper ja Christopher Daniels. Riley ja Stevens muodostivat tässä show'ssa "Hot Shots" -joukkueen, ja aikanaan heistä tulisi ihan TNA:n vakiokalustoa, tosin ei yhtenäisenä joukkueena. Briscoen veljekset olivat tässä vaiheessa aivan uransa alussa olevia nuoria 18-vuotiaita kavereita, ja heidän tulevaisuutensa varmaan kaikki tietävätkin. Näiden kahden joukkueen ottelu vaikutti aluksi tosi kivalta, mutta jätti lopulta harmillisen fiiliksen, sillä se päättyi aivan kesken, kun Malice hyökkäsi molempien joukkueiden kimppuun. Mamaluke on tuttu ECW:stä, Skipper ja Romeo WCW:stä ja Danielsista tulisi aikanaan yksi merkittävimmistä TNA-nimistä.
• Nuo neljä viimeistä nimeä osallistuivat yhdessä Low-Kin ja Jerry Lynnin kanssa illan Main Eventiin ja samalla illan selvästi parhaaseen otteluun. Kyseessä oli siis kuuden miehen eliminointiottelu, jossa ratkaistiin haastajajärjestys X-mestaruudelle. Ottelun voittaja kohtaisi AJ Stylesin seuraavassa show'ssa. Ehdottoman hienosta tasosta huolimatta tämä ottelu ei silti ollut samanlainen klassikko-ottelu kuin pari viikkoa sitten nähty mestaruuskoitos. Hetkittäin ottelu meni liian monen osanottajan takia hieman sähläykseksi, ja erityisesti ensimmäinen eliminointi oli buukattu tosi tyhmästi. Ottelu kuitenkin parani koko ajan edetessään, ja erityisesti kahden viimeisen painijan välinen taistelu oli aivan klassikkokamaa. X Divari on ehdottomasti TNA:n valttikortti.
• Show oli kokonaisuutena selvä parannus edellisviikosta ja oikeastaan paras TNA:n ppv tähän mennessä. Paljon on vielä parannettavaa, mutta oikeaan suuntaan ollaan silti menossa. Nostan hattua TNA:lle siitä, että he ovat rakennelleet juonikuvioita todella nopealla tahdilla, ja melkein kaikilla otteluilla on oikeasti joku syy. Ongelma on vain se, että kaikki juonikuviot eivät ole kamalan kiinnostavia ja että ne ovat turhan heel-painotteisia. Painilliselta anniltan tässä show'ssa oli jo kaksi mainittavan hyvää ottelua, ja yksikään ei ollut varsinaisesti huono. Vielä kun kaikki välityperyydet (kuten puolialastomat NWA-viranomaiset) saadaan pois, voidaan nousta Kehnosta korkeammalle.

*** Low-Ki
** Christopher Daniels
* AJ Styles

-----------------------------------------------------------

Weekly PPV #5 (17.7.2002)

Ladder Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Malice w/ James Mitchell, Slash & Tempest vs. Sabu
*** (13:20)

Singles Match
K-Krush vs. Norman Smiley
*½ (3:20)

Tag Team Match
The Flying Elvises vs. Chris Daniels & Elix Skipper
**½ (9:47)

Hardcore Match
Meatball vs. Puppet
½ (6:12)

Singles Match
Jasmin St. Claire vs. Francine
DUD (1:21)

NWA X Championship Match
AJ Styles (c) vs. Lo-Ki
*** (10:33)

Singles Match
Brian Lawler vs. Scott Hall
** (8:48)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Sabu def. Malice to become the #1 Contender for the NWA World Heavyweight Championship
K-Krush def. Norman Smiley
The Flying Elvises def. Elix Skipper & Chris Daniels
Puppet def. Meatball (6:12)
Francine def. Jasmin St. Clair via DQ
AJ Styles (c) def. Low-Ki to retain the NWA X Championship
Scott Hall def. Brian Lawler

Yhteenveto:

• Kokonaisuutena tämän viikon show tuntui aika välijaksolta. Sabun TNA-debyyttia lukuun ottamatta show'n aikana ei tapahtunut mitään suurta tai ihmeellistä. Storylinetkään eivät edenneet mainittavimmin. Miehiltä rahaa perinyttä Alicea ei tällä viikolla näkynyt ruudussa ollenkaan, ja viime viikolla kaapattu Bill Behrenskin oli saanut vaatteensa takaisin päälle show'n taas haltuunsa. Jim Millerille ei ilmeisesti ollut käynyt yhtä hyvin, koska häntä ei mainittu koko show'n aikana. Oikeastaan koko kaappaus-angleen ei puututtu muuten kuin, että Behrens hääti heti show'n alussa syyllisenä pitämänsä Jeff Jarrettin pois paikalta ja esti hänen pääsynsä ykköshaastajuusotteluun, johon hänet oli alun perin buukattu. Syynä ei tosin ollut kaappausepäilyt vaan Jarrettin epäurheilijimainen käytös ja tappelu backstagella Scott Hallin kanssa.
• Suurin keskittyminen olikin tällä viikolla Scott Hallin kosto-operaatiossa. Illan aikana osansa saivat Jarrettin lisäksi myös K-Krush ja Brian Lawler, joista jälkimmäisen Hall kohtasi illan Main Eventissä. Se ei ollut mitenkään mainittavan erikoinen ottelu mutta olisi toisaalta voinut olla varmaan huonompikin. Hall ja Lawler keskaisivat sellaisen perusmäiskinnän, johon he turvallisesti pystyvät. Kyllähän tuon katsoi, mutta vähän tämä storyline alkaa tuntua puuduttavalta.
• Puuduttavalta alkaa tuntua myös Disciples of the New Churchin ja erityisesti Malicen pyrkimykset nousta NWA World Heavyweight -mestariksi. Onneksi tällä viikolla ei tarvinnut katsoa Malicen ja Shamrockin yhteenottoa, sillä Shamrock näkyi show'ssa vain alkuhaastattelussa. Niinpä olin erittäin tyytyväinen, kun aivan uutena ja mielenkiintoisena hahmona näihin mestaruuskuvioihin tuotiin Sabu, joka toimi ykköshaastajuusottelussa Jarrettin yllätyskorvaajana. Sabu oli selvästikin motivoitunut ja suorastaan kantoi Malicen oikein viihdyttävään Ladder Matchiin. Olin suorastaan häikäistynyt siitä, kuinka hyvin Sabu otti vastaan rajua bumppia ja samalla loikki itsekin yllättävän näyttävästi. Sabu ei edes botchannut kertaakaan, mutta Malice sitten veti yhden sitäkin nolomman botchin. Kokonaisuutena ottelu oli silti positiivisimpia yllätyksiä TNA:n tähänastisessa historiassa, vaikka ei tämä nyt tosiaan mikään superottelu missään tapauksessa ollut.
• Päämestaruuden lisäksi kuhina jatkui myös X- (ja Tag Team)-mestaruuksien ympärillä. Jos en ollut vakuuttunut siitä, miten AJ Stylesin ja Jerry Lynnin feudin kunnollinen aloitus buukattiin viime viikolla, en innostunut myöskään kuvion jatkosta. Homma toimi hyvin niin kauan, kun Styles vaati Lynniltä selityksiä tekoihinsa ja Lynn vastasi todella tylyllä promolla. Sitten buukkaajilta oli ilmeisesti taas päässyt kireä aivopieru, koska yhtäkkiä Styles hyökkäsi halpamaisesti takaapäin Lynnin kimppuun, vaikka häntä oli buukattu tähän mennessä face-osapuolena. Miten kahden huippupainijan feudia voidaan buukata näin köykäisesti? No, Stylesin statusta yritettiin ilmeisesti pelastaa sillä, että X-mestaruusottelun jälkeen Lynn hyökkäsi taas Stylesin kimppuun ja pieksi hänet brutaalisti. Itse mestaruusottelu oli muuten oletetusti hyvää, nopeaa ja säväyttävää painia mutta silti selvä pettymys minun silmissäni. Odotin nimittäin Stylesiltä ja Lo-Kiltä (niin herran nimi tällä viikolla kirjoitettiin) semmoista kakkosshow'n tasoista tajunnan räjäyttävää painia, mutta sen sijaan he vetivät vain hyvän ottelun. Ei mitään todella erikoista tai huikeaa sydämentykytystä aiheuttavaa. Ilmeisesti paukkuja säästeltiin johonkin suurempaan, mikä kieltämättä harmitti vähän. Silti perusvarma suorituskin riitti illan parhaaseen otteluun.
• Muuta mainitsemisen arvoista: TNA jatkoi K-Krushin onnetonta buukkaamista, kun tällä hetkellä hän oli hätää kärsimässä Norman Smileyn kanssa. Tahdotteko te oikeasti pushata sitä Krushia? Jasmin St. Claire -kuvio jatkui, kun tällä viikolla hänen kimppuunsa kävi vanha tuttumme Francine. Mihin se Miss TNA Taylor Vauhgn on kadonnut? Ei kyllä sinänsä haittaa minua. Jasminen ja Francinen ottelu oli ihan hirveää menoa mutta loppui onneksi nopeasti, kun Jasmin poikaystävä Blue Meanie teki TNA-debyyttinsä ja hyökkäsi Francinen kimppuun. Tämä haiskahtaa Meanie vs. Ed Ferrara -ottelulta, mikä ei ole hyvä asia.
• Hyvä asia ei ole myöskään se, että TNA jatkoi kääpiöpainin buukkaamista. Tällä viikolla Puppet kohtasi HC-ottelussa maailman lihavimman, rumimman ja törkeimmin kaljuuntuvan kääpiön Meatballin. Ei siis kääpiöpainijan vaan ihan pelkän kääpiön. Tällä tyypillä ei nimittäin ollut yhtään mitään painitaitoja (kävelytaitokin oli vähän niin ja näin), ja olisin antanut tälle ottelulle helpon DUDin, jos Puppet ei olisi oikeasti tehnyt hitosti työtä muun muassa hienolla Tornado DDT:llään. Silti kyseessä oli historian huonoin kääpiöottelu, ja Meatball on vahvasti ehdolla vuoden huonoimmaksi painijaksi. Sitten show'ssa taisi olla vielä ihan mukava X-Divareiden joukkueottelu, jossa buildattiin Siakin eroamista Flying Elviksistä. Kauanpa sekin joukkue kesti.
• Kuten aluksi sanoin, aika välishow'lta tämä tuntui. Storylinet etenivät minimaalisesti, ja ne harvat edenneetkään eivät mitenkään mainittavan hienolla tavalla sitä tehneet. Päämestari ei ollut areenalla ollenkaan, mutta ensi viikolla sitten. Ei tämä ihan Surkea kuitenkaan ollut, koska show alkoi paljon viihdyttävämmin kuin olisin osannut toivoa, ja X-Divari oli pettymyksestä huolimatta taas hyvillä otteluillaan vahvasti esillä. Eikä se ME:kään mikään katastrofi ollut. Kyllä tämän siis helposti katsoi, mutta välillä voitaisiin koettaa päästä sieltä Kehnon tasolta pois. Jooko?

*** Lo-Ki
** AJ Styles
* Sabu

-----------------------------------------------------------

Weekly PPV #6 (24.7.2002)

Singles Match
Amazing Red vs. Lo-Ki
*** (7:27)

Tag Team Match
Hot Shots vs. Chris Harris & James Storm
** (5:17)

Singles Match
Apolo vs. Brian Lawler
*½ (7:01)

NWA Tag Team Championship Match
AJ Styles & Jerry Lynn (c) vs. The Flying Elvises (Estrada & Yang) w/ Sonny Siaki
*** (16:20)

Tag Team Match
Simon Diamond & Johnny Swinger vs. Monte Brown & Elix Skipper
** (5:35)

Singles Match
Bo Dupp w/ Stan Dupp vs. Ian Harrison
½ (2:58)

Ladder vs. Submission Match for the NWA World Heavyweight Championship
Ken Shamrock (c) vs. Sabu
*½ (9:32)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Lo-Ki def. Amazing Red
James Storm & Chris Harris def. Hot Shots
Apolo def. Brian Lawler
Jerry Lynn & AJ Styles (c) def. The Flying Elvises (Siaki & Yang) to retain the NWA Tag Team Championship
Monte Brown & Elix Skipper def. Simon Diamond & Johnny Swinger
Ian Harrison def. Bo Dupp via DQ
Ken Shamrock (c) def. Sabu to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tällä viikolla ei Scott Hallia nähty ollenkaan, joten suurimman huomion jaksossa sai Jarrett vs. NWA-Gubbet -kuvio. Jarrett oli aivan raivoissaan, sillä viime viikolla häneltä oli viety mahdollisuus otella ykköshaastajuudesta. Jarrett tahtoi kohdata Shamrockin heti show'n aluksi, ja samaa halusi ilmeisesti Ken Shamrock, joka lukitsi backstagelle kaikki TNA:n turvamiehet, jotka yrittivät pidätellä häntä. Bill Behrensillä ei tämmöinen spontaani kohtaaminen kuitenkaan käynyt, ja itse asiassa hän päätti hyllyttää Jarrettin 60 päiväksi. Jarrett vastasi tähän pieksemällä Behrensin kanveesiin. Illan aikana Shamrock ja Jarrett yrittivät jahdata toisiaan, mutta lopulta he pääsivät toistensa kimppuun vasta aivan ennen ME:tä. Äh, minua ei kiinnosta tämä Jarrett vs. TNA:n pomot -feud eikä myöskään Jarrett vs. Shamrock.
• Päämestaruus kiinnosti muuten taas monia muitakin kuin Jeff Jarrettia. Sabu pääsi tällä viikolla haastamaan Shamrockin mestaruudesta Main Eventissä, joka oli todella laimea ja sekava ottelu verrattuna viime viikon Ladder Matchiin. Shamrockin ja Sabun tyylit eivät sopineet ollenkaan yhteen, mikä teki ottelusta aika vaivaannuttavaa katsottavaa Sabun kovasta yrityksestä huolimatta. Tilannetta ei parantanut se, että ottelun loppuun piti sekoittaa vielä Malicekin. Eikö Malice voitaisi unohtaa nyt jo näistä päämestaruuskuvioista?
• Päämestaruuskuvioiden ulkopuolella tärkein storyline oli tälläkin viikolla AJ Stylesin ja Jerry Lynnin tilanne, joka heitti taas vaihteeksi aivan häränpyllyä tällä viikolla. Voi tätä logiikkaa. Viime viikolla Lynn pieksi Stylesin lähes tulkoon hengiltä, ja nyt miehet ilmoittivat Mike Tenayn haastattelussa sopineensa erimielisyytensä ja aloittavan yhteistyön uudelta pohjalta. Tämän jälkeen he puolustivat joukkuemestaruuksiaan Flying Elvisejä vastaan. Elviksiä ottelussa edustivat Jorge Estrada ja paluunsa Japanin-kiertueelta tehnyt Jimmy Yang. Itse ottelu oli jopa pieni pettymys, koska jotenkin se ei tuntunut lähtevän käyntiin ihan toivotulla tavalla. Kyllä se show'n parhaaksi otteluksi nousi, mutta yli 15-minuuttiselta ottelulta näiden miesten välillä olisi toivonut jo huippulaatua. Nyt jäätiin vain hyvän tasolle, sillä erityisesti Elvisten hallintaosuudet olivat yllättävän vaisua katsottavaa. Ehkä tämän olisi pitänyt vain suosiolla olla lyhyempi ottelu.
• Show'n toiseksi paras ottelu oli opener Lo-Ki'n ja Amazing Redin välillä. Amazing Red teki tässä show'ssa TNA-debyyttinsä ja esittikin ottelussa varsin vakuuttavia otteita. Ottelun suurin tähti oli kuitenkin Lo-Ki, joka loisti taas aivan upeilla potkuillaan, loikillaan ja submission-otteillaan. Hitto, Lo-Kistä on tällä hetkellä tullut suurempi suosikkini näitä show'ita katsellessa kuin AJ Stylesistä. Edelleen nostan hattua TNA:lle siitä, kuinka paljon he buukkaavat X-Divariaan esille.
• Amazing Red ei ollut ainut TNA-debyyttinsä tässä show'ssa tehnyt. Ensimmäisen esiintymisensä tekivät myös ECW:stä tuttu parivaljakko Simon Diamond ja Johnny Swinger, järjetöntä turvamiesmöhkälettä esittänyt tuntematon brittiläinen Ian Harrison ja talk show -promon vetänyt Disco Inferno. Erityisesti Infernon debyytti lämmitti mieltäni, sillä hän promotti tosi hyvin. Jään innolla odottamaan Discon viikottaisia talk show'ita, jotka voivat tuoda sopivan lisän näihin TNA:n lähetyksiin. Myös Diamondia ja Swingeriä oli kiva nähdä, vaikka heidän ottelunsa Monte Brownia ja Elix Skipperiä vastaan ei ollut sellaista kivaa perusmatsaamista kummoisempi. Ian Harrison voi sen sijaan painua sinne, missä aurinko ei paista.
• Diamondia ja Swingeriä vastaan paininut Monte Brown (joo, tästä show'sta lähtien hänen nimensä kirjoitettiin jostain syystä e:llä) oli ollut pari viikkoa poissa sen debyyttinsä jälkeen, mutta nyt hän oli palannut. Lisäksi Brown oli tehnyt täysin selityksiä vaillle jääneen face-turnin. Ilmeisesti TNA:kin oli tajunnut, kuinka vähän faceja heillä on. Ensimmäisessä esiintymisessään Brown oli esittänyt julmaa monsteria, joka oli jättänyt tiukan haasteen Ken Shamrockille, mutta nyt Brown auttoikin Shamrockia show'n avanneessa välikohtauksessa, ja myöhemmin hän alkoi viritellä feudia K-Krushin kanssa. Krush saapui nimittäin promoamaan kehään taas siitä, kuinka TNA syrjii häntä, koska hän on musta. Lisäksi Krush ilmoitti, että tästä lähtien hänen nimensä ei olisi K-Krush vaan The Truth. Truthin promo oli varsin turha, mutta feud Brownin kanssa voi olla ihan kivakin. Myöhemmin illalla Skipper puukotti Brownia selkään heidän joukkueottelunsa jälkeen, ja Truth saapui pieksemään Brownin.
• Pitää vielä mainita, että Chris Harris ja James Storm tekivät tässä show'ssa paluunsa parin viikon poissaolon jälkeen. Heidän mystisiksi hyökkääjikseen paljastuivat show'n aikana ilman mitään selityksiä Chase Stevens ja Cassidy O'Reilly, eli Hot Shotsit. Hauskan tästä buukkauksesta tekee se, että Hot Shots esiintyi ensimmäisen kerran vasta viikko tuon Harrisin ja Stormin hyökkäyksen jälkeen. No, nämä neljä nuorta ja lahjakasta kaveria vetivät show'ssa ihan kivan joukkueottelun, mutta eipä siitäkään jäänyt paljon kerrottavaa jälkipolville.
• Minua alkaa oikeasti häiritä se, kuinka sekava porukka tuon päämestaruuden ympärillä pyörii. Buukatkaa siihen nyt joku kantava storyline ja unohtakaa ne sivujuonet! Ehkä se pääkuvio on sitten Jarrett/Shamrock, jos vain vanhat parrat unohdettaisiin. Muutenkin TNA:lta puuttuu jotenkin semmoinen selkeä suunnitelmallisuus tästä touhusta. Miksi Hot Shotsit yhtäkkiä paljastuivat Harrisin ja Stormin pieksijöiksi? Miksi neljässä ensimmäisessä show'ssa miehiltä rahaa kerännyt Alice on kadonnut kuin tuhka tuuleen? Miksi yhdessä show'ssa paljon esillä olleista X-Divisioonan rankingeista ei puhuta enää mitään? Toisaalta jaksossa oli hyviäkin asioita: Painitaidottomat naiset ja kääpiöt oli jätetty pois, ja yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki matsit olivat vähintään katsottavia. Kehno.

*** Lo-Ki
** AJ Styles
* Jerry Lynn

1. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
2. WWF Royal Rumble - Hyvä
3. WWE King of the Ring - Hyvä
---------------
4. WWE Vengeance - Ok
5. WWE Judgment Day - Ok
6. WWF Backlash - Ok
7. WWF No Way Out - Ok
---------------
8. WWF Insurrextion - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
14. WWA The Revolution - Surkea
15. WWA The Eruption - Surkea
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
17. WWA The Inception - Surkea

Seuraavalla kerralla TNA:n heinäkuun viimeinen ppv erityistarkastelussa.

[Ravenwood]

Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä tykkäätte tästä esittelytavasta ja mitä mieltä olette yleisestikin näistä TNA-arvosteluista. Kiinnostavatko?

Mua ainakin kiinnostaa. Mun tietämys TNA:sta rajoittuu lähinnä Hulk Hoganin aikaiseen aikaan, joten on ihan mukava lueskella että mistä kaikki (p**ka) on saanut alkunsa. Näköjään TNA on alusta alkaen laittanut parastaan kääpiöiden ja muiden hassuttelujensa kanssa. Ihme että toi firma edes ylipäätään on enää pystyssä.

Niin ja tää on ihan kiva että useampi show käydään yhdessä postauksessa läpi vähän pintapuolisemmin kuin yleensä. Tuskinpa me lukijat paljoa menetämme vaikka et jokaisesta viikottaisesta massiivista monsteripostausta teekään.

Mites paljon näitä viikottaislähetyksiä muuten TNA:lla oli ennen ensimmäistä oikeaa PPV:tä? Saattaa olla että jossain sen mainitsit, mutta on mennyt multa ohi.

[Kenitys]

Mua ainakin kiinnostaa. Mun tietämys TNA:sta rajoittuu lähinnä Hulk Hoganin aikaiseen aikaan, joten on ihan mukava lueskella että mistä kaikki (p**ka) on saanut alkunsa. Näköjään TNA on alusta alkaen laittanut parastaan kääpiöiden ja muiden hassuttelujensa kanssa. Ihme että toi firma edes ylipäätään on enää pystyssä.

Niin ja tää on ihan kiva että useampi show käydään yhdessä postauksessa läpi vähän pintapuolisemmin kuin yleensä. Tuskinpa me lukijat paljoa menetämme vaikka et jokaisesta viikottaisesta massiivista monsteripostausta teekään.

Mites paljon näitä viikottaislähetyksiä muuten TNA:lla oli ennen ensimmäistä oikeaa PPV:tä? Saattaa olla että jossain sen mainitsit, mutta on mennyt multa ohi.

Kiva kuulla, että kiinnostavat. Kieltämättä alusta lähtien TNA:lla oli omat heikkoutensa buukkaamisessa. Näinä alkuaikoina ainakin osan syystä voi laittaa Vince Russon niskaan, sillä mies oli yksi TNA:n pääbuukkaajista tässä vaiheessa. Viikottaisia PPV:eitä TNA jatkoi vuoden 2004 syyskuuhun asti, ja yhteensä niitä kertyi vähän päälle 100. Ensimmäinen ns. oikea PPV lähetettiin marraskuussa 2004, jos oikein muistan.

[Japeet]

Joo ehdottomasti postaa niitä TNA-viestejä kanssa jos vaan jaksat niitä katsoa. Itsellähän TNA-kokemukset alkaa jostain 2005-nurkilta ja aika pinta-puolisesti kokonaisuudessaan. Ja tässähän on se sama hyöty kuin wanhojen WCWWECW-postausten kanssa että tosiaan suurempi läjä painijoita tulee tutummiksi, myös muutama nykyajan tähti (näistä varmaan suurempi osa muutenkin on aktiivisa ympäri maailmaa edelleen) peukkua siis täältä.

[Krizski]

Kiitos Kenitykselle taas viikon arvosteluista.
TNA on minulle varsinkin ennen PPV aikoja täysin tuntematonta, joten todellakin on mukavaa niistä mielipiteitä. Painijat tulevat tutuimmaksi ja myös jollakin tasolla saa kiinnostusta katsastamaan joitakin noissa tapahtumissa käydyistä matseista.

[Kenitys]

Kiitos Japeetille ja Krizskillekin kommentteista :) Mukava tosiaan kuulla, että kiinnostavat. Itsekin tykkään näitä katsoa erityisesti sen takia, että opin tietämään ihan toisella tavalla asioita TNA:n historiasta. Ensimmäiset vuodet ovat minullekin olleet tähän asti aivan pimennossa. Ja tosiaan suosittelen poimimaan parhaita otteluita katsottavaksi, kaikki vähintään ****-kohtaamiset ovat ehdottomasti suositeltavien listalla.

Ja pakollisen pilkunnussintana on vielä Krizskin kommenttiin sanottava, että nämäkin siis ovat nimenomaan PPV:eitä, sillä tässä projektissani katson vain amerikkalaisten promootioiden PPV:eitä ;) Ensimmäisen kahden vuoden ajan koko TNA:n toiminta nojasi kerran viikossa lähetettävien PPV:eiden varaan. Mutta siis tiedän, mitä kommentillasi tarkoitit. Kunhan vain oli tarkennettava, että en vain huvikseni katso jokaista TNA:n show'ta.

[Coca]

Jebbs näin vähän pienemmän mittaluokan (viikottaisten) tapahtumien arvostelussa tuo tyyli toimii kyllä paremmin. Viestin yleisluontokin pysyy kevyempänä. Hyvä, Kehitys!

[Kenitys]

Hyvää pääsiäistä. Myös Whatille, joka on tämän aiheen hylännyt kokonaan. Vuorossa lisää TNA:ta, tällä kertaa heinäkuun viimeinen show yksityiskohtaisemmassa tarkastelussa.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #7 (31.7.2002)

Heinäkuussa järjestettiin yhteensä viisi TNA:n viikottaista ppv:tä. Homma oli lähtenyt käyntiin varsinaisella rytinällä, vaikka vaikkeuksiakin oli, kuten edellisessä arvostelussa totesin. Tämä oli nyt toinen ppv, joka järjestettiin Tennessee State Fairgrounds Coliseumilla, joka vakiintui TNA:n tapahtumapaikaksi aina Floridan-muuttoon asti ja joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan TNA Asylum -nimellä. Selostajinamme jälleen Mike Tenay, Ed Ferrara ja Don West.


AJ Styles (c) w/ Jerry Lynn vs. Elix Skipper - NWA X Championship
Elix Skipper oli tehnyt viime viikolla heel-turnin autettuaan The Truthia Monty Brownin pieksemisessä. Tämä oli varsin hyvä asia, sillä TNA:n X-Divisioonassa ei tässä alkuvaiheessa ollut mitenkään liikaa heelejä. Huonompi asia puolestaan oli se, että ilmeisesti tuo teko riitti syyksi sille, että Elix Skipper ansaitsi nyt itselleen aivan tyhjästä mestaruusottelun. En muuten edes valittaisi tästä päätöksestä, mutta hieman ottaa pattiin se, ettei TNA:lla ollut selvästi mitään aikomusta käyttää hyväksi sitä X-Divisioonan "rankingia", jonka he saivat luotua sillä parin viikon takaisella kuuden miehen ottelulla. Tuossa ottelussa Skipper sijoittui vasta kolmanneksi, mutta silti hän sai mestaruusottelun ennen Chris Danielsia, jonka vuoron olisi pitänyt olla Lo-Ki'n jälkeen. Miksi sitä ottelua piti edes mainostaa minään ranking-otteluna, jos millään muulla kuin voittajalla ei ollut väliä? Aaargh. Stylesin ringsidellä oli hänen joukkueparinsa Jerry Lynn, jonka kanssa Stylesillä meni vaihteeksi taas varsin hyvin.

Tämä oli ensimmäinen ottelu, jossa Styles käytti jonkinlaista muunnelmaa siitä legendaariseksi muodostuneesta sisääntulomusiikistaan. Aikaisemmin käytössä oli ollut joku hirveä Bruce Springsteen -muokkaus. Ottelu itsessään oli hieno X-Divisioonan kamppailu ja paras Stylesin singles-mestaruuspuolustus tähän mennessä. Ottelu sai tarpeeksi aikaa, ja molemmat miehet pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Tykkäsin myös siitä, että edellisten viikkojen hullun spottailun vastapainoksi tässä kerrottiin kunnon tarinaakin, kun Skipper työsti tehokkaasti ja todella rajun näköisesti Stylesin niskaa. Vastapainona oli sitten myös hulluja loikkia ja nopeita suunnanmuutoksia. Erittäin upea opener. Juuri sellainen, jollaisen toivoisi näkevän joka show'n alussa.
***½ (12:37)
Voittaja:

Spoiler: näytä

AJ Styles (Spiral Tap)

Show oli aloitettu X-Divisioonalla, joten oli luonnollista, että seuraavaksi ääneen päästettiin Jeff Jarrett, joka kävi edelleen veristä taistelua NWA:n johtoporrasta vastaan. Viime viikolla Bill Behrens oli hyllyttänyt Jeff Jarrettin 60 päiväksi, mutta tämä ei Jarrettia paljon kiinnostanut, sillä hän täräytti Behrensiä terästuolilla kalloon. Kun samassa show'ssa nähtiin vielä, kuinka Ken Shamrock lukitsi koko TNA:n turvamiesporukan, TNA:n johtoa edustavan Bob Armstrongin ja pääturvamiehen Don Harrisin lukkojen taakse, oli NWA:n johto saanut tarpeekseen. TNA oli jo kuukauden jälkeen muuttumassa painimaailman villiksi länneksi, ja niinpä NWA oli nimittänyt tälle viikolle Ricky Steamboatin ottamaan vastuun koko show'sta. Ensitöikseen Steamboat oli poistanut Jarrettin hyllytyksen tältä illalta, koska Scott Hall oli vaatimalla vaatinut ottelua Jarrettia vastaan. Samoin Steamboat oli palauttanut NWA World Heavyweight -mestaruuden takaisin Ken Shamrockille, jolta Malice sen varasti edellisen ppv:n lopussa. Shamrockia ei tosin koko tässä ppv:ssä nähty...

...Mutta Jeff Jarrettia sen sijaan nähtiin. Ja näköjään mukavan viikon tauon jälkeen mukana olivat taas kääpiöt, joista Jarrett oli kaapannut yhden (Todd Stonen) ja pistänyt hänet niin sanottuun body bagiin. Jarrett kantoi pussissa olevaa Stonea olallaan ja päästyään kehään ilmoitti tekevänsä sen, mitä NWA:n johtoporras häneltä vaati: työskentelevänsä tien pohjalta huipulle. Jarrettin käsitys pohjalta aloittamisesta oli kääpiön piekseminen, ja niinpä meillä oli luvassa hyvin vaivaannuttava esitys, jossa Jarrett muun muassa teki maailman rumimman Stroken Todd Stonelle. Tämä oli kuitenkin vasta pientä verrattuna siihen älyttömyyteen, mitä seuraavaksi oli luvassa. Paikalle nimittäin saapui "Midget Killer" Puppet, joka jostain käsittämättömästä syystä uhkaili Jarrettia käsiaseella. Kyllä. Painishow'ssa. Way to go TNA. Tilanne saatiin purettua, kun turvamiehet saapuivat paikalle, ja Jarrett täräytti myös Puppetin tajuttomaksi. Tämän jälkeen vihdoin paikalle saapui Steamboat, joka julisti pistävänsä TNA:n kurin aivan uuteen uskoon. Jarrett tietenkin aloitti Steamboatin kanssa sanasodan, joka oli yltyä jopa otteluksi asti, sillä Jarrett haastoi Steamboatin astumaan kehään kanssaan. Tämä klassikko-ottelu jäi meiltä kuitenkin näkemättä, sillä Scott Hall saapui viime hetkellä paikalle ja latoi Jarrettia turpaan. Jippii. Aikamoinen sekametelisoppa-angle.


Slash w/ James Mitchell vs. Sonny Siaki
Disciples of the New Church -stablen Slash pääsi ottelemaan TNA-uransa ensimmäisen singles-ottelun tässä ppv:ssä. James Mitchell oli luvannut, että tällä viikolla New Church ottaisi aivan uuden intenssiteetin kylvääkseen mahdollisimman paljon tuhoa TNA:ssa. Kaikki jotka eivät liittyisi New Churchiin, joutuisivat kohtaamaan tuhonsa. Ensimmäisenä esimerkkinä Mitchellin mukaan tulisi toimimaan Sonny Siaki, joka oli varsin mielenkiintoinen valinta Slashin vastustajaksi. Siaki oli nimittäin yhtä selvästi heel kuin Slashkin oli. Lisäksi hänellä oli ollut viime viikoilla aivan oma kuvionsa, jossa hän oli ilmoittanut olevansa Flying Elvis -kumppaneitaan parempai painija ja esiintyjä. Nyt hän saapui kohtaamaan Slashin aivan yksin.

Tämähän oli yllättävän hyvä ottelu. Etukäteen oletin, ettei heel vs. heel -kohtaamisesta tulisi kummoista, mutta yleisö oli tässä kamppailussa yllättävän hienosti mukana, kiitos molempien painijoiden nopean liikkumisen. Slashkin onnistui kehäotteissaan paljon paremmin kuin olisin osannut odottaa, ja Siaki vakuutti jälleen kerran taidoillaan. Siaki on todella lupaava nuori painija. Kokonaisuudessaan sujuva, tasainen ja mielenkiintoinen kamppailu. Ei kuitenkaan mikään superottelu, mutta ihan pätevä välikohtaaminen. Ottelun lopun post match -kohellukset kaikkine "mystisine" veritemppuiluineen ja Slashin erikoisine lamauttavine huppuineen eivät sitten innostaneetkaan mainittavan paljon. Tämä on jo nähty monta kertaa WWE:n puolella.
**½ (7:37)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Slash (Hangman's Neckbreaker)

Seuraavaksi promottamaan saapui nykyisin The Truthina tunnettu entinen K-Krush. Truth jatkoi samaa valittamistaan kuin viime viikolla. Hänen mukaansa "He" eivät antaneet hänen loistaa samalla tapaa kuin muiden TNA:n painijoiden. Syykin oli selvä, ja Truth antoi ymmärtää jo toisena viikkona peräkkäin, että kyse oli tietenkin rasismista, vaikka tuota R-sanaa ei selvästikään suorassa televisiolähetyksessä saanut sanoa. Jotenkin tämä rasismivalitus on jo niin vanhaa kuraa, etten oikein jaksanut kiinnostua. Onneksi Monty Brown saapui keskeyttämään Truthin, mutta Truth pieksikin Brownin varsin vakuuttavasti. Tämän jälkeen paikalle saapui Ricky Steamboat, joka ensin antoi Truthille (jota hän kutsui Ron Killingsiksi) kurinpalautuksen mutta päätyi lopulta antamaan Truthille mestaruusottelun ensi viikolle osoittaakseen, että hänelläkin on yhtälainen mahdollisuus menestyä TNA:ssa. Mitä hittoa? Nyt myös Truth on mukana mestaruuskuvioissa? Mitä hän on tehnyt ansaitakseen tuon ottelun? Valittanut ja jobbaillut NASCAR-kuskeille? TNA:lla on nyt useita tyyppejä kiinni päämestaruuskuvioissa, mutta kukaan (ehkä epämääräisessä tilanteessa olevaa Jarrettia lukuun ottamatta) ei näytä erityisen vahvalta. Ei hyvä.


Malice w/ James Mitchell vs. Apolo
Disciples of the New Churchin jäsenistä myös Malice pääsi ottelemaan singles-kohtaamisessa. Ilmeisesti Malicen ura päämestaruuskahinoissa alkoi virallisesti olla ohi, mikä oli kieltämättä ihan hyvä asia. Malice toimi kohtuullisesti ensimmäisenä uhkaavana haastajana, mutta ei hänestä kovin pitkään mestaruuskuvioon riitä kyllä kiinnostavuutta. Nyt Malice kohtasi Apolon, jota toistaiseksi kukaan ei ollut onnistunut TNA:ssa voittamaan singles-ottelussa ja jolle oli aikaisemmin luvattu mestaruusottelu Ken Shamrockin kanssa, mutta ilmeisesti se siirtyy jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Vähän nyt järjestäytyneisyyttä tähän touhuun, TNA.

Yllättävän kiva isojen miesten ottelu. Etukäteen en odottanut tältä kohtaamiselta yhtään mitään, mutta loppujen lopuksi tästä kuoriutuikin ihan kiva tv-ottelu. Paikoitellen ottelu tuntui junnaavan ikävästi paikallaan, mutta erityisesti keskivaiheilla meno oli yllättävän vauhdikasta ja viihdyttävää. Täytyy nostaa hattua Apololle siitä, kuinka kovasti hän tuntuu joka viikko yrittävän, jotta pääsisi korkealle kortissa. Tällä viikolla mies säväytti hienolla loikalla ulos kehästä. Hienoa, että jaksaa tehdä töitä kehässä, vaikkei olekaan mikää Mr. Personality. Malice taas hoiti oman osuutensa aika rutiinilla. Ottelun jälkeen pääturvamies Don Harris saapui keskeyttämään New Churchin epämääräisen riitin, ja sen seurauksena hän ajautui tappeluun Malicen kanssa.
** (6:31)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Apolo (Superkick)

Taylor Vaughn vs. Bruce
Miss TNA Taylor Vaughnia ei ollut näkynyt useaan viikkoon lähetyksissä, mikä ei minun mielestäni ollut minkäänlainen menetys. Nyt hän oli kuitenkin tehnyt paluunsa, ja Don Westin oli tarkoitus haastatella häntä kehässä. Tämä promojumalien kokoontuminen päättyi kuitenkin lyhyeen, kun heidät saapui keskeyttämään Rainbow Expressin Bruce, jota ei myöskään ollut nähty useaan viikkoon. Brucen mukaan TNA harjoitti Brucen ja koko Rainbow Expressin kohdalla samanlaista rasis... siis, mahdollisuuksien kieltämistä kuin The Truthin tapauksessa, koska TNA ei hyväksynyt heidän elämäntapaansa. Kukaan ei tiennyt, mistä mahdollisuuksista Bruce edes puhui, kunnes hän vaati saada otella Taylor Vauhgnia vastaan ottelussa, jossa oli panoksena Vauhgnin Miss TNA -titteli. Ei ole totta. Ei hyvä Luoja. No, Brucellehan tämä ottelu myönnettiin mielellään, ja luvassa oli painimaailman huippukohtaaminen.

Voi hyvää päivää. Mitä helkkarin sieniä Vince Russo ja muut buukkaajat ovat taas porukalla vetäneet? Ihan niin kuin niissä kaikissa aikaisemmissa painitaidottomien naisten pyristelyissä ei olisi ollut jo tarpeeksi, niin nyt tämä Miss TNA -sotku on viety vielä aivan uudelle ulottuvuudelle. Ottelusta täytyy tosin sanoa, ettei se ollut samanlaista kuraa kuin naisten keskinäiset ottelut ovat olleet TNA:ssa. Brucen ansiosta tässä nähtiin jopa pari oikeaa painiliikettä! En voi silti väittää erityisemmin viihtyneeni tätä katsoessa.
½ (2:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bruce (Sitout Facebuster)

Lo-Ki vs. Jerry Lynn w/ AJ Styles
TNA oli näköhään vakiinnuttanut Low Ki'n nimen kirjoitusasuksi tuon Lo-Ki viritelmän. Olipa nimi mikä hyvänsä, niin Ki oli tähän mennessä tehnyt todella vakuuttavaa jälkeä TNA:n X-Divisioonassa. Ainoastaan se kirkkain kruunu oli saamatta, sillä Ki oli hävinnyt juuri ratkaisevassa ottelussa mestaria AJ Stylesiä vastaan. Lo-Ki oli kuitenkin voittanut viime viikolla Amazing Redin, ja kenties hän saisi uuden mahdollisuuden otella mestaruudesta, jos hän nyt päihittäisi Stylesin joukkueparin Jerry Lynnin.

Olipa monivaiheinen ottelu omien fiilisteni osalta. Ensimmäiset hieman vajaat 10 minuuttia olivat hyvää painia, jota katsoessa viihdyin suuresti ja jossa erityisesti alkuvaihe oli todella kovaa menoa. Vähitellen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että ottelu on jäänyt temmoltaan yllättävänkin rauhalliseksi ja ettei tästä taida kuoriutuakaan ihan toivomaani huippuottelua. Kuitenkin juuri tuolloin Lynn ja Ki sitten tempaisivat hieman ennen 10 minuutin rajapyykkiä aivan uuden vaihteen silmään ja rupesivat tarjoamaan aivan mahtavaa X-Divisionalaisten painiviihdettä. Loppujen lopuksi ottelu oli siis sittenkin rakennettu juuri oikein: vauhdikas alku, ehkä hieman liian pitkäksi venynyt rauhallinen keskivaihe ja aivan huikean hieno lopputykitysosuus. Loppuvaihe oli niin viihdyttävää settiä, ettei vastaavaa ollut singles-kohtaamisissa aikaisemmin vielä TNA:ssa nähty ainakaan montaa kertaa. Olin jo jo antaa tälle huippuarvosanan, mutta ikävä kyllä ottelun lopetus oli buukattu niin typerästi ja ärsyttävästi, että ei tämä sittenkään yllä huipputasolle. Spoilerina mainittakoon siis, että Styles teki ottelun lopussa heel-turnin puukotettuaan Lynniä selkään.
***½ (14:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (AJ Styles attacked Jerry Lynn and the referee threw the match out. After the match Styles beat Lynn down and turned heel)

Ennen Main Eventiä oli luvassa ensimmäinen Disco Infernon talk show Jive Talkin', jota Inferno oli saapunut viime viikolla hehkuttamaan. Viime viikon promon perusteella oli lupa odottaa paljoa, mutta lopputulos oli todellinen pannukakku. Oikean painijan tai muun oikeasti merkittävän henkilön sijaan Inferno oli kutsunut show'nsa vieraaksi TNA:n haastattelijan ja entisen country-laulajan Goldielocksin, jota ei selvästikään kiinnostanut olla Infernon vieraana. Asiaa ei parantanut se, että Inferno ahdisteli Goldielocksia ja vaati tätä näyttämään tissinsä. Lopulta Goldie sai tarpeekseen ja kävi Infernon kimppuun, kunnes ilmeisesti WWE:n Tough Enoughista tuttu Paulina (ei sano mitään minulle) saapui pelastamaan Discon ja pieksi Goldien maahan. Todella vaivaannuttava angle ja oikeastaan Miss TNA -ottelun ohella selvästi show'n huonointa antia.


Scott Hall vs. Jeff Jarrett
Tällä ottelulla oli ainakin kunnon tarina taustalla. Nämä miehet olivat olleet toistensa kimpussa heti ensimmäisestä TNA:n ppv:stä lähtien, ja he olivat ehtineet kohdata toisensa useaan otteeseen aikaisemminkin sekä fyysisessä kamppailussa että sanan säilän mittelyn muodossa. Lisäksi Jarrett oli toissaviikolla pistänyt Hallin sairaalakuntoon niin, ettei hän pystynyt olemaan ollenkaan viime show'ssa paikalla. Nyt Hallilla oli vihdoin mahdollisuus päästä kostamaan Jarrettille kaikki kokemansa kipu ja kärsimys. Ottelulla oli myös kunnon panos: Jos Jarrett voittaisi, hänen hyllytyksensä olisi historiaa.

Tässä ottelussa suuri kunnia pitää antaa Hallille ja Jarrettille, jotka pystyivät vetämään yllättävän viihdyttävän ja toimivan mäiskinnän. Ottelun hyvyydessä auttoi paljon se, että tämä oli ilmeisesti epävirallisesti No DQ Match, sillä äijät mäiskivät toisiaan ympäri areenaa ja käyttivät kaikenlaisia apuvälineitä. Tuo oli kuitenkin ratkaiseva apu ottelun laadulle, sillä tällaisella stipulaatiolla Jarrett ja Hall pystyivät toimittaan yllättävän pätevän entertainment brawlin. Olisin voinut antaa tälle jopa peruskivaa paremman arvosanan, ellei loppuvaiheita olisi pitänyt pilata täysin kaikenlaisilla naurettavilla sekaantumisilla. Loppuminuuttien aikana otteluun sekaantui yhteensä noin 10 eri tyyppiä, ja erityisesti loppuratkaisut olivat todella typerää pelleilyä. Lähellä oli, etten tiputtanut arvosanaa alle kahden tähden, mutta olkoon tällä kertaa, sillä Hall ja Jarrett hoitivat osuutensa yllättävän kunniakkaasti.
** (12:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Stroke)

*** Lo-Ki
** Jerry Lynn
* AJ Styles

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #7:stä: Tämä oli omasta mielestäni toistaiseksi paras TNA:n viikottainen ppv. Suurin kunnia siitä täytyy oletetusti antaa X-Divisioonalle, joka hallitsi show'n tarjontaa ja vastasi myös kahdesta ***½-tasoisesta ottelusta. Lisäkiitosta pitää myös antaa siitä, että ainoastaan yksi ottelu oli täyttä kuraa, ja muut olivat yllättävän toimivia. Suurin osa jopa yllätti positiivisesti. Otteluiden osalta tämä oli siis jo ihan mukavaa kamaa, mutta suurempi ongelma on juonikuvioissa. Edelleen tietynlainen loogisuus on erityisesti mestaruuskuvioissa aivan hukassa. Tykkäsin siitä, että Ricky Steamboat tuotiin tällä viikolla pistämään kuriin täysin älyttömäksi yltynyttä meininkiä. Steamboat voisi jäädä pysyvämmäksikin osaksi show'ta, sillä hänellä on enemmän karismaa kuin kaikilla NWA-pieruilla yhteensä. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa, ja ainakin kaikkein turhimmista jutuista, kuten NASCAR-kuskeista painikehässä on jo ymmärretty luopua. Kehno silti edelleen. Tv-show -fiiliksestä on vaikea päästä yli näissä viikottaisissa lähetyksissä.

1. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
2. WWF Royal Rumble - Hyvä
3. WWE King of the Ring - Hyvä
---------------
4. WWE Vengeance - Ok
5. WWE Judgment Day - Ok
6. WWF Backlash - Ok
7. WWF No Way Out - Ok
---------------
8. WWF Insurrextion - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
15. WWA The Revolution - Surkea
16. WWA The Eruption - Surkea
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
18. WWA The Inception - Surkea

Ajattelin, että tästä lähtien postaan aina yhdellä viikolla yhden kuukauden TNA-paketit, vaikka olenkin jakanut ne tällä tavalla osiin, että kuun viimeisestä show'sta kirjoitan aina tarkemman arvostelun kuin muista. Kestää nimittäin puoli ikuisuutta, että pääsen eteenpäin tässä projektissa, jos jokaisen kuukauden käsittelyssä menee pelkästään jo TNA:n osalta kaksi viikkoa. Siispä TNA-arvosteluiden viikoilla yritän aina keskiviikkoisin postata alkukuun koostepaketin ja sitten sunnuntaisin tämän yhden show'n tarkemman arvostelun, joita tykkään kirjoittaa vastapainona noille koostepaketeille. Tässä ketjussa on muutenkin tällä hetkellä sen verran vähän keskustelua, ettei mitään yliannostustakaan pitäisi tuosta toivottavasti vielä tulla :)

Njah, en tiedä saiko tuosta selityksestä mitään selvää, mutta ei se mitään. Seuraavaksi vuorossa kuitenkin WWE:n SummerSlam.

[Kenitys]

WrestleMania-aaton kunniaksi laitetaan arvostelu New Yorkissa järjestetystä Helkkarin Hienosta PPV:stä.


SUMMERSLAM 2002

Painikesän kohokohta oli tänäkin vuonna huikea SummerSlam, joka järjestettiin tällä kertaa New Yorkissa Nassau Coliseumilla 15 000 fanin edessä. Kuluneiden viikkojen aikana ennen SummerSlamia oli nähty monien muiden juonikuvioiden lisäksi kiivasta taistelua Raw'n General Managerin Eric Bischoffin ja SD:n General Managerin Stephanie McMahonin välillä. Vince McMahonin luvalla painijoilla oli viime viikkojen aikana ollut mahdollisuus neuvotella toisen show'n GM:n kanssa siirtymisestä toisen brändin väreihin, ja muutama hyvin nimekäs painija olikin käyttänyt tuon mahdollisuuden hyväksi. Kaikki alkoi Vengeancessa, jossa Triple H siirtyi SD:stä Raw'hon. Seuraavassa Raw'ssa Brock Lesnar petti Eric Bischoffin luottamuksen ja lähti Stephanien mukana Smackdowniin. Tähän Bischoff vastasi tuomalla seuraavassa Raw'ssa joukkoihinsa Lance Stormin, Christianin, Testin ja Chris Jerichon. Bischoffin ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun seuraavassa SD:ssä Stephanie paljasti hankkineensa joukkoihinsa Eddie Guerreron ja Chris Benoit'n. Vielä ennen SummerSlamia Smackdowniin liittyi veljensä hylännyt Matt Hardy. Nämä olivat siirrot, jotka oli nähty SummerSlamiin mennessä, mutta muutamia olisi luvassa vielä tämän ppv:n jälkeenkin.

Muista ennen SummerSlamia tapahtuneista merkittävistä muutoksista täytyy mainita, että WWE European-mestaruuden taru oli päättynyt Vengeancen jälkeen, kun Eric Bischoff päätti yhdistää European- ja Intercontinental-vyöt. Viimeiseksi European-mestaruuden ppv-puolustukseksi jäi siis Jeff Hardyn ja William Regalin kohtaaminen Vengeancessa, ja viimeiseksi European-mestariksi jäi Rob Van Dam, joka voitti vyön Jeff Hardylta mestaruuksien yhdistämisottelussa.

Tämä oli ensimmäinen ppv, jossa SD:n selostajat Michael Cole ja Tazz selostivat SD:n ottelut ja Raw'n selostajat King ja JR puolestaan Raw'n ottelut. Tämä oli nyt mahdollista, koska WWE:n ei enää tarvinnut vaihtaa selostuspöydän takana olevia miehiä show'n puolivälissä, koska Eric Bischoff oli pian Vengeancen jälkeen ilmoittanut, että Raw'n selostuspöytä siirretään ringside-alueelta sisääntulorampin viereen samaan paikkaan, jossa selostuspöytä oli sijainnut WCW:ssä promootion huippuvuosina.


Kurt Angle vs. Rey Mysterio
Show avattiin heti aikamoisella jysäyksellä, kun Rey Mysterio teki WWE-ppv-debyyttinsä Kurt Anglea vastaan. Mysterio oli tehnyt ensiesiintymisensä WWE:ssä Vengeancen jälkeisessä Smackdownissa, jossa hän otteli ensin hienon kamppailun Chavo Guerreron kanssa. Show'n lopussa Mysterio teki lähtemättömän vaikutuksen hyppäämällä Edgen ja Chris Jerichon Steel Cage Matchin jälkeen jatkuneiden kahinoiden aikana häkin katolta kaikkien kehässä seisoneiden painijoiden päälle. Tuo spotti on edelleen yksi parhaiten muistetuista Steel Cage -hetkistä. Huomiota - vaikkakin hieman kyseenalaisempaa - Mysterio keräsi myös sillä, että WWE-debyytistään lähtien hän käytti jälleen maskia, vaikka oli sen alun perin hävinnyt WCW:ssä vuonna 1999. Meksikolaistraditioiden mukaan tälläinen uudelleen maskin päähän laittaminen oli suuri loukkaus koko painikulttuuria kohtaan, mutta WWE ei siitä paljoa välittänyt, jos maskilla teki rahaa. Ja sillähän teki. Kahinoihin Kurt Anglen kanssa Mysterio oli ajautunut sen jälkeen, kun elokuun alun Smackdownissa hän oli onnistunut selättämään Anglen 6 Man Tag Team Matchissa. Angle ei voinut sietää sitä, että hernepavun kokoinen WWE-tulokas oli tuolla tavalla nöyryyttänyt häntä, ja olympiasankari vannoi kostoa Mysteriolle. Miesten välille buukattiin SummerSlamiin ottelu, jossa Angle lupasi pistävänsä Mysterion tamppaamaan kanveesia.

Huikea opener ja aika lailla niin hieno ottelu kuin alle 10 minuutissa vain voi olla. Anglen ja Mysterion juuri sopivasti erilaiset tyylit sopivat yhteen aivan täydellisesti. Ottelu lähti ensisekunnista lähtien käyntiin hemmetin vauhdikkaasti, kun Mysterion annettiin näyttää taitonsa. Tätä seurasi todella toimiva ja rajulta näyttänyt Anglen hallintaosuus, jonka vaikutusta tehosti Mysterion pieni koko ja myyntitaidot. Lopussa Mysterio pääsi sitten huikeine high flying -liikeineen taas vauhtiin. Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka käsittämättömällä tavalla Mysterio pystyi näinä huippuvuosinaan liikkumaan. Mahtavaa, että WWE sai vihdoin hankittua Mysterion riveihinsä. Lopetuskin oli buukattu hyvin. Toki näiden kahden ottelusta olisi helposti saanut paljon pidemmänkin, ja samalla olisi voitu puhua huippuarvosanoista, mutta tässä openerin roolissa tämä tehotaistelu toimi juuri toivotulla tavalla. Hieno alku illalle.
***½ (9:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Ankle Lock)

Chris Jericho vs. Ric Flair
Chris Jericho ei ollut aloittanut Raw-uraansa varsinaisen vaatimmattomasti, sillä hän ilmoitti siirtymisestään Raw'hon keskeyttämällä legendaarisen Ric Flairin promon kehässä. Flair oli juuri ollut aikeissa tehdä suuren ilmoituksen koskien omaa uraansa, ja monet epäilivät sen olevan Flairin eläköitymisilmoitus. Tuota ilmoitusta ei kuitenkaan koskaan kuultu, koska Jericho keskeytti hänet juuri ratkaisevalla hetkellä ja täräytti legendaa terästuolilla suoraan kalloon. Tämän jälkeen Jericho ilmoitti, että nyt Raw on jälleen Jericho (Raw is Jericho). Flair ei varsinaisesti tykännyt Jerichon suhtautumisesta häneen, ja niinpä seuraavalla viikolla Flair kosti Jerichon hyökkäyksen aiheuttamalla Y2J:lle tappion Raw-debyyttiottelussa Rob Van Damia vastaan. Flairin ja Jerichon yhteenotot muuttuivat koko ajan rajummaksi, ja nopeasti kävi selväksi, että Jericho tahtoi tehdä lopun Flairista saadakseen tärkeää nostetta uralleen. Samalla ensimmäistä kertaa lähetyksissä tuotiin esille Jerichon ura rock-artistina, ja Jerichon bändi Fozzy jopa esiintyi ppv:tä edeltävässä Raw'ssa. Tuo esiintyminen ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, koska Flair keskeytti musisoinnin ja pieksi Jerichon rajusti. Samalla Flair ilmoitti, että hän palaisi suureen ilmoitukseensa vasta sitten, kun asiat Jerichon kanssa olisi selvitetty lopullisesti.

Tämä oli ehdottomasti hyvä ja viihdyttävä ottelu, mutta silti omasta mielestäni pienoinen pettymys. Olin ennen ottelun alkua maalaillut jo ajatuksia suuresta ja hienosta kahden superkarismaattisen painijan huippukohtaamisesta, mutta ihan sellaiseen ei päästy. Ensinnäkään yleisö ei ollut mukana ihan toivotulla tavalla, mutta suurempi ongelma oli ehkä kuitenkin painiotteissa. Tässä minua alkoi ensimmäistä kertaa ärsyttää se, että vähintään 90 prosenttia Flairin kehäotteista koostui pelkistä Chopeista, koska saman toistamisen katsominen alkaa kieltämättä tuntua hiukan puuduttavalta. Samoin Flairin liikkuminen oli parissa kohtaa sen verran kankeaa, että se aiheutti joko botcheja tai muuten huonolta näyttäneitä kehäsuorituksia. Vastapainona toki Flair osaa rakentaa jokaikiseen otteluunsa sellaisen fiiliksen, johon kukaan muu ei varmasti painibisneksessä pysty. Kun siihen vielä lisätään Jerichon hienot kehäotteet, oli tämä kokonaisuutena ehdottomasti hyvä ottelu. Olin vain toivonut vielä parempaa.
*** (10:22)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ric Flair (Figure Four Leg Lock)

Eddie Guerrero vs. Edge
Eddie Guerrero oli yksi Raw'n puolelta Smackdowniin siirtyneistä painijoista, ja ensimmäisessä Smackdown-ottelussaan hän kohtasi Chris Benoit'n kanssa The Rockin ja Edgen. Edgen ja Rockin joukkue voitti ottelun, kun Edge selätti Eddien. Tämä tulokkaan "tuurivoitto" ei arvatenkaan miellyttänyt kokenutta Eddietä, joka tahtoi saada revanssin Edgestä. Niinpä parin viikon ajan kestäneiden erinäisten yhteenottojen jälkeen näiden kahden välille buukattiin 1 vs. 1 -ottelu SummerSlamiin. Joo, haiskahtaa hiukan filleriltä, mutta annettakoon se tässä tapauksessa anteeksi.

Lisää hienoja alakortin Singles-otteluita. Tässä vaiheessa WWE:n midcard oli yksinkertaisesti niin julmetun kova, että he pystyivät täyttämään ppv:eiden alakortit näillä hienoilla painiotteluilla, joissa joka kuukausi täysin tuoreet ottelijaparit kohtasivat toisensa. Juuri tällaisia ensimmäistä kertaa ppv:hen buukattuja otteluita oli niin hienoa nähdä tällä aikakaudella. Tässäkin Eddie ja Edge antoivat kaikkensa, ja Eddie työsti koko ottelun läpi Edgen olkapäätä todella tyylikkäästi. Edge puolestaan vastasi monista big time -liikkeistä, joista erityisesti se todella hurjalta näyttänyt loikka ulos kehästä oli upeasti toteutettu. Loppuosuus ottelusta oli vieläpä oikeasti jännittävä, sillä ehdin jo parissa kohdassa olla varma ottelun päättymisestä. Malliesimerkki hienosta midcard-ottelusta, joka olisi luultavasti noussut huipputasolle, jos vain pituutta olisi ollut vielä vähän lisää. Alkuvaiheet olisivat voineet kestää pari minuuttia pidempään, ja lopputaistelu olisi voitu huipentaa vielä yhdellä käänteellä. Hieno kamppailu silti nytkin. Edge teki älyttömästi työtä päästäkseen ME-kuvioihin, mutta ikävä kyllä siihen menisi vielä pari vuotta.
***½ (11:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Edge (Spear)

Un-Americans (Christian & Lance Storm) (c) vs. Booker T & Goldust - WWE Tag Team Championship
Joukkuemestaruuskuviot olivat saaneet uudenlaisen käänteen sen jälkeen, kun koko Un-Americans -nimen käyttöön ottanut poppoo (Christian, Storm ja Test) loikkasi SD:n puolelta Raw'hon. Samalla he toivat mukanaan WWE:n joukkuemestaruusvyöt, josta tuli nyt Raw'n omaisuutta. Muutos ei ollut varsinaisesti huono, sillä joukkuekuviot olivat olleet koko SD-ajanjakson ajan todella jämähtäneitä. Nyt nämä amerikanvihaajat saivat ensimmäisessä ppv-tason mestaruuspuolustuksessaan vastaansa Booker T:n ja Goldustin. Booker T:n ja Goldustin mielenkiintoinen kaksikko oli tehnyt yhteistyötä siitä lähtien, kun Goldust keväällä oli alkanut lähestyä Booker T:tä omintakeisilla tavoillaan, koska oli varma siitä, että heidän yhteistyönsä tuottaisi hedelmää. Aluksi Booker T oli todella epäileväinen Goldustin suhteen, mutta viimeistään jouduttuaan potkituksi ulos nWo:sta Booker T oli kääntynyt faceksi ja perustanut pysyvän joukkueen 'Dustin kanssa. Mestaruusottelunsa T ja Dust olivat ansainneet voittamalla Epäamerikkalaiset Non Title -ottelussa.

Jos ensimmäinen Raw'n ottelu (Jericho vs. Flair) oli pieni pettymys, niin tämä oli jopa positiivinen yllätys. Osasin toki odottaakin hyvää ottelua, kun kehässä on Christianin, Stormin, Booker T:n ja Goldustin tasoisia painijoita, mutta joukkuemestaruuskuviot ovat läpi vuoden olleet sen verran laimeaa menoa, että liikaa ei viitsinyt tältä odottaa. Niinpä oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa perinteisen hyvä ja tunnelmaltaan oikein sähköinen joukkuemestaruuskamppailu, jossa molemmat joukkueet vetivät roolinsa hienosti. Ei tässä mitään pyörää tosiaan keksitty uudestaan, mutta perustoimivalla joukkuemestaruusottelurakenteella tämä ottelu hoiti roolinsa juuri niin hienosti kuin tältä ottelulta sopi vaatia. Viihdyttävä joukkuemestaruusottelu on jotain, mitä ei tämän vuoden aikana ole WWE:ltä liikaa nähty. Tämä tulee kuitenkin vielä muuttumaan...
*** (9:37)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Un-Americans (Christian pinned Booker T after Test interfered)

Chris Benoit (c) vs. Rob Van Dam - WWE Intercontinental Championship
Rob Van Dam oli hävinnyt Intercontinental-mestaruuden Chris Benoit'lle Raw'ssa pari viikkoa Vengeancen jälkeen. Todella mielenkiintoiseksi tilanne muuttui kuitenkin Raw'n jälkeisessä Smackdownissa, jossa Stephanie McMahon ilmoitti tehneensä sopimuksen Eddie Guerreron ja Chris Benoit'n kanssa. Benoit oli siis nyt osa SD:n rosteria, ja samalla hän oli vienyt IC-vyön mukanaan, ennen kuin edellinen mestari oli edes saanut rematchia. Aluksi näyttikin siltä, ettei brand splitin takia RVD:llä tai ylipäätänsä Raw'lla olisi enää mahdollisuutta päästä edes hipaisemaan IC-mestaruutta. Toisin kuitenkin kävi, kun Bischoffin vakoojana Stephanie McMahonin toimistossa työskennellyt Stacy Keibler sai vietyä Bischoffille salaisia sopimuspapereita, jotka paljastuivat RVD:n rematch-sopimukseksi. Bischoff toimitti nämä RVD:lle, joka luopasi tuoda mestaruuden takaisin Raw'lle ja ennen kaikkea itselleen. Tämä oli show'n ainut Interbrand-ottelu.

Edellinen ottelu oli positiivinen yllätys, mutta tämä oli vuorostaan taas pienoinen pettymys. Erinomainen osoitus siitä, ettei ottelu ole automaattisesti neljän tähden huippukamppailu, vaikka vastakkain on kaksi huippuluokan painijaa ja aikaa on yli 15 minuuttia. Heti alkuun on toki huomioitava, että kyseessä oli aivan kiistatta hieno ottelu ja ehdottomasti illan parhaista. Samoin on todettava, että viihdyin suuresti tätä katsoessa ja että ottelussa oli muutamia todella nerokkaita hetkiä, kuten Benoit'n Northern Lights Suplex -sarja. Siitä huolimatta olisin ehkä odottanut vielä jotain erikoisempaa, näyttävämpää ja ennen kaikkea nopeampaa. Ymmärrän, että ottelu rakentui pitkälti RVD:n olkapään telomisen varaan. Ikävä kyllä toisin kuin Eddie/Edgessä, tuo rakenne ei tuonut ottelulle niinkään lisäarvoa vaan vei pois paljon RVD:n upeaa nopeaa liikkumista ja teki ottelusta paikoitellen turhankin paikoillaan olevan. Myös lopetus tuntui hiukan vaisulta. Eipä siinä, silti hieno ottelu, mutta olin vain jo odottanut sitä illan ensimmäistä ****-hetkeä.
***½ (16:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Test vs. Undertaker
Undertaker oli ollut viimeisen yhdeksän kuukauden ajan WWE:n rosterin hirveimpiä heelejä, mutta tilanne oli muuttunut sen jälkeen, kun Un-Americans oli tehnyt Raw-debyyttinsä. Heti debyytissään koko poppoo ja erityisesti Test jättivät jälkeensä vakuuttavaa tuhoa, sillä porukka yhdessä voimin pieksi kehässä olleen Undertakerin tajuttomaksi. Tämän jälkeen Test ilmoitti vielä erikseen, että hän aikoo tehdä selvää WWE:n virallisesta "American Badassista". Puheet eivät jääneet vain sanahelinän tasolle, sillä Test oikeasti sai selätettyä Undertakerin seuraavalla viikolla nähdyssä 8-Man Tag Team Matchissa. Undertaker viimeisteli face-turninsa seuraavalla viikolla promoamalla USA:n hienoudesta ja lupaamalla rökittävänsä Testin SummerSlamissa.

Illan brawlaus-osuus oli ihan kiva pläjäys. Ei tämä ihan show'n aikaisempien otteluiden tasolle yltänyt, mutta kokonaisuutena tämä oli yllättävän pätevä kohtaaminen. Alkupuolella näytti välillä, että homma jäisi hiukan laimeaksi, mutta loppujen lopuksi Test ja Undertaker tempaisivat kasaan ihan kunnon ottelun. Test pääsi murjomaan Undertakeria näyttävästi kehän ulkopuolella, ja tietenkin 'Taker hoiti oman osuutensa taatulla tyylillä. Testin Big Boot on aina yhtä näyttävä, kun se pläjäytetään jollekin Undertakerin kokoiselle äijälle. Ei tästä mitään sen kummempaa sanottavaa ole. Kiva väliottelu ja toimiva brawlaus. Harmi, että Testistä ei tosiaan koskaan mitään kovin suurta tullut, koska kyllä hän tässäkin 'Takerin matkassa pysyi tosi pätevästi vaikkei overiudeltaan ollut ihan samaa tasoa.
**½ (8:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Tombstone Piledriver)

Shawn Michaels vs. Triple H - Non Sanctioned Match
Tämä oli tietyllä tasolla aivan kiistatta tämän ppv:n suurin ottelu, vaikkei tämä Main Event ollutkaan. Tämä oli Shawn Michaelsin ensimmäinen painiottelu neljään ja puoleen vuoteen. Oli kulunut yli 1600 päivää siitä, kun HBK oli edellisen kerran otellut virallisessa painiottelussa. Samalla tämän piti alun perin jäädä vain yhden illan paluuksi, sillä Michaelsilla oli ainoastaan yksi syy tehdä paluunsa painikehiin. Tuo syy oli suunnaton viha Triple H:ta kohtaan. Triple H:ta, joka oli vuosien ajan ollut Shawn Michaelsin paras ystävä. Tämän juonikuvion rakentelu oli alkanut siitä lähtien, kun Michaels palasi WWE:hen keväällä ja alkoi houkutella Kevin Nashin kanssa HHH:ta liittymään nWo:hon vanhojen Kliq-kavereidensa kanssa. Lopulta HHH ja Michaels löysivät yhteisen sävelen vasta, kun nWo oli kuollut ja kuopattu ja Triple H Vengeancessa Michaelsin suostuttelun jälkeen ilmoitti iittyvänsä osaksi Raw'n rosteria. Vengeancen jälkeisessä Raw'ssa nähtiin HHH:n ja HBK:n yhteenpaluujuhlat, joiden oli tarkoitus huipentua illan lopussa nähtyyn DX:n paluuseen. D-Generation X:n alkuperäiset perustajajäsenet vetivät DX-kuteet päälleen ja saapuivat kehään vanhan DX-musiikin soidessa. Yleisö oli aivan pähkinöinä. Tätä he olivat odottaneet... Ja sitten tapahtui jotain, mitä kukaan ei ollut osannut odottaa. Miesten seisoessa kehässä ja vetäessään tyypillistä DX-promoa Triple H täräytti Michaelsin kanveesiin Pedigreellä.

HHH jätti HBK:n tajuttomana kehään, ja seuraavalla viikolla hän ilmoitti, ettei hän ollut koskaan ollut Shawn Michaelsin ystävä vaan että he olivat aikoinaan molemmat vain käyttäneet toisiaan hyväkseen pysyäkseen huipulla. Nyt Triple H oli yksin huipulla, eikä hän enää ikinä päästäisi Shawn Michaelsia takaisin samalle paikalle. Tämä oli kuitenkin pientä verrattuna siihen, että saman show'n lopussa Shawn Michaels löytyi parkkipaikalta verisenä, tajuttomana ja vaarallisen huonokuntoiselta näyttävänä. Jopa HHH saapui paikalle ihmettelemään tilannetta. Teon brutaalius kuvotti jopa häntä, ja Hunter lupasi etsivänsä käsiinsä sen miehen, joka oli hyökkäyksen takana. Totuus paljastui pari viikkoa myöhemmin, kun sairaalasta pois päässyt Shawn Michaels esitti kehässä seisoneelle Triple H:lle todistenauhat, josta paljastui, että hyökkäyksen takana oli kuin olikin Triple H itse! Sairaan kieroutunut HHH vastasi tähän nauramalla ja ilmoittamalla, että Michaels oli heikompi kuin hän oletti. Michaels vastasi olevansa vielä puolikuntoinen, mutta SummerSlamiin mennessä hän olisi kunnossa ja siellä he vihdoin selvittäisivät tämän henkilökohtaisen sodan. Vielä ennen SummerSlamia Raw'n GM Eric Bischoff ilmoitti Triple H:lle, että tämä ottelu ei olisi WWE:n valtuuttama ja että virallisten papereiden mukaan tätä ottelua ei koskaan käydä. Käytännössä siis kaikki oli tämän kamppailun kohdalla sallittua.

Klassikko. Ei tästä voi sanoa muuta. Tätä ottelua ei voi lähteä yksilöimään mihinkään yksittäisiin spotteihin (vaikka niistä muutama, kuten HHH:n Backbreaker tuolin läpi ja Michaelsin loikka ulos kehästä pöydän läpi, olivatkin aivan älyttömän huikeita), vaan tämä oli kokonaisuutena mielettömän hieno tarina, jota vastaavia ei löydy kovin montaa painihistoriasta. Tämä oli ehdottomasti vuoden paras ottelu toistaiseksi ja samalla MOTYC. Tämä oli semmoinen kohtaaminen, joka voidaan buukata vain kerran kahden painijan välille. Järisyttävä hatunnosto tästä Michaelsille ja Hunterille. Lisäbonuksena vielä post match -meiningit. Lähinnä ainut järkevä kysymys lieneekin siis, onko tämä viiden tähden ottelu vai ei. Valinta on todella vaikea, koska viiden tähden otteluita on minun kirjoissani äärettömän vähän. Tämä ottelu oli laadultaan aivan kiistatta ensiluokkaisen huikeaa, mutta silti se ei painilliselta anniltaan tuntunut koko ajan yhdeltä maailman parhaimmista otteluista, kuten *****-ottelulta odottaisin. On hankala selittää, mistä tuo tunne tulee, mutta hetkittäin ottelu jäi ehkä hieman paikoilleen. Se myös saattoi olla hitusen turhan pitkä. Sitten taas toisaalta... Tässä ottelussa oli sellaista tarinaa ja tunnelmaa, jota ei voi saada paljon mihinkään muuhun otteluun. Tämä ottelu jos mikä oli kiistatta ainut laatuaan, ja juuri tuon käsittämättömän fiiliksensä takia päädyn kuitenkin antamaan tälle viisi tähteä. Tämä on kiistatta yksi parhaista ikinä.
***** (27:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shawn Michaels (Roll up)

Äskeisen kohtaamisen ja Main Eventin välissä oli pakko olla pieni hengähdystauko, ja sen meille tarjosi Howard Finkel. Uskokaa tai älkää, mutta The Fink oli tehnyt heel-turnin sen jälkeen, kun hän oli menettänyt Raw'n kehäkuluuttajapaikkansa häntä paljon nuoremmalle ja kauniimmalle Lilian Garcialle. Fink oli tästä älyttömän katkera, ja lopulta pari viikkoa sitten Finkin ansiosta Lilian oli joutunut piestyksi niin, että Fink oli saanut otettua paikkansa takaisin. Nyt Finkel alkoi kehuskella kehässä, kuinka hän oli WWE:n vanhin työntekijä ja kuinka hän oli kehäkuuluttamassa New Yorkissa jo WrestleMania 2:n aikaan. Ketään ei kiinnostanut (osittain siksi, että Finkin heel-työskentely oli vaivaannuttavampaa kuin JR:n vastaava), joten onneksi promottelun keskeytti Trish Stratus, joka oli parissa viimeisimässä Raw'ssa puolustanut Lilianin kunniaa pieksemällä Finkelin. Nyt Trish esitti olevansa sittenkin ihastunut Finkiin, ja tietenkin tämä idioottimainen väite upposi Finkiin kuin häkä - kunnes Lilian Garcia teki comebackinsa saapumalla kehään ja iskemällä Finkin Low Blow'lla kanveesiin. Sellaista tällä kertaa.


The Rock (c) vs. Brock Lesnar w/ Paul Heyman - WWE Undisputed Championship
Tämä oli Brock Lesnarin ensimmäinen päämestaruusottelu ja samalla yhden merkittävän uuden aikakauden alkamisen hetki. Lesnar oli ansainnut paikan tässä ottelussa voittamalla KOTR-turnauksen, ja Rock oli noussut jälleen kerran päämestariksi voitettuaan Vengeancen Main Eventinä toimineen Triple Threat Matchin. Vengeancen jälkeisessä viikolla Lesnar loikkasi Raw'hosta SD:hen, joten nyt nämä molemmat miehet olivat samassa show'ssa, vaikka Rockilla olikin mestarina oikeus esiintyä molempien brändien puolella. Lesnarin ja Rockin historiallista kohtaamista rakenneltiin rauhallisesti intenssiivisillä staredowneilla ja promoilla, mutta todellinen tarina kerrottiin jaksojen aikana nähdyissä videopaketeissa, joissa näytettiin, kuinka Lesnar ja Rock treenasivat armottomasti kotiseuduillaan tätä ainutlaatuisen kovaa mestaruusottelua varten. Samalla Lesnar rakensi entisestään uskottavuutta pieksemällä SD:n puolella Rockin serkun Rikishin ja Rockin hyvän ystävän Hulk Hoganin. Lesnarin voitto Hoganista oli yksi merkittävimmistä hetkistä Lesnarin uralla, sillä Lesnar ensin rutisti Hoganin tajuttomaksi Bear Hugissa ja sen jälkeen pieksi tämän terästuolilla verille. Se oli jotain, mihin tähän mennessä lähes kukaan WWE:ssä ei ollut pystynyt. Hogania ei nähtäisi tämän käsittelun jälkeen kuukausiin. Lesnar oli siis osoittanut olevansa uskottava haastaja Rockille, mutta pystyisikö hän silti päihittämään "The Great Onen"?

Huikea lopetus huikealle illalle. Tietyllä tavalla tästä tuli hieman mieleen vuoden 1996 SummerSlamin Main Event, vaikka The Rock ei olekaan aivan Shawn Michaels ja Brock Lesnarillakin on tiettyjä eroja verrattuna Vaderiin. Silti kyseessä oli pienemmän, sinnikkään ja äärimmäisen karismaattisen mestarin taistelu suurta, uhkaavaa ja pirun taitavaa haastajaa vastaan. Tunnelma oli molemmissa otteluissa aivan huipussaan (tosin vuonna '96 yleisö oli autuaasti facen puolella, nyt Rock sai aikamoista heattia) ja molemmissa nähtiin myös hienoja bumppeja. Kokonaisuutena minä nautin tämän ottelun katomisesta todella paljon. Tämä oli vihdoin ja viimein sellaista, mitä olen toivonut koko vuoden ajan WWE:n päämestaruuskuvioiden pystyvän tarjoavan. Jotain uutta ja ennen kaikkea hiton viihdyttävää. Tämä oli sellainen painiottelu, jossa unohti kokonaan ajan kulun, koska nämä äijät toimittavat niin tyylikästä entertainment brawlia. Ei tämä toki laadultaan ollut edellä nähdyn klassikon tasoinen, mutta ehdottomasti huippuluokan ottelu silti. Tästä voisi päämestaruuskuviot lähteä nousuun.
**** (16:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar (F-5)

*** Shawn Michaels
** Triple H
* Brock Lesnar

Kokonaisarvio SummerSlamista: Olipa aikamoinen painitapahtumia. Tällaisia ei nähdä montaa vuodessa, kaikkina vuosina tällaisia ei tule vastaan ollenkaan. Samalla tämä oli aivan ehdottomasti paras SummerSlam, jonka olen nähnyt. Jos hiukan turhaa mutta curtain jerkinä ymmärrettävää Fink/Trish/Lilian -anglea ei lasketa, tässä show'ssa ei ollut yhtään heikkoa hetkeä. Huikeaa tykitystä, mahtavia otteluita ja upeita ensimmäistä kertaa nähtyjä kohtaamisia. Uskomatonta mutta totta: kaikki tässä ppv:ssä nähdyt ottelut olivat ennennäkemättömiä ppv-kohtaamisia. Toki pari ottelua oli pieniä pettymyksiä, mutta eivätpä nekään pettymykset haitanneet, koska ottelut olivat silti todella viihdyttäviä. Ei minulla ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa tästä show'sta. Loistava.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
3. WWF Royal Rumble - Hyvä
4. WWE King of the Ring - Hyvä
---------------
5. WWE Vengeance - Ok
6. WWE Judgment Day - Ok
7. WWF Backlash - Ok
8. WWF No Way Out - Ok
---------------
9. WWF Insurrextion - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
16. WWA The Revolution - Surkea
17. WWA The Eruption - Surkea
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
19. WWA The Inception - Surkea

Ensi viikolla sitten TNA:ta parissa osassa.

[Kenitys]

Hee, kiitoksia edellisestä viestistä tykänneille :) Nyt tosiaan vuorossa arviota jo keskiviikon kunniaksi, kun pahin 'Mania-huuma on takana. Seuraavan TNA-paketin aika:


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - ELOKUU

Kuten heinäkuun kohdalla jo kerroin, TNA:n alkutarina ei ollut lähtenyt käyntiin niin ihanasti ja sulavasti kuin promootiossa oli taatusti toivottu. TNA oli ensin joutunut siirtymään suurilta Alabaman areenoilta päätoimistonsa läheisyyteen Nashvilleen ja sitten sielläkin vielä pienemmälle areenalle, josta tuli pariksi vuodeksi TNA:n kotipaikka (nimeltään TNA Asylum). Samalla TNA oli joutunut laskemaan ppv-ostotavoitteitaan todella paljon. Ongelmat eivät kuitenkaan päättyneet tähän, sillä myös elokuun puolella kiinnostuksen lasku jatkui. Niinpä 9:ttä ppv:tä seuranneena päivänä TNA koki niin suuren iskun, että se olisi voinut pahimmillaan lopettaa koko promootion tarinan alkuunsa.

TNA:n päärahoittaja oli ollut Health South -terveysyhtiö, mutta 9. ppv:n jälkeen se ilmeisesti sai tarpeekseen ja ilmoitti vetävänsä rahoituksensa TNA:lta pois. Ilman suuren yhtiön rahoitusta tämä tappiota tekevä promootio ei pystyisi jatkamaan kauan toimintaansa. Syy rahoituksen poistumiselle ei tosin ollut yksin TNA:ssa, vaan osittain syyttävä sormi voidaan myös osoittaa Health Southin omalle mokailulle. Firma nimittäin oli juuri alkanut painia pahanlaatuisen kirjanpitoskandaalin kanssa, joten siitä ei ollut senkään vuoksi enää apua TNA:lle.

Olivatpa syyt Health Southin vetäytymiselle mitkä tahansa, TNA oli tuon jälkeen lyhyesti sanottuna kusessa. Sen olisi pakko löytää uusi rahoittaja ja mahdollisimman pian. Ensiapuna TNA päätti nauhoittaa 10. ja 11. ppv:nsä samana päivänä. Sen lisäksi parin seuraavankin viikon nauhoitukset päätettiin peruuttaa ja korvaavaa ohjelmistoa alettiin kehitellä. TNA antoi siis itselleen aikaa noin kuukauden etsiä uusi päärahoittaja. Näistä vaiheista lisää seuraavan kuukauden kohdalla.

Samalla kun TNA menetti päärahoittajansa, hävisi heidän selostustiimistään porukan kolmas jäsen. Ed Ferrara oli siis selostustiimissä mukana yhdeksänteen ppv:hen asti, mutta kymmennennestä lähtien selostustyöt hoitivat Don West ja Mike Tenay kaksistaan.

---------------------------------------

Weekly PPV #8 (7.8.2002)

6-Man Tag Team Match
Spanish Announce Team (Amazing Red & Jose Maximo & Joel Maximo) vs. The Flying Elvises
*** (11:43)

NWA World Heavyweight Championship Match
Ken Shamrock (c) vs. The Truth
** (9:17)

Dupp Cup Invitational Match
Ed Ferrara vs. Stan Dupp & Bo Dupp
DUD (5:43)

First Blood Match
Malice w/ James Mitchell vs. Don Harris
*½ (6:29)

Singles Match (Special Referee: Ricky Steamboat)
Apolo vs. Jeff Jarrett
** (10:06)

Evening Gown Match
Taylor Vaughn vs. Bruce
DUD (2:02)

NWA X Championship Match
AJ Styles (c) vs. Lo-Ki vs. Jerry Lynn
**** (16:14)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Flying Elvises def. Spanish Announce Team
The Truth def. Ken Shamrock (c) for the NWA World Heavyweight Championship
Bo & Stan Dupp def. Ed Ferrara
Malice def. Don Harris
Jeff Jarrett def. Apolo
Bruce def. Taylor Vaughn
Lo-Ki def. Jerry Lynn, AJ Styles (c) (16:14) for the NWA X Championship

Yhteenveto:

• Show'n suurimmat jutut olivat NWA World Heavyweight- ja NWA X-mestaruusottelut, jossa nähtiin varsin mielenkiintoisia ratkaisuja ja jotka niiden ansiosta myös varastivat show'n suurimman huomion. Itse otteluista Shamrockin ja Truthin ottelu oli jo muodostumassa ihan mukavan tasoiseksi kohtaamiseksi, ja olisin voinut antaa sille korkeammankin arvosanan, mutta sitten homma piti päättää tosi tökeröihin sekaantumisiin, jotka veivät paljon fiilistä pois. Vaikka viime viikolla moitin Truthin nostamista kuvioihin, itse asiassa hän tuo ihan mukavaa uutta verta. X-mestaruusottelu puolestaan oli aivan jumalattoman kovaa kevytsarjalaisten mäiskintää ja helposti toiseksi paras ottelu TNA:n historian ajalta tähän mennessä (paras oli se ensimmäinen X-mestaruusottelu). Ainoastaan lopetus oli tässäkin ottelussa aika tökerö, ja sen takia tämä ei yllä sen ensimmäisen mestaruusottelun tasolle.
• Mestaruusotteluiden lisäksi myös show'n tärkein muu osuus liittyi päämestaruuteen, sillä sekä Apolo että Jeff Jarrett olivat raivoissaan siitä, etteivät he olleet saaneet mestaruusottelua. Jarrettin hyllytys oli virallisesti peruttu, ja niinpä hän keskeytti juuri ratkaisevalla hetkellä tilanteen, jossa tälläkin viikolla show'n vastuuhenkilönä toiminut Ricky Steamboat oli jo lupaamassa Apololle mestaruusottelua ensi viikolle. Apolonhan piti siis alun perin saada mestaruusottelunsa jo ennen Truthia, mutta Steamboat muutti tilanteen viime viikolla. Nyt Apolo oli siis saamassa uuden tilaisuuden, kunnes Jarrett keskeytti Steamboatin. Jarrettin mukaan havaijilaistaustainen Steamboat harjoittaa enemmistön syrjimistä estämällä muun muassa Jarrettin pääsyn mestaruusotteluihin ja antamalla mahdollisuudet esimerkiksi mustalle Truthille ja latinolaistaustaiselle Apololle. Tätä Steamboat ei ottanut kuuleviin korviinsa vaan buukkasi Apolon ja Jarrettin välille ottelun. Jos Apolo voittaisi, saisi hän mestaruusottelun. Jos Jarrett voittaisi, hänkin pääsisi otteluun päämestarin kanssa.
• Jarrettin ja Apolon ottelu oli yllättävän mukavaa katsottavaa, ja olin jo ihan positiivisesti yllättynyt, että nämä kaksi vetivät olemattomiin odotuksiini kohtuullisen pitkän ja silti hyvin kasassa pysyneen ottelun. Ei olisi kuitenkaan pitänyt nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä myös tässä ottelussa lopetus oli sitä itseään. En myöskään innostunut siitä, että ottelun jälkeen Steamboat julisti "suurpaljastuksena", että hänen Jarrettille lupaamansa ottelu päämestarin kanssa ei olisikaan mestaruusottelu. Blaah. Tykkään kuitenkin siitä, että vihdoin päämestaruuskuviot ovat vähän rauhoittumassa. Sabu on kadonnut, Hall heiluu missä lie, Malice on tippunut muihin kuvioihin ja Brownkin on jäänyt feudaamaan Elix Skipperin kanssa, niin tilanteeseen on tullut edes vähän selkeyttä.
• Tässä show'ssa debyyttinsä tekivät Maximon veljekset Joel ja Jose, jotka ovat varmaan suurelle osalle indyrunkkareista hyvin tuttuja. Maximot ovat tunnettuja erityisesti high flying -kyvyistää. Nykyisin heidän joukkueensa tunnetaan nimellä SAT, joka on lyhennelmä tuosta alkuperäisestä Spanish Announce Team -nimestä. Kolmas jäsen tuossa porukassa on Amazing Red, joka varsinkin alkuvaiheissa oli porukassa hyvin aktiivinen. Debyytissään SAT kohtasi Flying Elvikset, jotka jatkoivat ottelun aikana keskenäisiä kaunojaan. Lopputuloksena oli kaikesta sähläyksestä huolimatta todella vauhdikas ja mallikelpoisen viihdyttävä opener. Helposti illan toiseksi paras ottelu.
• Show'n erikoisimmasta ja surkeimmasta osuudesta vastasivat tällä viikolla Duppin veljekset, kun Stan ja Bo Dupp keskeyttivät Disco Infernon Jive Talkin' -session. Infernon angleista uhkaa pahan kerran muotoutua jokaviikkoinen pannukakku. Tällä viikolla Duppin veljekset julistivat, kuinka he olivat saaneet Ricky Steamboatilta luvan perustaa oman Dupp Cupinsa, joka toimisi TNA:n Hardcore-mestaruutena. Perinteisen HC-mestaruuden sijaan Dupp Cup ratkaistaisiin ottelussa, jossa saataisiin täysin käsittämättömistä syistä pisteitä. En todellakaan ala selittämään niitä, koska niillä ei ole mitään tekemistä painin kanssa. Voittaja olisi se, joka saisi ensin 10 pistettä. Duppit jättivät tässä show'ssa avoimen haasteen, johon vastasi Ed Ferrara sen jälkeen, kun Stan Dupp oli luvannut ottelun voittajalle yön Fluff Duppin kanssa. Tämä olisi varmaan pitänyt olla hauskaa, mutta oikeasti tämä oli pelkästään täyttä paskaa. Samaa tolkutonta kuraa oli myös Taylor Vaughnin ja Brucen uusintaottelu viime viikolta. Vitsi meni jo.
• Kokonaisuutena tämän viikon show oli yllättävän selkeä paketti. Toki jotkut backstage-anglet, jotka skippasin suosiolla tässä tiivistelmässä, olivat taas yhtä sekametelisoppaa, mutta muuten tämä show oli kokonaisuutena paljon yhdenmukaisempi ja järkevämpi paketti kuin monet aikaisemmat show't. Jos Jarrett/Apolo ja Shamrock/Truth olisi vielä buukattu paremmin ja Dupps/Ferrara ja Vaughn/Brucen kaltaiset täysin turhat kuraosuudet vielä ymmärrettäisiin jättää pois, alettaisiin puhua jo oikeasti hyvästä show'sta. Nyt tämä oli edelleen Kehno, vaikka kuitenkin parempi kuin suurin osa muista TNA:n show'ista tähän mennessä.

*** Lo-Ki
** AJ Styles
* Jerry Lynn

---------------------------------------

Weekly PPV #9 (14.8.2002)

6-Man Tag Team Match
Shark Boy & Kid Kash & Slim J vs. Spanish Announce Team
*** (10:36)

Singles Match
Bruce vs. Local lady
DUD (1:50)

Last Man Standing Match
Malice vs. Don Harris
*½ (7:05)

Dupp Cup Invitational Match
Tio vs. The Dupps
DUD (4:24)

Detroit Street Fight Match
Elix Skipper vs. Monte Brown
** (5:42)

NWA X Championship Match
Lo-Ki (c) vs. Sonny Siaki vs. Jorge Estrada vs. Jimmy Yang
*** (9:21)

NWA Tag Team Championship Match
Jerry Lynn & AJ Styles (c) vs. Jeff Jarrett & The Truth
**½ (12:20)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Spanish Announce Team def. Slim J & Kid Kash, & Shark Boy
Bruce def. Local lady
Don Harris def. Malice
Tio def. The Dupps
Monte Brown def. Elix Skipper
Lo-Ki (c) def. Sonny Siaki, Jorge Estrada, Jimmy Yang to retain the NWA X Championship
AJ Styles & Jerry Lynn (c) fought a no contest with Jeff Jarrett & Ron Killings; NWA Tag Team Championship was immediately held-up

Yhteenveto:

• Tämän viikon pääfokuksena oli uuden NWA World Heavyweight -mestari The Truthin mestaruusjuhlat show'n alussa. Kyllä vain, Truth oli todellakin voittanut aivan puskista mestaruuden edellisessä show'ssa. Minä itse asiassa tykkään tuosta ratkaisusta, koska alun innostukseni Shamrockin mestaruuskauteen oli jo muutamassa viikossa muuttunut laimeiksi fiiliksiksi. Shamrock esiintyi tosi kömpelösti, eivätkä hänen mestaruuspuolustuksensakaan olleet erikoisia. Lisäksi Shamrockin motivaatio TNA:ssa työskentelyyn ei ilmeisesti ollut kovin kovaa, koska häntä ei tässä jaksossa nähty lainkaan. Näinköhän palaa enää ollenkaan? Sama tilanne tuntuu olevan myös Scott Hallilla, jota on nähty hyvin satunnaisesti. Saa nähdä, mikä on hänen jatkonsa status.
• Mutta se Shamrockista ja Hallista. Truth siis juhli voittoaan, mutta Jeff Jarrett keskeytti hänet, koska heidän oli tarkoitus kohdata joukkuemestarit show'n ME:ssä. Jarrett ja Truth eivät kuitenkaan tule toimeen toistensa kanssa, joten Jarrett haastoi hänet otteluun heti nyt. Tämän kuitenkin keskeytti Bill Behrens, joka oli ilmeisesti palannut taas TNA:n johtoon. Behrens ilmoitti, että Steamboat ei pääsisi tällä viikolla paikalle ja että hän paikkaisi Dragonia. Ilmeisesti Behrens oli menettänyt viimeisetkin järjenhippunsa taukonsa aikana, koska hän veti aivan älyttömän ja tahattomassa komiikassaan jo suorastaan nerokkaan promon. Promon pääpointti oli se, että Truth ja Jarrett eivät (yllättäen) ottelisi toisiaan vastaan tänään. Koko tämä yli 15-minuuttinen angle päättyi siihen, että täysin puskista Brian Lawler (jota ei ollut nähty pariin viikkoon) ryntäsi paikalle ja kävi Jarrettin kimppuun. Mitäs täällä taas oikein tapahtuu?
• Show'n sekopäinen alku oli omalla tavallaan oikein viihdyttäväkin, mutta siihenpä ne erityisen hyvät puolet jäivätkin. Openerin X Divari-ottelu oli hyvää settiä, muttei silti lähellekään parasta, mitä TNA:ssa on nähty. Tykkään suuresti Amazing Redistä ja koko SAT:stä. Oli myös kiva nähdä Kid Kashin ja Shark Boyn TNA-debyytit. Niin ja nähtiinhän tässä jonkun 17-vuotiaan Slim J:nkin debyytti. Kaveri näytti anorektiseltä Eminemiltä. Oikeasti, minäkin olen uskottavamman näköinen atleetti kuin tämä tyyppi. Eivätkä ne kehäotteetkaan tällä tyypillä olleet kummoisia. Ei siis ihme, että Don West fanitti Slim J:tä.
• Niin ja X Divisioonasta vielä se, että uuden X-mestarin (kyllä, viime show'ssa saatiin kaksi uutta mestaria) Lo-Ki'n ensimmäinen mestaruuspuolustus kaikkia Flying Elvisten tyyppejä vastaan oli myös mukavaa meininkiä, ja erityisesti ottelun alkupuoli oli todella loistavaa settiä. Loppua kohti meno alkoi kuitenkin herpaantua, ja tämäkin kohtaaminen jäi ikävä kyllä vähän pettymykseksi.
• Muuten kaikki väliosuudet olivatkin aika lailla täyttä kuraa. Brucen Miss TNA -sonta jatkuu edelleen ja oli vielä onnettomampaa meininkiä kuin aikaisempina viikkoina. Dupp Cup oli aivan yhtä hirveää katsottavaa kuin viime viikollakin. Malice ja Don Harris vetivät tällä viikolla Last Man Standing Matchin, joka oli samaa tasoa kuin viime viikolla. Ei kamalaa kakkaa mutta aika mitäänsanomatonta ja erityisesti tämän matsityypin yleiseen tasoon verrattuna heikko esitys. Toisaalta mitäpä sitä Don Harrisilta voisi odottaakaan? Lopetus oli erityisen huono. Ottelun jälkeen Malice ja Harris tuntuivat sopivan. Hajoaako koko New Church - erityisesti kun siihen värvättyä Tempestiäkään ei ole näkynyt viikkoihin?
• Sitten oli vielä Detroit Street Fight Match, joka ilmeisesti päätti kolme viikkoa jatkuneen feudin Monte Brownin ja Elix Skipperin välillä. Tämä olikin sitten oikein malliesimerkki "ihan ok:sta" tv-ottelutasoisesta koitoksesta. Ei mitään vikaa, mutta unohdin koko ottelun lähes heti katsomisen jälkeen. Pientä plussaa pitää antaa siitä, että Disco Infernon Jive Talkin' oli paras tähän mennessä. Vieraana oli Dean Baldwin -gimmickillä esiintynyt tyyppi. Baldwin esitti siis olevansa Baldwinin näyttelijäveljesten viides jäsen. Sinänsä promossa ei ollut mitään erityistä, mutta silti sitä oli hauska nähdä, koska tätä Baldwiniä esitti sama painija, joka esittää Shark Boyta. Jos siis haluatte nähdä, miltä Shark Boy näyttää ilman maskia, tässä on siihen hieno mahdollisuus.
• Show'n huipensi illan Main Event, joka jatkoi koko show'n ajan kestänyttä teemaa. Aluksi luvataan aika paljon mutta lopputulos jää vaisuksi. Ensimmäiset reilut viisi minuuttia näyttivät todella hyvältä, ja olin jo oikein innoissani siitä, että tästä saataisiin sittenkin kova lopetus illalle. Vähitellen ottelun taso alkoi kuitenkin sekavuuden takia laskea, kun ottelijat keskittyivät enemmän joukkueparinsa kuin vastustajien mätkimiseen. Lopullisesti pettyneen fiiliksen jätti ottelun lopetus, joka oli aika lailla täyttä kuraa. Ei tällaista, kiitos.
• Tämä oli toiseksi huonoin TNA-ppv tähän mennessä. Aika harmi, koska parin viime viikon jaksot olivat jo selvästi suunta parempaan. Nyt kuitenkin tultiin takapakkia oikein kunnolla. Aloitusangle oli vielä hauskaa, ja openerinkin jälkeen fiilis oli vielä hyvä, mutta sitten alkoi kasvaa Jorma tasaisesti otsaan, kun taas kerran katsojille pakkosyötettiin kääpiöitä, Brucen Miss TNA-kuviota ja äärimmäisen epähauskoja Dupp Cup -sekoiluja. Voisitteko TNA oikeasti lopettaa nämä ja tarjota sen sijaan hyvää painia, koska teillä olisi siihen mahdollisuus kaikkien hienojen painijoiden avulla? Argh. X Divari kuitenkin pelasti sen verran, ettei tämä ihan huonointa ollut. Silti Surkean puolelle menee.

*** Lo-Ki
** Amazing Red
* AJ Styles

---------------------------------------

Weekly PPV #10 (21.8.2002)

Best of 3 Series for the NWA X Title Shot, Match #1: Falls Count Anywhere Match
AJ Styles vs. Jerry Lynn
*** (9:54)

Tag Team Match
Ron Harris & Brian Lee vs. Chris Harris & James Storm
** (8:56)

2 out of 3 Falls Match
Sonny Siaki vs. Jimmy Yang w/ Jorge Estrada
*** (14:01)

Singles Match
Brian Lawler vs. Slash
**½ (5:53)

NWA X Championship Match
Lo-Ki (c) vs. Amazing Red vs. Jose Maximo vs. Joel Maximo
***½ (12:01)

NWA World Heavyweight Championship Match
The Truth (c) vs. Monte Brown
**½ (10:09)

Best of 3 Series for the NWA X Title Shot, Match #2: No DQ Match
Jerry Lynn vs. AJ Styles
***½ (11:33)

Best of 3 Series for the NWA X Title Shot, Match #3: 10 Minute Iron Man Match
Jerry Lynn vs. AJ Styles
***½ (10:00)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn def. AJ Styles
Chris Harris & James Storm def. Brian Lee & Ron Harris
Sonny Siaki def. Jimmy Yang
Bran Lawler def. Slash
Lo-Ki (c) def. Amazing Red, Joel Maximo, Jose Maximo to retain the NWA X Championship
The Truth (c) def. Monte Brown to retain the NWA World Heavyweight Championship
AJ Styles def. Jerry Lynn
Jerry Lynn fought a no contest with AJ Styles; Botch got a title shot for the next week

Yhteenveto:

• Ohhoh, tämä olikin aikamoinen muutos siihen, mitä TNA:lla oli ollut edellisillä (tai erityisesti edellisellä) viikolla tarjottavanaan. Tällä kertaa oli jätetty pois kaikki turhat p**ka, kuten ylimääräiset ja väsyttävän sekavat backstage-anglet, kaikki mahdollinen sekoilu Duppien kanssa, kääpiöt, Brucen Miss TNA-kuvio ja Disco Infernon onnettomat Jive Talkin' -hetket. Kaikkien näiden poissaolo oli korvattu sillä, missä TNA pystyy ihan oikeasti kilpailemaan WWE:n kanssa, eli kovatasoisella painilla. Tämän ansiosta tämä jakso oli aivan kirkkaasti paras TNA:n show tähän mennessä.
• Show'n päähuomio oli Jerry Lynnin ja AJ Stylesin feudissa, joka oli vihdoin päätetty ratkaistaa 1 on 1 -kohtaamisessa. Yksi kohtaaminen ei kuitenkaan ollut näille kahdelle tarpeeksi, vaan miesten välinen suuri kauna ja samalla myös X-mestaruuden ykköshaastajuus ratkaistiin Best of 3 -sarjalla. Kaikki sarjan ottelut käytiin tämän illan aikana, ja tarjolla oli huikeaa painiviihdettä. Illan avannut Falls Count Anywhere oli todella hyvä opener, vaikka jäi vähän ehkä vaisummaksi kuin olisin näiltä kahdelta voinut toivoa. Asia korjattiin toisessa ottelussa (No DQ Match), joka pisti astetta paremmaksi ja oli jo aika lähellä huippuarvosanaa. Homman viimeisteli sitten 10 Minute Iron Man Match, joka on stipulaationa ehkä maailmankaikkeuden idioottimaisin ottelumuoto, mutta Styles ja Lynn osoittivat, että he pystyivät luomaan jopa noista lähtökohdista helkkarin viihdyttävän, hienon tarinan kertovan ja ennen kaikkea loogisesti etenevän ottelun. Aivan julmetun suuren hatunnoston arvoinen suoritus näiltä kahdelta tämän illan aikana.
• Styles ja Lynn eivät kuitenkaan olleet ainoat, jotka huhkivat illan aikana hiki hatussa. Flying Elvisten tilanne oli viime viikolla ajautunut lopulta siihen tilanteeseen, että Jimmy Yang ja Jorge Estrada olivat saaneet tarpeeksi Siakista. Virallisesta face-turnista ei ehkä vielä voi puhua, mutta tällä viikolla Yang kohtasi Siakin 2 out of 3 Falls Matchissa. Ottelu oli kiistatta hyvä, ja sitä oli ilo katsoa, mutta paikoitellen se tuntui kuitenkin tökkivän harmillisesti juuri tärkeimpinä hetkinä, joten kolmea tähteä enempää en tällä kertaa anna. Mahdollisuuksia huippuotteluihin on kyllä. Astetta paremmaksi pistivät illan viidennessä X-Divisioonalaisten ottelussa X-mestari Lo-Ki ja kaikki kolme SAT:n painijaa. Lo-Ki oli joutunut ensimmäisissä mestaruuspuolustuksissaan älyttömien haasteiden eteen, mutta ilmeisesti hän nautti niistä. Tämä ottelu oli minusta astetta parempi kuin edellisen viikon nelinottelu, koska tässä nähtiin enemmän nappiin menneitä ja henkeäsalpaavia spotteja. Upeaa työskentelyä kaikilta neljältä kehässä olleelta.
• Show oli siis suurimmaksi osaksi X-Divisioonalaisten huikeaa tykitystä, ja minulla ei ole yhtään pahaa sanottavaa noista otteluista. Show'n loppuosuuskaan ei silti ollut millään tavalla heikkoa suorittamista, vaikka huippuottelut jäivätkin väliin. Chris Harris ja James Storm tekivät taas paluunsa muutaman viikon poissaolon jälkeen, ja tällä kertaa he saivat vastaansa TNA-debyyttinsä tehneet Brian Leen ja Ron "Don Harrisin veli" Harrisin. Kerrankin Ron ja Don eivät painisi yhdessä, ja he olivat jopa aivan eri kuvioissa, mikä oli oikein positiivinen asia. Brian Lee tunnettaisiin paremmin WWE-ajoiltaan Chainzina. Harris ja Storm saivat Leestä ja Harrisista irti ihan kivan väliottelun, mikä oli lähtökohtiin nähden paljon enemmän kuin olin odottanut.
• Illan positiivisin yllättäjä oli Brian Lawlerin ja Slashin ottelu. Lawler oli juuri promoamassa kehässä ja kertomassa, miksi hän oli tällä ja viime viikolla yrittänyt piestä Jeff Jarrettin hengiltä, kun Slash hyökkäsi hänen kimppuunsa. Lopputuloksena oli ottelu, joka ei kaikkien odotuksieni vastaisesti ollutkaan täyttä kuraa vaan oikein viihdyttävä väliottelu. Saatoin ehkä antaa puolikkaan nyt liikaa tälle ottelulle, mutta olin niin iloinen siitä, että tämä ottelu toimi moitteettomasti ja oli jopa kivaa katsottavaa. Slash on esiintynyt viimeisimmissä otteluissaan edukseen. Ihan samaa ei ehkä voi sanoa Monte Brownista, joka kohtasi tällä viikolla The Truthin päämestaruusottelussa. Tuokin kamppailu oli kyllä mukavaa meininkiä, mutta suurimman kiitoksen annan siitä Truthille, joka teki hullusti töitä siitäkin huolimatta, että meinasi loukkaantua pahasti ottelun puolivälissä. Brown täräytti Truthille todella hurjan näköisen Belly To Belly Suplexin betonille, mutta ilmeisesti siinä ei lopulta käynyt pahemmin. Kokonaisuudessaan tuo päämestaruusottelu oli rakenneltu hyvin, ja asetelmansa vuoksi se oli niin kiinnostava, että viihdyin kyllä sitä katsoessa, vaikka tuo ottelu olikin illan selvin (ja samalla ainoa) pettymys.
• Illan ainut merkittävä hetki, joka ei liittynyt kehässä käytyyn painiotteluun, oli illan päättänyt angle. Viime viikon ppv oli päättynyt siihen, että joukkuemestaruusottelu oli päättynyt ratkaisemattomana, ja ilmeisesti nyt vuorostaan TNA:n vallan kahvaa pitävä Bob Armstrong oli ilmoittanut vakatoivansa joukkuemestaruudet. Samalla hän ilmoitti auktoriteetteja viikosta toiseen uhanneelle Jeff Jarrettille, että tällä viikolla Jarrett kohtaisi kehässä yllätysvastustajan. Niinpä show'n lopussa Jarrett saapui paikalle ja vaati yllätysheppua saapumaan esiin, kun paikalle saapui maskiin ja kokopainiasuun pukeutunut mies, jonka oli tarkoitus näyttää Bob Armstrongilta. Jarrett selvästi luuli, että "Bullet" Bob oli itse asettautunut Jarrettin vastustajaksi, ja hän alkoikin piestä tätä maskipäätä, kunnes Armstrong itse saapui sisääntulorampille. Samalla mystinen maskipää hyökkäsi rajusti Jarrettin kimppuun. Show päättyi siihen, kun Jarrett makasi kanveesissa lyötynä. Kuka on mystinen maskimies?
• Minä todella tykkäsin tästä jaksosta. Saatoin jopa antaa tälle kokonaisarvosanaksi vähän keskimääräistä korkeamman, mutta tämä on sen ansainnut, koska show jätti niin hyvän fiiliksen. Tähän mennessä kaikki TNA:n ppv't olivat tuntuneet parhaimmillaankin lähinnä kivoilta tv-jaksoilta, jossa oli ollut kaikissa omat heikot hetkensä. Tässä oli kaikki idioottimainen wrestlecrap-heikkous jätetty pois, ja tilalla oli pelkkää kovatasoista painia. Jopa lopun Jarrett-kuvio oli ihan mielenkiintoinen. Tästä minä tykkäsin. Tällaista minä tahdon lisää. Vielä kun päämestaruuskuviot saataisiin paremmalle tasolle, alettaisiin puhua jo huikeista jaksoista. Minuun tämä upposi kokonaisuutena kuin häkä. Hyvä show ja huikea tasonnosto edellisviikolta.

*** AJ Styles
** Jerry Lynn
* Lo-Ki

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
3. WWF Royal Rumble - Hyvä
4. WWE King of the Ring - Hyvä
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
6. WWE Vengeance - Ok
7. WWE Judgment Day - Ok
8. WWF Backlash - Ok
9. WWF No Way Out - Ok
---------------
10. WWF Insurrextion - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
18. WWA The Revolution - Surkea
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
20. WWA The Eruption - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
22. WWA The Inception - Surkea

Sunnuntaina sitten elokuun viimeinen TNA-ppv.

[Krizski]

Kun noita TNA:n viikottaisia PPV-arvosteluitasi lukee niin TNA:n vahvin osa-alue on ollut tuohon aikaan kova X Divisioona. Mielestäni on harmi, että X Divisioona on kokenut inflaation nykypäivänä. Ehkä nykypäivänä se ei vaan ole niin arvostettua tai jätkät ovat liian geneerisiä hahmoja, jotta jäisivät ihmisten mieleen.

Kiitos taas arvostelusta, hyvää luettavaa ja hienoa saada historiaa TNA:n alkutaipaleelta tietoon!

[Coca]

Kyllähän sieltä X-divarista nousivat ne kovimmat pinnalle. Mm. keskenäisistä kolminotteluistaan tunnetut Joe, AJ ja Daniels ovat kaikki saavuttaneet TNA:ssa höyhensarjan lisäksikin jotain, jonka vuoksi heitä voi arvostaa.

[Kenitys]

Kiitoksia taas kommenteista :) Tulevaisuudessa TNA:n X-Divarin tukipilari tulisi olemaan Styles/Daniels/Joe-kolmikko, mutta näitä ensimmäisiä PPV:eitä katsoessa on hauskaa huomata, että täsmälleen samanlaisessa roolissa tähän aikaan olivat AJ Styles, Low Ki ja Jerry Lynn. Koko X-Divari rakenneltiin alkuaikoina heidän harteilleen.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #11

Kuten elokuun TNA-pläjäyksen tiedoissa jo selitin, TNA:lla oli tässä vaiheessa meneillään pahin mahdollinen kriisi. Tapahtumien ostomäärät eivät olleet ollenkaan toivotulla tasolla, ja 9. ppv:n jälkeisenä päivänä päärahoittaja Health South otti ja lähti. Ilman päärahoittajaa TNA:n toiminta ei pystyisi jatkumaan kovin kauaa. Ensiapuna TNA päätti nauhoittaa elokuun kaksi viimeistä ppv:tä samana päivänä, joten tämä 11. ppv oli itse asiassa kuvattu heti edellisen viikon ppv:n jälkeen. Ikävä kyllä tuo peräkkäisyys näkyi erityisesti yleisön vaisuutena. Lisäksi kahden seuraavankin viikon tapahtumat peruttiin, jotta TNA:lla olisi aikaa löytää itselleen uusi rahoittaja. Tästä lisää syyskuun paketissa. Selostajinamme Mike Tenay ja Don West. Ed Ferrara oli saanut tästä touhusta tarpeekseen.


Kid Kash vs. Amazing Red
TNA luotti edelleen näissä show'n avausotteluissa vahvasti X-Divarilaisten vetovoimaan, mikä oli varmasti erittäin viisas ratkaisu. Kid Kash ja Amazing Red olivat kohdanneet jo toissaviikolla 6-Man Tag Team Matchissa, joka oli Kashin TNA-debyyttiottelu. Tuolloin Kash otteli yhdessä Shark Boyn ja Slim J:n kanssa koko Spanish Announce Teamia vastaan. Nyt hänellä oli mahdollisuus päästä päihittämään Red 1 vs. 1 -ottelussa.

Yhtäältä tässä oli oikein hyviä hetkiä, jolloin Kash ja Red pääsivät näyttämään parasta osaamistaan ja väläyttämään hienoja X-Divarilaisten liikkeitä. Toisaalta taas meno oli osittain hiukan kankeaa ja erityisesti yllättävän epävarmaa. Molemmat hieman haparoivat liikkeissään, ja ottelun aikana nähtiin muutamia todella typerän näköisiä botcheja, jotka olisi voitu välttää helposti paremmalla keskittymisellä. Ehkäpä molemmilla oli sitten huono päivä, koska Kash ja Red ovat sen tasoisia painijoita, että hyvällä suorituksella heidän pitäisi pystyä keskenään ihan huippuotteluihin. Nyt jäätin tällaiselle ihan mukavan tasolle, joka on toki kohtuullinen tapa aloittaa show, mutta parempia openereita on viime viikkoina nähty.
**½ (9:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Elevated cradle neckbreaker alias Bankruptcy)

Sonny Siaki vs. Monte Brown
Tässä oli Sonny Siakin tuhannen taalan paikka osoittaa, että hän todella oli yksinään parempi kuin koko muu Flying Elvises -porukka. Samalla Siakilla oli vihdoin mahdollisuus päästä NWA World Heavyweight -kuvioihin mukaan, sillä hänen vastustajansa oli Monte Brown, joka viime viikolla otteli mestaruudesta mutta hävisi karvaasti Jeff Jarrettin sekaantumisen takia. Brown ei yllättäen ollut kovin innostunut tästä lopputuloksesta, mutta nyt hänen täytyi keskittyä selvästi itseään pienikokoisempaan haastajaansa.

Kaikella tapaa vahvasti tv-otteluhenkinen kohtaaminen, jollaisia tulee väkisin ppv-puolelle silloin, kun haluaa tehdä ppv-lähetyksistään viikottaisen. Juuri tällaisten poissaolo edellisessä TNA-ppv:ssä teki tuosta show'sta niin poikkeuksellisen hyvän. Tämäkin oli paikoitellen oikein mukavaa meininkiä, mutta kokonaisuutena Brown ja Siaki eivät silti esittäneet mitään sellaista, mitä heiltä ei olisi jo aikaisemminkin nähty. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että Brownin ja Siakin tyylit eivät sopineet yhteen parhaiten ja että ottelu oli pituudeltaan turhankin pitkä.
** (10:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sonny Siaki (Low blow after Jeff Jarrett's interference)

Backseat Boys (Johnny Kashmere & Trent Acid) vs. Disciples of the New Church (Slash & Cobain) vs. Hot Shots vs. Chris Harris & James Storm
Tämän ottelun oli tarkoitus rakentaa asetelmia kohti seuraavaa kunnon ppv-lähetystä, jossa ratkaistaisiin vakatoitujen joukkuemestaruuksien kohtalo Gauntlet for the Gold Matchissa. Tämä kamppailu käytiin eliminointisäännöillä, ja viimeiseksi jäänyt joukkue saisi huomattavan edun tuohon joukkuemestaruusotteluun. Tässä ottelussa uutena joukkueena nähtiin Backseat Boys (yleensä kirjoitettu Boyz mutta ei TNA:ssa), joka on varmasti monille indyjä seuranneille tuttu parivaljakko, sillä siellä he pyörivät todella aktiivisesti, kunnes Trent Acid menehtyi traagisesti vuonna 2010. Lisäksi Disciples of the New Church oli ottanut taas uuden suunnan. James Mitchell oli kadonnut jonnekin, Malice oli kaiketi historiaa ja Tempestiäkään ei ollut nähty pariin kuukauteen. Niinpä ennen tätä ottelua Slash ilmoitti, että hänen uusi joukkueparinsa oli hyvin kummallisen näköinen Cobain, joka puhui kaimalleen tutuista teemoista, kuten yliannostuksesta. Cobain saattaa olla joillekin tuttu nimellä Flash Fannagan.

Tämä ottelu oli positiivinen yllätys. Etukäteen neljän joukkueen joukkokohellus ei kuulostanut kamalan houkkutelevalta, vaikka mukana olikin taitavaksi tiedettyjä joukkueita. TNA:n joukkuepainin anti oli tähän mennessä jäänyt nimittäin aika laihaksi. Etukäteisodotuksia ei parantanut sekään, että Hot Shots ei ollut vakuuttanut minua tähän mennessä ja että Cobain oli täysin tuntematon tapaus minulle. Tässä kuitenkin kaikki kahdeksan kaveria pistivät kroppansa täysillä likoon. Kaikki ottivat kovaa bumppia ja väläyttivät hienoja liikkeitä. Erityisen positiivisen vaikutelman jätti Backseat Boys, ja myös Cobain oli odottamaani parempi. Hattua pitää nostaa myös Hot Shotsille, jotka vetivät selvästi parhaan suorituksensa. Harris sekä Storm jatkoivat taatua vakuuttavaa työskentelyä. Kun aikaa on melkein 15 minuuttia ja kaikki painijat tekevät hienoa työtä, syntyy helposti hyvä monen joukkueen ottelu.
*** (12:49)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Harris & James Storm (Harris last eliminated Slash after a Swinging Side Slam alias Catatonic)

Bruce vs. April Hunter
Viime viikon show tuntui harvinaisen hienolta senkin takia, että Brucen Miss TNA -kuviota ei mainittu koko jakson aikana. Nyt Pomo oli kuitenkin palannut, ja tilanne oli edelleen sama. Hän oli Miss TNA, ja kenellä tahansa olisi mahdollisuus yrittää voittaa tuo titteli ja 5 000 dollaria päihittämällä hänet 1 vs. 1 -ottelussa. Tällä viikolla vastaan asettui April Hunter, joka tunnettiin paremmin fitness- ja ennen kaikkea Playboy-mallina, mutta hän oli myös esiintynyt valettina WCW:ssä firman loppuaikoina.

Voi tuska tätä Miss TNA -sohlausta. Tällä viikolla vastustaja oli sentään joten kuten tunnistettava ja painibisneksessä pyörinyt naishenkilö eikä vain satunnainen "fani". April Hunter myös osasi pari ihan oikeaa painiliikettä, vaikkei hän koskaan mikään painija ollutkaan. Hän myös pystyi ottamaan Brucen iskut vastaan ihan kivasti. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että ottelu oli kaikella tapaa aivan turha eikä edes kaukaisesti viihdyttävä. Puolikkaan annan kuitenkin siitä, että tällä kertaa tämän pystyi sentään katsomaan loppuun asti ilman tuskan irvistyksiä toisin kuin parilla edellisellä kerralla.
½ (3:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bruce (Powerbomb)

Spanish Announce Team vs. The Flying Elvises
Jimmy Yang ja Jorge Estrada olivat irrottautuneet yhteistyöstä Sonny Siakin kanssa, mutta silti heidän toimintansa vaikutti edelleen hyvin heelmäiseltä. Sinänsä hiukan harmi, sillä erityisesti Yang olisi toiminut varmasti hyvin facenakin. Nyt he saivat vastaansa tässä joukkueottelussa Spanish Announce Teamia edustavat Jose ja Joel Maximon. Kummallekin näistä joukkeista kelpaisi taatusti paikka tulevassa joukkuemestaruusottelussa, joten nyt oli hyvä paikka päästä näyttämään kyntensä.

Tässä ottelussa oli sama ongelma kuin illan openerissa. Jotenkin tuntui, että tämä ei selvästikään ollut paras ilta kenellekään näistä neljästä. Pitkin ottelua jokainen (erityisesti Estrada mutta tasaisesti myös muut) tuntuivat haparoivan liikeidensä kanssa, mistä seurasi harmillisia botcheja. Todella kummallista nähdä tämmöistä sekoilua SAT:ltä ja Elviksiltä, jotka ovat tähän mennessä tarjonneet kaikissa esiintymisissään huippumeininkiä. Muutenkin ottelun rakenne oli hieman kummallinen, ja erityisesti alkupuolisko oli turhan rauhallinen. Ehkä tätä oli buukattu erilaiseksi vastapainona tuolle aikaisemmalla joukkueottelutykityksellä. Loppupuoliskolla ottelun taso kyllä parani, ja välillä meno oli jo sitä toivomaani tuttua meininkiä, mutta loppujen lopuksi se jäi silti harmillisen vähäiselle. Myös lopetus oli harmillisesti botchattu. Huononakin päivänä nämä kaverit vetävät ihan mukavan ottelun, mutta parempaan olisi pitänyt pystyä.
**½ (14:19)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Flying Elvises (Yang pinned Jose after a Top-Rope Neckbreaker)

Tässä välissä nähtiin illan merkittävin angle, jossa Brian Lawlerin oli vihdoin tarkoitus paljastaa, miksi hän oli viime viikkojen aikana hyökännyt jatkuvasti Jeff Jarrettin kimppuun. Lawler keskittyi ensin kuitenkin enemmän haastattelija Goldielocksin ja fanien haukkumiseen kuin salaisuuksiensa paljastamiseen. Lopulta Lawler antoi Jarrettille viisi sekuntia aikaa saapua paikalle. Jarrett ei saapunut, mutta sen sijaan rampille ilmestyi The Truth, jota Lawler oli lyönyt viime viikolla tuolilla suoraan kalloon yrittäessään osua Jarrettiin. Truth oli arvatenkin raivoissaan viimeviikkoisesta, ja Lawler yritti selittää, että kyseessä oli vahinko. Truthin mukaan tässä bisneksessä ei ole varaa vahingoille. Truth veti yllättävän facemaisen promon, ja Lawler pyyteli häneltä monta kertaa anteeksi ja yritti muistuttaa tätä siitä, että he ovat vanhoja kavereita (ja myös vanhoja vihamiehiä, mutta se ei kuulune tähän). Lopulta Truth lähti paikalta, ja Lawler päätti anglen sanomalla, että hänen ja Jarrettin tilanne liittyy hänen tyttöystäväänsä, joka istui parhaillaan eturivissä. Tämäkö se suuri paljastus oli? Huoh. Anglen lopuksi Lawler raivostui tyttöystävänsä vieressä istuneelle valokuvaajalle, pieksi tämän ja saattoi rakastettunsa pois paikalta.


Jeff Jarrett vs. The Bullet
Ei ihme, että Jarrett ei ehtinyt saapua kuuntelemaan Lawlerin sekoilua, sillä TNA:n ykkösheelillä oli koko ajan vähintään kolme rautaa tulella. Hänen päähuomionsa keskittyi kuitenkin edelleen TNA:n auktoriteettien kanssa tappeluun. Ricky Steamboat oli taas kadonnut kokonaan, ja samanlaisen tempun olivat ilmeisesti tehneet myös Bill Behrens ja Jim Miller. Jackie Fargoa ei ollut nähty parin ensimmäisen viikon jälkeen. Niinpä koko buukkausvastuu oli kuin vahingossa päätynyt Bob Armstrongille, jonka kanssa Jarrett oli ottanut parina viime viikkona rajusti yhteen. Edellisen jakson lopussa Jarrettin oli tarkoitus kohdata Armstrongin määräämä yllätysvastustaja, joka oli maskipäinen Bullet, jota "kaikki" luulivat ensin Bob Armstrongiksi, vaikka tämä maskipäinen tyyppi ei näyttänytkään yhtään 62-vuotiaalta niin sanotulta legendalta. Niinpä yllätys oli suuri, kun Bullet tuon show'n päätteeksi ajoi Jarrettin ringsidelle, jossa Jarrettia odotti oikea Bob Armstrong terästuoli kädessään. Nyt Jarrett pääsi ottelemaan Bulletia vastaan virallisessa ottelussa. Jarrett lupasi saada selville tämän ottelun aikana sen, kuka tuo mystinen Bullet oikein on.

Tämä oli ottelu lähinnä nimellisesti. Vähäiset painiotteet olivat todella vaivaannuttavaa katsottavaa, eikä koko kohtaamisessa ollut yhtään mitään ideaa. Bullet toisti kaikki Road Doggin tunnetuimmat liikkeet (tosin todella huonosti), joten oli täysin selvää, kenen paluulla tässä vihjattiin. Ikävä kyllä Road Dogg ei ollut näissä nauhoituksissa mukana, joten koko ottelun buukkaaminen oli aivan järjetön idea alun perin. Miksi tätä kuviota ei voitu odottaa siihen, kun Dogg oli saapunut TNA:han? Ei tietenkään. Road Doggia Bullet-maskin alla paikkasi luontevasti hänen veljensä Steve Armstrong. Ottelun lopussa tähän soppaan piti vielä sekoittaa ikivanha Bob Armstrong, joka myi Jarrettin lyönnit ja tuoliniskut varmaankin huonommmin kuin kukaan muu. Surullisinta tässä kuitenkin oli siis se, että storylinen etenemisen kannalta olisi ollut ehdottoman tärkeää, että Jarrett olisi saanut paljastettua sen, kuka maskin alla oikein on. Sattuneesta syystä sitä ei kuitenkaan voitu tehdä. Niinpä koko ottelu jäi aivan torsoksi.
DUD (3:43)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (The referee stopped the match after Jarrett hit Bob Armstrong with a steel chair)

Lo-Ki (c) vs. Jerry Lynn vs. AJ Styles - Ladder Match for the NWA X Championship
AJ Styles ja Jerry Lynn ottelivat edellisellä viikolla hurjan Best of 3 Seriesin, jonka oli tarkoitus lopullisesti selvittää näiden kahden välit ja samalla ratkaista uusi ykköshaastaja X-mestaruudelle. Ikävä kyllä tuo sarja ei onnistunut kummassakaan tavoitteessaan. Toki Styles ja Lynn mäiskivät toisiaan niin paljon kuin sielu sieti, mutta lopullista paremmuutta ei saatu selvitettyä. Viimeinen ottelu, 10 Minute Iron Man Match (hehehe), nimittäin päättyi vaatimaatomaan 3-3 tasapeliin. Niinpä viime show'n päätteeksi X-mestari Lo-Ki ryntäsi kehään ja pieksi molemmat miehet kanveesiin. Tämän jälkeen hän vetäytyi sisääntulorampille, jossa häntä olivat odottamassa tikapuut. Niille kiiveten Lo-Ki ilmoitti, että hän haluaa kohdata tämän viikon mestaruusottelussa sekä Lynnin että Stylesin ja että tuo ottelu tultaisiin ottelemaan Ladder Match -stipulaatiolla. Huikeaa.

Jälleen kerran show'n pelastaa X-mestaruusottelu. Koko tämä show tuntui keskittyneen tämän ottelun odottamiseen, ja ihan syystä. Kehässä olivat ne kolme kaveria, jotka tuntuivat viikko toisensa jälkeen nousevan show'n tähtikolmikkoon. Jälleen kerran täytyy alkuun esittää kritiikki ja sanoa, että lyhyet hapuilut ja alussa pienet sählingit tikkaiden kanssa söivät tältä ottelulta mahdollisuuden nousta MOTYC-tasolle ja esimerkiksi sen ensimmäisen X-mestaruusottelun arvosanan tasolle. Tämän jälkeen onkin sitten hyvä todeta, että Lynn, Ki ja Styles vetivät aivan mielettömän hienon ottelun, joka on aivan kiistatta huipputasoa. Nämä kolme voitaisiin buukata vaikka kuinka monta kertaa toisiaan vastaan, ja aina syntyisi jotain uutta ja hienoa. Nyt lisäherkkuna olivat tikkaat, joiden avulla kolmikko keksi muutaman todella upean näköisen spotin. Erityisesti lopputaistelut olivat aivan pirun hienon näköisiä. Kokonaisuutena siis erinomainen ja upea ottelu, jonka meininkiä ei voi kuin ihailla.
**** (19:57)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn

*** Lo-Ki
** Jerry Lynn
* AJ Styles

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #11:stä: Ikävä kyllä edellisen viikon taso ei saanut tällä kertaa jatkoa. Ehkäpä tuota taikaa oli mahdotonta lähteä uusintamaan tässä show'ssa jo yksistään sen takia, että tunnelma oli tosi laimea tässä jälkimmäisessä ppv:ssä, koska yleisö ei jaksanut olla kovin kiinnostunut kahdesta peräkkäisestä ppv:stä. Ei tämä silti ollut lähelläkään huonoimpia TNA-ppv:itä, mistä voidaan antaa paljon kiitosta huikean hienolle Main Eventille. Myös neljän joukkueen kamppailu oli oikein hyvää meininkiä. ME:tä lukuun ottamatta X-Divarilaisten ottelut pettivät tällä viikolla odotukset, mutta olivat ne siltikin ihan kivoja ja siinä mielessä huomattavasti parempia kuin monet muut ottelut. Ikävä kyllä tässäkin show'ssa oli omat kuraiset hetkensä, kuten Miss TNA -sekoilu ja Jarrettin säätö Bulletin kanssa. Jälkimmäisessä on tosin sentään joku pointti, joten en ole niin tyly sitä kohtana. Lisäksi plussaa annan siitä, että Duppit loistivat jälleen poissaolollaan. Kokonaisuutena tämä oli Kehno, mutta huonomminkin olisi voinut mennä.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
3. WWF Royal Rumble - Hyvä
4. WWE King of the Ring - Hyvä
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
6. WWE Vengeance - Ok
7. WWE Judgment Day - Ok
8. WWF Backlash - Ok
9. WWF No Way Out - Ok
---------------
10. WWF Insurrextion - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
19. WWA The Revolution - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
21. WWA The Eruption - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
23. WWA The Inception - Surkea

Ensi viikolla sitten taas WWE:tä ja Unforgiven.

[Myhvatte]

Juu, noi Styles/Lynn/Ki-matsit saivat meikänkin aikanaan innostumaan TNA:n katselusta, yllämainittu Laddermatsi on jäänyt hyvin mieleen, joskin pidin siitä edeltäneestä Triple Threathista enemmän.

Summerslamista sen verran että HHH/HBK-saagan aloitus on toki väkevä ja legendaarinen, mutta oma suosikkini tuon feudin matseista tulee vasta Armageddonissa. Toisaalta kaikkia heidän matsejaan vaivaa lievä hidastempoisuus, mutta siinä olivat IMO muistettavimmat spotit ja loppu. Muuten SuSl '02 on kyllä semmoinen melkein täydellinen viihdepaketti, jonka katselusta tulee aina hyvälle ja energiselle mielelle. Nykypäivänä ihan hullua ajatella miten kova card tuolloin oli mahdollista pistää kasaan myös alemmissa otteluissa. Lähestulkoon pelkkiä tulevia ME-jätkiähän siellä paiskoo toisiaan. Angle/Mysterio on vieläkin yksi parhaita openereita joita olen nähnyt.

[The Blasterpiece]

Muistan, kun tämä pätkä tuli ihan Suomessakin SmackDown!:ssa ennen Summerslamia! + se Brock Lesnarin treenipätkä. Hienoja aikoja, ja kova cardi kyllä SSlam '02:ssa.

[Kenitys]

Kiitos Myhvattelle ja Blasterille kommenteista :)

Juu, noi Styles/Lynn/Ki-matsit saivat meikänkin aikanaan innostumaan TNA:n katselusta, yllämainittu Laddermatsi on jäänyt hyvin mieleen, joskin pidin siitä edeltäneestä Triple Threathista enemmän.

Jännää, itselleni taas tuo Ladder Match on jäänyt mieleen näistä parempana koitoksena. Ehkä johtuu osittain siitä, etten tykännyt Triple Threatin lopetuksesta.

Summerslamista sen verran että HHH/HBK-saagan aloitus on toki väkevä ja legendaarinen, mutta oma suosikkini tuon feudin matseista tulee vasta Armageddonissa. Toisaalta kaikkia heidän matsejaan vaivaa lievä hidastempoisuus, mutta siinä olivat IMO muistettavimmat spotit ja loppu.

Minua ei tuo hidastempoisuus ole yhdessäkään näkemässäni ottelussa vaivannut, sillä otteluiden rakenne on sopinut näihin koitoksiin aivan täydellisesti. Muuten Armageddonin ottelu ei nouse silmissäni ihan SummerSlamin koitoksen tasolle, mutta siitä myöhemmin lisää.


UNFORGIVEN 2002

Unforgiven oli vakiintunut SummerSlamin jälkeiseksi väli-ppv:ksi vuodesta 1999 lähtien. Se järjestettiin nyt siis jo 4:ttä kertaa, mutta tänä vuonna Unforgivenilla oli poikkeuksellinen merkitys, koska WWE:ssä oli viime viikkojen aikana tapahtunut joitakin merkittäviä muutoksia. Ensinnäkin painijoiden siirtymiset Raw'n ja SD:n välillä olivat jatkuneet, vaikkakin vähenevissä määrin. Radikaalein käänne tapahtui, kun Undertaker siirtyi Raw'sta Smackdowniin, josta sitten muotoutuikin vuosien aikana 'Takerin Ainut ja Oikea virallinen kotibrändi. Pienemmistä siirroista mainittavia olivat Ricon loikkaaminen Raw'hon ja Crash Hollyn siirtyminen SD:hen.

Silti suurin brändisodan käänne nähtiin SummerSlamin jälkeisessä Smackdownissa, kun WWE-mestari Brock Lesnar kirjoitti eksklusiivisen sopimuksen Smackdownin kanssa. Tämä tiesi aivan uusia käänteitä mestaruusrintamalla, yhden aikakauden päättymistä ja kokonaan uuden mestaruuden syntymistä. Tästä lisää myöhemmin. Samalla myös yksi mestaruus oli jälleen kokenut loppunsa, kun WWE Hardcore -mestaruus liitettiin Intercontinental-mestaruuteen SummerSlamin jälkeisessä Raw'ssa. Rob Van Dam sai kunnian jäädä historian viimeiseksi Hardcore-mestariksi, sillä hän voitti Raw'n historian viimeiseksi Hardcore Matchiksi hehkutetussa kohtaamisessa Tommy Dreamerin ja yhdisti vyöt. Viimeinen HC-mestaruuden puolustus ppv-tasolla nähtiin Insurrextionissa, jossa Steven Richards puolusti vyötä Booker T:tä vastaan.

Näissä merkeissä siirrytään Unforgiveniin. Selostajinamme jälleen JR & King sekä Tazz & Michael Cole.



Un-Americans (Christian & Storm & Test & Regal) vs. Booker T & Goldust & Bubba Ray Dudley & Kane
Un-Americansit olivat jatkaneet tehokasta voittokulkuaan Raw'ssa, ja pari viikkoa SummerSlamin jälkeen tämä jenkkivastainen poppoo oli myös saanut uuden jäsenen joukkoihinsa, kun William Regalista tuli uusin Un-Americansien jäsen. Samalla kun Epäamerikkalaiset laajensivat joukkojaan ja kylvivät entistä tehokkaammin tuhoa, oli myös heidän vastustuksensa kasvannut vahvemmaksi. Suurin käänne tältä osin oli Kanen paluu lähes puolen vuoden poissaolon jälkeen. Kane oli joutunut sivuun loukkaantumisen takia pian WrestleManian jälkeen, mutta nyt oli hän tehnyt paluunsa SS:n jälkeisessä Raw'ssa, jossa hän saapui auttamaan Booker T:tä ja Goldustia kamppailussa Un-Americanseja vastaan. Tuo paluuangle oli historiallinen muun muassa ensimmäisen Kane-a-roonien näkemisen vuoksi. Vielä ennen Unforgiveniä tähän Americans-joukkoon liittyi Bubba Ray Dudley. Bubba oikeastaan paikkasi Bradshaw'ta, jonka piti alun perin ottaa neljäs paikka Americans-porukassa mutta ehti loukkaantua ennen Unforgiveniä.

Jos ei oteta huomioon sitä, että heelit näyttivät tässä ottelussa ehkä vähän turhankin heikoilta, tämä oli oikein viihdyttävä avaus illalle. Tämä oli tavallaan oikein pätevä osoitus WWE:ltä, että he pystyvät tarjoamaan todella nopeatempoista ja äkillisesti vaihtuvia tilanteita sisältävää meininkiä tällaisissakin otteluissa, jossa ei ole mukana yhtään cruiserweightiä. Joitakin ottelun rakenne saattaa ärsyttää, mutta minä tykkäsin siitä. Ottelun ensimmäinen puolisko oli perinteistä joukkuepainia ja semmoisenaan oikein viihdyttävää ja kivaa katseltavaa. Loppupuolisko oli sitten täyttä kahdeksan miehen rymistelyä, jossa ei vaihdoilla tai millään muulla ollut väliä, ja juuri sellaisena lopetus toimi tosi hyvin. Ei tämä kokonaisuutena ollut mikään painitaiteen suurteos mutta kiva ja piristävä tapa avata ilta. Herätti jokaisen katsojan yleisössä mukaan show'hun.
*** (8:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Booker T & Goldust & Bubba Ray Dudley & Kane (Kane pinned Storm after a Chokeslam)

Chris Jericho (c) vs. Ric Flair - WWE Intercontinental Championship
Tämä Chris Jerichon ja Ric Flairin feud oli jatkunut SummerSlamin jälkeen, mutta se oli saanut viime viikkojen aikana uusia käänteitä. Tärkein oli varmastikin se, että Jericho oli voittanut IC-mestaruuden Rob Van Damilta, ja niinpä tämä miesten toinen ppv-ottelu käytiin IC-mestaruudesta, jota Ric Flair ei ollut koskaan pitänyt uransa aikana. SummerSlamissa Flair oli pistänyt Chris Jerichon luovuttamaan Figure Four Leg Lockissa, ja Flair oli vieläpä uusinut temppunsa pari viikkoa myöhemmin Raw'ssa. Niinpä Jericho oli todella nöyryytetty, ja hän haki nyt kostoa Flairista. Toisaalta myös Flair oli ollut viime viikkoina suurissa ongelmissa. Raw'n uusi World Heavyweight -mestari Triple H oli nimitellyt Flairia has-beeniksi, jolla ei ollut enää mitään annettavaa painibisnekselle. Flair olikin paininut tietynlaistan henkisten demonien kanssa, ja hän oli hävinnyt jopa Ricolle puhtaasti Raw'ssa. Tähän otteluun tullessa Flair oli päättänyt, että tämä olisi hänen viimeinen mahdollisuutensa osoittaa olevansa edelleen kykenevä päihittämään kenet tahansa.

Tavallaan minulla ei pitäisi olla mitään suurta moitittavaa tästä ottelusta, koska tämä ottelu täytti oikein hyvin sen tehtävänsä, mihin se oli buukattu. Silti olen pettynyt, koska en tykkännyt tavasta, jolla tämä ppv-ottelu piti päättää. Tietyllä tavalla lopetus oli kyllä ovela, mutta silti harmittaa, koska tästä olisi voinut tulla se kaipaamani hieno ottelu Jerichon ja Flairin välillä. Ottelun ensimmäisen viiden minuutin perusteella näytti nimittäin siltä, että nyt nämä kaksi olivat löytäneet toisensa paljon paremmin kuin SummerSlamissa. Meno näytti paljon vauhdikkaammalta ja muutenkin yleisesti viihdyttävämmältä. Flairkin oli selvästi vetreämmän oloinen. Sitten kuitenkin homma sekoitettiin buukkauksella, ja ottelu loppui kuin seinään. Tämä on yksi niistä harvoista kerroista, kun yhtäältä tykkäsin ottelun lopetuksesta sen storylinellisen annin ansiosta mutta toisaalta en, koska se päätti hyvin alkaneen painiottelun. Todella vaikeasti selitetty, mutta vähän pettynyt fiilis jäi kokonaisuudessaan.
**½ (6:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Made Flair submit with a Walls of Jericho after faking to be injured)

Eddie Guerrero vs. Edge
Tämä alkoi olla sitä aikaa, kun Paul Heymanista tehtiin Smackdownin pääbuukkaaja. Se on yksi niistä syistä, miksi vuosi 2002 on jäänyt monien painifanien mielessä yhdeksi parhaista vuosista ikinä. Heymanin nouseminen buukkaustiimin johtoon tiesi monia asioita, mutta yksi tärkeimmistä oli hyvään painiin keskittyminen ja nuorille tähdille mahdollisuuksien antaminen. Tästä seurasi IWC:n keskuudessa Smackdown Sixiksi kutsuttu porukka, joka feudaili keskenään ja otteli viikko toisensa perään hienoja otteluita SD:ssä ja ppv:eissä. Tähän kuusikkoon kuuluivat Eddie Guerrero, Edge, Kurt Angle, Chris Benoit, Rey Mysterio ja Chavo Guerrero. Monet tv-klassikko-ottelut ovat peräisin tältä aikakaudelta. Eddie ja Edgehän olivat aloittaneet oman feudinsa jo ennen SummerSlamia, ja kuviota oli jatkettu samalla varmalla tyylillä viime viikkoina. Unforgiveniä edeltävässä SD:ssä Eddie kajautti Edgeä terästuolilla kalloon, minkä seurauksena Edgelle todettiin (kayfabessa) lievä aivotärähdys.

Tämä ottelu on jostain (minulle käsittämättömästä syystä) saanut osakseen paljon enemmän hehkutusta kuin miesten SS-ottelu, mutta minusta tämä oli jopa hiuksenhienosti heikompi kuin tuo ensimmäinen ppv-kohtaaminen. Hieno ottelu tämäkin silti oli. Tällä kertaa ottelun rakenne oli juuri sopivasti erilainen kuin edellisessä kohtaamisessa, vaikka myös tällä kertaa ottelu rakentui yhden ruumiinosan työstämisen varaan. Tällä kertaa tuolla työstämisellä oli kuitenkin kunnon taustatarina (Edgen aivotärähdys), ja Eddie mäiski Edgen päätä erityisesti alussa tosi vakuuttavan näköisesti. Välillä tuo pään työstämiseen kuulunut Chin Lock -osuus meinasi käydä jo vähän tylsäksi, mutta onneksi siitä päästiin tyylikkäällä tavalla eteenpäin, kun Edge täräytti Eddien nätisti kanveesiin maasta käsin. Eddien myynti oli tuossa kohdassa ensiluokkaista. Tuon jälkeen ottelu alkoikin sitten saada tarvittavaa vauhtia, ja loppuvaiheissa nähtiin upeita liikkeitä, kuten Edgen järisyttävä Powerbomb Eddielle. Kokonaisuutena tämä oli siis pirun toimiva midcard-ottelu, jo toinen tältä kaksikolta. Toivottavasti ensi ppv:ssä nähtäisiin kuitenkin jo jotain muuta, sillä muuten homma alkaa maistua liikaa toistolta.
***½ (11:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (Top-Rope Sunset Flip Power Bomb)

Rosey & Jamal w/ Rico vs. Billy & Chuck
Tässä ottelussa on paljon selitettävää, joten aloitetaan ensin vaikka molemmista joukkueista. Rosey ja Jamal tunnetaan tästä uransa vaiheensa parhaiten tietenkin 3 Minute Warning -nimellä, mutta tässä vaiheessa tuota nimeä ei vielä ollut otettu käyttöön. 3MW oli tehnyt WWE-debyyttinsä elokuun alussa Raw'ssa, jossa Eric Bischoff antoi häntä kyllästyttäneille D'Lo Brownille ja Shawn Stasiakille 3 minuuttia aikaa vakuuttaa hänet. Brown ja Stasiak eivät onnistuneet, ja niinpä Bischoff ilmoitti 3 minuutin kohdalla, että heidän aikansa oli ohi. Tällöin Rosey ja Jamal saapuivat paikalle katsomosta ja pieksivät Brownin ja Stasiakin tajuttomaksi. Seuraavien viikkojen aikana Roseystä ja Jamalista muodostui Bischoffin apureina toimiva tuhokaksikko, joka teki selvää kaikesta, joka ei miellyttänyt Bischoffia. Tätä hetkeä edelsi aina Bischoffin ilmoitus siitä, että aikaa olisi vain 3 minuuttia: "Did I just hear myself saying 3 minutes?".

Billyn ja Chuckin tarina oli puolestaan se, että kesän aikana kaksikko oli lähentynyt toisiaan enemmän ja enemmän. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että he kosivat toisiaan, ja häät sovittiin syyskuussa nähtävään Smackdowniin. Jopa GM Stephanie McMahon ilmoitti saapuvansa seremoniaan mukaan. Angle sai paljon suosiota erityisesti homopiireissä, mutta sen lopetus oli varsin karu ja IWC:n yleisen näkemyksen mukaan täysi floppi. Itse häät olivat nimittäin varsin oudot, sillä Billy ja Chuck vaikuttivat niiden aikana varsin vaivaantuneilta, mutta heidän managerinsa ja hääsuunnittelija Rico hoputti hääseremoniaa vauhdilla eteenpäin. Juuri kun vihkijä oli julistamassa Billyä ja Chuckia aviopariksi, Billy ja Chuck saivat tarpeekseen ja ilmoittivat olevansa täynnä Ricon temppuja. He eivät todellakaan olleet homoja eivätkä koskaan olleet väittäneet niin. Koko juttu oli alusta loppuun Ricon suunnittelema tempaus julkisuuden saamiseksi. Billyn ja Chuckin perääntyminen sai Ricon raivostumaan, ja hän ilmoitti olleensa varma, ettei näillä kahdella ole munaa vetää hommaa loppuun asti. Samalla vihkijän roolissa toiminut vanha mies ilmoitti, ettei olisi väliä, kestääkö Billyn ja Chuckin suhde 16 vuotta, 6 kuukautta... vai 3 minuuttia. Tällöin mies repi maskinsa irti ja paljastui Eric Bischoffiksi. Rosey ja Jamal ryntäsivät paikalle ja pieksivät Ricon avustuksella Billyn, Chuckin ja Bischoffin suuresti vihaaman Stephanie McMahonin. Tämän ppv:n aikana Bischoff nimitti Ricon virallisesti 3 Minute Warningin manageriksi.

Tämäkään ei ollut vielä koko selitys ottelun taustaksi. Eric Bischoff ja Stephanie McMahon siis vihasivat toisiaan, ja siksi Bischoff oli hyökännyt yhdessä 3MW:n ja Ricon kanssa Billyn ja Chuckin sekä Stephanien kimppuun. Kuin huomaamatta Stephaniesta oli alkanut tulla face. Samalla Eric ja Stephanie kilvoittelivat katsojien suosiosta, ja Ericin viimeisin tempaus oli tuoda Raw-lähetyksiin mukaan HLA:ta, eli Hot Lesbian Actionia. Kyllä vain, Eric toi syyskuisessa Raw'ssa kehään kourallisen kauniita naisia, jotka kävivät toistensa kimppuun, kunnes yleisön pettymykseksi 3 Minute Warning keskeytti koko homman. Tämä koko HLA-kuvio oli Ericin rakastamasti hyvin kontroversiaalinen ja herätti pahennusta jopa Raw'ta lähettävän TNN:n johdossa. HLA-kuvio sai kuitenkin jatkua parin viikon ajan, ja tämän ottelun stipulaatioksi buukattiinkin, että Stephanie joutuisi toteuttamaan pienen HLA-toiminnan, jos Billy ja Chuck häviäisivät ottelun. Jos taas Rosey ja Jamal häviäisivät, Bischoff joutuisi pussaamaan Stephanien peppua.

Ja vihdoin otteluarvosteluun. Ihan pätevä väliottelu ja juuri sopiva tapa debytoida 3 Minute Warning kehässä. Rosey ja Jamal pääsivät molemmat osoittamaan, etteivät he ole vain mitään taidottomia isokokoisia mörssäreitä vaan kokoisekseen todella taitavia painijoita. Ottelun huippuhetki oli tietenkin Roseyn Moonsault, josta teki vielä erityisen poikkeuksellisen se, että Rosey vetäisi sen kakkosköydeltä. Todella hurjan näköinen liike. Myös Billy ja Chuck näyttivät paremmalta kuin pitkään aikaan, sillä he pääsivät keskittymään säväyttävien liikeiden tarjoamiseen kaiken turhan heel-esittämisen sijaan. Ei tämä siis mikään erityinen superottelu ollut, sillä semmoinen todellinen painitaituruus tai suuri tarinankerronta tästä toki jäi näillä osallistujilla täysin puuttumaan. Olen silti sitä mieltä, että tämä oli vuoden 2002 joukkuepainin tasoon suhteutettuna oikein kelvollinen ottelu.
**½ (6:38)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Rosey & Jamal (Jamal pinned Billy after a Samoan Drop)

Triple H (c) vs. Rob Van Dam - World Heavyweight Championship
Noniin, tämä oli se suurin muutos mestaruusrintamalla. Joulukuussa 2001 WWF oli julistanut uuden aikakauden, kun ensimmäistä kertaa historiassa kruunattiin painimaailman kiistaton mestari. Undisputed Championshipin aikakautta kesti noin 9 kuukautta, kunnes SummerSlamin jälkeisessä Smackdownissa Stephanie McMahon ilmoitti kirjoittaneensa eksklusiivisen sopimuksen WWE Undisputed -mestarin Brock Lesnarin kanssa. Näin ollen Lesnar puolustaisi päämestaruutta ainoastaan Smackdownissa. Tämä tietenkin raivostutti Eric Bischoffia, joka ei kuitenkaan jäänyt tuleen makaamaan. Sen sijaan syyskuun ensimmäisessä Raw'ssa Bischoff saapui paikalle ja kaivoi esille vanhan ja kaikille WWE-faneillekin viime vuoden Invasion-storylinestä tutun WCW World Heavyweight -mestaruusvyön. Bischoff nimitti tämän vyön World Heavyweight -mestaruudeksi ja julisti sen olevan tästä lähtien yksinomaan Raw'n painijoiden tavoiteltavissa oleva virallinen päämestaruusvyö. Todellinen kohu syntyi siitä, kun Bischoff ei järjestänyt mestaruudesta mitään turnausta vaan samana iltana ojensi mestaruuden noin vain Triple H:lle. Triple H:sta tuli siis ensimmäinen World Heavyweight -mestari ilman, että hänen tarvitsi päihittää ketään. Tämä herätti pahennusta Raw-painijoiden keskuudessa, mutta samalla se kylvi siemenet vähitellen IWC:n keskuudessa kasvavalle Triple H -vihalle. HHH:n ensimmäiseksi haastajaksi nousi yleisön suursuosikki Rob Van Dam, joka onnistui voittamaan ykköshaastajuusottelussa Chris Jerichon, Big Show'n ja Jeff Hardyn.

Tämä ottelu oli hyvä osoitus siitä, että RVD olisi pystynyt ottelemaan ihan pätevästi ja uskottavasti päämestaruuskuvioissa vaikka kuinka monen vuoden ajan. Harmi vain, että RVD:n aika päämestarina jäi lopulta aivan hetken mittaiseksi. Toisaalta siitä Van Dam voi syyttää ennen kaikkea vain itseään, mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina. Saatan ehkä hieman yliarvostella tämän ottelun RVD:n takia, mutta tämä oli minun mielestäni oikein hieno päämestaruusottelu, mutta silti tätäkin vaivasi WWE:n päämestaruusotteluille tänä vuonna tyypillinen ongelma. Ihan ei oltu sillä tasolla kuin olisi voinut toivoa. Van Dam teki ottelussa kyllä todella kovasti töitä ja vetäisi muun muassa yhden tosi rajulta näyttäneen loikan ulos kehästä. Välillä näyttikin siltä, että tämä voisi hyvin nousta huippuotteluiden tasolle, mutta loppujen lopuksi ottelussa oli myös loppupuolella sen verran niitä hiukan vaisumpia ja ei niin erikoiselta tuntuneita hetkiä, että tämä jää vain hienoksi otteluksi. Tunnelmakin oli odotettua hieman vaisumpaa. En ole myöskään loppuratkaisun suurin fani, vaikka toisaalta pidänkin sen seurauksista.
***½ (18:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree after Ric Flair turned heel and hit RVD with a sledgehammer)

Molly Holly (c) vs. Trish Stratus - WWE Women's Championship
Molly Holly oli voittanut WWE Women's-mestaruuden Trish Stratukselta kesäkuussa halpamaisella huijauksella, ja Trish oli siitä lähtien yrittänyt saada mestaruuden takaisin itselleen. Parin viime kuukauden aikana naisten mestaruusotteluita ei oltu nähty ollenkaan ppv:ssä, mutta nyt naiset tekivät paluun ppv-tasolle, kun Trish sai kenties viimeisen mahdollisuutensa mestaruuden takaisin voittamiseen.

WWE:n naisten divisioona jatkaa tasaista tasonsa nostamista. Minua ihan oikeasti harmitti, ettei parissa edellisessä ppv:ssä ole nähty naisten otteluita, koska tämä aikakausi oli aivan ehdottomasti WWE:n naisten divisioonan kulta-aikaa. Katsoisin ennemmin ppv:n täynnä tämänkaltaisia naisten otteluita kuin enää yhtään nyky-WWE:n Divas-mestaruusottelua. Olen monien edellisten otteluiden kohdalla ollut aivan kahden vaiheilla sen osalta, annanko otteluille arvosanaksi ** vai **½. Kaikissa edellisissä olen keksinyt vielä jonkun syyn, miksi ottelu jäi heikomalle arvosanalle, mutta tässä ei ole enää mitään sellaista. Trish ja Molly vetivät todella fyysisen ja samaan aikaan näyttävän naisten ottelun. Molemmat olivat valmiita ottamaan vastaan kovia iskuja, ja ennen kaikkea he suorittivat omat liikkeensä todella huolella. Koko ottelussa ei nähty varmaan yhtään botchia. Hyvää työtä. Tätä lisää.
**½ (5:46)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Trish Stratus (Bulldog)

Kurt Angle vs. Chris Benoit
Tässä oli kyse todellisesta egojen taisteluista. Kurt Angle ja Chris Benoit olivat olleet toistensa kurkuissa kiinni kuukausien ajan keväällä 2001 ennen Benoit'n loukkaantumista. Kun Benoit oli tehnyt paluunsa Smackdowniin elokuussa, oli hän monien yllätykseksi alkanut otella joukkueotteluita yhdessä Anglen kanssa. Anglesta ja Benoit'sta ei kuitenkaan koskaan tullut mitään ylimpiä ystävyksiä, sillä heillä oli jatkuva tarve mitellä siitä, kumpi heistä oli todella se parempi painija. Lisänöyryytystä tähän kuvioon aiheutti se, kun Angle joutui eräässä joukkueottelussa Rikishin Stink Facen uhriksi. Benoit ei suinkaan auttanut joukkuekaveriaan vaan nauroi räkäisesti tilanteelle. Tämä tietenkin raivostutti Anglen, ja niinpä seuraavalla viikolla hän auttoi Rikishiä tekemään Stink Facen puolestaan Benoit'lle. Tämä oli liikaa Rabid Wolverinelle, joka haastoi Anglen otteluun, jossa heidän paremmuutensa selvitettäisiin lopullisesti.

Mitä tästä nyt voi sanoa? Huippuluokan Painiottelu isolla P:llä ja yksi harvoista alle 15 minuutin kohtaamisista, jolle annan ilomielin neljä tähteä. Toki hieman nyt pitää antaa huomautus WWE:lle siitä, että helpollahan tässä mentiin. Tarinaa ottelulle oli vain nimeksi, mutta silti Benoit ja Angle piti saada toisiaan vastaan taas kerran ppv-tasolle, koska kaikkien tiedossa oli, että huippuotteluhan sieltä tulee. En toki voi millään tavalla valittaa, koska nauttisin näiden kahden otteluiden katsomisesta vaikka ppv toisensa perään, mutta jostain pitää päästä napisemaan. Lisäksi pitää valittaa vielä siitä, etten tässäkään ottelussa innostunut lopetuksesta, vaikka se olikin ihan toimiva ratkaisu tämän ottelun päätteeksi. Lisäksi pituus oli kuitenkin vain 14 minuuttia, minkä vuoksi tämä ei ihan MOTYC-tasolle nouse. Näiden moitteiden jälkeen onkin sitten hyvä todeta, että kaikki muu tässä ottelussa oli aivan huikeaa esiintymistä. Mahtavia käänteitä, todella rajun näköisiä liikkeitä ja upeaa teknistä painia. Tätä on niin ilo katsoa. Erityismaininta pitää antaa mielettömälle German Suplex -sarjalle. Tässä on käytännössä kaksi alan parasta vastakkain.
**** (13:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Roll up with feet on the rope)

Ennen Main Eventiä nähtiin vielä upea angle, joka liittyi aikaisemmin illalla nähtyyn Billy & Chuck vs. Rosey & Jamal -otteluun. Kokonaisuudessa varsin turha ja ylipitkä angle, jossa paha sai lopulta palkkansa, kun Eric Bischoff sai köniinsä ja Stephanie McMahon poistui voittajana paikalta. Jee jee.


Brock Lesnar (c) w/ Paul Heyman vs. Undertaker - WWE Championship
Tämä on yksi aikakautensa klassikkofeudeista, joka muuttui henkilökohtaiseksi todella nopeasti. Kaikki sai alkunsa SummerSlamin jälkeisessä Smackdownissa, kun Undertaker shokeerasi yleisön tekemällä SD-debyyttinsä ja osallistumalla ykköshaastajuusotteluun Kurt Anglea ja Chris Benoit'ta vastaan. 'Taker voitti tuon ottelun, ja seuraavalla viikolla hänen ja Lesnarin välille buukattiin sopimuksenkirjoitus. Tuo tilaisuus muuttui kuitenkin nopeasti henkilökohtaiseksi, kun Heyman toi puheeseen mukaan Undertakerin vaimon Saran. Heymanin mukaan UT ei pystyisi keskittymään tosissaan Lesnarin kanssa painimiseen, koska kotona häntä odottaisi raskaana oleva vaimo. Heyman myös lupasi pitää huolta Sarasta ja lapsesta sen jälkeen, kun Lesnar oli tuhonnut UT:n Unforgivenissä. Tämä sai Dead Manin raivon partaalle, mutta seuraavalla viikolla oli luvassa vielä pahempaa, kun kesken Undertakerin ottelun Heyman ja Lesnar tunkeutuivat 'Takerin pukuhuoneeseen, jossa Sara oli odottamassa miestään. Heyman ja Lesnar alkoivat uhkailla Saraa, jolloin 'Taker ryntäsi paikalle - vain joutuakseen Lesnarin hyökkäyksen kohteeksi. Angle päättyi hyvin häiritsevään hetkeen, kun Lesnar työntyi aivan kiinni Saraan ja totesi, että "Life's a bitch". Tämä kaikki alkoi olla liikaa Undertakerille, joka seuraavalla viikolla lupasi piestä Lesnarin Unforgivenissä niin pahasti, ettei Lesnar ollut koskaan kokenut vastaavaa. 'Taker lupasi olla ensimmäinen mies, joka pistää Lesnarin vuotamaan verta.

Tämä ilta ei ollut otteluiden lopetuksien buukkaamisen osalta paras mahdollinen, koska en erityisemmin tykännyt siitä, miten tämä ottelu lopetettiin. Eikä tykännyt paikalla ollut yleisökään. Silti ymmärrän, miksi tuohon lopetukseen päädyttiin, mutta ei minun siitä silti tarvitse tykätä. En myöskään innostunut turhan paljon kahdesta ref bumpista ja täysin turhalta tuntuneesta Matt Hardyn sekaantumisesta. Erityisesti näiden seikkojen vuoksi tämä ottelu ei noussut huipputasolle, vaikka muuten kyseessä olikin huikean hieno fyysinen brawlaus. Tällaista kahden ison körilään mäiskintä voi parhaimmillaan olla. Sen ei tarvitse olla kankeaa, tylsää ja hidasta, vaan se voi olla helkkarin aggressiivista ja todella vauhdikasta. Kumpikin oli päättänyt näyttää parasta osaamistaan, ja lopputuloksena oli todellinen tappelu, jota oli ilo seurata. Näiden kahden tyylit sopivat hienosti yhteen, ja jään malttamattomana odottamaan feudin blow off -ottelua. Yleisesti tätä ottelua on lopetuksen takia pidetty jotenkin heikkona suorituksena, mutta minusta painillinen anti oli tässä niin kovatasoista, että tämä ansaitsee ehdottomasti suuren hehkutuksen.
***½ (20:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Double DQ)

*** Kurt Angle
** Chris Benoit
* Brock Lesnar

Kokonaisarvio Unforgivenistä: Minä tykkäsin tästä ppv:stä paljon. Tämä oli aivan kiistatta vuoden 2002 paras väli-ppv ja samalla yksi vuoden parhaista ppv:eistä. Koko tapahtumassa ei ollut yhtään huonoa ottelua, mutta hienoja oli sitäkin enemmän. Yksi huipputason kohtaaminen, kolme ***½-ottelua ja esimerkiksi vuoden paras naisten ottelu. Tykkäsin myös Roseyn ja Jamalin ppv-debyytistä ja uusista mestaruuskuvioista nyt, kun molemmilla brändeillä oli omat mestaruusvyönsä. Tuo yhden mestaruuden aikakausi oli ehdottomasti tullut tässä vaiheessa brand splitiä tiensä päähän, ja tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin. Kokonaisuudessaan minulla ei ole tästä tapahtumasta paljon mitään pahaa sanottavaa, joten tämä on minun silmissäni Hieno ppv.

1. WWE SummerSlam - Loistava
---------------
2. WWE Unforgiven - Hieno
---------------
3. WWF WrestleMania X8 - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWE King of the Ring - Hyvä
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #10 - Hyvä
---------------
7. WWE Vengeance - Ok
8. WWE Judgment Day - Ok
9. WWF Backlash - Ok
10. WWF No Way Out - Ok
---------------
11. WWF Insurrextion - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #7 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #11 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #4 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #8 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #1 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #2 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #5 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #6 - Kehno
---------------
20. WWA The Revolution - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #9 - Surkea
22. WWA The Eruption - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #3 - Surkea
24. WWA The Inception - Surkea

Ensi viikko on taas kahden postauksen TNA-viikko.

[Ravenwood]

Radikaalein käänne tapahtui, kun Undertaker siirtyi Raw'sta Smackdowniin, josta sitten muotoutuikin vuosien aikana 'Takerin Ainut ja Oikea virallinen kotibrändi.

Olen linkannut tän klipin tänne joskus aiemminkin, mutta onhan tämä heittämällä yksi kovimmista hetkistä mitä WWE on ikään tarjonnut. Edelleenkin toi pätkä aiheuttaa kylmiä väreitä sun muita tuntemuksia. Itse pidin muutenkin tuosta Badass-Takeristä paljon enempi kuin tästä "kuolleesta miehestä".

Tuo Lesnarin ja Takerin feudi oli ihan s****nan kova. Tai näin ainakin muistelisin.

Hyvä arvostelu taas Kenitykseltä. Nää on ihan mukavia piristyksiä sunnuntaisiin krapula-aamuihin.

[Myhvatte]

Summerslamista sen verran että HHH/HBK-saagan aloitus on toki väkevä ja legendaarinen, mutta oma suosikkini tuon feudin matseista tulee vasta Armageddonissa. Toisaalta kaikkia heidän matsejaan vaivaa lievä hidastempoisuus, mutta siinä olivat IMO muistettavimmat spotit ja loppu.

Minua ei tuo hidastempoisuus ole yhdessäkään näkemässäni ottelussa vaivannut, sillä otteluiden rakenne on sopinut näihin koitoksiin aivan täydellisesti. Muuten Armageddonin ottelu ei nouse silmissäni ihan SummerSlamin koitoksen tasolle, mutta siitä myöhemmin lisää.

Tarinankerronnallisessa mielessä tykkään kyllä tuosta Summerslam-matsista, mutta muistikuvani on että se keskittyi liian pitkään Triple H:n hitaaseen dominointiin. Toki HBK:n comeback tuon pieksennän jälkeen oli makea, mutta se kesti omaan makuuni liian kauan. Tämä matsi kyllä polarisoi mielipiteitä, vaikka valtaosa sitä hyvänä varmaan pitääkin, ei sillä. Samaa voi sanoa myös feudin päättävästä HIAC:sta - jota en diggaa.

Todellinen kohu syntyi siitä, kun Bischoff ei järjestänyt mestaruudesta mitään turnausta vaan samana iltana ojensi mestaruuden noin vain Triple H:lle. Triple H:sta tuli siis ensimmäinen World Heavyweight -mestari ilman, että hänen tarvitsi päihittää ketään. Tämä herätti pahennusta Raw-painijoiden keskuudessa, mutta samalla se kylvi siemenet vähitellen IWC:n keskuudessa kasvavalle Triple H -vihalle.

Voi olla että muistan väärin, mutta olisiko tätä jotenkin pohjustettu edes sillä että Triple H voitti ykköshaastajuusmatsin (Takeria vastaan?), jolla olisi ollut oikeutettu matsiin Lesnaria vastaan, mutta sitten Brock loikkasi SD!:n puolelle..

Mutta juu, Hot Lesbian Action ja Billyn ja Chuckin homohäät - good times. Näitä ekoja WWE:n viikoittaisia stooreja, jotka hivenen hämmensivät nuorta Myhvattea.

Tää oli myös se hetki kun meikästä tuli iso Undertaker-fani. Osin siksikin että Taker oli eka joka pisti Lesnaria kunnolla vastapalloon ja tuolloin vihasin vielä Brockia kuin paraskin markki. Badass-UT fanipoika 4life minäkin

[What]

Luuliko joku sen kuolleen? Jos näin, olitte VÄÄRÄSSÄ!

Nyt on tosiaan elämäntilanne taas vaihteeksi sen verran tasoittunut, että aikaa ja kiinnostusta tälle rakkaalle harrastuksellekin on taas löytynyt. Mitään takuita tulevasta julkaisutahdista en ala antamaan, mutta ainakin periaatteessa aikaa pitäisi löytyä lähitulevaisuudessa. Tästä arvostelusta huikean suuret kiitokset Sammy-sedälle, jota ilman koko Destination X olisi jäänyt katsomatta ja arvostelematta. Hatunnosto myös Kenitykselle, joka on pitänyt näköjään ketjun aktiivisena minun poissaolon aikanakin. Etenkin tuo Summerslam 2002 tuo muistoja mieleen. Huikea ppv kertakaikkiaan.


Sunnuntai, 12. Maaliskuuta 2006
Impact Zone, Orlando, Florida

TNA:n alkuvuosi oli ollut vahva. Final Resolution ja Against All Odds komeilevatkin tähänastisen rankingin kärkisijoilla, jättäen WWE:n alkuvuoden kyhäelmät jälkeensä. Viime vuonna tämä nimenomainen Destination X tapahtuma oli jotain aivan käsittämätöntä kuraa, selkeästi koko vuoden huonointa antia. Nyt näytti paperilla paremmalta. Oli luvassa Ultimate X-ottelua ja Christian Cagen ensimmäistä tittelipuolustusta. Lisäksi jännättiin, näyttäisikö Steve Borden ja/tai Sting naamaansa. Selostajina totutusti Mike Tenay & Don West.

Singles Match
Alex Shelley VS. Jay Lethal
Vasta 20-vuotias Jay Lethal oli tehnyt ppv debyyttinsä kuukautta aikaisemmin ja hänestä olikin lähes kertaheitolla kehkeytynyt yksi Impact Zonen suosikeista. Kovin paljoa vanhempi ei Lethalin vastustajakaan ollut, sillä Shelleyllä oli ikää mittarissa 22. Sen erityisempää taustatarinaa tällä ei ollut. Shelley oli viime ajat ennemminkin keskittynyt Stingin henkilökohtaisen elämän salakuvaamiseen aina mukanaan kantaman ”paparazzi kameransa” avulla.

Joskus on kuullut sanottavan, että avausmatsi on vähintään se kolmanneksi tärkein ottelu tällaisessa ppv-tapahtumassa. Sen tärkein tehtävä on virittää yleisö painitunnelmaan, ei välttämättä tarjota vielä mitään turhan raskasta pakettia. Tätä matsia oli hauskaa katsoa ja nuoret miehet kyllä selkeästi yrittivät kaikkensa. Hienojen loikkien lisäksi nähtiin ihan mukavaa mattopainiakin. Mitään yksittäistä suurempaa spottia tai erityisen hienoa hetkeä ei jäänyt mieleen, mutta varsin ehyt ja toimiva toimintapaketti tämä kyllä oli. Ei moittimista, oppikirjamainen avausmatsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:09
Voittaja: Alex Shelley (Sliced Bread #2)

Arvosana: ***

Singles Match
Lance Hoyt VS. Maverick Matt w./Traci
Shawn Michaelsin serkkupoika oli kohdannut niin asenteen- kuin nimenmuutoksenkin viimeisen kuukauden aikana. Viime vuoden syyskuussa tapahtuneen paluunsa jälkeen Matt Bentley oli ollut iloinen vekkuli, joka oli keksinyt hassun Bentley Bounce nimellä kulkeneen tanssinkin. Asenne oli kuitenkin muuttunut, kun Bentley oli Impactissa kääntynyt ystäväänsä Lance Hoytia vastaan kajauttamalla tätä mm. terästuolilla päähän. Samalla Bentley oli alkanut kutsua itseään Maverick Mattiksi. Luonnollisesti isokokoinen teksasilainen oli tuosta Mattin tempusta raivoissaan ja halusi tasata tilit.

Bentleyn ura oli tosiaan hakenut oikeita uomiaan siitä lähtien kun vihanpito Chris Sabinin kanssa pantiin pakettiin. Mitään kovin järkevää Bentley ei ollut aikaan saanut, joten kääntyminen pahisten puolelle olisi ainakin teoriassa saattanut poikia jotain hyvää mukanaan. Sitä ”jotain hyvää” saatiin kuitenkin vielä odottaa, sillä tämä ottelu ei erikoisuuksia tarjonnut. Ihan kohtuullista ison ja vähän pienemmän miehen matsausta, mutta ei tämä missään vaiheessa noussut sellaiseksi matsiksi, joka olisi saanut katsojan kynsiään purren penkin reunalle jännittämään. Unohdettavaa perussettiä.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:02
Voittaja: Lance Hoyt (Big Boot)

Arvosana: **

Tag Team Match
The Naturals VS. Team Canada w./Coach D'Amore
Naturaalit olivat palanneet ppv-areenoille helmikuussa kohdatessaan Austin Ariesin ja Roderick Strongin tiimin. Nyt oli uudelleenlämmitelty vanha vihanpito kanukkien kanssa, jota edustivat tällä kertaa Bobby Roode ja Eric Young. Näistä jälkimmäinen oli viime ajat keskittynyt Stingin vainoamiseen Alex Shelley kaverinaan. Ehkäpä sekin kertoo jotain ottelun taustoista.

Team Canada on kyllä hieno talli, mutta jotain uutta käännettä alkoi kyllä kaipaamaan. Tämäkin ottelupari oli jotenkin niin kamalan nähty, kuinkahan monta kertaa tiimit mahtoivat kohdata vuoden 2005 puolella? Aika monesti. Tietynlainen päämäärättömänä haahuilun tunne tästä kanadalaisten hommasta jäi. Ottelu itsessään oli tasaisen varmaa suorittamista, mutta minkäänlaista intohimon paloa tässä ei ollut. Toki vähän parempi kuin edeltänyt Hoyt vs. Maverick, mutta siltikin samat sanat pätevät myös tähän: unohdettavaa perussettiä.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:30
Voittajat: Team Canada

Arvosana: ** ½

Six Man Tag Team Match
James Gang & 'Bullett' Bob Armstrong VS. LAX (Homicide, Machete & Konnan)
Voehan taevahan vallat, nyt näytti pahalta. AAO:ssa Jamesin jengi ja LAX:n kriminaalit olivat vetäneet sellaisen hädintuskin siedettävän joukkuematsin, mutta nyt lähtökohdat oli vielä myllätty uusiksi. Nimittäin koko LAX-kuvio oli oikeastaan alkanut siitä, että Homicide, Machete ja Konnan olivat piesseet BG Jamesin isän, Bullett Bobin, sairaalakuntoon. Viimeistään tuon kataluuden jälkeen liitoksistaan natissut 3 Live Kru oli lopullisesti historiaa. Nyt jonkun käsittämättömän aivopierun tuloksena 66-vuotias Bullett Bob oli marssitettu kehään saakka taistelemaan poikansa ja tämän bestiksen rinnalla.

Jos olivat kaksi edellistä matsia keskinkertaisia ja valjuja, niin tämä oli suorastaan kehno. Ihan se pahin kauhuskenaario jäi onneksi toteutumatta, mutta eipä tämä silti hurraa-huutoja aiheuttanut. Homicide kun oli kuusikon ainoa kokonaisvaltaisesti hyvä painija. Täysi vitsimatsi, onneksi tätä sentään osattiin myös sellaisena kohdella, eikä edes yritetty tehdä jotain mukamas hienoa luoti-Bobin sankarillista taistoa. Hyvä puoli oli se, että tämä jäi illan ainoaksi selkeästi huonoksi matsiksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:40
Voittajat: James Gang

Arvosana: * ½

Four Way Match
Petey Williams VS. Puma VS. Sonjay Dutt VS. Chris Sabin
Seuraavaksi oli vuorossa kansainvälistä keskisarjalaisten menoa. Kanadalaisen Williamsin, intialaisen Duttin ja amerikkalaisen Sabinin seassa oli japanilaisesta NJPW-promootiosta vierailulle tullut maskipäinen Puma. Näihin aikoihin TNA:n ja NJPW:n välinen yhteistyösopimus oli voimissaan ja Puman vierailu oli osoitus tästä. Aiemminhan vierailulla olivat käyneet mm. Jushin Thunder Liger ja Hiroshi Tanahashi. Varsinaista panosta tällä ottelulla ei ollut, vaan tätä mainostettiin lähinnä huhtikuussa alkavan Super X Cup-turnauksen maistiaisena.

Tämä oli oikeastaan niin viihdyttävä kuin tällainen useamman miehen spottipainotteinen rymistely voi olla. Turhahan tästä on mitään hienoja tarinankerronnallisia elementtejä ja syvempää kehäpsykologiaa etsiä, mutta toisinaan tällainen kaasu pohjassa kurvailu on myös varsin mukavaa seurattavaa. Plussaa ropisee etenkin ottelun viimeisistä muutamista minuuteista, ja taidokkaasti luoduista ”läheltä piti” tilanteista. Näyttävä finishertykitys ja aito jännitys voittajasta nostivat tämän arvosanan melkeinpä niin korkealle kuin näillä lähtöasetelmilla on ylipäätään mahdollista. Hieno matsi, joka tavallaan tiivisti TNA:n tämän aikakauden suosion ytimen.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:59
Voittaja: Chris Sabin (pinned Puma via Cradle Shock)

Arvosana: *** ½

Eight Man Tag Team War
Rhino, The Truth & Team 3D VS. Jeff Jarrett, Abyss & America's Most Wanted
Tässä kahdeksan miehen holtittomassa hurjastelussa nivottiin yhteen useampia viime kuukausien isoimmista juonikuvioista. 3D:n puoliveljesten ja Amerikan Halutuimpien kiista sai jatkoa, kuten myös hirviöiden, Rhinon ja Abyssin loppumattomalta tuntunut taistelu. Mainitaan nyt vielä, että Ron 'Truth' Killings käytti tässä tunnarinaan myöhemmin WWE:stäkin tuttua tarttuvaa ”wazzup”-rallatustaan. Lisäksi kehän laidalla heilui managereita enemmän kuin riittämiin: Jarrettilla oli Gail Kiminsä, Abyssilla James Mitchellinsä ja 3D:llä missi Jackiensa.

Kahdeksan ottelijaa ja lisäksi useampia henkilöitä kehän laidalla. On selvää, että tuolla lähtöasetelmalla ei rakennetta mitään selkeästi jäsennettyä perinteistä painimatsia. Se ei varmasti ollut tarkoituskaan. Sen sijaan tässä riehuttiin yleisön seassa, mäiskittiin aseilla ja tarjottiin sitä Saimoun kuuluisaa ”balls to the walls” menoa. Termi roskapaini varmaan kuvaisi tätä hyvin. Siinä lajityypissä tätä voi pitää ihan onnistuneena keitoksena. Tylsää ei ollut ja jonkinlainen tolkku pysyi mukana loppuun asti, vaikka hieman sekavaakin menoa välillä nähtiin.

Spoiler: näytä

Kesto: 20:11
Voittajat: Jarrett, Abyss & AMW (Jarrett pinned Truth via Stroke)

Arvosana: ***

Three Way Ultimate X Match
Samoa Joe © VS. Christopher Daniels VS. AJ Styles
Tarvitseeko tätä edes enää pohjustaa? Tämä kyseinen kolmikko oli hallinnut suvereenisti taistelua x-divisioonan mestaruudesta melkeinpä viime kesästä saakka. Yhtä aikaa kehässä kolmikko oli ollut kahdesti: syyskuun Unbreakablessa ja helmikuun AAO:ssa. Näistä ensimmäinen oli kiistaton viiden tähden klassikko ja jälkimmäinen myös hieno, mutta toki heikompi matsi. Nyt lisämausteena oli Ultimate X-stipulaatio, joka ainakin teoriassa laittoi isokokoisen mestari-Joen altavastaajan asemaan. Tässä vaiheessa Joen voittoputki oli muuten jo 9kk mittainen ja takahuonehaastatteluissa alettiin entistä enemmän viittailla muuan Bill Goldbergin putkeen.

Toivon todellakin, että tämä jäisi kolmikon viimeiseksi kohtaamiseksi vuoden 2006 nimissä. Unbreakablen mystiset mittasuhteet saavuttanut klassikkomatsi on nimittäin alkanut mielessäni kokea inflaatiota, kun kolmikko marssitettiin nyt jo kolmatta kertaa samanaikaisesti kehään. Siitä huolimatta, että tämäkin ottelu oli oikein mainiota menoa, niin jotain uutta alkoi pikkuhiljaa kaipaamaan mestaruuskuvioihin. Kiistatta hyvä ja viihdyttävä matsi, mutta paras maku tästä purkanpalasta alkoi vähitellen haihtua.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:28
Voittaja: Christopher Daniels

Arvosana: *** ¼

NWA World Heavyweight Championship Match
Monty Brown VS. Christian Cage ©
TNA:han marraskuussa 2005 saapunut Christian Cage oli ohituskaistaa pitkin pyyhältänyt Monty Brownin ohi taistelussa NWA-vyöstä ja saavuttanut tämän palkinnon ensi yrittämällään helmikuun Against All Oddsissa. Tästä hurjistuneena alfauros olikin ollut kovassa iskussa viime viikot ja sen vuoksi ansainnut mahdollisuuden haastaa Christian tämän ensimmäisessä ppv-mestaruuspuolustuksessaan.

Sama kaksikko oli kohdannut jo joulukuussa Turning Pointissa ja silloin tuloksena oli ihan menevää kolmen tähden menoa. Samaa voi sanoa tästäkin, sillä erotuksella että laitettiin vielä rahtusen verran paremmaksi. Ehdottomasti hyvää tässä ottelussa oli sen selkeys. Jarrettin ollessa ulkona mestaruuskuvioista ei nähty sekavaa ylibookkausta ja mukamas shokeeraavia käännöksiä, vaan hyvin perinteinen pääottelu. Suorastaan piristävää vaihtelua vyökuvioissa. Ehkäpä pikkuisen parempaankin olisi voinut yltää, mutta aika lähellä Monty Brownin maksimikapasiteettia liikuttiin. Kapteeni on hieno mies, saa aina vastustajistaaan parhaat puolet esiin. Minun kirjoissani juuri nämä TNA-vuodet olivat Christianin uran hienoimpia hetkiä.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:14
Voittaja: Christian Cage (Unprettier)

Arvosana: *** ¼

Ennen kuin tv-kamerat sammuivat, niin nähtiin kehässä kunnon joukkomylläkkä. Pääottelijoiden lisäksi kehään saapuivat mm. Jeff Jarrett, Rhino, 3D, AMW, Team Canada, käytännössä puoli rosteria. Armoton turpiinmättö taukosi hetkeksi vasta kun yleisön seasta tullut Sting saapui paikalle ja supervoimillaan tyhjensi koko kehän. Jostain syystä Stingiä haluttiin mainostaa hänen oikealla nimellään Steve Bordenina ja sitä myöten pitkät nahkatakit ja kasvomaalauksetkin olivat saaneet jäädä ja hän oli kehässä kasuaalisesti farkuissa ja t-paidassa.

Monet varmasti jo luulivat ppv:n loppuvan Steve Bordenin juhliessa kehässä, mutta TNA:lla oli tarjolla vielä yksi yllätys. Tällä yllätyksellä oli nimikin. Se oli itse Stenkku, Scott Steiner! Hän teki siis tapahtuman päätteeksi ensiesiintymisensä TNA:ssa pieksemällä Stingin ja liittymällä Jarrettin armeijaan! WCW, WCW, WCW!!

Vakavasti puhuen: olihan tuo Steinerin debyytti hieno hetki, vaikka Jarrett, Sting ja Steiner yhtä aikaa kehässä ppv:n lopuksi saattaisikin tuoda mieleen erään tietyn promootion painihistoriasta.

*** Christian Cage
** Samoa Joe
* Chris Sabin

Yhteenveto: Mukava paketti, mutta tietyllä tapaa kuvioihin alkoi toivoa jotain uutta. Etenkin joukkue- ja x-divarikuviot tuntuivat polkevan pahemman kerran paikallaan. Painitasoltaan tämä tapahtuma oli sellaista tasaisen varmaa ja noin miljoona kertaa parempaa kuin viime vuoden kammottava Destination X. Terävin keihäänkärki (vähintään yksi 4:n tähden matsi) tästä uupui, ja sen vuoksi tämä ei miksikään erityisen muistettavaksi tapahtumaksi noussut. Tällaiseksi väli-ppv:ksi kuitenkin varsin hyvä suoritus. En nyt varauksetta lähtisi suosittelemaan, mutta kyllä sitä huonomminkin voi vajaan kolme tuntia elämästään viettää.


Pähkinänkuorispoilerit:
Alex Shelley VS. Jay Lethal (10:09) ***
Maverick Matt VS. Lance Hoyt (8:02) **
Team Canada VS. The Naturals )12:30) ** ½
LAX VS. James Gang (6:40) * ½
Petey Williams VS. Puma VS. Sonjay Dutt VS. Chris Sabin (14:59) *** ½ (illan paras)
AMW, Abyss & Jarrett VS. Rhino, The Truth & Team 3D (20:11) ***
Christopher Daniels VS. AJ Styles VS. Samoa Joe (13:28 ) *** ¼
Christian Cage VS. Monty Brown (17:14) *** ¼

PPV Ranking 2006
1. TNA - Against All Odds 3,03
2. TNA - Final Resolution 2,92
3. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
4. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75
5. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out

Pahoittelut, mikäli katsomis- ja kirjoittamistauko näkyy tekstin laadussa. Seuraavana onpi vuorossa suuri ja kaunis painihulluus järjestysluvultaan 22.

[Kenitys]

Hyvä arvostelu taas Kenitykseltä. Nää on ihan mukavia piristyksiä sunnuntaisiin krapula-aamuihin. :tu:

Kiitoksia. On kiva kuulla, että teksti ilahduttaa krapula-aamuna, koska silloin se ei voi olla täysin paskaa.

Voi olla että muistan väärin, mutta olisiko tätä jotenkin pohjustettu edes sillä että Triple H voitti ykköshaastajuusmatsin (Takeria vastaan?), jolla olisi ollut oikeutettu matsiin Lesnaria vastaan, mutta sitten Brock loikkasi SD!:n puolelle..

Joo, totta. Tuollahan sitä perusteltiin, mutta silti mitään virallista mestaruusottelua ei tuosta vakantista World Heavyweight -mestaruudesta käyty.

Ja päräyttävän suuret aploodit Whatille siitä, että olet vihdoin tehnyt paluun. Toivon tosiaan, että tahti pysyy jotenkin aktiivisena, koska täällä on aina mukavampaa postailla, kun on joku toinen postailemassa tasokkaita tekstejä ketjuu. Minun oli tarkoitus postata omat TNA-arvostelut nyt keskiviikkona, mutta odottelen nyt ainakin huomiselle, etten saman tien Whatin tekstiä hautaa. Hieno DX-arvostelu. Tuon ajan TNA on tosi mielenkiintoista settiä, vaikka kuviot vähän itseääntoistavia ovatkin. Odotan innolla, että pääsen niitä joskus katsomaan itsekin.