Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » La 10.11.2007 14:14

WWE - Unforgiven 2002

Selostajat: Jim Ross & Jerry "The King" Lawler (RAW), Michael Cole & Tazz (SmackDown!)

The Un-Americans vs. Booker T, Goldust, Bubba Ray Dudley & Kane
Illan avasi tämä kahdeksan miehen ottelu, kun Testin, William Regalin sekä tag team -mestareiden Lance Stormin ja Christianin joukkue kohtasi neljä amerikkalaista tyypillisessä USA vs. muu maailma -matsissa. William Regal on kotoisin Englannista, kun loput Un-Americansit edustavat Kanadaa. Matsi lähti ihan mukavasti käyntiin ja yleisö oli jo alkuminuuteilla hyvin kuumana. Yleisöä ärsytti Regalin ja Stormin ovelat eleet ja ilmeet sekä Christianin huijausyritykset. Aina, kun joku face sai iskettyä jonkun pahiksista kanveesiin, innostui yleisö todellisesti. Tunnelma kohosi koko ajan kovemmaksi ja matsissa nähtiin jatkuvasti vain hienompia ja hienompia spotteja. Loistokkaan bookkauksen avulla saatiin jokainen painija näyttämään varsin vahvalta, ja matsin loppuvaiheetkin olivat hyvin jännittävät. Ottelu oli varsin hyvä valinta openeriksi ja se jätti hyvin maukkaan maun suuhun.
Pisteet: ***+

Ric Flair vs. Chris Jericho (c), Intercontinental mestaruudesta
Kyseessähän oli kaksi maailman karismaattisimpiin painijoihin kuuluvaa miestä, jotka pystyivät painimaan hyvän matsin vaikka silmät kiinni. Odotukset olivatkin korkealla tätä ottelua kohtaan, ottaen huomioon herrojen taidot ja karisman. Ric Flair sai mukavat popit sisääntulossaan ja Jerichokin sai ihan mukavaa ääntä irti yleisöstä. Ottelu lähti tasaisella väännöllä, joka yhden rajun spotin jälkeen siirtyi Flairin hallintaan. Flair, heti hallintaan päästyään, aloittikin erittäin intensiivisesti Jerichon jalkojen telonnan, päämääränään Jerichon kivulias vääntäminen Figure Four Leg Lock-liikkeessä. Matsissa ei nähty mitään hirveän erityisiä spotteja saati tapahtumia, mutta hyvin onnistuneen loppuratkaisun ja varmojen suorituksien ansiosta se ansaitsee tähtensä. Pituutta ottelu olisi kernaasti ansainnut vielä vähintään 10 minuuttia, mutta aina ei voi saada kaikkea. Lyhyys toimikin siis suurimpana vaikuttajana tähän 'heikkoon' arvosanaan.
Pisteet: ***-

Eddie Guerrero vs. Edge
Matsin alussa yleisö oli jostain syystä melko kuollut, eikä kunnon PPV-tunnelmaan noustu. Vähitellen yleisö alkoi kuitenkin kiinnostua ottelusta. Matsissa Edge veti faceille tyypillistä 'underdog'-roolia, yrittäen nousta pinteestä huijauskeinoja käyttävää Guerreroa vastaan. Eddie käyttikin lähes kaikkia kikkoja mitä vain hänen mieleensä tuli, ja kaiken lisäksi pyysi tuomaria liittymään hänen ikiomaan kiss my ass -klubiin. Edge sen sijaan ei showboattaillut lähes ollenkaan, vaan aina hallitessaan pyrki iskemään Eddielle mitä hienompia liikkeitä, kuten Sit Out Powerbombin ja Edgecutionin. Loppuminuuteilla yleisö heräsikin kunnolla, kun saimme nauttia useista near falleista. Räjähtävän ja komean loppuratkaisun jälkeen jäi matsista oikein hyvä maku suuhun, vaikka se aluksi melko hidastempoinen ja säästeliäs olikin.
Pisteet: ***+

Billy & Chuck (SmackDown) vs. 3-Minute Warning w/Rico (RAW), Interpromotional Match
Tässä ottelussa oli vuoden 2002 kamalin ja yksinkertaisesti huonoin storyline, joka on muun muassa saanut paikkansa Online World of Wrestlingin Hall of Shameen. Näihin aikoihin SmackDownin toimitusjohtaja Stephanie McMahon oli riidoissa Raw'n toimitusjohtajan, Eric Bischoffin, kanssa. Kaikki alkoi Billyn ja Chuckin pahamaineisista 'häistä', joissa pappina toiminut ja vanhuksen maskiin komistautunut Eric Bischoff yllätti Stephanien, Billyn ja Chuckin riisumalla naamionsa ja määrätessään hänen 'henchmanit', Roseyn ja Jamalin käymään smackdownilaisten kimppuun. Seuraavan viikon Raw'ssa Bischoff sitten lupasi tarjota SD:n homohäiden vastineeksi Raw'ssa "hot lesbian actionia", eli livelesboseksiä. No, pian Eric Bischoffin ympäröitiin useiden kapinallisten "lesbojen" toimesta, jotka vaativat oikeutta naisille. No, yksi näistä naisista paljastui sitten Stephanie McMahoniksi, joka potkaisi Bischoffia munille ja jätti tämän Billyn ja Chuckin kynsiin. Eikä tässä vielä kaikki: Billyn ja Chuckin entinen manageri Rico siirtyi 3MW:n leiriin, ja ottelussa oli hurjat panokset: mikäli Billy ja Chuck voittaisivat, pussaisi Eric Bischoff Stephanie McMahonin takamusta, mutta jos 3-Minute Warning voittaisi, tulisi Stephanie tähdittämään HLA-segmentin Unforgivenissä... Tämä oli 3-Minute Warningin ensimmäinen 'virallinen' ottelu WWE:ssä (house show-esiintymisiä ei huomioitu). 3MW:hen kuului Jamal (joka tunnetaan nykyään paremmin Umagana) ja Rosey, jotka ovat molemmat samoalaisia. Billy Gunnille (painii TNA:ssa nimellä Kip James) ja Chuck Palumbolle tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen virallinen ottelu. Kuitenkin, matsi oli kaikesta huolimatta ihan mukavaa kamaa, joskin se saattoi johtua ottelun lyhyydestä, jonka ansiosta Billyyn ja Chuckiin ei ehtinyt kyllästyä. Toki yleisökin oli hyvin mukana, sillä ottelun lopputulos kiinnosti heitä kovasti. Plussaa täytyy antaa Ricolle hyvästä myymisestä, ja ottelun varsin kiitettävällä bookkaukselle.
Pisteet: **½

Rob Van Dam vs. Triple H (c), maailmanmestaruudesta
Ottelu lähti käyntiin mukavasti vuorottaisilla hallintaosuuksilla, kunnes siirryttiin nauttimaan ketjupainista ja tekniikkapainista muutenkin. Nähtiin nopeita arm drag-vaihdoksia ja side headlockeja, eikä vauhti pysähtynyt hetkeksikään. Myös todella suuria spotteja nähtiin RVD:n toimesta, kuten hänen hurja Sommersault kehästä ulos, jonka HHH väisti ja näin ollen RVD tippui kehästä voltilla kehän ulkopuolelle selälleen. Yleisö oli tosi hyvin ottelussa mukana alusta loppuun, josta täytyy antaa rutkasti plussaa. Tämä oli tosiaan RVD:n lähes ainoita otteluita maailmanmestaruudesta WWE:ssä, ja erinomaisesti hän siitä suoriutuikin. Nähtiin tyypilliseen RVD-tyyliin komeita kierrepotkuja, ilmavia suorituksia ja uskomatonta myymistä. Eipä Hunterikaan täysin tohelo ottelussa ollut, vaan paini matsissa erittäin kiitettävästi ja loi matsiin hienoa tuntua ilmeiden ja 'body languagen' muodossa. Isot spotit eivät kuitenkaan jääneet vaan siihen Sommersaultiin, vaan RVD teki myös hurjan Flying Cross Bodyn, Five Star Frog Splashin ja Flying Thrust Kickin. Matsissa nähtiin siis rutkasti hienoja spotteja, hyvää, nopeaa painia sekä kunnon tunnelmaa. Kaiken kruunasi loistava bookkaus, ja todistettiimpa tässä yksi 2000-luvun merkittävimmistä heel-turneista sekä Earl Hebnerin yksi pahimmista bumpeista ikinä. Hieno ottelu.
Pisteet: ****+

Trish Stratus vs. Molly Holly (c), naisten mestaruudesta
Trish ja Molly osasivat molemmat painia ihan kiitettävästi. Siispä odotukset olivatkin melko korkealla tätä ottelua katsoessani. Harmi vain, että yleisö oli lähes täysin kuollut loistavan maailmanmestaruusmatsin ja siinä tapahtuneen voimia vieneen heel-turnin jälkeen. Tässä matsissa ei kuitenkaan mitään heel-turneja nähty, vaan ihan mukiinmenevää painia muutamien yllättävän hienojen spottien kera. Mitään ihmeellistä tarinaa emme tässä matsissa todistaneet, mitä nyt perus underdog-kaavalla matsi vietiin läpi. Trishin ja Mollyn suoritukset olivat kuitenkin niin puhtaita, vaikka yksi botchi ottelussa nähtiinkin, etten voi olla antamatta tälle ottelulla kahta ja puolta tähteä. Rahkeita olisi ollut parempaankin, jos yleisö olisi ollut kunnolla mukana.
Pisteet: **½

Kurt Angle vs. Chris Benoit
Kurt Angle ja Chris Benoit olivat ehdottomasti vuonna 2002 maailman parhaat tekniikkapainijat, joten tämä oli tekniikkapainin ystäville se oma "Andre vs. Hulk". Anglen ja Benoit'n riita alkoi siitä, kun Benoit'n kanssa joukkueena paininut Angle joutui Rikishin Stink Facen uhriksi, Benoit'n vain nauraessa taustalla. Seuraavalla viikolla Angle piteli Benoit'n käsiä otteessaan siten, että Rikishi teki Stink Facen nyt Benoit'lle. Tästäpä Chris Benoit suuttui ja haastoi Anglen otteluun. Suureksi harmikseni yleisö oli vielä kuolleempi kuin naisten mestaruusottelussa. No, ehkä heillä oli nyt syytäkin olla kuollut, sillä kohtaaminen oli heel vastaan heel. Minua pahis vs. pahis -tarina ei kuitenkaan yhtään haitannut, päinvastoin. Angle ja Benoit vetivät roolinsa täydellisesti, kisaillen jokaista konnankonstia käyttäen. Välillä yleisö tahtoi hurrata Anglelle ja välillä Benoit'lle, mikä oli mielenkiintoista seurattavaa. Itse matsi olikin laadultaan... uskomaton. Jos RVD:n ja Hunterin matsissa nähtiin hyvää ketjupainia, tässä nähtiin taivaallista ketjupainia, uskomattoman todentuntuista vääntöpainia, hienoja spotteja ja hieman jopa rehtiä urheiluhenkeäkin. Nähtiin useita heittoja, kuten German Suplexeja ja kulman päältä heitettyjä Belly to Belly Suplexeja. Jopa yleisökin heräsi erään Release German Suplexin jälkeen, ja loppuun asti se pysyikin kuumana. Jos olimme nähneet jo lennokkaita suorituksia (kuten Benoit'n Swandive Headbutt), uskomatonta ketjupainia, täydellisyyttä hiovaa tekniikkapainia, mielenkiintoisia spotteja ja uskomatonta tarinan luontia: saimme todistaa loppuminuuteilla erittäin jännittävän ja hienosti toteutetun Crossface/Angle Lock -vaihtelun. Loppuun asti meno oli mitä mahtavinta, ja nähtiinpä ihan loppusekunneilla jopa aivan uusi temppu. Loppuratkaisusta vielä lisää plussaa, joka oli räjähtävä ja kertakaikkisen hieno. Olisin antanut tälle ottelulle helpostikin paremman arvosanan jos yleisö olisi ollut kuumana alusta loppuun ja ottelulla olisi ollut hieman parempi feudi alla sekä matsilla pituutta sellainen 10 minuuttia enemmän.
Pisteet: ****

The Undertaker vs. Brock Lesnar (c), kiistattomasta mestaruudesta
Vihdoinkin tuli illan pääottelun aika. Brock Lesnar oli tässä vaiheessa uraansa voittamaton (häntä ei oltu kertaakaan selätetty tai laitettu luovuttamaan) ja hänellä oli vielä Paul Heyman managerinaan. Lesnar oli jyrännyt tieltään Hardyn veljekset, RVD:n, Hulk Hoganin ja The Rockin. Jos Hogan ja The Rock tarjosivat Lesnarille uskomatonta haastetta, sitä varmasti tulisi tarjoamaan myös The Undertaker. Feudi lähti käyntiin hyvin henkilökohtaisista syistä, kun Brock meni koskemaan Undertakerin vaimon mahaa, eli samalla Undertakerin vauvaa. Undertaker tulistui tästä suunnattomasti ja pian matsi olikin jo sovittu. Itse matsissa luotiin hienoa tarinaa, kun The Undertakeria bookattiin erittäin vahvana ja voittamattoman tuntuisena überfacena, johon Brock Lesnarilla sitten meni hermot. Lesnar näyttelikin turhaantumistaan hyvin, potkien teräsportaita ja käyden erittäin kuumana. Ottelu oli laadultaan hyvä. Siinä nähtiin alkuun viihdyttävää pystypainia muutamien spottien siivittelemänä, myöhemmin varsin menevää tekniikkapainia ja lopuksi tietysti tällaiseen otteluun kuuluvat finisher-sessiot. Se, mikä tarinan ja loistavan bookkauksen ohella teki tästä ottelusta mainion, oli yleisö. Myös Paul Heymanilla oli näppinsä pelissä arvosanan parantamiseksi: hän työskenteli paremmin kuin hyvin Undertakeria härnätessään. Plussaa täytyy antaa myös tavasta, miten liikkeet myytiin. No-sellaukseen ei törmätty, ja matsissa oli muutenkin havaittavissa todellinen all out -meininki. Yksi asia ottelussa kuitenkin pilasi arvosanaa. Matsissa nähtiin nimittäin erittäin typerä lopetus, joka sai yleisönkin sekaisin raivosta. Tämä oli ehkä feudin kannalta järkevä ratkaisu, mutten vastaavia tahtoisi ainakaan PPV:iden pääotteluissa nähdä. Onneksi PPV:n lopussa nähtiin yksi hieno hetki, joka hieman pelasti arvosanaa. Erinomainen matsi tyhmästä lopetuksesta huolimatta.
Pisteet: ****

Unforgiven 2002 pisteet: * * * *

Tämä PPV on yksi parhaista PPV:istä mitä olen nähnyt. Tässä ei ehkä nähty yhtään viiden tähden koitosta, mutta vähintään kolme must-see -matsia. Suosittelen tätä kaikille.
Viimeksi muokannut enska, Pe 07.03.2008 20:14. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Pe 07.03.2008 19:58

WWE - No Way Out 2008

Selostajat: Jim Ross & Jerry Lawler (RAW), Michael Cole & The Coach (SmackDown!), Joey Styles & Tazz (ECW)

CM Punk vs. Chavo Guerrero (c), ECW Championship
PPV:n opener-matsina nähtiin tämä Punkin ja Chavon ECW-mestaruusottelu. Kaikki alkoi siitä, kun Chavo Guerrero hyökkäsi Punkin kimppuun eräässä joulukuisessa ECW on Sci-Fi -jaksossa. Siitä lähtien Chavo oli jahdannut Punkin hallussapitämää ECW:n mestaruutta, tuloksetta. Lopulta hän kuitenkin onnistui siinä Edgen avulla ja tästäkös vasta Punkin ja Chavon feudi sai tulta alleen. Itse matsi oli – kuten odottaa saattoi – täynnä varsin hyvälaatuista painia. Ottelun aikana nähtiin lennokkaita liikkeitä, hienoja suplexeja, stiffejä potkuja ja useita near fall -selätysyrityksiä, eikä sen aikana tullut kertaakaan tylsää. Ainoat miinukset – jotka tosin olivatkin aika isoja miinuksia – mitkä ottelun arvosanaa laskivat, olivat hiljainen yleisö ja ottelun lyhyt pituus. Ihan mukava opener tämä kuitenkin oli tälle mukavalle PPV:lle.
Pisteet: ***-

The Undertaker vs. Batista vs. MVP vs. Finlay vs. The Great Khali vs. Big Daddy V, Elimination Chamber Match
Elimination Chamber -matseissa on aina sitä tiettyä tunnelmaa, joka luo ottelusta kuin ottelusta mielenkiintoisen. Vaikka tässäkin matsissa nähtiin The Great Khalin ja Big Daddy V:n tyylisiä huonoja painijoita, oli meno juuri tämän Elimination Chamber -matsimuodon sekä muutaman hyvän painijan tekemien suorituksien avulla hienoa katseltavaa. Ottelun panoksena oli paikka WrestleMania 24 -PPV:n pääotteluun ja varteenotettavia ennakkosuosikkeja löytyi ainoastaan kaksi kappaletta: The Undertaker ja Batista. Matsi alkoikin Batistan ja Undertakerin välisellä viisiminuuttisella, mikä oli, kuten aina, hemmetin hienoa katseltavaa – kiitos Undertakerin ja Batistan loistavien yhteistyökemioiden. Ottelun toiminta keskittyikin alusta loppuun 'Takerin ja Batistan ympärillä, mikä oli mielestäni varsin mielenkiintoista seurattavaa. Jokaisen EC-ottelun tapaan tässä koitoksessa nähtiin verta, useita lopetusliikkeitä, isoja spotteja ja jännittäviä hetkiä. Ottelusta yllättävänkin hyvän teki vielä se, että huonot painijat bookattiin ottelussa loistavasti. Lisää plussaa matsi sai hienosta lopputaistelusta ja kuumasta yleisöstä.
Pisteet: ***

Ken Kennedy vs. Ric Flair, Career Threatening Match
Ottelun Career Threatening -stipulaatio koski tietysti Ric Flairia. Flair oli jo monen kuukauden ajan joutunut pistämään uransa likoon erilaisia vastustajia vastaan, mutta kuin ihmeiden kaupalla hän oli aina onnistunut selviytymään otteluista voittajana. Tähän PPV:hen hänet haastoi pienessä pimennossa ollut Ken Kennedy, joka tekikin PPV:tä edeltäneessä Raw'ssa pelkurimaisen ja Jim Rossin mukaan sydämettömän teon pistämällä Ric Flairin jo huonokuntoisen polven vielä vaan pahempaan kuntoon. Tässä PPV-ottelussa Kennedy sitten keskittikin kaikki hyökkäyksensä Flairin kipeään polveen, tehden tälle muun muassa erilaisia Dropkick-potkuja ja Bret "The Hitman" Hartin bravuuriliikkeen, Figure Four Leg Lock around the Ring Post -submisson-otteen. Polviin kohdistuneiden iskujen lisäksi nähtiin tässä ottelussa rutkasti showboattailua, joka oli kovinkin viihdyttävää seurattavaa. Loppuhetketkin olivat hienoja, joten pidin ottelusta melkoisen paljon. Harmi vaan, että itse kehätoiminta oli välillä vähän varovaista ja ottelu jäi kovin lyhyeksi.
Pisteet: ***-

Rey Mysterio vs. Edge (c), World Heavyweight Championship
Mysterion ja Edgen feudi alkoi Mysterion voitettua ennen Royal Rumble -PPV:tä SmackDownissa pidetyn Beat the Clock -turnauksen. Mysterio kohtasikin Edgen Royal Rumblessa, mutta hyvän taistelun jälkeen joutui kuitenkin häviämään Edgen tekemän Spearin takia. Ottelun lopputulokseen vaikutti myös Vickie Guerreron, Edgen silloisen kayfabe-naisystävän, sekaantuminen. Feudi saikin jatketta juuri tuon Vickien sekaantumisen ansiosta, sillä Mysterio oli tällännyt häntä 619-potkulla takaraivoon vahingossa. Edge ei voinut sulattaa tapahtunutta ja pian No Way Out -PPV:n korttiin sovittiinkin jo tämä mestaruusmatsi... joka tosin kärsi Rey Mysterion revenneen hauislihaksen aiheuttamista vaivoista. Pituutta tällä lyhyellä, hienoja liikkeitä tarjonneella ottelulla olikin vain noin kuutisen minuuttia, ja ottelun arvosanaa laski sen päättyminen kuin seinään.
Pisteet: **-

John Cena vs. Randy Orton (c), WWE Championship
Cenan ja Ortonin sota syttyi jo vuoden 2007 SummerSlam-PPV:tä edeltäneissä Raw-lähetyksissä. Miehet taistelivat silloin Cenan hallussa olleesta WWE-mestaruudesta, josta he sitten painivatkin niin SummerSlam- kuin Unforgiven-PPV:ssäkin. Tulisen feudin aikana nähtiin vaikka mitä, joista ehkäpä likaisin temppu oli Randy Ortonin potku John Cenan isän päähän. Syy siihen, miksi Orton ja Cena sitten ottivat tässä PPV:ssä yhteen, juurtaa tämän vuoden Royal Rumble -PPV:hen. John Cena teki kyseisessä PPV:ssä yllätyksellisen paluunsa ja kaiken lisäksi onnistui voittamaan koko RR-ottelun. Vaan perinteisen WrestleMania-ottelun sijaan Cena halusi painia Ortonia vastaan jo No Way Outissa ja matsi sovittiin. Ottelussa olikin hyvän storylinensä ansiosta varsin kuuma yleisö, mikä tuotti ainakin minulle mielihyvää. Kehätoimintakin oli mukavan kovatasoista Cenan ja Ortonin suorittaessa toisilleen heidän tutuksi tulleita signature-liikkeitään. Jännitystä otteluun luotiin muutaman count out -leikittelyn, submission-vääntöjen ja muutamien near fall -selätysyrityksien muodossa... vaan silti matsista puuttui sitä jotain. Siinä ei ollut yhtään niin intensiivistä menoa kuin tällaisen storylinen omaavalta ottelulta olisi odottanut, vaan miesten lyönnitkin näyttivät lähinnä joiltain hipaisuilta. Eikä se kehätoimintakaan nyt loppujen lopuksi mitään taivaallisilla suplexeilla ja hienoilla ketjupainisessioilla väritettyä platinaa ollut. Kuuma yleisö, keskiverto painimatsi, tyhmä lopetus.
Pisteet: ***-

Triple H vs. Shawn Michaels vs. Chris Jericho vs. Jeff Hardy vs. Umaga vs. JBL, Elimination Chamber Match
Aivan kuten illan aikaisemmassakin Elimination Chamber -matsissa, tässäkin oli panoksena mestaruusmatsi WrestleMania 24 -PPV:hen. Tällä kertaa nähtiin kuitenkin SmackDown-brändiläisten sijaan Raw-brändin osanottajia, joista kolme, HHH, HBK ja Y2J, olivat oikeita Elimination Chamber -konkareita. Odotettavissa olikin kunnon hieno ottelu, josta ei puuttuisi sitten mitään... mutta odotukseni eivät valitettavasti täyttyneet täysin. Olihan ottelussa taitavaa ketjupainia Shawn Michaelsin ja Chris Jerichon tarjoamana, tiukkaa brawlausta alá JBL ja Triple H, varsinaista tuhoa Umagan toimesta ja hienoja spotteja Jeff Hardyn tekemänä, mutta silti tästä puuttui se tarina, joka teki aikaisemmasta Elimination Chamber -ottelusta niin hyvän ottelun kuin sen painijoilla olisi ikinä voinut saada aikaan. Ehkäpä tässä ottelussa häiritsi se pienoinen hätiköinti... koko ajan täytyi tapahtua ja sattua. Kokonaisuudessaan pidin ottelusta kuitenkin aika paljon. Varsinkin Umaga oli ottelussa todellisissa liekeissä hänen piestessä kaikista vastustajistaan luulot pois ihailtavan intensiivisillä hyökkäyksillä. Katsomisen arvoinen matsihan tämä oli ihan ehdottomasti, mutta samanlaista täydellisyyttä, jota nähtiin muun muassa kaikkien aikojen ensimmäisessä Elimination Chamber -matsissa, ei nähty.
Pisteet: ***

No Way Out 2008 -PPV:n pisteet: * * * -

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Pe 07.03.2008 22:15

Ettei enska jäisi aivan yksin näiden arvosteluidensa kanssa...

2006 vuonna nähtiin tuttuun tapaan loistelias WrestleMania, mutta monet PPV:t olivat pettymyksiä. Sen vuoksi tällaiselta pieneltä tapahtumalta kuin Unforgiven ei etukäteen voinut odottaa mitään suurta. Mutta toisin kävi.

Unforgiven 2006
From Toronto, Canada

Intercontinental Championship
Johnny Nitro© w./Melina vs. Jeff Hardy


Tämä oli Intercontinental tittelin viimeisintä "kulta-aikaa". Nitro, Carlito, Benjamin ja Jeff Hardy taistelivat siitä tulisesti. Tämän matsin takana ei ollut pitkää storylinea. Jeff palasi WWE:hen syyskuun alussa ja hänet nimettiin/ansaitsi (?) ykköshaastajuutensa. Tässähän on vastakkain kaksi perin taitavaa miestä ja ottelukin oli hyvä. Morrison keskittyi ottelun aikana ground workiin ja Hardyn jalan murjomiseen, Jeffin tuttuun tyyliin hakiessa ratkaisua high risk liikkeillään. Aivan kuten kaikissa hyvissä matseissa loppua kohden tahti tiivistyi ja Nitro selvisi jopa Swanton Bombista. Ainoa ottelun arvosanaa haittaava tekijä on typerä lopetus. Se vaikutti ottelun luonteeseen nähden aivan turhan heppoiselta. Tästähän tämä feudi tosissaan jatkui ja näiden miesten välillä saatiin todistaa mm. upea ladder ja cage match.

Arvosana: ***

John Cenan "Marine" elokuvaa mainostetaan.

Smackdownin GM Theodore Long istuu piippuhyllyllä ja hieroo käsiään yhteen. Mikäli John Cena ei tänään voita WWE:n mestaruutta hän siirtyy seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Smackdowniin.

Singles Match
Kane vs. Umaga


Monien mielestä WWE:n kaksi taitavinta superheavyweightiä vastakkain. Umaga oli jyrännyt huhtikuusta tänne asti voittamattomana, mutta tällä kertaa hänen edessään seisoi Big Red Machine. Armando kerää hurjat popit prematchissa huutamalla nimensä. :lol: Ottelu on stiffiä brawlia maustettuna muutamalla komealla (high flying) liikkeellä. Nimenomaan hyvää brawlia. Valitettavasti tämäkin ottelu kärsii kehnosta lopetuksesta, joka kerää buuauksia yleisöltä, mutta se oli kaikin puolin järkeen käypä ratkasu, joten en kehtaa siitä sen enempää itkeä.

** 1/2

Mr. McMahon ja Shane valmistautuvat backstagella Hell in a Cell otteluunsa.

World Tag Team Championship
Spirit Squad© vs. Highlanders


Tämä oli cardissa pelkkänä täytteenä. Tietysti joku voi pitää positiivisena, että vöitä ylipäätään puolustettiin, mutta eipä tästä mitään jälkipolville kerrottavaa jäänyt. Pituuttakin tällä oli liikaa, yleisö täysin kuollutta. Ottelun lopussa kehän ulkopuolella häärivät miespuoliset cheerleaderit puuttuvat rajusti ottelun kulkuun.

*

2-on-3 Hell in a Cell Match
D-Generation X vs. The McMahons&Big Show


Tästä ottelusta ei ainakaan taustatarinaa puuttunut. Feudi alkoi Shawn Michaelsin ja Mr. McMahonin välisenä jo vuoden 2005 lopussa, johtaen miesten no holds barred otteluun WrestleManiassa. McMahon jatkoi HBK:n vainoamista vielä Backlashissa ja siitäkin eteenpäin buukaten häntä mahdottomiin 4 vs. 1 otteluihin. Kesäkuussa se sitten tapahtui: Michaelsin taistellessa yksin koko Spirit Squadia vastaan Triple H ilmestyy paikalle Vincen suureksi hämmästykseksi. HBK&HHH tuhoavat koko pelleviisikon ja heittävät McMahonin suuntaan tutut "suck it" tauntit. SummerSlamissa nähtiin tag team ottelu Shane&Vince vs. DX, jonka HBK&HHH hoisivat kotiin huolimatta McMahonien värväämistä apureista. Feudin aikana nähtiin monia hauskoja ja totuuden nimissä myös vähemmän hauskoja segmenttejä. Feudi muuttui vakavempaan suuntaan, kun McMahon palkkasi isoimman ja pahimman apurin, mitä vain WWE:stä löytyi. Ylivoimaisen ECW:n mestarin The Big Show'n. Ennen Unforgivenia DX joutuikin feudissa altavastaajan asemaan.

HIAC ottelu tagottelu on vähän outo idea, mutta tämä kyllä toimi. DX hoiteli heti alussa Big Show'n muutamalla low blow'lla ja vain muutaman minuutin jälkeen Vince&Shane olivat saaneet kuuluisan "crimson maskin". Big Show'n toivuttua McMahonit saivat yliotteen ja ennen pitkää veri valui vuolaasti myös Hunterin ja Shawnin kasvoilla. Häkkiä, tuoleja, portaita, jopa ruuvimeisseliä käytettiin tässä ottelussa brutaalisti aseina. Nähtiinpä tässä ottelussa jopa Shane McMahonin vakiospotti "coast to coast", joka oli tällä kertaa harvinaisen komea. Puolisen tuntia kestäneen verilöylyn loppupuolella Triple H kietoo terästuolin Shanen kaulan ympärille ja HBK iskee elbow dropin! Shanen suusta vuotaa verta ja hän näyttää suorastaan pelottavan loukkaantuneelta. Mies tärisee ja silmät seisovat päässä. Tämän jälkeen Show koettaa murskata HHH:n kallon teräsportailla, mutta kampituksen jälkeen saakin maistaa rajua chair shottia ja hetken päästä Sweet Chin Musicia. DX:sta kun on kyse, niin nähtiinhän tässä sitten vielä ihanaista Big Show'n hanuria ja sitä hyödynnettiin Kiss My Ass klubin hengessä. Ottelun jälkeen sekä Vince että Shane lähtevät paareilla pois. Olipahan brutaali matsi, jossa omasta mielestäni mentiin jo hieman liian pitkälle. Mutta eipähän jäänyt epäselvyyttä voittajasta.

****

Women's Championship
Lita© vs. Trish Stratus


Monen vuoden ajan Lita&Trish = WWE:n naisten divisioona. Tämä oli heidän viimeinen ottelunsa ja Trishin viimeinen ottelu. Piste. Storylinessa Trish oli päättänyt lopettaa uransa ja kertoi siitä parhaille ystävilleen. Jostain Lita oli kuitenkin kuullut tämän ja vuoti tiedon välittömästi WWE.comiin. Tämä suututti Trishin ja hän haastoi Amyn vielä kerran otteluun naisten mestaruudesta. Haaste hyväksyttiin.

Trish saa kotikaupungissaan Hogan popit. Tämä onkin varsin loistava naisten ottelu. Trish ja Lita tappelevat kuin äijät ja kehäpsykologiaa ja yleisön tunnelmaa myöten kaikki on kunnossa. Countereita nähdään todella paljon, koska naiset tuntevat toisensa niin hyvin. Tämä ei tosiaan ollut mikään "catfight" vaan ihan oikea painiottelu. Matsissa nähtiin mm. Litan missattu moonsault, twist of fate, useita epäonnistuneita stratusfaction yrityksiä, chick kick ja yleisön sekaisin saanut lopetus. Tällaista naisten painin pitäisi olla.

*** 1/2

Randy Ortonin haastattelu: "Nothing has changed. Trish Stratus is still a bitch. And tonight I'm gonna make Carlito mine". Halpaa heattia.

Singles Match
Carlito vs. Randy Orton


Tässä ottelussa Carlito todistaa, että ansaitsisi enemmän, mitä hän nykyään saa. Yleisö ei ole niin tulessa kuin kahdessa aiemmassa matsissa, mutta onhan se ihan ymmärrettävää. Vaikka kumpikaan ottelija ei mikään painijumala ole, niin mukavan matsin nämä kaksi nuorta miestä saivat aikaan. Carlito esitteli monia harvoin tekemiään high flying-liikkeitä ja vahingossa tälläsi Springboard Moonsaultilla Ortonin huulen halki. RKO:lla ja Backstabberilla leikittely oli mehukasta katsottavaa. Ottelu tosin loppuu kuin seinään. Sinällään hyvä ratkaisu, mutta Orton/Carlito feudista olisi saatu enemmänkin irti. Mukava välipala ennen illan pääottelua.

***

TLC Match for the WWE Championship
Edge© vs. John Cena


Edgen ja Cenan feudi alkoi vuoden ensimmäisenä viikonloppuna New Years Revolutionissa Edgen ikimuistoisen salkun lunastuksen yhteydessä. Kolme viikkoa myöhemmin Cena kuitenkin regainaisi tittelinsä Royal Rumblessa. Heti Wrestlemanian jälkeen feudi uudelleensytytettiin Backlashin loistavan triple threatin Cena vs. Edge vs. HHH muodossa. Feudi jätettiin taas "hautumaan", mutta se syttyi jälleen uudestaan, kun Edge spearasi Cenan pöydän läpi One Night Standissa maksaen Cenalle mestaruuden. Heinäkuun alussa Raw'ssa todistettiin triple threat ottelua RVD vs. Edge vs. Cena WWE:n mestaruudesta. Cena iski RVD:lle FU:n ja oli 3-countia vaille mestari, kunnes Edge jyräsi Cenan kumoon mestaruusvyön avulla ja selätti RVD:n tullakseen jälleen kerran WWE:n mestariksi. Tämän jälkeen miehet tappelivat vielä Saturday Nights Main Eventin ja SummerSlamin läpi. Slamiss a Edge säilytti mestaruutensa tyrmäämällä Cenan nyrkkiraudalla tajuttomaksi tuomarin selän takana. Tämän vuoksi Cena vaatikin vielä yhtä matsia. Edge suostui tähän kahdella ehdolla 1.) Cena lähtee Raw'sta jos häviää ottelun 2.) Hän päättää missä matsi käydään ja millainen matsi on kyseessä. Cena suostuu. Seuraavalla viikolla Raw'ssa Edge murjoo Cenan käyttäen tikapuita, tuoleja ja pöytiä. Sen jälkeen hän promoaa Cenan kaatuneen ruhon ääressä, että matsi käydään HÄNEN kotikaupungissaan Torontossa ja ottelutyyppi on TLC. Ottelu, jota Cena ei ole urallaan otellut ja ottelu, jota Edge ei ole koskaan hävinnyt. Onko Cenalla mitään mahdollisuuksia? 8)

One Night Stand pois lukien Cena ei ole koskaan saanut näin kovaa heattia. Ottelu alkaa geneerisesti Cenan head lockeilla ja shoulder blockeilla, mutta uskokaa tai älkää tästä kehittyi yksi vuosikymmenen suurimmista klassikoista. HIAC:n ollessa "vain" spoteilla höystetty verilöyly, niin tässä oli jotain vielä sen lisäksi. Tunnetta ja kemiaa ottelijoiden välillä. Syvä viha paistoi läpi jokaisesta liikkeestä, jokaisesta chair shotista. Kaikki tehtiin astetta stiffimmin mitä yleensä. Pöytiä tässä matsissa ei todellakaan säästelty, niitä tuhottiin jotain viiden ja kymmenen kappaleen väliltä. Yleisö oli aivan tulessa ja räjähti jokaisesta liikkeestä. Kumpikin soturi otti miehekkäästi bumppia ja monta kertaa ennen todellista lopetusta uskoin ottelun olevan ohi. Lopussa nähtiin Litan sekaantuminen ja legendaariset pöytäbumpit.

Yhteenveto: Tästä ottelusta ei puuttunut mitään: Otteluun johtanut storyline oli parhaita vuosiin, kaksi taitavaa miestä vastakkain, joidenka kemiat toimivat loistavasti, tulikuuma yleisö, ottelulla pituutta tarpeeksi, monia ennennäkemättömiä bumppeja ja timantinkova lopetus.

*****

KOKO PPV

Vaikka cardissa olikin tuo täydellisen epäkiinnostava Spirit Squad/Highlanders ja vaikka parin matsin lopetus oli mielestäni typerä, niin silti pystyn tälle PPV:lle antamaan niinkin korkean arvosanan kuin....

**** 1/2

EDIT: Matsien keskiarvo: 3,14
Viimeksi muokannut What, Ti 07.07.2009 14:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Supa
Viestit: 243
Liittynyt: La 02.12.2006 18:37
Paikkakunta: Kellokoski

Viesti Kirjoittaja Supa » Su 09.03.2008 12:53

Minäkin sain viimein jälkijunassa katsottua tuon No Way Outin, sekin tuli MAXlta 23.30-02.00, eli minulle melko myöhään. Kokonaan katsoin kuitenkin, ja nyt nähdään mitä tästä oikein muistan. Yllätyin kuitenkin.

CM Punk vs. Chavo Guerrero
Ottelu oli melko keskinkertaisesti rakennettu, eikä herättänyt ainakaan allekirjoittaneelle mitään oikeasti suurempia tunteita, eikä yleisökään hirveän kuumana käynyt. Kuitenkin openeriksi illan paras valinta. Ei kuitenkaan ollut mikään hidas brawlaus, vaan kyllä kehässä nähtiin ihan kivaa ja nopeaa toimintaakin. Siihen se sitten lähinnä jääkin. Mitään erikoista tämä ottelu ei tarjonnut, varmaan yksi pääsyistä tähän on se, että Punk ja Chavo ovat kohdanneet ennen tätä matsia jo lukuisia kertoja. Se syö ottelun laatua, sillä tämä ainakaan ei muutakuin hiuskarvan verran erottunut joukosta. Perus opener, sai yleisöä vähän lämpenemään loppuiltaa varten, mutta sanotaanko ettei todellakaan mikään MOTN ottelu. Muutama ihan kiva potku, liike ja kikka, mutta siihen se sitten jääkin. Chavo ei vain sovi edes näin korkealle kortissa. Lisäksi omasta mielestäni lopetus kusi hieman. Vähän turhan helpon oloisesti irtosi lopussa voitto, antoi häviäjästä huonoa kuvaa. Kuitenkin, hyvä Tv-ottelu, eriasia erikseen minkätasoinen PPV-ottelu oli. Ei vain iskenyt minulle. Same old shit.
**+

Elimination Chamber : SmackDown!

Sinänsä yllätyin hieman tämän ottelun ajankohdasta. Olisin olettanut edes olevan kahden tai kolmen viimeisen joukossa. Kuitenkin, kyseisessä ottelussa oli siis mukana Batista, Undertaker, Big Daddy V, The Great Khali, Finlay ja MVP. Tämä oli minulle suuri yllätys, samalla ehkäpä Match of The Night. Ainakin ottelun jälkeen oli sellainen fiilis ettei tuosta enää oikeasti voi parantaa tämän illan aikana. Erikoista kyllä, ottelun ennakkoluulot olivat päinvastaiset. Odotin hidasta ja hikistä slugfestiä, jossa pääosissa Viscera, The Great Khali ja Batista, mutta toisinpa kävi. Voisipä melkein kehua bookkaustiimiä melko järeällä kädellä, sillä ottelu oli nerokkaan toimivasti rakenneltu melkeinpä kahden painijan ympärille. Josta päästäänkin toiseen asiaan. Batistan suoritus tässä ottelussa oli yllättävän hyvä. Yksi miehen parhaista suorituksista tänä ja viime vuonna. Siitä plussaa. En tiedä johtuiko kantajista vai väsymyksestä, mutta Batista loisti ottelussa edukseen. Tietty sitä nosellausta ja hitautta lukuunottamatta, mutta yleisesti meni aikas hyvin. Itse ottelu oli sellainen perus Elimination Chamber: Brawlausta, metallia, finishereitä ja pikkuisen verta. Tunnelma oli lähes katossa kuitenkin koko ottelun ajan, sitä piti yllä jatkuva toiminta. Kuten jo sanoin, bookkaus toimi. Se sai jopa The Great Khalin ja BDV:n esiintymään edukseen. Miesten lyhyehköt esiintymiset olivat painijoiden taitoihin suhteutettuna piristävän laadukkaita. MVP oli varmaankin anut, jonka suoritukseen petyin tänään. Kehä psykologiassa olisi toki ollut hiomista, mutta eipä kehässä ollut kuin Finlay ja Undertaker, joilla asiasta oli edes vähän hajua. 'Taker teki samalla todella hallaa muiden uskottavuudelle, ja loi omaansa. Ehkei sitä siinä vaiheessa tajunnut, mutta 'Taker ei jäänyt kanveesiin kolmeksi sekunniksi vaikka miehelle tehtiin varmaankin kuusi-seitsemän finisheriä. Minkälaista tehokkuuden kuvaa tuo finishereistä antaa? Lopputaistelu oli varmaankin se mikä nosti ottelun arvoa eniten. Siis se Finlay, 'Taker ja Batista kuvio siinä lopussa. Todella laadukasta ja nopeaa painia, tunnelma nousi viimeistään tässä vaiheessa kattoon. MOTYN ehdottomasti. Sai sellaisen pienen "Big Match" tunnelmankin kuntoon.
***+

Kennedy vs. Ric Flair.
Tämä ottelu oli illan turhin ja yhdentekevin. Kuka oikeasti uskoi missään vaiheessa että Kennedy voittaisi? Ottelu oli siis niin hyvin rakennettu, kehän ulkopuolella, kuin kehässäkin. En pitänyt ottelusta lainkaan. Johtuuko sitten siitä että pidän Kennedyä yhä painitaidottamana keskivertospeedokundina, jolta puuttuu oikeastaan kaikki, mitä menestykseen ja suosioon tarvittaisiin. Paha sanoa. Ottelu herätti ylläolevan matsin jälkeen hieman tylsyyttä ja sitä fiiliksen puutetta. Rakentelu ennen matsia oli kehno, Kennedy ei todellakaan ollut edes lähellä sitä uskottavuutta jota olisi tarvittu Flairin voittamiseen. Se söi ottelun tasoa ja tunnelmaa. Toki, restholdeja ei pahemmin nähty, mutta ei kyllä hirveästi mitään muutakaan. Tasapaksu tv-ottelu, jossa valopilkkuna Flairin myyminen.


Rey Mysterio vs. Edge.
Tässä on oikeastaan illan toinen ottelu joka ei kiinnostanut piirun vertaa. Tähän johtanut feudi oli kauheinta katseltavaa pitkään aikaan. Koko se Edgen ja Vickien suhde + Rey Mysterio kuvio oli aikaajoin pelkkää wrestlecrappia, ja todella ällöttävää katseltavaa meille painia haluaville. Reyn puolikuntoisuudesta johtuen ottelu kärsi hyvin paljon. Se jouduttiin pitämään äärimmäisen lyhyenä, sekä liikkeitä ja toimintaa oli rajoitettu huomattavasti. Ottelu olikin perus face/heel vastakkainasettelu, joka ei tarjonnut mitään positiivista. Toki muutama näppärä liike nähtiin, mutta se ei auta jos niiden suoritus ja muu kehäpsykologia oli hakusessa. Varsinkin lopetus kusi todella paljon. Mietitäänpä hieman. Tämän hetken ykköshaastaja kaatuu ja selätetään loikan jälkeisestä kiinniotosta ja maahan tönäisystä, aka "Spearista", kun taas Wrestlemanian ykköshaastaja ei kaadu edes seitsemästä lukuisasti kovemmasta finisheristä. Mitäköhän roskaa tämä on? Varsinkin lopetus oli todella kökkö ja iski kuin seinään, samalla tappaen tunnelman, joka yritti jaksaa mukana edes vähän ottelua. World Heavyweight mestatuus on pahassa jamassa jos tämä oli PPVn arvoinen mestaruuspuolustus.
**

John Cena vs. Randy Orton

Mitäköhän tästä ottelusta nyt voisi sanoa. Melko tasapaksu, on varmaankin paras sanapari kuvaamaan tätä ottelua. Sanotaanko että rakentava feudi oli ihan kiva, eikä ottelussakaan mitään hirveitä vikoja ollut. Tästä vain puuttui se fiilis, mikä yleensä löytyy tämän tason ottelusta. En vain pitänyt ottelusta, jotain oli vikana. Ortonin mestaruuskausi on muutenkin vähän kehno, muutenkin koko mies on nykyään todella tylsä ja keskinkertainen, varsinkin kun painitaidoista puhutaan. Pohjustus toimi kuitenkin ihan kivasti. Ottelusta paistoi kuitenkin esille hyvin suunniteltu punainen lanka, sekä oikean meiningin tarinankerronta, jota muunmuassa esiteltiin aiemmassa Elimination Chamberissa tänään. Tuollaista painiotteiden ulkopuolella tapahtuvaa psykologisempaa taistelua kuitenkin nähdään hyvin harvoin nykypäivinä WWE:ssä. Se loi matsista katsottavan ja vähän kehuttavankin. Mitään erikoista ei sitten nähtykkään. Muutama resthold, perusliikkeet molemmilta osapuolilta, muutama hauska nearfall ja count out leikki, siinä se. Mitään muistettavaa ei jäänyt, plussaa kuitenkin hieman omalaatuisesta ja toimivasta lopetuksesta, joka jätti auki paljon mahdollisuuksia miesten feudia rakentaen. Ottelu oli ihan kiva, mutta on sitä parempaakin nähty.
***

Elimination Chamber : RAW

Painijoistaan huolimatta ottelu ei pääässyt aivan illan ensimmäisen ECn tasolle, mutta oli suhteellisen lähellä. Kertaukseen siis, että ottelussa painivat Umaga, JBL, Jericho, Triple H, Michaels ja Jeff Hardy. Tässä ottelussa rakenne oli huomattavasti hatarampi ja erilaisempi kuin ensimmäisessä Chamberissa. Toki painijat olivat parempia, ja yleisesti painia oli hieman parempaa, mutta tarina ja se punainen lanka olivat hieman heikompia. Ottelussa oli enemmän vauhtia kuin ensimmäisessä, mutta toisaalta jollain tapaa tämä vain tuntui tylsemmältä. Jerichossa en nykyään näe mitään niin hyvää, että se erottaisi miestä tavallisesta trikooteknikosta. Chris on paluunsa jälkeen ollut tylsempi, hitaampi, ja viihdyttävän vastakohdampi kuin ennen lähtöään. Olisiko pysyvää kehäruostetta? Kuka tietää. Nykyään mies on kuitenkin vain yksi muiden joukossa, yleisökin oli melkoisen samaa mieltä ainakin entrancen aikana. Ottelussa petti vahvasti vain minun odotukseni, sekä sitten Jeff Hardyn astetta heikompi esiintyminen, sekä JBLn melko hikinen taitojen esitys. JBL oli ottelussa hieman ulkona, eikä niinkään esiintynyt edukseen. Lähinnä vain hikistä brawlausta, vaikka oletinkin hieman enemmän. Vähän sama juttu kuin Jerichollakin. Paluu teki hallaa. Umaga taas piti todella hyvin ottelua kasassa, ainakin omasta puolestaan. Umagasta on kehittynyt ajan saatossa todella uskottava ja taidokkain monsteri pitkään aikaan. Umaga on taidoiltaan lähinnä vastakohta yleisille monstereille, sillä miehellä on sitä nopeutta, hienoja potkuja, sekä suhteellisen hyviä Power- ja brawlausliikkeitä sekoitettuna. Pidän Umagasta. HBK ja HHH vetivät taasen perussetin, ei kai mitään erikoista valittamista. Lopputaistelu ei ollut läheskään niin eeppinen kuin SmackDownin versiossa, mutta ei nyt huonokaan. Suunnilleen tasoa "ihan kiva". En olisi halunnut Triplen voittoa, mutta vaihtoehdot olivat lievästi vähissä. Umaga ei ehkä ollut ihan tarpeeksi kova nimi voittoon, ja Hardy nyt ei vain ansainnut sitä vielä. Kyllähän tämä käy. Tunnelmalta ja yleisnäkemykseltä ihan näppärä lopetus illalle
***

No Way Out oli niinsanotuksi välistopiksi melkoisen positiivinen näkemys. Vain kaksi alle keskitason ottelua, joka ei ole huono saavutus, kun otetaan huomioon että kyseinen PPV on kahden suurimman PPVn välissä. Katsottava, ja ehdottomasti valvomisen arvoinen PPV.

***-
The Wrestling industry used to be, first and foremost, about wrestling. All the posing, fan interaction and promos took a back seat to what happened in the ring. Not anymore. -Harley Race

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » To 13.03.2008 23:06

Mitenkähän minun DVD-kokoelmaani on eksynyt huomattavan monta Torontossa pidettyä PPV:tä? :? Yksi niistä on tämä.

SummerSlam 2004

6-Man Tag Team Match
Spike, Bubba Ray&D-Von Dudley vs. Billy Kidman, Paul London&Rey Mysterio


SummerSlam alkoi tällä kaksi pienen luokan feudia yhteensitoneella kohtaamisella. Bubba ja D-Von taistelivat tähän aikaan tagvöistä Kidmanin ja Londonin kanssa, kun taasen Spikella ja Reylla oli jotain kähinänpoikasta cruiserweight-mestaruudesta.

Itse ottelu oli "ihan kiva". TNA-tyylisen all out spottailuun ei sorrutu, vaan spotit olivat nätisti siroteltu pitkin matsia. Etenkin Paul London esiintyi ottelussa hyvin jaellen komeita Dropsault potkujaan ja tekemällä huikean Somersault Plungen kehän ulkopuolelle. Nähtiinpä ottelussa myös Billy Kidmanin silmiähivelevä lopetusliike, Shooting Star Press. Dudleyt taas keskittyivät ottelussa rankaisemaan vastustajiaan joka tilanteessa, heelmäisesti iskien cheap shotteja, vaikkeivat kehävuorossa olleetkaan. Hieno, tulinen lopetus tälle ottelulle saatiin ja yleisökin PPV-tunnelmaan. Kestoa ottelu sai 8:08

** 1/2

Till Death Do Us Part Match
Matt Hardy w./Lita vs. Kane


Tämä ei ollut mikään gimmick-matsi, vaan ottelun voittaja saa/joutuu naimaan Litan. Otteluun johtanut storyline oli kohtuullisen ikimuistoinen: Lita oli eräänä päivänä todennut olevansa raskaana. Lapsen isä ei kuitenkaan ei ollut hänen pitkäaikainen poikaystävä Matt Hardy, vaan Teh Big Red Booty Daddy Kane! 8) Tästä huolimatta Matti ei kääntänyt selkäänsä Amylle, vaan lupasi voittaa Kanen ja naida hänet. EDIT: Siis Litan :lol:

Kane ilmestyi rampille sairas virne kasvoillaan. Ai että toisinaan kaipaan tuota kieroutunutta, perverssiä, omantuntonsa paaduttanutta hirviötä. Ottelu alkaa emotionaalisella myllerryksessä olevan Hardyn totaalisella hallinnalla ja hän iskeekin 2nd. rope leg dropin, tornado DDT:n ja pari muuta isoa liikettä heti kärkeen tarkoituksenaan lähteä Litan kanssa kotiin aikaisin. Toronton yleisö osoitti omaperäisyyttään chanttaamalla face-Litalle "slut slut". Hardy onnistuu iskemään Twist Of Faten lattialle, mutta Kane biittaa laskun. Tämän jälkeen Lita ojentaa Mattille kehäkellon, jolla hän mäjäyttää isoa punaista monsteria käkättimeen. Tämäkään ei riitä Kanen nujertamiseen. Ottelu loppuu aivan yllättäen ja tästä jäikin sellainen tyhjä olo. Tässäkö kaikki? Kestoa vain 6:11

**

Todd Grisham haastattelee Randy Ortonia, joka lupaa tänä iltana tekevänsä historiaa ja voittavansa Chris Benoit'n tullakseen nuorimmaksi mestariksi ikinä. Haastattelun keskeyttää tuttuakin tutumpi mies, John Cena, joka kyselee yleisön mielipidettä Ortonin voittomahdollisuuksista. Cenan kysyessä voittaako Orton Benoitin, suuri osa yleisöltä hurraa. Mitä ihmettä?! Kanadalaiset fanit ovat ihan oma rotunsa. Cenan lähdettyä Orton vielä toteaa, että Cena on aika säälittävä, koska hänen piti keskeyttää haastattelu saadakseen hetken TV-aikaa.

***

Best Of 5 Series for the United States Championship Match #1
Booker T vs. John Cena


Kesällä Smackdownin GM Kurt Angle epäoikeutusti riisti John Cenalta US-mestaruuden. Vyö päätyikin Booker T:n lanteille. Anglen palattua aktiivirosteriin, SD:n uusi tj. Theodore Long kekkasi tämän paras viidestä-systeemin.

"Word Life"! Ai että siinä on mukavan kuuloinen tunnari, nykyisen ärsyttävän vingutuksen sijaan. Läpi ottelun Booker T näyttää olevan lievästi niskan päällä, mutta jostain syystä keskittyy mieluummin Cenan murjomiseen, kuin voiton hakemiseen pin fall yrityksillä liikkeidensä jälkeen. Cenakin pääsee hieman esittelemään kuuluisaa ground&pound tyyliään muutamalla high-impact clotheslinellaan. Mutta todella paljon jäi tässäkin ottelussa näkemättä. Aivan kuten Kane/Hardy, tämäkin ottelu loppui kuin seinään. Noh, tässä sen ymmärsi, sillä näitä tultaisiin näkemään vielä neljä lisää. Kesto: 6:27

**

Intercontinental Championship Match
Edge (c) vs. Batista vs. Chris Jericho


Kolme kovaa Monday Night Raw'n supertähteä taistelemassa arvostetusta Intercontinental-mestaruudesta. Mitähän tästä seuraa? No, ainakin yleisö oli kääntänyt selkänsä kotikaupungin pojalle, Edgelle, joka sai kovia buuauksia jokaisen offensiivisen liikkeensä jälkeen. Batista sai poppeja läpi ottelun, ja Y2J taasen sai Hogan-tason hurrauksia.

Perinteiseen triple-threat tyyliin yksi ottelija lokoili lattialla, kahden muun mättäessä toisiaan nuoraneliön sisuksissa. Ensin nähtiin Batistaa ja Jerichoa kehässä, sen jälkeen Edgeä ja Batistaa. Sitten Batista tutustui kahteen kertaan armottomiin teräsportaisiin, joka jätti Jerichon ja Edgen kehään. Yleisö rakasti tätä kahden kanadalaisen painijan sessiota ja Jerichon kääntäessä Edgen Wallseihin hän sai selkeästi illan kovimmat popit. Batista haki useaan otteeseen aivotärähdyksen aiheuttavaa clotheslineaan, mutta sitä ei nähty :( Batukan julma selänmurskaaja sai myös komeat popit yleisöltä. Hyvä ottelu, jolle olisin toivonut 3-5 minuuttia lisäaikaa. Nyt se loppui jo ajassa 8:26.

***

Singles Match
Kurt Angle w./Luther Reigns vs. Eddie Guerrero


Monien mielestä illan odotetuin kohtaaminen tulikin jo tässä vaiheessa iltaa. Tämä ottelu juontaa juurensa aina Wrestlemania XX:ään saakka, jossa miehet taistelivat WWE:n mestaruudesta. Kurt Angle oli edelleen katkera, että Eddie nappasi voiton itselleen kengänirrottamistempullaan. Angle jatkoi Eddien vainoamista ollessaan "pyörätuolipotilaana" Smackdownin GM, ja kumosi Great American Bashin bullrope-ottelussa tuomarin päätöksen ja JBL:stä tuli uusi mestari. Eddie sai kuitenkin rematchinsa paria viikkoa ennen Summerslamia steel cage ottelussa Bradshaw'ta vastaan. Kurt Angle kuitenkin maksoi Eddielle mestaruuden kapuamalla häkkiin naamioituneena. Tämän tempun jälkeen Vince McMahon erottikin Anglen toimitusjohtajan virasta ja buukkasi SummerSlamiin tämän kauan odotetun Wrestlemania-rematchin.

Ei mahda mitään, Anglen entrance aiheutti kylmät väreet. "There can't be WWE's version of the summer games without the olympic gold medalist" Michael Cole osuvasti totesi. Ottelu alkoi ketjupainilla, joka kuitenkin päättyi Eddien napatessa Kurtin nilkkalukkoon. Angle tulistui tästä perinpohjaisesti ja counteroi liikkeen kirjaimellisesti repimällä Eddien silmäkulman verille ja tälläämällä Angle Slammin. Tämän jälkeen nilkkalukon raiskaamista jatkettiin kummankin ottelijan toimesta. Angle alkoi aukomaan Eddien kengännauhoja. Hän oli päättänyt, että tällä kertaa Wrestlemanian "farssi" ei toistu. Missatun Frog Splashin ja komean top rope suplexin jälkeen Kurtti tempaisikin Eddien monon kokonaan pois ja lukitsi hänet jälleen nilkkalukkoon. Eddie kuitenkin onnistui torjumaan ja samalla tuomari otti bumppia. "Lyin, cheatin, stealin" perinteitä kunnioittaen Eddie käytti kenkää aseenaan tyrmäten sekä Anglen, että Luther Reignsin. Tätä seurasi vielä Frog Splash, mistä Angle "buh gawd almighty" kickouttasi. Tämä ottelu ei yltänyt lähellekään miesten eeppisen Mania-kohtaamisen tasolle. Ei nähty Eddien three amigosia, ei leg scissorsia, eikä tilt-a-whirl backbreakereita. Anglekaan ei päässyt toimittamaan kovin montaa germaanista suplexia, ei kaunista belly-to-belly versiotaan, ilmavasta moonsaultista nyt puhumattakaan. Puutteistaan huolimatta tämä oli kuitenkin hyvä matsi. Kesto: 13:28.

*** 1/2

Singles Match
Triple H vs. Eugene


Angle/Eddien jälkeen siirryttiinkin suoraan illan seuraavaan otteluun. Eugene oli maksanut Triple H:lle maailmanmestaruuden Vengeancessa HHH:n kallon imiessä Benoitille tarkoitetun chair shotin. Seuraavana päivänä HHH vakuutteli, ettei ole Eugenille vihainen. Mutta tätä seurasikin Evoluution aiheuttama verilöyly. Vielä ennen Summerslamia Benoit ja HHH kohtasivat 60 minuutin Iron Man-matsissa. Tälläkin kertaa Eugene maksoi Hopla Hoolle voiton. Tosin tällä kertaa tarkoituksellisesti. Seuraavalla viikolla Game purki vihansa Eugenen oppi-isään William Regaliin murjoen hänet sairaalakuntoon damn sledge hammerinsa avulla.

Eugenen gimmickin kertakäyttöisyys tuli tässä matsissa hyvin esiin. Jokainen Eukenin liike sai hurjan buuausmyrskyn. Triple H koitti saada yleisön vihoja niskoilleen tekemällä kovin heelmäisiä temppuja. Ensin käyttämällä Lilian Garciaa suojanaan ja tönäisemällä hänet nurin ja sen jälkeen feikkaamalla loukkaantumista. HHH oli luvannut päättää Eugenen uran, mutta oli koko ottelun ajan hämillään tämän epäsovinnaisesta tyylistä. Sai Eugene myös poppeja iskiessään elokuvatähti Dwayne Johnsonin tutuksi tekemiä liikkeitä, Stone Cold Stunnerin, Hoganin Leg Dropin ja buh gawd, Triple H:n oman Pedigreen. Ottelun lopussa kehän laidalle ilmestyivät myös Ric Flair ja William Regal. Matsin jälkeen Eugene nousi omille jaloilleen, eikä bleidannut kuin hieman olkapäästä. Triple H oli selkeästi epäonnistunut tavoitteessaan. Kestoa 14:07

** 1/2

Diva Dodgeball

Tässä välissä WWE:n neitokaiset pelasivat polttopalloa. Yleisön murhaavan reaktion jälkeen on turha ihmetellä, miksi tätä ei ole tehty uudestaan.

DUD

WWE Championship Match
JBL (c)w./Orlando Jordan vs. The Undertaker


JBL voitti ja säilytti mestaruutensa otteluissa Eddie Guerreroa vastaan Kurt Anglen suosiollisella avustuksella. Nyt hänen edessään seisoi haastajista kammoksuttavin, The Phenom, Dead Man, Demon of Death Valley, The Awesome Undertaker!

Bradshaw veti tässä matsissa hyvin. Aivan eri mieheltä näytti tämä vuoden 2004 JBL. Yleisö melusi ja räyhäsi, mutta he vetivät aivan omaa show'taan. Ottelun tapahtumat eivät näyttäneet kiinnostavan, vaan yleisössä kiersi aaltoja. Ottelijoiden brawlatessa kehän ulkopuolella yleisö äityi raivoisaan "spanish table" chanttiin ja rajut buuaukset alkoivat miesten palatessa kehään pöytää tuhoamatta. JBL keskitti hyökkäyksensä Undertakerin polveen teloen sitä portaiden, tuolien ja erilaisten luovutusliikkeiden avulla. Undertaker taas veti kaikki komeat perusliikkeensä läpi aina triangle chokesta, big bootin ja leg dropin kautta kuristusjunttaan ja last rideen. Ottelun loppupuolella nähtiin pakollinen tuomaribumppi, jota seurasi vääjämättömästi Jordanin sekaantuminen.
Spoiler: näytä
ottelu päättyy Nick Patrickin nähdessä Undertakerin käyttävän mestaruusvyötä aseena ja täten hän diskaa UT:n. After matchissa nähdään itseänä mark-aikoina syvästi järkyttänyt bumppi, chokeslam limusiinin katon läpi. 8)
Kestoa ottelulla oli 17:40, mutta aftermatchissakin riitti katsottavaa.

***

World Heavweight Championship Match
Chris Benoit (c) vs. Randy Orton


Illan viimeisenä otteluna nähtiin kokeneen kanadalaisen Chris Benoit'n, joka voitti tämän vuoden Royal Rumblen ja maailmanmestaruuden Wrestlemaniassa, sekä nuoren ja nälkäisen 24-vuotiaan yhdysvaltalaisen
Randy Ortonin mittelö. Feudia tähän ei sen kummemmin ollut. Orton voitti Battle Royalin ansaitakseen ykköshaastajuuden.

Ottelu alkaa kovaäänisillä tuomarina toimivalle Earl Hebnerille suunnattuilla "you screwed Bret" chanteilla. Matsin alussa Benoit keskittyy murjomaan Ortonin kättä ja etenkin rannetta. Hassua, kuinka Randy aivan ottelun alussa taputti selkeästi. Olisi ollut tuomarilta aika tyly veto keskeyttää matsi siihen. 8) Vain muutaman minuutin väännön jälkeen Rabid Wolverine koettaa lukita Legendkilleriä Sharpshooterin. Tilanne kuitenkin kääntyy ja Orton käyttää Bret Hartin tunnetuksi tekemää submission-otetta.

Ottelu saa aivan uuden käänteen Benoitin tehdessä itsetuhoisen Suicide Diven köysien lomitse kehän ulkopuolelle. Orton väistää ja Benoit tällää päänsä todella ilkeän oloisesti turvavalliin. Tämän jälkeen Orton kohdistaakin hyökkäyksensä Benoitin niskaan ja selkään. Randy iskee myös todella harvoin nähtävän gutwrench neckbreakerinsa. Benoit saa kuitenkin uudestaan juonesta kiinni ja pääsee iskemään peräti kuusi perättäistä takavyöheittoa ja pääsipä hän myös crossfacea, diving head buttia ja sharpshooteria kokeilemaan. Ortonista vielä jotenkin huokui sellainen kokemattomuus tässä matsissa, mutta siltikin tämä oli illan paras ottelu painillisesti, tunnelmallisesti ja lopetuksensa vuoksi. Ottelu loppui ajassa 20:10. Tämän jälkeen kamerat pyörivät vielä lähes kymmenen minuuttia, olisihan tästä muutaman minuutin voinut matsillekin antaa.

****


KOKONAISUUS:

2004 vuoden Summerslam oli pienoinen pettymys. :( Eddie/Anglelta odotin enemmän, vain illan kaksi viimeistä ottelua vastasivat odotuksia. Joskus PPV:t ilman yhtään gimmick-matsia ovat hyviä (Armageddon 2007), mutta tämä suorastaan huusi yhtä brutaalia hardcore-mättöä, joka olisi saanut yleisöstä "holy shit" reaktion irti. Yksikään ottelu ei ollut ikimuistoinen sen kummemmin. Perushyvä PPV WWE:ltä. Jos jollekulle tulee pakottava tarve katsoa joku SummerSlam, niin suosittelen 2005 editionia, josta saatan jossain vaiheessa arvostelun raapaista.

ARVOSANA: ***

EDIT: Matsien keskiarvo: 2,81
Viimeksi muokannut What, Ti 07.07.2009 14:23. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Su 16.03.2008 14:42

WWF - WrestleMania 15 (1999)

Selostajat: Michael Cole & Jerry "The King" Lawler

Al Snow vs. Hardcore Holly vs. Billy Gunn (c), WWF Hardcore Championship
Tämä oli ensimmäinen Hardcore Championship -ottelu WrestleManian historiassa. Asia ei ehkä miellyttänyt hardcore-painin faneja, sillä vain Al Snow oli kunnon hardcore-tyyliä edustava painija. Billy Gunn ja Hardcore Holly keskittyivät enemmänkin showboattailuun, mutta silti toiminta oli melko viihdyttävää. Aseina matsissa käytettiin muun muassa jääkiekkomailaa, luutaa, jonkinlaista roskalaatikkoa, terästuolia, Al Snow'n päänukkea ja tietysti pöytää. Se, mikä tästä ottelusta — ja itse asiassa koko WrestleManiasta — teki mahtavan, oli Philadelphian mahtava yleisö. Etenkin Al Snow ja Billy Gunn — jotka olivat paljon karismaattisempia kuin Hardcore Holly — saivat yleisön seisaalleen toimillaan. Ihan hyvä opener tämä oli, kiitos hyvän yleisön, nopeatempoisen spottailun ja yllättävän loppuratkaisun. Mitään ikimuistettavaa tämä ottelu ei kuitenkaan tarjonnut.
Pisteet: ***-

Test & D'Lo Brown (w/ Ivory) vs. Jeff Jarrett & Owen Hart (c) (w/ Debra), WWF Tag Team Championship
Tämä oli Owen Hartin (ja Jeff Jarrettin) viimeinen WrestleMania-esiintyminen. Matsissa luotiin tarinaa siten, että D'Lo Brown ja Test eivät tulleet toimeen keskenään. He siis yrittivät kaikesta huolimatta toimia yhteen, mikä tietysti loi hankaluuksia ja hauskoja hetkiä. Alun perin D'Lo Brownin kanssa piti painia Mark Henryn, mutta Jeff Jarrettin kitaranisku Henryn polveen esti tämän osallistumisen 'Maniaan. Feudin aikana Debra oli myös lyönyt Ivoryä kitaralla, joten meno oli aika kuumaa. Itse kehätoiminta taas oli mahtavaa yhden painijan osalta... eli Owen Hartin. Owen myi kaikki liikkeet mainiosti ja teki näyttäviä potkuja saaden yleisön seisaalleen. Kyllä Jeff Jarrett, D'Lo Brown ja Test esittivät osansa myös ihan hyvin, mutta hieman ehkä sellaista epäkiinnostusta heistä kuitenkin paistoi. Pituutta matsilla ei ollut hirveästi, mutta ihan hyvä matsi se tämäkin oli.
Pisteet: **+

Butterbean vs. Bart Gunn, Brawl For All
Brawl For All -matsi koostuu kolmesta yhden minuutin kestävästä erästä. Jos tappelija lyö toisen tajuttomaksi, saa hän 10 pistettä, jos tappelija heittää toisen maahan, saa hän 5 pistettä. Butterbean oli siis oikea tappelija, joka oli voittanut urallaan 36 miestä knockout-voitolla. Bart Gunn oli sen sijaan WWF:n painija, joka oli voittanut erään aikaisemman Brawl For All -turnauksen päihittämällä Hardcore Hollyn turnauksen finaalissa. Erikoistuomarina ottelussa toimi Vinny Pazienza ja kehän laidalla sitä tuomaroivat muun muassa Gorilla Monsoon, joka sai valtavan suosionosoituksen Philadelphian yleisöltä Howard Finkelin kuuluttaessa hänen nimen. Tämä ottelu ei siis ollut käsikirjoitettu, vaan tämä oli ihan oikea shoot-matsi. Olikin siis mielenkiintoista nähdä, miten Bart Gunn pärjäisi Butterbean-nimistä, isoa ja rumaa möhkälettä vastaan. Ei siinä mitään, ihan mukavaa viihdettähän tämä oli... etenkin kun matsin jälkeen kehään ryntäsi kanapukuun komistautunut mies, joka otti turpaan Vinny Pazienzalta.
Pisteet: N/R

'The Big Show' Paul Wight vs. Mankind
Ottelussa oli panoksena tuomarin paikka illan pääotteluun, 'Stone Cold' Steve Austin vs. The Rock -matsiin. Big Show toimi ottelun heelinä edustaen Vince McMahonin Corporation-tallia, kun taas Mankind oli niin babyface kuin on vaan mahdollista. Molemmat miehet — etenkin Foley — saivat varsin äänekkäät vastaanotot sisääntuloissaan ja matsista näytti tulevan kova. Sitähän se olikin, kun Foley ja Show pistivät kaikkensa peliin. Ottelu eteni aina toimivalla altavastaaja vs. hirviö -kaavalla, yleisö oli aika kuuma ja hei, olihan tässä sitä kunnon WrestleMania-tuntuakin — kehässä kun painivat maailman suurin atleetti ja maailman sitkein hardcore-painija. Aseitakin tässä matsissa käytettiin, mistä päällimmäisinä mieleen jäivät terästuoli, teräsportaat ja tietysti Mick Foleyn ruma ja haiseva sukka. Harmi vaan, että ottelu oli melko lyhyt, ja se päättyi aika tyhmästi. Matsin lyhyyden jättämän tylsän tunteen korvasi kuitenkin matsin jälkeiset WrestleMania-arvoiset tapahtumat, jotka saivat yleisönkin sekaisin onnesta.
Pisteet: ***-

Val Venis vs. Ken Shamrock vs. Goldust (w/ Blue Meanie & Brian Shamrock) vs. Road Dogg (c), WWF Intercontinental Championship
Val Venis! Val Venis mikissä! Val Venis WrestleManiassa! Vau. Sitten onkin taas Goldust, Ken Shamrock ja Road Dogg, jotka ovat sellaista keskikastia; he eivät kykene painimaan neljän tähden matseja, mutteivat he täysin surkeitakaan ole. Tämä oli siis neljän miehen eliminaatio-ottelu Intercontinental-mestaruudesta, ja minä — suurena eliminaatio-otteluiden ystävänä — pidin matsista jo Val Veniksen osallistumisen ja sen stipulaation ansiosta. Hieman big match -fiilinkiäkin tähän saatiin luotua siten, että juuri vuonna 1999 Intercontinental-mestaruus täytti 20 vuotta. Vaan vaikka tämä matsi kiinnostikin minua, paistoi siitä melkoinen filler-matsin leima. Yleisökin oli melkoisen kuollut Big Show vs. Mankind -matsin jälkikahinoiden takia, eikä ottelun painijat pystyneet vetämään niin hienoa painia, että yleisö olisi herännyt taas mukaan. No, onneksi karismaattisten painijoiden showboattailut ja signature-liikkeet saivat yleisöstä paljon ääntä aikaan ja yleisö alkoi vähitellen herätä matsiin mukaan. Nähtiin ottelussa hienoja liikkeitäkin, joista voisin mainita muun muassa Ken Shamrockin Hurracanranan, Val Venikselle tehdyn DDT:n, Road Doggin Powerslamin ja Ken Shamrockin Belly to Belly -heiton. Loppujen lopuksi matsi oli ihan kohtalainen, siinä oli ihan menevää bookkausta ja yleisökin heräsi kuolleista.
Pisteet: **½

Kane vs. Triple H
Kanen ja HHH:n feudi sai tulta alleen kahta viikkoa ennen WrestleManiaa — kirjaimellisesti! Kanen piti nimittäin iskeä "tulipallo" Hunterin naamaan, mutta HHH väisti kohtalonsa ja pallo osuikin Chynaan. Seuraavalla viikolla Triple H teki pienimuotoisen koston pukeutuen Goldustiksi, ja kun Kane ei odottanut mitään hyökkäystä tulevan, ampui Hunter häntä jonkin sortin liekinheittimellä päähän. Itse WrestleMania-kohtaamisen alussa nähtiin jo sellainen vanha kunnon 'Mania-hetki, kun Kane iski kanaksi pukeutuneelle Pete Roselle Tombstone Piledriverin yleisön riemastukseksi. Lähes heti tämän Tombstonen jälkeen hyökkäsi Hunter Kanen kimppuun yleisön seasta ja ottelu lähti käyntiin. Itse ottelu ei ollut kyllä mielestäni mikään hyvä sellainen, sillä se koostui hitaasta, tylsästä ja paikoitellen melko huonostakin brawlista. Tokihan ottelussa nähtiin pieniä valopilkkuja, kuten Kanen hyppy kehästä sen ulkopuolelle, Kanen tekemä yliheitto teräsportailta kehää ympäröivälle matolle ja Kanen Chokeslam Hunterille. Ainoat mielenkiintoiset asiat tapahtuivat ottelun loppuminuuteilla Chynan liittyessä ottelun kulkuun. Lopetus ei tosin ainakaan minua ylltättänyt pätkääkään eivätkä ottelunjälkeiset tapahtumat herättäneet minussa mitään ihmeellisiä tunteita, mutta olihan tämäkin ihan ok ottelu.
Pisteet: **½

Tori vs. Sable (c), WWF Women's Championship
WrestleMania on lähellä Sablen sydäntä, sillä hän teki in ring -debyyttinsä WWF:ssä vuoden 1998 WrestleManiassa. Harmi vaan, ettei Sablen kehätoiminta ole lähellä minun sydäntäni. Tori kyllä yritti kaikkensa myyden Sablen iskuja parhaansa mukaan ja osoittaen pientä intensiivisyyttä hyökkäyksissään, mutta, mutta... ei se Torikaan painia osaa. Ottelun mainio kliimaksi olikin, kun Sable ja Tori esittivät jotain aivan säälittävän naurettavaa ketjupainia. Botch-rikas, huono ja myötähäpeää tuottanut matsi tämä oli.
Pisteet: DUD

X-Pac vs. Shane McMahon (c), WWF European Championship
Corporationia edustanut Chyna auttoi Shane McMahonin voittoon silloisesta European-mestarista, X-Pacista. Tästäpä syntyi tulinen D-Generation X vs. Corporation -feudi, joka tarjosikin meille tämän ottelun lisäksi tuon aikaisemman Kane vs. Triple H -matsin. Kaiken kukkuraksi tämä oli Shanen ensimmäinen European-vyön puolustus. Syvyyttä tähän feudiin luotiin siten, että X-Pac ei arvostanut kultalusikka suussaan syntynyttä Shanea, kun hän itse oli joutunut kärsimään vaikeasta nuoruudesta; kukapa ei muistaisi "1-2-3 Kid" X-Pacin ensimmäisiä WWF-matseja, kun hän yritti taistella ties minkälaisia möllejä vastaan täydellisen altavastaajan roolissa. Altavastaajana hän toimi tässäkin matsissa — kiitos vaan Shanea auttaneelle Testille. Itse kehätoiminta ei kylläkään viihdyttänyt minua hirveästi. Toki Shanen karismaattiset eleet ja ilmeet ja hienot liikkeet nostivat mielenkiintoa matsia kohtaan, mutta X-Pac ei ole koskaan kiinnostanut minua. No, tylsän ja liian pitkän matsin päätteeksi nähtiin kuitenkin aivan sairaan hyvin bookattu loppuratkaisu, josta tulee kyllä rutkasti plussaa. Matsinjälkeiset tapahtumat olivat myös hienoja. Jokseenkin historiallinen matsi, voisin sanoa.
Pisteet: ***-

The Undertaker (w/ Paul Bearer) vs. The Big Bossman, Hell In A Cell
Ohhoh... Ministryn musiikki on aina yhtä hieno. Niin... tämä feudi oli siis The Undertakerin ja Vince McMahonin välinen, hieman synkkä sota, jonka aikana nähtiin muun muassa Big Bossmanin ripustaminen ristin muotoiselle telineelle, Undertakerin hyökkääminen Kanen asussa Vincen kimppuun, Vincen määräys pidättää The Undertaker ja Undertakerin vierailu Vincen kodissa. Bossman siis oli osana Corporationia, ja hän sai kunnian taistella Undertakeria vastaan tässä... no, ainakin sen lopetuksesta tunnetusta matsissa. Panoksenahan tässä Hell In A Cell -matsissa oli tietysti Undertakerin WrestleMania-voittoputki. Itse kehätoiminta oli harvinaisen huonoa... ottelussa nähtiin vain löysää brawlia, muutamia nightstick-lyöntejä ja muutama signature-liike. Ikimuistettavan tästä kohtaamisesta sitten tekikin ottelunjälkeiset tapahtumat, jotka kauhistuttivat ihmisiä.
Pisteet: *

'Stone Cold' Steve Austin vs. The Rock (c), WWF World Championship
Viimeinkin oli sen aika — kaikkien aikojen ensimmäisen Rock vs. Austin -kohtaamisen WrestleManiassa. Erikoistuomarina ei alkuperäisen suunnitelman mukaan toiminutkaan Big Show vs. Mankind -matsin voittaja, sillä Big Show joutui Vince McMahonin toimesta vankilaan ja Mankind taas Big Show'n toimesta sairaalaan. Niinpä Vince ilmoitti tuomaroivansa kyseisen ottelun, mutta eräällä miehellä oli jotain sanottavaa siihen asiaan... Shawn Michaelsilla. "The Commissioner" Shawn Michaels nimittäin esti Vincen toimet, ilmoitti Mike Chiodan tuomariksi ja lähti McMahonin kanssa pois kehäalueelta.

Itse kehätoiminta oli todella intensiivistä. Lyönnit menivät perille, brawli oli erittäin sähköistä, iskut todellakin sattuivat ja matsissa nähtiin suuriakin bumpeja, kuten Rockin tekemä yliheitto backstage-lavasteilla niin, että Austin lensi voltilla erään lavasteen päälle lyöden reitensä pahannäköisesti siihen. Myös teräsportaita, terästuolia ja selostuspöytää käytettiin aseena. Lisää sähköisyyttä matsi sai siitä, että ensimmäinen finisher-liike nähtiin jo ottelun alkuvaiheilla. Yleisö oli tulikuuma, Austin ja Rock olivat valmiina antamaan kaikkensa ja tunnelma oli unohtumaton. Ottelusta hyvän teki myös se, ettei siinä ollut ollenkaan tylsiä hetkiä. Järkeäkin kehätoiminnassa oli Rockin keskittäessä kaikki iskunsa Austinin oikeaan polveen. Läheltä piti -selätysyrityksiä riitti, bookkaus oli hemmetin hyvää ja matsi toimi kuin rasvattu masiina. Matsi pysyi kaiken lisäksi loppuun asti mahtavana... ei voi kuin ihmetellä kuinka Austinin ja Rockin kemiat pelaavat yhteen. Viiden tähden matsi tämä olisi ollut ehdottomasti, jos ottelu olisi saanut sen 10 minuuttia enemmän aikaa. Hieno ottelu joka tapauksessa ja hieno päätös hyvälle WrestleManialle.
Pisteet: ****½

Kokonaisuudessaan pidin ehkäpä yllättävänkin paljon tästä WrestleManiasta. Vaikka PPV:ssä nähtiin vain yksi ikimuistettava ottelu tarjosi se paljon hienoja hetkiä ja viihdyttäviä matseja.

WrestleMania 15 -PPV:n pisteet: * * * ½

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Ma 17.03.2008 20:42

WrestleMania 14 (1998)
Boston, Massachusetts

Selostajat: Jim Ross & Jerry "The King" Lawler

15 Team Battle Royal
Heti WrestleManian alkuun saatiin ikimuistettava hetki tähän battle royal -otteluun mainostetun mysteerijoukkueen paljastuen Legion of Doomiksi. Hawk ja Animal saivatkin todella kovat popit. Muita joukkueita tässä matsissa olivat The Rock 'n' Roll Express, The New Midnight Express, The Truth Commission, Los Boricuas, Bradshaw ja Chainz, The Quebecers, The Headbangers, Too Much, Disciples of Apocalypse, Steve Blackman ja Flash Funk, The Godwinns ja kaksi Nation of Domination -tiimiä. Enivei, tämän battle royal -matsin panoksena oli ykköshaastajuus WWF:n Tag Team -mestaruuksiin, joten kaikki tiimit pistivät parhaansa peliin. ...tai niin ainakin toivoin — meno kun ei ollut mitään erityisen viihdyttävää. Ottelun kehätoiminta koostuikin lyönneistä, lyönneistä, lyönneistä ja potkuista. Nähtiin ottelussa sentään muutama kunnon painiliike ja ihan hyvin bookattu lopputaistelu, mutta melko huonoksi tämä matsi kuitenkin jäi. Onneksi tämä WrestleMania-hetki ottelun alussa (ja lopussa) sai yleisön lämpimäksi loppuiltaa varten.
Pisteet: *

Mr. Aguila vs. TAKA Michinoku (c), WWF Light Heavyweight Championship
TAKA Michinoku ja Essa Rios WrestleManiassa? Kyllä vaan, kyllä vaan. Meno olikin odotetun mukaista: nähtiin paljon dropkickejä, ilmavia lentoja kehän ulkopuolelle (esim. Corkscrew Moonsault ja Moonsault Press), hienoja, nopeita liikkeitä (kuten jalkasakset), kuvankauniita, täydellisiä kulmassa tehtyjä arm drag -heittoja, la mahistrol cradlen tyylisiä selätysyrityksiä, hienoja heittoja Powerbombin ja Michinoku Driverin muodossa... kehätoiminta oli siis erittäin, korostan, erittäin mahtavaa. ...vaan yleisö ei osannut arvostaa ottelua lähes yhtään. Katsojat istuivat lähes koko matsin ajan hiljaa kuin kirkossa, mutta kyllä loppujen lopuksi heistäkin ääntä irtosi. Kaunis ottelu, vaikka meno oli välillä ehkä vähän liian löysää.
Pisteet: ***-

Owen Hart vs. Triple H (c) (w/ Chyna), WWF European Championship
Seuraavana matsina oli vuorossa tämä Owen Hartin ja Triple H:n ottelu Euroopan mestaruudesta. Ennen matsin alkua lukitsi "The Commissioner" Sgt. Slaughter itsensä käsirautoihin Triple H:n managerin, Chynan, kanssa, koska Chyna oli viimeisten kahden kuukauden aikana sekaantunut aivan liian moneen Triple H:n otteluun. Niinpä Owen ja Hunter pääsivät painimaan ihan puhdasta singles-matsia hienoilla suplexeilla, potkuilla ja lukoilla väritettynä. HHH keskitti kaikki iskunsa Owenin kipeään oikeaan nilkkaan, ja Owen taas iski Hunterille vähän mitä sattui. Jo paini itsessään oli varsin hienoa ja sähköistä, mutta kun matsiin lisättiin superhyvää bookkausta ja mainio lopputaistelu, oli se todella hyvä matsi. Yleisökin oli varsin kuuma alusta loppuun.
Pisteet: ***½

Goldust & Luna vs. Marc Mero & Sable, Mixed Tag Team Match
Kaikki alkoi siitä, kun Golust ja Marc Mero toimivat joukkueena hetken aikaa. No, riitahan siitä syttyi — kiitos kehän ulkopuolella tapelluiden Lunan ja Sablen — ja pian Goldust ja Luna haastoivatkin Meron ja Sablen mixed tag team -otteluun WrestleManiaan. Tämä oli kolmas mixed tag team -ottelu 'Manian historiassa ja pienenä nippelitietona sanon vielä sen, että Dusty Rhodes (Goldustin isä) paini WrestleManian ensimmäisessä mixed tag team -matsissa. Niin juu, ja tämähän oli kaiken lisäksi Sablen WWF-kehädebyytti. Itse kehätoiminta yllätti kaikki odotukseni: nähtiin hienoja heittoja, mahtavaa bookkausta ja paljon uskottavia near fall -selätysyrityksiä. Plussaa myös tulikuumasta yleisöstä — joka rakasti Sablea — ja hienosta lopputaistelusta.
Pisteet: ***

Ken Shamrock vs. The Rock (c) (w/ Nation of Domination), WWF Intercontinental Championship
Otteluun oltiin luotu lisäjännitystä siten, että jos The Rock häviäisi ottelun diskauksella menettäisi hän myös mestaruusvyönsä. Niinpä Rockin ainoa tapa säilyttää IC-vyönsä oli joko selättää Shamrock tai pistää tämä luovuttamaan. Itse ottelu ei ollut — harmi vaan — kovinkaan tasokas. Se koostui melko löysästä brawlista ja showboattailusta, kunnes se jo sitten aivan yhtäkkiä päättyi. Onneksi ottelun jälkeen tapahtuneet asiat korvasivat hieman huonon ja lyhyen kehä-äksönin Shamrockin piestessä monia miehiä huonoon kuntoon. Yleisökin oli tulessa matsin jälkeen, joten ei siinä mitään... ihan kelpo viihdettä tämä oli.
Pisteet: **+

Cactus Jack & Chainsaw Charlie vs. New Age Outlaws (c), Dumpster Match for the WWF World Tag Team Championship
Cactus Jack oli siis Mick Foley ja Chainsaw Charlie oli 53-vuotias Terry Funk. Dumpster-ottelu päättyy vaan siihen, kun jompi kumpi joukkueista heitetään kehän ulkopuolella olevaan valtavaan roskasäiliöön. Tämä NAO:n ja Cactus & Chainsaw -kaksikon feudi lähti käyntiin kaksi kuukautta ennen WrestleManiaa Billy Gunnin ja Road Doggin heittäessä Charlien ja Cactuksen sisääntulorampilta alas roskasäiliössä. Niinpä siis 'Maniassa nähtiin tämä Dumpster-matsi, joka on vielä tähän päivään asti ainoa Dumpster-ottelu WWE:n historiassa. Hyvä matsi tämä olikin. Aseina tässä käytettiin muun muassa terästuolia, roskasäiliötä, roskiksen kantta, tikapuita, trukkilavaa ja paljon muuta. Koko matsi olikin siis taistelua siitä, kumpi joukkue sai toisen joukkueen jäsenet ensimmäisenä roskasäiliöön, ja sehän tuotti paljon viihdyttäviä hetkiä, kuten sen, kun Jack ja Billy Gunn lensivät kehään pystytetyiltä tikapuilta kehän ulkopuolella olleeseen roskasäiliöön. Myös backstage-alueilla tapeltiin ja yleisökin oli alusta loppuun hyvin mukana ottelussa, joten en voinut olla tykkäämättä tästä matsista.
Pisteet: ***

Kane (w/ Paul Bearer) vs. The Undertaker
Kanen ja Undertakerin ensimmäinen feudi... huhhuh, minkälainen feudi se olikaan! Monen mielestä tässä mentiin aivan liian saippuaoopperapuolelle, mutta minä nautin tästä täysin rinnoin. Kuten monikin tietää, tämä legenda lähti käyntiin siitä, kun Kanen velipuoli, The Undertaker, poltti heidän kotitalonsa saadakseen yliluonnollisia voimia, ja kaikki perheenjäsenet Kanea lukuun ottamatta menehtyivät. Kane vannoikin tapahtuneen jälkeen kostoa, lähti jahtaamaan Undertakeria, mutta lopulta päätyi mielisairaalaan, josta hän kuitenkin karkasi. Pian Kane sai tietää Undertakerin painivan WWF-nimisessä vapaapainipromootiossa ja hän — Paul Bearerin avustuksella — tekikin vuonna 1997 WWF-debyyttinsä aiheuttamalla Undertakerille tappion Shawn Michaelsia vastaan. Tämä ottelu taas oli Kanen WrestleMania-debyytti ja hänen viides ottelunsa WWF:ssä Kane-gimmickillä.

Jo ottelun sisääntulot olivat kuin toisesta maailmasta. Kanen uskomattoman hienot pyrot, Tombstone Piledriver Pete Rose -nimiselle ex-baseball-pelaajalle, Kanen uskomattoman hienot ilmeet ja eleet, Undertakerin suorastaan sanoinkuvaamattoman hieno sisääntulo (yksi hienoimmista ikinä) ja yksinkertaisesti se tunnelma, kun voittamattomat, hirviömäiset ja toisiaan syvästi vihaavat synkät veljekset katsoivat toisiaan syvälle silmiin... eeppistä... todella eeppistä. Myös itse kehätoiminta oli eeppistä: kumpikaan painijoista ei ottanut osumaa sitten millään, kumpikin painijoista kesti kaiken ja molempien tekemät iskut olivat tosi intensiivisiä ja hienoja. Vaikka itse kehätoiminta ei ollut kuitenkaan verrattavissa Bret Hartin ja Shawn Michaelsin tyyliseen loistokkaaseen painiin — vaikka oli se tämäkin varsin hyvää brawlausta — loivat Kane ja Undertaker matsiin unohtumatonta tunnelmaa body languagen muodossa. Vielä kun matsi sai riittävästi pituutta, siinä nähtiin paljon uskomattomia hetkiä ja bookkaus oli mitä parasta, oli lopputuloksena loistava matsi.
Pisteet: ****+

'Stone Cold' Steve Austin vs. Shawn Michaels (c) (w/ D-Generation X), WWF World Championship
Shawn Michaels vastaan Steve Austin! Vau! Voisiko mitään suurempaa enää olla? ...jep, kyllä voisi. Shawn Michaelsin selkä oli nimittäin niin huonossa kunnossa, että hänen painikykyä pelättiin — turhaan! HBK veti aivan uskomattoman hienoa painia huonosta selästään huolimatta, ja vielä kun Stone Cold oli vallan loistava kaikessa, mitä hän kehässä ja sen ulkopuolella teki, oli matsi niin saakelin hienoa tavaraa. Kaiken kruunasi yleisö, joka oli todella hulluna Austiniin ja joka vihasi Michaelsia toden teolla. Lisäkiinnostusta ja rahavirtaa otteluun luotiin tekemällä D-Generation X:ään liittyneestä Mike Tysonista ottelun special enforcer. Ottelun ainoa huono kohta sijoittui sen keskivaiheille, kun yleisö kuoli katsoessaan liian pitkäksi venynyttä resthold-osiota. No, pian meno muuttui kuitenkin taas tuliseksi ja matsi vietiin loppuun asti kunnialla läpi — vieläpä varsin ovelalla bookkauksella.
Pisteet: ***½

WrestleMania 14 -PPV:n pisteet: * * * * -

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Ti 18.03.2008 22:02

WWF - WrestleMania 13 (1997)
Chicago, Illinois

Selostajat: Vince McMahon, Jim Ross & Jerry "The King" Lawler


The Goddwins vs. The Headbangers vs. Doug Furnas & Phil LaFon vs. The New Blackjacks
WrestleMania 13 alkoi tällä neljän joukkueen eliminaatio-ottelulla, jonka voittaja tulisi kohtaamaan illan tag team -mestaruusottelun, Owen & British Bulldog vs. Mankind & Vaderin, voittajat WrestleManian jälkeisessä Raw'ssa. Vaikka neljän joukkueen ottelut ovat usein mielenkiintoisia ei tämä matsi saanut minua siihen toivottuun WrestleMania-tunnelmaan — josta menee suuret kiitokset Goddwinseille, joita inhoan melkoisen paljon. Minä kun en näe näissä hikisissä, hitaissa, rumissa, haisevissa ja painitaidottomissa miehissä yhtään mitään. Ottelun arvosanaa laski hitaan äksönin ja aika huonojen painijoiden lisäksi typerä bookkaus. Onneksi sentään Headbangersit tekivät kaikkensa saadakseen yleisön edes hieman hyvälle tuulelle loppuiltaa varten vauhdikkailla hypyillään ja showboattailuillaan, mutta eipä heidänkään teot nyt matsin hirveän arvosanaa pelastaneet.
Pisteet: *+

The Sultan (w/ The Iron Sheik & Bob Backlund) vs. Rocky Maivia (c)
Rocky Maivia tunnetaan tietysti paremmin nimellä The Rock ja The Sultan taas nimellä Rikishi. Teknisesti tämä olikin siis WrestleManian ensimmäinen kahden samoalaispainijan taistelu Intercontinental-mestaruudesta, mutta kayfaben mukaan The Sultan tuli Iron Sheikin tapaan Lähi-Idästä. Itse kehätoiminta oli ihan menevää. Heti alkuosuus oli täynnä viihdyttävää painia ja mukavia liikkeitä, mutta sitten meno hidastui aika pahasti. Sultanin ylipitkä sleeper hold -ote ei tappanut vain minun vaan myös yleisön mielenkiinnon ottelua kohtaan. Onneksi tätä tylsää sleeper hold -sessiota seurasi sähköinen ja hieno lopputaistelu, joka oli täynnä near falleja ja hienoja liikkeitä. Matsin jälkeenkin tapahtui ihan viihdyttäviä asioita, joten tämä ottelu oli kokonaisuudessaan ihan hyvä. Harmi vaan, että yleisö oli alusta loppuun täysin hiljainen.
Pisteet: **½

Hunter Hearst Helmsley (w/ Chyna) vs. Goldust (w/ Marlena)
'Mania jatkui tällä Triple H:n ja Goldustin välisellä matsilla. Ottelu oli hidastempoinen, paikoittain varsin tylsä ja siinä jäätiin paitsi hienoista heitoista. No, onneksi matsiin loi kiinnostusta hyvä bookkaus, showboattailu ja sitten ne muutamat onnistuneet liikkeet. Hidastempoisuutensa takia tämä oli myös liian pitkä ottelu (noin 15 minuuttia) eikä yleisökään jaksanut siitä liiemmin kiinnostua. Hyvin bookattu matsi sai kuitenkin hölmösti bookatun loppuratkaisun ja lopputulokseksi jäi pitkä, hidastempoinen ja muutamilla hienoilla liikkeillä varustettu midcard-matsi.
Pisteet: **+

Mankind & Vader (w/ Paul Bearer) vs. Owen Hart & The British Bulldog (c), WWF World Tag Team Championship
Noniin! Mankind, Vader, Owen ja Bulldog samassa matsissa. Eihän siitä voinutkaan syntyä mitään muuta kuin hienoa viihdettä hienoine liikkeineen kaikkineen. Matsissa käytettiin sitä perinteikästä underdogs vs. monsters -kaavaa Mankindin ja Vaderin hallitessa ottelua intensiivisillä hyökkäyksillä ja voimakkailla heitoilla... aina siihen asti, kun British Bulldog astui kehään osoittamaan yllättävänkin suuria voimiaan. Davey Boy iskikin mahtavia heittoja ja iskuja — tekoja, joihin Owen ei niin hyvin kyennyt. Owen sen sijaan pystyi mitä hienoimpiin ilmalentoihin ja tietysti niihin maineikkaisiin potkuihinsa. Vader ja Mankind, kuten jo aiemmin sanoin, taas käyttivät raakaa voimaa ja kroppiansa hyväkseen tässä pitkässä ja hyvällä painilla varustetussa ottelussa, joka oltiin bookattu hienosti. Plussaa myös ottelun nerokkaasta loppuratkaisusta ja siitä, että yleisökin alkoi vähitellen heräilemään horroksestaan. Pitää vielä mainita sen verran, että vaikka en ole koskaan Jerry Lawlerin toimista selostamon puolella hirveästi fanittanut, on se vaan niin huvittavaa, kun hän solvaa Hartin sukua.
Pisteet: ***½

'Stone Cold' Steve Austin vs. Bret 'The Hitman' Hart, Submission Match
Ottelu oli siis submission-matsi ja sitä tuomaroi suoraan Ultimate Fighting -maailmasta tullut Ken Shamrock. Austinin ja Hartin feudi alkoi siitä, kun King of the Ring -turnauksen voittanut ja kovassa nosteessa ollut Stone Cold haastoi Bret Hartin — joka oli jäänyt painitauolle WrestleMania 12 -PPV:n jälkeen — otteluun vuoden 1996 Survivor Series -PPV:hen. Siinä SurSer-PPV:n matsissa Austin oli jo voittaa ottelun Million Dollar Dream -submission-otteen turvin, mutta Bret käänsi liikkeen roll up -selätykseksi ja nappasi voiton. Feudi jatkui Royal Rumble -ottelussa, kun Bret heitti Austinin ulos kehästä... joka johti siihen, että Austin nousi kehään ja kävi eliminoimassa Hartin likaisesti ottelusta ulos. Royal Rumblen jälkeisessä In Your House: Final Four -tapahtumassa Bret ja Austin ottivat sitten osaa WWF:n mestaruusotteluun ja Stone Coldin harmiksi Bret onnistui voittamaan ottelun ja WWF:n mestaruuden itselleen. Seuraavassa Raw'ssa Austin teki sitten oikein likaistakin likaisemman tempun pilaamalla Bretin mestaruuspuolustuksen Sycho Sidiä vastaan — ja hän todellakin myös onnistui siinä. Bretin mestaruuskausi jäi siis vaan yhden päivän mittaiseksi, ja tästäpä hän sitten suuttui ja haastoi Austinin otteluun.

Itse ottelu oli juuri sitä mitä saattoi odottaakin: täynnä erittäin intensiivisiä hyökkäyksiä, kivuliaita iskuja ja tietysti molempien painijoiden signature-liikkeitä. Koska ottelu oli submission-matsi pyrkivät molemmat painijat satuttamaan toisten tiettyjä ruumiinosia. Bret kävikin tuttuun tapaansa vastustajansa jalkojen kimppuun, ja se jos mikä oli kivuliasta katseltavaa. Nähtiin tässä matsissa kuitenkin muutakin kuin pelkkiä varvasvääntöjä. Etenkin matsin keskivaiheilla alkanut Austinin hallintaosuus oli sitä itseään: sähköistä suunsoittoa, raivoisia iskuja terästuolilla ja Jim Rossin hienoa hypettämistä. Austin iski myös top rope -liikkeitä ja rajuja iskuja Bretin ruumiinosiin, mitkä saivat katsomossa istuneen Bret Hartin tyttären kyyneliin. Meno oli siis todella aidon tuntuista, iskut olivat ihailtavan intensiivisiä ja yleisö oli tässä vaiheessa iltaa todella kuuma. Viihdyttävää vapaapainia kruunasi vielä onnistuneesti ajoitetut ja sopivan mittaiset showboating-sessiot ja hyvin bookattu Ken Shamrockin tuomarin rooli. Kaiken tämän lisäksi otteluun luotiin draamaa Hartin heitettyä Austinin kehäaluetta ympäröiviin esineisiin, minkä seurauksena Austinin naama oli täynnä verta. Ottelijoista oikein paistoi sellainen kunnon viha toisiaan kohtaan, matsissa ei ollut yhtään tylsää kohtaa ja kaikki liikkeet suoritettiin hienosti. Vau. Myös eeppisiä tilanteita nähtiin, kuten muun muassa sellainen, missä Hart hakkasi Austinia ensin terästuoleilla, sitten käsillä ja sitten jaloilla Jim Rossin selostaen innoissaan taustalla ja lopulta Austinin lyöden Bretiä munille vihoviimeisillä voimillaan. Myös perinteiset "Stone Cold is one tough S.O.B." -huudot JR:n toimesta kuultiin ja tunnelma oli kaikessa kauneudessaan loistava. Ja jos nämäkään kaikki eivät olisi riittäneet jo siihen viiteen tähteen luotiin otteluun uskomatonta lisähienoutta aivan täydellisellä, my Gawd, täydellisellä loppuratkaisulla ja täydellisillä matsinjälkeisillä tapahtumilla. Yksi kaikkien aikojen hienoimpia otteluita. Tämä matsi loi ja muovasi Austinin ja Bretin hahmoihin syvyyttä, joten siitä täytyy antaa vielä viimeiset plussat.
Pisteet: *****

Nation of Domination vs. Legion of Doom & Ahmed Johnson, Street Fight
Okei, Legion of Doom oli siis tällainen varsin suosittu, yksinkertaisia voimaliikkeitä ja hienoja double team -liikkeitä käyttävä loistavasti yhteen pelaava joukkue, ja heihin oli täksi WrestleManiaksi liittynyt tämä Bobby Lashleytä kropaltaan ja pushiltaan muistuttanut Ahmed Johnson. Vastustajikseen he olivat saaneet tummaihoisten pyörittämän Nation of Domination -stablen Crushin, Savio Vegan ja Faarooqin (Ron "DAMN" Simmonsin). Itse äksöni oli melko tylsää "hardcore"-painia, ja sen kohokohta taisikin olla se, kun jompi kumpi LOD:n jäsenistä botchasi Piledriverin... kyllä, Piledriverin. No, ei tämä ottelu nyt mikään totaalinen pannukakkukaan ollut, kiitos Jim Rossin jatkuvien Austin-hyöryjen, muutaman nerokkaan spotin ja melko kuuman yleisön, joka jaksoi kannustaa LOD:tä henkeen ja vereen. Aseina tässä pahamaineisessa Chicago Street Fight -ottelussa käytettiin pamppua, roskalaatikkoa, vanerilevyä, selostuspöytää, vaahtosammutinta, köyttä, liikennemerkkiä ja jonkinlaista vauvanistuinta. Kaukana oli se realistisuus ja kehäpsykologia, joita todistimme tätä matsia edeltäneessä Bret vs. Austinissa. No joo, ihan mukava aivot narikkaan -tappeluhan tämä oli.
Pisteet: ***-

The Undertaker vs. Sycho Sid (c), WWF World Championship
Sycho Sid vastaan The Undertaker... ei, hetkinen. Joku vaaleanpunaiseen pukeutunut mies juoksi kehään. Kyseessähän oli Bret Hart, joka tuli valittamaan paikalle kaikesta. No, hän sai pian turpaansa Sycho Sidin toimesta ja varsinainen ottelu pääsi alkamaan. Ottelu koostui hitaasta brawlista, muutamista top rope -liikkeistä ja sitten siitä showboattailusta... edes Undertaker ei saanut Sycho Sidistä hyvää matsia irti. Tokihan ottelussa oli aika kuuma yleisö ja siinä oli välillä ihan hienojakin hetkiä, mutta loppujen lopuksi tästä jäi sellaisen hitaan, tylsän ja ylipitkän matsin maku suuhun. Plussaa kuitenkin hyvästä lopputaistelusta (joka kuitenkin sisälsi yhden typerän jutun) ja melko kuumasta yleisöstä. Mikään ikimuistettava WrestleMania- main event tämä ei kuitenkaan ollut.
Pisteet: **+

WrestleMania 13 -PPV:n pisteet: * * * +

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Ke 19.03.2008 22:20

WWF - WrestleMania 12 (1996)
Anaheim, California

Selostajat: Vince McMahon & Jerry "The King" Lawler


Vader, Owen Hart & The British Bulldog (w/ Jim Cornette) vs. Yokozuna, Ahmed Johnson & Jake Roberts
Tämä matsi oli Owen Hartin ja British Bulldogin muodostaman tiimin debyytti Jim Cornetten Camp Cornette -tallissa. Kaikki syntyi siitä, kun WWF:n kovimpana monster heel -pahiksena pikkulapsia kauhistuttanut ja Camp Cornetteen kuulunut Yokozuna teki face turnin lähtiessään Camp Cornettesta. Tästä ei seurannut mitään hyvää, ja siitä tullaankin tämän matsin panokseen: mikäli Yokozunan joukkue voittaa, saa Yokozuna olla viisi minuuttia kehässä entisen orjuuttajansa, Jim Cornetten, kanssa. Itse kehätoiminta ei ollut kovin hyvää. Se oli paikoitellen tylsää, siitä puuttui se sähköinen ja viihdyttävä meno, jota opener-matsilta sopisi odottaa, ja iskut eivät olleet kovin intensiivisiä. Plussaa kuitenkin Owenin hienoista potkuista, kaikkien painijoiden mukavista signature-liikkeistä ja aika odottamattomasta lopetuksesta.
Pisteet: **

'Stone Cold' Steve Austin (w/ Ted DiBiase) vs. Savio Vega
Tämä ottelu oli sekä Stone Coldin että Savio Vegan WrestleMania-debyytti. Harmi vain, etteivät nämä debyytit ainakaan minun mielestäni olleet mitään kovin hienoa katseltavaa yleisön istuessa hiljaa kuin kirkossa ja painin ollessa melko löysää. Hyviä puolia tässä ottelussa oli mukava ketjupainiosuus, muutamat hienot potkut ja top rope -liikkeet sekä ottelun lopputaistelu. Ottelun arvosanaa laski myös se, että selostajat ja kamerakuva keskittyi jatkuvasti Roddy Piperin ja Goldustin tappeluun.
Pisteet: *½

Hunter Hearst Helmsley (w/ Sable) vs. The Ultimate Warrior
Hmm... tämä oli siis Ultimate Warriorin odotettu ja paljon hypetetty paluumatsi WWF:ään. Vastustajakseen hän sai kovassa nosteessa olleen Hunter Hearst Helmsleyn, joka muuten käveli joka viikko uuden naisen kanssa kehään ja kuten tuossa ylhäällä lukee, toimi hänen valettina tässä pahamaineisessa ottelussa kaunis Sable. Itse ottelusta ei ole paljoakaan kerrottavaa... se sylkäisi kayfaben päälle, siinä ei nähty muutaman liikkeen lisäksi oikeastaan mitään ja se oli lyhyempi kuin Warriorin sisääntulo. Toisaalta tätä matsia voisi sanoa eeppiseksi, kun taas toisaalta äärimmäisen typeräksi vedoksi.
Pisteet: ½

Diesel vs. The Undertaker (w/ Paul Bearer)
En ole täysin varma siitä, koska Dieselin ja Undertakerin feudi sai alkunsa, mutta ainakin se kiihtyi WrestleManiaa edeltäneessä In Your House -PPV:ssä The Undertakerin sekaannuttua Dieselin ja Bret Hartin teräshäkissä panittuun mestaruusvääntöön tehden kanveesiin reiän ja vetäen Dieselin kehän alle. Mind games -leikittely jatkui myös WrestleManiaa edeltäneissä Raw-jaksoissa muun muassa siten, että Undertaker katosi kehästä valojen sammuttua Dieselin käveltyä häntä kohti sekä Undertakerin asettaessa Diesel-nuken kehän laidalla olleeseen arkkuun. Sen verran voisin mainita vielä, että tämä ottelu jäi Nashin viimeiseksi WrestleMania-matsiksi. Enivei, itse kehätoiminta oli juuri sitä mitä saattoi odottaakin: intensiivistä brawlia showboattailulla ja hienoilla voimaa vaativilla liikkeillä varustettuna. Tämänkin ottelun kohtaloksi koitui kuitenkin säälittävän hiljainen yleisö ja tylsistyttävät lepäyssessiot. Ihan hyvä kahden jättiläisen brawlihan tämä oli, ei siinä mitään, mutta uskaltaisin väittää Dieselin ja Undertakerin pystyneen parempaankin hieman mielenkiintoisemmalla bookkauksella.
Pisteet: ***-

Roddy Piper vs. Goldust (w/ Marlena), Hollywood Backlot Brawl
Tämä ottelu alkoi jo openerin (Camp Cornette vs. Yokozuna, Roberts & Johnson -matsin) jälkeen, ja se siis jatkui ihan tänne asti. Kyseessä oli "Hollywood Backlot Brawl" -ottelu, jossa kaikki oli sallittua ja lähes kaikkea sitten myös nähtiinkin. Nähtiin autoilla käytyä takaa-ajoa, nähtiin kuinka Goldust ajoi Piperin päälle autolla, nähtiin tiukkaa brawlausta areenan parkkipaikalla, areenan käytävillä ja sitten ihan siellä kehässäkin. Täytyy kyllä sanoa etenkin parkkipaikalla käydyn tappelun olleen melkoisen stiffiä sellaista Piperin rajuine iskuineen kaikkineen. Mielenkiintoisena tämä matsi pysyi loppuun asti, joten en minä tästä nyt valittaakaan ala.
Pisteet: **

Shawn Michaels vs. Bret Hart (c), WWF World Championship, 60-Minute Iron Man Match
Hitman vastaan Heartbreak Kid... WrestleMania... Iron Man -ottelu... WWF:n mestaruusvyö pelissä... vau! Shawn ansaitsi paikkansa WrestleManian pääotteluun voittamalla vuoden 1996 Royal Rumble -matsin eliminoiden viimeisenä hyvän ystävänsä, Dieselin. Hart taas voitti WWF:n mestaruuden vuoden 1995 Survivor Series -PPV:ssä päihittäen niin ikään Dieselin. Tässä Michaelsin ja Hartin feudissa käytettiin mainiosti toiminutta face vs. face -kaavaa molempien miesten arvostaen toisiaan, mutta kuitenkin ollessaan varmoja voitostaan. Iso kysymys kuuluikin... pystyisikö Bret Hart säilyttämään mestaruusvyönsä vai olisiko Shawn Michaelsista osoittamaan sellaisen asian, että myös light heavyweight -kastin painijat voivat napata WWF:n World-mestaruuden lantiolleen.

Itse ottelu oli laadultaan ehkäpä kaikkien aikojen paras: siinä nähtiin kuvankauniita heittoja, paljon mahtavia high flying -hyppyjä, lukuisia potkuja ja lyöntejä, paljon kivuliaan näköisiä lukkoja, paljon mattopainia, paljon ketjupainia, paljon brawlausta, paljon hyppyjä kehän ulkopuolelle, paljon hyvää ilmenäyttelemistä, paljon sivullisille tapahtuneita kommelluksia ja paljon, korostan, todella paljon near fall -selätysyrityksiä. Kaiken kruunasi Michaelsin ja Hartin tavat myydä ja toteuttaa liikkeet; lähes jokaisella liikkeellä oli pitkäaikainen vaikutus ja kaikki liikkeet vedettiin puhtaasti läpi. Etenkin liikkeiden myyminen oli kuin toisesta maailmasta, vastaavaan hienouteen kun ei monesti törmää. Hienoista heitoista voisin mainita muun muassa Gutwrench Powerbombin, German Suplexin, Piledriverin ja Super Back Suplexin ja hienoista hypyistä voisin taas mainita Moonsault Pressin, Elbow Dropin, Suicide Diven ja uskomattoman Flying Crossbodyn. Yhtäkään botchia ei nähty, matsissa nähtiin jokaisen vapaapainin osa-alueen painia, near fall -hetket olivat erittäin jännittäviä ja matsin bookkaaminen oli onnistunut täydellisesti. Tämä matsi ansaitsee viisi kirkasta tähteä ja sinun, juuri sinun, on nähtävä tämä matsi nyt heti.
Pisteet: *****

WrestleMania 12 -PPV:n pisteet: * * * -

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » To 20.03.2008 15:33

WWF - WrestleMania 11 (1995)
Hartford, Connecticut

Selostajat: Vince McMahon & Jerry "The King" Lawler


Lex Luger & The British Bulldog vs. Jacob & Eli Blu
Lex Luger ja British Bulldog edustivat voimakkaita otteita ja ainakin Davey Boy sitä teknistä osaamistakin. Jacob ja Eli Blu sen sijaan edustivat huonoa brawlaamista ja uskomatonta epäkiinnostusta. Jacob & Eli Blu — jotka tunnetaan paremmin Harris Brothers -joukkueena — olivat siis veljeksiä, joten heillä oli kayfaben mukaan tässä ottelussa hurja etu. Miksikö? Siksi, koska Bulldog ja Luger painivat tässä ottelussa ensimmäistä kertaa ikinä tag team -joukkueena. Tätä juttua käytettiin myös hyväksi Jacobin ja Elin dominoiden ottelun alkuhetkiä totaalisesti. Hyökkäyksissään he käyttivät lyöntejä, potkuja ja jotain heittoja, ja yleisö odottikin koko ajan face-tiimin hot tag -vaihtoa. Onneksi ottelun loppuvaiheet olivat melko viihdyttäviä ja matsi pidettiin riittävän lyhyenä.
Pisteet: **

Razor Ramon vs. Jeff Jarrett (c), WWF Intercontinental Championship
Ramonin ja Jarrettin feudi sai tulta alleen vuoden alussa käydyssä Royal Rumble -PPV:ssä, jossa Jarrett kusetti mestaruuden Razorilta The Roadien (Road Doggin) avulla. Nyt 'Maniaan mentäessä Jarrett oli todellakin mestari ja Ramon haastaja, ja heillä molemmilla oli avustajat kehän laidalla: Jarrettilla Roadie ja Ramonilla 1-2-3 Kid (X-Pac). Laadultaan tämä ottelu oli paljon parempi kuin opener ja yleisökin oli ihan hyvin mukana alusta loppuun. Matsissa nähtiin teknistä painia, showboattailua, jännittävää bookkausta ja hyviä liikkeitä. Ottelu oli kuitenkin paikoitellen aika tylsä ja siinä oli typerä lopetus.
Pisteet: **½

King Kong Bundy vs. The Undertaker
King Kong Bundy oli lihava, äärimmäisen ruma, painitaidoiltaan huono ja kauttaaltaan surkea painija, joka oli liittynyt Ted DiBiasen Million Dollar Corporation -talliin. DiBiasen talli oli taas sotkenut kätensä Undertakerin elämään varastamalla Paul Bearerin hallussapitäneen uurnan (jolla Bearer siis komensi Undertakeria). Ottelultaan tämä King Kong Bundy vs. Undertaker oli perinteinen 'Taker vs. hirviö -matsi, jossa hirviö hallitsi suurimman osan matsista, kunnes 'Taker teki sen suuren comebackinsä. Harmi vain, ettei King Kong Bundystä ollut sellaiseksi mielenkiintoiseksi hirviöksi, jonka hallintaosuutta olisi katsonut mielellään. Onneksi ottelu pidettiin kuitenkin melko lyhyenä ja yleisö oli ihan kohtalaisesti matsissa mukana.
Pisteet: *½

Owen Hart & Yokozuna (w/ Jim Cornette & Mr. Fuji) vs. The Smoking Gunns (c), WWF Tag Team Championship
Owen Hart oli hypettänyt haastavansa Billy ja Bart Gunnin WrestleManiassa jonkun tag team -partnerin kanssa. Owen piti salaisuuden itsellään aina WrestleManiaan asti, jolloin Owenin sisääntulon jälkeen alkoi Yokozunan sisääntuloteemamusiikki soimaan, ja 'Zuna teki ensimmäisen esiintymisensä WWF:ssä sitten vuoden 1994 Survivor Series -show'n. Hyvin hän tässä paluumatsissaan painikin osoittaen vauhdikkaitakin liikkeitä ja hienoja heittoja. Hyvän tästä matsista teki kuitenkin Owen ja Smoking Gunns -tiimi, jotka kaikki tekivät kaikkensa. Yleisökin oli alusta loppuun asti äänekäs, joten tästä jäi varsin hyvä maku suuhun ottaen huomioon Yokozunan läsnäolon.
Pisteet: ***-

Bret "The Hitman" Hart vs. Bob Backlund, I Quit Match
Tämä Bretin ja Backlundin pitkä feudi kulminoitui siis tässä WrestleManiassa tähän hienoon I Quit -matsiin, jota tuomaroi 'Rowdy' Roddy Piper. Kyseessä oli siis kehäkuuluttajan ja selostajien mukaan submission-ottelu, mutta silti siinä oli samanlaiset säännöt kuin nykyisissä I Quit -matseissa mikrofonikysymyksine kaikkineen. Ainoa tapa voittaa ottelua ei siis ollut submission-otteiden lukitseminen, mutta nehän olivat kaikista tehokkaimpia liikkeitä Backlundin ja Hartin liikearsenaaleissa, joten sen takia ottelussa nähtiin luonnollisesti paljon niitä lukkoja. Molemmilla painijoilla oli oma varsin tehokas lopetusliikkeenä toiminut vääntö (Bretillä Sharpshooter ja Backlundilla Crossface Chickenwing), joten he suuntasivat kaikki iskunsa sellaisiin ruumiinosiin, mistä olisi sitten hyötyä joko sen Sharpshooterin tai Crossface Chickenwingin suorittamisessa. Normaalien lyöntien, potkujen ja vääntöjen lisäksi matsissa nähtiin paljon heittoja ja jopa ripaus high flying -toimintaa. Yleisökin oli hyvin mukana ja matsi oli kovin realistinen, joten tykkäsin tästä paljon. Plussaa vielä mainiosta myymisestä; näytti siltä, että jokainen lukko sattui niin vietävästi. Pituutta ja hienoja suplexeja tämä matsi olisi kuitenkin kaivannut parempaan arvosanaan.
Pisteet: ***½

Shawn Michaels (w/ Sycho Sid) vs. Diesel (c), WWF World Championship
Tässä matsissa time keeper -henkilönä toimi Leijonakuningas-leffan Simban äänenä toiminut Jonathan Taylor Thomas, ja matsin erikoiskehäkuuluttajana toimi NYPD Bluen Nicholas Turturro. Dieselin ja Michaelsin pitkä historia alkoi jo siitä, kun HBK toi Dieselin WWF:ään henkivartijakseen. No, kuten tiedetään, ei mikään liitto kestä painimaailmassa loputtomiin. Niinpä Dieselin ja Shawninkin välille syntyi pientä kitkaa vuoden 1994 SummerSlam-PPV:ssä Michaelsin vahingoissa potkaistua Dieseliä lärviin, minkä seurauksena Diesel menetti Intercontinental-mestaruutensa Razor Ramonille. Survivor Series -PPV:ssä tapahtui lisää Diesel–Shawn-ystävyyttä huonontaneita hetkiä Shawnin syyttäessä Dieseliä heidän eliminaatio-ottelun häviämisestä. Lopulta Diesel kääntyi faceksi, Shawn voitti Royal Rumblen ja mestaruusmatsi oli valmis. Sen verran tästä matsin historiasta vielä, että Pamela Andersonin oli tarkoitus tulla vuoden 1995 Royal Rumble -voittajan kanssa WrestleManiassa kehään... vaan hän pettikin Shawnin ja teki sen Dieselin kanssa.

Itse kehätoiminta oli hienoa katseltavaa, kiitos Michaelsin. Shawn teki kaikenlaisia high flying -hyppyjä, nopeita liikkeitä ja sai Dieselin näyttämään hyvältä myyden liikkeet hyvin. Dieselikin teki toki kaikkensa ja pysyi Shawnin avulla ihan mielenkiintoisena, mutta ei hänestä miksikään Bret Hartiksi kuitenkaan ollut. Ottelu oli kuitenkin loppuun asti melko mielenkiintoinen, siinä nähtiin hienoja spotteja ja bookkaus oli aika hyvää. Yleisökin oli kohtalaisen innoissaan ja ottelu sai hyvän lopetuksen. Mielestäni tämä oli ihan passeli matsi päättämään Shawnin ja Dieselin riidan.
Pisteet: ***+

Bam Bam Bigelow vs. Lawrence Taylor
WrestleManian perinteistä poiketen tämän 'Manian pääotteluna ei nähty WWF:n mestaruusmatsia vaan Bam Bam Bigelow'n ja ex-jenkkifutarin Lawrence Taylorin kohtaaminen, joka kiinnosti mediaa melkoisesti. Kyseessä oli siis ihan normaali singles-ottelu, jossa voittajaksi selvisi se, kuka selättäisi tai pistäisi vastustajansa luovuttamaan. Mielenkiintoa otteluun luotiin myös siten, että Bam Bamin mukana kehän laidalle tuli Million Dollar Corporationia edustaneet Ted DiBiase, I.R.S., Tatanka, Nikolai Volkoff, Kama ja King Kong Bundy, kun taas Lawrence Taylorin mukana kehän laidalle asteli Ken Norton Jr., Carl Banks, Rickey Jackson, Steve McMichael, Reggie White ja Chris Spielman. Vaan vaikka media olikin kovin kiinnostunut tästä matsista ja sille annettiin paljon huomiota, ei itse kehätoiminta ollut yhtään viihdyttävää – Lawrence Taylor kun oli täysin painitaidoton heppu. Ainoat kunnon painiliikkeet tässä matsissa taisivatkin olla Taylorin tekemä Powerbomb ja Bam Bamin jonkinlainen Moonsault. Onneksi tämä ei kuitenkaan ollut liian pitkä matsi ja onneksi yleisö jaksoi olla tästä ihan innoissaan. Toivottavasti emme kuitenkaan enää ikinä joudu näkemään non-wrestler-tyyppejä WrestleManian pääottelussa.
Pisteet: *

WrestleMania 11 -PPV:n pisteet: * * ½

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Pe 21.03.2008 22:06

WWF - WrestleMania 17 (2001)
Houston, Texas

Selostajat: Jim Ross & Paul Heyman


William Regal vs. Chris Jericho (c), WWF Intercontinental Championship
Tämä ottelu oli William Regalin WrestleMania-debyytti. Regalin ja Jerichon feudi alkoi siitä, kun Jericho keskeytti Regalin promon ärsyttäen tätä. No, WWF:n johdossa kayfaben mukaan toiminut Regal sitten bookkasi Jerichon pahoihin matseihin, joista voisin mainita Dudleys vs. Jericho- ja Right to Censor vs. Jericho -matsit. Y2J:kin tosin sai kostonsa noista teoista virtsaamalla Regalin teehen, jota Regal sitten tietysti meni tietämättään juomaan. Itse kehätoiminta oli erittäin hyvää: nähtiin paljon hienoja heittoja, teknistä osaamista molemmilta painijoilta ja ripaus hienoa high flying -toimintaakin. Pituuttakin matsilla oli ihan riittävästi — ei liikaa eikä liian vähän — ja yleisö oli ihan hyvin mukana. Mukava openerihan tämä oli.
Pisteet: ***

Right to Censor (w/ Stevie Richards) vs. Tazz & The Acolytes (w/ Jacqueline)
Right to Censor -stablesta otteluun osallistui Bull Buchanan, Val Venis (!) ja The Goodfather. The Acolytes -tiimi taas tunnetaan ehkäpä paremmin nimellä APA, ja se koostui tietysti Faarooqista ja Bradshaw'sta. Tämä ottelu sen sijaan koostui useista juntista, intensiivisestä menosta ja jatkuvasta non stop -menosta. Koko ajan sattui ja tapahtui eikä matsissa ollut yhtään tylsää kohtaa... vaan siinä samalla sitten ottelusta katosi se realistisuus eikä liikkeitä myyty kunnolla. Ihan viihdyttävä, mutta varsin lyhyt matsi tämä oli, tosin mitään ikimuistettava tästä ei kylläkään jäänyt mieleen.
Pisteet: **+

The Big Show vs. Kane vs. Raven (c), WWF Hardcore Championship
Tämä ottelu käytiin siis Hardcore-mestaruudesta, ja niinpä siinä nähtiinkin paljon asemättöä. Aseina käytettiin muun muassa trukkilavoja, luutaa, pahvilaatikkoa, jonkin sortin puuta, vesijohtoa, areenan käytävien seiniä, ovia ja ikkunoita (joista kaikista lennettiin läpi), pöytää, golf-autoa (jolloin nähtiin eeppinen tilanne Kanen kuljettaessa auton takana istunutta tuomaria pitkin areenan käytäviä), roskalaatikkoa, sisääntuloramppia ja vaikka mitä. Ottelu oli siis tyypillinen matsi WWF:n Hardcore-vyöstä: ihan kivaa aivot narikkaan -viihdettä, mutta kaukana mainiosta viiden tähden painispektaakkelista.
Pisteet: **½

Eddie Guerrero (w/ Perry Saturn) vs. Test (c), WWF European Championship
Ottelu ei ollut alkuvaiheilla kovinkaan erikoista katseltavaa menon ollessa melko tylsistyttävää. Pian kuitenkin yleisö alkoi syttyä otteluun Eddien showboattailun ja Testin hienojen, voimaa vaatineiden heittojen jälkeen ja meno muuttui varsin hyväksi. Etenkin matsin loppuvaiheet olivat yksinkertaisesti mahtavat, bookkauksen ollessa kiitettävän hyvää ja painijoiden suorituessa vaativista tilanteista mahtavasti. Pituutta kun olisi ollut vähän enemmän ja ottelun alkuvaiheet kun olisivat olleet hieman mielenkiintoisemmat olisi tässä matsissa voinut olla todellisen yllättäjän ainesta. Hieno ottelu tämä oli joka tapauksessa.
Pisteet: ***

Kurt Angle vs. Chris Benoit
Tässä ottelussa oli kyse paremmuudesta. Ei pelkästään sellaisesta paremmuudesta, josta geneeriset midcard-painijat ottelevat joka viikko ilmaisissa tv-lähetyksissä. Tässä oli kyse sellaisesta paremmuudesta, että molempien painijoiden oli yksinkertaisesti pakko todistaa olevansa vastustajaan parempi. Benoit ja Angle olivat niin pakkomieltyneitä toistensa voittamiseen, ettei kumpikaan heistä hymyillyt sisääntuloissaan. Meno olikin hyvin tiukkaa Anglen ja Benoit'n taistellessa toisiaan vastaan pirun intensiivisesti. Otteluun lisää hienoutta loi sen kaava: alkuun matsi oli puhdasta mattopainia, pian se muuttui vähän intensiivisemmäksi stiffeine iskuineen kaikkineen ja lopulta se oli puhdasta tappelua hienoilla juntilla ja high flying -spoteilla varustettuna. Kaikkea siis nähtiin. Kaiken kruunasi se, että yleisö oli loistavasti mukana ja matsi sai riittävästi pituutta. Ottelu olisi kyllä mielestäni voinut loppua jollain muulla tapaa, mutta eipä se nyt niin hirveästi loppujen lopuksi haitannut. Hieno ottelu.
Pisteet: ****+

Chyna vs. Ivory (c), WWF Women's Championship
Chynan ja Ivoryn feudi syttyi, kun Ivory "mursi" Chynan niskan hurjalla Piledriver-liikkeellä. Tätä seurasi se, että Ivory alkoi pilkata Chynaa ja kertoi haluavansa nöryyttää tätä uudestaan WrestleManiassa. No, Chynallehan tämä passasi ja pian koittikin tämän ottelun aika. Melko kiehtovasta feudista huolimatta tämä matsi ei tarjonnut oikeastaan mitään, mitä nyt siinä nähtiin ihan kiva tarina toisen painijan ollessa koko ajan niskan päällä alkutappelua lukuun ottamatta. Onneksi tämä pidettiin lyhyenä, sillä jos tämä olisi venynyt yhtään pidemmäksi, olisi matsi muuttunut todella tylsäksi.
Pisteet: *+

Shane McMahon vs. Vince McMahon (w/ Stephanie McMahon), Street Fight
Vincen ja Shanen feudi syttyi tuleen Vincen pettäessä Lindaa Trishin kanssa Lindan silmien edessä. Shane ei Vincen tekoja halunnut todistaa sitten yhtään, ja niinpä hän haastoikin Vincen otteluun WrestleManiaan. Ok, ei siinä vielä mitään, mutta myöhemmin Shane meni ja "osti" WCW:n Vincen nenän edestä. Kaiken tämän lisäksi ottelusta tehtiin mielenkiintoisempi bookkaamalla Mick Foley ottelun tuomariksi. Vaan vaikka ottelun feudi oli tosi mielenkiintoinen ja niin pois päin, ei itse kehätoiminta ollut kovin hienoa katseltavaa. Matsin aikana nähtiin vain muutama hieno liike, se oli ehkäpä hieman liian pitkä, ja se oltiin tungettu täyteen sekaantumisia ja shokeeraavia juttuja, mikä oli harmi, sillä liika on aina liikaa.
Pisteet: ***-

The Hardy Boyz vs. Edge & Christian vs. The Dudley Boyz (c), WWF World Tag Team Championship, TLC Match
Tämä oli kaikkien aikojen toinen Tables, Ladders & Chairs -matsi, vaikka oikeastaan tällaisia vastaavia matseja oltiin nähty jo kaksi ennen tätä ottelua: vuoden 2000 WrestleManian Triangle Ladder -ottelu juuri näiden kyseisten joukkueiden välillä kun ajoi saman asian. Enivei, tämä oli siis TLC-ottelu, joka tiesi sitä, että matsissa nähtiin todella paljon mitä hienoimpia spotteja, paljon jännittäviä hetkiä ja tietysti hajonneita pöytiä. Ihan yhtä hyvään matsiin kuin vuosi sitten ei tällä kertaa pystytty, mutta kyllä tässäkin ottelussa oli paljon niitä hienoja "holy shit" -hetkiä ja henkeäsalpaavia spotteja. Ehkäpä se juttu, että tästä matsista puuttui se kunnollinen kliimaksi, vaikutti siihen, ettei ottelu ollut niin loistava kuin WrestleMania 16 -PPV:n tikapuumatsi. Hyvää settiä silti.
Pisteet: ****-

Gimmick Battle Royal
Tämä oli siis monen vanhan, kovin gimmick-värikkään painijan välinen battle royal -ottelu, jonka ajaksi selostamoon liittyivät Mean Gene Okerlund ja Bobby 'The Brain' Heenan. Tähän otteluun osallistuivat Bushwhackersit, Iron Sheik, Duke 'The Dumpster' Droese, Earthquake, The Goon, Doink the Clown, Kamala, Repo Man, Jim Cornette, Nikolai Volkoff, Freebird Michael Hayes, One Man Gang, Gobbly Gooker, Tugboat, Hillbilly Jim, Brother Love ja Sgt. Slaughter, ja se sisältyi siitä, mistä tällaiset vanhojen pierujen battle royal -ottelut normaalisti sisältyvät: showboattailusta ja surkeasta brawlista. Ottelu oli loppuun asti ihan surkea — vaikkakin vähän nostalginen — eikä edes Heenanin hyvät kommentit selostamossa pelastanut sitä DUD:in kaamealta kohtalolta.
Pisteet: DUD

Triple H vs. The Undertaker, No Holds Barred

"Was he chokeslamed to hell or what?!"
- Jim Ross

Triple H:n ja Undertakerin feudi lähti käyntiin siten, että HHH väitti ettei WWE:ssä ollut enää ketään, jota hän ei olisi voittanut. Silloin sisääntulonsa teki The Undertaker, joka muistutti Hunteria ettei tämä ole koskaan voittanut häntä... ja sitten se kaikki karkasi käsistä: hemmetin intensiivisiä backstage-hyökkäyksiä ja armottomia selkäsaunoja. Niinpä heille bookattiin ottelu WrestleManiaan, ja voi pojat millainen ottelu se olikaan! Ennen kehäkellon soittoakin todistettiin jo vihaista brawlausta, jossa iskut menivät perille ja yleisö oli mukana. Pian matsi muuttui kuitenkin hieman hitaammaksi, joskin silloinkin nähtiin paljon heittoja ja intensiivistä menoa. Kohta tämä tylsä osuus muuttui kuitenkin loistavaksi viihteeksi aseiden astuttua juoneen mukaan. Aseiden lisäksi ottelun loppupuolella matsiin tuli mukaan myös se jännittävä bookkaus. Ottelun loppuvaiheet ne vasta jännittävät olivatkin, ja tästä matsista jäi oikein hyvä maku suuhun. Näin ne kovan luokan brawlit vedetään, hyvät naiset ja herrat.
Pisteet: ****+

'Stone Cold' Steve Austin vs. The Rock (c), WWF World Championship

"...and there's not a damn thing that the ref can do, because this match is now for some reason a No Holds Barred match."

Stone Coldin ja The Rockin matsi varmistui Austinin voitettua vuoden 2001 Royal Rumble -ottelun. Tällä kertaa niin Austin kuin Rock olivat matsiin mentäessä hyviksiä, joten yleisöllä ei ollut selkeää suosikkia (niin kuin vuoden 1999 WrestleManiassa). Itse kehätoiminta oli sitä normaalia Austin–Rockia itseään: siinä nähtiin tulikuuma yleisö, paljon signature- ja finisher-liikkeitä, likaista toimintaa kehän ulkopuolella, loistokasta brawlia ja tietysti showboattailua. On se vaan niin kummallinen juttu, kun Austinin ja Rockin kemiat pelaavat niin hyvin yhteen. Tässäkin matsissa liikkeet oltiin ajoitettu mainiosti eikä tylsiä tai epärealistisia hetkiä nähty. Se, mikä teki tästä ottelusta paremman kuin mistään muusta Rock–Austin-kohtaamisesta, ei ollut kuitenkaan paini, yleisö tai mikään muu vastaava: se oli uskomaton bookkaus. Nerokas, kiitettävä ja yksinkertaisesti ihailtava bookkaus teki tästä ottelusta yhden maailman parhaimmista matseista, vaikka kylläkin siis paini ja yleisökin siihen hohdokkaaseen arvosanaan vaikutti. Myös Jim Rossin täydellinen selostus loi tästä ottelusta vielä vaan eeppisemmän... huhhuh, tämä on yksi niistä must-see-matseista, joista puhutaan vielä vuosien jälkeenkin.
Pisteet: *****-

WrestleMania 17 -PPV:n pisteet: * * * * ½

Avatar
Nodachi
Viestit: 582
Liittynyt: To 27.04.2006 08:20

Viesti Kirjoittaja Nodachi » La 22.03.2008 13:26

Jottei enska jäisi yksin näiden arvosteluidensa kanssa, minä isken pöydälle vähän uudempaa tavaraa. Katsoin tämän PPV:n ilman minkäänlaisia odotuksia hetken mielijohteesta (itse asiassa aluksi ajattelin nautiskella jälleen aivan mahtavasta WrestleMania X7:sta, mutta.. älkää kysykö, koska en oikeasti tiedä miksi päätin katsoa tämän), ja se oli jopa ihan menevää settiä.

WWE Great American Bash 2005

MNM © vs. Heidenreich & Animal, WWE Tag Team Championship
Great American Bash avattiin tällä Tag Team-mestaruuksista käytävällä ottelulla, jossa Joey Mercury ja Johnny Nitro – jotka voittivat mestaruudet debyytissään Rey Mysteriolta ja Eddie Guerrerolta – puolustivat Heidenreichin ja Road Warrior Animalin New Legion of Doom -tyylistä joukkuetta vastaan. En oikeastaan odottanut tältä matsilta mitään koska Heidenreich on turha eikä Animalkaan ole koskaan mikään loistava ollut, mutta yllätyin positiviisesti sekä ottelun laadusta, että yleisön reaktiosta. Kuultiin kovia LOD-chantteja ja fanit jaksoivat buuata MNM:lle, ja etenkin Melinalle, joka teki parhaansa häiritäkseen tuomaria jatkuvasti kehän laidalla. Ottelu alkoi ihan mukavalla temmolla mutta MNM:n hallintaosuus tappoi yleisön hetkellisesti, tosin Animalin ”LOD!”-huudot apronilta sytyttivät yleisön ja lopulta hot tag sai heidät villeiksi. Lopussa nähtiin yksi yllättävä nearfall ja aivan h**vetin hienosti myyty lopetus, joka jätti varsin hyvän maun suuhun. Mukava opener.
Arvosana: **+

Christian vs. Booker T
Christianin ja Bookerin feudi alkoi kun 'Captain Charisma' draftattiin Smackdowniin, ja hän voitti Booker T:n ottelussa, joka ei edes alkanut kunnes Christian kävi jo hänen kimppuun takaapäin ja pieksi häntä ympäri areenaa. Christian viimeisteli Bookerin kellon soitua Unprettier-liikkeellä, ja Bookah tahtoi tietysti kostoa.. Ottelu oli kauttaaltaan hyvä, ja siinä nähtiin mukiinmenevää rakentelua parilla hienolla liikkellä höystettynä. Yleisössä oli paljon Christianin faneja, joten Booker T:n showboattailut eivät oikein purreet yleisöön, mutta muuten ottelusta ei löydy oikeastaan mitään valittamista, vaikka lopetus tulikin kuin tyhjästä. Hyvä matsi.
Arvosana: ***

Orlando Jordan © vs. Chris Benoit, WWE United States Championship
Odotin tätä ottelua jopa melko suurella mielenkiinnolla, koska pidän molemmista painijoista. Harmi, ettei OJ:stä tullut loppujen lopuksi mitään.. Nojoo, Benoit kantoi Jordanin hyvin viihdyttävään otteluun, jolla oli kestoakin reilusti yli 15 minuuttia. Nähtiin murhaavan stiffejä choppeja, kauniita germaneita ja hyvää niskan ja olkapään telomista Jordanilta, joka saatiin näyttämään vakuuttavalta. Ottelu ei käynyt missään vaiheessa tylsäksi, eli toisin sanoen se oli hyvin onnistunut, mutta hieman laimea lopetus laskee arvosanaa hiukan. Varsin viiihdyttävä matsi jokatapauksessa.
Arvosana: ***+

The Undertaker vs. Muhammad Hassan

Muhammad Hassanin ja The Undertakerin vihanpito alkoi Hassanin tultua Smackdowniin draftin myötä, ja osallistuttua 6-man elimination-otteluun, jossa oli tarkoitus kruunata ensimmäinen Smackdown! Champion (lopulta Batista kuitenkin teki SD-debyyttinsä ja tuota mestaruutta ei tarvittu). Hassania ei koskaan selätetty tai laitettu luovuttamaan koska hän lähti juoksemaan pakoon Undertakeriltä, ja näin hän vaati ykköshaastajuutta – jolloin Teddy Long bookkasi tämän ottelun. Ennen GAB:tä Hassan 'uhrasi' Daivarin Undertakerille, ja voitettuaan hänet, Taker sai kimppuunsa Hassanin terroristijoukkoja.. Ottelu oli ihan jees, mutta loppui ihan liian aikaisin. Matsin aikana Hassanin mukana tulleet kommandopipoiset jätkät yrittivät koko ajan satuttaa Undertakeriä tuomarin selän takana, ja ottelun loputtua he kävivät hänen kimppuun. He kuitenkin saivat pahasti turpaansa Takeriltä, kuten myös Daivari – ja lopulta Muhammad Hassan pistettiin Last Ridella alas stagelta, ja ulos WWE:stä. Harmin paikka, että hänet jouduttiin vetämään pois televisiosta tuon typerän terroristi-jupakan vuoksi, koska itse ainakin pidin hänen gimmickistä.
Arvosana: **½

The Mexicools vs. The blue World order
bWo WWE:ssä on jotain niin surreaalia, ettei tästä voi olla pitämättä. Lisäksi Mexicools on jotain niin hienoa ihme ruohonleikkuri-entranceineen, että tämä oli jo paperilla jotain niin uskomatonta. Ihan kiva fillerihän tämä oli, jossa nähtiin bWo:ta \o/, Mexicoolseja \o/ ja tietysti siistejä liikkeitä Juventudilta, Super Crazyltä ja Psicosikselta.
Arvosana: *½

Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio
Mysterion ja Guerreron feudi alkoi siitä, kun Eddie ei pystynyt voittamaan Reytä. Hän hävisi tälle esimerkiksi WrestleMania 21:n hienossa openerissa ja sen jälkeen monesti Smackdowneissa, ja nyt tähän otteluun tultaessa hän oli hävinnyt Reylle viidesti perättäin. Reyn voittamisesta tuli Eddielle pakkomielle, ja käännyttyään Mysteriota vastaan tag team-mestaruusottelussa MNM:ää vastaan, tuli tästä feudista ihan 'virallinen', ja Reyn poika, Dominic vedettiin mukaan. Myöhemminhän tästä seurasi ne kuuluisat ”I'm your Papi!”-höskät ja kaikki muut, joten ainakaan ihan tavallinen tämä feudi ei ollut.. Tämän ottelun panoshan oli, että jos Eddie voittaa, hän paljastaa 'salaisuuden' Smackdownissa, ja Dominic seurasi matsia kehän vieressä. Ottelu ei ollut tyypillinen Mysterion ja Guerreron nopeatempoinen ja lennokas kohtaaminen, vaan loi tarinaa epätoivoisesta isästä joka yrittää kaikkensa saadakseen pidettyä salaisuuden salassa, ja pahiksesta, joka nauttii hänen satuttamisesta. Koko ottelun ajan Guerrero virnuili kehän laidalla istuneelle Dominicille tehdessään Reylle three amigoseja, brainbustereita, frog splashejä ja kaikkea mitä nyt mieleen vain juolahtaa. Ottelu oli siis hidastempoinen ja Michael Cole ja Tazz pistivät kyllä Eddien kusipäisyyttä niin sanotusti overiksi oikein kunnolla. Tätä ottelua on vähän vaikea arvioida, koska se ei tarjonnut painilliselta kantilta mitään erikoista mutta toimi aivan helkutin hyvin tarinan jatkajana, ja varsinkin lopetus oli vallan mainio. Jeps.
Arvosana: ***+

Torrie Wilson vs. Melina, Bra & Panties (Special Guest Referee: Candice Michelle)
Ihan viihdyttävää silmäniloa, ei muuta.

Batista © vs. John Bradshaw Layfield, World Heavyweight Championship
JBL:n ja Batistan kinastelu alkoi – kuten moni muukin feudi tässä PPV:ssä – draftin myötä. Mainitsin jo aiemmin siitä 6-man elimination-ottelusta, jossa oli tarkoitus kruunata uusi Smackdown!-mestari. No, JBL:hän voitti selättämällä Christianin Clothesline from Hellin jälkeen, mutta Teddy Long tulikin kehään ilmoittamaan saaneensa juuri tietoonsa asian, jonka takia Smackdown ei tarvitsekaan uutta mestaria. Ja tuo asia oli..? Batista draftattiin RAW:sta Smackdowniin. JBL oli kuitenkin automaattinen ykköshaastaja voitettuaan tuon ottelun jossa painivat sinisen brändin parhaimmisto, ja feudissa nähtiin kaikkea perusloukkauksista Blue Meanie def. JBL -tulokseen, jonka aiheutti tietysti Batista. Ottelu oli alussa melko tylsä, ja varsinkin JBL:n sleeper-osuus tappoi yleisön. Loppua kohden meno alkoi kuitenkin parantua huomattavasti, Batistan ja JBL:n brawlatessa ympäri kehää ja kun molemmat alkoivat tehdä isoja liikkeitä, saatiin yleisökin hyvin mukaan. Lopetus oli kyllä suorastaan p****estä, mutta ottelun jälkeiset tapahtumat sentään pelastivat hieman. Ottelu oli siis paikoittain varsin viihdyttävä ja parani loppua kohden, mutta oliko tämä sopiva main event PPV:lle? Ei. Plussaa kuitenkin Orlando Jordan vastaanottamasta sairaasta chairshotista.
Arvosana: **½

Tapahtumassa ei nähty yhtäkään huonoa ottelua, muttei myöskään mitään kovinkaan muistettavaa tavaraa. Ihan menevä PPV se silti oli, ja kokonaisarvosanaksi annan **½. Seuraavaksi voisi tsekata saman vuoden SummerSlamin..
"You are my Solskjær, my only Solskjær,
You make me happy, when skies are gray,
Even when it's pouring, you just keep scoring,
Please don't take my Solskjær away"


20LEGEND 1996-2011 :salut:

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » La 29.03.2008 22:15

WWF - WrestleMania X8 (2002)
Toronto, Ontario

Selostajat: Jim Ross & Jerry "The King" Lawler


Rob Van Dam vs. William Regal (c), WWF Intercontinental Championship
WrestleManian avasi siis tämä Regalin ja RVD:n teknisillä otteilla, vauhdikkailla liikkeillä ja hyvällä kehäpsykologialla varustettu mättö IC-mestaruudesta. Myös showboattailua tässä Rob Van Damin WrestleMania-debyytissä nähtiin, mikä oli ihan oikein, sillä opener-matsin pitäisi sytyttää yleisön liekkeihin tulevia matseja varten. Toki yleisö syttyi myös RVD:n spoteista ja Regalin hienoista heitoista, joista yksi oli aivan uskomattoman kaunis — kiitos RVD:n täydellisen myynnin. Ottelussa luotiin myös pientä, mutta kivaa tarinaa Regalin nyrkkirautoihin liittyen. Nuo nyrkkirautatemppuilut olivatkin ratkaisevassa roolissa ottelun loppuhetkillä. Kaiken kaikkiaan tämä matsi oli hyvin energinen, viihdyttävä ja sopiva valinta openeriksi. Pituutta tämä tosin olisi kaivannut enemmän noustaakseen paremmaksi otteluksi.
Pisteet: ***

Christian vs. Diamon Dallas Page (c), WWF European Championship
Christianin ja DDP:n välillä oli pitkään kestänyt opettaja ja oppilas -ystävyyssuhde DDP:n kouluttaen Christianista hyvää singles-painijaa ja auttaen tätä voittoihin erilaisista painijoista. Viimeisessä tätä WrestleManiaa edeltäneessä Raw'ssa Christian sitten jostain syystä petti DDP:n, iski tälle Reverse DDT:n ja ansaitsi mestaruusmatsin DDP:tä vastaan. WrestleMania-matsia edeltäneessä promossaan Christian sitten sanoi, ettei hän enää tarvitse ketään avukseen — onhan hän jo maailmanlaajuinen supertähti. Lisää vettä kiukaalle Christian heitti siten, että hän ilmoitti torontolaisille muuttaneensa Floridaan. Harmi vain, ettei itse kehätoiminta ollut mitään viiden tähden viihdettä. Sen sijaan se oli hidasta ja epävarmaa brawlia eikä intensiivisyydestä ollut tietoakaan. Onneksi matsissa nähtiin muutama ihan hieno heitto ja melko räväkkä lopetus, sillä mitään muuta hyvää tässä matsissa ei oikein ollut.
Pisteet: **-

Goldust vs. Maven (c), WWF Hardcore Championship
Tämä oli siis hardcore-matsi, joten aseita sai käyttää ihan vapaasti eikä diskauksia tunnettu. Niinpä heti ottelun alkuvaiheilla ottelijat menivät kehän ulkopuolelle, jossa Goldust heitti Mavenin erään vaaleanpunaiseen paitaan aina wrestling-tapahtumissa pukeutuvan miehen päälle... ehkäpä tämä mies sai tuosta hyvästä vapaaliput kaikkiin tuleviin WrestleMania-PPV:ihin. Jos siihen asiaan nyt kuitenkin. Tämän lyhyen kehän ulkopuolella painitun session jälkeen Goldust ja Maven ottivat roskapöntöt käyttöön ja siitä vasta hirveää viihdettä seurasi. Onneksi matsi pidettiin hyvin lyhyenä, sillä tämä ottelu oli kamala.
Pisteet: +

Kurt Angle vs. Kane
Tämä ottelu ei ollut kovinkaan kummoinen. Siinä nähtiin kyllä muutama varsin vakuuttava heitto, kohtalaisen intensiivistä menoa ja mukavaa showboattailua, mutta mitään ihmeellistä ei tässä matsissa nähty. Matsin lopetuskin epäonnistui aika rankasti, eikä tässä oikein ollut sellaista WrestleMania-tuntua. Onneksi ottelu oli kuitenkin melko lyhyt (noin kymmenen minuuttia). Ehkäpä tästä matsista teki heikon se, että Kanen ja Kurt Anglen tyylit olivat niin erilaiset.
Pisteet: **

“Rights and lefts, rights and lefts, rights and lefts and down goes Ric Flair once again!”
- Jim Ross

The Undertaker vs. Ric Flair, No Disqualification
Flairin ja Undertakerin hieno feudi lähti käyntiin WrestleManiaa edeltäneessä No Way Out -PPV:ssä Flairin estäessä Undertakerin käyttävän rautaputkea tämän ottelussaan. Seuraavissa Raw-jaksoissa Undertaker ilmoitti haluavansa painia Flairia vastaan 'Maniassa, mutta Flair ei tähän suostunut. Lopulta Undertaker meni ja ylitti rajan ensin hakkaamalla Arn Anderson (Ric Flairin parhaan ystävän) verille ja lopulta antamalla Flairin vanhemmalle pojalle, Davidille, verisen selkäsaunan. Tämän kaiken jälkeen Flair sitten suostui otteluun ja voi hyvänen aika, millaisia segmenttejä ennen 'Maniaa nähtiin. Meno oli hiton intensiviistä koko feudin ajan, ja senpä takia näimme jotain, mitä Flair ei ollut tehnyt sitten vuosiin: laukannut kehään kuin Ultimate Warrior konsanaan — niin kova halu hänellä oli päästä hakkaamaan The Undertakeria, miestä, jota lähes kaikki WWE-painijat pelkäävät. Sama halu oli tosin myös Undertakerilla, ja niinpä saimme nähdä todella, todella intensiivistä menoa stiffeine iskuineen ja Flairin verenvuotoineen. Kyseessä oli todellinen tappelu... iskut olivat rajuja, draamaa luotiin loistavalla myymisellä ja tunnelma oli hieno. Otteluun luotiin lisää hienoutta vielä käyttämällä sitä No Way Outissa suuressa roolissa ollutta teräsputkea sekä tässä nähtiin erään Flairin ystävän sekaantuminen ottelun kulkuun hienolla tapaa. Jännittävä, värikäs, koko ajan otteessaan pitänyt ja hyvin rakennettu matsi.
Pisteet: ****½

Booker T vs. Edge
Tämä matsi bookattiin, jotta kanadasta kotoisin olevalle Edgelle saatiin ottelu 'Maniaan. Harmi vain, että se bookattiin kiireellisesti ja melko tyhmällä rakentelulla: ottelijat kun kilpailivat siitä, kumpi heistä pääsisi kuvitteelliseen japanilaiseen mainokseen. Eipä ollutkaan ihme, ettei yleisö jaksanut juurikaan kiinnostua tästä ottelusta. Ainoat hetket, kun yleisö oli innoissaan, olivat Edgen sisääntulo sekä Edgen ja Bookerin spin-a-rooniet. Matsia ei pelastanut myöskään se, että ottelun meno ei ollut kovinkaan intensiivistä... onneksi Booker ja Edge painivat loppuminuutit hyvin ja onnistuivat vaikeissa spoteissa. Parhaiten tästä matsista jäi kuitenkin mieleen botchattu Frankensteiner, ja se on aika huono muistettavaksi WrestleMania-tasoisesta matsista.
Pisteet: **½

Scott Hall vs. 'Stone Cold' Steve Austin
Scott Hall edusti siis New World Orderia. Tässä vaiheessa uraansa Hall (eli siis Razor Ramon) oli vielä melko hyvässä kunnossa, ja hän pystyi ihan hyviin matseihin. Niinpä tämäkin matsi oli hyvä, kiitos etenkin Austinin. Mikä tästä matsista sitten teki hyvän? No, siinä oli intensiivistä menoa (niin kuin kaikissa Austinin matseissa), yleisö oli melko hyvin mukana ja siinä oli sitä kaivattua WrestleMania-fiilistä: painihan kehässä vastakkain WWE:n sitkein paskiainen ja WCW:n kärkinimiin kuulunut kovis (vaikka Ramon ei koskaan isointa vyötä voittanutkaan). Myös ottelun tarina oli mukava, ja se piti otteessaan alusta loppuun asti. Pituutta tämä tosin olisi kaivannut enemmän noustaakseen ikimuistettavaksi otteluksi, mutta kyllä minä tästä silti aika paljon pidin.
Pisteet: ***

The Hardy Boys vs. The Dudley Boys vs. APA vs. Billy & Chuck (c), WWF World Tag Team Championship
Tämä ottelu ei kiinnostanut minua alkuun paljoakaan - siitä kun paistoi melkoinen täytematsin maku. Ottelu alkoikin melko hitaasti, siinä ei nähty intensiivistä menoa eikä yleisökään ollut kiinnostunut siitä. Pian kuitenkin - kuten kaikissa monen joukkueen filler-matseissa - alkoi tapahtua toden teolla finisher-liikkeiden tulvien yli rajojen. Oletinkin tämän eliminaatiosäännöillä toimineen ottelun loppuvan melko pian finisher-sodan sytyttyä, mutta ei, se yllättikin minut jatkumalla pidempään ja pidempään. Lopulta matsi sai jopa ihan kunnon tag team -otteluihin kuuluvaa jännitystä aikaiseksi, ja se oli varsin mielenkiintoista seurattavaa. Harmi vain, että lopetus ei hirveästi innostanut yleisöä.
Pisteet: ***-

'Hollywood' Hulk Hogan vs. The Rock
Hoganin ja Rockin feudi lähti käyntiin siitä, kun Hulk väitti, ettei WWF:ssä ole koskaan ollut eikä tule olemaan yhtä suurta tähteä kuin hän itse. No, Rockilla oli tähän sanottavansa ja pian matsi oltiinkin jo sovittu. Vau, Hulk Hogan vastaan The Rock! Tässä, jos jossain, oli sitä kunnon WrestleMania-tuntua jo paperillakin, eikä itse matsikaan pettänyt, päin vastoin. Tai ainakaan yleisö ei pettänyt, sillä katsojat olivat aivan hulluna tähän matsiin. Ottelussa olikin siis aivan täydellinen tunnelma, lähes jokaisen katsojan katsoen ottelua seisaallaan ja pitäen tautonta melua yllä. Matsin jälkeenkin tapahtui hienoja, sydäntälämmittäviä asioita, mutta syy siihen, miksi annoin tälle ottelulle "vain" neljä ja puoli tähteä, on itse kehätoiminnassa. Se oli paikoittain epävarmaa, meno ei ollut intensiivistä eikä siinä nähty hienoja suplexeja. Onneksi Rock ja Hogan on tämän bisneksen karismaattisimpia ja kehäpsykologiaa parhaiten ymmärtäviä painijoita, minkä takia yleisö olikin innoissaan alusta loppuun. Hieno, must-see-ottelu, mutta mikään viiden tähden painiklassikko tämä ei ollut.
Pisteet: ****½

Trish Stratus vs. Lita vs. Jazz (c), WWF Women's Championship
Sitten tulikin tyypillisen main event -ottelun ja toisen ison ottelun välisen filler-matsin aika. Mielenkiintoisinta tässä matsissa oli Trish Stratuksen asu. No, kyllähän tässä muutama ihan hieno liike nähtiin, mutta meno oli kuitenkin täynnä botcheja ja hyvin löysää brawlausta. Voitti tämä silti Mavenin ja Goldustin ottelun.
Pisteet: *+

Triple H vs. Chris Jericho (c), WWF Undisputed Championship
Triple H ansaitsi paikan WrestleManian pääotteluun voittamalla vuoden 2002 Royal Rumble -ottelun. Jericho taas oli ollut WWF:n kiistaton mestari jo vuoden 2001 joulukuusta asti hänen päihitettyä Austinin ja Rockin sen vuoden Vengeance-PPV:ssä. Lisäkiinnostusta tähän otteluun loi se, että PPV käytiin Kanadassa, joka oli tietysti Chris Jerichon kotimaa. Myös se juttu, että Stephanie McMahon toimi ottelussa Jerichon managerina, loi pientä jännitystä matsin kulkuun. Itse kehätoiminta ei ollut tosin sellaista, mitä olin uskaltanut odottaa. Oli se ihan viihdyttävää, ja se pidettiin hyvin koossa alusta loppuun asti, mutta siitä puuttui ne WrestleManioihin kuuluvat erikoiset liikkeet ja sellainen "kaikki peliin" -meininki. Myös se, että yleisö oli hyvin hiljainen alusta loppuun, rankaisi ottelun arvosanaa. Eli siis, kehätoiminnaltaan tämä matsi oli ihan ok, joskaan ei mikään huippu, mutta Hoganin ja Rockin matsiin kuollut yleisö ei ollut edes kohtalainen.
Pisteet: ***

WrestleMania 18 -PPV:n pisteet: * * *

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Su 30.03.2008 01:36

WWF - In Your House 21: Unforgiven
Greensboro, North Carolina

Selostajat: Jim Ross & Jerry "The King" Lawler


Nation of Domination vs. Faarooq, Ken Shamrock & Steve Blackman
Tämä feudi lähti käyntiin WrestleManiassa, jossa Faarooq petti Rockin kääntyen faceksi. Niinpä Rock, josta nousi Nationin uusi johtaja, sai haluamansa ja 6-Man Tag Team -matsi oltiin sovittu. Nationista matsiin siis osallistui The Rock, D'Lo Brown ja Mark Henry. Itse ottelu ei ollut kehätoiminnaltaan mitenkään erikoinen: siinä nähtiin hidasta brawlia, muutama heitto, ihan pieni ripaus high flying -äksöniä ja teknisiä otteita. Tarinaa matsissa luotiin kyllä hienosti entisten Nation-stablelaisten kohdatessa entisen johtajansa, Faarooqin, jolloin oli mielenkiintoista seurata painijoiden eleitä ja ilmeitä. Enivei, loppujen lopuksi tämä oli melko tylsä ja hieman liian pitkä ottelu opener-matsiksi.
Pisteet: **+

Owen Hart vs. Hunter Hearst Helmsley (w/ Chyna) (c), WWF European Championship
Tämä oli siis revanssi WrestleMania XIV:sta, jossa Triple H huijasi voiton Chynan avulla. Tällä kertaa Chyna joutuikin katselemaan ottelua eräänlaiseen häkkiin lukittuna, jotta ottelu olisi todellakin Owenin ja Hunterin välinen matsi. Huhhuh, hyvä matsi siitä tulikin! Siinä nähtiin paljon hienoja liikkeitä, hyppyjä, jännitystä sekä sitä kuuluisaa hyvää bookkausta. Harmi vain, ettei yleisö jaksanut oikein kiinnostua tästä kohtaamisesta. Plussaa hyvin suoritetuista liikkeistä ja erittäin jännittävästä lopputaistelusta. Tässä on hyvä osoitus toimivasta midcard-ottelusta.
Pisteet: ***+


The Rock 'N' Roll Express vs. The New Midnight Express (c), NWA World Tag Team Championship
New Midnight Express oli siis Jim Cornetten manageroima 'Hardcore' Bob Hollyn ja Billy Gunnin entisen tag team -partnerin, Bart Gunnin, muodostama tag team. Tässä PPV:ssä he saivat vastustajikseen aidon ja alkuperäisen Rock 'n' Roll Expressin, jota pidetään alkuperäisen Midnight Expressin kanssa maailman parhaimpina joukkueina. Alkuperäisen Midnight Expressin ja Rock 'N' Roll Expressin matsithan olivat erittäin hyviä, joten WWF päätti bookata tämän, noh, jokseenkin nostalgisen kohtaamisen tähän PPV:hen. Harmi vain, että yleisö oli tässäkin matsissa täysin kuollut, tämä ottelu oltiin bookattu harvinaisen oudosti eikä tässä nähty hienoa painia. Onneksi tämä pidettiin sentään melko lyhyenä.
Pisteet: *+

Sable vs. Luna, Evening Gown Match
Ottelun voittajaksi selvisi se, joka riisui toisen ottelijan nopeammin alusvaatteisilleen. Tästä voi siis jo arvata, ettei matsi sisältänyt viiden tähden heittoja tai hienoa ketjupainia, vaan siinä nähtiin tyypillistä silmänruokamatseihin kuuluvaa kissatappelua. DUDin sijaan annan tälle koitokselle kuitenkin yhden kokonaisen tähden, sillä yleisö oli tässä matsissa kovemmin mukana kuin yhdessäkään aikaisemmassa.
Pisteet: *

Legion of Doom vs. New Age Outlaws (c), WWF World Tag Team Championship
Legion of Doom oli palannut WWF:ään vain kuukausi tätä PPV:tä ennen pidetyssä WrestleManiassa, joten he olivat luonnollisestikin "kuumaa" kamaa yleisölle. Sen takia yleisö olikin alusta loppuun asti erittäin hyvin mukana tässä ihan kohtalaisessa mestaruusmatsissa. Vaikka tässä ottelussa nähtiinkin aika monta hienoa heittoa ja kuuma yleisö, oli tämä silti melko tylsä matsi. Ehkä vika oli New Age Outlawsin tai huonon bookkauksen, mutta minua tämä kohtaaminen ei koskaan saanut otteeseensa. Onneksi tämäkin ottelu oli melko lyhyt, ja tässäkin nähtiin aika jännittävä lopetus.
Pisteet: **½

Kane vs. The Undertaker, Inferno Match
Inferno-ottelussa oli siis kyseessä vastustajan sytyttäminen tuleen. Kyllä, tuleen. Kehää ympäröikin varsinainen liekkimeri, jonka keskellä Undertaker ja Kane ottivat mittaa toisistaan tässä WrestleMania-revanssissa. Historiallisen tästä matsista teki se, että tämä oli WWE:n historian ensimmäinen inferno-matsi. Melkoisen show'n Undertaker ja Kane tässä WWE:n historian ensimmäisessä inferno-matsissa saivatkin aikaan tehden toisilleen mitä hienoimpia liikkeitä huikean vaikeista olosuhteista huolimatta. Pituuttakin matsilla oli ihan riittävästi, joten pidin tästä aika paljon. Miinusta voisin antaa siitä, että tässä ei nähty sellaista sähäkkää, intensiivistä mättöä, mutta toisaalta kehää ympäröinyt liekkimeri, ja se maaginen tunnelma korvasi tuon puutteen aika hyvin.
Pisteet: ***

Dude Love vs. 'Stone Cold' Steve Austin (c), WWF World Championship
Austin siis voitti WWF:n mestaruuden Shawn Michaelsilta vuoden 1998 WrestleManiassa ja nyt hän joutui puolustamaan vyötään ensimmäisessä 'Manian jälkeisessä PPV:ssä. Vastustajakseen hän sai Vince McMahonin kanssa liittoutuneen Dude Loven (Mick Foleyn), joten matsi näytti paperilta hiton kovalta. Hyvä matsi se olikin, ei siinä mitään. Siinä nähtiin intensiivistä tappelua, hienoja liikkeitä kehän ulkopuolella ja toki sitä showboattailua ja sekavaa ylibookkaamista, jota nähtiin useassa näiden aikojen mestaruusmatseissa - varsinkin jos Bretiä vuoden 1997 Survivor Seriesissä kusettanut Vince McMahon oli kehän laidalla. Mukava, aika pitkä ja kovin jännittävä matsi tämä oli, mutta mitään eeppisen kohtaamisen rajoja tämä ei ikävä kyllä saavuttanut.
Pisteet: ***

In Your House 21: Unforgiven -PPV:n pisteet: * * ½

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Ke 02.04.2008 22:21

WWF - King of the Ring 1998
Pittsburgh, Pennsylvania

Selostajat: Jim Ross & Jerry "The King" Lawler


The Headbangers & TAKA Michinoku vs. KAIENTAI
Japanilainen TAKA Michinoku oli näihin aikoihin WWF:n rakastettu Light Heavyweight -mestari. Ikävä kyllä hänen maanmiehet, Sho Funaki, Mens Teioh ja Dick Togo, eivät pitäneet hänestä, ja heillä olikin menossa tämä pieni midcard-feudi. Headbangersit taas löysivät tiensä tähän matsiin täysin syyttä... eli toisin sanoen tämä oli tällainen perus-filler-ottelu. Ei se mitään, ottelu oli laadultaan varsin hyvä, ja suureksi yllätyksekseni myös yleisö jaksoi pitää ääntä yllä. Vaikka tässä matsissa ei nähtykään hienoa tarinaa tai muuta viiden tähden painimatsiin vaadittavaa meriittiä, oli tämä ihan mukava opener-matsi, joka sai yleisön kuumaksi.
Pisteet: **½

Jeff Jarrett vs. Ken Shamrock, King of the Ring Semi-Final Match
Tämä oli siis semifinaaliottelu, jonka voittaja kohtaisi turnauksen finaalissa joko Dan Severnin tai The Rockin. Itse matsi ei ollut mielestäni mitään kovin hienoa katseltavaa; se oli miltei pelkkää toisen painijan hallintaa, jossa hyökkääjä tuhosi koko ajan vastustajansa nilkkaa. Okei, tämä olisi voinut olla ihan hienoa seurattavaa jos tämä nilkkasärkyjä kokenut altavastaaja olisi muistanut myydä sitä nilkkaansa myös ottelun loppuvaiheilla. Tapahtumat söivät ottelulta paljon pois, mutta ei se kuitenkaan mikään täysi floppi ollut. Paremmankin matsin nämä kaksi olisivat varmasti saaneet aikaan.
Pisteet: **

Dan Severn vs. The Rock, King of the Ring Semi-Final Match
Dan Severn oli iso, vanha, ruma ja pedofiiliviikset omannut "hirviö", jota bookattiin painimasiinaksi. Severnin otteet koostuivatkin mattopainista, erilaisista heitoista ja tietysti tappavista submission-otteista - tekniikkapainista. The Rock taas ei pysynyt niin hyvin perässä tekniikkapainissa - vaikka toki hän tosi hyvin suoriutui tässä matsissa - vaan käytti hyökkäyksissään brawlausta. Matsi olikin tämän aika kiinnostavan asetelman takia mielenkiintoista seurattavaa... aina siihen asti, kun se loppui kuin seinään. Onneksi yleisö oli aika innoissaan matsista, ja painijat saivat ihan hyvää settiä aikaan.
Pisteet: **

Too Much vs. Al Snow & Head
Too Much oli siis Too Cool, eli Scotty 2 Hottyn ja Brian Chrisopherin (Grandmaster Sexayn) joukkue. Miksi he sitten ottelivat Al Snow'ta ja... päätä vastaan? No, Snow teki paluunsa WWF:ään muutama viikko tätä PPV:tä ennen, ja hän oli suorastaan hullu. Hän ryntäsi selostuspöydille selostamaan päänsä kanssa joitain matseja, ja pian hänestä muuttui hyvin terävä piikki Vince McMahonin lihaan. Niinpä McMahon bookkasi tämän matsin, jonka panoksena oli Al Snow'n WWF-ura. Ja jos tämä tilanne ei ollut jo tässä vaiheessa liian paha Al Snow'lle, ilmoitettiin juuri ennen matsin alkua otteluun heel-erikoistuomari. Tämä ilmoitus vaikuttikin erittäin paljon matsin tarinaan: tuomari laski heel-painijoiden selätysyritykset salamannopeasti, kun taas Snow'n selätysyritykset hyytävän hitaasti. Hyvää bookkausta, paikoittain ihan hyvää painia, mutta kuollut yleisö. Isoin miinus ottelun pituudesta, joka oli aivan liian pitkä.
Pisteet: **+

X-Pac vs. Owen Hart
Ohhoh... vaikka en ole koskaan X-Pacistä hirveästi pitänyt, näytti tämä matsi paperilta oikein hyvältä. Odotettavissa olikin hienoja potkuja ja sähköistä high flying -toimintaa, mutta myös odotetun lisäksi saimme nauttia rajusta kehän ulkopuolella tapahtuneesta brawlista ja muutenkin melko stiffistä otteesta, mikä oli outoa, sillä yleensä X-Pac ei ole kovinkaan stiffi otteissaan. Näiden otteiden lisäksi nähtiin tietysti myös tekniikkapainia, paikoittain ihan kuuma yleisö ja tarinaa Chynan läsnäolon avulla. Vaan tietysti tämä hyvältä vaikuttanut ottelu onnistuttiin pilaamaan tehden siitä aivan liian lyhyen ja bookkaamalla sen loppuhetket täyteen sekaantumisia ja häiriköintejä.
Pisteet: **½

The Midnight Express vs. The New Age Outlaws (c), WWF World Tag Team Championship
Ottelu oli muutamalla tapaa erikoinen: siinä ottelivat vastakkain NWA:n ja WWF:n tag team -mestarit (tosin vain WWF:n vyöt olivat pelissä), ja siinä nähtiin vanhan Smoking Gunns -tiimin henkilöt vastakkaisissa tiimeissä. Minä, tämmöinen nostalgiafanaatikko kun olen, olisin varmasti ollut riemuissani, jos olisin Midnight Expressin "toista tulemista" reaaliajassa aikoinani seurannut, mutta nyt joudun ikäväkseni toteamaan tämän tiimin olevan melkoinen häväistys oikeaa Midnight Express -joukkuetta kohtaan. Tämän aikakauden yleisökään ei jaksanut Midnight Expressistä liiemmin innostua, joten tämäkin matsi oli mitä oli: kohtalaisella painilla ja lähes kuolleella yleisöllä varustettua settiä. Harmikseni Midnight Express teki tästä ottelusta vielä tylsemmän väsyttäen toista New Age Outlawsin jäsentä lyönneillä, potkuilla ja löysillä liikkeillä lähes koko matsin ajan. Onneksi sen hot tagin tapahduttua matsin loppuvaiheet pysyivät mielenkiintoisina aina siihen lopetukseen asti. Ei mikään ikimuistettava kohtaaminen, ei tosiaankaan.
Pisteet: **½

The Rock vs. Ken Shamrock, King of the Ring Final Match
Sen lisäksi, että tämä oli King of the Ring -turnauksen finaali, oli tämä myös saman vuoden WrestleMania-revanssi. WrestleManiassa Rock ja Shamrock taistelivat KOTR-voiton sijaan Intercontinental-mestaruudesta. Kaiken lisäksi Rockilla ja Shamrockilla oli yhteistä historiaa myös vuoden 1997 Survivor Series -PPV:stä, jossa Shamrock eliminoi Rockin ulos eräästä eliminaatio-ottelusta. Tässä matsissa ei kuitenkaan ollut kyse Intercontinental-vyöstä tai eliminaatioista, vaan tiukasta, showboattailulla ja Triple H:n selostuksella väritetystä brawlista. Yllätyksekseni tästä matsista muodostui oikein mainio, tarpeeksi pitkä ja kuuman yleisön siunaama koitos. Siinä nähtiin paljon "läheltä piti" -tilanteita, hienoja heittoja ja tiukkoja otteita, ja se piti otteessaan alusta loppuun asti. Yksi parhaita Shamrock-matseja, jonka olen nähnyt.
Pisteet: ***+

Mankind vs. The Undertaker, Hell In A Cell
Okei... tämä matsi oli mitä luultavammin se matsi, jonka juuri sinä latasit kuusi vuotta sitten sillä surkealla Kazaa-ohjelmallasi kuultuasi tämän olleen aivan uskomaton ottelu... ottelu, jonka aikana nähtiin WWF:n kuuluisimpia spotteja ja uskomatonta draamaa. En tiedä sinusta, hyvä lukija, mutta minä toden totta katsoin tämän matsin Kazaan avulla kuusi tai seitsemän vuotta sitten tapittaen silmät pyöreinä ruutua matsin alkuhetkistä loppuhetkiin asti. Tämä oli jotain uutta. Tämä oli ottelu, josta tämä King of the Ring -PPV muistetaan... tämä oli ottelu, jonka takia tästä King of the Ring -PPV:stä tuli kaikista tunnetuin KOTR-PPV. Jo ottelijoiden sisääntulojen aikana nähtiin hienoa draamaa Mankindin tuijottaessa Undertakeria häkin päältä täysin eleettömänä, vaatien kamppailua. Sitä se Mankind totta vieköön saikin ottelun alkaen terästuolilla väritetyllä brawlauksella häkin katolla. Ja sitten se tapahtui... spotti, jollaisen voi nähdä vain kerran kymmenessä vuodessa: The Undertaker heitti Mick Foleyn häkin katolta alas.

Spotin jälkeinen hetki, jolloin matsi pysähtyi kuin seinään muun muassa Terry Funkin, Vince McMahonin ja Sgt. Slaughterin juostessa Foleyn loukkaantuneen ruhon tykö, on saanut monilta ihmisiltä paljon moitteita. Minä sen sijaan pidin tätä koko hetkeä eeppisenä Undertakerin tuijottaessa Mankindia häkin katolta kylmä ilme kasvoillaan Foleyn itkiessä kipuaan kehän laidalla. Vaan pian se todella historiallinen hetki tapahtui: Mick Foley haistatti paskat terveydelleen ja lääkintämiehille nousemalla ylös paareista, juoksemalla kehään hymyillen kuin sairas masokisti ja kiipeämällä uudestaan häkin katolle... josta hän lensi läpi Undertakerin tekemän Chokeslamin takia yleisön mennessä totaalisesti sekaisin. Vaan silti, silti Mankind hymyili, Undertaker oli yhtä murhaava kuin ennenkin ja yleisö huusi kovaan ääneen Undertakerin nimeä. Tunnelma oli hieno, painijat olivat hienoja, ja se draama ja tarina, mihin tässä ottelussa törmättin, oli kuin toisesta maailmasta. Kaiken kruunasi muutama nastoille vedetty spotti, raju liike ja hieno lopetus. Tämä oli hieno, historiallinen ja eeppinen ottelu. Sanokaa mitä sanotte, minä nautin tästä ottelusta täysin rinnoin, tämä vaikutti minun painifaniuteen kovasti, ja tämä ottelu on vaikuttanut myös niin moneen eri promootioon, matsiin ja painijaan, etten voi edes käsittää tätä kaikkea. Hieno ottelu. Tällaisien otteluiden takia painia katsotaan - ei muutaman nastaspotin, ei muutaman sick bumpin, vaan uskomattoman draaman ja tarinan. Kiitos Foley, kiitos Undertaker.
Pisteet: *****

Kane vs. 'Stone Cold' Steve Austin (c), WWF World Heavyweight Championship, First Blood Match
Kane ansaitsi mestaruusmatsin päihittämällä The Undertakerin Raw'ssa. Siitä asti Austin sai Kanesta piikin hänen lihaansa tämän kiusaten Austinia viikosta toiseen. Mielenkiintoisen tästä mestaruusmatsista teki First Blood -matsimuodon lisäksi se, että jos Kane häviäisi, sytyttäisi hän itsensä tuleen. Feudin aikana nähtiinkin hienoja segmenttejä tämän matsin rakentelemiseksi muun muassa siten, että Kane "kaatoi" hurjan määrän verta Austinin niskaan areenan katosta tehden sen tyypillisen tuuletuksensa sisääntulorampilla. Enivei, itse matsi koostui kahdesta asiasta: Kanen yrityksestä iskeä Austinille Tombstone Piledriveriä, ja Austinin yrityksestä iskeä Kanelle Stunneria. Toki näimme myös sitä perinteistä brawlausta niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin - niin kuin WWF:n mestaruusotteluissa pitääkin - sekä showboattailua, mutta mitään viiden tähden suplexeja oli ihan turha odottaa. Onneksi yleisö oli aika hyvin mukana ottelussa, ja onneksi matsissa ei ollut yhtään sellaista todella tylsää hetkeä. Vaikka tämä matsi ei tuntunut oikein miltään äsköisen viiden tähden koitoksen jälkeen, pidin tästäkin melkoisesti - kiitos hyvän ja jännittävän tavan, miten ottelun loppuhetket bookattiin.
Pisteet: ***

WWF King of the Ring 1998 -PPV:n pisteet: * * *

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » La 05.04.2008 12:24

WWF - In Your House 22: Fully Loaded (1998)
Fresno, California

Selostajat: Jim Ross & Jerry Lawler


Val Venis vs. Jeff Jarrett
Näihin aikoihin Val Venis nautti kovasta pushista, ja hän oli voittamaton WWF-urallaan. Jeff Jarrettin pushi taas oli muuttumassa jobbausputkeksi. Enivei, matsi vaikutti näin paperilta todella, todella hyvältä, sillä sekä Jarrett että Venis ovat hyviä tekniikka- ja brawler-painijoita, joiden tyylit vaikuttivat jo paperilla toimivan yhteen. Hyvä se matsi oli myös videollakin, sillä Jarrettin ja Veniksen kemiat toden totta pelasivat mahtavasti yhteen, ja matsissa nähtiin erittäin sulavaa painia. Meno oli koko ajan todella, todella tasaista, iskut olivat stiffejä, ottelijat hemmottelivat yleisöä kuvankauniilla suplexeilla, matsissa nähtiin mahtavaa ketjupainia, yleisö oli kuuma showboattailun ansiosta ja kaiken kruunasi aina toimiva hyvis vastaan pahis ja tämän apurit -tarina. Hieno matsi, jonka kirsikkana kakun päällä toimi sen hyvin jännittävät loppuhetket. Todellinen taidonnäyte Venikseltä ja Jarrettilta - näitä lisää!
Pisteet: ****-

X-Pac (w/ Chyna) vs. D'Lo Brown (c) (w/ The Goodfather), WWF European Championship
Tämä matsi oli osa WWF:n D-Generation X vs. Nation of Domination -sotaa, jossa NOD oli storylinen heel-stable ja DX face-stable. Edellisen matsin tapaan myös tässä ottelussa oli melko kuuma yleisö; faceille hurrattiin ja pahiksille buuattiin. Harmi vain, ettei tämä matsi sisältänyt Veniksen ja Jarrettin kohtaamisen tapaista intensiivisyyttä. Otteet olivat melko löysiä, matsissa oli paljon tylsiä kohtia ja meno oli aika väsynyttä. Onneksi matsissa nähtiin edes muutama mukava spotti, ja painijoiden managerit onnistuivat luomaan vähän kiinnostusta matsiin, mutta muuten matsi ei oikein säväyttänyt. No, ainakin se pidettiin melko lyhyenä.
Pisteet: **

Faarooq & Scorpio vs. Terry Funk & Bradshaw
Tämä ottelu oli muutamalla tapaa erikoinen: siinä painivat tulevan APA/Acolytes-joukkueen jäsenet vastakkaisilla puolilla, se oli molempien joukkueiden PPV-debyytti, ja Terry Funk ilmoitti ennen ottelun alkua tämän jäävän hänen viimeiseksi WWF-matsiksi vähään aikaan. Vaan vaikka ottelu vaikuttikin alkuasetelmiltaan jännittävältä, se ei ollut sitä. Matsissa painivat vastakkain kaksi face-tiimiä, ottelu koostui tylsästä painista ja yleisökin oli aika kuollut. Nähtiin matsissa sentään muutama hieno liike sekä ottelun jälkeen tapahtunut hieno heel-turn.
Pisteet: *+

Vader vs. Mark Henry
Vaderin ja Mark Henryn feudi lähti käyntiin King of the Ring -PPV:ssä, jossa Vader sekaantui The Rockin ja Ken Shamrockin väliseen turnausfinaaliin ottaen yhteen Mark Henryn kanssa. Tämä oli siis se feudin "kauan odotettu" blow off -matsi, jossa nähtiin kumpi olisi parempi monsteri, Henry vai Vader. Ja ikävä kyllä, kuten odottaa saattoi, koostui matsi siitä perinteisestä hirviö vastaan hirviö -menosta, eli uhottelusta, hitaasta brawlista ja kuolleesta yleisöstä. Onneksi tämäkään matsi ei tosin ollut liian pitkä, ja siinä oli muutama edes hieman kiinnostava kohta. Uudestaan en tätä kuitenkaan tahdo katsoa.
Pisteet: ½

Disciples of Apocalypse vs. Legion of Doom
Disciples of Apocalypse koostui kahdesta moottoripyöriä rakastavasta, nahkatakkeja pitävistä ja rumista naamatauluistaan tunnetuista kaksosista, jotka tunnettiin aikaisemmin WWF:ssä nimellä Blu Brothers ja myöhemmin muun muassa TNA:ssa nimellä Harris Brothers. Vastaansa he tässä In Your House -PPV:ssä saivat hurjan joukkueen, Legion of Doomin. Matsi oli siis kahden powerhouse-joukkueen kohtaaminen, ja se odotettavasti sisälsi... brawlausta. Onneksi brawli oli kuitenkin aika stiffiä ja onneksi yleisö oli - kuten jokaisessa Legion of Doomin ottelussa - hyvin kuuma. Kaikista rajuin hetki tapahtui kuitenkin vahingossa, kun Legion of Doomin toinen jäsen, Hawk, lensi pää edellä kehästä ulos suoraan mustalle kehää ympäröivälle tatamille. Vaan kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin kävi myös tässä matsissa; LOD:n ja DoA:n jäsenet väsyivät nopealla temmolla vedetyn alkusession jälkeen. Sitähän seurasi tylsiä resthold-sessioita ja sitä, mitä tag team -matsejen lepäämishetkissä hyödynnetään - heel-tiimin hallintaa tylsillä kuristusotteilla, potkuilla, lyönneillä ja tuomarille valittamisella face-painijan maatessa pahisten kulmauksessa. Onneksi sen face-joukkueen hot tagin tapahduttua matsi pysyi loppuun asti mielenkiintoisena ja jopa vähän jännittävänäkin, mutta silti se kulki harmillisen ennalta-arvattavaa juonta pitkin.
Pisteet: **

Owen Hart vs. Ken Shamrock, Submission Match
Tämä matsi oli... outo. Miksi se sitten oli outo? No, se käytiin Kalifornian areenan sijaan Stu Hartin omistamassa Hart Dungeon -paikassa, jossa moni tähti aina Hartin suvusta Chris Jerichoon ja Chris Benoit'han on kouluttautunut painijaksi. Lisämaustetta matsiin loi erikoistuomarina toiminut submission-ekspertti, Dan Severn, ja koska matsi käytiin Hart Dungeonin köydettömässä kehässä ilman areenaa, häiriötekijöitä ja muita pikkutekijöitä, piti Owenin ja Shamrockin käyttää todella stiffejä iskuja pitääkseen tappelun realistisena. Kaikki iskut näkyivät normaalia paremmin, äänet kuuluivat selvemmin, ja senpä takia Shamrock ja Owen todellakin tekivät sitä, mitä heidän täytyi: he painivat stiffisti käyttäen muun muassa kehäalueen puuseiniä "aseenaan". Kaikenkaikkiaan matsi oli yllättävän hyvä, siinä nähtiin ihan kivaa bookkausta ja molemmat painijat suoriutuivat hyvin rooleistaan.
Pisteet: ***

Hunter Hearst Helmsley vs. The Rock (c), WWF Intercontinental Championship, 2 out of 3 falls
Vihdoinkin oli D-Generation X vs. Nation of Domination -feudin suurimman ottelun aika: The Rock ottaisi yhteen HHH:n kanssa 2 out of 3 falls -ottelussa Intercontinental-mestaruudesta. Tämä ottelu olikin niin suuri asia sekä Nationin että DX:n jäsenille, että he olivat täysissä kokoonpanoissaan kehän laidalla. Ja kuten tällaisissa suurissa otteluissa kuuluukin, oli yleisö melko kuuma ottelun alusta loppuun, vaikkakin sen keskivaiheilla nähdyt tylsät hetket pistivät yleisönkin melko hiljaiseksi. Onneksi muutamat hienot liikkeet, molempien harrastama showboattailu ja muutamat sekaantumiset toivat oman lisänsä tähän otteluun. Tämä ei ehkä ollut niin hyvä matsi, mitä uskalsin odottaa, mutta ihan passeli se silti oli.
Pisteet: ***

The Undertaker & Stone Cold vs. Kane & Mankind (c), WWF World Tag Team Championship
Epätavalliseen tapaan PPV:n viimeisenä matsina nähtiin taistelu WWF:n tag team -mestaruuksista. Ottelussa kohtasivat siis Kanen ja Mankindin joukkue sekä Undertakerin ja Austinin joukkue, ja mielenkiintoisen siitä teki se, etteivät Undertaker ja Austin tulleet keskenään toimeen. Matsin tarina pohjautuikin tähän Austinin ja Undertakerin eleiden, ilmeiden ja tekojen seuraamiseen, mutta sen tarinan ohella nähtiin matsissa myös se perinteinen heel-joukkue dominoi toista face-joukkueen jäsentä -kaava. Hyvää brawlausta, kuuma yleisö ja menevää bookkausta - en keksi oikeastaan mitään valitettavaa. Mikään viiden tähden koitos tämä ei kuitenkaan ollut, sillä tämä ei sisältänyt loistokasta tunnelmaa tai viiden tähden painia, mutta hieno tapa päättää PPV-lähetys tämä oli joka tapauksessa.
Pisteet: ***½

WWF - In Your House 22: Fully Loaded -PPV:n pisteet: * * *

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » La 05.04.2008 18:38

WWF - In Your House 24: Breakdown (1998)
Hamilton, Ontario (Canada)

Selostajat: Jim Ross & Jerry Lawler


Edge vs. Owen Hart
Kyseessä oli siis kahden kanadalaispainijan kohtaaminen, joten odotettua oli, että yleisö oli kuuma alusta loppuun asti. Molemmat painijat saivatkin varsin äänekkäät vastaanotot sisääntuloissaan, joista etenkin Owenin popit hymyilyttivät - hän kun kuului tuohon aikaan Nation of Dominationiin. Kuuman yleisön lisäksi myös yksi toinen asia oli varma: ottelu tulisi olemaan laadultaan mahtava. Ja niinhän se olikin kaikkine viiden tähden heittoineen, hienoine spotteineen ja hyvän bookkaukseen. Näiden lisäksi yleisöä hemmoteltiin myös mainiolla tekniikkapainilla, joka ei ollut todellakaan tylsää missään vaiheessa. Ketjupaini loisti, suplexit loistivat ja tempo oli koko ajan nopea, mutta ei kuitenkaan liian räjähtävä. Tämän kaiken lisäksi matsista teki hienon se, että siinä teki debyyttinsä Christian. Mainio opener-matsi.
Pisteet: ****-

Too Cool vs. Al Snow & Scorpio
Too Coolin ja Al Snow'n pitkä feudi sai jatkoa tässä PPV:ssä, kun Snow oli saanut hänen entistä tag team -partneriaan, hänen "päätä", paremman apurin, Scorpion. Ottelu ei siitä huolimatta ollut kovin ihmeellistä katseltavaa, sillä siinä nähtiin paljon tylsiä hetkiä, ottelun bookkaus oli hiukan omituista ja yleisö oli muutamia piristyskohtauksia lukuun ottamatta aika hiljainen. Onneksi tämä ei kuitenkaan kestänyt hirveän kauaa ja hyvä, että siinä nähtiin edes muutama hauska hetki.
Pisteet: *½

Droz vs. Marc Mero (w/ Jacqueline)
Jos yleisö oli hiljainen äsköisessä ottelussa, niin se oli mykkä tässä matsissa - kiitos epäkiinnostavien painijoiden ja tylsän kehätoiminnan. Lyhyestä pituudestaankin huolimatta matsi tuntui kestävän ikuisuuksien ajan. Mitään muuta valonpilkkua en ottelussa huomannut paitsi sen loppuratkaisun.
Pisteet: ½

Vader vs. Bradshaw, Falls Count Anywhere
Ottelu oli siis Falls Count Anywhere -matsi, joten se odotetusti sisälsi paljon hardcore-mättöä. Tämä brawli olikin ihan menevää seurattavaa siihen asti, kun Vader löi säälittävän hitaasti teräsportaat Bradshaw'n selkään tappaen yleisön mielenkiinnon matsia kohtaan ja realistisuuden rippeet matsista. Loppumatsin ajan meno oli kuitenkin aika stiffiä, ja sen aikana nähtiin hienoja liikkeitä, joten tästä matsista jäi ihan hyvä maku suuhun. Olisin kyllä uskaltanut odottaa Vaderin ja Bradshaw'n pystyneen parempaan.
Pisteet: **+

D'Lo Brown vs. Gangrel
Tämä D'Lon ja Gangrelin matsi oli... aika mitäänsanomaton. Toiminta oli hidasta, bookkaus oli melko tylsää (toinen painija hallitsi toista painijaa pitkään) ja yleisö oli aika hiljainen. Onneksi D'Lo sai karismallaan katsojat aina välillä kuumaksi ja matsissa nähtiin muutamia hienoja heittoja, mutta ikävä kyllä se oli kuitenkin hyvin tylsä matsi. Plussaa kuitenkin ottelun loppuvaiheista ja matsinjälkeisistä tapahtumista, jotka olivat yllättävän viihdyttäviä.
Pisteet: *+

The Rock vs. Ken Shamrock vs. Mankind, Steel Cage Match
Tämä oli ensimmäinen triple threat -häkkiottelu WWF:n historiassa, ja tässä oli panoksena ykköshaastajuus WWF:n mestaruuteen. Panokset olivat siis kovat, ja niin olivat myös painijatkin. Etenkin The Rock oli puhjennut kukkaansa, hänen saadessa aivan valtavan hyvän vastaanoton yleisöltä, vaikka hän oli yhä heel. Itse kehätoiminta oli vallan mainiota: matsissa luotiin hyvää draamaa, liikkeet suoritettiin hienosti, paini oli monipuolista ja yleisö oli kuuma. Hienon tästä ottelusta teki se, että kuka tahansa olisi voinut voittaa matsin ja näin ollen jokaisella olikin sellaiset "nyt se voittaa!" -tilanteet. Tarinakin loisti Mankindin ollessa hieman vajaa, mutta sympaattinen face, Rockin ollessa kovis-heel ja Shamrockin kääntyessä ottelun aikana hyväsydämisestä miehestä kivenkovaksi tappelijaksi. Hieno matsi, hieno yleisö ja ennen kaikkea hienoa bookkausta! Varsinkin loppuhetkistä plussaa.
Pisteet: ****

Dustin Runnels vs. Val Venis
Veniksen ja Runnelsin feudi käynnistyi, kun "Preacher" Dustin alkoi valittamaan Veniksen käyttäytymisestä ja lopulta hyökkäsi tämän kimppuun aseen kanssa. Tästä innostuneena Venis sitten päätti kuvata "The Preacher's Wife" -nimisen videon, jossa hän harrasti seksiä Dustinin vaimon, Terri Runnelsin, kanssa. Kaiken lisäksi Venis kaatoi vielä lisää suolaa haavoille tuomalla Terrin mukanaan kehään. Ja jos joku ei siis tiedä, niin Dustin Runnels tunnettiin WWF:ssä aiemmin (ja myöhemmin) nimellä Goldust. Tämän herkullisen alkuasetelman perusteella uskalsin odottaa tämän matsin sisältävän hemmetin intensiivistä menoa ja kuuman yleisön, mutta ei, en saanut kumpaakaan: yleisö oli lähes koko matsin ajan hiljainen (viime ottelu vei energiaa) ja meno oli kovin löysää. Edes ne muutamat hienot heitot eivät pystyneet tätä matsia pelastamaan ja pituuttakin tällä oli liikaa.
Pisteet: **-

Jeff Jarrett & Southern Justice vs. D-Generation X
Southern Justicen muodosti Jeff Jarrettin uudet ystävät, Mark Canterburry ja Dennis Knight. He olivat isoja, hitaita ja voimakkaita miehiä, jotka olivat valmiina tekemään kaikkensa Jarrettin vuoksi. Jarrettista puheen ollen, tämä oli hänen ensimmäinen PPV lyhyellä letillä, uudella vaatetuksella ja - kuten JR ilmaisi - uudella asenteella. D-Generation X:n kokoonpanosta matsissa taas painivat X-Pac ja New Age Outlaws (Billy Gunn ja Road Dogg), eikä näin ollen Triple H:ta näkynyt missään. Anyways, paini ei ollut kuitenkaan mitään ihmeellistä: se oli pikemminkin löysää brawlia ilman kaivattua intensiivisyyttä. Pituuttakin matsilla oli vähän liikaa ja yleisö oli hiljainen... ei todellakaan mikään must-see-matsi.
Pisteet: **

The Undertaker vs. Kane vs. 'Stone Cold' Steve Austin (c), WWF World Championship
Vince McMahon oli alusta asti vihannut Stone Coldin mestaruuskautta WWF:n ykköstähtenä. Niinpä hän oli bookannut Austinin mitä vaikeimpiin tilanteisiin, mutta yksikään niistä ei kuitenkaan tuntunut yhtä hankalalta kuin tämä: Austinin pitäisi selättää joko Kane tai Undertaker, jotka molemmat olivat näihin aikoihin taas hyviä ystäviä. Kaiken lisäksi matsissa oli Vince McMahonin lisäämiä erikoissääntöjä, kuten sen, ettei Kane tai Undertaker voisi selättää toistaan sekä sen, että mikäli joku Austinin ystävä sekaantuisi otteluun hyökkäämällä Undertakerin tai Kanen kimppuun, joutuisi Austin luovuttamaan mestaruusvyön pois. Alkuasetelmat vaikuttivat siis lähes mahdottomilta Stone Coldille, ja ne myös vaikuttivat ottelun kulkuun: Stone Cold otti lähes koko matsin ajan turpaansa, vaikka toki Austinillakin oli hallinta-aikansa. Lisädraamaa saatiin aikaan myös siten, että Undertakerin ja Kanen sukset menivät välillä hieman ristiin. Meno oli siis aika jännittävä, sillä kaikki oli mahdollista. Tähän päälle lisättiin menevä brawlaus, hyvä bookkaus ja intensiivinen meno, niin kaikki oli hyvin. Kaiken kruunasi yllättävä loppuratkaisu. Hieno päätosottelu.
Pisteet: ****

WWF - In Your House 24: Breakdown -PPV:n pisteet: * * * +

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » La 05.04.2008 20:34

What kirjoitti
jos jollekulle tulee pakottava tarve katsoa joku SummerSlam, niin suosittelen 2005 editionia, josta saatan jossain vaiheessa arvostelun raapaista.
What I promise, I shall deliver.

SummerSlam on ollut minulle aina jollain tapaa erityinen tapahtuma: tämä johtunee siitä, että aloittaessani katsomaan painia lähes neljä vuotta sitten SubTV:ltä, oli SummerSlam seuraava PPV ja se vaikutti jotenkin niin mahtavalta. Kuten tuosta SummerSlam 2004-arviosta, nyt vuosia myöhemmin pystyy näkemään, niin ei se kuitenkaan mikään maatamullistava PPV ollut, vaikka eräs 16-vuotias markki Suomesta näin uskoikin. Tämä 2005 edition sen sijaan oli mieleeni.

SummerSlam 2005

Sunnuntai,21.8.2005
MCI Center, Washington DC


United States Championship
Chris Benoit vs. Orlando Jordan(c)

Aika perinteinen, mutta yleensä toimiva tapa aloittaa PPV. Tällä tarkoitan siis US Championship-ottelua. Tämä oli revanssi Great American Bashista, jossa OJ säilytti mestaruutensa Benoitia vastaan huijaamalla. Orlandon taidot olivatkin ruostuneet kuukaudessa melkoisen paljon, sillä nyt tämä ottelu ohi 25 sekunnissa. Tämä ottelu aloitti Orlando Jordanin alamäen, joka sitten päätyi miehen potkuihin. Tavallaan toki ymmärrän, ettei tämän ottelun haluttu vievän aikaa illan kovemmilta ja tärkeämmiltä matseilta. Kesto: 0:25
Arvosana: *

Singles Match
Matt Hardy vs. Edge w./Lita

Kovan luokan kohtaaminen, jonka storyline kirjoitti itse itsensä. Hardy erotettiin WWE:stä ja tällä aikaa Lita petti Mattia Edgen kanssa. Kesällä Matt Hardy sitten alkoi tehdä run-ineja Edgen otteluiden aikana, jota jatkui useita viikkoja. Lopulta Vince McMahon palkkasi Hardyn Raw'hon. Hardy vetikin kovan luokan shoot-haastattelun samaisessa lähetyksessä: "It's either kill or be killed Adam. And Matt Hardy will not die!"

Koska feudi oli tällainen kovin, kovin henkilökohtainen, niin tässä ottelussa ei painia nähty nimeksikään. Joku katutappelu saattaisi muistuttaa tällaista. Iskuja, maahanvientejä ja potkuja päähän. Tämä ottelu kärsi siitä, että viisaat olivat buukanneet tapahtumaan peräti 9 ottelua. Joten eipä tälle aikaa jäänyt. Tästä ottelusta ei jäänyt mieleen muuta kuin Hardyn bleidaaminen ja typerä lopetus. Kestoa oli säälittävästi 4:49 Onneksi feudi kuitenkin jatkui tämän jälkeen ja Unforgivenin Steel Cage-ottelu sitten räjäytti pankin
*1/2

Ladder Match for the custody of Dominic
Rey Mysterio vs. Eddie Guerrero

Eipä se tunnepaatos yhtään laskenut Mattin ja Edgen matsin jälkeen. Tosin tällä kertaa se oli saatu aikaan puhtaasti storylinella. Tämä olikin Eddien ja Reyn melkeinpä vuoden kestäneen feudin paras matsi. Eddie hävisi vuoden 2006 ensimmäisessä Smackdownissa Reylle. Sen jälkeen heistä tuli tag team mestarit, mutta he silti kohtasivat WrestleMania 21:ssä. Ylläripylläri Rey voitti senkin. Tämän jälkeen Eddien latinoveri ylitti kiehumispisteen ja eräässä huhtikuissa Smackdownissa saimme todistaa yhtä parhaista heel-turneista. (Suplex teräsportaille) Tämä johti otteluun Judgment Dayssa, jonka Rey myöskin voitti. Tämän jälkeen Eddie oli lopullisesti kehittänyt itselleen pakkomielteen Rey Mysterion voittamisesta. Hän lupasikin paljastaa "suuren salaisuuden" ellei Rey kohtaisi häntä vielä Great American Bashissa. Jos Rey pystyisi voittamaan, salaisuus pysyisi Eddien ja Reyn välisenä ikuisesti. Rey voitti, mutta valehteleva Guerrero paljasti salaisuuden silti: eli Dominic on oikeasti hänen poikansa, ja Eddie haluaa huoltajuuden. Rey kuitenkin sai puhuttua Eddien ympäri ja niinpä tämä matsi näki päivänvalonsa.

Itse ottelu iski ainakin minuun kovaa. Reylla ja Eddiellä oli aina upea kemia keskenään ja nyt ottelumuotona oli vielä ladder, jossa kumpikin on varsin pätevä. Tunnelma oli uskomaton ja Dominicin läsnäolo ringsidella toi tietenkin oman lisämausteensa keittoon. Kaksi suurta spottia (sunset flip-powerbomb tikkailta ja backdrop tikkailta)epäonnistuivat hieman, mutta itse asiassa se sai spotit näyttämään vain entistä kivuliaammilta ja aidommilta. Vaikka tämä ottelu spottipainotteinen olikin, niin se ei ollut pääasia. Se oli tunne ja miesten viha toisiaan kohtaan. Michael Cole ja Tazz myös selostivat ottelun hyvin. Ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Nimittäin Eddie kävi ennen ottelun loppua parikin kertaa hipelöimässä salkkua liian pitkän aikaa. Se vähän söi ottelun realistisuutta, kun Eddie käytännössä vain odotteli Reyn pudottavan hänet sieltä alas. Mutta eipä tässä muuta heikkoa sitten ollutkaan. Ottelussa nähtiin kaksi run-iniä, mutta tällä kertaa ne sopivat ottelun kulkuun täydellisesti, eikä niistäkään ole pahaa sanottavaa. Todella hyvä matsi, mitä voin suositella kenelle tahansa. Kestoakin oli reilusti eli 20:20
****

Singles Match
Eugene w./Christy Hemme vs. Kurt Angle

Tässä ottelussa oli kunnian lisäksi panoksena Anglen olympiakultamitali. Anglella oli tapana pitää "Kurt Angle Invitationalia" Raw'ssa. Mikäli hänen vastustajansa pystyisi kestämään täydet kolme minuuttia kehässä, tämä saisi Atlantan olympialaisista saadun kultamitalin haltuunsa. Kun leikkii tulella tarpeeksi kauan, niin lopulta polttaa näppinsä. Niin kävi Kurtillekin, kun Eugene selvisi kolme minuuttia häviämättä.

Sivuhuomautuksena mainittakoon, että yleisö kannusti Kurt Anglea raivoisasti ja buuasi U-Genen jokaiselle liikkeelle. Tämä oli lyhyt, mutta hemmetin intensiivinen ottelu. Angle oli ottelussa suorastaan hyperaggressiivinen ja rankaisi Eugenea aivan jokaisella liikkeellään. Lisäväriä matsiin toi Eugenen käyttämät tunnetut liikkeet, kuten Dwayne Johnson Bottom ja Stone Cold Stunner. Buukkaus oli hyvää, sillä eihän Eugene aikuisten oikeasti pystyisi edes unelmissaan painimaan samalla tasolla kuin Kurt "f'n" Angle. Anglen "tuhlaaminen" tällaiseen täytematsiin oli tietenkin miehen väärinkäyttöä, mutta tämän jälkeenhän Kurtti siirtyi feudaamaan John Cenan kanssa. Kesto: 4:35
**

Singles Match
Randy Orton vs. The Undertaker

Nämä miehet kohtasivat WrestleMania 21:ssä. Undertaker tietenkin voitti, mutta Ortonin mielestä vain sen vuoksi, että hän loukkasi ottelun aikana olkapäänsä. Orton olikin Manian jälkeen kuukausia sivussa. Sitten hänet heinäkuussa draftattiin Smackdowniin. Orton kävi paukkaamassa Undertakerille R-K-O:n, kun hän taisteli #1 contender ottelussa JBL:ää vastaan. Sittenpä tämä enemmän tai vähemmän odotettu WM-rematch oli valmis tapahtuvaksi.

Ei tämä valitettavasti millään tasolla yltänyt WrestleManian oikeasti hyvän ottelun tasolle. En tiedä sitten oliko syynä kehäpsykologian puute, vai finisher-sodan puuttuminen. Yleisö oli tässä(kin) ottelussa erinomainen. Undertaker tuttuun tyyliinsä hallitsi ottelun alkua hurjilla heymakereillaan, mutta teki sitten virheen jääden jalastaan nurkkaukseen kiinni. Orton hyödynsikin tätä kohdistamalla iskunsa polveen, jota UT sitten jaksoi myydä koko loppukoitoksen ajan. Tässä onkin hyvä verrata 2005 Ortonia, vuoden 2008 Ortoniin. Miehen hahmo on tosiaankin mennyt suurin harppauksin eteen päin. Kenties ilman tätä ottelua Orton ei olisi vielä nykyisessä asemassaan. Vaikka itse ottelu ei ollut mikään viiden tähden klassikko, niin yllättävä ja kekseliäs lopetus paikkasi tätä puutetta vallan mainiosti. Kestoa oli 17:18.
***

WWE Championship Match
Chris Jericho vs. John Cena (c)

Cena sai draft lotteryssa siirron Raw'iin ja pari viikkoa sen jälkeen Jericho hyökkäsikin tagparinsa, Cenan, kimppuun voitetun ottelun jälkeen. Tämä johti Vengeancen triple threatiin Cena vs. Y2J vs. Christian, jonka päätteeksi Cena pinnasi Captain Charisman. Christian siirrettiin Smackdowniin jobbaamaan Booker T:lle ja Jericho jäi feudaamaan Cenan kanssa Raw'hon. (olisiko tämä ollut viimeinen naula Christianin WWE-uralle?)

"John Cena is a brawler with a street smart style, unorthodox to say the least" Näin upeasti kuvaili Jim Ross WWE:n mestaria hänen tehdessä sisääntulonsa. Kaksi suosikkipainijaani vastakkain, Chaingang vs. Jerichoholics, the ayatollah of rock n' rollah vs. the doctor of thuganomics. Tämä ottelu ei pettänyt missään nimessä. Jericho turvautui ydinosaamiseensa eli painimiseen ja samoin teki Cena, käyttäen kadulta opittuja tappelutaktiikoitaan hyödyksi. Aina kun Jericho sai yliotteen jollain komealla potkullaan/heitollaan käänsi Cena tilanteen raa'alla voimallaan ja nyrkeillään. Tässä ottelussa tämä kuvio toimi loistavasti. Tämä oli myös merkittävä ottelu siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa yleisö oikein toden teolla kääntyi Cenaa vastaan. Melu oli aivan korvia huumaava ja kylmät väreet kulkivat selkärankaani pitkin yleisön äityessä "lets go Cena, lets go Jericho" chantteihin, jotka eivät meinanneet loppua sitten millään. Jerichon käännettyä Cena Wallseihin, tunnelma oli todellakin upea. Kaikki seisoivat ja huusivat täyttä kurkkua. Aivan kuin ympäröivä maailma olisi hetkeksi kadonnut. Myöskin ottelun lopetus rikkoi perus Cena-matsin kaavaa ihan mukavasti ja oli melkoinen yllätys niin liveyleisölle, kuin kaikille muillekin. Kestoa oli harmillisesti vain 14:51. Viisi minuuttia lisää ja tästä voitaisiin puhua MOTYC-kandidaattina. Joka tapauksessa, nyt kun kumpikin herra on Raw'ssa, niin haluaisin nähdä tämän feudin uudestaan. Varsinkin, kun tietää kuinka paljon Cena on tällä välillä kehittynyt.
*** 1/2

World Heavyweight Championship
No Holds Barred Match
JBL vs. Batista (c)

Batistan paljastuttua viimeiseksi draft lottery-siirroksi, hän aloitti välittömästi feudin Smackdown-mestaruusottelun (josta tulikin #1contender matsi) kanssa. GAB:issa JBL voitti, tosin diskauksella ja Batukka otti vielä moraalisen voiton. Viekas miljonääri oli kuitenkin tehnyt kirjallisen sopimuksen: mikäli hän voittaa GAB:issa, mutta ei saa mestaruutta, hän saa rematchin SummerSlamissa. Ongelmana oli kuitenkin se, että Undertaker oli tuhonnut Mohammad Hassanin samaisessa tapahtumassa, ja hän oli uusi ykköshaastaja. Tämä setvittiinkin sitten Smackdown-kehässä, ja kuten jo mainittua, Ortonilla oli näppinsä pelissä ottelun lopputuloksen kanssa.

JBL ja Batista ovat perushosseja, joidenka singles-matsilta ei voi oikein odottaakaan mitään. Nyt kuitenkin stipulaationa oli NHB, joten odotuksetkin nousivat. Ottelussa nähtiin Batistan Spear turva-aidan läpi, kuristamista ja pieksämistä nahkavyöllä ja myös portaita käytettiin hyväksi. Siltikin tämä oli pelkkä välipala illan kahden suuren ottelun välissä. Kestoa oli 9:09 mikä olikin ihan sopiva mitta tälle ottelulle. Tunnelma oli korkealla, sillä onhan Washington DC Batistan kotikaupunki.
** 1/2

Icon vs. Icon
Shawn Michaels vs. Hulk Hogan

Tämä oli se ottelu, mikä todella teki SummerSlam 2005:stä muistettavan. Himoittu, kahden legendan clashi. Ja se feudi. Aivan uskomattoman laadukasta tavaraa: Hogan&Michaels olivat tagpartnereita Backlashissa, kun he puolustivat Amerikan kunniaa Hassania ja Daivaria vastaan. Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä tapahtui sitten se potku, se potku, joka ei unohdu wrestlingfanien mielestä koskaan.

Ennen ottelua kysymysmerkki oli, millaiseen suoritukseen Hogan pystyisi? Eihän hän ollut paininut tämän tason singles-ottelua WM XIX:n jälkeen. Hogan haistatti epäilijöilleen olemalla Hogan. Eihän mies nuoruuden päiviensä kunnossa ollut, mutta korvasi tämän karismallaan, kehäpsykologiallaan ja yllättävällä bleidaamisellaan. Shawn Michaels tosiaan syyllistyi tässä matsissa ajoittain törkeään ylimyymiseen. Halusiko hän vai saada Hulkin näyttämään hyvältä, vai oliko tämä puhdasta vittuilua, ottelun lopputuloksen tietäen? En minä tiedä, mutta jos pois luetaan tuo HBK:n pelleily, niin tämä oli todellakin hyvä matsi. Shawn härnäsi yleisöä käyttämällä Sharpshooteria, jonka aikana innokkaimmat jo toivoivat Bret Hartin run-iniä. (feudi huomioon ottaen, tämä olisi ollut unelmatilaisuus) Tätähän ei tietenkään tapahtunut, mutta eipä sitä tarvittukaan. Ottelun lopussa Michaels käytti kaikki heel-painijan niksit ja konstit low blow'ta ja chair shottia myöden. Hulkin ponkaistessa ylös SCM:sta yleisö räjähti, todellakin räjähti. Tunnelmaa siinä vaiheessa voi aivan hyvin verrata WM X8:n Rock/Hoganiin. Hieno ottelu, hieno lopetus ja after matchissakin riitti katsottavaa. Hogankin venyi hienoon suoritukseen, toivottavasti siinä vanhassa Hulk-a-Bodyssa on vielä ainakin yksi tällainen jäljellä. Kestoa oli peräti 21:26
****


Tykkäsin siis tapahtumasta todella paljon. Kolme ottelua nousi ylitse muiden: Eddie vs. Rey, Jericho vs. Cena ja HBK vs. Hogan. PPV:n hyvyyteen vaikutti olennaisesti myös yleisö, joka oli parhaimpia PPV-yleisöitä mitä muistan. Olihan WWE:llä tietysti oma sanansa sanottavana, koska he olivat buukanneet tapahtuman täyteen mielenkiintoisia matseja, jotka aidosti kiinnostivat, ja sitten ne epäkiinnostavat matsit pidettiin tarpeeksi lyhyinä. Voin suositella tätä PPV:tä jokaiselle painifanille, joka ei ole sitä nähnyt. Tämä on todellakin ansainnut paikkansa DVD-kokoelmassani.

****/*****

EDIT: Matsien keskiarvo: 2,69
Viimeksi muokannut What, Ti 07.07.2009 14:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
enska
Viestit: 1721
Liittynyt: La 22.07.2006 10:48
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja enska » Ti 19.08.2008 21:52

WWF - Survivor Series 1996
Madison Square Garden, New York

Selostajat: Jim Ross & Vince McMahon


Traditional Survivor Series Match
The British Bulldog, Owen Hart & The New Rockers vs. The Godwinns, Doug Furnas & Phil Lafon

Ah... Survivor Series -matsi, Owen Hart ja Davey Boy Smith ja Madison Square Garden. Voiko mikään enää pilata tätä hienoa hetkeä. No, oikeastaan voi. Nimittäin Henry ja Phinias Godwinnin sisääntulo. Eniveis, kyseessä oli siis Traditional Survivor Series -matsi, jossa kaksi neljän painijan joukkuetta ottivat yhteen siten, että aina, kun yksi painija selätettiin, eliminoitui hän ottelusta. Matsi siis jatkui niin pitkään, kunnes kaikki toisen joukkueen painijoista oltiin eliminoitu. Ja koska tässä ottelussa oli heel-joukkue vs. face-joukkue -asetelma, rakentui ottelu heel-joukkueen — eli Owenin, Davey Boyn ja New Rockersien — hallinnasta. Muutamia power-liikkeitä, muutamia ihan näppäriä, nopeita iskuja ja muutamia high flying -liikkeitä. Harmi vaan, ettei Madison Square Gardenin väki oikein jaksanut innostua ottelusta, eikä face-joukkueen hot tagit saaneet näin ollen paljoakaan reaktiota yleisöstä irti. Onneksi ottelu sai paljon uutta, virkeää puhtia ensimmäisestä eliminoinnista, jonka jälkeen matsi muuttui paljon nopeatempoisemmaksi. Pian tosin ottelu muuttui jälleen hitaammaksi, mutta meno pysyi silti melko viihdyttävänä — kiitos hienojen suplexien. Ja pian matsissa nähtiinkin todella mahtava Release Suplex kulman päältä, mikä sytytti yleisönkin vihdoinkin edes pienoiseen tuleen. Jostain ihmeen syystä se pahainen yleisö nukahti kuitenkin pian taas kokonaan, eikä edes se, että Owen Hart pieksi vastustajansa jalkaa niin hienosti, että minunkin teki pahaa katsella sitä kipua, herättänyt yleisöä otteluun mukaan. No, onneksi matsissa nähtiin erittäin loistava lopetus, mikä kruunasi matsin. Kaiken kaikkiaan tässä ottelussa nähtiin paljon hienoja liikkeitä, toimivaa pahikset vastaan hyvikset -kaavaa ja... hyvin hiljainen yleisö. Jos yleisö olisi ollut kuuma, olisi tämä matsi voinut olla jopa kolmen ja puolen tähden tasoa.
Arvosana: ***

Mankind (w/ Paul Bearer) vs. The Undertaker
Oliko yleisö hiljainen viime ottelussa? Ei se mitään, tässä ottelussa se oli kiimainen kuin naarastaan etsinyt vuorisonni. Tämä Mankindin ja Undertakerin kohtaaminen jäi historian kirjoihin monista syistä: 1) The Undertaker teki ns. Batman-sisääntulon, eli hän laskeutui yläilmoista kehään jättimäiset siivet yllään, 2) Paul Bearer ängettiin ottelun ajaksi häkkiin, joka nostettiin ylös, ehkä noin viiden metrin korkeuteen, 3) Bastion Booger ja The Ultimate Warrior kävelivät käsi kädessä kehään kesken ottelun. No, okei... tuo kolmas kohta ei ollut totta. Totta oli kuitenkin kaksi ensimmäistä asiaa, ja ne asiat loivatkin tähän hienoon brawling-otteluun paljon hohtoa. Hohtoa, joka kuitenkin päättyi jo muutaman minuutin kuluttua. Jep, ottelu oli siis erittäin lyhyt, mikä oli harmi, sillä Undertaker ja Mankind ovat painineet lukemattomia hyviä matseja keskenään. Onneksi sentään matsin jälkeen nähtiin vielä vähän äksöniä.
Arvosana: **½

Hunter Hearst Helmsley, Jerry "The King" Lawler, Crush & Goldust (w/ Marlena) vs. Marc Mero (w/ Sable), The Stalker, Rocky Maivia & Jake "The Snake" Roberts
Jes, taas Survivor Series -matsi! Rakastan näitä matseja. Ja rakastan myös Sunnyä ja Marlenaa, jotka tulivat tämän matsin ajaksi ruudulle — Sunny selostamoon Jim Rossin ja Vince McMahonin seuraan, Marlena kehän laidalle kannustamaan Goldustia ja tämän joukkuetta. Muutenkin ottelu oli varsin kiinnostava, sillä toimineen heel vs. face -asetelman lisäksi kehässä oli monta taitavaa painijaa. Merkittävää tässä ottelussa oli myös se, että tämä oli Rocky Maivian — joka tunnettiin myöhemmin, jep, The Rockina — debyyttiottelu WWF:ssä. Vaan vaikka tässä ottelussa olikin hyviä painijoita, oli meno melko hidastempoista ja paikoitellen varsin tylsääkin. Onneksi hyvä selostus pelasti aina välillä. Kuollut yleisö sen sijaan ei. Nooh, kun katsotaan kolikon kääntöpuolelle, täytyy minun myöntää, että niiden tylsien hetkien lisäksi tässä nähtiin muutama erittäin hieno liike (etenkin Marc Meron ilmalennot) ja ihan menevää bookkausta. Ihan OK matsi, joka oltiin bookattu yhden painijan pushaamisen takia.
Arvosana: ***-

"Stone Cold" Steve Austin vs. Bret "The Hitman" Hart
Vuoden 1996 Survivor Series jatkui tällä Bret Hartin paluuottelulla. Hart oli ollut puoli vuotta ulkona kuvioista. Eniveis, paperilla tämä matsi tuoksui aivan äärettömän hyvältä, sillä nimenomaan Bret Hartin ja Stone Coldin välinen Submission-matsi WrestleMania 13:sta on yksi minun lempiotteluistani. Hyvältä tämä ottelu tuntui myös sen alkuminuuteilla, sillä yleisö oli hyvin kuumana paluunsa tehneen Bret Hartin takia, eikä Stone Coldikaan mitään ihan huonoja reaktioita yleisöstä repinyt irti. Kuuman yleisön lisäksi myös toinen toiveeni toteutui: ottelu oli laadultaan hyvä! Sen alussa nähtiin mainiota tekniikkapainoitteista taistelua kanveesissa ja seisaallaan, ja mitä pidemmälle matsi eteni, sitä stiffeimmäksi iskut ja submission-otteet muuttuivat. Sopivaa tunnelmaakin tähän otteluun saatiin luotua Austinin legendaarisen suunsoittamisen sekä molempien painijoiden harrastaman showboattailun avulla. Vaan tunnelma se puhkesi kukkaansa vasta noin kymmenen minuutin painimisen jälkeen, kun tuliset Piledriverit, Backbreakerit, Superplexit ja Stunnerit astuivat juoneen mukaan yleisön mennessä täysin pähkinöiksi. Jännitystä, nopeatempoista menoa ja mahtavaa painia! Lisää plussaa tämä matsi sai siitä, miten siinä nähtiin kivuliasta menoa ilman verta tai aseita — Bret ja Stone Cold kun myivät vastaanottamia iskujaan mainiosti! Järjetön taistelu ei koskaan hellittänyt, vaan meno pysyi loppuun asti erittäin kuumana. Ja itse se lopetus... huh huh, se oli jotain todella hienoa! Mahtava matsi, suosittelen tätä lämpimästi.
Arvosana: ****½

Vader, Faarooq & The Fake Outsiders (w/ Jim Cornette) vs. Yokozuna, Flash Funk, Savio Vega & Jimmy "The Superfly" Snuka
Mainio brawler (Vader), ihan hyvä powerhouse (Faarooq), kaksi ärsyttävällä gimmickillä varustettua miestä (Fake Diesel ja Fake Razor Ramon), yksi vanhus (Jimmy Snuka), tylsyyden perikuva (Savio Vega), WWF:n historian lihavimman miehen tittelistä taistellut mies (Yokozuna) ja yksi varsin viihdyttävä high flying -painia suosiva mies (Flash Funk) samassa kehässä samaan aikaan, eh. Surkealtahan tämä Survivor Series -matsi tuntui tuon äsköisen kultakimpaleen (Austin-Bretin) jälkeen, eikä edes Flash Funkin oivat ilmalennot pelastaneet tätä ottelua tylsyydeltä. Onneksi matsissa nähtiin sentään melko eeppinen lopetus, joka nosti ottelun arvosanaa hieman. Illan huonoin matsi.
Arvosana: *½

Sycho Sid vs. "The Heartbreak Kid" Shawn Michaels (c), WWF World Championship
Sid ja Michaels olivat ennen heidän feudiaan ystäviä. Jotain kuitenkin meni pahasti pieleen heidän ystävyyssuhteessaan: molemmat löivät ja potkivat toisiaan vahingossa useissa eri tapahtumissa (käytössä oli siis se perinteinen tag team -hajoaa lyönneillä, jotka osuvat vahingossa omaan partneriin), mikä lopulta johti siihen, että Sid ja HBK ajautuivat riitaisiin väleihin keskenään ja Survivor Series koitti. Ja koska kyseessä oli Shawn Michaelsin matsi ja otteluiden painijoilla oli hyvä feudi allaan, oli yleisö varsin hyvin ottelussa mukana — naiset, lapset ja oikeasti järkevät miehet kannustaen Shawnia, ja sitten ne tyhmemmät miesfanit kannustaen Sidiä. Kuuma yleisö, Shawn Michaelsin taidot kantaa kenet tahansa hyvään otteluun ja se mahtava kehäpsykologian määrä, joka tässä ottelussa nähtiin, teki tästä aivan upean kohtaamisen. Mielestäni tämä oli Sycho Sidin paras matsi ikinä. Yleisö oli todella kuumana ottelun loppuvaiheilla, ottelun bookkaus oli todella kultaista ja matsissa nähtiin myös aika raakojakin kohtauksia. Hieno ottelu, kiitos siitä koko illan ajan melko hiljaisena olleelle yleisölle ja Sidin ja Michaelsin mainiolle työpanokselle.
Arvosana: ****

Koko PPV:n arvosana: ****-

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Ti 09.12.2008 23:23

Nyt päätän tämän lähes neljä kuukautta kestäneen hiljaiselon tredissä ja arvostelen erään DVD-kokoelmastani löytyvän PPV:n. Kirjoitan tämän PPV:tä katsoessani, niin arvostelusta tulee varmasti parempi kuin jälkeen päin muisteltuna.

WWE Royal Rumble 2007
28. Tammikuuta 2007
AT&T Center, San Antonio,Texas


Tag Team Match
MNM (Johnny Nitro&Joey Mercury w./Melina) vs. The Hardys

Vuoden 2007 ensimmäisen ison PPV:n avausotteluna nähtiin edesmenneen MNM:n ja Hardyn veljesten tulinen kohtaaminen. Juurensa tämä juonsi Jeffin ja Nitron singles-feudiin IC-tittelistä, sekä joulukuussa käytyyn Armageddon-PPV:hen, jossa Hardyt murjoivat Mercuryn naamatauluun uuteen uskoon TLC-ottelun tuoksinassa. Muistattekos sen? Rajuin loukkaantuminen, minkä olen nähnyt. Tässä ottelussa ei mitään uutta ja ihmeellistä nähty, mutta tälle annettiin aikaa. Toistetaanpas: tag team-matsi, joka ei ollut edes mestaruuksista sai kunnolla aikaa PPV:ssä.

Koska ottelulle annettiin niitä minuutteja, niin se tuntui loppua kohden suuremmalta kuin oikeasti olikaan. Jonkinlaista tagteam-psykologiaakin tässä nähtiin, olivathan MNM ja Hardyt tuohon aikaan WWE:n kokeneimpia joukkueita. Kaikki Hardyjen perusjutut, kuten Poetry In Motion ja muut signaturet kerettiin nähdä tässä matsissa. Kupletin juoni oli se, että Matt oli loukannut leukansa Smackdownissa ja MNM sitten röyhkeästi kohdisti hyökkäyksensä siihen suuntaan. Lopetus oli sellainen pikkunätti kiva keksintö, ja tästä jäi hyvin positiivinen maku suuhun. Lisää tällaista tagpainia katsoisin mieluusti.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Ottelun kesto: 15:25
Arvosana: ***


ECW World Championship Match
Test vs. Bobby Lashley(c)

Aah, Bobby Lashley. Mies, josta piti tulla seuraavaa maailmanmestari, mutta kaikkihan tietää kuinka siinä sitten kävi. Jos oli illan avausottelu positiivinen yllätys ja jätti hyvän maun suuhun, niin tämä ei kyllä kovinkaan muistettava matsi ollut. Kehässä nähtiin kaksi powerhouse-möllykkää, jotka ottelivat puuduttavan hitaan ottelun. Plussaa täytyy kuitenkin antaa Lashleyn käyttämistä Suplexin eri variaatioista: Delayed Vertical, T-Bone ja Belly-to-Belly. Ne jäivät kuitenkin ottelun kohokohdiksi, ja se kertoo jotain. Matsin lopetus oli todella outo ja melkoinen antikliimaksi, joita ei soisi KOSKAAN mestaruusotteluissa näkevän. Lashleyn ilmavat suplexit ansaitsivat kuitenkin 1,5 tähteä.
Selostus: Joey Styles&Tazz
Ottelun kesto: 7:10
Arvosana: *1/2


World Heavyweight Championship
Batista(c) vs. Mr.Kennedy

Kennedy ansaitsi paikkansa tässä ottelussa voittamalla Smackdownissa Beat The Clock-haasteen. Siihen tosin tarvittiin hieman sekaantumista Undertakerin matsiin, mutta kaikki keinot ovat sallittuja sodassa ja rakkaudessa. Tämän lisäksi Kenkku oli kerännyt taakseen hurjan määrän momentumia, sillä hän oli jo ennen tätä matsia kerennyt voittaa kuusi entistä maailmanmestaria, mukaan lukien myös Elukan kesällä.

Tämä ottelu on yksi parhaista Kennedyn otteluista tähän päivään saakka. Kenkku käytti viheliäisen toimivaa kehäpsykologiaa keskittämällä hyökkäyksensä mestarin jalkoihin läpi ottelun. Joo, ja en tarkoita yhtä chop blockia ja single leg boston grabia, vaan jalkojen säälimätöntä murjomista nähtiin tosiaan koko ottelun läpi. Matsi pysyi mielenkiintoisena koko ajan ja se oli rakennettu jotenkin hieman poikkeavasti verrattuna perusmatsiin, jossa Batista on mukana. Matsin hienoimpia hetkiä olivat Kennedyn Inverted Figure Four Leg Lock ja Batistan suorittama eräs komea liike, jonka nimeä en kuollaksenikaan tiedä. (siis juuri se Finlayn suosima isku, jossa tehdään kuperkeikka vastustajan ollessa harteilla) Ottelun lopetus oli aika geneerinen, mutta tapahtumat hieman ennen varsinaista lopetusta olivat perin kutkuttavia. Suosittelen matsia Kennedy-hatereille ja kaikille muillekin.
Selostajat: Michael Cole&JBL
Ottelun kesto: 10:31
Arvosana: ***1/2


Last Man Standing Match For The WWE Championship
Umaga w./Armando Estrada vs. John Cena(c)

Tässä ottelussa kaikki osui kohdalleen. Ensinnäkin matsilla oli hyvä backstory: Umaga, joka debytoi heti WM 22:n jälkeen huhtikuussa 2006 oli kärsinyt urallaan yhden ainoan tappion ja sekin tapahtui John Cenaa vastaan New Years Revolutionissa nopean roll upin seurauksena. Tämän "kyseenalaisen" voiton vuoksi Raw'n silloinen toimitusjohtaja Jonathan Coachman ja Umagan manageri Armando Estrada juonivatkin Cenan päänmenoksi tämän LMS-ottelun. Nimittäin tässä matsissa Cena ei pystyisi nappaamaan "tuurivoittoa" kuten NYR:issa. Kaiken tämän lisäksi vain kuusi päivää ennen Rumblea Umaga liiskasi Cenan pöydän läpi Big Splashilla, ja tätä loukkaantumista sitten myytiin läpi ottelun kiitettävän hyvin.

Last Man Standing on kulutettu ottelumuoto, mutta tämä lukeutuu kyllä ehdottomasti viime vuosien parhaimpiin sellaisiin. Cena möi hienosti "loukkaantuneita" kylkiluitaan ja ottelussa ei tylsää kohtaa tullut. Ensiluokkaista brawlausta kummaltakin mieheltä ja sitten mehukasta aseiden käyttöä ja muutama todella komea spottikin heitettiin soppaan mukaan. Lisäpisteitä tulee myös ensiluokkaisen mainiosti toteutetusta bleidauksesta. Matsin kohokohtiin kuuluivat sellaiset hetket, kun Cena heitti teräsportaat Umagan päähän :shock: , teki Sideslamin teräsportaille, brutaali Samoan Drop, komea F-U, Big Splash selostajanpöydän läpi ja monia muita hetkiä. Tämä todellakin on, ja luultavasti tulee myös jäämään, Umagan WWE-uran parhaaksi otteluksi. Ottelu oli pituutta juuri sopivasti ja lopetuskin oli ihan bueno. Helposti vuoden 2007 MOTYC-kategoriaan yltävä cläshi oli tämä. Suosittelen.
Selostajat: Jim Ross&Jerry Lawler
Ottelun kesto: 23:11
Arvosana: ****1/2


30-Man Royal Rumble Match
Ric Flair vs. Finlay vs. Kenny Dykstra vs. Matt Hardy vs. Edge vs. Tommy Dreamer vs. Sabu vs. Gregory Helms vs. Shelton Benjamin vs. Kane vs. CM Punk vs. King Booker vs. Super Crazy vs. Jeff Hardy vs. Sandman vs. Randy Orton vs. Chris Benoit vs. Rob Van Dam vs. Viscera vs. Johnny Nitro vs. Kevin Thorn vs. Hardcore Holly vs. Shawn Michaels vs. Chris Masters vs. Chavo Guerrero vs. Montel Vontavious Porter vs. Carlito vs. Great Khali vs. The Miz vs. The Undertaker

Illan pääotteluna oli tietenkin itse Royal Rumble-matsi. Vahvimpina ennakkosuosikkeina otteluun lähtivät Edge, Orton, Michaels ja Undertaker. Matsi ei päässyt pettämään. Toiminta ei hyytynyt missään vaiheessa, tylsiä hetkiä ei ollut lähes yhtään ja eipä botchejakaan. Mitä nyt Masters pomppasi vähän liian teatraalisesti yläköyden yli RVD:n Dropkickin seurauksena. Ottelun kovimpia paskiaisia olivat numerolla #2 sisään tullut Finlay, joka kesti yli 30 minuuttia, kuten myös numerolla #5 tullut Edge, joka oli loppukvartetissa mukana. Myös aseita käytettiin tässä Rumblessa, mutta kuitenkin niukasti. Sabun lento pöydän läpi oli matsin extremein hetki. 8) Team workia nähtiin ottelun alkupuolella Hardyn veljeksiltä ja ottelun loppupuolella Rated R-KO:lta. Matsin lopetusta jotkut pitävät Rumble-historian parhaana, ja eipä se kaukana siitä ollut. En nyt sen pidempään tästä ala tarinoimaan, vaan sanon lyhyesti pitäneeni ottelusta paljon, ja suosittelen sitä kenelle tahansa.
Selostajat: Michael Cole,JBL&Jerry Lawler
Ottelun kesto: 56:20
Arvosana: ****


Kokonaisuutena Royal Rumble 2007 oli vallan mainio show, yksi vuoden parhaista WWE:n tuottamista tapahtumista.

****

EDIT: Matsien keskiarvo: 3,30
Viimeksi muokannut What, Ti 07.07.2009 14:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Ke 10.12.2008 19:48

Jatketaanpas projektia, jotta tämäkin ketju joskus kolmannen alasivun näkisi. :wink: Nyt en arvostele tapahtumaa katsoessani, mutta tämän eventin olen katsonut varmasti kymmenen kertaa läpi, joten mielikuvat ovat kirkkaina mielessäni.

WWE WrestleMania 22
2. Huhtikuuta 2006
All State Arena, Chicago


World Tag Team Championship Match
Carlito&Chris Masters vs. Kane&Big Show(c)

Vuoden suurimman tapahtuman avasi perin poikkeuksellisesti ottelu tag team-vöistä. Nykyajan WrestleManioissa tagvöiden puolustus onkin ollut harvinaista herkkua. Itse ottelu oli ihan mukava alkupala ennen isompia ja tärkeämpiä matseja. Kanen atleettiset liikkeet saivat yleisön ja minut kohahtamaan pariin kertaan matsin aikana. Ottelu myös pidettiin sopivan lyhyenä ja se tarjosi muutaman hauskan kohdan. Esimerkiksi sen, kun Carlito yrittää heikentää Big Show'ta murhaavalla Wrist Lockilla. OK-matsi, ja toimi ihan hyvin openerina.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Arvosana: **1/2

Money In The Bank Ladder Match
Ric Flair vs. Rob Van Dam vs. Shelton Benjamin vs. Matt Hardy vs. Finlay vs. Bobby Lashley

Illan toisena otteluna nähtiin MITB II. Tämä osoittautukin vallan mainioksi otteluksi, vaikka epäilin sitä jonkin verran. Kaikki pääsivät ajallaan loistamaan ja niiltä hulluilta bumpeiltakaan ei vältytty. Yllätys oli kuitenkin, että illan pahimman bumpin otti 58-vuotias Ric Flair, jonka Matt Hardy heitti Suplexilla tikkailta alas. :shock: Muitakin kivuliaita spotteja nähtiin runsaasti, eikä tässä tylsiä kohtia todellakaan tullut. Myöskin salkun hipelöinnit näyttivät kohtuullisen realistisilta, ei jääty vain odottelemaan, että joku tulee tuuppaamaan alas. Hieno ottelu.
Selostus: Jim Ross,Jerry Lawler,Michael Cole&Tazz
Arvosana: ****

United States Championship Match
Chris Benoit(c) vs. John "Bradshaw" Layfield w./Jillian Hall

Tästä ottelusta oli lupa odottaa hemmetin stiffiä mättöä. Ja kyllähän tämä tavallaan olikin, mutta ei kyllä ihan niin mehukasta menoa, kuin olisi odottaa voinut. Benoit'kaan ei mitään valtaisaa heittomyllyä saanut aikaan, vaikka toki kaikki signaturensa läpi kävikin. Eddie Guerreron kanavoimisesta otteluun en liiemmälti pitänyt, onneksi se oli vain vähäistä Three Amigosin raiskausta. Tämä ottelu ei ollut huono, mutta ei erityisen hyväkään. Eli tähtiasteikon keskellä sijoittuu.
Arvosana: **1/2

Hardcore Match
Edge w./Lita vs. Mick Foley

Tässä vaiheessa iskettiin pöytään yksi illan kovimmista korteista. Backstory meni näin: Edge, joka voitti WWE-mestaruuden NYR:issa hävisi sen takaisin John Cenalle Royal Rumblessa. Miehet kuitenkin kohtasivat helmikuussa Raw'ssa, ja ottelun tuomarina toimi Mick Foley. Huolimatta siitä, että Cena voitti matsin täysin puhtaasti, alkoi Edge syyttää Foleyta tappiostaan. Niinpä Edge ja Lita tuhosivat Foleyn matsin jälkeen. Ennen pitkää Edge haastoi Foleyn matsiin Maniassa. Painiottelusta Mick kieltäytyi, mutta hardcoresota hänelle kelpasi. Tätä kuvioita vietiinkin mallikkaasti eteenpäin erilaisissa segmenteissä, joissa Edge onnistui herättämään hirviön Foleyn sisällä "joka oli nukkunut liian pitkään."

Ottelu vastasi kaikkia odotuksia ja ylikin. Matsissa nähtiin helvetillistä brawlia, määrättömästi aseita, useita kivuliaita bumppeja ja parikin SICK BUMPPIA! Aseista mainittakoon nyt Foleyn "barbedwire baseball bat" ja nastat. Ai s****na, nastat! Tämä oli aivan hemmetin kova HC-matsi ja varsin tärkeä askel Reunan uralla. Ottelun lopetus oli se hemmetin Spear palavan pöydän läpi. (sitä näytetään vähän väliä WWE:n ohjelmistossa, joten tuskinpa kukaan panee pahakseen tätä "spoileria")
Selostus: Joey Styles&Jerry Lawler
Arvosana: ****


2 on 1 Handicap Match
Booker T&Sharmell vs. Boogeyman

Wrestlemania-klassikosta siirryttin sitten tähän......storyline meni jotenkin niin, että Bookah vältteli viimeiseen asti päätymistä kehään yhtä aikaa Boogeymanin kanssa ja viikottaisissa sitten nähtiin näitä ihan hiton hauskoja Mörön pelottelusegmenttejä Sharmellea ja Bookeria kohtaan. :|

Jos oli otteluun johtanut storyline kuraa, niin sitä oli myös itse ottelu. Hidasta ja tylsää vääntämistä ja vaikken Booker T:stä pidäkään, niin oli Boogeyman silti buukattu ihan liian ylivoimaiseksi. Voisi sanoa ne kaksi legendaarista sanaa: USKOMATONTA PASKAA!
Selostus: Michael Cole&Tazz
Arvosana: *


WWE Women's Championship Match
Mickie James vs. Trish Stratus(c)

Tähän otteluun oltiin panostettu ja se kyllä näkyi. Tällä oli erittäin vahva storyline takana: Mickie debytoi Raw'ssa edellisenä vuonna ja ihannoi Trish Stratusta. Heistä tuli myös ystäviä ja tagteam-partnereita. Jossain vaiheessa Mickie kuitenkin ylitti rajan alkaen käytännössä vainota Trishiä kaikkialle ja pukeutuen Trishiksi. Stratus halusi ottaa vähän etäisyyttä,mutta Mickie ei sitä halunnut, vaan iski Trisusta paskat pihalle Saturday Night's Main Eventissä tehden heel-turnin. Psyko-Mickie oli syntynyt.

Tämä oli todella hyvä ottelu, arvioi sitä sitten miltä kantilta tahansa. Storyline oli rautainen, yleisö oli tulikuuma ja loistavaa painiakin nähtiin. Mielenkiintoista oli myös Chicagon yleisön kääntyminen Trishiä vastaan ottelun aikana. Niin, kuten sanottua tämä ei ollut mitään tyynysotaa (jota valitettavasti myös tässä tapahtumassa nähtiin) vaan puhdasta painia naisten mestaruudesta. Tämä on todellakin yksi parhaita WWE:n tarjoamia naisten otteluita, joita olen nähnyt. Lopetus vaikutti ensimmäisellä katsomiskerralla heppoiselta, mutta toisella kerralla jo vallan mainiolta. Hieno matsi kahdelta hienolta naispainijalta.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Arvosana: ***


Casket Match
Mark Henry vs. The Undertaker

Tämä ottelu sai alkunsa, kun Mark Henry teki anteeksiantamattoman teon, eli hyökkäsi Phenomin kimppuun, juuri kun tämä oli 3-countin päässä maailmanmestaruudesta. Taker ei tätä tietenkään purematta niellyt ja lopullinen välienselvittely käytiin sitten tässä arkkuottelussa.

Arkkumatsit eivät ole minuun iskeneet koskaan millään lailla, eikä tämäkään tehnyt poikkeusta. Kun kehässä Takerin vastapuolena oli Mark Henry, oli tuloksena puuduttavan hidasta mättöä. Lisäksi tämä "my god, Undertaker can't knock Henry down"-osio kesti ihan liian kauan. Myöskään aseita tässä ei käytetty ollenkaan. Lopussa nähtiin sitten kyllä se kiva UT:n Suicide Dive yläköyden yli ja jopa Tombstone, mutta eivät nämä kaksi hienoa liikettä pelastaneet matsia keskinkertaisuuden alhosta.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Arvosana: **


No Holds Barred Match
Shawn Michaels vs. Mr. McMahon

Tätä ottelua rakenneltiin pitkään ja huolella. Tarina alkoi vuoden 2005 viimeisessä Raw'ssa, jossa Shawn Michaels kehotti McMahonia aikuistumaan ja siirtymään eteenpäin vuodesta 1997. Vince ei tästä kommentista ilahtunut, ja aloitti HBK:n järjestelmällisen vainoamisen. Hän asetti Shawnin otteluihin mm. sellaisia stipulaatioita, ettei hän saanut käyttää Superkickiä tai hänen oli pakko voittaa säilyttääkseen työpaikkansa. Myöskin 4on1-ottelut tulivat HBK:lle kevättalven 2006 aikana tutuiksi. Kaikki huipentui tähän.

Ottelu oli tosi hyvä, paljon parempi kuin osasin odottaa. Runinejä nähtiin Spirit Squadin ja Shane McMahonin muodossa, mutta ne toteutettiin hyvin. Myöskin niitä kivuliaita spotteja nähtiin yllin kyllin, ja ensimmäiset viittaukset D-X:n uudelleensyntymiseen (joka tapahtui sitten kesäkuussa) nähtiin tässä. Omaa osaansa ottelun mahtavuudesta näytteli Jim Rossin upea selostus. Aijai.....JR ei tosiaan tykkää Vincestä. Mahtavaa. Tämä ottelu tuntui niin hienolta, koska ennakko-odotukseni olivat melko alhaalla. Silti voin suositella tätä.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Arvosana: ***1/2


Triple Threat Match For The World Heavyweight Championship
Rey Mysterio vs. Randy Orton vs. Kurt Angle(c)

Rey Mysterio voitti sensaatiomaisesti vuoden 2006 Royal Rumblen ja lunasti lippunsa tähän matsiin. Hän kuitenkin menetti sen No Way Outissa, koska hävisi Randy Ortonille, joka sai suostetultua Reiskan matsiin kommentoiden Eddie Guerreroa alatyylisesti. Niinpä Smackdownin GM Theodore Long määräsi mestaruusottelun 3-wayksi.

Tätä matsia odotin kuin hullu puuroa ja sen vuoksi se olikin sitten pettymys. Matsi oli aivan liian lyhyt, mutta onneksi se sentään painettiin kaasu pohjassa alusta loppuun. Angle loisti tässä (ainakin toistaiseksi) viimeisessä Wrestlemaniassaan heitellen haastajiaan vuoron perään komeilla Suplexeilla ja saaden kummankin luovuttamaan nilkkalukon kourissa. Niin, tämä matsi kärsi suunnattoman paljon lyhyydestään, mutta olihan tämä alusta loppuun viihdyttävää "all out"-menoa. Voittajasta ei minulla ole valittamista.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Arvosana: ***


Playboy Pillow Fight
Torrie Wilson vs. Candice Michelle

Tällä ottelulla oli mahtava storyline takanaan........ai ei vai? :? Noh, mutta nähtiinhän tässä sentään kultaista painia.......ai ei vai= :?
Juu, joudun antamaan tälle "ottelulle" sen arvosanan, jonka antamista kartan viimeiseen asti. Myöskin matsin sijoittaminen kortissa kahden ison main eventin väliin oli melkoinen aivopieru.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Arvosana: DUD


WWE Championship Match
Triple H vs. John Cena(c)

Tämä ottelu sai alkukipinänsä, kun Triple H voitti "road to Wrestlemania"-turnauksen finaaleissa Rob Van Damin ja Big Show'n. Matsin ennakkohype tuotti mm. minulle henkisiä orgasmeja aiheuttaneet HHH:n ja Cenan treenausvideot.

Vaikka värjäsinkin Triple H:n nimen punaiseksi ja Cenan nimen siniseksi, niin käytännössä face/heel-roolit menivät tässä matsissa täysin toisin päin. Kaikki halusivat, että Cenan pitkä ja tylsäksi käynyt title reign loppuisi. Tämä oli miesten ensimmäinen kohtaaminen ikinä ja toden totta, tässä oli sitä samaa taikaa, mitä esimerkiksi Hulk Hoganin ja The Rockin kohtaamisessa. Cena ja Triple H osoittivat, ettei mahtavan ottelun painimiseksi tarvita mitään sick bumppeja, vaan loistava kehäpsykologia kuorrutettuna hienoilla perusliikkeillä riittää vallan mainiosti. Huhupuheiden mukaan tätä matsia ei oltu myöskään suunniteltu, muuta kuin lopetuksen osalta. Cena ja Hunter saivat improvisoida. Ja hemmetin hyvältä se näyttikin. Maaginen tunnelma antoi tietysti matsille lisäarvoa, mutta kyllä tässä hienoa painiakin nähtiin. Mahtava ottelu ja vielä
:shock: lopetus. Ei varmastikaan ollut Cenan ja Huntterin uran paras matsi, mutta täytti kyllä mainiosti tämän vuoden tärkeimmän matsin aukon. Suosittelen.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Arvosana: ****


WrestleMania 22 oli kokonaisuutena kuin aalto syysmyrskyssä. Se kulki ylös ja alas, ylös ja alas. Tuntui, että jokaista WM-worthy matsia kohtaan oli myös yksi huono matsi. Onneksi ne hyvät matsit olivat sitten todella hyviä, ja tunnelma oli koko tapahtuman ajan maaginen.

***1/2

EDIT: Matsien keskiarvo: 2,68
Viimeksi muokannut What, Ti 07.07.2009 14:28. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3817
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Ke 10.12.2008 22:20

Playboy Pillow Fight

Myöskin matsin sijoittaminen kortissa kahden ison main eventin väliin oli melkoinen aivopieru.
Itse olet. Ihan perinteisestihän kahden supermatsin keskelle laitetaan tuollainen pikkuvälipala, jotta verenpaine ehtii hieman laskea, ja kiinnostus taas nousta illan päättävää matsia kohtaan. Kukaan täysjärkinen ei jaksa sellaista ROH-tyylistä supercard-bookkausta, missä tykitetään jatkuvasti täydellä temmolla.

Jos kiinnostaa niin tuosta löytyy minun ja muiden mielipiteet tapahtumasta. Itse olin ainakin silloin aikoinaan hyvin pettynyt tapahtumaan, mikä osaksi johtuu siitä, että vietin kova smarkki-aikaa ja katsoin vain ROHia. Ei tuo nykyisellään varmaan niin huono tapahtuma olisi, vaikka Smackdownin Triple threat pettikin todella pahasti, eikä saanut edes 10 minuttia aikaa.
WE BACK YA'LL?!

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Ke 10.12.2008 22:29

Oot sinä Jack kyllä aika pahis, kun arvostelit Mickie/Trishin DUD:iksi :shock: Ja vielä väitit, että yleisö oli kuollutta matsin aikana? Vieläkö pysyt sanojesi takana?

Ja joo, oli kai se tyynysodan paikka ihan looginen.

Avatar
Jack DiBiase
Moderaattori
Viestit: 3817
Liittynyt: Su 18.04.2004 14:52

Viesti Kirjoittaja Jack DiBiase » Ke 10.12.2008 22:59

What kirjoitti:Oot sinä Jack kyllä aika pahis, kun arvostelit Mickie/Trishin DUD:iksi :shock: Ja vielä väitit, että yleisö oli kuollutta matsin aikana? Vieläkö pysyt sanojesi takana?
Paha sanoa, kun en sen koommin ole matsia nähnyt. Ehkä vain odotin matsilta liikaa kun oli katsellut SHIMMERia. Kai tuosta säälistä olisi voinut yhden tai pari tähteä antaa, vaikka lopun botchia olikin hirvittävä.
WE BACK YA'LL?!

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Ke 10.12.2008 23:03

Jack DiBiase kirjoitti:
What kirjoitti:Oot sinä Jack kyllä aika pahis, kun arvostelit Mickie/Trishin DUD:iksi :shock: Ja vielä väitit, että yleisö oli kuollutta matsin aikana? Vieläkö pysyt sanojesi takana?
Paha sanoa, kun en sen koommin ole matsia nähnyt. Ehkä vain odotin matsilta liikaa kun oli katsellut SHIMMERia. Kai tuosta säälistä olisi voinut yhden tai pari tähteä antaa, vaikka lopun botchia olikin hirvittävä.
Joo, siis se Mickien Chick Kick ei napsahtanut ihan kohdilleen, mikä oli tietysti harmi, koska se oli ottelun lopetus. Tuo nyt oli kuitenkin aika pientä, sillä muuten matsi oli todellakin harvinaisen hyvää naisten painia ja yleisö oli menossa täysillä mukana, toisin kuin yleensä näissä naisten koitoksissa.

Vastaa Viestiin