Brock-HHH oli ennalta-arvattavaa shittiä. Tuohon oltaisiin saatu edes jonkin verran ennalta-arvaamattomuutta, jos Tripsun ura ei olisi ollut pelissä. Matsi oli ihan kiva kyllä, muttei missään nimessä huikea.
Myöskin tuo, että Rock-Cena II oli toista vuotta putkeen Main Eventinä oli aika laimea veto, varsinkin kun viime vuonna heidän matsin tagline oli se kuuluisa Once in a Lifetime. Viime vuonna heidän kohtaaminen oli oikeasti sellainen, jota itse ainakin odotin ihan kybällä nenä musteessa ja siinä oli todellista big time -fiilistä. Itse myös tykkäsin heidän ekasta matsista melko paljon, vaikkei se MOTN ollutkaan (End of an Era). Tänä vuonna tiesin, kuten kaikki muutkin, ettei Rockilla ole mitään mahdollisuuksia, koska hän lähtee kuvaamaan Herculesta ja Johny boy pitää saada mestariksi, että pikkulapset ovat iloisia taas. Ja Cenahan ei toista kertaa putkeen häviä Rockille sekä Rockin WWE-mestaruus piti saada häneltä riisuttua, jotta mies pääsee takaisin Hollywoodiin. Muutenkin feudissa oli naurettavan huono rakentelu kun välillä oli niitä parin viikon taukoja ettei sitä viety mitenkään eteenpäin, paitsi videoilla.
