Yleinen Painiblogi

[enska]

Tykkäsitkö Sheamus–Bryanista?

[MR.Off Topic]

Tykkäsitkö Sheamus–Bryanista?

Arvasin, että tämä nostetaan esiin. Lyhyt vastaus: en. Pitkä vastaus: Tehtiin väärässä paikassa, väärälle miehelle ja väärällä tavalla. Paikka ja mies syyt varmaan jokainen osaa itse päätellä, mutta tavasta nostan vääräksi, että se johtui jostain muusta tekijästä kuin ottelijoista itsestään eli siinä oli tämä AJ:n suudelma. Mutta toisaalta, johtihan tuo 18 sekunnin häviö myös moniin hyviin asioihin. Ensinäkin Bryan sai jäätäviä reaktioita tästä lähtien, sekä Bryanin ja Sheamuksen 2 out of 3 falls -revanssi oli aivan loistava matsi. Joten voitaisiin väittää, että ei tuo ihan p**ka päätös ollut. Itse en ole tosin tuon fani.

EDIT: Jäi ikävästi edelliselle sivulle, joten uusintana oma viestini:

Olen miettinyt tätä jo hieman pidempään, mutta nyt taas iski pinnalle, kun katsoin Ronda Rouseyn voittavan vastustajansa Cat whatsoeverin 14 sekunnissa. Tällainen mahdollisuus tuo hitosti jännitystä MMA-otteluihin ynnämuihin oikeisiin kamppailulajeihin, sillä ottelut voivat päättyä sekunneissa. Kaipaisin tälläista ehkä myös vapaapainiin, mutta se ei mielestäni sovi kovin moniin tilanteisiin. Yksi tällainen tilanne voisi olla kahden painijan ensi kohtaaminen, jossa toinen pääsisi vain yllättämään. Yksi mahdollisuus olisi esimerkiksi Randy Orton vastaan ylimielinen rookie. RKO, 1, 2, 3 ja PPV-matsi päättyisi siihen. Sitten rakennettaisiin toista kohtaamista, joka tietysti käytäisiin pidempänä.

Toinen mahdollinen tilanne olisi jotkin TV-ottelut, koska niihin tuollainen sopisi. Ylipäätään yllättävät "Out Of Nowhere" -finisherit ja esimerkiksi small packaget ja submissionit toimisivat tällaisina. Ne ylipäätään nostaisi tämmöisten liikkeiden arvoa, kun yhtäkkiä se matsi voisikin päättyä alku minuuttien submissioniin tai small package päättäisi ottelun. Toki ongelmana näissä lopetuksissa ylipäätään on, että jos sellainen suunnitellaan PPV:n viimeiseen matsiin niin fiksuimmat fanit katsoo kelloa ja tajuaa, että tässä on nyt tulossa joku nopea lopetus.

Anyway itse tykkäisin, että jos tämmöisiä tilanteita tulisi joskus.

[What]

Olen miettinyt tätä jo hieman pidempään, mutta nyt taas iski pinnalle, kun katsoin Ronda Rouseyn voittavan vastustajansa Cat whatsoeverin 14 sekunnissa. Tällainen mahdollisuus tuo hitosti jännitystä MMA-otteluihin ynnämuihin oikeisiin kamppailulajeihin, sillä ottelut voivat päättyä sekunneissa. Kaipaisin tälläista ehkä myös vapaapainiin, mutta se ei mielestäni sovi kovin moniin tilanteisiin. Yksi tällainen tilanne voisi olla kahden painijan ensi kohtaaminen, jossa toinen pääsisi vain yllättämään. Yksi mahdollisuus olisi esimerkiksi Randy Orton vastaan ylimielinen rookie. RKO, 1, 2, 3 ja PPV-matsi päättyisi siihen. Sitten rakennettaisiin toista kohtaamista, joka tietysti käytäisiin pidempänä.

Toinen mahdollinen tilanne olisi jotkin TV-ottelut, koska niihin tuollainen sopisi. Ylipäätään yllättävät "Out Of Nowhere" -finisherit ja esimerkiksi small packaget ja submissionit toimisivat tällaisina. Ne ylipäätään nostaisi tämmöisten liikkeiden arvoa, kun yhtäkkiä se matsi voisikin päättyä alku minuuttien submissioniin tai small package päättäisi ottelun. Toki ongelmana näissä lopetuksissa ylipäätään on, että jos sellainen suunnitellaan PPV:n viimeiseen matsiin niin fiksuimmat fanit katsoo kelloa ja tajuaa, että tässä on nyt tulossa joku nopea lopetus.

Anyway itse tykkäisin, että jos tämmöisiä tilanteita tulisi joskus.

Ehdottomasti etenkin tv-matseissa toimisi, kunhan ei alettaisi ylikäyttää. Mikään ei olisi sen vakuuttavampaa ja "todellisempaa" kuin Big Show'n tyrmäysiskun osuminen 10 sekunnin matsaamisen jälkeen.

[MR.Off Topic]

Olen miettinyt tätä jo hieman pidempään, mutta nyt taas iski pinnalle, kun katsoin Ronda Rouseyn voittavan vastustajansa Cat whatsoeverin 14 sekunnissa. Tällainen mahdollisuus tuo hitosti jännitystä MMA-otteluihin ynnämuihin oikeisiin kamppailulajeihin, sillä ottelut voivat päättyä sekunneissa. Kaipaisin tälläista ehkä myös vapaapainiin, mutta se ei mielestäni sovi kovin moniin tilanteisiin. Yksi tällainen tilanne voisi olla kahden painijan ensi kohtaaminen, jossa toinen pääsisi vain yllättämään. Yksi mahdollisuus olisi esimerkiksi Randy Orton vastaan ylimielinen rookie. RKO, 1, 2, 3 ja PPV-matsi päättyisi siihen. Sitten rakennettaisiin toista kohtaamista, joka tietysti käytäisiin pidempänä.

Toinen mahdollinen tilanne olisi jotkin TV-ottelut, koska niihin tuollainen sopisi. Ylipäätään yllättävät "Out Of Nowhere" -finisherit ja esimerkiksi small packaget ja submissionit toimisivat tällaisina. Ne ylipäätään nostaisi tämmöisten liikkeiden arvoa, kun yhtäkkiä se matsi voisikin päättyä alku minuuttien submissioniin tai small package päättäisi ottelun. Toki ongelmana näissä lopetuksissa ylipäätään on, että jos sellainen suunnitellaan PPV:n viimeiseen matsiin niin fiksuimmat fanit katsoo kelloa ja tajuaa, että tässä on nyt tulossa joku nopea lopetus.

Anyway itse tykkäisin, että jos tämmöisiä tilanteita tulisi joskus.

Ehdottomasti etenkin tv-matseissa toimisi, kunhan ei alettaisi ylikäyttää. Mikään ei olisi sen vakuuttavampaa ja "todellisempaa" kuin Big Show'n tyrmäysiskun osuminen 10 sekunnin matsaamisen jälkeen.

Mutta ylipäätään tässä pitäisi olla se taistelu, eikä ottelun tarvitsisi olla squash. Voisihan olla, että vastustaja pistää Big Showta turpaan kunnolla heti matsin alussa kunnes Show osuu onnekkaasti tyrmäysiskullaan. Tai vastustaja onkin varomaton ja jättää sen paikan. Ideana olisi siis se, että olisi mahdollisuus tehdä rematch, jossa uskottavasti vasta lyhyessä matsissa hävinnyt osapuoli voisi voittaa uusintaottelun paremmalla taktiikalla. Toisinsanoen haluiaisin nostaa taktista painia enemmän framille. Joskus kannattaisi vetää hirveellä höökillä vastustajaa turpaan, kun taas toisinaan aluksi lähdetään tunnustelemaan. Yhden iskun arvoa nostettaisiin ylöspäin.

[enska]

Itse olen kyllä sitä mieltä, että 18 Seconds oli todella hieno juttu. Silloin tietysti ärsytti ja paljon, kun sen livenä näki, mutta myöhemmin tajusin, että juuri tuollaisten hetkien vuoksi rakastan showpainia; vain WWE:ssä voi kiintyä hahmoihin näin vahvasti. Järkytys ei ollut suuri siksi, että minulta ryöstettiin ottelu, vaan siksi, että rakastamani Daniel Bryan koki kamalan kohtalon, jonka minä hänen faninaan sain myötäelää. Sheamus sen sijaan tuntui suorastaan ällöttävältä yksilöltä, jota oli ilo vihata. Olo oli kuin hävityn Suomi–Ruotsi-finaalipelin jälkeen: suututti huolella, mutta terapeuttisen kaljoittelun ja kaveriseuran (WWE:n tapauksessa nettikirjoittelun) jälkeen sitä taas tajusi, että tappio tekee hyvää, sillä se kasvattaa seuraavasta voitosta vielä suuremman. Kaikki ne vihaiset huudot ja ärräpäät ruokkivat katarsista, joka lopulta laukeaa voiton myötä – ja se voitto on jotain sellaista, mitä on silloin syytä odottaa.

Oikea paikka, oikea mies ja oikea tapa, sanon minä. Jokin 15-minuuttinen painimatsi olisi tietysti ollut kiva lisäys Bryanin WrestleMania-arkistoon, mutta 18 Seconds sai adrenaliinin virtaamaan lähes yhtä voimakkaasti kuin Undertaker–Lesnarin lopputulos.

[vendicta]

Tänään opittua: El Toritolla on suurin voittoprosentti WWE:n historiassa ja Suomen viikingillä kuudenneksi suurin!

http://www.profightdb.com/wrestlers-wit ... tages.html

Ois titenki voinu laittaa tonne asia joka avautui minulle vaan oli niin alhaalla

[Jack DiBiase]

Oikea paikka, oikea mies ja oikea tapa, sanon minä. Jokin 15-minuuttinen painimatsi olisi tietysti ollut kiva lisäys Bryanin WrestleMania-arkistoon, mutta 18 Seconds sai adrenaliinin virtaamaan lähes yhtä voimakkaasti kuin Undertaker–Lesnarin lopputulos.

Juuri näin. Tuo tapaus kosketti Bryanin kannattajia niin voimakkaasti, että väitän koko Yes-movementin jääneen syntymättä ilman sitä squashia. Siitä hetkestä lähti se lumipallo pyörimään.

[MR.Off Topic]

Oikea paikka, oikea mies ja oikea tapa, sanon minä. Jokin 15-minuuttinen painimatsi olisi tietysti ollut kiva lisäys Bryanin WrestleMania-arkistoon, mutta 18 Seconds sai adrenaliinin virtaamaan lähes yhtä voimakkaasti kuin Undertaker–Lesnarin lopputulos.

Juuri näin. Tuo tapaus kosketti Bryanin kannattajia niin voimakkaasti, että väitän koko Yes-movementin jääneen syntymättä ilman sitä squashia. Siitä hetkestä lähti se lumipallo pyörimään.

Jep, mutta oliko tarkoitus luoda tuollainen ilmiö? Hyvä bookkaus on sellaista, joka saavuttaa tavoitteensa, ja jotenkin epäilen, että bookkauksen oli tarkoitus luoda Yes-Movement. Inhoan muuten tuota termiä "Yes-Movement". Kuten sanoin itse alkuperäisessä viestissä niin en itse kiistä, etteikö tuosta olisi syntynyt kaikkea hyvää. Itse en vain suuresti pitänyt tuosta bookkauksesta ja Wrestlemania on mielestäni väärä paikka kokeiluille, jos ne ei ole 99% varmoja (MITB). Ymmärrän kyllä eriävät mielipiteet ja esimerkiksi Enskan mielipide oikeasta paikasta, miehestä ja ajasta ovat ihan perusteltavia. Itse sanon, että liikaa oli sattumaa mukana.

[enska]

Jep, mutta oliko tarkoitus luoda tuollainen ilmiö?

Tiedä häntä, mutta onko sillä toisaalta väliä? Pääasia on, että juuri tuosta nimenomaisesta buukkauksesta syntyi ilmiö, joka teki Daniel Bryanista WrestleMania-tähdittäjän.

– – Wrestlemania on mielestäni väärä paikka kokeiluille, jos ne ei ole 99% varmoja (MITB).

Mielestäni taas juuri WrestleMania on se kihelmöivin paikka kaikenlaisille kokeiluille; jos WrestleManiassa sattuu jotain omituista, se tuntuu vielä omituisemmalta kuin tavallisesti, ja kaikki omituinen on aina mielenkiintoista (ei välttämättä hyvää, mutta mielenkiintoista kyllä). En siksi vastustaisi esimerkiksi sitä Saimoun skenaariota, jossa Lesnar squashaisi Reignsin kuin Cenan konsanaan. Se olisi itse asiassa aivan helvetillisen kiinnostava tapa päättää WrestleMania.

[Jack DiBiase]

Jep, mutta oliko tarkoitus luoda tuollainen ilmiö?

Tiedä häntä, mutta onko sillä toisaalta väliä? Pääasia on, että juuri tuosta nimenomaisesta buukkauksesta syntyi ilmiö, joka teki Daniel Bryanista WrestleMania-tähdittäjän.

Njoo. Enska näköjään ehtikin jo vastaamaan. Tuskin WWE:llä mitään tarkkoja suunnitelmia Bryanin varalle oli, mutta kyllä siellä tiedettiin varsin hyvin millaiset jälkiseuraamukset sillä tulee olemaan, kun nettikansan suosikki squashataan muutamassa sekunnissa. Se on juuri sitä "smarkit on nykyajan markkeja" -juttua.

[Griffin]

Griffin's Top Three: High-Flyers
Tämän listan kohdalla haluan nyt erikoisesti painottaa, että paljon vaikuttaa aika, jolloin olen aktiivisesti seurannut sekä se, mitä olen muutenkin nähnyt. Joku voisi todeta, että on vääryys jos joku kova tekijä puuttuu listalta mutta syy luultavasti on yksinkertaisesti siinä, etten ole nähnyt häneltä kuin vaikka kolme ottelua. Pohjustan vielä sen verran että olen aina nauttinut tälläisestä painista ja arvostanut kovasti näitä herroja. Fyysisesti pienemmätkin ottelijat pystyvät täydentämään sitä loistavasti tällä. Ja karu fakta on se, että poikkeuksetta oikeasti hyvä high-flyer vetää loistavia otteluita ja viihdyttäviä esiintymisiä. Tuollainen akrobaattisuus sekä energisesti latautunut lennokas ottelutyyli on tietynlainen suola, sillä itselläni ainakin se saa janoamaan lisää.

3. AJ Styles
Aivan ehdoton valinta. Listan sijalta kolme löytyy siis AJ Styles, jota voisi ihmetellä listallani, sillä TNAta sekä mitään Indyja en seuraa tai ole koskaan seurannut. Stylesiin rakastuin kuitenkin vuosia vuosia vuosia sitten ja hän teki hyvin lähtemättömän vaikutuksen. Ollut siitä lähtien ehdoton suosikkini WWE:n ulkopuolelta. Miehen tuotantoa olen pyrkinyt tasaisesti silloin tällöin katsomaan ja harvoin olen joutunut pettymään. Juuri itseasiassa katselin ROHin 13v. juhlashown, joka oli ensimmäinen kokonainen indyshow ikinä minulle. AJ Styles oli osa syy, miksi tuon katsoin ja voin kertoa, että oli jälleen pettyminen tosi kaukana. Hän nimittäin veti jälleen aivan huikean matsin ACHta(?) vastaan, joka on hyvin samanlainen ottelija ja mielestäni he löysivätkin kemian hyvin ripeästi. Kannattaa tsekata!

Ottelijana Stylesista pidän, koska hän on monipuolinen. En koe, että hän olisi vain joku spottiapina tai pelkästään high-flyer liikkeitä tarjoileva lennokki vaan hän on myös teknisesti todella todella pätevä. Näitä mixattuna yhteen ja olen myyty. Olisi todella hienoa herra nähdä joskus WWE:ssä mutta voi olla turha unelma. Ja toiseksi, riippuu tietty miten paljon WWE karsisi ja rajoittaisi hänen liikearsenaaliaan.

2. Eddie Guerrero
Latino Heat kuului markituksen kohteisiini, kun olin lapsi. Oli hienoa seurata hänen nousu "suuruuteen" WWE:ssä. Joukkuedivarin dominointi Chavon kanssa oli kaunista katseltavaa. Myöhemmin taisi tehdä samaa Tajirin kanssa. Nousu taistelemaan paluunsa tehneestä US-vyöstä tarjosi paljon huikeita hetkiä ja otteluita. Pikku hiljaa Eddie kohosi sinne Smackdownin leirin terävimpään kärkeen ja lopulta '04 No Way Outissa voitti mestaruuden sellaiselta noviisilta, kuin Brock Lesnar. Tämän jälkeen olikin edessä yksi historian hienoimmista hetkistä, kun WrestleManian päätteeksi Eddie sekä Chris Benoit juhlii mestaruuksiaan keskellä kehää. Upea supertähti, jonka taival päättyi liian aikaisin.

Uskon, että Eddiellä olisi ollut paljon hyviä koitoksia ja vuosia jäljellä. Ja etenkin paljon annettavaa vielä tälle alalle sekä firmalle. Miettikääpä, kun joskus oltaisiin nähty Eddie Guerrero vastaan Daniel Bryan? Tai vaikka Eddie Guerrero vastaan CM Punk? Vasta uran ja elämän ikävästi loputtua sitä ymmärsi, kuinka hyvä painija hän todellisuudessa oli. Veti kyllä Smackdownissa kovia matseja viikosta ja vuodesta toiseen. Hyviä singles otteluja, näyttävää joukkuepainia. Hyviä feudeja, kuten Chavon ja Reyn kanssa. Siltikin, kun katsoi hänen vanhoja matsejaan juuri Reytä sekä Dean Malenkoa vastaan niin ymmärsi sen, että mies oli ihan käsittämättömän taitava.

Ja tässä pätee sama, kuin edellisessäkin. Eddie oli lennokas ja oli ehdottomasti laitettava hänet listalle mutta toisaalta hän olisi sopinut myös teknisten taikureiden listalle sillä hän oli lennokkuuden lisäksi teknisesti aivan loistava! Kaikki mitä hän kehässä teki, oli näyttävää, akrobaattisesti hyvin taidokasta sekä hyvin sulavaa. Todella kova tekijä, joka olisi voinut viihdyttää vielä vuosia vuosia pidempäänkin!

1. Rey Mysterio
Numero uno tuskin jaksaa ketään yllättää. Biggest little man on minun, numero uno. Tämäkin foorumi on varmasti pullollaan juuri sen ajan pieniä poikia, jotka rakastuivat tähän maskipäähän noin nanosekunissa. Rakastuivat hänen vikkelyyteen, näyttäviin temppuihin, kehässä nähtyyn energiaan sekä siihen lookkiin, joka tällä pikku miehellä on. Kuulun itse kyseiseen porukkaan ja totean, että aloittaessani katsomisen oli Mysterio suurimpia suosikkejani. Lasken myös hänet näihin firman luotettaviin työhevosiin, jotka painoivat illasta ja viikosta toiseen kovia matseja ilman sen suurempaa menestystä. Tai no, "menestystä". Kantoihan Rey cruiserweight mestaruuden lisäksi joukkuevöitä ennen lyhyttä taivaltaan päämestarina. Tässäkin huomaa; rooli kuin rooli, oli Mysterio loistava. Hän saattoi vetää hyviä matseja muita pieniä miehiä vastaan. Sitten joukkueotteluissa oli mielestäni poikkeuksetta loistava herrojen, kuten Edge, Eddie sekä RVD kanssa. Noille sekä myöhemmille taipaleille mahtui myös paljon hyviä, tulisia feudeja, jotka varmasti tulen ikuisesti muistamaan. Päällimäisenä ehkä "legendaarinen" feudi Eddietä vastaan.

Vanhaan materiaaliin olen tutustunut jonkin verran ja onhan se ollut aivan huikeaa. Kuten ylempänä mainitsin niin ottelut esim. Eddietä vastaan vuosia ennen WWE:tä olivat huikeita. Näiden lisäksi Jerichon sekä muiden WCW taitureiden kanssa todella kovia koitoksia. Ja unohtamatta tietenkään ECW:tä, josta olen pari matsia Mysteriolta nähnyt. Kannattaa ehdottomasti tutustua mikäli näin ei ole vielä tehnyt.

Kehässä Rey oli akrobaattisesti eliittiä ja herran ottelut parhaina aikoinaan olikin silkkaa viihdettä. Mysterio veti muita taitureita vastaan teknisestikkin hyviä, näyttäviä koitoksia mutta pystyi tekemään samoin myös isojenkin kavereiden kanssa, jolloin lennokkuus korostui enemmän ns. "ainoana vahvuutena". Vuodet ja useat useat loukkaantumiset toki vaativat veronsa, eikä Mysterio enään ollut siinä huippukunnossa, kuin joskus mutta silti uskon, että on kykeneväinen huikeisiin otteisiin etenkin jos kroppa on edes siedettävässä kunnossa. Pakko arvostaa tämänkin miehen taitoja, näyttävyyttä sekä duunia, jonka hän on tehnyt näiden vuosien varrella. Ehdottomia lapsuuden sankareita!

[Darien Fawks]

Offari huuteli noiden muutaman sekunnin lopetuksien perään. Hyvin kirjoitettuna kyllä tärppäisi, mutta esimerkiksi Big Show'n KO Punchin kanssa ei. Miksikö? Tuo finisher on erityisen köpelö siinä, että se on niin helppo suorittaa, mutta silti Show säästää sen usein vaikkapa 15 minuutin päähän ottelun alusta. Siinä vaiheessa kun mies rupeaa tekemään sitä ensimmäisen kolmen sekunnin aikana, niin kysymys kuuluu, että miksei tekisi aina. Sama ongelma kyllä on pohjimmiltaan jokaisen finisherin kanssa. Kai näissä asioissa täytyy kuitenkin vain tyytyä realismin puutteeseen ja adrenaliinijyskeeseen.

Bryanin 18 sekunnista sen verran, että kyllä vain oli sydäntä särkevää todistaa tuo kaikki livenä. Toisaalta taas jälkikäteen ajateltunahan tuo oli sangen eeppistä, ja Wrestlemanian jälkeisessä Raw'ssa kaikki maksettiin takaisin, kun Bryan dark matchissa otteli ja kiitteli yleisöä sanoen, että taitaapi saada ensimmäisen t-paitansa pian. Muutenkin tuo Bryan-touhu ja miehen fanitus käytännössä teki tuon Miami-reissun, joten eipä jäänyt harmittamaan edes paikan päällä ollutta painifania.

[Griffin]

Lainaan itseäni;

Ässät ovat Rollinsilla ja itse koen, että tuo olisi ihan hyvää bookkausta. Ei tarvitse samanlaista traagista tarinaa Reingsille kirjoittaa, kuten Bryanille, joka käy kaikki vastoinkäymiset läpi vaan tällä nimenomaan enemmänkin syvennettäisiin sitä Shieldiläisten ydintä sekä tarinaa, ja sopisihan tämä Rollinsin hahmoon, kuin nenä päähän.

Nykyisessä rosterissa ei missään nimessä ole liikaa starpoweria. Lasken siihen kastiin Brock Lesnarin, John Cenan, Daniel Bryanin sekä Randy Ortonin. Aivan, en edes Seth Rollinsia tai Roman Reingsiä. Syy on siinä, että heiltä puuttuu se viimeinen klikkaus kohti supertähteyttä. Minun papereissani he ovat yhä samassa kastissa, kuin kolmaskin Shield-soturi, Dean Ambrose sekä esimerkiksi Dolph Ziggler. Tuon ryhmän nimi olkoon "lähellä muttei perillä". Nämä ovat siis niitä herroja, jotka kaipaavat sen viimeisen klikkauksen, joka tässä tarkoittaa päämestaruutta ja nousua kantavaan rooliin. Kantavalla roolilla en tarkoita sitä, että vedetään kovia matseja viikosta toiseen (kuten he tekevät) vaan sitä, millä oikeasti myydään tapahtumia ja voidaan luetella firman isoimpiin nimiin.

Tulevaisuudesta en tiedä mutta olettaisin, että Lesnar tulee olemaan esillä yhä vähemmän jos ollenkaan. Tämä siis vahvalla oletuksella, että hän tiputtaa vyön suuntaan tai toiseen. Näin ollen on selkeää, että uuden päämestarin lisäksi tarvitaan se hahmo, joka nousee ns. kirkkaimpaan eliittiin. Aion nyt perustella tämän hyviä puolia sekä sitä, miksi Seth Rollins on oikea valinta kyseiseksi mieheksi.

Jos jaetaan hahmo kahteen kategoriaan; on se puoli, joka herättää yleisössä tunteita (lue: hahmo) sekä se, joka vaikuttaa kehässä (lue: esiintyjä). Roman Reings ei ole kummallakaan osa-alueella valmis paketti. Hän on hyvä, potentiaalinen paketti mutta ei valmis. Seth Rollins puolestaan on noussut firman kovimpien heelien joukkoon ja vetää roolinsa loistavasti. Hän on hyvä hahmo roolissaan. Siinä suhteessa hän on valmis. Heel ja Face hahmot herättävät erillaisia tunteita kohderyhmissä, katsojissa. Lopputulema on kuitenkin se, että kaikki reaktiot ovat hyvästä. Kaikki mikä saa yleisön reagoimaan, on best for business.

Hyvä esiintyjä aiheuttaa reaktioita. Huono esiintyjä ei aiheuta. Tässä ei ole kyse siitä, sillä kumpikaan näistä herroista ei ole huono esiintyjä. Ajatellessaan tätä tuotetta, on kuitenkin selvää, että reaktiot pitää olla hahmoa mukailevia. Tässä tulee the point, miksi Seth Rollins on parempi, kuin virkaveli kyseisen kategorian osalta. Seth Rollins saa hahmolleen sopivia reaktioita. Hän osaa mukautua ja aiheuttaa juuri sellaisia reaktioita, kuin tuollaiselta hahmotyypiltä sopii odottaa. Roman Reings puolestaan ei täytä tätä rakoa täysin. Reings on hyvä hahmo, koska hän jakaa mielipiteitä sekä aiheuttaa reaktioita mutta hänen aiheuttamansa reaktiot yleisössä ei täytä hahmolle sopivia kriteerejä.

Toinen kategoria oli siis se, mitä kehässä tapahtuu. Seth Rollins on tässäkin loistava, sillä hän on viihdyttävä ottelija. Energinen, näyttävä ja taidokas. Tällöin syntyy ikään kuin ilmiö; haters love. Hän saa "pahiksen" roolissaan ihmiset raivoon ja vihaamaan/tulistumaan itseensä, kuten oleellista on. Silti, hänen otteensa kehässä saavat samat ihmiset rakastamaan häntä ottelijana. Asian voisi tiivistää niin, että Rollins saa ihmiset olemuksellaan vihaamaan häntä mutta samaan aikaan ihmiset rakastavat häntä kehässä. Kehässä hän antaa paljon viihdettä, kun taas muuten hän antaa syitä vihata itseään. Tässä taas mielestäni Roman Reings ei ole samalla tasolla. Hänestä yritetään kaivaa sitä yleisön rakastamaa mörssäriä, jolla on vähän tuollainen "teen mitä haluan"-asenne mutta huomattu on, ettei yleisö täysin asetu tämän taakse.

En halua sanoa, että yleisö vihaa Romania kehässä mutta siihen suuntaan. Ja tässä vaikuttaa juuri se, että mies ei ole sopeutunut yksin ottelemiseen, kuten kaverinsa. Hän ei tarjoa yleisölle otellessaan yksin sitä, mitä Seth Rollins tarjoaa. Hän ei ole yhtä näyttävä, energinen sekä taidokas. Näin ollen voisi kärjistää, että Seth Rollins alkaa olla valmis paketti. Hän saa positiivisella tavalla ihmiset vihaamaan sekä rakastamaan. Roman Reings puolestaan vetoaa osaan yleisöstä positiivisesti, kun taas osaan negatiivisesti vaikka hänen hahmonsa ikään kuin vaatisi sitä "pelkkää positiivisuutta". Toivottavasti edes joku ymmärtää, mitä haen takaa.

Bookkauksen puolesta tilanne on se, että Seth Rollinsin hahmo suorastaan vaatii tätä. Hänen hahmonsa on juuri se, joka tekee näin entiselle veljelleen. Hän on juuri se mies, joka lunastaa salkkunsa nousten mestariksi entisen veljensä ohi, aiheuttaen tälle elämänsä katkerimman kokemuksen iltana, jonka piti olla hänen uransa suurin ilta. Hän on juuri se hahmo, joka saapuu seuravana iltana vyö olallaan kertomaan ylimielisesti yleisölle, että "I told you!". Puolestaan Roman Reings ei ole (ainakaan tällä hetkellä) se mies, jolle pitää nyt kirjoittaa se sankaritarina. Hänellä on mahdollisuus nyt todistaa mihin hän kuuluu mutta varsinainen sankaritarina on ajankohdaltaan huono.

Ajankohta on huono, sillä edelleen Reings on olosuhteiden uhri ja itsestään riippumattomista syistä joutunut tietyn osan katsojista hampaisiin. Ja tämä juurtaa taas juurensa tapaukseen, joka kantaa nimeä Daniel Bryan. Tämä on useasti jo todettu mutta Bryan on loistava traaginen hahmo, jonka taakse yleisö asettuu. Eli rooli, johon Reingsiä ei saa eikä pidäkkään asettaa. Bryan sai hetkensä mutta hahmon tyylille uskollisena alkoi heti vastoinkäymiset; loukkaantuminen sekä mestaruuden riisto. Bryanista selvästi haluttiin haastaja ja elää hetki uudelleen ilman vastoinkäymisiä. Tapahtumat menivät, kuten menivät, joka johti siihen, että Reings sai tarpeettoman paskamyrskyn. Nämä tapahtumat kuitenkin johtivat siihen, että Reingsin suosio selvästi laski ja osa yleisöstä jäi selvästi häntä vastaan vielä savun hälvettyäkin. Tämä tapahtui juuri siis sillä hetkellä, kun sen ei olisi pitänyt tapahtua.

Vedetään mukaan Paul Heyman sekä Brock Lesnar. Lesnar on paha poika, jota kuitenkin yleisö "rakastaa". Aivan, kuten Seth Rollins ja samoista syistä. Näin ollen Lesnar tulee varmasti saamaan oman fanikuntansa katsojista. Tähän, kun yhdistetään se, että Reingsillä on rakastajansa sekä vihaajansa niin yleisö tulee jakautumaan moniin pieniin osiin. Mitä se sitten tekee Reingsin mahdolliselle "hetkelle"? Aivan, sankaritarinaa tuskin tulee syntymään. Pahimmillaan paskamyrsky. Ja tähän toki vaikuttaa se, että Reingsin on pystyttävä vetämään hyvä ottelu, jolla hän todistaa epäilijöille. Mikäli näin ei käy vaan saamme heikon suorituksen, jota Lesnarkaan ei kykene pelastamaan, on vaikea kuvitella, että luvassa olisi mitään ikimuistoista. Tämän jälkeen taas luvassa voikin olla Batista-ilmiö. Väärässä paikassa väärään aikaan, ja yleisö voi kääntyä Reingsiä vastaan. Se tuskin on se, mitä halutaan Reingsin ensimmäiseltä mestaruuskaudelta tässä kohtaa. Ja näin tapahtuen, olisi Rollins (joka kuitenkin tulee lähitulevaisuudessa olemaan the champ) sekä Reings molemmat "pahiksia". Toinen "omasta tahdostaan" ja toinen, koska yleisö haluaa niin. Tässä taas voitaisiin tehdä hallaa Seth Rollinsille. Nyt kuitenkin karataan jo hyvin pitkälle pois itse aiheesta.

Tämä on siis minun mielipiteeni siitä, että miksi Seth Rollins on valmiimpi, kuin Roman Reings. Olosuhteet, vastustaja, bookkaus ja ajankohta... Nämä seikat sotivat tietyllä tapaa Reingsin nykyistä hetkeä vastaan. Ehdottomasti joskus mutta nyt ei minun silmissäni ole se hetki. Kommentoikaa toki, mitä mieltä olette. Kiinnostaa, että olenko tämän ajatusmaailmani kanssa täysin yksin tai onko tässä seikkoja, joita en ole ottanut huomioon.

[Dedu]

Itse olen samoilla linjoilla. Reigns voi minun puolestani otella 'Manian main eventissä muttei voittaa mestaruutta. Syy miksi onkin erittäin hyvin luettavissa Griffinin viestissä joten minun lienee ihan turha alkaa tähän sen pidempää analyysiä selittämään. Lyhyesti voisi sanoa, että WWE yrittää tällä hetkellä luoda tuhkimo- tai sankaritarinaa tilanteessa jossa sellaista ei voi syntyä. Sen sijaan tässä voidaan kusta joko Reignsin tai Rollinsin muroihin ja pahasti.

[Griffin]

Griffin's Top Three: Most Electric Wrestlers
Jotkut ovat hyviä painijoita, kun taas jotkut ovat hyviä showmiehiä. Nimenomaan nyt on tarkoitus puhua ottelun aikaisista showmiehistä. Itse miellän tälläiseksi henkilön, joka in-ring käytöksellään viihdyttää jatkuvasti ja vetää yleisöä mukaan. Tässä on monta tekijää, kuten yleisön huomiointi, tauntit sekä yleensäkkin liikkeiden suorittaminen ja myyminen.

3. Ric Flair
Katsoessaan legendaarisen Flairin tuotantoa, ei voi olla huomaamatta tätä show osuutta. Flairin eleet, huudot, myynnit... Kaikki ovat osa sitä kokonaisuuden täyttävää palettia. Flair on yksi kaikkien aikojen kovimmista ja se näkyy tässä. Hän oli helkutin hyvä painija, jonka lisäksi look, mikkitaidot ja kaikki muut tekijät olivat kunnossa. Jos seuraa Flairin ottelua niin kannattaa hetkeksi kiinnittää huomio siihen, mitä hän tekee. Hän villitsee yleisöä ja pystyy "tylsälläkin" hetkellä pitämään yllä tunnelmaa. Tämä on yksi seikka miksi Flair on one of the greatest. Esiintyminen, show.. Loistavien in-ring taitojen jalo kokonaisuus, jossa yhdistyy painillinen taito sekä showmaisuus. Woooo!

2. Dolph Ziggler
Kiintiö "nykypäivän stara". Ziggler on hyvä kehässä mutta atleettisuuden ohella hänen suurimpia vahvuuksia ovat juuri nämä seikat, miten hän tekee ja ylläpitää showta. Jo hänen liikearsenaali kertoo tästä, sillä se sisältää paljon upeita liikkeitä ja juuri sellaisia, joita voi iskeä vähän "out of nowhere". Ja tunnetusti tuollaiset sytyttää yleisöä. Vielä, kun Ziggler usein mielletään sellaiseksi underdog-painijaksi, hän itse osaa korostaa tätä "rooliaan" myymisillään. Näin ollen hän ylläpitää koko juttua, joka hänen kohdallaan on varsinaista showta. Underdog, jonka taakse yleisön on helppo muodostautua. Ja lisäksi vielä, kun hän jatkuvasti pitää yleisöä hyvin mukana ja villitsee niin lopputulos on silkkaa viihdettä. Vai mitä olette mieltä? Tämä on minun näkemykseni siitä millainen Ziggler on painijana ja ennenkaikkea viihdyttäjänä.

1. Shawn Michaels
Kaikkien aikojen kiistaton suosikkini, Shawn Michaels. Pidän edellä mainittua Dolph Ziggleriä hyvin samanlaisena, kuin Shawnia. HBK pystyy hyvin mukautumaan roolinsa sekä ottelun luonteen kesken. Toisaalta pienellä yli-myynnillä hän saattaa viihdyttävästi esittää tuskaista, kun taas toisella hetkellä saa "energiaboostin" päälle ja vetää yleisön aivan täysillä mukaan. Minun kirjoissani hän on ehdottomasti ykkönen, kun puhutaan näistä in-ring esiintyjistä. Tässä toki saamme kiittää kovan luokan karismaa ja juuri sitä, että Shawn on oikein loistava ottelija mutta siinä ohella myös helkutin hyvä esiintyjä.

Tässä oma top-3. Näistä toki olisi voinut painaa vaikka top-kympin, sillä kyseistä toimintaa on niin hyvin montaa lajia. Cenalla, Rockilla ja kumppaneilla on signature liikkeitä, jotka iskevät (tai iskivät) yleisöön ja oli osa juuri tätä. Samoin esimerkiksi The Undertaker, joka nanosekunissa ampaiseekin istumaan ja kääntää pelottavasti päänsä kohti vastustajaa, toimii! Juuri tälläiset jutut viehättää ja tekee kovistakin painijoista ja esiintyjistä yhä kovempia.

[Ravenwood]

Kattelin tossa justiinsa SummerSlam 2001:n ja voi h****tti tuollahan oli pari aivan uskomattoman kovaa matsia. Jeff Hardy vs. RVD Ladder-matsi HC-mestaruudesta ja Steve Austin vs. Kurt Angle WWF-mestaruusottelu. Kattelin Kenityksen arvostelusta mitä mies on ollut mieltä noista matseista ja ****½ kummallekkin on aikalailla samoilla linjoilla mitä itsekin voisin antaa jos tähtiä tykkäisin matseille jaella.

Kumpaakaan näistä matseista en ollut aiemmin nähnyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

[What]

Kattelin tossa justiinsa SummerSlam 2001:n ja voi h****tti tuollahan oli pari aivan uskomattoman kovaa matsia. Jeff Hardy vs. RVD Ladder-matsi HC-mestaruudesta ja Steve Austin vs. Kurt Angle WWF-mestaruusottelu. Kattelin Kenityksen arvostelusta mitä mies on ollut mieltä noista matseista ja ****½ kummallekkin on aikalailla samoilla linjoilla mitä itsekin voisin antaa jos tähtiä tykkäisin matseille jaella.

Kumpaakaan näistä matseista en ollut aiemmin nähnyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Angle vs. Austin puhtaalla lopetuksella olisi ollut viiden tähden matsi. Kumma vaan, että Unforgivenin revanssi (jossa puhdas lopetus) ei sitten millään yltänyt samalle tasolle.

[Darien Fawks]

Kattelin tossa justiinsa SummerSlam 2001:n ja voi h****tti tuollahan oli pari aivan uskomattoman kovaa matsia. Jeff Hardy vs. RVD Ladder-matsi HC-mestaruudesta ja Steve Austin vs. Kurt Angle WWF-mestaruusottelu. Kattelin Kenityksen arvostelusta mitä mies on ollut mieltä noista matseista ja ****½ kummallekkin on aikalailla samoilla linjoilla mitä itsekin voisin antaa jos tähtiä tykkäisin matseille jaella.

Kumpaakaan näistä matseista en ollut aiemmin nähnyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Angle vs. Austin puhtaalla lopetuksella olisi ollut viiden tähden matsi. Kumma vaan, että Unforgivenin revanssi (jossa puhdas lopetus) ei sitten millään yltänyt samalle tasolle.

Hyvin spoilattu. Eipä tarvitse katsoa.

[What]

Tapahtuma on 14,5 vuotta vanha... meillä taitaa olla eri käsitys termistä "spoileri."

[Darien Fawks]

Tapahtuma on 14,5 vuotta vanha... meillä taitaa olla eri käsitys termistä "spoileri."

Juu, no siis tarkoitin, että otteluita näkemättömälle ja jokseenkin tylsistyneelle henkilölle tuo Ravenwoodin viesti tarjosi pari potentiaalisesti mukavaa tärppiä, minkä uskon osin olleen Ravenin tarkoituskin.

[Kenitys]

Mutta eihän What edes "spoilannut" otteluiden lopputulosta?

[Darien Fawks]

Mutta eihän What edes "spoilannut" otteluiden lopputulosta?

En nyt ihan äkkiä lähtisi kuitenkaan katsomaan Angle vs. Austinia, jos... Eikun jaa, ajattelin epähuomiossa, että "epäpuhdas" lopetus on sama kuin diskaus tai count-out. Toisaalta kyllähän tuossa nyt olettaa, että heel voittaa, jos kerran epäpuhtaasti tulee. Mutta ehkä sen voisi sitten tässä katsastaa vielä.

[bookert]

Kattelin tossa justiinsa SummerSlam 2001:n ja voi h****tti tuollahan oli pari aivan uskomattoman kovaa matsia. Jeff Hardy vs. RVD Ladder-matsi HC-mestaruudesta ja Steve Austin vs. Kurt Angle WWF-mestaruusottelu. Kattelin Kenityksen arvostelusta mitä mies on ollut mieltä noista matseista ja ****½ kummallekkin on aikalailla samoilla linjoilla mitä itsekin voisin antaa jos tähtiä tykkäisin matseille jaella.

Kumpaakaan näistä matseista en ollut aiemmin nähnyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Angle vs. Austin puhtaalla lopetuksella olisi ollut viiden tähden matsi. Kumma vaan, että Unforgivenin revanssi (jossa puhdas lopetus) ei sitten millään yltänyt samalle tasolle.

Hyvin spoilattu. Eipä tarvitse katsoa.

Woot tuohan on klassikkotapahtuma. Äkkiä katsomaan jo! Pala historiaa

[What]

Mun mielestä on ihan piristävää ja hienoa, että kaikki painijat eivät näytä chrismasterseilta. Silti olen joskus miettinyt, että miksi Kevin Owensin, Samoa Joen tai Mick Foleyn näköiset kaverit eivät yksinkertaisesti vaan treenaa itseään kuntoon? Kiertueaikataulun kanssa toki hankalaa, mutta kyllähän heillä on käytössään myös personal trainerit ja hyvät tsemppaajat. Vai onko niin, että miehiltä suorastaan odotetaan tuota erilaista olemusta, että kaikki painijat ei ole samasta muotista valettuja?

Mietinkö nyt ihan höpöjä, onko moinen asia käynyt teillä koskaan edes mielessä?

[luulokuningas]

Veikkaan imagoa. Samoa Joesta ja Kevin Owensista en ole varma, mutta ainakin Mick Foley olisi ollut rutkasti vähemmän symppis, jos olisi ollut Finn Balorin kaltainen unelmien pyykkilautamalli.