Jalkapallo
Huh huh, olipahan oikea jännitysnäytelmä! Ehdottomasti kisojen tähän mennessä jännittävin ottelu - ei välttämättä kirjaimellisesti paras, mutta panoksiin ja pelin tasoon (oikeastaan toiseen puoliaikaan ja sen loppuun) suhteutettuna väitän tätä tähän mennessä kisojen parhaimmaksi otteluksi.
Kannustin tuolilta nousten ja huutaen Sveitsiä, joka valitettavasti koko hieman Suomentapaisen kohtalon - jatkopaikka oli niin, niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana... Hieman jäi vielä harmittamaan se, että lisäajalle olisi voinut antaa lisäaikaa vielä 2 minuuttia lisää (se Turkkilaisen verenvuoto, jonak ajaksi peli keskeytyi ja Turkin maali, jonka tuuletuksiin meni jonkin verran aikaa), muttei missään nimessä mistään oikeusmurhasta voi puhua, vaan puolueellisen katsojen näkemyksestä. Joka tapauksessa ihan ansaittu voitto Turkille.
Tuleva Tsekki-Turkki matsi tulee olemaan todella jännittävä, sillä molemmat joukkueet ovat A-lohkon ainoat, jotka vielä taistelevat jatkoon pääsystä, tarkemmin sanottuna lohkon kakkospaikasta. Turkki ja Tsekki ovat tasapisteissä ja niillä on jopa täysin sama maaliero, elikkä pelin päättyessä tasapeliin joudutaan turvautumaan (käsittääkseni) Fifan Rankingiin, mikä tulisi olemaan aika epäoikeuden mukainen tuomio sille joukkueelle, mikä ei pääse jatkoon.
Joka tapauksessa jännäksi käy tämäkin lohko. ja ei voi muuta sanoa kuin että on tämä jalkapallo sitten mahtavaa!

Olenko minä todella ainut luuseri, jolla ei ole kesälomalla muuta tekemistä kuin katsoa jalkapalloa?
No, oli miten oli, niin kyllä tuo Saksan peli aika heikonlaiselta vaikutti. Tottakai Kroatia pelasi erittäin taktisesti - älykkäästi - mutta siitä huolimatta jäi harmittamaan tuo Saksan saamattomuus. Veikkaukset menivät taas päin helvettiä ja alkaa vaikuttamaan siltä, ettei enää ole edes teoreettisia mahdollisuuksia päästä kolmen parhaan joukkoon siinä tilastokeskuksen veikkauksessa (veikkaajia taitaa yhteensä olla 96).
Vajaan puolen tunnin kuluttua alkava Itävalta-Puola päättyy sitten Puolan voittoon. Veikkauksen kannalta lukemilla ei ole merkitystä, mutta sanotaan nyt vaikka 2-1.

Et ole. Petyin Saksan esitykseen. Osakkeet tippuivat ryminällä alas päin. Mutta jatkopaikkaan on vielä ihan hyvät mahkut, koska Itävalta tulee vastaan.finlay kirjoitti:Olenko minä todella ainut luuseri, jolla ei ole kesälomalla muuta tekemistä kuin katsoa jalkapalloa?
Huomenna täytyy katsoa sitten "kuolemanlohkon" pelit. Hollanti-Ranska pelistä odotettavissa todella vauhdikas peli. Hollannin peli Italiaa vastaa oli erittäin viihdyttävää, joten jatkoa on luvassa. Ranskan peli tökki Romaniaa vastaan, mutta eiköhän Ranskakin syty hyvään otteluun Hollantia vastaan.
Italia-Romania ottelu on mukava "alkupala", jossa maaleilla tuskin juhlitaan. Mutta Italialla on taitava joukkue ja se tekee Italiasta suosikin. Tosin Italia pelasi todella huonosti Hollantia vastaan ja Romania pelasi Ranskaa vastaan erittäin kurinalaisesti ja sama linja jatkunee. Hyvä ottelu odotettavissa.
Laitetaan sitten veikkaukset huomisista peleistä:
Italia-Romania 1-0
Hollanti-Ranska 2-2
WA:n Snickers Manager 4 -haastesarjan ensimmäinen.
Vuoden 2008 aliarvostetuin
Vuoden 2008 aliarvostetuin
- Lumihiutale
- Viestit: 139
- Liittynyt: Ma 26.01.2004 10:53
- Paikkakunta: Turku
So jealous. Paitsi huomenna, kun on tilipäivä. Itse tulee aika pahalla viiveellä noita kisoja katsottua, viimeksi katsoin suorana HOL-ITA, nauhoitetuissa peleissä olen vasta toisen pelipäivän otteluissa. Mutta pakko sitä on raataa että TV-lupa tulee maksettua :Skurhela kirjoitti:Olen katsonut joka ottelun EM-kisoista + lataillut netistä erinäisiä ottelua. MLS:ää, Brasilian palloilua ja maajoukkueiden ystävyysotteluja. Nythän sitä vasta on aikaakin katsellafinlay kirjoitti:Olenko minä todella ainut luuseri, jolla ei ole kesälomalla muuta tekemistä kuin katsoa jalkapalloa?
Ihan mielenkiintoista tosiaan nähdä, ketä tuon maalikuninkuuden voittaa. Hieman toisaalta harmittaa, jos Podolski tai Villa sen vie, se nyt ei kuitenkaan niin suuri yllätys olisi. Decosta täytyy vielä sen verran sanoa, että on mies kyllä aikamoinen pelimies. Valitsisin tuollaisen pelaajan paljon mielummin joukkueeseeni kuin vaikkapa 3 Ronaldoa.
- "Eihän nämä mitkään reilut jaot ole. Jos pihapeleissä tämmöiset jaot olisivat, jakoja vaihdettaisiin viimeistään erätauolla. Jos ensimmäisellä tauolla jaot pysyisivät samoina, niin viimeistään toisella tauolla äidit tulisivat vaatimaan poikia vaihtamaan jakoja."
-Antero Mertaranta @ Kanada vs. Slovenia

Nyt unohtui dumareilta paitsiosäännöt, puolan maali oli selkeä paitsio. Maalivahti nousi alimman pakin ohi ylös ja oli siis se toisiksi alin puolustava pelaaja, josta paitsiolinja vedetään.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
On mielenkiintoista huomata, miten tärkeä osa pelaajien henkinen vahvuus on jalkapallossa. Ensimmäiset 30 minuuttia on täyttä Itävallan hallintaa - todella pahaa vyörytystä, jolloin peli voisi aivan hyvin olla 2-0 tai jopa 3-0 - mutta sitten tulee yksi hieman onnenkantamoinen Puolelle ja pelin tahti muuttuu täysin. Onhan se täysin luonnollista ja jopa odotettavaa, että ahdinkossa oleva joukkue saa tuollaisesta itseluottamusta, mutta silti... odotin, että tuo maali olisi saanut Itävaltalaiset vihaisiksi, nälkäisiksi, yrittämään enemmän, mutta ei... ei tuollainen takaisku kuitenkaan noin vahvasti saisi vaikuttaa. Olisi muuten aika mielenkiintoista tietää, miten tuollaista henkistä vahvuutta pystytään "treenaamaan" - voi hyvin olla, ettei mitenkään - mutta tulipahan vaan mieleen...
Jännittävä ja mieleenkiintoinen ottelu tuosta on kehkeytymässä, ja se voi vielä päättyä aivan kumminpäin tahansa. Puolaa kuitenkin toivon ja veikkaan ottelun voittajaksi.

Pieni sivuhuomio: kyllä on surkea selostaja tuo Niki Juusela(?) - Itävallan pelaaja antaa vapaapotkun jostain 40 metristä ja se menee vähän yli maalin. Juusela sanoo, että olipa keskinkertainen yritys. Toinen kommentaattori sanoo, että siinä luultavasti yritettiin roikkopalloa suoraan maaliin (maalivahti oli tilanteessa ulkona maaliltaan) ja Juusela sanoo, "siitä huolimatta keskinkertainen yritys". Siis v***u mikä amatööri kusipää tuo tyyppi on! Minäkin pelkkänä satunnaisena katsojana näin mitä tuossa tilanteessa yritettiin, mutta "ammattilaisselostaja" (toisen ammatilaissen huomatuksesta huolimatta) toteaa tämän yrityksen keskinkertaiseksi. Siis eikö tuo p**ka tiedä jalkapallosta yhtään mitään? Ja tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun tyyppi arvostelee pelaajien ratkaisuvalintoja - niitä on tullut monta tämän turnauksen aikana. Tiedän, että viestini on varsin provosoiva, mutta sellainen kusipää tuo Juusela kyllä on - saunan taakse tuolleiset sanon minä!
ON toi silti parempaa kuunneltavaa kuin Hoopin selostukset. Sillä on loistavia koottuja... http://jacceh.blogs.fi/2006/06/09/hannu ... nen~866521
- DeadManWalking
- WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
- Viestit: 8632
- Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
- Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester
Epäilen että sinä et kovin montaa Hoopin selostamaa ottelua edes muista. Hoopi kuitenkin on ollut yksi parhaita suomalaisia selostajia, joka on jalkapalloa selostanut.ToNy-MaN kirjoitti:ON toi silti parempaa kuunneltavaa kuin Hoopin selostukset. Sillä on loistavia koottuja... http://jacceh.blogs.fi/2006/06/09/hannu ... nen~866521
Jos Juuselan jutuista alkaisi tuollaista listaa kasaamaan, niin ei ehkä ihan tuo määrä riittäisi.
EDIT:
No okei, ehkä pikkaisen liioittelin tuon Hoopin kohdalla, on hän ehkä parhaita yleläisiä joka on jalkapalloa selostanut.
Four passes break any defenseRiveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä.
Pakko nostaa tuomarille hattua tuosta ratkaisusta antaa rankkari. Itseäni on suunnattomasti ärsyttänyt nämä paidastarepimiset rankkarialueen sisällä, joihin ei puututa. Tottakai se on ihan ymmärrettävää, että tuomari ei niitä kaikkia näe, mutta uskallan väittää, että näissäkin kisoissa on jo useampi rankkari jäänyt saamatta juuri noiden repimisten takia takia. Todella hienoa toimintaa tuomarilta, ja toivotaan, että samanlaista alettaisiin näkemään jatkossakin.
Mitä tulee siihen puolalaiseen pelaajaan, joka rikkoi, niin ei voi muuta sanoa kuin v***u mikä idiootti. Siis miten joku voi olla noin typerä? Pallo on menossa selkeästi yli siitä, missä hän Itävallan hyökkääjää piti ja sitten hän päättää rikkoa, mistä ei ollut minkäänlaista hyötyä. Sellaisen olisin ymmärtänyt, jos pallo olisi sille hyökkääjälle ollut tulossa, mutta kun ei ollut, niin tämä oli jotain käsittämätöntä tyhmyyttä. Tietenkin hän luultavasti oletti, että tuomari ei tätä näe tai ei siihen puutu, mutta silti... kyllä sitä ihminen voi olla tyhmä

Huvittavintahan on se, että tyyppi arvostelee Hoopia puhevirheistä ja itse kämmää kirjoittamalla "MM-kisojen loppuottelussa". Milloinkohan Costa Rica on ollut MM-loppuottelussa? Kirjoitettaessa ajatus ei mene läheskään niin nopeasti kuin puhuessa, joten kannattaa vaan ihan olla hiljaa jos itsekin noin kämmäilee.ToNy-MaN kirjoitti:ON toi silti parempaa kuunneltavaa kuin Hoopin selostukset. Sillä on loistavia koottuja... http://jacceh.blogs.fi/2006/06/09/hannu ... nen~866521
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
- Evolution's Animal
- Viestit: 64
- Liittynyt: Ke 27.10.2004 17:18
- Paikkakunta: Stadi
Ainakaan en ole itse yhtään asiaan liittyvää uutista huomannut. Se on joko todella "inside" -tietoa, tai sitten perätöntä. Alkuperäiseen ryhmäänhän Domenech ei Cisseä ottanut, vaan valitsi mieluummin Gomisin. Mutta varmasti en tokikaan tiedä, mutta en ainakaan etsinnöistä huolimatta löytänyt mitään asiaan viittaavaa uutista.
Henry aloistuskokoonpanossa <3 Pieni arvoitus Henryn kunto ja vire, koska takana oli erittäin vaikea kausi Barcelonassa. Myös Patrick Vieira on avauksessa, joten Ranskan viime pelin kokoonpalosta ulos jäivät Anelka ja Toulalan. Hollannilla on sama kokoonpano kuin Italiaa vastaan.
Italialla on peräti viisi eri pelaajaa avauskokoonpanossa (Grosso, Chielleni, Perrotta, De Rossi ja Del Piero). Luulisi näiden herrojen avittavan Italian voittoon Romaniasta, joka kieltämättä pelasi hyvän pelin Ranskaa vastaan.
Nojoo siirryn olohuoneen puolelle.
Italialla on peräti viisi eri pelaajaa avauskokoonpanossa (Grosso, Chielleni, Perrotta, De Rossi ja Del Piero). Luulisi näiden herrojen avittavan Italian voittoon Romaniasta, joka kieltämättä pelasi hyvän pelin Ranskaa vastaan.
Nojoo siirryn olohuoneen puolelle.
WA:n Snickers Manager 4 -haastesarjan ensimmäinen.
Vuoden 2008 aliarvostetuin
Vuoden 2008 aliarvostetuin
Voi p****le mikä ottelu! Tällaista se jalkapallo on parhaimmillaan - laadukasta peliä, kovaa vyörytystä puolin ja toisin, dramatiikkaa... Ylivoimaisesti kisojen paras ottelu tähän mennessä. Pakko tuntea sympatiaa Adrian Mutua kohtaan, joka kirjaimellisesti musertui henkisesti tuon epäonnistuneen rankkarin jälkeen. Ei sillä, että huippupelaajaan tuollainen epäonnistuminen saisi vaikuttaa, mutta se vaan tuntui jotenkin liikuttavalta... toivotaan, ettei miestä leimata syntipukiksi Romanian lehdistössä, mitä pidän varsin epätodennäköisenä. Minä siis kannustin Romaniaa sydämeni kyllyydestä ja tässä vaiheessa en enää välitä veikkauksista - ne on nimittäin menetetty jo, ja ehkä se on jopa hyvä asia, sillä nyt voi kannnustaa niitä joukkueita, mistä pitää eikä tarvitse kokea ristiriitaisia tuntea rahan ja oikeuden välillä.
Kaiken kaikkiaan loistava ottelu ja kyllä nyt menee aika jännittäväksi tämä C, vai pitäisikö mieluummin sanoa kuolemanlohko. Italia ja Ranska yhdessä pisteessä, Romania kahdessa ja Hollanti kolmessa, kun on vielä Hollanti-Ranska pelaamatta toiselta kierrokselta. Ja se ottelu tulee ratkaisemaan paljon, sillä jos Ranska tuon voittaa tai se päättyy tasapeliin on koko lohko täysin auki. Tosin Hollantia itse kuitenkin toivon ja haluaisinkin sen menevän Romanian kanssa jatkoon, mutta saa nyt nähdä miten tässä käy... 20 minuuttia aikaa Hollanti-Ranskaan ja heitetään veikkaukseksi 2-1 Hollannille.
Jännittää aivan perkeleesti...

Olipa tosiaan aika huikea peli tuo Italia-Romania. Varsinkin toinen puoliaika erittäin jännittävä. Romania tekee puskista johtomaalin ja Italia tulee heti perään tasoihin. Loppuun vielä rankkari jonka Mutu sählää. Ajatus oli varmaan hyvä, mutta liian matalaksi jäi tuo veto. Hieno torjuntakin kyllä. Italia aika ahdingossa enne vikoja pelejä.
Hollanti-Ranska pelistä odotan kohtuullista. Ranska pelasi ekassa pelissä niin huonoa fudista, että huhhuh. Vain Kreikka on ollut tylsempi. Jos ei tänää ilme muutu nii saavatki pudota jatkosta. Hollanti pelaa kunno futista ja tuolla materiaalilla se kantaa hedelmää. Uskon Hollantiin.
Hollanti vie 3-1

Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke otteluNo anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Nyt on ensimmäinen puoliaika pelattu ja peli on Hollannin hyväksi 1-0. Ranska on itänyt palloa rauhallisesti itsellään ja rakentanut aina tilanteen tullen vaarallisen hyökkäyksen, jotka ovat päättyneet Van Der Saarin näppeihin tai sitten viivan yli ohi menneen laukauksen ansiosta.
Peli on ollut hyvää ja upeita suoritteita on ollut paljon. Uskon tämän näkemän perusteella Ranskan nousevan vielä ala-asemastaan huolimatta, mutta todellakin toivoisin Hollannin puolesta, että he jaksaisivat loppuun saakka.
Maali oli perus pusku kulmatilanteesta, mutta se suoritettiin erityisellä viileydellä ja päättäväisyydellä, eivätkä kiinni pitäneet pakit voineet mitään. Kuytin kaltaisia pääpelaajia saisi olla enemmänkin tekemässä tuhoisaa jälkeä.
Van Nistelrooy ei ole ihme kyllä päässyt loistamaan kummemmin, mutta jos sitten ensi jaksolla!
EDIT: Loppupeli olikin aivan mieluisaa kaikille Hollannin faneille, sillä Ranskan puolustus järkkyi useaman kerran, kun hollannin nopeatempoinen hyökkäys pääsi moneen kertaan kokeilemaan paikkojaan. Van Nistelrooy kasvatti rakoa 2-0'n, mutta jonkin ajan päästä tuli Henry, jokakuittasi kavennusmaalin ja antoi samalla Ranskalle potkua. Valitettavasti Ranskan harmiksi heti seuraavsta hyökkäyksestä upean seinän jälkeen Robben kuletti pieneen kulmaan ja veti takakulmaan komean pommin.
Noh... Varsinainen peliaika oli jo loppu ja Ranskan toivo oli menetetty, mutta vielä ajan kulutuksestaan huolimatta heitti Hollanti vielä yhden maalin komealla yläriman kautta vedolla. Uskomaton suoritus näiltä oranssipaidoilta!

Viimeksi muokannut Coca, La 14.06.2008 08:20. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi
Hieno päivä, hieno päivä!
Nyt alkaa tuntua, että tänävuonne me viimein menemme loppuun asti! Ehkä olisi kuitenkin aika ostaa uusi Hollanin paita, nykyinen on jo varsin risaksi päässyt, kunnon piraatti kun on.
Nyt alkaa tuntua, että tänävuonne me viimein menemme loppuun asti! Ehkä olisi kuitenkin aika ostaa uusi Hollanin paita, nykyinen on jo varsin risaksi päässyt, kunnon piraatti kun on.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.
Loistava peli Hollannilta. Paha mennä sanomaan kummassa he pelasivat paremmin - Italia- vai nyt tässä Ranska-ottelussa, mutta todella vahva esitys molemmissa. Melkein voisi sanoa, että Ranska kuitenkin pelasi vähän paremmin kuin Italia, että siinä mielessä tätä voisi sanoa Hollannin paremmaksi peliksi.
Mikä sitten tekee Hollannista niin loistavan, että se kaataa edellisten MM-kisojen molemmat finalistit lukemin 3-0 ja 4-1? Mielestäni se on pääasiassa tuo nopea yhden kosketuksen peli, jonka avulla Hollanti pystyy rakentamaan hyökkäyksensä erittäin nopeasti. Se onkin ollut erityisen vaarallinen juuri vastahyökkäyksissä ja ellen nyt aivan väärässä ole, niin sen 7 tehdystä maalista 3 tai 4 on ollut juuri näitä vastahyökkäyksiä. Tottakai joukkue on kokonaisuudessaan todella vahva - siltä löytyy upeita hyökkääjiä ja erittäin hyvä maalivahti - mutta syy, miksi se on näin hyvin pärjännyt, johtuu mielestäni tuosta loistavasta yhden kosketuksen pelistä erityisesti juuri keskikentällä. Hollanti on melko ylivoimaisesti kisojen tähän mennessä vakuuttavin joukkue ja kyllä siinä pitää jonkinlainen ihme tapahtua, jos se ei neljän parhaan joukkoon pääse.
On muuten tämän C-lohkon ottelut menneet siinä mielessä mielenkiintoisesti, että Hollanti on voittanut molemmat - Italian ja Ranskan - kolmella maalilla ja sitten taas molemmat - Italia ja Ranska - ovat pelanneet Romanian kanssa tasapelit. Kaiken "loogisuuden" mukaan siis Hollanti on näistä ylivoimaisesti se paras ja Italia, Ranska sekä Romania aivan tasavertaisia.
Tämän lohkon viimeisistä otteluista sen verran, että parhaimmat todennäköisyydet lohkon kakkoseksi on mielestäni Ranskalla ja Italialla - voitto niiden keskenäisestä ottelusta riittää kummalle tahansa, mikäli Romania ei Hollantia kaada, mikä tuntuu aika epätodennäköiseltä. Tosin Romaniallakin on siinä mielessä hyvät jatkomahdollisuudet, että jos Ranska ja Italia pelaavat keskenään tasapelin ja Romania häviää Hollannille kahdelle maalilla tai alle, se pääsee maalieron turvin jatkoon. Itse kuitenkin veikkaisin, että Ranska voittaa Italian niukin naukin ja Hollanti (ei välttämättä kauhean vakuuttavasti) Romanian. Itse ainakin valmentajana lepuuttaisin ykköspelaajia ja antaisin vaihtomiehille peliaikaa, jotte hekin pääsisivät pelivireeseen, jolloin Hollannilla olisi puolivälieräottelussa (luultavasti Ruotsi tai Espanjaa vastaan) kovia vaihtomiehiä, jotka ovat tässä turnauksessa jo päässeet kentälle. Se tietenkin jää Van Bastenin päätettäväksi, mutta niin minä ainakin tekisin.
Huomisista Ruotsi-Espanja ja Kreikka-Venäjä otteluista sen verran, että veikkaan Espanjan kaatavan Ruotsin ja Venäjän voittavan Kreikan. Varmasti ainakin tuosta Ruotsin ja Espanjan kamppailusta varsin tasokas koitos tulee, joten huomennakin on yksi kovanluokan peli tiedossa, ja hyvä niin.

Tuli sitten katsottua EM-kisojen ensimmäinen täysi peli: Ranska - Hollanti. Salaa kannatin Riberyä, mutta kuitenkaan hänkään ei pystynyt ihmeisiin. Ranskan maalivahti (+ puolustus) päästi kyllä kaksi helpohkoa maalia Van Persien vedon sekä Robbenin etukulma-osuman muodossa. Ei silti, Hollanti kyllä ansaitsi voiton, sillä heillä oli koko ottelun ajan momentum hallussa, eikä Ranska oikeastaan missään vaiheessa päässyt peliin täysin mukaan. Hyvä peli oli siis kyseessä vaikka ottelu olisikin voinut olla tiukempi, jos olisi ollut kyse mitaleista, joten selvästi Ranska ei aivan kaikkeaan kuitenkaan lopussa yrittänyt. Henryä mahtaa myös ottaa päähän, kun peli ei ole koko kaudella muutenkaan kulkenut edellisvuosien malliin. Samaa on kylläkin sanottu lisäksi Ronaldosta, mutta hänkin on aina kovissa peleissä jostain hiippaillut ratkaisuhetkillä esiin ja tehnyt tärkeitä maaleja. Pakko silti myöntää, että missä tahansa palloilulajissa on suuri merkitys myös tuurilla; joskus maaleja tulee enemmän, joskus vähemmän.
EDIT:
Entä, jos Hollanti häviääkin tuon pelin vaihtomiehillä, ja häviön myötä koko joukkue demoralisoituu sekä samalla koko pelitapa menee sekaisin, kun aloituspelaajat eivät enää olleetkaan pelissä mukana? Tämä tietysti on niin sanottu "worst-case scenario", mutta ainakin siis minä itse, jos toimisin päävalmentajana, pitäisin kaikki avainpelaajat avauskokoonpanossa mukana, vaihtoja lukuun ottamatta, varsinkin, kun on kyseessä turnaus, eikä pelkkä runkosarja, jossa ei välttämättä ole pakko voittaa joka ottelua.
EDIT:
finlay kirjoitti:Itse ainakin valmentajana lepuuttaisin ykköspelaajia ja antaisin vaihtomiehille peliaikaa, jotte hekin pääsisivät pelivireeseen
Entä, jos Hollanti häviääkin tuon pelin vaihtomiehillä, ja häviön myötä koko joukkue demoralisoituu sekä samalla koko pelitapa menee sekaisin, kun aloituspelaajat eivät enää olleetkaan pelissä mukana? Tämä tietysti on niin sanottu "worst-case scenario", mutta ainakin siis minä itse, jos toimisin päävalmentajana, pitäisin kaikki avainpelaajat avauskokoonpanossa mukana, vaihtoja lukuun ottamatta, varsinkin, kun on kyseessä turnaus, eikä pelkkä runkosarja, jossa ei välttämättä ole pakko voittaa joka ottelua.
"Woe to you, Oh Earth and Sea, for the Devil sends the
beast with wrath, because he knows the time is short...
Let him who hath understanding reckon the number of the
beast for it is a human number, its number is Six hundred and
sixty six."
After all is lost and nothing gained, Iron Maiden is still the only thing that matters.

Ymmärrän täysin pointtisi, mutten itse siihen oikein usko. En tosin tarkoittanut, että koko ykköskentällinen vaihdetaan, mutta ainakin joku 2-4 pelaajaa, mieluusti sellaisia, jotka ovat - ja tuntevat jo itsensä jossain määrin väsyneiksi. Tottakai tällainen päätös pitää tehdä yhdessä pelaajien kanssa, ettei joukkue käänny valmentajaa vastaan ja pelitapa mene sekaisin - niin kuin sanoit - mutta mielestäni tällaista taktiikkaa kannattaa ehdottomasti harkita.ilike kirjoitti:finlay kirjoitti:Itse ainakin valmentajana lepuuttaisin ykköspelaajia ja antaisin vaihtomiehille peliaikaa, jotte hekin pääsisivät pelivireeseen
Entä, jos Hollanti häviääkin tuon pelin vaihtomiehillä, ja häviön myötä koko joukkue demoralisoituu sekä samalla koko pelitapa menee sekaisin, kun aloituspelaajat eivät enää olleetkaan pelissä mukana? Tämä tietysti on niin sanottu "worst-case scenario", mutta ainakin siis minä itse, jos toimisin päävalmentajana, pitäisin kaikki avainpelaajat avauskokoonpanossa mukana, vaihtoja lukuun ottamatta, varsinkin, kun on kyseessä turnaus, eikä pelkkä runkosarja, jossa ei välttämättä ole pakko voittaa joka ottelua.
Näkemyserojahan nämä loppuen lopuksi ovat, ja täysin ulkopuolisena sivustakatsojana on paha mennä ehdottomaan, mitä huippuvalmentajan tulisi tehdä... Tosin tuossa sinun ehdotuksessasi ei periaatteessa ole mitään riskejä, kun taas tässä minun ehdotuksessani on, mutta jatkoa ajatellen se olisi mielestäni kannattavaa - olettaen, ettei siitä koidu merkittäviä erimielisyyksiä pelaajien ja valmentajan välille.