Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[What]

No Mercy olisi vielä tarkoitus tänä päivänä katsastella, mutta toimivan version löytäminen siitä näyttää olevan yllättävän hankalaa. Confused Mikäli sellaisen kuitenkin löydän, niin voitte samanlaista ranttia siitäkin odotella.

Löysin.

WWE - No Mercy 2008
Sunnuntai, 5. Lokakuuta
Rose Garden, Portland, Oregon

ECW Championship Match
Matt Hardy (c) VS. Mark Henry
Yleisö oli tässä ihan uskomattoman kuumana. Aivan hirveä mekkala oli päällä, Mattia kannustettiin kuin Austinia konsanaan. Okei, liioittelen, mutta joka tapauksessa Hardy oli saakelin overi. Ottelu ei paperilla suurta intohimoa herättänyt, mutta tämä oli odotuksia parempi. Hitaita Henryn hallintaosuuksia ei ollut laisinkaan, sen sijaan komeita powerliikkeitä nähtiin. Mattia täytyy kyllä kunnioittaa, mies joka on paininut pari viimeistä vuotta täysin puolikuntoisena repi Mark Henrystä oikein hyvän matsin irti. Todellakin suuri positiivinen yllätys, eikä ottelun bookkauksestakaan ole pahaa sanottavaa. Mainio opener.
Selostus: Todd Grisham&Jerry Lawler
Kesto: 8:09
Arvosana: ***-

Women's Championship Match
Candice Michelle VS. Beth Phoenix (c)
Joku Candice Michelle. Olin unohtanut koko naisen olemassaolon. Sitten muistin sen erään RAW:n, jossa hän tippui pää edellä yläköydeltä ja loukkasi itsensä pahasti. Tämä tuotiinkin matsin aikana esille, sillä BP:hän oli se, joka hänet sieltä alas tuuppasi. Ei tämä ottelu hyvä ollut, mutta kyllä Candice kehässä taitavemmalta vaikutti kuin joku Maryse tai Michelle. Muutama ihan komea muuvi. Yleisö oli kyllä tässä tapahtumassa yksi viime vuosien parhaita, jaksoivat jopa tässä pitää mölyä yllä. Ihan kiva välipala ja pidettiin sopivan lyhyenä.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 4:49
Arvosana: *+

Singles Match (If Rey Mysterio Loses He Must Unmask)
Kane VS. Rey Mysterio
Kolmantena matsina oli tämä yhden viime vuoden hirveimmän feudin jatkumo. Ja mikäli Reiska häviäisi, joutuisi hän riisumaan maskinsa. Onhan se selvä asia, kun Rey heitetään kehään Kanen kanssa, niin ei siitä klassikkoa tule. Osittain kyllä tykkäsin tästä ottelusta, siinä pidettiin hyvin samanlaista tarinaa yllä kuin vaikkapa Summerslamin Punk/JBL:ssä. Iso mies vs. pieni mies ja kumpikin pyrki käyttämään omia vahvuuksiaan. Rey myi hienosti Kanen voimaliikkeet, ja itsekin pääsi muutaman henkeäsalpaavan muuvin iskemään, vaikka vastustaja tietysti asetti niille tietyt rajoitukset. Toimiva midcard-ottelu erittäin rajulla lopetuksella. Oikeasti komea ja taatusti kivulias loppuspotti oli tässä. Mikäli en tietäisi Rey Mysterion painineen loppuvuodesta, olisin sanonut hänen loukanneen itsensä pahasti, nimittäin siltä se näytti.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 10:10
Arvosana: ***

#1. Contenders Match (WHC)
John 'Bradshaw' Layfield VS. Batista
Kun ilmeni, että JBL:n vastustaja tässä on Batista, eivät fiilikset olleet kovin korkealla. Mutta syytä synkkyyteen ei ollut, sillä tämä matsi oltiin bookattu erittäin hyvin. Kestoa sillä ei ollut kuin reilu viisi minuuttia, josta syystä miehet jaksoivat painaa sen kovalla temmolla läpi, ja muutamia varsin komeitakin liikkeitä nähtiin. Mikä parasta, JBL nappasi ottelun jälkeen mikin käsiinsä ja tuttuun tapaansa toimitti mahtavan promon saaden Portlandin yleisön raivoihinsa. Mieluummin tämä, kuin 15 minuutin pituinen ottelu.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 5:18
Arvosana: **1/2

Singles Match
The Big Show VS. The Undertaker
The Undertaker seeking for retribution. Mistä se Taker taas kostoa janosi, kysytte. Big Show'n katalasta yllätyshyökkäyksestä Unforgivenissä sekä yhtä lailla hän halusi piinata Vickie Guerreroa. Ämmää, joka oli kerta toisensa jälkeen kusettanut Undertakeria ja kerran jopa antanut hänelle potkut. Jälleen tällainen matsi, joka voi olla joko hyvä tai todella huono. Tällä kertaa se oli hyvä. Ei mitään nerve holdeja, sen sijaan paljon brawlausta sekä komeita signature-liikkeitä. Big Show'lta muuten elämänsä upein DDT-myynti. Lopetus oli oudohko, mutta tykkäsin sen shokkiarvon vuoksi. Harvemmin tuollaisia Undertaker-matseissa näkee. Toimiva isojen miesten kohtaaminen.
Selostus: Jim Ross&Tazz
Kesto: 10:05
Arvosana: ***

WWE Championship Match
Triple H (c) VS. Jeff Hardy
"One more shot at the brass ring". Jeff Hardy, mies joka varauksettoman suosionsa lisäksi oli urallaan saavuttanut kaiken.....paitsi sitä yhtä. Se yksi iso voitto oli karttanut Jeffiä tähän päivään saakka. Voitettuaan Fatal 4-way matsin Smackdownissa Jeff saisi elämänsä tilaisuuden. Toteuttaa unelmansa ja voittaa WWE-mestaruuden. Taustatarina oli hyvä ja perkeles sentään, niin oli matsikin. Uskallan väittää, että tämän ottelun ansiosta Jeff on siellä, missä nykyään on. Hardyn suoritus oli tosiaan hyvä, mutta Hunterille tämä oli kenties viime vuoden toiseksi paras ottelu. Tässä oli kaikkea: hyvää kehäpsykologiaa, komeita liikkeitä, rajuja spotteja (Somersault Plunge suoraan lattialle) sekä ennen kaikkea äärimmäisen upea loppu"segmentti", jossa luulin Hardyn voittavan mestaruuden, vaikka lopputuloksen tietysti tiesinkin. Matsi vei niin mukanaan, että ei enää järjellä pystynyt asioita ajattelemaan. Hiton kova ottelu. Kummalliselta se kuulostaa ja sitä se onkin, mutta Hunterin ja Jeffin kemiat synkkaavat kehässä pirun hyvin yhteen. Armageddon 2007:ssa nähtiin upea ottelu herroilta ja tässä oli toinen samanlainen.
Selostus: Jim Ross&Tazz
Kesto: 17:02
Arvosana: ****

Ladder Match For The World Heavyweight Championship
Chris Jericho (c) VS. Shawn Michaels
Vuoden feudi sai arvoisena päätöksen. Jericho&Michaels ovat kiistatta tikasottelijoiden eliittiä ja kyseessä tosiaan oli tämän eeppisen vihanpidon viimeinen kappale. Myös otteli oli loistava, mitenkäs muutenkaan. Spotfestailuun ei sorruttu, koska miehet saivat paljon suuremman ja paremman ottelun aikaan ilman sellaista sirkusaktia. Toki kyllähän niitä "holy shit"-hetkiä oli. Jericholta lohkesi hammas parin minuutin jälkeen, kun HBL "ponnautti" tikkaat hänen naamaansa. Onneksi ei käynyt pahemmin, kaikki ainekset "Joey Mercury"-tapaukseen olivat olemassa. Michaels iski Top Rope Elbow Dropin.......tikkaisiin. Ai s****na. Ja sitten se kaikista hulluin hetki, kun Shawn kaatoi tikkaat Jerichon seistessä ylimmällä pienalla. Herranjumala sentään, eihän siinä ollut mitään mahdollisuutta kontrolloida laskeutumista. Voi sanoa, että onnea oli rutkasti matkassa, koska Jericholle ei pahemmin käynyt. Tuttuun tapaan myös selostuspöytä pistettiin päreiksi. Näitä asioita ei kuitenkaan tehty sen takia, koska ne "näyttävät kuulilta", vaan sen vuoksi, että miehet toden teolla vihasivat toisiaan. Taas tähän upeaan kokonaisuuteen tuli tahra, kun Lance Caden oli pakko sekaantua matsiin. Hölmöä. Kyllähän tämä loistava ottelu oli, mutta tykkäsin myös Unforgiven-matsista todella paljon. Arvosanassa en pysty eroa näille tekemään. Tässä oli parempi lopetus, mutta 'Givenin matsi oli pidempi ja siinä nähtiin vielä enemmän rakastamaani psykologista painia. Tosi asia on kuitenkin se, että tämä(kin) matsi rokkasi ja oli h**vetin brutaali. Parasta viihdettä.
Selostus: Michael Cole&Jerry Lawler
Kesto: 22:19
Arvosana: ****+

Yhteenveto: Näistä neljästä kahden päivän aikana katsomistani tapahtumista tämä oli paras. Naisten matsi tietysti oli pakkopullaa, mutta tarpeeksi lyhyt ja ihan semiviihdyttävä. Sitten nuo kysymysmerkit Kane/Rey, JBL/Batista ja Taker/Show yllättivät kaikki positiivisesti. Kaksi viimeistä matsia sitten olivatkin täyttä tykitystä, jotka jättivät PPV:stä todella hyvän maun suuhun. Suosittelen. Kannattaa ostaa vaikka DVD:nä, tätä tapahtumaa et halua missata.

Matsien keskiarvo: 2,96

Nyt jätän teidät hetkeksi rauhaan näiden arvostelujeni kanssa. Lukeekohan näitä edes kukaan?

[Kenitys]

Hyviä arvosteluja tässä välissä Whatilta viime vuoden tapahtumista :) Kiva lukea tällein jälkikäteisfiiliksiä noista eventeistä.. Ja nyt taas oman projektin pariin:

IN YOUR HOUSE 8: BEWARE OF DOG (1)

Minkäkö takia Beware of Dog -nimen perässä on suluissa ykkönen? Se johtuu siitä, että tämä IYH on historiassa hyvin ainutlaatuinen, koska tapahtuman ulkopuolella riehuneen tolkuttoman myräkän takia lähetys katkesi tapahtuman ensimmäisen ottelun jälkeen ja palasi ennen tapahtuman Main Eventiä. Niinpä WWF lähetti tapahtumaa seuranneella viikolla toisen version Beware of Dogista: sen alussa nähtiin uusintana jo sunnuntaina alkuperäisessä tapahtumassa nähdyt ottelut (jotka kuuluvat siis numero ykköseen) ja sen jälkeen uudelleenoteltuina ne ottelut, joiden aikana lähetys oli sunnuntaina poikki. Selostajinamme Vince McMahon ja Jerry Lawler, kaksikko pitkästä aikaa viimeistä kertaa kahdestaan mm. sen takia, että Lawler alkoi tämän jälkeen hinkua taas enemmän kehään.

Versiooni kuului jälleen myös Free For All Match, jossa joukkumestaruusottelu The Godwinssien ja The Smoking Gunssien välillä. Godwinssit olivat voittaneet vähän aikaa sitten joukkuemestaruudet (siinä legendaarisessa Madison Square Garden -tapahtumassa, jossa Kliq-nelikko Michaels, HHH, Nash ja Hall päättivät näyttää kayfabella persettään), kun Bodydonnasien manageri Sunny (jota Godwinssien Phineas ihaili poskettomasti) kääntyi joukkuettaan vastaan auttaen Godwinssit mestaruusvoittoon. Tässä ottelussa sitten Smoking Gunssit puolestaan tekivät paluunsa loukkaantumisten jälkeen ja jälleen saimme nähdä Sunnyn todelliset värit ja alkua pitkäaikaisen face cowboy -tiimin heelturnille. Itse ottelu oli lyhyt ja siksi ei mitenkään erikoinen, *½.

Hunter Hearst Helmsley w/ Miss X vs. Marc Mero w/ Sable
Hunterilla ja Merolla on ollut feudia jo oikeastaan siitä asti, kun Sable teki WWF-debyyttinsä Hunterin valettina WM XII:ssä (HHH:lla oli siis tuohon aikaan aina tapana tuoda kehänlaidalleen joku neito) ja myöhemmin illalla Mero teki myös WWF-debyyttinsä ja ryhtyi pian puolustamaan Helmsleyn nöyryyttämän Sablen oikeuksia (Mero ja Sablehan - Rena Mero - olivat pari pitkään oikeassa elämässä). Mero on siis ollut debyytistään lähtien oikeastaan sotajalalla Hunterin kanssa, ja nyt miehet vihdoin kohtasivat. Tämä jäi myös feudin viimeiseksi ppv-kohtaamiseksi, koska Helmsleytä ei kuukausiin enää nähtykään ppv'ssä - mies oli ainut jota tuosta MSG:n episodista (lisää siitä siis tässä, en nyt osaa itse tuon paremmin selittää jos jollekin asia on vielä mysteeri) rankaistiin buukkauksellisesti Hallin ja Nashin lähtiessä WWF:stä ja Michaelsin ollessa päämestari. Harmi sinänsä, että feudia ei enempää nähty ppv'ssä, koska tämä ottelu oli ainakin oikein viihdyttävä paketti. Jokin tietyllä tapaa mätti, ehkä se oli se että jokin Hunterin otteissa tuntui tökkivän välillä. Niinpä sen takia en tätä yli kolmen tähden arvioi (toisin kuin jotkut muut), mutta kyllä oikein mallikas ottelu oli silti kyseessä, ja olisi kaksikolta tosiaan mielellään enemmänkin otteluita nähnyt. Hyvä alku show'lle.
***

Tässä välissä sitten siis yhteys katkesi ja se palasi vasta ennen Main Eventiä. Ennen sähköjen katkeamista näimme Camp Cornetten promoilua: Jim Cornette kertoi kuinka Owen Hart olisi tänä iltana British Bulldogin managerina, koska Owenilla on tälle illalle virallinen manageri-lisenssi. Owen Hart oli kyllä varsinkin näihin aikoihin ihan täyttä kultaa.. siitä lisää King of the Ring -raportissa.

Shawn Michaels (c) w/ Jose Lothario vs. British Bulldog w/ Owen Hart & Diana Smith - WWF Championship
En nyt ole ihan perillä kaikista tämän ottelun kuvioista, mutta kaikki alkoi kai siitä, kun edellisessä IYH:ssa kesken tapahtuman British Bulldogille tuli pakottava tarve tunkeutua Michaelsin pukuhuoneeseen. Syyksi paljastui myöhemmin ilmeisestikin se, että Bulldog epäili Michaelsin havitelleen pääsevänsä läheisempäänkin kontaktiin Bulldogin vaimon (ja Owen Hartin siskon), Diana Smithin kanssa. Oli totuus niin tai näin, mutta viikkojen aikana Bulldogin ja Michaelsin vihanpito syveni, siihen liittyi WWF-mestaruus ja lopulta tultiin tähän In Your Houseen, jossa kaksikko kohtasi sitten mestaruusottelussa. Michaels vs. Bulldog kuulosti ennakkoon aika kovalta ottelulta, ja semmoista sitten odotinkin: WWF:n päämestaruusfeudien taso ei tosiaan edelleenkään näyttänyt paljoa tippuvan. Ei tämä ottelu nyt sitten ehkä ihan niin kova ollut kuin odotin, mutta siltikin oikein hieno päämestaruusottelu. Bulldog oli tähän aikaan vielä hyvässä kunnossa, Michaels elämänsä kunnossa ja pelissä päämestaruus.. Ei näistä aineksista kehnoa ottelua saa millään. Aikaakaan oli vielä riittämiin, joten kaikki oli hyvin kunnossa. Klassikkoon ei tosiaan silti päästy, mutta kyllä tämänkintasoiset päämestaruusottelut oikein viihdyttäviä ovat ja WWF:n ME-ottelut olivat WCW:n vastaavia tähän aikaan selkeästi edellä. Muuten, ennen ottelua Michaels törmäsi tähän aikaan haastattelijana toimineeseen Mr. Perfectiin.. Asia on tärkeä tulevaisuuden kannalta.
***½

IN YOUR HOUSE 8: BEWARE OF DOG (2)

Ja sitten siirrytään Part II:hin. Tällä kertaa selostajina toimivat sitten Jim Ross ja Mr. Perfect, ja tämä kaksikko toimi selostajina yllättävänkin hyvin: varsinkin Perfect oli täydellinen - kuten jo Rumble-kommentoinnin aikana sanoin - myös colour commentatorina.

Steve Austin (c) w/ Ted DiBiase vs. Savio Vega - Caribbean Strap Match
Austinilla ja Vegalla oli taustalla hyvin pitkä feud (Austinin ensimmäinen kunnon feud WWF-uran aikana), jonka yksi yhteenotoista nähtiin jo WrestleMania XII:ssä. Tuo ottelu oli ihan ok kohtaaminen, mutta ei mitenkään ikimuistoinen ottelu, ja niinpä en tältäkään kohtaamiselta turhan paljon odottanut. Ottelu kuitenkin yllätti erittäin positiivisesti. Ensinnäkin sillä oli kunnon tarina ja myös kunnon panos: jos Austin häviäisi, joutuisi miehen manageri Million Dollar Man lähtemään koko WWF:stä. Hyvät asiat eivät kuitenkaan jääneet vain otteluihin taustoihin, vaan sen sijaan Austin ja Vega pistivät nyt pystyyn myös erittäin kovatasoista menoa kehän sisäpuolellakin. Jos joku väittää, että Strap Matchit ovat automaattisesti kehnoja, pitää hänen katsoa tämä: Austin ja Vega todistivat tässä ottelussa, että Strap Matchissakin kykenee todella viihdyttäviin otteisiin. Ottelussa nähtiin tasaisen hyvää menoa, hienoja spotteja, sillä oli hyvin aikaa ja ennen kaikkea erittäin ovela lopetus. Oikein viihdyttävä ottelu ja hieno "opener". Myös ottelunjälkeiset kuviot olivat oikein onnistuneita.
***½

Vader w/ Jim Cornette vs. Yokozuna
Tämä nyt oli etukäteen se ehdottomasti kaikkein vähiten odotettu ottelu. Alunperin tämän piti siis jo tapahtua WM XII:ssä, mutta onneksi se muutettiin 6-Man Tag Team Matchiksi. Nyt kuitenkaan kahden järkäleen, face-Yokozunan ja heel-Vaderin kohtaamiselta ei voitu välttyä. Paljoa en ottelulta odottanut, ja siksi se yllättikin oikein positiivisesti: en tiedä onko kyseessä sitten oikeasti Vader-faniuteni vai mikä, mutta minua tämä kahden ison kaverin rymistely jopa onnistui hiukkasen viihdyttämään. Ei tässä nyt tosiaan mitään kehäpsykologian tapaista nähty, ei kunnon painia tai tämmöistä, mutta se jopa kesti hyvän tovin (lähemmäs 10 minuuttia) ja siltikään ei onnistunut käymään tylsäksi. En minä tätä siis tosiaankaan toiste katsoisi tai mitään, mutta ei tämä surkea ollut. Aika kehno kyllä, mutta ei kai tältä nyt mitään hyvää ottelua voinut odottaakaan. Nyt saimme sentään ottelun, jonka katsominen ei tuottanut mitään vaikeuksia. Vader on paras.
*½

Goldust (c) w/ Marlena vs. The Undertaker w/ Paul Bearer - Casket Match for the WWF Intercontinental Championship
Ja tämän toisen Beware of Dogin viimeinen ottelu oli sitten Casket Match Intercontinental-mestaruudesta. En oikeastaan koskaan päässyt selville tästä Goldustin ja Undertakerin feudista (tämä ei nimittäin jäänyt miesten ainoaksi ppv-kohtaamiseksi vuoden '96-aikana), mutta eivät nämä ottelut mitään huonoja olleet. Eivät kyllä toisaalta mitenkään erikoisen hyviäkään, mutta semmoisia ihan ok-otteluita. Casket Match toi tähän otteluun tietenkin oman lisänsä, ja Goldust oli välillä ottelussa pelottavankin vahvoilla. En minä tästä ottelusta sen kummempaa sanottavaa keksi: kumpikin miehistä hoiti roolinsa ihan kunnialla läpi, vetivät perusvarman ottelun perusvarmoilla liikkeillä ja perusvarmalla tarinankerronnalla. Ei millään tavalla Casket-klassikko, mutta selkeästi parempi kuin edellisen vuoden Undertaker vs. King Mabel Casket Match :D Ottelun lopetus olikin sitten oikein hulppea, samoin ottelun jälkimainingit (jälleen oikein perus '96-WWF:ää).. Niistä nimittäin alkoi viimeistään kunnolla yksi legendaarisimmista feudeista: Mankind vs. The Undertaker.
**½

Beware of Dogia on vaikea arvostella jo senkin takia, että koko tapahtuman kulun sekoitti aika pahasti se, että koko event oli kahdessa erotellussa osassa. Siitä huolimatta tämä oli oikein vahva tapahtuma: näimme oikein mallikkaan openerin (HHH vs. Mero), hienon Strap-ottelun, viihdyttävän ja aikamoisen hyvän Main Eventin, ok:n IC-mestaruusottelun ja isojen miesten rymistelyn. Yhtään kunnon heikkoa hetkeä ei tapahtumasta löytynyt, mutta vahvoja hetkiä sitten enemmänkin, vaikkei toisaalta ihan mitään klassikoksi kehuttavaa tähän kuulunut. Silti tämä oli ehdottomasti vuoden parempaa ppv-antia, koska se onnistui olemaan viihdyttävä (aina välillä todella viihdyttävä) koko ajan, ja olihan tämä kahdessa osassa oleva ppv tavallaan jännä "lisä", vaikka WWF tuskin näin ajattelikaan.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
3. WWF Royal Rumble - Ok
4. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
5. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
6. WCW SuperBrawl VI - Kehno
7. WCW Slamboree - Kehno
8. WCW Uncensored - Kehno

[Jäbä]

Elikkä, aiheena on niinkin yksinkertainen kuin tehdä arvostelu näkemästänsä showpainitapahtumasta. Minäpä aloitan.

On tullut justin.tv:n RAW 2002-2007 striimistä tullut katseltua ties mitä, mutta en ole PPV-arvosteluja vielä jaksanut tehdä. Nyt voisin arvostella noin viikko sitten ensi kertaa aikoihin näkemäni WM 21:n.

Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio
Feudia tässä ei kunnolla ollut. No Way Outissa Eddie ja Rey voittivat joukkuevyöt, mutta Chavo alkoi hokea Eddielle että Reystä ei ole hyötyä. Pieniä räjähdysalttiita tilanteita oli, mutta sopu löytyi aina. Lopulta Eddie haastoi ystävyysmielessä Reyn tähän otteluun. Oikein loistava opener ja ottelu tämä olikin. Pituutta olisi voinut olla enemmänkin, mutta saimme kuitenkin kovaa vauhtia, näppäriä liikkeitä ja tasokasta painia. Loistavaa. ****

Money In The Bank Match: Edge vs. Christian vs. Chris Benoit vs. Kane vs. Chris Jericho vs. Shelton Benjamin
Sitten oli ensimmäinen Money In The Bank, joka onkin tähän asti se paras salkkumatsi, 2008:n ollessa mahdollisesti listoissani se lähin haastaja. Pohjustus oli paljon kiintoisampaa kuin nykyiset, ja nimilista oli tuolloin todella mielenkiintoinen. Shelton Benjamin väläytteli kahdella superupealla liikkeellä, Clotheslinella tikasjuoksun kautta ja T-Bone Suplexilla. Benoit näytti ottavan myös vastaan paljon kivuliaita tällejä. Muutkin täyttivät paikkansa hyvin. Lopetukseen olisin ehkä jotain jännempää kaivannut, mutta ihan ok tämäkin oli. Edgen voitto oli kyllä mukava asia, ja saimmekin alkaa nauttia uuden megatähden huippuajasta. Oli kyllä todella, todella kova matsi. Openeristakin vedettiin paremmaksi. ****+

Tässä välissä oli Hassanin ja Daivarin antama selkäsauna Eugenelle, ja Hoganin paluu. Niin, ihan kiva Mania-momenttihan tämä oli. Mukava segmentti.

The Undertaker vs. Randy Orton
Sitten yksi Randy Ortonin uran harvoista mainioista tavallisista 1on1-otteluista. No, vastassahan oli Undertaker. Mutta ihan hyvin veti se Randykin tässä. Meno oli yllättävänkin nopeatempoista brawlausta, ja hyvä niin. Bob Ortonkin käväisi, onneksi ei sentään ollut ratkaisevassa asemassa. Lopetus oli siisti, ensin Orton yritti Tombstonea, mutta joutuikin itse liikkeen uhriksi. Mainio ottelu. Todella hyvä alku oli tällä tapahtumalla. ***½

Trish Stratus(c) vs. Christy Hemme For WWE Women's Championship
Joo, eipä oikein kiinnostanut ja Hemme ei ole mikään hyvä painija. Kamalampikin tämä olisi voinut olla, onneksi Trish sentään voitti. *½

Shawn Michaels vs. Kurt Angle
Tässä vaiheessa olikin yksi parhaista otteluista ikinä. Kummatkin ottelijat, Shawn Michaels sekä Kurt Angle olivat (sanoisin että ovat vieläkin) maailman ehdotonta eliittiä, ja ottelun buukkaus oli aivan mainio. Pohjustus oli erittäin hyvää, oli tasokasta promottelua, hauska Kurtin ja Sherrin segmentti, Marty Jannettyn esiintyminen... Matsissa natsasi oikeastaan kaikki. Siinä ei tylsiä vaiheita ollut, se oli tarpeeksi pitkä, paini oli suorastaan taiteellista ja loppuhetket olivat uskomattoman jännittäviä. Aina vain jompi kumpi ottelija irroittautui selätyksestä. Yksi iso mark out minulle tuli siitä, kun Angle piteli Michaelsia matalana, mutta HBK riuhtasi itsensä irti ja potkaisi Kurtia nassuun. Lopetus ei ollut ollenkaan hassumpi. Klassikko ja viisi tähteä. *****

Aijai, sitten olikin Piper's Pit joka oli erittäin tasokas segmentti. Tästä paistoi kunnon WM-huuma. Carlito oli ihan hauska, mutta Piper ja Austin suorastaan loistivat, kuten Austin. Erinomainen segmentti kerrassaan.

The Big Show vs. Akebono
Big Show-Akebonosta en pitänyt... Sinänsä DUDia ei kuuluisi antaa, vaan tyhjä arpa, kun eihän tämä sinänsä ollut kunnon ottelu ollut... Silti tämä oli karseaa katseltavaa, kaksi valtavaa miestä tönimässä toista. DUD

John Cena vs. JBL(c) for WWE Championship
Niih, sitten tämä... Tarina feudilla oli kyllä todella virkistävä, pidin todella. Kovia promoja oli myös ennen ottelua. Ottelu nyt ei ollut kyllä mikään 'Manian päämestaruusottelun arvoinen... Onneksi tämä jäi edes suht lyhyeksi. Onneksi sentään Cena päätti John Booring Layfieldin mestaruuskauden. Ei ihan kamala, muttei kyllä hyväkään ottelu. **+

Batista vs. Triple H(c) for World Heavyweight Championship
Tämä oli kyllä hyvä matsi, vaikka WrestleManian ME voisi parempikin olla. Batista ja HHH tarjosivat kuitenkin oikein mukavan feudin aluksi oikein tasokkaan jakson. Pohjustus oli oikein hyvää, ja tuolloin Batistakin oli viellä kiinnostava. Mainiota brawlia nämä kaksi vetivätkin, ja tämä on minusta ehdottomasti Batistan Top-3 Singles-matseissa ikinä. Hyvä päätös kyllä hyvälle tapahtumalle. ***½

Niin, mitä näimmekään? Kaksi huonoa, yhden välttävän, kaksi mainiota, kaksi loistavaa ja yhden klassisen ottelun. Lisäksi myös kaksi hienoa ja WM-huumaa takaa ajavaa segmenttiä. Tämä oli pirun kova PPV.

Arvosana show'lle: ***½

*** Shawn Michaels&Kurt Angle
** Shelton Benjamin
* Chris Benoit

[Supermac]

Paljon tulee painia koko ajan katsottua, mutta enpä ole juurikaan jaksanut mitään arvosteluja foorumille kirjoittaa (tai kommentoida muutenkaan), mutta nyt asiaan tulee muutos!

Tuli eilen katsottua Ring of Honorin ensimmäinen tapahtuma, The Era Of Honor Begins, vuoden 2002 helmikuulta. Olen tämän tapahtuman muutamaan otteeseen katsonut (omistin jopa tämän VHS:llä), mutta viime kerrasta oli jo liikaa aikaa.

Christopher Street Connection vs. Da Hit Squad
Erittäin mielenkiintoinen tapa aloittaa ROH:n ensimmäinen tapahtuma, sillä selostajat, painijat ja kaikki koko ajan muistivat toitottaa, että ROH:ssa on kyse pro wrestlingistä, ei sports entertainmentista, ei turhista gimmickeistä. Tuo WWE:n ja sports entertainmentin dissaaminen on kyllä itse asiassa erittäin ärsyttävä asia näissä alkupään ROH-tapahtumissa. Mutta niin, tosiaan niille jotka eivät tiedä - Christopher Street Connection oli homotiimi, jonka entrancemusiikkina soi Village Peoplen Y.M.C.A., ja kehään saapuessaan he muunmuassa tykkäsivät suudella miespuolisten fanien kanssa. THIS IS PRO WRESTLING. CSC promotti hetken aikaa, kunnes heidät keskeytti ROH:n omat Dudley Boyzit, Da Hit Squad, eli Monsta Mack ja Mafia. Ottelu oli täysi squash, jossa Da Hit Squad iski muutaman stiffin liikkeen, ja se oli sitten siinä.
+

Jay Briscoe vs. The Amazing Red
Show'n toinen ottelu olikin sitten aika paljon sitä, mitä ROH tarjosi ensimmäisnä vuosinaan tooodella paljon, eli erittäin nopeateampoinen spotfest. Jotkut tuntuvat olevan sitä mieltä, että spotfestit ovat aina p****estä, mutta ei se nyt niin ole. Kyllä niitä spotfestejakin löytyy monentasoisia. Tämä esimerkiksi on ihan jees matsi (toisin kuin yksi toinen spotfest tässä cardissa...). Nämä jannut olivat muuten todella nuoria tähän aikaan, Red 19 ja Briscoe vasta 18. Paljon tyylikkäitä liikkeitä nähtiin, vaikkakin osa hyvin sloppysti tehtyjä. Buukkaus tässä olisi voinut olla parempaa, sillä siinä ei ollut yksinkertaisesti mitään järkeä, että Red nousi tappavasta Jay Drilleristä.
***-

Scoot Andrews vs. Xavier
Sitten olikin vuorossa ottelu, joka alkoikin jo sopimaan "THIS IS PRO WRESTLING"-sloganiin. Scoot Andrews oli painija, joka tunnettiin nimellä "The Black Nature Boy". Ei nyt ehkä aivan paras nickname tälle taitavalle, mutta hyvin karismaattomalle painijalle. Ottelu oli hyvää teknistä painia, ei mitään mullistavaa, mutta ei sen aina tarvitsekaan olla. Matsissa nähtiin yksi pelottavan näköinen botch, kun Andrews lensi mattoon pää edellä. Onneksi siinä ei kuitenkaan loppujen lopuksi pahemmin käynyt.
***

The Boogie Knights vs. The Natural Born Sinners
Show'n neljäs ottelu ja jo toinen squash. No okei, ei tämä nyt varsinaisesti squash ollut, kun pituuttakin löytyi yli seitsemän minuutta. Ei tällä matsilla kuitenkaan ollut mitään muuta funktiota, kuin esitellä The Naturel Born sinners - maailman vaarallisin tag team. Täytyy kyllä sanoa Homicide ja Boogalou näyttivät ja painivat hypensä mukaisesti, tai ainakin lähes. Muutaman minuutin lyhyempänä tämä olisi toiminut paljon paremmin.
½

Joel Maximo vs. Jose Maximo vs. Amazing Red vs. Quiet Storm vs. Chris Divine vs. Brian XL
AAAARGGGGHHHHH. Mitä helekuttia. Oikeasti, tämä oli todennäköisesti huonoin ottelu, mitä ole koskaan ikinä missään nähnyt. Kyllä, jopa huonompi, kuin Eddie Anarchyn ja McMurphyn surunllisenkuuluisa chain-ottelu Finlandia Fall Brawlista. En oikein tiedä edes, että mitä tästä pitäisi sanoa. Kuusi painijaa hyppivät ja pomppivat sinne tänne, ilman järjenhiventäkään, kukaan ei myynyt mitään, kukaan ei osannut mitään, kaikki botchailivat koko ajan... argh. Tässä ottelussa ei ollut mitään hyvää. Ja kaikista ikävin asia on se, että tällä oli pituutta 15 minuuttia. Ei 5 minuuttia, jossa siinäkin olisi ollut 5 minuuttia likaa, vaan 15 minuuttia. ARGH. Uskomatonta pashaa.
DUD

Prince Nana vs. The Towel Boy
Tapahtuman kolmas squash, pituutta viitisenkymmentä sekuntia, yay. Tämän olisi kyllä pitänyt mennä toisinpäin, sillä Towel Boy on kova jätkä.
DUD

Michael Shane & Oz vs. Spanky & Ikaika Loa
Kaikki tämän ottelun painijat olivat saaneet koulutuksensa Rudy Boy Gonzalesin / Shawn Michaelsin koulutuksessa Texas Wrestling Academyssa. Ottelussa oli panoksensa sopimus Ring of Honoriin. Voisi sanoa, että matsissa oli kolmen tason painijoita. Spanky (jos joku ei tiedä, niin kyseessä on siis Brian Kendrick) oli jo tässä vaiheessa uraansa loistava painija ja hänen "star presence" sai kaikki muut painijat näyttämään surkimuksilta. Michael Shane, joka on siis Shawn Michaelsin serkku, oli myös jo ihan jees painija, vaikka ei nyt lähelläkään Spankylla tasoa ollutkaan. Ja sitten matsissa olivat mukana nämä kaksi nobodya, jotka eivät oikeasti olleet kovinkaan hyviä. Onneksi Shane ja Spanky olivatkin suurimman osan ajasta kehässä. Kyllä Oz'n ja Loan mukanaolo kuitenkin sen verran matsin tasoon vaikutti, että ei tästä hyvää otteua tullut, mutta ihan ok kuitenkin.
**

IWA Intercontinental Championship
Eddie Guerrero vs. Super Crazy
Eddiehän sai vuoden 2001 loppupuolella kenkää WWE:stä, joten hän siirtyi painimaan muutamaksi kuukaudeksi indyihin. Tässä vaiheessa Eddie alkoi olemaan kohtuullisen lähellä paluuta WWE:hen ja hän näytti olevan loistavassa kunnossa. Heti ottelun alusta alkaen huomasi, että nyt kehässä on kaksi painijaa, joiden urat ovat kestäneet jo toista vuosikymmentä. Ottelu oli pääasiassa nopeatempoista viihdyttävää teknistä painia, highflyingilla höystettynä, unohtamatta kehäpsykologiaa. Pituutta ottelulla oli aivan liian vähän, mutta se johtui todennäköisesti siitä, että tämän ei haluttu varastavan show'ta illan pääottelulta.
***+

Bryan Danielson vs. Christopher Daniels vs. Low-Ki
Täydellinen main event ensimmäiselle ROH-tapahtumalle, niin painillisesti kuin ns. imagollisesti. Kaikki kolme olivat tuoreita ja uskomattoman taitavia painijoita. Vaikea ymmärtää, että joku voi olla jo 20-vuotiaana noin hyvä painija, kuin American Dragon oli. Hienosti rakennettu ottelu, joka sisälsi todella innovatiivista menoa ja upeasti suoritettuja liikkeitä. Matsi pysyi todella hyvin kasassa, eikä se näyttänyt koreografioidulta liikettä liikkeen perään tyyliseltä menolta. Kaunista, sulavaa... tätä ottelua voisi hypettää vaikka kuinka paljon, mutta eiköhän se nyt jo tullut selväksi, että tämä on hemmetin kova ottelu. Katsokaa tämä, jos ette ole vielä nähneet!
****½

Tapahtuma sisälsi liian monta squashia sekä yhden aivan kaamean ottelun, joten ei tämä nyt aivan paras mahdollinen ensimmäinen show ollut. Mutta toisaalta, tästä show'sta tulee aina ensimmäisenä mieleen tuo käsittämättömän kova ME, joten siinä mielessä kyllä onnistunut tapahtuma.

Seuraavaksi arvostelussa ROH:n toinen show, Round Robin Challenge. Tai sitten jotain aivan muuta.

[What]

Ensinnäkin iso peukku Supermacille. Hyvä arvostelu ja jos aktiivisuus muuallakin foorumilla lisääntyy, niin hieno homma. Niin, tilasin tosiaan Silvervisionista Bret Hartin DVD:n sekä eventin, jonka kortti on ei enempää eikä vähempää kuin mielettömän huikaiseva. Kovimpia koskaan, valehtelematta.

SummerSlam 2002
Sunnuntai, 25. Elokuuta
Nassau Coliseum, Long Island, New York

Singles Match
Kurt Angle VS. Rey Mysterio
Aivan mielettömän kova veto aloittaa PPV Kurt Anglen entrancella. Yksistään tämä asia sai minut välittömästi mielettömään wrestlingjuhlafiilikseen. Vastustajanaan Kurtilla oli PPV-debyyttinsä tässä tehnyt Rey Mysterio, joka oli aikaisemmin kesällä debytoinut Smackdownissa, ja saanut etuoikeuden feudata maailman parhaan painijan kanssa. 98% foorumilaisista varmasti tietää, että Kurt&Rey kohtasivat toisensa kymmeniä kertoja vuosina 2002-06, eikä yksikään matsi ollut huono. Tässä Rey Mysterio oli vielä nuori, loukkaantumisista vapaa, eikä liikkeitäkään oltu rajoitettu samalla lailla kuin nykyään. Odotetusti tämä matsi rokkasi ja lujaa. Se alkoi hurjalla temmolla ja loppui hurjalla temmolla. h**vetin komeita heittoja Anglelta, ja Reyltä upeita high flying-loikkia. Lyhyestä kestostaan huolimatta tämä matsi oli totaalinen viihdepaketti ja asetti riman muille matseille ehkä turhankin korkealle.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Kesto: 9:21
Arvosana: ****-

Singles Match
Ric Flair VS. Chris Jericho
Jos oli opener kova matsi, niin samaa sai odottaa tältä kahden painijumalan kohtaamiselta. Flair VS. Jericho, oikeasti hiton kova ottelu paperilla, ja nyt tällainen lyötiin pöytään show'n ensimmäisellä puolituntisella. Jos miehet olisivat otelleet illan main eventissä, olisivat he taatusti pistäneet ikimuistoisen show'n pystyyn. 'King Of The World' Jericho ja 16-kertainen mestari tarjosivat tällaisenaankin todella hyvän ottelun, ja yleisö oli myös tässä kuumana. WOOOOOO! Ottelun lyhyt kesto ja huono lopetus (itse asiassa lopetusta hieman edeltäneet tapahtumat) kuitenkin veivät tästä sitä maagisuutta pois. Hyvä ottelu, mutta ei niin hyvä kuin Flair/Jerichon olisi pitänyt olla.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 10:22
Arvosana: ***

Singles Match
Eddie Guerrero VS. Edge
Kaksi Supertähdiksi isolla S:llä pari vuotta myöhemmin noussutta taituria vastakkain. Tosiaan tuohon aikaan kumpikin olivat pelkkiä midcardereita, joka näkyikin siinä, että kahden ensimmäisen matsin aikana hurjaa mölyä pitänyt yleisö ei alussa jaksanut tästä kiinnostua. Itsellenikin ottelun alkuminuutit olivat pettymystä, mutta koko ajan mentiin parempaan suuntaan. Edgen moveset facena oli tosiaan paljon laajempi kuin heelaikoina, oli piristävää nähdä Flapjackia, Edgecutionia ja Gutbusteria jne... Ottelussa alettiin myös toden teolla rakentaa tarinaa, kun Eddie kohdisti kaikki iskunsa Edgen Smackdownissa loukkaamaan olkapäähän, Frog Splashia myöten. Eli tarinaa oli, komeita liikkeitä oli ja yleisökin innostui loppua kohden. Kolmas erittäin vahvasti plussan puolella oleva ottelu putkeen.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Kesto: 11:47
Arvosana: ***+

World Tag Team Championship Match
Booker T&Goldust VS. Un-Americans (Lance Storm&Christian) (c)
Tässä oli sitten ottelu, jonka olisi hyvällä omallatunnolla voinut jättää seuraavan RAW'hon ja lahjoittaa tälle annetut minuutit vaikkapa tasapuolisesti illan muille isommille otteluille. Bookin ja Goldustin tiimi oli tietysti ihan hauska, mutta henkilökohtainen antipatiani Huffmania vastaan vei paljon pois katselunautinnosta. Tagmatsin maneereja toistettiin aika paljon, eikä tämä painillisestikaan mitään erityistä herkkua ollut. Oli tämä kuitenkin normaalia TV-matsia vähän parempi, mutta selvästi illan heikoin kohtaaminen.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 9:38
Arvosana: **

Intercontinental Championship Match
Chris Benoit (c) VS. Rob Van Dam
RAW - Smackdown feudi. Eli tämä oli interpromotional-ottelu, jossa Benoit edusti SD:ia ja RVD RAW:ta. Joten kayfabessa Van Damilla oli koko RAW-pukuhuoneen luomat paineet niskassaan ottelun voittamiseksi. Siitä selostajat jaksoivat muistuttaa useaan otteseen. Matsi alkoi RVD:n hemmetin stiffeillä potkuilla Benoit'n takareisiin ja rintaan. Se antoikin odottaa stiffiyttä loppuun asti. Ja koska kuitenkin Cripplerin ottelusta puhutaan, niin olihan se stiffi, mutta ei kuitenkaan erityisen stiffi. Aivan kuten ystävänsä Eddie Guerrero, myös Rabid Wolverine keskitti iskunsa vastustajan olkapäähän läpi ottelun. Jossain viiden minuutin kohdilla yht'äkkiä hypättiin finishereihin, joka oli aika mälsä ratkaisu. Onneksi ottelu ei kuitenkaan ollut lähelläkään loppua, vaan näimme RVD:n loikat sekä Benoit'n järisyttävän upean Hammerlock Northern Lights Suplexin. Kolme kertaa. Matsin rakenne oli vähän outo. (finisherien hakeminen alkupuolella, kun ottelu oli kuitenkin yli 16min. pitkä) Ensin iskettiin signatureja, sitten koitettiin finishereitä, jonka jälkeen vasta alettiin "murjoa ruumiinosaa." Oli miten oli, jälleen yksi kova ottelu.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 16:22
Arvosana: ***+

Singles Match
The Undertaker VS. Test
Feudi pähkinänkuoressa: Test edusti Un-Americansia ja Undertaker oli amerikkalainen "paha p**se." Enough said. Matsi oli pitkälti sitä mitä siltä saattoi odottaa. Hard hitting smash mouth style contest, kuten Jim Ross kuvailisi. Ikävästi tämä kuitenkin tuntui täyteottelulta, mikä on aika pahasti sanottu kun kuitenkin Undertakerista puhutaan. Yleisökin oli aika hiljainen siihen asti kunnes Storm ja Christian syöksyivät kehään. En oikein lämmennyt tälle.
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 8:19
Arvosana: **1/2

Unsanctioned Match
Triple H VS. Shawn Michaels
1609 vuorokautta. Maaliskuun 29 päivä vuonna 1998. Se oli viimeinen kerta, kun Shawn Michaelsia oltiin nähty kehässä ottelun muodossa. Tämä oli toden totta historiallinen ottelu, yksi vuosituhannen suurimmista, ei pienintäkään kysymystä siitä. Hankala tätä on nyt 7 vuotta myöhemmin, nähtyään HBK:n painivan satoja otteluita lisää, edes kuvitella. Tuolloin oli varmasti aihetta epäillä, pystyykö Michaels enää esiintymään sillä tasolla, millä lopetti. Pystyi. HBK:n entrance nosti perseen penkistä ja tunnelma oli alusta loppuun huumaava. Aseita käytettiin paljon, veri roiskui ja kaiken kruunasi upean tunnelmallinen selostus. HBK:n selän myyminen on nykyään lähinnä klisee, mutta tähän aikaan se ei ollut. Ai s****na sitä Backbreakeria tuolin päälle. Tikkaita käytettiin, teräsportaita käytettiin, pöytä pistettiin säpäleiksi tyylikkäällä tavalla, tuolista nyt puhumattakaan. Tässä ottelussa oli ikimuistoisia spotteja, maaginen tunnelma. Kaikki natsasi ja kuten sanoinkin, taatusti korkealla koko tämän vuosituhannen listalla. Lopetus oli myös täydellinen. Ei, en tarkoita sitä keinoa jolla 3-count saatiin, koska mielestäni ne eivät kuulu VIHAmatsien luonteeseen, vaan niitä after matchin tapahtumia, jotka sitten pohjustivat miesten loppuvuoden kohtaamiset. Earl Hebner kuitenkin onnistui pilaamaan katselunautinnon järjettömällä roolin ottamisellaan niin pitkäksi aikaa, etten viittä tähteä voi antaa. s****nan Hebner!
Selostus: Jim Ross&Jerry Lawler
Kesto: 27:21
Arvosana: *****-

WWE Undisputed Championship Match
Brock Lesnar w./Paul Heyman VS. The Rock (c)
"Rocky sucks" "Let's go Lesnar" Johnson sai tosissaan todella paljon buuauksia. Eipä siinä, itsekin olisin varmaan Rockylle buuannut. Jotenkin tässä ottelussa tuli vielä normaalia enemmän esille se, että Dwayne oli kehässä yliteatraalinen apina. Pisti todella pahasti silmään Rockyn yliampuvat "sietämättömän tuskan ilmeet" ja naurettava sätkiminen joka iskun jälkeen. Ottelun buildi eeppisene treenausvideoiniin kaikkineen oli parhautta, mutta itse matsi pettymys. Lesnar on luonnonoikku ja hänen vahvuutensa oli juuri nämä yli-inhimilliset heitot ja uskomaton nopeus kokoisekseen mieheksi. Tuolla kokemuksella Lesnar ei kuitenkaan mikään "kehäkenraali" ollut, joten eeppisen matsin luodakseen hän tarvitsi kaverikseen Kurt Anglen kaltaisen painijumalan. Ja sitähän The Rock ei ollut. Tarinaa tässä ottelussa ei oikeastaan ollut. Komeita yksittäisiä liikkeitä sekalaisessa järjestyksessä säestettynä Rockyn ylimyymisellä ja kuumalla yleisöllä. Olihan tämä toki perusmatsista huomattavasti parempi ja varmasti kasuaalikatsojalle jännittävää seurattavaa, mutta itseni kaltainen ällösmarkki ei saanut tästä kovin paljoa irti. Oikea voittaja.
Selostus: Michael Cole&Tazz
Kesto: 15:49
Arvosana: ***

Yhteenveto: 18:ta tapahtumassa esiintyneestä painijasta 14 on jossain vaiheessa uraansa ollut päämestarina WWE:ssä. Ja luku saattaa nousta 15:ta, mikäli Christian jonain kauniina päivänä tämän rajapyykin saavuttaa. Se kertoo jotain kortin ylivertaisesta tähtivoimaisuudesta. Tämä tapahtuma tarjosi kaksi hieman heikompaa (mutta silti ihan kivaa) matsia, yhden eeppisen klassikon ja loput 5 matsia olivatkin sitten tasaisen hyviä. Suosittelen lämpimästi. Mikäli keräät jonkinlaista DVD-kokoelmaa, niin tämä sinun täytyy hankkia. Jos et, niin sitten jollain toisella tapaa hanki tämä eventti käsiisi. Hieno PPV.

Matsien keskiarvo: 3,19

[Kenitys]

Ja luku saattaa nousta 15:ta, mikäli Christian jonain kauniina päivänä tämän rajapyykin saavuttaa.

Ja kuuteentoista sitten kun Goldustkin yltää samaan :) Ja onhan se Lance-setäkin palaamassa taas painikehiin. No ei, ehkä se Christian joskus voittaa WWE:ssä päämestaruuden.. Joo, varmasti.

[What]

Ja luku saattaa nousta 15:ta, mikäli Christian jonain kauniina päivänä tämän rajapyykin saavuttaa.

Ja kuuteentoista sitten kun Goldustkin yltää samaan Ja onhan se Lance-setäkin palaamassa taas painikehiin. No ei, ehkä se Christian joskus voittaa WWE:ssä päämestaruuden.. Joo, varmasti.

Hey! Never say never

[Panu5]

Minulla onkin tuo SummerSlam katsonnan alla ollut jo jonkin aikaa, katsottuna Angle vs. Mysterio, Unsanctioned ja Brock vs. Rock ja niihin taitaa jäädäkin, kun ei nuo muut oikein iskeneet.

Ja nyt parhaillaan katselun alla on Backlash 1999 ja siitä teen tänne vielä arvostelun, vaikka olisi viimeinen tekoni.

[Jack DiBiase]

Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

[What]

Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

Aliarvostettu? Oman käsitykseni mukaan aika suuri osa pitää juuri vuosia 2001-03 kenties kaikkien aikojen kovimpina.

[Jack DiBiase]

Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

Aliarvostettu? Oman käsitykseni mukaan aika suuri osa pitää juuri vuosia 2001-03 kenties kaikkien aikojen kovimpina.

En tiedä mitä nykyfanit arvostavat, mutta ainakin silloin 2002-03 kaikki haukkuivat nykymeinigin aivan paskaksi ja kaipasivat Attitude-eraa.

[What]

Miten voi tuosta Summerslamistakin olla jo 7 vuotta aikaa? Juuri vähän aikaa sittenhän sitä latailtiin noita matseja kazaalla. Mutta oli kyllä hieno tapahtuma. Varsin aliarvostettu muutenkin koko vuosi 2002.

Aliarvostettu? Oman käsitykseni mukaan aika suuri osa pitää juuri vuosia 2001-03 kenties kaikkien aikojen kovimpina.

En tiedä mitä nykyfanit arvostavat, mutta ainakin silloin 2002-03 kaikki haukkuivat nykymeinigin aivan paskaksi ja kaipasivat Attitude-eraa.

Niin, eihän ihmiset näe metsää puilta. Tämäkin vuosi tulee painumaan historiaan vahvana painivuotena, mutta eipä uskoisi sitä tämän kaiken "wanhan hyvän ajan kaipuun" keskellä, joka foorumeilla velloo.

[Merovingi]

Eiköhän tuohon aina vaikuta juuri se, että noilta vuosilta muistellaan vain niitä parhaimpia matseja ja ne huonoimmat unohdetaan täysin. Poimitaan rusinat pullasta siis. Lisäksi noista undercard-nimistä todella moni on nyt ME-miehiä, joten sen takia ottelut saavat pientä ylimääräistä boostia arvosanoissa. Osa on voinut olla silloin huonoja painijoita sen aikaisella standardilla, mutta ovat kehittyneet aikojen saatossa paremmaksi ja ovat nykypäivänä paljon taidokkaampia kuin silloin. Sitten vedetään tietysti olettamus, että ovat yhtä hyviä kuin nytkin.

Ja aika kultaa varmasti muistot.

Minulle läheisin vuosi on 2005 syksy, sillä silloin aloin seurata painia aktiivisesti ja olin markki, vaikka tiesinkin kaiken olevan sovittua. Ihanaa aikaa, kun ei tajunnut mistään mitään ja sai vain rauhassa vihata heelejä.. Ah, muistot..

[Jäbä]

Kyllä, SummerSlam 2006 tuli katsottua keskiviikkona, ja on aika heittää arvostelua pöytään.

SummerSlam 2006

Rey Mysterio vs. Chavo Guerrero
Kyseessä siis on surullisen kuuluisa Eddien muistoon nojautunut feudi. Kaikkihan alkoi siitä, ku Chavo petti ystävänsä Reyn aiheuttaen tälle WHC:n häviämisen ja muistaakseni sekaantui Reyn revanssissakin. Kun ottelussa ovat keskenään Rey ja Chavo, voisi odottaa todella kovaa menoa, mutta ihan sitä tämä ei minusta ollut, vaikkakin kelpo matsi. Meno oli ihan hyvää ja mielenkiintoista Vickien tuloon asti. Sitten matsi alkoi kuihtua kasaan, ja taso laskea. Lopetukseenkin piti sitten Vickien tunkea, olisi Chavo ennemmin tehbyt jonkun kusetuksen... Kolme tähteä antaisin, mutta Vickie onnistui kuitenkin hyvää ottelua häiritä, joten lätkästäämpäs miinus perään. Ihan hyvä avaus illalle. ***-

The Big Show(c) vs. Sabu For ECW Championship | Extreme Rules Match
Sitten oikein makoisa HC-mättö. Taustoista en muista muuta, että taisipa Sabu ja RVD vetäistä tikasottelun panoksena ykköshaastajuus. Meno oli koko ajan sellaista suht varman viihdyttävää, mutta toisaalta ei ihan häikäiseväksikään yltynyt. Sabu pääsi taas hieman mokailemaan, mutta ei se liikaa ottelua pilannut. Kekseliäitä liikkeitä aseiden kanssa oli, kuten pöytä matalalla ja DDT sen läpi. Se oli kyllä näyttävä. Lopetus kelpasi, eikä antanut syytä antaa huonompaa arvosanaa. Hyvä ottelu. ***

Randy Orton vs. Hulk Hogan
Ei tältä ottelulta nyt paljoa voinut odottaa, mutta kyllä tämä ihan viihdyttävä tuokio osasi olla, vaikka ottelu ei painillisesti niin tasokkaaksi noussutkaan. Tunnelmaa kuitenkin oli mukana, ja olisivat Randy ja Hulk huonomminkin voineet vetää. Ihan kohtalainen matsi, ei nyt mikään kamalakaan. **½

Ric Flair vs. Mick Foley | I Quit Match
Hui kamala. Tuo oli reaktioni, kun nämä veteraanit vuosivat hullun lailla. Aivan hurjaa menoa, Flairin bleidaukset etenkin olivat niin rajuja, että hirvitti. Oli pesäpallomailaa, oli piikkilankaa, oli nastoja ja ennen kaikkea, oli huikeaa kahden superkarismaattisen painijan psykologista taistelua. Todella harmi, että Melinan tarvitsi tulla mukaan tämän luokan kamppailun lopetukseen. Olisi kyllä vielä kovempi arvosana tulla, mutta nyt ''vain'' neljä tähteä tälle mahtavalle kamppailulle. Hullu ja hieno matsi. ****

Batista vs. King Booker(c) For World Heavyweight Championship
Olipa mitään sanomaton ottelu. Todella tylsää, todella tylsää painia, ja Sharmell pisti hermoni niin koitokselle. Ärsyttävä akka. Bookerin kuningassisääntulo Sharmellin huutoineen oli minusta aivan kaameaa kuraa. Ottelussa ei oikein tapahtunut mitään, ja lopetuskin laimea. Sharmell rokotti myös katselu''nautintoa''. Hyvin huono ottelu. *-

DX vs. The McMahons
Tätä tapahtumaa ennen alkoi pikku hiljaa feudin taso heiketä, mutta kyllä feudi välillä antoi aihetta minulle nauraakkin. DX-McMahonit otteluna yllätti ihan positiivisesti, ei suinkaan niin huono matsi kuin olisi voinut kuvitella. Alun pieksäjäiset eri painijoilta DX:lle toi ihan hyvän mausteen otteluun, eikä lopputulos ehkä olisikaan ollut niin selvä. Yleisökin oli ihan hyvin messissä. Shawnin SCM Shanelle tämän hypätessä oli kieltämättä varsin hieno. Yllättävän hyvä matsi. ***+

Edge(c) w/Lita vs. John Cena For WWE Championship
Feudista varmaan monet tietävät kaiken, se minusta parani oikeastaan koko ajan tätä tapahtumaa lähestyessä. Sivuhuomiona, minusta nousukiito jatkui vielä Unforgiveniin mennessä. Käsittääkseni tämä matsi ei ole rutkasti saanut hypetystä, mutta minusta tämä osoitti, että Cena ja Edge voivat saada PPV:ssä hyvän tavallisenkin ottelun. Katsomokin toi oman lisänsä. Vaikea tästä paljoa pahaa on sanoa, lopussa olisi voinut olla ehkä vähän enemmän toimintaa. Lopetus oli kuitenkin ihan nokkela. Hyvää painia jännityksellä ja tunnelmalla lisättynä tarjosi tämä SummerSlamin Main Event. Kerrassaan maino matsi. ***½

Ihan kelvollinen tapahtuma oli vuoden 2006 SummerSlam, mutta valitettavasti tämän tapahtuman jälkeen alkoi minusta loppuvuodeksi RAW:n ja SmackDownin taso laskea. ECW-jaksoja tuolta ajalta en ole niinkään nähnyt. Tämä PPV tarjosi yhden loistavan, yhden mainion, kolme hyvää, yhden kelvollisen ja sitten yhden surkean. Ei siis ihan onneton PPV. Harmi vain että oli matseja joissa lopetukset eivät olleet niin mieluisia.

Arvosana PPV'lle: ***-

[Kenitys]

Ollut taas kaiken muun takia taukoa arvostelujen kirjoittamisesta, mutta ikuisuusprojektini kyllä jatkuu hidasta tahtiaan :) Edelleenkin mielenkiintoista lukea myös muiden arvosteluja.

THE GREAT AMERICAN BASH 1996

IYH: Beware of Dogin jälkeen oli vuorossa jälleen WCW:n ppv'itä kesäisen Great American Bashin muodossa. WCW:ssä GAB:lla oli selkeästi suurempi rooli kuin mitä sen uudelleenherätetyllä versiolla on WWE:ssä ollut. Great American Bash kuului WCW:n suurimpiin ppv'ihin ja yleensä siltä olikin lupa odottaa oikein hyvää menoa. Selostajinamme jälleen Dusty, Bobby ja Tony. Kolmikko muisti heti alusta asti kertoa meille, kuinka huikean painin lisäksi tulisimme näkemään tänään WCW:tä edustavan Eric Bischoffin ja kahden "Outsiderin" kohtaamisen koskien WCW:n seuraavassa ppv'ssä nähtävää ottelau WCW:n edustajien ja Outsiderien välillä.

Fire & Ice vs. Steiner Brothers - There Must Be A Winner
Jos siis Slamboreen raporttini jäi väliin eikä muutenkaan tämän ajan WCW ole tuttua, täytynee kertoa Fire & Icen olevan uusi, Scott Nortonin ja Ice Trainin muodostama, joukkue. Ottelun tarinana oli se, että Fire & Ice ja Steiner Brothersit olivat kohdanneet parina viikkona Nitroissa aikaisemmin, eivätkä joukkueet olleet tuolloin saanut tehtyä selvää toisistaan joko double DQ:n tai double count outin takia. Niinpä Great American Bashiin sitten määrättiin ottelu, jossa viimein joukkueiden paremmuus tulisi selviämään. Itse ottelu oli varsin mukavaa joukkuepainia. Itse pidän todella paljon tämän ajan Steiner Brotherseista, koska Rick on aina ollut hauska tapaus ja tähän aikaan Scottkin oli vielä kovassa vedossa. Nortonkin onnistui oikein hyvin ottelussa, ja lähinnä Ice Trainista en edelleenkään mitään erityistä kuvaa saanut. Joka tapauksessa ottelu toimi siis oikein mallikkaasti openerin roolissaan: se sai yleisön hereille, tarjosi ihan mukavaa joukkuepainia, mutta ei sitten toisaalta mitään ikimuistoista tai edes kauhean erikoista. Ihan kiva ottelu, mutta ei mitään kummempaa.
**½

Konan (c) vs. El Gato - WCW United States Heavyweight Championship
Konan oli siis ollut lähes vuoden alusta lähtien WCW:n US-mestari ja kohdannut sittemmin ppv'issä mestaruudenpuolustuksissa mm. Eddie Guerreron ja Jushin Thunder Ligerin. Amerikkalaisuusteema jatkoi miehen mestaruudenpuolustuksissa, kun häntä vastaan asettui toinen meksikolainen: El Gato. En tiennyt El Gatosta mitään ennen tätä ottelua, eikä tilanne hirveästi tässä n. 6 minuutin ottelussa selkiytynyt. Mitenkään huonosti ei mies kuitenkaan minusta paininut, ja vaikka tämäkään ottelu ei loistanut mitenkään erikoisuudellaan, oli tämä myös ihan kiva US-mestaruusottelu. Ei vs. Guerrero tai vs. Liger tasoa selvästikään, mutta ihan mukava välipala, jonka ihan mielellään katsoi. Uusien naamojen näkeminen on myös aina plussaa, vaikka vähän tämä Konanin mestaruuskausi on feudien osalta tuntunut ontuvan.
**½

Diamond Dallas Page vs. Marcus Alexander Bagwell - Lord of the Ring Match
Noniin, vähän sitten taustatarinaa. Edellisessä WCW:n ppv'ssä, Slamboreessa, oli siis tämä hurmaava Battle Bowl -turnaus, jonka voittajan PITI saada päämestaruusottelu, mutta todellisuudessa ei saanutkaan sitten. En tiedä, oliko tuo koko ajan WCW:n suunnitelma vai muuttivatko he idean vasta ppv'n jälkeen, mutta joka tapauksessa Battle Bowl -turnauksen voittanut DDP ei hyötynyt konkreettisesti voitostaan muuten kuin saamalla Lord of the Ring -sormuksen ja pääsemällä sen avulla midcard-feudeihin. Vähitellen toki vuoden aikana DDP:n asema alkoi oikeasti kohota ja mies rupesi nauttimaan suurempaa pushia, mutta ottelu Marcus Alexander Bagwellia vastaan ei vielä kovin kummoista pushia ollut. Bagwellhan siis todellakin tultiin myöhemmin tuntemaan Buff Bagwellina, mutta tässä vaiheessa uraa Marcus Bagwell oli vielä nuorehko ja jopa ihan ok kehässäkin. Itse ottelu nyt ei ollut erikoisen pitkä tai millään muullakaan tapaa mitenkään erikoinen, mutta ei se nyt huonokaan ollut. Ei oikeastaan jäänyt mieleen oikein millään tapaa. Katsottava mutta ei sen kummempaa.
**

Dean Malenko (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Cruiserweight Championship
Noniin, show'n kaksi ensimmäistä ottelua olivat ihan hyviä, kolmas katsottava, mutta neljännen kohdalla sitten räjäytettiin potti. Tämä oli loistava esimerkki siitä osa-alueesta, millä WCW niin vuonna '96 kuin vielä myöhemminkin pieksi WWF:n aivan täysin. Tuo osa-aluehan on siis tietenkin cruiserweight-paini, jonka WCW herätti muutamaa kukautta ennen tätä tapahtumaa henkiin tuomalla kehiin 1990-alkupuolella haudatun Light Heavyweight -vyön seuraajan, Cruiserweight-mestaruuden. Slamboreessa nähty Malenko vs. Brad Armstrong oli jo hyvä ottelu, mutta tämä oli erinomainen. En minä tätä sen tarkemmin osaa kehua, mutta en usko että minun tarvitseekaan. Kehässä on Malenko ja nuori Mysterio ja aikaa parisenkymmentä minuuttia. Odotettavissa upeaa painia, jossa nähdään monia hienoja spotteja, mutta toisaalta Malenko piti huolen siitä ettei kyse ollut vain ympäriinsä loikkimisesta. Lopetuskin oli ihan hyvä ratkaisu. En kuitenkaan yli **** anna, koska ensinnäkin vähän tuntui myyminen unohtuvan paikoitellen ja lisäksi jotenkin tämä ottelu jätti sen fiiliksen, että näillä kahdella voisi olla vielä hieman jotain lisääkin annettavaa.. Saa nähdä. Erittäin hieno ottelu silti.
****

Big Bubba w/ Jimmy Hart vs. John Tenta
Ja sitten WCW päätti kertaryminällä palauttaa kaikki maanpinnalle. Ensinnä näimme todella hienon cruiserweight-ottelun ja seuraavaksi meille tarjotaan todellista sontaa valmiiksi pakattunakin. Big Bubba on siis paremmin tunnettu Big Bossmanina ja kuuluu Jimmy Hartin ja Taskmasterin johtamaan Dungeon of Doomiin. John Tenta (Earthquake, Avalance, Shark) puolestaan teki hieman ennen GAB:ia sitten face-turnin eroten Dungeon of Doomista. Tässä valmistusaineet Wrestling Observerin valitsemalle vuoden 1996 huonoimmalle feudille. En voi muuta sanoa kuin että ei tuo palkinto paljon parempaa kotia olisi voinut saada. Ottelu oli järkyttävän kehnoa brawlia, mutta jokin tässä on ollut joko (surku)hupaisaa tai jopa onnistunut hetki, koska DUDin ottelu kuitenkin vältti. Loistava uutinen vielä loppuun: tämä feud ei suinkaan ollut tämän jälkeen ohi, vaan lisää oli tulossa.
½

Chris Benoit vs. The Taskmaster w/ Jimmy Hart - Falls Count Anywhere Match
Tämän feudin tarinahan juurtaa Four Horsemenin (Benoit) ja Dungeon of Doomin (Taskmaster) aina hiukan sekaviin väleihin. Slamboreessa Benoit'n ja Taskmasterin yhteinen ymmärrys hajosi kuitenkin täysin, ja sitä seurasi erittäin mielenkiintoinen feud, jonka kenties mielenkiintoisin osa tapahtui kuliessien takana: Sullivanin vaimo (Nancy Sullivan, pyöri WCW:n ruudussa nimellä Woman) kun hyppäsi myöhemmin Benoit'n syliin. Tämä ottelu oli kuitenkin varsin viihdyttävä, ja siinä käytettiin FCA-stipulaatiota oikein mallikkaasti hyväksi: miehet tappelivat ympäri areenaa ja kävivät jopa saniteettitiloissa pieksemässä toisiaan. Ehkä kuitenkin ottelun sekalaisuudesta ja hienoisesta ajanpuutteesta johtuen en nauttinut tästä yhtä paljon kuin monista muista HC-otteluista, mutta oikein mallikas ja viihdyttävä kamppailu tämä ehdottomasti oli. Ottelun jälkeen Arn Anderson saapui paikalle, ja koska Horsemenin jäsenten (Flair, Arn, Benoit) välillä oli ollut erimielisyyksiä Benoit'n ja Taskmasterin riidan tarpeellisuudesta, eivät kaikki olleet varmoja, oliko Arn tullut auttamaan Benoitia. Lopulta kuitenkin Arn pieksi Taskmasterin ja Horsemenin Benoit ja Anderson juhlivat taas vahvana kaksikkona. Tämä koko Horsemen-Dungeon of Doom -kuvio sekoitti aika pahasti face/heel-pakkaa, koska stableilla oli tämän jälkeen ihan kunnon feud päällä, eikä kumpikaan joukoista ollut kovinkaan facemaisia. WCW '96 - Cross The Line.
***

Lord Steven Regal w/ Jeeves vs. Sting (c)
Sting oli siis edelleenkin Lex Lugerin kanssa joukkuemestari, mutta tällä ottelulla ei ollut mitään tekemistä joukkuemestaruuksien kanssa. En oikeastaan tiedä, minkä kanssa tällä ottelulla oli tekemistä, mutta ilmeisesti Lord Steven Regal oli saanut tässä vaiheessa vuotta hetkeksi selvän noston kortissa päästen feudaamaan Stingin kanssa. Tätä ottelua pidemmälle feud ei kuitenkaan ilmeisesti edennyt, koska myöhemmin tästä ei enää puhuttu ja Blue Bloodsit tippuivat takaisin midcardin alhoihin. Joka tapauksessa itse ottelu oli minun mielestäni todella hyvä. Regal on edelleenkin varsin hyvä kehässä ja 13 vuotta sitten hän oli vielä paljon parempi. Stingin kohdalla ero on sitäkin suurempi: tähän aikaan Stinger vielä jaksoi liikkua ja painia muutenkin todella viihdyttävästi, nykyisin Iconin jalka alkaa painaa jo aika pahasti. Joka tapauksessa nämä kaksi saivat aikaakin ottelulleen hyvin, eli tämä ei suinkaan mikään squash ollut, ja itse nautin tämän katsomisesta paljon. Illan parhaimpia otteluita, olisin nähnyt mielelläni useammankin ottelun näiltä kahdelta.
***½

Arn Anderson & Ric Flair w/ Miss Elizabeth & Woman vs. Steve McMichael & Kevin Greene w/ Randy Savage, Debra McMichael & Tara Greene
Tämä otteluhan taisi olla jopa tämän GAB:n mainostetuin otteluin, oli se vain loistava asia, että nWo saapui tämän tapahtuman jälkeen pelastamaan WCW:n. Ottelun tarinahan oli se, että entinen NFL-tähti Steve McMichael oli jo pidemmän aikaa työskennellyt WCW:n leivissä, ja jossain vaiheessa tätä vuotta Four Horsemenille ja McMichaelille syttyi suurehko riita, joka johti siihen että Flair ja Arn haastoivat McMichaelin ja tämän valitseman toisen jenkkifutispelaajan otteluun Great American Bashissa. McMichael valitsi Kevin Greenen (minä en tiedä mitään jenkkifutiksen pelaajista, joten en osaa sanoa onko mies mitenkin suuri tähti) ja lisäksi värväsi Flairin pitkäaikaisen vastustajan Randy Savagen kouluttamaan heidät tähän otteluun. Itse ottelulta en odottanut mitään, mutta se jopa yllätti positiivisesti: McMichaelin ja Greenen hallintaosuudet hoidettiin juuri oikealla tavalla, Flairin ja Andersonin annettiin näyttää omia vahvuuksiaan ja koko ottelua kantoi selvä tarina. Silti ei tämä mitenkään erikoisen hieno ottelu ollut, koska kaksi neljästä kehässä olleesta eivät edes olleet varsinaisia painijoita. Siihen nähden kuitenkin ihan mukava ottelu, jolla oli myös itseni aika hyvin yllättänyt lopetus. Ottelun päätteeksi nimittäin saamme nähdä uudelleenmuodostetun Four Horsemenin, kun Flairin, Andersonin ja Benoit'n kumppaniksi joukkoon liittyi myös neljäs jäsen. Useimmat varmasti tietävätkin, kenestä on kyse.
**½

Sitten saimme nähdä sen hetken, kun Eric Bischoff saapui WCW:n puolesta vaatimaan muutamia viikkoja sitten WCW:hen hyökänneiltä Outsidereiltä, muuan Kevin Nashilta ja Scott Hallilta vastauksia toimintaansa. Bischoff mm. kysyi, työskentelevätkö miehet edelleen WWF:lle, ja kaksikko vastasi etteivät ole enää WWF:n palkkalistoilla. Tämän jälkeen Nash ja Hall tahtoivat tietää, ketkä kolme painijaa he ja "heidän mysteerinen kumppaninsa" saavat vastaansa Bash At The Beachissa, mutta tätä Eric Bischoff ei suostunut paljastamaan. Se oli huonompi juttu, koska sen seurauksena Nash Powerbombasi Bischoffin rampilta alas jonkinlaisen pöytärykelmän läpi. Ja vihdoin tämä kuvio oli käynnistynyt kunnolla.

The Giant (c) w/ Jimmy Hart vs. Lex Luger (c) (c) - WCW World Heavyweight Championship
Vaikka annoinkin ymmärtää, ettei Arn & Flair vs. McMichael & Greene tapahtuman mainostetuimpana otteluna ole kovin lupaava juttu, ennemmin olisin nähnyt sen vaikka tapahtuman viimeisenä otteluna kuin tämän. Slamboreessa WCW:n päämestari Giant kohtasi siis Lugerin joukkuepari Stingin mestaruusottelussa, ja tuo oli oikein mallikas ja mukava ottelu, jossa Sting kantoi Giantin oikein kivaan menoon. Nyt kun vastaan asettui Luger, ei samaa kannattanut edes odottaa. Painin taso ja laatu tippuivat puolella, ja ei tässä mitään kovin kummoista tarinaakaan ollut. Hyvinä puolina joitakin ihan kelvollisia hetkiä ja se, ettei ottelu liian kauaa kestänyt. Jotain muuta olisin kuitenkin mielellään nähnyt GAB:n tasoisen ppv'n Main Eventinä. Tämä oli mitäänsanomaton ja kehnohko brawl. WCW:n ppv'eiden ME:istä vain yksi oli toistaiseksi yltänyt edes ***-arvosanaan.. Loppuvuotta odotellessa.
*½

Siitä huolimatta, että nyt GAB:n loppu saikin osakseen aikamoista ryöpytystä, oli tämä jo selkeä tasonnosto aikaisemmista ppv'istä: saimme nähdä WCW:n vuoden ensimmäisen ****-ottelun (kiitosCW-divisioona), oikein hienon ottelun Stingiltä ja Regalilta, hyvän HC-ottelun Benoit'lta ja Taskmasterilta, muutamia ihan hyviä otteluita ja juonikuviollisesti onnistuineita ratkaisuja sekä tietenkin viimeistään kunnon alun eräälle "We're taking over"-kuviolle.. Sekä tietenkin myös sitten jonkun verran aikamoista roskaa. Tämä jätti kuitenkin nyt jo ihan hyvän maun suuhun, ja oli selvästikin ok ppv, ja koska lukuunottamatta yhtä roskamatsia ja ME:tä, pystyi se säilyttämään mielenkiinnon yllä läpi ppv'n, oli se kolmetuntisena tapahtumana tässä vaiheessa vuotta selvää ylempää kastia.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
3. WCW The Great American Bash - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
5. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
6. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
7. WCW SuperBrawl VI - Kehno
8. WCW Slamboree - Kehno
9. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavaksi sitten ppv, josta itse en henkilökohtaisesti voi koskaan olla pitämättä sen kunnon turnaustunnelman takia: King of the Ring!

[Goner]

Mielenkiinnolla olen lukenut Kenityksen juttuja, mutta teinpä vihdoin itsekin jotain. Olen monta viikkoa yrittänyt löytää jotain sopivaa vanhaa tapahtumaa arvosteltavaksi, kunnes muutama päivä sitten juuri ennen Hustle Aid 2009:n katsomista tajusin, että kai voin kirjoittaa jostain uudestakin. Tämä on kai ensimmäinen tapahtumaraporttini, ja ikinä en ole kokenut osaavani sanoa mitään järkevää otteluista, joten laadussa voi olla parannettavaa. Hustlen kanssa ongelmaksi muodostuu se, että ottelun tapahtumista pitäisi kertoa aika paljon, jotta suurin osa ymmärtäisi edes jotain, koska kyse ei ole ollenkaan tavanomaisesta painista. En myöskään siksi käytä tähtiarvosanoja, koska Hustlea ei voi erilaisuutensa vuoksi arvostella tähdin.


Hustle Aid 2009 (26.7.2009)

Hustle Aid on vuodesta 2006 alkaen pidetty kesän iso tapahtuma, jota merkittävämpi on yleensä vain loppuvuoden Hustle Mania. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Tokyo Ryogoku Kokugikan eli legendaarinen Sumo Hall, jossa Hustle on vieraillut vain kerran aiemmin keväällä 2005. Mukana on normaalia enemmän tämänkin foorumin väelle tuttuja painijoita, joista myöhemmin lisää. Show'n teema on Sayonara Takada-soto, eli rakastettu heel-johtaja Generalissimo Takada jättää Hustlen ja paikkansa sen johtajana tässä tapahtumassa. Tuo tekee show'sta nauttimisen itselleni vähän hankalammaksi. En haluaisi käyttää WWE-vertausta, mutta useimpien on helppo ymmärtää kuinka outoa olisi, jos Vince McMahon jättäisi WWE:n. Tämä voi olla monin tavoin vähän eri asia, koska esim. Hustlen nykyisistä omistussuhteista ei tunnu löytyvän oikein varmaa tietoa englanniksi, kuten ei myöskään siitä, että kuka on vastuussa mistäkin tehtävästä. Selkein ero katsojan näkökulmasta on kuitenkin se, että Takadaan ei voinut koskaan kyllästyä, vaikka hän oli mukana suunnilleen jokaisessa show'ssa. 90-luvulla Nobuhiko Takada erottui tavallisessa painista realistisemman shoot stylen supertähtenä ja oli merkittävä tekijä japanilaisen mma:n todellisessa syntymisessä. Hustlessa hän erottui tavallisesta painista yhtä paljon, mutta tällä kertaa sitä paljon viihteellisempänä hahmona. Ja hän oli kenties paras tai vähintään yksi parhaista maailmassa kummassakin roolissa. Tämäkin lähtö on siis varsin ikävä juttu. Vaikka uusia hyviä hahmoja on tullut pari, on Hustlen taso aina heikentynyt silloin kun suosikkejani on lähtenyt (mm. Yinling-sama, Kintaro Kanemura, Shinjiro Otani, Yoshie-chan jne.), joten vaikea on nähdä tässäkään mitään hyvää.

Mutta nyt kaiken itkun ja valituksen jälkeen on aika aloittaa show. Iloisen ja piristävän alun Hustle-show'lle takaa yleensä suosikkikommentaattorini Shoko Hamada, joka on onneksi mukana tälläkin kertaa kun katsojat toivotetaan tervetulleeksi show'n pariin. Täytyy myös sanoa kuinka paljon helpompaa painishow'sta on innostua, kun matsit esitellään hyvän musiikin soidessa taustalla puuduttavien Raw-themejen ja vastaavien geneeristen rämpytysten sijaan. Esim. viimeisen puolen vuoden ajan Hustle on käyttänyt cardin esittelyssä Prodigyn Invaders Must Dieta.


1. hustle:
"Karate Girl" KG, "Hustle Buzzsaw" TAJIRI & "Ketsu Oyaji" Shiro Koshinaka vs. The Devil Pierroth, REY Ohara & Super Virus
Tässä matsissa olennaisinta on Super Viruksen Hustle-comeback, jota jo lähes vuoden odotin. Super Virushan on siis kasvomaalien alla Super Crazy, joka paini Hustlessa viimeksi vuonna 2005 ennen WWE-sopimustaan. Tuolloin TAJIRI oli vielä WWE:ssä, eli tämä on ensimmäinen kerta kun kyseinen mainioita matseja ECW:ssä otellut kaksikko kohtaa Hustlessa. Heidän historiansa otetaankin huomioon tässä, kun Viruksen tullessa ensimmäisen kerran kehään sinne tulee myös TAJIRI. He vastasivatkin ottelun painillisesti parhaista hetkistä, ja TAJIRI väläytteli painiosaamistaan kenties enemmän kuin kertaakaan aiemmin Hustlessa. Toki kummallakin alkaa olla jo ikää, mikä selvästi haittaa intensiivisyyttä tuolla tyylillä painiessa. Ottelun sankari on kuitenkin ehkä veteraani Koshinaka hip attackeineen eli siis kuvaavammin butt butteineen, jonka oppilas KG:kin vihdoin oppi virheellisen flying kneensä jälkeen. Ei tämä varsinaisesti ollut ihmeellinen matsi, mutta varsin mukavalta openerilta tuntui etenkin verrattuna KUSHIDAn ja \(^o^)/ Chien turhiin matseihin, jotka valtasivat Hustlen openerit parin vuoden ajan. Heidän lähtönsä oli siis varsin hyvä asia. Super Crazy painii nyt samaan aikaan All Japanin kiertueella, joten kenties häntä nähdään jatkossakin, mikä kelpaisi mainiosti.


2.hustle:
"Love & Hustle" Wataru Sakata & Akira Shoji vs. "Monster K" Toshiaki Kawada & "Mr. 300%" Commander An Jo
Akira Shoji on entinen ainakin Pridessa pyörinyt mma-ottelija, joka aiemmin on ollut osa Monster Armya nimellä Private Shoji. Face turninsa jälkeen hän tuntuu korostavan enemmän urheilullista puoltaan. Ikinä en ole hänestä välittänyt, mutta taistelu entisiä stable-tovereitaan vastaan on jo jotain piristävää vaihtelua... parin minuutin ajan. Pahaksi ongelmaksi muodostuu hänen tylsyys. Lopullisesti uskon tappaa varmaan yli 6 minuutin turpaanoton jälkeen tullut "hot tag", joka oli kaikkea muuta kuin hot. Eikä Sakata hirveästi pelasta, kun hänkin on kaikessa turhan keskinkertainen pushiin nähden. Kawada on toki yksi historian parhaista painijoista ja An Josta (shoot style -veteraani Yoji Anjo) pidän myös, mutta kummankin painillisesti parhaat vuodet olivat viime vuosikymmenellä, eivätkä he nykypäivänä pelasta tällaista puhdasta painimatsia ilman huumoria. Siispä tylsä ottelu tämä ja ironisesti juuri se show'n pisin. Onneksi kaikki muuttui jo seuraavassa ottelussa.

Ennen sitä backstagella KG yrittää epätoivoisesti herätellä sikeästi nukkuvaa Hustle Armyn kapteenia Bono-kunia, joka siis on sumo-legenda ja Wrestlemaniassakin paininut Akebono. Saadaanko Bono hereille ennen hänen otteluaan? Siitä lisää myöhemmin.


3. hustle - Summer Vacation Special ~ Monster Rumble:
Monster C vs. Punch The C vs. Fake HG vs. Choshu-ka vs. Wolf Man vs. KIDATA Low 2009 vs. Red Onigumo vs. X (eli nimeä ei paljasteta etukäteen)

Kyseessä on royal rumblesta tutuin säännöin käytävä ottelu sillä erolla, että tässä on yhteensä vain kahdeksan painijaa ja uusia tulee alle minuutin väliajoin. Kaikki heistä ovat maskia käyttäviä aika puhtaita gimmick-painijoita. Tästä on spoilattava aika paljon, jos haluaa jotain kertoa. Ottelun aloittavat Monster C ja hänen oppilaansa Punch The C. Monster C on C-tauntin vahva osaaja, mutta Punch The C:llä on vielä opittavaa, mikä näkyy tässäkin kun hän aikoo tehdä sen sisääntulorampin suuntaan, mutta eihän rampin kohdalla ole yleisöä! 5.. 4.. 3.. 2.. 1..

Kehään saapuu Fake HG! Matala FOOO~! Okaayy. Hän ehtii tulla rauhallisesti kehään ja vähän kerätä yleisön kannustusta kunnes 5.. 4.. 3.. jne. Vuorossa on Choshu-ka, ihmisen kokoinen hyttynen, joka on tukkaa, themeä ja liikkeitään myöten kuin painilegenda Riki Choshu. Ottelussa nähdään ensimmäisen kerran myös painiliikkeitä(!), kun Choshu-ka iskee Riki Lariatit kaikille. Varsin turhasta Wolf Manista ja KIDATA Low 2009:stä ei ole hirveästi sanottavaa, ja yleensä aika hyvä Red Onigumokin on tällä kertaa viihdyttävyyden kannalta sivuosassa, joten ei niistä enempää. Enää on vuorossa viimeinen osallistuja X.

Alkaa soida Shinya Hashimoton theme! Kehään tulee mainio Kyou Itako, joka saa voimat ja liikkeet aina siltä legendalta, jonka theme soi. Hustlellahan on tapana aina heinäkuun showeissa kunnioittaa heinäkuussa 2005 kuollutta "Hustle King" Shinya Hashimotoa. Musiikin soidessa Kyou Itako on yhtä mahtava kuin esikuvansa, mutta sen loputtua kaatuu aina maahan voimattomana. Hänen loistaessaan ehdittiin nähdä mm. mainio kohtaaminen Choshu-ka:n kanssa (ei kuitenkaan ihan yhtä hyvä kuin alkuperäiset Choshu vs. Hashimotot) ja herääminen Jumbo Tsurutan themeen. Hänen loppunsa oli kuitenkin lähellä kun alkoi soida Thriller, koska Michael Jacksonin liikkeet eivät valitettavasti painikehässä ole kovin tehokkaita. Mutta niin alkoi olla lähellä myös ottelun loppu, joka oli melko yllätyksellinen. Varsin viihdyttävä huumorimatsi, joka onnistui piristämään kovasti. Jäin kaipaamaan ainoastaan isompaa roolia Fake HG:lle sekä Low! Low! KIDATA~! Low! -liikesarjaa KIDATAlta.


4. hustle:
HG & RG vs. Abdullah the Butcher & Tiger Jeet Singh
ONE OF THESE DAYS I'M GOING TO CUT YOU INTO LITTLE PIECES. Kyllä. Elokuussa tulee 30 vuotta kuluneeksi historiallisesta Antonio Inoki & Giant Baba vs. Abdullah the Butcher & Tiger Jeet Singh -ottelusta, jossa All Japanin ja New Japanin perustajat painivat tiiminä ensimmäisen kerran 8 vuoteen, vaikka olivat vihollisleireissä. Tuon ottelun monsterit ovat taas yhdessä ilmeisesti ensimmäisen kerran sen ottelun jälkeen, mutta Babaa ja Inokia edustavat tässä lähes yhtä suuret sankarit Hard Gay ja Real Gay. HG siis palasi kuukausi sitten taas rakastettavaksi faceksi ja RG:n kaveriksi, mikä oli oikein hyvä juttu, koska Monster HG:na hän oli alkuinnostuksen jälkeen varsin p**ka. Mielenkiintoista on se, että 30 vuotta sitten Abby oli ihan mahtava painija ja Singh surkea. Nyt Hustlessa Singh on mahtava ja Abby aika huono. Tai huonoksi ei ole ehkä reilua sanoa, koska muuten hän on täydellinen, mutta liikkuu niin huonosti. Tapahtumista ei tarvitse paljonkaan kertoa, koska ottelu koostui lähinnä vain puremisesta ja haarukalla telomisesta. Se siis oli varsin mainio eli pidin kovasti.

Väliaika: kahvia ja koosteita tähän mennessä nähdyistä otteluista. Kun show jatkuu, backstagella Bono-kunia ei saada vieläkään hereille!


Semi hustle:
Bono-kun & Genichiro Tenryu vs. Arma & Geddon w/ Francoise
Tenryu joutuu aloittamaan ottelun yksin. Arma ja Geddon ovat siis maskipäiset Tomko ja Rene Dupree, joista Dupree painii Hustlessa myös Rene Bonapartena. He tuovat kovasti mieleen muutama vuosi sitten Hustlessa painineet Sodomin ja Gomorrahin (Mark Jindrak & Matt Morgan), jotka olivat kuitenkin viihdyttävämpiä, koska heillä ei ollut rumia maskeja ja he sentään haukkuivat kuten koirat. Arman ja Geddonin tarkoitusta en oikein tajua, koska he ovat täysin käänteisviihdyttäviä ja maskien alla voisi olla kuka tahansa, eikä tarvitsisi maksaa isompaa palkkaa melko isoille nimille. Huonon alun jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu! Kuva siirtyy backstagelle, jossa Bono-kun näkee unta isästään Great Mutasta ja herää!

MUTA! MUTA! MUTA! The Great Mutan theme alkaa soida ja paikalle tulee THE GREAT BONO. On lisäksi mahtavaa, että kuuluttaja osaa esitellä hänet oikealla nimellä, vaikka hänellekin tuon pitäisi olla yllätys. Jo Great Bono tekee matsista mahtavan, eikä paljon muuta tarvitse sanoa. Varmaan koskaan ennen ei ole ottelu muuttunut 15 sekunnissa hyvin huonosta mahtavaksi.


Main hustle:
Magnum TOKYO vs. Esperanza The God
Esperanza on siis Generalissimo Takadan alter ego, joka teki painidebyyttinsä Hustle Aid 2006:ssa TAJIRIa vastaan. Tämä on Esperanzan viides ottelu, ja edellisen kerran häntä nähtiin Hustle Maniassa viime vuoden lopulla Esperanzan toisena versiona Esperanza the Greatina. Silloin Great Muta hoiteli hänet pelastaakseen poikansa, joten nyt nähdään kolmas versio Esperanza the God. Todennäköisesti kukaan ei ole pystynyt yhtä dramaattisiin otteluihin yhtä vähillä liikkeillä vuosikymmeniin, joten odotukset olivat korkealla. Tällä kertaa Esperanza vaikutti hiukan aiempaa vikkelämmältä ja ilmeiden perusteella ilkeämmältä. Ottelu oli sitä mitä odottaa saattoi, mutta kuitenkin pettymys parista syystä. Enempää en kerro ottelusta, koska upin sen, ja sen saa täältä. On kuitenkin syytä mainita, että tässä nähdään nykypäivän kaksi ehkä parasta entrancea.

Main hustlen jälkeen nähdään vielä jännittäviä hetkiä Generalissimo Takadan kanssa, joista ei enempää, koska ne yksi tai kaksi show'n katsovaa saavat nähdä ne itse spoilaantumatta ja muita ei kiinnosta.

Kokonaisuudessaan Hustle Aid oli varsin viihdyttävä ja tapahtumarikas show, jota kuitenkin tosiaan haittasi se pelko Hustlen uudesta suunnasta ja tason laskusta, sekä pettymykseksi jäänyt main event. Enemmän olisin odottanut myös yleisöltä, joka oli kovin vaisu.

[Kenitys]

Kiitos Gonerille: edelleenkin mukava kuulla, että arvosteluni jaksavat kiinnostaa :) Itse en ole koskaan HUSTLEa katsonut, mutta sekin on mm. CHIKARAn ohella osasto, jonka aluevaltaus kiinnostaisi kyllä joskus tehdä. Luinpa huvikseni tuon arvostelunkin, ja kiinnostus kyllä lisääntyi. Nykyisin on vain niin laiska ettei edes ROHia jaksa katsoa.. Mainstream-painin ppv't vielä vaivoin..

KING OF THE RING 1996

..Mutta sen sijaan vanhoja WWF:n ja WCW:n ppv'itä jaksaa katsoa vaikka millä mitalla! No en minä niitäkään ole kyllä nyt vähään aikaan katsonut, tämän KOTR:nkin tapitin jo varmaan pari kuukautta sitten. Joka tapauksessa, KOTR on ppv, joka melkein automaattisesti kuuluu suosikkeihini, koska jostain syystä tykkään tämän turnauksen luonteesta ja otteluista aina hyvin paljon. Vuoden 1996 KOTR-ppv'n tasoa paransi myös erittäin paljon se, että heti tapahtuman alussa Jim Rossin ja Vince McMahonin seuraksi selostamoon ei liittynytkään Jerry Lawler vaan Owen Hart! Owen loisti koko tapahtuman ajan color commentatorina, ja miehen kommentointia kuuntelisi mielellään useamminkin vielä. Owen selostustiimissä nosti oikeasti kokonaisfiilistä tapahtumasta heti muutaman pykälän.

Steve Austin vs. Marc Mero w/ Sable - King of the Ring Semi Final Match
Samoin tapahtuman kokonaiskuvaa kohensi oikein mainio opener. Kyseessä oli siis KOTR-turnauksen välierä, eli tämän vuoden ppv'ssä ei nähtäisi kuin kolme turnauksen ottelua. Se ei kuitenkaan haitannut, kun heti ensimmäinen turnauksen otteluista oli tämäntasoinen ottelu. Hunter Hearst Helmsley ja Mero ottelivat siis edellisessä ppv'ssä oikein viihdyttävässä openerissa, mutta siinä varsinkin Hunterin otteet tuntuivat välillä olevan vähän jotenkin vaisuja. Tässä pitkähkössä ottelussa sen sijaan ei nähty mitään vaisuja otteita, ja ottelu jatkui hurjana siitäkin huolimatta että Austin loukkaantui lievästi ottelun aikana. Mero esitteli tuohon aikaan harvinaisia ja harvinaisen tyylikkäitä high flying -liikkeitä (en muista, joko tässä oltaisiin nähty Meron tyylikäs SSP) ja Austin puolestaan hoiti painiosuuden kokemuksella ja taidolla. Ei mikään ikimuistoinen ottelu, mutta juuri osuva avaamaan tapahtuman.
***½

Vader w/ Jim Cornette vs. Jake Roberts - King of the Ring Semi Final Match
Heti perään nähtiin sitten turnauksen toinenkin välieräottelu. Taso laski aika paljon jo pelkästään sen takia, että ottelu oli hyvin lyhyt. Toiseksi myöskin tästä ei yritettyään buukata tasaväkistä kamppailua, kuten edellisestä ottelusta. Tästä huolimatta ottelulla oli selvä tarinansa, ja tämän tarinankerronnan ottelu hoiti tyylikkäästi. Tarina lyhykäisyydessään oli se, että legendaarinen Jake "The Snake" vielä vanhemmilla päivillään tahtoi saavuttaa KOTR-voiton ja oli jo ennen tätä onnistunut päihittämään kaksi vastustajaa. Nyt vastaan kuitenkin asettui Cornetten manageroima ja tähän mennessä pysäyttämätön monsteri Vader, joka myöskin hamusi KOTR-voiton tuomaa kunniaa. Ei siis pitänyt olla kysymystäkään siitä, päihittäisikö Vaderin kokoinen monsteri legendaarisen mutta aikamoisen iäkkään ja parhaat päivänsä nähneen Robertsin. Joka tapauksessa ottelussa nähtiin odotuksista poikennut lopetus, ja tämä oli roolissaan ihan viihdyttävä. Ei erikoista painia (missä ajassa sitä oltaisiin edes ehditty nähdä?), mutta hoiti hommansa hyvin.
*½

The Smoking Gunns (c) w/ Sunny vs. The Godwinns w/ Hillbilly Jim - WWF Tag Team Championship
Petollinen Sunny oli siis pettänyt IYH8: Beware of Dogia ennen käydyssä Free For All -ottelussa Godwinssit auttaen Smoking Gunssit mestaruusvoittoon. Tämän jälkeen Smoking Gunssitkin alkoivat kääntyä heeleiksi muuttaen asenteensa Sunnyn saapumisen myötä, ja Godwinssit janosivat samaan aikaan kostoa. Toisaalta Godwinssien Phineas oli edelleenkin aivan lätkässä Sunnyyn, ja tämä haittasi aika pahasti Godwinssien kostoretkeä. Joka tapauksessa tässä ppv'ssä sitten nähtiin aikamoisen yhdentekevä joukkuemestaruusottelu. Vuosi 1996 oli hyvin pitkään joukkuemestaruuksien osalta synkkää aikaa WWF:lle: kaikki feudit, joukkueet kuin ottelutkin olivat kehnoja, eikä missään oikein näyttänyt olevan parannusta tilanteeseen. Bartin ja Billyn savuavat asseet olivat melkeinpä tähän aikaan parasta antia. Joka tapauksessa tässä ottelussa ei ollut mitään muistettavaa, mutta ei mitään erikoisen huonoakaan. Vaisuhko joukkuemestaruusottelu kaikin puolin.
**

Jerry Lawler vs. Ultimate Warrior
Tässä syy siihen, ettei Jerry Lawler tässä tapahtumassa ollut selostuspöydän takana. Jostain tuntemattomasta syystä "King" oli ollut hyvin katkera Ultimate Warriorille siitä lähtien kun tämä oli tehnyt comebackinsa. Tämä sitten jonkin aikaa ennen KOTR:a kulminoitui siihen, että Lawler alkoi hyökkäillä Warriorin kimppuun mitä alhaisemmilla keinoilla. Lopulta sitten Lawler jostain syystä suostui tähän otteluun ja näin oli Warriorin takaisinmaksun aika. Ennen ottelua Lawler promoili kehässä periaatteessa ihan hyvin mutta vähän turhan pitkästi. Sen jälkeen Warrior sitten saapui, Lawler pakoili hetken ja.. no, lopun voitte arvata itse. Surkeaahan siis koko "ottelu" oli kaikin puolin, mutta yksi tähti annettava silti Lawlerille, joka hoiti roolinsa siedettävästi ja toisaalta koko Warriorin homman surkuhupaisuudelle.
*

Mankind vs. The Undertaker w/ Paul Bearer
WWF:llä oli vuonna 1996 (oman näkemykseni mukaan) vain yksi suuri ongelma WCW:tä vastaan: siinä missä WCW ei yltänyt missään vaiheessa vuotta lähellekään WWF:n tasoa ppv'n Main Event -otteluiden painillisessa annissa, jyräsi WCW loppuvuoden aikana WWF:n täysin kiinnostavilla kuvioilla liittyen tietenkin mystiseen nWo:hon. Samaan aikaan WWF:llä ei ollut oikein mitään ruutuunnaulitsevia juonikuvioita, joiden jatkoa katsojat odottivat innolla.. Lähimmäksi sitä kuitenkin päästiin Mankind-Undertaker -feudilla, joka tarjosi oikeasti mielenkiintoisia (vaikkakin yliampuvia) kuvioita ja minusta oikein hyvää entertainment -brawlia. Ja onhan tämä Mankind-'Taker -kaksikko yksi WWF:n legendaarisemmista feudpareista. Useimmat eivät vain ymmärrä, että huolimatta siitä hupsusta HIAC:n idean tuhoamisesta, pystyivät he oikeasti hyviin otteisiin kehässä. Kaikki eivät tietenkään allekirjoita väitettäni hyvistä UT:n ja Mankindin otteluista, mutta itse en vuoden '96 ppv'itä katsoessa törmännyt yhteenkään kaksikon otteluun, jota katsoessa en olisi viihtynyt. Tämäkin ottelu oli ppv'n ehdottomasti parhaimpia otteluita, tarjosi muutaman aika yllättävänkin tyylikkään hetken ja muuten rauhallista mutta viihdyttävää painia. Jättipä odotus vielä odottamaan jatkoakin.. Ja sitä riitti (vähän liikaakin - kieltämättä).
***½

Goldust (c) w/ Marlena vs. Ahmed Johnson - WWF Intercontinental Championship
Tämän ajan Goldust oli aivan parasta. Painillisesti Mr. Rhodes ei ehkä koskaan ole yltänyt mihinkään huipputekoihin, mutta ei hän missään tapauksessa hunono painija ole, vaan kelpasi varsinkin tähän aikaan taidoiltaan täysin pätevästi IC-kuvioihin. Varsinkin kun herralla oli näin hieno gimmick. Tämänkin feudin tarina lähti liikkeelle siitä, kun Ahmed Johnson loukkaantui Camp Cornetten hyökkäyksen seurauksena ja Goldust saapui paikalle antamaan Johnsonille.. tekohengitystä. Itse ottelu oli onnistunut kaikin puolin. Johnson oli myös oikein hyvä ja viihdyttäväkin brawler, ja harmittaa että miehestä ei WWF:ssä koskaan mitään kovin suurta sitten tullut. Samalla Goldust hoiti myös hommansa ottelussa kunnialla läpi ja tuloksena oli ihan kiva välipalaottelu IC-mestaruudesta. Ei sen kummempaa, mutta ei sen nyt tarvinnutkaan olla.
**½

Ennen KOTR-finaalia nähtiin myös yksi erittäin mielenkiintoinen hetki, kun Brian Pillman teki ensimmäisen esiintymisensä WWF:n ppv'ssä! Pillman, joka oli aikaisemmin joutunut onnetomuuteen ja käveli sen takia kävelykepeillä saapui puhumaan asenteestaan, jollaista ei WWF:n historiassa aikaisemmin ollut nähty. Pillman, joka vielä vuoden alussa pyöri WCW:ssä Loose Cannon -gimmickillään, oli ehtinyt käydä ECW:ssäkin ja, vastoin Bischoffin kanssa tehtyä sanatonta sopimusta, ei palannutkaan WCW:hen vaan loikkasi suoraan WWF:ään, jossa jatkoi entistä hurjempana tätä Loose Cannon -sekoilua. Pillman oli aivan loistava, ja näistä miehen vähäisistä WWF-esiintymisistä täytyy nauttia aivan täysin siemauksin. Lisäksi saimme nähdä myös yhden mielenkiintoisen hetken, kun Pillman oli lopettanut promoilunsa ja oli poistumassa paikalta kun hän törmäsi sisääntulorampilla seuraavaa ottelua varten paikalle saapuneeseen muuan Steve Austiniin. Hollywood Blonds re-union? Not today.

Steve Austin vs. Jake Roberts - King of the Ring Final Match
Ennen ottelua arvailtiin vielä, pääseekö Jake Roberts ollenkaan kehään, koska miehen välieräottelu Vaderin kanssa oli päättynyt siihen, että Vader diskattiin epäurheilijamaisen käytöksen seurauksesta. Tätä seurasi tietenkin raju beatdown Jakelle, mutta kuin ihmeen kaupalla tämä teräspappa vielä saapui kehään ottelemaan Austinia vastaan. Jälleenkään ottelu ei tästä syystä (oikeasti syynä oli Austinin kokema loukkaantuminen siinä Meroa vastaan käydyssä ottelussa) kovin pitkää syntynyt, ja jälleen Jake oli pahasti turpaanottavana osapuolena. Joka tapauksessa tämä ottelu hoiti roolinsa täydellisesti ja sai näyttämään Austinin entistä ilkeämmältä paskiaiselta.. Eli vaikkei se painillisesti kovin paljon tarjonnutkaan, se ei missään tapauksessa ollut huono, vaan ihan onnistunut finaali.
**

Seuraava sitten spoilaa turnauksen voittajan, mutta en voi jättää tätä mainitsematta arvostelussa, kun se yksi tapahtuman hienoimmista hetkistä oli.

Ihan onnistuneen finaalin jälkeen nähtiin täydellisesti onnistunut Austinin promo. Kaikkihan sen tietävät, mutta silti on lainattava Austinia tässä kohtaan.

"You sit there and you thump your Bible, and you say your prayers, and it didn't get you anywhere! Talk about your Psalms, talk about John 3:16... Austin 3:16 says I just whooped your ass!"

Ja loppuhan onkin sitten sitä kuuluista historiaa. Jos joskus KOTR-turnaus on tehnyt sen voittajan uralle ihmeitä, niin Austinin tapauksessa. Kuka enää edes tahtoo muistella surkeaa King Mabel -tapausta?

Shawn Michals (c) w/ Jose Lothario vs. British Bulldog w/ Jim Cornette & Diana Smith - Special Referee: Mr. Perfect - WWF Championship
Ja sitten illan Main Event, joka jälleen kerran pyyhki painillisella ja kaikella muullakin tasollaan WCW:n surkeita Main Eventejä sata-nolla. Tässä ottelussa oli lisäksi tarinakin kohdillaan: Bulldogin ja Michaelsin feudiin (johon sisältyi siis se, että Bulldog epäili Michaelsin yrittävän vokotella Bulldogin Diana-vaimoa) oli sekaantunut nyt Mr. Perfect. Perfectillä ja Michaelsilla oli erinäisiä erimielisyyksiä tietyistä asioista, ja joidenkin vaiheiden jälkeen Mr. Perfect määrättiin tuomaroimaan Michaelsin ja Bulldogin mestaruusottelu KOTR:ssa. Michaels tämän jälkeen epäili, ettei Perfect pystyisi tuomaroimaan ottelua rehellisesti, vaan että Camp Cornette olisi maksanut tämän puolelleen. Perfect otti tämän loukkauksena ja lupasi vielä juuri ennen ottelua haastattelussa tuomaroivansa ottelun täydellisesti. Ilmeisesti WWF:n presidentti Gorilla Monsoon ei tähän kuitenkaan luottanut, koska hän määräsi ennen ottelua Perfectin kehän ulkopuoliseksi tuomariksi. Joka tapauksessa itse ottelukin pääsi lopulta vauhtiin, ja se oli erittäin hyvää painia. Edellisen IYH:n Michaels-Bulldog mielenkiintoisine lopetuksineen oli varsin onnistunut ottelu, mutta tämä oli vielä astetta parempi (ehkä se yksi pykälä ylöspäin oli juuri Perfectin lisääminen kuvioon) ja tämä oli nyt tämän otteluparin se ****-ottelu. Ppv'n paras ottelu, jota katsoessa todella viihtyi. Hienoa painia painimaailman arvokkaimmasta vyöstä. Sääliksi kävi WCW:tä Giant vs. Luger -otteluineen. Kaikinpuolin onnistunut ottelu.
****

Ottelun jälkeen saimme nähdä vielä, kuinka Camp Cornette ei ollut saanut tarpeekseen, vaan Bulldogin lisäksi myös Vader ja selostustöitä hoidellut Owen Hart saapuivat antamaan selkäsaunan päämestari Michaelsille. Michaels ei kuitenkaan taistelussaan jäänyt yksin, vaan häntä saapuivat auttamaan Ahmed Johnson ja.. ULTIMATE WARRIOR! Yleisö tietenkin villiintyi täysin Warriorin saapumisesta ja presidentti Monsoonin seuraavaan ppv'hen lupaamasta Michaels & Johnson & Warrior vs. Camp Cornette -ottelusta. Useat näistä faneista myöhemmin sitten repivät pelihousunsa tajuttuaan, ettei Warrior ottelekaan tuossa tapahtumassa. Pian tämän ppv'n jälkeen Warrior alkoi jällein kikkailemaan omiaan luistaen sovituista esiintymistä perhesyihin vedoten, ja tätähän ei Vince katsellut vaan tarjosi herralle saapikasta. Niinpä tämä ppv jäi Warriorin viimeiseksi WWF:n ppv-esiintymiseksi.. Toistaiseksi ;)

Mitäs tästä ppv'stä nyt sitten kokonaisuudessaan sanoisi? Se tarjosi hienon päämestaruusottelun, oivallisen openerin ja kovan brawlin kahden tässäkin vaiheessa jo aika paljon kokeneen painijan välillä. Sen lisäksi se tarjosi erittäin hyvää selostusta läpi ppv'n ja tietenkin yhden vuoden 1996 historiallisimmista hetkistä: illan, jolloin Steve Austinin tähti viimeistään syttyi. Tämän lisäksi Brian Pillman teki mainitsemisen arvoisen esiintymisen ppv'ssä, ja myös koko KOTR-turnaus oli mielenkiintoinen, vaikka se painillisestikin onnistui vain yhdessä ottelussa. IC-mestaruusottelukin oli kaikinpuolin ihan hyvä, ja tieto Warriorin viimeisestä ppv-esiintymisestä nostaa hymyn huulille. Tapahtuman ainut puhtaasti turha hetki oli siis joukkuemestaruusottelu Smoking Gunssien ja Godwinssien välillä. KOTR '96 on hieno esimerkki siitä, että tähtiarvosanat eivät kerro kaikkea: niiden valossa tämä ppv ei todellakaan ollut mitenkään kummoinen, mutta silti tämä ppv jätti oikein hyvän maun suuhun, oli ehdottomasti ok ja kuului tähän mennessä vuotta ihan kirkkaimpaan kärkeen.

1. WWF WrestleMania XII - Hieno
----------------
2. WWF King of the Ring - Ok
3. WWF In Your House 8: Beware of Dog (1 & 2) - Ok
4. WCW The Great American Bash - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
6. WWF In Your House 6 (Rage In The Cage) - Ok
7. WWF In Your House 7: Good Friends, Better Enemies - Ok
----------------
8. WCW SuperBrawl VI - Kehno
9. WCW Slamboree - Kehno
10. WCW Uncensored - Kehno

Seuraavana vuorossa sitten WCW:ltä se tapahtuma, jossa eräs isojen poikien järjestö virallisesti syntyi.

[What]

"You sit there and you thump your Bible, and you say your prayers, and it didn't get you anywhere! Talk about your Psalms, talk about John 3:16... Austin 3:16 says I just whooped your ass!"

Eeppinen PPV. *****

[What]

Useaan kertaan olen tällä foorumilla tuonut ilmi negatiivisen mielipiteeni attitude-erasta. Nyt päätin ylittää linjan ja pistää rahat sinne missä suu on, ja katsoa erään PPV:n juuri siltä aikakaudelta. Selostuksesta läpi tapahtuman vastasivat Jim Ross ja Paul Heyman.

WWF Judgment Day 2001
Sunnuntai, 20. Toukokuuta
Arco Arena, Sacramento, California

Singles Match
William Regal VS. Rikishi
WWF:n komissaari, hienosteleva britti ja samoalainen läskiperse Big Kishi. Johan on outo match uppi. Lyhykäisyydessään tämä oli toimiva opener PPV:lle. Regal on yleisön härnäämisessä maailman parhaita, ja saikin heistä melkein illan kovimmat heatit irti. Williamin ilmeilyt Stink Facen jälkeen olivat eeppisyyttä hipovia. Viihdyttävä ottelu, vaikka painiliikkeitä ei montaa nähtykään.
Kesto: 3:58
Arvosana: **

2 Out Of 3 Falls Match
Chris Benoit VS. Kurt Angle
Panoksena Kurtin Olympia ja MM-kultamitalit, jotka tuo kelvoton ihmishylkiö Chris Benoit oli varastanut ja tunkenut housuihinsa joitakin viikkoja sitten. Käytännössä tämä oli 3 Stages Of Hell-ottelu, mutta sitä ei sellaisena mainostettu, syynä luultavastikin että sellainen oli käyty vain paria kuukautta aiemmin No Way Outissa Triple H:n ja Steve Austinin välillä. Ensimmäinen ottelun ratkaisuksi kelpasi vain selätys, toisen luovutus ja viimeinen fall oli ladder match.

Angle ja Benoit eivät koskaan painineet huonoa ottelua keskenään, eikä suin surminkaan tämäkään sellainen ollut. Samanlaista heittomyllyä ja armotonta intensiteettiä, joita miesten parhaissa otteluissa oli, ei kuitenkaan nähty. Ei sillä, etteikö tämäkin ollut intensiivinen matsi, tietenkin oli, mutta ei aivan samaa tasoa kuin WM X-7 tai Royal Rumble 2003. Ensimmäinen "erä" oli vitsi, joka oli ohi minuutissa. Submission-osio oli mielestäni ottelun mehukkain osa. Jonkin verran niitä upeita suplexeja ja toinen toistaan hurjempia lukotuksia. Benoit'n Liontamer-versio oli muuten varsin komea. Tikasmatsissa oli sellaisia vähän kuivempia hetkiäkin, mutta myös kohtuullisen rajuja bumppeja. Millekään TLC-linjalle tässä ei lähdetty ja hyvä niin. Oikein hyvä ottelu, jolle olisin varmasti antanut korkeammankin arvosanan, ellen olisi nähnyt sitä mihin miehet oikeasti pystyvät. Vähän miinusta lopetuksesta, josta en pitänyt.
Kesto: 24:00
Arvosana: ***1/2

Triple Threat Match For WWF Hardcore Championship
Test VS. The Big Show VS. Rhyno (c)
Tässä ottelussa ollaankin pitkälti sen viisaudenkiven äärellä, miksi attitude ei iske minuun erityisen kovaa. Ottelu alkaa ennen kellonsoittoa (kuten suurin osa illan matseista) ja kansa vaatii spotteja. Sitten kaivetaankin roskapöntöt ja liikennemerkit esiin, brawlataan backstagella, mutta koko menossa ei ole päätä eikä häntää. Pelkkää mäiskäystä mäiskäyksen perään ilman mitään suurempaa päämäärää (tarinaa). Spotfestit ovat oma taiteenlajinsa ja joskus (harvoin kuitenkin) ne ovat ihan toimivia. Tämä oli varsin kaukana siitä ja helpotuksen huokaus oli suuri, kun kello lopulta soi ottelun päättymisen merkiksi.
Kesto: 9:15
Arvosana: * 1/2

WWF Women's Championship Match
Lita VS. Chyna (c)
Kaksi taitavaa naispainijaa ja feudikin oli hypepaketin perusteella ollut varsin mielenkiintoinen mentor ja student-ainesosia sisältävä storyline. Yleisö oli heikkona Litaan, ja miksipä ei? Hardy Boyzien naisjäsen oli varsin kuumaa kamaa tuolloin. Kohtuullisen hyvä ottelu, mutta kuitenkin jollain tavalla tönkkö. Lisäksi häiritsi yksi suuri epäkohta: matsin alkupuolella Chynalla oli mahdollisuus pinnata Lita, mutta tämä tempaisi vastustajansa olkapään itse irti kanveesista. Heelturn? Miksi muuten Chyna lahjoittaisi varman voiton pois, jos ei haluaisi todella rankaista Litaa? Matsin jälkeen naiset kuitenkin halasivat ja olivat parhaita ystäviä?? Ei, ei näin. Vähän tökkivä kokonaisuus, mutta ei todellakaan surkea ottelu.
Kesto: 6:32
Arvosana: **-

Chain Match For WWF Intercontinental Championship
Kane VS. Triple H (c)
Olipa hauska vaihteeksi katsoa Kanea siltä ajalta, kun creativetiimi hänestä vielä välitti. Kumpikin olivat (ja ovat edelleen) hyviä brawlereita ja gimmickmatsien painijoita, ja kahdeksan vuotta aikaisemmin olivat nuorempia, nälkäisempiä ja nopeampia. Huono ottelu ei siis tullut kysymykseenkään. Stipulaatiosta en liiemmälti pitänyt, mutta eipä se nyt kokonaisuutta pilannutkaan. Kovaa brawlausta, komeasti toteutettu bleidaus ja kaikin puolin "menevää menoa" ilman pitkiä tylsiä hetkiä. Niin ja Stephanie McMahon kehän laidalla kullanarvoisine ilmeineen. Matsin lopussa nähtiin (ei-niin-yllättäen) runin, mutta se oli ihan toimiva ratkaisu. Perushyvä PPV-ottelu, mutta ei kuitenkaan yhtään sen enempää.
Kesto: 12:29
Arvosana: ***

Tag Tag Turmoil Gauntlet Match
A.P.A. (Bradshaw&Farooq) VS. The Radicalz (Perry Saturn&Dean Malenko) VS. Dudley Boyz VS. X-Factor (X-Pac&Justin Credible) VS. Hardy Boyz VS. Chris Jericho&Chris Benoit VS. Edge&Christian
Sekavuutta ja kaaosta. Siinä kaksi sanaa, jotka kuvaavat matsia täydellisesti. Vahva osoitus kuitenkin tuonaikaisen tagdivarin vahvuudesta, mukana oli 7 (enemmän tai vähemmän) varteenotettavaa joukkuetta. Tämän ottelun voittajat ansaitsivat mestaruusottelun tulevaisuudessa hallitsevia mestareita vastaan, jotka sattuivat olemaan HHH&Stone Cold. Lisäjännitystä matsiin toi Chris Jericho, jonka partneri oli ennen matsia kysymysmerkkiä. APA oli vakuuttava ja viihdytti kovasti, Dudleyt toivat aivan uutta energiaa matsiin ja viimeiset kolme tiimiä sitten räjäyttivät pankin totaalisesti. Matsin lopullinen ratkaisu sitten nähtiin kahden kanadalaisjoukkueen kesken, ja se oli hienoa katsottavaa. Hyvää painia, vähän huonompaa painia ja kaikkea siltä väliltä. Katselunautinto vähän kärsi tästä ottelun sekavuudesta ja hajanaisuudesta, mutta enpä tiedä miten tällaisen ottelun, jonka lisänimikin on "turmoil" voisi pitää paremmin koossa. Pituuttahan tällä oli aivan helvetisti, mutta eipä siinä oikeastaan ollut sekuntiakaan liikaa. Joidenkin mielestä varmaan lähes klassikkokamaa, mutta itselleni liian sekava kokonaisuus. Perusviihdyttävää menoa kuitenkin.
Kesto: 32:10
Arvosana: ***

No Holds Barred Match For WWF Championship
The Undertaker VS. 'Stone Cold' Steve Austin (c)
Viimeisenä oli vuorossa illan neljäs hardcore-ottelu, koska tämäkin oli moiseksi aikaisemmin illalla muutettu. Undertaker ja Austin ovat sellaisia kavereita, jotka ovat kenen tahansa 'all time' listalla korkealla ja lisäksi miehillä oli valtava määrä kemiaa keskenään, joten odotukset olivat sen mukaisia. Jos oli HHH:n ja Kanen ottelu hyvää brawlausta, niin tämä oli loistavaa brawlausta. Yleisöönmenevää ja ajankestävää. Olipa ottelussa myös lyhyt vaihe, jossa Austin murjoi Undertakerin jalkoja submission-otteilla, mutta ei se kauaa kestänyt. Tämä varmaankin siitä syystä, että tuolloin 15 kiloa bulkimman Takerin kunto ei olisi välttämättä alun- ja lopetuksen kaltaista tahtia läpi matsin kestänyt. Vince McMahon läsnäolo ringsidella toi aivan oman lisämausteensa, ja hänen sekä Undertakerin välisiä "hetkiä" oli kyllä hauska seurata. Paul Heyman torui Undertakeria, koska espanjalaisten pöydän sijaan, tämä heitti Austinin heidän oman pöytänsä läpi. Pakko vielä kerran painottaa kuinka loistavaa brawlausta tämä oli. Ottelun lopussa nähtiin sitten ylibookkausta puhtaimmillaan, joka ei nyt sinällään haitannut. Miehet kuitenkin kohtasivat vuosien mittaan niin useasti, että puhtaitakin lopetuksia nähtiin. Niin nyt ajatus karkasi.....se ylibookattu lopetus oli toimiva, ja sitä edeltävät minuutit h**vetin tulista menoa, suurella jännityksellä. Mainio pääottelu, eipä Austin vuonna 2001 yhtään huonoa PPV-ottelua vetänytkään.
Kesto: 23:07
Arvosana: ****+

Yhteenveto: Kelpo show, mutta ei tämä attitudefaniksi minua kääntänyt. Yliannostuksen hc-painia tässä ainakin sai, sillä neljässä ottelussa oli hc-stipulaatio ja kaikissa muissakin moisia elementtejä nähtiin aivan riittämiin. Tagmatsissakin pöydät ja tuolit viuhuivat. Main event oli todella hyvä ottelu, Benoit/Angle selvä kakkonen. Chain- ja tagmatsi kuuluivat myös PPV:hen. Opener ajoi asiansa, naisten matsi 3-way olivat sitten vähän heikompaa kamaa. Aikakaudelle tyypillisesti runinejä nähtiin useassa ottelussa, osaan ne sopivat, osaan eivät. Ihan viihdyttävä paketti, mutta tänäkin vuonna on useita parempia eventtejä nähty.

Matsien keskiarvo: 2,71

[Kenitys]

Jos tahtoo kunnolla pistää rahat sinne missä suu on ja ottaa tehtäväkseen Attitude Eran empiirisen tutkimuksen, niin WrestleMania X-Sevenin jälkeiset tapahtumat eivät ihan parasta materiaalia ole. Vaikka tuonkin jälkeen jonkun aikaa tietynlainen Attitude-henki vallitsi vielä, alkoi InVasionin (joka tosin ei vielä JD:n aikaan ollut alkanutkaan kaiketi) myötä Attitude Era olla historiaa. Ennemmin kannattaa vaikka tutkia vuotta 1999.. Tai ei kyllä kannata, se on aikamoisen kehno vuosi ppv'n tasokkuuden osalta. Itse kyllä silti Attitude Erasta tykkään, mutta ei se mikään ikimuistoinen aikakausi mielestäni ole.. Paljon hyvää mutta myös paljon huonoa. Arvostelu itsessään oli kyllä jälleen hyvää laatua.

[Jack DiBiase]

Jos tahtoo kunnolla pistää rahat sinne missä suu on ja ottaa tehtäväkseen Attitude Eran empiirisen tutkimuksen, niin WrestleMania X-Sevenin jälkeiset tapahtumat eivät ihan parasta materiaalia ole.

Jep. Vähän sama kuin haluaisi tutustua jääkiekkoon ja katsoisi matsin kaukalopalloa.

Mut jatkakaa pojat samaan malliin vaan.

[What]

Jos tahtoo kunnolla pistää rahat sinne missä suu on ja ottaa tehtäväkseen Attitude Eran empiirisen tutkimuksen, niin WrestleMania X-Sevenin jälkeiset tapahtumat eivät ihan parasta materiaalia ole. Vaikka tuonkin jälkeen jonkun aikaa tietynlainen Attitude-henki vallitsi vielä, alkoi InVasionin (joka tosin ei vielä JD:n aikaan ollut alkanutkaan kaiketi) myötä Attitude Era olla historiaa. Ennemmin kannattaa vaikka tutkia vuotta 1999.. Tai ei kyllä kannata, se on aikamoisen kehno vuosi ppv'n tasokkuuden osalta. Itse kyllä silti Attitude Erasta tykkään, mutta ei se mikään ikimuistoinen aikakausi mielestäni ole.. Paljon hyvää mutta myös paljon huonoa. Arvostelu itsessään oli kyllä jälleen hyvää laatua.

Joo, voi kyllä jäädä tuo 1999 sellaiseksi vuodeksi ettei paljon tule syvemmin tutustuttua. Austin poissa, Angle debytoi vasta ihan loppuvuodesta, mitä jää jäljelle? Minulle on wrestlingin alalla vielä niin paljon tutkimattomia polkuja jäljellä, joihin haluisin syvemmälle sukeltaa. 80-luvun NWA, 90-luvun puolenvälin WWF, japskit, TNA:n alkuvuodet jne... Lisäksi haluan ehdottomasti pysyä ajan hermolla, joka tarkoittaa jopa kuutta TV-show'ta viikossa ja PPV:t päälle. Siitä voi sitten laskea, kuinka paljon aikaa jää, kun nukkuakin pitää ja ulkonakin on joskus ihan kiva käydä.

[Kenitys]

Joo, voi kyllä jäädä tuo 1999 sellaiseksi vuodeksi ettei paljon tule syvemmin tutustuttua. Austin poissa, Angle debytoi vasta ihan loppuvuodesta, mitä jää jäljelle?

No, kyllä Austin sentään SummerSlamiin asti paini ihan aktiivisesti ja senkin jälkeen pyöri vielä kuvioissa aina Survivor Seriesiin asti. Angle nyt ei vuoden '99 aikana saanut vielä yhtään mitään aikaan.

[What]

Joo, voi kyllä jäädä tuo 1999 sellaiseksi vuodeksi ettei paljon tule syvemmin tutustuttua. Austin poissa, Angle debytoi vasta ihan loppuvuodesta, mitä jää jäljelle?

No, kyllä Austin sentään SummerSlamiin asti paini ihan aktiivisesti ja senkin jälkeen pyöri vielä kuvioissa aina Survivor Seriesiin asti. Angle nyt ei vuoden '99 aikana saanut vielä yhtään mitään aikaan.

Sekoitin sitten vuodet 1999 ja 2000 tuon Austin-jutun osalta. Eihän sitä tiedä, jos jossain vaiheessa alkaa ihan kunnolla kiinnostaa tuon aikakauden meno, mutta käsittääkseni muutamia loistavia main eventtejä lukuunottamatta aika kökköä menoa koko vuosi. Nii, ja saihan Angle jo vuonna 1999 aikaan ikimuistoisen "you don't boo an olympic gold medalist"-promon.

[Panu5]

Löytyi hyvä rako arvosteluni julkaisemiseen.

WWF In Your House 28: Backlash (1999)

Jep, historian ensimmäinen Backlash oli vielä In Your House. Ja syy miksi tapahtuman hankin oli Steve Austinin ja The Rockin WrestleMania-revanssi.

Six Man Tag match:
Ministry Of Darkness (Midian, Bradshaw & Faarooq) vs. The Brood (Gangrel, Edge & Christian)

Ottelun taustana oli sitten Broodin irtautuminen Ministry Of Darknessista. Christian aiottiin uhrata MOD:n johtaja The Undertakerin johdolla, kunnes Gangrel ja Edge pelastivat Christianin saaden vihaisen Ministryn kimppuunsa.

Itse ottelu oli ihan perustag-mättöä alusta loppuun asti. Ottelussa nähtiin mm. Broodin jäseniltä Poetry In Motion sekä Bradshawin stiffi Fall Away Slam. Bradshaw kyllä vaikutti paljon kiinnostavammalta vielä näihin aikoihin. Mitään muuta spoilaavaa en tahdo kertoa, mutta tuossa oikeastaan kohokohdat.

Yleisö oli mukana myös hyvin ja aloittivatkin yllättäen ei-kehävuorossa olevaan Midianiin kohdistuvat "Midian Sucks"-chantit.
Lopetus oli jokseenkin odotettu, lopun sekoilu oli ihan kivaa katseltavaa.

***- Olen tainnut unohtaa kriittisyyteni joksikin aikaa, mutta kyllä tämä ainakin minut sai innostumaan.

WWF Hardcore Championship:
Hardcore Holly (c) vs. Al Snow

Miehillä oli jotain feudia, mutten päässyt oikein juoneen kiinni. No, en antanut sen pahemmin häiritä, vaan nautin täysin siemauksin ottelun annista.

Ottelu oli yllättävänkin pitkä (

Spoiler: näytä

15 min

) ja painittiin todellakin kaikkialla mm. parkkipaikalla. Loppupuolella kehään asti kuitenkin päästiin ja Superplex pöydän läpi oli erittäin hieno. Plussaa jälleen hyvästä yleisöstä. Jollakin fanilla oli "Wheel Chair Wrestling"-kyltti ja ekat kirjaimet tummennettu, joten varmasti tiedätte mitä firmaa joku random pilkkasi. Sai sekin kyltti muutaman sekunnin tv-aikaa.

**½ Yllätyin positiivisesti ja yleensäkin sytyn tälläiselle HC-painille.

WWF Intercontinental Championship:
The Goodfather (c) vs. Goldust /w Blue Meanie

Ho-train sai kivat reaktiot ja ennen ottelua Goodfather pilkkasikin Goldustia aika nokkelasti.

Itse ottelu taas oli melko lyhyt ja hyvä niin. Molemmat miehet olivat aika tylsiä ja sitten vielä yhtä miestä nöyryytetään koko ottelun ajan paria vastaliikettä lukuunottamatta. Lopun juhlat olivat melko priceless.

**- Arvosana ei tullut pelkästään koko ottelusta, vaan myös kaikista häppeningeistä ennen ja jälkeen ottelun.

Tag Team #1 contendership match:
The New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn) vs. Jeff Jarrett & Owen Hart /w Debra

Voittaja saa Tag Team -mestaruusottelun ensi torstaina käytävään kahden tunnin SmackDowniin. Aluksi Outlawsit villitsivät yleisöä tutuilla DX-jutuilla. Tämä on muuten Owen Hartin uran viimeinen PPV-matsi.

No joo, 10 minuutin joukkueottelu tästä sitten tulikin ja olen kyllä tyytyväinen bookkaukseen. Sekasortoa oli toki välillä, muttei ihan mennyt sillä perinteisellä tag-ottelun kaavalla. Debra oli isoine muotoineen häiriköimässä hyviksiä.

Enpä tästä ottelusta mitään kohokohtia osaa sanoa, mutta kyllä suosittelen.

*** tykkäsin.

Boiler Room Brawl:
Mankind vs. Big Show

Miehillä on ollut feudia 15.2 RAW:sta lähtien, kun Big Show kusetti Mankindilta WWF:n mestaruuden Ladderissa. WrestleMania XV:ssä Mankind voitti Big Shown diskauksella, mutta feudihan ei ollutkaan siinä, vaan nyt onkin luvassa Mankindin erikoisuus: Boiler Room Brawl, jota Mankind ei ole koskaan hävinnyt.

Ottelu oli kaikessa lyhkäisyydessään varsin onnistunut tekele, miehiä paiskottiin suunnilleen jokaiseen Boiler Roomista löytyneeseen esineeseen ja hyvä niin. Tärkeimpänä mainitsen tilanteen, jossa Mankind löi ikkunan Big Shown pään lävitse ja joku siru viilsi sekä Big Shown pään että Mankindin käden auki.

Lopetus oli ihan mielenkiintoinen ja voittajakin oikea. Jopa illan toinen HC-mättö, kyllä minua hellitään.

***+ Painillisesti ei mitään Angle vs. Benoit-tasoa, mutta kyllä tästä erittäin viihdyttävä koitos saatiin.

Single match:
Triple H /w Chyna vs. X-Pac

Triple H käänsi selkänsä X-Pacille Wrestlemania XV:ssä. Siitä johtuu tämäkin ottelu. Tarkemmin en taustaa osaa selitellä.

Jos olen nyt kehunut vuolaasti yleisöä, täytyy sanoa, että ottelun arvosanaa latisti todellakin KUOLLUT yleisö. Satunnaisia kiljahduksia ja yhtä lyhyttä X-Pac-chanttia lukuunottamatta yleisö ei reagoinut edes X-Pacin loistaviin vastaiskuihin.

Painillisesti ottelu oli erittäin hyvä. Vajaan kahdenkymmenen minuutin aikana molemmat saivat hallita tasaisesti. Toki pari tylsää sleeper-kohtaa oli, mutta muuten meno oli vauhdikasta jopa HHH:n puolelta. Tässä olisi painin puolesta parempikin matsi, mutta yleisön hiljaisuuden takia en päässyt huippumatsin tunnelmaan. Kuitenkin illan paras ottelu.

***½

Single match:
The Undertaker /w Paul Bearer vs. Ken Shamrock

Stablesodat oli näihin aikoihin kuumimmillaan. 'Takerin Ministry oli McMahonien Corporationin kanssa sodassa ja ottelu pistettiin pystyyn.

Ottelun kayfabe toimi erittäin hyvin: The Undertaker pelkäsi Shamrockin luovutusliikkeitä ja siksi tarjosi meille erittäin monipuolista liikearsenaalia sidonnoista (mm. Half Boston Crab Shamrockille) perinteisiin heittoihin. Molemmat yrittivät tuhota toistensa voimavaroja, Shamrock 'Takerin voimaa ja 'Taker Shamrockin nopeatempoista mattopainia vääntöineen.

Eittämättä tuo mainitsemani Half Boston Crab kuului yksiin hienoimmista hetkistä, sekä 'Takerin tarjoilema komea Lariat. En aliarvioi Shamrockia, pysyihän hän mainiosti ottelussa mukana. Lopetus oli ihan odotettavissa btw.

Niin, yhteisarvosanaksi annan kuitenkin tälle ottelulle laimean ***+:n, sillä hypetyksestäni huolimatta tuntui, että lukkoja oli liikaa.

***+

WWF Championship (Special Referee: Shane McMahon):
Steve Austin (c) vs. The Rock

Tälle feudille ei kyllä selityksiä tarvittaisi, mutta valaisenpa tietämättömiä vielä. Niin, Austin voitti mestaruuden Wrestlemania XV:stä ja entisenä mestarina The Rock sai uusintaottelun. Ennen Backlashia Rock mm. heitti Austinin jokeen ja piti hautajaiset, mutta Austinhan ei menehtynytkään, vaan teki paluunsa murskaamalla monsteriautolla Rockin auton.

Itse ottelu oli kuin toisinto Wrestlemania XV:n ottelusta enkä tiedä miksen syttynyt, vaikka tämähän oli sitä Attituudia itsessään. Kenties suuri samanlaisuus Mania-ottelun kanssa aiheutti sen.

Alussa hieman painia kehässä, sitten taas mentiin rampille ja lavasteet sai kyytiä. Pään takomista puolin ja toisin pitkin kaikkea mahdollista, kunnes päästiin selostuspöydän ääreen ja se hajosi komeasti Rock Bottomilla. Lopetus oli hyvin odotettavissa ja ennalta-arvattavuus oli yksi häiriötekijä.

Okei, ottelu tarjosi muutaman hauskankin hetken, mm. kun Rock pölli kuvaajan kameran, mutta muuten ei oikein iskenyt. En pahemmin syttynyt Wrestlemania-boutillekaan, tämä saattaa olla jopa huonompikin, mutta annan silti saman arvosanan minkä 'Manian matsillekin.

***½

Lopussa Steph menee limusiinin kyytiin ja kuskiksi paljastuukin Undertaker. Show loppuu siihen.

Enpä tiedä mikä kolmen tähden vimma iski. Katsoin tapahtuman pätkittäin valitettavasti, se saattaa näkyä arvostelussa. Noh, kuitenkin aika keskiverto PPV. Yhtään huonoa ottelua en nähnyt. Jos aiheutan eripuraa, yritän parhaimman mukaan selitellä.