Jäbänkin arvosteluja tosiaan on kiva lukea. Royal Rumble -arvostelusta sen verran, että tuo Bushwhackers vs. Beverly Brothers oli omasta mielestäni aivan yhtä oksettava ottelu kuin sen jälkeinenkin: malliesimerkki siitä, että ottelun pituus ei takaa laatua. Bushwhackersit olivat WWF:ssä täyttä kuraa, Beverly Brothersit tylsyyden esikuvia ja he eivät saaneet tuossa ottelussa yhtään mitään mielenkiintoista aikaan. Tapahtuman opener ja ME olivatkin sitten erittäin hienoja otteluita.
..Ja siten omiin arvosteluihin.

NWO SOULED OUT 1997
The World Ain't Big Enough for the Both of Us
The following pay-per-view has been paid for by New World Order
Tämä jos mikä oli ainutlaatuinen ppv wrestlingin historiassa - monestakin syystä. Suurin syy oli tietenkin sen täysi poikkeavuus WCW:n normaaleista ppv'istä.. Tämä ei nimittäin (storylinessä tietenkin) ollut WCW:n ppv, vaan nWo:n. nWo oli hankkinut itselleen ppv-lähetyksen, johon ei kaivattu WCW:n kehäkuuluttajia, selostajia, tuomareita tai muitakaan työntekijöitä. Ainoastaan valittu pala WCW:n painijoista olivat tervetulleita, kun he painivat nWo:n painijoita vastaan - illan jokainen ottelu oli siis WCW vs. nWo -ottelu. Lisäksi tapahtuman väritys oli hyvin nWo:n mustavalkoispainotteinen: show'n ensinnäkin avasi äärettömän tylsä ja typerä mustavalkoinen video, jossa nWo:n heppulit nauraa röhöttäen siirtyivät kohti areenaa, jossa ppv järjestettiin. Koko videon pointti jäi aikalailla pimentoon. Vaikka videon jälkeen tulikin kuulutus, että saamme nauttia jopa väreistä, oli koko areenan lavastus hyvin mustavalkoispainotteinen. Yksi hieno lisä tapahtumassa oli myös se, että kehäkuuluttajana oli epämääräinen möreä ääni, joka ensinnäkin haukkui WCW:n painijat kuulutuksien aikana ja saattoi kesken ottelun aikana yhtäkkiä möläyttää mm. "Loser"-huudon suunnattuna WCW:n painijalle. Ainiin, WCW:n edustajilla ei myöskään ollut sisääntulomusiikkeja. Jokaisen ottelun tuomarina toimi kukapas muukaan kuin Nick Patrick ja selostajinamme olivat Eric Bischoff ja Ted DiBiase. Erittäin ainutlaatuinen idea tämän nWo-kuvion jatkumoksi. Sen toisen syyn, miksi tämä ppv oli hyvin ainutlaatuinen, kerron viestin lopussa.
Ensimmäinen kappale kertoo ottelun taustan, toinen mielipiteeni ottelusta.
Chris Jericho vs. Masahiro Chono
Koska nWo-tyypit siitä mustavalkoisuudesta niin tykkäsivät, erottelen sitten heidän kuvat tässä ppv'stä mustavalkoisella värillä. Ottelun taustatarina ei kauhean kummoinen ollut: Chris Jericho oli edellisen vuoden debyytistään lähtien paininut WCW:n nimissä nWo:ta vastaan (kohdaten mm. Syxxin ja tuomari Nick Patrickin). Masahiro Chono taas oli nWo:n ensimmäinen maailmanlaajuinen hankinta, kun joulukuussa 1996 Chono hylkäsikin managerinsa Sonny Onoon ja liittyi New World Orderiin. Niinpä WCW-Jericho lähti taistoon nWo-Chonoa vastaan.
Kun katsoo tapahtuman openerin osanottajia, voisi nimien perusteella odottaa tältä vaikka mitä. Niinpä tämä ottelu olikin vähintään lievä pettymys, koska tämä oli "vain" hyvä ottelu. Syitä tuohon voi olla se, ettei ottelu saanut ihan liikaa aikaa (11 minuuttia), ja tietenkin tuomari Patrickin iso rooli ottelun kulussa. Oikein muuta syytä en keksi, koska kumpikin kyllä liikkui ottelussa hyvin ja ottelussa nähtiin jopa pöytäbumppi (vastineena ehkäpä WWF:lle RR-tuomaroinnin löysyydestä)! Ehkä kumpikaan kaksikosta ei vain vaivautunut pistämään kaikkea peliin nWo:n tapahtuman openerissa jättäen suurimmat temput muualle väläytellen "vain" hyviä otteita. Kaikesta kritiikistä huolimatta pitää muistaa, että eivät nämä kaksi huonoa ottelua saa millään aikaan, ja openerin roolinhan tämä hoiti täydellisesti. Tältä vain olisi voinut odottaa jotain tajunnanräjäyttävääkin.
***
Tässä välissä mainittakoon, että jokaisen ottelun välissä pyöritettiin lyhyesti idioottimaista Miss nWo -anglea.. Siitä enemmän ennen ME:tä.
Hugh Morrus w/ Jimmy Hart vs. Big Bubba - Mexican Death Match
Hmm.. en voi olla ihan varma, oliko Dungeon of Doomin (joka oli vuoden 1996 alkuun asti toiminut Hulk Hoganin suurimpana uhkana ja sitten muuttunut lower midcardereiden tunkioksi) Hugh Morrus heel, mutta luulisin näin. Ottelun tarina oli lyhykäisyydessään se, että Big Bubba kuului aikaisemmin Dungeoniin, mutta hyppäsikin nWo:n puolelle ja tästä seurasi sota DoD:n ja Bubban (& nWo:n) välille.
Siinä missä edellinen ottelu petti odotukset, oli tämä jopa pieni yllätys. Tosin ihan vain sen takia, että en odottanut tältä yhtään mitään, ja tämä onnistui jotain jopa tarjoamaan. Kumpikaan (varsinkaan Bubba) ei kehässä mitään huippunimiä ollut. Silti Mexican Death Match (en edes rupea arvailemaan, miksi nämä kaksi painivat tuon nimisessä gimmick-ottelussa) -stipulaation ansiosta tässä pystyttiin käyttämään kättä pidempää, mikä auttoikin paljon. Lopputuloksena oli ihan katsottava brawl (ei pelkkää halailua), vaikka painillinen anti onnetonta olikin. Ottelun ehdottomasti paras kohta oli lopetus: kuinka usein ottelu päättyy siihen, että toinen ajaa vastustajansa päältä moottoripyörällä? THIS IS HARDCORE! Yksi ottelun puolikkaista on jo ihan vain tuolle.
**
Minulla ei ole mitään muistikuvaa, missä välissä joku metallibändi kävi vetämässä nWo:n ylistyskappaleen, mutta se saattoi olla tässä vaiheessa. Esityksestä tuli mieleen ihan jokin sotilaallinen propaganda-esitys kaikkine asuineen ja eleineen. Tosin nWo-propagandaahan koko tämä ppv olikin. Tämä oli kaikessa surkuhupaisuudessaan aika hauska.
Jeff Jarrett vs. Michael Wallstreet
Hitto että face-Jarrett maistui puulle. Oikeasti, miehen look oli yhtä ärsyttävä kuin WWF:n heel-aikoina, mutta silti miestä pushattiin facena. Ainiin, ottelun tarina: Jeff Jarrett oli kieltäytynyt nWo:n tarjoamasta paikasta debytoituaan WCW:ssä edellisenä syksynä, joten siinähän sitä tarinaa kai jo on. Mitään muuta kummempaa syytä Jarrettin ja nWo:n rivijäsen Wallstreetin kohtaamiselle ei tuotu. Ennemminkin ottelussa tunnuttiin rakentelevan Jeff Jarrettin ja Four Horsemenin kuviota (Debra McMichael halusi Jarrettin liittyvän Hevosmiehiin, vaikka muut eivät asiasta innoissaan ollutkaan).
Itse ottelu oli yhtä mitäänsanomaton kuin face-Jarrett itsekin. Se ei tarjonnut mitään viihdyttävää tai mitään, minkä muistaisi huomenna, mutta toisaalta ei nyt ollut millään tavalla kamalakaan. Yksinkertaisesti tämä oli vain malliesimerkki ottelusta, jota ilman ppv olisi taatusti vallan mainiosti pärjännyt. Turha väliottelu.
*½
Scotty Riggs vs. Buff Bagwell
Täytyy heti alkuun tuottaa pettymys kertomalla, että ei se Riggs tässä ottelussa enää ihan noin valloittavalta näyttänyt kuin tuossa kuvassa. En vain jaksanut etsiä/löytänyt mistään parempaakaan kuvamateriaalia miehestä. Marcus Alexander Bagwell ja Scotty Riggs muodostivat aikaisemmin American Males -lower card joukkueen, mutta nWo pilasi monien muiden asioiden ohella myös tämän joukkueen, kun he hankkivat Buffiksi nimensä vaihtaneen Bagwellin riveihinsä. Tästähän sitten tietenkin syntyi feud hajonneen joukkueen jäsenien välillä.
Siinä missä American Malesin aikana Bagwelliakin pushattiin vielä nopeana ja liikkuvaisena atleettina, oli heel-turnin myötä miehen tyyliä ruvettu muuttamaan selvästi kookkaammaksi ja enemmän brawler-tyyppiseksi. Tästä hieno ja hauska esimerkki, kun Nick Patrick avusti Bagwellilta ennen tätä ottelua tämän liiviä pois päältä, mutta ei "meinannut saada" liiviä pois päältä Bagwellin hauisten takia. Itse ottelu oli ihan kiva sen takia, että Bagwell ei ollut vielä tässä vaiheessa ihan hirveästi hidastunut ja tämän joukkueen martyjannetty (Riggs) piti ottelussa hyvää tahtia yllä. Tämä(kään) ottelu ei kyllä millään tavalla muistettavaksi jäänyt tai tarjonnut mitään erityistä painiviihdettä, mutta ihan ok ja paikoitellen vauhdikaskin kahden midcarderin kohtaaminen.
**
Diamond Dallas Page vs. Scott Norton
DDP ei tähän ppv'ssä tultaessa tainnut olla sen enempää face kuin heelkään. Joka tapauksessa ottelun tarina oli se, että nWo oli pitkään yrittänyt saada DDP:n jäsenekseen, mutta Page oli kieltäytynyt kunniasta jatkuvasti, ja niinpä Starrcadessa nWo:n Hall ja Nash aiheuttivat DDP:n tappion US Heavyweight -mestaruusottelussa. Tämänkin jälkeen nWo oli yrittänyt saada DDP:tä jäsenekseen, mutta lopulta tähän otteluun päädyttiin, ja Norton valittiin edustamaan nWo:ta.
Näistä "ihan ok" TV-tason otteluista ei tosiaan ollut todellakaan puutetta tässä tapahtumassa. Samoin kuin Wallstreet vs. Jarrettissa, tuntui ottelu itsessään olevan ihan sivuseikka suuremman kuvion rakentamisessa. Näin ei ppv-otteluissa yleensä pitäisi olla. No, niin DDP kuin Nortonkin olivat ihan hyviä kehässä, joten eipä tässä ottelussa mitään valittamista ollut, mutta jälleen kyllä kaikenlainen painillinen erikoisuus puuttui. Ottelun parasta antia oli lopetus ja varsinkin sen jälkeiset tunnelmat, kun DDP teki lopullisen face-turninsa (tai niin ymmärsin tästä tapahtumasta.. en tiedä sitten miten oikeasti kun seuraavaa ppv'tä en ole nähnyt) saaden huikeat popit.
**
The Outsiders (c) vs. Steiner Brothers - WCW Tag Team Championship
Illan ensimmäinen mestaruusottelu oli sitten SE joukkuemestaruusottelu, jonka olisi pitänyt tapahtua jo Starrcadessa. Kaksi kyseisen hetken WCW:n kovinta joukkuetta, Steiner Brothersit ja Outsidersit, vastakkain.. Ei kai se paljon kovemmaksi voisi mennä. Scott Steiner oli ollut useamman kuukauden loukkaantuneena, joten tätä feudia oli jouduttu lykkäämään ja Outsidersin vastustajaksi oli sen sijaan isketty Faces of Fearia ja Nasty Boysseja. Kyllä tässä vaiheessa WCW todellakin kaipasi Steinereita. No, feudi oli hyvin yksinkertainen tässäkin: WCW:n ykkösjoukkue Steinerit tottakai tahtoi aikaisemmin menettämänsä vyön takaisin pahuuden perikuvilta, nWo:n Outsiderseilta.
Samalla kun siirryttiin mestaruusotteluihin, siirryttin myös selkeästi tasokkaampiin otteluihin. Jotkut ovat kehuneet tätä ottelua enemmänkin, itse ehkä jäin jotenkin tältä 'dream matchilta' toivomaan vieläkin enemmän, mutta kehnohan tämä ei missään tapauksessa siis ollut. Panokset olivat kunnossa ja kun vastakkain on vieläpä kaksi oikein hyvin hommansa osaavaa ja taidokasta joukkuetta, niin viihdyttävää joukkuepainiahan tässä tarjolla odotetusti oli. Ottelun suurin heikkous (joka ehkä korkeammat arvosanat estikin) oli ottelun lopetussekoilu, joka osansa söi mielenkiinnosta. Tämä ottelu ei olisi tarvinnut tämmöistä ylibuukkausta.. Ehkä ensi kerralla sitten vielä tästäkin parempaa.
***
Eddie Guerrero (c) vs. Syxx - Ladder Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Illan toiseen mestaruusotteluun, joka varsinkin paperilla kuulostikin kovalta. Eddie Guerrero oli siis Starrcadessa voittanut (Flairin loukkaantumisesta johtuen) vakantista US Heavyweight -vyöstä järjestetyn turnauksen, kun finaalissa Guerrero päihitti arkivihollisensa DDP:n, kun nWo aiheutti DDP:n tappion. Niinpä nWo kokikin, ettei Eddie oikeasti ollut ansainnut tuota US-mestaruutta, ja itse asiassa nWo:n Syxx jopa varasti tuon vyön Eddieltä, eikä Eddie ollut vyötä Souled Outiin mennessä saanut vielä takaisin. Tapahtumassa se roikkuisi katosta, ja voittaja olisi se, joka lopulta vyön itselleen nappaisi.
Jepulis, tämä oli sitten illan MOTN, mutta ei siltikään mikään unelmaottelu. Eddie Guerrero ja Syxx olivat varsinkin vuonna 1997 aivan huipputerässä ja Ladder Match sopi varsinkin Eddielle (ja miksi ei kai Syxxillekin) kuin nenäpäivä kalenteriin. Se, miksi tämä ei erinomaisten otteluiden joukkoon noussut, johtui tässä tapauksessa suurimmalti osalti ajan puutteesta. 14 minuutissa ei usein tämäntyyppisessä ottelussa päästä etenemään tarpeeksi rauhallisesti ja kunnolla ottelua rakennellen. Siksi ehkä vähän hätäinen fiilis tästä ottelusta jäi, ja lopetus oli aika vaisu myös. Silti näistä haittapuolista huolimatta pitää muistaa, että tässä olivat Eddie ja Syxx tikapuuottelussa ja meno oli sen mukaista: viihdyttävää, nopeaa ja hienoa painia. Kuitenkin vielä enempääkin olisi varmaan ollut mahdollisuuksia.
***½
Ennen Main Eventiä saimme "nauttia" yhdestä suurinta myötähäpeää aiheuttaneesta anglesta, kun pitkin iltaa taustalla pyörinyt Miss nWo -kuvio saatiin päätökseen. nWo oli siis hankkinut jostain tähän show'hun kahdeksan (?) enemmän tai vähemmän kaunista (osa enemmän, osa vähemmän) leidiä, joilta oli sitten illan aikana joku aurinkolasipäinen idiootilta vaikuttava ja kuulostava nWo-juontaja kysellyt jotain todella "tuhmia" kysymyksiä. Ei, en anna esimerkkiä niistä kysymyksistä, joten se kertonee kaiken tarpeellisen kysymyksien tasosta. Kaikkein pahintahan tässä oli, että vielä tässä loppuvaiheessakin "kisaajilta" kysyttiin lisää "tuhmia" kysymyksiä, vaikka ketään ei selvästikään kiinnostanut. Lisäksi koko kysymyksienesittäminen oli vedetty ihan perseelleen, koska taustalla soinut musiikki peitti suuren osan kysymyksistä ja vastauksista (ehkä ihan hyvä asia). Jotain huutoäänestystäkin kai yritettiin (yleisöstä ketään ei kiinnostanut), mutta lopulta sitten ylituomari Eric Bischoff tuli julistamaan ilman mitään perusteita, että kahdeksasta kisaajasta se kaikkein vähiten näyttävä oli voittanut kisan. Neitokainen sai itselleen missinauhan ja kunnian kävellä sisääntulorampilta kehän ympäri ja takaisin. Yleisö oli kuollut. Kun neito oli tehnyt kunniakierroksensa, vetäisi Eric Bischoff tämän.. kielisuudelmaan. Intohimoiseen kielisuudelmaan. Hyi h****tti. Nyt vasta yleisö olikin kuollut. Minä en tiedä, kuka tämän anglekuvion oli suunnitellut, mutta toivon todella, ettei se ollut Bischoff itse. Miten paljon paremmin tämänkin ajan olisi voinut käyttää..
Hollywood Hogan (c) vs. The Giant - WCW World Heavyweight Championship
Laadukkaiden anglejen jälkeen oli tullut sitten illan Main Eventin vuoro. Vielä viime ppv'nhän aikaan The Giant oli osa nWo:ta, mutta paljon oli tuon jälkeen tapahtunut. Ensinnäkin Lex Luger (minulla ei ole muuten hajuakaan, miksi Lex ei esiintynyt tässä ppv'ssä, mutta en valita) päihitti Giantin tuossa ottelussa ja toiseksikin oli nWo:n mielestä Giantin syytä, että Roddy Piper voitti Hoganin Starrcaden Main Eventissä. Tähän kun yhdistettiin se, että Giant alkoi olla kyllästynyt asemaansa nWo:ssa (mm. siihen, ettei hän ollut saanut mestaruusottelua, vaikka oli voittanut siihen oikeuttaneen World War 3 Battle Royalin), oli soppa valmis. Giantista tuli ensimmäinen nWo:sta ulos lentänyt painija, ja kun Jätti oli jonkin sortin face-turnin tehnyt, haastoi hän Hoganin mestaruudesta Souled Outtiin.. Ja tässähän sitä sitten oltiin.
Itse ottelu oli parempi kuin Hog Wildin miesten edellinen kohtaaminen. Itse asiassa tämä oli Hoganin paras 1 vs. 1 -ottelu ppv'ssä sitten mestaruusvoiton. Harmi vain, että nuo kaksi kehua eivät tarkoita muuta kuin, että tämä ylittää *½-arvosanan. Pakko on tässä vaiheessa todeta, että Giant oli oikeasti kehittynyt jo tässä vaiheessa edellisten kuukausien aikana selvästi. Mies liikkui nyt paljon luontevammin kehässä ja esitti myös yllättävän pirteitä otteita paikoitellen. Siltikään tämä ei mitään kummoista ollut: Hogan veti taas tuttuun hitaaseen brawl-tyyliinsä, yleisö oli aika hyvin Giantin puolella.. Ja ei kai tässä kummempaa. Hoganin mestaruudenpuolustukseksi ihan hyvä, mutta ei tämä silti mitenkään hieno ME ollut kun taas vaikkapa verrataan WWF:n vastaavaan. Lisäksi lopetus oli jälleen typerä. Eivät nämä paljon tätä parempaa varmaan pysty.
**
Koska kaikilla muillakin on arvosteluissaan jotain tilpehööriä (tähtiä jne.) minä annan tästä lähtien (katsotaan onko tämä yhtä onnistunut kokeilu kuin Souled Out) tunnustusta jokaisen ppv'n kolmelle parhaalle ja huonoimalle asialle. Ne voivat olla melkein mitä tahansa: juonikuvioita, angleja, otteluita, painijoita jne.
Mitä Souled Outista jäi käteen? Yksi ***½-ottelu, kaksi ***-ottelua ja iso kasa vaisuja ja turhia otteluita sekä liikaa ohjelma-aikaa vieneitä idioottimaisia angleja. En myöskään ollut kovin ihastunut noista edellämainituista pitkin iltaa kuulluista kehäkuuluttajan huutamista "Loser" jne. kommenteista. Tosiaan, se toinen asia, miksi tätä ppv'tä voi pitää ainutlaatuisena on se, että tämä valittiin useaan kertaan vuoden huonoimmaksi ppv'ksi. Minä en ota tuohon väitteeseen vielä kantaa, koska niin paljon on näkemättä. Silti jotain kai ppv'n onnistumisesta kertoo se, että tätä ideaa ei enää koskaan uusittu. Siitä pitääkin nostaa hattua Eric Bischoffille: mies uskalsi kokeilla ja jos ymmärsi kokeilun menneen perseelleen, niin ei hän sitä uudestaan lähtenyt vetämään. Ei tämä ppv silti karmea ollut, sen takasivat kolme hyvää ottelua. Anglet olivat kyllä DUD-laatua, mutta silti jopa ME:kin oli parempi kuin olisi voinut toivoa. Selvästi kyllä kehno, mutta olisi kai tämä kamalampikin voinut olla? Voittaa esim. viime vuoden Uncensoredin.3 parasta
1. Idea. Oikeasti, minä tykkäsin tästä idesta: nWo yritti valloittaa WCW:tä ja hankki suunnitelmansa edistämiseksi oman ppv'nkin. Osa ideoista myös toimi (omat tuomarit, omat selostajat), mutta ehkä tämä nWo-profiili vedettiin liian pitkälle.. Ja oli tässä tosiaan niitä suuria epäonnistumisiakin.
2. Ladder Match. Katsokaa arvostelu, selkeästi illan MOTN.
3. Morrus vs. Bubban lopetus. Pitää vieläkin hypettää.. SE AJOI SEN PÄÄLTÄ MOOTTORIPYÖRÄLLÄ! (Ps. Ei se oikeasti niin hienolta näyttänyt kuin tästä hypetyksestä voi luulla)
3 huonointa
1. Idean toteutus. No, ei se nyt vain oikeasti sitten toiminut. Harmi. Ihan jo vaikka sen takia, että puhtaat face-voitot olivat aika mahdottomia kun tuomari suosi täysin heelejä (ja näin mukana tuli kasa typeriä lopetuksia). Ja muutenkin, ehkä tämä meni sitten kuitenkin yli.
2. Miss nWo. Kaikki tarpeellinen tuli jo kerrottua raportissa. Hirveintä kuraa pitkään aikaan.
3. Face-Jarrett. Argh, ehdottomasti tässä tapahtumassa esiintyneistä painijoista tylsin. En vain saa mitään tuntumaa face-Jarrettista. Hyvin lähellä Jarrettin tylsyyttä kyllä ylsi samassa kuviossa mukana ollut Steve "Mongo" McMichael.
1. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
2. nWo Souled Out - Kehno




























































