Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[nWo-Sting]

Pakko sanoa että mukava että olette kiinnostuneet arvostelemaan IYH tapahtumia. Kysyin joku aika sitten tuolla yleiset kysymykset osiossa että Mitkä IYH tapahtumista kannattaa tsekata tai hankkia vaikka tagged classicina hyllyyn.

sellainen olo näistä on jäänyt että suurimaksi osaksi täyttä kakkaa nämä ovat mutta mukaan mahtuu myös hyviä hetkiä sekä Klassikoksi muodostuneitakin otteluita.

[Coca]

Eihän In Your Houseilla ole mitään muuta yhteistä kuin se, että etuliite kulki niiden mukana perinteenä vuosien ajan. En maksullisuuksista tiedä, mutta olen itse nähnyt ne pelkästään WWF:n väli-PPV:inä.

Voisin itseasiassa tähän viestiin muokkailla lähipäivinä arvostelun tai pari joko vuoden -85 Saturday Night's Main Eventeistä (tai niiden kohokohdista), tai WWF:n vuoden -98 alkuvuoden PPV:istä.

[FlameSnoopy]

Vuorossa on sitten Survivor Series vuosimallia 1996. Isot kiitokset vielä Kenitykselle, joka ohjasi oikeaan paikkaan




WWF Survivor Series 1996

British Bulldog (c) & Owen Hart (c) & The New Rockers /w Clarence Mason vs. Phil LaFon & Doug Furnas & The Godwinns /w Hillbilly Jim
1996 vuoden Survivor Seriesin aloitti perinteinen neljä vastaan neljä eliminaatio ottelu. Molemmilla puolella kahdet joukkueet; mestarit Bulldog & Owen, sekä Jannettyn ja Cassidyn New Rockers vastaan LaFon & Furnas, sekä entiset mestarit Godwinnsit. Ja olipas mainio avaus-PPV:lle; nähtiin hyvää painia, varsinkin kun LaFon & Furnas olivat kehässä. Tämän lisäksi buukkaus oli erinomaista, sekä ehkä hiukan yllättävääkin.
Arvosana: (3,25)
Kesto: 20:41

Mankind vs. The Undertaker Paul Bearer in a Cage match
Valitettavasti tosiaan Buried Aliven main eventtiin ei tätä feudia näköjään voinut lopettaa, vaan tästä piti saada vielä yksi osa, Survivor Seriesin kakkosotteluna. Äh. Ja noiden stipulaatio matsejen jälkeen palattiin taas singles otteluun, meinaan tässä ainoa ekstra osa oli, että Paul Bearer oli tungettu pieneen häkkiin, sekä nostettu yläilmoihin ettei hän voi sekaantua otteluun. Oikein menevää settiä, vaikka tämä neljäsosa olikin jo vähän liikaa tähän feudiin. Muutamia uusia juttuja saatiin kuitenkin tähän, ja tämä pidettiin ihan mukavan pituisena.
Arvosana: (3,00)
Kesto: 14:52

Crush, Jerry Lawler, Goldust & Hunter Hearst Helmsley /w Marlena vs.Marc Mero, The Stalker, Rocky Maivia & Jake Roberts /w Sable
Toinen eliminaatio-ottelu, jossa muunmuassa super vihreä (The) Rocky Maivia teki debyyttinsä. Hänen puolellaan olivat myös "Wildman", sekä "Stalker" Barry Windham, ja myös legenda Jake "The Snake" Roberts. Vastassa olivat sitten heel tiimi, josta kokoonpano onkin tuttu. Spesiaali kommentaattoriksi tähän otteluun tuli Sunny. Tämä taasen ei ollut kovinkaan hyvä. Hidasta brawlia, jossa puolet ottelijoista olivat joko huonoja, tai vaan niin vanhoja, että he eivät toimineet tässä. Ottelun valopilkku oli mielestäni juurikin Rock, joka näytti atleettisuutensa heti WWF:n yleisölle, mutta miinusta sitten surkeasta buukkauksesta, ja hyvin ennalta-arvattavasta, sekä "meh" -lopetuksesta. Pituuttakin löytyi yli kaksikymmentä minuuttia, vaikka tämän olisi voinut pakata melkein kahteentoista.
Arvosana: (1,25)
Kesto: 23:44

Steve Austin vs. Bret Hart for the #1 Contendership of the WWF Championship match
"Stone Cold" Steve Austin on jo pidemmän aikaa haastanut, tauntannut ja haukkunut Bret Harttia, koska hän ei uskaltanut tulla enää takaisin WWF:ään. Mm. Bretin veli Owen oli sanonut, että "Hitman" pelkää WWF:n kovinta luuta; Austinia. Viimein nämä kaksi siis kohtaavat ensi kertaa, eikä tämä kyllä pettänyt ollenkaan. Mainiosti rakennettu matsi alkoi hitaasti, kunnes alkoi pikku hiljaa nostaa kiinnostuksen tasoa keskivaiheilla, ja sen jälkeen saatiinkin uskottavia near falleja. Näiden faktojen lisäksi yleisö oli tulessa mitä pidemmälle mentiin, ja lopetus oli myös yllättävä, samoin kuin voittajakin. Hienosti oli kaikki pikkuasiatkin otettu huomioon, ei niissäkään mitään valitettavaa. Tunnelma ja kehäpsykologia tekivät tästä ottelusta loistavan, ei niinkään erinomainen paini.
Arvosana: (4,25)
Kesto: 28:36

Faarooq, Razor Ramon, Diesel & Vader /w Clarence Mason vs. Savio Vega, Yokozuna, Flash Funk & Jimmy Snuka
Valitettavasti tuon suht eeppisen kaksinkamppailun jälkeen saatiin ei niin hyvältä paperilta näyttävä Survivor Series elimination matsi. Vastakkain heel tiimiin kuuluvat "Nation of Domination" johtaja Faarooq, feikki Razor & Diesel, sekä Vader. Toisella puolella Vega, jättimainen Yoko, "pimp" gimmickillä kehään tullut Flash Funk, joka oli siis 2 Cold Scorpio, sekä Hall of Famer Jimmy "Superfly" Snuka. Spesiaali kommentaattoriksi tuli tähän otteluun Jim Cornette. Olenko muuten ainoa, jonka mielestä tuo feikki juonikuvio ei ollut surkea? No joo, itse ottelu oli hyvä välipala, toimi roolissaan mainiosti tähän isojen matsien väliin, koska tämä oli buukattu nerokkaasti, eikä tämä ollut liian pitkä. Faarooq ja Funk saatiin näyttämään vahvoilta, eikä Vega ja feikitkään näyttäneet huonoilta. Lopetus nyt ei ollut mitenkään kummoinen, mutta ei pudottanut/nostanut arvosanaa mihinkään.
Arvosana: (2,75)
Kesto: 09:48

Sycho Sid vs. Shawn Michaels (c) /w Jose Lothario for the WWF Championship
Sid teki paluunsa kesällä, mutta tekikin comebackinsa yllättäen facena. Hän auttoi myös Shawnia, vaikka heillä olikin ollut pitkä historia takanaan. Sid voitti no #1 contendershipin viime In Your Housessa ottelussa Vaderia vastaan, sekä ansaitsi shotin Survivor Seriessiin. Main event olikin sitten hyvä, vaikka ottelussa olikin Sid toisena osapuolena. Yleisökin oli yllättäen Sidin puolella, kun taas mestari sai sekalaiset reaktiot. Matsi pysyi mielenkiintoisena lähes koko ajan, mutta pitkän taistelun jälkeen saatiin oikea antikliimaksi lopetus, josta puuttui logiikka aivan täysin. Selittäisin muuten tarkemmin, mutta se spoilaisi voittajan, joten jätetäämpä se sikseen. Kaikenkaikkiaan kuitenkin ihan hyvä main event.
Arvosana: (3,00)
Kesto: 20:02

~~

Muutama huippuottelu ja ainostaan yksi alle kahden tähden matsi kertoo missä mennään. Keskiarvo 2.9 on loistava, jopa parempi kuin viime vuoden SSeriesin, joka sekin oli 2.75. Ainoa ppv tällä hetkellä, joka pääsee kolmen tähden liigaan.

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. WWF Survivor Series 1995: 2,75
3. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
4. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
5. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
6. WWF In Your House 11 (1996): 2,25
7. WWF In Your House 10 (1996): 2,25
8. WWF In Your House 7 (1996): 2,25
9. WWF Royal Rumble 1996: 2,25
10. WWF In Your House 9 (1996): 2,00
...
20. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[Kenitys]

FlameSnoopy ottaa minut selvästikin ihan kohta kiinni. Itsellä kun on vasta kohta vuorossa vuotta myöhemmin käyty Survivor Series. Välillä pakko päästää irti upeista Viestinnän jäljillä -tyyppisistä opuksista ja harrastaa luovaa kirjoittamista arvostelemalla vanhoja painitapahtumia!


HALLOWEEN HAVOC 1997

Vuorossa oli siis WCW:n jo perinteeksi muodostonut Halloween Havoc, joka nimensä mukaisesti järjestettiin aina lokakuun lopussa. HH kuului myös näihin WCW:n pienempiin ppv'ihin, jotka oikeastaan vastasivat täysin WWF:n In Your Houseja jo tässä vaiheessa, kun IYH:tkin olivat siirtyneet kolmetuntisiksi. Selostajina Tony, Bobby ja yhden ppv'n tauon jälkeen (ikävä kyllä) paluunsa tekevä Dusty. Onneksi kolmessa ensimmäisessä ottelussa apuna oli myös Mike Tenay.


Yuji Nagata w/ Sonny Onoo vs. Ultimo Dragon
Tämä oli siis edelleen jatkumoa Ultimo Dragonin ja Sonny Onoon jo pitkään kestäneelle feudille. Kaikki alkoi siitä, kun Dragon teki joskus keväällä face-turnin kieltäytyen enää vastaanottamasta kieron ja ilkeän Onoon palveluksia tahtoen sen sijaan voittaa ottelunsa itse ja reilusti. Onoo ei tästä (ja Dragonin menetyksen myötä seuranneista tulojen vähentymisestä) pitänyt ja palkkasikin Psicosisin (ja sittemmin myös La Parkan) talliinsa tehtävänä hoidella Dragon pois WCW:stä. Psicosis ei hommaa saanut hoidetuksi, joten nyt Onoo oli palkannut toisen japanilaisen, Yuji Nagatan tekemään työn kunnolla. Nagata oli selvästi Dragonia kookkaampi (parikymmentä kiloa painavampi) ja olikin jo onnistunut ennen tätä ottelua telomaan yleisönsuosikin olkapään kehnoon kuntoon.

Vaikka Nagata vaikuttikin vastustajaansa nähden todella isokokoiselta, ei hän nyt ollut kuitenkaan kuin hiukan yli 100-kiloinen. Niinpä Nagatakin pystyi liikkumaan varsin nopeasti, ja hän osoitti myös sen tässä ottelussa. Vaikka matsi ei saanut aikaa ihan edes kymmentä minuuttia, oli tämä silti alusta loppuun todella viihdyttävää menoa. Dragon yritti hoidella vastustajansa aina yhtä upeilla ja näyttävillä high flying -liikkeillään ja Nagata puolestaan dominoi hommaa koonsa avulla. Myös psykologiaa käytettiin hyvin hyödyksi ottelun rakentelussa, kun Nagata keskitti iskunsa oletetusti Dragonin olkapäähän. Tätä samaa hyödynnettiin myös hieman yllättävässä ottelun lopetuksessa. Kaikin puolin siis todella toimiva ja viihdyttävä tapa avata show, vaikka olisikin enemmän aikaa ja hieman enemmän myymistä tai muuta rauhallisuutta tarvinnut, että olisi todelliseksi huippuotteluksi noussut. Näissä otteluissa WCW loisti edelleen.
***½ (9:42)


Gedo vs. Chris Jericho
Toinen cruiserweight-tyylinen ottelu putkeen. Tässä oli kuitenkin se ero openeriin nähden, ettei ottelulla ollut varsinaisesti minkäänlaista taustaa. Tämä olikin ylimääräinen ottelu, jota ei WCW ollut mainostanut etukäteen, vaan joka vain lisättiin korttiin. Gedo oli ilmeisesti uusia japanilaisia CW-taitureita, joita WCW oli haalinut rosteriinsa, ja Chris Jericholta puolestaan puuttui tekemistä, joten hänet pistettiin tulokasta vastaan tässä ottelussa. Toki Mike Tenay sitten selitti meille ottelun aikana, kuinka näillä kahdella on ollut kunnon historia Japanin maalla, mutta se ei nyt tähän WCW:ssä nähtyyn otteluun liity mihinkään.

Tämä sai vielä vähemmän aikaa kuin edellinen ottelu ja pakotti kaksikon työskentelemään vieläkin hurjemmalla tahdilla ehtiäkseen saamaan aikaan näyttävän kamppailun, josta yleisökin innostui. Kyllähän nämä kaksi tuossa työssä onnistuivat varsin hyvin, ja itsekin nautin tätä kamppailua katsoessani. Jericho on aina loistava, ja kyllä Gedo aika hyvin vakuutti kovilla iskuillaan ja näyttävillä liikkeillään. Silti ajan puute ja vähän heikohko, pohjustamaton lopetus söivät ottelun arvosanaa. Siltikin, ehdottomasti hyvä ottelu, jollaisia on aina kiva katsoa. Hyvä jatko show'lle siis..
*** (7:18)


Eddie Guerrero (c) vs. Rey Mysterio Jr. - Title vs. Mask Match for the WCW Cruiserweight Championship
..Ja lisää oli tulossa. Illan kolmas ja viimeinen Cruiserweight-ottelu heti kahden hienon kohtaamisen jälkeen. Aikamoinen tapa aloittaa show WCW:ltä, mutta minä en rupea valittamaan. Tämän ottelun laadun nyt voi jo päätellä sen osanottajista ja ottelun panoksista. Eddie Guerrerosta oli siis tullut täysin ylimielinen ja halveksittava heel sairaslomaltaan palattua, ja tilanne vain paheni, kun hän Fall Brawlissa voitti Chris Jerichon CW-mestaruuden. Pian tämän jälkeen hänen ongelmakseen nousi yleisön suuri suosikki, meksikolainen maskipää Rey Mysterio Jr. Eddie ei tätä nuorta Mysteriota voinut sietää yhtään, ja kaksikon feud kehittyikin nopeasti hyvin syväksi. Itseasiassa niin syväksi, että jo Halloween Havociin tultaessa oli Mysterio valmis pistämään personaallisuutensa muodostavan maskin panokseksi, jotta hän saisi mahdollisuuden voittaa CW-vyön pois Eddieltä.

Harvassa ovat ottelut, jotka kestävät alle 15 minuuttia, mutta saavat arvostelussani neljä tähteä. Vaikka aika ei olekaan minulle ollut koskaan ratkaiseva seika arvostellessani otteluita, ongelma on se, ettei alle 15 minuutissa yleensä vain pystytä muodostamaan kokonaisuutena niin toimivaa ottelua, että olisi se todella kova ottelu. Mieleeni tulee lähinnä Jerichon ja Mysterion ottelu viime vuodelta, kun mietin otteluita, jotka ovat sen ****:n saaneet alle vartin ottelulla. No, tässä on toinen. On todellinen harmi, ettei WCW:llä jostain syystä ollut mahdollisuutta antaa edes sitä varttia näiden kahden ottelulle, mutta Eddie ja Rey kyllä hyödynsivät koko vajaan 14 minuuttia niin hyvin kuin voi. Alusta asti loistavaa rakentelua, molemmilta roolinsa täysillä vetämistä (Eddie mm. repi Mysterion päällä olleesta kokovartalomaskista palan pois) ja todella huikeita liikkeitä (kuten Mysterion hypyt ulos, joita en itse ainakaan osaa edes painitermein selittää). Jotkut ovat antaneet tälle vieläkin enemmän tähtiä, mutta minä olen varma, että nämä kaksi olisivat pystyneet vielä parempaan loistavaan painiotteluun enemmällä ajalla. Jotenkin kaikesta huolimatta tämä ei vain tuntunut aivan täydelliseltä ottelulta juuri sen takia, että tämä oli ajallisesti niin vajaa. Siitä huolimatta kyllä tämä oli varmaan parasta, mihin näissä olosuhteissa voi painiottelulla pystyä. Upeaa.
**** (13:51)


Steve McMichael vs. Alex Wright w/ Queen Debra
Ei, Steve McMichael ei ollut enää United States -mestari ja ei, hän ei kohdannut Fall Brawlin Jeff Jarrett vs. Dean Malenko -ottelun voittajaa. Kaikki oli muuttunut aika radikaalisti sen jälkeen, kun Jarrett päättikin jättää kirjoittamatta jatkosopparin WCW:n kanssa ja hyppäsi WWF:ään. Vuoroin vieraissa, saattoivat varmaan monet todeta: Jarretthan oli siis juuri vuosi aikaisemmin loikannut WWF:stä WCW:hen. Tämä sitten murenti McMichaelin ja Jarrettin feudin huipennuksen, joka oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu tähän ppv'hen. Jarrettin poistuminen ruudusta ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei McMichaelin ja tämän vaimon välisiä ongelmia oltaisi jatkettu. Ikävä kyllä. Jarrettin lähdettyä ilmoittikin Debra, että hän aikoi nyt olla pysyvästi omillaan ja oli hankkinut uuden miehenkin, joka pieksisi McMichaelin Halloween Havocissa. Miehen henkilöllisyyttä ei paljastettu ennen kuin Debra ilmestyi tämän kanssa sisääntulorampille ottelua ennen.

Debran uudeksi mieheksi siis paljastui viime kuukaudet varsin vaihtelevissa meiningeissä viettänyt Alex Wright, joka oli tässä ajassa ehtinyt kantaa niin CW- kuin TV-mestaruuttakin ja myös hävitä molemmat pois. Nyt siis Wrightkin oli sekoitettu tähän hyvin vaivaannuttavaan ja turhaan kuvioon. Kaiken huippu oli kuitenkin se, ettei selostajia edes näyttänyt kiinnostavan pennin vertaa se, että Debra ilmestyi juuri Wrightin kanssa paikalle. Sen sijaan kolmikko spekuloi koko ottelun ajan Hollywood Hoganin ja Eric Bischoffin tekemisiä. Hogan ja Bischoff olivat nimittäin ilmoittaneet juuri ennen ottelua, ettei Hogan paini ME:ssä, jos WCW ei pysty takaamaan, että Sting ei saavu paikalle. Tästä Tony ja kumppanit sitten jauhoivat ottelun ensimmäiset viisi minuuttia, ja loppu tässä hommassa oli muuten vain naurettavaa touhua, johon kuului Bill Goldbergin ppv-debyytti! Ottelu itsessään oli hyvin perus McMichael-huttua: epäkiinnostavaa ja väljää peruspainia. Lisäplussaa Wrightille edes yrittämisestä ja roolinsa kunnialla vetämisestä sekä Goldbergin ppv-uran alusta, vaikka se kyllä mahdollisimman onnettomasti toteutettiinkin. Jälkikuvioissa McMichael menetti Super Bowl-sormuksensakin, mikä takasi, että tätä juhlaa saa taatusti nähdä seuraavassa ppv'ssä lisää.
*½ (6:31)


Disco Inferno (c) vs. Jacquelyn - Man vs. Woman Match
Paljon oli taas ehtinyt tapahtua sitten viime ppv'n. Fall Brawlissa TV-mestari oli siis vielä Alex Wright, mutta nyt tuo vyö oli ilmestynyt lähinnä WCW:n yleisenä jobberina toimineen Disco Infernon vyötäisille! En tiedä, miten ihmeessä tässä oli näin käynyt, mutta ei se minua haitannut. Itse jostain syystä markitin Infernoa heti ensimmäisestä näkemästäni tämän ottelusta lähtien. Ooh, ne muuvit! Ja kyllähän Inferno kehässäkin oli ihan viihdyttävä, minkä saattoi todeta esim. vuoden '96 jossain ppv'ssä, kun mies puolivahingossa pääsi ottelemaan CW-vyöstä. Nyt hän kuitenkin otteli jossain vaiheessa mitä ilmeisemmin faceksi kääntynyttä Jacquelynia vastaan. Vuoden päästä tästä Jackie olisi jo perustamassa WWF:hen uutta naisten divisioonaa, mikä lienee mielekkäämpää touhuakin kuin tämä. Nyt hän oli kuitenkin jumissa Infernon kanssa jossain luultavasti todellisessa roskajuonikuviossa, jonka vaiheiden selvittämiseen minulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa. Eli ei, en tiedä tämän ottelun taustoja, eivätkä ne minua pahemmin kiinnostakaan.

Ottelun kulku oli pääasiassa hyvin yksinkertainen: Inferno juoksi karkuun kokoistaan naista, jota vastaan ei kehdannut painia, ja Jacquelyn juoksi perässä. Erittäin viihdyttävää.. Tai sitten ei. Kaikki järkevät painifanit varmaan antaisivat tälle suorituksella jo DUDin, mutta kun ottelun ensimmäiset viisi minuuttia (Ahaa! Tämän takia Eddie vs. Rey kesti siis alle 15 minuuttia! Jes.) oli käytetty juoksenteluun, alkoi tässä oikeasti tapahtua jotain, mikä ei nyt niin kamalaa edes ollut. Inferno veti roolinsa hienosti kiusaten Jacquelynia yksinkertaisilla tempuillaan, kunnes Jackie jyräsi tämän väläyttäen mm. äärimmäisen tyylikkään näköisen DDT:n, joka oikeasti säväytti suuresti tätä katsoessa. Ottelun lopetus oli nyt taas mitä oli, mutta kyllä tämä yhden tähden ihan Infernon ja vaikka sen DDT:n ansiosta saa. Ei kuitenkaan lisää tätä, kiitos.
* (9:39)


Curt Hennig (c) vs. Ric Flair - WCW United States Heavyweight Championship
Pakko rakastaa tuota Flairin ilmettä tuossa kuvassa :D Niin, tämä otteluhan oli nyt sitten viime ppv'n suuren WarGames Main Eventin seuraamuksia. FB:n alkupuolella nWo oli "piessyt Hennigin henkihieveriin" niin, että kaikki luulivat jo, ettei Four Horsemanin uusin jäsen pysty ottelemaan ollenkaan. Hennig kuitenkin saapui kesken ottelun kaikkien yllätykseksi ringsidelle käsi siteessä ja nousi vuorollaan kehään.. jolloin hän sitten riisui siteensä ja alkoi latoa hevosmiehiä turpaan sen minkä ehti! Hennig teki siis todellisen takinkäännön liittyen new World orderiin ja jättäen Hevosmiehet oman onnensa nojaan. Kaikkein pahiten tämä petturuus totta kai korpesi Horsemanin johtajaa Flairia, joka vannoi syvää kostoa Hennigille, joka oli jo ehtinyt Horseman McMichaelilta ppv'eiden välissä voittamaan US-vyönkin.

Tämä ottelu alkoi todella intenssiivisesti ja kiinnostavasti, kun Flair kävi kaikella voimalla Hennigin kimppuun. Itse odotinkin hyvin paljon tältä ottelulta, koska vaikka miesten loisto-ottelusta WWF:ssä oli kulunut muutama vuosi, olivat miehet edelleen helkkarin viihdyttäviä kehässä ja tiesivät kyllä, miten rakentaa toimiva ottelu. Jotenkin kiinnostavan alun jälkeen homma ei kuitenkaan lähtenyt lentoon sille tasolle kuin olin toivonut, ja vaikka kokonaisuutena sainkin nähdä hyvän ja yleisön mukaansatempaavan ottelun, ei tämä ollut parasta Flair vs. Hennigiä. Osittain syy oli suht typerän bookkauksen (erityisesti lopetus kusi), ja ehkä osansa oli sitten silläkin, etteivät kaverukset olleet enää ihan niin huippukunnossa. Jokatapauksessa ehdottomasti hyvä ottelu, mutta parempaa uskaltaisin toivoa olevan luvassa vielä tämän kuvion tiimoilta.
*** (13:57)


Scott Hall w/ Syxx vs. Lex Luger - Special Referee: Larry Zbyszko
Alkuun täytyy mainita, että Hall ei tähän ppv'hen saapuessaan ollut enää joukkuemestari. Outsidersit olivat vihdoin, aivan liian myöhään tosin, hävinneety vyönsä Steiner Brotherseilla jossain Nitrossa näiden ppv'iden välissä. Tähän otteluun Steinerit eivät millään tavalla liity, vaan ottelun taustalla oli viime ppv'n Hall & Savage vs. Luger & DDP -ottelu. Tuossa ottelussahan hyvän alun jälkeen nWo pieksi tuomarit ja loppuaika keskityttiin siihen, kun Hall yritti dumpata Lugerin kahden kehän välissä olevaan alueeseen. Lopulta hommaan puuttui selostajan pöydän takana oleva Larry "No one cares" Zbyzsko, joka auttoi Lugerin voittoon Hallista. Hallille jäi pahat kaunat siis sekä Lugeria että Zbyszkoa kohtaan, ja niinpä täysin loogisesti Larry laitettiin tuomaroimaan tämä ottelu. Perinteisiin kuuluen hän tietenkin vannoi tuomaroivansa ottelun "right down in the midlle". Jeah, jeah.

Tämä oli kyllä nyt niin perus tv-ottelu kuin joku vaan voi olla. Ottelun suurin tähti oli tietenkin Hall, joka karismallaan ja esiintymisellään piti homman sen verran mielenkiintoisena, että tätä jaksoi seurata. Muuten näimme peruspainia, perusZbyszkoa, peruslukkoja, perusSyxxinsekaantumisia jne. Ei tässä mitään kamalan huonoa ollut: vaikka Luger ei tässä vaiheessa uraansa todellakaan mikään kaksinen enää kehässä ollut, ei hänen Hallin tapaisen vastustajan kanssa tarvinnut paljon muuta kuin näyttää vahvalta tekemällä pari normaalia power-liikettään. Harmi vain, ettei Hallistakaan (ainakaan tässä vaiheessa enää) ollut kantamaan Lugeria kummoiseen otteluun, joten lopputuloksena oli kaikin puolin 'ihan ok' ottelu, jonka parhaasta osuudesta oli kiittäminen Hallia ja huonoimmasta lopetuksen täydellistä typeryyttä. Kun nämä kumoavat toiseensa, käteen jää hyvin helposti unohdettava ottelu, jossa oli kiva tunnelma ja joka koitti ärsyttää mahdollisimman vähän.
** (13:02)


Randy Savage w/ Miss Elizabeth vs. Diamond Dallas Page - Las Vegas Sudden Death Match
Las Vegas Sudden Death Match on yhtä kuin Last Man Standing Match. Hieno nimi, pakko antaa kyllä onnittelut WCW:n mielikuvitukselliselle creative -porukalle. Tämän ottelun taustan nyt kaikki edes vähän näitä arvosteluja tai tämän ajan ppv'itä seuranneet jo tietävät, koska tämä oli jatkunut varmaan jostain maalliskuusta asti, eli siitä kun Savage liittyi nWo:hon ja alkoi piinata yleisön suureksi suosikiksi noussutta DDP:tä, joka kaikista nWo:n yrityksistä huolimatta ei ollut liittynyt porukkaan. Sittemin soppaan oli sekoitettu kaikkea henkilökohtaista juttua, kuten DDP:n vaimon Kimberlyn alastonkuvat jne. On helppo ymmärtää, miksi WCW edelleenkin jatkoi tätä feudia, vaikkei tämä juonikuviollisesti ollut paljon mihinkään enää kuukausiin edennyt: tämä feud kun oli ehdottomasti painillisesti ja oikeastaan muutenkin parasta, mitä WCW:llä enää oli tarjota tämän nWo vs. WCW -lipun alla (Steiners vs. Outsiders oli jo kulunut ja Sting vs. Hogan nyt on sitten toki ihan oma tarinansa).

DDP ja Savage olivat jo pari kertaa päässeet painimaan ppv'idenkin ME:ssä (johtuen siitä, että Hogania ei pahemmin vissiin tuo ppv'issä painiminen napannut, puhumattakaan sitten mestaruuden puolustamisesta). Nämä ottelut olivat olleet oikein viihdyttävää katsottavaa, ja tämä ottelu jatkoi samaa linjaa ollen oikeastaan koko feudin tähän mennessä paras ottelu. Olisin ollut täysin valmis antamaan tälle jopa neljä tähteä, ellei koko juttua olisi jälleen pilattu onnettomalla ja tyhjän olotilan jättäneellä lopetuksella. Muuten ottelussa oli nimittäin kaikkea: hyvää psykologiaa, muutama oikeasti näyttävä bumppi, yleisön seassa taistelua, apuvälineiden käyttöä, hyvää myymistä ja onnistunut rakenne. Tiivistettynä siis todella hieno mainstream HC-ottelu - jos sitä lopetusta ei lasketa. No, joka tapauksessa tämä oli jälleen todella viihdyttävää katsottavaa, onneksi..
***½ (18:07)


Hollywood Hogan (c) vs. Roddy Piper - Steel Cage Match
..Koska tämä seuraava ottelu ei sitä sitten todellakaan ollut. Tästä ottelusta ja koko kuviosta voisi sanoa niin paljon, että ehkä juuri siksi sen sanomisen aloittaminen on äärettömän vaikeaa. WCW:ssä tämä feud oli jatkunut jo vuoden (Piper teki vuoden '96 Halloween Havocissa WCW-debyyttinsä käyden Hoganin kimppuun), painimaailmassa yleisesti ties kuinka kauan. Harmittaa edelleen suuresti, ettei WWF jostain syystä ikinä sillä kultaisella '80-luvulla buukannut sitä Big Time Piper vs. Hogan -mestaruusottelua, koska nyt miesten kohtaamisista tulee aina ensimmäisenä mieleen tämä roska. Piper oli kohdannut Hoganin Starrcadessa (voitto, Non Title Match) ja SuperBrawlissa (häviö, mestaruusottelu). Sittemin Piper oli alkanut feudata muun nWo:n kanssa ja noussut syksyllä WCW:n presidentiksi tms, ja nyt mies päätti buukata vielä yhden ottelun Hoganin ja itsensä välille. Kuten kuvista näkyy, uudelleenherätetyn kuvion aikana Piper oli ehtinyt varastaa Hoganin mestaruusvyön. Lisäksi Piper, DDP ja Sting olivat ilmeisesti liittoutuneet jollain tasolla piinaten Hogania pahemman kerran. Kuten jo aikaisemmin tässä arvostelussa mainitsin, ppv'n aikana "oli epäselvää", nähdäänkö ottelua ollenkaan, kun Hogan oli jo paeta paikalta, jos hänelle ei taata, että Sting ei saavu paikalle. Kunpa oltaisiinkin vain peruttu koko roska.

Mutta ei. Kyllä tämä ottelu käytiin. WWF tarjosi siis lokakuussa legendaarisen Hell In A Cellin Michaelsin ja Undertakerin välillä, joten WCW päätti vastata tuleen tulella buukkaamalla Steel Cage -ottelun Piperin ja Hoganin välillä. Joku voi nähdä pienen eron. Koko ottelun surkuhupaisuus kiteytyy jo oikeastaan siihen, että ottelun häkki ei ollut normaali Steel Cage -häkki, vaan jostain syystä WCW:n oli pitänyt rakennella todella huteran näköinen jättiläismäinen Steel Cage -tyylinen häkki (eli ei kattoa, ohuet reunat jne.), joka reunusti kehää HIAC:n tyylisesti. Upeaa. Homma muuttui vain hulvattomammaksi siinä vaiheessa kun tajusin, että ottelun voisi voittaa yksinkertaisesti tiputtautumalla ringsidelle, käskemällä tuomarin avata häkin oven ja astumalla ovesta ulos. Silti koko ottelun aikana tämä temppu nähtiin vain kerran: muuten eläkeläiskaksikko tykkäsi kiipeillä enemmän jättiläiskorkean häkin päälle. Lisäksi sen kerran kun oven avausta käytettiin, koko homma menetti lopullisesti merkityksensä, koska molemmat painijoista pääsivät häkistä ulos, mutta ottelu ei päättynyt :D

Ottelussa riittää niin paljon järkyttäviä typeryyksiä, että pelkään merkkimäärän ylittyvän, mutta yritetään.

- Mitään edes etäisesti painia muistuttavaa tässä ei nähty
- "Hardcore-osuus" aiheutti lähinnä myötähäpeän tunteita
- Ottelu oli buukattu niin idioottimaisesti kuin vain voitu (lopussa paljastui, että yhtäkkiä ottelun voikin voittaa myös selätyksellä jne. vaikka tuomarit olivat olleet vain häkin ulkopuolella)
- Lisäksi koko soppa pilattiin entistä pahemmin sillä, että kehänlaita piti jostain syystä täyttää kymmenillä feikki-Stingeillä, jotka herättivät yleisössä vain "We Want Sting" -chantin.
- Ottelun huippuhetkeksi tarkoitettu spotti (johon kuului Randy Savagen kiipeäminen häkin katolle) olisi varmaan ollut ihan kiva, jos se olisi toteutettu normaalin häkin kanssa. Nyt tuokin spotti oli täysin botchattu ja siksi idioottimaisen näköinen.
- Teemaan sopien ottelun lopetus oli mahdollisimman typerä, ja koko ottelu nyt vain sai näyttämään päämestarina toimivan Hoganin täydeltä pelleltä.

Hienoa mainosta WCW:ltä itselleen. Annan harvoin (monien mielestä varmasti turhankin harvoin) sitä kuuluisaa p**ka-arvosanaa, mutta tämä ottelu ei nyt kyllä ihan oikeasti mitään muuta ansaitse. Tämä muistutti osaltaan hyvin paljon Doomsday Cage Matchia, tämä tavallaan nauratti jo kaikella paskuudellaan, mutta oli silti itkettävän kamala.
DUD (13:37)

WCW osoitti siis jälleen kerran, kuinka kamalalla tavalla ppv'n voi todellisuudessa päättää. Vaikka nykypaini onkin monesti tylsää, se sentään lähes aina pitää jonkinlaista tasoa yllä pääotteluissaan. WCW ei tämmöisistä asioista turhaan huolinut. Siitäkin huolimatta täytyy myöntää, että oli tämä ppv yksi WCW:n vuoden parhaista ja sijoittuu tällä hetkellä top kymppiin kokonaisarvostelussakin. Show'n alku (kolme ensimmäistä ottelua) oli nimittäin todella hienoa katsottavaa, ja tämän lisäksi tarjolla oli todella kova Last.. Las Vegas jne. -ottelu ja myös hyvä Hennigin ja Flairin kamppailu. Välissä oli pientä kuraa ja loppu oli kamala, mutta siitä huolimatta tästä jäi ihan hyvä maku suuhun.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF One Night Only - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WWF SummerSlam - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. ECW Hardcore Heaven - Ok
10. WCW Halloween Havoc
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WCW Slamboree - Ok
13. WCW Uncensored - Ok
14. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
15. WCW SuperBrawl VII - Ok
16. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
17. WCW Spring Stampede - Ok
18. WCW Road Wild - Ok
19. WWF Badd Blood: In Your House 18 - Ok
20. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
21. WWF King of the Ring - Kehno
22. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
23. nWo Souled Out - Kehno

Seuraavana vuorossa se Survivor Series '97

[FlameSnoopy]

FlameSnoopy ottaa minut selvästikin ihan kohta kiinni. Itsellä kun on vasta kohta vuorossa vuotta myöhemmin käyty Survivor Series. Välillä pakko päästää irti upeista Viestinnän jäljillä -tyyppisistä opuksista ja harrastaa luovaa kirjoittamista arvostelemalla vanhoja painitapahtumia!

Niinhän se näyttää. Hiljalleen tästä saadaan vuosi 1996 pakettiin, mutta tarkoitus olisi varmaan myös tarkastella kaikki ECW:n PPV't. Tämän kaiken lisäksi myös Attitude Eran alkuvuosien Raw Is Warit ovat katsottavissa. Nyt kuitenkin In Your House 12:n pariin;

--





WWF In Your House 12: It's Time



Leif Cassidy vs. Flash Funk
Vuoden viimeisen In Your Housen avasi kaksi hyvin aliarvostettua painijaa, kun Al Snow (Leif Cassidy) ja Too Cold Scorpio (Flash Funk) taistelivat openerissa. Cassidyllä oli mennyt hermot tag teamissa olemiseen Marty Jannettyn kanssa, joten hän ei ollut myöskään innoissaan kun jonkinlaisella pimp -gimmickillä varustettu Funk tuli tanssimaan kehään ja sen laidalle. Kun laitetaan nämä kaksi vastakkain, tulee tietysti lopputulokseksi mainio ottelu. Melkein koko kymmenminuuttisen ajan täyttä tykitystä näyttävillä liikkeillä ja nopeatempoisella painilla. Täydellinen avaus mille tahansa tapahtumalle.
Arvosana: (3,25)
Kesto: 10:34

Diesel & Razor Ramon vs. British Bulldog & Owen Hart (c) /w Clarence Mason
En ole varma, onko mestareiden joukkue nyt virallisesti pahiksien, vaiko hyviksien puolella, ja vasta nyt muuten älysin, että feikki-Diesel on Kane. Hän oli siis saanut järkyttävän huonon hammaslääkäri gimmickin jatkoksi copycat hahmon. Historiaa oli sen verran, että feikit hyökkäsivät Superstarsissa mestareiden kimppuun. Suurempi tarina oli kuitenkin British Bulldogin ja Steve Austinin kanssa, jotka olivat aloittaneet jonkinlaisen feudin. "Stone Cold" teki myös visiittiä, samoin kuin kaksi meksikolaisen AAA promootion kaveria. Itse ottelu oli hyvinkin perussettiä; ei mitään muistettavaa, mutta ei oikeastaan mitään oikeasti surkeaakaan.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 10:45

Marc Mero /w Sable vs. Hunter Hearst Helmsley (c) for the WWF Intercontinental Championship
Miesten feudi alkoi WrestleManiassa, jossa Mero tuli sankarillisesti puolustamaan yhtä HHH:n naikkosista; Sablea. He kohtasivat In Your House kasissa surkeassa ottelussa, jonka jälkeen Triple H haudattiin muutamaksi kuukaudeksi, samoin kun tämä feudi. Sitä kuitenkin jatkettiin, kun HHH:n pushiakin, kun HHH: yhdessä Mr. Perfectin kanssa kusettivat "Wildmanilta" Intercontinental -mestaruuden. Nyt heille oli järjestetty matsi, jossa he voisivat kumota tuon edellisen kohtaamisen kauheuden. Tämä olikin rutkasti parempi, ensinnäkin sen takia, että tämä ei ollut mitään tylsää dominointia, tai hinkkausta. Kaksi miestä, jotka kayfabessa vihasivat toisiaan, laitettiin tekemään kaikkensa. Näiden lisäksi HHH oli roolissaan aivan huikea, ja Hebnerkin osasi olla ärsyttämättä. Miinusta kuitenkin aika typerästä lopetuksesta. Tippuupi siihen kahden ja puolen, sekä kahden ja kolmasosan väliin.
Arvosana: (2,75)
Kesto: 14:03

The Executioner /w Paul Bearer vs. The Undertaker in a Armageddon Rules match
Paul Bearer petti Takerin boiler room brawlin päätteksi Mankidia vastaan. He kaksi jatkoivat feudia, ja Bearer toi Takerin tuhoamiseksi eeppisen Teloittajan. Tämän lisäksi Executioner, oikealta nimeltään Terry Gordy, pelasti managerinsa myös Survivor Serieksen päätteeksi tuolta monsterilta. Feudi jatkui, joten meidät siunattiin tällä Texas Death Match -sääntöjen ottelulla tähän PPV:hen. Valitettavasti tämä kuvio, ja koko Teloittaja hahmo oli koko WWF:n vuoden suurimpia floppeja. Samoin kuin tämä Armageddon -ottelu; hyvin naurettava Executioner, joka ei ainakaan vuonna 1996 ollut yhtään paini kunnossa, antiklimaattinen feud, huonosti buukattu matsi, jossa Taker lähinnä moppasi vastustajallaan lattiaa, ja kaikenlisäksi matsityypistäkään ei otettu mitään irti, sekä Mankindin sekaantumiset olivat aivan turhia. Tämä oli kyllä aikalailla DUD:in arvoinen.
Arvosana: DUD
Kesto: 11:31

Bret Hart vs. Sycho Sid (c) for the WWF Championship
Survivor Series 1996:n päätteksi Sid kruunattiin WWF:n mestariksi ensi kertaa, kun hän voitti jännittävien vaiheiden jälkeen Shawn Michaelsin main eventissä. Samassa tapahtumassa "Hitman" teki PPV:n paluunsa, voittaen "Stone Coldin" mainiossa kohtaamisessa. Tuon ottelun lopetuksen takia voitanee odottaa, että Sid oli pahis, vaikka saikin aika sekavaiset reaktiot. Entinen mestarimme myös saapui erikois colour kommentaattoriksi, eikä pystynyt lopettamaan puhumista millään. Itse ottelu oli hyvinkin laimea, ja siinä rakennettiinkin vain kahta feudia eteenpäin. Sidkään ei esiintynyt edukseen yhtä hyvin kuin Survivor Seriesissä, ja Bretkään ei saanut revittyä hänestä mitään erikoista irti. Näistä seurasikin sitten perusottelu kaikessa sanan merkityksessä, mutta jäi kyllä hiukan mielenkiinnolla odottamaan mitä tästä nyt saadaan Road To WrestleManian aikana.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 17:03

~~

Jäätävän hyvän Seriessin jälkeen palattiinkin aikalailla normirytmiin tällä väli-PPV:llä. Nähtiin todella hyvä opener, hyvä IC titteli ottelu, sekä kaksi perusmatsia, ja yksi surkuhupaisa "mättö", joka luultavasti päätti feudin. Keskiarvoksi tuli pyöreä kaksi, juuri sopivasti tuohon IYH2:sen eteen, mutta Slamin taakse.

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. WWF Survivor Series 1995: 2,75
3. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
4. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
5. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
6. WWF In Your House 11 (1996): 2,25
7. WWF In Your House 10 (1996): 2,25
8. WWF In Your House 7 (1996): 2,25
9. WWF Royal Rumble 1996: 2,25
10. WWF In Your House 9 (1996): 2,00
11. WWF In Your House 6 (1996): 2,00
12. WWF SummerSlam 1996: 2,00
13. WWF In Your House 12 (1996): 2,00
14. WWF In Your House 2 (1995): 2,00
..
22. WWF King of the Ring 1995: 1,00

Samaan syssyyn voisi oikeastaan postata tuon vuosittaisen palkinnonjaon.


WWF Yearly Awards 1996:

Ruskea kategoria

Vuoden huonoin gimmick:
1995 - Henry Godwinn - Sikafarmari

The Executioner - Teloittaja
Viime vuonnakin tämän palkinnon veti kotiin siis Henry Godwinn sikafarmari gimmickillään, ja vaikka täksi vuodeksi soppaan oli liittyneet myös tag team partneri Phineas Godwinn, sekä manageri Hillbilly Jim, eivät he voi voittaa Executioneria. Ei voisi olla enempää väärällä vuosikymmenellä kuin tämä kaveri juuri tässä, eikä se ainakaan auttanut asiaa, että hän ei ollut vuonna 1996 painikunnossakaan.


Vuoden ärsyttävin hahmo:
1995 - The Roadie

The Godwinns
The Roadie tosiaan katosi WWF:ästä, eikä onneksi ilmestynyt ollenkaan vuoden 1996 puolella, joten tälle oli vähemmän ottajia. Tämän palkinnon voikin jakaa The Godwinns poppoolle yksimielisellä päätöksellä, koska kaksi tylsää brawleria, huonot gimmickit, sekä joku mitäänsanomaton manageri yhdistettynä jonkun soossin heittelemiseen oli hyvin ärsyttävää. Viime vuonna se meni vielä jotenkuten, mutta nyt alkoi jo tuntumaan ärsyttävältä aina kun he pomppasivat ruutuun.



Kultainen kategoria(?)

Vuoden juonikuvio:
1995 - Shawn Michaels vs. Diesel

Mankind vs. Undertaker
Viime vuonna "taistelu" tästä pokaalista oli kovempaa, kun mikään feudi ei oikein tahtonut astua esiin. Kaivattu rematchikin (josta en itse ollut tietoinen) nähtiin tuosta Michaels vs. Dieselistä vasta tämän vuoden puolella. 1996 olikin lähinnä WWF:än puolelta Mankind vs. Takerin juhlaa, koska tämä feudi vaan loisti kaikkine käänteineen ja segmentteineen yli muiden. Tämä kaksikko ei saanut mitään tylsää aikaiseksi, vaan tavara oli tosiaan lähes kultaa.

Paras tapahtuma:
1995 - WWF Survivor Series

WWF Survivor Series
Kuten myös vuonna 1995, Survivor Series pokkasi tämän palkinnon kotiin aikamoisella clean sweepillä; .75 tähden marginaalilla seuraavaan vuoden 96 PPV:hen Series oli erinomainen, mutta tämän lisäksi se vielä paransi vuoden 95 vastaavasta .25 erolla. Tapahtumassa nähtiin mm. Austin vs. Bret osa yksi, Mankindin ja Takerin feudin päättäjä, kaksi mainiota SurSer eliminaatio ottelua, sekä hyvin onnistunut main event.


Paras gimmick:
1995 - Bob Backlund - Angry Old Man

Mankind - Weirdo
Viime vuonna Backlund vei tämän puhtaasti, mutta tänä vuonna olikin enemmän vaihtoehtoja; mm. Goldust alkuvuodesta oli hyvinkin näkyvillä, mutta hän alkoi sitten olemaan vähemmän ja vähemmän tärkeä mitä pidemmälle vuotta kuljettiin. WrestleManiassa debyytin tehnyt Mankind siis vie tämän mahtavalla hullu-sekopää gimmickillään. Erinomaisia promoja, hyviä eleitä ja mielenkiintoisia matseja, tämä on ehdottomasti vuoden gimmick, sekä yksi omista suosikeistani muutenkin.


Paras joukkue:
1995 - Allied Powers (British Bulldog & Lex Luger)

-

Tämä tuntuu vähän köyhältä tavalta jättää tämä palkinto tänä vuonna tyhjäksi, mutta tähän ei yksinkertaisesti ollut mitään sopivia kandidaatteja. Vaihtoehdoista New Rockers, Godwinns, Gunns ja Bodydonnas, sekä uusimmasta tiimistä Bulldog & Owen, joka ei muutenkaan ollut niin hyvä tiimi, ei saa tälle palkinnolle kunnioitettavaa voittajaa.


Vuoden viihdyttävin:
1995 - Shawn Michaels

Mankind
Vuoden 1995 pokaalin pyyhkäisi Michaels yksimielisellä päätöksellä, mutta vaikka hän oli tähänkin ehdolla, ei hän mielestäni loistanut yhtä paljon kuin viime vuonna. Kuten jo tuossa parhaan gimmickin kohdalla sanoin, Mankind on tykittänyt täydellä teholla hyvillä promoilla, eleillä ja kiintoisilla kuvioilla, sekä matseilla.


Vuoden matsi:
1995 - WWF SummerSlam - Michaels vs. Razor Ramon

WWF In Your House 10 - Shawn Michaels vs. Mankind
Ehkä hiukan yllättäen vuoden ottelu ei ollut Maniasta, ei Rumblesta, eikä kesän tai syksyn kovimmista tapahtumista, vaan väli-PPV:stä, IYH 10:stä. Myöskään Mankind ja 4.75 tähden ottelu eivät ole usein samassa lauseessa, mutta näin vaan pääsi käymään. Jännittävä ottelu maustettuna melkein puolella tunnilla aikaa, niin kyllähän siitä hyvä tulee!


Vuoden Painija:
1995 - Shawn Michaels

Shawn Michaels (2)
"The Heartbreak Kid" toisti viime vuotisen temppunsa, sekä putsasi pankin tänäkin vuonna tyylikkäästi. Tyylikkäällä tarkoin sitä faktaa, että tähän ei tälle vuodelle ollut ketään muuta ehdokasta, kun Bret Hartkin oli poissa puolet vuodesta. Shawn Michaels oli myös WWF:n sielu, mies joka oli oikeastaan ainoa syy minkä takia WWF pystyi edes jotenkuten taistelemaan WCW:tä ja nWo:ia vastaan, sekä omalla panoksellaan tarjosi kuukausittain hyvälaatuisia main eventtejä. Tämä kaikki, vaikka mestaruuskausi olikin aika mitäänsanomaton.

[FlameSnoopy]

WWF Royal Rumble 1997


Goldust /w Marlena vs. Hunter Hearst Helmsley (c) for the WWF Intercontinental championship
Goldust oli tosiaan tehnyt face-turninsa viime vuoden puolella, kun Jerry Lawler kyseenalaisti Kultapölyn seksuaalista suuntautumista. Hän vastasi kunkulle kovalla oikealla, sekä teki näin käännöksen hyvikseksi. Tarina ottelussa oli se, että Helmsley yritti havitella Goldustin manageria, Marlenaa. Tietenkään friikki ei tästä pitänyt, joten heidän välilleen järjestettiin ottelu. Opener ei ollut oikeastaan kovin kummoinen; vaikkakin tämä kesti yli vartin, siitä ei jäänyt oikein mitään muistettavaa mieleen. Vähän enemmän "hardcore" menoa nähtiin, mutta sekään ei ollut mitenkään erikoista. Perusottelu.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 16:50

Faarooq /w Nation of Domination vs. Ahmed Johnson
Sen aikainen Intercontinental champion Ahmed Johnson saatettiin sairaslomalle Faarooqin ansiosta. Kesken kaiken Faarooqin gimmick muuttui naurettavasta gladiaattorista Nation of Dominationin johtaksi. NoD oli siis massiivinen heel rotustable. Itse kuvio ja toteutus eivät olleet kummoisia, eikä tämä matsikaan. Aika tylsää menoa, jossa ei nähty kuin muutamat liikkeet. Onneksi tämä ei ollut kuudesosa tuntia pidempi.
Arvosana: (1,5)
Kesto: 08:48

Vader vs. The Undertaker
Valitettavasti mies nimeltä Vader oli hävittänyt kaiken momentuminsa, kun Shawn Michaels kieltäytyi tiputtamasta vyötä hänelle SummerSlamissa. Vähin äänin hän tippui main eventistä, ja ilmestyi ainoastaan kahdessa vuoden 96 PPV:eistä SumSlamin jälkeen, ja niissäkin hyvin vähäpätöisissä matseissa. Myöskin Taker oli menettänyt osan momentumistaan surkean Executioner feudin aikana. Ilmeisesti tälle ei ollut mitään tarinaa, mutta selvästikin jommalle kummalle yritettiin saada vähän momentumia voiton avulla. Tämäkään ottelu ei ollut mitenkään kummallinen; hidasta brawlia, jossa kuitenkin nähtiin välillä muutamia kiinnostavia kohtia. En tiedä miten tässä pitäisi reagoida myös Paul Beareriin, joka tuli häiritsemään ottelua. Vähän laimea, samoin kuin lopetus, ja samalla koko ottelukin.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 13:19

Fuerza Guerrera, Heavy Metal & Jerry Estrada vs. Perry Aguayo, El Canek & Hector Garza
Seuraavaksi saatiinkin aika erikoinen matsi, vähintään sen takia, että amerikkalaiset eivät tunteneet oikeastaan ketään näistä; ei edes overeita Fuerza Guerreraa, legenda Perry Aguayoa tai El Canekkia. Nämä painijat olivat siis meksikolaisesta AAA promootiosta, ja itse olen suuri lucha libren fani, joka on mielestäni parasta painia mitä showpaini tarjoaa. Matsi oli ihan menevää settiä, selvästikin tapahtuman paras ottelu tähän mennessä, vaikka tämä olikin aikamoinen yleisöntappaja. Muutamia lentäviä muuveja ja vähän ketjupainia. Potentiaalia olisi ollut parempaakin, mutta oli ihan miellyttävä näinkin.
Arvosana: (2,25)
Kesto: 10:56

WWF Royal Rumble Match
Vuorossa olikin sitten perinteinen, 30 -miehen Royal Rumble -ottelu, jota ei ollut laitettu tänä vuonna main eventiksi, koska vuorossa oli vielä WWF:n mestaruusottelu. Ottelu oli rakennettu suureksi osin yhden miehen, "Stone Cold" Steve Austinin ympärille. Kuten J.R. jo yhdessä vaiheessa sanoikin, "The real story of this Royal Rumble thus far, is "Stone Cold" Steve Austin." Tämän lisäksi tässä ei ollut yhtä paljon turhia säkkejä kuin kahtena viime vuonna, vaan ne oli korvattu suht kiinnostavilla meksikolaisilla AAA -promootiosta. Myöskin lopetus oli hyvin nerokas, toteutus onnistui täydellisesti, sekä sopi muutenkin ottaen kaiken huomioon. Siitä ehdottomasti plussaa.
Arvosana: (3,25)
Kesto: 50:29

Shawn Michaels /w Jose Lothario vs. Sycho Sid for the WWF Championship
Tosiaan Rumblen jälkeen saadaan vielä yksi matsi; uusintaottelu Survivor Serieksen main eventistä, jossa Sycho Sid voitti Heartbreak Kidiltä WWF:n mestaruuden kyseenalaisilla keinoilla, samaan aikaan viimeistellessään heel turniaan. Viime IYH:sessa Sid myös tönäisi entistä ystäväänsä, jonka kanssa hänellä oli pitempikin historia, mm. ollessa hänen bodyguardinsa. Ehkä WWF myös varmisteli, kun tapahtuma pidettiin Shawnin kotikaupungissa, ettei hän saisi samantapaista vastaanottoa kuin Madison Square Gardenin yleisöltä. Tämä ei kyllä pettänyt, ja oli ehkä hieman yllättäen yhtä hyvä kuin se Survivor Seriesin main event. Suurin osa on kiitosta mahtavan buukkauksen, sekä yleisön. Kaikki myöskin vaikutti loogiselta, eikä mikään ollut turhaa.
Arvosana: (3,00)
Kesto: 13:49

~~

Nyt on projektini kolmas Royal Rumble paketissa, ja se oli oikein menevä event. Rumblen & mestaruusmatsin tupla-ME olivat hyviä, eikä undercardkaan ollut ihan paskaa. Tarpeeksi oudosti tämä saa juurikin saman arvosanan, kuin aikaisemmat kaksi Rumblea (2,25), koska matsien keski-arvoksi tuli 2,29. Tapahtuma pääseekin juuri sopivasti Rumble 96:sen ja IYH 7:n eteen taulukossa. Ensi kerralla onkin sitten taas In Your Housen aika.

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. WWF Survivor Series 1995: 2,75
3. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
4. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
5. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
6. WWF In Your House 11 (1996): 2,25
7. WWF In Your House 10 (1996): 2,25
8. WWF Royal Rumble 1997: 2,25
9. WWF In Your House 7 (1996): 2,25
10. WWF Royal Rumble 1996: 2,25
...
23. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[FlameSnoopy]

WWF In Your House 13: The Final Four


Leif Cassidy vs. Marc Mero /w Sable
In Your Housen avasikin filleropener, joka käy itselleni aina mainiosti. Cassidyn ja Meron matsi ei ollut kuitenkaan läheskään niin hyvä kuin potentiaalia olisi. Vauhdikkaan, lennokkaan avauksen sijaan saatiin mattopainia, jota kestikin melkein koko tämän kymmenminuuttisen ajan. Toisin kuten esim. Flash Funk vs. Cassidy ottelussa, Cassidy ei tehnyt mitään suurten riskien liikkeitä, eikä Merokaan päässyt tekemään kuin muutamat muuvit. Silti ihan ok opener.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 09:30

Flash Funk, Bart Gunn & Goldust /w Marlena vs. Faarooq, Crush & Savio Vega
Super babyface Vega oli tehnyt siis turninsa, ja liittynyt Faarooqin Nation of Domination -ryhmään. Tämän lisäksi Goldust ja Crush taistelivat yhdessä Rawissa, jossa Vega iski jonkunlaisen spinning heel kickin 'Dustin takaraivoon, ja auttoi Crushin voittoon. D'Lo Brownkin näkyi olevan NoDin miehistössä, tosin ei tässä ottelussa. Niin, ja Bart Gunn oli tietysti tehnyt face turnin vähän aikaa sitten. Tämä oli aika perusottelu, jossa NoD yrittivät dominoida hyvisten ryhmää. Samalla Flash Funk esitteli näyttäviä lentäviä liikkeitä, joka piti tätä mielenkiintoisena, vaikka olihan tämä hyvin lyhyt. Kuitenkin saatiin hyvin rakennettua NoDia eteenpäin.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 06:42

Hunter Hearst Helmsley vs. Rocky Maivia (c) for the WWF Intercontinental championship
Tarinaa tälle Intercontinental mestaruusottelulle oli sen verran, että silloinen mestari Helmsley laittoi tittelinsä peliin normi-Rawissa keltanokka Maiviaa vastaan, luullen, että se tulisi olemaan helppo mestaruuspuolustus. Kaikkien yllätykseksi Rocky kuitenkin roll-uppasi hänet, sekä meni voittamaan IC tittelin. Helmsley sai rematchinsä, joka olikin oikein hyvä matsi. Nähtiin mukavaa brawlia, joka jopa kiinnosti osittain yleisöäkin. Valitettavasti lopetus oli arvattava, sekä huono muuten kelpo kohtaamiselle. Pikku hiljaa alkoi faneillakin mennä hermot Rockyyn, ja hänen pushiinsa.
Arvosana: (2,75)
Kesto: 12:30

Phil LaFon & Doug Furnas vs. British Bulldog & Owen Hart (c) /w Clarence Mason for the WWF Tag Team championships
Seuraavaksi vuorossa olikin semi-main event, jossa haastajat LaFon & Furnas kohtaavat hallitsevat tag team mestarit. Historiaa oli ainoastaan yhden kohtaamisen verran, kun LaFon & Furnas voittivat Survivor Series eliminaatio ottelun, selättäen tag mestarit. Samalla Bulldogin & Owenin välit olivat alkaneet rakoilla, kun esim. Rumble -ottelussa Owen vahingossa eliminoi lankonsa. Erinomaista joukkuepainia, taidokasta painia, sekä atleettisia liikkeitä. Tämän lisäksi matsi pysyi viihdyttävänä koko kuudeosa tunnin verran, muunmuassa Owenin & Bulldogin "riitojen" takia. Jälkimainingitkin olivat mainiot, sekä jättivät mielenkiinnolla odottamaan tulevaa. Kokonaisuutena siis onnistunut välipala ennen SUURTA main eventtiä.
Arvosana: (3,25)
Kesto: 10:30

Vader /w Paul Bearer vs. Steve Austin vs. The Undertaker vs. Bret Hart in a Final Four match, for the WWF Championship
Main eventtinä oli siis massiivinen, neljän miehen "Final Four" -ottelu. Jos ette pysy kärryillä, niin Shawn Michaels voitti WWF:n mestaruuden Royal Rumblessa, mutta vacatoikin sen Rawissa, pitäen tunteellisen "I lost my smile" -promonsa. Tämän takia WWF:n presidentti Gorilla Moonsoon järjesti tämän Final Four ottelun; kaikki neljä aloittavat kehässä, ei diskauksia tai countoutteja. Eliminaatio voi tapahtua, kun painija heitetään yli ylimmän narun, selättämällä, tai luovutuksella. Viimeinen mies, joka seisoo kehässä voittaa WWF:n mestaruuden, sekä kohtaa Sycho Sidin (joka saa "rematchinsa") seuraavassa Raw:ssa. Tähän matsiin pääsivät Rumblen viimeiset painijat; kun tuomarit olivat kiireisiä, Bret heitti Austinin yli narujen, joka kuitenkin hyppäsi takaisin kehään, eliminoi Vaderin ja Takerin, sekä Bretin, joka luuli voittaneensa. Koska tuomarit eivät nähneet, että "Stone Coldin" jalat koskivat maata, he kruunasivat hänet 1997:n Rumblen voittajaksi.

Itse main event sitten? Se oli todella hyvä. Suurimmaksi osaksi sen takia, että tässä saatiin oikeastaan tuplasti äksöniä, kun mukana oli neljä miestä. Yllättäen tässä ei tullut mitään suuria "lepotaukoja", kuten kolminotteluissa, vaan tässä oli lähes poikkeuksetta aina kaksi 1 vs 1 -tilannetta meneillään. Tämän lisäksi alku oli sähköinen, kuten yleisökin, mutta matsi alkoi hiipumaan loppua kohden, joka oli hiukan pettymys. Jos alun menolla oltaisiin jatkettu, neljä tähteä olisi ollut varma tilanne. Kuitenkin erittäin hyvä main event, joka ei kuluttanut paukkuja mm. WrestleManiasta, tai yksittäisistä feudeista. Toimi tarkoituksessaan siis täydellisesti.
Arvosana: (3,5)
Kesto: 24:05

~~

Ei yhtään alle kahden tähden ottelua, kolme lähemmäs kolmen tähden ottelua. Plus, erittäin hyvin hypetetty olo WrestleManiaa varten. Siinä tämän tapahtuman saldo, ja voin hyvillä mielin sanoa, että tämä event onnistui tarkoituksessaan lähes täydellisesti. Saatiin NoD näyttämään hyvältä, Bulldog & Owen storyline sai lisää potkua, sekä mestaruuskuviot näyttivät mielenkiintoiselta (tosin eivät enää kolme päivää tämän tapahtuman jälkeen). Tämä kaikki, tuhlaamatta yhtäkään oikeasti "arvokasta" matsia. Matsien keski-arvoksi tuli huikeat 2.7, jolla hypätäänkin ykkösellä sitten kakkospaikalle all-time rankingeissä, SurSer 95'sen eteen.

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
3. WWF Survivor Series 1995: 2,75
4. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
5. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
6. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
7. WWF In Your House 11 (1996): 2,25
8. WWF In Your House 10 (1996): 2,25
9. WWF Royal Rumble 1997: 2,25
..
24. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[FlameSnoopy]

WWF WrestleMania 13


The Godwinns /w Hillbilly Jim vs. The Headbangers (Mosh & Trash) vs. Phil LaFon & Doug Furnas vs. New Blackjacks (Bradshaw & Windham) for the no #1 contendership for the WWF Tag Team championships
WrestleMania kolmentoista avasi tämä huikealta kuullostava neljän tiimin eliminaatio ottelu, panoksena number one contendership.. Rawiin. 'Maniassa taistellaan tittelishotista Rawiin. Buukkaus oli aivan hirveää; parhaimmat tiimit eliminoitiin ensin, jotta jäljelle jäisi hevibändin ja sikafarmarien eeppinen yhteenotto. Samalla matsista katosi kaikki järki, sekä kehäpsykologia. Surkea avaus kolmannelletoista 'Manialle.
Arvosana: (1,00)
Kesto: 10:39

The Sultan /w The Iron Sheik & Bob Backlund vs. Rocky Maivia (c) for the WWF Intercontinental championship
Keltanokka Rocky Maivia sai vastaansa massiivisen, Lähi-Idästä kotoisin olevan Sultanin, joka oli taas yksi Rikishin gimmickeistä. Tässäkään ottelussa ei ollut mitään sen suurempia tarinoita, eikä odotustaso ollut mikään hirveän suuri tähän mennessä. Toinen ottelu olikin tylsää brawlia, jossa ei nähty mitään ihmeellistä, vaan se vaikutti enemmänkin pidennetyltä TV-ottelulta. Ensimmäisiä merkkejä yleisön kääntymistä Rockya vastaan, meinaan he chanttasivat "Rocky sucks!", ja antoivat molemmille painijoille sekalaiset reaktiot. Tämän lisäksi lopetus oli typerä, ja matsin jälkeisetkin meiningitkin olivat tylsiä.
Arvosana: (1,5)
Kesto: 09:45

Hunter Hearst Helmsley /w Chyna vs. Goldust /w Marlena
Ensimmäinen tarinallinen ottelu tässä 'Maniassa, kun Goldust kohtasi toisen kerran PPV:eissä tänä vuonna Helmsleyn. Elikkä siis snobi-HHH halusi edelleen saada Marlenaa itselleen, ja kun hän ei siinä onnistunut, hän toi Chynan henkivartijakseen. Chyna myös hyökkäsi Marlenan kimppuun viime In Your Housessa katsomosta käsin. Tämä ei ollut kyllä yhtään parempi kuin se Royal Rumblen ottelukaan, vaan aika samanlainen, tosin ilman niitä "hardcore" -juttuja. Lähes vartti peruspainia jälleen.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 14:28

Vader & Mankind /w Paul Bearer vs. British Bulldog & Owen Hart for the WWF Tag Team championships
Seuraavaksi olikin vuorossa WWF Tag Team mestaruusottelu, kun kaksinkertainen Slammy voittaja Owen Hart, yhdessä Euroopan mestarin British Bulldogin kanssa taistelivat Paul Bearerin manageroimaa pahistiimiä vastaan. Ottelun historia ei ollut niinkään vastustajien taistelu, vaan Owenin ja Bulldogin erimielisyydet, jotka olivat vain kokoajan kasvaneet. Tämä olikin oikein mainio ottelu, jossa nähtiin oikein viihdyttävää painia, mutta ei mitään hirveän kummoista kuitenkaan; pitihän säästää paukkuja seuraavaan, tärkeämpään otteluun. Ei mitään epäilystäkään toisaalta voittajasta.
Arvosana: (2,5)
Kesto: 16:08

Steve Austin vs. Bret Hart in a Submission match, with Ken Shamrock as the special referee
Tätä.. tätä on odotettu. Austin ja Bret Hart ovat feudanneet jo syksystä asti, kun Austin alkoi haukkumaan "Hitmania", sekä haastoi hänet useampaan otteeseen matsiin. Kun Bret vihdoin teki paluunsa, hän hyväksyi haasteen ja voitti "Stone Coldin" Survivor Serieksessä erinomaisessa ottelussa. Feudi kuitenkin jatkui, ja Royal Rumblessa Bret eliminoi Austinin, mutta tuomarit eivät nähneet sitä, joten Stone Cold ponkaisi takaisin kehään. Bretin juhliessa Austin viskasi hänet narujen yli, ja pahaa aavistamattomat tuomarit julistivat hänet voittajaksi. Viimeinen käänne oli IYH: Final Fourissa, kun Bret voitti Final Four ottelun, sekä mestaruuden. Hänen piti enää pystyä puolustamaan mestaruutta Sidiä vastaan, mutta Austin teki taas pahuuksiaan, ja aiheutti Bretille häviön. Näin oli rakenettu pohja tälle no DQ, no countouts, Submission -ottelulle, jonka useimmat ovat ratenneet viiden tähden klassikoksi, kuten myös legendaarinen Dave Meltzer. Itselleni tämä merkkasi ensimmäistä katselukertaa, joten sanomattakin oli selvää, että odotukset oli ladattu täyteen.

Ja olihan tämä mahtava. Täyttä viiden tähden kamaa koko kestonsa ajan. Ultimaattisessa grudge ottelussa nähtiin niin aseita, kovaa brawlia, sekä erittäin kuuma yleisö, joka oli hiljaa vain ja ainoastaan niillä muutamilla hetkillä kun painijat hidastivat. Ei nähty mitään turhia sekaantumisia, korneja ref bumppeja, vaan täydellinen feudin päätös isoimmalla lavalla joka on wrestlingissä rakennettu; WrestleManiassa. Loppuun vielä loistava lopetus, joka oli kyllä paras mahdollinen tapa lopettaa tämä ottelu.
Arvosana: (5,0)
Kesto: 22:05

Faarooq, Crush & Savio Vega /w Nation of Domination vs. Ahmed Johnson & The Legion of Doom in a Chicago Street fight
Valitettavasti Austin vs. Bret ei ollut main event, ja sen jälkeen saatiin vielä kaksi ottelua. Toinen oli tämä Chicago Street Fight, jossa Ahmed Johnson sai vihdoinkin mahdollisuuden saada kostonsa Nation of Dominationia, sekä tarkemmin Faarooqia vastaan, joka oli mm. aiheuttanut hänen loukkaantumisensa. Ahmedin puolella oli maailman paras, ja tunnetuin joukkue ikinä, Legion of Doom, eli Road Warriors. Jos nyt oli ihan pakko saada jotain otteluita tuon klassikon jälkeen, tämä oli hyvä valinta, koska tässä ei yritettykään mitään oikeata painia, vaan tämä oli pelkkää mättöä. Erilaisia aseita, ja ainoastaan muutama oikea liike sopi tosiaankin tähän väliin, juuri ennen main eventtiä. Sitäpaitsi Road Warriors rulettaa!
Arvosana: (2,00)
Kesto: 10:45

The Undertaker vs. Sycho Sid (c) No Disqualification match, for the WWF Championship
Äh.. Tässä on sitten WrestleMania 13 main event. Taker vastaan Sid.. Ilman mitään taustatarinaa. Ainoastaan se, että Sid sanoi, että hän ei pelkää isoa, pahaa Undertakeria. Yleisen mielikuvan mukaan WWF oli suunnitellut Shawn vs. Bret osa kakkosta viime vuoden Ironmanin jatkoksi. Ja ei varmaan tarvi olla Albert Einstein, että älyää kumpi olisi mielekkäämpi vaihtoehto. Olihan tämä tosiaan odotuksien arvoinen; hyvin tylsä, ei WrestleManian pääottelun arvoinen matsi todellakaan. Miinusta myös pituudesta, sekä lopetuksesta, mutta jonkunlainen pieni plussa tulee Shawn Michaelsin kommentoinnista, joka sentään piti jotain mielenkiintoa yllä.
Arvosana: (0,75)
Kesto: 21:19

~~

Kokonaisuutena siis aika huono WrestleMania, yhdellä historian parhaimmista otteluista. Keskiarvoksi tuli 2.1, mutta siitä voi samantien repiä tuon kymmenennesosan pois huonosta main eventistä. Tätä on aika vaikea sijoittaa tuohon rankings -listalle juurikin one match wonderin takia, mutta laitetaan se alustavasti tuohon Slämin ja IYH12 väliin. Seuraavaksi onkin vuorossa ECW:n ensimmäinen PPV.. Barely Legal!

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
3. WWF Survivor Series 1995: 2,75
4. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
..
11. WWF Royal Rumble 1996: 2,25
12. WWF In Your House 9 (1996): 2,00
13. WWF In Your House 6 (1996): 2,00
14. WWF SummerSlam 1996: 2,00
15. WWF WrestleMania 13 (1997): 2,00
16. WWF In Your House 12 (1996): 2,00
..
25. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[Coca]

Fleet Center, Boston, Massachusetts
Att. 19 028

Kuten jo aiemmin lupailin, arvostelen nyt PPV:tä vuodelta 1998. Pyydän myös Snoopylta syvästi anteeksi jos hän aikoo jatkaa projektiaan tähän vuoteen, mutta saadaanpahan ainakin pientä vertailtavaa. Jätin ihan suosiolla Royal Rumblen ja No Way Outin ilman arvostelua, sillä kumpikaan ei tarjonnut mitään ikimuistoista HBK:n ja UT:n Casket-ottelun lisäksi.

15 - Team Battle Royal
Event startattiin kertaavien videoiden ja alkuhössötysten jälkeen hypetetyllä usean miehen kaaoksella. Varsinaista taustatarinaahan tälle ottelulle ei Raweissa koskaan annettu, mutta voittajaa oli lähes mahdotonta arvata, sillä jokunen viikko aiemmin Legion Of Doom hajosi hävityn ottelun päätteeksi. Tuo hajoamistarina ei koskaan tuonut meille minkään sortin feudia, mutta yleisö suorastaan räjähti massiivisiin LOD-chantteihin kun joukkue saapuikin kehään yhtenä yksikkönä.
Ottelu ei tarjonnut oikeastaan yhtään mitään. Kehä oli todellakin liian pieni kolmellekymmenelle miehelle samaan aikaan ja seuraaminenkin oli hitusen hankalaa. Lukuunottamatta LOD:n vastaanottoa ja sen kannustusta yleisö oli täysin kuollut. Lopetusta seuranneet voitonjuhlat sentään toivat faneille jotain muistettavaa.
*½/*****


TAKA Michinoku (c) vs. Aguila for the Light Heavyweight Championship
Noniin. Toiminta siis jatkui puhtaalla tykityksellä kansainvälisten kevyenluokan painijoiden toimesta. Vielä tämäkään ottelu ei jaksanut kiinnostaa yleisöä sen suuremmin. On toki kunnioitettavaa, että miehet esittelivät kykyjään lukuisten upeiden spottien muodossa, mutta mielestäni tällä ottelulla koitettiin nimenomaan hakea tuota räväkkyyttä ja se pilasi kokonaisuuden. Matsi koostui pelkästään hypyistä tai syöksyistä, jonka seurauksena kaikki temput tuli nähtyä todella nopeasti. Ihan kivaa tykitysviihdettä, mutta varsinaisena painisuorituksena matsi läsähti katsojan käsiin.
**½/*****


Owen Hart vs. Hunter Hearst Helmsley (w. Chyna)
Varsinainen pohjustettu action alkoi tästä mittelystä. Owen ja Hunter olivat jatkaneet feudiaan jo useamman kuukauden ajan ja European vyön omistajuus oli vaihdellut nimenomaan näiden miesten välillä. Hunterilla oli selvä yliote Hartista jo paperilla, sillä Hart oli telonut jalkansa ja Triple H puolestaan käyttänyt tilaisuuden hyväkseen kurittamalla tätä. Tasavertaisuuden vuoksi HHH:n vierellä toiminut Chyna köytettiin kehän laidalla istuskelevaan Sgt. Slaughteriin kiinni.
Kun pallo lähti vyörymään, se tapahtui koko painolla. Alkuun nähtiin ihan mukiinmenevää painia, josta päästiinkin Owenin jalan telomiseen. Tarina piti minut lumoissaan koko ottelun ajan.
Lopetus tuli hiukan yllättäen, kun Chyna viskasi jonkin sortin jauhot vahtinsa kasvoille ja pääsi häiritsemään Owenia. Momentuminsa menettänyt Hart pääsi aivan hetken päästä maistamaan Hunterin Pedigreetä. Kiva ottelu sai värikkään päätöksen.
***/*****


Mixed Tag Team Match: Marc Mero & Sable vs. Goldust & Luna Vachon
Tästä kuviosta olen pitänyt alusta saakka. Kateellisena ja narsistisena atleettina Mero ei ole voinut sietää Sablen saamia kunnianosoituksia ja No Way Outissa Sable passitettiinkin takaisin pukuhuoneisiin. Soppaa ollaan hämmennetty koko ajan lisää ja Sablen ja Lunan välille kehkeytyi leiskuvaa vihaa, eikä Meron ja Goldustin mukana pyöriminen ainakaan helpottanut tilannetta.
Sablen ja Lunan kohtaamista pidettiin heatin täyttymisenä. Buukkaus toteutettiin siten, että ketään ei kiinnostanut nähdä miesten mittelöä vaan häkkieläimen roolia vetänyt Sable haluttiin päästää Lunan kimppuun. Vaikka Marc ei koskaan sytyttänytkään yleisöä, nautin aina hänen letkeästä, mutta näyttävästä ottelutyylistään. Tässä kohtaamisessa se ei ehkä päässyt oikeuksiinsa, mutta tajusitte varmaan pointtini.
Lopussa häkin ovi avattiin ja kissapeto syöksyi kehään ja hoiti homman kotiin. Toimiva hot-tag, eikä ottelukaan mikään kehno ollut.
**½/*****


Ken Shamrock vs. The Rock (c) for the Intercontinental Championship
Tässä on kaksi miestä, jotka ovat olleet todella kovassa nousussa. Rocky on saanut istensä Nationin johtohahmoksi ja syrjäyttänyt Farooqn kokonaan. Shamrock puolestaan on tuhonnut tieltään yhden jos toisenkin vastustajan ja kuten selostuksessakin todettiin ''World's Most Dangerous Man'' ei ole vain markkinointitermi.
Kellonlyöntien välinen aika oli valitettavan lyhyt, mutta molempien painijoiden tilannetta edistettiin mukavasti. Shamrock osoitti kiven kovuuttaan noustessaan tuolin iskun jälkeen jaloilleen ja ottelun päätyttyä kaatoi koko Nation Of Dominationin. En ole koskaan katsonut tätä seuraavia aikoja, mutta tämän stablen loppu alkaa olla haistettavissa. Jo siitä, että Farooq ilmaantui paikalle vain osoittaakseen välinpitämättömyyttään (hän jätti Rockyn omilleen Shamrockin nilkkalukkoon) pystyisi päättelemään, että Rock singahtaa ihan hetken kuluttua isompiin kuvioihin.
Koko touhu levisi täydeksi helvetiksi loppua kohden, joten arvosanaa on hitusen vaikea antaa.
***/*****


Dumpster match for the WWF Tag Team titles: New Age Outlawz vs. Cactus Jack & Chainsaw Charlie
Outlawzien ja näiden kahden sekopään feudi on rokannut todella lujaa alusta lähtien. On nähty hienostunutta viini-illallista ja roskapöntön työntämistä alas entrancerampilta. Segmentit ovat olleet todellakin muistettavia ja pidin tätä otteluakin kovatasoisena brawlina. Stipulaation pohjimmainen ideahan on saada viskattua casket-ottelun tyyliin vastustaja roskapönttöön.
Kumpikin joukkue tarjosi laadukasta nyrkkitaistelua ja aseiden monipuolista käyttöä. Yleisö sai jopa haukkoa henkeään, kun Gunn ja Jack paiskattiin kehästä tikkaiden päältä kaaressa roskikseen. Toinen Attituden tarjoama tempaus tapahtui lopetuksessa. Joukkueet olivat taistelleet tiensä takahuoneisiin, jossa matsin päätteeksi Charlie kippasi kummankin lainsuojattoman suureen roskikseen trukilla. Varmistaakseen vielä paon mahdottomuuden, hän asetti trukin nostolavan roskiksen kannen päälle. Tulee mielenkiintoista seurattavaa nähdä, mihin näiden hardcoreikonien mestaruuskausi tulee johtamaan.
***+


Undertaker vs. Kane (w. Paul Bearer)
Myös näillä kahdella oli uskomattomia segmenttejä ottelunsa pohjana. Feudi taitaa olla kaikkien aikojen unohtumattomin ja jopa tunneituin. Pikakelauksena tämä tarkoittaa sitä, että Paul Bearer toi Undertakerin kuolleeksi luullun pikkuveljen WWF:ään. Monsteri ilmestyi lopulta UT:n ja HBK:n väliseen HIAC-otteluun ja tämänkaltaisilla sekaantumisilla sai vihdoin feudin rullaamaan. Undertaker sytytettiin arkkuineen liekkeihin ja kuvaajakin sai maistaa annoksen Kanen hulluutta. Kane oli tähän asti tuhonnut kaiken tieltään ja uskoi voivansa päihittää myös veljensä Undertakerin.
Varsinainen ottelu olisi voinut olla jopa parempi, mutta tarinan kerronta oli upeaa. Useiden kovien liikkeiden jälkeen Kane ei tuntunut kaatuvan millään ilveellä. Jossain kohti näytti jopa varmalta, että isoveli tulisi olemaan se osapuoli, joka jää toisen varjoon. Kolmas Tombstone oli kuitenkin Kanelle liikaa, ja Undertaker jatkoi WrestleMania-putkeaan.

PS. Erikoismaininta mahtavalle pöytäbumpille! Undertaker sukelsi köysien ylitse kehän ulkopuolelle, Kane väisti tämän ja Taker pamahti suoraan päin selostuspöytää.
***+/*****


Shawn Michaels (c) vs. Steve Austin for the WWF Championship
Seuraava ottelu olikin illan viimeinen ja selkeästi tasokkain. Kaksi WWF:n overeinta painijaa samassa kehässä, samaan aikaan. Mukaan mahtui todella stiffejä iskuja ja silmiä hivelevää painia. Vaikkei superhienoja hetkiä sisältynytkään tähän parikymmenminuuttiseen, pysyin valppaana koko ottelun ajan. Tässä tulee taas esiin seikka, joka erottaa vihreät räkänokat alan ammattilaisista. Lopetus oli jännittävä ja Austinin voitto räjäytti yksinkertaisesti pankin.
****-/*****

[Kenitys]

Tämmöinen "arvostelu kerran viikkoon" voisi ollakin aika hyvä tahti. Kuitenkin taas noussut kiinnostus näiden katsomiseen ja arvosteluun, joten tämä on hyvää rentoutusta sitten muun homman ohella. FlameSnoopylta taas ihan mukavia arvosteluja. Tervetuloa vuoteen '97. Cocankin projekti vaikuttaa mielenkiintoiselta, varsinkin kun olen lähikuukausina itsekin tuonne pääsemässä.


SURVIVOR SERIES 1997
Gang Rulz

Olen kerran aikaisemmin katsonut tämän ppv'n, kahdesta syystä. Syy nro 1 oli se, että katsoin jotain vuosia sitten kaikki siihen mennessä tuotetut Survivor Seriesit. Syy nro 2 oli sitten tietenkin se yksi ainut juttu, mistä tämä ppv muistetaan. Harva ppv on saavuttanut aseman yhtenä kaikkien aikojen parhaiten muistetuista ppv'istä, vaikka todellisuudessa tässä ei ole mitään muuta muistettavaa kuin viimeiset n. kolme minuuttia. Mutta se siitä, en rupea nyt tarinoimaan asiasta sen enempää. ME:n kohdalla varmaan kuitenkin sorrun siihen. Selostajinamme JR & King, joista tästä ppv'stä lähtien muodostuikin sitten SE legendaarinen selostuskaksikko. Vince ei enää pöydän taakse palannut, ja vaikka kaiken maailman michaelcolet sitten myöhemmin soppaan sekoittuivatkin, tuli Kingin ja JR:n kaksikosta paras. Monet aina haukkuvat Lawleria selostajana, mutta itse pidin varsinkin heel-Kingistä todella paljon. Heel-King ja JR olivat aivan loistavuutta.



The Headbangers & New Blackjacks vs. Road Dog & Billy Gunn & The Godwinns
Edellisessä ppv'ssä Headbangers hävisi joukkuemestaruudet Godwinsseille (oi kyllä), mutta jo ennen Survivor Seriesiä kaksikko oli onnistunut häviämään vyöt eteenpäin. Ex-mestareiden feudin lisäksi tämän ottelun taustalla olivat myös uuden, Road Dogin ja "Bad Ass" Billy Gunnin muodostaman, joukkueen herättämä controversy. Aikaisemmin siis Jesse Jamesina tunnettu face-countrylaulaja James oli tehnyt syksyn lopulla heel turnin ja liittoutunut pitkäaikaisen vihamiehensä Rockabillyn kanssa yhteen. Tämän liittoutumisen jälkeen Jamesista tuli suutaan soittava kusipäinen Road Dog ja Rockabillysta entistä idioottimaisempi "Bad Ass" Billy Gunn. Ennen SurSeriä kaksikko oli jo onnistunut hajottamaan Headbangersien mankan paiskaamalla sen Trasherin kalloon kesken näiden ottelun ja herättämään närää melkein jokaisessa WWF:n tag teamissa.

Itse ottelu oli todella heikko. En yhtään etukäteen edes muistanut tapahtumassa olevan tämänlainenkin kamppailu, ja olisin iloinen, jos en sitä vieläkään muistaisi. Matsi kesti yli vartin, ja siinä ajassa nähtiin todella paljon heikkoa painia, kehnoja otteita ja botchattuja liikkeitä. Tämä on sinänsä ihme, koska Godwinns ja Headbangers pystyivät edellisessä kuussa ihan hyvään otteluun ja nyt heidän apunaan oli kaksi parempaa joukkuetta. No, lopputulos oli kuitenkin todella vaivaannuttavaa, tylsää ja pitkäveteistä "joukkuepainia". Ainoat plussat tulivat Road Dogin hienosta roolisuorituksesta ja trash talkista ja Blackjacksien hyvästä yrittämisestä. Godwinnsit ja Headbangersit osoittivat tässä taas, miksi en pidä heistä yhtään. Olipa upea tapa avata ppv.
* (15:27)



The Truth Comission (Jackyl & Interrogator & Sniper & Recon) vs. Disciples of the Apocalypse
Saattaa sitten olla, että olen ymmärtänyt koko ajan väärin, ja DOA olisikin ollut face-porukka koko kesän ja syksyn ajan. Siitä en kuitenkaan ala syyttää itseäni, koska porukka ei saanut hurrauksia kuin viime ja tässä ppv'ssä, ja on koko ajan käyttäytynyt lähinnä heelmäisesti tai tylsästi - ainakaan ei mitenkään facemaisesti. Joka tapauksessa prätkäjengi feudasi jälleen uutta heel-porukkaa vastaan, joten kai he sitten faceja olivat. WWF oli tosiaan tuonut tv:seen jälleen uuden jengin (aivan niin kuin niitä ei olisi ollut ennestäänkin liikaa), armeijahenkisen Truth Comissionin, jonka johtaja oli nahkatakkinen ja pitkätukkainen Jackyl (tunnettu varmaan paremmin ECW:stä Cyrus The Viruksena) ja ykkösnimi jättiläismäinen The Interrogator (aka Kurrgan). Prätkäjätkät eivät kai tykänneet armeijadudeista ja toisinpäin. Siinä kaikki, minkä tiedän ja haluan tietää tästä turhasta feudista.

Toivoin hartaasti, että kun WWF joskus saisi päätökseen DOA vs. Boricuas vs. NOD -kuvion, ei sitä enää jatkettaisi mitenkään, mutta väärässähän minä olin. Seuraavaksi ruutuun isketään lisää tylsiä ja turhia jengejä, ja saadaan lisää huippumielenkiintoisia kuvioita! Loistavaa ideointia WWF:ltä. Ei sillä, kyllä minä factioneista/stableista pidän ja toivoisin niitä olevan nykypainissa enemmän, mutta joku tolkku ja kiinnostavuus niissä soisi silti olla. Tässä ottelussa nyt olivat painitaitoiset kaverit vielä harvemmassa kuin edellisessä ottelussa, mutta lopputulos ei silti ollut huonompi.. Ei sitten kyllä toisaalta parempikaan, mutta tämä ei enää ollut samanlainen järkytys tuon täydellisesti flopanneen openerin jälkeen. Toisaalta eipä tältä mitään osannut odottaakaan, ja tämä tarjosi vähän enemmän. Interrogator oli ihan hassu, Jackyl veti roolinsa hienosti ja DOA:lla oli kivat mopot. Niin ja olihan tässä Bull Buchanankin (Recon) ppv-debyytti.
* (09:59)



Team USA (Goldust & Marc Mero w/ Sable & Steve Blackman & Vader) vs. Team Canada (British Bulldog & Jim Neidhart & Doug Furnas & Phil LaFon)
Nojoo, hiukan valheellista tuo Team Canadan värjääminen punaiseksi, koska porukkahan sai yhdet illan kovimmista popeista Montrealissa ollessa. Tämän ottelun tarina lyhyesti: Vader oli comebackistaan asti ryhtynyt patrioottiseksi USA:n puolestapuhujaksi, ja vaikka The Patriot poistui jo promootiosta, kokosi Vader oman jenginsä tätä vastaan asettunutta Hart Foundationia vastaan. Foundationin Bulldog ja Neidhart puolestaan hankkivat lisäavukseen tähän otteluun alkuvuoden jälkeen täysin pimennossa olleet Doug Furnasin ja Phil LaFonin. Tarinaa mielenkiintoisempi oikeastaan olikin Team USA:n joukkue, joka oli täysi vitsi. Goldust oli vain pari viikoa aikaisemmin tehnyt heel-turnin, kun syksyllä päällä ollutta Marlena/Pillman/Goldust -kuviota jatkettiin Pillmanin poismenon jälkeen niin, että Goldust päättikin jättää vaimonsa ja lapsensa kokien näin olevansa "jälleen elossa". Marc Mero oli puolestaan vähän aikaisemmin palannut pitkältä tauoltaan (johtuen loukkaantumisesta) ja suoritti loppuun alkuvuodesta kesken jääneen heel-turninsa. MMA-gimmickinen Steve Blackman teki taas WWF-debyyttinsä vasta SurSeriä edeltävässä Raw'ssa hyppäämällä yleisön seasta Vaderin avuksi, kun Team Canada oli suorittamassa brutaalia beatdownia.

Team USA:lla ei siis todellakaan ollut kovin yhtenäinen porukka, ja senhän varaan tämä ottelu pitkälti rakennettiinkin. Sen sijaan, että WWF olisi koittanut rakentaa mielenkiintoisen kuvion neljän patrioottisen jenkkipainijan ja neljän kanukin (tai kanadalaissympaattisen) painijan välille, meille tarjoiltiin torso, jossa Hart Foundationin kaksi kaveria lyöttäytyi yhteen toisen joukkueen kanssa neljää satunnaista jenkkipainijaa vastaan. Tämä ärsytti itseä jo ainakin sen verran paljon ottelussa, etten senkään takia tästä pystynyt suuremmin nauttimaan. Toinen ongelma oli se, että vaikka kehässä hyviä painijoita paljon olikin, oli ottelu kokonaisuutena silti jotenkin vaisu. Missään vaiheessa (muutamia satunnaisia välähdyksiä, kuten Meron upea Moonsault, lukuun ottamatta) ei oikein päästy kunnolla vauhtiin. Ottelun lopetuskin tuli ihan tyhjästä ja sen jälkeen puuttui kaikki juhlinta, jota tämmöiseltä "maaottelulta" olisi voinut odottaa. Oli tämä nyt siis ihan hyvä (sen verran tasokkaita painijoita kuitenkin mukana) ja paljon parempi kuin kaksi edellistä, mutta paha pettymys silti.
**½ (17:47)


Mankind vs. Kane w/ Paul Bearer
Voi pojut, tästä se sitten alkoi. Kanen ppv-ura. Undertakerin veli Kane oli siis vihdoin tehnyt debyyttinsä, Paul Bearerin kuukausia jatkuneen 'Takerin pelottelun ja ahdistelun jälkeen, historian ensimmäisessä Hell In A Cellissä. Kane oli saapunut ottelun ratkaisuhetkillä räjähtävällä tavalla paikalle, repinyt häkin oven irti ja iskenyt veljelleen Tombstone Piledriverin. Tämän jälkeen heti seuravasta Raw'sta lähtien Kane aloitti sairaanmoisen tuhon levittämisen WWF:ssä: hän aikoi piestä jokaisen eteensätulevan niin kauan, kunnes pääsisi ottelemaan Undertakeria vastaan. 'Taker ei taas tähän suostunut, vaan sanoi, ettei tulisi ikinä sitä päivää, jolloin hän painisi omaa veljeään vastaan. Niinpä Kanen ja Bearerin ensimmäisen tuhon kohteeksi joutui Bearerin vanha suojatti Mick Foley. Foley oli jo ollut siirtymässä täysin Dude Love -hahmoonsa, kun Kane eräässä Raw'ssa pieksi Loven henkihieveriin. Tämä beatdown herätti jälleen Foleyn sairaan Mankind-puolen eloon. Nyt Mankind tahtoi päästä aiheuttamaan tuskaa Kanelle. Lisäksi Foley tahtoi viimein myös koston Bearerilta siitä, kuinka julmasti tämä oli kohdellut häntä ja lopulta hylännyt vuoden '97 keväällä täysin, kun ei enää tarvinnut Mankindia mihinkään.

Tämä oli Kanen virallinen in ring -debyytti WWF:ssä ja samalla siis tietenkin ppv-debyytti kehässä. Lisäfaktana täytyy mainita, että jostain syystä koko tämä ottelu painittiin tuon "kanenpunaisen" valon hohkaessa areenalla. Huolimatta tuosta varsin hupaisasta yrityksestä luoda Kanelle lisämysteerisyyttä, itse pidin tästä kovasti. Joku voi sitten pitää tätä turhana ja ylipitkänä squashina, mutta minusta tämä oli viihdyttävä koitos. Mankindillä oli nimittäin ehdottomasti omat vahvat hetkensä ottelussa, ja Foley vetikin roolinsa loistavasti. Samalla hän myös myi kaikki ottamansa iskut upeasti ja otti tosi rajua bumppiakin (parhaiten mieleen jäi tietenkin upea lento apronilta suoraan selostuspöydän läpi) tuosta vain. Kiitos Kanen hyvältä näyttämisestä kuuluu siis ainakin osittain Foleylle, mutta ei mies itsekään hommaansa huonosti vetänyt. Kiva pieni "HC-pläjäys" tähän kohtaan. Painillinen anti ei ollut kovin kummoista, mutta kyllä tämä melkein illan parasta menoa olikin. Se tosin ei tässä tapauksessa ole kovin hyvä juttu.
*** (09:29)

Tässä välissä aikaisemmin vuonna '97 WWF:n broad cast -tiimissä debytoinut legendaarinen Michael "naistennielijä" Cole haastatteli Comissioner Slaughteria ja Vinceä koskien illan Main Eventiä. Ei tässä mitään muuta maininnanarvoista, mutta olihan tuo haastattelun loppu nyt aika hassu :)

Cole: "Vince, I'm putting you now in the hot seat. Who's gonna win?"
Vince: "... I don't know." ja pirullinen hymy päälle



Nation of Domination (Faarooq & Rocky Maivia & D-Lo Brown & Kama Mustafa) vs. Ken Shamrock & Legion of Doom (c) & Ahmed Johnson
Illan viimeinen Survivor Series -ottelu. Tällä nyt ainakin oli sitten sitä taustaa. Face-teamin johtaja oli siis Ken Shamrock, jonka ongelmat Nation of Domination kanssa alkoivat siitä, kun Faarooq pari kuukautta sitten pisti miehen sairaslomalle. Kun sitten Shamrock oli juuri palannut painikuntoon ja oli aloittamassa kostoretkeään, iski NOD jälleen lähettäen Shamrockin uudestaan lasarettiin. Niinpä "World's Most Dangerous Man" ei pystynyt edellisessä ppv'ssä ottelemaan kavereidensa Animalin ja Hawkin kanssa NODia vastaan, vaan Legion of Doom joutui matsaamaan Handicap -ottelussa Nationin kanssa. Nyt Shamrock oli vihdoin painikunnossa, LOD oli voittanut joukkuevyöt hieman aiemmin, ja kolmikko oli saanut tuekseen myös Ahmed Johnsonin, jonka loukkaantumisen Nation oli myös aiheuttanut useamman kerran - viimeeksi kesällä, kun Ahmed oli tehnyt heel-turnin liittyen Nationiin, mutta sitten tämä potkittiinkin brutaalisti jengistä pois.

Kaikella tällä taustalla odotin tältä ottelulta ihan jonkun verran. Vaikka ottelussa ei nyt ketään ihan todella mielenkiintoista (no, Rocky Maivia kyllä oli jo hyvin lähellä sitä) persoonaa ei ottelussa ollutkaan, kehä oli täynnä hommansa osaavia tyyppejä. Lopputulos ei kuitenkaan ollut ihan sitä, mitä olin toivonut. Alku oli sähäkkää, energistä ja mielenkiintoista toimintaa, mutta ottelun kolmannen eliminoinnin jälkeen koko juttu lässähti täysin pannukakuksi. Seuraavat noin 10 minuuttia oli tylsää, mitäänsanomatonta ja unohdettavaa painia, jota alussa todella kuumana ollut yleisö katsoi kuin mulkut häissä. Homman kuitenkin pelasti ottelun viimeiset viitisen minuuttia, joka oli todella mielenkiintoinen lopputaistelu molempien joukkueiden pushattavimpien tyyppien välillä. Yleisökin heräsi tässä jälleen mukaan, ja lopetusta myöten loppu oli siis onnistunut. Se ei silti poista sitä ikävää faktaa, että puolet tästä ottelusta oli todella kehnoa menoa. Onneksi edes toinen oli hyvää.
**½ (20:34)


Owen Hart (c) w/ Team Canada vs. Steve Austin - WWF Intercontinental Championship
Samoin kuin SummerSlamissa, oli tämä ottelu jälleen "Co-ME". Tällä kertaa ottelu käytiin kuitenkin hyvin erilaisilta pohjilta. SummerSlamiin tultaessa Steve Austin oli WWF:n ykkösface, tulikuuma nimi, jonka välit Bret Hartin kanssa olivat edelleen räjähdysalttiit. SummerSlamissa Austin kuitenkin kohtasi Owenin, koska tahtoi osoittaa olevansa selvästi parempi kuin mies, joka oli onnistunut pari kertaa nöyryyttämään häntä halpamaisesti. SummerSlamin ottelun real life -tragedia (piledriverbotch, jossa Austinin uran päättyminen ei ollut kaukana) muutti kuitenkin kaiken. Austin joutui luopumaan voittamistaan IC- ja joukkuevöistä, ja Owen kehitti itsestään entistä mulkeromman heelin egoilemalla sillä, että mursi Austinin niskat. Owenin uusi "Owen 3:16 - I just broke your neck" -t-paita oli parhautta. Syksyn mittaan Austin tahtoi palata kehiin löylyttämään Owenia, mutta paluu evättiin häneltä kerta toisensa jälkeen. Edellisessä ppv'ssä Austin auttoi Owenia voittamaan IC-vyön mestaruusturnauksen finaalissa, jotta hän viimein pääsisi jälleen ottelemaan ja voittamaan vyönsä takaisin. Kun Austin oli suostunut siihen, ettei WWF olisi vastuussa hänelle kehässä tapahtuvista vammoista, oli tämä ottelu totta.

Kayfaben lisäksi myöskään todellisuudessa Austin oli selvästi edelleen täysin puolikuntoinen. Siihen kuntoon hän oli silti päässyt, että mies uskallettiin kehään päästää, vaikka minkäänlaista kunnon ottelua tästä ei sitten saatu. Enemmän tämä muistutti anglea, joka hoidettiin kyllä ihan hyvin, vaikka Owenin toimien bookkaaminen oli osittain aika typerää. Oli miten oli, yleisö oli loistavasti mukana tässä parin minuutin hommassa, mutta kyllähän se vähän harmittaa, ettei tälle feudille lopulta (ME:n lopetuksella lienee osuutensa) kunnon lopetusta saatu koskaan. Tämä kun ei sitä mielestäni todellakaan ollut.
*½ (04:04)

Niin..

Ja sitten se yksi tapaus.


Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels (c) - WWF Championship
Kaikki taatusti tietävät tämän ottelun taustan, lopputuloksen ja jälkipelit. Niistä tustkin tarvitsee siis paremmin sepustaa. Sen sijaan voisin kai vähän kirjoittaa siitä ottelun laadusta, mistä muuten ei ikinä puhuta halaistua sanaakaan tästä tragikoomisesta tapauksesta wrestling-historiassa jutellessa. Ennen sitä kuitenkin vähän omasta suhtautumisestani Montreal Screwjobiin. Mitään oikeaa "tunnesidettä" itsellä tapahtumisiin ei ole, koska Screwjobin sattuessa olin 7-vuotias penska ja katsoin ensimmäistä kertaa wrestlingiä vasta 5 vuotta myöhemmin. Toki markitan paljon niin Bretiä kuin Michaelsiakin (Hartia enemmän), mutta ei tämä silti muuta mitään. En pidä Vinceä, Michaelsia tai Hebneriä mitenkään säälittävinä tapauksen takia, vaikka en ratkaisua ikinä puolustelisikaan. Mielestäni kuvioon olisi vain pitänyt olla niin monta muuta eri ratkaisua, vaikka Vince sitten kuinka pelkäsi menettävänsä WWF-mestaruuden WCW:hen. Bretin innostuksen puute vyön jobbaamiseen Michaelsille on hyvin ymmärrettävät syyt, jos edes pieni osa nettihuhuista pitää paikkansa. Oli miten oli, näen tapauksen enemmänkin yhtenä todella mielenkiintoisena osana wrestling-historiaa kuin jotenkin kamalana asiana tai jonkun "vikana".

Otteluahan rakenneltiin "18 months in the making" -kuviolla, ja kyllähän tästä hyvin intenssiivinen kamppailu saatiin: täysin erilainen ottelu kuin vaikkapa WrestleMania XII:n ottelu miesten välillä. Siltikin kyllä tämä jäi heikoimmaksi miesten väliseksi otteluksi (johon yksi syy voi olla diididii vähäinen aika). Lisäksi alun nyrkiniskujen vaihto ja ympäri areenaa tappelu ei vain jotenkin sopinut tälle kaksikolle, vaikka feud kuinka henkilökohtaiseksi olikin mennyt. Se saattoi myös johtua siitä, että jotenkin tuo "intenssiivinen brawl" oli harvinaisen sekavaa ja samalla vähän vaisua. Kun lopulta homma eteni kehään, oli nähty paini kyllä varsin hyvää tavaraa ja muutama tyylikäs liikekin tarjottiin katsojille (no, mitä muuta nyt Bretiltä ja Shawnilta voi odottaa). Kuten jo totesin, ei kuitenkaan nähty mitään erityistä tai suurta psykologiaa tai muuta ja lopetushan nyt oli aika hassu kun miun mielestä Bret ei taputtanut mattoa. Laadullisena arviona tästä kai voi sanoa, että kaikesta huolimatta ottelu oli hyvä, mutta ilmeisistä ja vähemmän ilmeisistä syistä ei yhtään sen enempää.
*** (12:11)

Jos Main Event ei olisi tehnyt tästä varmaan historian parhaiten muistettavaa Survivor Seriesiä, kukaan ei taatusti haluaisi puhua tästä ppv'stä ikinä. Laadullisesti tapahtuma oli todella onneton. Kaikki ottelut (Kane vs. Mankindia lukuunottamatta) joko floppasivat tai olivat muuten vain huonoja. Lisäksi yleinen fiilis ppv'tä katsoessa oli muutenkin aika vaisu. Tämä oli ehdoton pohjanoteeraus WWF:ltä, vaikka roster tähän aikaan nyt todella kapea olikin. Vuosi sitten SurSer oli ollut vuoden paras ppv ja nyt.. tämä. Souled Outia pidetään yleisesti vuoden '97 huonoimpana ppv'nä, mutta siinä oli sentään jotain ihan uutta yritystä ja yksi yli kolmen tähden ottelu, eikä muutkaan olleet ihan pelkkiä pettymyksiä. Screwjob oli sitten kuitenkin niin merkittävä tapahtuma, ettei tätä osata nähdä samalla tavalla surkeana, vaan historiallisena, ppv'nä. Jos tälle kuitenkin lähdetään antamaan arvosanaa samalla tavalla kuin muillekin, ei minusta ole muita vaihtoehtoja kuin Surkea. Tämä floppasi ihan kaikilla osa-alueilla, ja ei Bret Hartin (ja muutaman muunkin, mm. Bulldog joka tosin palasi pari vuotta myöhemmin) WWF-uran päätös tällä tavalla tapahtuman tasoa nosta. Painihistoria kiittää tätä tapahtumaa, katsojat eivät.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF One Night Only - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WWF SummerSlam - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. ECW Hardcore Heaven - Ok
10. WCW Halloween Havoc
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WCW Slamboree - Ok
13. WCW Uncensored - Ok
14. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
15. WCW SuperBrawl VII - Ok
16. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
17. WCW Spring Stampede - Ok
18. WCW Road Wild - Ok
19. WWF Badd Blood: In Your House 18 - Ok
20. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
21. WWF King of the Ring - Kehno
22. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
23. nWo Souled Out - Kehno
---------------
24. WWF Survivor Series - Surkea

Seuraavaksi vuorossa WCW:n World War 3.

[Coca]

Kenitykselle sen verran selvennyksenä, etten ole etsimässä mitään sen suurempaa tahtia arvosteluiden kanssa, enkä edes lupaa jokaiselle tapahtumalle omaa rustausta. Enemmän tai vähemmän projekti, mutta jos lukijoita löytyy, voin ehdottomasti jatkaa.

[FlameSnoopy]

Tosiaan, ihan hyvää settiä molemmilta, mutta voisin Cocalle suositella, ettei spoilaisi ottelun voittajia. Se saattaa viedä monilta nautintoja, jos he meinaavat saman PPV:n joskus katsoa.

Ja sitten vielä kyssäri Kenitykselle. Huomasin tuossa eilispäivänä tai joskus, että et käytä ollenkaan neljäsosia, ainoastaan tasa- ja puolikkaita. Mahtaakohan tälle olla joku tieteellinen syy, meinaan minua ainakin kiinnostaa

--




ECW Barely Legal 1997


Dudley Boyz (c) /w Sign Guy Dudley & Joel Gertner vs. The Eliminators (Perry Saturn & John Kronus) for the ECW World Tag Team championships
Pay-per-viewin avannut Joey Styles sai pian väistyä, kun Dudleyn perhe tuli kehään. Vastaansa he saivat Eliminaattorit, jotka eivät tulisi saamaan mitään mahdollisuuksia, olihan Dudleyt maailman paras tag team. Omien sanojensa mukaan. Avaus olikin ihan menevää settiä, vaikka olikin hyvin yksipuolinen matsi. Nopea avaus ECW:n ensimmäiselle PPV:lle, joskaan ei tarjonnut mitään muistettavaa kenellekkään.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 6:11

Lance Storm vs. Rob Van Dam
Alunperin Lance Stormin piti kohdata Chris Candido, jolla oli kuitenkin käsi siteessä, eikä voinut näin painia. Sen sijaan Storm sai vastaansa itseään täynnä olevan, nuoren Michiganilaisen Rob Van Damin. Kuten voi odottaa näiltä, erittäin hyvää settiä, mutta ei ehkä ihan täyttänyt mahdollista potentiaalia. Muutamia hienoja atleettisia näyttöjä molemmilta, tuolimuuveja, sekä spotteja tietenkin, ollaanhan nyt ECW:n tapahtumassa. Aikaa annettiin vain kymmenisen minuuttia, joten he laittoivat tosi hyvän effortin tuohon aikarajaan.
Arvosana: (3,00)
Kesto: 10:10

International blue World order (Dick Togo, Men's Teioh & TAKA Michinoku) vs. Great Sasuke, Gran Hamada & Masato Yakushiji
Seuraavaksi olikin vuorossa Japanista, tarkemmin Michinoku Pro:n miehistöstä tulleiden nopeiden painijoiden näytösottelu. Tämä onkin sitten paras ECW:n matsi minkä olen heiltä nähnyt, ja toisellakin katselukerralla tämä oli loistava. Erittäin vauhdikasta painia, jonka aikana ei voinut kyllästyä, sekä hitaita kohtia oli vain aivan muutama. Jotain tästä jäi kuitenkin puuttumaan, että se olisi voinut saalistaa täydellisen arvosanan, mutta mielestäni esim. ketjupainia olisi voinut liittää mukaan. Arvosanaksi korkea neljä puoli.
Arvosana: (4,5)
Kesto: 16:55

Shane Douglas (c) /w Francine & Riot Squad vs. Pitbull #2 for the ECW World Television Championship
Shane Douglas oli palannut ECW:ehen vuonna 1996 aika mitäänsanomattoman WWF stintin jälkeen. Ottelulle oli pidempikin tarina, kun Douglas oli rikkonut Pitbull ykkösen niskan. Koska Pitbullit on kamuja ja tag partnereita, Pitbull kakkonen tuli hakemaan kostoa "Franchiselta". Sopassa oli mukana joku maskimieskin, ja jos Douglas voittaisi tämän ottelun, maskimiehen naama paljastettaisiin. Ultranopean japskimatsin jälkeen saatiin erittäin hidas ,ECW:n standardeilla, grudge ottelu. Tämän lisäksi pituutta oli yli kaksikymmentä minuuttia, vaikka tämän olisi saatu mahdutettua ihan hyvin johonkin kahteentoistakin. Matsin jälkeiset menot olivat viihdyttäviä, sekä kun Pitbull #1 hyökkäsi Douglasin kimppuun.
Arvosana: (1,00)
Kesto: 20:43

Taz /w Bill Alfonso vs. Sabu
En ole varma oikeastaan varma kumpi on heel ja kumpi face, mutta ei sillä pitäisi olla mitään väliäkään, koska tämä on iiiisoo grudge -ottelu. Ja olihan tähän väliin taas mainio ottelu, mutta tahtoi loppua vähän liian aikaisin, meinaan jäi vähän kesken. Muuten intensiivistä painia, jossa nähtiin Tazilta tietysti suplexeja ja joitain coolin näköisiä lukkoja. Sabu taas teki perustuoli bumppailu shittinsä, sekä yritti räpeltää jotain tekniikkapainiakin. En pitänyt matsin jälkeisestä kamasta, mutta ei ne vaikuttaneet arvosanaan.
Arvosana: (3,25)
Kesto: 17:49

Stevie Richards /w blue World order vs. The Sandman vs. Terry Funk Three Way Dance for a ECW World title shot later tonight
Panoksena tässä perinteisessä three way dance ottelussa oli ECW:n maailmanmestaruus shot myöhemmin tälle illalle Ravenia vastaan. Spesiaali kommentaattoriksi tähän matsiin tuli "Innovator of Violence" Tommy Dreamer yhdessä Beulahin kanssa. Tämä olikin hyvä, muttei läheskään niin hyvä kuin monet antavat ymmärtää mielestäni. Hyvää aseiden käyttöä, sekä tarkemmin innovatiivista, ja vaikka oikea paini oli jäänyt vähille, se ei näillä osaanottajilla haitannut ollenkaan. Iso käsi näille ottelijoille tästä brutaalista ottelusta, sekä Funkille, joka eeppisillä moonsaulteillaan nosti arvosanan juuri ja juuri siihen kolmeen ja puoleen.
Arvosana: (3,5)
Kesto: 19:10

Raven (c) vs.

Spoiler: näytä

Terry Funk

for the ECW World Heavyweight championship
Laitetaan tuo nyt spoilereihin, kun muutkin olivat laittaneet. Elikkä ECW:n World -mestari Raven tuli heti keräilemään hedelmiä tuon tanssin jälkeen, ja alkoikin mukiloimaan haastajaa vielä lisää. Okei, tämä matsi oli ihan paskaa, mutta se tunnelma oli suht hienoa. Loppusetit olivat myös hyvä tapa päättää historiallinen, ECW:n ensimmäinen PPV.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 7:20

~~

Mainio PPV, joskaan ei sentään paras projektissa tähän asti, jääden neljäsosan ykkösppv:stä, SurSer 1996'sesta. Matsien keskiarvoksi tuli siis 2.75, joten voi hyvillä mielin sanoa, että tapahtuma oli ECW:eltä hyvin onnistunut. Seuraavaksi projektissa on tulossa In Your House 14: Revenge of the Taker..

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. ECW Barely Legal 1997: 2,75
3. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
4. WWF Survivor Series 1995: 2,75
5. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
6. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
7. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
8. WWF In Your House 11 (1996): 2,25
9. WWF In Your House 10 (1996): 2,25
..
26. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[Nikizu]

Ja sitten vielä kyssäri Kenitykselle. Huomasin tuossa eilispäivänä tai joskus, että et käytä ollenkaan neljäsosia, ainoastaan tasa- ja puolikkaita.

Minä ainakin olen ehdottomasti sitä mieltä että neljäs osien käyttäminen tämän kaltaisissa arvosteluissa on lähinnä ärsyttävää tai turhaa.

[Kenitys]

Ja sitten vielä kyssäri Kenitykselle. Huomasin tuossa eilispäivänä tai joskus, että et käytä ollenkaan neljäsosia, ainoastaan tasa- ja puolikkaita.

Minä ainakin olen ehdottomasti sitä mieltä että neljäs osien käyttäminen tämän kaltaisissa arvosteluissa on lähinnä ärsyttävää tai turhaa.

Ärsyttävästä ja turhasta en tiedä, koska kai ne oikein käytettynä voivat jossain arvosteluissa toimia, esimerkiksi Supermacin arvosteluissa niissä nyt voi jotain ihan selkeää linjaustakin koittaa löytää.

Omissa arvosteluissa kun joskus männävuosina (2007? 2008?) käytin vielä miinuksia ja plussia huomasin sen ongelman, että se meni itsellä ainakin ihan turhaksi ja kehnoksi kikkailuksi, joka lähinnä väärensi arvosteluasteikkoni yhdenmukaisuutta. Syy siihen, etten käytä niitä on siis se, etten mielestäni ole niin superpainiseuraaja, että osaisin nähdäkseni tehdä tarpeeksi suurta eroa sen suhteen vaikka, miksi joku ottelu on ***½ ja toinen ****-. Kaikkein hassuin arvosana minusta on *****- jonka olen itse nähnyt annettavan vain semmoisissa tilanteissa (en puhu nyt tämän boardin arvosteluista kun en muista, olenko sen tämän joskus nähnyt täällä), joissa arvostelija vain tahtoo osoittaa olevansa niin hieno painin katsoja, että hän havaitsee ottelussa jonkun pienen virheen, joka pilaa muuten täydellisen katselunautinnon. Esimerkkinä jonkun jenkkiarvostelijan (en näihin ole perehtynyt, olisiko se ollut Meltzer) arvosana HBK vs. Undertakerille WM XXV:n ottelusta.

Mutta siis, kyllä nuo neljännesosastkin voivat toimia arvosteluissa, jos niihin selkeän linjauksen löytää. Itselläni homma menisi ihan plörinäksi jos alkaisin jotain miinuksia ja plussia lisäilemään, kun itselleni on nyt suurinpiirtein aika hyvin kirkastunut mieliin, minkä verran odotan ottelulta, että sille voi antaa minkäkin arvosanan.

[FlameSnoopy]

In Your House 14: Revenge of the Taker


Legion of Doom vs. British Bulldog & Owen Hart (c) for the WWF Tag Team championships
Tag team mestarit kohtaavat mestarit vs. haastajat ottelussa wrestling historian parasta joukkuetta vastaan, Legion of Doomia, jonka Bulldog & Owen nolasivat Rawissa kahteen otteeseen. Ensin he väistivät Godwinnejen sopat, jotka lensivät suoraan LoDin päälle, sekä seuraavalla viikolla iskivät heitä vöillä niskaan, auttaen Godwinnit voittoon tag kohtaamisessa. Matsi oli aika tyypillinen, mitä näiltä kahdelta joukkueelta voi odottaakin. Legion of Doom teki powerliikkeitään, sekä Bulldog & Owen yrittivät parhaansa mukaan kesyttää näitä kahta lihaskimppua. Itse pidin siitä, ettei tästä rakennettu perus tag ottelua, koska olen suuri Road Warriors -fani. Ok avaus, mutta esim. feikkilopetus ja varsinainen lopetus söivät arvosanaa reilusti.
Arvosana: (2,25)
Kesto: 10:11

Savio Vega /w Nation of Domination vs. Rocky Maivia (c) for the WWF Intercontinental championship
The rookie is baaack! Rocky Maivia kohtaa siis pahaa hehkuvan Nation of Dominationin, jonka jäsen Vega yhdessä Rawissa selätti huijaamalla Rockyn. Tämän jälkeen keltanokka hakattiin vielä mutakuoppaan, joten ilmeisesti hän oli hakemassa nyt kostoaan. Tämä taasen ei ollut niinkään hyvä, ei painiltaan, tarinaltaan tai lopetukseltaan. Kumpikaan ei ollut tarpeeksi taitava kantamaan ottelua, vaan tässä vaiheessa molemmat olisivat tarvinneet toisen kovan ottelijan hyvään otteluun (esim. Austin vs. Vega Strap match). Kun kello vihdoin soi lopetuksen merkiksi, NoD yritti jakaa Maivialla toisen beatdownin muutaman viikon sisään, mutta sitten Ahmed Johnson tulikin pelastamaan hänet! Jes.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 08:33

Jesse James vs. Rockabilly /w Honky Tonk Man
Honky Tonk Man oli jo pidemmän aikaa etsinyt seuraajaa itselleen IC -mestariksi, ja oli käynyt jo suunnilleen puolirosteria läpi. Kun oli Tupla J:n aika näyttää rokkitaidot, hän murskasi HTM:n kitaran palasiksi, sekä sai näin hänen vihansa puolelleen. Kun oli Billy Gunnin vuoro rokata, hän iski Honkyä leukaan kovalla oikealla. HTM:än mukaan hän kuitenkin vakuutti hänet kovuudellaan, ja otti hänet näin seuraajakseen. Itse ottelu tuskimpa kiinnosti ketään, enkä ihmettele yhtään, koska parhaimmillakin tämä oli keskinkertaista menoa. Samalla tavalla kuin edellisessäkin, tässä ei ollut mitään mahdollisuuksia edes hyvään otteluun, koska molemmat olivat hyvin keskinkertaisia painijoita. Onneksi aikaa oli vain se hiukan yli kuutisen minuuttia.
Arvosana: (1,25)
Kesto: 06:46

Mankind /w Paul Bearer vs. The Undertaker (c) for the WWF Championship
Taas yksi osa Mankind vs. Taker feudista.. Tiedä sitten mitä tästä pitäisi ajatella. WrestleManiassa The Undertaker selätti Sidin, sekä voitti toisen kerran WWF:n mestaruuden. Jossain vaiheessa Mankind oli taas hyökännyt Takerin kimppuun, ja mm. heittänyt hänen naamaansa super old schoolin tulipallon! Joo, eli he kohtasivat jälleen PPV:ssä, vaikka takana olivat jo Singles, Boiler Room Brawl, Buried Alive ja Paul Bearer in a Cage -ottelut. Voitot noissa otteluissa olivat 2 - 2, joten tämähän on selvä Best of Five Series Itse matsi olikin mahtava, mutta ehdottomasti miinusta siitä, että tämä oli jo viides kohtaaminen noin vuoden sisään. Kuitenkin, tämä oli silti yksi paremmista kohtaamiseista, jotka nämä kaksi ovat tähän asti taistelleet. Brutaalia, intensiivistä brawlia, sekä muutamia hyvin ajoitettuja spotteja. Ennakkoa tulevasta Hell in a Cellistä?
Arvosana: (3,5)
Kesto: 17:26

Bret Hart vs. Steve Austin
Yhdessä wrestlingin historian parhaimmissa otteluissa WrestleMania kolmessatoista tapahtui legendaarinen double turn. Austinin mahtavan fighting spiritin ansiosta fanit kääntyivät hiljalleen hänen puolelleen, ihan kuin jossain Rockyssä, sekä Bret viimeisteli jo hiukan ennustettavissa olevaa heel turniaan Austinin kustannuksella. Kaverit olivat sitä ennen myös kohdanneet Survivor Serieksessä, mutta Austin ei vielä ollut saanut voittoa tililleen. Mutta hän ei ollut luovuttanutkaan "Hitmanille", vaan vaipui tajuttomuuden tilaan 'Maniassa. Ennen ottelua Gorilla Moonsoon, WWF:n presidentti, hääti vielä Bretin kaverit, Owenin ja Bulldogin, etteivät he keskeyttäisi ottelua.

Itse main event sitten.. Noh, se oli aika suurikin pettymys. En odottanut mitään WrestleMania klassikon laatuista kohtaamista, mutta olin ladannut odotukset siihen SurSer ottelun vertaan, vaan ei tämä edes ollut läheskään yhtä hyvä kuin sekään. Tasapuolisen, intensiivisen brawlin sijaan saimmekin suurimmaksi osaksi perus-jalan tuhoamista, joka toimii vain tiettyyn rajaan asti. Tässä sitä käytettiin mielestäni liian paljon, ja meno kävi joissain kohdissa paikoin jopa tylsäksi. Kaiken tämän paskan alta on pakko sanoa, että tämä toimi silti erittäin hyvin, ja oli todella hyvä. Tarkoituksena olikin enemmänkin rakentaa tätä pitkää feudia eteenpäin, joka näkyi myös matsin loppupään buukkauksesta, mutta jos tämä nyt oikeasti on miesten viimeinen one-on-one kohtaaminen (jota pahoin pelkään), niin kyllähän tämä jää vähän pettymykseksi. Lopetuskaan ei ollut mitenkään erikoinen, mutta olipahan sentään looginen. Viimeisiksi sanoiksi voisin vielä mainita, että Austin oli mahtava roolissaan, ja paikoittain hänen myynti oli arvostettavankin huomaavaista, eikä hän vain unohtanut sitä yhtäkkiä.
Arvosana: (3,5)
Kesto: 21:09

~~

Tapahtuman undercard ei tarjonnut mitään ihmeempiä, mutta tupla main eventit taasen olivat todella hyviä (vaikkakin ME olisi voinut olla reilusti parempikin). Matsien keskiarvoksi tuli 2.45, joten tämä tippuu ainoana siihen 2.5 kohtaan tällä hetkellä. Seuraavaksi onkin vuorossa In Your House 15: Cold Day in Hell.

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. ECW Barely Legal 1997: 2,75
3. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
4. WWF Survivor Series 1995: 2,75
5. WWF In Your House 14 (1997): 2,5
6. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
7. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
8. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
..
27. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[FlameSnoopy]

WWF In Your House 15: A Cold Day in Hell


Flash Funk vs. Hunter Hearst Helmsley /w Chyna
Kylmän päivän h****tissä avasi tämä Flashin ja Helmsleyn matsi, jossa ei tietenkään ollut mitään tarinaa, eikä tarviikaan openeriin. Matsi oli ihan ok, mutta ei tarjonnut mitään muistettavaa jälkipolville, koska tässä rakennettiinkin enemmän HHH:n ja Chynan hahmoja. Kun Funk yritti hakea atleettisia muuveja, Helmsley yritti tietenkin hidastaa menoa. Tämän lisäksi jopa monsterimainen Chyna puuttui peliin muutamaan otteeseen. Hyvinkin perusottelu.
Arvosana: (2,00)
Kesto: 10:05

Mankind vs. Rocky Maivia
Muutamakin asia oli muuttunut sitten viime tapahtuman, koska ensinnäkin Paul Bearer ei ollut ilmestynyt sitten viime PPV:n, jossa sai Takerilta tulipallon naamaan, sekä Rocky Maivia oli hävinnyt Intercontinental -mestaruutensa Owen Hartin. Tarinaa ei tässäkään näyttänyt olevan yhtään, mutta tulevaisuudessa tulee olemaan. Toinen ottelu sisälsikin oikein mainiota brawlia ihan hyvällä temmolla. Tässä nähtiin Rockyn toinen Rock Bottom (joka ei siis vielä ollut hänen finisher), tällä kertaa teräsrampille. Tämän lisäksi hieno counter lopetus, ja jäi kaikenkaikkiaan hyvä maku suuhun, vaikka tämä kestikän vain alle kymmenen minuuttia.
Arvosana: (2,5)
Kesto: 08:46

Nation of Domination (Faarooq, Crush & Savio Vega) vs. Ahmed Johnson
NoDin ja Ahmedin välinen feudi alkoi jo käydä aika kuumaksi, ja tässä ottelusa olikin kunnon panos; jos Johnson mitenkään voisi voittaa NoDin kaikki kolme miestä saman illan aikana, he lupautuivat lakkauttamaan koko ryhmän. Tietenkään paini tässä oli huonoa, mutta sen korvasi järkevä ja looginen buukkaus, joka päättyi erinomaisesti suunniteltuun lopetukseen. Saatiin näyttämään kaikki, varsinkin Faarooq ja Johnson, erittäin hyvältä. Yleisökin oli paikoin jopa innostunut tästä, vaikka tämä feudi alkaakin venymään kohta ikuisuuksien mittaiseksi.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 13:25

Vader vs. Ken Shamrock in a No Holds Barred match
Ilmeisesti WrestleManiassa spesiaali tuomarina toiminut Ken Shamrock joutui heti ongelmiin tämän massiivisen Vaderin kanssa. Takana on jo intensiivinen brawli Rawissa, sekä tässä eventissäkin Vader yhdessä Mankindin kanssa yrittivät hyökätä maailman vaarallisimman miehen kimppuun. Matsin säännöt olivat simppelit, mutta erilaiset; ei selätyksiä, matsi voi päättyä vain tyrmäykseen tai luovutukseen.Itse pidin tästä semi-MMA asetelmasta paljon, ja varsinkin Shamrock oli yllättävänkin hyvä. Vader taasen hoiti hommansa taas ammattimaisesti, sekä erittäin uskottavasti, heittäen vastustajaansa ympäri kehää ja kehänreunuksia. Lopetuskin oli ok, mutta tämä olisi tarvinnut vähän lisää toimintaa parempaan arvosanaan.
Arvosana: (3,00)
Kesto: 13:21

Steve Austin vs. The Undertaker (c) for the WWF Championship
Illan main event oli huikean kova kohtaaminen; kaksi hyvin suosittua hyvistä taistelemassa WWF:n isoimmasta palkinnosta. Sopassa oli mukana myös Hart Foundation (Bret- ja Owen Hart, Jim Neidhart, British Bulldog & Brian Pillman), joiden kanssa Austinilla oli vielä kana kynittävänä. He ostivat tähän tapahtumaan viisi eturivin lippua, ja tulivat katsomaan ottelua oikein eturivin paikoilta. Undertakerilla ja "Stone Coldilla" ei ollut hirveän suurta kärhämää keskenään, mitä nyt jakelivat toisilleen yhdet finisherit Rawissa. Olen tämän joskus aikaisemminkin nähnyt, ja tämä oli nytkin vähän pettymys. Intensiivisen brawlin, ja ei teknisen kaikkipeliin tyyppisen painin sijaan saimme alkuun molempien jalkaworkkia, joka toisaalta oli ihan loogista, meinaan olihan "Stone Cold" kuulemma käynyt leikkauksessakin, ja sai myös Bretiltä aikamoista menoa vasemmalle jalalleen. Mitä pidemmälle ottelussa kuljettiin, sitä paremmaksi paini muuttui, ja sitä enemmän yleisö pääsi tähän mukaan. Hart Foundation olikin lähinnä miellyttävä lisä kuin ärsyke, ja nerokkaasta lopetuksesta, sekä Lawlerin mahtavista fani -kommenteista plussaa. Matsi oli lähempänä kolmea kuin neljää tähteä, joten alhainen kolme puoli se on siis.
Arvosana: (3,5)
Kesto: 20:06

~~

Aika perushyvä PPV, jossa nähtiin taas hyvät tupla-main eventit, mutta undercard ei tarjonnut taaskaan mitään suurempia, Mankind vs. Rock -ottelun lisäksi. Tämä tippuukin hyvin juuri edellisen, In Your House 14, eteen 0.1 erolla (2.55 ka). Erittäin tasaista settiä WWF:ältä vuodelta 1997 tähän mennessä siis. Seuraavaksi on vuorossa King of the Ring 1997, eikä odotukset ole kovinkaan korkealla viime vuosien KotRien takia (95 1,00, 96 1,75).

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. ECW Barely Legal 1997: 2,75
3. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
4. WWF Survivor Series 1995: 2,75
5. WWF In Your House 15 (1997): 2,5
6. WWF In Your House 14 (1997): 2,5
7. WWF In Your House 8 (1996): 2,25
8. WWF Royal Rumble 1995: 2,25
9. WWF WrestleMania XII (1996): 2,25
..
28. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[Rocky]

Vader vs. Ken Shamrock in a No Holds Barred match

Oliko kyseessä tämä matsi missä Vader näyttää Kenille närhen munat?

[FlameSnoopy]

Vader vs. Ken Shamrock in a No Holds Barred match

Oliko kyseessä tämä matsi missä Vader näyttää Kenille närhen munat?

Juurikin samainen ottelu. Oli kyllä aika stiffiä iskujenvaihtoa aina välillä, ilmeisesti Shamrock ei ollut vielä ihan tottunut wrestling -tyyliin.

[Rocky]

Vader vs. Ken Shamrock in a No Holds Barred match

Oliko kyseessä tämä matsi missä Vader näyttää Kenille närhen munat?

Juurikin samainen ottelu. Oli kyllä aika stiffiä iskujenvaihtoa aina välillä, ilmeisesti Shamrock ei ollut vielä ihan tottunut wrestling -tyyliin.

Ja Vader oli ainoa kaveri joka pystyi noita iskuja ottamaan vastaan.

[Kenitys]

Kerran viikossa tahti jatkuu taas, mutta tällä viikolla (perioditauko) homma saattaa aavistuksen kiristyäkin, jos vain ehdin.


WORLD WAR 3 1997

World War 3 oli siis viimeinen ppv ennen WCW:n vuoden suurinta häppeningiä, Starrcadea. Tämän tapahtuman perinteenä oli WCW:n oma jättiläismäinen kolmen kehän ja kuudenkymmenen miehen battle royal, jolla kai jollain tavalla yritettiin vastata Royal Rumblelle (mutta epäonnistuttiin surkeasti). No, se siitä. Tapahtuman selostajina olivat Tony, Bobby ja.. Mike Tenay! Jeh! Tenay pääsi nyt siis ensimmäistä kertaa selostamaan koko ppv'n, Dusty oli jossain. Vielä kun olisivat heivanneet Schiavonen perkeleen pois, olisi ppv'ssä ollut vuoden paras selostajakaksikko.


Glacier & Ernest Miller vs. Faces of Fear w/ Jimmy Hart
Mystisestä, kypäräpäisestä ja sinisen valaistuksen kehään saattamasta Glacierista piti tulla WCW:n uusi supertähti. Homma kuitenkin kusi kintuille, kun Glacierista ei saatu mitenkään kummoisen overia, eikä miehellä muutenkaan saamaansa suureen pushiin ollut mitään edellytyksiä. Niinpä mies jumittui ensin ikuisuusfeudiin Mortiksen ja Wrathin kanssa, ja kun se lopulta päättyi, jäi hän vain pyörimään WCW:n rosteriin taggaillen Mortis-feudin aikana debytoineen Ernest "The Cat" Millerin kanssa. Meng ja The Barbarian puolestaan olivat olleet jo puoli ikuisuutta joukkueena WCW:ssä, eivätkä he olleet ikinä saavuttaneet mitään. FOF tuntuikin olevan se WCW:n joukkue, joka vain oli ja oli, ja jolle ei ikinä keksitty mitään järkevää. Niin oli myös tässä tapauksessa: ei tällä ottelulla mitään kummempaa taustaa ollut. Sen tosin tästä lätinästä jo saattoi päätelläkin.

Minun täytyy mennä nauhalle ja tunnustaa, että minusta tämä oli ihan kiva ottelu. Ei nyt mikään Halloween Havocin tapainen opener (Nagata vs. Dragon), mutta tämmöinen mukava, hyvinrakenneltu joukkueottelu. Kaikki neljä tekivät selvästi hommia sen eteen, että ottelu toimisi. Mihinkään oikeasti merkittäviin otteisiin eivät nämä kaverukset kehässä pystyneet (mikä ei kummoisesti yllättänyt), joten ei tämä nyt oikein erityisemmin hyvä ottelu ollut. Tarinakin olisi näissä otteluissa aina plussaa. Joka tapauksessa näppärä tapa osoittaa samalla, että joukkuedivarin heikommat osanottajat pesevät kirkkaasti WWF:n vastaavat. Openerilta kyllä normaalisti odottaisin vähän toisenlaista ottelua, mutta meni se näinkin.
**½ (9:09)


Saturn (c) w/ Raven vs. Disco Inferno - WCW Television Championship
Ja näin virallisesti ensimmäinen Raven's Flockin jäsen pääsi ottelemaan ppv'ssä. Aika kauan siinä sitten menikin, ottaen huomioon, että Raven teki debyyttinsä WCW:ssä jo heinäkuun puolella. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin. Flockin jäsen Saturn (entinen ECWläinen myös) oli siis onnistunut voittamaan HH:n ja WW:n välissä TV-mestaruuden ryhmänsä iloksi, ja nyt ex-mestari Disco Inferno ymmärrettävästi tahtoi mestaruutensa takaisin. Disco jälleen ppv'ssä! Hienoa.

Itse tykkäsin tästäkin ottelusta, vaikkei jälleen taso mitenkään erityisen hyvää ollut. Silti ihan hyvän tasoinen kamppailu, eli perus tv-tason matsia parempi kyllä. Suurin ongelma oli se, että rakenne tuntui hajoavan vähän turhan pahasti käsiin, mutta sitä Disco ja Saturn paikkasivat hyvillä otteillaan. Erityisesti Saturn väläytti jälleen sitä, että hallitsee yhtälailla näyttävät voimaliikkeet kuin koko huomioon ottaen tyylikkäitä high flying -liikkeetkin. Disco taas veti roolinsa kunnioitettavan hyvin, eikä kehässäkään huono todellakaan ole. Sekava ja muutenkin semmoinen tv-mestaruustasolle jäänyt ottelu, joka kuitenkin onnistui viihdyttämään selvästi enemmän kuin ärsyttämään.
**½ (8:19)


Yuji Nagata w/ Sonny Onoo vs. Ultimo Dragon
Kahdella ensimmäisellä ottelulla ei erityisemmin taustaa ollut, mutta tällä sitä oli sitten niidenkin edestä. Ultimo Dragonin ja Sonny Onoon (sekä Yuji Nagatan) välit olivat olleet jo ennen Halloween Havociakin surkeat, mutta viimeinen niitti oli Havocin ottelu. Tuossa Onoon käskyttämä Nagata tuhosi Dragonin entisestään pahassa kunnossa olleen käden niin, että Dragonin oli pakko lopulta luovuttaa, eikä hän pystynyt painimaan otteluakaan ennen tätä ppv'tä (siksi miehellä oli myös kipsi kädessään, kuten kuva näyttää). Nyt Dragon oli valmis hakemaan kostoa, ja panostakin otteluun oli lisätty: jos Ultimo voittaisi, pääsisi hän pieksemään Sonny Onoota viiden minuutin ajan kehässä ilman häiriötekijöitä.

Oli Wrestling Observer sitten mitä mieltä tahansa äänestäen Onoon vuodesta toiseen huonoimmaksi manageriksi vuosien '96 ja '99 välillä (Observerilla nyt oli selvästi muutenkin jotain ulkomaalaismanagereja vastaan), niin kyllä minusta Onoon esiintymistä esimerkiksi tässä ottelussa oli hulvatonta seurata: mies tuntui olevan aivan kusi sukassa koko ottelun ajan. Kehässä samaan aikaan Dragon ja Nagata hoitivat puolestaan ottelun jälleen hienosti. Alku oli ehkä vähän hidasta, mutta nopeasti meno muuttui taas todella viihdyttäväksi, ja vaikka lopetus oli ehkä hiukan sekava, oli se minusta kuitenkin hyvin buukattu toimien juuri oikeanlaisena lopetuksena tähän otteluun. Ei tämä ihan millilleen niin hyvä ollut kuin Havocin ottelu, mutta todella lähellä samaa tasoa.
***½ (12:45)


Steiner Brothers (c) w/ Ted DiBiase vs. Steve Regal & Dave Taylor - WCW World Tag Team Championship
Steiner Brothersien ja Outsidersien feud oli ollut siis todella monimutkainen, katkennut useamman kerran loukkaantumisten takia ja muuttunut jo itseään jankkaavaksi, kun jostain syystä Steinereille ei sitä mestaruusvoittoa voitu buukata ajoissa, vaan Nashin ja Hallin annettiin pitää vöitä niin kauan, ettei ketään enää kiinnostanut. Lopulta Steinerit veivät kuitenkin vyöt vähän ennen Halloween Havocia, ja nyt nähtiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden '96 kesän WCW:n ppv'ssä joukkuemestaruusottelu, jossa ei ollut mukana Kevin Nashia tai Scott Hallia. Steve Regal ja Dave Taylor olivat vuosina '95-'96 muodostaneet paljon esillä olleen Blue Blood -joukkueen. Nyttemmin heitä ei enää tuolla nimellä kutsuttu (ja miehiltä oli myös riistetty Lord ja Squire -tittelit pois), mutta he olivat parina viikkona ennen WW:tä tehneet uutta nousua päihittäen useamman kerran WCW:n yhden merkittävimmistä joukkueista, Harlem Heatin. Niinpä heidän suorituksena palkittiin mestaruusottelulla ppv'ssä.

Tämä ottelu kuului jälleen esim. openerin kanssa siihen samaan kastiin otteluita, jota oli mukava katsoa ja paikoitellen viihtyi oikein hyvinkin, mutta ei tämä mitään kovin erikoista tarjonnut. Scott alkoi vähitellen lookillaan lähennellä Big Poppa Pump -vaihetta (no hiukset olivat vielä erilaiset), mutta toistaiseksi mies liikkui kehässä vielä ihan hyvin. Pääasiassa tämä oli aikalailla Steinerien hallintaa, mutta miehet osasivat kyllä joukkuepainin todella hyvin ja saivat yleisön näyttävillä liikkeillään jne. todella hienosti mukaan. Regalin ja Taylorin hallintaosuudet olivat taas aivan erityylistä painia, mutta sekin kivaa katsottavaa. Suurin ongelma ottelulla olikin se, ettei tässä ollut mitään kummempaa rakennetta, eikä tämä tuntunut erityisemmin mestaruusottelun tasoiselta suurelta kamppailulta joukkuevöistä. Selkeä välimestaruusottelu.
**½ (9:45)


Scotty Riggs vs. Raven w/ The Flock - Raven's Rules Match
Noniin. Nyt vähän enemmän siitä Ravenistä. ECW:ssä yhdeksi firman tunnetuimmista nimistä kahdessa vuodessa noussut Raven päätti keväällä kääntää selkänsä Heymanille ja kumppaneille ja loikata WCW:hen. Miehen mukana firmaan tuli myös Stevie Richards, ja kaksikko tekikin debyyttinsä heinäkuun lopussa saapuen istumaan show'ssa katsomon eturiviin. Mystinen Raven ja aluksi tämän mukana pyörinyt Stevie (jonka sittemmin Raven pieksi eräässä Clash of the Championsissa ja joka pian sen jälkeen katosi ruudusta) alkoivatkin aina saapua WCW:n tapahtumiin istumaan eturiviin ilman, että kukaan tiesi syytä tähän. Raven ei suostunut tekemään WCW:n kanssa sopimusta, vaan sen sijaan alkoi kasata ympärilleen erinäisistä nilkeistä ja muista hyypiöistä koostuvaa porukkaa, Raven's Flockia. Lisäksi Flockinsa avulla Raven pieksi aina satunnaisia WCWläisiä otteluissa, joihin hän määritteli omat sääntönsä (Raven's Rules, lyhykäisyydessään No DQ -otteluita). Marcus Alexander Bagwellin kanssa American Males -joukkueen aina Buffin heel-turniin asti muodostanut Scotty Riggs oli yksi näistä piestyistä WCWläisistä (eli ei, Riggsillä ei ollut merirosvogimmickiä, vaan Raven oli tuhonnut hänen toisen silmänsä), koska Riggs oli kieltäytynyt Ravenin tarjouksesta liittyä mukaan Flockiin. Nyt Raven aikoi sitten piestä Riggsin liittymään porukkaansa vaikka väkisin. Oman lisänsä hommaan toi myös WCW:n varapresidentti (tms.) JJ Dillionin uhkaus Ravenille: jos tämä ei seuraavaan päivään mennessä tekisi sopimusta WCW:n kanssa, olisi tämä viimeinen Ravenin ottelu promootiossa.

Taustatarinasta tuli helkkarin pitkä, joten koitetaan pitää sitten tämä ottelun arviointi lyhyenä. Ottelussa tykkäsin: Ravenin loistavasta esiintymisestä, muutamasta näppärästä HC-bumpista, todella hyvin buukatusta lopetuksesta ja yleisesti mukavasta menosta. Ottelussa en tykännyt: Scotty Riggsin turhuudesta ja pienoisesta sekavuudesta. Jälleen yksi ihan kiva ja viihdyttävä ottelu, joka ei kuitenkaan millään asteikolla sitä Hyvän (isolla H:lla) ottelun ***-tasoa ihan saavuttanut. Silti, lopetus oli varmaankin tapahtuman paras.
**½ (9:43)


Steve McMichael vs. Alex Wright w/ Queen Debra
Tämän ottelun piti alunperin olla McMichael vs. Bill Goldberg, jossa panoksena olisi ollut McMichaelin SuperBowl-sormus, jonka Goldberg oli varastanut. Ennen tätä ottelua McMichael oli kuitenkin piessyt Goldbergin kuvassa nähtävällä teräsputkella ja varastanut sormuksensa takaisin, joten ottelusta ei tullut mitään (jos ihmettelette Goldbergin heikkoa buukkausta, niin miehen voittoputki-gimmickiä ei vielä tässä uran ihan alussa oltu keksitty, vaan mies oli vain perus monster-heel). Niinpä McMichael saapui kehään ja esitti avoimen haasteen, ja tähän vastasi Alex Wright.. tai oikeastaan haasteeseen vastasi McMichaelin ex-vaimo Debra, joka pakotti uuden miehensä (tarkalleen ottaen jo toisen semmoisen kun Jeff Jarrett lähti pois WCW:stä) ottelemaan Steveä vastaan.

Tämä ottelu oli vielä paljon yksipuolisempi ja lyhyempi kuin Halloween Havocin miesten kamppailu. Alex Wrightin kesällä kehitellyn uuden pushin saattoi oikein nähdä hiipuvan silmien edessä. Silti kyllä tämä laadullisesti aika samaa tasoa oli kuin HH:n ottelu: tässä ei nähty mitään täysin idioottimaista ja typerästi hoidettua lopetusta, ja meno oli muutenkin ihan peruskaavan hoitavaa. Silti aika lyhyt, vaisu ja yksipuolinen ottelu, joten kyllähän tämän olisi todella hyvin voinut jättää tapahtumasta pois.
*½ (3:36)


Eddie Guerrero (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Cruiserweight Championship
Kuten kuvasta näkyy, ei Rey ollut hävinyt Halloween Havocin ottelussa maskiaan. Silti tuolloin uudeksi CW-mestariksi kruunattu Rey oli jo hävinnyt mestaruutensa takaisin vihamiehelleen Eddielle ennen tätä ppv'tä, ja nyt Rey yritti saada jo kerran hankkimansa vyön uudestaan itselleen. Mitään varsinaisesti muuta uutta tässä hyvän latinon ja ilkeän, ylimielisen latinon feudissa ei ollut tapahtunut, mutta eipä siihen ollut tarvettakaan. Homma toimi edelleen.

Todella harvoin otan jo antamiani arvosanojani takaisin jos ne olen tässä topicissa postannut, mutta nyt täytyy muuttaa sen verran, että vertailtuani tilannetta vähän kokonaisuuteen, kyllä se Eddien ja Reyn ottelu Halloween Havocissa oli jopa ****:n sijaan jopa ****½:n arvoinen. Ainut heikkous siinä oli se lyhyys, mutta miehet tekivät niin hyvää työtä kuin tuossa ajassa voi tehdä. Tämän eron oikeastaan tajusin viimeistään tätä ottelua katsoessani, koska tämäkin oli aivan loistavaa menoa, mutta ensinnäkin kesti vielä asteen verran vähemmän ja lisäksi välillä menossa näkyi semmoista turhaa yliyrittämistä ("pakko saada aikaan huippumatsi!"), joka tuli esille parhaiten jossain harmittavissa botcheissa. Silti tämäkin oli minusta niin huippulaatuinen ****-ottelu, mutta ero tuohon ensimmäiseen koitokseen oli sen verran merkittävä, että kyllä se vielä asteen paremman tunnustuksen ansaitsee. WCW:n CW-divisioonaa ei voi kuin rakastaa.
**** (12:42)


Curt Hennig (c) vs. Ric Flair - No DQ Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Halloween Havocissa nähtiin ensimmäinen koitos Four Horseman johtajan Ric Flairin ja Four Horsemanin pettäneen ja nWo:hon liittyneen Curt Hennigin välillä. Tuossa ottelussa Flair ei pystynyt valjastamaan vihaansa järkevästi, vaan hankki itselleen lopulta diskauksen. Niinpä Hennig sai pitää US-vyönsä ja jatkaa Flairin ja muiden hevosmiesten mollausta ja oman egonsa nostattamista. Nyt Flair sai uuden tilaisuuden pistää piste tuolle, kun hän ja Hennig ottelivat US-vyöstä tällä kertaa No DQ -ottelussa.

Noniin. Minä tykkäsin tästä aika paljon. En tiedä oikeastaan syytä sille, miksi näistä Hennigin ja Flairin '97-koitoksista ei oikein ole tunnuttu pitävän, mutta minusta varsinkin tämä oli oikein hyvää menoa. Ei tämä nyt tietenkään samanlaista ollut kuin Mr. Perfect vs. Ric Flair WWF:ssä vuonna 1993, mutta ei sen tässä tapauksessa tarvinnut ollakaan. Flair ja Hennig loistivat esiintymisellään edelleen loistavasti, ja varsinkin tässä ottelussa he kyllä osasivat hyödyntää vahvuuksiaan hienosti. Loistavaa myymistä molemmilta, hienosti rakenneltu tarinaa, tapahtuman parasta kehäpsykologiaa, ja alusta loppuun oikeasti järkevästi buukattu lopetus. Voi lopetusta jotkut superälykkäät arvostelijat sitten haukkua ennaltaselväksikin, mutta ei se sitä minulle ollut. Hyvin hoidettu kokonaisuudessaan, joten kyllä tämä show'n parhaita otteluita oli, vaikkei nyt miesten mitään uran parhaimpia tekniikkakamppailuja tietenkään enää tässä vaiheessa nähty. Aikaa oli paljon, muttei minusta yhtään liikaa.
***½ (17:57)


World War 3 60 Man Battle Royal
Voisin käyttää tilaa pistämällä listan kaikista 60 miehestä, jotka otteluun osallistuivat, mutta en taida viitsiä. WCW:stä isoimmat nimet olivat Luger, Giant, DDP, Steinerit ja Four Horsemania edustaneet Benoit ja McMichael. nWo:n edustajia ottelussa olivat Hennig, Buff Bagwell, Scott Hall, Vincent, Randy Savage (ja Hollywood Hogan). Tämän lisäksi ottelussa oli sitten kasa luchapainijoita, WCW:n midcardereita ja jotain vanhoja partoja, kuten Chris Adams, Greg Valentine jne. Panoksena tässä oli mestaruusottelu seuraavan vuoden SuperBrawlissa.

On helppo ymmärtää ihmisiä, jotka eivät kummemmin perusta tämänlaisesta ottelusta, jossa kolmessa kehässä yhteensä 60 miestä leikkii jotain Battle Royalia etäisesti muistuttavaa. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että viime vuoden World War Battle Royal oli omasta mielestäni buukattu oikeasti aika lailla niin hyvin kuin tämmöisen ottelun voi bookata, ja siinä oli jopa ihan jännittävä lopetuskin. Tänä vuonna kaikki olikin aikalailla toisin. Viime vuonna jokaiselle kehälle oli oma selostajansa, ja vaikka se ideana kuulostaakin todella huonolta, toimi se silti paremmin kuin se, että nyt Tenay-Heenan-Schiavone -kolmikko huuteli koko ajan taustalla "HEI! Nyt tapahtui jossain kehässä jotain ja joku saattoi eliminoitua!" Tänä vuonna bookkauksenkaan ei oltu uhrattu ajatustakaan lukuunottamatta lopetust ja sitä, että Giant buukattiin yksikätisenäkin (toinen käsi siteessä) ylivahvaksi.

Niin ja se lopetus.. Se pisti jälleen kerran miettimään, miten kummassa WCW saattoi vielä tässä vaiheessa olla niin selvästi WWF:n edellä, kun firma kuusta toiseen tunki typerämpiä "yllätyksiä" näihin feudeihin. Tämä, joka alkoi siitä, että Hollywood Hogan sai jostain syystä saapua otteluun 60. miehenä (koska Kevin Nash ei osallistunut otteluun ja yksi paikka jäi vapaaksi) kun kehässä oli jäljellä enää neljä painijaa, oli kyllä jo kaiken huippu. Sen jälkeen sitten nähtiin typerää pelleilyä, johon kuului jälleen yksi feikki-Sting (aika hupsua muuten, että nämä Stingiä näyttelevät tyypit tekomaskeineen olivat kerta toisensa jälkeen vähemmän Stingin näköisiä ja selostajat taas tuntuivat uskovan joka kerta enemmän siihen, että tämä olisi oikea Sting). No, yksi tähti tälle ottelulle kuitenkin muutamista hyvistä hetkistä, joita nyt nämä pari WCW:n tyyppiä (DDP, Mysterio jne.) tarjosivat aina kun heitä ymmärrettiin näyttää enemmän kehässä ja ihan siitä, että tämä oli ainut kerta vuodessa, kun WCW:n ppv'eihin pääsivät kaikki Hoganista ja Renegadeen.
* (29:48)

ME oli siis, tuttuun WCW-tyyliin, jälleen kuraa. Muuten ppv ei kuitenkaan mitenkään kamala tapaus ollut. Mukaan mahtui yksi erittäin hyvä ottelu ja pari todella viihdyttävää tapausta. Muuten tapahtumassa ei laadullisesti mitään kovin erityistä ollut, vaikka mukaan mahtui neljä muutakin kivaa ottelua, joita katsoessa kyllä viihtyi, mutta jotka eivät kuitenkaan mitään sen kummempia olleet. Kaikin puolin tästä nyt jäikin aikamoinen välippv-maku: ei yhtään suurempaa ottelua (1 vs. 1 -otteluissa Co-ME:nä oli vain pari mestaruusottelua), ottelut olivat aikalailla tämmöisiä kuvioidenjatkamiskamppailuja ja muutenkin hehkutus oli selvästi jo suunnattu Starrcadeen ja ennen kaikkea sen ME:hen (Hogan vs. Sting), jota fanit olivat odottaneet jo yli vuoden. Ok ppv kuitenkin, mutta ei sen enempää.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF One Night Only - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
7. WWF SummerSlam - Ok
8. WCW The Great American Bash - Ok
9. ECW Hardcore Heaven - Ok
10. WCW Halloween Havoc
11. WCW Bash At The Beach - Ok
12. WCW Slamboree - Ok
13. WCW World War 3 - Ok
14. WCW Uncensored - Ok
15. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
16. WCW SuperBrawl VII - Ok
17. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
18. WCW Spring Stampede - Ok
19. WCW Road Wild - Ok
20. WWF Badd Blood: In Your House 18 - Ok
21. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
22. WWF King of the Ring - Kehno
23. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
24. nWo Souled Out - Kehno
---------------
25. WWF Survivor Series - Surkea

Jaa-a. Sitten olisi vuodesta '97 jäljellä enää yksi ppv per promootio. Ensin ECW:n November To Remember, sitten WWF:n D-Generation X: In Your House 19 ja huipennuksena WCW:n Starrcade.

[FlameSnoopy]

WWF King of the Ring 1997


Ahmed Johnson vs. Hunter Hearst Helmsley /w Chyna in a King of the Ring Semi-Final bout
PPV:n avasi ensimmäinen kehän kunkun semi-finaali, jossa voimakas Johnson kohtasi snobi-Helmsleyn. He kohtasivat jo puolivälierissä, jossa Ahmed nappasi voiton hieman epäilyttävin keinoin. Koska HHH uhkasi haastaa WWF:n oikeuteen, hän sai loukkaantuneen Vaderin paikan turnauksessa, sekä voitti Crushin, päästen tähän otteluun. Vaikka tältä en suurempia odottanutkaan, tämä oli vähän pettymys. Ottelun tempo oli hyvin hidas, ja tässä ei ollut tarpeeksi toimintaa, vaan yleisön taunttaamista ym. Tämän takia vähän alle perusottelu, josta jäi käteen ainoastaan Helmsleyn statuksen parantaminen.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 07:42

Mankind vs. Jerry Lawler in a King of the Ring Semi-Final bout
Toinen semi-finaali ottelu oli face turnin tehnyt, hullu Mankind. Hän teki turnin hyökkäämällä Lawlerin kimppuun, ja oli sitä ennen voittanut Savio Vegan puolivälierässä. Kunkku oli taas päässyt tähän matsiin huijaamalla voiton Goldustia vastaan. Molemmat heittivät ennen matsia myös promoa, tosin Mankind miellekkäämmän. Kuten tuo edellinenkin ottelu, tämäkin oli hyvin hidas, kuten Lawlerin matsit ysikytluvulla aina. Häntä ei enää tuolla kunnolla saa kannettua hyvään otteluun, eikä Mankindkään pystynyt siihen. Muutaman minuutin olisi voinut myös ottaa pois. Oliko muuten ensimmäisiä kertoja, kun Mankindia kutsuttiin Mick Foleyksi?
Arvosana: (1,75)
Kesto: 10:24

Crush /w Nation of Domination vs. Goldust /w Marlena
Tällä keskikortin fillerillä ei näyttänyt olevan mitään tarinaa, vaan nämä kaksi hyvinkin keskinkertaista painijaa laitettiin tähän väliin taistelemaan voitosta. Goldustilla oli muuten hienompi facepaint kun yleensä, kun pääväri oli musta, eikä kultainen. Saisi käyttää tuota useamminkin. Tässähän alkaa kohta toistamaan itseään, koska tämäkin oli aika roskaa. Kymmenen minuuttia hyvin hidasta, tylsää brawlia, jossa ei ollut oikein mitään kiinnostavia elementtejä. Goldust onnistui kuitenkin olemaan aina välillä viihdyttävä, ja se auttoi hieman tätä ottelua, mutta jäi tämä silti hyvin, hyvin huonoksi.
Arvosana: (1,00)
Kesto: 09:56

Hart Foundation (British Bulldog (c), Owen Hart (c) & Jim Neidhart) vs. Legion of Doom & Sycho Sid
WrestleManian jälkeen Bret Hart teki heel turnin, ja keräsi joukon sukulaisiaan ja perheystävän, Brian Pillmanin, muodostaen pelätyn Hart Foundationin. Legion of Doomilla oli ollut aikaisemmin kränää entisien tag mestareiden, Bulldogin & Owenin kanssa, ja Sidillä ei ollut mitään tekemistä, joten heidät voitiin heittää tähän kuuden miehen matsiin. Vaan olihan tämäkin kuuden miehen taistelu pieni pettymys, koska tämä ei alun jälkeen ollut oikeastaan missään kohtaa erityisen kiinnostava. Dominointituokiotkin olivat liian pitkiä, ja lopetuskin oli hiukan botchattu, vaikka se korjattiinkin ihan ookoosti. Myöskin perhosefekti noista aikaisemmista otteluista saattoi vaikuttaa tähän jotenkuten.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 13:37

Mankind vs. Hunter Hearst Helmsley in a King of the Ring Final bout
Kehän kunkun finaalissa kohtaavat Mankind, joka voitti Jerry Lawlerin jo aikaisemmin samassa tapahtumassa, sekä HHH, joka pystyi aikaisemmin peittoamaan Ahmed Johnsonin. Ensimmäistä kertaa tapahtuman aikana saatiinkin yli kahden tähden ottelu, kun nämä kaksi, tosin vähän hitaalla tavalla, painivat tämän finaalin. Ottelu oli ihan mielekästä brawlia, joskaan ei niin intensiivistä ja brutaalia kuin olisi mahdollisuudet, mutta eihän tässä ollut sen suurempaa tarinaakaan takana. Tosiaan vähän hitaamman puoleinen jälleen, josta tulee kyllä aika paljon miinusta. Pientä plussaa kuitenkin hyvästä jatkuvuudesta, jota jatkettiin koko turnauksen ajan selkeällä linjalla
Arvosana: (2,5)
Kesto: 19:26

Steve Austin (c) vs. Shawn Michaels (c)
Shawn Michaels teki paluunsa vähän aikaa sitten, alkamalla feudaamaan Hart Foundationin, sekä tarkemmin Bret Hartin kanssa, joka oli promonnut kuinka Shawn feikkasi loukkaantumisensa. Samat viholliset olivat myös "Stone Coldilla", joten heidät laitettiin samaan tiimiin, taistelemaan Bulldogia ja Owenia vastaan, jotka olivat siis mestareita, ja he yllättäen voittivat mestaruudet. Matsin jälkeen Foundation alkoi jakelemaan beatdownia "Heartbreak Kidille", mutta "Stone Cold" halusi kostonsa Bretiltä, joten jätti Shawnin hakattavaksi. Joten näin heidät heitettiin tähän otteluun vastakkain, panoksena se, että kumpi tulisi olemaan joukkueen kapteeni. Matsi oli hyvin suuri pettymys, koska siinä nähtiin lähinnä vain erityisen hidasta peruslukotusta, sekä perusmuuveja muutenkin. Tarkoitus ei ollut kuitenkaan tehdä mitään show stealeria, vaan jatkaa tarinaa. Siinä he onnistuivat hyvin, mutta otteluna tämä oli vaisu, samoin kuten lopetuskin.
Arvosana: (2,5)
Kesto: 22:29

Faarooq /w Nation of Domination vs. The Undertaker (c) /w Paul Bearer for the WWF Championship
Tapahtuman main event oli hyvinkin minimalistinen, kun Nation of Domination ryhmän johtaja Faarooq kohtasi Undertakerin. Tarinaa ei ollut nimeksikään, mitä nyt yksi hyökkäys Rawissa. Suurin ihmetyksen aihe oli kuitenkin Paul Bearer, joka oli pakottanut itsensä Takerin manageriksi, uhaten jollakin suurella salaisuudella. PPV tekikin täyden ympyrän tämän myötä, koska ottelussa tarjottiin koko pituuden ajan merkityksetöntä brawlia melkein kuolleella yleisöllä. Ei tarjonnut mitään kiinnostavaa, originaalia tai erikoista, mutta ei ollut erityisen huonokaan.
Arvosana: (1,75)
Kesto: 13:43

~~

Ei kovinkaan kummoinen King of the Ring taaskaan siis. Tyylikkäästi ainoastaan kaksi yli kahden tähden matsia, jotka nekin olisivat voineet olleet rutkasti parempiakin. Matsien keskiarvoksi tuli 1.85, ja hyppääkin näin siihen viime vuoden King of the Ringin eteen. Seuraavaksi onkin vuorossa hypetetty, legendaarinen, sekä WWF:n parhaaksi PPV:ksi kutsuttu In Your House 16: Canadian Stampede!

1. WWF Survivor Series 1996: 3,00
2. ECW Barely Legal 1997: 2,75
3. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
4. WWF Survivor Series 1995: 2,75
5. WWF In Your House 15 (1997): 2,5
..
21. WWF In Your House 5 (1995): 2,00
22. WWF King of the Ring 1997: 1,75
23. WWF King of the Ring 1996: 1,75
..
29. WWF King of the Ring 1995: 1,00

[Kenitys]

KOTR oli kyllä tosiaan kyseessä olevan vuoden heikoimpia ppv'itä :-)

Pikkaisen saan edes tahtia kiristettyä, jo toinen ppv viikossa! Kolmatta tuskin ehdin, kun taas kaikki muut hommat painaa päälle.


NOVEMBER TO REMEMBER 1997

November To Remember oli siis ECW:n kaikkien aikojen kolmas ppv (edeltävät olivat Barely Legal ja Hardcore Heaven), mutta poiketen kahdesta aiemmasta ppv'stä, oli N2R:llä myös pidempi historia takanaan. Ensimmäistä kertaa November To Remember järjestettiin nimittäin jo vuonna 1993, ja silloin sen ME:ssä Sabu ja Road Warrior Hawk kohtasivat Terry Funkin ja King Kong Bundyn, uuh. ECW:n saatua ppv-sopparin päätettiin tämä perinteikäs tapahtuma liittää ppv-kalenteriin. Selostajanamme jälleen supermies Joey Styles, vaikka Paul Heyman kävikin yhden ottelun ajan feattaamassa.


Tommy Rogers & Jerry Lynn vs. Triple Threat (Chris Candido & Lance Storm)
Tarjolla ainoastaan Rogersin ja Candidon kuvat, koska tämä ottelu alkoi miesten 1 vs. 1 -kohtaamisena, mutta kesken kamppailun kehään ryntäsivät Rogersin joukkuepari Lynnin ja Candidon stablemate Storm. Tämän jälkeen ottelu muutettiin lennosta joukkueotteluksi. Täytyy tässä samalla paljastaa tietämättömyyteni ja myöntää, ettei minulla ole suurtakaan hajua, kuka on Tommy Rogers, mutta kaikesta päätellen mies on vanhemman kaliiperin old school -painijoita. Wikipedia kertoo, että mies tunnetaan parhaiten The Fantastics -joukkueesta, jonka hän muodosti Bobby Fultonin kanssa. No, joka tapauksessa hänellä oli ottelu Chris Candidon kanssa. Mitään kummempaa taustaa tällä ei kai ollut.

Rogers saattoi olla vanha (no sekin on suhteellista, 36 tämän ottelun aikana), mutta mitenkään huono painija hän ei ollut. Ei mies mitään lennokkaimpia ja näyttävämpiä liikkeitä väläytellyt, mutta Candidon kanssa kaksikko paini alussa oikein hyvää tekniikkapainotteista kevyen sarjan painijoiden painia. Sitten kun hommaan lisättiin kaksi entistä taidokkaampaa heppua Storm ja Lynn, parani tilanne entisestään. Minä nautin tästä ottelusta suuresti, koska vaikka ottelun muuttaminen kesken kaiken 1 vs. 1 -ottelusta joukkueotteluksi kuullostaisikin normaalisti tyhmältä, tässä se toimi todella hyvin. Lisäksi alun rauhallisemman ja taidokkaan painin ja lopun nopeamman ja lennokkaamman kamppailun kombinaatio oli todella hyvä. Lopputaistelutkin oli buukattu hyvin, ja lopetuksessakaan ei ollut mitään moitittavaa. Monet eivät tästä ehkä ole ihan näin paljon tykänneet, mutta minusta oikein hyvä tapa avata show.
***½ (16:42)


Justin Credible w/ Jason vs. Mikey Whipwreck
Ylimielinen Justin Credible oli siis tehnyt vuoden '97 aikana debyyttinsä ECW:ssä, ja tämä kaljupää oli asenteestaan huolimatta vakuuttanut taidoillaan kehässä: tähän otteluun tullessa hän oli yhä voittamaton ECW:ssä. Mikey Whipwreck oli puolestaan ECW:n suurin, ja yksi koko painihistorian suurimmista, underdog. Huippuvuosinaan '94-'95 pieni, piskuinen ja taidokas Whipwreck onnistui voittamaan niin ECW TV-, Tag Team- kuin lopulta myös World Heavyweight -mestaruuden päihittäen useita paljon häntä kovempina pidettyinä vastustajia. Vaikka sittemmin Whipwreckin ura ECW:ssä oli alkanut jo menestyksen osalta hiipua, oli Mikey yhä yleisön suuri suosikki. Nyt talon uusi koira oli haastanut vanhan underdogin otteluun, jossa olisi panoksena Credible just incredible winning streak.

Itse olen pitänyt aina kovasti Crediblestä, mutta Whipwreckin otteita en ole koskaan pahemmin nähnyt, koska miehen huippuajan ECW:tä ei ole tullut suuremmin seurattua. Odotin kuitenkin tästä ihan hyvää menoa, ja sitä tämä myös oli. Kauhean pitkään ei ottelu kestänyt, mutta kyllä kaksi taidokasta painijaa jo seitsemässäkin minuutissa saa pistettyä pystyyn viihdyttävän ja tasokkaan ottelun. Ei tämä tietenkään mitään huippulaatua ollut, mutta mukava ottelu openerin jatkeeksi. Whipwreck vakuutti kyllä tässä näteillä liikkeillään, ja Crediblekin hoiti hommansa kunnialla. Juuri tämmöisten painijoiden ja otteluiden takia tykkään ECW:stä, ihan vastaavia ei pahemmin WCW:ssä tai WWF:ssä nähty, vaikka erityisesti WCW:llä vakuuttava cruiserweight-divari (pitkälti rakenneltu entisten ECW-tähtien pohjalle) toki olikin.
*** (7:15)

Tässä välissä nähtiin Al Snow ensimmäistä kertaa ppv-tasolla järkensä (ainakin osittain) menettäneenä, leikkipää Headin kanssa yhteen lyöttäytyneenä ja J.O.B. Squadin perustaneena tapauksena. Snow:n tämän ajan promot ovat ihan taattua klassikkotavaraa, eikä tämä ollut poikkeus (vaikka terävimmän kärjen tästä veikin ECW:n videon huono äänenlaatu, jonka takia yleisön ääni tuli osittain promon päälle aika ilkeästi). Snow muun muassa hiuksenhienosti viittasi erääseen WWF:ssä äskettäin tapahtuneeseen äksidenttiin: "I didn't screw the Head, the Head screwed the Head!" Taustalla lisäksi mm. Blue Meanie ja Nova, mahtavaa.


Taz (c) vs. Pitbull #2 w/ Pitbull #1, Mr. Wright & Brakkus - ECW Television Championship
ECW:n ensimmäisen ppv'n Barely Legalin aikaan Pitbull-kaksikko oli vielä hyvispuolella yrittäen viedä ECW TV-mestaruuden takaisin heitä pahasti kusettaneelta Shane Douglasilta ja Francinelta. Sittemmin kaverukset olivat kuitenkin kääntyneet heeleiksi, mutta kiinnostus TV-mestaruuteen oli säilynyt. Niinpä, jos Joey Stylesin selostusta on uskominen (ja miksipä ei olisi), oli Tazilla ja Pittbulleilla (erityisesti #2:lla) ollut jo pitkän aikaa toisiaan kohtaan pahanlaatuista, väkivaltaista kaunaa, joka liittyi nimen omaan Tazin omistuksessa olevaan ECW TV-mestaruuteen.

Oli taustalla ollut feudi sitten miten kummoinen tahansa (en tiedä tarkemmin, eikä Pitbullien kuviot kyllä yleensäkään kauheasti kiinnostaneet), niin tämä ottelu ei sitä ainakaan ollut. Hädintuskin minuutin kestänyt "kamppailu" oli enemmänkin pelkkä angle, mutta ei tätä katsoessa ainakaan tylsistymään päässyt. Taz näytti muutaman upean suplexinsa ja oli se Pitbullin powerbombkin aika tyylikäs, joten ei kai tässä pitäisi valittaa. Roolissaan ihan kiva. Jälkikuviot olivat aika turhia.
* (1:29)


FBI (Little Guido & Tracy Smothers) (c) w/ Tommy Rich vs. Dudley Boyz w/ Joel Gertner, Bick Dick Dudley & Sign Guy Dudley vs. Axl Rotten & Balls Mahoney vs. The Gangstanators (New Jack & John Kronus) - ECW Tag Team Championship
Voi pojat. Yksi suurimmista suosikkijoukkueistani FBI oli sitten Hardcore Heavenin vienyt joukkuemestaruudet itselleen, mutta nyt Guido ja Smothers joutuivat todellisiin vaikeuksiin, kun he joutuivat kohtaamaan kolme muuta joukkuetta samaan aikaan. Dudleyt olivat jälleen yrittämässä hankkia mestaruuksiaan takaisin ja Axl Rottenin sekä Balls Mahoneyn suhteellisen tuore joukkue taas havitteli ensimmäisiä mestaruuksiaan. Mielenkiintoisin joukkue tässä ottelussa oli John Kronuksen ja New Jackin Gangstanators, joka oli Eliminators (Kronus & Saturn) ja Gangstas (New Jack & Mustafa Saed) -joukkueiden yhdistelmä. Dudleyt olivat onnistuneet tuhoamaan siis nuo kaksi edellä mainittua joukkuetta (niin Saturn kuin Saed olivat siis lähteneet ECW:stä), ja jäljelle jääneet Kronus ja New Jack muodostivat sitten yhdessä uuden joukkueen.

Kun ECW luo neljän joukkueen rymistelyottelun, jossa on mukana Dudleyiden, Hardcore Chair Swingin' Freaksien ja New Jackin kaltaisia kavereita, ei ole kovin hankala arvata, millainen ottelu on luvassa. Kaikki eivät näistä taatusti tykkää, mutta itse viihdyin suuresti tätä katsoessa. Minkäänlaista tekniikkapainia - tai suurempaa painia yleensäkään, on turha näiltä odottaa, mutta loistavaa 'non-stop actionia' sitäkin enemmän. Oikeastaan jokainen joukkue pääsi tässä ajassa loistamaan ja näyttämään huippuosaamistaan. Lisäksi koko ottelu oli myös buukattu hyvin, mitä auttoi varmasti myös se, että tämä oli Elimination-ottelu. Vaikka meno siis olikin oikein mainiota, ei tämän sekoilun painillisesta puolesta kannata puhua paljon mitään. Lisäksi itseä vähän ärsytti typerähkö lopetus. Ennemmin tätä kuitenkin katsoo kun WWF:n tylsien joukkueiden tylsää brawlausta.
*** (14:32)


Rob Van Dam w/ Bill Alfonso vs. Tommy Dreamer w/ Beulah McGillicutty - WWF Flag vs. ECW Flag Match
Sitten oli aika siirtyä illan kolmen suurimman ottelun pariin. Ensimmäisenä vuorossa jälleen yksi WWF vs. ECW -kuviota jatkanut ottelu. RVD:hän oli ECW-painijoista siis se, joka oli (storylinessä) myynyt itsensä WWF:lle ja alkanut sen suureksi äänenkannattajaksi ECW:n show'issa. "Mr. Monday Nightin" vastustaja Tommy Dreamer oli taas ECW-ikoni henkeen ja vereen, ja edellisessä ppv'ssä hän olikin jo päihittänyt WWF:n Jerry Lawlerin. Nyt oli kuitenkin vuorossa Rob Van Dam, jonka kanssa Dreamerilla oli vielä verisempi feud. Kaikki alkoi siitä, kun Dreamerin voitettua Ravenin historian ainoan kerran ottelussa, joka päätti miesten legendaarisen feudin (Ravenin lähettyä WCW:hen), keskeytti RVD voitonjuhlat ja hyökkäsi Tommyn kimppuun. Tätä seurasi brutaaleja yhteenottoja, monia otteluita ECW:n show'issa ja mm. tilanne, jossa Van Dam hautasi Dreamerin WWF:n lipun alle. Tämän takia miesten ottelu olikin "Flag Match", eli käytännössä ottelun voittaja saisi ripustaa lippunsa roikkumaan.

Minä tykkäsin todella paljon tämän ottelun ensimmäisistä about 12-13 minuutista. Ne olivat ehdottomasti tämän show'n parasta painia, ja muutenkin todella hyvää menoa. Molemmat tekivät töitä kunnolla, ja näimme varsin tyylikkäitä spotteja, vaikkei kumpikaan mitään maailmaamullistavaa tehnytkään. RVD:kin vuosi verta varsin ilkeän näköisesti, ja vastineeksi Tommy sai sitten ottaa vastaan karuja tuoliniskuja, Van Daminatoreita ja muuta. Yksi ehdoton lempispottini ottelussa oli, kun RVD tärähti spagaatiin kehäkulmauksen päälle, ja Dreamer täräytti miehen tuosta asennosta todella karulla DDT:llä kanveesiin. Loppuvaiheessa nähtiin myös mielettömän tyylikäs Piledriver-myyminen RVD:ltä. Joka tapauksessa itse siis tykkäilin tästä ottelusta suuresti, ja olin jo valmis miettimään ****-arvosanaa, jos kamppailu jatkuisi samanlaatuisena vielä jonkin aikaa. Siten alkoi kuitenkin kaikensortin turha sähläys, johon piti sekoittaa ECW:n heel-tuomari Jeff Jones, pari muuta tuomaria, Bill Alfonso, Beulah, Doug Furnas & Phil LaFon, Sabu ja Stevie Richards. Nämä loppuvaiheet ja varsin tyhjän olon jättänyt lopetus söivät kyllä ikävän paljon tältä ottelulta, mutta oli tämä muuten niin hyvää menoa siltikin, että show'n melkeinpä paras ottelu oli.
***½ (16:02)


Sabu w/ Bill Alfonso vs. The Sandman - Tables & Ladder Match
Tämän ottelun tarina alkoi oikeastaan Hardcore Heavenin pre-show'n tapahtumista, jossa Sabu, RVD ja Bill Alfonso järjestivät beat downin, jonka keskeytti Sandman. Tämän seurauksena Sandman joutui kuitenkin itse beatdownin uhriksi, ja häntä lähdettiin kiidättämään ambulanssilla pois paikalta. Kesken Hardcore Heavenin Sandman kuitenkin otti ambulanssin haltuunsa ja lähti ajamaan takaisin areenalle saapuen paikalle juuri kesken Main Eventin, jossa Sabu puolusti ECW-mestaruuttaan Shane Douglasia ja Terry Funkia vastaan. Sandmanin takia Sabu eliminoitiin ottelusta, ja tämän jälkeen miesten välinen feud oli jo täysillä käynnissä.

"Olen todellinen painitietäjä" Scott Keith valitsi tämän vuoden huonoimmaksi otteluksi. Kuinka yllättävää. Toisille pitää painin olla niin vakava asia, mutta itse ainakin nautin aivan täysillä Sandmanin ja Sabun kamppailusta. Odottiko kukaan näkevänsä tässä jotain tekniikkapainia tai muuta jotenkin taidokasta vääntöä? Toivottavasti ei. Odottiko joku tämän olevan millintarkkaan toteutettua, äärimmäisen näyttävää high flying -painia? Toivottavasti ei. Odottiko joku tämän olevan verinen, raju ja puhdas HC-tappelu? Toivottavasti, koska sitähän tämä oli. Kyllä, voisin nillittää viiden sivun esseen siitä kuinka ottelun muutama huippuspotti meni osittain pilalle botchien takia ja kuinka Sabu ja Sandman eivät tehneet muuta kuin mättivät toisiaan kaikella käteenosuvalla ja toteuttivat tasaisesti tikapuu- ja pöytäbumppeja, joista osa meni tietenkin vähän reisille. Mutta miksi? Miksi valittaa jostain itsestäänselvyyksistä, kun voi keskittyä siihen, että ottelu onnistui kaikessa, mitä se pyrki olemaan. En minä tälle kolmea tähteä enempää viitsi antaa, koska kyllähän tästä kaikki normaalin painin osuus puuttui, mutta oli upeaa nähdä, miten molemmat antoivat itsestään irti aivan kaiken tässä ottelussa. Sandmankin loisti muutamilla upeilla suorituksillaan (Senton kehässä olleiden tikkaiden päältä ringsidellä olevan pöydän läpi!) hienosti. Minä nautin, ja suosittelen kaikille kunnon garbage-painin faneille. Scottkeitheille en suosittele.
*** (20:55)


Bam Bam Bigelow (c) vs. Shane Douglas w/ Francine - ECW World Heavyweight Championship
Oikeastihan Bam Bamin kai olisi pitänyt olla tässä face (tai no en oikein tiedä, ei mies kai mitään selvää face-turnia tehnyt) ja Douglasin heel, mutta 1) tapahtuma järjestettiin Douglasin kotikaupungissa Pittsburghissa, joten yleisö oli täysin miehen takana ja Bigelowia vastaan ja 2) ottelun rakenteessakin Douglas veti underdog face-roolia ja Bam Bam monster heel-roolia. Ottelun tarina oli lyhykäisyydessään se, että Bam Bam kuului Douglasin johtamaan Triple Threatiin, kunnes porukkaan liittyneen Rick Ruden takia (Rude valitsi Douglasin vastustajat) Bigelow ja Douglas kohtasivat toisena mestaruusottelussa. Suunnitelmien vastaisesti Bam Bam voittikin ottelun, mistä seurasi kaikenlaisia ikävyyksiä, kuten "Franchisen" hermostuminen ja Bigelowin poistuminen Triple Threatista. Lisäksi Douglasilla oli rematch-mahdollisuutensa, jonka hän käytti tässä ppv'ssä.

Olen kai sitten outo, kun minä tykkäsin tästä ottelusta. Kaikki kommentit, jota olen lukenut ottelusta, manaavat nimittäin sitä, kuinka tylsä ja pitkäveteinen tämä ottelu oli. Minusta tämä taas oli hiton hyvin rakennettu, ja vaikka Franchise nyt ei olekaan luotu mihinkään face-rooliin, tällä kertaa hän siinä toimi, koska yleisö oli niin perusteellisesti miehen takana. Niinpä sekä Bam Bam että Douglas vetivät hommansa kunniakkaasti, ottelussa oli todella selkeä, järkevä ja hyvä rakenne ja siinä nähtiin vieläpä muutamia todella tyylikkäitä bumppeja ja muutenkin hyvää painia. En minä tästä millään tylsää saanut, mutta olihan tämä toki vähän pitkä ja jossain kohtaan turhan rauhallinen, eli kai tätä semmoisenakin voi pitää. Minusta kuitenkin hieno idea koko ottelun takana, ja lopetus oli aivan täydellinen. Toimi, vaikka ei tämä nyt mikään klassikko ollut.
***½ (25:02)

ECW:n kolmaskaan ppv ei ollut mitenkään huipputavaraa, vaikka tässä paljon vahvoja hetkiä olikin, ja kyllä tämä vuoden parhaimpien ppv'iden porukkaan mahtui. Ongelma oli se, ettei tarjolla taaskaan ollut yhtään ****-ottelua, ja jotenkin näiltä kai sitten itse odotin vähän enemmänkin. Silti kolme oikein hyvin pohjustettua, mielenkiintoista ja viihdyttävää co-ME -ottelua ja lisäksi kolme muutakin hyvää alakortin ottelua saa kyllä aikaan vahvan ja erittäin toimivan tapahtuman. Jos edes joku ottelu olisi ylittänyt sen ****-rajan, oltaisiin tästä voitu puhua ehkä jo Hienona (tai ei ehkä sittenkään ihan vielä.. hankala sanoa miten kokonaisuus olisi muuttunut). Nyt kuitenkin tyytyminen Ok:ksi, vaikkakin vahvaksi semmoiseksi.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF One Night Only - Ok
6. ECW November To Remember - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW The Great American Bash - Ok
10. ECW Hardcore Heaven - Ok
11. WCW Halloween Havoc - Ok
12. WCW Bash At The Beach - Ok
13. WCW Slamboree - Ok
14. WCW World War 3 - Ok
15. WCW Uncensored - Ok
16. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
17. WCW SuperBrawl VII - Ok
18. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
19. WCW Spring Stampede - Ok
20. WCW Road Wild - Ok
21. WWF Badd Blood: In Your House 18 - Ok
22. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
23. WWF King of the Ring - Kehno
24. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
25. nWo Souled Out - Kehno
---------------
26. WWF Survivor Series - Surkea

Seuraavaksi sitten WWF:n vuoden viimeinen ppv.

[Kenitys]

Tuli muuten mieleen, että olin mielestäni jo vastannut jo tuohon nWo-Stingin kysymykseen, mutta en kai sitten ollutkaan.. No, lyhyesti siis.

Kysyin joku aika sitten tuolla yleiset kysymykset osiossa että Mitkä IYH tapahtumista kannattaa tsekata tai hankkia vaikka tagged classicina hyllyyn.

sellainen olo näistä on jäänyt että suurimaksi osaksi täyttä kakkaa nämä ovat mutta mukaan mahtuu myös hyviä hetkiä sekä Klassikoksi muodostuneitakin otteluita.

Joo, eihän nämä IYH:t pääasiassa kovin loistokkaita painitapahtumia kokonaisuuksina ole (poikkeuksia toki on, vuodelta '97 sen ilmiselvän Canadien Stampeden lisäksi myös Revenge of the 'Taker on normaalista selvästi parempaa kamaa). Yksittäisiä huippumatseja tapahtumista kuitenkin löytyy, mutta ennen kaikkea itse tykkään katsoa näitä ihan vain vanhojen aikojen katsomisen takia. Paljon paskaa mahtuu mukaan, mutta silti näitä katsoessa viihtyy paljon paremmin kuin missään nykypäivän painishow'ta katsoessa (sanon kokemuksella, koska en jaksanut katsoa BFG:tä edes loppuun vaikka yritin), koska itse vain tykkään tästä aikakaudesta sen osittaisesta hemmetinmoisesta huonoudesta huolimatta.


DEGENERATION X: IN YOUR HOUSE 19

WWF:n edellinen ppv Survivor Series oli siis päättynyt varsin traagisiin meininkeihin, joista onkin luontevaa hypätä DX:n mukaan nimetyn In Your Housen pariin. Tässä välissähän siis Bret Hartin lisäksi myös British Bulldog, Jim Neidhart, Rick Rude ja pari muutakin pienempää kaveria olivat firmasta päättäneet Screwjobin takia lähteä (mm. Foleykin kyllä lähti hetkeksi, mutta palasi sittemmin), mutta WWF päätti jatkaa porskuttamistaan sillä, mitä heillä oli. Vahvimpana hahmona tietenkin DX:n johtaja Michaels, mutta WWF:n onneksi Hartin menetys ei ollut niin lopullinen juttu kuin mitä olisi se muutama kuukausi aikaisemmin ollut: nyt heillä oli lisäksi kovaa vauhtia kuntoutuva Austin, kovaa vauhtia nouseva Rocky Maivia, Undertaker, uusi tulokas Kane, DX:n toinen jäsen HHH, WWF:ään pakon edessä jäänyt Owen Hart, omissa kuvioissaan pyörivä Mick Foley ja väkipakolla ME-pushia saanut Ken Shamrock. Ei tuokaan nyt vielä kovin laaja porukka ollut, mutta parempaan päin silti. Tämän tapahtuman kortissa Hartin lähdön jättämät ongelmat kyllä näkyvät karusti.


Brian Cristopher vs. TAKA Michinoku - WWF Light Heavyweight Championship
Kyllä, show'n avasi WWF Light Heavyweight Championship -ottelu. WWF oli siis vähitellen loppukesästä ja syksyn edetessä entistä vahvemmin alkanut kehitellä omaa light heavyweight -divisioonaansa vastineena WCW:n cruiserweight-divisioonalle. Marraskuussa WWF:ssä sitten starttasi mestaruusturnaus, jonka voittaja kruunattaisiin ensimmäiseksi Light Heavyweight -mestariksi. Aikaisemmilla kierroksilla TAKA oli päihittänyt Devon Stormin ja Aguilan, "Jerry's Son" Cristopher puolestaan Flash Fanaganin ja muuan Scott Taylorin, josta kuulisimme myöhemmin lisää.

Tämä ottelu olikin oikeastaan Match of the Night. Ehkä tämän laadusta voi olla useampaakin mieltä, mutta minä tykkäsin kovasti. Tässä oli hienosti buukattu rakenne, yllättävän hyvää pyskologiaa, muutamia loistavia liikkeitä ja tosi hyvä tunnelma. Lisäksi Cristopher veti roolinsa kadehdittavan hyvin - senkin jälkeen, kun miehen huuli aukesi tosi pahan näköisesti. Kokonaisuudessa ottelusta jäi hienon, kovan kamppailun fiilis. Ottelu, jossa molemmat antoivat kaikkensa ja väläyttivät huippuosaamisensa, ja lopulta toinen selvisi parempana. Harmi, ettei WWF:n Light Heavyweight -divisioonan historiaa voi myöhemmin paljoakaan ylistää. Toki Cristopherin hallintaosuudet eivät painillisesti mitään nyt huippulaatua ollut ja muutenkin tämä jäi WCW:n cw-divisioonan varjoon, mutta viihdyttävä kamppailu silti.
***½ (12:02)


Los Boricuas w/ Savio Vega vs. Disciples of the Apocalypse
Tarvitseeko kenellekään enää kertoa tämän ottelun taustoja? Toivon todella ettei, koska itseä ei enää voisi vähempää kiinnostaa kirjoittaa tästä NOD vs. DOA vs. Boricuas (vs. Truth Comission) -ikuisuuskamppailusta. Ja silti WWF työntää näitä otteluita ppv'hen! Tällä kertaa uutena väläyksenä oli se, että ottelu olikin vain 6 Man Tag Team Match, koska Kane oli tuhonnut Crushin jossain Raw'ssa (oikeasti Crush oli lähtenyt WWF:stä osittain Screwjobin takia). Boricuasin puolelta Savio Vega ei paininut, mutta heilui ringsidellä.

Viimeeksi kun nämä ryhmät kohtasivat (olisiko ollut Badd Blood), annoin jopa ihan positiivista palautetta ottelulle. Se oli rakennettu minusta ihan kohtuullisesti niin, että DOA:n heikkouksia peiteltiin mahdollisimman hyvin, ja Boricuasit saivat taas näyttää osaamistaan. Annoin ottelulle arvosanaksi kai **. Nyt kuitenkin feudin tylsyys oli vallinnut jo ottelunkin, tarjolla ei ollut mitään, mitä ei oltaisi nähty jo kymmeniä kertoja. Tarjolla oli siis todella laimea kamppailu, jonka kiinnostavuutta piti yllä vain Boricuasin jonkinlainen yritys (ja yleisön "Shave your back!"-chant Miguelille). Lopetuskin oli taas turhaa kikkailua.
* (7:57)


Marc Mero w/ Sable vs. Butterbean - Tough Man Fight
Ja edellisen jälkeen siirrytään entistä laadukkaampiin kuvioihin. Butterbeanhan ei siis suinkaan ollut painija, vaan tunnettu nyrkkeilijä ja MMA fighter, jonka WWF oli sitten raahannut kehäänsä jostain käsittämättömästä syystä. Lisäksi paluunsa jälkeen egomaaniseksi ja mustasukkaiseksi naisvihaajaksi muuttunut Marc Mero halusi ilmeisesti osoittaa, kuinka vakuuttava nyrkkeilijä hän yhä on menneisyytensä ansiosta, ja niinpä hän oli haastanut Butterbeanin jossain Raw'ssa tähän ppv'hen "Tough Man Fightiin", eli buukattuun nyrkkeilyotteluun. Upeaa.

Itse en ole koskaan oikeastaan perustanut nyrkkeilystä, mutta ennemmin minä olisin nyrkkeilyä katsonut kuin jotain surkeaa käsikirjoitettua toisen tönimistä neljän erän (joista yksi kesti aina 3 minuuttia) verran. Ei tästä nyt hirveästi ole sanottavaa, kaikki jotka ovat nähneet edes yhden "Boxing Matchin" jossain painipromootiossa (käsikirjoitetun semmoisen siis), tietävät, ettei näissä paljon kehuttavaa ole. Puolikas tähti täytyy antaa Sablelle ja sille yhdelle upealle lataukselle, jolla Butterbean tykitti Meron nätisti ulos kehästä. Ennemmin vaikka kääpiöpainia kuin tätä.. Ja tämän sanottuani muistin, mitä Royal Rumblessa oli luvassa.
½ (4th round: 0:10)

Tähän väliin sitten kerrassaan upea angle, jossa ilmeisesti järkensä lopullisesti menettänyt The Artist Formerly Known As Goldust saapui uuden managerinsa Luna Vachonin kanssa sisääntulorampille. Lunan talutuspannassa ollut TAFKA Goldust lausui yleisölle maailman omituisimman runon, jonka oli "kirjoittanut lapsuudessaan". Huumoriarvoltaan loistavuutta, rakastin TAFKA Goldustia. Kokonaan toinen asia on, kuuluuko tämä mitenkään ppv'hen.


Road Dog & Billy Gunn (c) vs. Legion of Doom - WWF Tag Team Championship
Road Dogin & Billy Gunnin ja Legion of Doomin feudhan oli alkanut jo ennen Survivor Seriesiä, jolloin kahden uuden ylimielisen nuorehkon painijan muodostama joukkue oli käynyt ryppyilemään tuolloisille WWF:n joukkuemestareille, koska heidän mielestään LOD:n paikka oli jo vanhainkodissa. Ennen SurSeriä Dog ja Gunn olivat varastaneet Road Warriorsien hienot piikkiolkakoristeet ja SurSerissä he aiheuttivat LOD:n eliminoinnin ottelussa. Vaikka Hawk ja Animal sittemmin saivat shoulder padinsa takaisin, onnistuivat Road Dog ja Billy Gunn ppv'tä edeltäneessä Raw'ssa ryöstämään puolivahingossa voiton mestaruusottelussa LOD:ta vastaan. Niinpä Dog ja Gunn olivat uudet joukkuemestarit, ja nyt he joutuivat kauheaan paikkaan, eli puolustamaan vöitään vihaisia vanhoja mestareita vastaan.

Itse tykkässin tästä ottelusta ihan jonkun verran (varsinkin verrattuna kahteen edelliseen), vaikka ei tämä nyt painillisesti mikään kummoinen ottelu ollutkaan. Tykkäsin kuitenkin ihan kokonaisuudessaan tästä New Age Outlawsin ja Legion of Doomin feudista, ja tämäkin ottelu oli buukattu oikein hyvin. Kaikki saivat näyttää juuri sitä vahvinta osaamistaan, eikä kummankaan puolen paini ehtinyt käydä tylsäksi, vaikkei kukaan neljästä kehässä mikään taituri ollutkaan. Kokonaisuudessaan muuten ottelu oli ihan viihdyttävää ja kivaa, vaikkeikaan sen kummempaa, joukkueottelua. Eniten ärsytti aikamoisen typerä lopetus, ja se, että Godwinsseja piti tässäkin ppv'ssä näyttää. Parempaan suuntaan oli silti WWF:n joukkuedivisioona selvästi menossa.
**½ (10:33)


HHH w/ Chyna vs. Sgt. Slaughter - Boot Camp Match
Kontroversiaalinen (ah, ihana sana <3) D-Generation X oli alusta asti ollut tukkanuottasilla WWF:n henkilöstön, erityisesti Comissioner Slaughterin, kanssa. Pilkkanaan mitä tahansa ja ketä tahansa DX oli ottanut kohteekseen mm. Slaughterille vinoilun, ja tästä ei vanha Sergeant tykännyt alkuunsakaan. DX ei taas Slaughterin (tai kenenkään muunkaan) mielipiteistä välittänyt, ja jatkoi vain kahta kauheammin. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että eläkkeelle vetäytynyt Slaughter päätti vielä kerran vetää painiasunsa pois naftaliinista ja käydä kamppailuun tässä vaiheessa jo turhista liikanimistä luopuneen HHH:n (kirjoitettiin oikeasti tapahtuman nimiplakaatissa noin, joten kai tämä jonkinlainen hetkellinen välimuoto ennen Triple H:ta oli) kanssa. Ottelumuodoksi Slaughter päätti oman gimmick-ottelunsa Boot Camp Matchin, jossa hän oli '80-luvulla piessyt mm. Iron Sheikin.

Hassua (tai ei kaikkien mielestä ehkä niin hassua), että tämä oli melkolailla yhtä pitkä ottelu kuin tapahtuman Main Event. Ja tässä ottelussa toinen osapuoli oli kuitenkin jo ihan pappakamaa. Siltikin minä itse asiassa tykkäsin tästä ottelusta. Tämä varmaan saattaa olla hyvinkin väärä mielipide, mutta ei tämä ollenkaan kamalampi ottelu ollut. Ei toki mitenkään erityisen hyvä tai painillisesti laadukas, mutta ihan kiva silti. Jälleen ottelun buukkaamiselle oltiin jaksettu nähdä vaivaa, ja ottelu oli rakenteeltaan hyvin selkeä. Lisäksi yleisö oli jälleen hienosti mukana, ja HHH hoiti hommansa niin hyvin, ettei kenelläkään voi olla mitään valitettavaa. Snobi-Helmsleystä oli kuoriutunut todellinen SOB-Triple H. Jonkun verran nähtiin myös yllättävän onnistunutta hardcorea (ottaen siis huomioon, että toinen osapuoli oli Slaughter). Olihan tämä toki sitten turhan pitkä ja paikoitellen aikamoisen hidas ja muuta kehnoutta, mutta kyllä tämä nyt aikalailla niin hyvin oli hoidettu kuin uskalsi tältä ottelulta toivoa.
**½ (17:39)


Jeff Jarrett vs. The Undertaker
Voi kyllä, Jeff Jarrett oli siis palannut WWF:hen melkein kahden vuoden poissaolon jälkeen. Syksyllä WCW:stä pois lähtenyt Jarrett oli siis vanhassa promootiossaan takaisin, ja mies oli valmis tekemään vaikuttavan paluun. Tämä olikin itse asiassa Jarrettin in ring -comeback, eikä tässä mitään kummempaa tarinaa ollut: Jarrett vain halusi aloittaa paluunsa suuren maailman tyyliin käymällä WWF:n yhden isoimmista nimistä kimppuun. 'Takerilla oli edelleen omat ongelmansa Kanen ja Paul Bearerin kanssa..

..Jotka myös tässä ottelussa sitten näkyivät. Jos kaksi edellistä ottelua olivat yllättävänkin onnistuneita, oli tämä sitten pettymys, vaikka eipä tältä kauheasti nyt voinut etukäteenkään odottaa. Jotenkin koko ottelu tuntui vain odottavan sitä hetkeä, kun Kane ja Paul Bearer liittyvät karkeloihin, eikä ehkä siksikään yleisöä tuntunut ottelu siihen asti kiinnostavan paljoakaan. Itse painihan nyt oli molempien miesten peruspainia, jonka kumpikin taitaisi unissaan: ei mitään erikoista, hyvin vaisua, vaikkeikaan mitenkään kamalan huonoa. Itse Kanen sekaantuminenkaan ei tarjonnut mitään uutta, joten kokonaisuutena tästä jäi käteen vaisua, keskinkertaista painia laihalla lopulla. Harmi.
*½ (6:56)

MARK HENRY! MARK HENRY! Tuo ihana musta paholainen palasi ruutuihimme näin vuoden '97 lopussa pelastamaan pahimmanlaatuisesta starapulasta kärsivän WWF:n ihanaa <3 Markhan oli siis jo lyhyen stintin tehnyt WWF:ssä vuoden '96 kesällä ja ehtinyt painia yhden ottelunkin ppv'ssä (jossa voitti Jerry Lawlerin). Sittemmin loukkaantumiset ja painimisen opiskelu olivat lykänneet Henryn jatkoa WWF:ssä, mutta nyt oli sen aika. Nallekarhu Henry hurrasi tässä vaiheessa vielä Steve Austinin puolesta Rocky Maiviaa vastaan, aika hassua.


Steve Austin (c) vs. Rocky Maivia w/ Faarooq, D-Lo Brown & Kama Mustafa - WWF Intercontinental Championship
Ensimmäistä kertaa painihistoriassa.. WWF tarjoaa Austinin ja Rockin feudin! Tällä kertaa feud kylläkin jää aika lyhyeksi, koska se on pääasiassa sammutettu jo vuoden vaihteen aikaan. Jatkoa kuitenkin seuraa sitten myöhemmin. Joka tapauksessa tämän ottelun pohjana oli se, että entisestä Blue Chipper Rockysta oli tullut NODiin liittymisen myötä äärimmäisen ylimielinen, ja nyt tämä "The Rock"iksi itseään kutsumaan alkanut mies tahtoi itselleen takaisin IC-vyön, jota hän oli vuoden alussa jo pitänyt. Itse asiassa Rocky uskotteli itselleen olevansa jo IC-mestari, koska hän oli varastanut Austinilta ppv'eiden välissä IC-vyön ja kantoi sitä nyt mestarin elkein, vaikka virallinen mestari oli yhä Bad Ass Austin.

Edelleenkään Austin ei ollut täysikuntoinen (tai näin voisin päätellä), joten eipä tämäkään kauhean pitkä ottelu ollut. Silti tykkäsin siitä, kuinka energisen ja viihdyttävän kamppailun Rocky ja Austin saivat vajaassa kuudessa minuutissa aikaan. Kuten edellisessä ECW-arvostelussa sanoin, saa seitsemässä minuutissa aikaan jo hyvän kamppailun, joten kyllä melkein yhtä tasokas onnistuu jo viidessä puolessakin. Varsinkin jos kemiat pelaavat yhtä hyvin kuin Austinilla ja Rockylla. Yleisökin oli taas upeasti mukana, joten kyllä tätä katsoessa viihtyi. Aika nyt oli kuitenkin niin rajallinen, ettei tälle tämän parempaa arvosanaa voi antaa. Korkeammat tarvitsevat jo vähän pidempää aikaa, että voisi enemmän rakennella kamppailua.
**½ (5:37)


Shawn Michaels (c) w/ HHH & Chyna vs. Ken Shamrock - WWF Championship
Ei ollut WWF:n ME-kalusto kyllä vahvimmillaan kun Austinin jäädessä toviksi puolikuntoisena IC-kuvioihin ja Undertakerin ollessa jumissa Kane-kuviossa, oli kovimmaksi Michaelsin face-haastajaksi kuoriutunut Ken Shamrock. Vaikka Shamrock välillä olikin saanut ihan hyviä reaktioita yleisöltä, ei WWF Universe ollut silti mieltänyt entistä UFC-miestä ME-nimeksi.. eikä oikein koskaan tullut mieltämäänkään. Alemmalla kortissa Shamrock kyllä välillä oli oikein suosittukin, mutta ei nämä päämestaruuskuviot oikein olleet Shamrockia varten. Juonikuvio oli lyhykäisyydessään se, että SurSerin jälkeen varteenotettavaksi haastajaksi noussut World's Most Dangerous Man tahtoi viedä mestaruuden Michaelsilta, ja Michaels taas uskoi ettei Shamrockin tuhoisa Ankle Lock tepsisi häneen. Siinä kai se pääasiassa, aika köykäinen taustatarina päämestaruusottelulle.

Köykäisen taustatarinan lisäksi ei ottelukaan ollut varsinaisesti Main Event -kaliiberia. Michaels ja Shamrock saivat aikaa lähes 20 minuuttia, ja tuossa ajassa lopputuloksena oli hyvä, mutta show'n päättäväksi otteluksi aika valju koitos. WCW:n kohdalla kai pitäisi yhä olla ainakin tyytyväinen, jos ME yltää kolmeen tähteen, mutta WWF:ltä on yleensä voinut odottaa enemmän. Nyt tarjolla oli kaikinpuolin jotenkin hyvältä, mutta ei sitten sen enemmältä vaikuttava ottelu. Kumpikin painijoista teki selvästi töitä ottelussa, muttei silti riskeeranut kaikkeaan. Yleisö oli hyvin mukana, muttei niin hyvin kuin muutamassa edellisessäkin. Erityisesti harmitti ottelun typerä lopetus. Joka tapauksessa en siis moiti tätä otteluna, jona tämä oli kyllä hyvä, mutta Main Eventiltä olisi odottanut jotenkin enemmän. Tästä vain huokui kaikella tapaa todella vahva "väli-ppv'n Main Event" -henki.
*** (18:29)

ME:stä huokui "väli-ppv'n Main Event", ja kyllähän tämä nyt niin välishow oli kuin joku vain saattoi olla. Tarjolla ei ollut yhtään huippuottelua, ei yhtään suurta feudia (ellei Austin/Rockya tahdo semmoiseksi laskea, mutta ei se kyllä tässä vaiheessa sitä vielä ollut), puhumattakaan sitten semmoisen päätöksestä, eikä oikeastaan mitään muutakaan. Varmaan jollain tapaa kokonaisuudessa näkyi vielä myös Screwjobin jälkivaikutukset, mutta ei tätä hirveästi voi puolustella. Muutamia ihan hyviä ja pari kivasti yllättänyttäkin ottelua, mutta kokonaisuutena silti tosi vaisu. Juuri kun tuli puolusteltua alussa näitä IYH-tapahtumia, niin tästä ei jäänyt kyllä mitään muuta kuin nostalgia käteen. Yleensä näissä on aina edes se yksi merkittävämpi ottelu. Laadullisesti tämä oli parempaa kuin SurSer, joten kyllä tämä sen ohi menee, mutta selvästi Kehno ja vuoden huonoimpia ppv'itä tämä oli.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF One Night Only - Ok
6. ECW November To Remember - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW The Great American Bash - Ok
10. ECW Hardcore Heaven - Ok
11. WCW Halloween Havoc - Ok
12. WCW Bash At The Beach - Ok
13. WCW Slamboree - Ok
14. WCW World War 3 - Ok
15. WCW Uncensored - Ok
16. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
17. WCW SuperBrawl VII - Ok
18. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
19. WCW Spring Stampede - Ok
20. WCW Road Wild - Ok
21. WWF Badd Blood: In Your House 18 - Ok
22. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
23. WWF King of the Ring - Kehno
24. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
25. WWF DeGeneration X: In Your House 19 - Kehno
26. nWo Souled Out - Kehno
---------------
27. WWF Survivor Series - Surkea

Ja seuraavaksi vuorossa vuoden viimeinen ppv, WCW Starrcade. Palataan siihen sitten ehkä viikon päästä.

[Kenitys]

Joo-o, helkkarinmoinen kiire on nyt tässä kaiken mahdollisen homman takia päällä, mutta haluan nyt saada vuoden '97 finaaliin, ettei tämä jää yhdestä tapahtumasta kiinni.


STARRCADE 1997

Täytyy nyt tähän alkuun mainita, että tapahtuman avannut video oli yksi parhaista hypevideoista (ellei melkeinpä paras), joita olen tässä pitkän projektini aikana nähnyt. Loistava parin minuutin ytimekäs, tunteikas ja sopivan mysteerinen video, joka sai minutkin odottamaan illan Main Eventiä ja Stingin paluuta kuin hullu puuroa. Hieno video sai minut juuri sopivaan fiilikseen, jota "vuoden suurin painitapahtuma" edellytti. Tosiaan Starrcade siis oli WCW:n WrestleMania, ihan vai tarkennuksen vuoksi. Tätä WrestleManiaa selostamassa olivat Mike Tenay, Dusty Rhodes ja Tony Schiavone. Luojan kiitos Tenay oli pelastamassa Tonyn ja Dustyn typeriltä jorinoilta. Missä pirussa Heenan oli?!?!


Eddie Guerrero (c) vs. Dean Malenko - WCW Cruiserweight Championship
Kuten oletettavaa, WCW:n historian suurimmankin painitapahtuman avasi firman loistavan cruiserweight-divisioonan tarjoama meno. Eddie Guerrero oli alkanut vakiinnuttaa asemaansa ylimielisenä, kusipäisenä "lie, cheat and steal" -CW-mestarina. Nyt Dean Malenko tahtoikin toteuttaa sen, missä Rey Mysterio Jr. oli epäonnistunut, eli Eddien hirmukauden lopettamisessa. Minulla ei ole tietoa, mitä muuta tarinaa tällä ottelulla oli, mutta ei ilmeisesti mitään kovin kummoista. Aika pettymys, olisivat sitten ennemmin buukanneet vielä yhden Rey/Eddien, olisi ollut ainakin mukana tarinaa.

Vaikka ottelun taustatarinassa onkin paljon moitittavaa, ei itse ottelussa sitä kyllä ollut. Itse nautin tästä Eddien ja Malenkon kamppailusta täysin siemauksin. Miehethän olivat jo kerran vuonna 1997 kohdanneet toisensa ppv'ssä, eli Uncensored 1997:ssa, jossa kaksikko kamppaili US-mestaruudesta. Silloin minulle jäi kuitenkin fiilis, ettei homma toiminut silloin ihan niin kuin olisi toivonut, ja ottelusta jäi vähän vaisu fiilis, vaikka se laadukas kamppailu oli silloinkin. Nyt homma tuntui olevan kaikella tavalla astetta parempi, ja tämä oli selkeästi sitä, mitä olin edelliselläkin kertaa toivonut. Ottelulla oli psykologia kohdallaan, molemmat hoitivat myymisen ja liikkeiden suorittamisen loistavasti ja ottelun puutteellinen backstory korvattiin sitten tarinalla kehässä. Itse tykkäsin todella paljon myös ottelun lopetuksesta, joka oli sekä yllättävä, että ottelun tarinaan sopiva. Kaikin puolin todella hyvä Cruiserweight-ottelu, juuri oikea tapa saada yleisö fiilikseen vuoden suurinta show'ta katsoessa.
**** (14:57)

Tässä kohtaa sopinee pitää tauko, koska tähän asti nähty show on oikeastaan se, minkä takia tämä ei mielestäni loppujen lopuksi ollut vuoden huonoin painitapahtuma. Alkuvideo oli mahtava ja sai minut fiiliksiin show'sta ja sen Main Eventistä, eikä Bobby Heenanin puuttuminenkaan haitannut kauaa, kun Malenko ja Eddie vetivät erinomaisen ottelun. Ikävä kyllä tästä alkoi sitten show'n pitkä alamäki, joka jatkui, jatkui, jatkui....

Alamäen avasi Scott Hallin promo aiheesta, josta selostajat olivat kyllä maininneet jo ennen ensimmäistä ottelua, mutta oletin sen vain olevan jotain typerää ottelupohjustusta. Schiavone ja kumppanit kertoivat show'n alkuun, ettei vuoden suurimman ppv'n vuoden toiseksi suurinta ottelua, eli kamalasti hehkutettua The Giant vs. Kevin Nashia, tullakaan näkemään, koska Nash ei ole paikalla. Nyt minun täytyy myöntää, ettei itseä kyllä Nash vs. Giant olisi voinut paljon vähempää kiinnostaa, mutta kyllä tämä silti alkoi rehellisesti ottaa päähän. WCW arvostaa siis fanejaan niin paljon, että huippushow'hun buukattu, monien varmasti todella paljon odottama, ottelu pyyhitään kortista show'n alussa olan kohautuksella. Mitä helkkaria? Mitään kunnon syytäkään Nashin poissaololle ei saatu edes Hallin promosta, joka oli kyllä muuten aika hyvä. Sen keskeytti vihainen Giant, joka lopulta chokeslammasi Hallin kanveesiin. Ilmeisesti tämän piti korvata menetetty Nash vs. Giant.


Scott Norton & Vincent & Randy Savage w/ Miss Elizabeth vs. Steiner Brothers (c) & Ray Traylor w/ Ted DiBiase
Illan toinen ottelu oli varmaan aika mones tuhannes osa jo satunnaisissa nWo vs. WCW -otteluissa. Harvinaista kuitenkin, että tämä ylsi ppv'hen.. Ja vieläpä vuoden suurimaan sellaiseen. WCW vs. nWo -kuvion lisäksi tässä oli takana lähinnä se, että Ray Traylor (WWF:ssä paremmin Big Bossmanina tunnettu, WCW:ssä kymmenellä muullakin nimellä ennen omalla nimellään painimista tunnettu) kuului vielä jonkun aikaa sitten nWo:hon, mutta kääntyi sitten faceksi eroten poppoosta. Tämän jälkeen Traylor paini jonkin aikaa lonerina, kunnes niin ikään nWo:sta eronnut Ted DiBiase tutustutti nykyiset manageroitavansa Steinerit yksinäiseen sankariimme. Tämän jälkeen Traylor ja Steinerit olivat taistelleet monesti nWo:ta vastaan, ja nyt oli tarjolla taas yksi osa näistä taisteluista. Nortonin ja Vincentin joukkueparina piti olla muuten alun perin K-Dogg Konnan, mutta Luojan kiitos nWo:n joukkueeseen saatiin edes hiukan tähtivoimaa Randy Savagen myötä.

Itse ottelu oli niin perus tv-ottelumenoa kun voi vain olla. En minä sano, että tämä siis olisi ollut varsinaisesti huono kamppailu (koska niitäkin oli illan aikana ihan riittävästi tarjolla), mutta ei tässä kyllä yhtään mitään erikoista nähty. Steinerit hoitivat hommansa perusrutiinilla tarjoten ainoastaan yhden säväyttävän hetken upealla Double Team Top Rope DDT:llään. Yksi show'n suurimmista Auw mai gääd -hetkistä. Muuten kukaan kuusikosta ei kyllä mihinkään erityisempään venynyt, mutta eihän näistä kukaan ihan säkki kehässä ollut (no, Traylor aika lähellä), joten ihan katseltava kamppailu. Oli kyllä Savagelle aikamoinen arvonalennus joutua tähän otteluun pitkän ME-tason DDP-feudin jälkeen.
** (11:06)


Bill Goldberg vs. Steve McMichael
Seuraavaksi vuorossa "kaikkien kauan odottama ottelu".. Mitä? Niin, sen jälkeen kun WCW oli joutunut lopettamaan kesken Jeff Jarrett vs. McMichael -feudin, joka oli jatkunut kuukausia, kuukausia ja kuukausia ja muuttunut koko ajan vain kamalammaksi, alkoivat he rakennella seuraavaksi Bill Goldberg vs. Steve McMichael -feudia. WCW:ssä syksyllä '97 monster-heelinä (miehelle kehiteltiin siis se menestyksekäs "Who's next" -gimmick vasta vuonna '98) debytoinut Goldberg oli yhä voittamaton, ja viime kuukausina hän oli sabotoinut Steve McMichaelin otteluita (esim. Halloween Havocissa) ja varastanut myös tämän SuperBowl-sormuksen. Miesten piti kohdata jo World War 3:ssa, mutta (onneksi) ottelu peruuntui, kun McMichael olikin kolkannut Goldbergin backstagella tajuttomaksi ja ottanut sormuksensa takaisin. Tästäkös Goldberg hurjistui entisestään, ja niinpä miehet pääsivät selvittämään välinsä lopulta tässä ottelussa vuoden suurimmassa tapahtumassa.

Ottelun kunniaksi täytyy mainita, että kyllä tässä oli oikeastaan semmoinen vuoden suurimman tapahtuman alakortin ottelulta vaadittava backstory, jota kahdella edellisellä ottelulla ei todellakaan ollut. Siihen se kunniananto ottelun osalta jääkin, koska painiotteluna tämä oli yksinkertaisesti huono. Steve McMichael ei ole ikinä osannut painia varsinkaan sillein, että hän kantaisi ketään otteluissaan, ja Goldberg taas oli.. Goldberg. Uransa alkuvaiheessa oleva Goldberg oli lisäksi vielä vihreä, aika karismaton ja vielä kömpelömpi kuin sitten myöhemmin. Hieno parivaljakko ottelemaan toisiaan vastaan. Itse ottelu oli siis lähinnä laihaa paininnäköistä yritystä molemmilta, mutta oli nyt jotain sentään :) Yksi tähti täytyy antaa ihan jo vaikka yleisön mukanaololle (hurrasi Goldbergille ja buuasi McMichaelille) ja maailmankaikkeuden tökeröimmälle pöytäspotille, kannattaa tarkastaa.
* (5:59)


Saturn w/ Raven vs. Chris Benoit - Raven's Rules Match
Ja jälleen yksi pettymys. Harvoin arvosteluni menevät tämmöiseksi nilittämiseksi, mutta kyllä tässä vaiheessa alkoi jo aika pahasti syödä miestä, kun olin odottanut todella paljon Starrcadelta (vaikka tiesinkin, mitä ME tulisi olemaan), jonka pitäisi olla se WCW:n ppv'eiden lippulaiva. Sitten ensin meiltä viedään kokonaan pois show'n toiseksi suurin ottelu ja seuraavaksi Ravenin ja Chris Benoit'n feudin tiimoilta nähtävä ensimmäinen ppv-ottelu vedetään pois, koska Raven saa edellisen ppv'n jälkeen kirjoittamansa WCW-sopparinsa mukaan milloin haluaa painia, ja tänään hänestä ei tuntunut semmoiselta. Tilalle Raven asettaa entisen TV-mestari Saturnin painimaan Benoit'ta vastaan. Hienoa. Positiiviseksi täytyy sanoa se, että Benoit'n ja Ravenin feud kyllä vaikuttaa hyvältä.. Vaikka Wolverinen promo ennen ottelua olikin aivan hirveä. Vaikka The Crash sanoo, että Benoit oli kyllä mikissä asiallinen sälli, ja varmaan sitä olikin WWE:ssä, mutta silloin kun Benoit'lla oli painivuosia takana saman verran kuin Daniel Bryanilla, oli hän todella kökkö mikissä.

Vaikka Benoit ehkä kökkö mikissä olikin, kehässä hän kyllä hoiti hommansa aivan loistavasti. Harmi että varsinkin vuosi 1997 oli ollut Benoit'n osalta todella hiljainen, lukuun ottamatta sitä Sullivan-feudia, joka oli loppujen lopuksi sekin aika köyhää ja liiaksi pitkitettyä menoa. Mutta siis, tämä ottelu. Benoit oli kehässä todella hyvä, ja myös Saturn tiesi kyllä varsin hyvin, mitä kehässä tehdä. Niinpä pettymys siitä, ettei Ravenin ja Benoit'n ottelua nähty, laski hieman, kun tajusin tarjolla olevan silti hyvää painiviihdettä. Ottelun heikko puoli oli lopussa tullut turha Flockin sekaantuminen (alussa nähty Kidmanin sekaantuminen ja Shooting Star Press apronilta Benoit'n päälle oli pelkkää kultaa), mutta loppua lukuun ottamatta tämä oli tosiaan hyvää painiviihdettä, jossa kumpikin hoiti hommansa kunnialla. Ei mikään klassikko (juuri kehnon buukkauksen, ajan puutteen jne. takia), mutta illan toiseksi paras ottelu kuitenkin.
*** (10:50)


Buff Bagwell w/ Vincent vs. Lex Luger
Tästä ottelusta piti alkaa illan suurten otteluiden aika. Kummalista, että samalla hetkellä minun mielenkiintoni show'ta kohtaan vain laski entisestään. Tämän huippuottelulta kuulostavankin kamppailun taustalla oli yksinkertainen Young Stud vs. Old Dog -kuvio. nWo:ta edustanut Buff Bagwell oli siis nuori nouseva lupaus, joka päätti nyt olevan aika nousta suurempiin kuvioihin.. Ja mikäpä olisikaan parempi ponnistuslauta niihin isoihin otteluihin kuin Lex Lugerin piekseminen? Bagwell oli jo kolme kertaa Nitroissa voittanut Lugerin, mutta kaikki voitot olivat tulleet Count Outeilla. Nyt oli rehellisen 1 on 1 -ottelun aika.

Otteluhan nyt oli juuri sellainen kuin sopi odottaa. Bagwellin taidot alkoivat laskea samaa tahtia kuin miehen saama pushin määrä nousi. Parhaat vuodet Marcus Alexander Bagwellina olivat jo takana. Lugerin parhaista vuosista ei taas kannata tässä vaiheessa enää mainita mitään, kun niistä oli aikaa lähes kymmenisen vuotta. Lopputuloksena olikin pitkälti tylsää, mitäänsanomatonta ja kankeaa brawlia, mutta enpä olisi kyllä missään vaiheessa mitään voinut odottaa. Sen sijaan sitä olisin voinut odottaa, ettei tätä ottelua olisi kyllä näin pitkäksi venytetty. Tämä kamppailu oli nimittäin koko illan pisin ottelu, voitaneen kai vain miettiä, kenen idea tämä aikajako oli. Kaiken haukkumisen jälkeen täytyy kyllä mainita, että parasta ottelussa oli se, että Bagwell ja Luger yrittivät ottelun alkupuolella oikeasti rakentaa hyvää (jopa hieman psykologista) tarinaa, ja Lugerkin myi hommaa yllättävän hyvin. Harmi vain, että jo ennen puoliväliä rakentelu unohdettiin täysin, ja koko homma hajosi viimeistään typerään lopetukseen. Että semmoista.
* (16:36)


Curt Hennig (c) vs. Diamond Dallas Page - WCW United States Heavyweight Championship
Itseäni suuresti hämmästyttää näiden kahden muun (ei siis ME) mestaruusottelun osalta se, että sekä CW- että US-mestaruuden ympärillä oli pari viime kuukautta pyörinyt mielenkiintoinen ja intenssiivinen feud, ja sitten jostain syystä vuoden suurimpaan ppv'hen rykäistiin molempien mestaruuksien osalta aika tyhjästä ihan jotkut muut ottelut vaisulla taustatarinalla. Toki kolmas ottelu putkeen samoilla nimillä olisi voinut olla itsensä toistamista, mutta sitä olisi WCW voinut miettiä vaikka sitten buukkaamalla välissä olleeseen World War 3:hen jotkut ihan muut mestaruusottelut ja säästämällä ne toiset Flair vs. Hennig- ja Rey vs. Eddie -huipennukset näihin. No, niin ei tehty. Stingin ohella WCW:n overein face DDP toki oli pakko saada korttiin, ja paremman puutteessa tyhjästä nyhjäistiin kuvio, jossa Flair loukkaantui eikä voinut kohdata Hennigiä Starrcadessa, ja DDP astui tilalle. Lisäksi taustalla oli toki kesällä ollut aikaisempi kuvio DDP:n ja Hennigin välille, mutta sitä ei kaiketi ottelun rakentelussa ollut paljoakaan hyödynnetty.

Tosiaan, kaksikko oli kerran aikaisemmin vuoden '97 kohdannut ppv'ssä. Tuolloinen Road Wildin ottelu oli oikein hyvää menoa, jonka ongelmaksi taisi omasta mielestäni muodostua lähinnä typerä lopetus, joka lopetti viihdyttävän painin vähän niin kuin kesken. Nyt jotenkin kaksikko ei päässyt samanlaiseen meininkiin ollenkaan. Toki aikakin ottelulle jäi vähän lyhyeksi, mutta tässä jotenkin se ei tuntunut olevan samanlainen ongelma kuin edellisessä ottelussa. Homma ei vain lähtenyt yhtä hyvin käyntiin. Kyllä molemmat toki ihan viihdyttävän ottelun tarjosivat, mutta kyllä näiden miesten kyvyillä semmoiseen nyt vuoden suurimmassa tapahtumassa pitäisi pystyä.. Ja olisi pitänyt pystyä paljon enempäänkin. Eniten juuri harmitti se, että näillä kahdella olisi ollut edellytyksiä enempään, mutta ehkä sitten taustatarinan puutteen tai tiedä sitten minkä takia nyt ei vain lähtenyt täysillä liikkeelle tämä. Lopetuskin tuli tylsällä tavalla puskista. Joka tapauksessa, ihan mukava ja kiva ottelu, mutta paljon parempaa olisi pitänyt tähän väliin odottaa.
**½ (10:52)


Eric Bischoff w/ Scott Hall vs. Larry Zbyszko - Special Referee: Bret Hart
Illan toiseksi viimeinen ottelu oli yhden non-wrestlerin ja yhden eläköityneen vanhan parran ottelu. Lisäväriä otteluun yritettiin tuoda Bret Hartilla, jota oltiin buukattu tähän mennessä WCW-debyytistä lähtien siten, että nWo väitti Hartin olevan heidän riveissään, mutta Hart kiisti tämän, muttei toisaalta myöskään ollut liittynyt puhtaasti WCW:n väreihin. Niinpä oli epäselvää, miten tuomarisotkuista kärsinyt Hart tuomitsisi ottelun. Itse ottelussa oli kaiketi panoksena Nitro. Hieno tapa heittää tuommoinen kevyt panos turhien non-wrestlereiden otteluun esim. jonkun huikean 5 vs. 5 -ottelun sijaan. nWo oli siis viime aikoina taas ottanut Nitron haltuun, ja vaikkei ketään oikeastaan enää edes kiinnostanut, päätti "Living Legend" Larry Zbyszko nyt taistella WCW:n puolesta ja kohdata jo puolisentoista vuotta WCW:tä piinanneen entisen WCW-miehen Eric Bischoffin ottelussa, jossa WCW:n pääshow'n omistajuus ratkaistaisiin. Lisäksi Larry Zbyszko voittaessaan kohtaisi Scott Hallin seuraavassa ppv'ssä ja.. miksi minä selitän tätä? Koko ottelu on niin aivokuollut.

En aio kirjoittaa tosiaan normaalia kunnon arvostelua tästä kamppailusta. Se oli surkea. Mitä muuta odottaa? Minä olisin toivonut, että ottelu olisi ollut edes lyhyt, mutta ei! Se kesti pidempään kuin esim. edellinen ottelu! Tämänkö takia Eddie ja Malenko eivät olisi voineet saada aikaa vaikka semmoiset 20 minuuttia? Upeaa. Annan puolikkaan tähden ainoastaan sille ajatukselle, mitä Bret Hartin päässä pyöri kun mies tuomaroi tätä ottelua.. "Onko tässä paskassa rypeminen todella niiden kaikkien miljoonien arvoinen". Muuten täysi DUD-ottelu, jonka hirvein osa oli, että sillä ei ollut mitään oikeaa lopetusta!
½ (11:12)


Hollywood Hogan (c) vs. Sting - WCW World Heavyweight Championship
Ja sitten SE ottelu. SE ottelu, jonka takia Starrcade sai buyratekseen 1.60. Minä en paljon näistä suhteellisista ostoluvuista ymmärrä, mutta kaiken käsitykseni mukaan tuo on silti aikamoisen huikea suoritus (paitsi tietenkin EWR:ssä, jossa jokainen Global-promootio saa kaikista ppv'istä buyratekseen 2.00).

Minä en ole nyt todellakaan paras ihminen kertomaan Stingin ja Hollywood Hoganin feudista, koska en ole katsonut kuin pari Nitroa, ja suuri osa tämän feudin rakentelusta tapahtui juuri Nitroissa, koska Stingillä ei kayfabessa ollut Fall Brawl 1996:n jälkeen ollut sopimusta WCW:n kanssa. Kaikki alkoi siis vuonna '96 vähän sen jälkeen kun nWo oli perustettu. Fall Brawliin tultaessa oli luvassa huikea WarGames WCW:n ja nWo:n välille, ja vähän ennen tuota ppv'tä nWo julisti Stingin liittyneen New World Orderiin. Kukaan ei voinut uskoa silmiään, kun Stingin näköinen mies pieksi WCW-ystävänsä Nitrossa. Fall Brawlissa oikea Sting yritti kuitenkin vakuuttaa, ettei tuo Sting ollut oikea, ja ettei hän ikinä pettäisi WCW:tä. Luger, Flair ja Arn Anderson eivät kuitenkaan Stingiä uskoneet, ja totuus paljastui vasta WarGames-ottelussa, kun nWo pieksi WCW:tä 4 vs. 3 -tilanteessa (nWo Sting oli nWo:n neljäs jäsen), ja OIKEA Sting saapui kehään ja pelasti WCW-kaverinsa hetkeksi, mutta lähti sitten pois kehästä, koska oli niin pettynyt ja raivoissaan, ettei kukaan ollut uskonut häntä. Seuraavana päivänä Nitrossa Sting lähti WCW:stä ja julistautui vapaaksi agentiksi.

Seuraavan kerran Sting näkyi tv-ruuduissa vuoden '96 lokakuussa, jolloin nähtiin ensimmäistä kertaa hänen tunnetuimmiksi tullut Crow Sting -look. Surfer Sting -aikaiset lyhyet piikkihiukset olivat kasvaneet pidemmiksi, ja muutenkin mies oli kaikki pitkine trenssitakkeineen, valkoiseksi maalattune naamoineen jne. aivan eri näköinen kuin kaikkien aikaisemmin tietämä Sting. Tuolloin lokakuussa Sting hyökkäsi nWo Stingin kimppuun, mutta ei tehnyt mitään muuta. nWo yritti koko loppuvuoden saada Stingiä liittymään nWo:hon kostaakseen WCW:lle vääryyden, jolla Stingiä kohdeltiin, mutta Sting kieltäytyi. Kukaan ei ollut varma, millä puolella Sting oli tässä suuressa sodassa, kunnes Uncensored 1997:n lopuksi Sting laskeutui katosta nykyisemmin tunnettuun Sting-tyyliin ja pieksi yksin koko juhlineen nWo:n. Tämän jälkeen alkoi Stingin yhden miehen taisto koko nWo:ta vastaan, vaikka oikeasti Stingillä ei ollut kuin yksi määränpää: hän tahtoi päästä kohtaamaan Hollywood Hoganin. Hogan yritti vältellä tuota kohtaamista viimeiseen asti, mutta lopulta hänet oli ajettu nurkkaan: ottelu Stingin ja Hoganin välille varmistettiin Starrcade 1997:hen.

Tämä feud on varmasti yksi wrestling-historian hienoimmin rakennelluista, ja vaikka siinä varsinkin vuoden '97 loppupuolella mentiinkin typeryyksiin kaikissa mind gameseissa, pelleilyssä tuhansien fake-Stingien kanssa ja turhassa pitkittämisessä, jotta ottelu saataisiin säästettyä Starrcadeen, oli se silti mielenkiintoinen. Suurin syy, miksi WCW vielä tässä vaiheessa oli selkeästi WWF:n edellä, oli juuri Stingin ja Hoganin feud. Vähitellen tämän tapahtuman jälkeen kaikki sitten alkoikin muuttua - ja syystä.

Itse ottelusta en tahdo sanoa paljon mitään. Kaikki, jotka ovat nähneet sen, tietävät kyllä miksi. Tosin laadullisesti tämä oli poikkeuksellisen hyvä Hogan-matsi, mikä ei kyllä vielä sano paljon mitään. Ihan pelkästään tuon ihan ok:n painipuolen takia annoinkin tälle niin hyvän arvosanan, mitä tämä ei kyllä maailmanhistorian huonoimmalla lopetuksella muuten olisi antanut. Nyt taas ei pidä käsittää väärin: tämä ei ollut siis hyvä painiottelu. Ei. Mutta parempi kuin normaalit Hoganin ottelut: Stingin työskentely kehässä toi edes jotain uutta väriä joihinkin Roddy Pipereihin verrattuna.

Lopetuksesta voisi sanoa niin paljon, että minä en aio sanoa siitä kuin yhden lauseen. Se oli aivan hirvittävää kuraa ja kaikinpuolin maailman kamalin tapa päättää puolitoista vuotta kestänyt ottelu, jota koko wrestling-maailma oli odottanut. Koko lopetuksen ajatteleminen aiheuttaa päänsärkyä. Vielä enemmän päänsärkyä aiheuttaa ajatella, miten WCW sitten jatkoi tästä eteenpäin buukkaustaan. No, se on myöhemmän ajan murhe.
*½ (12:54)

Tämä ppv tarjosi siis yhden alle yhden tähden ottelun, kaksi *-ottelua, yhden *½-ottelun ja yhden **-ottelun. Ainoastaan kaksi ylsi vähintään kolmeen tähteen, ja näistäkin toinen ottelu ei ollut se, minkä sen piti alunperin olla. Tässä ppv'ssä hyvää oli ensimmäinen vajaa puolituntinen. Siinä nähtiin täydellinen tapa hypettää WCW:n historian suurinta ottelua ja täydellinen painillinen tapa avata show. Sen jälkeen kaikki menikin niin vituiksi kuin joku vain voi mennä. Buukkaus tarjosi pettymyksiä pettymyksen perään, odotettuja otteluita ei saatu nähdä, paini oli pääasiassa joko huonompaa kuin olisi odottanut tai yksinkertaisesti paskaa.. Ja kirsikkana kakun päällä oli tuo kaikin puolin historiallinen Sting vs. Hogan. Ei ollut kovin kehuttava tapa Bret Hartillakaan korkata WCW:n ppv-uraansa. Minun on hankala ymmärtää, miten vuoden suurimmasta painitapahtumasta osataan tehdä näin paha pannukakku, mutta WCW on siinä kyllä aikamoinen mestari. Varsinkin kun läpi vuoden promootio tarjosi tasaisesti aika hyviä ja joskus oikein hyviäkin ppv'itä, niin sitten se vuoden isoin oli tämmöinen. Tämähän olisi muuten Surkea ja samalla vuoden huonoin ppv, mutta kyllä minun täytyy silti sen verran antaa kunniaa tuolle oikein onnistuneella ja odotukset korkealle nostaneelle alulle, että tämä on Kehno. Lisäksi ei tästä kuitenkaan ihan se sama suuhun paskottu maku jäänyt kuin Souled Outista, jossa ei tuntunut olevan mitään ideaa. Tässä oli periaatteessa ihan selvä idea ja rakenne, miten show etenee, mutta siinä ideassa ei vain ollut yhtään mitään järkeä.

1. WWF In Your House 16: Canadian Stampede - Loistava
---------------
2. ECW Barely Legal - Hieno
---------------
3. WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker - Ok
4. WCW Fall Brawl - Ok
5. WWF One Night Only - Ok
6. ECW November To Remember - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WCW The Great American Bash - Ok
10. ECW Hardcore Heaven - Ok
11. WCW Halloween Havoc - Ok
12. WCW Bash At The Beach - Ok
13. WCW Slamboree - Ok
14. WCW World War 3 - Ok
15. WCW Uncensored - Ok
16. WWF In Your House 15: A Cold Day In Hell - Ok
17. WCW SuperBrawl VII - Ok
18. WWF In Your House 13: The Final Four - Ok
19. WCW Spring Stampede - Ok
20. WCW Road Wild - Ok
21. WWF Badd Blood: In Your House 18 - Ok
22. WWF WrestleMania 13 - Ok
---------------
23. WWF King of the Ring - Kehno
24. WWF Ground Zero: In Your House 17 - Kehno
25. WWF DeGeneration X: In Your House 19 - Kehno
26. WCW Starrcade - Kehno
27. nWo Souled Out - Kehno
---------------
28. WWF Survivor Series - Surkea

Seuraavaksi sitten jossain vaiheessa vuoden '97 yhteen kokoaminen.

[Kenitys]

Noniin, ja sitten on taas aika iskeä vuosi 1997 samanlaiseen nippuun kuin 1996:kin reilu vuosi sitten. Intistä johtuen vähän kesti tässä kokonaisen vuoden arvostelussa: vuoden 1996-kokoelmapostin kun postasin tänne näköjään 14.10.2009.

Jälleen huomautuksena, etten ole tältäkään vuodelta katsonut kuin jenkkiläiset ppv't ja pari tv-show'ta, mutta niillä parilla Raw'lla ja Nitrolla ei nyt ole mitään osuutta näihin kokonaisarvosanoihin. Siispä käsitykseni vuoden 1997 kokonaistarjonnasta on taatusti jälleen hyvin suppea, mutta eipä tässä ole tarkoituskaan kuin niputtaa yhteen fiilikseni WWF:n, WCW:n ja nyt myös ECW:n ppv-tarjonnan pohjalta.

Aluksi vuoden 15 parasta ottelua:

15. Eddie Guerrero (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Cruiserweight Championship - **** (WCW World War 3 1997)
14. Alex Wright (c) vs. Ultimo Dragon - WCW Television Championship - **** (WCW Fall Brawl 1997)
13. British Bulldog (c) vs. Shawn Michaels - WWF European Championship - **** (WWF One Night Only 1997)
12. The Undertaker (c) vs. Bret Hart - Special Referee: Shawn Michaels - WWF Championship - **** (WWF SummerSlam 1997)
11. Big Stevie Cool vs. The Sandman vs. Terry Funk - Three Way Dance for the ECW World Heavyweight Title Shot - **** (ECW Barely Legal 1997)
10. Psychosis vs. Ultimate Dragon - Respect Match - **** (WCW The Great American Bash 1997)
9. bWo Japan (Dick Togo & Terry Boy & TAKA Michinoku) vs. Great Sasuke & Gran Hamada & Masato Yakushiji - **** (ECW Barely Legal 1997)
8. Chris Jericho (c) vs. Eddie Guerrero - WCW Cruiserweight Championship - **** (WCW Fall Brawl 1997)
7. The Undertaker (c) vs. Mankind - WWF Championship - **** (WWF In Your House 14: Revenge of the 'Taker)
6. Bret Hart vs. Steve Austin - ****½ (WWF Revenge of the 'Taker)

5. Goldust & Ken Shamrock & Legion of Doom & Steve Austin (c) vs. Hart Foundation (Brian Pillman & Jim Neidhart & British Bulldog (c) & Owen Hart (c) & Bret Hart) - ****½ (WWF In Your House 16: Canadian Stampede)
4. Eddie Guerrero (c) vs. Rey Mysterio Jr. - Title vs. Mask Match for the WCW Cruiserweight Championship - ****½ (WCW Halloween Havoc 1997)
3. Bret Hart (c) vs. The Undertaker - WWF Championship - ****½ (WWF One Night Only 1997)
2. Shawn Michaels (c) vs. The Undertaker - Hell In A Cell Match - ***** (WWF In Your House 18: Badd Blood)


.....


1. Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) - ***** (WWF WrestleMania 13)

Listasta on tulkittavissa muutama asia helposti. Siinä olevista WWF:n kahdeksasta ottelusta kaikki ovat olleet kyseisen ppv'n ME- tai co-ME-otteluita. WCW:n listalla olevista viidestä ottelusta kolme on CW-mestaruudesta ja kahdessa muussakin painivat CW-divisioonaan kuuluvat painijat. Tämä onkin juuri se ratkaiseva ero WCW:n ja WWF:n huippuotteluiden välillä. Mainita tosin pitää, että kyllä WWF:ssäkin nähtiin alemman kortin otteluissa muutamia oikein hyviä ***½-otteluita (pari Light Heavyweight -otteluakin) ja vastaavasti WCW:ssä erityisesti DDP/Savage-feudi pelasti ME-otteluiden kasvot tarjoamalla myös pääotteluissa hyvää menoa. Myös esim. Ric Flair oli mukana parissa vuoden ***½-ottelussa. Mutta näitä ei lasketa, koska top 15 -otteluihin nämä kamppailut eivät yltäneet. Eniten top 15 -otteluita oli Bret Hartilla (5), toiseksi eniten hieman yllättäen The Undertakerilla (4) ja jaetulla kolmannella sijalla Steve Austin ja Eddie Guerrero kolmella ottelulla.

Ja sitten jälleen awardsit vuoden parhaimmille ja huonoimille. Jokaisen palkitun kohdalla on mainittu myös aikaisemmat voittajat, joiden osalta muistutan, että vuodelta '95 katsoin vain WWF:n ppv't.

WORST OF THE YEAR

WORST TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - The Blu Brothers (Jacob & Eli)
1996 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)

The Godwinns - Henry O. & Phineas I. (WWF)
Godwinnssit uusivat viimevuotisen 'voittonsa', eikä se tehnyt oikeastaan edes tiukkaa. Täytyy kyllä sanoa, ettei vuosi 1997 vuoden 1996 tapaan ollut kovin kummoinen joukkuepainin osalta, kun WCW:ssä vöitä hallitsi lähes koko vuoden yksi tylsäksi käynyt joukkue ja WWF:ssä pyöri lähinnä tylsiä ja painitaidottomia joukkueita. ECW:ssä olikin selvästi vuoden parhaat joukkueet, mutta siitä lisää. Kaikkista kamalista joukkueista tämä kaksikko on ehdottomasti huonoin. Jos viime vuonna meni huonosti, ei tämä vuosi tiennyt yhtään parempaa - paitsi sen ajan, kun kaverukset olivat poissa loukkaantumisen takia.

WORST WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bertha Faye
1996 - Loch Ness

Steve McMichael (WCW)
Nyt täytyy antaa sen verran kehuja vuodelle 1997, ettei tällä kertaa ppv'eihin asti ainakaan mikään promootioista ollut päästänyt painimaan tapauksia, joiden ei pitäisi olla lähelläkään painiareenaa - saati sitten kehää. Silti valinta oli suhteellisen helppo, koska tänä vuonna sammio tulvi yli tätä entistä NFL-tähteä, jonka kehätaidot rajoittuvat Three Point Stanceen, Chop Blockiin ja Tombstone Piledriveriin. Voisin myös väittää (vaikken tilastoa olekaan pitänyt), että McMichaelin otteluiden saamien arvosanojen keskiarvo on selkeästi vuoden 1997 huonoin (toisen varteenotettavan voittajaehdokkaan Hollywood Hoganin ohella). Miehen 1 vs. 1 -otteluista yksikään ei ylittänyt vuoden aikana *½-arvosanaa, kaikki isommat feudit olivat tylsiä ja typeriä ja ainut hyvä ppv-ottelu, jossa McMichael oli, oli matsi jossa Dean Malenko ja Chris Benoit tekivät 95% työstä ja lopun viisi prosenttia hoiti Jeff Jarrett. Mongon ottelut ovat aina se ppv'n vähiten kiinnostava hetki.

WORST GIMMICK OF THE YEAR
1995 - Dean Douglas
1996 - The Executioner

Rockabilly (WWF)
WWF jatkaa voittokulkuaan tässä kategoriassa. Ehkä WCW oli tässä vaiheessa tavallaan astetta värittömämpi gimmickien osalta kuin WWF, eikä heidän rosteriin näin mahtunut Teloittajia tai Rockabillyjä. Onneksi tämä "rockabilly" oli vain muutaman kuukauden gimmick Billy Gunnille, kunnes hänelle keksittiin jotain mielenkiintoista "Bad Ass" Billy Gunnina. Miksikö tämä gimmick oli niin kamala? Katsokaa kuvaa, hahmon nimeä ja yhdistäkää ne sitten typerään feudiin country singer Jesse Jamesin ja Honky Tonk Manin kanssa. Voiko paljon huonommin mennä?

WORST FEUD OF THE YEAR
1995 - Diesel vs. Sycho Sid
1996 - Big Bubba vs. John Tenta
Steve McMichael vs. Jeff Jarrett (WCW)
Tarjolla olisi ollut muitakin hyviä vaihtoehtoja, kuten DOA vs. Los Boricuas tai Hogan vs. Piper, mutta kyllä tämä minun listallani vei voiton. Tässä oli kaikki vikana: kumpikaan painijoista (puhumattakaan Debrasta) eivät olleet kiinnostavia, feudin aikana ei nähty yhtään hyvää 1 vs. 1 -ottelua, feudin koko tarina oli typerä ja sen "swervet" nähtävissä mailejen päähän ja lisäksi epäkiinnostavia.. Listaa voisi jatkaa loputtomista. Kaiken huippu oli silti se, että feudin kunnollinen alku kesti ikuisuuden ja kun se lopulta alkoi, ei sitä osattu päättää ollenkaan. Niinpä se loppui vasta kun Jarrett lähti WWF:ään. Upeaa.

WORST MATCH OF THE YEAR
1995 - King Mabel vs. Yokozuna @ In Your House 4 (Great White North)
1996 - The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match @ Uncensored

Hollywood Hogan (c) vs. Roddy Piper - Steel Cage Match @ Halloween Havoc (WCW)
En rupea kopioimaan tähän nyt arvosteluani ottelusta, kuten viime vuonna tein. Jos se kiinnostaa, käykää lukemassa. Toisaalta, se vain sisältää hyvin yksityiskohtaisen selonteon siitä, miksi tämä ottelu imi kiviä niin rajusti kuin joku voi, ja luulisin monien tajuavan sen ilman sitä sepustusta. Kaiken tarpeellisen sanonee se, että tämä oli ainut ppv-ottelu, jolle annoin vuonna '97 DUD:n. Ja kyllä, olen liian varovainen antamaan DUD:ta, se on vain niin julma arvosana.

WORST PPV OF THE YEAR
1995 - WWF In Your House 2 (The Lumberjacks)
1996 - WCW Uncensored

WWF Survivor Series
Yleisesti vuoden '97 huonoimpana ppv'nä pidetään kai nWo Souled Outia, joka minunkin listallani toiseksi huonoin ppv on. Mielestäni SurSer ajaa silti Souled Outin ohi, koska siinä missä Souled Outissa oli yritystä, oli SurSer täysin löysä p**ka, joka ei yrittänytkään olla muuta. Souled Outia katsoessa oli alussa jopa vähän hyvä fiilis, kunnes sen sitten pilasi järjettömyys ja typerät nWo:n tyttökisat jne. mutta SurSer alkoi äärettömän tylsästi ja loppui historialliseen mutta typerään tapahtumaan. Lisäksi Souled Out tarjosi paremman painiottelun (Syxx vs. Eddie Guerrero) ja pari SurSerin parhaiden tasolle yltäneen. Oma lukunsa tässä kisassa on Starrcade, mutta siitä tarinoin tässä edellä. Joka tapauksessa SurSeristä minulla ei ole oikeastaan mitään hyvää sanottavaa (minusta se HBK vs. Hart ei tosiaan ollut ottelunakaan kovin erikoinen ja edellisiin miesten otteluihin verrattuna suorastaan huono), joten kyllä se vuoden huonoin ppv on.

'CLASS B' AWARDS

BEST GIMMICK
1995 - Goldust
1996 - nWo

D-Generation X (WWF)
Kyllä minusta DX ansaitsee tämän jo vuoden '97 suorituksistaan. Muutama räväkkä kuukausi vuoden lopussa tiesi lopullista alkua WWF:n Attitude Eralle ja samalla sille touhulle, minkä ansiosta seuraavana vuonna WCW jäisi WWF:n jalkoihin. Minä tykkään todella paljon tästä erityisesti aivan alun heel-DX:stä, joka oli niin silmillehyppivä, egomaaninen ja kusipäinen porukka kuin joku vain voi olla. Harmi vain, että gimmick omaksuttiin turhan hyvin myös oikeaan elämään. Joka tapauksessa, DX oli loistava.

BEST TELEVISION ANNOUNCER
1995 - Jerry Lawler
1996 - Bobby Heenan

Joey Styles (ECW)
Joo, vuonna '95 ei tosiaan ollut kauhean helppo antaa palkintoa.. Eikä nyt erityisen helppoa vielä edellisenäkään vuotena. Nyt meillä oli sitten jo kolme oikeastaan hyvää ja kaikki omalla tavallaan mielenkiintoista selostajaa, eli Styles, Mike Tenay ja JR. Lisäksi Heenan hoiti color commentatorin hommat hienosti, ja kyllä se King heelinä vain minun sydämeni sulattaa. Siltikin kyllä Styles ainoana ppv'n yksin selostaneena kaverina tämän palkinnon ansaitsee. Loistavasti hoiti hommansa, tuskin voi kukaan väittää vastaan.

ROOKIE OF THE YEAR
1995 - Ahmed Johnson
1996 - Rocky Maivia

Bill Goldberg (WCW)
En oikeastaan tykkää tämän palkinnon antamisesta (miksi sitten annan? en tiedä), koska ei tähän tunnu löytyvän koskaan pelkkien ppv'eiden pohjalta ketään järkevää palkittavaa. Kaikki periaatteessa uudet naamat eivät kuitenkaan ole lähimainkaan oikeita rookieita. Sitten tämä menee viime vuoden tapaan siihen, että on helppo palkita semmoinen, joka myöhemmin on saavuttanut paljon, vaikka otteet tulokasvuotena eivät erityisiä vielä olleet. Toisaalta nyt täytyy puolustaa itseäni, että yritin kovasti, mutta ei kyllä ketään Goldbergia parempaa tulokasta ppv'issä nähty. Tiger Ali Singh? Joo.

MOST UNDERRATED & MOST OVERRATED
1995 - Hakushi & Sycho Sid
1996 - Owen Hart & Hollywood Hogan

Vader (WWF) & nWo (WCW)
Vaderin palkitseminen aliarvostetuimmaksi vaatinee aika paljon selittelyä, kun mies vielä kesällä otteli kerran päämestaruudesta. Tuosta ottelusta täytyy kuitenkin huomauttaa, että Vader bookattiin otteluun vain hätäkorvikkeena, kun Ahmed Johnson loukkaantui. Chris Benoit olisi mielestäni ollut toinen hyvä vaihtoehto kaikkein aliarvostetuimmaksi, mutta minusta oli silti suuri syy, että Vaderin ollessa vielä vuonna '97 aika hyvin liikkuva ja taidokas iso mies, ei hänelle enää annettu mahdollisuuksia loistaa, ja erityisesti hyvältäkuulostava feud Bretin kanssa pilattiin täysin, eikä miehille buukattu ollenkaan 1 vs. 1 -ottelua päämestaruudesta. nWo yliarvostetuimpana taas.. Tarvitseeko edes selittää? Jatkuvaa kurkusta alas tunkemista, vaikkei enää kiinnosta, ylipitkiä mestaruuskausia ja kausien päättämisten bookkamista typerästi ja niin edelleen.

BEST FLYING WRESTLER
1995 - Hakushi
1996 - Rey Mysterio Jr.

Ultimate / Ultimo Dragon (WCW)
Jälkeenpäin mietittynä olisi se palkinto kyllä yhtä hyvin voinut mennä jälleen Reyllekin, mutta pysyn silti kannassani. Rey oli taas mukana aivan upeissa otteluissa, mutta silti miehestä jäi lähinnä mieleen ne kaksi ottelua Eddien kanssa ja yksi ottelu tämänvuotisen voittajan kanssa. Dragon taas otteli Reyn lisäksi huippuottelut vuoden aikana ainakin Alex Wrightin ja Psychosiksen kanssa ja todella hienot ottelut myös Chris Jerichoa, Yuji Nagataa ja Steven Regalia vastaan. Muutenkin Dragon tuntui olevan aktiivisempi vuotena '97 ja olleen mukana mielenkiintoisemmissa kuvioissa. Face-turn todella toimi miehellä. Pakko antaa tunnustus siis sinne.

BEST BRAWLER
1995 - The Undertaker
1996 - Mankind

Mankind/Dude Love (WWF)
Toinen peräkkäinen voitto Mrs. Foley's Baby Boylle ja täysin aiheesta. Undertakerilla oli kyllä enemmän top 15 -otteluita, mutta niistä 2 oli Bret Hartin, 1 Shawn Michaelsin ja 1 juurikin Foleyta vastaan. Niinpä tilasto kertoo enemmän siitä, että Undertakerille buukattiin (mestarin roolissa) parempia vastustajia kuin Foleylle. Itse silti näen Foleyn tehneen kokonaisuutena parempaa työtä kehittäen Mankind-gimmickin aivan loistavaksi ja luoden täyden uuden ilmiön pro wrestlingiin pyörittäen monia eri gimmickejä samassa promootiossa täysin toimivasti. Siinä ohessa Foley sitten hoiti hommansa kehässäkin aivan upeasti ollen ehdottomasti aina esiintyessään piristysruiske - kyky, johon melkeinpä kukaan muu brawler ei pysty.

BEST TECHNICAL WRESTLER
1995 - Bret Hart
1996 - Dean Malenko

Eddie Guerrero (WCW)
Chris Benoit ja Dean Malenko olisivat olleet loistavia voittajaehdokkaita palkinnolle tänäkin vuonna, mutta kaksikko oli kyllä sen verran pahasti sivussa vuoden '97 ppv'issä, etten viitsi palkintoa sinne antaa. Sen sijaan vuosi '97 oli Eddie Guerreron vuosi: alkuvuonna vielä hieman epävarma mutta taidokas face-Eddie veti hienoja US-mestaruusotteluita, oli välillä useita kuukausia poissa, ja palasi vuoden lopussa aivan uudella (ilkeällä) ilmeellä herättäen jälleen hieman nukuksissa olleen CW-mestaruusdivisioonan todella liekkeihin tarjoten huippuotteluita toinen toisensa jälkeen. Eddie oli puhtaasti taidoiltaan melkeinpä vuoden paras painija, joten kyllä tämä palkinto hänelle kuuluu.

MOST CHARISMATIC
1995 - Shawn Michaels
1996 - Shawn Michaels

Steve Austin (WWF)
Ainut este sille, ettei Michaels voittanut jälleen palkintoa, oli se, että mies päätti henkilökohtaisten ongelmiensa takia olla suurimman osan vuodesta poissa ruudusta. Samalla Steve Austin alkoi saada todellisen mahdollisuuden loistaa, ja sen Austin kyllä käytti nousten karismaattisimmaksi ME-tähdeksi. WCW:stä kunniamaininta täytyy antaa DDP:lle.

BEST ON INTERVIEWS
1995 - Razor Ramon
1996 - Steve Austin

Steve Austin (WWF)
Ja lisää Austinia. Mitä minä voin sanoa? Mies oli aivan uskomaton vuonna 1997. Eikä kukaan kaiketi voi kiistää, että Austin oli aivan mahtava mikissä.

MOST IMPROVED
1995 - Hunter Hearst Helmsley
1996 - Diamond Dallas Page

Hunter Hearst Helmsley/HHH (WWF)
Älkää kysykö, miksi olen palkinnut Helmsleyn vuonna '95:kin vuoden kehittyneimpänä. Ainut selitykseni on kai, ettei tuona vuonna kehittynyt paljon kukaan. Ehkä se kelpaa. Ei tuolloin debytoinut Helmsley nimittäin nyt hirveän suuria askelia vielä debyyttivuotenaan ottanut. Vuonna '97 sen sijaan hän niitä otti. Vaikka Helmsley oli jo vuoden alussa IC-mestari, nousi hän KOTR-voiton, Mankind-feudin ja DX:n perustamisen myötä aivan uusiin sfääreihin ja alkoi vuoden lopussa muistuttaa sitä isonenää, josta tulisi jonain päivänä yksi WWE:n menestyneimmistä painijoista.

BEST OF THE YEAR

PPV OF THE YEAR
1995 - WWF Survivor Series
1996 - WWF Survivor Series

WWF In Your House 16: Canadian Stampede
Hauskaa tahi ei (riippunee keneltä kysyy), niin kahtena viime vuotena vuoden parhaaksi palkitsemani Survivor Series ei jatkanut edellisvuosien glooriassa, vaan romahti vuoden huonoimmaksi ppv'ksi. Saa nähdä, miten käy vuonna 1998. Joka tapauksessa tämän palkinnon saajasta ei ole mitään epäselvää. Canadian Stampede oli aikalailla täydellinen ppv. Vaikka se kesti vain kaksi tuntia, siinä nähtiin kaikki tarpeellinen. Kolme ***½-ottelua, joista yksi oli hyvin lähellä neljän tähden arvosanaa ja lisäksi erittäin tunteellinen ja mahtavasti buukattu Main Event, joka oli vuoden viidenneksi paras ottelu. Tähän lisänä upea tunnelma ja muutenkin hieno meno, niin eipä tämän paremmaksi ppv enää pääse.

MATCH OF THE YEAR
1995 - Diesel (c) vs. Bret Hart - Anything Goes Match @ Survivor Series
1996 - Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII

Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13 (WWF)
Tähänkään en meinaa nyt ottelun arviointia kopioida. Vuosi 1997 oli kyllä aivan kärkiotteluiden kannalta huikea, koska harvoin tulee eteen vuotta, jolloin näkee kaksi *****-ottelua. Itse en ollut tässä projektissa antanut kahtena aikaisempana vuotena kertaakaan tuota arvosanaa. Niinpä harmittaa, ettei Michaelsin ja Undertakerin HIAC:lle voi antaa tämän suurempaa tunnustusta, mutta kyllä Austinin ja Hartin ottelulle minusta kuuluu voitto aivan ehdottomasti. Se on kaikkien aikojen paras näkemäni painiottelu, joten oletettavasti se on myös vuoden 1997 paras painiottelu.

TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - Two Dudes With Attitudes - Shawn Michaels & Diesel
1996 - The Outsiders - Kevin Nash & Scott Hall

Dudley Boyz - D-Von & Buh Buh Ray Dudley (ECW)
Toinen kahdesta ECW:n keräämästä palkinnosta näissä awardseissa. Kaikissa kyllä yritin löytää ECW:stä ehdokkaita, mutta muissa voittajat olivat vain niistä kahdesta suuresta. Joka tapauksessa WWF:n ja WCW:n huippujoukkueet olivat hyvin vähissä (varsinkin kun WCW:n kaksi parasta olivat jumissa toistensa kanssa aivan liian ylipitkäksi venyneessä feudissa), joten kyllä minusta palkinto kuuluu koko vuoden ECW:n joukkuedivarissa hienoja otteita esittäneelle ja jo vuonna '97 paljon kiinnostaneelle Dudley Boyzeille. Lisämaininta kaksikon uljaalle managerille Joel Gertnerille. Ainiin, vuoden '95 WWF:n tagdivarin tason voi aika hyvin päätellä kys. vuoden palkinnon saaneesta joukkueesta.

FEUD OF THE YEAR
1995 - 1-2-3 Kid vs. Razor Ramon
1996 - nWo vs. WCW
Hart Foundation vs. Steve Austin (WWF)
Kyllähän tämä oli aika helppo palkinto. Sting vs. Hogan olisi toisenlaisella, ei venyttämällä venytetyllä, rakentelulla ja toisenlaisella feudin päätöksellä voinut kilpailla tämän kanssa, mutta kyllä nyt Bretin ja Austinin ja sittemin Austinin ja kaikkien Bretin kavereiden feud oli ehdottomasti vuoden parasta antia. Tarjosi vuoden läpi hienoja otteluita ja hienoja feudeja, huipennuksena nyt tietenkin WM:n ja Canadian Stampeden ottelut.

WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bret Hart
1996 - Shawn Michaels

Bret Hart (WWF)
Näinhän tässä kävi. Se Vuoden Isoin Palkinto palasi välivuoden jälkeen Bret Hartille. Tänä vuonna palkinnon antaminen oli itse asiassa hyvin hankala homma, koska kunnollisia ehdokkaita olivat Hartin ja Michaelsin lisäksi Austin ja suurella varauksella Undertaker. WCW:stä tai ECW:stä en oikein vain löydä tänäkään vuonna kilpailijoita tälle, koska kyllä tämän palkinnon saaminen minusta edellyttää myös ME-kuvioissa loistamista, ja WCW:ssä ainut siellä kunnolla välkehtinyt oli DDP. ECW:stä taas ei ketään kunnon ME-staraa löytynyt, vaikka Shane Douglas jotain semmoista yritti olla. Michaelsille en palkintoa anna, koska mies oli suuren osan vuodesta pois ja vuonna '97 hänellä oli lähinnä yksi hieno feud. Austinin vuoden pilasi elokuussa tapahtunut loukkaantuminen, ja Undertaker ei nyt muuten ihan tämän palkinnon arvoinen vain ole. Niinpä jäljelle jää Bret Hart, ja vaikkei tämä Hartin paras vuosi ollutkaan, oli tämä silti miehelle hieno vuosi. Vuoden feud, vuoden ottelu ja monia muitakin upeita kamppailuita, kuten ottelut Undertakerin kanssa. Hartin heel-gimmickistä voidaan olla montaa mieltää, mutta minusta Bret sai sen silti kunnioitettavan hienosti toimimaan vaikkei olekaan niitä karismaattisimpia painijoita ja toimii paremmin facena. Kunniaa myös Austinin lopullisen tähden sytyttämisen auttamisessa ja historian ikimuistoimmista tavasta lähteä WWF:stä. Kyllä Bret se vuoden '97 painija oli.

Sitten ihan lopuksi vielä. Olen myös kaikista arvostelemistani tapahtumista antanut koneellani kolmelle parhaalle painijalle aina niitä samoja tähtiä, mitä esim. Supermac jakelee, mutten ole niitä tässä aiheessa julkaissut. Tässä nyt kuitenkin vuosilta '95-'97 (edelleen huomioitavaa ettei lista ole kovin vertailukelpoinen kun vuoden '95 WCW-otteet puuttuvat katsonnasta) top 5 eniten tähtiä saaneet painijat:

1. Shawn Michaels (WWF) - 55
2. Bret Hart (WWF/WCW) - 40
3. Steve Austin / The Ringmaster (WWF) - 27
4. Eddie Guerrero (WCW) - 22
5. Rey Mysterio Jr. (WCW) - 18

Lisäksi top 5 eniten jokaisena vuotena top-otteluita painineet painijat:

1. Bret Hart (WWF/WCW) - 12
2. Shawn Michaels (WWF) - 10
3. The Undertaker (WWF) - 6
5. Diesel / Kevin Nash (WWF/WCW) - 5, Rey Mysterio Jr. (WCW) - 5, British Bulldog (WWF) - 5

Kyllähän sieltä ne kaksi näitä vuosia dominoinutta supertähteä nousee hyvin selkeästi esiin ;) Vuoden 1998 myötä kuviot kuitenkin alkavat muuttua, kun Bret Hartin tähti alkaa hiipua WCW-siirtymisen myötä ja Shawn Michaelsin ura taas alkaa olla lähenemässä loppuaan.. ennen kuin paluu tapahtuu vuonna 2002. Siitä kuitenkin lisää sitten joskus, kun jatkan tätä projektia vuoden 1998 osalta. Ei, minua ei saa lopettamaan tätä edelleenkään :D Nyt hommaan kuitenkin tullee taukoa, koska aika helkkaristi on opiskeluhommia, sitten on Lontoon reissu jne. mutta kyllä taas arvostelujen kanssa palaan jossain vaiheessa. Nyt olisi kiva kuulla taas jotain palautetta, jos jollain kommentoitavaa on.