TNA: Impact

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Lukittu
Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Viesti Kirjoittaja What » Ma 25.10.2010 14:08

Kovasti porukka tuntuu meikäläisen mielipiteitä kaipaavan, niin tässä niitä nyt sitten tulee.

Ensinnäkin enskalle vastauksena: ei, TNA ei ole saanut väistyä paremman tekemisen tieltä. Tai ehkä tuossa arvauksessasi on totuuden siemen, sillä viime viikkoina olen katsonut tapahtumat pahasti jälkijunassa, eikä siinä vaiheessa ole enää ollut paljon sanottavaa kaiken sanottavan arvoisen ollessa jo tänne kirjoitettu toisten puolesta.

Mitä taas tähän "they" kuvioon tulee, niin pääosin tykkään. Olkoonkin että nämä jatkuvat turnit ja swervet ovat osittain epäloogisia ja kummallisia, ovat ne kuitenkin mielestäni varsin mielenkiintoista viihdettä. Ainoastaan Jeff Jarrettin mukana olo pahisten rintamassa raavituttaa päätä pahemman kerran. Hardyn kääntyminen oli oikeasti yllätys (positiivinen sellainen) ja Fortunen liittoutuminen myös. Se Flairin & Hoganin halaus BFG:n jälkeisessä Impactissa oli oikeasti sellainen wtf-hetki.

Vaikka sokeakin näkee yhtäläisyydet nWo:n ja tämän kanssa, on se myös totta että historia toistaa itseään oli kyse sitten pellepainista tai mistä tahansa. Tässä on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin. Pahisten jyllätessä miesylivoimansa turvin viikosta toiseen hyvikset maan rakoon nämä oikeellisuuden ja hyveellisyyden puolesta taistelevat sankarit (Angle, RVD, Anderson, Pope, Joe) saavat ainakin minun sympatiapisteeni ja varmasti nousevat erittäin suuriksi faceiksi, joita oikeasti haluaa kannustaa. Ja sitten kun se voiton hetki heille suodaan, se todellakin tuntuu suurelta.

Eritoten Jeff Hardyn "antichrist of pro wrestling" hahmo tuntuu mielenkiintoiselta. Hardylla on vaan pieni haaste kehätyöskentelynsä kanssa, miten tehdä siitä heelmäistä. Nämä Hardyn loikat kun sattuvat olemaan sellaisia väkisinkin hurrauksia aiheuttavia temppuja.

Oma veikkaukseni on, että "they" aikanaan hajoaa sisältä päin kuten Main Event Mafia konsanaan, mutta siihen nyt onneksi on vielä aikaa kuvion ollessa aivan alkutekijöissään.

Rivenin Anderson heittoon sen verran, että kyseessä oli kuitenkin illan pääottelu ja tuskin siitä pelkkää squashia haluttiin tehdä. Itseäni Andersonin lähes Teksasin kalkkarokäärmeen tapainen sisukas taistelu ei haitannut, vaikka se ei välttämättä se kaikkein realistisin ja loogisin vaihtoehto ollut.

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Ma 25.10.2010 15:45

ToNy-MaN kirjoitti:
Riveni kirjoitti: Mitäköhän mieltä muuten What on siitä kuinka Andersson biittasi oddsit tässä jaksossa? Tyyppi on valmiiksi loukkaantunut, käsi revennyt ja JALKA MURTUNUT ja sitten tämä hakataan joukolla paskaksi vielä ennen matsia ja Kaz ei silti saa hommaa hoidettua?
Jaa mun versiossa mitä katoin niin Kaz voitti...
Meinas varmaan sitä, että silti olisi hävinnyt ilman Fourtunen apua.

Avatar
Riveni
Moderaattori
Viestit: 2583
Liittynyt: La 03.09.2005 09:29
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Riveni » Ma 25.10.2010 17:41

ToNy-MaN kirjoitti:
Riveni kirjoitti: Mitäköhän mieltä muuten What on siitä kuinka Andersson biittasi oddsit tässä jaksossa? Tyyppi on valmiiksi loukkaantunut, käsi revennyt ja JALKA MURTUNUT ja sitten tämä hakataan joukolla paskaksi vielä ennen matsia ja Kaz ei silti saa hommaa hoidettua?
Jaa mun versiossa mitä katoin niin Kaz voitti...
Omassa versiossani Kaz ei hoitanut hommaa vaan tarvitsi lukuisten jätkien apua voittaakseen täysin paskaksi hakatun jalkavammaisen oddsien biittaajan. Kaz siis saatiin näyttämään täysin kyvyttömältä pelleltä ilman mitään uskottavuutta.
kumiorava kirjoitti:Jossain määrin ihailen sitä intoa, että heppu jaksaa kirjoittaa rivikaupalla markkinaliberaalista utopiastaan jollekin painifoorumille.

Avatar
ToNy-MaN
Viestit: 1755
Liittynyt: Pe 06.01.2006 03:03
Paikkakunta: Jämsänkoski

Viesti Kirjoittaja ToNy-MaN » Ma 25.10.2010 18:17

Riveni kirjoitti:
ToNy-MaN kirjoitti:
Riveni kirjoitti: Mitäköhän mieltä muuten What on siitä kuinka Andersson biittasi oddsit tässä jaksossa? Tyyppi on valmiiksi loukkaantunut, käsi revennyt ja JALKA MURTUNUT ja sitten tämä hakataan joukolla paskaksi vielä ennen matsia ja Kaz ei silti saa hommaa hoidettua?
Jaa mun versiossa mitä katoin niin Kaz voitti...
Omassa versiossani Kaz ei hoitanut hommaa vaan tarvitsi lukuisten jätkien apua voittaakseen täysin paskaksi hakatun jalkavammaisen oddsien biittaajan. Kaz siis saatiin näyttämään täysin kyvyttömältä pelleltä ilman mitään uskottavuutta.
Tappio ei ole koskaan mitään beating the oddsia.
Arguing on the Internet is like competing in the Special Olympics.
Even if you win, you're still retarded.

Avatar
Saimou
Moderaattori
Viestit: 1459
Liittynyt: Ke 10.11.2004 22:51
Paikkakunta: Vasa

Viesti Kirjoittaja Saimou » Pe 29.10.2010 10:58

Riveni kirjoitti:Mikä teitä oikeasti vaivaa? Tämä on oikeasti jo huonompaa kuin WCW, tämä on huonoin painishow ihmiskunnan historiassa. Missään ei ole mitään järkeä tai logiikkaa. Okei, me tiedämme että tämä on feikkiä, mutta se ei meinaa että kaikki hahmot voivat käyttäytyä ihan miten sattuu ilman mitään johdonmukaisuutta.
Aamen. Tämän viikon jakso vei tämän järjettömyyden vain ainoastaan pidemmälle. Matt Morganin vuodenmittainen hahmonkehitys vedetään vessanpöntöstä alas ja hänestä tehdään jokin on-screen-chris-nowinsky. Siis Matt Morgan, joka ei välitä kenestäkään muusta kuin itsestään, ja pisti Hernandezin pihalle ties kuinka kauaksi potkaisemalla hänen päänsä kehätolppaa päin, onkin nyt jokin liiton jäsen ja kokee suurimmaksi kutsumuksekseen painijoiden aivotärähdysten estämisen? Samalla hän luonnollisesti kääntyy kavereitensa vastaan ja saa elämänsä selkäsaunan, mutta hei, sellainen Morgan aina on ollut... not.

Ja kun tähän vielä päälle lisätään se että face-Morgania on yritetty jo ehkä kymmenen kertaa ja huomattu ettei se toimi, niin miksi tehdä sama virhe taas? Ensi viikolla Morgan saa jonkinnäköiset popit joo, seuraavalla ketään ei enää kiinnosta, ja parin kuukauden päästä Matt onkin sitten taas jo pelkuriheel. EI. MITÄÄN. LOGIIKKAA.

Niin, ja miksi ihmeessä Doug Williamsilla on nyt myös yhtäkkiä jokin ongelma joukkojensa kanssa? Tarkoittaako tämä Fortunen häviötä PPV:ssä ja paluuta vanhaan kokoonpanoon? Vai onko se sittenkin vain workia, ja sen turvin voitetaan EV2 - feudi jonka muuten piti päättyä jo Bound for Gloryyn - Turning Pointissa? Vai viekö TNA tämän kaiken epäloogisuuden uuteen multihuipentumaan kuten nyt pahasti näyttää, ja kääntääkin RVD:n Turning Pointissa? Sen tapahtuessa voidaan jo puhua täydellisen järjettömästä bookkauksesta, joka voittaa koko muun Immortals-meiningin 100-0.

No, oli jaksossa jotain hyvääkin. Sarita oli toista viikkoa peräkkäin TV:ssä ja jopa voitti! Niin, ja miksei myös toistamaan jo joskus aikanaan WCW:ssä loistavasti toiminutta peilikummitus-kuviota, koskahan saadaan female-Shockmaster knockout-divisioonaan.

I :heart: Hogan-Bischoff!

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Pe 29.10.2010 16:11

Abyss tainnu käyttää kuluneen viikon tuijottaen vanhoja SmackDowneja, sellaisen Undertaker-piikin mies oli saanut. Oli arkkua ja "Rest in pieceä".

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Pe 29.10.2010 16:32

Ei pysty nyt kirjottaan tästä kovin paljoa, kun taso oli mitä oli. Sekalaiset plussat ja miinukset siinä järjestyksessä, kun tulevat mieleen.

- Morganin kuvi on päätön.

+ Pope ja Abyss vetivät ihan ok kuviota, paitsi tuo katsojien kaappaus oli vähä liia extremeä, vaikka katsojat olikin palkattu tuohon.

- Anglea ei nähty tällä viikolla, miksei?

+ Jeff tais olla jossain vetämässä pillereitä, kun kaverilta ei nähty kuin nauhotettu promo, joka oli ihan ok.

+/-RVD kuvio kehittyy ihan hyvin, mutta toivottavasti RVD ei nyt käänny.

- AJ ei puolusta TV-mestaruutta.

++ Joukkuematsi oli jakson parasta antia.

+/- Robbie E. ärsyttää, mutta ottelu oli hyvä ja kaveri ei päässyt mikkiin eli neutraali.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Panu5 » Pe 29.10.2010 22:26

SkullCrushingFinale kirjoitti:Abyss tainnu käyttää kuluneen viikon tuijottaen vanhoja SmackDowneja, sellaisen Undertaker-piikin mies oli saanut. Oli arkkua ja "Rest in pieceä".
Popehan sen arkun toi ringsidelle ja uhkaili laittavansa Abyssin siihen. Sitten myöhemmin takahuoneessa Pope sinne joutui Abyssin toimesta.

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Pe 29.10.2010 22:59

Panu5 kirjoitti:
SkullCrushingFinale kirjoitti:Abyss tainnu käyttää kuluneen viikon tuijottaen vanhoja SmackDowneja, sellaisen Undertaker-piikin mies oli saanut. Oli arkkua ja "Rest in pieceä".
Popehan sen arkun toi ringsidelle ja uhkaili laittavansa Abyssin siihen. Sitten myöhemmin takahuoneessa Pope sinne joutui Abyssin toimesta.
Aivan, näinhän toi olikin. Tästä tulikin mieleen se Tazin Undertaker-heitto:

*Tenay miettii onko arkun sisällä joku*
Taz: I hope it's not some badass looking to take on an MMA guy.

Avatar
erkko777
Viestit: 569
Liittynyt: Ma 29.05.2006 19:50

Viesti Kirjoittaja erkko777 » Pe 05.11.2010 21:12

Mjooh ihan jees impact vaikkei nyt mitään ihmeitä nähtykkään, card sitten turning pointtiin on:

TNA World Tittle Match |
Jeff Hardy © vs. Matt Morgan

| Tag Team Championship Match |
Motor City MG © vs Team 3D

| X-Division Title Match |
Jay Lethal © vs. Robbie E (com Cookie)

| Fans Are The Lumberjacks Match |
Abyss vs The Pope

| Fortune Vs EV 2.0 |

Jeff Jarrett vs Samoa Joe

Tara vs Mickie James

RVD vs Tommy Dreamer

Ihan ok card, Jeff Hardy on yleensä parhaimmillaan juuri isoja miehiä vastaan joten ME:n pitäisi olla ihan jees, muista matseista lähinnä tag team mestaruusmatsi ja Abyss vs The Pope kiinnostaa, ihan kiva card silti, veikkaisin että muutama sekaantuminen tna:n tuttuun tapaan silti tiedossa mikä saattaa latistaa matsien arvosanaa, mutta jooh hyvää settiä tulossa.
OpaMpp kirjoitti:Älä kirjoita englanniksi jos et osaa.


Rest in pease, Eddie :mrgreen:
Sitä paitsi, mitä tuo hymiö tuolla perässä tekee? Oliko se niin hauskaa, että Eddie kuoli, vai miksi hymyilyttää?

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Pe 05.11.2010 23:07

erkko777 kirjoitti:
| Fortune Vs EV 2.0 |

Jeff Jarrett vs Samoa Joe

RVD vs Tommy Dreamer

Onha tässä tämmöstä piene väliPPV:n makua ilmassa. Noista kolmesta lainatusta jotain huttua vähäse.

Miksi taas yksi Fortune vs. EV2.0? Miksi? AJ voisi puolustaa sitä hienoa todella arvokasta vyötärön koristustaan ettei se vain olisi pelkkä koristus. Olisi nimittäin todella nautinnollista nähdä AJ:n oikeasti painimassa, oikeasti hyviä matseja vyöstä. Esim syvälle midcarddiin haudattu Desmond Wolfe olisi kiva haastaja, tosin kaveri on heel, mutta ei tartuta yksityiskohtiin.

Jeff Jarrett vs. Samoa Joe kiinnostaa minua ihan aikuisten oikeasti aika paljon. Joeta on bookattu aika overisti tämmösenä tuhoamiskoneena, jolle ei pärjää kuin mies ylivoiman kanssa ja kaveri on oikeasti saanut näkyvyyttä. Tykkääkö Hogan kaverista vai johtuuko tämä ihan nyt vain niistä "Joe,Joe,Joe" -chanteista, joita kuullaan lähes aina, kun mies painii? Jeff Jarrett on selvästi parhaiten säilynyt papparainen firmassa ja pystyy ihan aikuisten oikeasti hyviin otteluihin.

Miten tuo RVD vs. Tommy Dreamer ottelu rakenneltiin? Pelkästään tuon shown alkupuolella nähdyn segmentin perusteella, jossa Rhyno teki vahinko Goren RVD:lle? Katoin nimittäin vain alun jaksosta, kun ei yöllä jaksanu ja nyt ei jaksa oikee innostaa. Tykkään muuten tästä RVD:n vainoharhaisuus kuviosta ja mies on ulkona myös mestaruuskuvioista :)

EDIT: Vai oliko nuo kaks viimistä vain huhuja, melko varmoja? Ei näkyny TNA:n PPV sivuilla noita otteluita.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
erkko777
Viestit: 569
Liittynyt: Ma 29.05.2006 19:50

Viesti Kirjoittaja erkko777 » La 06.11.2010 12:41

Miten tuo RVD vs. Tommy Dreamer ottelu rakenneltiin? Pelkästään tuon shown alkupuolella nähdyn segmentin perusteella, jossa Rhyno teki vahinko Goren RVD:lle? Katoin nimittäin vain alun jaksosta, kun ei yöllä jaksanu ja nyt ei jaksa oikee innostaa. Tykkään muuten tästä RVD:n vainoharhaisuus kuviosta ja mies on ulkona myös mestaruuskuvioista Smile

EDIT: Vai oliko nuo kaks viimistä vain huhuja, melko varmoja? Ei näkyny TNA:n PPV sivuilla noita otteluita.
Oli 3way television title match AJ vs RVD vs Rhyno missä Rhyno aiheutti tappion vahingossa RVD:lle ja matsin jälkeen RVD alkoi taas syyttelemään Rhynoa kunnes EV2 tuli väliin, pian Dreamerille riitti ja hän halusi "puhdistaa" asian old-school tavalla ja haastoi RVD:n matsiin turning pointissa. Muistaakseni itse impact jaksossa sensijaan mainostettiin kaikkia noita ns. epävarmoja matseja mitkä mainostit.
OpaMpp kirjoitti:Älä kirjoita englanniksi jos et osaa.


Rest in pease, Eddie :mrgreen:
Sitä paitsi, mitä tuo hymiö tuolla perässä tekee? Oliko se niin hauskaa, että Eddie kuoli, vai miksi hymyilyttää?

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » La 06.11.2010 16:21

erkko777 kirjoitti:Muistaakseni itse impact jaksossa sensijaan mainostettiin kaikkia noita ns. epävarmoja matseja mitkä mainostit.
Mainostettiin joo.

Avatar
C2W
Viestit: 631
Liittynyt: Ma 02.08.2004 16:06
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja C2W » Su 07.11.2010 12:12

Pitkästä aikaa katsoin Impactin, ja jotain kommentoitavaa löytyi.

Joe on tainnut lihoa. Kyllä huomasi liikkeestä, ettei liiku yhtä hyvin kuin muutama vuosi sitten. Ja TNA sai muutenkin pilattua tämän tyypin, tyypillistä.

Miksi ottelut ovat törkeän lyhyitä? Eikös TNA:han pitänyt olla enemmän painiin pohjautuva? Not anymore! Potentiaalisin ottelu (3-way) kesti jotain 6 minuuttia, eh. Jopa WWE:ssä vedetään paljon pidempiä otteluita.

Eric Bischoffia tungetaan kurkusta alas, hyi. Abysskin on tosi (lihavan lisäksi) tylsä.

Jeff Hardya olisin nähnyt mielellään, "The Antichrist of Pro Wrestling" kuulostaa hienolta idealta. Anderson vs. Hardy ottelua katsoisin myös mielelläni.

Rosterissa olisi kyllä painivoimaa, mutta eri asia että saako nämä kaverit painia kunnolla. Ehkä PPV:issä? Kannattaisikohan tuo Turning Point katsastaa?

Avatar
Captain Charisma
Viestit: 1011
Liittynyt: Ke 10.03.2004 15:15

Viesti Kirjoittaja Captain Charisma » Su 07.11.2010 13:49

Kannattaisikohan tuo Turning Point katsastaa?
Ei.

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Pe 12.11.2010 16:46

Nyt koko iMPACTin katsoneena voisin todeta, että hiukan harmittaa, ettei kolmedeetä päästetty eläkepäivillekään ilman tällästä ihme örvellystä. Saa nähdä mitä tuosta nyt sitten seuraa.

Richardsin niska taittui aika rumasti Styles Clashin jälkeen :shock:

Ja niin vielä, oli hauskannäköstä kun Morgan oli ihan siinä köysien vieressä double leg boston crabissa ja silti piti vetää hirveä taistelu ennen kuin mies sinne ylettyi :wink: Ylipäätään kuitenkin ihan viihdyttävä jakso!

Avatar
Phenomenon
Viestit: 1971
Liittynyt: Pe 15.02.2008 11:35
Paikkakunta: Itä-Helsinki

Viesti Kirjoittaja Phenomenon » Pe 12.11.2010 23:54

Olin kirjoittamassa tänne, että olipa viihdyttävä iMPACT, kunnes tuli lopun vuoro...

Mutta mitä v**tua tapahtui lopussa? "Jatkamme reactionissa" :lol:

Mutta joo, tuli hyvällä tavalla alusta mieleen nWo vs WCW juonikuvio. Sanotaan nyt vielä, että Team 3D oli 2000-luvun paras joukkue. Pahaa teki katsoa jätkien promottamista, kunnes seuraava World Champion Brother Ray teki aivan mahtavan heel turnin. 8)

Huomenna voisin EHKÄ kirjoittaa Team 3D aiheeseen parhaan joukkueen TNA-urasta.
Phe-no se on, sai hän suosion
fanilauma perässänsä on jo loputon
Mah-do-ton, ownausputki on
nörttejä lakos, voimansa on rajaton

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » La 13.11.2010 22:49

Phenomenon kirjoitti:Mutta mitä v**tua tapahtui lopussa? "Jatkamme reactionissa" :lol:
Omassa versiossani ei kuiten kuulunu mitään tuommosia ja ihan viihdyttävästihän tuo päättyikin. Okei Dougin potkut Fortunesta oli vähä nääh, mutta kyllä tuo Hardy toimii tolleen.

Alun promo oli kyllä loistava, mutta melkein odotin, että Morganin jälkeen Nash olisi vielä ilmestyny tai Sting katossa vaanimassa olisi ollut ihan ok myös. Joe tuhosi Gunner ja sen isomman kaverin, joista ensimmäisenä mainittu tosin myi tosi huonosti Rear Naked Choken. RVD saatiin uskottavasti häviämään, mutta Rhynon turni taas ihmetyttää. AJ Styles sai puhtaan voiton, jess, mutta Styles Clash näytti aika pahalta, mutta suunniteltuhan tuo oli.

Täytyy muuten mainita, että en olisi halunnut nähdä tuota Bubba Rayn heel turnia. Ei vaan jaksa kiinnostaa, menisivät vaikka johonki Japaniin feudaamaan toisiaan vastaan.

Popelle markkasin, mutta lopun Ericin low blown näki niin kaukaa ja Eric näytti muutenkin typerältä potkiessaan arkkua. Paljon mielenkiintosempaa olisi ollut, että Pope olisi vaikka kidnapannut Ericin tai lopussa iskenytkin Abyssille myös low blown ja pistäny Ericin ja Abyssin arkkuun.

Niin ja nyt se tärkein. Robbie E on todella ärsyttävä. Hautaisivat jo koko hahmon.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » La 13.11.2010 23:56

Spoilailee ilmesesti ensi viikon iMPACTia, ellei sitten ole vaan jonkun itse säveltämä kirjotus. Eikös nuo kuitenkin nauhoteta maanantaisin? Meinaan kun Douglas Williamsin wikipedia-sivulle oli ilmestynyt tällästä, jossa siis puhutaan tästä tulevana maanantaina nauhotettavasta jaksosta:
Spoiler: näytä
Face turn (2010–present)

On the November 11 edition of Impact! Williams, Roode and Storm faced former Fortune member Matt Morgan in a three–on–one handicap match. During the match Roode and Storm abandoned Williams and left him to be pinned by Morgan.[59] The following week Williams turned face for the first time in his TNA career by attacking Fortune, when they tried to interfere in a match between Morgan and Ric Flair, costing Flair the match.

Avatar
Ana
Viestit: 63
Liittynyt: Ti 01.08.2006 19:29
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Ana » Su 14.11.2010 04:20

...Damn...

Avatar
SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Su 14.11.2010 05:40

Ana kirjoitti:On se hieno
Tosiaan. Jeffrey on mahtava Diva's Champion.

Avatar
Rocky
Viestit: 302
Liittynyt: Pe 12.03.2004 15:16
Paikkakunta: Jykylä

Viesti Kirjoittaja Rocky » Su 14.11.2010 16:06

SkullCrushingFinale kirjoitti:
Ana kirjoitti:On se hieno
Tosiaan. Jeffrey on mahtava Diva's Champion.
Mooseksen ja Jushin 'Thunder' Ligerin rakkauden lopputulos.
This goes way beyond my spilled diet-soda.
-CM Punk

Avatar
Kratos
Viestit: 588
Liittynyt: Pe 08.07.2005 14:33
Paikkakunta: Muonio

Viesti Kirjoittaja Kratos » Su 14.11.2010 16:24

Tuo vyö oli kyllä jotain niin karmaisevaa. Jopa kamalampi keksintö kuin se Cenan spinneri-vyö.
If <s>God</s> Vince has a masterplan, that only he understands?
Trisu kirjoitti:Kratos on kyllä ihana badass. :heart: =P~

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Panu5 » Ke 17.11.2010 22:21

Hyi h****tti minkälaista paskaa TNA:stakin on tullut, tai oikeastaan huomasin muiden aiemmin huomaaman paskuuden vasta nyt. Aluksi n. 25 minuuttia eli lähes kolmasosa tuhlataan sysipaskaan segmenttiin, jossa Immortals tuo esille jokaviikkoisen paketin siitä, kuinka hyviä he ovatkaan. Sitten kruunuksi vielä kaikella kaikkien aikojen rumin maailmanmestaruus laskeutuu katosta. Muutenkaan missään ei ole mitään järkeä, Team 3D:n hajoaminen oli taas niin arvattavissa, kun tuskin muuten tulisivat jälleen kaulailemaan kehään ja kehumaan mukavilpittömästi yleisöä.

Joka jaksossa joku kääntyy ja helposti ollaankin yhtä pihalla kuin Kauniitten ja Rohkeitten käsikirjoittajat. Voi ollakin, että TNA:n ja edellämainittujen käsikirjoittajien välillä voi olla jotain yhteistä.

Mitään hyvää ei löytynyt koko jaksosta, ei yhtään mitään. EV 2.0:n mielenkiintoisin jäsenkin potkittiin helvettiin, niin ei paljoa kiinnosta mitä heille keksitään. Rhinolle näemmä Hogan/Bischoff/Flair-akselin perseennuolemista, muille jäsenille tiedossa "miksi teit sen"-segmenttejä 13 viikon ajan, kunnes AJ Styles tuhoaa yhden jäsenen taas.

Plääh, voi olla että söin myös negatiivisuuspillereitä ennen jakson katsottuani, mutta realismipillereitäkin tulee napsittua säännöllisesti.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ke 17.11.2010 22:29

Panu5 kirjoitti:Joka jaksossa joku kääntyy ja helposti ollaankin yhtä pihalla kuin Kauniitten ja Rohkeitten käsikirjoittajat. Voi ollakin, että TNA:n ja edellämainittujen käsikirjoittajien välillä voi olla jotain yhteistä.
Tuo oli kyllä kaikkien aikojen paskin vertaus. Katon tyyliin aina viiden vuoden välein kauniita ja rohkeita aina jonkin aikaa, lähinä siksi, että äiskä noita tuijottaa ja joskus vaan on kuoleman tylsää. Mutta kuitenkin, pointti on se, että kauniita ja rohkeita "bookataan" niin loogisesti, että viiden vuoden tauon jälkeen olet vieläkin täysin kärryillä ja mitään ei oikeastaan ole muuttunut.

Itse oikeasti näin valoisamman tulevaisuuden merkkejä tuossa viime jaksossa. Ainoastaan Team 3D:n feudi vähän sapettaa ja ehkä hieman tuo Rhynon käännös, mutta onhan kaveri kuitenkin nyt 100 kertaa viihdyttävämpi heelinä. Hardyn vyötä ei tosiaankaan tule kukaan muu koskaan kantamaan kuin Hardy itse, ei ainakaan kovin pitkää aikaa. Vyön pikkulaatoissa on nimittäin Hardyn naamankuvat, joten se on vähän niinku selvä peli. Vyö itseasiassa sopii Jeheville.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Lukittu