Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[What]

Hoganin & Bischoffin sekavasta TNA:sta loikataan takaisin tuttuun ja turvalliseen WWE:hen, joka on matkalla kohti Phoenixia ja WrestleManiaa. Selostajina koko illan Cole, Lawler & Striker.

<center>
Sunnuntai 21. Helmikuuta 2010
Scottrade Center, St.Louis, Missouri

Elimination Chamber Match For WWE Championship
John Cena VS. Kofi Kingston VS. Ted DiBiase VS. Triple H VS. Randy Orton VS. Sheamus (c)
Tapahtuma avattiin räväkästi John Cenan sisääntulolla ja WWE mestaruuskammio-ottelulla. Tästä päätöksestä lisää myöhemmin. Varsinaista taustatarinaa itse ottelulle ei ollut muuta kuin, että tämä oli pakko nimikko-ppv:ssään käydä. Toki DiBiasella ja Ortonilla sekä Cenalla ja Sheamuksella oli viime aikoina ongelmia ollut keskenään.

Yleisesti ottaen Elimination Chamber ottelut ovat olleet viihdyttäviä, sisältäneet vähintään yhden huikaisevan spotin ja menneisyydessä vertakin. Tämäkin onnistui välillä olemaan varsin viihdyttävää settiä, ja etenkin Ortonin ja DiBiasen yhteistyö ja lopulta toisen kääntyminen toivat otteluun säpinää. Ikävä kyllä tuo jäikin ottelun huippukohdaksi. Bookkaus oli sanalla sanoen typerää, sillä ensimmäiseen 25:een minuuttiin eliminointi tuntui olevan ylivoimainen tehtävä, mutta ensimmäisen jälkeen sitten muutamassa minuutissa juhlittiinkin jo voittajaa. Lopputaistelun puuttuminen söi tältä ottelulta paljon pois. Totta puhuen olisin kaivannut edes yhtä kunnollista ja muistettavaa spottia, nyt sellaisen ajoi Ortonin DDT Hunterille, joka ei vastaa käsitystäni Elimination Chamberin tasoisesta bumpista. Kuten mainittua olihan tämä viihdyttävä ottelu, mutta ottaen huomioon stipulaation, ottelijat ja jaossa olevan firman arvokkaimman mestaruuden, niin pettymyksen puolelle tämä kallistui. Liian perusveto tämän kokoluokan otteluksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 30:24
Voittaja: John Cena (last eliminated Triple H via STF submission)

Arvosana: ***1/2

Spoileri koskee ottelun jälkeisiä tapahtumia.

Spoiler: näytä

Heti ottelun päätyttyä ja Cenan saatua uupuneena mestaruusvyön käsiinsä nähtiin käänne, joka oli MITB-konseptin myötä loppuunkulutettu jo reilu vuosi sitten. Mr. McMahon pakotti Cenan puolustamaan mestaruuttaan tässä ja nyt Batistaa vastaan. Motiivina teolle oli se, että Cena oli puolustanut WWE:hen palannutta Bret Hartia, samalla kun Batista oli auttanut herra MäkMahonia. Noh, kello soi. Spear + Batista Bomb ja meillä oli uusi mestari. Otteluna en tätä arvostele, kuten en muitakaan tämänkaltaisia matseja/segmenttejä tämän projektin aikana.

Intercontinental Championship Match
Drew McIntyre (c) VS.Kane
Selostajat mainostivat McIntyren olevan voittamaton mies, en nyt ulkoa muista kuinka paikkaansa pitävä väite se tuohon aikaan oli. Tämä ottelu nähtiin, koska McIntyre oli maksanut Kanelle paikan Smackdownin Chamber matsissa.

Mieltäni lämmitti se, että vyötä puolustettiin ppv:ssä, joka ei ole ollut laisinkaan itsestään selvyys brändijaosta luopumisen jälkeen. Ikävä kyllä itse kehätoiminta ei lämmittänyt mieltä yhtä paljon. McIntyre ei ollut selvästikään vielä sillä tasolla missä nykyään on, ja Kane nyt vaan oli vanha ja kankea. Joten saimme hidastempoisen, paljon rest holdeja sisältäneen kohtaamisen. Haukuista huolimatta tämä oli ihan perushyvä ottelu, joka lämpeni loppua kohden. Se nyt vaan ei tällä kertaa riittänyt kovinkaan maukkaan sopan keittämiseen. Tykkään ehkä liiaksikin viljellä sanaa "tv-matsi" näissä arvosteluissa, mutta tätä kohtaamista se kuvastaa aika lailla täydellisesti.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:11
Voittaja: Drew McIntyre (via Future Shock DDT)

Arvosana: **+

Divas Tag Team Match
Maryse & Gail Kim VS. Michelle McCool & Layla
Lisää kummallisia käänteitä. Alunperin oli mainostettu Marysen ja Gail Kimin välistä ottelua vacatoidusta (miten hitossa tuo suomennetaan?) Divas mestaruudesta, mutta juuri ennen kuin ottelu pääsi alkamaan kuului ihana EXCUSE ME! huudahdus. Smackdownin virallisena konsulttina toiminut Vickie Guerrero päätti muuttaa tämän joukkueotteluksi, sillä RAW:n naiset olivat ikävästi solvanneet Smackdownin naisia.

Tämä ottelu oli hirveää kuraa. Yleensä WWE:n naiset pystyvät maksutapahtumissa vähän tsemppaamaan ja vetämään sen 1,5-2:n tähden ottelun, mutta tällä kertaa siitäkin jäätiin kauas. Kehässä ei tapahtunut oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista, ja luonnollisesti pääpaino oli Marysen ja Gailin tulehtuneiden välien korostamisessa. Yleisö istui kuin kirkonpenkissä, sillä erotuksella että missään vaiheessa ei yllytty veisaamaan virsiä. Tämä oli jopa huonompi kuin ODB:n ja Taran karmaiseva Genesis esitys.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:38
Voittajat: LayCool (Gail Kim selätettiin, muuta en muista)

Arvosana: *-

United States Championship Match
M.V.P. w./Mark Henry VS. The Miz (c) w./The Big Show
Siinä mielessä harvinainen ppv, että kumpaakin keskikortin vyötä puolustettiin. Royal Rumblen jälkeen Miz oli saanut lisää kehumisen aihetta, sillä hän ja Big Show voittivat De-Generation X:ltä joukkuemestaruudet DX:n historian (todennäköisesti) viimeisessä ottelussa RAW:ssa. MVP oli ansainnut tämän USC revanssin selättämällä Mizin edellisenä maanantaina joukkueottelun päätteeksi.

Rumblessa miehet vetivät tylsähkön ottelun, tällä kertaa laitettiin vähän paremmaksi. Ei tätäkään mitenkään erityisen hyväksi voi kehua, mutta pirteämpi tämä oli kuin edellinen kohtaaminen. Hitaus ja kuollut yleisö vaivasivat pitkän aikaa, mutta sitten alkoikin tapahtua ja nähtiin mm. MVP:n todella komea Belly-to-Belly Suplex yläköydeltä, sekä harvakseltaan nähtävä Electric Chair Drop. Vielä kun Big Show & Mark Henry yltyivät mittelemään voimiaan kehän ulkopuolella toisen lentäessä turva-aidan läpi, oli tämä loppujen lopuksi ihan viihdyttävä paketti ja parempi kuin IC-mestaruusottelu aiemmin.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:02
Voittaja: The Miz (after Big Show knocked out MVP)

Arvosana: ***-

Elimination Chamber Match For World Heavyweight Championship
John Morrison VS. Chris Jericho VS. CM Punk VS. Rey Mysterio VS. R-Truth VS. The Undertaker (c)
Tämä oli muuten se tapahtuma, jossa Undertaker saapui kehään harvinaisen äkäisesti, sillä rampilla roihunneet pyrot sytyttivät miehen takin tuleen. Tästä kuitenkin selvittiin säikähdyksellä, eikä koko välikohtausta oikeastaan edes huomannut, etenkin kun selostajat paikkasivat sen hyvin. Taustatarinasta nyt ei ole paljoa sanottavaa, eipä sitä suuremmin ollut olemassa.

RAW:n vastaava ottelu oli bookattu jokseenkin huonosti, tämä paljon paremmin. Mitään ärsyttävän epärealistista "eliminointikimaraa" ei nähty, vaan niitä sateli paljon tasaisemmin ja uskottavammin pitkin ottelua. Ja aivan kuten Royal Rumblessa, CM Punk riemastutti meitä pikkupromoillaan jopa ottelun tuoksinassa. Toiminta kehässä oli myös asteen tai pari tulisempaa kuin avausottelussa, ja Morrison & Mysterio vastasivat illan akrobatiaosuuksista. Kammiota käytettiin paremmin aseena, vaikka ensimmäisten EC-otteluiden brutaaliuden tasoa ei edes hätyytelty. Jopa huumoria saatiin tungettua hyvällä maulla mukaan Jerichon koittaessa paeta Undertakeria kaikin keinoin. Plussaa tulee vielä kunnollisesta lopputaistelusta viimeisen kahden painijan välillä. Lopetus oli yllättävä ja toimiva sekä pohjusti yhden WrestleMania ottelun. Varsinaisesti ei ole mitään pahaa sanottavaa ottelusta, todellä hyvähän se oli. Kuitenkin koko matsityypin kärsimä inflaatio huokui tästä läpi, eikä tässä loppujen lopuksi mitään uutta ja mullistavaa nähty, joten ei tämä vuoden matsi ehdokkaaksi nouse. Erittäin hyvä pääottelu kuitenkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 35:38
Voittaja: Chris Jericho (after Shawn Michaels interfered and Superkicked The Undertaker)

Arvosana: ****

*** Chris Jericho
** CM Punk
* The Undertaker (käveli tulen läpi, kirjaimellisesti)

Yhteenveto: Päällimmäisenä tunteena lievä pettymys. Toki kummatkin kammiomatsit olivat hyviä, mutta tässä tapauksessa hyvä ei riitä. Elimination Chamberin kun pitäisi minun käsityksen mukaan olla sellainen viimeinen eeppinen ja brutaali taistelu, eikä tällainen pikkuinen töyssy matkalla WrestleManiaan. Viime vuosien painiyleisöjen vaisuus nyt on ikävä fakta, mutta tälle St.Lousin yleisölle täytyy antaa oikein kunniamaininta. Oli kyllä todella vaisua. Harmillista oli myös se, että kammiomatsien lisäksi nähtiin ainoastaan keskinkertaisia/huonoja esityksiä. Kaiken kaikkiaan tälle on kuitenkin pakko antaa puhtaat paperit: kaksi kovaa ottelua joka tapauksessa, ja kuvioita kohti vuoden suurinta show'ta saatiin vietyä eteenpäin isoin harppauksin.

Vuoden 2010 PPV Ranking

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. WWE - Fatal 4 Way 2,79
4. WWE - Elimination Chamber 2,65
5. WWE - Bragging Rights 2,54
6. TNA - Against All Odds 2,50
7. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis</center>

[Kenitys]

SUPERBRAWL IX

Vuorossa oli WCW:n alkuvuoden suurin ppv SuperBrawl, joka järjestettiin nyt yhdeksättä kertaa historiassa. SuperBrawl muodosti The Great American Bashin, Starrcaden ja Halloween Havocin (?) ohella tämän WCW:n neljän ison ppv:n ryhmän, joka vastasi WWF:n Royal Rumblen, WrestleManian, King of the Ringin, SummerSlamin ja Survivor Seriesin viittä isoa. Selostajinamme tässä Isossa ppv:ssä olivat tutut ja turvalliset Tony Schiavone, Bobby Heenan ja Mike Tenay.


Disco Inferno vs. Booker T
Kuten kuvasta näkyy, oli Disco Inferno tosiaan liittynyt viralliseksi osaksi nWo Wolfpackia. Tai ei se oikeastaan kuvasta näy, koska Inferno oli jo pidemmän aikaa pitänyt päällään Wolfpack-paitaa, koska hän oli yrittänyt liittyä jengiin mukaan. Nyt hänet oli viimein hyväksytyy osaksi Wolfpackia, ja ainakin periaatteessa hänellä pitäisi olla tämän uuden ja ilkeän nWo Eliten tuki takana. Infernon ja Bookerin feud ei mitä ilmeisimminkään olllut ollut mitenkään kummempi. Inferno oli vain tunkenut nenänsä muun muassa Bookerin asioihin backstagella ja häirinnyt tämän ja tämän veljen välienselvittelyjä, esimerkki tästä tuo edeltävä Thunder.

Vaikka tällä ottelulla ei mitään suurempaa taustaa ollutkaan, olin ihan tyytyväinen, että tämäkin ottelu saatiin ppv:hen. Bookeria ei ollut näkynyt ppv:ssä kunnolla kuukausiin, edellinen hänen 1 vs. 1 -ottelunsa oli Bash At The Beachissa, ja myös Infernon otteet ovat olleet viime aikoina yllättävän pirteitä. Tämäkin ottelu oli ihan mukava ja vauhdikas avaus show'lle, vaikkei tässä mitään sen erityisempää tapahtunut. Yleisö oli hyvin mukana, ja itsekin seurasin tätä vähän jännittyneenä. Ei sen openerin aina siis tarvitse mikään huippuottelu olla, vaan tämmöinen ihan kiva ja pirteä avauskin kelpaa hyvin.
**½ (9:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Harlem Hangover)

Chris Jericho w/ Ralphus vs. Perry Saturn - Return Match
Kyllä, Perry Saturn oli pukeutunut mekkoon. Saturn oli siis hävinnyt Souled Outin Loser Wears A Dress Matchin Chris Jericholle, kun tuomari Scott Dickinson, jolla oli ollut pahoja ongelmia Saturnin kanssa, auttoi Jerichon ottelun voittoon. Dickinson oli tuon takia hyllytetty kuukaudeksi tehtävistään, mutta juuri sopivasti SuperBrawl IX:n alla tuo hyllytys päättyi, ja niinpä hän saapui taas tuomaroimaan Jerichon ja Saturnin ottelun. Saturn oli pitänyt mekkoa päällään tammikuisesta tappiostaan lähti vapaaehtoisesti, koska ilmeisesti hän halusi muistaa tuon nöyryytyksen ja lietsoa itsensä kostamaan Jericholle tässä ottelussa entistä rankemmin. Ottelun panoksena oli se, että voittaessaan Saturn saisi siirrettyä mekkoonpukeutumisvastuun Jericholle.

Tämä ottelu oli pitkälti samaa laatua kuin Souled Outinkin kamppailu. Alussa tuntui, että homma lähti vähän hitaasti liikkeelle, mutta loppujen lopuksi tästäkin kehkeytyi oikein jännittävä ja näyttävä kamppailu. Jericho ja Saturn tietävät takuuvarmasti, mitä tehdä kehässä, ja eivät he keskenään huonoa ottelua varmaan edes osaa painia. Ei tämäkään mitään aivan miesten parasta ollut, mutta silti oikein taidokasta painia, jossa yleisökin oli hyvin mukana. Lopetus oli tavallaan ehkä vähän laimea mutta toisaalta taas feudin kannalta toimiva. Kaikin puolin hyvä ottelu. Hankala eritellä, mikä tässä oli "jotain poikkeuksellisen hyvää", millä tämä ylitti ihan mukavan **½-arvosanan, mutta ehkä se oli vain tuo Saturnin ja Jerichon puhdas taidokkuus ja Jerichon karisma.
*** (11:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (via Count Out)

Kidman (c) vs. Chavo Guerrero Jr. - WCW Cruiserweight Championship
Selitinkin jo tämän ottelun taustan pitkälti tuossa Thunderin arvostelussani. Chavo ja Kidman olivat siis ottaneet yhdessä osaa WCW:n Double elimination -joukkuemestaruusturnaukseen, jonka toimintaa en täysin edelleenkään hahmota, mutta ehkä minun ei tarvitsekaan. Kaikkeen ei minun ällini riitä. Joka tapauksessa miesten välit olivat kylmentyneet, kun he eivät olleet menestyneet joukkueeneet kovinkaan hyvin, ja niinpä Chavo kääntyi heeliksi ja alkoi havitella entisen joukkueparinsa CW-mestaruusvyötä. Siinä se lyhykäisyydessään.

Olin yhtäältä ihan mielissäni tästä ottelusta, koska CW-mestaruuskuviot olivat pyörineet edellisen vuoden syksystä lähtien Kidmanin, Juventud Guerreran ja lWo:n ympärillä. Niinpä jokin ihan uusi kuvio oli tässä kohtaa virkistävä parannus. Toisaalta kuitenkin suhtauduin otteluun aika epäileväisesti, koska Chavo ei ollut WCW-urallaan vakuuttanut ainakaan minua tähän mennessä, sillä miehen ainoat kunnolliset ja hyvät, eli edes siihen ***-tasolle yltävät, ottelut olivat miehen kamppailut Uncle Eddien kanssa. Niinpä olikin kiva huomata, että minä oikeasti viihdyin tätä ottelua katsoessa. Saatan nyt jopa hieman yliarvioida tämän, koska jälkikäteen ajateltuna ei tämä kauhean kauan kestänyt, enkä muista tässä tapahtuneen mitään järkyttävän erikoista, mutta minulle jäi vain tästä kaikin puolin oikein hyvä fiilis. Chavokin veti paremmin kuin pitkiin aikoihin, ja Kidman hoiti homman kotiin omalla varmalla tyylillään. Ei tämä siis tosiaan mikään mestariteos ollut, mutta minun mielestäni hyvä ja viihdyttävä CW-ottelu.
*** (8:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kidman (Shooting Star Press)

Curt Hennig & Barry Windham vs. Dean Malenko & Chris Benoit - WCW Tag Team Championship Double Elimination Tournament Final Match
Noniin, sitten oli aika päättää tämä varsin sekava turnaus vakanteista (What, näin minä sen olen aina kirjoittanut) joukkuemestaruuksista. Vyöt oli vakatoitu vuodenvaihteessa, mutta edellinen kunnon feudilla varustettu joukkuemestaruusottelu ppv-tasolla oli nähty tasan vuosi aiemmin, ja sekin osoittautui pelkäksi angleksi. Nyt oli aika kohottoo vöiden imagoa. Turnaus lyhykäisyydessään: Ensin WCW:n tv-ohjelmissa käytiin niin sanotun Winner's Bracketin otteluita (ensimmäinen kierros, toinen kierros ja finaali) joukkueiden kesken, jossa finaalissa Barry Windham ja Curt Hennig, jotka oli pian Souled Outin jälkeen potkittu pois nWo:sta, voittivat nWo Black & Whiten Horacen ja Brian Adamsin. Seuraavaksi käytiin Loser's Bracket -kierros, jossa Winner's Bracketin kahdella ensimmäisellä kierroksella tippuneet joukkueet ottelivat uudestaan turnauksen, kunnes kaksi parasta kohtasivat välierässä. Tuon ottelun voittaneet Benoit & Malenko kohtasivat Loser's Bracket -finaalissa Horacen ja Adamsin, jotka olivat ansainneet finaalipaikkansa etenemällä Winner's Bracketissa finaaliotteluun asti. Tuon ottelun voittaja pääsi sitten ottelemaan Hennigiä ja Windhamia vastaan ppv:hen mestaruusotteluun, mutta Windhamilla ja Hennigillä oli etunaan tässä se, että koska he olivat päässeet mestaruusotteluun ilman tappiota, heidän ei tarvitsisi saada kuin yksi ratkaisusuoritus, kun taas Benoit ja Malenko tarvitsisivat niitä kaksi. Vain WCW voi saada mestaruusturnauksesta näin monimutkaisen.

Oli turnaus kuinka monimutkainen tahansa, minä odotin ihan innolla tätä turnauksen finaaliottelua, sillä Benoit, Malenko ja Hennig samassa kehässä kuulosti erinomaiselta, vaikka Hennigin parhaat vuodet alkoivatkin ehkä olla takana. Lisäksi piti muistaa, että Windhaminkin luulisi olevan varsin helppo kantaa hyvään otteluun yhä, vaikka ikä hänellä alkoikin jo painaa. Niinpä näistä ennakkoasetelmista lähdettäessä olin aika pettynyt siihen, minkätasoiseksi ottelu loppujen lopuksi paljastui. Ihmeellistä kyllä, mutta itse asiassa tällä saattoi olla jopa liian paljon aikaa. Tämä oli selvästi illan pisin ottelu, ja jotenkin nämä neljä eivät nyt saaneet aikaan jännittävää ja mahtavaa 20 minuutin kamppailua, vaan paikoitellen tylsäksi käyvää vääntöä. Ei tämä ottelu siis todellakaan huono ollut, koska tässä oli omat hienot hetkensäkin, ja kokonaisuudessaan homma oli taidokasta painia, mutta pahasti päälle vaanineen tylsyyden takia ei tätä voi sanoa kuin ihan hyväksi. Lisäksi ottelun loppu oli todellinen antikliimaksi. Erityisesti Benoit hoiti homman hienosti, mutta enemmän olin tältä odottanut.
**½ (20:36)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Curt Hennig & Barry Windham (For the 2nd fall Windham pinned Malenko after choking him out with a belt)

The Outsiders w/ Lex Luger & Miss Elizabeth vs. Rey Mysterio Jr. & Konnan - Hair vs. Mask Match
Konnanin ja nWo Wolfpackin välit olivat tuhoutuneet vuoden alussa, kun tämä heeliksi kääntynyt porukka potki Konnanin pihalle porukasta. Pian Konnanin avuksi taisteluun nWo Eliteä vastaan liittyi Konnanin pitkäaikainen ystävä (ja WCW:ssä myös entinen feudpari) Rey Mysterio Jr, joka ei ollut ikinä pitänyt ylimielisestä nWo:sta. Alun perin SuperBrawliin buukattiinkin ottelu Konnanin ja Mysterion sekä Kevin Nashin ja Lex Lugerin välille. Jotta häviäjä saisi todella tuntea hävinneensä, laitettiin otteluun myös kovat panokset. Jos nWo häviäisi, joutuisi Lugerin naisystävä Miss Elizabeth ajamaan päänsä kaljuksi. Jos taas meksikaanit häviäisivät, joutuisi Rey Mysterio Jr. luopumaan maskistaan. Viimeisessä Thunderissa ennen ppv:tä Luger yritti hyökätä Mysterion kimppuun, mutta Mysterio käänsi tämän hyökkäyksen omaksi edukseen ja aiheutti samalla Lugerin käden loukkaantumisen. Näin Lex ei pystynyt painimaan ottelussa, ja häntä paikkasi Kevin Nashin vanha ystävä Scott Hall.

Jos edelliseltä joukkueottelulta olin odottanut huippulaatuista painia, tämän ottelun kohdalla eivät odotukseni olleet korkealla senkään jälkeen, kun oli paljastunut, että Lugerin paikan ottelussa ottaa Hall. Niinpä yllätyin vähintäänkin hieman, kun tämä ottelu osoittautuikin varsin mukavaksi kamppailuksi. Ei tämä(kään) mitään huippupainia siis ollut, mutta yleisölle tarjottiin varsin sähköinen, jännittävä ja aika vauhdikas kamppailu. Tästä suuri kiitos kuuluu Mysteriolle, joka teki ottelun aikana hemmetisti töitä saadakseen kamppailun näyttämään viihdyttävältä. Voikin sanoa, että tämä oli aika pitkälti samaa tasoa kuin edeltävä ottelu. Toinen vain ylitti ja toinen alitti odotukset.
**½ (11:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Outsiders (Nash pinned Mysterio Jr. after Outsider's Edge by Hall)

Scott Steiner (c) vs. Diamond Dallas Page - WCW Television Championship
Tämän ottelun panoksena oli myös Scott Steinerin vuodenvaihteesta asti kantama TV-mestaruus, mutta todellisuudessa kyse oli paljon muusta. nWo:n susijoukkoon kuuluva "Big Poppa Pump" Steiner oli pian Souled Outin jälkeen alkanut häiritä aina WCW:n puolella sodassa nWo:ta vastaan ollutta Diamond Dallas Pagea. Pian kuvioon tuli mukaan DDP:n vaimo Kimberly, joka ei Steinerin mukaan tiennyt taatusti ollenkaan, millaista on olla todellisen miehen kanssa. Niinpä eräässä tv-lähetyksessä Steiner kaappasi Kimberlyn autoonsa ja heitti myöhemmin tämän parkkipaikalla vauhdista pois auton kyydistä. Kimberly oli ollut tuosta asti loukkaantuneena pois ruudusta, ja DDP tahtoikin nyt kostaa verisesti vaimonsa puolesta. Hänen raivoaan taatusti lisäsi Steinerin ehdotus siitä, että ottelun voittaessaan hän saisi Kimberlyn kotiinsa kuukaudeksi.

Tältäkään ottelulta en paljoa odottanut, mutta jo toinen kamppailu putkeen yllätti minut ihan positiivisesti. Scott Steiner ei tietenkään yltänyt nykyisessä... tilassaan samanlaisiin esityksiin, kuin hän oli kyennyt pari vuotta sitten, mutta on myönnettävä, että mies paikkasi tuota heikkoutta paljon karismaattisella esiintymisellään. DDP:lläkin oli karisma kohdallaan, ja yhdessä he saivat rakenneltua ottelun, jossa oli toimiva tarina ja sopivasti hardcore-piirteitä. Eniten ottelussa ärsytti turhat sekaantumiset, mutta toisaalta loppuratkaisuista ne oli suureksi yllätyksekseni ymmärretty jättää pois. Ongelma tässä oli tietenkin se, ettei tämä kovin kummoinen esitys painilliselta kannalta ollut, mutta tarinankerronnan ja jännityksen kannalta oikein hyvä. Lisäksi lopetus oli aika vakuuttava.
**½ (13:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Steiner Recliner)

Roddy Piper (c) vs. Scott Hall w/ Disco Inferno - WCW United States Heavyweight Championship
Alun perin WCW:n presidentti Ric Flair oli suunnittellut, että WCW US Heavyweight -mestarin Bret Hartin seuraava haastaja olisi ollut Chris Benoit. nWo ei kuitenkaan antanut tämän tapahtua ja pakotti Flairin buukkaamaan Nitroon ykköshaastajuusotteluun Benoit'n ja Hallin välille. Tuon ottelun Hall sitten voitti nWo:n avustuksella, mutta hän ei kuitenkaan päässyt ottelemaan mestaruudesta nyt vihdoin virallisesti nWo:sta erotetun Bret Hartin kanssa. Bret Hart sai nimittäin yllätysvastustajakseen mestaruusotteluun WCW Comissionerin Roddy Piperin, joka onnistui voittamaan vielä kerran urallaan tuon arvostetun vyön. Niinpä Benoit'n ja Hartin, joka ei taaskaan ppv:hen mahtunut, sijaan WCW:n kakkosvyöstä painivatkin Hall ja Piper. Onneksi. Olisihan se Benoit'n ja Hartin ottelu ollut varmaan aikamoista kuraa tähän verrattuna. Piperin ja Hallin feud ilmeisesti noudatti sitä samaa kaavaa, jota Piperin kaikki "one more comeback" -kamppailut nWo:n kanssa vuodesta '96 lähtien olivat noudattaneet.

On pakko myöntää, etten katsonut tätä ottelua ihan otollisimpaan aikaan, sillä olin juuri herännyt arvokkailtani päiväunilta. Saatoin olla siis hieman tokkurassa, sillä en muista paljoakaan mitään tästä ottelusta. Sen verran kuitenkin olin tolkuissani, että tajusin, etten menetä mitään, vaikken tarkalleen ottelun kulkua muistakaan. Hall oli jo paininut yhden ottelun tänä iltana, eikä hän tosiaankaan enää vuonna '99 ollut siinä kunnossa, että jaksaisi vetää useamman hyvätasoisen ottelun samana iltana. Piperin vuoden '99 painikunnosta ei tarvinne edes puhua. Silti muistelen, että molemmat tuntuivat tässä ihan yrittävän, eikä tästä jäänyt niin paskan maku suuhun kuin olisi voinut. Aika vaisua tasoahan tämä ehdottomasti oli, mutta unentokkuraisenakin tämä tuntui ihan katsottavalta. Ehkä vain markitan liikaa Hallia, etten voi tämän huonompia arvosanoja tälle antaa.
*½ (8:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Hall (Hall pinned Piper with his feet on the ropes)

Bam Bam Bigelow vs. Goldberg
Bam Bam Bigelow oli ollut noin neljän kuukautta WCW:ssä. Ensinnäkin koko tuon ajan hän oli ollut Goldbergin perässä ja tahtonut päästä ottelemaan tätä vastaan 1 vs. 1 -ottelussa osoittaakseen, että hän on tämän bisneksen paras iso mies, eikä suinkaan Golberg, vaikka kaikki niin luulevatkin. Bigelow uskoi, että hän olisi ensimmäinen, joka voittaa Goldbergin puhtaasti. Nyt hän pääsi vihdoin kohtaamaan Goldbergin tässä kuukausia hypetetyssä titaanien taistossa, joka olisi mielestäni sopinut paljon paremmin Starrcaden ME:ksi kuin Nash vs. Goldberg. Toiseksi koko tuon neljän kuukauden aikana WCW ei ollut vaivautunut kyhäämään hänelle sisääntulomusiikkia, ja niinpä hän tuli tähänkin isoon otteluun ilman musiikkia. Ehkä entiset ECW:läiset eivät tarvitse musiikkia.

En oikein tiennyt, mitä odottaa tältä ottelulta. Goldberg oli osoittanut edellisen vuoden aikana, että parhaana päivänä hän pystyisi oikean kanssa venymään oikeasti hienoon otteluun. Niinpä pohdiskelinkin ottelun alkessa, voisiko Bam Bam, joka ihan rehellisesti oli viihdyttävimpiä super hreavyweight -painijoita, olla tuollainen oikea vastustaja Goldbergille. Ikävä kyllä ei voinut. En sano, että tämä ottelu olisi ollut erityistä kuraa, mutta vähän vaisu fiilis tästä jäi. Bam Bam tuntui kyllä yrittävän jonkun verran, ja hän saikin minut jännäämään ottelun parissa kohtaa. Muuten kamppailu oli kuitenkin harmillisen hidastempoista eikä semmoista isojen miesten aggressiivista rymistelyä, kuin mitä olin toivonut. Lisäksi suuresti harmitti ottelun lopetusvaiheet, jotka jättivät todella haljun maun suuhun. Ei tätä olisi näin tarvinnut päättää. Tv-ottelufiilis tästä jäi.
** (11:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (2 Spears and Jackhammer)

Hollywood Hogan (c) vs. Ric Flair - WCW World Heavyweight Championship
Sitten oli vuorossa alkuvuoden '89 suurin ottelu! ...Eikun, vuoden '99 tietenkin. Mikä olisikaan sopivampaa kuin Hoganin ja Flairin feudin uudelleenlämmitys näin uuden vuosituhannen lähestyessä. Suorastaan kummallista, kuinka WCW ei tässä kohtaa painanut WWF:n ohi rankingeissa. WWF:llä kun oli tarjota joitain tylsiä uusia ja tuoreita nimiä Main Eventiin. Tämän katkeran tilityksen jälkeen lyhyesti ME:n taustasta. Hoganin ja Flairin uusimman feudin taustalla oli tietenkin se, että Ric Flair oli syrjäyttänyt Eric Bischoffin WCW:n presidentin virasta. Niinpä vuoden alussa muodostettu uusi nWo Wolfpack, joka oli tietenkin Bischoffin puolella, kantoi tästä Flairille syvää kaunaa ja tahtoi tehdä tämän elämästä yhtä helvettiä. Tähän mennessä he olivat onnistuneetkin siinä aika hyvin, sillä Flair oli saanut kokea useamman rajun beatdownin, ja myös hänen oma poikansa David oli sotkettu soppaan. Nyt oli kuitenkin vihdoin hänen revanssinsa paikka, kun hän saisi kohdata Hoganin 1 vs. 1 -ottelussa, jossa hän voisi nousta 14-kertaiseksi maailmanmestariksi.

Vaikka en suuremmin ollutkaan innostunut siitä, että WCW:n pääfeudissa pyörivät vuosituhanteen vaihteen lähestyessä lähes viisikymppiset äijät, tavallaan kuitenkin odotin ihan mielenkiinnolla, mitä nämä kaksi pystyisivät vielä tarjoamaan kehässä. Niinpä olinkin ihan positiivisesti yllättynyt siitä, että vaikkei kummankaan liikearsenaali tässä vaiheessa tosiaan ollut kovin laaja, tuntuivat molemmat tekevän töitä ihan tosissaan. Kumpikin bleidasi ottelun aikana näyttävästi, ja muutenkin otteluun yritettiin selvästi rakentaa samanlaista tunnelmaa, mitä näiden kahden kamppailussa oli aikoinaan ollut. Ei se nyt tietenkään hirveän mairittelevasti onnistunut, mutta parhaimmillaan tämä vaikutti ok:lta kamppailulta kuitenkin, vaikka painillinen anti erittäin köyhää olikin. Harmi vain, että osan fiiliksestä pilasi lopetus, joka oli taas aivan käsittämätöntä kuraa. Aikamoinen yllätys se itselleni oli, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että samalla se oli todella typerä käänne tälle feudille.
*½ (12:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Hollywood Hogan (Hogan pinned Flair after David Flair used a Stun Gun on Ric)

*** Chris Jericho
** Rey Mysterio Jr.
* Kidman

Kokonaisarvio SuperBrawl IX:stä: SuperBrawl IX:n oli tarkoitus olla siis WCW:n alkuvuoden isoin show, ja sen takia ehdottomasti plussaa minun täytyy antaa siitä, että kerrankin WCW oli tajunnut bookata ensinnäkin ajoissa ja toiseksikin oikeaan show'hun tämän hetken suurimman feudin isot ottelut. Tälläisiä olivat siis Hogan vs. Flair, DDP vs. Steiner, Outsiders vs. Konnan & Mysterio jne. Lisäksi myös muutkin ottelut olivat ihan onnistuneita valintoja, lukuun ottamatta Hall vs. Piperia. Kortin puolesta show oli siis toimiva. Lisäksi plussaa täytyy antaa siitä, että pari ottelua (Mask vs. Hair, DDP vs. Steiner) yllättivät ihan positiivisestikin. Harmi vain, että show'sta löytyy paljon sitä miinuspuoltakin. Yksikään ottelu ei ollut edes sen verran erityisen hyvä, että olisi mennyt yli kolmen tähden, mikä on jo paha homma tämän suuruusluokan show'lta. Lisäksi ainakin joukkuemestaruusottelu petti pahan kerran laadullaan. Paha miinus oli myös se, että monen noiden kehumieni oikeaan kohtaan buukattujen otteluiden itse buukkaus oli varsin huonoa. Joko niiden loppuratkaisut olivat typerästi ylibuukattuja tai ainakin niiden voittajat olivat jatkon ja kiinnostavuuden kannalta ihan vääriä. Kokonaisuutena SuperBrawl IX oli siis Kehno.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
-
---------------
2. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
3. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
4. WCW SuperBrawl IX - Kehno
5. WCW Souled Out - Kehno

Kauhean vahvasti ei ole lähtenyt vuosi '99 käyntiin. Seuraavaksi katsotaan, tuoko surullisenkuuluisa WCW:n Uncensored muutosta asiaan.

[What]

Jatketaan projektia tiiviillä tahdilla vielä jonkin aikaa ennen väistämätöntä kesätaukoa. Vielä ennen WrestleManiaa oli tarjolla TNA:ta ja maaliskuun ainoa ppv, Destination X. Alunperin tämän kai suunniteltiin olevan pelkkä x-divisioonan tapahtuma, mutta loppujen lopuksi näin ei kuitenkaan ollut. Tosin x-divisioona oli tässä esillä jopa kolmen ottelun voimin. Selostajina tutusti Mike Tenay & Taz.

<center>
Sunnuntai, 21. Maaliskuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida

4-Way Ladder Match (X-Division #1 Contender's Spot On The Line)
Daniels VS. Kazarian VS. The Amazing Red VS. Brian Kendrick
Joulukuussa AJ Stylesin kanssa maailmanmestaruudesta taistellut Daniels oli kyllä tyylikkäästi pudotettu kortissa alaspäin Hoganin & Bischoffin astuttua puikkoihin. Genesiksessä hän jobbasi täyteottelussa Sean Morleylle, Against All Odssissa ei mahtunut korttiin ollenkaan ja oli nyt palannut "juurilleen" taistelemaan X-divisioonan kunnian puolesta. Jotain positiivista Hulk & Eric olivat kuitenkin tuoneet mukanaan. Nimittäin Kazarianin, jota ei oltu TNA:ssa pariin vuoteen omana itsenään ollenkaan nähty.

Tällaiset monen miehen spottipainotteiset ottelut ovat kyllä varma ja toimiva ppv:n avausottelu vuodesta toiseen. Joo, harvemminpa näistä mitään klassikoita saadaan väännettyä, mutta eipä se ole avausottelun tarkoituskaan. Yleisön mukaan saaminen sen sijaan on, ja siinä tavoitteessa tämä ei epäonnistunut. Makeita spotteja nähtiin kuten Danielsin Moonsault tikkaiden päällä maanneelle Kazarianille ja Kazin Danielsille iskemä Powerbomb myöskin tikkaille. Jotkut spotit sitten olivat vähän teennäisiä, mutta annetaan se anteeksi. Hyvä ottelu, vaikka toki olen parempiakin vastaavanlaisia matseja nähnyt.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:40
Voittaja: Kazarian (by unhooking the clip board)

Arvosana: ***+

Knockout's Championship Match
Tara (c) VS. Daffney
Voitettuaan Genesiksen kammottavassa ottelussa ODB:lta mestaruuden, oli Taralle seuraavaksi haastajaksi kaivettu omalaatuinen 'Zombie Hot' Daffney, joka ei tainnut enää tämän jälkeen pitkään TNA:ssa viihtyä.

Ottelu oli ihan pirteä. Se oli riittävän intensiivinen ja lyhyt, eikä katsojia kyllästetty rest holdeilla. Suoraviivaista bookkausta ja kehätoimintaa, tykkäsin. Toisaalta melkein mikä tahansa tuntuu hienolta, jos vertailupohjana pitää sitä Genesiksen ottelua. Ihan menevä välipala joka tapauksessa.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:43
Voittaja: Tara (via Widow's Peak)

Arvosana: **

TNA Global Championship Match
Rob Terry (c) VS. Magnus
Lihasmöntti Terry oli napannut Global mestaruuden Eric Youngilta house show'ssa kotimaassaan Walesissa, ja toisin kuin EY, vannoi Terry puolustavansa vyötä ketä tahansa vastaan, missä maassa tahansa. Terryn entinen British Invasion kumppani Magnus ei katsonut suopeasti Robin seikkailuja, sillä hänen mielestään Terryn kuuluisi olla lähinnä Magnusin palvelija, sillä hänen vuokseen mies on ylipäätään TNA:ssa.

Ottelutapahtumista ei ole paljon kerrottavaa, koska ei niitä paljoa ollut. Termi "squash" kuvaa tätä täydellisesti, mutta saatiin ainakin Terry näyttämään todella vahvalta.

Spoiler: näytä

Kesto: 1:24
Voittaja: Rob Terry (via Freakbuster Slam)

Arvosana: *

Ultimate X Tag Team Match (#1 Contedership On The Line)
Motor City Machine Guns VS. Generation Me
X-divari oli tosiaan normaalia enemmän framilla, sillä nyt oli vuorossa Ultimate X ja itse mestaruusottelu oli vielä tulossa. Ottelun taustoista sen verran, että GenMe oli debytoinut kevättalvella Impactissa, ja kaikkien yllätykseksi ensimmäisessä ottelussaan voittivat Gunsit. Ylimieliset moottorikaupungin miehet halusivat haastaa GenMe:n "pojat" uusintaotteluun, sillä se ensimmäinen matsihan oli luonnollisesti pelkkää tsägää.

Nämä kaksi joukkueta ottelivat viime vuonna liudan hienoja matseja, ja tämä kyllä eittämättä oli yksi niistä. Todellista ilotulitusta kellonsoitosta kellonsoittoon. Yhdessä vaiheessa selostajatkin totesivat, että tämän ottelun aikana ei uusintojen katseluun ole aikaa, koska sen aikana varmasti missaisi jotain livetapahtumista. Mitään henkeäuhmaavaa sick bumpia tässä ei nähty (kuten joissain UX-matseissa) mutta pienempiä, hienoja sekä toimivia spotteja yhtenään. "Spotfest" on tietysti se negatiivissävytteinen sana, jolla tätä täytyy kuvailla, mutta tämä oli toimiva sellainen.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:03
Voittajat: MCMG (Chris Sabin took down the X)

Arvosana: ****-

Tag Team Match (If Hall & Syxx Pac lose they must leave TNA)
The Band (Scott Hall & Syxx Pac) VS. Kevin Nash & Eric Young
Kenenkä mielestä ei olisi coolia, jos nWo saataisi aikakoneella takaisin? Tokihan se olisi hienoa, mutta realiteetit vain olivat ne etteivät Hall, Nash ja Syxx Pac enää vuonna 2010 olleet sitä mitä 10-15 vuotta sitten. Pakko myöntää että välillä sisäinen nWo / Wolfpack markkini pyrki esiin, mutta ei tämä vaan toimi tällä vuosikymmenellä enää.

Ottelun taustoista sen verran, että Hall & Pac olivat kääntyneet Nashia vastaan eräässä Impactissa, koska tämä ei ollut saanut vieläkään neuvoteltua heille sopimuksia. Petoksesta tulistuneena Big Kev värväsi entisen World Elite kumppaninsa Eric Youngin messiin ja haastoi Scottin & Seanin tagmatsiin. Eric Bischoffin lisästipulaationa oli, että mikäli Hall & Pac voittaisivat, saisivat he lopulta sopparinsa. Mikäli eivät, joutuisivat miehet jättämään TNA:n lopullisesti. Itse ottelu nyt ei ollut niin hirveä kuin olisi odottanut. Vetreimmät miehet eli Young ja Waltman tekivät raskaan työn, ja Nash (sekä jopa) Hall näyttivät lyhyissä kehäosuuksissaan siedettäviltä. Bookkaus oli myös mielenkiintoista. Pienistä kehuista huolimatta ei tämä hääppöinen esitys ollut, mutta totaalikatastrofi vältettiin.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:57
Voittajat: Scott Hall & Syxx Pac (After Nash turned on Young)

Arvosana: **

X-Division Championship Match
Doug Williams (c) VS. Shannon Moore
Tammikuussa mestaruuden voittaneen Williamsin koko mestaruuskausi perustui inhoon perinteisiä x-divisioonan painijoita kohtaan. Tekniseen painiin uskova Williams halveksui moisia voimistelu/sirkusesityksiä. Eric Bischoffin ykköshaastajaksi nimeämä Shannon Moore oli Williamsin mielessä juuri tuollainen yksilö.

Kovinkaan lämpimästi Impact Zonen yleisö ei ollut ottanut Jeff Hardyn siivellä TNA:han lennähtänyttä Moorea vastaan ainakin "please no Moore" chanteista päätellen. Ehkäpä näistä terveisistä motivoituneena Shannon vetikin ihan komeita lennokkaita liikkeitä matsin läpi. Fakta oli kuitenkin se, etteivät ne tuntuneet oikein miltään Ladder- sekä Ultimate X matsien jälkeen. Meno vaikutti kyllä ihan pirteältä, ja olisi tätä vähän pidempäänkin jaksanut katsella. Nyt lopetus tuli vähän tyhjästä ja yllättäen ja ottelu jäi ikään kuin kesken. Loppujen lopuksi on pakko todeta, että ei tämä viihdyttänyt yhtään enempää kuin tätä edeltänyt Bändin ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:21
Voittaja: Doug Williams (after hitting Moore with a brick)

Arvosana: **

World Tag Team Championship Match
Matt Morgan & Hernandez (c) VS. Beer Money
Paljon oli kerennyt tapahtua näille tiimeille alkuvuoden aikana. AAO:n 8 Card Stud turnauksessa Morgan oli kepulikonstein päihittänyt Hernandezin, ja seuraavina viikkoina 'Blueprint' alkoi käyttäytyä yhä heelmäisemmin. Hernandezin mennessä omin päin lupaamaan Beer Moneylle tämän mestaruusottelun, keitti Morganilla lopullisesti yli, eikä hän viitsinyt mennä edes auttamaan Hessua KaljaRahan piestessä tätä tapahtumaa edeltävässä Impactissa. Beer Money puolestaan ei ollut Genesiksen jälkeen paljoa televisiossa esiintynyt, kiitos Hoganin & Bischoffin, joten Storm & Roode päättivät tehdä jotain repäisevää ja kääntyivät pahiksiksi Jeff Jarrettin kustannuksella kun lopulta ruutuun pääsivät.

Ottelussa nähtiin hyvää painia, mutta se oli bookattu rasittavasti. Koko ajan keskityttiin Hernandezin & Morganin erimielisyyksiin. Se olisi kyllä tullut vähemmälläkin selväksi, ja oltaisi voitu keskittyä vaikkapa painiin ja jaossa oleviin mestaruuksiin. Nyt nämä kaksi tärkeätä asiaa jäivät ihan sivuseikoiksi. Joka tapauksessa ottelu oli ihan hyvää tasoa, ja pakko on taas antaa erityismaininta Hernandezin järisyttävän upealla Delayed Vertical Suplexille. Siinä on yksi hienoimmista voimaliikkeistä mitä on kuuna päivänä nähty. Ottelun lopetuksesta en kovin paljoa pitänyt, mutta kyllähän tässä paljon hyvääkin oli.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:23
Voittajat: Morgan & Hernandez (Hernandez over Storm)

Arvosana: ***-

Singles Match
Mr. Anderson VS. Kurt Angle
AAO:n turnauksessa Anderson voitti Anglen revittyään tämän otsan auki Kurtin amerikkalaissotilaalta saamalla kunniamitalilla, ja ottelun jälkeen Anderson vielä sylkäsi mitalin päälle. Patriottinen olympiavoittaja ei tätä tietenkään suopeasti katsonut, vaan roudasi Impact Zonelle jenkkisotilaita ja feudi oli muuttunut jo hyvin henkilökohtaiseksi.

Edellisessä ppv:ssä Anderson oli jo näyttänyt hyviä otteita, ja niitä nähtiin nytkin, tosin eipä tuo ihmekään Anglen ollessa vastassa. Ottelu oli kaikinpuolin toimiva tarina, joka jakaantui kolmeen osaan. Alkuun, jossa Kurt nöyryytti Andersonia mattopainiotteillaan, keskiosaan jossa Anderson teloi Anglen vasenta olkapäätä ja loppuun joka oli varsin brutaalia menoa kuten feudi muutenkin. Hyvä ottelu, jossa Anglelta tuttuun tapaan nähtiin muutama erikoisempi liike, mm. Frog Splash. Lopetus antoi olettaa feudin olevan tässä, mutta vielähän miehet kohtasivat Lockdownissa joka oli sitten tästäkin vielä monta astetta parempi ottelu. Ei ollut huono tämäkään.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:36
Voittaja: Kurt Angle (via Ankle Lock submission)

Arvosana: ***1/2

TNA World Heavyweight Championship Match
Abyss VS. AJ Styles (c) w./Ric Flair
Samassa ottelussa nähtiin kaksi HoganBischoff ajan alun kaksi epäonnistuneinta hahmoa. AJ 'stylin n'profilin' Styles ja 'American Made' Abyss. Tosiaan Hulk Hogan näki Abyssissa jotain muutakin suurta kuin mahan, ja antoi tälle oman Hall of Fame sormuksensa, josta Abyss sai koko Hulkamanian voimat itselleen. Eikä siinä vielä kaikki, vaan Hogan antoi Abyssille myös oman WCW-tunnarinsa 'American Maden' käyttöönsä. Näiden supervoimiensa avulla Abyss olikin paiskannut edellisessä Impactissa Ric Flairin rampista läpi, jonka vuoksi 'Nature Boy' istui tänä iltana pyörätuolissa. Tähän aikaan tuntui siltä, että TNA koitti väenvängällä tehdä Abyssista heidän oman John Cenan. Tämän koko anglen vammaisuutta ja huonoutta ei voi korostaa liikaa. Se oli jopa hirveämpää kuin AJ Styles Flairin sätkynukkena.

Otteluun johtaneet tapahtumat olivat sitä uskomatonta paskaa puhtaimmillaan, mutta silti täytyy taas AJ:ta kehua. Styles teki tässäkin hillittömän määrän töitä saadakseen roimasti ylipainoisen ja ylipushatun möhömahakaverinsa kannettua viihdyttävään otteluun. Ja tässä lähes tulkoon mahdottomassa tehtävässä Styles ainakin osittain myös onnistui, joka on hatunnoston arvoinen suoritus ja jälleen osoitus AJ:n suuruudesta. Jokseenkin siedettävä pääottelu tästä saatiin aikaiseksi, mutta siihen tarvittiin AJ:n huippupanos sekä pyörätuolissa heiluneen Flairin sekä Hoganin sekaantumista. Ottelun lopetus oli sinällään ihan hieno ja toimiva spotti, mutta sitten sillä alettiin pelleilemään ja mässäilemään ihan liikaa, joka tuntui todella lapselliselta ja tyhmältä.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:55
Voittaja: - (Match was stopped when Abyss chokeslammed Styles through the ring)

Arvosana: ***

*** MCMG
** GenMe
* AJ Styles

Yhteenveto: Sekavaa menoa olivat nämä viime vuoden alkukuukaudet TNA:ssa. Kaikinpuolin sekavaa oli tämä ppv:kin. Kaikkea nähtiin x-divarispottailuista Halliin ja Nashiin sekä sormuksesta supervoimat saaneet Abyssiin saakka. Monipuolisuus on totta kai hyvä asia, mutta tässä se kääntyi negatiiviseksi ja punainen lanka oli hukassa. Monta mitäänsanomatonta filleriä, eikä yhtään neljän tähden ottelua. (vaikka UX lähellä olikin) Joten ei tälle kovin vahvaa arvosanaa voi antaa, mutta mikäli muistini ei tee tepposia, oli Lockdown sitten jo paljon parempaa settiä. Seuraavaksi edetäänkin sitten painivuoden superkuukauteen eli huhtikuuhun, jolloin vuorossa WrestleMania & Lockdown.

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. WWE - Fatal 4 Way 2,79
4. WWE - Elimination Chamber 2,65
5. TNA - Destination X 2,58
6. WWE - Bragging Rights 2,54
7. TNA - Against All Odds 2,50
8. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis</center>

[Kenitys]

Nyt kun loppu opiskelut ja näillä näkymin ei ole kesällä edes mitään täysipäiväistä työtä, niin kaiken muun sluibailun ja jonkun oikean elämän elämisyrittelyn ohella on taas entistä enemmänkin aikaa katsella vanhoja tapahtumia ja kirjoitella niistä arvosteluista. Hienoa :-)

Whatin arvostelusta täytyy sanoa, että olin jo unohtanut kokonaan DX:n ME:n aftermatch-tapahtumat, mutta onneksi ne nyt taas palasivat kirkkaasti mieleeni :D Puhdasta kultaa. Itse tapahtumaa en ole nähnyt, mutta toki tuo pätkä on verkkokalvoilleni piirtynyt. Alun perinkään tuo ei mielestäni ollut kovin looginen (vaikkakin ihan näyttävä) spotti, kun ottaa huomioon vaikkapa AJ Stylesin koon (ainiin, mutta kun se SORMUS!). Jälkimeiningit nyt olivat sitten jo jotain aivan uskomatonta.


UNCENSORED 1999

Kivana pikkuhuomiona se, että SuperBrawl IX:n ja Uncensoredin kuvia verratessa voi havaita, kuinka huikeasti WCW hallitsi mainoskuvilla promoamisen. Hoganista ja Flairista käytettiin molemmissa postereissa täsmälleen samoja kuvia, SuperBrawlissa kuvat oli vain rajattu tiiviimmin. Hienoa työtä WCW. Hienoa työtä oli WCW tehnyt myös Uncensoredin kanssa, koska tämä ppv oli tullut vuosien saatossa tunnetuksi ennen kaikkea toinen toistaan oudommista ja hirveimmistä Main Eventeistään. Vuosina '95 ja '96 WON valitsi Uncensoredin vuoden huonoimmaksi ppv:ksi (minäkin vuonna '96, jolloin aloin katsoa WCW:tä tässä projektissa). Viime vuosina taso oli alkanut nousta ainakin jonkun verran. Selostajina tutut Mike, Bobby ja Tony.


Kidman (c) vs. Mikey Whipwreck - WCW Cruiserweight Championship
Kyllä, Mikey Whipwreck oli saapunut WCW:hen. WCW oli tässä vaiheessa alkanut kunnostautua taidokkaiden ECW-talenttien kaappaamisessa, mikä näkyisi myös vielä myöhemminkin tapahtuman edetessä. ECW, jolla alkoi olla omat talousongelmansa jo tässä vaiheessa, ei tietenkään voinut kilpailla rahapuolella kahden ison kanssa, ja varsinkin WCW (toki kyllä WWF:kin hieman myöhemmin) hyödynsi tätä tilannetta taidokkaasti kaappaamalla monia ECW:n arvokkaita nimiä omaan rosteriinsa. Toki osa heistä palasi myöhemmin takaisin ECW:hen. Joka tapauksessa tämä oli Mikey Whipwreckin debyyttiottelu WCW:ssä, ja hän debytoi suoraan haastamalla edelleen Cruiserweight-mestaruutta hallussaan pitävän Kidmanin. Tämä oli minulle iloinen yllätys, koska kuten jo SuperBrawlin arvostelussa totesin, tarvitsisivat CW-mestaruuden kuviot jotain uudistusta, ja Mikey Whipwreck toi ehdottomasti noita uudistuksen tuulia mukanaan.

Mikey Whipwreckin saapuminen Kidmanin haastajaksi oli minulle positiivinen yllätys, ja myös itse ottelu oli taattua laatua. Mikey oli oma itsensä, ja myös Kidman hoiti roolinsa taas hienosti. Miehet ovat hieman erityyppisiä painijoita, ja tässä ottelussa nuo erilaiset tyylit tasapainottivat juuri täydellisesti toisiaan. Kidman tarjosi enemmän highflyingia ja Whipwreck puolestaan puhdasta painia ja myös hieman HC-menoa, vaikka mitään aseilla heilumista tässä ei ollutkaan, mutta kuitenkin näyttävää yleisön seassa tappelua. Kokonaisuutena ottelu oli oikein vakuuttava opener, joka sai oikein hyvin aikaa ja tempaisi yleisönkin aika hyvin mukaansa. Whipwreck keräsi heti aikamoisia buuauksia, mikä oli aika hassua, kun olin ehtinyt tottua mieheen jo sympaattisena underdog-facena. Joka tapauksessa ei tämä nyt ihan huippulaatua ollut, koska ihan se terävin kärki jäi puuttumaan, mutta todella viihdyttävää menoa kuitenkin. CW-divisioona pettää tuskin koskaan.
***½ (15:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kidman (Shooting Star Press)

Vincent vs. Stevie Ray - Harlem Street Fight
Hyvän CW-openerin jälkeen vuorossa oli todella outo ottelu, joka toivon mukaan ennakoi sitä, että nWo:n aika alkaisi vihdoin ja viimein olla vähitellen ohi. Toki tämä on vain toiveajattelua, ja luultavasti nWo porskuttaa vahvana vielä useamman kuukauden. Joka tapauksessa ottelun taustalla oli se, että Hollywood Hogan oli helmikuussa nimittänyt Stevie Rayn nWo Black & Whiten, tuttavallisemmin nWo B-Teamin, johtajaksi. nWo:n pitkäaikainen jäsen Vincent ei ollut tästä nimityksestä suuremmin ilahtanut, ja niinpä hän alkoi vaatia asemaa nWo Black & Whiten johtajana. Tästä syntyi tietenkin pahanlaatuista eripuraa nWo:n jobberiporukan keskuudessa, ja niinpä asia päätettiin lopulta selvittää Uncensoredissa Harlem Street Fightissa. Voittaja saisi paikan jengin johtajana.

Kaksi alakortin heeliä painii toisiaan vastaan siitä, kumpi saa toimia täysin yhdentekevän porukan johtajana. Mikä voisikaan olla mielenkiintoisempaa? Hommasta olisi voinut pelastaa jonkun verran viihdyttävä kehätoiminta, mutta siitä ei tämän ottelun osalta ollut pelkoa. Homma oli yhdellä sanalla kuvattuna tylsää. Reilun kuuden minuutin aikana tapahtunut yhtään mitään muistettavaa, lukuun ottamatta yhtä hauskaa kohtaa, kun Vincent ja Stevie Ray ajautuivat tappelemaan katsomon osaan, joka oli jostain syystä eristetty teipillä ja josta oli kaadettu kaikki tuolit maahan. Eivät nämä kaksi sielläkään tehneet mitään muuta kuin vaihtelivat nyrkiniskuja, mutta se alue oli varsin jännän näköinen. Lopetus oli varsin karsea, sillä se pahasti ennusti tämän kuvion jatkumista. Ei mikään WMOTYC, mutta kaikin puolin täysin yhdentekevä ottelu. Ei näitä ppv:hen.
* (6:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Stevie Ray (Slapjack)

Kevin Nash w/ Lex Luger & Miss Elizabeth vs. Rey Mysterio Jr.
Aivan. Rey Mysterio Jr. ja Konnan tosiaankin hävisivät Outsiderseille SuperBrawl IX:n Hair vs. Mask -ottelun, ja tässä oli lopputulos. Mysterio oli joutunut luopumaan maskistaan. Oli todella outoa katsoa Mysterion tulevan kehään ilman maskia, sillä aikaisemmin näkemäni maskittoman Reyn painimat ottelut voi laskea yhden käden sormilla. Minun mielessäni Rey Mysteriolla on aina ollut maski, joten tätä WCW-uran loppupuolta on hankalaa uskoa todeksi. Joka tapauksessa heti maskinsa häviämisen jälkeen Mysterio Jr. oli osoittanut kaikille, ettei hän ollut menettänyt mihinkään taitojaan tai itseluottamustaan, sillä hän päihitti Nitrossa Kevin Nashin 1 vs. 1 -ottelussa. Tuon jälkeen Mysterio Jr. voitti muutaman muunkin isokokoisen vastustajan, ja häntä alettiinkin kutsua "Giant killeriksi". Nyt mies, joka vastasi alun perin Mysterion maskin menettämisestä, tahtoi osoittaa, ettei Rey pysty voittamaan häntä toista kertaa. Nopeasti oli Nashkin tullut alas vuodenvaihteen päämestaruuskuvioista Fingerpoke of Doomin jälkeen.

Tämä arvosana kuuluu taas niihin, jotka voivat joidenkin mielestä olla rankkaakin yliarvostelua, mutta minä nautin tästä ottelusta yllättävän paljon. Samoin kuin SuperBrawlin Hair vs. Mask Matchista siis. Ero tässä oli vain se, että tämä oli lyhyempi ottelu, mutta samalla minun silmiini kiinteämpi paketti. WCW oli aika vähän buukkaillut ppv-tasolle tämmöisiä iso mies vs. pieni mies -otteluita, mikä johtui ehkä osittain siitäkin, että WCW:n CW-divisioona oli niin vahvalla pohjalla. Niinpä tämä ottelu toi ihan mukavaa virkistystä, ja Mysterio Jr. sai Nashinkin tässä näyttämään hyvältä. Mysterio teki taas hitosti työtä ja esitti näyttäviä ja nopeita liikkeitään ja jätti Nashin tehtäväksi sen, minkä tämä osaa parhaiten, eli muutaman vakuuttavan power-liikkeen tarjoilun. Ei tämä siis painillisesti erityisesti mikään hyvä ottelu ollut, mutta viihdyttävyyden kannalta kiva välipala. Oman roolinsa hoiti juuri niin kuin piti.
**½ (6:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kevin Nash (Jackknife Powerbomb)

Jerry Flynn vs. The Cat & Sonny Onoo - 2 on 1 Handicap Match
Mistä WCW repi näitä käsittämättömiä ketään ei kiinnosta -tyyppisiä lowercard-otteluita ppv:eihinsä? Ilmeisesti näiden osalta oli alkanut olla jo joku kiintiö. No, se siitä. Ottelun tausta: Jerry Flynn oli viime aikoina alkanut nousta tavallisen jobberin asemasta otteluiden voittajaksi. Mies oli napsinut WCW:n tv-lähetyksissä yllättäviäkin voittoja vastustajistaan. En tiedä, oliko Flynn voittanut Catinkin, vai minkä takia Cat ja Onoo eivät Flynnistä perustaneet, mutta joka tapauksessa edeltävässä Nitrossa hommasta oli tehty jo todella henkilökohtainen, kun Onoo ja Cat olivat leikanneet Flynnin poninhännän. Huhhuh. Nyt Flynn tahtoi kohdata molemmat miehet samassa ottelussa.

Jos Vincentin ja Stevie Rayn ottelu oli tylsä, niin sellainen oli tämäkin. Olen jo aikaisemmin kritisoinut ihan tarpeeksi Catia, joten en viitsi ryhtyä siihen enää sen enempää. Mies nyt vain oli niin väritön, hauton, mauton ja kaiken lisäksi vieläpä kehno painija. Sonny Onoo managerina ei mitenkään parantanut tilannetta, eikä näiden kahden vastustajassakaan varsinkaan persoonan puolelta ollut paljon kehumista. Ottelussa oli muutama ihan näyttävä karate-tyylinen potku, mutta siihen ne hyvät puolet jäivätkin. Mitäänsanomaton ja vaisu ottelu, mutta ei mitään raivon partaalle saavaa kuraa kuitenkaan. Ainiin, lopetuskin oli osittain botchattu.
* (7:08)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Jerry Flynn (Flynn pinned Onoo after Cat accidentally knocked him out)

Bam Bam Bigelow vs. Hak vs. Raven w/ Chastity - Raven's Rules Match
Tässä lisää niitä lupaamiani WCW:n ECW-kaappauksia. Kyseessä oli oikein ECW Alumnien kokoontumisajot, kun kolme entistä ECW World Heavyweight -mestaria kohtasi toisensa Raven's Rules Matchissa. Raven oli tosiaankin tehnyt vihdoin paluunsa painikehiin, joista hän oli ottanut taukoa Flockin hajottua loppusyksystä '98. Raven oli viettänyt aikansa (kayfabe) äitinsä hoivissa, josta hän oli ilmeisesti tuonut mukanaan siskonsa Chastityn (myös tuttu ECW:stä). Nyt Raven oli palannut samana katkerana itsenään, joka kaipasi mielestään ansaitsemaansa kunniaa. Tätä kunniaa Ravenin mielestä olivat häneltä viemässä muut East Coastista WCW:hen rantautuneet painijat, kuten edellisen vuoden lopuilla debytoinut Bam Bam Bigelow ja vielä tuoreempi siirtyjä Hak, joka ehkä jossain muualla saatettiin tuntea Sandmanina. Kolme miestä otti yhteen selvittääkseen, kuka heistä on todellinen hardcoren kuningas.

Minä tykkäsin tästä ottelusta. Se ei liene tässä vaiheessa projektiani enää kovinkaan suuri yllätys, sillä olen useamman kerran jo julistanut itseni hyvän roskapainin ystäväksi. Roskapainia on myös tylsää ja mitäänsanomatonta, mutta tämä oli hyvää. Kaikki kolme tiesivät, mitä tehdä, kun heti ottelun ensimmäisellä minuutilla Chasity toi kehänlaidalle ison kärryllisen täynnä erinäisiä välineitä toisten satuttamiseen. Homma ei menny pelkäksi toisten keksipelleillä mätkimiseksi, vaan hommassa nähtiin oikeasti muutama tyylikäs bumppi muun muassa pöytien ja silityslautojen läpi. Lopetuksestakin tykkäsin, vaahtosammuttimista aina plussaa. Ei tämä tietenkään mikään tekniikkapainin juhlaottelu ollut, mutta toimi hyvin omassa roolissaan viihdyttävänä mättönä.
*** (14:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Hak (Hak pinned Raven after Chastity headbutted him to groin)

Curt Hennig & Barry Windham (c) vs. Chris Benoit & Dean Malenko - Lumberjack Match for the WCW Tag Team Championship
Curt Hennig ja Barry Windham voittivat SuperBrawl IX:n joukkuemestaruusturnauksen finaalin, kun Barry Windham selätti Dean Malenkon kuristaen tätä samalla nahkavyöllään. Niinpä Benoit ja Malenko saivat Uncensorediin uusintamahdollisuuden voittaa mestaruusvyöt nWo:sta erottamisen jälkeen varsin hyvin pärjänneiltä Hennigiltä ja Windhamilta ottelussa, jossa kehänlaita on täynnä painijoita, jotka saavat läimiä vapaasti nahkavöillään ringsidellä joutuvia painijoita. Lumberjackien saapuessa paikalle paljastui, että yksi tukkimiehistä oli Barryn veli Kendall Windham. Tilannetta kuitenkin tasapainotti se, että juuri ennen ottelua "Enforcer" Arn Anderson saapui kehänlaidalle ja otti Chris Adamsin paikan lumberjackina.

En tiennyt, kuinka paljon uskaltaa odottaa tältä ottelulta, koska SuperBrawlin mestaruusottelu oli pettänyt minut. Niinpä tämä ottelu olikin positiivinen yllätys, sillä vaikkei tämäkään mikään huipputason ottelu ollut, oli tämä jo asteen parempi kuin edellinen. Tässä oli tallella edellisen ottelun hyvät painilliset puolet, mutta lisäksi tähän oli yhdistetty sopivasti intenssiivisyyttä, ja pituutta oli otettu pois juuri sen verran, ettei ottelu ehtinyt käydä missään vaihessa tylsäksi. Välillä lumberjackien nahkavyöruoskinta alkoi olla ehkä hiukan puuduttavaa, muttei missään häiritsevissä määrin. Jos lopetusta ei olisi botchattu harmillisesti, olisi tämä voinut jättää vieläkin paremman fiiliksen, mutta oli tämä ehdottomasti hyvä ottelu.
*** (16:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Benoit & Dean Malenko (Benoit pinned Hennig after Diving Headbutt)

Chris Jericho vs. Perry Saturn - Dog Collar Match
Hoho, pakko todeta, että olin aikalailla etuajassa, kun edellisen vuoden viimeisten ppv:eiden kohdalla päivittelin Perry Saturnin lookia. Tämän mekkoanglen ansiosta mies oli selvästikin menettänyt lopullisesti järkensä, ja nyt hän saapui kehään kellertävillä piilolinsseillä ja mustilla huulilla varustettuna ja mustaan nahkahamemekkomikälieyhdistelmään pukeutuneena. Kauas oli tullut WCW-debyytin aikaisesta lookista. SuperBrawlin jälkeen siis Jerichon ja Saturnin feud oli muuttunut vain entistä henkilökohtaisemmaksi, ja niinpä koko homma oli tarkoitus nyt päättää tässä Dog Collar Matchissa. Jericho, jonka WCW-ura alkoi lähennellä kovaa vauhtia loppuaan, ei olisi halunnut kohdata sekopäiseltä vaikuttavaa Saturnia, ja hän yritti pistää Ralphuksen painimaan tähän otteluun, mutta Ralphus kieltäytyi kunniasta ja häipyi paikalta.

Tykkäsin kahdesta edellisestä Jericho vs. Saturnista, eikä tämä ottelu ollut missään mielessä kahta edellistä huonompi, jos toisaalta ei myöskään mainittavasti parempi. Muuten tämä ottelupari olisi varmasti alkanut jo kyllästyttää, mutta Dog Collar -stipulaatio toi uutta piristystä kuvioon, ja miehet käyttivät sitä varsin hyvinkin hyödykseen tässä rakennellen ihan näyttäviä spotteja. Kaikin puolin siis hyvää ja paikoitellen ihan innovatiivisia kyhäelmiäkin väläyttelevä ottelu, mutta ei tämä kuitenkaan mikään erityinen huippuottelu ollut. Tässäkin lopetus oli vähän botchattu, mikä taas söi tunnelmaa hiukan.
*** (11:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Perry Saturn (Death Valley Driver)

Scott Steiner (c) w/ Buff Bagwell vs. Booker T - WCW Television Championship
Scott Steiner puolusti TV-vyötään SuperBrawlissa Diamond Dallas Pagea vastaan, ja oletin, että Uncensoredissa olisi nähty uusintaottelu tuosta kamppailusta. Sen sijaan Steineri vastustajaksi paljastuikin Booker T, mikä ei sinänsä ollut mitenkään huono juttu. Bookerilla oli ollut omat ongelmansa nWo Wolfpackin kanssa aina vuodenvaihteesta lähtien, ja lisäksi hän halusi päästä taas mestaruuksiin käsiksi, joten siinä on jo pari oivallista syytä kohdata Scott Steiner ppv:ssä.

Olisin olettanut, että Booker T olisi jo tässä vaiheessa alkanut vähitellen nousta US Heavyweight -mestaruuskuvioihin, mutta vielä mies jumitettiin TV-kuvioihin. Toisaalta taas en tiedä, kumpi noista vöistä oli tässä vaiheessa oikein arvostetumpi, kun taaskaan ei US-mestaria tai -mestaruusvyötä näkynyt koko tapahtumassa. Osanottajien lisäksi ottelu yllätti myös laadullaan, koska en kovin kummoista koitosta uskaltanut odottaa. Tiesin kyllä, että Booker T oli varsin hienossa vireessä tässä vaiheessa uraansa, ja Scottyllakin riitti karismaa, mutten ollut ihan varma, miten tämä täyteen pumpattu Steiner ja Booker toimivat yhdessä 1 vs. 1 -ottelussa. Niinpä oli kiva huomata, että Steiner ja Booker saivat aikaan ihan viihdyttävän ja toimivasti buukatun välipalaottelun ennen Main Eventiä. Bagwellinkään rooli ei ollut liian iso tässä.
**½ (13:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (After Bagwell accidentally hit Steiner with a steel chair)

Hollywood Hogan (c) vs. Ric Flair - First Blood Barbedwire Steel Cage Match for the WCW World Heavyweight Championship
Tähän oli tultu. Pakko nostaa hattua WCW:lle tämän ottelun kehittelemisestä. Kyseessä oli siis Cage Match, mutta tässä häkissä ei ollutkaan ollenkaan ovia. Lisäksi häkin yläreunas oli täynnä piikkilankaa, eikä ottelua voisi voittaa millään muulla tavalla kuin pistämällä vastustaja vuotamaan verta. Kuulostaa mahtavalta. Tähän olivat Hollywood Hogan ja Ric Flair tulleet sen jälkeen, kun Hogan säilytti mestaruutensa SuperBrawlissa Flairia vastaan, kun Flairin oma poika David kääntyi tätä vastaan ja auttoi Hoganin voittoon ottelusta. Tämän henkilökohtaisemmaksi ei näiden arkkivihollisten taistelu voi enää mennä.

En voi väittää, että Hoganin ja Flairin ottelu vuodelta '99 kiinnostaisi minua jotenkin kamalasti, varsinkin kun miehet olivat osoittaneet SuperBrawlissa, etteivät he keskenään enää kummoista ottelua saa rakenneltua. Niinpä olin aika yllättynyt, kun tämä ottelu lähtikin liikkelle yllättävän energisesti, eikä tuo energiataso romahtanut missään kohtaa alas. Flair veti selvästi paremmin kuin SuperBrawlissa, ja Hogankin oli viime aikoja parempi, vaikkakin ottelu oli buukattu aika pelottavasti, kun kesken ottelun Flair alkoi koko ajan muistuttaa käytökseltään enemmän heeliä ja Hogan enemmän facea. Ei kai vain... Ei kai.. No, joka tapauksessa. Ottelu oli yllättävänkin tasokas. Tässä pitää muistaa kuitenkin se, että puhutaan vuoden '99 Hogan vs. Flairista, joten mitenkään erityisen hyvä tämä ei ollut. Kuitenkin laadullisesti ihan kiva ottelu, jossa molemmat tekivät rutkasti töitä.

Siinä olivat positiiviset uutiset. Negatiiviset uutiset ovat sitten siinä, että silloin kun Hogan ja Flair innostuivat ottelemaan yllättävän kivan ottelun, oli ottelun buukkaus aivan järkyttävää kuraa. Nyt en siis puhu enää tuosta face/heel-asetelmasta, vaan aivan muusta buukkauksesta. En voi kuitenkaan tarkentaa enempää, koska muuten spoilaan koko ottelun ratkaisun ja lopetuksen ja kaiken muun. Yhteenvetona voi kuitenkin sanoa, että en vain voi yksinkertaisesti ymmärtää, mitä WCW-bookkereiden päässä liikkui, kun he päättivät buukata First Blood Matchin näin. Tai vaihtoehtoisesti, kun he päättivät tehdä tästä First Blood Matchin. Olisin antanut tälle varmaan kaksi ja puoli tähteä, mutta yksi tähti on otettava pois ihan vain bookereiden järkyttävän aivopierun takia. En ollut ensin uskoa silmiäni, kun ottelu lähentyi loppuaan.
*½ (14:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ric Flair (Pinned Hogan while he was in the Figure-Four Leg Lock)

*** Mikey Whipwreck
** Chris Benoit
* Rey Mysterio Jr.

Kokonaisarvio Uncensoredista: Argh. Aivosoluni alkoivat kuolla uudestaan, kun rupesin miettimäänkin tuon ME:n lopetusta. Harvoin (jos koskaan) on Hoganin ottelussa ongelmana se, että painillinen puoli olisi ollut jopa ihan jees, mutta buukkaus olisi pilannut sen täysin. Yleensä ongelmana on joko painit tai molemmat. Joka tapauksessa harmillisesti tuo ME pilasi osittain fiilikseni Uncensoredia kohtaan, koska tässä ppv:ssä oli omat vahvat hetkensä. Oikeastaan huonoja hetkiä ennen ME:tä olivat vain kaksi turhaa filler matchia, vaikka toisaalta mikään ottelu ei erinomaiseksi yltänyt. Whipwreck vs. Kidman oli kyllä mainittavan hyvä. Tämä olisi ehkä voinut olla muuten ok, mutta kyllä loppufiiliksen takia tämä jää kuitenkin Kehnoksi.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
-
---------------
2. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
3. WCW Uncensored - Kehno
4. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
5. WCW SuperBrawl IX - Kehno
6. WCW Souled Out - Kehno

Seuraavaksi pois WCW:n maailmasta. Vuorossa on ECW:n vuoden toinen ppv Living Dangerously.

[What]

Kenityksen arvosteluja on ollut hauska lukea kuten aina, mutta yksi asia häiritsee. Sanoit, että tuo Uncensoredin Flair-Hogan oli hyvää 2,5 tähden menoa, mutta pudotit arvosanaa 1,5:ta typerän lopetuksen vuoksi. Kuitenkin arvostelit Over The Limitin Cena-Miz I Quitin kolmen tähden otteluksi, vaikka lopetus oli yhtä lailla typerä kuin Hogan-Flairissa. Tähdennetään nyt vielä, että en muista tuota Hogan-Flairia nähneeni, mutta kummalliselta tuntuu tämä ajatuksenkulku.

Omassa projektissa on nyt edetty vuoden suurimpaan tapahtumaan WrestleManiaan. 72 219:ta katsojan edessä käytyä tapahtumaa selosti tutusti kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Matt Striker.


Sunnuntai, 28. Maaliskuuta 2010
University Of Phoenix Stadium, Arizona

Unified Tag Team Championship Match
John Morrison & R-Truth VS. The Big Show & The Miz (c)
Spektaakkeli avattiin tällä joukkueottelulla. ShoMiz oli voittanut mestaruudet juuri ennen Elimination Chamberia De-Generation X:ltä ja hallinnut joukkuedivaria siitä lähtien. Juuri sopivasti 'Manian alla toisensa löytäneet Truth & Morrison olivat voittaneet jonkin muodollisen ykköshaastajuusmatsin ja "ansaitsivat" tämän ottelun. Sisälukutaitoiset varmasti ymmärtävät, että mitään taustatarinaa ottelulle, tai syytä Morrisonin & Truthin tiimille ei ollut olemassa.

Jos oli ottelun taustat valjuja, sitä oli itse matsikin. Tämä alkoi kyllä ihan vauhdikkaasti ja lupaavasti, ja odottelin tästä ihan menevää 2,5-3 tähden openeria, mutta sitä ei saatu. Nelikko olisi varmasti pystynyt tuohon, mutta tämä matsi oli aivan liian lyhyt, ja se oli ainoa syy miksi tämä ei sytyttänyt. Enkä nyt todellakaan edes toivonut mitään 15 minuutin ottelua, mutta 7-9 minuuttia ei varmaan olisi ollut liikaa pyydetty?

Spoiler: näytä

Kesto: 3:24
Voittajat: Big Show & Miz (Show over Morrison via Knockout Punch)

Arvosana: *1/2

Triple Threat Match
Ted DiBiase VS. Cody Rhodes VS. Randy Orton
Ortonin syksyllä 2008 kasaaman ja johtaman Legacyn ongelmat olivat kärjistyneet viime kuukausien aikana ylitsepääsemättömäksi ja tähän oltiin tultu. Viimeinen pisara nähtiin Elimination Chamberissa, jossa DiBiase käytti Rhodesin häkkiin ujuttamaa teräsputkea lyödäkseen Randallia päähän ja selättääkseen tämän. Legacy oli historiaa.

Paperilla tämä oli kolminottelu, mutta käytännössä suuren osan ajasta tämä oli 2 vastaan 1 tasoitusmatsi, sillä Rhodes & DiBiase olivat "samalla sivulla." Kunnes...toinen heistä yritti ensimmäistä kertaa selätystä, jolloin miehet alkoivat mättää toisiaan. Miksi aina käy näin, eihän siinä ole mitään järkeä. Noh, tämän jälkeen ottelu sitten muuttui vähän mielenkiintoisemmaksi, mutta ei tämä siitäkään huolimatta hyväksi missään vaiheessa noussut. Moni asia oli pielessä, suurimpina se että kenelläkään tuskin oli jännitystä voittajasta ja Ortonin kykenemättömyys hyviin otteluihin itseään alempana olevien painijoiden kanssa. Ihan ok "välipala", mutta koska tämä oli yksi koko alkuvuoden RAW:ta kantaneen suurimman storylinen päätös, olisi tämän pitänyt olla vähän enemmän.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:02
Voittaja: Randy Orton (over DiBiase via RKO)

Arvosana: **+

10 Man Money In The Bank Ladder Match
Kofi Kingston VS. M.V.P. VS. Evan Bourne VS. Jack Swagger VS. Shelton Benjamin VS. Matt Hardy VS. Dolph Ziggler VS. Drew McIntyre VS. Kane VS. Christian
Viisi vuotta aiemmin WrestleMania 21:ssä alkunsa saanut MITB-konsepti alkoi olla vuonna 2010 jo varsin kulunut idea, mutta itse ottelut ovat aina olleet taattua laatua, joten melko positiivisin fiiliksin lähdin tätä katsomaan. Muistikuvatkin ottelusta olivat varsin positiivisia. Tällä kertaa sanonta "aika kultaa muistot" on kuitenkin varsin paikkaansa pitävä. Nimittäin tämä oli WM 23:n ohella selvästi heikoin MITB. Ensinnäkin 10 ottelijaa on liikaa. 6 oli juuri sopiva, 8 vielä meni, mutta 10 on vain liikaa. Se tekee ottelusta liian sekavan. Tämän lisäksi tässä ei nähty mitään huikaisevaa ikuisesti elämään jäävää spottia kuten useissa aiemmissa MITB:eissä ja tämä oli todella lyhyt verrattuna edellisten vuosien matseihin. Huonoksi otteluksi tätä ei kyllä voi haukkua, ja kroppaa laitettiin ihan kiitettävästi likoon, mutta taisi olla tuo mieluinen voittaja minkä vuoksi muistikuvat tästä olivat todellisuutta paljon parempia.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:44
Voittaja: Jack Swagger

Arvosana: ***+

Singles Match
Triple H VS. Sheamus
Sekavan tikasottelun jälkeen oli mukava nähdä tällainen perinteinen 1on1-kohtaaminen, jonka tarinakin oli hyvin yksinkertainen mutta toimiva. Sheamus oli nuori, röyhkeä tulokas joka oli päättänyt sementoida maineensa legendan statuksen saavuttaneen Triple H:n kustannuksella ja that's it.

Odotetusti tämä oli toimivaa brawlia. Ei todellakaan mitään Rock-Austinin tasoista legendaarista brawlia, mutta perushyvää settiä kuitenkin. Mitään kovin erikoista tässä ei nähty, mutta homma toimi. Matsi rullasi nätisti eteenpäin ja tahti kiihtyi loppua kohden kuten pitääkin. Iso kiitos totta kai menee kokeneelle Hunterille, mutta tämä oli myös ensimmäinen kerta kun Sheamus näytti muultakin kuin midcarderilta, eikä tämä pelkästään ollut HHH:n ansioita.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:09
Voittaja: Triple H (via Pedigree)

Arvosana: ***

Singles Match (If Mysterio Loses He Must Join SES)
Rey Mysterio VS. CM Punk w./ Serena & Luke Gallows
Elettiin aikaa jolloin Punkin johtama streittariryhmittymä oli täysissä voimissaan ja johtaja Punk oli nostanut itsensä lähes messiasmaiseen asemaan. Kahtena edellisenä vuotena MITB-ottelun voittanut Punk pyrki tänäkin vuonna kyseiseen otteluun, mutta hänen haaveensa murskautuivat, kiitos Rey Mysterion joka sekaantui Punkin karsintaotteluun Smackdownissa. Tämän jälkeen Straight Edge Society otti Mysterion (ja tämän perheen) silmätikukseen ja matsin lisästipulaationa olikin että Reyn hävitessä hän joutuisi vastentahtoisesti liittymään SES:iin.

Mysterio & Punk ovat eittämättä kaksi kirkasta A-luokan kehäesiintyjää, joten tältä ottelulta pitikin odottaa paljon. Lupaavasti tämä alkoikin, ja kaikki merkit viittasivat siihen että saamme WrestleManian arvoisen kovan keskikortin matsin. Nykyään enää harvoin jaksan itkeä otteluiden pituudesta, mutta nyt on pakko jo toistamiseen saman tapahtuman aikana tehdä niin. Kaikki ainekset oikein mainioon showstealer otteluun olivat olemassa, mutta homma päätettiinkin lopettaa ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Kaikki kunnia kuitenkin Reylle ja Punkille, he ottivat kaiken irti heille suoduista muutamista minuuteista.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:30
Voittaja: Rey Mysterio (via 619 & Top Rope Splash combo)

Arvosana: ***-

No Holds Barred Match
Bret 'Hitman' Hart VS. Mr. McMahon
Tätä ottelua tuskin kukaan uskoi koskaan näkevänsä. Bret Hart oli palannut WWE:hen tammikuun 4. päivä yli 12 vuoden jälkeen, ja oli valmis hautaamaan Montreal Screwjobin katkerat muistot kertaheitolla. Shawn Michaelsin kanssa 'Hitman' saikin riitansa sovittua, mutta Mr. McMahon ei ollut vielä valmis sovintoon, vaan potkaisi Bretiä kiitokseksi vyön alle. Feikattujen jäähyväisten ja jalkavammojen jälkeen oltiin tultu tähän. Bret ja Vince selvittäisivät erimielisyytensä kehässä kirkkaiden valojen alla.

Ilmiselvä asiahan oli, ettei kumpikaan miehistä missään painikunnossa ollut, mutta siitä huolimatta tämä olisi voinut olla ihan viihdyttävä ottelu ja hieno lopetus 13:ta vuoden vihanpidolle. Jos avausottelun ja Rey-Punkin kohdalla kritisoin lyhyttä pituutta, niin tässä sitä taas oli ihan liikaa. Nyt tätä väkisin venytettiin yli 10:een minuuttiin, vaikka kaikki tapahtumat olisi saatu vedettyä läpi 2-3 minuutissa. Vaikka halusinkin tykätä tästä ottelusta, oli tämä kertakaikkiaan niin tylsää mäiskintää, ettei se ollut mahdollista. Paremmalla ja räväkemmällä bookkauksella tämä olisi voinut olla toimiva matsi, mutta tällaisenaan kandidaatti vuoden huonoimmaksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:08
Voittaja: Bret Hart (via Sharpshooter submission)

Arvosana: *

World Heavyweight Championship Match
Edge VS. Chris Jericho (c)
Taustatarina ulottui edelliseen kesään, jolloin Jericho & Edge kaikkien yllätykseksi voittivat joukkuemestaruudet itselleen. Ennen kuin mestaruuskausi kerkesi kunnolla edes alkaa, hajotti Edge nilkkansa ja joutui sairaslomalle. Jerichoa tämä ei tuntunut edes haittaavan, hän värväsi Big Show'n partnerikseen ja heistä tulikin varsin menestyvä tiimi. Aina silloin tällöin Jericho mainitsi Edgen loukkaantumisen olleen siunaus, sillä onhan Show kaikin puolin parempi kuin Edge. Suivaantunut 'Rated R-Superstar' kuntoutti itsensä ennätysajassa, palasi jo Royal Rumblessa, heitti mm. Jerichon köysien yli, ja voitti koko roskan. Elimination Chamberissa Jericho sitten voitti maailmanmestaruuden, ja seuraavassa RAW:ssa Edge paljasti haastavansa hänet tänä iltana WrestleManiassa.

Feudia oltiin EC:n ja Manian välissä bookattu varsin tylsästi jokaviikkoisilla Sperareilla Jericholle, mutta itse ottelulta oli lupa odottaa paljon. Ovathan nämä kaksi kanadalaiskonkaria jo ammoisina aikoina vetäneet huippumatseja keskenään. Hyvä ottelu tämä olikin, mutta vain hyvä. Edge ei enää tuon nilkkavammansa jälkeen koskaan noussut entiselle tasolleen ja Jerichollakaan ei mikään uransa paras ilta ollut. Tämän vuoksi ottelu ei noussut erityisen muistettavaksi showstealeriksi. Hyvä ja viihdyttävä pläjäys tämä kuitenkin oli, ja ehdottomasti ansaitsi paikkansa WrestleManiassa.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:47
Voittaja: Chris Jericho (via Codebreaker)

Arvosana: ***1/2

10 Diva Tag Team Match
Vickie Guerrero, Michelle McCool, Layla, Maryse & Alicia Fox VS. Eve Torres, Mickie James, Kelly Kelly, Gail Kim & Beth Phoenix
Tästä jäi käteen se, että Vickie on laihtunut aika hemmetin paljon vuoden aikana. Oikeasti aika huikaiseva ero, hyvä Vickie! Siinäpä ne positiiviset asiat olivatkin. Juuri kun Edge-Jericho olivat saaneet WrestleMania-fiilikset nousuun, ampui tämä täysin turha täyteottelu ne samantien alas. Ottelu lyhykäisyydessään: ensimmäisen minuutin aikana jokainen face iski vuorollaan Vickietä nyrkillä tai potkulla. Toisen ja kolmannen minuutin aikana jokainen iski vuorollaan finisherinsä ja viimeisenä lopetusiskunsa perille saanut voitti matsin. Todella, todella huono ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:24
Voittajat: Team Vickie

Arvosana: *-

WWE Championship Match
John Cena VS. Batista (c)
Ennakolta tämä oli todellinen herkkupala. Kuten ottelun hypepaketissa sanottiin, olivat Cena & Batista kaksi suurinta tähteä attitude eran jälkeen. Tätä ennen miehet olivat kohdanneet vain kerran (Summerslam 2008 ) ottelussa, jossa Batista mursi Cenan niskan. Elimination Chamberissa John Cena voitti mestaruuden, mutta vain paria minuuttia myöhemmin Batista oli jo vienyt sen itselleen, kiitos Mr. McMahonin. Tämän ja WrestleManian välillä ottelua rakennettiin mielenkiintoisilla promoilla ja brutaaleilla hyökkäyksillä RAW:ssa, joten pöytä oli katettu.

Ikävä kyllä, ei tämä niin hyvä ollut kuin olisi toivonut. Mikään kovin pitkä ottelu tämä ei ollut, joten intensiteettiä olisi saanut olla lisää. Tai vaihtoehtoisesti sitten pituutta reilusti lisää. Vähän vaikea on sanoiksi pukea, mutta "sitä jotain" tästä ottelusta puuttui. Ei tämä sytyttänyt sillä tavalla kuin Cena-Batistan WrestleManiassa pitäisi sytyttää. Suurempiin haukkuihin ei kuitenkaan ole aihetta. Tässä nähtiin ehkä kaikkien aikojen komein F-U ja muutenkin ajoittain hienoa kehätoimintaa ja hyvää tunnelmaa sekä suuren ottelun tuntua, että ei tämä huono veto ollut. Enemmän olisi kuitenkin odottanut, etenkin kun vielä yksikään ottelu koko iltana ei ollut neljää tähteä hiponut.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:30
Voittaja: John Cena (via STF submission)

Arvosana: ***1/2

Streak VS. Career (Pinfall or Submission only)
The Undertaker VS. Shawn Michaels
Vuotta aiemmin Michaels & Undertaker ottelivat yhden kaikkien aikojen painiotteluista ja Michaels oli niin lähellä, niin lähellä... Vuoden mittaan Shawn kehitti itselleen pakkomielteen Undertakerin putken tappamisesta. Tämä pakkomielle ajoi miehen hermoromahduksen partaalle ja maksoi DX:lle joukkuemestaruudet, ja Rumblen jälkeen HBK katosi ruudusta muutamaksi viikoksi. Lopulta hän kuitenkin löysi keinon. Michaels piiloutui Elimination Chamberiin ja maksoi Undertakerille maailmanmestaruuden. Tämän jälkeen 'Phenom' suostui otteluun, mutta yhdellä ehdolla: Michaels laittaisi uransa peliin. Ja sen hän myös teki.

Taustatarina oli rautainen, mutta kolikolla oli myös kääntöpuoli. Miehet olivat viime vuonna nostaneet riman niin naurettavan korkealle, että sen ylittäminen oli silkka mahdottomuus. Eikä tämä todellakaan sellainen klassikko ollut. Tämä oli liian finisherkeskeinen, ja niiden jälkeiset near fallit eivät tuntuneet kovinkaan jännittäviltä, koska kaikki oli jo nähty viime vuonna. Sitä todella laadukasta painia oli paljon vähemmän, ja lopetusliikkeillä läiskimistä enemmän. Ehkä ei pitäsi verrata viimevuotiseen, mutta vaikea sitä on välttääkään. Vaikka tämä nyt ei ollutkaan samanlainen viiden tähden klassikko, oli tämä silti tämän WrestleManian paras ottelu ja Shawn Michaelsille hieno kiitos hienosta urasta. Itse tosin olin (ja olen edelleen ainakin osittain) sitä mieltä, että tätä ottelua ei olisi pitänyt bookata tähän tapahtumaan juurikin tuon takia, ettei se voinut olla parempi tai edes yhtä hyvä kuin edellisenä vuonna. Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta tämä oli kuitenkin WrestleManian arvoinen pääottelu myös kellonsoiton jälkeisten tapahtumien vuoksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 24:00
Voittaja: The Undertaker (via Tombstone Piledriver)

Arvosana: ****

*** Shawn Michaels
** The Undertaker
* John Cena

Yhteenveto: Suurin yksittäinen asia, joka tässä tapahtumassa ärsytti oli ajankäyttö. Avausottelulla, RahaPankkiottelulla, Rey-Punkilla ja osittain myös Batista-Cenalla ei ollut edes mahdollisuutta nousta paremmaksi kuin se oli, liian lyhyen keston vuoksi. Sitten taas Bret-Vince oli ylipitkä ja naisten ottelu täysin turha. Parhaimmissa WrestleManioissa ollaan kuitenkin nähty 3-5 neljän tähden ottelua, tässä vain yksi pääsi sille tasolle, eikä sekään yhtään yli. Tapahtuman card oli todella kova, ja siihen nähden taso oli pieni pettymys, mutta muuten kyllä oli kaikki kunnossa. Production valueen oli panostettu ja 72 000:n ihmisen jättiyleisö toi suuren juhlan tuntua, jonka vuoksi tapahtuma saakin arvosanaansa 1/4 lisän.

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
4. WWE - Fatal 4 Way 2,79
5. WWE - Elimination Chamber 2,65
6. TNA - Destination X 2,58
7. WWE - Bragging Rights 2,54
8. TNA - Against All Odds 2,50
9. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis</center>

[The Rocker]

Big Show & The Miz def. R-Truth & John Morrison * 1/2
Randy Orton def. Cody Rhodes & Ted DiBiase in a Triple Threat Match ***
Jack Swagger won Money In The Bank Ladder Match ***
Triple H def. Sheamus ***
Rey Mysterio def. CM Punk *** 1/2
Bret Hart def. Vince McMahon **
Chris Jericho def. Edge ****
John Cena def. Batista ****
The Undertaker def. Shawn Michaels *** 1/2

Arvosanoissa on, hmm... mielenkiintoisia muutoksia. Noinko se tapahtumien vanhentuminen saa näkemään uusia puolia. Otin tämän esille koska muistelin sinun lytänneen tämän 'Manian melko pahasti. Nyt katsottuna tuo uudempi arvostelusi on brutaalimpi monin puolin! Kaikkien muiden otteluiden arvosanat taisivat laskea paitsi Undertaker vs Michaelsin (nousi ½ tähteä) ShowMizin vs Truth & Morrisonin sekä HHH vs Sheamus pysyen samoissa lukemissa.

[Merovingi]

Kenitys, tuo Vincentin ja Stevie Rayn ottelussa nähty rajattu sektio oli yksinkertaisesti täynnä paikkoja, joita WCW ei saanut myytyä tapahtumaan. Tuo oli yhdessä Botchamaniassa, jossa syyksi sanottiin noinkin yksinkertainen asia.

Eikö tuossa Hogan Vs. Flairissa

Spoiler: näytä

käynyt niin, että jompikumpi vuosi verta ties kuinka kauan ja ottelua ei kuitenkaan lopetettu siihen? Olen tuosta nähnyt pätkän, jälleen kerran, Botchamaniassa.

[What]

Big Show & The Miz def. R-Truth & John Morrison * 1/2
Randy Orton def. Cody Rhodes & Ted DiBiase in a Triple Threat Match ***
Jack Swagger won Money In The Bank Ladder Match ***
Triple H def. Sheamus ***
Rey Mysterio def. CM Punk *** 1/2
Bret Hart def. Vince McMahon **
Chris Jericho def. Edge ****
John Cena def. Batista ****
The Undertaker def. Shawn Michaels *** 1/2

Arvosanoissa on, hmm... mielenkiintoisia muutoksia. Noinko se tapahtumien vanhentuminen saa näkemään uusia puolia. Otin tämän esille koska muistelin sinun lytänneen tämän 'Manian melko pahasti. Nyt katsottuna tuo uudempi arvostelusi on brutaalimpi monin puolin! Kaikkien muiden otteluiden arvosanat taisivat laskea paitsi Undertaker vs Michaelsin (nousi ½ tähteä) ShowMizin vs Truth & Morrisonin sekä HHH vs Sheamus pysyen samoissa lukemissa.

Mielenkiintoista kyllä. Kai se on niin, että olen tuolloin katsonut WrestleManian "livenä" vähemmän analyyttisemmin antaen heikkouksia anteeksi kuin nyt tällaisen projektin aikana. Toimii kyllä myös toisinpäin: aikanaan huonolta tuntunut ottelu voi vuoden-kahden päästä katsottuna tuntua paljon paremmalta, ja itse asiassa näin siinä useimmiten käy. Enpä osaa tuon parempaa selitystä arvosanojen muutokselle sanoa.

[Kenitys]

Kenityksen arvosteluja on ollut hauska lukea kuten aina, mutta yksi asia häiritsee. Sanoit, että tuo Uncensoredin Flair-Hogan oli hyvää 2,5 tähden menoa, mutta pudotit arvosanaa 1,5:ta typerän lopetuksen vuoksi. Kuitenkin arvostelit Over The Limitin Cena-Miz I Quitin kolmen tähden otteluksi, vaikka lopetus oli yhtä lailla typerä kuin Hogan-Flairissa. Tähdennetään nyt vielä, että en muista tuota Hogan-Flairia nähneeni, mutta kummalliselta tuntuu tämä ajatuksenkulku.

Kiitos kommentista :) Minä en pidä tätä ajatuksenkulkua ollenkaan kummallisena, sillä Flair-Hoganissa kyse ei ollut pelkästään lopetuksen järjettömyydestä vaan siitä, että koko jälkimmäinen puolisko ottelussa oli buukattu niin idioottimaisesti, etten muista vastaavaa tapausta nähneeni. Koko ajan vain mietin, että mitä tässä oikein tapahtuu. Tilannetta ei tosiaan parantanut, että samaa tuntuivat ajattelevan myös Flair, Hogan, ottelun tuomari Charles Robinson ja ennen kaikkea selostajat, jotka sönköttivät kaiken täyden epäloogisuuden keskellä jotain turhuuksia. Tätä on hankala selittää ilman vielä suurempia spoilauksia, joten kehotan vain katsomaan sen ottelun, että ymmärrät, mitä tarkoitan. Siksi buukkaus oli tuossa ottelussa minusta niin suuri miinus, että otin ottelulta yhden tähden pois. Meinasin alun perin itse asiassa antaa arvosanaksi ½:n tuon aivosoluja tappavan buukkauksen takia, mutta en sitten viitsinyt, koska Hogan ja Flair tekivät kuitenkin yllättävän hyvää ja yllättävän paljon työtä, ja kyllä se jonkun tunnustuksen ansaitsee.

Vaikka siis minusta Cena-Mizin lopetuskin oli todella huono ja pahasti Mizin uskottavuuden vessanpöntöstä alas vetänyt, ei se ollut kuitenkaan samalla tavalla täysin epälooginen tai kaikessa typeryydessään montun auki jättävä. Se oli vain todella huono ja surkeasti suunniteltu. Olisin hyvällä lopetuksella ja kunnon lopputaistelulla antanut varmaan Cena-Mizille ***½:n, koska ottelu oli siihen mennessä ollut oikein viihdyttävää ja, kuten arvostelussakin taisin sanoa, PG-eran touhuksi yllättävän hardcorea, joten kyllä tuosta sen puolikkaan arvosanana kuitenkin tiputin pois. En yhtä paljon, koska ei tämä yhtä paha tapaus mielestäni ollut.

EDIT: Oho, en huomannut, että perässä oli Merovinginkin kommentteja.

Kenitys, tuo Vincentin ja Stevie Rayn ottelussa nähty rajattu sektio oli yksinkertaisesti täynnä paikkoja, joita WCW ei saanut myytyä tapahtumaan. Tuo oli yhdessä Botchamaniassa, jossa syyksi sanottiin noinkin yksinkertainen asia.

Joo, tätä ajattelinkin yhdeksi potentiaaliseksi syyksi, mutta selostajat saivat sen kuulostamaan niin hienosti siltä, että alue oli rajattu Vincent vs. Stevie Rayta varten... Kyllähän nyt tuon tason huippuottelulle pitää oma alue rajata! Silti se alue oli hassun näköinen :)

Eikö tuossa Hogan Vs. Flairissa

Spoiler: näytä

käynyt niin, että jompikumpi vuosi verta ties kuinka kauan ja ottelua ei kuitenkaan lopetettu siihen? Olen tuosta nähnyt pätkän, jälleen kerran, Botchamaniassa.

Juu, juuri tuosta oli kyse. Yritän nyt jotenkin selittää koko homman, mutta siltikään kaikki järjettömyys ei tule esille, ennen kuin on ottelun katsonut.

Spoiler: näytä

Flair piti ennen ottelua promon, ettei tuomari Robinson saisi lopettaa ottelua pienestä haavasta tai vastaavasta. Sitten kuitenkin kun ottelusta oli mennyt vajaa puolet, oli Flairin otsa aivan auki ja mies tosiaan vuosi verta kuin pieni sika. En tiedä, oliko tuo botch, mutta jos oli, niin olisi se kai nyt h****tti ollut loogisempaa lopettaa ottelu saman tien jollain nopealla huijauskikalla eikä jatkaa tuon jälkeen painia vajaat 10 minuuttia välittämättä enää ollenkaan ottelun alkuperäisestä stipulaatiosta. Vähän Flairin vuotamisen jälkeen Hoganinkin otsa oli auki, eikä Robinson näyttänyt tietävän yhtään, mitä tehdä. Samoin olivat ulalla selostajat. Kukaan ei tiennyt, miten ottelun voi päättää. En tiedä, olivatko siitä varmoja edes painijat. Ensimmäisen Hoganin Leg Dropin jälkeen Robinson ei tietenkään laskenut selätystä, koska ottelu oli First Blood Match. Toisen jälkeen hän jo laski kahteen, mutta keskeytti sitten laskun (vaikka Flairin hartiat olivat matossa edelleen), koska kyseessä oli First Blood Match. Sitten kaiken uskomattoman säätämisen jälkeen verinen Flair lukitsi verisen ja tajuttoman Hoganin Figure Four Leg Lockiin, ja Robinson laski kiltisti kolmeen.

[Kenitys]

LIVING DANGEROUSLY 1999

Living Dangerously nähtiin ensimmäistä kertaa edeltävänä vuotena, jolloin se oli vuoden ensimmäinen ECW-ppv. Vuonna '99 ECW:n ppv-vuosi oli aloitettu jo tammikuisella Guilty As Chargedilla, mutta Living Dangerously oli vanhallaan paikallaan maaliskuun ppv:nä. Ensimmäinen LD muistetaan lähinnä Bam Bam Bigelowin ja Tazin huikeasta kehänläpimenospotista, ehkä nyt olisi tarjolla muutakin ;) Selostajan edelleenkin Joey Styles ilman turhanpäiväisiä apureita.


Super Crazy vs. Yoshihiro Tajiri
ECW oli ehkä menettänyt vuosien saatossa kasan taidokkaita light heavyweight -painijoita WCW:hen (viimeisimpänä Whipwreck) ja pari ehkä WWF:äänkin, mutta silti he vain löysivät uutta talenttia vanhan tilalle. Crazyn ja Tajirin yhteenotot ECW:ssä muuttuivat yhdeksi suurista klassikoista. He olivat otelleet toisiaan vastaan jo Guilty As Chargedissa ja kohdanneet sen jälkeen toisensa useaan otteeseen niin, että otteluvoitot jakautuivat hyvin tasaisesti. Tämän oli tarkoitus olla "Rubber Match", joka lopultakin ratkaisisi sen, kumpi näistä kahdesta on parempi.

Tämä ottelu lähti käyntiin aivan huikealla tahdilla, ja minä olin mukana kuin hullu puuron syönnissä. Darien oli tuolla klisee-topicissaan listannut kliseisiin myös sen, kun kaksi tasaväkistä painijaa vaihtaa lukkoja ja muita vastaavia liikkeitä ja lopulta päätyy staredowniin yleisön taputtaessa. Se kieltämättä on tietynlainen klisee, mutta ei mielestäni millään tavalla häiritsevä, ainakaan silloin kun se on toteutettu niin hiton hienosti kuin tämän ottelun alussa. Tämänkin jälkeen meno vain parani, ja molemmat miehistä tarjosivat parastaa. Tajiri jakeli stiffejä potkujaan ja Crazy high flying -liikkeitään, mutta toisaalta myös Tajirikin lenteli ottelun aikana näyttävästi. Hienoa lhw-menoa, kunnes ottelu yhtäkkiä päättyi aivan ennenaikaisesti ja vieläpä aikamoisen kökösti ilman mitään kunnon lopputaistelua. Jos ottelu olisi ollut vähintään 5 minuuttia pidempi ja päättynyt kunnon lopputaisteluun, olisi tämä ollut GASC:n ottelua parempi. Nyt loppu jätti sen verran valjun fiiliksen, ettei tämä yllä ihan siihen GASC:n otteluun. Silti ehdottomasti hieno kamppailu ja huippuavaus show'lle.
***½ (9:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Super Crazy (Turned Tajiri's Hurracanrana into a Sunset Flip)

Steve Corino vs. Balls Mahoney w/ Axl Rotten
Steve Corino! Tämä ottelu oli siis tämän myöhemmin indylegenda-asemaan nousevan ja eniten Suomi-painiin vaikuttaneen ulkomaalaisen painijan "King of Old Schoolin" ECW ppv-debyytti. Corino oli tässä todella nuoren näköinen, ja nuorena arroganttina hän olikin aloittanut uransa ECW:ssä promoten siitä, kuinka hän ei tarvitse menestyäkseen mitään ECW:n halpamaisia hardcore-kikkoja. Corinolle ei ollut alun perin buukattu ottelua ppv:hen, mutta openerin jälkeen hän saapui kehään esittämään avoimen haasteen kenelle tahansa ECW:n rosterista. Tuohon haasteeseen tarttui Hardcore Chair Swinging Freaksin toinen osapuoli Balls Mahoney, joka päätti antaa pienen opetuksen ECW-tavoista Corinolle.

Tämän ottelun arvosanassa pitää huomioida, etten paljon parempaa tämänpituiselle kamppailulle viitsi antaa. Tämä siis tosiaan jätti minulle aikalailla niin hyvän vaikutelman, kuin mitä tämänpituinen ottelu pystyy jättämään. Corino oli roolissaan aivan loistava, ja yleisökin alkoi ottelun aikana syttymään aika kovien buuausten tarjotaan. Corino hoiti homman niin hyvin kotiin eleilleen ja toimillaan kehässä, että ei voi mitään. Huippukohta oli, kun Corino kiusoitteli terästuolin käyttämisellä, mutta tuolilla lyömisen sijaan hän kävikin istumaan sille ja lukitsi sitten Mahoneylle Chin Lockin. Balls taas hoiti oman roolinsa juuri niin kuin piti. Lopetuskin oli varsin hyvä.
** (3:56)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Balls Mahoney (Chair shot to Corino's head)

Antifaz del Norte vs. Little Guido w/ Big Sal E. Graziano
Antifaz del Norte oli siis meksikolainen luchadore-painija, joka oli tekemässä ECW:ssä ilmeisesti jonkin sortin pikavisiittiä, sillä ei hänestä mitään vakiokasvoa ECW:hen syntynyt. Ennemminkin hän loi uransa CMLL:ssä. Nyt hänet oli kuitenkin tuotu painimaan tähän ppv:hen Little Guidoa vastaan. Little Guidonkaan päämurheena ei taatusti ollut Antifazin voittaminen, sillä viikkoa ennen tätä ppv:tä olivat Guidon ja Tracy Smothersin pitkäaikaiset erimielisyydet päätyneet siihen, että kaksikon muodostama FBI oli lopulta hajonnut, kun ottelun päätteeksi Smothers oli motannut Guidon kanveesiin.

Minusta oli kivaa nähdä jotain aivan uusia naamoja painimassa ECW-ppv:ssä. Tämähän ei tietenkään kelvannut sisäsiittoiselle ECW-fanilaumalle, joka suhtautui Antifaziin alusta asti hyvin nihkeästi ja tarjosi varsin vaimeat popit sittenkin, kun tämä säväytti muutamalla todella nätillä spotilla. Kokonaisuutena ottelu oli minusta varsin hyvää menoa, ja vaikka miesten painityylit olivat varsin erilaiset, jotenkin ne tässä tasapainottivat ottelua enemmänkin kuin, että tilanne olisi jotenkin häirinnyt. Tämä oli kuitenkin malliesimerkki siitä, kuinka osan fiiliksestä saattaa pilata nihkeä yleisö. Oikealla reaktiolla tästä olisi voinut jäädä vieläkin parempi fiilis kuin ihan mukava. Ottelun jälkeen nähtiin sitten Smothersin ja Guidon välienselvittelyjä.
**½ (5:37)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Little Guido (Sicilian Crab)

Rob Van Dam (c) w/ Bill Alfonso vs. Jerry Lynn - ECW Television Championship
Ah, en voi olla rakastamatta tätä ECW-ajan "face"-RVD:tä. Periaatteessa RVD oli kai enemmänkin heel, jos ei sitä erittäin epämääräistä tweener-käsitettä halua käyttää, mutta yleisö oli täysin hänen puolellaan. Sen lisäksi, että Van Dam oli elämänsä kunnossa ja aivan huippulahjakas, tiesi tämä omahyväinen TV- ja joukkuemestari sen varsin hyvin ja toi sen esille kaikissa promoissaan ja kehäesiintymisissään. Loistavaa karismaattista esiintymistä RVD:ltä. Nyt hän kuitenkin joutui puolustamaan TV-mestaruuttaan Jerry Lynniä vastaan. Lynn, joka oli hiljattain palannut sairastuvalta ei taatusti tahtonut tyytyä enää painimaan ECW:n alakortin otteluita, ja TV-mestaruuden voittaminen lähes vuoden vyötä pitäneeltä RVD:ltä olisi paras tilaisuus päästä suuriin kuvioihin.

Tämä ottelu oli huippulaatua. En toisaalta odottanutkaan mitään muuta. Sen lisäksi, että rakastan tätä ECW-ajan face-RVD:tä, rakastan myös Van Damin TV-mestaruuskautta. Vielä vuonna '98 ei ppv:issä nähty yhtään kunnon huipputason TV-mestaruusottelua, mutta nyt niitä oli kahdessa vuoden '99 ppv:ssä tarjottu jo yhteensä kaksi. Jos Lance Stormin ja RVD:n ottelu tammikuussa oli huippukamaa, oli tämä vielä hiukan parempaa. Aivan mahtavaa taidonnäytöstä molemmilta miehiltä, ja yleisökin syttyi ottelun aikana Lynnille, johon se vielä alussa suhtautui varsin nihkeästi. Ottelussa oli sopivasti high flyingia, hardcorea ja myös tekniikkapainia. Tarinankerrontaakin oli tuotu mukaan, eikä myyntiäkään ollut unohdettu. Paljon paremmaksi tästä ei varmaan pysty laittamaan, ja olisin ehkä antanut tälle vielä pykälän korkeamman arvosanan, mutta ottelun lopetus jäi harmittamaan, sillä se oli bookattu ihan turhaan niin sekavaksi ja jätti hiukan valjun maun suuhun. Toisaalta tämän ansiosta luvassa on ilmeisesti jatkoa pian!
**** (22:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Mustafa vs. New Jack
Tämä oli midcardin iso ottelu, tai niin ainakin meidät oli tarkoitus saada uskomaan. Minähän uskoin tietenkin. Mustafa ja New Jack olivat vielä pari vuotta aikaisemmin muodostaneet yhden ECW:n legendaarisimmista joukkueista The Gangstasin. Miehet voittivat useamman kerran ECW Tag Team -mestaruudetkin. Sitten kuitenkin Mustafa lähti ECW:stä, ja New Jack jäi yksin riehumaan hc-otteluihinsa. Storylinellisesti tuo lähtö kai liittyi jotenkin Dudley Boyzeihin. Dudley Boyzit liittyivät myös Mustafan paluuseen. Dudleythän eivät olleet koskaan tulleet toimeen New Jackin kanssa, mutta viime aikoina he olivat erityisesti yrittäneet teloa New Jackin, sillä joku tuntematon taho oli luvannut maksaa hommasta Dudleyille. Tämä taho pysyi tuntemattomana niin kauan, kunnes Mustafa teki ECW-paluunsa. Ensin näytti siltä, että hän oli tullut pelastamaan vanhan joukkuekaverinsa Dudleyiden kynsistä, mutta lopulta karu totuus paljastui. Katkera Mustafa olikin ollut se henkilö, joka oli palkannut Dudleyt hoitelemaan New Jackin pois päiväjärjestyksestä. Nyt näiden kahden oli aika selvittää 1 vs. 1 -ottelussa, kumpi on "The Real Gangsta".

Kiinnostavat juonikuviot voivat pelastaa jonkun verran ottelun laadusta. Minusta tämä kuvio, vaikkei mitenkään kauhean uniikki ollutkaan, oli kaikessa yksinkertaisudessaan tosi toimiva ja hyvä. Onneksi niin, koska itse ottelu oli aika vaisu. Vielä vuoden '98 show'ita katsoessa New Jackin roskapainimätöt olivat ihan kivoja ja parhaimmillaankin oikein viihdyttävää hc-mäiskintää, mutta nyt homma alkoi olla jo aika pahasti itseään toistavaa. New Jackin ottelut alkoivat minunkin silmissäni ajautua pahasti sinne heikon roskapainin puolelle. Jos tätä vertaa edellisvuoden Bam Bam Bigelow vs. New Jack -otteluun, suurin ero on se, että tästä puuttuu ainutlaatuisuus, innovatiivisuus ja brutaali huumori. Kaikki tässä nähty oli nähty aikaisemmin, ja niin ei pitäisi olla näin ison kokoluokan ottelussa. Käytettävistä apuvälineistäkään eivät Mustafa tai New Jack saaneet mitään uutta ja hauskaa rakenneltua. Ehkä New Jackia oli tässä vaiheessa alkanut homma jo vähän kyllästyttää. Silti täytyy sanoa, että tässä oli omat hetkensä, jolloin sytyin otteluun, ja olihan se ottelun huippukohta edelleenkin näyttävä, vaikkei mitenkään uusi temppu. Se, miten ottelu tuon jälkeen päättyi, oli aika vaisua. Onneksi storylinen tuoma hyvä fiilis pelasti noin puolikkaalla arvosanaa.
** (9:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

New Jack (Pinned Mustafa after both had crawled back to the ring after New Jack's suicide splash)

Dudley Boyz w/ Joel Gertner & Sign Guy Dudley vs. Spike Dudley & Nova
En ole itse asiassa varma, pitäisikö tätä tuoda otteluna ollenkaan mukaan, koska koko tämä homma oli enemmänkin anglea kuin kunnollista painia, mutta kyllä tässä kuultiin alkukellonsoitto ja kruunattiin voittajakin, joten kelvatkoon otteluksi. Dudleyt tulivat siis kehään riehumaan edellisen ottelun jälkimainingeissa, ja koska heille ei taaskaan ollut buukattu ottelua ppv:hen (kertooko tämä jo jotain siitä, kuinka loppuunkäytetty joukkue Dudleyt alkoivat olla ECW:ssä?), jättivät he avoimen haasteen. Tähän vastasivat muiden Dudleyiden kanssa loputonta feudiaan jatkava velipuoli Spike Dudley ja Nova.

Sytyin tälle ottelulla, kun huomasin Novan kävelevän kehään. Harmi vain, että tämä ei sitten tosiaan ollutkaan kunnon ottelu, vaan enemmänkin anglemaista HC-rymistelyä. Sellaisenaan se oli tosin ihan toimivaa toimintaa, ja erityisesti Nova hoiti kyllä oman roolinsa tässä hienosti. Myös loppupuolella nähty Sid oli edelleenkin ihan vakuuttavan oloinen (tietenkin oikeinbuukattuna), ja kriittinen ECW-yleisö tarjosi taas tälle järkäleelle yhdet illan isoimmista popeista. En tiedä, kuinka järkevää tälle on ylipäätänsä antaa arvosanaa, mutta kun yritän viimeiseen asti aina vältellä N/A:n antamista, niin annan tälle sitten arvosanan siitä, minkä fiiliksen tämä epämääräinen rymistely suurin piirtein otteluna minulle jätti. Toisaalta eipä tämä anglenakaan hirveän erityinen tai arvosana-asteikolla paljon kummoisempi ollut.
*½ (11:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Spike Dudley & Nova (Spike pinned Buh Buh after an Acid Drop)

Lance Storm & Justin Credible w/ Jason, Unnamed woman & Beulah vs. Shane Douglas & Tommy Dreamer w/ Francine
Tämä oli taas juonikuvio, josta tykkäsin kovasti. Shane Douglas oli siis hävinnyt noin 14 kuukauden ajan hallussaan pitämänsä ECW World Heavyweight -mestaruusvyön tammikuussa Tazille. uon tappion murtamana Douglas saapui ECW-show'ssa kehään kertomaan aikovansa lähteä bisneksestä ja luovuttaa "Franchise"-tittelinsä eteenpäin kannettavaksi. Heti samassa tilanteessa paikalle saapuivatkin ensin Justin Credible ja sitten Lance Storm vaatimaan, että Douglas kruunaa hänestä uuden "Franchisen". Douglas ei kuitenkaan suostunut tähän, sillä hän sanoi olevansa vakuuttunut Crediblen ja Stormin otteista, muttei niin paljon kuin uuden "Franchisen"... Tommy Dreamerin (!) kyvystä hallita kehää. Tämä raivostutti Crediblen ja Stormin, jotka yrittivät piestä Douglasin, kunnes Dreamer saapui pelastamaan taidokkaasti faceksi käännetyn Shanen. Crediblen ja Stormin hyökkäyksen takia Douglas päätti olla vielä ripustamatta buutseja naulakkoon, ja hän palasi tässä ottelussa Dreamerin kanssa kostamaan tälle ylimieliselle kaksikolle. Stormin kulmauksessa ollut Beulahiksi itseään väittävä nainen ei siis suinkaan ollut Dreamerin naisystävä Beulah McGillicutty, vaan aikaisemmin Tammy Lynn Bytchinä tunnettu naikkonen.

Tykkäsin tästä storylinestä, johon kuului muun muassa Douglasin toimiva face-turn (vaikkei Douglas koskaan omimmillaan facena ollutkaan) ja ennen kaikkea Impact Playersien synty. Lisäksi tykkäsin myös tästä ottelusta, joka oli juuri semmoinen kuin ME-tason iso joukkueottelu kuuluu ollakin. Tähän oli yhdistetty sopivasti hienoa tunnelmaa ja myös aika näyttävää kehätoimintaa. Kehuista huolimatta täytyy todeta, ettei tämä mikään klassikkopuolen ottelu, mutta harvemmin tämäntyyppiset joukkueottelut sitä ovatkaan. Silti ehdottomasti hyvä ottelu, jota katsoessa viihtyi ja joka ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä katsoessa, kuin mitä tämä oli.
*** (18:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Shane Douglas & Tommy Dreamer (Douglas pinned Credible after a Pittsburgh Plunge)

Sabu (c) w/ Bill Alfonso vs. Taz (c) - Falls Count Anywhere ECW World Title Unification Match
Sabu ja Taz eivät ikinä ole olleet sydänystäviä, ja miesten feud kuuluukin yhteen ECW:n legendaarisimpien joukkoon. Viimeeksi feud päätettiin Barely Legalissa, mutta se sai uuden alun edellisen vuoden lopuilla, kun sekä Sabu että Taz yrittivät tavoitella inhoamansa miehen Shane Douglasin ECW World Heavyweight -vyötä. Alun perin Sabun piti haastaa Douglas mestaruudesta Guilty As Chargedissa, mutta Tazin murrettua Sabun niskan ja jobattua samalla kehittämänsä ECW FTW Heavyweight -vyönsä tälle, nappasi Taz Sabun paikan mestaruusottelussa. GASCissa Taz sitten päätti Douglasin mestaruuskauden, mutta Sabu ei suinkaan ollut luopunut haaveestaan nousta ECW:n päämestariksi. Niinpä päädyttiin tähän otteluun, jossa yhdistettiin virallinen ECW World Heavyweight ja alun perin Tazin luoma ja nyt siis Sabun hallussapitämä epävirallinen ECW FTW -mestaruus yhdeksi kiistattomaksi mestaruudeksi.

Sabun ja Tazin intenssiivinen hardcore-tyylinen mättö voi tuskin koskaan olla huonoa, eikä se sellaista tässäkään tapaukessa ollut. Homma lähti käyntiin heti vauhdilla, eikä tahti missään vaiheessa hidastanut eikä touhu muuttunut tylsäksi. Sabunkin kaikki spotit sujuivat ilman mitään botchailuja ja olivat yllättävänkin näyttäviä. Taz taas hoiti oman puolensa tyylikkäästi alusta loppuun. Ei tämäkään ottelu historian kirjoihin minään erityisenä klassikkona jää, mutta kyllä tässä oli ehdottomasti kaikki vaadittavat ominaisuudet, joita toimiva ja erittäin viihdyttävä ECW-päämestaruusottelu vaati. Pari rajumpaakin bumppia saatiin mukaan, ja lopetus oli oikeasti aika vaikuttava. Tästä jäi todella se fiilis, että tämä oli taistelu viimeiseen hengenvetoon asti.
***½ (18:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Taz (Tazmission)

*** Jerry Lynn
** Rob Van Dam
* Taz

Kokonaisarvio Living Dangerouslysta: Mietin nyt taas tämän show'n jälkeen kovasti, etten yliarvostelisi tätä kokonaisuutena, kun tuntuu, että muuten on tämä vuosi '99 alkanut vaisulla tarjonnalla. Niinpä tämmöiset paremmat show't sitten saattavat jäädä mieleen parempana kuin mitä ne ehkä todellisuudessa olivatkaan. Silti en voi estää sitä, että tämä ppv kokonaisuutena jätti minulle hyvän maun suuhun. Tämä tarjosi kaikkea, mitä tarvitsi. Opener oli hienoa light heavyweight -painia. Main Event oli todella onnistunut tapa päättää päämestaruusfeud. ME:tä edeltävä joukkueottelu oli hyvä ME-tason joukkueottelu, ja sokerina pohjalla oli tietenkin vuoden tähän mennessä paras ottelu, eli Rob Van Damin ja Jerry Lynnin TV-mestaruuskamppailu. Toki täytyy muistaa, että show'ssa oli omat heikot kohtansa, ja sen takia tämä ei hienon GASC:n tasolle yllä. Toisaalta esimerkiksi Corinon ja Mahoneynkaan **-ottelu ei ollut heikko, vaan toimi täydellisesti juuri omassa roolissaan. Kokonaisuutena Living Dangerously oli mielestäni Hyvä. Senkin takia tästä jäi niin hyvä fiilis, että monista painijamenetyksistä huolimatta ECW ei ollut nyt vaipunut koomailemaan N2R '98 -tyyliin vaan tarjosi parasta, mitä sillä oli antaa. Oikea asenne.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
---------------
3. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
4. WCW Uncensored - Kehno
5. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
6. WCW SuperBrawl IX - Kehno
7. WCW Souled Out - Kehno

Seuraava ppv on WWF:n vuoden kruununjalokivi, eli WrestleMania. Sitä ennen kuitenkin WM:ää edeltävä Raw kuukauden tv-show'na.

[What]

Paremman tekemisen puutteessa päätin samantien jatkaa projektia, nyt kun tässä on edetty varsin mielenkiintoiseen aikaan eli maalis-huhtikuuhun, jolloin tunnetusti nähdään WrestleMania spektaakkelin lisäksi myös TNA:lta Lockdown, joka on yksi heidän suuresta kolmestaan. Kuten Lockdownissa aina, kaikki ottelut käytiin teräshäkin sisällä. Selostajina vanhat tutut Tenay & Taz.

<center>
Sunnuntai, 18. Huhtikuuta 2010
Family Arena, St.Louis, Missouri

Steel Cage Match
Rob Van Dam VS. James Storm
Van Dam oli saapunut TNA:han 8. maaliskuuta nähdyssä erikois Impactissa, mutta vielä Destination X:ssä miestä ei kortissa näkynyt, joten tämä oli RVD:n ppv-debyytti promootiossa. Ottelussa ei ollut panoksista puutetta. Illan pääottelussa Team Hogan (jota RVD edusti) kohtaisi Team Flairin (jota Storm edusti) Lethal Lockdownissa, ja tämän ottelun voittaja ansaitsisi joukkuelleen tärkeän mies edun. Paremminkaan en osaa tuota "numbers edge" konseptia suomentaa, mutta eiköhän kaikki tajunneet pointtini.

Ottelu oli hyvä, parempi kuin odotin ja muistelin. Se alkoi pari minuuttia kestäneellä ihan toimivalla brawlauksella häkin ulkopuolella, ja sitten kun häkkiin päädyttiin ei toiminta suinkaan laiskistunut, suorastaan parani. Verenvuotokin alkoi samoin tein RVD:n otsan auetessa. Pituutta tällä oli juuri sopivasti. Tarpeeksi, ettei ottelu tuntunut mitättömältä, mutta ei liikaa ettei ottelu tuntunut puuduttavalta. Vahva aloitus, juuri tällaisia avausmatsien minun mielestäni kuuluukin olla.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:38
Voittaja: Rob Van Dam (via 5 Star Frog Splash)

Arvosana: ***-

X-Division Xscape Match
Homicide VS. Brian Kendrick VS. Alex Shelley VS. Chris Sabin
Kendrickin face/heel statuksesta tähän aikaan ei ole mitään hajua. Sen sijaan Sabin & Shelley olivat ilmeisesti Destination X:n jälkeen jossain vaiheessa kääntyneet taas faceiksi, ainakin yleisöreaktiosta päätellen. Ilmeisesti alunperin tämän ottelun voittajalle oli luvattu tulevaisuudessa ottelu X-mestaruudesta, mutta kohtalon oikku muutti kaiken. X-divisioonan mestari Doug Williams oli jäänyt jumiin Englantiin, kiitos Islannissa purkautuneen tulivuoren ja lentokiellon, joten hän ei ollut tänään ollenkaan paikalla. Niinpä TNA:n johto oli päättänyt viedä mestaruuden Williamsilta, ja tämän ottelun voittaja ottaisi hänen paikan myöhemmin illalla käytävässä mestaruusottelussa.

Yleensä tällaiset monen miehen x-divariottelut ovat kuin uudenvuoden ilotulitusta, spottia spotin perään. Tässäkin kyllä nähtiin spotteja, mutta ei samalla tavalla kuin yleensä näissä. Pitkän aikaa tämä muistutti joukkueottelua, jossa Gunsit ja Homicide & Kendrick taistelivat toisiaan vastaan. Väläyksiä hienosta painista nähtiin, mutta aika selvä täyteottelu tämä oli. Ei huono, ei hyvä.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:00
Voittaja: Homicide (by escaping the cage)

Arvosana: **

Steel Cage Match
Eric Young VS. Kevin Nash
Bändin kuviot jatkuivat. Destination X:ssä EY & Nash ottelivat tiiminä Hallia & Syxx Pacia vastaan, joka päättyi Nashin turniin ja Jacknife Powerbombiin Youngille. Impactissa Nash oli vakuuttanut Ericille tämän olleen pelkkää bisnestä, ja halusikin tämän kaikesta huolimatta liittyvän Bändiin. Nöyryytetty EY ei moiseen ehdotukseen (vielä) suostunut, joten tämä grudge match oli tosi asia.

Eipä tältä nyt kauheasti edes voinut odottaa. Young on kyllä ihan pätevä painija, mutta ei todellakaan kuulu siihen valittuun joukkoon, joka pystyisi 50+ vuotiaan Nashin kanssa mielenkiintoiseen singlesmatsiin. Joten saimme hitaan ja tylsähkön brawlin, joka oli vielä kaiken lisäksi varsin yksipuolisesti bookattu. Kehnoa, mutta ei tässä sentään ihan sinne syvimpään surkeudun alhoon vajottu.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:49
Voittaja: Kevin Nash (via Jacknife Powerbomb)

Arvosana: *1/2

Tag Team Steel Cage Match (Both Knockout's Singles and Tag Titles On The Line)
The Beatiful People (c) (Velvet Sky & Madison Rayne w./Lacey Von Erich) VS. Tara & Angelina Love (c)
Olipa uskomattoman sekava konsepti. Samassa ottelussa olivat siis "linjalla" sekä yksilö- että joukkuemestaruudet. Velvet & Madison puolustivat joukkuevöitään, ja Angelina singes-vyötään. Joten mikäli jompi kumpi heeleistä voittaisi Loven tai Taran, tulisi pinnauksen napanneesta mestari, ja facejen voittaessa he veisivät joukkuevyöt. Jos pysyitte kärryillä, hyvä, jos ette, niin ei se haittaa. Lisäjännitteenä oli se, että Angelina oli vienyt oman joukkuekaverinsa Taran mestaruuden mystisen "Lockbox Challengen" kautta, joka käytännössä tarkoitti arvontaa eli Tara ei ollut koskaan hävinnyt vyötään, se oli viety häneltä ja ojennettu Angelinalle.

Pitkä ja sekava taustatarina, mutta lyhyt otteluselostus. Eipä tämä kovin häävi esitys ollut, itse asiassa jäi keskiverron Knockout's ppv-matsin alapuolelle. Ottelun tarina pyöri pitkälti Angelinan ja Taran erimielisyyksien ympärillä. Lopetuskin oli aika uskomattoman sekava, mutta toisaalta sopi tähän, olihan koko idea täysin absurdi. Niin, ja nähtiinhän tässä vielä yksi käänne kellonsoiton jälkeenkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:51
Voittajat: TBP (Madison pinned Tara and won Knockout's Title)

Arvosana: *

X-Division Championship Match (3 Way Steel Cage)
Kazarian VS. Shannon Moore VS.

Spoiler: näytä

Homicide

En nyt viitsi tuota kolmatta ottelijaa paljastaa, sillä se spoilaisi tuon Xscape ottelun voittajan. Vaikka mestari Williams ei ollut paikalla, ja mestaruusvyökin oli Euroopassa, niin voittaja kruunattaisiin uudeksi mestariksi.

Kolminottelu oli yllättävänkin pirteää menoa. Makeita pikkuspotteja nähtiin jatkuvalla syötöllä, ja kaikilla kolmella oli ihan realistiset mahdollisuudet poistua voittajana. Kyllä tämä parempi esitys oli kuin tuo Xscape ottelu. Ei tästä nyt oikeastaan enempää sanottavaa ole, perusviihdyttävä mättö.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:10
Voittaja: Kazarian (over Homicide via Fade To Black)

Arvosana: **1/2

St. Louis Street Fight (Tag Team Steel Cage Match)
Team 3D VS. The Band (Kevin Nash & Scott Hall)
Alunperin tämän piti olla häkkiottelu Team 3D:n sekä Hallin & Syxx Pacin välillä. Suunnitelmat kuitenkin hieman muuttuivat, sillä Syxx Pac ei ollut saapunut paikalle ollenkaan, mutta Big Kev lupautui jelppaamaan kaveria hädässä. Brother Ray puolestaan päätti ennen ottelun alkua, että vitut tässä mitään häkkiottelua vedetä, vaan St. Louis Street Fight. Mikäpäs siinä, en tiennytkään Raylla olevan bookkausvaltaa.

Kyllähän tässä kehässä oli kaksi aikanaan erittäin kovaa tiimiä. Dudley Boys ja Outsiders. Pienoinen unelmamatsi siis, mutta fakta vaan oli se, että aika oli ajanut kummastakin tiimistä ohi, etenkin Hallista & Nashista. Tuttu yleisön läpi brawlaus nähtiin heti kärkeen, ja sitten kun siirryttiin häkkiin niin alettiin mäiskiä aseilla, joten tylsäksi tämä ei ehtinyt käydä. Mutta onhan se myönnettävä, että hidasta ja kankeaa toimintaa tämä enimmäkseen oli. Pieni hatunnosto bookkaajasedille kuitenkin on paikallaan, ottelu eteni juuri sillä tavalla kuin sen toivoinkin etenevän, piilottaen aika hyvin ottelijoiden heikkoudet.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:51
Voittajat: Team 3D (Devon over Hall after 3D through a table)

Arvosana: **

Steel Cage Match (Only Escape Through The Door)
Mr. Anderson VS. Kurt Angle
Kenin ja Kurtin vihanpito oli alkanut helmikuun Against All Oddsissa, jossa Anderson repi Anglen naaman auki tämän kunniamitalilla ja sylkäisi vielä mitalin päälle. Veri lensi myös Destination X:ssä, jossa Angle tasoitti puntit pakottamalla Anderson taputtamaan nilkkalukon kourissa. Anderson ei kuitenkaan suostunut jättämään Anglea rauhaan, vaan feudi jatkui. Impactissa miehet olivat kohdanneet tikasottelussa, jossa katosta roikkui avain häkin munalukkoon. Anderson voitti ottelun, joka oli erittäin tärkeä, sillä tämän matsin voittaisi vain ja ainoastaan pakenemalla oven kautta. Nyt oli aika saattaa tämä veren tahrima henkilökohtainen vihanpito loppuun.

Ei ole yhtään liioittelua sanoa, että tämä ylitti kaikki odotukset. Olivathan miehet toki otelleet keskenään jo 3 hyvää ottelua, mutta harva uskalsi odottaa että he kykenisivät yhteen koko vuoden parhaista otteluista main stream painissa. Tästä yhtälöstä ei oikeastaan puuttunut mitään. Taustatarina oli vahva ja hyvä, kulminoituen juuri tähän iltaan. Jossain määrin tässä tuli mieleen vanhan koulukunnan veriset häkkiottelut, sillä tässä oli sitä aitoa taistelun makua, verta ja suolenpätkiä, miesten viha toisiaan kohtaan huokui läppärin näytön läpi. Old school henkäyksen lisäksi sitten nähtiin kaksi sairasta spottia. German Suplex yläköydeltä ja Anglen (nyt jo) legendaarinen Moonsault häkin katolta. Näiden lisäksi nähtiin paljon myös laadukasta painia, hyvää tunnelmaa ja äärimmäisen jännittävät loppuhetket. Ottelun lopetus oli bookattu myös täydellisesti, ottaen huomioon feudin verisyyden ja henkilökohtaisuuden. Kaiken kaikkiaan h**vetin upea ottelu, joka merkitsee itselleni paljon. Nimittäin tässä Anderson osoitti, että ei ole pelkkää hypeä ja supliikkitaitoja, vaan pystyy ihan oikeasti MOTYC tasoisiin otteluihin ainakin huippuvastustajien kanssa. Koko feudi ja tämä yksi ottelu eritoten oli se kirkas tähtihetki, jota Anderson oli jo vuosia etsinyt ja tämä nosti hänet sille tasolle missä hän nykyään on. Ihan täyttä viittä tähteä en tälle anna, mutta oli kyllä todella lähellä sitäkin. Loistava ottelu!

Spoiler: näytä

Kesto: 20:54
Voittaja: Kurt Angle

Arvosana: *****- (MOTYC)

TNA World Heavyweight Championship Match (Steel Cage)
'The Pope' D'Angelo Dinero VS. AJ Styles (c)
Muistan aikaneen odottaneeni tätä jopa enemmän kuin tuota Angle-Andersonia, ja miksipä ei? Popen ura oli hurjassa nousukiidossa 8 Card Stud turnauksen voiton jälkeen, häntä kohdeltiin suurena tähtenä ja hänellä oli toden totta täydet mahdollisuudet päättää AJ:n jo todella pitkään jatkunut mestaruuskausi. Vaikka AJ:n hahmo tähän aikaan olikin aivoton 'Flair imposter' eivät hänen jumalaiset painitaitonsa olleet mihinkään kadonneet, joten tältä oli lupa odottaa suuria.

Tässä oli todellista ison ottelun tunnelmaa, jota harvoin TNA:ssa saavutetaan. Yleisö oli aivan eri luokkaa kuin Impact Zonella, ja kummallekin riitti hurrauksia. Toiminta kehässä oli myös nautittavaa katsottavaa, homma rullasi hienosti eteenpäin. Kaikki oli kohdallaan. Sitten kauhuskenaario toteutui: Pope laskeutui huonosti Back Body Dropista ja hajotti olkapäänsä. Luonnollisesti tämä loukkaantuminen hajotti ottelun "flow'n" hetkeksi, ja luultavasti sitä lennosta myös lyhennettiin. Todella urhoollisesti Pope taisteli olkapäänsä kanssa ihan loppuun asti, ja se punainen lanka löydettiin sieltä uudestaan. Huolimatta tuosta todella ikävästä loukkaantumisesta (joka syöksi Popen uran alamäkeen, josta se ei ole vieläkään noussut) oli tämä todella hyvä painiottelu. Kyllä Pope tästä ainakin jonkun papukaijamerkin ja sisupalkinnon ansaitsisi.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:35
Voittaja: AJ Styles (via Styles Clash)

Arvosana: ****

Lethal Lockdown Match (If Team Hogan loses, Hulk Hogan Leaves TNA)
Team Hogan (Abyss, Jeff Jarrett, Rob Van Dam & Jeff Hardy) VS. Team Flair (Sting, Robert Roode, James Storm & Desmond Wolfe)
Kahden todella kovan luokan matsin jälkeen tällä oli kova työ lunastaa odotukset pääotteluna. Hoganin ja Flairin varmasti hautaan saakka jatkuva feudi oli syttynyt uudestaan liekkeihin, ja panokset olivat hurjat. Hulk oli nimittäin vannonut, että mikäli viime aikoina niskan päällä ollut Flairin joukkue voittaisi, lähtisi hän pois ja jättäisi TNA:n suosiolla Flairille. Lisäksi Jeff Hardy esiintyi ensimmäistä kertaa toisella TNA runillaan ppv:ssä, ja Sting teki myös paluunsa maksutv:hen ensimmäistä kertaa sitten Bound For Gloryn 2009. Ikoni oli palannut promootioon maaliskuun 8. päivä, yllättäen kääntyen Hogania ja Abyssia vastaan ilmestyttyään kehään kesken joukkueottelun.

Miten pahasti kahdeksan miehen aseilla ryyditetyssä häkkimatsissa voidaan mennä vikaan? Jos seassa on parikin vähän taitavempaa kaveria (kuten tässä toki oli) on perusviihdyttävä ottelu taattu asia. Nouseminen siltä tasolta seuraavalle vaatiikin sitten jo aika paljon enemmän. Toimivaa bookkausta, draaman kaartaa, hienoja spotteja... Joiltain osiltaan tämä oli oikein mainio häkkisota, mutta myös heikkouksia löytyi. Ensinnäkin tuo Hoganin lupaus lähteä vei jo lähtökohtaisesti jännitystä pois, ja joukkueet olivat aika mielenkiintoisia. Hogan oli käytännössä vienyt Jarrettilta kaiken vallan ja koko promootion, mutta silti hän urhoollisesti puolusti Hulkamanian kunniaa tässä matsissa? Kaikista eniten tässä kuitenkin mätti lopun ylibookkaus. Suuri lopputaistelu käytiin Hoganin, Flairin ja Bischoffin välillä, joista kukaan ei ollut ottelussa edes mukana. Se jätti itse painijat täysin varjoonsa, ja oli kaiken huipuksi täydellinen antikliimaksi. Väistämättä tämä typeryys söi ottelun arvosanaa, ja jätti koko tapahtumasta vähän karvaan maun suuhun. Kaikesta huolimatta tämä oli varsin asiallinen hardcoremättö, jossa oli todella paljon hyvääkin. Tapahtuman olisi voinut lopettaa paremminkin, mutta ei tämäkään huono ollut.

Spoiler: näytä

Kesto: 30:15
Voittajat: Team Hogan (Abyss over Wolfe via Black Hole Slam)

Arvosana: ***1/2

*** Kurt Angle
** Mr. Anderson
* The Pope

Yhteenveto: Tämä oli jo selkeä askel parempaan suuntaan. Kaikkia kolmea edellistä Hogan-Bischoff eran ppv:tä oli leimannut sekavuus, tätä ei enää yhtä häiritsevästi. Lisäksi 3 viimeistä ottelua olivat jo pitkään rakennettujen feudien blow off matseja, joista yksikään ei varsinaisesti pettänyt. Tuntui, että tähän oli jopa panostettu eikä huitaistu kasaan edellisessä Impactissa. Tien päälle lähteminen toi oman lisänsä, ja sai automaattisesti tapahtuman vaikuttamaan suuremmalta. Tunnelma oli kohdallaan, kuten kaikki muutkin ei-painilliset asiat, joten WrestleManian tavoin myös tämä ansaitsee neljäsosan lisän arvosanaansa. Ehdottomasti parasta TNA:ta koko alkuvuonna.

1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Elimination Chamber 2,65
7. TNA - Destination X 2,58
8. WWE - Bragging Rights 2,54
9. TNA - Against All Odds 2,50
10. TNA - Genesis 2,44

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown</center>

[Kenitys]

Sitten on taas hyvä pitää hengähdystauko ennen projektin seuraavaa ppv:tä WrestleMania XV:tä, sillä nyt on vuorossa maaliskuun tv-show. Tammikuussa katsoin "The Fingerpoke of Doom" Nitron ja helmikuussa SuperBrawlia edeltävän Thunderin. Kumpikin oli (odotetusti) aikamoista huttua, mutta ehkäpä WM:ää edeltävä Raw olisi jopa oikeasti viihdyttävä?



Tammikuisen Fingerpoke of Doomin kohdalla hehkutin, että lähes joka kuukaudelle vuodelta '99 löytyy jollain tapaa erityinen tv-show, ja näin todella onkin, mutta tässä helmi- ja maaliskuussa sattuu nyt olemaan tällainen hetki, kun mitään erityisempää ei löytynyt. Toisaalta olisi saanut olla todella historiallinen tv-show, että olisin valinnut sen maaliskuulta ennemmin kuin WM:ää edeltävän Raw'n, koska viimeisen Raw'n ennen vuoden suurinta tapahtumaa pitää mielestäni olla aina jollain tapaa todella kovatasoinen tai poikkeuksellinen. Niinpä siis valinta siitä, että katson maaliskuulta WM:ää edeltävän Raw'n oli hyvin itsestäänselvä. Odotin tältä paljon, ja oli ihan hauska päästä taas katsomaan Attitude Eran tv-jaksopuoltakin.

WWF Raw Is War 03/22/99 - "The biggest Raw in history"

Tuo titteli tälle Raw'lle ei ole minun kehittelemäni, vaan selostajaystävämme Michael Cole hehkutti Raw'ta tuolla nimikkeellä tämän puolitoistatuntisen show'n aikana valehtelematta lähemmäs 20 kertaa. En tiedä, tekikö Cole samaa sitten jokaisen Raw'n kohdalla, vai oliko tämä WM:ää edeltävä show hänestäkin vain niin erityinen. No, kaikkihan me tiedämme, mitä ylihypettämisellä yritetään paikata.

- Tämä historian suurin Raw alkoi mukavasti, kun The Corporationin kärkikolmikko Mr. McMahon, Shane McMahon ja WWF-mestaruuden Mankindilta takaisin voittanut The Rock saapui promoamaan tulevasta WrestleManiasta. Ei mitään kovin erityistä, mutta hyvää viihdyttävää Attitude Eran tyylistä promoa. Kyllä nämä kolme tiesivät, mitä tehdä. Shane haastoi WM-vastustajansa X-Pacin täksi illaksi Greenwich Street Fightiin, ja Vince julisti, että illan Steve Austin vs. Paul Wight -Main Eventin special referee olisi The Rock. Kolmikon juhlat keskeytti kuitenkin ensin Mankind, joka tahtoi otella vielä yhden kerran Rockia vastaan ottelussa, jonka voittaja saisi toimia ME:n tuomarina. Vince ei tietenkään tähän suostunut, mutta silloin Mankind kertoi arvanneensa reaktion ja käyneensä jo etukäteen San Antoniossa hakemassa Comissioner Michaelsilta suostumuksen asiaan. Jihaa. Kun Mankind oli häipynyt paikalta, alkoi Corporationin ilta mennä lopullisesti myttyyn, sillä The Rockin WrestleMania-vastustaja Steve Austin saapui paikalle kaljarekan kanssa. Ensin Austin pieksi verbaalisesti koko kolmikon ja siirtyi sitten käytännön toimiin ruiskuttaessaan kaljarekan sisällön tasaisesti koko kolmikon päälle. Haha. Hyvää, hauskaa ja toimivaa WM-hypeä. Tykkäsin.

Jeff Jarrett & Owen Hart (c) w/ Debra vs. The Brood (Gangrel & Edge) w/ Christian - WWF Tag Team Championship
Jos Jarrett ja Hart eivät käytöksellään antaisi ymmärtää muuta, pitäisin heidän joukkuettaan jo facena, koska kaksikko matsaa suurimman osan ajasta heel-joukkueita vastaan, ja heidän managerinsakin saa poppeja. Ainiin, mutta tämä onkin vain Attitude Era. Crossing the line, you know ;) Mitä tulee itse otteluun, se oli vauhdikasta ja kivaa katseltavaa. Harmi vain, että a) tuota vauhdikasta ja kivaa katseltavaa kesti n. 2 minuuttia, b) tuonkin kaksiminuuttisen jälkimmäisen minuutin bookkaus oli idioottimaista, koska jostain syystä Edge ja ringsidellä ollut Christian vaihtoivat paikkoja pariin otteeseen, eikä tuomari muka tajunnut mitään miesten aivan erilaiaista attireistakin huolimatta ja c) jostain syystä minun Raw-versiossani ei tämän ottelun aikana kuulunut ollenkaan ääniä, mikä hieman häiritsi katselunautintoa. Kokonaisuutena siis tästä jäi aika tyhjä fiilis, koska eihän tässä nyt oikeasti ehtinyt tapahtua paljon mitään. Lopetuskin oli tyhmä. Kymmenen minuuttia lisää ja puhuttaisiin jo mielenkiintoisesta ottelusta. Ottelun jälkeen Debra sai kokea bloodbathin.
* (2:48)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Draw (Double DQ after Public Enemy attacked both teams)

- Ennen seuraavaa varsin mielenkiintoisesti ennen WM:ää buukattua ottelua nähtiin New Age Outlawsien backstage-haastattelu. Harmi vain, että versiostani puuttuivat edelleen äänet, joten paljoa en haastattelun sisällöstä osaa sanoa. Haastattelija (kuka liekään, ei kukaan vakkari WWF-naama) näytti todella nörtiltä.

- Vince ja Shane McMahon olivat todella vihaisia aiemmin kokemastaan beerbathista. Niinpä he pompottivat entisiä painilegendoja ja nykyisiä pellejä Pat Pattersonia ja Gerald Briscoa ja käskivät näitä tuomaan kahvia. Hauskaa.

Road Dogg (c) vs. Billy Gunn (c) - WWF Hardcore & WWF Intercontinental Championship
Tämä oli siis se äsken mainitsemani mielenkiintoisesti ennen WM:ää buukattu ottelu. King mainitsi tämän olevan taas yksi Mr. McMahonin loistosuunnitelma DX:n lopullisen hajoamisen toteuttamiseksi, ja sellaisenaan ymmärrän kyllä tämän. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi ihmeessä tämä oli buukattu ennen WM:ää olevaan Raw'hon, kun WM:ään oli buukattu jo IC- ja HC-mestaruusottelutkin. Jos taas McMahonille oli niin tärkeää saada DX hajotetuksi, miksi tätä Title vs. Title Matchia ei voitu saman tien buukata WM:ään joidenkin Triple Threatien ja 4 Way Dancien sijaan? Ja miksi ihmeessä IC-mestaruus oli Road Doggilla ja HC-mestaruus Billy Gunnilla, kun ennen Doggin "loukkaantumista" (hyllytystä) Dogg oli pyörinyt HC-kuvioissa ja Gunn IC-kuvioissa? En kestä tätä epäloogisuuden määrää. Itse ottelu oli aika lyhyt, vain hiukan pitempi kuin avausottelu, mutta itse ottelussa ei ollut samanlaisia häiritseviä epäloogisuuksia kuin avausottelussa, mutta meno oli samallailla viihdyttävää ja energistä, joten annan puolikkaan enemmän. Äänetkin palasivat. Toisaalta lopetus imi tässäkin kiviä. Ei tätä nyt olisi näin ainakaan saanut lopettaa. Toisaalta arvasin lopetuksen jo etukäteen, koska tiesin WM:n kortin.
*½ (3:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Draw (Double DQ after Al Snow, Goldust and Val Venis attacked both men)

- Gerald Brisco ja Pat Patterson olivat hakemassa McMahoneille kahvia, mutta kaikki ei sujunutkaan aivan kuin piti. Vielä yhden viimeisen lyhyen paluunsa WWF:ään (no ok, kyllä he palasivat vielä jossain 2000-luvun alkupuolen Raw'ssa painimaan Kanea ja RVD:tä vastaan) tehnyt Legion of Doom hyökkäsi nyt yhdessä Paul Elleringin kanssa Briscon ja Pattersonin kimppuun. Ilmeisesti nämä kaksi McMahonin juoksupoikaa olivat jotenkin hankaloittaneet LOD:n paluuyritystä. En tiedä. Minulla ei jaksanut riittää kiinnosta, koska tiesin, ettei LOD enää kuitenkaan tekisi mitään kunnon paluuta.

- Kehään saapui paljon aikaisempaa vihaisempi ja paljon vähemmän hassuttelevampi Blue Meanie, joka oli siis tehnyt heel-turnin ja ryhtynyt Goldustin apulaiseksi. Vihainen Meanie tuli haastamaan Shamrockin kohtaamaan hänet kehässä. Kaikki olivat ihmeissään tästä haasteesta, vaikka Goldustilla olikin viime aikoina ollut ongelmia Ken Shamrockin kanssa. Hämmästys katosi, kun yleisölle valkeni, että Meanien haaste oli osoitettu Kenin siskolle Ryanille, joka oli viime aikoina viihtynyt Goldustin seurassa ja jolle Meanie oli kateellinen Goldustin jakamasta huomiosta. Meanie meinasi tarjota Ryanille opetuksen kuin isän kädestä, mutta silloin Ken saapui paikalle pelastamaan hänet. Samalla kehään ryntäsi myös Goldust, ja lopulta Goldust ja Meanie pieksivät yhdessä Ken Shamrockin ja poistuivat paikalta Ryanin kanssa.

Sable (c) vs. Ivory w/ D'Lo Brown
Sable oli tosiaan tehnyt heel-turnin jossain tässä Royal Rumblen ja WrestleManian välissä, ja nyt hän alkoi olla hyvin tiedostavainen sen osalta, kuinka kuumana pakkauksena miehet häntä pitivät. Tämä uusi arrogantti Sable puolustaisi Women's-mestaruuttaan WrestleManiassa alun perin innokkaana fanina debytoinutta Toria vastaan, mutta nyt hän otteli lämmittelymatsin Ivorya vastaan. Harmi vain, että tässä ottelussa ei käytännössä tapahtunut yhtään mitään. Annan puolikkaan ihan vain hetkellisistä yrityksistä, D'Lon selostuksesta ja Sablen näyttävyydestä. Lopetuskin oli taas aika onneton. Miksi heel vs. heel -otteluun piti sekoittaa vielä heel-sekaantuminen? Pirun Attitude Era.
½ (2:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sable (Sablebomb)

Mankind vs. The Rock (c)
Mankindin ja The Rockin feud alkoi vihdoin olla ohi, ja ihan hyvä niin. Alkoi olla korkea aika siirtyä WWF-mestaruuskuvioissa eteenpäin. Rock ja Mankind eivät toisiaan vastaan varmasti enää mitään ennennäkemätöntä saisi aikaan. Silti he kohtasivat vielä kerran tässä "historian isoimmassa Raw'ssa" ottelussa, jonka voittaja toimisi illan Main Eventin tuomarina. Ottelulta en kauheasti viitsinyt odottaa, enkä kauheasti tältä saanutkaan. Mankind ja Rock olivat tosiaan kohdanneet jo niin monta kertaa viimeisen vajaan puolen vuoden aikana, että tämä taistelupari alkoi olla jo pahasti väljähtänyt. Molemmat miehet vetivät perusjuttunsa ja mätkivät toisiaan perustyylillä, ja yleisö oli mukana ihan perushyvin. Oli tämä ihan jees tv-ottelu, mutta ei yhtään sen enempää. Aika mennä eteenpäin.
** (6:36)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mankind (via DQ after Paul Wight Chokeslammed him)

- Tämä oli oma suosikkini illan angleista. WrestleManiassa DX-johtaja Triple H:n kohtaava Kane saapui nimittäin kehään valmiina ottelemaan Goldustia vastaan illan Raw'ssa. Ennen Goldustin saapumista näytettiin video siitä, kuinka Kane oli pari viikkoa aikaisemmin ampunut tulipallolla vahingossa Corporation-ystäväänsä Chynaa, kun Triple H oli viime hetkellä väistänyt tuon pallon. Lopulta Goldust saapui paikalle, ja kun hän saapui kehään, riisui hän kaapunsa ja... ampui Kanea liekinheittimellä! Voi pojat :D Goldustin kaavun alla ei ollutkaan Goldust, vaan täksi pukeutunut Triple H, joka oli tuonut kaavun alla liekinheittimen, jolla hän ampui Kanea kasvoihin. Tämän jälkeen vielä lyhyt beatdown. Haha, loistavaa.

- Seuraavaksi nähtiin satelliittilähetys JR:n omista Raw-bileistä "Raw Is JR". En tiedä, enkä edes yritä ymmärtää, mistä tässä hommassa oli kyse. JR oli kuitenkin palannut, mutta jostain syystä hän ei ollutkaan palannut WWF:n pääselostajaksi, vaan hän järjesteli jotain omia partyjaan. Edellisessä Raw'ssa hän oli ilmeisesti saapunut ringsidelle oman selostuspöytänsä kanssa. Tuohon selostuspöytään jotenkin liittyi se, että Hardcore Holly oli menettänyt HC-mestaruutensa Billy Gunnille. Nyt Holly saapui haastamaan riitaa JR:n bileisiin, kunnes JR:n kanssa hengaillut "Dr. Death" Steve Williams puuttui tilanteeseen. Hommasta seurasi varsin tylsä ja paikallaan junnannut "hardcore"-brawl Williamsin ja Hollyn välillä.

- Show'n alussa Shane McMahon oli haastanut X-Pacin Greenwich Street Fightiin, ja nyt oli aika miesten kohdata toisensa tuossa ottelussa. Harmi vain, ettei ottelusta tullut koskaan ottelua. Se oli ilmeisesti tarkoitus järjestää areenan takapihalla, mutta kun X-Pac oli saanut perille ensimmäisen potkunsa, saapui Shanen kaveriporukka Greenwich Mean Street Posse paikalle autolla ja hyökkäsi X-Pacin kimppuun joukkovoimalla. Tämän jälkeen Shane vielä löi X-Pacia vyön alle, ja porukka poistui paikalta onnellisena. Ei sitten, olisi minulle se kunnon ottelu kelvannut.

The Corporation (Ken Shamrock & Big Bossman & Test) vs. Ministry of Darkness (The Undertaker & Acolytes) w/ Paul Bearer
Ennen Main Eventiä oli vielä tarjolla kuuden miehen joukkueottelu jo pidemmän aikaa toisiaan vastaan feudanneiden Ministryn ja Corporationin välillä. Harmi vain, että tämäkin ottelu kesti vajaan 2 minuuttia. Toki se vajaa 2 minuuttia oli ihan kivaa rymistelyä parilla näyttävällä liikkeellä, mutta ei kahdessa minuutissa voi olettaakaan mitään kunnon ottelua käytävän. Ottelu päättyikin täysin typerästi. Miksi tätä edes tarvittiin Raw'hon? Jotta WM:n HIAC:täkin saataisiin hypetettyä edes vähän? Paljonpa hypetettiinkin.
* (1:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Draw (Double Count Out)

Paul Wight vs. Steve Austin - Special Referee: Mankind
Ennen ME:n alkua Mr. McMahon tuli vielä promoamaan Austinista, mutta ei siinä mitään kovin erityistä ollut. The Rock saapui ottelun color commentatoriksi. Paul "The Big Show" Wight oli siis tehnyt debyyttinsä St. Valentine's Day Massacressa Corporationin uutena jäsenenä, ja tässä vaiheessa hänen virallinen paininimensä oli vielä tosiaan Paul Wight. Pian tämän jälkeen oikea nimi kuitenkin katosi, ja Big Show -nimitys jäi jäljelle. Koko jakso oli tähän mennessä ollut aikamoista pettymystä lukuun ottamatta alun promoa ja liekinheitinkohtaa, joten en kovin paljoa uskaltanut odottaa Austinin ja Wightin tv-show Main Eventiltäkään enää. Niinpä oli kivaa huomata, että tämä olikin ihan mukavaa menoa. Ei tämä tietenkään mikään historian kirjoihin erityisen hyvänä otteluna jäävä kamppailu ollut, mutta mielellään tämän katsoi. Wight oli tosiaan WWF-uransa alussa oikein reippaassa vedossa, ja Austinkin oli taas päättänyt tehdä töitä, joten mukavan entertainment-brawlin he ME:ksi tarjosivat. Pituutta oli riittävästi, ja lopetuskaan ei ollut tyhmästi ylibuukattu.
**½ (9:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Chair shot and a Stunner)

Kokonaisarvio Raw'sta: Olin päättänyt siis jo hyvissä ajoin, että katson maaliskuun osalta WM:ää edeltävän Raw'n. Jälkiviisaana voin sanoa, että tuota päätöstä olisi voinut harkita ehkä vähän tarkemmin, sillä kokonaisuutena tämä "historian suurin Raw" oli todella laimeaa menoa. Oikeastaan toivon, että Michael Cole kutsui jokaista selostamaansa Raw'ta tänä aikana historian suurimmaksi Raw'ksi, koska muutenhan tämä pitää tulkita niin, että tähän show'hun oli jotenkin erityisesti nähty vaivaa. Attitude Eralta tutut kohauttavat hetket rajoittuivat beerbathiin ja liekinheittimeen, jotka olivatkin ehdottomasti show'n parasta antia Main Eventin ohella. Mitään räväköitä promoja ei juurikin illan avausta lukuun ottamatta tarjoiltu, ja ottelutkin olivat käytännössä kaikki aika turhia. En edelleenkään sulata Road Doggin ja Billy Gunnin ottelua ainakaan tuolla lopetuksella. Voin vain miettiä, miten pettyneitä katsojat ovat olleet. Ainakin toivottavasti he ovat olleet pettyneitä, koska muuten tuommoinen on ollut arkipäivää. Yhteenvetona sanottakoon siis, että odotin paljon ja sain aika vähän.

Huhtikuun tv-show'na on sitten historian ensimmäinen Smackdown, kun huhtikuussa nähtiin WWF:n pilottikokeilu toisesta viikottaisesta tv-show'sta. Tuota Smackdownia ennen on kuitenkin vuorossa jälleen ikimuistoisia ppv:itä, joista ensimmäisenä tarjolla olisi WrestleMania XV.

[Saimou]

Meinasin jo aloittaa tälle topicille kakkososan projekteihin muuten tulevien aikahyppäysten vuoksi, mutta ei niitä tainnut olla kuin Kenityksen WM-arvostelu joka ei ole siirtynyt tähän uuteen topiciin? Sehän on sitten helppo postata vaikka uudestaan tänne jos niikseen on... Toki minä viittaan nyt omassa reilu kaksi viikkoa sitten kirjoittamassani arvostelussa Mr. Off-Topicin arvosteluun jota ei tällä hetkellä voi nähdä missään (ellei sitten päädy sattumanvaraiselle aikamatkalle vanhan forumin puolelle), mutta lisään siihen linkin vanhan forumin "vain luku" -versioon kun sellainen esiin saadaan. Niin, ja voi Offarikin postata sen oman arvostelunsa tähän perään, jos kokee tarpeelliseksi.

--

Aah, vuosi 2004. Yläasteen vuodet ovat yleisesti muistissani yhtä kaukaista mössöä, joissa ei edes ole liiemmin mitään muistettavia tapahtumia. Sen sijaan wrestlingin seuraamisen kannalta kulunut aika tuntuu paljon lyhyemmältä: ei siitä oikeasti voi olla 6½ vuotta, kun aloin tutustumaan WWE:n ulkopuoliseen painiskeneen, ja päädyin TNA-nimisen promootion sivuille. Ilokseni totesin, että etusivulla oli WWE:stä tuttu Jeff Hardy, ja heillä oli vieläpä kyseisenä päivänä PPV, jonka sitten paria päivää myöhemmin latasin. Tästä tapahtumasta lähti TNA:n kuukausittaisten kolmituntisten PPV:iden aikakausi, ja samalla alkoi myös minun jonkin sortin TNA-markkaukseni. Kyseessä on siis


(NWA) TNA Victory Road 2004 – revisited


Tapahtuman alkuun nähtiin hypevideo, jossa kerrottiin TNA:n mahtavasta noususta (voi pojat, mikään ei ole siis muuttunut), ja esiteltiin AJ Styles, Monty Brown, Jeff Hardy ja Jeff Jarrett promootion suurimpina tähtinä. Itse olen tähtiarvostelusta vieraantunut jo vuosia sitten, mutta yritän tehdä tällaisen erillisarvostelun kunniaksi paluuta sille saralle. Yleensä olen tottunut peilaamaan ottelun tasoa odotuksiini ja rankkaamaan sen sen mukaan, mutta sekään ei ole oikein tässä tapauksessa mahdollista, kun ennakko-odotuksiin vaikuttavat myös muistikuvani tapahtumasta. Sinänsä yllättäen muistin lähes jokaisen ottelun lopputuloksen, lähinnä pahimmat fillerit olivat unohtuneet. Koetan siis arvostella ottelut jonkinlaisen yleisfiiliksen pohjalta, ja lisään myös perus-tähtien lisäksi jotain muita symboleja sen mukaan, jos jokin erityishuomio on tarpeen.

20-man Gauntlet for X-Gauntlet Trophy

Openerina nähtiin siis jonkinlainen vuoden 2004 World X Cupin jatke, kun turnauksesta tutut kansainväliset nimet ja TNA:n omat pojat ottivat toisistaan mittaa etsiessään X-divarin seuraavaa suurta nimeä. Näin jälkeenpäin katsottuna ottelussa olikin läjäpäin tuttuja nimiä, jotka eivät tämän jälkeen kuuluneet TNA:n vakiokalustoon: mm. myöhemmin Evan Bournena tunnettu Matt Sydal sekä Spankynä esiintynyt Brian Kendrick. Lisäksi oli hauska huomata, kuinka tämän jälkeen täysiksi nobodyiksi jääneiden indyuikkareiden loistavaa TNA-tulevaisuutta hypetettiin kenenkäs muun kuin Don Westin toimesta. Muita maininnan arvoisia nimiä olivat Sonny Siaki, joka näytti ottelussa todella vakuuttavalta ja jota hypetettiin seuraavana suurena tähtenä, sekä Michael Shane, jota kovasti yritettiin kaupata Shawn Michaelsin serkkuna ja supertähtenä, vaikken voinut jo vuonna 2004 sietää tätä todella köyhän miehen jäljitelmää.

En kyllä yhtään ihmettele, että tällaisen openerin jälkeen jäin koukkuun TNA:n tuotokseen. Tällaista cruisereiden räjähtävää actionia ei nimittäin WWE:ssä nähnyt (ja WWE:ssä oli kaiken lisäksi vielä tuolloin jonkinlaiset rippeet cruiser-divarista olemassa), ja näin myöhemmin kymmeniä vastaavia spotfestejä nähneenä tämä myös oli lajityypissään erinomainen ottelu. Kaikki toimi, tempo pysyi pitkästä kestosta huolimatta korkeana, ja pahoja botcheja ei nähty. Teennäisten spottienkin määrä jäi yhteen (juurikin tuo Offarin mainitsema tower of doom), ja vastapainoksi nähtiin yksi todella hieno spotti. Omassa lajityypissään lähes täydellinen showcase, mikä sitten "normaaliasteikolle" muutettuna vastannee jotain neljän tähden paikkeilla.

/ ****-

Tässä välissä nähtiin ensimmäinen koko illan jatkuneista Dusty Rhodes vs. Vince Russo -kampanjavideoista. Nämä kaksi olivat siis kamppailleet TNA:n "Director of Authority" -asemasta jo pidemmän aikaa, ja nyt vihdoin nettiäänestyksellä selvitettiin, kummasta tulee TNA:n uusi johtaja. Tilannetta seurattiin pitkin iltaa, missä ei ollut mitään jännitystä tai järkeä, sillä face-Dustyn ylivoima näkyi prosenteissa koko illan ajan. Blaah. Tässä välissä saatiin myös ensimmäinen bacstage-haastattelu, ja en voi ymmärtää, kuinka jo Nitroakin selostanut Scott Hudson saattoi olla niin totaalisen puiseva haastattelija. Sitten olikin luvassa seuraava ottelu.

Eight Man Tag Match:
Ron Killings, Erik Watts, Johnny B. Badd & Pat Kenney vs Kid Kash, Dallas & The Naturals (Andy Douglas and Chase Stevens)

Openerin tykityksen jälkeen jäähdyteltiin kahdeksan miehen tagilla. Pitkin iltaa sai nauttia TNA:n vuoden 2004 production valuesta, ja tässä "loistavat" themet korostuivat gauntletiakin paremmin alakorttilaisten marssiessa kehään yksi toisensa jälkeen. Jos pitää TNA:n musiikkeja nykyään huonoina ja samanlaisina, niin suosittelen lämpimästi näitä tusinafiilistelyjä, jotka hädin tuskin kelpaisivat ostos-tv:n taustanauhaksi. Simon Diamond paini vielä facena omalla nimellään "Empire State" Pat Kenneyna, ja Dallas tuli myöhemmin tunnetuksi TNA:ssa Lance Hoytina sekä WWE Superstarsissa Vance Archerina.

Tämä ottelu olikin ensimmäinen todiste yhdestä varhaiseen TNA:han liittyvästä muistikuvastani: joka PPV:ssä oli vähintään yksi 6 tai 8 miehen tag, joissa ei joko ollut juuri mitään pohjustusta, tai sitten toisessa ääripäässä ME-kahinat hoidettiin näissä. Tämä ottelu kuului ensimmäiseen kategoriaan. Ihan solidia actionia sen aikaa kun kesti, mutta eihän tämä PPV:hen kuulunut. Kaksi tähteä ja filler-kerrointa täyden kolmen Mavenin verran.
/ **

Singles Match:
Mascarita Sagrada vs. Piratita Morgan

Seuraavaksi olikin sitten luvassa (vuonna 2004) todellinen shokki. TNA:lla oli ollut erityslaatuinen innostus kääpiöihin jo ensimmäisistä viikottaisista PPV:istä lähtien, joten pitihän siihen ensimmäiseen kolmenkin tunnin PPV:hen vähän kääpiöpainia saada. Tilannetta ei yhtään parantanut se, että selostajat yrittivät myydä tätä ottelua hienonakin urheilutapahtumana. Mike Tenayta lainatakseni, "You're in for a treat!"

Kuten Offari jo paljastikin, paini oli aivan kamalaa. Toisaalta huumori (huom. tahallinen, ei tahaton) oli niin absurdia, ettei sille voinut kuin nauraa. Tämä matsi ansaitsee siis kokonaiset kolme erikoispalkintoa: Great Khalin (kuinka ironista) erityisen huonosta painista, Santinon tästä huolimatta toimineesta huumorista, ja Russon ottelun bookkaamisesta PPV:hen. Konaisuutena tämä kummallinen täyskäsi vastannee yhtä tähteä, sillä en lähde mihinkään alle *:n hifistelyihin (ellen sitten törmää todelliseen DUDiin).
/ *

Seuraavaksi saimme nauttia Scott Hallin promosta. Vaikka Hall tulisikin olemaan illan main eventissä heelin kulmauksessa, sai hän silti valtavan sankarin vastaanoton ja luultavasti illan kovimmat popit. Nämä ovat myös niitä tilanteita, joissa Tenay & West -selostusparin ja etenkin face-Westin kamaluus tulevat parhaiten esiin: tapausta hypetettiin kuin Bret Hartin paluuta WWE:hen, ja itsellä myötähäpeämittari heilui maksimilukemissa. Itse promo oli lyhyt, ja Hall antoi ymmärtää, että suhtautuisi illan pääotteluun puolueettomasti. Samalla taidettiin myös varmistaa, ettei Kevin Nash olisikaan Hardyn kulmauksessa illan ottelussa.
Liian lyhyt segmentti arvioitavaksi, N/A

Tag Team Match For NWA World Tag Team Championships:
Team Canada (Bobby Roode and Eric Young) (c) vs 3Live Kru (B.G. James and Konnan)

Illan ensimmäinen mestaruusottelu käytiin NWA tag-mestaruuksista: 3 Live Krun Konnan ja BG James (stableen kuului myös aiemmin 8 man tagissa esiintynyt Ron Killings, R-Truth WWE:ssä) haastoivat mestarijoukkue Team Canadan Bobby Rooden ja Eric Youngin. En odottanut vanhojen Konnanin ja BG Jamesin ja toisaalta vihreiden Youngin ja Rooden koitokselta oikein mitään, eivätkä näiden joukkueiden lukuisat ottelut olleet myöskään muistikuvissani hyviä. Siksi olinkin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka menevää kehätoimintaa ottelu tarjosi.

Näin jälkikäteen katseltuna suurin mielenkiinto oli etenkin Rooden (ja Youngin) tarkkailussa. Youngille ei ollut vielä kunnolla kehittynyt "goofy"-gimmickiä, tosin jo miehen perusolemus on sellainen, ettei häntä voinut oikein vakavana kivikasvonakaan ottaa. Roode taas oli vielä tässä vaiheessa Team Canadan "muscle". Kyllähän Bobbyn samaksi painijaksi tunnisti mm. huudoista ja samana säilyneistä signature-liikkeistä, mutta eipä tässä vielä (vuosiin) mitään tulevaa singles-painijaa nähnyt. Young olikin tässä vaiheessa joukkueen parempi painija.

Itse ottelu oli siis muuten oikein solidia actionia, mutta kuten kaikki Team Canadan ottelut, myös tämä oli täynnä jatkuvia sekaantumisia, ja ottelun lopetus meni sitten lopullisesti sekasorroksi. Tuomari saatiin kyllä näyttämään poikkeuksellisen tyhmältä kankeilla huijauksilla, jotka menivät tuomariin täydestä. Miinusta heikon lopetuksen lisäksi myös ottelun lyhyehköstä kestosta, jonka vuoksi matsi tuntui jäävän kesken. Paremmin bookattuna kolmen tähden vääntö, nyt jäätiin kahteen ja puoleen.
**½

TNA:lla oli kova hinku esittää itsensä uskottavana painipromootiona, ja mikä olisikaan ollut parempi tapa kuin vilautella ruudussa mahdollisimman paljon ex-WWE-naamoja (sitä tuhanteen kertaan kelailtua Jeff Jarrettin veriseksi lyömää Hogania ei kuitenkaan mielestäni tässä showssa kertaakaan nähty :S). Seuraavaksi kehään tulikin Roddy Piper, joka kutsui seurakseen Jimmy "Superfly" Snukan. Piper + mikki lähtökohdasta odottaisi viihdyttävää settiä, mutta paljoa tätä pahemmin ei oltaisi voitu metsään mennä. Aluksi Piper muisteli jotain ikivanhaa Piper's Pitiä, jossa oli iskenyt Snukaa kookospähkinällä päähän, ja koska tämä oli vaivannut parannuksen tehnyttä Piperia vuosikaudet, halusi Roddy nyt Snukan tekevän hänelle saman. Snukan hiljainen näyttely oli jotakuinkin luokatonta, ja kun kehä täyttyi yhtäkkiä TNA:n alakortista kadotti segment myös ideansa täysin. Arvosanaksi Khali Kiss Cam vaivaannuttavan huonosta segmentistä.


Open Chalenge Match:
Trinity (with The New York Connection [Johnny Swinger and Glenn Gilberti]) vs. Jacqueline

Trinity oli vuonna 2004 yksi ainoista TNA:n naispainijoista, ja nyt hän haastoi kenet tahansa kohtaamaan itsensä. Vastaan tuli vielä hetki sitten WWE:ssä pyörinyt Jacquiline. Tässä ottelussa tuli myös esiin varhaisen TNA:n WWE-pakkomielle: Jacquilinen Cruiserweight-mestaruutta hypetettiin kuin WWE:n ohjelmassa. Itse ottelu oli todella lyhyt, mutta ihan menevää settiä sen ajan kuin sitä kesti. Hieman outoa tässä olikin se, että tarkoitus oli vissiin näyttää että TNA:sta löytyy myös kovia naispainijoita, mutta sitten tämä "showcase" kestää reilun minuutin. Toki pidempänä ottelu olisi myös saattanut muuttua paskemmaksi, mutta tällaisenaan tämä tuntui Jacquilinen debyytistäkin huolimatta turhalta filleriltä, jonka videopakettiin ja sisääntuloihin meni otteluun nähden varmaan kolminkertainen aika.
/ *+

Monster's Ball Match:
Raven vs. Abyss vs. Monty Brown

Ensimmäisen Monster's Ball ottelun idea oli, että ottelijat olivat viettäneet viimeisen vuorokauden lukittuna pimeään koppiin ilman vettä tai ruokaa, jotta heidän eläimelliset puolensa tulisivat parhaiten esiin. Kyllä. Valitettavasti tästä lisägimmickistä luovuttiin heti tämän jälkeen, ja kaikki myöhemmät "Monster's Ballit" olivat normaaleja nopeatempoisia monen miehen hc-mättöjä.

Mr. Off-Topic ei pitänyt Abyssiä nykypäivää kummempana, mutta kyllä eroa oli kuin päivällä ja yöllä pelkästään ottelua edeltäneen hypevideon perusteella. Siinä nähtiin nimittäin laiha, nopea ja stiffi Abyss, jonka Black Hole Slamit heilahtivat näyttävällä ilmavuudella ja voimalla, siis toisin sanoen näyttivät tuhoisilta finishereiltä. Nykyäänhän kyseinen lopetusliike on löysä halaus vaikka Pulla tekisi sen cruiserille. Hypevideosta täytyy vielä erikseen mainita, että se oli jo aiemmin mainitun tuotannon laadun huippu PPV:ssä: video näytti Windows Movie Makerilla tehdyltä, ja taustalla soi musiikki, joka muistutti lapsuuteni PS1-pelien valikkomusiikeista.

Itse ottelu oli yllättävän hyvä. Sitä ei edes tarvitse arvostella mitenkään erikseen hc-mättönä, sillä aseet lähinnä tukivat toimintaa, ja kyseessä olisi ollut nopeatempoinen kolminottelu ilman niitäkin. Illan positiivisin yllätys, ja yleisökin jaksoi vielä innostua nastapussista. Itsekin pidin sitä ensimmäisellä kerralla kovana juttuna, mutta koska kyseinen spotti nähtiin tulevina vuosina jotakuinkin jokaisessa Abyssin PPV-ottelussa, joita oli jotakuinkin jokaisessa PPV:ssä, ei se nyt tuntunut kovinkaan suurelta.
***

Single Match For TNA X-division Championship:
Petey Williams (c) (with Coach D'Amore) vs. A.J. Styles

Kuten Offari jo omassa arvostelussaan totesi, hypetettiin X-Division-mestaruusottelua isona ja tärkeänä kohtaamisena. Myös paikka kortissa oli korkealla, mutta niin taisi olla muistaakseni näihin aikoihin x-mestaruusottelu aina. Styles oli Styles, ja minkä hän nykypäivän Stylesille olemuksessa ja karismassa hävisi, voitti hän vielä ketterämmällä ja räjähtävämmällä kehätoiminnalla. Petey Williams oli myös ihan ok -vastustaja, joten lähtökohdat olivat hyvät.

Kova pettymys olikin, ettei ottelusta lopulta kehkeytynyt mitään sen ihmeempää. Odotin neljän tähden koitosta, mutta vähän sellaisen rutiinisuorituksen maku tästä jäi. Ottelussa nähtiin myös hyvin harvinainen botch Stylesilta. AJ sai tosin botchauksenkin näyttämään hyvältä, kun nähtävästi signature "springboard moonsault into a reverse-DDT" "springboard backflip into a kick to the headiksi". Canadian Destroyerkaan ei enää riittänyt pelastamaan, kun ei ollut ensimmäinen kerta.
***+

Elimination Last Team Standing Match:
America's Most Wanted (Chris Harris and James Storm) vs. Triple X (Christopher Daniels and Elix Skipper)

AMW ja XXX olivat TNA:n suurimmat joukkueet, ja oltiin tultu tilanteeseen, jossa lafkassa ei ollut enää tilaa molemmille. Viimeinen niitti tälle tuli erikoisessa kuviossa, jossa erinäisten tapahtumien jälkeen joukkuevöitä kantoivat ensiksi AMW:n Chris Harris ja Triple X:n Elix Skipper, ja heti perään heiltä vyöt voittivat AMW:n Storm ja XXX:n Daniels. Lähtökohdat olivat siis hyvät, ja ottelumuotokin oli sen mukainen – last team standing.

Jotakuinkin kaikki tästä eteenpäin menikin sitten perseelleen. Ensinnäkin ottelun säännöt olivat taattua TNAWCW-laatua: todella pitkään TNA:ssa säilynyt "10 count lähtee vasta selätyksen jälkeen" -sääntö oli läsnä tässäkin, ja ottelussa oli nähtävästi sääntöjen mukaan myös vaihdot voimassa, joskin kaikki saattoivat pyöriä kehässä ilman sen kummempaa rajoitusta. Myös aikaisen TNA:n vanha kunnon "onko tässä nyt diskaus voimassa vai ei" pyöri alituiseen mielessä. Kun kyseessä on LMS, ajattelisi lähtökohtaisesti, että ei ole. Triple X:n piti kuitenkin hämätä tuomaria tuodakseen tuolin mukaan otteluun. Kuitenkin sitten taas myöhemmin sillä tuolilla huiskittiin ihan tuomarin silmien edessä, ja vaikka aluksi tuomari koitti tätä puheella estelläkin, ei hän ollut millänsäkään kun mäiske alkoi. Kaikin puolin selvää siis.

Harrisia ja Stormia en aikanaan pitkään erottanut toisistaan, mutta oli hauska huomata, että ainakin tässä ottelussa Chris Harris erottui selkeästi Stormia enemmän edukseen. Joukkuetta hajotettaessa oli kyllä jo selvää että Storm oli joukkueen stand-out performer, mutta "kaljaa juova cowboy" taisi syntyä vasta heel-runilla – vuonna 2004 Storm oli ainoastaan väritön. *Oli myös jotenkin absurdia nähdä Cowboy vetelemässä jalkasaksia.

Ja joilleivat säännöt jo ottelua pilanneet, niin sen teki viimeistään aivan liian lyhyt kesto. Väkisinkin pistää kysymään miksi: cardissa oli kuitenkin 9 ottelua, joista ainakin kaksi aivan turhia fillereitä. Näiden lisäksi showta oli vielä pitänyt pitkittää kahdella kohtuullisen turhalla segmentillä. Paljon luvattiin ja vähän annettiin, loppukin melkein botchattiin. Illan suurin pettymys.
**½ |

Tässä välissä Dusty Rhodes nimitettiin TNA:n uudeksi DoA:ksi. Dusty oli myös kulissien takana pääbookkaajana, tosin kumpikin homma loppui jo viiden kuukauden kuluttua. Rhodesia saamme kuitenkin kiittää nykymuotoisesta Lockdown PPV:stä: vuoden 2005 Lockdownissa piti alun perin olla gimmickinomaisesti kaksi häkkiottelua (eli tupla-ME), mutta viimeisenä yrityksenään nostaa katsojalukuja Dusty muutti shown kokonaan häkissä käytäväksi. Tämä ei kuitenkaan auttanut, Dixie pyysi Rhodesia siirtymään creative teamiin, alennus ei Dustylle kelvannut ja sopimuksensa loputtua American Dream lähti kalppimaan. Russolle tämä taas oli (toistaiseksi) viimeinen on-screen-esiintyminen TNA:ssa: äijä lähti ylipäänsä pois firmasta lähes kahdeksi vuodeksi, ja on sen jälkeen työskennellyt vain kulissien takana. Tämä huomioon ottaen on minun antamani Russo-arvosanatkin sinänsä väärälle henkilölle osoitettuja, mutta kuitenkin varmaan lukijakunnalle helpommin yhdistettäviä kuin Jarrettin naamat.

NWA World Heavyweight Championship Ladder Match:
Jeff Hardy vs. Jeff Jarrett

Kun themeistä on pitkin arvostelua ollut puhetta, niin Jarrettin lienee ainut, joka on säilynyt noista ajoista tähän päivään saakka. Ei sinänsä yllätä, että kyseessä on juuri Jarrett, jonka entranceenkin oli nähty ylivoimaisesti eniten vaivaa.

Tässä välissä lieneekin paikallaan sanoa pari sanaa Jarrettista. Jeff oli näihin aikoihin Team Canadan lisäksi ainut puhdas heel TNA:ssa. Kyllähän muutkin yrittivät, mutta Impact Zonen apinalauma oli vielä nykyistäkin paljon pahempi, eikä buuannut oikein kellekään. Ainoana erotuksena olivat siis D'Amoren Team Canada, mikä johtui enimmäkseen D'Amoren loistavasta hahmosta ja ottelujen sotkemisesta, sekä Jarrett. Jarrettin heat ei kuitenkaan tullut siitä, että hän olisi ollut nykyisenkaltainen loistava hahmo, vaan siitä, että kaikki tiesivät hänen johtavan hommaa myös backstagella. Ja kun kaikki tietävät mestaruusvyöstä pakkomielteisesti kiinni pitävän pelkuriheelin ja menneiden vuosien B-tähden olevan itse vastuussa bookkauksestaan, niin heattiahan siitä tulee. Asiasta tietämättömien kannattaa vaikkapa tsekata Slammiversary 2006:n (ylibookattu) lopetus, kun Jarrettin mestaruusvoiton jälkeen kehä täyttyy yleisön viskomasta roskasta.


Nyt kuitenkin takaisin vuoteen 2004, kun TNA oli saanut pelastajansa Planet Jarrettilta: entisen WWE-tähti Jeff Hardyn. Hardy sai aikanaan netissä todella paljon paskaa niskaansa löysästä kehätyöskentelystään, ja näin jälkikäteen katsottuna en voi kuin todeta, että syystä. Alkupuolisko kului Hardyn tehdässä pakollisia ladder-spottejaan, mutta ehkäpä yhdellä kymmenesosalla totutusta intensiteetistään. Tämän huomasi myös liveyleisö, ja eipä aikaakaan kun antikristusta kannustavat "Let's go Jarrett" -chantitkin alkoivat. Tämän kaiken pohjalta voi siis jo pelkästään lukemallakin ymmärtää, että ottelu ja NWA-mestaruus tuntui kiinnostavan nuoremman yleisön suosikkia kuin sangollinen paskaa.

Ottelun alkupuolen valopilkkuna oli yksi hieno spotti, tosin senkin vaikutus tuhottiin välittömästi täydellisellä non-sellauksella. Loppua kohden Hardykin näytti heräävän horroksestaan, ja muutaman minuutin ajan näyttikin siltä, että tästä yritettiin rakentaa eeppistä tikapuuottelua. Mutta ei TNA:n NWA-mestaruusottelua ilman totaalista ylibookkausta, ja pian se pieni yritys tapettiin run-inien ja muun paskan sumalla. Ja ellei ottelun lopetuksen ansaitsema Russo-rintamerkki olisi riittänyt, niin kaaosta jatkettiin myös ottelun jälkimainingeissa, mistä sitten voimmekin luovuttaa toisen samanlaisen. Lopulta show saatiin vielä lopetettua valtavaan shokkidebyyttiin, kun Randy Savage paljastui mysteerisen limusiinin takapenkkiläiseksi ja tuli osoittelemaan Jarrettia sormella. Kuolleita ei tietysti saisi halventaa, mutta kyllähän tässä näki jo pelkästään Randyn kävelystä, ettei hänen paikkansa ollut enää painikehässä. Valitettavasti tälle saataisiin myös käytännön varmistus seuraavassa PPV:ssä.
**½ (sen hyvän pätkän ansiosta) |

Victory Roadin suurimmaksi kompastuskiveksi tuntui lopulta muodostuvan se, että se oli juurikin "se suuri ensimmäinen kolmen tunnin PPV". Tästä syntyi kauhea tarve saada showhun ympättyä aivan kaikki mahdollinen, ja lopputulos ei sitten enää miellyttänytkään ketään. Vahvan alun jälkeen olin jo aivan ihmeissäni kun näkemäni ei vastannutkaan muistikuvaani heikohkosta laadusta, mutta mitä pidemmälle mentiin sitä selvemmin heikkoudet tulivat esille. Kokonaisuutena hyvin ailahteleva, mutta kuitenkin jotenkin sympaattinen.

*** X-Division
** Jarrett (pahoista sanoista ja yleisestä mielipiteestä huolimatta paiski hemmetisti hommia, että ME oli edes tuon tasoinen)
* Abyss (ihan vain vertailusta nykypäivään)

Mikäli tästä projekti tulisi, olisi seuraavaksi vuorossa Turning Point, joka taidetaan muistaa yhden spotin PPV:nä. Tuskinpa tulee kuitenkaan tapahtumaan, koska nyt kun työt ovat alkaneet riittää päiviin kummasti muutakin hommaa kuin vanhojen PPV:iden katselu (etenkin kun katselee ne uusimmat). Toivottavasti joku jaksoi lukea paisuneen tekstini kokonaan. Niin, ja jos joku haluaa tämän tapahtuman itselleen heikolla laadulla, voin uppia. Minun versioni kun tarjosi legendaarinen wrestlingmedia.ru, ja tiedostomuoto on 400 megan wmv. Nykystandardeilla se kelpaa jotakuinkin iPod classicin näytöltä katseltavaksi, mutta kyllä tällaiselle todelliselle old school -fanille meni vielä pienenä ruutuna kannettavan näytöllä. Vuonna 2004 katsoin luonnollisesti koko näytöllä, mutta siihen eivät enää minunkaan rahkeeni riittäneet.

[Kenitys]

Tässä uudestaan tuo WM-arvostelu, joka jäi siis vanhalle laudalle :-) Ilmeisesti täällä eivät spoilertagit toimi, ja värikartastakaan ei löydy samaa väriä, kuin mikä on lainauksissa taustana, joten en nyt ainakaan tähän uusintapostaukseen löydä nyt mitään kätevää kikkaa ilmoittaa otteluiden voittajat ilman spoilausta. Koitan vaikka kehitellä seuraavaan arvosteluun jotain. Tämä on kuitenkin vain vanhan kertausta.

Saimoulta muuten todella hyvä ja hauska arvostelu Victory Roadista! Lisää tälläistä :)

Sain tietää vasta nyt, kun tutkin WM XV:n taustoja, että nuo Raw-arvostelussani lyhyesti kuvaamani "Raw is JR" -bileet liittyivät historian toiseen JR:n heel-turniin, joka jäi vielä lyhyemmäksi kuin ensimmäinen vuodelta '96. JR oli siis jäänyt tauolle joulukuussa '98 henkilökohtaisten syiden takia, ja hän teki paluunsa helmikuussa. Hän syytti Michael Colea hänen paikkansa viemisestä ja Vince McMahonia siitä, ettei tämä halunnut JR:ää selostamaan Bell's Palsyn takia. Lisäksi JR toi mukanaan vanhan ystävänsä "Dr. Death" Steve Williamsin, jonka vuonna '98 kaavailtu ME-push oli kussut nilkoille epäonnistuneen Brawl For All -turnauksen takia. No, yhtäkaikki Vince Russon kiinnostus heel-JR:ään ilmeisesti lopahti parissa viikossa, ja tässä WM:ssä JR palasi selostamaan ME:n kuin ennen vanhaan. Kaikkea uutta sitä tässä oppii.


WRESTLEMANIA XV
The Ragin' Climax

JR tuli kuitenkin selostamaan tätä WWF:n vuoden suurinta painijuhlaa vasta ME:n kohdalla, siihen asti saimme siis kuulla Kingin kanssa vielä kerran Michael Colen ihanaa selostusta. Tämän jälkeen miestä ei toviin ppv-selostukseen taas päästettykään. Voi harmi. Vuorossa oli kaikkien aikojen 15. WrestleMania, joka aloitettiin parin vuoden jälkeen perinteikkäällä America The Beautifulilla, jonka lauloi tällä kertaa Boyz II Men. Ah, kyllä se aina vain WrestleMania-tunnelman luo. Ei voi mitään.


Billy Gunn (c) vs. Al Snow w/ Head vs. Hardcore Holly - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Bob Holly oli pian HC-mestaruusvoittonsa jälkeen kääntynyt heeliksi, hylännyt J.O.B. Squadin ja alkanut kutsua itseään Hardcore Hollyksi. HC Hollyn ensimmäinen mestaruuskausi sai kuitenkin karun päätöksen, kun pari viikkoa ennen WM:ää nähdyssä Raw'ssa Billy Gunn voitti mestaruusvyön Hollylta. Nyt Gunn puolusti vyötä Hardcore Triple Threat -ottelussa entistä mestaria ja tämän vihamiestä Al Snow'ta vastaan. En voi edelleenkään ymmärtää, miksi NAO:n jäsenistä Gunn pistettiin HC-vyökuvioihin, kun Road Doggilla oli vuoden alkupuolelta oma feudinsa Al Snow'n kanssa, ja niinpä mies olisi sopinut loistavasti tämän ottelun kolmanneksi pyöräksi. Gunnilla ei taas ollut mitään feudia sen enempää Snow'n kuin Hollynkaan kanssa, sillä hän oli pyörinyt koko alkuvuoden IC-kuvioissa, joihin Road Dogg oli nyt laitettu. Vince Russo tappaa aivosoluja.

Muistelin, että tämä olisi ollut oikeinkin mallikas aloitus WM:lle. Kun tähän vielä yhdistää sen kaikille jo varmasti selväksi tulleen asian, että tykkäsin paljon WWF:n HC-divisioonasta, odotin ottelulta aika paljonkin. Niinpä oli harmillista huomata, että itse asiassa tämä mätkintä jäi laadultaan hiukan vaisuksi. Tässä ei esimerkiksi intouduttu rymistelemään ympäri areenaa, mikä tosin ei ole mikään edellytys hyvälle ottelulle, mutta kun ei tässä sitten kauheasti mitään muutakaan erikoista ollut. Kritiikin jälkeen on sitten taas sen verran syötävä sanojaan takaisin, että kaikesta huolimatta oikein mielelläni ottelun katsoin. Varsinkin Snow hoiti hommansa hyvin, ja oli tässä muutama oikein näyttävä bumppikin tarjolla. Kokonaisuutena siis ihan hyvä ottelu mutta heikompi, kuin mitä muistin ja mitä yleensä HC-mestaruusottelut olivat.
**½ (7:06)


Jeff Jarrett & Owen Hart (c) w/ Debra vs. D'Lo Brown & Test w/ Ivory - WWF Tag Team Championship
Tämä ottelu oli aivan järjetön. En vain voi ymmärtää, mitä WWF:n buukkaustiimillä (ei kai Russokaan voinut ehtiä kaikki näitä typeriä buukkauspäätöksiä yksin tekemään) oli oikein mielessä tätä buukatessa. Sen sijaan, että vuoden suurimpaan show'hun olisi laitettu kunnon joukkuemestaruusottelu, päätti WWF buukata WM:ää edeltävään Heatiin 21 miehen Battle Royalin, jossa kaksi viimeiseksi selvinnyttä miestä saisivat mestaruusottelun 'Maniassa. D'Lo ja Test eivät olleet siis ikinä ennen otelleet yhdessä, eikä tätä ottelua ollut pohjustettu yhtään mitenkään. Miksi tuota Battle Royali ei ollut voitu käydä edes jossakin Raw'ssa, jotta tätä oltaisiin voitu jotenkin rakennella, jos WWF välttämättä tahtoi buukata kunnollisten joukkueiden sijaan joukkuemestareiden haastajaksi kaksi random-painijaa?

Sen lisäksi, että ottelua ei ollut pohjustettu kumminkin, ei tämä huimannut tasollakaan. Suurempi syy siihen kuitenkin lienee siinä, että tämä sai aikaa naurettavat 4 minuuttia. Miksi yleensä buukata WM:ään joukkuemestaruusottelu, jos sille annetaan aikaa noin onnettomasti? Tuostakin neljästä minuutista osa meni vielä D'Lon ja Testin keskinäisen nahisteluun, joten ei tässä ihan hirveästi mitään ehtinyt tapahtua. Se, mitä ehti, oli ihan kivaa menoa mutta ei mitään, mitä ei tv-show'ssa voitaisi nähdä. Täytyy vähän vielä kehua Jeffin ja Owenin joukkuetta, vaikka tämä ottelu ei sille varsinaisesti aihetta annakaan. Owen sai luotua hyvän joukkueen kyllä kenen kanssa tahansa. Ihmeellistä.
*½ (3:58)


Butterbean w/ Art Gore, Manny Sutherland & Donny Dold vs. Bart Gunn w/ Ray Rinaldi & John Lotharo - Special Referee: Vinnie Pazienza - Brawl For All Match
Selitinkin jo vähän tuossa alkusepustuksessa Brawl For All -turnauksesta. Se siis oli tosiaan WWF:n loppukesästä '98 järjestämä turnaus, jonka otteluiden lopputuloksia ei ollut sovittu etukäteen, vaan voittajat ratkaistiin rehellisesti tappelemalla. Turnauksesta voi katsoa tarkempia tietoja linkin takaa, mutta lyhyesti tiivistettynä voinee sanoa, että se oli aika täydellinen epäonnistuminen. Se oli rakennettu Steve Williamsin pushaamista varten, mutta Bart Gunn päätyi tyrmäämään hänet ja voittamaan koko turnauksen. Tämän jälkeen WWF teki oletetun ja alkoi pushata Bart Gunnia... Ei vaan, firma unohtikin jostain järjettömästä syystä koko miehen ja päästi hänet painimaan Japaniin. Vielä kerran Gunn palasi vuoden '99 alkupuolella WWF:ään, ja hänet pistettiin tässä ottelussa painimaan Butterbeania vastaan. Butterbean oli tunnettu amerikkalainen nyrkkeilijä, joka oli esiintynyt kerran jo WWF:ssä vuoden '97 viimeisessä ppv:ssä ja teki nyt toisen esiintymisen samanlaisessa Brawl For All Matchissa, kuin mitä turnauksen ottelut olivat. Ottelun yhtenä kehänlaitatuomareista oli muuten legendaarinen Gorilla Monsoon. Tämä jäi hänen viimeiseksi esiintymisekseen ennen menehtymistä.

Itse ottelu kesti puoli minuuttia, joten ei tämä mikään oikea ottelu edes ollut. Täysin arvoitukseksi minulle jäi, miksi tämäkään tarvitsi edes tunkea WrestleManiaan. Loiko tämä jotain WM-tunnelmaa? Ison tapahtuman fiilistä? Ei minun silmissäni, mutta ehkä niissä on jotain vikaa. Puoli tähteä pitää antaa ihan sille ottelun päättäneelle pirun näyttävälle nyrkinheilautukselle ja siitä johtuneelle yleisön illan parhaalle reaktiolle. Se on aika paljon sanottu, koska philadelphialainen yleisö oli koko illan hiton hyvin mukana.
½ (0:35)


Paul Wight vs. Mankind
Mankind oli siis hävinnyt WWF-mestaruutensa lopullisesti The Rockille, mutta se ei silti estänyt hänen elinikäistään haavettaan päästä mukaan WrestleManian Main Eventiin. Nimittäin silloin, kun Mr. McMahon ilmoitti buukanneensa Corporationin uusimmasta jäsenestä Paul Wightista erikoistuomarin WrestleManian Main Eventiin, puuttui Mankind tilanteeseen. Hän oli nimittäin saanut Comissioner Michaelsilta luvan toimia WM:n ME:n tuomarina, ja näissä asioissa comissionerilla oli ylin päätösvalta. Seuraavien viikkojen aikana käytiin kauhea sota, kuka saa tuomaroida tuota vuoden suurinta ottelua, ja lopulta päädyttiin siihen, että ottelun tuomari ratkaistaan aikaisemmin illalla käytävällä ottelussa. Tässä sitä sitten oltiin.

Big Show'n ja Mankindin ottelusta olisi saattanut odottaa ihan menevää brawlausta, mutta onneksi olin nähnyt tapahtuman jo aikaisemminkin, enkä turhaan odottanut mitään, mitä en ollut saamassa. Big Show oli kyllä taas motivoituneempi kuin pitkiin aikoihin WCW:ssä, ja Foley hoiti oman osuutensa vanhalla tutulla tyylillään, mutta tämä ottelu ei kauheasti tarjonnut. Se tosin johtui pitkälti siitä, että tälle(kään) ottelulle ei aikaa mitenkään kauheammin annettu, joten ei tässä hirveästi ehtinyt tapahtua. Lisäksi ottelu päättyi todella typerästi. Oli tässä silti omat pari näyttävää hetkeään, joista ehdottomasti paras oli, kun Wight irrottautui Mankindin Sleeperistä tiputtautumalla kaikella painolla selässään roikkuneen Mankindin päälle. Tosi raju täräytys. Ihan hyvä tv-ottelumainen kamppailu, joten kysymykseksi jää vain se, miksi tätä ei voitu käydä tv:ssä.
** (6:50)


Road Dogg (c) vs. Val Venis vs. Goldust w/ Blue Meanie & Ryan Shamrock vs. Ken Shamrock - 4 Corners Elimination Match for the WWF Intercontinental Championship
Road Dogg oli siis palannut lyhyeltä loukkaantumiseltaan/hyllytykseltään, ja hän oli heti paluunsa jälkeen voittanut IC-mestaruuden Val Venikseltä. Venis oli puolestaan ehtinyt St. Valentine's Day Massacren jälkeen dumpata Ryan Shamrockin, joka oli lyöttäytynyt nyt yhteen Goldustin kanssa. Saman oli tehnyt Blue Meanie, joka oli nyt hyvin kateellinen Goldustin Ryanille antamasta huomiosta. Isoveli Ken Shamrock ei taas tykännyt koko siskoonsa liittyvästä kuviosta yhtään. Pitää taas mainita, etten voi ymmärtää, miksei tähän IC-kuvion neljänneksi pyöräksi isketty Road Doggin sijaan Billy Gunnia, jolla oli ollut omat ongelmansa niin Shamrockin kuin Veniksenkin kanssa ja joka olisi näin ollen sopinut loistavasti tähän neljän miehen IC-mestaruusihmissuhdesoppaan. Road Dogg oli tässä kuviossa täysin ulkopuolinen.

Tämä oli taas niitä otteluita, jonka muistelin olleen heikkolaatuisempia, kuin mitä tämä uudella tarkastelulla olikaan. Ei tämä IC-mestaruusottelu osittain aika ontuvalla buukkauksella nyt mikään mestariteos ollut, mutta ihan vauhdikas ja menevä mestaruuskamppailu tästä kuitenkin saatiin aikaan. Road Dogg ja Goldust varsinkin tekivät yllättävänkin hyvää työtä ottelun aikana. Jotain kai kertoo tämän WM:n tasosta, että tällaisen arvosanan saanut ottelu saa näin vuolaasti kehuja.
**½ (9:47)


Kane vs. Triple H
Kanen ja Triple H:n välinen feud oli siis roihahtanut kirjaimellisesti liekkeihin pian sen jälkeen, kun Chyna oli liittymällä Corporationiin pettänyt D-Generation X:n ja miehen, jonka kanssa hän itse oli DX:ää perustamassa, eli Triple H:n. Corporationin jäsenistä Kane alkoi liikkua paljon Chynan kanssa, ja hän ottelikin Chynan joukkueparina St. Valentine's Day Massacressa Triple H:ta ja X-Pacia vastaan. Pian tuon jälkeen Raw'ssa Kane yritti ampua Chynan avustuksella tulipallon Triple H:ta päin, mutta HHH onnistui väistämään hyökkäykseen, ja tulipallo osuikin Chynaan. Kane osoitti ensimmäistä kertaa urallaan huolehtivaisuutta kantamalla Chynan pois paikalta ja varmistamalla, että tämä on kunnossa. Seuraavina viikkoina Triple H oli Kanen kimpuissa kahta kauheammin, ja viimeisessä Raw'ssa ennen WM:ää DX-johtaja kosti suunnitellun tulipallohyökkäyksen ampumalla Kanea liekinheittimellä. Vuoden kohokohta :-D

Tämä oli melkeinpä midcardin isoin ottelu tässä ppv:ssä, joten tältä sopi odottaa aika paljon. Jälleen kuitenkaan näin ei olisi kannattanut tehdä, sillä Kane ja Triple H eivät näitä odotuksia tässä onnistuneet täyttämään. On oikeastaan aika yllätys, että tässä kävi näin, koska ovat HHH ja Kane uransa aikana painineet myöhemmin keskenään parempiakin otteluita, ja kumpikin oli tässä vaiheessa ihan hyvässä kunnossa. Jokun ei kuitenkaan nyt toiminut, ja lopputuloksena oli semi-hyvä brawli, joka päättyi ensimmäistä kertaa nähtynä varsin yllätyksellisellä tavalla. Hetkittäin meno oli oikein mallikasta, mutta välillä se taantui aika vaisuksi. Harmi. Tämä oli muuten illan toiseksi pisin ottelu.
**½ (11:33)


Sable (c) vs. Tori - WWF Women's Championship
Oi pojat tätä rakenteilla ollutta WWF:n naisten divisioonaan. Vielä kesti hyvän aikaa, että WWF:ssä alettaisiin nähdä niitä oikeasti hyviä naisten otteluita. En muista, oliko niitä luvassa vielä vuonna '99 ollenkaan. Yksi menetys WWF:lle oli se, että Sable lähti firmasta pian tämän WM:n jälkeen. Ei hän toki painillisesti mikään superlahjakas ollut, mutta parempi kuin olisi voinut aluksi odottaa, ja lisäksi hänellä oli paljon nimeä. Nimen mukana tuli kuitenkin myös egoa, ja backstage-ongelmien sekä miehensä Marc Meron lähdön takia Sablekin jätti firman. Tässä tapahtumassa hän kuitenkin päätti feudinsa ihailijaansa Toria vastaan. Tämä oli vähän niin kuin köyhän miehen Mickie vs. Trish. Tori oli debytoinut WWF:ssä vuodenvaihteessa Sablen suurena ihailijana, ja lopulta ihailu meni niin pitkälle, että hän saapui mm. Royal Rumblessa katsomosta auttamaan Sablea säilyttämään mestaruutensa. Samalla Sable alkoi kuitenkin kääntyä heeliksi, kun Playboy-lehden kansitytöksi päässyt Sable alkoi osoittaa kehässä hyvin röyhkeää ja ylimielistä asennetta. Niinpä hän ilmoitti Torille, ettei todellakaan kaivannut tämän apua, ja lopulta Sable päätyikin pieksemään tämän. Kaiken tämän jälkeen lienee ihan ymmärrettävää, että Tori tahtoi kostaa entiselle idolillaan.

Minut varmaan ristiinnaulitaan tämän mielipiteen takia, tämän lyhyen ottelun aluksi yllätyin itse asiassa siitä, että kaksi painitaidoiltaan erittäin vajaavaista leidiä Tori ja Sable pystyivät kehässä naisten painiksi ihan siedettävään touhuun. Toki hommassa oli pieniä botcheja mukana, mutta he sentään yrittivät kunnolla - toisin kuin vaikkapa Brie Bella ja Kelly Kelly siinä Over The Limitin surkeassa esityksessä. Yrityksestä annan aina plussaa. Muusta sitten ikävä kyllä ei paljon plussaa voi antaa, koska ottelu oli ensinnäkin lyhyt ja toiseksikaan ei tässä tosiaan painitaidoilla pahemmin juhlittu. Lisäksi ottelussa oli harmittavan typerä lopetus. No, saatiinpahan ainakin tämä feud päätökseen ja Chynaakin pahempi tapaus Nicole Bass debytoitua WWF:ään.
* (5:09)


Shane McMahon (c) w/ Test vs. X-Pac - WWF European Championship
Kyllä vain. Shane McMahon oli voittanut X-Pacin hallussa pitämän European-mestaruusvyön Chynan avulla pian IYH27:n jälkeen, ja nyt omistajan pojan oli aika puolustaa ensimmäistä kertaa mestaruusvyötään. Tämä oli siis Shanen ppv-painidebyytti, ja minun täytyy heti alkuun muistuttaa, että olen ollut aina suuri Shane-mark ja tykännyt miehen kehäotteista. Shanen ja X-Pacin feud pohjautui tietenkin jo kuukausia kestäneeseen vihanpitoon Corporationin ja D-Generation X:n välillä. Shanella oli tukijoukkonaan Test ja katsomossa istuva Mean Street Posse, mutta X-Pac oli varma siitä, että hän saisi vyönsä takaisin. X-Pacilla oli nimittäin takanaan entistä vahvemman DX:n tuki.

Tämä oli WrestleManian kahdeksas ottelu ja samalla ensimmäinen ottelu, joka pääsi kolmeen tähteen. Se kertonee aika pitkälti kaiken tarpeellisen tämän WM:n tasosta. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tämä ottelu oli ehdottomasti yksi niistä harvoista illan suurista onnistujista. Harva vuonna '99 tätä livenä seurannut tuskin odotti paljoa Shanen kunnolliselta kehädebyytiltä, mutta lopputuloksena oli oikein energinen, hyvä ja oikeasti jännittävä mestaruusottelu. Toki hommassa oli paikoitellen, esimerkiksi lopetuksen kohdalla, pientä ylibuukkaamisen makua, mutta se nyt sallittakoon Russolle tässä kohtaa. Lopetuskin oli, taas, ensimmäistä kertaa katsottaessa oikeasti yllättävä. En tykkää siitä, että WM:ää käytetään tämmöisten juonikuviota jatkaviin rakenteluangleihin, mutta täytyyhän se myöntää, että nämä käänteet olivat yllättäviä ja niissä mukana olleet painijat vetivät roolinsa hyvin. Kokonaan toinen asia on se, kuinka tarpeellisia ne välttämättä kaikkineen olivat.
*** (8:41)


Big Bossman vs. The Undertaker w/ Paul Bearer - Hell In A Cell Match
Corporation oli kyllä aikamoinen porukka, koska se ei tullut toimeen kenenkään muun kuin itsensä kanssa. Nimittäin kun DX vs. Corporation -otteluista päästiin, oli vuorossa Ministry of Darknessin ja Corporationin välisen feudin huipentava ottelu. Feudia tämä ei toki Russon tyylisesti päättänyt, vaan hommaa jatkettiin tämänkin jälkeen uusin kääntein, mutta omalla tavallaan pidän tätä HIAC:tä silti feudin huipennuksena. Ehkä osittain sen takia, että viimeistään tässä paljastui, että painillisella puolella feudin on hankala pystyä kantamaan yhtään mihinkään. Ministryn johtaja Undertaker oli siis jo pidemmän aikaan tahtonut WWF:n valtaan, koska edelleenkin mysteerinä pysyvät "korkeammat voimat" häntä siihen ohjasivat. IYH27:n jälkeen hän oli tuonut feudin mukaan myös Vincen tyttären, jota Undertaker salaperäisesti ahdisteli ja jonka hyvinvoinnilla hän kiristi Vinceä. Tällä tavalla siis myös Stephanie McMahon teki debyyttinsä WWF:ssä. Vince ei voinut sietää sitä, että saatanallinen 'Taker uhkaili hänen omaa tytärtään, ja niinpä Big Bossmanin oli tarkoitus tehdä loppu UT:stä tässä Hell In A Cell Matchissa.

Oli varmaan aika pahaa liioittelua sanoa, että kukaan naulaisi minua ristiin yhden Tori vs. Sable -ottelun puolustelun takia. Sen sijaan nyt se saattaa olla jo oikeasti lähempänä, sillä aion todeta, ettei tämä ottelu ollut niin järkyttävä, kuin olin muistanut. Nyt täytyy vain tajuta pistää tämä oikeaan kontekstiin. Undertaker vs. Bossmanin asema kaikkien aikojen huonoimpana HIAC:nä on yleisesti hyväksytty fakta, enkä todellakaan aio lähteä kiistämään sitä. Sen sijaan omat muistikuvani olivat, että tämä ottelu olisi ollut jopa WMOTY-materiaalia, mutta ei tämä mielestäni ollut. Undertaker oli todellakin huonommassa kunnossa kuin koskaan muulloin pitkän uransa aikana ja tarvitsi kipeästi lomaa, ja Bossmanista ei todellakaan ollut kantamaan häntä yhtään mihinkään. Yleisöä ei ottelu kiinnostanut, koska he eivät olleet kummankaan puolella tässä. Lähtökohdat olivat siis aivan kamalat, ja lopputulos oli kiistatta huono. Minun täytyy kuitenkin todeta, että oli tämä ihan katsottava tapaus. Undertaker näytti tekevän kaiken, minkä hän fyysiseltä tilaltaan kykeni, ja kun mitään oikeaa bumppia ei ottelussa saatu aikaan, pisti hän sentään verta peliin pitääkseen yleisön tyytyväisenä. Ei siis voi väittää, etteivät UT ja Bossman olisi tässä yrittäneet. Paikoitellen homma oli jopa ihan ok:ta häkkirymistelyä, mutta kävihän tämä tässäkin ajassa osittain tylsäksi. Silti, ei tämä mikään vuoden huonoin ottelu ollut. Heikko vain. Jälkimeiningit kannattaa katsoa ehdottomasti, ne ovat oma saransa painihistoriassa.
*½ (9:48)


The Rock (c) vs. Steve Austin - No DQ Match for the WWF Championship
Tämä oli SE ottelu, jotta WWF-fanit olivat '90-luvun loppupuolella odottaneet pitkään. Tämä oli heidän unelmakohtaamisensa. Kahden firman suurimman uuden tähden ensimmäinen kunnon kohtaaminen. Miehethän olivat kyllä otelleet lyhyesti vuoden '97 joulukuun ppv:ssä, mutta sitä kukaan ei tässä kohtaa tahtonut muistella. Tämä oli parasta, mitä WWF:llä oli tarjota. Tämä oli myös se ottelu, josta WWF tahtoo jälkikäteen muistaa tämän muuten tyystin epäonnistuneen WrestleManian, enkä sitä yhtään ihmettelekään. Ottelun tausta oli varsin yksinkertainen. Steve Austin oli monien McMahonin suunnitelmien jälkeen hävinnyt mestaruutensa edellisenä syksynä, eikä hän sitä ollut saanut takaisin tuon jälkeen. Austin oli saanut tehdä jumalattoman työn, että hän pääsi yleensä tähän mestaruusotteluun, mutta tässä hän kuitenkin oli. Vastassa hänellä oli Corporationin suurin toivo ja kirkkain tähti The Rock, jonka kykyyn piestä Austin Mr. McMahon luotti täysin. Tämä oli The Rock vs. Austin, eli se, mihin kaikkia suurimpia kuvioita yritetään edelleenkin verrata.

Vaikka ottelun taustatarina saakin minulta suuren suitsutuksen, täytyy minun todeta, että muistin tämän olleen parempi ottelu, kuin mitä tämä todellisuudessa olikaan. Pelkäsin koko ajan, että olen tätä mieltä, ja niinhän tässä kävi. Taas pitää kuitenkin osata suhteuttaa sanomiseni kontekstiin, sillä tämä oli minusta huipputason Main Event. Tämä oli se ottelu, joka teki tästä show'sta WrestleManian edes jollain tapaa ja joka pelasti muuten todella paskaksi jääneen maun. Minä tykkäsin paljon ottelun intenssiivisestä brawlista, ja Rockin ja Austinin tyylit ovat aina vain klikanneet mahtavasti näissä tämänkaltaisissa pieksemisissä. Kuitenkaan tämä ei ollut MOTYC. Ainakaan toivottavasti. Ainakaan tämä ei ollut yli neljän tähden, mitä melkeinpä edellytän MOTYC:ltä. Tämä ei ollut siis ikimuistoinen ottelu. Siihen oli omat syynsä, kuten muutamat epäloogiset hidastelujaksot intenssivimissän brawlin seurassa ja osittain turhaksi ylibuukkaukseksi venynyt lopetus. Silti tämä ottelu pelasti tämän show'n, mutta ei tehnyt sitä ihan niin mahtavasti, kuin muistin.
**** (16:52)

*** Steve Austin
** The Rock
* Shane McMahon

Kokonaisarvio WrestleMania XV:stä: Tässä WrestleManissa muutama asia oli kunnossa. Yksi niistä oli tunnelma. Puitteiden, selostajien, Main Eventin ja loistavan yleisön ansiosta tästä jäi oikeasti suuren tapahtuman fiilis. WWF oli nähnyt paljon vaivaa, että huonollakin kortilla tapahtuma tuntuisi tavallista suuremmalta, ja siltä se tuntuikin. Lisäksi show'n aikana pyörineet anglet, kuten kuvio siitä, kuka tuomaroi illan ME:n, olivat ihan toimivia. Harmi vain, että nämä puolet eivät poista sitä tosiasiaa, että painilliselta anniltaan tämä oli todella kaukana vuoden suurimmasta tapahtumasta. Pääasiassa tämä oli heikkoa IYH-laatua. Kaksi ottelua ylsi kolmeen tähteen. Yksi sentään ****:ään. Se ei ole hyvä suoritus WM:ltä. WM:ksi tämä oli todellakin huono, ja oli tämä painitapahtumanakin Kehno. Hattua pitää silti nostaa WWF:lle. Se onnistui jättämään katsojat tyytyväisiksi, kun show päättyi varsin tunnelmallisiin hetkiin, vaikka koko alakortti oli aika roskaa. WCW:llä olisi paljon opittavaa siitä. Se yleensä onnistuu pilaamaan hyvän kortin aiheuttaman fiiliksen ME:llään.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
---------------
3. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
4. WCW Uncensored - Kehno
5. WWF WrestleMania XV - Kehno
6. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
7. WCW SuperBrawl IX - Kehno
8. WCW Souled Out - Kehno

[MR.Off Topic]

Multaki uuestaan tuo Victory Road 2004. Voittajat tosin poistettu niinkuin Kenitykselläki.

Tuli katseltua hieman vanhempi tapahtuma TNA:lta ja arvostellaan se nyt tännekkin. Tehdäänpä yhteenveto siitä, mitä koko tapahtuma tarjosi.

<center></center>

20-man X-Division Gauntlet:

En ala nyt jokaista osaanottajaa listaamaan tästä ottelusta, mutta niitä oli niin sanotusti TNA:sta jo hyvinki tuttuja nimiä, mutta myös painijoita Japanista ja Mexicosta. Mainitaan nyt meksikolaisista Hector Garza, L.A Park ja Psicosis. Japanilaisista en sen kummemmin tuntenut ketään. Koko ottelulle oli annettu aikaa sellaiset puolituntia, joten tämä todellakin tuntui jonkinlaiselta X-Division hemmotelulta ja toimi oikeastaan koko kestonsa ajan vähintäänki hyvin. Koko Gauntletissa ei ollut yhtään myötähäpeää herättävää hetkeä, mutta jokseenki pari ihan hauskaa kohtaa löytyi, sekä spotteja tietysti, kun X-Divarista puhutaan. Kaikista siistein oli, kun kehässä olleet muistaakseni kuusi X-Divarilaista tekivät eräänlaisen torni liikkeen. Kaksi miestä heittivät Kazariania double top-rope suplexilla samalla, kun näille kahdelle oltiin tekemässä backsuplexia kahden muun toimesta ja vielä näille kahdelle oltiin tehossa samaan aikaan powerbomb. Ihan vain, että saatte kuvaa itse liikkeestä.

Viimeinen eliminointi täytyi tehdä selätyksellä tai luovutuksella, joten ottelun kaksi selviytyjää kävivät tavallaan normaalin ottelun tuohon loppuun. Se onnistuttiin bookkaamaan erittäin hyvin ja tätä one-on-one kohtaamista nähtiin juuri sopivan verran. Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että tämä oli loistava opener tälle tapahtumalle.

Kesto: 26:25
Arvosana: ****


Eight Man Tag Match:
Ron Killings, Erik Watts, Johnny B. Badd & Pat Kenney vs Kid Kash, Dallas & The Naturals (Andy Douglas and Chase Stevens)

Sitten olikin vuorossa kahdeksan miehen tag team vääntöä, joka oli lyhyt ja ytimekäs ottelu. Kaikki painijat olivat ennestään jokseenkin epätuttuja, paitsi Kash ja Killing, joka on paremmin tunnettu nimellä R-Truth. Otteluun oli tungettu aikalailla kaikenlaista alle 5 minuutin kestoon, joka tietenki kahdeksalla miehellä on mahdollista. Hirveän tahdin vuoksi ei kuitenkaan hirveästi kerennyt nauttia, kun melkein jo ensimmäisellä minuutilla viskeltiin finishereitä sun muita. Eikä tämä muutenkaan tarjonnut mitään kovin erikoista.

Kesto: 4:37
Arvosana: **


Singles Match:
Mascarita Sagrada vs. Piratita Morgan

Painijoiden heeleydestä tai feisseydestä ei ole hajukaan, joten niitä en merkinnyt. Tämä oli kääpiöpainia ja tämä oli kaiken lisäksi aika huonoa jopa kääpiöpainiksi. Kaikki mitä nämä tyypit tekivät herätti myötähäpeää niin paljon, että nauroin koko matsin ajan. Kaverit tuntu olevan teknisesti ihan pihalla, vaikka varsinki Secret Mask, eli ensimmäinen tyyppi tuolta ylhäältä, yritti kaikkia hienoja high flying liikkeitä. Tämä ottelu oli koko lajille häpeäksi sillä jos joku ei ollut vielä tajunnut lajin feikkeyttä, niin tämän matsin katsottuaan tajusi. Huvittavuudesta ottelu saa plussan.

Kesto: 2:58
Arvosana: +


Tag Team Match For NWA World Tag Team Championships:
Team Canada (Bobby Roode and Eric Young) (c) vs 3Live Kru (B.G. James and Konnan)

Ei oikein napannut tämäkään. Bobby Roode ei ollut kovin viihdyttävä vuonna 2004 ja B.G. James, Konnan eikä edes Eric Young pystyneet millään lailla asiaa parantamaan. 3Live Kru tuntui aivan järkyttävän tylsältä joukkueelta eikä Team Canadakaan minusta oikein toiminut, mutta selvästi paremmin kuin tämä 3Live Kru. Aika pohda mudissa on tähän aikaan tag mestaruuksista käydyn ottelun taso ollut.

Kesto: 6:57
Arvosana: **-


Open Chalenge Match:
Trinity (with The New York Connection [Johnny Swinger and Glenn Gilberti]) vs. Jacqueline

Trinity oli pistäny open chalengen PPV:tä edeltäneessä Impactissa ja Jacqueline sitten vastasi siihen tässä PPV:ssä. Itse ottelu oli täysi vitsi, ja se oli aivan turha lisä PPV:hen. Ei tämä kuitenkaan ihan yhtä turha ollut kuin tuo kääpiöottelu, mutta samaa luokkaa tosiaanki. Ei tästä ole oikein mitään sanottavaa. Tämä ei kestänyt edes paria minuuttia, siihen aikaan sisältyi miljoonia sekaantumisia ja samaan aikaan yritettiin saada jotain hienoja liikkeitä. Ottelu ei loppujen lopuksi tarjonnut mitään tälle PPV:lle.

Kesto: 1:50
Arvosana: ½


Monster's Ball Match:
Raven vs. Abyss vs. Monty Brown

Väritykset voivat olla täysin väärin, mutta tuollaisen kuvan sain ottelun aikana ja ennen tehdyissä promoissa. Itse ottelu oli ihan kiva HC-brawli, joka olisi voinut kestää hieman pidempään. Abyss ei tuntunut ottelussa olevan sen kiinnostavampi mitä hän on nyt, Monty Brown taas toimi aika hyvin, mutta Ravenin anti tälle matsille oli oikeastaan vain ennen ottelua saadut hyvät promot. Lisäksi Ravenin lookki oli oikeasti aika hirveä tuon harmaan "kiltin" kanssa. Enemmän tykkään farkkushortsit plus ruutu kangas kietaistuna vyötärölle lookista. Ei tämä huono silti ollut, mutta loppui vähän yhtäkkiä ja olen nähnyt paljon parempia monster balls matseja. Kaikki pakolliset spotit kuitenkin nähtiin.

Kesto: 9:05
Arvosana: ***-


Single Match For TNA X-division Championship:
Petey Williams (c) (with Coach D'Amore) vs. A.J. Styles

Tämän ottelun tarina oli aika mielenkiintoinen. AJ oli periaatteessa voittanut kaiken TNA:ssa ja Petey oli X-division mestari, mutta ihmiset ajettelivat AJ:n olevan se paras X-Divari painija, mitä on olemassa. Petey sitten tavallaan haastoi AJ:n tähän otteluun mollaamalla tätä Impacteissa ja muuta sellaista. Tämän ottelun piti olla periaatteessa koko tapahtuman ainakin vähintään se toiseksi isoin ja paras ottelu. Jollaki fanilla oli lappuki kädessä, jossa luki "Williams vs. AJ: Match Of The Year". Toisinsanoen odotukset olivat kovat.

Matsi ei kuitenkaan elänyt odotuksiinsa. Peteyllä ja AJ:lla ei oikein likannut muualla kuin alun ketjupainissa ja sekin olisi voinut olla parempaa. Vika voi tietenkin olla siinä, että odotukset oli niin saamerin kovat, mutta ei tämä oikein onnistunu. Hienoja spotteja ja kaikenlaista kyllä nähtiin ja lopetus on yksi hienoimmista, mitä olen nähnyt, mutta ei tämä oikein tuntunut siltä suurelta matsilta, minkä sen oli tarkoitus olla.

Kesto: 9:48
Arvosana: ***+


Elimination Last Team Standing Match:
America's Most Wanted (Chris Harris and James Storm) vs. Triple X (Christopher Daniels and Elix Skipper)

Tämä matsi sitten oli jonkinlainen Last Man Standing modifikaatio. Eli vastustaja piti ensin selättää, jonka jälkeen vasta tuo 10-countti aloitettiin. Itse ottelua odotin hieman vähemmän kuin AJ vs Peteytä, mutta aika isot odotukset oli kuitenki. Ei tämäkään oikein vastannut odotuksiinsa vaan toimi oikeastaan ainoastaan vain ensimmäiseen eliminointiin asti jollainlailla. Sen jälkeen matsi mielestäni lässähti viimeistään kokonaan. Kesto oli myös aika naurettava LMS ottelulle, joten paljon olisi ollut parannettavan varaa.

Kesto: 10:53
Arvosana: ***-


NWA World Heavyweight Championship Ladder Match:
Jeff Hardy vs. Jeff Jarrett

Ilmeisesti Hardy oli pinnannut Jarrettin jossain tag team matsissa ja oli sitä kautta saanut 1# contenderin paikan. Scott Hall ja Kevin Nash olivat myös sekaantuneet tähän jotenki ja ilmeisesti Scott Hallin piti olla Jarrettin nurkkauksessa ja Kevin Nashin Hardyn kulmauksessa. Shown aikana kuitenki ilmotettiin useampaan kertaan ettei Nash olisi tulossa paikalle ja siitä selitettiin aika non-stop. Eli shown aikana ottelua rakennettiin aika paljon sen varaan, että arvailtiin tulisko se Nash paikalle vai ei. Hallinkaan ei pitänyt Nashin ei ilmestymisen takia otteluun sekaantua, mutta voitte arvata kuinka kävi.

Itse ottelu oli todella, todella hyvä. ottelua rakennettin sen ympärille, että Hardy oli Ladder spesialisti ja Jarrett oli hieman mukavuus alueensa ulkopuolella. Lisäksi Hardyn keskittymistä ja halua mestaruuden voittoon myös korostettiin ja kaikkea tätä onnistuttiin rakentamaan ottelun aikana. Ei tämä mikään hieno tekninen vääntö ollut tyyliin Jericho vs Benoit, mutta tämä sisälsi Ladderin innovatiivista käyttöä kerta toisensa jälkeen. Spotteja nähtiin enemmän kuin vähemmän, mutta ne olivat myös enemmän kuin vähemmän hyviä. Botcheja ei nähty ja kaikki toimi...
...paitsi lopetus. Lopetuksesta lähtee siis pisteitä pois, eikä oikeastaan mistään muusta.

Kesto: 18:37
Arvosana: ****+


Kokonaisuudessa oli aika masentava PPV itseasiassa. Alku toimi ja loppu toimi, mutta kaikki muu oli jokseenki pettymyksiä täynnä tai ne tiesi jo alusta asti ettei tule toimimaan. Kaksi hyvää matsia ei millään pelasta tapahtumaa ja kun aikaa olisi voitu käyttää niin paljon paremminkin, mitä nyt käytettiin, että aika negatiiviset tunteet jäivät vuoden 2004 TNA:sta.

Matsi Keskiarvo: 2.38888888

Niin, ja jos joku haluaa tämän tapahtuman itselleen heikolla laadulla, voin uppia. Minun versioni kun tarjosi legendaarinen wrestlingmedia.ru, ja tiedostomuoto on 400 megan wmv. Nykystandardeilla se kelpaa jotakuinkin iPod classicin näytöltä katseltavaksi, mutta kyllä tällaiselle todelliselle old school -fanille meni vielä pienenä ruutuna kannettavan näytöllä. Vuonna 2004 katsoin luonnollisesti koko näytöllä, mutta siihen eivät enää minunkaan rahkeeni riittäneet.

Itseltä löytyy myös tuo 400 megan wmv ja itse sen urheasti koko näytöltä tsiikailin. Osaksi vieläpä tuolta 42" televisiolta. Oli aika hirveää välillä.

[Kenitys]

Taaskaan ei voittajia otteluiden perässä ole, kun spoiler-tagit eivät vieläkään ole toiminnassa. Voittajat (jos niitä tahdotte tietää) löytyvät vaikkapa, tadaa, tämän wikipedia-linkin takaa.

EDIT: No niin, jaksasin muokata tähän spoilerit, kun tagi nyt toimii, jos joku tätä nyt vielä lueskelee.


SPRING STAMPEDE 1999

WCW:ltä oli vuorossa keväinen Spring Stampede, joka kuului WCW:n välippv-osastoon. Vuonna '98 WCW:n ppv:eiden paha alamäki alkoi juurikin Spring Stampedesta, joten kauhulla odotin sitä, mitä nyt oli luvassa, kun koko alkuvuosi '99 oli ollut kehnoa. Selostajana edelleen Tony, Mike ja Bobby.


Blitzkrieg vs. Juventud Guerrera - WCW Cruiserweight Championship Title Shot
En ole taas ihan varma Blitzkriegin alignmentista, mutta enemmän heelin oloinen oli kuitenkin muistaakseni. Alkaa olla jo ottelun katsomisesta sen verran aikaa, että muistikuvatkaan eivät ole ihan tuoreita. Juvi oli kuitenkin selvä face. Sitten tammikuun Souled Outin faceksi jo lookkinsa takia luotu Guerrera oli jättänyt lWo:n ja kääntynyt takaisin yleisönsuosikiksi. Ihan kiva, mutta vähän alkoi olla Juvin hahmo ihanaa EWR-sanastoa käyttäen stale. Blitzkrieg oli taas jälleen yksi uusi lisäys WCW:n entuudestaan aivan liian pieneen CW-divisioonaan. Nyt kun Mysterio Jr. ja Guerrera olivat luopuneet maskeistaan, niin pitihän tuohon divariin uusi mysteerinen maskikaveri saada. No, ei siinä mitään. En valita niin kauan, kuin CW-divisioonan tulokkaat ovat yhtä kovatasoiai kuin Blitzkrieg. Ottelulla ei mitään ihmeellistä taustaa ollut. Molemmat halusivat päästä ottelemaan CW-mestaruudesta. Yllättävää.

Hiukan ehkä yllättävää sen sijaan ihan oikeasti oli se, että tämä ottelu oli aikamoisen kovatasoinen. Uskalsin odottaa hyvää ottelua ja mukavaa openeria, mutta tämä oli jo oikeasti tosi viihdyttävä ja näyttävä CW-taistelu. Ei ihan huipputasoa muun muassa pienten mutta vähän häiritsevien botchien takia, mutta oikein kovatasoinen näytös silti. Aikaakin oli sen verran vähän, että yltääkseen neljään tähteen olisi tuonpituisen ottelun pitänyt olla vielä vähän parempi. Blitzkrieg ja Juvi väläyttivät semmoisia high flying -liikkeitä, joita ei kauhaen usein tule nähtyä. Lopetuskin oli hemmetin näyttävä. Hyvin tehty, pojat.
***½ (11:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Juventud Guerrera (Top-Rope Juvi Driver)

Hak w/ Chastity vs. Bam Bam Bigelow - Hardcore Match
Voisivat olla vähän helpompia nämä face/heel-jakomerkitsemiset tosiaan. Tästäkään ottelusta ei ole yksityiskohtaista muistikuvaa, joten voi olla, että olen väärässä, kun väitän, että Hakista jäi tässä ottelussa silti enemmän face-fiilis kuin Bam Bamista. Periaatteessahan kai Hakin pitäisi ennemmin se heel olla, koska Ravenin sisko Chastity oli Uncensoredin Triangle Matchissa kääntynyt veljeään vastaan ja auttanut Hakin voittoon ottelusta. Nojaa, ihan sama. Raven oli siis jo siirtynyt uusiin kuvioihin, mutta nämä kaksi sankaria tappelivat edelleenkin viikosta toiseen siitä, kumpi on todellinen hardcoren kuningas. Ehkä tämä ottelu ratkaisisi vihdoin asian? Tai sitten ei.

En hirveästi uskaltanut tältäkään ottelulta odottaa, sillä vaikka yleisesti olenkin hc-otteluiden fani ja se Uncensoredin koitos oli ollut hyvää mättöä, mutta pelkäsin, että tämä on nyt nimen omaan sitä huonoa hardcorea, jossa ei tarjota mitään uutta. Olin kuitenkin odotuksieni kanssa pahan kerran väärässä, sillä Bam Bam ja Hak osoittivat tässä ottelussa motivaationsa väläyttämällä muutamia todella näyttäviä bumppeja, kuten heti ottelun alussa nähty Hakin karu Senton Bomb suoraan pöydän läpi sisääntulorampilta hypättynä. Ottelu ei jäänyt junnaamaan paikalleen ja toistanut vanhoja kikkoja, vaan se oli ihan oikeasti uusi osa välienselvittelyyn. Ei tämä taaskaan mitään klassikkomateriaalia ollut, mutta ehdottomasti hyvä ottelu.
*** (11:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bam Bam Bigelow (Top-Rope Greetings From Asbury Park through a table)

Scotty Riggs vs. Mikey Whipwreck
No, tässä ottelussa oli ainakin face/heel-jako hyvin selvä. Sen sijaan tässä voikin sitten ihmetellä yleensä koko ottelun olemassaoloa. Scotty Riggs oli aikanaan muodostanut American Males -joukkueen muuan Marcus Bagwellin kanssa. Kun tämä Bagwell sittemmin kääntyi heeliksi ja liittyi nWo:hon, jäi Riggs täysin tyhjän päälle. Sittemmin hän ensin feudasi Raven's Flockin kanssa ja sitten liittyi siihen, kunnes taas myöhemmin kääntyi sitä vastaan. Tämän jälkeen Riggsiä ei oltukaan ppv-tasolla nähty, kunnes nyt. Riggsille oli selvästi kehitelty uusi hahmo jossain WCW:n buukkaajien superkokouksessa, ja se oli tuotava myös ppv-katsojien nähtäville. Riggs oli taas kääntynyt heeliksi ja hänestä oli tullut egomaaninen ulkonäköään rakastava mies. Kuinka omaperäinen gimmick! Hänen vastustajansa Whipwreck oli puolestaan kääntynyt faceksi sen jälkeen, kun hän epäonnistui yrityksessään viedä Kidmanin mestaruus Uncensoredissa. Itse asiassa Whipwreck loukkaantui tuossa samaisessa ottelussa, ja hän oli palannut kehään vasta tämän ppv-viikon Thunderissa, nyt siis yleisön suosikkina. Ottelu oli ppv:ssä paljastunut ylimääräinen lisäys korttiin. Se kertonee kaiken näiden kahden "feudista". Sitä ei ollut.

Jännittävintä tässä ottelussa oli nähdä, kummalle WCW tahtoi antaa voiton, koska molemmat sitä kipeästi kaipasivat. Itse tietenkin liputin täysillä Whipwreckin puolesta, koska hän oli oikeasti taidokas ja koska tykkäsin Mikeystä tosi paljon. Riggs taas oli aikamoinen turhake, joka olisi ihan hyvin voinut jäädä lopullisesti pois ppv-otteluista. Pelkästään Riggsiä ei kuitenkaan voi syyttää siitä, että tämä ottelu oli aika vaisu. Kaksikko tuntui kyllä yrittävän ihan jonkun verran, ja Mikey väläytti pari kertaa esimerkiksi hiton näyttävällä Guillotine Leg Dropillaan. Pääasiassa ottelu oli kuitenkin aikalailla paikallaan junnaavaa epämääräistä mätkimistä, ja osan hyvästä fiiliksestäni pilasi vielä boringia chantannut yleisö. Ok tv-ottelun tasoinen kamppailu. Ehkä tätä ei olisi kannattanut lisätäkään ppv:hen vaan Nitroon? Lopetus oli muuten laimein ikinä.
** (7:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scotty Riggs (Forearm shot)

Konnan vs. Disco Inferno
Jeejee, lisää nWo Wolfpack vs. WCW -kuviota. Ei kai pitäisi valittaa, kun tällä ottelulla oli sentään taustatarina, mutta erittäin turhalta tämä ottelu tuntui kaikin puolin, kun Wolfpackin hajoaminen osiinkin alkoi olla viimeistä vaille valmista. Tämän ottelun taustalla oli Konnanin tammikuisen nWo-erottamisen ja face-turnin lisäksi se, että Disco Inferno oli alkanut pilkata Konnanin räppiesiintymisiä. Disco olikin tehnyt oman parodian jostain Konnanin laulusta ja esitti tämän Nitrossa. Tästä Konnan ei arvatenkaan tykännyt, ja hän halusi kostaa koko homman nWo Wolfpackin juoksupojalle ppv-kamppailussa.

Tältä(kään) ottelulta en pahemmin mitään uskaltanut odottaa, koska olen ollut jo pitkän aikaa todella penseä Konnanin otteluita kohtaan, koska Konnan oli todella ankea lucha-painijaksi ja oikeasti hyvän vastustajan, jotta ottelusta kehkeytyisi hyvä - tai edes ihan kiva. En ollut ollenkaan vakuuttunut siitä, että Disco Inferno olisi tarpeeksi hyvä painija. Tavallaan hän ei sitä ollutkaan, koska ei ottelu nyt hyvä ollut, mutta tavallaan kuitenkin oli, koska tämä oli ok ottelu. Sekin oli jo selvästi enemmän, kuin olin uskaltanut odottaa. Alkupuoli oli ottelussa aika vaisua junnaamista, mutta loppua kohti ottelu piristyi selvästi ja muuttui ihan energiseksi toiminnaksi, joten kyllä tämä kaksi tähteä ansaitsee. Täytti tehtävänsä.
** (9:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Konnan (Last Dance)

Rey Mysterio Jr. (c) vs. Kidman - WCW Cruiserweight Championship
Cruiserweight-mestaruus oli vihdoin vaihtanut omistajaa, kun Rey Mysterio Jr. voitti ystävänsä Kidmanin pari viikkoa ennen ppv:tä käydyssä CW-mestaruusottelussa. Näin päättyi jostain lokakuusta asti jatkunut Kidmanin mestaruuskausi. Samoihin aikoihin kuitenkin ystävykset Kidman ja Mysterio Jr. olivat voittaneet joukkuemestaruusvyöt Chris Benoit'lta ja Dean Malenkolta, joten Rey oli tuplamestari ja Kidman uuden CW-mestarin joukkuemestaripari. Mestaruusvaihdoksesta huolimatta miesten välit eivät siis olleetkaan huonontuneet, joten Kidman haastoi joukkueparinsa ystävyyshenkiseen uusintaotteluun CW-mestaruudesta.

Tähän asti ottelut olivat olleet lähinnä positiivisesti yllättäviä, mutta tämä oli nyt selvä pettymys. Odotin, että Mysterio Jr. ja Kidman saavat aikaan aivan mahtavan ja kilvoittelevan showcase-ottelun, mutta lopputuloksena oli "vain" hyvä ottelu. Tämä oli siis ehdottomasti oikein viihdyttävää ja näyttävää CW-painia, mutta ei sitä tasoa, mitä olin toivonut Kidmanin ja Reyn ottelulta. Olin nimittäin odottanut, että tämä olisi voinut yltää siihen ****-rajalle. Opener oli tässä show'ssa se parempi cruiserweight-ottelu. Joka tapauksessa yleisö viihtyi, ja ennemmin minä tämän tasoista ottelua katson kuin yhtään Konnanin matsia.
*** (15:32)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rey Mysterio Jr. (Top-Rope Hurricanrana)

Chris Benoit & Dean Malenko w/ Arn Anderson vs. Perry Saturn & Raven - Raven's Rules Match
Taas on suuria vaikeuksia määrittää painijoiden face/heel-jakaumaa. Ric Flairin Uncensoredin ME:ssä nähdyn heelmäisen käytöksen jälkeen Four Horsemen oli alkanut liukua pois faceudesta, joten kai he jo olivat heelejä, vaikkei se ihan selväksi tässä tullut. Ainakin yleisö buuasi Benoit'lle ja Malenkolle tosi kovaa. Alun perin oletin Saturnin ja Ravenin joukkueen olevan heel-kaksikko, mutta niin vain yleisöltä irtosi isot popit. Sitten jos jotain itse ottelun taustasta. Kaikki alkoi siitä, kun pian UC:n jälkeen Benoit'lla ja Malenkolla alkoi olla ongelmia Ravenin kanssa. Miehet ottelivat tv-show'ssa Ravenia vastaan Handicap Matchissa, kun Perry Saturn saapui paikalle. Kaikki olettivat, että Saturn auttaisi hevosmiehiä pieksemään Ravenin, jonka kanssa hänellä oli ollut pitkä ja raju feud edellisen vuoden loppupuolella. Sen sijaan Saturn alkoikin auttaa Ravenia, ja he yhdessä saivat piestyä Horsemen-kaksikon. Vanhat ystävykset ja vihamiehet Saturn ja Raven olivat siis löytäneet jälleen yhteisen sävelen. Myöhemmin he aiheuttivat myös Benoit'n ja Malenkon joukkuemestaruustappion, joten ei ole mikään ihme, että Benoit ja Malenko tahtoivat kipeästi kohdata Saturnin ja Ravenin.

Tältä ottelulta uskalsin odottaakin jonkun verran, koska muistissani oli harmillisen lyhyeksi jäänyt mutta varsin maittavan ottelun Souled Out '98:ssa tarjonnut Chris Benoit'n ja Ravenin feud. Silti täytyy sanoa, että tämä oli ainakin pienehkö positiivinen yllätys, koska en ollut aivan varma, onnistuisiko tuo hieno meno yhtä hyvin joukkueottelussa. Turhaan epäilin sitä, koska nämä neljä taidokasta kaveria osoittivat, että he pystyvät hienoon menoon 1 vs. 1 -otteluiden lisäksi myös joukkuekamppailuissa. Tällaista olisi saanut WCW:n joukkuedivarimeno olla ollut vuonna '98:kin. Alkupuoli oli ottelussa puhdasta ja hyvää joukkuepainia kehässä, ja loppupuolella mukaan tuotiin sopivasti hardcoreakin. Hieno ottelu, mutta ei kuitenkaan ihan vielä huippulaatua. Hankala sanoa, mikä jäi puuttumaan siitä, mutta ei ihan semmoinen mahtava fiilis vielä tästä jäänyt. Illan paras ottelu silti.
***½ (14:11)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Benoit & Dean Malenko (Malenko pinned Raven after a Diving Headbutt from Benoit)

Scott Steiner vs. Booker T - WCW United States Heavyweight Championship
nWo Wolfpackin Big Poppa Pump oli kohdannut Booker T:n jo Uncensoredissa. Tuolloin panoksena oli Steinerin kantama TV-mestaruus, jonka Booker tuossa ottelussa voitti. Nyt oteltiin kuitenkin astetta isommasta vyöstä. WCW:n presidentti Ric Flair oli vähän Uncensoredin jälkeen ilmoittanut, että koska hän ei ollut saanut US Heavyweight -mestari Scott Halliin aikamääreeseen mennessä mitään yhteyttä, oli hänellä ilo ilmoittaa mestaruuden olevan vakatoitu. Vakantista mestaruudesta järjestettiin turnaus, josta Scott Steiner ja Booker T lopulta etenivät finaaliin. Chris Jericholle annettiin turnauksessa parikin mahdollisuutta, mutta hän ei niitä onnistunut käyttämään hyväkseen. Niinpä Jerichoa ei tässäkään ppv:ssä nähty, joten Uncensoredissa esiintyminen taisi jäädä hänen viimeisekseen WCW:ssä. Booker T:llä oli ottelussa mahdollisuus nousta tuplamestariksi, mutta hänen TV-mestaruutensa ei tässä ottelussa ollut pelissä.

Olin jo yllättynyt Uncensoredin Booker vs. Steiner -ottelussa siitä, että nämä kaksi pystyivät aika mukavaan kamppailuun. En kuitenkaan tämän ottelun kohdalla uskaltanut odottaa, että he pystyisivät ainakaan yhtään parantamaan edellisestä. Itse asiassa mietin, että samalle tasolle yltäminenkin voi osoittautua vaikeaksi. Niin vain kuitenkin Steiner ja Booker yllättivät jälleen minut, sillä he vetivät Uncensoredin ottelusta astetta paremman ottelun. Tässä oli hyvin energistä menoa ja lisäksi ihan oikeaa ison ottelun tuntua (kevyellä mutta ei vielä häiritsevällä ylibuukkauksella varustettuna) ja jännittävyyttä. Ei tämä nyt siis mikään klassikkokamppailu ollut, mutta hyvä ottelu, mitä en näiltä kahdelta ollut osannut odottaa. Booker osoitti jälleen, että hän on parhaina vuosinaan ollut kova tekijä, ja Steinerkin hoiti hommansa hienosti. Miehen karisma ja esiintymiskyvyt olivat ainakin näinä aikoina kieltämättä huippuluokkaa.
*** (15:37)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Pinned Booker after hitting him with a foreign object during Booker's suplex attempt)

Kevin Nash w/ Lex Luger & Miss Elizabeth vs. Goldberg
Vähän, tai oikeastaan aika paljon, oli Goldberg jämähtänyt paikalleen Starrcadessa koetun ensimmäisen tappion ja Fingerpoke of Doom-iltana menetetyn mestaruusottelun jälkeen. Aluksi homma vaikutti vielä ihan lupaavalta, kun Goldberg lähti jahtaamaan hänen mestaruuskuvionsa todella alhaisesti pilanneen nWo Wolfpackin jäseniä, joista ensimmäisenä kohtalonsa sai tuntea mestaruustappion aiheuttanut Scott Hall. Sitten kuitenkin WCW päättikin repäistä vielä kehiin Goldbergin ja Bam Bam Bigelowin feudin, joka oli ehtinyt vähäksi aikaa jo hävitä kokonaan. Samalla koko nWo-kuvio jäi Goldbergiltä taustalle, ja nWo:ta vastaan ykkösnimeksi nousikin Ric Flair. Uncensoredissa Goldbergiä ei näkynyt ollenkaan, ja nyt jo lähemmäs neljä kuukautta Starrcaden jälkeen hän kohtasi Kevin Nashin uusintaottelussa, ilmeisesti tarkoituksena jatkaa tätä nWo-kostoretkeä, joka tässä vaiheessa oli kuitenkin jo menettänyt kaiken kiinnostavuutensa. Erityisesti kun koko Wolfpack veteli viimeisiään. Toiveet Goldbergin ja Hoganin päämestaruusottelukohtaamisestakin oli jo saanut vetää pöntöstä alas. Ei näin, WCW.

Vaikka ottelun taustasta minulla ei olekaan paljoa hyvää sanottavaa, on minun myönnettävä, että tämäkin ottelu oli positiivinen yllätys minulle. En tiedä, mikä minua oikein vaivaa, mutta niin vain tämäkin kamppailu tarjosi parempaa menoa, kuin olin odottanut. Nyt pitää tosin taas muistaa, että puhumme Nash vs. Goldbergistä, joten mitenkään huippuottelu tai edes hyvä kamppailu tämä ei ollut, mutta kuitenkin sopivan tiivis ja ok matsi. Homma oli ensinnäkin buukattu tosi hyvin, ja Nashin alun hallintakaan ei ollut erityisen tylsää vaan jopa vakuuttavaa. Loppu oli sitten tuttua huttua, mutta minut silti yllättänyt ratkaisu, kun ottaa huomioon, kuka oli firman pääbookkaaja tässä vaiheessa. Tämäkin hoiti siis roolinsa varsin moittettomasti.
** (7:44)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Jackhammer)

Ric Flair (c) vs. Diamond Dallas Page vs. Hollywood Hogan vs. Sting - Special Referee: Randy Savage - WCW World Heavyweight Championship
Täytyy myöntää, että tämä ottelu kuulosti paperilla aika jännältä ja ainakin uudelta, vaikka naamat vanhoja olivatkin. Tämän ottelun alignmentteja oli taas tosi vaikea määritellä, mutta päädyin silti tähän jakoon. Uncensoredin naurettavassa ME:ssä oli kai periaatteessa nähty Flairin ja Hoganin double turn, mutta hiukan tuo käännös oli vielä kesken. nWo oli alkanut menettää heel-statustaan, koska selostajatkin tuntuivat suhtautuvan porukkaan paljon myötämielisemmin, mutta ei nWo kaikkine scottsteinereineen mikään face-jengi ollut. Toisaalta taas Flairin Four Horsemen oli alkanut luisua face-roolista kohti heel-meininkiä. Silti tässä ottelussa yleisö oli enemmän Flairin puolella ja Hogania vastaan. Näiden kahden papan sotaan oli sekaantuneet myös ensinnäkin Diamond Dallas Page, jolla oli ollut kaunoja nWo:n kanssa aina vuoden '96 lopusta ja jonka ainainen unelma oli ollut nousta päämestariksi. Toinen kuvioon tunkenut oli Sting, jota ei oltu nähty lokakuisen Halloween Havocin jälkeen ennen kuin hän teki Uncensoredin jälkeen paluunsa. Vielä HH:n aikaan Sting kuului nWo Wolfpackiin, joka oli ollut face-porukka. Nyt hän ei enää tahtonut olla missään tekemisissä tuon jengin kanssa. Jotta soppa varmasti maistuisi eriskummalliselle, oli lisäkokiksi hommaan heitetty vielä Randy Savage, joka oli ollut poissa WCW:stä edellisestä kesäkuusta saakka. Nyt hän oli palannut kuvioihin uudella lookilla. Tuomarin rooli sopi hänelle tässä hyvin, koska hänellä oli ollut omat ongelmansa kaikkien ottelun osanottajien kanssa.

Tulipa taas pitkä selitys ottelun taustoista. Itse ottelusta ei yhtä paljon sanottavaa ole, sillä tämä ei ollut mitenkään erityinen ottelu. Toisaalta on huomautettava, että WCW on tarjonnut paljon huonompiakin Main Eventtejä kuin tämä, joka paikoitellen oli yllättävänkin näppärää menoa. Sting oli taas taukonsa jälkeen varsin hyvässä vedossa ja DDP:kin hoiti osuutensa ihan tyylikkäästi. Lisäksi ottelussa oli ihan toimivaa rakenteluakin. Loppua kohti homma vähän latistui, enkä tykännyt yhtään parin viimeisen minuutin "yllätyskäänteistä". Itse ottelun loppu oli aikamoinen ylläri, eikä edes mikään huono semmoinen. Silti ei tämä ok:ta enempää ollut, sillä vähän vaisuhkon fiiliksen jätti kokonaisuudessaan.
** (17:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Diamond Dallas Page (DDP pinned Flair after a Diamond Cutter)

*** Chris Benoit
** Dean Malenko
* Raven

Kokonaisarvio Spring Stampedestä: WCW teki sen! Se sai pakerrettua kasaan paremman kuin Kehnon ppv:n. Ei tämäkään mikään huippushow ollut, tai edes arvoasteikollani Hyvä, mutta kyllä tämä kirkkaasti Ok oli. Hyvään olisi vaadittu jotain unohtumatonta tai huippulaatuista, kuten ****-ottelua, mutta semmoista tästä ei löytynyt. Sen sijaan tässä tapahtumassa oli monia positiivisia yllättäjiä ja useita vähintään kolmen tähden otteluita, eikä yksikään koitos ollut alle kahden tähden! Se olikin oikeastaan isoin asia. Missään vaiheessa ppv:tä ei jäänyt ikävää paskan makua suuhun. Se on ihan hyvä saavutus WCW:ltä. Seuraavaksi vielä jokin huippuhetki kehiin, niin olen myyty.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
---------------
3. WCW Spring Stampede - Ok
4. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
5. WCW Uncensored - Kehno
6. WWF WrestleMania XV - Kehno
7. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
8. WCW SuperBrawl IX - Kehno
9. WCW Souled Out - Kehno

[Kenitys]

BACKLASH (IN YOUR HOUSE 28)

Näin oli tullut viimeisen In Your House -leimaa kantavan välippv:n aika. Tähän laitoin IYH:n enää sulkuihin, koska jossain tätä ei enää ole laskettu kuuluvaksi IYH-perheeseen, mutta kyllä tuo titteli pienellä näkyy posterissakin, kun oikein tiirailee. Käytännössähän In Your House ei ollut tarkoittanut enää mitään sen jälkeen, kun WWF luopui siitä kaameasta talolavastuksesta, muutti IYH:tkin kolmetuntisiksi ja alkoi kutsua näitä välippv:itä ensisijaisesti sillä kyseisen IYH:n lisätittelillä tuon IYH-nimen sijaan. Joka tapauksessa tähän asti tätä perinnettä jatkettiin, ja jokaiselle välippv:lle kehiteltiin aina oma nimi. Tähän se kuitenkin loppui, ja WWF vakiinnutti WCW:n tapaan myös välippv:eille vuodesta toiseen samana pysyvät nimet. Monet noista nimistä olivat entisiä In Your House -ppv:eiden titteleitä. Niin myös Backlash tulisi jatkumaan aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelle asti. Tähän viimeiseen IYH:hon oli Kingin selostajapariksi palannut Good Ol' JR.


The Brood vs. Ministry of Darkness (Acolytes & Mideon)
Tämän Backlashin teemaa voisi yleisesti kuvailla muutoksen ajan aluksi muutenkin kuin vain ppv:eiden nimitasolla. WrestleManian jälkeen monet asiat olivat alkaneet muuttua, ja tämä ppv vain vauhditti noita muutoksia. Yksi alakortin muutoksista oli se, ettei Brood kuulunut enää Ministry of Darknessiin. Kaikki sai alkunsa, kun Undertakeria vainonnut Ken Shamrock sai pakotettua Broodin jäsenen Christianin kertomaan hänelle, minne Undertaker oli kaapannut Stephanie McMahonin. Tätä ei Undertaker sulattanut, vaan hän kosti Christianin virheen ensin ruoskimalla tätä ja seuraavalla viikolla aikomalla ristiinnaulita tämän. Silloin kuitenkaan Christianin Brood-ystävät Gangrel ja Edge eivät enää voineet sulattaa tilannetta, vaan he kääntyivät saatanallista porukkaa vastaan ja auttoivat Christianin tilanteesta. Näinpä faceksi kääntynyt Brood sai nyt vastaansa Ministryn vihan, kun vastaan asettuivat Mideon ja Faarooqin sekä Bradshaw'n muodostama Acolytes-kaksikko.

Tämä ottelu oli aikalailla sellainen kuin sopi odottaakin. Ei mitään järisyttävän näyttävää tai mielenräjäyttävää menoa, mutta ihan taidokasta ja erityisesti Edgen ja Christianin ansiosta myös paikoitellen vauhdikasta menoa. Alkupuoli ottelussa ei säväyttänyt niin paljon, mutta loppua kohti homma muuttui paljon energisemmäksi ja jopa jännittäväksi. Lopputuloksena kiva intenssiivinen kuuden miehen mättö, joka avasi show'n ihan hyvin, muttei ollut kuitenkaan mitenkään sen erityisempi.
**½ (11:38)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Ministry of Darkness (Bradshaw pinned Christian after a Clothesline From Hell)

Hardcore Holly (c) vs. Al Snow w/ Head - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Hardcore-kuvioissa ei muutosta vielä ollut suuremmin tapahtunut, sillä pääfeudina jatkui yhä sympaattisen sekopään Al Snow'n ja tämän entisen joukkuetoverin ja ystävän Hardcore Hollyn feud. Holly oli siis kääntynyt heeliksi ja Snow'ta vastaan pian helmikuisen mestaruusvoittonsa jälkeen, ja nyt kun HC-mestaruus oli jälleen hänen hallussaan, ei hän siitä tahtonut luopua. Snow oli asiasta aikalailla eri mieltä, sillä HC-mestaruuden voittamisesta oli tullut hänelle pakkomielle. Snow uskoi vakaasti, että Backlashissa hän vihdoin saisi tuon vyön omakseen.

Olen alkanut pelätä näiden useammassa ppv:ssä toistuvien otteluiden kanssa sitä, että seuraavat ottelut lähinnä toistavat sitä ensimmäistä eivätkä tarjoa sinänsä enää mitään uutta. Toisinaan pelko on osoittautunut turhaksi, ja niin kävi esimerkiksi tämän ottelun kohdalla. Hardcore-ottelussa on onneksi miljoona erilaista asetta ja niiden myötä miljoona erilaista tapaa rakennella ottelua. Snow'lla ja Hollylla oli riittänyt taas mielikuvitusta, kun miehet tappelivat sekä ympäri areenaa muun muassa tuotantorekan sisällä ja parkkipaikalla mutta tarjosivat myös liveyleisölle herkkua mäiskien toisiaan HC-meiningillä keskellä kehää. Kokonaisuutena jälleen varsin viihdyttävä ja erityisesti lopussa oikeinkin hyväksi menoksi yltävä mestaruuskamppailu. Taattua hyvää hc-painia, mutta tuskin nämä koskaan huipputasolle kuitenkaan yltävät. Vaikka pituutta oli tällä aika paljon, ei se tuntunut yhtään liialta.
*** (15:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Al Snow (Pinned Holly after hitting him with Head)

The Godfather (c) w/ Hoes vs. Goldust w/ Blue Meanie - WWF Intercontinental Championship
Jos HC-divisioonassa ei WM:n jälkeen ollut vielä tapahtunut suuria muutoksia, niin IC-kuvioissa oli. Mestaruus oli vaihtunut useampaankin otteeseen, kun pian WM:n jälkeen Road Dogg hävisi vyönsä Goldustille. Goldust ei mestaruutta ehtinyt kuitenkaan kauaa pitää, kun hän joutui puolustamaan mestaruuttaan yleisön rakastamaa sutenööriä Godfatheria vastaan. Godfather voitti ottelun ja uransa ensimmäistä kertaa IC-vyön. Nyt hän pääsi puolustamaan sitä ensimmäistä kertaa entistä mestaria vastaan. Täytyy jo tässä vaiheessa sanoa, että WWF:n IC-vyökuviot vuoden '99 olivat aika mielenkiintoisia, sillä vyötä ehti vuoden aikana pitää todella laaja kirjo erinäisiä WWF:n midcard-nimiä.

Tämän ottelun kohdalla saattaa taas arvostelussani olla pientä yliarvostelun vikaa, mutta jotenkin tämä ottelu vain herätti niin hyvän fiiliksen. Painillisesti ottelu ei tosiaankaan ollut mitenkään huippuluokkaa, vaikkei se toisaalta mitään kamalaakaan ollut. Perus tv-ottelumaista tasoa. Annan tälle kuitenkin hieman korkeamman arvosanan kuin perus tv-ottelulle. Ottelu oli buukattu hauskasti, ja varsinkin Goldust hoiti roolinsa tässä osuvassa buukkauksessa esimerkillisen hienosti. Godfather teki sen, minkä osasi, eli sai yleisön hienosti hommaan mukaan. Tämä jäikin Goldustin viimeiseksi WWF-esiintymiseksi pariin vuoteen, koska mies vastasi WCW:n kutsuun.
**½ (5:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Godfather (Death Valley Driver)

New Age Outlaws vs. Jeff Jarrett & Owen Hart w/ Debra - WWF Tag Team Championship Title Shot
Myös joukkuemestaruuskuvioissa olivat puhaltaneet uudet tuulet, sillä tammikuusta asti mestaruuksia pitäneet Jeff Jarrett ja Owen Hart olivat hävinneet mestaruusvyönsä WrestleManian jälkeen Kanen ja X-Pacin joukkueelle. Nyt he kuitenkin yrittivät päästä vielä uudestaan mukaan mestaruuskahinoihin, mutta samaan pyrkivät vuonna '98 joukkuemestaruusdivisioonaa suvereenisti hallinneet Road Dogg ja Billy Gunn. Niinpä nämä kaksi joukkuetta saivat kohdata toisena ottelussa, jossa panoksena oli mestaruusottelu historian ensimmäisessä Smackdownissa. Surullista, mutta totta: tämä jäi Owen Hartin viimeiseksi ppv:ssä käydyksi otteluksi.

Ainakaan Owen Hartin viimeisessä ppv-ottelussa ei ollut mitään hävettävää, sillä tämä oli oikein viihdyttävää ja toimivaa joukkuepainia. Juuri tämmöiseen WWE:n pitäisi edelleenkin pyrkiä, sillä uskon, että oikeilla nimillä siihen on ihan täydet mahdollisuudet. Toki täytyy muistaa, että Owen oli aivan ensiluokkainen painija, mutta muuten tässä ottelussa ei niinkään juhlittu painitaidoilla kuin vaikka nyky-TNA:n joukkuemestaruusotteluissa, vaan enemmänkin loistavalla tunnelmalla, ottelun rakentamisella ja tarinankerronnalla. Juuri näiden tekijöiden takia tämä oli yksinkertaisesti sanottuna hyvää joukkuepainia, jota katseli erittäin mielellään. Lopetus oli muuten harvinaisen tyylikäs. Ei mikään historiankirjoihin jäävä ottelu, mutta hommansa täydellisesti hoitanut kamppailu. Jarrettin ja Hartin joukkue toimi hienosti.
*** (10:33)
Voittajat:

Spoiler: näytä

New Age Outlaws (Gunn pinned Owen after a Fameasser)

Mankind vs. Big Show - Boiler Room Brawl Match
Mankindin ja Big Show'n ottelu WrestleManiassa oli päättynyt täysin Mr. McMahonin toiveiden vastaisesti, kun tuomari diskasi Big Show'n, kun tämä teki Chokeslamin Mankindille kahden tuolin läpi. Näin WM:n ME:n tuomarin roolin sai Mankind, joka tosin kuitenkin kuljetettiin ottelussa kokemiensa vammojen takia läheiseen sairaalaan eikä (aluksi) päässyt toimimaan ottelun tuomarina. McMahon raivostui ottelun jälkeen Big Show'lle täysin tämän toilailuista, ja hän kävi huutamaan naama punaisena jätille. Se oli virhe, sillä Big Show pamautti nyrkiniskullaan McMahonin kanveessiin, mistä seurasi se, että McMahonin käskystä poliisipartio pidätti Big Show'n. Kaiken tämän jälkeen Show oli siis kääntynyt faceksi, ja pian WM:n jälkeen hän ja Mankind alkoivat löytää itse asiassa yhteisen sävelen. Silti he sopivat kohtaavansa toisensa tässä brutaalissa ottelussa selvittääkseen kunniallisesti keskinäisen paremmuutensa.

Hehee, minä tykkäsin tästä ottelusta. Täytyy toki myöntää, että ehkä ihan kaikille tämä ei uppoa, mutta minulle kyllä. WWF:n historiassahan on nähty vain kerran aikaisemmin Boiler Room Brawl. Silloin se käytiin Mankindin ja UT:n välillä, ja säännötkin olivat hyvin erilaiset. Nyt homma oli harvinaisen yksinkertainen. Miehet aloittivat tappelun areenan pannuhuoneessa, ja ottelun voitti se, kuka keinolla millä hyvänsä pääsi ensimmäisenä tuosta huoneesta ulos. Tuo Mankindin ja UT:n ottelu vuodelta '96 muistutti vielä vähän perinteisempää HC-mättöä, mutta tämä oli aika rajua menoa jopa Attitude Eraksi. Luvassa oli toisen mättämistä ihan kaikella mahdollisella, lähtien perus roskatynnyreistä ja metalliputkista päätyen ikkunalaseihin ja polttavaan höyryyn. Hitto, nämä kaksi antoivat tässä brutaalissa mätössä todellakin kaikkensa, ja sille pitää nostaa isosti hattua. Erityisesti Mankindin suoritus oli todella kunnioitettava. Mies antoi mennä kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka toinen käsi aukesi tosi pahasti. Painillisesta annista ei toki tässä kannata puhua, mutta näyttävänä suorituksena tämä oli mieleenpainuva ottelu.
*** (7:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mankind (Escaped the boiler room after burying Big Show under suspended pipes)

X-Pac (c) vs. Triple H w/ Chyna
Paljon oli tosiaan tapahtunut WrestleManian jälkeen mutta niin oli myös jo WrestleManiassa. WM:ssä nimittäin nähtiin DX-kuviossa pääbookkaaja Vince Russon tyyliä heijasteleva monikäänteinen turn. Aikaisemmin illalla DX:ää edustanut Triple H kohtasi Corporationin jäsenen Kanen ottelussa, joka päättyi, kun Kanen puolella ollut Chyna kääntyi tätä vastaan ja auttoi Triple H:n voittoon ottelussa. Näytti siltä, että DX oli palannut yhteen taas entistä vahvempana. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä myöhemmin illalla Shane McMahon puolusti European-mestaruuttaan X-Pacia vastaan ja voitti ottelun, kun X-Pacin pitkäaikaiset ystävät HHH ja Chyna puukottivat tätä selkään ja auttoivat Shanen voittoon ottelusta. Corporationiin pysyvästi liittyneiden Hunterin ja Chynan sekä Shanen voitonjuhlat keskeytti porukasta lopullisesti eronnut Kane yhdessä New Age Outlawsin kanssa. Sittemmin Kane ja X-Pac olivat voittaneet joukkuemestaruudet, ja nyt X-Pac sai vihdoin mahdollisuuden päästä kostamaan Triple H:lle.

Tämä ottelu oli hyvä, kuten suurin osa tämän tapahtuman otteluista. Harmi vain, että tämäkään ei ihan vielä sitä korkeammalle tasolle yltänyt. Tämä oli tosin toistaiseksi kaikkein lähimpänä sitä, koska tässä oli sekä hyvä taustatarina että ottelun sisällä X-Pacin niskaongelman avulla kehäpsykologisesti hienosti rakennettu tarina. Pääasiassa ottelu olikin oikein hyvää menoa, ja olisin melkein antanut kolme tähteä ja puolikkaan, mutta vähän ennen lopun hienoa lopputaistelua ottelussa oli harmillinen tylsähkö muutaman minuutin ajanjakso, jossa ehdin jo epäillä, että kuihtuuko homma kasaan. Onneksi hyvä loppu sitten pelasti. Erityisesti Triple H vakuutti tässä ottelussa suuresti.
*** (19:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree)

Ken Shamrock vs. The Undertaker w/ Paul Bearer
En tiedä, saattoiko Ken Shamrockia vielä ihan kutsua faceksi. Ainakaan yleisö ei häntä semmoisena vielä pitänyt. Toisaalta kuitenkin hän oli eronnut Shane McMahonin hallitsemasta Corporationista (tästä kohta lisää) ja pysynyt uskollisena Vincelle, joten ei hän kovin heel ainakaan ollut. Toisaalta Vincenkin status oli tässä kohtaa aika epäselvä. No, ihan sama. Minulle Shamrock oli nyt face, vaikka yleisö ei niin ajatellutkaan. WM:n jälkeen Undertakerin pakkomielle Vince McMahonin tyttäreen Stephaniehen, joka oli nyt siis tuotu myös kuvioihin, oli vain kasvanut entisestään. Hän tahtoi Stephanien itselleen ja alkoi tehdä uhrauksia, ellei hänen toivettaan toteuteta. Yksi Undertakerin uhreista oli Ken Shamrockin sisko Ryan, jonka Undertaker ristiinnaulitsi Raw'ssa. Raivoissaan oleva Ken Shamrock tahtoi tietenkin kostaa sisarensa kohtalon ja lisäksi puolustaa läheisen ystävänsä Vincen tytärtä Stephanieta 'Takerin kauheuksilta. Shamrock lupasi murtaa UT:n jalan tässä ottelussa.

Muistelin etukäteen, että tämä ottelu olisi ollut todella heikko ja tylsä, pitkälti Undertakerin huonon kunnon takia. Niinpä oli kivaa, että tämäkään ottelu, vaikka tapahtuman heikoin olikin, ei jättänyt pahaa makua suuhun, sillä tämä yllätti positiivisesti. On totta, että ottelun ensimmäiset noin 10 minuuttia olivat pääasiassa aikamoisen tylsää vääntöä, jossa Shamrock epätoivoisesti vähän kikkaili Undertakerin jalan kanssa, miehet makoilivat maassa ja mitään mainittavaa ei tapahtunut. Sitten homma alkoi kuitenkin vähitellen herätä henkiin, ja ottelussa nähtiin esimerkiksi muutamia näyttäviä countereita, oikeasti hienoja submission-liikkeitä, kuten Undertakerin Bow and Arrow, ja pari hienoa painiliikettäkin, kuten Belly to Belly Undertakerille. Toki loppupuoleenkin mahtui sitä tylsempää hieromista, mutta nuo lopun kamppailuvat herättivät tämän ottelun ehdottomasti henkiin. Niinpä tästä ei jäänyt kokonaisuutena sittenkään puuduttava fiilis, vaan ihan jees olo. Kokonaisuutena tämä oli semmoinen ok-ottelu.
** (18:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Undertaker (Tombstone Piledriver)

Steve Austin (c) vs. The Rock - Special Referee: Shane McMahon - No Holds Barred Match for the WWF Championship
Kuten olen jo tuhannesti tässä arvostelussa toitottanut, moni asia oli muuttunut WM:n jälkeen. Suurimmat muutokset olivat kuitenkin tapahtuneet ME-kuvioissa. Kaikki alkoi siitä, kun Steve Austin voitti kuuden kuukauden odottamisen jälkeen WWF-mestaruuden WrestleManiassa. Seuraavassa Raw'ssa hän saapui paikalle virallisen mestaruusvyön kanssa ja kertoi ettei pitänyt siitä edelleenkään yhtään ja vaati saada itselleen takaisin edellisenä vuonna WWF:ään tuomansa Smoking Skull Beltin, jonka Vince oli häneltä ryöstänyt syyskuussa, kun Austin oli menettänyt mestarin asemansa. Kaikkien yllätykseksi Vince ei käynytkään vastustamaan arkkivihollisensa vaatimuksia, koska hänen ykköshuolenaiheensa oli hänen perhettään uhkaava Undertaker. Niinpä hän käski Shanea toimittamaan tuon vyön Austinille. Shane ei ollut uskoa korviaan, ja suorasta käskystä huolimatta hän ei antanutkaan vyötä Austinille, vaan luovutti sen "Corporation Champion" Rockille. Pian tämän jälkeen Shane totesi, ettei Vince ollut enää kyvykäs johtamaan WWF:ää tai Corporationia. Niinpä hän yhdessä suuren osan Corporationin kanssa heitti Vincen pihalle tämän omasta ryhmästä ja nosti itsensä WWF:n johtoon. Samalla Shane otti Rockin kanssa tehtäväkseen sen, että Austin menettäisi mestaruutensa Backlashissa. Austinia ei kiinnostanut mikään muu kuin se, että hän saisi Rockin hallussa pitämän Smoking Skull Beltin vihdoin itselleen. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin legendaarisia angleja, kuten Austinin heittäminen jokeen Detroitissa ja Austinin "hautajaiset".

Tämä kuvio kaikkine vaiheineen oli Attitude Eraa parhaimmillaan, ja niin oli myös itse ottelu. Tykkäsin paljon Austinin ja Rockin ottelusta WrestleManiassa, vaikkei se ollut ihan niin mahtava kuin olin muistanut, ja oikeastaan täsmälleen samat sanat voi sanoa tästäkin ottelusta. Olin aikaisemmin pitänyt tätä hieman huonompana otteluna kuin 'Manian vastaavaa, mutta nyt on todella paha sanoa, kumman meinaan laittaa toisen edelle vuoden lopussa top 15 -listaa luodessa. Ehkä kuitenkin ihan hitusen paremmaksi menee WM:n kamppailu sen "ensimmäisen ottelun" tunnelman takia, vaikka itse suorituksesta ehkä tykkäsin ihan vähän enemmän tässä ottelussa. Tästä ottelusta ei paljoa tarvinne sanoa, koska kaikki varmasti uskovat, että loistavaa menoa tämä oli, jos tämäntyyppisestä painista tykkää. Hienoja bumppeja, kuten se kamerakohta, ja aivan mahtava tunnelma. Taas lopun ylibuukkaus harmitti hiukan, koska muuten tämä olisi ehkä voinut olla vielä sen puolikkaan enemmän. Silti, hieno lopetus ppv:lle.
**** (17:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Stunner and a hit to the head with the title belt)

*** The Rock
** Steve Austin
* Triple H

Kokonaisarvio Backlashista: Kivaa. Ensin WCW yllätti mukavasti tarjoamalla Ok:n ppv:n, ja sitten WWF pisti vielä astetta paremmaksi. Kyllä, minun kirjoissani tämä oli Hyvä ppv. Arvosanojen osaltahan tämä oli ehkä vain pikkiriikkisen parempi kuin Spring Stampede (en ole keskiarvoja laskenut, tämä siis puhdas arvaus nopealla tarkastelulla), mutta tässä tulee esiin juuri se kokonaisfiilis. Spring Stampedekin jätti kyllä kivan fiiliksen, mutta tämä jätti vielä paremman. Tuntui, että nyt oli tarjolla oikeasti tuoreita kuvioita, ja että hommat olivat muuttumassa vauhdilla. Austinin ja Vincen vihanpito alkoi vihdoin vedellä viimeisiään, ja Triple H:n kaltaisia uusia nimiä oli vihdoin nousemassa ME-kuvioiden porteille. Samalla yksikään ottelu ei jättänyt huonoa fiilistä ja suurin osa ylsi kolmen tähden rajalle, eivätkä allekaan jääneet olleet kaukana. Nämä olivat jännittäviä ja hyviä aikoja. Harmi vain, että muistini mukaan tämä jäi vuoden '99 parhaaksi WWF-ppv:ksi. Pitää toivoa, että muistini tekee tepposet, sillä muuten WWF:n taso jää kyllä kauas esimerkiksi viime vuodesta. Sen minä tosin tiesin jo etukäteen, mutta on se silti harmillista.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
---------------
4. WCW Spring Stampede - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
6. WCW Uncensored - Kehno
7. WWF WrestleMania XV - Kehno
8. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
9. WCW SuperBrawl IX - Kehno
10. WCW Souled Out - Kehno

Seuraavaksi taitaa olla vuorossa WCW:tä ja Slamboree 1999. Sitä ennen kuitenkin huhtikuun tv-show, eli historian ensimmäinen Smackdown!

[Gendry]

Pitkästä aikaa omiakin arvosteluja tänne.



No Way Out 2001
25.2.2001 - Las Vegas, Nevada

Raven (c) vs The Big Show - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Big Show lähetettiin joskus vuoden 2000 kesän aikana OVW'hen parantamaan kehäotteitaan ja pudottamaan painoaan. Rumblessa hän teki melko vakuuttavan paluun, vaikka joutuikin nopeasti The Rockin eliminoimaksi. Nyt hän sai vastaansa melkoisen taka-alalla ainakin PPV-tasolla olleen Ravenin, joka piti hallussaan Hardcoremestaruutta. Mistään taustatarinoista ei ole tietoa.

Tämä kuuluu juurikin näihin otteluihin, joita on melkoisen vaikea arvioida. Kaikelta osin tämä oli energinen, vajaa viisiminuuttinen rykäysy, jossa sitä ylibuukkausta ei todellakaan säästelty. Ei tämä kuitenkaan minun mielestäni kovin hyvä ollut, sillä tuo ylibuukkaus meni jo liiallisuuden puolelle, jonka seurauksena Big Show ja Raven eivät ehtineet otella vastakkain oikeastaan ollenkaan. Joku saattaa tämän tyyppisestä mätöstä tykätä, mutta itselleni tämä ei juurikaan maistunut.
* (4:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Big Show

Chris Jericho (c) vs X-Pac vs Eddie Guerrero vs Chris Benoit - Fatal Four-Way Match for the WWF Intercontinental Championship
Tälle ottelulle onkin sitten huomattavasti enemmän taustatarinaa kuin openerille, sillä Jericholla oli enemmän tai vähemmän kiistoja sekä Benoit'n että X-Pac'n kanssa. Rumblessa Jericho ja Benoit ottelivat huikean tikapuuottelun, joka päättyi Y2J'n voittoon. X-Pacilla ja Jericholla oli kuuma feudi viime syksynä, joka kuitenkin katkesi X-Pacin loukkaantumiseen No Mercyn teräshäkkiottelussa. Eddie nyt ehkä oli vähän täytteenä tässä mukana, mutta eipä sillä sen suurempaa merkitystä ollut.

Tämä ottelu oli odotetusti todella viihdyttävä ja nopeatempoinen. Buukkaus toimi ja jokainen mies hoiti oman roolinsa hyvin hyvin ja sehän tämäntasoisessa ottelussa riittää pitkälle. Etenkin Eddie oli mielestäni loistava tässä ottelussa. Lopetus tuli tässä vähän puun takaa ja mielelläni olisin muutaman minuutin lisääkin tätä katsonut. Ei noussut aivan huippuotteluksi, mutta kokonaisuutena erittäin onnistunut paketti.
***½ (12:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho

Trish Stratus vs Stephanie McMahon-Helmsley - Singles Match
Tämän ottelun taustat tulikin jo lyhyesti Rumblessa kerrottua. Eli Trish ja Vince olivat olleet viime aikoina liian hyvissä väleissä Stephin mielestä. Rumblessa kaksikko otti rajusti yhteen Triple H'n ja Kurt Anglen mestaruusottelun aikana, jonka seurauksena Vince saapui paikalle ja sai kovalla työllä erotettua kaksikon toisistaan. Ennen ottelua nähtiin muuten hauska backstagesegmentti Vincen ja William Regalin välillä. Vince käski Regalin sekaantua otteluun ja tekevän oikean ratkaisun, kun aika on oikea. Regal totesi Vincen poistuttua ettei tiedä ollenkaan mitä Vince tarkoitti.

Itse ottelu oli minulle jopa positiivinen yllätys. En odottanut ottelulta käytännössä mitään, sillä tämän projektin aikana naisten ottelut ovat olleet pääasiassa melkoisen heikkoja. Eihän tämäkään mikään huippuottelu todellakaan ollut, mutta ihan kivana välipalana tämä tässä välissä toimi. Loppuratkaisu oli ihan hauska ja Regal oli merkittävässä osassa siinä.
*½ (8:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Stephanie McMahon-Helmsley

Triple H vs Steve Austin - Three Stages of Hell Match (Singles, Street Fight & Steel Cage)
Triple H ja Austin ovat feudanneet käytännössä Stone Coldin Unforgivenissä tapahtuneesta paluusta asti. Survivor Seriesissä kaksikon ottelu päättyi ratkaisemattomaan, kun he päätyivät brawlaamaan kehäalueen ulkopuolelle. Tällöin Triple H onnistui karkaamaan Radicalzien (Chris Benoit, Eddie Guerrero, Dean Malenko ja Perry Saturn) avustuksella areenalta pois omalle autolleen, mutta Austin pääsi Radicalzeilta karkuun ja pääsi yllättämään muistaakseni jonkinlaisen nosturin kanssa HHH'n. Koko PPV päättyi siihen, kun Austin tiputti autossaan istuneen Triple H'n nosturilla yläilmoista katolleen. Rumblessakaan yhteenotoilta ei vältytty. Stone Cold maksoi Triple H'lle mestaruusvoiton Kurt Anglea vastaan ja Triple H vastaavasti hyökkäsi Austinin kimppuun kesken Rumbleottelun, jonka Austin kuitenkin onnistui lopulta voittamaan. Myös viimeisten viikkojen aikana kaksikon välillä on tapahtunut paljon, merkittävimpinä Austinin Stunner Stephille ja HHH'n Pedigree Jim Rossille.

Voin sanoa, että tämä oli yksi parhaimpia otteluita, mitä olen ikinä nähnyt. Kaksikon kemiat toimivat aivan uskomattoman hyvin yhteen ja molemmat tekivät parhaansa kehässä. Etenkin Street Fight -ottelua voisin kehua loputtomasti. Meno siinä oli todella intensiivistä eikä aseiden käyttöä todellakaan säästelty. Häkin sisälläkin meno oli erinomaista ja ottelun lopetus kuvasi hyvin sitä, että molemmat laittoivat aivan kaikkensa likoon. 40 minuuttia ei todellakaan ollut liikaa tälle ottelulle. En minä tätä ottelua osaa kuin ylistää. Ehdottomasti viiden tähden ottelu (joita ei muuten vuonna 2000 ollut yhtään omissa papereissani).
***** (39:23)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H

Steven Richards (w/ Ivory) vs Jerry Lawler (w/ The Kat)
Sitten tämmöinen ottelu, joka tuntuu melkoisen merkityksettömältä äskeisen tykityksen jälkeen. Lawlerilla ja Right to Censorilla (johon siis kuului Steven Richards, The Goodfather, Val Venis, Bull Buchanan ja Ivory) on ollut pienimuotoista feudia päällä ja viimeisessä SmackDownissa ennen tätä PPV'tä RTC'n porukka pieksi Lawlerin kehässä. Sen kummemmin en jaksanut tietoja tästä kaivella, sillä eipä tämä nyt niin kovin kiinnostavalta feudilta vaikuttanut. Tämän ottelun jälkeen Lawler muuten jäi reilun puolen vuoden taolle WWF'stä.

Ja ei ottelukaan oikeastaan mitään tarjonnut. Ei tämä nyt mitään kauheaa paskaakaan ollut, mutta en voi väittää viihtyneenikään tämän ottelun parissa. Ensimmäiset minuutit näytti jopa ihan mukavalta menolta, mutta lopetuksessa sitten mentiin metsään mielestäni pahasti. Periaatteessa kaksikko olisi voinut oikeanlaisella buukkauksella saada aikaan ihan kelvollisen ottelun, mutta näin lyhyessä ajassa ja muutenkin sekavasti buukatussa ottelussa se ei vain ole mahdollista.
*+ (5:32)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steven Richards

Kane & Undertaker vs Edge & Christian vs The Dudley Boyz (c) - Triple Threat Tag Team Tables Match for the WWF Tag Team Championship
Dudleyt olivat siis voittaneet Edgeltä ja Christianilta joukkuemestaruudet Rumblessa. Muutenkin näiltä kahdelta joukkueelta löytyy keskenäistä tarinaa todella paljon jo viime vuoden puolelta. Sen sijaan Takerin ja Kanen päätyminen tähän otteluun jäi itseltäni hieman hämärän peittoon. Joka tapauksessa, edellisessä RAW'ssa Edge ja Christian valehtelivat Undertakerille, että Dudleyt olisivat hajottaneet tämän moottoripyörän. Tämän johdosta Undertaker ja Kane hyökkäsivät joukkuemestareiden kimppuun, mutta Edge ja Christian saapuivat pian paikalle tuolien kera hoidellen "tuhon veljekset".

Tämä ottelu oli ihan mukava brawl, kuten varmasti odottaa sopikin. Kuitenkin pienoinen pettymys tästä jäi minulle, sillä odottelin tästä vielä jonkin verran parempaa. Taker ja Kane vetivät muutamat ihan tyylikkäät tuplaliikkeet, mutta sen kummempaa ikimuistoista tästä ottelusta ei jäänyt mieleen. Lisäksi tämä ottelu oli melkoisen sekava, mutta sehän on luonnolista, kun kuusi miestä heiluu pöytien kanssa kehässä. Kokonaisuutena ihan mukava ottelu, joka täytti paikkansa kortissa, mutta ei noussut miksikään showstealeriksi.
**½ (12:02)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Dudley Boyz

Kurt Angle (c) vs The Rock - Singles Match for the WWF Championship
The Rock ilmoitti Rumblen jälkeen, että hän haluaa olla WrestleManian pääottelussa, kuten kahtena edellisenä vuonna. Kun Rock onnistui voittamaan Big Show'n, hänelle myönnettiin ykköshaastajuus Anglen WWF mestaruudelle. Siinä tämän ottelun taustat lyhyesti. Rock ja Anglehan kohtasivat muutamassa PPV'ssa vuoden 2000 syksyllä, mutta mitään veristä feudia kaksikon välillä ei silloin ollut.

Vaikka tämän ottelun taustat eivät kovin ihmeelliset olleet, tämä oli erittäin kovatasoinen ottelu. Ottelu oli alusta asti erittäin intensiivinen ja vauhdikas. Etenkin Rock näytti olevan erittäin hyvässä iskussa. Anglen suorituksethan ovat aina loistavia, joten niistä ei tarvitse sen enempää kertoa. Alkupuolella nähtiin upeita heittoja puolin ja toisin. Keskivaiheilla ottelu hieman lässähti mm. tuomarin vaihtumisen johdosta, mutta loppua kohden meno taas nousi erittäin kovaksi ja viimeiset minuutit olivat erinomaista tykitystä. Ihan viiden tähden otteluksi tämä ei kuitenkaan noussut, sillä pieniä heikkouksia tästäkin löytyi (kuten tuo tuomarihässäkkä sekä hieman lyhyehkö aika). Tämä oli kuitenkin erittäin hieno ottelu ja tämä olisi ollut monessa muussa PPV'ssä MOTN, mutta tuon HHH vs Austinin takia tämä ei sitä tällä kertaa ollut. Mutta tykkäsin erittäin paljon.
****+ (16:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock

Tämä oli Rumblen tavoin erittäin onnistunut PPV, vaikka tämä ei ihan sen tasolle noussutkaan. Kaksi ottelua rikkoi neljän tähden rajan, joista toinen on mahdollinen MOTY omissa papereissani. Lisäksi IC-mestaruusottelu oli onnistunut. Vastaavasti kolme ottelua jäi kahden tähden alle, vaikka mikään näistä ei suuri fiasko ollutkaan. Heikoimmista hetkistä huolimatta minulla jäi tästä tapahtumasta erittäin positiivinen maku. Otteluiden keskiarvoksi muodostui 2,71, joka on melko merkittästikin Rumblen vastaavaa huonompi, mutta se ei kerro koko totuutta, sillä vuonna 2000 tuo keskiarvo olisi yltänyt peräti toiseen sijaan.

*** Triple H
** Steve Austin
* The Rock

1. WWF Royal Rumble 2001 - Hieno - 3,20
---------------
2. WWF No Way Out 2001 - Hyvä - 2,71

[Kenitys]

Huhtikuun kohdalla valinta kuukauden tv-show'ksi oli varsin ilmeinen, sillä huhtikuun lopussa painifaneille tarjottiin historian ensimmäinen Smackdown!-lähetys. Tämä huhtikuinen jakso oli erikoispilottikokeilu, ja vakituisesti SD! alkoi pyöriä WWF:n kakkosohjelmana vasta elokuun lopusta lähtien. Ilmeisesti voi siis päätellä, että ensimmäinen jakso oli (ainakin tv-ratingsien perusteella) varsin onnistunut. Ehkä nyt oli jo aika saada katsottavaksi ensimmäinen oikeasti kehuttava tv-show tämän projektin tiimoilta.

WWF Smackdown! 04/29/99 - Smackdown! Special

- Historian ensimmäinen Smackdown! alkoi maanantaisen Raw'n kertauksella, mikä oli ihan paikallaan, sillä Backlashia seuranneessa Raw'ssa oli tapahtunut aikamoisen paljon. Ensinnäkin Corporationin jäsen The Rock oli turhautunut siihen, kuinka Backlashin ME:n lopussa hän oli jo voittaa WWF-mestaruuden, mutta Shane löi mestaruusvyöllä Austinin sijaan vahingossa häntä. Niinpä Rock alkoi haukkua Corporation-johtajaa varsin kovasanaisesti, mistä seurasikin se, että koko Corporation kääntyi Shanen käskystä häntä vastaan ja hyökkäsi Rockin kimppuun! Näin Rockista oli tullut taas face. Toinen suuri tapahtuma oli saanut jo alkunsa Backlashin lopussa, kun The Undertaker oli Vincen suojelusta huolimatta onnistunut kaappaamaan Stephanie McMahonin. Raw'ssa huolesta sekaisin oleva Vince sai yhteyden The Undertakeriin, joka kertoi haluavansa Steve Austinin. Vince joutui siis anelemaan apua Austinilta, joka kertoi, ettei häntä kiinnosta Vincen auttaminen. Niinpä Raw'ssa nähtiin synkkä rituaali, kun Ministry of Darkness kuljetti pimeyden symboliin sidotun Stephanien kehään, jossa Paul Bearer oli vihkimässä The Undertakeria ja Stephanieta epäpyhään liittoon, kun Steve Austin saapui sittenkin paikalle, pieksi koko Ministry of Darknessin ja pelasti Stephanien isänsä hoiviin.

- Itse Smackdown! alkoi varsin alkeellisella aloitusvideolla, mutta ehkä minun pitää koittaa olla välittämättä siitä. Oli varsin mielenkiintoista huomata, etteivät show'n selostajina toimineetkaan JR ja King vaan Michael Cole ja Jim Cornette. Tavallaan tykkäsin Cornettesta color commenatorina, mutta tavallaan ei tämä rooli hänelle se luontevin kuitenkaan ollut.

- Kun SD! oli sitten saatu käyntiin, oli hyvä tuoda heti alkuun ruutuun tutut ja turvalliset McMahonit. Ensin paikalle saapuivat isä ja tytär, eli Vince ja Stephanie. Yleisö hurrasi kaksikon saapuessa paikalle, mutta silti tarjosi Vincelle vielä "Asshole"-chanttia. Selvästi faceksi kääntymässä ollut Vince ei tästä kuitenkaan välittänyt. Hän oli pilannut Shanen suunnitelmat Backlashin ME:ssä ja jopa auttanut Austinia säilyttämään vyönsä, ja nyt hän kertoi olevansa valmis muuttumaan. Vince myönsi tehneensä kamalia tekoja bisneksen takia viime vuosien aikana, mutta hän todella tahtoi muuttua. Ensitöikseen hän halusikin kiittää henkilöitä, jotka olivat auttaneet Stephanien pelastamisessa Undertakerilta. Hän kiitti hänelle lojaalia Ken Shamrockia ja myös mukana auttamassa ollutta Big Show'ta. Eniten hän kuitenkin tahtoi kiittää Steve Austinia. Tämän jälkeen Stephanie piti vielä saman kiitospuheen ja kuvaili myös, kuinka Undertaker oli riisunut häneltä vaatteet pois kidnappauksen aikana. Mielenkiintoista.

- Tämän iloisen hetken pilasi tietenkin Shane McMahon ja tämän perässä saapunut koko Corporation, jonka jäsenmäärä oli laskenut viime viikkoina selvästi. Shanen mukana olivat Triple H, Chyna, Big Bossman ja Mean Street Posse. Shane kertoi Vincelle ja Stephanielle, ettei näillä ollut mitään asiaa hänen johtamansa WWF:n show'hun. Tästä seurasi sanaharkka Vincen ja Shanen välillä. Shane ei pitänyt Vince enää isänään. Lopulta Vince nieli kiukkunsa, ja hän lähti paikalta pois yhdessä Stephanien kanssa. Näin Shane pääsi julistamaan illan Main Eventin, jossa kaksi Shanen inhoamaa miestä ja toistensa arkkiviholliset The Rock ja Steve Austin pääsevät ottelemaan joukkueena kahta Shanen valitsemaa henkilö vastaan. Shane kyseli mahdollisia vapaaehtoisia, ja ensimmäiseksi ilmoittautui Triple H. Tämän jälkeen areena yhtäkkiä pimeni, ja titantronin kautta The Undertaker ilmoitti tahtovansa otella tänä iltana erityisesti Austinia vastaan. Niinpä illan ME:ksi kuoriutui Rock & Austin vs. HHH & Undertaker. Kieltämättä hiton iso ottelu.

Val Venis vs. Blue Blazer w/ Jeff Jarrett & Debra
Kaiken tämän ME-sotkun jälkeen oli aika päästä käsiin illan otteluihin, joissa ensimmäinen oli varsin merkillinen. Alun perin Val Veniksen oli tarkoitus kohdata tässä show'ssa Jeff Jarrettin joukkuepari Owen Hart, koska Veniksellä oli ollut viime aikoina paljon ongelmia Jarrettin kanssa sen takia, että Jarrettin manageri Debra oli ilmaissut huomattavan suurta kiinnostusta Venikseen. Kuitenkin kun Venis oli saapunut kehään, Jarrett saapui paikalle kertomaan, ettei hän tiedä, missä Owen on, ja niinpä hän itse ottelee tämän tilalla. Tuomari ehti jo soittaa kelloakin, mutta juuri tällöin Blue Blazer, jota oli viimeksi nähty ruudussa lyhyesti vuoden '98 lopuilla, hyökkäsi takaapäin Veniksen kimppuun. Kaikki tietenkin tiesivät, kuka Blazerin maskin alla todellisuudessa oli. Jos Over The Edgen tapahtumia ei olisi koskaan käynyt, voisi tämä Owenin vielä yksi hupsu run IC-mestaruuskausineen typerässä supermiesasussa heelinä olla jälkeenpäin hauskakin juttu. Nyt ei ikävä kyllä kamalasti naurata. No, tässä ottelussa ei nyt paljon mitään tapahtunut. Parissa minuutissa ei kummoisia ehdi, vaikka kehässä olisi Owenin ja Veniksen tasoisia kavereita. Ottelun jälkeen nähtiin vielä, kuinka hommaan sekaantuivat Venikseen ihastunut Nicole Bass ja IC-mestari The Godfather.
* (2:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Blue Blazer (Pinned Venis after Jarrett hit him with a low blow)

- Backstagella The Rock valmistautui illan otteluunsa ja Kevin Dunn haastatteli Blue Blazeria. Blazer kertoi hänen palanneen vielä kerran WWF:ään, koska WWF kaikessa nykyajan moraalittomuudessaan tarvitsee supersankaria palauttamaan perinteiset arvot kunniaan. Hieno promo Owenilta, mutta mitä muuta sopii odottaakaan.

Big Show vs. Test
Testin statuksesta oli taas paha sanoa varmuudella mitään, koska yleisö ei häntä vielä tässä show'n alussa hirveän facena ottanut vastaan, vaikka hänet olikin maanantaina erotettu Corporationista, kun Big Bossman oli tarjonnut Testille beatdownin. Tämä ottelu ei ehtinyt kestää minuuttiakaan, joten paljoa kerrottavaa ei jälkipolville ole. Näyttävän Dropkickin Big Show tarjosi. Ottelun jälkeen Bossman yritti piestä Testin jälleen, mutta jo paikalta poistunut Big Show saapuikin auttamaan vastustajaansa. Niinpä Bossman joutui perääntymään paikalta.
½ (0:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Show (Chokeslam)

- The Rock saapui tarjoilemaan mielipiteitään myös kehään. Yleisö oli ollut jo pidemmän aikaa, viimeistään WrestleManian jälkimainingeista lähtien, Rockin puolella, joten ei mikään ihme, että hän sai hienon vastaanoton paikalla olleilta faneilta. The Rock latasi perinteiset 'Smackdown hotel'-fraasinsa luvatessaan turpasaunan Triple H:lle ja The Undertakerille. Austinille Rock sanoi terveisinä, että he voivat tässä show'ssa piestä yhdessä HHH:n ja Undertakerin, mutta he eivät todellakaan ole ystäviä eivätkä tule koskaan olemaankaan. Tämän jälkeen Austin saapuikin itse paikalle, tarjoili parit keskisormet Rockille ja kertasi saman, minkä Rock jo sanoi: he eivät todellakaan ole samalla aaltopituudella.

- Joukkueparien iloisen juttutuokion keskeytti Shane McMahon, joka kertoi, että hänellä on Rockille ja Austinille luvassa vielä yksi yllätys, joka viimeistään varmistaa heidän tuhonsa. Tällöin areenan valot sammuivat jälleen, Undertakerin sisääntulomusiikki alkoi soida ja 'Taker itse käveli sisääntulorampin päähän Shanen viereen. Pian Undertakeria seurasivat Paul Bearer sekä Triple H ja heidän perässään koko Corporation ja Ministry of Darkness! Selostajamme olivat täysin järkyttyneitä tästä näystä, kun Shane McMahon julisti kahden pahuuden lähettilään yhdistäneen voimansa. Tästä eteenpäin Shanen ja Undertakerin yhdessä johtama porukka tunnettaisiin Corporate Ministrynä. Oliko Shane todella lyöttäytynyt yhteen miehen, joka oli kidnapannut hänen siskona, kanssa? Ah, muistin juuri nämä muutosvaiheet vielä edelliseltä kerralta, kun katsoin kaikki vuoden '99-ppv:t, ja vaikka ppv:t laadullisesti pääasiassa olivatkin kuraa, niin tietyt kuviot olivat minusta aivan loistavia. Kenties parasta koko vuodessa oli juuri tämä Corporation-kuvio kaikkine käänteineen, Vincen faceturneineen ja Corporate Ministryn syntymisineen. Eikä kaikki vieläkään ollut ohi.

- Undertakerin veli Kane pyöri samalla hieman pienemmissä kuvioissa, sillä hän oli yhdessä joukkuemestariparinsa X-Pacin kanssa Kevin Dunnin haastateltavana. Miehet ottelisivat tässä SD!:ssä X-Pacin DX-kavereita New Age Outlawseja vastaan joukkuemestaruuksista, mutta Dunnia tuntui enemmän kiinnostavan se, kuinka epävakaana tunnettu Kane oli viime viikkoina purkanut vihaansa puolivahingossa omaan joukkuepariinsa X-Paciin. X-Pac sanoi, että kaikesta huolimatta ainakin hän tekee kaikkensa, että hän ja Kane säilyttäisivät joukkuevyöt.

Droz w/ Prince Albert vs. D'Lo Brown w/ Ivory
LOD-sotkun jälkeen Droz ei ollut saanut paljonkaan aikaan, vaan hän oli lähinnä pyörinyt alakortin turhakenimenä. Pian WrestleManian jälkeen hän oli tosin saanut avukseen managerin, kun tatuointi- ja lävistysartisti Prince Albert, joka oli vielä kaukana A-Train-ajoistaan, oli tehnyt debyyttinsä hänen apunaan. Nyt Droz kohtasi D'Lo Brownin, joka yleisöreaktioista päätellen oli alkanut olla enemmänkin face kuin heel. Tälläkään ottelulla ei ollut kummemmin aikaa, mutta minun täytyy myöntää, että hämmästyin, kuinka näyttäviä liikkeitä sekä Droz että D'Lo ottelussa tarjosivat. Eihän tässä ajassa mitään kummoista ottelua ehdi siis rakentaa, mutta tästä kuoriutuikin yllättävän näppärä ottelu. Hyvää työtä D'Lolta ja Drozilta. Mitään tarkoitusta ei tällä ottelulla tosin ollut... Lukuun ottamatta ottelun jälkeen nähtyä iloista hetkeä, kun loukkaantumisen takia pari kuukautta poissa ollut Mark Henry teki paluunsa.
*½ (3:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

D'Lo Brown (via DQ)

- Videopätkä hypetti Sablea, joka ilmeisesti oli yhä WWF:n palkkalistoilla ja myös Women's-mestari, vaikka kehässä häntä ei paljoa oltukaan nähty enää WM:n jälkeen. Sen jälkeen nähtiin myös lyhyt New Age Outlawsien haastattelu, jossa Billy Gunn ilmaisi harvinaisen selvästi, että hän ei välitä mistään ystävyyssuhteista X-Pacin kanssa silloin, kun hänellä on mahdollisuus nousta joukkuemestariksi.

X-Pac & Kane (c) vs. New Age Outlaws - WWF Tag Team Championship
New Age Outlaws oli siis ansainnut joukkuemestaruusottelun historian ensimmäiseen SD!:hen voittamalla ottelunsa Backlashissa. Vastaansa kaksikko sai DX-ystävänsä X-Pacin ja Kanen muodostaman mestarijoukkueen. En kauheasti uskaltanut odottaa tältä ottelulta etukäteen, mutta tämä osoittautuikin varsin mukavaksi mestaruusotteluksi. Liikaa tällä ei aikaa missään tapauksessa ollut, mutta onneksi sen verran, että ihan hyvän kamppailun tämä nelikko ehti pistää pystyyn. Yleisö oli hyvin mukana ja kaikki neljä hoitivat oman roolinsa moitteeta. Kokonaisuutena siis varsin kiva joukkuemestaruusottelu, mutta ei sen enempää. Lopetus jatkoi näkyvillä olevan turnin pohjustusta.
**½ (7:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

X-Pac & Kane (X-Pac pinned Gunn after Dogg accidentally knocked Gunn out)

- Häviäjäkaksikko selvitteli vielä backstagellaan välejään ennen vuorossa ollutta The Broodin in ring -haastattelua. Tämä oli varsin erikoinen hetki, sillä muodostumisensa jälkeen Brood ei ollut missään vaiheessa puhunut tv-lähetyksissä käytännössä mitään, vaan tämä mystinen porukka oli antanut tekojensa puhua puolestaan. Nyt Dok Hendrix pääsi haastattelemaan heitä kehässä. Gangrel mm. kertoi, että ensin he olivat vaienneet omasta halustaan mutta myöhemmin siksi, että The Undertaker ei ollut antanut heidän puhua. Haastattelun lopussa Hendrix kertoi epäilevänsä, että koko Broodin goottitouhu oli pelkkää "gimmickiä", mikä raivostutti Gangrelin suuresti. Seurauksena oli se, että Brood raahasi Hendrixin ringsidelle ja tarjosi tälle bloodbathin.

Bradshaw vs. Ken Shamrock - Street Fight Match
Ken Shamrockin taistelu Ministry of Darknessia, tai nyt siis Corporate Ministryä, vastaan ei ollut päättynyt Backlashiin, vaan hänellä oli edelleen paljon selvittämättömiä välejä porukan kanssa. Niinpä Shamrock oli buukattu kohtaamaan Acolytesin toinen osapuoli Bradshaw tässä show'ssa Street Fightissa. Kauheammin ei tämäkään kohtaaminen sitä kuuluisaa aikaa saanut aikaan, mutta ihan intenssiivisen brawlin nämä kaksi pistivät pystyyn. Ei mitään suurempaa hardcorea, mutta ihan toimivaa mättöä vaikkakin varsin oudolla lopetuksella. Katsottava välipala.
*½ (4:05)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ken Shamrock (Choked Bradshaw out with a baseball bat)

- Taas backstagepromoja. Ensin nähtiin, kuinka Kevin Dunn oli raahautunut pannuhuoneeseen haastattelemaan Mankindia, joka vetikin varsin hauskan ja hyvän promon. Tämän jälkeen nähtiin vielä lyhyesti, kuinka Corporate Ministry oli kokoontunut tyhjään huoneeseen, jossa Shane McMahon loi yhteishenkeä porukkaan.

Big Bossman vs. Mankind
Tämä oli taas jatkoa pitkään kestäneeseen Mankindin ja Corporationin väliseen feudiin. Paljoa ei painia tässä ehditty nähdä, koska ottelu kesti vain puolitoista minuuttia, ja siihenkin oli mahdutettu sekä Testin että Big Show'n sekaantumiset. Storylinellisesti tämä oli ihan ok, sillä uuden Corporationia vastustavan porukan syntymisen pohjustaminen oli hyvä asia, mutta ottelun laadusta ei ole paljoa puhuttavaa. Nähtiin tässä sentään nätti Jumping Double-Arm DDT.
½ (1:35)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mankind (Manible Claw)

- Vielä ennen Main Eventiä oli tarjolla näkymä siitä, kuinka turhautunut Billy Gunn hyökkäsi backstagella ilmeisesti entisen ystävänsä X-Pacin kimppuun. Voi pojat.

Triple H & The Undertaker w/ Chyna, Mean Street Posse, Shane McMahon & Paul Bearer vs. The Rock & Steve Austin (c)
Isolta Main Eventiltähän tämä kuulosti, kuten ensimmäisen Smackdownin ME:n sopi ollakin. Homma alkoikin juuri sellaisella energisellä brawlilla, jota olin tältä odottanut. Yleisö oli hienosti mukana, kun miehet mäiskivät toisiaan sen minkä ehtivät. Ehdin odottaa tältä jo katsomistani tapahtumista parasta tv-show'n ottelua tähän mennessä, mutta sitä tästä ei tullut, koska jo viidennen minuutin kohdalla ottelu loppui kuin seinään, kun WWF päätti buukata tylsän run inin päättämään hyvän ottelun. Lopulta tästä jäi sittenkin aika vaisu fiilis nopeasti tulleen huonon lopetuksen takia. Viidessä minuutissa ei kuitenkaan kauheasti ehdi tapahtua. Ottelun jälkeen nähtiin vielä, kuinka koko Corporate Ministry pieksi Austinia ja Rockia, kunnes Big Show, Test ja Ken Shamrock juoksivat auttamaan faceja. The Union oli muodostumassa hyvää vauhtia. Loppuhuipennuksena paikalle saapui vielä Vince McMahon, joka hyökkäsi oman poikansa kimppuun.
** (5:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Rock & Steve Austin (via DQ)

Kokonaisarvio Smackdownista: Hehee, en enää hirveämmin oikeastaan pettynyt, kun paljastui, ettei tämäkään mikään erityisen supertasokas tv-show ole, sillä ilmeisesti ihan kamalasti ei tämän ajan tv-show'ilta vain voi odottaa. Täytyy tosin myöntää, että ME-storylinejen kannalta tämä oli todella merkittävä ja viihdyttäväkin show. Vince vs. Shane -kuvio eteni aivan uudelle tasolle, Corporate Ministry sai alkunsa ja yhteinen vastarintaliike tuota pahuuden porukkaa kohtaan alkoi muodostua. Otteluista varsinkin joukkuemestaruusottelu oli ihan hyvä. Vieläkään ei nähty yhtään kolmeen tähteen yltävää tv-showottelua. Kokonaisuutena siis historian ensimmäinen Smackdown oli ihan kiva, mutta ei mitenkään erityisen tasokas.

Seuraavaksi olisi vuorossa sitten taas ppv-rintaman tarjontaa. Sen aloittaa WCW:n Slamboree 1999. Toukokuun tv-show on hieman poikkeuksellinen tapaus. Siitä myöhemmin lisää.

[Kenitys]

SLAMBOREE 1999

WCW oli yllättänyt ainakin minut tarjoamalla tasoltaan Ok:n Spring Stampeden puhtaasti huonon alkuvuoden jälkeen, joten ennen Slamboreen katsomisen aloittamista toivoin salaa mielessäni, että ehkä tälläkin ppv:llä olisi potentiaalia yllättää minut positiivisesti. Nuo toiveet hautasin kuitenkin aika pitkälti jo alun hypevideon kohdalla. Täytyy sanoa tähän alkuun, että samalla kun WWF:ssä alkoivat olla suuret muutokset käynnissä, niin suurta muutosta oli ilmassa myös WCW:ssä. Harmi vain, että siinä missä WWF:n muutokset ja jännittävät sekä tuoreet turnit olivat oikein mielenkiintoisia, tuntuivat WCW:n muutokset lähinnä typeriltä, laimeilta ja puhtaasti huonoilta. Suurin muutos oli jo Uncensoredin ME:stä lähtien havaittavissa ollut muutos. Vuonna 1996 perustettu nWo alkoi olla saavuttanut tiensä pään. Sen sijaan, että WCW olisi koittanut vaikkapa hyötyä nWo:n lopettamisesta vielä jollain suurella ottelulla, päätti yhtiö tehdä viisaan bisnesvedon ja haudata viimeiset kolme vuotta ME-kuvioita hallinneen porukan kaikessa hiljaisuudessa. Uskomatonta. Tästä lisää vielä myöhemmin. Selostajinamme taas kerran Tony, Bobby ja Mike. Miksi WCW ei voinut antaa Heenanin ja Tenayn selostaa kahdestaan?


Rey Mysterio Jr. & Kidman (c) vs. Chris Benoit & Dean Malenko w/ Arn Anderson vs. Raven & Perry Saturn - WCW Tag Team Championship
Tässäkään ppv:ssä WCW:tä ei voi syyttää siitä, etteikö se olisi osannut avata show'ta oikealla tavalla. WCW:n joukkuemestaruusdivisioona oli imenyt kiviä raskaasti koko vuoden '98 ajan. Oikeastaan WCW:llä ei ollut ollut edes mitään joukkuemestaruusdivisioonaa edellisenä vuotena. Nyt se oli kuitenkin vuoden '99 alussa saanut aivan uuden alun mestaruuksista järjestetyn turnauksen ansiosta, ja tässä vyöstä kamppailivat kolme yhtiön taidoiltaan parasta joukkuetta. Ei voi valittaa. Benoit ja Malenko olivat voittaneet vyöt Uncensoredissa, mutta he olivat hävinneet ne Kidmanille ja Reylle, koska Saturn ja Raven olivat sekaantuneet otteluun. Kaikille kolmella joukkueella oli siis kaunoja toisiaan kohtaan, joten tässä ne oli hyvä selvittää.

Kuten jo totesin, ei WCW:tä voi syyttää kehnolla show'n aloituksella. Kaikki kuusi miestä toden totta tiesivät, mitä tehdä kehässä. Otteluun oli sekoitettu sopivasti Kidmanin ja Reyn high flyingiä, Malenkon ja Benoit'n tekniikkapainia sekä Saturnin ja Ravenin hc-tyyppistä brawlausta. Todella viihdyttävää mättöä, joka sai aikaakin vielä varsin kunnioitettavasti. Yleisökin oli ottelussa hyvin mukana, joten tämähän hoiti openerin roolinsa enemmän kuin hienosti. Arvosana olisi voinut yltää jopa huipputasolle, jos ottelun lopetus ei olisi ollut hiukan laimeahko. Muuten siis erittäin hyvä tapa pistää show käyntiin.
***½ (17:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Raven & Perry Saturn (Raven pinned Kidman after a Top-Rope Evenflow DDT)

Stevie Ray w/ Horace & Vincent vs. Konnan
Arvostelun alussa toteamani nWo:n kuolema oli toki sillä tavalla ennenaikaista, että WCW ei edes ymmärtänyt lopettaa nWo:n toimintaa kaikessa hiljaisuudessa kerralla, vaan sitä vähän niin kuin vielä tässäkin vaiheessa jatkettiin. Sen lisäksi, että pari painijaa saapuivat kehään vielä tässä vaiheessa varsinaisen nWo:n, eli Wolfpackin, themen saattelemana, pyöritti jostain hemmetin syystä tämä nWo:n jobberiporukka Black & White toimintaansa vielä suht aktiivisesti. Porukan johtajaksi oli vakiintunut Stevie Ray, joka jostain käsittämättömästä syystä kohtasi ppv-ottelussa Konnanin. Joo, Konnanilla oli ollut ongelmansa Wolfpackin kanssa. Nyt kun siis Wolfpack oli hajonnut tai osa porukasta oli kääntynyt heeliksi, oli WCW:n mielestä ilmeisesti loogista pistää Konnan feudaamaan Black & Whiten kanssa?

Tämä ottelu oli hiton tylsä ja aika lailla mitäänsanomaton. Ei tämä nyt siis mitään armotonta kuraa ollut, vaan tämä on taas malliesimerkki ottelusta, jolle minä annan yhden tähden. Ei siis huonoudellaan raivostuttava ottelu, vaan yksinkertaisesti turha ja tylsä kamppailu ehkä yhdellä tai kahdella pienellä välkähdyksellä paremmasta. Jättää vain ihmettelemään sitä, miksi tälläisen tunkeminen ppv:hen käy edes WCW:n buukkaustiimin mielessä.
* (6:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Konnan (Roll up after a interference from Rey Mysterio Jr.)

Brian Knobbs vs. Bam Bam Bigelow - Hardcore Match
Ei voi olla totta. Nasty Boysien saapuminen TNA:han vuonna 2010 oli tietenkin kuin suoraan painifanin pahimmista painajaisista, mutta voin aikamoisella varmuudella veikata, ettei yksikään paininörtti hyppinyt riemusta, kun tuon joukkueen toinen osapuoli Brian Knobbs teki paluunsa WCW:hen vuonna '99. Nasty Boysit olivat painineet parin vuoden ajan WCW:ssä vuoteen '96 asti. Tuon jälkeen promootio oli ymmärtänyt luopua Hoganin kavereista, mutta jostain syystä, kun WCW oli alkanut rakentaa uutta hc-divisioonaansa, oli jossain saatu loistava idea siitä, että divisioonan vahvistukseksi kaivataan ehdottomasti vanha, raihnainen ja taidoiltaan täysi paskasäkki Brian Knobbs. Nyt hän sitten paini Bam Bam Bigelowia vastaan Hardcore Matchissa epävirallisesta 'King of Hardcore' -tittelistä. Olisin katsonut mielummin vaikka kymmenen Bigelow vs. Hak -ottelua.

Tämä ottelu oli yksinkertaisesti heikko. Kuten sanoin, minä tykkään hyvästä roskapainista. Tämä ottelu oli taas aikamoinen malliesimerkki siitä, mitä on kehno roskapaini. Knobbsilla ei ollut mitään hajua siitä, miten hc-ottelusta voi saada jännittävän ja elämyksiä tarjoavan kokemuksen. Hän tyytyi tarjoamaan katsojille jännittäviä roskapönttöiskuja Bigelowin päähän toinen toisensa perään. Ottelussa oli kuitenkin hiukan hyviäkin puolia. Bigelow tuntui ainakin hetkittäin yrittävän edes hiukan tuoda otteluun kunnon taistelumeininkiä, mutta se oli Knobbsin takia aikamoisen hankalaa. Lisäksi ottelun lopetus kaikkine botchailuineen oli jopa tietyllä tavalla hupaisa. Se ei tietenkään ole kovin positiivinen juttu, mutta pisti ainakin hymyn huulilleni. Bigelowin ansiosta ei täyttä roskaa, mutta aika lähellä kuitenkin.
*½ (11:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bam Bam Bigelow (Suplex through a merchandise table)

Booker T (c) vs. Rick Steiner - WCW Television Championship
Kun feud Scott-veljen kanssa oli päättynyt ja joukkuemestaruuskausi Kenny Kaoksenkin kanssa oli osoittautunut täysin turhaksi, ei Rick Steinerista ollut näkynyt pitkään aikaan jälkeäkään. Viime aikoina hän oli kuitenkin nostanut taas päätään ja haastanut Booker T:n tämän TV-mestaruudesta. Miehet ottelivatkin Nitrossa yhden mestaruusottelun, joka päättyi siihen, että Bookerin veli Stevie Ray auttoi veljensä voittoon, vaikka Booker ei ollut ollut pitkään aikaan minkäänlaisissa väleissä veljensä kanssa. Kun Stevie auttoi seuraavallakin viikolla Bookeria säilyttämään mestaruutensa toista vastustajaa vastaan, vaikka Booker ei tätä ollut halunnut, oli Rick varma, että Booker teki yhteistyötä Stevien kanssa ja oli liittymässä nWo:hon. Booker yritti vielä vakuuttaa Rickiä siitä, että tämä on epäilyineen väärässä, mutta lopulta ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kohdata hänet kehässä.

Odotin tältä ottelulta menevää midcard-menoa, koska olin aina tykännyt Rickistä, vaikkei hänestä koskaan mitään suurempaa karismaattista tähteä tullutkaan. Lisäksi Booker oli lähes tulkoon elämänsä kunnossa (no ei ihan mutta aika lähellä) ja onnistunut repimään kaksi hyvää ottelua Scottinkin kanssa. Niinpä oli taas aikamoinen pettymys, että tämä ottelu osoittautui vain ok:ksi kamppailuksi. Oli tämä siis parempi veto kuin kaksi edellistä ottelua Slamboreessa, koska kyllä nämä kaksi perustaidot kehässä aina hallitsevat, mutta vähän tylsähkö tv-ottelufiilis tästä jäi. Lopetuskin oli typerähkö. Harmi.
** (11:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rick Steiner (Steiner Bulldog)

Charles Robinson w/ Ric Flair & Asya vs. Gorgeous George w/ Randy Savage, Miss Madness '99 & Madusa
Tämän ottelun taustatarina oli ehdottomasti koko vuoden parhaimmistoa. Kaikki oli alkanut siis siitä, kun Uncensoredista lähtien ykkösfacena toiminut WCW:n presidentti Ric Flair ja koko hänen johtamansa Four Horsemen alkoivat kovaa vauhtia käänty heeleiksi. Samalla WCW:n tuomari Charles Robinson oli osoittautunut todelliseksi Flair-faniksi, kun hän ei Uncensoredin ME:tä tuomaroidessa ollut välittänyt ottelun säännöistä pätkän vertaa, vaan julisti Flairin voittajaksi, vaikka tämän olisi selvästi pitänyt hävitä tuo ottelu. Pian Robinson alkoikin liikkua säännöllisesti Flairin mukana, ja hän alkoi muuttaa lookiaan Flairin tapaiseksi samalla, kun Flair alkoi kutsua Robinsonia Little Nature Boyksi.

Homma muuttui mielenkiintoiseksi, kun Randy Savage teki paluunsa WCW:hen. Flairin ja Savagen vanhat erimielisyydet kärjistyivät taas Spring Stampedessa, kun ottelun tuomarina toiminut Macho Man esti Flairin voiton. Tästä presidentti Flair hurjistui täysin, ja seuraavina viikkoina nähtiin hienoja hetkiä, joihin kuului Flairin joutuminen mielisairaalaan. Miten hän pääsi pois? No, Arn Anderson maksoi hänen takuunsa. Takuut mielisairaalaan? Mitä helvettiä WCW? Flair oli joka tapauksessa niin raivona Savagelle, että hän sanoi, ettei koskaan palkkaisi tätä enää WCW:hen. Savage ei kuitenkaan luovuttanut tavoitettaan päästä taas WCW:n kehään, ja niinpä lopulta tähän ppv:hen buukattiin ottelu Flairin suojatin, ex-tuomari Charles Robinsonin ja Savagen uuden naisystävän ja takavuosikymmenten painilegendan nimeä kantavan Gorgeous Georgen välille. Panokset olivat kovat. Jos George voittaisi, saisi Savage WCW-sopimuksen. Ottelun ringsidellä olevista nimistä sen verran, että Asya oli ollut mielisairaalan hoitaja, jonka Flair toi mukanaan. Nimi oli tietenkin "hauskaa" vinoilua WWF:lle ja Chynalle, koska Asyakin oli hyvin... miesmäinen nainen. Miss Madness '99 oli taas missiasuun pukeutunut nainen, joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan muuan Molly Hollyna. Loistavaa talentin käyttöä, WCW.

Openerin jälkeen tapahtuma oli ollut pelkkää pettymystä ja heikkoa menoa, ja sitten meille tarjottiin tämä. Eihän WCW:tä voi kuin rakastaa. Tuomari vastaan cheerleader. Kumpikaan ei osannut painia, eikä sitä kukaan odottanutkaan. Voin esittää jälleen kysymyksen siitä, miten kenellekään buukkaustiimissä on voinut tulla edes mieleen pistää tälläinen epäpainiottelu ppv:hen. Raivostuttivanta tässä oli se, että Tony Schiavone hehkutti sitä, kuinka tämä oli "viihdyttävää vaikkei taidokasta". Missä h****tissä se viihdyttävyys näkyi? Tämä alkaa lähennellä jo WMOTY-kategoriaa. Pikkaisen kiitosta täytyy tosin antaa sille, että Robinson oikeasti yritti ja väläytti pari kertaa ihan hauskoja ja taidokkaita Flair-imitaatioita. Muuten täyttä kuraa. Miksi Flair ja Savage eivät voineet itse painia tätä? Ainiin, se olisi liian ilmeistä.
½ (10:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Gorgeous George (Second-Rope Elbow Drop)

Scott Steiner (c) vs. Buff Bagwell - WCW United States Heavyweight Championship
Kyllä, Buff Bagwell oli kääntynyt faceksi ja entistä parasta ystäväänsä Scott Steineria vastaan. Jotenkin minun on hyvin vaikea pitää Bagwellia kovin hyvänä facena, koska hänen hahmonsa ja karismansa on luotu heel-rooliin. Joka tapauksessa näin tässä oli käynyt. Kaikki alkoi, kun Bagwell vahingossa aiheutti Steinerin tappion Uncensoredin TV-mestaruusottelussa Booker T:tä vastaan. Tämän jälkeen Steiner hylkäsi ystävänsä, ja miehet alkoivat olla toistensa kurkuissa kiinni. Lopulta oli tämän ottelun aika.

Tässä vaiheessa tapahtumaa alkoi pelko hiipiä perseeseeni jo kovaa vauhtia, koska openerin jälkeen koko tapahtuma oli ollut aikamoisen onneton, eikä Bagwellin ja Steinerin kamppailu kuulostanut miltään showstealerilta. Molemmat herrat ovat kyllä karismaattisia esiintyjiä, mutta tarvitsivat hyvän vastustajan, jotta aikaan saataisiin hyvä ottelu. Näin siis ajattelin etukäteen. Niinpä oli kivaa, että jossain kohtaa tässä tapahtumassa sai vielä yllättyä positiivisesti. Ei tämä ottelu nyt tosiaan mikään erityisen taidokas painiottelu millään tasolla ollut, mutta yllättävän kiva entertainment-brawl. Tietenkään todelliset painigurut eivät voi myöntää, että tämä oli ihan kivaa mättöä, vaikka sitä tämä oli. Illan toiseksi paras ottelu, mikä on tosin tällä arvosanalla enemmänkin loukkaus tapahtumalle kuin kovin suuri kehu ottelulle.
**½ (7:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Steiner Recliner)

Roddy Piper vs. Ric Flair w/ Arn Anderson & Asya
Niin, tämä oli siis tietenkin pääsyy siihen, miksi Ric Flair vs. Randy Savagea ei nähty tässä tapahtumassa. Flair-Savagen lisäksi WCW oli nimittäin päättänyt lämmittää uudelleen myös Flairin ja Piperin välisen feudin. Nämä kaksi kohtasivat edellisen kerran vuonna '97, ja tuolloin kaksikon ottelu yllätti minut suuresti laadullaan. Ei kumpikaan tuolloinkaan huippukunnossa ollut, mutta silloin he repivät irti vielä erittäin hyvän ottelun. Nyt en uskaltanut toivoa enää samaa. Ottelun tausta oli lyhyesti se, että Piper oli jo pidemmän aikaa toiminut WCW:n comissionerina, ja kun Flair oli alkanut menettää järkensä ja ryhtynyt WCW:n johdossa yhtä pahaksi, kuin millainen Bischoff oli ollut, päätti Piper, että on aika riistää valta Flairilta. Flair ei tähän niin vain suostunut, ja hän erottikin jo Piperin comissionerin tehtävistä. Nyt tässä ottelussa oli panoksena Flairin oma virka WCW:n presidenttinä.

Kuten uumoilinkin, ei tämä ottelu yltänyt enää ollenkaan miesten parin vuoden takaisen kamppailun tasolle. Tosin täytyy antaa tunnustusta edelleenkin Flairille ja Piperille siitä, että pystyivät he paljon parempaan kehätoimintaan, kuin olin heiltä odottanut. Molempien parhaat päivät olivat jo selvästi takana, mutta silti he liikkuivat yllättävän vetreästi ja väläyttivät paikoitellen ihan vauhdikasta menoa. Kehuissa pitää ottaa taas asiayhteys huomioon, sillä eihän tämä siis erityisen kummoinen painilliseltakaan tasoltaan ollut, mutta ihan hyvää menoa kuitenkin. Suurempi ongelma oli arvosanaa laskenut aivan idioottimainen buukkaus sekä ottelun aikana että ennen kaikkea sen lopetuksen kohdalla ja jälkimainingeissa. Ilmeisesti Eric Bischoffilla ja kumppaneilla oli vaikeuksia tajuta, että voi olla 'controversy' ja silti samaan aikaan looginen.
** (12:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Roddy Piper (via DQ: Flair originally won after hitting Piper with brass knuckles, but Eric Bischoff came out and disqualified Flair)

Sting vs. Goldberg
WCW:n kenties kaksi suurinta facea ottivat siis yhteen tässä väli-ppv:ssä. Aikamoisen kohtaamisen oli WCW päättänyt tarjota faneille, eikä tämä edes ollut Main Event eikä tässä myöskään ollut mitään panoksena. Taustaakaan ei ottelulla kauheasti ollut. Niin Goldberg kuin Stingkään eivät voineet sietää heel-Flairin tapaa johtaa WCW:tä, ja molemmat olivatkin olleet jo käsirysyssä Flairin kanssa. Flair pelkäsi sitä, että Sting ja Goldberg vievät hänen paikkansa WCW:n johdosta (jos Piper ei sitä tee) yhdistämällä voimansa. Niinpä Flair buukkasikin miehet ottelemaan toisiaan vastaan, jotta heidän huomionsa kiinnittyisi Flairin kaatamisen sijaan keskinäisen paremmuuden selvittämiseen.

Tämä ottelu kuulosti tosiaan erittäin isolta, ja elättelin toivoa siitä, että tämä ottelu pelastaisi surkean tapahtuman tarjoamalla hienon Main Event -tason ottelun. Periaatteessa siihen olisi voinut olla mahdollisuuksia. Kai? No, eipä sitten kuitenkaan ollut, sillä tämä ottelu jäi todella laimeaksi koitokseksi. Ei voi luvata kovin hyvää, että ottelu alkaa heti karkealla botchilla. Tämänkään jälkeen meno ei missään vaiheessa kohonnut mitenkään kehuttavaksi, vaikka ainakin Sting pari kertaa väläyttikin ihan kivoja otteita. Pääasiassa ottelu oli kuitenkin varsin mitäänsanomatonta brawlausta, jossa yleisö oli tosin ihan hyvin mukana ainakin ennen idioottimaista lopetusta. No, saatiinpahan ainakin vielä yksi Bret Hartin näyttäytyminen ppv:ssä, ennen kuin hän taas katosi kuvioista kuukausiksi, varsin ymmärrettävästä syystä tosin.
*½ (8:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Draw (Double DQ after Bret Hart attacked the referee)

Diamond Dallas Page (c) vs. Kevin Nash - WCW World Heavyweight Championship
Suuret muutokset eivät olleet siis rajoittuneet siihen, että Flair ja koko Four Horsemen kääntyivät heeleiksi, ja samalla Wolfpack-johtaja Hogan alkoi muistuttaa facea, ja koko porukka alkoi hajota palasiksi. Selvästi heel Scott Steiner saapui tässäkin tapahtumassa kehään Wolfpack-themen saattelemana, ja samoin teki Kevin Nash, joka oli puolestaan Goldberg-ottelun jälkeen ilmeisesti kääntynyt taas faceksi. Yleisö ei kovin vahvasti vielä osannut olla Nashin puolella, mikä lienee ihan itsestäänselvyys, kun mies oli vasta 4 kuukautta aikaisemmin osoittautunut Fingerpoke of Doomissa täydeksi petturiksi. Samalla jostain helkkarin syystä yksi WCW:n toimivimmista ja overeimmista faceista DDP oli pitänyt kääntää ylimieliseksi heeliksi. Miesten feudin taustalla olivat lähinnä sekavat päämestaruuskuviot. DDP oli ehtinyt jo hävitä SS:ssä voittamansa mestaruuden Stingille Nitrossa, mutta samana iltana pari viikkoa Goldberg-ottelun jälkeen poissa ollut Kevin Nash teki paluunsa facena ja haastoi Stingin puolustamaan mestaruuttaan kyseisenä iltana Nashia, Goldbergiä ja DDP:tä vastaan nelinottelussa. DDP voitti tuon ottelun, kun Randy Savage saapui jostain syystä auttamaan häntä. Sen sijaan, että Sting saisi tässä revanssinsa, puolustikin Page mestaruuttaan nyt Nashia vastaan. Miksi? Koska Nash oli pääbuukkaaja.

Jos edelliseltä ottelulta olin odottanut pelastusta, niin tältä en enää edes viitsinyt sitä toivoa. Turhaa toivoni olisi ollutkin, sillä tämä ottelu oli ytimekkäästi tiivistettynä huono. Ei taaskaan umpisurkea, sillä alkupuolella ainakin DDP tuntui yrittävän jonkin verran ja yleisön hyvät reaktiot pelastivat edes pikkasen, mutta oli tämä vielä yksi askel alaspäin edellisestä kamppailusta. Siinä oli paikoitellen ihan pikkaisen oikean taistelun tuntua, mitä tässä ei tosiaan ollut. Homman tietenkin kruunasi taas yksi aivan idioottimainen aivopierulopetus. Jos painin taso ei yksinään pistänyt raivostuttamaan, niin viimeistään sen teki idioottimainen buukkaus.
* (16:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kevin Nash (Jackknife Powerbomb)

*** Chris Benoit
** Dean Malenko
* Raven

Kokonaisarvio Slamboreesta: Ei ollut vaikea päättää sitä, minkä ottelun osanottajille annoin tähdet. Onneksi openerissa oli useampi kuin kaksi osallistujaa, koska muuten olisi voinut olla aika vaikeaa antaa sitä kolmatta tähteä. Dean Malenko ja Chris Benoit sekä myös kaksi muuta openerin joukkuetta tekivät taas hienon työn ja tarjosivat meille upean openerin. Harmi vain, että tässä tapauksessa se ei paljoa vaikuttanut. En voi ymmärtää WCW:tä. Ensin se tarjosi odotukseni selvästi ylittäneen Spring Stampeden, ja jotenkin oletin, että mahdollisuuksia samantasoisiin ppv:eisiin olisi uudestaan. Nämä odotukseni lytättiin kuitenkin tässä ppv:ssä täysin. Sen lisäksi, että yksikään ottelu openerin lisäksi ei saavuttanut edes kolmen tähden rajaa (ja vain yksi ylitti kaksi tähteä), niin tapahtuman buukkaus oli toisesta ottelusta lähtien aina loppuun saakka yksinkertaisesti kamalaa. Jätti todella huono maun suuhun. Tällä ppv:llä WCW osoitti taas osaavansa ilmoittautua jokaisena vuotena vuoden huonoimman ppv:n kamppailuun. Tämä Slamboree oli Surkea.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
---------------
4. WCW Spring Stampede - Ok
5. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
6. WCW Uncensored - Kehno
7. WWF WrestleMania XV - Kehno
8. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
9. WCW SuperBrawl IX - Kehno
10. WCW Souled Out - Kehno
---------------
11. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi ECW:n vuoden kolmas ppv Hardcore Heaven. Jatkaako ECW kärkiputkeaan? Kovin vaikeaa se ei tämän vuoden tasolla ole.

[Gendry]

WWF WrestleMania X-Seven
1.4.2001 - Houston, Texas

Chris Jericho (c) vs William Regal - Singles Match for the WWF Intercontinental Championship
William Regal oli nimitetty WWF'n uudeksi Commissioneriksi ja uuteen virkaan astuttuaan hänellä oli nopeasti napit vastakkain IC-mestari Chris Jerichon kanssa, joka sattui keskeyttämään Regalin promon ensimmäisenä päivänään Commissionerina. Tämän johdosta Regal buukkasi Jericholle epäreiluja handicap-otteluita Right to Censoria sekä Dudley Boyzeja vastaan. Lisäksi hän nimitti itsensä ykköshaastajaksi Jerichon mestaruudelle.

Tämä oli ihan pätevä opener tämän vuoden Manialle, vaikka ajanpuutteen vuoksi tämä ei miksikään huippuotteluksi noussutkaan. Jericho läpsytteli Regalin rintaa muutaman kerran erittäin stiffeillä chopeilla ja Regal vastaavasti iski Jericholle muutaman erittäin tyylikkään Suplexin. Eipä tästä mitään sen kummempaa keksi, ihan mukava ottelu kaikin puolin. Regalin käden heiluttelut yleisölle ovat muuten aina loistavia, niille on tullut useampaan kertaan naurahdettua.
***- (7:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho

Right To Censor (Val Venis & Bull Buchanan & The Goodfather) (w/ Steven Richards) vs Tazz & APA (w/ Jacqueline) - 6-Man Tag Team Match
Tämä ottelu oli se jokavuotinen täyteottelu Manian kortissa. Right To Censorilla tuppasi olemaan pieniä erimielisyyksiä lähes kaikkien midcard-facejen kanssa, mutta sen kummempia taustatarinoita tällä ottelulla ei ollut. Tazz'sta oli muuten vaikea sanoa, että oliko hän heel vai face tällä hetkellä. Laitoin miehen kuitenkin naamaksi tässä, kun hän APA'n kanssa otteli.

Tämä ottelu oli ihan kelvollista brawlia sen vajaa neljä minuuttia mitä tämä nyt kesti. Jokainen mies teki sen, mitä tässä ajassa nyt voi tehdä. Puhtaasta lopetuksesta myös plussaa. Kuitenkin tämän olisi voinut erittäin hyvin jättää kortista pois ja tähän otteluun käytetty aika siirtää vaikkapa tuohon openeriin, joka jäi liian lyhyeksi. Kokonaisuutena siis kelvollinen, mutta suht merkityksetön ottelu, jonka ainoa tarkoitus oli saada tälle kuusikolle jotain tekemistä Maniaan.
*½ (3:52)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Tazz & APA

Raven (c) vs Kane vs The Big Show - Triple Threat Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Big Show onnistui voittamaan Ravenin erittäin sekavassa ottelussa NWO'ssa, mutta muutama viikko myöhemmin Raven voitti Big Show'lta mestaruuden takaisin RAW'ssa. Kane taas on ollut hieman tyhjän päällä juonikuvioista sitten viime syksyn ja feudin Chris Jerichon kanssa.

Tämä oli mielestäni loistava esimerkki onnistuneesta HC-mestaruusottelusta. Kehässä ei vietetty juuriollenkaan aikaa, vaan koko ottelu oli brawlaamista sekä aseilla hakkaamista ympäri areenaa. Kolmikko käytti kyllä erinomaisesti koko areenan hyödykseen eikä tylsiä hetkiä tässä ottelussa juurikaan nähty. Lopetuskin oli mielestäni varsin mallikkaasti toteutettu eikä tuollaisia lopetuksia ainakaan liian usein näe. Mitään huippukorkeaa arvosanaa en kuitenkaan tälle anna, sillä oikeaa painiahan tässä ei odotetusti nähty ollenkaan. Mutta tuskin sitä kukaan tähän olisi kaivannutkaan.
***- (9:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane

Eddie Guerrero (w/ Perry Saturn) vs Test (c) - Singles Match for the WWF European Championship
Tammikuussa ensimmäisen European-mestaruuden voittanut Test oli saanut riesakseen Eddie Guerreron. Viimeisessä RAW'ssa ennen Maniaa, Eddie maksoi Testille ottelun X-Pacia vastaan sekaantuen otteluun tuomarin paita päällä ja lopulta laskien X-Pacille 3-countin. Tämän jälkeen "Latino Heat" hakkasi vielä kanveesissa maanneen Testin.

Minusta tämä oli varsin hyvä ottelu, vaikka kaksikon tyylit ovatkin kovin erilaiset. Test yllätti minut todella positiivisesti tässä ottelussa ja mieheltä nähtiin muutamia todella tyylikkäitä powerliikkeitä. Eddie taas oli oma totuttu itsensä. Lopetus taas oli vaihteeksi vähän heikompi ja oikeastaan melko arvattava. Arvosanaltaan tämä menee aikalailla samaan koriin illan kahden aikaisemman mestaruusottelun kanssa: perushyvä ottelu, joka ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa tarjonnut.
**½ (8:06)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero

Kurt Angle vs Chris Benoit - Singles Match
Benoit oli siis jokin aika sitten kääntynyt faceksi erotessaan Radicalzeista, johon hän oli kuulunut koko tähänastisen WWF-uransa ajan. Nyt viime aikoina hänellä oli ollut kiistaa Anglen kanssa siitä, että kumpi on paras mattopainija. Tämän johdosta kaksikon välille määrättiin ottelu, jossa ratkaistaisiin, kumpi on parempi painija. Niin ja Anglehan hävisi WWF-mestaruutensa Rockille No Way Outissa.

Angle-Benoit on sellainen ottelupari, joka ei yksinkertaisesti voi pettää. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Ottelun alkuosa oli kokonaan puhdasta mattopainia sekä submissionliikkeiden hakemista, kunnes Angle kyllästyi tähän ja tempaisi Benoitia nyrkillä kupoliin. Loppupuolisko olikin sitten monipuolisempaa menoa. Lopetus tuli tässä ikävä kyllä hieman liian aikaisin, jotta tämän voisi todelliseksi huippuotteluksi nostaa. Mutta kyllähän tämä siltikin neljän tähden rajaa hipoo. Toki vähempi olisi ollut tämän kaksikon välillä pettymys.
****- (14:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle

Ivory (c) vs Chyna - Singles Match for the WWF Women's Championship
Chynalla ja Ivorylla (ja oikeastaan koko RTC'llä) oli ollut jo melko pitkä feudi takana joka alkoi jo tammikuussa. Jokin aika ennen Rumblea RTC'n porukka mursi Chynan niskan Piledriverilla ja Rumblessa Chynan ja Ivoryn päättyi siihen, kun Chyna ei pystynyt jatkamaan ottelua niskavamman takia. Nyt Chyna oli kuitenkin tehnyt paluun ja sai uusintaottelun. Tähän otteluun liittyi myös sellainen stipulaatio, että RTC'n muut jäsenet olivat bannattu kehäalueelta.

Tämä ottelu oli oikeastaan täysi squash ensimmäisen puolen minuutin jälkeen, eikä tästä ottelusta sen takia paljoa kerrottavaa jäänytkään. Chyna teki muutamat ihan näyttävät liikkeet, jonka jälkeen ottelu olikin jo ohi. Odotettu päätös tälle feudille.
*- (2:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chyna

Shane McMahon vs Vince McMahon (w/ Stephanie McMahon-Helmsley) - Street Fight with Special Guest Referee Mick Foley
Tämä McMahonien kuvio oli kokonaisuudessaan erittäin monimutkainen, joten koitan kertoa taustat mahdollisimman lyhyesti. Koko homma lähti liikkeelle siitä, että Vince oli tyytymätön Mick Foleylle tämän buukattua viime vuoden Armageddoniin kuuden miehen Hell in the Cell ottelu, jonka seurauksena Vince halusi erottaa Foleyn Commissionerin paikalta. Linda McMahon piti kuitenkin Foleyn puolia tässä asiassa, mutta hän jonkinlaisen hermoromahduksen ja joutui tämän johdosta sairaalaan. Lindan ollessa poissa kuvioista Vince erotti Foleyn ja Vince nimitettiin uudeksi toimitusjohtajaksi. Tämän jälkeen Vincen ja Trish Stratuksen välit alkoivat lähentyä, josta Stephanie ei tykännyt, Tämä johti Stephin ja Trishin väliseen otteluun NWO'ssa, joka päättyi Stephin voittoon William Regalin sekaannuttua otteluun. NWO'n jälkeen Shane McMahon teki paluunsa WWF'ään. Shane oli tyytymätön isänsä toimiin viime aikoina Trishin kanssa. Kaksikon välejä pahensi vielä entisestään se, että Shane osti WCW'n aivan Vincen nokan edestä. Kaikkien vaiheiden jälkeen Mick Foley buukattiin vielä ottelun erikoistuomariksi, joka myös teki ottelusta Street Fightin.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että tämä oli tunnelmaltaan huikea ottelu, vaikka se painillinen puoli ei kummoista ollut ja se jäi myös välillä toissijaiseksi asiaksi ottelussa. Muutamaa ihan näyttävää spottia lukuunottamatta ottelussa ei nimittäin nähty mitään mainitsemisen arvoista painillisesti. Kehäalueella nähtiin ottelun aikana kaikki feudiin liittyvät henkilöt (paitsi Regal, mutta hänhän oli melko pienessä roolissa) ja nähtiinhän ottelun aikana myös yksi turn. Mutta juuri nämä "sivuseikat" tekivät ottelusta todella viihdyttävän ja ikimuistettavan ottelun, vaikka kovin korkeaa arvosanaa tälle ei voi siltikään antaa.
**½ (14:13)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shane McMahon

The Hardy Boyz vs Edge & Christian vs The Dudley Boyz (c) - Triple Threat TLC Tag Team Match for the WWF Tag Team Championship
Viime vuonna WrestleMania 16'ssa nähtiin tikapuuottelu näiden kolmen joukkueen välillä. Viime vuoden SummerSlamissa nähtiin historian ensimmäinen TLC-ottelu näiden joukkueiden välillä. Ja nyt vuorossa oli TLC 2. Molemmat näistä otteluista jäivät historiankirjoihin loistavina otteluina, joten tältä saattoi odottaa samaa.

Ja kyllähän tämä jälleen kerran kova ottelu oli, jossa spotteja ei todellakaan säästelty. Edge teki Jeffille legendaarisen Spearin yläilmoista ja Matt sekä Bubba Ray tippuivat isoilta tikkailta kehän ulkopuolella olevan pöytäkasan läpi. Mutta mielestäni tämä ei kuitenkaan ollut ihan samalla tasolla kuin kaksi ensimmäistä tikasottelua. Syy siihen on luultavasti se, että tämä oli jo kolmas samanlainen ottelu vuoden sisään, eikä tämä tuntunut samalla tavalla ”uudelta” kuin aikaisemmat ottelut. Tässä ottelussa nähtiin muuten kaksi PPV-debytanttia, jotka hääräsivat kehäalueella oikeastaan koko ottelun ajan tuoden oman mausteensa tähän otteluun.
****- (15:41)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Edge & Christian

15 Man Gimmick Battle Royal
Illan huumorikevennys sitten tähän väliin. Ottelussa oli mukana mm. Nikolai Volkoff, Sgt. Slaughter, Iron Sheik, Doink the Clown sekä Earthquake, joten mitään painin riemujuhlaa tämä ottelu ei tietenkään ollut, vaan erittäin kankeaa brawlia. Tämän ottelun hyvä puoli oli se, että eliminointeja tapahtui koko ajan, eikä tämä sen vuoksi ollut pitkä ottelu. Muuta hyvää tästä ei sitten löytynytkään.
½ (3:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Iron Sheik

Triple H vs The Undertaker - Singles Match
No Way Outin jälkeen Triple H julisti, että WWF'n rosterista ei löydy ketään, jota hän ei olisi voittanut. Promon keskeytti kuitenkin Undertaker, joka kertoi, ettei Triple H ollut koskaan voittanut häntä. Tästähän HHH ei pitänyt ja seuraavien viikkojen aikana kaksikon välillä nähtiin useitä yhteenottoja. Triple H iski Takerille lekalla todella ison haavan otsaan ja hajotti tämän moottoripyörän. Undertaker vaati kaksikon välille ottelua WrestleManiaan, jonka hän onnistui saamaan Kanen avulla. Kane uhkasi heittää Stephanien korkealta kovalle lattialle, jos Commissioner Regal ei buukkaisi ottelua. Pakon sanelemana Regalin oli pakko suostua tähän.

Tämä oli ilman muuta huippuottelu ja esimerkki loistavasta brawlista. Kaksikko brawlasi yleisön seassa todella pitkän ajan ja aseitakin käytettiin jonkin verran, vaikka tämä ei mikään hardcoreottelu ollutkaan. Tylsää makoilua tässä ottelussa ei ollut oikeastaan ollenkaan, toisin kuin tämän vuoden WrestleManiassa kaksikon välisessä ottelussa. Yleisö piti todella kovaa meteliä koko ottelun ajan ja se loi entistä enemmän tunnelmaa tähän otteluun. Viittä tähteä en tälle ottelulle ihan viitsi antaa, sillä se olisi vaatinut mielestäni hieman pidemmän ja jännittävämmän lopputaistelun. Mutta neljän tähden raja meni melko helposti rikki.
****+ (18:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Undertaker

Steve Austin vs The Rock (c) - No Disqualification Match for the WWF Championship
Steve Austin ansaitsi ykköshaastajuuden voittamalla tämän vuoden Royal Rumblen. The Rock taas voitti Kurt Anglelta mestaruuden NWO'ssa. Nämä asiat johtivat siihen, että kaksi overeinta painijaa WWF'ssä tällä hetkellä kohtasivat toisensa vuoden suurimman tapahtuman pääottelussa. Muutama viikko sitten Vince ilmoitti, että Austinin vaimo, Debra, tulisi olemaan Rockin managerina tässä ottelussa. Austin uhkasi, että jos Debralle tapahtuisi jotakin, sekä Rock että Vince olisivat vastuussa siitä. Noh, Kurt Anglehan lukitsi Debralle nilkkalukon kesken ottelun Rockia vastaan ja Austin tuli paikalle pelastaen vaimonsa sekä iskemään Stunnerin Rockille. Vielä ennen Maniaa, kaksikko ajautui brawlaamaan rajusti kehässä. Niin, ja aivan viime hetkillä tämä muutettiin No-DQ otteluksi.

Tämä oli todella intensiivinen ottelu alusta loppuun. Buukkaus oli ottelun läpi aivan loistavaa eikä tylsiä hetkiä tässä melkein puolen tunnin ottelussa ollut ollenkaan. Molemmat pistivät aivan kaikkensa likoon tässä ottelussa. Jim Ross oli selostamossa aivan liekeissä läpi ottelun. Viimeiset minuutit olivat huikeaa vääntöä, kun molemmat latoivat verissä päin finisherejä toisille, mutta eivät saaneet 3-counttia aikaan. Ottelun lopullinen ratkaisu sitten olikin yksi ikimuistoisempia koko vapaapainin historiassa ja sen johdosta yleisö mykistyi aivan totaalisesti. Ei tälle ottelulle voi risuja antaa yhtään mistään ja ansaitsee ehdottomasti viisi tähteä. Ja onhan tuo Austin melkoinen äijä, kun vetää kahdessa peräkkäisessä PPV'ssä viiden tähden ottelun. Kokonaisuudessaan tämä oli loistava päätös loistavalle Manialle.
***** (28:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin

Tätä tapahtumaa pidetään yleisesti ottaen yhtenä parhaimmista WrestleManioista. Ja kyllähän tämä ilman muuta sellainen olikin. Neljä ottelua ylitti kolmen ja puolen tähden rajan sekä kaksi ottelua neljä tähteä. Myös IC-, HC-, ja European mestaruusottelut sekä McMahonien välinen kamppailu olivat viihdyttäviä otteluita. Kolme ottelua jäi kuitenkin alle kahden tähden ja näistä kaksi olivat vielä oikeasti huonoja, joten mielestäni tämä jää jonkin verran Rumblen taakse tämän vuoden rankingseissa. Lopuksi täytyy vielä kehua WWF'ää tässä vaiheessa siitä, että kuinka laadukas tämä vuoden 2001 ensimmäinen neljännes on ollut. Kaikki kolme tähänastista tapahtumaa ovat olleet erinomaisia ja mielenkiinnolla odotan, että jatkuuko Backlashissa sama tahti.

*** The Rock
** Steve Austin
* The Undertaker

1. WWF Royal Rumble 2001 - Hieno - 3,20
2. WWF WrestleMania X-Seven - Hieno - 2,73
---------------
3. WWF No Way Out 2001 - Hyvä - 2,71

[Kenitys]

2000-luvun alku on kyllä monilta osin aikamoista kulta-aikaa WWF:ltä. Vuonna 2001 tasoa hiukan laski jossain vaiheissa sitten inVasion-kuviot, mutta parina seuraavana vuotena taso nousi vielä aikamoiseksi, kunnes laski sitten niin, ettei se koskaan enää samalle tasolle ole yltänytkään.

Vuosi 1999 sen sijaan on monin paikoin aikamoista kuraa WWF:ltä ja WCW:ltä, mutta onneksi meillä on ECW.


HARDCORE HEAVEN 1999

Hardcore Heaven oli ECW:n kolmas ppv vuonna 1999. Ensimmäisen kerran tätä nimeä kantanut ppv nähtiin vuonna 1997, jolloin ppv järjestettiin elokuussa, ja se oli kaikkien aikojen toinen ECW-ppv. Tämän jälkeen vuonna '98 ei Hardcore Heavenie nähty. Nyt HH oli palannut kalenteriin mutta vaihtanut ajankohtansa elokuusta toukokuuhun. Selostajana totutusti Joey Styles, mutta nyt Cyrus The Virus toimi color commentatorina noin puolessa otteluista. Jotkut olivat kai kovasti color commentatorin tuontia vastaan, mutta minun mielestäni Cyruksen tulo kommentoimaan piristi tapahtuman selostusta selvästi ja näytti pistävän Stylesinkin pistämään taas parastaan. Hänen selostuksensa taso oli laskenut vähän parhaista ajoista mutta sai tässä taas uutta nostetta.


Taz (c) vs. Chris Candido w/ Tammy Lynn Sytch, Joel Gertner, Sign Guy Dudley & The Dudley Boys - ECW World Heavyweight Championship
Tämä ppv alkoi hyvin poikkeuksellisesti, kuten openerin panoksista voikin päätellä. Joey Styles oli kehässä pitämässä perinteistä show'n-aloituspromoaan, joka oli nähty aina ppv:issä ennen virallisen aloitusvideon pyörähtämistä. Normaalisti ensimmäinen ottelu nähtiin, kun aloitusvideo oli loppunut. Nyt kuitenkin päämestaruuden haastaja Chris Candido saapui keskeyttämään Stylesin aloituspromon. Hän kertoi, kuinka aikoo voittaa Tazilta ECW WHW-mestaruuden ja kuinka hän oli hankkinut rahaa vastaa lisätukijoukoikseen Dudley Boyssit. Dudleyn porukka saapuikin kehään, ja porukka puhui yhdessä ylivertaisuudestaan, kun ECW World Heavyweight -mestari Taz ryntäsi paikalle. Taz päätti, ettei hän jaksa odottaa enää hetkeäkään sitä, että hän pääsee pieksemään Candidon. Niinpä tämä päämestaruusottelu, jonka piti olla illan Main Event, alkoikin saman tien.

Kivana pikkuhuomiona mainittakoon, että myös vuoden '97 Hardcore Heaven alkoi Tazin ja Candidon ottelulla. Silloin se tosin käytiin TV-mestaruudesta, eikä sitä edeltänyt näin poikkeuksellista järjestelyä. Itse ottelukin oli hyvin erilainen verrattuna tähän, joka ei kunnolla edes ehtinyt lähteä käyntiin. Olihan tämä hauskaa katseltavaa, ja ne pari nähtyä painiliikettä olivat varsin näyttäviä, mutta minuutissa ei oikeaa ottelua kuitenkaan saada aikaan.
* (1:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Taz (Tazmission)

The Dudley Boys (c) w/ Joel Gertner & Sign Guy Dudley vs. Balls Mahoney & Spike Dudley - ECW Tag Team Championship
Varsin erikoisen openerinkaan jälkeen show ei lähtenyt käyntiin vielä normaalisti, sillä edellisen ottelun jälkimainingeissa Buh Buh Ray Dudley ja D-Von Dudley hyökkäsivät Tazin kimppuun ja tekivät tälle tuhoisan 3D:nsä, joka oli lähettänyt mm. Beulah McGillicuttyn ja The Sandmanin pysyvästi pois ECW:stä. Tazille ei käynyt ihan yhtä kehnosti, mutta joka tapauksessa hän joutui pois kehästä lääkintähenkilökunnan saattelemana. Kun molemmat openerin osanottajat olivat poistuneet kehästä, eivät Dudleyt päästäneetkään show'ta käynnistymään normaalisti, vaan he esittivät avoimen haasteen kenelle tahansa joukkueelle, jolla olisi munaa (balls) haastaa heidät joukkuemestaruuksista. Ensin haasteeseen vastasikin yksin Balls Mahoney, mutta kun Mahoneyn taistelua Dudleyita vastaan oli kestänyt minuutin tai pari, saapui sukulaistensa kanssa ikuisuusfeudissa oleva Spike Dudley joukkuepariksi Ballsille.

Tämäkin ottelu oli aika kaukana perinteisestä joukkueottelusta, mutta harvoinpa nämä Dudleyiden avoimet haasteet kovin normaaleihin joukkueotteluihin johtavatkaan. Hyvä puoli tässä oli sentään se, että kumpikaan haasteeseen vastanneista ei ollut New Jack. Ehkä juuri osittain sen takia tämä olikin ihan hauskaa mättöä, jossa nähtiin muutama tosi näyttävä bumppi mutta ei ollenkaan painia. Niinpä en voi tälle kovin korkeaa arvosanaa antaa, sillä tämä oli lähinnä vain muodollisesti painiottelu mutta hoiti silti roolinsa varsin mallikkaasti.
** (7:48)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Dudley Boys (D-Von pinned Mahoney after a 3D)

Super Crazy vs. Taka Michinoku
Vihdoin ppv pääsi alkamaan "suunnitellusti", kun joukkuemestaruusottelun jälkeen saatiin pyöräytettyä käyntiin aloitusvideo, jonka jälkeen Super Crazy tekikin jo kovaa vauhtia tietään kehää kohti. ECW:ssä vakuuttavia otteita esittäneen Crazyn taistelu paremmuudesta toisen facen Yoshihiro Tajirin kanssa oli päättynyt edelliseen ppv:hen. Tämän jälkeen yhdeksi Crazyn uusista vastustajista ilmoittautui edellisenä vuonna WWF Light Heavyweight -mestaruutta pitkään kantanut Taka Michinoku. Michinoku oli palannut väliaikaisesti ECW:hen nyt katsojia ja vastustajiaan halveksivana heelinä. Michinoku oli voittanut Crazyn miesten aikaisemmassa kohtaamisessa, ja nyt Crazy haki revanssia.

Odotin tältä ottelulta aikamoisen paljon, koska niin Crazyn kuin Michinokunkin loistavat taidot olivat tiedossa. Lisäksi Crazy oli osoittanut pystyvänsä vetämään hienoja otteluita hyvin pitkälti Michinokun painityyliä vastaavan Tajirin kanssa kahdessa edellisessä ppv:ssä. Niinpä oli vähintäänkin lievä pettymys, että tämä oli "pelkästään" hyvä ottelu. Toki täytyy huomata, ettei aikaakaan ottelulla ollut mitenkään liikaa, mutta jotenkin epäilen, että enempi aikakaan ei olisi arvosanaa ainakaan huipputasolle nostanut, sillä jotenkin nämä eivät vain klikannut niin hyvin yhteen kuin olisi odottanut. Jotenkin meno oli koko ajan pikkaisen puolinaista, eikä todellakaan parasta, mitä herrat pystyvät tarjoamaan. Hankala sanoa, mistä se johtui. Joka tapauksessa oli tämä hyvä ottelu ja kivaa katseltavaa. Parempaa olisi vain voinut toivoa.
*** (8:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Super Crazy (Sit-Down Powerbomb)

Little Guido w/ Big Sal vs. Yoshihiro Tajiri
Little Guidon ja Tracy Smothersin FBI-liittouma oli historiaa, ja niin oli ilmeisesti myös Smothersin ja "Big Don" Tommy Richin ECW-ura. Little Guido oli päättänyt jatkaa FBI:n kunnian vaalimista yhdessä Big Sal E. Grazianon kanssa. Guido oli pidemmän aikaa esittänyt varsin vakuuttavia ja agressiivisia otteita kehässä todistakseen, ettei ole mikään naurunalainen komediahahmo, vaan vakavasti otettava painija. Tällä kertaa hänen vastustajakseen oli valikoitunut Yoshihiro Tajiri, joka oli myös tehnyt varsin vakuuttavaa jälkeä ECW-urallaan.

Jos Crazyn ja Michinokun ottelu oli vähän heikompi kuin odotin, niin tämä puolestaan odotti odotukset selvästi. Little Guido osoitti tosiaankin tässä ottelussa, että pystyy olemaan muutakin kuin komediaheel-joukkueen pienempi osapuoli. Samalla nämä kaksi näyttivät, kuinka light heavyweight -ottelu voi olla oikein viihdyttävä ilman, että siihen kuuluu suurempia high flying -liikkeitä. Kyllä tässäkin nähtiin pari näppärää high risk -liikettä, kuten Guidon Springboard Guillotine Leg Drop rampilla olleelle Tajirille, mutta pääpaino oli viihdyttävässä ja näyttävässä teknisessä painissa, jossa tärkeässä osassa olivat Tajirin aina yhtä vakuuttavut potkut ja iskut. Vaikka siis alussa kehuinkin Guidoa, pitää todella suuri maininta antaa myös Tajirille hienoista otteista. Ihan huipputasolle ei silti tämäkään ottelu yltänyt. Siihen olisi ehkä tarvittu hiukan enemmän aikaa ja vielä huikeampi lopputaistelu. Hieno kamppailu silti.
***½ (11:06)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Yoshihiro Tajiri (Brainbuster)

Lance Storm w/ Beulah vs. Tommy Dreamer w/ Francine
Vuorossa oli illan ensimmäinen ottelu, jolla oli kunnon taustatarina. En tosin osaa varmaksi sanoa Taz vs. Candidon taustasta, mutta tuskinpa se kummoinen oli, kun ottelu päätettiin hoitaa squashina. Ylimielinen Lance Storm ja yleisön suosikki Tommy Dreamer eivät olleet tulleet toimeen pitkään aikaan, ja tilanne oli vain pahentunut, kun Storm yhdessä Crediblen kanssa oli alkanut uhitella Shane Douglasille, ja Dreamer saapui Douglasin avuksi näitä kahta nuorukaista vastaan. Sen lisäksi, että Dreamer ja Storm olivat ottaneet yhteen useamman kerran väkivaltaisesti, oli mukana myös mind gameseja. Stormin valettina toimiva Tammy Lynn Bytch (Dawn Marie) oli pidemmän aikaa kutsunut itseään Beulahiksi, vaikka hänessä ei mitään suurempaa samaa näköä Tommy Dreamerin (ex-)tyttöystävän kanssa.

Tämä ottelu oli laadultaan jopa positiivisen yllättävä. Uskalsin odottaa tältä hyvää (***) tasoa, mutta en yhtään sen enempää, koska esimerkiksi Crediblen ja Dreamerinkaan ottelut eivät olleet tuota karkeampaan laatuun koskaan yltäneet. Toisaalta tiesin Stormin taidot, ja olihan Dreamer loistava omassa roolissaan, mutta silti oli tämä pieni positiivinen yllätys. Kokonaisuutena juuri sopivan raju ja brutaali ottelu, kuin näin henkilökohtaisen feudin ottelun kuuluu ollakin. Lopetuksessa oli taas mukana ECW-tyylistä ylibuukkausta, mutta tässä se ei edes pahemmin häirinnyt. Todella hyvä suoritus.
***½ (13:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Lance Storm (Spinning kick from the top rope)

Rob Van Dam (c) w/ Bill Alfonso vs. Jerry Lynn - ECW Television Championship
ECW Television-mestari Rob Van Dam ja Jerry Lynn painivat Living Dangerouslyssa aivan erinomaisen ottelun, jossa Lynn viimeistään nousi ECW-fanien suureen suosioon ja vakavasti otettavaksi yläkortin tekijäksi. Samalla Lynn sai ottelussa uuden "New F'n Show"-lempinimensä. Aluksi ottelu päättyi 20 minuutin aikarajan jälkeen, mutta ottelun tuomari ei meinannutkaan antaa mestaruutta RVD:lle, vaan julistaa tuomarin päätöksellä Lynnin ottelun voittajaksi ja uudeksi TV-mestariksi. Lynn ei kuitenkaan tahtonut voittaa mestaruutta niin, joten hän vaati viittä lisäminuuttia RVD:tä vastaan, ja lopulta Van Dam onnistui selättämään Lynnin Five-Star Frog Splashinsa jälkeen. Heti ottelun jälkeen itseriittoinen RVD osoitti todella harvinaisen kunnioituksen eleen kättelemällä lyhyesti Lynnin kanssa ottelun jälkeen. Myöhemmin LD:ssä RVD haastoi Lynnin uusintaotteluun Hardcore Heaveniin, jottei kukaan pääsisi väittämään, ettei Rob Van Dam pysty voittamaan Jerry Lynniä suoraan ilmaan mitään jatkoaikoja.

Odotin tältä ottelulta jopa varteen otettavaa MOTY-tasoa, koska tiesin, että tänä vuonna yli neljän tähden ottelut tulisivat olemaan tosi harvassa ja että tämä voisi olla yksi niistä harvoista. Ikävä kyllä jouduin pettymään. En tiedä, oliko kyse nyt vain minusta, mutta en syttynyt tälle ottelulle niin paljon kuin olin toivonut. Jotkut ovat antaneet tälle ihan viittäkin tähteä, mikä on minusta aikamoista yliarviointia. Edellytykset viiteenkin tähteen olivat, mutta niitä ei käytetty hyväksi. Ehkä koko ongelma tässä olikin se, että kaikki, jopa miehet itse, odottivat tältä niin paljon, että kaikessa jännityksessä sorruttiin yliyrittämiseksi. No, tiedä häntä. Joka tapauksessa otteluhan oli laadultaan huipputasoa kaikkine mahtavine ja näyttävine spotteineen, joita en ala tässä luettelemaan, sillä ne pitää itse nähdä. Silti itse tykkäsin ehkä ihan hitusen enemmän siitä edellisestä miesten ottelusta. Ei siis MOTY, mutta mahtava kamppailu kuitekin.
**** (26:57)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Five-Star Frog Splash)

Justin Credible w/ Jason & Unnamed woman vs. Sid w/ Judge Jeff Jones
Yllättävän kauan oli Sid pysynyt ECW:ssä. Itse oletin, että hän olisi heittänyt yhden ottelun ja lähtenyt WCW:hen, mutta vielä hän oli mukana. Tuskin kuitenkaan kauaa. Sen sijaan Justin Crediblen alkuperäiseksi vastustajaksi tarkoitettu Shane Douglas ei ilmeisesti ollut enää mukana. Nämä vuosituhannen vaihteen ajat olivat todella karuja aikoja, koska firma menetti tappavan tasaiseen tahtiin huippunimiään. Jos jotkut (Sandman, Whipwreck) sitten palaisivatkin, niin samalla toiset (Dudleyt, Taz) alkaisivat lähteä. Nyt oli kai Shane Douglasin lähdön vuoro, ainakin Joey Styles sanoi, että miestä tuskin enää tullaan näkemään ECW:ssä. Alun perin Crediblen piti siis saada vastaansa Douglas, jonka kanssa hän oli feudannut jo useamman kuukauden. Kayfabessa Crediblen oli kuitenkin tuhonnut Douglasin jalan niin, että hän tuskin pystyy koskaan enää painimaan. Tämän jälkeen Crediblellä oli ongelmia Sabun kanssa, mutta Crediblen ansiosta Sabulta oli kielletty pääsy kaikkiin USA:n painitapahtumiin. Niinpä Credible päätti vain tulla kehään kertomaan, ettei ECW:stä löyty ketään, joka voisi pysäyttää hänet, kunnes Sid, jonka Joey Styles luuli jo lähteneen ECW:stä, saapui paikalle.

Sid sai jälleen kerran ECW-yleisöltä valtavat popit, mutta paljon muuta kehuttavaa, tai edes mainittavaa, ei tässä ottelussa ollut. Sid ei mikään monipuolisin painija ollut, ja nämä ottelut alkoivat mennä jo vähän tylsäksi. Erityisesti kun tässä ei edes nähty niin näyttäviä power-liikkeitä kuin aiemmin, ja "ottelun" lopetuskin oli todella typerä.
½ (2:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Draw (Referee stopped the match after Lance Storm came out and attacked Sid)

Taz (c) vs. Buh Buh Ray Dudley w/ Sign Guy Dudley - Falls Count Anywhere Match for the ECW World Heavyweight Championship
Tämä spoilaa nyt sitten tapahtuman alun lopputuloksia. Hardcore Heaven oli alkanut siis todella poikkeuksellisesti, kun tapahtuman Main Eventiksi mainostettu ottelu aloittikin show'n. Ottelu itsessään kesti minuutin, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Candidon turvajoukoikseen palkkaamat Dudley Boyssit hyökkäsivät nimittäin mestaruutensa säilyttäneen Tazin kimppuun ja tekivät tälle 3D:n. Myöhemmin pitkin iltaa Dudleyt jatkoivat jo kuukausia toteuttamaansa terroria hyökäten mm. Novan ja oman ystävänsä Jack Victoryn kimppuun, koska heidän oli pakko noudattaa porukan johtajan Joel Gertnerin antamaa hitlistiä. Samalla Taz oli toipunut Dudleyiden hyökkäyksestä, ja raivoissaan oleva ECW-mestari haastoi molemmat Dudleyn veljekset ottelemaan häntä vastaan, jotta Taz saisi viimein tuotua rauhan ECW:hen Dudleyiltä. Dudleyt hyväksyivät haasteen, mutta vielä ennen ottelun alkamista he pieksivät backstagella Tazin serkun Chris Chettin, ja tuossa hyökkäyksessä D-Von mursi kätensä, joten ottelusta tuli sittenkin 1 on 1 -kamppailu Tazin ja Buh Buh Rayn välillä. Todella poikkeuksellinen Main Event, mutta samalla todella mielenkiintoinen, koska Dudleyita oli kuukausien ajan buukattu todella ylivoimaiseksi, eikä heillä joukkuedivisioonassa ollut enää mitään saavutettavaa.

Saatan ehkä vähän yliarvostella taas tämän ottelun, mutta olin tosi hyvillä mielin tästä kamppailusta. Aluksi pelkäsin tästä todella vaisua ottelua (ainakin siinä vaiheessa, kun luulin tämän olevan Handicap Match), eikä alku ollutkaan tässä kauhean vahva. Homma muuttui kuitenkin huomaamatta todella intenssiiviseksi ja sopivan hardcoreksi tappeluksi Tazin ja Buh Buh Rayn välillä. Buh Buh tuntui oikeasti ihan varteenotettavalta haastajalta Tazin vyölle. Painillisesti ottelu ei ollut tosiaankin klassikko, mutta tämä oli kaikin puolin viihdyttävää ja toimivaa hc-mättöä hyvällä lopetuksella. Lisäksi tuoreet ideat ME-kuvioissa on aina hyviä, vaikka ne sitten johtuisivat rosterin vajaavaisuudesta. Tykkäsin.
*** (12:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Taz (Tazmision)

*** Jerry Lynn
** Rob Van Dam
* Yoshihiro Tajiri

Kokonaisarvio Hardcore Heavenista: Aluksi vaikutti, että tästä taitaa tulla varsin vaisu ECW:n välippv, mutta loppujen lopuksi tämä poikkeuksellisella ja tuoreella kortilla varustettu tapahtuma tarjosi oikein hyvää menoa. Kritiikistäni huolimatta Lynnin ja RVD:n ottelu oli ensiluokkainen, ja esimerkiksi Dreamerin ja Stormin sekä Tajirin ja Guidon ottelut olivat todella hyviä. Valittamista ei ollut myöskään Buh Buh-Tazissa tai Crazy-Michinokussa, vaikka jälkimmäinen hieman petti odotukset. Kokonaisuutena tapahtuma oli minusta kivasti rakenneltu, kun ensimmäinen 20 minuuttia muuttivat "alkuperäisen" line-upin, ja korvaavan ME:n rakentelu kesti koko tapahtuman ajan. Tämä jäi pikkaisen kahden muun vuoden '99 ECW-ppv:n taakse, mutta se kertoo enemmänkin ECW:n kovasta tasosta. Tämä ppv oli Hyvä.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
7. WCW Uncensored - Kehno
8. WWF WrestleMania XV - Kehno
9. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
10. WCW SuperBrawl IX - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
---------------
12. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi olisi vuorossa WWF:n vierailu Britteihin.

[Gendry]

Täytynee tässä itsekin joskus katsella jokin vanha ECW-tapahtuma, sillä en ole tainnut koskaan nähdä kokonaista ECW'n PPV'tä. Melkoisen tasokkaita nuo näyttävät ainakin tuon ajan WWF'n ja WCW'n vastaaviin olevan.

Mutta nyt takaisin siihen tuttuun ja turvalliseen WWF'ään Backlashin merkeissä



WWF Backlash 2001
29.4.2001 - Chicago, Illinois

The Dudley Boyz vs X-Factor (X-Pac & Justin Credible & Albert) - 6-Man Tag Team Match
Spike Dudley teki WWF PPV-debyyttinsä WrestleManiassa sekaantuen TLC II otteluun. Se ei kuitenkaan auttanut Bubba Rayta ja D-Vonia säilyttämään joukkuemestaruuksia, sillä Edge & Christian voittivat mestaruudet itselleen myös PPV-debyyttinsä tehneen Rhynon avustuksella. X-Factor oli X-Pacin No Way Outin aikoihin perustama stable, johon siis kuului X-Pacin lisäksi Justin Credible sekä Albert. Tämän ottelun taustoista sen verran, että niitä ei käsittääkseni juurikaan ollut.

Tämä oli mielestäni ihan mukava opener, vaikka tämä ei kovin korkealle tasolle noussutkaan. Meno kehässä oli melko vauhdikasta ja muutenkin homma toimi ihan hyvin. Yleisökin vaikutti olevan alusta asti erittäin hyvin mukana. Kaiken kaikkiaan perushyvä, hieman keskiverto tv-ottelua parempi ottelu. Aftermatch oli sitten sitä, mitä Dudleyiden otteluissa on aina totuttu näkemään.
**+ (8:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

X-Factor

Rhyno (c) vs Raven - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Rhyno siis teki PPV-debyyttinsä Wrestlemanian TLC-ottelussa auttaen Edgen ja Christianin voittamaan joukkuemestaruudet takaisin. Raven taas oli hävisi Hardcore-mestaruutensa Kanelle Maniassa, mutta Kanen mestaruuskausi (kuten niin usein hc-vyön kanssa) jäi varsin lyhyeksi, sillä Rhyno voitti häneltä vyön pari viikkoa WrestleManian jälkeen SmackDownissa. Nyt nämä kaksi entistä ECW-mestaria ottivat yhteen tässä ottelussa ilman sen kummempia taustatarinoita.

Taustatarinoiden puuttuminen ei todellakaan ollut ongelma tässä ottelussa, sillä tämä oli erinomaista menoa alusta loppuun. Ottelussa nähtiin laadukasta brawlia ja paljon aseiden käyttöä. Sekä tietenkin muutama hieno spotti. Lopetus tuli hieman yllättäen ja olisihan tätä mielellään jonkin verran pidempäänkin katsonut kuin tuon reilun kahdeksan minuuttia. Mutta tuon mittaiseksi otteluksi tämä oli erittäin hyvä enkä usko, että kahdeksanminuuttinen ottelu voisi paljon parempi ollakaan.
***+ (8:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhyno

William Regal vs Chris Jericho - Duchess of Queensberry Rules Match
Tämä oli ensimmäinen tapahtuman kahdesta WrestleMania-rematchista. Jericho tosin hävisi IC-mestaruuden Triple H'lle Manian jälkeisessä SmackDownissa, joten mestaruus ei ollut tietenkään panoksena. Tätä ottelua oli seuraamassa Regalin vieraana Queensberryn herttuatar ja ottelu käytiin Duchess of Queensberry säännöillä. Stipulaation idea ei ollut kenellekkään selvillä ennen ottelua, paitsi Commissioner Regalin, joka oli buukannut tämän stipulaation otteluun. Mielenkiintoista, etten sanoisi.

Mielestäni tämä ottelu oli stipulaatioineen täysin typerä, sillä sääntöjä putoili esille tasaiseen tahtiin ottelun aikana. Niin, tässä oli käytössä jonkinlainen eräsysteemi, voittoa ei voinut saada luovutuksella sekä ottelussa ei tunnettu hylkäyksiä. Ja näistä jokainen sääntö auttoi merkittävästi Regalia ottelun aikana. Itse kehäosuus oli ihan mukavantasoista, mutta buukkaus laski ottelun arvosanaa rajusti. Ottelun lopetuskin oli sitä itseään, eikä se ainakaan ottelun arvosanaa nostanut. Paha pettymyshän tämä oli.
** (12:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

William Regal

Kurt Angle vs Chris Benoit - 30 Minutes Ultimate Submission Match
Ja tämä onkin sitten se toinen WrestleMania rematch. Silloinhan kaksikon välinen ottelu päättyi Anglen halpamaiseen voittoon roll upilla low blow'n jälkeen. Kiista siitä, että kumpi on parempi painija ei siis suinkaan päättynyt tuohon otteluun, sillä todellinen paremmuus jäi ratkaisematta. Niimpä kaksikon välille buukattiin tälläinen ottelu. Ideanahan tässä ottelussa oli saada puolen tunnin aikana vastustaja luovuttamaan mahdollisimman monta kertaa. Tämän johdosta huijausvoitot eivät olleet mahdollisia.

Minulla jäi hieman kaksijakoiset fiilikset tästä ottelusta. Kaksikkohan veti todella hyvän ottelun, mutta omat odotukset oli ladattu neljän tähden ylitykseen. Eikä tämä ihan niin hyvä ottelu ollut. Kuten kaksikon edellinen ottelu, myös tämä sisälsi todella paljon mattopainia sekä luovutusliikkeiden hakemista (mikä on tietenkin luonnollista tällaisessa ottelussa). Kuitenkin tässä paikoitellen nähtiin seisoskelua, mikä hidasti ottelun tahtia. Luultavasti tämä oli syy siihen, miksi en tykännyt tästä niin paljoa. Illan paras ottelu tähän asti, mutta pienoinen pettymys itselleni.
***½ (~30:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit

The Big Show vs Shane McMahon - Last Man Standing Match
Tämä ottelu oli jatkoa McMahonien väliselle feudille, joka siis alkoi siitä, kun Shane osti WCW'n Vincen nokan edestä. WrestleManiassahan McMahonit kohtasivat varsin sekavassa ottelussa, joka päättyi lopulta Shanen voittoon. Manian jälkeen tappiosta suivaantunut Vince sai usutettua Big Show'n Shanen kimppuun ja samalla tämä ilmoitti, että he kohtaisivat Backlashissa Last Man Standing ottelussa. Ennen Backlashia Shane sekaantui Big Show'n ja Testin väliseen otteluun tuolin kanssa, mutta Shanen suunnitelmat eivät menneet täysin putkeen: sekä hän että Test saivat lopulta rajusti takkiin Big Show'lta.

Kyllä, tämä on juurikin se ottelu, jossa nähtiin se Shanen sairas Elbow Drop. Siitään tämä ottelu tullaan aina muistamaan. Muuten tämä ottelu ei kyllä ihmeitä tarjonnut. Tässä nähtiin lähinnä kankeaa brawlia sekä jonkin verran kendokepeillä sekä tuoleilla hakkaamista. Vincekin sekaantui odotetusti otteluun. Ei tämä kuitenkaan mikään ihan hirveä ottelu ollut, sillä kyllä tämä ainakin jonkin verran minua viihdytti. Loistavasta lopetuksesta tosiaan puoli tähteä lisää arvosanaan.
*½ (11:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shane McMahon

Matt Hardy (c) vs Christian vs Eddie Guerrero - Triple Threat Match for the WWF European Championship
Eddie Guerrero voitti Testiltä WrestleManiassa European -mestaruuden. Hänen mestaruuskautensa ei kuitenkaan kasvanut järin pitkäksi, sillä Backlashia edeltävässä SmackDownissa Matt Hardy voitti Guerreron mestaruusottelussa. Tässä ottelussa Eddie siis käytti revanssioikeutensa. Christian voitti Edgen kanssa TLC 2'ssa joukkuemestaruudet, mutta heidänkään mestaruuskausi ei pitkäksi päässyt kasvamaan (tästä hieman lisää seuraavan ottelun raportissa). Christianin mukanaolon syy tähän otteluun jäi itseltäni hämärän peittoon. Kaiketi se oli se ikuisuusfeudi Hardyjen kanssa.

Tämä oli oikein näppärä ottelu, vaikka onhan tällä kolmikolla aineksia paljon parempaankin. Vauhtia ja tapahtumia riitti kehässä sen seitsemän minuuttia mitä tämä kesti. Tässäkin ottelussa valitan liian lyhyestä ajasta, sillä vaikkapa viidellä lisäminuutilla tämä olisi voinut saada huomattavasti korkeamman arvosanan. Mutta ihan kelvollinen ottelu tämä oli tällaisenaankin. Lopetus oli tässä melko sekava.
**½ (6:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Matt Hardy

Triple H (c) (w/ Stephanie McMahon Helmsley) & Steve Austin (c) vs Kane (c) & The Undertaker (c) - Tag Team Match for the WWF & Intercontinental & WWF Tag Team Championship
Niin, WrestleManian pääottelun lopussa Steve Austin teki heel-turnin voittamalla The Rockilta mestaruuden Vince McMahonin avustuksella useiden tuoliniskujen jälkeen. Viimeisten viikkojen aikana Stone Cold on myös alkanut kaveerata entisen verivihollisensa Triple H'n kanssa. Kaksikko hakkasi Rockin Manian jälkeisessä RAW'ssa ja kaiken huipuksi Vince bannasi The Rockin WWF'stä määrittelemättömäksi ajaksi. HHH'lle ja Austinille ei näyttänyt löytyvän pysäyttäjää, kunnes Undertaker ja Kane eli Brothers of Destruction saivat tarpeekseen tästä kaksikosta, joten nelikon välille sovittiin joukkueottelu Backlashiin. Ottelun panoksena olisi Austinin WWF-mestaruus, Triple H'n IC-mestaruus sekä Undertakerin ja Kanen joukkuemestaruudet. Undertakerilla ja Triple H'lla on nyt viime aikoina ollut feudinpoikasta päällä ja kaksikko otteli WrestleManiassa vastakkain. Lienee vaikea arvata, että kumpi voitti. Ja tosiaan, Triple H voitti Manian jälkeisessä SmackDownissa IC-mestaruuden Chris Jericholta. Hän hävisi sen viikkoa myöhemmin Jeff Hardylle, mutta voitti sen heti seuraavalla viikolla jälleen takaisin. Taker ja Kane taas voittivat pari viikkoa ennen Backlashia joukkuemestaruudet Edgeltä ja Christianilta.

Tämä ottelu on käsittääkseni jakanut melko paljon mielipiteitä ja tätä on arvosteltu aika paljon kahden ja kolmen tähden välimaastoon. Itse kuitenkin tykkäsin tästä ottelusta enemmän. Olihan tässä paljon hidastempoisia osuuksia, jotka estivät tämän ottelun nousun sille todelliselle huipputasolle. Lisäksi tämä oli hieman liian pitkäksi venytetty. Ottelun tunnelma oli kuitenkin loistava ja kaikki tästä nelikosta ovat erinomaisia brawlereita, joten homma toimi mukavasti. Kane muuten paini koko ottelun käytännössä yhdellä kädellä, sillä Austin ja HHH olivat jossain viikottaisessa hajottaneet. Sen johdosta ottelun tarina keskittyi hyvin pitkälti Kanen käteen. Minua se ei kuitenkaan haitannut niin paljon kuin joitakin muita.
***½ (27:14)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Triple H & Steve Austin

Vuoden 2001 Backlash oli alusta loppuun tasainen PPV, joka ei tarjonnut yhtään huippuottelua, mutta ei vastaavasti yhtään huonoakaan ottelua. Kolme ottelua (Raven vs Rhyno, Angle vs Benoit sekä ME) olivat hyviä PPV-otteluita, vaikka etenkin tuo Anglen ja Benoitin ottelu olisi voinut olla vielä parempikin. Toinen selkeä pettymys Regalin ja Jerichon välinen ottelu, jossa buukkaus oli suorastaan surkeaa. Mitään ikimuistoista tämä PPV ei siis tarjonnut (paitsi sen yhden spotin Shanen ja Big Show'n ottelussa), mutta oli kokonaisuutena ihan mukava tapahtuma. Kovan alkuvuoden takiahan tämä jää tällä hetkellä huonoimmaksi PPV'ksi tälle vuodelle, mutta se kertoo enemmän alkuvuoden tasosta kuin tästä PPV'stä.

*** Chris Benoit
** Rhyno
* Steve Austin

Tähtien antaminen oli ensimmäistä kertaa tämän vuoden aikana hankalampaa, sillä ainakin Anglelle, Triple H'lle, Undertakerille tai Ravenille olisi voinut tämän kolmikon lisäksi tähtiä antaa.

1. WWF Royal Rumble 2001 - Hieno - 3,20
2. WWF WrestleMania X-Seven - Hieno - 2,73
---------------
3. WWF No Way Out 2001 - Hyvä - 2,71
---------------
4. WWF Backlash 2001 - Ok - 2,64

[Kenitys]

NO MERCY 1999 (UK)

WCW:n ja ECW:n jälkeen taas WWF:ää tällä kertaa hieman poikkeuksellisemman ppv:n muodossa. WWF oli järjestänyt kaksi kertaa aikaisemmin, ensin syksyllä '97 ja sitten joulukuussa '98, pelkästään Briteissä tilattavissa olevan ppv:n. Nyt keväällä '99 WWF jatkoi näiden tapahtumien historiaa järjestämällä Manchesterissa No Mercyn, jonka saattoi siis tilata ppv:nä vain Briteissä. Sen takia tämä tapahtuma nähtiin samana päivänä kuin ECW:n Hardcore Heaven: ECW ei kilpaillut WWF:n kanssa samoista katsojista. Tämä oli ensimmäinen No Mercy -niminen tapahtuma, ja tästä lähtien NM kuuluikin vuosia WWF:n tapahtumakalenteriin. Itse asiassa jo tänä samana vuonna nähtiin toinenkin No Mercy -nimeä kantava ppv, kun WWF järjesti samannimisen ppv:n myöhemmin syksyllä '99. Vastaavaa on tuskin koskaan muuten tapahtunut. Tapahtuman selostajana toimivat tutut JR ja King. Show'n avasi Shane McMahonin johtaman Corporate Ministryn vakuuttava promo siitä, kuinka he tulisivat tuhoamaan kaikki heidän tielleen asettuneet henkilöt tänään.


Tiger Ali Singh vs. Gillberg (c)
Tahtoisin todella tietää, mikä juttu on siinä, että ainoat ppv:t, joissa WWF on käyttänyt Tiger Ali Singhiä tähän mennessä, ovat nämä kolme Briteissä järjestettyä. No, tässä tapahtumassa hän sai kuitenkin vastaansa ilman mitään kummempaa syytä Gillbergin, joka oli siis yksi näistä Attitude Eran legendaarisista hahmoista. Vuosia jobberina toiminut Dwayne Gill sai vuoden '98 lopussa itselleen gimmickin, joka parodioi kaikella mahdollisella tapaa Goldbergiä. Parhaan käsityksen tuosta parodioinnista saa katsomalla Gillbergin entrancen. Parodiaan kuului myös Goldbergin voittoputken pilkkaaminen sillä, että Gillberg hävisi lähes kaikki ottelunsa. Kuitenkin hänet oli buukattu vuoden '98 lopussa voittamaan Light Heavyweight -mestaruus, mikä olikin aikamoinen kuolinisku koko WWF:n LHW-divisioonalle. Gillbergin hahmo vanheni nopeasti, ja jo aika alkuvuodesta hän ensin katosi house show'ihin puolustamaan mestaruuttaan. Lisäksi hän teki joitain satunnaisia esiintymisiä, kuten tässä ppv:ssä. Pian tämän jälkeen Gillberg kuitenkin katosi WWF:stä kokonaan, mutta mestaruusvyö jäi hänelle, kunnes hän saapuisi seuraavana vuonna painimaan vielä yhden ottelun, jossa hän sen sitten jobbasi. Toisin sanoen ei kannata odottaa LHW-mestaruusotteluita vuoden '99 ppv:iltä.

Tulipas pitkä sepustus Gillbergistä, mutta joskushan se oli tehtävä, koska tämä oli hänen ensimmäinen ja samalla ainut ppv-tason 1 on 1 -ottelu. Ottelusta ei sen sijaan olekaan paljoa kirjoitettavaa, koska se kesti noin minuutin. Annan puolikkaan ihan vain siitä, että oli Gillberg tavallaan ainakin hitusen hauska. Paljon muuta ei tästä voikaan sanoa.
½ (1:05)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Tiger Ali Singh (Neckbreaker)

Corporate Ministry (Acolytes & Viscera) vs. The Brood
Tämä oli ensimmäinen osa illan neljästä ottelusta, joissa Shane McMahon oli luvannut Corporate Ministryn tuhoavan heidän vastustajansa. Tämän ottelun syyt juontuvat edelleenkin siitä, kun WrestleMania XV:n jälkeen Brood lähti Ministrystä. Backlashissa Acolytes ja Mideon voittivat Broodin Visceran avustuksella. Tällä kertaa Acolytesin avuksi Broodia vastaan astelikin tämä mammutti.

Ottelu oli laadultaan ehkä hitusen heikompi kuin Backlashin ottelu. Siitä ei voi kuitenkaan syyttää Visceraa, koska hän ei kovin suurta roolia ottelussa näytellyt ja hoiti itse asiassa oman osuutensa ihan kohtuullisesti. Lisäksi ottelun alkupuolisko oli mielestäni jopa parempaa menoa kuin Backlashin kamppailu, mutta turhan pitkä keskiosuus ja ehkä vähän liian sekavat loppumeiningit verottivat sitten laadusta. Annan kuitenkin saman arvosanan, koska yleisö oli niin mahtavasti mukana koko ottelun ajan, että jo se piti tunnelman kohdallaan. Erityiset britit hurrasivat Edgelle, joka vakuutti minutkin eniten tässä ottelussa.
**½ (13:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Corporate Ministry (Bradshaw pinned Gangrel after Clothesline From Hell)

Steve Blackman vs. Droz
Ilmeisesti WWF päätti taas vaihteeksi koittaa tarjota Steve Blackmanille vähän pushia, kunnes tajuaa, ettei yleisö vain syty tälle pökkelölle. Minun on hyvin vaikea ymmärtää sitä, miksi kenenkään pitäisi olla kiinnostunut Blackmanista, joka on mielestäni äärimmäisen tylsyyden tiivistymä. Ennen ottelua nähtiin lyhyt hypevideo Blackmanista, jotta brittiyleisö tajuaisi varmasti olla miehen puolella. No, eipä tajunnut. Vahvasti ei mennyt myöskään Drozilla, joka oli LOD-kuvioiden jälkeen jäänyt pyörimään alakorttiin. Nyt hänellä ei ollut edes mukanaan henkilökohtaista tatuoijaansa Prince Albertia. Mitään taustaa ei ottelulla ollut.

Vaikka Blackman olikin äärimmäisen tylsä kaveri, eivät hänen painitaitonsa olleet ihan heikoimmasta päästä. Varsinkin potkut Blackman kieltämättä hallitsi ihan hyvin, ja ne pari näyttävää potkua olivat tämänkin ottelun parasta antia. Muutenkaan ottelu ei painillisesti ollut mitään kamalaa roskaa, mutta ihan hemmetin tylsää kylläkin. Painillisesti ottelu oli ehkä ihan ok -tasoa, mutta kaikenlaisen kiinnostavuuden puute laskee vielä arvosanaa.
*½ (7:43)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Blackman (Triangle Choke)

Mideon vs. Kane (c)
Toinen osa neljästä Corporate Ministry vs. muut -otteluista. Kane ja X-Pac olivat siis edelleen WWF:n joukkuemestarit, ja yhdessä he olivat taistelleet erityisesti Triple H:ta, Shane McMahonia ja Chynaa vastaan. Tällä kertaa Kane sai kuitenkin vastaansa Corporate Ministryn omalaatuisen persoonan Mideonin, jonka tehtävänä oli tehdä selvää Kanesta.

Kanen ja Mideonin ottelu ei etukäteen kuulostanut miltään mahtavalta painiottelulta, eikä se sitä tosiaan ollutkaan. Kane on aina ollut luotettava esiintyjä ja yleensä varsin viihdyttävä brawler ja helposti parhaimpia WWF/E:n isoimpia miehiä, mutta ei hänestä silti koskaan ole ollut kantamaan Mideonin kaltaisia painijoita hyviin otteluihin. Aika harvasta on. Ottelun hyvä puoli oli se, että tämä oli aika lyhyt, joten tämä ei ehtinyt käydä mitenkään tylsäksi. Kane hoiti oman osuutensa ihan ok:sti väläyttäessään pari näyttävää liikettä. Mideon oli oma itsensä, ja lopetuskin oli aika laimea. Ei tämä mainostettavan huono ollut, mutta kaikin puolin turha.
*½ (4:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane (DQ after Corporate Ministry interfered)

Tori vs. Nicole Bass
Alun perin tämän ottelun piti olla Torin ja Sablen kamppailu. Mestaruudesta tuokaan ottelu ei silti olisi ollut, koska Sable oli hävinnyt tätä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Women's-mestaruutensa Evening Gown Matchissa Debralle. Näin sitä naisten divisioonaa luodaan. Torilla ja Sablella oli oma pitkä historiansa, johon kuului WM:ssä nähty ottelu, joka päättyi, kun Sablen henkivartija Nicole Bass teki WWF-debyyttinsä ja auttoi Sablen voittoon ottelussa. Kun NM:ssä koitti tämän ottelun aika, saapui Sable kehään kertomaan, kuinka hän oli saanut heti Britteihin saavuttua flunssan, eikä ollut painikuntoinen. Niinpä Nicole Bass otti Sablen paikan tässä ottelussa.

Sable ei jäänyt edes kehänlaidalle katsomaan henkivartijansa otteita, mutta eipä niissä paljoa katsottavaa ollut, sillä ottelu ei kestänyt puoltakaan minuuttia. Täysi squash, eikä millään tavalla mielenkiintoinen. Nicole Bass oli lähinnä oksettava ilmestys. Taisin muuten sanoa jo WM:n kohdalla, että se olisi ollut Sablen viimeinen ppv-esiintyminen ennen paluuta vuotta 2003, mutta tämä se viimeinen esiintyminen oli. Itse asiassa ihan kaikkein viimeisin. Ironista, että Sablen mies Marc Mero teki viimeisen WWF-esiintymisensä edellisessä WWF:n britti-ppv:ssä.
DUD (0:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Nicole Bass (Chokeslam)

Shane McMahon (c) vs. X-Pac (c) - WWF European Championship
Shane McMahon oli voittanut maaliskuussa WWF European-mestaruuden X-Pacilta Corporationin rankalla avustuksella. WrestleMania XV:ssä miesten oli tarkoitus huipentaa feudinsa mestaruusottelussa, jossa kukaan ei uskonut Shanella olevan mahdollisuuksia. Toisin kuiten kävi, kun Triple H käänsi selkänsä pitkäaikaiselle ystävälleen ja auttoi Shanea säilyttämään mestaruutensa. WM:ää seurannessa Raw'ssa Shane ilmoitti saavuttaneensa kaiken haluamansa ja eläköityvänsä kehätoiminnasta mestarina. Samalla hän siis pisti European-mestaruuden hyllylle, eikä mestaruudesta puhuttu mitään ennen tätä tapahtumaa. Show'n alussa pitämässän promossa Shane nimittäin esitteli yleisölle, kuinka European-mestaruus kimmalsi taas hänen vyötäisilleen. Shane ilmoitti palauttaneensa European-mestaruuden yhden päivän ajan aktiiviseksi. Lisäksi hän lupasi puolustaa tuota vyötä ketäpäs muutakaan kuin X-Pacia vastaan.

WM:n ottelu Shanen ja X-Pacin välillä oli Main Eventin ohella ainoa kunnon valopilkku 'Maniassa. Niinpä toivoin, että tämä ottelu piristäisi tähän mennessä aikamoisen katastrofaalista ppv:tä. Ikävä kyllä tämäkin ottelu tuotti pettymyksen, sillä WM:n ottelun tasolle ei tässä ylletty. Oli tämä silti ihan energistä mättöä, eikä edes lopun ylibuukkaus oikeastaan häirinnyt, koska tähän se sopi hyvin. Oli tämä siis ehdottomasti illan parhaimpia otteluita, mutta tällä kertaa se kertoo ennemminkin show'n tasottomuudesta kuin siitä, että tämä olisi ollut erityisen hyvä.
**½ (8:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shane McMahon (Pinned X-Pac after Pedigree from Triple H)

Billy Gunn vs. Mankind
Mankind kävi aikaisemmin illalla vetämässä varsin hyvän promon, joka oli mainitseminen arvoinen ihan vain sen takia, että se oli yksi harvoista illan paremmista hetkistä. Mankind oli ainut Briteissä paikalla olevan jäsen Unionista, joka oli Mankindin, Big Show'n, Ken Shamrockin ja Testin Corporate Ministrya vastaan taistelemaan muodostettu stable. Siksi oli aika outoa, ettei Mankind paininutkaan tässä ketään Corporate Ministryn jäsentä vastaan. Tosin Undertakerin johdolla Ministry hyökkäsi hänen kimppuunsa ennen ottelun alkamista. Mankindin vastustaja Billy Gunn oli siis ylempänä raportoimani Smackdownin jälkeen kääntynyt virallisesti heeliksi, sillä hyökättyään X-Pacin kimppuun hän hyökkäsi Raw'ssa myös Road Doggin kimppuun. New Age Outlawsin taru oli virallisesti ohi, ja Billy Gunn haki nyt menestystä single-uralla.

Tässä vaiheessa ppv:tä en uskaltanut enää toivoa kovin paljoa miltään ottelulta. Onneksi en odottanut, koska ei tämä kauheasti mitään tarjonnutkaan. Mankindiltäkin esitys ottelussa oli harvinaisen vaisua, mutta ehkä se johtui siitä, että hänen piti myydä jalkansa loukkaantumista, joka johtui siis Ministryn backstage-hyökkäyksestä. Niinpä vieritän suurimman syytöksen ottelun buukanneelle henkilölle. Kuinka järkevää oli pistää Billy Gunn kuljettamaan tämä ottelu alusta loppuun? Jos minulta kysytään, ei kovinkaan järkevää. Seurauksena oli oppikirjamaista mutta tylsää jalan työstämistä. Onneksi Mankind pääsi välillä väläyttämään edes vastaiskuillaan, ja lopputaistelut olivat tässä jopa hyviä, jos ei oteta huomioon kellonsoittajan kunnon botchia. Tv-ottelutasoinen vääntö, mutta se siitä.
** (12:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Billy Gunn (Fameasser into a steel chair)

Steve Austin (c) vs. Triple H w/ Chyna vs. The Undertaker w/ Paul Bearer - No Holds Barred Match for the WWF Championship
Tämä oli illan Main Event ja viimeinen sekä tärkein illan neljästä Corporate Ministryn ottelusta. Steve Austin oli siis säilyttänyt mestaruutensa Backlashissa The Rockia vastaan, ja seuraavassa Raw'ssa The Rock kääntyi faceksi ja Corporationia vastaan. Uusiksi henkilöiksi mestaruudenriistämisoperaatioon valjastettiin kaksi yhdistetyn Corporate Ministryn suurinta tähteä Triple H ja The Undertaker. Austin ei suinkaan saanut vastaansa vain toista näistä kahdesta, vaan Shane McMahon buukkasi hänet kohtaamaan molemmat samassa ottelussa ja teki ottelusta vielä No Holds Barred Matchin, vaikka sen käytännön hyöty jäi minulle aika arvoitukseksi, sillä normaaleissakaan Triple Threateissa ei diskausta ole.

Tältä ottelulta olisi voinut toivoa aika paljonkin, mutta ei tässä nyt ihan toivottuun meininkiin ylletty. Undertaker ei edelleenkään kovin hyvässä kunnossa ollut, mutta oli hän selvästi esim. maaliskuusta parantanut, ja Triple Threat takasi sen, että UT pystyikin pysyttelemään pitkälti taka-alalla. Austin hoiti oman osuutensa rutiinilla, mutta Triple H vakuutti taas tässä siitä, että oli vuosituhannen vaihteen lähestyessä jo ME-tason peluri. Oli selvästi ottelun paras osanottaja ja väläytti tosi hyviä otteita. Kokonaisuudessaan tämä oli periaatteessa hyvää entertainment-brawlia, mutta ei tämä missään kohtaa mitään ikimuistoista tarjonnut, mitä päämestaruus- ja ME-ottelulta voisi toivoa. Illan paras ottelu kuitenkin. Lopussa nähty kunnon joukkomellakka ärsytti aluksi, mutta loppujen lopuksi se oli kuitenkin ehkä ihan toimiva ratkaisu.
*** (18:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Stone Cold Stunner)

*** Triple H
** Edge
* Steve Austin

Kokonaisarvio No Mercystä: Tiivistettynä Surkea. Jos yksi ainut ottelu yltää kolmeen tähteen ja sekin vain vaivoin, ei mitään muuta vaihtoehtoa arvosanaksi voi olla. Ainut ppv:n hyvä asia oli periaatteessa ihan hyvä idea, että korttia hallitsi Corporate Ministryn tarkoitus tuhota kaikki vastustajansa. Arvoitukseksi vain jäi se, miksi ihmeessä paikalle ei sitten ollut tuotu sitä porukan suurinta uhkaa, eli Unionia. Muutenkin kaikesta oikein huokui se, ettei WWF:llä ollut minkäänlaista intressiä satsata pelkästään Briteissä järjestettyyn ppv:hen. Drozin, Gillbergin ja Steve Blackmanin kaltaiset nimet varmasti peittivät pettymyksen siitä, että esimerkiksi Rockia ei tapahtumassa nähty. WWF:n ensimmäinen vain Isossa-Britanniassa tilattavissa ollut ppv One Night Only oli oikeasti hyvää menoa. En siis tajua sitä, miksi hyvän tarjonnan sijaan pitää näyttää täyttä roskaa.

Muutama satunnaispointti vielä, kun muistan. Yleensä näitä tulee show'n aika mieleen, mutta raportin kohdalla olen ne jo unohtanut.

- Selostajat puhuivat ennen Main Eventiä lyhyesti British Bulldogista, tämän urasta ja nykyisestä loukkaantumisesta, joka johtui siis miehen viimeisessä WCW-ottelussa tapahtuneesta botchista. Jännää, koska Bulldog ei käsittääkseni tässä vaiheessa ollut virallisesti edes WWF:n palkkalistoilla.
- Triple H:n DX:n jälkeisen ajan singles-uran alkuvuosien tunnetun sisääntulomusiikin ensimmäinen versio soi tässä tapahtumassa ensimmäistä kertaa Triple H:n entrancemusiikkina. Backlashissa Triple H:lla oli ollut käytössä theme, jota hän ehti käyttää vain noin kuukauden ajan ja joka kuulosti, kuten joku Youtuben kommenttiboksissa hienosti huomauttaakin, lähinnä TNA-themeltä.
- Samoin tämä oli ensimmäinen ppv, jossa kuultiin Billy Gunnin legendaarinen Ass Man-entrance theme. Voiko parempaa olla? So many asses, so little time...

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
7. WCW Uncensored - Kehno
8. WWF WrestleMania XV - Kehno
9. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
10. WCW SuperBrawl IX - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
---------------
12. WWF No Mercy (UK) - Surkea
13. WCW Slamboree - Surkea

[Kenitys]

Hmm. Tällä kertaa on vuorossa sitten vähän toisenlainen arvostelu.


OVER THE EDGE 1999

Olin jo jonkun aikaa tämän projektini edetessä miettinyt sitä, meinaanko arvostella tai ylipäätänsä katsoa tämän ppv:n osana projektiani. Aikaisemmin en ole koskaan tätä painihistorian ikävintä tapahtumaa nähnyt, enkä tiedä sitä, kuinka tarpeellista se nytkään välttämättä oli. Ei tämä mitenkään suurta viihdettä nimittäin ollut. En kuitenkaan usko, että Owen Hartin muistoa loukkaa se, että allekirjoittanut tämän tapahtuman katsoo läpi ja kirjoittaa siitä "arvostelun". Jos kuitenkin joku ei tykkää tämän käsittelystä, niin ei kannata sitten tätä lukea.

Tämä oli ensimmäinen WWF:n välippv, joka ei kantanut enää In Your House -leimaa mukanaan. Samalla tämä oli historian toinen ja myös viimeiseksi jäänyt Over The Edge. Selostajina JR ja King.


X-Pac & Kane (c) vs. Mark Henry & D'Lo Brown w/ Ivory - WWF Tag Team Championship
Taisin jossain aikaisemmassa äskettäisessä arvostelussa merkata D'Lo Brownin faceksi, mutta kyllä tämä ppv antoi taas vahvasti ymmärtää, että Brown ja "Sexual Chocolate" Mark Henry olivat selviä heelejä ja olivat koko ajan olleetkin. Ota nyt tästä Attitude Erasta selvää. Henryn ja Brownin joukkue oli siis jo pidemmän aikaa koittanut voittaa joukkuemestaruuksia, ja pari kertaa heillä siihen oli ollut oiva tilaisuuskin ppv-tasolla, viimeksi St. Valentine's Day Massacressa. Pian tuon jälkeen Henry kuitenkin loukkaantui, ja Brown jäi mestaruustavoitteineen yksin, kunnes Henry teki paluunsa tuossa huhtikuun Smackdownissa. Tämän jälkeen Henry ja Brown kohosivat taas joukkuemestaruuksien haastajiksi, ja nyt heillä oli mahdollisuus voittaa vyöt X-Pacilta ja Kanelta, jotka olivat pitäneet vöitä WrestleMania XV:n jälkimainingeista lähtien ja joiden yhteistyö oli alkanut sujua viikko viikolta paremmin.

Tämä ottelu oli laadultaan ehdottomasti positiivinen yllätys. En osannut odottaa tältä ottelulta kauheammin, sillä varsinkaan Mark Henry ei huippuotteluista ollut tullut tunnetuksi, ja Henryn ja Brownin joukkue ei mikään huippukaksikko mielestäni ollut. Niinpä oli jännää, kuinka hyvin näiden kahden joukkueen tyylit sopivat yhteen. Kanen ja X-Pacinkaan joukkue ei omiin suosikkeihini koskaan kuulunut, mutta tässä he pelasivat hiton hyvin yhteen. X-Pac ja Brown esittivät näyttävää ja viihdyttävää kevyen sarjan painijoiden otteita, ja Kane sekä Henry hoitivat lyhyemmät rymistelyt. Lisäksi Kane säväytti oikeasti muutamilla hienoilla otteillaan, kuten Flying Clotheslinellä yläköydeltä kehän ulkopuolella. Jopa Henry oli tavallista parempi. Paljon tuli kehuja, mutta toki ne pitää taas suhtauttaa ennakko-odotuksiin, eli mistään ihan huippuottelusta ei sentään ollut kyse. Hyvä joukkuemestaruusottelu ja opener silti.
*** (14:44)
Voittajat:

Spoiler: näytä

X-Pac & Kane (Kane pinned Henry after a Chokeslam)

Al Snow (c) w/ Head & Pierre vs. Hardcore Holly - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Al Snow'n pitkäaikainen unelma oli täyttynyt, kun hän voitti Hardcore-mestaruuden entiseltä J.O.B. Squad -ystävältään Hardcore Hollylta. J.O.B. Squad oli historiaa, mutta Snow jaksoi yhä yksin pitää porukan kunniaa yllä viikko viikolta sekopäisemmeksi muuttuvilla jutuillaan. Uusin vouhotus oli Snow'n uusi ystävä Pierre, joka oli täytetty peuran pää. Pierrelle vain kävi hieman huonosti, kun Hardcore Holly tuhosi sen osittain pari viikkoa ennen ppv:tä Raw'ssa. Holly ei siis ollut antanut periksi Snow'n kanssa, vaan hän tahtoi HC-mestaruutensa takaisin itselleen. Tämä oli neljäs HC-mestaruusottelu vuoden '99 ppv:ssä, ja Holly sekä Snow olivat olleet niissä kaikissa osallisina.

Tässä vaiheessa alkoi näkyä, että Holly ja Snow olivat vetäneet jo pari ppv-tason HC-ottelua yhdessä ennen tätäkin. Olin kyllä tykännyt miesten aikaisemmista kohtaamisista, ja se WM:n Triple Threatkin oli ihan hyvä, mutta nyt alkoi hiukan puuduttaa. Tuntui, ettei Snow'lla ja Hollyllakaan ollut enää varastossa kauheammin tuoreita ideoita, mistä sitten seurasi ehkä hieman tylsä mestaruusottelu. Tälläkin oli omat hetkensä, ja varsinkin lopussa oli ihan näyttävää ryminää, mutta alkupuolella ei kyllä oikeasti tapahtunut paljoakaan mitään. Tv-ottelutasoa. Jospa sitten vaikka uusia kasvoja HC-kuvioihin.
** (12:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Al Snow (Powerbomb through a table)

Seuraavaksi piti olla vuorossa IC-mestaruusottelu mestari The Godfatherin ja Blue Blazerin välillä, mutta tässä kohtaa ilta sai järkyttävän käänteen, kuten varmasti kaikki tietävät. Owen Hart oli siis vähän aikaisemmin alkanut esiintyä taas Blue Blazer -hahmollaan, joka toimi nyt eräänlaisena moraalinvartijana koittaessaan estää esimerkiksi Godfatherin touhuja. Ennen ottelua nähtiin Blazerin paluuta käsittelevä hypevideo, jonka päätyttyä Owenin oli tarkoitus tehdä näyttävä laskeutuminen katosta kehään. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti, mistä ensimmäisen signaalin katsojat saivat, kun hypevideon jälkeen kuviin tulikin kehäkuvan sijaan vain Blazerin ja Godfatherin kohtaamista esittävä grafiikka, ja samalla JR alkoi puhua taustalla.

"Um.. folks let's take you now... um... to an interview conducted earlier tonight... um... between Kevin Kelly and... and the Blue Blazer. And... we've got big problems out here"

Tässä kohtaa kaikki oli mennyt niin pahasti vikaan, kuin vain voi mennä. Owenin laskeutumiseen käytetty välineistö oli pettänyt, ja Hart oli pudonnut maahan noin 20 metrin korkeudesta. Ymmärrettävästi itsekin aivan järkyttynyt Jim Ross yritti seuraavan 10 minuutin ajan yksin selostajanpöydän takana selittää tilannetta katsojille samalla, kun kamerat pidettiin tiiviisti yleisössä. JR koitti tehdä selväksi, ettei kyse ole mistään Attitude Eran juonikuviosta: "This is not part of the entertainment tonight. This is as real as real can be here." Kaikille katsojille tilanne selvisi varmaan viimeistään, kun Owenin tilannetta seuraamassa ollut Jerry Lawler palasi selostajapöydän taakse aivan poissa tolaltaan.

"King I was just reiterating to the fans, this is not part of the show. We are here to entertain and have fun, but this is neither."
"No, it's a... it... it doesn't look good at all."

Tästä show'sta käytävä ikuisuuskeskustelu koskee sitä, tekikö WWF virheen, kun se ei lopettanut ppv-lähetystä tähän vaan jatkoi show'n loppuun asti. Olen itse sillä kannalla, että ppv olisi tämän tragedian jälkeen pitänyt päättää tähän. Tämänkaltainen tapahtuma pysäyttää aivan kaiken, ja ppv-lähetyksen jatkaminen tuskin pitäisi olla ykkösprioriteettinä. Jos storylinejen jatkaminen olisi ollut niin tärkeää, että ne olisi pitänyt tehdä ppv:ssä, olisi varmaan uuden ppv:n järjestäminen lähitulevaisuuteen ollut mahdollista samalla tavalla kuin Beware of Dogin tapauksessa. Toisaalta kuitenkin ymmärrän, miksi Vince ja kumppanit päättivät jatkaa ppv:n loppuun asti. Kenelläkään tuotantotiimissä ei taatusti ollut kokemusta mistään tällaisesta aikaisemmin, eikä tämänkaltaista tapahtumaa voi kukaan ennakoida. Päätöksenteon kanssa oli taatusti hemmetinmoinen kiire, ja pienessä shokissa mietittynä myös kaikki käytännön asiat, kuten suuret korvaukset ppv-lähetyksen ennenaikaisesta lopettamisesta, vaikka kuinka raadollisilta voivatkin kuulostaa, painoivat päätöksenteossa. Kiireessä Vince siis varmastikin päätti ihan jo käytännön syiden takia jatkaa show'n kanssa loppuun asti. En usko, että Vincekään jälkeenpäin piti päätöstä parhaana mahdollisena, vaikka hän sitten tukeutuikin legendaariseen "Owenkin olisi halunnut show'n jatkuvan" -puolustukseen, minkä en itse usko todellisena motiivina olleen. Ymmärrän siis hyvin, miksi kiireessä WWF päätti jatkaa Over The Edgen lähettämistä, vaikkei se paras ratkaisu ollutkaan.


Jeff Jarrett & Debra (c) vs. Val Venis & Nicole Bass - Mixed Tag Team Match
Show jatkui eteenpäin, ja vuorossa oli Mixed Tag Team Match, jonka taustalla oli ainutlaatuinen neliödraama. Kaikki oli alkanut siitä, että Jeff Jarrettin manageri ja nykyinen Women's-mestari Debra ja Val Venis flirttailivat toistensa kanssa useammassa show'ssa. Jarrett ei tästä arvatenkaan perustanut yhtään, vaan hän halusi piestä Veniksen niin perusteellisesti, että hän unohtaisi Debran. Veniksen ei kuitenkaan tarvinnut jäädä yksinään Jarrettin hyökkäysten uhriksi, sillä samoihin aikoihin Sablen henkivartija Nicole Bass oli iskenyt silmänsä Val Venikseen, ja hän auttoikin Venistä selviämään Jarrettin hyökkäyksestä. Venis ilmoitti heti alusta asti, ettei tarvitsisi Bassin kaltaisen friikin apua mihinkään. Bass katosikin kuvioista taka-alalle haaveilemaan Veniksestä, ja Venis jatkoi Debran kanssa flirttailua, kunnes paljastui, että koko Debran flirtti oli ollut vain kusetusta. Tämä selvisi, kun Debra näytti antautuvan lopullisesti Venikselle, mutta sen sijaan hän auttoikin Jarrettin voittoon Veniksestä. Val oli jäädä yksin, mutta silloin Sablen lähdön jälkeen kai virallisesti faceksi kääntynyt Nicole Bass saapui auttamaan Venistä tätä ilkeää kaksikkoa vastaan. Venis ei edelleenkään ilahtunut Bassin seurasta, mutta suostui sopimaan tämän kanssa puhtaan bisnesdiilin siitä, että he yhdessä tekisivät selvää Jarrettista ja Debrasta.

Voin vain kuvitella, minkälaiset fiilikset Owenin kanssa erittäin läheisissä väleissä olleilla Jarrettilla ja Debralla oli tämän ottelun aikana. Kaikesta näki selvästi, että kaikki kehässä olleet halusivat vain hoitaa tämän nopeasti pois alta ja lähteä takahuoneisiin. Toisaalta eipä tämä missään tilanteessa olisi ollut painilliselta anniltaan varmaan kovin kummoista katsottavaa, sillä Bass oli pelkkä kehonrakenta ja Debra puolestaan pelkkä malli. Veniksen ja Jarrettin osuudet olivat ihan ok:ta katseltavaa, mutta aikamoisen vaisu fiilis tästä ottelusti oletetusti jäi.
*½ (6:07)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Val Venis & Nicole Bass (Venis pinned Jarrett after a Money Shot)

Road Dogg vs. Billy Gunn
Kuten jo tuossa No Mercy -arvostelussa tulikin varmaan selväksi, oli Billy Gunn lopullisesti kääntynyt heeliksi pian Backlashin jälkeen. Lopun alku nähtiin historian ensimmäisessä SD!:ssä, kun New Age Outlaws epäonnistui yrityksessään voittaa joukkuemestaruudet Kanelta ja X-Pacilta. Ottelun jälkeen täysin hermonsa menettänyt Gunn hyökkäsi entisen DX-ystävänsä X-Pacin kimppuun backstagella. Seuraavassa Raw'ssa Gunn kävi uudestaan käsiksi X-Paciin, ja kun Road Dogg yritti rauhoitella miesten tilannetta, alkoi Gunn piestä omaa pitkäaikaista joukkuepariaan ja ystäväänsä. New Age Outlaws oli siis hajonnut lopullisesti, ja nyt Road Dogg janosi kostoa. Gunn taas tahtoi osoittaa, että hän oli alusta asti ollut NAO:n kantava voima.

Nämä miehethän olivat otelleet toisiaan vastaan joskus vuoden 1997 synkimpinä aikoina, kun Road Dogg oli vielä country-laulaja gimmickiä kannatteleva Jesse James ja Billy Gunn oli Honky Tonk Manin manageroima Rockabilly. Jo tuolloin tuli selväksi, ettei miesten parasta antia ollut heidän painitaitonsa. Sittemmin NAO niitti suurtakin menestystä juuri loistavien esiintymistaitojensa ja oikeiden vastustajien ansiosta, mutta vähän pelolla odotin tätä miesten keskinäistä ottelua. Pelkoon olikin jonkun verran aihetta, sillä aika laimeaksi tämä ottelu jäi. Pahemminkin olisi tosin voinut mennä, sillä varsinkin loppupuolella kaksikko syttyi kyllä ihan näyttävään kamppailuun, joka olisi normaalina iltana varmaan tarjonnut suurtakin jännitystä. Lopetus oli tyylikäs, ja olihan tässä tietenkin taustatarina kohdallaan. Monet olivat pitkään odottaneet NAO:n keskinäistä ottelua. Loppujen lopuksi näistä aineksista syntyi ok tv-ottelutasoinen veto, joka olisi tarvinnut edes toiselta suurempia painitaitoja yltääkseen parempaan.
** (11:14)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Billy Gunn (Fameasser)

Corporate Ministry (Big Bossman & Acolytes & Viscera) vs. The Union (Mankind & Ken Shamrock & Test & Big Show) - Elimination Tag Team Match
Kuvat ovat taas varsin luokatonta laatua, mihin löytyy varsin selvä syykin. Tästä tapahtumasta ei kauhean montaa HD-versiota ole julkaistu. Selitinkin jo lyhyesti Unionista tuossa No Mercyn arvostelussa. Kyseessä oli siis pian tuon arvostelemani ensimmäisen SD!:n jälkeen muodostunut porukka, joka koostui neljästä entisestä Corporationin jäsenestä. Lisäksi heidän mentorinaan toimi itse Mr. McMahon, joka auttoi Unionin jäseniä taistelussa Shane McMahonia vastaan. Käytännössä apu näkyi esimerkiksi siten, että Vince tarjosi unionilaisille aina kakkosnelosia (kyllä, niitä samoja, joita Jim Duggan aina heilutteli), joilla varustettuna he kävivät Corporate Ministryn kimppuun viikko toisensa jälkeen. Kuulostaa varsin typerältä, mutta jostain syystä minä silti tykkäsin Unionista, ja minua harmittaa, että sen historia jäi varsin lyhyeksi. Porukan entrance themekin oli puhdasta kultaa. Over The Edgessä porukka pääsi ottelemaan Survivor Series -tyyppisen joukkueottelun Corporate Ministrya vastaan.

Tämän ottelun alkupuoli vaikutti aika hyvältä ja toimivalta entertainment-brawlilta. Ottelu alkoi kuitenkin hidastua vähitellen, kun juuri ne parhaat painijat eliminoitiin, ja Visceran sekä Bossmanin tapaiset hemmot alkoivat saada turhan paljon vastuuta ottelun kantamisesta. Lopputuloksena olikin varsin valju loppupuoli, jota ei pelastanut yksi typerä tuplaeliminointi tai tylsähkö lopetus. Niinpä tämäkin jäi ok:n tasolle, vaikka innostuinkin alkupuolen rymistelystä oikeasti aika paljonkin.
** (14:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Union (Mankind was a sole survivor; He last eliminated Big Bossman by making him submit with a Manible Claw)

Tämän ottelun jälkeen Jim Ross kertoi ppv-katsojille saaneensa tiedon siitä, että Owen Hart oli julistettu kuolleeksi sairaalassa. Paikalla olleelle yleisölle ei asiasta kerrottu missään vaiheessa iltaa. Tämänkään tiedon jälkeen show'ta ei siis lopetettu, vaan se päätettiin vetää loppuun asti, kun se oli jo kerran päätetty tehdä. Jäljellä oli enää kaksi ottelua. Tässä vaiheessa pitää muistaa mainita, kuinka uskomattoman työn JR ja King tekivät tänä iltana. Oli varmaan äärettömän raskas homma koittaa hoitaa otteluiden selostaminen ja kaikki normaali play by play ja color commentator -homma, kun mielessä oli, mitä oli tapahtunut. Siihen nähden JR ja King hoitivat tapahtuman selostamisen todella hienosti aina viimeisen ottelun loppuun asti.


Triple H w/ Chyna vs. The Rock
Tämä alkoi olla niitä hetkiä, kun Triple H nousi lopullisesti Main Event -tasolle. Samalla Hunterin massa alkoi kasvaa huomattavasti tapahtuma tapahtuman perään. No Mercyssä HHH oli jo vakuuttanut minut siinä päämestaruusottelussa, mutta ihan vielä ei Triple H päämestaruuskuvioihin päässyt Brittien-keikkaa lukuun ottamatta. Triple H ja The Rockhan olivat feudanneet pitkään jo vuoden '98 ja otelleet minun mielestäni vuoden parhaan ppv-ottelunkin. Tuolloin The Rock oli kuitenkin ilkeä Nation-johtaja ja Triple H hauska DX-pomo. Nyt kaikki oli muuttunut. The Rock oli potkaistu ulos Corporationista Backlashin jälkeen, ja samalla hän oli kääntynyt faceksi. Rock janosi kostoa uudelle Corporation-johtajalle Shane McMahonille, mutta McMahon oli määrännyt likaisen työn tekijäkseen Triple H:n. Niinpä Triple H oli tehnyt selvää The Rockin kädestä niin pahasti, että siihen oli jouduttu laittamaan kipsi. Se ei kuitenkaan riittänyt Shanelle, sillä hän määräsi, ettei Rock saisi tulla tähän otteluun kipsin kanssa, ja niinpä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Triple H murskasi lekallaan Rockin kipsin. Rock oli kuitenkin hankkinut uuden kipsin, jotta hän pystyisi ottelemaan OTE:ssa ja pieksemään Triple H:n.

Tämä ottelu ei sinänsä ollut painilliselta anniltaan samaa luokkaa, kuin mitä Triple H:n ja Rockin pari ottelua vuonna '98 olivat olleet tai mitä miesten myöhemmät ottelut tulisivat olemaan, mutta silti tämäkin oli hyvä ottelu. Rock ja Triple H on yksi niistä Attitude Eran taistelupareista, joka toimii aina. Toki tämä oli hyvin poikkeuksellinen hetki miesten ottelulle, ja osittain siksikään varmasti ottelun laatu ei ollut mikään ykkösjuttu kyseisellä hetkellä mielessä. Silti Triple H ja Rock saivat tässäkin ottelussa luotua hienon tarinan, ja Triple H sai taas loistavasti rakennettua tätä uutta ja paljon aggressiivisempaa tyyliään. Kokonaisuudessaan hyvä ottelu, mutta Rock/HHH:na varsin unohdettava. Luvassa lisää vielä vuonna '99.
*** (11:41)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (via DQ)

Steve Austin (c) vs. The Undertaker w/ Paul Bearer - Special Referee: Shane McMahon - WWF Championship
Isänsä tapaan Shane ei ollut ollut tähän mennessä menestyksekäs tavoitteessan yrittää riistää WWF-mestaruus pois Steve Austinin vyötäisiltä. Kuin ihmeen kaupalla Steve Austin oli selvinnyt No Mercyn Triple Threatista, kun Undertaker ja Triple H olivat käyneet toistensa kurkkuihin kiinni. Nyt Undertaker oli yksin Austinia vastassa, mutta helpompi tämä ottelu ei silti ollut. Undertaker oli Corporate Ministryn ykköstykki ja todella motivoitunut tavoitteessan nousta WWF-mestariksi. Apuna 'Takerilla oli Shane McMahon, joka oli jälleen keplotellut itsensä ottelun erikoistuomariksi. Pian Corporate Ministryn muodostamisen jälkeen Shane oli muuten paljastanut Raw'ssa perheelleen, että hän oli suunnitellut yhdessä Undertakerin kanssa koko Stephanien, oman siskonsa, kaappaamiskuvion, joten Shane O'Mac oli tässä vaiheessa niin heel kuin vain joku voi olla. Alun perin Shanen ei kuitenkaan pitänyt olla ottelun ainut tuomari, sillä Comissioner Michaels oli määrännyt, että Shanen lisäksi ottelun tuomarina toimisi faceksi ja Austinin puolelle kääntynyt Vince McMahon. Tilanne kuitenkin muuttui, kun ppv:tä edeltäneessä Heatissa Mr. McMahon päätti pelastaa Austinin nahan ottamalla tämän paikan Shanen buukkaamassa ottelussa Mideonia vastaan. Ottelu oli tietenkin pelkkä väijytys, jonka lopputuloksena koko Corporate Ministry pieksi Vincen niin huonoon kuntoon, että hänet kyyditettiin sairaalaan. Niinpä Shane jäi ottelun ainoaksi tuomariksi.

Toki vielä ennen ottelun alkua Pat Patterson yritti ottaa Vincen paikan ottelun toisena tuomarina, mutta Undertaker pieksi hänet tajuttomaksi. Tältä ottelulta en odottanut mitään kummoisempaa, sillä mielessäni oli edelleen Undertakerin ja Steve Austinin katastrofaalinen Buried Alive Match joulukuulta '98 Rock Bottomista. Toisaalta Austin ja 'Taker olivat vetäneet loistavan ottelun SummerSlamissa '98, mutta 'Taker ei ihan siinä kunnossa ollut vuonna '99, että yltäisi samaan. Toisaalta UT:n selvän petrauksen ennen lähestyvää lomaa saattoi havaita, koska tämä oli ehdottomasti parempaa menoa kuin todella kömpelö Buried Alive Match. Kokonaisuutena tämä oli oikeastaan jopa aika hyvää, vaikkeikaan mitenkään mainittavan hienoa, entertainment-brawlia. Suurin ongelma oli ottelun lopetus, joka oli todella huono (tosin ehkä sen hienosti hoitamiseen ei tässä tilanteessa kauheasti ollut motiivia) ja jota vielä edelsi parin minuutin turhat ylibuukkaussekoilut. Kokonaisuutena ihan hyvä. Painin sijaan suurempi ongelma olikin siis buukkaus.
**½ (22:58)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Undertaker (Pinned Austin after Shane McMahon tackled Austin down and delivered a fast-count)

Over The Edgestä on turha antaa mitään kolmea tähteä tai kokonaisarvosanaa. Kukaan, lukuun ottamatta kahden ensimmäisen ottelun painijoita, ei taatusti ollut oma itsensä esiintymisensä aikana. Mainitsinkin jo, että JR ja King ansaitsevat kunniamaininnan siitä, että pystyivät hoitamaan työnsä kunniakkaasti tämmöisen show'n keskellä. Yksittäiset ottelut katsoin pystyväni arvostelemaan vielä perinteisellä tähtiasteikolla, mutta kun ppv:n kokonaisarvostelun pääkriteerinäni on se, millaisen fiiliksen ppv jätti, on turha puhua mistään OTE:n kokonaisarvosanasta. Ppv jätti tietenkin kamalan fiiliksen. Show'n täytyy kuitenkin mennä eteenpäin, joten kesäkuinen King of the Ring on sitten taas perinteinen WWF-ppv, kunhan siihen tässä vähän ajan päästä pääsen.

Sitä ennen kuitenkin.



WWF Raw Is War 05/24/99 - Raw Is Owen

Toukokuun tv-show'ksi valitsin siis traagista ppv:tä seuranneen Raw'n, joka oli Owen Hartin tribuuttijakso. Valitsin sen toukokuun show'ksi, koska pyrkimykseni oli valita jokaisen kuukauden show'ksi jotenkin historiallinen jakso, jos semmoinen vain olisi tarjolla, ja historiallinenhan tämä oli. En tiedä, kuinka tarpeellista (puhumattakaan jostain viihdyttävyydestä) tätäkään oli katsoa näin 12 vuotta Owenin kuoleman jälkeen. Silloisille painifaneille se oli varmasti enemmän kuin paikallaan ihan samalla tapaa, kuin muistan Eddien muisto-show'n olleen, mutta näin jälkikäteen sen katsominen ja painijoiden surussa rypeminen on aika turhaa. Eipä Eddienkään tribuuttishow'ta tulisi taatusti enää katsottua.

Jakso oli kaavaltaan hyvin paljon muitakin WWF:n muistojaksoja muistuttava. Siinä nähtiin juonikuvioihin liittymättömiä varsin yhdentekeviä painiotteluita ja lisäksi painijoiden muisteluja Owenista. Kaikesta saattoi aistia, että Owenin menetys oli ollut todella monella WWF:n painijoista kamala paikka. Suru oli käsinkosketeltavaa esimerkiksi alun 10 kellonlyönnin ja Jarrettin, Triple H:n ja monien muiden Owen-kertomuksien kohdalla. Kertomuksien sanoma tiivistyi siihen, että painijat näyttivät olevan puhtaasti vilpittömiä kehuessaan Owenia vuolaasti. Owenista ei näyttänyt olevan mitään pahaa sanottavaa.

Jakson tarkempi analysointi tuskin palvelisi mitään hyötyä. Otteluiden arvosanat vielä tähän loppuun laitan tosin vielä, mutta ottelutkin olivat kaikin puolin varsin unohdettavia.

Olisi sinänsä typerää väittää, että itse kaipaisin Owenia, koska en häntä tuntenut (niin kuin painifani harvemminkaan ketään painijaa tuntee) enkä tosiaankaan tiennyt painista vielä mitään Owenin elossaolon ajan, vaan aloitin aktiivisemman painin seuraamisen vasta viisi vuotta myöhemmin. Silti Owenin tragedia järkytti minua heti tuolloin vuonna 2004, kun eksyin ensimmäistä kertaa painisivustojen maailmaan ja aloin selailla Vaparin sivuja, joissa oli yksityiskohtaisesti kuvailtu muutamia painihistorian traagisimpia tapahtumia, kuten Mass Transit Incident ja tämä Owenin tapaus. Mitään en Owenista tietenkään tuolloin tietänyt, mutta kyllä silti tuollaisesta tapahtumasta lukeminen järkytti aika hyvin. Sitten kun aloin muuttumaan Kunnon Painifaniksi ja katsoa vanhoja tapahtumia, tykästyin heti suuresti Owenin otteisiin. Owen oli loistava painija ja mahtava esiintyjä. Vuosien saatossa Owen hoiti minkä tahansa roolin kunnialla kotiin, tarjosi loistavia klassikko-otteluita, hienoja juonikuvioita ja nosti monta muuta painijaa parrasvaloihin joko joukkueparinaan tai feud-vastustajanaan. On sääli, että Owenin piti lähteä täältä niin ennenaikaisesti.

Samoin on sääli, että Owenin leski Martha on päättänyt ottaa elämäntehtäväkseen painibisneksen syyttämisen kaikesta mahdollisesta. En siis todellakaan väitä, ettei WWF:ää voi syyttää monista asioista, jotka johtivat Owenin kuolemaan. Sen sijaan on hankalaa ymmärtää, miksi vielä 2010-luvullakin Marthan täytyy virittää lakisyytettä siitä, kuinka WWE on mm. käyttänyt Owenin nimeä "väärin" joissain DVD:issään. En tahdo arvostella kenenkään surua ja tiedän, että läheisen menettäminen on äärettömän rankkaa, mutta on hankala ymmärtää, miten suruun auttaa se, että WWE ei voi kunnioittaa Owenin muistoa painijana minkäänlaisilla maininnoilla, puhumattakaan HOF-paikoista. On hankala uskoa, että Owen olisi tosiaan halunnut itse tätä, mutta täysin tuntemattoman henkilön tahtomuksista on tietenkin täysin mahdotonta sanoa mitään. Yhtä kaikki on harmillista, että kaikkien näiden vuosien jälkeenkin Owenin tragediaan pitää liittyä niin syvää katkeruutta, vaikka muut omaiset ovat pystyneet antamaan anteeksi.

Jeff Jarrett w/ Debra vs. Test - *½ (2:40)
X-Pac & Kane (c) vs. The Brood (Edge & Gangrel) w/ Christian - WWF Tag Team Championship - ** (4:03)
Hardy Boyz w/ Michael Hayes vs. Kaientai (TAKA Michinoku & Sho Funaki) - ** (3:20)
Hardcore Holly vs. Ken Shamrock - * (1:48)
Mr. Ass vs. Mankind - *½ (2:59)
D'Lo Brown & Mark Henry w/ Ivory vs. Acolytes - *½ (4:01)
Al Snow (c) w/ Head vs. Triple H w/ Chyna - *½ (3:42)
Big Show vs. Goldust w/ Blue Meanie - ½ (1:02)
Val Venis vs. The Rock - ½ (0:56)

Näistä surullisista meiningeistä sitten seuraavaksi taas toisenlaisiin tunnelmiin. Ensin vuorossa The Great American Bashia edeltävä Nitro kesäkuun tv-show'na ja sitten itse GAB.