Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 20.07.2011 09:48

Kuva

WCW oli tässä vuoden '99 aikana ehtinyt ottaa käyttöön uuden Nitron logon (vanha oli käytössä vielä Fingerpoke of Doom -jaksossa) ja samalla myös tuon uuden, ihanan modernin ja... aivan kamalan WCW-logonsa, mikä tuossakin Nitro-logossa on siis tuossa ylimmäisenä.

Kesäkuussakaan ei mitään erityisempää tai historiallisempaa tv-show'ta ollut tarjolla, joten tyydyin The Great American Bashia edeltävään Nitroon. TGAB oli kuitenkin WCW:n kesän suurin tapahtuma, joten ajattelin, että sitä edeltävä Nitro voisi olla jotenkin erityisen merkittävä. Olin tosin tässä vaiheessa jo projektia oppinut tajuamaan, että näiltä tv-jaksoilta ei mitään huikeaa laatua kannata edes odottaa. Hyvä niin.

WCW Monday Nitro 06/07/99 - Madness all over WCW

- Kesäkuun ensimmäinen Nitro (joo, tuo jenkkiläinen päivämääränmerkkaustapa hämää kieltämättä) alkoi ihan jumalattoman lupaavasti. Pinkkiin turkistakkiin pukeutunut Randy Savage saapui limusiinilla areenalle. Mukanaan hänellä oli kolme viehättävää leidiä Madusa, Gorgeuos George ja Miss Madness '99 sekä ämpäri täynnä sitä itseään. Savage oli siis Slamboreessa tai viimeistään sen jälkeen kääntynyt heeliksi, ja nyt hän oli kaiketi unohtanut kaunansa Ric Flairin kanssa ja keskittynyt WCW World Heavyweight -mestari Kevin Nashiin. Paskaämpäri oli varattu Nashille, joka oli edellisessä Nitrossa ruiskuttanut Savagen limusiinin täyteen lietettä silloin, kun Savage oli ollut leideineen limusiinin kyydissä. Eihän WCW:tä voi olla kuin rakastamatta.

Prince Iaukea vs. Hak w/ Chastity
Minulla ei todellakaan ollut mitään hajua Hakin alignmentista, mutta ei kai sillä ole hittojakaan väliä WCW:ssä. Hak feudasi Jimmy Hartin johtaman heel-poppoon kanssa mutta käyttäytyi itsekin erittäin heelmäisesti mutta sai silti poppeja. Ei mutta, Hakhan on tietenkin WCW:n vastine Stone Cold Steve Austinin hahmolle! Tottakai. Tämäkin ottelu alkoi aivan hulvattomasti, kun moraalisaarnan maailmanmestari WCW oli buukannut Hakin saapumaan kehään tupakkaa polttaen, ja koko selostustiimi (Tony Schiavone, Bobby Heenan ja Eric v***n Bischoff) kauhistelivat sitä, kuinka Hak kehtaa tulla kehään tupakan kanssa. Hak jatkoi polttelua vielä kehäänkin astuessa, jolloin tuomari ilmoitti, ettei ottelu ala, ennen kuin Hak tumppaa tupakkansa. Hak ei tähän niin vain suostunut, joten lopputuloksena oli se, että J.J. Dillon, noin 10 turvamiestä ja Eric Bischoff, jolla ei edelleenkään ollut mitään auktoriteettivaltaa, saapuivat kehään yrittämään saada Hakia lopettamaan tupakoinnin. Kyllä, luitte oikein. Selvisipähän ainakin, kuinka monta WCW:n työntekijää tarvitaan tupakoinnin lopettamiseen. Lopulta reilun viiden minuutin myötähäpeää aiheuttavan venkoilun jälkeen Bischoff sai riistettyä tupakan Hakin suusta, ja ottelu pääsi alkamaan... ja loppumaan. Se nimittäin kesti jopa puolitoista minuuttia, ja siinäkin pääosassa oli pöytä, joka itsepintaisesti no-sellasi kaikki yritykset saada Prince Iaukea siitä läpi. Ottelun jälkeen saatiin nähdä äärimmäisen viihdyttävää ryminää Hakin, Brian Knobbsin, Hugh Morrusin ja... Kidmanin välillä. Viiden pisteen kysymys. Kuka ei kuulu joukkoon?
½ (1:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hak (Pinned Iaukea after a Irish Whip to a table)
- Näiden hulvattomien vaiheiden jälkeen oli vihdoin Nitron alkutunnarin vuoro. Selostajakolmikko toivotti meidät tervetulleksi. Voiko olla rasittavampaa ihmistä kuin Eric Bischoff? Esimerkiksi nWo-johtajana tai Raw'n General Managerina mies kyllä toimii loistavasti juuri luonnollisen iljettävyytensä ansiosta, mutta silloin, kun hän yrittää olla puolittain joku face color commentator ja puolittain joku johtoryhmän jäsen tai mikälie ja päätyy loppujen lopuksi olemaan rasittava itsensä, on lopputuloksena minun hermojeni menettäminen. Tunnarin jälkeen oli vuorossa illan ensimmäinen Nitro Girls -esitys. Niin kuin ne enää ketään kiinnostaisivat. Tämän jälkeen Nitron DJ:nä toimiva DJ Ram tervehti yleisöä katsomossa olevasta levyjensoittamispisteestään ja pyöräytti parit biitit soimaan. Mihin helvettiin painiohjelma tarvitsee DJ:tä?

Lenny Lane vs. Scotty Riggs
WCW:llä tuntui todellakin olevan vuorossa loistavien ideoiden ilta. Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa kahden alakortin heel-painijan keskinäinen ottelu. Kaiken huipuksi molemmilla herroista oli vielä samanlainen hyvin omaperäinen gimmick: he olivat ulkonäköönsä rakastuneita kusipäitä. Oli aikamoinen yllätys, ettei yleisöä olisi voinut tämä ottelu vähempää kiinnostaa. Lisää kiinnostavuutta luotiin sillä, että Riggsin Flock-aikainen tuttu Lodi saapui jostain syystä katsomaan ottelua ja kannustamaan Lanea ottelun voittoon. Kaikkein parasta oli se, että täysin ilman mitään syytä Lodi myös katosi ringsideltä ennen ottelun loppua. Ei se nyt sentään niin tylsää menoa ollut! Kehätoiminta nimittäin oli tasoltaan jopa ihan ok:ta, muttei se paljon typerää buukkausta tässä kohtaa pelasta.
*½ (6:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scotty Riggs (Leg Drop Bulldog)
- Vuorossa oli äärimmäisen jännä backstage-angle, jossa Chris Benoit ja Ric Flair istuivat Flairin työhuoneessa. Flair oli siis edelleen WCW:n presidentti ja edelleen sekaisin päästään. Jos Flairin mielen vajaavaisuus ei muuten tullut selväksi katsojille, sitä oli korostettu sillä, että muuten tyylikkääseen pukuun pukeutunut Flair heilui toimistossaan paljain jaloin. Edeltävien viikkojen aikana Four Horsemenin nuoret sällit Benoit ja Malenko olivat kyllästyneet Flairin sekopäisyyteen ja heelien kanssa veljeilyyn, ja he olivat kääntyneet Flairia vastaan ja liittyneet Flairia vastaan feudaavan Piperin puolelle. Nyt Flair yritti rauhoitella Benoit'ta ja selvittää tälle, että he ovat samalla puolella. Flair lupasi antaa luottamuksensa osoitukseksi Benoit'lle hienon mahdollisuuden nousta huipulle. Tällöin heidän keskustelun keskeytti Perry Saturn, joka tahtoi uusintaottelun joukkuemestaruuksista, jotka he olivat Kanyonin (Raven oli kai tässä vaiheessa lähtenyt jo WCW:stä) kanssa hävinneet DDP:lle ja Bam Bam Bigelowille. Flair ei Saturnin vaatimuksia kuunnellut, vaan buukkasikin DDP:n ja Bigelowin ensimmäisiksi haastajiksi itsensä ja Chris Benoit'n. Benoit epäili ideaa ensin suuresti, mutta suostui lopulta ottelemaan Flairin parina.

- Kirjaimellisesti paskat ME-kuviot jatkuivat, kun Randy Savage saapui kehään ämpärinsä ja kolmen naisensa kanssa. Pinkkiturkkinen Savage, joka hänkin oli selostajien mukaan sekopäisempi kuin koskaan urallaan, ärisi kehässä, että hän oli yrittänyt löytää Kevin Nashia kaikkialta tuloksetta. Ämpärin sisältö oli siis selvästi tarkoitettu Nashille, mutta koska Nash ei kaiketi ollut areenalla (koska Savage ei häntä ollut löytänyt), esitti Savage avoimen haasteen kenelle tahansa muulle, joka uskaltaisi kohdata hänet ja ämpärinsä. Yllättäen paikalle saapuikin todella oudon näköisesti saapasteleva Sting, joka veti todella huonon ja vaivaannuttavan tekohauskan promon sisääntulorampilla. En ala sitä enempää referoimaan, koska en halua sitä muistella, mutta tiivistettynä Sting hyväksyi Savagen haasteen. Illan ME oli siis Savage vs. Sting.

- Seuraavaksi oli vuorossa todellinen huippukäänne tähän ME-sotkuun. Mainostauon aikana kehästä olivat kadonneet Savage, hänen naisensa, ämpäri ja Sting, mutta sen sijaan mainoksilta palattaessa kehään oli kävelemässä WCW World Heavyweight -mestari Kevin Nash mestaruusvyönsä ja mysteriisen säkin kanssa! Kyllä, juuri se sama Kevin Nash, jota Savage ei ollut löytänyt mistään areenalta hurjan etsimisen jälkeen, saapasteli heti Savagen promon jälkeen kehään kuin mikään ei olisi kummallisesti. Jopa normaalisti täysiä pölkkypäitä esittävän selostustiimin oli pakko ihmetellä tätä idiottimaisuutta. Nash alkoi tietenkin kehässä promota Savagesta, eikä kestänyt kauaakaan, kun pinkkiliivinen Macho Madness -mies saapui takaisin kehäalueelle. Mukana olivat edelleen ämpäri ja naiset. Nash haastoi Savagen saapumaan kehään kohtaamaan hänet, mutta kun Savage lopulta hieman varovaisesti sinne nousi, "livahti" (kompuroi) Nash pois kehästä ja perääntyi sisääntulorampille. Hänen kehäänsä tuoma mysteerinen kassi oli jäänyt tuolille, johon Nash oli sen alussa nostanut.

Savagea ei Nashin kassit kiinnostaneet, kun hän halusi upottaa paskaämpärinsä Nashin päähän. Nash sai puhuttua kehässä raivoavan Savagen laskemaan ämpärin maahan ja laskeutumaan polvilleen. Tietenkin. Miksipä Savage ei näin olisi tehnyt? Samalla kun Savage oli polvillaan kehässä kasvot sisääntulorampille päin, alkoi Nashin kassissa tapahtua liikettä, ja hetken päästä sen sisältä kömpi ulos mysteerinen nainen! Nainen nosti Savagen maahan laskeman paskaämpärin käsiinsä ja upotti sen sisällön suoraan Savagen päähän, ennen kuin tämä oli ehtinyt tajuta mitään. Savage oli raivoissaan, ja Nash naureskeli kehässä mahtavalle jekulleen. Kuinka tyhmältä Savage oikein halutaan saada näyttämään? Heenan varoitteli, että Nashin kannattaisi varoa raivostuttamatta Savagea liikaa. Minusta kannattaisi enemmän olla huolissaan siitä, raivostuvatko katsojat näistä ala-arvoisista angleista.

Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow (c) vs. Ric Flair & Chris Benoit w/ Arn Anderson - WCW Tag Team Championship
Taisin merkata Bam Bam Bigelowin ainakin Slamboreessa faceksi, koska niin selvän facemaisesti mies tuntui käyttäytyvän. No, jos BBB koskaan face oli ollutkaan, niin nyt hän oli palannut tyylipuhtaaksi heelissä muodostettuaan joukkueen entisen WCW World Heavyweight -mestari Diamond Dallas Pagen kanssa. DDP ja Bigelow olivat siis voittaneet vyöt edellisellä viikolla Saturnilta ja Kanyonilta jälkimmäisen kummallisen loukkaantumisen jälkeen. Tämän ottelun arviointi on nyt taas aikamoista taiteilua, koska painilliselta anniltaan se oli erityisesti alku- ja loppuosioidensa ansiosta aika hyvää menoa. Keskivaihe oli hieman tylsää, mutta sekin oli ok:ta kiitos Benoit'n hienon suorituksen. Ongelmaksi muodostuukin lähinnä se, että ottelun buukkaus oli taas täysin idioottimaista ja erityisesti lopetus aiheutti harmaita hiuksia. No, mitäpä muutakaan voi odottaa WCW:ltä.
** (12:26)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Chris Benoit & Perry Saturn (Saturn pinned DDP after Death Valley Driver)
La Parka & Silver King vs. Damian & Ciclope - Mexican Hardcore Match
Mielenkiintoisten otteluiden sarja jatkuu tällä Falls Count Anywhere Mexican Hardcore Matchilla. WCW:llä oli siis edelleen rosterissa erinomainen edustus taidokkaita meksikolaisia lucha-painijoita, mutta ilmeisesti buukkaustiimi oli jo luopunut ideasta keksiä suurimmalle osalle mitään järkevää käyttöä. Kai pitää siis olla ihan tyytyväinen, että heitä edes saa välillä nähdä painimassa. Saisivat vain näkyä ppv:issä. Tämä ottelu vaikutti aluksi aika vaisulta räpellykseltä, mutta loppujen lopuksi tästä kuoriutuikin varsin viihdyttävä, hauska, näyttävä ja vauhdikas lucha-painijoiden taidonnäytös, jossa oli mukana kivasti hardcoreakin. Ihan hauska välipala kaikin puolin.
**½ (7:14)
Voittajat:
Spoiler: näytä
La Parka & Silver King (Parka pinned Damian after a Powerbomb on two chairs)
- nWo Black & Whiten pukuhuoneessa tapahtuu. Tähän väliin pitää teroittaa yksi asia. nWo Wolfpack oli nyt viimeistään kuollut lopullisesti. Osa porukan jäsenistä (Nash, Luger, Bagwell) oli kääntynyt taas faceiksi, osa (Steiner, Inferno) jäänyt omiin heel-kuvioihinsa ja osa (Hogan, Hall) kadonnut toistaiseksi kokonaan ruudusta. Ainut muisto oli Nashin edelleen entrance themenä käyttämä Wolfpack-theme. Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nWo:n jobberiporukka olisi hajonnut samalla ja että heille olisi koitettu keksiä jotain järkevää. Ei, sen sijaan Scott Norton, Brian Adams, Horace, Stevie Ray ja Vincent pyörivät edelleen nWo-asussa ilman mitään järkeävä syytä tai päämäärää. Ei voi olla totta. Nyt porukan suurin huoli tuntui olevan se, että The Cat oli edellisellä viikolla voittanut Scott Nortonin lyötyään Nortonia teräsputkella, eikä kukaan nWo:sta ollut tullut auttamaan häntä. Norton kysyi, mitä tapahtui nWo 4-lifelle. Minua kiinnostaa, mitä tapahtui "We're taking over"ille. Vai vallataanko WCW nykyisin alakortin heel-janareiden kanssa feudaamalla?

The Cat w/ Sonny Onoo vs. Horace
Miksiköhän minä muuten tein show'n alussa mitään johtopäätöksiä Hakin face/heel-alignmentista sen perusteella, että Hak feudaa heel-porukan kanssa? WCW:llähän nimittäin näyttää olevan suurtakin mielenkiintoa näiden heel vs. heel -kuvioiden buukkaamiseen. Cat promosi ennen ottelua jotain tuhannesti kuultua huttua loistavuudestaan. Ernest Millerkin oli kyllä niin paikalleen jämähtänyt kuin joku vaan voi olla. Catin vastustajaksi juoksi nWo Black & Whitestä tällä kertaa Horace. Horace ja Cat rymistelivät parin minuutin ajan ilman mitään päämäärää, kunnes yleisö päästettiin kärsimyksestä. Tällä kertaa ottelun jälkeen nWo saapui koko vahvuudellaan hyökkäämään Catin kimppuun. Jippii. Puolikas täytyy antaa ihan vain Horacen aina yhtä mahtavalle lookille.
½ (2:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Cat (Pinned Horace after hitting him with a iron pipe)
- "Mean" Gene Okerlund (eikö senkin olisi jo aika eläköityä?) haastatteli kehässä Roddy Piperia. Piperin ja Flairin ottelu Slamboreessa oli päättynyt jopa WCW:n standardeilla todella sekavasti. Ottelu päättyi, kun Flair selätti Piperin lyötyään tätä kevyellä apuvälineellä, mutta ottelun jälkeen Eric Bischoff, jolla ei storylinessä pitäisi olla mitään auktoriteettia, käveli kehään, diskasi Flairin ja julisti Piperin uudeksi presidentiksi. Seuraavassa Nitrossa jopa WCW joutui myöntämään, ettei Bischoffilla ole valtuuksia tuonkaltaisiin päätöksiin, ja Flair jatkoi WCW:n presidenttinä. The Great American Bashiin buukattiin kuitenkin uusintaottelu Flairin ja Piperin välille. Nyt Piper promosi kehässä, kuinka hän nousee uudeksi presidentiksi. Minua ei Piperin tässä vaiheessa varsin tylsiksi käyneet (myöhempinä vuosina tosin uutta piristystä saaneet) promot kiinnostaneet, joten en muista yksinpuheluosuudesta tarkemmin. Jonkun aikaa puhuttuaan Piper kuitenkin kutsui Buff Bagwellin kehään. Piper kertoi kyllästyneensä siihen, kuinka viime aikoina WCW:ssä monet nuoret painijat olivat alkaneet valittaa siitä, että heille ei anneta mahdollisuutta nousta ME-kuvioihin (ai jaa?), joten Piper tahtoi kuulla tarkemmin yhtä nuorta painijaa, eli Bagwellia. Kun miehet olivat keskustelleet tovin, vakuuttui Piper Bagwellin taidoista ja lupasi "antavansa pallon" Bagwelille GAB:n jälkeen, jos hän nousee WCW:n presidentiksi. Niin, Bagwellhan sen ME-pushin ansaitseekin. Kiitos Benoit, Guerrero, Jericho ja kumppanit.

- Koska aikaisemmin illalla ei saatu vielä tarpeeksi idioottimaisia päämestaruuskuvioita, tarjottiin niille vielä vähän jatkoa. Paskatemppuunsa tyytyväinen Nash oli lähdössä pois areenalta, kun Randy Savagen limusiinissa istuneet Nashin naiset Madusa, Gorgeous George ja Miss Madness '99 alkoivat huhuilla tälle autosta. Ensin Nash suhtautui näiden lähestymiseen hyvin epäileväisesti, mutta yhtäkkiä epäileväisyys unohtui, kun leideillä oli kova hätä shampanjapullonsa avaamisen kanssa. Nash pyysi naisia tulemaan autosta ulos, ja kun hän sai pullon auki, kehottivat leidit Nashia nousemaan ensimmäisenä autoon. Ilman epäilyksen häivää Nash kömpi limusiiniin ja - kappas! Madusa, George ja Miss Madness eivät nousseetkaan Nashin perässä autoon vaan läimäisivät oven kiinni! Tämän jälkeen paljastui todella shokeeraavasti, että limusiinin kuljettaja olikin Randy Savage, joka ajoi autoa noin 20 metriä eteenpäin ja hyppäsi pois kyydistä, ennen kuin ilmeisesti joku Savagen tuntematon apuri ajoi Hummerilla useaan otteeseen suoraan Savagen limusiinia päin niin, että limusiini runnoutui auton ja parkkihallin seinän väliin. Angle päättyi, kun vakavasti loukkaantunut Nash yritti epätoivoisesti päästä pois limusiinista rikkomalla takaikkunan. Aaaargh. WCW päätti korjata aikaisemman tilanteen pistämällä Nashin näyttämään vähintään yhtä tyhmältä kuin Savagen. Selostajat olivat koko loppuillan kauhuissaan Nashin kohtalosta.

Bobby Duncum Jr. w/ Curt Hennig vs. Rey Mysterio Jr. (c) w/ Konnan
Tiedän, että tämä arvostelu on pitkälti vaikuttanut siltä, että koitan keksiä kaikesta mahdollisesta WCW:n kohdalla negatiivista, mutta siitä ei ole kyse. WCW:n kuviot ainakin tässä kohtaa vain näyttivät olevan pitkälti niin suurta paskaa, ettei niihin kovin positiivisesti voi suhtautua. Tämän ottelun kohdalla tahdon kuitenkin osoittaa, että annan kunniaa silloin, kun siihen on minusta aihetta. Minä tykkään tästä keskikortin feudista Reyn ja Konnanin sekä Hennigin ja Duncumin välillä. Kaikki Konnania lukuun ottamatta ovat mielenkiintoisia painijoita, ja kyseessä on hyvin yksinkertainen mutta juuri siksi toimiva heel- ja face-joukkueiden feud. Tällaisia saisi olla enemmänkin. Konnankaan ei häiritse pahemmin, sillä nyt hän ei ainakaan ole ottelemassa ppv:issä turhia väliotteluita. Hennig liittyi ottelun ajaksi selostustiimin avuksi, ja Konnan puolestaan kommentoi ottelua DJ Ramin pisteeltä, jonne oli asennettu samanlaiset selostusluurit. Tästä ottelusta itsessään ei ole kauheasti sanottavaa, sillä se oli aika lyhyt ja toimi lähinnä ppv-ottelun pohjustuksena, ja päähuomio keskittyi tässä Konnanin ja Hennigin sanasotaan.
*½ (4:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio Jr. (via DQ)
- Kun Tony ja Bobby (Bischoff oli onneksi lähtenyt noin puolivälissä pois selostuspöydän takaa) olivat kauhistelleet aikansa Nashin kohtaloa, ja tuo angle oli näytetty vielä uudestaan screeniltä, oli Steinerin veljesten aika päästä promoamaan. WCW oli taas kerran päättänyt kääntää kaiken ylösalaisin, kun Rick Steiner teki shokeeraavan heel-turnin Slamboreessa auttaessaan veljensä säilyttämään US-mestaruuden Buff Bagwellia vastaan. Veljekset olivat feudanneet edellisen vuoden, ja nyt he olivat taas yhdessä. Steinerit jatkoivat vielä pahennuksen herättämistä Slamboreessa hyökkäämällä Goldbergin ja Stingin ottelun jälkeen Stingin kimppuun. Tämän jälkeen Steinerit olivatkin olleet Stingin kimpussa, ja edellisessä Nitrossa MMA-tähti Tank Abbottkin oli liittynyt Steinereiden avuksi Stingin pieksemisoperaatiossa. Nyt Abbottia ei näkynyt, mutta Steinerit kertoivat Stingin saavansa turpiin GAB:ssa, koska tällä ei ole ketään ystävää WCW:ssä. Aika julmaa.

Disco Inferno vs. Buff Bagwell
Disco Inferno oli hyvin katkera siitä, kuinka aikaisemmin illalla Roddy Piper oli luvannut antavansa Bagwellille Main Event -mahdollisuuden, jos Piper vain voittaa Flairin GAB:ssa ja nousee WCW:n presidentiksi. Infernon mukaan Bagwellin sijaan hän ansaitsisi tuon mahdollisuuden. Niinpä Inferno haastoi Bagwellin painimaan häntä vastaan saman tien, ja farkkuihin ja pitkähihaiseen paitaan pukeutunut Bagwell saapuikin kehään ja suostui Infernon haasteeseen. Ensin miehet kävivät lyhyen sanasodan mutta siirtyivät sitten painimisen puolelle, eikä ottelu ollut ollenkaan niin huono, kuin olisi voinut luulla. Ei tässä nyt mistään hyvästä ottelusta varsinaisesti puhuta, mutta tämä sai paljon enemmän aikaa ja oli ihan ok:ta midcard-mättöä. Eivät Inferno ja Bagwell ihan huonoimmasta päästä ole koskaan olleet. Loppujen lopuksi siis ok tv-ottelu.
** (8:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell (Buff Blockbuster)
Randy Savage w/ Gorgeous George, Madusa & Miss Madness '99 vs. Sting
Olin jo melkein unohtanut, että ME:nä oli tämä ottelu, koska alun perinhän tämä oli buukattu siksi, että Savage oli jotenkin epäonnistunut Nashin löytämisessä, ja Sting oli tarjoutunut Savagen vastustajaksi. Tuon jälkeen Nash ja Savage olivat löytänet toisensa pariinkin otteeseen. Tietenkin tuo koko "en löytänyt Nashia" -promo oli tehty ilmeisesti vain sitä varten, että ME:ksi saatiin buukattua tämä Sting vs. Savage, mutta miksei sitä voitu tehdä ihan jo ennen show'n alkua ilman mitään idioottimaisia angleja? Ei, sehän olisi liian järkevää. Tämä ottelu ei itsessään tarjonnut paljon mitään muuta kuin varsin vaisua rymistelyä muutaman minuutin ajan. Sting saatiin tässä näyttämään todella heikolta. Yleisö oli hyvin mukana, mikä on tietenkin kiva, mutta olisihan sitä viihdyttävää painiakin kiva katsoa tv-show'n ME:nä.
* (4:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (via DQ)
Kokonaisarvio Nitrosta: Paskaämpäreitä, tuhottuja limusiineja, lukemattomia Nitro Girls -esityksiä, DJ:itä, ME täynnä vanhoja äijiä, Buff Bagwell nuorten painijoiden kirkkaimpana edustajana, turhia ja tylsiä alakortin kuvioita... Aikamoista menoahan tämä Nitro pitkälti oli. Muutamia hyviäkin hetkiä oli, mutta ei niihin kyllästymään päässyt. Joukkuepuoli oli oikeastaan parhaiten kunnossa. Joukkuefeudit olivat kiinnostavimpia ja joukkueottelut show'n parasta antia. Vähän harmittaa, että DDP pudotettiin saman tien pois päämestaruuskuvioista, mutta toisaalta hänen ja Bigelowin joukkue on ihan mielenkiintoinen kaksikko. Suurin ongelma tämän(kään) Nitron kanssa ei ollut painin laatu, sillä se oli paikoitellen jopa ihan hyvää eikä missään kohti ärsyttävästi häiritsevää, vaan nimen omaan kaiken maailman idioottimaiset buukkaukset. Tuoreen storylinen ei tarvitse välttämättä tarkoittaa toisten päälle kaadettavaa paskaa, limusiinien tuhoamista tai mielenterveydeltään vajaavaisia WCW-presidenttejä. Se voi tarkoittaa myös vaikkapa tuoreita nimiä.

Seuraavaksi vuorossa sitten se itse The Great American Bash, jota tämän oli tarkoitus pohjustaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ei kuulosta lupaavalta.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 27.07.2011 11:29

Ai mitä? Nykypainissako on meneillään mielenkiintoisimmat kuviot vuosikausiin? Ei, kyllä minä katselen mielummin vuoden '99 WCW:n menoa :-) Ei vaan, jossain vaiheessa meinaan kyllä katsoa vielä MITBin. Sitä ennen pitäisi katsoa vain Destination X:kin, josta on vain puolet katsottu. Tällä hetkellä on aika aikamoisen kortilla. Tästäkin tapahtuman katsomisesta alkaa olla jo aikaa.

Unohdin muuten tuossa Nitro-arvostelussa, että seuraava tv-showraportti tulee vasta elokuulta, koska vuoden '99 elokuussa oli kaksi hyvin merkittävää tv-show'ta ja heinäkuussa ei yhtään, joten toinen noista elokuun show'ista korvaa heinäkuun puutteellisuuden.

Kuva
THE GREAT AMERICAN BASH 1999
Legacy meets legend. And the results are explosive!

Kuten jo tuossa Nitro-raportissa taisi tulla sanottua, The Great American Bash oli WCW:n kesän suurin tapahtuma. TGABilla oli poikkeuksellisen pitkä historia, sillä tuota nimeä kantavia tapahtumia oli järjestetty vuodesta 1985 asti. Alun perin legendaarinen War Games Match nähtiin ensimmäistä kertaa juurikin GABissa. Tältä tapahtumalta sopi siis odottaa enemmän, vaikka se WCW:n viimeisten vuosien tason tuntien ei ehkä kovin järkevää enää ollutkaan. Selostajinamme edelleenkin Tony Schiavone, Mike Tenay ja Bobby Heenan.

Kuva Kuva
Brian Knobs w/ Jimmy Hart vs. Hak w/ Chastity - Kendo Stick Match
Itse asiassa kun rupesin vielä tarkemmin miettimään Slamboreen Brian Knobbs (tai Knobs, jostain syystä tässä ppv:ssä Knobbsin nimi oli kirjoitettu yhdellä b:llä) vs. Bam Bam Bigelow -ottelua, olen aika varma, että Knobbs olikin ottelussa se face ja Bigelow heel. Tämä ei vain välittynyt minulle luontaisen Knobbs-vihani ansiosta. Slamboreen jälkeen Knobs oli kuitenkin liittynyt Jimmy Hartin (eikö Jimmynkin olisi jo aika lopettaa nämä hommat?) turhaan midcard-heelpoppooseen First Familyyn, joka oli kaukana '70- ja '80-luvujen stablesta. Samalla hän oli alkanut feudata Hakin kanssa. Miksi? En tiedä. Ei minua edes kiinnosta. Molemmat kai halusivat taas osoittaa olevansa hardcoren kuninkaita. Jokohan olisi WCW:n aika tuoda ihan oikea mestaruusvyö näihin kuvioihin niin nämä ottelut eivät tuntuisi niin tyhmiltä?

Odotin tältä ottelulta todella kehnoa menoa, koska Knobbsin ja Bigelowinkin ottelu Slamboreessa oli ollut aikamoisen heikko esitys, ja Hakin ei pitäisi olla todellakaan Bigelowia parempi. Jotenkin kummassa näiden kahden kemiat kuitenkin ilmeisesti natsasivat paremmin, ja tästä kuoriutuikin ihan ok hc-ottelu. Suuri osa ok-tasoon on tosin varmasti silläkin, että ottelu pidettiin lyhyenä ja tiiviinä, jolloin meno saattoi olla "vauhdikasta" (Sandman- ja Knobbs-tason vauhdikasta) ja intenssiivistä, eikä kumpikaan ehtinyt väsyä pahemmin. Täytyy korostaa loppuun vielä, ettei tässä puhuta siis tosiaankaan hyvästä ottelusta, vaan semmoisesta ok-katsottavasta, mutta sekin oli yllätys näiltä kavereilta. Ainiin, Kendo Stick Match oli ilmeisesti yhtä kuin Hardcore Match. Jostain syystä Penzer vain kuulutti tämän Kendo Stick Matchina.
** (5:41)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hak (Pinned Knobs after hitting him with a kendo stick)
Kuva Kuva
Mikey Whipwreck vs. Van Hammer
Kappas, Mikeykin oli vielä WCW:n palkkalistoilla. Whipwreckistä ei siis tosiaan tullut koskaan mitään cw-divarin suurta vahvistusta vaan yleinen jobberi. Loistavaa talentin käyttöä taas kerran WCW:ltä. Van Hammer oli yksi monista entisistä Raven's Flockin jäsenistä, joita ei ollut paljon näkynyt sen jälkeen, kun porukka hajosi vuoden '98 loppupuolella. Nyt kun Raven oli ulkona WCW:stä, oli taas joidenkin Flockin jäsenten aika ilmeisesti nostaa päätään. Van Hammer oli WCW:n uusin yritys pushata jotain isoa järkälettä kohti yläkorttia. Edellinen yritys taidettiin tehdä Wrathin kanssa. Muistatteko enää häntä? Enpä minäkään.

Jos jostain tähän Hammerin pushiin liittyvästä asiasta täytyy antaa kehua, niin Van Hammer näytti kyllä aivan helkkarin vakuuttavalta äijältä. Jotenkin vain markkasin tuolle lookille todella paljon. Ehkä minulla on ollut aina pieni ihastus kaksimetrisiin, aurinkolasipäisiin ja pitkätukkaisiin miehiin. Yhtä kaikki ihan jo Hammerin lookin takia tämän ottelun arvosana saattaa olla hieman yliarvostelua. Toisaalta ei tämä minusta muutenkaan mikään puhtaasti huono ottelu ollut, kuten pelkäsin. Whipwreck teki työtä parhaansa mukaan myyden Hammerin hyökkäyksiä ja väläyttäen muutaman näyttävän vastaiskunkin. Luulin etukäteen, että tämä olisi ihan puhdas squash, mutta tästä kuoriutuikin oikea ottelu. Ei tämäkään siis hyvä ollut, mutta taas odottamaani parempi, eli ok.
** (8:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Van Hammer (Cobra Clutch Slam)
Kuva Kuva
Disco Inferno vs. Buff Bagwell
Inferno ja Bagwell ottivat yhteen jo ppv:tä edeltävässä Nitrossa, mutta nyt oli ilmeisesti uusintaottelun aika. Inferno oli siis ilmeisen katkera entisille Wolfpack-toverilleen Bagwellille siitä, että Roddy Piper oli luvannut kaikista WCW:n nuorukaisista juuri Bagwellille mahdollisuuden päästä Main Event -kuvioihin, jos vain Piper voittaa WCW:n presidentin viran itselleen GABissa. Niinpä Inferno oli päättänyt osoittaa olevansa Bagwellia parempi, mutta ainakaan Nitrossa hän ei ollut tuohon kyennyt. Ehkä nyt käy parempi tuuri.

Jo Nitrossa olin hieman positiivisen yllättynyt siitä, että Bagwell ja Inferno vetivät ihan oikean ottelun kestoisen, eli noin 8 minuuttia kestäneen, matsin, eikä se ollut edes ollenkaan hullumpi. En silti kauheasti lisää uskaltanut tältä toivoa, eikä tämä nyt kieltämättä ihan kauheasti lisää antanutkaan. Jonkun verran kuitenkin antoi, sillä tässä reilut 10 minuutia kestäneessä kamppailussa nähtiin ihan kivaa menoa molemmilta osanottajilta, eikä homma käynyt missään vaiheessa tylsäksi. Ei taaskaan siis erityisen mainittava ottelu, mutta kiva midcard-vääntö yksinkertaisella storylinella. WCW voisi useamminkin kokeilla tällaista, mutta ehkäpä vain vähän lahjakkaimmilla painijoilla vielä. En ole koskaan ollut kovin suuri Buffin fani, mutta on hän näissä parissa viime show'ssa hoitanut oman hommansa ihan kivasti.
**½ (10:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell (Buff Blockbuster)
Kuva Kuva
Curt Hennig & Bobby Duncum Jr. vs. Konnan & Rey Mysterio Jr. (c)
Juuri kun pääsin kehumasta yhtä midcard-kuviota ihan ok:ksi, tulee perään heti toinen ottelu, jonka taustatarinassa ei myöskään ole mitään moitittavaa. Onko tämä varmasti WCW? On tämä. Se varmistuu sillä, että oikeastaan tämä ottelu oli ilmeisesti tässäkin juonikuviossa se käännekohta, jossa tämä alkaa kääntyä aika roskaksi. Ottelun taustallahan oli lyhykäisyydessään se, ettei Curt Hennig voinut sietää sitä, kuinka '90-luvun lopulla kuuminta hottia ollut rap-musiikki sai kauheasti näkyvyyttä WCW:ssä (mm. DJ Ramin ansiosta) ja kuinka CW-mestari Rey Mysterio Jr:n ja Konnanin tapaiset painijat oikein hehkuttivat viela rapin loistavuutta. Niinpä Hennig kävi sotaan rap-musiikkia ja sen edustajia Konnania ja Mysteriota vastaan ja otti avukseen edellisenä vuonna WCW:ssä debytoineen rehellisen teksasilaisen Bobby Duncum Jr:n. Nämä kaksi alkoivatkin hehkuttaa country-musiikin mahtavuutta ja tekivät yhdessä jopa country-laulun I Hate Rap, joka on muuten puhdasta kultaa. Katsokaa ja kuunnelkaa. Hennig on mahtava. Joka tapauksessa tämä soppa oli tarkoitus selvittää lopullisesti GABissa, mutta hommaan tuli uusia käänteitä, kun WCW oli kutsunut ajankohdan kuumimman rap-artistin Master P:n seuraamaan tätä ottelua. Voinen jo tässä vaiheessa spoilata, että tämä ei jäänyt Master P:n ainoaksi WCW-esiintymiseksi.

Sen lisäksi, että juonikuvion jatko vaikutti tämän show'n vaiheiden jälkeen pelottavan huonolta, ei ottelukaan yltänyt ihan sille tasolle kuin olin toivonut. Tässä oli kuitenkin kehässä loistava Rey Mysterio Jr, edelleen hyvässä vireessä vaikkeikaan enää uransa huippukunnossa oleva Curt Hennig ja varsin lupaava Bobby Duncum Jr. Sitten toki mukana oli myös Konnan, mutta kyllä hänkin oikeassa porukassa toimi. Niinpä oli harmillista, että tämä ottelu oli vain aika mukava. Oli tämä siis varsin kivaa menoa, ja juurikin Reyn otteista tykkäsin paljon, ja varsinkin Duncum vakuutti minut jälleen otteillaan. Silti olisin toivonut jotain vähän enemmän, sillä jotenkin laimea fiilis tästä jäi. Osansa laimeuteen on tosin taatusti sillä, että ottelun lopetus oli huono. Johan se olikin aika illan ensimmäiselle typerälle lopetukselle.
**½
Voittajat:
Spoiler: näytä
Konnan & Rey Mysterio Jr. (Mysterio Jr. pinned Duncum Jr. after one of Master P's No Limit Soldiers attacked Duncum)
Kuva Kuva
The Cat w/ Sonny Onoo vs. Horace
Vaikka illan ensimmäinen typerä lopetus oltiinkin saatu edellisessä ottelussa ja vaikka yksikään illan otteluista ei ollut yltänyt edes kolmeen tähteen, olisi show voinut olla tähän mennessä paljon huonompikin. Tässä kohtaa alkoi kuitenkin tapahtua käänne pahempaan. Voisin itse asiassa sanoa paljonkin siitä, mitä mieltä olen, että näin turhia alakortin heel vs. heel-kuvioita buukataan ppv:hen, mutta antaa olla. Yhtä kaikki The Cat oli parin edeltävän viikon ajan nöyryttänyt nWo:n viimeistä jäljellä olevaa siivekettä pieksemällä sekä Scott Nortonin että Horacen teräsputken avulla. GABissa Catin piti kohdata Scott Norton uusintaottelussa, mutta sen sijaan hän kohtasikin Horacen. Miksi? Sitä ei vaivaudutta selittämään. Aluksi Cat sanoi, ettei suostu edes painimaan Horacea vastaan vaan tahtoo Nortonin, mutta kun Horace juoksi kehään, yhtäkkiä ottelu tätä vastaan kelpasikin Catille. Miksei WCW:ssä voi olla mitään logiikkaa?

Ottelu oli puhtaasti huono. Ei kuitenkaan aivan sitä kamalinta paskaa, mistä kiitos kuuluu pitkälti Catille, joka on kieltämättä paikoitellen ihan ok kaveri. Tylsästihän hän tätäkin ottelua hallitsi mutta pystyi kuitenkin kuljettamaan ottelun jotenkin alusta loppuun. Horace on ihan onneton tapaus, mutta onhan tuo look aika kovis. Ehdottomasti parasta tässä ottelussa oli kuitenkin lopetus, minkä ansiosta tämä on ansainnut täyden tähden itselleen. Lisäksi olen Catin entrance-themen suurin fani.
* (5:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Cat (Pinned Horace after putting his dance shoe on his foot and kicking Horace to the head after that)
Kuva Kuva
Ric Flair w/ Asya & Arn Anderson vs. Roddy Piper
Ric Flair oli suurissa ongelmissa. Ensinnäkin hän oli yhteistyöllä Diamond Dallas Pagen kanssa suututtanut lopullisesti Chris Benoit'n ja Dean Malenkon, minkä jälkeen Benoit ja Malenko olivat jo liittyneet Roddy Piperin puolelle. Arn Anderson ei tahtonut uskoa Four Horsemanin olevan historiaa, ja ppv:tä edeltävässä Nitrossa näyttikin hetken siltä, että Flair ja Benoit löysivät vielä yhteisen sävelen. Tämä osoittautui kuitenkin huijaukeksi, sillä Flair käänsi lopullisesti selkänsä Benoit'lle ja Malenkolle. Flairille uskollinen Double A kuitenkin pysyi yhä ystävänsä rinnalla, vaikka tämä ui kuinka syvissä vesissä. Horseman-ongelmien lisäksi henkisestä epätasapainosta kärsivä Flair joutui tuskailemaan Roddy Piperin kanssa. Flair oli yhä WCW:n presidentti, vaikka hetken näyttikin siltä, että Eric Bischoffin päätöksellä Piper olisi voittanut diskauksella Piperin ja Flairin Slamboree-ottelun ja noussut presidentiksi. Seuraavassa Nitrossa kuitenkin todettiin, ettei Ericillä ollut tällaisen päätöksen tekemiseen mitään valtaa. Sen verran epäselvä Flairin ja Piperin tilanne kuitenkin oli, että GABiin buukattiin miesten välille uusintaottelu, joka lopullisesti ratkaisisi sen, kumpi näistä kahdesta toimii tästä eteenpäin WCW:n pääjohtajana.

Tasoltaan tämä miesten uusintakohtaaminen muistutti pitkälti ensimmäistä. Taaskaan ei mitään huippuottelua uskaltanut odottaa, eikä sitä tarjottukaan, mutta Flair ja Piper liikkuivat kuitenkin ikäisikseen varsin hyvin kehässä. Miesten otteet olivat kaikin puolin ihan hyviä, ja psykologinen ottelun rakentelutaito ei heiltä ollut mihinkään kadonnut. Niinpä tämä olisi taas voinut olla tasoltaan vähintäänkin ihan hyvä (pidemmällä kestolla hyväkin) ottelu, mutta jälleen lopetus pilasi kaiken. Lopetus oli vähintään yhtä typerä kuin Slamboreessa ja sai jälkikuvioineen yhteensä neljä eri miestä näyttämään täysin idiooteilta. Miten WCW voi buukata näin idioottimaisesti yhtään mitään?
** (8:16)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair (via DQ after Buff Bagwell attacked Flair)
Kuva Kuva
Rick Steiner (c) vs. Sting - Anything Goes Match
Kyllä, pari kuukautta sitten vielä päämestaruutta kantanut Sting oli tippunut taas feudaamaan TV-mestarin kanssa. Sen verran kunniaa legendalle oli kuitenkin annettu, että tämä ottelu ei sentään ollut mestaruudesta vaan puhtaasti pelkkä Grudge Match. Tämän ottelun tarina alkoi, kun Slamboreessa Rick Steiner järkytti kaikki katsojat kääntymällä heeliksi ja liittoutumalla takaisin yhteen veljensä Scottin kanssa feudattuaan ensin tämän kanssa lähes koko vuoden '98. En ala enää uudestaan kirjoittamaan tämän kuvion huippuluokan loogisuudesta. Samana iltana Steiner Brothers hyökkäsi sitten yhdessä Stingin kimppuun, kun Bret Hart oli ensin keskeyttänyt tämän ottelun Goldbergiä vastaan. Seuraavina viikkoina Sting sitten tappeli yksin Steinerseja vastaan, ja pari viikkoa ennen ppv:tä Steiner-veljesten avuksi liittyi vielä MMA-tähti Tank Abbottkin. Lopulta ppv:tä edeltävässä Nitrossa niin Steinereiden kuin Stinginkin pitkäaikainen ystävä Lex Luger saapui auttamaan Stingiä veljeskaksikkoa vastaan.

En tiennyt oikein, mitä odottaa tältä ottelulta. Tässä Stingin vuoden '99 palussa alkoi huomata viimeistään todella selvästi, että Stinger oli hyvin kaukana jo vaikkapa tämän minun projektini alkuaikojen otteista, puhumattakaan sitten '80-'90-lukujen taitteesta. Samoiten Rick Steinerkaan ei missään elämänsä kunnossa ollut, joten vähän pelon sekaisin tuntein tätä odottelin. Ihan aiheesta, sillä aika vaisuksi esitykseksi tämä jäi. Paini ei nyt sinänsä ollut mitenkään järkyttävän huonoa, vaan ihan ok:ta perusbrawlausta, jossa jonkun verran pelasti miesten kokemus, jonka ansiosta he osasivat ihan hyvin rakennella tämmöisen perus-ok:n ottelun. Mitään suuremman ottelun tuntua tässä ei kuitenkaan tosiaankaan ollut, jos WCW oli semmoista toivonut. Tämä olisi voinut olla ihan jees kahden tähden mättö, mutta arvosanaa on pakko laskea aivan sysipaskan lopetuksen ansiosta. Nyt ei puhuta sentään Flair vs. Hogan @ Uncensored -tyylisestä kaiken järjellisen ajattelun hukkaamisesta, mutta aivan kamalaa kuraa tämänkin lopetus oli. En tajua, mistä buukkaustiimi yleensä keksii näitä.
*½ (10:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rick Steiner (Sting was attacked backstage by two dobermanns and one rottweiler. After this, live-feed returned to the ringside and after a moment Rick Steiner and the referee came back to the ring and Steiner forced the referee to declare him the winner)
Kuva Kuva
Chris Benoit & Perry Saturn (c) vs. Diamond Dallas Page & Kanyon w/ Bam Bam Bigelow - WCW Tag Team Championship
Varoitan, tästä kuviosta tulee pitkä tarina. Perry Saturnin ja Ravenin voitettua mestaruudet heidän haastajikseen asettui uusi Diamond Dallas Pagen ja Bam Bam Bigelowin muodostama joukkue. Eräässä Nitrossa DDP ja Bigelow hyökkäsivät Ravenin kimppuun backstagealueella ja pieksivät tämän henkihieveriin niin, ettei Ravenia tuon jälkeen ollut nähty enää WCW:ssä. Ensin näytti siltä, että Saturn joutuisi puolustamaan mestaruuksiaan yksin, mutta silloin hänen ja Ravenin kanssa viime aikoina hengaillut Kanyon ehdotti, että hän ottaisi Ravenin paikan mestaruusottelussa. Saturn suostui ehdotukseen, mutta DDP ja BBB hyökkäsivät ennen ottelua Kanyoninkin kimppuun, ja tämä kaatui itse ottelussa todella helposti DDP:n nyrkiniskuun.

Seuraavassa Nitrossa Saturn vaati Ric Flairilta uusintaottelua, mutta WCW:n presidentti buukkasikin itsensä ja Chris Benoit'n joukkuemestaruusotteluun. Ottelussa Flair kääntyi lopullisesti Benoit'ta vastaan hylätessään tämän taistelemaan yksin DDP:tä ja BBB:tä vastaan. Tällöin Saturn juoksi kehään Benoit'n uudeksi joukkuepariksi, ja hänen ansiostaan he voittivat ottelun ja joukkuemestaruudet. Ottelun jälkeen Saturnin ystävä Kanyon tuli onnittelemaan kaksikkoa mestaruusvoitosta, tai niin Saturn luuli. Sen sijaan Kanyon kääntyikin Saturnia vastaan ja liittyi DDP:n ja Bigelowin Jersey-porukan kolmanneksi jäseneksi. Thunderissa kuvioon tuli vielä uusi käänne, kun Ric Flair julisti DDP:n ja Bigelowin olevan yhä joukkuemestarit, sillä Saturn ei ollut alkuperäinen mestaruusottelun jäsen. Thunderissa nähtiin kuitenkin uusintaottelu joukkueiden välillä, ja Benoit ja Saturn onnistuivat voittamaan mestaruudet uudestaan. Nyt oli DDP:n, Kanyonin ja BBB:n muodostaman kolmikon revanssin paikka.

Rakastan näitä WCW:n juonikuvioita, kun ne ovat välillä niin täynnä turneja, swerwejä ja vaikka mitä, ettei niitä voi millään selittää lyhyesti, vaikka kuinka haluaisi. Onneksi ottelut voi arvostella lyhyesti. Jos osaisi. Tämä oli ehdottomasti illan paras ottelu. Olen alkanut syttyä suuresti tälle WCW:n joukkuedivisioonalle, sillä CW-mestaruuskuvioiden ollessa parina viime kuukautena pahasti taka-alalla, ovat joukkuemestaruusottelut vastanneet parhaasta painillisesta annista. Kaikki neljä vetivät todella vahvan esityksen, ja erityisesti minut vakuutti Kanyon. Jostain syystä suhtaudun mieheen aina epäileväisesti, vaikka hän on useamman kerran jo osoittanut pystyvänsä varsin päteviin otteisiin kehässä. Hieno mestaruusottelu, joka ei tuntunut yhtään liian pitkältä, vaikka kesti lähes 20 minuuttia. Lopetus oli hieman laimea.
***½ (19:13)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Diamond Dallas Page & Kanyon (Kanyon pinned Benoit after Double Diamond Cutter from DDP and Bigelow)
Kuva Kuva
Kevin Nash (c) vs. Randy Savage w/ Gorgeous George, Madusa & Miss Madness '99 - WCW World Heavyweight Championship
Tämän feudin parhaat palat tulikin oikeastaan jo raportoitua edeltävän Nitron osalta. Kaikkihan alkoi siis siitä, kun Slamboreessa Randy Savage jostain tuntemattomasta syystä koitti auttaa DDP:tä säilyttämään vyönsä Nashia vastaan mutta ei onnistunut tuossa tavoitteessaan. Niinpä Slamboreen jälkeen Savage, joka oli paluustaan lähtien vetänyt selvää face-roolia ja feudannut Flairin kanssa, unohtikin tyystin kärhämöintinsä Flairin kanssa, kääntyi heeliksi ja alkoi vaatia itselleen mestaruusottelua Nashia vastaan. Samalla Macho Man alkoi muuttua todella sekopäiseksi (sitä oli ilmeisesti liikkeellä), ja hän esimerkiksi hyökkäsi Nashin kimppuun ja maalasi tämän naaman täyteen huulipunalla. Lopulta Nash suostui Savagen haasteeseen. Tämän jälkeen nähtiin sitten niitä kultaisia segmenttejä, joissa Nash ruiskutta paskaa Savagen limusiiniin, Nashin tuntematon naisapuri kaataa paskaämpärin Savagen päähän ja Savage järkkää Nashin kyytiin limusiiniinsa, jota päin ajaa Hummer. Wolfpackin jälkeinen Nash veti taas niin babyface-roolia (miksi hitossa se piti edes kääntää sillä idioottimaisella Fingerpoke of Doomilla sitten heeliksi parin kuukauden ajaksi? Jatkuvuus, WCW?) kuin olla ja voi. Parkkipaikkatapahtuman takia hän oli puolikuntoinen mutta halusi silti puolustaa mestaruuttaan ja vaati lisäksi, että Savagen WCW-paluusta lähtien pannassa ollut Top-Rope Elbow Drop sallitaan tämän ottelun ajaksi. Jippii.

Jos joukkuemestaruuskuviot olivat olleet useamman kuukauden jo ppv:eiden painillinen pelastus, niin päämestaruuskuviot olivat olleet taas pitkälti täyttä roskaa. Vuoden '99 paras päämestaruusottelun arvosana WCW:ssä oli tähän mennessä ollut Spring Stampeden ME:n saama **. Tältäkään ottelulta en odottanut yhtään mitään, sillä Nash alkoi olla aikamoinen paskasäkki ja Savagekaan ei tosiaan tämän viimeisen paluunsa runilla enää kummoisiin kyennyt, vaikka vielä vuoden '98 raporteissa olin häntä kiitellyt näistä vanhoista parroista jopa ihan hyväkuntoisena. Ottelun hyvä puoli oli se, että se oli aikamoisen lyhyt, ja ehkä sen takia Nash ja Savage väläyttivät pari kertaa jopa yllättävänkin toimivaa liikkumista. Taas pitää kuitenkin konteksti ottaa huomioon: heikkoa se esitys oli silti, mutta ei ihan umpisurkeaa. Painillisesti tämä oli siis minusta hieman parempikin kuin Nashin ja DDP:n räpellys Slamboreessa, mutta homman pilasi taas täysin ottelun idioottimainen lopetus. Ei kesän suurimman ppv:n ME:tä voi lopettaa näin. No, ilmeisesti voi. Kiitos tästä WCW.
* (7:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kevin Nash (via DQ after Sid Vicious made his WCW comeback by attacking Nash during the match)
*** Chris Benoit
** Kanyon
* Perry Saturn

Kokonaisarvio The Great American Bashista: Täytyy ensin sanoa, että kolme tähteä meni Benoit'lle kuitenkin, vaikka Kanyonia enemmän joukkueottelussa kehuin, koska Benoit'n loistavat otteet eivät olleet enää minkään luokan yllätys. Sitten TGABin kokonaisarvioon. Lyhyesti sanottuna: Surkea. Jo toinen sellainen putkeen WCW:ltä, eli aika pahalta alkaa taas näyttää. Tässäkin show'ssa oli se yksi oikein onnistunut ottelu, kuten Slamboreessa, ja se oli taas joukkuemestaruusottelu. Sen lisäksi show'n alkukortti oli ihan ok, mutta niistäkään otteluista yksikään ei yltänyt edes kolmeen tähteen, eli mistään erityisistä otteluista ei tosiaan puhuta, mutta ne täyttivät oman roolinsa sentään. Kokonaan toinen kysymys on se, olisiko noita rooleja vetäviä otteluita tarvittu ollenkaan ppv:hen. Viidennestä ottelusta viimeiseen kaikki tuota joukkuemestaruusottelua lukuun ottamatta olivat enemmän tai vähemmän kuraa. Jos painillinen anti oli paikoitellen ihan kivaakin (lähinnä Piper vs. Flair), niin buukkaus pilasi kaiken ilon. En vaan voi ymmärtää, miten WCW onnistui taas tunkemaan yhteen ppv:hen kolme aivan hirveää lopetusta ja pari muuten vain kehnoa vielä päälle. Lisäksi harva juonikuvio lukuun ottamatta taas joukkuekuvioita, Jerseyn poikien uusi joukkue on melkein parasta mitä WCW pitkään aikaan on tässä projektissa tarjonnut, tuntuu millään tavalla kiinnostavalta. Syvissä vesissä ollaan. Saa nähdä, mitä vuoden '99 toinen puolisko tuo tullessaan. Kaiken haukun jälkeen pitää muistaa huomauttaa, että tämä oli silti parempi kuin edeltävät No Mercy (UK) ja Slamboree, koska tässä oli kuitenkin se yksi oikein hieno ottelu ja ihan ok alkupuoli, joka jätti edes hitusen paremman fiiliksen kuin nuo kaksi edeltävää.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
7. WCW Uncensored - Kehno
8. WWF WrestleMania XV - Kehno
9. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
10. WCW SuperBrawl IX - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
---------------
12. WCW The Great American Bash - Surkea
13. WWF No Mercy (UK) - Surkea
14. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi WWF:n King of the Ring.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 03.08.2011 10:09

Mikä nykypaini? Ei ehdi edelleenkään tällä hetkellä mitään. Nämäkin postatut arvostelut ovat siis jo jotain useampia viikkoja sitten tylsyyksissä kirjoitettuja, joita nyt erissä postaillaan.

Kuva
KING OF THE RING 1999

King of the Ring oli erittäin perinteinen WWF:n tapahtuma. Itse turnaus järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1985, ja turnauksen nimeä kantanut ppv ensimmäistä kertaa vuonna 1993. Monesti ppv:issä oltiin nähty vain turnauksen välierät ja finaali, mutta nyt vuonna 1999 myös puolivälieräottelut tarjottiin katsojille ppv:ssä. Viimeksi näin oli ollut vuonna 1995. Lieneekö sattumaa, että juuri näitä vuoden '95 ja '99 KOTR-ppv:itä onkin yleisesti IWC:n keskuudessa pidetty yksinä WWF:n historian huonoimmista ppv:istä ikinä. Itse en suhtaudu ollenkaan yhtä negatiivisesti '95-KOTRiin. Olihan se aikamoisen Kehno, mutta ei edes kyseisen vuoden huonoin tapahtuma. Saa nähdä, mitkä ovat mietteeni tästä ppv:stä. Selostajina tutut JR ja King.

Kuva Kuva
Hardcore Holly vs. X-Pac - King of the Ring Quarter Final Match
Ppv alkoi heti räväkästi illan ensimmäisellä puolivälieräottelulla. Hardcore Holly oli voittanut ensimmäisen kierroksen ottelussaan Al Snow'n ja X-Pac Big Bossmanin. HC-divisioonasta pois tiputtuaan Holly oli alkanut muuttua entistä raivokkaammaksi ja sekopäisemmäksi, mikä ei luvannut hyvää X-Pacille. Ottelu oli aikamoisen lyhyt, mutta siihen kannattaa tottua tämän turnauksen kohdalla. Kun ppv:ssä nähdään jo yksinään seitsemän turnausottelua, ei yhdellekään ole mitenkään hirveän runsaasti aikaa. Toisaalta oli ehkä ihan hyväkin, ettei tälle kauheasti annettu kestoa, sillä eivät nämä kaksi mihinkään erityisen näyttäviin otteisiin olisi varmaan kyenneet. Molemmat hoitivat hommansa tässä ihan rutiinilla, ja lopetuskin sopi juonikuvioon. Aika mitäänsanomaton perus kolmenminuutin rykäisy tämä oli.
*½ (3:02)
Voittaja:
Spoiler: näytä
X-Pac (via DQ)
Mietin, onko järkeä laittaa noita voittajia spoilereihin, kun ne tulevat kuitenkin esille turnauksen edetessä, mutta ajattelin nyt silti säilyttää yksittäisten otteluiden kohdalla salaisuuden voittajista, jos joku vain haluaa tietyn ottelun kohdalta arvostelut tietää.

Kuva Kuva
Big Show vs. Kane - King of the Ring Quarter Final Match
Ensimmäinen kerta, kun nämä kaksi järkälettä kohtasivat toisensa ppv-tasolla. Sittemmin vuosien saatossa noita kertoja on ehtinyt kertyä ehkä ihan tarpeeksi. Turnauksen ensimmäisellä kierroksella Big Show oli voittanut Drozin ja Kane Testin. Tässä vaiheessa on jo varmaan hyvä mainita, että Big Show'n edustama Union oli jo tämän ppv:n koittaessa historiaa. Siitä myöhemmin lisää. Tämä ottelu oli minusta ihan hauska välipala. Jos ei oteta huomioon aika omituista voittajavalintaa, hoiti tämä roolinsa ihan hyvin. Varsinkin Kane osoitti taas pystyvänsä kokonsa huomioon ottaen varsin harvinaisiinkin otteisiin, eikä Big Show'kaan mikään onneton ollu. Toki hommaa latisti ottelun keskivaiheilla nähty turhan pitkään kestänyt kuristusote, joka oli tosin tavallaan ihan hupaisakin kohta, ja täysin turha Hollyn sekaantuminen otteluun. Ei siis tässäkään mistää hyvästä ottelusta puhuta, mutta ok kahden ison miehen taisto.
** (6:36)

Kuva Kuva
Mr. Ass vs. Ken Shamrock - King of the Ring Quater Final Match
Tässä vaiheessa Billy Gunnin viralliseksi painijanimeksi oli tosiaan vaihdettu hurmaava Mr. Ass -titteli. Samalla tämä tiesi entistä suuremman pushin alkua Mr. Assille, johon yleisö ei reagoinut paljon ollenkaan. Mr. Ass oli voittanut ensimmäisellä kierroksella Visceran, ja Ken Shamrock Jeff Jarrettin. Ennen ppv:tä nähdyssä Heatissa Ken Shamrock oli haastanut Mr. McMahonin otteluun, mutta Shane oli ottanut isänsä paikan ottelussa (tästäkin lisää myöhemmin). Shamrock ehti piestä Shanen aika pahasti, kunnes Steve Blackman juoksi paikalle ja täysin yllättäen hyökkäsi Shamrockin kimppuun ja pieksi tämän todella karusti kendokepillään. Lääkärit eivät halunneet Shamrockin edes ottelevan Mr. Assia vastaan, mutta kukaan ei voinut pysäyttää Keniä, vaikka tämän suusta vuosi verta jo ennen ottelun alkua. Ottelu oli taas tosi lyhyt ja napakka mättö, joka oli periaatteessa ihan hyvin buukattu. Shamrock hoiti osuutensa kunnioitettavan näyttävästi. Mitään erityisen hienoa painia tässä ei tosiaan ollut (jos ei lopun tyylikästä Powerbombia lasketa), ja yleisö oli lähes tulkoon kuollut. Ei siis taaskaan mitään mainittavaa.
*½ (3:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mr. Ass (Referee's decision; Referee stopped the match after he determined that Shamrock was unable to continue)
Kuva Kuva
Road Dogg vs. Chyna w/ Triple H - King of the Ring Quarter Final Match
Vuorossa oli KOTR-turnauksen kiinnostavin puolivälieräottelu (ja oikeastaan kiinnostavin ottelu) paristakin syystä. Ensinnäkin Chyna oli historian ensimmäinen nainen, joka osallistui KOTR-turnaukseen. Ensimmäisellä kierroksella hän oli voittanut Val Veniksen. Toiseksi tämä oli yksi monista entisten DX-jäsenten taistelupareista, joilta ei aikaisemmin ollut ottelua nähty ppv-tasolla. Lisää olisi luvassa myöhemmin jo tämän turnauksenkin puolesta, sillä sen verran paljon DX-jäseniä oli turnaukseen ympätty. Kolmanneksi Road Dogg, joka oli ensimmäisellä kierroksella voittanut Godfatherin, veti tuhat kertaa kovempia reaktioita yleisöstä kuin hänen entinen joukkueparinsa, ja Chynakin oli heelinä paljon Mr. Assia overimpi. Niinpä yleisö oli oikeasti hienosti mukana tässä ottelussa ja loikin paljon lisäjännitystä ihan vain mukanaolollaan. Painillisesti Road Doggin ja Chynan ottelu ei tosiaan ollut mikään oppikirjaottelu, mutta tunnelman ja sitä kautta myös viihdyttävyyden puolesta tämä oli turnauksen paras ottelu, mikä tosin tällä kertaa kertoo myös turnauksen onnettomasta laadusta. Silti nostan ehdottomasti hattua Doggille ja Chynalle siitä, että he vetivät vieläpä varsin pitkän ottelun oikein onnistuneesti. Alkupuoli oli kieltämättä paikoitellen aika tylsää menoa, mutta loppua kohti homma muuttui tosi jännittäväksi ja aika viihdyttäväksikin. Silti kunnon painia oltaisi tarvittu enemmän korkeampaan arvosanaan. Voittaja oli yllätys, vaikka olen nähnyt tämän tapahtuman aiemmin.
**½ (13:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Road Dogg (Pumphandle Slam)
Kuva Kuva
The Brood (Edge & Christian) w/ Gangrel vs. Hardy Boyz w/ Michael Hayes - WWF Tag Team Championship Title Shot
En taas voi mennä vannomaan ottelijoiden face/heel-jakaumasta, mutta pitkälti vaikuttaisi siltä, että molemmat joukkueet olivat faceja. Brood oli juuri kääntynyt faceksi lähdettyään Ministrystä, eikä mikään viitannut siihen, että he olisivat taas heelejä. King hehkutti kyllä jonkun verran Hardyjen kehittynyttä asennetta sen jälkeen, kun Michael Hayes (Hayes oli luopunut Dok Hendrixin ja samalla haastattelijan roolista ensimmäisessä SD!:ssä nähdyn bloodbathin jälkeen) oli ryhtynyt heidän managerikseen, mutta eivät he olleet mitenkään heelin oloisia, ja Hardyt aloittaisivat pian tämän jälkeen feudin heel-joukkueen kanssa. Olkoon siis näin. Tämän ottelun tausta oli lähinnä siinä, että nämä kaksi joukkuetta olivat kohdanneet jo toisensa ppv:tä edeltäneessä Heatissa, mutta joukkuemestarit Faarooq ja Bradshaw olivat keskeyttäneet tuon ottelun hyökkäämällä molempien joukkueiden kimppuun. Comissioner Shawn Michaels, joka teki tässä ppv:ssä toisen ppv-esiintymisensä vuonna '99, oli tuon takia määrännyt tämän ottelun käytäväksi uudestaan ppv:n puolella ja lisännyt ottelun stipulaatioksi sen, että voittajajoukkueesta tulisi joukkuemestaruuksien ykköshaastaja. Joukkuemestaruuskuvioissa oli muutenkin omat sotkunsa, sillä tässä ppv:ssä toista mestaruusvyötä kantoi Mr. Ass, vaikkei hän ollut virallisesti joukkuemestari, vaan oli yhdessä Acolytesien kanssa voittanut ppv:tä edeltävässä Raw'ssa X-Pacin, Kanen ja Road Doggin.

Aika onnistuneesti sain kirjoitettua pitkän tarinan ottelun taustoista, vaikka tällä ottelulla ei edes mitään kunnon taustatarinaa ollut. Joka tapauksessa tämä oli siis illan ensimmäinen ei-turnausottelu ja samalla Hardy Boyzien ensimmäinen ppv-esiintyminen. Look oli aika kaukana tulevista vuosista. Samoin oli tämän ottelun laatukin aika kaukana tulevien vuosien klassikkokamppailuista (oikeastaan tulevien kuukausien, yksi sellainen nähtäisiin jo vuonna '99), mutta se johtui pitkälti siitä, että tälle ottelulle ei ollut annettu aikaa viittäkään minuuttia. Siinä ajassa ei ihan kauheasti saada aikaan. Lopputuloksena oli semmoinen tv-ottelutasoinen ok ja ihan vauhdikas kahden nuoren joukkueen kamppailu. Huippukohtana Edgen pirun näyttävä Diving Spear.
** (4:49)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Hardy Boyz (Jeff pinned Edge after a Front Facelock Cutter)
Kuva Kuva
Mr. Ass vs. Kane - King of the Ring Semi Final Match
Ensimmäinen välieräottelu käytiin siis Mr. Assin ja Kanen välillä. Etukäteen ottelupari ei kuulostanut kovin lupaavalta, eikä se sellainen ollutkaan. Ottelulla taisi olla hyvin pitkälti vain tarkoitus saada voittaja näyttämään hyvin uskottavalta, mutta se tarkoitus ei kovin hyvin onnistunut ihan jo sen takia, ettei varsinkaan Assista ollut rakentamaan mitään kummoista ottelua kasaan. Kane pelastikin pitkälti ottelun puhtaalta surkeudelta kivoilla otteillaan, mutta ei hänkään mikään Benoit tosiaan ollut. Yleisö oli mukana lähinnä, kun Kane oli vahvoilla. Lopetuskin oli aikamoisen vaisu. Onneksi näissä huonoissakaan lopetuksissa ei puhuta lähellekään mistään WCW-tasosta.
*½ (5:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mr. Ass (Pinned Kane after Big Show hit accidentally Kane with a chair)
Kuva Kuva
X-Pac vs. Road Dogg - King of the Ring Semi Final Match
Toisessa välierässä kohtasivat kaksi ainoaa jäljellä olevaa "D-Generation X:n" jäsentä, jos tuota pirstoutunutta poppoota tässä vaiheessa enää miksikään DX:ksi voi edes kutsua. Tältä ottelulta olisi voinut odottaa paljon enemmän kuin ensimmäiseltä välierältä, koska yleisökin oli taas hienosti kahden kaveruksen ottelussa mukana, ainakin jos vertaa edelliseen otteluun. Harmi vain, ettei ottelu taaskaan kestänyt kuin vaivaiset kolme minuuttia, jossa ei ihan tosissaan kauheasti saada aikaan. Periaatteessa ihan kiva pieni taistelu sen aikaa minkä kesti, mutta ei tässä tarpeeksi ehtinyt tapahtua, että olisi edes ok-arvosanan voinut antaa. Lopetuskin tuli huonolla tapaa puskista.
*½ (3:08)
Voittaja:
Spoiler: näytä
X-Pac (X-Factor)
Kuva Kuva
The Undertaker (c) w/ Paul Bearer vs. The Rock - WWF Championship
Kyllä vain, Shane McMahon oli onnistunut riistämään WWF-mestaruuden Steve Austinilta, mutta mitenkään juhlavalla tavalla Undertakerin mestaruusvoitto ei tapahtunut. Itse asiassa 'Takerin mestaruusvoitto oli erittäin sekava. Siihen tarvittiin Shane McMahon tönäisemään oma isänsä päin Austinia, joka kaatui maahan juuri sopivasti niin, että kanveesissa maannut Undertaker pääsi kierähtämään tämän päälle. Heti tämän jälkeen Shane tarjosi historian nopeimman 3-countin, ja UT oli kruunattu mestariksi. Koska Austinilla oli omia suuria ongelmia McMahoneiden kanssa (tästä taas myöhemmin lisää), Undertakerin ensimmäiseksi varsinaiseksi haastajaksi nousikin The Rock, jonka edellinen yritys nousta WWF-mestariksi oli kaatunut juurikin Shanen sekoiluihin. Niin vain Rockille ei kuitenkaan mestaruusottelua tarjottu, vaan hänen täytyi voittaa Triple Threat Matchissa Undertaker ja Triple H ansaitakseen mestaruusottelunsa. Rock onnistui kuin onnistuikin voittamaan tuon ottelun, pitkälti sen ansiosta, että Corporate Ministry alkoi tuossa ottelussa lopullisesti hajota, kun Triple H ja 'Taker kääntyivät toisiaan vastaan.

Tämä oli illan ainut mestaruusottelu. Olin saanut sen käsityksen, että näistä Attitude Eran suurimpien painijoiden muodostamista taistelupareista Rockin ja 'Takerin kaksikko oli yksi huonoiten klikkaava. Tätä käsitystä tuki sekin, että Rock ja UT vetivät varsin vaisun ottelun Survivor Series '98:ssa. Tosin tuo ottelu olikin osa pitkää mestaruusturnausta. Kun tähän vielä yhdistää 'Takerin kasvavan lomantarpeen, oli minulle aikamoinen yllätys, että viihdyin varsin hyvin tätä katsoessa. Ei tässä nyt kieltämättä puhuta mistään klassikkomestaruusottelusta, mutta kaikin puolin hyvä kamppailu tämä mielestäni oli. Homma oli paikoitellen vähän hidasta ja ei kovin tapahtumantäytteistä, mutta se on minusta ihan anteeksiannettavaa, kun ottelu kesti kuitenkin lähes 20 minuuttia. Jo se on aikamoisen hyvä ilmiö, ettei missään kohtaa tuon 20 minuutin aikana minua ruvennut kyllästyttämään. Loppu oli taas vähän turhasti ylibuukattua mutta ei kuitenkaan liian häiritsevästi. Kokonaisuutena siis hyvä ja aika jännittäväkin mestaruusottelu. Illan paras ottelu tähän mennessä.
*** (19:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (Tombstone Piledriver)
Kuva Kuva
X-Pac vs. Mr. Ass - King of the Ring Final Match
Täytyy sanoa, että aikamoisen mielenkiintoinen kaksikko oli KOTR-finaaleihin päässyt. Äkkiseltään en olisi kummallekaan näistä kahdesta ruvennut KOTR-kruunua tarjoamaan. Vähän ollaan toisella tasolla kuin edeltävinä vuosina: Rock vs. Shamrock, HHH vs. Mankind ja Austin vs. Roberts. Vuoden '95 Mabel vs. Vega on aika samaa luokkaa tämän kanssa. Joka tapauksessa kyseessä oli taas samalla yksi entisen DX:n jäsenten välisistä otteluista, mutta yleisö ei silti mainittavan hienosti ollut mukana. Tässä alkoi näkyä sekin, että kahdesta facesta yleisö oli selvästi enemmän Road Doggin kuin X-Pacin puolella. Toisaalta 'Pacin painitaidot olivat paremmat, joten ihan hyvä, että hän tässä finaalissa oli. Toki finaalikaan ei painilliselta anniltaan mikään kovin erityinen koitos ollut, mutta tässä puhutaan sentään ok-ottelusta. Pituutta ei taaskaan ollut liikaa, mutta se voi olla hyväkin asia. Alku lähti liikkeelle aika kankeasti, mutta loppua kohti homma muuttui vähän jopa jännittäväksi ja ihan kivaksi menoksi. Erityisesti tykkäsin lopetuksesta. Oikeastaan erityisesti tykkäsin siitä, että tämä harvinaisen huono KOTR-turnaus oli ohi.
** (5:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mr. Ass (Second-Rope Fameasser)
Kuva Kuva
Mr. McMahon & Shane McMahon vs. Steve Austin - 2 on 1 Handicap Ladder Match
Ilta ei (Luojan kiitos) päättynyt tuohon KOTR-finaaliin, vaan luvassa oli vielä ottelu, johon pitkin tätä raporttia olinkin jo vinkkaillut. Kuten osanottajista voitte huomata, oli kaikki taas kääntynyt päälaelleen OTEn jälkeen. WM:n ja viimeistään Backlashin jälkeen Vince oli siis lähtenyt Corporationista, kääntynyt faceksi, samalla ajautunut feudiin poikansa ja Corporationin (ja sittemmin Corporate Ministryn) uuden johtajan Shanen kanssa ja ennen kaikkea alkanut kaveerata Austinin kanssa, koska tämä pelasti Stephanien Undertakerin kaappauksesta. Toinen Corporate Ministryn päänimistä The Undertaker oli kuitenkin vihjaillut, että homman takana on joku "korkeampi voima". Kesäkuun ensimmäisessä Raw'ssa oli vihdoin aika paljastaa, kuka tuo "korkeampi voima" on, ja tuoksi henkilöksi paljastui Mr. McMahon! Vince oli siis koko ajan vain kusettanut faneja, hänelle uskollisia painijoita ja erityisesti perhettään vain saadakseen Austinin luottamaan häneen niin, että lopultakin mestaruus saataisiin Austinilta pois. Vince oli siis itse ollut oman tyttärensä kaappauksen takana - niin kuin aikaisempi luulo siitä, että suunnittelijana oli Shane, ei olisi ollut kyllin paha. Tuplasti pahemmaksi heeliksi kääntynyt Vince ei kuitenkaan ollut voittanut koko sotaa, sillä hänen vaimonsa Linda ja tyttärensä Stephanie julistivat palkanneensa WWF:lle uuden CEO:n, joka paljastui Steve Austiniksi. Seuraavassa Raw'ssa oli tarjolla hulvaton ilta, kun Austin toimi koko illan Titan Towerseilla firman johdossa. Vince ei voinut sietää sitä, että Austin löysi mestarina olon lisäksi toisen tavan pilata koko WWF:n maine, ja niinpä hän buukkasi King of the Ringiin itsensä ja Shanen Austinia vastaan Ladder Matchiin, jossa katossa roikkuisi salkku, jonka nappaaja omistaisi WWF:n KOTRista eteenpäin sataprosenttisesti.

McMahonit olivat yrittäneet illan aikana vielä yhtä juonta väittämällä, että Shane oli loukkaantunut pahasti Heatin ottelussa Ken Shamrockia vastaan ja että hän ei voisi osallistua Main Eventiin. Näin Vince yritti saada ensin joukkueparikseen Triple H:n, mutta Comissioner Michaels heitti hänet ulos areenalta. Niinpä Main Eventin korvilla Vince paljasti joukkueparikseen Steve Blackmanin... Steve Blackmanin?! Kyllä, kyseessä oli todellinen Main Event -peluri. Onneksi kuitenkin silloin kaikille paljastui, ettei Shane ollutkaan oikeasti loukkaantunut, ja Comissioner Michaels saattoi Shanen henkilökohtaisesti kehään ja käski Blackmanin häipyä paikalta. Vince ja Shane eivät voineet myöskään luottaa ottelussa Corporate Ministryn apuun, koska Steve Austin oli ppv:tä edeltävässä Raw'ssa voittanut Big Bossmanin, minkä ansiosta sai hän päättää ottelulle lisästipulaation, joka kielsi Corporate Ministryn sekaantumisen otteluun.

Austinin ja McMahoneiden välinen tikapuuottelu kuulostaa todella erikoiselta, eikä tosiaan siltä perinteisimmältä tikapuuottelutyypiltä. Onneksi tätä ei oltukaan lähdetty buukkaamaan ollenkaan kuin normaalia Ladder Matchia, ja niinpä lopputuloksena oli oikeasti aikamoisen viihdyttävä Main Event. Ei kyseessä siis ollut mikään huipputason ottelu, koska siihen olisi jo tarvittu enemmän kunnollista painia. Hyvä tämä kuitenkin oli, koska yleisö oli hienosti mukana ja lisäksi koko kolmikko teki oikeasti hartiavoimin töitä saadakseen ottelun näyttämään hyvältä. Erityisesti Shane otti tässä hurjaa bumppia, mistä täytyy antaa miehelle paljon plussaa. Myös Vince hoiti hommansa hyvin (vaikka olisin toivonut hänen face-kautensa jatkuvan pidemmän aikaa), ja Austin nyt oli tunnetusti ihan omillaan tämmöisessä mätössä. Lopputuloksena siis hyvä ja omalaatuinen kamppailu näiden kolmen välillä. Lopetus oli tavallaan hyvin outo, mutta ei pelkästään huonolla tavalla. Tavallaan tässä oli jopa ihan kivaa innovatiivisuutta.
*** (17:11)
Voittaja(t):
Spoiler: näytä
Mr. McMahon & Shane McMahon
*** Shane McMahon
** Steve Austin
* The Rock

Ylimääräisiä huomioita:

- Tämä on historiallinen ppv sillä tapaa, ettei projektini aikana ole tullut vastaan varmasti yhtään muuta ppv:tä, jossa ei olisi koko tapahtuman aikana käynyt ruudussa esiintymässä kuin yksi ainut mestari. Aika onnistunut suoritus WWF:ltä.
- En voi kuin ihmetellä, miten vaihtelevantasoisia postereita WWF tähän aikaan tuotti. Esimerkiksi Over The Edgen posteri oli tosi tyylikäs ja tämä taas aivan täyttä kuraa. Aivan kuin suoraan Paintilla tehty.

Kokonaisarvio King of the Ringistä: Kieltämättä tämä tapahtuma oli Kehno, samoin kuin se alussa mainitsemani King of the Ring 1995. Kuitenkaan mistään WWF:n historian surkeimmasta (tai edes ihan lähellä sitä) tapahtumasta ei voida puhua, sillä olen tässä projektini aikananikin jo nähnyt pari vielä huonompaa ppv:tä WWF:ltä. Erityisesti niitä oli tarjolla vuonna '95. Ei tätä silti voi suuremmin kehuakaan, koska edes niin paatunut KOTR-fani kuin allekirjoittanut ei löytänyt KOTR-turnauksesta käytännössä mitään muuta hyvää kuin Road Doggin ja Chynan puolivälieräottelun. Tuon lisäksi illan parhaat palat olivatkin ainoat edes kolmeen tähteen yltäneet koitokset, eli päämestaruusottelu ja Main Event. Parempaan pitäisi WWF:n pystyä, mutta pahalta näyttää. Jospa seuraava ppv olisi jo hiukan parempi.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
7. WCW Uncensored - Kehno
8. WWF WrestleMania XV - Kehno
9. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
10. WCW SuperBrawl IX - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
12. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
13. WCW The Great American Bash - Surkea
14. WWF No Mercy (UK) - Surkea
15. WCW Slamboree - Surkea

Zippo
Viestit: 5
Liittynyt: Ti 01.06.2004 17:40
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Zippo » Ti 09.08.2011 11:19

Olisi itselläni korkea aika kiittää Kenitystä upeista tapahtuma-arvosteluista = projektistasi. Tuhannet kiitokset! Meikä lukee tältä foorumilta erityisesti tuoreimmat uutiset ja tätä ko. ketjua. Attitude-eran WWF on osittain tuttua, mutta näistä tapahtumista on tavattoman kauan aikaa. Hitto kun mie unohdan vuoden takaiset kuviot, niin miten sitten yli 10 vuotta sitten tapahtuneet väännöt? Hah, Attitude-era oli niin loistavaa mättöä, että jotakin on jäänyt mieleen! Sekä muistoja vanhoista juonikuvioista ja asenteesta että yllätyksiä pulpahtaa pintaan näitä arvosteluja lukiessa. WCW ja ECW ovat jääneet kokonaan pimentoon ja kirjoituksiesi avulla nekin tulevat tutuiksi. Youtuben kautta arvostelujesi perusteella katson kiinnostavimmat ottelut.

Toden totta, Road Dogg oli eran aikana hemmetin suosittu! Jopa heelinä keräsi yleisön popit ja ihan sen takia, että ensinnäkin hän oli valtava talentti mikinvarressa ja catchphraset olivat tarttuvia "WELCOME TO THE DOGG HOUSE!". Road Doggin matsit tai kehävuorot olivat yleensä lyhyitä ja intensiivisiä, joukkueparina erityisesti Billy Gunnin tai X-Pacin kanssa, joten heikkoudet kehässä eivät tulleet niin halolla ohtaan. Vastassa yleensä oli taitavempia kavereita kuljettamaan ottelua eteenpäin, joten ei valittamista. Meikän yksi suosikeista ja pahus, että Road Dogg ei koskaan noussut kirkaimpaan kärkeen. Liekö syynä henkilökohtaisen elämän kiemurat ja/tai ei niin atleettinen ulkonäkö ja/tai WWFään saapui uusia, kehässä niin hiton taitavia painijoita eran aikana? Plus WWFn terävin kärki siihen aikaan, huhhuh, vaikea nousta sinne. Voin vain arvailla, koska en tiedä. En sinällään harmittele, vaan näin se vain meni. Hyvää mättöä siitä huolimatta! Ihmettelen, että DXstä single-urillaan Billy Gunnia ja X-Pacia piti väkisin työntää ylöspäin, vaikka rahkeita etenkään Gunnilla ei siihen ollut. No anyway, kiitoksia Kenitys, hieno projekti! =D> CM Punkin nykyinen meininki kiinnostaa, mutta muuten itse pysyttelen kanssa vuosituhannen vaihteen painitapahtumissa :D

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 10.08.2011 09:44

Kiitos suuresti palautteesta Zippolle :) Kiva kuulla, että arvostelujen lukeminen on ollut mukavaa ja että niistä on ollut jopa ihan jotain konkreettista hyötyä. Road Doggista sen verran, että yksi suuri syy siihen, että mies ei koskaan kovin korkealle kortissa noussut, oli taatusti juurikin miehen henkilökohtaiset päihdeongelmat, joiden takia hän myös lopulta kenkää sai.

Ja projekti sen kuin jatkuu :) Nyt kun tuli välissä katsottua nykypainia Destination X:n muodossa, on taas hyvä hetki palata kultaiselle '90-luvulle. Tarkoitus olisi nykypainista tässä jossain vaiheessa katsastaa vielä MITBin Punk vs. Cena ja kenties koko SummerSlamkin, mutta saa nyt nähdä.

Kuva
BASH AT THE BEACH 1999
A tidal wave of WCW's hottest stars hits the beach!

Vuonna 1996 Bash At The Beach tuli tunnetuksi siitä, että legendaarinen new World order sai alkunsa tässä ppv:ssä. Kolme vuotta myöhemmin nWo oli vihdoin kuollut ja kuopattu (ainakin käytännössä), vaikka se ei koskaan mitään lopullista kuoliniskuaan saanutkaan vaan hajosi äärimmäisen tylsästi vähän niin kuin puolivahingossa. Niinpä nyt BATBissakin puhalsivat aivan uudet tuulet... Tai niin WCW ainakin tahtoi uskotella itselleen. Selostajinamme tällä kertaa ainoastaan Bobby Heenan ja Tony Schiavone, sillä Mike Tenay oli raportoimassa 15 mailin päässä sijaitsevan kaatopaikan tapahtumista. Tästä myöhemmin lisää. Miksei Tenayn ja Heenanin annettu hoitaa selostusta? Schiavone olisi muutenkin sopinut paljon paremmin roskien sekaan.

Kuva Kuva
The Cat w/ Sonny Onoo vs. Disco Inferno
Disco Inferno oli siis Buff Bagwell- feudin jälkeen kääntynyt faceksi, mikä oli ilmeisesti käytännössä tämän uuden feudin ansiota. Great American Bashin jälkeen Cat oli ottanut Disco Infernon silmätikukseen, sillä hänestä oli alkanut tuntua siltä, että diskoliikkeitään esittelevä Inferno vie törkeästi valokeilan Catilta, joka niin ikään rakastaa tanssia. Niinpä Cat haastoi Infernon Nitrossa käytävään tanssikilpailuun, jossa yleisö viimeistään kääntyi Infernon puolelle ja tarjosi suuret popit tämän diskoliikkeille, mutta Cat sai osakseen pelkkää buuausta. Tätä ei Cat hyväksynyt, vaan hän hyökkäsi Infernon kimppuun kilpailun jälkeen. Alun perin tämän ottelun panoksena oli, että häviäjä ei saisi enää koskaan tanssia, mutta tuo stipulaatio otettiin viime hetkellä pois. Ehkä jopa WCW tajusi, kuinka typerältä se kuulosti.

Hyvin yksinkertaisista asioista oli taas lähtenyt liikkelle WCW:n alakortin juonikuvio, mikä ei ollut suinkaan pelkästään huono asia. Harmi vain, ettei kumpikaan feudin osanottajista ollut kauhean mielenkiintoisia, sillä muuten tämä olisi voinut olla oikeasti ihan kunnon kehujen arvoinen kuvio. Nyt lähinnä jäi harmittamaan se, että jo etukäteen asenteeni itse otteluun oli se, ettei tästä paljoa mitään tule. Siihen nähden tämä itse asiassa yllätti jopa jonkun verran. Varsinkin Inferno veti ihan hyviä otteita, eikä Catkaan ollut ihan niin ärsyttävä, kuin mitä hän yleensä painiessaan oli. Jotenkin vain en pidä yhtään Catin kehäotteista. Joka tapauksessa tämä oli kaikin puolin ok painiottelu. Ei mitään erityisen hienoa muttei mitään huonoakaan. Huonomminkin olisi voinut alkaa (...tai jatkua).
** (8:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Cat (Thrust Kick with the dance shoe on his foot)
Kuva Kuva
Rick Steiner (c) vs. Van Hammer - WCW Television Championship
Van Hammer saattoi periaattessa olla face, mutta ei mikään hänen käytöksessään siihen viitannut. Yleisökään ei Hammerille tarjonnut muuta kuin buuaksia, ja tämän mestaruusottelunkin hän oli saanut neuvottelemalla Flairin porukan kanssa. Toki sitä ennen Hammer oli Great American Bashinkin jälkeen jatkanut vakuuttavia otteitaan dominoidessaan kaikki eteen tulleet vastustajansa. Niinpä hän lopulta meni pyytämään itselleen mestaruusottelua, jonka hän mielestään ansaitsi, ja WCW:n presidentti Flair suostui pyyntöön ja buukkasi Bash At The Beachiin TV-mestaruusottelun Hammerin ja Rick Steinerin välille.

Nopeasti oli Rick Steinerkin tullut Stingin kanssa ottelemisesta takaisin näihin alemman sortin kuvioihin mukaan. Samalla viimeistään tämän ottelun kohdalla aloin oikeasti epäilemään sitä, onko Rickistä enää kunnollisiin otteluihin, sillä tämäkin oli taas aika vaisua brawlailua. Toki Steinerin vastustajakaan ei ollut paras mahdollinen, sillä Hammerilla oli lähinnä lookinsa, mutta olisin voinut vähän enemmän silti odottaa tältä. Olisin voinut antaa tälle ehkä puolikkaan tähden enemmän, koska tämä oli päällisin puolin semmoista perussiedettävää brawlausta (aika ytimekästä, kiitos lyhyen keston), mutta loppua kohti alkoi ärsyttää oikein kunnolla ottelussa nähdyt low blow't. Ensinnäkin niitä nähtiin yhteensä varmaan 6, mutta tuomarilla ei ollut mitään mielenkiintoa diskata silti kumpaakaan painijoista. Mitä ihmettä? Toiseksikin niin Steiner kuin Van Hammerkin no-sellasivat käytännössä jokaikisen low blow'n. Erityisesti ärsytti viimeinen, jossa Rick monotti Hammeria suurin piirtein niin lujaa kuin pystyi suoraan kulkusille, ja Hammer alkoi vain hiukan hoiperrella ympäri kehää. Ilmeisesti kummallakaan tästä kaksikosta ei ole palleja, kun he eivät tiedä, miltä isku sinne tuntuu.
* (4:51)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rick Steiner (Steiner Bulldog)
Kuva Kuva
David Flair (c) w/ Torrie Wilson, Ric Flair, Arn Anderson, Asya & Charles Robinson vs. Dean Malenko - WCW United States Heavyweight Championship
Voi kyllä vain, luitte ihan oikein. Unohdin näköjään GAB-arvostelussa yhden nWo Wolfpackin jäsenen, kun luettelin, mitä nämä olivat porukan hajoamisen jälkeen tehneet WCW:ssä. David Flairhan oli kääntynyt SuperBrawlissa heeliksi ja liittynyt Wolfpackiin rahan ja naisen (Torrie Wilson) takia auttaessaan Hoganin säilyttämään vyönsä Ric Flairia vastaan. Kun Ric alkoi itse kääntyä heeliksi Uncensoredin jälkeen, unohtivat isä ja poika sen, että David oli pari kuukautta aikaisemmin puukottanut isäänsä selkään. Mikä h****tti koko tuon turnin pointtina oli? Ainiin, ei mikään. Tämähän on WCW. Joka tapauksessa nyt kun WCW oli täysin Ricin hallinnassa (tästä vielä myöhemmin lisää), oli Nature Boy päättänyt pistää päälle uuden vaihteen. Pian GABin jälkeen Naitch nimittäin riisti US Heavyweight -vyön Scott Steinerilta ja luovutti sen tuosta vain omalle pojalleen Davidille. Upeaa buukkausta. Seuraavina viikkoina David puolusti vyötään ja säilytti sen yksinomaan valtaisan tukiporukkansa ja epärehellisen tuomarin Charles Robinsonin avulla. Samalla entiset hevosmiehet Malenko ja Benoit sekä heidän porukkaansa liittynyt Saturn olivat yhdessä ryhtyneet tiiviiseen taistoon Flairin porukkaa vastaan. Nyt Dean Malenko tahtoi pistää tälle farssille lopun ja viedä US-vyön pois vitsimestarilta.

Harmi, että tämä ottelu ei ollut kunnollista painia nähnytkään. Alussa nähtiin pari ihan näyttävää liikettä Malenkolta, mutta sen jälkeen alkoi armoton ylibuukkaus, joihin kuului taas mukamas todella jännittäviä hetkiä, kun käytännössä kuusi miestä ja Asya taistelivat yksin ollutta Malenkoa vastaan. Semmoista siis. Malenkon yritykselle pitää antaa edes pieni tunnustus arvosanassa.
½ (3:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
David Flair (Pinned Malenko after Ric Flair hit him with the title belt)
Kuva
Kuva
West Texas Rednecks (Curt Hennig & Bobby Duncum Jr. & Barry Windham & Kendall Windham) vs. No Limit Soldiers (Rey Mysterio Jr. (c) & Konnan & Swoll & B.A.) w/ Chase & 4x4 - Elimination Tag Team Match
Kuten tuossa GABin arvostelussa jo totesin, alkoi tämän feudin taso laskea nopeasti alaspäin Great American Bashin jälkeen, kun Master P ja tämän henkivartijapoppoo, jonka nimestä No Limit Soldiers tuli myös koko stablen nimi, liittyivät ihan fyysisesti feudin osanottajiksi. Tässä ottelussa ei sentään paininut muita näitä Master P:n "henkivartijoita" kuin Swoll, joka oli ilmeisesti oikeasti Master P:n serkku. B.A. oli Brad Armstrong, jolle oli päätetty tämän feudin avulla taas rakentaa uusi gimmick ja jolle näin taas yritettiin antaa epätoivoisesti pushia. Mikään muu feudissa ei ollutkaan muuttunut kuin osanottajien määrä: West Texas Rednecks (Hennigin porukka) oli sitä mieltä, että country on loistavaa ja rap paskaa. No Limit Soldiers oli taas vastakkaista mieltä. Reyn CW-mestaruus oli tämän feudin aikana unohdettu aika taidokkaasti. Mitäpä sitä suotta pitämään yllä niitä harvoja tasaisen laadukkaita asioita WCW:ssä.

Ottelu lähti aikamoisen räväkästi ja viihdyttävästi käyntiin, ja aluksi ajattelin, että tästä voisi tulla jopa kolmen tähden ottelu, eli parempi kuin GABin kamppailusta. Ensimmäisen eliminoinnin jälkeen homman taso alkoi kuitenkin laskea ikävästi, ja vaikka loppupuolellakin nähtiin myös hyviä hetkiä, olivat ne selvästi harvemmassa. Windhamit alkoivat ikävästi olla turhan vanhoja. En innostunut myöskään lopun turhista sekaantumisista. Kokonaisuutena tämä oli ok ottelu vahvan alun ja muutamien myöhempien ihan kivojen hetkien ansiosta, mutta vaisu fiilis tästäkin jäi.
** (15:00)
Voittajat:
Spoiler: näytä
No Limit Soldiers (Rey Mysterio Jr. & Swoll were the survivors; Mysterio Jr. last eliminated Hennig by pinning him after a Big Splash from Swoll's shoulders)
Kuva
Junkyard Hardcore Invitational Match
Participants: Hardcore Hak, Brian Knobbs, Hugh Morrus, Johnny Grunge, Rocco Rock, Fit Finlay, Steven Regal, Dave Taylor, Mikey Whipwreck, La Parka, Ciclope, Silver King, Horace, Jerry Flynn

Jos homma ei tähän mennessä ollut ollut tarpeeksi WCW:mäistä, niin tämän ottelun ansiosta heitettiin taas aimo annos lisää löylyä. WCW oli kuukausien ajan buukkaillut HC-otteluita, jotka olivat viihdyttäviä niin kauan, kun mukana oli Ravenin ja Bam Bam Bigelowin kaltaisia tekijöitä. Kun soppaan alettiin sekoittaa Brian Knobbsia ja Hugh Morrusta, alkoi kiinnostus laskea kovaa vauhtia, mutta WCW:hän ei välittänyt. Storylinessä pian GABin jälkeen Ric Flair kielsi kaikki hardcore-ottelut WCW:n show'ista ja julisti, ettei yhdessäkään areenassa, jossa WCW järjestäisi show'nsa, tultaisi enää näkemään HC-otteluita. Niinpä koko divisioonan alullepanija Hardcore Hak päätti viedä hardcoren WCW-areenoiden ulkopuolelle ja julisti tähän ppv:n avoimen haasteen kaikille halukkaille painijoille, jotka halusivat päästä painimaan hardcore-ottelussa. Ottelu käytäisiin 15 mailin päästä ppv-areenasta isolla kaatopaikalla, eikä sillä olisi WCW:n hyväksyntää. Kaatopaikka oli autonromujen ympäröimä alue, ja ottelun voitti se, joka ensimmäisen kiipeäisi tuonne alueelle sisäänkäyntinä toimivan portin yli alueen ulkopuolelle. Oletin, että tässä ottelussa oltaisiin edes nähty HC-mestaruuden debyytti, koska eihän tässä ottelussa muuten olisi mitään järkeä, mutta ei. Voittajalle oli luvassa hikinen pokaali.

Tätä ottelua on todella hankala kuvailla sanoin. 14 miestä keskellä kaatopaikkaa autonromujen ympäröimänä. Kuulostaa todella mahtavalta. Ensinnäkään kameramiehet eivät tietenkään saaneet välitettyä katsojille kuin murto-osan tuon alueen tapahtumista, mutta en tiedä, oliko se mitenkään kovin suuri menetys kenellekään. Mikään tässä ottelussa nähty meininki ei mitenkään erityisen viihdyttävää hardcorea ollut, vaikka parit loikat autojen päältä toisten päällä ihan näyttäviä olivatkin. Kokonaisuutena tämä ei siis ollut edes kunnon ottelu, vaan enemmän turhaa mäiskimistä kaatopaikalla. Yksi tähti pitää silti antaa noista loikista ja siitä, miten loistavaa pyrotekniikkaa saimme lopussa todistaa, kun alueella palaneet tuliämpärit saatiin kaadettua kumoon. Haha. Muuten täysin turha ottelu.
* (13:50)

Kuva Kuva
The Jersey Triad (Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow & Kanyon) (c) vs. Chris Benoit & Perry Saturn - WCW Tag Team Championship
Kun DDP, Bigelow ja Kanyon olivat ottaneet WCW:n joukkuemestaruudet takaisin haltuunsa, alkoi tämä poppoo hyödyntää samantien klassista Freebird-sääntöä, eli mikä tahansa tästä kolmikosta muodostettu parivaljakko sai puolustaa heidän yhdessä hallitsemiaan joukkuemestaruuksiaan. Itse asiassa tämän Jerseystä kotoisin olevan heelporukan, joka ottikin nopeasti nimekseen Jersey Triad, tiivis yhteistyö WCW:n heeljohtajan Ric Flairin kanssa takasi heille niin suuren etuaseman, että he kaikki kolme saivat otella heidän mestaruusotteluissa, eli ne käytännössä käytiin aina Handicap Matcheina. Kovin hyvältä eivät näyttäneet Benoit'n ja Saturnin mahdollisuudet, mutta parhaansa he silti tekivät saadakseen joukkuemestaruudet takaisin itselleen ja tuodakseen WCW:hen taas vähän enemmän arvokkuutta.

Tähän mennessä kaksi otteluista oli saanut arvosanakseen **:n, kaksi *:n ja yksi ½:n. Vähitellen tässä siis alkoi toivoa, että joukkuemestaruusdivisioona pelastaisi illan jälleen kerran, ja niinhän se myös teki. Itse en tykännyt tästä ottelusta aivan niin paljon kuin GABissa nähdystä, mikä johtui osittain ehkä siitä, etten kauheammin pitänyt tästä WCW:n buukkausideasta, että kaikki kolme Triadin jäsentä saavat painia heidän mestaruusotteluissaan. Toiseksi tässä ei niin kamalasti nähty mitään uutta ensimmäiseen verrattuna, mutta miksipä turhaan keksiä pyörää uudestaan, jos homma oli jo ensimmäisellä kerralla niin hyvin hanskassa kuin oli. Kanyonkaan ei harmikseni tässä päässyt väläyttämään taitojaan niin paljon. Kaikesta kritiikistä huolimatta annan tälle saman arvosanan kuin GABin ottelulle, koska tämä oli kuitenkin erittäin viihdyttävä joukkuemestaruusottelu eikä taaskaan alkanut pituudestaan huolimatta missään kohtaa tylsistyttää. Hyvin lähellä oltiin siis ensimmäisen ottelun tasoa, mutta ihan pikkaisen alemmas jäätiin tässä.
***½ (23:17)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Jersey Triad (DDP pinned Saturn after a Double Diamond Cutter)
Kuva Kuva
Roddy Piper w/ Ric Flair vs. Buff Bagwell w/ Judy Bagwell - Special Referee: Mills Lane - Boxing Match
Noniin, tässä oli sitten se suurin käänne ME-kuvioissa (no ainakin toinen kahdesta suuresta), johon tässä olin jo hieman vihjannutkin. GABissa nähtiin siis taas täysin älyvapaata buukkausta Flair vs. Piperissa. Ottelu oli edennyt muuten aivan normaalisti, kunnes Arn Anderson yritti auttaa Flairin voittoon. Tällöin Buff Bagwell, jolle Piper oli luvannut ME-ottelumahdollisuuden, jos hänestä tulee WCW:n presidentti, saapui estämään tilanteen. Heti perään Bagwell kuitenkin jostain täysin käsittämättömästä syystä nousi kehään ja hyökkäsi Flairin kimppuun, minkä takia Piper tietenkin diskattiin. Järjettömyydet eivät kuitenkaan jääneet tähän, vaan heti diskauksen jälkeen Piper hyökkäsikin Bagwellin kimppuun (tämän olisi voinut vielä selittää häviöstä johtuneella raivolla) ja alkoi lopulta yhdessä Ric Flairin ja Arn Andersonin kanssa piestä Bagwellia. Siis yhdessä niiden miesten kanssa, joita vastaan hän oli pari edeltävää kuukautta verisesti feudannut ja joista toista hän oli pari minuuttia aikaisemmin mätkinyt vielä turpaan. Mitä perkelettä? GABin jälkeen Piper liittyi tuosta vain Flairin poppooseen, ja Flair teki hänestä WCW:n varapresidentin. Eikö tämän firman buukkauksessa tarvitse olla mitään järkeä? Samalla Piper alkoi tietenkin feudata Bagwellin kanssa, ja Piperin entisen nyrkkeilytaustan takia tästä ottelusta tehtiin Boxing Match. Tuomariksi suureen koitokseen hankittiin oikea nyrkkeilytuomari Mills Lane, joka oli tuomaroinut muun muassa legendaarisen Holyfield vs. Tyson II:n. Bagwellin ringsidellä oli hänen äitinsä Judy Bagwell.

Minun täytyy heti alkuun myöntää, etten ole koskaan ymmärtänyt nyrkkeilystä mitään ja etten ole siitä koskaan siis nauttinut. Luulen vahvasti siis, että oikeakaan nyrkkeilyottelu ei minulta olisi saanut mitään kummoista arvosanaa. Puhumattakaan nyt, kun kyseessä oli kaksi painijaa "nyrkkeilemässä" toisiaan vastaan. Tunnustusta täytyy antaa tosin siitä, että ensimmäinen erä oli eniten oikeaa nyrkkeilyä muistuttavaa menoa, mitä olen koskaan näissä painipuolen Boxing Matcheissa nähnyt. Toisessa erässä alettiin sitten mennä jo typeryyden puolelle, ja kolmas erä oli lopetuksineen päivineen niin jumalatonta kakkaa, että aivan surkea makuhan tästä jäi. En paljoa muuta odottanutkaan.
DUD (3rd round 0:36)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell (Pinned Piper after a Buff Blockbuster)
Kuva Kuva
Kevin Nash (c) & Sting w/ Gorgeous George vs. Sid Vicious & Randy Savage w/ Miss Madness & Madusa - WCW World Heavyweight Championship
Järjetön buukkaus ei tosiaankaan jäänyt edeltävään otteluun, vaan sama meininki jatkui illan Main Eventissäkin. The Great American Bash oli päättynyt siihen, että vuosia WCW:stä poissa ollut Sid Vicious teki paluunsa hyökätessään Kevin Nashin kimppuun ja liittyessään näin Randy Savagen Team Madnessiin. Seuraavat viikot Savage ja Vicious piinasivatkin Nashia oikein kunnolla, kunnes WCW:n ikihyvis Sting saapui auttamaan päämestaria tätä pahiskaksikkoa vastaan. Alun perin tämän ottelun piti ollakin ihan normaali joukkueottelu Nashin sekä Stingin ja Savagen sekä Viciousin välillä. Homma kuitenkin muuttui, kun Stingiksi naamioitunut henkilö hyökkäsi Nashin kimppuun ja vaani tätä myöhemmin parkkipaikalla samannäköisessä Hummerissa, jolla oli ajettu päin limusiinia, jossa Nash oli ollut sisällä, GABia edeltävässä Nitrossa. Yhtäkkiä Nash vakuuttui siitä, että Sting olikin juonessa mukana ja vaati, että tästä ottelusta tehtiin WCW World Heavyweight -mestaruusottelu niin, että kaikilla ottelussa olevilla olisi mahdollisuus voittaa mestaruus. Jostain aivan käsittämättömästä syystä tästä ei kuitenkaa tehty 4-Way -ottelua, vaan tämä oli yhä joukkueottelu. WCW ilmeisesti välitti enemmän siitä, että se pääsi mainostamaan järjestäneensä ensimmäisen joukkueottelun, jossa on panoksena päämestaruus kuin siitä, että ottelulle olisi keksitty järkevät säännöt. Tony Schiavone yritti nimittäin kovasti selittää ennen ottelua, että voittaakseen mestaruus pitäisi selittää Nash, ja voin vain kuvitella, miten tämä Stingiltä onnistuisi. Tässä ottelussa oli selvä juonikuvio niin kauan, kunnes tästäkin piti tehdä taas idioottimaisen vaikea ja monimutkainen ottelu. Kiitos WCW. Ainiin, juuri ennen ottelua Gorgeous George, joka oli edeltävissä Nitroissa alkanut katsella Nashia, kääntyi Savagea vastaan ja siirtyi Nashin ja Stingin puolelle.

Sen lisäksi, että otteluun johtanut juonikuvio ei ollut mitään kultaa, niin sitä ei ollut itse ottelukaan. Nelikon kunniaksi täytyy tosin todeta, että olisi tämä huonompikin voinut olla painilliselta anniltaan. Paikoitellen meno oli jopa ok:ta ja yleisesti ottaen semmoista suht siedettävää, mistä kiitos kuulunee pitkälti Stingille, vaikkei hänkään tosiaan missään uransa huippuvedossa enää ollut. Savagekin oli ihan siedettävä, ja onneksi Nashin ja Sidin 1 vs. 1 -kohtaamista ei ainakaan vielä tarvinnut pahemmin nähdä. Ongelma vain tässäkin ottelussa idioottimaiset lopetuskuviot, jotka vieläpä botchattiin niin, että koko homma saatiin näyttämään todella amatöörimäiseltä. Loppufiilis oli siis kuitenkin sitten huono, vaikka ottelu ehkä puolikkaan korkeamman arvosanan olisi muuten saanut.
* (13:21)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Randy Savage & Sid Vicious (Savage pinned Nash after a Flying Elbow Drop)
*** Chris Benoit
** Perry Saturn
* Bam Bam Bigelow

Kokonaisarvio Bash At The Beachista: Teoriani tämän ppv:n osalta on se, että WCW päätti kokeilla sitä, kuinka paskan ppv:n firma voi ylipäätänsä saada aikaan. Vastaus on, että aika jumalattoman huonon. Olen saattanut tämän projektin aikana törmätä vielä huonompaankin ppv:seen, mutta ihan heti sitä ei tule mieleen. Kaikki kunnia jälleen kerran joukkuemestaruusdivisioonalle, joka esti tätä vajoamasta arvosteluasteikon alapuolelle, mutta nyt sekään ei riittänyt. Tuota ottelua lukuun ottamatta yksikään ei ylittänyt kahta tähteä ja peräti viisi jäi yhteen tähteen tai sen alle. Aivan uskomattoman surkeaa. Kun joukkuemestaruusottelukaan ei mielestäni ollut ihan mikään MOTYC tai edes paras näiltä viideltä, on tämä kiistatta vuoden huonoin ppv toistaiseksi. Sanomattakin siis lienee selvää, että tämä ppv oli Surkea. Tavallaan WCW tavoitti tällä surkeudella jo sen rajan, että tämä alkoi kääntyä jännäksi. Periaatteesa ppv:tä oli nimittäin hauska katsoa, kun homma oli hetki hetkeltä kamalampaa ja selostajat vain hehkuttavat tyynenä hyvää meinikiä.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
7. WCW Uncensored - Kehno
8. WWF WrestleMania XV - Kehno
9. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
10. WCW SuperBrawl IX - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
12. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
13. WCW The Great American Bash - Surkea
14. WWF No Mercy (UK) - Surkea
15. WCW Slamboree - Surkea
16. WCW Bash At The Beach - Surkea

Vuoden 16 ppv:stä 6 on yltänyt Ok-arvosanaan tai parempaan. Noista ppv:istä puolet ovat ECW:n tuotantoa. Toivottavasti edes tuo putki saa jatkoa kaiken tämän kamaluuden keskellä (kevät '99 on selvästi pahin pohjanoteeraus Pohjois-Amerikan mainstream-painissa), kun seuraavaksi on vuorossa on ECW Heat Wave 1999.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 17.08.2011 10:41

Joo, katsoin ihan oikeasti nykypainia SummerSlamin muodossa, ja tykkäsin siitä jopa aika paljon. Vielä vähän enemmän itse asiassa kuin Destination X:stä. Pitäisiköhän tässä ruveta sitä katsomaan taas enemmän? Ehkä... Joka tapauksessa SS:stä on täällä jo sanottu melkein kaikki oleellinen, joten mitään kovin pitkää raporttia siitä en rupea kirjoittelemaan, mutta jotain kommentteja olisi tarkoitus heittää kuitenkin jossain välissä. Sitä ennen viikottainen paluu '90-luvulle, koska näistä ppv:istä ei täällä ole puhuttu läheskään niin ahkerasti ihan viime viikkoina ;)

Kuva
HEAT WAVE 1999

Heat Wave oli varsin perinteinen ECW-tapahtuma, sillä se järjestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1994. Ppv:nä se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998, jolloin ppv räjäyttikin koko potin. Tapahtuma oli kirkkaasti vuoden paras ppv ja reippaasti yksi parhaista koko tämän projektin aikana, ellei jopa kaikkein paras. Kun tähän vielä yhdistää sen, että ECW oli ollut vuonna '99 tähän mennessä yhtä-kahta poikkeusta lukuun ottamatta ainut jenkkiläinen promootio, joka oli pystynyt tarjoamaan edes ok:ita ppv:itä, oli vuoden '99 Heat Wavella aikamoiset onnistumispaineet. Selostajana Joey Styles, ja jälleen hänen apurinaan suurimman osan ppv:stä oli hienosti hommansa hoitanut Cyrus The Virus.

Kuva Kuva
Danny Doring & Roadkill w/ Amy vs. Chris Chetti & Nova
Kuten kuvasta näkyy, muuan Amy Dumas teki tässä ppv:ssä ppv-debyyttinsä Danny Doringin tyttöystävänä. Myöhemmin hänet tultaisiin tuntemaan ECW:ssä Miss Congenialityna ja WWF/E:ssä Litana. Tässä ppv:ssä hänelle ei annettu nimeä vielä ollenkaan, mutta mielestäni Doring kutsui häntä yhdessä vaiheessa Amyksi. Olkoon siis Amy. Danny Doringin ja Roadkillin hyvin erikoinen parivaljakko oli taggaillut ECW:n kehissä jo vuodenpäivät, mutta mihinkään kummempaan he eivät olleet toistaiseksi yltäneet. Samaa voi sanoa myös Novasta ja Chris Chettistä, jotka olivat hiljattain yhdistäneet voimansa. Näillä joukkueilla ei mitään kummempaa feudia ollut taustalla, mutta motivaatio paremmuuden osoittamiseen molemmilla kaksikoilla oli taatusti korkealla. Chettin ja Novan joukkueella vaikutti tosin olevan omat ongelmansa Chettin egon takia.

Tämä ottelu oli kiva opener, ja suurin kiitos siitä ehdottomasti kuuluu Novalle. Tämä kehu ei nyt johdu minun suuresta Nova/Simon Dean/tiesmikä-markituksesta, vaan tämä oli ensimmäinen kerta tämän projektini aikana, kun Nova pääsi ottelussaan oikeasti osoittamaan, kuinka hiton taidokas painija hän on. En väitä, etteivätkö varsinkin Doring ja Chettikin olisi hoitaneet hommiaan oikein mukavasti, mutta Nova oli ottelun kirkkain tähti. Silti tämä ei mielestäni ollut mitenkään erityinen huippuottelu (en tajua, miten tälle oli jossain annettu neljä tähteä), sillä ensinnäkään tämä ei kestänyt mitenkään hirveän pitkään. Lisäksi ottelussa oli kuitenkin myös muutamia hetkiä, jolloin se ei kulkenut mitenkään kauhean sujuvasti, eikä tämä nyt millään tavalla minusta ollut erityisen hienosti mieleen jäävä kamppailu, vaan ennemminkin ECW-tyyppinen avausottelu pienine huumorihetkineen (Chettin tanssikohtaus). Openerina ottelu silti hoiti hommansa oikein kivasti ja sai minut hyvälle tuulelle. Ei siis huono suoritus.
**½ (7:03)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Nova & Chris Chetti (Nova and Chetti pinned Roadkill after Diving Leg Drop and Diving Splash combination)
Kuva Kuva
Jason vs. Jazz
Vuosi '99 oli selvästi aikaa, jolloin kaikilla jenkkipainipromootioilla oli joku pakottava tarve buukata miesten ja naisten välisiä otteluita. ECW:llä tässä kategoriassa oli tarjolla Jazzin ja Jasonin välinen ottelu. Molemmat henkilöthän olivat kuuluneet kuukausien ajan (Jason varmaan vuosien ajan) Justin Crediblen Entourage-porukkaan. Jason oli pitänyt itseään aina Crediblen ykkösmiehenä, eikä ollut antanut kovin suurta arvoa porukan muille henkilöille - erityisesti Jazzille, joka pyöri porukassa vähintään puolen vuoden ajan niin, ettei hänen nimeään edes kerrottu katsojille. Lopulta Jazz kyllästyi tähän alistamiseen ja päätti, että hänen on aika näyttää entiselle ECW Television-mestarille (jostain vuodelta '94) Jasonille, kumpi heistä on se kovis.

Tämä ottelu kuulosti idealtaan varsin hauskalta, eikä minulla koskaan ole ollut mitään hyvin buukattuja mies vs. nainen otteluita -vastaan. Tämä kuului siis niihin ihan hyvin buukattuihin, mutta silti epäilin aika suuresti, mitä tästä oikein tulee. Jason ei kuitenkaan ollut mikään ECW:n virallinen kehäpsykologi. Lopputulos yllätti minut ihan positiivisesti, sillä nämä kaksi saivat aikaan varsin toimivan ja sopivan tiiviin taistelun. Harvoin nämä Intergender Matchit sentään mitään huippuotteluita ovat, ja tämäkin oli lähinnä ok, mutta hoiti roolinsa silti juuri niin hyvin kuin tarvitsikin.
** (6:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jazz (Jazz Stinger)
Kuva Kuva
Little Guido w/ Big Sal E. Graziano vs. Super Crazy
ECW:lle alkoi selvästi muotoutua tämä oma light heavyweight -porukka, joka jokaisessa ppv:ssä viihdytti jonkin ottelun muodossa katsojia. LHW-divarin ydinporukka koostui näiden kahden herrasmiehen lisäksi Yoshihiro Tajirista, joka oli tässä kortissa hieman ylempänä. Siitä myöhemmin lisää. Little Guido ja Super Crazy eivät vielä olleet ottaneet ppv-tasolla yhteen, joten nyt oli sopiva hetki sille. Little Guido pyrki edelleenkin osoittamaan kaikille sen, kuinka hän oli aina ollut se parempi osapuoli hänen ja Tracy Smothersin FBI:ssä.

Täytyy jälleen sanoa, kuinka kivaa on nyt näissä parissa viimeisimmässä ECW-ppv:ssä ollut huomata se, että Little Guido osaa puhtaan taidokkaan ja viihdyttävän painin todella kiitettävästi, kunhan hänelle vain annetaan mahdollisuus osoittaa se pelkän huumoritaggailun sijaan. Oikeiden vastustajien kanssa Guido saa todellakin aikaan hienoja otteluita, joista yksi nähtiin siis tässä Crazya vastaan. Eivät nämä nyt ihan mitään MOTYC-tasoa ole, mutta silti todella viihdyttäviä ja hyviä LHW-otteluita, joita katselisi enemmänkin nyt, kun WWF:n LHW-divisioona oli kuollut kokonaan ja WCW:kin päättänyt lopettaa cruiserweight-divisioonan järkevän buukkaamisen.
***½ (12:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Super Crazy (Powerbomb)
Kuva Kuva
Dudley Boyz (c) w/ Joel Gertner & Sign Guy Dudley vs. Balls Mahoney & Spike Dudley - ECW Tag Team Championship
Hauska knoppitieto: tämä oli Dudley Boyzien ensimmäinen virallisesti etukäteen buukattu ottelu vuoden '99 ppv:issä. Kaikki aikaisemmat olivat olleet otteluita, jotka olivat syntyneet, kun Dudleyt olivat tulleet uhoamaan kehään ja asettaneet avoimen haasteen kenelle tahansa. Hassua kyllä, jokaisessa noissa otteluissa toinen Dudleyiden vastustajista oli ollut heidän velipuolensa Spike. Niin oli myös tässä. Spike ja muut Dudleyt olivat siis käyneet ties kuinka kauan tätä omaa ikuisuusfeudiaan, ja edellisessä ppv:ssä Hardcore Heavenissa Spike oli löytänyt itselleen vakituisemman joukkueparin, eli Balls Mahoneyn. Mahoneyn kanssa Spike oli yrittänyt pidemmän aikaa viedä joukkuevöitä Buh Buh Raylta ja D-Vonilta. Helppoa se ei ollut ollut, sillä Dudleyn veljekset olivat pariinkin kertaan pistäneet vastustajansa läpi palavista pöydistä. Nyt oli aika päättää tämä varsin karu joukkuemestaruusfeud.

Tämä oli selvästi illan pettymys. En toisaalta tältä ihan kauheasti odottanutkaan, koska Dudleyiden meno ECW:ssä vuonna '99 oli alkanut käydä aika tylsäksi (lukuun ottamatta sitä päämestaruusottelua), koska he olivat jämähtäneet niin pahasti paikalleen. No, tämä alkoikin olla heidän viimeisiä esiintymisiään ECW:ssä. Hardcore Heavenin Mahoney & Spike vs. Dudley Boyz oli ollut kuitenkin ihan hauska mättö, mutta sen suurin ongelma oli ollut se, ettei koko tappelu ollut edes kunnon ottelu, vaan enemmänkin kasauma näyttäviä bumppeja. Silloin se harmitti, mutta nyt ymmärrän, miksi ottelu oli buukattu niin. Nyt nimittäin nämä neljä yrittivät rakentaa ihan oikean ottelun, eikä lopputulos ollut yhtään tuota edellistä koitosta parempi. Taaskaan ei puhuta siis huonosta ottelusta, mutta yli "ihan ok"-tason ei silti päästä millään. Muutamia tosi mukavia hetkiä, mutta myös useita tylsiksi käyviä kohtia.
** (15:41)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Balls Mahoney & Spike Dudley (Both rolled up one of the Dudley Boys for the 3-count)
Tässä välissä Tommy Dreamer tuli kehään vetämään yhdessä Francinen kanssa varsin tylsän promon siitä, kuinka WWF:n ja WCW:n viimeisimmät ppv:t olivat olleet täyttä paskaa (no, se oli kyllä pitkälti totta, mutta olin ehtinyt todeta sen jo itse) ja kuinka ECW tulisi lopettamaan tämän paskansyötön, kun sen valtakunnalliset tv-show't alkaisivat elokuun lopussa TNN:llä. Onneksi homma muuttui mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun Steve Corino tuli keskeyttämään Dreamerin promon. Corino ja Dreamer vetivätkin oikein hyvän verbaalisen välienselvittelyn, joka päättyi siihen, että Corino yritti hyökätä Dreamerin kimppuun, mutta sen sijaan Corino kolkattiin maahan ja Francine selätti tämän anti-hardcoresankarin.

Kuva Kuva
Taz (c) vs. Yoshihiro Tajiri w/ Steve Corino, Jack Victory & Rhino - ECW World Heavyweight Championship
Kyllä, ECW World Heavyweight -kuvioissa pyöri tosiaan varsin mielenkiintoista porukkaa. Se johtui yksinkertaisesti siitä, että ECW:llä ei ollut paljon ketään oikeasti overeita kavereita Tazin lisäksi päämestaruuskuvioihin, kun kaikki olivat joko lähteneet tai jumitettu TV-mestaruuskuvioihin, kuten tätä seuranneen ME:n neljä osanottajaa. Joka tapauksessa hieman ennen ppv:tä Broklynissä järjestetyssä show'ssa Taz kutsui Tajirin kehään ja veti promon siitä, kuinka Tajiri oli vakuuttanut hänet suuresti otteillaan ja tarjosi tälle mahdollisuutta otella häntä vastaan Heat Wavessa päämestaruudesta. Tällöin paikalle saapuivat Steve Corinon ja tämän kanssa liittoutuneet Jack Victory ja uusi tulokas Rhino. Corino oli havitellut mahdollisuutta päästä ottelemaan Tazin päämestaruudesta. Keskeytyksen turvin Corino yritti hyökätä Tazin kimppuun, mutta siitä ei tullut mitään, varsinkin kun Tazilla oli Tajiri apunaan - paitsi ettei ollutkaan! Tajiri nimittäin kääntyi Tazia vastaan, liittoutui Corinon porukan kanssa ja auttoi näitä pieksemään Tazin tuona iltana. Nyt Taz janosi kostoa.

Taz vs. Tajiri kuulosti varsin hyvältä paperilla, eikä se huono ottelu ollut käytännössäkään. Ihan silti sille tasolle tämä ei yltänyt, mitä olisin ehkä voinut toivoa. Toisaalta se oli ihan ymmärretävääkin, sillä ottelua ei ollut buukattu ihan tyypilliseksi päämestaruuskamppailuksi, eikä se olisi ollut järkevääkään, sillä Tajiri oli sen verran paljon alempana kortissa käytännössä. Kuitenkin kokonaisuutena ottelu oli vauhdikasta ja viihdyttävää menoa muutamalla ihan mukavalla bumpillakin, joten mielellään tätä katsoi. Hyvä ottelu, mutta päämestaruusotteluiden toki toivoisi olevan jotain todella erikoista. Toisaalta ei pidä valittaa, kun katsoo vaikkapa WCW:n tilannetta.
*** (10:06)

Kuva Kuva
Impact Players (Justin Credible & Lance Storm) w/ Dawn Marie vs. Rob Van Dam (c) & Jerry Lynn w/ Bill Alfonso
Ensimmäiseksi täytyy huomauttaa, että nyt Dawn Marie oli vihdoin ottanut käyttöön ring-nimekseen Dawn Marien kaikkien Beulahien ja Tammy Lynn Bytchien jälkeen. Ei sen enempää Dawnista, kun ottelun taustatarinastakin on puhuttavaa. Justin Credible ja Lance Storm olivat siis joitakin kuukausia sitten löytäneet toisensa, kun he molemmat olivat tavoitelleet paikkaa ECW:n uutena "Franchisena" sen jälkeen, kun Shane Douglas oli ilmoittanut ripustavansa painibuutsit naulakkoon. Pian nämä kaksi omahyväistä nuorukaista alkoivatkin otella joukkueena, ja lopulta he muodostivat yhden ECW:n tunnetuimmista joukkueista, Impact Playersin. Crediblellä ja Stormilla oli ongelmia suurimman osan ECW:n pukuhuoneesta kanssa, mutta yksi suurimmista Impact Playersin ongelmista oli taidokas Jerry Lynn. Lynn ja Impact Playersit olivat ottaneet siis yhteen jo hyvin. Lopulta omahyväinen kaksikko haastoi Lynnin joukkueotteluun, johon Lynn saisi itse valita joukkueparinsa. Lynn suostui ja pyysi kaikkien yllätykseksi joukkueparikseen Rob Van Damin, jonka kanssa hän oli ottanut yhteen koko vuoden '99 kevään ajan, kun he olivat yrittäneet selvitellä keskinäistä paremmuuttaan upeissa otteluissa. Myös RVD yllätti kaikki, sillä hän suostui mielellään ottelemaan Lynnin parina. Erityisen nyrpeästi tähän suhtautui RVD:n virallinen joukkuepari Sabu, joka ei tosin ollut ikuisuuksiin tullut toimeen kovin kummoisesti RVD:n kanssa. Yhtä kaikki nyt yleisön kaksi suurta painijasuosikkia ottelisi yhdessä kahta omahyväistä retkua vastaan.

On tullut todettua useaan kertaan näissä parissa viimeisimmässä ECW:n ppv-arvostelussa, että firman rosteri ei tosiaan tässä vaiheessa ollut mikään laajin. Varsinkaan kun ottaa huomioon, että D-Von ja Buh Buh Raykin olivat lähtökuopissaan, eikä Tazkaan ECW:ssä enää kauaa viihtyisi. Toisaalta Tazin lähtöön mennessä tilanne olisi muutenkin jo muuttunut selvästi. Joka tapauksessa tässä yhdessä ottelussa olikin ECW:n suurimmat tähdet Tazia, Tommy Dreameria ja Sabua lukuun ottamatta. Sabukin otteluun sekaantui. Kun vielä ottaa huomioon, että kaikki nämä neljä suurta tähteä olivat myös erittäin viihdyttäviä kavereita omalla osa-alueellaan, sopi tältä ottelulta odottaa aika paljon, ja aika paljon tämä myös antoi. Ihan mitään MOTYC:tä ei tästäkään kuoriutunut, eikä tämä ihan tismalleen kahdessa edellissä ppv:ssä nähtyjen Lynn/RVD-koitosten tasolle yltänyt, mutta huippuluokan ME-joukkueottelu tämä oli silti. Tarina oli kunnossa, ottelun rakenne oli kunnossa ja näyttäviä liikkeitäkin oli tarjolla ihan riittävästi. Ei tässä suuremmin parane siis valittaa.
**** (21:07)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam & Jerry Lynn (Lynn pinned Storm after a Cradle Piledriver)
*** Rob Van Dam
** Nova
* Lance Storm

- Nyt olisi ollut tarjolla taas enemmänkin miehiä tähtien saajiksi, sillä oikeastaan kaikki ME:n osanottajat (vähiten Credible) olisivat ansainneet saada tunnustusta. Lynn ei kuitenkaan ollut ihan yhtä huikeassa vedossa kuin kahdessa edellisessä ppv:ssä, joten hänen ohitseen tähtikolmikkoon nousi mahtavan työn openerissa tehnyt Nova.

Kokonaisarvio Heat Wavesta: Niinhän siinä kävi, että ei tämä vuoden '99 Heat Wave voinut millään yltää viimevuotisen HW:n tasolle. Toisaalta kävi myös harmillisesti niin, että vuoden '99 Heat Wave ei yltänyt ihan samaisen vuoden muiden tähän mennessä näkemieni ECW-ppv:eiden tasolle. Pientä tasonlaskua oli siis jälleen havaittavissa, sillä kokonaisuutena tämä jätti taas astetta vaisumman fiiliksen kuin vielä hyväksi rankkaamani Hardcore Heaven. Koko vuoden tasoon verrattuna tämäkin ppv oli ehdottomasti parhaassa kolmanneksessa, kun WCW ja WWF rypivät paskatasollaan, mutta ECW:lle vuosi '99 oli ollut sen verran hyvä, että Ok ppv on heidän toistaiseksi vuoden huonoin. Suurta hätää ei siis vielä ole.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. ECW Heat Wave - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
8. WCW Uncensored - Kehno
9. WWF WrestleMania XV - Kehno
10. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
11. WCW SuperBrawl IX - Kehno
12. WCW Souled Out - Kehno
13. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
14. WCW The Great American Bash - Surkea
15. WWF No Mercy (UK) - Surkea
16. WCW Slamboree - Surkea
17. WCW Bash At The Beach - Surkea

Seuraavaksi taas WWF:ää ja Fully Loaded.

Triple K
Viestit: 92
Liittynyt: La 25.08.2007 19:02
Paikkakunta: Lahti

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Triple K » Ke 17.08.2011 13:27

Pitkään olen jo lueskellut Kenityksen kirjoituksia näistä menneiden, hyvien tai vähemmän hyvien aikojen PPV'eistä suurella mielenkiinnolla. Varsinkin Attitude Eran ja sitä edeltäneet vuodet ('96-'97) ovat aina kiinnostaneet minua erityisen paljon. Olihan showpaini juuri noina vuosina mielenkiintoisessa tilassa WCW:n ja WWF:n ollessa sodassa ja monta historiallista tai unohtumatonta hetkeä luotiin kun katsojaluvuista käytiin kovaa vääntöä.

Kenityksen innoittamana aloitin itsekin katselemaan näitä vanhoja, pääasisassa WWF:n tapahtumia n. puoli vuotta sitten (tällä hetkellä menossa vuosi 1998). Hienoa muuten, että kirjoitat noista WCW:n ja ECW:nkin pay-per-view'eistä. Niitä lukiessa olen oppinut jotain uutta noista kahdesta promootiosta ja alkanut vieläkin paremmin ymmärtää, minkä takia WCW ei "jostain kumman syystä" onnistunut PPV'eissään lunastamaan yleisön odotuksia, vaikka rahkeita olisi kaikkeen ollutkin.

Kiitokset Kenitykselle kuitenkin tästä projektista! Toivottavasti et kyllästy tai muutenkaan lopeta ainakaan ihan heti näiden kirjoittamista. :)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 18.08.2011 00:50

Peukkua täältäkin Kenitykselle. Kesän aikana postaamiasi arvosteluja en ole vielä lukenut, mutta jossain vaiheessa sen taatusti teen.

Omalta osaltanakin reilu 2,5 kuukauden kesätauko on nyt ohi, ja on aika palata "painivuosi 2010" projektin pariin. Ennen taukoa päästiin TNA:n Lockdowniin saakka, joten seuraava etappi tulee tässä, WWE:n Extreme Rules. Selostajina kolmikko Michael Cole, Jerry Lawler & Matt Striker.

Kuva
Sunnuntai, 25. Huhtikuuta 2010
1st Mariner Arena, Baltimore, Maryland


Tapahtuma ei alkanut perinteisiä latuja pitkin. Nimittäin alunperin avausotteluksi kaavailtu Triple H - Sheamus ei päässyt alkamaan, sillä kavala kelttisoturi hyökkäsi jo takahuoneissa Hunterin kimppuun teräsputken kanssa ja jätti 13-kertaisen maailmanmestarin tuskissaan lojumaan lattialle. Yllätykset jatkuivat, kun seuraavaksi kehään marssivat Unified Tag mestarit The Miz & The Big Show, joille ei oltu laisinkaan bookattu matsia tälle iltaa. Mizin suuret puheet saivat kuitenkin Smackdownin tj. Teddy Longin ulostautumaan rampille, lopulta mestareita odotti Gauntlet-ottelu. Mikäli ShoMiz häviäisi, tulisi heidät voittanut joukkue saamaan mestaruusmatsin lähitulevaisuudessa.

Tag Team Gauntlet Match
The Miz & The Big Show VS. R-Truth & John Morrison / Mark Henry & M.V.P. / The Hart Dynasty

Tällaiset yllättävät ottelut tuottavat aina pirullisen ongelman näitä arvosteluja rustaillessa. Suhtautuako tähän kolmena erillisenä otteluna, vai yhtenä kokonaisena? Tällä kertaa päädyin jälkimmäiseen. Syy miksi näin tein oli, että tämän arvostelu kolmena eri osana olisi vaikuttanut koko PPV:n arvoon väärentävästi. Itse ottelu oli kuin kolme lyhyttä tv-matsia peräjälkeen. Segmenttinä tämä kuitenkin toimi, ja Bret Hartin ilmestyminen kehän laidalle Hart Dynastyn kanssa repi yleisöstä myös kiitettävästi hurrauksia irti. Hieman ehkä sekava, mutta kuitenkin kohtuullisen viihdyttävä avaus tapahtumalle, vaikka minulle nyt jäikin epäselväksi mitä "hardcorea" gauntlet stipulaatiossa on.
Spoiler: näytä
Kesto yhteensä: 5:21
Voittajat: The Hart Dynasty (via Hart Attack)

Arvosana: **


Singles Match (If CM Punk loses he get's his head shaved)
CM Punk w./ Serena & Luke Gallows VS. Rey Mysterio

Reyn ja Punkin vihanpito oli leimahtanut liekkeihin jo talvella Punkin nöyryyttäessä Reyta tämän oman perheen läsnäollessa. (Timanttinen happy birthday to you-segmentti) WrestleManiassa stipulaationa oli, että Reyn hävitessä hänen täytyisi liittyä Punkin Straight Edge Societyyn. Nyt oli Punkin vuoro laittaa jotain likoon, ja se "jotain" olivat hänen kallisarvoiset hiuksensa.

Nämä kaksi painijaa kuuluvat kiistatta lajinsa parhaimmistoon, siitä tuskin tarvitsee alkaa kenenkään kanssa väittelemään, joten huono ottelu ei ollut edes vaihtoehto. Mikään pankkia räjäyttänyt showstealer tämä ei kuitenkaan ollut (vrt. Jericho-Rey @ Bash 2009) mutta todella hyvä ottelu silti. Hyvää äksöniä alusta loppuun, mutta ei mitään uutta ja mullistavaa. Ottelun lopetus oli varsin jännä, ja jätti oven auki vielä yhdelle blow off-matsille tulevaisuudessa. Ottelu oli siis hyvä, mutta aivan kuten avausmatsinkin kohdalla, ihmettelen että mikä oli tämän hardcore stipulaatio? PPV:tä kuitenkin mainostettiin iskulauseella "where every match is extreme."
Spoiler: näytä
Kesto: 15:57
Voittaja: CM Punk (via Go To Sleep)

Arvosana: ***1/2


Strap Match
JTG VS. Shad Gaspard

Nykyisessä WWE:ssä pitkäikäiseksi luokiteltava Cryme Tyme oli WrestleManian jälkeen hajotettu. Muistaakseni tähän ei liittynyt minkäänlaista vihjailua ja rakentelua, vaan Shad vaan yhtä äkkiä päätti potkaista JTG:tä päähän hävityn ottelun jälkeen. Kyynikko voisi jopa irvailla tälle päätökselle, tietäen että Shad on potkittu pihalle, ja JTG ottelee satunnaisesti Superstarsissa.

Ottelu oli melko hirveää kuraa. Yleisöä tämä entisten bestisten mättö ei jaksanut kiehtoa, mutta toisaalta eipä heille oltu annetta syytäkään kiinnostua. Myöskään painin tasossa ei ollut kehumista, eikä huonoa painia edes kompensoitu silmittömällä väkivallalla Strap-stipulaation turvin. Kaiken kaikkiaan todella hengetön esitys, enkä tämän perusteella yhtään ihmettele WWE:n päätöstä päästää Shadia menemään. Ei hänestä vaan singles painijaksi ole, Cryme Tymen toisena osana hän kyllä asiansa ajoi.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:42
Voittaja: JTG (by touching all 4 turnbuckles)

Arvosana: *+


Extreme Rules Match For World Heavyweight Championship
Jack Swagger (c) VS. Randy Orton

Vuoden suurimmassa painitapahtumassa kuukausi sitten Jack Swagger nappasi itselleen kultaakin kalliimman Money In The Bank salkun, eikä aikaillut sen hyödyntämisessä. Vain 5 päivää myöhemmin Smackdownissa Edgen murjottua hallitsevan mestarin Chris Jerichon tajuttomuuden rajapinnalle näki Jaakko mahdollisuutensa tulleen. Gutwrench Powerbomb jo loukkaantuneella Jericholle, lasku kolmeen ja juhlat käyntiin. Swaggerin kausi mestarina ei ollut kuitenkaan lähtenyt ruusuisesti käyntiin, sillä hän oli kerennyt jo kärsiä tappiot niin The Undertakerille, Randy Ortonille ja jopa John Morrisonille. Mutta pystyisikö Swagger voittamaan silloin kun se merkitsee eniten?

Tämä ottelu oli jotenkin aneeminen. Ortonin kykenemättömyydestä olla ottelun ja feudin johtavana osapuolena on puhuttu paljon, ja tässä oli todiste siitä ettei Randysta toden tosiaan kyseiseen hommaan ole. Sitä en kyllä osaa selittää, miksi yleensä kehässä räjähtävästi työskentelevä Swagger toimi tässä ottelussa kuin hidastetussa filmissä. Lisäksi itseäni ihmetytti ja närkästytti aseiden todella vähäinen käyttö. Nimittäin tämä ottelu jos mikä olisi kaivannut vähän lisäväriä. Aina ei voi kuitenkaan voittaa. Heikohko päämestaruusottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:01
Voittaja: Jack Swagger (Gutwrench Powerbomb)

Arvosana: **1/2


Street Fight
Sheamus VS. Triple H

WrestleManiassa konkari HHH oli onnistunut selättämään nuoren ja nälkäisen Sheamuksen. Tämä häviö söi irlantilaista toden teolla ja seuraavina viikkoina hän kohdisti suunnattoman vihansa Gamen lisäksi myös Kofi Kingstoniin, murjoen molempia teräsputkellaan. Myös tämä maksu-tv-lähetys alkoi Sheamuksen silmittömällä raivonpuuskalla ja hyökkäykselle HHH:n kimppuun. Läpi illan oltiinkin arvuuteltu pystyisikö Triple H painimaan tänään ollenkaan. Hunteria ei kuitenkaan noin vain nujerrettu. Vaikka hänen vasen kätensä oli käyttökelvoton alkuillan hyökkäyksen seurauksena, asteli The Game urhoollisesti kehään kohtaamaan Sheamuksen.

Siinä missä Randy Orton epäonnistui surkeasti, Triple H onnistui. Eli painimaan viihdyttävän ja otteensaan pitäneen painiottelun huomattavasti nuoremman painijan kanssa. Hunter möi vasenta kättään loistavasti koko ottelun ajan, ja ruudun toiselle puolelle välittyi kuva lähes "Stone Cold" tyylisestä sisukkaasta paskiaisesta, joka ei luovuttaisi tuli vastaan mitä tahansa. Koko ottelu oli tasapainoinen paketti hyvällä tarinalla. Asia mitä täytyy ihmetellä on tosin se, miksi loukkaantunut HHH ei turvautunut enempää aseiden käyttöön? Hän tiesi olevansa pahasti alakynnessä, mutta ei kuitenkaan kokenut tarpeelliseksi käyttää nimikkoasettaan? Joka tapauksessa hyvä ottelu, jonka lopetus oli täysin järkeenkäypä ja hyvä tapa lähettää HHH lähes vuoden kestäneelle tauolleen.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:49
Voittaja: Sheamus (Brogue Kick)

Arvosana: ***1/2


Extreme Makeover Match For Women's Championship
Beth Phoenix VS. Michelle McCool (c) w./ Vickie Guerrero & Layla

Niille sivistymättömille jotka eivät tiedä, Extreme Makeover-stipulaatio tarkoittaa sitä, että kehän laidalla on pöytä täynnä meikkituotteita, joita saa käyttää aseena. HooCeetä...

Bethiltä ja Michelleltä olisi voinut odottaa parempaakin settiä. Ovathan he Trish Stratus-Lita "eran" jälkeen melkeinpä tunnetuimpia naispainijoita. Ikävä kyllä ei tämä mikään häävi esitys ollut, vaan täysin tavanomainen ppv:issä nähtävä naisten ottelu. Toisin sanoen välipala matkalla niihin oikeasti hyviin ja tärkeisiin otteluihin.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:36
Voittaja: Beth Phoenix (Glam Slam)

Arvosana: *+


Steel Cage Match
Edge VS. Chris Jericho

Maailmanmestaruus oli ehkä karannut muille teille miesten feudista, mutta viha näiden kanadalaisveteraanien välillä oli vain lisääntynyt sitten WrestleManian. Se oli niin syvää, että Edge lupasi ettei edes yritä paeta häkistä, Jericho puolestaan lupasi lopettaa Edgen uran tänä iltana.

Hyvä häkkimatsi. Samaa nopeutta ja intensiivisyttä kuin miesten 8:n vuoden takaisessa häkkisodassa ei tässä nähty, mutta se korvattiin muilla kehävetereenaille tyypillisillä attribuuteilla. Ottelutapahtumissa kuin selostuksessakin korostettiin Edgen urhoollisuutta ja sinnikkyyttä loukkaantumisen jäljiltä ehkä jopa kyllästymiseen saakka. Tässä saattoikin olla yksi syy, miksi Edge ei uponnut yleisöön facena kovinkaan hyvin. Jericho taasen oli se pieni niljakas pahis, joka yritti paeta häkistä jo ennen kellonsoittoa. Roolien ollessa tämänkaltaiset oli ottelussa yksi häiritsevä epäkohta. Eräässä vaiheessa Jericho olisi päässyt täysin vapaasti pakenemaan ovesta, mutta kääntyikin portailta takaisin "dishaamaan punishmentia" Edgelle. Kyllähän häkkiotteluissa nähdään useinkin tuollaisia välikohtauksia, mutta Jerichon hahmoon ja rooliin tässä ottelussa ja feudissa tuollainen käytös ei sopinut laisinkaan. Jos Edge olisi kääntynyt takaisin samassa tilanteessa, se olisi ollut vain luontevaa, olihan hän vannonut ettei aio häkistä edes yrittää paeta. Useasti annan tuollaiset epäkohdat anteeksi, mutta tässä en vaan kyennyt katsomaan tuota läpi sormien. Muuten ottelu olikin täysin uskottava ja laadukas, yksi Edgen viimeisen "juoksun" parhaita esityksiä. Veteraanit näyttivät, että mainion häkkimatsin voi painia tekemättä mitään henkeäuhmaavia loikkia häkin katolta. Tasokas ottelu, mutta ei tämä mitenkään erityisen muistettavaksi häkkisodaksi kuitenkaan noussut.
Spoiler: näytä
Kesto: 19:58
Voittaja: Edge (via pinfall after hitting Spear on Jericho)

Arvosana: ****-


Last Man Standing Match For WWE Championship
John Cena (c) VS. Batista

Illan neljännen ja samalla suurimman WM-revanssin aika oli tullut. Kyseissä tapahtumassa mestaruutensa hävinnyt Batista oli tylysti todennut Cenan voiton olleen pelkkää tsägää ja revanssioptio käytettäisiin tässä ja nyt.

Täytyy kyllä todeta, että facevuosinaan valju Batista oli kuin uudestisyntynyt näinä uransa loppuaikojen heelkaudellaan. Joten kyllä, ainakin minua tämä kahden megatähden revanssi jaksoi kiinnostaa. Lopulta tästä kehkeytyikin illan paras ottelu. Yleisö oli hyvin mukana tutulla "mixed reactionillaan" ja tässä käytettiin hc stipulaatiota hyväksi sillä tavoin kuten sitä minun mielestä tuleekin käyttää. Aseita käytettiin jakoavaimesta terästuoliin ja Batistan kokema F-U selostajanpöydän läpi oli järisyttävän upea spotti, enkä olisi protestoinut vaikka ottelu olisi päätetty siihen. Muutamia todella täpäriä ja jännittäviä yhdeksään laskuja nähtiin, ja kaikin puolin ottelu oli todella viihdyttävä ja toimiva main event. Erikoinen lopetus osaltaan soti koko ottelun ideaa vastaan, mutta toisaalta mahdollisti vielä rahafeudin jatkumisen. Ei mikään klassikko, mutta ehdottomasti ajoi asiansa Extreme Rulesin pääotteluna.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:33
Voittaja: John Cena (teippasi Batistan jalat jesarilla kehätolpan ympärille)

Arvosana: ****


*** John Cena
** Triple H
* Batista


Yhteenveto:
Perusrykäisy. Rey-Punk, HHH-Sheamus, Edge-Jericho ja Cena-Batista olivat hyviä 4:n (tai lähes) tähden otteluita. Vastapainoksi sitten nähtiin JTG-Shadin ja Beth-Michellen kaltaista kuraa. Ärsyttävä seikka tässä oli, että sitä mainostettua hardcorea ei sitten kuitenkaan useimmissa otteluissa ollut juuri nimeksikään. Miksi mainostaa sellaista, jos ei ole aikomustakaan toteuttaa? Kokonaisuutena kuitenkin kelvollinen suoritus. Ultimaaliset tähtihetket uupuivat, mutta ei tämä kuraakaan ollut.

PPV Ranking 2010
1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Bragging Rights 2,54
10. TNA - Against All Odds 2,50
11. TNA - Genesis 2,44
Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown


Seuraavana vuorossa TNA:n toukokuun spektaakkeli nimeltään Sacrifice, jonka arvostelu saattaa hyvällä tuurilla ilmestyä tänne jo huomisiltana.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 23.08.2011 22:49

Eipä ole kertaakaan ollut näin vaikeata saada ppv-arvostelua ulos. Itse tapahtuman katsoin erinäisistä syistä useassa eri pätkässä katkonaisesti kun yleensä katson kaiken kerralla ja kirjoitan arvostelun heti perään. Nyt oli sitten suuria ongelmia myös arvostelun skriivaamisessa, kun ensimmäisellä yrittämällä tekstiä ei vaan tullut pääasiassa väsymystilan vuoksi. Koitetaanpa nyt uudestaan. Pahoittelen jos tämä rutiineista poikkeaminen vaikuttaa negatiivisesti tekstin laatuun. Tapahtumassa selostajina tutusti Mike Tenay & Taz.

Kuva
Sunnuntai 16. Toukokuuta 2010
Impact Zone Orlando, Florida


3-Way Tag Team Match (#1 Contenders Match)
Team 3D VS. Motor City Machine Guns VS. Beer Money

Vaikka 3D loikin mainetta jo ysärillä, olivat he vielä tälläkin vuosituhannella kuuma sana. Kun sekaan heitetään oikeasti ne 2000-luvun kaksi parasta joukkuetta, ei lopputulos voi olla kovinkaan huono.

Kaikilla kolmella joukkueella on aivan omanlainen tyylinsä kehän sisällä. 3D vetää voimalla turpaan eikä paljon hienostele, Gunsit hämmästyttävät huikeilla muuveillaan ja Beer Money on sitten tavallaan välimuoto näistä kahdesta, joka pystyy kumpaankin. Ehkäpä tässä oli vaarana, että ottelu ajautuu liian sekavaksi juuri noiden erilaisten tyylien vuoksi, mutta se sudenkuoppa vältettiin. Kaikki pääsivät vuorollaan esittelemään vahvuuksiaan, ottelu ei käynyt tylsäksi missään vaiheessa ja se rullasi varsin "smoothisti" eteenpäin. Ehkäpä pientä yliarvostelun makuakin voi olla ilmassa, mutta tykkäsin tästä ottelusta todella paljon ja se oli mainio avaus tapahtumalle. Impact Zonen yleisölle toki iso keskisormi käsittämättömästä vaisuudesta ottelun aikana.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:14
Voittajat: MCMG (Shelley over Brother Ray)

Arvosana: ***1/2


Global Championship Match
Rob Terry (c) VS. Orlando Jordan

Tällä oli jopa pieni feudintynkäkin alla. Homma oli alkanut Terryn oltua vieraana OJ:n omassa talk show segmentissä nimeltä O-Zone, joka oli toki päättynyt siihen että kermavaahtoa itsensä päälle hierova Jordan oli piessyt Walesin muskelimiehestä paskat pihalle.

Kaikkihan tietävät, että Terry on kehässä hieman .... rajoitteinen. Joten hän tarvitsee todella hyvän (taitoluokkaa AJ, Angle) vastustajan viihdyttävän ottelun painimiseen, ellei sitten tyydytä squashiin, joissa Terry osaa olla jopa ihan viihdyttävä. Tällä kertaa sitten yritettiin sitä ihan kokopitkää ottelua huonolla menestyksellä. Orlando Jordan murjomassa Terryn jalkaa 5-6 minuutin ajan ei jaksanut pitää pientää katsojaa kovinkaan tiiviisti otteessaan ja väkisinkin päähän pälkähti toive ottelun pikaisesta loppumisesta. Mieluummin olisin sen 45 sekunnin squashin ottanut.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:46
Voittaja: Rob Terry (Freakbuster Slam)

Arvosana: **-


X-Division Championship Match
Kazarian (c) VS. Douglas Williams

Huhtikuun Lockdownissa Williamsin oli määrä puolustaa X-mestaruuttaan Kazia & Shannon Moorea vastaan kolminottelussa. Englannissa vierailemassa ollut Douglas ei kuitenkaan päässyt paikalle Islannin tulivuorenpurkauksen aiheutettua lentokiellon koko Eurooppaan. Näin ollen TNA:n johto päätti viedä Williamsilta mestaruuden ja näinpä Kazarianista kruunattiin mestari Lockdownissa. Näiden tapahtumien johdosta Williams sai nyt täysin ansaitun ppv-revanssinsa.

Tämä ottelu ei kyllä kuvastanut X-divisioonan tyyliä ollenkaan, ja tämän myös Tenay & Taz mainitsivat useaan otteeseen. Suurimman osan ajastaan tämä oli puhdasta mattovääntöä, ja etenkin alkupuolella varsin tylsää sellaista. Alku ei kovin hyvää luvannut, mutta kuin varkain se isompi vaihde kuitenkin löydettiin ja lopulta tästä kehkeytyi varsin hyvä ja täysin ppv-paikkansa ansainnut ottelu. Loppuhetkillä ottelu äityi suorastaan tuliseksi mätöksi ja jätti itsestään oikein positiivisen vaikutelman. Hyvä matsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:54
Voittaja: Douglas Williams (Chaos Theory Suplex)

Arvosana: ***


Title VS. Career Match
Madison Rayne (c) VS. Tara

Lockdownissa naisten mestaruutta puolustettiin joukkuesekamelskassa, jonka päätteeksi Madison selätti Angelina Loven ja voitti vyön. Ennen tätä Angelina oli "voittanut" mestaruuden Lockbox Challengessa Taralta. Itse Lockbox Challenge oli käytännössä arpajaiset. Mikäli asia kiinnostaa, niin kaivakaa se Lockdown arvostelu esiin, siinä olen kertaalleen jo asian selittänyt. Joka tapauksessa Angelinan hävittyä hyökkäsi Tara tämän kimppuun kääntyen samalla heeliksi. Katkeroitunut Tara mesosi kuinka hän saa arvostusta vain ja ainoastaan silloin kun on mestari, ja oli jopa valmis laittamaan uransa peliin saadakseen tämän ottelun Sacrificessa. Madison ei epäröinyt haasteen hyväksymisessä ja tässä sitä oltiin.

Panokset olivat siis kovat ja tällä kertaa otteluun johtanut juonikuviokin oli ihan järkeenkäypä. Tästä kehkeytyikin hieman keskivertoa parempi naisten ottelu. Varsin menevää mättöä ja jopa ihan aitoa jännitystä voittajastakin. Ihan ok ottelu, jonka jälkiseuraukset ovat kantaneet melkeinpä tähän päivään saakka.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:29
Voittaja: Madison Rayne (Neckbreaker)

Arvosana: **


World Tag Team Championship Match
Ink Inc. (Jesse Neal & Shannon Moore) VS. The Band (c) (Kevin Nash & Scott Hall)

Kuukauden aikana oli tapahtunut kummia. Lockdownissa Nashia vastaan otellut Eric Young oli liittynyt Bändiin korvaamaan itsensä firmasta ulos hölmöilleen Syxx Pacin. Niin ja tosiaan. Bändi oli voittanut joukkuemestaruudet 3 päivää aiemmin Impactissa lunastamalla Nashin "Feast or Fired" salkun, kun joukkuemestari Matt Morgan makasi tajuttomana kehässä. Tähän aikaan Morgan oli yksinään joukkuemestari käännettyään selkänsä entiselle joukkuetoverilleen Hernandezille, mutta se on sitten eri tarina.

The Band sovelsi otteluissaan "Freebird" sääntöä, tarkoittaen että kolmikosta Nash-Hall-Young mikä tahansa kombinaatio voisi puolustaa vöitä. Tällä kertaa Hall & Nash. Nyt en ala arvostelemaan nWo:n uudelleenherättämisen järjettömyyttä, sillä sen olen jo monta kertaa tehnyt näissä arvosteluissa. Sen sijaan keskityn itse otteluun, josta sinällään ei kauheasti ainakaan hyvää sanottavaa ole. Täysin samanlainen kuin joka ainoa Bändin ottelu vuonna 2010. Hidasta ja kankeaa menoa, mutta tarpeeksi lyhyt ja erilaisia swervejä täynnä oleva koitos, että ansaitsee tasan sen kaksi tähteä. Kerran katsoo, mutta ei todellakaan jää kaipaamaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:00
Voittajat: The Band (after Brother Ray attacked Jesse Neal)

Arvosana: **


Singles Match (Chelsea VS. Ring)
Desmond Wolfe w./Chelsea VS. Abyss

Kyllä, tämä oli edelleenkin Hulk Hoganin taikasormus aivopieru storylinen jatkoa. Desmondin manageri Chelsea halaji tuota kaunista sormusta itselleen, ja niinpä he kehittivät suunnitelman. Chelsea väitti Abyssin hyökänneen seksuaalisesti hänen kimppuunsa ja teki asiasta rikosilmoituksen. Juoni tietysti kusahti kun joku oli saanut kännykameralla kuvattua Desmondin & Chelsean keskustelun, ja nyt asia olikin kääntynyt niin että brittejä odotti rikostutkinta perusteettoman rikosilmoituksen tekemisestä. En minä muuten ymmärrä miten se Abyssin vankilaan joutuminen olisi alun perinkään edesauttanut Chelseata sormuksen metsästyksessään. Oikein vanhat haavat aukeaa kun muistelee tämän koko anglen järjettömyyttä. Niin ja tosiaan, jos Abyss voittaisi saisi hän Chelsean "palvelukset" käyttöönsä 30 päivän ajaksi.

Jokainen painifani tietää kuinka erilaisia ottelijoita Wolfe ja Abyss ovat. Jos jollekulle miehet eivät ole tuttuja, niin WWE:n puolelta sopiva vertailupari olisi Chavo Guerrero ja Kane. Yhdistelmää on siis hyvin vaikea saada toimimaan. Tähän kun lisätään Abyssin surkea kunto ja luotaansatyöntävä wnb-Hogan gimmick, ottelun järjettömät ja moraalisesti epäilyttävät panokset, niin ei tämä kovin herkullinen matsi ollut. Painillisesti kahden tähden luokkaa, mutta ottelun viimeiset 30 sekuntia olivat niin oksettavaa paskaa, että niiden takia tippui vielä puolikas pois. Surkeasti epäonnistunut viritelmä.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:02
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam)

Arvosana: *1/2


Se, että arvosteluissa ylipäätään mainitsen promoista tai muuten segmenteistä kertoo, että niissä on jotain todella erikoista. Tässä seuraavassa on. Lockdownissa Mr. Anderson otteli läpimurtomatsinsa häkkihelvetissä Kurt Anglea vastaan. Ylivoimaisesti Andersonin koko painiuran kirkkain tähtihetki. Se ottelu käänsi monen mielipiteet Andersonin hankinnan turhuudesta. Vain kuukautta myöhemmin Sacrificessa sitten nähtiin Andersonin uran toisenlainen tähtihetki. Tämä oli noin kolmen minuutin haastattelu Christy Hemmen kanssa. Aivan timanttinen promo, joka käytännössä käänsi Andersonin silmänräpäyksessä faceksi. Tätä kyseistä promoa linkittelin vanhalle foorumille useampaankin otteeseen, mutta laitetaan se nyt vielä kerran esille. Olkaa hyvät ja nauttikaa. (laatu vähän heikko, mutta ei tuubi parempaa tarjonnut)

Singles Match
Jeff Hardy VS. Mr. Anderson

Feudi miesten välillä oli hieman köyhähkö. Hardy oli haahuillut TNA:ssa pari kuukautta ilman selkeää suuntaa ja Lockdownin jälkeen nosteessa olleelle Andersonille piti keksiä jotain. Joten miksi ei heittää kaksikkoa nopealla aikataululla toisiaan vastaan, että saadaan RVD-Stylesin rinnalle toinenkin nimiarvoa sisältävä matsi Sacrificeen.

Tähän asti Impact Zonen yleisö oli ollut totutun p****estä, mutta Anderson onnistui tuolla kolmen minuutin bäkkärihaastattelullaan herättämään sen henkiin. "Let's go Hardy" chantit suorastaan peittyivät hulvattomiin "We are assholes" huutoihin. Eikä se painikaan kehnoa ollut. Hardy oli kyllä kaukana parhaista esityksistään, mutta Anderson oli varsin pirteä ja jatkoi todellista superkuukauttaan. Hyvä ottelu jossa oli kuuma yleisö, komeita liikkeitä ja muutamia jännittäviä near falleja. Sille "seuraavalle tasolle" tämä ei noussut, mutta perusviihdyttävä veto tämä oli. Ottelun jälkimainingeissa sitten jatkettiin Andersonin lopullisen hyviskäännöksen pohjustamista, mutta ei siitä sen enempää.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:58
Voittaja: Jeff Hardy (Swanton Bomb)

Arvosana: ***


Singles Match
Jeff Jarrett VS. Sting

Ikoni oli palannut TNA:han puolen vuoden tauoltaan 8. maaliskuuta ja ensimmäisenä tekonaan shokeeraavasti kääntyi heeliksi lyöden Hulk Hogania ja Abyssia mailallaan ja myöhemmin tönien Dixie Carteria. Minkäänlaista selitystä käytökselleen Sting ei ollut tähän päivään mennessä tarjonnut, joten TNA:n perustaja (ja Stingin pitkäaikainen ystävä) Jeff Jarrett päätti piestä Stingistä selityksen ulos.

Tämän ottelun virallinen kesto oli 14 sekuntia, mutta sitä ennen nähtiin todella pitkä ja brutaali takahuoneista alkanut tappelu näiden kahden herrasmiehen välillä. Tämä oli kovin yksipuolista katseltavaa, eikä oikein jaksanut napata. Koko storyline oli tässä vaiheessa varsin väljähtänyttä tavaraa. Enemmän tämä oli segmentti kuin ottelu, mutta koska tätä otteluna mainostettiin ja sille annettiin näin paljon aikaa, niin arvostellaan se myös otteluna.
Spoiler: näytä
Kesto: 14 sekuntia (virallisesti)
Voittaja: Sting (Scorpion Death Drop)

Arvosana: *1/2


World Heavyweight Championship Match
Rob Van Dam (c) VS. AJ Styles w./Ric Flair

Tätä oltiin odotettu, ja tämän ympärille koko ppv oli rakennettu. Ennätykselliset 211 vuorokautta mestaruutta hallussaan pitänyt AJ Styles hävisi vyön Lockdownin jälkeisessä Impactissa Rob Van Damille. Jokainen varmasti arvaa mitä mieltä tuosta päätöksestä olin ja olen edelleen, mutta ei nyt lähdetä sille linjalle. Revanssin aika oli nyt, ja AJ:lla oli mahdollisuus todistaa RVD:n voitto pelkäksi onnenkantamoiseksi.

Tämä oli oikeasti varsin odotettu kohtaaminen. Van Damin ja Stylesin ensimmäinen kunnollinen kohtaaminen kirkkaiden valojen alla. Aivan täysin tämä ei yltänyt naurettavan korkeisiin odotusarvoihinsa, mutta olihan tämä kova ottelu joka tapauksessa. Nättejä countereita, loistavaa myymistä, komeita liikkeitä ja kohtuu aktiivinen yleisö. Ison ottelun tunnelma tästä välittyi (sillä tavoin kun se Impact Zonella voi välittyä) ja kaikin puolin tämä oli toimiva paketti. Viimeiset minuutit olivat todella sähäkkää äksöniä ja täynnä jännittäviä "läheltä piti" tilanteita. Ric Flairin ja Jay Lethalin välienselvittelyyn keskittyminen juuri ottelun kuumimmilla viime hetkillä oli jokseenkin ärsyttävää, mutta ei se kokonaisuutta pilannut, eikä onneksi vaikuttanut ottelun lopputulokseen. Ehkäpä tämä lämpeni liian hitaasti noustakseen klassikoksi, mutta oli joka tapauksessa todella hyvä Sacrificen pääottelu. Haluaisin kovasti nähdä tämän kaksikon mittelevän voimiaan vielä tulevaisuudessa, nyt kun Van Dam on osoittanut pirteämpiä otteita kuin tähän aikaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:48
Voittaja: Rob Van Dam (5 Star Frog Splash)

Arvosana: ****


*** Mr. Anderson
** AJ Styles
* Rob Van Dam


Yhteenveto: Lockdown oli todella kovaa settiä, tässä sitten palattiin maan pinnalle. Illan ensimmäinen ja viimeinen ottelu toimittivat ja sen lisäksi nähtiin yksi elämään jäänyt huippupromo, mutta muuten homma oli keskivertoa / suorastaan huonoa. Varsin rikkonainen kokonaisuus, mutta sepä nyt olikin TNA:n vuoden 2010 tavaramerkki.

PPV Ranking 2010
1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Bragging Rights 2,54
10. TNA - Against All Odds 2,50
11. TNA - Sacrifice 2,47
12. TNA - Genesis 2,44
Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown


No niin, sainpas tämän lopulta puserrettua ulos. Homma jatkuu WWE:n Over The Limitin muodossa lähes takuuvarmasti vielä tämän viikon nimissä.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 23.08.2011 23:07

Oli kyllä hyvä arvostelu, koska melkeen alko jopa haluttaan katsoa tuo tapahtuma ja se on jo ihme, kun puhutaan 2010 vuoden TNA:sta. Andersonin promot Christyn kanssa on muuten oikeastaan aina h**vetin hyviä. Tuota haastattelupistettä ei olla muutenkaan oikeen käytetty vähään aikaan enkä kyllä ymmärrä miksi. Noita pitäisi nähdä enemmän.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 23.08.2011 23:10

MR.Off Topic kirjoitti:Oli kyllä hyvä arvostelu, koska melkeen alko jopa haluttaan katsoa tuo tapahtuma ja se on jo ihme, kun puhutaan 2010 vuoden TNA:sta. Andersonin promot Christyn kanssa on muuten oikeastaan aina h**vetin hyviä. Tuota haastattelupistettä ei olla muutenkaan oikeen käytetty vähään aikaan enkä kyllä ymmärrä miksi. Noita pitäisi nähdä enemmän.
Hassua. Kun tuossa arvostelussa hienovaraisesti rivien välistä koitin ilmaista, että tätä tapahtumaa ei välttämättä kannata katsoa. Mutta kiitos palautteesta, hienoa että näitä joku jaksaa lukea :)

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » Ti 23.08.2011 23:13

What kirjoitti:
MR.Off Topic kirjoitti:Oli kyllä hyvä arvostelu, koska melkeen alko jopa haluttaan katsoa tuo tapahtuma ja se on jo ihme, kun puhutaan 2010 vuoden TNA:sta. Andersonin promot Christyn kanssa on muuten oikeastaan aina h**vetin hyviä. Tuota haastattelupistettä ei olla muutenkaan oikeen käytetty vähään aikaan enkä kyllä ymmärrä miksi. Noita pitäisi nähdä enemmän.
Hassua. Kun tuossa arvostelussa hienovaraisesti rivien välistä koitin ilmaista, että tätä tapahtumaa ei välttämättä kannata katsoa. Mutta kiitos palautteesta, hienoa että näitä joku jaksaa lukea :)
Niin no se luultavasti johtui siitä, että muistikuvani mukaan koko vuosi 2010 oli täyttä paskaa. Andersonin promo tekee myös paljon.
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 24.08.2011 16:36

Kiitos Triple K:lle ja Whatille kehuista :) Mukavaa kuulla, jos projektista on jotain hyötyä. Niin ja olenkin tässä odotellut sitä, milloin What jatkaa omia arvostelujaan. Ehdottomasti hyvää luettavaa.

Kuva
FULLY LOADED 1999

Fully Loaded järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna '98, jolloin se nähtiin heinäkuun In Your House -ppv:nä. Nyt kun In Your Houset olivat historiaa, ja WWF:kin oli alkanut siirtyä vuodesta toiseen toistuviin väli-ppv:eiden nimiin, järjestettiin Fully Loaded vuonna '99:kin heinäkuussa KOTRin ja SummerSlamin väli-ppv:nä. Fully Loadedista ei tosin mitään kovin pitkäaikaista ppv:tä WWF:n historiaan tullut koskaan, sillä tämän kerran jälkeen FL palasi enää vain kerran ppv-kalenteriin. Selostajinamme jälleen JR ja King.

Kuva Kuva
Edge (c) vs. Jeff Jarrett w/ Debra - WWF Intercontinental Championship
Intercontinental-mestaruudesta oli viimeeksi oteltu ppv-tasolla WM:ää seuranneessa Backlashissa. Over The Edgessä toki piti olla se IC-mestaruusottelu Godfatherin ja Blue Blazerin välillä, mutta sattuneesta syystä sitä ei ikinä nähty. Pian tuon murheellisen illan jälkeen Godfather hävisikin mestaruutensa Owenin läheiselle ystävälle Jeff Jarrettille, joka omisti mestaruuskautensa Hartin muistolle. Jarrett kantoi vyötä aina tätä ppv:tä edeltävään Torontossa järjestettyyn house show'hun asti, jossa Jarrettin oli alun perin tarkoitus puolustaa vyötään jotain toista vastustajaa vastaan. Tämä ei kuitenkaan päässyt paikalle, ja niinpä Toronton oma poika Edge ilmoitti haastavansa Jarrettin IC-mestaruusotteluun. Kaikkien yllätykseksi Edge voittikin vyön Jarrettilta kotiyleisönsä edessä, ja nyt hän joutui puolustamaan mestaruutta vihaista entistä mestaria vastaan. Samalla Edgellä oli takaraivossaan myös muita ongelmia, sillä Gangrel oli potkinut Edgen pihalle Broodista ja koitti estää nyt tämän menestyksen.

Tämä oli ihan mukava aloitus ppv-illalle, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Ottelu kesti openeriksi jopa yllättävänkin pitkään, eikä se ollut välttämättä pelkästään hyvä asia. Vajaan vuoden WWF:ssä ollut Edge oli vielä aika vihreä, ja Jarrett ei ollut koskaan ollut mikään huippukantaja, joten lyhyempi ja intenssiivisempi ottelu olisi voinut toimia paremminkin. Nyt paikoitellen ottelussa oli pieniä tylsiä hetkiä. Eipä silti, kyllä tämä ihan hyvin illan avaamisen hoiti ja sai yleisönkin kivasti mukaan. Erityisesti ottelun loppuvaiheet olivat oikein hyviä.
**½ (13:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Forward Russian Legsweep)
Kuva Kuva
Hardy Boyz (c) & Michael Hayes vs. Acolytes - No DQ 3 on 2 Handicap Match for the WWF Tag Team Championship
Hardy Boyzit olivat ottaneet selvän harppauksen urallaan, sillä päästyään ensimmäistä kertaa joukkuemestaruusotteluun he käyttivät tilaisuuden hyödykseen ja voittivat mestaruusvyöt Acolytes-kaksikolta. Tämän jälkeen Michael Hayesin manageroima kaksikko olikin saanut pitää kynsin ja hampain kiinni vöistään, koska WWF:n joukkuedivarissa oli päällä aikamoinen kilpailutilanne. Yksi kilpailunhaluisimmista joukkueista oli tietenkin entinen mestarikaksikko Bradshaw ja Faarooq, joka tietenkin tahtoi vyönsä takaisin. Ihan perinteistä mestaruusottelua he eivät kuitenkaan saaneet Fully Loadediin, sillä Mattin ja Jeffin lisäksi heitä vastaan No DQ Matchissa asettui myös Hardyjen manageri ja entinen pitkänlinjan joukkuemestari Michael "Freebird" Hayes.

Vähän kömpelöjä nämä Hardyjen ensimmäiset ppv-ottelut olivat. Ei sillä, etteikö tämäkin ottelu olisi ollut ok-tasoa tai etteivätkö Hardyt olisi tässäkin ihan kivasti osuutensa hoitaneet, mutta ihan tulevien vuosien loistavuuteen ei näissä otteluissa vielä ylletty. KOTRissa suurin ongelma oli otteluajan lyhyys. Tässä suurin ongelma oli Michael Hayes, joka todella kömpelöllä ja hitaalla pyörimisellään teki myös koko ottelusta paljon kömpelömmän. Acolytesitkään eivät ihan parhaassa iskussaan olleet, mutta onneksi Matt ja Jeff väläyttivät muutamia oikein näyttäviä high flying -liikkeitä, joiden ansiosta ottelusta kuoriutui kuitenkin ihan katsottava. Hieman parempaa olisi tosin voinut toivoa.
** (9:32)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Acolytes (Bradshaw pinned Michael Hayes after a Double Powerbomb)
Kuva Kuva
Mideon (c) vs. D'Lo Brown - WWF European Championship
European-mestaruus oli ollut poissa kuvioista aina WM:stä lähtien, jos ei lasketa mukaan sen yhden illan paluuta Briteissä järjestetyssä No Mercyssä. Shane McMahon oli siis voittanut halpamaisesti mestaruuden X-Pacilta ennen WM:ää, ja kun hän onnistui säilyttämään vyön 'Maniassa, ilmoitti hän eläköityvänsä kehätoiminnasta mestarina. Niinpa European-mestaruus poistui WWF:n kuvioista, kunnes eräässä kesäkuisessa Raw'ssa Corporate Ministryn Mideon löysi Shane McMahonin urheilukassista tämän hyllyllä olevan vyön ja julistautui European-mestariksi. Shanellakaan ei ollut mitään asiaa vastaan, joten homma oli sitä myöten virallista. Miten juhlallinen tapa voittaa mestaruus. Entinen European-mestari D'Lo Brown, joka nyt oli sitten oikeasti kääntynyt faceksi, ei pitänyt ollenkaan siitä, millaiseen alennustilaan hänen rakastamansa mestaruusvyö oli päätynyt, ja niinpä hän otti tehtäväkseen mestaruuden Mideonilta poisviemisen.

Kahdelta edelliseltä ottelulta sopi odottaakin jonkinlaista menoa, mutta tämän ottelun kohdalla odotukseni eivät olleet kovin kummoiset. Toki D'Lo oli ihan hyvä painija, mutta Mideon oli niin onneton tapaus, että pelkästään ihan hyvillä taidoilla ei häntä vastaan kummoista ottelua saataisi aikaan. Niinpä lopputuloksena olikin aika heikko koitos. Ei tosin mikään ihan kamala, sillä D'Lo näytti yrittävän parhaansa, mutta ei se Mideonia vastaan hirveän pitkälle riitä. Katsottava ottelu, mutta on näissä European-kuvioissa hieman parempiakin nähty.
*½ (7:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
D'Lo Brown (Lo Down)
Kuva Kuva
Al Snow (c) w/ Head vs. Big Bossman - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Ah, ihanaa. Al Snow'n ja Big Bossmanin legendaarinen feud oli saanut alkunsa. Tästä tulisi tulevien kuukausien aikana vielä todellista kultaa. Tässä vaiheessa homma oli kuitenkin vasta alussa, ja koko juttu oli lähtenyt liikkeelle siitä, kun joku oli iskenyt HC-mestari Snow'n pitkäaikaisen ystävän Headin läpi jättiläismäisen rautanaulan. Tuosta hetkestä lähtien ennenkin sekopäinen Snow oli muuttunut suorastaan hulluksi, sillä ilmeisesti kaikki Headin kipu ja tuska välittyi Snow'n kehoon niin, että hän pyöri backstagella tuskissaan tauotta. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Snow saapui kehään pyytämään Big Bossmania päästämään hänet tuskista lyömällä häntä mahdollisimman kovaa. Bossman teki työtä käskettyä, mutta Snow ei suinkaan ollut vielä tyytyväinen vaan tahtoi kohdata Bossmanin uudestaan ppv:ssä HC-mestaruusottelussa.

Vähän harmillista, että alkuvuodesta aika viihdyttäviä otteluita tarjonneet HC-mestaruuskuviotkin vajosivat selvästi alemmalle tasolle tässä vuoden '99 loppupuoliskolla. Toivottavasti seuraavina vuosina luvassa olisi taas nousua. Tämäkään ottelu ei nimittäin minua kauheammin sytyttänyt, sillä backstagella ja ulkona nähdyssä tappelussa ei nähty hirveästi mitään uutta vaan enemmänkin vain kankeaa mäiskintää. Toki ottelussa oli myös omat hyvät hetkensä ja pari oikeasti näyttävää bumppia, mutta se ei vielä kovin korkealle tätä ottelua pelasta, kun Bossmanin työskentely jätti tästä vaisun fiiliksen. Minusta Bossman ei vain koskaan sopinut näihin HC-kuvioihin. Lopetuskin oli aika typerästi toteutettu.
** (10:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Bossman (Bossmann pinned Snow against the metal fence after hitting him with a nightstick)
Kuva Kuva
Big Show vs. Kane - Special Referee: Hardcore Holly
Kuten pääsinkin jo Big Show'n ja Kanen KOTR-kohtaamisen kohdalla toteamaan, näitä miesten välisiä kohtaamisia tulisia seuraavien vuosien aikana riittämään. Ottelun alkaessa molemmat kaksikosta tuntuivat vielä olevan faceja, ja ainut selvä heel oli ottelun tuomarina toiminut Hardcore Holly. Kaikki olikin alkanut HC Hollyn ja Big Show'n feudista, mikä oli kuitenkin KOTRissa tapahtuneiden sattumusten jälkeen muuttunut Show'n ja Kanen rajuksi välienselvittelyksi. Kane näytti tässä isojen miesten paremuudenratkaisemiskuviossa hetken aikaa jopa heelmäisiä piirteitä, kun hän taas kerran liittoutui hetkeksi yhteen veljensä Undertakerin kanssa piestäkseen Big Show'n. Tuo yhteistyö päättyi lyhyeen, kun Kanelle paljastui, että Undertaker oli piessyt Kanen joukkueparin X-Pacin pahanpäiväisesti. Niinpä ottelun alkaessa molemmat isoista möhkäleistä saivat yleisöltä isot popit.

Olen varmaan jollain tapaa hyvin kieroutunut ja sairas, mutta tykkäsin enemmän KOTRin ottelusta näiden kahden välillä, vaikka siinä nähtiinkin keskellä pitkä ja hyvin omituinen Choke hold -episodi. Jollain tapaa tuo kuristusoteosio oli kuitenkin minusta aika hassu, ja muuten tuossa ottelussa oli sitä ensimmäisen kerran fiilistä ja myös pari oikeasti ihan näyttävää liikettä. Tässä ei tuota samanlaista fiilistä ollut, ja HC Hollyn osuus tässä tuntui kaikin puolin täysin turhalta ja typerältä. Miksi Holly piti sotkea tähän otteluun, kun lisäksi kuvioihin sotkeutuivat myös X-Pac ja Undertaker? Oli tämäkin siedettävää brawlailua näiden kahden välillä, mutta vuosi '99 ei tosiaan ollut näiden kahden parhaiden otteluiden aikaa. En oikeastaan tiedä, ovatko nämä kaksi koskaan otelleet kovin hienoa 1 vs. 1 -ottelua keskenään. Aikamoisen vaisu fiilis tästä jäi kokonaisuudessaan.
*½ (8:13)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Show (Chokeslam and a fast count after Holly attacked on Kane's knee)
Kuva Kuva
Steve Blackman vs. Ken Shamrock - Iron Circle Match
Entinen MMA-taistelija Ken Shamrock ja "Lethal Weapon" Steve Blackman olivat ajautuneet feudaamaan toisiaan vastaan, kun McMahonien jonkinlaisiin apujoukkoihin (vaikkeikaan virallisesti Corporate Ministryyn) kuulunut Steve Blackman saapui pieksemään Ken Shamrockin kendokepillä King of the Ringiä edeltäneessä Heatissa kesken Shamrockin ja Shane McMahonin ottelun. Blackmanin hyökkäyksen takia Shamrock kärsi tapahtumassa sisäisestä verenvuodosta, ja hänen KOTR-turnausottelunsa Mr. Assia vastaan keskeytyi, kun tuomari päätti ottelun Shamrockin alkaessa sylkeä verta Assin Powerbombin jälkeen. Tästä kaikesta Shamrock oli hyvin katkera Blackmanille ja janosi kostoa. Miehet ottivat useamman kerran yhteen, vaikka Shamrock oli yhä puolikuntoinen Blackmanin hyökkäyksen jäljiltä. Nyt Shamrock oli täydessä kunnossa, ja hän pääsi kohtaamaan Blackmanin omassa ottelumuodossaan. Tämä Iron Circle Match käytiin parkkihallissa, jossa miehet tappelivat katuvaatteissa autojen ympäröimän alueen sisällä. Alun perin voittajan piti kai olla se, joka pääsisi tuosta alueesta ensimmäisenä ulos, mutta eihän se taas ihan niin mennyt...

Tämä rymistely oli muutenkin kuin sekavan lopetuksensa takia enemmän angle kuin oikea ottelu, mutta siinä roolissa ihan toimiva. Hommassa tuotiin hyvin esille näiden kahden vaarallisen tappelijan feudin rajuus, vaikka painillisesti tämä ei erityinen ollutkaan. Paria ihan näyttävää bumppia lukuun ottamatta tässä ei kuitenkaan kauheasti ehtinyt tapahtua. Hauskana sivuhuomiona pitää mainita, että tässä ottelussa aluetta ympäröineiden autojen konepelleille istui muutamia alakortin WWF-nimiä tai muita firman palkkalistoilla olevia kavereita luomassa katutappelun tunnelmaa. Yksi näistä tyypeistä oli muuan Kurt Angle.
*½ (4:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ken Shamrock (Choked Blackman out with a steel chain)
Kuva Kuva
Mr. Ass & Chyna vs. Road Dogg & X-Pac
Tämä ottelu oli D-Generation X:n virallinen loppu. Vielä vuodenvaihteen aikaan yleisön rakastama kapinallisryhmä oli hajonnut palasiksi, kun ensin Chyna ja sitten Triple H kääntyivät heeleiksi ja liittyivät Corporationiin. Seuraavaksi oli vuorossa Billy Gunn, joka hyökkäsi ensin X-Pacin ja myöhemmin myös pitkäaikaisen joukkueparinsa ja ystävänsä Road Doggin kimppuun ja alkoi kutsua itseään Mr. Assiksi. Jäljelle jäivät vain Road Dogg ja X-Pac, jotka yrittivät jollain tapaa pitää DX:n muistoa yhä yllä. Samalla Chyna ja Triple H olivat löytäneet yhteisen sävelen Mr. Assin kanssa, ja tämä kolmikko oli vakaasti sitä mieltä, että kaikki oikeudet DX:n nimeen ja DX:n nimellä myytäviin fanituotteisiin kuuluvat heille. Road Dogg ja X-Pac eivät arvatenkaan olleet asiasta samaa mieltä, ja niinpä koko tämä DX-feud huipentui tähän otteluun, jossa voittajajoukkue saisi täydet oikeudet DX:n nimeen ja DX-tuotteisiin.

Tämän ppv:n Main Eventin teema oli "End of an Era", mutta tuo lause sopi hyvin myös tähän otteluun. Tämä oli tietyn DX-Eran päätös, vaikka kaikennäköisiä comebackeja olisikin vielä luvassa monien tulevien vuosien aikana. Tässäkään ottelussa ei tosin alkuperäisistä DX:n perustajista ollut mukana kuin Chyna, kun Triple H oli pitkälti noussut jo näitä kuvioita ylemmäs ja Shawn Michaels oli ripustanut painibuutsinsa naulaan. Yhtä kaikki, itse ottelu oli oikein hyvä. Olin itse asiassa jopa positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin viihdyin tätä katsoessa. Kukaan näistä neljästä ei nimittäin mikään superlahjakas painija kuitenkaan ole, mutta niin vain he repäisivät oikein toimivan joukkuetaiston. Toki osuutta viihtyvyyteen oli paljon yleisölläkin, joka oli upeasti mukana koko ottelun ajan. Ei siis mikään painitekninen riemujuhla, mutta hyvä ja juuri oikeanlainen päätös tälle kuviolle. Enemmän ei olisi sopinut toivoakaan. Lopetuskin oli aika yllättävä.
*** (11:44)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Road Dogg & X-Pac (Dogg pinned Mr. Ass after a Pumphandle Slam)
Kuva Kuva
Triple H vs. The Rock - Fully Loaded Strap Match for the WWF Championship Title Shot
Triple H:n ja The Rockin raju feud oli saanut alkunsa pian sen jälkeen, kun Rock oli potkittu pois Corporationista, ja Triple H oli noussut Rockin tilalle ryhmittymän uutena isona nimenä. Siitä lähtien nämä kaksi, joiden välit eivät olleet tulleet täysin selvitetyiksi edellisenä vuonnakaan Triple H:n loukkaantumisen takia, olivat olleet toistensa pahimmat viholliset. Katsojat olivat saaneet seurata, kuinka Triple H oli yrittänyt teloa Rockin mitä halpamaisimmilla keinoilla, ja hän oli välillä siinä onnistunutkin. Kevään lopuilla Rockin käsi oli useamman viikon ajan kipsissä. Over The Edgessä miesten ottelu päättyi diskaukseen, eikä se todellakaan tyydyttänyt kumpaakaan. Seuraavina kuukausina kaksikko otti yhteen useita kertoja todella rajusti, ja miehet kohtasivat toisensa mm. Steel Cage -ottelussa. Samalla Triple H:n sisällä oli alkanut kasvaa laajeneva katkeruus siitä, kuinka hän ei ollut vieläkään päässyt päämestaruusotteluihin, vaikka olisi mielestään ansainnut sen ajat sitten. Syy oli Triple H:n mielestä ensinnäkin Corporate Ministry -toveri Undertakerin, joka oli vienyt HHH:n valokeilan, mutta toiseksi tietenkin myös The Rockin, joka oli estänyt Triple H:n pari mahdollisuutta päästä ottelemaan päämestaruudesta. Lopulta näiden kahden välille buukattiin tämä ottelu, joka päättäisi koko feudin ja jonka voittaja ottelisi päämestaruudesta SummerSlamissa. Ottelumuoto oli Strap Match, mutta normaaleista Strap Matcheista poiketen tätä ei voitettu kehäkulmauksia koskettamalla vaan perinteisellä selätyksellä. Lisänä oli tietenkin No DQ ja Falls Count Anywhere -säännöt.

Tämäkin ottelu oli tietyllä tapaa yhden aikakauden päätös, koska tällä lopetettiin Rockin ja Triple H:n aina DX- ja Nation-ajoista lähtien kestänyt feud, tosin vain toistaiseksi, koska kyllähän se vielä seuraavanakin vuonna syttyisi uudestaan liekkeihin. Odotin tältä ottelulta aika paljon, ja kyllä tämä ehdottomasti oli oikein viihdyttävä entertainment-painotteinen hc-brawlaus, vaikka ei tämä millään miesten edellisen vuoden SummerSlamin ottelun tasolle yltänyt. Paikoitellen homma meni hieman tylsäksi toisen mäiskimiseksi, eikä tässä ollut ihan semmoista samanlaista ainutlaatuista tunnelmaa kuin SS:n Ladder Matchissa. Näistä pienistä heikkouksista huolimatta ottelu oli silti hieno ja ehdottomasti illan paras tähän mennessä. Monin paikoin todella toimivaa menoa, ja oli tämä hetkittäin ihan oikeasti jännittäväkin. Todella hyvä tapa päättää kahden tulevan suurtähden feud.
***½ (19:21)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (Pedigree)
Kuva Kuva
Steve Austin (c) vs. The Undertaker - First Blood Match for the WWF Championship
Tämä oli se todellinen End of an Era Match. Kuten huomata voi, Steve Austin oli King of the Ringin jälkeen noussut Mr. McMahonin kauhuksi jälleen kerran WWF-mestariksi. McMahonit olivat onnistuneet riistämään Austinilta CEO:n paikan, mutta paljon suurempaa tuhoa WWF:lle ja McMahoneille Austin onnistuikin aiheuttamaan päämestarina. Tätä kauhun tasapainoa McMahonin ja Austinin välillä oli jatkunut aina maaliskuusta 1998 lähtien, ja nyt Mr. McMahon päätti, että oli aika lopettaa se kokonaan. Hommaan oli mahtunut vaikka mitä vaiheita, kuten Vincen parin kuukauden face-jaksokin, mutta nyt ne kaikki oli aika päättää. Vince määräsi Corporate Ministryn ykkösnimen ja entisen WWF-mestarin The Undertakerin Steve Austinia vastaan otteluun, jossa ei paljon suuremmat panokset voisi olla. Jos Undertaker voittaisi ottelun ja mestaruuden, ei Austin pääsisi enää koskaan urallaan ottelemaan päämestaruudesta. Jos taas Austin voittaisi ottelun ja säilyttäisi mestaruuden, joutuisi Mr. McMahon lähtemään WWF:stä pois. Vincen kannalta stipulaatio ei ollut kovinkaan kiva, koska hajoamaisillaan olevan Corporate Ministryn päänimi Undertaker ei ollut osoittanut minkäänlaista kiinnostusta Vincen uran kannalta, vaan häntä kiinnosti ainoastaan mahdollisuus Austinin pieksemisestä. Ottelumuodoksi valittiin First Blood Match, joka ei taatusti jättäisi voittajasta epäselvyyttä.

Nämä kaksi herrasmiestä olivat otelleet viimeisen kuluneen vuoden aikana hyvin eritasoisia otteluita. Austinin ja Undertakerin ottelu oli ollut koko Attitude Eran alkupuolen (eli siis vuonna '98) odotetuin ottelu, ja lopulta se toteutui SummerSlamissa, jossa miehet vetäisivätkin erinomaisen ****-ottelun. Sitten Undertaker alkoi kuitenkin syksyn aikana väsyä pahasti, eikä Austinkaan ollut totisesti parhaassa vedossaan, ja Rock Bottomissa miehet ottelivat rehellisesti sanottuna huonon Buried Alive Matchin. Sittemmin vuonna '99 Over The Edgessä nähty näiden kahden ottelu oli jo ok-tasoa, vaikka lopetus olikin laimea. Niinpä en ollut ollenkaan varma siitä, mitä tältä ottelulta sopi odottaa. Lopputulos oli onneksi varsin kiva, sillä näiden kahden viimeinen ottelu hyvään toviin oli lyhyesti sanottuna hyvä. Ei taaskaan mitään huippumenoa, mutta kuitenkin ihan viihdyttävää brawlailua, jossa parasta oli taas erinomainen tunnelma. Homma ei missään vaiheessa muttunut mitenkään tylsäksi, ja tämä olisi voinut saada ehkä korkeammankin arvosanan, ellei ottelun lopetus olisi ollut aika vaisu. Joka tapauksessa onnistunut tapa päättää tämä yksi aikakausi ja siirtyä uudenlaisiin ME-kuvioihin.
*** (15:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Steve Austin (Austin hit Undertaker with a television camera)
- Tässä ppv:ssä debytoi Hardy Boyzien legendaariseksi kehkeytynyt entrance-theme. Tätä ennen vielä KOTRissa Hardyilla oli käytössä joku ihmeellinen random-rämpytys.

*** Triple H
** The Rock
* Steve Austin

Kokonaisarvio Fully Loadedista: WWF onnistui tämän ppv:n osalta siinä, että kolme viimeistä ottelua olivat kaikki aika hyviä ja hoitivat oman osuutensa. Samalla tietty aikakausi WWF:ssä oli tosiaan saanut päätöksensä, ja uudehkot tuulet alkaisivat vallita WWF:ssä tämän ppv:n jälkeen. Toisaalta kuitenkin tästäkin jäi aika vaisu fiilis, sillä kortin kuudesta muusta ottelusta yksikään ei yltänyt edes kolmeen tähteen, ja tuohon DX-joukkueotteluun asti ppv tuntui aikamoisen epäonnistuneelta. Loppu tosiaan pelasti jonkun verran, mutta sekään ei ollut missään kohtaa erinomainen. Kahdesta ME-ottelustakin oli jo edellisenä vuotena nähty paremmat versiot, joten ei tämä Kehnoa paremmaksi yltänyt. Parempi tosin kuin pari muuta WWF:n ppv:tä tai suurin osa WCW:n ppv:istä.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. ECW Heat Wave - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
8. WCW Uncensored - Kehno
9. WWF WrestleMania XV - Kehno
10. WWF Fully Loaded - Kehno
11. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
12. WCW SuperBrawl IX - Kehno
13. WCW Souled Out - Kehno
14. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
15. WCW The Great American Bash - Surkea
16. WWF No Mercy (UK) - Surkea
17. WCW Slamboree - Surkea
18. WCW Bash At The Beach - Surkea

Seuraavaksi sitten taas sitä WCW:tä ja Road Wild.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 26.08.2011 21:55

Ennen kuin hypätään itse arvosteluun, niin tätä tapahtumaa katsoessa ensimmäistä kertaa korvaani särähti toden teolla Matt Strikerin selostus. Okei, selostajan tehtävä on puhua, mutta sitäkin voi tehdä liikaa. Striker hölötti jatkuvasti Kingin ja Colen päälle ilman, että hänellä olisi ollut mitään oikeata sanottavaa. Ja sitten lisäksi tuli näitä useita "varmoja faktoja", joihin saa aina asennoitua suurella varauksella. Olihan Striker toki parempi kuin Booker T, mutta alan pikkuhiljaa ymmärtää syitä miksi hänet siirrettiin sivuun. Nyt kun tuo kovin tärkeä asia on poissa sydämeltä, niin itse arvosteluun. Kyseessä siis WWE:n upouusi ppv-konsepti, Over The Limit.

Kuva
Sunnuntai 23. Toukokuuta 2010
Joe Louis Arena, Detroit, Michigan


Intercontinental Championship Match
Drew McIntyre (c) VS. Kofi Kingston

Mestari McIntyre eli näihin aikoihin tähänastisen uransa mielenkiintoisimpia hetkiä. Hän oli Mr. McMahonin "chosen one" ja tämän vuoksi ei jaksanut pätkääkään välittää Teddy Longin luomista säännöistä Smackdownissa. Drew'n kapinahenki ja eritoten brutaalit hyökkäykset Matt Hardyn kimppuun ajoivat tilanteen siihen pisteeseen, että Long antoi McIntyrelle potkut ja vei häneltä samalla mestaruuden. Tästä järjestettiin sitten turnaus, jonka finaalissa Kofi Kingston päihitti Christianin, ja luuli voittaneensa mestaruuden. Tällöin McIntyre kalppi kehään Vincen kirjoittama lappu käsissään, ja Long joutui palkkaamaan skotin takaisin ja nimittämään hänet jälleen IC-mestariksi. Joten luonnollisesti Kingston sai tämän ppv-mahdollisuuden.

Tämä oli sellainen ihan mukiinmenevä avausottelu. McIntyren hahmo oli varsin kiinnostava, ja Kofi nyt on kehässä aina ollut hyvää tasoa. Olisi tätä pidempäänkin jaksanut katsella, etenkin kun tarinaakin ottelulla oli reilummin takana. Toisaalta taas aikaa piti varata myös ottelun jälkiselvittelyille, joten tuon kehä-äksönin lyhytaikaisuuden siinä mielessä ymmärtää. Vähän vajaaksi jäi mainiosta openerista, mutta ei huono missään nimessä.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:24
Voittaja: Kofi Kingston (S.O.S.)

Arvosana: **1/2


Singles Match
R-Truth VS. Ted DiBiase w./Virgil

Oteltuaan uransa ensimmäisessä WrestleManiassa pari kuukautta sitten pääsi Teddy käsiksi isänsä kasaamaan perintörahastoon. Rahoissaan ollut nuori mies päättikin palkata itselleen apurin kantamaan laukkujaan ja varailemaan hotellihuoneita. Teddy etsi itselleen kuumeisesti sidekickiä ja kysyessään asiaa R-Totuudelta saikin vastaukseksi lävärin poskelle. Kukaan muukaan ei DiBiasen ehdotukselle lämmennyt, joten hän seurasi kirjaimellisesti isänsä jalanjälkiä ja palkkasi "bitchikseen" Virgilin, saman miehen, joka oli myös papan kulmauksessa monet kerrat.

Tältä en paljoa mitään odottanut, joten ehkä senkin vuoksi tämä oli ihan piristävä yllätys. Pätevää menoa, ja Virgil veti hyvin managerin roolissaan, ei pelkästään seistä pöjöttänyt kuin nykypäivän "managerit", vaan myös aktiivisesti koitti myötävaikuttaa ottelun lopputulokseen. Matsi oli täysin samaa tasoa kuin avausottelukin. Pakko on kyllä loppuun mainita, että R-Truthin "Lie Detector" oli ehkä vammaisin lopetusliike vuosiin. Joku Scotty 2 Hottyn "Worm" tai Santinon "Cobra" nyt menettelee, koska ne ovat puhtaasti komediaa ja yleisönhuudatustapoja, mutta olisiko meidän pitänyt oikeasti uskoa isojen miesten kaatuvan tuohon kyynärpääkiepautus systeemiin, joka ei kaiken lisäksi koskaan saanut mitään reaktiota yleisöiltä? No, onneksi hän heelturnin myötä dumppasi kyseisen liikkeen arsenaalistaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:46
Voittaja: R-Truth (Lie Detector)

Arvosana: **1/2


Singles Match
Rey Mysterio VS. CM Punk

WrestleManiassa panoksena oli Reyn liittyminen Straight Edge Societyyn, Extreme Rulesissa Punkin hiukset. Tällä kertaa kumpikin.

Tämä oli kaksikon jo sydäntalvella alkaneen vihanpidon kulminaatiopiste, blow off matsi. Voitot olivat tasan, ja tänään jompi kumpi menettäisi itselleen jotain hyvin tärkeää. Ottelu alkoikin mukavasti rullaamaan, ja nähtiinpä yksi oikein makea spottikin kun Punkster heitti Reiskan pää edellä kehäköysin alta suoraan kehän laidalla möllöttäneeseen parturintuoliin. Juuri kun luulit, että tästähän tämä muuttuu vaan paremmaksi, niin pg-eran ehkäpä vittumaisin piirre iski litsarin kasvoille. Punkin naama oli tuoksinassa auennut, ja eikös sieltä lääkintähenkilökunta juossut kehään valkoisine rätteineen keskeyttämään ottelun. :evil: Onneksi tuota ei ole hetkeen harrastettu. Noh, kyllähän huippuammattilaiset ihan hyvän comebackin tekivät tuon keskeytyksen jälkeen, mutta taas iski katsojalle pettymys. Homman muuttuessa oikein tuliseksi ja mielenkiintoiseksi se sitten loppuikin kuin seinään. Olisi toivonut tälle kohtuullisen ison feudin päätösottelulle hieman enemmän aikaa ja hieman erilaisen lopetuksen. Plussaa kuitenkin ropisee siitä, että ottelun jälkimainingit olivat hulvatonta katsottavaa ja äksöni kehässä pääosin hyvinkin nautittavaa. Hyvä ottelu, mutta enemmänkin oli lupa odottaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:48
Voittaja: Rey Mysterio (Roll Up)

Arvosana: ***+


Unified Tag Team Championship Match
The Hart Dynasty (c) VS. Chris Jericho & The Miz

Joukkuepainin saralla oli tapahtunut mullistuksia sitten Extreme Rulesin. Ko. tapahtumassa ykköshaastajuuden napannut Hart Dynasty onnistui päättämään Big Show'n ja Mizin mestaruuskauden. Lisäksi ShoMiz oli virallisesti historiaa maailman suurimman urheilijan siirryttyä Smackdowniin ja käännyttyä faceksi tyrmättyään sekä Mizin että Jerichon murhaavalla nyrkiniskullaan. Big Show'n kanssa mestaruuksia voittaneet miehet päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen ja näyttää maailmalle, etteivät tarvitse jättiä ollakseen joukkuemestareita.

Ennen kuin menen itse otteluarvosteluun, voisiko joku selventää milloin ja miksi Hart Dynasty hajotettiin? Siinä nimittäin oli joukkue, joka olisi voinut kantaa koko divisioonaa vaikka vuosikausia. Vikkelä Kidd ja vahva Smith ryyditettynä manageri Natalyalla oli oikein toimiva kokoonpano, ja heillä oli sitä kuuluisaa kemiaa keskenään, olivathan he taganneet yhdessä lapsista saakka. Sitten kun soppaan heitettiin kovassa nousussa ollut Miz ja aina loistava kehäveteraani Jericho niin saatiinkin maukas soppa aikaiseksi. Ottelu viihdytti alusta loppuun, ja oikeasti tuntui että joukkuemestaruudet ovat jotain suurta ja kaunista tavoittelemisen arvoista. Hyvä ottelu, joka olisi pidemmällä ajalla ja isommalla rakentelulla voinut olla todellinen showstealer. Eipä tässä tällaisenaankaan paljon moittimista ole.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:44
Voittajat: The Hart Dynasty (Hart Attack)

Arvosana: ***


Singles Match
Randy Orton VS. Edge

Rated R-Superstar oli tosiaan Extreme Rulesin jälkeen kääntynyt jälleen pahisten puolelle. ER:n jälkeisessä draftissa Edge siirtyi RAW:hon, ja ensimmäisenä tekonaan hän iski Spearin Ortonille kesken ykköshaastajuusottelun, tuhoten Randyn haaveet WWE-mestaruudesta. Edge koitti selitellä teon olleen pelkkää bisnestä ja yritti jopa uudelleenmuodostaa Rated RKO:n, mutta 'The Viper' ei ehdotukselle lämmennyt, vaan halusi hakata Reunasta paskat pihalle. Nyt oli tullut aika selvittää erimielisyydet kertaheitolla.

Matsiin johtanut feudi oli kutakuinkin parasta viihdettä mitä WWE tähän aikaan tarjosi, joten odotukset olivat kohtuullisen korkealla. Niihin nähden tämä oli karmaiseva pettymys. Okei, ottelua jouduttiin lyhentämään ja lopetusta improvisoimaan Ortonin aidon loukkaantumisen vuoksi, mutta se ei selitä sitä miksi tämä ei tarjonnut siihen mennessä muuta kuin hidasta brawlia ja laiskaa resthold halailua. Tietysti hankalia juttujahan nämä loukkaantumiset kesken matsin ovat, mutta ei tästä kyllä katsojalle jäänyt kuin luu käteen. Asian nyt tietysti osittain ymmärtää.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:49
Voittaja: Double Count out

Arvosana: **


World Heavyweight Championship Match
Jack Swagger (c) VS. The Big Show

Kuten aiemmin jo selitinkin, oli Show draftattu sinisten puolelle ja samalla purki kytkökset Miziin ja Jerichoon kääntyen faceksi. Jätti jatkoi "tyrmäänpä pahiksen" linjaansa SD:issa, valiten kohteekseen maailmanmestari Swaggerin. Muitakaan haastajia ei ilmennyt, joten Show sai tilaisuuden jälleen kerran nousta kukkulan huipulle.

Tätä vaivasi vähän sama ilmiö kuin edellisen arvostelun Abyss-Wolfea. Ottelijat ovat vaan tyyliltään niin erilaisia, että kombinaatiota on hankala saada toimimaan. Totta puhuen, tässä sitä ei edes yritetty, vaan mentiin bookkauksellisesti suosiolla aidan matalimmista kohdasta yli. Todella valju viritelmä maailmanmestaruusotteluksi ja
Spoiler: näytä
lopetus jätti paskan maun suuhun, etenkin kun myös Edge-Orton oli päättynyt epäpuhtaasti pari minuuttia aiemmin. Täydellinen tapa tuhota Swaggerin viimeinenkin uskottavuus päämestarina.
Kesto: 5:04
Voittaja: The Big Show (after Jack Swagger got intentionally disqualified)
Arvosana: *1/2

Diva's Championship Match
Maryse VS. Eve Torres (c)

Vielä ennen suurta pääottelua nähtiin tällainen välipala, jonka taustoista minulla ei ole mitään muistikuvia, todennäköisesti taustatarina on ollut erittäin ohut. Ei tämä ottelu surkea ollut. Maryse on toki yliarvostettu, eikä osaa tehdä kehässä juurikaan mitään, mutta Evestä on kehkeytynyt yksi suosikkinaispainijoistani. Yritystä tässä oli, ja jätti huomattavasti paremman maun suuhun kuin kaksi edellistä "isoa" ottelua. Kohtuullisen onnistunut välipala siis.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:06
Voittaja: Eve Torres

Arvosana: *1/2


I Quit Match For WWE Championship
Batista VS. John Cena (c)

Nyt päästiin sitten asiaan. Extreme Rulesin Last Man Standingissa Cena tosiaan päihitti Batistan nokkelalla kikalla, teippaamalla tämän jalat kehätolppaan kiinni jeesusteipillä. Moinen voittotapa kuitenkin soti koko stipulaatiota sekä Cenan "hustle, loyalty & respect" mantraa vastaan. Näinpä Cena ei ollut laisinkaan pahoillaan, kun Batista voitti ykköshaastajuuden joka mahdollisti tämän miesten viimeisen kohtaamisen. Ja tällä kertaa nokkeluus ja jekuttaminen eivät tulisi riittämään voittoon.

Tämä pelasti ppv:n. Muutenkin tälle Batistan ja Cenan trilogialle annetaan mielestäni liian vähän kiitosta. Kolme kovan tason ottelua, joista tämä viimeinen oli vielä himpun verran edellisiä parempi. Kroppaa pistettiin likoon oikein kunnolla. Cena otti vastaan mm. Powerslamin selostajanpöydän läpi ja Batista F-U:n katsojien syliin näin muutamia mainitakseni. Muutenkin meno oli kauttaaltaan intensiivistä, ja totutusti myös yleisö syttyi herrojen kohtaamiseen. Todella mainio ottelu, melkein motyc-tasoa, mutta jää sittenkin aavistuksen verran vajaaksi. Lopetuksesta vielä erityistä plussaa, olipahan hieno ja varmasti kivulias spotti. Kieltämättä tällaisen esityksen jälkeen jää Batistaa hieman ikävä.
Spoiler: näytä
Kesto: 20:32
Voittaja: John Cena

Arvosana: ****+


*** Batista
** John Cena
* CM Punk


Yhteenveto: Taisipa olla WWE:ltä tähän mennessä vuoden heikoin esitys. Kortin isoista otteluista vain Cena-Batista toimitti, Edge-Ortonin ja Show-Swaggerin flopatessa pahasti. Joukkuematsi ja Rey-Punk olivat hyviä, mutta näille ei annettu työkaluja (lue: aikaa) noustakseen kovinkaan muistettaviksi tapauksiksi. Aika lailla yhden ottelun tapahtumaksi tämä jäi, onneksi se oli tiukkaa tavaraa.

PPV Ranking 2010
1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Over The Limit 2,56
10. WWE - Bragging Rights 2,54
11. TNA - Against All Odds 2,50
12. TNA - Sacrifice 2,47
13. TNA - Genesis 2,44
Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown


Seuraavat WWE:n tapahtumat ovatkin sitten kesäkuun Fatal 4 Way ja heinäkuun Money In The Bank. Nämä kaksi ppv:tä olen jo aiemmin arvostellut, kuten rankingistakin näkyy, joten seuraavaksi onkin sitten vuorossa kolme TNA:n tapahtumaa putkeen ja WWE:n pariin palataan sitten SummerSlamin muodossa. Noiden kahden WWE tapahtuman arvostelut löytyvät alasivulta 12 jos kutajota kiinnostaa.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 31.08.2011 11:11

Kuva
ROAD WILD 1999
WCW hits the road!

Kuten monesti olen jo todennut tämän ppv:n kohdalla, Road Wild järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna '96, jolloin ppv:n nimi oli tosin Hog Wild. Road/Hog Wild oli poikkeuksellinen ppv sillä tapaa, ettei sitä järjestetty missään perinteisellä areenalla, vaan ppv järjestettiin ulkokentällä osana vuosittaista moottoripyörätapahtumaa Sturgis Motorcycle Rallya. Näin ollen katsomo oli siis täynnä moottoripyörällä paikalle saapuneita WCW-faneja. Usean vuoden ajan kestänyt WCW:n ja Sturgis Motorcycle Rallyn yhteistyö päättyi kuitenkin tähän Road Wildiin, sillä vuosituhannen viimeinen RW jäi samalla historian viimeiseksi. Seuraavana vuonna tämän paikan ottaisi aivan uusi ppv. Tätä viimeistä RW:tä väritti perinteisen moottoripyörämeingin lisäksi yllättävän suuri ppv-comebackien ja -debyyttien määrä. Selostajinamme taas Tony Schiavone, Bobby Heenan ja Luojan kiitos myös Mike Tenay.

Kuva Kuva
The Dead Pool (Vampiro & Insane Clown Posse) w/ Raven vs. Rey Mysterio Jr. (c) & Eddie Guerrero & Kidman
Heti ensimmäisessä ottelussa kolme debytoijaa ja kaksi comebackin tekijää. Olin aivan varma, että Raven oli jo lähtenyt WCW:stä sen jälkeen, kun hän oli menettänyt joukkuemestaruusvyönsä, mutta niin vain hän teki vielä yhden paluunsa uuden heelporukan johtajana. Tuohon Dead Pool -nimeä kantaneeseen porukkaan kuului Ravenin lisäksi heinäkuussa debyyttinsä tehnyt erittäin mystinen hahmo Vampiro ja suurena wrestling-fanina tunnettu räppikaksikko Insane Clown Posse, jotka olivat WCW:ssä aloittaneet uran nuoratun neliön sisällä. Tällä varsin hämärällä porukalla oli pahoja ongelmia WCW Cruiserweight-mestari Rey Mysterio Jr:n kanssa, ja ICP:n Shaggy 2 Dope oli jopa tavoitellut Mysterion mestaruusvyötä. Mysterio ei kuitenkaan jäänyt yksin taistossaan Dead Poolia vastaan, sillä ensin hän sai avukseen vanhan ystävänsä Kidmanin ja sitten kaikkien yllätykseksi Eddie Guerreron. Eddie oli loukkaantunut vuodenvaihteessa pahassa autokolarissa, mutta nyt tämä omahyväisenä paskana tunnettu latino oli palannut, ja samalla hänen asenteensa oli tuntunut muuttuneen. Niinpä pitkäaikaiset viholliset Rey ja Eddie paiskasivat toistensa kanssa kättä ja liittoutuivat yhteen Dead Poolia vastaan.

Odotin tästä ottelusta mukavaa openeria, ja kyllähän se sitä tavallaan olikin. Harmittaa suuresti, että CW-mestaruus on ollut alkukeväästä asti WCW:ssä täysin minimaalisessa roolissa, kun mestari itse on pyörinyt kaiken maailman midcard-kuvioissa. Ei sillä, ovat ne midcard-kuviot sentään olleet keskiverto WCW-kuviota parempia. Tässäkin ottelussa Rey, Kidman, Eddie ja myös Vampiro vetivät ihan hyvin. Ongelma oli vain se, että ICP:n kavereiden Violent J:n ja Shaggy 2 Dopen olisi pitänyt ymmärtää pysyä ringsidellä tai mieluiten katsomossa. Miehistä ei tosiaan ollut painijoiksi, ja sen takia tämäkin ottelu tuntui paikoitellen harmillisen tönköltä. Kokonaisuutena ihan kiva ottelu, mutta ei tästä millään tavalla erityisen hyvää fiilistä jäänyt.
**½ (12:22)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio Jr. & Eddie Guerrero & Kidman (Kidman pinned Shaggy 2 Dope after a Shooting Star Press)
Kuva Kuva
The Jersey Triad (Bam Bam Bigelow & Kanyon) (c) vs. Harlem Heat - WCW Tag Team Championship
Ensimmäisenä täytyy huomauttaa, että Bam Bam Bigelow oli kyllä tällä WCW-runillaan laihtunut ja muutenkin kutistunut aivan hiton paljon. Mies alkoi tässä vaiheessa näyttää normaalilta micardin heelrymistelijältä, kun vielä vuoden alussa hän oli ollut oikeasti massiivinen Beast From The East. Eikä tuo attirenkin vaihtaminen uskottavuuden puutteeseen ainakaan auttanut. Joka tapauksessa Jersey Triad, eli BBB, DDP ja Kanyon, hallitsivat edelleen joukkuemestaruuksia, mutta ne ajat olivat ohi, kun kolmikko sai yhdessä puolustaa mestaruusvöitään. Jersey Triad oli tuon aseman saavuttanut hännystelemällä WCW-presidentti Ric Flairin kannoilla, mutta kun Flair oli menettänyt kaiken valtansa pian Bash At The Beachin jälkeen, alkoi Triadillakin karummat ajat. Nyt Bigelow ja Kanyon joutuivat puolustamaan vöitään, aivan oikein, Harlem Heatia vastaan. WCW:n buukkaustiimi osoitti taas todellista innovaatiotaitoaan palauttamalla yhteen sen viimeisenkin ison tag teamin, joka oli hajotettu juuri edellisenä vuonna. Jihuu. Booker T ja Stevie Ray olivat siis palanneet yhteen, ja he tahtoivat päästä takaisin joukkuedivisioonan huipulle.

Vaikka uusien ideoiden puute ärsyttääkin pahemman kerran, täytyy myöntää, että tavallaan Harlem Heatin näkeminen vielä yhdellä runilla yhdessä aiheutti ihan hyvän fiiliksen. Lisäksi oli kivaa, että joukkuemestaruusidivisioonaa pidettiin taas hyvin esillä, vaikka nyt painin taso ei edeltävien kuukausien tasolla enää ollutkaan. Suurin syy painin tason laskuun oli Stevie Ray, joka ei kieltämättä varsinkaan tässä vaiheessa ollut enää kovin kummoisessa vedossa, eikä Bam Bam Bigelowkaan kummoisia otteita ottelussa esittänyt. Kokonaisuutena kuitenkin minusta tämä oli ihan kiva ottelu. Varsinkin Booker veti taas oikein hyvin, ja Kanyonkin hoiti hommansa kivasti. Ei siis minusta niin huono kuin jotkut sanovat, mutta ei tosiaan ollut joukkuemestaruusottelusta tällä kertaa show'n pelastajaksi.
**½ (13:06)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Harlem Heat (Stevie Ray pinned Bigelow after a Missile Dropkick from Booker T)
Kuva Kuva
West Texas Rednecks (Curt Hennig & Bobby Duncum Jr. & Barry Windham) w/ Kendall Windham vs. Revolution (Dean Malenko & Perry Saturn & Shane Douglas)
Kyllä, painihistoriassa on tosiaan ollut myös Revolution-niminen stable, mutta Batista siihen ei ole kuulunut, niin kuin joku täällä jossain aiheessa väitti ;) Revolution syntyi siis viimeistään sen jälkeen, kun ECW:stä WCW:hen siirtynyt Shane Douglas teki WCW-comebackinsa. Douglas liittyi saman tien Chris Benoit'n, Dean Malenkon ja Perry Saturnin yhteenliittymään, joka oli taistellut Ric Flairin, Roddy Piperin ja kumppaneiden naurettavaa johtotapaa vastaan. Vaikka Flairin ja Piperin johtamiskausi olikin historiaa, ei Revolutionin työ ollut vielä tehty. Heidän mielestään WCW:ssä edelleenkin kaikki kunnon ME-mahdollisuudet annettiin vanhoille patuille (ihanko totta?), ja nuoret lupaukset unohdettiin tyystin. He tahtoivat tehdä vallankumouksellisen muutoksen tähän linjaan. Tämän pääteemansa lisäksi Revolutionilla oli ollut viime aikoina työtä Curt Hennigin johtaman West Texas Rednecksien kanssa. Hennig piti Revolution-poppoota ja heidän ajatusmaailmaansa naurettavaa pelleilynä ja tahtoi osoittaa, että hänen Rednecks-porukkansa pieksee koska tahansa Revolutionin.

Tämäkin ottelu kuulosti ihan lupaavalta, ja kyllähän tämä ihan kiva ottelu olikin. Täytyy siinä mielessä antaa kehua WCW:lle, että vähään aikaan ei ole heidän ppv:nsä alkanut niin, että kolmea ensimmäistä ottelua voi ainakin jollain tasolla kehua. Sitten taas toisaalta täytyy huomata, ettei yksikään näistä otteluista ole yltänyt edes hyvälle tasolle. Tässäkin oli omat hitaat Windham-hetkensä, mutta kokonaisuutena tämä oli ihan mukavaa mättöä. Ei missään kohtaa mitään hirveän erityistä tai mieleenpainuvaa, mutta ihan solidi taistelu kahden stablen välillä. Duncum Jr. on muuten vakuuttanut minut näissä parissa viimeisimmässä ppv:ssä. Harmi, että mies poistui keskuudestamme aivan etuajassa tuossa vuosituhannen vaihteessa.
**½ (10:57)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Revolution (Saturn pinned Duncum Jr. after a Death Valley Driver)
Kuva Kuva
The Cat w/ Sonny Onoo vs. Buff Bagwell
Ihan oikeasti. Miten helkkarin kauan minun täytyy katsella näitä Catin onnettomia seikkailuja WCW:n kehissä? Eikö kukaan tuolla buukkaustiimissä ollut vielä tässäkään vaiheessa tajunnut, etteivät Cat ja Catin onnettomat kehäotteet kiinnosta ketään? Ei kai sitten. Buff Bagwellkin oli taas päätynyt todella suuriin kuvioihin Roddy Piper -feudin jälkeen. Ei sillä, että minä hänestä mitään seuraavaa WCW:n Main Eventeriä olisinkaan toivonut, mutta olihan tämäkin hahmon rakentelu nyt taas aivan surkea suoritus WCW:ltä. Piper-feudin jäljiltä kuuma Bagwell pistetään johonkin täysin yhdentekevään feudiin Catin kanssa. Syynä feudiin oli kai Catin tanssimisen dissaaminen tai jokin yhtä turhanpäiväinen juttu.

Illan ensimmäinen singles-ottelu ja samalla hurja tason romahdus ottelun laadussa. Kiitos WCW. Taas pitää antaa Bagwellille vähän kehuja siitä, että kyllä hän tässäkin tuntui ihan tosissaan yrittävän ja että yleisökin oli ihan kivasti hänen puolellaan, mutta ei Bagwellista kaikesta karismasta huolimatta nyt Herran Jumala ollut miksikään ottelun kantajaksi. Lopputuloksena kaikella tapaa yhdentekevä ja puhtaasti huono ottelu. Bagwellin ansiosta ei sentään aivan täyttä paskaa, mutta ehdottomasti heikko esitys silti.
* (7:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Buff Bagwell (Roll Up)
Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Diamond Dallas Page - No DQ Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Revolutionin neljäs jäsen Chris Benoit oli vihdoin saavuttanut sen, jonka hän olisi ansainnut jo vuosia sitten, eli ensimmäisen kunnollisen kunnon singles-mestaruuskauden WCW:ssä. Ainaisessa koirankopissa (kiitos, Kevin Sullivan) ollut Benoit oli noussut US Heavyweight -mestariksi, kun Ric Flairin vallanmenetyksen jälkeen tämän poika Davidkaan ei pystynyt säilyttämään hänelle ojennettua mestaruusvyötä enää yhtä helposti. Niinpä Benoit voitti mestaruuden Davidilta Nitrossa, ja nyt hän joutui puolustamaan sitä Flairin apuporukan Jersey Triadin kolmatta jäsentä Diamond Dallas Pagea vastaan. Benoit'n ensimmäisen mestaruuspuolustuksen ottelumuotokaan ei ollut mikä tahansa, vaan hän kohtaisi DDP:n No DQ Matchissa.

Jos joku vielä muistaa, niin vuoden '98 alussa DDP ja Benoit kohtasivat toisensa parissa ppv:ssä nimen omaan US Heavyweight -mestaruusotteluissa. Tuolloin sekä Page että Benoit olivat faceja, ja kaverukset vetivätkin ensin SuperBrawlissa hienon ****-ottelun kahdestaan ja paransivat tuosta vielä pykälän, kun Uncensoredissa kolmanneksi pyöräksi mukaan iskettiin Raven. Minulla oli siis lupa odottaa aika paljon tältä, ja ensimmäiset noin 10 minuuttia näyttivätkin aika lailla juuri sellaiselta, mitä olin toivonut. Hiton intenssiivistä ja oikeasti tosi näyttävää painia, josta toki pitkälti voi kiittää Benoit'ta, mutta ei se DDP:kään huonosti vetänyt. Sitten kuitenkin otteluun piti tunkea kaikenlaisia turhia sekaantumisia, fiilis laski ja sitten ottelu päättyikin aika seinään. Ei tullut tästä tosiaankaan klassikkoa tai edellisten veroista. Selvä pettymys mutta hyvä ottelu kuitenkin.
*** (12:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Diving Headbutt)
Kuva Kuva
Sid Vicious vs. Sting
Sid Vicious oli tehnyt WCW-comebackinsa The Great American Bashissa, kun hän Main Eventin päätyttyä hyökkäsi Kevin Nashin kimppuun. Tuon paluun jälkeen Vicious ei ollut hävinnyt yhtään ottelua, ja tämä "Millenium Man" uhkasikin, että hän aikoo päihittää Goldbergin asettaman ennätyksen pisimmästä voittoputkesta ikinä. Sting oli puolestaan tehnyt Bash At The Beachin jälkeen sen, mitä moni oli tavoitellut, eli riistänyt Ric Flairilta tämän aseman WCW:n presidenttinä. Stingistä tuli näin ollen WCW:n uusi presidentti, mutta hän ilmoittikin heti voittonsa jälkeen, ettei häntä kiinnosta mikään politikointiin ja vastaavaan sekaantuminen ja että hän ainoastaan halusi saada Flairin pois tuolta paikalta. Niinpä presidenttiys jäi vakantiksi, ja WCW:n päätöksenteon otti toistaiseksi haltuun J.J. Dillonin ja Dusty Rhodesin johtama buukkauskomitea. Sting puolestaan keskittyi feudaamaan Sid Viciousin kanssa. Miehillä oli ollut erimielisyyksiä jo pitkään, ja he olivat olleet Bash At The Beachin ME:ssä vastakkaisissa joukkueissa. Nyt oli aika singles-ottelulle.

Tämä oli yksi harvoista tämän ppv:n oikeasti positiivisista yllätyksistä. En odottanut tältä ottelulta yhtään mitään, vaan pelkäsin tämän olevan aivan täyttä kuraa. Toisin kuitenkin kävi. Jälleen kerran varoituksen sana, ettei tästä siis mitään hyvää ottelua tullut, mutta ok katsottava kamppailu kuitenkin. Sting veti ottelussa tosi hyvin, liikkui pitkästä aikaa vauhdikkaasti ja väläytti jonkun ihan näyttävän liikkeenkin. Sidkään ei näyttänyt tässä kamalan huonolta, ja homma toimi buukkauksellisistikin, koska ottelu oli pidetty harvinaisen simppelinä. Lopetuskin oli ihan jännä ja jopa hieman yllättävä. Paljon kehusanoja, mutta ei tämä siis silti ollut enempää kuin ok ottelu. En usko, että nämä keskenään vuonna '99 parempaan pystyisivätkään. Syy siihen on ihan yleinen kankeus ja kehnous. Niin moni asia vain tässä kuitenkin samalla mättää, ettei tästä millään mitään huippuottelua kehkeydy.
** (10:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sid Vicious (Chokeslam)
Kuva Kuva
Rick Steiner vs. Goldberg
Monien muiden ohessa Goldbergkin oli siis tehnyt paluunsa ja teki ppv-comebackinsa tässä ppv:ssä. Oikea syy Goldbergin poissaoloon Slamboreesta lähtien oli se, että mies oli ollut kuvaamassa elokuvaansa. Kayfabessa Goldbergin syy oli tuhoisa polvivamma, joka oli saanut alkunsa Bret Hartin hyökkäyksestä Slamboreessa. Nyt vamma oli hoidettu, ja Goldberg oli palannut vihaisempana kuin koskaan. Ensitöikseen Goldberg oli auttanut Hulk Hoganin ja Stingin beatdownilta, jonka heille tarjoilivat Kevin Nash, Sid Vicious ja Rick Steiner. Steiner ei ilahtunut siitä, että Goldberg puuttui hänen asioihinsa, ja seuraavina viikkoina hän hyökkäsi pariinkin otteeseen Goldbergin kimppuun todella halpamaisesti. Ei siis ollut ihme, että Bill janosi nyt kostoa.

Voisi olettaa, että paluullaan Goldberg olisi koittanut vaikka oppia jotain uutta, mutta eihän se nyt ihan niin mennyt. Tämä ottelu oli taas yksi tuhannes osa saagaa, jossa Goldberg päräyttää ne pari kovaa liikettään, ja kaikki lakoavat miehen tieltä. Miksi muuten Goldberg edes otteli paluunsa jälkeen jotain TV-mestari Rick Steineria vastaan? Eivätkö miehet nyt ole vähän eri kategorioissa? Vai yritettiinkö tällä feudilla luoda Rickille jotain ME-statusta? No, siinä epäonnistuttiin aika railakkaasti. Parasta ottelussa oli se, että moottoripyöräjunttiyleisö oli hienosti siinä mukana hurratessaan sankarilleen, mikä pelasti yllättävänkin paljon. Muuten hienot hetket jäivät lähinnä siihen aina yhtä näyttävään Speariin. Huono ottelu, jossa ei voinut kuin ihmetellä sitä, miksi keskivaiheilla tarvitsi edes yrittää jotain kehäpsykologista ruumiinosan työstämistä, kun vastaanottaja ei aio kuitenkaan myydä tuota työstämistä yhtään mitenkään.
* (5:39)

Kuva Kuva
Dennis Rodman vs. Randy Savage
Ilmeisesti Savage oli kääntynyt taas faceksi parin kuukauden heel-kauden päätteeksi sen jälkeen, kun hän oli ensin voittanut päämestaruuden ja hävinnyt sen sitten nopeammin, kuin mitä kukaan ehti sanoa "Hulkamania". Ei hän tosin kehässä edelleenkään kovin facemaisesti käyttäytynyt, mutta sehän oli varmaan vain taas sitä "Bad Ass"-käytöstä. Savagen vastustaja oli sitten se sankari, jonka comebackin olisin estänyt ensimmäisenä, jos olisin yhden tästä ppv:stä saanut päättää. Koripallon paha poika Dennis Rodman oli siis tehnyt taas yhden paluunsa WCW:hen. Ilmeisesti Rodmanin kalenterissa oli jotain vikaa, sillä tällä kertaa comeback ei ajoittunut Bash At The Beachiin, kuten kahtena edellisenä vuotena. Koska nWo-kuviot oli vihdoin ja viimein kuopattu (todella typerällä lopulla), ei Rodmankaan voinut enää piiloutua niiden taakse, vaan hänen piti vetää heel-rooliaan ihan yksin. Tämä hoitui parhaiten sillä, että Rodman yritti varastaa Randy Savagen naisen Gorgeous Georgen. Savage ei arvatenkaan asiasta ilahtunut vaan päätti tarjota Rodmanille kunnon turpasaunan.

Tämä ottelu oli jo hyvin lähellä täyttä paskaa. Dennis Rodmanin laittaminen painiotteluun on jo itsessään aika suuri virhe, mutta vielä suurempi on laittaa hänet 1 vs. 1 -otteluun uransa reippaasti ehtoopuolella olevaa Savagea vastaan. Sen lisäksi, että ottelu oli painillisesti todella kökköä, oli buukkauskin täyttä paskaa. Miksi minua pitäisi kiinnostaa ottelu enää ollenkaan siinä vaiheessa, kun kaksikko näyttää toistensa mättämisen sijaan pieksevän maahan jokaisen tuomarin, joka yrittää ottelua tuomita? Joo, refbump on toisinaan ihan hyvä juttu ottelulle, mutta vähintään viisi täysin merkityksetöntä ja turhaa refbumppia ei ole mitään muuta kuin kasa paskaa. Kasasta paskaa tulikin mieleen ottelun naurettavin mutta samalla siis myös hauskin kohta. Savage ja Rodman tappelivat tiensä taka-alueella, jossa Savage lukitsi Rodmanin bajamajaan ja työnsi tuon huussin kumoon. Kuulostaa ihan näyttävältä, mutta ikävä kyllä tuo bajamajan kumoon työntäminen tarkoitti käytännössä sitä, että se kallistui parikymmentä astetta ja tömähti sitten esteenä oleviin pahvilaatikoihin. Surkeaa mutta myös surkuhupaisaa. Olisi varmaan mainitsemattakin selvää, että lopetuskin oli tässä roskassa täyttä kuraa.
½ (11:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Savage (Pinned Rodman after hitting him with a steel chain)
Kuva Kuva
Hulk Hogan (c) vs. Kevin Nash - WCW World Heavyweight Championship
Aivan oikein. Kuten jo ppv:n posterista ja parista pienestä viittauksesta pitkin arvostelua onkin voinut jo päätellä, vanha kunnon red & yellow Hulk Hogan oli tehnyt paluunsa WCW:hen. Hoganin paluu oli siis ehdottomasti illan suurin. Hogan oli jäänyt tauolle huhtikuisen Spring Stampeden jälkeen, kun mies loukkaantui neljän hengen päämestaruusottelussa. Tuon jälkeen häntä ei nähty, kunnes Bash At The Beachin jälkeisessä Nitrossa vielä nWo-teemaisesti pukeutunut Hollywood Hogan saapui haastamaan uuden WCW World Heavyweight -mestarin Randy Savagen mestaruusotteluun. Savage suostui haasteeseen ja tietenkin hävisi vyönsä face-Hoganille. Seuraavalla viikolla nähtiin shokeeraava hetki, kun Hogan puolusti mestaruuttaan Sid Viciousia vastaan, ja homma päättyi siihen, kun Hoganin vanha nWo-kamu Kevin Nash teki heel-turninsa ja hyökkäsi Hoganin kimppuun. Eihän se ollutkaan kuin vasta Nashin kolmas turn vuonna '99. Oikeasti, mitä h**vetin sieniä ne siellä buukkaustiimissä vetävät, jos ajattelevat tämän olevan millään tavalla järkevää - puhumattakaan kiinnostavasta? Miksi minun pitäisi nyt taas yhtäkkiä pitää Nashia pahiksena, kun hän oli juuri alkanut olla edes hieman uskottava face sen Fingerpoke of Doom -farssin jälkeen? Niin ja Fingerpoke of Doomista puheen ollen... Miksi ihmeessä vuoden alussa Nash ja Hogan vielä huijasivat yleisöä tuolla surkealla tempulla ja olivat ylimpiä ystäviä mutta nyt eivät voi enää sietää toisiaan? No, joka tapauksessa nyt oli vihdoin aika, että näiden kahden välillä nähdään se jo kesällä '98 odotettu oikea ottelu, jossa selvitetään, kumpi todella on parempi. Kunnian lisäksi ottelussa oli muitakin kovia panoksia. Päämestaruusvyön omistajuuden lisäksi tällä ottelulla ratkaistiin se, kumpi näistä kahdesta joutuu eläköitymään (yeah, right). Ainiin, Hogan oli palannut takaisin vuoteen '96 ppv:tä edeltävässä Nitrossa, kun hänen poikansa Nick toi isälleen vanhat kunnon keltaiset ja punaiset vetimet käytettäväksi.

Kaikesta idioottibuukkausvalituksesta huolimatta täytyy myöntää, että kyllähän ensimmäinen kunnollinen Kevin Nash vs. Hulk Hogan oli kaiken paskan jälkeenkin iso ottelu. Ihan tuosta big match feelingistä minun täytyykin antaa tälle yksi tähti, sillä on sinänsä aikamoinen saavutus, että WCW sai todella buukattua näiden kahden egomaanikon ottelun ppv:n ME:ksi, vaikkakin toki vähintään vuoden myöhässä. Siihen ne hyvät puolet ottelusta sitten loppuvatkin. Painillisesti homma oli aika lailla täyttä kuraa (mitä muuta Nashilta ja Hoganilta voisi vuonna '99 odottaa?) ja todella rankka muistutus siitä, miksi yleisö sai tarpeekseen ylivoimaisesta face-Hoganista vuonna '96 ja miksi hänet oli lopulta käännettävä heeliksi. Miten voi olla kenenkään edun mukaista, että joku face on näin naurettavan ylivoimainen? John Cenakin on todella kaukana tästä. Sellaista tällä kertaa.
* (12:16)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hulk Hogan (Running Leg Drop)
*** Chris Benoit
** Dean Malenko
* Diamond Dallas Page

Kokonaisarvio Road Wildistä: Voi WCW. Ppv:n ensimmäinen vajaa tunti meinasi jo hämätä minut, sillä kolme ensimmäistä ottelua olivat kaikki ihan kivoja, vaikkeivat tosin yksikään edes hyviä. Ajattelin tuossa kohtaa kuitenkin, että kun noihin ihan kivoihin yhdistetään parhaimmillaan huipputasoinen DDP vs. Benoit ja ehkä joku yllätyskiva-ME-ottelu, voisi ppv olla jopa ihan ok. No, niinhän ei tietenkään käynyt. Kaikki alkoi menne perseelleen Cat vs. Bagwellin kohdalla, ja vaikka Benoit vs. DDP olikin hyvä, oli se selvä pettymys eikä sellaisenaan kuuluisi todellakaan ansaita ppv:n parhaan ottelun titteliä. Ilman Benoit'ta WCW olisi täysin kusessa. Hetkinen... En tiedä, tahdonko nähdä vuoden 2000 meininkiä. No, sitten oli luvassa positiivisesti yllättynyt (**) Sting vs. Sid Vicious, mutta se ei nyt kauheasti pelastanut, kun loppuilta oli sitten aivan täyttä kuraa. Eihän tämä voi olla taas mitään muuta kuin Surkea.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. ECW Heat Wave - Ok
7. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
8. WCW Uncensored - Kehno
9. WWF WrestleMania XV - Kehno
10. WWF Fully Loaded - Kehno
11. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
12. WCW SuperBrawl IX - Kehno
13. WCW Souled Out - Kehno
14. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
15. WCW The Great American Bash - Surkea
16. WWF No Mercy (UK) - Surkea
17. WCW Road Wild - Surkea
18. WCW Slamboree - Surkea
19. WCW Bash At The Beach - Surkea

Milloin tämä surkeus loppuu? Silloin kai, kun WCW pistää pillit pussiin. Onneksi edes WWF:ltä on lupa odottaa seuraavana vuonna tasonnostoa. Jännää, kuinka aikaisemmin ihmettelin vuoden '99 WWF-ppv:itä katsoessa sitä, miten niinkin heikko tuote ei karkottanut katsojia WCW:hen, mutta eihän se ole mikään ihme, kun WCW teki joka kuukausi kaikkensa, että tarjoaisi varmasti vielä astetta huonomman ppv:n. WCW:n vuoden '99 kahdeksasta ppv:stä yksi on ollut Ok, kolme Kehnoa ja neljä, eli puolet, Surkeita. Ei näin. Ei näin.

Seuraavaksi WWF:n SummerSlam. Ehkäpä vaihteeksi yllettäisiin Ok:hon? Ehkä?

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 04.09.2011 16:09

Viime viikonloppuna tuli urakalla katseltua wrasslingia ja skriivailtua arvosteluja, joten postataan nyt tänne kaikkien näkyville, eikä pidetä kynttilää vakan alla. Selostajina arvatenkin Tenay & Taz.

Kuva
Sunnuntai 13. Kesäkuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida


Tapahtuma avattiin todella upealla videopaketilla TNA:n 8-vuotisesta historiasta, ja tämä antoikin odottaa että tarjolla olisi jotain todella erikoista. Ainoa asia mikä yhtälössä ei oikein klikannut löytyy tuosta yläpuolelta: Impact Zone, Orlando, Florida. Kolmen vuoden reissailun jälkeen tämä TNA:n SummerSlam oli tuotu takaisin Orlandoon. Hogan & Bischoff veivät mukanaan myös tähän mennessä jokaisessa Slammiversaryssa nähdyn King Of The Mountain-ottelun. Harmi, itse tykkäsin konseptista, vaikka se osaltaan sekava olikin. Aina se kuitenkin tuotti vähintäänkin viihdyttäviä otteluita, ja vuoden 2009 KOTM oli suorastaan klassikko. Eiköhän siinä ollut prologia tarpeeksi, joten itse otteluihin.

Singles Match
Kazarian VS. Kurt Angle

Lockdownin häkkisodan jälkeen Angle huilaili viitisen viikkoa, mutta palasi toukokuussa Sacrificen jälkeen, kun Dixie Carterin, Hulk Hoganin ja Eric Bischoffin muodostama ”mestaruuskomitea” julisti top 10 haastajien listan maailmanmestaruudesta. Angle oli listalla #2, mutta tämä ei ylpeälle olympiasankarille passannut. Kurtti halusi vielä kertaalleen todistaa itselleen ja maailmalle todella olevansa ”best wrestler in the world” ja otti tehtäväkseen jyrätä koko kymmenikön läpi ja todella ansaita mestaruusmatsinsa. Sijalle 10 listattu Kazarian olisi ensimmäinen uhri. Vielä Sacrificessa X-mestaruudesta kamppaillut Frankie oli tällä välillä muodostanut suhteen Ric Flairin kanssa, ja siinä rytäkässä kääntynyt heeliksi. Siitä lisää myöhemmin.

Enpä muista onko Angle koskaan aikaisemmin otellut TNA ppv:n avausmatsissa. Ehkäpä silloin kun hänellä oli hetkellisesti kaikki neljä mestaruutta. Tällä kertaa herkkua oli tarjolla heti kärkeen. Odotetusti ottelu oli todella kovaa tasoa, ja nosti riman sitä seuraaville kamppailuille naurettavan korkealle. Anglella on vaan maaginen kyky saada vastustajistaan parasta irti, ja tämä olikin yksi parhaita Kazarianin 1vs.1 otteluita joita äkkiseltään muistuu mieleen. Upeita liikkeitä nähtiin, kuten Belly to Belly Suplex yläköydeltä ja Kazarianin murhaava Reverse Piledriver. Jännittäviä ”läheltä piti” tilanteita nähtiin puolin ja toisin ja yleisö oli täysillä mukana. Varmasti koko vuoden kovimpia avausmatseja. Oikea paikka tälle olisi ollut semi main event, mutta mitäpä tuosta nurkumaan. Todella kova ottelu, eikä tuo antamani arvosana ole mielestäni ollenkaan yliarvostelua. Kurt Angle osoitti jälleen miksi on kullanarvoinen esiintyjä.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:14
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock Submission)

Arvosana: ****-


X-Division Championship Match
Douglas Williams © VS. Brian Kendrick

Sacrificessa Williams otti häneltä kertaalleen riistetyn mestaruuden takaisin ja jatkoi siitä mihin jäi. Ristiretkeään todistaakseen x-divisioonan tyylin olevan syvimmästä onkalosta kotoisin, ja tehdäkseen koko divisioonasta itsensä näköisen. Sellaisen, jossa ranne- ja päälukot ovat suuressa arvossa. Kendrick oli jälleen yksi mies, joka edusti tuota Williamsin halveksimaa high flying-tyyliä.

Mitään muistikuvaa tai suurempia odotuksia en ottelulle kasannut, mutta tämähän oli pirteä esitys. Olisi luullut, että Anglen ja Kazin loistoavauksen jälkeen melkein mikä tahansa olisi tuntunut valjulta, mutta Douglas & Brian olivatkin eri mieltä ja pistivät pystyyn mainion ottelun. Tämä oli juuri sopiva blendaus eri painityylejä, ja tahti pysyi kovana koko ottelun ajan. Hyvää ketjupainia ja muutamia näyttäviä loikkiakin välillä. Eihän tämä toki avausottelun veroinen koitos ollut, mutta oikein pätevä alakortin mittelö, jossa ei suurempia heikkouksia ollut. Tässä vaiheessa aloin epäilemään muistikuviani epäonnistuneesta ppv:stä, sillä kaksi ensimmäistä pläjäystä olivat olleet tiukkaa settiä.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:36
Voittaja: Douglas Williams (Tornado DDT)

Arvosana: ***+


Knockout's Championship Match
Madison Rayne © VS. Roxxi

Alunperin Voodoo Kin Mafian managerina tietoisuuteen tullut 'Hardcore Knockout' Roxxi oli jälleen kerran palannut TNA:han, ja ensimmäisenä iltanaan selätti mestarin. Sillä tempulla hän ansaitsi tämän mestaruusottelun.

Ennen kellonsoittoa Sacrificessa Taran aikaiselle eläkkeelle pakottanut Madison otti mikrofonin kauniiseen käteensä ja ikuisuudelta kestäneen promonsa päätteeksi huijasi Roxxin laittamaan Taran tapaan uransa likoon. Promon päätteeksi Madison kajautti Roxxia mikillä kupoliin, joka aiheutti naiselle todella ison haavan otsaan. Verta pulppusi kuin Ric Flairilla konsanaan. Mitään syytä bleidaukselle en tuossa nähnyt, joten todennäköisesti koko homma oli ”vahinkoa.” Harvemminpa on tullut nähtyä naispainijan vuotavan verta noin rajusti. Ottelukin oli ihan kivaa katsottavaa sen mitä se kesti, mutta ei mitään erikoista kuitenkaan. Suurin juttu tässä taisi olla tuo rajun verenvuodon aiheuttama shokkiarvo.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:16
Voittaja: Madison Rayne (Neckbreaker)

Arvosana: *1/2


Singles Match
Jesse Neal VS. Brother Ray

Taustatarinaa tästä ei puuttunut. Jesse Neal nähtiin ensimmäistä kertaa TNA:n kehissä vierailevana kehäkuuluttajana talvella 2009. Entinen laivaston sotilas oli päättänyt luoda itselleen uraa painijana pommituksessa kuolleen parhaan ystävänsä muistoksi. Neal hakikin Team 3D:n painikouluun, ja palattuaan TNA:han oli luonnollisesti heidän liittolainen. Opettaja Brother Ray oli kuitenkin kyrpiintynyt nuorukaiseen siitä lähtien kun tämä selätti Rayn ykköshaastajuus joukkuematsissa Sacrificen alla. Itse ppv:ssä Ray sitten kääntyi heeliksi hyökkäämällä Jessen kimppuun ja aiheuttaen Ink. Incin tappion The Bandia vastaan. Tulevina viikkoina Ray käyttäytyi yhä röyhkeämmin Jesseä kohtaan, ja huolimatta Brother Devonin pyrkimyksistä saada joukkuetoverinsa unohtamaan asia, tämä ottelu bookattiin Slammiversaryyn.

Eipä tämä pahemmin kiinnostanut. Ray oli vielä tähän aikaan läskissä kunnossa ja Neal nyt ei välttämättä ole mikään katsojan nenää ruutuun liimaava supertähti. Silti olisi tästä pitänyt saada vähän enemmän irti. Nyt käytettiin minuuttitolkulla aikaa promotteluun. Mitä sijaa tässä enää promottelulle oli? Eikö ne oltu jo hoidettu alta pois ja nyt oli aika pieksää paskat pihalle? Tuloksena oli täysin turha Brother Rayn swerve, jonka näki kilometrien päähän. Ihanko oikeasti tätä ottelua oltaisi mainostettu vain siksi, että Ray pyytäisi anteeksi ja tekisi sovinnon Jessen ja Devonin kanssa? Sitten kun ottelu lopulta pääsi alkamaan, niin se koostui käytännössä Brother Rayn chopeista ja muutamista perusliikkeistä. Lisäksi ottelun aikana pistettiin alulle koko vuoden karmein showpainiangle (lisää spoilereissa) joten ei tästä hyvä maku suuhun jäänyt.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:55
Voittaja: Jesse Neal (Spear) [Brother Ray kiinnitti huomionsa yleisön seassa olleesseen Tommy Dreameriin, joka mahdollisti Nealille Spearin iskemisen. Tämä oli Dreamerin ensiesiintyminen TNA:n ohjelmistossa]

Arvosana: **-


Singles Match
Matt Morgan VS. Hernandez

Entiset joukkuetoverit sotajalalla. Alkuvuodesta joukkuevöitä hallinnut kahden ison miehen tiimi oli räjähtänyt käsiin, kun Morganin narsistiset piirteet alkoivat tulla yhä selvemmin esille. Maaliskuisessa Impactissa 'Blueprint' sitten teki täydellisen heelturnin asettamalla Hernandezin pään kehätolppaa vasten ja monottamalla hänet 3kk saikulle. (Kayfabessa toki, oikeasti Hessu oli painimassa Meksikossa tuon aikaa.) Tätä tapahtumaa edeltäneessä Impactissa Hernandez sitten teki paluunsa, pieksi Matteuksen pahanpäiväisesti ja kaiken lisäksi Hulk Hogan lisäsi tämän ottelun Slammiversaryyn.

Mitä ihmettä oli ensireaktioni. Tämä oli nimittäin kolmas peräkkäinen ottelu, joka alkoi promolla. Tällä kertaa Morgan tuli kehään itkemään kuinka hänellä on niska kipeä torstain jäljiltä, eikä hän voi painia tänään. ”Yllättäen” Hernandezin tunnari pamahti soimaan kun Matti oli poistumassa ja ottelu alkoi. Olikohan tuollakaan nyt mitään muuta tarkoitusta kuin tappaa aikaa? Edellinen matsi oli aika kuraa, mutta tämä onnistui vielä alittamaan senkin. Ray-Neal matsissa sentäs tapahtui jotain, tässä ei tapahtunut juurikaan yhtikäs mitään. Ei yhtään komeaa yksittäistä liikettä, ei mitään. Lopetuskin oli aivan armotonta kuraa. Todella heikko esitys, ei tällaista pitäisi maksu-tv:ssä nähdä, puhumattakaan tällaisesta ”isosta” tapahtumasta.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:19
Voittaja: Matt Morgan (by DQ)

Arvosana: ½


Monster's Ball Match
Desmond Wolfe w./Chelsea VS. Abyss

Mieliala ei juurikaan kohentunut, kun seuraavaksi nähtiin tämän täysin vammaisen feudin jatkumo. Taustat voi lukea Sacrifice arvostelusta. Miesten edellisen kohtaamisen ollessa todella heikkoa tasoa, tuntui tämä turhalta pakkopullalta. Ei tämäkään mitään herkkua ollut, mutta kuitenkin paljon parempi veto kuin Sacrificessa. Kumpikin laittoi kroppaa likoon ja yrityksen puutteesta ei voi miehiä syyttää. Piikkilankaa, lasinsiruja, tuoleja, pöytiä ja entranceramppeja käytettiin surutta aseina. Juurikaan enempää kuin spotteja spottien perään tämä ei tarjonnut, mutta täytyy tosiaan antaa ottelijoille rispektiä kroppansa likoon laittamisesta. Tämä(kin) ottelu loppui toki idioottimaiseen swerveen jossa ei ollut järjen hitustakaan, mutta kovasta yrityksestä ja kivuliaista spoteista täytyy antaa kohtuullinen arvosana.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:45
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam) [Chelsea kieltäytyi antamasta nyrkkirautaa Desmondille, mutta heittikin kapistuksen Abyssille. Tämä tälläsi Wolfea päähän ja iski perään Black Hole Slamin]

Arvosana: ***-


Singles Match
Jay Lethal VS. AJ Styles w./Ric Flair

Luisuttuaan Sacrificen jälkeen mestaruuskuvioiden ulkopuolelle, oli AJ ajautunut Impacteissa tappioputkeen. Stylesin henkistä tuskaa ei helpottanut, että hänen mentor Ric Flair alkoi menettää luottamusta AJ:n kykyihin ja alkoi mieluummin hengailla uuden oppilaansa Kazarianin kanssa. Jay Lethal puolestaan oli ollut piikki Flairin löysistyneessä keskivartalossa siitä lähtien kun tämä kehtasi imitoida 'Nature Boyta' Impactissa viikkoja sitten. Flairin mielessä nyt oli AJ:n paikka todistaa itsensä ja samalla takoa kunnioitusta Lethaliin. Flairin ukaasi AJ:lle oli kova: voitto tai kotiin kokoamaan itseä.

Huokaisin helpotuksesta kun AJ ilmestyi ruudulle, sillä hän palauttaisi tämän ppv:n oikeille raiteille. Vastustajan ollessa myös taidokas Jay Lethal, toiveeni myös toteutui. Ottelu oli kokonaisuudessaan todella hyvä. Alussa vähän harmittelin hidasta tahtia kun tiesi millaiseen ilotulitukseen herrat ovat aikoinaan pystyneet, mutta alun hitaudelle oli selitys: tälle annettiin oikeasti aikaa, ja tätä rakennettiin sen mukaisesti. Oppikirjamaisesti meno tiivistyi loppua kohden ja nähtiinpä tässä miesten normiarsenaalista poikkeavia komeita liikkeitä kuten Brainbuster ja Full Nelson Suplex. Lopetus vaikutti aluksi botchilta, mutta uusinnan nähdessään ja selostajien selventäessä hommaa ei se sitä ollut, vaan täysin suunniteltu ja ottelun tarinaa tukenut päätös. Oikein todella mainio alakortin ottelu, jäi tosin karvan verran Angle-Kazin alapuolelle. Mutta kuten Kurt openerissa, AJ osoitti tässä miksi on niin ainutlaatuinen ammattipainija.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:11
Voittaja: Jay Lethal (Modified Northern Lights Suplex)

Arvosana: ***1/2

Tag Team Match
Jeff Hardy & Mr. Anderson VS. Beer Money

Edellisessä ppv:ssä Hardy ei huolinut kädenpuristusta Andersonilta, mutta seuraavien neljän viikon aikana Anderson oli pariinkin kertaan pelastanut Jeffin ilkeiden pahisten kynsistä ja ansainnut tämän luottamuksen. Miehet olivat jopa ystävystyneet ja päättäneet TNA:n 8-vuotisjuhlan kunniaksi haastaa KaljaRahan tähän joukkueotteluun. Tosiaan sen ihmeellisempää taustatarinaa tällä ”ison” ppv:n semi main eventillä ei ollut.

Jotenkin tästä huokui sellainen ”Impactin pääottelu” fiilis. Miksi joukkuemestaruuksia ei puolustettu? Miksi Slammiversaryn toiseksi viimeisenä otteluna ei ollut jotain suurempaa? Otteluna tämä oli kyllä ihan hyvää ppv-tasoa, ei siinä mitään, mutta tämä keskeinen paikka cardissa oli kyllä huono valinta. Angle-Kazarian olisi tällä paikalla toiminut huomattavasti paremmin ja tämä taas piristyksenä vaikkapa Hernandez-Morganin ja Abyss-Wolfen välissä. Negatiivisuudesta huolimatta ei tämä otteluna huono ollut, vaan selkeästi keskitasoa parempi. Taattua Beer Money laatua.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:54
Voittajat: Jeff Hardy & Mr. Anderson (Anderson pinned Roode after Mic Check)

Arvosana: ***


World Heavyweight Championship Match
Sting VS. Rob Van Dam ©

Ericin, Hulkin ja Dixien ”mestaruuskomitea” oli jostain käsittämättömästä syystä nimennyt vihaavansa Stingin ykköshaastajaksi tähän tapahtumaan ja Ikoni oli luvannut voittavansa mestaruuden, jonka jälkeen ”valheellisuuden verho” häviäisi. Tosiaan Sting kävi tätä (yhä jatkuvaa) yhden miehen sotaansa Hogania ja Bischoffia vastaan, mutta ei viitsinyt paljastaa kenellekään että tiesi näiden vielä pettävän Dixien ja fanit, vaan tyytyi puhumaan vertauskuvallisin arvoituksin, joista kukaan ei ottanut mitään tolkkua.
Melkoinen antikliimaksi tämä ottelu oli. Sen lisäksi että kumpikaan ei enää ollut uransa huippukunnossa, vaikutti myös siltä etteivät Steven ja Robbien kemiat kehässä erityisen hyvin klikanneet. Niinpä tämä olikin sellaista tylsää toisen seinään irish whippaamista ja liikkeitä toisensa perään kovin vaillinnaisella draaman kaarella. Kestoakin tällä oli Slammiversaryn pääotteluksi hävettävän vähän ja siihen aikaan saatiin sisällytettyä katsomossa brawlaukset, ref bumpit ja ulkopuolisten sekaantumiset, niin eipä tainnut juurikaan kellään olla suurta luottamusta kaksikon kykyyn otella hienoa pääottelua. Hyvinkin mahdollisesti koko vuoden heikoin ppv pääottelu. Ainakin toivon niin.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:54
Voittaja: Rob Van Dam (5 Star Frog Splash) [Ottelun lopussa Jeff Jarrett hyökkäsi Stingin kimppuun kostaen Sacrificen tapahtumat]

Arvosana: **1/2


*** Kurt Angle
** AJ Styles
*Jay Lethal

Yhteenveto
: Tapahtuman avannut hypevideo antoi kyllä odottaa ihan liikoja. Toki tässä nähtiin kaksi oikein hyvää painiottelua, mutta mihin kaksi onnistunutta alakortin matsia riittää kun puhutaan ”suuresta ja mahtavasta Slammiversarysta?” Sen lisäksi, että ”ison tapahtuman” fiilis uupui kokonaan, myrkytettiin useat ottelut järjettömillä swerveillä ja ylibookkauksilla. TNA jatkoi kehnojen ppv:den sarjaansa, ja alan epäillä että mainio Lockdown oli sittenkin vain poikkeus, joka vahvistaa säännön.

PPV Ranking 2010
1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Over The Limit 2,56
10. WWE - Bragging Rights 2,54
11. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
12. TNA - Sacrifice 2,47
13. TNA - Genesis 2,44
Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ke 07.09.2011 20:00

Hyvä arvostelu taas Whatilta :) Hauskaa tosiaan lukea viime vuoden TNA:n tapahtumista, kun ei niistä ole mitään suurempaa hajua. Muistuttaa paikoitellen pelottavan paljon tämän oman projektini erästä promootiota.

Kaiken darran (Riveni huijasi, ei se ollutkaan vain fuksien etuoikeus) ja opiskelu- sekä työkiireidenkin keskellä on pakko päästä postaamaan viikon arvostelu.

Kuva
SUMMERSLAM 1999
An Out of Body Experience

Kesän kuumin ppv nähtiin parisen viikkoa ihan nykyajassakin, ja nyt on aika katsastaa samainen tapahtuma vuodelta '99. SummerSlam oli saavuttanut jo vakaan asemansa WWF:n vuoden huippuhetkien joukossa, ja edeltävinä vuosina SS olikin ollut aika kovatasoinen tapahtuma. Samaa toivoin tämän vuoden 'Slamilta, koska vuosi '99 ei muuten ollut ollut kovin mairitteleva WWF:lle. Selostajinamme JR & King.

Kuva Kuva
D'Lo Brown (c) (c) w/ Debra vs. Jeff Jarrett - WWF Intercontinental & European Championship
Ei, Debran laittaminen D'Lo Brownin manageriksi ei ole kirjoitusvirhe, vaikka tuossa Jarrettin kuvassakin Debra näkyy vielä hänen taustallaan. Jarrettilla ja Debralla oli ollut jo jonkin aikaa keskinäisiä ongelmia, jotka johtuivat mm. siitä, että Jarrett ei tykännyt Debran yleisöltä saamasta huomiosta. Niinpä ennen ottelun alkua Jarrett lähettikin Debran takaisin backstagelle, ja tämä päätti lyöttäytyä saman tien yhteen D'Lo Brownin kanssa ja saapua hänen kulmaukseensa. D'Lolla meni muutenkin varsin mukavasti, sillä hän oli voittanut ensin European-mestaruuden Fully Loadedissa ja pian tuon jälkeen myös IC-mestaruuden Jarrettilta. Nyt hän joutui puolustamaan molempia vöitä entistä IC-mestaria vastaan.

Tämä ottelu oli minulle jonkinasteinen pettymys, koska oletin, että Brown ja Jarrett olisivat voineet yhdessä vetää varsin kivankin avausottelun SummerSlamille. Sen sijaan tämä jäi aikalailla ihan kivan tv-ottelun tasolle. Painillisesti meno oli siis ok:ta mutta ei missään kohtaa erityisen säväyttävää. Kun tähän vielä lisää sen, että ensinnäkin ottelu olisi voinut kestää pidempään ja toiseksikin olisi ansainnut paremman lopetuksen, niin vähän vaisu maku tästä jäi. Yleensä nämä WWF:n midcard-ottelut ovat kuitenkin olleet aika hyviä.
** (7:27)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (Pinned Brown after Mark Henry hit him with a guitar)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Edge & Christian vs. New Brood (Matt & Jeff Hardy) w/ Gangrel vs. Mideon & Viscera vs. Droz & Prince Albert vs. Acolytes vs. Holly Cousins (Hardcore & Crash) - Tag Team Turmoil Match for the WWF Tag Team Title Shot
Tämänkin osallistujalistan olisi ehkä voinut laittaa Battle Royal -tyyppisesti, mutta menköön näin. Suurin tarina tämän ottelun taustalla oli tietenkin Edgen ja Christianin sekä New Broodin välille kehkeytynyt feud. Gangrel oli siis hylännyt ensin Edgen ja pian tämän jälkeen myös Christianin, sillä hän ei pitänyt näitä enää Broodiin sopivina painijoina. Samalla Hardy Boyzit olivat hankkiutuneet eroon manageristaan Michael Hayesista, jonka takia he olivat hävinneet joukkuevyönsä, ja he liittoutuivatkin yhteen Gangrelin kanssa ja muodostivat yhdessä uuden ja ilkeän Broodin. Nämä kaksi joukkuetta juuri aloittivatkin tämän Turmoil-ottelun, jossa uusi joukkue saapui aina, kun edellinen oli eliminoitu. Viimeisenä jäljelle jäänyt saisi mestaruusottelun seuraavassa Raw'ssa. Ppv-debyyttinsä tässä ottelussa tekivät Drozin henkilökohtainen tatuointi- ja lävistysartisti Prince Albert ja Hardcore Hollyn serkku Crash.

Ehdottomasti parasta tässä ottelussa oli alku. Vieläkään eivät E&C ja Hardyt päässeet ottelemaan mitään klassikkovetoa, mutta tämä oli jo hyvää ja vauhdikasta ***-tasoista painia. Tuonkin jälkeen homma pysyi ihan kivan tasokkaana, vaikka vastaan ryömi selvästi hitaampia joukkueita, mutta vauhti pysyi silti kiitettävästi yllä ottelussa. Vasta loppupuolella homma muuttui sitten aika hitaaksi, ja lopetus oli aika vaisu, mutta kokonaisuudessaan tästä jäi silti ihan kiva maku suuhun. Vähän jotain erilaista näissä kuvioissa, minkä takia olenkin Turmoil-otteluista tykännyt aina.
**½ (16:13)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Acolytes (Faarooq last eliminated Hardcore Holly after a Spinebuster)
Vuoden '99 aikana ei paljoa ollut nähty sellaisia angleja ppv:issä, että ne pitäisi erikseen mainita. Nyt kuitenkin oli pitkästä aikaa sellaisen vuoro, sillä ennen seuraavaa ottelua nähtiin eräs hyvin merkittävä hetki. Aluksi se ei vaikuttanut kovinkaan merkittävältä, vaan Road Doggin perinteiseltä promolta, mutta tilanne muuttui täysin, kun muuan Chris Jericho keskeytti D-O-Double G:n promon. Pari viikkoa aikaisemmin WWF-debyyttinsä tehnyt "Y2J" Chris Jericho teki ensiesiintymisensä WWF:n ppv:ssä, veti hienon promon ja jätti mieleen vain yhden kysymyksen: Miten WCW oli voinut päästää tämän miehen käsistään?

Kuva Kuva
Big Bossman (c) vs. Al Snow - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Bossman oli voittanut HC-mestaruuden Snow'lta, mutta WWF:n suosituin sekopää ei ollut jättänyt suinkaan hommaa siihen, vaan hän päätti yrittää ottaa omansa takaisin. Tässä vaiheessa Snow oli myös hylännyt apurinsa Headin ja tuonut kuvioihin pikkukoira Pepperin, jota Bossman oli yrittänyt päästä parhaansa mukaan vahingoittamaan aiheuttaakseen Snow'lle lisää henkistä tuskaa. Ja tämä vain paranisi tästä vielä...

Itse ottelu oli minusta parempi kuin Fully Loadedin kohtaaminen. Ensinnäkin oma hauskuutensa oli siinä, että Road Dogg toimi ottelussa liikkuvana kommentaattorina, joka siis seurasi Bossmanin ja Snow'n tappelua ympäri areenaa ja kaupungin katuja, vaikka ei Doggilla mitään hirveään tärkeää sanottavaa ollutkaan. Muutenkin tässä nähtiin pari oikeasti näyttävää bumppia, joita ei Bossmanin ja Snow'n ensimmäisessä ottelussa nähty. Loppupuolen baaritappelukin oli aika hauska ja lopetus ihan jees. Ei silti mitään parhaimmistoa HC-otteluissa, koska ei näillä vain niin hyvin kemiat kohtaa, mutta kiva välipala silti.
**½ (7:27)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Al Snow (Pinned Bossman after hitting him to the balls with two billiard balls)
Kuva Kuva
Ivory (c) vs. Tori - WWF Women's Championship
Kovin kummoisesti ei ollut vuoden '98 lopussa tapahtunut naisten divisioonan herättäminen onnistunut toistaiseksi, sillä Sablen lähdettyä firmasta, oli WWF menettänyt suosituimman ja arvokkaimman naispainijansa, vaikkei tämän taidot koskaan huippuluokkaa olleetkaan. Sablen tueksi oli toki alettu hankkia Ivoryn, Torin ja Lunan kaltaisia ok:ita naispainijoita, mutta yksinään he eivät suuremmin kiinnostaneet, kuten ei koko uuden naisdivisioonan aloittaja Jacquelinekaan, joka oli nyt vajonnut kokonaan pois kuvioista. Silti vyötä ei ollut suinkaan poistettu käytöstä, ja sen imagoa oli itse asiassa alettu nostaa sen jälkeen, kun oikeasti ihan kohtuullisilla painitaidoilla varustettu Ivory voitti mestaruuden Debralta, joka ei ollut koskaan paininut yhtään oikeaa ottelua. Mestaruusvoiton jälkeen Ivory oli hallinnut naisten divisioonaa, ja pari viikkoa ennen SummerSlamia hän oli ilman suurempaa syytä hyökännyt Torin kimppuun ja kirjoittanut kenkälankilla tämän vartaloon mielipiteensä ("Slut" & "Skank") Torista. Tori tietenkin tahtoi kostaa tämän Ivorylle ja vieädä samalla tämän mestaruusvyön.

Harmillisen vähän on tästä ottelusta sanottavaa. Ensisijaisesti se johtuu siitä, että ottelu kesti hädin tuskin 4 minuuttia mutta toissijaisesti myös siitä, ettei niitä neljääkään minuuttia kauhean hyvin hyödynnetty. Alku oli vaisua, mutta keskivaiheilla homma muuttui hetkeksi jo kiinnostavaksi, kun molemmat väläyttivät pari näyttävää liikettä. Harmi vain, että loppu oli kömpelö ja botchattu, mikä taas vähentää arvosanaa. Ei ole ihme, ettei naisten divisioona tässä pre-Trish & Lita -Erassa ollut kovin suurta huutoa.
*½ (4:08)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ivory (Pinned Tori after blocking a Sunset Flip)
Kuva Kuva
Steve Blackman vs. Ken Shamrock - Lion's Den Match
Blackmanin ja Shamrockin feud ei ollut siis päättynyt Fully Loadedin Iron Circle -otteluun, jossa Shamrock kuristi Blackmanin tajuttomaksi. FL:nkin jälkeen Blackman oli jatkanut Shamrockin vainoamista, sillä hän edelleen tahtoi todistaa kaikille olevansa näistä kahdesta vaarallisesta miehestä se maailman vaarallisin. Shamrockilla ei ollut mitään Blackmanin kanssa tappelemista vastaan, joten jatkoa seurasi. SummerSlamin ottelustipulaation oli saanut päättää Blackman, joka tahtoi kohdata Shamrockin samassa ottelussa, jossa Shamrock oli voittanut Owen Hartin edellisen vuoden SummerSlamissa. Tällä kertaa Lion's Den -häkki oli kuitenkin täytetty erinäisillä aseilla.

Tämä ottelu jäi Shamrockin viimeiseksi ppv-otteluksi WWF:ssä ja viimeiseksi showpainiotteluksi useampaan vuoteen, sillä pian tämän feudin jälkeen Shamrock palasi MMA-kehiin. Sinänsä tämä oli harmi, sillä juuri tämän viimeisen feudin aikana kiinnostukseni Shamrockiin oli taas kasvanut, vaikka hän oli välillä ehtinyt käydä jo todella tylsäksi. Tämäkin ottelu oli ihan mukavaa ja sopivan stiffin näköistä mättöä, jossa nähtiin joitakin ihan tyylikkäitä liikkeitä ja jossa Blackmankin näytti poikkeuksellisen hyvältä. Silti mikään erityisen hieno ottelu tämäkään ei ollut, ja suurin ongelma oli taas buukkauksessa, sillä kukaan ei oikein tuntunut tietävän, miten tämä ottelu voitetaan, ja niinpä ottelun lopetus tuli ihan yllättäen ja aika tylsähkösti. Pääosaa lopetuksessa näytteli kendokeppi, joka tunnetusti on "PG-ajan epävirallinen symboli" ;)
**½ (9:06)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ken Shamrock (Knocked Blackman out with a kendo stick)
Kuva Kuva
Test vs. Shane McMahon w/ Mean Street Posse - Greenwich Street Fight Match
Tämä oli Testin ensimmäinen kunnon singles-feud WWF:ssä ja samalla ensimmäinen WWF:n monista yrityksistä nostaa miestä ME-peluriksi. Harmi, ettei suuri yleisö koskaan syttynyt Testille koskaan (yrityksen puutetta siitä ei voi syyttää), sillä itse olen aina markittanut Testiä. Kevyet mullat miehelle. Tämä feud oli siis alkanut Union-aikoina, kun Unionin jäsen Test oli alkanut tapailla Mr. McMahonin tytärtä Stephanieta. Kaikki oli mennyt ihan hyvin, kunnes Vincen heel-turnin ja sittemmin WWF:stä katoamisen jälkeen Shane päätti estää sisarensa ja Testin seurustelun. Shane (joka oli pari kuukautta aiemmin yhdessä isänsä kanssa suunnitellut Stephanien kidnappauksen) oli erittäin huolissaan sisarensa seurustelutilanteesta, sillä rahvaanomainen Test ei ollut hänestä ollenkaan sopivaa seuraa ylemmän luokan McMahonille. Niinpä Shane päätti haastaa entisen henkivartijansa Testin otteluun, jonka hävitessään Test joutuisi luopumaan Stephaniesta mutta voittaessaan saisi pitää tämän itsellään ilman Shanen valituksia. Lopulta ottelusta päätettiin tehdä vielä Greenwich Street Fight.

Street Fight -stipulaation lisääminen oli WWF:n parhaita päätöksiä, sillä nyt Shane O'Mac pääsi esittämään erinomaisia bumpinottokykyjään. Jonkun verran hän oli päässyt väläyttelemään niitä jo King of the Ringin Ladder Matchissa, mutta nyt kyseessä oli 1 vs. 1 -ottelu, jossa Shanen bumpit näyttelivät suurta roolia. Ottelussa nähtiin mm. ensimmäistä kertaa Shanen huima Top Rope Elbow Drop kehästä ulos suoraan selostuspöydän läpi. Muutenkin homma oli varsin viihdyttävää hc-brawlailua. Sekä Test että Shane ylittivät ainakin omat odotukseni selvästi. Ottelun kulkua häiritsi ainoastaan harmillinen ylibuukkaus, johon kuuluivat Mean Street Possen sekaantumiset, joita oli muutama liikaa. Muutenkaan ei tämä nyt painiannilta mitään klassikkomenoa ollut, mutta kaikin puolin hyvä hc-brawlaus ja ehdottomasti parempi kuin olisi osannut odottaa.
*** (12:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Test (Top-Rope Elbow Drop)
Kuva Kuva
X-Pac & Kane (c) vs. Big Show & The Undertaker w/ Paul Bearer - WWF Tag Team Championship
Jos WCW:n puolella moitin Kevin Nashin turneja, on nyt pakko hieman myös huomauttaa Big Show'n turn-tahdista. Mies oli ehtinyt hädin tuskin olla WWF:ssä puoli vuotta, ja tämä oli jo hänen toinen turninsa. Show oli kääntynyt ensin maaliskuussa faceksi, mutta tuo face-kausi oli saanut päätöksensä edellisessä ppv:ssä, kun Big Show päihitti Kanen sen jälkeen, kun tuomarina toiminut Hardcore Holly oli häntä halpamaisesti auttanut. Tuo feud ei kuitenkaan päättynyt siihen, sillä Kane ei tykännyt Show'n voittotavasta, ja he jatkoivatkin tappeluaan Fully Loadedissa, kunnes Kanen veli Undertaker saapui paikalle ja hyökkäsi tämän kimppuun. Näin kaksi Kanen kanssa ongelmissa olevaa jättiä, UT & Big Show, olivat yhdistäneet voimansa. Kane ei kuitenkaan jäänyt yksin, sillä hänen pitkäaikainen ystävänsä X-Pac saapui jo Fully Loadedissa auttamaan Kanea. FL:n jälkeen X-Pac ja Kane voittivat joukkuemestaruudet jo toista kertaa urallaan, ja Kane alkoi viikkojen aikana osoittaa ennennäkemätöntä luottamusta X-Paciin. X-Pac puolestaan alkoi opettaa Kanea puhumaan, ja Kane lausuikin ensimmäiset lauseensa ppv:tä edeltävinä viikkoja luvatessaan pieksevänsä sekä oman veljensä että pitkään häntä piinanneen Big Show'n.

Tämä oli myös Undertakerin viimeinen ppv-tason ottelu hyvään toviin, sillä pian SummerSlamin jälkeen UT pääsi vihdoin lomalle, jollaista hän ei ollut pitänyt hetkeäkään sitten vuoden 1994. Tähän aikaan 'Taker ei siis tosiaan ollut mikään jatkuvia comebackeja tekevä erakko - ja seuraava UT:n comeback tulisikin olemaan aivan ainutlaatuinen. Ei siitä kuitenkaan vielä sen enempää. Vaikka 'Taker oli vuosien '98 ja '99 vaihteessa ollut jo todella väsyneen oloinen kehässä, oli hän viime kuukausina piristänyt taas otteitaan selvästi. Tässäkin 'Taker hoiti osuutensa hyvin, mutta niin tekivät kaikki muutkin osanottajat. Kokonaisuutena tämä tuntui oikeasti ison profiilin joukkuemestaruusottelulta, mihin vaikutti taatusti sekin, että yleisö oli hienosti mukana. Ei mikään klassikko tämäkään, mutta hyvää brawlailua yhdistettynä X-Pacin parilla näyttävällä lennolla.
*** (12:01)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Big Show & The Undertaker (Undertaker pinned X-Pac after a Tombstone Piledriver)
Kuva Kuva
Mr. Ass w/ Large lady vs. The Rock - Kiss My Ass Match
Tämä feud Rockin kanssa oli Mr. Assin ME-pushin huippuhetki. Pian tämän jälkeen WWF nimittäin vihdoin tajusi, että kaikesta yrityksestä, kuten KOTR-voitosta ja ties mistä, huolimatta Mr. Assissa ei ollut sitä jotain, mikä saisi yleisön kiinnostumaan hänestä vakavasti otettavana ME-nimenä. Niinpä onkin aika hupaisaa, että YouTubessa jotkut oikeasti kehtaavat itkeä, että WWE ei antanut Billy Gunnille koskaan kunnollista tilaisuutta ME-meininkeihin. Eihän WWF mitään muuta vuonna '99 näyttänyt tekevänkään kuin tarjoilevan Billylle ME-pushia kultalautasella? No, tämä feud oli luonteeltaan varsin yksinkertainen. Mr. Ass tahtoi osoittaa kaikille, että todellisuudessa hän on paljon parempi painija ja hurmaavampi persoona kuin ikivanha ja tylsä The Rock. Tietenkin otteluun piti lisätä Attitude Eran tyylisesti jotain "shokeeraavaa", ja niinpä Mr. Ass tahtoi otteluun stipulaation, että häviäjä joutuisi pussaamaan voittajan... p***että. Vielä ennen ottelua Mr. Ass muutti homma niin, että Rockin hävitessä hän ei pussaisikaan Assin kultaista peppua vaan hänen mukanaan tuoman isokokoisen leidin takamusta. Hurmaavaa.

Itse ottelu oli minun mielestäni ihan hyvä. Siitä ei tosin kauheammin voi kiittää Mr. Assia, vaikkei Billy Gunn ainakaan tässä vaiheessa uraansa ollut mikään toivoton tapaus kehään, vaan kyllä hänet ihan kivoihin otteluihin pystyttiin kantamaan. Rock ei toki ollut mikään malliesimerkki painitaidoillaan toista kantavasta ottelusta, mutta Rock oli vain niin jumalattoman suosittu, että hän yksinään toi otteluun semmoista sähköisyyttä, että kamppailu muuttui ihan kiinnostavaksi katsottavaksi. Painillisesti homma oli ihan perusmättöä. Ei mitään ärsyttävää muttei mitään kauhean erityistäkään. Hieno tunnelma, Rockin näyttely ja tieto Assin ME-uran lopusta toivat kuitenkin tälle puolikkaan lisää tuohon perusottelun arvosanaan. Ja oli se lopetus ihan hassu.
**½ (10:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Rock (People's Elbow)
Kuva Kuva Kuva
Steve Austin (c) vs. Mankind vs. Triple H w/ Chyna - Special Referee: Jesse Ventura - WWF Championship
Steve Austin oli säilyttänyt FL:ssä mestaruusvyönsä ja pakottanut samalla Mr. McMahonin vetäytymään pois WWF:n on screen -johtamisesta. Samaisena iltana Triple H oli voittanut paikan SummerSlamin mestaruusottelussa, jonka tuomaroisi WWF:n legendaarinen painija ja color commentator sekä tuon aikainen kuvernööri Jesse "The Body" Ventura. Onkin siis aikamoinen saavutus, että WWF sai näin yksinkertaisista lähtöasetelmista muodostettua niin hitonmoisen sopan, mutta toisaalta tämä on Vince Russon aikainen Attitude Era. Kaikki alkoi siitä, kun Raw'ssa Austinin, UT:n ja Triple H:n piti otella Triple Threat Matchissa. Ykköshaastaja Triple H päätti kuitenkin muuttaa tilannetta telomalla Austinin liikuntakyvyttömäksi backstagella. Tästä raivostunut Comissioner Michaels määräsi, että HHH:n bodyguard Chyna ottaa Austinin paikan ottelussa ja että Triple H:n hallussa pitämä ykköshaastajuus olisi ottelun panoksena. Hieman myöhemmin Raw sai shokkilopetuksen, kun Triple H:n päätteeksi Austin linkkasi kehään, pamautti terästuolilla HHH:ta päähän ja kiskoi Chynan selättämään Triple H:n. Tuomarina toiminut Michaels laski kolmeen, ja näin Chynasta oli tehty ykköshaastaja. Homma ei kuitenkaan suinkaan päättynyt tähän, vaan seuraavalla viikolla HHH, joka väitti luoneensa Chynan, vaati tältä ottelua ykköshaastajuudesta. Chyna suostui ja voitti tuon ottelun - tosin ainoastaan sen takia, että parin kuukauden tauolta, jonka Triple H oli aiheuttanut, palannut Mankind saapui auttamaan Chynan voittoon ottelusta. Heti perään Mankind vaati itse päästä ottelemaan Chynaa vastaan ykköshaastajuudesta ja voitti ottelun.

Tämäkään ei vielä riittänyt, vaan Chyna vs. Mankind päätteeksi Triple H saapui kehään ja alkoi piestä Mankindiä. Lopulta paikalle saapuivat sekä Comissioner Michaels että omistaja Shane McMahon, jotka päättivät buukata lopullisen ykköshaastajuusottelun Mankindin ja Triple H:n välille (mikä oli jostain syytä Chynalle aivan okei), ja he molemmat buukkasivat itsensä ottelun tuomariksi. Niinpä tuo HHH:n ja Mankind ottelu päättyikin lopulta tuplaselätykseen, kun HHH:n ja Mankindin hartiat olivat matossa yhtä aikaa, ja Shane julisti voittajaksi Hunterin ja Michaels Mankindin. Niinpä vaihtoehdoksi ei jäänyt muuta kuin buukata SummerSlamiin Triple Threat Austinin, HHH:n ja Mankindin välille. Gottalove Attitude Era.

Otteluun johtaneet kuviot olivat kaikessa sekavuudessaan jo huvittavia ja juuri niitä piirteitä, joiden kritisoimisen tavallaan ymmärrän erinomaisesti mutta jotka toisaalta juuri tekivät tästä Attitude Erasta niin erilaisen ja samalla mielenkiintoisemman, kuin mitä nykyinen meininki on. Järjetöntä, mutta hauskaa. Ottelu oli puolestaan laadultaan paljon parempi kuin muistin. Jotenkin oletuksenani oli, että tämä oli ollut pettymys ja etteivät nämä kolme olleet yltäneet omalle tasolleen, mutta ilmeisesti muistin väärin, sillä oli tämä ehdottomasti MOTN ja oikein viihdyttävä ME-brawl. Kaikki kolme hoitivat osuutensa erittäin kunniakkaasti, ja vaikkei tämä missään vaiheessa yltänytkään sellaiseen "wau"-meininkiin, että tätä viitsisi huipputason otteluksi ihan sanoa, niin erittäin hyvää päämestaruusmenoa silti. Hieman toisenlaista kuin WCW:ssä. Jesse Venturakin oli oikein kiva lisä tässä.
***½ (16:23)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mankind (Mankind pinned Austin after a Double-Arm DDT)
*** Triple H
** Mankind
* Steve Austin

Kokonaisarvio SummerSlamista: Esitin Road Wildin jälkeen vienon toiveen siitä, että jospa tämä SummerSlam nostaisi taas hetkeksi tätä uskomattoman alhaiseksi vajonnutta tasoa ja iskisi pöytään edes Ok-tasoisen ppv:n, ja Ok tämä tosiaan oli. Sen ei pitäisi olla kauhea kehu vaan melkeinpä semmoinen, johon WWF:nkin tasoisen firman pitäisi pystyä kehnoimmillaan. Melkeinpä näin oli ollutkin vuonna '97 (tai olisi ollut, jos minulla olisi ollut käytössä tämä kuusiportainen järjestelmä), mutta nyt SS oli vasta kolmas WWF:n ppv, joka oli edes Ok. Tässäkään ei nähty yhtään huipputason ottelua, mutta muuten meno oli tasaisen viihdyttävää, eikä tarjolla ollut naisten ottelua lukuun ottamatta yhtään alle kahden tähden matsia. Tätä katsoessa viihtyi jo ihan jonkin verran, joten parempaan suuntaan WCW-touhusta ollaan menossa.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. ECW Heat Wave - Ok
7. WWF SummerSlam - Ok
8. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
9. WCW Uncensored - Kehno
10. WWF WrestleMania XV - Kehno
11. WWF Fully Loaded - Kehno
12. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
13. WCW SuperBrawl IX - Kehno
14. WCW Souled Out - Kehno
15. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
16. WCW The Great American Bash - Surkea
17. WWF No Mercy (UK) - Surkea
18. WCW Road Wild - Surkea
19. WCW Slamboree - Surkea
20. WCW Bash At The Beach - Surkea

Tässä kohtaa lienee hyvä paljastaa, että luovun siitä "yksi tv-showarvostelu jokaiselta kuulta" -meiningistä. Toivon, ettei kukaan ehtinyt niihin arvosteluihin kauheasti ihastua, sillä ne päättyvät nyt. Ensimmäinen syy päätökseen on niiden hyvin alhainen taso. Toinen syy on se, että ne tuntuivat tästä projektista irtonaisilta (mikä oli tosin koko idea alun perin, mutta se alkoi tuntua aika tyhmältä). Tärkein syy on kuitenkin se, että tulevana syksynä minulla on hiton vähän aikaa, joten etenemistahti hidastuu tarpeeksi ilman sitä, että jokaiselle vuodelle tulisi vielä 12 lisäarvostelua kirjoitettavaksi. Laajentaminen on ihan kivaa, mutta sitten kun tajuaa ajan olevan kortilla, on hyvä myös kaventaa hommaa niin, että se alkuperäinen pääjuttu (jokaisen amerikkalaisen ppv:n arvostelu) etenee edes joten kuten sujuvasti. Seuraavaksi olisi ollut siis vuorossa historian toinen ja ensimmäinen kunnollinen SD! ja ensimmäinen ECW on TNN. Nyt niitä ei tule, ja hyppäämme suoraan WCW:n Fall Brawliin.

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ke 07.09.2011 20:20

Miksi et kuitenkin arvostelisi WCW:n "tribuuttia" Owenille. Se kuitenkin sisältää hyvin todennäköisen MOTY kandidaatin.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
MR.Off Topic
Viestit: 3971
Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
Paikkakunta: GODLAND

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja MR.Off Topic » To 08.09.2011 01:33

Mr. Offari Tuupikkiii yrittää nyt laukaista oman "arvostele näkemääsi painitapahtumaa" -projektin TNA:n muodossa. Tarkemmin sanottua yritän arvostella jokaisen TNA:n Weekly PPV:n, joita yhteensä on 99 kappaletta. Saa nähdä, mitä tästä tulee, ja ensimmäinen tähtäys on päästä vuoden 2002 loppuun, jossa siinäki on jo about 25 PPV:tä. Yksi per viikko tahdilla, jos ei muuten, mutta aluksi luultavasti tulee huomattavasti nopeampaa alkuinnostuksen takia. Mainitaan vielä, että näin aluksi teen face/heel jaon ihan näppituntumalta, joten virheitä voi olla. Pidemmittä puheitta aloitetaan journey!

Kuva
TNA Weekly PPV Number 1:

Show tarttasi aluksi kommentaattoreiden sisääntulolla ja heidän jonnin joutavalla höpötykseltään kunnes Jeremy Borash kutsui kehään muutamia NWA legendoja. Koko segmentin lopullinen tarkoitus oli pohjustaa illalla nähtävää Gauntlet For Gold –ottelua ja ensimmäinen siihen liittyvä asia tuli, kun Ricky ”The Dragon” Steamboat ilmoitti olevansa tuomarina Gauntlet ottelun selviytyjille. Sitten tuli Jeff Jarrett, joka piti koko Gauntlet Battle Royal sydeemiä täysin idioottimaisena ja niinpä yksi näistä NWA-legendoista keksi pistää Jarrettin aloittamaan koko homman. Ken Shamrock ja Scott Hall aukaisivat myös sanaiset arkkunsa ja julistivat, kumpikin omaa voittoaan siinä ottelussa. Ihan mukava aloitushan tämä oli PPV:lle ja tiesipä ainaki heti, miten mestaruus tullaan ratkomaan.

Six Man Tag Team Match:

Flying Elvises (Jorge Estrada, Sonny Siaki, & Jimmy Yang) vs. AJ Styles, Low-Ki, & Jerry Lynn

-TNA:n ensimmäisen shown tosiaan otteluilta starttasi tällainen X-Divari joukkueottelu, jonka olin joskus aiemmin katsonut jo. Kummatki joukkueet ovat nimi listalta erittäin vakuuttavia. Lähtökohdat olivat siis hyvät tälle ottelulle.

Ottelu sitten näytti heti, miksi yhtiön nimi on Total Non-Stop Action, sillä nämä X-Divarilaiset lähtivät täydellä höyryllä eteepäin. Aluksi annettiin vähän jokaisen esitellä taitojaan aika pitkillä one-on-one kohtaamisilla ottaen huomioon sen, että ottelulla ei nyt kovin ruhtinaallisesti ollut aikaa. Jimmy Yang sai taas kerran itseni miettimään, että kuinka hyvä se jätkä onkaan kehässä. Aliarvostettu painija minun mielestä. Muut painijat hoitivat hommansa hyvin myös, mutta mikä loppujen lopuksi vaivasi ottelua oli sen lyhyys. Lopetus oli kuitenki erittäin toimiva ja uskottava, mutta harmitella täytyy, että TNA ei halunnut enemmän aikaa ottelulle antaa.

Arvosana: ***½
Spoiler: näytä
Kesto: 6:27
Voittajat: Flying Elvises (Yang pinned AJ Styles)
Midget Match:
Hollywood vs. Teo

- Seuraavana oli sitten vuorassa kääpiotoimintaa, kun nämä kaksi alimittaista painijaa kohtasivat kehässä. Yllättäen matsi alkoi jopa erittäin viihdyttävällä painilla, jossa itselläni tuli vähän hymähdeltyä ja mietittyä, että ehkäpä tämä kääpiöpaini toimiiki jollain asteella. Lopulta, kun ottelu tasaantui, niin ne kääpiöpainin toimivuuden ajatelmat murskattiin ja haukottelu alkoi vähitellen lisääntyä. Onneksi ottelu kuitenki loppui melkein heti siihen niin ei hirveästi kerennyt alkaa kyllästyttämään. Lopetus oli botchattu, mutta kaiken kaikkiaan ihan yllättävän hyvä kääpiötaistelu, joka oli tarpeeksi lyhyt.

Arvosana: *½
Spoiler: näytä
Kesto: 2:49
Voittaja: Teo (pin)

Tag Team Match:
Psicosis & James Storm vs. Rod & Richard Johnson

- Ottelua ennen nähtiin aika absurdi promo joltain nobodyltä, joka paljastui Johnsoneiden manageriksi. Herralla oli myös jonkinmoinen perverssi yliote miehistä ja hän pistiki miehet ottelemaan valkoisissa kokovartalo trikoissa ja saman värisessä maskissa. Miehiä ei siis voinut oikein mitenkään tunnistaa toisistaan. Psicosis ja James Storm olivatki sitten huomattavasti tutumpia, mutta häytyy sanoa, että ”Cowboyn” sisääntulo asustus pisti hymähdyttelemään. Mies näytti mini ’Takeriltä, jolla oli lelupistoolit mukana. :lol: Kokonaisuudessaan ottelun asetelmat eivät näyttäneet hyviltä, sillä Johnsonit luultavasti olisivat jotain paskasäkkejä.

Sitähän ne herrat sitten aika pitkälti olivat. Eivät nyt niin huonoja kuin odotin, mutta mitään toivoa kovin hyvään otteluun ei ollut ja varsinki, kun tämä ottelu oli myös siunattu lyhyellä kestolla. Psicosis ja Storm ottivat irti Johnsoneista luultavasti kaiken minkä pystyivät, mutta eihän tämä millään yltänyt viihdyttäväksi koitokseksi. Lopetus oli vielä kaiken kaikkiaan aika typerä, joten tästä ottelusta ei jäänyt paljon jälkipolville muisteltavaa. Saa nähä kuinka nopeasti Johnsonit ovat lafkasta pihalla.

Arvosana: **+
Spoiler: näytä
Kesto: 4:49
Voittajat: Rod & Richard Johnson (Jompikumpi Johnsoneista selätti Stormin)

Tag Team Match:
Bo & Stan Dupp vs. Christian York & Joey Matthews

- Seuraavaksi sitten nähtiin tutun joukkueen ja tuntemattoman joukkueen kohtaaminen. York ja Matthews olivat itselleni tuttuja joukkueena jo ECW:stä ja täten tiesin, että heillä oli potentiaalia erittäin hyvään joukkueotteluun. Bo ja Stan eivät sen sijaan siltä näyttäneet ja heidän gimmickeiksi oli langetettu kaikille painin seuraajille tuttu maalaisjuntit. Miehiä pohjustettiin ennen ottelua backstage promolla, joka ei paljon mitään tarjonnut vaan joukkueen mielenkiintoisin jäsen oliki heidän valet. Ihan näde likkahan se oli, mutta nimi ei jäänyt päähän.

Itse ottelu ei pettänyt. Se ei missään vaiheessa viihdyttänyt minua oikeastaan juurikaan. Välillä York ja Matthews saivat jotain irti noista kahdesta junttia näytelleestä tyypistä, mutta ei heistä paljon irtiotettavaa ollut. Erittäin lyhyt mitta lisättynä hieman pöhelöön lopetukseen tässäki varmisti sen ettei tämä päässyt edes edellisen ottelun tähdille. Ei tätä kyllä pidempään olisi edes viitsinyt katsoa.

Arvosana: *
Spoiler: näytä
Kesto: 3:39
Voittaja: Bo & Stan Dupp (Bo pinned York)


Toby Keith sings "The Angry American."
Otin nyt yhden segmentin mukaan myös arvioon, koska tämä segmentti näytti, miten PPV:n aikaa voidaan tuhlata turhaan paskaan. Aluksi tämä country laulajan musiikkivideo näytettiin, jonka kelasin heti yli, mutta sen jälkeen pääsi vielä nauttimaan miehen live esityksistä. Jipiiii! No siinä mies sitten aikansa lauleskeli tuota lauluaan kunnes luojan kiitos Jeff Jarrett lopetti sen lauleskelun. Jeff sitten hieman vittuili country laulajalle ja sen jälkeen kertoi, että aloitetaanpa se Gauntlet For The Gold.

20 Man Gauntlet For The Gold:

Apollo vs. Buff Bagwell vs. Bruce vs. Ken Shamrock vs. Brian Christopher vs. Steve Corino vs. Del Rios vs. Scott Hall vs. Malice vs. Chris Harris vs. Jeff Jarrett vs. Konnan vs. K-Krush vs. Lash LeRoux vs. Prince Justice vs. Slash vs. Norman Smiley vs. Rick Steiner vs. Devon Storm vs. Vampire Warrior.

- Ja niinhän se aloitettiin. Battle Royalit ja varsinki tällaiset RR-tyyppiset ovat aina olleet itselleni aika vaikeita arvostella. Jos jollekulle jäi vielä epäselväksi, niin ottelu oli Battle Royal säännöillä ja yhdeksän kymmenen sekunnin välein otteluun tuli aina uusi ottelija. Lopulta, kun oli enää kaksi jäljellä niin Ricky astuisi kehään ja nähtäisiin one-on-one kohtaaminen näiden kahden selviytyjän välillä. Näistä asetelmista sitten itse otteluun.

Eihän tämäkään kovin hyväksi loppujen lopuksi yltänyt vaan ottelussa oli aika monta turhaa painijaa mukana. Osa oli erittäin kyvyttömiäkin. Oli siellä sitten viihdyttäviä painijoitaki, mutta ainaki yhden TNA onnistui bookkaamaan heti ulos. Apollolle täytyy antaa erikoismaininta, sillä häneltä en odottanut mitään, mutta kaveri osoittautui harvinaisen solidiksi. Rick Steinerin esiintyminen oli myös erittäin hyvä. Sekaan kuitenki tosiaan mahtui huonoja painijoita myös ja siitä syystä ottelun taso ei ollut mitenkään erityisen hyvä. Toby Keith teki myös idioottimaisen esiintymisen tässä Royalissa ja siitä ei kyllä jäänyt mitään lapsille kerrottavaa. Kyllähän tämä silti ihan viihdyttävä oli, mutta enemmän odotin.

Arvosana: ***
Spoiler: näytä
Kesto: 30:55
Voittajat: Ken Shamrock & Malice
Huom: Koko seuraava matsi on spoilereissa lukuunottamatta tuota alla näkyvää tekstiä, koska se spoilaa edellisen ottelun tuloksen.

Single Match With Special Referee Ricky Steamboat For NWA World Title:
Spoiler: näytä
Ken Shamrock vs. Malice

- Lähtökohdat tälle ottelulle eivät olleet mitkään mahtavat, sillä miehet olivat juuri otelleet tuossa Gauntletissa. Lisäksi Malice oli melkonen paskasäkki ja Ken ei ole mikään maailman viihdyttävin showpainija ikinä ollut myöskään, vaikka oikean vastustajan kanssa pystyi aikanaan varsin viihdyttäviin otteluihin. Kestosta pystyi myös sanomaan ennakkoon, että hirmu pitkä se ei tule olemaan.

Eihän tästä viihdyttävää ottelua saatukkaan. Ainuat jokseenki viihdyttävät kohdat olivat, kun Shamrock heitti jonkin hienon counterin kautta jonkinmoisen submissionin. Muuta hienoa ottelussa ei sitten oikein nähtykkään. Sen sijaan ottelussa nähtiin, että painijalla on ilmeisesti ainakin 7 sekunttia aikaa irroittaa luovutusote, kun vastustaja on köysissä tulematta diskatuksi. Ainaki Steamboatin ja Shamrockin mielestä. Lisäksi lopetus oli erittäin heikko. Ei tämä ottelu silti ihan p**ka ollut, vaikka sellaisen kuvan ehkä saa.

Arvosana: **
Kesto: 6:22
Voittaja: Ken Shamrock (Pin)
Kokonaisuudessaan tämä oli aika huono tapahtuma. Ainoastaan opener ei pettänyt ja kaikki muu ei sitten oikein toiminut milläänlailla. Toki Gauntlet For Gold saa ihan hyvän arvosanan, mutta tuollaiseksi RR-tyyliseksi otteluksi *** -tähtöstä on aika huono arvosana. Ottelut olivat liian lyhyitä ja mukana oli aika idioottimaisia gimmickkejä omaavia painijoita, sekä nähtiin turhia segmenttejä kuten esimerkiksi tuo Toby Keithin lauleskelu. Sen lisäksi nähtiin Nascar tyyppien esiintyminen, joka oli turha myös. Toki sillä saatiin bookattua seuraavalle viikolle Brian Christoferin ja K-Krushin (aka. Ron Killings aka. R-Truth) ottelu. Ei tästä kovin hyvää mieltä kuitenkaan jäänyt.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

TNA Weekly PPV Number 1: 2,2083333...
GOD OF ALERT Heeelp meee

Tajunnan Rakennelmia

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 10.09.2011 11:33

The Rocker kirjoitti:Miksi et kuitenkin arvostelisi WCW:n "tribuuttia" Owenille. Se kuitenkin sisältää hyvin todennäköisen MOTY kandidaatin.
Sen Bret Hart vs. Chris Benoit'n? Joo, tarkoitus olisi katsoa se, mutta siinäkin kiinnostaa lähinnä tuo yksi ottelu.

Avatar
The Rocker
Viestit: 3325
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » Ma 12.09.2011 00:35

Kenitys kirjoitti:
The Rocker kirjoitti:Miksi et kuitenkin arvostelisi WCW:n "tribuuttia" Owenille. Se kuitenkin sisältää hyvin todennäköisen MOTY kandidaatin.
Sen Bret Hart vs. Chris Benoit'n? Joo, tarkoitus olisi katsoa se, mutta siinäkin kiinnostaa lähinnä tuo yksi ottelu.
Juu sitähän minä hain.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 15.09.2011 15:57

Kenitys näyttää valinneen keskiviikon päiväksi jolloin postaa arvostelun, joten itse päätin valita sunnuntain ko. päiväksi. Mutta mitäs? Heti pääsin unohtamaan koko jutun, kun lomalla olin :D Joten täältä pesee, edelleen jatketaan TNA:n parissa noiden jo aikaisemmin arvosteltujen WWE tapahtumien vuoksi. Selostajina tutusti Tenay & Taz.

Kuva
Sunnuntai 11. Heinäkuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida


Ultimate X / Submission Match For X-Division Championship
Douglas Williams © VS. Brian Kendrick

Tämän kaksikon kohtaaminen oli yksi Slammiversaryn harvoista valonpilkahduksista, joten en pistänyt ollenkaan pahakseni tätä uusintaottelua. Tämä oli periaattessa Ultimate X-ottelu, mutta voiton pystyi poikkeuksellisesti viemään myöskin luovutuksella. Koko stipulaatio liittyi tähän Williamsin yhden miehen sotaan high flying painia kohtaan.

Näihin aikoihin Kendrickin hahmoa alettiin toden teolla vääntämään yhä sekopäisempään suuntaan, ja se heijastui ottelun kulussa. Kendrick oli nimittäin jostain saanut pakkomielteen, että hänen oli pakko voittaa ottelu luovutuksella, ja haki Cobra Clutchia joka ainoassa mahdollisessa (ja mahdottomassa) tilanteessa, eikä oikeastaan edes yrittänyt kiivetä ylös vyötä hakemaan, joka olisi miehelle ollut monesti se helpompi vaihtoehto. Kokonaisuutena ei tämä uusintaottelu enää niin makealle maistunut kuin ensikohtaaminen. Lopetuskin vaikutti erikoiselta, oli hyvinkin mahdollista että toinen ottelijoista oli täysin taju taskussa hetkeä aiemmin otetun bumpin jäljiltä. Ihan ok veto, mutta en tätä otteluparia enää ppv:ssä tahtoisi nähdä.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:05
Voittaja: Douglas Williams (Cobra Clutch Submission)

Arvosana: **1/2


3-Way Dance
Jesse Neal VS. Brother Devon VS. Brother Ray

Opettaja vastaan oppilas tarina jatkui, tällä kertaa tosin Devon oli kuviossa mukana lähinnä katsomassa etteivät Ray & Jesse tapa toisiaan. Tarkemmat tausta voi lukea edellisestä arvostelusta.

Tämä kaavailtu kolminottelu oli suurimman osan ajastaan Rayn & Jessen keskinäistä mättöä, sillä joku (lue: Brother Ray) oli teljennyt Devonin pukuhuoneen oven kakkosnelosen pätkällä kiinni, ja vaikka kameramieskin oli paikalla kuvaamassa, kesti minuuttitolkulla ennen kuin kukaan viitsi käydä hänelle oven avaamassa. Noh, sitten kun Devon lopulta pääsi kehään asti, ei ottelu enää kestänytkään kuin puolisen minuuttia. Yleisesti ottaen painin taso oli aika lailla surkeaa, ja koko feudi laajasta taustatarinastaan huolimatta melkoista pakkopullaa. Ai niin, ottelun aikana nähtiin jälleen yleisön joukossa vanhoja ECW-fabuja. Slammiversaryssa Tommy Dreamer oli vielä yksinään häiriköimässä, mutta nyt hänellä oli tukenaan Rhino, Stevie Richards ja Raven.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:57
Voittaja: Brother Ray (Pinned Neal after Bubba Bomb)

Arvosana: *1/2

Knockout's Championship Match (Title VS. Career)
Madison Rayne © VS. Angelina Love

Entinen Beatiful Peoplen keulahahmo Angelina Love oli palannut lyhyen taukonsa jälkeen TNA:han, ja otti tehtäväkseen tuhota nykyisen TBP:n jäsen kerrallaan. Impacteissa Angelina terästuolien avustuksella eliminoikin Lacey Von Erichin ja Velvet Skyn, ja jäljelle jäi enää Madison. Mestari oli lopettanut kahdessa edellisessä ppv:ssä Taran ja Roxxin painiurat lyhyeen, ja tässäkin Angelina oli suostunut laittamaan koko uransa peliin matsin saadakseen. Ja jotta stipulaatioita olisi varmasti tarpeeksi niin Madison häviäisi tittelinsä mikäli Lacey tai Velvet sekaantuisivat otteluun millään muotoa.

Olipahan sekavaa settiä. Itse paini oli täysin toisarvoinen juttu näiden monisyisten stipulaatioiden ja erikoisten swervien keskellä. Eipä tästä jäänyt oikein mitään käteen, ja lopetus oli kyllä jo sanoinkuvaamattoman typerä.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:42
Voittaja: Angelina Love (by DQ) [Ottelun loppupuolella mustaan nahkahaalariin ja tummennetuin visiirein varustettuun kypärään sonnustautunut nainen ajoi moottoripyörällä kehän laidalle, jonka jälkeen tuomari Slick Johnson diskasi Madisonin, koska arveli moottoripyöränaisen olleen joko Velvet tai Lacey. Näinpä Angelina ”voitti” mestaruuden.]

Arvosana: *


Tag Team Match
AJ Styles & Kazarian VS. Rob Terry & Samoa Joe

Tämä ottelu oli kyllä melko ”random.” Aika tyylikkäästi muuten Sacrificessa vielä maailmanmestaruudesta otellut Styles oli pudonnut kortissa. Eräässä Impactissa Ric Flair oli julistanut kasaavansa Four Horsemanin uudelleen, tällä kertaa nimellä ”Fortune.” Flair ei ollut päättänyt ryhmän jäseniä etukäteen, vaan vaati painijoita ansaitsemaan paikkansa liittoumassa. Tämä oli AJ:n ja Kazin tilaisuus vakuuttaa Nature Boy. Niin, ja tämä ottelu oli huitaistu kasaan edellisessä Impactissa ja Kazin & AJ:n vastustajat olivat kaksi Flairin henkilökohtaisesti valitsemaa ”yllätystä.”

Ottelu oli ehkä parsittu kasaan hätäisesti ppv:n täytteeksi, mutta huono taustatarina ei estänyt itse matsia olemasta viihdyttävä. AJ on loistokas painija, Kaz & Joe hyviä ja Terry....noh....on ”The Freak.” Oikein kiva alakortin joukkuemättö, jossa nähtiin komeita liikkeitä ja kovaa tempoa alusta loppuun. Tietysti tässäkin nähtiin se pakollinen runin, mutta onneksi se ei sentään ottelun lopputulokseen vaikuttanut.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:10
Voittajat: AJ Styles & Kazarian (Styles pinned Terry after 450 Splash)

Arvosana: ***-


Steel Cage Match (Escape Only)
Matt Morgan VS. Hernandez

Kesän ”suurimmassa” tapahtumassa Hessu ja Matteus ottelivat suorastaan karmaisevan matsin, jota ei mielellään muistele. Nyt oli edessä feudin väistämätön jatko-osa, tällä kertaa häkin sisällä. Tykkään kyllä Morganista paljon, ja oikeasti toivon miehen vielä joku päivä voittavan sen kirkkaimman palkinnon, mutta ei enää otteluita Hernandezia vastaan, pliiiiis. Toisin kuin Slammiversary, tämä oli jo siedettävää menoa, mutta kuitenkin luokaton häkkiottelu. Botchitkin vaivasivat ottelua, kun Hernandez ei millään meinannut uskoa, että Border Tossin iskeminen Morganille ei vaan tule onnistumaan. Kovasti Hernandez laittoi kroppaansakin likoon loikatessaan häkin katolta, mutta jotenkin koko kuolemaa uhmannut loikka meni hukkaan, kun ottelu oli muuten niin paskaa. Kaikki muistavat Eddie Guerreron sammakonloikat ja Kurt Anglen Moonsaultit häkin katolta, mutta kuka muistaa Supermexin loikan? Aivan. Noh, mutta tässä matsissa sentään lopetus oli varsin tyylikäs.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:45
Voittaja: Hernandez (busted through the cage door)

Arvosana: **


Singles Match
Jay Lethal VS. Ric Flair

Kenitys on arvosteluissaan toistuvasti maininnut, kuinka Flair ei 90-luvun lopussa ollut enää läheskään parhaimmillaan. Tosiaan, tässä elettiin heinäkuuta 2010. Vaikka irvileuat väittävät Flairin tahraavan oman ja Shawn Michaelsin perinnön joka kerta kun astuu kehään, niin minä tykkäsin tästä. Flair ei solminut saappaita hetken mielijohteesta, vaan jo kuukausien ajan Jay Lethal oli ollut piikki hänen lihassaan. Kun AJ Styleskin oli Slammiversaryssa epäonnistunut Lethalin päihittämisessä, täytyi 'Nature Boyn' j******ta tehdä sekin itse.

Muistikuvieni mukaan tämä oli positiivinen yllätys, ja sellainen tämä toisellakin katsontakerralla oli. Flair vaikutti olevan suunnilleen samanlaisessa kehäkunnossa kuin WWE:ssä 06-07. Mitään loistokkuutta ei nähty, mutta kaikki Flairin perussetit paljasta p***että myöten nähtiin. Jay Lethalille tämä oli varmasti koko uransa isoin ottelu, ja hän tekikin hartiavoimin töitä. Se kannatti, sillä kokonaisuutena tästä jäi positiivinen maku. Tämän jälkeen tyhmempi olisi voinut luulla, että Lethalista olisi tullut TNA:ssa suurikin tähti sen sijaan, että hänet on tänä päivänä jo potkittu pihalle.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:05
Voittaja: Jay Lethal (Figure Four Leg Lock Submission)

Arvosana: ***


World Tag Team Championship Match For Vacant Titles
Motor City Machine Guns VS. Beer Money

Aijai, herkkua herkkua. Konetuliaseiden ja Kaljarahan feudi oli Angle-Andersonin ohella koko vuoden parasta antia. Sacrificessa Gunsit olivat voittaneet itselleen ykköshaastajuuden, mutta saivat vasta nyt mahdollisuutensa. Scott Hallin hölmöiltyä itsensä ulos TNA:sta, päätti Eric Bischoff vakatoida The Bandin hallussaan pitämät joukkuevyöt, ja järjestää Impactissa turnauksen, jonka voittaja kohtaisi Gunsit Victory Roadissa. Tällä tavoin tämä kahden 2000-luvun parhaan joukkueen eeppinen ottelusarja sai alkunsa.

Odotukset olivat siis todella korkealla, mutta ei tämä siitä huolimatta pettänyt. Alussa nähtiin sellaista perinteistä hitaampaa tagpainia, joka ei ollut huonoa sekään. Ottelun edetessä sitten kierroksia lisättiin tasaista tahtia, ja alettiin nähdä toinen toistaan huikeampia ”double team” liikkeitä ja aivan helvetillisen kutkuttavia selätysyrityksiä. Meno muistutti parhaillaan kuin ilotulitusta uudenvuodenaattona. Tässä oli kaikki ainekset jopa MOTYC-tasoiseksi koitokseksi, mutta typerä ottelun kaaren täysin katkaissut fake finish torpedoi homman. Tuosta huolimatta tämän tasokkaampaa joukkuepainia saa 2000-luvulla hakemalla hakea. Aivan loistava showstealer-ottelu, ja mikä hienointa, ei tämä edes ollut joukkueiden paras kohtaaminen.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:20 +56 sekuntia. (Ottelu käynnistettiin uudelleen, ensimmäisen ”osan” päätyttyä ristiriitaisesti Earl & Brian Hebnerin laskettua yhtäaikaisesti kummankin joukkueen hartiat maahan yhtä aikaa)
Voittajat: Motor City Machine Guns (Skull & Bones)

Arvosana: ****


Singles Match (Angle's Career On The Line)
Kurt Angle VS. 'The Pope' D'Angelo Dinero

Olympiavoittaja jatkoi Slammiversassy alkanutta taisteluaan kohti ykköshaastajan paikkaa. Hän oli jo raivannut tieltään Kazarianin ja Desmond Wolfen, ja nyt oli vuorossa #8, juuri loukkaantumisen jäljiltä palannut The Pope. Kummempaa taustaa tällä ei ollut, Pope vaan sattui olemaan Anglen mission tiellä. Niin, ja tosiaan Kurt oli päättänyt laittaa jokaisessa ottelussa oman uransa panokseksi, vain ja ainoastaan motivoidakseen itseänsä.

Dinero kuuluu suosikkeihini, ja Anglesta nyt ei tarvinne edes mainita. Niinpä odotin ottelulta paljon. Ei tätä suoranaiseksi pettymykseksi voi sanoa, mutta Slammiversaryn Angle-Kazin tasolle tämä ei yltänyt. Ehkäpä Popen olkapää vielä vaivasi hieman tai edeltänyt upea joukkuematsi nosti riman liian korkealle, mutta ei tämä täysiin liekkeihinsä leimahtanut missään vaiheessa. Viihdyttävä tämä kuitenkin oli, ja Anglen matseille tyypilliset suplex-sessiot ja jännittävät lopputaistelut nähtiin. Jotenkin tuntuu nyt sanat loppuvan kesken tätä kuvaillessa, mutta tiivistetään vaikka näin: hyvä, mutta ei erityisen hyvä.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:07
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock Submission)

Arvosana: ***+


4-Way Match For World Heavyweight Championship
Jeff Hardy VS. Abyss VS. Mr. Anderson VS. Rob Van Dam ©

Slammiversaryn jälkeen Abyss oli (luojan kiitos) kääntynyt heeliksi ja kirjaimellisesti syöttänyt Hulk Hoganille tämän taikasormuksen. Lisäksi hän oli löytänyt tyttöystävän, ”Janicen.” Tämä oli rautanauloja törröttävä kakkosnelosenpätkä. Syy tälle nelinottelulle oli Dixien, Hulkin ja Ericin ”mestaruuskomitean” ongelmat päättää kuka ansaitsisi olla listan ykkönen. Mitä hyötyä koko v***n komiteasta on, jos ne eivät kuitenkaan saa päätettyä sitä ainoata asiaa, jonka vuoksi koko komitea on olemassa? Noh, joka tapauksessa...

Edellinen RVD:n tittelipuolustus oli heikko esitys, mutta perinteisesti Van Dam on ollut viihdyttävä näissä monen miehen mätöissä, joten toivoa oli. Kyllähän tämä parempi ja viihdyttävämpi pääottelu oli kuin Slammiversaryssa, mutta ei kyllä viitsi edes samassa lauseessa puhua AJ Stylesin puolustuksiin verrattuna. Perusviihdyttävä ottelu, jossa nähtiin muutama kohokohta, kuten neljän miehen ”Tower Of Doom” rysäys kulmauksesta. Millään muotoa tämä ei noussut muistettavaksi otteluksi, voisi jopa sanoa tämän olleen virkamiesmäinen esitys. Nelikko teki sen mitä heiltä odotettiin, mutta ei mitään ylimääräistä. Katsoihan tämän ja viihtyi ihan hyvin, mutta ei siltikään pääottelun arvoinen suoritus.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:29
Voittaja: Rob Van Dam (Pinned Anderson after 5 Star Frog Splash)

Arvosana: ***


*** MCMG
** Beer Money
*Ric Flair


Yhteenveto: Kaksi edellistä ppv:tä olivat todella heikkoja, tämä oli askel oikeaan suuntaan. Pääottelu oli pettymys, mutta muusta kortista löytyi syvyyttä kompensoimaan tätä. Yleinen sekavuus ja epäpuhtaat lopetukset piinasivat tätäkin tapahtumaa, mutta ei niin rasittavasti kuin Slammiversarya. Positiivisia asioita kuitenkin oli Abyssin heelturn, Guns-Beer Money feudin aloitus ja yllättävän pirteä Flair-Lethal. Ei tämä mitään suuria ylistyssanoja ansaitse, mutta suunta oli oikea. Harmi vaan, että seuraavassa ppv:ssä lähdettiin taas ihan väärille raiteille.

PPV Ranking 2010
1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Over The Limit 2,56
10. TNA - Victory Road 2,55
11. WWE - Bragging Rights 2,54
12. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
13. TNA - Sacrifice 2,47
14. TNA - Genesis 2,44
Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown


Seuraavaksi sitten se hirvityksen kauhistus. ECW "tähtien" kansoittama TNA-ppv Hardcore Justice. :roll: Siitä arvostelusta ei tule ruusuista luettavaa.

Avatar
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » La 17.09.2011 21:30

What kirjoitti:Kenitys näyttää valinneen keskiviikon päiväksi jolloin postaa arvostelun
...Ja juuri kun mainitsit asiasta, niin ohitin tuon keskiviikkodeadlinen aika rankasti. Arvostelu oli kyllä koneella valmiina, mutta ei vain ollut aikaa postata sitä. Voi hyvin olla, ettei ensi viikollakaan keskiviikkona ilmesty mitään, kun olen Lontoossa. Tässäpä kuitenkin tämän viikon annos kuitenkin.

Kuva
FALL BRAWL 1999

Ensimmäinen WCW:n Fall Brawl oli järjestetty vuonna 1993, ja tuosta asti ppv oli ottanut paikan tapahtumana, jossa nähtiin WCW:n legendaarinen WarGames Match. Edellisenä vuonna oli nähty ensimmäistä kertaa kolmen joukkueen WarGames, ja tuo ottelu olikin ollut niin kauheaa paskaa, että ehkä osittain sen takia koko WarGames painui historiaan. Vuonna 2000 Vince Russo tulisi palauttamaan WarGamesin vielä uudenlaisena muokattuna versiona, mutta sitäkään ei Fall Brawlissa nähtäisi. Niinpä tämä historian toiseksi viimeinenkin Fall Brawl tuntui paljon vähemmän merkittävältä kuin aikaisemmat, koska tässä ei ollut WarGamesista syntyvää suuren urheilujuhlan tuntua.

WCW oli muuten tässä vaiheessa aikamoisessa välitilassa. Vuoden '98 huhtikuussa WWF oli painanut WCW:n ohi Monday Night Warseissa, ja vuoden loppuun mennessä WCW oli jo käytännössä hävinnyt sodan. Viimeisen kerran Nitro päihitti Raw'n ratingseissa lokakuussa. WCW, johdossaan Eric Bischoff ja Kevin Nash, ei kuitenkaan luovuttanut vaan keksi toinen toistaan hullumpia ideoita WWF:n päihittämiseksi. Näihin hulluihin ideoihin, kuten räppäri Master P:n palkkaamiseen, Dennis Rodmanin takaisin tuomiseen, shoot fight -taistelija Tank Abbottin palkkaamiseen ja Megadethin sekä Kissin keikkojen buukkamiseen Nitroon meni aivan jumalattomasti rahaa, ja ne eivät tuoneet firmalle yhden yhtä katsojaa. Niinpä lopulta tätä kauheutta rahoittanut TBS sai tarpeekseen, ja Eric Bischoff siirrettiin pois kaikistä WCW:n johtotehtävistään. Samalla kaikki maininnat Bischoffista lopetettiin WCW:n tuotteissa, vaikka vielä hieman aikaisemmin Bischoff oli esiintynyt jonkinlaisena tweener authority figurena show'issa. Fall Brawl oli siis ensimmäinen Bischoffin poissiirtämistä seurannut ppv, ja tässä vaiheessa koko firma oli aika käymistilassa, koska ketään uutta ei vielä ollut Bischoffin tilalle palkattu. Sekin aika kyllä koittaisi pian. Liian pian.

Kuva Kuva
Vampiro & Insane Clown Posse vs. Rey Mysterio Jr. & Kidman & Eddie Guerrero
Käymistilassa olevan firman ppv onkin hyvä aloittaa uusintaottelulla edellisen ppv:n openerista. Eddie Guerreron comeback oli siis ryssitty varsin tehokkaasti, ja hänet oli jumiutettu alakortin kuvioihin. Samasta ongelmasta tosin kärsivät Rey Mysterio Jr. ja Kidman, jotka hekin olivat aika overeita. Samaa ei voi sanoa ainakaan ICP:stä. Ottelun taustalla oli siis erityisesti Eddien ja Vampiron välillä syventynyt vihanpito.

Ottelu oli aika pitkälti uusinta edellisen kuun koitoksesta. Hetkittäin tuntui, että meno olisi ollut jopa vähän parempaa, mutta kokonaisuutena tästä ei sen parempi maku kuitenkaan jäänyt, koska harmilliset pienet botchit laskivat hieman tunnelmaa. Siltikin kokonaisuutena siis ihan hyvä ottelu, mistä kiitos kuuluu pitkälti face-porukan suurella työmäärälle, eikä se Vampirokaan mikään kamala tapaus ole. Vaikka siis ihan kiva ottelu olikin, toivon tosiaan, ettei minun tarvitse katsoa kolmatta kertaa samaa ottelua seuraavan ppv:n openerina.
**½ (14:14)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio Jr. & Kidman & Eddie Guerrero (Kidman pinned Vampiro after a Shooting Star Press)
Kuva Kuva
Lenny (c) w/ Lodi vs. Kaz Hayashi - WCW Cruiserweight Championship
Kuten tarkkaavaisimmat saattoivatkin huomata, oli Rey Mysterio Jr. vihdoin hävinnyt Cruiserweight-mestaruutensa, jota hän oli kantanut huhtikuusta lähtien mutta jota hän ei ollut kertaakaan puolustanut ppv:ssä Spring Stampeden jälkeen. Rey oli siis tavallaan CW-kuvioiden yläpuolella, mutta silti piti vyötä. Hienoa. No, nyt kuvioissa oli totta tosiaan uutta verta. Lenny oli siis Lenny Lane, joka oli ollut vuosia WCW:n palkkalistoilla muttei koskaan missään merkittävissä kuvioissa. Kesän alusta lähtien Raven's Flockin entinen jäsen Lodi oli tullut seuraamaan Lennyn otteluita, kunnes paljastui, että Lodi olikin Lennyn veli. Niinpä nämä veljekset yhdistivät voimansa homoeroottisfiboja lähettävän joukkueen muodossa. Lenny onnistui voittamaan CW-mestaruutensa Mysteriolta Lodin avustuksella, ja samalla keinoin hän myös puolusti vyötään. Kaz Hayashi ei tästä uudesta CW-vyön kunniaa laskevasta kaksikosta tykännyt, vaan hän halusi vyön pois heiltä. Ppv:tä ennen hän selätti Lennyn ottelussa, jossa hänen piti painia Lodia vastaan.

Olen itse asiassa oikein positiivisesti yllättynyt siitä, millainen tästä ottelusta syntyi. Tiesin kyllä, että Kaz Hayshi on ihan hyvä painija, jolle WCW ei ole vain koskaan antanut mahdollisuutta, mutta Lennyn kyvyistä en osannut sanoa mitään. Minulla oli suuret epäilykseni siitä, että tämä CW-divarin uusi suunta ei olisi ainakaan mainittavasti vanhaa näkymätöntä parempi. Olin kuitenkin väärässä, sillä tämä oli oikeasti hyvä ottelu. Vauhdikasta painia, jossa nähtiin muutama oikeasti näyttävä liikekin, eikä lopetuskaan ollut mitenkään liian typerä. Ei tämä nyt tosiaankaan CW-divarin kulta-aikaa ollut (todella kaukana siitä), mutta paljon huonomminkin voisi olla. Minusta tässä ei ollut mitään suurta moitittavaa. Toisaalta olin aika väsynyt kun katsoin tämän, mutta itse asiassa tämä ottelu piristi minua, joten sitenkin se oli onnistunut.
*** (12:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Lenny (Blow Pop Drop)
Kuva Kuva
First Family (Brian Knobs & Hugh Morrus) w/ Jimmy Hart vs. Revolution (Shane Douglas & Dean Malenko) - No DQ Match
Revolution oli yksi parhaista buukkausideoista WCW:llä näinä kuukausina. Neljän taidokkaan ja suht nuoren painijan perustama stable, joka vastusti sitä, että WCW:n johtokunta ei antanut heille ollenkaan mahdollisuuksia vaan buukkasi vain vanhoja partoja ME:hen. Mistäköhän lie idea saatu ;) Joka tapauksessa ongelmaksi alkoi vain muodostua, että minkään vanhojen partojen kanssa feudaamisen sijaan ensin Revolution tungettiin satunnaisfeudiin West Texas Rednecksiä vastaan, ja nyt vuorossa oli tappelu toisen WCW:n laajan stable-kentän edustajan kanssa. Jimmy Hartin First Family oli alkanut kritisoida Revolutionia siitä, että he tuosta vain luulevat olevansa oikeutettuja jonkinlaisen vallankumouksen tekemiseen. Morrus ja Knobs tahtoivat osoittaa olevansa paljon Revolutionia parempia, ja sehän kävisi kätevimmin heille tutussa No DQ Matchissa.

Brian Knob(b)s painimassa ei koskaan herätä mitään suuria intohimoja, mutta täytyy myöntää taas, että koin ainakin pienen yllätyksen tunteen. Siitä toki voi paljolti kiittää Dean Malenkon ja Shane Douglasin hienoa kehätyöskentelyä (ja Morruskin hoiti osuutensa siedettävästi), mutta tästä joukkueottelusta kehkeytyi ihan hyvä. No DQ Match tämä oli lähinnä nimellisesti, mutta ei niiden otteluiden tarvitse olla aina sitä samaa mäiskettä, joka kävikin jo vähän vanhaksi. Douglas ja Malenko tarjosivat rehellistä ja hyvää painia, jossa varsinkin Morrus pysyi ihan hyvin tahdissa. Ei minulla mitään suurempaa valittamista tästä ole, vaikkei tämä millään tavalla historian kirjoihinkaan jää.
**½ (9:26)
Voittajat:
Spoiler: näytä
First Family (Morrus pinned Malenko after a No Laughing Matter)
Kuva Kuva
Rick Steiner (c) vs. Perry Saturn - WCW Television Championship
Rick Steinerin buukkausta ei voi kuin hämmästellä. Heel-turninsa jälkeen ensin hän otteli GABissa Stingiä vastaan semi-ME:ssä, seuraavaksi tippui BATBissa alakorttiin puolustamaan TV-mestaruuttaan, nousi taas RW:ssä semi-ME:hen Goldbergiä vastaan ja nyt tippui taas TV-mestaruuskuvioihin. Loistavaa työtä, WCW. Perry Saturn oli yksi neljästä Revolutionin jäsenestä, ja hän tahtoi tuoda porukalleen kunniaa hankkimalla TV-mestaruuden itselleen. Rick Steiner ei tuosta suunnitelmasta arvatenkaan tykännyt, vaan hän päätti tarjota mestaruudentavoittelijalle kunnon turpasaunan.

Joku alkoi tässä kohtaa olla kummallisesti. Tämä vahvasti välippv:n leimaa kantava tapahtuma, joka sattui ajankohtaan, jossa koko WCW:n buukkausmeininki oli aikamoisessa pysähtyneisyyden tilassa, tarjosi jo neljännen kivan ottelun putkeen. Ei näistä yksikään ollut mikään klassikko, ja vain yksi oli ollut edes sillä kolmen tähden hyvällä tasolla, joten aika kaukana oltiin vuoden '98 menosta, jossa alakortti oli monesti täynnä ***½-koitoksiakin, mutta silti. Oli tämä paljon parempaa kuin suurin osa vuoden '99 ppv:istä. Tässäkin Saturn vakuutti minut taas suuresti esittämällä hemmetin tyylikkäitä otteita, muun muassa hienoja Suplexeja. Steinerkin, joka ei tosiaan ollut missään uransa huippukunnossa, vaikutti ensimmäistä kertaa kiinnostavalta sitten paluunsa jälkeen. Toki tässäkin oli niitä Steinerin tylsempiä hallintakohtia, mutta vastapainona oli myös häneltä pari näyttävää heittoa. Ihan kiva TV-mestaruusottelu.
**½ (9:23)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rick Steiner (Steiner Bulldog)
Kuva Kuva
Berlyn w/ Personal bodyguard vs. Jim Duggan
Vaikka kuvasta ei ihan aluksi tunnistaisikaan, oli Berlyn tosiaan Alex Wright. Alex Wright oli vuosien ajan jumittanut paikallaan WCW:n midcardissa, ja häntä oli koitettu buukata niin facena kuin heelinäkin, mutta mihinkään TV-mestaruuskuviota ylemmäs hän ei ollut päässyt. Niinpä WCW:n buukkausporukka sai idean aivan uudesta saksalaisesta hahmosta Berlynistä, joka halveksi koko amerikkalaista kulttuuria ja joka ei suostunut puhumaan sanaakaan englantia. Tämä ottelu oli uuden ja julman Berlynin debyyttiottelu, ja hänen oli alun perin tarkoitus kohdata siinä Buff Bagwell. Kayfabe-lentomyöhästyksen takia Bagwell ei kuitenkaan ehtinyt paikalle, joten hänen paikkansa ottelussa otti comebackinsa tässä tehnyt Jim Duggan. Jipii!

Jos tähän mennessä show oli yllättänyt positiivisesti laadullaan, niin tämän ottelun kohdalla siitä ei ollut pelkoa. Vielä aluksi näytti, että Berlyn onnistuisi pitämään ottelussa jonkinlaista vauhtia ja menoa yllä, mutta Duggan onnistui kyllä tehokkaasti tappamaan kaiken järkevän toiminnan. Lopputuloksena oli erittäin tylsä ja mitäänsanomaton ottelu. Yhden tähden annan kuitenkin alun ihan ok:sta menosta ja siitä, että Berlyn veti kyllä roolinsa erittäin hyvin. Toivottavasti minun ei tarvitse katsoa enempää Dugganin edesottamuksia seuraavina kuukausina.
* (7:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Berlyn (Neckbreaker)
Kuva Kuva
West Texas Rednecks (Barry & Kendall Windham) (c) w/ Curt Hennig vs. Harlem Heat - WCW Tag Team Championship
Joukkuemestaruuskuviot olivat kieltämättä laskeneet tässä vaiheessa tasoaan aika selvästi tuosta kevään ja alkukesän meiningistä, jolloin joukkuemestaruusottelut olivat ne ppv:n pelastajat. Siltikin on mielestäni erittäin hyvä, että WCW jaksoi jatkaa tätä joukkuekuvioiden ylläpitämistä ja joukkuedivisioonan rakentamista, sillä itse ainakin tykkään paljon kaikista joukkuekuvioista. Harlem Heat oli voittanut joukkuemestaruudet Road Wildissä, ja he ilmoittivat heti seuraavassa Nitrossa puolustavansa vöitä joka viikko. Tuota lupausta ei tarvinnut kauaa toteuttaa, sillä heti seuraavalla viikolla Rednecksien Windham-veljekset voittivat vyöt heiltä Bobby Duncum Jr:n avulla. Nyt oli Harlem Heatin revanssin aika.

Ottelun taso ei kieltämättä ollut mikään kaikkein korkein, sillä Barry Windham alkoi olla jo aika vanha, ja Stevie Ray sekä Kendall Windham eivät minun silmissäni ole olleet koskaan kovin kummoisia kehämestareita. Onneksi meillä oli tässä veljesjoukkueiden välisessä kamppailussa Booker T, joka esitti taas pirteitä otteita. Myös Windham hallitsi edelleen ottelun perusrakentelun, joten ei tässä mistään huonosta ottelusta puhuta. Joskaan ei erityisen hyvästäkään. Perus tv-ottelutasoinen joukkuemestaruuskamppailu parilla ihan jännällä hetkellä.
** (13:05)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Harlem Heat (Booker pinned Kendall after a Missile Dropkick)
Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Sid Vicious - WCW United States Heavyweight Championship
Revolutionin Chris Benoit oli siis pitänyt US Heavyweight-vyötä jo varmaan puolisentoista kuukautta, mutta nyt hänen vastaansa asettui kovin vastustaja toistaiseksi. "Millenium Man" Sid Vicious oli jatkanut uhoamaansa tavoitetta päihittää Goldbergin voittoputki, ja ennen tätä ottelua hänen tulostaulukkonsa oli jo luvuissa 89-0. US-mestari Chris Benoit oli ollut sitä mieltä, että Viciousin voittoluvut oli ansaittu vain helpoilla puoliotteluilla helppoja vastustajia vastaan, ja hän tahtoi pistää Sidin todellisen koitoksen eteen. Tämä passasi hyvin Viciousille, joka seuraavina viikkoina vainosi mestaria kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Jälleen kerran Chris Benoit pelasti. Shawn Michaels oli osoittanut jo vuosien '96-'97 vaihteessa, että Sidinkin kanssa on mahdollista saada aikaan hyvä ottelu, joten toivoinkin etukäteen, ettei tästä tulisi mitään kuraa. Mihinkään Michaels-otteluiden tasolle tässä ei (pitkälti buukkauksen takia) ylletty, mutta oli tämä silti hyvä ottelu. Benoit pisti parastaan ja esitti näyttäviä otteita isokokoista vastustajaansa vastaan. Sidkin tuntui innostuvan hieman enemmän, kun vastassa oli taidokas vastustaja. Silti huipputasolta jäätiin selvästi ensinnäkin juuri buukkauksen takia ja toisaalta siksi, että ei tämä kuitenkaan tuntunut vain miltään erityisen suurelta ottelulta.
*** (11:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sid Vicious (Powerbomb)
Kuva Kuva
Diamond Dallas Page vs. Goldberg
Lähes tulkoon vuosi aikaisemmin Halloween Havocissa tuolloinen WCW World Heavyweight -mestari Goldberg oli uransa pahimman mestaruuden puolustuksen edessä, kun hänen vastaansa asettui yleisön suurta suosiota nauttiva Diamond Dallas Page. Kaksikko veti HH:ssa Goldbergin uran kevyesti parhaimman ottelun (tähän mennessä) ja koko projektini parhaan WCW:n päämestaruusottelun. Nyt vuosi myöhemmin Jersey Triadin johtaja ja kusipääksi keväällä paljastunut Diamond Dallas Page tahtoi revanssin. Hänelle oli jäänyt paljon hampaankoloon viimekertaisesta tappiosta, ja niinpä hän halusi osoittaa pystyvänsä päihittämään Goldbergin, tällä kertaa keinoja kaihtamatta.

Tältä ottelulta oli lupa odottaa ihan kivaa kamppailua, koska jostain syystä näiden kahden kemiat natsasivat ainakin viime kerralla aivan helkkarin hyvin yhteen, ja jotenkin DDP, joka ei mistään kantajan taidoistaan ole tunnettu, sai Goldbergistä irti hienon mestaruusottelun. Harmi vain, että tällä kertaa samalle tasolle ei ylletty millään. Ei tämä silti huono ottelu ollut ja taitaapa tämä olla vuoden '99 paras ottelu Goldbergiltä toistaiseksi, mutta enemmän olisi voinut odottaa. Alku oli vielä tosi hyvää menoa, kun DDP hoiti taas heelin roolinsa hienosti ja kaikki vaikutti hyvältä, mutta loppupuoliskosta tuli taas perinteinen Goldberg-pannukakku ilman minkäänlaista yllätyskuorrutetta. Harmi.
**½ (9:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Goldberg (Jackhammer)
Kuva Kuva
Hulk Hogan (c) vs. Sting - WCW World Heavyweight Championship
Tämä oli Fall Brawlin Main Event vuosimallia '99. Ei kai kuulosta jotenkin tutulta? Ei kai vain tunnu siltä, että WCW:ltä on ideat loppumassa? Hyvä, ei minustakaan. Ainahan sitä yksi ppv myydään parin vuoden takaisen Starrcaden ME:llä. Huvittavinta tässä on se, että jos WCW:ssä olisi minkäänlaista logiikkaa mestaruusotteluiden jakamisessa, pitäisi ainakin Sid Viciousin (voitti Stingin RW:ssä) ja Goldbergin (voittamaton vuonna '99) olla päämestaruusottelussa paljon ennemmin kuin Sting, joka ei ollut paluunsa jälkeen voittanut yhtään ppv-otteluaan. Onneksi logiikka ei kuulu WCW:n osaamisalueeseen. Ottelun tausta oli lyhykäisyydessään "Who do you can trust?" Toisin sanoen Sting ei ollut ollenkaan varma siitä, että Hogan oli todella niin hyvis kuin väitti nyt taas olevansa. Näitä epäilyksiä lietsoi vielä Stingin ystävä Luger, joka väitti, että Hogan oli ollut se mysteerinen mies, joka ajoi kesäkuun Nitrossa HumVeella Kevin Nashin päältä. Sting oli kuitenkin alkanut uskoa ppv:n lähestyessä, että Hogan oli tosiaan muuttunut mies ja alkanut enemmänkin uskoa Hogania, joka väitti, että Lugerilla ei ollut puhtaat jauhot pussissa.

Kuten monesti olen jo todennut, Sting ei vuonna '99 ollut enää elämänsä huippukunnossa, mutta silti minusta on kiva huomata, että hän pystyi ainakin astetta pirteämpiin otteisiin kuin muut ME-kaverit. RW:ssäkin Sting veti Viciousin kanssa ok:n ottelun, ja nytkin ottelun alku vaikutti Stingin hallitessa ihan kivalta. Hogankaan ei ollut niin ärsyttävä yli-ihminen tässä ottelussa, koska hän paini toista facea vastaan. Niinpä olin jo lähellä antaa tälle kahta tähteä (sen verran pahasti tuo painipuoli ontui ettei enempää kuitenkaan), mutta sitten saapui lopetus, joka oli taas aivan umpisurkea. Mistä WCW yleensä repii näitä hirveitä ideoitaan nytkin kun Bischoff oli pois meiningeistä? No, eihän siinä. Ihan ok ottelu mutta kamala lopetus.
*½ (13:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sting (Sting first knocked Hogan out with a baseball bat and then put him in the Scorpion Deathlock))
*** Chris Benoit
** Kaz Hayashi
* Lenny

Kokonaisarvio Fall Brawlista: Luen yleensä aina kirjoittamani arvostelun jälkeen jostain netistä löytyvän arvostelun kyseisestä tapahtumasta. Pitkään luin Scott Keithin arvosteluja, mutta kun Keith tuntui olevan kanssani lähes aina eri mieltä ja pitävän erityisesti ECW:tä täytenä paskana, vaikka siellä olisi nähty *****-paininäytös. Niinpä ei tuntunut kovin hedelmälliseltä tarkastella Keithin arvioiden pohjalta sitä, olinko yliarvioinut ppv:tä. Niinpä en olekaan pitkään aikaan törmännyt arvosteluun, joka oli täysin eri mieltä kanssani, mutta nyt sellainen tuli vastaan. Lukemani arvostelu haukkui juuri tämän ppv:n tyyliin maailmankaikkeuden huonoimmaksi, kun minusta tämä oli astetta parempi kuin WCW:n viime kuukausien umpisurkea meno. Uskon kuitenkin, että tässä on enemmänkin kyse toisen arvostelijan täysistä WCW-antipatioista kuin omasta yliarvostelustani. WCW-antipatiat alkavat kuitenkin olla tässä vaiheessa ymmärrettäviä, sillä onhan tämä tuote aikamoista kuraa. Jos minulle jää positiivisen yllättynyt fiilis ppv:stä, jonka yhdeksästä ottelusta kaksi yltää kolmeen tähteen ja suurin osa muista on **½:n tasolla, on jokin pahasti vialla. No, tämä ppv oli kuitenkin Kehno. Pikkaisen edistystä.

1. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
2. ECW Living Dangerously - Hyvä
3. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
4. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
5. WCW Spring Stampede - Ok
6. ECW Heat Wave - Ok
7. WWF SummerSlam - Ok
8. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
9. WCW Uncensored - Kehno
10. WWF WrestleMania XV - Kehno
11. WWF Fully Loaded - Kehno
12. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
13. WCW SuperBrawl IX - Kehno
14. WCW Fall Brawl - Kehno
15. WCW Souled Out - Kehno
16. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
17. WCW The Great American Bash - Surkea
18. WWF No Mercy (UK) - Surkea
19. WCW Road Wild - Surkea
20. WCW Slamboree - Surkea
21. WCW Bash At The Beach - Surkea

Seuraavaksi ECW:n Anarchy Rulz, joka toivottavasti osoittaa, että vuonna '99 on mahdollista järjestää myös hyvä painitapahtuma.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 25.09.2011 21:03

Olisi sitten korkea aika julkaista viikon ppv-rantti. Ja tällä kertaa se todellakin on rantti. Kyseessä nimittäin koko viime vuoden selkeästi karmein viritelmä. Tässä tapahtumassa en viitsi maalata facejen nimiä sinisiksi ja heelejä punaisiksi, kun enemmän tai vähemmän kaikki olivat faceja ja koko ilta oli sellaista vanhojen aikojen fiilistelyä.

Kuva
Sunnuntai 8. Elokuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida


Tämä tapahtuma oli erilainen. Posterissa toki luki kirjaimet TNA ja paikkana oli Impact Zone, mutta ei tämä TNA:ta ollut. Show'ssa esiintyneistä painijoista käsittääkseni vain Mick Foleylla, 3D:n jätkillä, Rhinolla ja Rob Van Damilla oli sopimukset taskussa. Toki tapahtuman jälkeen Tommy Dreamer, Sabu, Stevie Richards ja Raven jäivät listoille syömään tv-minuutteja oikeasti kiinnostavilta painijoilta, mutta suurin osa näistä esiintyneistä painijoista eivät olleet kytköksissä TNA:han millään lailla. Tässä muisteltiin ECW:tä lähes 10 vuotta sen kuoleman jälkeen. Lisää ranttia luvassa lopun yhteenvedossa. Selostajina Mike Tenay & Taz. WWE ei tietenkään sallinnut Joey Stylesin vierailua selostajanpöydän takana, vaikka ilmeisesti pyrkimys olikin saada Styles paikalle OMG:tä huutamaan.

6-Man Tag Team Match
Kid Kash, Johnny Swinger & Simon Diamond VS. The F.B.I. (Guido Maritato, Tony Luke & Traci Smothers w./ Sal E. Graziano

E-C-Dub meininkiä (hohhoijaa) koitettiin kovasti saada aikaan laittamalla Taz mikin varteen heti show'n aluksi ja tuomalla mukaan vanha ECW:n kehäkuuluttaja Stephen DeAngelis sekä John Finneganin johdolla myös vanhat tuomarit. Mitään taustaa tällä ottelulla ei tietenkään ollut, mitä nyt vanhojen aikojen muistoksi pistettiin läskiä tummumaan.

Paskaa. Kid Kash, Guido ja Tony (Mama)Luke nyt olivat vielä ihan hyvässä painikunnossa, mutta eivätpä heidän taitonsa nyt suoranaisesti loistaneet tässä. Jotain hyviä yksittäisiä hetkiä tässä oli, mutta kokonaisuus oli sekavaa roskaa, eikä ottelussa tuntunut olevan päätä eikä häntää. Vähän kuin joku jalkapallon ystävyysottelu. Potkitaan palloa vähän aikaa yleisön mieliksi, vaikka ei kiinnostaisikaan. Ei hyvä.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:44
Voittajat: The F.B.I. (Guido pinned Diamond after Unprettier)

Arvosana: *


Singles Match
CW Anderson VS. Too Cold Scorpio

Alkuperäistä ECW:stä en ole koskaan katsonut kokonaista show'ta, ainoastaan yksittäisiä otteluita. Joten monet näistä painijoista olivat itselleni täysin tuntemattomia tapauksia. Yksi näistä oli CW Anderson, joka jostain syystä näytti (ja otteli lopetusliikettä myöden) aivan samalla tavoin kuin Arn Anderson? Scorpio sen sijaan olikin jo tutumpi tapaus, mutta luulin hänenkin olevan jo aikalailla menneen talven lumia. Hän kuitenkin todisti minun olleen täysin väärässä ollen koko illan suurin positiivinen yllättäjä. Komeita loikkia ja loisteliasta myymistä ja saipa hän myös yleisön mukaansa. 44-vuotiaalla miehellä tuntui olevan vielä reilusti polttoainetta tankissa, ja tämän esityksen perusteella pystyisi kyllä edelleen painimaan kovalla tasolla. Mutta kehut pitää suhteuttaa kontekstiin. Odotin tämän ottelun olevan hirveää paskaa, mutta se olikin ihan katsottava. Ei edes hyvä, mutta katsottava.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:47
Voittaja: Too Cold Scorpio (Corkscrew Somersault Leg Drop)

Arvosana: **


Singles Match
P.J. Polaco VS. Stevie Richards w./Nova & Blue Tilly

Selostajien mukaan kyseessä oli entinen ECW Heavyweight mestari, mutta itselleni Polacon nimi ei sanonut yhtikäs mitään. Todennäköisesti ensimmäinen ottelu, jonka häneltä koskaan näin. Ja todennäköisesti samalla myös viimeinen. Tämäkin matsi oli jotenkin tympeää ja kankeaa katseltavaa. Lisäksi Polaco näytti täydelliseltä idiootilta, kun tekemänsä Piledriverin jälkeen repi Stevien ylös kanveesista keskeyttäen laskun, vain ottaakseen vastaan ottelun lopettaneen Stevie Kickin 10 sekuntia myöhemmin. Todella heikkoa.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:32
Voittaja: Stevie Richards (Stevie Kick)

Arvosana: *1/2


3-Way Dance (Elimination Rules)
Brother Runt VS. Rhino VS. Al Snow w./Head

Al Snow'ta ja PÄÄTÄ oli hauska nähdä. Mutta ppv:ssä vuonna 2010? Kysymys kuuluu miksi? Mikäli jollekin on epäselvää, niin Brother Runt tunnetaan ehkä paremmin Spike Dudleyna WWE-ajoiltaan. Ei tämäkään ottelu mihinkään ylistyssanoihin kirvoita. Snow'n ja Headin sekoilut olivat hauskoja, mutta eipä se riittänyt kuin muutamaan naurunhörähdykseen.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:04
Voittaja: Rhino (pinned Brother Runt after Gore)

Arvosana: *1/2


Tag Team Match (Street Fight)
Axl Rotten & Kahoynes (Balls Mahoney) VS. Team 3D w./Joel Gertner

Sen lisäksi, että selostajat eivät saaneet mainita ECW kirjaimia, vaan joutuivat käyttämään kiertoilmaisuja, myös joidenkin painijoiden nimet oli muutettava. Yksi näistä oli Balls Mahoney, joka oli siis Kahoynes tjsp.

Joo-o. Kaiken kaikkiaan tähän tuhlattiin helvetisti aikaa. Ensiksi Rotten & Mahoney tulivat kehään promottomaan kuinka ovat maailmankaikkeuden mahtavin tiimi (huutonaurua) ja lopulta 3D saapui hyväksymään haasteen. Toki ennen ottelun alkua myös Joel Gertner päästettiin ääneen laukomaan vitsejään Lady Gagasta. Sitten välissä oli tämä tasoltaan aika lailla hirveä painiosuus. Ray & Devon olivat kumpainenkin paljon paksummassa kunnossa kuin tänä päivänä ja vastapuolen tyypit eivät olisi kuuluneet painikehään kuntonsa puolesta ollenkaan. Hyvin tönkköä hc brawlausta oli siis tarjolla. Yritystä tässä kuitenkin oli, ja kyllähän äijät kovaakin bumppia ottivat. Ottelun lopetus oli myös todella näyttävä ja varmasti kivulias. Itse matsin jälkeen sitten tapahtui todella kummallinen episodi. New Jackin & Mustafan Gangstas tiimi lyllersi kehään ja laiskasti alkoi piestä 3D:tä erilaisilla aseilla. Jossain vaiheessa he kuitenkin kyllästyivät pieksentään ja lopulta (myös Mahoneyn ja Rottenin palatessa kehään) koko kuusikko alkoi halailemaan? This is awesome?
Spoiler: näytä
Kesto: 11:59
Voittajat: Team 3D (Brother Ray pinned Kahoynes after powerbombing him through a flaming table)

Arvosana: *1/2


Final Showdown Match (Special Referee Mick Foley)
Raven VS. Tommy Dreamer

Korpin ja Uneksijan feudi oli selostajien mukaan ollut yksi ECW:n historian suurimpia, ja viime aikoina se oli taas leimahtanut liekkeihin kuin pöytä edellisessä ottelussa. Tätä oli jopa pikkaisen rakenneltu Impacteissa, mutta ei se kyllä kiinnostusta nostanut.

Illan väkivaltaisin ja verisin ottelu tämä oli. Mielestäni liikuttiin jo mauttomuuden rajalla, kun Raven pieksi valtavasti verta vuotavaa Dreameria tämän ehkä 5-vuotiaan tyttären ja vaimon silmien edessä. (Siis jos he nyt edes olivat Dreamerin perhettä, mutta en näe syytä miksi ei uskoa Tenayta ja Tazia) En jaksanut keskittyä tämän ottelun seuraamiseen oikeastaan ollenkaan, mutta pirusti tässä oli runinejä, eivätkä selostajatkaan olleet varmoja ketä kaikkia siellä kehässä välillä heilui. Tämä ottelu oli äärimmäisen puuduttava ja väkisin venytetyn tuntuinen, eikä kyllä jaksanut ollenkaan pitää otteessaan. Voi olla, että joku arvostaa tätä jopa hyvänä matsina, mutta itselleni tämä oli illan huonoin ja puuduttavin esitys. Eriävät mielipiteet ovat tietysti tervetulleita.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:00
Voittaja: Raven (Evenflow DDT)

Arvosana: *


Hardcore Rules Match
Sabu w./Bill Alfonso VS. Rob Van Dam w./Bill Alfonso

Tässä vaiheessa elämästä oli hukattu 2,5 tuntia pelkän roskan katsomiseen, mutta nyt oli lupa odottaa ihan laadukastakin painia. Alunperin Van Damin piti kohdata tässä Jerry Lynn, mutta hän oli hajottanut selkänsä juuri ppv:n alla, joten Sabu vedettiin ässänä hihasta korvaajaksi. Ei pöllömpi valinta, vaikka Sabu ei suosikkejani olekaan, osaa hän sentään painia. Ja tosiaan tuossa ei ole typoa, Bill Alfonso todella manageroi kumpaakin miestä läpi ottelun tasapuolisesti, ja siitä saatiinkin revittyä ihan toimivaa huumoria.

Tämä oli aidosti hyvä ottelu. Kumpikaan mies ei kuulu suurimpiin suosikkeihini, mutta keskenään heillä tuntuu kemiat klikkaavan todella hyvin. Niinpä saimme nauttia vauhdikkaasta ja tasapainoisesta pääottelusta, jota ei tarvitse hävetä toisin kuin koko muuta ppv:tä. Sabu ei muuten tainnut botchata (ainakaan pahemmin) ollenkaan tässä ottelussa, joten jo sen takia se kannattaa katsoa. Sen sijaan etenkin hänen RVD:lle tekemä Frankensteiner oli pirun nätti liike. Hyvä ottelu, jossa oli sopivassa määrin painia, makeita pikkuspotteja ja huumoria, kiitos Bill Alfonson sekoilujen. Ei tämä mikään vuoden matsi kandidaatti ole, mutta sellainen pääottelutasoinen hyvä ottelu kuitenkin. Siltikään, ei yksi hyvä ottelu pystynyt tätä ppv:tä surkeudelta pelastamaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:15
Voittaja: Rob Van Dam (5 Star Frog Splash)

Arvosana: ***1/2

*** Rob Van Dam
** Sabu
* Too Cold Scorpio


Yhteenveto: Reilu vuosi sitten latasin tämän tapahtuman, mutta jätin katsomisen kesken ensimmäisen tunnin aikana, kun tämä oli niin uskomatonta paskaa. On muuten edelleen ainoa painishow, jonka olen aidosti jättänyt kesken. Tämä koko ECW-angle oli vammaisinta paskaa koko painivuoden 2010 aikana. Kuolleen lehmän mätkimistä. WWE järjesti vuosina 2005 & 06 One Night Standit, joissa olivat mukana käytännössä kaikki kovat ECW-nimet, paikkana Hammerstein Ballroom, eikä mitään tekijänoikeusrajoitteita. Joten miksi TNA edes lähti yrittämään tällaista 5-6 vuotta myöhemmin kaikkien rajoitteidensa kanssa? MIKSI? Mitä järjeä koko anglessa oli? TNA:lla kyllä riittäisi omassakin rosterissaan ihan yltä kyllin painijoita ppv:hin, mutta koko koneisto iskettiin sitten stopille tämän takia. Ei vaan voi ymmärtää. Ehkäpä olen osittain liiankin kriittinen, sillä tosiaan en alkuperäisen ECW:n fani ole. Ehkä joku sai mielettömät flashback fiilikset näistä CW Andersoneiden, Traci Smothersien ja Axl Rotteneiden vierailuista, mutta itse vain mietin että miksi vitussa tällaista pitää katsoa kun vaihtoehtona olisi katsoa Kurt Anglea, Jeff Hardya ja AJ Stylesia. Muutamalla ppv:lle olen antanut arvosanaan neljäsosan plussaa ei-painillisista asioista, mutta tälle annan neljäsosan miinusta pelkästään vammaisesta ideasta. Vuoden huonoin ppv aivan selkeästi. Tämän rinnalla tuo hännänhuippuna komeileva Genesiskin vaikuttaa mestariteokselta.

PPV Ranking 2010
1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Over The Limit 2,56
10. TNA - Victory Road 2,55
11. WWE - Bragging Rights 2,54
12. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
13. TNA - Sacrifice 2,47
14. TNA - Genesis 2,44
15. TNA - Hardcore Justice 1,46
Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown


Seuraavaksi sitten vuorossa (onneksi) WWE:tä ja kesän suurin juhla.

Avatar
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Su 25.09.2011 22:36

P.J. Polaco on entinen maailmanmestari ja tunnetaan paremmin nimellä Justin Credible. Kuulemma ihan taitava kaveri, oli mukana 2006 kun WWE viritteli ECW:tä uudestaan, mutta lähti lätkimään kun häntä ei käytetty - Juuri kun WWE:n johto oli huomannut Crediblen olevan oikeastaan aika taitava kaveri ja olivat antamassa TV-aikaa.
hevosen k**pä

Vastaa Viestiin