Top 100 (2011 edition)

[Ihmine]

Parempaa vertailupohjaa ei ehkä ole. Ja muistini on heikohko. Kun on tottunut siihen että niitä liikkeitä ei oikeasti nimetä (ellei kyseessä ole joku nimikkoliike ja siltikin Cole saa powerslamista body slamin) niin sitten kun joku mainitsee niitä liikkeitä nimeltä niin onhan se hienoa. Ja koska Striker muka on viimeksi selostanut?

Viime torstaina.

[The Rocker]

Parempaa vertailupohjaa ei ehkä ole. Ja muistini on heikohko. Kun on tottunut siihen että niitä liikkeitä ei oikeasti nimetä (ellei kyseessä ole joku nimikkoliike ja siltikin Cole saa powerslamista body slamin) niin sitten kun joku mainitsee niitä liikkeitä nimeltä niin onhan se hienoa. Ja koska Striker muka on viimeksi selostanut?

Viime torstaina.

En katso ohjelmaa.

[MR.Off Topic]

Tässäpä kesti jonki aikaa tällä kertaa, mutta myös perustelut ovat pidemmät. Ehkäpä itekki alan julkaisemaan viiden ryhmissä tämän jälkeen niin saan vähän julkasutahtia nopeammaksi, että ei tule ihan hirveän pitkiä näistä viesteistä, vaikka nämä perustelut eivät vieläkään mitään hirmu pitkiä ole. Eiköhän tälläki kertaa tuosta kymmeniköstä pari ihan mielenkiintoista nimeä löydy.

[list] 100. Grizzly Redwood
99. Alex Riley
98. Suicide
97. Sin Cara
96. Drew McIntyre
95. Paul Burchill
94. Shima Xion/Zema Ion
93. Adam Cole
92. Santino Marella
91. Eric Young

90. Kofi Kingston
89. Kenny Dykstra/ Ken Doanne
88. Wade Barrett
87. Jimmy Yang Wang
86. BxB Hulk
85. Randy Orton
84. Daizee Haze
83. The Colony
82. Jack Evans
81. Winter/Katie Lea Burchill

80. Abyss
79. Crimson
78. Tara
77. Matt Hardy
76. Shark Boy
75. Zack Ryder
74. Chris Masters
73. Sara Del Rey
72. Kyle O'Reilly
71. Kane[/i]

70. Amazing Red
69. Evan Bourne
68. Alberto Del Rio
67. Kazarian
66. Amazing Kong
65. Gregory Helms
64. Chuck Taylor
63. Mickie James
62. Rhino
61. Magnus
[/list]



60. Mike Quackenbush

Olen nähnyt liian vähän tavaraa Quackenbushilta, sen myönnän heti alkuun. Arvostan kuitenki miestä niin paljon kehäsisäisistä asioista, että kehän ulkopuolisista asioista. Kehän ulkopuolisista asioista mainittavampana näen Chikaran perustamisen ja ilmeisesti bookkaa koko showta tälläki hetkellä. Lisäksi Mike on valmentanut monia ja tarkoitan nyt, että monia painijoita. Yhtenä varmaan menestyneimmistä täytyy mainita nyt FCW:ssä oleva Claudio Castagnoli.

Kehän sisällä Mike on sitten ihan uskomaton. Jokainen ottelu jonka olen mieheltä nähnyt on vähintäänki ollut hyvä ja aina näkee jotain uutta. Selostajatkaan eivät monesti tiedä puoliakaan miehen liikkeistä. Toisaalta täytyy kuitenki sanoa, että miehen matsit ovat monesti melkoista varvaslukkojen vääntöä, mutta itse kyllä osaan nauttia tuollaisista otteluista myös. Lisäksi Quackenbushin matseissa on yleensä aina jotain huumoria. Huumorin avulla esimerkiksi Danielson vs Quackenbush ottelu erottui muista Bryanin varvaslukko otteluista. Miken harmiksi hänen lookkinsa on kuitenki periaatteessa hirveä, vaikka se nyt Chikarassa toimiikin. Lisäksi muutenkaan hänestä ei huoju mitään karismaa, mutta Chikarassa hän on melkein täydellinen painija.



59. Hernandez

Herkku Hernandez, Super-Mex tai vaikka Hot Stuff. Rakkaalla lapsellahan pitää olla monta nimeä. No eihän Hernandez nyt niin rakas ole, mutta varsin hyvä hän on isoksi mieheksi. Joukkuepainijana Hernandez on myös loistava ja LAX onkin yksi niistä suurimmista syistä, miksi miestä markitan. Hernandez osaa lyhyillä vuoroillaan hän osaa piristää joukkueottelua kuin joukkueottelua, koska miehellä on pienessä liikearsenaalissaan varsin näyttäviä liikkeitä.

Yksilöpainija näin suuren tulevaisuuden miehessä silloin joskus 2009, kun miehellä oli tuo singlepushi. Lookki miehellä oli kohallaan, mikissä ei kyllä toiminut juurikaan, mutta sai asian perille. Ongelma oli kuitenki se, että yksin mies ei ole tarpeeksi viihdyttävä kehässä. Kuten mainitsin jo aiemmin on miehellä kyllä näyttäviä liikkeitä, mutta loppujen lopuksi hänellä ei ole hirveästi erilaisia liikkeitä. Niimpä Herkun ottelut muistuttavat jokseenki toisiaan eikä hänellä ole tarpeeksi hyvää peruspainija, jolla kannettaisiin pidempiä otteluita niin, että Hernandez ei alkaisi toistamaan itseään jo yhden matsin aikana. Miestä kuitenki markitan hitosti noiden joukkuepaini aikojen vuoksi ja kyllähän minä siitä singlespushi ajasta jokseenki pidin myös.



58. R-Truth

R-Truth on onnistunut nostamaan hurjasti osakkeitaan viime aikoina, sillä naama Truth oli hirveä WWE:ssä. Aluksi Truth menetteli ja oli aina varsin hyvä kehässä, mutta kokoajan mies muuttui tylsemmäksi ja tylsemmäksi ja koko "räppään itseni kehään" gimmick oli typerä. Joten tämä niin sanottu heel gimmick on nostanut Truthia hurjasti sillä mies on todistanut olevansa mikin varressa melko kova tekijä myös sen sijaan, että osaisi kehässä vain viihdyttää varsin mukavasti. Markitus ei kuitenkaan perustu vain WWE-aikoihin, sillä olen jonkin verran nähnyt miehen TNA-uraa ja varsinki sieltä TNA:n weekly PPV-ajalta. TNA:n alkuaikoina Truth oli nimittäin aika isossa osassa ja juuriki heelinä. Itse olen tykännyt noista, mitä olen nähnyt varsin paljon ja niitä katsoneena Truthin heel potentiaali olisi pitänyt nähdä jo kaukaa.

Suurimmaksi osaksi markitukseni siis perustuu heel R-Truthiin. Hänen lookkinsa toimii varsin mahtavasti, Ron toimii mikissä hyvin ja kehässä hän on viihdyttävä. Näenki, että mies voisi tulevaisuudessa toimia loistavasti joukkuepainijana, että sitten aina välillä päämestaruutta metsästävänäki. En panisi pahaksi, vaikka miestä päämestarina lyhyen ajan kokeiltaisiinki. Ehdottomasti yksi parhaista mustista painijoista WWE:ssä sitten Booker T:n.



57. Matt Morgan

Matti Morgani on painija, jonka pitäisi olla TNA:ssa jo korkeammalla kortissa. Itse pidin varsin paljon siitä ajasta, kun Morgan metsästi Jeff Hardyn mestaruutta, sekä jo aiemmin Morgan on todistanut osaavansa painia varsin hyviä matseja oikeanlaisia vastustajia vastaan. Nykymaailmasta ei muutenkaan löydy kovinkaan paljon oikeasti kookkaita ja hyviä painijoita. Morgan on hujoppi sanan oikeassa merkityksessä ja varsin uskottavan näköinen hujoppi. "DNA of TNA" on loistava lempinimi ja mies voitaisiin bookata sekä naamana, että heelinä korkealle, koska mies on osoittanut osaavansa kummatki roolit. Itse uskonki, että TNA tajuaa pushata miestä ylöspäin ja tulevaisuudessa hän on varmasti isossa roolissa TNA:ssa. Tulevaisuus näyttääki yhä selvemmin mihin Morganista on.



56. Jay Lethal

Jayllä on hieman sama tilanne kuin viime kymmeniköstä löytyvällä Kazarianilla. Kaikki on oikeastaan kohdallaan, mutta jostain pitäisi löytää se viimeinen tekijä, joka nostaisi miehen kirkkaimpien tähtien joukkoon. Lethalin ja Kazin suurin ero on se, että Lethal on huomattavan paljon karismaattisempi ja mikki pysyy erinomaisesti miehen kädessä. Oli Lethal sitten oma itsensä, imitoi Ric Flairiä tai haastaa legendoja Black Machismona on hän aina viihdyttävä jollain tasolla.

Kehässä Lethal ei ole paras, mutta ei myöskään huonoin. Tekninenpainija, joka osaa hieman lentääkkin olisi kai paras kuvaus, minkä Lethalista pystyn antamaan. Se onki erikoista, että Lethal sinänsä onnistuu viihdyttämään jo pelkillä perusliikkeillään, mutta sitten mieheltä löytyy aivan uskomattoman hyvän näköiset signaturet ja finisherit. Lethal Combination ja Lethal Injection ovat ehkä yhdet hienoimmista finishereistä alalla! Mainitaan nyt vielä, että joukkueottelijana Lethal kunnostautui Lethal Consequences tiimissä. Tuon tiimin äksöni oli melko jännittävää katsottavaa yleensä ja pidin kyllä joukkueesta jonkin verran. Markitukseni suurimmat syyt kuitenki löytyvät Black Machismo gimmickistä, sekä TNA:n antamasta pushista, jossa Lethal kävi Ric Flairia vastaan. Lethalilla on vielä monta vuotta aikaa löytää se "IT" tekijä.



55. Paul London

London on aika hauska nimi, koska itse en ole miestä nähnyt vuosiin, mutta tiedän hänen kuitenki vaikuttavan indyskenessä semiaktiivisesti. Ensi kosketus Londoniin tuli joskus vuosia sitten, kun London ja Kendrick ottelivat SD:ssä. Huikea joukkue, jonka vauhdikas lentävä tyyli jäi heti mieleen. Taisinpa nähdä ensimmäisen SSP:n juurikin Londonin tekemänä. Vaikutus ainaki minuun oli tehty heti ensimmäisen ottelun jälkeen ja näitä kahta herraa halusin nähdä lisää ja lisää. Niin ja entrance oli myös varsin mahtava Londrickilla!

Myöhemmin sitten London markitukseni on kasvanut katsomalla indyjä! Mahtavat matsit niin ROH:ssa kuin PWG:ssä ovat jääneet palavasti mieleen. Yksi mieleenjäävimmistä on Danielsonin ja London 2 out 3 falls matsi jostain ROH:n eventistä. Olisiko ollut ykköshaastajuus pelissä tai jotain sellaista. Näissä otteluissa kuitenki tuli myös esille Londonin osaaminen muussakin painissa kuin joukkuepainissa ja spottailussa yleensäki. Herrasta jäi mieleeni paljon teknisempi kuva ja ensimmäinen asia, joka Londonista tuleeki mieleen on, että hän on loistava painija. Toisena tulee sitten mieleen tuo kuuluisa promo Londonilta ja Danielsonilta. Mies osaa painia sekä puhua! Toivoisin, että tätä kovasti markittamaani painijaa nähtäisiin tulevaisuudessa Sinclair Brodcast Groupin painilähetyksissä. (Siis ROH:ssa.)



54. Montel Vontavious Porter

Itse olin aika pähkinöinä MVP:n debyytin aikoihin tästä miehestä. Loistava gimmick, jonka mies myös toteutti todella hyvin. Näyttä entrance, joka jäi mieleen ja mies oli aika upea niihin aikoihin. Sitten, jos mietin MVP:tä niin seuraavana tulee mieleen feudi Matt Hardya vastaan, joka oli aikanaan WWE:n parasta viihdettä ja tietenki toisena tulee mieleen Benoit feudi, joka itselleni on jäänyt mieleen varsin kovista otteluista. Kiinnostus sitten noiden kahden feudin jälkeen laskiki huomattavasti. Lopulta siihen kuitenki puhallettiin tuulta alle face turnilla ja jonkin aikaa MVP oli taas kiinnostava. Harmittavaa kuitenki on, että MVP on huomattavasti parempi kantapäänä kuin naamana ja nopeastihan tuo sitten latistuiki. Sitten mies jo päättiki häippästä firmasta ihan omalla päätöksellä.

Alku ajat kuitenki puhalsivat itseeni markituksen siemenen ja luulisin taas innostuvan miehestä varsin paljon, jos paluun WWE:hen tekisi. Itse en ihmettelisi, vaikka mies sitä kirkkainta vyötä joskus myös pitelisi. Kuitenki miehellä on muistettava look, karismaa vähän enemmän kuin perus santerilla ja ihan ok painitaidot. Painitaidoista täytyy sanoa, että mahdollisen paluunsa tehdessään MVP:n kehätaidot ovat varmaan kohonneet potenssiin 3 Japanin reissun vuoksi. Itse toivon, että mies vielä tulee vetämään yhden WWE-runin ja toivottavasti kantapäänä.



53. Kid Kash

Yksi suosikkipainijoista vanhasta kunnon ECW:stä! Kid Kash oli aivan uskomaton kehässä alkuperäisessä ECW:ssä ja vieläki täytyy aina noita vanhoja PPV:tä katsellessa ihmetellä sitä taitoa, mikä herralla on. Kuinka moni nyky highflyer pomppii köydeltä köydelle ennenkuin tekee liikkeensä? Ei kovin moni, mutta Kash pomppi. ECW:n jälkeen Kid Kash on jokaisessa promootiossa, missä on paininut ollut vähintäänki hyvä. Kun mies on kehässä, niin kovin huonoa ottelua ei voida nähdä. Eli markitukseni johtaa hyvin paljon vanhan ECW:n ajoista ja enkä välttämättä arvostaisi Kashiä niin paljon, jos en olisi noita vuosia nähnyt, mutta listalla luultavasti olisi pelkällä WWE ja TNA-materiaalilla. Kerrataan nyt vielä loppuun noita asioita. Kash on varsin loistava kehässä vielä vanhoina päivinäänki, toimii kehän ulkopuolella ihan ookoosti, omaa varsinki nykyään varsin uskottavan lookin ja hänellä on loistava historia. Noista on arvostettava veteraani tehty!



52. Douglas Williams

Williams markitukseni alkoi silloin, kun mies oli X Divari mestari. Joskus AJ feudin aikaan se vahvistui hemmetin paljon, koska silloin aloin katsomaan myös Dougin vanhempaa materiaalia eli periaatteessa ROH-matseja. Jos jollaki on jäänyt epäselväksi, mitä arvostan painijoissa kohta eniten, niin voin sen nyt sanoa eli se on painitaito. Douglas on loistava tekninenpainija. Peruspaini miehellä on varsin hyvin hallussa, joten hän pystyy upeisiin ketjupainisessioihin, mutta sen lisäksi miehellä on erilaisia suplexeja käytössä huomattavasti sekä muutama top rope liike myös. Tietysti liikesetistä täytyy vielä mainita Chaos Theory, joka on yksi lemppari finishereistäni. Olen nähnyt joidenki muiden tekevän tuon liikkeen myös, mutta kyllä Doug suorittaa sen parhaiten. Muutenki Williams ei botchaa ikinä. En oikeasti muista, koska olisin nähnyt miehen botchaavan. Doug on tasainen painija.

Mainitaan nyt vielä British Invasion tiimi. Kyllähän se oli ensinä Douglasin tiimi ja voitiin sanoa, että Magnus kuului siihen. Kehässä Doug teki suurimman osan työstä ja teki sen niin hyvin, että British Invasion otteli aikanaan hyviä otteluita ja samainen tiimi pääsisi helposti jollekki joukkuelistalleni mukaan. Ensimmäinen asia, joka tulee kuitenki Williamsista mieleen on tekninenpaini ja sillä mies itsensä hilaa listalleni ja näinki korkealle sijoitukselle.



51. Homicide

Homicide olisi varmaan pari vuotta sitten napannut muutaman sijan paremman sijoituksen, mitä nyt. Syinä on se, että mies on oikeastaan ollut ROH:ssa hitti tai huti. Rhino kanssa onnistui todella hyvin, mutta Roderickin kanssa oteltu matsi oli täydellinen floppi. No se, että ROH ei bookannut tuota ottelua main eventtinään niin kai antoi odottaa, että ottelu ei mikään kovin loistava tulisi olemaankaan. Homicide on kuitenki ansainnut paikkansa listallani TNA vuosien vuoksi. Markitan nimittäin Homiciden olemusta, gimmickkiä huomattavasti. Se sopii miehelle kuin nappi ottaan ja silloin, kun jutut noin osuvat kohdalleen itse saan ainaki mark outin.

Dougin kohdalla puhuin tuosta, että hän oli British Invasionin kantavavoima. Nyt minun kai pitää puhua sitten siitä kuinka Homicide aikanaan oli LAX:n kantavavoima. Tosin näiden kahden tiimin ero oli se, että Hernandez osasi näyttäviä liikkeitä, kun taas Magnus ei oikeastaan. Magnus oli vain puhemies. Pointti kuitenki on se, että Homicide oli LAX:n kehätoiminnan perusta. Hän oli se, joka teki sen tarvittavan työn matsin kannalta eikä tehnyt niin paljon niitä näyttäviä liikkeitä kuten Hernandez. Homicide on/oli loistava painija. All arounder, joka osasi niin teknistävääntämistä, brawlaamista, että jonkin verran myös lucha libreä. Tämä yhdistettynä Hernandezin voima liikkeisiin ja ison miehen lentotaitoihin ja meillä oli upea joukkue nimeltään LAX. Ensin mietinki herrojen tuomista LAX:na listalle, mutta tajusin, että markitan Homicidea niin paljon enemmän kuin Hernandezia, että heidät oli järkevä erotella.

[What]

Morgan. Spoilataan sen verran, että omalla listalla löytyy vielä korkeammalta.

Nykymaailmasta ei muutenkaan löydy kovinkaan paljon oikeasti kookkaita ja hyviä painijoita.

Allekirjoitan 100%

[Merovingi]

Nykymaailmasta ei muutenkaan löydy kovinkaan paljon oikeasti kookkaita ja hyviä painijoita.

Allekirjoitan 100%

Samoin.

Syy sille, miksi nämä jättiläiset ovat keskimäärin huonompia painijoita kuin muut on varmaan se, että heillä on olettamus koon riittävän pitkälle lajissa. Se taas aiheuttaa laiskistumista, kun ajatellaan ettei tarvitse niin paljon treenata kuin muut, koska sattuu omaavan sitä kokoa.

Pienet kaverit taas tietävät etteivät he koon avulla nouse isoiksi nimiksi, joten heillä pitää tehdä paljon duunia uransa eteen. Iso kaveri voi vaan helposti luottaa kokonsa nostavan heidät ylös (esimerkki The Great Khali).

Iso koko myös rajoittaa liikkumista, sillä jos massaa ja kokoa löytyy, ei liike ja nopeus kehässä kärsii. Normaalikokoinen vartalo liikkuu nopeammin ja ketterämmin, mikä mahdollistaa paremmat matsit, kun tempo ei ole löntystelyä. Lesnar taisi olla aikoinaan aika iso tähti siksi, että hän oli hemmetin iso, mutta myös nopea ja ketterä. Sellaisen käsityksen olen kommenteista Lesnariin liittyen saanut.

[MR.Off Topic]

Lesnar taisi olla aikoinaan aika iso tähti siksi, että hän oli hemmetin iso, mutta myös nopea ja ketterä. Sellaisen käsityksen olen kommenteista Lesnariin liittyen saanut.

Eiköhän tuohon liittynyt myös se, että mies on muuten vain h**vetin hyvä painija myös. Sinänsä sen vuoksi huono esimerkki, koska Lesnar oli muutenki niin hiton hyvä. Mutta tosiaan samaa esimerkkiä voisi käyttää Crimsonista, sillä hänhän on kuitenki suhtkoht iso, mutta liikkuu silti varsin nopeasti. Noh, Crimson ei välttämättä ihan paras esimerkki ole, mutta miten vaikka Lashley? Eikös hänellä tuo räjähtävyys ollut se tekijä, josta ihmiset pitivät?

[What]

Viikko lähenee loppuaan, ja se tarkoittaa sitä, että on aika postata listasta tämän viikon jälkimmäinen osa näkyville. Tuskinpa tässä viisikossa mitään suuria yllätyksiä löytyy, mutta älkää huoliko. Kyllä niitä vielä tulee.

100. Tomko
99. Maria
98. Claudio Castagnoli
97. Santino Marella
96. Steve Corino
95. R-Truth
94. Hernandez
93. Jeremy Borash
92. Mike Tenay
91. Randy Orton

90. Davey Richards
89. Ezekiel Jackson
88. Chyna
87. Kidman
86. Austin Aries
85. Brian Kendrick
84. Alberto Del Rio
83. Umaga
82. The Hart Dynasty
81. M.V.P.

80 Roderick Strong
79 Zack Ryder
78 Charlie Haas
77 Douglas Williams
76 Roddy Piper
75 Lita
74 Chavo Guerrero
73 Finlay
72 Stephanie McMahon
71 Daniel Bryan

70 Trish Stratus
69 Ultimate Warrior
68 Paul Heyman
67 Samoa Joe
66 Kazarian
65 Bobby Lashley
64 Crimson
63Dean Malenko
62 Shelton Benjamin
61 Mick Foley

60 Shane McMahon
59 Jack Swagger
58 Mickie James
57 Gail Kim
56 Ricky Steamboat
55 Kane
54 Drew McIntyre
53 New Age Outlaws
52 Carlito
51 The Undertaker

50 Matt Hardy
49 Jeff Jarrett
48 The Dudley Boyz / Team 3D
47 ”British Bulldog” Davey Boy Smith
46 ”Mr. Perfect” Curt Hennig
45 The Big Show
44 William Regal
43 Chris Hero
42 Booker T
41 Jim Ross


40. Eric Young
Tämä saattoi ehkäpä yllättää, enhän ole Eerikki Nuori-markituksestani kauheasti huudellut. Tosi asia kuitenkin on, että ensinäkemästä lähtien olen Ericistä pitänyt, ja mies toimii niin monessa erilaisessa roolissa, että pakkohan hänestä on pitää.

Young tunnetaan TNA:n omana Santinona, joka osaa hauskuuttaa haudanvakavien segmenttien välissä. Tässä hommassa Eric vetää omasta mielestäni Santinoa paremmin, ja toimii tuollaisena hyväntahtoisena hölmönä todella hyvin. EY:n taidot eivät kuitenkaan rajoitu komediaan. Team Canadan, World Eliten ja jopa The Bandin jäsenenä Eric pystyi vetämään myös vakavaa heelroolia, ja mikäli Hogan-Bischoff aikakausi ei olisi alkanut juuri silloin kun se alkoi, olisi World Elitestä Young johtohahmonaan saattanut tulla vaikka kuinka overi heelstable.

Super-Eric, Prince Justice Brotherhood, ”I love tag teaming.” Lukemattomia kertoja Eerikin esiintymiset ovat saaneet minut huutonaurun partaalle. Lyhyesti sanottuna Eric Young on pirun viihdyttävä kaveri. Painitaidoissakaan ei ole moittimista. Ei hän mikään Daniel Bryan tai Kurt Angle ole, mutta kuitenkin keskitasoa parempi kehäesiintyjä. Tilannekomiikan mestari hän kyllä on. Miehen sijoittaminen listalle oli hankalaa, mutta päädyin laittamaan hänet näinkin korkealle. Niin viihdyttävä tyyppi on kyseessä.


39. The Miz
Arvostan Mike Mizaninia todella paljon. WWE:llä tuskin koskaan oli pienintäkään aikomusta tehdä Mizistä isoa tähteä, mutta lopulta mies nousi niin overiksi katsojien keskuudessa ettei muutakaan vaihtoehtoa ollut.

The Mizin menestys on melkoinen ”inspirational story.” Halveksitusta entisestä tositv-pellestä kehittyi vuosien mittaan yksi suurimmista pahiksista. Viisi vuotta sitten selostajatkin avoimesti haukkuivat Mizin kykyjä, mutta omalla kovalla työllään hän nousi katsojien suosikki-inhokiksi. Verrattuna moniin muihin, ei Mizille sitä siimaa annettu kovinkaan paljoa. Kappas kummaa, hän otti vähäisistä tilaisuuksistaan kaiken irti, ja ollaan nykytilanteessa. The Miz on nykyisessä painimaailmassa yksi parhaimmista promottajista. Kaikki pienet nyanssit ovat kohdallaan, ja luoja tietää, kuinka suosituksi miehen ”really” hokema vielä ajan mittaan nousee. Heikkoutena hänellä sitten ovat painitaidot. (joissa hän toki on kehittynyt huimasti ja kehittyy edelleen) Smar-lasien läpi katsottuna Miz harvemmin pystyy edes kolmen tähden koitoksiin, mutta mikkitaidoillaan ja karismallaan korvaa tätä heikkoutta.

Suurin syy Miz-fanitukseen on juurikin tuo, että hän itse taisteli tiensä huipulle. Kaikkea ei annettu hopealautasella, kuten vaikkapa Sheamukselle tai Del Riolle. Parhaiten Miz on jäänyt mieleen tiimistään John Morrisonin kanssa, feudista Daniel Bryania vastaan ja live-esiintymisestään Helsingissä kesän 2009 RAW house show'ssa. Mizin promo oli koko tapahtuman kirkkain tähtihetki. On hienoa, että Mizin kaltaiset tyypit heittävät kapuloita WWE:n rattaisiin, ja vastoin ennalta suunniteltuja piirrustuksia nousevat tähdiksi omin avuin. Mizin nousu viikko viikolta suositummaksi hahmoksi oli vuoden 2010 yksi parhaista asioista.


38. (24.) Christopher Daniels
Daniels on kaikessa hyvä. Top 50-listan yhteydessä nimitin Chrisiä ”2000-luvun painijan prototyypiksi” ja tuo pitää yhä paikkaansa. Daniels ei voittanut minua puolellaan ensinäkemältä, mutta hyvin nopeasti hänen taitonsa kuitenkin tulivat esille, ja aloin miehestä pitämään.

Daniels on yksi pääsyyllisistä siihen, miksi TNA aikoinaan nousi showpainimaailman huulille. Tämähän tapahtui huimien X-divisioonaotteluiden kautta, ja Daniels päälliköi tuota divaria. Eihän AJ Stylesia, Samoa Joeta, Petey Williamsia, Chris Sabinia ja muita sovi unohtaa, mutta iäkkäämpi Daniels oli tavallaan liima, joka piti porukan koossa. Danielsin suhteiden avulla kaverit kuten AJ, John Cena, Samoa Joe ja CM Punk saivat näytön paikkansa kirkkaiden valojen alla. Christopher Daniels on hyvin monitaitoinen esiintyjä. Ilman minkäänlaisia ongelmia hän masteroi myös Curry Man ja Suicide-hahmot.

Parhaimmat muistot Danielsista liittyvät tiiviisti miehen otteluihin AJ Stylesin kanssa, joko joukkueena tai toisiaan vastaan. Tämän kaksikon kemiat sopivat yhteen niin hyvin, että heitä voidaan huoletta verratta sellaisiin pareihin kuin Flair-Steamboat, Rocky-Austin, HHH-Michaels tai Angle-Benoit. Onneksi Hogan & Bischoff korjasivat TNA-uransa suurimman vääryyden tuomalla Danielsin takaisin promootioon tänä keväänä. Kyseessä on niin taitava, ja edelleen kovassa iskussa oleva kaveri, että ansaitsee enemmän kuin puskaliigoissa päälliköimisen. Syy, miksi Daniels ei ole kirkkaimmassa kärjessä listallani on, että taidoistaan huolimatta Daniels ei ole millään osa-alueella erinomainen. Kaikki onnistuu, mutta hänellä ei ole The Mizin kaltaisia loistavia puhujanlahjoja taikka AJ Stylesin tasoista henkeäsalpaavaa liikesettiä. Ei näitä oikeastaan heikkouksiksi voi nimittää, mutta sellainen kaikkien mielenkiinnon kaptivoiva supertähti hän ei ole. Silti, aivan mahtava painija.


37. (30.) Vince McMahon
Ilkeä pomo. Tokihan tässä nimityksessä painaa myös arvostus. Hän on kuitenkin mies, joka pääasiassa oli vastuussa Ted Turnerin mediakorporaation kaatamisesta omilla hyvillä bisnespäätöksillään.

Bookkaajana Vincestä voidaan olla montaa mieltä. Vuosien mittaan hän on sorsinut monia huikeita talentteja, mutta myös luonut visioillaan tähtiä kuten Hulk Hogan, Mankind, Roddy Piper, The Undertaker jne... Koska kulissien takaisista tapahtumista ei luonnollisestikaan ole paljoa varmaa tietoa, perustuu tämä valinta pitkälti kameroille esiintyvän Mr. McMahonin edesottamuksiin. Lähdetäänpä vaikka siitä, että promottajana McMahon vetää vertoja kenelle tahansa painijalle. Hänellä on hillitön määrä karismaa, ja kykyä saada yleisöstä suurta reaktiota irti. Työntekijöitään sorsivana pomona hän on parhaimmillaan, mutta osaa myös hauskuuttaa kuten segmenteissään Stone Coldin ja Anglen kanssa.

Maanantai-iltojen sodassa feudi Stone Coldin kanssa oli se yksittäinen juttu, joka käänsi kelkan WWF:n suuntaan. Vince oli ilkeän korporaation johtaja, jota vastaan Austin taisteli. Hänen feudit Hogania, Michaelsia ja Bret Hartia vastaan olivat vähintäänkin mielenkiintoista seurattavaa. Vince on sellainen mies, joka osaa aina viihdyttää kun läppärin ruudulleni ilmestyy. Hän loi itselleen gimmickin, joka on sekoitus todellisuutta ja fiktiota, ja Mr. McMahon onkin yksi kaikkien aikojen parhaiten toimivista hahmoista. Hyvin ristiriitainen henkilö, jota on helppo vihata, mutta myös helppo rakastaa.


36. (3.) Nigel McGuinness
Sitten mies, jota kohtaan markitus oli suurimmillaan juuri tuolloin kun tein top 50-listaa syksyllä 2009. Juuri siihen aikaan hän oli debytoinut TNA:ssa Desmond Wolfea ja veti mahtavaa feudia ikisuosikkini Kurt Anglen kanssa. Nyt on pudotusta tullut, ihan luonnollisista syistä tosin.

Nigel McGuinness on yksi niistä harvoista painijoista, jotka ensimmäisen näkemäni ottelun perusteella tekivät ikimuistoisen vaikutuksen. Tämä oli Nigelin 545 vuorokautta kestäneen ROH-mestaruuskauden tittelipuolustus Austin Ariesta vastaan. Piikkitukkainen britti veti ROH:in smarkkiyleisöltä sellaista heattia etten ole koskaan moista nähnyt, ja kehässä oli yksi parhaista jota olen koskaan nähnyt. Rakkautta ensisilmäyksellä, heh Tuon ottelun nähtyäni aloin rohmuta muitakin Nigelin matseja, ja joka ainoa viihdytti suuresti. Nigelin ja Bryan Danielsonin ottelusarja on kovin, jota olen koskaan indyissä nähnyt. Ja kyllä, olen nähnyt myös ne Samoa Joen ja CM Punkin 60 minuutin klassikot, mutta kyllä vaan Nigel ja Dragon kovempaa settiä vetivät.

Nigelin nykytilanne sitten tuntuukin olevan painimaailman tarkimmin varjeltu salaisuus. Hän ei ole otellut yli vuoteen yhtäkään ottelua, ja kenties ei tule koskaan enää ottelemaankaan. Jokin hänellä on kuitenkin pahasti vialla. Välillä on saanut lukea huhuja, että miehellä on pahemman luokan hepatiitti, joka estää painimisen. Välillä on taas spekuloitu, että kyseessä on useista aivotärähdyksistä johtuva hermostovaurio. Olisi kyllä kiva tietää asian todellinen laita. Joka tapauksessa Nigelin kohtalo on kyllä Magnum T.A.:n ohella yksi traagisimmista. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö hänestä olisi tullut suurta tähteä, mikäli terveys vaan olisi kestänyt.

[MR.Off Topic]

Nigel luultavasti olisi hiton korkealla listallani, jos painisi vielä. Toivon kyllä suuresti, että mies joskus vielä paluunsa tekee nuoratun neliön sisälle, koska onhan mies varsinainen talentti. Sanoisin, että mies on jopa total package, kun puhutaan painijasta.

Eric Youngin sijoittuminen näin ylös oli kyllä yllätys. Kuitenki Young on kyllä loistava niin kuin tekstissäsi sanoitki. Itsellähän mies oli alkupäässä, mutta voisi olla paljon ylempänä, jos olisi saanut vakavampia rooleja enemmän ja enemmän tv-aikaa. Nyt olen melko varma, että en ole nähnyt miestä parhaillaan, mutta toisaalta en tiedä olenko nähnyt huonoimmillakaan. Propsit kuitenki, että on saanut mielestäni joka ikisen roolinsa toimimaan.

[What]

Tosiaan päivemmällä Bound For Glorya päivitellessä ihan pääsi unohtumaan, että oli tarkoitus korkata listan päivitys tämän viikon osalta. Sellainen pieni pyyntö olisi, että kertokaa onko näistä mitään iloa kellekään muulle kuin minulle ja Mr. Off Topicille. Eipä sillä, lähinnä omaksi ilokseni tätä teen. On sitten hauska myöhemmin katsoa ja miettiä kuinka paljon mieltymykset ovat muuttuneet. Mutta täältä pesee taas. Tämä muuten on listan virallinen WCW-edition. 4/5 näistä äijistä on mukana pääasiassa Atlantassa vietetyn aikansa vuoksi.


35. Eric Bischoff
Kaikki 90-luvun ”kolmen suuren” johtohahmot ovat listalla mukana, Eric korkeimmalla. Kuten Heymanin ja Vincenkin kohdalla, pääpaino tässä valinnassa ei ole miehen hyvillä/huonoilla bookkauspäätöksillä, vaikka tokihan ne vähän painavat. Eazy-E on listalla, koska hän osaa olla niin pirun viihdyttävä mies kameroiden edessä.

Bischoff osaa näytellä, ja mikin varressa hän on hyvin luonteva. Inhottavana heelpersoonana EB on aivan loistava. Selostajana hän ei niinkään hyvä ollut, mutta nWo:n kanssa hengatessaan hänestä kehkeytyi sellainen mies jota rakasti vihata. Lupasin olla puhumatta Bischoffista bookkaajana, mutta valehtelin. Tuossa hommassa Eric on mielestäni turhan aliarvostettu. On totta, että hän ei nähnyt Steve Austinissa, Chris Jerichossa, Eddie Guerrerossa ja kumppaneissa heidän todellista arvoaan, ja siitä sietääkin hänelle kaataa paskaa niskaan. Mutta vastapainona: Bischoff on mies, joka houkutteli Hulk Hoganin WCW:hen. Ilman Hogania World Championship Wrestling ei olisi koskaan noussut haastamaan WWF:ia. Hän on myös vastuussa ehkäpä showpainihistorian hienommasta anglesta nWo:sta. Ja myytin nimeltä Goldberg luonnista. Lisäksi Bischoffia voidaan paljolti kiittää WCW:n keskisarjasta. Paljon hyvää, paljon huonoa. Aivan kuten Vincelläkin.

Takaisin sitten kameroille esiintyvään mieheen. Bischoff nWo:n taustapiruna oli loistava. Minun mielessäni hän on myös Monday Night Raw:n historian paras auktoriteettihahmo, Vincen ohella toki. Bischoffin RAW-ajoilta on monia hienoja muistoja, kuten feudi Stone Coldia vastaan. TNA:ssa Immortalin ilkeänä nerona hän toimii myös, ja on edelleen yksi painin vihatuimmista miehistä. Etenkin segmenteissä vanhan WCW-toveri Stingin kanssa Eric on ollut välillä ihan liekeissä. Silloin kun Eric ei kahmi itselleen päähuomiota itse painijoilta hän toimii loistavasti sellaisena ilkeänä takapiruna.


34. (36.) Kevin Nash
Top 50-listalla ”Big Sexy” oli mukana tiiminä Scott Hallin kanssa, mutta nyt miesten matseja enemmän nähneenä päätin kaksikon erottaa. Tuo kuva antanee viitteitä, minkä aikakauden vuoksi Nash listalla on.

Monien muiden entispäivän suuruuksien tapaan Nashin olisi pitänyt tajuta lopettaa ajoissa. Tämän aikakauden painifaneille Nash näyttäytyy kovin kömpelönä vanhuksena, jolla on muutama kiva liike, mutta ei mitään muuta. Nash-markituksen alkuun tarvittiinkin aikamatka 90-luvulle ja ennen kaikkea siihen kuvioiden kuvioon nWo:hon. Olihan ”Diesel” WWF:n puolella ihan taitava iso mies, mutta vasta vuonna 1996 loikkauksen myötä Kevin Nash puhkesi kukkaansa. Hän oli iso ja vahva, mutta ennen kaikkea myös h**vetin karismaattinen kaveri. Hän huokui supertähteyttä, ja ”prime” aikanaan oli kehässäkin kokoisekseen mieheksi varsin hyvä. Ei ehkä koskaan kehätaidoiltaan ihan niitä parhaita isoja miehiä, mutta lähellä. Jälleen kerran, en anna tässä kehän ulkopuolisille tapahtumille paljoa painoarvoa. Kaiken kuulemani mukaan Nash oli aikanaan täysi kusipää, ja yksi syyllisistä WCW:n rappioon toimiessaan bookkaajana ja painijana yhtä aikaa. Varmaankin totta.

Se mikä Nashilta ei ole iän myötä kadonnut on hänen karismansa ja puhujanlahjansa. Kehään en häntä enää päästäisi kuin korkeintaan sen ”one more matchin” muodossa, mutta jonkinlaisena auktoriteettihahmona / nuorempien mentorina katselisin häntä mielellään. Entäpä jos Big Kev paljastuisi RAW:n mysteeri toimitusjohtajaksi? Ei hassumpi skenaario. Huippuvuosinaan Nash oli vaan niin kuuli tyyppi, että väkisinkin hänestä alkoi pitämään.


33. Batista
”Elukka” rynnii sijalle 33, vaikka ei kaksi vuotta sitten tullut mieleenkään nimetä häntä edes top 50:een. Tämä johtui kuuluisasta ”ei nähdä metsää puilta” ilmiöstä. Useasti painijoiden arvon tajuaa vasta sitten kun he ovat poissa, ja Batistan kohdalla juuri näin tapahtui.

Aktiiviaikanaan Batistan arvoa ei tosiaan täysin tajunnut. Asiaa ei auttanut myöskään se, että useiden vuosien ajan häntä bookattiin tylsähkönä facena, joka oli jatkuvasti mestaruuskuvioissa mukana. Nyt jälkeen päin kun katselee Batistan uraa, niin siihen mahtuu monia hienoja muistoja. Miehen kehittyminen Flairin & HHH:n rinnalla Evolutionissa, ja hidas nousu ruokaketjun huipulle. Triple H:n osuutta ei sovi vähätellä, mutta hyvään otteluun ja feudiin tarvitaan kaksi osapuolta. Batista & HHH vetivät upean feudin, ja mielestäni miesten ottelema Hell in A Cell oli aivan loistava ottelu. Toki jo tätä ennen Batistalla oli ollut muistettavia hetkiä, kuten joukkuemestaruuksien voittaminen Flairin kanssa.

Dave ei välttämättä ollut ihan parhaita isoja miehiä kehässä, mutta ei kyllä huonompiakaan. Mielestäni Batista saa kehätaidoistaan turhaankin kritiikkiä niskaan. Kokoisekseen mieheksi hän oli oikein hyvä. Huipulla hän ei montaa vuotta viettänyt, mutta kerkesi kuitenkin vetää mahtavat feudit HHH:n, Undertakerin, HBK:n, Cenan ja Rey Mysterion kanssa. Tykkäsin myös paljon kuvioista Eddie Guerreron kanssa, joka jäi kesken. Joku voi tietysti sanoa, että noiden herrojen kanssa kuka tahansa pystyy hyviin matseihin, ja onhan se totta että feudien ”kantavana” osapuolena Batista ei niinkään toiminut, mutta se ei estä markitusta miestä kohtaan.
Täytyy vielä mainita siitä, että lähtiessään viime vuonna Batista oli kiinnostavimmillaan sitten ensimmäisen mestaruuskautensa. Hän oli juuri lopullisesti löytänyt itsensä, ja se näkyi miehen promoissa, jotka olivat aivan eri tasoa kuin koskaan ennen. Batistan ”I Quit” promo onkin yksi vuoden 2010 parhaista ja hauskimmista hetkistä. Sinällään harmi, että hän painimaailman jätti juuri tuolloin.


32. (38.) Scott Steiner
Kukapa ei vanhasta kunnon Stenkusta pitäisi? Mies on luonut loistavan uran, ja vielä tänäkin päivänä pystyy olemaan viihdyttävä. Toivottavasti kukaan ei perusta mielipidettään Steinerista sen 2002-03 epäonnistuneen WWE-stintin perusteella, sillä se oli Steinerin uran heikoin hetki.

Aloitetaan vaikka siitä, että Scott oli legendaarisen Steiner Brothersien taitavempi osapuoli. Hän oli iso, mutta pystyi sellaisiin liikkeisiin kuten Frankensteiner, joka onkin hänen keksimänsä muuvi. Profiloiduttuaan joukkuepainijaksi Steiner sitten monien vuosien jälkeen kääntyi veljeänsä vastaan ja masteroi loistavan ”Big Bad Booty Daddy” gimmickin. WCW:n viimeisinä vuosina Steinerista oli tullut suuri tähti, ja yhdessä Booker T:n kanssa he palauttivat edes jonkinlaisen arvostuksen monenlaisia kolhuja kokeneelle WCW:n mestaruudelle. WCW:tä olen katsonut hajanaisesti sieltä täältä, mutta etenkin feudit DDP:tä, veljeään Rickiä ja Bookeria vastaan ovat olleet loistavia, niiltä osin kun olen niitä nähnyt.

Epäonnistuneen WWE-stintin jälkeen moni varmasti oli valmis kärrämään Scottyn painijoiden hautausmaalle. Miehen TNA-uralta moni tuskin suuria odotti, mutta niin vain hän todisti ansaitsevansa paikkansa. Steiner on auttanut monia nousevia tähtiä puhtaasti jobbaamalla heille, ja ollut mukana mielenkiintoisissa kuvioissa. Välillä hän on kehässäkin pystynyt hämmästyttävän hyviin suorituksiin ikäänsä nähden. Pääsyy Steiner-markitukselle kuitenkin on se, että mies osaa sytyttää yleisön otteluiden aikana ja mikin varressa hän on aivan hulvaton. Koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi tulee hänen suustaan ulos. Scott Steiner osaa viihdyttää, hämmästyttää ja saa useasti huutonaurun partaalle. Ei sellaista miestä voi tällaisessa listauksessa sivuuttaa.


31. Diamond Dallas Page
Tämän korkeammalle en DDP:tä uskalla sijoittaa, vaikka juuri tällä hetkellä markitan häntä todella paljon. Syynä on se, että WCW:tä olen tosiaan katsonut hajanaisesti sieltä täältä, joten olisi mielestäni tekopyhää nimetä mies, jolta on nähnyt verrattain vähän materiaalia sellaisten edelle joita on tullut seurattua ja fanitettua vuositolkulla. DDP:n hienouden olen huomannut vasta äskettäin, ja lopullisen mielipiteen muodostaminen on vielä vaiheessa. Väkisinkin tulee katsottua vain niitä parhaita hetkiä.

DDP:n otteita olen kuitenkin sen verran paljon nähnyt (olkoonkin että ne ovat hajanaisesti sieltä täältä) että hyvällä omallatunnolla uskallan hänet näinkin korkealle sijoittaa. Esiintyessään hän oli aina piristysruiske. Hän oli ”people's champion.” Monessa mielessä tuo lisänimi sopii DDP:lle paremmin kuin The Rockille. Siinä missä Dwayne Johnsonin ura oli vain yhden puhelinsoiton päässä, DDP taisteli itsensä huipulle tinkimättömän kovalla työllä. Hän oli todellinen ”inspirational story”, sillä DDP oli 35-vuotias aloittaessaan painikoulutuksen. Toki hän sitä ennen oli ollut bisneksessä mukana managerin roolissa, mutta onhan tuo aika uskomatonta.

Hän oli mikissä aina energinen, ja keksi hauskan ”self hi five” sanonnan, joka myös avasi hänen tunnarinsa. Kehässä hän oli uskomattoman taitava ottaen huomioon myöhäisen uran aloituksen. Hänellä oli yksi overeimmista lopetusliikkeistä ikinä. Diamond Cutter oli liike, jonka aina himoiten odotti näkevänsä, koskaan ei tiennyt mistä ja milloin se iskee. Miehen ottelut Goldbergia, Bret Hartia, Hollywood Hogania ja Stingiä vastaan ovat jääneet kirkkaina mieleen. Ehkäpä kaikki eivät olleet painin riemujuhlaa, mutta tunnelmaa niistä löytyi aina. DDP osasi sytyttää yleisön. On hyvinkin mahdollista, että DDP vain kohentaa sijoitustaan, mikäli joskus vielä syvemmin hyppään WCW:n ihmeelliseen maailmaan.

[Merovingi]

Bischoff osaa näytellä, ja mikin varressa hän on hyvin luonteva. Inhottavana heelpersoonana EB on aivan loistava. Selostajana hän ei niinkään hyvä ollut, mutta nWo:n kanssa hengatessaan hänestä kehkeytyi sellainen mies jota rakasti vihata. Lupasin olla puhumatta Bischoffista bookkaajana, mutta valehtelin. Tuossa hommassa Eric on mielestäni turhan aliarvostettu. On totta, että hän ei nähnyt Steve Austinissa, Chris Jerichossa, Eddie Guerrerossa ja kumppaneissa heidän todellista arvoaan, ja siitä sietääkin hänelle kaataa paskaa niskaan. Mutta vastapainona: Bischoff on mies, joka houkutteli Hulk Hoganin WCW:hen. Ilman Hogania World Championship Wrestling ei olisi koskaan noussut haastamaan WWF:ia. Hän on myös vastuussa ehkäpä showpainihistorian hienommasta anglesta nWo:sta. Ja myytin nimeltä Goldberg luonnista. Lisäksi Bischoffia voidaan paljolti kiittää WCW:n keskisarjasta. Paljon hyvää, paljon huonoa. Aivan kuten Vincelläkin.

Bischoff sanoi myös eräälle Paul Levesquelle ettei hänestä tule ikinä tähteä showpainissa.

Ei siitä sen enempää.. Tahdon vain tarttua tuohon Hoganin värväämiseen.

WCW olisi pystynyt kyllä haastamaan WWF:n ilman Hogania, jos he olisivat jatkaneet samaan malliin ja tuoneet nuorta talenttia ylemmäs. Juuri näitä Guerreroja ja Austineita (Austinille oli jo suunniteltu Main Event -paikkaa WCW:ssä). Väite siitä ettei WCW olisi voinut ilman Hogania haastamaan WWF:ää on täyttä shaibaa - WCW:llä oli Ted Turnerin ansiosta niin paljon rahaa, että he olisivat voineet ostaa WWF:ltä muutaman ison nimen, jotka olisivat silloin yleisöä kiinnostaneet paljon enemmän kuin hasbeen-Hogan, pois kevyesti. Bret Hartin kohdalla näin kävi ihan todellisuudessakin.

Vaikka väite siitä, ettei WCW olisi voinut WWF:ää haastaa ilman Hogania olisi totta, se olisi itseasiassa siinä tapauksessa vielä paljon huonompi. Lopultahan Hoganin valtaisa valta tuhosi käytännössä koko firman Fingerpoke of Doomeineen ja nWo-kuvion loppumattomuudella. Onhan se ihan kiva nousta haastamaan WWF, mutta kun firma lopulta tuhoutui niin sopii miettiä oliko se haastaminen edes järkevää..

Tässä vielä yksi legendaarisimmista viesteistä WrestlingAlertin historiassa - Wankien Hulk Hogan -viesti.

P.S: Jatka listaamista, sitä on mukava lukea.

[What]

WCW:llä oli Ted Turnerin ansiosta niin paljon rahaa, että he olisivat voineet ostaa WWF:ltä muutaman ison nimen, jotka olisivat silloin yleisöä kiinnostaneet paljon enemmän kuin hasbeen-Hogan, pois kevyesti. Bret Hartin kohdalla näin kävi ihan todellisuudessakin.

En olisi yhtään varma siitä, että miljonääri-Tediä olisi kiinnostanut niitä miljooniaan sijoittaa WCW:hen, ellei Bischoff olisi saanut kaikkien aikojen tunnetuinta painijaa signattua. Olisiko koko Monday Nitroa syntynyt, ellei Hogan olisi ollut markkina-arvonsa kanssa mukana?

[Riveni]

Kyllähän sitä nyt jokaisen täytyy myöntää että Hulk Hogan on epäsuorasti vastuussa myös painin noususta 90-luvulla, kaikkien hehkuttamasta attitudesta jne. Jos Hogan ei olisi saapunut WCW:hen, ei mitään tuosta olisi olemassa. Toisaalta ei tästä Hogania yksin voi kiittää, mutta ei voi ketään muutakaan. Voi olla että Bischoff olisi ollut vain yksi kiertojohtaja WCW:ssä lisää jos hän ei olisi saanut Hogania. Sanotaan näin että painimaailmassa saattaisi yhä olla 2, ellei jopa 3 suurta promootiota jos Hogan ei olisi "loikkaansa" tehnyt, sillä WCW olisi mahdollisesti jatkanut vanhalla NWA-linjalla, WWF olisi jatkanut vanhalla PG-paskalla ilman attitudea ja ECW olisi kyennyt pysymään hengissä lähinnä sen tähden että muut firmat eivät olisi kilpailleet heidän tuotteensa kanssa. Mutta jossittelu on jossittelua.

[Darien Fawks]

Bischoff sanoi myös eräälle Paul Levesquelle ettei hänestä tule ikinä tähteä showpainissa.

Ja tämä todistaa mitä? Eiköhän monikin meistä ole yllättynyt useiden tämänkinhetkisten painijoiden suosiosta. Esimerkiksi Cody Rhodesista ei kukaan uskonut tulevan mitään.

[Japeet]

Huono vertaus, sillä meistä kukaan ei kuitenkaan ole samanlaisessa asemassa kuin Bischoff oli, eli asemassa jossa oma työ on bongata näitä tulevaisuuden staroja, ja veikkaisin että aika harva ymmärtää lajin salaisuuksia ja kulissien takaista toimintaa samalla tavalla kuin joku, joka elääkseen pyörii niiden keskellä. Itse käyttäisin ennemminkin vaikka Miziä esimerkkinä, koska siinä on kuitenkin kaveri, jossa johtoporras ei nähnyt isoa staraa, mutta joka ikäänkuin väkisin nousi suosioon. Jossain määrin ehkä jopa CM Punk voisi olla parempi vertailukohde, sillä nettisuosiosta huolimatta mies tuntui pääsevän koirankopista vasta tänä kesänä, vaikka olikin toki jo sitä ennen moninkertainen mestari.

[MR.Off Topic]

Juuh tämmösen viisikon nyt julkistan. Pikkusen on lyhkäset arvostelut noissa neljässä, mutta jotenki ei nyt kirjotussuoni auennut. Julkasenpa nämä silti ja parannan sitten ensi kerralla taas!



50. Sheamus

Sheamus on vähän vaihvihkaa noussut itselleni suureksi suosikiksi ja saakin kunnian olla koko listan keskellä. Tavallaan herran urastaki löytyy kaksi puolta joista toisesta en oikein välitä, mutta toinen puoli on vähitellen kääntänyt minut miehen markiksi. Aluksi pidin miestä vain kankeana vaaleana hossina, jota pushattiin aivan liian nopeaa. Miehen mestaruusvoitto vain pahensi tuota. Olihan rosterissa niin monta parempaa painijaa, jotka olisivat ansainneet tuon pushin paljon ennen Sheamusta ja niinhän niitä oli. Näiden mestaruus hullutuksien ja oikeastaan John Morrison feudi alkoi vähitellen kääntämään minua Sheamuksen puoleen. Nyt vasta kuitenki Smäkkäri siirron jälkeen olen miehestä alkanut kunnolla "diggailemaan" ja naamaturni vain vahvisti tuota fiilistä. Ehkä Sheamuksessa onki sitä jotaki!

Nyt kun ajattelee tarkemmin, niin onhan Sheamus yksi parhaista isoista miehistä, joka on saappaansa viime vuosina ison E:n nuorattuun neliöön laittanut. Varsin sulava liikkeinenhän hän on kehässä, mutta sopivalla tavalla myös rosoinen ja rymistelevä. Ainoa asia, mitä toivoisin Sheamuksen kehäarsenaaliin lisää on vielä hiukan enemmän puhtaita voima liikkeitä. Nyt hänellä on se hieno backbreaker ja finisherinä käyttämänsä Celtic Cross, mutta muuten hän aika puhtaasti brawlailee menemään. Joku Belly to Belly ja vaikka Black Hole Slam arsenaaliin lisää niin olen tyytyväinen. Mikkitaidosta sanon sen verran, että kyllä Sheamus niillä pärjää. Ei mahtavat, ei umpisurkeat, mutta toisaalta se osa-alue, missä Sheamus voisi eniten parantaa.



49. Big Show

Big Show on ehkä ollut vuosia se WWE:n ainoa hyvä ja oikea "giant". Vaikka toisinaan miestä on ollut puuduttavaa katsoa kuten ennen loukkaantumista tapahtunut naamakausi, mutta on Iso Show ollut varsin viihdyttävä useita kertoja. Ensimmäisenä tulee mieleen joukkueet Jerichon ja Mizin kanssa. Nuo joukkueet oli oikeasti siihen aikaan ainoa kiinnostava asia koko joukkudivisioonassa. Tietysti täytyy sitten mainita Big Shown WCW-aika ja esimerkiksi itseltä on jäänyt mieleen Shown joukkue Kanen kanssa joskus 2005-2006. Kunnioitettavaa on myös, että tämä iso jättiläinen on heittänyt moonsaultin. Yksi parhaista jättiläisistä koskaan vapaapainin historiassa. Osaa luoda jokseenki viihdyttävän matsin ja mikkiin sylkee todella hyvin tekstiä. Olen myös joskus kuullut, että mies on oikein suostuvainen työntämään nuorempaa talenttia huippua kohti.



48. Bully Ray

Aivan järjetön herääminen on tullut tämän miehen taidoista tänä vuonna. Ennen pidin herraa hyvän joukkueen puhemiehenä, joka oli aivan liian kauon ollut bisneksessä mukana. Tämän vuoksi koko joukkuetta ei listalta löydy vain puhemies. Bully Ray nimittäin on ollut yksi piristeruiskeista TNA:ssa ja viimeisessä PPV:ssäki oli taas aivan mahtava. Parhaiden promottajien joukkoon koko bisneksessä kuuluu ja nykyisessä painikunnossa pystyy varsin hyviin brawleihin ja toki aseiden kanssa yksi parhaista. LMS AJ Stylesin kanssa tuntui silloin, kun näitä listasijoituksia kasasin niin Rayn parhaalta singles ottelulta, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että onhan se tuo Mr. Anderson matsi tuolta BFG:stä. Lisäksi ei pidä unohtaa Bubba Rayn Dudley Boyz saavutuksia.



47. John Morrison

Jaksan uskoa tähän mieheen jonkin verran vieläki, vaikka Morrison ei vieläkään ole onnistunut rikkomaan itseään sinne huipulle. Jonkin verran uskon sen olevan bookkauksen vikaa, mutta toki hänen omaakin, sillä John on aika onneton mikkikädessä. Muutenhan mies on aika unelmallinen vapaapainia, sillä lookki on yksi parhaista koko bisneksestä. Toki noita hassuja housuja voisi muuttaa jonkin verran, mutta muuten meillä on varsin varteenotettavan seksikkyyden shamaani kasassa. Liikearsenaali varastettu tai ei on varsin loistava. Pystyy tekemään myös erikoisjuttuja matseissa kuten viime vuoden Rumblessa tuli esille esimerkiksi. Halutessaan WWE voisi helposti tehdä Morrisonista semmosen main event uppermidcard pyörijän.



46. Michael Elgin

Markitan tätä jätkää ihan saatanasti. Ensi näkemältä asti olin niin vakuuttunut kuin painijaan voi olla. Rhinomainen kroppa, vihanen naama, pystyy hämmästyttämään voimallaan, mutta myös pomppimaan kuin cruisaripainija ympäri ämpäri kehää. Karismassa on kehittämistä tai no en oikeastaan tiedä. En ole muistaakseni nähnyt yhden yhtä promoa mieheltä vaan aina Truth Martin on promottamisen hoitanut ja tämä kaksikko varsin hyvä onki. Elgin on kaikenlisäksi vielä varsin nuori, joten kehittymisen varaa on rutkasti. Toivonki, että Elgin jossain vaiheessa uraansa saa kunnian kantaa ROH:n maailmanmestaruutta ja siitä suunnata sitten WWE:hen ja dominoida siellä.

[What]

50. Sheamus

Jep, kyllähän Sheamus on parantanut. Mutta miehen kanssa tehtiin niin pahoja virheitä alkuun, että itse en ole vielä lämmennyt. Kuten sanoit, hänelle annettiin liian paljon liian nopeasti, koska kyseessä ei ole mikään Anglen tai Lesnarin kaltainen luonnonlahjakkuus. Toisekseen se, että Sheamus feudasi melkein koko viime vuoden puudutus-Ortonin kanssa ei tehnyt hyvää kaverille. Sanoit, että Sheamus on kokoisekseen yksi parhaista. Jaa-a. Tuosta voidaan väitellä. Eihän mies mikään jättiläinen ole, loppujen lopuksi aika normaalin painijan mitoissa. 272 paunaa taitaa olla paino kehäkuuluttajan mukaan. Ja edelleenkään en kykene sietämään Sheamuksen mikkityöskentelyä. Irkkumongerrus ei kalskahda yhtään komealta kuten McIntyren skottiaksentti, vaan herättää myötähäpeää. Voihan se olla, että joku päivä Sheamus vielä minutkin fanikseen voittaa, mutta vielä sitä ei ole tapahtunut.

Muutenhan mies on aika unelmallinen vapaapainia, sillä lookki on yksi parhaista koko bisneksestä. Toki noita hassuja housuja voisi muuttaa jonkin verran, mutta muuten meillä on varsin varteenotettavan seksikkyyden shamaani kasassa.

Morrisonin kaltaisella metroseksuaali-fruittarilla paras lookki? Nojoo, onhan nuo täysin mielipideasioita. Ehkäpä Vince McMahon on onnistunut aivopesemään minut kun ajattelen, että vapaapainijaksi sopivin lookki löytyy herroilta kuten Lex Luger, The Rock, Batista, HHH jne... Loistava kehäesiintyjä Morrison kyllä on, mutta siihen se sisältö valitettavasti jääkin.

Bully Ray on kyllä ollut tämän vuoden läpimurtotähtiä. Ei uskoisi, että 15-16 vuoden kehäveteraani tekisi läpimurtonsa tässä vaiheessa, mutta niin vain on käynyt. Liityttyään Immortaliin Ray on ollut TNA:n ja melkeinpä koko painimaailman paras heel.

[MR.Off Topic]

Muutenhan mies on aika unelmallinen vapaapainia, sillä lookki on yksi parhaista koko bisneksestä. Toki noita hassuja housuja voisi muuttaa jonkin verran, mutta muuten meillä on varsin varteenotettavan seksikkyyden shamaani kasassa.

Morrisonin kaltaisella metroseksuaali-fruittarilla paras lookki? Nojoo, onhan nuo täysin mielipideasioita. Ehkäpä Vince McMahon on onnistunut aivopesemään minut kun ajattelen, että vapaapainijaksi sopivin lookki löytyy herroilta kuten Lex Luger, The Rock, Batista, HHH jne... Loistava kehäesiintyjä Morrison kyllä on, mutta siihen se sisältö valitettavasti jääkin.

Noh, täydellinen six pack, parta tuo naamaan vähän raspisuutta ja muutenki tuollainen vartalo, että naiset himoaa miehet haluaisivat samanlaisen tai jotain tuonnepäin. Toisaalta lookin toimivuuski riippuu pitkälti myös painijan paini tyylistä. Toimisiko Batistan vartalo Morrisonin kaltaisella pomppijalla tai miltä näyttäisi Morrisonin dominointi Batistan tyylillä, jos se olisi fyysisesti mahdollista. Eli jos tuollaista WWE-tyylistä high flyer lookkia haetaan, niin Morrisonilla on minusta yksi parhaista.

[enska]

Morrisonin kaltaisella metroseksuaali-fruittarilla – –.

Nyt on kyllä termit revitty suoraan siitä tietystä ruumiinosasta.

[MR.Off Topic]

Okei on aika kajauttaa ilmoille seuraava viisikko. Tästä tuliki aika jännästi tämmönen veteraani viisikko, joka tuli kyllä vähän vahingossa. Plus siellä on yksi kuva, joka repeilyttää itseäni joka kerta kuin näen sen. Arvatkaa mikä se on?

100. Grizzly Redwood
99. Alex Riley
98. Suicide
97. Sin Cara
96. Drew McIntyre
95. Paul Burchill
94. Shima Xion/Zema Ion
93. Adam Cole
92. Santino Marella
91. Eric Young

90. Kofi Kingston
89. Kenny Dykstra/ Ken Doanne
88. Wade Barrett
87. Jimmy Yang Wang
86. BxB Hulk
85. Randy Orton
84. Daizee Haze
83. The Colony
82. Jack Evans
81. Winter/Katie Lea Burchill

80. Abyss
79. Crimson
78. Tara
77. Matt Hardy
76. Shark Boy
75. Zack Ryder
74. Chris Masters
73. Sara Del Rey
72. Kyle O'Reilly
71. Kane

70. Amazing Red
69. Evan Bourne
68. Alberto Del Rio
67. Kazarian
66. Amazing Kong
65. Gregory Helms
64. Chuck Taylor
63. Mickie James
62. Rhino
61. Magnus

60. Mike Quackenbush
59. Hernandez
58. R-Truth
57. Matt Morgan
56. Jay Lethal
55. Paul London
54. Montel Vontavious Porter
53. Kid Kash
52. Douglas Williams
51. Homicide

50. Sheamus
49. Big Show
48. Bully Ray
47. John Morrison
46. Michael Elgin



45. William Regal

Ensinäki täytyy sanoa, että mietin Regalin nimitystä erittäin pitkän ajan, sillä moni ei häntä varmaan pidä enää aktiivinipainijana ja eihän hän sitä sanan suurimmassa merkityksessä olekkaan. Silti herra painii aina silloin tällöin niin kuin muistaakseni aika vasta Smackdownin Battle Royalissa ja NXT:ssä on tehnyt myös kehäesiintymisiäki. Lisäksi Superstarissa häntä nähtiin aika tasaisesti vielä muutama kuukausi takaperin ja onhan miehellä Raw esiintyminenki tältä vuodelta, joten päätin lisätä miehen listalle. Sanotaan nyt vielä, että toivottavasti WWE tuo vähitellen Williamia selostamaan suurempiin TV-showhuihinki ja siltähän se näyttää, että WWE koulii Regalista kommentaattoria tulevaisuuteen. Ammattitaitoinen mies ainaki on kyseessä.

Oma Regal markitukseni ja hänen arvostuksensa pitkälti johtuvat kaikesta muusta kuin herran omasta urasta. William on kuitenki loistava tekninenpainija, joka pystyisi luultavasti koko WWE:n parhaimpiin matseihin näin smarkin silmistä vieläkin. Mikissä Regal viihdyttää, vaikka ei mikään ruudin keksijä olekkaan, mutta esimerkiksi uuden tähden manageriksi Regalin voi koska tahansa heittää ja painija saa heti pikkuse lisää overia. Lisäksi esimerkiksi Rawn GM:nä William toimi varsin hyvin ja koko KOTR-voitto kaikkineen oli täysin ansaittua tälle herralle. Lisäksi, kun katsoo noita Regalin kouluttamia painijoita niin ei voi kuin vakuuttua siitä, mikä merkitys tällä miehellä on koko alalle. Markitus ja arvostus kulkevat käsikädessä Williamin kanssa.



44. Scott Steiner

Scott Steiner on mielestäni eeppisen kova painija. Aina, kun Steiner suunsa aukaisee, voi olla varma, että jotain kultaista sieltä tulee. Järkyttävä uhoaminen toimii tällä herralla niin hyvin. Steinerin WWF/E ura on mennyt itseltä täysin ohi ja Steiner Brotherseiltakaan en ole kuin muutaman ottelun nähnyt. nWo Steineria olen kuitenki nähnyt vähintäänki tarpeeksi ja TNA:ssahan tätä lihasmöykkyä on saanut jo useamman vuoden katsella. Scott onki yksi niistä miehistä, joita katsoo mielellään jonkinlaisessa äksönissä vielä vanhemmalla iällä. Esimerkkinä otan nyt joukkueen Crimsonin kanssa, joka toimi mielestäni loistavasti. Tällä linjalla Crimsonin overia ja suosiotaki oltaisiin saatu kasvatettua vielä jonkinverran ennen singles pushia, mutta harmiksi tämä joukkue päätettiin lopettaa turhan aikaisten. Olisi nimittäin potentiaalia ollut, vaikka mestareiksi asti. No ei siinä mitään onhan Steiner toiminut loistavasti niin MEM:n vähäisempänä jäsenenä, että Immortalin moukarina.

Taidoiltaan täytyy arvostaa Steinerin painityyliä. Nykyään ei nähdä turhan usein painijaa, joka viskoo samanlaisia kauniita Belly to belly suplexeja kuten Steiner. Muutenhan Scott on aika perusbrawleri nykyään, jonka matseja on jopa aika puuduttavaa katsoa pitemmän päälle, jos ei oteta huomioon juuriki noita suplexeja ja yhtenä "huippuliikkeenä" voisi mainita tietenki Frankensteinerin. Promoissa tätä miestä on aina viihdyttävä katsella.



43. Jeff Jarrett

Jeff Jarrett niin ikään herra, jolle menee paljon arvostusta kehänulkopuolisista asioista, mutta myös toki kehänsisäisistä. Jeff on kuitenki mies, joka loi WWE:lle sen toisen main stream vaihtoehdon, joka ainaki itselle on tuonut piristystä WWE:n osittain valjusta tuotteesta. Vaikka Vince ilmeisesti ei ole miehestä paljon perustanut, itse uskon, että miehestä olisi ollut paljon hyötyä myös WWE:ssä. Hyvä kuitenki näin, että miehelle potkut tuli ja hän perusti oman firman.

Double J on kuitenki jo 44 vuotias, jota ei kyllä näe mistään muusta kuin naamasta. Ruumiillisesti mies kuitenki pystyy vetämään varsin hyviä matseja ja itselle se on aina ilo katsoa Jeffiä kehässä. Mielenkiinnolla odotanki miehen TNA-kehääpaluuta jo. Mikissä mies on hyvä, ei loistava, mutta hyvä. Parempi kuin suurin osa kuitenki. Naamana miestä en oikeastaan jaksa katsella kovin pitkään, sillä se yleensä vain ärsyttää. Heelinä se ärsyttää hyvällä tavalla. Itse sanoisinki Jarrettin olleen yksi isoimmista tekijöistä siinä, että TNA on noussut sinne minne se on noussut. Alku aikoina Jeff oli se mies showssa, joka oikeastaan kantoi koko showta olkapäillään. Oikeastaan tuo vastuu hellitti kunnolla vasta Anglen tullessa kelkkaan mukaan, mutta siihen asti mies oli se yksittäinen tärkein nimi rosterissa. Toki AJ Stylesit sun muut ovat ehkä parempia, mutta Jeff kokeneena painijana oli se koko TNA:n kasassa pitäjä.



42. Finlay

Kuka ei arvosta tätä miestä? Itse arvostan ja kun aikanaan kuulin Sami Callihanin ja Finlayn matsista EVOLVE:ssa olin aivan pähkinöinä. Finlay on kokenut mies, jolle tuo "Man who loves to fight" sydeemi toimii paremmin kuin hyvin. En muuten edes muista aikaa jolloin Finlay ei olisi jobannut uudelle tulokkaalle ja uskon, että nuorille painijoille Finlay feudi on paras asia, mitä voi tapahtua. Finlaysta löytyy varsinainen kokemuksen karhea rintaääni. Olen ruukannut mainita aina näitä herroja, joita tyypit ovat valmentaneet, jos he ovat valmentaneet joitain, mutta Finlayn listaa en löytänyt. Muistelisin kuitenki miehen vaikuttaneen ainaki CM Punkkiin ennen tämän WWE debyyttiä.

Finlay on loistava kehässä, sitä ei varmasti kukaan voi kiistää. WWE:ssä toki Finlay ei ollut parhaissa matseissa, mutta otti niistä irti varmasti kaiken minkä pystyi. Itse harmittelen sitä vieläki, että Finlaysta tehtiin loppuaikana hassun hauska naama, joka puolusteli kääpiötä minkä kerkesi, kun miehestä olisi ehkä hyötyä ollut enemmän midcardin heelinä. Muutenki olisin toivonut, että aikanaan Finlaylle olisi suotu muutakin kuin vain yksi US-mestaruusvoitto. Indyissä Finlay on ollut mahtavaa katseltavaa ja toivon, että pyörii sielä vielä useamman vuoden. Mikissä Finlay ei ole koskaan mitenkään erityisen toimiva ole ollut, mutta ei kyllä siihen onnettominkaankaan joukkoon kuulu. Suuri arvostus täältä päin Finlaylle.



41. Steve Corino

Corinon moni varmaa tietää miehenä, joka on otellut Suomessa Starbuckkia vastaan. Itselle Corinosta tulee ensimmäisenä mieleen nuori Corino ECW:stä. Mitä tämä mies olisikaan voinut saavuttaa, jos hän olisi joskus päässyt WWE:hen? En muista nähneeni nimittäin Steveltä yhtään esiintymistä, joka olisi suoraan sanottuna ollut huono. Pitkä ura on Corinolla takana ja jokseenki uskon, että mies voi olla yksi eniten mestaruuksia voittaneista painijoista ikinä. Käykääpä katsomassa sitä listaa wikipediasta. Lisäksi täytyy ottaa huomioon miehen valmentamat painijat, joista en kylläkään löytänyt listaa mistään. Eiköhän hän useamman painijan valmentaja listasta löydy. Täytyy vielä antaa respectiä siitä, että mies vetää vanhalla iälläänki ROH:n mielenkiintoisinta kuviota olematta kuitenkaan loppujen lopuksi sen keskipisteestä kovinkaan pahasti.

Kehässähän Corinosta täytyy sanoa, että varsinki nuorempana hänellä oli se kuuluisa "kliniikka" pystössä. Ei se "King Of Old School" lempinimi ihan tuulesta temmattu ole. Kehässä Corinoa onkin aina mukava nähdä, vaikka nykyään meno välillä vähän kankeaa onkin. Mies kuitenkin osaa ottaa yleisön mukaan sen verran, että matsista kuin matsista tulee viihdyttävä. Promottelusta täytyy sanoa, että onhan se Corino vain niin h**vetin hyvä. Yksi lempi promoista koskaan on minulle Punkin ja Corinon promottelu joskus ROH:ssa. En edes muista, mistä he loppujen lopuksi puhuivat, mutta muistan, että se oli h**vetin viihdyttävä. Muutenki Corino vaikutti siinä niin paljon Punkin vanhemmalta versiolta, että jo sen takia se oli loistava promo. Itsellä aina pyörii mielessä tuo, että "What if Steve Corino would have maded it to WWE". Toisaalta, jos noin olisi käynyt, emme ehkä olisi saaneet koskaan todistaa Corinon Suomen esiintymisiä.

EDIT: Korjasin ekaa lausetta Corino tekstistä niin, että se pitää enemmän paikkaansa.

[What]

ja Steiner Brotherseiltakaan en ole kuin muutaman ottelun nähnyt.

Kannattaa katsoa. Tuohon aikaan Scotty oli hämmästyttävän paljon monipuolisempi kaveri. Järkyttävän lihasmassan kasvun ja me-pushin myötä sitten liikesetti kapeni aika lailla perusbrawlerin tasolle.

Corinon moni varmaa tietää miehenä, joka valmensi Starbuckin.

Valmensi? Eikös Starbuck ole Hart Dungeonin kasvatteja. Mitä tekemistä Corinolla sen kanssa on?

Jatketaanpa sitten omaakin listaa. Jos edellinen viisikko oli WCW-edition, niin tämä on sitten Canada-edition.

100. Tomko
99. Maria
98. Claudio Castagnoli
97. Santino Marella
96. Steve Corino
95. R-Truth
94. Hernandez
93. Jeremy Borash
92. Mike Tenay
91. Randy Orton

90. Davey Richards
89. Ezekiel Jackson
88. Chyna
87. Kidman
86. Austin Aries
85. Brian Kendrick
84. Alberto Del Rio
83. Umaga
82. The Hart Dynasty
81. M.V.P.

80 Roderick Strong
79 Zack Ryder
78 Charlie Haas
77 Douglas Williams
76 Roddy Piper
75 Lita
74 Chavo Guerrero
73 Finlay
72 Stephanie McMahon
71 Daniel Bryan

70 Trish Stratus
69 Ultimate Warrior
68 Paul Heyman
67 Samoa Joe
66 Kazarian
65 Bobby Lashley
64 Crimson
63Dean Malenko
62 Shelton Benjamin
61 Mick Foley

60 Shane McMahon
59 Jack Swagger
58 Mickie James
57 Gail Kim
56 Ricky Steamboat
55 Kane
54 Drew McIntyre
53 New Age Outlaws
52 Carlito
51 The Undertaker

50 Matt Hardy
49 Jeff Jarrett
48 The Dudley Boyz / Team 3D
47 ”British Bulldog” Davey Boy Smith
46 ”Mr. Perfect” Curt Hennig
45 The Big Show
44 William Regal
43 Chris Hero
42 Booker T
41 Jim Ross

40 Eric Young
39 The Miz
38 Christopher Daniels
37 Vince McMahon
36 Nigel McGuinness
35 Eric Bischoff
34 Kevin Nash
33 Batista
32 Scott Steiner
31 Diamond Dallas Page


30. (41.) Rob Van Dam
Mr. ”Any Night Of The Week” on parantanut sijoitustaan. Tästä saa pitkälti kiittää sitä, että vuoden 2009 jälkeen häneltä on tullut uutta markittamisen arvoista materiaalia vanhojen hyvien muistojen lisäksi.

ECW-tietouteni on tosiaan ohutta, joten siihen aikaan en tätä valintaa perusta. Jonkun RVD-Lynnin sieltä olen nähnyt, ja hyvähän se oli, mutta siihenpä se tietous jää. RVD:n ura WWE:ssä ja sittemmin TNA:ssa on nostanut hänet top 30:een. Se lienee selvää, että Rob Van Dam on taitava painija. Ei hän mikään Flairin, Michaelsin tai Anglen veroinen kehäpsykologian mestari ole, mutta RVD on omalla tavallaan viihdyttävä. Häneltä löytyy liikearsenaalista monia näyttäviä potkuja, ja hemmetin hieno lopetusliike. Mistä minä RVD:n muistan parhaiten ovat vuodet 2002-03, jolloin hän oli pääasiassa IC-mestaruuskuvioissa. Hän otteli jatkuvasti laadukkaita matseja Randy Ortonin, Chris Benoit'n, EG:n ja muiden kanssa. Myöskin kuvio maskinsa ja mielenterveytensä menettäneen Kanen kanssa on jäänyt hyvin mieleen.

Myös feudit Triple H:ia ja John Cenaa vastaan ovat jääneet mieleen. Unforgiven 2002 ja One Night Stand 2006. Noiden otteluiden hyvyyttä ei voi täysin laittaa HHH:n ja Cenan ansioiksi. Tehtyään odotetun paluunsa kehään TNA:ssa 2010 oli hän kieltämättä vähän ruosteessa. Mikä on kuitenkin positiivista on se, että RVD on koko ajan parantanut otteitaan ja osoittanut edelleen olevansa hyvässä painikunnossa. Juonikuviot Jeff Hardyn, Stingin ja Mr. Andersonin kanssa ovat olleet mukavaa seurattavaa, vaikka kaikkea potentiaaliaan RVD ei vielä ole saanut irti.

Tykkään RVD:stä. Hänellä on omanlainen kehätyylinsä, ja parhaillaan kyseessä on hyvin energinen painija, joka saa sähköisillä liikkeillään yleisön syttymään. Pahimmillaan kyseessä on flegmaattinen pilvenpössyttelijä, joka on paikalla vain palkkashekin vuoksi. Tämä vuosi on kuitenkin ollut edellistä paljon parempi, ja uskon että miehellä on vielä paljon annettavaa showpainille.


29. (14.) Edge
Minun kirjoissani Edge kuuluu WWE-ikonien joukkoon. Koko aktiiviseuraamisen ajan (tähän kevääseen saakka) Edge oli yksi niistä vakioista, ja seurasin tiiviisti hänen nousuaan huipulle ja kaikkia kymmentä päämestaruusvoittoa.

Edge tarjosi lukemattomia hienoja muistoja. Lähtien niistä TLC-ajoista aina viime vuoteen saakka. Parhaimmat muistot Edgeen liittyvät hänen paluuseensa heelinä vuonna 2004, joka vaati mahdollisuutta. Vuosi 2006 sitten oli se lopullinen läpimurto. Ensimmäinen Money In The Bankin hyväksikäyttö oli oikeasti yllättävä ja mahtava hetki. Hänen death matchinsa Mick Foleyn kanssa oli ikimuistoinen, ja John Cena-feudi oli upea. Se TLC-ottelu Torontossa Cenaa vastaan on minulle se kaikkein paras Edge-hetki. Vielä samana vuonna oli Rated RKO, joka oli ainoa tiimi mikä pystyi laittamaan DX:lle kampoihin. Edge vakiinnutti paikkansa pääottelijana, ja kerta toisensa jälkeen osoitti myös ansaitsevansa paikkansa. Muistelkaapa vaikka sitä Undertaker-feudia. Kuinka monta tasokasta ottelua se tarjosikaan?

Edge on 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaimpia heelejä. Välillä hän oli yksinäinen sekopää, välillä viereltä löytyi Lita, välillä puoli rosteria. Heel-Edge paljolti dominoi vuosikymmenen jälkimmäistä puoliskoa. Vaikka hän on näin paljon hienoja muistoja jättänyt, ei hän koskaan ole ollut sellainen kaveri, jonka pelkkä entrance saisi kylmät väreet pintaan. Parhaillaan Edge näytti väläyksiä loistavuudesta, mutta ei hän painitaidoiltaan eikä karismaltaan ehdottomaan eliittiin kuulunut. Kyllä minä hänestä aikanaan todella paljon pidin, ja tykkään toki edelleen, ei hän muuten listalla edes olisi. Häneltä vaan puuttui ”se jokin”, jolla hän olisi suurimmiksi suosikeikseni noussut. Ehkäpä syy on se, että Edge oli kaikessa tasaisen varma. Liian tasainen. En tiedä. Joka tapauksessa hieno painija on kyseessä, ja häntä fanitin todella paljon juuri tuolloin 2004-06, ja senkin jälkeen välillä todella paljon.


28. (28.) Bret Hart
Bretin sijoitus ei ole minnekään heittänyt. Kyseessähän on varsin ristiriitainen kaveri. Jotkut pitävät häntä itkupillinä, joka ei voi antaa menneiden olla, jotkut taas kovia kokeneena marttyyrina. Mutta ei anneta taaskaan kameroiden ulkopuolisen elämän liiaksi vaikuttaa.

Arvostus Bretiä kohtaan painijana on minulla koko ajan noussut. Mitä enemmän hänen otteluitaan katson, sitä enemmän häntä arvostan. 90-luvulla Bret oli vaan niin pirun hyvä. Ottelut Davey Boy Smithia, Curt Hennigia, Shawn Michaelsia, Razor Ramonia, DDP:tä, Steve Austinia, veljeään Owenia ja muita sen ajan tähtiä vastaan eivät valehtele. Bret otteli kehässä tasolla, johon vain hyvin harva kykeni. Hän kertoi kehässä tarinan, johon katsojan oli helppo eläytyä mukaan. Lisäksi USA:n ulkopuolella hän oli yksi suosituimmista mestareista koskaan. Bret oli tähti myös Euroopassa.

Tykkäsin myös todella paljon Bretin uudesta Hart Foundationista. Noina aikoina Bret oli viihdyttävä myös mikrofonin varressa. Montrealin jälkeen Hart sitten siirtyi WCW:hen, jossa olikin sitten vähän hiljaisempaa. Nyt noihinkin aikoihin hieman tutustuneena täytyy sanoa, etteivät ne taidot mihinkään mystisesti hävinneet promootion vaihdettua. Hän ei ehkä ollut vakionimi ME-kuvioissa, mutta otteli tasaisen hyviä matseja alempana kortissa DDP:n, Stingin, Curt Hennigin ja muiden kanssa. Ja vielä se vihoviimeinenkin kuvio Goldbergin kanssa oli viihdyttävää settiä. Bretistä ei kerennyt tulla sitä halveksittavaa kehäraakkia missään vaiheessa. Hart oli kerta kaikkiaan loistava painija kehässä, ja tarjosi niin monta huippumatsia, että hän ehdottomasti listalle kuuluu. Hän on yksi niistä miehistä, jonka tunnarin kuuleminen saa kylmät väreet aikaan.


27. (8.) Christian (Cage)
Kapteeni Karismalta raju pudotus kärkikymmeniköstä. Syynä on se, että huolimatta viimeaikaisesta pushistaan, on Christianin jälkimmäinen stintti WWE:ssä ollut mielestäni tasaista laskua.

Muistoja, muistoja. E&C oli hieno joukkue, kuten Jericho&Christian. WrestleMania 20:een huipentunut kolmiodraama Y2J:n ja Trishin kanssa oli viihdyttävä. Vuonna 2005 Christian oli sitten mielenkiintonsa huipulla, tarjoten illasta toiseen timanttisia promoja ja nousten hetkellisesti jopa pääottelijaksi. Koska lopullista sysäystä WWE ei suostunut antamaan, päättikin Christian pakata laukkunsa ja suunnata Orlandoon. Christian Cagen aika TNA:ssa olikin mahtavaa. Siellä hän sai vapaammat kädet, ja häntä kohdeltiin isona tähtenä. Christian Coalition AJ:n ja Tomkon kanssa oli hienoa aikaa. Ja se hetki, kun Christian ensimmäistä kertaa voitti NWA-TNA mestaruuden on jälkeen päinkin fiilisteltynä aivan upea. ”Instant Classic” Christian Cage oli aivan loistava hahmo ja loistava painija. Kolmen TNA-vuotensa aikana Christian kerkesi tarjota useita hienoja matseja ja muistoja.

WWE:hen palattuaan Christian on edelleen ollut kovassa iskussa, ja otellut upeita matseja Jack Swaggerin, William Regalin, Shelton Benjaminin ja Randy Ortonin kanssa näin muutamia mainitakseni. En oikeastaan osaa selittää miksi, mutta kiinnostus häntä kohtaan on vaan tasaisesti laskenut koko ajan. Kehäesityksistä se ei johdu, sillä siellä hän on edelleen huippuiskussa. Kaitpa minä vaan rakastin TNA:n Christian Cagea hahmona niin paljon, että sen jälkeen ”mikään ei tunnu miltään.”


26. (11.) Shawn Michaels
Sydäntensärkijäpoika on Christianin tapaan pudonnut listalla. Tässä on kyse vähän samasta kuin Undertakerin kohdalla. Tosin sillä erotuksella, että Michaelsia fanitan ja arvostan, kun Undertakeria vain arvostan ja kunnioitan.

Mistäs tämän aloittaisi? 90-luvulla HBK paini sellaisella tasolla, josta suurin osa vain unelmoi. Hän oli niin sulava, ketterä, nopea ja kaikkea mahdollista ettei mitään rajaa. Michaels oli ärsyttävän täydellinen paketti. Mitään heikkouksia ei ollut, koska karismaa ja mikkitaitoja ei häneltä myöskään uupunut. Michaels otteli jopa Dieseliä, Vaderia ja Yokozunaa vastaan viihdyttäviä matseja, ja siihen ei kuka tahansa olisi kyennyt. Myös alkuperäisen DX:n johtohahmona hän oli viihdyttävä, kunnes sitten joutui selkäongelmiensa vuoksi vetäytymään vuosiksi painikehistä ja ”siirtämään soihdun” 'Stone Cold' Steve Austinille.

Kuten kaikki tietävät, Michaels palasi kehiin vuonna 2002, ja oli edelleen yksi parhaista. Enemmän tai vähemmän puolikuntoisena HBK viihdytti meitä lähes kahdeksan vuoden ajan. Tuona aikana hän kerkesi olla mukana useassa vuoden matsissa, ja feudit Triple H:ta, Hulk Hogania, Chris Jerichoa, Kurt Anglea, The Undertakeria, Ric Flairia ja monia muita vastaan ovat ikimuistoisia. Harva varmaan oikeasti uskoi HBK:n pystyvän vielä noin upeaan uraan paluunsa jälkeen. Tämän vuoksi arvostankin Michaelsia todella paljon.

Kyllä minä Michaelsista tykkään, ja hänen tunnarinsa kuuleminen on aina mukava hetki, mutta Edgen tavoin ei hän suurimpia suosikkejani ole. Ehkä se johtuu siitä, että Michaelsia hypetettiin niin paljon, että miehestä itsestään tuli sellainen luotaansatyöntävä kaveri. Siitä huolimatta opin Michaelsista tykkäämään enemmän kuin monista muista WWE:n supertähdistä. Tähän kun yhdistää ne lukemattomat huippuottelut, ja kuinka hän osaa kehässä viihdyttää, ei häntä yksinkertaisesti voi listaa tehdessä sivuuttaa. Tässä nimeämisessä on 40% osuus fanituksella, ja 60% osuus arvostuksella hänen mahtavia otteluitaan ja segmenttejään kohtaan. Michaels oli vaan niin hyvä, ettei painifani voinut olla hänestä pitämättä.

[MR.Off Topic]

Corinon moni varmaa tietää miehenä, joka valmensi Starbuckin.

Valmensi? Eikös Starbuck ole Hart Dungeonin kasvatteja. Mitä tekemistä Corinolla sen kanssa on?

Oho, miksi minulle on jäänyt kuva, että Starbuck on Corinon koulima. Olin ihan varma, että olen tuon jostain lukenut ja aina ollut tuollainen kuva. Totta puhut kuitenki eli Hart Dungeonin kasvattejahan tuo 'buck on. Pitää vissiin alkaa tarkistamaan noita muistissa olevia tietoja ennenkö tänne kertoo siitä.

EDIT: HBK:n sijoitus kyllä yllätti! Itse uskoin hänen olevan listallasi ainaki lähellä top kymppiä. Yllätti kyllä sinänsä. RVD:stä, Edgestä ja Christianista olen aikalailla samaamieltä. Kaksi näistä on kyllä huomattavasti korkeammalla listallani yksi ei ole enää bisneksessä, joten ei listallani. Bret Hart olisi luultavasti ländännyt omalla kaikkien aikojen listalla kymmenisen sijaa ylöspäin.

[MR.Off Topic]

Jos edellinen postaus oli veteraani edition, niin tämä on kai sitten joku nuorukais edition. Jep kopioin Whattia näissä alkupuheissa, mutta tottahan tuo on ainaki jollaki asteella. Elikkä tässä listan seuraava viisikko!

100. Grizzly Redwood
99. Alex Riley
98. Suicide
97. Sin Cara
96. Drew McIntyre
95. Paul Burchill
94. Shima Xion/Zema Ion
93. Adam Cole
92. Santino Marella
91. Eric Young

90. Kofi Kingston
89. Kenny Dykstra/ Ken Doanne
88. Wade Barrett
87. Jimmy Yang Wang
86. BxB Hulk
85. Randy Orton
84. Daizee Haze
83. The Colony
82. Jack Evans
81. Winter/Katie Lea Burchill

80. Abyss
79. Crimson
78. Tara
77. Matt Hardy
76. Shark Boy
75. Zack Ryder
74. Chris Masters
73. Sara Del Rey
72. Kyle O'Reilly
71. Kane

70. Amazing Red
69. Evan Bourne
68. Alberto Del Rio
67. Kazarian
66. Amazing Kong
65. Gregory Helms
64. Chuck Taylor
63. Mickie James
62. Rhino
61. Magnus

60. Mike Quackenbush
59. Hernandez
58. R-Truth
57. Matt Morgan
56. Jay Lethal
55. Paul London
54. Montel Vontavious Porter
53. Kid Kash
52. Douglas Williams
51. Homicide

50. Sheamus
49. Big Show
48. Bully Ray
47. John Morrison
46. Michael Elgin
45. William Regal
44. Scott Steiner
43. Jeff Jarrett
42. Finlay
41. Steve Corino



40. The All Night Express

Ensimmäinen joukkue listallani ja heti näin korkealla. Ilmeisesti monen muunki olisi kannattanut ilmottautua joukkueena listaukseeni. Jos sitä menis sitten asiaanki, eli The All Night Expressin jäsenet Kenny King ja Rhet Titus luultavasti löytyisivät yksilöinäki listaltani, mutta hieman alempaa. Joukkueena tämä kaksikko on jotain ihmeellistä kehässä. Heidän feudinsa Briscoe Brothersien kanssa on ollut tänä vuonna yksi parhaista asioista ROH:ssa ja on näyttänyt ANE:n vakavamman puolen. Muutenki pidän siitä kuinka ROH ei ole ryssinyt miesten bookkauksessa vaan ovat hiljalleen nostaneet heitä ylöspäin ja tuoden tosiaan joukkuetta kokoajan vakavampana esille.

ANE:n suurin vahvuus on kehätyöskentely. Kenny on kuin jonkinlainen indyversio Shelton Benjamista hieman enemmällä high flyingilla. Rhet on Rhet. Hän ei ehkä ole paras tekninenpainija, ei osaa sen kummemmin lentää ja ei ehkä ole loistava brawlerikaan. Tässä jätkässä on kuitenki sitä jotain. Hän liikkuu kehässä ja tekee kaiken niin hyvin, että häneltä ei tarvitse nähdä mitään perustasoa kovempaa. Yhdistettynä tämä kaksikko on lähes pysäyttämätön. Ehdottomasti yksi niistä joukkueista, jonka WWE:n pitäisi napata ROH:sta. Kaverit on kaikenlisäksi nuoria ja kehittymiselle on varaa. Kirkas tulevaisuus on kuitenki varsin varma asia.



39. El Generico

"Oleee"! Ensimmäinen asia, mikä tulee Genericosta mieleen. Itse tutustuin ensimmäisiä kertoja Genericoon Steenerico joukkueessa ja tällöin en vielä nähty Genericossa paljon mitään. Hän oli minulle hyvän joukkueen toinen jäsen, jonka ykkösnimi selvästi oli Mr. Wrestling. Sitten tämä joukkue erosi ja joutui samalla feudiin, jonka itse sanoisin olevan klassikko. Vuoden taisivat herrat feudata kunnes Final Battlessa nähtiin sitten Unsanctioned ottelu tämän kaksikon välillä ja silloin ensimmäistä kertaa vaikutuin El Genericosta ihan tosissaan. Sen jälkeen olen markkailut Genericolle oikeastaan aina "Ole" chanttien raikuessa ja miehen viillettäessä kehässä. Mies on hauska ja yleisö lähtee hänen gimmickkiinsä mukaan. Luulen, että mies on samalla myös maailman valkeaihoisin Luchapainija.

Taidoiltaan Generico ei ole mikään huippupainija ja promoissahan hän ei puhu englantia eikä oikeen mitään muutakaan kieltä, joten niistä ei voi sanoa oikeen mitään. Nyt kun kritisoin Genericon painimista jonkiverran niin selitetään sitä jonkinverran. Generico ei ole mikään loistava kehätaituri, mutta hän on onnistunut kasaamaan mukavan liikesetin, jossa on muistettavat ja suositut signaturet. Finisher on myös yksi ehkä suosituimmista koko indyskenessä. Peruspainiltaan Generico ei kuitenkaan ole mikään viiden tähden matseja otteleva tähtönen vaan hän vetää perusvarmaa viihdyttävää settiä. Markitukseni perustuukin enemmänki Genericon gimmickkiin, hänen liikkumiseen kehässä ja yleisesti koko hahmoon.



38. Cody Rhodes

Cody Rhodes ei olisi tällä listalla ilman kahta viimeistä gimmickkiään. Tai no periaatteessahan se toinen on evolvoitunut siitä toisesta, mutta kuitenki. Ennen niitä Cody tuntui aika turhakkeelta ja olin ihan varma, että Ted DiBiase jr. on se, josta tulee tähtönen. Ensimmäiset Codyn esiintymiset oli nimittäin melkoista tylsyyden huippua eikä Legacyssäkään homma yhtään parantunut. Huononi melkeinpä vain. Drafti ja tuo divojen "komein mies" äänestys pelasti herran uran niin ja sitä seurannut gimmickin muutos toki myös. Samoihin aikoihin mies paransi kehässä, että mikissä. Rey feudi ja siitä seurannut "Dangerous" Cody Rhodes gimmick on ollut mahtava. Mikissä Cody vetää lähes joka showssa melkein illan parhaimmat setit, mutta yksi vika niissä on. Ne alkaa vähitellen toistaa itseään ja Codyn hahmon pitäisi evolvoitua taas lisää. Miksi pysäyttää hahmon kehitystä vielä?

Kehässä Cody tosiaan on parantanut huomattavasti ja varsinki viime aikoina. Alkuajan Codysta muistan, että jätkä veti ihan ookoo crossbodyn. Se kai kertoo tarpeeksi paljon sen ajan taidoista? Nykyään Cody vetää lähes aina ainaki tyydyttävän ottelun. Parhaina matseina tulee heti ensimmäisenä mieleen Daniel Bryania vastaan vedetyt matsit. Se nyt tosin ei ole saavutu, että Bryania vastaan vetää hyvän matsin. Mutta muutenki Cody on Smäkkärin piristävin asia tällä hetkellä ja odotan hänen feudiaan Randy Ortonia vastaan, vaikka häviö on mielestäni varmenpi kuin varma. Koskaan WWE:ssä ei pitäisi sanoa ketään varmaksi maailmanmestariksi, mutta Codylta odotan isoja juttuja ja WHC-voitto tekisi miehelle hyvää. Muutenki Cody voisi kantaa vyötä pitkään eli nykyasteikolla 3-4 kuukautta. Olisi ihan mahtava, jos vetäisi jonku 6kk reignin ja minun puolesta voisi huijata joka voiton. Mahtava mies tämä Cody, vaikka uran alussa ei olisi uskonut.



37. Jack Swagger

Jaakko on kyllä itselleni ollut ikisuosikki debyytistä lähtien. Aivan helveti upea debyytti ECW:ssä ja heti alusta näytti, että WWE on tekemässä tästä herrasta isoa nimeä. Lisäksi mies osasi hommansa hyvin. Pelkkä hymy kertoi jo miehen vittumaisuudesta ja olin valmis sanomaan, että tässä on seuraava Anglen Kurtti modernina versiona! Christian feudi ja sen matsit ovat mielestäni vieläki yhtiä parhaita matseja koko WWECW:n historiassa. Sitten tuli nuo WHC-voitot ja täysin perseelleen bookkaus kaiken maailman souring eaglet ja voiton kierrokset. Oi miksi WWE, oi miksi? No nyt Vickie on tuntunut pelastavan tilanteen, koska jossain välissä näytti, että Swaggerin nimi näkyy parin vuoden sisällä free agents listalla. Naamaturni voisi olla ihan sopiva urakehityksen suunta Swaggerille, koska sitä ei ole vielä nähty. Nyt ehkä näen jo silmissäni sen feudin Del Rion ja Swaggahin välillä, josta joillain taisi olla puhetta Swagger ketjussa. Itsehän siellä liputin silloin uskottavasta monsteri heel Swaggerin puolesta, mutta kai se naamakääntöki kelpais.

Otetaan nyt ne Jackin parhaat kyvyt esille ja heikkouksiaki luettelen. Swagger on kookas eli toisin sanoen melkein 2 metrine (198cm) ja painaa semmoset 120 kiloa. Batista oli aikaan saman pituinen, mutta kymmenen kiloa painavampi eli siinä vähä vertailu kohdetta. Sen lisäksi Swagger oikeasti myös tietää, mitä siellä kehässä tekee. Vaikka hän nyt ei ehkä olekkaan se uusi Kurttimatti Angle, niin onha Jack silti varsin taitava kehätaituri, jonka teknisyyttä on mukava katsella kehässä. WWE pliis, miten ois Swagger vs. Bryan 30 minuuttia? Suurimpiin heikkouksiin Swaggerillä sitten kuuluvat mikkitaidot. Herra ei ole mikään kätevin puhuja, mutta eiköhän hän silti Morrisonin niissä taidoissa voita. Naamana saattaisi toimia semihyvin. Manageri on kuitenki aika ehdoton rinnalle silloin, kun mies heelinä esiintyy. Kuitenki sanotaan vielä loppuun, että toivoni on noussut taas Swaggerin kanssa. Ehkäpä WWE osaaki pushata miestä, ehkä.



36. Roderick Strong

Roddy Strongin ROH-mestaruuskaudella itse aloin tuota yhtiötä katselemaan vakituisesti. Itse pidin Roderickista mestarina varsin paljon ja muutenki tykästyin silloin herraan aivan hitosti. Juurikin tuo mestaruuskausi teki itseeni vaikutuksen, vaikka niin sanottu vanhempi Strong hyvää myös on. Funny fact, jos katsot Roddyn kuvaa pari kolme vuotta sitten ja nyt niin Strong näyttää about viis vuotta vanhemmalta tuossa kolmise vuotta otetussa kuvassa. Nyt, kun on hauskoista faktoista päästy, nii mainitaan vielä, että toki olen aina viehtynyt varsinki Strongin joukkueiden parissa, kuten Evansin ja Roddyn joukkue oli yksi parhaista, mitä olen nähnyt. Hybrid Dolphins oli myös varsin hauska ja over joukkue. En vain muista jäikö tuo yhdeksi kerraksi, sillä Roddyn tilalla kai alunperin piti olla Paul London. Kuitenki Roddy on itselleni todistanut olevansa sekä hyvä singlespainija, että loistava joukkuepainija.

Kehässä Roderick on loistava. Chopit ovat alan parhaita, mutta backbreakerit ovat jotain muuta kuin upeaa, ne on jotain uskomatonta. Gibson Driver on melkein parempi kuin Gibsonin tekemä ja Sick Kick on yksi lemppari potkufinishereistä itselleni. Roderick ei ole ehkä paras painija indyissä tai maailmalla tällä hetkellä, mutta helkkarin lähellä sitä kaveri on. Mikissähän Roderickkia on sitten kritisoitu todella paljon. Nyt täytyy kuitenki sanoa, että kaveri on vetassu ROH TV:n parhaat promot ja ne oli oikeasti viihdyttäviä. Ehkäpä mies on parantamassa silläki saralla? Ehdottomasti Roddyn painitaidot on kuitenki ne, jotka itseni ovat saaneet miestä markittamaan ihan hitosti.

[What]

Täytyy myöntää, että kiinnostus tätä listaa kohtaan on rajusti laskenut jostain syystä. Onneksi olen sen niin pitkälle valmiiksi kirjoitellut ettei ole enää paljoa vailla ja ihan periaatteesta vien sen loppuun asti. Voihan olla, että se inspiraatio vielä päätään nostaa. Mutta siis, jatketaan.

Sijat 25-21


25. (36.) Scott Hall
Razor Ramon / Scott Hall oli näitä ysärin suuruuksia. Harmillista ovat olleet miehen ongelmat sen kuningasjuoman kanssa, ja tällä vuosituhannella tapahtuneet lukuisat feilanneet paluut kehään. Huippuaikoinaan Hall oli vaan niin hyvä, että teki ikuisen vaikutuksen.

Parin epäonnistuneen gimmickin jälkeen Hall löysi itsensä WWF:ssä Razor Ramonina. Scarface-elokuvasta vaikutteita saaneena coolina pahiksena. ”Greatest Stars of 90's” dvd:llä väitetään Hallin aloittaneen tämän suuntauksen, jossa facet eivät olleet enää vauvoja pussaavia ja nimikirjoituksia raapustavia maitonaamoja, vaan enemmän sellaisia ”teen mitä tahdon, milloin tahdon” tyyppejä. Stone Cold, The Rock, Triple H ja muut seurasivat perästä. Eikä tuo väite suinkaan tuulesta temmattu ole.

Kehässä Hall oli huippuvuosinaan aivan eliittiä. Mies oli iso, osasi myydä hyvin, hänellä oli komea Razor's / Outsider's Edge lopetusliike ja kokonaisuutena hän oli aika lailla täydellinen paketti. Miehellä oli Macho Manin tapaan tunnistettava bassoääni, ja mikin varressa hän oli hyvin karismaattinen. Hall onnistui repimään yleisöstä ääntä irti. Esimerkkinä vaikkapa miehen tekemät ”tiedustelut” oliko yleisö tullut katsomaan WCW:tä vai nWo:ta. Suuri painoarvo tässä valinnassa on nWo-kuviolla, sillä todellakin rakastin sitä. Se ei kuitenkaan ole pelkästään syy, sillä Hall oli pirun hyvä jo Razor Ramonina.

Ilmeisesti promoottoritkin ovat jääneet kovasti kaipaamaan ”Chicoa” entisaikojen loistosaan, päätellen siitä, kuinka monesti hänelle on annettu vielä viime vuosina mahdollisuus tulla lajiin mukaan. Jos Scott Hall olisi edes puolet siitä, mitä hän 90-luvulla oli, ei tuo olisi hassumpi ajatus. Valitettavasti ikävä fakta vaan on, että Hall on liian vanha ja alkoholisoitunut pystyäkseen tänä päivänä enää painimaan. Viime vuonna TNA:ssa se tuli tuskallisen selväksi. Hallia kerta kaikkiaan halusi markittaa, ja aina kun Wolfpackin theme pärähti soimaan niin kyllähän se tiettyjä viboja sai aikaan. Mutta sitten kun Hallin itsensä näki ja kehäkello soi, joutui vain myöntämään faktat. Se ei kuitenkaan poista niitä 90-luvun huippuvuosia, jolloin Scott Hall perintönsä loi.


24. (9.) Chris Benoit
Seuraavana tämä pahamaineinen ihmishirviö. Miehen tekojen jälkeen oli jokseenkin vaikea suhtautua häneen painijana, mutta nyt niistä on kuitenkin yli 4 vuotta kulunut, niin se alkaa onnistua. Kukaan tuskin alkaa kiistämään sitä, kuinka hyvä Benoit oli kehäköysien sisällä.

Benoit ja kaverinsa Dean Malenko olivat hyvin samanlaisia. Kumpikaan ei ollut yltiökarismaattinen, taikka kovin hyvä puhumaan, mutta hitto soikoon, osasivat kehässä hommansa! Malenko oli sijolla 63, Benoit 24. Ero johtuu pitkälti siitä, että Benoit'n otteita pääsin seuraamaan ”livenä” vielä WWE:n puolella, jossa hän suurimmat kayfabe-meriittinsä hankkikin. Mutta olihan ”Canadian Crippler” jo WCW:ssä loistava. Toisin kuin Eddie ja kumppanit, siellä häntä jonkin verran arvostettiin ja Four Horsemanin kanssa oli mukana isoimmissakin kuvioissa. Sitä viimeistä sysäystä Atlantassa ei oltu kuitenkaan valmiita antamaan, joten Benoit loikkasi WWF:iin, joka olikin hyvä päätös.

WrestleMania 20:n lopetus. Mestaruusvoitto niin monen vuoden jälkeen ja halaus Eddien kanssa on yksi tunteikkaimpia hetkiä, mitä ammattipaini on ylipäätään tarjonnut. Kumpikin oli lopulta saavuttanut sen, mitä he olivat koko elämänsä halunneet. Tuo hetki on tietysti ikimuistoinen, mutta tykkäsin Benoit'sta tosiaan jo WCW:ssä, ja otteluissaan The Rockia, Stone Coldia ja eritoten Kurt Anglea vastaan 2000-luvun ihan alussa. Viimeiseen otteluunsa asti Benoit oli h**vetin hyvä, ja hänen pudottaminen keskikorttiin US-mestariksi olikin aikanaan yksi suurista vääryyksistä omasta mielestäni. Aivan uskomattoman loistava painija oli kyseessä. Osasi kaiken kehässä, ja tekniikkapainin alueella oli maailman parhaita.


23. (13.) Rey Mysterio
On vaikea kuvailla, kuinka paljon Reyta arvostan. Aivan valtavasti. Hän on varsinainen epäonnen soturi loukkaantumistensa kanssa. Kuinkahan monta kertaa hänen polviaan on operoitu? Näistä huolimatta Rey on pystynyt kehässä pitämään tasonsa, ja itse asiassa vaan nostanut profiliaan viime vuosina. Kun lisätään vielä hänen bestistensä ennenaikaiset kuolemat, niin Rey Mysterio todellakin ansaitsisi jonkinalaisen sisupalkinnon urastaan.

Rey oli vain parikymppinen pojankloppi kun aloitti kukoistuksessaan ollessa WCW:ssä. Kuinka moni parikymppinen on niin kypsä esiintyjä tuossa iässä kuin Mysterio oli? Ei kukaan. Rey oli WCW:n upean keskisarjan kantavia hahmoja, ja otteli jo siellä viikosta viikkoon loistavia otteluita. Jos oletetaan, että Rey ei olisi koskaan WWE:hen tullut, saattaisi hän silti markituslistalla olla. Paljon alempana tosin, sillä WWE:n puolelta ne kaikkein hienoimmat muistot ovat. Ensin keskisarjan puolelta, mutta yleisö vaan tykkäsi pikkumiehestä niin paljon, että hänet piti puolipakolla nostaa isompiin kuvioihin.

Reiskan ottelut kumpaakin Guerreroa vastaan ovat jääneet ikuisesti mieleen. Myös Kurt Anglen, Chris Jerichon, CM Punkin ja monien muiden kanssa Rey on saanut eeppisiä matseja kasaan. Mysteriossa on hienoa se, että koskaan hän ei ottele suoranaisesti huonoa matsia. Ihan sama ketä vastaan hänet laittaa. Tätä arvostan valtavasti. Jotenkin on luonnollista, että Reysta on tehty lasten sankari. Monien muiden kohdalla jaksan tuosta valittaa, mutta en Reyn. Hän nyt muutenkin toimii parhaiten hyväntahtoisena maskisankarina, joten miksi ei hyödyntää sitä? Onhan se tietysti johtanut siihen, että hahmo on vähän yksipuolinen ja aikuisen fanin silmään tylsä. Fakta on kuitenkin, että Rey on yksi parhaista painijoista vielä tänäkin päivänä, ja pystyy vetämään huippuotteluita hyvän vastustajan kanssa. Toivotaan nyt, että viimeisimmät operaatiot eivät miehen uraa kokonaan päätä. Rey on Edgen tapaan minulle yksi WWE:n ikoneista, sillä hän on ollut mukana koko aktiiviseuraamisen ajan, ja tarjonnut lukemattomia hienoja hetkiä. Tuskinpa hän koskaan tulee tällaisilta listoilta putoamaan.


22. Jeff Hardy
Kauan siinä kesti, mutta sisäinen Jeff Hardy markkini on herännyt. Kaksi vuotta sitten hän ei ollut edes top 50:ssä, nyt sijalla 22. Voikin olla, että fanitan Hardya hieman eri syistä kuin monet muut.

Hardy on mielenkiintoinen persoona kaikkien henkilökohtaisten ongelmiensa kanssa. Eikä häneen voi luottaa esiintyjänä. Joskus hän vetää maailmanluokan esityksiä ja loistaa kuin kirkkain tähti taivaalla, joskus käy flegmaattisesti kuittaamassa palkkashekin, ja joskus homma on täysi katastrofi. (Victory Road) Ehkäpä osittain juuri noiden asioiden vuoksi Jeffiä on mielenkiintoista seurata. Koskaan ei tiedä mitä odottaa.

Hardyn nousu WWE:ssä päämestariksi saakka oli todellinen ”ryysyistä rikkauksiin” tarina. Kuten The Mizin kohdallakin, WWE:llä tuskin oli aikomusta tehdä epäluotettavasta Hardysta koskaan firman keulakuvaa. Loistavilla otteillaan ja uskomattomalla suosiollaan Hardy ajoi firman päättäjät siihen tilanteeseen, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Kun Jeff sitten Armageddon 2008:ssa vuosien jälkeen vyön voitti ensimmäistä kertaa, oli se hieno hetki. 2009 loppukesään saakka Jeff oli puhdas pääottelija, ja suosionsa huipulla. Sitten hän lähti.

Jotenkin on vaan Jeffille sopivaa, että hän ei sovitusti palannutkaan WWE:hen, vaan hyppäsi Hulkin & Ericin TNA:han. Harvan Hardy-markitus on herännyt hänen jälkimmäiselle TNA-runillaan, mutta minulla on niin käynyt. Tykkäsin Jeffin ”anti chris of pro wrestling” persoonasta aivan valtavasti, ja onkin sääli että tämä jäi niin lyhyeksi Jeffin omien hölmöilyjen vuoksi. Hänellä olisi ollut heelinä vielä paljon annettavaa. Nyt hän on sitten palannut facena, eikä siinä mitään. Loogisempaa se noin on, mutta suurin syy Hardyn korkeaan sijoitukseen on tuo lyhyt aika Immortalin maailmanmestarina ja painin antikristuksena. Niin hassulta kuin se saattaa tuntuakin.


21. (17.) John ”Bradshaw” Layfield
JBL oli ”hirveä heeli.” Minulla ei nyt sellaista pahinta markkiaikaa ollutkaan, koska aloitin painin säännöllisen katsomisen vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä, mutta kyllä JBL oli niin hiton niljakas tyyppi, että joka jaksossa hänen toivoi mestaruutensa häviävän. Sitä ei kuitenkaan ihan heti tapahtunut, ja jälkeen päin katsottuna tämä olikin hyvä juttu.

Nyt kun on tutustunut miehen uraan ennen JBL:ää, niin ei sekään kamalaa ollut. Acolytes tai A.P.A oli yksi attitude eran hyvistä tiimeistä, ja heidän ”toimistonsa” jokaisen areenan takatiloissa tuotti hauskoja hetkiä. Eivätkä Bradshaw & Farooq kehässäkään mitään vitsejä olleet. Mutta tuo kaljaa lipittävä teksasilainen punaniska ei ollut John Layfieldia omimmillaan. JBL puolestaan oli. Olen miljoona kertaa sanonut JBL:n olleen yksi parhaimmista gimmickeistä, ja edelleen olen samaa mieltä. Se oli kuin tosielämän John Layfield, tietty vähän överiksi vedettynä. Tavalliselle kansalle selkänsä kääntänyt omat miljoonansa hankkinut New Yorkin bisnesmies.

Aikaväli, jolla mies tämän paikkansa ansaitsi ei tosiaan ollut pitkä. 2004-05. Feudit Eddie Guerreroa, The Undertakeria ja John Cenaa vastaan. Nuo kaikki kolme olivat vaan niin kovaa settiä, että ihan päätä huimaa. JBL oli vanhan koulukunnan pahis, joka oli vaan kerta kaikkiaan niin halveksittu ja vihattu tyyppi, että samaan overiuteen harva on pitkään aikaan kyennyt. Häntä rakasti vihata. Selostajana hän oli ihan ok. Parempi kuin Booker T, huonompi kuin Mick Foley. Paluu kehään 2008 oli sitten vähän kehnompi päätös, vaikka aikanaan innoissani olinkin. Äijän selkä oli sen verran paskana, että huolimatta kovasta treenauksestaan ei hän pystynyt enää samalle tasolle kuin 04-05. Noiden kolmen huippufeudin lisäksi muistan hänet myös taisteluistaan Bobby Lashleyta ja Rey Mysteriota vastaan. Täydellinen heel. Hänen yhden illan paluunsa WWE:hen tänä vuonna samassa segmentissä Stone Coldin kanssa oli aivan kultainen hetki. Toivottavasti häntä vielä joskus nähdään WWE:n ohjelmistossa.

[MR.Off Topic]

Whatin listasta sen verran, että Jeffin löytyminen listalta yllätti mukavasti. Scott Haĺlista en sano muuta kuin, että "Hey Yo!"

Tätä listausta kutsuttakoon No-WWE listaukseksi.

100. Grizzly Redwood
99. Alex Riley
98. Suicide
97. Sin Cara
96. Drew McIntyre
95. Paul Burchill
94. Shima Xion/Zema Ion
93. Adam Cole
92. Santino Marella
91. Eric Young

90. Kofi Kingston
89. Kenny Dykstra/ Ken Doanne
88. Wade Barrett
87. Jimmy Yang Wang
86. BxB Hulk
85. Randy Orton
84. Daizee Haze
83. The Colony
82. Jack Evans
81. Winter/Katie Lea Burchill

80. Abyss
79. Crimson
78. Tara
77. Matt Hardy
76. Shark Boy
75. Zack Ryder
74. Chris Masters
73. Sara Del Rey
72. Kyle O'Reilly
71. Kane

70. Amazing Red
69. Evan Bourne
68. Alberto Del Rio
67. Kazarian
66. Amazing Kong
65. Gregory Helms
64. Chuck Taylor
63. Mickie James
62. Rhino
61. Magnus

60. Mike Quackenbush
59. Hernandez
58. R-Truth
57. Matt Morgan
56. Jay Lethal
55. Paul London
54. Montel Vontavious Porter
53. Kid Kash
52. Douglas Williams
51. Homicide

50. Sheamus
49. Big Show
48. Bully Ray
47. John Morrison
46. Michael Elgin
45. William Regal
44. Scott Steiner
43. Jeff Jarrett
42. Finlay
41. Steve Corino

40. The All Night Express
39. El Generico
38. Cody Rhodes
37. Jack Swagger
36. Roderick Strong


35. Samoa Joe

Joe on kumma heppu. Miehellä on hemmetin suuri fanikunta, vaikka TNA on periaatteessa kussu miehen päälle hyvin kauon aikaa. Miestä on haudattu ja haudattu ja haudattu ja sen jälkeen hieman silitelty ja taas haudattu ja laitettu murhaaja gimmick ja välillä ninjatki käyny kidnappaamassa ja sen jälkee taas haudattu, jonka jälkeen haudattu hautaamista ja siltä miehellä on omat faninsa. Se on uskomatonta kuinka uskolliset fanit miehellä on. Itse voin sanoa rehellisesti, että itselläki on lähteny tämän vuoden aikana se läski-Joe ajattelu kiinnittymään aivoihin kunnes Joe alkoi heiluttaan päätäni toistuvilla lupaavilla esiintymisillä. Yksi tämmöisistä suoranaisista muutoksen hetkistä oli varmaan se, kun mies päätti aloittaa taas suicide diven käyttämisen. Joe ei ole voittanut ottelua varmaan puoleen vuoteen ja silti voin sanoa, että Hogan-eran parhaat otteet Joe esitti viime PPV:ssä. Harmi, että TNA ei ole päättänyt hyväksi käyttää Joen suurta fanikantaa, sillä motivoituneena Samoalainen Joe pystyy ihan mihin vain. Mitä nyt miehen Twitter postauksia olen katsonut niin Joe sinänsä kuulostaa tällä hetkellä kyllä muutenki motivoituneelta!

Fanitus herraan nimeltä Joe on tullut hänen X-Divari ajalta ja tietysti Punk versus Joe sarjana on varsin maittavaa katseltavaa ROH:sta. Mutta Joen uran parhaiksi otteluiksi täytyy nostaa AJ:n ja Danielsin kanssa painitut Triple Threatit ja tietysti Angle matseista itse olen nauttinut aina varsin paljon. Sen sijaan Joen huonoimmat hetket ovat olleet juuriki kaiken maailman stablejen "keksimonsterina" ja tietysti typerät gimmickit kuten tuo "murhaaja" Joe esimerkiksi.

Joen kehätaidot ovat aina olleet itseni mieleen, koska itsellä on omanlainen fetissi isoihin miehiin, jotka tekevät pienten miesten liikkeitä. Joten Joe hyppäämässä sen itsemurha hypyn tai tekemässä kulmauksessa sen potkunsa vastustajalle. Joen tekemä senton, kuinka mahtavan näköinen se on? Tietysti mainitaan nyt vielä liikesetistä Muscle Buster, joka on todella hyvä finisher. Yleisesti ottaen Joe on toisinaan kehässä erinomainen, mutta toisinaan ei niinkään. Riippuu hyvin paljon miehen mielialasta. Mikissä Joe on viime aikoina osoittanut loistavuutta ja siitä ei Joen menestyminen jää kiinni. Yksi asia on aina varma Joesta, esiintyi hän hyvin tai huonosti, aina hän silti herättää keskustelua.



34. Brian Kendrick

Londrick, tuo joukkueeni herätti ensimmäistä kertaa fanitukseni Brian Kendrickkiä kohtaan. Tuon joukkueen päätyttyä oli sitten hiljaista ja en Kendrickistä niin paljoa välittänyt kunnes hän nappaa The Brian Kendrick gimmickinsä ja kolahti ainaki itseeni. Veihän tuo gimmick miehen varsin pitkälle myös, kun mies kävi siinä Scramblessaki ottelemassa. Harmikseni ja varmaan muutaman muunki, WWE päätti sitten haudata miehen ja antaa potkut perseelle. Sitten ei mennytkään hetki, kun Brianin Kendrick ilmestyi TNA:han ja koko "Lone Wolf" gimmick osui itseeni ihan ookoosti, mutta sinänsä heel Kendrick ei vain toiminu TNA:ssa niin hyvin. Naamaksi kääntyminen ja matsi sarja Douglas Williamsin kanssa kuitenki tuntui varsin toimivalta, mutta ei hän vieläkää kovin liekkeihin noussut. Vasta koko "pelastan X-Divari" kuvion aikoihin aloin pitämään Kendrickistä taas enemmän promo mielessä ja kehässäki mies on ollut varsin hyvä. Vihdoin miehelle on löytynyt gimmick, joka toimii!

Kehässä Kendrick ei loppujen lopuksi ole mikään ihmeellinen tai mahtavin painija eikä näin ollen pysty tekemään yksin hyvää matsia. Sopivan vastustajan kanssa Kendrickkiä on kuitenki harvinaisen mukava katsoa. Tähän, kun lisätään se fakta, että mies on varsin hyvä mikissä oikeanlaisen gimmickin kanssa. Täytyyki ihmetellä, miksei Kendrickkiä ja Londonia koskaan päästetty mikkiin sen suuremmin, koska molemmat sen homman osaavat ihan hyvin. Kendrick on tasaisillaan otteilla läpi uran saanut itseni fanittamaan miestä hyvinki paljon. Brian ansaitsee olla näin korkealla.



33. Carlito

En ole nähnyt Carliton debyyttiä WWE:ssä ja muutenki ne parhaat ajat taitaa olla näkemättä suurelta osin. Kuitenki markitan tätä herraa aivan järkyttämättömästi, vaikka en edes tiedä sen kummempaa syytä. Chris Mastersin ja Carliton yhteiset seikkailut olivat itselleni aikoinaan hyvin nautittavia, mutta Carlitosta olen aina pitänyt enemmän. Carlitossa on sellainen tietty fiilis, mikä erottaa hänet muista. Carliton pyöriessä IC-title kuvioissa tiesi niiden olevan aina viihdyttäviä, vaikka mies ei vissiin itse vyötä kantanut kuin kerran. Olen oikeastaan varmempi kuin varma siitä, että Carlitosta olisi saatu, vaikka main event kaveri, jos WWE olisi häntä aikanaan pushattu oikein ja pidetty mies motivoituneena. Mainitaan nyt vielä, että nuo Primon kanssa tagailut oli ihan kivoja, mutta jotenki itse en tuolle tiimille ikinä syttynyt kovinkaan paljoa. Toivon, että näkisin Carliton vielä joskus WWE:ssä, mutta sitä ei varmaan kannata toivoa.

Taidoiltaan täytyy sanoa, että Carlitohan oli varsin hyvä painija, kun sille päälle sattui. Tarpeeksi hyvä sekä maassa, että ilmassa, joten hänen tyylinsä pysyi tarpeeksi maassa, että se oli uskottavampi myös isommissa kuvioissa, sillä eihän Carliton high flying kyvyt mitään maata mullistavia olleet. Ne toimivat kuitenki hyvin mausteena Carliton muussa painissa. Mikissä Carlito oli mielestäni vähintäänki hyvä. Summataan nyt vielä, että markitan Carlitoa lähinnä sen vuoksi, että hän oli taitava ja hänestä löytyi sellainen supertähden fiilis, mitä ei turhan monesta löydy. Lisäksi Backstabber/cracker on cooleimpia finishereitä!



32. Sami Callihan

Sami Callihan näinki korkealla ompi minun listalla syystä siitä, että on yksi niistä painijoista, joka teki omalla ensi näkemälläni itseeni aivan järkyttävän loistavan reaktion. Samantien markkasin jätkän lookille ihan hitosti, mutta yksi syy on tärkeämpi markitukseeni kuin mikään muu. Intensiivisyys. Samin kehä-äksöni on nimittäin pelkkää offensea suunnilleen ja aina mennään head on, mitä nyt jotain turhia suunnitelmia. Yksinkertaisesti rakastuin miehen "New Horror" gimmickkiin, joka tosiaan on sitten tuolla head on asenteella maustettu ja loistavilla kehätaidoilla. Stretch Muffler aiheuttaa aina itsessäni mark outin ja Callihanhan sen tekee parhaiten. Kyseessä on itselleni niin hiton uniikki jätkä, että vaikka paljoa en ole nähnyt on hän minulle silti yksi suurimmista suosikeista. Oikeastaan vain tuossa Callihan vs Finlay ottelussa oli vaikeuksia sen puolesta kumpaa kannustan, mutta silloin vain markkailin molemmille. Kannattaa tutustua "New Horror" Sami Callihaniin, jos että vielä tunne!



31. Austin Aries

Austin Aries ponkaisi TNA esiintymisillään muutaman kymmentä sijaa ylemmäksi tosin syy on pitkälti se, että muuten en Ariekselta ole aivan hirveästi materiaalia nähnyt vaan ainoastaan satunnaisia matseja sieltä täältä. Noista satunnaisista matseista mainitaan nyt, vaikka Danielson matsit, jotka on loistavia. Btw monestikohan olen tämän listauksen aikana maininnut jonkun ottelijan matsit Danielsonia vastaan. Aries on kuitenki pongaissut TNA diilillään itsensä silmiini ja onhan mies about parasta X Divarissa muutamaan vuoteen. Muutenki oikeastaan viihdyttävämpiä painijoita TNA:ssa niin kehässä, että sen ulkopuolella.

Sehän on kaikille selvää kuinka taitava Aries on kehässä. Hän osaa kaiken hyvin ja koko hänen painiotteissaan ei ole mitään suoranaista heikkoutta. Kai sitä voisi vielä piristää ainaki TNA:ssa liikesetin kasvatuksella, mutta itse nautin suuresti miehestä näinki. Ariesin matsit ovat jo sen vuoksi viihdyttäviä, kun katsoo tämän miehen liikehdintää ja myymistä. Toki paikoittan Arieksen ylimyyminen on huvittavaa, mutta toisaalta yleensä se on juuri sopivasti ylimyymistä. Austin mikkityöskentely onki sitten jotain aivan muuta kuin erinomaista. Nimittäin se on loistavaa. Aina siinä on jotain hauskaa, legendaarista tai muuten vain hiton viihdyttävää settiä. Arieksen promotustaidot ovatki nostaneet hänet esimerkiksi Kendrickin eteen ja tietenki noiden muidenki, mutta siis promotustaidot on se erottava tekijä.

[Ihmine]

Ihan vaan väliin pistän, että itse ainakin luen näitä listoja varsin suurella mielenkiinnolla, ja varsinkin Whatin kärkipäätä odotan, sillä miehen painimaku kuitenkin suunnilleen on tiedossa. Ja kyllä näitä varmasti muutkin lukevat.