Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
-
The Blasterpiece
- Viestit: 544
- Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Jotkut pitävät P.J. Polacoa / Aldo Montoyaa / Justin Credibleä Kliqin vanhana jäsenenä.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Koitan nyt kovasti pitää lupauksestani julkaista aina sunnuntaina ppv-arvostelu, ja tässä tulee. Nyt kolmen perättäisen TNA-tapahtuman jälkeen palataan WWE:n pariin, ja kyseessä yksi vuoden suurimmista juhlista. Selostajina jatkoi edelleen kolmikko Cole-Lawler-Striker.
Sunnuntai 15. Elokuuta 2010
Staples Center, Los Angeles, California
Intercontinental Championship Match
Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero
Kesän suurin painijuhla potkaistiin ei-niin-yllättäen käyntiin IC-mestaruusmatsilla. Over The Limitissä mestaruuden voittanut Kofi oli hävinnyt sen Dolphsterille vain 9 päivää aikaisemmin Smackdownissa, kiitos pitkälti Vickien sekaantumisen. Nyt oli Kofeiinin paikka ottaa omansa takaisin.
Kumpikin taitavia painijoita, ja Ziggler yksi suurista suosikeistani, joten kaikki ainekset maukkaaseen keitokseen olivat olemassa. Otteluita alkoikin räjähtävästi, kun jo 25 sekunnin jälkeen Kingston lensi Suicide Divella köysien välistä – suoraan lattialle, Vickien vetäessä Dolphin pois tieltä. Hurjan alun jälkeen tahti sitten hidastui, mutta haukotuttavaksi tapaukseksi tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa taantunut. Alkaessani odottelemaan tulista lopputaistelua signature- ja finisher-liikkeiden muodossa ottelu sitten loppuikin ennen aikojaan. Toisin sanoen vähän torsoksi jäi, mutta muistaakseni tämä kaksikko sai loppuvuoden ppv:issä sitten vetää täyspitkän ja paremman ottelun.
Arvosana: **
Diva's Championship Match
Alicia Fox © VS. Melina
Aliisa Kettu oli voittanut mestaruuden kesäkuun Fatal 4 Way-tapahtumassa, mutta paluunsa tehnyt Melina oli selättänyt hänet RAW:ssa, jonka vuoksi ansaitsi tämän matsin kotikaupungissaan. Suurempia taustoja ottelulla ei ollut, ja itse kehä-äksönistäkään ei ole mitenkään hirveästi kerrottavaa. Se oli hidasta ja tylsää. Keskivertoa heikompi naisten ottelu, jonka kohokohta nähtiin vasta kellonsoiton jälkeen Team LayCoolin tullessa kehään.
Arvosana: ½
1 On 3 Handicap Match
The Big Show VS. The Straight Edge Society (CM Punk, Luke Gallows & Joseph Mercury) w./Serena
Täytyy kyllä ihmetellä WWE:n bookkaustiimin tarkoitusperiä tätä feudia kirjoitettaessa. Hiuksensa Rey Mysteriolle menettänyt Punk oli siirtynyt suorareunaliittoumansa kanssa nahistelemaan Big Show'n kanssa, ja kokenut jo ultimaalisen nöyryytyksen Show'n repiessä Punkin käyttämän maskin pois paikaltaan, paljastaen CM:n ruman kaljun pään. Vastineeksi SES oli sitten yrittänyt murskata Jätin oikean käden.
Ottelussa oli muutamia hienoja hetkiä, kun Punk & Mercury möivät Big Show'n iskuja ensiluokkaisen hyvin. Siihenpä se sitten jäi. Olkoonkin, että Big Show on aito jättiläinen, on täysin epärealistista, että hän pärjäisi yksistään kolmelle ammattipainijalle, jotka vieläpä saivat olla yhtä aikaa kehässä! Ottelun suurimmat miinukset siis olivatkin bookkauksen puolella. Katsojalle tehtiin tuskallisen selväksi, että yhdelläkään miehellä (edes Punkilla) ei ole minkäänlaista jakoa yksistään pärjätä Showsterille. Todella mälsä ottelu, etenkin SummerSlamin tasoiseen tapahtumaan. Olisin ehkä jotenkin ymmärtänyt tämän, jos Show'n tilalla olisi ollut joku aidosti pushia tarvitseva nuori tähti. Big Show – tuossa vaiheessa uraansa – ei tuohon kategoriaan kyllä tippunut.
Arvosana: *1/2
WWE Championship Match
Sheamus © VS. Randy Orton
Kelttisoturi oli napannut mestaruusvyön toista kertaa urallaan kesäkuussa Fatal 4 Way-tapahtumassa, kiitos Nexuksen sekaantumisen, ja säilyttänyt sen seuraavan kuukauden MITB:issä samalla tavalla. Hän ei kuitenkaan ollut liittoutunut ko ryhmän kanssa, he vain auttoivat Sheamusta, koska näkivät hänet pienempänä pahana kuin John Cenan.
Kumpikaan ei ole suosikkejani, ja Royal Rumblessa he ottelivat puuduttavan ottelun samasta mestaruudesta. Odotukset eivät siis järin korkealla olleet, eikä tämä ikävä kyllä, onnistunut todistamaan olleeni väärässä. Ylivoimaisesti suurimman osan pitkästä kestostaan tämä ottelu oli hidasta brawlausta. Yksi liike ---> selätysyritys. Voisiko sitä nyt kutsua ”flow'ksi”? Sellainen tästä tyystin uupui, kovin hitaasti ja rikkonaisesti tämä eteni. Koko homman olisi voinut tiivistää lyhempään aikaan. Kieltämättä matsin viimeiset pari minuuttia olivat timanttista toimintaa, mutta se nyt ei vaan riitä, kun ensimmäiset 15 minuuttia on vaan toivonut ottelun jo loppuvan. Niin, ja ottelun lopetus sitten oli sanalla sanoen kehno. Haukkumisesta huolimatta oli tämä ”ihan ok” matsi, mutta WWE-mestaruusottelun pitäisi kyllä pystyä parempaan. Sheamusin uskottavuus mestarina ei ainakaan noussut tämän jälkeen.
Arvosana: ***-
World Heavyweight Championship Match
Kane © VS. Rey Mysterio
Paljon oli tapahtunut WHC-kuvioissa. F4W:ssä Rey voitti vyön päättäen Jack Swaggerin epäonnistuneen kauden, ja puolusti menestyksekkäästi vyötä samaa miestä vastaan Money In The Bankissa. Samana iltana punahirviö oli voittanut salkun itselleen, ja cashasi sen samantien, nousten mestariksi. Kane omisti voiton veljelleen Undertakerille. Jonka joku oli telonut kesän aikana, niin pahoin, että 'Taker makasi kuukausitolkussa sängyn pohjalla ”kasvinomaisessa tilassa”. (miten hitossa tuo vegetative state suomennetaan?) Nyt sopivasti Summerslamin alla Undertaker oli kuitenkin herännyt muutamaksi sekunniksi ja päästänyt suustaan sanat ”Rey Mysterio.” Reiska puolestaan syytti tästä katalasta teosta Kanea itseään.
Tämä kyllä vaikutti paperilla enemmän Smackdownin kuin Summerslamin semi main eventiltä. Toisaalta illan suuri pääottelu kahmi ison osan staroista, joten annetakoon nyt tämä tähtivoimaltaan heikompi WHC-näytös anteeksi. Ja kyllä nämä veteraanit odotusarvoihin nähden hyvin onnistuivatkin. Tämä ei sisältänyt Sheamus-Ortonin kaltaisia täysin puuduttavia hetkiä, vaan oli tiiviimpi ja hieman parempi paketti. Mihinkään suurin riemunkiljahduksiin ei ole aihetta, mutta ihan menevä matsi tämä oli. Iso peukku Reiskalle, joka teki hitosti töitä saadakseen Kanen kanssa aikaiseksi edes jonkintasoisen mestaruusmatsin.
Arvosana: ***
Ottelun jälkeen sitten alkoi tapahtua. Kane oli symbolisesti rullannut kehän laidalle arkun, ja lopulta kaikkien odottama hetki tapahtui, kun Undertaker oli teleportannut itsensä arkun sisään. Heikentynyt Undertaker kovisteli Reyta, kunnes käänsi katseensa Kaneen, yrittäen iskeä häntä Chokeslamille helvettiin. Punahirviö kuitenkin käänsi tilanteen, ja junttasi isoveljensä Tombstonella kanveesiin. Undertaker oli siis palannut, ja samalla selvisi, että KANE oli se ilkeä mies, joka oli hänen kimppuunsa hyökännyt.
7 vs. 7 Elimination Match
Team WWE (John Cena, Bret Hart, John Morrison, R-Truth, Chris Jericho, Edge & Daniel Bryan) VS. The Nexus (Wade Barrett, Justin Gabriel, Heath Slater, David Otunga, Skip Sheffield, Michael Tarver & Darren Young)
Varoitan, taustatarinasta tulee pitkä. NXT:n ykköskauden osallistujat olivat yhteistuumin päättäneet laittaa koko WWE:n mullin mallin kesän aikana. He debytoivat tuhoamalla John Cenan, ja sen jälkeen oman osansa saivat mm. Ricky Steamboat, Bret Hart ja itse Vince McMahon. Kukaan ei ollut turvassa. Joukon voimalla Nexus teki mitä tahtoi. Kahteen kertaan WWE-mestaruuden Nexusin takia menettänyt John Cena ei pystynyt hyväksymään tätä invaasiota, vaan alkoi kasata WWE:n dream teamia, joka kertaheitolla pyyhkäisisi moiset räkänokat pois kukkoilemasta. Tehtävä ei kuitenkaan ollut helppo: jokaisella WWE:n supertähdellä kun oli oma agendansa, ja läheskään kaikki eivät Cenasta pitäneet, eivätkä halunneet taistella hänen rinnallaan.
Cenaa vastaan kapinoineet Edge & Jericho olivat suuremman yhteisen hyvän vuoksi päättäneet kuitenkin liittyä Team WWE:hen edellisessä RAW:ssa, mutta joukkueella oli edelleen ongelma. Nexus oli piessyt alunperin WWE:n joukkueessa olleen Great Khalin painikelvottomaan kuntoon RAW:ssa, joten yhtä jäsentä uupui. Pitkän suostuttelun jälkeen US-mestari The Miz lopulta suostui liittymään rintamaan, paljastaen päätöksensä aiemmin illalla promossaan. Mutta juuri kun Mizin tunnari alkoi soida, ilmoitti Cena, että hän on jo valinnut 7:n jäsenen eikä Miziä tarvita. Tämä mies oli Daniel Bryan. Sama kaveri, joka oli osa Nexusta, ja joka oli saanut potkut koko firmasta. Kaiken hyvän lisäksi Bryan oli The Mizin ”rookie” NXT:n ykköskaudella.
Oikein viihdyttävä tämä ottelu oli, ja toi mieleen Survivor Series 2001:n WWF-Alliance matsin. Kyllä tällaiset monen miehen eliminaatiomatsit useimmiten hyvää viihdettä ovat, mutta harvemmin kuitenkaan nousevat klassikoiksi. Eikä tämäkään sitä ollut. Hienoja hetkiä tässä oli kyllä useita: kirkkaimpana jäi mieleen Daniel Bryanin esitykset. Todella pirteätä ja sähköistä kehätoimintaa, kuten Dragonilla toki aina. Mutta nyt hän pääsi esittelemään taitojaan kirkkaiden valojen alla. Osa eliminoinneista tuntui toki tulevan turhan kevyesti, mutta en jaksa siitä suuremmin valittaa. Ei tämä ehkä ihan kaikkea hypeä vastannut, mutta ei pahemmin pettänytkään. Ottelun loppu oli vähän tympeähkö, mutta kyllä tässä todella paljon hyvääkin oli. Hyvä tapa päättää SummerSlam, joka muuten oli pettymys.
Arvosana: ****-
*** Rey Mysterio
** Daniel Bryan
* John Cena
Yhteenveto: Ikävästi tämä oli yhden ottelun ppv. Onneksi se sentään oli kovaa tasoa. Minun silmissäni Summerslam on vuoden toiseksi suurin show, ja siihen pitäisi panostaa kunnolla. Nyt se panostus jäi tuohon yhteen matsiin. Päämestaruusottelut eivät herättäneet minkäänlaisia intohimoja, ja myös bookkauksessa oli reilusti parantamisen varaa. Ei tätä kyllä miksikään menestykseksi voi sanoa. Eikä tässä ollut mitään sellaista timanttista segmenttiä taikka suuren urheilijuhlan tuntua, että ansaitsisi sitä neljäsosan lapinlisääkään. Yhdellä sanalla: pettymys.
PPV Ranking 2010
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Harmillisesti kaksi edellistä ovat olleet kaksi vuoden heikointa, (tai ainakin heikoimmasta päästä olevia) tapahtumia. Viikon päästä isketään sitten taas kiinni TNA:han No Surrenderin muodossa, ja se olikin yllättävän pirteä tapahtuma.
Sunnuntai 15. Elokuuta 2010
Staples Center, Los Angeles, California
Intercontinental Championship Match
Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero
Kesän suurin painijuhla potkaistiin ei-niin-yllättäen käyntiin IC-mestaruusmatsilla. Over The Limitissä mestaruuden voittanut Kofi oli hävinnyt sen Dolphsterille vain 9 päivää aikaisemmin Smackdownissa, kiitos pitkälti Vickien sekaantumisen. Nyt oli Kofeiinin paikka ottaa omansa takaisin.
Kumpikin taitavia painijoita, ja Ziggler yksi suurista suosikeistani, joten kaikki ainekset maukkaaseen keitokseen olivat olemassa. Otteluita alkoikin räjähtävästi, kun jo 25 sekunnin jälkeen Kingston lensi Suicide Divella köysien välistä – suoraan lattialle, Vickien vetäessä Dolphin pois tieltä. Hurjan alun jälkeen tahti sitten hidastui, mutta haukotuttavaksi tapaukseksi tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa taantunut. Alkaessani odottelemaan tulista lopputaistelua signature- ja finisher-liikkeiden muodossa ottelu sitten loppuikin ennen aikojaan. Toisin sanoen vähän torsoksi jäi, mutta muistaakseni tämä kaksikko sai loppuvuoden ppv:issä sitten vetää täyspitkän ja paremman ottelun.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
Diva's Championship Match
Alicia Fox © VS. Melina
Aliisa Kettu oli voittanut mestaruuden kesäkuun Fatal 4 Way-tapahtumassa, mutta paluunsa tehnyt Melina oli selättänyt hänet RAW:ssa, jonka vuoksi ansaitsi tämän matsin kotikaupungissaan. Suurempia taustoja ottelulla ei ollut, ja itse kehä-äksönistäkään ei ole mitenkään hirveästi kerrottavaa. Se oli hidasta ja tylsää. Keskivertoa heikompi naisten ottelu, jonka kohokohta nähtiin vasta kellonsoiton jälkeen Team LayCoolin tullessa kehään.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ½
1 On 3 Handicap Match
The Big Show VS. The Straight Edge Society (CM Punk, Luke Gallows & Joseph Mercury) w./Serena
Täytyy kyllä ihmetellä WWE:n bookkaustiimin tarkoitusperiä tätä feudia kirjoitettaessa. Hiuksensa Rey Mysteriolle menettänyt Punk oli siirtynyt suorareunaliittoumansa kanssa nahistelemaan Big Show'n kanssa, ja kokenut jo ultimaalisen nöyryytyksen Show'n repiessä Punkin käyttämän maskin pois paikaltaan, paljastaen CM:n ruman kaljun pään. Vastineeksi SES oli sitten yrittänyt murskata Jätin oikean käden.
Ottelussa oli muutamia hienoja hetkiä, kun Punk & Mercury möivät Big Show'n iskuja ensiluokkaisen hyvin. Siihenpä se sitten jäi. Olkoonkin, että Big Show on aito jättiläinen, on täysin epärealistista, että hän pärjäisi yksistään kolmelle ammattipainijalle, jotka vieläpä saivat olla yhtä aikaa kehässä! Ottelun suurimmat miinukset siis olivatkin bookkauksen puolella. Katsojalle tehtiin tuskallisen selväksi, että yhdelläkään miehellä (edes Punkilla) ei ole minkäänlaista jakoa yksistään pärjätä Showsterille. Todella mälsä ottelu, etenkin SummerSlamin tasoiseen tapahtumaan. Olisin ehkä jotenkin ymmärtänyt tämän, jos Show'n tilalla olisi ollut joku aidosti pushia tarvitseva nuori tähti. Big Show – tuossa vaiheessa uraansa – ei tuohon kategoriaan kyllä tippunut.
- Spoiler: näytä
Arvosana: *1/2
WWE Championship Match
Sheamus © VS. Randy Orton
Kelttisoturi oli napannut mestaruusvyön toista kertaa urallaan kesäkuussa Fatal 4 Way-tapahtumassa, kiitos Nexuksen sekaantumisen, ja säilyttänyt sen seuraavan kuukauden MITB:issä samalla tavalla. Hän ei kuitenkaan ollut liittoutunut ko ryhmän kanssa, he vain auttoivat Sheamusta, koska näkivät hänet pienempänä pahana kuin John Cenan.
Kumpikaan ei ole suosikkejani, ja Royal Rumblessa he ottelivat puuduttavan ottelun samasta mestaruudesta. Odotukset eivät siis järin korkealla olleet, eikä tämä ikävä kyllä, onnistunut todistamaan olleeni väärässä. Ylivoimaisesti suurimman osan pitkästä kestostaan tämä ottelu oli hidasta brawlausta. Yksi liike ---> selätysyritys. Voisiko sitä nyt kutsua ”flow'ksi”? Sellainen tästä tyystin uupui, kovin hitaasti ja rikkonaisesti tämä eteni. Koko homman olisi voinut tiivistää lyhempään aikaan. Kieltämättä matsin viimeiset pari minuuttia olivat timanttista toimintaa, mutta se nyt ei vaan riitä, kun ensimmäiset 15 minuuttia on vaan toivonut ottelun jo loppuvan. Niin, ja ottelun lopetus sitten oli sanalla sanoen kehno. Haukkumisesta huolimatta oli tämä ”ihan ok” matsi, mutta WWE-mestaruusottelun pitäisi kyllä pystyä parempaan. Sheamusin uskottavuus mestarina ei ainakaan noussut tämän jälkeen.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***-
World Heavyweight Championship Match
Kane © VS. Rey Mysterio
Paljon oli tapahtunut WHC-kuvioissa. F4W:ssä Rey voitti vyön päättäen Jack Swaggerin epäonnistuneen kauden, ja puolusti menestyksekkäästi vyötä samaa miestä vastaan Money In The Bankissa. Samana iltana punahirviö oli voittanut salkun itselleen, ja cashasi sen samantien, nousten mestariksi. Kane omisti voiton veljelleen Undertakerille. Jonka joku oli telonut kesän aikana, niin pahoin, että 'Taker makasi kuukausitolkussa sängyn pohjalla ”kasvinomaisessa tilassa”. (miten hitossa tuo vegetative state suomennetaan?) Nyt sopivasti Summerslamin alla Undertaker oli kuitenkin herännyt muutamaksi sekunniksi ja päästänyt suustaan sanat ”Rey Mysterio.” Reiska puolestaan syytti tästä katalasta teosta Kanea itseään.
Tämä kyllä vaikutti paperilla enemmän Smackdownin kuin Summerslamin semi main eventiltä. Toisaalta illan suuri pääottelu kahmi ison osan staroista, joten annetakoon nyt tämä tähtivoimaltaan heikompi WHC-näytös anteeksi. Ja kyllä nämä veteraanit odotusarvoihin nähden hyvin onnistuivatkin. Tämä ei sisältänyt Sheamus-Ortonin kaltaisia täysin puuduttavia hetkiä, vaan oli tiiviimpi ja hieman parempi paketti. Mihinkään suurin riemunkiljahduksiin ei ole aihetta, mutta ihan menevä matsi tämä oli. Iso peukku Reiskalle, joka teki hitosti töitä saadakseen Kanen kanssa aikaiseksi edes jonkintasoisen mestaruusmatsin.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Ottelun jälkeen sitten alkoi tapahtua. Kane oli symbolisesti rullannut kehän laidalle arkun, ja lopulta kaikkien odottama hetki tapahtui, kun Undertaker oli teleportannut itsensä arkun sisään. Heikentynyt Undertaker kovisteli Reyta, kunnes käänsi katseensa Kaneen, yrittäen iskeä häntä Chokeslamille helvettiin. Punahirviö kuitenkin käänsi tilanteen, ja junttasi isoveljensä Tombstonella kanveesiin. Undertaker oli siis palannut, ja samalla selvisi, että KANE oli se ilkeä mies, joka oli hänen kimppuunsa hyökännyt.
7 vs. 7 Elimination Match
Team WWE (John Cena, Bret Hart, John Morrison, R-Truth, Chris Jericho, Edge & Daniel Bryan) VS. The Nexus (Wade Barrett, Justin Gabriel, Heath Slater, David Otunga, Skip Sheffield, Michael Tarver & Darren Young)
Varoitan, taustatarinasta tulee pitkä. NXT:n ykköskauden osallistujat olivat yhteistuumin päättäneet laittaa koko WWE:n mullin mallin kesän aikana. He debytoivat tuhoamalla John Cenan, ja sen jälkeen oman osansa saivat mm. Ricky Steamboat, Bret Hart ja itse Vince McMahon. Kukaan ei ollut turvassa. Joukon voimalla Nexus teki mitä tahtoi. Kahteen kertaan WWE-mestaruuden Nexusin takia menettänyt John Cena ei pystynyt hyväksymään tätä invaasiota, vaan alkoi kasata WWE:n dream teamia, joka kertaheitolla pyyhkäisisi moiset räkänokat pois kukkoilemasta. Tehtävä ei kuitenkaan ollut helppo: jokaisella WWE:n supertähdellä kun oli oma agendansa, ja läheskään kaikki eivät Cenasta pitäneet, eivätkä halunneet taistella hänen rinnallaan.
Cenaa vastaan kapinoineet Edge & Jericho olivat suuremman yhteisen hyvän vuoksi päättäneet kuitenkin liittyä Team WWE:hen edellisessä RAW:ssa, mutta joukkueella oli edelleen ongelma. Nexus oli piessyt alunperin WWE:n joukkueessa olleen Great Khalin painikelvottomaan kuntoon RAW:ssa, joten yhtä jäsentä uupui. Pitkän suostuttelun jälkeen US-mestari The Miz lopulta suostui liittymään rintamaan, paljastaen päätöksensä aiemmin illalla promossaan. Mutta juuri kun Mizin tunnari alkoi soida, ilmoitti Cena, että hän on jo valinnut 7:n jäsenen eikä Miziä tarvita. Tämä mies oli Daniel Bryan. Sama kaveri, joka oli osa Nexusta, ja joka oli saanut potkut koko firmasta. Kaiken hyvän lisäksi Bryan oli The Mizin ”rookie” NXT:n ykköskaudella.
Oikein viihdyttävä tämä ottelu oli, ja toi mieleen Survivor Series 2001:n WWF-Alliance matsin. Kyllä tällaiset monen miehen eliminaatiomatsit useimmiten hyvää viihdettä ovat, mutta harvemmin kuitenkaan nousevat klassikoiksi. Eikä tämäkään sitä ollut. Hienoja hetkiä tässä oli kyllä useita: kirkkaimpana jäi mieleen Daniel Bryanin esitykset. Todella pirteätä ja sähköistä kehätoimintaa, kuten Dragonilla toki aina. Mutta nyt hän pääsi esittelemään taitojaan kirkkaiden valojen alla. Osa eliminoinneista tuntui toki tulevan turhan kevyesti, mutta en jaksa siitä suuremmin valittaa. Ei tämä ehkä ihan kaikkea hypeä vastannut, mutta ei pahemmin pettänytkään. Ottelun loppu oli vähän tympeähkö, mutta kyllä tässä todella paljon hyvääkin oli. Hyvä tapa päättää SummerSlam, joka muuten oli pettymys.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****-
*** Rey Mysterio
** Daniel Bryan
* John Cena
Yhteenveto: Ikävästi tämä oli yhden ottelun ppv. Onneksi se sentään oli kovaa tasoa. Minun silmissäni Summerslam on vuoden toiseksi suurin show, ja siihen pitäisi panostaa kunnolla. Nyt se panostus jäi tuohon yhteen matsiin. Päämestaruusottelut eivät herättäneet minkäänlaisia intohimoja, ja myös bookkauksessa oli reilusti parantamisen varaa. Ei tätä kyllä miksikään menestykseksi voi sanoa. Eikä tässä ollut mitään sellaista timanttista segmenttiä taikka suuren urheilijuhlan tuntua, että ansaitsisi sitä neljäsosan lapinlisääkään. Yhdellä sanalla: pettymys.
PPV Ranking 2010
Vuoden ottelu ehdokkaat1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
5. WWE - Fatal 4 Way 2,79
6. WWE - Extreme Rules 2,72
7. WWE - Elimination Chamber 2,65
8. TNA - Destination X 2,58
9. WWE - Over The Limit 2,56
10. TNA - Victory Road 2,55
11. WWE - Bragging Rights 2,54
12. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
13. TNA - Sacrifice 2,47
14. TNA - Genesis 2,44
15. WWE - SummerSlam 2,25
16. TNA - Hardcore Justice 1,46
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Harmillisesti kaksi edellistä ovat olleet kaksi vuoden heikointa, (tai ainakin heikoimmasta päästä olevia) tapahtumia. Viikon päästä isketään sitten taas kiinni TNA:han No Surrenderin muodossa, ja se olikin yllättävän pirteä tapahtuma.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Nyt on ollut sitten sellainen kiire, ettei pääse julkaisemaan edes arvosteluja. Syytän pitkälti sitä, ettei ole nettiä kotona. Olen nimittäin ehtinyt kyllä vähän katsoa painia ja vähän kirjoitella arvostelujakin, mutta suurin ongelma on juuri se, ettei ole semmoista hetkeä, että pääsisin julkaisemaan näitä täällä, kun aina kun pääsen nettiin, on hetket suunniteltu etukäteen, eikä silloin sitten muista mitään Alert-postauksia.
ANARCHY RULZ 1999
Anarchy Rulz oli Guilty As Chargedin tavoin uusi tulokas ECW:n laajentuneessa ppv-kalenterissa. Vuonna '99 ECW tosiaan järjesti ppv:n jo joka toinen kuukausi, ja Anarchy Rulz täytti aikaisemmin tyhjäksi jääneen aukon kesän lopulla nähdyn ppv:n ja marraskuussa käytävän November To Rememberin välillä.
Lance Storm w/ Dawn Marie vs. Jerry Lynn
Jerry Lynn oli käynyt jo pitkän aikaa taistelua Impact Playersien Lance Stormin ja Justin Crediblen kanssa. Kuukausien aikana molemmat olivat ehtineet ottaa voittoja taisteluissa, ja edellisessä ppv:ssä Lynn oli yhdessä suurimman kilpailijansa Rob Van Damin kanssa onnistunut voittamaan Crediblen ja Stormin. Tällä kertaa Storm aikoi ottaa tuon voiton takaisin.
Aikamoisen openerin oli ECW päättänyt buukata tähän ppv:hen. Lynn ja Storm olivat molemmat otelleet vuoden '99 aikana neljän tähden otteluita Rob Van Damin kanssa, eikä tämä heidän keskinäinen ottelunsakaan jäänyt yhtään huonommaksi. Toki ottelu olisi voinut kestää vielä pidempääkin, mutta ei openerin tarkoitus ole ollakaan mikään puolituntinen eeppinen koitos. Kokonaisuudessaan ottelu oli pirun viihdyttävä, vauhdikas ja näyttävä ja hoiti openerin roolin niin hyvin kuin vain voi hoitaa. Lopetus oli ehkä vähän vaisu mutta toisaalta buukkauksellisesti toimiva. Mieleeni tulee vain yksi opener historiassa, jonka olen arvostellut yli neljän tähden, ja ihan sillä tasolla tämä ei kuitenkaan ollut.
**** (16:38)
Voittaja:
Little Guido w/ Big Sal E Graziano vs. Yoshihiro Tajiri vs. Super Crazy
Nämä kolme olivat viime kuukausina ottaneet yhteen kaikinlaisissa 1 on 1 -otteluissa. Tämä kolmikko muodostikin tällä hetkellä pitkälti ECW:n light heavyweight -divisioonan pohjan. Kamppailussa oli puhtaasti keskimmäisen paremmuuden selvittelystä, ja koska kaikilla kolmella oli takanaan voittoja vastapuolista, oli ainut jäljellä oleva keino pistää kolmikko 3 Way Dance Matchiin.
Guidon, Tajirin ja Crazyn keskinäiset ottelut olivat olleet kaikissa tämän vuoden ECW-ppv:issä taattua vähintään ***½-matskua. Yksi Tajirin ja Crazyn ottelu taisi yltää neljään tähteen, ja saman tempun teki tämäkin ottelu. ECW oli tosiaan aloittanut aika hurjasti, sillä kaksi ensimmäistä kunnon ottelua olivat molemmat huippuottelutasoa. Tässä vähän mallia WWF:lle ja WCW:lle. Tästäkään ottelusta ei sinänsä ole hirveästi mitään sanottavaa. Parasta ottelussa oli juuri se, että siinä sekoittui aivan mahtavasti Guidon tekninen paini, Tajirin stiffit potkut ja vastaavat sekä Crazyn luchadore-paini. Huippunäyttäviä liikkeitä ja oikeasti jännittävää menoa. Vielä tätä korkeampiin arvosanoihin olisi tarvittu jo jotain ihan ainutlaatuista esim. tunnelman osalta, ja siihen tämä ei kuitenkaan yltänyt.
**** (14:38)
Voittaja:
Justin Credible w/ Jason vs. Sabu w/ Bill Alfonso
Kahdella edelliselläkin ottelulla oli sinänsä ollut omat pitkät taustansa, mutta tämän ottelun taustatarina oli jo paljon kahta edellistä henkilökohtaisempi. Sabu ja Justin Credible nimittäin puhtaasti vihasivat toisiaan, mikä johtui pitkälti siitä, että Credible oli keväällä halpamaisuuksissaan onnistunut pieksemään Sabun niin pahasti, ettei häntä ollut päästetty painikehiin useaan kuukauteen. Sabu oli janonnut kostoa Crediblelle, ja nyt vihdoin koitti aika, jolloin hän pääsisi tarjoamaan sitä. Credible ja Jason yrittivät vielä ennen ottelua luikerrella tästä kamppailusta pois, mutta mitkään konstit eivät peruuttaneet tätä ottelua.
Jos kaksi edellistä ottelua olivat avanneet ppv:n mahtavalla painijuhlalla, oli illan kolmaskin ottelu hieno ja viihdyttävä kamppailu mutta hyvin erilaisista syistä. Sabu ja Credible eivät olleet koskaan olleet ECW:n parhaimpia teknisiä painijoita, eivätkä he siksi mitään tekniikkajuhlaa tästä yrittäneetkään rakentaa. Sen sijaan Credible ja Sabu tarjosivat viihdyttävän ja juuri sopivan brutaalin HC-brawlin, jossa nähtiin rajuja bumppeja ja yleisesti hienoa tarinankerrontaa. Homman kruunasi hieno tunnelma. Ei tämä ihan kahden edellisen tasolle yltänyt, koska painipuoli ei tosiaan mitenkään mahtavaa ollut, mutta hieno ottelu tämä oli silti. Osoitti taas Crediblen ja Sabun tärkeyden ECW:lle.
***½ (14:06)
Voittaja:
Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome w/ Judge Jeff Jones - ECW World Heavyweight Championship
ECW:n päämestaruuskuvioissa oli tapahtunut dramaattinen käänne, kun smarkeista koostuva ECW:n fanikunta oli pari viikkoa ennen tätä ppv:tä saanut tietää, että Taz oli solminut sopimuksen WWF:n kanssa ja että hän olisi lähdössä firmasta lähikuukausina. Tämä tiesi nimittäin automaattisesti sitä, että tähän asti firman suurimpiin faceihin kuulunut bad ass Taz sai nyt paikalle saapuessaan vastaansa järkyttävät buuaukset ja "You sold out" -chantit. Taz ei antanut tämän silti häiritä häntä, sillä hänen oli alun perin tarkoitus puolustaa mestaruuttaan vihdoin ECW:hen takaisin palannutta Masato Tanakaa vastaan. Ottelu muuttuikin kuitenkin 3 Way Danceksi, kun jo pidemmän aikaa Tazia katsomosta vaaninut Mike Awesome saapui taas katsomoon rähisemään, ja Taz ilmoitti tahtovansa puolustaa mestaruuttaan sekä Awesomea että Tanakaa vastaan. Paul Heyman suostui tähän vaatimukseen, ja lopputulos oli tämä ottelu...
...Joka olikin sitten mielestäni ehdottomasti vuoden parhaimpia, ellei kenties jopa paras. Täytyy tosin myöntää, että tuo julistus kertoo myös jonkun verran tämän vuoden otteluiden kokonaistasosta, mutta niin vain tämä oli ensimmäinen ottelu vuonna '99, jolle annoin yli neljä tähteä. Pari, kuten RVD vs. Lynnit, olivat olleet hyvin lähellä, mutta sitten niissä oli kuitenkin ollut pieniä häiriötekijöitä, jotka laskivat arvosanaa. Tässä ei häiriötekijöitä ollut, sillä tämä oli mahtavaa painia ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Parasta tässä oli ehkä se, etten ottelukellon soidessa tiennyt yhtään, mitä tältä odottaa, ja niinpä tämä yllätti mahtavan positiivisesti. Homma alkoi räjähdysmäisen energisesti, eikä suinkaan hiipunut alun jälkeen. Energiatasoa ylläpidosta vastasi osittain varmasti ottelun yllättävä ja hieno buukkaus. Unohtaa ei voi myöskään loppupuolen mahtavaa kaksintaistelua huikealla lopetuksella, hienoa tunnelmaa tai otteluun olennaisesti kuuluvia jälkimeininkejä. Mahtava päämestaruuskamppailu. Ikinä en ole näin hyvää arvosanaa antanut näin "lyhyelle" ottelulle, mutta kun ei tähän tarvittu yhtään lisää mitään. Mahtavuutta. Kysyttäväksi vain jää se, miksei päämestaruusottelu ollut ME:nä silloin, kun sen olisi kuulunut olla.
****½ (13:48)
Voittaja:
Juuri tästä asetelmasta Gertner tahtoikin jutella Dreamerin kanssa, mutta kauaa ei juttutuokio kestänyt, sillä sen keskeytti Dreamerin toinen päänvaiva Steve Corino. Nuori ja ylimielinen Corino oli jo jonkin aikaa yrittänyt saada kammettua Dreamerin kokonaan pois ECW:stä, ja nyt hän jatkoi yritystään usuttamalla oman pienen porukkansa tuhoajan Rhinon suoraan Dreamerin kimppuun. Dreamerin ja Rhinon ottelu jäi lyhyeksi, kun Dreamer lähti Steve Corinon ja pyörätuolissa istuvan Jack Victoryn kimppuun. Pian hommasta muotoutuikin eräänlainen Handicap Match, kunnes puntit tasoittuivat, kun Dreamerin joukkuepari Raven saapui paikalle. Lopputuloksena oli jonkinlainen mukajoukkuemestaruusottelu, joka päättyi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Harmin paikka, että joissakin ppv:issä Paul E:llä tuntui olevan pakottava tarve työntää kurkusta alas tätä "ECW:ssä etukäteen suunnittellut tapahtumapohjat menevät aina ihan sekaisin" -soopaa. Juuri tuota kohtaa korostaneet joukkotappelut, eli tämä ja se alkupään kahina, olivatkin tämän muuten upean ppv:n heikot hetket. Mielellään olisin nähnyt ihan vain Dreamer & Raven vs. Corino & Rhino -ottelun. Ainiin, täytyy vielä mainita, että ennen tätä kahinaa nähty etukäteen nauhoitettu Ravenin promo osoitti taas sen, miten mahtavasta talentista WCW oli päästänyt irti.
Rob Van Dam (c) w/ Bill Alfonso vs. Balls Mahoney - ECW Television Championship
Kieltämättä varsin erikoinen Main Event, jonka syntyä edelsi taas tällainen turha "ECW:ssä etukäteen suunnittellut tapahtumapohjat menevät aina ihan sekaisin" -idean korostamiskohta. Alun perin RVD:n piti puolustaa Anarchy Rulzin ME:ssä TV-mestaruuttaan Impact Playersien Crediblen ja Stormin brittiläisvahvistus Johnny Smithiä vastaan. Syystä taikka toisesta ECW kuitenkin päätti taas kääntää pakan täysin ylösalaisin, ja ennen ME:tä nähtiinkin joukkotappelu Mahoneyn, Axl Rottenin ja Spike Dudleyn sekä Impact Playersien välillä. Tuossa kamppailussa brittivahvistus sai terästuolista päähänsä sen verran näyttävästi, ettei hän ollut enää ottelukunnossa, ja tuoliniskusta vastannut Balls Mahoney ilmoittautuikin korvaavaksi haastajaksi RVD:lle. Minä olisin mielummin vain katsonut sen RVD vs. ...:n.
Vaikken tykännytkään otteluun johtaneista vaiheista, täytyy minun myöntää, että itse ottelu yllätti minut taas tasollaan oikein kunnolla. En ollut koskaan pitänyt Balls Mahoneyta minkäänlaisena varteenotettavana isojen otteluiden miehenä. Balls sopi mielestäni parhaiten juuri jonnekin joukkuekuvioihin rähisemään terästuolinsa kanssa. Nyt hän kuitenkin osoitti, että tarpeen tullen oikean vastustajan kanssa hän pystyy vaikka mihin. Kehuissa täytyy ottaa huomioon, että suurin kiitos ottelun onnistumisesta kuuluu RVD:lle, joka teki hitosti töitä, hyppäsi muutamia älyttömiä loikkia ja paini muutenkin taas älyttömän energisesti, mutta ei se Balls rehellisyyden nimissä itsekään mitenkään huono ollut. Parissa kohtaa Mahoney oikeasti yllätti näyttävillä otteillaan. Kokonaisuutena tästä ottelusta kuoritui kuin kuoriutuikin aika toimiva Main Event, tunnelmallinen ja varpailleen nostava koitos. Ei ihan mitään MOTYC-tasoa silti, mutta johan niitä tässä ppv:ssä olikin.
***½ (19:39)
Voittaja:
** Masato Tanaka
* Jerry Lynn
Kokonaisarvio Anarchy Rulzista: ECW teki sen taas. Kapeasta rosterista huolimatta se oli taas kerran onnistunut toimittamaan huippuluokan ppv:n. Toki se oli tähän ppv:hen saanut takaisin Awesomen, Tanakan ja Ravenin, mutta toisaalta se oli menettänyt D-Von ja Buh Buh Ray Dudleyn. Kun nyt vielä tarkastelee hieman ppv:n otteluiden saamia arvosanoja, ei liene mikään ihme, että tämä nousee ainakin tällä hetkellä kirjoissani selvästi vuoden parhaaksi ppv:ksi. Viisi ottelua, joista kaikki olivat hienoa kamaa ja peräti kolme vähintään ****-tasolla. Tällaista prosenttia ei ainakaan WCW:ltä kannata odottaa, eikä kys. suoritus kauhean yleinen WWF:lläkään ole. Sitten kuitenkin on huomioitava myös ppv:n miinukset. Vaikka osittain ppv olikin kokonaisuutena hyvin rakenneltu ja se tuntui ihan oikealta ppv-tapahtumalta (toisin kuin jotkut 2010-luvun Dragon Gate USA:n "parhaat ottelut" -kokoelmat), oli tässä sorruttu sellaiseen turhaan ylikikkailuun, jota ei Loistavassa vuoden '98 Heat Wavessa nähty. Tällaista kikkailua olivat juurikin jo aikaisemmin mainitut ppv:n alkupuolella nähty midcardereiden turha joukkotappelu, Dreamer/Raven/Corino & Co. -kuvio ja ME:tä edeltäneet vaiheet. On toki hienoa, että promootio ei ole kaavoihin kangistunut. Se ei silti tarkoita sitä, että hommista, jotka toimisivat paljon paremmin yksinkertaisin tehtynä, pitäisi väkisin tehdä monimutkaisia. Siksi tämä onkin "vain" Hieno.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WCW Fall Brawl - Kehno
16. WCW Souled Out - Kehno
17. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
18. WCW The Great American Bash - Surkea
19. WWF No Mercy (UK) - Surkea
20. WCW Road Wild - Surkea
21. WCW Slamboree - Surkea
22. WCW Bash At The Beach - Surkea
Viiden kärjessä 4 ECW:n ppv:tä ja 1 WWF:n... Niinpä niin. Seuraavaksi juurikin WWF:ää ja Unforgiven.
ANARCHY RULZ 1999
Anarchy Rulz oli Guilty As Chargedin tavoin uusi tulokas ECW:n laajentuneessa ppv-kalenterissa. Vuonna '99 ECW tosiaan järjesti ppv:n jo joka toinen kuukausi, ja Anarchy Rulz täytti aikaisemmin tyhjäksi jääneen aukon kesän lopulla nähdyn ppv:n ja marraskuussa käytävän November To Rememberin välillä.
Lance Storm w/ Dawn Marie vs. Jerry Lynn
Jerry Lynn oli käynyt jo pitkän aikaa taistelua Impact Playersien Lance Stormin ja Justin Crediblen kanssa. Kuukausien aikana molemmat olivat ehtineet ottaa voittoja taisteluissa, ja edellisessä ppv:ssä Lynn oli yhdessä suurimman kilpailijansa Rob Van Damin kanssa onnistunut voittamaan Crediblen ja Stormin. Tällä kertaa Storm aikoi ottaa tuon voiton takaisin.
Aikamoisen openerin oli ECW päättänyt buukata tähän ppv:hen. Lynn ja Storm olivat molemmat otelleet vuoden '99 aikana neljän tähden otteluita Rob Van Damin kanssa, eikä tämä heidän keskinäinen ottelunsakaan jäänyt yhtään huonommaksi. Toki ottelu olisi voinut kestää vielä pidempääkin, mutta ei openerin tarkoitus ole ollakaan mikään puolituntinen eeppinen koitos. Kokonaisuudessaan ottelu oli pirun viihdyttävä, vauhdikas ja näyttävä ja hoiti openerin roolin niin hyvin kuin vain voi hoitaa. Lopetus oli ehkä vähän vaisu mutta toisaalta buukkauksellisesti toimiva. Mieleeni tulee vain yksi opener historiassa, jonka olen arvostellut yli neljän tähden, ja ihan sillä tasolla tämä ei kuitenkaan ollut.
**** (16:38)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Little Guido w/ Big Sal E Graziano vs. Yoshihiro Tajiri vs. Super Crazy
Nämä kolme olivat viime kuukausina ottaneet yhteen kaikinlaisissa 1 on 1 -otteluissa. Tämä kolmikko muodostikin tällä hetkellä pitkälti ECW:n light heavyweight -divisioonan pohjan. Kamppailussa oli puhtaasti keskimmäisen paremmuuden selvittelystä, ja koska kaikilla kolmella oli takanaan voittoja vastapuolista, oli ainut jäljellä oleva keino pistää kolmikko 3 Way Dance Matchiin.
Guidon, Tajirin ja Crazyn keskinäiset ottelut olivat olleet kaikissa tämän vuoden ECW-ppv:issä taattua vähintään ***½-matskua. Yksi Tajirin ja Crazyn ottelu taisi yltää neljään tähteen, ja saman tempun teki tämäkin ottelu. ECW oli tosiaan aloittanut aika hurjasti, sillä kaksi ensimmäistä kunnon ottelua olivat molemmat huippuottelutasoa. Tässä vähän mallia WWF:lle ja WCW:lle. Tästäkään ottelusta ei sinänsä ole hirveästi mitään sanottavaa. Parasta ottelussa oli juuri se, että siinä sekoittui aivan mahtavasti Guidon tekninen paini, Tajirin stiffit potkut ja vastaavat sekä Crazyn luchadore-paini. Huippunäyttäviä liikkeitä ja oikeasti jännittävää menoa. Vielä tätä korkeampiin arvosanoihin olisi tarvittu jo jotain ihan ainutlaatuista esim. tunnelman osalta, ja siihen tämä ei kuitenkaan yltänyt.
**** (14:38)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Justin Credible w/ Jason vs. Sabu w/ Bill Alfonso
Kahdella edelliselläkin ottelulla oli sinänsä ollut omat pitkät taustansa, mutta tämän ottelun taustatarina oli jo paljon kahta edellistä henkilökohtaisempi. Sabu ja Justin Credible nimittäin puhtaasti vihasivat toisiaan, mikä johtui pitkälti siitä, että Credible oli keväällä halpamaisuuksissaan onnistunut pieksemään Sabun niin pahasti, ettei häntä ollut päästetty painikehiin useaan kuukauteen. Sabu oli janonnut kostoa Crediblelle, ja nyt vihdoin koitti aika, jolloin hän pääsisi tarjoamaan sitä. Credible ja Jason yrittivät vielä ennen ottelua luikerrella tästä kamppailusta pois, mutta mitkään konstit eivät peruuttaneet tätä ottelua.
Jos kaksi edellistä ottelua olivat avanneet ppv:n mahtavalla painijuhlalla, oli illan kolmaskin ottelu hieno ja viihdyttävä kamppailu mutta hyvin erilaisista syistä. Sabu ja Credible eivät olleet koskaan olleet ECW:n parhaimpia teknisiä painijoita, eivätkä he siksi mitään tekniikkajuhlaa tästä yrittäneetkään rakentaa. Sen sijaan Credible ja Sabu tarjosivat viihdyttävän ja juuri sopivan brutaalin HC-brawlin, jossa nähtiin rajuja bumppeja ja yleisesti hienoa tarinankerrontaa. Homman kruunasi hieno tunnelma. Ei tämä ihan kahden edellisen tasolle yltänyt, koska painipuoli ei tosiaan mitenkään mahtavaa ollut, mutta hieno ottelu tämä oli silti. Osoitti taas Crediblen ja Sabun tärkeyden ECW:lle.
***½ (14:06)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome w/ Judge Jeff Jones - ECW World Heavyweight Championship
ECW:n päämestaruuskuvioissa oli tapahtunut dramaattinen käänne, kun smarkeista koostuva ECW:n fanikunta oli pari viikkoa ennen tätä ppv:tä saanut tietää, että Taz oli solminut sopimuksen WWF:n kanssa ja että hän olisi lähdössä firmasta lähikuukausina. Tämä tiesi nimittäin automaattisesti sitä, että tähän asti firman suurimpiin faceihin kuulunut bad ass Taz sai nyt paikalle saapuessaan vastaansa järkyttävät buuaukset ja "You sold out" -chantit. Taz ei antanut tämän silti häiritä häntä, sillä hänen oli alun perin tarkoitus puolustaa mestaruuttaan vihdoin ECW:hen takaisin palannutta Masato Tanakaa vastaan. Ottelu muuttuikin kuitenkin 3 Way Danceksi, kun jo pidemmän aikaa Tazia katsomosta vaaninut Mike Awesome saapui taas katsomoon rähisemään, ja Taz ilmoitti tahtovansa puolustaa mestaruuttaan sekä Awesomea että Tanakaa vastaan. Paul Heyman suostui tähän vaatimukseen, ja lopputulos oli tämä ottelu...
...Joka olikin sitten mielestäni ehdottomasti vuoden parhaimpia, ellei kenties jopa paras. Täytyy tosin myöntää, että tuo julistus kertoo myös jonkun verran tämän vuoden otteluiden kokonaistasosta, mutta niin vain tämä oli ensimmäinen ottelu vuonna '99, jolle annoin yli neljä tähteä. Pari, kuten RVD vs. Lynnit, olivat olleet hyvin lähellä, mutta sitten niissä oli kuitenkin ollut pieniä häiriötekijöitä, jotka laskivat arvosanaa. Tässä ei häiriötekijöitä ollut, sillä tämä oli mahtavaa painia ensimmäisestä sekunnista viimeiseen. Parasta tässä oli ehkä se, etten ottelukellon soidessa tiennyt yhtään, mitä tältä odottaa, ja niinpä tämä yllätti mahtavan positiivisesti. Homma alkoi räjähdysmäisen energisesti, eikä suinkaan hiipunut alun jälkeen. Energiatasoa ylläpidosta vastasi osittain varmasti ottelun yllättävä ja hieno buukkaus. Unohtaa ei voi myöskään loppupuolen mahtavaa kaksintaistelua huikealla lopetuksella, hienoa tunnelmaa tai otteluun olennaisesti kuuluvia jälkimeininkejä. Mahtava päämestaruuskamppailu. Ikinä en ole näin hyvää arvosanaa antanut näin "lyhyelle" ottelulle, mutta kun ei tähän tarvittu yhtään lisää mitään. Mahtavuutta. Kysyttäväksi vain jää se, miksei päämestaruusottelu ollut ME:nä silloin, kun sen olisi kuulunut olla.
****½ (13:48)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Juuri tästä asetelmasta Gertner tahtoikin jutella Dreamerin kanssa, mutta kauaa ei juttutuokio kestänyt, sillä sen keskeytti Dreamerin toinen päänvaiva Steve Corino. Nuori ja ylimielinen Corino oli jo jonkin aikaa yrittänyt saada kammettua Dreamerin kokonaan pois ECW:stä, ja nyt hän jatkoi yritystään usuttamalla oman pienen porukkansa tuhoajan Rhinon suoraan Dreamerin kimppuun. Dreamerin ja Rhinon ottelu jäi lyhyeksi, kun Dreamer lähti Steve Corinon ja pyörätuolissa istuvan Jack Victoryn kimppuun. Pian hommasta muotoutuikin eräänlainen Handicap Match, kunnes puntit tasoittuivat, kun Dreamerin joukkuepari Raven saapui paikalle. Lopputuloksena oli jonkinlainen mukajoukkuemestaruusottelu, joka päättyi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Harmin paikka, että joissakin ppv:issä Paul E:llä tuntui olevan pakottava tarve työntää kurkusta alas tätä "ECW:ssä etukäteen suunnittellut tapahtumapohjat menevät aina ihan sekaisin" -soopaa. Juuri tuota kohtaa korostaneet joukkotappelut, eli tämä ja se alkupään kahina, olivatkin tämän muuten upean ppv:n heikot hetket. Mielellään olisin nähnyt ihan vain Dreamer & Raven vs. Corino & Rhino -ottelun. Ainiin, täytyy vielä mainita, että ennen tätä kahinaa nähty etukäteen nauhoitettu Ravenin promo osoitti taas sen, miten mahtavasta talentista WCW oli päästänyt irti.
Rob Van Dam (c) w/ Bill Alfonso vs. Balls Mahoney - ECW Television Championship
Kieltämättä varsin erikoinen Main Event, jonka syntyä edelsi taas tällainen turha "ECW:ssä etukäteen suunnittellut tapahtumapohjat menevät aina ihan sekaisin" -idean korostamiskohta. Alun perin RVD:n piti puolustaa Anarchy Rulzin ME:ssä TV-mestaruuttaan Impact Playersien Crediblen ja Stormin brittiläisvahvistus Johnny Smithiä vastaan. Syystä taikka toisesta ECW kuitenkin päätti taas kääntää pakan täysin ylösalaisin, ja ennen ME:tä nähtiinkin joukkotappelu Mahoneyn, Axl Rottenin ja Spike Dudleyn sekä Impact Playersien välillä. Tuossa kamppailussa brittivahvistus sai terästuolista päähänsä sen verran näyttävästi, ettei hän ollut enää ottelukunnossa, ja tuoliniskusta vastannut Balls Mahoney ilmoittautuikin korvaavaksi haastajaksi RVD:lle. Minä olisin mielummin vain katsonut sen RVD vs. ...:n.
Vaikken tykännytkään otteluun johtaneista vaiheista, täytyy minun myöntää, että itse ottelu yllätti minut taas tasollaan oikein kunnolla. En ollut koskaan pitänyt Balls Mahoneyta minkäänlaisena varteenotettavana isojen otteluiden miehenä. Balls sopi mielestäni parhaiten juuri jonnekin joukkuekuvioihin rähisemään terästuolinsa kanssa. Nyt hän kuitenkin osoitti, että tarpeen tullen oikean vastustajan kanssa hän pystyy vaikka mihin. Kehuissa täytyy ottaa huomioon, että suurin kiitos ottelun onnistumisesta kuuluu RVD:lle, joka teki hitosti töitä, hyppäsi muutamia älyttömiä loikkia ja paini muutenkin taas älyttömän energisesti, mutta ei se Balls rehellisyyden nimissä itsekään mitenkään huono ollut. Parissa kohtaa Mahoney oikeasti yllätti näyttävillä otteillaan. Kokonaisuutena tästä ottelusta kuoritui kuin kuoriutuikin aika toimiva Main Event, tunnelmallinen ja varpailleen nostava koitos. Ei ihan mitään MOTYC-tasoa silti, mutta johan niitä tässä ppv:ssä olikin.
***½ (19:39)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
** Masato Tanaka
* Jerry Lynn
Kokonaisarvio Anarchy Rulzista: ECW teki sen taas. Kapeasta rosterista huolimatta se oli taas kerran onnistunut toimittamaan huippuluokan ppv:n. Toki se oli tähän ppv:hen saanut takaisin Awesomen, Tanakan ja Ravenin, mutta toisaalta se oli menettänyt D-Von ja Buh Buh Ray Dudleyn. Kun nyt vielä tarkastelee hieman ppv:n otteluiden saamia arvosanoja, ei liene mikään ihme, että tämä nousee ainakin tällä hetkellä kirjoissani selvästi vuoden parhaaksi ppv:ksi. Viisi ottelua, joista kaikki olivat hienoa kamaa ja peräti kolme vähintään ****-tasolla. Tällaista prosenttia ei ainakaan WCW:ltä kannata odottaa, eikä kys. suoritus kauhean yleinen WWF:lläkään ole. Sitten kuitenkin on huomioitava myös ppv:n miinukset. Vaikka osittain ppv olikin kokonaisuutena hyvin rakenneltu ja se tuntui ihan oikealta ppv-tapahtumalta (toisin kuin jotkut 2010-luvun Dragon Gate USA:n "parhaat ottelut" -kokoelmat), oli tässä sorruttu sellaiseen turhaan ylikikkailuun, jota ei Loistavassa vuoden '98 Heat Wavessa nähty. Tällaista kikkailua olivat juurikin jo aikaisemmin mainitut ppv:n alkupuolella nähty midcardereiden turha joukkotappelu, Dreamer/Raven/Corino & Co. -kuvio ja ME:tä edeltäneet vaiheet. On toki hienoa, että promootio ei ole kaavoihin kangistunut. Se ei silti tarkoita sitä, että hommista, jotka toimisivat paljon paremmin yksinkertaisin tehtynä, pitäisi väkisin tehdä monimutkaisia. Siksi tämä onkin "vain" Hieno.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WCW Fall Brawl - Kehno
16. WCW Souled Out - Kehno
17. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
18. WCW The Great American Bash - Surkea
19. WWF No Mercy (UK) - Surkea
20. WCW Road Wild - Surkea
21. WCW Slamboree - Surkea
22. WCW Bash At The Beach - Surkea
Viiden kärjessä 4 ECW:n ppv:tä ja 1 WWF:n... Niinpä niin. Seuraavaksi juurikin WWF:ää ja Unforgiven.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Otetaanpa sitten vähän kiinni. Ensi viikolla ehkä jo tutusti keskiviikkona.
UNFORGIVEN 1999
Ensimmäinen Unforgiven oli nähty edellisenä vuonna, jolloin UG kuului In Your House -perheeseen, ja se hoiti WrestleManian jälkeisen ppv:n virkaa. Nyt Unforgiven oli siirtynyt alkusyksyyn SummerSlamin jälkeiseksi ppv:ksi, missä se olisikin monien vuosien ajan, kunnes sitten typerien ppv-uudistuksien takia tippuisi aikanaan kokonaan pois ppv-kalenterista.
Tämän ppv:n erikoispiirre oli muuten se, että storylinessä WWF:n tuomarit olivat menneet lakkoon, koska heidän työolosuhteensa olivat käyneet niin vaaralliseksi jatkuvien hyökkäysten kohteeksi joutumisten takia. Niinpä tähän ppv:hen WWF olikin hankkinut joukon "huijarituomareita": päätuomari Tom Pritchardin, Stevie Lombardin, Harvey Whipplemanin ja lakkorikkuri Jim Korderasin. Tämä koko pieni tuomarijuonikuvio oli minusta tosi hauska keksintö, ja se on yksi parhaiten tästä ppv:stä muistamistani asioista.
Val Venis vs. Steve Blackman
Val Venistä ei ollutkaan näkynyt sitten kevään ppv:eiden. Vielä alkuvuodesta Venis näytti olevan selvässä pushissa, ja tässä uransa alkupuolella hän oli oikeasti hiton lupaava kaveri, enkä tätä aikaa katsoessa ymmärräkään, miksi hän ei koskaan noussut isommaksi nimeksi. Joka tapauksessa kevät ja kesä '99 olivat aika hiljaista Venikselle, mutta nyt hän oli palannut takaisin kuvioihin. Steve Blackman oli puolestaan taas selvässä syöksykierteessä hävityn Ken Shamrock -feudin jälkeen. Nyt Venis oli varastanut hänen nuntsakkunsa tai mitkälie sen jälkeen, kun Blackman oli isotellut Venikselle, ja Blackman tietenkin tahtoi kostaa varkauden.
Tämä tavallaan tuntui aika oudolta openerilta, mutta koska WWF:ssä ei mitään light heavyweight -otteluita vuonna '99 ollut show'n avaajiksi, periaatteessa mikä tahansa alakortin ottelu voi tietenkin toimia WWF:ssä openerina. Harmi vain, että tämä ei toiminut. Blackman oli yhtä tylsä kuin aina, mutta Veniksestä ei tässä ollut tosiaankaan hänen kantajaksi. Yllättävää kyllä, mutta Shamrock sai siis kannettua Blackmanin paljon parempaan otteluun kuin Venis. Hetkittäin ottelussa välähti ihan kivoja hetkiä, mutta kokonaisuutena tämä oli tosi vaatimaton ja mitäänsanomaton ottelu. Harmi.
*½ (6:32)
Voittaja:
Mark Henry (c) vs. D'Lo Brown - WWF European Championship
Kun katsoo vuoden 2011 SD!:tä, jossa Mark Henry hallitsee kaikkia dominoivana World Heavyweight -mestarina, on vaikea tajuta, miten erilaisessa buukkaustilanteessa "Sexual Chocolate" Henry oli vuonna '99. Kun Henry palasi keväällä, jatkoi hän ystävänsä D'Lo Brownin joukkueparina. Pian kuitenkin tämä naisten iskemistä epätoivoisesti yrittävä "World's Strongest Man" joutui lääkärintarkistukseen (kayfabe), jossa Henryn verenpaine todettiin aivan liian korkeaksi, että hän voisi painia WWF:ssä. Niinpä seuraavien viikkojen ajan D'Lo yritti auttaa ystäväänsä laihduttamaan erilaisin keinoin, ja kaikki näytti hyvältä... Kunnes SummerSlamissa kesken D'Lo Brownin ja Jeff Jarrettin ottelun Mark Henry saapui paikalle. Brown oli puolustamassa omistamiaan European- ja IC-vöitä, kun järkyttävästi Henry nappasi käteensä Jarrettin kitaran ja pamauttikin sillä suoraan D'Lota ja auttoi näin Jarrettia voittamaan molemmat vyöt. Seuraavalla viikolla Jarrett luovutti European-vyön Henrylle, joten Henry ei edes itse tehnyt mitään mestaruusvoittonsa eteen. Nyt tämä raukkamainen nössö joutui puolustamaan vyötään entistä ystäväänsä ja nykyistä vihamiestään D'Lo Brownia vastaan.
Luulin, että edellinen ottelu olisi ollut tätä parempi, mutta niin vain tässä kävi toisinpäin. Itse asiassa olin aika lähellä antaa tälle vielä puolikkaan korkeammankin arvosanan, mutta sitten kuitenkin tyydyin vain perusok-arvosanaan, koska oli tässä kuitenkin sen verran harmillista sähläystä. Yleisesti kuitenkin D'Lo Brown teki hiton hyvää työtä kantaessaan Henryn ok:seen otteluun. Brown liikkui tosi hyvin tässä ottelussa, eikä Henrykaan ollut ihan kamala, vaikka hän oli tässäkin, kuten vuosien ajan, todella tylsä tapaus. Ok European-mestaruusottelu ja jopa ihan positiivinen yllätys. Silti olisi sopinut ehkä ennemmin tv:hen.
** (9:14)
Voittaja:
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. Chyna - WWF Intercontinental Championship
Kun Jeff Jarrett oli voittanut IC-mestaruuden takaisin itselleen SummerSlamissa, alkoi hän siirtyä nopeasti misogynisti-gimmickiinsä. SS:n jälkeen Jarrett jatkoi managerinsa Debran erittäin huonoa kohtelua, joka vain paheni kerta kerralta. Lopulta Debra kyllästyi ja jätti Jarrettin, mutta mies hankki vierelleen uuden ja nuoremman Miss Kittyn, joka ei selvästi tajunnut, kuinka huonosti Jarrettkin häntä kohteli. Sen sijaan eräs toinen tajusi, kuinka kamalaa Jarrettin käytös naisia kohtaan oli. Tämä eräs oli tietenkin Chyna, joka tässä vaiheessa uraansa eli varsin erikoista kaksoiselämää. Yhtäältä hän oli yhä WWF:n pahimman heelin Triple H:n manageri ja toisaalta yleisön hurraama face, joka otteli kehässä heel-miehiä vastaan ja tahtoi pistää lopun Jarrettin naisvihameiningille.
Chynan ottelut olivat aina vähän hatsardeja tapauksia, koska niiltä ei koskaan tiennyt, mitä odottaa. Pari kertaa ne olivat yllättäneet vuoden '99 aikana positiivisesti, mutta tämä ei kuulunut niihin kertoihin. Ei tämäkään ollut huono ottelu, mutta ei se myöskään noussut millään tavalla erityiseksi. Välillä näytti jo, että hommasta muotoutuisi intenssiinen ja sitä kautta ihan hyväkin vääntö, mutta lopun turhat sekaantumissotkut ja typerä lopetus laskivat lopulta arvosanaa. Ok tv-ottelun tasoinen koitos, mutta ei sen enempää.
** (11:51)
Voittaja:
Dudley Boyz vs. Acolytes
Kyllä vain, D-Von ja Buh Buh Ray (tai siis, nyt WWF:ään siirtymisen jälkeen Bubba Ray) Dudley olivat loikanneet kesän lopussa ECW:stä WWF:ään. Koska Attitude Eralla ei tarvittu turhaa loogisuutta, niin tämän rähjäävän ja yleisöä pilkkaavan öykkärikaksikon ensimmäiseksi vastustajaksi nousi toinen heel-joukkue Acolytes. Bradshaw ja Faarooq olivat vahvasti sitä mieltä, että WWF:n tunkiolle ei kaivattu toista heidän kaltaistaan kukkoa, ja niinpä he päättivät lähettää Dudleyn veljekset sinne, mistä he olivat tulleetkin.
Jo kolmas ottelu putkeen, joka oli laadultaan semmoinen ok tv-ottelukamppailu. Tilanne ei olisi huolestuttava, jos kyseessä olisi Raw, mutta kun tämän piti olla ppv. Tämän ottelun suurin ongelma oli se, että yleisö ei (yllättäen) ollut kovin innostunut kahden heel-joukkueen keskeisestä välienselvittelystä. Itse ottelu oli ehkä laadultaan astetta parempi kuin kaksi edellistä, koska kyllä sekä Dudleyt että Acolytesit hallitsevat semmoisen ihan viihdyttävän joukkuebrawlauksen, mutta kun ottelusta vain puuttuu kaikki tunnelma, laskee se väkisin arvosanaa. Ottelun lopetus ja siitä johtuneet jälkikuviot olivat aika jänniä.
** (7:30)
Voittajat:
Ivory (c) vs. Luna - Hardcore Match for the WWF Women's Championship
Tämä ottelu oli varsin mielenkiintoinen, mutta niin oli koko WWF:n naisten divisioonan tila tällä hetkellä. Siinä tilassa ei tosiaan ollut paljon kehuttavaa, kuten ehkä esim. SummerSlamin arvostelustani tulikin selväksi. SS:n Ivory vs. Tori -ottelun jälkeenhän Luna oli juossut paikalle ja käynyt Ivoryn kimppuun, ja näin hänestä oli tullut seuraava ykköshaastaja vyölle. Olikohan muita edes tarjolla? No, joka tapauksessa tämä väkivaltainen mutta ilkeää mestaria vastaan taisteleva erikoisen näköinen naikkonen tahtoi kohdata Ivoryn ppv:ssä Hardcore-stipuloidussa mestaruusottelussa. Jännää.
Annan tämän ottelun arvosanan pitkälti ihan vain harvinaisuudesta ja yrityksestä, sillä ottelu oli ensinnäkin tosi lyhyt eikä siinä toiseksikaan oikeasti vain ehtinyt tapahtua paljon mitään. Se vähä, mitä tapahtui oli kuitenkin ihan hauskaa, vaikka en ole ollenkaan varma, oliko se tämän ottelun tarkoitus. Silti minusta on kunnioitettavaa, että näin huonolla naisdivisioonan materiaalilla kuitenkin yritettiin oikeasti jotain vähän erilaista. Jotain, mitä WWE ei paljon paremmalla divisioonallaan nykypäivänä koskaan tekisi. Ei siis huono mutta ei millään tavalla hyväkään ottelu.
*½ (3:39)
Voittaja:
New Age Outlaws (c) vs. Edge & Christian - WWF Tag Team Championship
Kyllä vain, luitte ihan oikein. Vihdoin SummerSlamin jälkeen WWF oli kaiketi tajunnut, että kukaan katsojista ei ollut kiinnostunut ME-pushia saavasta heel Mr. Assista singles-painijana. Niinpä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Mr. Ass oli haastamassa joukkuemestarit The Rockin ja Mankindin mestaruuksissa yllätysparin kanssa, ja silloin paljastui, että hänen yllätysparinsa oli vanha kunnon Road Dogg! Dogg oli ollut pois ruudusta SS:n jälkeisestä SD:stä lähtien, sillä Chris Jericho oli piessyt hänet siinä sairaalakuntoon. Nyt hän oli tullut takaisin ja lyöttäytynyt takaisin yhteen vanhan ystävänsä ja parin kuukauden takaisen vihamiehensä kanssa. Ok, ei WCW ole ainut, jossa on näitä epäloogisia yhteenpaluita. Joka tapauksessa NAO voitti paluuottelussaan joukkuemestaruudet, ja nyt he saivat vastaansa Edgen ja Christianin, jotka olivat ansainneet ykköshaastajuuden voittamalla Acolytesin Smackdownissa.
Ei ole kyseessä mikään WWF:nkään vahvin ppv, kun vasta kuudennessa ottelussa päästään kolmen tähden tasolle. Tämä oli siis tähän mennessä illan paras ottelu, mikä ei vielä sano ihan kauheasti. Sen se kuitenkin kertoo, että kaikki neljä osanottajaa pystyivät ihan viihdyttävään mättöön, jossa kaikki pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Kaikella tapaa siis hyvin toimiva rakenteeltaan hyvin perusmallinen joukkueottelu, johon oman kivan lisäsäväyksensä toi se, että molemmat joukkueet olivat faceja. Edge ja Christian näyttivät tässä oikein hyviltä. Ei siis mikään maailmaa mullistava ottelu, mutta kaikilta osin hyvin hoidettu joukkuemestaruuskamppailu.
*** (11:09)
Voittajat:
Al Snow (c) vs. Big Bossman - Kennel From Hell Match for the WWF Hardcore Championship
Voi pojat, voi pojat. Jos tahtoo tietää, millaista Attitude Era todella oli pahimmillaan mutta samalla myös parhaimmillaan, kannattaa tarkastaa Big Bossmanin loppuvuoden '99 kuviot. Tavallaan aivan kamalaa wrestlecrapia ja siksi täyttä sontaa, mutta tavallaan oikeasti kaikessa hirvittävyydessään huvittavaa ja siksi paljon parempaa kuin pelkästään vituttava WCW:n meininki. Bossmanin ja Snow'n pari kuukautta kestänyt feud oli SummerSlamin jälkeen nimittäin edennyt siihen pisteeseen, että Snow'n lemmikkikoira Pepper oli kuollut, ja Bossman oli ensin kokannut Pepperistä ruokaa ja sittemmin käynyt kusemassa lemmikkihauvan haudalle. Kuinka ihanaa. Tästä kaikesta entistä mielenvikaisemmaksi järkyttynyt Snow haastoi Bossmanin historian ensimmäiseen Kennel From Hell Matchiin, jossa Hell In A Cell -häkin sisälle pystytetään toinen kehää ympäröivä häkki. Häkkien välistä aluetta vartioivat verenhimoiset rottweilerit, ja ottelun voittaisi se, joka pääsisi molemmista häkeistä ulos.
En tiedä, voiko rehellisesti sanoa, että ottelun idea kuulostaisi millään asteella edes siedettävältä, mutta ainakin sen lopputulos oli vielä kymmenen kertaa huonompi. Vain yhden pienen surkuhupaisan homman mainitakseni rottweilerit eivät todellakaan vaikuttaneet verenhimoisilta, vaan ne keskittyivät haukkumaan toisilleen ja pissimään ympäri ringsideä. Tämä ei tietenkään olisi noussut niin suureen rooliin, jos kehätoiminta olisi ollut vakuuttavaa, mutta kun ongelma oli se, ettei tässä ollut mitään kehätoimintaa! 90 prosenttia ottelusta meni siihen, että nämä kaksi loikkivat täysin logiikan vastaisesti ja idioottimaisesti ulos ja takaisin sisään tuohon sisempään häkkiin. Loppuaika meni sitten epämääräisessä keksipelleillä ja muovikepeillä heilumiseen, eli ei todellakaan mihinkään oikeaan hardcoreksi kutsuttavaan menoon. Lopetuskin oli aivan naurettava, sillä sitä ei edeltänyt minkäänlaista oikeaa lopputaistelua, vaan yhtäkkiä ottelu vain päätti. Vaikutti lähinnä siltä, että Snow ja Bossmankin olivat saaneet tarpeekseen tästä täydestä paskaottelusta ja päättivät lähteä kotiin. Nämä kaksi olivat vetäneet ihan kivoja HC-mestaruusotteluita, mutta tämä oli niin kaukana siitä kuin mahdollista. Tämä oli ihan puhdasta sysimustaa paskaa. Toki osana painihistoriaa ihan oma lukunsa, kun ottelua katsoessa silmiin kohoaa naurunsekaisia kyyneleitä, mutta sitä ei sentään voi laskea plussaksi.
DUD (11:40)
Voittaja:
Chris Jericho w/ Curtis Hughes vs. X-Pac
Kyllä, vuorossa oli Chris Jerichon ensimmäinen ppv-ottelu WWF:n riveissä. Uskomattoman itseriittoinen ja omahyväinen Jericho oli tehnyt siis vakuuttavan debyytin WWF:ssä julistamalla, että Milleniumin aikaan paljon esillä olleen Y2K-ongelman sijaan kaikkien WWF:ssä pitäisi alkaa huolestua Y2J-ongelmasta. Ensimmäisenä Jericho otti silmätikukseen Road Doggin, jonka hän pistikin SummerSlamin jälkeisessä Smackdownissa sairaalakuntoon. Seuraavaksi oli vuorossa Ken Shamrock, jota vastaan Jerichon piti alun perin painia tässä ppv:ssä, mutta Jericho lähetti Shamrockinkin sairastuvalle (tai todellisuudessa itse asiassa kokonaan pois WWF:stä). Niinpä Jericho oli varma, ettei kukaan uskaltaisi kohdata häntä tässäkään ppv:ssä, mutta niin vain ennen ppv:tä nähdyssä Heatissa aina yhtä urhea X-Pac ilmoittautui Jerichon vastustajaksi.
Tältä ottelulta minun oli lupa odottaa aika paljon. Sekä Jericho että X-Pac olivat oikein taitavia kevyemmän sarjan painijoita, jotka olivat viime kuukausina ja vuosina kumpikin vetäneet oikein viihdyttäviä otteluita. Molemmat olivat vieläpä entisiä WCW:läisiä, mikä toi kivan pikku lisävärin otteluun. Harmi vain, että tämä koitos ei kyennyt vastaamaan noihin odotuksiin ollenkaan. On oikeastaan aika harmi todeta, että Jerichon ensimmäinen ppv-ottelu WWF:ssä oli kyseisen ppv:n pahin pettymys, mutta niin vain tässä kävi. Paljolti tosin floppauksesta syytän yleisöä, joka oli äärimmäisen ärsyttävä tässä ottelussa. Se näytti elävän ihan jossain omissa kuvioissaan ja hurraavan ja buuaavan täysin epäloogisilla hetkillä. Lisäksi yleisö kääntyi X-Pacia vastaan (ensimmäisiä merkkejä X-Pac -heatista) muttei toisaalta ollut suuremmin Jerichon puolellakaan. Argh. Kehätoiminta oli kyllä hyvällä tasolla (ei tosin mitenkään erityisen hienolla, mitä olisi voinut toivoa), mutta ehkä osittain Jericho ja X-Packin menivät hämilleen yleisöstä tai sitten vain ei ollut heidän päivänsä, koska jotenkin vähän sekalaiselta tämä ottelu tuntui. Lopetuskin oli laimea. Silti huononakin hetkenä Jericho ja X-Pac vetivät paremman ottelun kuin mitä suurin osa tämän ppv:n koitoksista oli.
**½ (13:10)
Voittaja:
Big Show vs. British Bulldog vs. Mankind vs. Kane vs. Triple H vs. The Rock - Special Enforcer: Steve Austin - 6-Pack Challenge Match for the WWF Championship
Illan Main Event oli huikea kuuden miehen kamppailu vakatoidusta päämestaruudesta. SummerSlamissa Mankind nousi jälleen WWF-mestariksi, kun hän viime hetkellä riisti Triple H:n mahdollisuuden voittaa vyö ensimmäistä kertaa urallaan ja selätti Austinin. Mankindin ilo jäi kuitenkin lyhyeen, sillä seuraavan illan Raw'ssa hän joutui puolustamaan vyötään Triple H:ta vastaan ja moninaisten vaiheiden jälkeen hävisi ottelun. Vihdoin mestaruuden voittanut Triple H aloitti ME-kentän terrorisoimisen. Steve Austinin hän oli telonut painikyvyttömäksi jo SummerSlamin lopussa. Samalla Hunter aloitti myös Linda McMahonin kiusaamisen. Lindalle uhittelu oli korsi, joka katkaisi kamelin selän, sillä sen jälkeen ikuisen porttikiellon tv-ruutuihin Fully Loadedissa saanut Vince McMahon teki paluunsa ja kävi HHH:n kimppuun. Homma eteni niin pitkälle, että Triple H päätti haastaa Vince McMahonin mestaruusotteluun, ja se päättyi siihen, että paluunsa tehnyt Steve Austin juoksi paikalle, tyrmäsi Triple H:n ja pisti Vince McMahonin selättämään hänet! Vince oli siis noussut päämestariksi.
Muuttuneelta mieheltä vaikuttava Vince osoitti kuitenkin olevansa sanojen mittainen mies jättäytymällä pois tv-ruuduista, kuten hän oli luvannut tekevänsä, kun Steve Austin säilytti mestaruutensa Fully Loadedin ME:ssä. Niinpä hän vakatoi mestaruuden ja ilmoitti, että Unforgivenissä siitä painivat WWF:n kuusi suurinta nimeä. Alun perin kuudennen ottelijan piti olla The Undertaker, mutta ppv:tä edeltävässä Smackdownissa hän katosi areenalta, eikä kenelläkään, edes UT:n joukkuepari Big Show'lla, ole mitään hajua, mihin hän on kadonnut. Niinpä 'Takerin paikan ottelussa otti juuri paluunsa WWF:ään tehnyt British Bulldog, joka tuomaroi paluuiltanaan The Rockin ja Triple H:n ottelun, jossa hän shokeeraavasti kääntyi The Rockia vastaan ja pieksi tämän yhdessä HHH:n kanssa henkihieveriin.
Jos WWF hallitsi jonkun asian tänä muuten varsin heikkona vuotena '99, niin se joku asia oli päämestaruusotteluiden laadun takaaminen. Tämäkin kuuden miehen hurja rymistely oli taas erittäin toimivaa ja viihdyttävää ME-mättöä, eli juuri sellaista, mitä päämestaruusottelun pitää ollakin. WCW saisi ottaa paljon oppia. Ei tämä missään vaiheessa ollut laadultaan mitään klassikkokamaa, mutta kokonaisuutena tämä oli oikein maittavaa mättöä muutamalla hienolla bumpilla, joista hurjimmat otti taas vastaan hienosti ottelun vetänyt Mankind. Oikeastaan kaikki osanottajat ehkä Big Show'ta lukuun ottamatta esiintyivät oikein edukseen. Lopetus oli ehkä hiukan vaisu, mutta joka tapauksessa tämä oli hyvä päätös illalle.
***½
Voittaja:
** The Rock
* Triple H
Kokonaisarvio Unforgivenistä: Sanoin arvostelun alussa, että tuomareiden lakkokuvio on yksi parhaiten tästä ppv:stä muistamistani asioista. Nyt on hyvä hetki todeta, että tuo johtuneekin enemmän siitä, että ei tässä ppv:ssä hirveästi ollut muuta muistettavaa, kuin siitä, että kuvio itsessään olisi ollut jotenkin mahtavan timanttinen. Ihan hauskan lisän se kyllä toi ppv:hen ja olikin siis show'n parhaita paloja. Muita hyviä hetkiä olivat erityisesti ME ja myös joukkuemestaruusottelu. Muuten Unforgivenistä jäi kuitenkin aika vaisu maku suuhun, ja kun mukaan mahtui yksi DUD-ottelukin, oli tämä selvästi Kehno ja yksi WWF:n huonoimmista ppv:istä tänä vuonna.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WCW Fall Brawl - Kehno
16. WCW Souled Out - Kehno
17. WWF Unforgiven - Kehno
18. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
19. WCW The Great American Bash - Surkea
20. WWF No Mercy (UK) - Surkea
21. WCW Road Wild - Surkea
22. WCW Slamboree - Surkea
23. WCW Bash At The Beach - Surkea
Seuraavaksi lisää WWF:ää ja firman toinen ppv-reissu Britanniaan vuonna '99.
UNFORGIVEN 1999
Ensimmäinen Unforgiven oli nähty edellisenä vuonna, jolloin UG kuului In Your House -perheeseen, ja se hoiti WrestleManian jälkeisen ppv:n virkaa. Nyt Unforgiven oli siirtynyt alkusyksyyn SummerSlamin jälkeiseksi ppv:ksi, missä se olisikin monien vuosien ajan, kunnes sitten typerien ppv-uudistuksien takia tippuisi aikanaan kokonaan pois ppv-kalenterista.
Tämän ppv:n erikoispiirre oli muuten se, että storylinessä WWF:n tuomarit olivat menneet lakkoon, koska heidän työolosuhteensa olivat käyneet niin vaaralliseksi jatkuvien hyökkäysten kohteeksi joutumisten takia. Niinpä tähän ppv:hen WWF olikin hankkinut joukon "huijarituomareita": päätuomari Tom Pritchardin, Stevie Lombardin, Harvey Whipplemanin ja lakkorikkuri Jim Korderasin. Tämä koko pieni tuomarijuonikuvio oli minusta tosi hauska keksintö, ja se on yksi parhaiten tästä ppv:stä muistamistani asioista.
Val Venis vs. Steve Blackman
Val Venistä ei ollutkaan näkynyt sitten kevään ppv:eiden. Vielä alkuvuodesta Venis näytti olevan selvässä pushissa, ja tässä uransa alkupuolella hän oli oikeasti hiton lupaava kaveri, enkä tätä aikaa katsoessa ymmärräkään, miksi hän ei koskaan noussut isommaksi nimeksi. Joka tapauksessa kevät ja kesä '99 olivat aika hiljaista Venikselle, mutta nyt hän oli palannut takaisin kuvioihin. Steve Blackman oli puolestaan taas selvässä syöksykierteessä hävityn Ken Shamrock -feudin jälkeen. Nyt Venis oli varastanut hänen nuntsakkunsa tai mitkälie sen jälkeen, kun Blackman oli isotellut Venikselle, ja Blackman tietenkin tahtoi kostaa varkauden.
Tämä tavallaan tuntui aika oudolta openerilta, mutta koska WWF:ssä ei mitään light heavyweight -otteluita vuonna '99 ollut show'n avaajiksi, periaatteessa mikä tahansa alakortin ottelu voi tietenkin toimia WWF:ssä openerina. Harmi vain, että tämä ei toiminut. Blackman oli yhtä tylsä kuin aina, mutta Veniksestä ei tässä ollut tosiaankaan hänen kantajaksi. Yllättävää kyllä, mutta Shamrock sai siis kannettua Blackmanin paljon parempaan otteluun kuin Venis. Hetkittäin ottelussa välähti ihan kivoja hetkiä, mutta kokonaisuutena tämä oli tosi vaatimaton ja mitäänsanomaton ottelu. Harmi.
*½ (6:32)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Mark Henry (c) vs. D'Lo Brown - WWF European Championship
Kun katsoo vuoden 2011 SD!:tä, jossa Mark Henry hallitsee kaikkia dominoivana World Heavyweight -mestarina, on vaikea tajuta, miten erilaisessa buukkaustilanteessa "Sexual Chocolate" Henry oli vuonna '99. Kun Henry palasi keväällä, jatkoi hän ystävänsä D'Lo Brownin joukkueparina. Pian kuitenkin tämä naisten iskemistä epätoivoisesti yrittävä "World's Strongest Man" joutui lääkärintarkistukseen (kayfabe), jossa Henryn verenpaine todettiin aivan liian korkeaksi, että hän voisi painia WWF:ssä. Niinpä seuraavien viikkojen ajan D'Lo yritti auttaa ystäväänsä laihduttamaan erilaisin keinoin, ja kaikki näytti hyvältä... Kunnes SummerSlamissa kesken D'Lo Brownin ja Jeff Jarrettin ottelun Mark Henry saapui paikalle. Brown oli puolustamassa omistamiaan European- ja IC-vöitä, kun järkyttävästi Henry nappasi käteensä Jarrettin kitaran ja pamauttikin sillä suoraan D'Lota ja auttoi näin Jarrettia voittamaan molemmat vyöt. Seuraavalla viikolla Jarrett luovutti European-vyön Henrylle, joten Henry ei edes itse tehnyt mitään mestaruusvoittonsa eteen. Nyt tämä raukkamainen nössö joutui puolustamaan vyötään entistä ystäväänsä ja nykyistä vihamiestään D'Lo Brownia vastaan.
Luulin, että edellinen ottelu olisi ollut tätä parempi, mutta niin vain tässä kävi toisinpäin. Itse asiassa olin aika lähellä antaa tälle vielä puolikkaan korkeammankin arvosanan, mutta sitten kuitenkin tyydyin vain perusok-arvosanaan, koska oli tässä kuitenkin sen verran harmillista sähläystä. Yleisesti kuitenkin D'Lo Brown teki hiton hyvää työtä kantaessaan Henryn ok:seen otteluun. Brown liikkui tosi hyvin tässä ottelussa, eikä Henrykaan ollut ihan kamala, vaikka hän oli tässäkin, kuten vuosien ajan, todella tylsä tapaus. Ok European-mestaruusottelu ja jopa ihan positiivinen yllätys. Silti olisi sopinut ehkä ennemmin tv:hen.
** (9:14)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. Chyna - WWF Intercontinental Championship
Kun Jeff Jarrett oli voittanut IC-mestaruuden takaisin itselleen SummerSlamissa, alkoi hän siirtyä nopeasti misogynisti-gimmickiinsä. SS:n jälkeen Jarrett jatkoi managerinsa Debran erittäin huonoa kohtelua, joka vain paheni kerta kerralta. Lopulta Debra kyllästyi ja jätti Jarrettin, mutta mies hankki vierelleen uuden ja nuoremman Miss Kittyn, joka ei selvästi tajunnut, kuinka huonosti Jarrettkin häntä kohteli. Sen sijaan eräs toinen tajusi, kuinka kamalaa Jarrettin käytös naisia kohtaan oli. Tämä eräs oli tietenkin Chyna, joka tässä vaiheessa uraansa eli varsin erikoista kaksoiselämää. Yhtäältä hän oli yhä WWF:n pahimman heelin Triple H:n manageri ja toisaalta yleisön hurraama face, joka otteli kehässä heel-miehiä vastaan ja tahtoi pistää lopun Jarrettin naisvihameiningille.
Chynan ottelut olivat aina vähän hatsardeja tapauksia, koska niiltä ei koskaan tiennyt, mitä odottaa. Pari kertaa ne olivat yllättäneet vuoden '99 aikana positiivisesti, mutta tämä ei kuulunut niihin kertoihin. Ei tämäkään ollut huono ottelu, mutta ei se myöskään noussut millään tavalla erityiseksi. Välillä näytti jo, että hommasta muotoutuisi intenssiinen ja sitä kautta ihan hyväkin vääntö, mutta lopun turhat sekaantumissotkut ja typerä lopetus laskivat lopulta arvosanaa. Ok tv-ottelun tasoinen koitos, mutta ei sen enempää.
** (11:51)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Dudley Boyz vs. Acolytes
Kyllä vain, D-Von ja Buh Buh Ray (tai siis, nyt WWF:ään siirtymisen jälkeen Bubba Ray) Dudley olivat loikanneet kesän lopussa ECW:stä WWF:ään. Koska Attitude Eralla ei tarvittu turhaa loogisuutta, niin tämän rähjäävän ja yleisöä pilkkaavan öykkärikaksikon ensimmäiseksi vastustajaksi nousi toinen heel-joukkue Acolytes. Bradshaw ja Faarooq olivat vahvasti sitä mieltä, että WWF:n tunkiolle ei kaivattu toista heidän kaltaistaan kukkoa, ja niinpä he päättivät lähettää Dudleyn veljekset sinne, mistä he olivat tulleetkin.
Jo kolmas ottelu putkeen, joka oli laadultaan semmoinen ok tv-ottelukamppailu. Tilanne ei olisi huolestuttava, jos kyseessä olisi Raw, mutta kun tämän piti olla ppv. Tämän ottelun suurin ongelma oli se, että yleisö ei (yllättäen) ollut kovin innostunut kahden heel-joukkueen keskeisestä välienselvittelystä. Itse ottelu oli ehkä laadultaan astetta parempi kuin kaksi edellistä, koska kyllä sekä Dudleyt että Acolytesit hallitsevat semmoisen ihan viihdyttävän joukkuebrawlauksen, mutta kun ottelusta vain puuttuu kaikki tunnelma, laskee se väkisin arvosanaa. Ottelun lopetus ja siitä johtuneet jälkikuviot olivat aika jänniä.
** (7:30)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Ivory (c) vs. Luna - Hardcore Match for the WWF Women's Championship
Tämä ottelu oli varsin mielenkiintoinen, mutta niin oli koko WWF:n naisten divisioonan tila tällä hetkellä. Siinä tilassa ei tosiaan ollut paljon kehuttavaa, kuten ehkä esim. SummerSlamin arvostelustani tulikin selväksi. SS:n Ivory vs. Tori -ottelun jälkeenhän Luna oli juossut paikalle ja käynyt Ivoryn kimppuun, ja näin hänestä oli tullut seuraava ykköshaastaja vyölle. Olikohan muita edes tarjolla? No, joka tapauksessa tämä väkivaltainen mutta ilkeää mestaria vastaan taisteleva erikoisen näköinen naikkonen tahtoi kohdata Ivoryn ppv:ssä Hardcore-stipuloidussa mestaruusottelussa. Jännää.
Annan tämän ottelun arvosanan pitkälti ihan vain harvinaisuudesta ja yrityksestä, sillä ottelu oli ensinnäkin tosi lyhyt eikä siinä toiseksikaan oikeasti vain ehtinyt tapahtua paljon mitään. Se vähä, mitä tapahtui oli kuitenkin ihan hauskaa, vaikka en ole ollenkaan varma, oliko se tämän ottelun tarkoitus. Silti minusta on kunnioitettavaa, että näin huonolla naisdivisioonan materiaalilla kuitenkin yritettiin oikeasti jotain vähän erilaista. Jotain, mitä WWE ei paljon paremmalla divisioonallaan nykypäivänä koskaan tekisi. Ei siis huono mutta ei millään tavalla hyväkään ottelu.
*½ (3:39)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
New Age Outlaws (c) vs. Edge & Christian - WWF Tag Team Championship
Kyllä vain, luitte ihan oikein. Vihdoin SummerSlamin jälkeen WWF oli kaiketi tajunnut, että kukaan katsojista ei ollut kiinnostunut ME-pushia saavasta heel Mr. Assista singles-painijana. Niinpä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Mr. Ass oli haastamassa joukkuemestarit The Rockin ja Mankindin mestaruuksissa yllätysparin kanssa, ja silloin paljastui, että hänen yllätysparinsa oli vanha kunnon Road Dogg! Dogg oli ollut pois ruudusta SS:n jälkeisestä SD:stä lähtien, sillä Chris Jericho oli piessyt hänet siinä sairaalakuntoon. Nyt hän oli tullut takaisin ja lyöttäytynyt takaisin yhteen vanhan ystävänsä ja parin kuukauden takaisen vihamiehensä kanssa. Ok, ei WCW ole ainut, jossa on näitä epäloogisia yhteenpaluita. Joka tapauksessa NAO voitti paluuottelussaan joukkuemestaruudet, ja nyt he saivat vastaansa Edgen ja Christianin, jotka olivat ansainneet ykköshaastajuuden voittamalla Acolytesin Smackdownissa.
Ei ole kyseessä mikään WWF:nkään vahvin ppv, kun vasta kuudennessa ottelussa päästään kolmen tähden tasolle. Tämä oli siis tähän mennessä illan paras ottelu, mikä ei vielä sano ihan kauheasti. Sen se kuitenkin kertoo, että kaikki neljä osanottajaa pystyivät ihan viihdyttävään mättöön, jossa kaikki pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Kaikella tapaa siis hyvin toimiva rakenteeltaan hyvin perusmallinen joukkueottelu, johon oman kivan lisäsäväyksensä toi se, että molemmat joukkueet olivat faceja. Edge ja Christian näyttivät tässä oikein hyviltä. Ei siis mikään maailmaa mullistava ottelu, mutta kaikilta osin hyvin hoidettu joukkuemestaruuskamppailu.
*** (11:09)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Al Snow (c) vs. Big Bossman - Kennel From Hell Match for the WWF Hardcore Championship
Voi pojat, voi pojat. Jos tahtoo tietää, millaista Attitude Era todella oli pahimmillaan mutta samalla myös parhaimmillaan, kannattaa tarkastaa Big Bossmanin loppuvuoden '99 kuviot. Tavallaan aivan kamalaa wrestlecrapia ja siksi täyttä sontaa, mutta tavallaan oikeasti kaikessa hirvittävyydessään huvittavaa ja siksi paljon parempaa kuin pelkästään vituttava WCW:n meininki. Bossmanin ja Snow'n pari kuukautta kestänyt feud oli SummerSlamin jälkeen nimittäin edennyt siihen pisteeseen, että Snow'n lemmikkikoira Pepper oli kuollut, ja Bossman oli ensin kokannut Pepperistä ruokaa ja sittemmin käynyt kusemassa lemmikkihauvan haudalle. Kuinka ihanaa. Tästä kaikesta entistä mielenvikaisemmaksi järkyttynyt Snow haastoi Bossmanin historian ensimmäiseen Kennel From Hell Matchiin, jossa Hell In A Cell -häkin sisälle pystytetään toinen kehää ympäröivä häkki. Häkkien välistä aluetta vartioivat verenhimoiset rottweilerit, ja ottelun voittaisi se, joka pääsisi molemmista häkeistä ulos.
En tiedä, voiko rehellisesti sanoa, että ottelun idea kuulostaisi millään asteella edes siedettävältä, mutta ainakin sen lopputulos oli vielä kymmenen kertaa huonompi. Vain yhden pienen surkuhupaisan homman mainitakseni rottweilerit eivät todellakaan vaikuttaneet verenhimoisilta, vaan ne keskittyivät haukkumaan toisilleen ja pissimään ympäri ringsideä. Tämä ei tietenkään olisi noussut niin suureen rooliin, jos kehätoiminta olisi ollut vakuuttavaa, mutta kun ongelma oli se, ettei tässä ollut mitään kehätoimintaa! 90 prosenttia ottelusta meni siihen, että nämä kaksi loikkivat täysin logiikan vastaisesti ja idioottimaisesti ulos ja takaisin sisään tuohon sisempään häkkiin. Loppuaika meni sitten epämääräisessä keksipelleillä ja muovikepeillä heilumiseen, eli ei todellakaan mihinkään oikeaan hardcoreksi kutsuttavaan menoon. Lopetuskin oli aivan naurettava, sillä sitä ei edeltänyt minkäänlaista oikeaa lopputaistelua, vaan yhtäkkiä ottelu vain päätti. Vaikutti lähinnä siltä, että Snow ja Bossmankin olivat saaneet tarpeekseen tästä täydestä paskaottelusta ja päättivät lähteä kotiin. Nämä kaksi olivat vetäneet ihan kivoja HC-mestaruusotteluita, mutta tämä oli niin kaukana siitä kuin mahdollista. Tämä oli ihan puhdasta sysimustaa paskaa. Toki osana painihistoriaa ihan oma lukunsa, kun ottelua katsoessa silmiin kohoaa naurunsekaisia kyyneleitä, mutta sitä ei sentään voi laskea plussaksi.
DUD (11:40)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Chris Jericho w/ Curtis Hughes vs. X-Pac
Kyllä, vuorossa oli Chris Jerichon ensimmäinen ppv-ottelu WWF:n riveissä. Uskomattoman itseriittoinen ja omahyväinen Jericho oli tehnyt siis vakuuttavan debyytin WWF:ssä julistamalla, että Milleniumin aikaan paljon esillä olleen Y2K-ongelman sijaan kaikkien WWF:ssä pitäisi alkaa huolestua Y2J-ongelmasta. Ensimmäisenä Jericho otti silmätikukseen Road Doggin, jonka hän pistikin SummerSlamin jälkeisessä Smackdownissa sairaalakuntoon. Seuraavaksi oli vuorossa Ken Shamrock, jota vastaan Jerichon piti alun perin painia tässä ppv:ssä, mutta Jericho lähetti Shamrockinkin sairastuvalle (tai todellisuudessa itse asiassa kokonaan pois WWF:stä). Niinpä Jericho oli varma, ettei kukaan uskaltaisi kohdata häntä tässäkään ppv:ssä, mutta niin vain ennen ppv:tä nähdyssä Heatissa aina yhtä urhea X-Pac ilmoittautui Jerichon vastustajaksi.
Tältä ottelulta minun oli lupa odottaa aika paljon. Sekä Jericho että X-Pac olivat oikein taitavia kevyemmän sarjan painijoita, jotka olivat viime kuukausina ja vuosina kumpikin vetäneet oikein viihdyttäviä otteluita. Molemmat olivat vieläpä entisiä WCW:läisiä, mikä toi kivan pikku lisävärin otteluun. Harmi vain, että tämä koitos ei kyennyt vastaamaan noihin odotuksiin ollenkaan. On oikeastaan aika harmi todeta, että Jerichon ensimmäinen ppv-ottelu WWF:ssä oli kyseisen ppv:n pahin pettymys, mutta niin vain tässä kävi. Paljolti tosin floppauksesta syytän yleisöä, joka oli äärimmäisen ärsyttävä tässä ottelussa. Se näytti elävän ihan jossain omissa kuvioissaan ja hurraavan ja buuaavan täysin epäloogisilla hetkillä. Lisäksi yleisö kääntyi X-Pacia vastaan (ensimmäisiä merkkejä X-Pac -heatista) muttei toisaalta ollut suuremmin Jerichon puolellakaan. Argh. Kehätoiminta oli kyllä hyvällä tasolla (ei tosin mitenkään erityisen hienolla, mitä olisi voinut toivoa), mutta ehkä osittain Jericho ja X-Packin menivät hämilleen yleisöstä tai sitten vain ei ollut heidän päivänsä, koska jotenkin vähän sekalaiselta tämä ottelu tuntui. Lopetuskin oli laimea. Silti huononakin hetkenä Jericho ja X-Pac vetivät paremman ottelun kuin mitä suurin osa tämän ppv:n koitoksista oli.
**½ (13:10)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Big Show vs. British Bulldog vs. Mankind vs. Kane vs. Triple H vs. The Rock - Special Enforcer: Steve Austin - 6-Pack Challenge Match for the WWF Championship
Illan Main Event oli huikea kuuden miehen kamppailu vakatoidusta päämestaruudesta. SummerSlamissa Mankind nousi jälleen WWF-mestariksi, kun hän viime hetkellä riisti Triple H:n mahdollisuuden voittaa vyö ensimmäistä kertaa urallaan ja selätti Austinin. Mankindin ilo jäi kuitenkin lyhyeen, sillä seuraavan illan Raw'ssa hän joutui puolustamaan vyötään Triple H:ta vastaan ja moninaisten vaiheiden jälkeen hävisi ottelun. Vihdoin mestaruuden voittanut Triple H aloitti ME-kentän terrorisoimisen. Steve Austinin hän oli telonut painikyvyttömäksi jo SummerSlamin lopussa. Samalla Hunter aloitti myös Linda McMahonin kiusaamisen. Lindalle uhittelu oli korsi, joka katkaisi kamelin selän, sillä sen jälkeen ikuisen porttikiellon tv-ruutuihin Fully Loadedissa saanut Vince McMahon teki paluunsa ja kävi HHH:n kimppuun. Homma eteni niin pitkälle, että Triple H päätti haastaa Vince McMahonin mestaruusotteluun, ja se päättyi siihen, että paluunsa tehnyt Steve Austin juoksi paikalle, tyrmäsi Triple H:n ja pisti Vince McMahonin selättämään hänet! Vince oli siis noussut päämestariksi.
Muuttuneelta mieheltä vaikuttava Vince osoitti kuitenkin olevansa sanojen mittainen mies jättäytymällä pois tv-ruuduista, kuten hän oli luvannut tekevänsä, kun Steve Austin säilytti mestaruutensa Fully Loadedin ME:ssä. Niinpä hän vakatoi mestaruuden ja ilmoitti, että Unforgivenissä siitä painivat WWF:n kuusi suurinta nimeä. Alun perin kuudennen ottelijan piti olla The Undertaker, mutta ppv:tä edeltävässä Smackdownissa hän katosi areenalta, eikä kenelläkään, edes UT:n joukkuepari Big Show'lla, ole mitään hajua, mihin hän on kadonnut. Niinpä 'Takerin paikan ottelussa otti juuri paluunsa WWF:ään tehnyt British Bulldog, joka tuomaroi paluuiltanaan The Rockin ja Triple H:n ottelun, jossa hän shokeeraavasti kääntyi The Rockia vastaan ja pieksi tämän yhdessä HHH:n kanssa henkihieveriin.
Jos WWF hallitsi jonkun asian tänä muuten varsin heikkona vuotena '99, niin se joku asia oli päämestaruusotteluiden laadun takaaminen. Tämäkin kuuden miehen hurja rymistely oli taas erittäin toimivaa ja viihdyttävää ME-mättöä, eli juuri sellaista, mitä päämestaruusottelun pitää ollakin. WCW saisi ottaa paljon oppia. Ei tämä missään vaiheessa ollut laadultaan mitään klassikkokamaa, mutta kokonaisuutena tämä oli oikein maittavaa mättöä muutamalla hienolla bumpilla, joista hurjimmat otti taas vastaan hienosti ottelun vetänyt Mankind. Oikeastaan kaikki osanottajat ehkä Big Show'ta lukuun ottamatta esiintyivät oikein edukseen. Lopetus oli ehkä hiukan vaisu, mutta joka tapauksessa tämä oli hyvä päätös illalle.
***½
Voittaja:
- Spoiler: näytä
** The Rock
* Triple H
Kokonaisarvio Unforgivenistä: Sanoin arvostelun alussa, että tuomareiden lakkokuvio on yksi parhaiten tästä ppv:stä muistamistani asioista. Nyt on hyvä hetki todeta, että tuo johtuneekin enemmän siitä, että ei tässä ppv:ssä hirveästi ollut muuta muistettavaa, kuin siitä, että kuvio itsessään olisi ollut jotenkin mahtavan timanttinen. Ihan hauskan lisän se kyllä toi ppv:hen ja olikin siis show'n parhaita paloja. Muita hyviä hetkiä olivat erityisesti ME ja myös joukkuemestaruusottelu. Muuten Unforgivenistä jäi kuitenkin aika vaisu maku suuhun, ja kun mukaan mahtui yksi DUD-ottelukin, oli tämä selvästi Kehno ja yksi WWF:n huonoimmista ppv:istä tänä vuonna.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WCW Fall Brawl - Kehno
16. WCW Souled Out - Kehno
17. WWF Unforgiven - Kehno
18. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
19. WCW The Great American Bash - Surkea
20. WWF No Mercy (UK) - Surkea
21. WCW Road Wild - Surkea
22. WCW Slamboree - Surkea
23. WCW Bash At The Beach - Surkea
Seuraavaksi lisää WWF:ää ja firman toinen ppv-reissu Britanniaan vuonna '99.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Tarkentava kysymys Kenitykselle: millaisessa kunnossa Bulldog oli tuossa Unforgivenissä?
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Hmm, itse asiassa piti kirjoittaa Bulldogista tuossa arvostelussa, mutta en sitten kaiken tekstimelskan keskellä muistanut. No, miehen tilannetta tulee kyllä seuraavien arvostelujenkin kohdalla puitua. Faktahan kun on, että tämä miehen viimeinen run WWF:ssä ei ollut mitenkään erityisen hieno tai muisteltava. Bulldog oli tässä vaiheessa jo aika kankeassa kunnossa, ja kuten kuvastakin voi huomata, oli jotain muutakin taidettu vedellä kuin pulkkaa tuon ulkomuodon perusteella. Lisäksi Bulldog taisi jo tässä vaiheessa olla riippuvainen (tai ainakin hyvin lähellä) kipulääkkeistä, joita hän oli joutunut vetämään siitä vuonna '98 sattuneesta loukkaantumisesta saakka.What kirjoitti:Tarkentava kysymys Kenitykselle: millaisessa kunnossa Bulldog oli tuossa Unforgivenissä?
Sinänsä minusta tässä Unforgivenin ottelussa Bulldog hoiti kyllä hommansa vielä ihan hyvin, eikä hän huonosti suoriutunut Briteissä järjestetyssä Rebellionissakaan. Yleisestikään mistään hänen otteluistaan tältä vikalta runilta ei sinänsä jäänyt mitenkään paskaa makua, mutta siitä saa paljon kiittää buukkausta, jolla korostettiin Davey Boyn jäljellä olevia vahvuuksia. Roolinsa heelinä hän hoiti kunnioitettavasti ja oli kieltämättä uskottavan näköinen, mutta kehässä hän oli vakuuttava vain lyhyissä ja intenssiivissä mätöissä. Entisaikojen huippuotteluihin tai varsinkaan mihinkään ketteriin liikkumisiin hänestä ei enää ollut. Kaiken tarpeellisen kertonee jo sekin, että Unforgivenin jälkeen Bulldog käytti painiasunaankin farkkuja ja maihareita. Bulldog oli ensisijaisesti mörssäri kun ennen brawlauksen lisäksi hänen repertuaariinsa oli kuulunut paljon muutakin. Harmi sinänsä, sillä itse olen ensimmäisistä näkemistäni British Bulldogs -otteluista lähtien ollut suuri Davey Boy-mark.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Juu. Niin muistelinkin, että Bulldog ei enää entisaikojensa loistossa ollut tuon viimeisen WWF-paluunsa aikaan. Harmi, sillä Kenityksen tavoin itsekin suuresti fanitin miestä, kuten top 100-listastakin huomaa. Mutta nyt on sunnuntai, joten on aika postata oma viikottainen arvostelu. Selostajina "The Professor" ja "Human Suplex Machine." Ja tämä tapahtuma oli aidosti positiivinen yllätys.
Sunnuntai 5. Syyskuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida
World Tag Team Championship Match
Generation Me VS. Motor City Machine Guns ©
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Gunsien piti puolustaa vöitään Desmond Wolfen & Magnusin muodostamaa London Brawlingia vastaan, mutta syystä tai toisesta ottelu viime hetkellä peruttiin ja brittien paikan otti GenMe, jotka olivat aiemmin Impactissa vieneet konetuliaseet ”rajalle.” Tosiaan MCMG oli saanut sen upean ”best of 5” sarjan Beer Moneyn kanssa päätökseen, ja selvinneet siitä mestareina.
Jos joku oli kamalan pettynyt ottelumuutoksesta, niin tuskin oli pitkään. Tämä matsi oli taattua GenMe-Guns laatua, eli upea. Nopeatempoista pikkuspottailua, mutta joku tolkku hommassa kuitenkin pysyi, eikä tämä liiaksi muistuttanut uimahyppykilpailua. Todella vahva ottelu, ja loppupuolella nähty superkick-fest oli aivan hiton mahtavaa katsottavaa. Helposti täytti mainion avausottelun tunnusmerkistön, ja muistutti siitä miksi 2010 oli ”year of the Guns.”
Arvosana: ***1/2
Koskee ottelun jälkeisiä tapahtumia
Sabu VS. Douglas Williams ©
Hardcore Justicen jälkimainingeissa tosiaan useampi ECW-tyyppi jäi joksikin aikaa palkkalistoille roikkumaan, ja yksi heistä oli Sabu. Hän edusti Tommy Dreamerin EV 2.0 liittoumaa ja Williams kuului Ric Flairin johtamaan Fortuneen. HCJ:n jälkeisessä Impactissa Fortune oli joukon voimalla piessyt EV 2.0:n henkihieveriin, ja siitä tämä loppuvuotta pitkälti hallinnut feudi sai alkusysäyksensä.
Sabu ei ole koskaan suosikkilistoilleni kuulunut, mutta täytyy myöntää että vielä vuonna 2010 hän oli ihan hyvässä painikunnossa. HCJ:ssa veti Rob Van Damin kanssa hyvän pääottelun, eikä tämäkään huono ollut. Samaa tasoa, mitä X-divarin ppv-ottelut olivat läpi vuoden olleet. Pari pientä Sabumaista lipsahdusta tässä oli, mutta ei suuremmin häirinneitä botcheja. Niiden vastapainoksi nähtiin monta täysin onnistunutta loikkaa. Ihan hyvin asiansa ajanut keskikortin ottelu, vaikka kaukana X-divarin kirkkaimmasta loistosta.
Arvosana: ***-
Knockout's Match
Madison Rayne w./Tara VS. Velvet Sky w./Angelina Love
Madisonin kanssa viime ajat hengaillut mysteerinen moottoripyöränainen oli paljastunut Taraksi, samaksi naiseksi, jonka uran Madison oli Sacrificessa päättänyt. Yhdessä he jatkoivat tätä jo jonkin aikaa jatkunutta vihanpitoaan originaalien Beatiful People-jäsenien kanssa.
Jotenkin odotin tältä liikoja. Kuvittelin Madisonin ja Velvetin pystyvän vetämään hyvätasoisen naisten ottelun, mutta sain pettyä. Olihan tässä pari ihan mukavaa hetkeä, mutta se kuuluisa kokonaisuus jäi vajaaksi. Ei paljoa kehuttavaa.
Arvosana: *
Falls Count Anywhere Match
Rhino VS. Abyss
Abyss oli teurastanut maailmanmestari Rob Van Damin sellaiseen kuntoon, että hän joutui luopumaan vyöstään. Ja kun sanon, että ”teurasti”, niin en myöskään liioittele. En nyt nopealla etsimisellä sopivaa kuvaa löytänyt, mutta monet varmasti muistavat tämän hyvän maun rajoja koetelleen segmentin, jossa Abyss rautanaulakakkosnelosellaan murhasi RVD:n, ja jätti hänet lillumaan Saimaan kokoiseen verilammikkoon bäkkärillä. Victory Roadin ja tämän välillä Abyss oli myös aloittanut 10-10-10 päivämäärän hypettämisen vannovalla ”heidän” tulevan ja varoittanut Dixietä. Rhino oli sitten mies, joka päätti taistella hirviötä vastaan RVD:n puolesta.
Paljoa en uskaltanut odottaa ottelulta, mutta hittolainen, olipa kivaa olla väärässä! Nojoo, ei tämä mitään huippumenoa ollut, mutta heittämällä ylitti odotukset. Kyllä se vaan täytyy myöntää, että Rhino & Abyss tämän tyyliset ottelut hallitsevat. Miesten taistelu Impact Zonen rampin alla oli varsin hauska hetki, ja yllättäen tässä nähtiin myös oikein jännittävä lopputaistelu muutaman täpärän near fallin vuoksi. En tiedä liekö pientä yliarvostelun makua ilmassa, mutta tykkäsin tästä.
Arvosana: ***
Tag Team Match
Jeff Jarrett & Samoa Joe VS. Kevin Nash & Sting
Sting itsepintaisesti jatkoi yhden miehen sotaansa Hogania & Bischoffia vastaan, ja oli nyt saanut värvättyä entisen Wolfpac- ja Main Event Mafia-toverinsa hommaan mukaan. Mutta edelleenkään Sting & Nash eivät viitsineet selkokielellä kertoa, mitä tulisi tapahtumaan. Jarrettin ja Stingin kärhämä oli jatkunut jo kuukausitolkulla, ja hän oli löytänyt tagparikseen Samoa Joen.
Täytyy sanoa, että jotain positiivista Stingille on tapahtunut vuodessa. Tänä vuonnahan Stinger on esittänyt yllättävänkin pirteitä otteita, mutta tässä hän vaikutti kyllä parhaat päivänsä nähneeltä kehäraakilta. Jarrett & Joe nyt olivat ihan hyvässä kehäkunnossa, mutta ei se tätä ottelua pelastanut. Umpisurkealle tasolle ei vajottu, mutta kyllähän tämä aika lailla perus tv-matsi oli. Yleisöä hämmensi myös face-Jarrett huiskimassa Stingin mailalla, mutta selitys Jeffin pahismaiseen käyttäytymiseen saataisiin sitten Bound For Gloryssa.
Arvosana: **
I Quit Match
Tommy Dreamer VS. AJ Styles
Tämäkin ottelu juonsi juurensa tuohon Fortune-EV 2.0 kuvioon. AJ ja loput Fortunen poppoosta eivät pitäneet tippaakaan siitä, että kerta toisensa jälkeen Dixie rahtaa promootioon ”tähtiä muualta”, kun oikeat tähdet ovat olleet täällä jo alusta saakka. Nyt viimeisimmän ECW-invaasion jälkeen kuppi oli läikkynyt lopullisesti nurin.
Tommy Dreamer vuonna 2010 ei todellakaan vastaa käsitystäni ”hyvästä painijasta.” Mutta hänellä oli vastassaan loist.....korjaan ilmiömäinen painija. Ja ylläripylläri, tämä ottelu ylitti kaikki odotukset. Dreamer otteli ”Innavator of Violence” lempinimensä mukaisesti, ja kendosauvalla ryyditetty Crossface ja tuolilla maustettu Crossface, olivat oikeasti makeita spotteja. Tällaisen ottelun luonteeseen hitaampi tempo sopii, ja se auttoi tässä Dreameria. AJ oli sitten oma mahtava itsensä, ja teki kaikkensa ottelun onnistumisen eteen. Se kannatti, sillä tämä oli oikeasti hyvä ottelu. Brutaaleja otteita nähtiin rutosti, ja lopetus oli aika lailla sairasta settiä. Enpä olisi uskonut antavani Dreamerin ottelulle yli kolmea tähteä missään olosuhteissa, mutta nyt niin vain kävi. HCJ:n Raven-Dreamer oli pitkäveteistä ja puuduttavaa verellä mässäilyä, mutta tämä piti otteessaan koko ajan ja sisälsi useita huippuhetkiä. Kyllä se AJ vaan osaa repiä vastustajaan parhaat puolet irti.
Arvosana: ***1/2
World Title Tournament Semi Final Match (Angle's Career On The Line)
Kurt Angle VS. Jeff Hardy
Abyssin teurastettua RVD:n, päätti TNA:n johtoporras järjestää tässä ppv:ssä miniturnauksen neljän korkeimmin rankatun haastajan välillä. Otteluiden voittajat etenisivät ensi kuun Bound For Gloryyn, jossa kruunattaisiin upouusi mestari. Koko top 10:n läpi jyrännyt Angle lupasi tässäkin ottelussa voittavansa, muutoin hänen uransa olisi ohi.
Angle-Hardy, wau! Kaksi todella isoa tähteä, jotka eivät olleet tätä ennen kohdanneet kuin vuosituhannen alussa jossain lyhyessä tv-matsissa WWE:n puolella. Muistan aikanaan ihmetelleeni, minkä vuoksi tätä ei säästetty vuoden suurimpaan tapahtumaan. Tästä ottelusta kertominen ilman spoilaamatta on muuten erityisen vaikeaa, joten en edes yritä sitä.
Alkupuolella tämä ei vielä temmannut täysin mukaansa. Itse painiosio jäi vajaaksi, ja mielestäni turhan aikaisin alettiin finishereillä mässäilemään. En edes muista, kuinka monta Twist Of Fatea ja Swanton Bombia Hardy paukutti ottelun aikana. Monta. Ei sillä, etteikö ne olisi tarjonneet jännittäviä hetkiä. Hardyn Swanton lattialle oli nappisuoritus, ja Anglen kickout kahdesta perättäisestä Swantonista sai katsojat repimään hiuksia päästään. Finisher keskeisyys häiritsi hieman, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö tämä ottelu viihdyttävä ja jännittävä olisi ollut.
20:n minuutin aikarajan täytyttyä Eric Bischoff antoi vielä kahteen kertaan ottelulle 5 lisäminuuttia. Nämä ”jatkoerät” sitten olivatkin yllättäen parempaa settiä kuin tuo ensimmäinen 20 minuuttia. Lopetusiskuilla ei enää mässäilty samoissa määrin, ja oli oikeasti sellainen fiilis, että tämä voi loppua milloin tahansa. Tämän ”jatkoajan” aikana Angle alkoi hallita ottelua koko ajan selvemmin, mutta Hardy ei vaan suostunut pysymään maassa, vaan aina löysi voimia ponkaista irti. Tämä tarina vei katsojan mennessään, ja sai kannustamaan sympaattisen Jeffin puolesta.
Alussa en tälle lämmennyt, mutta loppua kohden meno koko ajan parani, ja viimeiset minuutit menivät kuin lentämällä. Finisher keskeisyys ja Hardyn yli-inhimilliset kyvyt kestää minuuttitolkulla nilkkalukkoa häiritsivät, mutta se olikin ottelun ainoa heikkous. Oli tämä sen verran hyvä ottelu, että pitkästä aikaa saadaan lisäystä tuonne ”vuoden matsi” ehdokkaisiin. Selkeästi Hardyn TNA-uran paras esitys.
Arvosana: ****1/2 (MOTYC)
World Title Tournament Semi Final Match
Mr. Anderson VS. 'The Pope' D'Angelo Dinero
Toisessa semifinaalissa kaksi suosikkiani kohtasivat. Against All Oddsissa kaksikko veti todella hyvän pääottelun, joten tästäkin oli lupa odottaa hyvää.
Ikävä kyllä, ei tämä AAO:n tasolle noussut. Angle-Hardyyn kuollut yleisö ei myöskään auttanut asiaa. Periaatteessa hyvää painia nähtiin, ja ottelulla oli tarinaakin, joka kietoutui Popen loukkaantuneen olkapään ympärille. Tässä kuitenkin ajettiin nelosvaihteella, vitosta ei saatu silmään missään vaiheessa. Huonoksi tätä ei voi moittia, mutta pääotteluksi kuitenkin lievä pettymys. Eipä tästä oikeastaan enempää sanottavaa ole.
Arvosana: ***
*** Kurt Angle
** Jeff Hardy
* AJ Styles
Yhteenveto: Olipa yllättävän hyvä ppv! Victory Road oli askel oikeaan suuntaan, tämä oli jo oikeasti hyvä. Ja mikä parasta, ei bookkauksessakaan sorruttu aivopieruihin. Sabu-Williams, Rhino-Abyss ja AJ-Dreamer ylittivät odotukset reilusti. GenMe-Guns ja Angle-Hardy olivat odotetun timanttisia matseja. Ainoastaan naisten ottelu ja Pope-Anderson olivat pienoisia pettymyksiä. Tämä osoitti sen, että TNA:n rosterista kyllä löytyy syvyyttä ja taitavia painijoita hienojen ppv:den luomiseen, jos niihin vain panostetaan. Parasta TNA:ta koko vuonna, ja saatiin pitkästä aikaa uusi ehdokas tuonne ”vuoden matsi” kategoriaan, vaikka toinen osapuoli vaikuttaisikin olevan ko listan vakiovieras
PPV Ranking 2010
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Tämä oli tosiaan osoitus siitä, että TNA pystyy tarjoamaan loistavia ppv:itä tuolla rosterilla, jos niihin vain on halua panostaa. Tämä oli suuri positiivinen yllätys. Muistaakseni aikanaan tällä foorumille ppv:lle ei liiaksi jaettu rakkautta Angle-Hardya lukuunottamatta, mutta nyt jälkeenpäin katsottuna tämä kyllä kuuluu vuoden parhaimmistoon. Ennen Bound For Glorya olisi edessä kaksi WWE:n tekelettä. Night Of Champions ja Hell In A Cell, jotka myös viime vuonna oteltiin lyhyellä kahden viikon välillä.
Sunnuntai 5. Syyskuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida
World Tag Team Championship Match
Generation Me VS. Motor City Machine Guns ©
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Gunsien piti puolustaa vöitään Desmond Wolfen & Magnusin muodostamaa London Brawlingia vastaan, mutta syystä tai toisesta ottelu viime hetkellä peruttiin ja brittien paikan otti GenMe, jotka olivat aiemmin Impactissa vieneet konetuliaseet ”rajalle.” Tosiaan MCMG oli saanut sen upean ”best of 5” sarjan Beer Moneyn kanssa päätökseen, ja selvinneet siitä mestareina.
Jos joku oli kamalan pettynyt ottelumuutoksesta, niin tuskin oli pitkään. Tämä matsi oli taattua GenMe-Guns laatua, eli upea. Nopeatempoista pikkuspottailua, mutta joku tolkku hommassa kuitenkin pysyi, eikä tämä liiaksi muistuttanut uimahyppykilpailua. Todella vahva ottelu, ja loppupuolella nähty superkick-fest oli aivan hiton mahtavaa katsottavaa. Helposti täytti mainion avausottelun tunnusmerkistön, ja muistutti siitä miksi 2010 oli ”year of the Guns.”
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
Koskee ottelun jälkeisiä tapahtumia
- Spoiler: näytä
Sabu VS. Douglas Williams ©
Hardcore Justicen jälkimainingeissa tosiaan useampi ECW-tyyppi jäi joksikin aikaa palkkalistoille roikkumaan, ja yksi heistä oli Sabu. Hän edusti Tommy Dreamerin EV 2.0 liittoumaa ja Williams kuului Ric Flairin johtamaan Fortuneen. HCJ:n jälkeisessä Impactissa Fortune oli joukon voimalla piessyt EV 2.0:n henkihieveriin, ja siitä tämä loppuvuotta pitkälti hallinnut feudi sai alkusysäyksensä.
Sabu ei ole koskaan suosikkilistoilleni kuulunut, mutta täytyy myöntää että vielä vuonna 2010 hän oli ihan hyvässä painikunnossa. HCJ:ssa veti Rob Van Damin kanssa hyvän pääottelun, eikä tämäkään huono ollut. Samaa tasoa, mitä X-divarin ppv-ottelut olivat läpi vuoden olleet. Pari pientä Sabumaista lipsahdusta tässä oli, mutta ei suuremmin häirinneitä botcheja. Niiden vastapainoksi nähtiin monta täysin onnistunutta loikkaa. Ihan hyvin asiansa ajanut keskikortin ottelu, vaikka kaukana X-divarin kirkkaimmasta loistosta.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***-
Knockout's Match
Madison Rayne w./Tara VS. Velvet Sky w./Angelina Love
Madisonin kanssa viime ajat hengaillut mysteerinen moottoripyöränainen oli paljastunut Taraksi, samaksi naiseksi, jonka uran Madison oli Sacrificessa päättänyt. Yhdessä he jatkoivat tätä jo jonkin aikaa jatkunutta vihanpitoaan originaalien Beatiful People-jäsenien kanssa.
Jotenkin odotin tältä liikoja. Kuvittelin Madisonin ja Velvetin pystyvän vetämään hyvätasoisen naisten ottelun, mutta sain pettyä. Olihan tässä pari ihan mukavaa hetkeä, mutta se kuuluisa kokonaisuus jäi vajaaksi. Ei paljoa kehuttavaa.
- Spoiler: näytä
Arvosana: *
Falls Count Anywhere Match
Rhino VS. Abyss
Abyss oli teurastanut maailmanmestari Rob Van Damin sellaiseen kuntoon, että hän joutui luopumaan vyöstään. Ja kun sanon, että ”teurasti”, niin en myöskään liioittele. En nyt nopealla etsimisellä sopivaa kuvaa löytänyt, mutta monet varmasti muistavat tämän hyvän maun rajoja koetelleen segmentin, jossa Abyss rautanaulakakkosnelosellaan murhasi RVD:n, ja jätti hänet lillumaan Saimaan kokoiseen verilammikkoon bäkkärillä. Victory Roadin ja tämän välillä Abyss oli myös aloittanut 10-10-10 päivämäärän hypettämisen vannovalla ”heidän” tulevan ja varoittanut Dixietä. Rhino oli sitten mies, joka päätti taistella hirviötä vastaan RVD:n puolesta.
Paljoa en uskaltanut odottaa ottelulta, mutta hittolainen, olipa kivaa olla väärässä! Nojoo, ei tämä mitään huippumenoa ollut, mutta heittämällä ylitti odotukset. Kyllä se vaan täytyy myöntää, että Rhino & Abyss tämän tyyliset ottelut hallitsevat. Miesten taistelu Impact Zonen rampin alla oli varsin hauska hetki, ja yllättäen tässä nähtiin myös oikein jännittävä lopputaistelu muutaman täpärän near fallin vuoksi. En tiedä liekö pientä yliarvostelun makua ilmassa, mutta tykkäsin tästä.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Tag Team Match
Jeff Jarrett & Samoa Joe VS. Kevin Nash & Sting
Sting itsepintaisesti jatkoi yhden miehen sotaansa Hogania & Bischoffia vastaan, ja oli nyt saanut värvättyä entisen Wolfpac- ja Main Event Mafia-toverinsa hommaan mukaan. Mutta edelleenkään Sting & Nash eivät viitsineet selkokielellä kertoa, mitä tulisi tapahtumaan. Jarrettin ja Stingin kärhämä oli jatkunut jo kuukausitolkulla, ja hän oli löytänyt tagparikseen Samoa Joen.
Täytyy sanoa, että jotain positiivista Stingille on tapahtunut vuodessa. Tänä vuonnahan Stinger on esittänyt yllättävänkin pirteitä otteita, mutta tässä hän vaikutti kyllä parhaat päivänsä nähneeltä kehäraakilta. Jarrett & Joe nyt olivat ihan hyvässä kehäkunnossa, mutta ei se tätä ottelua pelastanut. Umpisurkealle tasolle ei vajottu, mutta kyllähän tämä aika lailla perus tv-matsi oli. Yleisöä hämmensi myös face-Jarrett huiskimassa Stingin mailalla, mutta selitys Jeffin pahismaiseen käyttäytymiseen saataisiin sitten Bound For Gloryssa.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
I Quit Match
Tommy Dreamer VS. AJ Styles
Tämäkin ottelu juonsi juurensa tuohon Fortune-EV 2.0 kuvioon. AJ ja loput Fortunen poppoosta eivät pitäneet tippaakaan siitä, että kerta toisensa jälkeen Dixie rahtaa promootioon ”tähtiä muualta”, kun oikeat tähdet ovat olleet täällä jo alusta saakka. Nyt viimeisimmän ECW-invaasion jälkeen kuppi oli läikkynyt lopullisesti nurin.
Tommy Dreamer vuonna 2010 ei todellakaan vastaa käsitystäni ”hyvästä painijasta.” Mutta hänellä oli vastassaan loist.....korjaan ilmiömäinen painija. Ja ylläripylläri, tämä ottelu ylitti kaikki odotukset. Dreamer otteli ”Innavator of Violence” lempinimensä mukaisesti, ja kendosauvalla ryyditetty Crossface ja tuolilla maustettu Crossface, olivat oikeasti makeita spotteja. Tällaisen ottelun luonteeseen hitaampi tempo sopii, ja se auttoi tässä Dreameria. AJ oli sitten oma mahtava itsensä, ja teki kaikkensa ottelun onnistumisen eteen. Se kannatti, sillä tämä oli oikeasti hyvä ottelu. Brutaaleja otteita nähtiin rutosti, ja lopetus oli aika lailla sairasta settiä. Enpä olisi uskonut antavani Dreamerin ottelulle yli kolmea tähteä missään olosuhteissa, mutta nyt niin vain kävi. HCJ:n Raven-Dreamer oli pitkäveteistä ja puuduttavaa verellä mässäilyä, mutta tämä piti otteessaan koko ajan ja sisälsi useita huippuhetkiä. Kyllä se AJ vaan osaa repiä vastustajaan parhaat puolet irti.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
World Title Tournament Semi Final Match (Angle's Career On The Line)
Kurt Angle VS. Jeff Hardy
Abyssin teurastettua RVD:n, päätti TNA:n johtoporras järjestää tässä ppv:ssä miniturnauksen neljän korkeimmin rankatun haastajan välillä. Otteluiden voittajat etenisivät ensi kuun Bound For Gloryyn, jossa kruunattaisiin upouusi mestari. Koko top 10:n läpi jyrännyt Angle lupasi tässäkin ottelussa voittavansa, muutoin hänen uransa olisi ohi.
Angle-Hardy, wau! Kaksi todella isoa tähteä, jotka eivät olleet tätä ennen kohdanneet kuin vuosituhannen alussa jossain lyhyessä tv-matsissa WWE:n puolella. Muistan aikanaan ihmetelleeni, minkä vuoksi tätä ei säästetty vuoden suurimpaan tapahtumaan. Tästä ottelusta kertominen ilman spoilaamatta on muuten erityisen vaikeaa, joten en edes yritä sitä.
Alkupuolella tämä ei vielä temmannut täysin mukaansa. Itse painiosio jäi vajaaksi, ja mielestäni turhan aikaisin alettiin finishereillä mässäilemään. En edes muista, kuinka monta Twist Of Fatea ja Swanton Bombia Hardy paukutti ottelun aikana. Monta. Ei sillä, etteikö ne olisi tarjonneet jännittäviä hetkiä. Hardyn Swanton lattialle oli nappisuoritus, ja Anglen kickout kahdesta perättäisestä Swantonista sai katsojat repimään hiuksia päästään. Finisher keskeisyys häiritsi hieman, mutta sitä ei voi kiistää, etteikö tämä ottelu viihdyttävä ja jännittävä olisi ollut.
20:n minuutin aikarajan täytyttyä Eric Bischoff antoi vielä kahteen kertaan ottelulle 5 lisäminuuttia. Nämä ”jatkoerät” sitten olivatkin yllättäen parempaa settiä kuin tuo ensimmäinen 20 minuuttia. Lopetusiskuilla ei enää mässäilty samoissa määrin, ja oli oikeasti sellainen fiilis, että tämä voi loppua milloin tahansa. Tämän ”jatkoajan” aikana Angle alkoi hallita ottelua koko ajan selvemmin, mutta Hardy ei vaan suostunut pysymään maassa, vaan aina löysi voimia ponkaista irti. Tämä tarina vei katsojan mennessään, ja sai kannustamaan sympaattisen Jeffin puolesta.
Alussa en tälle lämmennyt, mutta loppua kohden meno koko ajan parani, ja viimeiset minuutit menivät kuin lentämällä. Finisher keskeisyys ja Hardyn yli-inhimilliset kyvyt kestää minuuttitolkulla nilkkalukkoa häiritsivät, mutta se olikin ottelun ainoa heikkous. Oli tämä sen verran hyvä ottelu, että pitkästä aikaa saadaan lisäystä tuonne ”vuoden matsi” ehdokkaisiin. Selkeästi Hardyn TNA-uran paras esitys.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****1/2 (MOTYC)
World Title Tournament Semi Final Match
Mr. Anderson VS. 'The Pope' D'Angelo Dinero
Toisessa semifinaalissa kaksi suosikkiani kohtasivat. Against All Oddsissa kaksikko veti todella hyvän pääottelun, joten tästäkin oli lupa odottaa hyvää.
Ikävä kyllä, ei tämä AAO:n tasolle noussut. Angle-Hardyyn kuollut yleisö ei myöskään auttanut asiaa. Periaatteessa hyvää painia nähtiin, ja ottelulla oli tarinaakin, joka kietoutui Popen loukkaantuneen olkapään ympärille. Tässä kuitenkin ajettiin nelosvaihteella, vitosta ei saatu silmään missään vaiheessa. Huonoksi tätä ei voi moittia, mutta pääotteluksi kuitenkin lievä pettymys. Eipä tästä oikeastaan enempää sanottavaa ole.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
*** Kurt Angle
** Jeff Hardy
* AJ Styles
Yhteenveto: Olipa yllättävän hyvä ppv! Victory Road oli askel oikeaan suuntaan, tämä oli jo oikeasti hyvä. Ja mikä parasta, ei bookkauksessakaan sorruttu aivopieruihin. Sabu-Williams, Rhino-Abyss ja AJ-Dreamer ylittivät odotukset reilusti. GenMe-Guns ja Angle-Hardy olivat odotetun timanttisia matseja. Ainoastaan naisten ottelu ja Pope-Anderson olivat pienoisia pettymyksiä. Tämä osoitti sen, että TNA:n rosterista kyllä löytyy syvyyttä ja taitavia painijoita hienojen ppv:den luomiseen, jos niihin vain panostetaan. Parasta TNA:ta koko vuonna, ja saatiin pitkästä aikaa uusi ehdokas tuonne ”vuoden matsi” kategoriaan, vaikka toinen osapuoli vaikuttaisikin olevan ko listan vakiovieras
PPV Ranking 2010
Vuoden ottelu ehdokkaat1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. TNA - No Surrender 2,91
5. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
6. WWE - Fatal 4 Way 2,79
7. WWE - Extreme Rules 2,72
8. WWE - Elimination Chamber 2,65
9. TNA - Destination X 2,58
10. WWE - Over The Limit 2,56
11. TNA - Victory Road 2,55
12. WWE - Bragging Rights 2,54
13. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
14. TNA - Sacrifice 2,47
15. TNA - Genesis 2,44
16. WWE - SummerSlam 2,25
17. TNA - Hardcore Justice 1,46
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Tämä oli tosiaan osoitus siitä, että TNA pystyy tarjoamaan loistavia ppv:itä tuolla rosterilla, jos niihin vain on halua panostaa. Tämä oli suuri positiivinen yllätys. Muistaakseni aikanaan tällä foorumille ppv:lle ei liiaksi jaettu rakkautta Angle-Hardya lukuunottamatta, mutta nyt jälkeenpäin katsottuna tämä kyllä kuuluu vuoden parhaimmistoon. Ennen Bound For Glorya olisi edessä kaksi WWE:n tekelettä. Night Of Champions ja Hell In A Cell, jotka myös viime vuonna oteltiin lyhyellä kahden viikon välillä.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Noniin, nyt on keskiviikko, joten aika postailla arvostelu. Jos ehdin, laitan vielä ennen sunnuntaina alkavaa Prahan-reissua toisen arvostelun, koska ensi viikolla ei sellaisten postailuun sitten tosiaan ole aikaa.
REBELLION 1999
WWF oli järjestänyt ensimmäisen kerran Isossa-Britanniassa pelkästään brittikatsojille ppv:nä lähetetyn show'n ensimmäisen kerran syksyllä '97. Seuraavan kerran WWF palasi Englantiin '98 joulukuussa ja kolmannen kerran vuoden '99 keväällä. Nyt oli siis aika jo toiselle tämän vuoden reissulle, kun lokakuun alussa WWF matkasi jälleen Isoon-Britanniaan järjestämään ppv:n. Tällä kertaa sen nimeksi annettiin Rebellion, ja Rebellionista tulisikin seuraavina vuosina vakituinen tapaus WWF:n ppv-kalenterissa vuosittaisena britti-ppv:nä. Olen muuten parissa viime ppv-arvostelussa unohtanut vissiin mainita selostajat, kamalaa! No, eipä niissä mitään ihmeellistä ole ollut. Nyt kuitenkin oli, sillä JR:n kanssa Rebellionia oli Kingin sijaan selostamassa Michael Hayes, joka oli kaikella tapaa köyhempi versio Lawlerista.
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. D'Lo Brown (c) - WWF Intercontinental Championship
Show avattiin Intercontinental-mestari Jarrettin ja European-mestari Brownin ottelulla. Moninkertainen European-mestari D'Lo oli taas tänä iltana palannut gimmickiinsä, jossa kuuluttaja ilmoitti Brownin olevan nykyisin kotoisin Birminghamista, jossa tämä ppv järjestettiin. Jarrettilla ja Brownilla oli ollut kesän lopuilla suuriakin erimielisyyksiä, ja he olivat kohdanneet toisensa SummerSlamissa. Nyt feud oli kyllä oikeastaan jo ohi, mutta ei WWF:ää aikaisemminkaan näissä britti-ppv:issä ollut kiinnostanut ajankohtaisempien feudien kohtaamisten buukkaaminen. Ennen ottelua heitettiin kolikkoa siitä, kumpi mestaruusvyö ottelussa on panoksena.
SummerSlamin ottelu näiden kahden välillä jäi jotenkin laimeammaksi, kuin mitä olin odottanut. Ei tässäkään päästy vielä mihinkään erityisen hienon ottelun tasolle, mutta toisaalta tämä olikin niin lyhyt, että jo se esti huipputasolle pääsemisen. Tämä oli kuitenkin selvästi astetta parempi ottelu kuin SS:n koitos. Brown oli oikein hyvässä vedossa ja sai pirteällä liikkumisellaan Jarrettin näyttämään hyvältä, eikä se Jarrettkaan nyt huonosti tässä vetänyt vaan hoiti heel-roolinsa näppärästi. Ihan kiva aloitus show'lle, mutta ei sen enempää.
**½ (6:00)
Voittaja:
The Godfather w/ Hoes vs. Gangrel
The Godfatheria ei ollut näkynyt ppv:issä sitten hänen keväisen IC-mestaruuskautensa, ja nytkin hän otteli vain britti-ppv:n fillerissä, joten mitenkään erityisen korkealla ei hän kortissa ollut. Tällä ottelulla ei ollut siis mitään kummempaa taustaa. Kunhan WWF vain päätti pistää kaksi midcarderiaan ottelemaan toisiaan vastaan paremman tekemisen puutteessa.
Tämä oli kaikella tapaa semmoinen peruskiva tv-otteluhenkinen koitos. Yleisö oli ihan mukavasti mukana, ja jotenkin The Godfather sai aina näissä otteluissaan katsojillekin (no, ainakin minulle) hyvän mielen. Gangrel hoiti oman osuutensa hyvin, ja molemmat väläyttivät ihan kivoja liikkeitä siinä neljässä minuutissa, mitä tämä ehti kestää. Itse asiassa olosuhteisiin nähden tämä oli yllättävänkin onnistunut ottelu. En nyt viitsi saarnata kummemmin siitä, kuuluuko tämä ppv:hen, kun nämä Britannian-vierailut olivat aina vähän oma lukunsa.
** (4:04)
Voittaja:
Val Venis vs. Mark Henry
Mark Henry oli hävinnyt European-mestaruutensa, eikä hänellä muutenkaan mennyt tässä vaiheessa tosiaan hirveän vahvasti. Kuten jo edellisessä arvostelussa totesin, "Sexual Chocolate" oli tässä vaiheessa uraansa enemmänkin pelle kuin mikään varteenotettava monsteri. Val Veniksen ura oli taas vaihteeksi pienessä nosteessa, joten nyt hän sai Briteissä vastaansa Henryn.
Jos kahden edellisen ottelun kohdalla olin jo maininnut otteluiden lyhyydestä, niin tämä se vasta vähän aikaa kestikin. Juuri ja juuri kolme minuuttia aikaa saanut ottelu ei voisi olla mestariteos, vaikka siinä painisivat Shawn Michaels ja Bret Hart. Val Veniksen ja Mark Henryn kohdalla tilanne on vielä selvempi. Val kyllä veti koko kolmeminuuttisen aivan täysillä, eikä Henrykään tässä häiritsevän huono ollut, joten kyllä tämä katsottava oli, mutta eipä tästä paljon mitään ehtinyt jäädä käteen.
*½ (3:01)
Voittaja:
Ivory (c) vs. Tori vs. Jacqueline vs. Luna - WWF Women's Championship
Tässä ottelussa olikin aika kovat piipussa, kun kaikki rosterin oikeasti jollain tapaa painitaitoiset naiset oli ängetty samaan otteluun. Sinällään ihan kivaa nähdä jo kolmannessa ppv:ssä peräkkäin myös tätä Women's-mestaruuskuvion rakentelua, mutta olihan tämän divisioonan taso aika surullinen tässä vaiheessa. Toisaalta omalla tavallaan juuri siksi sen kehitystä on hauskakin seurata.
Alkaa varmasti kuulostaa jo aika rikkinäiseltä levyltä, mutta jälleen on mainittava, kuinka onnettoman vähän aikaa tämäkin ottelu sai. Toisaalta naisten otteluissa taisi olla WWF:llä ihan tapanakin, että otteluille ei vahingossakaan anneta ainakaan yli viittä minuuttia aikaa. Tässäkin ajassa ehdittiin kyllä nähdä naisten otteluksi pari yllättävänkin näppärää liikettä, mutta sopihan sitä odottaakin, kun näiden neljän kuului sentään osata painia. Taas ihan siedettävä koitos, mutta eipä tästäkään paljoa muisteltavaa ehtinyt jäädä.
*½ (3:16) (Says I just whooped your ass!)
Voittaja:
Road Dogg (c) vs. Chris Jericho w/ Curtis Hughes
Road Dogg oli saapunut Brittein saarille ilman joukkuemestaripariaan Mr. Assia, mikä oli aika riskialtis temppu, kun ottaa huomioon, että Doggin vastustaja tässä ppv:ssä oli Chris Jericho. Tällä ottelulla oli oikeasti jopa taustaa takanaan. Chris Jericho oli siis pian debyyttinsä jälkeen alkanut piinata Road Doggia, ja SummerSlamin jälkeen hän oli pistänytkin Jesse Jamesin useaksi viikoksi sairastuvalle. Dogg teki paluunsa hieman ennen Unforgiveniä, yhdisti taas voimansa Mr. Assin kanssa ja voitti joukkuemestaruudet, mutta hän ei taatusti ollut unohtanut Jerichon tekoa. Road Dogg tahtoi taatusti kostaa Y2J:lle tämän teot.
Yleisesti tuota Jerichon ensimmäistä ppv-ottelua WWF:ssä on pidetty jotenkin todella hyvänä, jopa neljän tähden koitoksena. Minusta tuo ottelu X-Pacia vastaan ei millään ollut lähelläkään tuota tasoa, sillä se oli vain jotenkin sekava, ja lisäksi yleisö ihan oikeasti masensi koko tunnelman. Se, että ottelussa on Jericho, ei tarkoita, että ottelu on heti ****-koitos. Niinpä jotkut voivat ehkä järkyttyä, kun sanon, että minusta tämä oli parempi ottelu kuin ottelu X-Pacin kanssa. Ei tämäkään ollut vielä mitään mahtavaa ****-meininkiä, mutta kyllä ne aikanaan Jericholta tulevat sitten. Tässä Jericho osoitti olevansa jo huippuvedossa, ja hän hoiti roolinsa mahtavasti ottelun aikana, eikä Road Doggkaan ollut huono. Yleisökin oli hyvin mukana. Kokonaisuudessaan siis puhtaasti hyvä ottelu, joka sai aikaakin tarvittavan määrän.
*** (10:29)
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. Chyna
Kyllä, Jarrett otteli toisen ottelun saman illan aikana. Jarrettin ja Chynan feud ei nimittäin ollut todellakaan loppunut Unforgiveniin, vaan se jatkui entistä hurjempana. Heti tämän show'n alussa ennen ensimmäistä otteluaan misogynisti-Jarrett oli piinannut satunnaista katsomossa olevaa brittinaista ja pistänyt tämän Figure Four Leg Lockiin, kunnes Chyna oli tullut väliin. Niinpä kun Jarrettin ja Brownin ottelu oli ohi, Jarrett haastoi Chynan kohtaamaan hänet tänä kyseisenä iltana. Mestaruutta ei tässä ollut panoksena, mutta kunniaa sitäkin enemmän.
Harmi vain, että mistään kunniasta on tämän ottelun kohdalla paha puhua, koska se päättyi, ennen kuin ottelu oli edes kunnolla käynnistynyt. Chynalla ja Jarrettilla oli kyllä potentiaalia mielenkiintoiseen välienselvittelyyn, mutta se antoi vielä odottaa itseään, koska tämä oli hädin tuskin ottelu.
* (2:22)
Voittaja:
Big Show vs. Kane - No DQ Match
Big Show'n ja Kanen feudikin alkoi olla jo tässä vaiheessa taputeltu, ja miehet olivat suuntaamassa eteenpäin, mutta brittiyleisön mieliksi WWF päätti vielä tunkea tähän ppv:hen näiden kahden jättiläisen koitoksen. Big Show oli nyt yksin, sillä hänen taisteluparinsa The Undertaker oli kadonnut WWF:stä, mutta toisaalta ei Kanellakaan ollut tässä ystäväänsä X-Pacia apuna.
Yllättävää mutta totta, tämä oli näiden kahden keskinäisistä otteluista paras vuonna '99. Sekä KOTRin että Fully Loadedin otteluissa oli omat ongelmansa, mutta tämä oli varsin kivaa ryminää. Ei tämäkään vielä ihan hyvälle tasolle päässyt, sillä erityisesti minua ärsytti tässä se, ettei No DQ -stipulaatio näkynyt ottelun aikana paljoakaan missään. Toisaalta mikäpäs siinä, kun varsin hyvässä kunnossa olleet Show ja Kane onnistuivat muuten rymistelemään vakuuttavasti kehässä. Molemmat väläyttivät jopa poikkeuksellisia liikkeitä. Esimerkkinä toimikoon Big Show'n Dropkick.
**½ (7:54)
Voittaja:
X-Pac vs. British Bulldog
Noniin, British Bulldogin tämä paluunjälkeinen kunto tulikin jo aika hyvin käsiteltyä tuossa yllä, joten ehkä siitä ei tarvitse sanoa sen enempää. Sen sijaan pitää kehua sitä, kuinka hyvin WWF oli buukannut Bulldogia tässä tapahtumassa. Vielä show'n alussa kotiyleisö olisi ollut taatusti Bulldogin puolella, mutta kun show'n aikana Bulldog oli mennyt entistä sekopäisemmäksi, raivonnut Mr. McMahonille haluavansa mestaruusottelun tässä ppv:ssä ja piessyt siinä ohessa sekä Chynan että Stephanie McMahonin, oli lopputuloksena valtaisa buuausmyrsky brittipainijalle. Mitään kummempaa tarinaa ei tässäkään ottelussa ollut, mikä on vähän sääli.
Tämä oli oikein kiva koitos sen aikaa, mitä tämä kesti, mutta harmi kyllä tämäkin jäi vähän lyhykäiseksi. Odotin etukäteen, että X-Pacin ja Bulldogin tyylit eivät sopisi yhtään yhteen, mutta niin vain kävi, että ne pelasivat oikein näppärästi. X-Pac sai hoitaa kaiken kunnon painimisen ja näyttävien liikkeiden väläyttämisen, ja Bulldog pystyi tyytymään rajuun jyräilyyn ja muutaman näyttävän power-liikeen läjäyttämiseen. Erityisen hienoa oli nähdä, kuinka mahtavasti yleisö oli mukana, ja vieläpä omaa poikaansa vastaan. Kuka vielä väittää, ettei Attitude Eran WWF:ssä osata buukata? Lisäksi ottelun lopetus oli hiton näyttävä. Kaiken tämän takia saatan jopa hieman yliarvostella tätä vain viisi minuuttia kestänyttä koitosta, mutta kyllä tämä toimi juuri niin hyvin kuin tältä voi vain toivoa.
**½ (5:10)
Voittaja:
Edge & Christian vs. The Acolytes vs. Holly Cousins - WWF Tag Team Championship Title Shot
Edge & Christian olivat ansainneet jälleen aseman joukkuemestaruuksien ykköshaastajana, mutta osoittaaksen todella olevan tuon aseman arvoisia, he päättivät pistää tuon statuksen panokseksi Rebellionissa käytävään otteluun, jossa veljeksiä vastaan asettuisivat Acolytes ja Hollyn serkukset Crash ja Hardcore.
Tämä oli varsin viihdyttävä ja toimiva kolmen joukkueen mättö. Jo SummerSlamin Tag Team Turmoilissa Edge ja Christian osoittivat, kuinka viihdyttävää meininkiä he pystyivät vetämään useiden eri joukkueiden kanssa juuri nopeutensa ja taidokkuutensa ansiosta. Turmoilin lopussa kuitenkin homma muuttui kankeaksi, kun E&C tippui kuvioista pois. Tässä kankeus ei iskenyt missään vaiheessa, vaan homma oli loppuun saakka vauhdikasta. Kaiken kaikkiaan hyvä ottelu, joka osoitti, että WWF:n joukkuedivarilla pyyhki ihan hyvin, vaikkei sieltä vielä mitään suurjoukkueita löytynyt, kun E&C:kin on vasta nousussa.
*** (9:03)
Voittajat:
Triple H (c) vs. The Rock - Steel Cage Match for the WWF Championship
Vihdoin oli illan kymmenennen ja samalla viimeisen ottelun vuoro. Lisäksi tämä ottelu oli Triple H:n ensimmäinen ppv-tason päämestaruuden puolustus. Vaikka Triple H:n ja The Rockin pahimmat erimielisyydet oli (ainakin joksikin aikaa) setvitty ennen SummerSlamia, ei kaikki ollut selvää vieläkään. Heti Unforgivenin jälkeisessä Raw'ssa Triple H:n ja The Rockin oli tarkoitus kohdata toisensa, mutta British Bulldog sekaantui tuohon otteluun. The Rock vihasi yhä Triple H:ta ja Triple H vihasi yhä Rockia, eikä Rockilla varmaan olisi mitään sitäkään vastaan, että hän pääsisi ensimmäistä kertaa sitten WM:n kiinni päämestaruusvyöhön.
Harmillista, mutta tämä ottelu ei yltänyt Rockin ja Triple H:n parhaimpien otteluiden listaan. Syy ottelun "vaisuuteen" ei tosin ollut HHH:ssa ja Rockissa, koska miehet vetivät kyllä häkissä hyvin intenssiivisen, toimivan ja hyvin häkkiä hyödyntävän n. ***½-tasoisen ottelun. Suurempi ongelma oli kuitenkin ottelun loppupuolelle nähty aivan turha ja idioottimainen ylibuukkaus monine sekaantumisineen ja aika vaisuine lopetuksineen. No, tämä on Attitude Era. Joka tapauksessa hyvä ottelu, mutta parempaa pitää aina näiltä kahdelta toivoa.
*** (22:17)
Voittaja:
** The Rock
* Chris Jericho
Kokonaisarvio Rebellionista: No, oli tämä ainakin parempi ppv kuin toinen vuonna '99 Britanniassa järjestetty, mutta toisaalta se ei vielä kauheasti kerro mitään. Hyvää oli se, että ppv:stä löytyi kuitenkin kolme hyvää ottelua, ja muutama muukin oli ihan kivoja, ja täydeltä paskalta vältyttiin tällä kertaa oikeastaan kokonaan. Huonoa oli sitten se, ettei tapahtumasta löytynyt yhtään yli kolmen tähden ottelua, eikä ppv missään vaiheessa tuntunut mitenkään kauhean erikoiselta. Ihan kivaa menoa monin paikoin, mutta enemmän tästä jäi tv-show'n kuin ppv:n fiilis. Kokonaisuudessaan siis Kehno.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WWF Rebellion - Kehno
16. WCW Fall Brawl - Kehno
17. WCW Souled Out - Kehno
18. WWF Unforgiven - Kehno
19. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
20. WCW The Great American Bash - Surkea
21. WWF No Mercy (UK) - Surkea
22. WCW Road Wild - Surkea
23. WCW Slamboree - Surkea
24. WCW Bash At The Beach - Surkea
Seuraavaksi vuorossa onkin jotain ihan muuta ;)
REBELLION 1999
WWF oli järjestänyt ensimmäisen kerran Isossa-Britanniassa pelkästään brittikatsojille ppv:nä lähetetyn show'n ensimmäisen kerran syksyllä '97. Seuraavan kerran WWF palasi Englantiin '98 joulukuussa ja kolmannen kerran vuoden '99 keväällä. Nyt oli siis aika jo toiselle tämän vuoden reissulle, kun lokakuun alussa WWF matkasi jälleen Isoon-Britanniaan järjestämään ppv:n. Tällä kertaa sen nimeksi annettiin Rebellion, ja Rebellionista tulisikin seuraavina vuosina vakituinen tapaus WWF:n ppv-kalenterissa vuosittaisena britti-ppv:nä. Olen muuten parissa viime ppv-arvostelussa unohtanut vissiin mainita selostajat, kamalaa! No, eipä niissä mitään ihmeellistä ole ollut. Nyt kuitenkin oli, sillä JR:n kanssa Rebellionia oli Kingin sijaan selostamassa Michael Hayes, joka oli kaikella tapaa köyhempi versio Lawlerista.
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. D'Lo Brown (c) - WWF Intercontinental Championship
Show avattiin Intercontinental-mestari Jarrettin ja European-mestari Brownin ottelulla. Moninkertainen European-mestari D'Lo oli taas tänä iltana palannut gimmickiinsä, jossa kuuluttaja ilmoitti Brownin olevan nykyisin kotoisin Birminghamista, jossa tämä ppv järjestettiin. Jarrettilla ja Brownilla oli ollut kesän lopuilla suuriakin erimielisyyksiä, ja he olivat kohdanneet toisensa SummerSlamissa. Nyt feud oli kyllä oikeastaan jo ohi, mutta ei WWF:ää aikaisemminkaan näissä britti-ppv:issä ollut kiinnostanut ajankohtaisempien feudien kohtaamisten buukkaaminen. Ennen ottelua heitettiin kolikkoa siitä, kumpi mestaruusvyö ottelussa on panoksena.
SummerSlamin ottelu näiden kahden välillä jäi jotenkin laimeammaksi, kuin mitä olin odottanut. Ei tässäkään päästy vielä mihinkään erityisen hienon ottelun tasolle, mutta toisaalta tämä olikin niin lyhyt, että jo se esti huipputasolle pääsemisen. Tämä oli kuitenkin selvästi astetta parempi ottelu kuin SS:n koitos. Brown oli oikein hyvässä vedossa ja sai pirteällä liikkumisellaan Jarrettin näyttämään hyvältä, eikä se Jarrettkaan nyt huonosti tässä vetänyt vaan hoiti heel-roolinsa näppärästi. Ihan kiva aloitus show'lle, mutta ei sen enempää.
**½ (6:00)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
The Godfather w/ Hoes vs. Gangrel
The Godfatheria ei ollut näkynyt ppv:issä sitten hänen keväisen IC-mestaruuskautensa, ja nytkin hän otteli vain britti-ppv:n fillerissä, joten mitenkään erityisen korkealla ei hän kortissa ollut. Tällä ottelulla ei ollut siis mitään kummempaa taustaa. Kunhan WWF vain päätti pistää kaksi midcarderiaan ottelemaan toisiaan vastaan paremman tekemisen puutteessa.
Tämä oli kaikella tapaa semmoinen peruskiva tv-otteluhenkinen koitos. Yleisö oli ihan mukavasti mukana, ja jotenkin The Godfather sai aina näissä otteluissaan katsojillekin (no, ainakin minulle) hyvän mielen. Gangrel hoiti oman osuutensa hyvin, ja molemmat väläyttivät ihan kivoja liikkeitä siinä neljässä minuutissa, mitä tämä ehti kestää. Itse asiassa olosuhteisiin nähden tämä oli yllättävänkin onnistunut ottelu. En nyt viitsi saarnata kummemmin siitä, kuuluuko tämä ppv:hen, kun nämä Britannian-vierailut olivat aina vähän oma lukunsa.
** (4:04)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Val Venis vs. Mark Henry
Mark Henry oli hävinnyt European-mestaruutensa, eikä hänellä muutenkaan mennyt tässä vaiheessa tosiaan hirveän vahvasti. Kuten jo edellisessä arvostelussa totesin, "Sexual Chocolate" oli tässä vaiheessa uraansa enemmänkin pelle kuin mikään varteenotettava monsteri. Val Veniksen ura oli taas vaihteeksi pienessä nosteessa, joten nyt hän sai Briteissä vastaansa Henryn.
Jos kahden edellisen ottelun kohdalla olin jo maininnut otteluiden lyhyydestä, niin tämä se vasta vähän aikaa kestikin. Juuri ja juuri kolme minuuttia aikaa saanut ottelu ei voisi olla mestariteos, vaikka siinä painisivat Shawn Michaels ja Bret Hart. Val Veniksen ja Mark Henryn kohdalla tilanne on vielä selvempi. Val kyllä veti koko kolmeminuuttisen aivan täysillä, eikä Henrykään tässä häiritsevän huono ollut, joten kyllä tämä katsottava oli, mutta eipä tästä paljon mitään ehtinyt jäädä käteen.
*½ (3:01)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Ivory (c) vs. Tori vs. Jacqueline vs. Luna - WWF Women's Championship
Tässä ottelussa olikin aika kovat piipussa, kun kaikki rosterin oikeasti jollain tapaa painitaitoiset naiset oli ängetty samaan otteluun. Sinällään ihan kivaa nähdä jo kolmannessa ppv:ssä peräkkäin myös tätä Women's-mestaruuskuvion rakentelua, mutta olihan tämän divisioonan taso aika surullinen tässä vaiheessa. Toisaalta omalla tavallaan juuri siksi sen kehitystä on hauskakin seurata.
Alkaa varmasti kuulostaa jo aika rikkinäiseltä levyltä, mutta jälleen on mainittava, kuinka onnettoman vähän aikaa tämäkin ottelu sai. Toisaalta naisten otteluissa taisi olla WWF:llä ihan tapanakin, että otteluille ei vahingossakaan anneta ainakaan yli viittä minuuttia aikaa. Tässäkin ajassa ehdittiin kyllä nähdä naisten otteluksi pari yllättävänkin näppärää liikettä, mutta sopihan sitä odottaakin, kun näiden neljän kuului sentään osata painia. Taas ihan siedettävä koitos, mutta eipä tästäkään paljoa muisteltavaa ehtinyt jäädä.
*½ (3:16) (Says I just whooped your ass!)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Road Dogg (c) vs. Chris Jericho w/ Curtis Hughes
Road Dogg oli saapunut Brittein saarille ilman joukkuemestaripariaan Mr. Assia, mikä oli aika riskialtis temppu, kun ottaa huomioon, että Doggin vastustaja tässä ppv:ssä oli Chris Jericho. Tällä ottelulla oli oikeasti jopa taustaa takanaan. Chris Jericho oli siis pian debyyttinsä jälkeen alkanut piinata Road Doggia, ja SummerSlamin jälkeen hän oli pistänytkin Jesse Jamesin useaksi viikoksi sairastuvalle. Dogg teki paluunsa hieman ennen Unforgiveniä, yhdisti taas voimansa Mr. Assin kanssa ja voitti joukkuemestaruudet, mutta hän ei taatusti ollut unohtanut Jerichon tekoa. Road Dogg tahtoi taatusti kostaa Y2J:lle tämän teot.
Yleisesti tuota Jerichon ensimmäistä ppv-ottelua WWF:ssä on pidetty jotenkin todella hyvänä, jopa neljän tähden koitoksena. Minusta tuo ottelu X-Pacia vastaan ei millään ollut lähelläkään tuota tasoa, sillä se oli vain jotenkin sekava, ja lisäksi yleisö ihan oikeasti masensi koko tunnelman. Se, että ottelussa on Jericho, ei tarkoita, että ottelu on heti ****-koitos. Niinpä jotkut voivat ehkä järkyttyä, kun sanon, että minusta tämä oli parempi ottelu kuin ottelu X-Pacin kanssa. Ei tämäkään ollut vielä mitään mahtavaa ****-meininkiä, mutta kyllä ne aikanaan Jericholta tulevat sitten. Tässä Jericho osoitti olevansa jo huippuvedossa, ja hän hoiti roolinsa mahtavasti ottelun aikana, eikä Road Doggkaan ollut huono. Yleisökin oli hyvin mukana. Kokonaisuudessaan siis puhtaasti hyvä ottelu, joka sai aikaakin tarvittavan määrän.
*** (10:29)
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. Chyna
Kyllä, Jarrett otteli toisen ottelun saman illan aikana. Jarrettin ja Chynan feud ei nimittäin ollut todellakaan loppunut Unforgiveniin, vaan se jatkui entistä hurjempana. Heti tämän show'n alussa ennen ensimmäistä otteluaan misogynisti-Jarrett oli piinannut satunnaista katsomossa olevaa brittinaista ja pistänyt tämän Figure Four Leg Lockiin, kunnes Chyna oli tullut väliin. Niinpä kun Jarrettin ja Brownin ottelu oli ohi, Jarrett haastoi Chynan kohtaamaan hänet tänä kyseisenä iltana. Mestaruutta ei tässä ollut panoksena, mutta kunniaa sitäkin enemmän.
Harmi vain, että mistään kunniasta on tämän ottelun kohdalla paha puhua, koska se päättyi, ennen kuin ottelu oli edes kunnolla käynnistynyt. Chynalla ja Jarrettilla oli kyllä potentiaalia mielenkiintoiseen välienselvittelyyn, mutta se antoi vielä odottaa itseään, koska tämä oli hädin tuskin ottelu.
* (2:22)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Big Show vs. Kane - No DQ Match
Big Show'n ja Kanen feudikin alkoi olla jo tässä vaiheessa taputeltu, ja miehet olivat suuntaamassa eteenpäin, mutta brittiyleisön mieliksi WWF päätti vielä tunkea tähän ppv:hen näiden kahden jättiläisen koitoksen. Big Show oli nyt yksin, sillä hänen taisteluparinsa The Undertaker oli kadonnut WWF:stä, mutta toisaalta ei Kanellakaan ollut tässä ystäväänsä X-Pacia apuna.
Yllättävää mutta totta, tämä oli näiden kahden keskinäisistä otteluista paras vuonna '99. Sekä KOTRin että Fully Loadedin otteluissa oli omat ongelmansa, mutta tämä oli varsin kivaa ryminää. Ei tämäkään vielä ihan hyvälle tasolle päässyt, sillä erityisesti minua ärsytti tässä se, ettei No DQ -stipulaatio näkynyt ottelun aikana paljoakaan missään. Toisaalta mikäpäs siinä, kun varsin hyvässä kunnossa olleet Show ja Kane onnistuivat muuten rymistelemään vakuuttavasti kehässä. Molemmat väläyttivät jopa poikkeuksellisia liikkeitä. Esimerkkinä toimikoon Big Show'n Dropkick.
**½ (7:54)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
X-Pac vs. British Bulldog
Noniin, British Bulldogin tämä paluunjälkeinen kunto tulikin jo aika hyvin käsiteltyä tuossa yllä, joten ehkä siitä ei tarvitse sanoa sen enempää. Sen sijaan pitää kehua sitä, kuinka hyvin WWF oli buukannut Bulldogia tässä tapahtumassa. Vielä show'n alussa kotiyleisö olisi ollut taatusti Bulldogin puolella, mutta kun show'n aikana Bulldog oli mennyt entistä sekopäisemmäksi, raivonnut Mr. McMahonille haluavansa mestaruusottelun tässä ppv:ssä ja piessyt siinä ohessa sekä Chynan että Stephanie McMahonin, oli lopputuloksena valtaisa buuausmyrsky brittipainijalle. Mitään kummempaa tarinaa ei tässäkään ottelussa ollut, mikä on vähän sääli.
Tämä oli oikein kiva koitos sen aikaa, mitä tämä kesti, mutta harmi kyllä tämäkin jäi vähän lyhykäiseksi. Odotin etukäteen, että X-Pacin ja Bulldogin tyylit eivät sopisi yhtään yhteen, mutta niin vain kävi, että ne pelasivat oikein näppärästi. X-Pac sai hoitaa kaiken kunnon painimisen ja näyttävien liikkeiden väläyttämisen, ja Bulldog pystyi tyytymään rajuun jyräilyyn ja muutaman näyttävän power-liikeen läjäyttämiseen. Erityisen hienoa oli nähdä, kuinka mahtavasti yleisö oli mukana, ja vieläpä omaa poikaansa vastaan. Kuka vielä väittää, ettei Attitude Eran WWF:ssä osata buukata? Lisäksi ottelun lopetus oli hiton näyttävä. Kaiken tämän takia saatan jopa hieman yliarvostella tätä vain viisi minuuttia kestänyttä koitosta, mutta kyllä tämä toimi juuri niin hyvin kuin tältä voi vain toivoa.
**½ (5:10)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Edge & Christian vs. The Acolytes vs. Holly Cousins - WWF Tag Team Championship Title Shot
Edge & Christian olivat ansainneet jälleen aseman joukkuemestaruuksien ykköshaastajana, mutta osoittaaksen todella olevan tuon aseman arvoisia, he päättivät pistää tuon statuksen panokseksi Rebellionissa käytävään otteluun, jossa veljeksiä vastaan asettuisivat Acolytes ja Hollyn serkukset Crash ja Hardcore.
Tämä oli varsin viihdyttävä ja toimiva kolmen joukkueen mättö. Jo SummerSlamin Tag Team Turmoilissa Edge ja Christian osoittivat, kuinka viihdyttävää meininkiä he pystyivät vetämään useiden eri joukkueiden kanssa juuri nopeutensa ja taidokkuutensa ansiosta. Turmoilin lopussa kuitenkin homma muuttui kankeaksi, kun E&C tippui kuvioista pois. Tässä kankeus ei iskenyt missään vaiheessa, vaan homma oli loppuun saakka vauhdikasta. Kaiken kaikkiaan hyvä ottelu, joka osoitti, että WWF:n joukkuedivarilla pyyhki ihan hyvin, vaikkei sieltä vielä mitään suurjoukkueita löytynyt, kun E&C:kin on vasta nousussa.
*** (9:03)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Triple H (c) vs. The Rock - Steel Cage Match for the WWF Championship
Vihdoin oli illan kymmenennen ja samalla viimeisen ottelun vuoro. Lisäksi tämä ottelu oli Triple H:n ensimmäinen ppv-tason päämestaruuden puolustus. Vaikka Triple H:n ja The Rockin pahimmat erimielisyydet oli (ainakin joksikin aikaa) setvitty ennen SummerSlamia, ei kaikki ollut selvää vieläkään. Heti Unforgivenin jälkeisessä Raw'ssa Triple H:n ja The Rockin oli tarkoitus kohdata toisensa, mutta British Bulldog sekaantui tuohon otteluun. The Rock vihasi yhä Triple H:ta ja Triple H vihasi yhä Rockia, eikä Rockilla varmaan olisi mitään sitäkään vastaan, että hän pääsisi ensimmäistä kertaa sitten WM:n kiinni päämestaruusvyöhön.
Harmillista, mutta tämä ottelu ei yltänyt Rockin ja Triple H:n parhaimpien otteluiden listaan. Syy ottelun "vaisuuteen" ei tosin ollut HHH:ssa ja Rockissa, koska miehet vetivät kyllä häkissä hyvin intenssiivisen, toimivan ja hyvin häkkiä hyödyntävän n. ***½-tasoisen ottelun. Suurempi ongelma oli kuitenkin ottelun loppupuolelle nähty aivan turha ja idioottimainen ylibuukkaus monine sekaantumisineen ja aika vaisuine lopetuksineen. No, tämä on Attitude Era. Joka tapauksessa hyvä ottelu, mutta parempaa pitää aina näiltä kahdelta toivoa.
*** (22:17)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
** The Rock
* Chris Jericho
Kokonaisarvio Rebellionista: No, oli tämä ainakin parempi ppv kuin toinen vuonna '99 Britanniassa järjestetty, mutta toisaalta se ei vielä kauheasti kerro mitään. Hyvää oli se, että ppv:stä löytyi kuitenkin kolme hyvää ottelua, ja muutama muukin oli ihan kivoja, ja täydeltä paskalta vältyttiin tällä kertaa oikeastaan kokonaan. Huonoa oli sitten se, ettei tapahtumasta löytynyt yhtään yli kolmen tähden ottelua, eikä ppv missään vaiheessa tuntunut mitenkään kauhean erikoiselta. Ihan kivaa menoa monin paikoin, mutta enemmän tästä jäi tv-show'n kuin ppv:n fiilis. Kokonaisuudessaan siis Kehno.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WWF Rebellion - Kehno
16. WCW Fall Brawl - Kehno
17. WCW Souled Out - Kehno
18. WWF Unforgiven - Kehno
19. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
20. WCW The Great American Bash - Surkea
21. WWF No Mercy (UK) - Surkea
22. WCW Road Wild - Surkea
23. WCW Slamboree - Surkea
24. WCW Bash At The Beach - Surkea
Seuraavaksi vuorossa onkin jotain ihan muuta ;)
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Noniin, tässä on nyt ensi viikon arvostelu tällein ovelasti etukäteen. Koska lähden huomispäivällä Prahaan, en voi sitä oikein ensi viikon aikana postailla :-) Ehkä on ihan hyväkin, että tätä tapahtumaa voi sulatella vähän pitempään...
Noniin, sitten sitä jotain ihan muuta. Minähän nimittäin lupasin arvostella aivan kaikki amerikkalaisten promootioiden ppv:t.
HEROES OF WRESTLING 1999
En tiedä, kuinka paljon tästä tapahtumasta ja promootiosta pitäisi kirjoittaa, koska monet varmaan tämän surullisenkuuluisan tapauksen tietävät, ja loputkin löytävät tarkan selostuksen esimerkiksi wikipediasta. Tässä nyt kuitenkin tarina suomeksikin. Vaikka vuosi '99 olikin ppv:eiden laadun osalta ollut aika heikko meininkiä, oli pellepainin suosio Amerikassa muuten 1990-luvun lopulla semmoisissa huippulukemissa, että niitä tuskin koskaan enää saavutetaan. Niinpä muuan Bill Stone näki tässä bisneksessä loistavan mahdollisuuden tehdä rahaa, hankki pay per view -slotin ja perusti Heroes of Wrestling "promootion". HOW:n ideana oli tuoda 1980-luvun ja 1990-luvun alun legendaarisia painijoita takaisin kehään painimaan toisiaan vastaan nostalgisissa koitoksissa. Tämä Heroes of Wrestling -show oli promootion ensimmäinen ppv ja show, ja se toimi samalla eräänlaisena pilottina. Jos ppv menestyisi, jatkaisi promootio toimintaansa aktiivisesti (Stonella oli jo useampia ppv-slotteja varattu tulevaisuudesta). Jos taas ei, Stone hylkäisi koko hankkeen.
No, ostolukujen valossa ppv ei ollut vielä täysi floppi, vaikka kyllä se niissäkin alitti tavoitteet reippaasti. Se sai yhteensä 29 000 ostoa, kun Stonen minimitavoite oli ollut 40 000. Odotettua pienempiä ostolukuja paljon suurempi ongelma oli sitten tapahtuma itsessään. Heroes of Wrestling oli nimittäin kiistatta painihistorian huonoin ppv, ja sitä pidetään yleisesti esimerkkinä siitä, miten päin p***että kaikki vain voidaan hoitaa. Idea klassikkopainijoista painimassa toisiaan vastaan voi kuulostaa vielä hyvältä, mutta Stonen olisi varmaan ihan ensinnäkin pitänyt tajuta, että aikakonetta ei ole keksitty, ja oman aikansa legendojen näkeminen äärimmäisen raihnaisessa kunnossa ei ole toivottua nostalgiaa. Legendaariseen asemaan ppv:stä kertovissa tarinoissa ovat nousseet show'n loppupuolen vaiheet, mutta niistä lisää vasta lopussa. Kaiken kaikkiaan Stone päätti saman tien ensimmäisen ppv:n jälkeen hylätä koko projektin, ja niinpä HOW kuoli kaikessa hiljaisuudessaan yhtä nopeasti kuin syntyikin. Silti tämä ppv ei katoa koskaan painihistoriasta.
Jo ensimmäinen suuri ongelma pitää mainita ennen ensimmäiseen ottelun pääsyä. Alun perin show'n selostajana piti olla Gordon Solie, mutta hän joutui jättäytymään pois terveydentilansa vuoksi. Niinpä korvaajaksi hankittiin joku täysin randomhemmolta näyttänyt Randy Rosenblom, joka on eittämättä painihistorian huonoin ppv:tä selostamaan päässyt henkilö. Kerrankin voin varmuudella sanoa, että jopa minä olisin parempi. Tiedän sen siitä, että minä (toisin kuin Rosenblom) en menisi sanomaan Dropkickiä Flying Leg Kickiksi tai ainakaan Leg Dropiksi. Toki liikenimivirheet voisi ehkä jotenkin antaa anteeksi, jos tyyppi ei olisi ollut muuten täysi idiootti. Minä en myöskään pitänyt kummemmin color commentatorina toimineesta Dutch Mantellista, mutta hän nyt sentään tiesi jotain painimaailmasta.
Samoan Swat Team (Fatu & Samu) w/ Paul Adams & Sika vs. Marty Jannetty & Tommy Rogers
Ensimmäisenä täytyy huomauttaa, että Fatu ei siis ole myös Rikishinä tuntemamme Solofa Fatu, vaan hänen veljensä Sam Fatu, joka paini 1980-luvulla WWF:ssä Tamana ja mm. muodosti Hakun kanssa The Islanders-joukkueen. Oikeastihan Samoan Swat Team (tai WWF:ssä Headshrinkers) oli juurikin Samun ja Rikishinä tuntemamme Fatun joukkue, mutta koska Solofa Fatu oli juuri palailemassa WWF:ään, ei häntä tähän touhuun saatu mukaan. Siinä lienee syy, miksi hänen veljensä (joka oli muuten huonolla tavalla aivan tolkuttoman isossa kunnossa) otti hänen paikkansa tässä. Marty Jannettyn nyt kaikki varmaan tietävät (jos eivät, niin pari ottelua Shawn Michaelsin painihistorian alkupuolelta ei ole pahitteeksi), ja hänen joukkueparinsa oli myös ECW:n ppv:issä parina viime vuotena esiintymään päässyt entisen Fantastics-joukkueen toinen osapuoli Tommy Rogers.
Ennen kuin pääsen kunnolla nillittämään, on kai myönnettävä, että tämä ottelu oli illan miellyttävin yllätys. Se ei tosin tarkoita vielä hirveästi mitään, sillä tämäkään ei ollut tosiaan lähelläkään hyvän tasoa, sillä oli tämä osittain hyvin tylsä ja vaisuhko, mutta oli tämä kuitenkin kokonaisuutena ok ja kaikin puolin ihan perustoimiva joukkueottelu. Ei mitään erityistä. Jannetty varsinkin veti ihan kivasti eikä ollut kangistunut paikoilleen, eikä Rogerskaan ollut huono. Samoalaisetkin liikkuivat kokoisikseen yllättävän hyvin. Ihan siis ok aloitus, sillä WWF:llä oli esim. Unforgivenissä huonompia. Ongelma on vain siinä, että WWF:ssä ei koskaan tämäntasoinen ottelu jäisi illan parhaaksi.
** (10:00)
Voittajat:
Greg Valentine vs. George Steele w/ Sherri Martel
Noniin, sitten alettiin päästä tähän varsinaiseen meininkiin. Kehässä olivat siis tapahtuman aikaan 62-vuotias George "Animal" Steele ja 49-vuotias Greg "The Hammer" Valentine, joista molemmat ovat tunnettuja esimerkiksi kasari-WWF:stä. Valentine ei siis ollut vielä mikään ikäloppu (no, Flairhan on tällä hetkellä 62, eli paini vielä 60-vuotiaana klassikko WM-ottelun), mutta eipä näistä kumpikaan ollut enää vuosikausiin ollut aktiivisesti painin kanssa tekemisissä, joten missään kehuttavassa kunnossa he eivät tosiaan olleet. Molempien parhaista päivistä, jos Steelellä sellaisia edes oli ollut, oli siis tosi kauan aikaa.
Veikkaan, että tämä ei olisi ollut parhaimmillaankaan yli **-ottelu edes '80-luvun puolivälissä, sillä Steele on aina ollut yksinkertaisen huono kehässä, eikä Valentine ole todellakaan oikea henkilö kantamaan ketään hyvään otteluun. Kun tähän lisätään se, että nyt ei ollut vuosi 1985 vaan '99, tilanne muuttuu radikaalisesti huonompaan suntaan. Kumpikin oli silminnähden sellaisessa kunnossa, jossa pitäisi lähimmillään painikehää päästä katsomon puolella. Tilannettahan ei ollenkaan paranna se, että kamppailu kaiken huipun lisäksi buukattiin vielä ennätysmäisen idioottimaisesti. Alkupuolen episodi, jossa paita jäi jumiin Steelen päähän, ja Valentine käytti tämän hyödyksi piestäkseen "Animalia" oli niin surkuhupaisa, että sille on annettava puoli tähteä. Muuten tämä oli aivan järkyttävää kuraa, jota ei painiksi tarvitsisi edes kutsua. Sherri Martellin sekaantumiskuviot olivat aivan täyttä sontaa.
½ (6:37)
Voittaja:
Julio Fantastico vs. Too Cold Scorpio
Eikö Julio Fantasticon nimi sano mitään? Hyvä, ei sen pidäkään. Jostain aivan käsittämättömästä syystä tähän hasbeenien kokoontumisajotapahtumaan, jonka piti sisältää vain alan suuria legendoja, oli buukattu 27-vuotias Julio Fantastico, joka oli toistaiseksi urallaan toiminut lähinnä vain WWF- ja WCW-jobberina. Myöhempinä vuosina hänet kyllä tultaisiin tuntemaan Julio Dinerona, mutta siitä ei ollut vielä mitään tietoa, joten minulla ei ole hajuakaan, mitä hän tässä tapahtumassa teki. Vähän samaa ihmettelen myös Too Cold Scorpion kohdalla, sillä hänelläkin oli vielä runsaasti vuosia jäljellä. Scorpio oli vasta 33-vuotias tapahtuman aikaan.
Oli miten oli, tämän oli varmaan tarkoitus olla sitten se show'n painillisesti paras hetki, koska tuskin nyt ihan oikeasti kukaan tätä hommaa pyörittäneistä saattoi odottaa, että mitkään viiskymppiset hasbeenit vetäisivät enää hyviä otteluita. Ainakin todella toivon, että he eivät kuvitelleet niin. Harmi vain, ettei näistä kahdesta ollut tässä tosiaankaan hyvään otteluun. Se oli aikamoinen pettymys, sillä molemmilta olisi odottanut sitä, mutta ehkä tämän tapahtuman ilmapiiri oli vain sitten yleisesti myrkyttänyt nämäkin kaksi. Ok ottelu parilla näppärällä hetkellä, mutta yleinen vaisuus, sekavuus ja pari huonosti hoidettua spottia takasivat tämän, että ok:ta korkeampaa tästä ei saa.
** (9:37)
Voittaja:
Iron Sheik & Nikolai Volkoff w/ Nikita Brezhnikov vs. Luke & Butch
Sheikin ja Volkoffin välissä kuvassa on siis joku täysin random-jamppa, jota kutsuttiin Nikita Brezhnikoviksi ja joka oli miesten manageri. Minä luulen, että hänet oli palkattu pitämään huolta siitä, ettei Sheik tai Volkoff saa sydäriä kesken ottelun. Karu totuus kun tosiaan on se, ettei kukaan näistäkään neljästä ollut enää vuonna 1999 siinä kunnossa, että heitä pitäisi buukata minkäänlaiseen painiotteluun. Iron Sheik oli 56 ja Volkoff 51. Bushwhackers-joukkueesta tutut Butch 54 ja Luke 52. Ei nyt ihmisiässä vielä mitään mahdottomia lukuja, mutta painijoille kyllä. Toki on tosiaan Flairin tapaisia poikkeuksia, mutta nämä kaverit nyt olivat muutenkin niin raihnaisia, että alta pois. Ja sitten heidän pitäisi painia keskenään painiottelu. Ei hyvää päivää.
Mitään hyvää tässä ottelussa ei sitten tosiaan ollutkaan. Tätä on kuulema sanottu yhdeksi painihistorian huonoimmista otteluista ikinä, ja ymmärrän hyvin pointin. Vaikka olenkin todella suuri Iron Sheik -mark, en minäkään voi nähdä tässä suorituksessa mitään hyvää. Ottelu kesti vieläpä lähemmäs 10 minuuttia, vaikka siinä ei oikeasti tapahtunut mitään. Liikenopeus ja meiningin tahti oli sitä luokkaa, että luulin ajan pysähtyneen. Kukaan neljästä ei oikein tuntunut tietävän, mitä edes tehdä kehässä, ja lopputuloksena oli täyttä kaaosta, huonosti ajoitettuja kuvioita ja aivan kamala painiottelu. Ei ikinä enää tällaista. Bushwhackersien ottelut WWF-aikanakin olivat yksinkertaisesti kehnoja, mutta tämä oli jo jotain aivan muuta.
DUD (8:42)
Voittajat:
Stan Lane vs. Tully Blanchard
46-vuotias Stan Lane oli parhaiten tunnettu varmaan '80-luvun huippuvuosistaan Midnight Expressissä. Tully Blanchard puolestaan kuului alkuperäiseen Four Horsemaniin ja kävi '80-luvun lopulla painimassa myös pari vuotta Arn Andersonin kanssa Brainbusterseina. Nyt vastakkain oli siis oikeasti kaksi todella taidokasta painijaa, joiden ottelu '80-luvun lopulla olisi voinut olla hemmetin kova sana. Harmi vain, että kyseessä oli '90-luvun eikä '80-luvun loppu.
Täytyy ensimmäisenä sanoa uskovani, että nämä kaksi olisivat voineet pystyä oikeasti vähintäänkin ihan kivaan otteluun, jos taaskin jolla kulla olisi ollut yhtään järkeä päässä, ja ottelua olisi lähdetty rakentelemaan Ric Flairin myöhemmän uran otteluiden tapaisesti juuri tunnelman ja rauhallisen rakentelun kautta. Sen sijaan tästä yritettiin väkisin tehdä rakenteeltaan samanlaista ottelua, kuin mitä nämä olisivat painineet huippuaikoinaan, ja yllättäen heistä ei siihen enää olleet, kun he eivät vuosiin olleet painineet aktiivisesti. Tosin tunnelman kautta on vähän vaikea rakentaa ottelua, jos tunnelma on olematonta. Tässä vaiheessa tulikin mieleen taas yksi henkilö, joka pitää haukkua: OHJAAJA. Siis mitä helvettiä oikeasti? Yhteensä koko show'n aikana varmaan puolet kaikista ratkaisevista hetkistä missattiin, kun ohjaaja juuri tärkeän liikkeen tai muun käänteen kohdalla päättä täysin selittämättömästi leikata kuvan katsomoon tai vaikkapa selostajiin. Erityisesti tässä ohjaaja väläytteli koko ajan kuvaa katsomosta, jossa "naiset ihailivat upeaa Stan Lanea" (oikeasti he näyttivät siltä, ettei ottelu tai varsinkaan 46-vuotiaan äijän ruho voisi vähempää kiinnostaa). Aaaargh. Otteluna tämä ei kuitenkaan ollut show'n huonoimpia, sillä Lane ja Blanchard ainakin yrittivät kovasti ja osoittivat hitusen vanhoja taitojaan. Yleisesti kuitenkin heikko ja aivan liian hidas ottelu ollakseen millään tavalla viihdyttävä. Lopetus pilasi fiilistä entisestään.
* (7:04)
Voittaja:
One Man Gang vs. Abdullah The Butcher
OMG on Marty Jannettyn ja Too Cold Scorpion ohella yksi niistä harvoista, jotka ovat esiintyneet aikaisemminkin tämän projektini arvostelussa. OMG nimittäin paini vielä '95-'96-vaihteessa WCW:ssä. Ennen kaikkea One Man Gang on kuitenkin tunnettu urastaan WWF:ssä OMG:nä ja Akeemina. Tapahtuman aikaan 58-vuotias Abdullah The Butcher on puolestaan tunnettu yhtenä painihistorian väkivaltaisimpina painijana ja eräänlaisena HC-painin esi-isänä. Niinpä nämä jättiläistä, joista erityisesti Butcher näytti olevan järkyttävän huonossa kunnossa, pistettiin vetämään illan HC-ottelu.
Hardcore kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä idealta, mutta huonossa kunnossa olevien One Man Gangin ja Abdullah The Butcherin vetämänä se lähinnä pelottaa, ja pelottavahan se lopputulos olikin. Tämä oli mahtava osoitus siitä, että veri ei tee mistään automaattisesti viihdyttävää HC:tä. Vaikka aina nyky-WWE:n menoon sitä verta rankimpiin ja kovimpiin otteluihin kaipaisinkin tunnelman luojaksi, niin aivan turha idioottimainen mässäily sillä on lähinnä oksettavaa. Erityisesti silloin, jos verta ei vuodateta edes minkään muun takia kuin se, että se on ainut asia, mitä nämä kaksi näyttivät olevan. Muuten ottelu koostui pelkistä todella heikoilta näyttäneistä tuoliniskuista ja epätoivoisesta teräsketjulla säheltämisestä. Jos sitä verta on vuodatettava paljon, se pitää tehdä edes tyylikkäiden bumppien seurauksena eikä täysin ilman mitään näkyvää syytä. Molemmat vuosivat verta kuin pistetyt siat, mutta sitä varten en itse näitä otteluita kuitenkaan katso. Yrityksestä puolikas tähti, muuten täyttä kuraa.
½ (7:34)
Voittaja:
Bob Orton vs. Jimmy Snuka w/ Lou Albano
Molemmat näistä herrasmiehistä ovat tunnettuja erityisesti WWF-ajoistaan. Nyttemmin molemmat kuuluvat myös WWE:n Hall of Fameen. Lisäksi Orton on ennen kaikkea nykyisin tunnettu ihan kivasti menestyneestä pojastaan. Snuka oli tapahtuman aikaan 56-vuotias, mutta häntä ei ole ikä tuntunut koskaan haittaavan. Orton oli jonkun verran nuorempi, eli vasta 48-vuotias, mutta kyllä hänenkin painivuotensa olivat olleet onnellisesti jo takanapäin.
Illan linjaa jatkaen eivät nämäkään kaksi mihinkään erityisen kummoiseen pystyneet. Tätä tekstiä kirjoittaessa ihmettelen entistä enemmän sitä, miten jotkut jaksavat kritisoida lähes kaikkea mahdollista nykypainista. Minua alkaa kyllästyttää jo tämänkin valitusvirren kirjoittaminen. Snuka väläytti ottelun aikana muutaman yllättävänkin toimivan yläköyden hypyn, ja tässä oli jonkinlainen rakennekin, eli tämä ei ollut illan ihan huonoimpia otteluita. Toisaalta taas en voi millään tavalla väittää viihtyneeni ottelun aikana, eli kyllä tämäkin kuuluu sinne puhtaasti huonojen kaastiin. Hohhoijaa.
* (11:46)
Voittaja:
Peliä ei kuitenkaan jostain syystä vihelletty tuossa kohtaa poikki, vaan Jim Neidhart kutsuttiin kehään, ja perässä seurasi vaivoin pystyssä pysyvä Roberts. Ottelu alkoi, mutta yllättäen siitä ei tullut yhtään mitään. Lyhyen kehässä pyöriskelyn jälkeen. Neidhart poistui hetkeksi paikalta, ja pian King Kong Bundy saapui myös kehänlaidalle. Samalla Roberts oli ottanut säkissään olevan Damien-käärmeen ulos säkistä, pistänyt sen jalkojensa väliin ja alkanut esittää eräänlaisia kyseenalaisia eleitä sen avulla. Lopulta Roberts kaatui kanveesiin käärmeen kanssa ja alkoi harrastaa sen kanssa ranskalaisia suudelmia. Tässä vaiheessa Neidhart palasi kehään ja yritti epätoivoisesti saada ottelua kasaan, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Lopulta paikalle lähetettiin Yokozuna ja joku täysin random-tyyppi, jota kutsuttiin Mini Bundyksi. Hän oli kieltämättä hieman Bundyn näköinen, ja hän näytti vuorotellen kuiskuttelevan kaikkien painijoiden korviin ilmeisesti uudet ohjeet loppuillan varalle. Samalla kehäkuuluttaja ilmoitti, että alkuperäisten singles-otteluiden sijaan ME:nä nähtäisiin Tag Team Match.
Jim Neidhart & King Kong Bundy vs. Jake Roberts & Yokozuna
Jos täysin sekavassa tilassa maassa kieriskelevä Roberts oli surullista katseltavaa, ei hänen joukkueparinsakaan tila paljoa hymyilyttänyt. Yokozuna oli toki ollut aina isokokoinen, mutta hänet oli WWF:stä potkittu juuri sen takia, että hän ei ollut saanut tiputettua painoaan hieman säällisempään kuntoon. Sen sijaan, että tämä olisi motivoinut Yokozunaa laihduttamaan, niin tämä yksi show'n nuorimmista painijoista (33) oli päättänyt lihota entisestään, ja nyt hän oli jo aivan jättiläismäisessä kunnossa (ilmoituksen mukaan n. 370 kiloa). Itse asiassa näistä neljästä Neidhart näytti jopa yllättävän hyvinvoivalta. No, tämä jäikin sitten Yokozunan viimeiseksi merkittäväksi esiintymiseksi, sillä hän menehtyi vuosi tästä eteenpäin.
Itse ottelusta ei ole enää paljoa lisättävää ylläoleviin kappaleisiin. Yokozunaa ei paljoa kehässä nähty, koska hänestä ei mihinkään kehätoimintaan ollut, ja joukkueottelu koostui lähinnä siitä, että heelit pieksivät täysin muissa maissa olevaa Robertsia maahan ja kurittivat tätä jonkinlaisilla submission-liikkeillä. Ottelu kesti aivan liian pitkään, ja lopulta se päättyi aivan seinään ja vieläpä todella typerästi. Voin hyvin kuvitella, että katsojille jäi todella petetty fiilis kaiken muun paskan lisäksi siitä, että yhtäkkiä homma stoppasi seinään, kun ottelu päättyi salamalopetuksella, jonka jälkeen ei tosiaan nähty enää mitään Bundy vs. Yokozunaa, vaan lähetys päättyi ilman mitään loppusanoja tai kiitoksia. Pahat kielet huhuavat, että pikainen lopetus johtui siitä, että Roberts meinasi alkaa riisuuntua kehässä, mutta siitä ei ainakaan kameralle tallentunut merkkejä.
DUD (16:34)
Voittajat:
** Marty Jannetty
* Julio Fantastico
- Tuskin missään muussa ppv:ssä noin keskinkertaisilla esityksillä irtoaisia kolmea, kahta tai yhtä tähteä, mutta tässä ppv:ssä keskinkertaisuuskin nousi massasta räikeästi esille, joten täytyy sitä kunniaa antaa niille harvoille, jotka edes keskinkertaisuuden tasolle ylsivät.
Kokonaisarvio Heroes of Wrestlingistä: Jos joskus painihistoriassa on tehty ppv, jolle Surkea on liian hyvä, niin se on tämä. En kuitenkaan ala luoda vain HOW:tä varten omaa arvosanaa, joten surkea tämä on. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kahdeksasta ottelusta kaksi ylsi kahteen tähteen. Kaikki muit jäivät yhteen tai sitä alemmas. Kaksi DUD:tä. Uskomattoman paskaa painia, buukkausta, selostusta, kameratyöskentelyä, tunnelmaa ja päälle vielä sekopäinen Jake Roberts vetämään oma ikimuistoinen ohjelmanumeronsa. Puoletkaan painijoista ei ollut siinä kunnossa, että mikään järkevä promootio buukkaisi heitä kehäänsä. Kuten heti alussa sanoin, paperilla tämä kuulosti varmaan ihan kivalta idealta, mutta pahemmin tuskin voitaisiin mennä enää mönkään. Aivan järkyttävää kuraa. En olisi koskaan voinut uskoa, että joku ppv saa minut kaipaamaan WCW:n pariin, mutta tämä sai. En nimittäin etukäteen ollut uskoa kaikkea paskaa, mitä tästä on kirjoitettu, mutta kyllä se kaikki ihan totta on. Tätä ei kannata katsoa. Olen tosissani, uskokaa tätä arvostelua ja jättäkää tämän ppv:n katsominen tähän. Ajattelin, että jonkun näin paskan menon katsominen voisi olla hauskaa, mutta hauskuus loppui aika nopeasti ja jäljellä jäi vain p**ka fiilis. Ei näin.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WWF Rebellion - Kehno
16. WCW Fall Brawl - Kehno
17. WCW Souled Out - Kehno
18. WWF Unforgiven - Kehno
19. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
20. WCW The Great American Bash - Surkea
21. WWF No Mercy (UK) - Surkea
22. WCW Road Wild - Surkea
23. WCW Slamboree - Surkea
24. WCW Bash At The Beach - Surkea
25. Heroes of Wrestling - Surkea
Hilpeistä tunnelmista seuraavaksi sitten taas WWF:ää kohti. Viimeinen ppv ennen Survivor Seriesiä.
Noniin, sitten sitä jotain ihan muuta. Minähän nimittäin lupasin arvostella aivan kaikki amerikkalaisten promootioiden ppv:t.
HEROES OF WRESTLING 1999
En tiedä, kuinka paljon tästä tapahtumasta ja promootiosta pitäisi kirjoittaa, koska monet varmaan tämän surullisenkuuluisan tapauksen tietävät, ja loputkin löytävät tarkan selostuksen esimerkiksi wikipediasta. Tässä nyt kuitenkin tarina suomeksikin. Vaikka vuosi '99 olikin ppv:eiden laadun osalta ollut aika heikko meininkiä, oli pellepainin suosio Amerikassa muuten 1990-luvun lopulla semmoisissa huippulukemissa, että niitä tuskin koskaan enää saavutetaan. Niinpä muuan Bill Stone näki tässä bisneksessä loistavan mahdollisuuden tehdä rahaa, hankki pay per view -slotin ja perusti Heroes of Wrestling "promootion". HOW:n ideana oli tuoda 1980-luvun ja 1990-luvun alun legendaarisia painijoita takaisin kehään painimaan toisiaan vastaan nostalgisissa koitoksissa. Tämä Heroes of Wrestling -show oli promootion ensimmäinen ppv ja show, ja se toimi samalla eräänlaisena pilottina. Jos ppv menestyisi, jatkaisi promootio toimintaansa aktiivisesti (Stonella oli jo useampia ppv-slotteja varattu tulevaisuudesta). Jos taas ei, Stone hylkäisi koko hankkeen.
No, ostolukujen valossa ppv ei ollut vielä täysi floppi, vaikka kyllä se niissäkin alitti tavoitteet reippaasti. Se sai yhteensä 29 000 ostoa, kun Stonen minimitavoite oli ollut 40 000. Odotettua pienempiä ostolukuja paljon suurempi ongelma oli sitten tapahtuma itsessään. Heroes of Wrestling oli nimittäin kiistatta painihistorian huonoin ppv, ja sitä pidetään yleisesti esimerkkinä siitä, miten päin p***että kaikki vain voidaan hoitaa. Idea klassikkopainijoista painimassa toisiaan vastaan voi kuulostaa vielä hyvältä, mutta Stonen olisi varmaan ihan ensinnäkin pitänyt tajuta, että aikakonetta ei ole keksitty, ja oman aikansa legendojen näkeminen äärimmäisen raihnaisessa kunnossa ei ole toivottua nostalgiaa. Legendaariseen asemaan ppv:stä kertovissa tarinoissa ovat nousseet show'n loppupuolen vaiheet, mutta niistä lisää vasta lopussa. Kaiken kaikkiaan Stone päätti saman tien ensimmäisen ppv:n jälkeen hylätä koko projektin, ja niinpä HOW kuoli kaikessa hiljaisuudessaan yhtä nopeasti kuin syntyikin. Silti tämä ppv ei katoa koskaan painihistoriasta.
Jo ensimmäinen suuri ongelma pitää mainita ennen ensimmäiseen ottelun pääsyä. Alun perin show'n selostajana piti olla Gordon Solie, mutta hän joutui jättäytymään pois terveydentilansa vuoksi. Niinpä korvaajaksi hankittiin joku täysin randomhemmolta näyttänyt Randy Rosenblom, joka on eittämättä painihistorian huonoin ppv:tä selostamaan päässyt henkilö. Kerrankin voin varmuudella sanoa, että jopa minä olisin parempi. Tiedän sen siitä, että minä (toisin kuin Rosenblom) en menisi sanomaan Dropkickiä Flying Leg Kickiksi tai ainakaan Leg Dropiksi. Toki liikenimivirheet voisi ehkä jotenkin antaa anteeksi, jos tyyppi ei olisi ollut muuten täysi idiootti. Minä en myöskään pitänyt kummemmin color commentatorina toimineesta Dutch Mantellista, mutta hän nyt sentään tiesi jotain painimaailmasta.
Samoan Swat Team (Fatu & Samu) w/ Paul Adams & Sika vs. Marty Jannetty & Tommy Rogers
Ensimmäisenä täytyy huomauttaa, että Fatu ei siis ole myös Rikishinä tuntemamme Solofa Fatu, vaan hänen veljensä Sam Fatu, joka paini 1980-luvulla WWF:ssä Tamana ja mm. muodosti Hakun kanssa The Islanders-joukkueen. Oikeastihan Samoan Swat Team (tai WWF:ssä Headshrinkers) oli juurikin Samun ja Rikishinä tuntemamme Fatun joukkue, mutta koska Solofa Fatu oli juuri palailemassa WWF:ään, ei häntä tähän touhuun saatu mukaan. Siinä lienee syy, miksi hänen veljensä (joka oli muuten huonolla tavalla aivan tolkuttoman isossa kunnossa) otti hänen paikkansa tässä. Marty Jannettyn nyt kaikki varmaan tietävät (jos eivät, niin pari ottelua Shawn Michaelsin painihistorian alkupuolelta ei ole pahitteeksi), ja hänen joukkueparinsa oli myös ECW:n ppv:issä parina viime vuotena esiintymään päässyt entisen Fantastics-joukkueen toinen osapuoli Tommy Rogers.
Ennen kuin pääsen kunnolla nillittämään, on kai myönnettävä, että tämä ottelu oli illan miellyttävin yllätys. Se ei tosin tarkoita vielä hirveästi mitään, sillä tämäkään ei ollut tosiaan lähelläkään hyvän tasoa, sillä oli tämä osittain hyvin tylsä ja vaisuhko, mutta oli tämä kuitenkin kokonaisuutena ok ja kaikin puolin ihan perustoimiva joukkueottelu. Ei mitään erityistä. Jannetty varsinkin veti ihan kivasti eikä ollut kangistunut paikoilleen, eikä Rogerskaan ollut huono. Samoalaisetkin liikkuivat kokoisikseen yllättävän hyvin. Ihan siis ok aloitus, sillä WWF:llä oli esim. Unforgivenissä huonompia. Ongelma on vain siinä, että WWF:ssä ei koskaan tämäntasoinen ottelu jäisi illan parhaaksi.
** (10:00)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Greg Valentine vs. George Steele w/ Sherri Martel
Noniin, sitten alettiin päästä tähän varsinaiseen meininkiin. Kehässä olivat siis tapahtuman aikaan 62-vuotias George "Animal" Steele ja 49-vuotias Greg "The Hammer" Valentine, joista molemmat ovat tunnettuja esimerkiksi kasari-WWF:stä. Valentine ei siis ollut vielä mikään ikäloppu (no, Flairhan on tällä hetkellä 62, eli paini vielä 60-vuotiaana klassikko WM-ottelun), mutta eipä näistä kumpikaan ollut enää vuosikausiin ollut aktiivisesti painin kanssa tekemisissä, joten missään kehuttavassa kunnossa he eivät tosiaan olleet. Molempien parhaista päivistä, jos Steelellä sellaisia edes oli ollut, oli siis tosi kauan aikaa.
Veikkaan, että tämä ei olisi ollut parhaimmillaankaan yli **-ottelu edes '80-luvun puolivälissä, sillä Steele on aina ollut yksinkertaisen huono kehässä, eikä Valentine ole todellakaan oikea henkilö kantamaan ketään hyvään otteluun. Kun tähän lisätään se, että nyt ei ollut vuosi 1985 vaan '99, tilanne muuttuu radikaalisesti huonompaan suntaan. Kumpikin oli silminnähden sellaisessa kunnossa, jossa pitäisi lähimmillään painikehää päästä katsomon puolella. Tilannettahan ei ollenkaan paranna se, että kamppailu kaiken huipun lisäksi buukattiin vielä ennätysmäisen idioottimaisesti. Alkupuolen episodi, jossa paita jäi jumiin Steelen päähän, ja Valentine käytti tämän hyödyksi piestäkseen "Animalia" oli niin surkuhupaisa, että sille on annettava puoli tähteä. Muuten tämä oli aivan järkyttävää kuraa, jota ei painiksi tarvitsisi edes kutsua. Sherri Martellin sekaantumiskuviot olivat aivan täyttä sontaa.
½ (6:37)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Julio Fantastico vs. Too Cold Scorpio
Eikö Julio Fantasticon nimi sano mitään? Hyvä, ei sen pidäkään. Jostain aivan käsittämättömästä syystä tähän hasbeenien kokoontumisajotapahtumaan, jonka piti sisältää vain alan suuria legendoja, oli buukattu 27-vuotias Julio Fantastico, joka oli toistaiseksi urallaan toiminut lähinnä vain WWF- ja WCW-jobberina. Myöhempinä vuosina hänet kyllä tultaisiin tuntemaan Julio Dinerona, mutta siitä ei ollut vielä mitään tietoa, joten minulla ei ole hajuakaan, mitä hän tässä tapahtumassa teki. Vähän samaa ihmettelen myös Too Cold Scorpion kohdalla, sillä hänelläkin oli vielä runsaasti vuosia jäljellä. Scorpio oli vasta 33-vuotias tapahtuman aikaan.
Oli miten oli, tämän oli varmaan tarkoitus olla sitten se show'n painillisesti paras hetki, koska tuskin nyt ihan oikeasti kukaan tätä hommaa pyörittäneistä saattoi odottaa, että mitkään viiskymppiset hasbeenit vetäisivät enää hyviä otteluita. Ainakin todella toivon, että he eivät kuvitelleet niin. Harmi vain, ettei näistä kahdesta ollut tässä tosiaankaan hyvään otteluun. Se oli aikamoinen pettymys, sillä molemmilta olisi odottanut sitä, mutta ehkä tämän tapahtuman ilmapiiri oli vain sitten yleisesti myrkyttänyt nämäkin kaksi. Ok ottelu parilla näppärällä hetkellä, mutta yleinen vaisuus, sekavuus ja pari huonosti hoidettua spottia takasivat tämän, että ok:ta korkeampaa tästä ei saa.
** (9:37)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Iron Sheik & Nikolai Volkoff w/ Nikita Brezhnikov vs. Luke & Butch
Sheikin ja Volkoffin välissä kuvassa on siis joku täysin random-jamppa, jota kutsuttiin Nikita Brezhnikoviksi ja joka oli miesten manageri. Minä luulen, että hänet oli palkattu pitämään huolta siitä, ettei Sheik tai Volkoff saa sydäriä kesken ottelun. Karu totuus kun tosiaan on se, ettei kukaan näistäkään neljästä ollut enää vuonna 1999 siinä kunnossa, että heitä pitäisi buukata minkäänlaiseen painiotteluun. Iron Sheik oli 56 ja Volkoff 51. Bushwhackers-joukkueesta tutut Butch 54 ja Luke 52. Ei nyt ihmisiässä vielä mitään mahdottomia lukuja, mutta painijoille kyllä. Toki on tosiaan Flairin tapaisia poikkeuksia, mutta nämä kaverit nyt olivat muutenkin niin raihnaisia, että alta pois. Ja sitten heidän pitäisi painia keskenään painiottelu. Ei hyvää päivää.
Mitään hyvää tässä ottelussa ei sitten tosiaan ollutkaan. Tätä on kuulema sanottu yhdeksi painihistorian huonoimmista otteluista ikinä, ja ymmärrän hyvin pointin. Vaikka olenkin todella suuri Iron Sheik -mark, en minäkään voi nähdä tässä suorituksessa mitään hyvää. Ottelu kesti vieläpä lähemmäs 10 minuuttia, vaikka siinä ei oikeasti tapahtunut mitään. Liikenopeus ja meiningin tahti oli sitä luokkaa, että luulin ajan pysähtyneen. Kukaan neljästä ei oikein tuntunut tietävän, mitä edes tehdä kehässä, ja lopputuloksena oli täyttä kaaosta, huonosti ajoitettuja kuvioita ja aivan kamala painiottelu. Ei ikinä enää tällaista. Bushwhackersien ottelut WWF-aikanakin olivat yksinkertaisesti kehnoja, mutta tämä oli jo jotain aivan muuta.
DUD (8:42)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Stan Lane vs. Tully Blanchard
46-vuotias Stan Lane oli parhaiten tunnettu varmaan '80-luvun huippuvuosistaan Midnight Expressissä. Tully Blanchard puolestaan kuului alkuperäiseen Four Horsemaniin ja kävi '80-luvun lopulla painimassa myös pari vuotta Arn Andersonin kanssa Brainbusterseina. Nyt vastakkain oli siis oikeasti kaksi todella taidokasta painijaa, joiden ottelu '80-luvun lopulla olisi voinut olla hemmetin kova sana. Harmi vain, että kyseessä oli '90-luvun eikä '80-luvun loppu.
Täytyy ensimmäisenä sanoa uskovani, että nämä kaksi olisivat voineet pystyä oikeasti vähintäänkin ihan kivaan otteluun, jos taaskin jolla kulla olisi ollut yhtään järkeä päässä, ja ottelua olisi lähdetty rakentelemaan Ric Flairin myöhemmän uran otteluiden tapaisesti juuri tunnelman ja rauhallisen rakentelun kautta. Sen sijaan tästä yritettiin väkisin tehdä rakenteeltaan samanlaista ottelua, kuin mitä nämä olisivat painineet huippuaikoinaan, ja yllättäen heistä ei siihen enää olleet, kun he eivät vuosiin olleet painineet aktiivisesti. Tosin tunnelman kautta on vähän vaikea rakentaa ottelua, jos tunnelma on olematonta. Tässä vaiheessa tulikin mieleen taas yksi henkilö, joka pitää haukkua: OHJAAJA. Siis mitä helvettiä oikeasti? Yhteensä koko show'n aikana varmaan puolet kaikista ratkaisevista hetkistä missattiin, kun ohjaaja juuri tärkeän liikkeen tai muun käänteen kohdalla päättä täysin selittämättömästi leikata kuvan katsomoon tai vaikkapa selostajiin. Erityisesti tässä ohjaaja väläytteli koko ajan kuvaa katsomosta, jossa "naiset ihailivat upeaa Stan Lanea" (oikeasti he näyttivät siltä, ettei ottelu tai varsinkaan 46-vuotiaan äijän ruho voisi vähempää kiinnostaa). Aaaargh. Otteluna tämä ei kuitenkaan ollut show'n huonoimpia, sillä Lane ja Blanchard ainakin yrittivät kovasti ja osoittivat hitusen vanhoja taitojaan. Yleisesti kuitenkin heikko ja aivan liian hidas ottelu ollakseen millään tavalla viihdyttävä. Lopetus pilasi fiilistä entisestään.
* (7:04)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
One Man Gang vs. Abdullah The Butcher
OMG on Marty Jannettyn ja Too Cold Scorpion ohella yksi niistä harvoista, jotka ovat esiintyneet aikaisemminkin tämän projektini arvostelussa. OMG nimittäin paini vielä '95-'96-vaihteessa WCW:ssä. Ennen kaikkea One Man Gang on kuitenkin tunnettu urastaan WWF:ssä OMG:nä ja Akeemina. Tapahtuman aikaan 58-vuotias Abdullah The Butcher on puolestaan tunnettu yhtenä painihistorian väkivaltaisimpina painijana ja eräänlaisena HC-painin esi-isänä. Niinpä nämä jättiläistä, joista erityisesti Butcher näytti olevan järkyttävän huonossa kunnossa, pistettiin vetämään illan HC-ottelu.
Hardcore kuulostaa periaatteessa ihan hyvältä idealta, mutta huonossa kunnossa olevien One Man Gangin ja Abdullah The Butcherin vetämänä se lähinnä pelottaa, ja pelottavahan se lopputulos olikin. Tämä oli mahtava osoitus siitä, että veri ei tee mistään automaattisesti viihdyttävää HC:tä. Vaikka aina nyky-WWE:n menoon sitä verta rankimpiin ja kovimpiin otteluihin kaipaisinkin tunnelman luojaksi, niin aivan turha idioottimainen mässäily sillä on lähinnä oksettavaa. Erityisesti silloin, jos verta ei vuodateta edes minkään muun takia kuin se, että se on ainut asia, mitä nämä kaksi näyttivät olevan. Muuten ottelu koostui pelkistä todella heikoilta näyttäneistä tuoliniskuista ja epätoivoisesta teräsketjulla säheltämisestä. Jos sitä verta on vuodatettava paljon, se pitää tehdä edes tyylikkäiden bumppien seurauksena eikä täysin ilman mitään näkyvää syytä. Molemmat vuosivat verta kuin pistetyt siat, mutta sitä varten en itse näitä otteluita kuitenkaan katso. Yrityksestä puolikas tähti, muuten täyttä kuraa.
½ (7:34)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Bob Orton vs. Jimmy Snuka w/ Lou Albano
Molemmat näistä herrasmiehistä ovat tunnettuja erityisesti WWF-ajoistaan. Nyttemmin molemmat kuuluvat myös WWE:n Hall of Fameen. Lisäksi Orton on ennen kaikkea nykyisin tunnettu ihan kivasti menestyneestä pojastaan. Snuka oli tapahtuman aikaan 56-vuotias, mutta häntä ei ole ikä tuntunut koskaan haittaavan. Orton oli jonkun verran nuorempi, eli vasta 48-vuotias, mutta kyllä hänenkin painivuotensa olivat olleet onnellisesti jo takanapäin.
Illan linjaa jatkaen eivät nämäkään kaksi mihinkään erityisen kummoiseen pystyneet. Tätä tekstiä kirjoittaessa ihmettelen entistä enemmän sitä, miten jotkut jaksavat kritisoida lähes kaikkea mahdollista nykypainista. Minua alkaa kyllästyttää jo tämänkin valitusvirren kirjoittaminen. Snuka väläytti ottelun aikana muutaman yllättävänkin toimivan yläköyden hypyn, ja tässä oli jonkinlainen rakennekin, eli tämä ei ollut illan ihan huonoimpia otteluita. Toisaalta taas en voi millään tavalla väittää viihtyneeni ottelun aikana, eli kyllä tämäkin kuuluu sinne puhtaasti huonojen kaastiin. Hohhoijaa.
* (11:46)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Peliä ei kuitenkaan jostain syystä vihelletty tuossa kohtaa poikki, vaan Jim Neidhart kutsuttiin kehään, ja perässä seurasi vaivoin pystyssä pysyvä Roberts. Ottelu alkoi, mutta yllättäen siitä ei tullut yhtään mitään. Lyhyen kehässä pyöriskelyn jälkeen. Neidhart poistui hetkeksi paikalta, ja pian King Kong Bundy saapui myös kehänlaidalle. Samalla Roberts oli ottanut säkissään olevan Damien-käärmeen ulos säkistä, pistänyt sen jalkojensa väliin ja alkanut esittää eräänlaisia kyseenalaisia eleitä sen avulla. Lopulta Roberts kaatui kanveesiin käärmeen kanssa ja alkoi harrastaa sen kanssa ranskalaisia suudelmia. Tässä vaiheessa Neidhart palasi kehään ja yritti epätoivoisesti saada ottelua kasaan, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Lopulta paikalle lähetettiin Yokozuna ja joku täysin random-tyyppi, jota kutsuttiin Mini Bundyksi. Hän oli kieltämättä hieman Bundyn näköinen, ja hän näytti vuorotellen kuiskuttelevan kaikkien painijoiden korviin ilmeisesti uudet ohjeet loppuillan varalle. Samalla kehäkuuluttaja ilmoitti, että alkuperäisten singles-otteluiden sijaan ME:nä nähtäisiin Tag Team Match.
Jim Neidhart & King Kong Bundy vs. Jake Roberts & Yokozuna
Jos täysin sekavassa tilassa maassa kieriskelevä Roberts oli surullista katseltavaa, ei hänen joukkueparinsakaan tila paljoa hymyilyttänyt. Yokozuna oli toki ollut aina isokokoinen, mutta hänet oli WWF:stä potkittu juuri sen takia, että hän ei ollut saanut tiputettua painoaan hieman säällisempään kuntoon. Sen sijaan, että tämä olisi motivoinut Yokozunaa laihduttamaan, niin tämä yksi show'n nuorimmista painijoista (33) oli päättänyt lihota entisestään, ja nyt hän oli jo aivan jättiläismäisessä kunnossa (ilmoituksen mukaan n. 370 kiloa). Itse asiassa näistä neljästä Neidhart näytti jopa yllättävän hyvinvoivalta. No, tämä jäikin sitten Yokozunan viimeiseksi merkittäväksi esiintymiseksi, sillä hän menehtyi vuosi tästä eteenpäin.
Itse ottelusta ei ole enää paljoa lisättävää ylläoleviin kappaleisiin. Yokozunaa ei paljoa kehässä nähty, koska hänestä ei mihinkään kehätoimintaan ollut, ja joukkueottelu koostui lähinnä siitä, että heelit pieksivät täysin muissa maissa olevaa Robertsia maahan ja kurittivat tätä jonkinlaisilla submission-liikkeillä. Ottelu kesti aivan liian pitkään, ja lopulta se päättyi aivan seinään ja vieläpä todella typerästi. Voin hyvin kuvitella, että katsojille jäi todella petetty fiilis kaiken muun paskan lisäksi siitä, että yhtäkkiä homma stoppasi seinään, kun ottelu päättyi salamalopetuksella, jonka jälkeen ei tosiaan nähty enää mitään Bundy vs. Yokozunaa, vaan lähetys päättyi ilman mitään loppusanoja tai kiitoksia. Pahat kielet huhuavat, että pikainen lopetus johtui siitä, että Roberts meinasi alkaa riisuuntua kehässä, mutta siitä ei ainakaan kameralle tallentunut merkkejä.
DUD (16:34)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
** Marty Jannetty
* Julio Fantastico
- Tuskin missään muussa ppv:ssä noin keskinkertaisilla esityksillä irtoaisia kolmea, kahta tai yhtä tähteä, mutta tässä ppv:ssä keskinkertaisuuskin nousi massasta räikeästi esille, joten täytyy sitä kunniaa antaa niille harvoille, jotka edes keskinkertaisuuden tasolle ylsivät.
Kokonaisarvio Heroes of Wrestlingistä: Jos joskus painihistoriassa on tehty ppv, jolle Surkea on liian hyvä, niin se on tämä. En kuitenkaan ala luoda vain HOW:tä varten omaa arvosanaa, joten surkea tämä on. Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Kahdeksasta ottelusta kaksi ylsi kahteen tähteen. Kaikki muit jäivät yhteen tai sitä alemmas. Kaksi DUD:tä. Uskomattoman paskaa painia, buukkausta, selostusta, kameratyöskentelyä, tunnelmaa ja päälle vielä sekopäinen Jake Roberts vetämään oma ikimuistoinen ohjelmanumeronsa. Puoletkaan painijoista ei ollut siinä kunnossa, että mikään järkevä promootio buukkaisi heitä kehäänsä. Kuten heti alussa sanoin, paperilla tämä kuulosti varmaan ihan kivalta idealta, mutta pahemmin tuskin voitaisiin mennä enää mönkään. Aivan järkyttävää kuraa. En olisi koskaan voinut uskoa, että joku ppv saa minut kaipaamaan WCW:n pariin, mutta tämä sai. En nimittäin etukäteen ollut uskoa kaikkea paskaa, mitä tästä on kirjoitettu, mutta kyllä se kaikki ihan totta on. Tätä ei kannata katsoa. Olen tosissani, uskokaa tätä arvostelua ja jättäkää tämän ppv:n katsominen tähän. Ajattelin, että jonkun näin paskan menon katsominen voisi olla hauskaa, mutta hauskuus loppui aika nopeasti ja jäljellä jäi vain p**ka fiilis. Ei näin.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
10. WCW Uncensored - Kehno
11. WWF WrestleMania XV - Kehno
12. WWF Fully Loaded - Kehno
13. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
14. WCW SuperBrawl IX - Kehno
15. WWF Rebellion - Kehno
16. WCW Fall Brawl - Kehno
17. WCW Souled Out - Kehno
18. WWF Unforgiven - Kehno
19. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
20. WCW The Great American Bash - Surkea
21. WWF No Mercy (UK) - Surkea
22. WCW Road Wild - Surkea
23. WCW Slamboree - Surkea
24. WCW Bash At The Beach - Surkea
25. Heroes of Wrestling - Surkea
Hilpeistä tunnelmista seuraavaksi sitten taas WWF:ää kohti. Viimeinen ppv ennen Survivor Seriesiä.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Voihan Heroes Of Wrestling 
Onpa kyllä harvinaisen typerä idea, eihän tuollainen voi toimia. Silti TNA teki saman virheen (pienemmässä muodossa toki) vuonna 2010 Hardcore Justicen muodossa. Omassa projektissa aletaan pikkuhiljaa lähestyä vuoden lopun ppv:itä. Nyt vuorossa Night Of Champions, jossa tutusti selostajina Cole-Lawler & Striker.
Sunnuntai 19. Syyskuuta 2010
Allstate Arena, Chicago, Illinois
Intercontinental Championship Match
Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero & Kaitlyn
SummerSlamin jälkeen huutelin kunnollisen Kingston-Zigglerin perään, ja nyt sellainen sitten saatiin. Dolphia saatteli kehään Vickien lisäksi NXT:n kolmoskauden kilpailija Kaitlyn, jolla oli Vickien suureksi harmiksi ollut pientä teerenpeliä Dolphin kanssa. Lisästipulaationa oli, että mikäli Ziggler joutuisi lasketuksi ulos tai diskatuksi, häviäisi hän mestaruutensa.
Tiesin tämän kaksikon pystyvän hyvään otteluun keskenään, ja nyt sellainen nähtiin. On muuten pakko jälleen kerran kehua Dolphsteria aivan loistavasta myymisestä. Tässä taiteenlajissa hän tuo hyvällä tavalla mieleen erään herran, joka oli Täydellinen. Erityisesti jäi mieleen, kuinka loistavasti hän möi Kingstonin ilmavan Cross Bodyn, sai luulemaan että ottelu todella loppuu siihen. Hyvä avausottelu, vaikka edelleenkin jäi vähän sellainen fiilis että Kofi & Dolph pystyisivät vielä parempaan.
Arvosana: ***
Singles Match
CM Punk VS. The Big Show
Tämä olikin illan ainoa ottelu, jossa ei taisteltu mestaruudesta. Punk muuten oli kotikaupungissaan todella suosittu ja sai Ortonin ohella koko illan kovimmat hurraukset. Vaikka Punkster ottelua edeltävässä promossaan mollasikin Chicagon asukkaita, ei sekään estänyt yleisöä chanttaamasta hänen nimeään ottelun läpi, ja buuaamasta Big Show'n jokaiselle liikkeelle.
SummerSlamissa Big Show tuhosi yksinään koko Straight Edge Societyn, joten minkähän takia nyt pitäisi uskoa Punkin voittomahdollisuuksiin yksinään? Koko kuvio oli malliesimerkki huonosta bookkauksesta. Eikä tästä ottelustakaan ole paljoa kertomista. Jos yleisö ei olisi jaksanut mellastaa, niin eipä tässä olisi ollut juurikaan katsomista. Lyhyt ja yksipuolinen ottelu. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin tämä ilmeisesti päätti tämän Punkin uraa vahingoittaneen feudin. Ja ei, minulla ei ole mitään jättiä vastaan, mutta en vaan ymmärrä minkä vuoksi tämä feudi bookattiin tällä tavalla.
Arvosana: *1/2
United States Championship Match
Daniel Bryan VS. The Miz © w./Alex Riley
KesäMäjäyksen jälkeen A-Ry oli alkanut hengaamaan The Mizin kanssa, ja siinä roolissahan hän viihtyi pitkälle tämän vuoden puolelle. Bryanin ja Mizin feudi oli saanut alkunsa jo helmikuussa kun NXT:n ykköskausi alkoi. Bryan oli Mizin ”rookie”, mutta ei perustanut Awesome Onen ohjeista, koska koki olevansa tätä jo valmiiksi parempi painija. John Cenan valittua Bryanin Team WWE:n 7:ksi jäseneksi Summerslamissa vihanpito todella syttyi liekkeihin, ja Mizin ansiosta Bryan eliminoitiin ottelusta. Eräässä RAW:ssa Bryan sitten haastoi Mizin otteluun, ja tähän syöttiin US-mestari tarttui. Joten taustatarinaa tällä kohtaamisella oli jo 7:n kuukauden ajalta.
Tämä ottelu varasti show'n. Kingston-Ziggler oli hyvää äksöniä, mutta tämä oli pikkuisen parempaa. Miziltäkin nähtiin harvinaisempia liikkeitä kuten Shoulderbreaker ja Nigel McGuinnesilta pöllitty Lariat Bryanin kiikkuessa yläköydellä. Hienoa tässä oli nopea tempo, joka pysyi yllä koko ajan. Yleisö oli kiitettävästi mukana toiminnassa, ja viimeiset pari minuuttia sisälsivät lukuisia todella jännittäviä near falleja. Oikein vahva ottelu, ja mm. tämän vuoksi Miz-Bryan onkin yksi viimeisten vuosien parhaimpia keskikortin feudeja. Turhan usein US- ja IC-mestaruusottelut ovat vain sellaista täytettä ohjelmistossa, tämä tuntui aidosti isolta.
Arvosana: ***1/2
Lumberjill Title Unification Match
Women's Champion Michelle McCool © VS. Diva's Champion Melina ©
WWE oli nopeasti tajunnut, etteivät he tarvitse kahta naisten mestaruutta, joten tämän ottelun jälkeen jäljelle jäisi vain Divas-mestaruus.
Oli tämä ihan kohtuullinen naisten ottelu. Ainakin parempi kuin Summerslamin täysin epäonnistunut Alicia-Melina. Kehän laidalla parveilleet neitokaiset toivat oman lisänsä, samoin kuin Jerry Lawler, joka oli pitkästä aikaa oikein viihdyttävä kommentaattori. Kehätoimintakin oli ihan jees, vaikkakin kaukana parhaista naisten otteluista. Ihan kätevä tapa yhdistää mestaruudet.
Arvosana: *1/2
World Heavyweight Championship Match (No Holds Barred)
Kane © VS. The Undertaker
Ottelu käytiin maailmanmestaruudesta, mutta kyseessä oli vielä jotain paljon suurempaa. 13:ta piinallisen vuoden jälkeen Kane oli lopultakin onnistunut jättämään isoveljensä varjon taakseen ja saanut hänestä henkisen yliotteen. Summerslamissa Kane paljastui mieheksi, joka oli laittanut Undertakerin vuodelepoon koko kesän ajaksi. Nyt ”Ilmiö” oli palannut, ja totta kai janosi kostoa pikkuveljelleen tuosta katalasta suunnitelmasta.
Muistelin kaikkien papparaisten kohtaamisten vuonna 2010 olleen sellaista kankeaa vanhojen aikojen fiilistelyä, joten hieman yllätyin kun tämä ottelu olikin ihan katsottava. Se alkoi räväkästi Undertakerin hyökätessä Kanen kimppuun jo rampilla, ja heittäen tämän lavasteiden tolppaa vasten. Tokihan tässä niitä hitaampia ja tylsempiä osuuksia oli, ja aseita olisi voinut käyttää enemmän, mutta myös paljon hyvää. Esimerkiksi miesten iskujenvaihto keskellä kehää, joka räjäytti myös yleisön huutoon. Loppuhetketkin olivat mielenkiintoisia. Kaukana oltiin niistä ysärin lopun matseista, mutta miesten iän ja kunnon huomioon ottaen tämä oli ihan hyvä veto. Paljon parempaan he tuskin pystyisivätkään vuonna 2010.
Arvosana: ***+
Tag Team Turmoil (Gauntlet Rules)
The Hart Dynasty © VS. The Usos VS. Santino Marella & Vladimir Kozlov VS. Evan Bourne & Mark Henry VS. Drew McIntyre & Cody Rhodes
Tässä ottelussa olikin edustettuna WWE:n koko joukkuedivisioona. Tiimeistä Marella & Kozlov, Bourne & Henry ja McIntyre & Rhodes olivat olleet yhdessä vasta alle kuukauden.
Tällainen viiden tiimin mättö oli kuitenkin tarjolla, ja arvelin että tästä saattaa tulla ihan viihdyttävääkin. Harmikseni tämä oli sellainen ”juosten kustu” versio, jossa mielenkiintoisin ja paras joukkue vieläpä eliminoitiin ensimmäisenä. Eipä siinä, kyllä tämä perus tv-ottelua parempi rykäisy oli, mutta vielä mukavempaa olisi ollut mikäli joukkuemestaruuksista olisi oteltu ihan kunnollinen matsi. Kuten vaikkapa Over The Limitin Hart Dynasty-Miz & Jericho. Tuosta oli taso tullut ryminällä alas, ja mielestäni ihan väärät joukkueet bookattiin tässä vahvoiksi. Ihan katsottava matsi, jos sulkee tuon oman ajattelun osuuden kuvioista pois.
Arvosana: **
Six Pack Challenge For WWE Championship (Elimination Rules)
Sheamus © VS. John Cena VS. Edge VS. Chris Jericho VS. Randy Orton VS. Wade Barrett
Isoa pääottelua oli tarjolla, kun kelttisoturin mestaruuskausi joutui todella koetukselle. Taustoista sen verran, että John Cenalla ja Nexus-liideri Barrettilla oli omat mähinänsä menossa, kuten Sheamuksella ja Ortonilla. Edge & Jericho puolestaan olivat viime kuukausien aikana pitäneet toistensa puolia.
Ortonin suosio Chicagossa yllätti. Hän sai todella isot popit, ja ottelun aikanakin ”Viperia” jaksettiin kannustaa. Ottelu oli hyvä ja viihdyttävä. Kyllä minä tällaista paljon mieluummin katsoin, kuin Sheamuksen 1on1-puolustusta ketä tahansa vastaan. Bookkaus oli myös hyvää, ja nähtiinpä Nexustakin kehän laidalla heilumassa yhdessä vaiheessa. Tylsää ei tullut missään vaiheessa, ja tässä tapauksessa en jaksa moittia edes kunnollisen lopputaistelun puuttumisesta. Sellaiseksi erityisen muistettavaksi tapaukseksi tämä ei noussut, mutta täytti pääottelun paikan moitteetta. WWE:llä ei ole koko vuonna ollut yhtään suoranaisesti huonoa pääottelua, ja tämä jatkoi samaa sarjaa.
Arvosana: ***1/2
*** The Miz
** Daniel Bryan
* Dolph Ziggler
Yhteenveto: SummerSlam oli yhden ottelun ppv, ja suoraan sanottuna pettymys. Tässäkin nähtiin hyvä pääottelu, mutta sen lisäksi kolme muutakin hyvää ottelua, joista Miz-Bryan jäi erityisesti mieleen. Joten selkeä tasonnosto tämä oli, vaikka Punkin ja joukkuedivarin bookkauksesta ei hyvää sanottavaa olekaan. Vahva ppv, josta kuitenkin sellainen kirkkain helmi puuttui.
PPV Ranking 2010
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Seuraavaksi sitten jatketaankin WWE:llä, koska myös viime vuonna NOC:in ja Hell In A Cellin välillä oli vain pari hassua viikkoa. Se siis seuraavaksi ennen TNA:n vuoden suurinta.
Onpa kyllä harvinaisen typerä idea, eihän tuollainen voi toimia. Silti TNA teki saman virheen (pienemmässä muodossa toki) vuonna 2010 Hardcore Justicen muodossa. Omassa projektissa aletaan pikkuhiljaa lähestyä vuoden lopun ppv:itä. Nyt vuorossa Night Of Champions, jossa tutusti selostajina Cole-Lawler & Striker. Sunnuntai 19. Syyskuuta 2010
Allstate Arena, Chicago, Illinois
Intercontinental Championship Match
Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero & Kaitlyn
SummerSlamin jälkeen huutelin kunnollisen Kingston-Zigglerin perään, ja nyt sellainen sitten saatiin. Dolphia saatteli kehään Vickien lisäksi NXT:n kolmoskauden kilpailija Kaitlyn, jolla oli Vickien suureksi harmiksi ollut pientä teerenpeliä Dolphin kanssa. Lisästipulaationa oli, että mikäli Ziggler joutuisi lasketuksi ulos tai diskatuksi, häviäisi hän mestaruutensa.
Tiesin tämän kaksikon pystyvän hyvään otteluun keskenään, ja nyt sellainen nähtiin. On muuten pakko jälleen kerran kehua Dolphsteria aivan loistavasta myymisestä. Tässä taiteenlajissa hän tuo hyvällä tavalla mieleen erään herran, joka oli Täydellinen. Erityisesti jäi mieleen, kuinka loistavasti hän möi Kingstonin ilmavan Cross Bodyn, sai luulemaan että ottelu todella loppuu siihen. Hyvä avausottelu, vaikka edelleenkin jäi vähän sellainen fiilis että Kofi & Dolph pystyisivät vielä parempaan.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***
Singles Match
CM Punk VS. The Big Show
Tämä olikin illan ainoa ottelu, jossa ei taisteltu mestaruudesta. Punk muuten oli kotikaupungissaan todella suosittu ja sai Ortonin ohella koko illan kovimmat hurraukset. Vaikka Punkster ottelua edeltävässä promossaan mollasikin Chicagon asukkaita, ei sekään estänyt yleisöä chanttaamasta hänen nimeään ottelun läpi, ja buuaamasta Big Show'n jokaiselle liikkeelle.
SummerSlamissa Big Show tuhosi yksinään koko Straight Edge Societyn, joten minkähän takia nyt pitäisi uskoa Punkin voittomahdollisuuksiin yksinään? Koko kuvio oli malliesimerkki huonosta bookkauksesta. Eikä tästä ottelustakaan ole paljoa kertomista. Jos yleisö ei olisi jaksanut mellastaa, niin eipä tässä olisi ollut juurikaan katsomista. Lyhyt ja yksipuolinen ottelu. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin tämä ilmeisesti päätti tämän Punkin uraa vahingoittaneen feudin. Ja ei, minulla ei ole mitään jättiä vastaan, mutta en vaan ymmärrä minkä vuoksi tämä feudi bookattiin tällä tavalla.
- Spoiler: näytä
Arvosana: *1/2
United States Championship Match
Daniel Bryan VS. The Miz © w./Alex Riley
KesäMäjäyksen jälkeen A-Ry oli alkanut hengaamaan The Mizin kanssa, ja siinä roolissahan hän viihtyi pitkälle tämän vuoden puolelle. Bryanin ja Mizin feudi oli saanut alkunsa jo helmikuussa kun NXT:n ykköskausi alkoi. Bryan oli Mizin ”rookie”, mutta ei perustanut Awesome Onen ohjeista, koska koki olevansa tätä jo valmiiksi parempi painija. John Cenan valittua Bryanin Team WWE:n 7:ksi jäseneksi Summerslamissa vihanpito todella syttyi liekkeihin, ja Mizin ansiosta Bryan eliminoitiin ottelusta. Eräässä RAW:ssa Bryan sitten haastoi Mizin otteluun, ja tähän syöttiin US-mestari tarttui. Joten taustatarinaa tällä kohtaamisella oli jo 7:n kuukauden ajalta.
Tämä ottelu varasti show'n. Kingston-Ziggler oli hyvää äksöniä, mutta tämä oli pikkuisen parempaa. Miziltäkin nähtiin harvinaisempia liikkeitä kuten Shoulderbreaker ja Nigel McGuinnesilta pöllitty Lariat Bryanin kiikkuessa yläköydellä. Hienoa tässä oli nopea tempo, joka pysyi yllä koko ajan. Yleisö oli kiitettävästi mukana toiminnassa, ja viimeiset pari minuuttia sisälsivät lukuisia todella jännittäviä near falleja. Oikein vahva ottelu, ja mm. tämän vuoksi Miz-Bryan onkin yksi viimeisten vuosien parhaimpia keskikortin feudeja. Turhan usein US- ja IC-mestaruusottelut ovat vain sellaista täytettä ohjelmistossa, tämä tuntui aidosti isolta.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
Lumberjill Title Unification Match
Women's Champion Michelle McCool © VS. Diva's Champion Melina ©
WWE oli nopeasti tajunnut, etteivät he tarvitse kahta naisten mestaruutta, joten tämän ottelun jälkeen jäljelle jäisi vain Divas-mestaruus.
Oli tämä ihan kohtuullinen naisten ottelu. Ainakin parempi kuin Summerslamin täysin epäonnistunut Alicia-Melina. Kehän laidalla parveilleet neitokaiset toivat oman lisänsä, samoin kuin Jerry Lawler, joka oli pitkästä aikaa oikein viihdyttävä kommentaattori. Kehätoimintakin oli ihan jees, vaikkakin kaukana parhaista naisten otteluista. Ihan kätevä tapa yhdistää mestaruudet.
- Spoiler: näytä
Arvosana: *1/2
World Heavyweight Championship Match (No Holds Barred)
Kane © VS. The Undertaker
Ottelu käytiin maailmanmestaruudesta, mutta kyseessä oli vielä jotain paljon suurempaa. 13:ta piinallisen vuoden jälkeen Kane oli lopultakin onnistunut jättämään isoveljensä varjon taakseen ja saanut hänestä henkisen yliotteen. Summerslamissa Kane paljastui mieheksi, joka oli laittanut Undertakerin vuodelepoon koko kesän ajaksi. Nyt ”Ilmiö” oli palannut, ja totta kai janosi kostoa pikkuveljelleen tuosta katalasta suunnitelmasta.
Muistelin kaikkien papparaisten kohtaamisten vuonna 2010 olleen sellaista kankeaa vanhojen aikojen fiilistelyä, joten hieman yllätyin kun tämä ottelu olikin ihan katsottava. Se alkoi räväkästi Undertakerin hyökätessä Kanen kimppuun jo rampilla, ja heittäen tämän lavasteiden tolppaa vasten. Tokihan tässä niitä hitaampia ja tylsempiä osuuksia oli, ja aseita olisi voinut käyttää enemmän, mutta myös paljon hyvää. Esimerkiksi miesten iskujenvaihto keskellä kehää, joka räjäytti myös yleisön huutoon. Loppuhetketkin olivat mielenkiintoisia. Kaukana oltiin niistä ysärin lopun matseista, mutta miesten iän ja kunnon huomioon ottaen tämä oli ihan hyvä veto. Paljon parempaan he tuskin pystyisivätkään vuonna 2010.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***+
Tag Team Turmoil (Gauntlet Rules)
The Hart Dynasty © VS. The Usos VS. Santino Marella & Vladimir Kozlov VS. Evan Bourne & Mark Henry VS. Drew McIntyre & Cody Rhodes
Tässä ottelussa olikin edustettuna WWE:n koko joukkuedivisioona. Tiimeistä Marella & Kozlov, Bourne & Henry ja McIntyre & Rhodes olivat olleet yhdessä vasta alle kuukauden.
Tällainen viiden tiimin mättö oli kuitenkin tarjolla, ja arvelin että tästä saattaa tulla ihan viihdyttävääkin. Harmikseni tämä oli sellainen ”juosten kustu” versio, jossa mielenkiintoisin ja paras joukkue vieläpä eliminoitiin ensimmäisenä. Eipä siinä, kyllä tämä perus tv-ottelua parempi rykäisy oli, mutta vielä mukavempaa olisi ollut mikäli joukkuemestaruuksista olisi oteltu ihan kunnollinen matsi. Kuten vaikkapa Over The Limitin Hart Dynasty-Miz & Jericho. Tuosta oli taso tullut ryminällä alas, ja mielestäni ihan väärät joukkueet bookattiin tässä vahvoiksi. Ihan katsottava matsi, jos sulkee tuon oman ajattelun osuuden kuvioista pois.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
Six Pack Challenge For WWE Championship (Elimination Rules)
Sheamus © VS. John Cena VS. Edge VS. Chris Jericho VS. Randy Orton VS. Wade Barrett
Isoa pääottelua oli tarjolla, kun kelttisoturin mestaruuskausi joutui todella koetukselle. Taustoista sen verran, että John Cenalla ja Nexus-liideri Barrettilla oli omat mähinänsä menossa, kuten Sheamuksella ja Ortonilla. Edge & Jericho puolestaan olivat viime kuukausien aikana pitäneet toistensa puolia.
Ortonin suosio Chicagossa yllätti. Hän sai todella isot popit, ja ottelun aikanakin ”Viperia” jaksettiin kannustaa. Ottelu oli hyvä ja viihdyttävä. Kyllä minä tällaista paljon mieluummin katsoin, kuin Sheamuksen 1on1-puolustusta ketä tahansa vastaan. Bookkaus oli myös hyvää, ja nähtiinpä Nexustakin kehän laidalla heilumassa yhdessä vaiheessa. Tylsää ei tullut missään vaiheessa, ja tässä tapauksessa en jaksa moittia edes kunnollisen lopputaistelun puuttumisesta. Sellaiseksi erityisen muistettavaksi tapaukseksi tämä ei noussut, mutta täytti pääottelun paikan moitteetta. WWE:llä ei ole koko vuonna ollut yhtään suoranaisesti huonoa pääottelua, ja tämä jatkoi samaa sarjaa.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
*** The Miz
** Daniel Bryan
* Dolph Ziggler
Yhteenveto: SummerSlam oli yhden ottelun ppv, ja suoraan sanottuna pettymys. Tässäkin nähtiin hyvä pääottelu, mutta sen lisäksi kolme muutakin hyvää ottelua, joista Miz-Bryan jäi erityisesti mieleen. Joten selkeä tasonnosto tämä oli, vaikka Punkin ja joukkuedivarin bookkauksesta ei hyvää sanottavaa olekaan. Vahva ppv, josta kuitenkin sellainen kirkkain helmi puuttui.
PPV Ranking 2010
Vuoden ottelu ehdokkaat1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. TNA - No Surrender 2,91
5. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
6. WWE - Fatal 4 Way 2,79
7. WWE - Extreme Rules 2,72
8. WWE - Elimination Chamber 2,65
9. WWE - Night Of Champions 2,61
10. TNA - Destination X 2,58
11. WWE - Over The Limit 2,56
12. TNA - Victory Road 2,55
13. WWE - Bragging Rights 2,54
14. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
15. TNA - Sacrifice 2,47
16. TNA - Genesis 2,44
17. WWE - SummerSlam 2,25
18. TNA - Hardcore Justice 1,46
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Seuraavaksi sitten jatketaankin WWE:llä, koska myös viime vuonna NOC:in ja Hell In A Cellin välillä oli vain pari hassua viikkoa. Se siis seuraavaksi ennen TNA:n vuoden suurinta.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Olen jo vuoden lukenut muiden arvosteluja ja nyt vihdoin rohkenin tulla aloittamaan oman projektin. Tavoitteena olisi arvostella kaikki omistamani WWE:n PPV:t, joita on kerääntynyt noin 40 kappaletta. Näin alkuun haluaisin vielä kiittää Kenitystä, jonka arvosteluiden innoittamana päätin tähän projektiin ryhtyä. Erittäin laadukasta luettavaa, jonka avulla olen oppinut paljon, varsinkin WCW:stä ja ECW:stä joista en kovinkaan paljoa tiedä.
WrestleMania XIX
March 30, 2003 at Safeco Field in Seattle, Washington.
Matt Hardy(c) (with Shannon Moore) vs. Rey Mysterio - Singles match for the WWE Cruiserweight Championship
Matt Hardy oli treenannut itsensä CW-divarin edellyttämän painorajan paremmalle puolelle ja voittanut mestaruuden No Way Outissa Billy Kidmanilta. Mysterio sen sijaan oli voittanut ykköshaastajuus matsin Smackdownissa pari viikkoa ennen WrestleManiaa. Mysterio lähtikin nyt tavoittelemaan jo kuudetta keskisarjan mestaruuttaan WrestleMania debyytissään. Mitään sen kummempaa taustatarinaa tässä ei kuitenkaan tainnut olla.
Kuten vuoden 2003 keskisarjan otteluilta voi odottaa, tämä oli erittäin vauhdikasta ja hyvää toimintaa. Tähän aikaan Mysteriokin oli vielä astetta monipuolisempi kehässä, jonka ansiosta nähtiinkin paljon hienoja liikkeitä. Kehän laidalla häärinyt Shannon Moore yritti myös parhaansa mukaan puuttua otteluun. Hyvä otteluhan tämä oli, ja hyvä tapa avata vuoden suurin PPV. Ainut harmittava seikka oli se, että tämä oli turhan lyhyt.
The Undertaker vs. The Big Show and A-Train - Handicap match
Big Show & A-Train olivat liittoutuneet vuoden 2002 lopulla ja he ottivat kohteekseen Undertakerin. Big Show heittikin Takerin alas rampilta, näin ollen laittaen hänet hetkellisesti pois kuvioista. Taker kuitenkin palasi pian ja voitti Big Show:n No Way Outissa. A-Train & Show hyökkäsivät Takerin kimppuun tämän matsin jälkeen, jolloin Nathan Jones saapui Takerin avuksi. Näin ollen päädyttiin otteluun, jonka alunperin piti olla joukkueottelu. Show ja A-Train kuitenkin hoitivat Jonesin ulos ottelusta Nunzion avustuksella, joten tästä tulikin 2v1 ottelu. Tämä oli tietääkseni sen takia, koska Jonesin painitaitojen ei katsottu olevan tapahtuman edellyttämällä tasolla.
Undertaker teki sisääntulonsa Limb Bitzkitin soittaessa taustalla, joka toikin hyvin ison tapahtuman tuntua. Itse ottelu oli hyvää brawlia, kuten olettaa saattoi. Alku oli Takerin hallintaa, mutta pikkuhiljaa alivoima tilanne alkoi vaikuttamaan. Tässä vaiheessa ottelusta katosi myös kaikki vauhti. Tätä vaihetta ei onneksi kestänyt kauan ja meno piristyikin sitten huomattavasti. Lopussa puntit sitten tasoittuivatkin, eikä voittajasta tietenkään ollut mitään epäselvää.
Trish Stratus vs. Victoria(c) (with Steven Richards) vs. Jazz - Triple Threat match for the WWE Women's Championship
Trishillä ja Victorialla oli ollut erimielisyyksiä tässä vaiheessa jo pitkään. He olivatkin otelleet useita otteluita, joissa Victoria oli useimmiten niskanpäällä. Jazzillä oli paluunsa jälkeen myös ollut ongelmia Trishin kanssa, joten Triple Threat oli looginen tapa selvittää välit.
Tämä oli ihan hyvä naisten matsi, muttei mitenkään erikoinen. Tälläisiä matseja kuitenkin ihan mielellään katsoo, toisin kuin WWE:n nykyisiä naisten otteluita. Joitain hyviä liikkeitäkin nähtiin, kuten Victorian moonsault yläköydeltä. Steven Richards sen sijaan koitti puuttua otteluun lähes kokoajan, nämä yritikset kuitenkin päättyivät aina koomisesti.
Team Angle (Shelton Benjamin and Charlie Haas)(c) vs. Los Guerreros (Eddie and Chavo Guerrero) vs. Chris Benoit and Rhyno - Triple Threat Tag match for the WWE Tag Team Championship
Los Guererros oli tehnyt face-turnin pari kuukautta aikaisemmin ja siirtynyt feudaamaan Team Anglen kanssa. Team Angle olikin näihin aikoihin myös voittanut joukkue mestaruudet Guererroilta. Benjamin & Haas olivat myös olleet napit vastakkain Benoitin kanssa jo pitkään, Benoitilla ei kuitenkaan ollut vakituista joukkue paria. Tähän kuitenkin tuli muutos, kun Rhyno palasi yli vuoden poissaolon jälkeen No Way Outin jälkeisessä Smackdownissa. Näin ollen saatiin nämä kolme joukkuetta setvimään välejään tähän mestaruus otteluun.
Tältä oli lupa odottaa paljon, koska kaikki kuusi osanottajaa kykenevät erittäin hyviin otteluihin. Ihan parhaalle tasolle ei päästy, mutta hyvää joukkuepainia silti. Loppu oli hieman sekavaa, jonka johdosta myös lopetus tapa jätti vähän pahan maun ottelusta. Jatkoi kuitenkin tämän PPV:n tasaisen hyvää tasoa.
Shawn Michaels vs. Chris Jericho - Singles match
Jericho oli pitänyt Michaelsia idolinaan, ja syynä oman paini uransa aloittamiselle. Nyt hän ei kuitenkaan enää halunnut olla "seuraava Michaels" Jericho väitti olevansa kaksikosta parempi painija ja hyökkäsi useita kertoja Michaelsin kimppuun. Heidän välinsä olivat kärjistyneet entisestään Royal Rumblen aikoihin. Jericho voitti battle royalissa oikeuden valita itselleen numero Rumbleen ja hän halusikin päästä aloittamaan ottelun Michaelsin kanssa. Rumblessa Jericho hyökkäsi Michaelsin kimppuun takaapäin, Christianin hämättyä tätä. Tämän yllätyshyökkäyksen ansiosta Jerichon onnistuikin tiputtaa Michaels vaivatta pois Rumblesta. Myöhemmin Rumblessa Michaels kuitenkin palasi kehään ja aiheutti Jerichon tippumisen pois ottelusta.
Voisi melkein sanoa, että tämä ottelupari lukeutuu lähes jokaisen painifanin toive kohtaamisiin. Kaksi painijaa jotka lukeutuvat kaikkien aikojen parhaisiin kun kehä taidoista puhutaan, tai oikeastaan mistä vain vapaapainin osa-alueesta. Loistava otteluhan tästä tietenkin saatiin, jossa oli lähes kaikkea mitä tämän luokan ottelulta voi toivoa. Tässä nähtiin myös Jerichon versiot Michaelsin kip up:ista ja Sweet Chin Musicista. Ottelu sai myös arvoisensa lopun ja ottelun jälkeiset tapahtumat olivat myös mielenkiintoisia.
Triple H(c) (with Ric Flair) vs. Booker T - Singles match for the World Heavyweight Championship
Triple H oli voittanut mestaruuden Armageddonissa Shawn Michaelsilta ja onnistunut pitämään mestaruutta siitä saaka, usein kepuli konstien avulla. Booker T sen sijaan voitti ykköshaastajuuden 20 miehen battle royalissa reilu kuukausi ennen WrestleManiaa. Triple H ei ottanut Bookerin haastajuus asemaa vakavasti, vaan pilkkasi tätä mm. tämän nuoruudesta ja siitä kuinka WCW:n aikaiset saavutukset eivät merkinneet mitään. Booker T oli kuitenkin hallitsevampi osapuoli WrestleManiaa edeltävinä viikkoina, jolloin myös Triple H:n huumorintaju oli koetuksella.
Tässä ei päästy edellisen ottelun tasolle, mutta sitä ei voinut kyllä odottaakaan. Ihan hyvän ottelun kaksikko kuitenkin sai aikaiseksi, vaikka tämä usein jääkin illan neljän muun ison ottelun varjoon. Booker T esitti monia komeita potkuja ja houston hangoverin yläköydeltä. Triple H taas pyrki eliminoimaan Booker vahvuuksia kohdistamalla hyökkäykset jalkoihin. Flairkin puuttui ottelun kulkuun, joka ei ollut mitenkään yllättävää. Ottelu loppuratkaisussa Bookerin jalat olivatkin keskeisessä roolissa. Hyvä ottelu ja jatkoi PPV:n tasokasta linjaa.
Hulk Hogan vs. Vince McMahon - Street Fight
Vincen viha Hogania kohtaan alkoi kun Hogan päätti vaihtaa WWE:n WCW:hen. Hogan teki tänä aikana paljon muitakin asioita jotka eivät olleet Vincen mieleen, kuten haastoi tämän oikeuteen. Nämä vanhat kaunat tulivat uudelleen ajankohtaisiksi, kun Vincen häiriköinti maksoi Hoganille ottelun The Rockia vastaan No Way Outissa. He myös kiistelivät siitä kuka loi WrestleManian & Hulkamanian. Tämän kaiken jälkeen Vince halusikin lopettaa Hulkamanian ja Hoganin uran.
Hoganin ura olikin katkolla tässä Street Fightissa, mikäli hän häviäisi. Tässä lähdettiin aika hitaalla tempolla liikkeelle, joka olosuhteet huomioon ottaen oli kuitenkin odotettavissa. Mutta lopulta kun päästiin vauhtiin, niin tästä muodostuikin hyvä ottelu. Tuolin käytössä eikä veren vuodatuksessa säästelty ja Vince teki myös komean Leg Dropin tikapuilta selostuspöydälle. Loppu hetkille saatiin tutut hulk upit ja legendaarisen painijan runin.
The Rock vs. Steve Austin - Singles match
The Rock ja Austin olivat kummatkin olleet poissa WWE:stä pitkän aikaa, mutta palasivat kummatkin No Way Outin tienoilla. The Rock oli tympääntynyt monestakin syystä, kuten siitä, että hän ei ollut voittanut Austinia WrestleManiassa. Tämän lisäksi Rock ei myöskään pitänyt siitä, kuinka fanit olivat valinneet Austinin vuosikymmenen painijaksi hänen sijaan. Austin esti Rockia voittamasta ottelua, joka olisi mahdollistanut hänelle ykköshaastajuuden, näin ollen Rock päätyi jälleen kerran ottelemaan Austinia vastaan.
Tämähän on Austinin uran toistaiseksi viimeinen ottelu. Yleisö olikin tulikuuma ja tässä saatiin huippuluokan brawlausta. Rock myös härnäsi yleisöä taidokkaasti koko ottelun läpi ja käytti Austinin liiviä, joka oli aika koomista. Lopulta päädyttiin finisher sotaan, jossa ei kyllä pysynyt lopetusliikkeiden määrän laskuissa mukana. Ei tämä painillisesti Michaels-Jerichon tasolle yltänyt, mutta uskomaton tunnelma korvasi sen pienen puutteen. Todella hyvä päätös Austinin aktiiviuralle ja näiden kahden feudille.
Brock Lesnar vs. Kurt Angle(c) - Singles match for the WWE Championship
Kurt Angle voitti mestaruuden Armageddonissa Big Show:lta, Lesnarin avustuksella. Angle olikin pitänyt mestaruutta siitä asti. Lesnar sen sijaan ansaitsi haastajuus aseman voittamalla Royal Rumblen. No Way Outissa Lesnar voitti Benoitin kanssa Team Anglen ja pari viikkoa tämän jälkeen Lesnar voitti Heymanin häkkimatsissa. Lesnar täten ansaitsikin mestaruusottelun jo Smackdownissa kaksi viikkoa ennen Maniaa. Angle kuitenkin onnistui huijaamaan voiton tästä matsista Team Anglen avulla. Tämän seurauksena Stephanie ilmoitti, että jos WrestleManiassa Angle diskataan tai joku koittaa auttaa hänet voittoon, hän häviää mestaruutensa.
Itse ottelu täytti kaikki korkeat odotukset. Erinomaista painia kahdelta WWE:n kaikkien aikojen parhaimpiin lukeutuvalta painijalta. Mattopainin ja luovutusliikkeitten lisäksi nähtiin myös paljon hienoja heittoja. Lesnar teki myös jotain, mitä tuskin moni muu hänen kokoisensa painija on tehnyt, eli shooting star pressin. Ikävä kyllä siinä kävi niin kuin kävi, mutta kaiken kaikkiaan illan paras ottelu.
Erityismaininta täytyy vielä antaa Anglelle, joka muistaakseni paini tässä erittäin huonossa terveydentilassa.
PPV:n TOP-3
*** Brock Lesnar
** The Rock
* Chris Jericho
Otteluiden keskiarvo: 3,305
WrestleMania XIX
March 30, 2003 at Safeco Field in Seattle, Washington.
Matt Hardy(c) (with Shannon Moore) vs. Rey Mysterio - Singles match for the WWE Cruiserweight Championship
Matt Hardy oli treenannut itsensä CW-divarin edellyttämän painorajan paremmalle puolelle ja voittanut mestaruuden No Way Outissa Billy Kidmanilta. Mysterio sen sijaan oli voittanut ykköshaastajuus matsin Smackdownissa pari viikkoa ennen WrestleManiaa. Mysterio lähtikin nyt tavoittelemaan jo kuudetta keskisarjan mestaruuttaan WrestleMania debyytissään. Mitään sen kummempaa taustatarinaa tässä ei kuitenkaan tainnut olla.
Kuten vuoden 2003 keskisarjan otteluilta voi odottaa, tämä oli erittäin vauhdikasta ja hyvää toimintaa. Tähän aikaan Mysteriokin oli vielä astetta monipuolisempi kehässä, jonka ansiosta nähtiinkin paljon hienoja liikkeitä. Kehän laidalla häärinyt Shannon Moore yritti myös parhaansa mukaan puuttua otteluun. Hyvä otteluhan tämä oli, ja hyvä tapa avata vuoden suurin PPV. Ainut harmittava seikka oli se, että tämä oli turhan lyhyt.
- Spoiler: näytä
The Undertaker vs. The Big Show and A-Train - Handicap match
Big Show & A-Train olivat liittoutuneet vuoden 2002 lopulla ja he ottivat kohteekseen Undertakerin. Big Show heittikin Takerin alas rampilta, näin ollen laittaen hänet hetkellisesti pois kuvioista. Taker kuitenkin palasi pian ja voitti Big Show:n No Way Outissa. A-Train & Show hyökkäsivät Takerin kimppuun tämän matsin jälkeen, jolloin Nathan Jones saapui Takerin avuksi. Näin ollen päädyttiin otteluun, jonka alunperin piti olla joukkueottelu. Show ja A-Train kuitenkin hoitivat Jonesin ulos ottelusta Nunzion avustuksella, joten tästä tulikin 2v1 ottelu. Tämä oli tietääkseni sen takia, koska Jonesin painitaitojen ei katsottu olevan tapahtuman edellyttämällä tasolla.
Undertaker teki sisääntulonsa Limb Bitzkitin soittaessa taustalla, joka toikin hyvin ison tapahtuman tuntua. Itse ottelu oli hyvää brawlia, kuten olettaa saattoi. Alku oli Takerin hallintaa, mutta pikkuhiljaa alivoima tilanne alkoi vaikuttamaan. Tässä vaiheessa ottelusta katosi myös kaikki vauhti. Tätä vaihetta ei onneksi kestänyt kauan ja meno piristyikin sitten huomattavasti. Lopussa puntit sitten tasoittuivatkin, eikä voittajasta tietenkään ollut mitään epäselvää.
- Spoiler: näytä
Trish Stratus vs. Victoria(c) (with Steven Richards) vs. Jazz - Triple Threat match for the WWE Women's Championship
Trishillä ja Victorialla oli ollut erimielisyyksiä tässä vaiheessa jo pitkään. He olivatkin otelleet useita otteluita, joissa Victoria oli useimmiten niskanpäällä. Jazzillä oli paluunsa jälkeen myös ollut ongelmia Trishin kanssa, joten Triple Threat oli looginen tapa selvittää välit.
Tämä oli ihan hyvä naisten matsi, muttei mitenkään erikoinen. Tälläisiä matseja kuitenkin ihan mielellään katsoo, toisin kuin WWE:n nykyisiä naisten otteluita. Joitain hyviä liikkeitäkin nähtiin, kuten Victorian moonsault yläköydeltä. Steven Richards sen sijaan koitti puuttua otteluun lähes kokoajan, nämä yritikset kuitenkin päättyivät aina koomisesti.
- Spoiler: näytä
Team Angle (Shelton Benjamin and Charlie Haas)(c) vs. Los Guerreros (Eddie and Chavo Guerrero) vs. Chris Benoit and Rhyno - Triple Threat Tag match for the WWE Tag Team Championship
Los Guererros oli tehnyt face-turnin pari kuukautta aikaisemmin ja siirtynyt feudaamaan Team Anglen kanssa. Team Angle olikin näihin aikoihin myös voittanut joukkue mestaruudet Guererroilta. Benjamin & Haas olivat myös olleet napit vastakkain Benoitin kanssa jo pitkään, Benoitilla ei kuitenkaan ollut vakituista joukkue paria. Tähän kuitenkin tuli muutos, kun Rhyno palasi yli vuoden poissaolon jälkeen No Way Outin jälkeisessä Smackdownissa. Näin ollen saatiin nämä kolme joukkuetta setvimään välejään tähän mestaruus otteluun.
Tältä oli lupa odottaa paljon, koska kaikki kuusi osanottajaa kykenevät erittäin hyviin otteluihin. Ihan parhaalle tasolle ei päästy, mutta hyvää joukkuepainia silti. Loppu oli hieman sekavaa, jonka johdosta myös lopetus tapa jätti vähän pahan maun ottelusta. Jatkoi kuitenkin tämän PPV:n tasaisen hyvää tasoa.
- Spoiler: näytä
Shawn Michaels vs. Chris Jericho - Singles match
Jericho oli pitänyt Michaelsia idolinaan, ja syynä oman paini uransa aloittamiselle. Nyt hän ei kuitenkaan enää halunnut olla "seuraava Michaels" Jericho väitti olevansa kaksikosta parempi painija ja hyökkäsi useita kertoja Michaelsin kimppuun. Heidän välinsä olivat kärjistyneet entisestään Royal Rumblen aikoihin. Jericho voitti battle royalissa oikeuden valita itselleen numero Rumbleen ja hän halusikin päästä aloittamaan ottelun Michaelsin kanssa. Rumblessa Jericho hyökkäsi Michaelsin kimppuun takaapäin, Christianin hämättyä tätä. Tämän yllätyshyökkäyksen ansiosta Jerichon onnistuikin tiputtaa Michaels vaivatta pois Rumblesta. Myöhemmin Rumblessa Michaels kuitenkin palasi kehään ja aiheutti Jerichon tippumisen pois ottelusta.
Voisi melkein sanoa, että tämä ottelupari lukeutuu lähes jokaisen painifanin toive kohtaamisiin. Kaksi painijaa jotka lukeutuvat kaikkien aikojen parhaisiin kun kehä taidoista puhutaan, tai oikeastaan mistä vain vapaapainin osa-alueesta. Loistava otteluhan tästä tietenkin saatiin, jossa oli lähes kaikkea mitä tämän luokan ottelulta voi toivoa. Tässä nähtiin myös Jerichon versiot Michaelsin kip up:ista ja Sweet Chin Musicista. Ottelu sai myös arvoisensa lopun ja ottelun jälkeiset tapahtumat olivat myös mielenkiintoisia.
- Spoiler: näytä
Triple H(c) (with Ric Flair) vs. Booker T - Singles match for the World Heavyweight Championship
Triple H oli voittanut mestaruuden Armageddonissa Shawn Michaelsilta ja onnistunut pitämään mestaruutta siitä saaka, usein kepuli konstien avulla. Booker T sen sijaan voitti ykköshaastajuuden 20 miehen battle royalissa reilu kuukausi ennen WrestleManiaa. Triple H ei ottanut Bookerin haastajuus asemaa vakavasti, vaan pilkkasi tätä mm. tämän nuoruudesta ja siitä kuinka WCW:n aikaiset saavutukset eivät merkinneet mitään. Booker T oli kuitenkin hallitsevampi osapuoli WrestleManiaa edeltävinä viikkoina, jolloin myös Triple H:n huumorintaju oli koetuksella.
Tässä ei päästy edellisen ottelun tasolle, mutta sitä ei voinut kyllä odottaakaan. Ihan hyvän ottelun kaksikko kuitenkin sai aikaiseksi, vaikka tämä usein jääkin illan neljän muun ison ottelun varjoon. Booker T esitti monia komeita potkuja ja houston hangoverin yläköydeltä. Triple H taas pyrki eliminoimaan Booker vahvuuksia kohdistamalla hyökkäykset jalkoihin. Flairkin puuttui ottelun kulkuun, joka ei ollut mitenkään yllättävää. Ottelu loppuratkaisussa Bookerin jalat olivatkin keskeisessä roolissa. Hyvä ottelu ja jatkoi PPV:n tasokasta linjaa.
- Spoiler: näytä
Hulk Hogan vs. Vince McMahon - Street Fight
Vincen viha Hogania kohtaan alkoi kun Hogan päätti vaihtaa WWE:n WCW:hen. Hogan teki tänä aikana paljon muitakin asioita jotka eivät olleet Vincen mieleen, kuten haastoi tämän oikeuteen. Nämä vanhat kaunat tulivat uudelleen ajankohtaisiksi, kun Vincen häiriköinti maksoi Hoganille ottelun The Rockia vastaan No Way Outissa. He myös kiistelivät siitä kuka loi WrestleManian & Hulkamanian. Tämän kaiken jälkeen Vince halusikin lopettaa Hulkamanian ja Hoganin uran.
Hoganin ura olikin katkolla tässä Street Fightissa, mikäli hän häviäisi. Tässä lähdettiin aika hitaalla tempolla liikkeelle, joka olosuhteet huomioon ottaen oli kuitenkin odotettavissa. Mutta lopulta kun päästiin vauhtiin, niin tästä muodostuikin hyvä ottelu. Tuolin käytössä eikä veren vuodatuksessa säästelty ja Vince teki myös komean Leg Dropin tikapuilta selostuspöydälle. Loppu hetkille saatiin tutut hulk upit ja legendaarisen painijan runin.
- Spoiler: näytä
The Rock vs. Steve Austin - Singles match
The Rock ja Austin olivat kummatkin olleet poissa WWE:stä pitkän aikaa, mutta palasivat kummatkin No Way Outin tienoilla. The Rock oli tympääntynyt monestakin syystä, kuten siitä, että hän ei ollut voittanut Austinia WrestleManiassa. Tämän lisäksi Rock ei myöskään pitänyt siitä, kuinka fanit olivat valinneet Austinin vuosikymmenen painijaksi hänen sijaan. Austin esti Rockia voittamasta ottelua, joka olisi mahdollistanut hänelle ykköshaastajuuden, näin ollen Rock päätyi jälleen kerran ottelemaan Austinia vastaan.
Tämähän on Austinin uran toistaiseksi viimeinen ottelu. Yleisö olikin tulikuuma ja tässä saatiin huippuluokan brawlausta. Rock myös härnäsi yleisöä taidokkaasti koko ottelun läpi ja käytti Austinin liiviä, joka oli aika koomista. Lopulta päädyttiin finisher sotaan, jossa ei kyllä pysynyt lopetusliikkeiden määrän laskuissa mukana. Ei tämä painillisesti Michaels-Jerichon tasolle yltänyt, mutta uskomaton tunnelma korvasi sen pienen puutteen. Todella hyvä päätös Austinin aktiiviuralle ja näiden kahden feudille.
- Spoiler: näytä
Brock Lesnar vs. Kurt Angle(c) - Singles match for the WWE Championship
Kurt Angle voitti mestaruuden Armageddonissa Big Show:lta, Lesnarin avustuksella. Angle olikin pitänyt mestaruutta siitä asti. Lesnar sen sijaan ansaitsi haastajuus aseman voittamalla Royal Rumblen. No Way Outissa Lesnar voitti Benoitin kanssa Team Anglen ja pari viikkoa tämän jälkeen Lesnar voitti Heymanin häkkimatsissa. Lesnar täten ansaitsikin mestaruusottelun jo Smackdownissa kaksi viikkoa ennen Maniaa. Angle kuitenkin onnistui huijaamaan voiton tästä matsista Team Anglen avulla. Tämän seurauksena Stephanie ilmoitti, että jos WrestleManiassa Angle diskataan tai joku koittaa auttaa hänet voittoon, hän häviää mestaruutensa.
Itse ottelu täytti kaikki korkeat odotukset. Erinomaista painia kahdelta WWE:n kaikkien aikojen parhaimpiin lukeutuvalta painijalta. Mattopainin ja luovutusliikkeitten lisäksi nähtiin myös paljon hienoja heittoja. Lesnar teki myös jotain, mitä tuskin moni muu hänen kokoisensa painija on tehnyt, eli shooting star pressin. Ikävä kyllä siinä kävi niin kuin kävi, mutta kaiken kaikkiaan illan paras ottelu.
Erityismaininta täytyy vielä antaa Anglelle, joka muistaakseni paini tässä erittäin huonossa terveydentilassa.
- Spoiler: näytä
PPV:n TOP-3
*** Brock Lesnar
** The Rock
* Chris Jericho
Otteluiden keskiarvo: 3,305
PPV Ranking:
1. WrestleMania XIX: 3,305
Tähdet:
1. Brock Lesnar ***
2. The Rock **
3. Chris Jericho *
Parhaat ottelut:
1. Brock Lesnar vs. Kurt Angle(c) - Singles match for the WWE Championship / WrestleMania XIX ****½
2. Shawn Michaels vs. Chris Jericho - Singles match / WrestleMania XIX ****+
3. The Rock vs. Steve Austin - Singles match / WrestleMania XIX ****+
Viimeksi muokannut Savage, La 22.10.2011 21:24. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Unforgiven 2006
September 17, 2006 at the Air Canada Centre in Toronto, Ontario.
Johnny Nitro(c) (with Melina) vs. Jeff Hardy - Singles match for the WWE Intercontinental Championship
Jeff oli tehnyt paluunsa WWE:hen hieman yli kuukausi aikaisemmin, kolmen vuoden poissaolon jälkeen. Hän ryhtyikin tavoittelemaan Nitron IC mestaruutta aikalailla ensi töikseen. He ottelivatkin muutamia kertoja ennen tätä kohtaamista, mutta Nitro onnistui säilyttämään mestaruutensa, yleensä Melinan avustuksella. Onnistuisiko Hardy nyt vihdoinkin voittamaan mestaruuden, vai selviääkö Nitro jälleen pälkähästä.
Turhan pitkä tämä matsi kyllä oli, koska ei tässä mitään ihmeempiä nähty. Ihan hyvin kummatkin hoitivat osuutensa, mutta ei tämä kyllä yllä lähellekkään miesten parhaita kohtaamisia. Yleisö kuitenkin oli hyvin mukana, joka ei tosin ole yllättävää kun Kanadalaisista on kyse. Lopetus oli aika ennalta-arvattava ja huono, mutta takasi sen, että näiden kahden otteluita tullaan vielä näkemään lisää.
- Spoiler: näytä
Kane vs. Umaga(with Armando Alejandro Estrada) - Singles match
Ennen ottelun alkua saatiin kuulla Estradan promotusta, joka ei tällä kertaa ollut kovinkaan tasokasta. Kanen ja Umagan feudihan alkoi Summerslamissa, jossa Kane hyökkäsi Umagan kimppuun, tämän auttaessa McMahoneja ottelussa DX:ää vastaan. Mainittakoon vielä, että Umaga oli tässä vaiheessa ollut voittamaton jo 5 kuukautta.
Vaikka Umaga onkin isoksi mieheksi ihan hyvä kehässä ja Kaneltakin nähdään ajoittain hyviä otteita, tässä ei niitä nähty. Kuten olettaa saattoi, Umaga hallitsi tapahtumia ja teki muutaman hienon voimaliikkeen. Mutta ei tässä missään vaiheessa päästy vauhtiin, joka tosin olikin arvattavissa. Lopetuksesta päätellen myös tätäkin feudia haluttiin jatkaa, mikä ei kyllä olisi ollut toivottavaa.
- Spoiler: näytä
Spirit Squad (Kenny and Mikey) (c) (with Mitch, Johnny, and Nicky) vs. The Highlanders (Robbie and Rory McAllister)
Ei kyllä hyvin mennyt WWE:n joukkue divarilla tähänkään aikaan, ainakaan jos mitään voi päätellä tämän ottelun osapuolista. Jotain positiivista olisi sentään ollut nyk. Dolph Zigglerin näkeminen kehässä, mutta hän olikin kehän reunalla seuraamassa. Kuten Spirit Squadin ottelut yleensäkin, tässäkin miesylivoiman hyödyntäminen oli keskeisessä roolissa. Tylsäähän tämä tietenkin oli, yleisöäkään ei kiinnostanut ja kaiken lisäksi tämä oli ihan liian pitkä. PPV:n taso jatkaa laskuaan.
Arvosana: *
- Spoiler: näytä
Nyt olikin vihdoin vuorossa toinen illan kahdesta suuresta ottelusta. Shawn Michaelsilla oli ollut huonot välit McMahonien kanssa jo Royal Rumblen tienoilta lähtien. Michaels feudasikin yksinään McMahoneja ja näitten värväämiä apureita vastaan ensimmäiset pari kuukautta. Tänä aikana Michaels oli voittanut kohtaamisen Wrestlemaniassa ja McMahonit SNME:ssä & Backlashissa. Näihin aikoihin myös Triple H oli ajautunut ongelmiin McMahonien kanssa, joten Michaelsin kanssa he päättivät liittoutua, muodostaen jälleen DX:n. SummerSlamissa DX onnistui voittamaan McMahonit jälleen kerran, kaikista ulkopuolisista sekaantumisista huolimatta. Tässä vaiheessa McMahonit värväsivät Big Show:n auttamaan heitä DX:n peittoamisessa, ja he hallitsivatkin tapahtumia tätä seuranneet viikot. Nyt olikin vihdoin aika päättää tämä reilusti yli puoli vuotta kestänyt feudi ja mikä muu ottelu siihen sopisikaan paremmin kuin HIAC.
Tästä ottelusta oli odotettavissa erittäin brutaalia menoa, ja siihen huutoon todellakin vastattiin. Ei tässä montaa minuuttia keretty edetä, kun verta oli jo kaikkialla. Alku oli DX:n hallintaa kun he saivat Big Show:n tilapäisesti pois pelistä. Triple H käytti mm. ruuvimeisseliä Vinceen, joka oli ehkäpä jopa hieman liikaa. Big Show:n palattua hallinta siirtyi totaallisesti, tämä hallintajakso kestikin sitten lähes loppuun asti. Tänä aikana Shane teki kuuluisan Coast to Coastinsa, joka oli tällä kertaa jopa normaalia hienompi. Ottelun lopussa nähtiin muutamia näyttäviä tilanteita, kuten Michaelsin elbow drop Shanen kaulalle, tämän ensin laitettua siihen terästuolin. Tämän johdosta Shanen suusta valui turhankin paljon verta. Big Show sai myös osansa portaista, tuolista ja Michaelsin SCM:stä. Tässä vaiheessa Vince oli yksin DX:ää vastaan, josta seurasikin jotain hieman häiritsevää. Lopussa DX vielä rankaisee Vinceä oikein kunnolla mm. lekan avulla. Todella viihdyttävä otteluhan tämä oli ja feudi sai eittämättä arvoisensa päätöksen.
- Spoiler: näytä
Trish Stratus vs. Lita(c) - Singles match for the WWE Women's Championship
Seuraavaksi oli vuorossa hieman kevyempää katsottavaa, kun kaksi ehkä WWE:n kaikkien aikojen parasta nais painijaa kohtasivat viimeisen kerran. Tämä oli siis Trishin jäähyväisottelu, jonka jälkeen Trish lopetti aktiiviuransa. Otteluun päädyttiin kun Lita oli kertonut Trishin lopettamis päätösestä ennenaikaisesti. Trish ei tästä tietenkään ilahtunut, vaan haastoi Litan otteluun naistenmestaruudesta.
Yleisö olikin hyvin Trishin puolella, oltiinhan nyt kuitenkin hänen kotikaupungissaan. Tämä kyllä lukeutuu parhaimpiin naisten otteluihin joita olen nähnyt. Paljon hienoja liikkeitä, countereita ja tunnelma oli katossa. Lopussa nähtiin sharpshooter, joka villitsi yleisön illan kovimpiin suosionosoituksiin.
- Spoiler: näytä
Randy Orton vs. Carlito - Singles match
En muista oliko tässä jotain taustatarinaakin, mutta luultavasti haluttiin vain saada nämä kaksi mukaan PPV:hen tämän matsin avulla. Ihan hyvä otteluhan tästä saatiinkin, joten ei siinä mitään. Carlito teki paljon komeita hyppyjä köysiltä, kun taas Orton suosi väsyttämistä ja hyökkäyksiä jalkoihin. Lopetus tuli aika yllättäen, mutta hienolla tavalla. Hieman harmillista miten Carliton uralle WWE:ssä lopulta kävi, koska hänellä kuitenkin oli potenttiaalia vaikka mihin.
- Spoiler: näytä
John Cena vs. Edge(c) - Tables, Ladders, and Chairs match for the WWE Championship
Sitten illan pääotteluun. Edgellä ja Cenalla oli ollut erimielisyyksiä jo vuoden 2005 lopulla, kun Edge voitti MITB salkun avulla mestaruuden. Pian Edge siirtyi kuitenkin feudaamaan Foleyn kanssa ja feudi Cenan kanssa jäi kesken. Kesällä Cena ja Edge jatkoivat siitä mihin aikaisemmin oli jääty, kun Edge aiheutti Cenalle tappion mestaruusottelussa ONS:ssä. Edge onnistui voittamaan mestaruuden toistamiseen noin kuukausi tämän jälkeen ja tästä seurasi ottelu Cenan & Edgen välille Saturday Night`s Main Eventiin. Edge pysyi mestarina hommattuaan diskauksen. Ottelusarja jatkui SummerSlamissa jossa Edge voitti, tällä kertaa nyrkkiraudan avulla. SummerSlamin jälkeen nähtiin monia hyviä segmenttejä kuten: Cenan vyön heittäminen mereen ja Edgen päätyminen mereen Cenan avustamana. Kaiken tämän jälkeen Edge myönsi Cenalle viimeisen mahdollisuuden mestaruuteen tietyin ehdoin. Jos Cena häviää, hän lähtee RAW:sta Smackdowniin & Edge sai päättää ottelutyypin ja paikan. Näin ollen päädyttiin Edgen kotikaupunkiin, otteluun jossa hän ei ollut koskaan hävinnyt.
Yleisö oli erittäin äänekäs koko ottelun ajan ja Cena sai kovaa heatia kuten odottaa saattoi. Tässä lähdettiinkin liikkeelle vauhdikkaasti ja tuolit, pöydät ja tikkaat otettiin heti mukaan. Oli hienoa huomata kuinka yleisö reagoi lähes kaikkeen mitä kehässä tapahtui. Spotteja, pöytiä eikä ottelijoiden kroppia todellakaan säästelty, joka tarkoittikin sitä, että kokoajan tapahtui jotain. Varsinkin pöytiä rikottiin luultavasti enemmän, kuin parina viime vuonna WWE:ssä yhteensä. Ottelun loppuhetkillä nähtiin muutamat ikimuistoiset pöytä spotit ja Litan yritykset auttaa Edge voittoon. Olihan tämä ehdottomasti Cenan uran parhaimpia otteluita ja kruunasi hyvä tasoisen PPV:n.
- Spoiler: näytä
PPV:n TOP-3
*** John Cena
** Edge
* Shane McMahon
Otteluiden keskiarvo: 3,125
PPV Ranking:
1. WrestleMania XIX: 3,305
2. Unforgiven 2006: 3,125
Tähdet:
1. Brock Lesnar ***
1. John Cena ***
3. The Rock **
3. Edge **
5. Chris Jericho *
5. Shane McMahon *
Parhaat ottelut:
1. Brock Lesnar vs. Kurt Angle(c) - Singles match for the WWE Championship / WrestleMania XIX ****½
2. John Cena vs. Edge(c) - Tables, Ladders, and Chairs match for the WWE Championship / Unforgiven 2006 ****½
3. Shawn Michaels vs. Chris Jericho - Singles match / WrestleMania XIX ****+
4. The Rock vs. Steve Austin - Singles match / WrestleMania XIX ****+
5. D-Generation X (Triple H and Shawn Michaels) vs. Vince McMahon, Shane McMahon and The Big Show - Handicap Hell in a Cell match / Unforgiven 2006 ****-
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
New Year's Revolution 2005
January 9, 2005 at the Coliseo de Puerto Rico in San Juan, Puerto Rico.
Eugene (c) and William Regal (c) vs. Christian and Tyson Tomko - Tag team match for the World Tag Team Championship
Ilta avattiin tällä ottelulla joukkuemestaruuksista. Eugene & Regal olivat voittaneet mestaruudet pari kuukautta aikaisemmin La Resistancelta ja nyt oli aika kohdata Christian ja hänen problem solverinsa, Tomko. Eugene saapui kehään Hoganiksi pukeutuneena ja säesti "Christian sucks" chanttia ottelun alussa. Enpä muistanutkaan kuinka over Eugene oli näihin aikoihin.
Alku oli Eugenen hallintaa, jonka aikana nähtiin paljon vanhojen painijoiden liikkeitä, kuten yleensäkin hänen otteluissaan. Pikkuhiljaa heel joukkue sai kuitenkin hallinnan. Tässä vaiheessa Regalin nenä koki kovan kolauksen ja aukesi ikävän näköisesti. Eugene sai lopulta hot tagin ja pisti haisemaan. Tätä iloa ei kuitenkaan kauan kestänyt, kun Eugene botchasi drop kickin, josta aiheutui jonkinlainen loukkaantuminen vasempaan jalkaan. Kyseinen loukkaantuminen pitikin hänet pois kehistä parisen kuukautta. Ottelu kuitenkin saatiin kunnialla loppuun. Ihan ok matsi tämä oli, ja Eugenen overiuden takia hoiti hyvin asiansa yleisön herättelijänä.
- Spoiler: näytä
Trish Stratus vs. Lita (c) - Singles match for the WWE Women's Championship
Litan ja Trishin feudi oli jatkunut jo pidemmän aikaa. Trish pilkkasi Litaa hänen suhteestaan Kaneen ja ilmestyi kuokkavieraana heidän häihinsä. Heillä oli myös ollut ottelu Survivor Seriesissä, jonka Trish voitti diskauksella. Lita kuitenkin voitti mestaruuden pari viikkoa tämän jälkeen, joten uusintamatsi päätettiin tälle illalle.
Ikävä kyllä ottelu ei kerennyt kauan vanheta, kunnes Litan jalka vääntyi hypyssä kehän ulkopuolelle. Pian tämän jälkeen ottelu olikin jo ohi, erittäin harmillista koska muuten tästä olisi varmasti saatu hyvä koitos.
- Spoiler: näytä
Shelton Benjamin (c) vs. Maven - Singles match for the WWE Intercontinental Championship
Maven oli tehnyt heel turnin jonkin aikaa sitten, ja pian tämän jälkeen siirtynyt tavoittelemaan Intercontinental vyötä. Maven onnistuikin saamaan selätyksen Benjaminista joukkue ottelussa pari viikkoa ennen tätä tapahtumaa.
Ottelun alussa yleisö oli erittäin äänekkäästi Mavenia vastaan. Tämän seurauksena Maven päättikin ottelemisen sijaan pilkata yleisöä usean minuutin ajan. Pitkän promottelun jälkeen näyttikin siltä, ettei Maven aijo otella ollenkaan. Lopulta tässä saatiin kaksi ottelua, joista kumpikaan ei sisältänyt painia nimeksikään.
- Spoiler: näytä
Muhammad Hassan (with Daivari) vs. Jerry Lawler (with Jim Ross) - Singles match
Hassan & Daivari olivat debytoineet WWE:ssä vuoden 2004 lopulla ja saaneet lyhyessä ajassa paljon vihamiehiä. Näiden joukossa olivat myös RAW:n kommentaattorit, JR ja King. Tämän nelikön välillä olikin ollut väittely tätä PPV:tä edeltäneessä RAW:ssa, joka päättyi heel kaksikon eduksi. Nyt tätä vihanpitoa päätettiin jatkaa ottelulla Hassanin ja Kingin välillä.
Tämä otteluhan oli Hassanin ensimmäinen ottelu PPV:ssä, eikä kyllä ollut mitenkään kehuttava sellainen. Aika tylsää vääntöä koko matsi ja asioita huononsi selostuksen puuttuminen. Kaiken lisäksi tämä kesti aivan liian kauan.
Tässä vaiheessa PPV on ollut todella heikkolla tasolla, eikä parannusta taida olla tulossa kuin ainoastaan pääottelusta.
- Spoiler: näytä
Kane (with Lita) vs. Snitsky - Singles match
Kanen ja Snityskin ongelmat alkoivat kun Snitsky löi Kanea tuolilla selkään. Tuoliniskun takia Kane kaatui Litan päälle, aiheuttaen Litalle keskenmenon. Näihin aikoihin Snitsky alkoi myös käyttää kuuluisaa "It wasnt my fault-lausettaan" Snitsky teloi Kanen kaulan tuolilla ja aiheutti paljon muuta kaaosta RAW:ssa. Kane palasi kuitenkin pian ja janosi kostoa.
Tältä ottelulta ei voinut paljoa odottaa, eikä paljoa saatukkaan. Ellei paljous tarkoita aikaa, jota tälle ottelulle annettiin liikaa. Molemmat hoitivat osuutensa kuitenkin omaan tasoonsa nähden ihan hyvin. Se ikävä kyllä tarkoittaa vain perus varmaa tv-ottelun tasoista rymistelyä. Tulipa taas tätä PPV:tä katsoessa mieleen minkä takia RAW:n ja SD:n omat PPV:t ei lopulta ole kovinkaan hyvä idea... No onhan vielä illan kohokohta edessä.
- Spoiler: näytä
Triple H (with Ric Flair) vs. Edge vs. Chris Benoit vs. Chris Jericho vs. Batista vs. Randy Orton - Elimination Chamber match for the vacant World Heavyweight Championship (with Shawn Michaels as Special Guest Referee)
Tämä tilanne lähti siitä, kun kolminottelu Triple H:n, Edgen ja Benoitin välillä päättyi RAW:ssa erittäin kyseenalaisesti. Tästä seurasi se, että vyö vacantoitiin ja sen kohtalo tultaisi ratkaisemaan Elmination Chamberissa. Raw:ssa järjestettiin otteluita, joissa nopeimmin vastustajansa voittanut pääsisi viimeisenä chamberiin. Triple H:n toiveista huolimata Batista halusi nopeimman ajan itselleen. Lisä jännitystä toi se, että Batistan välit Triple H:n kanssa olivat jo pidemmän aikaa olleet heikot. Bischoff päätti sekoittaa pakkaa entisestään nimeämällä Shawn Michaelsin ottelun erikoistuomariksi, tämä päätös ei ollut kenellekkään mieleinen, etenkään Edgelle. Aikaisemmin illan aikana Edge koittikin päästä pois ottelusta, koska ei uskonut Michaelsin tuomaroivan tasapuolisesti. Edge olikin antamassa paikkansa Christianille, mutta heidän harmikseen tämä ei Bischoffille käynyt. Hieman tämän jälkeen Michaels kuitenkin takasi olevansa tasapuolinen, tietyin ehdoin toki.
Ottelun aloittavat kaksi teknisesti taitavinta osanottajaa, Benoit & Jericho. Tähän alkuun saatiinkin aika mallikasta toimintaa, joka piristi huomattavasti tätä muuten huonon PPV:n loppua. Pian meno kävi astetta rajummaksi, kun Triple H astui kehään. Kehän ulkopuolta alettiin käyttämään tehokkaasti hyödyksi ja vertakin tuli jo tässä vaiheessa. Ortonin tullessa kehään, hän kävi ensi töikseen Triple H:n kimppuun, josta seurasi hauska tilanne Benoitin pitäessä vuorotellen kumpaakin luovutusliikkeessä. Tässä vaiheessa saatiin myös ensimmäinen eliminointi kun Edge puski vahingossa Michaelsin, jonka Michaels tietenkin kosti. Hieman tämän jälkeen Benoit hyppäsi EC kopin päältä diving headbuttilla, joka olikin PPV:n kohokohta. Sitten olikin Batistan vuoro dominoida tapahtumia, tätä kesti aivan loppu hetkille saakka. Lopussa sitten saatiin lisää vettä kiukaalle Batistan face turnia ajatellen ja vähemmän yllättävä voittaja. Tietenkin tämä oli selvästi PPV:n paras ottelu ja oikeastaan ainut syy miksi tämä tapahtuma kannattaisi edes katsoa.
- Spoiler: näytä
PPV:n TOP-3
*** Triple H
** Chris Benoit
* Batista
Otteluiden keskiarvo: 1,75
PPV Ranking:
1. WrestleMania XIX: 3,305
2. Unforgiven 2006: 3,125
3. New Year's Revolution 2005: 1,75
Tähdet:
1. Brock Lesnar, Triple H, John Cena ***
4. The Rock, Edge, Chris Benoit **
7. Chris Jericho, Shane McMahon, Batista *
Parhaat ottelut:
1. Brock Lesnar vs. Kurt Angle(c) - Singles match for the WWE Championship / WrestleMania XIX ****½
2. John Cena vs. Edge(c) - Tables, Ladders, and Chairs match for the WWE Championship / Unforgiven 2006 ****½
3. Shawn Michaels vs. Chris Jericho - Singles match / WrestleMania XIX ****+
4. The Rock vs. Steve Austin - Singles match / WrestleMania XIX ****+
5. D-Generation X (Triple H and Shawn Michaels) vs. Vince McMahon, Shane McMahon and The Big Show - Handicap Hell in a Cell match / Unforgiven 2006 ****-
6. Triple H (with Ric Flair) vs. Edge vs. Chris Benoit vs. Chris Jericho vs. Batista vs. Randy Orton - Elimination Chamber match for the vacant World Heavyweight Championship (with Shawn Michaels as Special Guest Referee) / New Year's Revolution 2005 ****-
Viimeksi muokannut Savage, Su 23.10.2011 18:48. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Pari kysymystä Savagelle:
1. Missä järjestyksessä arvostelet näitä? Ihan vain fiiliksen pohjalta vai miten?
2. Tässä viimeisimmässä arvostelussa olit saanut Eugenen nimen oikein ottelunosanottajien kohdalla. Kuitenkin arvostellessasi ottelua jokainen viittaus Eugeneen tehtiin nimellä Eugune. Jotain outoa huumoria vai todella kummallinen vahinkojen sarja?
1. Missä järjestyksessä arvostelet näitä? Ihan vain fiiliksen pohjalta vai miten?
2. Tässä viimeisimmässä arvostelussa olit saanut Eugenen nimen oikein ottelunosanottajien kohdalla. Kuitenkin arvostellessasi ottelua jokainen viittaus Eugeneen tehtiin nimellä Eugune. Jotain outoa huumoria vai todella kummallinen vahinkojen sarja?
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Royal Rumble PPV:t tulen arvostelemaan viimeisenä, muuten mennään sen mukaan mikä ensimmäisenä sattuu käteen osumaan.The Rocker kirjoitti:Pari kysymystä Savagelle:
1. Missä järjestyksessä arvostelet näitä? Ihan vain fiiliksen pohjalta vai miten?
Elikkä osanottajat/ottelumuodon otan yleensä wikipediasta, koska laiska kun olen, säästää se jonkun verran aikaa. Nyt sitten kävi niin, että jostain syystä luulin tuota tekstissä käyttämääni kirjoitusmuotoa kokoajan oikeaksi. Tässä vaiheessa ei tietenkään tullut mieleenkään tarkistaa, että mitä sieltä wikipediasta tuli laitettua siihen osanottajat kohtaan. Laitan tämän kommelluksen nyt vaikkapa väsymyksen piikkiin, koska näitä tulee kirjoiteltua myöhään yöllä, eikä tarkastaminen ole silloin kovinkaan tehokasta. Pahoittelut kuitenkin mahdollisista virheistä ja kiitokset palautteesta!2. Tässä viimeisimmässä arvostelussa olit saanut Eugenen nimen oikein ottelunosanottajien kohdalla. Kuitenkin arvostellessasi ottelua jokainen viittaus Eugeneen tehtiin nimellä Eugune. Jotain outoa huumoria vai todella kummallinen vahinkojen sarja?
WWE - Survivor Series 2003
November 16, 2003 at the American Airlines Center in Dallas, Texas
Team Angle (Kurt Angle, Chris Benoit, John Cena, Hardcore Holly, and Bradshaw) vs. Team Lesnar (Brock Lesnar, The Big Show, Matt Morgan, Nathan Jones and A-Train) - Five-on-five Survivor Series Elimination match
Kurt Anglen ja Brock Lesnarin vanhat kaunat olivat nousseet jälleen ajankohtaisiksi Anglen voitettua mestararuuden Lesnarilta hieman paluunsa jälkeen Vengeancessa. Aluksi vaikutti siltä, ettei tästä seuraisi ongelmia, mutta Lesnar olikin liittoutunut Vincen kanssa. Angle onnistui säilyttämään mestaruutensa SummerSlamissa Lesnaria vastaan, mutta hävisi mestaruuden Lesnarille pian tämän jälkeen. Myös Hardcore Hollylla oli vanhoja kaunoja setvimättä Lesnarin kanssa, koska Lesnar mursi tämän niskan vajaa vuosi aikaisemmin. Benoit sen sijaan oli feudannut A-Trainin kanssa, ja he ottelivatkin No Mercyssä, jossa Benoit voitti. Anglelle ilmeni onglemia joukkueen valitsemisen kanssa, kun Faarooq loukkaantui Lesnarin & Big Show:n käsittelyssä ja tilalle piti saada äkkiä joku. Tämä joku oli lopulta Cena, jonka kummatkin joukkueista halusivat omalle puolelleen. Vaikka Cena ei tullutkaan erityisemmin toimeen Benoitin kanssa, hän valitsi Anglen joukkueen.
Ennen ottelun alkua Cena heittää riimiä Lesnarin joukkueesta, ja varsin hyvää settiä olikin tällä kertaa. Ottelu alkaa heti vauhdikkaasti, kun Holly hyökkää Lesnarin kimppuun, ennen kuin kello ehtii edes soida. Tästä seuraakin diskaus, ja heti perään tulee kaksi muuta eliminointia, ennen kuin ottelu on vanhentunut minuuttiakaan. Tämän jälkeen meno onneks hieman rauhoittuu, kun Lesnarin joukkue saa pitkähkön hallinta jakson. Lopulta Angle saa hot tagin ja heel joukkueen koheltaessa, vähentää vastustajien määrää kahdella. Anglen dominointia ei kuitenkaan kauan kestä, kun Lesnar pääsee kehä vuoroon ja eliminoi hänet F-5:llä. Ottelun loppuhetkillä yleisössä raikaa "you tapped out" kun Benoit laittaa Lesnarin luovuttamaan crossfacella. Tämän jälkeen alivoima tilanne on Big Show:lle liikaa. Tämä oli yllättävänkin viihdyttävä ottelu, missään vaiheessa ei tullut tylsiä kohtia. Tietysti ottelu ei kestänytkään kovin kauan, mutta avausmatsina toimi erittäin hyvin.
- Spoiler: näytä
Molly Holly(c) vs. Lita - Singles match for the WWE Women's Championship
Lita oli palannut WWE:hen lähes puolentoista vuoden poissaolon jälkeen ja ryhtynyt ensitöikseen tavoittelemaan Mollyn hallussa ollutta mestaruutta. Lita voittikin Trishin kanssa Mollyn ja Gail Kimin Unforgivenissä. Itse ottelu oli perus naistenmatsi, jossa kummatkin pääsivät tekemään muutamia ihan hienoja liikkeitä. Ottelun lopetus puolestaan takasi sen, että tätä feudia tullaan näkemään lisää.
- Spoiler: näytä
Kane vs. Shane McMahon - Ambulance match
Kanen ja Shanen vihanpito alkoi, kun Kane teki Linda McMahonille tombstonen RAW:n sisääntulo rampilla. Tämän jälkeen Shane halusi saada Kanen maksamaan teostaan hinnalla millä hyvänsä. Tätä seurasikin toinen toistaan hurjempia yrityksiä pistää toinen kärsimään. Shane mm. tiputti Kanen liekkimereen, alas sisääntulo rampilta ja ajatti limusiinin jonka sisällä Kane oli, rekkaa päin. Eivätkä Kanenkaan kosto toimenpiteet sen mukavampia olleet. Muistaakseni jossain tämä oli valittu vuoden huonoimmaksi feudiksi. Vaikka tämä olikin aikamoista ylilyöntiä monessakin mielessä, niin ainakin itsestäni silti erittäin viihdyttävää.
Ottelu alkoi heti täydellä höyryllä, Shanen hyökättyä Kanen kimppuun heti kehään päästyään. Kehässä ei kuitenkaan aikaa vietetty, vaan selostuspöydän saatua osansa toiminnasta, suunnattiin backstagelle. Parkkipaikalla Shane peruutti autolla Kanea päin, joka tämän seurauksena lensi jonkinlaisen kopin lasin läpi. Kane ei tästä kuitenkaan pitkäksi aikaa lannistunut, vaan heitteli pian Shanea päin seiniä. Sitten palattiinkin taas kehän vierustalle, jossa ambulanssia käytettiin runsaasti aseena. Loppu hetkillä nähtiin myös Shanen loikka ambulanssin katolta Kanen päälle. Ihan hyvää hc-mättöä tämä oli, juuri sellaista kun Shanen otteluilta voi odottaa.
- Spoiler: näytä
The Basham Brothers (Doug and Danny)(c) vs. Los Guerreros (Eddie and Chavo) - Tag team match for the WWE Tag Team Championship
Chavo oli ollut loukkaantuneena jonkin aikaa, jolloin Eddie otteli usein Tajirin kanssa. Chavon palattua Los Guererros voitti mestaruudet Benjaminilta & Haasilta. Jonkin ajan kuluttua asiat kuitenkin alkoimat mennä huonompaan suuntaan. Ensin Eddie hävisi USA:n mestaruutensa, jonka jälkeen Guererrot hävisivät myös joukkuemestaruudet Bashameille. Hieman tämän jälkeen heidän välinsä alkoivat huononemaan, joten mestaruuksien takaisin saaminen olisi erittäin tärkeätä.
Bashamien edesottamukset eivät koskaan ole juhlimisen aihetta antaneet, eikä yleisökään heistä lieemmin välittänyt. Guererrot sen sijaan näyttivät jälleen hyvää osaamista ja pelastivat tämän matsin. Ottelun loppu hetkillä nähdään lisää alustusta tulevalle Eddie/Chavo feudille.
- Spoiler: näytä
Team Bischoff (Chris Jericho, Christian, Randy Orton, Scott Steiner and Mark Henry) vs. Team Austin (Shawn Michaels, Rob Van Dam, Booker T, Bubba Ray Dudley, and D-Von Dudley) - Five-on-five Survivor Series elimination match
Bischoff oli ollut RAW:n johdossa jo pidemmän aikaa, ja nyt hänen toimensa olivat vihdoin menneet niin pitkälle, että jotain piti tehdä. Näin ollen Austin tuotiin toiseksi toimitusjohtajaksi. Tämä 50-50 johtamistilanne ei kuitenkaan Bischoffille kelvannut, joten hän ehdottikin, että Survivor Seriesin voittaja saisi olla yksin johtaja. Austin ei myöskään ollut tyytyväinen omaan tilanteeseensa, koska hän ei saanut mättää ketään turpaan, ilman että häntä provosoitaisi. Tämän johdosta otteluun tuotiin lisää panosta: Mikäli Bischoffin joukkue voittaa, Austin saa potkut. Austinin joukkueen voittaessa, hänen toimintaansa ei enään rajoiteta millään tavalla. Austin oli kuitenkin uudessa tilanteessa, koska hänen piti luottaa siihen, että muut saavat homman hoidettua.
Tälle annettiin aikaa reilusti enemmän, kuin illan aikaisemmalle eliminointi ottelulle. Sen takia ensimmäisiä eliminointeja saatiinkin odotella jonkin aikaa. Ottelun alussa kehä vastuu on suurimmaksi osaksi ajasta Steinerilla, RVD:llä ja Booker T:llä. Tässä vaiheessa nähdäänkin varsin mukavaa kehä työskentelyä. Pian finishereitä ja pudotuksia alkaa kuitenkin tulemaan näille otteluille tyypilliseen tiuhaan tahtiin. Kohta oltiinkin jo tilanteessa, jossa Michaels on yksin kolmea team Bischoffin painijaa vastaan. Samalla matsin taso paraneekin huomattavasti. Ottelun loppu hetket olikin bookattu erittäin mielenkiintoisiksi ja lopussa nähtiin vielä ratkaiseva runin.
- Spoiler: näytä
Vince McMahon vs. The Undertaker - Buried Alive match
Vince aiheutti Takerille häviön No Mercyn mestaruusottelussa Lesnaria vastaan. Samalla hän lupasi, ettei Taker tulis koskaan enään voittamaan mestaruutta. Vince oli hommannut SD:n uudeksi toimitusjohtajaksi Paul Heymanin, tämä pistikin Takerin 2v1 otteluun Lesnaria ja Big Show:ta vastaan. Mikäli Taker onnistuisi voittamaan, hän saisi minkä tahansa ottelun, milloin vain. Kaikista Heymanin sääntömuutoksista huolimatta, Taker voitti ottelun. Vincen yllätykseksi, Taker ei halunnutkaan kohdata Lesnaria mestaruusottelussa, vaan Vincen Buried Alive ottelussa.
Tämähän oli Undertakerin täydellistä hallintaa, Vince vuosi jo alusta asti todella paljon verta. Taker kuritti Vincen jalkoja portailla ja kehätolppien avulla. Myös lapiota ja monitoreita käytettiin tässä Vincen mätkimiseen. Lopussa Kane sitten saapuu auttamaan Vinceä ja näin ollen alustamaan tulevaa feudia Takerin kanssa.
- Spoiler: näytä
Goldberg(c) vs. Triple H (with Ric Flair) - Singles match for the World Heavyweight Championship
Triple H ja Goldberg olivat mukana Elimination Chamber matsissa, jota Goldberg dominoi, ennen kuin Triple H sai voiton lekan avulla. Seuraavassa RAW:ssa Goldberg haastoi Triple H:n otteluun mestaruudesta. Triple H suostui sillä ehdolla, että mikäli hän voittaa, Goldbergin ura on ohi. Unforgivenissä Goldberg voitti mestaruuden Triple H:lta. Hävittyään mestaruutensa Triple H lupasi 100 000 dollaria sille, joka hoitaisi Goldbergin pois kuvioista. Useista yrityksistä huolimatta, kukaan ei tässä näyttänyt onnistuvan. Kunnes Batista mursi Goldbergin nilkan tuolin avulla. Goldberg ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan mestaruuttaan.
Ei tämä oikein missään vaiheessa lähtenyt käyntiin kunnolla. Alussa Goldberg yritti päättää ottelun mahdollisimman nopeasti, tässä kuitenkaan onnistumatta. Sen jälkeen Triple H kohdisti kaikki hyökkäyksensä Goldbergin loukkaantuneeseen jalkaan. Tämän loukkaantumisen myymisen takia meno oli turhan hidas tempoista. Kuten aina, Flair puuttui otteluun lähes koko ajan. Lopussa tuomari oli pois pelistä, joten mukaan saatiin Evolutionin muut jäsenet ja leka.
- Spoiler: näytä
PPV:n TOP-3
*** Shawn Michaels
** Shane McMahon
* Eddie Guererro
Otteluiden keskiarvo: 2,214
PPV Ranking:
1. WrestleMania XIX: 3,305
2. Unforgiven 2006: 3,125
3. Survivor Series 2003: 2,214
4. New Year's Revolution 2005: 1,75
Tähdet:
1. Brock Lesnar, John Cena, Triple H, Shawn Michaels, Shane McMahon ***
6. The Rock, Chris Benoit, Edge **
9. Chris Jericho, Batista, Eddie Guererro *
Parhaat ottelut:
1. Brock Lesnar vs. Kurt Angle(c) - Singles match for the WWE Championship / WrestleMania XIX ****½
2. John Cena vs. Edge(c) - Tables, Ladders, and Chairs match for the WWE Championship / Unforgiven 2006 ****½
3. Shawn Michaels vs. Chris Jericho - Singles match / WrestleMania XIX ****+
4. The Rock vs. Steve Austin - Singles match / WrestleMania XIX ****+
5. D-Generation X (Triple H and Shawn Michaels) vs. Vince McMahon, Shane McMahon and The Big Show - Handicap Hell in a Cell match / Unforgiven 2006 ****-
6. Triple H (with Ric Flair) vs. Edge vs. Chris Benoit vs. Chris Jericho vs. Batista vs. Randy Orton - Elimination Chamber match for the vacant World Heavyweight Championship (with Shawn Michaels as Special Guest Referee) / New Year's Revolution 2005 ****-
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
No johan nyt käy aktiivisena tämä ketju. Sunnuntain perinne - eli arvostelun postaaminen jäi eilen väliin, joten nyt pikkuisen myöhässä tullaan. WWE:llä jatketaan ja vuorossa toista kertaa järjestetty Hell In A Cell. Selostajina tuttu kolmikko Cole-Lawler-Striker.
Sunnuntai 3. Lokakuuta 2010
American Airlanes Arena, Dallas, Texas
Triple Threat Submissions Count Anywhere Match (US Championship)
John Morrison VS. The Miz VS. Daniel Bryan ©
”Mestareiden illassa” kaksi viikkoa aikaisemmin Daniel Bryan laittoi ”mentorinsa” The Mizin taputtamaan Labell Lockin kynsissä, ja nappasi uransa ensimmäisen mestaruuden WWE:ssä. Nyt Miz sai revanssinsa. Tavallaan. Ottelun stipulaatio oli hieman erikoinen, ja lisäksi mukana oli Mizin toinenkin verivihollinen, John Morrison.
Miz & Bryan varastivat show'n NOC:issa, joten en olisi pistänyt pahakseni reilua 1on1-revanssia kaksikon välille. Mutta kyllähän tuo Morrison kuvioon sopi Mizin kanssa jaetun historiansa vuoksi. Ihan viihdyttävähän tämä ottelu oli, ja yllätyin suuresti miten vähän aikaa kehässä vietettiin. Stipulaatiota hyödynnettiin hyvin, kun rymyttiin yleisön seassa ja entrancerampeilla. Nähtiinpä tässä illan suurin spottikin, kun Morrison kapusi lavasteiden päälle ja loikkasi Mizin & Bryanin syliin. Ei se mikään Shane O'Mac loikka ollut, mutta nykystandardeilla ihan kiva spotti. Hyvä matsi, mutta ei tässä samanlaista kiimaa ollut kuin Mizin & Bryanin ensikohtaamisessa pari viikkoa aiemmin. Ajoi asiansa.
Arvosana: ***-
Hell In A Cell Match (WWE Championship)
Randy Orton (c) VS. Sheamus
Firman arvokkaimmasta mestaruudesta oteltiin jo illan toisessa matsissa. Orton oli tuon valtaa ja mammonaa mukanaan tuovan kapistuksen ominut itselleen Night Of Championsin päätteksi selättäen Sheamuksen 6-Pack Challengessa. Nyt tämä pitkälti koko vuoden on/off-systeemillä jatkunut feudi saisi päätöksensä.
Nojoo. Orton taikka Sheamus ei suosikkejani ole, ja Royal Rumblen sekä SummerSlamin kohtaamiset olivat tylsiä. Joten suurempia intohimoja otteluja kohtaan ei ollut, etenkin tietäen nykyajan rajoitteet bleidaamisen ja muun hardcoren suhteen. Olihan tämä aluksi vähän tylsää katsottavaa, mutta kuin yllättäen nousikin ihan hyväksi otteluksi. Aseitakin käytettiin jonkin verran, ja loppuhetket sisälsivät ihan jännitystäkin. Kaksi edellistä Orton-Sheamusta olivat nukuttavia matseja, mutta tämä oli eri maata. Jännitys tiivistyi kivasti loppua kohden, ja muutama ihan kiva pikkuspottikin nähtiin. Jos tätä vertaa menneiden vuosien HIAC-matseihin, niin kyllähän tämä niiden rinnalla kalpenee. Mutta ei tätä esitystä hävetä tarvita. Selkeästi parempi illan kahdesta häkkihelvetistä.
Arvosana: ***1/2
Singles Match
Edge VS. Jack Swagger
Seuraavaksi saatiin tällainen bonusmatsi. Homma alkoi Alberto Del Rion promolla, jonka Edge & Swagger tulivat keskeyttämään, ja keskustelu äityi tappeluksi. RAW:n anonyymi toimitusjohtaja sitten bookkasi tämän matsin. Niin, ja Edge oli muuten edellisessä RAW:ssa kääntynyt faceksi pieksämällä tj:n tietokoneen tuhannen palasiksi.
Tykkäsin tästä ottelusta paperilla todella paljon. Kokenut kehäveteraani Edge vastaan nuori ja nälkäinen haastaja Swagger. Ei siihen sen kummempaa tarvita. Epäonnistuneen mestaruuskautensa myötä kovia kokenut Swagger näytti tässä ihan todelliselta uhalta Edgelle. Tällaisella bookkauksella niitä tähtiä tehdään, ei pelkurimaisilla hankinpas-diskauksen-etten-häviä-vyötä päätöksillä. Kehätoimintakin oli ihan hyvää tasoa, ja kyllä tämä toimi tällaisena välipalamatsina oikein kivasti. Ei mikään mestariteos, mutta sitä tuskin kukaan tällaiselta improptu ottelulta odottikaan.
Arvosana: **1/2
Singles Match
Wade Barrett VS. John Cena
Nyt oli vuorossa illan todellinen main event. Nexus oli piinannut Cenaa ensiesiintymisestään lähtien ja maksanut tälle useaan otteeseen WWE:n mestaruuden. Tämän ottelun panokset olivat ultimaaliset: Barrettin voittaessa Cenan täytyisi liittyä Nexukseen, Johnnyn voittaessa Nexus pakotettaisi hajoamaan. Lisäksi, mikäli yksikään Nexusin jäsen puuttuisi ottelun kulkuun millään muotoa, voittaisi Cena automaattisesti.
Dallasin yleisö ei ollut mistään äänekkäimästä päästä, mutta tähän hekin syttyivät. Miksipä ei. Ottelu olikin illan paras. Hontelo hujoppi Barrett ei suosikkejani ole, mutta näin rautaisen taustastoorin ja Cenan overiuden siivellä hänkin vaikutti staralta. Vaikka tässä nähtiinkin sekaantumisia ja ylibookkausta, eivät ne häirinneet. Ne sopivat ottelun tarinaan, ja niiden lisäksi tässä oli paljon muutakin sisältöä. Ajattelin ensiksi antaa tälle arvosanaksi 3 ½ , mutta kokonaisuutena tämä oli niin viihdyttävä, että annan täydet neljä.
Arvosana: ****
Diva's Championship Match
Natalya VS. Michelle McCool © w./Layla
Michelle McTaker oli mestareiden iltamassa päihittänyt Melinan, ja yhdistänyt naisten mestaruudet. Nyt ensimmäiseksi haastajaksi ilmaantui Hart Dynastyn Natalya.
Tästä jäi mieleen, kuinka uskomattoman antelias Natalyan toppi oli. Mutta koska tämän ei ollut tarkoitus olla pehmopornoa, vaan ammattipainia, niin metsään mentiin. Juurikin tällainen täysin turhalta tuntunut täytematsi, joka ei kyllä naispainin arvostusta ainakaan nosta. Lisäksi ottelun lopetus oli vielä erityisen typerä. Peukku alas.
Arvosana: *-
Hell In A Cell Match (World Heavyweight Championship)
Kane © VS. The Undertaker w./Paul Bearer
Lähes päivälleen tasan 13 vuotta sitten oli oteltu ensimmäinen hiac Undertakerin ja Shawn Michaelsin välillä. Samassa ottelussa Kane teki debyyttinsä. Vettä oli siis kerennyt virrata Vantaanjoessa, mutta vihanpito oli säilynyt. Kuviossa oli NOC:in tapahtunut suuri käänne. Heikentynyt ja tappiostaan murtunut Undertaker oli saanut taikavoimansa takaisin hänen isänsä Paul Bearerin palattua kuvioihin tukemaan poikaansa.
Mestareiden Illassa papat vetivät pätevän brawlin, jonka tasosta olin yllättynyt. Nyt tämän katsottuani muistan, miksi tästä feudista oli pääkopun sopukoihin jäänyt niin negatiivinen vaikutelma. Tämä ottelu oli kehno. Stipulaatiota ei hyödynnetty senkään vertaa kuin Sheamus-Ortonissa, ja kaksikko veti läpi perussignaturensa- ja finisherinsä. Sitten kun nämä pakolliset ”shokeeraavat” irtipotkaisut Chokeslameista ja Last Rideista oli nähty, siirryttiin ottelun lopetukseen, joka oli täysin vammainen. En tiedä, ehkä joku tykkäsi siitä, mutta itse vähensin puolikkaan ottelun arvosanasta tuon idioottimaisen lopetuksen vuoksi. Lisää spoilerien sisällä. Laiska brawli, jossa stipulaatiota ei osattu hyödyntää säestettynä typerällä lopulla. Noh, WWE:n pääottelut ovatkin olleet läpi vuoden rautaisia, joten pitihän sinne saada se poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Arvosana: **
*** John Cena
** Wade Barrett
* Randy Orton
Yhteenveto: Vastustan ppv:n konseptia viimeisen hengenvetoon asti. Hell In A Cell ottelutyyppi on kärsinyt totaalisen inflaation sen jälkeen, kun sille piti oma tapahtuma omistaa. PPV:n teema on yksinkertaisesti typerä. Pitää kuitenkin yrittää unohtaa tuo asia, ja yrittää verrata vuoden muihin tapahtumiin. Yksi neljän tähden ottelu, yksi melkein. Eli aikalailla keskitasoa tämä oli, mutta huono pääottelu jätti vähän karvaan maun suuhun. Cena-Barrett oli tapahtuman todellinen main event.
PPV Ranking 2010
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Vähiin menee ennen kuin loppuu. TLC:tä vaille on koko vuosi katseltuna, ja senkin luultavasti tällä viikolla saa tehtyä. Seuraavana sitten TNA:ta ja vuoden suurin.
Sunnuntai 3. Lokakuuta 2010
American Airlanes Arena, Dallas, Texas
Triple Threat Submissions Count Anywhere Match (US Championship)
John Morrison VS. The Miz VS. Daniel Bryan ©
”Mestareiden illassa” kaksi viikkoa aikaisemmin Daniel Bryan laittoi ”mentorinsa” The Mizin taputtamaan Labell Lockin kynsissä, ja nappasi uransa ensimmäisen mestaruuden WWE:ssä. Nyt Miz sai revanssinsa. Tavallaan. Ottelun stipulaatio oli hieman erikoinen, ja lisäksi mukana oli Mizin toinenkin verivihollinen, John Morrison.
Miz & Bryan varastivat show'n NOC:issa, joten en olisi pistänyt pahakseni reilua 1on1-revanssia kaksikon välille. Mutta kyllähän tuo Morrison kuvioon sopi Mizin kanssa jaetun historiansa vuoksi. Ihan viihdyttävähän tämä ottelu oli, ja yllätyin suuresti miten vähän aikaa kehässä vietettiin. Stipulaatiota hyödynnettiin hyvin, kun rymyttiin yleisön seassa ja entrancerampeilla. Nähtiinpä tässä illan suurin spottikin, kun Morrison kapusi lavasteiden päälle ja loikkasi Mizin & Bryanin syliin. Ei se mikään Shane O'Mac loikka ollut, mutta nykystandardeilla ihan kiva spotti. Hyvä matsi, mutta ei tässä samanlaista kiimaa ollut kuin Mizin & Bryanin ensikohtaamisessa pari viikkoa aiemmin. Ajoi asiansa.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***-
Hell In A Cell Match (WWE Championship)
Randy Orton (c) VS. Sheamus
Firman arvokkaimmasta mestaruudesta oteltiin jo illan toisessa matsissa. Orton oli tuon valtaa ja mammonaa mukanaan tuovan kapistuksen ominut itselleen Night Of Championsin päätteksi selättäen Sheamuksen 6-Pack Challengessa. Nyt tämä pitkälti koko vuoden on/off-systeemillä jatkunut feudi saisi päätöksensä.
Nojoo. Orton taikka Sheamus ei suosikkejani ole, ja Royal Rumblen sekä SummerSlamin kohtaamiset olivat tylsiä. Joten suurempia intohimoja otteluja kohtaan ei ollut, etenkin tietäen nykyajan rajoitteet bleidaamisen ja muun hardcoren suhteen. Olihan tämä aluksi vähän tylsää katsottavaa, mutta kuin yllättäen nousikin ihan hyväksi otteluksi. Aseitakin käytettiin jonkin verran, ja loppuhetket sisälsivät ihan jännitystäkin. Kaksi edellistä Orton-Sheamusta olivat nukuttavia matseja, mutta tämä oli eri maata. Jännitys tiivistyi kivasti loppua kohden, ja muutama ihan kiva pikkuspottikin nähtiin. Jos tätä vertaa menneiden vuosien HIAC-matseihin, niin kyllähän tämä niiden rinnalla kalpenee. Mutta ei tätä esitystä hävetä tarvita. Selkeästi parempi illan kahdesta häkkihelvetistä.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
Singles Match
Edge VS. Jack Swagger
Seuraavaksi saatiin tällainen bonusmatsi. Homma alkoi Alberto Del Rion promolla, jonka Edge & Swagger tulivat keskeyttämään, ja keskustelu äityi tappeluksi. RAW:n anonyymi toimitusjohtaja sitten bookkasi tämän matsin. Niin, ja Edge oli muuten edellisessä RAW:ssa kääntynyt faceksi pieksämällä tj:n tietokoneen tuhannen palasiksi.
Tykkäsin tästä ottelusta paperilla todella paljon. Kokenut kehäveteraani Edge vastaan nuori ja nälkäinen haastaja Swagger. Ei siihen sen kummempaa tarvita. Epäonnistuneen mestaruuskautensa myötä kovia kokenut Swagger näytti tässä ihan todelliselta uhalta Edgelle. Tällaisella bookkauksella niitä tähtiä tehdään, ei pelkurimaisilla hankinpas-diskauksen-etten-häviä-vyötä päätöksillä. Kehätoimintakin oli ihan hyvää tasoa, ja kyllä tämä toimi tällaisena välipalamatsina oikein kivasti. Ei mikään mestariteos, mutta sitä tuskin kukaan tällaiselta improptu ottelulta odottikaan.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **1/2
Singles Match
Wade Barrett VS. John Cena
Nyt oli vuorossa illan todellinen main event. Nexus oli piinannut Cenaa ensiesiintymisestään lähtien ja maksanut tälle useaan otteeseen WWE:n mestaruuden. Tämän ottelun panokset olivat ultimaaliset: Barrettin voittaessa Cenan täytyisi liittyä Nexukseen, Johnnyn voittaessa Nexus pakotettaisi hajoamaan. Lisäksi, mikäli yksikään Nexusin jäsen puuttuisi ottelun kulkuun millään muotoa, voittaisi Cena automaattisesti.
Dallasin yleisö ei ollut mistään äänekkäimästä päästä, mutta tähän hekin syttyivät. Miksipä ei. Ottelu olikin illan paras. Hontelo hujoppi Barrett ei suosikkejani ole, mutta näin rautaisen taustastoorin ja Cenan overiuden siivellä hänkin vaikutti staralta. Vaikka tässä nähtiinkin sekaantumisia ja ylibookkausta, eivät ne häirinneet. Ne sopivat ottelun tarinaan, ja niiden lisäksi tässä oli paljon muutakin sisältöä. Ajattelin ensiksi antaa tälle arvosanaksi 3 ½ , mutta kokonaisuutena tämä oli niin viihdyttävä, että annan täydet neljä.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****
Diva's Championship Match
Natalya VS. Michelle McCool © w./Layla
Michelle McTaker oli mestareiden iltamassa päihittänyt Melinan, ja yhdistänyt naisten mestaruudet. Nyt ensimmäiseksi haastajaksi ilmaantui Hart Dynastyn Natalya.
Tästä jäi mieleen, kuinka uskomattoman antelias Natalyan toppi oli. Mutta koska tämän ei ollut tarkoitus olla pehmopornoa, vaan ammattipainia, niin metsään mentiin. Juurikin tällainen täysin turhalta tuntunut täytematsi, joka ei kyllä naispainin arvostusta ainakaan nosta. Lisäksi ottelun lopetus oli vielä erityisen typerä. Peukku alas.
- Spoiler: näytä
Arvosana: *-
Hell In A Cell Match (World Heavyweight Championship)
Kane © VS. The Undertaker w./Paul Bearer
Lähes päivälleen tasan 13 vuotta sitten oli oteltu ensimmäinen hiac Undertakerin ja Shawn Michaelsin välillä. Samassa ottelussa Kane teki debyyttinsä. Vettä oli siis kerennyt virrata Vantaanjoessa, mutta vihanpito oli säilynyt. Kuviossa oli NOC:in tapahtunut suuri käänne. Heikentynyt ja tappiostaan murtunut Undertaker oli saanut taikavoimansa takaisin hänen isänsä Paul Bearerin palattua kuvioihin tukemaan poikaansa.
Mestareiden Illassa papat vetivät pätevän brawlin, jonka tasosta olin yllättynyt. Nyt tämän katsottuani muistan, miksi tästä feudista oli pääkopun sopukoihin jäänyt niin negatiivinen vaikutelma. Tämä ottelu oli kehno. Stipulaatiota ei hyödynnetty senkään vertaa kuin Sheamus-Ortonissa, ja kaksikko veti läpi perussignaturensa- ja finisherinsä. Sitten kun nämä pakolliset ”shokeeraavat” irtipotkaisut Chokeslameista ja Last Rideista oli nähty, siirryttiin ottelun lopetukseen, joka oli täysin vammainen. En tiedä, ehkä joku tykkäsi siitä, mutta itse vähensin puolikkaan ottelun arvosanasta tuon idioottimaisen lopetuksen vuoksi. Lisää spoilerien sisällä. Laiska brawli, jossa stipulaatiota ei osattu hyödyntää säestettynä typerällä lopulla. Noh, WWE:n pääottelut ovatkin olleet läpi vuoden rautaisia, joten pitihän sinne saada se poikkeus, joka vahvistaa säännön.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
*** John Cena
** Wade Barrett
* Randy Orton
Yhteenveto: Vastustan ppv:n konseptia viimeisen hengenvetoon asti. Hell In A Cell ottelutyyppi on kärsinyt totaalisen inflaation sen jälkeen, kun sille piti oma tapahtuma omistaa. PPV:n teema on yksinkertaisesti typerä. Pitää kuitenkin yrittää unohtaa tuo asia, ja yrittää verrata vuoden muihin tapahtumiin. Yksi neljän tähden ottelu, yksi melkein. Eli aikalailla keskitasoa tämä oli, mutta huono pääottelu jätti vähän karvaan maun suuhun. Cena-Barrett oli tapahtuman todellinen main event.
PPV Ranking 2010
Vuoden ottelu ehdokkaat1. WWE - Money In The Bank 3,00
2. WWE - Royal Rumble 2,95
3. TNA - Lockdown 2,92
4. TNA - No Surrender 2,91
5. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
6. WWE - Fatal 4 Way 2,79
7. WWE - Extreme Rules 2,72
8. WWE - Elimination Chamber 2,65
9. WWE - Night Of Champions 2,61
10. TNA - Destination X 2,58 / WWE - Hell In A Cell
11. WWE - Over The Limit 2,56
12. TNA - Victory Road 2,55
13. WWE - Bragging Rights 2,54
14. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
15. TNA - Sacrifice 2,47
16. TNA - Genesis 2,44
17. WWE - SummerSlam 2,25
18. TNA - Hardcore Justice 1,46
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Vähiin menee ennen kuin loppuu. TLC:tä vaille on koko vuosi katseltuna, ja senkin luultavasti tällä viikolla saa tehtyä. Seuraavana sitten TNA:ta ja vuoden suurin.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Arvosteluja kaivattiin ehdottomasti aina lisää, joten kiva huomata Savagen ahkeruus :) Ehkä vähän jonkinlaista järjestelmällisyyttä toki kaipaisi, mutta meneehän se näinkin. Itse tulen taas pahasti myöhässä, kun on niin hitosti työ- ja kouluhommia.
NO MERCY 1999
WWF oli tosiaankin järjestänyt vuonna '99 jo yhden No Mercy -nimeä kantaneen ppv:n, kun toukokuussa järjestetty kyseisen vuoden ensimmäinen ppv-matka Britteihin nimettiin No Mercyksi. Nimi todettiin selvästikin toimivaksi, koska se otettiin loppuvuodesta käyttöön myös jenkki-ppv:issä, ja tästä lähtien No Mercy-niminen ppv nähtiinkin monen vuoden ajan loppusyksyn ppv:nä. Selostajanamme tässä kaikkien aikojen toisessa NM:ssä olivat taas JR ja King. JR ja King alkoivat tässä vaihessa lähestyä jo klassikkoasemaa, vaikka Stylesin ja Cyruksen muodostama selostajakaksikko ECW:ssä oli myös varsin kova.
The Godfather w/ Hoes vs. Mideon w/ Viscera
Taas varsin jännä ratkaisu show'n avausotteluksi. Ei ihan mitään CW-tyylistä meininkiä. Taustatarinaakaan ottelulla ei ihan kauheasti ollut. Pienessä nosteessa oleva Godfather oli voittanut Mideonin ppv:tä edeltävän torstain Smackdownissa, mutta ottelun jälkeen Mideonin ystävä Viscera oli saapunut paikalle, ja kaksikko oli piessyt yhdessä Godfatherin. Tästä suivaantuneena Godfather vaati ppv:tä edeltävässä Heatissa uusintaottelua Mideonia vastaan, ja sai kuin saikin sen.
Kuten odottaa sopi, tämä tyhjästä nyhjäisty opener ei ollut mikään mestariteos. Yleisö oli kyllä mukavasti mukana ja hurrasi Godfatherin meiningille kehässä, mistä ehdottomasti plussaa. Muuten tästä jäi aika plääh fiilis. Ei missään tapauksessa ihan karmeaa sontaa, mutta kaikin puolin mitäänsanomatonta ja sellaista, jota en taatusti enää viikon päästä muista. Godfather on ihan hassu, mutta ei se yksistään mihin tahansa riitä.
*½ (7:30)
Voittaja:
Ivory (c) vs. Fabulous Moolah w/ Mae Young - WWF Women's Championship
Tämä kuvio oli ehtaa Attitude Eraa ja samalla täyttä paskaa. Fabulous Moolah ja Mae Young olivat alkaneet pyöriä vuonna '99 WWF:n backstagella turhissa huumorisegmenteissä, mutta mitään suurempaa he eivät tehneet - ennen tätä. Unforgivenissä mestaruudenpuolustuksensa jälkeen Ivory sattui menemään haastattelupisteelle, jossa haastateltiin parhaillaan Moolahia ja Youngia. Täysin törkeästi tämä nuori naisten mestari hyökkäsi naispainin legendan Moolahin ja tämän sidekickin Youngin kimppuun. Tästä alkoikin oikea feud Moolahin ja Ivoryn välille, ja se huipentui siihen, että Moolah päätti palata eläköitymiseltään vielä kerran ja haastaa Ivoryn Women's-mestaruusotteluun. Kyllä, WWF:n naisten divisioona oli näin korkealla tasolla.
Minulla ei periaatteessa ole mitään Moolahia vastaan, mutta kun hän sattui tämän ottelun aikaan olemaan 76-vuotias. Kyllä, 76-vuotias. Sanoin jo Heroes of Wrestlingin ottelijoiden kohdalla, ettei puoletkaan kehässä olleista kuuluisi lähellekään ringside-aluetta, mutta tässä on kyse vielä vakavammasta tapauksesta. Yllättäen ottelusta ei näiden olosuhteiden takia tullutkaan mitään, ja homma oli pelkkää surkean puuduttavaa ja mukahauskaa räpellystä. Onneksi se edes loppui lyhyeen. Ainut positiivinen juttu ottelussa oli Mae Young, joka otti kahteen otteeseen ikäisekseen hurjaa bumppia. Harmi vain, ettei Mae ollut kumpikaan ottelun osapuolista. Lopetuskin oli tässä jotain aivan uskomattoman noloa.
½ (2:50)
Voittaja:
New Age Outlaws vs. Holly Cousins
New Age Outlawsit eivät olleet enää joukkuemestareita, mistä kaikki kiitos kuuluu heidän tämän illan vastustajalleen Holly Cousinseille. Road Dogg ja Billy Gunn olivat nimittäin puolustamassa mestaruusvöitään varsin menestyksekkäästi The Rockin ja Mankindin Rock 'n' Sock Connectionia vastaan, kun pitkään NAO:ta kohtaan kaunaa kantaneet Hardcore ja Crash Holly ryntäsivät paikalle ja auttoivat Rockin ja Mankindin mestaruusvoittoon. Ei kovinkaan yllättäen NAO kantoi tästä tietenkin suunnatonta kaunaa Hollyille, ja niinpä tämä ottelu buukattiin No Mercyyn Outlawsien kostomahdollisuudeksi.
Tämä oli ihan kivaa joukkuepainia, mutta ei millään tasolla erityisen muistettavaa. Suurin plussa kuuluu taas yleisölle, joka kävi uskomattoman kuumana Outlawseihin ja hurrasi kaikelle, mitä nämä kaksi tekivät. Painillisella puolella suurin ongelma on se, että sekä Outlawseja että Hollyja pitäisi kantaa hyvään otteluun, mutta kummastakaan ei ole kantamaan toista. Niinpä meininki jäi vain sille ihan kivan tv-ottelun tasolle.
** (10:32)
Voittajat:
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. Chyna - Good Housekeeping Match for the WWF Intercontinental Championship
Edelleenkin Chynan face-statuksesta pitää muistaa se, että tässä feudissa hän oli täysin selvä face, mutta samalla hän hännysteli yhä Triple H:n takana ja pieksi julmasti kaikki HHH:ta vastaan käyneet facet. Tämä naisvihaaja-Jarrettin ja Chynan feud ei ollut siis päättynyt vieläkään, koska Jarrett oli tähän mennessä luikerrellut ulos halpamaisesti kaikista otteluistaan Chynaa vastaan. Jarrett oli edelleen sitä mieltä, että naisilla ei ole mitään asiaa painibisnekseen, ja Chyna tahtoi todistaa hänen olevan täysin väärässä voittamalla Jarrettilta tälle hyvin arvokkaan Intercontinental-vyön. Jarrett oli päättänyt, että tässä hänen ja Chynan viimeisessä ottelussa stipulaatio olisi Good Housekeeping Match, eli kehäalue olisi täynnä siivous- ja keittiötarvikkeita, joilla vastustajaa saisi piestä vapaasti. Tämä ottelu jäi muuten Jarrettin viimeiseksi WWF-otteluksi ikinä (tähän mennessä). Itse asiassa Jarrettin sopimus WWF:n kanssa oli umpeutunut jo ennen tätä ppv:tä, mutta hän saapui silti vielä ottelemaan. Tästä lisää arvostelun lopussa.
Minä nautin tästä ottelusta. Jarrett ja Chyna olivat osoittaneet jo Unforgivenissä pystyvänsä keskenään parhaimmillaan aika lähellä hyvän tasoa olevaan otteluun. Tähän mennessä otteluissa oli vain ollut omat ongelmansa, ja kieltämättä niitä oli tässäkin. Siksi tämäkään ottelu ei yltänyt sille maagiselle ***-tasolle vaan jäi pykälää alemmaksi. Silti ottelu oli kivaa menoa. Stipulaatio toimi itse asiassa tässä tosi hyvin ja toi otteluun samalla sopivasti intenssiivisyyttä mutta myös toimivaa huumoria. Tykkään tällaisista vauhdikkaista ja vähän huvittavastikin HC-mätöistä. Juuri siksi olen aina HC-divisioonasta varmaan tykännytkin. Huvittavuus ei ollut tässä siis sellaista vääränlaista, sillä koko ajan kuitenkin näytti siltä, että nämä kaksi todella tahtovat piestä toisensa. Ottelun suurin heikkous oli tyhmä lopetus, jonka takia arvosana tippui tuon ratkaisevan pykälän.
**½ (8:25)
Voittaja:
British Bulldog vs. The Rock
WWF-mestaruudesta oli tullut pakkomielle British Bulldogille, ja tuo vyö oli ollut alun perinkin ainut syy, miksi Bulldog oli vielä kerran palannut WWF:ään. Bulldogin suunnitelma nopeasta mestaruusvoitosta ei ollut kuitenkaan onnistunut, ja yksi suurimmista syistä siihen (ainakin Bulldogin mielestä) oli The Rock. Bulldog ei nimittäin ollut yksin mestaruusvoittohaaveidensa kanssa, vaan myös Rock hamusi kovasti itselleen tuota Triple H:n pitämää kultakimpaletta. Unforgivenin jälkeen Bulldog oli pilannut Rockin ja Triple H:n mestaruusottelun, ja niinpä Rock kosti seuraavassa show'ssa, jossa hän tuomaroi Bulldogin ja Triple H:n mestaruusottelua, kieltäytymällä laskemaan kolmeen Bulldogin selätyksen kohdalla. Tämä sai Bulldogin menettämään hermonsa lopullisesti, ja niinpä hän kotimaassaan järjestetävässä Rebellionissa aloittikin suunnattoman riehumisen, jossa hän teloi myös Vince McMahonin tyttären Stephanien. Samana iltana Bulldog pilasi jälleen Rockin mahdollisuuden voittaa WWF-mestaruus. Tämä alkoi olla tarpeeksi jo Rockillekin, ja hän tahtoi päästä kostamaan Bulldogille tämän teoista. Mikäpä olisikaan parempi tapa setviä välit kuin rehellinen 1 on 1 -ottelu?
Tältä ottelulta olisi periaatteessa voinut odottaa aika paljonkin. Toisaalta Bulldogin vuoden '99 kunnon tietäen mitään ihan hirveän suurta ei kannattanut odottaa, eikä tämä mitään hirveän suurta elämystä tarjonnutkaan. Taas yleisö oli hyvin mukana, ja Rock veti hommansa oikein mallikkaasti, ja kieltämättä Bulldogkin näytti ihan vakuuttavalta. Silti tässä ei ylletty mihinkään huippumenoon. Ehkä näiden kahden kemiat eivät ihan vain toimineet, ja ehkä Bulldogista ei tosiaan mihinkään klassikoihin vain ollut enää. Kivaa entertainment-meininkiä mutta nopeasti unohdettavaa sellaista.
**½ (7:21)
Voittaja:
Edge & Christian vs. The Brood w/ Gangrel - Ladder Match
Tämä ottelu oli Terri Invitational Tournamentin viimeinen ottelu. Jo jonkun aikaa tyhjänpanttina ollut Terri Runnels oli siis päättänyt järjestää WWF:n joukkueille kilpailun siitä, mikä joukkue saisi ensinnäkin hänet managerikseen ja toiseksi 100 000 dollaria, joka oli turnauksen voittopalkinto. Jäljelle jäivät Edge ja Christian sekä Matt Hardyn ja Jeff Jardyn muostama uusi The Brood. Näille kahdella joukkueella oli ollut entuusestaankin usean kuukauden ajalta suuria erimielisyyksiä, ja niitä oli hyvä selvitellä näissä TIT-otteluissa. Tämä oli nyt koko turnauksen viimeinen ottelu, eikä tämä ollutkaan mikä tahansa kamppailu vaan WWF-historian ensimmäinen joukkueiden välinen Ladder Match. Katosta roikkui 100 000 dollarin rahasäkki.
Tämä ottelu on ehdottomasti yksi vuoden '99 WWF:n klassikko-otteluista. Niitä vuoden '99 WWF-klassikoita ei tosiaankaan ole liikaa, sillä ennen tätä ottelua tämän vuoden aikana oli nähty 10 ****-tason ottelua, joista vain 3 oli oteltu WWF:ssä. Ei siis ihmekään, että tätä muistellaan erityisellä lämmöllä. Toisaalta olen aika varma, että tätä muisteltaisiin lämmöllä, vaikka vuosi '99 olisi ollut millaista ilotulitusta, sillä tämä oli monella tapaa historiallinen ottelu. Jollain tapaa näiden kahden joukkueen kamppailu Ladder Matchissa loi tikapuuottelulle taas aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, jollaisia kukaan ei ollut aikaisemmin tajunnut edes harkita. Tässä nähtiin niin näyttäviä spotteja ja bumppeja, että olen yhäkin niistä hiton vakuuttunut. Kokonaisuudessaan ottelu oli upeaa joukkuemeininkiä näyttävillä spoteilla mutta samalla myös jännittävällä meiningillä. Silti tämä ei yllä ihan ****-tasoa korkeammalle, koska varsinkin lopetus tuli vähän laimeasti, ja olisin ehkä jäänyt odottamaan vielä sitä jotain yhtä isoa juttua. Onneksi sellainen koittaisi viimeistään seuraavassa WrestleManiassa.
**** (16:40)
Voittajat:
Val Venis vs. Mankind
Kesällä hiljaiseloa viettänyt Val Venis oli nyt taas selvässä nosteessa urallaan. Venis oli parin kuukauden ajan napsinut tasaisesti voittoja midcard-vastustajistaan, kunnes tapahtui jotain hurjaa: Venis kääntyi ylimieliseksi heeliksi. Lähes koko WWF-uransa ajan facena pysynyt Veniksestä kuoriutui varsinainen munapää, joka ei enää liehitellytkään yleisössä olevia leidejä tai muutenkaan naurattanut katsojia. Venis oli päättänyt ansaitsevansa menestystä, ja sen hän oli päättänyt ottaa itselleen, jos sitä hänelle ei muuten annettaisi. Parhaiten menestystä tulisi isojen nimien kaatamisella, ja yleisön suuressa suosiossa oleva Mankind oli Venikselle juuri täydellinen iso nimi. Niinpä Venis muun muassa hyökkäsi Mankindin kimppuun halpamaisesti vessassa, ja tämä ottelu oli valmis.
Tältäkin ottelulta olisi voinut odottaa aika paljon, koska sekä Mankind että Venis olivat varsin taidokkaita painijoita, ja mielestäni '90-luvun lopun ja 2000-luvun alun Venis on yksi suurimmista menetetyistä mahdollisuuksista, sillä hänestä olisi ollut aivan hyvin ME-tasolle. Tässä ottelussa Venis ja Mankind eivät kuitenkaan joko "klikanneet" tai jostain muusta syystä ottelu ei vain lähtenyt täysillä liikkeelle missään vaiheessa. Tämä oli kyllä hyvin, järjestelmällisesti ja järkevästi rakenneltu ottelu ja ansaitsee siitä ison plussan. Paikoitellen ottelussa oli muutenkin oikein hyviä kohtia, mutta kokonaisuutena tämä ei silti ollut millään tavalla merkittävä ottelu. Harmi, sillä tämä oli Venikselle harvinaisen ison luokan koitos.
**½ (9:18)
Voittaja:
Kane vs. X-Pac vs. Faarooq vs. Bradshaw - 4 Corners Elimination Match
Älkää vain kysykö minulta, miksi tämä ei ollut joukkueottelu vaan neljän hengen Elimination Match, sillä minulla itselläkään ei ole kunnon hajua asiasta. Kanella ja X-Pacillahan oli ollut omat ongelmansa Acolytesin kanssa, ja ne olivat siis pohjalla tässä ottelussa. Lisäksi kuitenkin X-Pac oli ilmeisesti alkanut tahtoa näyttää entistä kovemmin pystyvänsä itse Singles-tasollakin ylemmän kortin suorituksiin, ja tämän ottelun oli ilmeisesti tarkoitus antaa mahdollisuus X-Pacille todistaa väitteiden paikkansapitävyys. Tai jotain. Mitään ongelmia ei nimittäin X-Pacin ja Kanen väleissä ollut, vielä.
Kuten jo toisessa arvostelussa aika hyvin sanottiinkin, tämä oli suurin piirtein yhtä hauskaa katsottavaa kuin Acolytesin joukkueottelu Kanea ja X-Pacia vastaan. Koska kehässä oli Four Corners -stipulaation takia samaan aikaan kaksi miestä, tämä ottelu muistutti lähes jokaiselle tavalla perinteistä joukkueottelua. Ainoat poikkeukset nähtiin, kun ensin Kane ja X-Pac ja vähän myöhemmin Faarooq ja Bradshaw ottivat keskenään yhteen. Sinänsä joukkueottelumaisuus ei kuitenkaan tarkoita mitään huonoa, ja tämä olikin mielestäni kiva ottelu. Erityisesti X-Pac oli todella hyvässä vedossa, ja hän esitti näyttäviä liikkeitä ja pari hienoa high flying -loikkaakin. Kanekin veti osuutensa tyylikkäästi läpi, ja Acolytesit olivat omia itsejään, eli varmoja suorittajia. Kokonaisuutena siis kivaa midcard-meininkiä, jonka funktiota (erityisesti ME:tä edeltävän otteluna) en vain ihan tajunnut.
**½ (10:15)
Voittaja:
Triple H (c) vs. Steve Austin - No Holds Barred Match for the WWF Championship
Ja vihdoin oli SEN ottelun aikana. SEN ottelun, jolla tätä tapahtumaa myytiin. Muuten No Mercy oli ollut kortiltaan aikamoinen väli-ppv, sillä Tag Team Ladder Matchia lukuun ottamatta muut kamppailut eivät olleet kuitenkaan millään tavalla erikoisia. Onneksi kortissa oli sitten Main Event, joka korvasi kaiken muun puutteen, sillä tämä oli viimeisen päälle iso ottelu. Steve Austinin ja Triple H:n väliset erimielisyydet olivat alkaneet jo niin monta kuukautta sitten, viimeistään loppukeväällä, että kaikkia yksityiskohtia on tuskin tarpeellista tässä kerrata. Kaikki alkoi siitä, kun Triple H oli Corporationin/Corporate Ministryn riveissä taistelemassa Austinia vastaan. Vähitellen HHH alkoi nousta noista riveistä esille, sillä hänellä oli suunnaton halu nousta WWF-mestariksi. Lopulta Triple H sai mestaruusottelunsa SummerSlamissa, jossa mestaruusvoiton hänen nenänsä edestä vei kuitenkin Mankind. SS päättyi, kun raivostunut Triple H teloi lekallaan Austinin jalan tuhannen pullan päreiksi. Pian 'Slamin jälkeen Triple H voitti vihdoin ja viimein WWF-mestaruuden, ja vaikka Austin välillä aiheutti Hunterin mestaruuskauden päättymisen, sai HHH vyönsä takaisin Unforgivenissä, kun Austin itse laski kolmeen Triple H:n selättäessä The Rockin. Vince McMahon oli luvannut Austinille, että tämä saisi mestaruusottelunsa No Mercyssä UG:n mestaruusottelun voittajaa vastaan, ja niinpä mikään ei enää estänyt Austinin ja Triple H:n 1 on 1 -kohtaamista. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin hurjia yhteenottoja. Austin muun muassa heitti Triple H:n huoneeseen oikean kalkkarokäärmeen kanssa, ja seuraavalla viikolla käärmeenmyrkystä kärsivää näytellyt Triple H pieksi Austinin backstagella. Tämä oli Austinin ensimmäinen ottelu SummerSlamin beatdownin jälkeen, mutta ring rust ei varmasti vaivaisi Stone Coldia. Näissä olosuhteissa Vince McMahon päätti, että tämän ottelun on pakko olla No Holds Barred Match.
Jos Tag Team Ladder Match oli vuoden '99 WWF:n parhaimpia otteluita, niin yhtä lailla sellainen oli tämäkin. Koko vuoden ajan WWF-mestaruusottelut olivat olleet se yksi juttu, jotka eivät olleet laadullaan pettänyt ppv:issä kertaakaan (ainakaan kovin pahasti), ja niinpä minulla oli aikamoisen suuret odotukset tätä ottelua kohtaan. Suuri tarina taustalla, hienosti miehille sopiva ottelumuoto ja paikka näyttää, mihin he oikeasti kykenivät. Ottelulla oli ainoastaan yksi varjo, eli tieto siitä, että Austin ei olisi tässä ottelussa lähellekään parhaassa kunnossaan, sillä hän kärsi edelleen vuoden '97 SummerSlamin Piledriver-botchista. Siitä huolimatta Austin suoriutui ottelusta aivan huikeasti, ja niin teki myös Hunter. Hienoa tarinankerrontaa, näyttäviä bumppeja ja juuri sopivasti rajua hardcorea. Tässä oli aika lailla kaikki, mitä tältä mestaruusottelulta sopi odottaakin. Vielä korkeamman arvosanan saavuttaminen olisi edellyttänyt varmaan Austinin täysin kunnossaoloa tai kerrankin täysin puhdasta lopetusta, mutta oli tämä tällaisenaankin huikea veto. Hienoa WWF.
**** (21:53)
Voittaja:
** Jeff Hardy
* Triple H
- Ennen kokonaisarviota pitää vielä sanoa No Mercystä sen verran, että tämä oli siis viimeinen WWF:n show, jossa Jeff Jarrett esiintyi. Sen lisäksi tämä oli viimeinen WWF:n ppv, jonka pääbuukkausvastuussa legendaariset Ed Ferrara ja Vince Russo olivat. Russo ja Ferrara olivat tähän asti olleet periaatteessa Attitude Eran päämiehet, mutta he eivät suinkaan toimineet yksin, vaan heillä oli vahva muu buukkaustiimi takanaan ja Vince McMahon ylhäällä karsimassa pois kaikkein idioottimaisimmat ideat. Silti heille on annettava tunnustusta Attitude Eran luomisesta. Nyt nämä kaksi olivat kuitenkin saaneet tarpeekseen WWF:stä, sillä firman suurin kilpailija WCW oli tarjonnut heille vielä parempaa työpaikkaa. WCW oli tällä hetkellä aivan suossa, kun kaikki Eric Bischoffin suuret ideat nWo:n perustamisen jälkeen olivat osoittautuneet yksi toisensa jälkeen susiksi, ja firman katsojaluvut ja tulot sukelsivat jyrkästi alaspäin Kevin Nashin buukkaillessa itseään mitä hassumpiin kuvioihin. WCW oli päättänyt, että he tarvitsevat jotkut ihmeentekijät pelastamaan tuotteensa, ja ketkäpä voisivatkaan olla parempia kuin kilpailevan firman supertuotteen kehittelijät Russo ja Ferrara? No, se nähtäisiin seuraavien kuukausien aikana ja viimeistään uuden vuosituhanteen koittaessa. Russon ja Ferraran mukana WCW:hen lähti siis myös Jarrett. Ilkeät huhut kertovat, että koska Jarrettilla ei ollut enää virallisesti sopimusta jäljellä tämän ppv:n aikana, oli hänelle pitänyt maksaa hulppeat massit siitä, että hän suostui puolustamaan hallussaan pitämäänsä IC-vyötä vielä viimeisen kerran.
Kokonaisarvio No Mercystä: Täytyy myöntää, että tämä ppv oli positiivinen yllätys. Positiiviset yllätykset ovat aina kivoja, mutta erityisen kivoja ne ovat tämän vuoden '99 kohdalla, koska kivoja yllätyksiä ei näissä arvosteluissa mitenkään liikaa ole tullut vastaan. Nyt kuitenkin niin kävi, sillä minulla ei ole paljoa pahaa sanottavaa tästä show'sta. Ensimmäiset kolme ottelua nyt olivat aika laimeaa menoa, mutta sen jälkeen kokonaisuus oli varsin hyvä. Päätähtenä olivat tietenkin kaksi hulppeaa ****-ottelua, jotka tekivät tästä ppv:stä ppv:n. Sen lisäksi tarjolla oli neljä kivaa ottelua, joista yksikään ei ihan yltänyt ***-tasolle, mutta kaikki hoitivat kuitenkin oman osuutensa ihan toimivasti. Ei tämä mikään legendaarisen hyvä ppv siis tosiaankaan ollut, mutta näinä aikoina Ok ppv:kin on melkein kuin Hyvä.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF No Mercy - Ok
10. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
11. WCW Uncensored - Kehno
12. WWF WrestleMania XV - Kehno
13. WWF Fully Loaded - Kehno
14. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
15. WCW SuperBrawl IX - Kehno
16. WWF Rebellion - Kehno
17. WCW Fall Brawl - Kehno
18. WCW Souled Out - Kehno
19. WWF Unforgiven - Kehno
20. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
21. WCW The Great American Bash - Surkea
22. WWF No Mercy (UK) - Surkea
23. WCW Road Wild - Surkea
24. WCW Slamboree - Surkea
25. WCW Bash At The Beach - Surkea
26. Heroes of Wrestling - Surkea
Seuraavaksi (kun taas jossain välissä ehdin) pitkästä aikaa WCW:tä, Halloween Havoc.
NO MERCY 1999
WWF oli tosiaankin järjestänyt vuonna '99 jo yhden No Mercy -nimeä kantaneen ppv:n, kun toukokuussa järjestetty kyseisen vuoden ensimmäinen ppv-matka Britteihin nimettiin No Mercyksi. Nimi todettiin selvästikin toimivaksi, koska se otettiin loppuvuodesta käyttöön myös jenkki-ppv:issä, ja tästä lähtien No Mercy-niminen ppv nähtiinkin monen vuoden ajan loppusyksyn ppv:nä. Selostajanamme tässä kaikkien aikojen toisessa NM:ssä olivat taas JR ja King. JR ja King alkoivat tässä vaihessa lähestyä jo klassikkoasemaa, vaikka Stylesin ja Cyruksen muodostama selostajakaksikko ECW:ssä oli myös varsin kova.
The Godfather w/ Hoes vs. Mideon w/ Viscera
Taas varsin jännä ratkaisu show'n avausotteluksi. Ei ihan mitään CW-tyylistä meininkiä. Taustatarinaakaan ottelulla ei ihan kauheasti ollut. Pienessä nosteessa oleva Godfather oli voittanut Mideonin ppv:tä edeltävän torstain Smackdownissa, mutta ottelun jälkeen Mideonin ystävä Viscera oli saapunut paikalle, ja kaksikko oli piessyt yhdessä Godfatherin. Tästä suivaantuneena Godfather vaati ppv:tä edeltävässä Heatissa uusintaottelua Mideonia vastaan, ja sai kuin saikin sen.
Kuten odottaa sopi, tämä tyhjästä nyhjäisty opener ei ollut mikään mestariteos. Yleisö oli kyllä mukavasti mukana ja hurrasi Godfatherin meiningille kehässä, mistä ehdottomasti plussaa. Muuten tästä jäi aika plääh fiilis. Ei missään tapauksessa ihan karmeaa sontaa, mutta kaikin puolin mitäänsanomatonta ja sellaista, jota en taatusti enää viikon päästä muista. Godfather on ihan hassu, mutta ei se yksistään mihin tahansa riitä.
*½ (7:30)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Ivory (c) vs. Fabulous Moolah w/ Mae Young - WWF Women's Championship
Tämä kuvio oli ehtaa Attitude Eraa ja samalla täyttä paskaa. Fabulous Moolah ja Mae Young olivat alkaneet pyöriä vuonna '99 WWF:n backstagella turhissa huumorisegmenteissä, mutta mitään suurempaa he eivät tehneet - ennen tätä. Unforgivenissä mestaruudenpuolustuksensa jälkeen Ivory sattui menemään haastattelupisteelle, jossa haastateltiin parhaillaan Moolahia ja Youngia. Täysin törkeästi tämä nuori naisten mestari hyökkäsi naispainin legendan Moolahin ja tämän sidekickin Youngin kimppuun. Tästä alkoikin oikea feud Moolahin ja Ivoryn välille, ja se huipentui siihen, että Moolah päätti palata eläköitymiseltään vielä kerran ja haastaa Ivoryn Women's-mestaruusotteluun. Kyllä, WWF:n naisten divisioona oli näin korkealla tasolla.
Minulla ei periaatteessa ole mitään Moolahia vastaan, mutta kun hän sattui tämän ottelun aikaan olemaan 76-vuotias. Kyllä, 76-vuotias. Sanoin jo Heroes of Wrestlingin ottelijoiden kohdalla, ettei puoletkaan kehässä olleista kuuluisi lähellekään ringside-aluetta, mutta tässä on kyse vielä vakavammasta tapauksesta. Yllättäen ottelusta ei näiden olosuhteiden takia tullutkaan mitään, ja homma oli pelkkää surkean puuduttavaa ja mukahauskaa räpellystä. Onneksi se edes loppui lyhyeen. Ainut positiivinen juttu ottelussa oli Mae Young, joka otti kahteen otteeseen ikäisekseen hurjaa bumppia. Harmi vain, ettei Mae ollut kumpikaan ottelun osapuolista. Lopetuskin oli tässä jotain aivan uskomattoman noloa.
½ (2:50)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
New Age Outlaws vs. Holly Cousins
New Age Outlawsit eivät olleet enää joukkuemestareita, mistä kaikki kiitos kuuluu heidän tämän illan vastustajalleen Holly Cousinseille. Road Dogg ja Billy Gunn olivat nimittäin puolustamassa mestaruusvöitään varsin menestyksekkäästi The Rockin ja Mankindin Rock 'n' Sock Connectionia vastaan, kun pitkään NAO:ta kohtaan kaunaa kantaneet Hardcore ja Crash Holly ryntäsivät paikalle ja auttoivat Rockin ja Mankindin mestaruusvoittoon. Ei kovinkaan yllättäen NAO kantoi tästä tietenkin suunnatonta kaunaa Hollyille, ja niinpä tämä ottelu buukattiin No Mercyyn Outlawsien kostomahdollisuudeksi.
Tämä oli ihan kivaa joukkuepainia, mutta ei millään tasolla erityisen muistettavaa. Suurin plussa kuuluu taas yleisölle, joka kävi uskomattoman kuumana Outlawseihin ja hurrasi kaikelle, mitä nämä kaksi tekivät. Painillisella puolella suurin ongelma on se, että sekä Outlawseja että Hollyja pitäisi kantaa hyvään otteluun, mutta kummastakaan ei ole kantamaan toista. Niinpä meininki jäi vain sille ihan kivan tv-ottelun tasolle.
** (10:32)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Jeff Jarrett (c) w/ Miss Kitty vs. Chyna - Good Housekeeping Match for the WWF Intercontinental Championship
Edelleenkin Chynan face-statuksesta pitää muistaa se, että tässä feudissa hän oli täysin selvä face, mutta samalla hän hännysteli yhä Triple H:n takana ja pieksi julmasti kaikki HHH:ta vastaan käyneet facet. Tämä naisvihaaja-Jarrettin ja Chynan feud ei ollut siis päättynyt vieläkään, koska Jarrett oli tähän mennessä luikerrellut ulos halpamaisesti kaikista otteluistaan Chynaa vastaan. Jarrett oli edelleen sitä mieltä, että naisilla ei ole mitään asiaa painibisnekseen, ja Chyna tahtoi todistaa hänen olevan täysin väärässä voittamalla Jarrettilta tälle hyvin arvokkaan Intercontinental-vyön. Jarrett oli päättänyt, että tässä hänen ja Chynan viimeisessä ottelussa stipulaatio olisi Good Housekeeping Match, eli kehäalue olisi täynnä siivous- ja keittiötarvikkeita, joilla vastustajaa saisi piestä vapaasti. Tämä ottelu jäi muuten Jarrettin viimeiseksi WWF-otteluksi ikinä (tähän mennessä). Itse asiassa Jarrettin sopimus WWF:n kanssa oli umpeutunut jo ennen tätä ppv:tä, mutta hän saapui silti vielä ottelemaan. Tästä lisää arvostelun lopussa.
Minä nautin tästä ottelusta. Jarrett ja Chyna olivat osoittaneet jo Unforgivenissä pystyvänsä keskenään parhaimmillaan aika lähellä hyvän tasoa olevaan otteluun. Tähän mennessä otteluissa oli vain ollut omat ongelmansa, ja kieltämättä niitä oli tässäkin. Siksi tämäkään ottelu ei yltänyt sille maagiselle ***-tasolle vaan jäi pykälää alemmaksi. Silti ottelu oli kivaa menoa. Stipulaatio toimi itse asiassa tässä tosi hyvin ja toi otteluun samalla sopivasti intenssiivisyyttä mutta myös toimivaa huumoria. Tykkään tällaisista vauhdikkaista ja vähän huvittavastikin HC-mätöistä. Juuri siksi olen aina HC-divisioonasta varmaan tykännytkin. Huvittavuus ei ollut tässä siis sellaista vääränlaista, sillä koko ajan kuitenkin näytti siltä, että nämä kaksi todella tahtovat piestä toisensa. Ottelun suurin heikkous oli tyhmä lopetus, jonka takia arvosana tippui tuon ratkaisevan pykälän.
**½ (8:25)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
British Bulldog vs. The Rock
WWF-mestaruudesta oli tullut pakkomielle British Bulldogille, ja tuo vyö oli ollut alun perinkin ainut syy, miksi Bulldog oli vielä kerran palannut WWF:ään. Bulldogin suunnitelma nopeasta mestaruusvoitosta ei ollut kuitenkaan onnistunut, ja yksi suurimmista syistä siihen (ainakin Bulldogin mielestä) oli The Rock. Bulldog ei nimittäin ollut yksin mestaruusvoittohaaveidensa kanssa, vaan myös Rock hamusi kovasti itselleen tuota Triple H:n pitämää kultakimpaletta. Unforgivenin jälkeen Bulldog oli pilannut Rockin ja Triple H:n mestaruusottelun, ja niinpä Rock kosti seuraavassa show'ssa, jossa hän tuomaroi Bulldogin ja Triple H:n mestaruusottelua, kieltäytymällä laskemaan kolmeen Bulldogin selätyksen kohdalla. Tämä sai Bulldogin menettämään hermonsa lopullisesti, ja niinpä hän kotimaassaan järjestetävässä Rebellionissa aloittikin suunnattoman riehumisen, jossa hän teloi myös Vince McMahonin tyttären Stephanien. Samana iltana Bulldog pilasi jälleen Rockin mahdollisuuden voittaa WWF-mestaruus. Tämä alkoi olla tarpeeksi jo Rockillekin, ja hän tahtoi päästä kostamaan Bulldogille tämän teoista. Mikäpä olisikaan parempi tapa setviä välit kuin rehellinen 1 on 1 -ottelu?
Tältä ottelulta olisi periaatteessa voinut odottaa aika paljonkin. Toisaalta Bulldogin vuoden '99 kunnon tietäen mitään ihan hirveän suurta ei kannattanut odottaa, eikä tämä mitään hirveän suurta elämystä tarjonnutkaan. Taas yleisö oli hyvin mukana, ja Rock veti hommansa oikein mallikkaasti, ja kieltämättä Bulldogkin näytti ihan vakuuttavalta. Silti tässä ei ylletty mihinkään huippumenoon. Ehkä näiden kahden kemiat eivät ihan vain toimineet, ja ehkä Bulldogista ei tosiaan mihinkään klassikoihin vain ollut enää. Kivaa entertainment-meininkiä mutta nopeasti unohdettavaa sellaista.
**½ (7:21)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Edge & Christian vs. The Brood w/ Gangrel - Ladder Match
Tämä ottelu oli Terri Invitational Tournamentin viimeinen ottelu. Jo jonkun aikaa tyhjänpanttina ollut Terri Runnels oli siis päättänyt järjestää WWF:n joukkueille kilpailun siitä, mikä joukkue saisi ensinnäkin hänet managerikseen ja toiseksi 100 000 dollaria, joka oli turnauksen voittopalkinto. Jäljelle jäivät Edge ja Christian sekä Matt Hardyn ja Jeff Jardyn muostama uusi The Brood. Näille kahdella joukkueella oli ollut entuusestaankin usean kuukauden ajalta suuria erimielisyyksiä, ja niitä oli hyvä selvitellä näissä TIT-otteluissa. Tämä oli nyt koko turnauksen viimeinen ottelu, eikä tämä ollutkaan mikä tahansa kamppailu vaan WWF-historian ensimmäinen joukkueiden välinen Ladder Match. Katosta roikkui 100 000 dollarin rahasäkki.
Tämä ottelu on ehdottomasti yksi vuoden '99 WWF:n klassikko-otteluista. Niitä vuoden '99 WWF-klassikoita ei tosiaankaan ole liikaa, sillä ennen tätä ottelua tämän vuoden aikana oli nähty 10 ****-tason ottelua, joista vain 3 oli oteltu WWF:ssä. Ei siis ihmekään, että tätä muistellaan erityisellä lämmöllä. Toisaalta olen aika varma, että tätä muisteltaisiin lämmöllä, vaikka vuosi '99 olisi ollut millaista ilotulitusta, sillä tämä oli monella tapaa historiallinen ottelu. Jollain tapaa näiden kahden joukkueen kamppailu Ladder Matchissa loi tikapuuottelulle taas aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, jollaisia kukaan ei ollut aikaisemmin tajunnut edes harkita. Tässä nähtiin niin näyttäviä spotteja ja bumppeja, että olen yhäkin niistä hiton vakuuttunut. Kokonaisuudessaan ottelu oli upeaa joukkuemeininkiä näyttävillä spoteilla mutta samalla myös jännittävällä meiningillä. Silti tämä ei yllä ihan ****-tasoa korkeammalle, koska varsinkin lopetus tuli vähän laimeasti, ja olisin ehkä jäänyt odottamaan vielä sitä jotain yhtä isoa juttua. Onneksi sellainen koittaisi viimeistään seuraavassa WrestleManiassa.
**** (16:40)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
Val Venis vs. Mankind
Kesällä hiljaiseloa viettänyt Val Venis oli nyt taas selvässä nosteessa urallaan. Venis oli parin kuukauden ajan napsinut tasaisesti voittoja midcard-vastustajistaan, kunnes tapahtui jotain hurjaa: Venis kääntyi ylimieliseksi heeliksi. Lähes koko WWF-uransa ajan facena pysynyt Veniksestä kuoriutui varsinainen munapää, joka ei enää liehitellytkään yleisössä olevia leidejä tai muutenkaan naurattanut katsojia. Venis oli päättänyt ansaitsevansa menestystä, ja sen hän oli päättänyt ottaa itselleen, jos sitä hänelle ei muuten annettaisi. Parhaiten menestystä tulisi isojen nimien kaatamisella, ja yleisön suuressa suosiossa oleva Mankind oli Venikselle juuri täydellinen iso nimi. Niinpä Venis muun muassa hyökkäsi Mankindin kimppuun halpamaisesti vessassa, ja tämä ottelu oli valmis.
Tältäkin ottelulta olisi voinut odottaa aika paljon, koska sekä Mankind että Venis olivat varsin taidokkaita painijoita, ja mielestäni '90-luvun lopun ja 2000-luvun alun Venis on yksi suurimmista menetetyistä mahdollisuuksista, sillä hänestä olisi ollut aivan hyvin ME-tasolle. Tässä ottelussa Venis ja Mankind eivät kuitenkaan joko "klikanneet" tai jostain muusta syystä ottelu ei vain lähtenyt täysillä liikkeelle missään vaiheessa. Tämä oli kyllä hyvin, järjestelmällisesti ja järkevästi rakenneltu ottelu ja ansaitsee siitä ison plussan. Paikoitellen ottelussa oli muutenkin oikein hyviä kohtia, mutta kokonaisuutena tämä ei silti ollut millään tavalla merkittävä ottelu. Harmi, sillä tämä oli Venikselle harvinaisen ison luokan koitos.
**½ (9:18)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Kane vs. X-Pac vs. Faarooq vs. Bradshaw - 4 Corners Elimination Match
Älkää vain kysykö minulta, miksi tämä ei ollut joukkueottelu vaan neljän hengen Elimination Match, sillä minulla itselläkään ei ole kunnon hajua asiasta. Kanella ja X-Pacillahan oli ollut omat ongelmansa Acolytesin kanssa, ja ne olivat siis pohjalla tässä ottelussa. Lisäksi kuitenkin X-Pac oli ilmeisesti alkanut tahtoa näyttää entistä kovemmin pystyvänsä itse Singles-tasollakin ylemmän kortin suorituksiin, ja tämän ottelun oli ilmeisesti tarkoitus antaa mahdollisuus X-Pacille todistaa väitteiden paikkansapitävyys. Tai jotain. Mitään ongelmia ei nimittäin X-Pacin ja Kanen väleissä ollut, vielä.
Kuten jo toisessa arvostelussa aika hyvin sanottiinkin, tämä oli suurin piirtein yhtä hauskaa katsottavaa kuin Acolytesin joukkueottelu Kanea ja X-Pacia vastaan. Koska kehässä oli Four Corners -stipulaation takia samaan aikaan kaksi miestä, tämä ottelu muistutti lähes jokaiselle tavalla perinteistä joukkueottelua. Ainoat poikkeukset nähtiin, kun ensin Kane ja X-Pac ja vähän myöhemmin Faarooq ja Bradshaw ottivat keskenään yhteen. Sinänsä joukkueottelumaisuus ei kuitenkaan tarkoita mitään huonoa, ja tämä olikin mielestäni kiva ottelu. Erityisesti X-Pac oli todella hyvässä vedossa, ja hän esitti näyttäviä liikkeitä ja pari hienoa high flying -loikkaakin. Kanekin veti osuutensa tyylikkäästi läpi, ja Acolytesit olivat omia itsejään, eli varmoja suorittajia. Kokonaisuutena siis kivaa midcard-meininkiä, jonka funktiota (erityisesti ME:tä edeltävän otteluna) en vain ihan tajunnut.
**½ (10:15)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Triple H (c) vs. Steve Austin - No Holds Barred Match for the WWF Championship
Ja vihdoin oli SEN ottelun aikana. SEN ottelun, jolla tätä tapahtumaa myytiin. Muuten No Mercy oli ollut kortiltaan aikamoinen väli-ppv, sillä Tag Team Ladder Matchia lukuun ottamatta muut kamppailut eivät olleet kuitenkaan millään tavalla erikoisia. Onneksi kortissa oli sitten Main Event, joka korvasi kaiken muun puutteen, sillä tämä oli viimeisen päälle iso ottelu. Steve Austinin ja Triple H:n väliset erimielisyydet olivat alkaneet jo niin monta kuukautta sitten, viimeistään loppukeväällä, että kaikkia yksityiskohtia on tuskin tarpeellista tässä kerrata. Kaikki alkoi siitä, kun Triple H oli Corporationin/Corporate Ministryn riveissä taistelemassa Austinia vastaan. Vähitellen HHH alkoi nousta noista riveistä esille, sillä hänellä oli suunnaton halu nousta WWF-mestariksi. Lopulta Triple H sai mestaruusottelunsa SummerSlamissa, jossa mestaruusvoiton hänen nenänsä edestä vei kuitenkin Mankind. SS päättyi, kun raivostunut Triple H teloi lekallaan Austinin jalan tuhannen pullan päreiksi. Pian 'Slamin jälkeen Triple H voitti vihdoin ja viimein WWF-mestaruuden, ja vaikka Austin välillä aiheutti Hunterin mestaruuskauden päättymisen, sai HHH vyönsä takaisin Unforgivenissä, kun Austin itse laski kolmeen Triple H:n selättäessä The Rockin. Vince McMahon oli luvannut Austinille, että tämä saisi mestaruusottelunsa No Mercyssä UG:n mestaruusottelun voittajaa vastaan, ja niinpä mikään ei enää estänyt Austinin ja Triple H:n 1 on 1 -kohtaamista. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin hurjia yhteenottoja. Austin muun muassa heitti Triple H:n huoneeseen oikean kalkkarokäärmeen kanssa, ja seuraavalla viikolla käärmeenmyrkystä kärsivää näytellyt Triple H pieksi Austinin backstagella. Tämä oli Austinin ensimmäinen ottelu SummerSlamin beatdownin jälkeen, mutta ring rust ei varmasti vaivaisi Stone Coldia. Näissä olosuhteissa Vince McMahon päätti, että tämän ottelun on pakko olla No Holds Barred Match.
Jos Tag Team Ladder Match oli vuoden '99 WWF:n parhaimpia otteluita, niin yhtä lailla sellainen oli tämäkin. Koko vuoden ajan WWF-mestaruusottelut olivat olleet se yksi juttu, jotka eivät olleet laadullaan pettänyt ppv:issä kertaakaan (ainakaan kovin pahasti), ja niinpä minulla oli aikamoisen suuret odotukset tätä ottelua kohtaan. Suuri tarina taustalla, hienosti miehille sopiva ottelumuoto ja paikka näyttää, mihin he oikeasti kykenivät. Ottelulla oli ainoastaan yksi varjo, eli tieto siitä, että Austin ei olisi tässä ottelussa lähellekään parhaassa kunnossaan, sillä hän kärsi edelleen vuoden '97 SummerSlamin Piledriver-botchista. Siitä huolimatta Austin suoriutui ottelusta aivan huikeasti, ja niin teki myös Hunter. Hienoa tarinankerrontaa, näyttäviä bumppeja ja juuri sopivasti rajua hardcorea. Tässä oli aika lailla kaikki, mitä tältä mestaruusottelulta sopi odottaakin. Vielä korkeamman arvosanan saavuttaminen olisi edellyttänyt varmaan Austinin täysin kunnossaoloa tai kerrankin täysin puhdasta lopetusta, mutta oli tämä tällaisenaankin huikea veto. Hienoa WWF.
**** (21:53)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
** Jeff Hardy
* Triple H
- Ennen kokonaisarviota pitää vielä sanoa No Mercystä sen verran, että tämä oli siis viimeinen WWF:n show, jossa Jeff Jarrett esiintyi. Sen lisäksi tämä oli viimeinen WWF:n ppv, jonka pääbuukkausvastuussa legendaariset Ed Ferrara ja Vince Russo olivat. Russo ja Ferrara olivat tähän asti olleet periaatteessa Attitude Eran päämiehet, mutta he eivät suinkaan toimineet yksin, vaan heillä oli vahva muu buukkaustiimi takanaan ja Vince McMahon ylhäällä karsimassa pois kaikkein idioottimaisimmat ideat. Silti heille on annettava tunnustusta Attitude Eran luomisesta. Nyt nämä kaksi olivat kuitenkin saaneet tarpeekseen WWF:stä, sillä firman suurin kilpailija WCW oli tarjonnut heille vielä parempaa työpaikkaa. WCW oli tällä hetkellä aivan suossa, kun kaikki Eric Bischoffin suuret ideat nWo:n perustamisen jälkeen olivat osoittautuneet yksi toisensa jälkeen susiksi, ja firman katsojaluvut ja tulot sukelsivat jyrkästi alaspäin Kevin Nashin buukkaillessa itseään mitä hassumpiin kuvioihin. WCW oli päättänyt, että he tarvitsevat jotkut ihmeentekijät pelastamaan tuotteensa, ja ketkäpä voisivatkaan olla parempia kuin kilpailevan firman supertuotteen kehittelijät Russo ja Ferrara? No, se nähtäisiin seuraavien kuukausien aikana ja viimeistään uuden vuosituhanteen koittaessa. Russon ja Ferraran mukana WCW:hen lähti siis myös Jarrett. Ilkeät huhut kertovat, että koska Jarrettilla ei ollut enää virallisesti sopimusta jäljellä tämän ppv:n aikana, oli hänelle pitänyt maksaa hulppeat massit siitä, että hän suostui puolustamaan hallussaan pitämäänsä IC-vyötä vielä viimeisen kerran.
Kokonaisarvio No Mercystä: Täytyy myöntää, että tämä ppv oli positiivinen yllätys. Positiiviset yllätykset ovat aina kivoja, mutta erityisen kivoja ne ovat tämän vuoden '99 kohdalla, koska kivoja yllätyksiä ei näissä arvosteluissa mitenkään liikaa ole tullut vastaan. Nyt kuitenkin niin kävi, sillä minulla ei ole paljoa pahaa sanottavaa tästä show'sta. Ensimmäiset kolme ottelua nyt olivat aika laimeaa menoa, mutta sen jälkeen kokonaisuus oli varsin hyvä. Päätähtenä olivat tietenkin kaksi hulppeaa ****-ottelua, jotka tekivät tästä ppv:stä ppv:n. Sen lisäksi tarjolla oli neljä kivaa ottelua, joista yksikään ei ihan yltänyt ***-tasolle, mutta kaikki hoitivat kuitenkin oman osuutensa ihan toimivasti. Ei tämä mikään legendaarisen hyvä ppv siis tosiaankaan ollut, mutta näinä aikoina Ok ppv:kin on melkein kuin Hyvä.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF No Mercy - Ok
10. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
11. WCW Uncensored - Kehno
12. WWF WrestleMania XV - Kehno
13. WWF Fully Loaded - Kehno
14. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
15. WCW SuperBrawl IX - Kehno
16. WWF Rebellion - Kehno
17. WCW Fall Brawl - Kehno
18. WCW Souled Out - Kehno
19. WWF Unforgiven - Kehno
20. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
21. WCW The Great American Bash - Surkea
22. WWF No Mercy (UK) - Surkea
23. WCW Road Wild - Surkea
24. WCW Slamboree - Surkea
25. WCW Bash At The Beach - Surkea
26. Heroes of Wrestling - Surkea
Seuraavaksi (kun taas jossain välissä ehdin) pitkästä aikaa WCW:tä, Halloween Havoc.
-
The Rocker
- Viestit: 3325
- Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
- Paikkakunta: Parkano
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Taisit tarkoittaa vuoden 1997 Summerslamissa tapahtunutta botchia. Ja Jarretille oli kuulemma maksettu 100 000 dollaria siitä että hän käy vielä tässä ppv:ssä. Kiitokset jälleen Kenitykselle hienosta arvostelusta!
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Oho, numerolapsus pääsi näköjään käymään. Nyt korjattu :) Ja juu, tosiaan jotain tuollaisia summiahan siinä kai pyöri. Ihan jees yhdestä ottelusta.The Rocker kirjoitti:Taisit tarkoittaa vuoden 1997 Summerslamissa tapahtunutta botchia. Ja Jarretille oli kuulemma maksettu 100 000 dollaria siitä että hän käy vielä tässä ppv:ssä. Kiitokset jälleen Kenitykselle hienosta arvostelusta!
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Meinasikin jo tulla ikävä Kenityksen arvosteluja. Olen muuten tässä syksyllä katsellut WCW:tä vuodelta 1996 (ja tarkoitus olisi katsoa kaikki ppv:t sinne loppuun asti) ja on ollut mukava aina ppv:n katsomisen tarkistaa että mitähän se Kenitys on mahtanut tapahtumasta tuumailla. Mainitaan nyt vielä että tämä nykyinen projekti valmistui alkuviikolla ja yhteenvetokin on jo tehty. Julkaisen näitä nyt kuitenkin arvostelu per viikko tahdilla. Jossain vaiheessa sitten teen samanlaisen operaation tämän kuluvan vuoden kohdalle. Mutta nyt vuorossa TNA:n vuoden suurin, selostajina tutusti Tenay & Taz.
Sunnuntai 10. Lokakuuta 2010
Ocean Center, Daytona Beach, Florida
World Tag Team Championship Match
Motor City Machine Guns © VS. Generation Me
Syyskuun No Surrenderissa nämä joukkueet ottelivat upean avausottelun, jonka päätteeksi Max & Jeremy kääntyivät heeleiksi, niitaten niskansa jo aiemmin loukkanneen Alex Shelleyn DDT:llä kehän laidalta lattialle. Tuon tempauksen vuoksi joukkueiden reiluna kilpailuna paremmuudesta alkanut feudi oli saanut aivan uudenlaisen merkityksen.
NS:n otteluna oli tosiaan sen verran hyvä, että epäilin pystyisikö nelikko enää parempaan. Vastaus oli kyllä. Jos NS oli tulikuumaa nonstopäksöniä, niin tämä oli vielä enemmän. Todellista tykitystä, jossa kiikuttiin taas sillä pelkän spotfestin ja mainion high flying-matsin rajalla, mutta pysyttiin sen oikealla puolella. Vaikka ottelu sisälsi todella paljon noita erilaisia loikkia ja spotteja, oli siinä muutakin sisältöä. Tahti ei hidastunut kuin pienen hetken ajaksi, vain noustakseen sieltä entistä kovemmaksi. Upeita, virheettömiä spotteja, jännittäviä near falleja ja myös perinteisiä painiliikkeitä mausteena. Aivan upea avausottelu. Eipä tämän vahvemmin vuoden suurinta tapahtumaa olisi voinut avata. Samalla tämä ehkä esitti riman loppuiltaa varten liiankin korkealle.
Arvosana: ****
4 Corners Match For Knockout's Championship (Special referee Mickie James)
Madison Rayne VS. Tara VS. Angelina Love © VS. Velvet Sky
Kyllä vaan, Mickie James oli debytoinut TNA:ssa 3 päivää aiemmin Impactissa, ja pääsi heti erikoistuomaroimaan tätä neljän naisen mestaruusmättöä. Taustojakin tällä oli ihan kivasti. Madison oli tuonut Taran takaisin omaksi apurikseen, ja yhdessä he olivat jo pitkän aikaa targetoineet originaaleja Kauniita Ihmisiä.
Pitkän hypepaketin myötä mieleen hiipi ajatus, että ehkäpä vuoden suurimmassa show'ssa nähtäisiin ihan kunnollinen naisten ottelu. Noh, se oli liikaa toivottu. Tässä tyydyttiin vetämään peruslyhyt perustason naisten ottelu. Ehkä tämä ihan aavistuksen verran parempi oli kuin naisten matsit keskimääräisesti, mutta ei paljoa. Ei yltänyt hypensä tasolle.
Arvosana: *1/2
Tag Team Match
Eric Young & Orlando Jordan VS. Ink Inc.
Sitten oli illan komedia-annoksen aika. EY:n ja OJ:n tiimi oli puhdas huumoripläjäys. Orlando Jordan oli avoimesti biseksuaali heebo, joka tuli tunnetuksi tikkarin imeskelystä, kermavaahdon levittämisestä päälleen ja mitä oudommista kehäasusteista. Tähänkin otteluun OJ ilmestyi valkoista pitsiä päällään. Joukkueen toinen osapuoli Eric Young taas oli muuten vaan umpikahjo, joka saattoi kesken ottelun vaihtaa joukkuetta tai alkaa esittämään tuomaria. EY & OJ olivat kieltämättä todella hauska kombinaatio, mutta en nyt oikein jaksa ymmärtää miksi heidän piti BFG:ssa otella. Ennemmin olisin tämän Impactissa nähnyt.
Tosiaan tämän paikka olisi ollut ennemminkin viikottaisessa, mutta puhtaana komediamatsina tämä toimi. Eipä tästä showpainiottelu enää paljon hauskemmaksi voi mennä, kiitos Eric Youngin joka tässäkin oli aivan ilmiliekeissä. Yleisö söi täysin hänen kädestään. Tämä oli oikeastaan niin hyvä kuin tällainen huumorimatsi voi olla. Siinä mielessä onnistunut, mutta olisi tämän tosiaan voinut jättää seuraavaan Impactiin.
Arvosana: **+
X-Division Championship Match
Douglas Williams VS. Jay Lethal ©
Lähes koko vuoden X-mestaruutta hallinnut Williams oli vastoittain Impactissa hävinnyt vyön Jay Lethalille. Samalle miehelle, jonka Flair-voitosta saatu momentum oli jo tässä vaiheessa aika lailla murskattu. Joka tapauksessa kyseessä oli kaksi hyvää painijaa, joten tältä kehtasi odottaa jotain.
Harmikseni ei tämä ottelu niin hyvä ollut kuin olisi odottanut. Toki tässä nähtiin Williamsilta komeita erilaisia suplex-variaatoita ja Lethal väläytteli riskiliikkeitään, mutta oikein muuta sisältöä tässä ei ollut. Sellainen ”peruskiva” keskikortin täytematsi. Tosin eipä tälle aikaakaan liiaksi suotu (kiitos ylibookatun kortin) joten väkisinkin homma jäi vähän vajaaksi. Perus tv-matsia vähän parempi rykäisy.
Arvosana: **1/2
Monster's Ball Match
Rob Van Dam VS. Abyss
Nyt oli vuorossa yksi kolmesta kovasta hypetetystä pääottelusta. Abyss oli teurastanut Van Damin elokuussa Impactissa sairaalla aseellaan Janicella, ja tämän vuoksi RVD joutui luopumaan Heavyweight-mestaruudesta. RVD oli kuitenkin parsittu erikeepperillä ja langalla kokoon, ja hän janosi kostoa Hirviölle tuosta hirvittävästä teosta. Niin, ja lisäksi TNA:n presidentti Dixie Carter oli vaatinut Bischoffia purkamaan Abyssin sopimuksen tämän tapahtuman jälkeen, koska Monsterin käytös on liian väkivaltaista. Joten tämä oli samalla Abyssin ”viimeinen” ottelu.
Abyss otteli No Surrenderissa pätevän hc-brawlin Rhinon kanssa, ja kyllähän kaiken järjen mukaan Van Dam häntä parempi painija on. Joten mehukasta hc-mättöä oli lupa odottaa. Sellainen myös saatiin. Mitään uutta ja ennennäkemätöntä spottia tässä ei keskitty, mutta kyllä ne vanhatkin temput toimivat. Etenkin RVD:n Rolling Thunder Abyssin ja kehän sekä turva-aidan väliin asetetun pöydän läpi oli ”holy shit” hetki. Tuon lisäksi matsissa käytettiin myös tuoleja, piikkilankaa ja kaiken kaikkiaan tämä oli ihan onnistunut hardcorekeitos. Puuduttavaksi tämä ei mennyt missään vaiheessa ja tässä taidettiin ensimmäistä kertaa oikeasti käyttää tuota Abyssin rautanaulakakkosnelosta ”Janicea.” Ei mikään klassikkorymistely, mutta siltikin todella viihdyttävä mättö. Kyllä kummatkin herrat tämäntyyppiset matsit taitavat.
Arvosana: ***1/2
3 On 2 Handicap Match
'The Pope' D'Angelo Dinero, Kevin Nash & Sting VS. Samoa Joe & Jeff Jarrett
Tämä ottelu oli yhtä tyhjän kanssa. NS:ssa tämä jo nähtiin, tosin silloin 'The Pope' ei ollut mukana. Nyt Paavikin oli nähnyt valon, ja hoksasi minkä takia Nash & Sting taistelivat ja päätti liittyä heidän joukkoonsa. Tosin vieläkään he eivät viitsineet selkokielellä kertoa, mistä oli kyse. Tosiaan kuukausien ajan oli vihjailtu Stingin ja Nashin tietävän jotain, mitä muut eivät tiedä. Tämä ollen tietenkin se, mitä illan lopuksi tulee tapahtumaan. He kuitenkin puhuivat kryptisesti vihjaillen ja vertauskuvin. En vaan ymmärrä mitä tolkkua tuossa ylipäätään oli.
Jos oli No Surrender sellaista perus Impact tason rymistelyä, niin sitä oli tämäkin. Syy ottelun olemassa ololle taisikin olla se, että saadaan Sting ja Nash jollain tavalla vuoden suurimpaan tapahtumaan mukaan, ja saadaan yksi swerve toteutettua. Painin taso ei tosiaan mitään päätähuimaava ollut, vaikka Pope & Joe toki kovasti yrittivätkin. Kyllähän tämän katsoi, mutta Bound For Gloryssa odottaisi jotain vähän erikoisempaa.
Arvosana: **
Tässä välissä nähtiin sitten vähän isompi ja ennalta mainostettu segmentti. Team 3D oli vetäytynyt tauolle Hardcore Justicen jälkeen, ja heitä ei oltu sen jälkeen tv:ssä nähty. Nyt Ray & Devon palasivat tehdäkseen ilmoituksen. Joka oli, että 3D on virallisesti eläköitynyt. Mutta ennen kuin he iskevät saappaansa lopullisesti naulaan, haluaisivat he ”one more matchin” hallitsevia joukkuemestareita vastaan. Yhden ainoan ottelun, jonka jälkeen joukkue olisi historiaa. Lyhykäisyydessän segmentti olikin siinä. Yksinkertainen ja toimiva. Se on aika paljon kun puhutaan TNA:sta vuonna 2010
5 vs. 5 Lethal Lockdown Match
EV 2.0 (Tommy Dreamer, Raven, Stevie Richards, Rhino & Sabu) w./Mick Foley VS. Fortune (AJ Styles, Kazarian, Bobby Roode, James Storm & Matt Morgan) w./Ric Flair
Illan semi main eventinä nähtiin Flairin ja Foleyn liittoumien katkera taistelu häkin sisällä. Ryhmien välillä oli ollut pahaa verta siitä asti, kun Fortune debytoi porukkana piesten EV 2:n henkihieveriin Hardcore Justicen jälkeisessä Impactissa. Roolithan tässä feudissa olivat ihan väärinpäin. Miksi TNA:n yleisön haluttiin buuaavan heidän omille kasvateilleen ja hurraavan heiltä paikat vieville vanhoille fabuille? Noh, eipä tuo järjettömyys ollut este sille, etteikö tässä viihdyttävää hc-matsia voisi vetää. Niin, ja toisin kuin LL-matseissa yleensä, tässä painijat tulivat häkkiin kahden minuutin väleillä normaalin viiden sijaan. Hyvä niin, muuten tästä olisikin tullut ylipitkä ja puuduttava keitos.
Kyllähän tämäntyyppiset ottelut hyvin usein viihdyttäviä ovat, ja niin oli tämäkin. Intervallit olivat sopivan lyhyitä, etteivät ECW-tyyppien heikkoudet päässeet liiaksi esille, ja häkissä tapahtui koko ajan jotakin. Pariin otteeseen myös Flair & Foley intoutuivat iskuja vaihtamaan kehän ulkopuolella. Koko kymmenikkö selviytyi tästä puhtain paperein, kukaan ei näyttänyt huonolta. Sellaista viihdyttävää verellä maustettua rymistelyähän tämä oli. Ei tämä tosin parhaita Lethal Lockdown-matseja ollut, mutta aivan kuten Abyss-RVD aiemmin, sellaista toimivaa hardcoremättöä kuitenkin. Ei voi sanoa, että tämä pettänyt olisi.
Arvosana: ***1/2
3-Way Match For Vacant World Heavyweight Championship (Angle's Career On The Line)
Kurt Angle VS. Mr. Anderson VS. Jeff Hardy
Tähän oltiin tultu. No Surrenderissa Anderson lunasti paikkansa peittoamalla 'The Popen'. Sen sijaan Anglen ja Hardyn ottelu päättyi tasapeliin aikarajan umpeutuessa, ja miesten revanssi Impactissa päättyi kontroversiaalisen tuplaselätykseen. Koska miesten paremmuutta ei oltu vieläkään saatu ratkottua, teki Eric Bischoff (vastoin Dixien tahtoa) päätöksen tästä kolminottelusta. Tässä ottelussa ei tunnettu aikarajoja, uloslaskuja eikä diskauksia. Yksi asia oli varma: illan päätteeksi kruunattaisiin upouusi mestari.
Tällainen kolmen facen ottelu suorastaan huusi jonkinnäköistä swerveä, ja kyllähän sellainen nähtiin. Ottelun lopetus olikin täydellinen esimerkki hyvästä ylibookkauksesta. Harva tuskin osasi odottaa, että käy niin kuin nyt kävi. Oli tässä matsissa tuota ennenkin paljon nähtävää. Alusta lähtien kolmikko tykitti toinen toistaan isoimmilla liikkeillä. Nähtiinpä tässä myös Green Bay Plunge, liike jota Anderson ei ole tainnut käyttää sitten WWE-debyytin aikojensa. Toisaalta tuo oli juuri ottelun ongelma. Tämä oli sellaista viihdyttävää ”all out” tykitystä, mutta se painiosuus ja psykologinen puoli tästä puuttui. Ehkäpä olisi ollut viisasta jättää tuo komedia joukkuematsi Impactiin ja käyttää ne minuutit tämän matsin rauhallisempaan rakenteluun. Olisin nimittäin nähnyt tällä olevan kaikki edellytykset nousta muistettavien kolminotteluiden joukkoon, mutta nyt tyydyttiin vain tällaiseen, sinällään ihan viihdyttävään, vitosvaihteella rymistelyyn. Epäonnistuneeksi tätä ei voi väittää, mutta kolmikon täyttä potentiaalia tässä ei saatu irti. Toimiva pääottelu, jossa lopetus rokkasi ja nähtiin kivoja isoja liikkeitä, mutta painiosio jäi harmillisesti vähän vajaaksi.
Arvosana: ***1/2
Pidempi selostus ottelun lopusta.
** GenMe
* Rob Van Dam
Yhteenveto: Hyvää ja huonoa. Kyllä tästä kuitenkin päällimmäisenä positiivinen vaikutelma jäi. Joukkuemestaruusottelu oli loistava, Monster's Ball ja LL hyvää hc-rymistelyä ja pääottelukin kaikkine käänteineen hyvä. Kortti oli ylibookattu, enkä ymmärtänyt miksi EY:n ja OJ:n piti saada vetää huumorimatsinsa vuoden isoimmassa tapahtumassa. Samasta syystä myös X-matsi jäi torsoksi. Kokonaisuutena tapahtuma oli viihdyttävä, mutta BFG:ltä nyt odottaisi sitä yhtä timanttista MOTYC-ottelua. Main Eventillä olisi eväät tähän ehkä olleet erilaisella bookkauksella. Hyvä ppv, josta se kirkkaimman helmen puuttuminen jäi vähän harmittamaan. Hienoista hypevideoista, komeista lavasteista ja tietystä ”suuruuden tunnusta” teen tälle saman kuin WrestleManialle ja Lockdownille, eli annan keskiarvoon neljäsosan lapinlisää. Se taitaakin nostaa tapahtuman rankingin kärkisijalle. En tiedä onko ykkössija ihan ansaittu, mutta olihan tämä ppv sieltä paremmasta päästä ainakin.
PPV Ranking 2010
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Kronologisesti seuraavana olisi WWE:n Bragging Rights, mutta se oli yksi näistä kolmesta tapahtumasta, jotka olin jo aiemmin arvostellut joten skippaan sen ja loikkaan suoraan TNA:n Turning Pointiin. Enää neljä arvostelua vuoden 2010 puolelta jäljellä.
Sunnuntai 10. Lokakuuta 2010
Ocean Center, Daytona Beach, Florida
World Tag Team Championship Match
Motor City Machine Guns © VS. Generation Me
Syyskuun No Surrenderissa nämä joukkueet ottelivat upean avausottelun, jonka päätteeksi Max & Jeremy kääntyivät heeleiksi, niitaten niskansa jo aiemmin loukkanneen Alex Shelleyn DDT:llä kehän laidalta lattialle. Tuon tempauksen vuoksi joukkueiden reiluna kilpailuna paremmuudesta alkanut feudi oli saanut aivan uudenlaisen merkityksen.
NS:n otteluna oli tosiaan sen verran hyvä, että epäilin pystyisikö nelikko enää parempaan. Vastaus oli kyllä. Jos NS oli tulikuumaa nonstopäksöniä, niin tämä oli vielä enemmän. Todellista tykitystä, jossa kiikuttiin taas sillä pelkän spotfestin ja mainion high flying-matsin rajalla, mutta pysyttiin sen oikealla puolella. Vaikka ottelu sisälsi todella paljon noita erilaisia loikkia ja spotteja, oli siinä muutakin sisältöä. Tahti ei hidastunut kuin pienen hetken ajaksi, vain noustakseen sieltä entistä kovemmaksi. Upeita, virheettömiä spotteja, jännittäviä near falleja ja myös perinteisiä painiliikkeitä mausteena. Aivan upea avausottelu. Eipä tämän vahvemmin vuoden suurinta tapahtumaa olisi voinut avata. Samalla tämä ehkä esitti riman loppuiltaa varten liiankin korkealle.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ****
4 Corners Match For Knockout's Championship (Special referee Mickie James)
Madison Rayne VS. Tara VS. Angelina Love © VS. Velvet Sky
Kyllä vaan, Mickie James oli debytoinut TNA:ssa 3 päivää aiemmin Impactissa, ja pääsi heti erikoistuomaroimaan tätä neljän naisen mestaruusmättöä. Taustojakin tällä oli ihan kivasti. Madison oli tuonut Taran takaisin omaksi apurikseen, ja yhdessä he olivat jo pitkän aikaa targetoineet originaaleja Kauniita Ihmisiä.
Pitkän hypepaketin myötä mieleen hiipi ajatus, että ehkäpä vuoden suurimmassa show'ssa nähtäisiin ihan kunnollinen naisten ottelu. Noh, se oli liikaa toivottu. Tässä tyydyttiin vetämään peruslyhyt perustason naisten ottelu. Ehkä tämä ihan aavistuksen verran parempi oli kuin naisten matsit keskimääräisesti, mutta ei paljoa. Ei yltänyt hypensä tasolle.
- Spoiler: näytä
Arvosana: *1/2
Tag Team Match
Eric Young & Orlando Jordan VS. Ink Inc.
Sitten oli illan komedia-annoksen aika. EY:n ja OJ:n tiimi oli puhdas huumoripläjäys. Orlando Jordan oli avoimesti biseksuaali heebo, joka tuli tunnetuksi tikkarin imeskelystä, kermavaahdon levittämisestä päälleen ja mitä oudommista kehäasusteista. Tähänkin otteluun OJ ilmestyi valkoista pitsiä päällään. Joukkueen toinen osapuoli Eric Young taas oli muuten vaan umpikahjo, joka saattoi kesken ottelun vaihtaa joukkuetta tai alkaa esittämään tuomaria. EY & OJ olivat kieltämättä todella hauska kombinaatio, mutta en nyt oikein jaksa ymmärtää miksi heidän piti BFG:ssa otella. Ennemmin olisin tämän Impactissa nähnyt.
Tosiaan tämän paikka olisi ollut ennemminkin viikottaisessa, mutta puhtaana komediamatsina tämä toimi. Eipä tästä showpainiottelu enää paljon hauskemmaksi voi mennä, kiitos Eric Youngin joka tässäkin oli aivan ilmiliekeissä. Yleisö söi täysin hänen kädestään. Tämä oli oikeastaan niin hyvä kuin tällainen huumorimatsi voi olla. Siinä mielessä onnistunut, mutta olisi tämän tosiaan voinut jättää seuraavaan Impactiin.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **+
X-Division Championship Match
Douglas Williams VS. Jay Lethal ©
Lähes koko vuoden X-mestaruutta hallinnut Williams oli vastoittain Impactissa hävinnyt vyön Jay Lethalille. Samalle miehelle, jonka Flair-voitosta saatu momentum oli jo tässä vaiheessa aika lailla murskattu. Joka tapauksessa kyseessä oli kaksi hyvää painijaa, joten tältä kehtasi odottaa jotain.
Harmikseni ei tämä ottelu niin hyvä ollut kuin olisi odottanut. Toki tässä nähtiin Williamsilta komeita erilaisia suplex-variaatoita ja Lethal väläytteli riskiliikkeitään, mutta oikein muuta sisältöä tässä ei ollut. Sellainen ”peruskiva” keskikortin täytematsi. Tosin eipä tälle aikaakaan liiaksi suotu (kiitos ylibookatun kortin) joten väkisinkin homma jäi vähän vajaaksi. Perus tv-matsia vähän parempi rykäisy.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **1/2
Monster's Ball Match
Rob Van Dam VS. Abyss
Nyt oli vuorossa yksi kolmesta kovasta hypetetystä pääottelusta. Abyss oli teurastanut Van Damin elokuussa Impactissa sairaalla aseellaan Janicella, ja tämän vuoksi RVD joutui luopumaan Heavyweight-mestaruudesta. RVD oli kuitenkin parsittu erikeepperillä ja langalla kokoon, ja hän janosi kostoa Hirviölle tuosta hirvittävästä teosta. Niin, ja lisäksi TNA:n presidentti Dixie Carter oli vaatinut Bischoffia purkamaan Abyssin sopimuksen tämän tapahtuman jälkeen, koska Monsterin käytös on liian väkivaltaista. Joten tämä oli samalla Abyssin ”viimeinen” ottelu.
Abyss otteli No Surrenderissa pätevän hc-brawlin Rhinon kanssa, ja kyllähän kaiken järjen mukaan Van Dam häntä parempi painija on. Joten mehukasta hc-mättöä oli lupa odottaa. Sellainen myös saatiin. Mitään uutta ja ennennäkemätöntä spottia tässä ei keskitty, mutta kyllä ne vanhatkin temput toimivat. Etenkin RVD:n Rolling Thunder Abyssin ja kehän sekä turva-aidan väliin asetetun pöydän läpi oli ”holy shit” hetki. Tuon lisäksi matsissa käytettiin myös tuoleja, piikkilankaa ja kaiken kaikkiaan tämä oli ihan onnistunut hardcorekeitos. Puuduttavaksi tämä ei mennyt missään vaiheessa ja tässä taidettiin ensimmäistä kertaa oikeasti käyttää tuota Abyssin rautanaulakakkosnelosta ”Janicea.” Ei mikään klassikkorymistely, mutta siltikin todella viihdyttävä mättö. Kyllä kummatkin herrat tämäntyyppiset matsit taitavat.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
3 On 2 Handicap Match
'The Pope' D'Angelo Dinero, Kevin Nash & Sting VS. Samoa Joe & Jeff Jarrett
Tämä ottelu oli yhtä tyhjän kanssa. NS:ssa tämä jo nähtiin, tosin silloin 'The Pope' ei ollut mukana. Nyt Paavikin oli nähnyt valon, ja hoksasi minkä takia Nash & Sting taistelivat ja päätti liittyä heidän joukkoonsa. Tosin vieläkään he eivät viitsineet selkokielellä kertoa, mistä oli kyse. Tosiaan kuukausien ajan oli vihjailtu Stingin ja Nashin tietävän jotain, mitä muut eivät tiedä. Tämä ollen tietenkin se, mitä illan lopuksi tulee tapahtumaan. He kuitenkin puhuivat kryptisesti vihjaillen ja vertauskuvin. En vaan ymmärrä mitä tolkkua tuossa ylipäätään oli.
Jos oli No Surrender sellaista perus Impact tason rymistelyä, niin sitä oli tämäkin. Syy ottelun olemassa ololle taisikin olla se, että saadaan Sting ja Nash jollain tavalla vuoden suurimpaan tapahtumaan mukaan, ja saadaan yksi swerve toteutettua. Painin taso ei tosiaan mitään päätähuimaava ollut, vaikka Pope & Joe toki kovasti yrittivätkin. Kyllähän tämän katsoi, mutta Bound For Gloryssa odottaisi jotain vähän erikoisempaa.
- Spoiler: näytä
Arvosana: **
Tässä välissä nähtiin sitten vähän isompi ja ennalta mainostettu segmentti. Team 3D oli vetäytynyt tauolle Hardcore Justicen jälkeen, ja heitä ei oltu sen jälkeen tv:ssä nähty. Nyt Ray & Devon palasivat tehdäkseen ilmoituksen. Joka oli, että 3D on virallisesti eläköitynyt. Mutta ennen kuin he iskevät saappaansa lopullisesti naulaan, haluaisivat he ”one more matchin” hallitsevia joukkuemestareita vastaan. Yhden ainoan ottelun, jonka jälkeen joukkue olisi historiaa. Lyhykäisyydessän segmentti olikin siinä. Yksinkertainen ja toimiva. Se on aika paljon kun puhutaan TNA:sta vuonna 2010
5 vs. 5 Lethal Lockdown Match
EV 2.0 (Tommy Dreamer, Raven, Stevie Richards, Rhino & Sabu) w./Mick Foley VS. Fortune (AJ Styles, Kazarian, Bobby Roode, James Storm & Matt Morgan) w./Ric Flair
Illan semi main eventinä nähtiin Flairin ja Foleyn liittoumien katkera taistelu häkin sisällä. Ryhmien välillä oli ollut pahaa verta siitä asti, kun Fortune debytoi porukkana piesten EV 2:n henkihieveriin Hardcore Justicen jälkeisessä Impactissa. Roolithan tässä feudissa olivat ihan väärinpäin. Miksi TNA:n yleisön haluttiin buuaavan heidän omille kasvateilleen ja hurraavan heiltä paikat vieville vanhoille fabuille? Noh, eipä tuo järjettömyys ollut este sille, etteikö tässä viihdyttävää hc-matsia voisi vetää. Niin, ja toisin kuin LL-matseissa yleensä, tässä painijat tulivat häkkiin kahden minuutin väleillä normaalin viiden sijaan. Hyvä niin, muuten tästä olisikin tullut ylipitkä ja puuduttava keitos.
Kyllähän tämäntyyppiset ottelut hyvin usein viihdyttäviä ovat, ja niin oli tämäkin. Intervallit olivat sopivan lyhyitä, etteivät ECW-tyyppien heikkoudet päässeet liiaksi esille, ja häkissä tapahtui koko ajan jotakin. Pariin otteeseen myös Flair & Foley intoutuivat iskuja vaihtamaan kehän ulkopuolella. Koko kymmenikkö selviytyi tästä puhtain paperein, kukaan ei näyttänyt huonolta. Sellaista viihdyttävää verellä maustettua rymistelyähän tämä oli. Ei tämä tosin parhaita Lethal Lockdown-matseja ollut, mutta aivan kuten Abyss-RVD aiemmin, sellaista toimivaa hardcoremättöä kuitenkin. Ei voi sanoa, että tämä pettänyt olisi.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
3-Way Match For Vacant World Heavyweight Championship (Angle's Career On The Line)
Kurt Angle VS. Mr. Anderson VS. Jeff Hardy
Tähän oltiin tultu. No Surrenderissa Anderson lunasti paikkansa peittoamalla 'The Popen'. Sen sijaan Anglen ja Hardyn ottelu päättyi tasapeliin aikarajan umpeutuessa, ja miesten revanssi Impactissa päättyi kontroversiaalisen tuplaselätykseen. Koska miesten paremmuutta ei oltu vieläkään saatu ratkottua, teki Eric Bischoff (vastoin Dixien tahtoa) päätöksen tästä kolminottelusta. Tässä ottelussa ei tunnettu aikarajoja, uloslaskuja eikä diskauksia. Yksi asia oli varma: illan päätteeksi kruunattaisiin upouusi mestari.
Tällainen kolmen facen ottelu suorastaan huusi jonkinnäköistä swerveä, ja kyllähän sellainen nähtiin. Ottelun lopetus olikin täydellinen esimerkki hyvästä ylibookkauksesta. Harva tuskin osasi odottaa, että käy niin kuin nyt kävi. Oli tässä matsissa tuota ennenkin paljon nähtävää. Alusta lähtien kolmikko tykitti toinen toistaan isoimmilla liikkeillä. Nähtiinpä tässä myös Green Bay Plunge, liike jota Anderson ei ole tainnut käyttää sitten WWE-debyytin aikojensa. Toisaalta tuo oli juuri ottelun ongelma. Tämä oli sellaista viihdyttävää ”all out” tykitystä, mutta se painiosuus ja psykologinen puoli tästä puuttui. Ehkäpä olisi ollut viisasta jättää tuo komedia joukkuematsi Impactiin ja käyttää ne minuutit tämän matsin rauhallisempaan rakenteluun. Olisin nimittäin nähnyt tällä olevan kaikki edellytykset nousta muistettavien kolminotteluiden joukkoon, mutta nyt tyydyttiin vain tällaiseen, sinällään ihan viihdyttävään, vitosvaihteella rymistelyyn. Epäonnistuneeksi tätä ei voi väittää, mutta kolmikon täyttä potentiaalia tässä ei saatu irti. Toimiva pääottelu, jossa lopetus rokkasi ja nähtiin kivoja isoja liikkeitä, mutta painiosio jäi harmillisesti vähän vajaaksi.
- Spoiler: näytä
Arvosana: ***1/2
Pidempi selostus ottelun lopusta.
- Spoiler: näytä
** GenMe
* Rob Van Dam
Yhteenveto: Hyvää ja huonoa. Kyllä tästä kuitenkin päällimmäisenä positiivinen vaikutelma jäi. Joukkuemestaruusottelu oli loistava, Monster's Ball ja LL hyvää hc-rymistelyä ja pääottelukin kaikkine käänteineen hyvä. Kortti oli ylibookattu, enkä ymmärtänyt miksi EY:n ja OJ:n piti saada vetää huumorimatsinsa vuoden isoimmassa tapahtumassa. Samasta syystä myös X-matsi jäi torsoksi. Kokonaisuutena tapahtuma oli viihdyttävä, mutta BFG:ltä nyt odottaisi sitä yhtä timanttista MOTYC-ottelua. Main Eventillä olisi eväät tähän ehkä olleet erilaisella bookkauksella. Hyvä ppv, josta se kirkkaimman helmen puuttuminen jäi vähän harmittamaan. Hienoista hypevideoista, komeista lavasteista ja tietystä ”suuruuden tunnusta” teen tälle saman kuin WrestleManialle ja Lockdownille, eli annan keskiarvoon neljäsosan lapinlisää. Se taitaakin nostaa tapahtuman rankingin kärkisijalle. En tiedä onko ykkössija ihan ansaittu, mutta olihan tämä ppv sieltä paremmasta päästä ainakin.
PPV Ranking 2010
Vuoden ottelu ehdokkaat1. TNA - Bound For Glory 3,09
2. WWE - Money In The Bank 3,00
3. WWE - Royal Rumble 2,95
4. TNA - Lockdown 2,92
5. TNA - No Surrender 2,91
6. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
7. WWE - Fatal 4 Way 2,79
8. WWE - Extreme Rules 2,72
9. WWE - Elimination Chamber 2,65
10. WWE - Night Of Champions 2,61
11. TNA - Destination X 2,58 / WWE - Hell In A Cell
12. WWE - Over The Limit 2,56
13. TNA - Victory Road 2,55
14. WWE - Bragging Rights 2,54
15. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
16. TNA - Sacrifice 2,47
17. TNA - Genesis 2,44
18. WWE - SummerSlam 2,25
19. TNA - Hardcore Justice 1,46
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
Kronologisesti seuraavana olisi WWE:n Bragging Rights, mutta se oli yksi näistä kolmesta tapahtumasta, jotka olin jo aiemmin arvostellut joten skippaan sen ja loikkaan suoraan TNA:n Turning Pointiin. Enää neljä arvostelua vuoden 2010 puolelta jäljellä.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Kiitos Whatille kommenteista :) Uhkaavasti alkaa vuosi 2010:kin käydä jo loppuun Whatin arvosteluissa. On ollut mielenkiintoista lukea tapahtumista, kun ei pahemmin tuota vuotta tullut seurattua itse ollenkaan. BFG:n kylläkin katsoin, mutta siinäkin motivaatio loppui ennen ME:tä. Opener, Monster's Ball ja Lethal Lockdown olivat kieltämättä kovia.
Haa, nyt olen vain päivän myöhässä aikataulusta, eli käytännössä ajoissa.
HALLOWEEN HAVOC 1999
The stuff nightmares are made of...
Kuten No Mercyn lopussa kirjoitin, oli tuo ppv viimeinen, jonka kohdalla Vince Russo ja Ed Ferrara olivat olleet vielä pääkirjoittajien roolissa. Oikeastaan miehet olivat lähteneet WWF:stä jo lokakuun alussa, mutta No Mercyssä heidän kädenjälkensä vielä näkyi tavallaan. Niin se kyllä näkyi sitten Halloween Havocissakin, joka oli ensimmäinen WCW:n uuden Russo Eran aikainen ppv. Kuten jo on tullut todettua, WCW oli ennen Russon saapumista täydessä pysähtyneisyyden tilassa ja kaaoksessa, sillä firman kaikki buukkauspäätökset olivat olleet toinen toistaan huonompia. Niinpä Attitude Eran isien saapuminen WCW:hen oli yksi suurimmista jutuista pitkään aikaan painibisneksessä. Alkaisiko tästä firman uusi nousu? Ratkaiseva ero oli vain tosiaan se, että WWF:ssä Russolla ja Ferraralla oli ollut aina iso tiimi ja ennen kaikkea Vince McMahon, jolle he olivat vastuussa kaikista ideoistaan ja joka kylmästi karsi kaikki huonot ideat pois. WCW:ssä Russo ja Ferrara pääsivät käytännössä tekemään aivan mitä halusivat, ja... No, mennään itse ppv:hen. Selostajinamme Bobby Heenan ja Tony Schiavone. Jostain idioottimaisesta syystä Mike Tenay oli taas tiputettu pois selostajaporukasta.
Disco Inferno (c) vs. Lash LeRoux - WCW Cruiserweight Championship
Aika mielenkiintoiseen alennustilaan oli WCW ajanut Cruiserweight-divisioonansa. Ensin vyötä piti kuukausikaupalla Rey Mysterio Jr, joka ei puolustanut mestaruutta ppv:issä ollenkaan. Lopulta hän jobbasi sen stereotyyppista homoa esittävälle Lennylle, jonka mestaruuskausi päättyi siihen, kun WCW joutui äkisti vetämään koko hahmon pois ruudusta, koska Gay and Lesbian Alliance oli vetänyt herneet nenään Lennyn hahmosta. Niinpä mestaruus päätyi WCW:n alakortin vakiokasvolle Disco Infernolle, joka ei varsinaisesti mikään CW-divarin suuri lupaus ollut. Vastustajakseen hän sai ensimmäisessä ppv-mestaruuspuolustuksessa Power Plantin kasvatin Lash LeRouxin, joka oli ollut WCW:ssä jo puolentoista vuoden ajan mutta pääsi nyt ensimmäistä kertaa ppv:ssä Singles Matchiin.
Olin positiivisesti yllättynyt tämän ottelun tasosta. Toisaalta Disco Inferno on kyllä pääsääntöisesti vetänyt semmoisia kivoja otteluita oikeiden tyyppien kanssa, ja juuri sellainen kiva ottelu tämäkin oli. Aika kaukanahan tämä ottelu oli kaikenlaisista CW-divisioonan kulta-ajoista (tai edes vuoden '99 alkupuoliskosta), jolloin meininki oli täyttä high flying -touhua, mutta kyllä tätäkin suht vauhdikasta touhua ihan mielellään katsoi. LeRouxista ei koskaan mitään suurempaa nimeä tullut, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta kyllä hän tässä väläytti muutaman oikeasti hienon liikkeen ja myi vieläpä Infernon hyökkäyksiä oikein näyttävästi. Kokonaisuudessaan kiva opener mutta ei millään tapaa erityinen niin, että muistaisin sitä enää vähän ajan päästä. Jälkimeininki oli sitten ensimmäinen väläys Russo-touhusta, jossa face/heel-jakaumalla pyyhittiin taas p***että.
**½ (7:35)
Voittaja:
First Family w/ Jimmy Hart vs. Harlem Heat vs. Filthy Animals (Konnan & Kidman) - Falls Count Anywhere Match for the WCW Tag Team Championship
Jo tämän ottelun lähtökohdissa oli vahvaa Russo-henkisyyttä jo ihan sen takia, että selostajatkin hehkuttivat, kuinka "Powers to ben" (joiksi uusia mysteriisiä buukkajia oli alettu WCW:ssä ruudussa saman tien kutsua) aikana kaikki saattaa muuttua hetkessä. Niin tosiaan oli käynyt, sillä alun perin Halloween Havocissa Filthy Animalsin Rey Mysterio Jr:n ja Konnanin piti puolustaa joukkuevöitään First Familya (Brian Knobbs & Hugh Morrus) vastaan. Rey oli kuitenkin ilmeisesti loukkaantunut, ja niinpä joukkuevyöt vakatoitiin saman tien ja ppv:hen buukattiin Falls Count Anywhere Tag Team Match First Familyn, entisten mestareiden Harlem Heatin ja Filthy Animalsien Konnanin ja Kidmanin välille. Filthy Animals oli uusi ja varsin mielenkiintoinen stable WCW:ssä. Mielenkiintoinen sen takia, että osa porukasta (erityisesti Eddie Guerrero) käyttäytyi täysin heelmäisesti ja osa (erityisesti Rey) käyttäytyi aivan facemaisesti. Kiitos Russo.
Joukkuevyöt oli siis vakatoitu, mutta silti Kidman ja Konnan saapuivat paikalle niiden kanssa. Tietenkin, mitenkäs muutenkaan. Itse ottelu vaikutti alussa yllättävänkin viihdyttävältä, sillä vaikka mukana oli Stevie Rayn ja Brian Knobbsin tapaisia turhakkeita, niin muiden ansiosta ottelu pysyi tosi vauhdikkaana ja aika viihdyttävänä näppäränä perus HC-mättönä. Ei siis mitään ainutlaatuista mutta toimivaa rymistelyä. Sitten kuitenkin kaikki meni puolessa minuutissa perseelleen, kun ensin ottelu hajosi kummasti käsiin ja sitten se päättyikin aivan seinään. Lisäksi vielä jo luulemani lopetuksen jälkeen ottelulle saatiin oikea ja vielä monin kerroin idioottimaisempi lopetus. Ihanaa. Silti itse viiden minuutin mäiskintäosuus oli kivaa katsottavaa. Aivokuollut buukkaaminen taas ei.
** (5:02)
Voittajat:
Perry Saturn vs. Eddie Guerrero
Taaskin face/heel-jakaumaa voi vain arvailla. Eddie Guerrero kuului siis Filthy Animalsiin, joka vielä äsken esiintyi joukkueottelussa täysin facemaisesti. Nyt Guerrero itse käyttäytyi esimerkillisen heelin ottein haastattelupisteessä ja esitteli erityisesti Ric Flairilta varastamaansa kelloa. Siis feudaako face-Flair samaan aikaan DDP:n ja Eddien kanssa? Ok. Perry Saturn puolestaan vaikutti tässä selvästi facelta, mutta myöhemmin show'ssa tämäkin asetelma kääntyisi päälaelleen. Saturn oli jäljelle jääneen Revolutionin toinen osapuoli. Chris Benoit ja Dean Malenko olivat nimittäin eronneet ppv:tä edeltävässä Nitrossa tästä porukasta ja jättivät jäljelle vain Shane Douglasin ja Saturnin. Hienoa WCW, kusitte sitten yhden oikeasti kiinnostavan stablen. Joidenkin mielestä tämä face/heel-jakaumasta nillitys voi tuntua turhalta, kun "voihan painia buukata niin ettei ole selviä hyviksiä ja pahiksia!" ...Ja katsokaa, kuinka hyvin se on TNA:ssakin toiminut. Minusta painiin vain kuuluu selvät face- ja heel-roolit. Se ei tarkoita sitä, että facejen olisi oltava perus maitonaamoja, vaan he voivat olla myös Steve Austineita tai CM Punkeja, mutta jonkinlainen roolitus on oltava. Muuten homma menee naurettavaksi. Tai jos halutaan leikkiä ilman roolitusta, sitten roolituksesta pitäisi luopua kokonaan eikä sillein, että se pyörii silti kaikessa osittain mukana, niin kuin TNA ja WCW tekivät. Tämä tästä. Saturnin ja Guerreron feudista on hankala sanoa mitään, kun kukaan ei siitä vaivautunut kertomaan. Selostajat vain mainitsivat, että Revolutionilla ja Filthy Animalsilla oli ongelmia.
Tämän kaiken valituksen jälkeen on mukavaa todeta, että itse ottelu oli oikein hyvä. Toisaalta sitä sopi odottaakin, kun vastakkain pannaan Guerreron ja Saturnin tapaiset painijat. Ei tämä ihan heidänkään parastaan ollut, mutta olin kuitenkin erityisesti loppua kohti oikeasti tosi innoissani tästä ottelusta, kun molemmat väläyttivät vaikuttavia liikkeitä ja tuntui oikeasti siltä, että ottelussa voi käydä miten vain. Eddiekin näytti taas hyvin high flying -osaamistaa. Sitten minun innostukseltani vietiin kuitenkin pohja, kun ottelu piti päättää täysin idioottimaisella tavalla. No, oli se ottelu itsessään silti hyvä.
*** (11:12)
Voittaja:
Brad Armstrong vs. Berlyn w/ Personal bodyguard
Amerikkaa vihaava ja pelkkää Saksaa puhuva Berlyn oli "debytoinut" (oikeastihan Berlyn oli Alex Wright vain uudella gimmickillä) Fall Brawlissa Jim Duggania vastaan. Kiitos Dugganin ottelu oli ollut aikamoisen kökkö, eikä Berlynin ura ollut lähtenyt tuonkaan jälkeen kovin kummoiseen nosteeseen. Nyt hän sai vastaansa yhden WCW:n perinteisimmistä jobbereista Brad Armstrongin, joka oli kesällä vetänyt No Limit Soldiers-aikana lyhyen runin räppäri-gimickillä ja nimellä B.A. Nyt hän oli palannut takaisin Brad Armstrongiksi, joka tässä Berlyniä vastaan esitti tietenkin tavallista amerikkalaista, joka tahtoi kaataa Berlynin maahan.
Oletin, että tämä ottelu olisi voinut olla ihan kiva, koska Alex Wright oli kuitenkin kehässä parhaimmillaan varsin taidokas, eikä Armstrongkaan mikään huono ollut. Alku näyttikin varsin hyvältä, kun miehet liikkuivat kehässä oikein vauhdikkaasti ja vetivät aika cruiserweight-tyylisen ottelun. Sitten homma kuitenkin hajosi aivan liian nopeasti, sillä ensin Berlynin henkivartija alkoi sekaantua otteluun ja sitten koko homma päättyikin jo neljän minuutin jälkeen, vieläpä kaikilta kanteilta katsottuna aivan idioottimaisesti. Kiva alku, mutta lopulta tästä ei paljon mitään jäänyt käteen.
*½ (4:23)
Voittaja:
Chris Benoit (c) vs. Rick Steiner - WCW Television Championship
Chris Benoit oli voittanut Fall Brawlin jälkeen TV-mestaruuden Rick Steinerilta, joka oli pitänyt vyötä alkukeväästä lähtien. Vaikka Benoit ja Malenko olivat eronneet Revolutionista varsin karusti haistattamalla Perry Saturnille, oli hän selvästikin tässä ottelussa silti yhtä lailla face kuin Saturnkin aikaisemmassa ottelussan. Tämä ottelu oli yksinkertaisesti Rick Steinerin revanssiottelu menettämästään mestaruudesta. Simppeliä ja toimivaa, hyvä WCW.
Jos openerin kohdalla olin positiivisesti yllättynyt, niin tässä vasta sitten olinkin. Tiesin kyllä, että Benoit pystyy painimaan kenen tahansa kanssa vähintäänkin kivan ottelun, mutta tämä oli taas hieno osoitus Benoitin taidoista. Rick Steiner ei tosiaan tässä vaiheessa uraansa ollut enää mikään painiparkettien partaveitsi, mutta silti vain Benoit sai hänet näyttämään tässä todella hyvältä. Benoitilta sekä hienoa myymistä että hienoa liikkeiden toteutusta, eikä Steineriakaan tosiaan tarvinnut hävetä tässä. Kokonaisuudessaan oikein mallikas ja jopa jännittävä TV-mestaruuden puolustus. Lukemassani toisessa arvostelussa tämä ottelu haukuttiin aivan lyttyyn, mitä en voi millään ymmärtää. Erityisesti tunnelmaa dissattiin nollatasoiseksi. Ehkä yleisö ei tosiaan ollut mukana. En kiinnittänyt huomiota, kun itse olin niin yllättynyt ottelun tasosta. Ainut huono puoli oli jälleen kerran surkea lopetus. Voi p****le nyt ihan oikeasti WCW. Tämän ottelun lopetuksessa tiivistyy juuri tämän epäselvän face/heel-jakauman ja jatkuvien turnien kammottava heikkous. Minua ei millään asteella kiinnostanut vaan pelkästään ärsytti heel-turn, josta olisin voinut esim. WWF:n puolella olla hyvinkin innoissani.
*** (12:50)
Voittaja:
The Total Package w/ Elizabeth vs. Bret Hart
Kuten kuvasta hyvin näkyy, The Total Package oli siis Lex Luger, jonka ring name oli vain jostain idioottimaisesta syystä vaihdettu Total Packageksi. Samalla vanha kunnon Lex oli ilmeisesti kääntynyt taas ylimieliseksi ja omaa kehoaan rakastavaksi kusipääksi (vrt. "Narcissist"-gimmick WWF:ssä '90-luvun alussa), vaikka vielä aikaisemmin illalla esiintyessään Luger oli vaikuttanut selvästi facelta. No, mitäpä sitä kunnollista jatkuvuutta turhaan toivomaan. Lugerin... anteeksi, Packagen lopullinen heel-turn oli kai tapahtunut, kun hän oli ppv:tä edeltävässä Nitrossa hyökännyt Bret Hartin kesken tämän ja Stingin välisen mestaruusottelun. Bret Hart oli siis vihdoin tehnyt kunnollisen paluunsa painikehiin keväällä tapahtuneen Owenin traagisen poismenon jälkeen, ja ymmärrettävästi nyt facena esiintyvä Hart olikin pompannut vihdoin WCW:ssä Main Event -kuvioihin. Hart oli saanut mestaruusottelunsa, mutta tälle katkera Luger oli pilannut hänen mahdollisuutensa ja tuhonnut vielä Hartin täysin post match -meiningeissä. Ennen ottelua nähdyssä haastattelussa Hart sanoi, ettei ole ollenkaan varma jalkansa kunnossaolosta.
Jos annoin äskeisen ottelun kohdalla tunnustusta Chris Benoitille, on samanlaista tunnustusta annettava myös Bret Hartille (ja joo, meinaan jossain välissä katsoa sen MOTYC-ottelun näiden miesten väliltä kunhan minulla on aikaa). Hart ei tosiaankaan tällä viimeisellä runillaan ollut enää elämänsä kunnossa, mutta silti kehäpsykologiset taidot häneltä eivät olleet kadonneet mihinkään. Niinpä Hart teki kaikkensa, että saisi aikaan edes siedettävän ottelun täyden paskasäkin (joka myös tunnetaan Lex Lug... The Total Packagena) kanssa. Helppoa se ei ollut, koska Luger tuntui tekevän kaikkensa paskoakseen ottelun kantavan tarinan päälle, mutta aika hyvin Hart työssään silti onnistui. Ei tätä voi edes ok:ksi otteluksi sanoa, mutta oli tämä silti katsottavaa menoa, kiitos Hartin työskentelyn. Ottelun lopetushan oli (mitenpä muutenkaan) aivan täyttä paskaa, kun ottaa huomioon a) sen, että Luger ei pohjustanut kyseistä lopetusta ottelun aikana mitenkään ja b) sen, minkälainen historia Hartilla on ennestään tämänlaisten lopetusten kanssa.
*½ (7:46)
Voittaja:
Sting (c) vs. Hulk Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Sitten taas yksi WCW:n vanhan buukkaustiimin ja Russon yhteistyön todellinen näytetyö. Voi luoja. Fall Brawlissahan siis Hulkamania-gimmickiinsä palannut ja face-turnin tehnyt Hulk Hogan puolusti mestaruuttaan Stingiä vastaan rehdissä face vs. face -ottelussa, jonka teemana oli se, voiko Sting sittenkään luottaa Hoganiin. Huikean shokeeraavasti ottelun lopussa Sting sitten kääntyikin heeliksi huijaamalla Hogania ja lyömällä tätä pesäpallomailalla selkään. Tällä kusetuksella Sting voitti mestaruuden itselleen. Näin tämän vuoden '97 feudin asetelmat oli käännetty kätevästi päälaelleen. Seuraavat viikot sitten nähtiinkin sitä, kun koko yleisön suosiossa oleva Hogan lupasi kostaa Stingille Halloween Havocissa ennennäkemättömän rajusti. Lisäksi nähtiin useita tiiviitä yhteenottoja. Tiivistettynä siis tästä kulahtaneesta feudista yritettiin saada vielä jotain uutta irti varsin heikolla lopputuloksella. Yhtä kaikki, nyt heel-Stingin oli aika yrittää päihittää face-Hogan huikeassa kamppailussa.
...Paitsi että eipä sittenkään. Kuten kuvasta näkyy, Hogan ei suinkaan saapunut paikalle perinteisessä Hulkamania-asusteessa vaan farkuissa ja tummassa liivissä. Muutenkin Hogan saapui paikalle vasta, kun hänen sisääntulomusiikkinsa laitettiin soimaan toisen kerran. Lopulta Hogan siis oli kuitenkin kehässä ja... Sitten ottelu oli ohi. En oikeastaan voi kirjoittaa enempää spoilaamatta ottelun lopputulosta, mutta olihan tämä taas aivan uskomattoman järkyttävää v***u mitä paskaa. Kiitos vain Russo taas loistavasta buukkausideasta. Voi luoja. Tätäkö sinä todella luulet yleisön haluavan nähdä ppv:ssä? Ei mikään ihme, että yleisö aloitti saman tien järkyttävän buuauksen ja "Bullshit"-chantin niin, että tuotantotiimin oli iskettävä samantien seuraavan ottelun hypevideo pyörimään.
DUD
Voittaja:
Sid Vicious (c) vs. Goldberg - WCW United States Heavyweight Championship
Jo ppv:n alun hypevideossa tämä US-mestaruusottelu oli paljon päämestaruusottelua suuremmassa roolissa, joten ei mikään ihme, että tämä nähtiin päämestaruusottelua myöhemmin. Oletin tosin tämän olevan illan Main Event, mutta eihän tässä niin tosiaan käynytkään jostain kumman syystä. Sid Vicious oli tehnyt WCW-comebackinsa kesäkuun lopussa, ja siitä lähtien hän oli jättänyt pelkkää tuhoa jälkeensä WCW:n pukuhuoneissa. Samalla tämä "Millenium Man" lupasi rikkoa Goldbergin tekemän voittoputkiennätyksen, ja tällä hetkellä hän oli hyvää vauhtia tavoitettaan kohti. Vicious ei ollut hävinnyt yhtään ottelua paluunsa jälkeen. Fall Brawlissa hän voitti US-mestaruuden, minkä jälkeen Goldberg nousi vihdoin haastajaansa vastaan. FB:n jälkeen nähtiin monia karuja yhteenottoja miesten välillä, kunnes Sid sai tehtyä sopimuksen siitä, ettei Goldberg saisi koskea häneen ennen HH:ta. Goldberg ei sopimuksesta välittänyt vaan hyökkäsi silti Sidin kimppuun Nitrossa. Niinpä tätä ottelua ei olisi tarvinnut enää käydä, mutta kostonhaluinen Sid ei lähtenyt peruuttelemaan. Aikaisemmin illalla backstagella Goldberg oli hyökännyt Sidin kimppuun ja saanut aukaistua Viciousin otsan, jota piti tuon jälkeen paikata.
Kun WCW World Heavyweight -mestaruusottelu oli täysi vitsi ja kamala floppi, niin tämän kai olisi kuulunut olla se oikeasti merkittävä ME-ottelu. Harmi vain, että Sidin ja Goldbergin tuskin kukaan odotti pystyvän keskenään johonkin mestarimaiseen otteluun. Toisaalta eihän yksikään WCW:n päämestaruusottelu tänä vuonna ollut ollutkaan sellainen: paras oli saanut arvosanakseen kaksi tähteä. Ihan kahteen tähteen ei nähden kahden rymistely yltänyt, mutta oli tämä silti parempi kuin olisi voinut luulla. Ottelussa oli jopa oikeasti ihan selvä tarina, joka oli loppua kohti oikeasti aika näyttävä. Sinänsä se oli enemmänkin yhden erikoiselementin kuin kummankaan painijan ansiota. Osittain ottelun lopetus oli aika laimea mutta toisaalta tarinan kannalta hyvin buukattu ja toimiva. Nyt vain olisi tuon äskeisen farssin jälkeen kaivattu jotain kunnon näyttävää lopetusta.
*½ (7:11)
Voittaja:
Diamond Dallas Page w/ Kimberly vs. Ric Flair - Strap Match
Tämän ottelun tarina tuli jo pitkälti käytyä läpi. Ric Flair oli siis taas tehnyt paluunsa WCW:hen yhdessä poikansa Davidin kanssa, ja jotenkin kummassa tämä täysi kusipääkaksikko käännettiin taas faceksi. Seuraavaksi Flair aloitti ilmeisesti feudit sekä Eddie Guerreron että Diamond Dallas Pagen kanssa. DDP:n kanssa feudin päätaustatarina oli se, että Flair oli läiminyt Pagen vaimoa Kimberlyä pepulle yhtä monta kertaa, kuin mitä Flairilla oli maailmanmestaruuksia. Arvatenkaan DDP ei tästä tykännyt.
Tämä ottelu oli WCW:n ME-otteluiden standardilla jo varmaan hyvä, kun tälle voi antaa enemmän kokonaisia tähtiä kuin yhden. Eipä silti tästäkään mitään klassikkoa syntynyt, sillä vaikka ottelu olikin osittain ok:ta semi-HC-mättöä ihan kivalla tarinankerronnalla ja Flairin elehdinnällä, niin monin paikoin vääntö ajautui aika tylsäksi menoksi. Lisäksi ottelun lopetus oli taas uskomattoman typerä, mutta se johtui ilmeisesti DDP:n, Flairin ja tuomarin yhteisbotchista. Hienoa työtä äijät. Ottelun jälkeen nähtiin taas mahtavaa traagista pieksentää, joka päättyi siihen, että Filthy Animals kaappasi vammautuneen Ric Flairin ambulanssiinsa ja ajoi sitten paikalta pois. Loistavaa buukkausta.
** (12:49)
Voittaja:
Sting (c) vs. Goldberg - WCW World Heavyweight Championship
Tässä oli illan suuri Main Event. Kieltämättä suurelta tämä ottelu kuulostaakin, mutta en taaskaan voi millään ymmärtää, miten kenestäkään WCW:ssä saattoi olla hyvä idea pistää näiden kahden iso ME-ottelu pystyyn ilman minkäänlaista taustarinaa. Sting vain jätti avoimen haasteen, johon Goldberg vastasi, ja meillä oli ME pystyssä. Ei. Vielä surkuhupaisamman tästä kuviosta teki se, että ensin selostajat hehkuttivat tätä päämestaruusotteluna, kunnes he yhtäkkiä alkoivat selittää, että ottelu ei olekaan päämestaruudestaan vaan pelkkä Non Title Match. Tämä pilasi ottelun fiiliksen ennestään, kunnes lopussa paljastuikin, että ottelu käytiin sittenkin päämestaruudesta. Aluksi tällä epävirallisella ottelulla ei ollut edes tuomaria, kunnes edellisen ottelun tuomari Charles Robinson (joka oli muuten piesty rajusti post matchissa, minkä takia selostajat olivat juuri viisi sekunttia ennen Robinsonin saapumista sanoneet, että tämä ei ainakaan tuomaroisi ottelua) ryntäsi paikalle tuli perseen alla.
Jos tämän kokoluokan buukkaaminen täysin ilman pohjustusta ppv:n ME:ksi ei ole jo muuten tarpeeksi typerä veto, päätti Russo & company ylittää vielä itsensä antamalla ottelulle aikaa huimat kolme minuuttia. Tämäkin kolmeminuuttinen alkoi onnettomalla botchilla ja jatkui typerällä nosellauksella vain päättyäkseen aika laimeasti ja (tietenkin) aivan ennenaikaisesti. Onneksi välissä nähtiin pari näyttävää Stinger Splashia. Niistä puolikas. Sapiskaa sen sijaan kaikesta muusta. Erityisesti siitä, kuinka typerältä ja arvottomaltakin WCW onnistui saamaan päämestaruusvyönsä näyttämään yhden tapahtuman, tai oikeastaan yhden tunnin, aikana. Eikä tämä päättyisi vielä tähän.
½ (3:08)
Voittaja:
** Eddie Guerrero
* Perry Saturn
- "Hassu" pikkuhuomio: Koko tämän ppv:n tähtikolmikko lähtisi parin kuukauden päästä WCW:stä WWF:ään.
Kokonaisarvio Halloween Havocista: Tätä se Vince Russon ja Ed Ferraran täysi päätäntävastuu tulisi sitten ilmeisesti olemaan. Jos tämä oli tosiaan vasta alkua, en ole enää ollenkaan varma, haluanko nähdä jatkoa ollenkaan. Tosin olenhan minä jo pidemmän aikaa tiennyt, että vuosi 2000 olisi WCW:n kamalin, mutta en vain ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista, kun vuosi '99:kin on ollut niin onnetonta matskua. Tämä ppv ei nimittäin ollut edes vuoden huonoimpia mielestäni. Ei, tässä nähtiin kuitenkin kaksi varsin pätevää alakortin ottelua ja muutenkin ihan lupaava ensimmäinen tunti (vaikka toki siihenkin pari typerää buukkausta jo mahtui). Alakortti oli tässä tapahtumassa vielä kohtuullisesti hanskassa, mutta kun alettiin siirtyä Total Package vs. Bret Hartin kohdalla ME-kuvioiden puolella, homma hajosi täydellisesti. Tosin sielläkin oli pari ihan ok-suoritusta, kuten Bret Hartin uskomaton työ Lugeria vastaan ja DDP:n sekä Flairin ok ottelu. Huomaatteko? Minä puolustelen jo tässä Surkeaa ppv:tä siitä, että se ei ollut ihan surkein mahdollinen. Mitä se oikein kertoo WCW:stä? No, ennen tätä ppv:tä Russo ja Ferrara olivat ehtineet tosiaan olla WCW:n leivissä vasta pari viikkoa. Seuraavaksi koittaa Mayhem, joka on ollut jo täysin heidän vastuillaan.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF No Mercy - Ok
10. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
11. WCW Uncensored - Kehno
12. WWF WrestleMania XV - Kehno
13. WWF Fully Loaded - Kehno
14. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
15. WCW SuperBrawl IX - Kehno
16. WWF Rebellion - Kehno
17. WCW Fall Brawl - Kehno
18. WCW Souled Out - Kehno
19. WWF Unforgiven - Kehno
20. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
21. WCW Halloween Havoc - Surkea
22. WCW The Great American Bash - Surkea
23. WWF No Mercy (UK) - Surkea
24. WCW Road Wild - Surkea
25. WCW Slamboree - Surkea
26. WCW Bash At The Beach - Surkea
27. Heroes of Wrestling - Surkea
Ennen kuin pääsemme taas WCW:n maailmaan on ensin kuitenkin luvassa ECW:n November To Remember ja sitten WWF:n Survivor Series.
Haa, nyt olen vain päivän myöhässä aikataulusta, eli käytännössä ajoissa.
HALLOWEEN HAVOC 1999
The stuff nightmares are made of...
Kuten No Mercyn lopussa kirjoitin, oli tuo ppv viimeinen, jonka kohdalla Vince Russo ja Ed Ferrara olivat olleet vielä pääkirjoittajien roolissa. Oikeastaan miehet olivat lähteneet WWF:stä jo lokakuun alussa, mutta No Mercyssä heidän kädenjälkensä vielä näkyi tavallaan. Niin se kyllä näkyi sitten Halloween Havocissakin, joka oli ensimmäinen WCW:n uuden Russo Eran aikainen ppv. Kuten jo on tullut todettua, WCW oli ennen Russon saapumista täydessä pysähtyneisyyden tilassa ja kaaoksessa, sillä firman kaikki buukkauspäätökset olivat olleet toinen toistaan huonompia. Niinpä Attitude Eran isien saapuminen WCW:hen oli yksi suurimmista jutuista pitkään aikaan painibisneksessä. Alkaisiko tästä firman uusi nousu? Ratkaiseva ero oli vain tosiaan se, että WWF:ssä Russolla ja Ferraralla oli ollut aina iso tiimi ja ennen kaikkea Vince McMahon, jolle he olivat vastuussa kaikista ideoistaan ja joka kylmästi karsi kaikki huonot ideat pois. WCW:ssä Russo ja Ferrara pääsivät käytännössä tekemään aivan mitä halusivat, ja... No, mennään itse ppv:hen. Selostajinamme Bobby Heenan ja Tony Schiavone. Jostain idioottimaisesta syystä Mike Tenay oli taas tiputettu pois selostajaporukasta.
Disco Inferno (c) vs. Lash LeRoux - WCW Cruiserweight Championship
Aika mielenkiintoiseen alennustilaan oli WCW ajanut Cruiserweight-divisioonansa. Ensin vyötä piti kuukausikaupalla Rey Mysterio Jr, joka ei puolustanut mestaruutta ppv:issä ollenkaan. Lopulta hän jobbasi sen stereotyyppista homoa esittävälle Lennylle, jonka mestaruuskausi päättyi siihen, kun WCW joutui äkisti vetämään koko hahmon pois ruudusta, koska Gay and Lesbian Alliance oli vetänyt herneet nenään Lennyn hahmosta. Niinpä mestaruus päätyi WCW:n alakortin vakiokasvolle Disco Infernolle, joka ei varsinaisesti mikään CW-divarin suuri lupaus ollut. Vastustajakseen hän sai ensimmäisessä ppv-mestaruuspuolustuksessa Power Plantin kasvatin Lash LeRouxin, joka oli ollut WCW:ssä jo puolentoista vuoden ajan mutta pääsi nyt ensimmäistä kertaa ppv:ssä Singles Matchiin.
Olin positiivisesti yllättynyt tämän ottelun tasosta. Toisaalta Disco Inferno on kyllä pääsääntöisesti vetänyt semmoisia kivoja otteluita oikeiden tyyppien kanssa, ja juuri sellainen kiva ottelu tämäkin oli. Aika kaukanahan tämä ottelu oli kaikenlaisista CW-divisioonan kulta-ajoista (tai edes vuoden '99 alkupuoliskosta), jolloin meininki oli täyttä high flying -touhua, mutta kyllä tätäkin suht vauhdikasta touhua ihan mielellään katsoi. LeRouxista ei koskaan mitään suurempaa nimeä tullut, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta kyllä hän tässä väläytti muutaman oikeasti hienon liikkeen ja myi vieläpä Infernon hyökkäyksiä oikein näyttävästi. Kokonaisuudessaan kiva opener mutta ei millään tapaa erityinen niin, että muistaisin sitä enää vähän ajan päästä. Jälkimeininki oli sitten ensimmäinen väläys Russo-touhusta, jossa face/heel-jakaumalla pyyhittiin taas p***että.
**½ (7:35)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
First Family w/ Jimmy Hart vs. Harlem Heat vs. Filthy Animals (Konnan & Kidman) - Falls Count Anywhere Match for the WCW Tag Team Championship
Jo tämän ottelun lähtökohdissa oli vahvaa Russo-henkisyyttä jo ihan sen takia, että selostajatkin hehkuttivat, kuinka "Powers to ben" (joiksi uusia mysteriisiä buukkajia oli alettu WCW:ssä ruudussa saman tien kutsua) aikana kaikki saattaa muuttua hetkessä. Niin tosiaan oli käynyt, sillä alun perin Halloween Havocissa Filthy Animalsin Rey Mysterio Jr:n ja Konnanin piti puolustaa joukkuevöitään First Familya (Brian Knobbs & Hugh Morrus) vastaan. Rey oli kuitenkin ilmeisesti loukkaantunut, ja niinpä joukkuevyöt vakatoitiin saman tien ja ppv:hen buukattiin Falls Count Anywhere Tag Team Match First Familyn, entisten mestareiden Harlem Heatin ja Filthy Animalsien Konnanin ja Kidmanin välille. Filthy Animals oli uusi ja varsin mielenkiintoinen stable WCW:ssä. Mielenkiintoinen sen takia, että osa porukasta (erityisesti Eddie Guerrero) käyttäytyi täysin heelmäisesti ja osa (erityisesti Rey) käyttäytyi aivan facemaisesti. Kiitos Russo.
Joukkuevyöt oli siis vakatoitu, mutta silti Kidman ja Konnan saapuivat paikalle niiden kanssa. Tietenkin, mitenkäs muutenkaan. Itse ottelu vaikutti alussa yllättävänkin viihdyttävältä, sillä vaikka mukana oli Stevie Rayn ja Brian Knobbsin tapaisia turhakkeita, niin muiden ansiosta ottelu pysyi tosi vauhdikkaana ja aika viihdyttävänä näppäränä perus HC-mättönä. Ei siis mitään ainutlaatuista mutta toimivaa rymistelyä. Sitten kuitenkin kaikki meni puolessa minuutissa perseelleen, kun ensin ottelu hajosi kummasti käsiin ja sitten se päättyikin aivan seinään. Lisäksi vielä jo luulemani lopetuksen jälkeen ottelulle saatiin oikea ja vielä monin kerroin idioottimaisempi lopetus. Ihanaa. Silti itse viiden minuutin mäiskintäosuus oli kivaa katsottavaa. Aivokuollut buukkaaminen taas ei.
** (5:02)
Voittajat:
- Spoiler: näytä
- Spoiler: näytä
Perry Saturn vs. Eddie Guerrero
Taaskin face/heel-jakaumaa voi vain arvailla. Eddie Guerrero kuului siis Filthy Animalsiin, joka vielä äsken esiintyi joukkueottelussa täysin facemaisesti. Nyt Guerrero itse käyttäytyi esimerkillisen heelin ottein haastattelupisteessä ja esitteli erityisesti Ric Flairilta varastamaansa kelloa. Siis feudaako face-Flair samaan aikaan DDP:n ja Eddien kanssa? Ok. Perry Saturn puolestaan vaikutti tässä selvästi facelta, mutta myöhemmin show'ssa tämäkin asetelma kääntyisi päälaelleen. Saturn oli jäljelle jääneen Revolutionin toinen osapuoli. Chris Benoit ja Dean Malenko olivat nimittäin eronneet ppv:tä edeltävässä Nitrossa tästä porukasta ja jättivät jäljelle vain Shane Douglasin ja Saturnin. Hienoa WCW, kusitte sitten yhden oikeasti kiinnostavan stablen. Joidenkin mielestä tämä face/heel-jakaumasta nillitys voi tuntua turhalta, kun "voihan painia buukata niin ettei ole selviä hyviksiä ja pahiksia!" ...Ja katsokaa, kuinka hyvin se on TNA:ssakin toiminut. Minusta painiin vain kuuluu selvät face- ja heel-roolit. Se ei tarkoita sitä, että facejen olisi oltava perus maitonaamoja, vaan he voivat olla myös Steve Austineita tai CM Punkeja, mutta jonkinlainen roolitus on oltava. Muuten homma menee naurettavaksi. Tai jos halutaan leikkiä ilman roolitusta, sitten roolituksesta pitäisi luopua kokonaan eikä sillein, että se pyörii silti kaikessa osittain mukana, niin kuin TNA ja WCW tekivät. Tämä tästä. Saturnin ja Guerreron feudista on hankala sanoa mitään, kun kukaan ei siitä vaivautunut kertomaan. Selostajat vain mainitsivat, että Revolutionilla ja Filthy Animalsilla oli ongelmia.
Tämän kaiken valituksen jälkeen on mukavaa todeta, että itse ottelu oli oikein hyvä. Toisaalta sitä sopi odottaakin, kun vastakkain pannaan Guerreron ja Saturnin tapaiset painijat. Ei tämä ihan heidänkään parastaan ollut, mutta olin kuitenkin erityisesti loppua kohti oikeasti tosi innoissani tästä ottelusta, kun molemmat väläyttivät vaikuttavia liikkeitä ja tuntui oikeasti siltä, että ottelussa voi käydä miten vain. Eddiekin näytti taas hyvin high flying -osaamistaa. Sitten minun innostukseltani vietiin kuitenkin pohja, kun ottelu piti päättää täysin idioottimaisella tavalla. No, oli se ottelu itsessään silti hyvä.
*** (11:12)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Brad Armstrong vs. Berlyn w/ Personal bodyguard
Amerikkaa vihaava ja pelkkää Saksaa puhuva Berlyn oli "debytoinut" (oikeastihan Berlyn oli Alex Wright vain uudella gimmickillä) Fall Brawlissa Jim Duggania vastaan. Kiitos Dugganin ottelu oli ollut aikamoisen kökkö, eikä Berlynin ura ollut lähtenyt tuonkaan jälkeen kovin kummoiseen nosteeseen. Nyt hän sai vastaansa yhden WCW:n perinteisimmistä jobbereista Brad Armstrongin, joka oli kesällä vetänyt No Limit Soldiers-aikana lyhyen runin räppäri-gimickillä ja nimellä B.A. Nyt hän oli palannut takaisin Brad Armstrongiksi, joka tässä Berlyniä vastaan esitti tietenkin tavallista amerikkalaista, joka tahtoi kaataa Berlynin maahan.
Oletin, että tämä ottelu olisi voinut olla ihan kiva, koska Alex Wright oli kuitenkin kehässä parhaimmillaan varsin taidokas, eikä Armstrongkaan mikään huono ollut. Alku näyttikin varsin hyvältä, kun miehet liikkuivat kehässä oikein vauhdikkaasti ja vetivät aika cruiserweight-tyylisen ottelun. Sitten homma kuitenkin hajosi aivan liian nopeasti, sillä ensin Berlynin henkivartija alkoi sekaantua otteluun ja sitten koko homma päättyikin jo neljän minuutin jälkeen, vieläpä kaikilta kanteilta katsottuna aivan idioottimaisesti. Kiva alku, mutta lopulta tästä ei paljon mitään jäänyt käteen.
*½ (4:23)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Chris Benoit (c) vs. Rick Steiner - WCW Television Championship
Chris Benoit oli voittanut Fall Brawlin jälkeen TV-mestaruuden Rick Steinerilta, joka oli pitänyt vyötä alkukeväästä lähtien. Vaikka Benoit ja Malenko olivat eronneet Revolutionista varsin karusti haistattamalla Perry Saturnille, oli hän selvästikin tässä ottelussa silti yhtä lailla face kuin Saturnkin aikaisemmassa ottelussan. Tämä ottelu oli yksinkertaisesti Rick Steinerin revanssiottelu menettämästään mestaruudesta. Simppeliä ja toimivaa, hyvä WCW.
Jos openerin kohdalla olin positiivisesti yllättynyt, niin tässä vasta sitten olinkin. Tiesin kyllä, että Benoit pystyy painimaan kenen tahansa kanssa vähintäänkin kivan ottelun, mutta tämä oli taas hieno osoitus Benoitin taidoista. Rick Steiner ei tosiaan tässä vaiheessa uraansa ollut enää mikään painiparkettien partaveitsi, mutta silti vain Benoit sai hänet näyttämään tässä todella hyvältä. Benoitilta sekä hienoa myymistä että hienoa liikkeiden toteutusta, eikä Steineriakaan tosiaan tarvinnut hävetä tässä. Kokonaisuudessaan oikein mallikas ja jopa jännittävä TV-mestaruuden puolustus. Lukemassani toisessa arvostelussa tämä ottelu haukuttiin aivan lyttyyn, mitä en voi millään ymmärtää. Erityisesti tunnelmaa dissattiin nollatasoiseksi. Ehkä yleisö ei tosiaan ollut mukana. En kiinnittänyt huomiota, kun itse olin niin yllättynyt ottelun tasosta. Ainut huono puoli oli jälleen kerran surkea lopetus. Voi p****le nyt ihan oikeasti WCW. Tämän ottelun lopetuksessa tiivistyy juuri tämän epäselvän face/heel-jakauman ja jatkuvien turnien kammottava heikkous. Minua ei millään asteella kiinnostanut vaan pelkästään ärsytti heel-turn, josta olisin voinut esim. WWF:n puolella olla hyvinkin innoissani.
*** (12:50)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
The Total Package w/ Elizabeth vs. Bret Hart
Kuten kuvasta hyvin näkyy, The Total Package oli siis Lex Luger, jonka ring name oli vain jostain idioottimaisesta syystä vaihdettu Total Packageksi. Samalla vanha kunnon Lex oli ilmeisesti kääntynyt taas ylimieliseksi ja omaa kehoaan rakastavaksi kusipääksi (vrt. "Narcissist"-gimmick WWF:ssä '90-luvun alussa), vaikka vielä aikaisemmin illalla esiintyessään Luger oli vaikuttanut selvästi facelta. No, mitäpä sitä kunnollista jatkuvuutta turhaan toivomaan. Lugerin... anteeksi, Packagen lopullinen heel-turn oli kai tapahtunut, kun hän oli ppv:tä edeltävässä Nitrossa hyökännyt Bret Hartin kesken tämän ja Stingin välisen mestaruusottelun. Bret Hart oli siis vihdoin tehnyt kunnollisen paluunsa painikehiin keväällä tapahtuneen Owenin traagisen poismenon jälkeen, ja ymmärrettävästi nyt facena esiintyvä Hart olikin pompannut vihdoin WCW:ssä Main Event -kuvioihin. Hart oli saanut mestaruusottelunsa, mutta tälle katkera Luger oli pilannut hänen mahdollisuutensa ja tuhonnut vielä Hartin täysin post match -meiningeissä. Ennen ottelua nähdyssä haastattelussa Hart sanoi, ettei ole ollenkaan varma jalkansa kunnossaolosta.
Jos annoin äskeisen ottelun kohdalla tunnustusta Chris Benoitille, on samanlaista tunnustusta annettava myös Bret Hartille (ja joo, meinaan jossain välissä katsoa sen MOTYC-ottelun näiden miesten väliltä kunhan minulla on aikaa). Hart ei tosiaankaan tällä viimeisellä runillaan ollut enää elämänsä kunnossa, mutta silti kehäpsykologiset taidot häneltä eivät olleet kadonneet mihinkään. Niinpä Hart teki kaikkensa, että saisi aikaan edes siedettävän ottelun täyden paskasäkin (joka myös tunnetaan Lex Lug... The Total Packagena) kanssa. Helppoa se ei ollut, koska Luger tuntui tekevän kaikkensa paskoakseen ottelun kantavan tarinan päälle, mutta aika hyvin Hart työssään silti onnistui. Ei tätä voi edes ok:ksi otteluksi sanoa, mutta oli tämä silti katsottavaa menoa, kiitos Hartin työskentelyn. Ottelun lopetushan oli (mitenpä muutenkaan) aivan täyttä paskaa, kun ottaa huomioon a) sen, että Luger ei pohjustanut kyseistä lopetusta ottelun aikana mitenkään ja b) sen, minkälainen historia Hartilla on ennestään tämänlaisten lopetusten kanssa.
*½ (7:46)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Sting (c) vs. Hulk Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Sitten taas yksi WCW:n vanhan buukkaustiimin ja Russon yhteistyön todellinen näytetyö. Voi luoja. Fall Brawlissahan siis Hulkamania-gimmickiinsä palannut ja face-turnin tehnyt Hulk Hogan puolusti mestaruuttaan Stingiä vastaan rehdissä face vs. face -ottelussa, jonka teemana oli se, voiko Sting sittenkään luottaa Hoganiin. Huikean shokeeraavasti ottelun lopussa Sting sitten kääntyikin heeliksi huijaamalla Hogania ja lyömällä tätä pesäpallomailalla selkään. Tällä kusetuksella Sting voitti mestaruuden itselleen. Näin tämän vuoden '97 feudin asetelmat oli käännetty kätevästi päälaelleen. Seuraavat viikot sitten nähtiinkin sitä, kun koko yleisön suosiossa oleva Hogan lupasi kostaa Stingille Halloween Havocissa ennennäkemättömän rajusti. Lisäksi nähtiin useita tiiviitä yhteenottoja. Tiivistettynä siis tästä kulahtaneesta feudista yritettiin saada vielä jotain uutta irti varsin heikolla lopputuloksella. Yhtä kaikki, nyt heel-Stingin oli aika yrittää päihittää face-Hogan huikeassa kamppailussa.
...Paitsi että eipä sittenkään. Kuten kuvasta näkyy, Hogan ei suinkaan saapunut paikalle perinteisessä Hulkamania-asusteessa vaan farkuissa ja tummassa liivissä. Muutenkin Hogan saapui paikalle vasta, kun hänen sisääntulomusiikkinsa laitettiin soimaan toisen kerran. Lopulta Hogan siis oli kuitenkin kehässä ja... Sitten ottelu oli ohi. En oikeastaan voi kirjoittaa enempää spoilaamatta ottelun lopputulosta, mutta olihan tämä taas aivan uskomattoman järkyttävää v***u mitä paskaa. Kiitos vain Russo taas loistavasta buukkausideasta. Voi luoja. Tätäkö sinä todella luulet yleisön haluavan nähdä ppv:ssä? Ei mikään ihme, että yleisö aloitti saman tien järkyttävän buuauksen ja "Bullshit"-chantin niin, että tuotantotiimin oli iskettävä samantien seuraavan ottelun hypevideo pyörimään.
DUD
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Sid Vicious (c) vs. Goldberg - WCW United States Heavyweight Championship
Jo ppv:n alun hypevideossa tämä US-mestaruusottelu oli paljon päämestaruusottelua suuremmassa roolissa, joten ei mikään ihme, että tämä nähtiin päämestaruusottelua myöhemmin. Oletin tosin tämän olevan illan Main Event, mutta eihän tässä niin tosiaan käynytkään jostain kumman syystä. Sid Vicious oli tehnyt WCW-comebackinsa kesäkuun lopussa, ja siitä lähtien hän oli jättänyt pelkkää tuhoa jälkeensä WCW:n pukuhuoneissa. Samalla tämä "Millenium Man" lupasi rikkoa Goldbergin tekemän voittoputkiennätyksen, ja tällä hetkellä hän oli hyvää vauhtia tavoitettaan kohti. Vicious ei ollut hävinnyt yhtään ottelua paluunsa jälkeen. Fall Brawlissa hän voitti US-mestaruuden, minkä jälkeen Goldberg nousi vihdoin haastajaansa vastaan. FB:n jälkeen nähtiin monia karuja yhteenottoja miesten välillä, kunnes Sid sai tehtyä sopimuksen siitä, ettei Goldberg saisi koskea häneen ennen HH:ta. Goldberg ei sopimuksesta välittänyt vaan hyökkäsi silti Sidin kimppuun Nitrossa. Niinpä tätä ottelua ei olisi tarvinnut enää käydä, mutta kostonhaluinen Sid ei lähtenyt peruuttelemaan. Aikaisemmin illalla backstagella Goldberg oli hyökännyt Sidin kimppuun ja saanut aukaistua Viciousin otsan, jota piti tuon jälkeen paikata.
Kun WCW World Heavyweight -mestaruusottelu oli täysi vitsi ja kamala floppi, niin tämän kai olisi kuulunut olla se oikeasti merkittävä ME-ottelu. Harmi vain, että Sidin ja Goldbergin tuskin kukaan odotti pystyvän keskenään johonkin mestarimaiseen otteluun. Toisaalta eihän yksikään WCW:n päämestaruusottelu tänä vuonna ollut ollutkaan sellainen: paras oli saanut arvosanakseen kaksi tähteä. Ihan kahteen tähteen ei nähden kahden rymistely yltänyt, mutta oli tämä silti parempi kuin olisi voinut luulla. Ottelussa oli jopa oikeasti ihan selvä tarina, joka oli loppua kohti oikeasti aika näyttävä. Sinänsä se oli enemmänkin yhden erikoiselementin kuin kummankaan painijan ansiota. Osittain ottelun lopetus oli aika laimea mutta toisaalta tarinan kannalta hyvin buukattu ja toimiva. Nyt vain olisi tuon äskeisen farssin jälkeen kaivattu jotain kunnon näyttävää lopetusta.
*½ (7:11)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Diamond Dallas Page w/ Kimberly vs. Ric Flair - Strap Match
Tämän ottelun tarina tuli jo pitkälti käytyä läpi. Ric Flair oli siis taas tehnyt paluunsa WCW:hen yhdessä poikansa Davidin kanssa, ja jotenkin kummassa tämä täysi kusipääkaksikko käännettiin taas faceksi. Seuraavaksi Flair aloitti ilmeisesti feudit sekä Eddie Guerreron että Diamond Dallas Pagen kanssa. DDP:n kanssa feudin päätaustatarina oli se, että Flair oli läiminyt Pagen vaimoa Kimberlyä pepulle yhtä monta kertaa, kuin mitä Flairilla oli maailmanmestaruuksia. Arvatenkaan DDP ei tästä tykännyt.
Tämä ottelu oli WCW:n ME-otteluiden standardilla jo varmaan hyvä, kun tälle voi antaa enemmän kokonaisia tähtiä kuin yhden. Eipä silti tästäkään mitään klassikkoa syntynyt, sillä vaikka ottelu olikin osittain ok:ta semi-HC-mättöä ihan kivalla tarinankerronnalla ja Flairin elehdinnällä, niin monin paikoin vääntö ajautui aika tylsäksi menoksi. Lisäksi ottelun lopetus oli taas uskomattoman typerä, mutta se johtui ilmeisesti DDP:n, Flairin ja tuomarin yhteisbotchista. Hienoa työtä äijät. Ottelun jälkeen nähtiin taas mahtavaa traagista pieksentää, joka päättyi siihen, että Filthy Animals kaappasi vammautuneen Ric Flairin ambulanssiinsa ja ajoi sitten paikalta pois. Loistavaa buukkausta.
** (12:49)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
Sting (c) vs. Goldberg - WCW World Heavyweight Championship
Tässä oli illan suuri Main Event. Kieltämättä suurelta tämä ottelu kuulostaakin, mutta en taaskaan voi millään ymmärtää, miten kenestäkään WCW:ssä saattoi olla hyvä idea pistää näiden kahden iso ME-ottelu pystyyn ilman minkäänlaista taustarinaa. Sting vain jätti avoimen haasteen, johon Goldberg vastasi, ja meillä oli ME pystyssä. Ei. Vielä surkuhupaisamman tästä kuviosta teki se, että ensin selostajat hehkuttivat tätä päämestaruusotteluna, kunnes he yhtäkkiä alkoivat selittää, että ottelu ei olekaan päämestaruudestaan vaan pelkkä Non Title Match. Tämä pilasi ottelun fiiliksen ennestään, kunnes lopussa paljastuikin, että ottelu käytiin sittenkin päämestaruudesta. Aluksi tällä epävirallisella ottelulla ei ollut edes tuomaria, kunnes edellisen ottelun tuomari Charles Robinson (joka oli muuten piesty rajusti post matchissa, minkä takia selostajat olivat juuri viisi sekunttia ennen Robinsonin saapumista sanoneet, että tämä ei ainakaan tuomaroisi ottelua) ryntäsi paikalle tuli perseen alla.
Jos tämän kokoluokan buukkaaminen täysin ilman pohjustusta ppv:n ME:ksi ei ole jo muuten tarpeeksi typerä veto, päätti Russo & company ylittää vielä itsensä antamalla ottelulle aikaa huimat kolme minuuttia. Tämäkin kolmeminuuttinen alkoi onnettomalla botchilla ja jatkui typerällä nosellauksella vain päättyäkseen aika laimeasti ja (tietenkin) aivan ennenaikaisesti. Onneksi välissä nähtiin pari näyttävää Stinger Splashia. Niistä puolikas. Sapiskaa sen sijaan kaikesta muusta. Erityisesti siitä, kuinka typerältä ja arvottomaltakin WCW onnistui saamaan päämestaruusvyönsä näyttämään yhden tapahtuman, tai oikeastaan yhden tunnin, aikana. Eikä tämä päättyisi vielä tähän.
½ (3:08)
Voittaja:
- Spoiler: näytä
** Eddie Guerrero
* Perry Saturn
- "Hassu" pikkuhuomio: Koko tämän ppv:n tähtikolmikko lähtisi parin kuukauden päästä WCW:stä WWF:ään.
Kokonaisarvio Halloween Havocista: Tätä se Vince Russon ja Ed Ferraran täysi päätäntävastuu tulisi sitten ilmeisesti olemaan. Jos tämä oli tosiaan vasta alkua, en ole enää ollenkaan varma, haluanko nähdä jatkoa ollenkaan. Tosin olenhan minä jo pidemmän aikaa tiennyt, että vuosi 2000 olisi WCW:n kamalin, mutta en vain ymmärrä, miten se voisi olla mahdollista, kun vuosi '99:kin on ollut niin onnetonta matskua. Tämä ppv ei nimittäin ollut edes vuoden huonoimpia mielestäni. Ei, tässä nähtiin kuitenkin kaksi varsin pätevää alakortin ottelua ja muutenkin ihan lupaava ensimmäinen tunti (vaikka toki siihenkin pari typerää buukkausta jo mahtui). Alakortti oli tässä tapahtumassa vielä kohtuullisesti hanskassa, mutta kun alettiin siirtyä Total Package vs. Bret Hartin kohdalla ME-kuvioiden puolella, homma hajosi täydellisesti. Tosin sielläkin oli pari ihan ok-suoritusta, kuten Bret Hartin uskomaton työ Lugeria vastaan ja DDP:n sekä Flairin ok ottelu. Huomaatteko? Minä puolustelen jo tässä Surkeaa ppv:tä siitä, että se ei ollut ihan surkein mahdollinen. Mitä se oikein kertoo WCW:stä? No, ennen tätä ppv:tä Russo ja Ferrara olivat ehtineet tosiaan olla WCW:n leivissä vasta pari viikkoa. Seuraavaksi koittaa Mayhem, joka on ollut jo täysin heidän vastuillaan.
1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW Living Dangerously - Hyvä
4. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
5. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
6. WCW Spring Stampede - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. WWF SummerSlam - Ok
9. WWF No Mercy - Ok
10. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
11. WCW Uncensored - Kehno
12. WWF WrestleMania XV - Kehno
13. WWF Fully Loaded - Kehno
14. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
15. WCW SuperBrawl IX - Kehno
16. WWF Rebellion - Kehno
17. WCW Fall Brawl - Kehno
18. WCW Souled Out - Kehno
19. WWF Unforgiven - Kehno
20. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
21. WCW Halloween Havoc - Surkea
22. WCW The Great American Bash - Surkea
23. WWF No Mercy (UK) - Surkea
24. WCW Road Wild - Surkea
25. WCW Slamboree - Surkea
26. WCW Bash At The Beach - Surkea
27. Heroes of Wrestling - Surkea
Ennen kuin pääsemme taas WCW:n maailmaan on ensin kuitenkin luvassa ECW:n November To Remember ja sitten WWF:n Survivor Series.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Voi hyvä luoja tuota WCW:tä vuonna 1999. Toki voi olla että katsottuna tuokin Halloween Havoc tuntuu paremmalta kuin arvostelun perusteella olettaisi, mutta ei tuosta hyvää saa sitten millään.
Pikku huomio: kehuit Disco Infernon gimmickiä, ja itse olen samaa mieltä. Oikein hauska hahmo kyseessä, ja tarvittaessa painikin luonnistui ihan kivasti.
Pikku huomio: kehuit Disco Infernon gimmickiä, ja itse olen samaa mieltä. Oikein hauska hahmo kyseessä, ja tarvittaessa painikin luonnistui ihan kivasti.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Pelottavaksihan tuon tekee se, että Kenitys on rankannut 6 muuta PPV:tä vieläkin huonommiksi.What kirjoitti:Voi hyvä luoja tuota WCW:tä vuonna 1999. Toki voi olla että katsottuna tuokin Halloween Havoc tuntuu paremmalta kuin arvostelun perusteella olettaisi, mutta ei tuosta hyvää saa sitten millään.
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Oh the irony.HALLOWEEN HAVOC 1999
The stuff nightmares are made of...
Olen jo alusta asti odottanut vesi kielellä näitä WCW:n Russo-vuosia, jotka ovat monen mukaan aivan tajutonta roskaa. Minulla ei ole mielenkiinto ja aika riittänyt tuon vuoden tapahtumien ja TV-ohjelmien etsimiseen, mutta osittain syynä on, etten tahtoisi tuhlata aikaa mihinkään paskaan.
Kenityksen arvostelut ovat muuten aivan tajuttoman hyviä ja odotettuja. Lähdin ihan oikeasti lähikauppaan hakemaan jotain mättöä, jotta voisin nauttia jotain naposteltavaa taas yhden loistava arvostelun kanssa. I am not shitting.
Jatka Kenitys samaan tahtiin! Toivottavasti Supermac jatkaisi myös WWF-arvostelujaan.
Saatan itse ehkä mahdollisesti lisätä muutaman arvostelun tähän ketjuun. Hyllyssä olisi ECW Barely Legal 1997 ja ECW One Night Stand 2006, jotka voisin arvostella.
hevosen k**pä
Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa
Merovingille sellainen vinkki, että yksityiskohdistaan huolimatta ainakin alkuvuoden Nitrot ovat todella koukuttavia ja ehdottomasti katsomisen arvoisia. Kyllähän siellä se Fingerpoke Of Doom tosiaan tapahtuu, mutta muuten näin jälkikäteen katsellessa noista tv-jaksoista jäi hyvä maku suuhun.
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi