takaovi kirjoitti:Maajoukkuetauko sielä kovaa vauhtia tulee, ainakin Kärppien onneksi. Vähän pistää ihmetyttämään miten ollaan noinkin korkealla taulukossa pysytty, kun on peli näinkin ailahtelevaa.
Todellakin onneksi. Tässä on nyt viimeiset n. 10 peliä ollut sellaista ripulia ja muuta kurapaskaa, että tulee sen hyvän alun jälkeen vahvat etiäiset parista viime kaudesta. Vaikka toki pitää sen verran mainita, että on noissakin peleissä sentään nähty enemmän taistelua kuin kahdella viimeisellä kaudella yhteensä.
Eilinen Kärpät-HPK peli oli yksi munattomimpia pelejä mitä olen miltään kotijoukkueelta ikinä nähnyt, ja Pentti Matikaisen sanoin "Mä olen nähnyt aivan s****nan monta peliä". Pelistä suunnilleen ensimmäiset 50 minuuttia hakattiin päätä jollain ihmeellisellä tavalla seinään, ja yritettiin oudoilla tavoilla päästä hyökkäyksiin avaamalla peliä laidan kautta, kaiken lisäksi erittäin hitailla lähdöillä omista. HPK:lla ei ollut mitään vaikeuksia estää näitä Kärppien hyökkäyksiinlähtöjä, joten ansaitut pisteet HPK:lle.
Peli oli toki siitäkin melko erikoinen, että molemmat HPK:n maalit olivat enemmän tai vähemmän "erikoisia". Ensimmäisessä maalissa Luomala pääsee iskemään päädystä kimmonneen kiekon suoraan sisään, ja oli täysin vapaana maalipaikalla. Puolustuksen virhe. Toisessa HPK:n maalissa Kimmo Koskenkorva pelaa todella löysästi omassa päässä TÄYSIN VAARATTOMASSA tilanteessa, jonka seurauksena HPK:n pelaaja pääsee toimittamaan kiekon maalille, missä sitten Jan Snopekin unohtama Jan-Mikael Juutilainen pääsee pyöräyttämään kiekon maaliin. Noh, parempi voittaa aina, koska jääkiekko on maalintekopeli. Lisäksi Kärpät oli koko pelissä niin munaton, ettei yhtään pistettä pidäkään saada.
Pakko käydä vielä jokunen pelaaja ihan yksittäisesti läpi, pari onnistujaa sekä epäonnistujia. Väliinputoajia en käsittele tällä kertaa.
-
Ville Hostikka. Selkeä onnistuja, joskin on nyt viimeisempien pelien aikana ehkä hieman ollut jo väsymisen merkkejä ilmassa. Vinkkiä toimistolle, että jos sitä Karhusta ei uskalleta peluuttaa ikinä, niin sitten joku luotettava kakkosmaalivahti sinne, kenelle voi antaa myös pelejä. Yhdellä veskarilla ei voida koko kautta mennä mitenkään läpi.
-
Oscar Eklund. Oli pitkään loukkaantuneena, mutta kuitenkin niissä peleissä joissa on pelannut, on ollut selkeästi Kärppien parhaita puolustajia. Viimeisin peli oli pitkän loukkaantumisen jälkeen hieman tukkoinen, mutta muutoin on kyllä ollut paikkansa arvoinen pelaaja.
-
Miikka Salomäki. Noussut joukkueen pelilliseksi johtajaksi, tekee lähes kaikkea mahdollista. Osaa tehdä maaleja, on taitava käsistään, osaa syötelläkin ja on 18-vuotiaaksi poikkeuksellisen fyysinen ja todella valmis pelaaja. Voimaa vääntää kulmissa löytyy erittäin paljon tuon ikäiseksi, ja onkin varmaan Kärppien parhaimmistoa siinä hommassa.
-
Ville Pokka. 17-vuotias lupaus on päässyt pelaamaan nyt paljon, koska puolustajia on ollut paljon loukkaantuneina. Täyttänyt paikkansa hyvin, eikä tee suuria virheitä.
Sitten niitä epäonnistujia:
-
Juha-Pekka Haataja. Kaverini kanssa (joka on IFK-fani) olemme käyneet paljon vääntöä Haatajasta. Puolusteluja on tullut, että kaveri tekee paljon näkymätöntä duunia sun muuta. Okei, on voinut joskus tehdäkin. Mutta kun tämä surffaileva diiva ei ole tehnyt yhtään duuniakaan, eikä sitä miksi hänet tänne hommattiin eli niitä maaleja. Onko pelannut nyt 15 ottelua joissa tehot 0+5, +/- -tilastokin näyttää olevan -3. Floppi, erittäin kallis ja suuri sellainen. Tekee näköjään saarenheimot, eli pelaa hyvin muualla mutta Kärppiin palatessaan täysi turisti. Ottaisin ennemmin sen vuoden 2004 koohottavan juniorin tuon nykyisen Haatajan tilalle.
-
Michal Vondrka. Konsonanttihirviö on ollut varmaan huonoin tshekkipelaaja Raksilan jäällä ikinä, ja kun niistä pelaajista on kuitenkin ihan positiiviset muistot. Maalintekijäksi tätäkin kaiffaria luultavasti suunniteltiin, ja niitä on syntynyt kolme; yksi tyhjiin, yksi ohjaus Salomäen maaliin ja yksi jotain kriisijoukkuetta vastaan. Kallis mies luultavastikin, joten äkkiä vaan takaisin sinne Tshekkiin. Lainaan jälleen idoliani Pentti Matikaista: "v***u sä olet huonoin jääkiekkoilija kenet mä olen ikinä nähnyt, ja mä olen sentään nähnyt aivan s****nan monta jääkiekkoilijaa. Lähde menee vielä kun ehdit!". No okei, ei ehkä aivan kaikkien aikojen huonoin (olen nähnyt sentään Juho Jokisen ja Timo Helblingin), mutta silti jonnekin hyvin kauas tämä kaveri.
-
Jan Snopek. Mitä tälle kaverille tapahtui? Oli viime kauden harvoja onnistujia, mutta nyt on ollut ulalla lähes kaikessa tekemisessä. On toki viime peleissä osoittanut selkeää parannusta, mutta kokonaisuus pahasti miinuksella.
-
Joonas Donskoi. Oli kovat odotukset viime kauden perusteella, mutta ei ole saanut vielä oikein mitään aikaan. Juttujen mukaan sairasti kauden kynnyksellä mykoplasman, mutta ollut silti käsittämättömän vaisu. Eilen toki pelasi ihan pirteästi silloin, kun sai pelata samassa ketjussa Salomäen ja Julius Junttilan kanssa. Siinä vinkki valmennukselle, mikä ketju pitäisi kasata.
Jooh, tällaista tällä kertaa. Nyt on pieni orastava kriisi päällä, mutta ei mitenkään liian syvässä kuopassa vielä kuitenkaan olla. Minimitavoite on se suora pudotuspelipaikka, jonka jälkeen sitten kaikki onkin mahdollista. Yhden pyynnön kuitenkin haluan, ja se olisi että Michal Vondrka vietäisiin vaikka Nallikarin leirintäalueelle loppukaudeksi, jos kukaan muu ei huoli sitä. Vondrkan tilalle sitten joku ihan oikea vahvistus, joka saattaisi vaikka tehdä niitä maalejakin.
T. Johtava