Yksilöistä on pakko nostaa esille, yllätys yllätys, Mikael Granlund. "Poikaa" on hehkutettu medioissa jo iät ajat, eikä se tule yllätyksenä kenellekään. Mutta kun katsoo noita syöttöjä joita Granlund antoi maaleihin tänään, niin pakko sanoa että aivan uskomatonta. 1-0 maalissa loistavasti osasi lukea Immosen liikkeen ja nousun maalille. Syöttö itse asiassa sijoittui aavistuksen verran liian eteen, mutta Immonen silti ylettyi siihen. 4-0 maalin syöttö oli puolestaan silkkaa taidetta. Ensin tulee syöttö paikkaan, josta hyvin moni pelaaja olisi jo sutaissut kohti maalia, mutta tämä Granlund sitten päätti vielä ottaa kiekon haltuun ja odottaa hetken. Sitten katsotaan hetki aivan muualle mihin se syöttö itse lähtee, ja lopulta syöttö suoraan Niskalan lapaan. Siinä oli kyllä jotain Raipemaista.
Pakko ottaa esille vielä tuo 3-0 maali, jossa Granlund tavallaan "imaisee" mukaansa kolme Tshekin pelaajaa, ja jättää näin Pesosen täysin vaapaksi. Immosella helppo työ syöttöö Pesoselle tekopaikkaan, josta sitten varmasti henkisesti erittäin tärkeä osuma.
Mutta joo, eihän nämä G:n temput varsinaisesti pitäisi enää minkäänlaisena yllätyksenä, kun tässä on nyt pari vuotta saanut seurata tuon kaiffarin toimintaa sekä SM-Liigssa että hyvin pitkään myös maajoukkueessa. Silti ne temput ovat aina yhtä upeita. On se kyllä jonkun sortin jeesus.
Jep, se NHL-topic nyt muodostui loppupeleissä sellaiseksi "p****le Selänne taas 2+2" tai "Lennu myllytti" -ketjuksi. Harvemmin niitä pelejä tulee sen enempää analysoitua, kun niitä tulee vähemmän katsottua muutenkin.Jack DiBiase kirjoitti:Nykyisin vain yksi lätkätopic, koska tänne tuntuu noita NHL-juttuja tulevan enemmän kuin omaan aiheeseensa.
Tietenkin kun sitten joskus tulee aika, niin voin Johtavana analyytikkona tehdä ketjun MM-kisoille.




