Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Kenitys]

Hehee, kiitos kaikille kommenteista :) Mukava kuulla, että arvostelut maittavat, vaikka tahti vähän kiireiden takia hidastuukin.

Pikku huomio: kehuit Disco Infernon gimmickiä, ja itse olen samaa mieltä. Oikein hauska hahmo kyseessä, ja tarvittaessa painikin luonnistui ihan kivasti.

Joo, Inferno oli kyllä ihan näppärä hahmo WCW:n midcardissa. Harmiton tapaus, joka toisinaan yllätti ihan positiivisestikin. Ei hän silti CW-divisioonan kärkinimeksi mielestäni sopivin painija ole.

Pelottavaksihan tuon tekee se, että Kenitys on rankannut 6 muuta PPV:tä vieläkin huonommiksi.

Niinpä. Monesti kaikessa Russo-dissauksessa nimittäin unohdetaan se, että Russo ei tosiaankaan tullut upottamaan WCW:tä tilanteesta, jossa firman tuotokset olisivat Russon saapumiseen asti olleet jotain timanttista matskua. Ei todellakaan. Russon palkkaaminen oli WCW:n viimeinen toivo saada firma vielä uuteen nousuun ja haastamaan WWF vielä kerran: olihan mies kuitenkin Ed Ferraran kanssa ratkaisevimpia nimiä Attitude Eran rakentamisessa. Halloween Havoc oli aivan kamala ppv, mutta silti sen alakortti oli ihan ok, kun esimerkiksi Bash At The Beachissa ja parissa muussa meininki oli vielä kamalampaa alusta loppuun. Vuosi '99 oli muutenkin WWF:n ja WCW:n osalta aivan uskomatonta kuraa. Jos vuosi ei olisi selvästikin ECW:n paras kokonaisuus firman ppv-ajoilta, niin kehottaisin kaikkia hyppäämään suoraan 1998:sta uuteen vuosituhanteen.

HALLOWEEN HAVOC 1999
The stuff nightmares are made of...

Oh the irony.

Hahaha. Meinasin itsekin huomauttaa tuosta arvostelun lopussa, mutta ajattelin kaikkien huomaavan mahtavan yhtälön jo ihan muutenkin ;)

Merovingille sellainen vinkki, että yksityiskohdistaan huolimatta ainakin alkuvuoden Nitrot ovat todella koukuttavia ja ehdottomasti katsomisen arvoisia. Kyllähän siellä se Fingerpoke Of Doom tosiaan tapahtuu, mutta muuten näin jälkikäteen katsellessa noista tv-jaksoista jäi hyvä maku suuhun.

Varmasti ainakin alkuvuoden Nitroissa on ollut omat vahvat hetkensäkin, kun tuosta viimeisestä nWo-taistelusta rakenneltiin aluksi jotain uskottavaa mättöä, mutta sitten sekin kaikki tuntui jotenkin hajoavan roskaksi. En ole toki nähnyt alkuvuodelta kuin sen yhden Nitron ja Thunderin, joten en ole oikea henkilö sanomaan niiden laadusta mitään, mutta yleisesti vuosi '99 oli vielä vuoden '98 onnistumisiin verrattuna surullista katseltavaa.

[FlameSnoopy]

Jos joku vielä muistaa, niin yli vuosi sitten itselläni oli projektina lähteä katsomaan jokainen WWF:n PPV vuodesta 1995 eteenpäin. Vuosi 1995 ja 1996 meni pakettiin, sitten päätin ottaa mukaan myös jokaisen ECW:n PPV:n, ihan vain väritykseksi. Tapahtui kuitenkin sellainen hassu juttu, että kiinnostus projektiin väheni yhdessä kohtaa aika roimasti, mutta ei siinä mitään. Projektin niittasi kuitenkin aika tehokkaasti se, että samaan aikaan jo valmiiksi kirjoitetut tapahtuma-arvostelut katosivat koneeltani. Joten innostusta jatkaa ei löytynyt, ennen kuin nyt. Iski vain joku armoton vimma jatkaa tätä projektia, vaikkakin muutama tästä seuraava tapahtumakin oli jo katsottuna. Nyt siis vuorossa aivan legendaarinen, jopa WWF:n parhaimmaksi tapahtumaksi kutsuttu In Your House 16: Canadian Stampede.




WWF In Your House 16: Canadian Stampede
Calgary, Alberta, Canada :: 6. Heinäkuuta, 1997


The Godwinns vs. The New Blackjacks (Bradshaw &Windham)
Hirveästi ei itselläni muistikuvaa löydy mitä tähän aikaan tapahtui, mutta pienen lunttauksen jälkeen Godwinnit olivat tosiaan juuri tässä vähän aikaa sitten kääntyneet pahisten puolelle. Sikafarmareita vastaan astelivat uudet Blackjackit, joihin lukeutui mainittavan arvoisesti (J)Bradshaw(L). Tämä kuului siis vaan WWF:n Free For All –ohjelmistoon, mutta sama kai se on tässä arvostella muun tapahtuman ohella.

Hirveän mielenkiintoinen tai sulava ei tämä opener kyllä mitenkään ollut, mutta Blackjackit vetivät hyvin roolinsa, Godwinnit olivat yhtä huonoja kuin ennenkin. Blackjackien jonkinlainen cowboy asenne, jopa hieman Road Warrior tyylinen, oli kuitenkin ottelun kohokohtia. Lopetus oli heikko, eikä siten oikeastaan koko ottelu napannut hirveästi.


Hunter Hearst Helmsley /w Chyna vs. Mankind
Triple H oli juurikin voittanut King of the Ringin, jossa hän päihitti juurikin vihollisensa Mankindin. Ottelun jälkeen hän ei kuitenkaan malttanut lopettaa väsyneen finalistin tuhoamista. Näiden tapahtumien välisissä Raweissa Foley ilmaisi halunsa kohdata HHH:n uudestaan, ja tässähän Kanadan tapahtumassa se rematch sitten käytiin.

Mankindin äänestin vuoden 1996 viihdyttävimmäksi, parhaaksi gimmickiksi, sekä hän oli myös osana parasta juonikuviota JA ottelua. HHH:stä en ole koskaan sen kummemmin pitänyt, mutta ihan mielenkiinnolla tätä kuitenkin odotin, koska ei KOTR:inkaan matsi ollut heikko ja molemmat painijat ovat tunnettuja hyvistä brawling-taidoistaan. Pakko antaa kuitenkin HHH:lle erikoismaininta vielä, koska nuori mies oli kuitenkin jo kehittynyt aika hyväksi matsaajaksi tässä vaiheessa, hän hoiti jo ne uskottavuutta lisäävät pikkujutut, esimerkiksi myynnissään. Ottelu oli kestonsa ajan vauhdikasta ja intensiivistä brawlia. Avainsanoina olivat Mankindin kestävyys, etenkin jalan kohdalla, jota HHH pieksi koko matsin ajan. Lopetus oli aika laimeahko, mutta sen jälkeiset tavarat mielenkiintoisia.


TAKA Michinoku vs. (The) Great Sasuke
Molemmat näistä painijoista ovat nykyaikoina, tai ovat olleet jo pidemmän aikaa, ikonin asemassa, mutta vuonna 1997 he ottelivat todellakin WWF:ssä kanadalaisen yleisön edessä. Nopea, lucha libre –tyylinen paini oli tullut ECW:n, ja sen jälkeen myöskin WCW:n kautta tunnetummaksi Amerikoissa, joten kaiketi iso F:kin halusi murtautua tälle linjalle. Mikäs parempi tapa kuin palkata ysikytluvun puolvälin TAKA ja Great Sasuke?

Tiedossa oli vauhdikas välipala, joka ylitti jopa odotukset. Tietenkään ei perinteisen WWF:n kanadalaiselta yleisöltä ymmärrystä tälläiselle, heille uudenlaiselle painille, löytynyt, mutta antoivat he vähän arvostusta aina kovimpien muuvejen kohdalla. Niin hyviä kyseiset taistelijat olivat, että vaikkei heitä olisikaan ennalta tuntenut, niin ottelun tarina kävi selväksi: arvostettu, kokeneempi soturi Sasuke taisteli nälkäistä, nopealiikkeistä nuorta pikkukaveria vastaan. Kovasti ei pituutta löytynyt, mutta silti ehdittiin käymään alun lukkopaini osuus, sitä seurannut lennokas osuus ja lopun liikkeidenvaihtelu. Tuskimpa tälläistä ottelua, ei ainakaan näin erinomaista, tulla enää montaakaan kertaa näkemään WWF:n kehissä, jos ikinä. Pieni miinus juurikin pituuden puutteesta kokonaisarvosanaan.


Vader /w Paul Bearer vs. (The) Undertaker (c) for the WWF World Championship
Undertakerilla oli Paul Bearer managerinaan, ennen kuin hän petti Takerin. Royal Rumblessa Taker ja Vader taistelivat jo jonkinlaisessa ottelussa, mutta ensin tässä ottelussa piti olla Ahmed Johnson Vaderin tilalla. Tuo sähköisä muskelimies oli kuitenkin taas loukkaantunut (eikä varmaan viimeistä kertaa?), joten tilalle iskettiin sitten Vader. Rawissa ennen tätä PPV:tä Bearer syytti Takeria vanhempiensa tappamisesta, ja ilmoitti kansalle, että rakkaalla haudankaivajallamme on myös veli nimeltä Kane, joka on yhä hengissä.

Jotenkin kun samassa tapahtumassa on nähty jo jäätävän kova junior heavyweight –mättö, sekä erittäin hyvä brawlimatsi, ei odottaisi, että kaksi jättiä vielä vetäisivät openerin tasoisen koitoksen, mutta niin vain kävi. Hitaasti loppua kohden rakenneltu, yleisön mukanaan vienyt mestaruustaisto pysyi vain niin hyvin kasassa. Molempien ns. taktiikat mätsäsivät yhteen. Kumpa vain olisi nähty muutama ekstra minuutti, niin arvosana saattaisi olla vielä tätäkin hiukan korkeampi.


Goldust, Ken Shamrock, Legion of Doom & Steve Austin vs. Hart Foundation (Brian Pillman, Jim Neidhart, British Bulldog (c), Owen Hart & Bret Hart)
Tämä massiivinen kymmenen miehen tag team –ottelu oli koko legendaarisen tapahtuman main event. Austinin ja Bretin välinen feudi oli jo kestänyt liki vuoden, ja sinä aikana oli sisältänyt lukuisia 1-on-1 –kohtaamisia. WrestleManiassa tapahtui tuplaturn, Austin kääntyi kansan suosikiksi, samalla kuin Bret alkoi haukkua amerikkalaisia. Niinpä hän kokosi Kanadasta kotoisin olevan Hart Foundation –tiimin, jonka avulla he saivat napattua yliotteen niin Austinista kuin hänen ystävistäänkin. Toisen joukkueen kokoajana oli kuulemma omien sanojensa mukaan Goldust, joka oli siis kehitellyt tuon viiden taistelijan yhteenliittymän. Vaikka Stone Cold oli saavuttanut aikalailla maailmanlaajuista suosioita, kotomaassaan kamppailevat Hart Foundationin –jäsenet saivat kylmät väreet kiipimään selässä: niin kovat olivat varsinkin Bret Hartin sisääntulon aikaiset reaktiot.

Kun puhutaan kymmenen miehen ottelusta, niin pakotistikin kahdenkymmenenviiden minuutin aikana matsi osittain hajoaa käsiin. Kuitenkaan totaalista hajoamista ei tapahtunut. Jokainen ottelija hoiti roolinsa paremminkin mitä voi odottaa, erityismaininta varsinkin Austinille ja Pillmanille. Tämä pitää kuitenkin nähdä, ennen kuin voi ymmärtää kuinka hyvin kanadalaiset oikeasti olivat tässä mukana: mitä vaan Foundation tekikin, he saivat aikaan positiivista reaktiota. Painilliset otteet eivät loistaneet mitenkään erityisen hyvin loistaneet, mutta juurikin tunnelma oli parhaimmillaan. Loppuun vielä tarjottiin jälkiruoaksi hyvät loppumeiningit. Jos tästä ottelusta ja jälkimainingeista ei jäänyt hyvä fiilis päälle, niin mistä sitten.


Kokonaisuutena pakko siis olla samaa mieltä kuin moni muukin: on tämä ainakin itselleni tähän astisista nähdyistä WWF/E:n tapahtumista se paras. Varsinaisessa tapahtumassa ei yhtään alle kolmen tähden ottelua, joka on aivan uskomaton suoritus. Jokainen ottelu toimi, kukaan ottelija ei ollut varsinaisesti huono tasoonsa nähden, ja yleisö oli sähköinen varsinkin main eventin aikana. Itselläni ei ole myöskään sitä kokonaista tapahtuma-arvostelu taulukkoa, mutta otetaampa nyt vertailun vuoksi viime kertaisen taulukon viisi parasta tapahtumaa. Aika monta tapahtumaa tuosta siis puuttuu, mutta lähdetään kokoamaan tuon perustalle sitten uutta taulukkoa. Tämän varsinaisen tapahtuman keskiarvoksi tuli 3.69, mutta kyllä tuon tunnelman perusteella ja muutenkin tämän pyöristää 3.75:een. Suoraan kärkeen siis!

Koodi: Valitse kaikki

1. WWF In Your House 16: 3,75
2. WWF Survivor Series 1996: 3,00
3. ECW Barely Legal 1997: 2,75
4. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
5. WWF Survivor Series 1995: 2,75
6. WWF In Your House 15 (1997): 2,5

Seuraavaksi (täh?) vuorossa SummerSlam 1997.

[What]

Jaahas, lisää aktivisuutta. Vielä kun Supermac jatkaisi projektiaan, niin tämä ketjuhan kävisi kuumempana kuin koskaan. Vähän ehkä tuo FlameSnoopyn projekti kärsii siitä, että Kenitys on arvostellut nuo samat tapahtumat jo aiemmin ja on tunnetusti kovin hyvä kirjoittamaan. Toisaalta taas kivahan se on vertailla arvosanoja. Nojoo, jospa lopettaisi tämän krapulassa kirjoittelun ja vain postaisi sen oman arvostelunsa. Siirrytään siis marraskuun puolelle ja TNA:n KäännösPiste. Selostajina tutusti Tenay & Taz.


Sunnuntai 7. Marraskuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida

X-Division Championship Match
Jay Lethal © VS. Robbie E. w./Cookie
Kuten monta kertaa aiemminkin, myös tämän tapahtuman avasi ottelu X-mestaruudesta. Jersey Shore tv-sarjasta vahvasti vaikutteita saanut Robbie E oli debytoinut Bound For Gloryn alla, ja kyseisessä tapahtumassa pilasikin Lethalin voitonjuhlat hyökkäämällä yleisöstä tämän kimppuun. Lisäksi myös Lethal oli kotoisin New Jerseystä, ja Robbien mielestä tämä oli häpeäksi koko kaupungille. Joten sellainen melko köyhä taustatarina tällä ottelulla oli.

Eipä muistu mieleen, että vuonna 2010 olisi tähän mennessä oteltu yhtään erityisen hyvää ottelua X-mestaruudesta, eikä tämäkään sellainen ollut. Homma ei syttynyt liekkeihin missään vaiheessa, ja Robbie ei painityylinsä puolesta olisi kuulunut lähellekään koko divisioonaa. Avausottelun tulisi mielestäni olla sellainen äksönintäyteinen tykitys, jossa yleisö saadaan hommaan mukaan. Tämä ei siihen yltänyt. Liiaksi restholdailua, ja ottelun lopetus oli nykystandardeilla todella valju. Haukkumisesta huolimatta ei tämä ottelu sysipaska ollut, vaan sisälsi hyviä hetkiä ja pätevää painiakin. Nyt tämä jäi tällaiseksi ”ihan ok” rykäisyksi, josta ei jäänyt oikein mitään muisteltavaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:41
Voittaja: Robbie E (Neckbreaker)

Arvosana: **1/2

Knockout's Match
Mickie James VS. Tara
Bound For Gloryssa Mickie oli erikoistuomarina nelinottelussa mestaruudesta, jonka Tara voitti. Seuraavassa Impactissa Tara kuitenkin vapaaehtoisesti luovutti vyön Madison Raynelle, koska tämä oli antanut Taralle mahdollisuuden jatkaa uraansa, vaikka voitti Taran Sacrificen Title vs. Career matsissa. Tuosta tempauksesta Mickie ei tykännyt tippaakaan, ja olihan naisilla kertynyt pahaa verta jo WWE-ajoilta, joten kyseessä oli kohtuullisen hyvin pohjustettu naisten ottelu.

Naisten divari piristyi, kun Mickie tuli kuvioihin. Tämä oli jo hitusen parempi kuin naisten ottelut keskimäärin. Kummankin kehäotteet olivat pirteitä, ja ruudun läpi välittyi selkeästi, ettei kaksikko toisistaan tykännyt. Hyvä ottelu, jonka loppumähinät olivat ihan mielenkiintoisia. Onhan niitä parempiakin naisten otteluita nähty, mutta viime aikoina sekä TNA:n että WWE:n puolella ne ovat olleet pettymystä pettymyksen perään, niin oli kiva nähdä vähän pirteämpää menoa. Kiitos Mickie.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:16
Voittaja: Double DQ (referee lost the control of the match)

Arvosana: **

World Tag Team Championship Match (3D's last match)
Motor City Machine Guns © VS. Team 3D
Hardcore Justicen jälkeen 3D vetäytyi parin kuukauden tauolle, palatakseen Bound For Gloryssa ilmoittamaan, että lopettavat uransa. Mutta Ray & Devon halusivat lopettaa tyylillä. He pyysivät vielä yhtä ottelua maailman parhaalta joukkueelta, ja tähän haasteeseen Gunsit tarttuivat. Joten 3D lopettaisi 24-kertaisina mestareina, tai Gunsit nappaisivat erittäin arvokkaan sulan hattuunsa.

Täytyy vielä kerran sanoa, että 2010 oli MCMG:lle todellinen läpimurto. He voittivat lopultakin mestaruudet, ottelivat eeppisen best of 5-sarjan Beer Moneyn kanssa, muutaman showstealer matsin Generation Me:n kanssa, ja tämä matsi 3D:tä vastaan oli myös rautaa. Tyyliltäänhän tämä oli täysin erilainen kuin Gunsien kaksi edellistä ppv-matsia GenMe:n kanssa, mutta lopputulos oli yhtä lailla kultaista. Tämä oli selkeällä erolla illan paras matsi, josta ei puuttunut tunnelmaa, komeita liikkeitä, jännittäviä ”läheltä piti” tilanteita, eikä ison ottelun tuntua. Täytyy tietysti vähän kunniaa antaa myös Raylle & Devonille. Heidän heikkoutensa pysyivät visusti piilossa, ja vahvat puolet esillä. Todella kovatasoinen joukkueottelu, ja kyllä tässä epätasaisessa TNA:ssa vuonna 2010 ainakin joukkuedivisioona on ollut yksi asia, johon on voinut koko ajan luottaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:08
Voittajat: MCMG (Skull&Bones)

Arvosana: ****-

Anything Goes Match
Rob Van Dam VS. Tommy Dreamer
Seuraavaksi oli vuorossa varsin randomilta kuulostava kohtaaminen kahden EV2 heebon välillä. Ottelu perustui siihen, että RVD:n ”parhaan ystävän” Jeff Hardyn käännettyä selkänsä, Rob alkoi olla entistä vainoharhaisempi. Eric Bischoff iski löylyä kiukaalle väittämällä Van Damille, että EV2:n sisällä on ”myyrä”, joka työskentelee Immortalille. RVD alkoi epäillä kaikkia, jopa ikuista ystäväänsä Dreameria, ja niin tämä ottelu näki päivänvalonsa.

Koko kuvio oli täysin turha. Miksi Van Dam ei saanut tässä ottelua häntä kusettanutta Jeff Hardya vastaan? Mieshän joutui luopumaan mestaruudesta Hardyn järjestämän Abyssin hyökkäyksen vuoksi. Luulisi tuon nyt oikeuttavan revanssiin. Ei vaan voi ymmärtää näitä bookkauspäätöksiä. Eikä tämä ottelukaan millään muotoa hyvä ollut. Se oli hidas ja ylipitkä. Okei, muutama ihan kiva spotti nähtiin, mutta siinä kaikki. Spotti, seuraavan hidasta rakentelua ja toinen spotti. Minkäännäköistä punaista lankaa tässä ei löytynyt, vaan tämä oli sellaista hidastempoista spottailua. Yleisökään ei jaksanut innostua, mutta eipä niille oikein annettu syytäkään syttyä tähän matsiin. Kaiken hyvän lisäksi paskasäkki Dreamer vielä teloi ranteensa yrittäessään Frog Splashia, ja sen vuoksi ottelun loppuosa oli vielä entistäkin hitaampaa. Van Dam on hyvä painija, mutta tällaisessa ottelun kantavassa roolissa hän ei ole parhaimmillaan. Kyllä bookkaustiiminkin pitäisi se kaikkien näiden vuosien jälkeen tajuta.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:56
Voittaja: Rob Van Dam (5 Star Frog Splash)

Arvosana: **

5 vs. 5 Tag Team Match
EV 2.0 (Sabu, Stevie Richards, Rhino, Raven & Brian Kendrick) VS. Fortune (AJ Styles, James Storm, Robert Roode, Kazarian & Douglas Williams)
Oi kyllä. Tämä iki-ihana vihanpito vanhojen ECW-tyyppien ja TNA-originaaleista pääasiassa koostuvan Fortunen välillä ei loppunut BFG:n Lethal Lockdowniin, vaan jatkui vielä ”kaikkien iloksi.” Ottelun stipulaatiot olivat hyvin yksipuolisia. Mikäli Fortune voittaisi, se EV2:n jäsen joka selätetään, saisi potkut. Mikäli EV2 voittaisi, saisivat he voiton historiankirjoihin.

En tosiaan tiedä, miksi katsojan olisi pitänyt tähän syttyä. Kuukautta aikaisemmin käytännössä samat miehet vetivät hyvän hc-matsin, ja nyt sitten oteltiin tällaisessa normityylisessä joukkueottelussa. Kyllähän tässä AJ:lla ja kumppaneilla yritystä oli, ja nähtiin muutamia mukavia hetkiä kuten Stylesin kehäosuudet Sabun kanssa, mutta aika lailla Impact-kamaa tämä kaiken kaikkiaan oli. Vain hitusen perusmatsia sähäkämpää äksöniä, joka maistui puulta BFG:n oikeasti ihan viihdyttävän mätön jälkeen. Ei kehumista.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:05
Voittajat: Fortune (Styles pinned Sabu via Styles Clash)

Arvosana: **1/2

Lumberjack Match
'The Pope' D'Angelo Dinero VS. Abyss
Tämä ei ollut tavallinen lumberjack-ottelu, jossa painijat ympäröivät kehää. Ei suinkaan. Lumberjackit koostuivat Popen ”kongregaatiosta.” (mitä v**tua se nyt onkaan suomeksi) Impactien perusteella oli odotettavissa, että TNA tekee jotain uutta, ja päästää fanit otteluun mukaan, mutta ei se nyt niin mennyt. Sen sijaan kehän laidalla heilui 7-10 Popeksi pukeutunutta neekeriä, joista yksi oli vieläpä Popen velipoika Kevin. Joten stipulaatio oli vähintäänkin hämmentävä.

Paavilla oli täysi työ Abyssiksi kutsuttavan köntyksen kanssa. Pope kyllä yritti kovasti, mutta ei se lopputulos niin hehkeää katseltavaa ollut. Ilman AJ Stylesia tai vaihtoehtoisesti hc-stipulaatiota Abyss ei vaan kehässä mikään hyvä painija ole. Ihan katsottavaa settiä tämä oli, mutta jälleen kerran melko tv-tasoinen ottelu. Olisin voinut tälle 2,5 tähteä antaa, mutta lopetus oli niin järkyttävää sontaa, että piti sen takia vielä puolikas pudottaa pois. Lisää spoilereissa.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:51
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam) [Ottelun loppupuolella Eric Bischoff ilmestyi rampille, jonka jälkeen yksi lumberjackeista (Popen veli Kevin) hyökkäsi Popen kimppuun, ja porukalla he syöttivät Dineron Black Hole Slamin uhriksi. Bischoff oli siis maksanut neekeripojille, että kääntyvät Popea vastaan]

Arvosana: **

Singles Match
Jeff Jarrett VS. Samoa Joe
Kuukausi sitten Bound For Gloryssa Jarrett & Joe ottelivat joukkueena Stingiä & Nashia vastaan. Tuo ottelu päättyi siihen, että Jarrett jätti Joen yksinään susille syötäväksi ja myöhemmin illalla totta kai liittyi Immortaliin. Joten tällä matsilla oli hyvin yksinkertainen ja toimiva taustatarina.

Uskalsin odottaa tältä ihan menevää kolmen tähden taistelua. Olihan Jarrett vielä hyvässä kehäkunnossa, ja Joekin kykenee hyviin otteluihin kun sille päälle sattuu. Hyvän ottelun sijaan saatiinkin räikeästi ylibookattu sillisalaattisekamelska, jossa ei ollut päätä eikä häntää. Aluksi nähtiin ihan mukavan intensiivistä painia, kuten Joen noin 30 perättäistä Knife Edge Chopia Jarrettin rintaan, mutta hyvin nopeasti hyvä alku nollattiin järjettömällä typeryydellä. Kaksi tähteä tälle kuitenkin annan alkuminuuttien hyvästä menosta. Jälleen spoilereissa lisää.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:32
Voittaja: Jeff Jarrett (Rear Naked Choke Submission) [Tuomari tyrmättiin, ja heti tämän jälkeen Immortalin henkilökohtaiset turvamiehet Gunner & Murphy hönkivät kehään. Joe pieksi heidät pihalle, mutta Jarrett käytti tilaisuuden hyödykseen kuristamalla Joen tajuttomaksi old school patukan avulla. Joen oltua tillin tallin heitti jompikumpi turvamiehistä tuomarin kehään, ja tämä lopetti ottelun, koska Joe ei kyennyt puolustamaan itseään]

Arvosana: **

World Heavyweight Championship Match
Jeff Hardy © VS. Matt Morgan
Roolit olivat heittäneet kuperkeikkaa kuukauden aikana. Kuten kaikki tietävät, teki Jeff Hardy lokakuussa diilin itsensä s****nan kanssa, ja liittyi Immortaliin. Mr. Anderson oli mies, jota Hardy oli rankalla kädellä kusettanut, ja alun perin tämän pitikin olla Andersonin mestaruusmatsi. Tämä ei kuitenkaan toteutunut, sillä eräässä Impactissa Hardy tälläsi Andersonia ylistiffisti tuolilla takaraivoon, ja tämä kärsi vakavan aivotärähdyksen (legit) ja joutui saikulle. Loukkaantumisesta huolimatta Bischoff päätti bookata Andersonin otteluun seuraavassa Impactissa Jeff Jarrettia vastaan. Ric Flairin henkivartijana viime ajat hengannut Matt Morgan ei moista hyväksynyt, vaan otti Andersonin paikan ottelussa. Tästä seurasi tietenkin Immortalin joukko beatdown, ja Morganin erottaminen ryhmästä. Näin Morgan kääntyi salamannopeasti faceksi, oltuaan vain viikon tai pari Immortalissa.

Olen suuri Morgan-fani, ja todella tykkäsin siitä, että hänelle annettiin mahdollisuus tähdittää ppv:tä. Mutta siihen se hyvä jäikin. Morganin kääntö faceksi tapahtui turhan hätäisesti, ja lisäksi Jeff Hardy ei hänelle mikään paras mahdollinen vastustaja ollut. Miesten painityylit ja kemiat eivät vaan klikanneet, ja ottelu ei syttynyt liekkeihin missään vaiheessa. Kaiken kukkuraksi tässä nähtiin todella hämmentävä tuomarin botchi, joka täysin katkaisi sen punaisen langan, mistä oltiin juuri joten kuten saatu kiinni. Tuon jälkeen matsi sitten loppuikin kuin seinään. Niin paljon kuin Morgania markitankin, niin heikoksi pääotteluksi tämä jäi.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:06
Voittaja: Jeff Hardy (Twist Of Hate)

Arvosana: **1/2

*** MCMG
** Team 3D
* Mickie James

Yhteenveto: No Surrender ja Bound For Glory olivat hyviä ppv:itä, ja antoivat olettaa että alkuvuoden pahimmat järjettömyydet ja toinen toistaan kehnommat ottelut olivat lopullisesti historiaa. Tässä taannuttiin takaisin sinne alkuvuoden ”jäätävää paskaa” tasolle. Kortti oli täynnä huonosti pohjustettuja täyteotteluita, ja kaiken kukkuraksi ainakin Abyss-Pope ja Jarrett-Joe turmeltiin järjenvastaisella ylibookkauksella. Sitten kun pääottelukin oli melkoinen pannukakku, niin eipä tästä hyvä maku jäänyt suuhun. Enpä keksi tästä tapahtumasta muuta hyvää kuin tuon 3D:n ja Gunsien ottelun, joka oli kovaa settiä. Oikein piti miettiä, että kenelle tuon kolmannen tähden antaa, ja tällä kertaa Mickie James nappasi sen. Ei siksi, että hän olisi erityisen loistava ollut, mutta muut olivat vaan huonoja.

PPV Ranking 2010

1. TNA - Bound For Glory 3,09
2. WWE - Money In The Bank 3,00
3. WWE - Royal Rumble 2,95
4. TNA - Lockdown 2,92
5. TNA - No Surrender 2,91
6. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
7. WWE - Fatal 4 Way 2,79
8. WWE - Extreme Rules 2,72
9. WWE - Elimination Chamber 2,65
10. WWE - Night Of Champions 2,61

11. TNA - Destination X 2,58 / WWE - Hell In A Cell
12. WWE - Over The Limit 2,56
13. TNA - Victory Road 2,55
14. WWE - Bragging Rights 2,54
15. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
16. TNA - Sacrifice 2,47
17. TNA - Genesis 2,44
18. TNA - Turning Point 2,41
19. WWE - SummerSlam 2,25
20. TNA - Hardcore Justice 1,46

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender

Enää 3 jäljellä. Tiedän että ensi sunnuntaina olen toisella puolen suomea enkä pysty arvostelua postamaan, joten saattekin nauttia Survivor Series-arvostelusta etukäteen jo tuossa ke-to välisenä aikana.

[Kenitys]

Ihan kiva tosiaan nähdä, mitä mieltä joku muu on ollut samoista tapahtumista kuin mitä on itse katsonut :) Tahtoisin vielä huomauttaa, että tuota ensimmäistä ottelua ei kuollakseenkaan voi kutsua tapahtuman openeriksi ;) Muuten en olisi niin nillittäjä, mutta kun Canadian Stampede on oikeasti käytännössä täydellisyyttä hipova ppv, ei ppv:hen kuulumatonta Free For Allia sovi vahingossakaan kytkeä muuhun tapahtumaan.

Jee, kerrankin ajoissa aikataulun osalta :D


NOVEMBER TO REMEMBER 1999

November To Remember oli ECW:n perintiseimpiä tapahtumia. Ensimmäisen kerran N2R-nimeä kantanut tapahtuma järjestettiin jo vuonna 1993, ja siitä lähtien tapahtuma olikin kuulunut ECW:n vuosittaiseen tapahtumakalenteriin. Kun ECW aloitti ppv-lähetykset vuonna '97, oli N2R yksi ensimmäisistä firman ppv:istä. Viime vuoden November To Remember oli varmaankin ECW:n historian huonoin ppv. Toivottavasti sama ei toistuisi tänä vuonna. Ainakin alkupromo lupasi hyvää: siinä selostajiemme Joey Stylesin ja Cyrus The Viruksen promottelun keskeytti ensin aivan jumalattoman hyvä promoaja Joel Gertner ja sitten hurjat "You sold out" -chantit saanut Taz. Hyvä ja hauska aloitussegmentti, jota en sen tarkemmin rupea selostamaan tässä, koska ei siinä mitään merkittävää tapahtunut.


Simon Diamond w/ Dick Hertz vs. Spike Dudley
Ylimielinen Simon Diamond oli tehnyt ECW-debyyttinsä jo pari kuukautta sitten, ja hän oli tehnyt ppv-esiintymisen jo Anarchy Rulzissa, vaikka hän ei siellä vielä viralliseen otteluun osallistunutkaan. Diamond oli ollut AR:ssä sitä mieltä, ettei ECW:stä löytyisi ketään miestä, joka voisi hänet päihittää. Nyt Diamondin mielipide oli vain vahvistunut, kun hän oli palkannut henkivartijakseen isokokoisen ja lihaksikkaan Dick Hertzin. Hertzistä seurasi monia "hauskoja" dick-vitsejä, eli WWE ei ole todellakaan ainut niissä kunnostautunut. Yhtä kaikki Diamond saapui N2R:n alussa promoamaan taas omasta ylivertaisuudestaan, kun ensin paikalle saapui Jazz, joka oli jo edellisenkin ppv:n aikana koittanut todistaa pystyvänsä pieksemään Diamondin. Tällä kertaa Jazzin yritys jäi lyhyeksi, kun Dick tuhosi Jazzin parissa sekunnissa. Kun Jazzia oltiin kuljettamassa pois, alkoi soida Spike Dudleyn sisääntulomusiikki, ja tämä ECW:hen jäänyt Dudleyn suvun viimeinen vesa haastoi Diamondin otteluun, joka alkoi saman tien...

...Ja loppui myös melkein yhtä nopeasti. Dudley ja Diamond liikkuivat kyllä vauhdikkaasti ja väläyttivät muutamia tyylikkäitä liikkeitä, mutta ei tätä voi hirveästi kehua, koska ottelu ei kestänyt edes kolmea minuuttia. Harmi sinänsä, sillä tämän näkemäni viihdyttävän alun pohjalta olisin ihan mielellään katsonut pidempäänkin Spiken ja Diamondin taistelua.
*½ (2:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Spike Dudley (Acid Drop)

Little Guido w/ Big Sal E. Graziano vs. Nova
Jos edellinen ottelu alkoi aikalailla ihan tyhjistä kesken Diamondin promon, niin tämä vasta saikin ECW-tyylisesti alkunsa aivan yhtäkkiä. Kaikki nimittäin alkoi siitä, että heti edellisen ottelun jälkeen Little Guidon ja Big Sal E. Grazianon FBI saapui pieksemään kehässä seisovaa Spike Dudleytä brutaalisti, kunnes jostain paikalle saapui Nova, joka keskeytti FBI:n aikeet ja hyökkäsi Guidon kimppuun. Samalla paikalle juoksi tuomari, ja Novan ja Guidon ottelu oli valmis alkamaan.

Jos edellinen ottelu oli lyhyt, niin ei tämäkään paljon sen pidempi ollut. Harmi sinänsä, sillä tämä oli vielä vähän parempaa menoa kuin edellinen kamppailu. Guido on tämän vuoden '99 aikana osoittanut tosiaankin pystyvänsä hyviin otteluihin, ja Novan loistavat taidot ja mahtavan liikearsenaalinhan me kaikki jo tiedämmekin. Vaikka kestoa tälle ottelulle ei siis ollut kuin pikkaisen reilu 4 minuuttia, nämä kaksi käyttivät sen ajan oikeasti hyödykseen ja tarjosivat kivaa meininkiä. Ei tälle voi silti antaa korkeampaa arvosanaa kuin kivalle tv-ottelulle, koska sellainenhan tämä oikeastaan oli. Tätäkin ottelua olisi mielellään katsonut 10-15 minuuttia.
** (4:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Little Guido (Tomikaze)

Yoshihiro Tajiri w/ Steve Corino & Jack Victory vs. Super Crazy vs. Jerry Lynn
Onneksi ECW jatkoi tällä loistavalla light heavyweight -meiningin tarjoamisella, kun tällä hetkellä siihen ei pystynyt sen enempää WWF, joka oli unohtanut koko LHW-divarinsa, kuin WCW:kään, jonka CW-divisioonaa hallitsivat Disco Inferno ja Lash LeRoux. Tämä oli illan ensimmäinen "virallinen" ottelu, sillä kaksi edellistä ottelua olivat tosiaan syntyneet "improvisoituna", kuten Joey Styles muisti huomauttaa. Taustallahan tässä ottelussa oli erityisesti Tajirin ja Super Crazyn koko vuoden '99 ajan jatkunut taistelu. Viime ppv:ssä nämä kaksi ottelivat 3 Way Dancessa, jossa kolmas osanottaja oli Little Guido. Nyt Guidon tilalla oli "New F'n Show" Jerry Lynn.

Tältä ottelulta oli sitten lupa jo odottaa todella kovaa meininkiä, ja kyllähän tämä olikin aikamoisen viihdyttävä kolmen taidokkaan painijan taistelu. Erityisesti Lynn ja Crazy väläyttivät hiton näyttäviä high flying -liikkeitä (Crazy kävi pomppaamassa jopa katsomoparvelta alas vastustajiensa päälle), ja Tajiri puolestaan täräytti taas vakuuttavia ja stiffejä potkuja. Silti täytyy sanoa, että tämä ei ollut ehkä ihan sillä tasolla kuin olin etukäteen toivonut. Ehdottomasti siis oikein hyvä ja kaikin puolin viihdyttävä ottelu, mutta näiltä kolminotteluilta on mielestäni aina lupa odottaa sitä huippuluokan neljän tähden tasoa, ja ihan siihen tämä ei yltänyt. Suuri vaikutus tuohon oli toki silläkin, että tämäkin sai harmillisesti aikaa vain 11 minuuttia, ja silloin kaiken olisi pitänyt mennä jo ihan täydellisesti nappiin, että arvosanaksi olisi voinut antaa neljä tähteä. Ihan täydellisiä nappisuorituksia ei tässä lajissa ole tarjolla kuin ehkä kerran vuodessa, jos silloinkaan. Mutta siis, oikein hyvä ottelu. Ei silti ihan yhtä hieno kuin Anarchy Rulzin 3 Way Dance.
***½ (10:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (Eliminated Tajiri last after a Cradle Piledriver)

Da Baldies (Angel & DeVito & Vito & News) vs. Hardcore Chair Swingin' Freaks (Balls Mahoney & Axl Rotten) & New Jack - 4 on 3 Handicap Match
ECW:ssä oli äskettäin tehnyt debyyttinsä uusi stable, jonka muodostivat neljä kaljua ja ilkeää herrasmieheä. Tuosta Da Baldies -porukasta (P.N.) News ja (Spanish) Angel tuskin sanovat paljon mitään, koska heistä ei mitään kummempaa koskaan painibisneksessä tullut. (Tony) DeVito sen sijaan saattaa olla tuttu erityisesti ROH:n alkuvuosien menoa seuranneille, ja Vito kaikille, jotka muistavat maailman kovimman mekossa painivan miehen. Yhtä kaikki tämä nelikko oli ruvennut ryttyilemään ECW:ssä firman alkuperäisille painijoille, erityisesti New Jackille. Juuri ennen N2R:ää nähdyssä ECW on TNN:ssä Baldies olikin tehnyt erityisen katalan neljällä yhtä vastaan -hyökkäyksen, jonka päätteeksi Baldiessit iskivät nitojalla New Jackia suoraan silmään. Karua. New Jackin kieriessä kehässä tuskissaan, saapuivat Axl Rotten ja Balls Mahoney paikalle ja lupasivat kostaa Jackin puolesta Baldiesseille ppv:ssä, mutta kaikkien hämmästykseksi myös New Jack itse saapui tuskistaan huolimatta kostamaan Baldiesseille tässä lopulta 4 on 3 Handicap Matchiksi muuttuneessa ottelussa.

Kuten ehkä jo ottelun osanottajista saattoi päätellä, ei tässä ollut tarjolla taidokasta ketjupainia tai viihdyttävää lentelyä vaan pelkkää HC-/roskapainirymistelyä. Aikamoinen vastakohta siis edelliselle ottelulle. Silti täytyy sanoa, että minusta tämä oli ok ottelu. Jossain kevään '99 ppv:n arvostelussa julistin jo, että nämä New Jackin jatkuvat rymistelyt alkavat kovaa vauhtia tylsistyttämään, ja niin tosiaan olikin, mutta nyt Jackin rymistelyistä oli ehtinyt olla sen verran paljon taukoa, että tätä oli taas ihan kiva katsoa. Ei siis missään tapauksessa mikään erityisen hyvä ottelu, mutta mukava välipala. Toki tähän kivaan fiilikseen vaikutti sekin, että tässä ei ollut vain New Jack jotain satunnaista vastustajaa vastaan, vaan tarjolla oli ihan isomman porukan kivaa rymistelyä. Nitojaiskut olivat karua katsottavaa, ja New Jack tarjosi taas uskomattoman hurjan loikan. Kyllä noille bumpeille vain pitää nostaa hattua. Lisäksi tämä oli illan ensimmäinen ottelu, jolla oli aika sopivasti aikaa. Ehkä vähän vähemmän olisi riittänyt.
** (8:21)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Da Baldies (Angel pinned New Jack after hitting him with a guitar)

Chris Candido w/ Tammy Lynn Sytch vs. Sabu w/ Bill Alfonso
Chris Candido oli jäänyt aika olemattomaan rooliin sen jälkeen, kun Triple Threat kaatui tuossa vuodenvaihteessa. Aluksi näytti siltä, että Douglasin ja Candidon välille rakenneltaisiin feudia, mutta ppv:hen asti se ei koskaan yltänyt. Seuraavaksi Candido nousi jopa haastajaksi Tazin päämestaruudelle, mutta Tazin ja Candidon mestaruusottelu ppv:ssä jäi minuutin mittaiseksi. Sen jälkeen häntä ei ppv:ssä ollut näkynyt ennen kuin nyt. Tästä ottelun taustasta en osaa sanoa mitään, koska sitä ei missään vaiheessa avattu kummemmin. Voi olla, että tämä oli ihan vain miesten paremmuuden selvittelyä. Ottelun pääpointti olikin se, että Sabu omisti koko ottelun juuri ennen tapahtumaa edesmenneelle ystävälleen Ticholle. Tämän takia myös Sabu ja Bill Alfonso tuntuivat olevan tässä paljon vakavampia ja rauhallisempia kuin normaalisti.

En tiedä, oliko poismenneelle ystävälle ja tämän perheelle ottelun omistamisella jotain vaikutusta, mutta tämä ottelu oli siitä merkittävä, että Sabu ei tainnut botchata yhtään liikettä koko ottelun aikana vaan onnistui kaikissa high flying -liikkeissäkin hienosti. Eipä sillä, minua ei ole koskaan Sabun botchailu suuremmin haitannut, koska se mielestäni kuuluu tietyllä tapaa Sabun karuun painityyliin. Yhtä kaikki olihan tämä teknisesti paljon keskimääräistä Sabun ottelua parempi, mistä kiitosta pitää antaa myös hienosti osuutensa hoitaneelle Chris Candidolle. Kokonaisuudessaan tämä aikamoisen pitkä ottelu oli ehdottomasti oikein hyvä ja viihdyttävä ja hyvin buukattukin. Silti tästä puuttui se joku suuremman ottelun tunnelma ja fiilis, ja jotenkin kaikesta hyvästä suorituksesta tuntui koko ajan siltä, ettei tämä ollut millään tavalla merkittävä ottelu, joka saisi minut tuolin reunalle. Niinpä tästä ei huipputasolle ollut, mutta oikein hyvään arvosanaan ehdottomasti.
***½ (17:42)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sabu (Camel Clutch)

Mike Awesome (c) w/ Judge Jeff Jones vs. Masato Tanaka - ECW World Heavyweight Championship
Kuten kuvasta näkyy, oli Mike Awesomesta tullut ECW World Heavyweight -mestari. Mestaruudenvaihdos nähtiin siis viime ppv:ssä Anarchy Rulzissa, jossa Tazin oli tarkoitus alun perin puolustaa mestaruuttaan vain Masato Tanakaa vastaan. Juuri ennen ottelun alkua paikalle kuitenkin rynni myös paluunsa ECW:hen tehnyt Mike Awesome, joka vaati pääsyä mestaruusotteluun. Tazille tämä kelpasi mainiosti, ja niinpä ottelusta tehtiin 3 Way Dance. Katsojat saivat kokea suuren järkytyksen, kun Taz eliminoitiin ottelusta ensimmäisenä. Tämän jälkeen nähtiin yksi osa Awesomen ja Masato Tanakan huikeista kohtaamisista, jonka tällä kertaa Awesome voitti ja hankki mestaruuden itselleen. Nyt Awesomen oli aika puolustaa firman arvokkainta mestaruutta ppv:ssä, ja vastaanhan asettui tietenkin arkkivihollinen Masato Tanaka. Nämä miehet olivat otelleet toisiaan vastaan vuosikausia ECW:ssä ja FMW:ssä. Toistaiseksi Awesome ei ollut voittanut Tanakaa ikinä kahta kertaa putkeen, joten Tanakalla oli vahva luottamus voittomahdollisuuksiinsa.

Nämä kaksi ottelivat edellisen kerran Singles Matchissa ECW:n Heat Wavessa 1998, joka oli kirkkaasti kyseisen (yleisestikin tasoltaan tosi kovan) vuoden paras ppv, ja kilpailee Canadien Stampeden kanssa tasaisesti koko tämän projektin parhaan ppv:n (tähän mennessä) tittelistä. Tuolloin miehet painivat hulppean ****-ottelun, ja tuolloin muistaakseni sanoin arvostelua kommentoineelle Nodachille, että mielestäni olen nähnyt näiltä kahdelta vielä vähän paremman ottelun. Tämä oli se ottelu. Toki nämä asiat ovat täysin mielipidekysymyksiä, mutta minusta tämä on vielä asteen verran parempi puristus kuin miesten Heat Wave -vääntö. Tässä oli kohdillaan aivan kaikki. Panos, tunnelma, huikeat selostajien hehkutukset oikeissa paikoissa ja ennen kaikkea paini. Joistakin voi ehkä tuntua väärältä antaa näin hiton korkea arvosana ottelulle, joka kesti vain 12 ja puoli minuuttia, mutta kun tuossa ajassa tehtiin kaikki tarpeellinen. Tämä ei tarvinnut yhtään enempää aikaa. Joidenkin mielestä ehkä loputon huikean meiningin tykittäminen ensimmäisestä sekunnista viimeiseen ei toimi, ja olen ihan samaa mieltä, että harvassa ovat ne ottelut, joissa tuommoinen rakenne pelaa täydellisesti. Tämä kuitenkin oli yksi niistä harvoista otteluista. Tämä ei tarvinnut mitään hiljaisempaa rakenteluvaihetta, vaan koska miehillä oli niin pitkä tausta takanaan ja niin tärkeä ottelu edessään, oli aivan ymmärrettävää, että tämä alkoi heti täydellä tykityksellä, jota jatkettiin loppuun asti. Lopputaistelu oli aivan huikeaa katsottavaa. Tästä on turha yrittääkään erotella mitään yksittäisiä hetkeä, spotteja tai bumppeja. Tämä pitää katsoa kokonaan. Loistava ottelu, ja ehdottomasti MOTY(C)-tasoa.
****½ (12:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Awesome (Top-Rope Awesome Bomb)

Rob Van Dam (c) w/ Bill Alfonso vs. Taz - ECW Television Championship
Jos edellisessä ottelussa oli tarina kohdallaan, niin yhtä lailla oli tässäkin. Tämä oli SE ottelu, jota itse olin odottanut koko vuoden '99 ajan, ja nyt se vihdoin koittaisi. Sen jälkeen, kun Tazin lähtö WWF:ään oli ilmoitettu, oli Taz tietenkin menettänyt kaiken kannatuksensa ECW-yleisön silmissä. Niinpä mestaruustappionsa jälkeen Taz kääntyikin kyyniseksi ja paskamaiseksi heeliksi, joka vähät välitti kenenkään mielipiteistä. Samalla hän otti ainoaksi tehtäväkseen Rob Van Damin pieksemisen. Koko vuoden '99 ajan oli keskusteltu siitä, kumpi mestaruuksista olisi todella se ECW:n tärkein vyö: Tazin kantama ECW World Heavyweight -mestaruus vai RVD:n kantama ECW Television -mestaruus. Tuota ei koskaan ehkä saatukaan selville, mutta Taz päätti osoittaa viimeisessä ppv-ottelussaan ennen WWF:ään lähtöä olevansa silti parempi painija kuin Rob Van Dam.

Olen aika yllättynyt siitä, kuinka heikkoja arvosanoja tämä ottelu on saanut monilta tämän tapahtuman arvostelleilta, koska tämä oli mielestäni selvästi tämän tapahtuman toiseksi paras ottelu. Jo suuri syy ottelun loistavuuteen oli se mahtava tunnelma, joka tuntui vallitsevan sekä areenalla että minun kotikatsomossani, kun vihdoin ja viimein RVD ja Taz ottaisivat yhteen. Tässä oli juuri se tunnelma, joka puuttui Candido vs. Sabusta. Sen lisäksi ottelu oli pääosin rakenneltu hyvin. Tähän sopi hienosti juuri alun tasaväkinen vääntö, jossa molemmat yrittivät saada toisen maahan hyvin erilaisilla taidoillaan mutteivat onnistuneet siinä. Tätä seurasivat sitten RVD:n hienot loikat ja Tazin mahtavat suplexit, kuten Overhead Tazplex kulmauksessa olevan pöydän läpi. Kokonaisuudessaan kamppailu tuntui todella merkittävältä ja viihdyttävältä, vaikka ihan edellisen ottelun tasolle ei päästykään. Ehkä juuri tuo edellinen ottelu oli se, mikä sumensi monen arvostelijan silmät. Ainoan suuren miinuksen ottelu saa lopetuksestaan, joka oli kieltämättä todella heikko näin merkittävälle ottelulle. Ensin ottelussa nähtiin harmittava botchi, joka tuntui muuttavan koko jäljelle jäävän ottelun luonteen sekavaksi. En tiedä, olisiko tuon botchatun kohdan pitänyt alun perin sitten olla koko ottelun lopetus. Joka tapauksessa RVD ja Taz käänsivät vielä tuon botch-tilanteen jälkimainingin ihan hyvin edukseen, mutta sitten ottelu loppuikin aivan yllättäen ja täysin keskeneräiseltä tuntuvasti. Koko lopputaistelu tuntui jääneen pois. Se on suuri harmi, koska siihen asti tämä ottelu tuntui etenevän hienosti kenties jopa huippuarvosanaa kohti. Nyt tämä oli mielestäni "vain" oikein hyvä. Ehkä minä vain sitten yliarvostelen tämän, koska olen niin suuri RVD-mark, mutta ei se minua haittaa. Siinä ei ole koskaan mitään pahaa, että tykkää katsomastaan.
***½ (14:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Rhino & Impact Players w/ Jason & Dawn Marie vs. Tommy Dreamer (c) & Raven (c) & The Sandman w/ Francine
Jälleen ehkä hieman kummastelen sitä, että juuri tämä näistä kolmesta ME-ottelusta buukattiin illan viimeiseksi. Toisaalta onhan se ymmärrettävää, sillä tässä ottelussa olivat kehässä samaan aikaan firman kolme nopeimmin nousevaa uutta tähteä ja kolme suurinta kehäkonkaria. Eli kyllä vain, The Sandmanin WCW-ura Hakina oli saanut päätöksensä, ja mies oli Ravenin tapaan palannut takaisin kotipromootioonsa ECW:hen. Heti paluussaan Sandman tietenkin palasi yhteen vanhan pitkäaikaisen ystävänsä Tommy Dreamerin kanssa. Ainut ongelma tässä yhtälössä oli se, että Dreamer piti yhä ECW:n joukkuemestaruuksia Ravenin kanssa, vaikka miehet inhosivat toisiaan aivan avoimesti. Myös Ravenin ja Sandmanin välit olivat aina olleet todella huonot, joten tämän kolmikon yhteispeli ei olisi mitenkään helppoa. Vastustajikseen he puolestaan saivat ECW:n vaarallisimman kaksikon Impact Playersin, jotka tahtoivat nousta koko ECW:n huipulle, ja he olivat päättäneet aloittaa sen viemällä joukkuemestaruudet itselleen. Lisäksi erityisesti Justin Crediblellä oli suuria ongelmia paluunsa tehneen Sandmanin kanssa, sillä juuri Credible oli alun perin lähettänyt Sandmanin pois ECW:stä. Impact Playersien joukkueparina otteli "Rookie Monster" Rhino, joka oli viime kuukausina jättänyt jälkeensä roiman määrän tuhoa.

On totta, että tämä ottelu ei varsinaisesti loistanut mahtavalla painiliiketarjonnallaan tai selkeydellään, mutta minua se ei haitannut yhtään, sillä tässä ottelussa oli niin hiton hieno tunnelma. Dreamerin, Sandmanin ja Ravenin näkeminen samassa joukkueessa oli todella suuri hetki, joka muistutti taas ECW:n perinteisemmästä osuudesta. Kokonaisuutenakin kamppailu oli mielestäni buukattu hyvin, sillä ensin tässä nähtiin kyllä tasaista joukkueotteluvääntöä, jossa kaikki saivat osoittaa oman vahvuutensa. Lopussa ottelu sitten muuttui kuuden miehen yleiseksi tappeluksi, mutta sellaisenaankin tämä oli oikein viihdyttävää mättöä. Ei siis missään tapauksessa mitään ikimuistoista huippupainia, mutta roolinsa ME-mäiskintänä oikein hyvin hoitanut ottelu.
*** (9:19)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Impact Players & Rhino (Credible pinned Sandman after a That's Incredible!)

*** Mike Awesome
** Masato Tanaka
* Rob Van Dam

- Harmillista taas katsoa tämän ppv:n neljän viimeisen ottelun osanottajia, kun tietää, että heistä noin puolet ei olisi mukana ensi vuoden meiningeissä ainakaan kovin pitkään erinäisistä syistä. Aikamoinen homma taas uusien tähtien luomisessa ECW:lle.

Kokonaisarvio November To Rememberistä: Kyllä tämä päihitti kirkkaasti viime vuoden N2R:n, mutta ei tämä silti mitään vuoden parhaan ppv:n tasoa ollut. Kieltämättä tässä oli MOTY(C)-ottelu, mutta muuten sitten yhtään huippuluokan ottelua ei ollut. Tuntuu aika naurettavalta kritisoida tällaista sen jälkeen, kun WCW ei pysty ppv:ssään tarjoamaan yhtään edes yli kolmen tähden ottelua, joita nähtiin tässäkin ppv:ssä neljä. Niinpä tämäkin on selväsit Hyvä, mutta ei kuitenkaan ihan Hienon tasoa. Sen verran kuitenkin kolmea **-ottelua ja muut pienet pettymykset rokottivat. Silti ehdottomasti vuoden kärkitasoa. Ei voi tähän loppuun muuta kuin antaa vielä järkyttävän suuren kiitoksen ECW:lle siitä, että se pelasti vuoden 1999 ppv:t. Kaikki neljä kärkippv:tä ovat ECW:n käsialaa, ja ilman ECW:tä tänä vuonna olisi tähän mennessä nähty tasan yksi Ok:n ylittänyt ppv.

1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW November To Remember - Hyvä
4. ECW Living Dangerously - Hyvä
5. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
6. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
7. WCW Spring Stampede - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WWF No Mercy - Ok
11. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
12. WCW Uncensored - Kehno
13. WWF WrestleMania XV - Kehno
14. WWF Fully Loaded - Kehno
15. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
16. WCW SuperBrawl IX - Kehno
17. WWF Rebellion - Kehno
18. WCW Fall Brawl - Kehno
19. WCW Souled Out - Kehno
20. WWF Unforgiven - Kehno
21. WWF King of the Ring - Kehno
---------------
22. WCW Halloween Havoc - Surkea
23. WCW The Great American Bash - Surkea
24. WWF No Mercy (UK) - Surkea
25. WCW Road Wild - Surkea
26. WCW Slamboree - Surkea
27. WCW Bash At The Beach - Surkea
28. Heroes of Wrestling - Surkea

ECW:n osalta vuosi '99 oli siis tässä, mutta vielä on jäljellä kaksi WCW:n ja kaksi WWF:n ppv:tä. Ensimmäisenä niistä vuorossa on Survivor Series.

[What]

Viikonloppuna Kuopiossa, joten luvatun mukaisesti saattekin tämän viikon arvostelun hieman etuajassa. Vuorossa WWE:n yksi suurista, ja selostajina tutusti Cole-Lawler-Striker.


Sunnuntai 21. Marraskuuta 2010
American Airlines Arena, Miami, Florida

United States Championship Match
Daniel Bryan © VS. Ted DiBiase w./Maryse
WWE:n toiseksi pisimmän historian omaava tapahtuma avattiin melko odotetulla tavalla, kun pari kuukautta sitten The Miziltä vyön voittanut Daniel Bryan puolusti mestaruuttaan. Tällä kertaa vastassa oli ”Fortunate Son” Ted DiBiase, joka oli tässä vaiheessa löytänyt rinnalleen kauniin Marysen. Suurempia taustoja ottelulla ei ollut. Teddy oli jossain RAW:ssa hyökännyt selästä Bryanin kimppuun, ja sillä teolla ”ansainnut” tämän ottelun.

DiBiasen kyvyistä voidaan olla montaa mieltä, mutta itse on ole Teddyä vielä täysin hyljännyt. Tällaisissa keskikortin kahinoissa hän ainakin toimii ihan hyvin. Tämäkin oli ihan hyvä ottelu. Kunnia tietysti kehävelho Bryanille, mutta ei DiBiasekaan huonolta tässä näyttänyt. Kuten sanottua, niin tämä oli perusvarma opener. Muutama hieno hetki nähtiin, kuten Bryanin upeasti myymä Clothesline, ja järisyttävä Belly-to-Back Superplex, jota Bryan ei WWE:ssä ole tainnut monesti käyttää. Pätevä avausmatsi, mutta ei enempää. Ei tästä sellaista tärkeän ottelun tuntua (vrt: Bryan-Miz) välittynyt. Ajoi asiansa.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:58
Voittaja: Daniel Bryan (Labell Lock Submission)

Arvosana: ***-

Singles Match
John Morrison VS. Sheamus
Miamin iltamaa jatkettiin kahden perustaitavan, mutta ei koskaan itseeni iskeneen kaksikon ottelulla. Morrison oli kyllästynyt Sheamuksen tyyliin töniä ja kiusata ihmisiä, ja hän oli päättänyt laittaa moiselle käytökselle pisteen. Joten ei tälläkään mitään kovin vahvaa taustaa ollut.

Sheamuksen ja JoMo:n feudihan kesti melkein koko loppuvuoden, ja miksi ei? Heidän kemiansa kehässä toimivat ihan hyvin erilaisista tyyleistä huolimatta, ja tämäkin ottelu oli hyvä. Yleisö ei tästä tosin liiaksi piitannut, mutta kehätoiminta oli mukavaa tasoa. En kumpaakaan pidä main event tason pelureina, joten ehkäpä heitä olisikin viisaampi käyttää tällaisissa keskikortin otteluissa? Kummallakaan ei ole sellaista pääottelijalta vaadittavaa karismaa, mutta kehässä he hommansa osaavat. Ottelu rullasi ”smoothisti” eteenpäin, sisälsi hienoja liikkeitä ja muutamia jännittäviä near falleja. Tylsiä hetkiä ei juurikaan ollut. Ihan onnistunut keitos siis.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:12
Voittaja: John Morrison (Running Knee Strike)

Arvosana: ***

Intercontinental Championship Match
Kaval VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero
Low-Ki, Senshi, Kaval... rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kaval oli tosiaan NXT:n kakkoskauden voittaja, ja palkinnoksi sai mestaruusottelun valitsemassaan ppv:ssä. Voitettuaan edellisessä Smackdownissa yllättäen Zigglerin, julisti Kaval käyttävänsä tilaisuutensa tänä iltana.

Tapahtuman alku oli kuin indysmarkin päiväunta. WWE:n Survivor Series, jossa mestaruusotteluissa esiintyvät Bryan Danielson ja Low-Ki. Yleisö ei ehkä ihan osannut ottaa Kavalia omakseen (Miamin yleisö ei ollut mitenkään smark-painotteinen) aluksi, mutta ottelun edetessä hurrauksia alkoi sadella. Kumpikin ovat hyviä painijoita, ja kuuluvat suosikkeihini, joten itse nautin tästä paljon. Kavalilta nähtiin huikeita muuveja, jotka Ziggler möi paremmin kuin kukaan muu. Sitten tässä nähtiin yksi aivan h**vetin stiffi potku Zigglerin nenänvarteen. Botchihan se oli, mutta samalla tahattomasti luotiin hieno ”holy shit” hetki. Olisin tätä mieluusti pidempäänkin katsonut, mutta ei voi valittaa. Ottelu oli oikein hyvä, hitusen parempi kuin Bryan-DiBiase. Harmi vaan, että Kaval ei sitten WWE:ssä viihtynyt kovin kauaa. Hän olisi ollut kiva piristys näihin IC ja US Title kuvioihin pidemmäksikin aikaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:35
Voittaja: Dolph Ziggler (Roll Up)

Arvosana: ***

Traditional 5 vs. 5 Survivor Series Match
Team Mysterio (Rey Mysterio, The Big Show, Chris Masters, Kofi Kingston & MVP) VS. Team Del Rio (Alberto Del Rio, Cody Rhodes, Drew McIntyre, Tyler Reks & Jack Swagger)
Vuonna 2010 tykättiin bookata tällaisia monen miehen joukkuemättöjä. SummerSlamissa WWE-Nexus, Bragging Rightsissa Smackdown-RAW ja nyt tämä. Lisäksi näitä oltiin TNA:n puolellakin nähty useita Fortunen ja EV2:n välillä. Joten ei tämä miltään erikoiselta tuntunut, kuten nämä Survivor Series-matsit joskus taannoin. Asiaa ei auttanut yhtään se, että joukkueet oli kasattu kokoon melko randomilla. Ainoastaan joukkueiden kapteeneilla oli viime aikoina ollut isompaa kärhämää keskenään.

Konsepti sinällään on hyvä, eivätkä tällaiset matsit oikeastaan koskaan huonoja ole. Viihdyttävä tämäkin ottelu oli, mutta niin kovin kaukana niistä vuoden 2003 Austin-Bischoff klassikoista. Ongelma tässä tosiaan oli, että taustoja ei ollut. Ottelu oli vaan raavittu kasaan, koska Survivor Seriesissä on ollut tapana tällainen otella. Hyvää painia nähtiin, ja myös hauskoja hetkiä kuten Big Show'n tyrmäysisku Del Riolle. Sille kuuluisalle ”seuraavalle tasolle” tämä ei missään vaiheessa noussut, vaan tyydyttiin vetämään sellainen mukiinmenevä usean miehen rymistely. Tavallaan mentiin siitä, mistä aita on matalin: ei tätä voi pahemmin haukkua, mutta ei tästä jäänyt mitään muisteltavaakaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:13
Voittajat: Team Mysterio (Sole Survivors Rey Mysterio & The Big Show)

Arvosana: ***+

2 On 1 Handicap Match (Diva's Championship)
Michelle McCool & Layla © VS. Natalya
Seuraavaksi tällainen hyvin hämmentävä mestaruusmatsi. Team LayCool tosiaan ”jakoi” Women's (ja nyt vöiden yhdistyttyä) Diva's-mestaruuden, ja saivat puolustaa sitä tällaisessa lähtökohtaisesti epäreilussa kaksi vastaan yksi ottelussa. Lisäksi tämä oli Natalyan viimeinen mahdollisuus.

Ottelu oli melkoinen pannukakku, kuten nämä yliarvostetun McCoolin matsit yleensäkin. Ensinnäkin tämä oli törkeän lyhyt, ottaen huomioon että feudiakin oli taustalla, eikä tässä tapahtunut juuri mitään. Olipa kyllä harvinaisen turha ottelu Survivor Seriesin kaltaiseen legendaariseen tapahtumaan. Matsin jälkikahinoissa nähtiin ”Glamazon” Beth Phoenixin paluu, joka olikin ainoa asia, mikä tästä jäi mieleen. Peukku alas, ei enää tällaisia.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:37
Voittaja: Natalya (Made Michelle Tap Out To Sharpshooter)

Arvosana: *-

World Heavyweight Championship Match
Kane © VS. Edge
Lyhyillä ja ytimekkeillä taiteilijanimillä varustautuneet supertähdet kohtasivat. Kane oli Bragging Rightsissa Nexuksen avustuksella haudannut Undertakerin elävältä, ja säilyttänyt mestaruutensa. Faceksi kääntynyt Edge oli puolestaan palannut Smackdowniin oltuaan vain muutaman kuukauden RAW:ssa, ja voittanut ykköshaastajamatsin. Kyseessä ei ollut kuitenkaan mikään aivan geneerinen juonikuvio, jossa haastaja haluaa vain mestaruuden. Edgellä oli suunnitelma. Hän kaappasi Kanen isän Paul Bearerin ja piti häntä panttivankina pyörätuolissa eri puolilla areenoita. Kane oli tietysti suunniltaan, ja epätoivoisesti koitti löytää isäänsä. Beareria ei kuitenkaan löytynyt, ja tähänkin otteluun Edge rullasi kehän laidalle symbolisesti tyhjän pyörätuolin, saadakseen Punamasiinan entistä enemmän pois tolaltaan.

Loukkaantumisista hidastunut Edge ei tämän viimeisen runinsa aikana ollut lähelläkään sitä tasoa, jolla hän otteli joskus 2005-06, ja Kane nyt oli tässä vaiheessa vanha ja kankea. Joten mitään erityisen herkullista ottelua tuskin kukaan odotti. Pitkälti tämä perustuikin siihen, että Kane kuristi Edgeä, ja koitti piestä hänestä ulos tiedon, missä hänen isänsä on. Päämestaruusotteluksi siis aika onneton matsi, mutta kyllähän Kane & Edge sen verran ammattilaisia olivat, että eivät ihan sysipaskaa ottelua vetäneet. Hyviä väläytyksiä nähtiin, ja kyllä tämä tv-ottelutason ylitti. Lopetus oli ihan toimiva, ja ottelun jälkeen nähtiin hauska hetki, kun Edge istutti Kanen pyörätuoliin ja rullasi hänet turva-aidan läpi.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:49
Voittaja: Draw (Both men shoulders were counted down)

Arvosana: **1/2

WWE Tag Team Championship Match
Santino Marella & Vladimir Kozlov VS. Heath Slater & Justin Gabriel © w./The Nexus
Alkuvuodesta WWE:n joukkuedivisioona saattoi tarjota hyviäkin otteluita, mutta syksyllä mentiin rajua alamäkeä. Tämä oikeastaan alkoi Night Of Championsista, jossa Cody Rhodesin ja Drew McIntyren täysin randomtiimi vei vyöt. Bragging Rightsissa he hävisivät mestaruutensa parissa minuutissa David Otungalle ja Nexukseen vastahakoisesti kuuluneelle John Cenalle. Eipä tuokaan joukkue vöitä pitkään pitänyt, vaan Wade Barrett pakotti kapinoineen Otungan luovuttamaan vyöt Nexuksen Gabrielille & Slaterille. Ja kyllä, Santinon & Kozlovin huumoritiimi oli ainoa, ketkä pystyivät nämä kaksi karisman mustaa aukkoa haastamaan.

On jälleen pakko käyttää termiä ”tv-matsi.” Mitenkään muuten en tätä pysty kuvailemaan. RAW:n välikevennyksenä tämä olisi menetellyt, mutta Survivor Seriesissä näin ylhäällä kortissa? Come on! Santino oli kyllä hauska kobransa kanssa, mutta se nyt ei ihan riitä. Täysin turha täyteottelu. Sama efekti kuin Bound For Gloryssa sen EY:n ja OJ:n komediamatsin kanssa. Tosin sillä erotuksella, että se oli parempi, ja ei ollut semi main eventin paikalla.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:10
Voittajat: Slater & Gabriel

Arvosana: *1/2

WWE Championship Match (Special Referee: John Cena)
Wade Barrett VS. Randy Orton ©
Kesästä asti koko promootiota dominoinut Nexus-angle kulminoitui tähän. Tämän jälkeen koko homma menetti viikko viikolta hohtoansa, ja pari kuukautta myöhemmin se oli kuollut pois. Sen sijaan tässä se oli kuumimmillaan. Hävittyään Hell In A Cellissä Barrettille, joutui Cena liittymään Nexukseen. Liideri-Barrett kohteli Cenaa kuin roskaa, ja käytti tätä omaksi edukseen voittaakseen WWE-mestaruuden. Cena kuitenkin rakasti WWE:tä yli kaiken, ja kiltisi nieli kaiken, koska ei halunnut jättää fanejaan. Nyt Cenalla olisi mahdollisuus päästä irti Nexuksesta. Hänen täytyisi tehdä vain yksi asia: laskea Ortonin hartiat mattoon. Mutta olisiko McGyver-tyylisestä reiluudestaan tunnettu Cena valmis tekemään niin alhaisen teon oman etunsa vuoksi? Mikäli Cena laskisi Barrettin hartiat mattoon, joutuisi hän jättämään WWE:n kokonaan. Tähän koko ottelu, ja itse asiassa koko ppv pohjautui täysin.

Orton vs. Barrett Survivor Seriesin pääotteluna? Ei hyvältä kuulosta, mutta onneksi takana oli pirun vahva taustatarina, ja Cenan ratkaisu oli se juttu, johon keskityttiin. Ilman Cenaa ja hänen ympärilleen luotuja jännitteitä tämä olisi varmasti lässähtänyt sellaiseksi 2,5-tasoiseksi perusbrawliksi, mutta tässä päästiin paljon parempaan. Painin laatu ei päätä huimannut, mutta tunnelmaa ja ison ottelun fiilistä tästä kyllä löytyi. Oli myös positiivista, ettei tästä väen vängällä tehty sellaista 20+ minuutin ”muka eeppistä” kohtaamista, sillä tässä mielenkiinto kohdistui täysin siihen, mitä Cena tekisi ottelun lopussa. Hyvää bookkausta. Sen vuoksi tämä olikin hyvä pääottelu, ja jätti muuten pahasti pettäneestä ppv:stä mukavan maun suuhun. Se, miten homma sitten jatkui tulevina viikkoina onkin asia erikseen, mutta tämä toden totta tuntui suurelta.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:17
Voittaja: Randy Orton (RKO)

Arvosana: ***1/2

*** John Cena
** Dolph Ziggler
* Kaval

Yhteenveto: WWE on tarjonnut hyviäkin ppv:itä, mutta nämä loppuvuoden kaksi suurta olivat pettymyksiä. Aivan kuin SummerSlam, myös tämä nojasi liian vahvasti pääottelun varaan. 3 ensimmäistä ottelua hoitivat ruutunsa mallikkaasti, mutta sen jälkeen vajottiin lähes ”jäätävää paskaa” tasolle, josta noustiin vasta sitten main eventin myötä. Jos Barrett-Orton olisi yltänyt jollain ilveellä sinne neljän tähden tasolle, niin heikkouden olisi voinut antaa osittain anteeksi. Nyt täytyy vaan tylysti todeta, että tapahtuma ei yltänyt lähellekään legendaarisen statuksensa tasoa. Kyllähän se nyt jotain kertoo, että annoin kolme tähteä John Cenalle, joka ei edes otellut tapahtumassa!

PPV Ranking 2010

1. TNA - Bound For Glory 3,09
2. WWE - Money In The Bank 3,00
3. WWE - Royal Rumble 2,95
4. TNA - Lockdown 2,92
5. TNA - No Surrender 2,91
6. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
7. WWE - Fatal 4 Way 2,79
8. WWE - Extreme Rules 2,72
9. WWE - Elimination Chamber 2,65
10. WWE - Night Of Champions 2,61

11. TNA - Destination X 2,58 / WWE - Hell In A Cell
12. WWE - Over The Limit 2,56
13. TNA - Victory Road 2,55
14. WWE - Bragging Rights 2,54
15. WWE - Survivor Series 2,53
16. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
17. TNA - Sacrifice 2,47
18. TNA - Genesis 2,44
19. TNA - Turning Point 2,41
20. WWE - SummerSlam 2,25

21. TNA - Hardcore Justice 1,46

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender

[Kenitys]

Jee, 'Alert toimii taas. Nyt ei ollut arvostelun myöhästyminen minun vikani.

Yhdestä kohdasta (ihan sivuseikka) Whatin arvostelussa on huomautettava:

mutta Survivor Seriesissä näin ylhäällä kortissa?

Niin no, tuossa joukkuemestaruusottelunhan tapauksessa ylhäällä kortissa olo ei kerro mitenkään ottelun merkittävyydestä vaan juuri sen vähäisyydestä. Kyseessä lienee puhdas curtain-jerk.

Noniin, tämä arvostelu tulee sopivasti Survivor Seriesin alla ja lisäksi Whatin viitoittamalla Survivor Series -linjalla jatkaen.


SURVIVOR SERIES 1999

Survivor Series on, kuten kaikki varmasti tietävät jo, WWF:n toiseksi pitkähistoriaisin tapahtuma heti WrestleManian jälkeen. Ensimmäinen SurSer oli nähty vuonna '87, ja siitä lähtien näitä ensin pelkästään Elimination Tag Team Matcheihin erikoistuneita ppv:itä nähtiin joka vuosi. Vähitellen Seriesiin alkoi tulla muitakin otteluita kun klassisiia joukkue-eliminointiotteluita, ja esimerkiksi vuonna '98 ei niitä nähty ollenkaan, koska ppv:n teemana oli päämestaruusturnaus. Nyt asiat olivat toisin, ja Survivor Series palasi taas perinteisempään tyyliin. Selostajinamme tutut ja turvalliset JR ja King.



The Godfather & D'Lo Brown & Head Bangers w/ Hoes vs. Dudley Boyz & Acolytes - Survivor Series Elimination Match
Heti illan avausottelu oli klassinen eliminointiottelu. Jännintä ottelun lähtökohdissa on varmaan se, että suurin feudi ottelun osanottajien välillä taisi olla aikaisemmin syksyllä nähty Dudley Boyzien ja Acolytesin yhteenotto. Nyt he yrittivät otella samassa joukkueessa. Varmaan Dudleyilla oli jotain feudia Godfatherin kanssa tai jotain, mutta mitään kummempaa taustaa tällä ei ollut. Kaikki facet olivat joukkueen kapteenin mukaan pukeutuneet pimp-tyylisesti. Ja tosiaan, Head Bangers oli taas vajaan vuoden erillään olon jälkeen tehnyt paluun joukkueena. Jippii.

Tämä ottelu oli itse asiassa ihan mukava yllätys, sillä en kauheasti uskaltanut toivoa tältä, vaikka tässä olikin D'Lo Brownin ja Dudley Boyzien tapaisia oikeasti viihdyttäviäkin painijoita. Oikeastaan ainoastaan Head Bangersit olivat osanottajista ainoat aika onnettomat tapaukset, ja hekin jäivät onneksi aika pieneen rooliin. Aluksi homma lähti liikkeelle vähän kankeahkosti, mutta homma parani huomattavasti, mitä pidemmälle se eteni. Erityisesti D'Lo Brown veti loppua kohti aivan huikean suorituksen ja sai loppukamppailun vaikuttamaan oikeasti jännittävältä ja tasokkaalta. Silti oli tässä sen verran paljon sitä kankeutta ja laimeuttakin, että ei tämä ihan hyvää paremmaksi yllä. Ok opener.
**½ (9:36)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Godfather & D'Lo Brown & Head Bangers; Godfather & D'Lo were the survivors (D'Lo eliminated Bubba Ray last after a Lo Down)

Shawn Stasiak vs. Kurt Angle
Kyllä vain, luitte (ja näitte) ihan oikein. Tämä oli Kurt Anglen virallinen WWF-debyytti. Survivor Serieshän on tietyllä tapaa tullut tunnetuksikin näistä kovista debyyteistään, koska ensiesiintymisensä WWF:ssä ovat jossain SurSerissä aikanaan tehneet Kurt Anglen lisäksi myös The Undertaker, The Rock ja Gobbledy Gooker. Joidenkin viikkojen ajan WWF:ssä oli pyörinyt promovideoita siitä, kuinka vuoden 1996 Atlantan olympialaisten vapaapainin olympiakultamitalisti Kurt Angle on saapumassa WWF:ään. Videoissa hehkutettiin mm. Anglen taitoja ja miehen isänmaallisuutta. Jotenkin alussa minulle tulikin vaikutelma, että Anglea oltaisiin yritetty buukata facena (JR:kin kehui miestä). Yleisö ei kuitenkaan kiinnostunut Anglesta (mitä idiootteja) vaan chanttasivat hieman boringia (vielä suurempia idiootteja) ja buuasivat Anglelle, ja sitten Angle vetikin kesken ottelun upean heel-promon, jonka jälkeen hän ainakin sitten oli heel. Stasiakia kuvittelin aluksi selväksi heeliksi, mutta ehkä hän sitten koitti olla face. En tiedä, ei sitä varmaan kukaan miehen toiminan perusteella osaisi sanoa. Eikä sillä oikeastaan ole väliäkään, koska tämä oli Stasiakin ensimmäinen ppv-esiintyminen WWF:ssä ja samalla toistaiseksi viimeinen, sillä hän loikkasi vuosituhannen vaihteessa WCW:hen. Stasiak muuten näyttää tuossa kuvassa ihan Mark Jindrakilta.

Muistin etukäteen, että näissä Kurt Anglen ensimmäisissä ppv-otteluissa ei ihan olosuhteiden takia ollut hirveästi mainittavaa, ja ei tämä nyt mikään kovin erikoinen ottelu ollutkaan, mutta vastustaja ja annettu aika huomioon ottaen kuitenkin ihan kiva ottelu. Erityisesti kehua on tosiaan annettava Anglelle, joka ensinnäkin väläyttti pari tosi näyttävää liikettä ja veti vielä päälle hienon promon, mutta olihan tämä ottelu kaikessa keskinkertaisuudessaan vasta alkusoittoa. Stasiak oli oma turha pökkelö lihaskimppunsa, joten siitä ei sen enempää. Lisäksi moitteita paljon yleisölle, joka ei tosiaan arvostanut menoa silloinkaan, kun Angle teki parhaansa. Typerät detroitilaiset.
** (5:56)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Olympic Slam)

Val Venis & Mark Henry & Gangrel & Steve Blackman vs. British Bulldog (c) & Mean Street Posse (Joey Abs & Pete Gas & Rodney) - Survivor Series Elimination Match
Tämä ottelu on hieno esimerkki siitä, että kyllä näitä Whatin mainitsemia "pakko vain saada 4 vs. 4 -eliminointottelu, kun näitä SurSerissä pitää olla" -tyyppisiä otteluita osattiin buukata myös ennen 2000-luvun loppupuolta. Hulluinta tässä oli vielä se, että tämä oli tosiaan puhtaasti heel vs. heel -ottelu ja että Venisin johtamalla poppoolla ei ollut edes mitään yhteistä. Bulldog ja Mean Street Posse olivat sentään pyörineet viime viikkoina muutenkin yhdessä, mutta ei mikään silti selitä sitä, että heitä vastaan buukattiin neljä aivan satunnaista midcard-heeliä.

Otteluna tämä oli aikamoista perus tv-ottelukauraa. Muutamat painijat, erityisesti Venis ja Bulldog, esiintyivät ihan edukseen, mutta ei tästä silti jäänyt mitään muisteltavaa. MSP:n osuus jäi tässä aika pieneksi, mikä oli varmaankin ihan hyvä. Muutamia näppäriä liikkeitä ja tyylikkäitä hetkiä, mutta kokonaisuudessaan varsin yhdentekevä ottelu. Ei tässä kuitenkaan ole mitään suurempaa haukuttavaa, joten kyllä tämän ihan katseli, vaikka sitten Veniksen pushauksen takia. Yleisöhän oli arvaten aika kuollut, kun vastakkain laitettiin kaksi heelporukkaa.
** (9:10)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Val Venis & Mark Henry & Gangrel & Steve Blackman; Venis & Henry were the survivors (Venis eliminated Bulldog last after a Money Shot)

Mae Young & Fabulous Moolah & Tori & Debra vs. Jacqueline & Luna & Terri & Ivory (c)
Hävettää todeta, mutta tällä ottelullahan oli ihan selvä storyline. Ivory oli viime aikoina feudannut ensin Torin (ja myös joukkueparinsa Lunan) ja nyt viimeisimpänä mummokööri Mae Youngin ja Fabulous Moolahin kansa. Tänä surkuhupaisa Moolah-buukkaushan oli mennyt viime ppv:ssä niin pitkälle, että Moolah pistettiin jo voittamaan Women's-mestaruus Ivorylta, mutta nyt Ivory oli näköjään saanut sen takaisin. Koitan yleensä välttää edellisten ppv:eiden tuloksien kertomisen, ellei se ole uuden ottelun storylinen kannalta välttämätöntä, mutta tämä kauheus piti saattaa teidän kaikkien tietoon. Yhtä kaikki, facet siis inhosivat Ivorya ja siinä sivussa näitä muita naikkosia, jotka hänen avukseen saapuivat.

Tästä ottelusta löytyy tasan yksi hyvä asia: tämä ei ollut eliminointiottelu vaan päättyi ensimmäiseen selätykseen. Muuten tämä oli aivan uskomatonta, lähes tulkoon silmämunat kärventävää, paskaa, joka kilpailee ihan tosissaan vuoden huonoimman ottelun palkinnosta semmoisten klassikkojen kuin Iron Sheik & Nikolai Volkoff vs. Butch & Luke ja Jake Roberts & Yokozuna vs. Jim Neidhart & King Kong Bundy kanssa. On totta, ettei tämä kestänyt kuin kaksi minuuttia, mutta silti siinäkin ajassa menetin täydellisesti kaiken uskoni WWF:n tämän ajan naisten painiin. Joka v***n ikinen liike, joka tässä ehdittiin nähdä, oli jollain tapaa botchattu. Kyllä, lopetus myös. Moolah ja Young eivät olleet millään tapaa hauskoja vaan pelkästään rasittavia. Debra ja Terri oli tuotu otteluun ainoastaan sen takia, että postmatch-tappelussa he saattoivat riisua toisensa rintsikoillensa. Ottelun aikana he eivät tehneet mitään. Jopa kaikki ottelun "oikeat painija" (Ivory, Luna, Tori, Jacqueline) epäonnistuivat kaikessa yrittämässään ja näyttivät vain puhtaasti typeriltä. Tämä oli aivan hirveää ja sai minut arvostamaan WWE:n nykypäivän daisvaria, jossa ei siinäkään paljon kehuttavaa ole.
DUD (1:53)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Mae Young & Fabulous Moolah & Tori & Debra (Moolah pinned Ivory after a Scoop Slam)

X-Pac vs. Kane
Tämän ottelun tulemista oli saattanut jo ennakoida jonkun aikaa, mutta nyt se vihdoin koitti. Kaikki toki alkoi kunnolla vasta, kun vähän No Mercyn jälkeen X-Pac kääntyi Kanea vastaan ja teki samalla heel-turnin. Alkunsa X-Pacin turni sai siitä, kun kesken Raw'ssa nähdyn New Age Outlaws vs. Rock 'n' Sock Connection -ottelun X-Pac saapui paikalle ja auttoi kaikkien yllätykseksi vanhat DX-kaverinsa voittoon. Yllätys vain paheni, kun WWF-mestari Triple H saapui paikalle, jakoi NAO & X-Pac -kolmikolle DX-paidat ja pieksi yhdessä näiden kolmen kanssa maassa maanneet Mankindin ja Rockin. Tämän jälkeen Triple H ilmoitti, että D-Generation X oli palannut ja ettei Vince McMahon pystyisi tämän jälkeen syöksemään Triple H:ta millään WWF:n pääpaikalta. Seuraavalla viikolla X-Pac vakuutteli hämmentyneelle Kanelle, että koko DX-juttu oli vain pieni sivukuvio ja että ensisijaisesti X-Pac tahtoisi edelleen työskennellä Kanen kanssa. Kuten arvata saattoi, X-Pac kääntyi heti samana iltana Kanea vastaan, ja nyt sitten oltiin tässä. Kane janosi kostoa, ja X-Pac tahtoi näyttää, ettei Big Red Machinesta ole mihinkään ilman X-Pacia.

Tämä ottelu kuulosti sinänsä ihan mielenkiintoiselta, koska X-Pac oli esittänyt vuoden '99 aikana monia varsin hyviä otteita, ja Kanekin oli tässä vaiheessa uraansa vielä vakuuttava ja myös aika uskottava. Siksi olikin aika harmi, ettei meille tarjoiltu tätä ottelua kuin neljän minuutin verran. Siinä ajassa molemmat ehtivät väläyttää pari hienoa liikettä ja saada yleisön hyvin mukaan tähän taisteluun, ja sitten kaikki päättyi juuri pahasti kesken. No, olihan tämä kiva tv-ottelumainen veto, mutta juuri siksi se ei mielestäni ppv:hen kuulu.
** (4:14)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane (via DQ)

Prince Albert & Mideon & Viscera & Big Bossman (c) vs. Big Show - 4 on 1 Handicap Survivor Series Elimination Match
Kehuin jo aikaisemmassa arvostelussa näitä Big Bossmanin loppuvuoden '99 juonikuvioita, jotka olivat Attitude Eraa kaikessa karmeudessaan ja samalla myös parhaudessaan. Ensimmäinen mahtava juonikuviohan oli siis Al Snow'ta vastaan käyty feud, jossa Bossman muun muassa valmisti Snow'n lemmikkikoirasta ruokaa ja syötti sen sitten Snow'lle itselleen. Feudin huipennuksena nähtiin hirvittävä Kennel From Hell Match, josta on enemmän tietoa Unforgiven-arvostelussani. Lopullinen päätös feudille saatiin, kun Bossman voitti Snow'lta HC-vyön, josta tappelu oli aikoinaan aloittanut miesten vihanpidon. Bossman ei kuitenkaan siirtynyt puolustamaan HC-mestaruuttaan, vaan sen sijaan aloitti feudin Big Show'n kanssa. Show'n isä oli (kayfabessa) kuollut, mutta täysin julma ja tunteeton Bossman ei tuntenut minkäänlaista sympatiaa Show'ta kohtaan vaan aloitti tämän järjestelmällisen piinaamisen. Ensin Bossman luki eräässä Raw'ssa Show'n isän muistoa syvästi loukkaavan runon, ja kun vihdoin koitti Mr. Show Seniorin hautaamisen aika, saapui Bossman paikalle autollaan ja raahasi arkun pois paikalta Show'n epätoivoisesti roikkuessa arkussa kiinni. Tämä feud oli puhdasta kultaa. Nyt Show'lla oli mahdollisuus päästä kostamaan kaikki Bossmanille, joka oli hankkinut avukseen kolme heel-hännystelijää. Myös Big Show'lle oli buukattu alun perin apumiehet (Kaientai & Blue Meanie), mutta Big Show pieksi heidät backstagella ottelukyvyttömiksi, koska hän tahtoi hoitaa tämän yksin.

Vaikka feudin storyline-puoli olikin aivan täyttä timanttia, ei otteluiden taso harmillisesti päässyt, no hmm, aivan samalle tasolle. Tämäkin ottelu kesti reilun puolitoista minuuttia, ja siinä oli aivan tarpeeksi. Nähtiinhän tässä kieltämättä pari näyttävää Chokeslamia ja yksi hienoa Scoop Slam, joten niistä tämä ansaitsee puolikkaan. Siihen se sitten jääkin.
½ (1:27)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Big Show (Show eliminated Big Bossman last after Bossman was counted out)

Tässä välissä nähtiin sitten yksi vuoden '99 jos nyt ei dramaattisimmista niin käänteentekevimmistä angleista, kun WWF-mestari Triple H houkutteli Steve Austinin parkkipaikalle, jossa tuntematon henkilö ajoi autolla täysiä vauhtia Austinin päältä. Alun perin tämän SurSerin ME:nhän piti siis olla HHH vs. The Rock vs. Austin WWF-mestaruudesta, eli tyyliin isoin ottelu, jonka WWF pystyisi tarjoamaan. Muistan kun ensimmäistä kertaa tätä tapahtumaa katsoessa odotinkin tuota ottelua todella suurella mielenkiinnolla, kunnes tämä koitti. Tämän anglen jälkeen oli heti selvää, ettei tuota ottelua tultaisi ME:ssä näkemään, sillä Austin kirjoitettiin niin karusti ulos. Austintahan oli siis jo pidemmän aikaa, kuten edellisessäkin arvostelussa kirjoitin, vaivanneet loukkaantumiset, ja nyt hänen oli pakko päästä hoitamaan niitä. WWF oli jo jonkun aikaa pedannut tilannetta siihen, että he pystyisivät luopumaan suurimmasta ME-nimestään, ja nyt oli sen aika. Austinia ei nähtäisi seuraavan kerran ennen kuin vuoden 2000 loppupuolella.


Chyna (c) w/ Miss Kitty vs. Chris Jericho - WWF Intercontinental Championship
Jericho oli sitten edellisen ppv-esiintymisensä luopunut sekä Mr. Hughesista että typerästä hiustyylistään ja näyttikin nyt heti monta astetta uskottavammalta tyypiltä. Tosin aika uskottavalta näytti myös Chyna, joka oli vienyt Jeff Jarrettilta sekä tämän IC-mestaruuden että naisen. Chyna oli siis ensimmäinen IC-mestaruutta hallussaan pitänyt nainen, ja juuri kun hän pääsi yhdestä misogynistä eroon, oli seuraava jo ovella. Chris Jerichon mielestä Chynan IC-mestaruuskausi oli täysi vitsi, ja Y2J oli päättänyt tehdä lopun siitä heti alkuunsa. Jericho oli varma, että Chynalla ei olisi mitään mahdollisuuksia häntä vastaan.

Jotain Jerichon hyvyydestä kertoo se, että tähän asti aukottomasti Chynan puolella olleet WWF-fanit alkoivat tässä ottelun aikana kääntyä selvästi Jerichon puolelle. Jotain Jerichon (ja varmasti vähän myös Chynan) hyvyydestä kertoo myös se, että tämä oli illan paras ottelu. Toisaalta tässä tapauksessa se kertoo myös aika paljon tämän illan heikkoudesta. Yhtä kaikki Jericho ja Chyna tarjosivat oikeasti aika raikkaan ja hiukan jännittävänkin IC-mestaruusväännön. Ei mitään tosi erityistä mutta kaikin puolin toimivaa ja viihdyttävää. En usko, että Chyna hirveän paljon tätä parempaan pystyykään. Lopetus oli rohkea yritys mutta harmillisesti vähän botchattu.
*** (13:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chyna (Top-Rope Pedigree)

Hardcore Holly & Crash Holly & Too Cool (Scotty 2 Hotty & Grandmaster Sexay) vs. Edge & Christian & Hardy Boyz w/ Terri - Survivor Series Elimination Match
WWF oli taas saanut lisäyksen joukkuedivisioonaansa, kun vuonna '98 homohtavalla gimmickillä divarissa pyörineet Scott Taylor ja Brian Cristopher olivat nyt palanneet eräänlaisella räppärigimmickillä. Nyt heidät tunnettiin Scotty 2 Hottyna ja Grandmaster Sexayna, ja heidän joukkueensa oli Too Cool. Tässä ottelussa he ottelivat Hollyn serkusten kanssa Edgeä ja Christiania sekä Hardy Boyzeja vastaan. E & C ja Hardyt olivat otelleet monta kuukautta vastakkain, mutta kun Hardyt olivat voittaneet Terri Invitational Tournamentin ja hylänneet Gangrelin, olivat nämä kaksi lupaavaa joukkuetta löytäneet yhteisen säveleen ainakin jollain asteella.

Tämä ottelu oli varmaan illan harmillisimpia pettymyksiä, sillä oletin, että Edgen, Christianin ja Hardyjen ottelusta olisi tullut jotain enemmän. Toisaalta harmillisesti yksikään heidän vastustajistaan ei painillisesti ollut mitenkään erityisen taidokas, joten lopputulos jäi vain ok:ksi. Lisäksi buukkauskin oli paikoitellen aika typerää, ja eliminoinnit tapahtuivat paikoitellen turhan tiuhaan tahtiin, joten kieltämättä tältä jäi odottamaan enemmän. Yleisökin oli harmillisen huonosti mukana. Ihan jees ottelu siis, ja kyllä tässä varsinkin Jeff Hardy väläytti pari hemmetin hienoa spottia, mutta muuta muisteltavaa tästä ei jäänyt.
** (14:26)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Hardcore & Crash Holly & Too Cool; Hardcore Holly was the sole survivor (Hardcore pinned Christian last after a Victory Roll counter)

New Age Outlaws (c) vs. Mankind & Al Snow w/ Head - WWF Tag Team Championship
Siitä huolimatta, että New Age Outlaws oli kääntynyt heeliksi, jaksoivat Road Dogg ja Mr. Ass huudattaa yleisöä ihan samalla tapaa. NAO oli siis tosiaan voittanut joukkuemestaruudet takaisin itselleen Rock 'n' Sock Connectionilta, ja kun Rockilla ei ollut aikaa eikä varmaan mielenkiintoakaan lähteä jahtaamaan joukkuemestaruuksia Mankindin kanssa, koska hän oli päässyt nyt päämestaruuskuvioihin, joutui Mankind etsimään uuden joukkueparin. Kovin kaukaa ei partneria tarvinnut katsella, sillä esiin astui Mick Foleyn vanha ystävä Al Snow, joka lupautui heti Mankindin uudeksi joukkuepariksi. Mankind jopa auttoi Snow'ta löytämään takaisin vanhan kunnon Headin.

Tämä oli ihan mukava ottelu. Kaikessa simppeliydessään. Ei mitään kauhean erityistä eikä etenkään painillisesti mitenkään huimaa tarjontaa, mutta niin vain Foley ja NAO ja myös Snow pystyivät edelleen paikkaamaan paljon painista hienoilla esiintymiskyvyillään. Nämä alkoivat olla vihdoin NAO:n viimeisiä kuukausia, ja ehkä se oli ihan hyväkin, mutta kieltämättä tuo joukkue oli vuosina '98-'99 pitänyt monin paikoin WWF:n joukkuemestaruusdivisioonaa ihan yksin pystyssä. Nyt tulossa alkoivat olla aivan toiset nimet, mutta siitä enemmän seuraavan vuoden aikana. Nyt pysytään hetki vielä näissä otteluissa, jotka olivat painillisesti ihan kivaa menoa mutta muuten tunnelmaltaan niin toimivaa ja hyvin rakenneltua vääntöä, että kyllä näitä aina ihan mielellään katsoi.
**½ (13:59)
Voittajat:

Spoiler: näytä

New Age Outlaws (Mr. Ass pinned Mankind after a Spike Piledriver)

Triple H (c) vs. The Rock vs. Big Show - WWF Championship
Tämän piti siis alun perin olla Triple H vs. The Rock vs. Steve Austin, jossa oltaisiin lopullisesti selvitetty se, kuka näistä kolmesta on paras. Ottelun tuomarin piti olla Vince McMahon, mutta nyt kaikki nämä ennakkoasetelmat olivat muuttuneet. Austin oli sairaalassa, ja syksyn aikana Austinin kanssa sovinnon tehnyt Vince oli hospitaalissa tarkkailemassa Stone Colin tilaa. Niinpä tuomariksi valikoitui vanha kunnon Earl Hebner. Ottelijoiden osalta ottelusta ei tehty vain Triple H:n ja Rockin välistä, vaan Shane McMahon, joka uskoi vakaasti HHH:n olevan Austinin yliajon takana, lupasi hankkivansa jonkun Austinin tilalle otteluun. Kukaan ei tiennyt, kuka tuo yllätysosanottaja olisi, kunnes juuri ennen ottelun alkua Big Show'n sisääntulomusiikki alkoi soida, ja Show saapui paikalle Rockin ja HHH:n kauhuksi.

Tämä oli varmaankin tämän vuoden heikoin WWF-mestaruusottelu tähän mennessä. Muistaakseni vain yksi WWF:n päämestaruusottelu kaikesta tämän vuoden heikkoudesta huolimatta oli tähän mennessä ollut alle kolmen tähden. WCW:ssähän puolestaan koko vuoden aikana yksikään päämestaruusottelu ei tähän mennessä ollut yltänyt kolmeen tähteen. Että näin. Joka tapauksessa tämä oli vielä hieman heikompi kuin tuo toinen alle kolmen tähden päämestaruusottelu (Rock vs. Undertaker), vaikka saakin nyt minulta saman arvosanan. Tässä oli siis monia hyviäkin kohti ja paikoitellen oikein toimivaa menoa, mutta kokonaisuutena tämä oli silti aikamoisen vaisu. Osa vaisuudesta johtuu siitäkin, että tässä piti tosiaankin olla se huikea Rock/HHH/Austin, eikä joku Big Show nyt millään paikkaa Austinia - erityisesti, kun Show'ta oli buukattu pitkin vuotta aikamoisen heikosti ennen tätä aiva viime aikojen pushia. Lopetus oli aika ylläri. Niinpä tästä jäi kokonaisuudessa kovasta yrityksestä huolimatta aika laimea fiilis. Lause, joka muuten kuvaa koko tätä ppv:tä aika hyvin.
**½ (16:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Show (Show pinned Triple H after a Chokeslam)

*** Chris Jericho
** Jeff Hardy
* Kurt Angle

- Kun katsoo ylläolevaa top 3-listaa, niin tässähän aletaan olla kohta jo nykyajassa.

Kokonaisarvio Survivor Seriesistä: "Niinpä tästä jäi kokonaisuudessa kovasta yrityksestä huolimatta aika laimea fiilis." Tosiaan tuossa se tulee aika hyvin sanotuksi. Monin paikoin yritettiin kovasti, mutta missään lukuun ottamatta Jericho vs. Chynaa ei päästy toivotulle tasolle. Toki muutama muukin otteluista, kuten opener ja kaksi viimeistä, olivat ihan kivoja, eikä naisten ottelua lukuun ottamatta mikään ollut erityisen kamalaa, mutta naisten ottelu olikin sitten tosiaan aivan hirveää kuraa. Mietin tosi pitkään kahden huonoimman arvosanan välillä, mutta juuri ja juuri käännyin vielä Kehnon puolelle. Vähän niin ja näinhän tämä on, mutta kun tässä nyt nähtiin vielä mm. Kurt Anglen debyytti ja Too Coolin comeback, niin jotenkin siedettävä fiilis tästä jäi kuitenkin. Ei silti mitään ylpeilynaihetta WWF:lle.

1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW November To Remember - Hyvä
4. ECW Living Dangerously - Hyvä
5. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
6. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
7. WCW Spring Stampede - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WWF No Mercy - Ok
11. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
12. WCW Uncensored - Kehno
13. WWF WrestleMania XV - Kehno
14. WWF Fully Loaded - Kehno
15. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
16. WCW SuperBrawl IX - Kehno
17. WWF Rebellion - Kehno
18. WCW Fall Brawl - Kehno
19. WCW Souled Out - Kehno
20. WWF Unforgiven - Kehno
21. WWF King of the Ring - Kehno
22. WWF Survivor Series - Kehno
---------------
23. WCW The Great American Bash - Surkea
24. WCW Halloween Havoc - Surkea
25. WWF No Mercy (UK) - Surkea
26. WCW Road Wild - Surkea
27. WCW Slamboree - Surkea
28. WCW Bash At The Beach - Surkea
29. Heroes of Wrestling - Surkea

Seuraavaksi WCW:n uusi ppv Mayhem, joka korvaa World War 3:n.

[What]

Jotenkin alussa minulle tulikin vaikutelma, että Anglea oltaisiin yritetty buukata facena (JR:kin kehui miestä). Yleisö ei kuitenkaan kiinnostunut Anglesta (mitä idiootteja) vaan chanttasivat hieman boringia (vielä suurempia idiootteja) ja buuasivat Anglelle, ja sitten Angle vetikin kesken ottelun upean heel-promon, jonka jälkeen hän ainakin sitten oli heel. Stasiakia kuvittelin aluksi selväksi heeliksi, mutta ehkä hän sitten koitti olla face. En tiedä, ei sitä varmaan kukaan miehen toiminan perusteella osaisi sanoa.

Angle puhui tästä jossain shootissa. Ottelun alkaessa Angle tosiaan oli face, mutta yleisön suhtautuessa häneen nihkeästi oli Vince McMahon karjunut tuomarin korvanappiin että Anglen pitää ottaa mikki ja solvata yleisöä. Jossain vaiheessa tuomari sai sitten viestin Kurtille selitettyä, ja kohtahan hän oli mikin varressa ja kääntyi ottelun aikana heeliksi. Aika ihailtavan nopeaa reagointia Vinsetiltä.

Oma arvostelu pihalle sitten huomenissa.

[What]

Täällä on varmaan miljoonat ja miljoonat ihmiset istuneet koko sunnuntaipäivän koneen ääressä refreshiä naputtaen ja odottaen kuumeisesti ppv-arvostelua. Nyt myöhäisillan tunteina odotuksenne palkitaan. Final Resolution, selostajina tutusti Tenay & Taz.


Sunnuntai 5. Joulukuuta 2010
Impact Zone, Orlando, Florida

#1 Contender's Tag Team Match
Beer Money VS. Ink. Inc.
Jippii! Epätasaisessa TNA:ssa on ollut yksi asia johon on voinut luottaa, ja se on tagdivisioona. Tässä ppv:ssä oli luvassa kaksi joukkueottelua, joista tämä siis ensimmäinen. Tarinaa ottelun takana ei suuremmin ollut. Mustemiehet olivat napanneet yllätysvoiton KaljaRahasta edellisen Impactin nelinottelussa, ja panoksena tosiaan oli ykköshaastajuus.

Jesse Nealin & Shannon Mooren joukkue ei ole koskaan suuremmin säväyttänyt. Kumpikin on vähän sellaisia ”meh” tyyppejä. Mutta läpi tämän ottelun he näyttivät oikein hyviltä, josta tietysti iso kiitos heidän vastustajille. Ottelun ensimmäiset minuutit olivat ihan oikeasti näyttävää Inkin jylläystä, eivätkä he loppumatsinkaan aikana huonoilta näyttäneet. Ei se joukkuedivari taaskaan pettänyt, sillä tämä oli sitä kuuluisaa ”solidia settiä” alusta loppuun, ja toimi roolissaan tapahtuman openerina hienosti. Joukkuepainin saralla TNA kyllä pyyhki WWE:llä lattiaa vuonna 2010.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:44
Voittajat: Beer Money (DWI)

Arvosana: ***+

Falls Count Anywhere Match
Tara VS. Mickie James
Turning Pointissa tehtiin selväksi, että Tara ja Mickie eivät tykänneet toisistaan. Ottelu päättyikin täyteen kaaokseen, ja tupladiskaukseen. Neitokaiset tappelemassa takatiloissa oli enemmän sääntö kuin poikkeus marraskuun Impact-jaksoissa. Sen lisäksi että Taralla oli henkilökohtainen biiffi Mickien kanssa, toimi hän myös esteenä sille, ettei Mickie saisi koskaan mestaruusottelua frendiänsä (ja pomoansa) Madison Raynea vastaan.

Sanoin jo TP-arvostelussa, että Mickie toi uutta virtaa naisten divisioonaan. Tämä oli jo todella hyvä naisten ottelu. Toiminta oli intensiivistä alusta asti, ja stipulaatiosta otettiin kaikki irti. Kaksikko tappeli Universal Studiosin teemapuiston luona ja ties missä. Ja täytyy vielä kerran painottaa että meno oli tosiaan intensiivistä. Myös huumoria saatiin tungettua mukaan, kun naiset veivät tappelunsa teemapuiston miesten vessaan, jossa totta kai oli porukkaa asioimassa. Harmi vaan, että ottelu myös typerästi päättyi sinne, sillä hetken aikaa jo luulin että kyseessä olisi sellainen täysin suunnittelematon random-hetki, jolle voi naureskella vielä pitkään. Jos ottelu olisi jatkunut vielä hetken, eikä olisi päättynyt typerästi, niin olisin voinut harkita jopa kolmosella alkavaa arvosanaa. Taisi tämä olla vuoden paras naisten matsi tällaisenaankin.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:26
Voittaja: Tara (got the pin after Madison Rayne blasted a fire extuingisher into Mickie's face)

Arvosana: **1/2

X-Division Championship Match
Jay Lethal VS. Robbie E. © w./Cookie
Managerinsa ja tyttöystävänsä Cookien avustuksella Robbie oli voittanut X-mestaruuden Jay Lethalilta, ja tämän jälkeen säilyttänyt sen Impacteissa, aina Cookien avulla. Koska sama kaava oli toistunut liian monta kertaa, oli tässä ottelussa hyvin erikoinen stipulaatio. Kehän laidalla oli häkki, joka ottelun ajaksi nostettaisiin ilmaan Cookie mukanaan. Joidenkin mielestä ehkä typerää, mutta minusta hauskaa. Etenkin kun Cookie ei vapaaehtoisesti häkkiin astunut, vaan Shark Boy teki pikaisen yhden illan paluun, ja kantoi tyttösen häkkiin. Sellainen mukava täysin puskista tullut hetki.

Miesten Turning Pointin ottelulle en pahemmin lämmennyt, koska se oli liian hidastempoista, eikä Robbie tyylinsä puolesta koko divisioonaan sopinut. Tämä alkoi kaikin puolin paremmin, ja tempo oli sopivan kova. Jos tämä olisi kestänyt muutaman minuutin pidempään, eikä sitä olisi saastutettu TNA:lle, ah niin tyypillisellä, typerällä lopetuksella niin kolme tähteä olisi ollut ihan saavutettavissa oleva tavoite. Nyt se jäi sen alle.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:09
Voittaja: Robbie E. via DQ (Referee caught Lethal using the hairspray that Cookie had thrown in the ring)

Arvosana: **+

First Blood Match
Rhino VS. Rob Van Dam
KäänneKohdassa RVD otteli ystäväänsä Tommy Dreameria vastaan puuduttavassa matsissa, jonka jälkeen selvisi että ainakaan Dreamer ei ole kääntymässä vainoharhaista Van Damia vastaan. Mutta se perhanan Eric Bischoff oli siltikin oikeassa, kun sanoi EV2:n sisällä olevan ”myyrän.” Rhino oli katsellut sivusta kun Sabu ja Raven potkittiin pihalle. Hänenkin sopimuksensa oli ummessa, mutta Bischoff antoi vaihtoehdon: lähteä tai kääntyä pahan puolelle. Arvatkaa kumman Rhino valitsi?

En tiennyt oikein mitä tältä odottaa. Kauhukuvana mielessä kolkutti tuo Dreamerin ja RVD:n tympeä ottelu, mutta toisaalta Rhino oli syksyllä otellut Abyssin kaltaisen säkin kanssa hyvän hc-brawlin. Tämä kääntyi plussan puolelle. Ei tämä mikään klassinen rymistely ollut, mutta kuitenkin sellainen jota katsoessa ei kerennyt tympääntyä, ja mukavia pikkuspotteja viljeltiin tiuhaan. Etenkin RVD:n Goren myynti ansaitsee erikoismaininnan, ja kerrankin tuo liike tuli täysin yllättäen eikä pitkällisen valmistelun jälkeen. Lopetuskin oli ihan toimiva, joten kyllä tästä puhtain paperein selvittiin.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:25
Voittaja: Rob Van Dam (busted Rhino open via Coast to Coast)

Arvosana: ***

TV Championship Match
AJ Styles © VS. Douglas Williams
Styles oli voittanut Global-mestaruuden Rob Terryltä Impactissa joskus elo-syyskuussa ja kunnianosoituksena Ric Flairille nimennyt vyön TV-mestaruudeksi. AJ:n kauden aikana vyön merkitys koheni silmissä, ja sitä myös puolustettiin tiuhaan tahtiin. Matt Morganin lisäksi myös Douglas Williams oli vapaaehtoisesti lähtenyt kävelemään Fortunesta, ja erilaisten vaiheiden päätteeksi päädyttiin tähän otteluun.

Otteluun, joka oli täyttä rautaa. Mitä muuta voi odottaakaan? AJ:ta parempaa painijaa saa etsiä, eikä Williams todellakaan avuton kaveri ole. Tuntui, että tämä ottelu olisi pitänyt käydä World Heavyweight- eikä TV-mestaruudesta. Tämä vedettiin ison ottelun kaavalla. Alussa rauhallisempaa mattopainia, josta siirryttiin yhä isompiin liikkeisiin kuten Moonsaulteihin ja Suplexeihin. Loppupuolella sitten nähtiin aivan hiton upea spotti, kun Williams nykäisi kuvankauniin Chaos Theory-heittonsa Impact Zonen lattialle. Ainoa asia mikä tästä uupui, oli tulinen ja kiivas near falleja täynnä oleva lopputaistelu. Se onkin ainoa miinus, minkä tälle keksin. Ottelu oli aivan upeaa katsottavaa, ja nosti hetkellisesti TV-mestaruuden arvon ihan uusiin lukemiin. Tässä vaiheessa tuntuikin, että tästä ppv:stä saattaisi kehkeytyä oikein muistettavakin tapaus.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:50
Voittaja: Douglas Williams (Styles Clash)

Arvosana: ****

World Tag Team Championship Match (Full Metal Mayhem)
Generation Me VS. Motor City Machine Guns ©
Herkkua, herkkua. Gunsit vetivät välillä minifeudin kehästä leikisti sivuun vetäytyneen Team 3D:n kanssa, mutta tämän oltua ohi, palasivat feudaamaan arkkivihollistensa GenMe:n kanssa. Tarinaa takana oli rutkasti. GenMe debytoi TNA:ssa juuri Gunseja vastaan, ja he tekivät nimensä upeilla high flying-matseilla heitä vastaan. He eivät kuitenkaan kyenneet voittamaan, ja kateus iski. No Surrenderissa Max & Jeremy kääntyivät heeleiksi, ja nyt Empty Arena matsien jälkeen oltiin päädytty tähän feudin blow-off otteluun.

No Surrenderin ja Bound For Gloryn matsien perusteella tältä oli lupa odottaa paljon. Ainoa kysymysmerkki oli, pystyisivätkö tiimit keksimään jotain uutta, kun tuntui että noissa otteluissa jo kaikki kikat käytettiin. Pelko oli aiheeton. Uusia innovatiivisia spotteja nähtiin, ja joukkueiden välinen viha välittyi ruudun toiselle puolen. Aseita käytettiin surutta, ja niiden avulla rakenneltiin ihan ennennäkemättömiä tuplaliikkeitä. Oikein hämmästyttää, että miten he sen tekivät. Tazkin tokaisi ottelun aikana ”how do they think this stuff?” ja samaa itse ihmettelin. Hiuskarvaa vaille MOTYC-tasoinen kamppailu. Sen jälkeen kun The Band poistui kuvioista, on TNA:n joukkuedivisioona ollut sellaisessa iskussa että vastaavaa ei ole taidettu koskaan nähdäkään. Tässäkin ppv:ssä kaksi upeaa joukkuematsia, joista tämä jälkimmäinen saattaa joidenkin papereissa olla vaikka vuoden matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:26
Voittajat: MCMG

Arvosana: ****+

Casket Match
'The Pope' D'Angelo Dinero VS. Abyss
Abyss vuonna 2010 oli painija, jonka kanssa et halunnut feudata. Alkuvuodesta hän sai juuri debytoineen Mr. Andersonin näyttämään röhkivältä sialta, siirtyi tuhoamaan Desmond Wolfen overiuden rippeet. Käännyttyään pahikseksi hän sitten siirtyi feudaamaan kovasti pushin tarpeessa olleen Popen kanssa. Feudin loputtua Pope sitten olikin valmis tähdittämään Xplosionia.

PPV oli ylittänyt puolivälin, ja tähän mennessä oltiin nähty kaksi neljän tähden ottelua, ja kaikki muutkin olivat odotuksiin nähden hyviä. Joten kovasti toivoin, ettei tässä lähdettäisi jyrkkään laskuun. Toiveeni toteutui, sillä tämä ei ollut lähellekään niin kamala ottelu kuin Turning Pointissa. Itse asiassa yllättävän hyvätasoinen mättö. Abyss otteli vahvuuksiensa mukaan, ja mäjäytti muutamia komeita high impact muuveja, Popen tehdessä sen ”raskaan nostamisen.” Nähtiinpä tässä huima spottikin, kun Abyss tuuppasi Popen yläköydeltä arkun päälle selkä edelle. Samanlainen bumppi aiheutti eräälle Shawn Michaelsille neljän vuoden tauon painista. Ja toinenkin hieno hetki, kun hirviö iski nyrkkinsä arkun läpi niin lujaa, että hänen kätensä alkoi vuotamaan verta. Niin hurjalta kuin se kuulostaakin, niin tämä ottelu voitti minut puolelleen, vaikka en mitään odottanut. Olisi nyt odottanut edes jotain täysin järjetöntä ylibookkauslopetusta, mutta siltäkin vältyttiin. Peukku ylös.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:58
Voittaja: Abyss

Arvosana: ***

Submission Match
Jeff Jarrett VS. Samoa Joe
Gunnerin, Murphyn ja patukan avustuksella Jarrett voitti Joen luovutuksella Turning Pointissa, joka saikin Double J:n uskomaan, että hän on jonkinsortin MMA-spesialisti. Tästä kehkeytyikin täysi gimmick, kun Jarrett alkoi järjestää MMA-näytöksiä, joissa hän laittoi jotain jobbereita taputtamaan milloin milläkin luovutusotteella. Jarrett vei homman niin pitkälle, että vaihtoi jopa kehäasunsa MMA-kehistä tuttuihin shortseihin ja paljaisiin jalkoihin. Tämän gimmickin myötä nähtiin hauskoja segmenttejä Impacteissa, mutta vastapainoksi ihan jäätävää paskaa, kuten tämä ottelu.

Jarrett ja Joe luovutusottelussa ei kuulosta paperilla pahalta. Mutta toteutus, voi v***u se toteutus! TNA on ennenkin yrittänyt tehdä MMA-tyylisiä otteluita, mutta koskaan ne eivät ole yleisöön uponneet. Joten miksi työntää sormet uudestaan kuumalle hellalle? Ottelun alku oli sellaista puolivaloilla vedettyä MMA-lukottelua, toisin sanoen ihan hirveää. Juuri kun alettiin nähdä myös jotain perinteistä painiottelua muistuttavaa meininkiä, typeryys toden teolla alkoi. Ensiksi Jarrett taputtaa kehän ulkopuolella Joen puolivillaiselle Cobra Clutchille. Mies luovutti, eikö ottelun pitäisi olla siinä? Ei. Jarrett heitetään takaisin kehään, ja silmänräpäyksessä hän taputtaa uudelleen. Ottelu ei pääty vieläkään, koska Jeffin jalka oli köyden alla. Mitä v**tua? Yleisökin intoutui huutamaan ”bullshittiä”, ja sitä se oli. Tuon jälkeen sitten alkoi aivosoluja tappava ylibookkaus (joka oli itse asiassa alkanut jo ennen ottelua Gunnerin & Murphyn hyökätessä Joen kimppuun bäkkärillä) ja lopputulos oli samanlainen katastrofi kuin Turning Pointissa. Aivan uskomattoman hirveä ottelu. Ehkä koko vuoden huonoin. Ja juuri tähän saumaan, kun TNA oli muuten tarjonnut ihan uskomattoman tasokkaan tapahtuman. Miksi, oi miksi?

Spoiler: näytä

Kesto: 9:05
Voittaja: Jeff Jarrett (Ankle Lock Submission)

Arvosana: ½

World Heavyweight Championship (Special Referee: Mr. Anderson)
Jeff Hardy © VS. Matt Morgan
Vielä yksi ottelu jäljellä. TP:ssa Hardy säilytti vyön tuomarin mokan vuoksi, ja hänen harmikseen myös aivotärähdyksen Jeffin käsissä saanut Anderson oli palannut. Morgan oli Impactissa voittanut Ric Flairin, ja palkintona siitä sai nimetä tähän revanssiin haluamansa erikoistuomarin. Ja kukapas muu tuohon rooli sopisi paremmin kuin Anderson? Hän oli kuitenkin luvannut tuomaroida ottelun rehdisti, vaikka kuinka Hardya halveksuikin.

Joe-Jarrett katastrofin jälkeen sitä toivoi, että pääottelu vähän korvaisi tuota pettymystä ja lopettaisi show'n yhtä vahvasti kuin mitä se tuohon asti oli. Toive ei toteutunut. Hardy ja Morgan ovat hyviä painijoita, mutta toisiaan vastaan homma ei vaan klikannut. Kummassakaan miesten ottelussa ei ollut minkäänlaista punaista lankaa, vaan homma meni sellaiseksi aika randomiksi finisherien paukutteluksi. Etenkin Hardy syyllistyi tässä(kin) ottelussa tuohon perisyntiinsä ja tuntui että joka toinen liike oli Twist Of Hate. Niitä muuten nähtiin neljä tässä ottelussa. Andersonista erikoistuomarina olisi pitänyt saada enemmän irti. Hänetkin saatiin näyttämään todella typerältä, kiitos jälleen kerran ylibookkauksen. Lisää spoilereissa. Oli tässä ottelussa muutamia hyviäkin hetkiä, ja keskikortissa tämä olisi asiansa ajanut. Pääotteluksi tämä oli vaisu. Todella harmi, että ppv lässähti niin pahasti kahden viimeisen matsin aikana.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:31
Voittaja: Jeff Hardy (Twist Of Hate into steel chair) [Ottelun lopussa Anderson kolautti päänsä yhteen Hardyn kanssa, ja putosi kehästä ulos. Samaan aikaan Morgan tietysti sai Carbon Footprintin perille ja selätti Jeffin 15 sekunnin ajaksi. Andersonin noustessa ylös, kukapas muu kuin Eric Bischoff, asteli kehän laidalle ja heitti Andersonin pää edellä kehätolppaan. Kohta kehässä olikin uusi tuomari Jackson James, joka laski Morganin hartiat mattoon]

Arvosana: **1/2

*** MCMG
** GenMe
* AJ Styles

Yhteenveto: Tapahtuma jätti huonon maun suuhun, vaikka siinä nähtiin kaksi huippuottelua, ja neljä hyvää matsia. Minä kun olen käsittänyt niin, että kahden viimeisen ottelun pitäisi olla ne parhaimmat, ei huonoimmat. Uskomattomalla tavalla saatiin hyväkin ppv kustua. Mutta kyllähän se kuuluisa kokonaisuus plussan puolelle jäi. Kaksi ensimmäistä tuntia olivat melkeinpä parasta ppv-tarjontaa koko vuonna kumpikin promootio mukaan lukien. Joten kyllähän tämä kokonaisuutena aika vahva päätös TNA:n vuodelle 2010 oli. Huolimatta tuosta Jarrett-Joen puolikkaasta tuli tälle siltikin keskiarvoksi 2,81. Jos kaksi viimeistä matsia olisivat toimittaneet, olisi tämä ollut koko vuoden paras tapahtuma.

PPV Ranking 2010

1. TNA - Bound For Glory 3,09
2. WWE - Money In The Bank 3,00
3. WWE - Royal Rumble 2,95
4. TNA - Lockdown 2,92
5. TNA - No Surrender 2,91
6. TNA - Final Resolution 2,81
7. WWE - WrestleMania XXVI 2,80
8. WWE - Fatal 4 Way 2,79
9. WWE - Extreme Rules 2,72
10. WWE - Elimination Chamber 2,65

11. WWE - Night Of Champions 2,61
12. TNA - Destination X 2,58 / WWE - Hell In A Cell
13. WWE - Over The Limit 2,56
14. TNA - Victory Road 2,55
15. WWE - Bragging Rights 2,54
16. WWE - Survivor Series 2,53
17. TNA - Against All Odds 2,50 / TNA - Slammiversary
18. TNA - Sacrifice 2,47
19. TNA - Genesis 2,44

20. TNA - Turning Point 2,41
21. WWE - SummerSlam 2,25
22. TNA - Hardcore Justice 1,46

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender

Viikon päästä sitten TLC johon leikki sitten loppuukin vuoden 2010 osalta.

[Kenitys]

Jotain tuollaista tuossa Angle-jutussa epäilinkin tapahtuneen :) Kieltämättä todella nopeaa toimintaa Vinceltä. Whatin arvostelut ovat olleet kyllä koko ajan hyvää luettavaa, mutta vuoden loppuminen alkaa kyllä lähestyä uhkaavasti. Samoin tosin meinaa kohta käydä minullekin.


MAYHEM 1999
Tournament of champions!

Perinteisesti WCW:n viimeinen ppv ennen vuoden suurinta tapahtumaa Starrcadea oli ollut World War 3. WW3 oli yleisesti ollut aina jollain tapaa aikamoinen floppi, koska tapahtuman pääotteluna toiminut 60 miehen ja 3 kehän Battle Royal oli pääsääntöisesti täyttä roskaa. Niinpä Vince Russon saavuttua paikalle oli WW3 heitetty romukoppaan, ja tilalle oli kehitelty Mayhem, joka kantoi samaa nimeä kuin WCW:n syksyllä '99 julkaisema videopeli. Normaalisti painipelit on nimetty jonkun tapahtuman tai show'n mukaan, mutta WCW päättikin nimetä ppv:nsä pelin mukaan. Selostajina tässä sekamelskassa olivat taas Tony Schiavone ja Bobby Heenan. Kaipaamme sinua Mike Tenay.


Jeff Jarrett vs. Chris Benoit - WCW World Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match
Kuten Mayhemin taglinestäkin saattoi päätellä, oli WCW:n päämestaruuskuvioissa tapahtunut todellinen mullistus sitten Halloween Havocin. HH:han päättyi siihen, että Stingin tyhjästä luodussa Main Eventissä voittanut Goldberg juhli kehässä päämestaruusvyön kanssa, vaikka selostajat olivat ensin väittäneet, että ottelu ei olisi päämestaruudesta. Goldberg oli samana iltana voittanut myös US-mestaruuden, joten hän näytti olevan taas uransa huipulla. No, seuraavassa Nitrossa sitten ilmoitettiin, että Goldberg ei ollut WCW World Heavyweight -mestari, sillä WCW ei ollut hyväksynyt hänen ja Stingin ottelua viralliseksi otteluksi missään vaiheessa. Vyötä ei kuitenkaan palautettu Stingillekään, vaan päämestaruudesta luotiin 32 painijan turnaus, joka uuteen WCW-tyyliin pikakelattiin kuukaudessa läpi. Tämä tiesi sitä, että suurin osa turnausotteluista oli todella lyhyitä ja heikkoja. Yhtä kaikki nyt jäljellä oli enää neljä parasta, joista Jeff Jarrett ja Chris Benoit ottelisivat ensimmäisessä välierässä. Jarrett oli anonyymin "Powers That Be"-kaksikon (Russo & Ferrara) valittu yksilö, ja selostajat uskoivat vakaasti siihen, että Jarrett saisi apua päästäksen finaaliin. Jarrett oli turnauksen aikana voittanut Booker T:n, Curt Hennigin ja Buff Bagwellin. Benoit puolestaan Dean Malenkon, Madusan ja Scott Hallin.

Tämä ottelu lähti tosi hyvin käyntiin, ja olin jo innostunut siitä, että hyvä openerhan saattaa lupailla jopa ihan ok:ta ppv:tä. Toki otin huomioon, että kyseessä oli Benoit'n ottelu ja vieläpä päämestaruusturnauksen semifinaali, mutta saahan sitä silti olla WCW:nkin kanssa vähän toiveikas... No, ei kannattaisi. Homma oli kyllä hyvää (vaikkei mitenkään erityisen mahtavaa) painia, kunnes minulle taas iskettiin päin pläsiä fakta siitä, mikä promootio taas oli kyseessä. Ensin paikalle ryntäsi Jeff Jarrettin henkivartija-apulaiskaksikko Creative Control (tunnettu aikaisemmin WWF:ssä Disciples of Apocalypsen 8-Ballina ja Skullina) ja sen jälkeen Jarrettin kanssa feudannut Dustin Rhodes, joka oli tehnyt vähän aikaa sitten hyvin mielenkiintoisen WCW-comebackinsa, jossa hän haukkuu worked shootissaan muun muassa Goldust-hahmon. Kannattaa katsoa, ehtaa Russoa. Rhodesin piti siis alun perin debytoida pelottavana ja mysteerisenä Seven-hahmona, mutta suunnitelmat hieman muuttuivat. No, se Rhodesista. Yhtä kaikki kun nämä kaverit sekaantuivat otteluun, alkoi kaikki mennä perseelleen. Typerää buukkausta ja vieläpä sekava ja ilmeisesti hiukan botchattu lopetuskin. Harmi, koska pitkään homma näytti oikein hyvältä. Mutta tottahan toki ottelulle pitää kunnon sekava lopetus saada.
**½ (9:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Pinned Jarrett after hitting him to the head with Jarrett's guitar)

Disco Inferno (c) w/ Tony Marinara vs. Evan Karagias w/ Madusa - WCW Cruiserweight Championship
CW-kuvioissaa ollaan siirretty entistä turhempaan meininkiin. Disco Inferno oli siis yhä CW-mestari, mutta viime aikoina hänellä oli alkanut olla ihmeellisiä rahaongelmia. Ne liittyivät jotenkin hänen seurassaan nykyisin viihtyvään mafioosoon Tony Marinaraan (joka aikanaan tulisi tutuksi Tony Mamalukena). Inferno oli 65 000 dollaria velkaa Marinaralle ja tämän mafiajengille. Infernolla alkoi olla kiire rahojen kasaan saamiseksi, koska Marinara oli uhkaillut, että muuten Infernolle käy huonosti. Niinpä tässä ottelussa oli panoksena suuri summa rahaa, jonka häviäjä joutuisi luovuttamaan voittajalle. Niin, Evan Karagias oli tosiaan CW-divisioonan uusia nimiä. '90-luvun rap-villitys näkyi Karagiasin gimmickissä varsin selvästi. Karagiasin ura oli lähtenyt viime aikoina selvään nosteeseen, ja samalla hän oli saanut managerikseen Madusan, joka oli ollut mukana myös WCW:n päämestaruusturnauksessa (ja itse asiassa jostain kumman syystä pääsi ottelemaan kaksi kertaa turnauksessa vaikka hävisi ensimmäisen ottelunsakin). Takana ei siis tosiaan ollut mitään feudia, ja miksipä olisikaan. Tämähän on vain CW-mestaruus.

Kuten toisessa arvostelussa jo todettiinkin, niin ottelun paras painija oli harmillisesti ringsidella. Sen sijaan, että Marinara olisi ollut vaikkapa painimassa Infernoa vastaan, oli hänet isketty ottelun ajaksi selostuspöydän taakse. No, Marinaran kommentit olivat ihan hauskoja, joten niistä kyllä plussaa jo tälle ottelulle itsessään. Lisäksi plussaa voi antaa siitä, että kaiken tämän CW-divisioonafarssin keskellä Inferno edelleenkin yritti ja veti tässäkin ottelussa roolinsa hyvin ja piti ottelun kohtuullisesti kasassa niin, että tätä voi sanoa katsottavaksi koitokseksi. Muuten ottelu saakin sitten pelkkää miinusta, ja siitä voi syyttää ennen kaikkea Evan Karagiasia, joka oli ainakin tässä todella p**ka. Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia Evanin otteista, mutta ehkä olisi pitänyt olla, että olisin osannut varautua tähän kuraan. Pari nättiä dropkickiä ei pelasta, jos ei ole mitään hajua ottelun rakentamisesta tai edes high flying -spottien lähellekään oikein tekemisestä. WCW:llä olisi toista kymmentä oikeasti hyvää high flying -painijaa pushattavaksi CW-divisioonan huipulle (tai oli ainakin jos Russo & co ei ole heille kaikille antanut kenkää), joten miksi perkeleessä jotain Karagiasia pitää pistää divarin huipulle? En voi tajuta. Kiitos Maranero. Kiitos Inferno. Mene kotiin Karagias.
*½ (8:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Evan Karagias (Springboard Crossbody)

Brian Knobbs w/ Jimmy Hart vs. Norman Smiley - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
Kyllä vain, WCW:hen oli tuotu oma Hardcore-mestaruus. Jännä sattuma, että tämä tapahtui pari kuukautta sen jälkeen, kun WWF:ssä myös HC-divisioonasta vastanneet tyypit saapuivat WCW:hen. Toki WCW oli myös alkuvuoden puolella koittanut vastata WWF:n HC-divarikilpailuun tarjoamalla ppv:issän hardcore-meininkiä. Harmi vain, että silloin heillä oli oikeasti HC:ta osaavia painijoita, kuten Hak, Raven ja Bam Bam Bigelow. Nyt Hak ja Raven olivat takaisin ECW:ssä ja Bigelow jossain täysin turhissa kuvioissa, mutta HC-divisioona oli silti saatava pystyyn. Kaiken tarpeellisen tämän divisioonan HC:n tasosta kertookin se, että mestaruudesta käydyn turnauksen finaalissa kohtaavat Brian v***n Knobbs ja Norman "turhake" Smiley. Ei näin.

Ottelu oli ihan siedettävää katseltavaa, ja "Screaming" Norman Smileyn kiljunta oli tavallaan jopa ihan hupaisaa. Tämä oli niin perus roskapainia kuin mikään vain voi olla, mutta tietyllä tavalla se toimii aina. Ei siis niin, että ottelusta tulisi automaattisesti hyvä, kun se roskapainia (koska hyvä tämä ei tosiaankaan ollut), mutta kyllä sen aina jollain tapaa jaksaa katsoa. Tiivistettynä voitaneen sanoa, että tämä oli kehno suoritus, mutta en muuta odottanutkaan. Backstage-mättö oli ihan ok.
*½ (7:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Norman Smiley (Pinned Knobbs after Jimmy Hart accidentally hit Knobbs with a garbage can)

Revolution (Dean Malenko & Saturn & Asya) w/ Shane Douglas vs. Filthy Animals (Kidman (c) & Eddie Guerrero & Torrie Wilson) w/ Konnan - Elimination Tag Team Match
Revolution ei siis suinkaan ollut kohdannut loppuaan, kuten Halloween Havocin alussa näytti, vaan porukka oli vahvistunut uudestaan, kun Dean Malenko kääntyi HH:ssa Chris Benoit'ta vastaan ja liittyi takaisin Revolutioniin. Lisäksi porukka oli saanut vahvistuksekseen aikaisemmin vuoden aikana Ric Flairin kanssa henganneen Asyan. Flairista voinkin siirtyä sopivasti taas ihmettelemään Filthy Animalsin sijoittumista face/heel-akselille. Filthy Animals oli siis ihan puhtaan heelimäisesti piessyt HH:ssä loukkaantunutta Flairia ja sitten vielä kaapannut tämän ambulanssiin. Tässä feudissa Revolutionia vastaan Filthy Animals ja heidän managerinsa Torrie Wilson olivat taas puolestaan puhtaasti faceja. He olivat joutuneet viime viikojen aikana Revolutionin halpamaisten hyökkäysten kohteeksi ja tahtoivat nyt kostaa ne.

Dean Malenko, Kidman, Eddie Guerrero ja Saturn samassa ottelussa kuulostaa aika hyvältä. Silti tästä ei tullut mitään kummoisempaa, mistä voidaan kiittää taas pitkälti bookkausta. Homma hajosi heti alussa sekavaksi menoksi, ja yksi nopea eliminointi sekoitti hommaa vain entisestään. Lopulta kuitenkin hommaan saatiin, kiitos erityisesti Eddien, joku tolkku. Tästä tuli lopulta ihan kiva ottelu, mutta sitten taas arvosanaa rokotti typerä lopetus. Mitenpä muutenkaan. No, oli tämä nyt sentään ihan kiva tv-ottelutasoa.
** (10:55)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Revolution (Saturn last pinned Torrie after a low blow)

Curt Hennig vs. Buff Bagwell - Retirement Match
Tämä on yksi niistä hetkistä, jolloin en voi olla rakastamatta WCW:n järjettömyyttä. Tosiaan ensinnäkin kaikki näyttää puhuvan sen puolesta, että molemmat tämän Retirement Matchin osapuolet olivat faceja, vaikka milläpä näistä asioista tässä Russolandiassa voi ottaa selvää. Toiseksikin miehillä ei ollut keskenään minkään sortin feudia, vaan molemmilla oli omat ongelmansa Powers That Be -kaksikon kanssa. Silti heidät oli buukattu toisiaan vastaan otteluun, jonka häviäjä joutuu eläköitymään. Tämän hulluuden lisäksi vielä ennen ottelua nähtiin, kuinka Jeff Jarrett hyökkäsi Creative Controlin kanssa Bagwellin kimppuun. Powers That Be -kaverukset olivat show'n alussa pettyneet Jarrettiin ja olivat kehottaneet tätä osoittamaan kykynsä, ja sen jälkeen Jarrett oli aiheuttanut tuhoa pitkin iltaa. Nyt hän siis oli piessyt Bagwellin niin pahasti, että ensin näytti siltä, ettei Bagwell pääsisi ottelemaan ollenkaan vaan että kehään saapunut Jarrett ottaisi hänen paikkansa ottelussa. Viime hetkellä Bagwell kuitenkin saapui paikalle ja hääti Jarrettin pois paikalta. Siis mitä hittoa tässä nyt tarkalleen tapahtuukaan? Toki täytyy todeta, että tässä taustalla oli kuvio siitä, että Powers That Be oli ilmoittanut HH:n jälkeen, että Hennig joutuisi eläköitymään, kun hänet seuraavan kerran selätettäisiin. Se ei silti selitä

a) sitä, miksi myös Bagwellin ura oli ottelussa panoksena.
b) sitä, miksi tähän ppv-tason otteluun Hennigin vastustajaksi ei voitu kehitellä jotain oikeaa feudkumppania.
c) sitä, miksi ihmeessä Jarrett haluaisi väen vängällä osallistua tähän otteluun.

Kerrassaan upea taustatarina, josta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Ottelusta ei ole ihan niin paljon sanottavaa, koska tämä oli kaikin puolin aika yhdentekevä. Kaikille oli varmaan tässä vaiheessa käynyt jo selväksi, että Buff Bagwell ei tosiaan ollut mitään kaikkein taitavimpia painijoita. Samoin lienee selvää, ettei Curt Hennigkään ollut tässä vuosituhannen vaihteessa enää uransa huippukunnossa. Toisaalta tietyt asiat, kuten ottelun rakentamisen taidot, eivät olleet kadonneet miehen muistista edelleenkään mihinkään, ja ihan niiden pohjalta hän sai väännettyä Bagwellin kanssa siedettävän ottelun. Ei siis tosiaan millään asteella hyvä ottelu mutta ei mitenkään järkyttävän huonokaan. Lähinnä vain turha. Lopetuskaan ei ollut muuten typerä kuin siten, että se tuli huonolla tapaa ihan tyhjästä.
*½ (7:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Buff Bagwell (Buff Blockbuster)

Bret Hart vs. Sting - WCW World Heavyweight Championship Tournament Semi Final Match
Vuorossa päämestaruusturnauksen toinen välierä. Sting oli viimeistään Russon saapumisesta lähtien alkanut muistuttaa aika paljon facea, vaikka hän oli tehnyt (surkeasti epäonnistuneen) heel-turninsa vasta kuukautta aiemmin Fall Brawlissa. Tässä ppv:ssä hän kuitenkin vaikutti taas lookiltaan ja olemukseltaan aika heeliltä, ja veti hän ennen ottelua myös pienen heel-promon backstagella. Bret Hart oli turnauksen aikana voittanut Goldbergin (kyllä, Goldbergin uran toinen häviö), Saturnin ja Kidmanin. Sting puolestaan Brian Knobbsin, Mengin ja The Total Packagen.

Stingin heelmäisyyttä korosti hienosti myös se, että hän teki ottelun aikana low blow'n Bret Hartille. Ei siinä ole mitään erityistä, mutta siinä on, että low blow tehtiin aivan tuomarin nenän edessä. Eikö siitä pitäisi tulla diskaus? Siis kaikkien yleisten sääntökirjojen mukaan? No, ei kai sitten. Muuten tämä ottelu oli ok. Bret teki taas hienosti työtä homman onnistumisen eteen, eikä Stingkään ollut millään tavalla paskasäkki, vaikkei ehkä elämänsä kunnossa ollutkaan. Tykkäsin muuten aika paljon tästä Stingin hieman uudistuneesta lookista. Kaikesta työstä huolimatta ei tämä siis missään vaiheessa erityisen hyvältä vaikuttanut, ja sitten taas osa hommasta pilattiin täysin, kun soppaan piti sekoittaa Total Package ja idioottimaiset lopetukset. No, oli tämä kuitenkin ok.
** (9:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bret Hart (Sharpshooter)

Vampiro w/ Jerry Only vs. Berlyn w/ The Wall - Chain Match
Tämä ottelu se vasta hienolta vaikuttikin. Ensin minun tosin vain pitäisi tietää, miksi tämä käytiin. Ainakin Vampiro ja Berlyn olivat kohdanneet toisensa päämestaruusturnauksen ensimmäisellä kierroksella. Ehkä sillä on sitten jotain vaikutusta asiaan. En tiedä, ehkä minua ei pitäisi edes kiinnostaa. En vain voi sille mitään, että markkaan Vampiroa siitä huolimatta, että hänet on buukattu pyörimään jonkun hemmetin Misfits-kitaristi Jerry Onlyn kanssa. Onlyn palkkaus on loistava esimerkki WCW:n rahankäytöstä. Lisäksi epäilin, että tällä pitäisi olla jokin kunnon tarina, kun tälle oli buukattu stipulaatiokin. Sitten muistin, että kyseessä on WCW. Chain Match tarkoitti siis tässä tapauksessa Dog Collar Matchia. Tai siis olisi periaatteessa tarkoittanut. Harmi vain, että missään vaiheessa ottelua kaulapanta ei ollut samaan aikaan kiinni molempien miesten kaulassa. Ai niin, The Wall on siis se sama Berlynin henkivartija. Nyt hänelle oli vain annettu nimi.

Ottelun suurin ongelma tulikin jo selitettyä tuossa pari riviä ylempänä. Tämän piti siis olla Dog Collar Match, mutta tämä ei kuitenkaan ollut mitään sinne päinkään. Miksi siis ylipäätänsä buukata tälle tuollainen stipulaatio, jos sitä ei meinattu mitenkään hyödyntää? Aargh, saan tästä päänsärkyä! Tai no, kyllä sitä hyödynnettiin tasan yhdessä kohtaa, joka olikin ottelun näyttävin hetki ja ansaitsi tälle puolikkaan tähden. Kaulapanta taisi olla kiinni Vampiron kaulassa, kun hän nousi yläköydelle, jolloin The Wall kiskaisi hänet sieltä alas, ja Vampiro lensi kanveesiin kieltämättä vaikuttavassa kaaressa. Siinä oli siis ottelun huippukohta. Muuten kaikki oli täyttä paskaa, sillä stipulaation päällekusemisen lisäksi hommassa ei ollut muutenkaan mitään järkeä. Kehässä pyörivät kaikki neljä miestä, vaikka tämän piti olla Berlynin ja Vampiron ottelu, ja juuri Berlyn ja Vampiro eivät ottaneet yhteen oikein missään vaiheessa. Sen sijaan The Wall mm. yritti selättää Vampiron, ja tuomari laski kiltisti tämän selätysyrityksen. Lisäksi lähes tulkoon kaikki yritetyt painiliikkeetkin olivat kömpelöitä tai muuten vain onnettomia. Pahin asia oli kuitenkin se, että ennen ottelun alkua selostuspöydän taakse käveli Oklaholma, joka oli Ed Ferraran esittämä Jim Rossia parodioiva selostajahahmo. Varmasti Ferraran mielestä todella hauskaa, minun mielestäni täyttä kuraa. Vaikka siis kehässä olisi sattunutkin jotain mahtavaa, en olisi saanut varmaankaan tietää siitä, koska Oklaholma pilasi kaiken kiinnostuksen.
½ (4:57)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Vampiro (Camel Clutch)

The Total Package w/ Elizabeth vs. Meng
En tiedä, oliko Meng ollut oikeasti poissa vai eikö häntä vain ollut buukattu ppv:hen puoleentoista vuoteen, eikä minua ihan rehellisesti sanottuna kauheasti kiinnostakaan. Tässä vaiheessa uraansa Meng oli kaikella tapaa täysin yhdentekevä painija minulle, eikä missään tapauksessa niitä nimiä, joita toivoisin näkeväni ppv:ssä. Nyt hän kuitenkin oli siellä, ja tälle ottelulle oli jopa ihan oikea syy. Homma oli saanut alkunsa siitä, kun ensin Total Package pilasi Mengin mahdollisuuden päämestaruusturnauksessa aiheuttamalla tämän tappion Stingiä vastaan, ja Meng sitten palautti palveluksen auttamalla Stingin voittoon Packagesta puolestaan seuraavalla kierroksella. Lugerilla oli kuvassa näkyvä niskatuki Lugerin omien sanojensa mukaan sen takia, että hän loukkaantui yrittäessään sekaantua Stingin ja Hartin väliseen otteluun. Selostajat uskoivat tämän olevan vain tekosyy Mengin välttämiseksi. Samoin teki myös Powers That Be, joka käski Lugerin silti ottelemaan Mengiä vastaan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä ottelu oli huono. Ei kuitenkaan ihan täyttä kamelin kuraa, koska Meng täräytti ottelun alussa pari yllättävänkin näyttävää potkua ja muuta liikettä. Lisäksi Total Package tuon niskatuen kanssa oli jotenkin aika surkuhupaisaa katsottavaa. Ei siis tässä ollut todellakaan kyse mistään sellaisesta ottelusta, jota kehottaisin ketään katsomaan, muta ei kai kukaan sellaista odottaisi TP:n otteluilta. Huono, mutta on tämä firma vielä paljon pahempakin tarjonnut.
* (5:23)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Meng (Tongan Death Grip)

Scott Hall (c) (c) vs. Booker T - WCW United States Heavyweight & Television Championship
Kuten kuvasta näkyy, oli Scott Hall tosiaankin palannut taas WCW-kehiin. Itse asiassa tarkkaavaisimmat lukijat bongasivat tämän tiedon jo Halloween Havocin raportista, sillä tuossa ppv:ssä Outsiders hyökkäsi Goldbergin kimppuun juuri ennen Goldbergin ja Sidin ottelun alkua. Outsidersit olivat siis tehneet paluunsa WCW:hen yhdessä hieman ennen Halloween Havocia, ja he olivat jatkaneet vanhalla kunnon tuhon kylvämisellä ja "We're taking over" -julistuksella. Russolla oli tosi tuoreita ideoita! Tätä Hallin meininkiä on kyllä todella harmillista katsoa, kun muistaa vielä, missä kunnossa hän oli tämän projektin alkuvuosina 1995-1996. Yhtä kaikki Hall oli voittanut itselleen ensin US Heavyweight -mestaruuden, ja alun perin hänen pitikin otella tässä ppv:ssä Championship vs. Championship -ottelu TV-mestari Rick Steineria vastaan. Steiner loukkaantui kuitenkin ppv:tä edeltäneessä Nitrossa niin pahasti, että hän ei pystynyt tässä ppv:ssä ottelemaan, ja niinpä TV-mestaruus annettiin tuosta vain Hallille. Nyt Hall sitten joutui puolustamaan molempia mestaruuksiaan yllätysvastustajaa vastaan. Yllätysvastustajaksi paljastui Booker T, joka oli palannut taas singles-uralle, kun hänen veljensä Stevie Ray oli loukkaantunut.

Täytyy myöntää, että tämä ottelu yllätti tasollaan minut. Ei tässäkään siis ollut kyse millään tavalla hienosta ottelusta, mutta minusta tämä oli kaikin puolin ok ottelu, joka on jo tietynlainen saavutus. En nimittäin ollut ollenkaan varma, oliko Hallista tässä vaiheessa uraansa vetämään edes ok:ta ottelua, mutta ainakin Booker T:n kanssa hän pystyi siihen. Mikään ottelussa ei ollut millään tavalla erityisen säväyttävää mutta toisaalta koko kuusiminuuttinen oli kaikin puolin perustoimivaa painia, jonka panoksena oli kaksi mestaruusvyötä. Lopetukseenkaan ei tarvittu minkäänlaisia idioottimaisia run-inejä tai muuta vastaavaa, niin en minä löydä tästä mitään suurta moitittavaa.
** (6:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Hall (Outsider's Edge)

David Flair vs. Kimberly
Noniin, sitten päästiin todelliseen huippumeininkiin. Kyseessä on siis jatketta Halloween Havocissakin esillä olleeseen DDP vs. Flairs -feudiin, mutta tottahan toki sitä ennemmin katselee Kimberly vs. David Flair -ottelun kuin Ric Flair vs. DDP -matsin. Halloween Havocissa DDP oli siis piessyt Ric Flairin sairaalakuntoon, ja kun seuraavalla viikolla Nitrossa DDP vielä pilkkasi Davidia tästä röyhkeästi, oli David saanut tarpeekseen. Davidilla selvästi naksahti jokin päässä, ja niinpä seuraavassa Nitrossa hän pieksikin Diamond Dallas Pagen sorkkaraudan avulla niin pahaan kuntoon, ettei DDP:tä ollut nähty tuon jälkeen ruudussa ollenkaan. Davidille ei kuitenkaan riittänyt vain DDP:lle kostaminen, vaan seuraavaksi hän alkoi vainota tämän vaimoa Kimblerlyä. Kimberly hankki avukseen miehensä Jersey Triad -kaveri Bam Bam Bigelowin, mutta David pieksi hänetkin sorkkaraudalla. Samaan aikaan Kimblerlylla oli omat ongelmansa Nitro Girls -tanssiryhmän kanssa, koska hän ei halunnut enää osallistua siinä tanssimiseen, ja niinpä Powers That Be pakotti Kimberlyn painijapuolella. Kun nämä kaksi asiaa yhdistettiin, oli lopputuloksena se, että Kimberly joutuisi kohtaamaan Mayhemissa täysin sekopääksi muuttuneen David Flairin.

Niinpä niin. Jos joku vielä jollain tapaa saattoikin tykätä ottelun taustarinasta (no, en minä tiedä onko se edes mahdollista), niin tästä ottelusta nyt tuskin edes vajaamielisinkään painifani pystyi tykkäämään. Täyttä kuraa alusta loppuun. Painia tässä sekoilussa ei ollut nimeksikään, eivätkä kaiken maailman sekaantumiset ja idioottimaisesti buukatut post match -kuviot kiinnostaneet minua yhtään. Ei lisää tätä. Mutta milloinpa meidän mielipidettä kuunneltaisiin.
DUD (4:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Match ended when Arn Anderson came to save David from DDP's attack)

Sid Vicious vs. Goldberg - 'I Quit' Match
Goldberg oli voittanut US Heavyweight -mestaruuden Sidiltä Halloween Havocissa varsin epäselvissä merkeissä, koska tuomari oli keskeyttänyt ottelun siinä vaiheessa, kun Sid vuoti niin paljon verta, että ottelun jatkaminen ei tuomarin mielestä ollut enää mahdollista. Sid ei ollut missään vaiheessa luovuttanut tai tullut selätetyksi, ja Vicious olikin aivan varma, ettei Goldberg saisi koskaan häntä luovuttamaan. Goldbergin janon uusintaotteluun Vicious sai herätettyä, kun hän yhdessä Outsidersien kanssa aiheutti Goldbergille tappion Bret Hartia vastaan ottelussa, jossa oli panoksena sekä seuraavalle mestaruusturnauksen kierrokselle pääseminen että US Heavyweight -mestaruus. Niinpä nämä kaksi korstoa olivat jälleen sotapolulla, ja tällä kertaa Sidin vaatimuksesta ottelumuodoksi määrättiin I Quit Match, jonka voisi voittaa vain laittamalla vastustajansa sanomaan, että hän luovuttaa. Etukäteen ottelu kuulostikin varsin jännittävältä, koska kummankaan suusta ei noita kahta sanaa voisi olettaa kuulevansa.

Etukäteen olisi voinut odottaa, että näiden kahden I Quit Match vaatisi paljon aikaa, koska vaatisi todella suuria tuhotöitä, että toinen saisi toisen sanomaan nuo kaksi sanaa. Tämän ottelun alkaessa toivoin kuitenkin salaa, että noin ei kävisi, koska tämän jälkeen oli vuorossa vielä illan huikea ME, ja tämän ottelun alkaessa aikaa oli jäljellä enää puolisen tuntia. No, WCW täytti kerrankin toiveeni ja osoitti, kuinka Sidin ja Goldbergin 'I Quit' Matchin voi buukata päättymään viidessä ja puolessa minuutissa. Niinpä. Onhan se totta, että ei näistä mihinkään pitkään ja hulppeaan otteluun olisi, mutta toisaalta tämänlainen buukkaus oli kaikella tapaa ihan täyttä perseraiskausta. No, Goldberg ja Vicious rymistelivät kyllä aika näyttävästi sen aikaa kun tätä kesti, mutta mitään muuta hyvää tästä ei oikein voikaan sanoa. Kaikkein vähiten lopetuksesta.
* (5:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Sid passed out when Goldberg put him in a Half Nelson Choke)

Chris Benoit vs. Bret Hart - WCW World Heavyweight Championship Tournament Final Match
Jos jotkut ihmettelivät, niin tässä oli se syy, miksi toivoin illan toiseksi viimeisen ottelun olevan mahdollisimman lyhyt ja ME:n alkavan mahdollisimman nopeasti. WCW:n ME:issähän ei yleensä ollut mitään odotettavaa, koska ne saattoi jo etukäteen tietää painilliselta anniltaan täydeksi kuraksi. Nyt asiat olivat kuitenkin kerrankin aivan toisin. Minä odotin tätä ottelua paljon enemmän kuin monia WWF:nkään otteluita, sillä tässä oli WCW:n paikka loistaa. Tässä oli WCW:n paikka osoittaa, että hekin pystyisivät tarjoamaan huippuluokan otteluita vieläpä ME:ssään. Tässä oli WCW:n paikka pelastaa muutan varsin surkea ppv. Tässä oli WCW:n paikka tarjota ensimmäinen ****-rajaan yltävä ottelunsa vuonna '99. Tämä oli se hetki. Tiesin jo etukäteen, että pahimmillaan tämä voi myös pettää odotukseni raskaasti, ja siksi tämä olikin minusta aika lailla "Nyt tai ei koskaan" -hetki WCW:lle. Tämän avulla WCW voisi vielä muuttaa monta asiaa.

...Niin. Mitä tästä nyt sitten sanoisi. Nämä kaksihan olivat siis otelleet jo reilua kuukautta aikaisemmin Nitrossa ottelun Owen Hartin muistolle. Tuo ottelu oli ollut samalla Bret Hartin paluuottelu WCW:ssä, ja se kuuluu kaikkien mielestä kirkkaasti vuoden '99 MOTYC-kategoriaan. Niinpä kukaan ei voisi väittää, että nämä kaksi huippupainijaa eivät pystyisi ottelemaan keskenään loistavaa ottelua, jos heille vain annettiin oikeat edellytykset. Ja silti jokin mätti tämän ottelun painillisessa puolessakin. Älkää käsittäkö väärin: Hartin ja Benoit'n paini oli ehdottomasti oikein hyvää ja viihdyttävää, mutta... Ihan se huipputaso tuntui puuttuvan. Ehkä se oli vain se, että loppukin tuli jotenkin aika yllättäen ilman huikeaa lopputaistelua, mutta jotenkin minä en syttynyt tälle toivotulla tavalla. Tämä ei toki ollut suurin ongelma. Ei, suurin ongelma oli buukkaus. Ehkä se buukkaus oli myös syynä painillisen puolen pieneen vaisuuteen. Ei kai voida olettaa, että miehet pystyvät painimaan puhtaan mahtavan painiottelun, jos he joutuvat kaksi kertaa ottelun aikana keskeyttämään meiningin päästessään vauhtiin ja aloittamaan alusta, kun ensin Dean Malenko ja myöhemmin Outsiders sekaantuu otteluun. Tiesin, että sekaantumisia voidaan nähdä, mutta toivoin silti loppuun asti, että WCW ymmärtäisi kunnioittaa tätä ottelua ja jättää ne pois tästä. No, eipä ymmärtänyt. Niin että ehkä se, että paini ei tuntunut ihan niin mahtavalta kuin toivoin, johtuikin vain siitä, etteivät Hart ja Benoit päässeet oikeasti missään vaiheessa siihen vauhtiin, mihin he olisivat päässeet, jos heidän olisi annettu painia rauhassa. Niin että kiitos vain Russo ja Ferrara. Tämä olisi voinut olla vuoden paras ottelu. Nyt tämä oli vain hyvä. Toki jos teille riittää tieto siitä, että tämä oli silti vuoden paras WCW:n päämestaruusottelu, niin mikäs siinä. Minulle se ei riittäisi.
*** (17:44)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bret Hart (Sharpshooter)

*** Chris Benoit
** Bret Hart
* Eddie Guerrero

Kokonaisarvio Mayhemista: Kaikki oleellinen tullee esille siinä, että illan ainut kolmeen tähteen yltänyt ottelu oli Main Event. Tämän lisäksi ppv:ssä nähtiin pari muuta kivaa ottelua ja taas hävytön määrä kaikenlaista paskaa. Onneksi olkoon Russo ja kumppanit. Te tosiaan onnistuitte buukkaamaan ppv:n, jossa oli 12 ottelua. Harmi vain, että se tarkoitti, ettei oikein millekään ottelulle jäänyt aikaa. Olisin voinut antaa tuon anteeksi, jos kaikki 12 olisivat olleet jotenkin merkittäviä koitoksia, mutta... Kimberly/David Flair, Total Package/Meng, Vampiro/Berlyn? Niinpä. Ei tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin julistaa taas yksi WCW-ppv Surkeaksi. Ihan vuoden huonoimpiin tämä ei sentään lukeutunut, sillä kerrankin päämestaruuskuviot oli (kaikesta kritiikistäni huolimatta) hoidettu varsin hyvin, ja kerrankin ne olivat oikeasti illan parhaat ja tärkeimmät ottelut.

1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW November To Remember - Hyvä
4. ECW Living Dangerously - Hyvä
5. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
6. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
7. WCW Spring Stampede - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WWF No Mercy - Ok
11. WWF Royal Rumble - Ok
---------------
12. WCW Uncensored - Kehno
13. WWF WrestleMania XV - Kehno
14. WWF Fully Loaded - Kehno
15. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
16. WCW SuperBrawl IX - Kehno
17. WWF Rebellion - Kehno
18. WCW Fall Brawl - Kehno
19. WCW Souled Out - Kehno
20. WWF Unforgiven - Kehno
21. WWF King of the Ring - Kehno
22. WWF Survivor Series - Kehno
---------------
23. WCW The Great American Bash - Surkea
24. WCW Halloween Havoc - Surkea
25. WWF No Mercy (UK) - Surkea
26. WCW Mayhem - Surkea
27. WCW Road Wild - Surkea
28. WCW Slamboree - Surkea
29. WCW Bash At The Beach - Surkea
30. Heroes of Wrestling - Surkea

Seuraavaksi WWF:n vuosituhannen viimeinen ppv Armageddon.

[Nodachi]

Tuolloin miehet painivat hulppean ****-ottelun, ja tuolloin muistaakseni sanoin arvostelua kommentoineelle Nodachille, että mielestäni olen nähnyt näiltä kahdelta vielä vähän paremman ottelun. Tämä oli se ottelu. Toki nämä asiat ovat täysin mielipidekysymyksiä, mutta minusta tämä on vielä asteen verran parempi puristus kuin miesten Heat Wave -vääntö.

Tuo November 2 Rememberin vääntö taitaa olla juuri se ottelu miesten väliltä, jota en ole koskaan nähnyt. Kaikki kesän '98 matsit on tullut katsottua, kuten myös TNN-jaksojen taistelut vuodelta 2000 ennen Mike Awesomen loikkausta WCW:hen. 1999 tuppaa olemaan yksi niistä ECW:n vuosista, jotka ovat minullekin - ainakin nähdyn materiaalin osalta - vähän pimennossa, kun tv-lähetyksiä ei oikein löytynyt mistään, enkä ole jaksanut kaikkia ppv:itä sen takia tsiigailla. Pitänee kuitenkin metsästää tuo N2R, tai vähintään Awesomen ja Tanakan ottelu, tuon hehkutuksen jälkeen.

Ne harvat kerrat, kun täällä jaksan viestejä/aiheita lueskella päädyn aina tsekkaamaan onko Kenitys päivitellyt arvostelujaan tähän topikkiin. Hyvää luettavaa ja odotan mielenkiinnolla mitä mieltä olet ECW:n ppv:istä vuodelta 2000 - ne kun ovat saaneet kovaa kritiikkiä kyynisten nettismarkkien kylmissä piireissä, vaikka itse olen diggaillut ihan huolella.

[FlameSnoopy]

WWF SummerSlam 1997 :: 3. elokuuta 1997, East Rutherford, New Jersey, United States

Hunter Hearst Helmsley /w Chyna vs. Mankind -- Steel Cage Match
Kuten monet varmasti tietävätkin (ja kuten myös monesti on mainittu), on Steel Cage -ottelun arvo vuosien varrella tippunut aikalailla nolliin. 90-luvulla kyseinen ottelumuoto oli kuitenkin suht harvinainen, eikä yleensä useampaa häkkiä vuosittain nähty, jos ollenkaan. SummerSlamin opener (ei free-for-all -ottelu, Kenitykselle selvennykseksi on siis tämän kuuman feudin jatko. HHH ja Foley brawlasivat koko IYH16 ajan ympäriinsä areenaa, sekä olivat sitä aikasemminkin ja jälkeenkin Raweissa tapelleet. Häkillä yritettiin estää HHH:n managerin Chynan, joka aikasemmin oli useastikin Foleyn kimppuun hyökännyt, sekaantumista matsiin.

Tämä häkkikohtaaminen olikin rakennettu mitä parhaalla tavalla, kun molempien vahvuuksia oli käytetty hyväksi: niin Hunterin parantuneita psykologisia taitoja, kuin myös Mankindin bumppitaitoja, matsaajien hahmoja ja tietenkin brawlia joka molemmilta taituu. Mitä pidemmälle tätä kuitenkin kesti, sitä väsyneemmältä ja hitaammalta kohtaaminen vaikutti. Lopetuskin oli aika hämmentävän epälooginen, mutta oli tämä silti ihan hyvä. Ei vaan niin hyvä mitä olisi kaiken build upin ja IYH16:n jälkeen odottanut.


Goldust /w Marlena vs. Brian Pillman
Goldust ja Pillman olivat vastakkaisilla puolilla kymmenen miehen main eventissä In Your House 16:ssa. Jossain Rawissa Pillman hyökkäsi halpamaisesti 'Dustin kimppuun, ja Marlena yritti pelastaa hänen miehensä, josta vasta soppa syntyikin. Loose Cannonilla oli myöskin jokin himo Marlenaa kohtaa, joten panoksena lisättiin, että häviäjän pitäisi pitää jotain typerää mekkoa? Molemmat olivat isojen liigojen hahmojen kärkipäässä, mutta silti tämä oli jotenkin yllättävänkin heikko. Lopetuskin botchattiin aika törkeästi. Kaikenkaikkiaan huono, joka tietenkin suurimmaksi osaksi johtuu Pillmanista, joka tässä vaiheessa oli jo niin huonossa kunnossa, ettei häntä olisi ehkä pitänyt hirveästi painimaan edes päästää.



The Godwinns vs. Legion of Doom
Legendaariset Road Warriorit olivat taannoin tuhonneet Doomsday Devicen seurauksena jommankumman Godwinnin niskan, joka sai sikafarmarimme kääntymään pahiksiksi. Tietenkin kostoa janoavat Godwinnit olivat hyökkäilleet Legioonalaisten kimppuun useampaankin otteeseen, mutta nyt jompikumpi saisi kostonsa. Warriorit ovat painin katsomisen alusta asti olleet suosikkejani, ja kyllä vieläkin heitä fanitan paljon, vaikkeivat enää tässä vaiheessa mitään uutta tarjonneetkaan.

Mutta ei tämä ottelukaan sen kummemin. Warriorit olivat silti vieläkin uskottavampia kuin mikään muu tag team ja pystyivät entisaikojen suosiolla saamaan yleisönkin mukaan. Ottelu nyt oli kuin mikä tahansa muukin LoDin tai Godwinnien matsi, mutta eihän se varsinaisesti haitannut, koska se toimi näinkin ihan okei. Kumpienkin matsin rakennustaidot eivät missään vaiheessa uraa olleet erikoiset, mutta Warriors vanituksesta pientä plussaa.


British Bulldog (c) vs. Ken Shamrock - WWF European Championship
Bulldog asteli tähän otteluun ensimmäisenä Euroopan mestarina, ja sai vastaansa IYH16 vastustajansa entisen MMA-ottelijan Ken Shamrockin. Tuon tag ottelun lisäksi he olivat ottaneet jostain syystä kädenvääntökisaa Rawissa. Kun Bulldog oli häviämässä, hän puski Maailman Vaarallisinta miestä päähän, hakkasi tuolilla ja syötti hänelle koiranruokaa. Tajuuttekste, vähän niiku se on Brittien Bulldoggi ja sit se syötti Kenille koiranruokaa hihi! Kaiken lisäksi jos Bulldoggi häviäisi, hän joutuisi syömään sitä omaa ruokaansa.

Vaikka Shamrock oli jo hetken aikaa wrestlingin parissa viihtynyt, ei hän vieläkään osannut ihan sulavasti pro wrestling -tyyliä. Sen sijaan hänen omintakeisensa MMA-wrestling fuusiotyyli sai hänet erottumaan joukosta positiivisella tavalla. Itse kohtaaminen ei ollut kovinkaan erikoinen, vaikkakin joitakin mielenkiintoisia juttuja tässä nähtiin. Tavallaan koko matsia käytettiin ainoastaan Shamrockin rakentamiseen, eikä mihinkään muuhun, joka selvästikin toimi, koska lopussa yleisö antoi aika kovaakin reaktiota hänelle - suhteessa kaikkeen. Vahvistettiin tämän aikaista "World's Most Dangerous" -nimikettä, joka hänelle jo MMA -piireissä oli annettu.


Los Boricuas (Savio Vega, Jesus Castillo, Jose Estrada Jr & Miguel Perez) vs. Disciples of the Apocalypse (Crush, 8-Ball, Chainz & Skull)
Ikävä kyllä kahdeksan miehen tag team sotaa oli luvassa. Kaikki lähti Nation of Dominationista, kun johtaja Faarooq halusi vahvistaa joukkoaan, ja potki näin Crushin ja Savio Vegan menemään. Näin stablesta tuli kokonaan "musta" niin sanotusti. Tyytymättöminä Crush muodosti oman prätkäjenginsä ja Vega oman latinojoukkonsa. Kuten odottaa saattaa, kaikki kolme jengiä alkoivat sotimaan keskenään. Ikävä kyllä.

Tämä siksi, että kun kahdeksasta miehestä paras painija on ainoastaan kohtalainen Savio Vega, ei puhuta kovinkaan mainiosta kohtaamisesta. Kuusinkamppailu koostui lähinnä yhden (huonosti toimivan) kaavan toistamisesta; joku Boricuasin jäsen pieksi jotakin DOA:n jäsentä (onko DOA olevinaan heel vai face joukkio?), baittasi ulkopuolisen kehään, jolloin koko Boricuas tuli hakkaamaan sitä yhtä DOA:n jätkää. Vaikka kestoa löytyi vain yhdeksisen minuuttia, tämä tuntui ainakin puolet pidemmältä. Suurin viihdepläjäys oli Nation of Dominationin kävely kehänreunalle, joka tiivistää tämän matsin laadun aika hyvin. Loppuun vielä kaikki kolme stablea brawlasivat keskenään! Jee!


Owen Hart (c) vs. Steve Austin - WWF Intercontinental Championship
Hartit olivat taistelleet Austinin kanssa jo melkeimpä vuoden ajan, toki ei Owen niin kauan aikaa, mutta silti. Harttien kotikentällä, Kanadassa, käyty Canadian Stampeden main eventissä Austin ensin loukkaannutti Owenin, joka kuitenkin palasi vielä otteluun mukaan ja selätti lopulta Stone Coldin vetämällä häntä pöksyistä samaiseen aikaan. Aina yhtä ärsyttävä Owen tietenkin boastaili tällä voitollaan, ja provosoi onnistuneesti Austinia. Hän lupasikin pussata mestarin p***että, jos ei pystyisi häntä mattoon kampeamaan onnistuneesti ja voittaa mestaruutta.

Useampaan kertaan tämän ottelun olen nähnyt, siis tämä matsihan tunnetaan ainoastaan tuosta lopustaan jossa Austinin niska murtuu Tombstonen jälkeen. Joskus tätä on jopa hieman kummallisesti neljään tähteen yliarvioitu, koska ei tämä sen hirveen muistettavampi loppua (joka sisältää Austininkin sanoin historian surkeimman roll-upin) lukuunottamatta ollut. Kuitenkin selvästi tapahtuman paras ottelu tähän asti, kun vielä yksi ottelu jäljellä, joskin miinusta tulee tuosta lopetuksesta, joka rikkoi osuudellaan koko ottelun rakenteen.


Bret Hart vs. The Undertaker (c) - WWF Championship, with Shawn Michaels as the special referee
Bret Hart, yhdessä Hart Foundationin kanssa, olivat taistelleet monia WWF:n rosterin jäseniä vastaan, ja myös suoranaisesti koko USA:ta vastaan. Kanadalaisten suosikkipoika keräsi ennen suurta arvostusta amerikkalaisilta, mutta oli kääntynyt vihaamaan heitä, koska ei kuitenkaan saanut tarpeeksi kovaa suosiota heiltä. Nyt hän oli ansainnut mahdollisuuden taistella viidennestä WWF-mestaruudesta, nykyistä mestaria, The Undertakeria vastaan. Isoin yksittäinen yllätystekijä otteluun mentäessä oli, että Bretin arkkivihollinen Shawn Michaels pyysi, ja sai, osallistua otteluun tuomarina. Jos HBK osallistuisi ottelun kulkuun epäreilulla tavalla, ei hän tulisi painimaan Amerikassa ikinä enään. Sama koskee myös Brettiä, jos hän ei kykenisi voittamaan WWF:n mestaruutta.

Panokset olivat siis korkealla. Kaksikkohan on kohdannut muistaakseni aikasemminkin PPV-lähetyksessä (/lähetyksissä?), mutta ei ikinä näin hyvin kuin kesän kuumimmassa tapahtumassa. Aikaa annettiin massiiviset 28 minuuttia, jonka aikana tapahtui hienoa interaktiivisuutta muun muuassa tuomarin kanssa, ja tietenkin painijoiden välillä. Kehäpsykologian parhaimpiin taitureihin lukeutuva Bret kantoi ottelua melkein sen koko kestonsa ajan, onneksi näin. Vaikka taustalla ei ollutkaan kamppailijoiden välillä sen suurempaa taustatarinaa, ja vaikka tämä olikin vain rakennusta tulevia otteluita kohtaan, se näkyi oikeastaan vaan posiitivisella tavalla matsissa. Lopetus oli nerokas, paras mahdollinen mitä voi ajatellakkaan. Hienosti rakennettiin tosiaan niitä tulevia main eventtejä.


Kahta viimeistä kohtaamista lukuunottamatta hyvinkin helposti unohdettavissa oleva tapahtuma. Toinenkin noista pelkästään brutaalin loukkaantumisen takia. Avaus oli hyvä, mutta muu välikortti olikin täytetty aikamoisella roskalla. Tuskinpa kellään on ikävä Gang Warsien tapaisia juonikuvioita Attitude Eran -meiningeistä (vaikkakaan ei virallisesti kyseinen era ollut alkanut). Main event -oli kuitenkin vuoden parhaimmistoa, ja rakensi muutaman seuraavan PPV:n pääottelutkin samalla, joten onnistui tehtävässään enemmän kuin hyvin.

1. WWF In Your House 16: 3,75
2. WWF Survivor Series 1996: 3,00
3. ECW Barely Legal 1997: 2,75
4. WWF In Your House 13 (1997): 2,75
5. WWF Survivor Series 1995: 2,75
6. WWF In Your House 15 (1997): 2,5
7. WWF SummerSlam 1997: 2,25

[Kenitys]

SummerSlamin opener (ei free-for-all -ottelu, Kenitykselle selvennykseksi ;)

Kiitos huomautuksesta, mutta ei tästä SS '97:n katsomisesta nyt niin kauan ole, etten tätä olisi vielä muistanut ;) Ja kyllähän siinä sun viime viestissäkin tuli aivan selväksi, että ensimmäinen ottelu oli Free For All (eli en sitä tai mitään muutakaan arvostellut). Kunhan nyt sivumennen heitin vain, ettei sitä Godwinssien joukkueottelua voi millään kutsua yhden painihistorian parhaan ppv:n openeriksi, mutta olen toki pahoillani jos se loukkasi :-)

[FlameSnoopy]

SummerSlamin opener (ei free-for-all -ottelu, Kenitykselle selvennykseksi

Kiitos huomautuksesta, mutta ei tästä SS '97:n katsomisesta nyt niin kauan ole, etten tätä olisi vielä muistanut Ja kyllähän siinä sun viime viestissäkin tuli aivan selväksi, että ensimmäinen ottelu oli Free For All (eli en sitä tai mitään muutakaan arvostellut). Kunhan nyt sivumennen heitin vain, ettei sitä Godwinssien joukkueottelua voi millään kutsua yhden painihistorian parhaan ppv:n openeriksi, mutta olen toki pahoillani jos se loukkasi

Ei loukannut, ja ihan tottahan tuo on. Oiva selvennys, koska eihän kaikki varmastikaan tiedä mitä nuo free-for-all -ottelut olivat tähän aikaan. Niin huonojakin, että ei niitä kyllä tarvisi edes ollenkaan tuijottaa. Toisin kuin ECW:n, ja WCW:n aikaisemmat, tuliset cruiser-kohtaamiset. Jotenkin tekisi mieli perehtyä joskus WCW:hen vähän tarkemminkin, mutta en tiedä kannattaako pelkästään nuiden cruiser-mättöjen takia uhrautua kuitenkaan? Vai mitä sanosit?

[What]

Jotenkin tekisi mieli perehtyä joskus WCW:hen vähän tarkemminkin, mutta en tiedä kannattaako pelkästään nuiden cruiser-mättöjen takia uhrautua kuitenkaan? Vai mitä sanosit?

Kannattaa, ihan yleissivistyksen vuoksi. Itsekin viimeisen 2-3 kuukauden aikana olen tuijottanut WCW:tä vuodelta 1996, ja on siellä cruisermatsien lisäksi ollut muutakin katsomisen arvoista. Mm. joukkuedivisioona oli kova. Road Warriors, Steiner Brothers, Harlem Heat, Public Enemy ja jopa Nasty Boys oli tuohon aikaan ihan siedettävä hc-joukkue. Silloin tällöin myös pääottelutasolle on nähty mainioita otteita Stingiltä, Macho Manilta, Flairilta ja muilta. Ja onhan tuota nWo-kuvion kehittymistä ollut kiva pala palalta seurata. Vastapainoksi toki paljon yhdentekeviä matseja ja segmenttejä, mutta ei se pieni historian oppitunti voi pahasta olla.

Minultahan tässä nyt ei kysytty mitään, mutta vastasinpa kuitenkin.

[FlameSnoopy]

Kannattaa, ihan yleissivistyksen vuoksi. Itsekin viimeisen 2-3 kuukauden aikana olen tuijottanut WCW:tä vuodelta 1996, ja on siellä cruisermatsien lisäksi ollut muutakin katsomisen arvoista. Mm. joukkuedivisioona oli kova. Road Warriors, Steiner Brothers, Harlem Heat, Public Enemy ja jopa Nasty Boys oli tuohon aikaan ihan siedettävä hc-joukkue. Silloin tällöin myös pääottelutasolle on nähty mainioita otteita Stingiltä, Macho Manilta, Flairilta ja muilta. Ja onhan tuota nWo-kuvion kehittymistä ollut kiva pala palalta seurata. Vastapainoksi toki paljon yhdentekeviä matseja ja segmenttejä, mutta ei se pieni historian oppitunti voi pahasta olla.

Minultahan tässä nyt ei kysytty mitään, mutta vastasinpa kuitenkin.

Aivan aivan, eihän yleissivistyksen kehittäminen ikinä huonoa ole. Kattois jos vaikka jaksais jotain tapahtumia hankkia tässä, tosin ei varmaan lähiaikoina kuitenkaan. Laitetaan kuitenki sellaselle jonkunlaiselle paini "to-do" -listalle. Vaikka en tykkääkkään kuin yhdestä namedroppauksestasi (Road Warriors), mutta sehän on vain sen takia, että unohdit kaikki keskikortin velhot, jota WCW piteli käsissään esim. nuina aikoinakin. ;D Itsehän en tosiaan ole WCW:ltä nähnyt yhtään kokonaista PPV:tä, NWA-ajoilta toki muutamia, mutta aika eri tuotteitahan ne olivat kuitenkin.

Ps. missä muuten Whatin diary-projektit? Jonkilaista eloa tonne jonkinlaisessa kukoistuksessa edes aikasemmin olleelle alueelle kaivattaisiin

[What]

Ps. missä muuten Whatin diary-projektit? Jonkilaista eloa tonne jonkinlaisessa kukoistuksessa edes aikasemmin olleelle alueelle kaivattaisiin

On ajankäytöllisiä ongelmia. Sinällään en ole täysin mielenkiintoa noihin kadottanut, mutta ei vaan löydy aikaa moiselle. Katsotaan jos joku huippuidea pälkähtää päähän, niin voihan uuden diaryn aloittaminen olla ihan mahdollista.

Vuosi 2010 on viimeistä ppv:tä vaille valmis. TLC. Selostajina Cole-Lawler-Striker, tosin illan viimeisen ottelun aikana Striker korvattiin CM Punkilla.


Sunnuntai 19. Joulukuuta 2010
Toyota Center, Houston, Texas

Triple Threat Ladder Match For Intecontinental Championship
Jack Swagger VS. Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero
Hyvin erikoisella posterilla varustettu vuoden viimeinen ppv-tapahtuma avattiin melko erikoisella matsilla. Kingston ja Ziggler olivat feudanneet IC-mestaruudesta käytännössä koko vuoden jälkimmäisen puoliskon. Nyt kisaan oli ilmoittaunut myös WHC-kuvioista nopeasti alas pudonnut Jack Swagger ja stipulaatiohan ottelussa oli illan teemaan sopiva.

WWE:n historiassa on sieltä vuodesta 1994 alkaen oteltu lukuisia muistettavia tikasmatseja. Tämä ei niihin kuulunut. Kyseessä oli juuri sellainen ottelu, jonka kerran katsoi mielellään, mutta seuraavana päivänä siitä ei muista mitään. Painin taso oli ihan hyvää, tikkaiden kanssa leikittiin pari kertaa ihan hauskasti, mutta mitään muistettavaa tämä ei tarjonnut. Tähän kun lisätään, että ottelu oli millä mittapuulla tahansa kovin lyhyt, niin eipä tämä suurempia riemunkiljahduksia aiheuttanut. Perusveto kolmelta taitavalta midcarderilta.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:57
Voittaja: Dolph Ziggler (Kingston & Swagger tavoittelivat vyötä yhtäaikaa, mutta kapistus tippui maahan, josta Dolph noukki sen itselleen ja hänet julistettiin voittajaksi.)

Arvosana: **

Diva's Tag Team Tables Match
Team LayCool VS. Beth Phoenix & Natalya
Michelle & Layla olivat teloneet Glamazonin saikulle, mutta Hell In A Cellissä hän palasi, janoten kostoa. Divas-mestaruuden LayCoolilta Survivor Seriesissä voittaneella Natalyalla oli omat kaunansa kyseisten neitojen kanssa, ja nyt heittäydyttäisiin ihan vallan extriimiksi.

Smackdownissa Natalya & Beth olivat esitelleet oikein nätin Laylalle & Michellelle henkilökohtaisesti modatun pöydän. Se oli maalattu pinkiksi, ja totta kai siitä löytyi yliammutut karikatyyrit McCoolin ja Laylan naamavärkeistä. Ottelun juoni olikin pitkälti se, että Natalya & Beth halusivat jysäyttää heelit juuri tuon pöydän läpi. Ennakkoasenteeni ottelua kohtaan oli ehkä turhan negatiivinen, sillä kyllä tämä WWE:n naisten divarin tasoon peilattuna oli ihan hyvä matsi. Ei tosiaan mitään muistettavaa tai erikoista, mutta ei sentään limbottu sieltä riman alta kuten kuluneena vuonna oli liian usein käynyt. Niin, ja nähtiinpä tässä (suunnittelematon) melko sairas bumppi, kun Beth putosi köysien välistä suoraan niskat edellä lattialle. Onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:24
Voittajat: Natalya & Beth Phoenix

Arvosana: *1/2

WWE Tag Team Championship Match
Vladimir Kozlov & Santino Marella © VS. Heath Slater & Justin Gabriel w./Michael McGillicutty & Husky Harris
Joukkuedivisioonan taso oli tosiaan tällainen. Kozlov & Santino olivat mestareita ja viikosta toiseen he ottelivat aika lailla tässä vaiheessa jobbereiksi leimautuneita Nexuksen Slateria & Gabrielia vastaan. Samalla tämä oli illan ainoa ottelu, jossa ei ollut minkäännäköistä hc-stipulaatiota.

Ottelu oli juuri sitä mitä silti odotonkin. Totaalinen välipala, joka olisi suosiolla voitu vetää vaikka jossain Smackdownissa. Ihan katsottava tv-matsitasoinen koitos tämä oli, jossa Santino tarjosi muutaman hauskan hetken, mutta siinä kaikki. Lopetus oli yhtä laimea kuin ottelu itsessäänkin. Ihan vaan pienenä knoppitietona: vuoden 2009 TLC-tapahtumassa joukkuemestaruuksista oteltiin pääottelussa De-Generation X:n ja JeriShow'n välillä. Vöiden arvostus oli ”hieman” laskenut vuoden aikana.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:28
Voittajat: Marella & Kozlov by DQ (Rest of The Nexus interfered)

Arvosana: *1/2

Ladder Match (#1 Contender's Match For WWE Championship)
Sheamus VS. John Morrison
Irkkusoturin ja seksikkyyden shamaanin vihanpito oli jatkunut jo jonkin aikaa. Survivor Seriesissä Morrison nappasi yllätysvoiton ex-mestarista. Sheamus pääsi kuittaamaan tappion RAW:ssa järjestetyn King Of The Ring-turnauksen finaalissa. Voitot olivat siis tasan, ja tämä oli ”grudge match”, jonka voittaja saisi lähitulevaisuudessa mahdollisuutensa otella mestaruudesta.

Kumpikaan ei ole suosikkejani, mutta jo SuSe:ssa kaksikko osoitti toimivansa yllättävän hyvin toisiaan vastaan. Tässä noustiin sitten jo ihan uudelle tasolle. Illan kolme ensimmäistä matsia eivät hurrauksia herättäneet, mutta nyt TLC-juna kääntyi oikeille raiteilleen. Tikkaita käytettiin innovaativisesti aseina, ja välillä teki oikein pahaa katsoa, kun Sheamus teloi Morrisonin polvea vaikka millä konsteilla. Aseiden hyväksikäytön lisäksi matsissa nähtiin myös hyvätasoista painia, pari isompaa spottia ja ennen kaikkea jännittävät loppuhetket. Pariinkin kertaan luulin ottelun jo päättyvän, mutta silti se vain jatkui. Voidaan puhua ihan showstealer-ottelusta. Nopeasti mietittynä voi sanoa, että oli kummaltakin ottelijalta vuoden parasta settiä. Ainakin singles-matseissa. Tämän jälkeenhän Sheamuskin alkoi pikkuhiljaa voittaa aidosti faneja puolelleen ja Morrisonin murtautumista pysyvästi isompiin kuvioihin pidettiin selviönä. Ei ihme tällaisen esityksen perusteella.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:08
Voittaja: John Morrison

Arvosana: ****

Tables Match For WWE Championship
Randy Orton VS. The Miz © w./Alex Riley
22 marraskuuta RAW:ssa oltiin nähty mestaruusvaihdos. Orton oli juuri puolustanut vyötään Wade Barrettia vastaan ja ottanut koko Nexukselta nekkuun. The Miz näki tilaisuutensa, lunasti MITB-salkun ja voitti ensimmäisen mestaruutensa. Nyt oli Ortonin aika saada ansaitsemansa revanssi.

Ortonilla on paha tapa saada vastustajansa näyttämään heikoilta, koska hän todella harvoin jobbailee, etenkään facena. MITB-konspetin myötä Miz vaikutti puhtaalta tsägämestarilta, joten hän olisi todella tarvinnut uskottavuutensa nostoa Ortonin kustannuksella. Ottelu ei ollut mitenkään häävi. Mizin vahvuudet ovat ihan muualla kuin kehässä, ja Orton on kerta toisensa jälkeen feilannut, kun hän on ollut ottelun ”kantavassa” roolissa. Matsi oli sellaista peruskauraa. Mitään hienoa tarinaa ei luotu, eikä sen puoleen isoja spottejakaan. Lopetus oli sitten sellainen TNA-tyylinen sekasotku, sillä eihän suuri ja mahtava Randall voisi puhtaasti hävitä. Spoilereissa tarkempi selostus.

Spoiler: näytä

Kesto: noin 14 minuuttia
Voittaja: The Miz (Tuomari oli maassa kun Orton pamautti Rileyn pöydän läpi. Miz käytti tilaisuutensa, iski Ortonille SCF:n ja asetti Randyn hajonneelle pöydälle. Tuomari virkosi, ja julisti Mizin voittajaksi. Sitten seurasi hämmentävä osa. Tuomari näki tilanteen uusinnan tronilta, ja määräsi ottelun jatkuvan. Milloin tuomari on saanut käyttää videoita avukseen WWE:ssä? Ottelun jälkimmäinen osa kesti vajaan minuutin, kun Miz heitti Rileyn Ortonin syliin ja Randy kaatui kehän laidalla olleen pöydän läpi.)

Arvosana: **1/2

Fatal 4-Way TLC Match For World Heavyweight Championship
Kane © VS. Edge VS. Alberto Del Rio VS. Rey Mysterio
Edgen ja Kanen feudi oli jatkunut Smackdownissa sisältäen mm. sen surullisenkuuluisan segmentin, jossa Kane ”vahingossa tappoi” oman isänsä Paul Bearerin. Reyllä ja Albertolla oli myös keskeneräisiä kaunoja selvitettävänä. Olihan Del Rio debyytti-iltanaan laittanut Reyn sairaslistalle.

Nelinottelu kuulosti hyvältä ajatukselta. Kanen ja Edgen singlesmatsi ei olisi jaksanut kiehtoa, mutta parempikuntoisten Del Rion ja Mysterion ollessa mukana värittämässä menoa olikin kasassa ihan mielenkiintoinen rymistely WHC-mestaruudesta. Odotukset täyttyivät. Tämä tuntui ihan semi-isolta matsilta, eikä missään vaiheessa ollut tylsää. Tempo pysyi tarpeeksi kovana, stipulaatiota hyödynnettiin ihan hyvin ja etenkin Mysterio teki hartiavoimin töitä. Ei voi muuta kuin taas kerran antaa kunnioitusta pikkumiehelle. Koko nelikko veti hyvin, omien vahvuuksiensa mukaan. Lisäksi tässä nähtiin yksi koko vuoden hurjimmista spoteista, kun Mysterio kumosi tikkaiden päällä olleen Del Rion kokonaan kehästä ulos kahden pöydän läpi. Parin kuukauden tauon jälkeen nähtiin oikein viihdyttävä ottelu World Heavyweight-mestaruudesta.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:46
Voittaja: Edge

Arvosana: ***1/2

Chairs Match
Wade Barrett VS. John Cena
Illan pääottelu oli melkoista kuolleen lehmän mätkimistä. Nexuksen ja Cenan storyline oli huipentunut Survivor Seriesiin, jonka päätteeksi Cena sai ”potkut.” Johnny kuitenkin malttoi olla poissa kokonaisen viikon, kunnes palasi kostamaan. Joka viikko hän ilmestyi RAW:hon pieksemään Nexuksen jäseniä McGillicuttyä, Harrista, Slateria ja Gabrielia. Itse asiassa tämänkin tapahtuman aikana Cena oli piessyt koko jobberilauman bäkkärillä, että saisi Barrettin varmasti yksinään. Cena ei potkujensa jälkeen siis missannut yhtään ppv:tä, eikä missään enää ollut merkkiäkään että moista olisi koskaan tapahtunut. Mitä nyt Matt Strikerin sijaan ottelua selostamaan tullut CM Punk pari kertaa asiasta mainitsi.

Ottelu oli kuin olisi väljähtänyttä ja lämmintä kaljaa luonut. Nexus-angle oli menettänyt merkityksensä Cenan palattua takaisin välittömästi, ja ”Chairs” stipulaatio on mielestäni järjettömän typerä. Etenkin kun nykypäivänä ei saa reilusti mäjäyttää tuolilla kupoliin. Yhdessä vaiheessa ottelua tämä rajoitus häiritsi ihan mielettömästi. Barrett oli saanut sidottua Cenan kädet köysin väliin, ja tuoli kädessään mittaili Johnnya. Sitten hän vissiinkin muisti rajoituksen, lähti kehästä, ja löi Cenaa selkään. Hiphurraa.

Haukuista huolimatta ei tämä täysin huono ottelu ollut. Kyllä niitä tuoleja osattiin käyttää välillä ihan hyvinkin aseina, ja pari innovaativista pikkuspottiakin nähtiin. Kuten se, että Cena istutti Barrettin pehmeään toimistotuoliin ja rullasi tämän naama edellä teräsportaita päin. Joten ei tämä mikään huonoutensa vuoksi muistettava pääottelu ollut, mutta aika mitäänsanomaton. Sellaista ison matsin tunnelmaa tästä uupui, johtuen tuosta storylinen lässähtämisestä. Yleisökään ei jaksanut ihan samalla tavalla syttyä tähän kuin Cenan otteluihin yleensä.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:03
Voittaja: John Cena

Arvosana: ***

*** John Morrison
** Sheamus
* Rey Mysterio

Yhteenveto: Monesti WWE:n tapahtumissa onnistutaan alussa ja lopussa, ja keskivaihe on sitten heikompaa. Tällä kertaa show'n keskiosa olikin se paras. Sheamus-Morrison oli illan paras veto, ja nelinottelu maailmanmestaruudesta ei kauas jäänyt. Pääottelu oli lievä pettymys, joskaan ei mikään katastrofi. Tästä tapahtumasta puuttui sellainen kunnollinen iso matsi. Voisinkin arvata, että ppv-ostoja ei tälle ihan hirveästi tullut johtuen sellaisen todella kuuman tapahtumia myyvän storylinen puutteesta. Kieltämättä vähän pettymys tämä oli, kuten WWE:n koko loppuvuoden tapahtumat kautta linjan. Onneksi jossain vaiheessa vuotta 2011 kurssi muuttui.

Lopullinen PPV Ranking 2010

1. TNA – Bound For Glory 3,09
2 WWE - Money In The Bank 3,00
3 WWE - Royal Rumble 2,95
4 TNA - Lockdown 2,92
5 TNA - No Surrender 2,91
6 TNA – Final Resolution 2,81
7 WWE - WrestleMania XXVI 2,80
8 WWE - Fatal 4 Way 2,79
9 WWE - Extreme Rules 2,72
10 WWE - Elimination Chamber 2,65

11 WWE – Night Of Champions 2,61
12 TNA - Destination X 2,58 / WWE – Hell In A Cell 2,58
13. WWE – Tables, Ladders & Chairs 2,57
14 WWE - Over The Limit 2,56
15 TNA - Victory Road 2,55
16 WWE - Bragging Rights 2,54
17 WWE – Survivor Series 2,53
18 TNA - Against All Odds 2,50 / TNA – Slammiversary 2,50
19 TNA - Sacrifice 2,47

20 TNA - Genesis 2,44
21 TNA – Turning Point 2,41
22 WWE - SummerSlam 2,25
23 TNA - Hardcore Justice 1,46

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender

Nyt ei viitsi mitään suuria loppupuheita pitää, sillä alkuviikosta julkaisen massiivisen yhteenvedon vuodesta, jossa mm. palkitaan vuoden surkeimmat ja parhaimmat. Stay tuned!

[The Rocker]

Tables Match For WWE Championship
Randy Orton VS. The Miz © w./Alex Riley[/b]
22 marraskuuta RAW:ssa oltiin nähty mestaruusvaihdos. Orton oli juuri puolustanut vyötään Wade Barrettia vastaan ja ottanut koko Nexukselta nekkuun. The Miz näki tilaisuutensa, lunasti MITB-salkun ja voitti ensimmäisen mestaruutensa. Nyt oli Ortonin aika saada ansaitsemansa revanssi.

Ortonilla on paha tapa saada vastustajansa näyttämään heikoilta, koska hän todella harvoin jobbailee, etenkään facena. MITB-konspetin myötä Miz vaikutti puhtaalta tsägämestarilta, joten hän olisi todella tarvinnut uskottavuutensa nostoa Ortonin kustannuksella. Ottelu ei ollut mitenkään häävi. Mizin vahvuudet ovat ihan muualla kuin kehässä, ja Orton on kerta toisensa jälkeen feilannut, kun hän on ollut ottelun ”kantavassa” roolissa. Matsi oli sellaista peruskauraa. Mitään hienoa tarinaa ei luotu, eikä sen puoleen isoja spottejakaan. Lopetus oli sitten sellainen TNA-tyylinen sekasotku, sillä eihän suuri ja mahtava Randall voisi puhtaasti hävitä. Spoilereissa tarkempi selostus.

Olisihan se nyt hieman tyhmää ollut että Randy, joka on viimeisen vuoden aikana ollut jatkuvasti mukana mestaruuskahinoissa, häviäisi täydeltä tsägämestarilta vaikuttavalle Mizille. Sinällään samaa mieltä siitä että Miziä buukattiin täysin idioottimaisesti hänen mestaruuskautensa aikana. Olisi voittanut edes jonkun puhtaasti.

[Kenitys]

Jotenkin tekisi mieli perehtyä joskus WCW:hen vähän tarkemminkin, mutta en tiedä kannattaako pelkästään nuiden cruiser-mättöjen takia uhrautua kuitenkaan? Vai mitä sanosit?

Hmm. Itsekin olen siis WCW:n ppv:itä katsonut vain vuoden '96 alusta lähtien, ja onhan tuo nyt vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta tarjolla on paljon mielenkiintoista matskua mutta toisaalta tosi paljon täyttä paskaa. Erityisesti ME-kuviot ovat aina olleet WCW:n kompastuskivi, olipa sitten kyseessä pre-NWO-, NWO- tai post-NWO-aika, kuten What jo totesikin. Meinaan kirjoittaakin vähän enemmän katsomieni vuosien keskinäisestä paremmuudesta, kunhan saan vuoden '99 loppuun, mutta yleisesti mielestäni vuosi '97 on ollut tähän mennessä paras painitarjonnaltaan. Sitten tulevat '98, '96, '99 ja '95.

WCW:n osalta homma on kuitenkin hankalampaa, sillä vuodet '98, '97 ja '96 ovat mielestäni aika tasaisia. Kaikissa on omat ongelmansa mutta samalla myös omat vahvuutensa. Vahvinta WCW:n aikaa oli ehkä alkuvuosi '98, joka lupaili jo tosi hyvää, mutta loppuvuosi oli taas aikamoista kuraa. Parasta olivat erityisesti US Heavyweight -vyökuviot. Vuonna '97 parhaita ppv:itä näyttää löytyvän kesältä ja syksyltä '97, mutta mitään erityistä kulta-aikaa ei ole. Alku- ja loppuvuosi ovat kuitenkin heikoimpia. Vuonna '96 ennen nWo-aikaa nähty meininki oli tavallaan aika heikkoa, mutta toisaalta se pari kuukautta kokonaan ilman Hogania oli ihan mielenkiintoista. nWo:n jälkeen ME-kuviotkin olivat tavallaan kiinnostavia, vaikkeivat laadullaan loistaneetkaan. No niin, ei mun tarvitse kirjoittaa enää tän jälkeen mitään pidempää arviota. Eikä tämä edes vastannut kysymykseesi ollenkaan. Ennen vuotta '96 en ole WCW-ppv:itä nähnyt, mutta olen ymmärtänyt, että Hoganin debyytistä ('94) lähtien meno oli aika heikkoa, vaikka yksittäisiä valonpilkahduksiakin löytyy. On kuitenkin huomioitavaa, että CW-divisioonakin sai alkunsa vasta vuonna '96.

Jos siis pitäisi ihan oman mielipiteen pohjalta vastata lyhyesti, niin kannattaa. Kannattaa uhrautua, sillä onhan tämän laadun onnettomuudesta huolimatta painihistoriallisesti mielenkiintoista ja tarjoaa tietoa monista täysin uusista painijoista ja opettaa uusia asioita ennestäänkin tuntemista painijoista. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että ainakin vuoden '98 kevään jälkeen kannattaa tosiaan miettiä, kuinka paljon tykkää katsoa paskaa.

Suosittelen kuitenkin tutustumaan vuosien '96-'98 tarjontaan. Ei se cw-divisioona ole ainut hyvä asia. Oikeasti joku Harlem Heatkin, erityisesti siis Booker T, on tosi kova juttu. Booker on oikeasti WCW-vuosinaan todella hyvä painija. Toki monet parhaat painijat löytyvät cw-divarista tai muuten midcard-kuvioista. Näitä ovat esim. Rey Mysterio Jr, Dean Malenko, Chris Benoit, Chris Jericho, Eddie Guerrero, Psychosis, Ultimo Dragon, Raven, Booker T, Perry Saturn, Juventud Guerrera ja Kidman. ME-nimistä tasokkaampaa tarjontaa löytyy etupäässä Diamond Dallas Pagelta, Stingiltä, Randy Savagelta, Ric Flairilta ja Bret Hartilta. Joukkuedivarista löytyy Harlem Heatin, Steiner Brothersien, Outsidersien, Blue Bloodsien ja myöhemmältä ajalta esim. Jersey Triadin, Rey Mysterion ja Kidmanin sekä Dean Malenkon ja Chris Benoit'n tapaisia hyvin toimivia tiimejä. WCW ei ole siis pelkkää sontaa, ja on ihan mielenkiintoista, kun välillä pomppaa vastaan oikeasti hyviä tapahtumia. Suosittelen.

[What]

Nyt ei viitsi mitään suuria loppupuheita pitää, sillä alkuviikosta julkaisen massiivisen yhteenvedon vuodesta, jossa mm. palkitaan vuoden surkeimmat ja parhaimmat. Stay tuned!

Ja täältä tulee.

PPV Ranking 2010

1. TNA – Bound For Glory 3,09
2 WWE - Money In The Bank 3,00
3 WWE - Royal Rumble 2,95
4 TNA - Lockdown 2,92
5 TNA - No Surrender 2,91
6 TNA – Final Resolution 2,81
7 WWE - WrestleMania XXVI 2,80
8 WWE - Fatal 4 Way 2,79
9 WWE - Extreme Rules 2,72
10 WWE - Elimination Chamber 2,65

11 WWE – Night Of Champions 2,61
12 TNA - Destination X 2,58 / WWE – Hell In A Cell 2,58
13. WWE – Tables, Ladders & Chairs 2,57
14 WWE - Over The Limit 2,56
15 TNA - Victory Road 2,55
16 WWE - Bragging Rights 2,54
17 WWE – Survivor Series 2,53
18 TNA - Against All Odds 2,50 / TNA – Slammiversary 2,50
19 TNA - Sacrifice 2,47

20 TNA - Genesis 2,44
21 TNA – Turning Point 2,41
22 WWE - SummerSlam 2,25
23 TNA - Hardcore Justice 1,46

TNA:n tapahtumien keskiarvo: 2,55
WWE:n tapahtumien keskiarvo: 2,66

Vuoden ottelu ehdokkaat
AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender


Kaikki neljän tähden (tai enemmän) ottelut
1. AJ Styles VS. Kurt Angle / TNA Genesis
2. 30 Man Royal Rumble Rumble Match / WWE Royal Rumble
3. John Morrison VS. Chris Jericho VS. CM Punk VS. Rey Mysterio VS. R-Truth VS. The Undertaker (Elimination Chamber)
4. The Undertaker VS. Shawn Michaels / WrestleMania XXVI
5. Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
6. AJ Styles VS. 'The Pope' D'Angelo Dinero / TNA Lockdown
7. John Cena VS. Batista (Last Man Standing) / WWE Extreme Rules
8. Rob Van Dam VS. AJ Styles / TNA Sacrifice
9. Batista VS. John Cena (I Quit Match) / WWE Over The Limit
10. Motor City Machine Guns VS. Beer Money / TNA Victory Road

11. Kofi Kingston VS. Dolph Ziggler VS. Christian VS. Cody Rhodes VS. Matt Hardy VS. Drew McIntyre VS. Kane VS. The Big Show (Money In The Bank)
12. Randy Orton VS. The Miz VS. Mark Henry VS. Ted DiBiase VS. John Morrison VS. Chris Jericho VS. Evan Bourne VS. Edge (Money In The Bank)
13. Jeff Hardy VS. Kurt Angle / TNA No Surrender
14. John Cena VS. Wade Barrett / WWE Hell In A Cell
15. Motor City Machine Guns VS. Generation Me / TNA Bound For Glory
16. Douglas Williams VS. AJ Styles / TNA Final Resolution
17. Motor City Machine Guns VS. Generation Me (Full Metal Mayhem) / TNA Final Resolution
18. Sheamus VS. John Morrison (Ladder) / WWE TLC

WWE: 9
TNA: 9

TNA World Heavyweight-mestarit (3)
AJ Styles (20.9.09-19.4.10)
Rob Van Dam (19.4-10.8 )
Vacant (10.8-10.10)
Jeff Hardy (10.10 - )
Paras: Kurt Angle VS. AJ Styles / Genesis 4,5
Mestaruudesta oteltun ppv-ottelujen (10) keskiarvo 3,30.

TNA Tag Team-mestarit (4)
British Invasion (18.10.09-17.1.10)
Matt Morgan & Hernandez (17.1-4.5)
Scott Hall, Kevin Nash & Eric Young (4.5-16.6)
Vacant (16.6-11.7)
Motor City Machine Guns (11.7 - )
Paras: Generation Me VS. Motor City Machine Guns (Full Metal Mayhem) / Final Resolution 4,25
Mestaruudesta oteltun ppv-ottelujen (8) keskiarvo 3,28.

WWE World Heavyweight mestarit (6)
The Undertaker (4.10.09-21.2.10)
Chris Jericho (21.2-30.3.)
Jack Swagger (30.3-20.6)
Rey Mysterio (20.6-18.7)
Kane (18.7-19.12)
Edge (19.12 - )
Paras: John Morrison VS. Chris Jericho VS. CM Punk VS. Rey Mysterio VS. R-Truth VS. The Undertaker / Elimination Chamber 4
Mestaruudesta oteltun ppv-ottelujen (13) keskiarvo 2,87.

WWE mestarit (7)
Sheamus (13.12.09-21.2.10)
John Cena (21.2-21.2)
Batista (21.2-28.3)
John Cena (28.3-20.6)
Sheamus (20.6-19.9)
Randy Orton (19.9-22.11)
The Miz (22.11 - )
Paras: John Cena VS. Batista (I Quit) / Over The Limit 4,25
Mestaruudesta oteltun ppv-ottelujen (13) keskiarvo 3,35.


25 ppv:tä. 13 WWE:n ja 12 TNA:n tapahtumaa. 102 arvosteltua ottelua TNA:sta, 92 WWE:stä. Yhteensä 194 arvosteltua ottelua.Yli 70 tuntia painia. Nyt tämä urakka on onnellisesti ohi, ja on aika katsoa takaisin vuoteen 2010. Yhteenvedossa käytän apuna enskan luomia kategorioita ”Wrestling Awards 2010” ketjusta. Joten propsit enskan suuntaan. Osan kategorioista jätän väliin, sillä olisihan se typerää alkaa pelkkien ppv:den perusteella vuoden huonointa segmenttiä tai vuoden parasta tv-show'ta nimeämään. Itsekin olen tuohon ketjuun vastannut 22.12.2010, ja tulenkin tässä vähän vertailemaan ovatko mielipiteet näin jälkeenpäin muuttuneet.

Crap kategoria

Huonoin ppv-ottelu
Tommy Dreamer VS. Raven (Hardcore Match) / TNA HardCore Justice
Edellinen valinta: Kane VS. The Undertaker / WWE Hell In A Cell
Valinnanvaraa ikävä kyllä riittää. Nasty Boysien ja Team 3D:n ottelua ei tahtoisi muistella. Mr. McMahonin ja Bret Hartin hurjasti hypetetty kaunamatsi WrestleManiassa oli puuduttavan tylsä. Lisäksi nähtiin Jeff Jarrettin ja Samoa Joen kammottavilla bookkauspäätöksillä myrkytetty luovutusmatsi Final Resolutionissa. Unohtamatta liutaa mitäänsanomattomia naisten otteluita, joista osa ei saanut edes kokonaista tähteä. Valitsen kuitenkin Tommy Dreamerin ja Ravenin ottelun HardCore Justicesta. Etenkään Ravenilla ei enää vuonna 2010 olisi ollut mitään asiaa nuoraneliön sisälle, ja koko ottelu oli suorastaan oksettavaa verellä mässäilyä. Mikäli kumpikaan ei osaa painia, eikä otteluun saada rakennettua minkäänlaista kantavaa tarinaa, ei järjetön bleidaus pelkästään tee siitä hyvää.

Huonoin feudi
Abyss VS. Desmond Wolfe
Edellinen valinta: EV 2.0 VS. Fortune
Näitäkin nähtiin. Kanen ja Edgen loppuvuoden kärhämät kaikkine Paul Bearerin tappamisineen ei jaksanut innostaa. Myös tuo aiemmin valitsemani EV 2:n ja Fortunen kärhämä lässähti ja jatkui ihan liian pitkään. Entäs Straight Edge Societyn ja The Big Show'n feudi, jossa Show bookattiin täysin ylivoimaiseksi ja EWR-termeissä Punkin overius laski ainakin 10 pojoa. Kaikkein kamalin oli kuitenkin Abyssin ja Desmond Wolfen tarina. Hulk Hoganin Hall Of Fame-sormuksesta taikavoimat saanut lihava hirviö tappoi viimeisetkin Wolfen momentumin rippeet, ja siinä nähtiin kaikenlaisia aivopieruja perättömistä ilmiannoista, Wolfen managerin Chelsean ”palvelujen voittamiseen.” Ja vielä lopuksi se hetki, kun Chelsea ”rakastuikin” Abyssiin. Hyi.

Huonoin gimmick
”American Made” Abyss
Edellinen valinta: ”American Made” Abyss
AJ Styles Ric Flairin pikku bitchinä oli jotain ihan hirveää. Tommy Dreamer kuukausitolkulla kyynelehtimässä ja puhumassa ECW-muistoistaan oli erittäin juustoista. Michael Colen yliammuttu heelrooli selostamossa ei myöskään napannut. Mutta kyllähän Hoganin taikasormuksesta supervoimat saanut, ja Hulkin entisen tunnarinkin ominut Abyss oli ihan hirveää. Se oli vaan niin lapsellista, typerää, kornia. Samalla tuo hahmo onnistui tuhoamaan kaikki, ketä vastaan hän vuoden aikana feudasi.

Huonontunein painija
The Undertaker
Edellinen valinta: The Undertaker
Matt Hardy, Edge, Samoa Joe ehkä jopa Jeff Hardy ovat hyviä vaihtoehtoja. Vanhempi Hardy keskittyi lihomaan ja itkemään kohtaloaan. Nuorempi taas oli vajonnut vuoden 2009 loistavista WWE-otteistaan takaisin menneiden vuosiensa tasolle. Samoa Joe oli myös aika flegmaattinen läpi vuoden. Mutta valintaa en muuta. Undertaker oli kangistunut pahasti, ja koko vuonna häneltä jäi mieleen vain onnistunut WrestleMania-esitys (kiitos HBK:n) ja kohtalainen street fight Kanen kanssa Night Of Championsissa. Kaikissa muissa ppv-esiintymisissä tuli ikävän selväksi, että Undertakerista on aika ajanut ohi.

Huonoin painija
Scott Hall
Edellinen valinta: Tommy Dreamer
Kyllähän WWE:nkin tapahtumissa kehnoja painijoita esiintyi, mutta TNA oli ihan omaa luokkaansa marssittamalla kehään etenkin alkuvuodesta useita miehiä, joilla ei olisi ollut mitään asiaa lähellekään nuoraneliötä. Brian Knobs, Jerry Sags, Kevin Nash, Raven, Tommy Dreamer. Valitsen kuitenkin Scott Hallin. Niin paljon kuin 90-luvun Hallia rakastankin, niin vuonna 2010 Hall oli pöhöttynyt narkomaani, jolle käveleminenkin oli aika ajoin tuskaa. Ehkäpä Nasty Boysit olivat vielä hirveämpiä, mutta Hallia kuitenkin syötettiin painijana lähemmäs puolen vuoden ajan. Ei kiitos.

Huonoin show
TNA – HardCore Justice
Vaikka ppv:den yleinen taso olikin vuonna 2010 hieman erilaista kuin vaikkapa Kenityksen ysäriprojektissa, niin kyllä heikompia esityksiä nähtiin. Yleensä kuitenkin niissä huonoimmissakin showeissa oli jotain hyvää. HCJ:ssa ei ollut. Idea tuoda kymmenen vuotta sitten kuollut ECW takaisin oli aivan vammainen, ja koko ilta saatiin katsella ikäloppuja papparaisia fiilistelemässä vanhoja aikoja vailla minkäänlaista pohjustusta. Aivan karmeaa.

Pronssinen kategoria

Paras turn
Jeff Hardy
Edellinen valinta: Jeff Hardy
Mr. Andersonin käännös maitonaamaksi eeppisen Sacrifice-promonsa jälkeen oli hieno. Edgen & Ortonin käännökset hoidettiin myös mallikkaasti. Hoganin ja Bischoffin kääntyminen pahan puolelle oli muistettava hetki. Ja tämä valinta liittykin vahvasti tuohon samaan hetkeen. Ikänsä teinityttöjen suosikkina otellut Hardy möi sielunsa itse saatanalle ja kehitti itselleen synkän ja mystisen ”anti christ of pro wrestling” gimmickin. Hardyn turnia ei osannut odottaa, ja vielä vähemmän jaksoi uskoa että hän toimisi pahiksena niin hyvin kuin toimi. Helppo valinta.

Paras face
Mr. Anderson
Edellinen valinta: Mr. Anderson
Kurt Angle, The Pope, Rey Mysterio ja John Cena tulevat Andersonin ohella mieleen. Angle junnasi välillä liiaksi paikallaan, Pope haudattiin loukkaantumisensa jälkeen, Mysterio oli lasten sankari ja Cena sai buuauksia. Joten valintaa en lähde vaihtamaan. Anderson osoitti vuonna 2010 närhenmunat epäilijöille vetämällä lyhyehkön heelkauden, jonka jälkeen huippupromoillaan ja elämänsä parhailla kehäotteilla nousi koko TNA:n suurimmaksi maitonaamaksi.

Paras heel
The Miz
Edellinen valinta: The Miz
Jeff Hardyn hahmosta nautin eniten, mutta hän oli heel vain parin kuukauden ajan. Muita vaihtoehtoja olivat Chris Jericho ja CM Punk. The Miz on kuitenkin lopullinen valinta. Vuosi 2010 oli Mizin. Hän aloitti vuoden US-mestarina, ja lopetti WWE:n mestarina. Huikeilla promotaidoillaan hän jätti kaikki muut heelit varjoonsa ja löi itsensä lopullisesti läpi.

Paras gimmick
Heel Jeff Hardy
Edellinen valinta: Heel Jeff Hardy
Tähän oikeastaan tuli vastaus jo edellisessä kategoriassa. Nautin valtavan paljon Hardyn ”anti christ of pro wrestling” hahmosta, sillä se oli jotain mitä en osannut odottaa, ja vielä vähemmän uskoin toimivan. Muita hyviä olivat kulttijohtaja CM Punk, vähäpuheinen kostaja Randy Orton, ilkeä Eric Bischoff, MMA:n hurahtanut Jeff Jarrett ja katujen pappi The Pope. Mutta kaikki nuo jäivät Hardyn varjoon.

Paras spotti
Anglen Moonsault Lockdownissa
Edellinen valinta: Anglen Moonsault Lockdownissa
WWE:n pg-linja rajoitti kyllä vaihtoehtoja. WWE:n peiperjuuvien puolelta muistuu mieleen Cenan Batistalle tekemä F-U rampin läpi ja Alberto Del Rion hurja pudotus tikkailta TLC:ssä. TNA:ssa sitten spotteja nähtiin vähän enemmän, mutta ei montaakaan kovin muistettavaa. Onneksi sieltä kuitenkin löytyy tuo yksi helmi, eli Kurt Anglen kuvankaunis Moonsault häkin katolta Mr. Andersonin päälle Lockdownissa. Aivan järjettömän upea hetki, jota ei osannut odottaa. Tokihan Angle oli WWE:ssä tuollaisen heittänyt, mutta siitä oli jo 9 vuotta aikaa, joten en tosiaan odottanut ikisuosikiltani tuollaista riskialtista temppua. Sellainen kuitenkin nähtiin, ja se oli aivan mahtava hetki.

Hopeinen kategoria

Aliarvostetuin painija
AJ Styles
Alert Awardseissa äänestetään sitä, kuka on nettifanien keskuudessa aliarvostettu. Tässä tietenkin sitä, kenen taitoja ei promootio ole tarpeeksi arvostanut. Valinta on ilmiselvä. Vaikka AJ Styles olikin vuonna 2010 yli neljä kuukautta maailmanmestari, niin loput kahdeksan olivat hirveää shaibaa. Kaikki tietävät että AJ on parhaita painijoita, joita maa päällään kantaa ja hän jos kuka ansaitsisi sen ihan pysyvän main event-paikan TNA:ssa. Suurimman osan vuodesta AJ oli vain mukana täyte tagmatseissa ja alemman kortin kuvioissa. Muita pahasti aliarvostettuja hemmoja olivat Samoa Joe, Drew McIntyre, Desmond Wolfe, CM Punk ja Chris Jericho, mutta kenenkään heidän kanssaan ei tehty samantasoisia peruuttamattomia virheitä kuin AJ:n.

Yliarvostetuin painija
Randy Orton
Näitähän riitti. Abyss, The Undertaker, Sheamus, Kane, Rob Van Dam ja jopa Edge eivät ansainneet niin paljoa kuin saivat vuonna 2010. Randy Orton ei ole noista nimistä huonoin, mutta häntä syötettiin koko vuosi läpeensä. Huolimatta siitä, että lähes kaikki Ortonin singles-ottelut olivat pelkkiä pettymyksiä, pysyi hän kuvioiden keskipisteessä koko ajan. Se alkoi pidemmän päälle toden teolla tympimään.

Vuoden läpimurtaja
The Miz
Edellinen valinta: Alberto Del Rio
Kuka sitten teki vuonna 2010 sen lopullisen läpimurtonsa huipulle? WWE keskittyi paljon uusien painijoiden sisääntuomiseen ja hyviä vaihtoehtoja olisivat aiemmin valitsemani Del Rion ohella myös Daniel Bryan ja Wade Barrett. Valitsen kuitenkin Mizin. Lähdettäessä vuoteen 2010 ei Miz ollut mitään muuta kuin keskikortin ottelija. Vuoden aikana hän kuitenkin omilla otteillaan nousi kuukausi kuukaudelta overimmaksi, ja vuoden lopussa voitti ensimmäisen WWE-mestaruutensa. Vaikka Miz olikin ollut WWE:n listoilla jo kuutisen vuotta, hänen todellinen läpimurtonsa tapahtui vuonna 2010.

Paras promottaja
Mr. Anderson
Edellinen valinta: Mr. Anderson
Vaihtoehtoja oli useita. CM Punk, Kurt Angle, Sting, Eric Bischoff, Chris Jericho, The Miz, John Cena... Päädyin kuitenkin Mr. Andersoniin. Siinä missä kaikki muut hyvät puhujat tekivät tasaisen varmaa jälkeä, ei heiltä kuitenkaan tullut sellaista ikimuistoista promoa, jollaisen Anderson tarjoili Sacrifice-ppv:n yhteydessä. Legendaarinen ”asshole” promo. Ja kyllähän se Kenkku todisti että pystyy myös vakavempaa settiä mikkiin suoltamaan.

Paras manageri
Ricardo Rodriguez
Edellinen valinta: Ric Flair
Vuonna 2010 vanhan koulukunnan managerointi alkoi vähän elpyä. Robbie E:llä oli Cookiensa, Dolph Zigglerillä Vickie, AJ:llä Ric Flair, Del Riolla Ricardo ja The Mizillä A-Ry. Top 3 on Flair, Rodriguez ja Vickie. Flair teki ehkä parhainta duunia managerina, mutta kahmaloi itselleen liiaksi spotlightia, jättäen ottelijansa omaan varjoonsa. RR:n kohdalla ei moista ongelmaa ollut, ja jotenkin on mahdotonta edes kuvitella Del Rioa ilman hulvatonta henkilökohtaista kehäkuuluttajaa- ja manageriansa Rodriguezia.

Paras selostaja
Mike Tenay
Edellinen valinta: Mike Tenay
Michael Cole, Jerry Lawler, Matt Striker, Taz ja Mike Tenay olivat viisi vaihtoehtoa, koska kukaan muu ei tainnut koko vuonna ppv:itä selostaa. Jim Rossin oltua poissa ei tämä valinta päänvaivaa tuottanut. Cole oli ärsyttävä, Lawler jumittunut jutuissaan 10 vuoden taakse, Striker höpötti välillä ihan omaa diibadaabansa. Taz oli oikeastaan yllättävän hyvä, ja keksi vuoden aikana pari hauskaa lausetta kuten let the pidgeons loose ja nimesi näppärästi Heel-Hardyn lopetusliikkeen Twist Of Hateksi. Tenay oli kuitenkin ilmiselvä valinta. Kukaan muu ei päässyt lähellekään.

Kultainen kategoria

Paras stable
The Nexus
Edellinen valinta: The Nexus
Managerointitoiminnan ohella myös vanha kunnon stablemeininki nosti päätään vuonna 2010. Varteenotettavia ryhmittymiä oli useita. TNA:n puolella Fortune, Immortal ja EV 2.0. WWE:n puolella Nexusin lisäksi Straight Edge Society ja Hart Dynasty. Nexus oli kuitenkin näistä helposti merkittävin, ja dominoi pitkälti koko ohjelmistoa vuoden jälkimmäisen puoliskon. Parhaillaan kuviot olivat todella kiinnostavia, ja vaikutti että tässä ollaan tekemässä jotain suurta ja mullistavaa.

Paras tag team
Motor City Machine Guns
Edellinen valinta: Motor City Machine Guns
WWE:llä oli alkuvuodesta pari hyvää tiimiä kasassa. JeriShow, Hart Dynasty, ShowMiz Kaikki tiimit kuitenkin hajotettiin, ja loppuvuodesta joukkuedivisioonan taso oli jotain aivan järkyttävää. TNA saattoi tarjota vaikka millaista sontaa vuoden mittaan, mutta yksi asia johon pystyi läpi vuoden luottamaan oli heidän joukkuedivari. Beer Money, Generation Me, Team 3D olivat kaikki hyviä. Mutta Gunsit olivat loistavia. He itse asiassa voittivat minun tähtipörssini yhdessä John Cenan kanssa, ja se kertoo jotain. Kuukaudesta toiseen upeita showstealer-matseja eri joukkueita vastaan, 2010 oli heidän todellinen läpimurto. Helppo valinta.

Paras promootio
WWE
Edellinen valinta: TNA
2010 oli WWE:lle uudelleenrakentamisen aikaa. Edellisenä vuonna veteraanit kuten Undertaker, Triple H, Chris Jericho, Edge, Shawn Michaels ja Batista olivat keskeisessä roolissa. 2010 osa lopetti, osa oli muuten vaan kuvioissa pienemmässä roolissa. Uusia naamoja esiteltiin yleisölle kovaa tahtia. Tapahtui sukupolvenvaihdos. Olisikin luullut, että TNA:lla olisi ollut oivallinen tilaisuus iskeä kapuloita rattaisiin kun WWE oli murrosvaiheessa. Mahdollisuus kuitenkin tyrittiin. Vaikka TNA:ssa oteltiin vuoden parhaimmat ottelut, niin sellainen ylenpalttinen sekavuus kaikessa toiminnassa latisti mielenkiintoa. WWE vuonna 2010 ei ollut erityisen hyvä. Mutta se oli vähemmän huono.

Paras feudi
John Cena – Nexus
Edellinen valinta: MCMG – Beer Money
Vuonna 2010 ei ollut sellaista ilmiselvää voittajaa, vaan monta melko tasavahvaa hyvää vaihtoehtoa. Cenan ja Batistan kärhämät. Anglen ja Andersonin simppeli, mutta huippuhyvä feudi. Rey Mysterio ja CM Punk. Ja totta kai tuo MCMG-Beer Money. Parhaaksi kuitenkin arvostan John Cenan ja Nexuksen välisen feudin, joka välillä ulottui myös muihin painijoihin. Se dominoi koko vuoden jälkimmäistä puoliskoa ja tarjosi useita erittäin mielenkiintoisia käänteitä. Feudin aikana Cena alkoi myös voittaa vihaajia puolelleen. Lisäksi tuo Gunsien ja KaljaRahan kärhämä oteltiin enemmänkin Impactin kuin ppv:den puolella, toisin kuin Cena-Nexus, joka oli useiden ppv-tapahtumien ytimessä.

Paras show
TNA Bound For Glory
Edellinen valinta: WWE WrestleMania
Tuo otteluiden keskiarvoon perustuva taulukko ei ole mikään pyhä totuus, vaikka parhaaksi valitsinkin sen ykkösen. Voihan olla, että jossain tapahtumassa nähdään vaikka neljä neljän tähden matsia, mutta pääottelu on kamalan huono, jolloin koko show'sta jää ikävä fiilis, vaikka keskiarvo onkin kova. Bound For Glory kuitenkin ansaitsee tämän kunnian. Ainoa heikkous siinä oli, että sellaista MOTYC-tasoista huippumatsia ei nähty, mutta useampi erittäin kovatasoinen kamppailu kuitenkin. Lisäksi siitä jäi Immortalin syntymisen myötä sellainen mukava fiilis. Toiseksi paras oli WrestleMania, kolmanneksi Lockdown.

Paras ottelu
Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
Edellinen valinta: Kurt Angle VS. Mr. Anderson (Steel Cage) / TNA Lockdown
2010 oli huippumatsien osalta pienoinen pettymys. Niitä kirkkaita helmiä ei loppujen lopuksi kovin montaa ollut. On jäänyt sellainen mielikuva, että edellisenä ja seuraavana vuonna niitä viittä tähteä hipovia klassikoita on nähty useampi. Hyviä otteluita kuitenkin nähtiin pitkä liuta. WWE:n puolelta parasta settiä tarjoilivat John Cena ja Batista, Undertaker ja Michaels sekä Sheamus ja Morrisonin. Unohtamatta oikein hyviä useammin miehen mättöjä kuten Money In The Bankit ja Elimination Chamberit. TNA:n huippumatseissa tuntui olevan yksi vakio, ja se oli Kurt Angle. Hän otteli upeat matsit AJ Stylesin, Jeff Hardyn ja Andersonin kanssa. Lockdownin häkkihelvetti oli vuoden paras. Takana oli vahva feudi, ja kyseessä sen blow-off matsi. Kaikki meni nappiin. Ottelusta ei puuttunut mitään, ja se ylitti heittämällä kaikki odotukset. Samalla tapahtui myös Andersonin läpimurto.

Paras naispainija
Mickie James
Edellinen valinta: Sarita
Vuosi oli naisten painille erittäin heikko. Kummassakaan promootiossa ei tuntunut olevan mitään intressejä panostaa mihinkään naisten kuvioon. Joten aika halvalla lähtee tämä pysti Mickie Jamesin suuntaan. Mickie jaksoi olla esiintymisissään pirteä, ja otteli Taran kanssa selvällä erolla vuoden parhaan naisten ottelun ppv:ssä.

Paras miespainija
John Cena
Edellinen valinta: Mr. Anderson
Alkuun kunniamaininnat. Rey Mysterio, CM Punk, The Pope ja AJ Styles. He väläyttelivät välillä huippuosaamistaan. Heidät oli kuitenkin verrattain helppo unohtaa, sillä vuonna 2010 kolme nimeä oli ylitse muiden. Kurt Angle, joka oli mukana jokaisessa MOTYC-tasoisessa ottelussa ja muutenkin tasaisen hyvä. Mr. Anderson, joka otteli elämänsä parhaat ottelut ja veti elämänsä promot. Ja sitten John Cena. WWE:n kansikuvapoika, joka oli läpi vuoden mukana mielenkiintoisimmissa kuvioissa ja main eventtasi suurimman osan ppv:istä. Vaihdan Andersonin Cenaan. Vaikka Andersonilla oli ne huippuhetkensä, ei hän ollut läpi vuoden yhtä tasainen kuin Cena. Johnny veti (Angle-Andersonin ohella) vuoden alkupuoliskon kovimman feudin Batistan kanssa, ja se Over The Limitin matsi oli ihan mahtava. Siitä hän sitten siirtyi feudaamaan Nexuksen kanssa, joka olikin vuoden parasta settiä. Karismansa avulla Cena auttoi Wade Barrettin ja Sheamuksen kaltaiset keltanokat elämänsä suorituksiin. Vuoden aikana Cena myös alkoi oikeasti voittaa vihaajia puolellensa. Se on ihan fakta, että Royal Rumblessa Cena sai enemmän buuauksia kuin TLC:ssä. Cena oli yksi vakio, johon pystyi tasan varmasti luottamaan. Mihinkään elämänsä otteluun Cena ei vuonna 2010 yltänyt, mutta kokonaisuus huomioon ottaen hän oli yksinkertaisesti paras.

Tähtipörssin top 5
1. Motor City Machine Guns 15 (3+3+3+3+3)
2. John Cena 15 ( 1+3+3+1+2+1+3+1)
3. Kurt Angle 12 (3+3+3+3)
4. AJ Styles 10 (1+1+1+2+1+2+2)
5. Mr. Anderson / The Miz 7 (2+2+3)

Kuten arvosteluita lukeneet varmasti huomasitte, palkitsin jokaisen tapahtuman päätteeksi illan kolme parasta. TNA:n huippujoukkue Motor City Machine Guns ja WWE:n John Cena keräsivät 15 tähteä. Gunsit kuitenkin voittivat, sillä heillä oli viisi kolme tähden iltaa, Cenalla ”vain” kolme. Muut enemmän kuin kolme tähteä keränneet nimet olivat The Pope (5), Generation Me (6) Rob Van Dam (5) Dolph Ziggler (6) Daniel Bryan (6) Chris Jericho (6) CM Punk (5) Batista (4) Shawn Michaels (6) ja Rey Mysterio (4)

Omat loppusanat: Olen nauttinut tästä projektista valtavasti. Yleensä kun aloitan minkä tahansa tällaisen paljon vaivaa vaativan homman kuten top 100-listan, uuden diaryn tai parhaiden tv-matsien listaamisen niin alkuhuuman jälkeen innostus lässähtää ja jossain vaiheessa homma jää kesken tai muuttuu pakkopullaksi. Nyt katsoin 22 ppv:tä, eikä innostus pahemmin hälvennyt. Genesiksen arvostelun postasin Alertiin 11. toukokuuta ja nyt eletään lokakuun 25:ttä päivää kun tätä Wordiin raapustelen. Eli olen siis katsonut ja kirjoittanut arvostelut kolmea vaille kaikista tapahtumista 5,5 kuukaudessa. Tämä tarkoittaa että keskimäärin olen katsonut joka viikko yhden ppv:n, ja kesällä pidin vielä pidemmän tauon. Vanhojen tapahtumien katsominen on mukavaa tylsien vapaapäivien ajanvietettä. Saattaa kuulostaa vähän no-life nörttailulta, mutta ihan hyvin tässä on kerennyt ryyppäämällä rahojaan tuhlamaan projektista huolimatta.

Tämä projekti on antanut paljon todenmukaisemman kuvan siitä, mitä painivuosi 2010 tarjosi. Kun katsoo tapahtumat ”livenä” ja kirjoittaa arvostelut heti tuoreeltaan, niin niissä on enemmän virhemarginaalia. Meneillään olevat storylinet ovat liiaksi pinnassa, ja hommaa tulee katsottua ihan tahtomattaan liian subjektiivisesti. Tämän olen huomannut lukemalla vaikkapa omia vuoden 2009 arvosteluja, jotka tosiaan skriivailin heti tapahtuman tultua ulos.

Halusitte tai ette, joka tapauksessa aion jatkaa projektia vuoteen 2011. Tämän päätin jo jonkin aikaa sitten, ja ihan tarkoituksella en ole mitään viiltäviä analyyseja tämän vuoden tapahtumista edes yrittänyt tehdä. Niiden aika on vähän myöhemmin. Olisi kiva kuulla kommentteja koko projektista, ja mikäli on parannusehdotuksia siirryttäessä ensi vuoteen, niin korvat höröllä kyllä kuuntelen niitä.

[Reno Hex]

Halusitte tai ette, joka tapauksessa aion jatkaa projektia vuoteen 2011.

Loistavaa! Tätäkin projektia olen kyllä seurannut suurella mielenkiinnolla. Paljon rispektiä.

[SkullCrushingFinale]

Yhdyn rispektiin, hyvää tavaraa!

[FlameSnoopy]

Juu kyllähän näitä mielellään lukee! Varsinkin vuosi 2011 on sellainen vuosi, johon pitäisi perehtyä itsekin enemmän. Ei vaan jaksa kovinkaan innostaa, mutta ainakin se MITB pitäis taittaa, kun kerran niin hyvin arvostettu on. Plussaa myös kaikista tilastoista ja palkinnoista, onhan ne aina yhtä turhia, mutta samaan aikaan vaan niin mielenkiintoisia. Top 100 -listan jatkoakin ihan mielellä lueskelisi, jos siihen puhtia riittää. Kenityskin pääsee 2000-luvulle ihan piakkoin, joka on enemmän tuttua itselleni (toki myös 1999-vuosi), ja sitten on mahdollista heittää vähän terävempää kommentiakin.

Lisää vaan näitä projekteja jos intoa jollakin riittää. Kunhan tästä koeviikko taas päättyy, niin jää vähän enemmän aikaa tähänkin. Sillon katsomisen alle ECW:n kakkosppv, Hardcore Heaven 1997.

[Kenitys]

En osaa sanoa Whatin postaukseen muuta, kuin että arvosteluja on mielenkiintoista lukea. Vaikka ne ovatkin aivan nykyajasta, niin toisaalta ne ovat monin paikoin itselle paljon vieraampia kuin menneet tapahtumat. Vuoden kokoava postaus oli kaltaiselleni tilasto- ja palkintofriikille todella mielenkiintoista luettavaa. Mitään suurta kehitettävää en kyllä projektista löydä, koska mielestäni se toimii tällaisenaankin hyvin. Toki itse myös kuvafriikkinä (...kuten arvosteluistani voi nähdä) katson mielellään arvosteluissa myös kuvallisuutta, mutta ei se mikään pakollinen lisä ole.

Sitten oman projektini tämän viikon arvioon. Aluksi vastaus Nodachille, jolle unohdin aikaisemmin tuossa vastata.

Tuolloin miehet painivat hulppean ****-ottelun, ja tuolloin muistaakseni sanoin arvostelua kommentoineelle Nodachille, että mielestäni olen nähnyt näiltä kahdelta vielä vähän paremman ottelun. Tämä oli se ottelu. Toki nämä asiat ovat täysin mielipidekysymyksiä, mutta minusta tämä on vielä asteen verran parempi puristus kuin miesten Heat Wave -vääntö.

Tuo November 2 Rememberin vääntö taitaa olla juuri se ottelu miesten väliltä, jota en ole koskaan nähnyt. :P Kaikki kesän '98 matsit on tullut katsottua, kuten myös TNN-jaksojen taistelut vuodelta 2000 ennen Mike Awesomen loikkausta WCW:hen. 1999 tuppaa olemaan yksi niistä ECW:n vuosista, jotka ovat minullekin - ainakin nähdyn materiaalin osalta - vähän pimennossa, kun tv-lähetyksiä ei oikein löytynyt mistään, enkä ole jaksanut kaikkia ppv:itä sen takia tsiigailla. Pitänee kuitenkin metsästää tuo N2R, tai vähintään Awesomen ja Tanakan ottelu, tuon hehkutuksen jälkeen.

Kannattaa. Ja kannattaa katsoa muutenkin vuodelta '99 ainakin kaikki ppv:t (ainoana pienenä varauksena Heat Wave). Kuten olen jo useasti todennut, on ECW ollut ainut piristys muuten aika hirvittävässä vuodessa.

Ja kiitos Nodachille palautteesta :) Innolla jään minäkin odottamaan vuotta 2000 myös sen takia, että ECW:n ailahtelevaisuuden lisäksi luvassa pitäisi olla kenties paras vuosi WWF:ltä ja... hyvin mielenkiintoinen vuosi WCW:ltä.

Mutta ennen uutta vuosituhatta on jäljellä vielä kaksi ppv:tä. Niistä ensimmäisenä Armageddon.


ARMAGEDDON 1999

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että on aika mielenkiintoista, että Undertaker on valittu ppv:n posteriin, vaikka mies on ollut poissa ruudusta elokuusta lähtien. No, tietenkin sen on oltava Undertaker, kun ppv:n nimi on Armageddon. Armageddon on yksi näistä uusista väli-ppv:istä, jonka nimistä tapahtumaa ei ollut nähty In Your House -aikana. Armageddon vakiinnuttikin paikkansa WWF:n vuoden viimeisenä ppv:nä saman tien ja toimi tässä roolissa useiden vuosien ajan aina siihen asti, kunnes WWE:lle tuli tämä pakottava tarve ppv:eiden uudelleen nimeämiselle. Selostajinamme tässä tutut ja turvalliset JR ja King.


8 Team Battle Royal - WWF Tag Team Championship Title Shot
Osallistujat: Dudley Boyz, Edge & Christian, Head Bangers, Hardy Boyz, Mean Street Posse (Pete Gas & Rodney), Acolytes, Too Cool, The Godfather & Mark Henry
Koska WWF:llä ei tosiaan vuonna '99 LHW-divisioona saanut minkäänlaista huomiota (vyö oli edelleen Gillbergillä, joka ei käytännössä edes ollut WWF:n palkkalistoilla tällä hetkellä), oli openerissa vuoden aikana nähty monenmoisia otteluita. Jotkut toimivat show'n avaajana paremmin ja jotkut huonommin. Nyt tarjolla oli suurin osa WWF:n joukkuedivisioonasta tappelemassa siitä, kuka saisi kohdata joukkuemestarit tammikuisessa Royal Rumblessa. Kaikki muut joukkueet ovatkin entuudestaan tuttuja, mutta uutena parivaljakkona tässä nähtiin The Godfatherin ja äskettäin faceksi kääntyneen Mark Henryn muodostama joukkue, josta ei tosin mitään pitkäaikaista tiimiä tullut.

Tämä oli aika perinteinen Battle Royal, kuten saattoi odottaakin. Erityisesti alussa, kun kehässä oli yhteensä 16 painijaa, ei hommassa ollut paljon päätä taikka häntää, vaan ottelu oli pelkkää vastustajien halailua. Kun pari turhinta joukkuetta oli saatu eliminoitua, alkoi meno vaikuttaa enemmän oikealta painilta. Loppua kohti meininki yltyi jopa yllättävänkin viihdyttäväksi, kun mm. Jeff Hardy väläytti taas pari oikein nättiä high flying -liikettä. Toisaalta taas ottelun loppuratkaisujen sekavuudet ärsyttivät, mutta en voi silti kiistää, etteikö virallinen lopetus olisi ollut hemmetin näyttävä. Kokonaisuudessaan siis Battle Royaliksi ihan hyvä, mutta kun yli puolet ottelusta oli silti epämääräistä kehässä pyöriskelyä, niin ei tälle yli kahta tähteä voi antaa.
** (10:54)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Acolytes (Faarooq last eliminated Jeff Hardy)

Kurt Angle vs. Steve Blackman
Kurt Anglesta oli Survivor Series -debyytin jälkeen tullut täysverinen heel, ja olympiamitalisti olikin aloittanut uransa varsin vakuuttavasti, sillä hän ei ollut toistaiseksi hävinnyt yhtään ottelua WWF-urallaan. Juuri ennen Armageddonia nähdyssä Smackdownissa kävi kyllä tavallaan Anglen kannalta nolosti, sillä hänen joukkueparinsa Steve Blackman selätettiin ottelun päätteeksi. Angle ei kuitenkaan laskenut tuota tappiokseen, koska hän ei itse ollut ratkaisusuorituksessa ollenkaan mukana. Itse asiassa Angle syyttikin tappiosta Blackmania, jonka kanssa hän oli debyyttinsä jälkeen taggaillut ihan jonkin verran, ja tarjosi nyt entiseksi joukkueparikseen muuttuneelle Blackmanille turpalöylyt. Näin ollen face-turnin tehnyt Blackman tietenkin mielelleen tahtoi kostaa Anglen petturimaisuuden.

Tämä oli ihan mukava ottelu. Astetta parempi kuin Anglen ja Shawn Stasiakin kamppailu. Angle oli kyllä hoitanut hommansa todella vakuuttavasti, koska hän sai tässä ottelussa jo aika rajun vastaanoton yleisöltä, joka oli täysin sitä mieltä, että entinen olympiasankari oli p****estä. Angle sai jopa yleisön hurraamaan Steve Blackmanille, joka kuitenkin yleisesti oli kaiken karisman musta aukko eikä toiminut sen paremmin heelinä kuin facenakaan. Kehässä Blackman oli kuitenkin ihan ok, ja niinpä Anglen kanssa ottelusta muotoutuikin kiva vääntö. En silti lähtisi tätä hehkuttamaan vielä erityisen hyväksi, koska varsinkin loppu oli harmillisen kömpelö, eikä tämä muutenkaan nyt mitään loistokasta menoa ollut. Kiva alakortin ottelu silti.
**½ (6:56)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Bridging German Suplex)

Ivory (c) vs. Miss Kitty vs. Jacqueline vs. B.B. - Special Referees: Mae Young & Fabulous Moolah - Evening Gown Pool Match for the WWF Women's Championship
Oi kyllä. Ei tässä voi kuin ihailla WWF:n päätöstä palauttaa naisten divisioona vuoden '98 lopussa, kun reilu vuosi tuon jälkeen mestaruuskuviot olivat näin korkealla tasolla. Aluksi meininki näytti vielä hyvältä, vaikka divarin ykkösnimeksi noussut Sable ei mikään superpainija ollutkaan. Sitten touhu kuitenkin lässähti vähitellen aika pahasti, eikä Ivorysta ja Torista ollut vetämään ketään kiinnostavaa naisten divisioonaa. Seuraavaksi lääkkeeksi koettiin '70-luvun suurnimen Fabulous Moolahin nostaminen kuvioihin, mutta kun sekään ei toiminut, oli seuraava lääke luonnolisesti siirtyminen T&A-meininkiin. Voi Trish, Lita, Victoria ja Molly Holly... Missä te oikein viivytte? Kyllä Ivorykin toki on ihan ok naispainija, mutta ei hänestä ikinä tämän divarin kärkinimeksi ole ollut. Tämä ottelu oli siis yksinkertaisuudessaan sisääntulorampin viereen pystytetyssä vesialtaassa käyty ottelu, jossa Women's-mestaruuden voittaisi se nainen, jolla olisi viimeisenä yhä iltapuku yllään. B.B. oli joku WWF:n uusi blondi, jonka painitaidot olivat pyöreä nolla ja joka oli palkattu firmaan tasan yhden, anteeksi... kahden, syyn takia. Miss Kitty puolestaan oli siis ensin Jeff Jarrettin managerina toiminut ja sitten Chynan avuksi siirtynyt leidi. Mitään kummempaa feudia ei tässä taustalla ollut.

Tuleeko ihan oikeasti kenellekään yllätyksenä, että tämä ottelu oli ihan täyttä paskaa? Ei tätä voi painiksi kutsua parhaalla tahdollakaan. Perinteistä Attitude Eran pehmopornomeininkiä, joka voisi toimia Raw'n välipalana mutta ei todellakaan ppv:n naisten mestaruusotteluna. Lisäksi kukaan naisista ei ollut mitenkään hehkutettavan hyvän näköinen. Erityisesti B.B:n rintavarustus oli näyttävän sijaan lähinnä järkyttävä. Antaisin tälle muuten DUD:n, mutta historia-arvonsa takia tämä ansaitsee puolikkaan. Tämä on nimittäin varmaan ainut kerta T&A-meiningillä uhonneen WWF:n historiassa, kun lähetyksessä nähtiin (tarkoituksellisesti) oikeasti paljaat tissit. Ei voi WWF:ää syyttää siitä, ettei painin puutetta koitettaisi aktiivisesti korvata jollain muulla.
½ (2:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Miss Kitty (Last took Ivory's gown off)

Hardcore & Crash Holly vs. Viscera & Rikishi Phatu
Hardcore ja Crash Hollyn joukkuehan oli siis vetänyt koko syksyn gimmickiä siitä, kuinka he ovat super heavyweightejä ja kuinka he painavat yhteensä 800 paunaa, eli noin 375 kiloa. Lisälsi he vaativat jatkuvasti vastustajikseen tosi super heavyweight -painijoita. Silti he olivat koko syksyn vetäneet vain satunnaisia joukkueotteluita ilman suurempaa päämäärää, mutta nyt he vihdoin saivat itsellen vastaansa kaksi todellista super heavyweightia, jotka eivät tosin olleet missään yhteistyössä toistensa kanssa. Rikishi Phatu oli tehnyt juuri WWF-comebackinsa. Aikaisemminhan hän oli urallaan WWF:ssä otellut muun muassa Fatuna ja The Sultanina. Vuoden '97 Sultan-stintin jälkeen Phatu oli pitänyt parin vuoden tauon ennen comebackiaan. Mitään erityisempää feudia ei tässä taustalla ollut.

Olin periaatteessa hieman yllättynyt, että tämä oli laadultaan ok tv-ottelutasoinen mättö. Kukaan ottelun neljästä painijasta kun ei tosiaan ollut mikään painin supermies, niin siihen nähden nämä neljä onnistuivat esittämään ihan mukavaa ja jopa aika vauhdikasta joukkuepainia. Toisaalta tämä oli pituudeltaankin aika lailla tv-ottelumeininkiä, eli pidempi aika ehkä olisikin tehnyt tästä huonomman, kun näiden neljän olisi pitänyt ruveta kunnolla rakentelemaan ottelua. Nyt ei tarvinnut kuin vetää alusta loppuun niin täysillä kuin he osasivat. Toisin sanoen siis en usko, että nämä neljä pystyvät edes paljon parempaan. Rikishiä oli kyllä ihan hauska nähdä.
** (4:23)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Hardcore & Crash Holly (Hardcore pinned Phatu after Viscera accidentally hit him with a Spinning Wheel Kick)

British Bulldog (c) vs. D'Lo Brown vs. Val Venis - WWF European Championship
Tämä oli varsin yksinkertainen alakortin mestaruus"feud". British Bulldog oli voittanut lokakuussa European-mestaruuden juurikin D'Lo Brownilta, joka yritti nyt saada mestaruutta takaisin itselleen. Brown ei ollut kuitenkaan ainut mestaruudenjahtaaja, sillä myös Val Venis oli kiinnostunut vyön voittamisesta. Valin ja Bulldogin johtamat joukkueet olivat kohdanneet toisensa SurSerissä, ja silloin Venis oli ollut parempi, joten Big Valbowskilla oli kova luotto voittomahdollisuuksiinsa.

Tämä oli mukava Triple Threat -mestaruuskamppailu. Ei mitään hämmästyttävän säväyttävää mutta kaikin puolin toimiva ja paikoitellen ihan näyttäväkin ottelu. Ok, jossain kohdissa oli ehkä vähän epäonnistuneita hetkiä tai muuta vastaavaa, mutta kokonaisuudesta jäi silti hyvä fiilis. Ei European-mestaruusotteluiden tarvitse ollakaan mitään illan suurimpia huippuhetkiä, vaikka ei minulla toki mitään sitäkään vastaan olisi. Tällaisenaan tämä hoiti kuitenkin oikein hyvin oman tonttinsa.
**½ (8:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Val Venis (Pinned Bulldog after a Money Shot)

Kane w/ Tori vs. X-Pac - Steel Cage Match
Tähän Kanen ja X-Pacin hyvin henkilökohtaiselle tasolle edenneeseen feudiin oli Armageddonin jälkeen saatu vahvasti Attitude Eran tyylistä meininkiä, kun X-Pac oli alkanut väittää haastatteluissa, että Kane on impotentti. Rehellisesti sanottuna en ehkä halua tietää, miten X-Pacilla on niin yksityiskohtaista tietoa Kanen potenssitilanteesta. Muuten feud oli ollut hyvin rajua meinkiä: X-Pac oli muun muassa yrittänyt hyökätä Torin kimppuun ynnä muuta. Tämän Steel Cage Matchina käytävän ottelun oli nyt tarkoitus päättää miesten feud lopullisesti. Tämän Steel Cage Matchin erikoisstipulaatio oli se, että Kane voisi voittaa ottelun vain selätyksellä mutta X-Pac joko kiipeämällä häkistä ulos tai selätyksellä.

Survivor Seriesin ottelussa oli se ongelma, että tiesin näiden kahden pystyvän hyvään otteluun, mutta heille ei vain annettu siihen mahdollisuutta. Nyt homman nimi oli aivan toinen. Tämän oli tarkoitus olla feudin huipentava kamppailu, ja sellainen tämä myös oli. Ehkä hetkittäin homma oli vähän turhan ylibuukattu, mutta pääasiassa se ei kuitenkaan mennyt vielä häiritsevyyden puolelle. Muuten hommassa nähtiin hienoja liikkeitä ja oikein toimivaa häkin käyttöä ja muutenkin intenssiivistä menoa. Erityisesti tykkäsin hiton hienosta lopetuksesta. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu. Ei mikään mestariteos, sillä ei näistä kahdesta ihan sellaiseen ole, mutta juuri niin hyvä kuin tarvitsi ollakin.
*** (8:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kane (Flying Clothesline from the top of the cage and a Tombstone Piledriver)

Chyna (c) w/ Miss Kitty vs. Chris Jericho - WWF Intercontinental Championship
Chynan ja Chris Jerichon feud ei suinkaan ollut päättynyt sihen, kun Jerichon järkyttävän suureksi häpeäksi Chyna onnistui päihittämään hänet Surivovr Seriesissä. SurSeriä seuranneessa Raw'ssa Jericho näyttikin menettäneensä järkensä täysin. Hän nimittäin kaappasi Chynan, vei hänet takahuoneeseen ja löi siellä Chynan peukalon vasaralla palasiksi. Chyna teki kuitenkin paluunsa korjatun peukalonsa kanssa vielä ennen Armageddonia ja pieksi Jerichon pahanpäiväisesti. Molemmat näistä kahdesta tahtoivat siis tätä revanssia yhtä paljon.

Niinhän siinä vain kävi, että Jericho ja Chyna vetäisivät jo toista kertaa peräkkäin ppv:n kovimman ottelun. Tällä kertaa syy ei ole enää läheskään niin paljon ppv:n tasossa, sillä loppujen lopuksi tämä ppv paljastuisi ok:ksi tapahtumaksi. Sen sijaan tämä ottelu oli vielä astetta parempi kuin Survivor Seriesin veto. Kaikki meni vielä paremmin nappiin, missään kohtaa ei tullut kömpelöitä botcheja, ja ottelu oli yksinkertaisesti rakennettu hiton hyvin. Sekä Jericho että Chyna näyttivät hyviltä ja saivat vakuutettua minut taidoillaan. Jos ottelu olisi edes ollut hieman pidempi, olisin voinut harkita jopa huippuluokan arvosanan antamista tälle. Nyt tämä tuntui kuitenkin hieman jäävän kesken. Hieno IC-mestaruuskamppailu kuitenkin varsin vaikean IC-mestaruusvuoden päätteeksi.
***½ (10:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Walls of Jericho)

New Age Outlaws (c) vs. Rock 'n' Sock Connection - WWF Tag Team Championship
New Age Outlaws oli voittanut joukkuemestaruudet Mankindin ja The Rockin Rock 'n' Sock Connectionilta hieman ennen Survivor Seriesiä, ja SurSerissä Mankind oli koittanut voittaa joukkuevöitä takaisin itselleen Al Snow'n kanssa, kun Rock oli päämestaruuskuvioissa. SurSerin jälkeen Rock tippui kuvioista pois (tästä myöhemmin lisää), ja niinpä hän palasi hieman vastentahtoisesti vielä kerran Mankindin kanssa yhteen kostaakseen ylimielisille Outlawseille ja viedäkseen näiden joukkuevyöt. Rock ei ollut tosiaan koskaan tykännyt tästä hänen ja Mankindin yhteistyöstä mitenkään kamalasti, mutta Mankind oli sen sijaan aivan hulluna heidän yhteistyöhönsä. Niinpä Mankind olikin vain sanonut pahoitellen hyvälle ystävälleen Al Snow'lle, että hän palaa mielummin joukkueeseen Rockin kanssa, koska he vetävät paremmin yleisöä. Snow oli raivostunut tästä, ja hän olikin tuosta lähtien vannonut kostoa Mick Foleylle.

Tämä alkoi olla tosiaan NAO:n viimeisiä kuukausia joukkue(mestaruus)kuvioissa. Uuden vuosituhannan alkaessa NAO alkaisi olla historiaa, ja WWF:n joukkuedivarin huipulle nousisivat uudet nimet. Ehkäpä ihan hyvä niin. Toisaalta kyllä NAO erityisesti vuonna '98 ja vielä vuonna '99:kin teki hyvää ja erittäin tärkeää työtä joukkuedivarissa. Ehdottomasti WWF:n historian legendaarisimpia joukkueita. Tämä heidän vuoden viimeinen mestaruuspuolustuksensa oli itse asiassa oikein mallikasta meininkiä. Toki siitä voi paljon kiittää Rockia ja myös Mankindiä, mutta tämä oli kaikin puolin juuri sellainen ottelu, kuin hyvän joukkuemestaruusottelun pitää ollakin. Hyvä tunnelma, viihdyttävää painia ja muutamia oikein jännittäviä hetkiä. Toki Al Snow'n sekaantumisosuudet latistivat tunnelmaa ehkä hieman, mutta kyllä tämä silti kokonaisuudessaan oli minusta hyvä mestaruuskamppailu laimeahkolla lopetuksella.
*** (16:28)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Rock 'n' Sock Connection (via DQ after Al Snow interfered; Outlaws retained the titles)

Big Show (c) vs. Big Bossman w/ Prince Albert - WWF Championship
Kyllä vain, WWF-mestaruuskuviot olivat menneet SurSerissä ihan uusiksi. Alun perin ppv:n Main Eventinä piti olla siis Triple H vs. The Rock vs. Steve Austin, mutta kun kesken tapahtuman mysteerinen henkilö ajoi autolla täysiä Austinin päältä, jäi Austinin paikka vapaaksi. Austinia ei olisi odotettavissa takaisin pitkään aikaan. Sen sijaan Austinin paikan ME:ssä otti Big Show, ja tapahtuman lopuksi mestari-Triple H:ta Austinin loukkaantumisesta syyttävä Vince McMahon saapui paikalle ja auttoi Big Show'n voittoon. Show'sta oli siis tullut päämestari, mutta hänellä oli lisäksi omat vanhat ongelmansa Big Bossmanin kanssa. Kirjoitinkin jo pitkän tarinan SurSerin kohdalla tästä Big Show'n ja Big Bossmanin ensiluokkaisen timanttisesta feudista, joka oli saanut edelleen jatkoa kaiken maailman arkunkaappausepisodienkin jälkeen. Ensinnäkin SurSerin jälkeen Big Bossman kruunattiin ykköshaastajaksi Show'lle, kun hän voitti ykköshaastajuusottelussa The Rockin sen jälkeen, kun Prince Albert törkeästi saapui auttamaan Bossmanin voittoon ottelussa. Pian ykköshaastajuusaseman saavuttamisen jälkeen Bossman saapui pelaamaan mind gameseja isänsä kuoleman takia herkkänä olevan Show'n kanssa. Suurin kolaus tapahtui juuri ennen ppv:tä, kun Big Show'n äidin kotiin murtautunut Bossman sai Show'n murtuneen äidin paljastamaan, ettei kuollut mies ollutkaan oikeasti Show'n isä vaan että Show oli äpärä. Loistavaa viihdettä...

...Harmi vain, ettei ottelua voinut edelleenkään kuvailla samoilla sanoilla. Toisaalta annoin tälle kuitenkin yhden tähden, sillä tämä oli hoidettu sillä osin tyylikkäästi, että tämä oli ymmärretty pitää erittäin lyhyenä, jolloin nämä kaksi onnistuivat vielä rymistelemään siedettävästi. Lisäksi nähtiinhän tässä hiton hieno Chokeslam pöydän läpi ja Show'n näppärä kip up. Muuta mainittavaa ei sitten olekaan. Huono ottelu, ja en voi kuin ihmetellä, miten WWF:ssä tällainen roska nostettiin päämestaruusotteluksi. WCW:ltä tätä olisi voinut odottaa.
* (3:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Show (Chokeslam)

Triple H vs. Vince McMahon - No Holds Barred Match
Jos edellisessä ottelussa oli menty henkilökohtaiselle tasolle, niin yhtä lailla oltiin tässäkin. Triple H ja Vincehän olivat olleet toistensa vihamiehiä alkusyksystä lähtien, kun pari kuukautta WWF:stä pois ollut Vince teki paluunsa ja haastoi McMahonin suvun muita jäseniä piinaavan Hunterin päämestaruusotteluun, jonka hän voitti Steve Austinin avustuksella. Vince toki vakatoi mestaruuden heti, mutta hänen ja Triple H:n välit eivät todellakaan parantuneet seuraavina kuukausina. Todellisen huippunsa tilanne sai SurSerissä, jossa Vince aiheutti Triple H:n mestaruustappion ollessaan varma, että Hunter oli aiheuttanut Austinin päälle ajamisen. Tämän jälkeen Triple H oli raivoissaan Vincelle, ja miehet aloittivatkin avoimen sodan, jossa Vince hyökkäsi niin brutaalisti Vincen kimppuun, että Hunter sai hankittua Vincelle lähestymiskiellon. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Triple H:lle. Todellinen kuolinisku nähtiin Raw'ssa, jossa Stephanie McMahonin piti viimein mennä naimisiin Testin kanssa. Kaikki oli valmista. Seremonia pidettiin keskellä kehää, kun juuri ennen vihkimishetkeä Triple H asteli paikalle ja pisti titantronin kautta pyörimään videon, jossa Triple H menee huumatun Stephanie McMahonin kanssa naimisiin tienvarsimaistraatissa. Stephanie oli siis virallisesti Triple H:n vaimo! Tämä oli tietenkin täysi järkytys niin Vincelle kuin Stephaniellekin, ja niinpä syntyi tämä ottelu. Jos Vince voittaisi, Triple H:n ja Stephanien avioliitto olisi historiaa. Jos Triple H voittaisi, joutuisi Vince myöntämään hänelle päämestaruusottelun.

Tämä ottelu oli suurin yllätys minulle tästä tapahtumasta. Kuten ole ehkä pariin otteeseen maininnut, olen kerran aikaisemmin joitain vuosia sitten katsonut kaikki nämä WWF:n vuoden '99 ppv:t, joten minulla on ollut kaikista WWF-tapahtumista jonkinlainen käsitys etukäteen ja muistikuva kaikista suurimmista kuvioista. Sinänsä siis vuonna '99 ei WWF ole onnistunut tarjoamaan suurempia yllätyksiä minulle. Armageddoninkin kohdalla muistin hyvin tämän ottelun loppuvaiheet ja lopputuloksen, mutta muistin myös sen, että tämä oli mielestäni tuolloin todella vaisu ottelu. Ennakkoluuloani pahensi se, kun tajusin, että tälle non-wrestlerin ja Triple H:n koitokselle olisi luvassa puoli tuntia aikaa. Pelkäsin pahinta, eli todellista unijuhlaa vuosituhannen vaihteen kunniaksi. Toisin kuitenkin kävi. Tämä olikin todella hyvin rakennettu ja erittäin raju ja henkilökohtainen kamppailu, jossa todella selvitettiin miesten välinen paremmuus. Ei tämä siis mikään painin riemuvoitto nyt tietenkään ollut, koska McMahon ei varsinainen painija ole, mutta oli tämä ehdottomasti hyvä ottelu. Hyvä tarina, hyvä rakenne ja pari oikeasti rajua bumppia. Kokonaisuudessaan siis kaikkea, mitä tämän piti ollakin. Erityisen paljon plussaa toimivasta loppuratkaisusta ja ottelun post match -meiningistä, joka aloitti aivan uuden aikakauden. Tuo aikakausi saakin minut odottamaan innolla uutta vuosituhatta ja jätti kokonaisuudessaan tästä tapahtumasta oikein hyvän fiiliksen.
*** (29:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pinned Vince after hitting him with a steel chair)

*** Chris Jericho
** Chyna
* Triple H

Kokonaisarvio Armageddonista: Niin vain kävi, että ME:n lisäksi myös koko tapahtuma jätti minulle kokonaisuudessaan yllättävän hyvän fiiliksen. Olin odottanut etukäteen, että Armageddon olisi varsin onneton ppv, mutta tämähän oli jopa kivaa menoa! Tosin ei meille yhtään ****-ottelua tarjottu, mutta Jericho vs. Chyna oli todella lähellä sitä, ja lisäksi useampi muukin ottelu oli oikein hyvää menoa. Ainoat huonot ottelut olivat naisten ottelu (odotetusti) ja WWF-mestaruusottelu, mutta nekin osattiin pitää lyhyinä. Kokonaisuudessaan tämä oli siis mielestäni Ok. Ei nyt siis mitään vuoden kärkikastia, mutta ihan kiva tapahtuma kuitenkin.

1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW November To Remember - Hyvä
4. ECW Living Dangerously - Hyvä
5. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
6. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
7. WCW Spring Stampede - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WWF No Mercy - Ok
11. WWF Royal Rumble - Ok
12. WWF Armageddon - Ok
---------------
13. WCW Uncensored - Kehno
14. WWF WrestleMania XV - Kehno
15. WWF Fully Loaded - Kehno
16. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
17. WCW SuperBrawl IX - Kehno
18. WWF Rebellion - Kehno
19. WCW Fall Brawl - Kehno
20. WCW Souled Out - Kehno
21. WWF Unforgiven - Kehno
22. WWF King of the Ring - Kehno
23. WWF Survivor Series - Kehno
---------------
24. WCW The Great American Bash - Surkea
25. WCW Halloween Havoc - Surkea
26. WWF No Mercy (UK) - Surkea
27. WCW Mayhem - Surkea
28. WCW Road Wild - Surkea
29. WCW Slamboree - Surkea
30. WCW Bash At The Beach - Surkea
31. Heroes of Wrestling - Surkea

Seuraavaksi vuoden viimeinen ppv, WCW:n Starrcade.

[ViiZei]

Money in the Bank, 17.07.2011. Chicago, Illinois


SmackDown's Money in the Bank Ladder Match
Sin Cara VS Wade Barret VS Sheamus VS Justin Gabriel VS Cody Rhodes VS Heath Slater VS Daniel Bryan VS Kane

Perinteinen MitB Ladder match ilman mitään sen kummempia taustatarinoita. Voittajahan tässä siis saa itselleen salkun, jolla on mahdollisuus saada itselleen WHC-ottelu milloin vain, ja missä vain yhden vuoden sisällä.

En edes muistanut kuinka hyvä opener tämä oli. Ehkä hieman häiritsi se sivuseikka, että monella heistä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta voittaa. Kuitenkin jätin sen taka-alalle, ja keskityin itse otteluun. Otteluun, jossa ei muuten tylsiä hetkiä edes ollut. Alusta loppuun asti täyttä tykitystä, ja jokaisella tuntui oma rooli olevan edes jotenkin hanskassa. Tässä on hyvä esimerkki siitä, miten se "turhanpäiväinen makoilu" ei häiritse sitten tippaakaan. Näin jälkeenpäin innostuin ihan kunnolla voittajastakin, joka ei ensi katsomalla säväyttänyt sitten yhtään. Näin Money in the Bank matsi pitääkin buukata!
* * * *

Spoiler: näytä

Kesto: 24:27
Voittaja: Daniel Bryan

Singles match for the WWE Divas Championship
Brie Bella (w/ Nikki Bella VS Kelly Kelly (c) (w/ Eve Torres)

Mitäpä tästä voi sen kummempaa sanoa. Ottelu tuntui väkinäiseltä, ja niin luultvasti ajatteli Chicagon yleisökin. Ei sen kummemmin jäänyt muuta mieleen, kuin Kellyn mahaplätsi kehän ulkopuolelle.
*½

Spoiler: näytä

Kesto: 4:54
Voittaja: Kelly Kelly

Singles Match
Mark Henry VS Big Show

Oikeastaan ihan hyväkin, että vedetään nämä heikot ottelut heti alkuunsa. Tämä ei tosiaankaan päässyt Vengeance kohtaamisen tasolle, sillä tämä oli tämmöistä tylsää möyrimistä koko matsi. Big Show onneksi pelasti jonkun verran. After matchissa Henry sitten passittikin Shown hyvin ansaitulle muutaman kuukauden lomalleen. Ei jäänyt juuri kerrottavaa.
* * ½

Spoiler: näytä

Kesto: 6:00
Voittaja: Mark Henry via pinfall

Raw's Money in the Bank Ladder Match
Alberto Del Rio VS Rey Mysterio VS The Miz VS Kofi Kingston VS Evan Bourne VS Alex Riley VS R-Truth VS Jack Swagger

Selvästi se heikompi näistä tämän illan tikapuumittelöistä. Tässä oli pienoisena ongelmana tällainen tietynlainen suunnittelun läpipaistaminen(c). Bournen AirBourne tikaspuilta kaikkien päälle tuntui hienoudestaan huolimatta kovin suunnitellulta, kuten myös Kingstonin ja Mysterion loikat kehän ulkopuolelle kaikkien päälle. Puhumattakaan tästä "nyt kaikki ovat salkun ympärillä" -hetkestä. Mizin loukkaantumishäröilystä ja comebackista pidin erittäin paljon. Jotain semmoista pientä pintaremonttia tämä olisi kaivannut, jotta olisi noussut openerin tasolle. Voittajakin oli mielestäni väärä, jopa näin jälki junasta huutelemalla.
* * *

Spoiler: näytä

Kesto: 15:40
Voittaja: Alberto Del Rio

Singles match for the World Heavyweight Championship. If Randy Orton got disqualified or if the referee made a "bad call", Christian would automatically win the championship

Hohhoijjaa, ikuisuusfeudi näiden kahden välillä ei tuntunut ainakaan "livenä" seurattaessa kovinkaan mielenkintoiselta. Tämä otteluparihan oli otellut jo reilusti yli kaksi kuukautta. Kaikki alkoi siitä, kun Ortonin saatua drafti sinibrändiin, hän ensi töikseen voittaa Christianin WHC matsissa. Eihän tuossa mitään, mutta Christian oli vain paria päivää ennemmin voittanut itselleen sen ensimmäisen päämestaruusvyön. Tästä sitten alkoi Chrissen heel turn, joka johti viikottaiseen ruikutukseen ja Ortonin dominointiin. Lose-Lose tilanne. Tässä koitoksessa olikin sitten Capitol Punishmentin tapahtumista johtuen seuraavanlainen stipulaatio; Jos Orton diskataan tai tuomari tekee "huonon ratkaisun", Christianista tulee automaattisesti uusi mestari.

Mutta mutta, vaikka heikkouksia näillä miehillä näkyy feudissa, tuovat he vahvuuksiaan esiin kehässä. Jälleen kerran oikein mainio koitos Ortonilta ja Chrisseltä. Randykin väläytteli taas paikka paikoin osaamistaan, eikä tylsiä hetkiä juurikaan löytynyt. Lopetus oli mielestäni oikein oivaltava ja hauska. After matchissa Randy tuhoaakin Christianin täydellisesti, tekemällä hänelle kaksi RKO:ta selostuspöydän päälle.
* * * ½

Spoiler: näytä

Kesto: 12:20
Voittaja: Christian via DQ (Sylkäisi Randya päin näköä, jolloin Orton sekosi täysin ja potkaisi Christiania nivusiin, jolloin Randy menetti mestaruutensa Kapteeni Karismalle.)

Singles match for the WWE Championship. If CM Punk left Chicago with the WWE Championship, John Cena would be fired the following night.
CM Punk VS John Cena (c)

You'll apologize, and YOU.. WILL.. LIKE IT!

You have become the New York Yankees

Tämä. Yksi parhaita juonikuvioita joita olen ikinä nähnyt. Kaikkihan alkoi tästä hienosta kayfabea järisyttävästä promosta, jossa (tietojeni mukaan) Punkin piti kertoa miksi lähtee. Mutta mitä tekee Punk? Vetää Stone Cold paita päälle yhden parhaista promoista mitä olen ikinä nähnyt, ja aukaisee tiensä itselleen huipulle lopullisesti. Ahh, tästä olisi niin paljon sanottavaa. Kaikki tätä ottelua ennen olevat promot ja sitä seuraavat ovat kaikki kylmiä väreitä antavia taideteoksia. Tätä kun saisi vielä joskus lisää. Hauskintahan on, että tilanne elää vielä tänäkin päivänä. Paitsi että Hunter ja Nash käyttävät tätä nykyään. Kyllä, jos mietitte, Nashin ja Hunterin kuvio perustuu täysin tähän. Harmi sinänsä. CM Punk tekee työt, vanhat patukat syövät hedelmät. Anyway..

Olihan tämä matsinakin täysi helmi ja ainutlaatuinen. Mahtava chicagolaisyleisö toi tähän sen viimeisen mausteen. Alun rakentelu oli oikein mainiota katseltavaa ihan sinne loistavasti ajoitettuihin bumbbeihin, joista edettiin finishersotaan. Parissa kohtaan luulin jo oikeasti ottelun päättyvän(ensimmäisellä kerralla tietysti), mutta niin Punk vain nousi vielä ylös. Lopun screw job vihjailu toi ihan hyvää draamaa loppuhetkille, kuten myös Mr. Money in the Bankin cashausyritys. Lähes täydellinen matsi, josta yleisö teki olemassaolollaan täydellisen.
* * * * *

Spoiler: näytä

Kesto: 33:44
Voittaja: CM Punk via pinfall

[Kenitys]

Vihdoin on koittanut sen aika! Vuosituhannen viimeinen ppv!


STARRCADE 1999
The Battle to End the Millenium

Starrcade oli WCW:n vuoden suurin tapahtuma, eli oma WrestleMania, ja sillä oli jopa pidempi historia kuin tuolla kilpailevan promootion maineikkaalla tapahtumalla. Ensimmäinen Starrcade oli nimittäin järjestetty jo vuonna 1983, ja siitä lähtien joka vuosi ensin Jim Crockett Promotionsien alla ja '80-luvun lopulta lähtien World Championship Wrestlingin nimellä painifaneille yritettiin tarjota mahdollisimman suurta ja mahtavaa menoa. Toisinaan onnistuttiin paremmin ja toisinaan huonommin. Pari viimeisintä vuotta eivät olleet kovin suuria onnistumisia. Ehkä tämä olisi se kerta. Selostajinamme Tony Schiavonen ja Bobby Heenanin lisäksi täysin tuore naama Scott Hudson. Hudson oli itse asiassa jopa yllättävän toimiva selostaja, mutta silti kaipailen Mike Tenayta. Miten olisi Tenay Schiavonen paikalle?


Disco Inferno & Lash LeRoux vs. Johnny The Bull & Big Vito w/ Tony Marinara
Tavallaan aika mielenkiintoinen avaus WCW:n suurimmalle ppv:lle. Disco Inferno oli siis ollut parin kuukauden ajan WCW:n Cruiserweight-mestari, ja tuossa reilu kuukausi sitten mestarin seuraan lyöttäytyi italialainen mafiooso Toni Marinara. Vähitellen paljastui, että Infernolla ja Marinaralla oli pidemmän puoleista historiaa: Inferno oli ilmeisesti velkaa suuria summia Marinaran mafiapomoisälle Big Daddy Marinaralle. Inferno päätti pelastaa tilanteen ottamalla suuria riskejä ansaitakseen tarvittavat summat. Mayhemissä Inferno kohtasi Evan Karagiasin CW-mestaruusottelussa, jossa oli mestaruuden panoksena lisäksi suuri summa rahaa. Suunnitelma kuulosti hyvältä niin kauan, kunnes lopussa Inferno tyrmäsi mestaruusvyöllään Karagiasin sijaan Marinaran ja hävisi ottelun. Inferno yritti pyydellä anteeksi ja selitellä tilannetta, mutta mikään ei enää auttanut. Infernon oli aika maksaa takaisin tavalla tai toisella, ja toiseksi tavaksi paljastui se, että Marinara toi Italiasta kaksi mafia bodyguardia Johnny The Bullin ja Big Viton, joiden tarkoitus oli tehdä Infernon elämästä hyvin tuskaista. Onneksi Infernon ei sentään tarvinnut taistella aivan yksin koko mafiajengiä vastaan, vaan hän sai tähän Starrcaden otteluun avukseen entisen CW-mestaruusvastustajansa Lash LeRouxin.

Kutsukaa minua idiootiksi, mutta minä tavallaan tykkäsin tästä mafioosofeudista. Tämä oli sinänsä ihan toimivaa ja jopa mielenkiintoista midcard-meininkiä, ja ennemmin minä tällaista katson kuin jotain Lex Lugerin ja Mengin turhanpäiväisiä vääntöjä. Toki kukaan tämän ottelun ottelijoista ei ollut mikään supermies kehässä, mutta kokonaisuudessaan tästä paljastui jopa ihan kiva avaus vuoden suurimmalle show'lle. Olen aina fanittanut Johnny Stambolia, eivätkä ne muutkaan huonosti tässä vetäneet. Kaikki neljä pistivät varmaan niin parastaan kuin edes pystyivät, mikä on oikein, kun kyseessä on se vuoden suurin tapahtuma. Hyvän fiiliksen avaus show'lle.
**½ (9:40)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Big Vito & Johnny The Bull (Vito pinned LeRoux after a Spinning Lifting DDT)

Evan Karagias (c) w/ Spice vs. Madusa - WCW Cruiserweight Championship
Muistatteko, millä tavalla Cruiserweight-mestaruudesta oteltiin Starrcadessa 1998? Jos ette, haluan muistuttaa teitä siitä. Ensin Kidman, Juventud Guerrera ja Rey Mysterio Jr. ottelivat mestaruudesta loistavan ****-ottelun, ja heti perään Kidman puolusti mestaruutta vielä Eddie Guerreroa vastaan hienossa ***½-ottelussa. Nyt voimme pitää hiljaisen hetken noiden muistojen kunniaksi.

....

Noniin. Ja sitten tähän. TÄHÄN. Tähän on CW-divisioona WCW:ssä mennyt. En vaan voi millään ymmärtää, miten Vince Russon mielestä saattoi olla hyvä idea tuhota se ainut v***n divisioona, jolla WCW niin selvästi erottui WWF:stä? En väitä, että enää viimeisenä Bischoffin aikoinakaan, eli alkuvuodesta '99, CW-divisioonaa olisi käytetty mitenkään erityisen hyvin, mutta tämä on nyt jo jotain uskomatonta paskaa. Taidoton high flyer Evan Karagias voitti siis CW-mestaruuden Mayhemissa ja alkoi pian mestaruusvoittonsa jälkeen flirttailla Nitro Girl Spicen kanssa vaikka seurusteli Madusan kanssa. Madusa ei asiasta tietenkään pitänyt, vaan dumppasi Karagiasin ja päätti osoittaa, että hän on myös Karagiasia selvästi parempi kehässä. Niinpä tästä syntyi köyhän miehen Chyna-kuvio, kun Madusa nousi haastamaan entisen poikaystävänsä WCW:n Cruiserweight-mestaruudesta. Jippii.

Jos otteluun johtanut kuvio oli täyttä roskaa, niin samaa sontaa oli itse ottelukin. Täytyy toki myöntää, että Karagias väläytti pari jopa oikeasti hienoa hyppyä ja että onhan Madusa ollut aina naispainijaksi oikein taidokas, mutta eivät nämä asiat ihan hirveästi tässä aivopierussa pelastaneet. Ottelu oli ensinnäkin tosi lyhyt (mikä oli toisaalta hyväkin), ja toiseksikin se päättyi niin idioottimaisesti kuin mikään vain voi päättyä. Oikeasti. Mitä helvettiä?
* (3:32)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Madusa (Spice turned on Karagias and hit him with a low blow and Madusa pinned him with a Bridging German Suplex)

Norman Smiley (c) vs. Meng - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
On se tosi hyvä juttu, että saatiin WCW:henkin Hardcore-mestaruus, sillä me emme olisi todellakaan selvinneet ilman tämänkaltaisia täysin turhia otteluita vuoden suurimmassa tapahtumassa! WWF:ssä HC-mestaruus oli vielä hauska ajoittaisesta paskuudestaan huolimatta, koska homma oli lähtenyt sieltä liikkeelle, mutta WCW:n identtinen plagiointi HC-divisioonasta vielä huonommilla HC-painijoilla ei vain kiinnosta minua millään tavalla. No, Norman Smiley oli siis Hardcore-mestari, ja nyt hän sai vastaansa Mengin. Miksi? En tiedä, eikä minua edes kiinnosta.

Tämän ottelun alkupuoli vaikutti vielä siedettävältä perus backstage-rymistelyltä, jossa ei siis ollut mitään erityistä kehuttavaa mutta jonka pystyi katsomaan ilman suurempia tuskia. Sitten homma kuitenkin muuttui vielä surkeammaksi, kun yhtäkkiä paikalle ryntäsivät Fit Finlay ja Brian Knobbs, ja ottelu muuttuikin Meng vs. Smileystä käytännössä Meng vs. Finlay & Knobbsiki. En tiedä muista katsojista, mutta minua koko tämän loppupuolen buukkaus hämmästytti todella suuresti, eikä se ollut millään tavalla kiinnostavan näköistä. Lopulta Finlay ja Knobbs poistuivat, ja saimme onnettomalle HC-mestaruusottelulle onnettoman lopetuksen.
* (4:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Norman Smiley (Pinned Meng after Finlay hit him with a lead pipe)

Revolution (Shane Douglas & Dean Malenko & Perry Saturn & Asya) vs. Jim Duggan & Mike Rotunda & Kevin Sullivan & Rick Steiner w/ Leia Meow
En voi uskoa tätä todeksi. WCW:llä on käytettävissä porukka, johon kuuluvat Shane Douglas, Dean Malenko ja Perry Saturn. Mitä he tekevät? Laittavat koko köörin feudaamaan JIM DUGGANIN kanssa. Dugganin, joka ei ollut kiinnostava edes vuonna 1989! Tämä firma tappaa aivosoluja. No, Revolution oli siis pilkannut Duggania ja tämän isänmaallisuutta, ja niinpä lopulta Starrcadeen buukattiin ottelu Revolutionin ja Dugganin sekä Dugganin valitseman kolmen partnerin välille. Panokset olivat kovat, suorastaan huikeat. Jos Dugganin joukkue häviäisi, Duggan joutuisi seuraavassa Nitrossa pilkkaamaan Yhdysvaltoja. Jos Revolution häviäisi, joutuisivat he liittoutumaan Dugganin kanssa tai jotain vastaavaa. Ottelun suurin jännitysmomentti oli se, ketkä olisivat Dugganin joukkuekaverit. Pitkän odottelun jälkeen paljastui, että Duggan oli valinnut joukkuekavereikseen Mike Rotundan, Kevin Sullivanin ja Rick Steinerin. Todellinen kulttuuriteko Russ... Dugganilta, sillä nämä kolmehan olivat otelleet '80-luvun lopulla WCW:ssä Varsity Club -nimisenä stablena, ja ovelana buukkaajana Russo päätti palauttaa heidät sitten tässä yhteen. Mahtavaa. Rick Steiner teki siis tuosta vain face-turnin, ja Sullivan & Rotunda tekivät comebackin, jota tuskin kukaan oli kaivannut.

Tämä ottelu oli täyttä kuraa. Tahdon antaa tälle puolikkaan sen takia, että Dean Malenko ja Perry Saturn näyttivät kaikesta huolimatta yrittävän. Voin vain kuvitella, kuinka korkealla heidän motivaatio oli tällaiseen roskaan joutuessa, mutta ammattimaisesti he yrittivät hoitaa homman silti kunnialla läpi. Harmi vain, että yhdestäkään heidän vastustajistaan ei ollut siihen. Samoin oli harmi, että ottelun buukkaus oli aivan järkyttävää paskaa. Harmi oli varmaan myös se, että selostajia kiinnosti Rotundan, Sullivanin ja Steinerin tapauksessa enemmän heidän uusi managerinsa cheerleader Leia Meow kuin itse ottelutapahtumat. Aaaaargh. En tahdo kirjoittaa tästä enempää. Eteenpäin.
½ (4:53)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Revolution (Douglas pinned Duggan after Rotunda, Sullivan and Steiner turned on him)

Vampiro w/ The Misfits vs. Dr. Death w/ Oklaholma
Mayhemissa Vampiro kohtasi Berlynin Chain Matchissa ilman mitään kummempaa syytä. Vampiro voitti ottelun, ja ottelun Jim Rossia parodioiva Oklaholma ja tämän apuri legendaarinen "Dr. Death" Steve Williams hyökkäsivät Vampiron kimppuun. Tässä lyhykäisyydessään tähän otteluun johtava tarina. En tiedä, mitä viimeisten viikkojen aikana näiden välillä oli käynyt, mutta varmaankin jotain brutaaleja yhteenottoja. Oklaholma oli tämän ottelun aikana häkissä, jottei hän pääsisi häiritsemään menoa. Jos Vampiro voittaisi, hän pääsisi pieksemään Oklaholmaa viiden minuutin ajan.

Surullista mutta totta: tämäkin ottelu oli aika onnetonta meininkiä. Vaikka kuinka markitankin Vampiroa, täytyy minun myöntää, ettei hänestä ole varsinaisesti kantamaan ketään huippuotteluihin. Steve Williamsista siihen olisi ehkä joskus ollutkin, mutta nyt hänkin alkoi olla jo aikamoisen vanha. Lopputuloksena oli varsin mitäänsanomatonta mäiskintää viiden minuutin ajan. Ei painillisesti mitään ihan järkyttävintä paskaa, mutta menoa heikenti entisestään se, että ottelu oli buukattu aivan idioottimaisesti. Miksi face piti saada näyttämään heeliltä ja heel facelta?
* (5:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Vampiro (via DQ)

Ottelun jälkimainingeissa nähtiin sitten Vampiron ja Oklaholman yhteenotto, joka oli vielä edeltävääkin ottelua typerämpää menoa. Se tosin saattoi olla arvattavissakin, koska Oklaholma ei varsinaisesti ollut mitään painijan tapaistakaan. Huonoa buukkausta, turhia Misfitsejä ja muutenkin vain ärsyttävää menoa. En kuitenkaan laske tätä oikeaksi otteluksi. Tässä vaiheessa tahtoisin muuten huomauttaa, että illan viidestä oikeasta ottelusta tasan yksi oli saanut yli yhden tähden arvosanakseen.


Creative Control (Gerald & Pat) & Curt Hennig w/ Shane vs. Harlem Heat (Booker T & Midnight) - 3 on 2 Handicap Match for the WCW Tag Team Championship Title Shot
Tässä ottelussa on niin moni asia väärin jo lähtökohdiltaan. 1) Creative Controlin (eli Harris Brothersien eli 8-Ballin ja Skullin) mukanaolo joukkuemestaruuden ykköshaastajaottelussa. Itse asiassa CC oli ollut jo lyhyesti joukkuemestareinakin, joten ei hyvältä tämä WCW:n joukkuemestaruusdivisioona vuoden lopussa näytä. 2) Curt Hennig oli hävinnyt Retirement Matchin Mayhemissa ja oli jo nyt takaisin painikehissä, vieläpä täysin yhdentekevässä roolissa. Mitä helvettiä. 3) Joukkuemestaruusottelusta piti otella 6 Man Tag Team Matchissa... 4) ...Mutta koska Stevie Ray päättyi kääntyä Booker T:tä vastaan ja olla tulematta otteluun, siitä oteltiin 3 on 2 Handicap Matchissa. 5) Vaikka Harlem Heatia siis edustivat Booker T ja heidän uusi manageri Midnight, silti ottelun voitto tietäisi sitä, että Booker T ja Stevie Ray saisivat mestaruusottelun. 6) Harlem Heat oli palannut takaisin yhteen vasta pari kuukautta sitten, ja nyt kaksikko päätettiin kääntää taas toisia vastaan. 7) Tällä ottelulla ei ollut edes mitään kunnon tarinaa taustallaan. 8) Miksi joukkuemestaruusottelusta edes painitaan vuoden suurimmassa tapahtumassa? 9) Varsinkin kun itse mestaruudesta ei tapahtumassa otella. 10) WCW oli taas hassusti päättänyt pilkata WWF:ää nimeämällä Vincentin Shaneksi ja antamalla Creative Controlin äijille nimiksi Gerald ja Pat. En kestä tätä.

Jos ottelun lähtökohdat olivat karmeat, niin ei se lopputuloskaan paljoa parempi ollut. Toisaalta täytyy minun todeta, että tämä pääsi sentään yli yhden tähden ja ansaitsi arvosanakseen jopa huikeat puolitoista tähteä. Booker T yritti pelastaa tässä sen, minkä pystyi, ja Hennigkin oli ihan siedettävä. Lopputuloksena joten kuten katseltavaa joukkuerymistelyä, jossa huonoimpia olivat oletetusti Creative Controlin Pat & Gerald.
*½ (7:52)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Creative Control & Curt Hennig (Gerald pinned Booker after Hennig hit him with a brass knuckles)

Dustin Rhodes vs. Jeff Jarrett - Bunkhouse Brawl Match
Dustin Rhodes oli tehnyt paluunsa WCW:hen pari kuukautta sitten dumppaamalla debyytissä hänelle hehkutetun Seven-gimmickin rikkomalla tyylikkäästi kayfabea. Video tästä löytyy Mayhemin arvostelusta. Debyytissään Rhodes lupasi, että tästä lähtien hänet tullaan muistamaan Rhodesina eikä minään Goldustina tai muuna pellenä. Ensimmäisenä Rhodes alkoikin feudata Powers That Be -kaksikon kanssa, sillä koko Seven-gimmick oli storylinessä heidän ideansa. Samalla feudiin liittyi PTB:n apujoukkoihin kuuluva Jeff Jarrett, ja niinpä Mayhemissa Rhodes pilasikin Jarrettin huijausvoiton mestaruusturnauksessa ja auttoi Benoit'n voittoon ottelussa. Mayhemin jälkeisessä ppv:ssä Jarrett sai itselleen päämestaruusottelun, mutta jälleen Rhodes pilasi voiton. Tämä alkoi riittää Jarrettille, ja niinpä seuraavina viikkoina nähtiin rajuja yhteenottoja Jarrettin ja Rhodesin välillä. Lopulta tilanteen selvittämiseksi ei ollut muuta ratkaisua kuin ottelu Starrcadessa. Ottelumuodoksi valittiin Bunkhouse Brawl, jonka alun perin kehitti Rhodesin isä Dusty, joka oli nyttemmin saanut jo kenkää WCW:stä.

Jes! Yli kahden tähden ottelu! Vieläkään ei tosin ratkaisevaa kolmen tähden rajaa ylitetty, sillä taas kerran lopetus oli sen verran heikkoa kamaa. Muuten tämä oli oikeasti viihdyttävä ja toimiva HC-mättö. Tällaista WCW:n hardcore-divisioonankin meiningin pitäisi olla, mutta sen sijaan se on vain puolivillaista pyöriskelyä. Tämä jopa toimi ihan oikeasti, ja sekä Jarrett että Rhodes näyttivät yllättävän hyviltä, vaikkeivat tosiaankaan ole mitään huippupainijoita. Tämä kuuluu ehdottomasti illan harvoihin positiivisiin yllättäjiin.. Ja kyllä, kyseessä oli tosiaan **½-ottelu, mutta kaiken todellisen roskan keskellä ei tätä uskalla edes pahemmin kritisoida, vaikka aihetta toki on.
**½ (11:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Pinned Rhodes after a guitar shot from the middle of the ladder)

Diamond Dallas Page vs. David Flair - Crowbar On A Pole Match
En ole enää ollenkaan varma siitä, kumpi näistä kahdesta todella oli heel, koska David Flair alkoi olla ollut viimeistään Mayhemin jälkeen niin pahasti sekaisin, että hän näistä kahdesta enemmän vaikutti heeliltä. DDP oli siis pistänyt Halloween Havocissa Davidin isän Ricin pitkälle sairaslomalle, ja tämän jälkeen David oli mennyt täysin sekaisin ja piessyt DDP:n sorkkaraudalla myöskin sairastuvalle. DDP kuitenkin palasi kesken Mayhemissa nähdyn Kimberly vs. David Flair -ottelun, ja pieksi siinä Davidin pahasti, kunnes Arn Anderson saapui auttamaan ystävänsä poikaa. David ei tuosta avusta kiittänyt, vaan pieksi itse Double A:n ja jatkoi tämän jälkeen kostoretkeään. Täysin järkensä menettänyt David, joka oli ollut pitkään täysi pelle WCW:n rosterissa, oli yhtäkkiä buukattu niin vaaralliseksi, että Diamond Dallas Pagenkin piti pelätä häntä, ja niinpä heidän välilleen buukattiin ottelu Starrcadeen. Ennen ottelua David oli edeltävissä Nitroissa piessyt sorkkaraudallaan sekä Bam Bam Bigelowin että Chris Kanyonin. Niinpä tämän ottelun tyypiksi buukattiin legendaarinen X On A Pole Match. X:nä toimi tällä kertaa tietenkin sorkkarauta.

Täytyy todeta, että tämä oli David Flairin vuoden paras singles ppv-ottelu. Se ei tosin tarkoita käytännössä yhtään mitään, kun kaikki edeltävät ovat tainneet olla ½/DUD-tasoa. Ei tämäkään siis tosiaan ollut lähelläkään mitään hyvää ottelua, mutta tämä oli hyvä ja siinä roolissa ihan siedettävä kähinä. DDP myi sorkkaraudan iskut ihan mukavasti, ja muuten homma oli varsin peruskauraa. Vähän sorkkaraudan tavoittelua, vähän toisen mätkintää ja vähän loppukahinoita. Aikamoisen onnetontahan tämä oli, koska Davidista ei ollut miksikään painijaksi, ja DDP ei tosiaan ollut oikea henkilö kantamaan ketään hyvään otteluun, mutta pelkäsin vielä jotain pahempaa.
*½ (3:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Diamond Dallas Page (Diamond Cutter)

The Total Package vs. Sting w/ Elizabeth
Tämä ottelu oli storylinellisesti kaikkein pahinta mahdollista paskaa. The Total Package oli hävinnyt Mayhemissa ottelunsa Mengiä vastaan, koska Elizabeth oli vahingossa ruiskuttanut hiuslakalla Mengin sijaan Lugerin silmiin. Jo Mayhemissa ja seuraavassa Nitrossa Package vaati Elizabethia tilille teoistaan, mutta naisparka ei uskaltanut kohdata häntä. TP ei kuitenkaan luovuttanut, vaan yritti päästä kostamaan Elizabethille, jolla oli yhä sitova managerisopimus Lugerin kanssa, kunnes Lugerin vanha ystävä ja vihamies Sting saapui paikalle auttamaan Elizabethiä. Sting asettui siis Elizabethin puolelle Packagea vastaan, ja niinpä Starrcadeen buukattiin ottelu miesten välille. Jos Sting voittaisi, Elizabethin sopimus Total Packagen kanssa olisi historiaa. Ai mikäkö tässä nyt oli sitä kamalinta paskaa sitten? No, minäpä selitän.

Ainakin omaan korvaani jo koko tämä kuvio itsessään kuulosti (WCW:n tuntien) niin selvältä "hahaa nyt hämätään ovelasti katsojia sillä että Elizabeth olisi kääntynyt Lugeria vastaan vaikkei olekaan" -swerveltä, ettei minulta löytynyt minkäänlaista kiinnostusta tätä ottelua kohtaan, kun tiesin Elizabethin jossain välissä kusettavan Stingiä. Pahinta kuitenkin ottelussa oli se, että näköjään myös Vince Russo tajusi kaikkien katsojien osaavan olettaa Elizabethin turnia, ja niinpä Elizabethin hyppääminen Packagen puolelle kesken ottelun toteutettiin aivan ilman mitään selittämistä tai mitään shokkihetkeä, koska "kyllähän kaikki sen tietävät". SIIS MITÄ HEMMETTIÄ? Et sinä voi Vince Russo buukata yhtään turnia päin p***että sen takia, että oletat kaikkien osaavan odottaa niitä! Kyllä ne buukataan silti ihan kunnolla, että tyhmimmillekin tulee selväksi. Tai parhaimmassa tapauksessa ei buukata ollenkaan, jos ne ovat niin päivänselviä. Nyt Stingkin näytti tässä todella tyhmältä, koska hän oli storylinessä osannut odottaa tätä turnia. Miksi hän oli edes lähtenyt mihinkään Elizabethiä puolustavaan otteluun, jos hän tiesi, mitä on tulossa? Aaargh? Ja miksi Sting osannut odottaa lopun tapahtumia? En kestä tätä. Ottelu itsessään oli yksinkertaisesti huono, mutta ei aivan järkyttävää paskaa, mistä voi kiittää Stingiä. Hän teki Lugerin kanssa sen, mitä pystyi.
* (5:31)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sting (via DQ after Elizabeth hit him with a baseball bat)

Sid Vicious vs. Kevin Nash - Powerbomb Match
Ahhahhaa. Tämä on SE feud, johon kuuluu Sid Viciousin legendaarinen "And I have half the brain that you do"-promo. Kannattaa katsoa. Huippusettiä. Muuta hyvää tässä feudissa ei sitten oikeastaan olekaan. Sid Vicious ja Outsidersit olivat koko Sid-Goldberg feudin ajan tehneet yhteistyötä, mutta tuon feudin päätyttä yhteistyö oli ohi. Vicious kääntyi faceksi ja päätti auttaa WCW:tä Outsidersien ulossavustamisessa. Sidin ja Nashin yhteenottoa ruvettiinkin buukkaamaan legendaarisena kohtaamisena, jossa kaksi WCW:n isointa miestä ottaisivat yhteen. Koska molempien miesten finisher oli Powerbomb, päätettiin ottelumuodoksi buukata Powerbomb Match, jotta nähtäisiin, kumpi todella pystyisi tekemään tuon liikkeen toiselle. Viikkoja ennen Starrcadea nähtiin Sidin huippupromon lisäksi monia yhteenottoja, ja mm. angle, jossa Nash esitti Sidiä. Ainiin, Nash oli muuten jälleen kerran joukkuemestari Scott Hallin kanssa. Tervetuloa vuoteen '96.

Tämä ottelu oli kaikella tapaa niin surkuhupaisa, että minun täytyy antaa ihan vain tuolle huvittavuudelle puolikas tähti. En ihan oikeasti ymmärrä, miten WCW:n on ollut mahdollista buukata tällaista kuraa heidän vuoden suurimpaan tapahtumaan. Tuskin kukaan saattoikaan odottaa, että Nash ja Vicious painisivat millään tavalla hyvää ottelua, ja sitä he eivät vahingossakaan todellakaan tehneet. Lopputuloksena on todella heikko ottelu, jonka parasta antia on kuitenkin ref bumpista lähteneet loppukuviot, jotka päättyvät aivan järkyttävän idioottimaiseen lopetukseen. Hyvää työtä WCW.
½ (7:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kevin Nash (After referee was knocked out, Jeff Jarrett came in and hit Vicious with a guitar. Nash tried to Powerbomb Vicious after that but couldn't do it, so he woke up the referee and told him he Powerbombed Vicious. Referee of course believed that.)

Chris Benoit (c) vs. Jeff Jarrett - Ladder Match for the WCW United States Heavyweight Championship
Illan yhdestoista (kahdestoista, jos Oklaholma vs. Vampiro lasketaan) ottelu, ja tämän jälkeen on vielä ME tulossa. Vähempi ei nyky-WCW:lle riitä. Muutenhan saatettaisiin joutua vaikka karsimaan turhia otteluita ja antamaan hyville otteluille enemmän aikaa. Ai niin, ensin pitäisi kai olla niitä hyviä. No, tässä nyt vihdoin on se ensimmäinen. Tämänkin ottelun piti olla alun perin Ladder Match Chris Benoit'n ja US Heavyweight-mestari Scott Hallin välillä, mutta Hall ei pystynyt saapumaan paikalle, joten mestaruus luovutettiin heti illan alussa Benoit'lle. Benoit'lle ei kuitenkaan tällainen halpamainen mestaruusvoitto kelvannut, ja hän julistikin, että hänen mukaansa mestaruus olisi yhä vakantti, kunnes joku ottaisi Hallin paikan Ladder Matchissa ja ottelisi Benoit'ta vastaan US-mestaruudesta. Lopulta kun oli ottelun aika, paikalle saapui jo Mayhemissa Benoit'ta vastaan otellut Jeff Jarrett, joka päätti huipentaa iltansa US Heavyweight-mestaruusjuhliin.

Tämä ottelu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan oikein hyvä. Ainut paha sanottava tästä on se, että lyhyeksihän tämä ottelu kieltämättä jäi, mutta mikäpä ottelu ei jäisi 13 ottelun cardissa. Lisäksi Jeff Jarrettille pitää nostaa nyt ihan oikeasti hattua. Tämä WCW-siirto oli vissiin saanut häneen oikeasti jotain uutta virtaa (tai ehkä se on vain oikeat vastustajat), sillä jo Mayhemissa mies esitti virkeitä otteita, ja nyt hän oli saman illan aikana mukana kahdessa illan parhaassa ottelussa. Benoit'n loistavuus nyt ei ole enää edes mikään mainitsemisen arvoinen asia vaan puhdas fakta. Tässä ottelussa nähtiin oikeasti oikein näppärrää tikkaiden hyödyntämistä ja pari yllättävänkin karskia bumppia. Kokonaisuudessaan siis oikeasti hieno US-mestaruusottelu. Ajanpuutteensa (johon liittyy myös lopputaistelun uupuminen) takia ei kuitenkaan huipputasoa, vaikka Tony Schiavone toki ehti julistaa tämän jo Match of the Yeariksi. Jep jep, Tony.
***½ (10:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit

Bret Hart (c) vs. Goldberg - No DQ Match for the WCW World Heavyweight Championship
Jos jotain kiinnostaa, niin tämä oli illan kuudes ottelu, jossa ei ollut diskauksia. Puolet tapahtuman otteluista olivat siis No DQ-koitoksia. Hienoa työtä Russo. Tämän ottelun storylinessä ei periaatteessa ole mitään moitittavaa. Heti kun Bret Hart oli voittanut päämestaruuden, asetti hän haasteen Goldbergille. Viimeisen päälle rehti mestari ei ollut unohtanut sitä, että hän oli voittanut Goldbergin turnauksen ensimmäisellä kierroksella ainoastaan Outsidersien sekaantumisen takia, ja niinpä hän tahtoi kohdata Goldbergin vuoden suurimman tapahtuman Main Eventissä, jossa he voisivat todella selvittää keskinäisen paremmuutensa. Ennen suurta ottelua miehet pysyivät ihan oikeasti rehdeissä väleissä ja ehtivät jopa voittaa joukkuemestaruudet hetkeksi. He hävisivät mestaruudet Outsiderseille ppv:tä edeltävässä Nitrossa, koska Hartin jalka oli telottu niin pahasti. Nyt saatiinkin jännittää, olisiko Hartista voittamaan Goldbergiä puolittaisella jalalla.

Ensimmäisenä täytyy mainita, että kyllä: tämä oli se surullisenkuuluisa ottelu, jossa Goldberg aiheutti Bret Hartille uran lopettamiseen johtavan aivotärähdyksen. Tuon potkun lisäksi Hart koki ottelun aikana pari muutakin pienempää aivotärähdystä, ja näin ollen tämä jäi Hartin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi painijana ennen vuotta 2010. Harvinaisen onneton tapa siis päättää muutenkin surkea ppv ja surkea vuosi WCW:ltä. Itse ottelussahan Hart teki kaiken minkä pystyi, jotta hän saisi tästä ottelusta ainakin ok:n aikaiseksi. Vaikka buukkaus olikin pitkin ottelua kaikkien typerien ref bumppien takia aika onnetonta, niin silti tämä olisi varmasti ollutkin ok, ellei sitten ottelun lopetus olisi ollut niin naurettavan idioottimainen. En vain yksinkertaisesti voi millään tajuta, miten kenestäkään WCW:ssä tämä saattoi olla hyvä tapa päättää vuoden suurimman ppv:n Main Event. Ei herranjumala. Powers That Be oli luvannut show'n aikana jotain shokeeraavaa, mutta tämä oli vielä pahempaa kuin olin pelännyt. Surullista, todella surullista. Bret Hartille todella suuret kiitokset kaikesta, mitä hän teki painin eteen aktiivivuosinaan ja kaikista huippuotteluista, joita hän tarjosi yleisölle vuosien varrella. Hart oli ehdottomasti tämän projektin alkuvuosina Shawn Michaelsin ohella se kirkkain tähti. Tämänkin ottelun arvosanan pääsystä edes tälle tasolle voi kiittää ainoastaan Hartia.
*½ (12:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bret Hart (The match ended when Bret Hart applied the Sharpshooter. At the same time Roddy Piper surprisingly came out to officiate the rest of the match (as the other referees had been knocked out). When Piper came to the ring, he ordered the officials to ring the bell even though Goldberg hadn't submitted. Piper awarded Hart the victory and left the ring as fast as he had entered it.)

*** Chris Benoit
** Jeff Jarrett
* Bret Hart

Kokonaisarvio Starrcadesta: Mitä tästä nyt ihan oikeasti sanoisi. Surkeaa. Surkeaa. Ei minulla ole paljon muuta sanottavaa. Jos vuoden päätapahtuman 12(/13) ottelusta 3 pääsee yli kahden tähden, kovin montaa asiaa ei ole voitu tehdä oikein. Ennen WCW:ssä ainoastaan ME-kuviot imivät paskaa, mutta nyt samaa tekevät lähes kaikki midcard-kuviot. Miten tämä firma oli oikeasti onnistunut ajautumaan tähän tilanteeseen? Ja parannusta ei tosiaan ollut tiedossa. Varsinkaan kun vuoden 2000 alussa firman lahjakkaimmat painijat kyllästyisivät lopultakin tähän paskameininkiin ja vaihtaisivat työnantajaa. No, WWF kiittää. Heiltä on tulossa huippuvuosi. Samaa ei voi sanoa WCW:stä. Nytkin Benoit oli Jarrettin ohella ainut hienosti hommansa hoitanut painija. Mitä WCW tekee, kun he joutuvat luopumaan Benoit'stakin? Niin, tämä oli siis tietenkin Surkea. Eikä siltikään vuoden huonoin ppv WCW:ltä, sillä Bash At The Beach oli vielä hieman huonompi. Ainut ero on se, että tämän piti helkkari soikoon olla vuoden kohokohta.

1. ECW Anarchy Rulz - Hieno
2. ECW Guilty As Charged - Hieno
---------------
3. ECW November To Remember - Hyvä
4. ECW Living Dangerously - Hyvä
5. WWF Backlash (In Your House 28) - Hyvä
6. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
---------------
7. WCW Spring Stampede - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. WWF SummerSlam - Ok
10. WWF No Mercy - Ok
11. WWF Royal Rumble - Ok
12. WWF Armageddon - Ok
---------------
13. WCW Uncensored - Kehno
14. WWF WrestleMania XV - Kehno
15. WWF Fully Loaded - Kehno
16. WWF St. Valentine's Day Massacre: In Your House 27 - Kehno
17. WCW SuperBrawl IX - Kehno
18. WWF Rebellion - Kehno
19. WCW Fall Brawl - Kehno
20. WCW Souled Out - Kehno
21. WWF Unforgiven - Kehno
22. WWF King of the Ring - Kehno
23. WWF Survivor Series - Kehno
---------------
24. WCW The Great American Bash - Surkea
25. WCW Halloween Havoc - Surkea
26. WWF No Mercy (UK) - Surkea
27. WCW Mayhem - Surkea
28. WCW Road Wild - Surkea
29. WCW Slamboree - Surkea
30. WCW Starrcade - Surkea
31. WCW Bash At The Beach - Surkea
32. Heroes of Wrestling - Surkea
...............
- WWF Over The Edge - N/A

Tässä siis koko vuoden ppv:t paremmuusjärjestyksessä. En ala nyt jauhaa enempää vuoden kokonaisarvioista. Palaan siihen erillisen viestin kera. Sen saapumista ei tarvitse odotella viikkoa.