Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[What]

Huppista, taas pyhäpäivä. Valvoin koko yön, jotta varmasti kerkeän työntää arvosteluni ulos ennen Kenitystä. Vuorossa Bound For Gloryn jälkeen hyrynpyllyä heittänyttä TNA:ta. Selostajina sentään vanhat tutut Tenay & Taz.


Sunnuntai 13. Marraskuuta 2011
Impact Zone, Orlando, Florida

Television Title Match
Eric Young © VS. Robbie E. w./Robbie T.
Legendaarisen Eddie Guerreron muistopäivänä järjestetty tapahtuma avattiin tällä kahden varsin värikkään midcarderin taistelulla huippuarvokkaasta tv-vyöstä. Robbiet olivat äskettäin lyöttäytyneet yhteen ja nyt oli aika muuttaa tämä yhteistyö kullaksi. Tuttuun tyyliin Eerikin lock up- ja strippaussessiot olivat ihan hauskoja, mutta eipä tämä matsi paljoa enempää tarjonnut. Aika lailla perus tv-tasoinen veto, mutta kyllä minä ihan viihdyin tämän parissa, kiitos EY:n. Joka tapauksessa vähän valju avausmatsi, ei ollut lähelläkään täyttää niitä standerdeja, joita onnistuneelta avauskoitokselta vaadin.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:49
Voittaja: Robbie E. (pinned Young after Robbie T. Knocked him out)

Arvosana: **

World Tag Team Championship Match
Ink Inc. & Toxxin VS. Mexican America & Sarita © w./Rosita
Hyvin...sanoisinko TNA-mainen ottelu. Kuuden henkilön sekajoukkuematsi, jossa joukkuevöitä silti puolustettiin. Mustemiehillä ja meksikaanoamerikalla oli ollut biiffiä siitä lähtien kun Hernandez oli puoli vuotta sitten telonut Jesse Nealin saikulle ja syksyllä homma oli eskaloitunut siihen pisteeseen, että nelikko tappeli jopa tatuointiliikkeessä. Niin, ja kuka h****tti on Toxxin? En tiedä itsekään. Joku tatuoitu muija, jonka Ink Inc oli värvännyt rinnalleen taistelemaan MEX:in naisia vastaan. Ehkäpä tämä vain osoittaa vajavaisen indytietämykseni.

”s****nan sekasotku” ovat kaksi ensimmäistä sanaa, jotka tulevat mieleen. Ylibookattua sillisalaattia, jossa painin osuus oli todella vähäistä. Avausotteluakin heikompi vetäisy.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:35
Voittajat: MEX (Sarita pinned Toxxin after hitting her with championship belt)

Arvosana: * ½

3-Way X-Division Championship Match
Kid Kash VS. Jesse Sorensen VS. Austin Aries ©
Nyt oli pientä toivoa tason noususta. Katkera veteraani Kid Kash vihasi yli kaiken 22-vuotiasta räkänokkaa Jesse Sorensenia ja hänen pieksämisensä tuntui Kashille olevan jopa mestaruusvoittoa tärkeämpi asia. Sama nuori mies oli kuitenkin tehnyt sellaisen taikatempun, johon kukaan muu ei ollut vielä pystynyt: selättänyt Austin Ariesin Impactissa ja sitä myöten ansainnut tämän mestaruusmatsin.

Ottelun kaava oli tylsääkin tylsempi: kaksi hirveitä heeliä piestä möykyttivät altavastaaja-facea, kunnes jossain vaiheessa heelien ego ei enää antanut myöden toisen viedä voittoa. Ihan kuin olisin tämän nähnyt joskus ennenkin. Vaikka ottelu oli tosiaan rakennettu tylsällä ja ennalta-arvattavalla tavalla, niin kolmikko sai siitä yllättävänkin paljon irti. Aries on vaan niin pirun hyvä, eikä Kashin ja Sorenseninkaan painitaidoissa moittimista ole. Lopputulemana kaikesta tästä olikin ihan viihdyttävä ppv-tasoinen ottelu, jota katsoessa ei kyllästymään kerennyt. Totuuden nimissä kuitenkin on sanottava, että oli tämä aika paljon heikompi kuin vaikka BFG:n Aries-Kendrick. Ihan ookoo...

Spoiler: näytä

Kesto: 12:53
Voittaja: Austin Aries (pinned Kash via Roll Up)

Arvosana: ***

No DQ Match
Christopher Daniels VS. Rob Van Dam
Joissakin TEW-peleissä tämä ottelupari olisi sellainen, jota varmasti itse käyttäisin. Potentiaalia tuntuisi olevan vaikka mihin. Feudin käsikirjoitus taasen oli mitä oli. Bound For Gloryn jälkeen kuka tahansa tervejärkinen olisi bookannut tähän tapahtumaan blow off-matsin Danielsin ja AJ Stylesin välille, mutta jostain syystä se työnnettiin sivuun ja Daniels kohtasikin ppv:ssä RVD:n hyvin ohuen pohjustuksen jälkeen.

Ottelukin oli kyllä pettymys. Kyllä näiden miesten pitäisi pystyä parempaan. Ennen matsia nähtiin vielä todella outo Danielsin promo, jossa hän vaati, että ei-diskauksia pykälä poistettaisiin ja miehet ottelisivat amatöörityylisen ottelun. Miksi? Vain luoja tietää. Noh, kyllähän tässä sitten kun vauhtiin päästiin nähtiin ajoittain ihan kivaa painia ja hienoja liikkeitä, mutta ihan liian perusvedoksi tämä jäi. Jotenkin hengetön esitys kummaltakin painijalta.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:17
Voittaja: Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Arvosana: ** ¾

Singles Match
Crimson VS. Matt Morgan
Bound For Gloryssa miehet olivat taistelleet yhdessä isoa pahaa Samoa Joeta vastaan, mutta matsin aikana tunteet kävivät kuumina miesten välillä. Niinpä Morgan heittikin ilmaan haasteen, jotta kaikki ”what if” kysymykset saataisiin loppumaan. Jo 11 kuukautta voittamattomana jyllännyt Crimsonin ei seitsenjalkaista pelännyt, vaan tämä titaanien taisto sovittiin Turning Pointiin.

Tavallaan tykkäsin tästä, ja ottelu olisi varmasti tuntunut paljon paremmalta jos yleisöäkin olisi kiinnostanut. Matsilla oli ihan toimiva tarina, jossa kummatkin kolossit junttasivat nemesistään isoimmilla liikkeillään, saamatta kuitenkaan sitä ratkaisevaa kolmeen laskua aikaan. Tämän jälkeen gladiaattorit vain tyytyivät hymyilemään ja mättämään toisiaan turpaan. Osittain tuo vedettiin kyllä överiksi, mutta kukapa pienestä tahattomasta huumorista pahastuisi? Matsi oli parempi kuin odotin, mutta huono yleisö ja ennalta-arvattava lopetus vähän laskivat fiilistä.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:06
Voittaja: Double DQ

Arvosana: ** ¾

Tag Team Match
Abyss & Mr. Anderson VS. Immortal (Bully Ray & Scott Steiner)
Tapahtuman ehdottomia huippuhetkiä oli matsia edeltänyt Rayn & Steinerin yhteispromo. Tuosta kaksikosta olisi saanut huumoria revittyä pidemmäksikin aikaa Bound For Glory ei ollut Immortalille hyvä ilta: Hulk Hogan ”näki valon” ja seuraavina viikkoina myös Abyss oli lopullisesti irrottautunut ryhmästä. Andersonilla ja Bully Raylla oli omat ongelmansa edelleen, joten mikäpäs parempaa kuin selvitellä välejä joukkuematsissa?

Aneemisen illan parhaimmistoa. Edes möhömahan mukanaolo ei pahemmin haitannut, kun muut kolme olivat liekeissä. Etenkin Steiner, joka jälleen kerran sai koko illan kovimmat popit. Vaikka ikää oli 148 vuotta ja mies oli heel. Oli aivan hulvatonta seurata Steineria, joka karjui yleisölle ”shut up” heidän huutaessa hänen nimeään. Feissijoukkueesta Anderson oli kehässä melkein koko ottelun, joten painin tasokin pysyi ihan hyvänä. Miinusta ropisee sitten matsin jälkeisistä tapahtumista, jossa Abyss totaalisesti no-sellasi pöytäbumpin. Todellinen naamapalmuhetki.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:47
Voittajat: Abyss & Anderson (Abyss pinned Steiner via Black Hole Slam)

Arvosana: ***

Knockout's Championship Match
Gail Kim VS. Velvet Sky ©
Alkuperäinen knockout-mestari oli palannut kotiin BFG:n jälkeen. Paluu tosin toteuttiin varsin tylsästi, kun hän vain ilmestyi yleisön joukosta pieksämään tuoreen mestarin Velvetin. Seuraavaksi selvisikin, että tämän takana oli Karen Jarrett, joka oli ”signannut” Gailin johtamaan divisioonaa lutka-Velvetin sijaan. Itse olisin bookannut kaikkien aikojen parhaan knockout-mestarin paluun ”hieman” eri tavalla, mutta pääasia että nainen saatiin takaisin.

Ottelu alkoi ihan lupaavasti, mutta jo parin minuutin jälkeen vajottiin normaalille paskatasolle. Karen Jarrett ja Madison Rayne hyppivät ja pomppivat niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin ja tuomari ei tietenkään nähnyt eikä kuullut yhtikäs mitään. Perus ylibookattua paskaa. Tämän olisi kyllä voinut hoitaa paljon paremminkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:53
Voittaja: Gail Kim (Eat The Feet)

Arvosana: * ½

Singles Match
Jeff Hardy VS. Jeff Jarrett w./Karen
Tämä kuulosti jo paperillakin kovalta matsilta. Victory Roadin surullisenkuuluisten sekoilujen jälkeen Jeff oli vetäytynyt kotiinsa pohtimaan tulevaisuuttaan ja palannut Impactiin syyskuussa. Tällä kertaa Jeff oli varsin nöyrää poikaa ja suorastaan aneli uutta mahdollisuutta faneilta ja kollegoilta. Fanit olivat edelleen Jeffin puolella, mutta rosteri oli pahasti jakaantunut kahtia. Joidenkin mielestä Hardyn tilaisuudet oli jo käytetty, ja vahvimmin tätä mieltä oli firman perustaja Jeff Jarrett. Hän ei halunnut epäluotettavaa huumehörhöä lähelläkään TNA:n areenoita.

Nimet olivat kovat ja taustatarinakin hyvä, tämä ei voisi mennä pieleen. Mutta menihän se, kiitos uskomattoman bookkauksen. Heti kellonsoiton jälkeen Hardy jysäytti Twist Of Faten ja voitti. Hyväsydämisenä miehenä Hardy kuitenkin päätti antaa Jarrettille toisen mahdollisuuden ja matsi käynnistettiin uudelleen, joka sekään ei sitten kovin montaa minuuttia kestänyt ja sitten se käynnistettiin vielä kertaalleen uudestaan. Mitä helvettiä!? Ei vaan voi pieni ihminen ymmärtää näitä kaikkia käänteitä. Tuon kaiken sekamelskan keskellä se itse paini jäikin sivuosaan, eikä tämä koskaan kunnolla lähtenyt edes käyntiin. Täydellinen floppi.

Spoiler: näytä

Kesto: segmentti yhteensä noin 10 minuuttia
Voittaja: Jeff Hardy (3 kertaa)

Arvosana: * ½

World Heavyweight Championship Match
AJ Styles VS. Bobby Roode ©
Nyt tulee pitkä taustarina. Bound For Gloryssa kansan suuri suosikki Bobby Roode sai vihdoinkin 13-vuotisen uransa kunniaksi mahdollisuuden voittaa maailmanmestaruuden ja hype matsiin mentäessä oli valtava. Itse ottelu oli kuitenkin kamala pettymys, jonka matsin heel Kurt Angle voitti huijaamalla. Pari päivää myöhemmin Impactissa Rooden pitkäaikainen Beer Money-joukkuekaveri James Storm kuin tyhjästä sai mestaruusmatsin Anglea vastaan ja voitti sen minuutissa Last Call-potkullaan. Mutta käänteet senkus jatkuivat hurjalla tahdilla. Storm päätti antaa parhaalle kaverilleen ensimmäisen mestaruusmatsin, joka tapahtui Impactissa 3. marraskuuta. Ottelun aikana (ilman minkäänlaista pohjustusta) Roode kääntyi heeliksi lyöden Stormia kaljapullolla päähän ja voittaen mestaruuden. Eikä siinä(kään) vielä kaikki sanoisi myyntimies: Storm sai revanssinsa jo seuraavalla viikolla Impactissa, eikä loogisesti ppv:ssä. Tämän matsin Roode kaikkia mahdollisia kepulikonsteja käyttäen voitti. Niin, ja mitenkäs AJ liittyy tähän mitenkään? Noh, hän ei tykännyt yhtään siitä, millaiseksi mulkuksi hänen frendinsä Bobby oli parissa viikossa muuttunut ja edellisen Impactin päätteeksi vaati Stingiä bookkaamaan matsin ppv:hen ja sai tahtonsa läpi. Tämä kaikki tunnetaan myös nimellä ”Hogan madness”, sillä huhujen mukaan alkuperäinen suunnitelma oli, että Roode voittaisi Anglen Bound For Gloryssa, mutta Hogan oli ollut sitä mieltä että Roode ei ole vielä ”valmis.” Ilmeisesti heti BFG:n jälkeen Hogan & kumppanit tajusivat tehneensä pahemman luokan mokan, ja sitä nyt koitettiin epätoivoisesti pelastaa tällä mestaruusrallilla ja vihjailuilla ”bigger picturesta.” Tämä koko sekoilu alkaen BFG:n pääottelusta olikin sellainen asia, joka hetkeksi veti oman mielenkiintoni koko firmaa kohtaan täysin pohjalukemiin.

Kaiken tämän sekoilun keskellä oli kuitenkin yksi positiivinen seikka: AJ Styles ja Bobby Roode tähdittivät ppv:tä. Siinä on kaksi miestä, jotka todella ansaitsevat sen kunnian, oli taustarinat sitten miten sontaa tahansa. Ikävä sivujuonne tulee kuitenkin siitä, että ottelun aikaan AJ oli varsin puolikuntoinen. En nyt muista oliko polvi vai nilkka kun miestä vaivasi, mutta ei hän 100% kunnossa ollut. Tämä kyllä hieman näkyi siinä, että sellaiseen AJ:n matseista tuttuun loistokkaaseen lentoon ei missään vaiheessa päästy. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö tämä olisi ollut erittäin tasokas painiottelu ja selkeästi illan paras. Erittäin positiivista oli, että ottelussa ei nähty yhtään sekaantumista ja aikaakin tälle oli suotu oikein mukavasti. Lopetus nyt oli vähän antikliimaksinen, mutta ei kuitenkaan sellainen katastrofi kuin BFG:ssa. Tämä matsi näytti, että säkkipimeältä tuntuneen tunnelin päässä sittenkin on valoa. Isot propsit Bobbylle ja etenkin yksijalkaiselle AJ:lle.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:34
Voittaja: Bobby Roode (Roll Up)

Arvosana: *** ½

*** AJ Styles
** Bobby Roode
* Scott Steiner

Yhteenveto: Vaikka kuinka koittaisi sokerikuorruttaa asiaa, niin se on vaan fakta, että tämä oli huono ppv. Okei, AJ-Roode oli ihan hyvä pääottelu, mutta kaikki muu oli suoranaista paskaa ja parhaillaankin keskinkertaista. Nämä vuoden viimeiset kuukaudet olivat TNA:lle muutenkin erittäin sekavaa aikaa, ja vasta vuoden 2012 puolella saatiin seuraavan kerran kunnolla ”juonesta kiinni.” Esimerkiksi RVD-Daniels ja Hardy-Jarrett kuulostavat varsin mehukkailta kohtaamisilta, mutta niin vain potentiaali saatiin vedettyä pöntöstä alas. Ei tätä voi hyvällä tahdollakaan kenellekään suositella, muuta kuin pääottelun osalta.

PPV Ranking 2011

1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Royal Rumble 3,25
3. WWE - SummerSlam 3,17
4. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
5. TNA - Bound For Glory 3,03
6. WWE - Elimination Chamber 3,00
7. WWE - Vengeance 2,84
8. TNA - Lockdown 2,81
9. WWE - Night Of Champions 2,79
10. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78

11. WWE - Hell In A Cell 2,75
12. WWE - Extreme Rules 2,72
13. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
14. TNA - HardCore Justice 2,64
15. TNA - Against All Odds 2,50
16. TNA - Turning Point 2,39
17. TNA - No Surrender 2,25
18. TNA - Genesis 2,19
19. WWE - Over The Limit 2,16
20. TNA - Victory Road 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam

Oli tosiaan sellainen ppv, jonka haluaa vaan unohtaa. Ehkäpä Selviytyjien Sarja palauttaa hommat oikeille uomilleen.

[Kenitys]

Valvoin koko yön, jotta varmasti kerkeän työntää arvosteluni ulos ennen Kenitystä

No voihan nyt perhana. Ensi viikolla päihitän sinut! Ja hyvää settiä ovat Whatin arvostelut olleet taas :) Harmi vain, että kohta ne käyvät loppumaan päin :/

Tällä kertaa vuorossa BATB 2000, josta on vähän tavallista enemmän tarinoitavaa, koska... No, lukekaa itse.


BASH AT THE BEACH 2000

Bash At The Beach oli tullut tunnetuksi tapahtumana, jossa oli sattunut ja tapahtunut. Kuuluisin tapahtuma nähtiin tietenkin vuonna 1996, jolloin muuan new World order sai alkunsa tässä kyseisessä tapahtumassa. Tänä vuonna BATB järjestettiin samalla areenalla Daytona Beach Floridassa kuin vuonna 1996, joten odottaa sopi yllätyksellisiä hetkiä, ja niitä oli kieltämättä luvassa. Selostajina taas kauhukolmikko Schiavone, Hudson ja Mark "v***n" Madden.


Lt. Loco (c) vs. Juventud Guerrera - WCW Cruiserweight Championship
Misfits In Actionin ja Filthy Animalsien raju feud erityisesti cruiserweight-puolella oli jatkunut samanlaisena vielä The Great American Bashinkin jälkeen. Lt. Loco oli yhä virallinen Cruiserweight-mestari, mutta Animalsien joukosta uudeksi haastajaksi noussut Juventud Guerrera oli onnistunut ryöstämään materiaalisen mestaruusvyön itselleen ja piti sitä nyt hallussaan kuin omaansa. Tämän ottelun oli tarkoitus päättää näiden stablejen feud lopullisesti, ja niinpä WCW:n uusi comissioner The Cat oli määrännyt, ettei kummankaan tukijoukot saisi olla ringsidellä ottelun aikana.

Chavo Guerrero Jr:n ja Juventud Guerreran ottelu kuulosti etukäteen jo sen verran hyvältä idealta, että minun täytyi suorastaan ihmetellä, kuinka WCW:n buukkausporukka oli saanut sellaisen päähänsä. Paremmaksi homma muuttui vielä siinä vaiheessa, kun kaksikolle näytettiin annettavan aikaa yli 10 minuuttia. Ei tästä silti lähellekään mitään entisaikojen klassisten CW-mestaruusotteluiden tasoista kamppailua tullut näkyvissä olevan intohimon puutteen ja turhan yleisen sekavuuden takia. Jälkimmäiseen vaikutti taas typerät buukkaussekoilut. Silti tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu, mikä oli jo aikamoinen suoritus 2000-luvun WCW:ltä. Tähän mennessä vuoden 2000 ppv:issä oli WCW:ltä nähty varmaan noin viisi ***-ottelua eikä yhtään sitä korkeampaa.
*** (12:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Lt. Loco (Tornado DDT)

Big Vito (c) vs. Norman Smiley & Ralphus - 2 on 1 Handicap Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
Big Vito ja Johnny The Bull olivat siis alun perin ottaneet HC-mestaruuden haltuunsa yhdessä, mutta Big Vito oli pian mestaruusvoiton jälkeen haalinut vyön yksin itselleen. Tästä sitten seurasikin erimielisyyksiä joukkuekavereiden välille, mutta tässä ppv:ssä niitä ei selvitelty, sillä toiseksi haastajaksi noussut Terry Funk oli saanut mäiskittyä Johnnyn sen verran huonoon kuntoon ppv:tä edeltävässä Thunderissa. Alun perin Funkin pitikin haastaa Vito mestaruudesta, mutta Vito hyökkäsi samassa Thunderissa Funkin kimppuun salakavalasti backstagella, joten myöskään Funk ei ollut painikunnossa BATBissa. Tästä seurasi se, että Vito jätti avoimen haasteen keille tahansa mestaruudesta kiinnostuneille, ja tähän haasteeseen vastasivat paluunsa tässä show'ssa nyt faceina tehneet Norman Smiley ja vanha kunnon Ralphus.

Jostain aivan idioottimaisesta syystä WCW:n HC-mestaruusotteluissa oli nykyisin sääntö, että niiden oli alettava backstagelta, josta painijoiden piti sitten otella tiensä kehään. Selätykset laskettaisiin ainoastaan kehässä. Niinpä vaikka sekä Vito että Smiley & Ralphus olivat tehneet sisääntulonsa kehään, oli heidän lähdettävä backstagelle ennen kuin ottelu alkoi "oikeasti". Tätä idioottimaista sääntöä lukuun ottamatta en viitsi kuitenkaan kritisoida tätä ottelua muuten liikaa, koska tämä oli selvästi parempi kuin edellinen HC-mestaruusottelu, jossa Smiley ja Ralphus olivat mukana. Ei tämäkään ollut millään tavalla lähellä hyvää ottelua, mutta tämä oli paikoitellen ihan hauskaa HC-mäiskintää, sillä nyt Ralphuksen idioottimaisuutta ei pidetty niin älyttömän isossa roolissa ottelussa. Kaikin puolin tässä vaiheessa jo kaikille katsojille aika puuduttavaksi käynyttä perus HC-mäiskintää parilla hauskalla hetkellä ja parilla myötähäpeää aiheuttaneella Ralphus-hetkellä. Lopputuloksena aika plus miinus nolla ja kiitos eteenpäin.
*½ (5:55)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Big Vito (Pinned Ralphus after a Splash through a table)

Miss Hancock w/ David Flair vs. Daffney - Wedding Gown Match
Voi pojat. David Flair oli siis GABin jälkeen siirtynyt isänsä kanssa feudaamisesta naiskuvioihin. Kaikki alkoi siitä, että David Flair ja Daffney alkoivat pyöriä yhdessä entistä tiiviimmin. Flair ja Daffney olivat olleet kaiketi yhdessä siitä lähtien, kun Daffney oli manageroinut hänen ja Crowbarin joukkuetta. Kuvio muuttui kuitenkin varsin julmaksi, kun siihen sekoittui kaunis nuori blondi Miss Hancock, joka oli pyörinyt WCW:ssä parisen kuukautta. Hancock tunsi suurta vetoa David Flairiin ja väitti Flairinkin oikeasti haluavan Hancockia. Flair kuitenkin kiisti pitkään väitteet ja meni lopulta niin pitkälle, että hän kosi Daffneyta. Daffney hyväksyi kosinnan, ja kaksikko näytti olevan onnellisesti kihloissa, kunnes kaikki muuttui. Paljastui, että Flairilla oli ollut koko ajan suhde Hancockin kanssa, ja niinpä Flair kääntyi julmasti kihlattuaan vastaan ja päätti yhdessä Hancockin kanssa pilata Daffneyn elämän. Fyysisillä hyökkäyksillä ja henkisellä piinaamisella pariskunta olikin saanut ajettua Daffneyn nurkkaan. Lopulta tämä äärimmäisen jännittävä ihmissuhdedraama oli siinä pisteessä, että Hancock haastoi Daffneyn BATBissa käytävään Wedding Gown Matchiin. Säännöt olisivat samat kuin Evening Gown Matchissa, mutta päällä olisi perinteisen iltapukujen sijaan häämekot.

Jos siis jollekin on vielä epäselvää, Miss Hancock oli Stacy Keiblerin aikaisempi nimi... Ja voi pojat, että Stacy on oikeasti yksi painibisneshistorian kuumimmista naishenkilöistä. Ei siitä pääse mihinkään. Siihen tämän ottelun hyvät puolet sitten päättyvätkin. Kuten me kaikki TNA:ta joskus katsoneet tiedämme, Daffney osaa tarpeen tullen painiakin, mutta tässä hänelle ei siihen annettu mahdollisuutta. Koko otteluun johtanut juonikuvio oli kamalaa ihmissuhdedraamapaskaa, ja itse ottelu oli painiottelun irvikuva. Selostajat nauroivat väkinäisen teennäistä naurua, kun ensimmäisenä ottelussa riisuttiin David Flairin ja tuomari Slick Johnsonin housut. Heh. Heh. Sitten Flairin entinen joukkuepari Crowbar saapuu paikalle auttamaan Daffneyta Flairin ja Hancockin yhteishyökkäykseltä. Mitä hän tekee ensimmäisenä? Riisuu housunsa. Hih. Hih. Lopulta koko ottelu oli aivan täysi farssi, jota ei voi millään tavalla kutsua painiksi. Onneksi tässä oli edes Miss Hancock, joten tämä menee ehkä sittenkin nippa nappa KOTRissa nähdyn Evening Gown Matchin edelle.
DUD (4:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Daffney (Hancock took off her own dress)

The Perfect Event (Shawn Stasiak & Chuck Palumbo) (c) vs. Kronic - WCW Tag Team Championship
The Perfect Event on ehkä typerin pitkään aikaan kuulemani joukkueen nimi. Joka tapauksessa se oli tämänhetkisten WCW:n joukkuemestareiden nimi, vaikka joukkue ei ollut itsessään mitenkään täydellinen ollutkaan. Shawn Stasiak ja ppv-painidebyyttinsä tässä tapahtumassa tehnyt Chuck Palumbo (pitkähiuksisena vielä aika kaukana JDub-lookista) olivat voittaneet joukkuemestaruudet parisen kuukautta sitten halpamaisesti ja puolustaneet vöitä viikosta toiseen tökeröillä huijauskeinoilla. Niinpä selostajat kutsuivat Perfect Eventiä ansiottomiksi mestareiksi, joilla tulisi tiukat paikat viikosta toiseen dominoinutta Kronicia vastaan. Brian Adamsin ja Bryan Clarkin Kronic oli voittanut ykköshaastajuuden TGABissa, ja nyt he pääsisivät käyttämään pitkään odottaman tilaisuutensa.

Pelkäsin jo etukäteen, mitä tästä ottelusta mahtaa tulla, eikä lopputulos kieltämättä ollut kovin kummoinen. Suurin ongelma tässä ottelussa oli se, että WCW tahtoi kovasti rakentaa tästä ottelusta todella kovatasoisen, rajun ja pitkän kamppailun, jossa Stasiak ja Palumbokin osoittavat olevansa oikeasti ansaitsevia mestareita ja kykeneviä haastamaan dominoivat Kronicin painijat. Ongelma vain tuli vastaan siinä, että yhdestäkään näistä neljästä miehestä ei ollut painimaan sellaista pyskologista ja pitkää tarinankerrontaottelua, joihin heidät oli tässä buukattu. Nämä joukkueet olisivat elementeissään niissä tiiviissä rymistelyotteluissa, jotka ovat parhaimmillaan tasoltaan ihan mukavia. Jos WCW haluaisi yhä buukata tällaisia pitkä ja hurjia taisteluja joukkuemestaruuksista, heillä pitäisi olla niitä Malenko & Benoit'n ja Jersey Triadin tasoisia joukkueita joukkuedivarissaan. Nyt nämä neljä yrittivät kyllä selvästi kaikkensa, mutta kaiken botchailun ja sekoilun keskellä lopputulos oli vaisuhko.
*½ (13:36)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kronic (Adams pinned Stasiak after a Powerbomb / Diving Clothesline combination)

Kanyon vs. Booker T
The Great American Bashissa oli siis nähty erittäin shokeeraava hetki, kun Diamond Dallas Pagen viimeinen hänen puolelleen jäänyt ystävä Kanyon kääntyi DDP:tä vastaan. Kanyon oli feikannut loukkaantumisensa ja nousi kesken DDP:n ja Mike Awesomen ottelun vain iskeäkseen Pagelle tämän oman finisherin Diamond Cutterin alas sisääntulorampilta. Pagea ei tuon jälkeen ollut nähty, ja Kanyon oli päättänytkin ottaa haltuunsa entisen ystävänsä gloorian. Kanyon alkoi kutsua itseään "Positively" Kanyoniksi (viittaus DDP:n äskettäin ilmestyneeseen ja WCW:ssä paljon promottuun kirjaan Positively Page) ja esiintyä muutenkin DDP:mäisesti. Kanyon muun muassa hankki DDP:n hiuksia muistuttavan peruukin, alkoi pukeutua samanlaisiin attireen kuin DDP ja käytti finisherinään Diamond Cutteria paitsi, että hän nimesi sen Kanyon Cutteriksi. Takaisin Booker T -gimmickiinsä palannut Booker oli nähnyt tätä Kanyonin pelleilyä tarpeeksi ja tahtoi tehdä siitä lopun silkasta kunnioituksesta DDP:tä kohtaan.

Kanyon ja Booker olivat ehdottomasti tämän hetken WCW:n ylemmän kortin painijoiden kärkikastia. Erityisesti Bookerilta odotin oikein paljon, ja siihen nähden tämä ottelu oli ehkä jopa hiukan pettymys. Jotenkin tässä ei vain nähty mitään kamalan erityistä, vaan ottelu jäi laadultaan semmoiseksi ihan mukavaksi mättämiseksi. On oikeastaan hankala sanoa, mikä tässä ottelussa ei tarkalleen sytyttänyt minua niin paljon, mutta ei vain tämä lähtenyt semmoiseen vähintään kolmen tähden vauhtiin oikeastaan missään vaiheessa. Harmi. Oli tämä silti tällä "mukava väliottelu"-statuksellaankin selvästi keskimääräistä 2000-luvun WCW:n ppv-ottelua parempi.
**½ (10:05)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kanyon (Top-Rope Kanyon Cutter)

Scott Steiner (c) w/ Midajah vs. Mike Awesome - WCW United States Heavyweight Championship
Tämä alkoi olla sitä vaihetta, kun Mike Awesomen ura WCW:ssä alkoi kääntyä laskusuuntaan. Awesome oli tähän asti ollut WCW:ssä äärettömän uskottava monsteri, joka oli tuhonnut painijoiden uria toinen toisensa perään. Näytti siltä, että hän olisi vähitellen suuntaamassa kohti firman ykkösmestaruuksia. Tässä ppv:ssä alettiin saada kuitenkin selvää osviittaa siitä, kuinka Awesome tykkää isokokoisista naisista ja kuinka hänet saadaan hetkessä muutettua pelottavasta Carreer Killeristä comedia-heeliksi. Joka tapauksessa tässä ottelussa Awesome oli vielä todellinen uhka Scott Steiner US-mestaruuskaudelle. Awesome tahtoi päättää sen, mutta Steiner ei tahtonut sille päätöstä. Oman hankaluutensa Steinerin kannalta otteluun toi se, että Steinerin kanssa ongelmissa ollut comissioner The Cat oli kieltänyt Steiner Reclinerin käytön.

Tämä ottelu oli periaatteessa ihan mukavaa isojen miesten rymistelyä, sillä sekä Steiner että Awesome kuuluivat ehdottomasti WCW:n isojen miesten parempaan osastoon. Ongelma oli kuitenkin se, että jotenkin Awesome tuntui tässä ottelussa toistavan enää vanhat temppunsa yrittämättä mitään sen kummempaa. En tiedä, onko se sitten oikeasti WCW, joka tappaa painijoiden motivaation, sillä jotenkin Awesomestakin tuli tässä jo paljon laiskempi vaikutelma kuin ECW-aikoina. Hyvin ikävää, jos se todella näin on. Ehkä Awesome toivoi saavansa WCW:ssä enemmän kuin isojen naisten rakastajan gimmickin. Yhtä kaikki ottelusta oli kuitenkin muoutumassa ihan mukava ottelu, joka olisi tasoltaan semmoista ihan kivaa ppv-tasoa, mutta lopetuksen idioottimaiset pelleilyt laskevat arvosanaa vielä puolella. Lopputuloksena semmoinen tv-ottelukoitos. Harmi, ettei tästäkään ollut parempaan.
** (9:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Awesome (via DQ; Steiner was disqualified and stripped off his title after he used the Steiner Recliner)

The Demon w/ Asya vs. Vampiro - Graveyard Match
The Great American Bashiin päättyneen Sting-feudin jälkeen Vampiro oli ajautunut entistä enemmän wrestlecrampaisiin kuvioihin. Seuraavaksi feudkumppanikseen Sting sai The (KISS) Demonin, joka oli täysin feilatusta debyytistaan (siitä tarkemmin SuperBrawl 2000:n arvostelussa jos kiinnostaa) lähtien vaellellut WCW:ssä täysin tyhjänpanttina. Nyt tämä toinen mystinen hahmo nousi kihlattunsa Asyan kanssa vastustamaan hirviömäisen Vampiron hirmuvaltaa. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, ettei Vampiro tahtonut luopua vallastaan. Feudin aikana Vampiro alkoi kutsua Demonia tämän oikealla nimellä (Dale Torborg). Se ei sinänsä tässä Russon WCW:ssä ollut mitään uutta, sillä myös Billy Kidman oli kutsunut Hulk Hogania Terry Bolleaksi jne. Joka tapauksessa Vampiro lupasi tässä hautausmaalla järjestetyssä ottelussa tehdä lopun Dale Torborgin Demon-hullutteluista lähettämällä hänet Stingin perään. Ottelun voittaisi se, joka ensimmäisenä pääsisi mystisen etäisyyden päässä olevalta hautausmaalta areenalle. Ottelun hautuumaaosuus oli (yllättäen) nauhoitettu etukäteen...

...Lisäksi se oli aivan täyttä kuraa. Meillä oli jo tässä show'ssa Wedding Gown Match. Mihin me tarvitsimme enää toista Russon ideoimaa huimaa stipulaatio-ottelua, jolla ei ole mitään tekemistä painin kanssa? Lisäksi ottelun järjettömin osuus oli se, että mystisen pimeällä hautausmaalla oli niin pimeää, ettei siellä meinannut edes nähdä painijoiden liikkumista tai painia! Ei j******ta. Russo, ihan oikeasti. Ei ole mitenkään hulvatonta katsoa, kun Vampiro ja Demon rypevät jossain hautausmaan lähellä olevassa lammikossa ja kiskovat toisiaan hautoihin. Se on pelkästään ärsyttävää. Niin, että voisitko nyt lopettaa tämän paskan buukkaamisen? Niin ja tämä jatkui vielä myöhemmin aivan käsittämättömän kuraisella in ring -sekoilulla. Ei ihan oikeasti kiinnosta.
DUD (6:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Vampiro

Buff Bagwell vs. The Franchise
Buff Bagwell ja The Franchise (Shane Douglas) pitivät WCW:n joukkuemestaruuksia hallussaan keväällä parisen kuukautta. Mestaruuskausi sai kuitenkin päätöksensä, kun Bagwellille määrättiin 30 päivän kilpailukielto, ja miehet joutuivat luopumaan vöistään. Tämän jälkeen Franchise aloitti projektinsa, jossa hän todisteli (nyt jo hajoamispisteessä olevan) New Bloodin johdolle loistavuuttaan voittamalla merkittäviä vastustajia, kuten The Wallin. Samalla Franchise syytti Bagwellia heidän hienon mestaruuskautensa kusemisesta ja kertoi, että alun perinkin hän oli yksinään henkilö, joka yleensä piti joukkuetta pystyssä ja sai pidettyä mestaruudet heillä. Niinpä kun Bagwell lopulta teki paluunsa, oli hänellä vähän hampaankolossa Franchisea kohtaan, joten erimielisyydet oli parasta selvittää entisten joukkuemestareiden keskinäisellä ottelulla.

Harmittavan yhdentekevä ja mitäänsanomaton otteluhan tämä oli. Douglas tuntui taas eleillään ja meiningillään yrittävän kovasti, mutta aika vaisuksi se jäi. Pakko myöntää, että Douglasin parhaat ajat alkoivat olla jo selvästi takana päin. Bagwellin vakavasti otettava ura puolestaan alkoi oikeasti vedellä viimeisiään. Joka kerta kun varsin vähäisillä painitaidoilla siunattu äijä oli pääsemässä suurempaan nosteeseen, joko loukkaantumiset tai hänen omat hölmöilynsä pilasivat etenemisen. Ottelusta ei ole paljoa muuta sanottavaa kuin se, että Torrie Wilsonin saapuminen sekoilemaan ei varsinaisesti parantanut ottelun laatua. Ei mitään erityistä kuraa mutta ei millään kaliiberilla ppv-materiaalia.
*½ (7:54)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Franchise (Jawbreaker)

Jeff Jarrett (c) w/ Vince Russo vs. Hollywood Hogan - WCW World Heavyweight Championship
Ei, tämä ei ollut illan Main Event vaan vasta alkua tapahtumille (HUOM! linkki spoilaa ottelun tuloksen ja illan aikana nähtävät muutkin maailmanmestaruuskuviot), joiden ansiosta tämä ppv on yksi tunnetuimmista WCW-ppv:istä. Ottelun taustallahan oli se, että nyt facemaisen Hollywood Hogan -gimmickin omaksunut Hogan oli ansainnut maailmanmestaruusottelun voittamalla Billy Kidmanin Great American Bashissa. Jeff Jarrett oli puolestaan ollut pitkään New Bloodin suojelema WCW World Heavyweight -mestari. Nyt hän joutui kenties koko uransa kovimman haasteen eteen, kun hänen vastaansa asettui New Bloodin päävihollinen numero 1. Jarrett oli silti varsin varma voitostaan, sillä New Bloodin uusi jäsen Goldberg oli pistänyt Hoganin pari viikkoa ennen ppv:tä Jackhammerilla pöydästä läpi, ja Hogania ei ollut nähty tuon jälkeen ennen tätä ppv:tä. Toisaalta myös NB:llä oli omat ongelmansa, sillä toinen pääjehuista Vince Russo oli ollut poissa ruudusta useita viikkoja, kunnes tämän ottelun alkaessa hän teki yllätyspaluunsa...

...Ja Russon saapumisesta alkaakin sitten yksi historian kiistellyimmistä worked-shooteista. Oliko tämä shoottia vai etukäteen sovittua ja käsikirjoitettua? Jos se oli sovittua ja käsikirjoitettua, oliko myös myöhemmin nähtävä Russon promo sitä samaa sorttia? Vai oliko tässä kyse ihan todellisesta backstage-sodasta, joka selvitettiin kaikkien katsojien edessä? Viime vuosina näistä kysymyksistä on kai päästy yksimielisyyteen, ja siitä kohta lisää. Tästä ottelusta on kuitenkin mahdoton sanoa mitään spoilaamatta sen kulkua. Jos haluatte nähdä, katsokaa täältä. Ottelun laadun kannalta minua ei kiinnosta pätkän vertaa se, oliko tämä worked shoot vai ei. Joka tapauksessa tämä oli aivan uskomatonta kuraa eikä millään tavalla anglena mielenkiintoinen, ennenäkemätön tai shokeeraava (kuten Russo varmasti toivoi).
DUD (1:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Hollywood Hogan (Pinned Jarrett with one foot after Vince Russo had Jeff Jarrett lie down for Hogan)

Tässä välissä nähtiin sitä perinpohjaisesti kayfabeen pohjautuvaa yliluonnollista kurameininkiä Vampiron ja muiden otusten kanssa, ja heti sen jälkeen palaamme taas täysin kayfabea rikkovaan storylinemeininkiin, kun Vince Russo saapui silminnähden sekavana promoamaan äsken nähdyn päämestaruusottelun jälkimainingeissa. Tästä promosta ei voi nyt sanoa oikeastaan enää mitään spoilaamatta äskeisen ottelun lopputulosta, joten laitan sen sitten vaikka spoilereihin.

Spoiler: näytä

Äskeinen ottelu päättyi siis siihen, että Jeff Jarrett kävi heti ottelun alkamisen jäkeen makaamaan maahan kehässä. Tämän jälkeen Russo heitti mestaruusvyön Hoganille ja häipyi paikalta. Pöyristyneeltä vaikuttanut Hogan huusi Russon perään vielä, että juuri tämänkaltaisen paskan takia WCW:llä meni niin huonosti kuin meni. Lopulta Hogan selätti Jarrettin, ja Jarrett poistui saman tien paikalta. Hogan oli WCW:n uusi päämestari. Tämä kaikki oli nykyään yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan selvää worked-shootia, joka toteutettiin sen takia, että Hogan käytti creative controliaan eikä suostunut jobbaamaan Jarrettille, kuten Russo oli alun perin suunnitellut. Russo yritti viikkojen ajan taivutella Hogania, mutta tämä ei myöntynyt. Lopulta Russo ja Hogan päätyivät yhdessä tähän ratkaisuun, jonka he uskoivat toimivan shokeeraavuudessaan hienosti.

Sen sijaan tämä Russon saapuminen uudestaan kehään ei ollut etukäteen Hoganin tiedossa. Hogan nimittäin luuli, että WCW jatkaisi tästä hänen ja Jarrettin kuviosta edellisen ottelun pohjalta. Vince Russolla oli sen sijaan aivan muut suunnitelmat. Hän oli WCW:hen saapumisestaan asti inhonnut Hoganin sopimuksen creative controlia, jolla Hogan pystyi kieltäytymään kaikesta hänen mielestään epämukavasta bookkauksesta. Niinpä Russo päätti tehdä tästä kaikesta lopun suoraan televisiokameroiden edessä oikeasti shoottina. Tämä promo oli siis ainakin jollain tasolla ihan oikea shoot, josta sen enempää Hogan kuin toinen pääbookkaaja ja Hoganin läheinen ystävä Eric Bischoffkaan eivät tienneet etukäteen mitään.

Vince Russo saapui ilmoittamaan, että hän oli jo meinannut lähteä WCW:stä mutta palasi paikalle vielä Jeff Jarrettin, MIA:n ja Booker T:n kaltaisten painijoiden vuoksi. Hänen lähellä olleeseen poislähtöönsä ajanut syy oli backstagepolitikointi, jota johti etunenässä Terry Bollea, eli Hulk Hogan. Russo kertoi, kuinka Hoganilla oli sopimuksessaan creative control -kohta, jonka avulla hän pakotti itselleen voiton Jeff Jarrettista. Russo sanoi, että nyt tämä backstagepolitikointa hyysäävä meininki saisi päättyä WCW:ssä, sillä Hulk Hogania ei tultaisi näkemään enää ikinä WCW:ssä. Russo ilmoitti suoraan televisiokameroiden edessä erottavansa Hoganin ja sanoi, että tämä saisi pitää voittamansa "muistovyönsä", joka ei olisi WCW:ssä enää minkään arvoinen. Russo ei enää katsoisi yhtään backstagepolitikointia vaan antaisi mahdollisuuden niille painijoille, jotka ovat valmiita työskentelemään perseensä ruvelle menestyksen eteen. Niinpä Russo palautti mestarin aseman takaisin Jarrettille ja ilmoitti, että tämä yleisö tulisi näkemään vielä illan aikana OIKEAN mestaruusottelun, kun Jarrett puolustaisi vyötään. Vastustajakseen Jarrett saisi Booker T:n, joka ei ollut koskaan saanut todellista Main Event -mahdollisuutta juurikin Hulk Hoganin takia. Hoganille Russo lähetti lopuksi vielä terveisensä: “Hogan, you big bald son of a bitch – kiss my ass”.

Tämä oli viimeinen kerta kun Hulk Hogan esiintyi WCW:ssä. Samoin Eric Bischoff lähti firmasta saman tien tämän jälkeen. Russo oli juuri erottanut Hoganin ihan oikeasti televisiokameroiden edessä. Hogan ja Bischoff luulivat ensin tätä uudeksi käänteeksi aikaisemmin yhdessä ideoituun pseudo shoot -storylineen, mutta vähitellen se paljastui erittäin todeksi. Hoganille ilmoitettiin, että tämän palveluksia ei kaivattu enää WCW:ssä. Hogan haastoi Russon oikeuteen, mutta syytteet hylättiin myöhemmin. Russo uskottelee edelleenkin kuvion olevan kokonaan workkia, mutta kaikkien muiden tekemä tulkinta on se, että kuvion alkupuoli oli worked shootia, mutta Russo teki siitä omalla promollaan oikeasti shootin. Russon ja Hoganin keskinäiset kemiat olivat alusta saakka olleet niin huonot, että tähän tilanteeseen ajautuminen ei ollut millään tavalla yllättävää. Molemmat ovat kyllä aivan hirvittäviä kusipäitä, mutta on hankala sanoa, kumpi näistä kahdesta oli tässä se vielä pahemi. Creative control Hogan vai tv:ssä ilman varoitusta toisia erottava Russo? Sympatiaa minulta ei heru kummallekaan. Sen sijaan sääliä saa koko World Championship Wrestling, jonka arkkuun tämä järjetön sekamelska oli se vihoviimeinen ja ratkaiseva naula. Minä en enää jaksa, eikä jaksa kovin moni muukaan.

Itse promosta pitää sanoa vielä sen verran, että harmi ettei sitä löytynyt mistään YouTubesta. Se on nimittäin oikeasti Russon paras promo ikinä, jos se pelastaa mitään.

Kevin Nash vs. Goldberg
Aivan järjettömien päämestaruussekoilujen jälkeen päästään hetkeksi illan toiseen ME-kuvioon, joka ei sinänsä loista järkevyydellään paljoa WCW World Heavyweight -mestaruuskuvioita enempää. Feudin suurin aivopieruhan nähtiin heti sen alkaessa The Great American Bashissa, jossa Goldberg teki paluunsa lähes puolen vuoden tauolta. Goldberg oli palatessaan overimpi kuin varmaan ikinä ja melkeinpä firman ainut face, jolla fanit oikeasti tahtoivat hurrata niin kovaa kuin pystyivät. Mitä tekee Vince Russo? Kääntää hänet heti comebackissa mul**u-heeliksi. Miksi? Koska controversy. Ei voi oikeasti olla totta. Ei voi. Ei pyhä isä. Toisinaan mietin, miten tämä kaveri on voinut saada yhtään hyvää buukkausideaa WWF:ssä. No, joka tapauksessa Goldberg oli nyt heel. Heel-turninhan hän teki liittymällä New Bloodiin ja aiheuttamalla Kevin Nashille tappion GABin päämestaruusottelussa. Ei siis ihme, että Nash tahtoi päästä ottelemaan Goldbergia vastaan. Goldberg kuitenkin lisäsi otteluun vielä kovempia panoksia, sillä hän oli saanut jotenkin haltuunsa Scott Hallin WCW-sopimuksen. Scott Hall oli kadonnut WCW:stä pian SuperBrawlin jälkeen, ja häntä ei ollut mainittu tuon jälkeen tv:ssä ollenkaan, ennen kuin nyt Goldberg heilutteli Hallin sopparia Nashin nenän edessä. Mielipelejä pelaten Goldberg lupasi pistää ottelun panokseksi Hallin sopimuksen. Jos Goldberg voittaisi, Hall ei palaisi enää ikinä. Jos Nash voittaisi, Outsidersit tekisivät vielä yhden paluunsa. Nash uskoi vahvasti voittoonsa, sillä hän huomautti olleensa osallisena kaikkiin Goldbergin uransa aikana kokemiin tappioihin (1 x vs. Nash, 2 x vs. Bret Hart)

Nash ja Goldberg ovat ottaneet yhteen muutaman kerran aikaisemmin, ja kohtaamiset eivät ole olleet laadultaan mitään huikeita. Kerran aikaisemminkin Nash ja Goldberg ovat kuitenkin osoittaneet, että parhaimmillaan he pystyvät ihan kivaan intenssiiviseen brawl-rykäisyyn, jos ottelu pidetään sopivan lyhyenä. Tästäkin oli tulossa semmoinen iha kiva tv-ottelutasoinen brawl-meininki, mutta sitten taas kerran otteluun piti sekoittaa idioottimaista buukkausta, mikä laskee näissä tapauksissa automaattisesti ottelun arvosanaa. Painillisesti varmaan aika lähellä niin hyvää kuin nämä kaksi edes pystyvät. Buukkauksellisesti taas... No, tämä on WCW.
*½ (5:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Scott Steiner's interference and the Jackhammer)

Jeff Jarrett (c) vs. Booker T - WCW World Heavyweight Championship
Eiköhän tämän ottelun taustatarina kaikessa monimutkaisuudessaan ole tullut selitettyä jo tuossa yläpuolella. Hoganin WCW-ura oli siis lopullisesti historiaa, ja Jarrett joutui puolustamaan mestaruusvyötään Booker T:tä vastaan. Vielä show'n alussa Booker T oli buukattu vain midcardin väliotteluun Kanyonia vastaan, ja yhtäkkiä hän oli täysin ilman pohjustusta päämestaruusottelussa. Näin voi käydä vain WCW:ssä.

En valita Booker T:n täysin tyhjistä tulleesta ME-nostosta yhtään enempää, koska Booker T oli oikeasti juuri se nimi, jota WCW:n ME-divisioona tarvitsi. Yksi firman ehdottomasti lahjakkaimpia ja kenties motivoituneimpia yläkortin painijoita. Booker T:lta oli joka kerralla lupa odottaa vähintäänkin mukavaa ottelua, ja oikeina hetkinä Booker T voisi pystyä ehkä tarjoamaan tähän mennessä vuoden parhaan WCW-ottelun. Sen ei pitäisi olla ylitsepääsemätöntä, koska tähän mennessä vuonna 2000 WCW:n ppv:issä ei ollut nähty yhtään yli kolmen tähden koitosta. Tämä ei kuitenkaan ollut se oikea hetki ja paikka, sillä jotenkin tämän ottelun laatu näytti kärsivän tästä sekopäisestä random-buukkauksesta. Lisäksi Bookerilla oli jo takanaan yksi ottelu, ja jotenkin homma ei vain sujunut niin hyvin, kuin olin toivonut. Kumpikaan ei tuntunut olevan ihan kaikilla panoksillaan mukana. Meno tuntui hetkittäin turhan väkinäiseltä. Harmi sinänsä, sillä tämä oli nyt sen "uuden aikakauden" ensimmäinen päämestaruusottelu. Joka tapauksessa kritiikistä huolimatta ottelu oli mukavaa tasoa, mutta näiltä kahdelta pitäisi voida odottaa enemmän.
**½ (13:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Book End)

*** Booker T
** Juventud Guerrera
* Lt. Loco

Kokonaisarvio Bash At The Beachista: Ikävä kyllä on todettava, että Surkeahan tämäkin oli. Nyt kuitenkin nähtiin jo yksi kolmen tähden ottelu ja pari kivaa Booker T:n ottelua. Muutenkin tämä tapahtuma on kaikessa ME-kuvioiden järjettömyydessään jollain tapaa jopa hieman kiehtova, joten on tämä ehdottomasti tämän vuoden parhaita WCW-ppv:itä. Kertoo aika hemmetin paljon WCW:n loppuaikojen tasosta, että voin oikeasti alkaa kehua Surkeaa ppv:tä. Ei näin. Suurin osa tässäkin ppv:ssä oli järjetöntä paskaa, mutta hei: tämä on WCW.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. WWF WrestleMania 2000 - Ok
6. ECW Guilty As Charged - Ok
7. WWF Judgment Day - Ok
8. WWF King of the Ring - Ok
---------------
9. WWF InsurreXtion - Kehno
10. ECW Living Dangerously - Kehno
11. WCW Souled Out - Kehno
---------------
12. WCW Bash At The Beach - Surkea
13. WCW Uncensored - Surkea
14. WCW Spring Stampede - Surkea
15. WCW The Great American Bash - Surkea
16. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
17. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi pitkästä aikaa ECW:tä.

[What]

Laitetaanpas nyt tämäkin esille, niin riittää äitienpäiväksi kuivaa luettavaa. Selostajina jo tutuksi käynyt kolmikko Cole-Lawler-Booker.


Sunnuntai 20. Marraskuuta 2011
Madison Square Garden, New York City

United States Championship Match
John Morrison VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero
Survivor Seriesin hopeasynttäreitä (25 vuotta) vietettiin maailman kuuluisammalla areenalla, joka antoi tapahtumalla oman erityissäväyksensä. Yleisö oli heti tässä avausmatsissa täysillä mukana, mutta ei välttämättä ihan sillä WWE:n setämiehien toivomalla tavalla. Vaikka ottelu oli tasoltaankin ihan hyvä, niin suurimman mielenkiinnon varasti MSG:n yleisö, joka raivoisasti vaati Zack Ryderia Morrisonin paikalle. Tuo oli se, mikä tästä jäi päällimmäisenä mieleen, mutta kuten sanoin oli ottelukin hyvä. Kelpo esitys WWE:n keskikortin kovilta kavereilta ja kyllähän siinä matsin jälkimainingeissa se kaivattu Ryderkin saatiin kehään ja sehän räjäytti yleisön aivan totaalisesti. Hyvä aloitus.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:44
Voittaja: Dolph Ziggler (Zig Zag)

Arvosana: ***

Diva's Championship Match (Lumberjill Rules)
Eve Torres VS. Beth Phoenix ©
Mitään huikeaa taustaa tällä ei ollut. Kelly Kelly oli epäonnistunut nappaamaan mestaruutta takaisin Bethiltä ja nyt oli Kellyn bestiksen, Even vuoro saada mahdollisuutensa. Ottelu ei tasoltaan ollut mitään erityistä, joskin ihan pätevää naisten painia. Huima loppuspotti jätti tästä kuitenkin hyvän maun suuhun, joten kyllä tämä asiansa ajoi. Yleisölle jälleen pointseja, hyvin jaksoivat pitää ääntä yllä tässäkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:34
Voittaja: Beth Phoenix (Glam Slam off the top rope)

Arvosana: **

Traditional Survivor Series Elimination Match
Team Barrett (Wade Barrett, Cody Rhodes, Hunico, Jack Swagger & Dolph Ziggler) VS. Team Orton (Randy Orton, Sin Cara, Sheamus, Mason Ryan & Kofi Kingston)
Ottelutyyppi, josta Survivor Series kaiketi edelleen parhaiten tunnetaan. Aikanaan monet kuvailivat tätä pettymykseksi, koska halusivat tämän sijaan nähdä esimerkiksi Triple H:n ja John Laurinaitsin joukkueen välienselvittelyä, koska sillä olisi ollut tarinaa takanaan toisin kuin tällä. Kritiikkiä kuultiin myös siitä, että Wade Barrett ”täydestä tyhjyydestä” nostettiin joukkueensa kapteeniksi. Tässä vaiheessa Ortonin ja Barrettin erimielisyydet olivat vielä alkutekijöissään. Nyt tyydyttiin tällaiseen perusratkaisuun.

Varsin viihdyttävä tämä oli, kuten tämäntyyppiset ottelut yleensäkin. Harvemmin nämä kuitenkaan nousevat sille huipputasolle, eikä sitä tälläkään kertaa nähty. Niin, ja tämä oli muuten se ottelu, jossa Sin Cara botchasi loikkansa kohtalokkain seurauksin. Puoli vuotta myöhemmin (kun tätä kirjoitan) Cara parantelee edelleen polveaan. Oikein mukavaa menoa, jos jostain pitäisi nillittää niin Zigglerin aikaisesta eliminoinnista. Vaikka tässä useita inhokkejani olikin yhtä aikaa samassa kehässä (Orton, Rhodes, Sheamus, Barrett) niin kyllä tästä tuli nautittua. Lopetuksesta myös plussaa, se oli melkoinen yllätys ainakin itselleni.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:14
Voittajat: Team Barrett (Sole survivors Wade Barrett & Cody Rhodes)

Arvosana: *** ½

World Heavyweight Championship Match
The Big Show VS. Mark Henry ©
Jättiläisten jo kesällä alkukipinänsä saanut vihanpito ei ollut lähelläkään loppua. Vengeancessa köriläiden ottelu päättyi legendaarisesti kun kehä hajosi miesten painon alla. Tuo lopetus ei selvittänyt mitään. Asiat oli edelleen selvittämättä, kuten Big Show sen ilmaisi. Niinpä tällä kertaa WWE:n staffiapinat olivat rakentaneet erikoisvahvan kehän, jotta tämä homma saataisiin lopullisesti ratkaistua.

Ottelu oli hyvin kaksijakoinen. Välillä tämä oli todella tylsää. Yleisö huusi Daniel Bryania, Undertakeria ja boringia. Sitten tässä oli myös hienoja hetkiä, kirkkaimpina turvavallin tuhoaminen ja Big Show'n massiivinen Elbow Drop yläköydeltä. Sellaista vuoristorataa koko matsi. Muutamista hienoista hetkistä huolimatta ei tämä nyt enää oikein maistunut. Vengeancessa miehet vetivät kaikki odotukset ylittäneet hienon matsin, mutta tällä kertaa siitä jäätiin. Vielä kun lopetuskin oli todella laimea, niin aika keskinkertaiseksi tämä jäi.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:04
Voittaja: The Big Show (after Mark Henry got intentionally disqualified)

Arvosana: ** ½

WWE Championship Match
CM Punk VS. Alberto Del Rio © w./Ricardo Rodriguez
Eriskummalliset Triple H:n ja Kevin Nashin sävyttämät ajat Punkin bookkauksessa olivat ohi ja hänet oli palautettu mestaruuskuvioihin. Punk ei ollut koskaan saanut reilua 1vs.1 revanssiaan mestaruudesta sen jälkeen kun Del Rio sen Summerslamissa varasti, mutta nyt tilanteeseen tuli muutos.

Tämä toimi. Siinäpähän sanotte, että Punk oli tässä vaiheessa muuttunut WWE:n kastoiduksi hymypojaksi, mutta kyllä minä ainakin tästä sain paljon irti ja niin sai MSG:n yleisökin, joka hurmosmaisesti kannusti Punkia. Tämä ei myöskään tarvinnut mitään kummallisia taikatemppuja ollakseen mainio ottelu. Miehet vetivät vanhan ja toimivan hyväksi todetun kaavan mukaisen perinteisen painiottelun, jossa riitti jännitettävää. Minnekään motyc-tasolle ei päästy, mutta varsin tyytyväinen täytyy olla siihen, että loppuvuodesta nämä WWE-mestaruudesta käydyt ottelut ovat olleet poikkeuksetta neljän tähden tasoa. Illan paras ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:21
Voittaja: CM Punk (Anaconda Vice Submission)

Arvosana: ****

Tag Team Match
Awesome Truth VS. John Cena & The Rock
Miz & Truth olivat pariin kertaan kusettaneet Cenalta mestaruuden ja muutenkin olleet piikkinä Johnnyn lihaksikkaassa vartalossa jo kuukausien ajan. Cena oli tajunnut, että yksinään hän ei tätä sotaa voittaisi, vaan tarvitsisi jonkun rinnalleen. Cena päätti laittaa henkilökohtaisuudet sivuun ja vaati, että hänen partnerikseen tulee The Rock. Muutaman mutkan kautta Rocky päätti hyväksyä Cenan tarjouksen ja sitoa painibuutsinsa ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun 2004. Kyllähän tämä oli jotain elämää suurempaa pienelle painifanille ja Kingin kommentti Rockyn entrancen aikana oli osuva: ”if you don't have chills down your spine right now something's wrong with you.”

Ottelun alkuminuutit olivat huimaa menoa. Rocky näytti kaikille, että on edelleen se sama mies kuin aina ennenkin, saadenkin yleisöltä raikuvan ”you still got it” chantin. Muuten tämä ottelu vedettiin niin peruskaavalla kuin joukkuematsin vain voi vetää. Heeltiimi eristi toisen faceista (Cenan) ja murjoi häntä toistakymmentä minuuttia. Oikeasti, katsoin kellosta ja tuo Cenan ”eristyssessio” kesti 15 minuuttia. Viisitoista minuuttia. Tylsältähän tuo kaava kuulostaa ja sitä se onkin, mutta Cena & Rock ovat vaan niin sähköisiä ja tunteita herättäviä kavereita, että he saivat tuostakin huikean paljon irti. Painin kannalta ottelun anti ei ollut mikään huikea, mutta sellaista ainutlaatuista tunnelmaa ja ison matsin tuntua tästä ei puuttunut. Vaikka joidenkin mielestä Rockyn kehäpaluuta olisi pitänyt pantata aina sinne huhtikuulle saakka, niin itse olin aivan mehuissani tästä. Ei nämä muutamat minuutit kehässä mielestäni yhtään syöneet sitä WrestleMania-matsin taianomaisuutta pois. Mukava tapa päättää Survivor Series, vaikka mikään klassikko-ottelu ei ollutkaan kyseessä.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:33
Voittajat: The Rock & John Cena (Rock pinned Miz via People's Elbow)

Arvosana: *** ½

*** The Rock
** CM Punk
* John Cena

Yhteenveto: Hyvä ppv. Kortti ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä, mutta kaikki matsit ylsivät odotuksiinsa. Del Rio-Punk oli selkeästi se illan paras painimatsi, ja olin myöskin varsin tyytyväinen siihen miten tuo Rockyn kehäpaluu toteutettiin. Lisäksi on pakko mainita miehen vetämästä bäkkäripromosta. Mies puhui varmaan 5 minuuttia yksinään kameralle ja sähköisti yleisön täysin. Taitaapa olla ainoita ihmisiä maapallon päällä, jotka moiseen pystyvät. Kokonaisuutena mainio ppv josta jäi hyvä fiilis, vaikka yhtäkään superhyvää matsia ei nähty. Ja koska yleisö oli huikea, promovideot ja kaikki muukin painin alkupuolinen setti natsasi kohdalleen lyön tälle vielä neljäsosan lapinlisän päälle.

PPV Ranking 2011

1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Survivor Series 3,33
3. WWE - Royal Rumble 3,25
4. WWE - SummerSlam 3,17
5. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
6. TNA - Bound For Glory 3,03
7. WWE - Elimination Chamber 3,00
8. WWE - Vengeance 2,84
9. TNA - Lockdown 2,81
10. WWE - Night Of Champions 2,79

11. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
12. WWE - Hell In A Cell 2,75
13. WWE - Extreme Rules 2,72
14. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
15. TNA - HardCore Justice 2,64
16. TNA - Against All Odds 2,50
17. TNA - Turning Point 2,39
18. TNA - No Surrender 2,25
19. TNA - Genesis 2,19
20. WWE - Over The Limit 2,16

21. TNA - Victory Road 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam

Seuraavaksi hypätäänkin jo vuoden viimeiselle kuukaudelle Viimeisen Ratkaisun muodossa.

[Kenitys]

Jep, äitienpäivähommissa painiarvosteluja.


HEAT WAVE 2000

Heat Wave oli ECW:n perinteinen tapahtuma. Vuodesta 1998 lähtien se oli järjestetty ppv:nä, mutta tämä jäisi historian viimeiseksi ppv:ksi, sillä ECW:n elinaikaa oli jäljellä enää noin puoli vuotta. Karu totuus oli se, että ECW alkoi hautautua ongelmiinsa. Sen lisäksi, että he olivat tämän vuoden aikana menettäneet ME-nimistään muun muassa Sabun, Mike Awesomen, Ravenin ja viimeisimpänä Lance Stormin, alkoi firmalla olla huomattavan suuria ongelmia saada palkkoja maksettua painijoilleen. Firma jatkoi silti yrittämistä parhaansa mukaan. Tämänkin tapahtuman selostajina toimivat Joey Styles ja Cyrus.


Big Sal E. Graziano w/ Tony Mamaluke vs. Balls Mahoney
ECW oli siis menettänyt monia ME-nimiään, mutta tilalle he olivat saaneet joitakin WCW:stä lähteneitä alakortin painijoita, joille ei ollut enää käyttöä WCW:ssä. Yksi heistä oli WCW:ssä managerina heilunut Tony Marinara, joka teki debyyttinsä ECW:ssä Tony Mamalukena. Hän lyöttäytyi nopeasti yhteen Big Sal E. Grazianon kanssa. Big Salhan oli aikaisemmin manageroinut Guidoa, mutta nyt Guido oli eristäytynyt muista ja alkanut painimaan yksin. Niinpä Big Sal ja Mamaluke muodostivat "uuden FBI:n", jos sitä sellaiseksi haluaa kutsua. Jostain järjettömästä syystä tässä tapahtumassa kuitenkin kehään laitettiin Mamaluken sijaan ihrakasa Graziano. Toisaalta, eihän tämä mikään kunnon ottelu edes ollut. Show'n alussa nähtiin taas jo perinteeksi muodostunut yhteenotto Stylesin, Cyruksen ja Joel Gertnerin välillä. Sen jälkimainingeissa Big Sal ja Mamaluke saapuivat riehumaan kehään, ja yhtäkkiä Mahoney saapui paikalle tuolinsa kanssa. Ottelu oli valmis. Mitään taustatarinaa tällä ei tosiaankaan ollut.

Kuten jo sanoin, ei tämä ollut edes mikään kunnon ottelu. En periaatteessa tahtoisi mieltä tätä tapahtuman openeriksi, mutta tämä oli kyllä kaikilla virallisilla mittapuilla käyty ottelu, joten onhan tämä pakko huomioida ppv-raportissa. Pari nättiä bumppia, mutta siinäpä ne hyvät puolet tästä olivatkin. Turha squash.
½ (1:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Sal E. Graziano (Belly To Belly Suplex)

Simon Diamond & Swinger & C.W. Anderson vs. Kid Kash & Danny Doring & Roadkill
Simon Diamond oli hiljattain luopunut huumori heel -statuksestaan ja alkanut yhdessä uuden yhteistyökumppaninsa Swingerin (tunnettu myöhemmin WWE:ssä Johnny Paris -nimisenä jobberina) kylvää tuhoa ECW:ssä. Avuksi tähän projektiin he saivat aikaisemmin Dangerous Alliancessa vaikuttaneen C.W. Andersonin, joka takasi Diamondin ja Swingerin "Enforcerina" sen, ettei kukaan enää saattaisi heitä naurunalaisiksi. Diamond ja Swinger muodostivatkin tiiviin joukkueen, jonka ikuinen ongelma ("Simon has a problem") alkoi näyttää ratkaistulta C.W. Andersonin ansiosta. Uskottavuutta lisätessään kolmikko oli kuitenkin myös saanut uusia vihamiehiä, kuten heitä tässä tapahtumassa vastaan asettuneet Kid Kashin, Danny Doringin ja Roadkillin.

En ollut ihan varma, mitä tältä kuuden miehen ottelulta sopisi odottaa, koska toisinaan nämä olivat mukavaa menoa mutta toisinaan laimeaa tv-ottelumeininkiä. Tämä ottelu oli kuitenkin selvä positiivinen yllätys, sillä oli tämä lähes tulkoon paras tällainen ECW:ssä nähty ppv-tason midcardereiden 6-Man Tag Team Match, jonka muistan nähneeni. Yleisö oli koko ottelun (oikeastaan koko tapahtuman) ajan hyvin mukana, ja erityisesti Kash ja Diamond väläyttivät todella hyviä otteita. Myös Anderson on vakuuttanut minut kerta toisensa jälkeen enemmän taidoillaan. Tämä oli lähes tulkoon niin lähellä yli kolmen tähden arvosanaa kuin voi olla pääsemättä sinne. Ongelmaksi muodostui lähinnä yleinen 6-Man Tag Team Matcheihin kuuluva sekavuus ja niistä seuraavat lyhyet vaisummat hetket. Se ei silti poista sitä, että tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu ja hieno kunnollinen opener show'lle.
*** (11:03)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kid Kash & Danny Doring & Roadkill (Kash pinned Swinger after a Money Maker)

Steve Corino w/ Jack Victory vs. Jerry Lynn
ECW:n yhtenä suurimmista storylineista oli edelleen ECW vs. Network, joka pohjautui kulissien takana jatkuvasti kasvaviin ongelmiin ECW:n ja tämän tv-show'ta lähettävän TNN:n kanssa. Storylinessä tilanne näkyi niin, että Networkin edustajaa esittävä Cyrus yritti sensuroida ECW:n tv-show'sta kaiken, jonka TNN ihan oikeasti halusi pois ECW:stä: muun muassa kiroilun, naisiin kohdistuneen väkivallan ja veren. Lisäksi Cyrus oli koonnut ympärilleen heel-painijoista koostuneen stablen, jonka yksi tärkeimmistä painijoista oli Steve Corino. Network oli pitkään yrittänyt saada "New F'n Show" Jerry Lynniä Networkin puolelle, mutta Lynn oli kieltäytynyt jokaisesta tarjouksesta, sillä hän kunnioitti ECW:tä niin syvästi. Niinpä Lynnin ja Networkia edustaneen Corinon välille oli syntynyt hyvin henkilökohtainen vihanpito, joka oli tarkoitus selvitellä tässä ottelussa.

Tämä oli ehdottomasti illan paras ottelu. Steve Corino oli jo viime ppv:ssä Tajiria vastaan käydyssä ottelussa, kuinka rajuakin bumppia ja verenvuotoa hän on valmis ottamaan vastaan. Nyt homma vietiin vielä astetta syvemmälle, ja ottelu oli muutenkin painillisesti vielä astetta parempi. Tähän kun ympätään se, että ottelu sai aikaa viitisentoista minuuttia, puhumme selvästä huippuluokan ottelusta. Sekä Corino että Lynn täräyttivät mahtavia liikkeitä ja loivat oikeasti hienon tunnelman tälle ottelulle. Tämä on sitä, mihin ECW pystyi parhaimmillaan vielä vuonna 2000:kin. Onneksi kaikkien lähteneiden joukosta heillä löytyi myös näitä Corinon (ja Lynnin) tapaisia uudempia nimiä. Ilman Victoryn turhia sekoiluja tämä olisi voinut olla vieläkin parempi.
**** (15:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (Cradle Piledriver)

The Baldies vs. Nova & Chris Chetti
Kyllä vain, Chris Chetti oli värjännyt hiuksensa. Se olikin melkeinpä mielenkiintoisin asia tässä ottelussa. Muuten homma oli taas samaa vanhaa huttua, joka oli juuri sitä puolta ECW:stä, jota en usko kenenkään kaivanneen ppv:eihin. Kaikki alkoi, kun kävelykepeillä paikan päälle saapunut New Jack alkoi promottaa, mutta Baldies keskeytti hänet ja hyökkäsi puolustuskyvyttömän New Jackin kimppuun. Tilanne pelastui, kun ikifacet Nova ja Chris Chetti saapuivat auttamaan New Jackia. Jack kieri nopeasti pois paikalta, ja meillä oli impromptu ottelu valmiina.

Tässäkään ppv:ssä ei nähty vilaustakaan ECW:n joukkuemestaruuksista, mutta täysin turhanpäiväinen joukkueottelu meille kyllä tarjottiin. En taas ymmärrä ollenkaan tätä buukkausta. Miksi lahjakasta Novan ja Chettin joukkuetta ei voitaisi laittaa mestareiksi puolustamaan vöitä jotain toista hyvää joukkuetta vastaan sen sijaan, että heitä buukataan tällaisiin turhiin lyhyihin pyrähdyksiin? Chetti ja erityisesti Nova väläyttivät kyllä pari oikein nättiä liikettä, ja sinänsä ottelu oli siis ihan siedettävä, mutta eipä tästä paljon mitään käteen jäänyt.
*½ (4:39)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Nova & Chris Chetti (Nova and Chetti pinned Angel after a Tidal Wave)

Little Guido Maritato vs. Psicosis vs. Yoshihiro Tajiri vs. Mikey Whipwreck w/ Sinister Minister
Psicosis oli tämän illan toinen WCW:stä ECW:hen siirtynyt painija. Itse asiassa Psicosikselle ECW-siirtyminen oli kotiinpaluu, sillä Psicosis oli aloittanut amerikkalaisissa promootioissa painimisen juurikin ECW:ssä vuonna 1995. Tuolloin Psicosis paini muun muassa Rey Mysterio Jr:n (tuolloin Rey Misterio) kanssa klassikko-otteluita, ja lopulta WCW nappasi heidät molemmat riveihinsä. Viime vuosina Psicosikselle ei ollut paljon tilaa WCW:n kasvavassa (ja heikkenevässä) CW-divarissa, ja niinpä hän palasi takaisin ECW:hen. Mitään muuta suurempaa taustatarinaa tässä ottelussa ei ollut. Neljän eri kansalaisuuden neljä taidokasta light heavyweight -painijaa pääsivät mittelemään paremmuudesta. Erityisesti Tajirilla ja Sinister Ministerin kanssa liittoutumisen jälkeen sekopäiseksi muuttunella Mikey Whipwreckillä oli ollut viime aikoina enemmänkin kränää.

Tämä oli malliesimerkki siitä, kuinka 2000-luvullakin olisi mahdollista tarjota hienoa, vauhdikasta ja jännittävää high flying light heavyweight -painia, jos promootio vain haluaisi. WCW ei selvästikään halunnut, mutta onneksi ECW halusi. Kaikki neljä (ehkäpä Whipwreckiä lukuun ottamatta) pääsivät väläyttämään upeita liikkeitään ja hienoja liikecomboja. Eliminoinnit tapahtuivat järkevässä tahdissa, ja ottelua oli oikeasti ilo silmälle seurata. Tällaista tämän LHW-painin pitäisi olla. Ainut suuri miinus tulee siitä, että ottelu ei kestänyt kymmentäkään minuuttia, joten tahti jouduttiin pitämään paikoitellen turhankin nopeana. Samalla tästä jäi semmoinen fiilis, että vielä enemmänkin olisi voitu nähdä. Niinpä tämä ei yllä ihan huippuarvosanoihin, mutta oli silti ensiluokkaisen viihdyttävä kamppailu.
***½ (9:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Yoshihiro Tajiri (Last elimination: Tajiri pinned Guido after a Brainbuster onto a steel chair)

Rhino (c) vs. The Sandman - ECW Television Championship
Tämä feud oli alkanut Networkia edustavan Rhinon ja ECW:n puolia pitävän Sandmanin välisenä Network vs. ECW -taisteluna ECW:n Television-mestaruudesta, mutta nyt oli kyse jo niin paljon enemmästä. Kuvio muuttui äärimmäisen henkilökohtaiseksi viimeistään Hardcore Heavenissa, jossa Rhino pisti Sandmanin vaimon Lori Fullingtonin apronilta tehdyllä Piledriverillä ringsidellä olleesta pöydästä läpi. Minuutti tämän jälkeen Rhino viimeisteli tilanteen iskemällä Sandmanin Gorella toisesta pöydästä läpi samalla, kun Sandman piti vaimoaan sylissään. Rhino oli jo ennen ppv:tä piinannut Sandmanin vaimoa promoissaan, mutta HH:n jälkeen tilanne muuttui koko ajan vain pahemmaksi. Sandman janosi kostoa enemmän kuin ikinä, ja nyt hänellä oli vihdoin mahdollisuus saada se. TV-mestaruus oli sivuseikka tässä kamppailussa.

Hardcore Heavenissa nähty ottelu jäi lähinnä ihan kivan tv-ottelun tasolle, sillä siinä pääosassa oli juurikin Lorin pistäminen Piledriverillä pöydästä läpi. Eivätkä nämä kaksi muutenkaan olleet ne firman *****-otteluiden ottelijat. Tämä ottelu oli kuitenkin jo selvästi astetta parempi, sillä ottelu oli paikoitellen juuri sellaista intenssiivistä hardcore-mättöä kuin tältä ottelulta ja näiltä painijoilta sopi odottaa. En silti innostunut siitä, että tähänkin oli tungettava ref bumppia ja Steve Corinon sekä Jack Victoryn sekaantumisia. Nämä välikuviot ottelussa veivät harmillisesti tunnelmaa pois, mutta muuten HC-painilliselta anniltaan tämä alkoi olla jo aika lähellä niin hyvää kuin nämä kaksi pystyisivät ylipäätänsä antamaan.
**½ (8:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhino (Piledriver onto a steel guardrail)

Scotty Anton vs. Rob Van Dam w/ Bill Alfonso
Periaatteessa Scotty Antonkin (WCW:ssä Scotty Riggs) kuuluu näihin vuoden 2000 aikana WCW:stä ECW:hen siirtyneisiin painijoihin. Anton oli kuitenkin ollut kuvioissa jo pidempään, sillä hän saapui firmaan suurin piirtein samoihin aikoihin, kun hänen oikean elämän ystävänsä Rob Van Dam loukkaantui pahasti. Niinpä Anton aloittikin ECW-uransa parhaan ystävänsä tukihenkilönä (tai buttmanina, kuten Cyrus kauniisti asian ilmoitti). Anton tuki RVD:tä tämän paluussa ECW-kehiin, mutta tilanteeseen saatiin shokeeraava käänne RVD:n comeback-ottelussa Hardcore Heavenissa Jerry Lynniä vastaan. Kyllä vain, saatoittekin ehkä jo arvata, että Anton kääntyi parasta ystäväänsä vastaan ja aiheutti tälle ensimmäisen tappion kahteen vuoteen - vieläpä RVD:n ikuista kilpakumppania Lynniä vastaan. Samalla "American Male" Anton liittyi Cyruksen johtamaan Networkiin, joten tämäkin henkilökohtainen ottelu oli osa suurta Network vs. ECW -kuviota.

Scotty Anton oli siis ihan oikeasti RVD:n läheinen ystävä, mutta tämän ottelun jälkeen ymmärrän erinomaisesti, miksi RVD:stä tuli ECW:n tunnetuimpia painijoita ja Antonista/Riggsistä WCW:n alakortin painija. Toisella heistä oli suunnaton määrä karismaa ja kyky tehdä huippuvuosinaan mahtavia liikkeitä. Toisella taas... No, on sitä huonompiakin painijoita nähty kuin Anton. Sinänsä Anton toimitti tässäkin ottelussa muutaman oikein nätin liikkeen (erityisesti se yksi Bulldog suoraan teräskaiteeseen oli tosi raju) ja hoiti ylimielisen heelin roolinsa hyvin, mutta kokonaisen ottelun rakentamisesta hänellä ei tuntunut olevan hajuakaan. Onneksi RVD teki parhaansa tässä ottelussa ja täräytti näyttäviä liikkeitä ja yritti saada jotenkin ottelusta luotua toimivan kokonaisuuden. Silti tämä meni välillä harmillisesti semmoiseksi spotti, tauko, spotti, tauko -meiningiksi. Onneksi monet spotit olivat edes hienoja. Ei missään tapauksessa RVD:n uran kunniakkaimpia otteluita, mutta kaikesta huolimatta siis hyvä koitos, joka toi toimivan päätöksen henkilökohtaiseen feudiin. En minä silti näiden ystävysten otteluita halua nähdä enempää.
*** (19:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Van Terminator)

Justin Credible (c) w/ Francine vs. Tommy Dreamer w/ Jazz & George - Stairway To Hell Match for the ECW World Heavyweight Championship
Justin Crediblen ja Tommy Dreamerin feud oli ollut ECW:n yksi suurimmista tarinoista varmaan vähintäänkin viimeisen puolentoista vuoden ajan. Miehet ovat feudaneet sekä kahdestaan että joukkuekavereidensa kanssa ja otelleet sekä kunniasta että mestaruuksista. Viimeisin suuri käänne tähän vihanpitoon nähtiin huhtikuussa 2000. Tuolloin Tommy Dreamer voitti ECW:n päämestaruuden Tazilta, joka oli voittanut vyön viikkoa aikaisemmin Mike Awesomelta hyvin sekavien vaiheiden saattelemana (Awesome oli loikannut WCW:hen ECW:n päämestaruusvyön kanssa, ja Paul Heyman joutui lainaamaan WWF:ssä paininutta Tazia ottelemaan Awesomea vastaan mestaruudesta). Dreamerin mestaruusjuhlat eivät kuitenkaan kestäneet kauaa, sillä Justin Credible saapui haastamaan tuoreen mestarin heti Taz-ottelun jälkeen, ja Dreamer hävisi mestaruutensa Crediblelle, kun hänen managerinsa Francine kääntyi Dreameria vastaan ja auttoi Crediblen voittoon. Dreamer oli siitä lähtien janonnut kostoa ja odottanut uusintaotteluaan, ja nyt hän vihdoin sai sen. Ottelumuodoksi hän valitsi Stairway To Hell Matchin. Se on Ladder Match sillä erotuksella, että ottelu päättyy normaalisti selätykseen ja että mestaruusvyön sijaan katosta roikkuu iso rulla piikkilankaa, jota saa käyttää vapaasti, kun sen on poiminut ylhäältä. Dreamerin ringsidellä oli vielä yksi WCW-ECW-siirron tehnyt. George (posterissakin oleva nainen) esiintyi vuonna 1999 WCW:ssä Randy Savagen valettina Gorgeous Georgena.

Oletin, että tämä ottelu voisi olla parhaimmillaan todella viihdyttävä ja brutaali vihoviimeinen välienselvittely, jossa hardcore-meininkiä ja piikkilankaa ei säästeltäisi. Nämä kaksi olivat pystyneet aikaisemminkin hyvään otteluun, ja nyt ottelussa oli niin paljon enemmän panosta, että oletukset olivat syystäkin korkealla. Niinpä oli aika harmillista, että tämä(kään) Crediblen päämestaruuden puolustus ei pystynyt niitä vastaamaan. Ottelun pari ensimmäistä minuuttia meni yleiseen jahkailuun, jote varsinaista painiaikaa ottelulle jäi vain hieman reilut 10 minuuttia, mikä oli aika huono ratkaisu. Vielä huonompi ratkaisu oli se, että piikkilanka ja muu todellinen hc-meininki tuotiin otteluun vasta ihan viimeisillä minuuteille. Sittenkin piikkilangan käyttö oli todella vaisua ja ponnetonta. Muuten ottelun paini ja meno oli periaatteessa ihan kivaa, mutta kaikki ottelijoiden asenteesta yleistunnelmaan tuntui sopivan ennemmin puolivaloilla mentävään micard-otteluun kuin ppv:n Main Eventiin. Loppuratkaisuvaiheetkin olivat aika hätäisiä. Ihan kivaa ja vauhdikasta menoa siis, mutta odotin paljon enemmän. Illan ME oli taas suurin pettymys.
**½ (14:58)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Justin Credible (That's Incredible! onto barbed wire)

*** Steve Corino
** Jerry Lynn
* Yoshihiro Tajiri

Kokonaisarvio Heat Wavesta: Harmillista, mutta totta: ECW ei tosiaan ollut enää viimeisenä kokonaisena vuotenaan läheskään samassa vedossa kuin edellisenä vuotena. Toisaalta mitä muuta voisi olettaa, kun firma painii talousongelmissa ja menettää Main Event nimiään toinen toisensa perään? Siinä on vaikea suunnitella mitään pitkän tähtäimen kuvioita. Joka tapauksessa tässäkin show'ssa alakortti toimi taas hiton hyvin, ja sekä WCW:llä että jopa WWF:llä on tuntunut tuottavan vaikeuksia saada kasaan noin toimivaa alakorttimenoa. Toki sielläkin oli pari turhaa ottelua, mutta ne eivät ole kovin suuri ongelma. Paljon suurempi ongelma on se, että ECW:n Main Event -tarjonta ei ollut tässäkään show'ssa paljoa WCW:n vastaavaa parempaa. Parhaimmillaankin meno on vain aika mukavaa, ja kaikki ME-ottelut tuntuvat tuottavan vähintäänkin pienen pettymyksen. Erityisesti päämestaruuskuviot ovat pahasti retuperällä. Toivon ECW:ltä ryhtiliikettä viimeisten kuukausien aikana. Saa nähdä, kuinka käy. Tämä show oli hienon alakortin ansiosta sentään oikein mallikas Ok. Itse asiassa aika lähellä Hyvää.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
---------------
5. WWF WrestleMania 2000 - Ok
6. ECW Heat Wave - Ok
7. ECW Guilty As Charged - Ok
8. WWF Judgment Day - Ok
9. WWF King of the Ring - Ok
---------------
10. WWF InsurreXtion - Kehno
11. ECW Living Dangerously - Kehno
12. WCW Souled Out - Kehno
---------------
13. WCW Bash At The Beach - Surkea
14. WCW Uncensored - Surkea
15. WCW Spring Stampede - Surkea
16. WCW The Great American Bash - Surkea
17. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
18. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi WWF:n Fully Loaded.

[Coca]

Virkistätkö What muistiasi katselemalla näitä uunituoreita PPV:itä uudelleen vai oletko jättänyt ne aiemmin arvostelematta? What?

[Stefa]

Virkistätkö What muistiasi katselemalla näitä uunituoreita PPV:itä uudelleen vai oletko jättänyt ne aiemmin arvostelematta? What?

En ole What mutta käsitykseni mukaan ihan muistinvirkistystähän nuo ovat? 2010 PPV-uusintakatsauksen jälkeen oli varmaan pakko jatkaa seuraavankin vuoden kamaa. Mutta ei siinä mitään, mukavaaa noita on lukea. Whatin ja KEnityksen sunnuntaipostaukset on sellaisia joita tulee odotettua kuin kuuta nousevaa.

[What]

Virkistätkö What muistiasi katselemalla näitä uunituoreita PPV:itä uudelleen vai oletko jättänyt ne aiemmin arvostelematta? What?

Eli ajatushan tuohon ppv ranking 2010 projektiin lähti alunperin siitä, kun laudalla oli keskustelua otteluarvosteluista. Useamman henkilön voimin tultiin konsekukseen, että todenmukaisimman kuvan tapahtumasta saa, jos antaa hetken aikaa veden virrata vantaanjoessa. Arvosteltaessa "livenä" tulee väkisinkin väärentymää. Toisella katsomiskerralla osaa katsoa asiaa objektiivisemmin. Sitten kun tuo 2010 oli sellainen vuosi, että innostus painin katsomiseen oli ennätyksellisen matalalla ja muutamia ppv:itä jäi kokonaan väliin, eikä monistakaan ollut kovin hyvää muistikuvaa niin Kenityksen projektin hengessä keksin aloittaa oman uudella teemalla. Vuoteen 2011 sitä tuli jatkettua, koska totesin ppv:n katseluiden olevan varsin mukavaa tylsien vapaapäivien täyttöä. Ja koska olen ihmeellinen tilastohomo. Mutta kaksi ppv:tä, ja sitten tämä urakka on ohi.

[Coca]

Ehkäpä uutta projektia (huom. ei diary!) tulille? Kirjoitusjälkesi on silmiähivelevää ja viestisi sisältävät usein mielenkiintoisia huomioita, jotka olen saattanut itse sivuuttaa kokonaan. Entisenä kovan luokan TNA-fanina voisit ehkä ottaa katsauksen niihin kultavuosiin.

Jooko?

[Saimou]

Jos tässä nyt esitetään toiveita Whatille, niin Top 100 -listastasi puuttuisi sijat 1 ja 2. Jos millään viitsisit. Ei toki mitään kiirettä.

[MR.Off Topic]

Jos tässä nyt esitetään toiveita Whatille, niin Top 100 -listastasi puuttuisi sijat 1 ja 2. Jos millään viitsisit. Ei toki mitään kiirettä.

Mullakin vissiin puuttuu sijat 6:sta alaspäin. Hieman meillä floppas tämä Whattimatin kanssa. Oma listani tökkäsi viimeisen kerran John Cenaan, niin siis Cena on seuraava nimeni.

[What]

Jos tässä nyt esitetään toiveita Whatille, niin Top 100 -listastasi puuttuisi sijat 1 ja 2. Jos millään viitsisit. Ei toki mitään kiirettä.

Jouluna lupasin, että juhannukseen mennessä. Eli tässähän on vielä 1,5 kuukautta aikaa. Mutta joo, onhan tuo tosiaan niin vähää vailla, että pitää loppuun asti vetää.

Ehkäpä uutta projektia (huom. ei diary!) tulille? Kirjoitusjälkesi on silmiähivelevää ja viestisi sisältävät usein mielenkiintoisia huomioita, jotka olen saattanut itse sivuuttaa kokonaan. Entisenä kovan luokan TNA-fanina voisit ehkä ottaa katsauksen niihin kultavuosiin.

Jooko?

Kiitti palautteesta! Mukavaa, että joku on noista kuivahkoista ja ylipitkistä rustailuista saanut jotakin irti.

Sen verran hauskaa ajanvietettä tuo vanhojen ppv:den katselu on, että luultavasti jossain vaiheessa tulee jonkinlainen proggis taas aloiteltua. Ellei sitten innostus painiin jostain syystä romahda, joka on aika epätodennäköistä. Esimerkiksi TNA & WWE 2006-09 projekti kyllä voisi kiinnostaakin. Joka tapauksessa tulee ainakin vähän taukoa kunhan 2011 on vedetty loppuun. Tuli aloitettua tuo diarynpaska, ja se on aikaavievää hommaa. Pitää nyt yrittää pitää sitä hengissä edes jonkin aikaa. Kahteen päällekkäiseen noin isoon projektiin kun ei riitä aika eikä mielenkiinto.

[What]

Toiseksi viimeistä viedään. Vuorossa TNA:n vuoden viimeinen taidonnäyte, jossa selostajina arvatenkin kuin Tenay & Taz.


Sunnuntai 11. Joulukuuta 2011
Impact Zone, Orlando, Florida

Singles Match
Christopher Daniels VS. Rob Van Dam
Kuten jo Turning Pointin yhteydessä sanoin, tämä ottelupari kuulostaa varsin hyvältä kaiken maailman TEW-skenaarioissa ja diarymaailmoissa. Mutta tosielämässä ainakin Turning Pointin perusteella tuloksena oli vain karvas pettymys. Tällä kertaa oteltiin Danielsin toiveiden mukaisesti perinteisillä säännöillä. Hän kun oli kovaan ääneen toitottanut olevansa painija isolla p:llä, eikä mikään barbaari kuten Van Dam.

Eipä tämä taaskaan sytyttänyt. Tätä vaivasi täysin sama asia kuin sitä aikaisempaakin matsia. Tämä oli liian perus. Rob ja Chris vain läiskivät signaturemuuvejaan, eikä mitään erikoisempaa, joka olisi saattanut tehdä ottelusta muistettavan edes yritetty. Tuntui siltä kuin RVD & Daniels olivat kuin kaksi työhönsä kyllästynyttä toimistorottaa. He toki tulevat ajallaan töihin, ja tekevät sen mitä on pakko tehdä, mutta ovat niin hajonneita arkiseen puurtamiseensa, etteivät vahingossakaan tee yhtään ylimääräistä tai osoita omaperäisyyttä. Kaiken haukkumisen jälkeen täytyy vähän lieventää sanomalla, ettei matsi suinkaan ollut surkea; ottelijoihin nähden vain pettymys.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:01
Voittaja: Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Arvosana: ** ½

Television Championship Match
Eric Young VS. Robbie E © w./Robbie T
KäänneKohdassa Robbiet katalasti petkuttivat Eerikiltä tämän rakastavan teevee-mestaruuden, mutta eipä hätiä mitiä. Nyt tällä TNA:n omalla Santinolla oli kultainen mahdollisuus oikaista tämä vääryys.

Pidän EY:sta, olen aina pitänyt. Jopa silloin kun hän oli haudanvakava World Eliten johtaja. Mutta se on toinen tarina se. Tämä nyt oli aika lailla kopio siitä TP:n matsista. Eric oli ihan hauska hölmöilyineen ja strippaussessioineen, ja välillä nähtiin ihan kivaa painia, mutta kokonaisuutena siltikin valju maku jäi suuhun. Ei mitään muistettavaa, ja kuvaavaa onkin se, että en muista ottelun päätöksestä mitään muuta kuin voittajan.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:31
Voittaja: Robbie E

Arvosana: ** ½

World Tag Team Championship Match
Matt Morgan & Crimson © VS. Devon & 'The Pope' D'Angelo Dinero
Paljon oli kerennyt tapahtua muutamassa viikossa. Turning Pointissa Crimson & Morgan ottelivat vastakkain, ja sehän päättyi ratkaisemattomaan kun miehet eivät jaksaneet tuomarin käskyjä kuunnella. Tästä insipiroituneena Impactin kenraalimanageri Sting saikin MAHTI-IDEAN. Kuinka upeaa olisi, jos nämä kaksi nykyajan gladiaattoria yhdistäsivätkin voimansa? Ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisessä ottelussaan joukkueena Crimson & Morgan voittivat vyöt Mexican Americalta. Kuinka hämmästyttävää ”laatikon ulkopuolelta” bookkamista! Mutta oli siinä haastajienkin yhteishengessä parantamisen varaa. Devon ei edelleenkään tykännyt siitä, millaisia vaikutteita Paavi antoi hänen pojilleen, jotka olivat muuten jälleen eturivissä katsomassa tätä atleettista näytöstä.

Tosiaan aika synkkiä aikoja TNA:n joukkuedivisioonalle, joka yhdessä vaiheessa oli koko promootion kantava voima. Kehnoista lähtökohdista ja negatiivisesta ennakkoasenteesta huolimatta oli minunkin myönnettävä, että ottelu oli paljon parempi kuin monet uskoivat. Toisaalta taas pidän Morganista, Crimsonista ja Popesta paljon enemmän kuin keskivertofani, ja näen heissä kaikissa potentiaalia, jos vaan bookkaus olisi kohdallaan. Niinpä minä viihdyin tämän parissa oikein mukavasti, ja tämä oli parempi kuin esimerkiksi RVD-Daniels. Eipä olisi uskonut. Asiallista isojen miesten ryminää.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:38
Voittajat: Morgan & Crimson (pinned Devon after Double Chokeslam)

Arvosana: ** ¾

X-Division Championship Match
Austin Aries © VS. Kid Kash
Turning Pointissa miehet matsasivat samasta vyöstä kolminottelussa Jesse Sorensenin kanssa. Sehän päättyi, kun Aries ”jekutti” Kashin ja rullasi tämän hartiat mattoon. Nyt nämä ”hirveät heelit” saivat selvitellä välejä ihan kaksistaan.

Tämä oli hauska ottelu. Aries ja Kash ikään kuin kilpailivat siitä, kumpi osaa röyhkeämmin käyttää heelpainijan oppikirjasta löytyviä taktiikoita. Jos toinen koitti saada pinnausta hakemalla tukea alaköydeltä, niin hetken päästä kaveri koitti temppua asettamalla jalkansa kakkosköydelle. Peukkuja silmään, ”pöksyrullauksia”, ja kaikkea muuta kivaa. Tämän kaiken ohessa ei kuitenkaan unohdettu sitä itse painia. Tiukkoja choppeja, hienoja heittoja ja huikaisevia lentäviä iskuja. Näistä hienoin oli spotti, jossa Aries käänsi Kashin Top Rope Powerbomb-yrityksen Hurricanaranaksi. Tämä saikin ihan ansaitun ”holy shit” huudon aikaan. Jälleen yksi mainio ottelu Ariesilta, joka tässä vaiheessa oli jo sementoinut asemansa x-divisioonan uusina kasvoina.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:46
Voittaja: Austin Aries (Brainbuster)

Arvosana: *** ½

Knockout's Championship Match
Gail Kim © VS. Mickie James
Tätä ottelua edelsi jokin kummallinen sekoilu tuotantorekassa, kun hypevideota pyöritettiin kahteen otteeseen. No, eipä nämä TNA:n tekeleet muutenkaan ”tuotantoarvollaan” huimaa. Ottelua odotin kieli pitkällä. Gail & Mickie ovat kaksi kaikkien aikojen suosikkinaispainijaani. Kyllä, jättäen jopa trishstratukset ja litat taakseen. Naisten feudikin oli tähän mennessä ollut ihan hyvää settiä. Karen Jarrettin vastusteluista huolimatta Mickie oli onnistunut raivaamaan tieltään ODB:t, Madison Raynet ja muut tientukot, eikä edes Karen voinut kyseenalaistaa hänen asemaa ykköshaastajana. Tässähän oli ainekset vaikka mihin.

Tämä alkoi oikein mukavasti, ja kyllä kaikesta aisti että kehässä on kaksi painin ammattilaista, eikä pelkkiä pientä pyllyään kameroille pyörittelevää julkkistyrkkyä. Kaikki meni hyvin, ja ottelu oli valmiina nousemaan ”seuraavalle tasolle.” Kunnes se loppui. Täysin typerällä ja maailman ilmeisimmillä tavalla. Hienosti tehty. Gail-Mickie pari olisi voinut palauttaa edes jonkunlaista legitimiteettiä pohjamudissa rypeneelle knockout-divarille, mutta sen sijaan tyydytte tähän? Matsin bookkaus olikin RVD-Danielsin keskinkertaisuuden ohella illan pahimpia pettymyksiä.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:51
Voittaja: Gail Kim (Eat The Feer after Madison Rayne interfered)

Arvosana: **

Singles Match
James Storm VS. Kurt Angle
Tämä kuvio palautti pienen uskon TNA:n tekemiseen BFG:n jälkeisen hullunmyllyn jälkeen. Tuota pahamaineista tapahtumaa seuranneessa Impactissa Storm voitti maailmanmestaruuden Anglelta minuutin mittaisessa ottelussa ja tämän jälkeen Kurt vetäytyi viikoiksi sivuun. Tällä välillä Storm kerkesi hävitä vyön Bobby Roodelle, mutta Angle ei ollut unohtanut aikaisempia tapahtumia. (loogisuutta!) Niinpä hän alkoi targetoimaan Stormia ja olikin paljastanut, että se oli hän, joka oli piessyt Jamesin veriseksi mössöksi ennen tämän revanssimatsia Roodea vastaan. Simppeliä, yksinkertaista, loogista. Se ei ole suinkaan huono asia.

Matsikin oli ”ehtaa shittiä” ja siinä oli tarinaakin. Tuossa verisessä bäkkärihyökkäyksessä Storm kärsi kayfaben mukaan aivotärähdyksen, josta ei ollut täysin toipunut. Opportunistinen Kurtti Kulma muuttikin strategiaansa ja perinteisten mattopainiotteidensa sijaan vain piestä möykytti Jarmoa päähän suurimman osan ajasta. Mutta ei tämä suinkaan ollut kokonaan pelkkää nyrkeillä huitomista vaan kyllä tässä niitä isompiakin liikkeitä sitten nähtiin. Kaksi asiaa tässä kuitenkin mätti. Ensimmäinen oli se, että mielestäni Storm myi tuota aivotärähdystään melko huonosti. Voisi ottaa oppia Randy Ortonilta. Toinen (isompi epäkohta) oli Impact Zonen yleisö. Tuttuun tapaansa se oli täysin p**ka. Matsi oli teknisesti hyvä, siitä löytyi tarinaa ja kestoakin oli rutkasti. Tämä oli kaikinpuolin sellainen ”big match”, mutta yleisön istuessa hiljaa kuin sunnuntaimessussa ei tämä tunne välittynyt ruudun toiselle puolelle. Jos yleisö olisi ollut vähääkään kiinnostunut, olisi tälle voinut surutta lätkäistä nelosella alkavan arvosanan. Mutta nyt näin. Ottelijat vetivät kyllä hyvin, tuota Stormin kehnoa myyntiä lukuunottamatta.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:48
Voittaja: James Storm (Last Call Superkick)

Arvosana: *** ½

Steel Cage Match
Jeff Hardy w./Sting VS. Jeff Jarrett w./Karen
TP:n arvostelussa tuli tarkemmin selostettua feudin taustat, ja kantava teema ei ollut miksikään muuttunut: Jarrett halusi screw-up Hardyn ulos firmastaan. Sen lisäksi, että tällä kertaa oteltiin häkissä, oli mukana monisyiset stipulaatiot. Jos Jeff voittaisi, saisi hän mm-matsin tammikuussa Genesiksessä ja lisäksi Karen tai Jeff joutuisi jättämään TNA:n. Jos Jarrett voittaisi olisi Hardyn ura ohi. Ja vielä yksi stipulaatio. Matsin ajaksi Sting kahlitsi Karenin itseensä kiinni käsiraudoilla, jotta tämä ei pääsisi sekaantumaan.

Turning Pointin ottelu oli vitsi, mutta tämä oli jo paljon parempi. Uskon kyllä, että kaksikolla parhaana päivänään olisi riittänyt rahkeet parempaankin, mutta kyllä tämäkin kelpasi. Ihan menevää ”entertainment brawlia” kuten Kenitys varmasi asian ilmaisisi. Ja nähtiinpä tässä huikea spottikin kun Jeff missasi Swantonin häkin päältä. Hypeensä nähden ottelu oli melko lyhyt, mutta en tiedä oliko tuo välttämättä huono asia. Tällä tavalla äksöni pysyi koko ajan vauhdikkaana. Ihan jees, ihan jees...

Spoiler: näytä

Kesto: 10:19
Voittaja: Jeff Hardy (Pinned Jarrett via Twist Of Fate)

Arvosana: *** ¼

World Heavyweight Championship Match (30 Minute Ironman Rules)
AJ Styles VS. Bobby Roode ©
Turning Pointissa Bobby säilytti vyönsä halpamaisella ”pöksyrullauksella”, joten AJ:lla jäi paljon hampaankoloon. Sting suostuikin antamaan Stylesille revanssin ja lisäsi vielä stipulaation, jossa yksi ratkaisusuoritus tsägälle ei ratkaise. Ilkeä maailmanmestarimme kuitenkin tuntui olevan taas askeleen edellä. Edellisessä Impactissa hän oli telonut AJ:n vasemman polven, jonka seurauksena saikin vastaansa yksijalkaisen haastajan. Tähän aikaan AJ ihan aidostikin kärsi ongelmista jalkansa kanssa ja tuo oli sopiva keino sisällyttää tämä myös storylineen.

Styles, Roode, ppv, pääottelu, 30 minuuttia. Kaikkien TNA:n aivopierujen jälkeen tuo yhtälö kuulosti ihan taivaalliselta. Ja oikein mainion ottelun kaverit vetivätkin, ainakin jos ottaa vertailukohdaksi jonkun RVD vs. Sting virityksen, eli keskivertaisen Hoganin ja Bischoffin ajan main eventin. Matsin tarina kietoutui tuon AJ:n polven ympärille, jonka vuoksi hän oli pakotettu ottelemaan hyvin erilaisella tyylillä kuin yleensä. Styles teki koko matsin aikana 2 springboard-liikettä, ja taas kerran todisti miksi on maailman parhaita ”all around” painijoita. Ottelu oli kaikin puolin hyvä, mutta sellaiseen huikeaan tykitykseen tässä ei kuitenkaan päästy. Lopetus oli sitten antikliimaksi pahimmasta päästä. Ei vaan voi ymmärtää miten joku TNA:n johdossa voi kuvitella tuollaisen olevan hyvä tapa lopettaa maksu-tv tapahtuma.
Kesto: 30:00

Spoiler: näytä

Voittaja: Ratkaisematon (3-3)

Arvosana: *** ½

*** AJ Styles
** Bobby Roode
* Kurt Angle

Yhteenveto: Bound For Gloryn jälkeinen myllerrys oli pahasti vahingoittanut uskoa TNA:han ja Turning Point ei uskoa paremmasta huomisesta herättänyt. Nyt näkyi valoa tunnelin päässä. Angle-Storm, Gail-Mickie ja Roode-Styles ovat sellaisia matseja, joista ainakin periaatteen tasolla olisin valmis jopa maksamaan. Mitään kamalaa ripulisontaa tässä ei nähty (pääottelun lopetusta lukuunottamatta) ja taso nousi huomattavasti TP:n pohjanoteerauksesta. Kyllä tämä onnistui herättämään toivon paremmasta huomisesta. Kokonaisuutena jopa ihan hyvä ppv.

PPV Ranking 2011

1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Survivor Series 3,33
3. WWE - Royal Rumble 3,25
4. WWE - SummerSlam 3,17
5. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
6. TNA - Bound For Glory 3,03
7. WWE - Elimination Chamber 3,00
8. TNA - Final Resolution 2,94
9. WWE - Vengeance 2,84
10. TNA - Lockdown 2,81

11. WWE - Night Of Champions 2,79
12. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
13. WWE - Hell In A Cell 2,75
14. WWE - Extreme Rules 2,72
15. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
16. TNA - HardCore Justice 2,64
17. TNA - Against All Odds 2,50
18. TNA - Turning Point 2,39
19. TNA - No Surrender 2,25
20. TNA - Genesis 2,19

21. WWE - Over The Limit 2,16
22. TNA - Victory Road 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam

Viikon päästä menulta löytyy pöytiä, tikkaita ja tuoleja.

[Kenitys]

Ei ole muuta sanottavaa kuin se, että on helppo yhtyä noihin kehuihin Whatin arvosteluista :) Hyvin kirjoitettuja, vaikka sinänsä aikakausi ei olekaan niin jännittävä tai eksoottinen - toisaalta juuri siksi se on kiva, koska tarjoaa vielä toisen näkökulman äskettäin nähtyihin tapahtumiin. Joku vanhojen aikojen TNA:n arvostelu voisi kieltämättä olla mielenkiintoinen. Päästäisiin sitten vertailemaan, kunhan itsekin aikoinaan sinne ehdin.

Sitten taas omassa projektissani Fully Loadedin pariin.


FULLY LOADED 2000

Tämä oli jo historian kolmas kerta, kun heinäkuussa järjestettiin Fully Loaded -niminen ppv. FL oli siis tässä vaiheessa vakiinnuttanut asemansa KOTRin ja SummerSlamin välissä nähtävänä ppv:nä. Sittemmin tuon paikan ottaisi haltuun aikanaan muun muassa Great American Bash. Tässä ppv:ssä alettiin nähdä selvästi uusien nimien rantautumista ME-kuvioihin. Lisäksi ppv:ssä nähtiin uudenlaista väriä authority figure -tasolla, koska KOTRia seuranneessa Raw'ssa pitkän aikaa aktiivitoiminnasta poissa ollut comissioner Shawn Michaels saapui ilmoittamana, että Linda McMahon oli valinnut hänen seuraajakseen comissionerin tehtävään Mick Foleyn. Foley toi uudenlaista huumoria comissioner-meininkiin ppv:tä edeltävissä show'issa ja myös tässä ppv:ssä itsessään. Selostajinamme tutut JR ja King.


T & A & Trish Stratus vs. Hardy Boyz & Lita - Intergender Tag Team Match
Hardy Boyzien ja T & A:n vihanpito oli lähtenyt liikkeelle King of the Ringissä nähdystä joukkuemestaruusottelusta, mutta todellinen tarina tämän ottelun takana oli joukkueiden valettien Trish Stratuksen ja Litan todella rajuksi yltynyt välienselvittely. Trish oli useaan otteeseen yhdessä Testin ja Albertin kanssa hyökännyt todella rajusti Litan kimppuun. Lita oli jäädä taistelussa alakynteen, mutta uhkarohkeilla ja lennokkailla hyökkäyksillään hän oli antanut Trishille osansa. Kyllä vain, tästä lähti liikkeelle Trish Stratuksen ja Litan feud, joka ei päättynyt koskaan lopullisesti, ennen kuin Trish jätti painikehät taaksensa. Nyt he ottivat yhteen ensimmäistä kertaa painiottelussa, jossa mukana oli myös molempien naisten manageroitavat joukkueet.

Tämä oli epäilemättä vuoden 2000 positiivisimpia yllätyksiä otteluiden laadun osalta. Tiesin kyllä, että a) Hardyt ovat tässä vaiheessa uraansa hyvin lähellä koko joukkuepainiuransa huippuhetkiä ja b) Trish ja Lita ovat koko WWF:n naispainin kulmakiviä. En kuitenkaan ollut varma siitä a) onko Testistä ja Albertista pysymään menossa mukana ja b) ovatko Trish ja Lita tässä ottelussa vielä turhan vihreitä. Pelkoni olivat kuitenkin turhia, sillä Hardyn veljekset saivat kiskottua Testistä ja Albertista irti huikean hienoa liikettä ja todella murhaavan näköisiä power-liikkeitä. Heelien pahuus vain korostui siinä, kun he riepottelivat pienikokoista Litaa miten halusivat. Hienosti rakenneltu ottelu. Naiset olivat kieltämättä tässä vielä selväsi vihreitä, mutta heillä oli sellainen yritys päällä, että vastaava ei ollut nähty varmaan yhdessäkään WWF:n Women's-mestaruusottelussa sen jälkeen, kun vyö palautettiin käyttöön vuonna 1998. Kaikin puolin hemmetin vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, joka avasi show'n hienosti ja sai päälle todella odottavaisen mielen jatkoa varten.
***½ (13:12)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Hardy Boyz & Lita (Lita pinned Stratus after a Moonsault)

Tazz vs. Al Snow w/ Head
Tässäpä hyvin jännittävä ottelu. Kaksi entistä ECW-tähteä, joista erityisesti Tazzista olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tulla vähintäänkin kova midcard-nimi WWF:ssä. Niin ei vain koskaan käynyt. Snow'n huippuvuodet alkoivat puolestaan olla takana. Vuosituhannen vaihteessa nähty heel-turn floppasi täysin, ja sittemmin faceksi uudestaan kääntynyt Snow alkoi samoina Head-juttuineen olla lähinnä tylsä. Kumpaakaan näistä kahdesta ei ollut nähty ppv:ssä WrestleManian jälkeen. Tazz oli tässä välissä tosin voittanut vielä kerran sen ECW-mestaruuden kaikkien sekalaisten vaiheiden jälkeen ja käynyt ECW-mestarina jobbaamassa Triple H:lle Smackdownissa. Loppukeväästä ja alkukesästä hän oli poissa ruudusta ilmeisesti hauisvamman takia, mutta nyt hän oli takaisin kuvioissa. Itse asiassa Tazz oli alkanut paluunsa jälkeen taas saada kunnon pushia, sillä hän oli heelmäisesti hyökännyt jakso toisensa perään monien face-painijoiden kimppuun ja tuhonnut heidät rajusti Suplexeillaan ja Tazzmissionillaan. Nyt ainakin hetkellisesti näytti siis siltä, että WWF:llä oli kiinnostusta nostaa Tazzin statusta. Yksi Tazzin moninkertaisista uhreista oli ollut juurikin Al Snow, joka halusi nyt maksaa potut pottuina.

Minä tavallaan tykkäsin tästä ottelusta, vaikka ei tämä pituudeltaan tai laadultakaan mitään huippukamaa ollut. Silti oli hauskaa nähdä Tazz taas pitkästä aikaa kehässä ja ensimmäistä kertaa sitten Royal Rumblen esiintymisen oikeasti tyylikkäästi dominoimassa ja viskomassa vastustajaansa näyttävästi. Suplexeja olisi tosin voinut olla vähän enemmänkin, mutta kyllä tämäkin esiintyminen taas vakuutti. Harmi vain, ettei Tazzista tosiaan koskaan tullut mitään suurta WWF:ssä. Joka tapauksessa roolinsa välipalaotteluna hienosti hoitanut ytimekäs koitos, joka ei kuitenkaan painianniltaan mihinkään erityisiin suorituksiin sinänsä yltänyt.
**½ (5:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Tazz (Tazzmission)

Eddie Guerrero (c) w/ Chyna vs. Perry Saturn w/ Terri - WWF European Championship
Eddie Guerrero oli siis tässä viimeisen parin kuukauden ajan tehnyt jo hidasta käännöstä kohti sympaattisen facen roolia, ja nyt tämä käännös alkoi olla valmis ja viimeistelty. Guerrero ei ollut enää siis niljakas valehtelija ja huijaaja vaan hauska face-hahmo. Samalla face-Eddie oli kuitenkin joutunut entistä suurempiin ongelmiin entisen Radizalz-partnerinsa Perry Saturnin kanssa. Saturn syytti edelleenkin Eddien naista, mamasitaa, Chynaa siitä, että Radicalz oli alun perin hajonnut. Samalla Saturn halusi viedä Eddieltä tämän European-mestaruuden, jota Guerrero oli pitänyt huhtikuusta lähtien. Viime aikoina Eddie oli kuitenkin joutunut ongelmiin mamasitansa kanssa, kun Saturn oli yhdessä uuden yhteistyökumppaninsa Terri Runnellsin kanssa hyökännyt Chynan kimppuun niin, ettei Eddie ollut päässyt auttamaan Chynaa. Chyna syytti Eddietä siitä, että hän oli hyljännyt Chynan. Nyt Eddie yritti siis samassa ottelussa lepyttää naisensa ja antaa köniin entiselle kaverilleen, joka oli aiheuttanut koko ongelman.

Jostain syystä näiden Radicalzien keskenäiset ottelut eivät nyt tunnu millään toimivan WWF:ssä. Judgment Dayssa nähty Eddie vs. Saturn vs. Malenko oli "ihan mukava", ja tämä ottelu jatkoi samalla linjalla. Eivät nämä ottelut siis missään tapauksessa ole olleet huonoja, mutta jotenkin osaisin odottaa Eddien, Saturnin ja Malenkon kaltaisilta painijoilta vähän enemmän. Tässä ottelussa oli hetkittäin jo oikeanlaista intenssiivistä ja vauhdikasta menoa, mutta sitten lopun turhat sekaantumiset ja muut sekoilut veivät taas harmittavan paljon fiilistä pois. Muuten tämä olisi ehkä jo yltänyt hyvän tasolle. Ehkä seuraavalla kerralla...
**½ (8:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Perry Saturn (Diving Elbow Drop)

Edge & Christian (c) vs. Acolytes - WWF Tag Team Championship
Acolytes oli voittanut ykköshaastajuuden joukkuemestaruuksiin pian sen jälkeen, kun Edge ja Christian olivat saaneet joukkuemestaruudet jälleen haltuunsa. Tuosta ykköshaastajuudesta lähtien Edge ja Christian olivat yrittäneet vältellä kaikin keinoin näiden kahden ison brawlaajan kohtaamista. Niljakkaina juonittelijoina tunnetut Edge ja Christian olivat pakoilleet, teeskennelleet sairasta ja hyökänneet vastustajiensa kimppuun takaapäin. Nyt heidän oli aika puolustaa mestaruuksia Bradshaw'n kotiosavaltiossa. Kuitenkin show'n alkupuolella Edge saapui ilmoittamaan WWF:n uudelle comissionerilla Mick Foleylle, että Christian kärsi oksennustaudista eikä pystyisi ottelemaan. Ensin Foley uskoi taitavan vedätyksen kuultuaan Christianin oksentamassa, mutta myöhemmin paljastui, että koko homma oli huijausta, ja niinpä E & C joutui loppujen lopuksi puolustamaan mestaruuksiaan ppv:ssä.

Samoin kuin tuosta Tazzin ja Snow'n ottelusta, myös tästä nautin yllättävänkin paljon. Painilaadullisesti sekä tämä että Tazz vs. Snow häviävät kyllä Saturn vs. Guerrerolle, mutta annan silti näille kaikille saman arvosanan, koska minua ne viihdyttivät yhtä paljon. Tämäkin oli ensimmäisestä sekunnista viimeiseen todella vauhdikasta ja intenssiivistä joukkuepainia, jossa Acolytes yritti parhaansa mukaan rymistellä Edgen ja Christianin yli, ja joukkuemestarit puolestaan keksivät metkuja, joilla selvitä tilanteesta. Yleisökin oli hienosti ottelussa mukana, mikä parantaa aina ottelun laatua. Kokonaisuudessaan siis oikein kiva joukkuemestaruuspuolustus, vaikka lopetus olikin vähän tönkkö ja painin laatu ei itsessään räjäyttänyt varmasti kenenkään mieltä.
**½ (5:29)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Acolytes (via DQ after Edge hit Faarooq with a championship belt; Edge & Christian retained the titles)

Val Venis (c) w/ Trish Stratus vs. Rikishi - Steel Cage Match for the WWF Intercontinental Championship
Eiiiii! Kuten kuvasta näkyy, Val Venis oli leikannut hulmuavan pitkät ja karismaattiset hiuksensa! Perhana. Tämähän alkoi kaiketi olla sitä aikaa, kun dirt sheeteissä liikkui juttua siitä, kuinka Triple H oli pakottanut joitakin midcard-painijoita leikkaamaan hiuksensa, koska hän halusi pitää pitkät hiukset omana juttunaan. Ensin Eddie, nyt Venis. Ehkä jutussa on perää... Mutta se hiuksista. Val Venis oli siis noussut paluunsa jälkeen uudestaan mestaruuskuvioihin, kun hän oli onnistunut voittamaan pari viikkoa ennen ppv:tä IC-mestaruuden Rikishiltä sen jälkeen, kun Tazz oli sekaantunut otteluun ja auttanut Veniksen voittoon. Itse feud Rikishin ja Veniksen välillä oli ehtinyt jatkua jo parin kuukauden ajan, ja se oli saanut alkunsa siitä, kun Rikishi iski karsean Stink Facensa Veniksen managerille Trish Stratukselle. Miehet olivat ottaneet yhteen monesti, muun muassa King of the Ringissä, ja kenties nyt oli aika päättää koko feud. Teräshäkin ympäröivässä kehässä otettiin selvää siitä, kumpi näistä kahdesta todella ansaitsi IC-mestaruuden itselleen.

Kuuden henkilön joukkueottelu oli ollut illan ensimmäinen yllättäjä, ja tässä oli sitten toinen. Suhtauduin aluksi aika epäileväisesti siihen, että Val Venis ja Rikishi olivat ottaneet haltuunsa IC-kuviot, jotka olivat pyörineet kuukausitolkulla Jerichon, Benoit'n ja Kurt Anglen ympärillä. Vaihtelu ei kuitenkaan ollut yllättäen mitenkään huono asia, sillä nämä kaksi tarjosivat oikeasti viihdyttävän ja ennen kaikkea jännittävän taistelun IC-mestaruudesta. Alku lähti liikkeelle ehkä vähän hitaasti, mutta ottelu parani vanhetessaan kuin ensiluokkainen viini. Oikeasti hyvää painia ja kovaa taistelua keskinäisestä paremmuudesta ja arvokkaasta mestaruudesta. Juuri tällaiset ottelut nostavat sitä vyön arvo. Ottelun ehdoton kohokohta oli toki lopussa nähty huikea splash, joka kaikkien pitää nähdä. Lopetus oli taas hiukan ankea, mutta siitä huolimatta ottelu oli ehdottomasti hyvä.
*** (14:10)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Val Venis (Pinned Tazz after Tazz interfered and hit Rikishi with a television camera)

Kurt Angle vs. Undertaker
Tämä ottelu oli ensimmäinen illan kolmesta hehkutetusta Triple Main Event -ottelusta, jossa kaikissa ottelun toinen osapuoli oli vasta vähitellen nousemassa ME-tason otteluihin. Alkunsa tämä feud sai siitä, kun Kurt Angle auttoi ystäviään Edgeä ja Christiania säilyttämään mestaruusvyönsä ottelussa Undertakeria ja Kanea vastaan. Itse asiassa Anglella ei ollutkaan alun perin mitään mielenkiintoa otella häntä selvästi isokokoisempaa 'Takeria vastaan, ja hän jopa yritti lepytellä Undertakeria lahjoittamalla tälle skootterin. Undertaker ei kuitenkaan lepyttelyistä välittänyt, ja lopullinen niitti Anglen kohtalolle johtui tavallaan Anglen ja Triple H:n erimielisyyksistä. HHH:n ja Anglen erimielisyydet olivat alkaneet siitä, että jostain selittämättömästä syystä HHH:n vaimo Stephanie McMahon-Helmsley oli tullut auttamaan Anglea tämän KOTR-ottelussa viime ppv:ssä. Lopulta Angle päätti hyökätä HHH:n kimppuun kesken tämän ottelun, mutta harmikseen Angle kuitenkin munasi hyökkäyksen ja täräyttikin HHH:n sijaan Undertakeria. Kun tähän yhdistettiin Anglen aikaisemmat munaukset, oli Undertaker valmis pieksemään Anglen henkihieveriin. Parin viikon ajan Angle yritti pysyä mahdollisimman kaukana 'Takerista, mutta vihdoin ppv:tä edeltävässä SD!:ssä hän hyökkäsi jakoavaimen kanssa 'Takerin kimppuun backstagella.

Tämä oli ehkä show'n isoin pettymys, mutta ei huono ottelu tämäkään. Ottelussa oli vain kaksi suurta ongelmaa. 1) Aikaa oli aivan liian vähän. 2) Ottelu oli buukattu osittain aika tyhmästi: Angle saatiin ihan turhaan näyttämään liian heikolta 'Takeriin verrattuna. Lisäksi monet väittävät, että 'Taker oli edelleen paluunsa jälkeen aika kankea, ja kyllä kankeutta olikin hiukan tässä ottelussa ilmassa, mutta minusta se vain sopi hyvin tarinaan, sillä Angle oli hyökännyt jakarin kanssa uudestaan 'Takerin kimppuun juuri ennen ottelua. Minä en vain voi olla markkaamatta tälle American Bas Ass 'Takerille. Todella kovaa settiä. Joka tapauksessa ottelu oli sinänsä oikein kiva, ja Angle teki taas hullusti työtä saaden ottelusta ihan laadukkaan ja vetäen vieläpä rooliaan erinomaisesti. En kuitenkaan tykännyt siitä, miten tylsästi ottelu oli buukattu, ja lopetus tuntui vähän laimealta. Joka tapauksessa kiva ME-välipala, mutta enemmän tältä olisi voinut odottaa.
**½ (7:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Last Ride)

Triple H w/ Stephanie McMahon-Helmsley vs. Chris Jericho - Last Man Standing Match
Hauskaa kyllä, mutta myös tämän feudin alku liittyy Stephanie McMahon-Helmsleyhyn, ja itse asiassa tämä sai alkunsa juuri tuosta samasta KOTR-ottelusta kuin Anglenkin kuvio HHH:n ja sitä kautta Undertakerin kanssa. Stephaniehan saapui siis auttamaan Kurtia juurikin Jerichoa vastaan käytävässä KOTR-ottelussa. Homma vain ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä Chris Jericho kaappasi ottelua häiriköineen Stephanien suuteloihin hänen kanssaan. Jostain kumman syystä Stephanien aviomies Triple H ei kauheammin tykännyt siitä, että toinen mies suuteli hänen vaimoaan, ja niinpä Fully Loadedin jälkeen Triple H otti tehtäväkseen Chris Jericholle käytöstapojen opettamisen. HHH:n suunnitelmat eivät kuitenkaan menneet putkeen, sillä Jericho aiheutti monenlaista päänvaivaa mestaruutensa FL:ssä hävinneelle Triple H:lle. Ensin Jericho aiheutti Hunterille tappion tämän uusintaottelussa Rockia vastaan ja sitten vieläpä auttoi WWF:n suurimman jobberin Brooklyn Brawlerin voittoon Triple H:sta niin, että HHH ei varmasti saisi vähään aikaan uutta mestaruusottelua. Jericho ehti siis piinata HHH:ta hyvän tovin, mutta lopulta myös Triple H pääsi kostamaan Jericholle, kun yhdessä Raw'ssa HHH pieksi lekaa apunaan käyttäen koko D-Generation X:n avustuksella Jerichon sairaalakuntoon. Jericholla oli edelleen siteitä keskivartalossaan tuon beatdownin seurauksena.

Tämä oli muuten Triple H:n ensimmäinen vuonna 2000 nähty ppv-ottelu, jossa EI ollut panoksena WWF-mestaruus. WWF-mestaruuskuviot olivatkin pyörineet lähes koko vuoden HHH:n ja Rockin (ja alkuvuodesta Foleyn) ympärillä, joten tuoreet kuviot olivat ihan tervetullut asia. Sen näki saman tien tässä ottelussa, sillä tämä koitos räjäytti pankin. Monet vuoden 2000 kovimmat ottelut (mm. Rock-HHH ja HHH-Foley) ovat sellaisia, että niitä muistellaan edelleenkin kaiholla, mutta jostain syystä tämä ottelu ei ole koskaan noussut samanlaiseen klassikkoasemaan. Niinpä en tiennyt oikein, mitä tältä Jerichon ja Hunterin ensimmäiseltä ppv-ottelulta sopisi odottaa, ja vajaan 10 minuutin kohdalla näytti siltä, että tämä päättyisi hyvin rakenneltuna storylinea jatkavana puoli-squashina. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tuon hyvän ja mielenkiintoisen alkupuoliskon jälkeen alkoi vasta todellinen timanttinen tykitys ja hervottoman kova hardcore-mättö. Tämä oli WWF:n historian toinen Last Man Standing Match ikinä ja samalla myös varmaan yksi parhaista ikinä. Upea koitos. Ottelussa on kaksi selvästi erilaista vaihdetta, jotka kuitenkin nivoutuvat mahtavasti yhteen. Ihan täydellisyyteen tämä ei sentään yllä, mutta menee kuitenkin vuoden parhaimpien otteluiden listalla aika korkealle. Todellinen unohdettu klassikko.
****½ (23:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H

The Rock (c) vs. Chris Benoit w/ Shane McMahon - WWF Championship
The Rock oli siis jälleen onnistunut ottamaan WWF-mestaruuden takaisin haltuunsa selättämällä King of the Ringin erikoisessa 6 Man Tag Team Matchissa itse Mr. McMahonin. Kun tämän jälkeen ex-mestari Triple H siis vielä hävisi uusintaottelunsa Rockia vastaan ja söhläsi itsensä (Jerichon ystävällisellä avustuksella) muutenkin hetkellisesti ulos mestaruuskuvioista, oli McMahoneiden aika etsiä uusi vastustaja heidän valtakuntaansa uhkaavalle People's Championille. Apu oli lopulta yllättävänkin lähellä, kun Shane McMahon otti suojatikseen viime kuukausina keskikortissa viikosta toiseen kylväneen Chris Benoit'n. Yhteistyö alkoi siitä, kun Chris Benoit keskeytti Rockin ja Shanen välisen ottelun hyökkäämällä Rockin kimppuun. Tämän jälkeen hän kidutti Rockia pitkään Crippler Crossfacessa ja toisti saman halpamaisen takaapäin hyökkäämisen parissa seuraavassakin tv-show'ssa. Lopulta Rock oli saanut tarpeekseen, ja kun hän sai Benoit'n käsiin erässä Raw'ssa, pieksi hän uuden haastajansa henkihieveriin. Tällöin kuitenkin uusi comissioner Mick Foley puuttui tilanteeseen: hän uskoi, että Rock ei välittäisi FL:ssä niinkään mestaruuden puolustamisesta vaan Benoit'n pieksemisestä keinolla millä hyvänsä. Niinpä Foley lisäsi otteluun stipulaation siitä, että Rock menettäisi mestaruutensa, jos hän häviäisi ottelun diskauksella.

Tämä oli siis Chris Benoit'n ensimmäinen päämestaruusottelu WWF:ssä, ja varsin mielenkiintoinen koitos tämä olikin. Aloitus oli ottelussa ehkä hiukan turhan vaisu, mutta aika nopeasti tämäkin lähti liikkeelle ja kehittyi hienoksi intenssiiviseksi taisteluksi kahden kovan painijan välillä. Tarjolla oli muutamia erityisen hienoja liikkeitä ja ennen kaikkea todella kova taistelun tunnelma, joka yksinään piti minut jo tuolinreunalla. Silti koko ottelun ajan ärsytti se, kuinka turhan paljon Shane McMahonin piti puuttua otteluun ja hääriä menossa mukana. Puhdas taistelu Benoit'n ja Rockin välillä olisi ollut vielä mielenkiintoisempi. En myöskään tykännyt ottelun Dusty finishistä (eli ottelun päättämisestä jo kerran ja sitten kuitenkin lopputuloksen pyörtämisestä ja ottelun aloittamisesta uudelleen). Lisäksi ihan lopullinen lopetus tuli vähän tyhjistä, eikä aiheuttanut sellaista "no niin, sieltä se vihdoin tuli" -tunnetta, joka tällaisen intenssiivisen tappelun lopetuksen pitäisi saada aikaan. Näiden syiden takia tämä Benoit'n ensimmäinen WWF-päämestaruusottelu ei yltänyt vielä huippuarvosanoihin, mutta erittäin lähellä tämä kuitenkin oli sitä, koska olihan tämä nyt kaikin puolin todella hieno päämestaruusottelu. Mahtavaa työtä erityisesti Benoit'lta.
***½ (22:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (Rock Bottom)

*** Chris Jericho
** Triple H
* Chris Benoit

Kokonaisarvio Fully Loadedista: Tässä on nyt malliesimerkki siitä, kuinka WWF:n ja ECW:n show't eroavat tällä hetkellä toisistaan. Toisaalta tässä WWF:n alakorttikin oli aika kovaa tasoa, mutta siinä oli kuitenkin myös se suvantovaiheensa, jossa ei mitään hirveän erityistä nähnyt. Toisaalta nuokin kaikki suvantovaiheen ottelut olivat tässä Fully Loadedissa kivaa katsottavaa. ECW:ssä midcard-otteluiden taso on kuitenkin yleisesti vielä hieman kovempi, ja siellä on yleensä vähintään yksi ****-ottelu. Sen sijaan ME-otteluiden kohdalla taso ECW:ssä laskee, mutta WWF:ssä huippuottelut tulevast vasta viimeisenä, kuten niiden kuuluukin. Erityisesti Jericho vs. HHH oli MOTYC-kamaa, eikä Benoit vs. Rock ollut todellakaan mikään huono WWF-mestaruusottelu, vaikka sitä hieman kritisoin. Kokonaisuudessaan tämä show oli kovaa kamaa, ja johan siitä kertoo sekin, ettei yksikään ottelu ollut alle kahden ja puolen tähden. Silti tuota Jericho vs. HHH:ta lukuun ottamatta ei nähty yhtään huippuottelua, ja olisin kaivannut ehkä pari ottelua enemmän yli kolmen tähden, että tässä olisi päästy lähelle vuoden parhaan ppv:n titteliä. Silti ehdottomasti Hyvä ppv ja menee tällä hetkellä top-viiteen.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
6. WWF WrestleMania 2000 - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. ECW Guilty As Charged - Ok
9. WWF Judgment Day - Ok
10. WWF King of the Ring - Ok
---------------
11. WWF InsurreXtion - Kehno
12. ECW Living Dangerously - Kehno
13. WCW Souled Out - Kehno
---------------
14. WCW Bash At The Beach - Surkea
15. WCW Uncensored - Surkea
16. WCW Spring Stampede - Surkea
17. WCW The Great American Bash - Surkea
18. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
19. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi WCW:n uusi ppv New Blood Rising.

[Saimou]

Osallistuin taannoiselle Alert Idolsin kierrokselle tuomarina, ja aiheena oli "paras Bound for Gloryn ottelu". Tuolle kierrokselle valikoitui kaksi ottelua vuoden 2006 show'sta, ja kyseisen tapahtuman muistelin muutenkin olleen TNA:n kaikkien aikojen paras PPV. Aika kultaa muistot, mutta toisaalta en muistanut vuosien varrelta yhtäkään potentiaalista haastajaa. Koska kyseisenä arki-iltana oli mukavasti aikaa, en tyytynyt katsomaan ainoastaan Idolsin kierroksen otteluita (Senshi vs. Sabin sekä tag-mestaruusottelu), vaan kaivoin arkistoistani esiin koko PPV:n. Jotenkin en saanut innostettua itseäni kirjoittamaan tapahtumasta katselun jälkeen, mutta jos sitä nyt parin viikon viiveellä koettaisi.



Heti show'n kännistänyt hypevideo pumppasi hyvää oloa koko kehoon: koska viimeksi TNA:n PPV:n hypevideoon ovat päässeet sekä X-Division- että tag-mestaruusottelut? Videon jälkeen siirryttiin livekuvaan jossa papateissa ei säästelty, halvan instrumentaalikopion P.O.D.:n kappaleesta Alive soidessa taustalla. Detroitin yleisö - ensimmäinen ei-impactzone yleisö TNA:n kuukausittaisessa PPV:ssä koskaan - oli liekeissä, ja pian itse Kevin Nash käveli kohti selostamoa jonkinlainen pokaali mukanaan: oli openerin aika.

1. Kevin Nash Open Invitational X Division Gauntlet Battle Royal
Kyllä, se oli ottelun nimi. Kyseessä oli 16 x-divarilaisen gauntlet, jonka "kummisetänä" Nash toimi. Nashin sekaantuminen x-divariin oli pitkä ja monipolvinen kuvio, joka lähti kesällä 2006 käyntiin siitä, kun Nash halusi tuhota pikkumiehet osoittaakseen oman dominanssinsa. Sabin voitti feudinsa Nashin "Paparazzi Productions" -stablea vastaan (Nash voitti Sabinin jossain PPV:ssä, mutta stableen kuulunut Alex Shelley hävisi sitten ratkaisuottelun Nashin puolesta) ja syksyllä Nashista tuli sitten jonkinlainen mentor x-divarille. Tämä oli tuon mentorikuvion alkusysäys: myöhemmin Nash alkoi kehittää indyuikkareiden gimmickejä, ja lopputuloksena mm. Lethalista tuli "Black Machismo" ja Sonjay Duttista "Guru". Ei, en edes tiedä miksi yritin selittää tämän taustatarinan (ja myös hieman tulevia tapahtumia), joten eiköhän siirrytä itse otteluun.

Minulle tämä ottelu oli yhtä mark-out-tykitystä: ottelihan siinä läjäpäin entisiä ja nykyisiä sankareita, kuten Aries, Kaz, Shelley, Sonjay Dutt ja Petey Williams, sekä "kummajaisia", kuten Sirelda (dominoiva naispainija), Zach Gowen, "peniksenkokoinen kanadalainen" A1 sekä Shark Boy. Ottelu paljasti myös TNA:n tusinathemet sekä niiden kierrätyksen: enpä muistanutkaan, että Lethalin vuoden 2011 musiikki oli täysin sama kuin tämä Black Machismoa edeltänyt theme, ja epäuskoista naurua herätti Kenityksen WCW-arvosteluista tuttu huumorihahmo Norman Smiley, jonka theme oli jonkinlainen remix Popen musiikista. Ottelu itsessään oli "wanhaa kunnon TNA:ta", ja juuri sitä puolta siitä, mitä nykyisinkin kaipaisi: nopeatempoinen ja hullunhauska x-divaritykitys. Gauntlet myös herätti yleisön mahtavasti show'hun, ja jo tässä nähtiin todella kovia poppeja mm. Austin Starrille (Aries), Petey Williamsille (jonka Canadian Destroyerin kaikki halusivat nähdä) sekä kotikylän pojalle Alex Shelleylle.

Nykyisen Impact Wrestlingin valossa kirjoitan myös pari sanaa Austin Ariesista, joka debytoi tässä ottelussa uuden gimmickinsä "Austin Starr", joka oli "TV Landista" kotoisin oleva showmies ja egomaanikko. Näin jälkikäteen on hauska ajatella, että tuolloin aikanaan nettihuhujen mukaan Aries vihasi gimmickiään, ja olisi halunnut olla vain se piinkova indyuikkari joka oli aina siihenkin asti ollut. Tämä Starr gimmick toi kuitenkin mieheen välittömästi kaivattua väriä, ja oli myös selvästi myöhemmin ROH:ssa nähdyn "Greatest Man That Ever Lived" -gimmickin esi-isä. Nykyinen, hillitympi Hienoin mies ken koskaan eli on siis nähdäkseni paljon velkaa tälle pakkogimmickille. Tämän ottelun perusteella ei myöskään voisi arvata, että Ariesin ja TNA:n välit katkesivat alle vuotta myöhemmin riitaisina: Austin kun oli pirun over yleisön parissa, ja tämän ottelun perusteella myös bookkausportaalta löytyi uskoa mieheen. Austin olisi siis voinut toisenlaisessa skenaariossa olla TNA:n vakionaama kaikki nämä vuodet, mutta toisaalta silloin tuskin oltaisiin nähty tätä nykyistä huippurunia.
Arvosana: ***½
Voittaja:

Spoiler: näytä

Austin Starr (last eliminated Jay Lethal via Brainbuster)

2. Team 3D vs. America's Most Wanted vs. The James Gang vs. The Naturals
Tästä ottelusta ei onneksi ole samanlaista raamattua kirjoitettavana kuin edellisestä. Brother Ray oli paksu, James Storm nykyiseen nähden luikku. Enpä enää sen kummemmin osaa tulkita muistiossa olevia huomioitani ottelusta: "tanssittiin, iso spotti, kaikki teki finisherinsä, jostain kumman syystä Gang ja AMW lähti meneen ja sitten se loppui". Lyhyt ja ytimekäs, mikä oli joukkueiden kiinnostavuuden kannalta hyvä.
Arvosana: **+
Voittaja:

Spoiler: näytä

Team 3D (3D to Naturals)

3. Monster's Ball (Special Referee Jake Roberts): Brother Runt vs. Raven vs. Abyss vs. Samoa Joe
Brother Runt oli siis Spike Dudley, jonka rooli ottelussa oli luonnollisesti lennellä ilmojen halki kuin räsynukke. Samoa Joe oli elämänsä kunnossa ja teki mm. Corkscrew Diven kehän ulkopuolelle. Abyss oli myös hyvässä kunnossa, eikä Ravenkaan puuskuttanut ihan loppuaikojensa tapaan. Yleisö oli kuuluva ja tulikuuma (kuten muutenkin läpi tapahtuman), ja muutenkin "luonteeltaan" huomattavasti indymäisempi kuin nykyään (paljon chantteja, usein sellaisia joita kuulee nykyään lähinnä ROH:ssa jne.). Toiminta oli vauhdikasta hc-mättöä, ja pakollinen nastaspotti oli jo aikanaan erottuva ja sairas, vaikka vuonna 2006 niitä nähtiin jokaisessa Abyssin ottelussa. Suurin miinus tulee täysin ylimääräisenä ottelussa heiluneesta Robertsista, joka myös sekoitti ottelua turhaan useampaan otteeseen. Naseva matsi.
Arvosana: ***
Voittaja:

Spoiler: näytä

Samoa Joe (pinned Raven after Muscle Buster)

4. Larry Zbysko vs. Eric Young
Huh huh, enpä muistanutkaan, että "Don't Fire Eric" -kuvio päättyi tällaiseen otteluun. Taustatarina on jälleen (ulkomuistista) hieman vaikea selittää: EY oli ollut jo Team Canadassa pitkään goofy heel, joka sitten ryhmittymän pakkohajotessa säilyi hölmönä, mutta muuttui sympaattiseksi kansansuosikiksi. Tätä seurasi yksi TNA:n "legendaarisimmista" feudeista, kun Bobby Roode kiusasi EY-parkaa varmaan vuoden päivät. Jossain vaiheessa EY alkoi kuvitella, että Roodella on valta potkia hänet pellolle yhtiöstä, ja hän aloitti "Don't Fire Eric" -kampanjan, johon Impact Zone lähti nopeasti mukaan kyltein ja chantein. Jonkun mutkan kautta Young päätyi törmäyskurssille ilkeän GM:n Larry Zbyskon kanssa, ja Impactissa EY hävisi monen alakorttilaisen ottelun, jonka häviäjä sai fudut. Nyt siis EY oli kuin olikin saanut ne potkut, mutta Jim Cornette ei tästä pitänyt, ja määräsi Bound for Gloryyn tämän ottelun, jossa EY saisi voittaessaan työnsä takaisin. Zbysko taas päätyisi hävitessään työttömyyskortistoon.

Buildi oli siis vähintäänkin erinomainen ( ), ja itse ottelu... No, siinä ei suureksi yllätyksekseni ollut mitään valittamista. Näin ilkeän non-wrestler johtajan ja sympaattisen huumoripainijan ottelu kuuluukin bookata: aikaa matsi söi jotain kolme ja puoli minuuttia, ja siitäkin ajasta puolet kului Youngin huudattaessa yleisöä. Segmenttinä hyvä, huumori oli ihan hauskaa (mikäli tykkää Youngin huumorista) ja yleisö rakasti Ericiä. Kunpa kaiken maailman King vs. Coletkin olisivat olleet tällaisia.
Arvosana: N/A /
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eric Young via roll-up

Tässä välissä äänensä flunssalle menettänyt Cornette tuli fyysisistä rajoitteista huolimatta kiittämään yleisöä, kuulostaen käheämmältä kuin John Laurinaitis. Cornette sanoi myös sanasen Impactissa nähdystä Kurt Anglen ja Samoa Joen intensiivisestä stare-downista, ja tämän innoittamana juuri TNA:han loikannut olympiasankari saapui kehään. Anglen theme särki korviahuumaavasti, mutta haluan uskoa, että se johtui liiallisesta metelistä yleisössä. Kurttu veti sitten hyvin kiusallisen "TNA is best, screw the rest" -henkisen promon (jossa muuten taisi käyttää ihan oikeasti lainattua virkettä), enpä muistanutkaan näitä myötähäpeää herättäneitä Anglen promoja (joita taisivat viljellä myös muut TNA:han vuosien varrella tulleet "isot tähdet"). Pianhan paikalle saatiin myös Samoa Joe, eikä aikaakaan, kun käsissä oli tappelu, jonka hajottamiseen tarvittiin koko rosteri (eikä sekään luonnollisesti riittänyt). Näin jälkikäteen segment muistuttaa hyvin paljon Brockin ja Cenan vastaavaa kärhämää. Aikanaan feudi tuli "liian nopeasti" ja tämänkin massatappelun taustalla oli tyhjästä temmattu staredown ja yksi headbutt, mutta näin viisi vuotta myöhemmin kuvio ja tappelu näytti tulikuumalta ja legendaariselta kamalta. Uskoisin, että myös Lesnar vs. Cenalle käy samoin ajan kanssa (ellei tilanne ollut legendaarinen jo syntyessään).

5. X-Division Championship: Senshi (c) vs. Chris Sabin
Parin segmentin jälkeen oli aika palata painin pariin, ja mikä olisikaan ollut parempi tapa tehdä se kuin x-divarin mestaruusottelu. Senshi (Low Ki) oli palannut TNA:han huhtikuussa ja voittanut x-divarin mestaruuden melko nopeasti kesäkuussa. Bound for Gloryyn tultaessa Soturi ei ollut hävinnyt otteluakaan paluunsa jälkeen, mutta nyt vastaan asettui toista PPV:tä putkeen kotikaupungin sankari Sabin. Ottelussa oli taustalla myös kuvio, jossa Jerry Lynn palasi ruutuun herättelemään x-divarin painijoita todellisuuteen: he kun tykkäsivät vain pitää hauskaa, katsoa Jackassia ja pelata videopelejä, samalla kun Senshi käytti kaiken aikansa treenaamiseen ja täten dominoi otteluita mielensä mukaan.

Senshin ja Sabinin ottelu oli jättänyt poikkeuksellisen voimakkaan muistijäljen aikanaan yllättäneenä ja todella hyvänä x-divarin otteluna, ja sitä tämä oli myös vuonna 2012. Toiminta oli alusta loppuun todella sulavaa, ja lopetuksen near-fallit toimivat mallikkaasti. Tässä rakennettiin varsin perinteisistä elementeistä erinomainen ottelu, joten sen kummempaa analyysiä on vaikea kirjoittaa. Toisaalta juuri sitä tämä myös oli – erinomainen perusottelu, josta kuitenkin puuttui se viimeinen silaus, joka olisi nostanut sen MOTYC-tasolle. Erityismaininta vielä mahtavalle katsomolle, joka innoitti minut useamman kerran kirjaamaan muistioon huomion "TNA:n historian paras yleisö?" (koko shown aikana siis). Tunnelmaa riitti, tosin indymäinen yleisö tuntui olevan jopa enemmän mestarin kuin haastajan puolella.
Arvosana: ****+
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Sabin via roll-up

6. 8 Mile Street Fight: Christian Cage vs. Rhino
Christian Cage oli kääntynyt heeliksi elokuussa iskemällä Stingiä kitaralla kalloon (tapahtuma, josta ei edes koskaan syntynyt herrojen välille feudia ), ja välittömästi tämän jälkeen hän alkoi feudaamaan pitkäaikaisen ystävänsä Rhinon kanssa. Rhino ei ymmärtänyt Cagen äkillistä asennemuutosta, mutta avautuminen aiheesta oli vaaraksi terveydelle, koska pian Ihmissarvikuono löysi päänsä kahden terästuolin välistä - Christian ei tuntenut mitään sääliä miestä kohtaan, jota hänen lapsensa kutsuivat sedäkseen. Ottelu oli revanssi edellisestä PPV:stä, jossa Cage oli ottanut voiton hyödyntäen aiemmin Rhinolle aiheuttamaansa aivotärähdystä.

Muistin TNA:n heel-Christianin vain Coalitionin aikaisena osaksi humoristisena heelinä, mutta tämän ottelun aikoihin Chrisse oli suorastaan pelottavan väkivaltainen paskiainen. Itse ottelu oli todella hyvä - se alkoi backstagella hauskalla "attitude hardcore" -osiolla, jossa mm. ajeltiin jäänhoitokoneella, mutta kehään siirryttäessä alettiin kertoa henkilökohtaisempaa ja vakavampaa tarinaa. Tässä siis yhdistyivät maukkaalla tavalla hassu ja suuria feudeja ratkova hardcore, ja ottelussa nähtiin myös ikimuistettava spotti, kun Rhino jysäytti mitä brutaaleimman Rhino Driverin. Kyseisen paalujuntan olisi ehkä pitänyt olla myynnin puolesta luokkaa "keskeytetään ottelu ja Cage esiintyy seuraavan kuukauden niskatuessa", mutta toisaalta myös ottelun loppuspotti oli tarinallisesti erinomainen, vaikkei ollutkaan ehkä se kaikkein "realistisin" (vertauksena sanottakoon, että se oli 10 000 kertaa parempi variaatio 2010 TLC:n Cena vs. Barrettin lopusta). Unohdettu TNA-klassikko.
Arvosana: ****½
Voittaja:

Spoiler: näytä

Christian pinned Rhino after multiple con-chair-tos

7. NWA Tag Team Championship, Six Sides of Steel: AJ Styles & Christopher Daniels (c) vs. The LAX (Homicide & Hernandez w/ Konnan)
Jos oli Christian turninsa jälkeen pelottava ja väkivaltainen, niin LAX oli tämän parhaan kokoonpanonsa aikoihin suorastaan brutaali. LAX-stablen alkuajat olivat hieman sekavia, ja mukana pyöri kaiken maailman apolot ja machetet (Macheten ja Anarquain tag team olisi puhdasta voittoa), mutta vuoden 2006 kesällä osuttiin kultasuoneen: joukkue vakiintui muotoon Homicide & Hernandez, ja heitä johti militantti aktivisti Konnan, joka halusi kaaosta, verta, latinojen ylivoimaa ja päälle sitten vielä joukkuemestaruudet. Styles ja Daniels makasivat pitkin syksyä Impacteissa useammin omissa verilammikoissaan kuin seisoivat omilla jaloillaan, ja Bound for Glorya edeltäneessä Impactissa joukkueen häikäilettömyyden oli saanut tuta Gail Kim, jonka Hernandez paiskasi kehän halki sairaalla Border Tossilla. LAX oli jo voittanut mestaruudet kertaalleen elokuisessa Impactissa Stylesilta ja Danielsilta, mutta TNA:n kultapojat onnistuivat viemään vyöt nopeasti takaisin syyskuun No Surrender -PPV:ssä. Nyt oli ratkaisevan kohtaamisen aika.

Tässä mentiin alusta alkaen sata lasissa ja spotista spottiin, eikä hengähdystaukoa isojen liikkeiden välille paljoa suotu. Ja kun isoja liikkeitä viljellään, on niiden joukossa varmasti myös monia nappisuorituksia: itselle jäivät parhaiten mieleen Hernandezin brutaali terässeinästä vauhtia hakenut powerbomb, "pakollinen" tower of doom, Stylesin kuvankaunis loikka sekä luonnollisesti Hernandezin vähemmän kaunis, mutta shokeeraavuudessaan suurempi surmansyöksy. Etenkin Hernandez oli ottelussa elementissään, ja Stylesista on sanottava, että hän on varmaan bisneksen paras botchaaja: hän onnistui toimittamaan melkein kusseen springboard forearmin perille (vaikka yleisö puolittaisen "You fucked up" -chantin saikin aikaan), ja loikka häkin päältä näytti sekin lähtevän todella vaikeasta ja kummallisesta asennosta. Viihdyttävä spotfest, mutta kuten Senshi vs. Sabin, myöskään tämä ei aivan nouse sille korkeimmalle tasolle: pahamaineiset kehäpsykologia ja tarinankerronta tuntuivat olevan välillä sivuseikka, kun äijää vain lensi jokaisesta suunnasta toistensa päälle. "TNA:n kulta-aikojen" legendaarisimpia matseja siitä huolimatta.
Arvosana: ****+
Voittaja:

Spoiler: näytä

LAX: Homicide pinned Styles after Cop Killa

8. NWA World Heavyweight Championship, Title vs. Career, special enforcer Kurt Angle: Jeff Jarrett (c) vs. Sting
Vuosia maailmanmestaruutta dominoinut Jarrett oli jälleen voittanut vyön Slammiversaryn King of the Mountain ottelussa. Sting haastoi Jarrettin mestaruudesta elokuussa Hard Justicessa, mutta hävisi, kun Christian pamautti häntä kitaralla päähän. Sting haastoi Jarrettin uusintaotteluun BfG:ssa, Jarrett ehdotti otteluun panokseksi Stingin uraa, Sting suostui ja häipyi "treenaamaan". Nyt Sting palasi parin kuukauden tauoltaan, ja soppaa oli sekoittamassa myös Kurt Angle, jolle luonnollisesti piti keksiä jotain tekemistä vuoden suurimpaan tapahtumaan.

Jarrett sai sisääntulossaan wanhaa kunnon Jarrett-heattia (ja näin indymäisen yleisön edessä oli muutenkin about ainut, joka sai kunnolla buuauaksia), ja lyhytkestoiseksi jääneen uuden lookin debytoinut Sting oli silmiinpistävän hyvässä kunnossa. Ottelun hidas alku oli oikeastaan sen parasta antia, ja siinä kerrottiin klassista ja toimivaa tarinaa (Jarrett pääsi Stingin pään sisälle out-wrestlaamalla hänet kerta toisensa jälkeen). No, keskivaiheilla special enforcerin piti sitten luonnollisesti ottaa roolia, ottelun flow meni sekaisin, nähtiin sarja huonosti toimineita near-falleja ja lopulta melko huono lopetus. Jotenkin tuntui alun perusteella, että Jarrett ja Sting olisivat painineet paremman ottelun, mikäli Angle ei olisi sopivasti saapunut firmaan. Toisaalta siinä tapauksessa Anglen seikkailut olisi varmaan korvattu ref-bump-ylibookkaamisella, joten enpä sitten tiedäkään. Valju ME hyvälle showlle, mutta annetaan arvosanaan yksi plussa alusta ja ison matsin fiiliksestä.
Arvosana: ***-
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sting pinned Jarrett after Scorpion Death Drop

Bound for Glory 2006 oli erinomainen painitapahtuma, ja mitä luultavimmin TNA:n historian paras PPV. Samalla se oli näin vuonna 2012 myös jollain tapaa mielen haikeaksi vetävä show, eikä pelkästään sen takia, että tämä oli "se wanha TNA", josta on nykypäivänä jäljellä enää joitain elementtejä. Syksyllä 2006 TNA:lla meni ennennäkemättömän kovaa, ja se fiilis välittyi koko tapahtumasta: oli tähtiä kuten Christian Cage, huippukuntoinen Samoa Joe, juuri firmaan loikannut Kurt Angle sekä vahva "omista pojista" / indynimistä koostunut alakortti. Parin viikon päästä Impact siirtyisi uudelle prime time -ohjelmapaikalle nousseiden katsojalukujen ansiosta. Lafka veti ensimmäisen PPV:n Impact Zonen ulkopuolella, yleisö oli ennätyssuuri ja todella innoissaan, jokaisella painijalla oli se kuuluisa "game face" naamallaan ja tuloksena oli paras show, jonka he olivat koskaan tarjonneet.

TNA:lla on ollut vuosien varrella myötähäpeää herättävää hypeä omasta nousustaan maailmanvaltiaiksi, ja tässäkin PPV:ssä selostajat hypettivät TNA:n osakseen saamaa "buzzia", vedoten mm. Anglen kaappauksen ja baseballpelaaja AJ Pierzynskin tuomaan mediahuomioon. Hypen suhteen tämä show kuitenkin tekee merkittävän poikkeuksen kaikkiin muihin: enemmän kuin koskaan aiemmin tai myöhemmin innostukseen pystyi uskomaan. Yhden illan ajan vain taivas tuntui olevan rajana, ja WWE oli kuin olikin saamassa piskuisesta TNA:sta varteen otettavan kilpailijan. Kelataan vuoteen 2012: katsojaluvut ovat vakiintuneet ratingeissa siihen 1.0:aan (käytyään välillä jo vakituisesti 1.2:ssa), Hoganin Hulk vetää sitä samaa "this is the greatest promotion ever and we are taking over" -retoriikkaa kuin niin monet muut ennen häntä, ja tällä kertaa mukana ovat vain sivuhuomiot kuten "future of professional wrestling Garett Bischoff". Ei se tulevaisuus, jonka Bound for Glory vuosimallia 2006 maalasi.

[Kenitys]

Ei ole Saimoun arvosteluun mitään lisättävää. Totta joka sana ja lisäksi vielä loistavaa tekstiä, joka sai minut haluamaan katsoa tuo BFG saman tien. Kuten jo Alert Idolsissa totesin, tuo BFG oli ensimmäinen ppv, jonka näin kokonaan TNA:lta. Muistan edelleen, kuinka loistavan fiiliksen tuo aiheutti TNA:n menosta ja sai minut innolla odottamaan seuraavia tapahtumia. Harmi vain, että vieläkään - lähemmäs kuusi vuotta tuon BFG:n jälkeen - yksikään TNA:n ppv ei ole yltänyt samalle tasolle. Totuus on tietenkin se, että nykyinen TNA on aivan erilainen kuin tuo kuuden vuoden takainen promootio, ja tuonkaltaiseen "wanhan ajan meininkiin" ja indymaiseen yleisöön, joista Saimou puhui, ei olekaan koskaan enää paluuta... Mutta kai se mahtavan ppv:n järjestäminen silti voisi olla mahdollista? Voisihan?

EDIT: Ainiin! Piti vielä lisätä, että tuosta BFG 2006:sta tulee aina mieleen vuonna 2006 IRCissä C2W:n kanssa käymäni keskustelu siitä, pitäisikö minun vihdoin katsoa kokonainen TNA:n ppv ja ladata tuo BFG: C2W:n vastaus oli jota kuinkin tämän tapainen "no, oli se ihan kiva mutta kannattaisi silti ladata ennemmin joku indyshow, vaikkapa ROHia". Onneksi latasin BFG:n :)

Poikkeuksellisesti postaan oman tämän viikon arvosteluni jo nyt, koska loppuviikosta en koneen ääressä ole.


NEW BLOOD RISING 2000
Our time is now

Aikaisempina vuosina WCW:ltä nähtiin elokuussa Road (tai Hog) Wild -nimisen ppv:n, joka järjestettiin ulkoilmassa vuotuisen Sturgis Motorcycle Rallyn yhteydessä. Yhteistyö oli alkanut vuonna 1996, mutta nyt se oli tullut tiensä päähän. Niinpä WCW korvasi moottoripyörähenkisen Road Wildinsä yhdellä uudella tavallisella väli-ppv:llä. Nimekseen ppv sai New Blood Rising, vaikka varsinainen New Blood -kuvio alkoikin WCW:ssä olla jo ohi ja taputeltu. Ehkä nimi yritti enemmänkin kertoa siitä, että nyt oli aika nostaa WCW:n uusia nimiä pinnalle. Saa nähdä, kuinka hyvin siinä onnistuttiin. Tapahtuman yksi suurimmista plussapuolista oli se, että tämä järjestettiin Kanadassa. Jos en ole ihan väärässä, tämä oli vasta toinen Kanadassa järjestetty WCW:n ppv. Yleisö oli mukana heti aivan toisella tavalla. Selostajina taas sama Schiavone & Hudson & Madden -kolmikko.


3 Count w/ Tank Abbott vs. Jung Dragons (Kaz Hayashi & Yang & Jamie-San) - Ladder Match
Poikabändistable 3 Countia ei ollut nähty ppv-tasolla sitten Spring Stampeden, jossa Shannon Moore otteli WCW Cruiserweight -mestaruudesta. Nyt Moore, Evan Karagias ja Shane Helms (Yes! Yes! Yes!) olivat kuitenkin palanneet ppv-tasolle, ja heillä oli uutena tukijanaan isokokoinen järkäle Tank Abbott. Abbott oli siis viime kuukausien aikana tippunut ylipushatusta monster-heelistä poikabändijoukon bodyguardiksi. Kerrankin WCW on käyttänyt talenttejaan oikein. Vastaansa 3 Count sai WCW:ssä varsin äskettäin debyyttinsä tehneen kolmesta japanilaisesta koostuvan Jung Dragons -stablen. Tosiasiassa Dragonseista vain kaksi oli japanilaisia, sillä maskin alla piilotteleva Jamie-San tultaisiin myöhemmin hänen urallaan tuntemaan Jamie Noblena. Joka tapauksessa tämä Dragons-kolmikko inhosi 3 Countin "musiikkia" yhtä paljon kuin koko WCW:n fanikunta, ja niinpä he tahtoivat tehdä siitä vihdoin lopun. Tässä Ladder Matchissa katosta roikkuivat sekä 3 Countin ansaitsema kultalevy että uusi levytyssopimus. Jos Jung Dragons saisi levytyssopimuksen käsiinsä, ei 3 Count pääsisi enää koskaan uudestaan tekemään musiikkia.

Ottelun stipulaatio kaikkine kultalevyineen ja levytyssopimuksineen oli todella sekava ja typerä, mutta en valita siitä kuitenkaan liikaa, sillä sen ansiosta saimme WCW:n ppv:n avausotteluksi kuuden cruiserweight-painijan Ladder Matchin. Ja mikä vielä parempaa: neljä näistä kuudesta cruiserweight-painijasta tarjosi vielä todella miellyttäviä otteluita tässä ottelussa! Erityisesti Jamie-San ja fanittamani Shane Helms olivat varsin liekeissä ja tarjosivat oikeasti makeita spotteja, joita ei ollut WWF:nkään tikapuuotteluissa nähty. Harmi vain, että 3 Countin Moore ja Karagias olivat tässäkin ottelussa aika tuuliajolla, ja he heittelivät tasaisin väliajoin tökerön näköisiä tai muuten mokattuja spotteja. Lisäksi Tank Abbott heilui ottelussa, erityisesti sen ratkaisussa, ihan turhan paljon mukana. Nämä viat rokottavat ottelua sen verran paljon, että eipä tästäkään mitään huippuottelua saatu kasaan. Onneksi kuitenkin meno oli muuten niin piristävän vauhdikasta ja innovatiivista, että tälle mielellään antaa sen kolme tähteä kuitenkin. Hyvä opener, ja WCW:n mittapuulla varmaan suorastaan erinomainen ottelu.
*** (11:32)
Voittajat:

Spoiler: näytä

3 Count

The Great Muta vs. The Cat
Keiji Mutoh alias The Great Muta oli käynyt useampaankin kertaan painimassa NWA:ssa ja WCW:ssä. Viimeisin kerta ennen tätä vuoden 2000 stinttiä nähtiin vuonna 1997, jolloin Mutan lisäksi WCW:ssä paini muitakin isohkoja japanilaistähtiä, kuten Masahiro Chono. Nyt Mutoh alkoi olla noin 40 vuoden iässä jo hieman uransa ehtoopuolella, ja niinpä hän jätti Japanin painikehät hetkeksi taakseen ja saapui tuttuun ja turvalliseen WCW:hen painimaan - tai jäähdyttelemään, jos asian haluaa ilmaista ilkeämmin. Millään kovin korkealla tasolla eivät nimittäin Mutan otteet hänen tällä viimeisellä WCW-stintillään olleet. Joka tapauksessa Muta oli legendaarinen ja myyvä nimi ja huonoimmillaankin painitaidoiltaan parempi kuin monet WCW:n aktiivipainijat, joten ei hän missään tapauksessa huono lisä WCW:n rosteriin ollut. Pian paluunsa jälkeen mysteeristä ja julmaa The Great Muta -hahmoa vetänyt Mutoh liittyi Vampiron johtamaan Dark Carnival -stableen. Dark Carnival ajautui varsin nopeasti ongelmiin monien eri henkilöiden kanssa. Yksi heistä oli WCW:n comissioner The Cat, josta oli jotenkin kummassa alkanut kaiken ylimielisyyden keskeltä paljastua pientä underdog face -puolta. Tässä ottelussa Cat olikin selvästi se yleisön suosikki.

The Cat on nimen omaan yksi niistä WCW:n painijoista, jotka olivat taidoiltaan huonompia kuin Muta huonoimpinakaan päivinään. Niinpä ikävä kyllä tästä ottelusta ei syntynyt mitään klassikkoa vaan varsin mitään sanomaton alakortin ottelu. Molemmat täräyttivät muutamia ihan nättejä potkuja, ja Muta onnistui parissa muussakin ihan kivassa ottelussa, mutta kokonaisuutena tämä kamppailu oli aivan turha ja painilliselta anniltaan aika heikko. Jos se Muta oli tuotava takaisin, niin antaisitte sille edes vähän parempia vastustajia. Tästä ottelusta jäi käteen lähinnä luu.
*½ (6:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Cat (Superkick)

Kanyon vs. Buff Bagwell - Judy Bagwell On A Forklift Match
Kyllä, luitte ottelun stipulaation oikein. Alun perin tämän ottelun piti olla Judy Bagwell (joka on siis Bagwellin äiti) On A Pole Match, mutta Judyn kaapannut Kanyon saapui ottelun alussa paikalle trukin kanssa, ja ilmoitti, ettei hän löytänyt koko Kanadasta paalua, joka oli kestänyt Judy Bagwellin painon. Hauskaa. Niinpä hän oli sitonut Judyn kiinni haarukkatrukin nostopäähän, ja nosti sen avulla Judyn ottelun ajaksi kiikkumaan yläilmoihin. Se, minkä takia Judyn ylipäätänsä piti olla minkään paalun tai haarukkatrukin päällä jäi minulle ainakin täydeksi mysteeriksi, koska ottelun voittamiseen ei tarvinnut vapauttaa Judya, vaan ihan normaali selätys ratkaisi ottelun. Toisaalta en ole varma, olisiko Judya saanut käyttää aseena, jos hänet olisi onnistunut vapauttamaan ottelun aikana. Hmm... Russo, book it! Niin ja ottelun tarinahan oli siis tosiaan se, että "Positively" Kanyon oli kaapannut Bagwellin äidin, koska tahtoi hänestä oman Kimberlynsä (DDP:n vaimo ja valet). Hieno valinta Kanyon, Bagwellin äiti on varmasti parasta valet-materiaalia. Jos Kanyon voittaisi, Judysta tulisi hänen valettinsa. Jos Buff voittaisi, Judy olisi vapaa. Voi luoja miten älytöntä materiaalia.

Aika lailla älytöntä oli myös itse ottelu. Paikoitellen Kanyon kyllä täräytti todella hienoja liikeitä ja osoitti jälleen kerran sen, että hän oli tästä WCW:n sekalaisesta midcard-divisioonasta niitä parhaimpia painijoita. Ketterää liikkumista ja kivoja väläytyksiä siis Kanyonilta, mutta ei se hirveän pitkälle riitä, kun vastustajana on Buff Bagwell, ja ottelu on buukattu aivan idioottimaisesti. Kaikkein pahinta oli, että David Arquette teki ottelunsa comebackinsa. Ei vaan, oikeastaan vielä pahempaa on se, kuinka tuo comeback buukattiin! Arquette saapuu kehään kesken Kanyonin, joka on ilmeisesti hänen yhteistyökumppaninsa, ottelun ja pilaa samalla tämän mahdollisuuden voittaa ottelu Kanyon Cutterilla. Mitä Kanyon tekee? Ilahtuu nähdessään Arquetten. Tämän firman buukkauksessa ei ole mitään järkeä. Case closed.
*½ (6:45)


Kronic (c) vs. Misfits In Action (Rection & Cajun) vs. Mark Jindrak & Sean O'Haire vs. The Perfect Event - Special Referee: Disco Inferno - WCW Tag Team Championship
Tämän ottelun ehdottomasti kiinnostavin hahmo oli ppv-debyyttinsä tehnyt Sean O'Haire. Olen tässä jo kuukausien ajan pohtinut, miksi O'Haire ei vieläkään ole debytoinut, ja nyt vihdoin se tapahtui. Tässä on oikeasti iso ja taidokas kaveri, jota kannattaisi pushata kaiken maailman paskasäkkien sijaan. Toisaalta onhan WCW:llä ollut käytössään Mike Awesomekin jo kuukausia, eivätkä he häntäkään ole osanneet käyttää ollenkaan oikein, joten ei pidä toivoa liikaa... No, joka tapauksessa O'Hairen kanssa debytoi myös Mark Jindrak, joka on malliesimerkki komeasta miespainijasta, jolla on lihaksia ja vähän kykyä liikkua kehässäkin mutta ei yhtään mitään, mikä tekisi hänestä kiinnostavan painijan. Ainakin YP voi olla asiasta eri mieltä. Tähän samaan markjindrak-kategoriaan putoaa myös Perfect Eventin Shawn Stasiak. Perfect Eventin ja uuden O'Haire & Jindrak -joukkueen lisäksi joukkuemestari Kronicin haastajaksi nousivat myös Misfits In Actionin General E. Rection ja Corporal Cajun. Tuomarina toimi Filthy Animalsin Disco Inferno, ja loput FA:n jäsenistä olivat "ringside tuomareina", sillä FA:lle oli luvattu ppv:tä seuraavaan Nitroon mestaruusottelu.

Ottelun kirkkain tähti oli ehdottomasti Sean O'Haire, joka täräytti juuri niin näyttäviä liikkeitä kuin olin toivonutkin. Ja saatiinhan sieltä se Senton Bombikin nähdä. On se vain komea noin isokokoisen äijän tekemänä. Muista painijoista varsinkin MIA esiintyi edukseen, eivätkä joukkuemestaritkaan tämmöisessä monen miehen rymistelyssä olleet heikoimmillaan. Itse asiassa ottelu oli kokonaisuutena ihan hauska, ja se olisi voinut olla vielä paljon parempikin, jos ottelussa olisi ollut oikea tuomari typerän Disco Infenron sijaan kusemassa ottelun päälle storyline-heeleydellään. Minua ei kiinnosta katsoa, kun Inferno ei suostu laskemaan yhdenkään ottelijan selätyksiä kunnolla silloin, kun haluan nähdä oikean joukkuemestaruusottelun. Lopulta koko ottelun lopetus oli aika typerä, mutta muuten meno oli mukavaa, joten kyllä tätä katsoessa ihan tv-ottelutasoisesti sentään viihtyi.
** (12:22)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kronic (Clark pinned Palumbo after a High Times)

The Franchise w/ Torrie Wilson vs. Kidman - Strap Match
Bash At The Beachin Buff Bagwell vs. Franchise -ottelussa oltiin nähty yllättävä käänne, kun Billy Kidmanin entinen tyttöystävä Torrie Wilson saapui seuraamaan ottelua. Ensin näytti siltä, että Wilson olisi face-Bagwellin puolella, mutta lopussa hän puukotti tätä selkään ja auttoi Franchisen voittoon ottelusta. Tämän jälkeen Franchise ja Torrie Wilson olivat aloittaneet varsin tiiviin yhteistyönsä, joka häiritsi suurissa määrin Kidmania, joka oli tehnyt paluunsa kuvioihin. Wilsonhan oli dumpannut Kidmanin autettuaan Hollywood Hoganin voittoon Kidmania vastaan Great American Bashissa, ja nyt Kidman tahtoi kostaa alhaisen kohtelunsa sekä Torrielle että tämän uudelle miehelle. Kidman oli monin tavoin kiusannut Franchisea ja Wilsonia ppv:tä edeltävien viikkojen aikana, ja vihdoin välit päästiin tässä ottelussa selvittämään 1 on 1 -ottelussa.

Franchisen parin viime kuukauden otteluiden suurin ongelma oli ollut se, että vastustajat olivat olleet niissä varsin kehnoja. Nyt vastaan asettui itse Billy Kidman, joka kuului myöskin näihin WCW:n lupaavimpiin talentteihin. Niinpä myös ottelulta oli lupa odottaa aika paljon, mutta ihan niitä odotuksia tämä kamppailu ei täyttänyt. Ottelu oli laadultaan ja meiningiltään semmoista tasaisen kivaa painia, jossa Kidman hoiti näyttävimmät painisuoritukset ja Franchise taas vakuuttavan heel-roolin vetämisen. Silti semmoinen suuren ottelun tuntu ja se viidennen vaihteen päälle laittaminen tuntui puuttuvan tästä ottelusta kokonaan. Hyvää painia ja Strap-stipulaation ansiosta perus tv-ottelua parempaa menoa, mutta ei kuitenkaan mitään, mitä muistelisin enää tapahtuman jälkeen.
**½ (8:22)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kidman (Kid Krusher)

Major Gunns vs. Miss Hancock - Rip Off The Camouflage Mud Pit Match
Tässäpä sitten ottelu, jonka stipulaatiosta tai taustatarinasta on hankala sanoa ylipäätänsä yhtään mitään. Major Gunns oli siis Misfits In Action -stablen valet, joka oli palkattu WCW:hen joidenkin aivan muiden kuin painillisten avujensa ansiosta. Miss Hancock oli puolestaan David Flairin on screen -tyttöystävä, joka oli viime kuussa piessyt Flairin entisen kimulin Daffneyn. Nyt Hancockille ja Gunnsille oli kehkeytynyt riita jostain varmasti todella tärkeästä ja maailmanpolitiikkaa järisyttävästä asiasta, ja se piti tietenkin ratkaista kaikkien rakastamassa Rip Off The Camouflage Mud Pit Matchissa (joskus en voi olla rakastamatta Russoa)! Ai miten niin et ole koskaan kuullut siitä ottelumuodosta? No, eivät tainneet olla WCW:n buukkaajatkaan, koska kenelläkään ei selvästi näyttänyt olevan mitään hajua, mitä tässä ottelussa kuuluisi olla. Painijoilla oli kyllä päällään camouflage-vaatteet, joita he sitten riisuivat toisiltaan päältä, mutta ottelua ei kuitenkaan ilmeisesti voitettu Bra & Panties -tyylisesti viemällä toisilta kaikkia vaatteita. Ottelun ei myöskään olisi tarvinnut päättyä ringsidellä olleeseen mutalammikkoon (jonne neidot pääsivät noin minuutti ennen ottelun loppua), sillä selätykset laskettiin kiltisti myös kehässä. Silti selostajat puhuivat koko ajan siitä, kuinka ottelun pitäisi päättyä mud pitissä. Mitä hittoa oikesti? Aaargh.

Niin ja siis siitä ottelun laadusta: kuraa. Minun on pakko antaa puolikas ihan vain siitä, kuinka sympaattiselta Gunns näytti yrittäessään epätoivoisesti jotain painiliikkeitä painiessaan paljain jaloin ja kuinka Stacy Keibler kuitenkin yritti ihan tosissaan paria hienoakin painiliikettä, kuten Crossbodya ja Handspring Elbow'ta. Muuten ottelu oli ihan täyttä paskaa, ja suurinta paskaa oli ottelun naurettava lopetus ja siitä seuranneet storylinet.
½ (6:43)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Major Gunns (Pinned Hancock after she dropped down on her knees holding her stomach)

The Demon vs. Sting
Kyllä vain, Vampiron ja Stingin ikuisuusfeud jatkuu jatkumistaan kaikkien Vampiron Dark Carnivalin muiden kuvioiden ohella. Niistä vielä myöhemmin. Joka tapauksessa Demon oli siis otellut Vampiroa vastaan Bash At The Beachissa Graveyard Matchissa, ja tuo ottelu oli päättynyt siihen, kun Vampiro oli heittänyt Demonin hautaan ja viskaissut hautuumaalla olleen soihdun vielä perään. Samana iltana nähtiin myöhemmin se, kuinka kehässä voittoaan juhlineen Vampiron keskeytti druidien kantaman arkun sisällä paikalle saapunut ja samalla comebackinsa tehnyt Sting. Stinginhän Vampiro oli sytyttänyt tuleen ja heittänyt titantronin päältä sisääntulorampista läpi Great American Bashissa. Hieman myöhemmin paluunsa teki myös Demon, joka kuitenkin oli ilmeisesti haudassa lusiessaan päättänyt liittyä Vampiron puolelle. Dark Carnevaliin liittynyt Demon pistettiin sitten ensimmäisenä taistelemaan stablen yhteistä vihollista Stingiä vastaan. Samalla Dark Carnevalille oli ehtinyt kertyä jo omia sisäisiä ongelmiaan, ja Vampiro olikin ilmoittanut, että Demonin olisi nyt aika todistaa olevansa stableen kuulumisen arvoinen.

Ottelusta ei ole paljoa sanottavaa, koska se ei kestänyt minuuttiaakaan. Edes puolta minuuttia. Toisin sanoen tämä oli täysi squash ja vieläpä kaikella tapaa aivan turha sellainen. Ottelun mielenkiintoisin osuus oli Demonin sisääntulo. Post match -tappelut kiinnostivat vielä vähemmän kuin itse ottelu.
DUD (0:52)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sting (Scorpion Deathdrop)

Lance Storm (c) vs. Mike Awesome - Special Referee: Jacques Rougeau - WCW Canadian Heavyweight Championship
Tämä Lance Stormin saapuminen WCW:hen oli yksi mielenkiintoisimmista kuvioista WCW:ssä parin viimeisen vuoden aikana. Storm oli pian WCW-debyyttinsä jälkeen aloittanut todella vakuuttavan menestymisen, sillä vain muutaman viikon aikana hän voitti itselleen Hardcore-, Cruiserweight- ja United States Heavyweight -mestaruuden. Debyytistä lähtien kanadalaisuuttaan kaikessa toiminnassaan korostanut Lance Storm nimittikin itsensä Canadian Triple Crown -mestariksi ja liimasi kaikkien mestaruusvöidensä päälle Kanadan lipun. Lisäksi hän nimesi kaikki kolme mestaruusvyötään uudestaan, ja esimerkiksi United States Heavyweight -mestaruudesta tuli tietenkin Canadian Heavyweight -mestaruus. Yhdysvalloissa tämä Stormin ylimielisyys oli saanut yleisön raivon partaalle, ja häntä vastustamaan noussut ja samalla face-turnin tehnyt Mike Awesome oli kerännyt yleisön suosion nopeasti puolelleen. Nyt kun ppv järjestettiin Vancouverissa, tilanne oli kääntynyt päälaelleen: yleisö tuki sankoin jonkin Lance Stormia, joka halusi vieläpä kuunnella Kanadan kansallislaulun ennen ottelunsa aloittamista. Entistä enemmän yleisö innostui siitä, kun mestaruusvoittojensa jälkeen Stormin keksimää "Canadian -mestaruuksien sääntökirjaa" noudattaen Storm ilmoitti, että ottelu tarvitsisi ringsidelle kanadalaisen erikoistuomarin, joka valvoisi ottelun etenevän kaikkien monimutkaisten kanadalaissääntöjen mukaisesti. Täksi tuomariksi paljastuikin muun muassa moninkertainen joukkuemestari Jacques Rougeau.

Hyvää tässä ottelussa oli siis siihen johtanut kuvio. Samoin oletin, että ottelu itsessään voisi jopa räjäyttää pankin, sillä kyseessä oli kuitenkin kaksi todella taidokasta ex-ECW-talentia, jotka saisivat parhaimmillaan aikaan varmasti huikean ottelun. Harmi vain, että tämä ei ollut lähelläkään sitä. Ottelun alku oli ihan kivaa menoa, mutta sekään ei mitenkään hämmästyttänyt loistavuudellaan. Ajattelin kuitenkin, että ottelusta voisi tulla hyvä kolmen tähden ottelu, mutta sitten alkoi loputon "kanadalaisilla säännöillä" pelleily. Aina kun Awesome oli voittaa ottelun, ilmoitti kehän laidalla ollut Rougeau, että Awesomen voittotapa ei ollut kanadalaisten sääntöjen mukainen, ja sen jälkeen ottelua muutettiin sääntöjen mukaiseksi. Lopussa koko homma oli pelkkä painiottelun irvikuva, ja tuntui todella typerältä katsoa, kuinka Stormin ja Awesomen kaltaisten painijoiden talenttia tuhlataan tällaiseen. Pisteet Stormille ja Awesomelle ihan kivasta yrityksestä, mutta nyt se ei riittänyt.
*½ (11:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Lance Storm (Won after Awesome couldn't answer the 10 count)

Kronic (c) vs. Dark Carnival (The Great Muta & Vampiro) - WCW Tag Team Championship
Tämä oli illan ylimääräinen ottelu, joka syntyi edellä mainitsemistani Demon vs. Sting -ottelun jälkimainingeista. Kaikki lähti liikkeelle jo siitä, kun Vampiro ja The Great Muta sekaantuivat aikaisemmin illalla nähtyyn joukkuemestaruusotteluun yrittämällä aiheuttaa Kronicille tappiota. Dark Carnevalilla oli ollut siis ongelmia myös Kronicin kanssa, ja ne pahenivat, kun Kronic saapui pelastamaan Stingin 3 on 1 beatdownilta. Tämän jälkeen Dark Carnival pakeni kehästä, mutta jo yhden ottelun tänään otellut Kronic päätti haastaa Dark Carnivaliin otteluun tälle illalle ja pistää vieläpä hallussaan pitämät joukkuemestaruudet otteluun panokseksi. Dark Carnivalilla ei ollut mitään syytä olla suostumatta.

Tämän ottelun syntymistapa oli aika random, ja samanlainen oli myös koko ottelu. Ei Kronic sentään niin erikoinen joukkue ollut, että heitä jaksaisi katsoa samaa kertaa samana iltana, ja samaa voi oikeastaan sanoa tästä 2000-luvun Great Mutasta. Kokonaisuudessaan tämäkin ottelu oli aika heikkoa esitystä muutamalla ihan näppärällä liikkeellä. Olin jo loppua kohti vähän syttymässä ottelun meiningille, mutta sitten minut palautettiin takaisin maan pinnalle, kun ottelun lopetukseen piti taas buukata typerä ja täysin selittämätön sekaantuminen, joka luultavasti tarkoittaisi vähintäänkin yhtä hyvin heikkoa 2 on 2 -ottelua tulevaisuudessa. Huoh.
*½ (9:06)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dark Carnival (Muta pinned Clark after a Moonsault and The Harris Boys' interference)

Kevin Nash vs. Scott Steiner vs. Goldberg - WCW World Heavyweight Title Shot
Voi luoja. Tämä ottelu oli taas lähtökohdiltaan jo niin sitä kuuluisaa uskomatonta paskaa, ettei mitään järkeä. Kaikkihan oli siis alkanut Bash At The Beachin Goldberg vs. Nash -ottelusta, jonka Goldberg voitti, kun Nashin ystävänään pitämä Steiner sekaantui otteluun ja aiheutti Nashille tappion. Näin Steiner, joka oli parin kuukauden ajan tuntunut vetävän bad ass face -roolia teki heel-turnin. BATBin jälkeen kaikki nämä kolme miestä olivatkin sitten toistensa kurkuissa kiinni, sillä Goldberg ja Steinerkaan eivät millään muotoa pitäneet toisistaan. Niinpä näiden kolmen välille buukattiin tähän ppv:hen ykköshaastajuusottelu, jonka olisi tarkoitus vihdoin selvittää miesten välit lopullisesti. Lisäksi jossain vaiheessa Nashin ja Goldbergin aligmentit olivat ilmeisesti heittäneet häränpyllyä, koska Nash tuntui käyttäytyvän heelmäisesti, ja Goldberg puolestaan sai taas isot popit ja saapui vanhalla face-themellään. Jos Goldberg oli todella tehnyt face-turnin, niin kylläpä kannati kääntää hänet shokeeraavasti heeliksi GABissa! Hienoa työtä WCW! Nyt kaikki momentum oli menetetty. Sitä ei todellakaan parantanut myöskään se, että Goldbergin ilmoitettiin tapahtuman alussa olevan poissa paikalta edellispäivänä sattuneen moottiripyöräonnetomuuden takia, mutta pitkin iltaa sekä selostajat (erityisesti Madden) että Nash haastattelupisteellä vihjailivat, ettei kyse ehkä olisikaan pyöräonnettomuudesta vaan jonkinlaisista (SHOOT! SHOOT! KAYFABE BREAK! SWERVE! GRAAAH!) ongelmista backstagella - aivan kuin Hoganinkin kanssa. Goldberg ei saapunutkaan ottelun alussa paikalle, mutta juoksi kehään, kun matsia oli käyty pari minuuttia.

Minä en ihan oikeasti jaksa enää tätä. Minulla ei rehellisesti sanottuna ollut ottelun aikana mitään hajua siitä, kuka näistä kolmesta oli face ja kuka heel, eikä se edes kiinnostanut minua millään tavalla. Ja nyt ei ole kyse mistään enskan "facet ja heelit ovat kuolleet" -hienoudesta, vaan siitä, ettei WCW tuntunut yhtään tietävän itsekään, miten he haluaisivat buukata näitä kolmea. Homman pisti aivan sekaisin erityisesti Vince Russo, jolla oli joku s****nan tarve tunkea nyt kaikkiin otteluihin näitä backstagepolitikointijuttuja. Joo joo, ei kukaan IWC:stä luule painin olevan totta, mutta en minä silti j******ta halua painia katsoessani nähdä, kuinka Goldberg ei "suostu ottamaan vastaan" Nashin Powerbombia ja kävelee sitten paikalta pois, samalla kun Russo saapuu sisääntulorampille raivoamaan, että tämä oli buukattu ottamaan vastaan ottelun lopetus ja että selostajat yrittävät jollain hieman kiertoilmauksilla sanoa, kuinka Nash ja Steiner joutuisivat nyt improvisoimaan uuden lopetuksen ottelulle, koska alkuperäisen käsikirjoituksen mukan Goldbergin piti hävitä ottelu. Siis oikeasti. Mitä helvettiä? Miksette te saman tien show'n alussa kerro meille, ketkä ovat otteluiden voittajia? Tai vielä parempi: pistä niitä esille nettisivuillenne ja jätä koko ppv:itä järjestämättä! Miksi minun pitäisi ottaa tällaisen ottelun jälkeen todesta enää yhtäkään WCW:n henkilökohtaista ja rajua feudia - vaikkapa esimerkiksi seuraavaksi käytävää päämestaruuskamppailua? Aaaargh. En edes muista, miksi olen antanut tälle edes puoli tähteä, mutta kai siinä alkupuolella tämä ehti vaikuttaa ihan siedettävältä isojen miesten rymistelyltä. No, sitä tämä ei ollut.
½ (10:48)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kevin Nash (Pinned Steiner after a Jackknife Powerbomb)

Bookert T (c) vs. Jeff Jarrett - WCW World Heavyweight Championship
Noniin, tulipa avaudutta niin pitkästi tuosta edellisestä ottelusta, että pidetään tämä tiivimpänä. Varsinkin, kun ei tästä tuon edellisen ottelun aiheuttamassa jälkifiiliksessä ole kauheasti sanottavaa. Booker T oli noussut yhdessä illassa Bash At The Beachissa ikuisista midcard-kuvioista Jeff Jarrettia vastaan päämestaruusotteluun, ja kaikkien yllätykseksi Booker voitti tuon ottelun. Tuon jälkeen Booker T puolusti mestaruuttaan urhean mestarin tavoin, ja Jarrett vaani mahdollisuutta uusintaotteluun. Lopulta uusintaottelu buukattiin New Blood Risingiin, ja Jarrett hyökkäsi usean kerran Booker T:n kimppuun backstagella ja teloi Bookerilta erityisesti toisen jalan lähes käyttökelvottomaan kuntoon.

Ei ole siis vaikeaa arvata, että tämän ottelun tarina rakentui tuon jalan ympärille. Tarina toimi kuitenkin todella hyvin, ja Jarrett keksi ihan monipuolisia ja jopa aika rajulta näyttäviä tapoja teloa Bookerin jalkaa. Tilannetta paransi vielä se, että Booker myi kaikki vastaan ottamansa iskut todella hyvin. Sen sijaan tilannetta ei parantanut se, että comebackinsa aikana Booker yhtäkkiä unohti kaikki jalkakivut, mikä näytti todella typerältä pitkän rakentelun jälkeen. Tästä heikkoudesta huolimatta ottelu oli muuten oikein hyvää menoa, kuten näiltä kahdelta nuorehkolta ja WCW:n ME-kaluston kärkipään painijoilta sopi odottaakin. Paremmin rakennettu kokonaisuus kuin todella hätäisesti kasaan rykäisty BATBin Jarrett vs. Booker. Mahdollisuuksia olisi silti vielä parempaankin, jos muutamat asiat (kuten Bookerin myynti comebackien aikaan) saataisiin kuntoon. Niin ja tietenkin jos WCW ei paskoisi tällaisen kamppailun uskottavuuden päälle tuomalla esille edellisessä ottelussa, kuinka kaikki on oikeasti sovittua.
*** (14:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Book End)

*** Jamie-San
** Shane Helms
* Booker T

Kokonaisarvio New Blood Risingistä: Ppv alkoi ja päättyi ***-otteluilla, mikä on jo aikamoinen saavutus 2000-luvun WCW:ltä. Siihen ne hyvät uutiset sitten oikeastaan päättyvätkin. Yhtä **½-ottelua lukuun ottamatta mikään muu ensimmäisen ja viimeisen ottelun välissä nähty ei päässyt yli kahden tähden, ja useampi ottelu oli joko laadultaan tai buukkaukseltaan niin järkyttävää paskaa, ettei tässä enää usko silmiään. Selvästi siis yksi Surkea ppv lisää WCW:n häpeäkirjaan, mutta oli tämä kuitenkin kahden ***-ottelun ansiosta vähän parempi kuin pari muuta tämänvuotistap ppv:tä.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
6. WWF WrestleMania 2000 - Ok
7. ECW Heat Wave - Ok
8. ECW Guilty As Charged - Ok
9. WWF Judgment Day - Ok
10. WWF King of the Ring - Ok
---------------
11. WWF InsurreXtion - Kehno
12. ECW Living Dangerously - Kehno
13. WCW Souled Out - Kehno
---------------
14. WCW Bash At The Beach - Surkea
15. WCW Uncensored - Surkea
16. WCW New Blood Rising - Surkea
17. WCW Spring Stampede - Surkea
18. WCW The Great American Bash - Surkea
19. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
20. WCW Slamboree - Surkea

Jospa WWF näyttäisi SummerSlamillaan sitten taas WCW:lle, kuinka niitä ppv:eitä buukataan.

[Merovingi]

Luin juuri eilen tuosta New Blood Risingin "Goldberg refuses to follow the script" -setistä, joka on valitettavasti jäänyt muiden WCW:n sekoilujen varjoon. Nimittäin tuo juttu on oikeasti aivan järkyttävää paskaa, mutta se on niin uskomatonta että ei voi kuin nauraa.

Tässä on vähän asiaa lisää valoittavat selvitys TVtropes.orgista:

WCW promoted a match between Goldberg, Kevin Nash and Scott Steiner were going to have a "real fight". Which logically meant all other matches were fake, but ignore that for the moment because Everything Else You're Watching Except What's On TV Right Now Is Fake is certainly a Russo Trope. Anyway, midway through the match (which, you'll recall, was supposed to be real), Goldberg "stopped co-operating" (... um...) and walked out on the match, with the announcers criticizing his lack of professionalism. Kevin Nash and Scott Steiner then proceeded to "improvise" a finish, with the announcers praising how professional they were. Soon after, they ran Fall Brawl promos talking about how Goldberg "refused to follow the script". And you wonder why WCW was out of business less than a year later.

Ei tässä vielä mitään, mutta katsokaa tämä Fall Brawlin promo, joka tekstin lopussa mainitaan:

Kliketi klik

Mahtavaa tuossa videossa on, miten he mainostavat Goldbergiä käsikirjoitettuun otteluun, koska hän ei seurannut käsikirjoitusta viime ottelussaan. Vielä parempaa on, että he promoavat tuota ottelua "aitona tappeluna", mikä käännettynä tarkoittaa muiden olevan feikkejä.

Kuka se foorumilla vasta sanoi, että Russo oli kymmenen vuotta etuajassa ja häntä pidettäisiin nykyään nerona? Riiiiiiight....

[Kenitys]

Luin juuri eilen tuosta New Blood Risingin "Goldberg refuses to follow the script" -setistä, joka on valitettavasti jäänyt muiden WCW:n sekoilujen varjoon. Nimittäin tuo juttu on oikeasti aivan järkyttävää paskaa, mutta se on niin uskomatonta että ei voi kuin nauraa.

Tässä on vähän asiaa lisää valoittavat selvitys TVtropes.orgista:

WCW promoted a match between Goldberg, Kevin Nash and Scott Steiner were going to have a "real fight". Which logically meant all other matches were fake, but ignore that for the moment because Everything Else You're Watching Except What's On TV Right Now Is Fake is certainly a Russo Trope. Anyway, midway through the match (which, you'll recall, was supposed to be real), Goldberg "stopped co-operating" (... um...) and walked out on the match, with the announcers criticizing his lack of professionalism. Kevin Nash and Scott Steiner then proceeded to "improvise" a finish, with the announcers praising how professional they were. Soon after, they ran Fall Brawl promos talking about how Goldberg "refused to follow the script". And you wonder why WCW was out of business less than a year later.

Ei tässä vielä mitään, mutta katsokaa tämä Fall Brawlin promo, joka tekstin lopussa mainitaan:

Kliketi klik

Mahtavaa tuossa videossa on, miten he mainostavat Goldbergiä käsikirjoitettuun otteluun, koska hän ei seurannut käsikirjoitusta viime ottelussaan. Vielä parempaa on, että he promoavat tuota ottelua "aitona tappeluna", mikä käännettynä tarkoittaa muiden olevan feikkejä.

Kuka se foorumilla vasta sanoi, että Russo oli kymmenen vuotta etuajassa ja häntä pidettäisiin nykyään nerona? Riiiiiiight....

Joo, eipä tähän ole mitään lisättävää. Tuo BATBin Hogan vs. Russo on yksi kuuluisimmista WCW:n loppuaikojen sotkuista, mutta tämä on kyllä vähintään yhtä kamalaa, ellei vieläkin kamalampaa, paskaa. Hauskintahan tässä on, että Fall Brawlin Steiner vs. Goldberg -ottelun aikana (jota tuossa videossakin promotaan) tämä kaikki "real match" -höpötys, otteluista käsikirjoitettuna puhuminen ja vastaava oli vihdoin ymmärretty pistää taka-alalle, ja miesten annettiin ihan vain vanhaan malliin piestä toisiaan. Harmi vain, että suuri osa koko homman uskottavuudesta oli jo mennyt pilalle, kun tämä kymmenen vuotta etuajassa ollut nero (moi Jack) oli päässyt taas vähän valloilleen.

[What]

Viimeistä viedään! Selostajina tällä kertaa kaksikko Cole-Lawler. Booker oli tapahtumassa toisessa roolissa


Sunnuntai 18. Joulukuuta 2011
1 st. Mariner Arena, Baltimore, Maryland

United States Championship Match
Zack Ryder VS. Dolph Ziggler © w./Vickie Guerrero
Tapahtuma, joka avataan ottelulla Yhdysvaltain mestaruudesta. Kuulostaako tutulta ja tylsältä? Ehkä, mutta tällä kertaa tämä kuvio oli ratkaisevasti erilainen. Tätä US-mestaruusottelua oli nimittäin rakennettu kuukausien ajan, ja sitä koko painikansa oikeasti odotti kieli pitkällä. Zack Ryder oli supersuositun youtube-show'nsa avulla noussut melkoiseksi kulttihahmoksi, ja vuoden 2011 jälkimmäisellä puoliskolla hän lopulta alkoi saada ruutuaikaa myös WWE:n lippulaivashow'ssa. Suosio senkun jatkoi kasvamistaan, ja kerättyään nettiadressiinsa tuhansia nimiä, sekä oltuaan voittoputkessa RAW:ssa, niin hän oli todellakin ansainnut tämän mestaruusmatsin.

Eikä Ryderin vastuksena ollut kuka tahansa nahjus, vaan kaikin puolin loistava Dolph Ziggler. Joten en tiedä, miten tästä kenelläkään voisi olla pahaa sanottavaa. Tätä katsoessa oikeasti tuntui siltä, että US-mestaruus on maailman suurin juttu. Teknisesti ajateltuna painin taso ei ehkä ollut niin hyvää kuin arvosana antaa ymmärtää, mutta kokonaisuutena tämä matsi oli mitä mainioin. Tarinaa ja suurta tunnelmaa. Niitä ei (ikävä kyllä) keskikortin vöistä käytävissä matseissa turhan usein näe. Hyvä matsi, joka olisi toiminut yhtä lailla ylempänäkin kortissa.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:23
Voittaja: Zack Ryder (Rough Ryder)

Arvosana: *** ½

WWE Tag Team Championship Match
Air Boom © VS. Epico & Primo w./Rosa
Viimeisten muutamien viikkojen aikana vastoittain kasaan lyöty Epicon, Primon ja Rosan tiimi oli nappaillut pariinkin kertaan voiton joukkuetsämpeistä non-title olosuhteissa. Ja niillä meriiteillähän sitten irtosi tämä tilaisuus.

Ihan mukiinmenevä matsi tämä oli, mutta sille tasolle se jäi. Teknisesti ihan hyvää vääntöä, mutta eipä tässä juurikaan mitään tunnetta taikka suurempaa ilotulitusta nähty. Eipä ylletty sille tasolle, mitä joukkuemestaruusmatsit ovat viimeisen muutaman ppv:n ajan olleet.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:32
Voittajat: Air Boom (Kingston pinned Primo via Trouble In Paradise)

Arvosana: ** ½

Tables Match
Randy Orton VS. Wade Barrett
Kyykäärmeen ja englesmannin biiffi oli alkanut marraskuussa, kun Barrett yllättäen selätti Ortonin kepulikonstein eräässä Smackdownissa. Kähinät jatkuivat Survivor Seriesissä, jossa Barrettin joukkue voitti Ortonin viisikon, Waden itse eliminoidessa Randyn. Mutta nyt Orton tuntui päässeen niskan päälle, ja oli saanut valita tämän pöytästipulaationkin.

En oikein kummastakaan miehestä perusta, ja lähtökohtaisesti en tältä paljoa odottanut. Etenkin kun stipulaationa oli riskialtis pöytämatsi. Täytyy kuitenkin sanoa, että Barrett & Orton onnistuivat ihan hyvin. Joo, ei tämä mikään huippumatsi ollut, mutta kuitenkin varsin viihdyttävä reilu kymmenminuuttinen. Ja ainahan siitä täytyy tykätä, kun Orton on mukana tällaisissa pienemmissä kuvioissa mestaruuskähinöiden sijaan. Ajoi asiansa, ja loppuspotti oli vallan hieno.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:15
Voittaja: Randy Orton (RKO'd Barrett through a table)

Arvosana: ***

Diva's Championship Match
Beth Phoenix © VS. Kelly Kelly
Tämä kaksikko otteli syyskesällä pari ihan mukavaa ppv-matsia, mutta nyt kun kuumeisesti odoteltiin jo joulupukkia, niin olivat hiilihapot kyllä tästä limujuomasta kadonneet. Tämä oteltiin sen vuoksi, koska Kelly oli läpsäissyt Bethiä poskelle edellisessä Slammy RAW:ssa.

Ei jaksanut enää kiinnostaa. Hyvin vähän on ottelusta sanottavaa, sillä tämä oli kuin olisi katsellut uusintaa mistä tahansa naisten syksyisestä matsista. Samat väsyneet pikkuspotit käytiin läpi ja ketään paitsi Jerry Lawleria ei jaksanut enää sytyttää. Tämän olisi kyllä ihan suosiolla voinut jättää väliin.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:14
Voittaja: Beth Phoenix (Electric Chair Drop)

Arvosana: * ½

Sledgehammer Ladder Match
Triple H VS. Kevin Nash
Historian ensimmäinen lekatikasottelu. Elikkäs tämä Triple H:n nimikkoase oli ripustettu kehän yläpuolelle, ja sitä sai käyttää aseena, kunhan ensin sai sen noudettua. Eli toisinsanoen kyseessä oli Vince Russon rakastama ”x on a pole”-matsi.

Taustatarina on pitkä ja monipolvinen. SummerSlamin päätteeksi Kevin Nash ilmestyi yleisön seasta ja junttasi mestaruuden juuri voittaneen CM Punkin Jacknife Powerbombilla tonttiin. Tämä oli Nashin ensimmäinen esiintyminen WWE:n ohjelmistossa sitten Royal Rumblen. Monet ajattelivat tuon olleen Nashin ja hänen hyvän ystävänsä Triple H:n juoni, mutta lopulta selvisikin, että Nash oli toiminut omin päin ja lähetellyt itselleen tekstiviestejä. Kun asiain todellinen laita valkeni CM Punkille, jatkoi hän matkaansa mestaruuskuvioihin ja vanhukset jäivät nahistelemaan keskenään. Nash jatkoi sekaantumistaan HHH:n matseihin, ja bisneksiin. Mm. Vengeancessa hän oli miltei rikkonut Hunterin niskat puolibotchatulla Jacknifella. Kiehumispisteen tilanne saavutti, kun eräässä RAW:ssa Nash teloi Hunterin pahanpäiväisesti juurikin lekan avulla. HHH oli tuon raukkamaisen hyökkäyksen jälkeen viikkotolkulla sivussa, mutta oli nyt palannut makselemaan kalavelat.

52-vuotiaan Nashin bookkaaminen tikasotteluun kuuluista melkoiselta venäläiseltä ruletilta. Toisaalta taas HHH on niitä yksiä harvoja miehiä, jotka mahdollisesti voisivat saada tästäkin hyvän sopan aikaan. Kaverukset onnistuivatkin tässä – jos eivät ihan kiitettävästi – niin hyvin kuitenkin. Toki, olihan tämä etenkin Nashin hallintaosuuksien aikana vaivaannuttavan hidasta löntystelyä, mutta ei tätä huonoksi matsiksi voi väittää. Miehet ottelivat oman näköisensä ”tikasmatsin”, ja osasivat painia vahvuuksiensa mukaan. Niin, ja ottihan Nash tässä yhden Nash-mittakaavalla sairaan bumpin. Aika lailla täydellinen tapa paketoida Könsikkään ura, jos hän nyt oikeasti malttaa pysyä poissa. Viihdyttävä matsi, vaikka ehkä hieman ylipitkä olikin.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:17
Voittaja: Triple H (Pinned Nash after hitting him with a sledgehammer)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Sheamus VS. Jack Swagger w./Vickie Guerrero
Tämä oli niitä kaikkien kovasti rakastamia Teddy Longin impromptumatseja. Sheamus & Swagger olivat vierailleet aiemmin illalla joulupukiksi(!) pukeutuneen Theodoorin luona, ja tämähän oli tehnyt sen mitä parhaiten osaa, ja päättänyt antaa WWE Universelle varsinaisen joululahjan tämän matsin muodossa.

Tämä oli kyllä niin smackdown-matsi kuin vaan voi olla. Lyhyt rykäisy, jossa kumpikin kolusivat ne perusmaneerinsa läpi ja siinäpä se. Ei voi oikein ymmärtää, mitä suurempaa hyvää tällä koitettiin saavuttaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:57
Voittaja: Sheamus (Brogue Kick)

Arvosana: **

World Heavyweight Championship (Chairs Match)
The Big Show VS. Mark Henry ©
Köriläitten vihanpito ei ollut vieläkään ohi. Vengeancen matsi loppui siihen eeppiseen kehän hajoamiseen ja Survivor Seriesin revanssi halpamaiseen Henryn tahalliseen diskaukseen. Mutta nyt homman nimi oli erilainen: Show saisi heilutella tuoleja niin paljon kuin lystää, ja ottelua edeltäneessä promossaan oli täysin vakuuttunut, että juuri tänä päivänä 9:n vuoden kuiva kausi päämestaruuksien osalta päättyy.

”Maailman isoimman” ja ”maailman vahvimman” otteluissa oli selkeästi laskeva trendi. Vengeancen matsi oli täysosuma, tuskinpa tämä kaksikko pystyy keskenään parempaan. SuSe:ssa sitten taannuttiin sellaiselle siedettävälle tasolle, ja tämä olikin sitten jo sitten ihan kamala ottelu. Okei, osasyyllinen oli Henryn oikeasti loukkaantunut nilkka, mutta ei tässä tapahtunut yhtikäs mitään. Vähän aikaa läpsyteltiin tuoleilla selkään, ja sitten matsi päättyikin. Ei mitään komeita junttia taikka muistettavaa spottia. Yksinkertaisesti huono ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:31
Voittaja: The Big Show (Weapon Of Mass Destruction)

Arvosana: * ½

Liittyen ottelun jälkeisiin tapahtumiin.

Spoiler: näytä

Matsin jälkeenhän sitten nähtiin vielä melkoinen tapahtumaketju. Ilkeä Henry huonona häviäjänä niittasi Show'n DDT:llä tuolien päälle ja Daniel Bryanin musiikki alkoi soida. Sympaattisena altavastaaja-facena tunnetuksi tullut Daniel lunasti rahasalkkunsa lupaustensa vastaisesti, selätti Show'n ja voitti maailmanmestaruuden. Ja aloitti täysin överiksi vedetyt mestaruusjuhlat. Tämä aloittikin sitten Danielin muodonmuutoksen täydeksi mulkuksi, jota roolia hän edelleen vetää. Tätä ”ottelua” en tietenkään ota arvosteluun mukaan. Henkilökohtaisesti en tästä käänteestä paljoa tykännyt: MITB-lunastukset kun ovat minun silmissäni menettäneet arvonsa jo viimeistään vuonna 2009.

Intercontinental Championship Match
Cody Rhodes © VS. Booker T
Eletään joulukuuta 2011. Kevin Nash & Booker T ovat kumpikin suurissa otteluissa ppv:ssä. Vaikka tuo nyt paperilla saattaa kuulostaa huonolta, niin mielestäni hyvin kummatkin vanhat herrat vetivät. Tätä matsiahan oli rakennettu Smackdownin puolella, jota en aktiivisesti seurannut. Mutta kutakuinkin feudi oli mennyt niin, että Koodi oli pilkannut kommentaattori-Bookeria niin verisesti, että tämä oli päättänyt vetää painibuutsit vielä kerran jalkaan.

Ennen kuin tämä matsi alkoi, oli Cody aiemmin illalla hyökännyt kaksi kertaa Bookerin kimppuun. Ensiksi bäkkärillä, ja toisen kerran kun Booker oli tekemässä entranssiaan. Itsepäinen Booker kuitenkin viis veisasi lekurien suosituksille, ja kaikesta huolimatta nousi kehään.

Olisin ehkäpä mieluummin katsonut tämän matsin ihan ilman noita Codyn hyökkäyksiä. Nimittäin myöhemminhän miehet ottelivat RAW:ssa ja Smackdownissa parikin kertaa, ja ne kummatkin olivat parempia kuin tämä. Tämä jäi ihan liian perustason otteluksi, ja nuo Bookerin kayfabevammat sanelivat matsin kulkua ihan liiaksi. Jotenkin olisi toivonut, että Bookahin kehäpaluusta olisi otettu enemmän irti. Ei surkea, mutta ei kyllä hyväkään. Entisistä Main Event Mafia-heeboista Nash veti paremman matsin

Spoiler: näytä

Kesto: 7:15
Voittaja: Cody Rhodes (Beatiful Disaster)

Arvosana: ** ½

WWE Championship Match (Triple Threat TLC)
CM Punk © VS. The Miz VS. Alberto Del Rio w./Ricardo Rodriguez
Survivor Seriesissä Punk oli lopulta saanut revanssinsa ja voittanut Del Riolta mestaruuden MSG:n yleisön silmien alla. Tämän jälkeen RAW:n tj:ksi noussut John Laurinaitis linjasi, että Alperto ilman muuta saa revanssinsa. Mutta mukana olisi myös kolmas pyörä. SuSe:n jälkeen sekä John Morrisonista, että R-Truthista eroon hankkiutunut, entistä vakavempi The Miz.

Tässä riitti rytinää ja pauketta, ja minä nautin täysillä. Muutenkin tässä ottelussa oli sellaista tuoreuden tuntua: mestaruus oli pelissä, mutta Cenaa tai Ortonia ei näkynyt lähimaillakaan. Itse asiassa John Cena ei ollut ppv:ssä ollenkaan mukana, vaikka hän oli täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Häntä ei vaan käytetty.

Oho, nyt lähti tarina sivuraiteille. Palatakseni matsiin, niin sehän oli kertakaikkiaan mainio. Tapahtumia riitti koko ajan, ja kivuliaita spotteja nähtiin lähes jatkuvalla syötöllä. Näistä hurjin oli tietenkin Ricardo Rodriguezin sairas pudotus tikkailta pöytien läpi. oikeasti koko vuoden isoimpia bumppeja, ja vieläpä mieheltä, jolta sitä olisi vähiten odottanut. Mutta tuo ei tosiaan ollut tämän tapahtumarikkaan matsin ainoa huippuhetki. Myös Punk lensi pöydän läpi, otti Backbreakerin tuolin päälle, Alberto hajotti nivusensa ja Miz koki tikkailla maustetun Cross Armbreakerin. Saimoun useasti käyttämää osuvaa termiä lainaten ”melkoista balls to the walls äksöniä.” Vallan tuli se yksi lyhyt painin aikakausi mieleen tätä katsoessa. Mainio tapa päättää painivuosi 2011 ja tämä kaksivuotinen projekti.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:25
Voittaja: CM Punk

Arvosana: ****


*** CM Punk
** Alberto Del Rio
* Zack Ryder

Yhteenveto: Alkoi hyvin, loppui hyvin, mutta välissä sisältö osittain onttoa. Lennosta bookatut Beth-Kelly ja Sheamus-Swagger olivat aika kamalia otteluita, ja Henry-Show huonoin WHC-matsi miesmuistiin. Kokonaisuutena tämä tapahtuma uppoaa ihan mukavasti sinne harmaan massan joukkoon. Ei ehkä erotu hyvyydellään, mutta toisaalta taas ei myöskään huonoudellaan. Avausmatsi, päämatsi ja yllättävänkin tasokas Nash-HHH. Siinäpä lyhyesti tämän ppv:n anti.

PPV Ranking 2011

1. WWE - Money In The Bank 3,75
2. WWE - Survivor Series 3,33
3. WWE - Royal Rumble 3,25
4. WWE - SummerSlam 3,17
5. TNA - Slammiversary 3,16 / TNA - Destination X 3,16
6. TNA - Bound For Glory 3,03
7. WWE - Elimination Chamber 3,00
8. TNA - Final Resolution 2,94
9. WWE - Vengeance 2,84
10. TNA - Lockdown 2,81

11. WWE - Night Of Champions 2,79
12. TNA - Sacrifice 2,78 / WWE - Capitol Punishment 2,78
13. WWE - Hell In A Cell 2,75
14. WWE - Extreme Rules 2,72
15. WWE - WrestleMania XXVII 2,66
16. TNA - HardCore Justice 2,64 / WWE - Tables, Ladders & Chairs
17. TNA - Against All Odds 2,50
18. TNA - Turning Point 2,39
19. TNA - No Surrender 2,25
20. TNA - Genesis 2,19

21. WWE - Over The Limit 2,16
22. TNA - Victory Road 2,13

Vuoden matsi ehdokkaat
The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII
John Morrison VS. John Cena VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules
AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary
CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank
CM Punk VS. John Cena / WWE SummerSlam

Seuraavana sitten....ainiinjoo. Jonkinlaisen yhteenvedon vuodesta tulen vielä tekemään. Tosin sellaista yhtä laajaa koontia kuin vuodesta 2010 en tee, koska ei siinä olisi mitään järkeä, mutta jotain turhaa nippelitietoa postailen tässä joskus. IS-tähtipörssin lopputulokset ja kaikki 4:n tähden matsit nyt ainakin.

Palautetta tästä 2-vuotisesta projektista kuuntelen mielelläni, jos jollain jotain sanottavaa on.

[SkullCrushingFinale]

Kiitoksia rojektista, oli ihan mielenkiintoista vastapainoa Kenityksen arvosteluiden sekaan!

[Edgefan100397]

Hyvä projekti oli kyllä, tuli näitä aina odotettua Kenityksen arvostelujen rinnalla. Tosiaan myös toivoisin, että tuon diarysi ohella löytäisit myös jonkun toisen ajankohdan ja vetäisit siitä sitten tällaisen samanlaisen projektin.

Mutta joo, kiitos hyvistä lukukokemuksista!

[takaovi]

Ehdottomasti peukkua ylöspäin Whatin rojektille. Erona Kenityksen vastaavaan on ainakin selkeästi se, että nämä tapahtumat muisti vielä itsekin melko hyvin ja pystyi sen myötä vähän paremmin pohdiskelemaan arvostelujasi. Myöskin Whatin tyyli miellyttää jokseenkin ja sen myötä juttuja on ihan mukava lukea. Tykkäsin.

[What]

Kiitoksia vaan paljon palautteesta. Melko varmasti jossain vaiheessa tulee jokin samantyylinen projekti aloitettua, mutta todennäköisesti ainakin syyskesään asti pidän nyt "motivaatiotaukoa." Kahtellaan rauhassa. Mutta nyt vielä tällainen edellisvuotta huomattavasti suppeampi yhteenveto painivuodesta 2011.

PPV Ranking 2011

1 WWE – Money In The Bank 3,75
2 WWE – Survivor Series 3,33
3 WWE – Royal Rumble 3,25
4 WWE – SummerSlam 3,17
5 TNA – Slammiversary 3,16 / TNA – Destination X
6 TNA – Bound For Glory 3,03
7 WWE – Elimination Chamber 3,00
8 TNA – Final Resolution 2,94
9 WWE – Vengeance 2,84
10 TNA – Lockdown 2,81

11 WWE – Night Of Champions 2,79
12 TNA – Sacrifice 2,78 / WWE – Capitol Punishment 2,78
13 WWE – Hell In A Cell 2,75
14 WWE – Extreme Rules 2,72
15 WWE – WrestleMania XXVII 2,66
16 TNA – Hardcore Justice 2,64 / WWE – Tables, Ladders & Chairs
17 TNA – Against All Odds 2,50
18 TNA – Turning Point 2,39
19. TNA – No Surrender 2,25
20 TNA – Genesis 2,19

21 WWE – Over The Limit 2,16
22. TNA – Victory Road 2,13

Keskiarvot
TNA: 2,67
WWE: 2,70

Kaikki neljän tähden (tai enemmän ottelut)
1. Motor City Machine Guns VS. Beer Money / TNA Genesis
2. Edge VS. Dolph Ziggler / WWE Royal Rumble
3. 40 Man Royal Rumble Match
4. Edge VS. Wade Barrett VS. Kane VS. The Big Show VS. Rey Mysterio VS. Drew McIntyre / WWE Elimination Chamber
5. The Undertaker VS. Triple H (No Holds Barred) / WWE WrestleMania XXVII (2)
6. Fortune (Daniels, Kazarian & Beer Money) VS. Immortal (Ric Flair, Abyss, Matt Hardy & Bully Ray) (Lethal Lockdown) / TNA Lockdown
7. John Cena VS. John Morrison VS. The Miz (Steel Cage) / WWE Extreme Rules (5)
8. Christian VS. Alberto Del Rio (Ladder) / WWE Extreme Rules
9. Randy Orton VS. Christian / WWE Over The Limit
10. AJ Styles VS. Bully Ray (Last Man Standing) / TNA Slammiversary (3)

11. Kurt Angle VS. Jeff Jarrett / TNA Slammiversary
12. Rob Van Dam VS. Jerry Lynn / TNA Destination X
13. Christopher Daniels VS. AJ Styles / TNA Destination X
14. Sin Cara VS. Wade Barrett VS. Justin Gabriel VS. Sheamus VS. Cody Rhodes VS. Heath Slater VS. Daniel Bryan VS. Kane (MITB Ladder) / WWE Money In The Bank
15. Alberto Del Rio VS. Kofi Kingston VS. Jack Swagger VS. Evan Bourne VS. R-Truth VS. Alex Riley VS. The Miz VS. Rey Mysterio (MITB Ladder) / WWE Money In The Bank
16. CM Punk VS. John Cena / WWE Money In The Bank (1)
17. Randy Orton VS. Christian (No Holds Barred) / WWE SummerSlam
18. John Cena VS. CM Punk / WWE SummerSlam (4)
19. Alberto Del Rio VS. CM Punk VS. John Cena / WWE Hell In A Cell
20. Jerry Lynn VS. Rob Van Dam (FMM) / TNA Bound For Glory

21. Mr. Anderson VS. Bully Ray (Street Fight) / TNA Bound For Glory
22. John Cena VS. Alberto Del Rio (Last Man Standing) / WWE Vengeance
23. Alberto Del Rio VS. CM Punk / WWE Survivor Series
24. Alberto Del Rio VS. CM Punk VS. The Miz / WWE TLC
TNA : 8 ottelua
WWE: 16 ottelua

Nuo lihavoidut tarkoittavat motyc-ottelua, ja numero niiden perässä sitä, mihin järjestykseen ne laittaisin. Samalla selviää vuoden top 5-matsit. Vertailuna vuoteen 2010 näitä hyviä matseja oli enemmän (24 vs. 16) Mutta vuonna 2011 ne jakautuivat promootioiden välillä paljon epätasaisemmin. Vuonna 2010 homma meni tasan 9-9.

TNA World Heavyweight-mestarit (9)
Jeff Hardy (10.10.10 – 9.1.11)
Mr. Anderson (9.1-13.2)
Jeff Hardy (13.2-24.2)
Sting (24.2-12.6)
Mr. Anderson (12.6-11.7)
Sting (11.7-7.8 )
Kurt Angle (7.8-18.10)
James Storm (18.10-26.10)
Bobby Roode (26.10-)
Mestaruudesta oteltujen ppv-otteluiden keskiarvo: (2,58 )
(huomionarvoista, että parhaatkin mestaruudesta käydyt matsit saivat arvosanakseen vain 3,5 ja mukana kaksi DUD-tason matsia (Hardy-Anderson @Genesis ja Hardy-Sting @Victory Road)

WWE World Heavyweight-mestarit (10)
Edge (19.12.10-15.2.11)
Dolph Ziggler (15.2.-15.2)
Edge (15.2-12.4)
Vacant (12.4-1.5)
Christian (1.5-3.5)
Randy Orton (3.5-17.6)
Christian (17.7-14.8 )
Randy Orton (14.8-18.9)
Mark Henry (18.9-18.12)
The Big Show (18.12-18.12)
Daniel Bryan (18.12-)
Mestaruudesta oteltujen ppv-otteluiden keskiarvo: 3,16

WWE mestarit (9)
The Miz (22.11.10-1.5.11)
John Cena (1.5-17.7)
CM Punk (17.7-14.8 )
Rey Mysterio (25.7-25.7)
John Cena (25.7-14.8 )
Alberto Del Rio (14.8-18.9)
John Cena (18.9-2.10)
Alberto Del Rio (2.10-20.11)
CM Punk (20.11-)
Mestaruudesta oteltujen ppv-otteluiden keskiarvo: 3,41

Kuten tuosta huomaa, niin vuosi 2011 oli melkoista mestaruusrallia kaikkien päämestaruuksien ympärillä. Hassua muuten, että kun kirjoitan tätä 28.toukokuuta 2012 Bobby Roode ja CM Punk ovat edelleen mestareina omissa promootioissaan.

Tähtipörssi 2011
1. AJ Styles (TNA) 3+3+1+3+3+3=16
2. John Cena (WWE) 3+2+3+1+3+1+3=16
3. CM Punk (WWE) 2+2+3+2+2+2+3=16
4. Christian (WWE) 2+3+3+1=9
5. Kurt Angle (TNA) 1+1+2+3+1=8
6. Alberto Del Rio (WWE) 1+1+2+2+2=8
7. Bobby Roode (TNA) 2+3+2=7
8. Bully Ray (TNA) 3+1+1+2=7
9. Dolph Ziggler (WWE) 3+3=6

AJ Stylesilla oli enemmän kolmen tähden iltoja, jonka vuoksi hän nousi kilpailun voittajaksi, vaikka Cena & Punk yhtä paljon tähtiä keräsivätkin. Loput enemmän kuin 3 tähteä keränneet: Mr. Anderson (4),Daniels (4) Rey Mysterio (4)

Tämän laajempaa yhteenvetoa en ala vääntämään. Vuoden 2010 kohdalla jaoin vielä palkinnot ja kaikki, mutta nyt siinä ei ole mitään järkeä. Olen nimittäin sen tehnyt joulukuussa ja postannut Alertiin. Siitä eivät mielipiteet ole muuttuneet kuin korkeintaan parin kategorian kohdalla. Mutta hyvin nopeasti kolme tärkeintä.

Vuoden painija: CM Punk
Vuoden tapahtuma: WWE – Money In The Bank
Vuoden ottelu: CM Punk vs. John Cena / WWE – Money In The Bank

Kiitti, kuitti.

[Kenitys]

Kiitos vielä täältäkin suunnalta Whatille hienosta projektista. Nyt pitää sitten tyytyä yksin postailemaan tänne tasaisesti sunnuntaisin. Tosiaan, toivottavasti jotain uutta projektia jossain vaiheessa väkerrät.

Alkuun esitän sellaisen kainon pyynnön, että jos tiedät, mistä voisin saada käsiini WCW:n marraskuussa 2000 Saksassa järjestämän Millenium Final -ppv:n, olen erittäin kiitollinen.


SUMMERSLAM 2000

WWF:n kesän huipensi totuttuun tapaan vuoden kuumin tapahtuma SummerSlam. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Pohjois-Karolinassa, ja sen ulkoasussa käytettiin ensimmäistä kertaa tuota myöhempinä vuosina hyvin tutuksi tullutta tupla-S-logoa (ks. posteri). Selostajinamme ketkäpäs muutkaan kuin JR ja King. JR oli ollut storyline-syistä pari viikkoa poissa ruudusta, mutta nyt hän teki paluunsa selotuspöydän taakse.


Right To Censor (Steven Richards & Bull Buchanan & The Goodfather) vs. Too Cool & Rikishi w/ Goodfather's former hos
Ah! Vihdoin! Right To Censor oli tehnyt debyyttinsä! Tämän kunniaksi en voi tehdä muuta kuin laittaa soimaan ryhmän ihanan sisääntulomusiikin. Jos joku ei vielä tiedä, mikä tämä mahtava porukka oli olevinaan, niin avataanpa hieman: Stevie Richards teki WWF-comebackinsa loppukesästä nyt Steven Richards -nimellä. Nimen lisäksi tältä entiseltä ECW-rämäpäältä oli muuttunut myös asenne totaalisesti. Richardsia voi pitää PG-Eran edelläkävijänä, sillä hän vastutti kaikkea Attitude Eran näkyvimpiä puolia: hardcorea, verta, avointa seksuaalisuutta ja roisia kielenkäyttöä. Richards tahtoi kytkeä nämä kaikki pois WWF:stä ja perusti tämän tavoitteen ajamista varten heel-stablen Right To Censorin. Ensimmäiset Richardsin seuraajiksi liittyneet olivat Bull Buchanan ja iloisesta sutenööristä todelliseksi tylsimykseksi kääntynyt entinen Godfather ja nykyinen Goodfather. Tämä porukka paheksui melkeinpä kaikkia WWF:n painijoita ja faneja, mutta erityistä närkästystä heissä herätti Rikishi ja hänen Too Cool -kaverinsa. Rikishin takapuolen läiskyttely ja Stink Face -meininki oli RTC:n mielestä kaikella tapaa järkyttävää eikä millään tv-lähetyksiin sopivaa.

Alun RTC-hehkutukseni ei siis ollut mitään vitsiä, vaan minusta tuo porukka oli ihan oikeasti järjettömän nerokas idea Attitude Eralla (vaikka vaikuttikin lievältä kopiolta ECW:n Networkista) taatun heatin kerääväksi heel-porukaksi. Lisäksi erityisesti Richards oli viihdyttävä kehässäkin, ja häntä oli vihdoin kiva nähdä painimassa kunnolla. Tämäkin ottelu oli kokonaisuutena todella viihdyttävä. Mitään maailmaamullistavaa ketjupainimista tässä ei nähty, mutta ei sitä tältä odotettukaan. Aikaakin oli aika vähän, muttei tämä enempää tarvinnutkaan. Alusta loppuun vauhdikasta ja ennen kaikkea hauskaa meininkiä, jossa yleisö oli hienosti mukana. Lopputaistelutkin olivat oikein kivoja. Ei siis mikään erityisen hyvä painiottelu, mutta kiva kuuden miehen joukkueottelu, joka sai minut hyvälle fiilikselle heti ppv:n alkuun.
**½ (5:12)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Right To Censor (Richards pinned Scotty after a Steven Kick)

Road Dogg vs. X-Pac
Tämä oli varsin mielenkiintoinen ottelu SummerSlamin kortissa. Road Dogg ja X-Pac olivat viimeiset D-Generation X:n jäljellä olevat edustajat, ja kesän loppupuolella tälle heel-kaveruskaksikolle oli alkanut tulla pientä kaverillista kiistaa siitä, kumpi heistä todella on parempi painija. Lopulta he päättivät ratkaista tämän epäselvyyden painiottelussa SummerSlamissa, mutta sitä ennen heidän välilleen oli alkanut tulla pienehköjä ongelmia: X-Pac oli sanaharkan jälkeen tiputtanut Road Doggin vahingossa apronilta pöydän läpi, ja Dogg oli vastannut tähän jättämällä X-Pacin ottelemaan yksin heidän joukkueottelunsa. Nyt ottelun alussa miesten välit näyttivät kuitenkin kohtuullisilta, ja luvassa pitäisi olla rehdihkö ottelu.

WWF näytti luottavan tässä ottelussa varsin vahvasti siihen, että yleisö olisi tässäkin Road Doggin puolella, koska katsojat eivät oikein missään vaiheessa olleet tuntuneet hyväksyvän hauskasti promoavaa Road Doggia heeliksi sen jälkeen, kun mies teki face-turninsa joskus vuonna 1998. Niinpä tässäkin ottelussa oli varsin hyvä tunnelma, vaikka asetelma oli periaatteessa heel vs. heel. Ottelun antikin oli oikein kivaa, vaikka olen aika lailla varma siitä, että paremmalla buukkauksella ja enemmällä ajalla nämä kaksi saisivat aikaan vielä paljon viihdyttävämmänkin ottelun, sillä heillä on epäilemättä potentiaalia siihen. Tämä oli kuitenkin nyt tällainen kiva välipalaottelu, joka piti fiiliksen kohdillaan ja tarjosi kivaa kahden pienikokoisen painijan taistelua toisiaan vastaan. Lopetusmeiningit oli buukattu sinänsä oikein hyvin vaikkakin toki hiukan ennalta-arvattavasti.
**½ (4:42)
Voittaja:

Spoiler: näytä

X-Pac (Low blow and X-Factor)

Val Venis (c) & Trish Stratus vs. Eddie Guerrero & Chyna - Intergender Tag Team Match for the WWF Intercontinental Championship
WWF oli alkanut näköjään suosia näitä erikoisempia tapoja ratkaista mestaruuksien kohtelu. Tässäkin ottelussa oli kyse siitä, että Val Venis häviäisi IC-mestaruutensa, jos hänet tai hänen valettinsa Trish Stratus selätettäisiin. Jos Eddie ja Chyna voittaisivat ottelun, IC-mestaruuspäätyisi sille, joka selättäisi Trishin tai Veniksen. Syy tähän otteluun päätymiseen oli siinä, että Veniksellä oli ollut ongelmia Eddie Guerreron kanssa jo King of the Ringistä lähtien. Ylimielinen Venis ei ollut entisen European-mestarin mieleen, ja hän tahtoi opettaa tälle käytöstapoja. Samanlaisia ajatuksia oli Eddien tyttöystävällä Chynalla Trish Stratusta kohtaan, sillä Trish oli useaan otteeseen puuttunut Eddien ja Veniksen yhteenottoihin hyökkäämällä raukkamaisesti takaapäin Chynan kimppuun. Nyt Chynalla olisi vihdoin mahdollisuus kohdata tämä ilman minkäänlaista painikoulutusta kehään nouseva manageri rehdisti 1 vs. 1 -tilanteessa.

Trish ei kieltämättä näissä uransa ensimmäisissä otteluissa ollut vielä ollenkaan sillä tasolla, jonne hän tulisi aikanaan nousemaan. Silti Trish yritti jo näissä kamppailuissa painillisesti paljon enemmän kuin melkein koko muu WWF:n "naisdivisioona" (siitä myöhemmin lisää) yhteensä. Tässäkin ottelussa oli ilo katsoa Veniksen ja Eddien ihan mukavan tasoisen painin lisäksi Trishin yrittämistä ja Chynan vakuuttavuutta. Tämä oli jo tapahtuman kolmas ihan mukava ottelu, joka jätti kivan fiiliksen muttei ollut kuitenkaan laadultaan mitään erityisen hienoa laatua. Vähitellen voisin toki alkaa odottaa myös niitä ppv:eihin sopivia vähintään kolmen tähden otteluita. Silti tähän mennessä show oli jättänyt vakuuttavan kivan olon.
**½ (7:13)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero & Chyna (Chyna became a new WWF Intercontinental Championship after pinning Stratus after a Gorilla Press Slam)

Tazz vs. Jerry Lawler
Tämän ottelun takana olikin varsin mielenkiintoinen tarina. Kaikki alkoi siitä, että Tazz oli jatkanut Fully Loadedinkin jälkeen koko WWF-rosterin piinaamista hyökkäämällä satunnaisissa tilanteissa aivan kenen tahansa painijan kimppuun. Lopulta selostaja Jim Ross oli saanut tästä tarpeekseen, ja hän alkoi selostamossa puhua siitä, kuinka hän ei siedä Tazzin käytöstä. Tazz sai nopeasti tietää JR:n puheista, ja eräässä tv-show'ssa hän saapuikin selostajapöydän luokse. Ensin Tazz karjui selostajalegendalle tovin ja yritti saada tätä hermostumaan niin, että JR yrittäisi lyödä Tazzia. Yhden kerran JR läimäisikin Tazzia, mutta tällä ei ollut mitään vaikutusta. Tazz haastoi miestä lyömään uudestaan, mutta tällöin JR:n selostajapari ja viime aikoina entistä paremmin Rossin kanssa toimeen tuleva Jerry Lawler täräytti kaverinsa kiusaajaa turpiin. Tästä seurasi useita yhteenottoja Tazzin ja Lawlerin välille. Tazz saapui hakkaamaan Lawlerin kesken tämän selostuksen, ja Lawler hyökkäsi Tazzin kimppuun backstagella. Feud huipentui siihen, kun Tazz kidnappasi JR:n ja heitti tämän Lawlerin autoon. Tämän jälkeen Tazz oli titantornin kanssa yhteydessä Lawleriin, ja Lawler ei voinut kuin katsoa vierestä, kun Tazz hakkasi Lawlerin auton ikkunat rikki samalla, kun JR oli autossa. Tämän seurauksena JR:n silmä kärsi vakavista vammoista, eikä JR pystynyt palaamaan selostuspöydän ääreen ennen kuin nyt. Samalla olisi Kingin aika vihdoin kostaa kaikki Tazzin teot.

Tämä oli Kingin ensimmäinen ottelu ppv-tasolla sitten vuoden 1997, jolloin Lawler paini King of the Ringissä ja myös ECW:n puolella Hardcore Heavenissa. Samalla tämä oli varmaan hänen ensimmäinen ppv-ottelunsa facena. Itse kamppailussa ei ollut mitään kovin erityistä, vaikka Tazz vetikin roolinsa aivan mahtavasti. Kehään hän saapui mustien lasien ja sokeankepin kanssa pilkatakseen JR:n silmävammoja, ja koko ottelun ajan hän veti hienoa heel-roolia. Lawlerkin kykeni omaan osuuteensa varsin mallikaasti, ja ottelun ratkaisu oli itse asiassa yllättävänkin karun näköinen. Ehkä jopa hieman tarkoitettua karumpi. Joka tapauksessa ottelu oli niin hyvä kuin vain tältä kuviolta saattoi odottaa, mutta se ei tässä tapauksessa tarkoita vielä mitään laadullisesti hienoa ottelua.
** (4:24)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lawler (Pinned Tazz after JR hit him to the head with a glass jar)

Shane McMahon (c) vs. Steve Blackman - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Epätoivoinen yritys pushata Shane McMahonin läheistä ystävää Steve Blackmania osa XXVVVIIII. No, eipä siinä mitään. Blackman oli kyllä ihan kiva kehässä ja sopi HC-divariin ihan mukavasti, mutta ei hän millään tavalla kiinnostava tai karismaattinen painija ollut. Feudi itsessään lähti liikkeelle siitä, että Shane McMahonin kukkoiluun ja kaikkiin mahdollisiin kuvioihin puuttumiseen kyllästynyt comissioner Mick Foley päätti hieman rangaista Shanea pistämällä hänet HC-mestaruusotteluun Steve Blackmania vastaan. Ottelu päättyi kuitenkin odotuksien vastaisesti, kun otteluun sekaantuneet Edge, Christian ja T & A (Shane muuten otteli Testiä vastaan viime vuoden SummerSlamissa) estivät turpasaunan ja auttoivat Shanen mestaruusvoittoon. Shanen harmiksi mestaruusjuhlat päättyivät lyhyeen, kun Foley ilmoitti, että Shane kohtaisi ex-mestari Blackmanin uudestaan SummerSlamissa. Tästä kauhistunut Shane yritti päästä eroon mestaruudesta antamalla Edgen ja Christianin selättää hänet backstagella tuomarin ollessa läsnä. Foley puuttui kuitenkin tähänkin ilmoittamalla inhoavansa koko 24/7-sääntöä ja poistamalla sen tästä hetkestä lähtien. Niinpä Shanelle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin saapua puolustamaan voittamaansa mestaruutta SummerSlamiin.

Edellisten neljän ottelun tapaan tämäkin oli itse asiassa oikein kivaa rymistelyä, mutta eipä tästäkään ollut räjäyttämään pankkia. En minä sitä näiltä kahdelta toisaalta edes odottanutkaan. Alkupuoli oli semmoista ihan kivaa perus HC-rymistelyä, jossa ei kuitenkaan ollut mitään niin erikoista, että olisin pitänyt tätä kivaa tv-ottelua parempana. Todellinen syy tämän ottelun ppv-tasoisuudelle tulikin vasta ottelun lopussa. Joo, toki alastulo oli tässäkin järkyttävän hienonnäköisessä bumpissa gimmickoitu, mutta luojan kiitos se oli. Ei se itse spotin näyttävyyttä vähennä yhtään, ja samalla se piti molemmat miehistä hengissä. Ehdottomasti lisäpuolikkaan arvoinen, vaikkei muuten painillista lisäarvoa tuonutkaan. Vuoden shokeeraavimpia spotteja, ja taas uskomatonta uhrautumista Shanelta.
**½ (10:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Blackman (Elbow Drop from a scaffold)

Chris Jericho vs. Chris Benoit - 2 out of 3 Falls Match
Chris Benoit ja Chris Jericho olivat piesseet toisiaan jo koko kevään, kun nämä kaksi toisiaan inhoavaa kanadalaispainijaa olivat otelleet rajuissa otteluissa, joissa oli panoksena vuorotellen Benoit'n ja Jerichon hallussa pitämä Intercontinental-mestaruus. Sittemmin IC-mestaruus oli tippunut miehiltä pois, ja he olivat hetkeksi edenneet muihin kuvioihin, vaikka välejä ei ollut koskaan selvitetty lopullisesti. Niinpä kun Chris Jericho voitti Benoit'n hieman FL:n jälkeen käydyssä Raw'n ottelussa, Benoit menetti taas hermonsa ja pieksi Jerichon niin pahasti, ettei häntä nähty seuraavaan pariin viikoon. Lopulta Jericho teki paluunsa kesken Benoit'n ja Rockin WWF-mestaruusottelun ja aiheutti Benoit'lle tappion. Benoit ei tuota tekoa arvostanut, ja lopputulos oli selvä: miehet olivat toistensa kurkuissa kiinni niin kauan, kunnes comissioner Foley buukkasi miesten välille vielä yhden otteluun SummerSlamiin. Stipulaationa olisi 2 out of 3 Falls Match, jotta meille viimein selviäisi, kumpi näistä kahdesta on parempi.

Tähän mennessä osan otteluiden ajan vähäisyys ei ollut häirinnyt minua yhtään, vaan se oli itse asiassa sopinut juuri passelisti kyseisiin otteluihin. Tässä ottelussa aika kuitenkin muuttui ongelmaksi. Tiedän kyllä, että Chris Jericho ja Chris Benoit pystyvät parhaimmillaan aivan huipputason otteluihin myös alle 15 minuutissa, mutta se on jo heiltäkin äärettömän harvinaista. Niinpä ottelun kokonaispituus (13 minuuttia) ei lämmittänyt mieltäni - erityisesti, kun kyseessä oli 2 out of 3 Falls Match, jossa siis nähtiin tuossa ajassa useampi ratkaisusuoritus! Jotenkin koko hommasta jäi buukkauksellisesti vähän juosten kustu maku suuhun. Fallit tulivat aika heppoisesti, ja vaikka ne olivatkin tavallaan buukattu ihan järkevästi, niin sitten meiltä vielä vietiin se huikea lopputaistelukin, jota oli koko ajan toivonut. Tällekin ottelulle on annettu vaikka minkälaisia huippuarvosanoja ja kehuja maista taivaisiin, mutta totuus on se, etteivät parhaatkaan painijat pysty mahtaviin otteluihin, jos buukkaus ei sitä mahdollista. Eipä silti, taas kerran pitää kaiken mollaamisen jälkeen todeta, että olihan tämä kirkkaasti paras ottelu tähän mennessä ja painillisesti aivan loistavaa antia. Se anti jäi nyt vain hieman liian vähäiseksi, että tästä olisi pystytty MOTYC puristamaan.
***½ (13:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Final fall: Benoit pinned Jericho with an inside craddle while holding the ropes)

Edge & Christian (c) vs. Dudley Boyz vs. Hardy Boyz - TLC Match for the WWF Tag Team Championship
Noniin, sitten tämä. Historian ensimmäinen Tables, Ladders & Chairs -ottelu ja samalla erittäin suuri pala koko WWF:n joukkuedivisioonan historiaa. Ylimieliset kanadalaisveljekset Edge ja Christian olivat pitäneet joukkuemestaruuksia hallussaan lyhyttä taukoa lukuun ottamatta WrestleManiasta lähtien. Silloin he voittivat vyönsä juurikin Dudleyita ja Hardyja vastaan käydyssä Ladder Matchissa, joka alkoi meiningiltään muistuttaa jo TLC-ottelua. Mestaruuskautensa aikana Edge ja Christian olivat olleet monenlaisten haasteiden edessä, mutta tämä oli ehdottomasti pahin tähän mennessä. Edge ja Christian olivat viime aikoina alkaneet käyttää signature-liikkeenään iskua, jossa molemmat mestareista pitivät kädessään yhtä terästuolia ja läimäyttivät vastustajansa pään tuolien väliin. Tästä saivat kärsiä mm. Hardy Boyzit elokuun alussa. E & C hyökkäsivät pitkäaikaisten vihollistensa Hardy-veljesten kimppuun terästuolien kanssa, mutta ristiretki ei päättynyt aivan toivotulla tavalla. Silloin nimittäin paikalle saapuivat myös Dudleyt pöytien kanssa valmiina pistämään kanadalaiset pöydistä läpi, ja lopulta joukkotappeluun sekoittuivat myös Hardy-veljekset tikkaiden kanssa. Lopulta tilanteen otti haltuunsa comissioner Foley, joka buukkasi tämän historian ensimmäisen TLC Matchin SummerSlamiin. Ppv:tä edeltävinä viikkoina nähtiin monia rajuja hyökkäyksiä toisten joukkueiden kimppuun.

Juuri kun menin sanomaan, että alle 15 minuutin ottelut eivät yllä lähes koskaan huippuarvosanoihin... No, tämä kesti käytännössä juuri sen 15 minuuttia. Samalla tämä on hieno esimerkki siitä, ettei kyse ole todellakaan aina siitä ajasta, vaan siitä, mitä siinä ajassa saa aikaan. Jericho ja Benoit saivat ottelussaan kyllä paljon aikaan, mutta se jätti silti sen tunteen, että paljon enemmänkin olisi ollut tarjolla. Tämä taas... No, tämä jätti sellaisen fiiliksen, jota on mahdotonta kuvailla sanoin. Sellainen olo, että mitä tämänkaltainen paini voi oikeasti enää tämän ottelun jälkeen tarjota. Tässä nähtiin lähes tulkoon kaikki mahdolliset ja myös mahdottomat spotit, bumpit ja rymistelyt. Kaikki kuusi olivat niin mahtavasti mukana kuin vain ikinä voi olla. Parhaiten mieleen jäivät ehkä Hardyn veljekset ja Bubba Ray Dudley, mutta oli tämä aivan mahtava suoritus myös muilta. Lopetuskin tuntui siltä, että tämä oikeasti päätti tämän tarinan. Kannattaa katsoa, jos et ole vielä nähnyt jostain syystä.
****½ (14:51)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Edge & Christian

The Kat w/ Al Snow vs. Terri w/ Perry Saturn - Stink Face Match
Hahaa, jos joku ottelu on joskus ollut curtain jerk, niin se on tämä. Jos jotain kiinnostaa ihan oikeasti ottelun taustatarina, niin ilmeisesti Kat ja Terri ovat feudailleet tasaisesti läpi koko vuoden. Nämä kaksihan ottivat siis yhteen Cat Fight Matchissa WrestleMania 2000:ssa, eikä minulla ole mitään syytä epäillä sitä, että nämä kaksi ovat jatkaneet tätä huikeaa ja todennäköisesti vuoden feud -kategorian ylimielisesti dominoivaa rivarlyaan aina tänne SummerSlamiin asti. Viimeisin huikea käänne naikkosten feudissa oli se, että Kat sai Rikishin lähes tulkoon tekemään Terrille Stink Facen, ja jostain syystä Terri ei tykännyt tästä kauniista ajatuksesta. Niinpä näiden naisten välille buukattiin siis Stink Face Match. Kyllä, arvasit oikein. Sen voittaisi se, joka tekisi toiselle ensin Stink Facen. Terrin ringsidellä oli European-mestari Saturn, joka oli Terrin on screen -poikaystävä, mutta rehellisesti minulla sen enempää kuin selostajillakaan ei tuntunut olevan mitään hajua, miksi Kat oli ottanut Al Snow'n ringsidelleen.

Ja sitten joku vielä ihan oikeasti miettii, miksi naisten paini ei kiinnostanut tähän aikaan ketään... WCW tarjosi viime ppv:ssään Hancock vs. Major Gunssin, ja WWF vastaa tällaisella kuralla. Ei pyhä p**ka sentään. Kaikkein surullisintahan tässä oli se, että WWF:ssä oikeasti oli Women's-mestaruus, joka oli ollut maaliskuun lopusta lähtien Stephanie McMahonin hallussa. Kyllä, sen Stephanien, joka ei ollut paininut yhtään ppv-ottelua. Nyt kuitenkin viikkoa ennen SS:ää hän jobbasi vyön vihdoin Litalle, joka oli oikeasti WWF:n laihan (no pun intended) naisdivisioonan nousevia nimiä. Pääsikö Lita puolustamaan mestaruuttaan ppv:hen? Ei, koska meidän piti saada tämä tärkeä ottelu. Ainiin, unohdin melkein jo sanoa, että tämä oli laadullisesti aivan täyttä kuraa. Onneksi se kesti edes vähän aikaa. Eihän näistä kumpikaan ollut edes mitenkään erityisen hyvännäköisiä nyt, kun Katkin oli värjännyt hiuksensa peroksidiblondiksi.
DUD (3:06)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Kat (Stink Face)

Undertaker vs. Kane
Kyllä vain, taas sitä mennään. Kanehan oli tehnyt WWF-debyyttinsä vuonna 1997 hyökkäämällä oman veljensä Undertakerin kimppuun. Tuosta lähtien kaksikon feud oli ollut on/off-suhteessa koko Kanen WWF-uran ajan. Mitään ultimaattista loppuhuipennusta feud ei saanut missään vaiheessa. Nyt kun Undertaker teki paluunsa facena pari kuukautta sitten, näytti siltä, että veljekset ovat vihdoin samalla puolella, ja he jopa rupesivat luomaan tuhoa ottelemalla joukkueena mm. Edgeä ja Christiania vastaan. Pari viikkoa ennen SS:ää tapahtui kuitenkin jotain aivan älytöntä. Undertaker joutui keskellä kehää beatdownin uhriksi, ja Kane saapui pelastamaan veljensä, mutta juuri kun kaikki oli hyvin, Kane pettikin veljensä ja iski tämän Chokeslamilla kehästä läpi! Ainut taas sekopäiseksi muuttuneen Kanen tarjoama selitys oli se, että hän on hirviö ja tekee sen, mitä hirviön kuuluukin.

Tavallaan olin tuolloin vuoden '98 ppv:itä katsoessani vähän harmillan siitä, kun tämä ei saanut mitään suurta loppuhuipennusta, mutta silti UT vs. Kane ei ollut tässä vaiheessa se unelmaotteluni, sillä tiesin varsin hyvin, että nämä kaksi ottaisivat yhteen toistensa kanssa vielä vaikka kuinka monta kertaa. Tämä ottelu kuitenkin yllätti sinänsä ihan positiivisesti, vaikka ei tämä laadultaan noussutkaan erityisemmin hyväksi otteluksi. Tätä ei ollut nimittäin yritettykään buukata tylsänä normaalina 1 on 1 matchina. Sen sijaan ottelun tuomari ei puuttunut veljesten pieksentään millään tavalla vaan antoi heidän tehdä, mitä halusivat. Niinpä meille tarjottiin reipas 6 minuuttia intenssiivistä hc-pieksentää, joka ei varsinaisesti tuntunut edes painiottelulta, sillä koko ottelun ajan Undertakerin päätavoitteena oli Kanen selättämisen sijaan tämän maskin ryöstäminen. Ihan kiva väliottelu ennen illan Main Eventiä. Buukkaus toimi hyvin. Silti tämä feudi epäilyttää hiukan.
**½ (6:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Match ended when Undertaker ripped off Kane's mask)

The Rock (c) vs. Kurt Angle vs. Triple H - WWF Championship
Hehe, tämä ottelu on siitä hauska, että tässä tuntui olevan kyse kaikesta muusta kuin WWF-mestaruudesta. En edes tiedä, mistä aloittaa tämän osalta, mutta ehkä lähtölaukaus Anglen ja Triple H:n feudiin (josta tässä todella siis oli kyse) oli se, kun Stephanie McMahon-Helmsley auttoi jostain syystä Kurtin voittoon tämän KOTR-ottelusta. Tuosta lähtien Triple H oli ollut hyvin epäileväinen vaimonsa ja Kurtin välejä kohtaan. Erimielisyydet kytivät KOTRista lähtien, mutta ne roihahtivat liekkeihin vasta Fully Loadedin jälkeen. Tuolloin Triple H joutui itse ongelmiin Stephanien kanssa, koska Stephanie sai HHH:n pariinkin otteeseen kiinni Trish Stratuksen kanssa tilanteesta, joka näytti ensi silmäyksellä joltain aivan muulta kuin siinä todella oli kyse. Niinpä Stephanie ilmoitti Hunterille haluavansa olla nyt vähän aikaa erillään, ja tämä oli Kurtin tilaisuus. Angle alkoi viettää paljon aikaa Stephanien kanssa hyvin läheisissä väleissä. Stephanie näytti nauttivan Kurtin seurasta, ja molemmat vakuuttivat, että kyse on pelkästään ystävyydestä.

Vähitellen Stephanie antoi anteeksi HHH:llekin, ja hän yritti saada Anglen ja Tripsun ystävystymään toistensa kanssa. Se ei kuitenkaan onnistunut kovin hyvin, sillä Angle ja HHH olivat voittaneet yhdessä ykköshaastajuusottelun, ja niinpä Foley oli julistanut SS:ään tämän Triple Threat -mestaruusottelun. Angle ja HHH tiesivät, että he pärjäisivät parhaiten tekemällä yhteistyötä, mutta henkilökohtaiset erimielisyydet tuntuivat estämään sen. Lopullinen käänne Anglen ja HHH:n feudille nähtiin ppv:tä edeltävässä Smackdownissa. Siinä Angle kolkkasi kesken ottelun Stephanieta vahingossa niin, että Steph menetti tajuntansa. HHH kuljetti vaimonsa pikaisesti takahuoneeseen ja ryntäsi sitten vielä auttamaan Anglea kesken olleessa ottelussa osoittaakseen jalomielisyytensä. Kurt oli kuitenkin häipynyt ottelusta, ja Triple H jäi yksin beatdownin uhriksi. Samalla Angle oli hiipinyt Stephanien huoneeseen, jossa hän pahoitteli kaikkea aiheuttamaansa tuskaa... ja sitten suuteli Stephanieta! Hetken näytti siltä, että Stephanie vastusteli tilannetta, mutta lopulta hän antautui suuteloon itsekin mukaan. Tämä jos mikä oli kolmiodraama! Ja kolmas osapuoli ei siis ollut Rock vaan Stephanie. Rock oli koko tämän kuvion ajan nautiskellut omasta rauhastaan WWF-mestarina, ja nyt hän joutuisi puolustamaan vyötään näitä tappelupukareita vastaan, koska WWF ei uskaltanut vielä buukata heel vs. heel -ottelua ppv:n ME:ksi.

Aikamoinen juonikuvio. Itse ottelu oli hyvin mielenkiintoinen, sillä se alkoi Anglen ja HHH:n rajulla tappelulle, jolle tuli kuitenkin stoppi hyvin karun ja botchatun spotin jälkeen. Tällöin Rock hyppäsi mukaan, ja saimme nähdä taas hienoa ja intenssiivistä painia HHH:n ja Rockin välillä. Lopulta Anglekin palasi kuviohin, ja lopussa meille oli tarjolla se Triple Threat Match, joka meille luvattiin. Kokonaisuutena ottelu oli oikein vauhdikas, viihdyttävä ja monivaiheinen kamppailu WWF-mestaruudesta, mutta pieni sekavuus aiheutti sen, ettei tämä missään vaiheessa ihan huipputasoiselta ottelulta silti tuntunut. Joka tapauksessa hieno kamppailu ja hoiti ppv:n ME:n roolin kiitettävällä tavalla.
***½ (20:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (Pinned Triple H after a People's Elbow)

*** Jeff Hardy
** Bubba Ray Dudley
* Matt Hardy

Kokonaisarvio SummerSlamista: Ppv tarjosi yhden ****½-ottelun, kaksi ***½-ottelua, vain yhden täyden turhakkeen ja yleisesti todella hyvän fiiliksen. Kokonaisuutena tämä oli siis oikein onnistunut ja Hyvä ppv. Jos tämä olisi sitä parempiin arvosanoihin tahtonut yltää, olisi alakortinkin otteluiden pitänyt päästä siitä **½-tasosta vielä ylöspäin, ja Benoit'n sekä Jerichon ottelun olisi pistänyt nousta sille klassikkotasolle, jonka se olisi ansainnut. Ongelmaksi nousikin ehkä se, että ppv:hen oli väkisin saatava 10 ottelua, joka tässä tapauksessa haittasi jo tapahtuman tasoa, kun lähes kaikki ottelut joutuivat tyytymään aika vähäiseen aikaan. Joka tapauksessa vahvaa suorittamista WWF:ltä.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWF SummerSlam - Hyvä
6. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
7. WWF WrestleMania 2000 - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. ECW Guilty As Charged - Ok
10. WWF Judgment Day - Ok
11. WWF King of the Ring - Ok
---------------
12. WWF InsurreXtion - Kehno
13. ECW Living Dangerously - Kehno
14. WCW Souled Out - Kehno
---------------
15. WCW Bash At The Beach - Surkea
16. WCW Uncensored - Surkea
17. WCW New Blood Rising - Surkea
18. WCW Spring Stampede - Surkea
19. WCW The Great American Bash - Surkea
20. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
21. WCW Slamboree - Surkea

Ja seuraavaksi taas WCW:tä.

[Merovingi]

Alun RTC-hehkutukseni ei siis ollut mitään vitsiä, vaan minusta tuo porukka oli ihan oikeasti järjettömän nerokas idea Attitude Eralla (vaikka vaikuttikin lievältä kopiolta ECW:n Networkista) taatun heatin kerääväksi heel-porukaksi

Right to Censorilla on hauska tausta, sillä se ei ole kopio ECW:n Networkista vaan WWF:n vinoilua Parents Television Council -nimiselle konservatiiviselle hörhöjärjestölle. PTC painosti tuolloin, ja nykyään, kanavia vähentämään "sopimatonta" materiaalia televisiosta ja korvaamaan sen perheystävällisellä ja vastuullisella ohjelmalla. He jopa yrittävät saada kanavia poistamaan heidän mielestään "sopimattomat" ohjelmat ja korvata se lapsiystävällisellä vaihtoehdolla. Järjestö on täysin urpo ja täynnä idiootteja, sillä he pitävät viikottaista listaa ohjelmista, jotka eivät sovellu lapsille - koomista on, että listalle on päätynyt South Park monta kertaa, jonka kohdalla sopii miettiä, miksi kukaan vanhempi pitäisi lastaan hereillä sen esitysaikaan saatika sitä näyttäisi lapsille.. Pahemman laatuisia konservatiivi-urpoja, joiden mielestä televisiosta voi tulla vain sellaista mistä me pidämme, ei mitään muuta.

PTC aloitti juuri vuonna 2000 kampanjan WWF:ää vastaan, jossa se valitti SmackDownin sisältävän liikaa alastomuutta ja väkivaltaa Primetime-ohjelmaksi. Kaiken päälle he syyttivät WWF:ää neljän teinin kuolemasta ja näiden seurauksena WWF haastoi PTC:n lopulta oikeuteen...

Koko jupakka selitettynä tässä.

Jos joku ei huomannut niin Right to Censor -> RTC ja Parents Television Council -> PTC.

Toimiva heel-stable tietysti tuohon aikaan. Kyllähän se ärsyttää katsojia, jos muutama idiootti tahtoo lopettaa kaiken hauskan.. Olen joskus miettinyt kuinka v***n over heel CM Punk olisi ollut Attitude-Eralla.. Miettikää sitä heattia Straight Edge -gimmickillä.

[Kenitys]

^ Mielenkiintoista tietoa RTC:stä. Tämä oli minullekin aivan uutta, kun en aikakauden varsinainen ekspertti ole. Silti tietynlaisia yhtäläisyyksiä Networkin välillä ei voi välttää, vaikka stablejen pohjimmainen ideakin oli jo aivan eri: toinen oli lähtöisin alhaalta päin pienen painijaporukan johtamana ja toinen oli lähtöisin ylhäältä suuren kanavajohdon ohjaamana.


FALL BRAWL 2000

Fall Brawl tunnettiin ennen klassisesta WarGames Matchistaan, mutta edellisenä vuonna sitä ei enää nähty, eikä WCW:n klassisin ottelutyyppi tehnyt paluutaan myöskään historian viimeisessä Fall Brawlissa. Sen sijaan hieman ennen FB:tä Nitrossa käytiin joku Russon oma järjetön "2000-luvun versio War Games Matchista". Siinä oli panoksena WCW:n päämestaruus, ja siitä myöhemmin lisää. Nyt kuitenkin itse ppv:hen, jota selostivat taas kerran Tony, Mark ja Scott.


Elix Skipper (c) w/ Major Gunns vs. The Kwee-Wee w/ Paisley - WCW 100 Kilos And Under Championship
Jos mietitte, mistä mestaruudesta Elix Skipper ja Kwee-Wee ottelivat, niin kyseessähän on WCW Cruiserweight -mestaruus, joka oli saanut uuden nimen sen jälkeen, kun pro-canadian Lance Storm saapui WCW:hen ja voitti US- ja HC-mestaruuden lisäksi myös CW-mestaruuden. Storm kantoi jonkin aikaa vyötä itse, mutta kun hän perusti pian New Blood Risingin jälkeen Team Canada -stablensa, luovutti hän 100 Kilos And Under -vyönsä Team Canadan jäsenelle "Prime Time" Elix Skipperille. Myöhemmin TNA-urastaan tutuksi tuleva Skipper oli siis tehnyt äskettäin WCW-debyyttinsä. Hänen vastustajansa Kwee-Wee oli puolestaan jo pari vuotta WCW:n alakortissa pyörinyt turhahko painija, oikealta nimeltään Allan Funk (ei sukua legendaariselle Funk-suvulle). Kwee-Wee oli WCW-rosterin kummajainen, kaikella tapaa erikoinen persoona, joka pyöri backstagella managerinsa Paisleyn kanssa. Toisinaan Kwee-Wee sai raivokohtauksia, jolloin hänen "sivupersoonansa" Angry Allan pääsi valloille. Nyt tämä yhdentekevä kummajainen oli voittanut Lt. Locon ja ansainnut näin ykköshaastajan aseman.

Kwee-Wee ei tässä ottelussa vakuuttanut painitaidoillaan, eikä todellakaan saanut ainakaan minua ymmärtämään sitä, miksi juuri hänet oli nostettu kaikista WCW:n ihan oikeasti lahjakkaista CW-painijoista ppv:hen mestaruusotteluun. Elix Skipper sen sijaan pääsi heti ensimmäisessä ppv-ottelussan jo osoittamaan painitaitonsa ja todistamaan, että myös aivan WCW:n loppuaikoina nähtiin vielä uusia ja lahjakkaitakin painijoita heidän CW-divarissaan. Skipper kantoi näyttävillä liikkeillään ja painitaidoillaan Kwee-Ween suurin piirtein niin hyvään otteluun kuin näistä lähtökohdista saattoi syntyä. Se ei ollut ihan älyttömän paljon, mutta ihan kiva avausottelu kuitenkin.
**½ (11:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Elix Skipper (Overdrive)

3 Count vs. Misfits In Action (Loco & Cajun & A-Wall)
Ikivihattu poikabändiporukka 3 Count oli ajautunut viime viikkoina ongelmiin hyvin suureen suosioon nousseen Misfits In Actionin kanssa. MIA oli viime aikoina alkanut puolustaa Yhdysvaltojen kunniaa aloitettuaan yhteistyön USA-legenda Jim Dugganin kanssa, ja niinpä heidän pääfeudikumppaninsa oli Lance Storm ja Team Canada. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää. Team Canadan lisäksi MIA:lla oli nimittäin suuria ongelmia myös ylimielisen ja muutenkin kaikin puolin typerän 3 Countin kanssa, ja nyt heillä oli mahdollisuus opettaa pojille vähän käytöstapoja. MIA:n uusin jäsen oli isokokoinen Sgt. A-Wall, joka oli siis face-turnin tehnyt The Wall. Alkoi olla Wallin suurempi push viimeistään nyt ohi, ja hyvä niin. Tähän MIA-rooliin hänen lahjansa riittävät juuri sopivasti.

Tämä oli hyvä kuuden miehen joukkueottelu. Ei millään tavalla laadultaan huikean erityinen tai jännittävä, mutta kaikin tavoin kyllä viihdyttävä kiva alakortin ottelu. Suurimpia tähtiä olivat tietenkin Shane Helms ja Lt. Loco, jotka vetivät todella hienosti oman osuutena tässä ottelussa. Tällä kertaa Shannon Moore ja jopa Evan Karagiaskin näyttivät jo pikkaisen vakuuttavimmalta kehäliikkumiseltaan ja painiliikkeiltään. Ei niin paljon botchailua ja muuta sähellystä. Juuri tällaisia kivoja ja toimivia pikkuotteluita WCW tarvitsisi paljon enemmän.
*** (10:25)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Misfits In Action (Cajun pinned Helms after a Whiplash 2000)

Harris Brothers vs. KroniK - First Blood Chain Match
Nyt KroniKin kirjoitusasu oli muuttunut tuohon paremmin tunnettuun muotoon. Ja aina yhtä ihanat Harris Brothersit olivat tehneet taas yhden paluunsa WCW:hen, aah. Harrisit olivat olleet poissa WCW:stä aika lailla siitä keväällä nähdystä rebootista lähtien. Nyt edellisessä ppv:ssä New Blood Risingissä he tekivät paluunsa aiheuttamalla KroniKille joukkuemestaruustappion Dark Carnivalia vastaan. En tiedä, annettiinko jossain tv-show'ssa tälle täysin selittämättömälle ja satunnaiselle sekaantumiselle jotain syytä, mutta ainakaan sitä ei tässä ppv:ssä avattu mitenkään. Nyt vain puhuttiin siitä, kuinka nämä kaksi joukkuetta olivat aivan raivona toisilleen ja tahtoivat piestä toisiltaan tajun kankaalle. Tuota tavoitetta helpotti se, että ottelun stipulaatio oli Chain Match ja että juuri ennen ottelun alkua KroniK lisäsi tähän vielä First Blood -stipulaation - ihan tuosta vain.

Olin jo etukäteen hyvin varma siitä, että nämä kaksi joukkuetta olisivat aika lailla viimeiset tapaukset WCW:n joukkuedivisioonasta, jotka saisivat keskenään aikaan hyvän ottelun. Niinpä tämä ottelu oli laadultaan ehkä jopa ihan pienoinen yllätys, sillä tämä ei ollut ihan täyttä paskaa. Adams ja Clark olivat tällä KroniK-kaudella yltäneet jopa hieman parempiin suorituksiin kuin aikaisemmin urallaan. Tässä toki laatua auttoi myös hieman se, että joukkueet saivat keskittyä siihen, jonka osasivat parhaiten, eli toistensa surutta mätkimiseen ketjujen avustuksella. Niinpä tämän jaksoi katsoa ihan siedettävästi, vaikka loppuratkaisu olikin sitten aika typerä. Kokonaisuutena siis heikko ottelu mutta hieman parempi kuin olin odottanut.
*½ (6:37)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Harris Brothers

Lance Storm (c) w/ Major Gunns vs. General Rection - Special Enforcer: Jim Duggan - WCW Canadian Heavyweight Championship
Tämä feud oli siis tällä hetkellä Misfits In Actionin pääagendalla. MIA oli saanut tarpeekseen ylimielisen ja tauotta USA:ta panettelevan Lance Stormin touhuista, ja niinpä he olivat päättäneet tehdä lopun Stormin touhuista. Apua Misfits In Action ja sen johtaja General Rection saivat paluunsa ruutuun tehneelta Jim Dugganilta, joka oli eräässä Nitrossa hieman ennen Fall Brawlia virallisissa seremonioissa siirtänyt soihtunsa USA:n oikeuksien puolustajana General Rectionille. Lisäongelmia MIA:n ja Team Canadan välille toi se, että Lance Storm oli saanut pakotettua MIA:n managerin Major Gunnsin manageroimaan vastoin omaa tahtoaan Team Canadaa. Nyt Rectionilla oli mahdollisuus lyödä kaksi kärpästä yhdellä kerralla, sillä ottelussa oli panoksena sekä Stormin Canadian Heavyweight -mestaruus että Major Gunnsin manageripalvelukset. Lisäapua Rection sai ottelun erikoisvalvojalta Jim Dugganilta.

Olin toivonut, että tästä ottelusta olisi voinut syntyä kovempikin ottelu, sillä Lance Storm on erinomainen painija ja Hugh Morrus taidoiltaan kohtuullinen ja kannettavissa oikein hyvään otteluun. Sellaista tästä ei kuitenkaan tullut, vaan jo ajankin vuoksi tämä jäi kaikella tasolla semmoiseksi kivaksi tv-otteluksi. Asiaa ei myöskään parantanut ottelun todella erikoinen lopetus, joka onnistui yllättämään mutta jätti miettimään sitä, miksi ihmeessä tällainen yllätys ylipäätänsä piti buukata. Joka tapauksessa ihan ok ottelu, mutta olisi tasoltaan ja muutenkin meiningiltään sopinut paremmin tv:seen.
** (6:46)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Lance Storm (Half Boston Crab after Jim Duggan had turned his back on Rection and hit him with a 2x4)

Natural Born Thrillers (Mike Sanders & Chuck Palumbo & Mark Jindrak & Sean O'Haire & Reno & Johnny The Bull) w/ Shawn Stasiak vs. Filthy Animals (Konnan & Rey Mysterio Jr. & Juventud Guerrera & Disco Inferno & Big Vito & Paul Orndorff) w/ Tygress - Elimination Tag Team Match
Natural Born Thrillers oli WCW:n uusi suuri stable, joka vähän niin kuin jatkoi samalla meiningillä, jonka New Blood oli aloittanut mutta joka oli jäänyt kesken, kun koko New Blood vs. Millionaire's Club -kuvio kuihtui aivan yhtäkkiä kasaan. Natural Born Thrillers koostui siis joukosta nuoria ja ylimielisiä painijoita, jotka olivat raivoissaan siitä, ettei heille ollut annettu WCW:ssä mahdollisuutta nousta suuriin kuvioihin. Nyt he aikoivat ottaa sen vaikka väkisin. Joukon johtaja oli aikaisemmin täysin tuntematon WCW-painija Mike Sanders. Ensimmäisen suuren feudin Natural Born Thrillers kehitti jälleen face-turnin tehneiden Filthy Animalsien kanssa. Mielestäni FA onkin aina toiminut paremmin facena. FA koostui pitkälti näistä kokeneemmista WCW-painijoista, kuten Konnanista, Mysteriosta ja Disco Infernosta. Uusi lisäys heidän porukkaansa oli Big Vito, jolla oli suuria erimielisyyksiä sekä entisen joukkueparinsa Johnny The Bullin että mystisen shoot fighterin Renon kanssa, ja niinpä hän alkoi auttaa Filthy Animalsia. Lisäksi FA hankki tähän otteluun yllätysvahvistuksen, kun Power Plantin kouluttaja Paul Orndorff, joka oli siis kouluttanut käytännössä kaikki NBT:n painijat, teki yhden illan paluunsa kehään monen vuoden eläkkeellä olon jälkeen.

Tämä oli yllättävänkin viihdyttävä ottelu, sillä hienoisesta sekavuudesta ja monimutkaisuudesta huolimatta mukana oli paljon viihdyttävää painia. Filthy Animalseista erityisesti Mysterio, joka oli vuonna 2000 ensimmäistä kertaa ppv:ssä painimassa, ja Guerrero hoitivat hommansa erinomaisesti. NBT:stä erityisesti Palumbo ja O'Haire vakuuttivat, ja myös Jindrak veti paljon paremmin kuin olin odottanut. Kokonaisuutena tämä oli siis ihan vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, mutta olisi tämä tarvinnut parempaa buukkausta ja organisoimista, jotta tästä olisi mainittavan hyvä tullut. Harmillinen miinus tulee myös siitä, että kuntoonsa ja ikäänsä nähden hienoon liikkumiseen ja painimiseen kyennyt Paul Orndorff kärsi lopulta liiasta yrittämisestä sen verran pahasti, että se aiheutti ottelulle myös äkillisen lopetuksen.
**½ (16:34)
Voittajat:

Spoiler: näytä

No Contest (Referee Charles Robinson stopped the match after Orndorff suffered a stinger while piledriving Jindrak)

The Franchise & Torrie Wilson vs. Kidman & Madusa - Pittsburgh Plunge Scaffold Match
The Franchisen ja Kidmanin feud ei ollut suinkaan päättynyt New Blood Risingiin vaan jatkunut entistä rajumpana sen jälkeen. Pian NBR:n jälkeen Kidman oli saanut apurikseen WCW:n tunnetuimman naispainijan ja entisen Cruiserweight-mestarin Madusan, joka vihasi Franchisen ja erityisesti Wilsonin kaksinaamaisuutta. Samalla Franchise ja Wilson olivat ottaneet entistä kovemmat aseet käyttöön: he tahtoivat päättää Kidmanin ja samalla myös Madusan uran. Parhaiten se onnistui Franchisen ideoimassa Pittsburgh Plunge Scaffold Matchissa. Se oli siis periaatteessa ihan normaali Scaffold Match, jossa sisääntulorampin yläpuolelle nostettiin korkea rakennustelinne, jossa painijat ottelisivat. Voittajajoukkue olisi se, joka tiputtaisi molemmat vastustajansa alas telineeltä ja pääsisi alas maahan tikkaita pitkin. Pittsburgh Plunge -nimi tuli puhtaasti Douglasin pittsburghilaisuudesta. Franchise oli luvannut, että jos Kidman ja Madusa eivät tippuisi telineeltä alas, hän maksaisi kaikille paikalle saapuneille katsojille lippurahat takaisin.

Scaffold Matchit olivat keskimäärin aina paskaa, koska niissä nähtiin painia juuri ja juuri nimeksi asti. Ikävä kyllä tämä ei tehnyt poikkeusta. Franchise ja Kidman vetivät pari nättiä liikettä, ja lopetus oli oikeasti todella vakuuttavan näköinen, mutta siihen ne hyvät puolet sitten jäävätkin. Muuten koko homma oli aivan turhaa, ja kaikkein älyttömintä oli naisten lisääminen tähän otteluun, sillä selvästi kummallakaan ei ollut minkäänlaista potentiaalia kunnollisen scaffold-bumpin vastaanottamiseen, ja niinpä koko "shokeeraava" putoaminen oli lähinnä myötähäpeää aiheuttava, kun selostajat yrittivät esittää järkyttyneitä. Puhuin juuri edellisessä ottelussa gimmicköityjen bumppien puolesta. Tässä ottelussa nähtiin sekä surkea (naisen tippuminen) että hyvä (ottelun lopetus) esimerkki gimmicköidystä bumpista. Miksi ne naiset piti oikeasti edes lisätä tähän? Huoh, voi Russo, kun joskus ajattelit sitä ensimmäistä ideaa pidemmälle.
* (5:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Franchise & Torrie Wilson

Tässä vaiheessa nähtiin aivan upeaa saippuaoopperatarinankerrontaa noudattava angle, jossa angle-reportteriksi alentunut Mike Tenay saapui kuvausryhmän kanssa David Flairin asunnolle. Flairista ei ollut kuutu sanaakaan Nitrossa nähtyjen shokeeraavien tapahtumien jälkeen. Ne olivat saaneet alkunsa viimekuisesta Miss Hancock vs. Major Gunns -ottelusta, joka oli päättynyt siihen, kun Hancock vajosi polvilleen juuri, kun ottelu oli hänen hallussaan. Pian paljastui, että Hancock oli raskaana, ja tarina vaikutti varsin onnelliselta - kunnes ppv:tä edeltävässä Nitrossa Hancock hylkäsi kihlattunsa David Flairin alttarille ja ilmoitti, ettei David olisi lapsen isä. David mureni tästä täysin ja oli tämän anglen perusteella menettänyt järkensä ja syytti kaikkia näkemiään ihmisiään siitä, että tämä olisi Hancockin lapsen isä. Tenay yritti saada Davidilta vastauksia siihen, epäilisikö David, että hänen isänsä Ric saattaisi olla Hancockin lapsen isä. David ei suostunut vastaamaan, ja angle päättyi siihen, kun hän hyökkäsi talolle saapuneen postimiehen kimppuun. Hohoo, aivan mahtavaa wrestlecrap-meininkiä. Tämähän alkaa olla jo paskuudessaan hauskaa.


Vampiro w/ Insane Clown Posse vs. The Great Muta vs. Sting
Tämä sen sijaan ei ollut enää paskuudessaan millään tavalla hauskaa vaan pelkästään vaivaannuttavaa. Stingin ja Vampiron feud oli ollut aluksi oikeasti mielenkiintoinen, mutta nyt se oli muuttunut todella puuduttavaksi ja kaikella tapaa täysin turhaksi. Vampiron Dark Carnival oli alkanut heti perustamisensa jälkeen rakoilla, ja New Blood Risingin jälkeen Demon oli pistetty pihalle porukasta. Nyt myös The Great Mutalla ja Vampirolla oli selviä erimielisyyksiä, vaikka heillä olikin yhteisenä tavoitteena vihdoin ja viimein Stingin tuhoaminen. Sting tahtoi puolestaan antaa lopullisen selkäsaunan molemmille vastustajilleen. Vampiron viimeiseksi tukijoukoiksi tuntuivat jääneen taas WCW-paluunsa tehneet ICP:n Shaggy 2 Dope ja Violent J, joiden ainut motivaatio tämänkertaiseen paluuseen tuntui olevan oman uuden promootionsa Juggalo Championship Wrestlingin promoaminen WCW:ssä. Selostamossa ollut kaksikko puhui 10 prosenttia ajasta ottelusta ja loput ajasta promootiostaan ja siitä, kuinka Vampiro oli promootion päämestari ja kuinka hänellä oli tässä show'ssa tuo mestaruusvyö mukanaan.

Toivon todella, että tämä oli vihoviimeinen naula koko Vampiro & kumppanit vastaan Sting -kuviolle, koska tämä oli tosiaankin muuttunut alun ihan kiinnostavasta kuviosta potentiaaliseksi voittajaksi vuoden huonoimman feudin kategoriassa. Lisäksi koko tämä "ottelu" oli täyttä kuraa. Painiliikkeitä nähtiin koko aikana ehkä pari, ja muutenkin ottelu oli buukattu täysin typerästi. Minua ei ihan oikeasti kiinnostanut millään tavalla, mitä tässä oli tapahtunut. The Great Muta ja Sting... Mihin paskaan te olette oikein ajautuneet? Puolikas pienestä yrittämisestä ja siitä pienestä toivonkipinästä, että tämä päättäisi tämän kuvion vihdon ja viimein.
½ (5:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sting (Pinned Muta after a Scorpion Deathdrop)

Jeff Jarrett vs. Mike Awesome - Bunkhouse Brawl Match
Mike Awesome oli nyt viimeistään menettänyt kaiken uskottavuutensa WCW:ssä. WCW-uransa vahvasti "Carreer killerinä" aloittaneen Awesomen oma ura alkoi luisua kuolonportteja kohti siinä vaiheessa, kun hänelle annettiin kesällä isokokoisten naisten rakastajan gimmick. Samassa rytäkässä Awesome kääntyi faceksi, mutta tämäkään ei ollut vielä tarpeeksi, vaan syksyn alussa Awesome debytoi yhden wrestlecrap-historian legendaarisimmista gimmickeistä, "That 70's Guyn", joka oli siis tietenkin inspiroitu tuon ajan hittisarja That 70's Show'sta. Awesome alkoi pukeutua 70-luvun tyylisesti, kasvatti pitkän takatukan (näkyy kuvassa) ja alkoi vetää omaa interview-segmenttiään. Voisiko tätä parempaa tapaa olla käyttää tuon ajan painimaailman painitaidoiltaan parasta isokokoista painijaa? Joo, niin voisi. No, joka tapauksessa tuo 70-luvun kaveri Awesome sai ensimmäiseksi feud-partnerikseen Jeff Jarrettin, joka oli tippunut pois maailmanmestaruuskuvioista ja yritti nyt osoittaa olevansa edelleenkin WCW:n paras painija. Ottelumuoto Bunkhouse Brawl oli Jarrettin oma gimmick-nimetty Hardcore Match.

Vaikka Awesomelle tarjottiinkin typeriä gimmickejä toisensa perään, hänen painitaitonsa eivät olleet kadonneet mihinkään. Niinpä oletin, että tästä ottelusta voisi tulla oikein kiva, mutta eihän siinä ihan niin käynyt. Tuon typerän gimmickin piti nimittäin vaikuttaa itse otteluunkin, koska koko painipuoli jäi tässä kamppailussa aivan toisarvoiseksi asiaksi, kun otteluun sekaantui kymmenkunta Buffalo Billsin pelaajaa (joille Jarrett oli aukonut päätään ennen ottelua), Sting ja vielä kaiken huipuksi Gary Coleman. Kaiken tämän typerän oheisbuukkauksen keskellä painista ei ihan hirveästi jäänyt käteen, ja vaikka Awesome ja Jarrett tuntuivatkin yrittävän ihan tosissaan, ottelusta jäi aikamoisen p**ka maku suuhun.
*½ (9:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Awesome (Pinned Jarrett after Sting interfered and hit Jarrett with a Scorpion Deathdrop)

Scott Steiner vs. Goldberg - No DQ Match
Tässä oli sitten todellinen kahden rymistelijän feud kyseessä. New Blood Risingissä nähtiin siis Triangle Match WCW:n mestaruuden ykköshaastajuudesta, jossa näiden kahden herrasmiehen lisäksi otteli myös Kevin Nash. Tuossa ottelussa oli kuitenkin kyse enemmän Nashin ja Steinerin sekä Nashin a Goldbergin feudeista. Goldbergilla ja Steinerilla ei ollut mitään kovin suuria erimielisyyksiä toistensa kanssa, ennen kuin NBR:ää seuranneessa Nitrossa Goldberg iski Jackhammerin Steinerin naisystävälle Midajahille. Tästä sitten alkoi verinen feud näiden kahden välillä. Ppv:hen mennessä molemmat olivat onnistuneet aiheuttamaan vakavia vammoja toisille. Goldberg oli piessyt Steinerin lyijyputkella niin pahasti, että Big Poppa Pump joutui vetämään suojamaskin naamalleen ennen ottelun aloittamista. Goldbergin kädet olivat puolestaan pahasti teipatut Steinerin hyökkäyksen seurauksena. Ottelumuoto No DQ Match oli varsin mielenkiintoinen ratkaisu, sillä keväisen re-boottauksen jälkeen paljon missään WCW:n otteluissa ei ollut nähty enää diskauksia, koska kaikki ottelut käytiin "löysennetyillä säännöillä". Niin ja kyllä, Goldberg oli tosiaan face. Heel-kausi kesti huimat puolitoista kuukautta.

Tämä ottelu oli ehdottomasti show'n positiivisimpia yllätyksiä. Kerrankin Goldberg ja Steiner osoittivat, että heistäkin on oikeassa paikassa oikeaan aikaan vetämään oikeasti intenssiivinen ja raju hardcore-mättö. Epäilin suuresti etukäteen sitä, tuleeko tästä mitään, mutta kyllä vain. Molemmat pieksivät toisiaan oikeasti rajun näköisesti, ja ottelussa nähtiin useampia kovia bumppeja. Hyvää mäiskintää, jonka suurin heikkous oli taas kerran buukkaus: miksi ihmeessä niiden Midajahin ja ennen kaikkea Vince Russon piti taas saapua kehään sotkeutumaan ja sähläämään koko ottelun loppupuolen ajaksi? Eikä ottelu toki painitaidollisesti mikään mestariteos ollut, joten ei kyse mistään hienosta ottelusta tosiaan ole, mutta mukava mäiskintä kuitenkin, joka olisi voinut olla järkevämmällä buukkauksella kenties vieläkin parempi.
**½ (13:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Steiner Recliner)

Kevin Nash (c) vs. Booker T - Steel Cage Match for the WCW World Heavyweight Championship
Kevin Nash oli siis voittanut itselleen ykköshaastajuuden New Blood Risingissä, ja pian tuon ppv:n jälkeen hän myös voitti jälleen kerran urallaan WCW World Heavyweight -mestaruuden. Suurin syy Nashin mestaruusvoittoon oli WCW-johtaja Vince Russon ja Booker T:n välille syntynyt henkilökohtainen feud. Vielä BATBin shootissa Booker T:tä hehkuttanut Russo ei voinut enää sietää Bookeria, joka oli vienyt mestaruuden Russon omalta lempilapselta Jarrettilta, ja nyt hän teki kaikkensa saadakseen vyön pois Bookerilta. Niinpä Russo auttoi Kevin Nashia tämän mestaruudentavoitteluyrityksessä, ja miehet alkoivatkin tehä tiivistä yhteistyötä, jonka pääteeksi Nash vei mestaruuden Bookerilta. Vielä ennen tätä mestaruusottelua Nash puolusti vyötään hyvin erikoisessa WarGames 2000 Matchissa, jossa käytettiin Slamboreestakin tuttua Ready To Rumble Triple Cagea, jonka sisällä kaksi viiden hengen joukkuetta otteli päämestaruudesta. En edes yritä selittää tuota järjetöntä ottelua sen tarkemmin, mutta pääasias oli se, että Nash poistui tuostakin ottelusta mestarina. Kuinka kävisi tässä Fall Brawlin kohtaamisessa?

En etukäteen odottanut kovinkaan suurella mielenkiinnolla tätä ottelua, ja hyvä niin, sillä mistään kovin erikoisesta mestaruuskamppailusta ei todellakaan ollut kyse. Nash alkoi tässä 2000-luvun WCW:ssä olla todella nähty tapaus, jolta ei enää parhaalla tahdollakaan voinut odottaa millään tavalla mielenkiintoisia otteita. Tässäkin ottelussa Booker T teki kyllä kovasti kaikkensa, mutta lopputulos oli hyvin yhdentekevä ja mitäänsanomaton ottelu. Nash ei osannut käyttää häkkiä millään tavalla hyödykseen, eikä hänestä ollut paljon mihinkään muuhunkaan tässä ottelussa. Varsin vaisu ottelu, jonka hyvät puolet jäivät siihen, että Booker yritti kovasti ja että ottelu ei kestänyt kauhean kauan.
*½ (9:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Book End)

*** Shane Helms
** Juventud Guerrera
* Lt. Loco

Kokonaisarvio Fall Brawlista: Pakko myöntää, että tämä oli keskimääräistä vuoden 2000 WCW-ppv:tä selvästi parempi. Jos vielä Main Eventiksikin olisi osattu buukatu joku oikeasti mielenkiintoinen ottelu (vaikka Booker T vs. Sting ja samalla oltaisiin voitu tiputtaa se idioottimainen Triangle Match pois), niin tämähän olisi voinut lähennellä ehkä jopa ok:n show'n rajoja. Nytkin tämä oli jo melkein vuoden paras show, mutta Souled Out jäi vielä kengänmitalla tämän edelle, sillä oli tässä sen verran paljon sitä kurapaskaa ja useammastakin positiivisesta yllätyksestä huolimatta tässäkään ei nähty kuin yksi kolmeen tähteen yltänyt ottelu. Kyllä vain, kehun show'ta, jossa oli tasan yksi ***-ottelu, mutta tämä sentään nipin napin ylitti jo surkean rajan ja oli näin siis vain Kehno. Se on aikamoinen saavutus tämän aikakauden WCW:ltä.

1. WWF No Way Out - Hieno
2. WWF Backlash - Hieno
---------------
3. ECW Hardcore Heaven - Hyvä
4. WWF Royal Rumble - Hyvä
5. WWF SummerSlam - Hyvä
6. WWF Fully Loaded - Hyvä
---------------
7. WWF WrestleMania 2000 - Ok
8. ECW Heat Wave - Ok
9. ECW Guilty As Charged - Ok
10. WWF Judgment Day - Ok
11. WWF King of the Ring - Ok
---------------
12. WWF InsurreXtion - Kehno
13. ECW Living Dangerously - Kehno
14. WCW Souled Out - Kehno
15. WCW Fall Brawl - Kehno
---------------
16. WCW Bash At The Beach - Surkea
17. WCW Uncensored - Surkea
18. WCW New Blood Rising - Surkea
19. WCW Spring Stampede - Surkea
20. WCW The Great American Bash - Surkea
21. WCW SuperBrawl 2000 - Surkea
22. WCW Slamboree - Surkea

Seuraavaksi taas oikeiden painishow'iden pariin.