Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[The Rocker]

Oho. Melkoinen spoiler kyllä oli. Tämän lisäksi voisin kyllä melkein paikata tuon aukon sivistyksessä liittyen Guerrero vs Lesnar otteluun. Itsellä oli semmoinen käsitys että kyseessä on hyvä ottelu, muttei sen verta maaginen että kannattaisi katsoa. Noh ehkä tässä voisi sen vilkaista joskus. Hyvä arvostelu kyllä näitä lukee mielellään.

[What]

Oho. Melkoinen spoiler kyllä oli. Tämän lisäksi voisin kyllä melkein paikata tuon aukon sivistyksessä liittyen Guerrero vs Lesnar otteluun. Itsellä oli semmoinen käsitys että kyseessä on hyvä ottelu, muttei sen verta maaginen että kannattaisi katsoa. Noh ehkä tässä voisi sen vilkaista joskus. Hyvä arvostelu kyllä näitä lukee mielellään.

Eddie-Lesnar kyllä yllätti itsenikin. Tiesin kyllä, että kyseessä on helposti neljän tähden ottelu, mutta en kyllä uskaltanut odottaa lähestulkoon täydellistä matsia, jollainen se mielestäni oli. Harvemmin ottelussa kaikki natsaa yhteen kuin tässä kävi.

[Kenitys]

Hienoa, että What on tehnyt paluunsa tähän aiheeseen :) Alkoikin käydä jo vähän yksitoikkoiseksi tämä yksinpuheluni. Tähän mennessä arvosteluista ei voi sanoa muuta kuin, että ajankohta on mielenkiintoinen, koska vuonna 2004 aloitin itsekin painin katselun uudestaan pidettyäni siinä välissä puolentoista vuoden tauon. Mielipiteemme ovat, kuten olen jo keväällä jossain arvostelussa todennutkin, hyvin pitkälti samanlaiset. Royal Rumble -ottelua pidän itse yhtenä kaikkien aikojen parhaista. Eddie-Lesnaria en ole nähnyt, mutta kyllä se tässä projektissani minullakin muutaman vuoden päästä tulee vastaan :D

Sitten oman viikottaisen arvostelun pariin. Taas on itsellä tosin ollut sellainen katselutahti, että pitää miettiä, siirtyisinkö kaksi arvostelua viikossa -tahtiin ihan pysyvästi. Vaikkapa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, mutta katsellaan nyt, miten tilanne kehittyy, kun loppuu tämä lomailu töiden parissa ja opiskeluriennot alkavat.


SIN 2001

Edellisen arvostelun alussa kirjoitin pitkästi ECW:n lopun tarinasta, sillä vuoden 2001 ensimmäinen ppv Guilty As Charged jäi firman viimeiseksi, ennen kuin se ajautui konkurssiin. Samanlaiseen tarinaan ei ole vielä aihetta WCW:n kanssa, koska tällä ennen niin mahtavalla promootiolla oli vielä pari kuukautta armonaikaa jäljellä. Hyvin ei WCW:llä silti mennyt. Se oli käytännössä konkurssikypsä, koska (kuten jo jonkun toisen arvostelun kohdalla totesin) firma oli tehnyt vuoden 2000 aikana 60 miljoonaa dollaria tappiota. Ilman Ted Turnerin rahoja ja tv-diilejä tämä firma olisi ollut jo tiensä päässä. Ja nyt rahatkin alkoivat olla lopussa. WCW:n johtokunta oli valmis myymään firman parhaiten tarjoavalle.

Kilpailu WWF:n kanssa oli enää pelkkää utopiaa. Tämä Sin, WCW:n vuoden ensimmäinen ppv, sai buyratekseen 0.15, kun WWF:n Royal Rumble sai samaan aikaan luvukseen 1.35. Ppv:eiden nimeämiset uusiksi oli siis ilmeisesti yksi WCW:n epätoivoinen yritys uudistaa profiiliaan, ja siksi ennen tammikuussa nähdyn Souled Outin sijaan saimme nyt Sinin. Sitä selostivat Tony Schiavone ja Scott Hudson. Olimme vihdoinkin päässeet Maddenista!


Chavo Guerrero Jr. (c) vs. Shane Helms - WCW Cruiserweight Championship
Tämän CW-mestaruusottelun taustatarina lähti liikkeelle Starrcadessa käydystä kolmen JOUKKUEEN välisestä ykköshaastajuusottelusta, jossa idena oli se, että vain jonkun joukkueen toinen osapuoli voisi voittaa ottelun. 3 Count (Shannon Moore ja Shane Helms) yritti kuitenkin kiertää tuota sääntöä hakemalla sopimuksen yhtä aikaa katosta, mutta Chavo Guerrero Jr. ei suostunut puolustamaan vyötään molempia vastaan, koska sellaisesta ei ollut sovittu. Niinpä Helms ja Moore ottelivat keskenään siitä, kumpi saisi kohdata Chavon. Helms voitti ottelun, ja Moore hyväksyi tappionsa rehdisti ja toivotti joukkuekaverilleen onnea Chavoa vastaan. Halpamainen Chavo oli hyökännyt Helmsin kimppuun Nitrossa ennen ppv:tä.

Surullisen johdatustarinan jälkeen on hienoa todeta, kuinka upealla ottelulla WCW aloitti vuoden 2001 painitarjontansa. En ole varma, nähtiinkö yhtään näin hyvää ottelua vuoden 2000 aikana WCW:n ppv:ssä. Toki saattaa olla mahdollista, että olen ihan kevyesti yliarvostellut tämän ottelun, koska olen niin suuri Shane Helms -mark, mutta kyllä tämä ihan oikeasti oli helkkarin viihdyttävä cruiserweight-ottelu. Juuri tällaista tämän divisioonan olisi pitänyt aina olla, mutta ikävä kyllä tässä välissä oli lähes puolitoista vuotta kestänyt suvantokausi. Nyt se oli vihdoin päättymässä, ja WCW ymmärsi tarjota taas yleisöä oikeasti kiinnostavia hienoja CW-otteluita. Chavo ja Helms olivat viimeisen päälle sitä WCW:n uutta sukupolvea, joka pisti tässäkin ottelussa perseensä likoon aivan sataprosenttisesti. Molemmat tarjoilivat hemmetin näyttäviä liikkeitä ja spotteja ja ennen kaikkea törkeän toimivia liikesarjoja, joita oli selvästi mietitty etukäteen. Lisäksi ottelussa oli ihan oikea kunnon tarina, ja todella jännittävä lopetus, jossa ei yhtään osannut ennustaa, mikä isku on ratkaiseva. Yleisökin oli heel vs. heel -asetelmasta huolimatta hyvin mukana. Pidemmällä ajalla olisi voinut nousta jopa huippuotteluksi. Nyt tämä ei kuitenkaan sinne asti yltänyt. Hieno avaus illalle silti.
***½ (11:14)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chavo Guerrero Jr. (Brainbuster)

Big Vito vs. Reno
Veljesten Big Viton ja Renon taistelu KroniKia ja heidät palkannutta mysteeristä henkilöä vastaan päättyi Starrcadessa kaikkein tylsimmällä mahdollisella tavalla, kun KroniKin palkanneeksi henkilöksi paljastui Reno! Reno, joka oli siis jo koko syksyn ajan käynyt rajua taistelua veljensä Big Viton kanssa, oli palkannut KroniKin hyökkäämään ensin Viton kimppuun, jotta hän voisi tulla pelastamaan veljensä ja esittämään tämän pelastajaa. Seuraavaksi hän oli palkannut KroniKin hyökkäämään itsensä kimppuun, jotta Vito saapuisi pelastamaan hänet! Todella loogista! Kaikki tämä vaiva oman veljen kanssa sopuunpääsemisestä ja jopa siskon Marien tuomisesta mukaan kuvioihin vain sen takia, jotta Reno pääsisi Starrcadessa uudestaan hyökkäämään veljensä kimppuun ja pettämään tämän luottamuksen. Erinomainen syy maksaa suuria setelinippuja KroniKille. Välillä toivoisin näihin WCW:n kuvioihin edes hitusen järkeä. No, nyt Vito oli tietenkin raivoissaan siitä, kuinka Reno oli pettänyt hänet, ja niinpä hän janosi kostoa.

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että tämä ei ollut mikään Owen vs. Bret -tasoinen veljesten taistelu, mutta en minä silti voi lähteä tätä ottelua oikeastaan pahemmin mollaamaan. Oletusarvona ennen ottelua oli nimittäin, että tämä on täyttä kuraa, jossa ei ole mitään lähellekään viihdyttävää painia. Niinpä oli oikeasti ilo huomata, kuinka nämäkin kaksi tekivät täysillä töitä saadakseen aikaan toimivan ottelun. Mistään tarinankerronnasta, kehäpsykologiasta tai jatkuvasta myymisestä näillä kavereilla ei ollut kummemmin hajua, mutta ei se ihan älyttömän paljon haitannut, kun kaksi äijää rymisteli pitkin kehää ja ringsideä ja pieksi toisiaan varsin viihdyttävällä ja monipuolisella tavalla sen minkä vain ehtivät. Kokonaisuutena siis viihdyttävä tv-ottelun tasoinen brawlailu, eli varmaan niin hyvä ottelu kuin mihin nämä kaksi vain pystyvät.
** (8:41)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Reno (Roll of the Dice)

Jung Dragons w/ Leia Meow vs. Jamie Knoble & Evan Karagias
Tämä ottelu oli niin sanottu nykypäivän impromptu-ottelu, jota ei siis ollut alun perin kortissa ollenkaan ja joka oli lisätty mukaan ilman sen kummempia perusteluita. Tämmöisten otteluiden kohdalla en pistä ollenkaan pahakseni impromptu-otteluiden buukkausta. Sitä paitsi olihan näillä kahdella joukkueella ihan oikeaakin tarinaa, sillä he olivat otelleet yhdessä 3 Countin kanssa parin viimeisimmän ppv:n joukkuekamppailuissa. Knoblella erityisesti oli historiaa Jung Dragonsin kanssa, sillä hän oli alun perin ollut osa tuota ryhmää maskipäisenä Jamie-Sanina, kunnes oli paljastunut, ettei hänellä olekaan itämaista alkuperää ja että hän on oikeasti ihan perusjenkki.

Ensin täytyy mainita ennen ottelua nähdyissä sisääntuloissa tarjoillusta WCW:n tuotantoryhmän hienosta osaamisesta. Ruutuun tullessa Knoblen ja Karagiasin "nimikyltissä" luki Evan Knoble and Jamie Karagias. Hyvää työtä! Onneksi itse painijat osasivat oman hommansa vähintään tuhat kertaa paremmin kuin tuotantoryhmä, ja lopputuloksena oli jo toinen ensiluokkaisen hieno cruiserweight-ottelu, joka oli tasoltaan vähintäänkin openerin veroinen. Opener oli enemmän sellainen oikean tarinan kertova hieno CW-kamppailu. Tämä puolestaan oli ihan puhdas spottailu, jollaisia myös nähtiin WCW:n CW-divisioonan kulta-aikana. Spottailuna tämä oli vielä saakelin viihdyttävääkin, koska hommassa ei nähty edes kuin yksi ainut näkyvä botchi, ja sekin saatiin näyttämään hyvältä ottelun etenevyyden kannalta. Kaikki neljä painijaa tempoivat hemmetin hienoja loikkia ja muita upeita liikkeitä. Erityinen hatunnosto pitää antaa Evan Karagiasille, joka on oikeiden vastustajien kanssa kehittynyt sähläävästä ja mitäänsanomattomasta painijasta ihan oikeaksi spottiapinaksi. Muun muassa Karagiasin 450 Splash oli helkkarin hieno. Tätä menoa olisi mielellään katsonut kauemminkin. Silloin tämä olisi voinut nousta huippuotteluksi. Nyt jäätiin suunnilleen samalle tasolle kuin Guilty As Chargedin 3-Way Tag Team Match.
***½ (9:21)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Jung Dragons (Yang pinned Knoble after an inside craddle)

Mike Sanders vs. The Cat w/ Ms. Jones
Luulin näiden kahden feudin olevan jo ohi. No, näköjään Cat olikin parin viime kuukauden ajan otellut muuten vain yhdentekevissä otteluissa mm. Shane Douglasin ja Lance Stormin kanssa, ja tämä oli se feud, mihin hän oli oikeasti keskittynyt. The Cathan oli siis WCW:n edellinen comissioner, jolta Mike Sanders oli vuoden 2000 syksyllä riistänyt paikan promootion johtoportaasta. Siitä lähtien Cat oli janonnut tuota paikkaa takaisin, ja myös yleisö oli toivonut, että WCW saisi johtoonsa takaisin mukavan ja hauskaapitävän Catin sen sijaan, että johdossa hääri idioottimainen Mike Sanders. Nyt Catilla oli tilaisuus ottaa paikkansa takaisin, sillä tässä ottelussa oli panoksena WCW:n comissionerin titteli. Lisäpanoksena oli Sandersin vaatimuksesta se, että ottelun voittaja saisi Catin hurmaavan managerin Ms. Jonesin itselleen. Ennen ottelua Sanders oli käynyt maksamassa palkkasoturikaksikko KroniKille, jotta he auttaisivat hänet voittoon.

Noniin. Johan tässä olikin kolmen ottelun ajan melkeinpä pelkästään kehuttu WCW:n tuotetta, joten olisi ollut jo itsetutkiskelun paikka, jos väliin ei olisikin saatu jotain täydeltä sonnalta tuntuvaa. Välillä kyllä täytyy ihmetellä WCW:tä, koska en vain millään voi ymmärtää, miksi tällaisia Sandersin ja Catin tapaisia painitaidoiltaan hyvin vajavaisia kavereita oli pakko bookata painimaan ppv-tasolla kuukaudesta toiseen. Tämä ottelu oli kaikessa yksinkertaisuudessaan huono, koska kumpikaan ei hallinnut painia millään järkevällä tavalla, eivätkä nämä kaksi tuntuneet edes yrittävän rakentaa mitään järkevää aikaiseksi. En oikeasti muista yhtään merkittävää hetkeä koko ottelusta - ellei sitten lasketa lopetusta, joka oli merkittävä pelkästään kaiken sekavuutensa ja huonoutensa vuoksi. Malliesimerkki kaikella tapaa heikosta painiottelusta. Ei kuitenkaan täyttä kuraa, koska sekin olisi vaatinut jotain muistettavampaa paskuuden muotoa.
½ (5:44)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Cat (360 Kick after KroniK attacked Sanders)

Team Canada (Storm & Skipper & Awesome) w/ Major Gunns vs. Filthy Animals w/ Tygress - Special Referee: Jim Duggan - Penalty Box Match
Ihan niin kuin WCW olisi ihan oikeasti kuunnellut (yli 10 vuotta jälkeenpäin) esittämiäni toiveita bookkauksen osalta. Sen sijaan, että Team Canada ja Filthy Animals laitettaisiin feudaamaan joitain paskasäkkejä vastaan, heidät voidaan laittaa keskenään käytävään painiotteluun. Hienoa! Team Canada oli siis vahvistunut viime näkemältä, kun Mike Awesome oli vihdoin luopunut idioottimaisesta 'That 70's Guy' -gimmickistään ja ilmeisesti vaihtanut kansalaisuutensa luontevasti kanadalaiseksi liittyäkseen Stormin porukkaan. Ylimielinen Team Canada ei tullut hyvin toimeen yleisön suosiossa olevan katujengin Filthy Animalsien kanssa, ja niinpä porukoiden oli parasta selvitellä välinsä painiottelussa. Ottelun erikoistuomarina oli Team Canadan entinen jäsen Jim Duggan ja erikoisstipulaationa oli Penalty Box Match. Se tarkoitti sitä, että tuomarilla oli oikeus laittaa sääntöjä rikkovia joukkueiden jäseniä ennalta määrämättömäksi ajaksi ringsidellä odottaviin jäähyaitoihin! Ah, näitä WCW:n ihania stipulaatio-otteluita ei voi olla rakastamatta.

On tosiaan harmi, että tämä ottelu piti järjestää WCW:ssä, koska se sitten tässä tapauksessa tarkoitti a) Jim Duggania hääräämässä koko ottelun ajan todella häiritsevästi ja b) idioottimaisia jäähykopisähläyksiä. Onneksi kehässä oli kuitenkin Billy Kidmanin, Rey Mysterio Jr:n ja Lance Stormin kaltaisia tekijöitä, jotka onnistuivat saamaan ottelusta viihdyttävän jopa typerästä stipulaatiosta huolimatta. Yli-ihmisiä hekään eivät olleet, joten jäähyboksin hetkittäinen liian suuri rooli ja ottelun yleinen sekavuus rokottavat kyllä huomattavasti viihtyvyyttä, mutta kokonaisuus oli silti ihan mukava paketti juuri sen ansiosta, että tietyt painijat tekivät kaikkensa viihdyttääkseen katsojia näyttävillä painiotteillaan.
**½ (13:07)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Team Canada (Storm made Kidman submit with a Maple Leaf)

Terry Funk (c) vs. Meng vs. Crowbar w/ Daffney - Hardcore Match for the WCW Hardcore Championship
Terry Funk oli ollut Crowbarin suurin idoli siihen saakka, kun Funk vei Crowbarin hallussa olleen Hardcore-mestaruuden itselleen Starrcadessa käydyssä mestaruusottelussa. Tuon jälkeen Crowbar katkeroitui ja kävi usean kerran halpamaisesti Funkin kimppuun janoten kostoa ja vaatien mestaruutta takaisin itselleen. Oman säväyksensä vaatimuksiin toi Crowbarin tyttöystävä Daffney, joka oli henkisesti hyvin epätasapainoisen oloinen. Crowbar ei kuitenkaan ollut ainut, joka oli iskenyt silmänsä HC-mestaruuteen, sillä usean kuukauden tauon jälkeen paluunsa tehnyt samoalainen tuhoaja Meng oli heti paluussaan päättänyt ottaa HC-vyön itselleen hinnalla millä hyvänsä. Niinpä Meng oli käynyt sekä Funkin että Crowbarin kimppuun kesken näiden keskinäisen yhteenoton ja ottanut mestaruusvyön haltuunsa. Terry Funk oli siis virallisesti mestari, mutta vyö oli Mengillä. Ja sitä ei niin vain häneltä otettaisikaan pois.

Tässäkin oli taas painijoista riippumatonta Botchamania-materiaalia, kun Hudson ilmoitti Crowbarin haluavan Cruiserweight-tittelinsä takaisin. Ottelu itsessään oli taas hieno näytös WCW:n Hardcore-divisioonalta. Jotenkin mahtavaa nähdä, kuinka tämäkin homma elpyi sitten viimeisien kuukausien aikana sellaiseksi menoksi, jota tältä olisi toivonut koko ajan kaiken maailman Brian Knobs -otteluiden sijaan. Funk, Crowbar ja Meng tiesivät oikeasti, mitä tehdä. Vaikka ottelun alku olikin hieman sekavaa säätämistä ja vanhanaikaista takahuoneissa mäiskintää, niin parin ensimmäisen minuutin jälkeen päästiin ihan oikeaan menoon ja kunnollisten bumppien äärelle. Kokonaisuudessaan tämä olikin hieno esimerkki hyvästä roskapainiottelusta. Ei näiden kuulukaan olla mitään vuosisadan parhaita otteluita vaan hiton toimivaa mäiskintää, jota on ilo katsoa ja jossa olisi tarjolla pari uutta bumppia. Sellaista WWF:nkin HC-divisioona parhaimmillaan oli. Tässä nähtiin muun muassa hieno Guillotine Leg Drop, näyttävä Suplex turvakaiteen päälle ja brutaaleja chair-shotteja. Jos alku olisi ollut toimivampi, tämä olisi ollut lähellä jo roskapainin huippuarvosanaa (***), mutta nyt siitä jäädään vielä hiukan. Hieno ottelu silti.
**½ (11:41)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Meng (Pinned Funk with a Tongan Death Grip)

The Insiders (c) vs. Natural Born Thrillers (Palumbo & O'Haire) w/ Mike Sanders - WCW Tag Team Championship
DDP:n ja Kevin Nashin taistelu Natural Born Thrillersien porukkaa vastaan oli jatkunut jo kolmisen kuukautta. Starrcadessa DDP ja Nash saivat vihdoin vyöt ansaitusti itselleen, mutta välienselvittely ei kuitenkaan päättynyt siihen. Nitrossa nähtiin nimittäin suuri Tag Team Battle Royal, jonka voittajajoukkue nousisi mestaruuksien ykköshaastajaksi, ja tuon ottelun voitti koko Natural Born Thrillers -nelikko (Chuck Palumbo, Shawn Stasiak, Sean O'Haire ja Mark Jindrak) yhdessä. Comissioner-Sandersin siunauksella NBT saikin pimittää aina Siniin asti tietoa siitä, ketkä kaksi näistä neljästä todella kohtaisivat Insidersit mestaruusottelussa. Lopulta paljastui, että tällä kertaa DDP:n ja Nashin haastajiksi ei nousisi Perfect Event (Stasiak & Palumbo), vaan Chuck Palumbo ja Sean O'Haire, eli omat kaksi lempipainijaani näistä neljästä NBT-jannusta. Hienoa.

Kuten kaksi edellistäkin Insiders vs. NBT -ottelua, myös tämä koitos oli oikein viihdyttävää joukkuepainia, jossa oli varma ja toimiva perusrakenne ja jossa kaikki neljä tiesivät, mitä tehdä. Kun tunnelmakin oli taas kerran oikein kohdallaan, ei tästä ole mitään valitettavaa. DDP ja Nash tiesivät todellakin, miten hoitaa tätä varman päälle toimivaa face-roolia. Ihme, ettei näitä kahta ollut tajuttu laittaa joukkueeksi jo aiemminkin. Samoin kuin kahdessa edellisessä ottelussa, suurin ongelma tuli taas lopetuksessa, johon oli turhaan sekoitettu kaiken maailman sekaantumisia ja muita sähläämisiä. Annan tälle ottelulle kuitenkin puolikkaan paremman kuin kahdelle edelliselle joukkuemestaruusottelulle, koska tällä kertaa sählääminen ja sekaantuminen eivät harmittaneet niin paljon, sillä Sean O'Haire oli niin helkkarin hienossa vedossa taas ottelun aikana. On niin sääli, ettei O'Hairesta tullut koskaan mitään suurta.
**½ (11:16)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Natural Born Thrillers (O'Haire pinned Nash after a Senton Bomb)

General Rection (c) vs. The Franchise - Chain On A Pole First Blood Match for the WCW United States Heavyweight Championship
The Franchise ei ollut luovuttanut, vaikka hän ei ollut voittanutkaan US-mestaruutta General Rectionilta ensimmäisellä yrittämällä. Starrcaden jälkeen miehet olivat ottaneet yhteen backstagella ja post match -kuvioissa entistä rajummin, ja kun Franchisen naisystävä Torrie Wilson ei ollut vieläkään palannut kuvioihin Rectionin iskun jäljiltä, oli homma mennyt entistä henkilökohtaisemmaksi. Niinpä Siniin bookattiin MIA-johtaja Rectionin ja Franchisen välille Vince Russon oppikirjan alkeista repäisty Chain On A Pole First Blood Match. Tällä kertaa ottelu muuten päättyi jopa ihan oikeasti veren vuotamiseen, eikä esimerkiksi selätykseen, kuten välillä oli WCW:n otteluissa nähty...

...Tosin tällä kertaa se ottelun päättänyt veren vuotaminen oli sitten niin onnetonta, että minä en sitä edes nähnyt ennen kuin sitten post match -kuvioissa. Mutta eipä se ollut ottelun suurin ongelma, jos hardcore-stipuloidun ottelun suurin osa koostuu tylsistä restholdeista ja mitään sanomattomasta vääntelystä. Liian kovaa menoahan tämä tähän mennessä olikin ollut. Franchise kyllä osasi edelleen hoitaa heelin roolinsa, mutta mihinkään muuhun hän ei tuntunut ainakaan Rectionin kanssa pystyvän. Eikä Rectioninkaan otteissa tosiaan ollut mitään kehuttavaa. Näiden kahden parittaminen keskenään oli pahan luokan virhe. Virheitä olivat myös kaikki aivopierut buukkaajien päässä. Miksi ihmeessä tässä ottelussa otettiin TIKKAAT käyttöön vain siksi, että sen avulla saatiin haettua korkeuksista joku kämäinen KETJU sen sijaan, että olisi käytetty niitä tikkaita aseina? Paitsi, että niitähän käytettiinkin yhden kerran, mikä oli tuomarin mielestä ihan ok, mutta sitten taas toisen (ei katosta roikkuneen) teräsketjun käyttäminen oli kiellettyä. Näissä säännöissä ei ole mitään v***n järkeä. No, pari kivaa tikaskikkailua pelastivat ottelun täydelliseltä surkeudelta, mutta heikoksi jäi US-vyön edustus tässä ppv:ssä.
* (11:36)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Franchise

Totally Buff (Luger & Bagwell) vs. Dewayne Bruce & Goldberg - No DQ Match
Goldbergin ja Lex Lugerin feud sen kuin jatkuu. Kuvio oli saanut uuden käänteen Starrcadessa, kun facena esiintynyt Buff Bagwell saapui auttamaan Goldbergiä, mutta kääntyikin lopussa Goldbergiä vastaan. Tästäkin huolimatta Goldberg onnistui voittamaan Starrcaden ottelun ja jatkamaan streakiaan (nyt 44), jolla olisi tosin pitkä matka vielä alkuperäisen streakin pituuteen (173). Stipulaatio Goldbergin otteluissa oli edelleen sama: jos hän häviäisi ennen 173 voitetun ottelun putkea, hänen uransa WCW:ssä päättyisi. Jos hän saavuttaisi tuon putken, hän saisi mestaruusottelun. Nyt Goldbergillä oli uransa jatkon kannalta poikkeuksellisen vaarallinen tilanne, sillä hän ei ollut yksin, vaan hän joutuisi ottelemaan Bagwellin ja Lugerin uutta Totally Buff -joukkuetta vastaan. Goldbergin joukkuekaveri oli ringrustista kärsivä ja painikehistä eläköitynyt Power Plant -kouluttaja Dewayne Bruce alias Sgt. Buddy Lee Parker. Luger (ja sittemmin myös Bagwell) olivat keskittyneet Goldbergin piinaamisen lisäksi Brucen pieksemiseen (he olivat mm. murtaneet tämän käden), joten jo eläkkeellä ollut Bruce palasi tähän otteluun antaakseen heille köniin. Paha asia tässä Goldbergin kannalta oli se, että hänen uransa päättyisi, vaikka Bruce olisi häviävä osapuoli.

Voi pyhä isä näitä Goldbergin otteluita. Ei näissä ole mitään tolkkua. Sinänsä kyllä Goldbergin rymistely oli viihdyttävämpää kuin hänen kahdessa edellisessä ppv-ottelussaan ja ottelun aikana nähty Double Buff Blockbuster oli oikeasti pirun hieno liike, yksi hienoimmista illan aikana nähdyistä. Siihen kuitenkin jäävät positiiviset asiat tästä ottelusta. Yksi huonoimmista puolista tässä ottelussa oli se, että WCW:n toimitusjohtaja Ric Flair oli tehnyt illan aikana ottelusta No DQ Matchin, mutta tuota stipulaatiota ei sitten hyödynnetty mitenkään. Ja vielä pahempaa oli ottelun idioottimainen buukkaus. Miksi Goldberg vaihtoi yksikätisen ja muutenkin ikivanhan Brucen kehään, kun hän hallitsi ottelua ylivoimaisesti, vaikka tiesi, että hänen joukkueensa joutuisi alakynteen ja samalla koko ura vaakalaudalle? Ja miten h****tissä Dewayne Bruce ei tajua alkeellisimpiakaan asioita loukkaantumisen myymisestä? Äijä mäiski Lugeria ja Bagwellia KIPSISSÄ OLEVALLA KÄDELLÄÄN kuin vettä vaan! Siis mitä ihmettä? Ja tietenkin ottelun lopetus oli aivan idioottimainen. Samalla se jätti kuitenkin pohtimaan tulevaisuutta, joten oli tämä kaikesta kamaluudestaan huolimatta hiukan parempi kuin täysin yhdentekevät Goldberg-Lugerit. Ja se Double Buff Blockbuster oli hiton hieno.
* (11:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

TOTALLY BUFF, kyllä, luitte oikein (Luger pinned Goldberg after Double Buff Blockbuster and interference by random fan)

Scott Steiner (c) w/ Midajah vs. Jeff Jarrett vs. Sid Vicious vs. Mystery Man - WCW World Heavyweight Championship
Vuorossa oli illan Main Event, joka oli jatkoa Scott Steinerin ja Sid Viciouksen feudille. Steiner oli säilyttänyt mestaruutensa Starrcadessa, jossa Jeff Jarrett oli saapunut auttamaan Steineria säilyttämään vyönsä. Vicious janosi edelleen mestaruutta itselleen, ja hän onnistuikin hankkimaan uuden mestaruusottelun. Tällä kertaa kyseessä ei olisi kuitenkin 1 on 1 match, sillä myös Jeff Jarrett oli voittanut itselleen ykköshaastajuuden. Lisäksi toimitusjohtaja Flair ilmoitti, että ottelussa nähtäisiin neljäs painija, jonka henkilöllisyys olisi yllätys. Tämä mysteerimies pyöri Flairin mukana kokonaan peitetyssä asussaan (katso kuva) parissakin WCW:n lähetyksessä ennen Siniä. Samaan aikaan Jeff Jarrett vakuutti, että häntä ei tässä ottelussa edes kiinnostaisi mestaruuden voittaminen, vaan hänen uuden ystävänsä Scott Steinerin auttaminen voittoon. Sid ja Steiner vannoivat voittavansa ottelun, ja mysteerimieheltä itseltään ei ollut kuultu ennen ottelua mitään. Itse asiassa ottelun ollessa valmis alkamaan Flair ilmestyi sisääntulorampille ilmoittamaan, että mysteerimies liittyisi otteluun vasta kesken kamppailun.

Kuten voitte taustatarinasta päätellä, tämä kuvio oli aivan hemmetin sekava. Samalla tämä oli osoitus siitä, mitä paljon kehumalleni Jarrettille käy, kun hänet laitetaan umpipaskoihin kuvioihin. Koko tämä ottelu oli aivan täyttä kuraa. Jarrett kyllä tuntui yrittävän jonkun verran, mutta siitä ei ollut mitään apua, koska Steiner esiintyi paljon tavallista heikommin, ja Sid Vicious oli juuri niin p**ka kuin saattoi pelätä. Ottelun ensimmäiset viisi minuuttia olivat yhdentekevää brawlailua liitettynä Jarrettin kohtuullisella yrittämisellä, ja tälle olisin voinut antaa ehkä yhden tähden. Sitten alkoi kuitenkin todellinen paskuus, kun mysteerimiehen saapuminen paikalle alkoi.

Samalla hetkellä, kun kuviin tuli video mysteerimiehen kävelystä backstagelta kehäalueelle, itse kehässä nähtiin painihistorian brutaalein loukkaantuminen. Sid Vicious mursi jalkansa sillä tavalla, että tekee ihan oikeasti pahaa katsoa. Ei tarvinne kertoa, että Sid ei palannut painikehiin kuin vasta usean vuoden tauon jälkeen. Tuon loukkaantumisen jälkeen kaikki toivo ottelun järkevästä rakentelusta oli vedetty vessanpöntöstä alas, sillä ottelun ratkaisun oli tarkoitus liittyä niin pitkälti Sidiin. Selostajatkaan eivät tienneet yhtään mitään sanoa, ja koko tämän katastrofin keskellä mysteerimiehen paikalle saapuminen ja Vince Russon etukäteen hurjaksi suunnittelema swerwe näytti aivan tajuttoman idioottimaiselta, kun Sid oli kitunut reilun minuutin ajan kehässä kykenemättä mihinkään. Tämä ottelu olisi ollut huono, vaikka kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, mutta tuo Sidin loukkaantuminen teki tästä ottelusta täysin katselukelvottoman. Huonoin Main Event miesmuistiin. Ottelun lopetuksen selostus spoilereissa.
DUD (7:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Ottelun lopetuksen oli siis varmastikin alun perin tarkoitus mennä niin, että Sid hallitsi kamppailua Steineria ja Jarrettia vastaan, kun mysteerimies saapuisi paikalle. Mysteerimiehen oli varmaan sitten tarkoitus tehdä swerwet ja kääntyä Viciousta vastaan ja auttaa Steiner voittoon ottelusta. Ottelun jälkeen paljastui, että mysteerimies oli Road Warrior Animal. Nyt tällaiseen ei kuitenkaan ollut mitään mahdollisuuksia Viciouksen loukkaantumisen takia. Niinpä Jarrett ja Steiner pyörivät kehässä vain tyhmän oloisina Viciouksen maatessa maassa tuskissaan ja Animalin kävellessä paikalle idioottimaisessa asussaan. Kun mysteeri-Animal oli päässyt kehään, hän teki HURJAN SWERWEN potkaisemalla Sidiä yhden kerran päähän, ja sitten Steiner selätti Viciouksen, vaikka olisi voinut tehdä saman viimeisen puolentoista minuutin ajan. Todellista kayfaben päälle kusemista jälleen kerran).

*** Jamie Knoble
** Shane Helms
* Jimmy Yang

Kokonaisarvio Sinistä: Niinhän siinä sitten kävi, että WCW onnistui järjestämään ppv:lleen ennätysmäisen huonot kolme viimeistä ottelua. Siihen asti tämä show olikin (sitä yhtä Cat vs. Sandersia lukuun ottamatta) ollut hämmästyttävän hyvä. Minun pitää ihan oikeasti kehua sitä, kuinka hyvin kaikki CW-divarin kaverit, HC-ottelussa painineet ja muissakin alakortin otteluissa esiintyneet painijat vetivät roolinsa. Kaikki olivat kiskoneet työkengät jalkaan, ja se näkyi myös lopputuloksessa. Useita kivoja ja pari oikeasti hienoa ottelua, jotka olivat parempia kuin yksikään viime vuoden WCW-ppv:ssä nähty ottelu. Siinä mielessä olikin sitten niin harmi, että Main Event -osasto oli pahinta kuraa pitkään aikaan ja että illan viimeinen ottelu oli aivan historiallisen järkyttävä. Lisäksi WCW:lle koitui kahdesta viimeisestä ottelusta taas niin paljon ongelmia, ettei ole mikään ihme, että tästä ei tullut mitään uuden aikakauden alkua. Siltikin täytyy hyvän alakortin ansiosta sanoa, että tämä oli ehdottomasti Kehno ja edes hieman paremmalla ME-osastolla olisi voinut olla Ok. Nyt WCW oli oppinut laittamaan hyvät painijat keskenään vastakkain. Vielä kun he poimisivat mm. Booker T:n ja Stingin pelastamaan tuota ME-osastoa.

1. ECW Guilty As Charged - Hyvä
---------------
-
---------------
2. WCW Sin - Kehno

[Japeet]

^ Tuon loukkaantumisen olen nähnyt ennenkin, ja ai s****na kun pahalta näyttää. Jotenkin vain tuosta tekee myös surkuhupaisan tilanteen se, että jalan roikkuessa velttona ihan mahdottomaan suuntaan, sanoo selostaja monotonisella äänellä "Looks like he hurt his leg" ja jatkaa selostusta.

[Kenitys]

^ Tuon loukkaantumisen olen nähnyt ennenkin, ja ai s****na kun pahalta näyttää. Jotenkin vain tuosta tekee myös surkuhupaisan tilanteen se, että jalan roikkuessa velttona ihan mahdottomaan suuntaan, sanoo selostaja monotonisella äänellä "Looks like he hurt his leg" ja jatkaa selostusta.

Joo ja siis älyttömintä oli tosiaan se, että ppv-lähetystä katsovalla yleisöllä ei ollut mitään hajua Sidin loukkaantumisen syystä tai tasosta ennen kuin vasta seuraavassa Nitrossa näytetyn pätkän jälkeen. Tämä johtuu siitä, että Sidin loukkaantuminen tapahtui juuri sillä välin, kun ruudussa näkyi tuon mysteerimiehen kävely backstagella. Sitten kun kuva palasi takaisin ringsidelle, Sid makasi liikkumattomana maassa (ja kusipää-Steiner potki tätä päähän), ja selostajat vain sanoivat, että "Sid on ilmeisesti loukkaantunut jollain tavalla". No, kieltämättä jollain tavalla...

[What]

Jatketaanpa. Tosiaan olen vuoden 2004 ajalta kolmesta tapahtumasta kirjoittanut jo aiemmin arvostelut: WrestleMania, Backlash ja Summerslam. Päätin kuitenkin Maniasta ja 'Slamista tehdä uudet arvostelut, kun nuo vanhat on niin pitkän ajan takaa, ja suoraansanottuna paskoja, että en sellaista sontaa haluaa projektiin mukaan. Sen sijaan Backlash-arvostelu on tehty myöhemmin ja täysin samoja arvostelukriteerejä käyttäen kuin tämä projekti, joten sitä en ala turhan takia uudelleen kirjoittamaan. Tuskinpa mielipiteet olisivat mihinkään muuttuneet. Tuo arvostelu ketjun sivulta 9.

Mutta nyt se suurin ja kaunein. Selostajina Smackdownilla Michael Cole & Tazz, RAW:lla Jim Ross & Jerry Lawler. Paikkana maailman kuuluisin areena ja tunnuslauseena "where it all begins.... again."


Sunnuntai 14. Maaliskuuta 2004
Madison Square Garden, New York City

United States Championship Match
John Cena VS. The Big Show ©
Kaikkien aikojen odotetuin paini-ilta oli täällä. ”America The Beatiful” oli laulettu, selkäpiitä väreilevät hypevideot katsottu, nyt oli jo korkea aika päästä sen pääruaan kimppuun.

Cena & Show olivat kumpikin mukana No Way Outin kolminottelussa, jossa haettiin WWE-mestarille haastajaa. Siinä kaveruksille jäi vain luu käteen, mutta lohdutuspalkintona he sentään saivat avata tämän kaikkien aikojen show'n ja temmeltää US-vyöstä. Niin, ja tämä todellakin oli John Cenan WrestleMania-debyytti. Tokihan Cena oli ollut mukana kuvioissa jo kesästä 2002, mutta WM 19:ta korttiin hän ei vielä mahtunut.

Cena tulisi vielä painimaan monta klassikkomatsia tässä tapahtumassa, mutta tämä ensimmäinen ei vielä sellainen ollut. Ajoittain tätä voisi kutsua jopa niinkin ilkeällä sanalla kuin ”tylsä.” Haukotuttavien osuuksien vastapainoksi toki nähtiin myös parempia hetkiä, ja lopputuloksena olikin hommansa hoitanut avausottelu. Ja onhan tuota John Cenaa ajalta ennen megatähteyttä aina mukava seurata. Mutta ehkäpä jotain vähän spessumpaa olisi toivonut ”kaikkien aikojen show'n” alkuun.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:13
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: ** ½

World Tag Team Championship Match (4 Corners)
La Resistance VS. Mark Jindrak & Garrison Cade VS. Dudley Boyz VS. Booker T & RVD ©
Vielä Rumblen aikaan RAW:n joukkuedivaria hallitsivat Evolutionin Flair & Batista, mutta he olivat hävinneet vyönsä yllättäen yhteen lyöttäytyneelle Bookerin ja RVD:n tiimille. Sen sijaan, että WrestleManiaan olisi luotu joku tarina vöiden ympärille päätettiin mahdollisimman monelle tyypille antaa mahdollisuus ja bookata tällainen neljän tiimin sekamelska.

Rehellisesti sanottuna en pitänyt tästä ottelusta. Tällä ei tuntunut olevan minkäänlaista taustaa. Minkä takia esimerkiksi Garrison Cade & Mark Jindrak mukamas ansaitsivat title shotin WrestleManiassa? En ymmärrä. Lopputuloksena oli aikalailla yhdentekevä kahdeksan miehen sekasotku, jossa nähtiin toki ne muutamat kuulit liikkeet, mutta siihen se anti jäikin. Ei minkäänlaista taistelun makua, suurta tunnetta ja draaman kaarta. Nämä sopisivat sinne RAW:hon, eivät WrestleManiaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:52
Voittajat: Booker T & RVD (RVD pinned Rob Conway)

Arvosana: ** ¼

Singles Match
Chris Jericho VS. Christian
Vuonna 2003 kanadalaiskaksikko muodosti joukkueen nimeltään Vitamin C ja välillä olivat jopa mestareita. Vuoden vaihduttua ystävysten väliin kuitenkin tuli Trish Stratus, johon kummatkin tuntuivat ihastuneen. Kolmiodraama eskaloitui lopulta siihen pisteeseen, että Christian kääntyi pahikseksi vääntämällä Trishin Jerikon Muureihin. Tätähän Y2J ei tietenkään sulattanut ja tämä potentiaalinen showstealer-ottelu lyötiin lukkoon.

Kaksi ensimmäistä matsia olivat vähän niin ja näin, mutta tämä alkoi jo tuntua WrestleManialta. Kanukit antoivat parastaan ja painivat oikein mallikelpoisen keskikortin ottelun jossa tapahtumia riitti. Tämä oli samalla oikeastaan ensimmäinen kerta, kun Christian pääsi toden teolla valokeilaan yksilöpainijana. Tokihan hän oli pitänyt IC-mestaruutta, mutta tämän kokoluokan ottelussa en muista häntä ennen tätä iltaa nähneeni. Eikä Christianin otteisiin todellakaan tarvinnut pettyä. Lisäksi kun vielä satun tykkäämään face-Jerichosta enemmän kuin keskivertofani, niin eipä ihme että viihdyin tämän matsin parissa. Ja nähtiinpä matsin jälkimähinöissä vielä varsin mehevä käänne. Nyt tämä Mania alkoi maistua!

Spoiler: näytä

Kesto: 14:44
Voittaja: Christian (Roll Up after Trish Stratus interfered)

Arvosana: *** ½

Special 2 On 3 Handicap Match
Rock' n' Sock Connection VS. Evolution (Ric Flair, Batista & Randy Orton)
Nyt siirryttiin jo näihin ankarammin hypetettyihin matseihin. Erimielisyydet ”Legend Killer” Randy Ortonin ja Mick Foleyn välillä olivat alkaneet jo edellisenä kesänä, kun Orton oli potkinut Foleyn portaikkoa pitkin alas tässä samassa rakennuksessa. Miesten feudi oli jatkunut koko loppuvuoden on/off-systeemillä, mutta Royal Rumblessa lyötiin bensaa liekkeihin kun Mick Foley eliminoi Ortonin matsista.

Koska Ortonilla oli takanaan koko Evolution tarvitsi Mick Foley epätoivoisesti itselleen kaverin. Ja sellainenhan löytyi kun The Rock vastasi Foleyn puheluun. Ottelu oli Mick Foleylle ensimmäinen sitten No Way Out 2000:n, ja Rockynkin viimeisestä ottelusta oli kulunut jo melkein täysi vuosi. Joten kyllä tässä sitä WrestleManian ainutkertaisuuden tuntua oli rutkasti.

”Match was good but not nearly good enough.” Muistan Foleyn joskus päästäneen tuollaiseen lauseen likaisesta suustaan matsia kuvaillessaan. Se kuvaa tätä hyvin. Periaatteessa tässä ei ollut mitään vikaa. Ottelu oli varsin viihdyttävä ja sitä katsoi mielellään, mutta sellaista elämää suurempaa fiilistä tässä ei ollut. Enemmänkin tämä oli sellainen perusmukava joukkuemättö, joka ei kyllä päädy Foleyn taikka Rockyn ikimuistoisten matsien listalle. Jotain vähän erikoisempaa olisi toivonut. Ja harva varmaan uskoi, että tämä tulisi olemaan The Rockin viimeinen ottelu 7,5 vuoteen.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:01
Voittajat: Evolution (Orton pinned Foley via RKO)

Arvosana: *** ¼

Cruiserweight Open (10-Man Gauntlet Match)
Osallistujat: Chavo Guerrero © , Nunzio, Jamie Noble, Tajiri, Akio, Funaki, Shannon Moore, Ultimo Dragon, Billy Kidman & Rey Mysterio
Nyt alkoi ärsyttämään tämä WWE:n ”kaikki pelaa” periaate, joka selvästi saastutti tätä ppv:tä. No Way Outissa Rey & Chavo vetivät neljän tähden matsin cw-vyöstä, mutta vuoden suurimmassa tapahtumassa sitä puolustettiin tällaisessa 10:n miehen sekasotkussa. Oi miksi kysyn ma? Olisiko ollut ihan kamala ajatus bookata vaikka 4-way Chavon, Reyn, Kidmanin ja Tajirin välille?

Tämä nyt oli juuri sellainen tuhnu kuin olettaa saattoi. Eliminointeja tuli liukuhihnalta ja minkäänlaista eheää kokonaisuutta oli ihan turha toivoa. Eipä tästä kehuttavaa jäänyt, enkä voi ymmärtää tätä bookkausta. Eväitä keskisarjalaisilla olisi kyllä riittänyt vaikka mihin, sen No Way Out todisti, mutta ei kun ei. Peukku p*****seen.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:30
Voittaja: Chavo Guerrero (last eliminated Rey Mysterio)

Arvosana: * ½

Interpromotional Match (Special Referee: Steve Austin)
Goldberg VS. Brock Lesnar
Paperilla tämä kuulosti herkulliselta kuin pizza kotiovelle krapula-aamuna. Goldberg ja Lesnar. Kaksi elämää suurempaa hahmoa, jotka eivät ole koskaan kohdanneet. Taustatarinakin oli mitä mainioin. Miehet olivat maksaneet toisilleen mestaruusmahdollisuudet Rumblessa ja No Way Outissa ja nyt oli aika selvittää kumpi on WWE:n todellinen äijä. Ja kaiken tämän keskellä seisoi vielä Stone Cold.

Luulisi, että tuolla reseptillä ei voi epäonnistua, mutta siinä vaiheessa kun kumpaakaan painijaa ei kiinnosta vittuakaan niin kaikki menee pieleen. Kummatkin miehet olivat jättämässä WWE:n heti tämän jälkeen, ja sen sijaan että he olisivat vielä viimeisen kerran rutistaneet itsestään kaiken irti kuten ammattilaiset niin kehässä nähtiinkin kaksi kiukuttelevaa teinityttöä. Kaikki halusivat nähdä Lessun ja Kultapertin repivän toisiltaan päät irti, mutta koko matsi oli ihme hannailua. Ensimmäinen lock-up nähtiin kun ottelua oli kulunut melkein 3 minuuttia ja sen jälkeen homma olikin ihmeellistä matossa nyhjäämistä ja loppuun finishersota. Luulenpa, että tämän fiaskon jälkeen Vince McMahon oli vain tyytyväinen että miehistä päästiin eroon. Onneksi tämä ei jäänyt Lesnarin viimeiseksi otteluksi WWE:ssä, sillä tämä jätti muuten niin loistavasta painijasta karvaan sivumaun.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:43
Voittaja: Goldberg (Jackhammer Slam)

Arvosana: **

WWE Tag Team Championship Match (4 Corners)
World's Greatest Tag Team VS. Basham Brothers VS. APA VS. Rikishi & Scotty 2 Hotty ©
Myös Smackdownin puolella joukkuevöistä tapeltiin samalla formaatilla, mutta tämä kiinnosti hieman enemmän. Tässä sentään tuntui siltä, että Caden ja Jindrakin kaltaisia täytetiimejä ei ollut mukana, vaan kaikki jollain tasolla ansaitsivat tämän vyömatsin.

Tasoltaan tämä ei kyllä ollut yhtään sen parempi kuin RAW:n vastaava. Jos Bradshaw'n komeaa Clothesline From Helliä ja Rikishin Stink Facea ei lasketa, niin en muista tästä ottelusta yhtään mitään 2 tuntia katselun jälkeen. Tässä vaiheessa alkoi iskeä pieni epäusko koko tapahtumaan. Kun Goldberg-Lesnar osoittautui flopiksi niin oli pakko todeta, että tähän mennessä ei oltu nähty yhtään sellaista WrestleMania-tasoista matsia.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:01
Voittajat: Rikishi & S2H

Arvosana: **

Women's Championship Match (Hair VS. Title)
Molly Holly VS. Victoria ©
Sitä ”WrestleMania-tasoista” ottelua saatiin edelleen odottaa, sillä vuorossa oli lakisääteinen naisten matsi. Lisästipulaationa oli, että hävitessään Molly Holly ajeltaisiin kaljuksi.
Mitähän tästä nyt sanoisi? Hyvin tyypillinen puolivaloilla vedetty naisten matsi, josta ei jäänyt mitään muisteltavaa. Ei mitään erikoisempia spotteja, eikä edes kunnollista yritystä. Ei hyvältä näytä.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:54
Voittaja: Victoria (Roll Up)

Arvosana: * ½

WWE Championship Match
Eddie Guerrero © VS. Kurt Angle
Suuri helpotuksen huokaus pääsi ilmoille kun lopultakin pitkästyttävän keskiosan jälkeen siirryttiin tämän matsin hypepakettiin. Eddiehän oli tehnyt No Way Outissa suoranaisen ihmeen ja klassikkomatsin päätteeksi selättänyt Brock Lesnarin ja noussut WWE:n mestariksi. Samassa tapahtumassa Kurt Angle ansaitsi ykköshaastajan paikkansa. Menneen kuukauden aikana Anglen asenne oli muuttunut jälleen huonompaan suuntaan. Hän alkoi haukkua Eddietä narkomaaniksi ja piti suurena häpeänä, että moinen nisti edustaa WWE:tä sen mestarina. Tuon kamalan vääryyden hän halusi pikimmiten oikaista. Olipa Kurt mennyt jopa niin pitkälle, että eräässä Smackdownissa oli piessyt käsirautoihin kahlitun Eddien veriseksi mössöksi. Kyse ei enää ollut hienosta painimatsista ja taistelusta paremmuudesta, vaan homma oli henkilökohtainen.

Eddien ja Kurtin feudilla on aina erityinen paikka sydämessäni. Nimittäin se oli oikeastaan ensimmäinen juttu, joka koukutti minut showpainin saloihin. Niinpä tätä katsoessa olikin hieno nostalginen fiilis. Ja mahtava tämä matsi olikin, eikä pelkästään nostalgian takia. Perinteinen painimatsi, jossa aloitettiin hitaasti ja pikkuhiljaa iskettiin isompaa vaihdetta silmään huikeaa lopputaistelua kohden.

Klassikkotasolle tämä ei noussut, mutta oli siltikin pomminvarma neljän tähden matsi. Mikäli tämä olisi ollut vielä hieman pidempi ja oltaisi nähty pari muistettavaa spottia niin kuka tietää mihin tämä olisi yltänyt. Mutta ei tätä suin surminkaan voi pettymykseksi luonnehtia. Hieno ottelu kahden hienon painijan välillä ja ennen kaikkea tämä palautti uskon tähän WrestleManiaan. Hyvä Eddie ja Kurt.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:34
Voittaja: Eddie Guerrero (Roll Up)

Arvosana: ****

Interpromotional Match
Kane VS. The Undertaker w./Paul Bearer
Survivor Seriesissä Kane oli haudannut veljensä elävältä, mutta mitä lähemmäksi WrestleManiaa tultiin alettiin saada vihjeitä siitä, että Undertaker olisi palaamassa vanhalla ”Deadman”-gimmickillään. Hallit pimenivät yhtä äkkiä, kehät tärisivät ja salamat läiskyivät. Ja totta tosiaan ”Deadman” Undertaker teki paluunsa tänä iltana. Edellisen kerran kuollutta miestä oli nähty vanhan vuosituhannen puolella.

Olihan tuo ”Deadmanin” paluu tietysti hieno ja ikimuistoinen hetki, mutta sitä en täysin ymmärrä miksi tämä ottelu oli tällainen alle 10:n minuutin pieraisu. Kyseessä oli kuitenkin tämän Manian pisimpään rakennettu matsi, niin ei oikein ymmärrys riitä siihen, miksi tämä hoidettiin niin nopeasti alta pois. Ehkäpä taustalla oli joku loukkaantuminen tai joku muu syy, en tiedä. Tällaisenaan tämä maistui enemmän segmentiltä kuin matsilta. Aika halvalla Kane nahkansa möi.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:47
Voittaja: The Undertaker (Tombstone Piledriver)

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship Match (Triple Threat)
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H ©
Kultaisia muistoja, kultaisia muistoja. Chris Benoit oli tosiaan voittanut Royal Rumblen ja päättänyt siirtyä RAW:hon haastamaan Triple H:n mm-vyöstä. Benoit'n tiellä seisoi kuitenkin ongelma nimeltään Shawn Michaels. Hänen ja Hunterin erimielisyydet eivät missään nimessä olleet ohi Rumblen ratkaisemattomaan päättyneen matsin jälkeen ja HBK halusi hinnalla millä hyvänsä tehdä tarinalle lopun. Hän ansaitsi mielestään tämän ottelun enemmän kuin Benoit ja mm. iski Chrisille ihmepotkun leukaan ennen kuin tämä kerkesi laittaa nimensä alle matsisopimukseen. RAW:n tj. Eric Bischoff näki tähän tilanteeseen vain yhden ratkaisun: ensimmäistä kertaa Manian historiassa vyötä puolustettaisiin kolminottelussa. Ja tämä päätöshän teki Hunterin hyvin hyvin vihaiseksi ja tunteet kävivät erittäin kuumina matsiin lähdettäessä.

Kyllähän tämä oli ilman muuta ja ehdottomasti se matsi, josta WrestleMania XX muistetaan. Kolmikko oli tässä vaiheessa uraansa vielä mainiossa painikunnossa, mutta kuitenkin jo sen verran kokeneita, että tiesivät kuinka klassikkomatsi tehdään. Läpimätä mestari, arkkivihollinen Michaels ja tuhkimotarina-Benoit vetivät sellaisen matsin, jota kaiketi edelleen pidetään parhaana Triple Threatina kautta aikojen. Nähtiin komeita suplexeja, isompia spotteja, jännittäviä near falleja sekä verellä tahritut tunteikkaat loppuminuutit. Näin niitä klassikkoja tehdään.

Ihan viiden tähden täysosuma tämä ei ollut (tykkäsin Eddie-Lesnarista enemmän) mutta silti aivan upea tapa päättää WrestleMania. Ilman tätä matsia tapahtuma olisikin jäänyt pahaksi pettymykseksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 24:49
Voittaja: Chris Benoit (Made Triple H tap out to Crippler Crossface)

Arvosana: **** ½ (motyc)

*** Chris Benoit
** Shawn Michaels
* Triple H

Yhteenveto: Tapahtumalla oli omat ikimuistoiset tähtihetkensä, mutta kokonaisuutena tämä oli suorastaan pitkästyttävä pökäle. Ensimmäinen ja viimeinen tunti olivat hyviä, mutta kaksi keskimmäistä olivat Goldberg-Lesnarin floppaamisen myötä varsin tympeää katsottavaa. Kortissa oli peräti 12 matsia (diivojen playboy-matsia en viitsinyt edes ottaa arvosteluun mukaan) ja se oli ihan liikaa. Tämän ppv:n kohdalla kannattaa vain kaivella rusinat pullasta.

PPV Ranking 2004

1. WWE - Royal Rumble 2,83
2. WWE - WrestleMania XX 2,68
3. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
4. WWE - Backlash (RAW) 2,63

Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX

Backlashin arvostelu sitten löytyy täältä: viewtopic.php?f=2&t=5217&start=200 Kirjoitettu 2.12.2009. Seuraavana uutena arvosteluna sitten Judgment Day noin suunnilleen viikon päästä.

[Japeet]

Nyt kun Cenan Wrestlemaniadebyytti on arvosteltu, ja sattui olemaan vielä Big Show'ta vastaan, niin pitääkin kysyä Whatilta että tuotiinko tuolloin kuinka suureen osaan hypeä kysymys siitä jaksaako Cena nostaa Show'n harteilleen? Nyt kahdeksan vuotta ja miljoona kohtaamista myöhemmin tuo tuntuu aina olevan kovinkin suuri kysymys selostajien pään sisällä.

Taas kiva arvostelu, vähän lyhyempinä pidät näemmä nämä kuin Kenityksen vastaavat, mikä ei kyllä ole huono asia, nämä saa tälleen kivasti lukaistua läpi ja saa pätevän yleiskuvan tapahtumasta, kun taas silloin kun pingviini on kirjoittanut tähän ketjuun on aika kaivaa eväät esiin ja viettää vähän enemmän aikaa naama kiinni ruudussa. Jotain nasevaa heittoa pro-wrestlingin kuolemasta olisin odottanut joko tuohon alkuun tai vaikka yhteenvetoon.

[Merovingi]

Taas kiva arvostelu, vähän lyhyempinä pidät näemmä nämä kuin Kenityksen vastaavat, mikä ei kyllä ole huono asia, nämä saa tälleen kivasti lukaistua läpi ja saa pätevän yleiskuvan tapahtumasta, kun taas silloin kun pingviini on kirjoittanut tähän ketjuun on aika kaivaa eväät esiin ja viettää vähän enemmän aikaa naama kiinni ruudussa. Jotain nasevaa heittoa pro-wrestlingin kuolemasta olisin odottanut joko tuohon alkuun tai vaikka yhteenvetoon.

Minulla on näköjään sukulaissielu! Sama reaktio tulee täälläkin, kun Kenityksen arvostelun huomaan - äkkiä jotain hyvää ruokaa tai juomaa ja sitten nautitaan siitä arvostelusta. Ne ovat niin hyvää luettavaa, vähän kuin nauttisit hyvästä viinistä loistoillallisen kera.

Aina kun olen tuon WMXX:n kortin nähnyt, olen pitänyt sitä jokseenkin kämäisenä. On siellä nuo Main Event -matsit helminä ja päälle vielä Christian Vs. Jericho, mutta muu kortti vaikuttaa aika ankealta. Niin, ja Lesnar Vs. Goldbergistä en ole mistään kuullut hyvää, joten sitä ei voi allekirjoittanut mitenkään isona juttuna enää ottaa.

Tässä olisi suora linkki tuohon Backlash-arvosteluun Whatilta. Eipähän tarvitse selata turhanpäiten.

[What]

Nyt kun Cenan Wrestlemaniadebyytti on arvosteltu, ja sattui olemaan vielä Big Show'ta vastaan, niin pitääkin kysyä Whatilta että tuotiinko tuolloin kuinka suureen osaan hypeä kysymys siitä jaksaako Cena nostaa Show'n harteilleen? Nyt kahdeksan vuotta ja miljoona kohtaamista myöhemmin tuo tuntuu aina olevan kovinkin suuri kysymys selostajien pään sisällä.

No eipä siitä kyllä mitään numeroa tehty. Ensimmäinen F-U Show'lle taidettiin nähdä Survivor Seriesissä 2003 ja silloin sitä muistaakseni hehkutettiin enemmän.

Aina kun olen tuon WMXX:n kortin nähnyt, olen pitänyt sitä jokseenkin kämäisenä. On siellä nuo Main Event -matsit helminä ja päälle vielä Christian Vs. Jericho, mutta muu kortti vaikuttaa aika ankealta.

Jep. Etenkin kun miettii kuinka helposti kortista olisi saanut paremman. Tuon 10 miehen cruiserweight-sekoilun tilalle vaikka ehdottamani 4-way ja joukkuematseista olisi voinut potkia nuo täytetiimit pois. Johan olisi näyttänyt paremmalta.

Jotain nasevaa heittoa pro-wrestlingin kuolemasta olisin odottanut joko tuohon alkuun tai vaikka yhteenvetoon.

Noh, eipäs nyt aleta liiottelemaan

[Merovingi]

Aina kun olen tuon WMXX:n kortin nähnyt, olen pitänyt sitä jokseenkin kämäisenä. On siellä nuo Main Event -matsit helminä ja päälle vielä Christian Vs. Jericho, mutta muu kortti vaikuttaa aika ankealta.

Jep. Etenkin kun miettii kuinka helposti kortista olisi saanut paremman. Tuon 10 miehen cruiserweight-sekoilun tilalle vaikka ehdottamani 4-way ja joukkuematseista olisi voinut potkia nuo täytetiimit pois. Johan olisi näyttänyt paremmalta.

Tuollainen Cruiserweight-sekoilu toimisi paremmin Free for All -otteluna, jossa kaikki painijat pääsisivät spottailemaan urakalla. Siihen kyllä 10 painijaa on ihan liikaa, kuusi riittää, mutta kyllä tuollaiset spotfestit voittaa helposti ihan kunnon mano y mano, kolmin- tai nelinottelu, jossa on taustalla sitä kuuluisaa tarinaa edes hippusen verran. Neljän painijan ottelun saa sentään pidettyä järkevästi kasassa, mihin 10-hengen sekamelskassa ei mitenkään pysty. Etenkään jossain Gauntlet-ottelussa, jossa eliminointeja tulee ihan naurettavan nopealla tahdilla.

Joukkuematseissa olisi auttanut edes säälillisen tasoinen tarina taustalla. Onhan niitä ennenkin nähty useamman joukkueen otteluita WrestleManiassa, mutta siellä on ollut sitä tarinaa taustalla. Noissa otteluissa ei sitä taida olla kahden viikon mini-pohjustusta enempää.

[Mr.Perfekt]

Ensimmäinen wrestlingshow arvosteluni ikinä, saa kunnian olla viimeisin NXT.


22/8/2012
Full Sail University, Orlando, Florida

1. Derrick Bateman vs Antonio Cesaro
Show alkaa uuden US-mestarin ja NXT'ssä paljon aikaa viettäneen Derrick Batemanin ottelulla.
Pakko näin aluksi myöntää etten ennen ole Batemania kehässä nähnyt, mutta yllätyin positiivisesti miehen työskentelystä. Esim. Batemanin snap suplexi oli nättiä katseltavaa.
Pisti tosin miettimään hiukan tuo "Strongest Man in WWE, pound 4 pound"- juttu josta Regal
mainitsi. Vahvempi kuin esim. Henry? En usko.
Cesaroa jaksaisi katsoa vaikka kuinka pitkään, sen verran viihdyttävä ja osaava kaveri kyseessä.
Pituutta itse matsilla olisi voinut olla muutama minuutti lisää.

**½

Spoiler: näytä

Voittaja: Antonio Cesaro

Seuraavaksi mm. Kofi Kingston, Daniel Bryan ja Miz pistää kivasti NXT-mestaruutta overiksi.

2. Tamina Snuka vs Sofia Cortez

Aika sivusilmällä katselin. Ihan perus naisten matsi.
Ei kerennyt matsi pääsemään vauhtiin kun se jo loppuikin.

*½

Spoiler: näytä

Voittaja: Tamina Snuka

Ottelun jälkeen Raquel Diaz hyökkäsi sitten Taminan kimppuun ja taiteili huulipunalla L-kirjaimen
Snukan otsaan. Ehkä tästä jotain feudin tynkää saadaan aikaiseksi?
Raquelista vielä sen verran että on omasta mielestäni tällä hetkellä WWE'n mielenkiintoisin diva.

3. Kassius Ohno vs Jake Carter

Seuraavaksi sitten Ohnon ja Vaderin pojan, Jake Carterin vuoro ottaa mittaa toisistaan.
Jälleen lyhyehkö ottelu, jossa voittajasta ei ole epäilystäkään. Perus tv-matsi.

**

Spoiler: näytä

Voittaja: Kassius Ohno

Ottelun jälkeen Ohno sitten vähän kurittaa Carteria jonkun aikaa, kunnes Richie Steamboat
ryntää kehään pelastamaan tilanteen.

Seuraavaksi sitten liikkuvaa kuvaa SummerSlam Axxesista, WWE starojen vierailusta paikallisessa
lastensairaalassa ja Be-A-Star kampanjan 1-vuotis juhlista joissa mukana mm. Ryan Lochte ja Pauly D.

Ennen seuraavaa matsia nähdään toinen video paketti jossa mm. Santino, DiBiase ja Cena puhuvat
Gold Rush turnauksesta ja NXT-mestaruudesta.

4. Tyson Kidd & Justin Gabriel vs Johnny Curtis & Michael McGillicutty

Juuri tälläiset matsit valaa uskoa siihen, että ehkä lähitulevaisuudessa panostettaisiin enemmän
tag-divariin, nimittäin molemmat näistä tiimeistä pelaavat hyvin yhteen. Harmi että taas yksi lupaava tiimi hajosi kun Reks päätti heittää saappaat naulaan.
Byronin mukaan Richie Steamboat on haastanut Ohnon matsiin, Oh No!
McGillicuttyn stiffi clothesline pistää Gabrielin ympäri. AWESOME.
Curtistakaan en ennen ole kehässä nähnyt, ja niinkuin Batemanin kohdallakin kävi, yllätyin positiivisesti.
Ehkä parhaiten mieleen matsista jäi Kiddin kulmauksesta köysille hypyn yritys jonka Tyson botchaa aika näyttävästi.
Tälläisiä tag-matseja katselisi mielellään myös RAW'n ja SD'n puolella, ainaisten Ryback squashien sijaan.

***

Spoiler: näytä

Voittajat: Gabriel ja Kidd

Seuraavaksi mennään bäkkärille jossa Briley löytää Ohnon shadowboxaamassa.
Briley kyselee Ohnolta Steamboat ottelusta, ja KO hyväksyy Steamboatin haasteen.

Shown päättää sitten Seth Rollinsin ja Jinder Mahalin face-to-face minihaastattelu.
Seth kertoo kuinka koko elämänsä on halunnut olla mestari, ja kuinka WWE on ollut hänen unelmansa. Jinderin mielestä Seth syntyi häviäjänä, toisin kuin hän itse.
Seth kimpaantuu ja korottaa äänensävyään hiukan kuulostaen vähän no... keskenkasvuiselta pojalta joka kärsii äänenmurroksesta. Jinder sitten hyökkää Sethin kimppuun kesken lauseen ja tyypit brawlaa näin illan päätteeksi. Jinderistä ei vaan voi muuta kuin tykätä, vaikka onkin vähän geneerinen paha ulkomaalainen.

Näin kokonaisuudessaan katsottava show, silti kuitenkin parempi kuin RAW ja SD on ollut viimeviikkoina. Enemmän pituutta olisi saanut olla matseilla, etenkin Cesaro-Batemanilla.
Toisen NXT-mestaruus ja SummerSlam Axxess hypevideon olisi voinut jättää pois, mutta menee se näinkin.

*** Antonio Cesaro
** Jinder Mahal
* Raquel Diaz

Toivottavasti piditte lukemastanne. Rakentavaa kritiikkiä ja vinkkejä kirjoittamiseen otan mielelläni vastaan.

[Japeet]

Pidinhän minä, pikku parannusehdotuksina muilta apinoidut face-heel jaon merkkaaminen näkyväksi, ja spoilereihin voittajan lisäksi ratkaisutapa ja selätyksen/luovutuksen vastaanottaja monen miehen mätöissä. Jos NXT:tä katselet aktiivisesti niin en myöskään pistäisi pahakseni kommentteja ohjelman omassa topicissa. Pienentäisi kynnystä itselläkin hypätä kelkkaan, kun nykyään paini tuppaa rajoittumaan puoleen tuntiin Rawia tiistaisin, puoleen tuntiin Smackdownia lauantaisin ja Impactiin. Hyvä WWE-ohjelma ei tekisi yhtään pahaa. Muistaakseni sinä kirjoittelit vanhastakin NXT:stä varsin viihdyttäviä referaatteja/arvosteluita.

[Inkfish]

Kenitykselle ja Whatille isot propsit siitä että jaksatte väsätä noita arvosteluja. Niitä on todella kiva lukea ja mukavaa ajanvietettä ne myös on. Jatkakaa samaan malliin pojat.

Varsinkin tuo WCW 'n 2000-luvun alku on ollut itselleni aika peitossa, joten nyt on mukava niitäkin tapahtumia lukea, vaikka ei WCW tainnutkaan kovin kummoinen promootio enää silloin olla.

[Kenitys]

Whatin arvostelemasta WM XX:stä pitää sanoa sen verran, etten itsekään pidä sitä mitenkään mainittavan huikeana ppv:nä. Muistan kun joskus tuota tapahtumaa hehkutettiin kuin jotain vuosituhannen parasta tapahtumaa (lähinnä sen ME:n ja loppufiilistelyjen takia), mutta minun silmissäni esimerkiksi WM 21 pääsee hyvin samalle tasolle, vaikka sen ME:t eivät samaa luokkaa olekaan. Ja yhdyn muiden mielipiteeseen siitäkin, että pienillä fiksauksilla hommasta olisi saanut paljon toimivamman kokonaisuuden. Alakortin onnistuneista otteluista tahdon tosin itse vielä hehkuttaa Evolution vs. Rock 'n' Sock Connectionia, josta itse pidin paljon.

Ja omien arvostelujeni pituudesta sen verran, että olen välillä miettinyt niiden lyhentämistä, mutta sitten olen todennut, että tykkään sen verran paljon tuon historian muistelusta ja selittämisestä, etten paljon lyhyempää viitsi ruveta väkisin tekemään. Toki jos se kamalaksi heikkoudeksi koetaan, voin harkita asiaa uudestaan :D Ja sitten viikon arvostelun pariin.


ROYAL RUMBLE 2001
30 men. Every man for himself. One victor.

Ensimmäiseksi täytyy mainita, että tapahtuman poster saattaa joidenkin silmiin näyttää tutulta sen takia, että WWF oli aikoinaan vuosina '91 ja '92 käyttänyt samantyylisiä postereita (joissa siis painijat marssivat tuolla tavalla porukassa). Omasta mielestäni nämä ovat yksiä hienoimpia postereita, joten tämä vuoden 2001 retroilu toimii pirun hyvin. Royal Rumblen historiasta tai ppv:n perusideasta tarvinnee tuskin edes sanoa mitään enää tässä vaiheessa. Tästä se tie WrestleManiaan alkaa taas kerran. Selostajina Good Ol' JR ja Jerry "The King" Lawler.


Edge & Christian (c) vs. Dudley Boyz - WWF Tag Team Championship
Edge ja Christian olivat ottaneet WWF:n joukkuemestaruudet jälleen kerran haltuunsa edellisen vuoden lopuilla. Sen jälkeen kanadalaiset veljekset olivat pitäneet vöistään tiukasti kiinni, eivätkä he halunneet hävitä niitä ainakaan kahdelle Dudleyn veljekselle, jotka ovat olleet jatkuvasti piikkinä E & C:n lihassa. Ylimieliset kanukit eivät varsinaisesti parantaneet asiaa tekemällä pilkkaa Dudleyiden vanhemmista. Niinpä Dudleyt tekivät lopulta sen, mitä kaikki olivat toivoneet: paiskasivat kaksikon pöydistä läpi. Mestaruusottelun alkusoinnut oli sävelletty, ja viimeiset soinnut soitettiin Con-chair-tona, kun Edge ja Christian iskivät tällä tuhoisalla liikkeellä molempien Dudleyiden tajut kankaalle ppv:tä edeltävässä Smackdownissa backstagella.

Edge & Christian ja Dudleyt olivat tässä vaiheessa Hardyjen ohella WWF:n joukkuedivisioonan tärkeimmät tukipilarit, ja heidän keskenäisiä mestaruusotteluitaan ei voisi olla koskaan liikaa. Sitä paitsi kanadalaisveljekset ja Dudley-veljekset olivat tainneet otella 2 on 2 -ottelussa vain kerran aikaisemmin ppv-tasolla, joten johan oli aikakin toiselle kohtaamiselle. Ottelusta itsestään voi sanoa, että se oli oikein malliesimerkki perinteisestä Attitude Eran aikaisesta toiminnantäyteisestä ja viihdyttävästä joukkuemäiskinnästä. Tällaisia nähdään nykyisin WWF:ssä ihan liian vähän. Mitään sinänsä ainutlaatuista tai erityisen huikeaa tässä ei nähty, mutta oli juuri semmoinen vauhdikas ja mukaansatempaava joukkuetaisto, jonka katsoi mielellään. Hoiti siis openerin roolin mitä parhaiten. Lopetusta edeltävinä hetkinä oli vähän kummallista sekoilua, mutta loppujen lopuksi tästä jäi oikein hyvä fiilis.
*** (9:59)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (D-Von pinned Edge after a 3D)

Chris Benoit (c) vs. Chris Jericho - Ladder Match for the WWF Intercontinental Championship
Voi kyllä vain. Chris Jericho ja Chris Benoit olivat jälleen kerran toistensa kurkussa kiinni. Päällimäisenä syynä voitaneen pitää sitä, että Chris Benoit oli voittanut Intercontinental-mestaruuden hieman ennen vuodenvaihdetta, ja Chris Jericho oli edelleen vakaasti sitä mieltä, että hän ansaitsisi tuon vyön paljon ennemmin kuin Benoit. Nämä miehethän olivat käyneet samasta syystä useita kovan luokan otteluita jo vuoden 2000 keväällä, mutta sittemmin kun mestaruusvyö oli ajautunut muille teille, olivat miehet siirtyneet muihin feudeihin (vaikkakin kohtasivat toisensa vielä SummerSlamissa). Nyt kun vyö oli takaisin Benoit'lla, oli "Y2J" Chris Jericho taas valmis riistämään sen maanmieheltään. Tällä kertaa Chris Jericho sai päättää ottelumuodon, ja hän valitsi Ladder Matchin. Tästä sitten seurasi useita kovia tikasyhteenottoja jo ennen ppv:tä. Yhdessä niissä Benoit teloi Jerichon käden pahan kerran jyräämällä sen tikkaiden väliin.

Chris Benoit. Chris Jericho. Ladder Match. Tarvitseeko minun oikeasti edes sanoa muuta vai ymmärrettäkö ihan jo noista sanoista, että kyseessä on kiistaton huippuottelu? Minun on tosin tuotettava pettymys tämän ottelun kaikkein suurimmille faneille, sillä ei tämä mielestäni kuitenkaan mikään viiden tähden ottelu ollut, kuten jotkut hurjapääarvostelijat ovat väittäneet. Joo, tässä nähtiin muun muassa Walls of Jericho tikkaiden päällä, aivan hiton julma terästuolin isku suoraan Benoit'n päähän kesken tämän Suicide Diven ja hurja Diving Headbutt tikkaiden päältä. Tämän lisäksi homma oli muutenkin hiton viihdyttävää painia useilla kovilla spoteilla varusteltuna. Silti mielestäni tämä ei ollut millään mikään täydellinen ottelu. Erityisesti alkuvaiheet tuntuivat vähän turhan vaisuilta, ja aluksi tikkaidenkin kanssa oltiin turhan arkoja. Ei paini siis tuossakaan vaiheessa ollut millään tavalla huonoa, mutta ei ERINOMAISTA. Pidemmälle edetessään homma sitten parani huomattavasti, ja lopputulos oli tosi kova. Lopetus tuli tosin vähän sellaisessa tilanteessa, jonka en olisi osannut odottaa päättävän ottelun. Nämä heikkoudet olivat siis perusteluita sille, miksi tämä ottelu oli "vain" neljän tähden arvoinen. Kaikkihan tietävät kyllä syyt siihen, miksi Jerichon ja Benoit'n ottelu on taattua huippulaatua.
**** (18:44)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho

Ivory (c) w/ Steven Richards vs. Chyna - WWF Women's Championship
Nyt oli tarjolla jotain todella erikoista: Chyna painimassa Women's-mestaruudesta! Debyytistään lähtien "9th Wonder of the World" oli paininut vain miehiä vastaan ja voittanut pari miesten ensisijaisesti hallussa pitämää mestaruutakin. Nyt tilanne oli kuitenkin muuttanut ratkaisevasti, ja syynä oli yksi Spike Piledriver, joka lähes tulkoon päätti Chynan uran (kayfabessa). Chynahan oli jo pidemmän aikaa feudannut Right To Censorin kanssa, ja pian Armageddonin jälkeen RTC päätti käyttää kovia otteita, ja porukan kaksi jäsentä teloitti Chynan todella rajulla Spike Piledriverillä. Seurauksena oli se, että Chynan niska jouduttiin operoimaan, jotta hän voisi enää koskaan painia. RTC ei Chynan kivuista välittänyt, vaan Ivory alkoi saman tien pilkata loukkaantunutta Chynaa ja lopulta jopa haastoi tämän Women's-mestaruusotteluun Royal Rumbleen, koska oli varma, ettei Chyna pystyisi vastaamaan tuohon haasteeseen. Toisin kuitenkin kävi, sillä Chyna teki tohtorien ohjeiden vastaisesti paluunsa ppv:tä edeltäneessä Smackdownissa, hyökkäsi Ivoryn kimppuun ja otti haasteen vastaan. Ivory oli kauhuissaan, sillä hänen toiveensa selviytyä lähes kaksi kertaa isompaa Chynaa vastaan olivat olemattomat.

Tämä kamppailu on ottelu lähinnä nimellisesti ja ensisijaisesti storylineä jatkanut angle. Jotkut ovat kritisoineet tätä paljon, koska ottelun lopetus ei heidän mielestään näyttänyt tarpeeksi dramaattiselta ja post match -storylinekuviot toivat vakavassa esiintymistavassaan liikaa mieleen oikean elämän Owen Hart -tragedian. Minun mielestäni tuota "Owenin muistoa ei kunnioiteta" -korttia on melkein yhtä helppo heilutella kuin sitä kuuluisaa N-korttia, eikä tällä kuvion "vakavuudella" tarvitse olla yhtään mitään tekemistä sen kanssa. Juonikuvio itsessään oli mielestäni ihan mielenkiintoinen, ja juuri yllättävän päätöksen takia tämä jätti itselleni suun oikeasti pyöreäksi silloin, kuin joitain vuosia sitten näin tämän ensimmäisen kerran. Muusta kuin lopetuksesta on paha antaa plussaa, koska Chynan dominointi oli harmillisen tylsän oloista.
½ (3:32)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ivory (Pinned Chyna after she fell to the canvas and re-injured her neck after attempting a Handspring Back Elbow)

Kurt Angle (c) w/ Trish Stratus vs. Triple H w/ Stephanie McMahon-Helmsley - WWF Championship
Tämän ottelun taustatarina olikin taas varsin erikoinen. Aluksi lienee paikallaan mainita, että Triple H:n ja Kurt Anglen välit eivät edelleenkään olleet varsin kummoiset viimesyksyisen Stephanie-kuvion seurauksena. Vaikka sittemmin Stephanie olikin valinnut Triple H:n ja luopunut kaikesta yhteistyöstä Kurtin kanssa, ei Anglesta ja HHH:sta ollut tullut mitään parhaita ystäviä. Ystävystymistä ei avittanut sekään, että Angle piti hallussaan Triple H:n himoitsemaa mestaruusvyötä. Ykköshaastajuutensa HHH oli ansainnut täysin tuosta vain, sillä HHH:n appiukko Mr. McMahon oli kaikessa ylimielisyydessään ilmoittanut vain eräässä Raw'ssa, että Triple H:sta tuli uusi ykköshaastaja. Ratkaisusta eivät pitäneet fanit eikä erityisesti HHH:n kanssa edelleen verisesti feudannut Steve Austin, jonka mestaruusvoiton HHH oli estänyt alkuvuodesta. Oman säväyksensä tähän otteluun toi Stephanien ja Kurtin uuden bisnes-partnerin Trishin välillä kytenyt erimielisyys. Stephanie ei pitänyt siitä, kuinka läheisissä tunnelmissa Trish oli viihtynyt Vincen kanssa sen jälkeen, kun Mr. McMahon oli ilmoittanut haluavansa eron Lindasta ja Linda oli kyyditetty laitoshoitoon.

Tässä ottelussa kuultiin ensimmäistä kertaa Triple H:n nykyinen entrance-theme! Ja vaikka tämän heel vs. heel -mestaruusottelun taustatarina ei varsinainen kunkinkaallinen mestariteos ollutkaan, niin HHH ja Angle paikkaavat paljon kehätoiminnallaan. Triple H osoitti tässä ottelussa taas, kuinka hemmetin hyvää puhdasta painia hän pystyy parhaimmillaan vetämään oikean vastustajan kanssa. HHH työsti koko ottelun ajan hiton vakuuttavasti Anglen jalkaa oikeasti tuskaisen näköisillä liikkeillä, ja Angle puolestaan myi kaiken kurituksen todella vakuuttavasti. Muutenkin näiden miesten painia oli oikein ilo katsella (muun muassa upea Anglen Moonsault). Oikein perinteinen hiton hienosti ja rauhassa rakenneltu tasaisesti kohti loppuhuipennusta etenevä päämestaruusottelu. Tällaisesta saataisiin nykypainissa (tai 2000-luvun WCW:ssä) ottaa paljon mallia. Edes heel-heel asetelma tai pitkä aika (25 minuuttia) eivät haitanneet: tämä ottelu tuntui yllättävän lyhyeltä. Tämä olisi saattanut yltää jopa huippuottelutasolle, ellei otteluun olisi pitänyt sotkea idioottimaista Trish/Stephanie/Vince -tappeluhetkeä ja lopun sekaantumisia. Muuten hieno kamppailu.
***½ (24:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Pinned Triple H after a Stunner by Steve Austin)

30 Man Royal Rumble Match - WWF Championship Title Shot
Participants: Jeff Hardy, Bull Buchanan, Matt Hardy, Faarooq, Drew Carey, Kane, Raven, Al Snow, Perry Saturn, Steve Blackman, Grand Master Sexay, Honky Tonk Man, The Rock, The Goodfather, Tazz, Bradshaw, Albert, Hardcore Holly, K-Kwik, Val Venis, William Regal, Test, Big Show, Crash Holly, Undertaker, Scotty 2 Hotty, Steve Austin, Billy Gunn, Haku, Rikishi
Kaikki varmasti tietävät RR-ottelun taustan ja tarinan, joten siitä ei tarvinne sanoa yhtään mitään. Sen sijaan muutama sana jollain tavalla poikkeuksellista osanottajista. Drew Carey ei tietenkään ollut mikään oikea painija vaan kaikkien tuntema amerikkalainen koomikko, jonka Vince sai backstagella huijattua tähän otteluun. Honky Tonk Man teki ensimmäisen esiintymisensä WWF:ssä sitten vuoden 1997, jolloin hän oli manageroinut uutta musiikkitähteä Rockabillya (Billy Gunn). Tämä esiintyminen jäi yhden illan jutuksi. Big Show teki tässä show'ssa paluunsa pitkän tauon jälkeen. Viimeksi ppv:ssä hän oli esiintynyt toukokuussa 2000, ja tässä välissä hän oli käynyt mm. OVW:ssä laihtuakseen hieman. Haku teki tässä show'ssa paluunsa WWF:ään. Viime vuodethan Haku oli viettänyt WCW:ssä ja paininut siellä Meng-nimellä. Viime kuukaudet hän oli kuitenkin paininut ilman uutta sopimusta, ja niinpä WWF:n oli helppo napata riveihinsä Haku, joka oli kaappaushetkellä myös WCW:n Hardcore-mestari. Lisäksi tämä Rumble-ottelu jäi muutamalle painijalle (mm. Steve Blackman) viimeiseksi ppv-otteluksi WWF:ssä.

Olen tainnut jossain aikaisemminkin sanoa, että tämä vuoden 2001 Royal Rumble on yksi kaikkien aikojen Rumble-suosikkejani, ja siihen on useita syitä. Ottelu lähtee heti alussa hauskasti liikkelle, sillä Hardy-veljesten yhteenottoa oli alussa hauska seurata, vaikkakin Jeff Hardyn harmillisen näkyvät botchailut vievät siitä osan ilon pois. Sitten tuleekin jo Drew Careyn komediaosuus, jonka jälkeen alkaa koko Rumblen ajan mielenkiintoisena pysynyt Kane-show. Kane oli ehdottamasti tämän ottelun tähti. Oman lisänsä tuovat seuraavaksi HC-painijat, jotka tarjoavat Rumble-ottelussa ennennäkemätöntä hardcore-mäiskintää. Sitten on tarjolla toinen komedianumero Honky Tonk Manin muodossa, ja sitten saadaankin kehään jo toinen supertähti (The Rock), jonka yhteenottoa Kanen kanssa on mielenkiintoista seurata, vaikka tässä välivaiheessa homma ehtiikin olla vajaan 10 minuutin ajan sitä harmillisen tylsää isojen miesten Rumble-halailua. Ei tämäkään siis mikään "non stop action rumble" ole, vaikka jotkut niin väittävätkin. Onneksi sitten saadaan kehään K-Kwikin ja Regalin tapaisia taidokkaita kavereita, ja sitten tuleekin jo yllätyspalaaja Big Show. Loppu-Rumble onkin sitten juuri sitä supertähtien ja toiminnan täyteistä tykitystä ja oikeasti jännittävää (jos en siis tietäisi voittajaa) meininkiä. Hienoja hetkiä ja oikeasti kovia bumppeja (ja bleidausta), joita harvoin nähdään Rumblessa. Tämä Rumble on loistavaa viihdettä jo ihan pelkästään monivaiheisuutensa takia. Jonkun verran tässäkin on niitä tylsiä hetkiä mutta paljon vähemmän kuin useimmissa muissa.
**** (61:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Last eliminated Kane)

*** Chris Benoit
** Chris Jericho
* Kane

Kokonaisarvio Royal Rumblesta: Olisiko uusi vuosi voinut paljon paremmin alkaa WWF:n osalta? Kaksi huippuluokan ottelua, yksi ***½-koitos ja vieläpä hyvä opener. Ainut muu ottelu oli enemmänkin angle kuin oikea ottelu, joten kyllähän tämä aika lailla putkeen meni. Jos vain Jericho/Benoit olisi ollut vähän enemmän MOTYC-kamaa tai Rumblesta olisi jätetty ne vähäisetkin tylsät hetket pois, tämä olisi ollut ehdottomasti Loistava. Nyt tämä jää hiuksenhienosti Hienoksi, koska ihan sellaista Loistavaan kuuluvaa fiilistä ei tästä jäänyt. Eipä silti, tämä olisi saattanut olla vuonna 2000 vuoden ppv. Puhumattakaan vuodesta 1999.

1. WWF Royal Rumble - Hieno
---------------
2. ECW Guilty As Charged - Hyvä
---------------
-
---------------
3. WCW Sin - Kehno

Seuraavaksi jotain ihan muuta.

[DeadManWalking]

Whatin arvostelemasta WM XX:stä pitää sanoa sen verran, etten itsekään pidä sitä mitenkään mainittavan huikeana ppv:nä. Muistan kun joskus tuota tapahtumaa hehkutettiin kuin jotain vuosituhannen parasta tapahtumaa (lähinnä sen ME:n ja loppufiilistelyjen takia)

Se on se Madison Square Garden. Tuo tapahtumaan vähintään yhden tähden lisää pelkästään olemisellaan, joten siksi WrestleMania XX on vaan ihan pirun kova aina.

WrestleMania XX on ensimmäinen Mania jolloin oli aktiivisesti painin parissa mukana (XIX:n aikaan seurasin lähinnä satunnaisesti), joten sille tapahtumalle löytyy omanlaisensa tunnearvo. Lisäksi lähes jokaisella matsilla on takanaan hieno taustatarina, joka luo aina sen oman tunnelmansa itse otteluihin.

Noh, makuasioita sanoi Musti kun muniaan nuoli.

------------------------

Kenitykseltä jälleen hieno arvostelu Royal Rumblesta, ja älä missään nimessä tee arvosteluista yhtään lyhyempiä! Pitkät, ajatuksella kirjoitetut arvostelut ovat hyvää luettavaa, ja mikäli taustatapahtumia kerrataan niin se on entistä parempi.

Hyviä tekstejä kyllä molemmilta herroilta jälleen, tuntuu oikeastaan vähän turhalle kirjoittaa näitä selälle taputtelua muistuttavia "jees jees" -viestejä, mutta toisaalta pelkkä kylmä "Tykkää" -napin painaminen ei tee oikeutta näille kirjoituksille. Jatkakaa samaan malliin.

[What]

Ei huvita pitkää prologia kirjoitella. Jatketaan. Judgment Day, selostajina Cole & Tazz.


Sunnuntai 16. Toukokuuta 2004
Staples Center, Los Angeles, California

Tag Team Match
Rey Mysterio & Rob Van Dam VS. Dudley Boyz
Paljon oli muuttunut sitten WrestleManian. Huhtikuussa järjestetyssä Draft Lotteryssa Dudleyt sekä RVD siirtyivät sinisen brändin puolelle. Tämän siirron myötä Dudleyjen asennekin muuttui, he lyöttäytyivät yhteen limanuljaska Paul Heymanin kanssa ja alkoivat kiusata eritoten Rey Mysteriota, painitermein siis tekivät heelturnin. Draftin myötä Smackdowniin siirtyivät myös RVD & Booker T, joiden taival joukkueena oli myöskin tullut päätökseen kiitos Booker T:n. Mutta Bookerista lisää myöhemmin.

Juuri tällaisia avausottelujen tuleekin olla minun ahdasmielisessä ajatusmaailmassani. Yleisö tykkäili Reiskan ja Roopen tiimistä, ja niin tein minäkin. Tuo kaksikko vaan sopi yhteen. Tapahtumia riitti ja ottelu vain ”soljui smoothisti” eteenpäin ilman tylsiä osuuksia. Ja vaikka koko nelikko edelleen 8 vuotta myöhemmin painii aktiivisesti, niin kyllähän tässä se liike vähän eritasoista oli ja riskiliikkeitä läiskittiin tiiviimpään tahtiin. Etenkin Reyn ja Van Damin kohdalla. Kertakaikkisen mainio avauspläjäys.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:17
Voittajat: RVD & Mysterio (RVD pinned D-Von)

Arvosana: *** ½

Avausmatsin jälkeen saatiin nauttia Smackdownin toimitusjohtaja Kurt Anglen visiitistä. Aivan. Tosielämässä Anglen terveys oli WrestleManian jälkeen niin heikoissa kantimissa, että hänen täytyi pitää taukoa painimisesta. Hänet kuitenkin haluttiin pitää ohjelmistossa mukana, ja niinpä käsikirjoittajat keksivätkin mehevän anglen. Big Show oli paiskannut Anglen asfaltille alas, jonka seurauksena Kurt kärsi alaraajahalvauksen ja joutui liikkumaan pyörätuolissa lopun elämäänsä. Lohdutuksena Anglesta kuitenkin tehtiin SD:n kenraalimanageri.

Kohtalostaan katkeroitunut Angle piti promon siitä, kuinka Los Angeles ja heidän WWE-mestarinsa Eddie Guerrero haisevat. Promonsa lopuksi Angle syytti kohtalostaan Torrie Wilsonia ja määräsi, että mikäli Torrie häviää seuraavan matsin, on hänen uransa ohi. Pyörätuoli-Kurt tuo myöskin kultaisia muistoja mieleen niiltä painin seuraamisen alkuajoilta

Singles Match (If Torrie loses, she must retire)
Torrie Wilson VS. Dawn Marie
Näinpä KurttiKulma oli taikonut tähänkin otteluun jotain jännitettävää. Itse asiassa tämä oli jopa ihan mukavan tasoinen naisten matsi, ja muistettavaksi sen teki viimeiset hetket. Loppuhetkillä Torrie koitti jonkin sortin roll upia, ja yleisö räjähti huutoon. Ei sen takia että siitä olisi tullut 3-count, vaan Dawn Marien housut repesivät totaalisesti! Dawn Marie siis esiintyi ottelun viimeiset 30 sekuntia takapuoli paljaana pelkät stringit päällään Siinä olikin sitten kameramiehillä kikkailemista, kun ihan kaikkea ei kuitenkaan saa televisiossa näyttää. Ja tämä ei tosiaan ollut mikään skriptattu juttu. Juuri tuollaisten arvaamattomien tapahtumien vuoksi showpaini on niin hieno laji.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:15
Voittaja: Torrie Wilson (Backslide)

Arvosana: **

Singles Match
Scotty 2 Hotty VS. Mordecai
Ah, Mordecai. Tuo gimmick ei pitkäikäinen ollut, enkä yhtään ihmettele. Nimittäin miehen entrancen aikana en suinkaan ajatellut kuinka mielenkiintoinen ja mystinen hahmo tämä tyyppi onkaan, vaan mieleen juolahtivat Kevin Nashin ajat Ozina Lisäksi Undertakerin ollessa takaisin kuvioissa Deadmanina, tilausta toiselle synkkämieliselle möllykälle ei ollut. Odotetusti tämä Mordecain debyytti oli lyhyt showcase-matsi. Minkäänlaista feudia takana ei (tietenkään) ollut. Tämän ainoa tarkoitus oli esitellä uusi hahmo yleisölle.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:02
Voittaja: Mordecai (The Crucifix aka. Razor's Edge)

Arvosana: * ½

WWE Tag Team Championship Match
Billy Gunn & Hardcore Holly VS. Rico & Charlie Haas © w./Miss Jackie
Vielä WrestleManiassa vöitä hallitsivat Rikishi ja Scotty 2 Hotty, mutta tuo aika oli kauan sitten mennyt. Shelton Benjaminin siirryttyä draftissa RAW:hon, joutui Charlie Haas etsimään uuden joukkuepartnerin ja löysikin sellaisen eksentrisestä Ricosta. Oikeastaan tykkäsin tästä tiimistä. Viimeisen päälle omituinen Rico ja vakava amatööripainija Haas loivat hauskan parin. Vastaansa he saivat kaksi WWE-veteraania, joille ei enää ilmeisesti tässä vaiheessa uraansa oikein parempaakaan tekemistä keksitty.

Odotuksiin nähden tämä matsi oli varsin hyvä. Ricon presenssi toi tähän tarvittavaa huumoria, eikä tätä yritettykään vetää naama irvessä läpi. Vaikka haastajat olivat tosiaan tässä vaiheessa parhaat päivänsä nähneet (tai no olihan se Cutie Kip-gimmick TNA:n puolella) niin kyllä tämä asiansa ajoi välipalamatsina. Ei tullut mielihalua hipelöidä kelausnappia.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:28
Voittajat: Haas & Rico

Arvosana: ** ½

Cruiserweight Championship Match
Jacqueline © VS. Chavo Guerrero w./Chavo Classic
Jälleen huumorikuviota. Pari viikkoa sitten Chavo oli hävinnyt keskisarjan mestaruuden Jacquelinelle, joka luonnollisesti oli nainen. Ja tästäkös riemu repesi ja Chavo oli yleinen pilkan aihe. Lisäksi Jacqueline oli edellisessä Smackdownissa nöyryyttänyt vanhempaa Chavoa vetämällä tämän housut nilkkoihin keskellä kehää. Guerrero oli niin häpeissään tappiosta, että vannoi voittavansa vyön takaisin vaikka toinen käsi sidottuna. Ja niinpä stipulaatioksi lisättiinkin, että Chavolla täytyi olla toinen käsi sidottuna.

Ei tämä nyt niin kamalaa ollut, kuin olisi voinut luulla. Chavo Classic oli hulvaton kehänlaidalla ja oli hauskaa seurata kuinka tämä isä-poika kaksikko keksi vaikka minkälaisia keinoja huijaamiseen. Loppujen lopuksi ihan toimiva huumorimatsi, mutta ehkäpä sittenkin olisin halunnut nähdä ihan vakavan kohtaamisen, koska cw-divisioonalla oli potentiaalia. Mutta meni se näinkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:50
Voittaja: Chavo Guerrero (Gory Bomb)

Arvosana: **

United States Championship Match
John Cena © VS. Rene Dupree
Tässä vaiheessa täytyi olla näkö- ja kuulorajoitteinen, jos ei huomannut että John Cenasta tulee vielä iso tähti. Hän kuittasi tililleen illan isoimmat hurraukset Eddien ja Undertakerin ohella ja varsin laimeat räpitkin upposivat yleisöön kuin kuuma veitsi voihin. Cena alkoi olla valmis isompiin kuvioihin. Cenan vastustaja oli siirtynyt Smackdowniin draftissa ja samalla joutunut erilleen La Resistance-partneristaan Rob Conwaysta. Vasta 20-vuotias (kyllä!) Dupree kokeilikin nyt siipiään yksilöpainijana. Hän piti mm. Cafe de Renee-segmenttiä, jossa hänellä oli tapana solvata USA:ta ja kehua kotimaatansa Ranskaa. Arvatenkin tämä oli varma tapa kerätä yleisöltä buuauksia, ja suututtaa periamerikkalainen Cena. Olipa tilanne äitynyt jopa niin hurjaksi, että edeltävässä Smackdownissa Dupree oli juntannut Cenan Powerbombilla selostajanpöydän läpi! Joten pohjustusta tällä matsilla riitti.

Dupree oli kyllä mielenkiintoinen tapaus. Mieletön lihasmöykky jo 20-vuotiaana. Lisäksi pomminvarmalla ”ilkeä ulkomaalainen” gimmickillä buuaukset olivat taattuja. Tänäkin päivänä Dupree on vasta 28-vuotias, joka on vielä nuori painijaksi. Ottelu oli varsin menevää alakortin menoa. Yleisö söi Cenan kädestä, ja tuntui ettei hän pystynyt tekemään mitään väärin. Viihdyttävä ottelu kaiken kaikkiaan ajalta, jolloin US-mestaruuskin oli iso juttu.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:57
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: ***

Singles Match
Booker T VS. The Undertaker
Sitten siihen Bookeriin. Myös hänet oli draftattu Smackdowniin, ja asenne muuttunut. Ensitöikseen Booker nimitti SD:ia ”kakkosshow'ksi” ja julisti olevansa sen suurin tähti. Sanojensa tueksi hän mm. hyökkäsi entisen joukkueparinsa RVD:n kimppuun ja kääntyi täydeksi mulkuksi. Mutta siinä vaiheessa kun Booker julisti olevansa jopa suurempi kuin Undertaker oli ongelmia edessä. Kuollut Mies ei moista kommenttia sulattanut ja alkoi säikytellä Bookeria erilaisilla silmänkääntötempuillaan. Epätoivoinen Booker alkoi harjoittaa voodoota ja hiippailla yöaikaan hautausmaalla löytääksen nimettömän hautakiven ja kaikkea muuta mukavaa

Paperilla ihan mielenkiintoinen ottelupari, koska en muista Bookerin ja Takerin kovin useasti kohdanneen. Ihan täysin noita odotuksia matsi ei kuitenkaan täyttänyt. Perustason viihdemättöä. (entertainment brawl) Selostajat mainostivat tätä Undertakerin erikoislaatuisena esiintymisenä, joten en tiedä oliko WWE:llä tarkoitus tehdä Undertakerista enää koskaan vakionaamaa ja päämestaria. Noh, niinhän kuitenkin tulevina vuosina tapahtui ja mörkö paini useita tätä parempia matseja. Ihan jees oli tämäkin, ihan jees.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:28
Voittaja: The Undertaker (Tombstone Piledriver)

Arvosana: ***

WWE Championship Match
Eddie Guerrero © VS. John 'Bradshaw' Layfield
Tämä oli haasteellista aikaa WWE:lle ja etenkin Smackdown-brändille. Megatähdet Hogan, Austin ja Rock olivat lyöneet saappaat naulaan. Lisäksi Smackdownin suurin tähti Brock Lesnar lähti lätkimään ja Kurt Angle oli niin romuna, ettei painiminen onnistunut. Niinpä tarvittiin epätoivoisesti uusia nimiä main eventiin. Harva varmaan arvasi, että sellainen löytyi olemassaolevasta rosterista.

Bradshaw oli luonut uransa joukkuepainijana APA:ssa, mutta nyt oli aika uudistua. Entinen texasilaisjuntti muuntautui sulavasti fiiniksi New Yorkilaiseksi bisnesmieheksi, joka vihasi eritoten rikollisia maahanmuuttajia kuten Eddie Guerreroa. Bradshaw'n kehäotteetkin muuttuivat entistä aggressiivisemmiksi ja hyvin nopeasti hänestä oli tullut aito uhka WWE:n mestarille.

Lisäksi hommasta oli tullut äärimmäisen henkilökohtainen. Eddien kotikaupungissa pidetyssä house show'ssa Eddie oli kutsunut koko perheensä kehään juhlimaan, jolloin JBL saapui kuokkavieraaksi ja tyrmäsi Eddien. Tästä järkyttyneenä Eddien 76-vuotias äiti sai ”sydänkohtauksen” keskellä kehää ja joutui sairaalahoitoon. Tämän jälkeen Eddie kiehui raivosta ja halusi kostaa kaiken moninverroin JBL:lle.

Tämä toimi. JBL nousi melkeinpä yhdessä yössä WWE:n eliittiheelien joukkoon, koska hänen vastaparinaan oli huippusuosittu Eddie. Matsikin oli storylinen luonteeseen sopiva. Rumaa tappelua. Ensimmäiset minuutit vietettiin kokonaan tapellessa kehän ulkopuolella ja niukasti väistämässä diskausta. Keskivaiheilla sitten vähän huokaistiin ja nähtiin perinteisempää painia, kunnes h****tti pääsi irti JBL:n kajauttaessa Eddietä tuolilla päähän.

Verta, verta, verta. Kyse ei ollut mistään alahuulen aukeamisesta vaan blodaa oli kuin teurastamolla. Eddien päästä pulppusi punaista nestettä kuin vettä hanasta ja hyvin nopeasti koko kanveesi oli maalautunut punaiseksi. Jos ette usko, niin katsokaa kuvasta.

Spoiler: näytä

Tuon jälkeen ottelu tuntui vielä jatkuvan ikuisuuden, ja ainakin minulla iski aito huoli siitä, pysyisikö Eddie edes tajuissaan loppuun asti. Pysyi, ja lopputuloksena olikin ehkä verisimmät 10-15 minuuttia WWE:n historiassa. Siitä tämä ottelu muistetaan. Muistaisiko tätä kukaan ellei Eddie olisi vuotanut kuin pistetty sika? Juuri tuon vuoksi veri on wrestlingissä mainio tehokeino, mutta tässä vedettiin kyllä yli, siitä varmaan ei erimielisyyttä ole. Hyvän matsin JBL & Eddie muutenkin vetivät, mutta tuota verilöylyä ei vaan voi sivuuttaa. Varsinainen shokkiloppu tapahtumalle, jonka jälkeen JBL oli lopullisesti noussut tähdeksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 23:14
Voittaja: JBL (by DQ)

Arvosana: *** ¾

*** Eddie Guerrero
** John 'Bradshaw' Layfield
* John Cena

Yhteenveto: Vuoden ensimmäinen ppv, jossa ei nähty yhtään neljän tähden matsia, vaikka pääottelu sitä kolkuttelikin. Olosuhteisiin nähden tämä oli kuitenkin menestys. Lesnarin lähdön ja Anglen loukkaantumisen myötä Smackdown ajautui aika v-mäiseen tilanteeseen, jossa tähtivoima oli yhtä äkkiä romahtanut. Eikä niitä megatähtiä naapurinkaan puolelta löytynyt Hoganin, Rockyn, Austinin ja Goldbergin jälkeen. Siihen nähden mallikelpoinen suoritus, jossa tulevien vuosien tähdet JBL ja John Cena näyttivät kyntensä.

PPV Ranking 2004

1. WWE - Royal Rumble 2,83
2. WWE - WrestleMania XX 2,68
3. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
4. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
5. WWE - Backlash (RAW) 2,63

Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX

Seuraavana sitten Bad Blood.

[Merovingi]

Ei tuota Eddien bleidausta noin järjettömäksi tarkoitettu, vaan kyseessä oli bleidauksen botchaus Eddieltä. Viilsi liian syvältä, joten vuosi sitten verta kuin pistetty sika.. h**vetin vaarallinen moka, sillä noin iso verenhukka voi aiheuttaa tajunnan menetyksen, mikä olisi kussut matsin. Ja ei tuollainen vuotaminen ole terveydellekään hyvä juttu.

[What]

Kenitys hei, kello on 1233. Jengi odottaa täällä...

[Kenitys]

Whatin arvostelusta sen verran, että Mordecai on yksi suurimmista syistä sille, että toivoisin olevani jo vuodessa 2004 :D Wrestlecrapin ystävänä tuo hahmo on jotain aivan mahtavuutta. Muuten JD vaikuttaa aika laimealta, mitä nyt toki poikkeuksena tuo historiallinen ME. JBL:n hahmon syntymistä on näin jälkeen päin helppo kommentoida "nerokkaana oivalluksena" ja "mahtavana keksintönä", koska sitähän se oli. Hauskinta on kuitenkin se, miten IWC on kääntänyt tässä asiassa kelkkansa täysin. Ei tarvitse kuin katsoa oman 'Alertimme historialautaa ja sieltä keskusteluja vuoden 2004 ensimmäisistä ppv:istä ja Smackdowneista. Lähes tulkoon jokaikinen on sitä mieltä, että ikuisen midcarderin Bradshaw'n kääntäminen heeliksi jollain idioottimaisella miljonääri-gimmickillä on parhaimmillaankin p**ka yritys kopioida Ted DiBiasea ja huonoimmillaan aivan järjetöntä kuraa. Kaikki olivat sitä mieltä, ettei tuo pyristely tulisi kestämään kuin pari kuukautta. Ja kuinka sitten kävikään...

Kenitys hei, kello on 1233. Jengi odottaa täällä...

:-D Kun oli töissä Joensuussa, oli aikaa hengailla viikonloppuaamuisin koneella. Kun on Tampereella opiskelijana (ja vieläpä muuttavana sellaisena), ei aikaa enää olekaan. Voi siis olla, että arvostelujen postaaminen menee *gasp* jopa iltapäivälle.

Tällä kertaa tosin kyseessä on niin poikkeuksellinen arvostelu, että huikean hurja odotuksenne saattaa mennä aivan hukkaan.


WOMEN OF WRESTLING UNLEASHED 2001

Kuten edellisessä viestissä lupasin, tällä kertaa arvostelussa on tosiaan tarjolla jotain aivan muuta. Heti projektin alussahan päätin, että katson tätä projektia varten jokaikisen amerikkalaisen promootion tuottaman pay-per-view-tapahtuman riippumatta siitä, millaista tuotantoa eteeni vuosien varrella tuleekaan. Suurimmaksi osaksi se toki rajoittuu suuriin promootioihin, koska muilla ei ole mahdollisuuksia ppv:eiden järjestämiseen, mutta osasin varautua muutamaan yllättävään tapahtumaan. Edellinen sellainen nähtiin syksyllä 1999, kun legendaarisen kammottava Heroes of Wrestling -tapahtuma näki päivänvalonsa, ja tapahtuman järjestänyt promootio kuoli saman tien ppv:nsä jälkeen. Tarkempia tietoja tapahtuman hirveydestä (lähtien siitä, että ppv:tä tähditti täysin päissään oleva Jake Roberts) löytyy arvostelustani tai vaihtoehtoisesti wikipediasta.

Mutta nyt ei ole kyse HOWista, ei. Nyt on kyse WOWista, joka (ikävä kyllä) ei paljastanut yhtään paremmaksi tapaukseksi. Women of Wrestling oli nimensä mukaisesti painipromootio, jonka koko roster koostui naisista. Promootiota pyöritti David McLane, joka oli omistanut 1980-luvulla toimineen Gorgeous Ladies of Wrestlingin. GLOW oli kaatunut nopeasti, mutta nyt 2000-luvulla McLane sai uuden yrityksen. Hän perusti vuoden 2000 alkupuolella Kaliforniassa tapahtumansa järjestävän WOWin, jonka toisena omistajana (ja ennen kaikkea rahoittajana) toimi LA Lakersin johtaja Jeanie Buss.

WOW alkoi nopeasti perustamisensa jälkeen tuottaa alueellisella tv-kanavilla lähetettäviä tv-show'ita, joista tuli yllättävänkin suosittuja New Yorkin ja Kalifornian alueilla erityisesti nuorten miesten katsojaryhmässä. Vähäpukeisia naisia painimassa toisiaan vastaan, suosio ei sinänsä yllätä. WOWin tapahtumissakin oli katsojia parhaimmillaan useita tuhansia. Paljon suosiosta voidaan kiittää sitä, kuinka paljon WOW pelasi nimen omaan naisten ulkonäöllisillä seikoilla järjestämällä muun muassa uimapukukilpailuja. Lisäksi WOW luotti tarinassaan tarkoituksella vahvaan kayfabeen ja loi suurimmalle osalla painijoistaan todella vahvoja ja 1980-luvun WWF:n sarjakuvameininkiä muistuttavia erikoisia gimmickejä. Väitän kuitenkin, että WOWin suosio olisi voinut olla vielä suurempaakin, jos heidän suuren rosterinsa naisista edes jollain tavalla merkittävä osa olisi ollut painijoita ennen WOWin perustamista. Nyt koko rosterissa oli vain kaksi painijaa, joilla oli oikea painijatausta entuudestaan. Kaikki muut kehässä pyörineet naiset olivat entisiä malleja, näyttelijöitä, stunttityöläisiä tai vastaavia. Heitä kouluttivat sitten nuo kaksi painitaustaista tapausta. Painin taso oli sitten myös sen mukaista (paskaa), voin luvata.

No, vajaavaisesta painin laadusta huolimatta WOW oli siis saavuttanut yllättävänkin merkittävää suosiota (sen nettisivuillakin oli parhaimmillaan 10 miljoonaa kävijää kuukaudessa) debyyttivuotenaan, ja niinpä omistaja Don McLean päätti pistää vuoden 2001 kunniaksi isomman vaihteen silmään ja jysäyttää Women of Wrestlingin ppv-kartalle. Firman ensimmäinen ppv oli nimeltään Unleashed, ja se näki päivänvalonsa helmikuun alussa. Let's get to it.

--------------------------

Heti ensimmäisenä täytyy sanoa ensiminuuteista asti huokuneesta kaikenlaisen tuotantokemuksen puutteesta. Ppv vaikutti alusta alkaen aivan äärettömän amatöörimäisellä pohjalla toteutetulta, vaikka ppv järjestettiinkin oikeasti isolla areenalla, ja siihen oli saatu mukaan kaiken maailman pyrojakin. Production valueisiin oli siis satsattu, mutta harmillisesti kenelläkään (kaikkein vähiten ympäri show'ta hyörineellä McLeanille) tuntui olevan hajua siitä, miten hommaa hoidetaan. Vaikka WCW oli suurelta osin viime vuosina kuraista paskaa, sen rutinoituneissa tuotantotavoissa ei koskaan ollut mitään moitittavaa (jos ei nyt huomioida sitten sitä, että se oli niin rutinoitunutta, ettei edes vuoden suurimmassa tapahtumassa nähty tuotannon osalta mitään erikoista).

Tässä perusongelma oli jo siinä, että lähetys pätki todella kummallisesti. Puhumattakaan sitten siitä, että yhdestäkään backstage-anglesta ei saanut mitään selvää, koska äänentasot olivat aivan perseellään. Välillä in ring -promoistakaan ei saanut selvää, sillä mikit eivät toimineet, mutta promottajat eivät välittäneet siitä. Niin ja kameramiehet olivat aivan täysiä amatöörejä. Palaan tähän Main Eventin kohdalla. Onneksi sentään show'n pääfokukselta tuntuneen uimapukukilpailun hypettäminen (ja naispainijoiden uimapukuvideoiden näyttäminen) aloitettiin saman tien. Senhän takia ne ostajat olivat tämän ppv:n tilanneet. Ja niitä ostajia ei muuten ollut mitenkään paljon. Nuorten miesten kiinnostus ei ollut siis kantanut ihan oikeasti tuotteesta maksamiseen asti. Palaan tuohon uimapukukilpailuunkin myöhemmin arvostelun aikana.

Selostajinamme tässä hyvin erikoisessa tapahtumassa olivat WCW:stä tutut Lee Marshall ja Bobby Heenan. Kyllä, WOW oli saanut hankittua legendaarisen Bobby Heenanin tähän show'hun yllätysvierailijaksi. Se olikin parasta tähän mennessä. Siirrytäänpä sitten otteluiden pariin. Niitä nimittäin tässä show'ssa riitti.


Jacklyn Hyde w/ Dr. Sarah Bellum & Nurse Mercy vs. Randi Rah Rah
Sanoinhan jo niistä 1980-luvun WWF:n sarjakuvagimmick-meininkiä muistuttavista hahmoista? Koska minulla ei ole mitään käsitystä minkään ottelun taustatarinasta, eikä niissä suurimmassa osassa sellaista ollutkaan, selitän lyhyesti näiden kaikille varmaankin entuudestaan tuntemattomien naisten gimmickit. Jacklyn Hyde (kuten ovelasta nimestä voi päätelläkin) oli Dr. Jekyll / Mr. Hyde -tapaisesta jakomielitaudista kärsivä naikkonen, joka vietti suurimman osan ajastaan pehmutettujen seinien sisäpuolella, mutta pääsi painikehiin lääkärinsä ja hoitajansa saattelemana. Randi Rah Rah taas oli cheerleader, joka tosin näytti enemmän merirosvolta, koska hänen toinen silmänsä oli loukkaantumisen takia silmälapun takana.

Tästä ne illan ottelut sitten alkavat, ja voin jo tässä vaiheessa spoilata sen, että ne eivät aikansa tai laatunsa osalta tule paljon toisistaan poikkeamaan. Voin myös spoilata sen, että minulta katosi noin puolessavälissä tapahtumaa täysin kiinnostus tämän katsomiseen. Siihen asti elättelin toivoa, että täysin naispainiin keskittyvän promootion ppv:ssä voitaisiin nähdä oikeasti ikimuistoisia naisten otteluita... Ja mitä vielä. Jos promootion naisista vain pieni osa osaa painia kunnolla, ei varmasti ole lupa odottaa sen enempää pitkiä kuin hyviäkään otteluita. Harmi vain, etten tiennyt sitä etukäteen. Illan ensimmäinen ottelu oli lyhyt, ja siinä nähtiin pari mukavasti ajoitettua loikkaa kehässä olleilta naisilta, mutta siihenpä se sitten jäikään. Ei jäänyt häiritsemään paskuudellaan, mutta ei tässä mitään erityisesti kehuttavaakaan ollut.
* (2:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Randi Rah Rah (Crossbody)

- Joka ottelun välissä nähtiin vähintään yksi backstage-angle. Sanoinhan jo, että niiden äänentasot olivat aivan perseellään? Ja sanoinhan myös, että anglet olivat muutenkin aivan yhdentekeviä ja typeriä? Niin ja lisäksi nähtiin myös niitä uimapukuvideoita. Jännää.


Farah & Paradise vs. Beach Patrol (Summer & Sandy)
Farah oli Iranista kotoisin oleva "Persian prinsessa" ja hänen joukkuekaverinsa Paradise samoalainen saaristonainen. Beach Patrol taas on... No, kuten kuvasta näkyy, kaksi Baywatch-henkistä rantapimublondia. Tämän nelikon ottelun anti jäikin lähinnä Beach Patrolin blondien ulkonäölliseen kehuttavuuteen. Paradise jäi mieleen ainoana, joka yritti ottelussa tehdä jotain kunnollista. Niin ja tuomarille plussaa, sillä hän ottikin vastaan ottelun hienoimman bumpin. Muuten ottelu oli illan teemaan sopien täyttä kuraa, eikä sitä parantanut onnettoman typerä lopetus.
½ (2:30)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Draw (Summer selätti Farahin ja Paradise selätti Sandyn ja kehässä satttui juuri sopivasti olemaan eri puolilla kaksi eri tuomaria, jotka toteuttivat todella kämäisen ja maailman epäuskottavin double-countin, jonka lopputuloksena päädyttiin siihen, ettei kumpikaan joukkue voittanut ottelua)

Jane Blond vs. Tanja
Jane Blond on brittiläinen salainen agentti ja samalla painija. Kyllä vain, tuo nimi on siis mahtava muunnelma hänen esikuvastaan James Bondista. Tanjan kohdalla nimi puolestaan ei ikävä kyllä tarkoita sitä, että hänellä olisi suomalaistaustoja. Sen sijaan Tanja on Xena-henkinen soturiprinsessa. Mahtavia nämä gimmickit. Miksi salainen agentti ja soturiprinsessa ottelevat toisiaan vastaan? En minä tiedä. No, sen kuitenkin tiedän, että Tanja oli aika nätti ja vakuutti muutenkin tähän mennessä kehässä esiintyneistä painijoista eniten. Se ei ole kuitenkaan kovin paljon, ja alun (eli ensimmäisen minuutin) vaikutteinuus katosi sitten lopussa (eli toisen minuutin kohdalla), kun otteluun tuli mukaan taas useita typeriä botcheja. Tämäkin oli siis huono ottelu, mutta ei ihan niin surkea kuin edellinen. Ottelun jälkeen kuultiin hassu "Xena"-chant. Vähän sama idea kuin Goldbergin chanttaamisessa Rybackille, hienoa WOWin yleisö.
* (2:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Tanja (Missile Dropkick)

Heather Steele vs. Nicki Law w/ Kristy Order
Heather Steele on tällainen "Real Man's Man" Stephen Regal -henkinen naisversio tuosta gimmickistä. Kunnon tällainen rakenteleva remonttinainen siis. Nicki Law puolestaan oli naisversio Big Bossmanista. Tämä ilkeä kyttä teki ilmeisesti joukkuekaverinsa Kristy Orderin (kyllä, joukkueen nimi oli Law and Order) debyytin tässä ppv:ssä. Jostain syystä sytyinkin suuresti tälle Law'lle. Ehkä se oli aina ihailemani poliisigimmick tai se, ettei hänen otteissaan nähty yhtään botchia. Toisaalta Law ei edes yrittänyt mitään superliikkeitä, mutta sehän vain kertoo sen, että hän tiesi rajoituksensa. Pari näppärää liikettä olivat ihan toimivia. Harmi vain, että tämäkin ottelu kesti huimat 2 minuuttia, joten ei tästä ehtinyt tulla oikeasti mitään kunnollista ottelua. Toisaalta en minä edes tiedä, olisiko kenelläkään näistä tähän mennessä esiintyneistä painijoista ollut mitään edellytyksiä pidempiin otteluihin.
* (2:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Nicki Law (Neckbreaker)

Boom Boom & Caliente vs. Asian Invasion (Jade & Lotus)
Boom Boom on tällainen stereotyyppisen tyypillinen havaijilainen, joka tulee kehään kaislahameessa ja leit kaulallaan. Hänen joukkuekaverinsa Caliente on taas tällainen sensuellia tanssia harrastava latino. Vastustajakseen Boom Boom (helkkari näitä nimiä :D) ja Caliente saivat kaksi uhkaavaa itämaista painijaa. Heidän joukkueensa oli nimetty edelläkävijämäisesti Asian Invasioniksi. Mitä tulee itse otteluun, niin se oli a) pisin (melkein 5 minuuttia) ja b) paras (melkein kaksi tähteä) tähän mennessä. Harmi, että kumpikin kehu kertoo enemmän tapahtumasta kuin itse ottelusta. Silti plussaa on annettava erityisesti itämaiskaksikolle, jotka ihan oikeasti hoitivat hommansa ihan hyvin. Kyllä kaikkien näidänkin neljässä otteissa näkyi se, että homma oli täysin amatööripohjalla, mutta osasivat he sen peittää paremmin kuin monet muut. Botchitkin jäivät ottelussa aika vähälle. Jos aikaa olisi ollut vähän enemmän ja homma vielä vähän sulavampaa, oltaisiin päästy jo tv-ottelutasolle.
*½ (4:43)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Boom Boom & Caliente (Boom Boom pinned Jade after a Samoan Drop)

The Disciplinarian vs. Bronco Billie
Disciplinarian on mahdollisimman perinteinen ilkeä koulunjohtaja/opettaja. Bronco Billie puolestaan sympaattinen farmari ja tilanomistaja. Lisäksi Billie oli oikein nätti. Se ei ihan täysin välity tuosta yllä olevasta kuvasta. Tämä ottelu muistutti taas monessa edellisessä ottelussa hyväksi havaittua kaavaa: Aikaa annetaan pari-kolme minuuttia, ja ottelun alku osoittautuukin ihan sujuvaksi ja vauhdikkaaksi menoksi. Sitten ammattitaidon puute tulee kuitenkin vastaan, momentumin pilaavat botchit iskevät silmille, ja loppu onkin sitten harmillisen vaisua menoa. Lopputuloksena puhtaasti huono ja tyhjän fiiliksen jättänyt ottelu. Näitä riittää. Tässä vaiheessa muuten tuotannon surkuhupaisuus alkoi nousta jo aivan uudelle tasolle, sillä kehäkuuluttaja ilmoitti pokkana ottelulle väärän voittajan, eikä kukaan korjannut häntä missään vaiheessa.
* (3:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bronco Billie... tai kuuluttajan mielestä The Disciplinarian (Roll up)

Slam Dunk vs. Roxy Powers
Slam Dunk on WNBA-liigasta painikehiin karannut koripallopelaaja. Roxy Powers on joku yleisesti hurja naisatleetti. Molemmat olivat pituudeltaan varsin isokokoisia naisia, joten se toi otteluun oman lisäviehätyksensä. Harvemmin sitä pääsee näkemään naisten versiota Kane vs. Undertakerista. Harmi vain, että nämä kaksi eivät tainneet olla siskoksia keskenään. Eikä kumpikaan ole selvinnyt hengissä tulipadosta. Tämäkin oli taas aluksi ihan hauskannäköistä brawlailua, ja ottelussa nähtiin varmaan vakuuttavin liike tähän mennessä, kun Powers täräytti oikeasti hienon Top-Rope Guillotine Leg Dropin. Siihenpä hyvät puolet sitten taas jäivätkin, kun loppupuoli oli taas ihan kummallista sekoilua, jossa pääosaan nousi typerännäköinen tuomarin piekseminen. Tästä myös seurasi täysin epälooginen lopetus ottelulle. Molempia painijoita rankaistiin, vaikka vain toinen oli piessyt tuomaria. Ei näin. Yleisö tarjosi ties monennet Bullshit-chantit illan aikana. Jostain syystä mistään tietokannasta ei löydy tämän ottelun pituutta, eikä minulla todellakaan ole motivaatiota sen mittamiseen.
*
Voittaja:

Spoiler: näytä

Draw (Double DQ)

Takana seitsemän ottelua. Viimeistään tässä vaiheessa motivaationi tämän tapahtuman katsomiseen alkoi olla aika nollissa. Myönnän rehellisesti skipanneeni jokaikisen backstageanglen, koska niistä ei tosiaan saanut yhtään mitään selvää. Ilmeisesti se LA Lakersien johtaja kuitenkin pyöri jossain täysin yhdentekevissä kuvioissa David McLanen kanssa. Sori, ei kiinnosta. Skippasin myös ylipitkät bikinivideot, koska ne kävivät oikeasti aika nopeasti tylsiksi, eivät kaikki naiset olleet kyllä ihan minuutin mittaisen bikinivideon arvoisia. Katsojia jaksettiin muistutella siitä, että he äänestäisivät kisan voittajaa.


Riot vs. Wendi Wheels - Hardcore Match
Riot on tällainen Daffney-henkinen Chicagon kaduilta saapunut sekopää-anarkisti. Wendi Wheels on ammatiltaan autonkorjaaja ja muutenkin kooltaan tämmöinen hieman isokokoisempi nainen, joka yrittäisi parhaansa mukaan jyrätä Riotin kanveesiin. Siihen hänellä oli tässä ottelussa erinomainen mahdollisuus, sillä kyseessä oli Hardcore Match. Samalla kyseessä oli myös koko illan paras ottelu. Harmi vain, että arvosanallisesti se tarkoittaa tuollaista tv-ottelun tasoista koitosta. No, olihan tämä nyt jo naisotteluiden arvosanoilla ihan kohtuullinen. Tässäkään ei paini jäänyt mieleen mitenkään erityisen taidokkaana, mutta molemmat kyllä yrittivät ottelussa aivan täysillä ja ottivat vastaan oikeasti aika rajua bumppia. HC-mäiskintä ei ollut mitenkään erityisen innovatiivista, mutta oli tämä aika harvinaista herkkua kuitenkin yleisiin naisten otteluihin verratuna. Voitaneen sanoa, että tämä oli jo ihan onnistunut koitos.
** (9:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Riot

Jungle Grrrl vs. Beckie The Farmer's Daughter - Splash Match
Jungle Grrrl (kyllä, kolmella ärrällä ja nollalla iillä) on Tarzan-henkinen villinainen. Beckie The Farmer's Daughter paini usein Bronco Billien joukkueparina, ja on siis gimmickiltään tällainen samanhenkinen maalaistyttö. Myös Beckien ulkonäöstä täytyy antaa plussaa: oikein söpö tyttö. Nämä molemmat painijat käyttivät lopetusliikkeenään Splashia, ja nyt oli aika selvittää, kumman liike olisi parempi. Ottelu ei kuitenkaan jostain kumman syystä päättynyt ensimmäiseen Splashiin, vaan Splashin jälkeiseen selätykseen. Ja välillä ottelun tuomari laski jotain muidenkin liikkeiden jälkeisiä selätyksiä. Ei taas siis mitään logiikkaa. Onneksi painissa oli sentään taas ihan oikeaa yrittämistä, ja erityisesti Beckie vakuutti kehässä yllättävänkin toimivilla ja vauhdikkailla otteillaan. Tämä oli varmaankin illan toiseksi paras ottelu ihan kivalla ja nopealla menollaan, ja ottelu olisi varmaan yltänyt samaan kahden tähden arvosanaan, jos huima loppuspotti (Splash korkeiden tikkaiden päältä) olisi onnistunut. Nyt se jäi kuitenkin todella vaarallisen näköisesti puolitiehen, kun tikkailta hypännyt nainen ei osunut vastustajaansa muuten kuin päällä tämän polviin. Harmillisen epäonnistunut lopetus ottelulle. Ottelun jälkeisessä promossaan tämän ottelun voittaja spoilasi tulevan päämestaruusottelun voittajan.
*½ (9:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jungle Grrrl (Splash from the top of the ladder)

Harley's Angels (EZ Rider & Charlie Davidson) w/ Thug vs. Caged Heat (Delta Lotta Pain & Loca) - No DQ Match for the WOW Tag Team Championship
Illan ensimmäinen mestaruusottelu. Harley's Angels on moottoripyöräjengi, jonka tittelissä sekä myös siihen kuuluneiden painijoiden nimissä oli taas hauskoja sanaleikkejä. Thug oli siis porukan kolmas jäsen, jolla oli kuitenkin myöhemmin illalla toinen ottelu. Caged Heat on puolestaan tällainen badass-henkinen vankilasta karanneiden painijoiden porukka. Nyt nämä kaksi julmaa joukkuetta ottivat sitten yhteen joukkuemestaruusottelussa. Ilmeisesti mestaruuksista oli järjestetty jonkinlainen turnaus, ja ottelun voittaja kruunattaisiin WOWin ensimmäiseksi mestarijoukkueeksi. Harmillisesti ottelu itsessään ei ollut mestaruusottelun statuksen arvoinen. Se oli kaikessa sekavuudessaan melkeinpä illan heikoin koitos, ja paria näppärää liikettä lukuun ottamatta painista jäi todella heikko fiilis. Hyvin onneton suoritus näiltä joukkueilta.
½ (5:42)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Caged Heat (Loca pinned Rider after a Top-Rope Elbow Drop by Delta

Danger (c) vs. Terri Gold - WOW Championship
Danger on WOWin toinen hieman sekopäinen chicagolainen nainen, joka oli tehnyt ennen mestaruusvoittoaan paljon yhteistyötä Riotin kanssa. Mestaruusvoiton jälkeen Riot oli kuitenkin katkeroitunut, ja yhteistyö oli päättynyt. Danger oli siis voittanut vyön halpamaisesti juurikin Terri Goldilta hieman ennen ppv:tä. Gold puolestaan on WOWin näitä "legitimate athlete"-gimmickisiä ns. Oikeita Painijoita. Gold esittikin ottelussa varsin pirteitä otteita, mutta harmillisesti ottelu ei taaskaan kestänyt kuin sellaisen neljä minuuttia, joka on aika onneton pituus päämestaruusottelulle. Tilannetta ei myöskään parantanut lopun ihmeelliset säädöt, jossa nähtiin myös Riotin sekaantuminen ja tapahtuman pahin botch, kun selvästi Powerbombin tekemiseen kykenemätön Riot lähes tulkoon tuhosi Dangerin niskat botchaamalla kahteen kertaan yrityksen pistää hänet pöydästä läpi Powerbombilla. Jotenkin Danger kuitenkin selvisi hengissä noista läjäytyksistä. Ottelun loppu oli ihan näyttävä, mutta kokonaisuutena tästäkin jäi tosi heikko fiilis.
* (4:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Terri Gold (Springboard Moonsault)

Lana Star vs. Poison & Ice Cold - 2 on 1 Handicap Hair vs. Hair Match
Noniin, tämä oli sitten todella omituinen koitos. Alun perin ottelun piti olla joukkueottelu, mutta Poison ja Ice Cold hyökkäsivät Lana Starin joukkuekaverin Patti Pizzazzin kimppuun niin, ettei tämä voinut osallistua otteluun. Egoistinen Hollywood-tähti Lana Star yritti itsekin luikerrella pois ottelusta, mutta se ei niin vain onnistunutkaan. Hänen vastustajistaan Poison on entinen laboratoristi, joka oli joutunut jonkinlaisen myrkyn uhriksi. Ice Cold on puolestaan arkitisista oloista saapuva loner. Näillä kahdella oli suurta biiffiä ylimielisen Starin (ja Pattin) kanssa, ja välit oli päätetty ratkaista ottelulla, jossa ratkaisusuorituksen vastaanottajan pää ajettaisiin kaljuksi. Tämä oli varmaankin illan huonoin ottelu, koska koko koitos oli todella sekava. Kukaan painijoista ei oikein tuntunut tietävän, onko tämä Triple Threat vai Handicap Match. Poisonista ja Ice Coldista oli ottelun aikana enemmän haittaa kuin hyötyä toisilleen, mutta silti he vaihtelivat toisiaan kehään. Painillinen anti oli todella onnetonta (ellei lasketa paria kivaa liikettä, kuten Top-Rope Leg Droppia), ja ottelu kesti taas hävettävän vähän aikaa. Tässä tapauksessa se oli tosin vain hyvä asia. Muutenkin painijat ja tuomari sekoilivat ottelun aikana urakalla, ja lopetuskin oli heikko. Voi WOW.
½ (5:16)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Lana Star (Star pinned Ice Cold with a Roll up)

VIHDOIN! ILLAIN MAIN EVENTIN AIKA! Mutta sitä ennen olisi varmaan luvassa koko illan ajan hypetetyn bikinikilpailun voittajan julistaminen? Paitsi että eipä ollutkaan! Ensin tämä promootio on näyttänyt koko illan ajan niitä ylipitkiä bikinivideoita ja kehottanut katsojia äänestämään suosikkiaan, ja nyt voittajaa ei julistetakaan ollenkaan. Missään vaiheessa loppuillasta - sen enempää ennen kuin ME:n jälkeenkään - ei julistettu sitä, kuka tuon kilpailun voitti. Kuinka tämä homma voi oikeasti olla näin huonosti organisoitu?


Thug w/ Charlie Davidson & EZ Rider vs. Selina Majors - Steel Cage Match
Tämä oli sitten siis se illan Main Event, jossa kehään astelivat ne kaksi ainutta aikaisempaa painitaustaa omistavat painijat. Thug on WOWin isokokoisin naispainija ja se kolmas osapuoli Harley's Angels -joukkueessa. Selina Majors on puolestaan toinen WOWin "legitimate athlete", ja hän olikin tehnyt tiivistä yhteistyötä Terri Goldin kanssa. Jostain syystä Gold myös saapui tähän otteluun vahtimaan häkin (joka oli perus Steel Cagen ja Hell In A Cell -mallin sekoitus, eli suuri häkki ilman kattoa) ovea sisäpuolelta tuomarinpaita päällään. Mitään selitystä tälle erikoisuudelle ei tarjottu, sillä Gold ei kuitenkaan ollut ottelun virallinen tuomari. Thugin ja Majorsin feud oli ilmeisesti WOWin merkittävin, ja nämä naiset olivat ottaneet yhteen moneen kertaan mm. Falls Count Anywhere -otteluissa.

Tässä ottelussa kieltämättä näkyi, että Majorsilla ja Thugilla on enemmän painijataustaa. Liikkeet oli vakuuttavammin suoritettuja, ja molemmat olivat muutenkin omistautuneempia hommalle: ottelussa nähtiin jopa verta, joka on todella harvinaista naisten ottelulle. Ei ottelun painia voi silti missään tapauksessa kehua, sillä kyllä se jäi laadultaan semmoiseksi ihan siedettäväksi. Esim. WWF:n naisten divisioonan meno oli selvästi tätä parempaa. Lisäksi ongelmat eivät suinkaan jääneet painin keskinkertaisuuteen, vaan se keskinkertaisuus oli parasta tässä ottelussa. Suurimmat ongelmat olivat seuraavissa asioissa:

a) NE KAMERAMIEHET! Kameramiehet, jotka mainitsin jo arvostelun alussa. Koko show'n ajan heidän työnsä oli ollut aika ala-arvoista, mutta nyt se oli aivan uskomattoman paskaa. Häkin sisällä olleet kaverukset lähes tulkoon törmäilivät toisiinsa, kompastelivat johtoihinsa ja missasivat puolet spoteista kuvatessaan jotain aivan muuta. Ei hyvä isä.

b) Kesken ottelun selostuspöydän luokse ryntäsi edellisen ottelun häviäjä pää kaljuna, ja hän alkoi huutaa jotain sekopäistä selostajan mikkiin. Täysin ME:hen liittymätön hetki, joka jätti katsojan sekaannuksen valtaan.

c) Ottelun loppupuolella pääroolin nousi tuomari, jota ottelun heel Thug oli moukuttanut pitkin ottelua. Lopulta tuomari LÄHTI HÄKISTÄ KARKUUN ja tiputettiin Mankind-maisesti selostuspöydästä läpi häkin katolta. Mitä hemmettiä?

d) Ja koska tuomari oli lähtenyt karkuun, oli ottelun lopetus täyttä kuraa. Jostain käsittämättömästä syystä Terri Gold ei päästänyt uutta tuomaria häkin sisälle, vaan sen sijaan hän itse laski ottelun ratkaisevan selätyksen. Muutenkin lopetus oli todella sekava. Aaargh.
* (15:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Thug (Chair shot to the head)

*** Beckie The Farmer's Daughter
** Jade
* Wendi Wheels

Kokonaisarvio WOW Unleashedista: Luojan kiitos se on ohi. Show'n yksi harvoista valopilkuista Bobby Heenan julisti Main Eventin jälkeen, että kyseessä oli paras ppv, jonka hän on nähnyt. Pelkästään tuolla kommentillaan Heenan ansaitsee "vuoden 2001 suurin paskanpuhuja"-palkinnon. Ei Bobby, edes WCW ei ollut näin pahaa kuraa. Minulle tuli ihan oikeasti ikävä WCW:n karmeimpiakin tapahtumia tätä katsoessa, sillä ne sentään vaikuttivat ihan oikeasti suunnitelluilta ja tosissaan toteutetuilta painitapahtumilta, vaikka niiden painillinen anti olikin kuraa. Eikä sekään ollut niin kamalaa paskaa kuin tässä. Pahinta tässä tapahtumassa oli se, että sen lopussa promottiin WOWin seuraavaa ppv:tä Spring Vengeancea... Ja parasta taas on se, että tämän laadultaan ja ennen kaikkea myyntiluvuiltaan täydellisesti flopanneen ppv:n jälkeen Women of Wrestlingin toiminta jatkui vain kuukauden ajan, ja promootio lopetti kaikki lähetyksensä maaliskuun alussa. Näin ollen toista ppv:tä ei enää ikinä nähty. En tiedä, olisinko ihan oikeasti kestänyt katsoa sitä.

Minä olen ollut aina kunnollisen naispainin kannalla ja toivonut myös menestystä hyville naispainipromootioille, mutta tässä toiminnassa ei ollut mitään hyvää tai kunnollista. Jo yksikin ppv oli aivan liikaa. Onneksi ketään näistä naispainijoista ei ole tarvinnut katsoa missään myöhemmässä amerikkalaisen painipromootion tuotannossa. Painihistoriassa tunnutaan aina muistavan se, kuinka hirvittävää kuraa tuo alussa mainitsemani Heroes of Wrestling vuodelta 1999, mutta tämä hyvin samanlaisen lopun ensimmäisen ppv:nsä jälkeen kokenut Women of Wrestling oli kyllä käytännössä ihan yhtä kamalaa paskaa. Sinänsä kaikki uusi ja erikoinen tässä projektissa on jännittävää, mutta toisaalta tällaisten ppv:eiden katsomisen kohdalla aletaan mennä jo itsekidutuksen puolelle. Tämä oli Surkea, ja sekin on kiltisti sanottu. Tämä oli pahempaa kuin yksikään vuoden 2000 WCW-ppv. Tämä jotenkin hämmästytti paskuudellaan niin tehokkaasti, etten saa puettua tuntemuksiani sanoiksi, vaikka kuinka yritän. Ehkä on parasta lopettaa.

1. WWF Royal Rumble - Hieno
---------------
2. ECW Guilty As Charged - Hyvä
---------------
-
---------------
3. WCW Sin - Kehno
---------------
4. WOW Unleashed - Surkea

Jospa sitten palattaisiin ensi viikolla taas ihan oikean painin pariin.

[What]

Arvosteluja alkaa taas vaihteeksi olla jemmassa melkoisen monta ja kun Kenityskin vetäisi hihastaan tuollaisen erikoisuuden niin ajattelin piristää/masentaa teidän maanantaita uudella arvostelulla. Nyt ollaan siis edetty jo vuoden puolenvälin kieppeille ja vuorossa on vain muutamaan kertaan järjestetty Bad Blood. Tässä RAW-ekslusiivissa tapahtumassa selostajina kovin tuttu Kunnian Galleria kaksikko Jim Ross & Jerry Lawler.


Sunnuntai 13. Kesäkuuta 2004
Nationwide Arena, Columbus, Ohio

World Tag Team Championship Match
La Resistance © (Robert Conway & Sylvain Grenier) VS. Edge & Chris Benoit
Vaikka draftilotto lennättikin Rene Dupreen Smackdowniin, niin La Resistance ei suinkaan ollut kuollut. Vuoden 2003 No Way Outissa Vince McMahonin lahjomana tuomarina debytoinut Sylvain Grenier otti luontevasti hänen paikkansa ja kaikki jatkui ennallaan.

Tämä merkkasi myös Edgen paluuta ppv:hin ensimmäistä kertaa yli vuoteen niskaoperaationsa jälkeen. Vaikka Edge kärsi uransa aikana jos jonkinlaisista loukkaantumisista oli tuo kuitenkin pahin tälli, jonka hän koskaan sai ja loppujen lopuksi se pakottikin hänet eläkkeelle. Mutta siihen menisi vielä vajaat 7 vuotta. Niin ja Edgen joukkuepartneri Chris Benoit tosiaan oli edelleen maailmanmestari, mutta kyltymättömässä voitonjanossaan halusi lisätä kullan määrää vyötäisilleen niin palavasti, että halusi otella myös tässä matsissa, vaikka mestaruuspuolustuskin oli myöhemmin edessä.

Tämä muistutti lähtökohdiltaan Judgment Dayn avannutta Rey & RVD vs. Dudleyz matsia. Kaksi suosittua facea lyövät hynttyynsä yhteen voittaakseen rutinoituneen ilkimystiimin. Mutta La Resistancea nyt ei hyvällä tahdollakaan voi väittää Dudleyjen tasoiseksi tiimiksi, eivätkä Benoit & Edge joukkueena klikanneet ihan samalla tavalla mitä Rey & Rob tekivät. Joten samanlaista tykitystä tässä ei nähty, mutta ei tämä nyt huonokaan ollut. Lopetuskin oli varsin toimiva.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:15
Voittajat: Edge & Benoit (by DQ after Kane interfered)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Chris Jericho VS. Tyson Tomko w./Trish Stratus
Jerichon ja Christianin feudi ei suinkaan ollut ohi, mutta Kapteeni Karisman ollessa loukkaantuneena, joutuivat muut taistelemaan hänen puolestaan. Ja se joku muu oli tässä ppv-debyyttinsä tehnyt Tyson Tomko. Tatuoitu lihasmöykky oli ilmestynyt kuvioihin Christianin sidekickinä ja tämä parihan viihdytti meitä pitkään niin WWE:n kuin TNA:nkin puolella. Tämä oli samalla Tomkon ppv-debyytti.

Ihan mukava välimatsi Christianin kuntoutumista odotellessa. Tomkon painitaidothan kohenivat kummasti Japanissa vietetyn ajan jälkeen, mutta tässä vaiheessa häntä pystyi kuvailemaan lähinnä ”geneeriseksi hossiksi.” Kokoa ja näköä kyllä riitti, mutta mikään painijumala hän ei ollut. Jericho sen sijaan on, joten tämä pari toimi ihan hyvin. Aika lailla samantasoinen veto kuin avausmatsikin.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:06
Voittaja: Chris Jericho (Running Enzuigiri)

Arvosana: ** ½

Intercontinental Championship Match
Shelton Benjamin VS. Randy Orton © w./Ric Flair
Backlashissa Mick Foleya otellun legendaarisen deathmatchin jälkeen Randy Ortonin IC-mestaruuskausi oli saanut aika lailla eeppiset mittasuhteet. Orton oli hallinnut mestaruutta jo puolen vuoden ajan, ja US-mestari John Cenan ohella oli firman suurimpia nousevia tähtiä. Haastaja-Benjaminista ilmeisesti koitettiin RAW:hon draftauksen jälkeen tehdä myös tähteä. Ensitöikseen hän selätti koko firman overeimman miehen Triple H:n, otteli Backlashissa legenda-Flairia vastaan ja nyt oli jatkanut feudiansa Evolutionia vastaan haastamalla Ortonin oikeasti arvokkaasta IC-vyöstä.

Ottelu alkoi lennosta, kun Ortonin bäkkäripromo oli lipsahtanut kehään saakka ja Shelton saapui paikalle. Jos ei Benjamin mikin varressa erikoinen ollut, niin kehässä sen sijaan homma toimi. Urheilullisia liikkeitä ja sähäkkää menoa, ja tähän aikaan Ortonkin oli hyvin erilainen kehässä kuin tänä päivänä. Tokihan tässä nähtiin Headlockin vääntöäkin, mutta pääasiassa matsi oli varsin mukava paketti. Myöskin Ric Flairin koomiset sekaantumiset toivat oman lisämausteensa. Tällaisia IC-mestaruusmatsien pitäisikin olla.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:04
Voittaja: Randy Orton (Roll Up)

Arvosana: *** ¼

Women's Championship Match (Fatal 4-Way)
Trish Stratus w./Tyson Tomko VS. Gail Kim VS. Lita VS. Victoria ©
Jos yliarvostetun Victorian tilalla olisi ollut Mickie James, niin onko mainstream-painissa neljää taidokkaampaa naispainijaa ollut viimeisen 10:n vuoden aikana? Vastaus on ei. Joten tällä nelikolla kyllä riitti potentiaalia otella muutakin kuin perustylsä diivamatsi.

Ja kyllähän sen alusta asti näki, että naiset osasivat hommansa. Ottelu ei vaan järin pitkään kestänyt, eikä sellaiseen todelliseen vauhtiin koskaan päästy. Joten ei ne kovat nimet automaattisesti matsista parempaa tee. Pettymys.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:44
Voittaja: Trish Stratus (pinned Lita)

Arvosana: * ¾

Singles Match
Eugene VS. Jonathan Coachman
Kukapa voisi unohtaa Eugenen? Hän oli lapsenmielinen (lue: jälkeenjäänyt) hölmö, joka ei osannut edes kirjoittaa nimeään oikein. Lisäksi hän oli RAW:n toimitusjohtaja Eric Bischoffin siskon poika. William Regalin valmennuksella Eugenesta kehkeytyikin ihan aito painija, joka yksinkertaisuudestaan huolimatta pystyi voittamaan otteluita ja nousemaan yleisön suosikiksi. Ilkeä Bischoff tosin ei riemuinnut tästä WWE-yleisön kanssa. Hänen mielestään Eugene häpäisi koko suvun maineen, ja hänet oli saatava pois kuvioista mahd. nopeasti. Niinpä hän lähetti asialle oikean käden miehensä ”The Coachin.”

Eugene oli kieltämättä ikimuistoinen gimmick, mutta se kului hyvin nopeasti loppuun. Tässä sitä ei kuitenkaan vielä ollut tapahtunut hahmon ollessa vielä uusi juttu. Yleisö kannusti täydellä sydämellä symppis-Eugenea ja tästä kehkeytyi varsin toimiva huumorimatsi. Elinikäisen WWE-fani Eugenen tapana oli kanavoida menneiden vuosien supertähtiä, ja tässäkin matsissa hän lainasi sivuja mm. Junkyard Dogin, Hulk Hoganin, Stone Coldin ja The Rockin oppikirjoista. Myöhemmin nämä sitten alkoivat maistua puulta, mutta tässä vaiheessa se toimi. Tämä matsi sai hyvälle tuulelle, mikä lienee ollut tarkoituskin.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:39
Voittaja: Eugene (People's Elbow)

Arvosana: **

World Heavyweight Championship Match
Chris Benoit © VS. Kane
Sitten vakavemman setin pariin. Chris Benoit oli maaliskuusta saakka elänyt unelmaansa maailmanmestarina, ja kerennyt puolustaakin sitä menestyksekkäästi. Seuraavan haasteen tarjosi hirviö-Kane. Hän oli kovin katkeroitunut siitä, ettei pystynyt elämään ”normaalisti” kuten Benoit, vaan hänen olemassaolonsa oli jatkuvaa taistelua pimeiden demonien kanssa. Jotenkin Kane sitten päätteli, että kaikki maailman pahuus korjaantuisi, jos hän olisi mestari. Ja tämän mahdollisuuden hän sai voitettuaan ykköshaastajuuden 20:n miehen Battle Royalissa.

Taannoin RAW:ssa Benoit oli saanut lukittua Kanen Crippler Crossfaceen, mutta monsteri oli vain punnertanut itsensä leikiten ylös ja juntannut Ahman kanveesiin. Joten ottelun tarina kietoutuikin sen ympärille, että pystyisikö Benoit voittamaan hirviötä vahvimmalla aseellaan. Tämä olikin aika tavanomainen Benoit-ottelu. Nähtiin mattovääntöä, saksalaisheittoja ja muutama riskiliike. Miksikään huippuotteluksi tämä ei noussut, mutta toimivan tarinansa ansiosta piti kyllä kivasti otteessaan ja kyllä tämä oli enemmän kuin yhdentekevä välipuolustus. Hyvä matsi, jolla kestoa oli sopivasti ja lopetuskin oli varsin toimiva.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:15
Voittaja: Chris Benoit (Roll Up)

Arvosana: *** ½

Hell In A Cell Match
Triple H VS. Shawn Michaels
Oi että kaipaan näitä aikoja ennen HIAC:in inflaatiota. Näihin aikoihin häkkihelvetti oli se vihonviimeinen ottelumuoto, jota käytettiin vain silloin kun mikään muu ei enää auttanut. Viimeisen kahden vuoden aikana Shawn & Hunter olivat otelleet melkeinpä kaikissa mahdollisissa otteluissa, mutta vieläkin miehet vihasivat toisiaan. Nyt sille oli pakko saada loppu, ja sen vuoksi Michaels itse toivoi ottelumuodoksi Hell In A Celliä. Tämän jälkeen ei jäisi mitään epäselvyyttä. Tämä oli vasta 11. HIAC firman historiassa, ja todellakin tuntui elämää suuremmalta asialta.

Kellon soidessa lähetysaikaa oli jäljellä yli tunti, joten Shawn & Hunter saivat kyllä täysin vapaat kädet otella tasan niin pitkän matsin kuin halusivat. Vaikka tiedossa olikin maratonmatsi, niin tämä alkoi melkoisen kovalla temmolla ja jo perinteeksi muodostuneella ”HHH katkaisee Michaelsin selän” sessiolla. Mihinkään perusliikkeeseen tämä ei kuitenkaan tulisi loppumaan ja niinpä seuraavaksi kaivettiinkin esiin tuoleja, tikkaita, pöytiä ja kehäportaita. Luonnollisesti kummatkin miehet myös bleidasivat näyttävästi. Nyt ei säästelty mitään. Aikaa oli kulunut reilusti yli puoli tuntia ennen kuin miehet edes yrittivät iskeä finishereitään. Tämäkin oli brändi-ppv:den ehdoton hyvä puoli: jos joku ottelupari vaati aikaa, niin sitähän riitti.

Aivan upea tämä ottelu kieltämättä oli, mutta ei siltikään minun kirjoissani yllä miesten SummerSlam 2002-matsin tasolle. Nimittäin tämä sittenkin tuntui hieman väkisin venytetyltä. Materiaalia riitti puoleksi tunneksi, mutta oli kuitenkin pakko vääntää se kolme varttia. Tykkään siitä, että ottelussa on räjähtävä loppu, mutta tässä viimeiset minuutit olivat lähinnä kanveesissa makoilua. Ymmärrettävää toki, mutta jos ei sytytä niin sitten ei. Hieman tiiviimpänä pakettina olisin pitänyt tästä enemmän. Hienoudestaan huolimatta ei pärjää Eddie-Lesnarille tai Manian Triple Threatille. Upea päätös upealle feudille kylläkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 47:26
Voittaja: Triple H (Pedigree)

Arvosana: **** ¼

*** Triple H
** Shawn Michaels
* Chris Benoit

Yhteenveto: Jälleen kerran aivan timanttinen pääottelu. Kaikki vuoden 2004 pääottelut ovat olleet rautaisia tähän mennessä. Lisäksi Benoit-Kane sekä Orton-Benjamin olivat varsin ”solideja” tittelimatseja, eikä mitään kamalaa sontaa nähty. Näistä yhden brändin ppv:istä ehdottomasti paras paketti tähän mennessä.

PPV Ranking 2004

1. WWE - Royal Rumble 2,83
2. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
3. WWE - WrestleMania XX 2,68
4. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
6. WWE - Backlash (RAW) 2,63

Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX

Kuten tuosta rankingista näkyy, niin kovin tasaisia laadultaan nämä vuoden 2004 tapahtumat ovat olleet. Mitään uskomatonta supertapahtumaa tyyliin Mania 19 tai MITB 2011 ei ole nähty, mutta tasaisen varmaa eteenpäin jyskyttämistä kylläkin. Seuraavaksi jatketaan sitten WWE:n henkiinherättämän Great American Bashin muodossa.

[DeadManWalking]

World Tag Team Championship Match
La Resistance © (Robert Conway & Sylvain Grenier) VS. Edge & Chris Benoit

Olikos tämä se legendaarinen kerta, kun yleisö chanttasi villisti "USA! USA! USA!" ja näin osoitti mieltään ranskalaisille, vaikka todellisuudessa koko matsin ainoa jenkki oli nimenomaan Conway?

Tästä PPV:stä luonnollisesti on jäänyt parhaiten mieleen Triple H:n ja HBK:n kohtaaminen, olihan se kovaa tykitystä. Taisi muuten olla viimeinen kerta, kun nämä kaksi olivat vastakkain, vai muistelenko ihan väärin? Ainakin 1 vs. 1 ottelussa.

Hyvä arvostelu kyllä jälleen kerran, loistavaa työtä.

[What]

Olikos tämä se legendaarinen kerta, kun yleisö chanttasi villisti "USA! USA! USA!" ja näin osoitti mieltään ranskalaisille, vaikka todellisuudessa koko matsin ainoa jenkki oli nimenomaan Conway?

Hyvinkin mahdollista. En oikein kiinnittänyt huomiota, kun tuota on tapahtunut varsin useasti.

Tästä PPV:stä luonnollisesti on jäänyt parhaiten mieleen Triple H:n ja HBK:n kohtaaminen, olihan se kovaa tykitystä. Taisi muuten olla viimeinen kerta, kun nämä kaksi olivat vastakkain, vai muistelenko ihan väärin? Ainakin 1 vs. 1 ottelussa.

Noh, näin sen olisi pitänyt mennä.

[DeadManWalking]

Noh, näin sen olisi pitänyt mennä.

Ai niin, taisivathan nämä vielä samana vuonna Taboo Tuesdayssa otella vastakkain. Ei meinaa nykyään enää muistaa koko TT:tä, koska tuollainen tiistainen PPV on jäänyt jotenkin unholaan. Ovat toki voineet kohdata jossain viikottaisessakin lähetyksessä, joten taisin suoltaa pelkkää paskaa edellisessä viestissäni.

[What]

Taas mennään. Vaihteeksi Smackdownin isännöimä tapahtuma, jossa selostajina tutusti Cole & Tazz. Tapahtuman posteri on muuten hieno, harmi vaan että itse äksönistä ei voi ihan samaa sanoa. Kiitokset muuten kaikille kommentoijille, niitä on tullut piristävän paljon. Jatkakaa samaan malliin


Sunnuntai 27. Kesäkuuta 2004
Norfolk Scope, Norfolk, Virginia

The Great American Bash oli Starrcaden ohella NWA/WCW:n suurimpia tapahtumia, nyt myös Vince McMahon oli päättänyt ottaa kaiken irti tapahtuman nimiarvosta ja toi sen takaisin. Seuraavien muutamien vuosien ajan TGAB kuuluikin WWE:n kesään olennaisena osana. Edellisestä Great American Bashista oli kulunut tässä vaiheessa 4 vuotta.

United States Championship Match (4-Way Elimination Rules)
John Cena © VS. Rene Dupree VS. Booker T VS. Rob Van Dam
Pyörätuoliin kahlittu Smackdownin kenraalimanageri vihasi kahta miestä yli kaiken. Eddie Guerreroa ja John Cenaa. Anglen harmiksi tämä kaksikko piti hallussaan US- ja WWE-mestaruuksia, mikä sai Kurtin hyvin vihaiseksi. Mitä pikemmin vyöt saataisi pois noiden ihmispaskojen käsistä, sitä parempi. Senpä vuoksi Angle olikin bookannut Cenalle tällaisen erittäin haastavan tittelipuolustuksen.

Vaikutti hyvältä paperilla. Kuumassa nousukiidossa ollut Cena, kaksi kokeneempaa keskikortin kovaa nimeä ja Dupree sopi hänkin tähän kuvioon ihan hyvin. Lopputulemana tästä kaikesta olikin varsin viihdyttävä avausottelu, joka ei sinällään pettänyt. Tästä jäi kuitenkin sellainen tuntuma, että miehet olisivat voineet vetää vielä paremmankin matsin. Etenkin kunnollisen lopputaistelun puuttuminen söi arvosanaa, eikä Cena vielä tässä vaiheessa osannut juntata F-U:ta kunnolla. Cena ei nimittäin laskeutunut itse liikkeen perässä polvilleen, vaan seisaaltaan junttasi vastustajansa tonttiin, mikä nyt ei miltään maailman murhaavimmalta muuvilta näyttänyt. Kuitenkin ihan viihdyttävä matsi, jossa kylvettiin siemenet Cenan ja Bookerin feudille.

Spoiler: näytä

Kesto:15:51
Voittaja: John Cena (last eliminated Booker T via F-U)

Arvosana: ***

Singles Match
Charlie Haas w./Miss Jackie VS. Luther Reigns w./Kurt Angle
Kuinka moni muistaa Luther Reignsin? Hän ilmestyi Smackdowniin pyörätuoliin kahlitun Kurt Anglen avustajana, mutta ennen pitkää Angle alkoi treenaamaan miestä painijaksi. Kurtin ohjauksella Luther alkoikin nappailla tililleen voittoja, ja nyt oli ppv-debyytin aika. Reigns oli tällainen hyvin perinteisen oloinen WCW Power Plant-kasvatti. Isokokoinen ja lihaksikas mörssäri ilman henkeäsalpaavia painitaitoja.

Charlie Haas ei ehkä sittenkään ollut sellainen kaveri, joka olisi pystynyt ”kantamaan” Reignsin kaltaisia miehiä hyviin matseihin. Ja niinpä tämä jäikin hyvin Smackdown-tyyliseksi otteluksi. Pääasiallinen tarkoitus oli vaan esitellä uusi painija yleisölle.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:12
Voittaja: Luther Reigns (Modified Neckbreaker)

Arvosana: **

Cruiserweight Championship Match
Rey Mysterio © VS. Chavo Guerrero
Lopultakin! Miesten ottelu No Way Outissa oli aivan huikea, mutta sen jälkeen tätä ei oltu ppv:issä nähty. 10:n miehen sekasotkuja ja hassunhauskoja Chavo vs. Jacquelineja kylläkin. Missään vaiheessa Reyn ja Chavon feudi ei kuitenkaan sellaista päätepistettä ollut saanut, mutta nyt siihen oli mahdollisuus.

Joskus homma vaan toimii keskenään ja Rey-Chavo parivaljakko on malliesimerkki sellaisesta. Enpä usko, että he koskaan painivat huonoa ottelua keskenään, ja tämä ei tehnyt poikkeusta. Korkealentoisen Mysterion ja enemmän mattopainotteisen Guerreron taistelua oli jälleen ilo katsoa, ja tämä olikin selkeästi illan paras matsi. Hienoa ketjupainia, näppäriä lukotuksia, upeita vastaliikkeitä ja rutkasti läheltä piti-tilanteita, joihin luuli ottelun loppuvan. Yleisökin jaksoi hienosti olla sankarinsa Reyn takana ja aikaa annettiin riittävästi. Ihan aavistuksen verran jäätiin NWO:sta jälkeen, koska uutuudenviehätys oli karissut, mutta huima ottelu silti. Tällaista keskisarjan paini on parhaimmillaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:42
Voittaja: Rey Mysterio (Sunset Flip)

Arvosana: *** ¾

Singles Match
Billy Gunn VS. Kenzo Suzuki w./Hiroko
Lisää uusia kasvoja. Japanilainen Suzuki oli tehnyt debyyttinsä alkukesästä ja nappaillut tililleen jo muutamia voittoja. Nyt vastaan asettui WWE:n veteraaniosastoon kuulunut Billy Gunn. Tässä vaiheessa Gunnin pitkä WWE-ura alkoi vedellä viimeisiä hengenvetojaan ennen riitaista eroa.

Voisipa väittää, että tämä oli melko lailla kopio aiemmasta Haasin ja Reignsin matsista. Uuden painijan showcase-ottelu jonkun keskikortin heikomman jantterin kustannuksella. Eipä tästäkään mitään sankaritarinoita muisteltavaksi jäänyt. Tv-tasoinen perusmatsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:05
Voittaja: Kenzo Suzuki (Backbreaker)

Arvosana: **

Singles Match
Torrie Wilson VS. Sable
Naiskauneuden aika. Keväällä Sable & Torrie olivat poseeranneet Playboylle yhdessä ja olivat parhaita ystäviä. Ajan kuluessa Sable kuitenkin oli muuttunut katkeraksi, sillä Torrie oli vienyt hänen paikkansa miesten märkien päiväunien kohteena ja sai muutenkin enemmän huomiota olemalla mm. tämän tapahtuman posterissa.

Melko ankea ottelu. Judgment Dayn Torrie-Dawn Mariessa oli sentään se ”revenneet housut” incidentti, mutta tässä ei moista hauskuutta ollut. Lisäksi tuomari botchasi lopetuksen. Hartiat eivät todellakaan olleet maassa raitapaidan laskiessa kolmeen, ja tämä ei ollut mikään storylinekusetus, vaan aito moka. Joo, eteenpäin.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:06
Voittaja: Sable (Roll Up)

Arvosana: * ½

Singles Match
Mordecai VS. Hardcore Holly
Tuomiopäivän ppv:ssä ensi kertaa nähty ”kalpea kostaja” Mordecai oli jatkanut tuhon kylvämistä torstai-iltaisin ja tuntemattomasta syystä hyökännyt veteraani-Hollyn kimppuun Smäkkärissä. Siitähän seurasi hurja tappelunnujakka ja nyt se sai jatkoa.

Hohhoi, tässä vaiheessa alkoi haukotuttaa. Yksi yhdentekevä tv-matsi lisää. Mordecai ei vaan gimmickinä toiminut muuta kuin korkeintaan camp-huumorina ja HC Holly ei todellakaan ollut sellainen kaveri, joka muuttaisi veden viiniksi. Joten jälleen yksi ihan katsottava SD-ottelu. Nyt alkoi todella toivoa, että lopputapahtuma tarjoaisi jotain timanttisen kovaa vastapainoksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:32
Voittaja: Mordecai (Crucifix)

Arvosana: **

WWE Championship Match (Texas Bullrope)
John 'Bradshaw' Layfield VS. Eddie Guerrero ©
Ehkäpä nyt taso nousisi. Judgment Dayn groteskissa verilöylyssä Eddie säilytti mestaruutensa, mutta teknisesti ottaen hävisi matsin. Niinpä tämä antoi JBL:lle täydellisen tekosyyn vaatia uusintamatsia, ja Eddietä suunnattomasti vihannut GM Kurt Angle ei laittanut kapuloita rattaisiin. Hän jopa antoi JBL:lle vapauden valita haluamansa stipulaatio. Bradshaw valitsi Texas Bullrope-matsin. Se kuului olennaisena osana TGAB:in historiaan ja antoi JBL:lle selkeän etulyöntiaseman pienempikokoista mestaria vastaan.

Stipulaatio oli kyllä erikoinen, mutta mielestäni nämä Bullrope/Strap-matsit soveltuvat aika kehnosti nykymuotoiseen ammattipainiin. Stipulaation vuoksi ottelu ei oikein tuntunut pysyvän kasassa ja olikin aika rikkonainen kokonaisuus. Sellaiseen kunnolliseen all-out menoon ei missään vaiheessa päästy, koska jokaisen isomman liikkeen jälkeen lähdettin hipelöimään kehänurkkauksia. Toki tässä nähtiin pari hurjan hienoa spottia ja verikin lensi, mutta ei tämä millään noussut sen JD:n verilöylyn tasolle. Ja taisivatpa Eddie & JBL vetää sen kaikista parhaimman ottelunsa myöhemmin kesällä Smackdownissa. Tasoltaan ”ihan kiva”, mutta liian hajanainen paketti minun makuun. Lopetus oli kyllä varsin mielenkiintoinen, siitä lisää spoilerissa.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:08
Voittaja: JBL (Ensiksi Eddie julistettiin ottelun voittajaksi, mutta Kurt Angle kumosi tuomarin päätöksen. Videonauhalta näkyi, että JBL:n olkapää kosketti ratkaisevaa neljättä nurkkausta aavistuksen verran ennen Eddien kättä ja näinpä Eddien juhlinta keskeytyi ja JBL nousi uudeksi mestariksi)

Arvosana: ***

Handicap Match
The Undertaker VS. Dudley Boyz w./Paul Heyman
Nyt tarkkana, sillä tämän takana oli kaikkea muuta kuin tavanomainen kuvio. Paul Heyman oli yllyttänyt Dudleyta tekemään jotain repäisevää, ja sen he todella tekivät kaappaamalla Undertakerin isän Paul Bearerin. Tämä oli vasta alkusoittoa hulluudelle. Samalla Heyman sai haltuunsa Undertakerin taikauurnan, jonka avulla pystyi kontrolloimaan ”Kuollutta Miestä” ja yllytti hänet hyökkäämään mm. John Cenan ja RVD:n kimppuun. Heymanin mestarisuunnitelmana oli kääntää Undertaker pahan puolelle, yhdistää Dudleyjen kanssa ja muodostaa hurjan vahva liittouma, joka hallitsisi WWE:tä. Ja jotta Undertaker tekisi varmasti oikean ratkaisun, kehitti Heyman otteluun täysin kaistapäisen stipulaation.

Paul Bearer istutettiin ottelun ajaksi lasikuutioon, jonka Heyman uhkasi täyttää sementillä ellei Undertaker tekisi ”oikeaa ratkaisua.” Kukaan ei edes tiennyt mitä hittoa tuo tarkoitti, kunnes Bubba Ray sen ystävällisesti ottelun alettui kertoi: ”oikea ratkaisu” oli mennä maate ja hävitä tahallaan. Mörön ylpeys ei tietenkään tätä kestänyt ja niinpä Heyman alkoi pikkuhiljaa täyttää lasikuutiota sementillä. Arvatenkin kaiken tämän hässäkän keskellä paini jäi täysin toisarvoiseksi asiaksi.

Tylsänä tosikkona en osannut nauttia tästä sitten yhtään. Mielestäni ppv:n ei pidä loppua jännitykseen siitä, ”tapetaanko” joku hukuttamalla sementtiin vaan johonkin ihan muuhun. Kaikessa korniudessaan pidän tätä juonikuviota todella mälsänä, ja sen sivutuotteena olikin melko lailla kamala pääottelu. Tähän asti kaikki ppv-pääottelut olivat olleet hurjan kovatasoisia, mutta tässä nähtiin se pakollinen notkahdus. Ei jatkoon.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:43
Voittaja: The Undertaker (pinned D-Von via Tombstone Piledriver)

Arvosana: ** ½

*** Rey Mysterio
** Chavo Guerrero
* Eddie Guerrero

Yhteenveto: Ensimmäistä kertaa vuoden aikana jäi ppv:stä huono maku suuhun. Pääottelu oli floppi ja sen lisäksi kortti oli pullollaan yhdentekeviltä tuntuneita kahden tähden pieraisuja. Tapahtuman ainoat todelliset onnistujat olivat Rey & Chavo. Voisinpa tässä vaiheessa veikata (ja toivoa) että tämä jää rankingissa sinne viimeisille sijoille.

PPV Ranking 2004

1. WWE - Royal Rumble 2,83
2. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
3. WWE - WrestleMania XX 2,68
4. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
6. WWE - Backlash (RAW) 2,63
7. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47

Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX

Seuraavaksi sitten se vuoden toiseksi suurin tapahtuma. Sitä koitan pantata kokonaisen viikon ajan, ettei tämä vuosi 2004 nyt ihan hetkessä hujahda ohitse.

[DeadManWalking]

Ahh, legendaarinen Great American Bash vuodelta 2004. Eiköhän koko tapahtuman huikeuden voi tiivistää siihen, että main event on ihan aikuisten v***n oikeesti The Undertaker vs. Dudley Boyz. En edelleenkään halua muistella, että kyseistä matsia ja feudia koskaan edes käytiin, mutta pakkohan se on kun kerta What siitä myös arvostelun kirjoitti.

Piti muuten mainita tuosta Mordecaista jo aiemmin, siinäkin oli kyllä kohtuullisen legendaarinen kasa paskaa kyseessä. Eikös muuten Undertakerin ja Mordecain välille huhuttu internetin aina niin varmoissa piireissä jotain feudia? Jostain syystä tällaista ei sitten nähty, voi että minkälainen spektaakkeli siitäkin olisi tullut...

EDIT:

Ei sillä, olihan tässäkin tapahtumassa joitain ihan hyviäkin hetkiä, mutta valitettavasti tuollainen yleinen keskinkertaisuus kyllä jättää varjoonsa ne paremmat hetket.