Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » To 06.09.2012 17:19

DeadManWalking kirjoitti: Piti muuten mainita tuosta Mordecaista jo aiemmin, siinäkin oli kyllä kohtuullisen legendaarinen kasa paskaa kyseessä. Eikös muuten Undertakerin ja Mordecain välille huhuttu internetin aina niin varmoissa piireissä jotain feudia? Jostain syystä tällaista ei sitten nähty, voi että minkälainen spektaakkeli siitäkin olisi tullut...
En kyllä huhuja yhtään ihmettele ja vannon tältä istumalta WWE:n suunnitelleen ottelua kaksikon välille. Gimmickit ovat niin samansuuntaisia ettei sitä ottelua vaan olisi voinut jättää käymättä, jos Mordecai -gimmick olisi onnistunut.

GAB:it ovat aika legendaarisia siinä, miten niiden taso oli lähes aina surkea. Tapahtumalla oli täten vähemmän yllättäen huono maine painifanien keskuudessa..
hevosen k**pä

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 06.09.2012 17:32

Merovingi kirjoitti:GAB:it ovat aika legendaarisia siinä, miten niiden taso oli lähes aina surkea. Tapahtumalla oli täten vähemmän yllättäen huono maine painifanien keskuudessa..
No näinpä. Oikea WWE:n paskakauden huipentuma tuossa keskikesällä.

Sen verran pitää korjata, että seuraavana ei suinkaan vielä ole Summerslam. Olihan se Vengeance vielä välissä.

The Rocker
Viestit: 3324
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » To 06.09.2012 17:45

Jostain syystä Vengeance 2004 kuulostaa siltä että siellä on jotain hienoa tapahtumassa? Ei mitään muistikuvaa kortista, mutta lupaavalta vaikuttaa... Tai sitten se oli höyryävä kasa paskaa.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8620
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » To 06.09.2012 17:48

The Rocker kirjoitti:Jostain syystä Vengeance 2004 kuulostaa siltä että siellä on jotain hienoa tapahtumassa?
Cactus Jackin ja Randy Ortonin hardcore-mättö?
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 06.09.2012 17:51

The Rocker kirjoitti:Jostain syystä Vengeance 2004 kuulostaa siltä että siellä on jotain hienoa tapahtumassa? Ei mitään muistikuvaa kortista, mutta lupaavalta vaikuttaa... Tai sitten se oli höyryävä kasa paskaa.
Ettekä perhanat googleta sitten mitään, vaan kiltisti odotatte ensi viikkoon! :evil:

The Rocker
Viestit: 3324
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » To 06.09.2012 17:56

DeadManWalking kirjoitti: Cactus Jackin ja Randy Ortonin hardcore-mättö?
Nope. Se oli Backlashissa. Tuolla Randy on ihan muissa kuvioissa. Wikipedia tietää kertoa monia asioita siitä tapahtumasta. Muun muassa sen kortin.

Sori What kerkesin jo ennen kieltoasi.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8620
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » To 06.09.2012 18:03

The Rocker kirjoitti:Nope. Se oli Backlashissa.
Kappas, niin olikin. Olipa nolo moka, pitää varmaan hävetä huomenna... :oops:

Joo joo sori Whatti.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Stefa
Viestit: 1142
Liittynyt: Su 26.06.2005 00:29
Paikkakunta: Tampere

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Stefa » To 06.09.2012 18:44

Luultavasti yksi syy miksi nämä whatin postaukset herättävät keskustelua enemmän, kuin esim Kenityksen vastaavat, on luultavasti se että näihin on helppo samaistua kun moni on noihin aikoihin niitä ensikosketuksia painiin ottanut. (Olipa h**vetin pitkä lause.) Itsehän aloin katsomaan vuodelta 2003 ('Manian jälkeen about) aktiivisesti, mutta nämä kuuluvat siihen samaan aikaan kun olin vain 12-vuotias kakara jolloin hyvikset oli parhaita ja pahikset kusipäitä. Ainahan se on mukavaa muistellaa hywiä wanhoja aikoja :)

Eli siis munkin puolesta kiitoksia whatille muistin virkityksestä, näitä on hieno lukea nostalgiapauloissa. Ei siis yhtään Kenitystä väheksymättä. Kenityksen arvostelut kuuluvat myös niihin mitä odottaa aivan helvetisti että pääsee lukemaan.

SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » To 06.09.2012 20:10

What kirjoitti:Tapahtuman posteri on muuten hieno, harmi vaan että itse äksönistä ei voi ihan samaa sanoa.
On hieno, mutta vuodelta eteenpäin ;)

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 09.09.2012 10:27

SkullCrushingFinale kirjoitti:
What kirjoitti:Tapahtuman posteri on muuten hieno, harmi vaan että itse äksönistä ei voi ihan samaa sanoa.
On hieno, mutta vuodelta eteenpäin ;)
Onko sillä mitään eroa kun posterissa on molempina vuosina sama nainen ja lähes samassa asussakin ;) Hyviä arvosteluja taas Whatilta, tällä kertaa olen omani kanssa taas sopivan aikaisessa.

Kuva
SUPERBRAWL: REVENGE

SuperBrawl oli WCW:n perinteisimpiä ppv:itä. Samalla se oli Starrcaden, Great American Bashin ja Halloween Havocin ohella WCW:n vuoden suurimpia ppv:itä. Tämä jostain syystä kummallisella Revenge-lisänimellä rankaistu ppv oli jo kaikkien aikojen 11. helmikuussa järjestetty SuperBrawl - ja samalla viimeinen. WCW oli entistä pahemmin kuoleman kielissä, mutta puhun siitä lisää seuraavassa kuussa koitavan viimeisen ppv:n arvostelun kohdalla. Buukkaustiimin vihoviimeinen yritys uuden nWo:n (tai uuden ihmelääkkeen) keksimiseksi oli luoda tammikuussa nähdyn Sinin pohjalta taas uusi hallitseva heel-porukka. Sen nimi oli Magnificent Seven, ja sen johtotähtinä toimivat päämestari Scott Steiner, Jeff Jarrett ja Road Warrior Animal, jotka aloittivat yhteistyönsä Sinin Main Eventissä. Seuraavassa Nitrossa paljastui, että kuukausien ajan face-roolia vetänyt ja Steineria vastaan taistellut Ric Flair olikin oikeasti Steinerin puolella, ja hänestä tuli Magnificent Sevenin johtaja. Näiden lisäksi tähän mahtavaan seitsikkoon kuuluivat Lex Luger, Buff Bagwell ja WCW-paluunsa tehnyt Rick Steiner. Yhdessä he yrittivät dominoida koko WCW:tä, ja tämä kuvio näkyisi monissa tämänkin ppv:n otteluissa. Selostajinamme Fat-Tony ja Scumbag-Scott.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Evan Karagias vs. Jamie Knoble vs. Kaz Hayashi vs. Yang vs. Shannon Moore vs. Shane Helms - WCW Cruiserweight Title Shot
WCW:n CW-divisioona oli löytänyt pari kuukautta sitten takaisin asemansa illan openereissa ja myös parhaiden otteluiden tarjoajana. Se on niin erinomainen juttu tässä WCW:n loppukuukausien meiningissä, etten jaksa edes kauheasti kitistä siitä, että jotain vaihtelua näihin ppv-otteluiden kohtaamiseen voisi kehitellä. Tämä oli nyt neljän ppv:n sisällä kolmas kerta, kun nämä kuusi miestä ottelevat samassa ottelussa. Tällä kertaa ei tosin ollut kyse 2 vs. 2 vs. 2 -ottelusta, vaan ihan rehellisestä kuuden miehen eliminointiottelusta, jossa viimeinen pystyyn jäänyt voittaisi ottelun ja pääsisi ottelemaan CW-mestaruudesta seuraavassa ppv:ssä. Alun perin tämän ottelun kuudes osanottaja piti olla Billy Kidman, mutta Magnificent Sevenin bodyguard Animal tuhosi Chavo Guerrero Jr:n pyynnöstä Kidmanin kilpailukyvyttömäksi.

Tämä ottelu on laadultaan todella kaksijakoinen. Ottelusta löytyy paljon tosi hyvää mutta paljon myös hämmästyttävää kuraa. Hyvät puolet olivat ensinnäkin siinä, että kerrankin CW-ottelu sai ppv:ssä tarpeeksi aikaa. Tämä kesti lähes 20 minuuttia. Toiseksikin ottelun hienointa antia olivat aivan mahtavat spottailut. Erityisesti Jamie Knoble (ottelun suurin tähti), Shane Helms ja Kaz Hayashi olivat aivan hitonmoisessa liekeissä ja tarjoilivat yleisön hämmästeltäväksi älyttömän hienoja high flying -loikkia ja myös monenlaisia heittoja kehässä. Erityisesti Knoblen German Suplexit olivat sairaan hienoja. Lisäksi ottelun kahden viimeisen painijan lopputaistelu oli hienoa katsottavaa. Sitten taas toisaalta ottelussa oli muutamia todella sekavia ja ihan amatöörimäisen painin näköistä meininkiä. Evan Karagias ja Yang olivat selvästi nousseet väärällä jalalla ylös: kaverit botchailivat enemmän kuin saivat tehtyä liikkeitä kunnolla. Ensimmäisten eliminointien kohdalla nähty heidän kikkailunsa oli todella säälittävää. Samoin kolmen viimeisen painijan välinen taistelu oli todella sekavaa ja vaivaannuttavan näköistä. Jos huonot puolet olisivat jääneet pois, tämä olisi ollut varmasit neljän tähden huippuottelu. Nyt homma jää ikävä kyllä heikkouksiensa takia "vain" hyväksi, mikä on WCW:n ppv-ottelulta edelleenkin hienosti.
*** (17:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shane Helms (Last eliminated Hayashi after a Vertebreaker)
Kuva Kuva
The Wall vs. Hugh Morrus
Misfits In Action on nyt lopullisesti historiaa. Porukan viimeiset jäsenet olivat General Rection (Hugh Morrus), Corporal Cajun (Lash LeRoux) ja Sgt. A-Wall (The Wall). Lopulta myös The Wall sai MIA-porukasta tarpeekseen, ja kääntyi jengin johtajaa entistä US-mestaria Rectionia vastaan. Tämän seurauksena oli useita kovia yhteenottoja. Lopulta Rection luopui hienosta nimestään ja palasi takaisin vanhaksi kunnon hieman mielenvikaiseksi Hugh Morrukseksi. Ja Morrus oli täynnä kostonhimoa. Hän tahtoi kostaa Wallille koko Misfits In Actionin hajoamisen.

Tämä ei itse asiassa ollut ollenkaan niin huono kuin olisi voinut luulla. Itse asiassa tässä oli samanlaista henkeä kuin Sinissä nähdyssä Vito vs. Renossa. Kun vastakkain laitetaan kaksi täysin keskinkertaista brawlaajaa, he voivat saada aikaan jopa hieman paremman ottelun kuin jotain oikeasti hyvää painijaa vastaan. Tämä johtuu tietenkin siitä, ettei näiden keskinkertaisten brawlaajien tyylit klikkaa hyvien painijoiden kanssa. Kaikki EWR:ää pelanneet tietävätkin tietenkin tällaiset faktat. Tässäkin ottelussa nähtiin ensin oikeasti pirun vakuuttavan näköistä teräsportailla telomista, ja sen jälkeen oli tarjolla Wallin täräyttämä hienoin Big Boot kuukausiin ja hiton vakuuttava ison miehen tekemä Guillotine Leg Drop. Lopuksi nähtiin vielä Morruksin tutut hienot Moonsaultit. Jotkut voivat toki itkeä joistain pienistä botcheista tässä ottelussa, mutta minusta tämä oli käytännössä ihan vain sopiva "kiva brawlaus" -uusinta Sinin Reno vs. Vitosta vain eri painijoilla.
** (9:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hugh Morrus (No Laughing Matter)
Kuva Kuva
Natural Born Thrillers (Palumbo & O'Haire) (c) vs. Natural Born Thrillers (Jindrak & Stasiak) - WCW Tag Team Championship
Kauanpa sitä olikin odottaminen, että Natural Born Thrillers hajoaisi osiin. Hajoaminen sai alkunsa tietenkin siitä, kun Chuck Palumbon ja Sean O'Hairen uusjoukkue voitti mestaruudet Sinissä. Aikaisemminhan NBT:n jäsenistä joukkueina olivat esiintyneet vain Shawn Stasiak & Chuck Palumbo (alias Perfect Event) ja Sean O'Haire & Mark Jindrak. Sinissä joukkueen muodostivatkin O'Haire ja Palumbo, koska NBT:n yhteistyön ansiosta porukka sai päättää juuri ennen mestaruusottelua, ketkä kaksi heistä osallistuisivat otteluun, ja he päättivät yllättää mestarit DDP:n ja Nashin uudella kaksikolla. Taktiikka toimi hyvin ottelussa, mutta pian sen jälkeen alkoi katkeruus. Jindrak ja Stasiak oli sitä mieltä, että Palumbo ja O'Haire eivät olleet yhtään sen enemmän mestaruuden arvoisia kuin hekään, mutta silti heidän mielestään heidät oli unohdettu kokonaan. Niinpä Jindrak ja Stasiak päättivät ottaa huomion väkisin takaisin kääntymällä entisiä joukkuekavereitaan vastaan. Seurauksena oli monia fyysisiä yhteenottoja ja Jindrak & Stasiak -kaksikon pitämiä halpamaisia promoja.

Tämä oli yllättävän kivaa joukkuepainia, kun ottaa huomioon, että kaikki osallistujat olivat debytoineet WCW:ssä vasta edellisenä vuonna. Oikeastaan kaikki neljä esittivät yllättävänkin vakuuttavia otteita, mutta ehkä kaikkein kovin oli silti oma suosikkini Sean O'Haire. Ei tätä voi toki sanoa miksikään erityisen hyväksi joukkueotteluksi, koska kyllä tässä nelikon painissa on vielä sellaisia ongelmia myös perustasolla, että mihinkään mainittavan hienoihin otteisiin ei ylletä. Jotta päästäisiin kolmeen tähteen tai sitä korkeammalle, pitäisi olla enemmän oikeasti mainittavan hienoja painiotteita ja säväyttäviä hetkiä. Toisaalta tämä oli juuri niin hyvä kuin vain näiltä neljältä saattaa edes toivoa. Toimi siis roolissaan hienosti. Täytyy myös kehua sitä, kuinka hyvin yleisö oli O'Hairen ja Palumbon joukkueen takana.
**½ (11:37)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Sean O'Haire & Chuck Palumbo (O'Haire pinned Stasiak after a Seanton Bomb)
Kuva Kuva
Chavo Guerrero Jr. (c) vs. Rey Mysterio Jr. - WCW Cruiserweight Championship
Illan openerissa ratkaistiin se, kuka pääsee ottelemaan CW-mestaruudesta WCW:n maaliskuisessa ppv:ssä Greedissä, mutta vielä pitäisi saada ratkaisu siihen, kuka poistuu SuperBrawlista tuon vyön kanssa. Hallitseva mestari Chavo Guerrero Jr. sai haastajakseen moninkertaisen CW-mestarin Rey Mysterio Jr:n, joka tahtoi päättää pitkän mestaruudettoman taukonsa ja samalla osoittaa Chavolle, kumpi heistä on todella parempi meksikolaispainija. Ppv:tä edeltävässä Nitrossa Mysterio oli naamioitunut maskipäiseksi meksikolaispainijaksi ja ottanut tuossa asussa yllätysvoiton Chavosta. Knoppitieto: Mysterion edellisestä ppv-tason singles-ottelusta oli aikaa lähes kaksi vuotta. Edellinen käytiin Spring Stampede 1999:ssä vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun hän oli hävinnyt maskinsa.

Ensin itsestäänselvyydet pois alta: tietenkin tämä oli illan paras ottelu ja todella lähellä huippuottelutasoa. Whatin arvosteluistakin tuttu taistelupari Chavo ja Rey ovat molemmat huippuluokan painijoita, ja tämä pitkään toivomani miesten 1 vs. 1 -ottelu (ensimmäinen singles-ottelu ppv:ssä heidän välillään) oli aika lailla toista menoa kuin CW-mestaruusotteluiden taso vielä jokunen kuukausi aikaisemmin. Nyt WCW oli palannut oikealle linjalle näiden otteluiden osalta. Sitten taas se kritiikki: tämä ei kuitenkaan yltänyt ihan sille tasolle, mitä olin toivonut. Odotin parhaimmillaan jopa MOTYC-ottelua, mutta loppujen lopuksi tämä ei yltänyt ihan edes huipputasolle. Se viimeinen ja suurin vahde jäi lopulta kuitenkin puuttumaan. Vielä olisin toivonut vähän nopeampaa menoa ja vähän hurjempia spotteja. Lisäksi pieni epävarmuus haittasi ottelua, eikä sitä epävarmuutta parantanut pari Reyn ikävää botchia, jotka Chavo tosin paikkasi hienosti. Joka tapauksessa hieno ottelu.
***½ (15:54)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chavo Guerrero Jr. (Brainbuster)
Kuva Kuva
Rick Steiner (c) vs. Dustin Rhodes - WCW United States Heavyweight Championship
Noniin, tästä alkaa ne Magnificent Seven -kuvion ottelut. Rick Steiner oli siis tehnyt comebackinsa pian Sinin jälkeen Nitrossa auttamalla Kevin Nashia ottelussa Rickin veljeä Scott Steineria vastaan. Näin Rick teki paluunsa facena ja voitti viikkoa myöhemmin US-mestaruuden The Franchiselta. Pian mestaruusvoiton jälkeen kuitenkin nähtiin kauheita, kun Rick kääntyikin Nashia vastaan, yhdisti voimansa veljensä kanssa ja liittyi Magnificent Seveniin. Samoihin aikoihin WCW-comebackinsa oli tehnyt myös Dustin Rhodes, jonka mukaan Ric Flair oli syypää siihen, ettei Dustinia ollut nähty WCW:ssä 8 kuukauteen. Flair oli kuulemma estänyt Rhodesin pääsyn WCW:n show'ihin, koska Ricillä oli ikuinen vihasuhde Rhodesin sukuun. Nyt kuitenkin Dustin teki kutsumattoman paluunsa, ja Ric Flair yllätti hänet tarjoamalla paikkaa Magnificent Sevenissä. Dustin kieltäytyi tarjouksesta ja liittyi Flairin porukkaa vastaan taistelevaan vastarintaporukkaan. Tätä Flair ei tietenkään sietänyt, mistä seurasi Dustinille monenlaista harmia. Sittemin hänen paikkansa joukosta otti juurikin Rick Steiner, ja nyt Dustin yritti viedä Rickin hallussa pitämän US-mestaruusvyön.

Tämä ottelu olisi voinut olla todella paljon huonompi kuin mitä tämä oli, kun katsoo sitä, ketkä kaksi tässä oikein ottelevat toisiaan vastaan. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että kaikki Rick Steinerin esiintymiset parin viimeisen vuoden aikana olleet automaattista kuraa. Nyt kuitenkin kaikki oli toisin. Nämä kaverit olivat sattuneet tempomaan työkengät jalkaan, ja lopputuloksena oli taas sellaista perusvarmaa brawlailua. Ei siis tosiaan mitään erityisen hyvää painia, mutta sellainen tasaisen toimiva tv-tasoinen mäiskintä. Erityisesti Rhodesille pieni tauko oli tehnyt ihan hyvää, ja Dustin oli taas sopivan tuoreen oloinen. Steiner toki yritti väliin jotain hirveitä restholdeja, mutta muuten Dog-Faced Gremlinillekin pitää antaa puhtaat paperit. Tuskin tätä parempaan nämä pystyvät.
** (9:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rick Steiner (Pinned Rhodes with feet on the ropes after hitting Rhodes' head to the unprotected turnbuckle)
Kuva Kuva
Totally Buff vs. KroniK - WCW Tag Team Title Shot
Tässä vaiheessa lienee hyvä sanoa, että tässä ppv:ssä ei Goldbergiä tulla enää näkemään, sillä Totally Buff oli tehnyt sen, mihin kukaan WCW-fani ei tahtonut uskoa, sillä kyseessä olisi typerin buukkauspäätös ikinä. Hurjan kusetuksen ja fanisekaantumisen ja ties minkä jälkeen Goldberg ja Dewayne Bruce hävisivät Totally Buffille, ja näin Goldbergiä ei nähtäisi enää ikinä WCW:ssä. Tämän hurjan tempun jälkeen Totally Buff oli jopa niin over, että he pääsevät ottelemaan mahdollisuudesta päästä joukkuemestaruusotteluun. Hienoa buukkausta, pakko kehua. Luger ja Bagwell kuuluivat siis myös Magnificent Seveniin. Nyt he saisivat vastaansa KroniKin, joka oli tehnyt face-turnin Sinissä auttamalla Catin voittoon ottelussa Mike Sandersia vastaan. Pian sen jälkeen he olivatkin liittyneet tähän Magnificent Seveniä vastaan taistelevaan joukkoon, ja ppv:n alkaessa he joutuivat ongelmiin, sillä toimitusjohtaja Ric Flairin palveluksessa oleva uusi comissioner Lance Storm oli pakottanut Bryan Clarkin lääkärintarkastukseen ennen ottelua. Clark ei kuitenkaan palannut sieltä koskaan, ja näyttikin jo siltä, että Adams joutuu otteluun yksin, kunnes Clark saapui sisääntulorampille juuri ottelun alkaessa.

Harmi vain, että Clarkista ei ollut mitään hyötyä, sillä Bagwell ja Luger pieksivät hänet ottelukyvyttömäksi terästuolilla ottelun alkaessa. Sen jälkeen kyseessä olikin Handicap Match, joka oli tylsää paskaa joka kerta kun Bagwell ja Luger hallitsivat ottelua ja jotenkuten siedettävää, kun Adams pääsi dominoimaan vakuuttavillaan power-liikkeillään. Kokonaisuudessaan ottelu oli kuitenkin tylsä ja huono, ja sitä ei parantanut se, että ottelun lopussa Clarkin mukaan pääseminen tiesi taas hurjan sekavan Russo-swerwen kuoriutumista esiin. Illan ensimmäinen huono ottelu. Aikamoinen meno WCW:llä.
* (6:25)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Totally Buff (Bagwell pinned Adams after Buff Blockbuster and "Bryan Clark's" (who was revealed to be Mike Awesome in a disguise) attack)
Kuva Kuva
Lance Storm vs. The Cat w/ Ms. Jones
WCW:n comissionerin paikka oli taatusti yksi eniten vaihtuvammista johtoaseman tehtävistä tässä maailmassa. The Cat oli noussut takaisin tuohon asemaan voitettuaan Mike Sandersin Sinissä, mutta vain pari viikkoa myöhemmin hän menetti sen Lance Stormille, kun Ric Flairin kusetuksen takia Catin julistettiin hävineen Stormille luovutuksella, vaikka Cat ei ollut luovuttanut. Nyt Catilla oli mahdollisuus voittaa comissionerin paikkansa takaisin tässä ottelussa, joka käytiin aina yhtä ylimielistä ja kusipäistä Lance Stormia vastaan.

Harmittaa suuresti, että Lance Stormin WCW-ura on koostunut suurimmaksi osaksi The Catin, Jim Dugganin ja General Rectionin tasoisten painijoiden kanssa pyörimisestä. Välillä olisi kiva nähdä hänet ppv-tasolla ottelemassa ihan oikeissa otteluissa. Sinissä nähty 6 miehen joukkueottelu oli jo pientä esimakua siitä, mutta vielä paljon parempaankin olisi taatusti mahdollisuuksia. Tässä ottelussa Storm taas teki parhaansa telomalla Catin jalkaa mahdollisimman tehokkaan ja vakuuttavan näköisesti. Catkin jopa myi kokemiaan iskujaan ihan toimivasti, ja lopussa hän sitten läjäytti pari nättiä potkua. Eipä tämä mikään erityinen painin riemuvoitto ollut, mutta oli tämä joten kuten katsottava vaikka tuntuikin tosi turhalta. Ehkä Greedissä Stormille annettaisiin vihdoin mahdollisuus huippuotteluun? Ja Cat jätettäisiin kokonaan pois kortista?
*½ (8:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Cat (Feliner)
Kuva Kuva
Diamond Dallas Page vs. Chris Kanyon
Diamond Dallas Page oli Kevin Nashin ohella toinen suurimmista Magnificent Sevenin vastustajista, kun Sting ja Booker T olivat edelleen "sairastuvalla" ja Goldberg potkittu ulos firmasta. ME-osaston face-vahvuus lepäsi siis vain DDP:n ja Nashin harteilla. Ei kuulosta hyvältä. No, joka tapauksessa Diamond Dallas Pagen oli tarkoitus kohdata tässä SuperBrawlissa Magnificent Seveniin kuuluva Jeff Jarrett, jonka kanssa hän oli feudannut jo edellisenä vuonna pitkään ja joka oli nyt noussut uudestaan DDP:n kiusaksi. Ppv:tä edeltävässä Nitrossa oli kuitenkin saatu nähdä se, kuinka DDP:n entinen sydänystävä Chris Kanyon hyökkäsi hänen kimppuunsa. Kanyonhan oli siis puukottanut DDP:tä selkään edellisenä kesänä ja pistänyt hänet tuolloin usean kuukauden ajaksi pois WCW:stä. Page oli palannut firmaan loppuvuodesta ja janonnut kostoa siitä lähtien, ja viime Nitrossa hän oli ilmoittanut voivansa kohdata Kanyonin missä tahansa ja koska tahansa. Niinpä DDP vs. Jarrett -ottelun alkaessa Jarrett saapuikin sisääntulorampille ja ilmoitti, että hänen sijaansa DDP saa kohdata Chris Kanyonin, joka hyökkäsi DDP:n kimppuun takaapäin.

Olen useaan kertaan sanonut, että Chris Kanyon oli WCW:n keskikortin ehdottomasti taidokkaisiimpiin kavereihin kuuluva painija. Samoin Diamond Dallas Page oli ilman epäilystäkään niitä virkeimpiä tapauksia WCW:n ME-puolella. Niinpä olin jo pitkään odottanut, että milloin nämä kohtaisivat toisensa, ja nyt se ottelu nähtiin. Se harmitti, että tästä puuttui sellainen suuren urheilujuhlan tuntu, koska tämä ottelu tuli WCW-tyyliin aivan odottamatta. Sen lisäksi harmittaa se, että WCW-tyyliin tässä nähtiin lopussa turhaa sekaantumisbuukkausta. Aikaakin olisi voinut olla enemmän tälle ottelulle, jotta oltaisiin nähty kunnon huikea taistelu. Jos nämä asiat olisivat kunnossa, oltaisiin voitu puhua jo hienosta ottelusta. Nyt jäätiin vain "aika mukavan" tasolle. Meno oli vauhdikasta ja viihdyttävää, ja siinä nähtiin hienoja liikkeitä, kuten Fameasser teräsportaille. Oikein hyvä suoritus siis DDP:ltä ja Kanyonilta, mutta parempaakin voisi vielä olla.
**½ (8:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Kanyon (Flatliner)
Kuva Kuva
Diamond Dallas Page vs. Jeff Jarrett
Oi kyllä vain. Sen jälkeen kun Diamond Dallas Pagen ottelu Chris Kanyonin kanssa oli ohi, alkoi soida Jeff Jarrettin musiikki. Kun DDP oli ensin tapellut kymmenisen minuuttia ensimmäisen vihamiehensä kanssa, oli Jarrett valmis ottelemaan Pagea vastaan. Todella halpamaista toimintaa, mutta DDP:llä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä mäiskimään Jarrettia.

Ensimmäisenä pitää nostaa isosti hattua Diamond Dallas Pagelle, joka pystyi yhdessä ppv:ssä siihen, mihin Kevin Nash ei ole pystynyt varmaan koko WCW-urallaan: otteli kaksi kivaa ppv-ottelua. Tämäkään ei yltänyt ihan kolmen tähden tasolle, mutta oli silti samalla tavalla viihdyttävää mäiskimistä kuin DDP vs. Kanyon. Tässä oli ehkä vähemmän näyttäviä liikkeitä mutta korvauksena enemmän viihdyttävää HC-mäiskintää yleisössä ja ringsidellä. Jarrett, DDP ja Kanyon kuuluivat kaikki ehdottomasti juuri siihen porukkaan, joita WCW olisi saanut käyttää koko ajan enemmän yläkortin otteluissaan. Nytkin saatiin kaksi oikeasti aika kivaa semi-ME:tä heti, kun laitettiin oikeat miehet asialle. Lopussa nähtiin taas harmillisia ja turhia sekaantumisia. Toisaalta kitaraisku Kanyonin päähän oli pirun hieno.
**½ (8:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Diamond Dallas Page (Diamond Cutter)
Kuva Kuva
Scott Steiner (c) w/ Midajah & Ric Flair vs. Kevin Nash - 2 out of 3 Falls Falls Count Anywhere Loser Leaves WCW Match for the WCW World Heavyweight Championship
...Ja juuri kun olin päässyt antamaan hyvää palautetta WCW:n yläkortin otteluista ja kuvioista. Mitä tästä nyt voidaan oikeastaan sanoa? Sinin jälkeen Ric Flair oli siis kääntynyt heeliksi ja hypännyt Scott Steinerin kelkkaan, ja samalla kaikkien päämestaruushaastajien tilanne muuttui tuhat kertaa vaikeammaksi. Onneksi meillä oli kuitenkin aina yhtä mahtava, ihana ja täydellinen Super Sexy Daddy Kevin Nash, joka oli taas saanut buukattua itsensä Main Eventiin. Kayfabessa Nash tosin joutui voittamaan parikin kertaa ykköshaastajuusottelun, kunnes Flair ei enää kyennyt kusettamaan häntä ulos mestaruusottelusta. Sen jälkeen Magnificent Seven siirtyikin fyysiseen väkivaltaan, ja pitkään näyttikin varmalta, ettei Nash pystyisi edes osallistumaan otteluun tai saapumaan areenalle edellisessä Nitrossa kokemansa pieksennän takia. Se oli siinä mielessä vähän ikävää, koska Flair oli päättänyt ppv:n alussa, että ottelun häviäjä potkittaisiin ulos WCW:stä, ja paikalle saapumattomuuskin laskettaisiin häviöksi. Onneksi Nash saapui paikalle yhdennellätoista hetkellä ja pelasti tilanteen.

Mitä tästä ottelusta nyt oikeasti pitäisi sanoa? Voi v***u mitä häränpaskaa. Oikeastaan vain kopioin tähän heti ottelun jälkeen muistiinpanoihini kirjoittaman avautumisen: "En etukäteen odottanut tältä yhtään mitään, mutta sitten näytti siltä, että nämä olisivat oikeasti pystyneet vetämään ihan siedettävä HC-mäiskintäbrwalauksen. Se kuitenkin pilattiin aivan täysin kaikella järkyttävällä ylibuukkauksella. Niin ja ennen tuota kohtuullista HC-mäiskintää nähtiin aivan jumalattoman naurettava alku, jossa Nash muka voitti ottelun ennen kuin se oikein alkoikaan. Sitten Flair alkoi lisäilemään kesken ottelun kaikenlaisia idioottimaisia sääntöjä, ja lopulta ottelussa nähtiin miljoona täysin tyhjänpäiväistä ja ärsyttävää sekaantumista. Koko HC-mäiskimisen ja oikeastaan koko perkeleen ottelun merkitys katoaa täysin, kun millään ei ole lopulta merkitystä täysin överin ylibuukkauksen ja miljoonan swerwen jälkeen." Niin, miksi nämä edes painivat? Miksi nämä kaksi edes yrittivät? Steiner ja Nash ovat painineet painillisesti paljon huonompiakin otteluita. Se ei toki siltikään tarkoita kuin joten kuten siedettävää koitosta, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun buukkaus oli uskomatonta kuraa.
½ (11:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Third fall: Steiner Recliner)
*** Rey Mysterio Jr.
** Chavo Guerrero Jr.
* Diamond Dallas Page

Kokonaisarvio SuperBrawl: Revengestä: Vaikka show'n Main Event olikin taas WCW-tyylisesti uskomatonta paskaa, oli muu ppv taas yllättävänkin kohtuullista menoa! Joku on oikeasti todella hullusti, sillä tämä oli jo toinen WCW-ppv putkeen, jota katsoessa saattoi oikeasti sanoa nauttivansa menosta hetkittäin. Nämä molemmat vuoden 2001 ppv:t ovat olleet parempia kuin mikään vuonna 2000. Siitäkin huolimatta, että ME-ottelut ovat olleet vuotta 2000:kin paskempaa. Jos ne vielä oltaisiin saatu kohdilleen, puhuttaisiin jo Ok:n rajan ylittävistä ppv:istä. Nyt kuitenkin jäädään vielä Kehnon puolelle. Lopun laadun kohoamisen takia on harmi, että mitään ei ollut tehtävissä WCW:n tulevaisuuden jatkamisen osalta.

1. WWF Royal Rumble - Hieno
---------------
2. ECW Guilty As Charged - Hyvä
---------------
-
---------------
3. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
4. WCW Sin - Kehno
---------------
5. WOW Unleashed - Surkea

SkullCrushingFinale
Viestit: 1527
Liittynyt: Ma 02.08.2010 15:04
Paikkakunta: Turku

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja SkullCrushingFinale » Ma 10.09.2012 00:15

Kenitys kirjoitti:
SkullCrushingFinale kirjoitti:On hieno, mutta vuodelta eteenpäin ;)
Onko sillä mitään eroa kun posterissa on molempina vuosina sama nainen ja lähes samassa asussakin ;)
Ihan totta puhut, mutta eipä voinut olla mainitsemattakaan :D Mietin tässä samalla, että olisko teikäläisellä mitään mielenkiintoa kirjottaa viimesestä Nitrosta sellasta extra special über attraction-arvostelua? Joskus aikanaan kirjoitit muutaman mielenkiintosen jutun viikottaisista, meinasin, että josko tällanen one time only-paluu kiinnostaisi?

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 10.09.2012 09:22

SkullCrushingFinale kirjoitti:Mietin tässä samalla, että olisko teikäläisellä mitään mielenkiintoa kirjottaa viimesestä Nitrosta sellasta extra special über attraction-arvostelua? Joskus aikanaan kirjoitit muutaman mielenkiintosen jutun viikottaisista, meinasin, että josko tällanen one time only-paluu kiinnostaisi?
Hehe, hauskaa että satuin miettimään itsekin tuota samaa juuri eilen katsoessani yhtä tulevaa show'ta. Tuo alkuperäinen viikottaisten katsominen kaatui, kun en kokenut sitä kovin mielenkiintoiseksi itseni tai lukijoidenkaan kannalta. Tuo on kuitenkin sen verran poikkeuksellinen jakso, että saatanpa vaikka sen vielä tässä katsastaakin ja liittää arvostelun sitten viimeisen WCW-ppv:n yhteyteen :)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ti 11.09.2012 02:40

What kirjoitti:Sitä koitan pantata kokonaisen viikon ajan, ettei tämä vuosi 2004 nyt ihan hetkessä hujahda ohitse.
Paskanmarjat. Tästä lähtien edetään kaksi arvostelua viikossa tahdilla, kunnes toisin mainitaan. Seuraavaksi katseluun lähtee Survivor Series ja tällä viikolla saan helposti vuoden 2004 pakettiin. Tuntuisi ihan hoopolta väkisin venyttää tätä.

Ja ainiin. Tuen kyllä sitä, että Kenitys ottaisi projektiinsa mukaan tuon viimeisen Nitron jollain tavalla. Sen verran iso pala wrestlig-historiaa on kuitenkin kyseessä.

Kuva
Sunnuntai, 11. Heinäkuuta 2004
Hartford Civic Center, Hartford, Connecticut


Keskikesällä nähtiin tämä perinteinen ”ppv-suma”, sillä tällä ja Great American Bashilla oli totutun kuukauden sijasta väliä vain kaksi viikkoa. Tämän jälkeen SummerSlamia sitten saatiinkin odotella täydet 4 viikkoa. Selostajina tässä RAW-eksklusiivisessa tapahtumassa – kyllä, arvasitte oikein – Jim Ross & Jerry Lawler.

Tag Team Match
Garrison Cade & Jonathan Coachman VS. Tajiri & Rhyno

Tajiri & Coach vetivät edelleen minifeudiaan RAW:ssa ja vastoittain se oli syttynyt uudestaan kun Tajiri oli sylkenyt vihreää mönjäänsä Coachin päälle. Tapahtumaa edeltäneessä Sunday Night Heatissa sitten oli sovittu tästä ottelusta.

Brändi-ppv:den hyvä ja huono puoli somasti samassa paketissa. Mukavaa, että alemmankin kortit painijat pääsevät esille, mutta taas toisaalta nämä usein tuppasivat olemaan aika yhdentekeviä otteluita. Tässäkin oli omat ihan mukavat hetkensä, mutta mitään muisteltavaa ei jäänyt. Koska taustojakaan ei sen kummemmin ollut, niin eipä tästä erityisempää sanottavaa ole.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:31
Voittajat: Tajiri & Rhyno (Tajiri pinned Coach via Buzzsaw Kick)

Arvosana: **

Singles Match
Batista VS. Chris Jericho

Chris Jericho jatkoi temmeltämistään pienemmissä kuvioissa. Olisi kyllä luullut Jericholle löytyvän tilaa korkeammaltakin kortista tänä aikana, mutta taas toisaalta hän oli äärimmäisen arvokas kaveri WWE:lle. Hän oli niitä harvoja, jotka pystyivät vetämään viihdyttäviä matseja Tyson Tomkon ja Batistan kaltaisten körmyjen kanssa, ja oli kaikesta huolimatta pysynyt todella overina tyyppinä yleisön keskuudessa. Joten tässä vaiheessa uraansa Batista ei olisi voinut parempaa tanssiparia löytää.

Vuosi eteenpäin ja tilanne oli täysin toinen, mutta tässä vaiheessa uraansa Batista oli selkeästi se Evolutionin heikoin lenkki. Flair oli legenda, HHH pääottelija ja Randy Orton veti pitkää IC-mestaruuskautta, jonka aikana miehen pointsit olivat nousseet kohisten.

Ai niin se ottelu... tykkäsin. Ehkäpä katselen tätä hieman puolueellisesti Y2J-lasien läpi, mutta mielestäni tämä oli aivan täydellinen tapa alkaa rakentamaan Batistasta entistä uskottavampaa äijää. Jericho sai kaivettua Elukasta tämän hyvät puolet esille ja matsi oli mukavaa katsottavaa. Vaikka tuossa nyt kehuinkin, niin ei tämä otteluna mikään maatakaatavan huikaiseva ollut. Sellaista perustasoa hieman parempaa settiä, jota katsoessa aika meni sulavasti.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:13
Voittaja: Batista (Batista Bomb)

Arvosana: ***

World Tag Team Championship Match
La Resistance © VS. Ric Flair & Eugene

Tässä elettiin Eugene-villityksen kuumimpia hetkiä. Tämä meidän lapsenmielinen ystävämme oli useaan otteeseen kertonut, kuinka Triple H on hänen suosikkipainijansa, ja hänen unelmansa täyttyi kun HHH nimitti Eugenen Evolutionin kunniajäseneksi. Niin ja nyt hän pääsi toteuttamaan toisen unelmansa, nimittäin taggaamaan legendaarisen Ric Flairin kanssa. Flair itse ei tästä innoissaan ollut, ja siitäkös saatiin huumoria revittyä.

Melkoista komediaahan tämä oli, mutta mieluummin tätä katsoi kuin La Resistancen matsia jotain toista yhtä kuivaa tiimiä vastaan. Suurimman osan ajasta Eugene keskittyi imitoimaan Flairia, joka ei tietenkään alkuperäistä Nature Boyta miellyttänyt. Se oli ihan hauskaa, kunnes vedettiin överiksi ja alkoi tuntua enemmän vaivaannuttavalta. Niin ja tokihan tässä oli sitä hienoa tunnelmaa, mitä kaikissa pappa-Flairin matseissa, mutta ei tästä siltikään muisteltavaa jäänyt.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:32
Voittajat: La Resistance (by DQ)

Arvosana: ** ½

No DQ Match
Matt Hardy VS. Kane

Tällä oli hyvin saippuaoopperamainen storyline. Matt Hardy & Lita olivat seurustelleet jo vuosia, ja Matt olikin onnesta suunniltaan kun kuuli, että Lita odottaa lasta. Onnensa kukkuloilla ollut Matt päätti kosia Litaa. (keskellä RAW-kehää, missä muuallakaan?) Punatukka vastasi myöntävästi, mutta herkän hetken pilasi hirviö-Kane tekemällä huiman paljastuksen. Myös hän oli maannut Litan kanssa, ja lapsi saattoi olla Kanen. Tämä luonnollisesti aiheutti melkoisen kolmiodraaman, jonka keskellä Matt Hardy ei tiennyt mitä tehdä. Kroonisesti mielenterveysongelmista kärsivän Kanen lisäksi siis myös Hardy oli hulluuden partaalla matsiin lähdettäessä.

Vuoden 2004 mittapuulla tämä ei mikään erityisen brutaali hardcore-ottelu ollut. Mutta vaikka verta ei ämpäreittäin vuodatettu, ja pöydätkin säilyivät ehjinä, oli tämä silti ihan menevää mättöä. Siinä missä Smackdownin ppv:issä nämä alakortin ottelut tuntuivat mitättömiltä tuhnuilta, niin RAW:n puolella ne olivat oikeasti varsin kiinnostavia. Esimerkkeinä tämä ja Jericho-Batista. Olihan toki rosterin tähtivoimassakin eroa, mutta silti. Kiva matsi, joka jatkoi tätä hyvin omaperäistä kolmiodraamaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:36
Voittaja: Matt Hardy (pinned Kane after hitting him with a steel chair)

Arvosana: ***

Intercontinental Championship Match
Randy Orton © VS. Edge

Sitten Ortoniin ja hänen muistettavaan mestaruuskauteensa. Tässä vaiheessa Randy oli pitänyt vyötä jo 7 kuukautta, ja eritoten Backlashin Foley-sodan jälkeen kausi alkoi tuntua erityiseltä jutulta ja samalla myös yleisöt alkoivat pikkuhiljaa kääntyä Ortonin puolelle. Edge puolestaan oli vastoittain tehnyt paluunsa vakavan niskavammansa jälkeen, ja tämä oli ensimmäinen isompi kuvio, jossa hän oli mukana. RAW:ssa Edge oli julistanut sodan Evolutionia vastaan ja vannoi pala palalta tuhoavansa tämän dominantin ilkimystallin. Ensimmäinen askel oli päättää Ortonin nälkävuoden pituinen mestaruuskausi.

Asiat eivät kuitenkaan aina mene piirustusten mukaan. Yleisö piti Edgen hahmoa ihan liian juustoisena hyviksenä, ja kääntyikin häntä vastaan. Sen sijaan Ortonista pidettiin. Ja kyllähän se ihan totta oli, että Randy oli vetänyt uransa parasta settiä menneiden kuukausien aikana. Erikoiset yleisöreaktiot toivat otteluun vielä lisää mielenkiintoa.

Hyvin monesti otteluille vaaditaan AIKAA. Tässä on kuitenkin malliesimerkki siitä, että pitkä kesto ja paperilla mielenkiintoinen ottelupari ei tee matsista automaattisesti hyvää. Viimeiset minuutit olivat kyllä intensiivistä tykitystä, mutta ensimmäiset 15 minuuttia olivat sanalla sanoen puuduttavaa katsottavaa. Tuntui että mitään ei tapahtunut, mikään ei edennyt mihinkään. Siinä missä huippunimet saavat tuon hitaan alkuosion aikana kerrottua tarinaa ja pohjustettua sitä lopputykitystä, niin Ortonin ja Edgen tapauksessa homma oli vain loputonta niskalukon vääntämistä puolin ja toisin, eikä tukenut millään tavalla ottelun loppuosaa. Tai ainakin niin minä sen näin, voihan olla että joku muu nautti tästä ihan täysillä. Itseeni ei kuitenkaan uponnut. Pitkistä tylsistä osuuksista huolimatta tässä kerettiin nähdä paljon hienoja liikkeitä ja jo mainitsemani loppuhetket olivat tulisia, niin ei tämä huono ottelu ollut. 10 minuuttia lyhempänä pakettina olisi vaan toiminut paremmin, imho.
Spoiler: näytä
Kesto: 26:38
Voittaja: Edge (Spear)

Arvosana: *** ¼

Singles Match (#1 Contender's Match)
Victoria VS. Molly Holly

Tässä välissä sitten vähän hengähdettiin, kun nämä WrestleManiassakin otelleet naiset tappelivat oikeudesta kohdata mestari Trish Stratus lähitulevaisuudessa. Naiset vetivät aika lailla samanlaisen matsin kuin Maniassakin. Eli huonon. Monesti kuulee sanottavan että naisten divarin taso oli niin paljon parempaa näihin aikoihin, mutta ilmeisesti aika on kullannut muistot, sillä tämän vuoden aikana ei olla nähty vielä yhtään hyvää naisten matsia. Ja tämäkään ei tosiaan sellainen ollut.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:23
Voittaja: Victoria (Superkick)

Arvosana: * ¾

World Heavyweight Championship Match
Triple H VS. Chris Benoit ©

Hunter oli odottanut tätä hetkeä. WrestleManian tappion jälkeen Triple H oli hamunnut kallisarvoista vyötään takaisin, mutta ei pystynyt keskittymään siihen, ennen kuin sai Shawn Michaelsin tieltä pois. Bad Bloodin jälkeen HBK oli poissa kuvioista, ja HHH pystyi jälleen fokusoitumaan tuohon elämänsä ultimaaliseen tavoitteeseen: maailmanmestaruuden voittamiseen ja mestarina pysymiseen. Tarinassa oli kuitenkin sivujuonne nimeltä Eugene. Varmistaakseen voittonsa Triple H oli viime viikot manipuloinut hyväuskoista ”ystäväänsä” ja koittanut vakuuttaa tälle kuinka Chris Benoit tahtoo tälle vain pahaa. Hunterilla olikin suunnitelmana jollain tavalla hyödyntää Eugenea tavoitteensa saavuttamisessa.

Tähän aikaan oli paljon puhetta siitä, kuinka kamalaa oli nähdä Triple H jatkuvasti pääotteluissa, mutta näin jälkikäteen moinen ajatusmaailma lähinnä huvittaa. HHH eli edelleen ”prime” vuosiaan ja veti säännöllisesti neljän tähden matseja. Joten olisihan se nyt tyhmyyttä sellainen kaveri pudottaa alakorttiin. Myös tämä ottelu Benoit'ta vastaan oli taattua HHH-laatua. Aivan kuten Edge-Orton, tämäkin alkoi varsin hitaalla temmolla. Mutta toisin kuin siinä, tässä jokaisella liikkeellä tuntui olevan tarkoitus, ja ne kytkeytyivät toisiinsa. Loivat ottelulle tarinan. Tällä kertaa se keskittyi Chris Benoit'n rintakehään, jota HHH innovatiivisen keinoin alkoi runtelemaan.

Ottelu rullasi sulavasti eteenpäin kuin Lasse Viren parhaimpina päivinään, mutta juuri silloin kun loppukirin piti alkaa, niin Eugene tuli kuvioon mukaan. Ja Evolution. Loppuminuutit sitten jahkailtiinkin sen kanssa lyökö Eugene tuolilla, ja jos lyö niin ketä. Tämähän luonnollisesti rikkoi sen eheän kokonaisuuden, jota matsi oli siihen pisteeseen saakka ollut. Vaikkakin ymmärrän motiivit, miksi tämä bookattiin tällä tavalla, niin olisin nauttinut enemmän miesten puhtaasta ottelusta. Joskus nämä ulkopuolisten painijoiden sekaantumiset tuovat vain lisäarvoa ottelulle, joskus taasen vievät matsilta jotain pois.

Vaikka en tosiaan noista loppuminuuttien sekoiluista piitannut, niin joka tapauksessa Benoit & HHH ottelivat äärimmäisen vahvan matsin. Mikäli loppuhetket olisi bookattu toisin, niin tiedä mihin he olisivat yltäneet. Kaikesta huolimatta tämä oli jälleen yksi erittäin hyvä pääottelu WWE:ltä. Ainoastaan Great American Bashissa pääottelu jätti toivomisen varaa, muuten ne ovat olleet ehtaa timanttia koko vuoden ajan.
Spoiler: näytä
Kesto: 29:06
Voittaja: Chris Benoit (pinned HHH after Eugene accidentally hit him with a chair)

Arvosana: ****

*** Triple H
** Chris Benoit
* Chris Jericho

Yhteenveto:
Bad Blood oli jo varsin mainio paketti, ja tämä jatkoi samaa linjaa. Siinä missä Smackdownin ppv:issä alakortti on välillä tuntunut tympeältä täytteeltä, niin RAW:n puolella siellä on nähty mielenkiintoisia matseja kuten Batista-Jericho ja Matt-Kane. Sitten kun pääottelutkaan eivät tunnu koskaan pettävän niin hyvin pyyhkii. Vahva ppv.

PPV Ranking 2004
1. WWE - Royal Rumble 2,83
2. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
3. WWE - Vengeance (RAW) 2,79
4. WWE - WrestleMania XX 2,68
5. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
6. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
7. WWE - Backlash (RAW) 2,63
8. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47
Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX


Torstaina vuorossa on sitten oikeasti se vuoden toiseksi suurin tapahtuma ;)

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 13.09.2012 07:36

Lissee tulloo. Tätä kaksi arvostelua per viikko tahtia on nyt luvassa ainakin jonkin aikaa.

Kuva
Sunnuntai 15. Elokuuta 2004
Air Canada Center, Toronto, Canada


Backlash oteltiin Edmontonissa, joten tämä oli lyhyen ajan sisään jo toinen Kanadassa käyty maksutv-tapahtuma. Ehkäpä asialla oli tekoa sen kanssa, että ensimmäistä kertaa sitten Jerichon 2001-02 lyhyen kauden jälkeen WWE:llä oli päämestarinaan kanadalainen painija. SummerSlam luonnollisesti kuului näiden neljän suuren joukkoon, jolloin kummankin show'n painijat olivat mukana. Selostajina RAW:n puolella Jim Ross & Jerry Lawler, Smackdownilla Michael Cole & Tazz ja espanjaksi Hugo Savinovich & Carlos Cabrera. ;)

6-Man Tag Team Match
Dudley Boyz (Bubba Ray, D-Von & Spike) VS. Rey Mysterio, Billy Kidman & Paul London

Suuressa Amerikkalaisessa Mäjäyksessä Dudleyt ottelivat main eventissä, mutta olivat nyt palanneet tähän luontaiseen rooliinsa räjähtävien avausotteluiden luojina. Matsi sitoi kaksi feudia yhteen: Spike Dudley oli vastoittain kääntynyt heeliksi ja onnistunut voittamaan keskisarjan mestaruuden Mysteriolta. Dudleyjen kookkaammat painokset puolestaan olivat äskettäin hävinneet joukkuemestaruutensa Kidmanin ja Londonin lennokkaalle tiimille.

Jes, jes, jes, sanoisi Daniel Bryan. Juuri tällaisia avausotteluiden minun mielestäni kuuluukin olla. Räjähtävää äksöniä, joka sytyttää yleisön. Lisäksi oli äärimmäisen mukava nähdä Billy Kidmania ppv:ssä. Hänestä kun olen jostain syystä aina tykännyt. Enkä pelkästään Shooting Star Pressin vuo...no, okei, olihan se iso osasyy :D Hyvä matsi, jossa jokainen osanottaja hoiti roolinsa mallikkaasti, ja toimintaa riitti koko keston ajan. Näin sen pitääkin mennä.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:08
Voittajat: Dudleyz (Spike pinned Kidman after 3D by Bubba & D-Von)

Arvosana: ***

Till Death Do Us Part Match
Kane VS. Matt Hardy w./Lita

Vengeancen jälkeen kolmiodraama oli jatkunut. Isyystestien jälkeen paljastui, että Litan kantama lapsi oli tosiaan Kanen siittämä. Ihan kaikkia käänteitä en tarkkaan muista, mutta tällä ottelulla oli hurjat panokset: voittaja menisi naimisiin Litan kanssa. Minkä takia kaikkia avioliittoja ei solmita tällä tavalla, tämähän on täysin loogista. Syrjähypystä huolimatta Hardy edelleen rakasti Litaa ja palavasti taisteli oikeudesta rengastaa tämä.

Storylinen massiivisuuteen nähden tämä ottelu hoidettiin aika nopeasti alta pois. Toisaalta taas olihan se selvää, että näissä yhteistapahtumissa aikaa ei kaikille riittäisi. Vengeancen No DQ oli viihdyttävä mättö, tämä astetta heikompi. Pakko kyllä mainita, että loppuspotti (vaikka samanlaisia on tätä ennen ja tämän jälkeen nähty) oli varsin vakuuttava. Hyvänä puolena oli kyllä se, että tämän jälkeen jäi kieli pitkälle odottamaan miten tämä vähintäänkin erikoinen storyline jatkuisi.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:10
Voittaja: Kane (Top Rope Chokeslam)

Arvosana: ** ½

Best Of 5 Series For United States Championship, Match 1
Booker T © VS. John Cena

Smackdownin toimitusjohtaja Kurt Angle vihasi John Cenaa silmittömästi, ja teki kaikkensa että hänen kautensa US-mestarina loppuisi. Lopulta viekas Kurt keksikin keinon. Hän ärsytti Cenan siihen pisteeseen, että tämä hyökkäsi pyörätuolissa olleen tj-Anglen kimppuun, joka tietysti antoi hyvän tekosyyn riistää vyö Cenalta. Sittemmin siitä järjestettiin 8 miehen eliminaatiomatsi, jonka Booker T voitti ja uudeksi mestariksi.

Kuviot kuitenkin muuttuivat nopeasti. Anglen menetettyä tj:n paikkansa ja palattua aktiivirosteriin (lisää myöhemmin) päätti SD:n uusi tj. Theodore Long antaa Cenalle mahdollisuuden. Ja koska Cenan ja Bookerin kilvanpito oli niin tasaväkistä, Teddy päätyi bookkaamaan ”paras viidestä” matsisarjan. Se, kumpi voittaisi ensimmäisenä kolme keskinäistä matsia, kruunattaisiin mestariksi. Nyt tämä polkaistiin käyntiin.

Harmikseni täytyy todeta, että tämä matsi oli vähän mälsä. Kokeneelta Bookerilta ja nuorelta Cenalta olisi voinut odottaa enemmänkin. Toisaalta taas ppv:n kortti oli tungettu niin täyteen kaikkea, että tälle ei aikaakaan liiemmälti herunut, vaan tämä oli enemmänkin makupala tulevasta. Sellainen tv-ottelua hieman parempi veto.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:27
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: ** ½

Intercontinental Championship Match (Triple Threat)
Edge © VS. Batista VS. Chris Jericho

Vengeancessa Edge onnistui päättämään Randy Ortonin yli puoli vuotta kestäneen IC-mestaruuskauden, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä tuleen makaamaan. Samaisessa tapahtumassa myöskin kohdanneet Evoluution Elukka ja Y2J nimittäin myös halusivat tuon kultaisen kapistuksen vyölleen.

Vengeancessa saatiin jo vahvoja viitteitä siitä, että WWE-yleisö oli kyllästynyt Edgeen feissinä, mutta tämän jälkeen se oli virallista. Face-Edge sai kotikaupungissaan buuauksia, ja asettui täysin Jerichon puolelle. Jopa Batista tuntui olevan yleisölle mielekkäämpi kaveri kuin kotikylän ”sankari.”

Etenkin Edgen & Jerichon <3 kehäosuudet olivat maukasta katsottavaa niin toimintansa kuin yleisöreaktioidenkin vuoksi, ja tässä oli tuntui olevan potentiaalia vaikka millaiseksi huippumatsiksi. Harmillisesti tämä vaan loppui kovin lyhyeen, eikä tuossa ajassa kerennyt ihmeitä saada aikaiseksi. Lopputuloksena olikin ”ihan kiva” IC-vyömatsi, mutta ei enempää.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:24
Voittaja: Edge (pinned Jericho via Spear)

Arvosana: ** ¾

Singles Match
Eddie Guerrero VS. Kurt Angle w./Luther Reigns

Nyt siirryttiin näihin isoihin matseihin. Siitä lähtien kun Eddie Guerrero voitti Anglen WrestleManiassa, oli Kurt vihannut häntä. Big Show'n hajotettua Kurtin jalan tehtiin hänestä Smackdownin toimitusjohtaja ja tuossa virassa hän teki kaikkensa, että Eddien elämä olisi mahdollisimman kurjaa. Hävittyään mestaruuden JBL:lle Great American Bashissa sai Eddie revanssin eräässä heinäkuisessa Smackdownissa teräshäkin sisällä. Ottelusta kehkeytyikin klassikko (oikeasti huippumatsi, katsokaa jos ette ole nähneet) mutta se päättyi Eddien kannalta ikävästi. Maskiin ja koko vartalon peittävään asuun pukeutunut ”El Gran Luchadore” kiipesi häkkiin ja kusetti Eddieltä mestaruuden. Guerrero sai kuitenkin viimeisillä voimillaan revittyä mysteerimieheltä maskin pois, ja kappas kummaa: Kurtti Kulmahan se oli.

Tämähän tietysti tarkoitti sitä, että Kurt Angle oli teeskennellyt loukkaantumistaan koko ajan, eikä hän enää tuon jälkeen voinut jatkaa toimitusjohtajan virassa. Vince McMahon pääsikin hönkimään mikkiin lempisanansa ja Angle sai potkut. Teddy Longista tehtiin uusi toimitusjohtaja ja Angle nimitettiin takaisin aktiivirosteriin. Tosiasiassahan Angle oli pitänyt kesän painitaukoa todella huonona olleen niskansa (ja ties minkä vaivojen) vuoksi, mutta oli nyt edes jollain tasolla kasassa ja pystyi palaamaan kehään.

Kaiken tuon jälkeen olisi toivonut, että Eddie & Kurt olisivat vetäneet vähintään sellaisen WrestleManian tasoisen huippumatsin. Se jäi kuitenkin haaveeksi. Meno oli jotenkin ihmeellisen varovaista, ja alusta alkaen harmittavan finisherkeskeistä mässäilyä. Minkäänlaista ison main event-ottelun tuntua tähän ei saatu luotua, ja se oli harmi. Angle ei ilmeisesti ollut vielä täysissä voimissaan ja Eddiekin vaikutti ajottain ihmeen flegmaattiselta. Tokihan tämä ihan mukava matsi oli ja silleen, mutta parempaa olisi tosiaan odottanut.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:39
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock Submission)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Triple H VS. Eugene

Kiehumispiste tässä feudissa oli saavutettu. Vengeancessa Eugenen tuolinisku maksoi HHH:lle maailmanmestaruuden, ja tämän jälkeen lapsenmielisen yleisön suosikin oli aika kohdata seuraukset. Evolution antoi hänelle verisen selkäsaunan, mutta tämä ei riittänyt. Eugene teki saman tempun uudestaan, mutta tällä kertaa kyse ei ollut vahingossa. HHH sai vielä yhden mestaruusmahdollisuuden RAW:ssa 60:n minuutin teräsmiesmatsissa Benoit'ta vastaan (tämäkin on huippumatsi, kannattaa tsekata) mutta hävisi sen Eugenen sekaannuttua. Sen jälkeen Triple H oli piessyt Eugenen mentorin William Regalin veriseksi mössöksi ja uhannut lopettaa Eugenen uran Summerslamissa. Ja nyt oli Eugenen väkivaltaisten jäähyväisten aika.

Tässä alettiin elää jo niitä hetkiä, kun Eugenen yksiulotteisesta hahmosta oli parhaimmat mehut jo puristettu ulos ja yleisöt alkoivat kääntyä häntä vastaan. Sitten kun oltiin vielä perinteisesti smark-painotteisessa Kanadan maassa, niin Eugene sai samaa kohtelua kuin Edge. Buuauksia. Ja vaikka Triple H pahoinpiteli Lilian Garciaa, teeskenteli loukkaantumista ja käytti vaikka mitä kepulikonsteja, ei yleisö suostunut hänelle buuaamaan. Toisaalta taas vaikka tuo tuskin WWE:n suunnitelma oli, niin se teki matsista paljon mielenkiintoisemman.

Shawn Michaelsia on aina sanottu ”isojen matsien mieheksi” mutta vuonna 2004 samaa oli myös Triple H. Nimittäin siltä tämä tuntui – isolta matsilta. Hienoa tunnelmaa, hyvää painia ja mielenkiintoiset loppuhetket. Hieno matsi, joka jäikin Eugenen uran huippuhetkeksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:08
Voittaja: Triple H (Pedigree)

Arvosana: *** ½

WWE Championship Match
The Undertaker VS. John 'Bradshaw' Layfield © w./Orlando Jordan

Kurt Angle oli ehkä vienyt Eddie Guerreron mielenkiinnon, mutta ainakaan helpommaksi ei elämä muuttunut JBL:n osalta. Nimittäin seuraavaksi haastajaksi ilmaantui paluunsa jälkeen voittamaton ja isänsä Great American Bashissa ”tappanut” Undertaker. Haastavan tilanteen vuoksi JBL oli värvännyt itselleen apureita. Orlando Jordanin ja Bashamin veljekset olivat liittyneet JBL:n ”kabinettiin” ja Jordan olikin tässä matsissa kehänlaidalla.

Undertakerin paluun jälkeiset ottelut eivät olleet mitenkään erityisesti vakuuttaneet, joten en oikein tiennyt mitä tältä odottaa. Saattoi toimia, tai epäonnistua pahasti. Tällä kertaa tuloksena oli mukava yllätys. JBL ja Undertaker tuntuivat sopivan toisilleen vastustajiksi vallan mainiosti ja tuloksena oli intensiivinen viihdemättö, jossa näiden herrojen vahvuudet ovatkin. Undertakerin kohdalla bookkauskin oli ottanut askeleen inhimillisempään suuntaan ja tämä oli hyvä asia. Se siis toimi, ja kun yhtälöön lisää mainiosti melua ylläpitäneen yleisön, niin tästähän kehittyi hyvä matsi, joka jätti janoamaan lisää. Niin ja ottelun jälkeinen
Spoiler: näytä
Chokeslam limusiinin katon läpi oli upea spotti
Spoiler: näytä
Kesto: 17:38
Voittaja: JBL (by DQ)

Arvosana: *** ½


World Heavyweight Championship Match
Chris Benoit © VS. Randy Orton

Jättipitkä arvostelu matsista täällä


*** Chris Benoit
** Triple H
* Randy Orton


Yhteenveto: Tällä ppv:llä on aina erityinen paikka sydämessäni, sillä tämä oli ihkaensimmäinen tapahtuma jota odotin kuumeisesti ja lopulta ostinkin aitona dvd-versiona. Kahdeksan vuotta myöhemminkin on pakko sanoa, että hyvä ppv tämä oli. Toki esimerkiksi täysin turhan diivojen polttopalloleikin olisi voinut skipata ja sijoittaa minuutit vaikka IC-vyömatsiin, mutta kokonaisuutena tämä oli hieno viihdepaketti. Motyc-tasoista klassikkoa tässä ei nähty, mutta 3 viimeistä ottelua olivat taattua laatua. Ainoa pettymys oli Eddie-Kurt, koska siitä olisi tuolla taustatarinalla pitänyt saada enemmän irti. Vuoden tasaisimpia ja parhaita ppv:itä.

PPV Ranking 2004
1. WWE - SummerSlam 3,12
2. WWE - Royal Rumble 2,83
3. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
4. WWE - Vengeance (RAW) 2,79
5. WWE - WrestleMania XX 2,68
6. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
7. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
8. WWE - Backlash (RAW) 2,63
9. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47
Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX


Seuraavana sitten Unforgiven.

Avatar
takaovi
Viestit: 2430
Liittynyt: Su 26.08.2007 16:17
Paikkakunta: Pori

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja takaovi » Su 16.09.2012 11:17

Hieno arvostelu ja upea tapahtuma kyllä tuo SS 04. Erittäin tunteikas ME, jossa samaan aikaan tunsi suurta iloa Ortonin upeasta mestaruusvoitosta ja suurta surua Benoitin huikean kauden päätöksen johdosta. Tämä oli sitä Randyn kulta-aikaa jolloin mies oli aivan liekeissä. Mies toimi nuoren altavastaajan roolissa aivan täydellisesti.

Muutenkin erinomainen kortti. 2004 oli kyllä huikaiseva painivuosi. Suurella mielenkiinnolla seuraan näitä arvosteluja :wink:
No anna kakkua, anna sakkoa, s****na. Hymyile, hymyile oikein. Mä en kestä näitä s****nan mikkihiiriä. KAKS TUOMARIA, KUMPIKIN SANOO, EN NÄHNY!-Harri Ahola
Kuullmma mylsän koulujen opetussuunnitelmaa on muutettua ja seksivalistusvideona näytetään tästälähin HJK-Schalke ottelu

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 16.09.2012 12:07

Hehe, What on pariinkin otteeseen ehtinyt jo ilmoittaa odottavansa tätä arvostelua sen yhden ottelun arvosanan vuoksi, ja nyt voin sitten vihdoin päästää Whatti-Matin odotuksen piinaavasta tuskasta. Ottelun olin muuten arvostellut jo ennen sitä kysymystä siitä, tuleeko tuo ottelu saamaan sen yhden tietyn arvosanan ;)

Kuva
NO WAY OUT 2001

No Way Out -nimeä kantanut ppv nähtiin ensimmäisen kerran helmikuussa 1998, jolloin In Your House -sarjan ppv:nä nähtiin No Way Out of Texas -niminen häppeninki. Seuraavan kerran NWO palasi ppv-kalenteriin helmikuussa 2000, jolloin WWF oli luopunut In Your House -sarjastaan. Tuon jälkeen No Way Out jäikin pysyvästi osaksi ppv-kalenteria, ja se nähtäisiin helmikuussa aina 2000-luvun lopulle saakka. Sitten NWO:n korvaisi Elimination Chamber, kunnes vuonna 2012 NWO otettaisiin taas käyttöön, tällä kertaa kesäkuisen ppv:n nimenä. Tätä ppv:tä selostivat ensimmäisen puoliskon JR ja King, ja Kingin omasta ottelusta lähtien homman ottivat haltuun JR ja Tazz. Tazzille tämä oli toinen kerta ppv-selostamossa. Samalla tämä jäikin sitten viimeiseksi kerraksi hyvään toviin, kun King hoiti color commentatorin hommia ppv:ssä. Siitä myöhemmin lisää.

Kuva Kuva
Raven (c) vs. Big Show - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Viime syksynä WWF-debyyttinsä tehnyt Raven ei ollut saanut WWF-uralleen varsinaisesti mitään räjähtävää starttia. ECW:ssä ja hetkittäin WCW:ssäkin yläkortin kuvioissa pyörinyt erittäin mielenkiintoinen hahmo oli alusta lähtien ajautunut alakortin mitättömiin kuvioihin, eikä hänen valloittava persoonansakaan päässyt samalla tavalla esille WWF:ssä. Loppuvuodesta 2000 Raven oli kuitenkin löytänyt paikkansa HC-mestaruuskuvioissa, ja hän oli onnistunutkin pysymään vyön syrjässä kiinni joulukuussa nähdystä ensimmäisestä mestaruusvoitostaan lähtien. Täytyy tosin sanoa, että HC-vyön ympärillä pyörinyt 24/7-sääntö hankaloitti Ravenin kunnollista hallintaa aika tehokkaasti, sillä kuka tahansa saattoi yrittää viedä häneltä vyön koska tahansa. Niinpä NWO:hon tullessa Ravenilla oli menossa jo 10. (!) kausi HC-mestarina. Niistä pisimmät olivat kestäneet 34 ja 12 päivää, muut reilusti alle viikon. Raven oli kuitenkin siis lukuisista haastajistaan huolimatta onnistunut nousemaan joka kerta uudestaan mestariksi, mutta nyt hän oli uransa suurimman ongelman edessä, kun hänen haastajakseen astui Big Show, joka oli tehnyt 8 kuukauden tauon jälkeisen comebackinsa tammikuisessa Royal Rumblessa. Big Show oli äärimmäisen vihainen, sillä hän oli hävinnyt täpärästi mahdollisuuden otella WWF-mestaruudesta tässä ppv:ssä.

On tärkeää huomata, että 24/7-säännön ansiosta kuka tahansa pystyi saapumaan "haastamaan" mestarin myös kesken meneillään olevan mestaruusottelun. Niinpä tässäkin ottelussa nähtiin Big Show'n ja Ravenin lisäksi muun muassa Billy Gunn, Steve Blackman ja Crash Holly. Koska kaikki yrittivät selättää hallitsevaa mestaria, meno oli välillä todella sekavaa. Yhteensä ottelun aikana nähtiin 3 mestarinvaihdosta, ennen kuin voittaja pääsi pakenemaan paikalta. Sinänsä tykkään näistä 24/7-säännön aikaisista HC-hulinoista, sillä niitä on sekavuudesta huolimatta tosi hauskaa katsoa. Tässäkin nähtiin sekä oikeasti kovia bumppeja että hauskoja hetkiä. Jälkimmäisestä esimerkkinä toimii Big Show'n lyönti maahan popcorneja täynnä olevalla myyntitelineellä. Mestaruuden arvolle toki tällainen jatkuva pallottelu ei tee ihmeitä, mutta toisaalta taas arvo pysyy kohdillaan, koska vyöstä on selvästi kilpailua. Kokonaisuutena tämä monen miehen lyhyehkö hulina oli ihan hauska tv-ottelumainen avaus, vaikka roskapainillisestakaan tässä ei tarjoiltu mitään kovin suurta tai ennnenäkemätöntä.
** (4:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Show (Pinned Raven after a Chokeslam on the garbage can)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Chris Jericho (c) vs. X-Pac vs. Eddie Guerrero vs. Chris Benoit - WWF Intercontinental Championship
Chris Jericho joutui tässä No Way Outissa todellisen haastajajoukon eteen, sillä kaikilla kolmella hänen vastustajallaan oli runsaasti hampaankolossa Y2J:tä kohtaan. X-Pac oli ollut viimeiset kolme kuukautta poissa kuvioista, sillä Jericho oli pistänyt hänet sairastuvalle Powerbombillaan heidän pitkän feudinsa päätteeksi. Radicalzeja edustava Guerrero oli ollut samaisella sairastuvalla kuukauden Jerichon Walls of Jerichon takia, ja hänen stable-kaverinsa Chris Benoit oli Guerreron sairasloman aikana hävinnyt IC-mestaruutensa Jericholle. Kaikki kolme siis maksaisivat mielellään kalavelkoja IC-mestarille. Oman lisänsä otteluun tietenkin toi se, että joukkuekaverit Benoit ja Guerrero joutuisivat selvittämään keskinäisiäänkin välejä, jos mielivät ratkaista IC-mestaruuden kohtalon.

Tämä oli juuri niin hieno IC-mestaruusottelu kuin osallistujalistasta saattoi päätellä. Oikein malliesimerkki siitä, millaista menoa tässä kakkosvyön otteluissa pitäisi olla, kun rosterissa on siihen edellytykset. Edellytyksiä on mielestäni tämänkin päivän WWF:ssä, mutta niitä ei vain osata käyttää hyödyksi. Tämän ottelun suurin ongelma oli se, että se kesti vain 12 minuuttia, missä ajassa ei saada aikaan huippuottelua kuin aivan äärimmäisen poikkeuksellissa olosuhteissa. Tämä ei ollut ihan äärimmäisen poikkeuksellinen olosuhde, vaikka hyvin lähelle sitä päästiinkin. Tämä jäi nimittäin arvosanaltaan aivan hitusen vain siitä neljän tähden haamurajasta. Hienoa venymistä kaikilta neljältä: Benoit oli ehkä ottelun suurin tähti mahtavilla Chopeillaan ja upeilla Suplexeillaan, mutta kaikkien muidenkin otteita pitää kehua yhtä lailla. Myös X-Pac näytti taas vaihteeksi todella hyvältä jaellessaan upeita potkuja. Ei tätä koitosta voi kuin kehua. Viisi minuuttia lisäaikaa, ja kasassa olisi MOTYC. Joka tapauksessa ppv-tason IC-mestaruusotteluilla on ollut huikea alku vuonna 2001.
***½ (12:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Jericho (Pinned X-Pac with a roll up)
Kuva Kuva
Trish Stratus vs. Stephanie McMahon-Helmsley
Tämän hyvin mielenkiintoisen ottelun taustalla oli hyvin mielenkiintoinen feud, jota avasin jo Royal Rumblen mestaruusottelun kohdalla. Mr. McMahon oli siis eronnut vaimostaan Lindasta joulukuussa, ja Linda oli tuon jälkeen romahtanut henkisesti ja joutunut mielisairaalaan. Samalla Vince oli alkanut viettää aikaa epäilyttävän tiiviissä tunnelmassa Trish Stratuksen kanssa. Tätä menoa ei Triple H:n vaimo ja Vincen tytär Stephanie McMahon-Helmsley suvainnut, sillä hän ei voinut sietää Trishiä, joka oli yrittänyt edellisenä syksynä vokotella myös Triple H:ta. Niinpä Stephanie ja Trish ajautuivat jatkuvasti rajuihin yhteenottoihin, joita Triple H ja Vince yrittivät rauhoitella. Lopulta ei ollut kuitenkaan mitään muuta mahdollisuuttaa kuin päästää nämä naiset toisiin käsiksi oikean painiottelun muodossa.

Täytyy sanoa, etten odottanut tältä ottelulta etukäteen yhtään mitään. Niinpä oli aikamoisen positiivinen yllätys, kun tästä paljastuikin ihan oikea henkilökohtainen ja raju taistelu. Huvittavinta tässä (Stephanien ensimmäisessä ppv-ottelussa) on se, että tämä oli laadultaan parempi kuin yksikään Women of Wrestling Unleashedin otteluista. Ei tässäkään toki varsinaisten naispainin huippuotteluiden tasolle päästä, sillä painillinen anti jäi kuitenkin aika heikoksi, koska Stephanie ei ollut oikea painija ollenkaan ja Trishikin oli vasta uransa alussa. Silti tässä nähtiin pari oikeasti nättiä painiliikettä, kuten Trishin DDT ja Stephanien järisyttävä Powerbomb. Ottelun parasta antia oli kuitenkin tosiaan ulkonäöllisen puolen lisäksi hieno tunnelma. Lopussa homma meni sitten vähän turhaksi sähläykseksi, eikä sitä todellakaan auttanut comissioner William Regalin turhat sekaantumiset. Silti todella kiva kamppailu, kun otetaan huomioon, että oletusarvoni oli sellaista DUD-luokkaa. Tällaisia näiden non wrestler -naisten feud-koitosten pitäisi aina olla.
** (8:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Stephanie McMahon-Helmsley (Pinned Stratus after a Neckbreaker by William Regal)
Kuva Kuva
Triple H vs. Steve Austin - Three Stages of Hell Match
Oi kyllä, seuraavaksi olikin sitten vuorossa matsien matsi ja moraalinen co-Main Event. Eikä se ollut edes illan viimeinen ottelu, koska tässä ei ollut panoksena firman päämestaruus. Tästä voisi muuan nykypromootiokin ottaa oppia. Toki päämestaruus oli tähänkin otteluun kytkeytynyt salakavalasti, sillä Steve Austin oli voittanut Royal Rumblen ja ansainnut näin oikeuden otella WWF-mestaruudesta WM:n Main Eventissä. Austin oli janonnut mestariksi palaamista aina viime syksyn paluustaan lähtien, mutta sitä ennen hänellä olisi hoidettavana vielä yksi asia. Austinin piti päästä kostamaan lopullisesti ja brutaaleimmalla mahdollisella tavalla sille yhdelle henkilölle, joka oli vuoden 1999 lopussa aiheuttanut sen, että Austin joutui lähes vuodeksi pois painikuvioista. Tuo henkilö oli tietenkin Triple H, joka puolestaan tahtoi savustaa Austinin lopullisesti ulos WWF:stä. Tässä kuviossa oli nähty niin monia rankkoja yhteenottoja, etten ala turhaan edes niitä selittämään tässä. Pari viikkoa ennen ppv:tä yhteenotot kuitenkin loppuivat, koska miesten tekemässä ottelusopimuksessa luki, ettei kumpikaan saisi koskea toiseen ennen kehäkellon soimista. Niinpä miehet ottivat psykologiset aseet käyttöönsä: Austin teki Stunnerin Stephanielle ja Triple H vastasi JR:lle tehdyllä Pedigreellä. Tämä ei voisi olla henkilökohtaisempaa. Three Stages of Hell Match oli siis yhtä kuin 2 out of 3 Falls mutta niin, että jokaisessa ottelussa oli eri stipulaatio. Ensimmäinen ottelu oli Singles, toinen Street Fight ja kolmas (jos sitä tarvittaisiin) Steel Cage.

Mitä tästä ottelusta nyt oikeasti pitäisi sanoa? En minä ainakaan tiedä. Katsokaa tämä. Siis ei hyvät pyssyt miten jumalattoman kovaa menoa. Olen jotenkin onnistunut kaikkien näiden vuosien ajan välttämään tämän ottelun näkemisen, mutta onneksi vihdoin tämä tuli katsottua. Olen kyllä kuullut tästä paljon, mutta silti. Tämä pomppasi kertaheitolla yhdeksi kaikkien aikojen suosikkiotteluistani, joten tämän mahtavuutta on turha edes missään tekstimuodossa yrittää selittää. Ottelun alku oli mahtavaa rajua brawlausta yhdistettynä hienoon kehäpsykologiseen taisteluun, jossa molemmat äijät telovat todella rajun näköisesti toistensa heikkoja ruumiinosia. Kun tuota tykitystä on nähty lähemmäs 15 minuuttia, alkaa aivan huikea HC-tykitys, joka jatkuu loppuun asti eri muodoissa. Yhtä mahtavaa No DQ -painia en ole nähnyt kuin ihan parissa muussa ottelussa. Yksi niistä on tietenkin viime vuoden Royal Rumblen HHH vs. Cactus Jack. Ottelun lopetuskin on kaikessa yllättävyydessään niin ovela, että ei tähän oikeastaan ole yhtään mitään lisättävää. Malliesimerkki täydellisestä viiden tähden koitoksesta. Katsokaa, jos ette ole nähneet.
***** (39:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (Austin hit Triple H with a barbed wire 2x4 and Triple H hit Austin with a sledgehammer at the very same time. After that Triple H fell on Austin and pinned him)
Kuva Kuva
Steven Richards w/ Ivory vs. Jerry Lawler w/ The Kat
Äskeinen klassikko olisi lähes vuoteen viimeinen WWF:n ppv-ottelu, jonka Jerry Lawler selostaisi. Syyllinen tähän asiaan on Lawlerin ringsidellä tässä ottelussa ollut The Kat, joka oli tähän aikaan oikeassa elämässä Jerry Lawlerin vaimo. Kyllä, heillä on yli 20 vuotta ikäeroa. Ei, se ei häirinnyt Jerry Lawleria. Yhtä kaikki The Katin ura WWF:ssä päättyi yhtäkkisesti pian tämän ppv:n jälkeen, sillä hän sai kenkää "asenneongelmansa" takia. Jerry Lawler ei näitä vaimonsa perusteettomia yhtäkkisiä potkuja hyväksynyt, ja protestina hän päätti irtisanoutua WWF:stä. Näin voi käydä. Sitten tämän ottelun taustatarinasta sen verran, että tilanne oli lähtenyt siitä, kun Kat oli yrittänyt riisuutua ilkosilleen Raw'ssa, mutta Right To Censor oli arvatenkin tullut estämään tämän. Kat perusti oman "Right To Nudity"-liikkeensä, johon Jerry Lawler tietenkin mielellään liittyi. Luojan kiitos, että Naked Mideon oli jo lähtenyt WWF:stä. Yhtä kaikki Lawler ryhtyikin sitten puolustamaan Katia tämän taistelussa RTC:tä vastaan, ja näin ollen NWO:hon buukattiin ottelu Kingin ja RTC-johtaja Steven Richardsin välille.

Täytyy nostaa hattua WWF:lle siitä, että he olivat buukanneet tämän ppv:n rakenteen täydellisesti. Mikä muu ottelu olisi oikeasti sopinut korttiin äskeisen koitoksen jälkeen paremmin kuin tämä? Joo, toki tähän oltaisiin voitu buukata joku Light Heavyweight -koitos, mutta se nyt vain ei olisi yksinkertaisesti kiinnostanut ketään yleisössä, ja koko sen merkitys olisi vähän niin kuin kadonnut. Minä kyllä olisin kiittänyt, koska se olisi tehnyt tästä ppv:stä vielä paremman, mutta minun mielipiteelläni ei tässä tapauksessa ole merkitystä. Sen sijaan tähän buukattiin storyline, johon liittyy alastomia naisia, ja jotenkin yleisö selviää äskeisen ottelun krapulastaan yllättävän nopeasti ja on jo loppuottelun aikana hyvin mukana. Hieno suoritus WWF:ltä. Richardsilta ja Lawlerilta ei sitten niinkään hieno suoritus. Ottelu oli juuri niin tylsä ja mitäänsanomaton kuin saatoin odottaa. Asiaa ei parantanut sekään, että ottelun lopetus oli hävettävän typerännäköistä sähläystä, mistä voidaankin kiittää Katia. Näkemiin, ei tule ikävä.
* (5:32)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Steven Richards (Pinned Lawler after Kat accidentallyt hit Lawler with the Women's championship belt)
Kuva Kuva Kuva
Dudley Boyz (c) vs. Kane & Undertaker vs. Edge & Christian - Tables Match for the WWF Tag Team Championship
Dudleyt olivat voittaneet WWF:n joukkuemestaruudet pitkän kuivan kauden jälkeen tammikuussa 2001. Nyt he olivat toistaiseksi pahimman mestaruuspuolustuksensa edessä, kun entisten mestareiden lisäksi vöitä havittelivat toisetkin painijaveljekset Kane ja Undertaker. Nämä kaksi monsteria olivat vihdoin löytäneet yhteisen sävelen vuodenvaihteen aikoihin, ja siitä lähtien he olivat kylväneet tuhoa ympäri WWF:ää. Pari viikkoa sitten he olivat tajunneet, että he voisivat käyttää yhteistyötään hyödykseen myös joukkuemestaruuksien havittelussa, ja niinpä he hyökkäsivät samassa show'ssa sekä Dudleyiden että Edgen ja Christianin kimppuun. Lopputulos ei ollut kaunis, eikä se ollut kauniimpaa myöhemminkään, kun ex-mestarit saivat huijattua sekä Dudleyt että Kanen ja Undertakerin backstagelle toistensa kimppuun samalla, kun he itse katselivat tappelua sivusta. Dudleyille suotiin sen verran helpotusta, että ottelumuodoksi määrättiin Tables Match. Ottelun voittaisi se, joka laittaisi ensimmäisenä vastustajan läpi pöydästä.

Täytyy myöntää, että minä odotin tätä ottelua ihan mielenkiinnolla. Joo, toki Hardyt olisivat olleet varmasti parempi Brothers of Destructionin (kyseistä termiä ei muuten tämän ottelun aikaan vielä käytetty) tilalla, mutta se 2 vs. 2 vs. 2 on jo nähty monesti ja tullaan vielä näkemäänkin. Toki se on aina yhtä mahtavaa settiä, mutta välillä on kiva nähdä vaihtelua. Juuri sitä vaihtelua Kanen ja Undertakerin lisääminen sitten toikin. Tykkäsin erityisesti ottelun alkupuolesta, joka oli oikeasti vauhdikasta mäiskintää, vaikkakin aika brawlausvoittoista, koska Edge ja Christian jäivät pienimpään rooliin ottelun aikana. Brawlaus ei tosin tarkoita automaattisesti huonoa, ja tässäkin se oli ihan sähäkän näköistä. Toisaalta ei tämä nyt ollut laadultaan lähelläkään juuri niitä edellä mainittuja otteluita, joissa Hardyt olivat mukana. Lisäksi ottelu alkoi lopussa mennä vähän tylsäksi ja hajota käsiin, eikä tilannetta todellakaan auttanut se, että soppaan sekoitettiin aivan ilman mitään järkevää syytä Rikishi ja Haku. Niinpä loppu tuntui vähän laimealta, ja sen takia tämä jäi kokonaisuudessaan niukasti hyvän alapuolelle.
**½ (12:04)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Dudley Boyz (Bubba Ray put Christian through a table)
Kuva Kuva
Kurt Angle (c) vs. The Rock - WWF Championship
Kurt Angle voitti uransa ensimmäisen päämestaruuden noin neljä kuukautta sitten juurikin The Rockilta. Tuon jälkeen Rock ei koskaan saanut kunnon 1 vs. 1 -mahdollisuutta mestaruudensa takaisin voittamiseen ppv:ssä, sillä mestaruustappiostaan lähtien hänen päähuomionsa oli keskittynyt hänen serkkuunsa Rikishiin, joka oli syyttänyt Rockia Austinin päälleajosuunnitelman laatimisesta. Nyt Rikishi oli vihdoin taaksejäänyttä elämää, ja Rock saattoi keskittyä taas siihen, mitä hän tahtoi urallaan eniten, eli päämestaruuteen. Pian Royal Rumblen jälkeen Rock voitti ykköshaastajuusottelussa Big Show'n, ja siitä lähtien People's Champion oli ollut varma siitä, että hän voittaisi mestaruutensa takaisin Anglelta, kun he vihdoin kohtaisivat rehdissä mies vastaan miestä -ottelussa. Rock oli ollut kahden edellisenkin WrestleManian Main Eventissä ja oli sitä mieltä, että tuo paikka oli kuin luotu häntä varten myös tulevaan 'Maniaan. Niinpä Rock aikoi päästä ME:seen voittamalla mestaruuden Anglelta No Way Outissa. Samalla hän saisi päätettyä Anglen huipullaolokauden, joka oli Rockin mukaan kestänyt jo aivan liian pitkään. Angle ei aikonut niin vain luopua mestaruudestaan 'Manian kulmilla.

Lokakuun No Mercyssä nämä ottelivat oikein viihdyttävän Main Event -ottelun, joka ei kuitenkaan noussut ihan huippuottelutasolle, koska siihen piti buukata kaikenlaisia Rikishin sekaantumisia ja muita vastaavia. Niinpä toivoin, että nyt nämä vihdoin saisivat sen parikymmentä minuuttia aikaa otellakseen huippuottelun, koska näillä kahdella oli varmasti siihen edellytykset. Harmi vain, että WWF ei tahtonut suoda minulle tuota herkkua vieläkään. Jostain käsittämättömästä syystä noin ottelun puolivälissä, kun meno oli juuri parhaimmillaan, Big Show saapui paikalle aivan ilman mitään syytä ja hyökkäsi tuomarin, Anglen ja Rockin kimppuun ja tappoi täysin koko ottelun momentumin. Rock ja Angle toki tappelivat lopulta tuon momentumin takaisin, ja ottelun loppu oli taas huikeaa menoa. Samoin siis ottelun alku oli oikein hieno: oli mahtavaa nähdä, kuinka hyvin Angle työsti Rockin jalkaa Ankle Lockia varten ja kuinka hyvin Rock myi tuon työstämisen. Lisäksi yleisö oli hienosti mukana, joten kyllähän tämä sellainen oikein hieno entertainment brawl oli. Huipputasokin olisi ollut saavutettavissa ilman Big Show'n sekaantumista ja ilman tosi typerän näköistä tuomari Earl Hebnerin botchia lopussa. Nyt jäätiin niukasti neljästä tähdestä, joten tämä oli itse asiassa pieni pettymys. Yksi lukemani arvostelija antoi tälle ottelulle ****½, ja en kyllä millään voi ymmärtää, millä ansioilla tämä niin huikea ottelu olisi ollut. Vähän alan epäillä, nähdäänkö näiltä kahdelta koskaan sellaista MOTYC:tä.
***½ (16:53)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Rock (Tuolta tuo kuudes pallura, joka alkaa sanoilla "On February 25, 2001 at No Way Out")
*** Steve Austin
** Triple H
* Chris Benoit

Kokonaisarvio No Way Outista: Tuo samainen arvostelija, joka antoi Angle-Rockille ****½, sanoi tätä parhaaksi välippv:ksi ikinä. Itse en kyllä lähtisi tuollaiseen kehukarnevaaliin, vaikka tämä olikin ehdottomasti upea ppv. Silti täytyy sanoa, että omassa rankingissani tämä jää hitusen tämän vuoden mahtavan Royal Rumblen taakse, ja menneiden vuosien välippv:istä löytyy useampikin tätä parempi. Joo, tässä oli se yksi MOTY(C), mutta muuten mitään ihan unohtumatonta tässä ei ollut. Toki IC-ottelu oli hieno ja olisi viidellä lisäminuutilla noussut huipputasolle. Samoin ME oli hieno koitos ja parilla pienellä muutoksella huipputasoa. Stephanie-Trish yllätti positiivisesti ja näin edespäin, ja kaikki muukin oli omalla tavallaan oikein viihdyttävää, mutta mitään ihan huikeaa muuta tässä ei tuon Austin-Triple H:n lisäksi ollut. Tämän ppv:n suurin vahvuus olikin kokonaisuus. Tämä oli rakenneltu niin s****nan hyvin, ettei edes jostain turhasta Richards-Kingistä voi olla vihainen, koska se sopi Austin-HHH:n jälkeen kuin Lawlerin korvaaja selostuspöydän taakse. Ja olihan tämä nyt toki painilliseltakin anniltaan aikamoisen hulppea, mutta ei silti mikään kaikkien aikojen paras. Nyt tuli turhankin kriittinen tästä koosteesta, koska olihan tämä nyt ehdottomasti Hieno.

1. WWF Royal Rumble - Hieno
2. WWF No Way Out - Hieno
---------------
3. ECW Guilty As Charged - Hyvä
---------------
-
---------------
4. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
5. WCW Sin - Kehno
---------------
6. WOW Unleashed - Surkea

Seuraavaksi WCW:n viimeinen ppv.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 16.09.2012 14:38

Pamahtihan se femma sieltä! Minkä tahansa muun arvosanan antaminen tuolle olisikin ollut aivan uskomaton vääryys. Aivan käsittämätöntä kuinka kaksi miestä voivat 40 v***n minuuttia tuolla intensiteetillä läpi.

Ja mikä hassuinta, seuraava viiden tähden matsi odottaa jo kulman takana ja siinäkin on mukana Stone Cold Steve Austin. Siinä oli vaan kyseessä sellainen painija, että toista ei enää tule.

Innolla odottellaan kyllä WCW:n vihoviimeisen ppv:n arvostelua, ja ehkäpä vielä suuremmalla WrestleMania X-7:aa ja sitä, paukkuuko femmat jälleen. Pitäisi.

Seuraavan oman arvostelun töräytän ilmoille tuossa huomisen aamupäivän aikana.

Edit: Montakos viiden tähden matsia tässä Kenityksen projektissa on ollut? Austin vs. Bret @ WrestleMania 13. HHH vs. Cactus Jack @ Rumble 2000? Onko ollut muita?

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 16.09.2012 15:00

What kirjoitti:Pamahtihan se femma sieltä! Minkä tahansa muun arvosanan antaminen tuolle olisikin ollut aivan uskomaton vääryys. Aivan käsittämätöntä kuinka kaksi miestä voivat 40 v***n minuuttia tuolla intensiteetillä läpi.

Ja mikä hassuinta, seuraava viiden tähden matsi odottaa jo kulman takana ja siinäkin on mukana Stone Cold Steve Austin. Siinä oli vaan kyseessä sellainen painija, että toista ei enää tule.

Innolla odottellaan kyllä WCW:n vihoviimeisen ppv:n arvostelua, ja ehkäpä vielä suuremmalla WrestleMania X-7:aa ja sitä, paukkuuko femmat jälleen. Pitäisi.

Seuraavan oman arvostelun töräytän ilmoille tuossa huomisen aamupäivän aikana.

Edit: Montakos viiden tähden matsia tässä Kenityksen projektissa on ollut? Austin vs. Bret @ WrestleMania 13. HHH vs. Cactus Jack @ Rumble 2000? Onko ollut muita?
Sinäpä sen totesit. Uskomatonta menoa 40 minuutin ajan. Älyttömiä kavereita, älytöntä suorittamista. Jos ymmärsin oikein, mistä toisesta ottelusta puhut, niin katsotaanpa, mitä arvosanaa sieltä sitten ilmestyy ;)

*****-otteluita tässä projektissani ovat olleet tähän mennessä tosiaan noiden kahden mainitsemasi ja tuon NWO-ottelun lisäksi In Your House: Badd Bloodissa nähty historian ensimmäinen Hell In A Cell Match Shawn Michaelsin ja The Undertakerin välillä.

Mr.Perfekt
Viestit: 794
Liittynyt: Su 24.08.2008 17:51
Paikkakunta: Lahti

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Mr.Perfekt » Su 16.09.2012 19:47

Kenitys kirjoitti:
What kirjoitti:Pamahtihan se femma sieltä! Minkä tahansa muun arvosanan antaminen tuolle olisikin ollut aivan uskomaton vääryys. Aivan käsittämätöntä kuinka kaksi miestä voivat 40 v***n minuuttia tuolla intensiteetillä läpi.

Ja mikä hassuinta, seuraava viiden tähden matsi odottaa jo kulman takana ja siinäkin on mukana Stone Cold Steve Austin. Siinä oli vaan kyseessä sellainen painija, että toista ei enää tule.

Innolla odottellaan kyllä WCW:n vihoviimeisen ppv:n arvostelua, ja ehkäpä vielä suuremmalla WrestleMania X-7:aa ja sitä, paukkuuko femmat jälleen. Pitäisi.

Seuraavan oman arvostelun töräytän ilmoille tuossa huomisen aamupäivän aikana.

Edit: Montakos viiden tähden matsia tässä Kenityksen projektissa on ollut? Austin vs. Bret @ WrestleMania 13. HHH vs. Cactus Jack @ Rumble 2000? Onko ollut muita?
Sinäpä sen totesit. Uskomatonta menoa 40 minuutin ajan. Älyttömiä kavereita, älytöntä suorittamista. Jos ymmärsin oikein, mistä toisesta ottelusta puhut, niin katsotaanpa, mitä arvosanaa sieltä sitten ilmestyy ;)
Tuli eilen myös katseltua tuo 3 Stages of Hell- matsi ja ihan sairasta mättöä alusta loppuun.
Matsiin kiinnostusta lisäsi erityisen hyvin bookattu feudi. Lopetus oli myös hyvin omaperäinen.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 17.09.2012 09:32

Tämä nyt varmaankin jää NOC-keskustelun jalkoihin, mutta jääköön. Summerslamin jälkeen palattiin brändi ppv:den pariin ja niistä ensimmäisenä RAW:n isännöimä Unforgiven. Samalla potkaistiin vuoden viimeinen neljännes käyntiin. Selostajina tuttu HoF-kaksikkomme JR & King.

Kuva
Sunnuntai 12. Syyskuuta 2004
Rose Garden, Portland, Oregon


Tag Team Match
Chris Benoit & William Regal VS. Evolution (Ric Flair & Batista)

Melkoisen nopea pudotus kortissa Benoit'lla. Kuukausi sitten SummerSlamissa mies otteli vielä main eventissä maailmanmestarina, mutta nyt sai tyytyä olemaan osana ppv:n avaavaa joukkuematsia. Toisaalta taas tämä oli ihan loogista. Benoit kun oli käytännössä koko vuoden feudannut Evolutionin kanssa, ja viime aikoina myös kaksikolla Regal-Eugene oli ollut heidän kanssaan ongelmia. Tässä vaiheessa Evoluutio olikin saanut telottua Eugenen sairaslistalle, ja sitä Regal käytti motivaation lähteenään tässä ottelussa.

Flair, Regal ja Benoit samassa ottelussa tarkoitti tässä vaiheessa lähemmäs sataa vuotta painikokemusta. Eipä tarvinnut kysellä, että tietävätkö miehet mitä kehässä tehdä saadakseen aikaan viihdyttävän painiottelun. Ja sellainen tämä kiistämättä oli. Benoit & Regal näyttivät teknistä osaamistaan, Batista jysäytti muutaman nätin voimaliikkeen ja Flair toi mukanaan hyvää tunnelmaa. Ei ehkä mikään räjähtävä äksönpaketti kuten Summerslamin opener, vaan rauhallisempi, mutta yhtälailla toiminut ottelu. Hyvä opener.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:08
Voittajat: Benoit & Regal (Benoit forced Flair tap out to Crippler Crossface)

Arvosana: ***

Women's Championship Match
Trish Stratus © w./Tyson Tomko VS. Victoria

Muistatteko vielä Vengeancen? Tuolloin heinäkuussa Victoria voitti Molly Hollyn ja ansaitsi tämän ottelun. Hän oli joutunut odottelemaan sitä peräti kaksi kuukautta, koska Trish kärsi jostain pienemmästä loukkaantumisesta, ja oli jonkin aikaa kehätoiminnasta sivussa. Nyt Victorian kärsivällisyys palkittiin.

Hyvää kannatti selkeästi odottaa, sillä tämä oli selkeästi vuoden paras ppv:issä tarjottu naisten matsi tähän mennessä. Meno oli koko ajan sulavan oloista, ja sen lisäksi nähtiin muutama harvinaisempi liike kuten Victorian Military Press into Gutbuster viritelmä. Tylsiä hetkiä taikka vaivaannuttavia mokia ei nähty vaan tämä oli toimiva paketti. Tällaisia naisten matseja katseli mieluusti useamminkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:23
Voittaja: Trish Stratus (Stratusfaction)

Arvosana: ** ½


Heti ottelun päätyttyä nähtiin aika erikoinen tapahtumasarja. Hyvin miehekkään oloinen ”mysteerinainen” hyökkäsi Tyson Tomkon kimppuun. Samaa oli tapahtunut myös RAW:ssa, mutta nyt vähäsanainen ”Problem Solver” halusi pistää asialle pisteen. Hän kutsui mysteerinaisen takaisin kehään ja yhtä äkkiä kehäkello soikin ja meillä oli käsissämme impromptu-ottelu Tomkon ja mysteerinaisen välillä!

Singles Match
Tyson Tomko VS. Mystery Woman

Kovin pitkään ei mennyt, kunnes Tomko oli repinyt tämän ”naisen” vaatteet päältä ja minulle paljastui se, minkä yleisö tuntui tietävänkin. Mysteerinaiseksi paljastui Stevie Richards. Tuon jälkeen olisi luullut ottelun kuvan muuttuvan, mutta se jatkui minuuttitolkulla samanlaisena kuin alkoi. Tomko potki ja löi, potki ja löi, potki ja löi ja.... yhtäkään painiliikettä ei nähty moneen minuuttiin. Ihan viime hetkillä sitten nähtiin jotain painia vähän muistuttavaa toimintaa, mutta se ei enää tuossa vaiheessa riittänyt pelastamaan tätä. Olipahan huono ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:25
Voittaja: Tyson Tomko (Swinging Neckbreaker)

Arvosana: *

Intercontinental Championship Match (Ladder)
Chris Jericho VS. Christian

SummerSlamissa Edge onnistui säilyttämään IC-vyön, mutta kuviot olivat menneet nyt uusiksi. Edge oli (jälleen) loukannut itsensä, ja koska ei pystynyt puolustamaan mestaruuttaan 30:n päivän sisällä, riisti Eric Bischoff tältä mestaruuden. Hassua, että Trishin kohdalla ei tehty samaa... no joo, antaa olla. Kanadalaispainijoiden määrä IC-kuvioissa pysyi kuitenkin vakiona. Christian nimittäin teki paluunsa loukkaantumisen jälkeen ja ensitöikseen pieksi Jerichon Highlight Reelissä. Tämä alkuvuonna kuumana käynyt feudi sai siis jatkoa, ja tällä kertaa matsimuotona oli ladder. Herkkua, herkkua.

Tai ainakin tyhmempi olisi luullut niin. Vaikka tämä ottelu hyvä olikin ja sisälsi läjäpäin makeita spotteja, niin jotenkin tuntui että se punainen lanka oli hukassa. Sellainen tietty sulavuus tästä uupui, ja tämä tuntui jotenkin rikkonaiselta kokonaisuudelta, joka ei täysin jaksanut pitää otteessaan. Välillä ottelu tuntui täysin jäätyvän paikalleen, eikä oikein mitään tapahtunut. Jäi vähän sellainen fiilis, että kummallakaan ei mikään elämänsä paras ilta ollut. Lievästä haukkumisesta huolimatta matsi oli kuitenkin varsin kiva ja kroppaa pistettiin kiitettävästi likoon, joten ei tämä mikään floppikaan ollut. Neljä tähteä jäi kuitenkin saavuttamattomaksi tavoitteeksi tällä kertaa.
Spoiler: näytä
Kesto: 22:30
Voittaja: Chris Jericho

Arvosana: *** ¼

Spoiler: näytä
Mainitsemisen arvoista lienee myös se, että Jerichon juhliessa voittoaan kävi ex-mestari Edge uhittelemassa hänelle hyvin kantapäämaiseen tyyliin. Vielä siihen oli hetki aikaa, mutta tämä oli kuin alkusoittoa Edgen tulevalla ”Rated R-Superstar” hahmolle. Kohta se heel-Edgen läpimurto alkaisi...
No DQ Match
Shawn Michaels VS. Kane w./Lita

Bad Bloodin häkkihelvettisodan jälkeisessä RAW:ssa jo valmiiksi täysin paskana olleelle Michaelsille tapahtui kauheuksia. Kane hyökkäsi hänen kimppuunsa ja murskasi tämän kurkkutorven hyppäämällä Michaelsin kaulaan kiedotun terästuolin päälle. Seuraavaan kolmeen kuukauteen Michaelsia ei RAW:ssa nähty, mutta nyt oli paluun (ja koston) aika.

Jos ihmettelette, mihin se Kanen, Litan ja Matt Hardyn kolmiodraama oli unohtunut, niin eipä mihinkään. Litan ja Kanen ”häät” järjestettiin RAW:ssa, mutta ”yllättäen” Matt Hardy saapui kuokkavieraana juhliin, ennen kuin sormuksia kerettiin vaihtaa. Tilanne päättyi kuitenkin siihen, että Kane heitti Hardyn Chokeslamilla rampilta alas sairaslomalle ja meni naimisiin vastentahtoisen Litan kanssa. Näin toimittiin sen vuoksi, että Hardy oli oikeasti loukannut polvensa ja joutui kehästä sivuun.

Eli kuten tuosta kaikesta voi päätellä, tämän ottelun taustalla ei ollut mitään muuta kuin tuo Kanen silmitön hyökkäys kesäkuussa. Mutta hittoako tuosta. Michaelsin paluu sytytti yleisön, ja Showstopper vastasi huutoon antamalla jälleen kerran kaikkensa kehässä. Miksikään klassikoksi tämä ei yltänyt, mutta oli silti äärimmäisen viihdyttävä paketti. Parempi kuin paperilla kovemmalta kuulostanut Christianin ja Jerichon tikasmatsi. Upea suoritus Michaelsilta, eikä Kanellakaan mitään hävettävää ole. Hyvä matsi, joka sai illan isoimmat yleisöreaktiot.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:05
Voittaja: Shawn Michaels (Sweet Chin Music)

Arvosana: *** ½

World Tag Team Championship Match
La Resistance © VS. Tajiri & Rhyno

Tajiri & Rhyno taggasivat Vengeancen avausmatsissa ja siitä lähtien olivatkin lyöneet hynttyynsä yhteen vakituisesti ja nousseet aidoiksi haastajiksi jo verrattain pitkään divaria hallinneelle La Resistancelle. Nyt viimeinkin myös vyöt olisivat linjalla.

Alku oli mukavan intensiivistä mäiskettä, mutta sitten aika nopeasti taannuttiin tv-ottelumaisen rytkeen tasolle, eikä sieltä enää uudestaan noustu. Eipä tämä WWE:n joukkuedivari vuonna 2004 ole suurempia hurraa-huutoja aiheuttanut. Aika lailla yhdentekevältä tuntunut ottelu, joka jäi paljon jälkeen illan avanneesta joukkuematsista.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:43
Voittajat: La Resistance

Arvosana: **

World Heavyweight Championship Match
Randy Orton © VS. Triple H

SummerSlam oli päättynyt jättipaukkuun, kun Randy Orton selätti Chris Benoit'n ja 24-vuotiaana nousi kaikkien aikojen nuorimmaksi maailmanmestariksi. Heti seuraavana iltana RAW:ssa Chris Benoit käytti revanssinsa, jonka Orton myös onnistui Evolutionin avulla voittamaan. Mutta tuo ilta muistetaan kuitenkin parhaiten ”peukku alas” anglesta. Matsin jälkeen Batista nosti Ortonin harteilleen juhlimaan, kunnes Triple H:n peukku kääntyi alaspäin. Flair, Batista & HHH pieksivät Ortonin veriseksi mössöksi.

Taisipa olla seuraavalla viikolla kun nähtiin toinen oman ”mark” seuraamisen ajoilta mieleen painunut segmentti. HHH käski Ortonia luovuttamaan mestaruusvyön hänelle, johon Randy pienen epäröinnin jälkeen vastasi sylkemällä Hunterin kasvoille. Viimeistään tämän tempun jälkeen Orton oli kääntynyt puhdasveriseksi feissiksi.

Tämä oli vuodelle 2004 tyypillinen pääottelu, eli varsin hyvä. Ongelmana oli vaan se, että Ortonin nosto näihin kuvioihin suoritettiin sittenkin liian hätäisesti. Toki hän oli jo ”kasvanut ulos” keskikortin kuvioista, mutta olisi ehkä tarvinnut vielä yhden kovan luokan feudin alleen ennen lopullista nousuaan pääkuvioihin. Nyt hänet istutettiin yhdessä yössä RAW:n suurimman facen saappaisiin, ja niitä täyttämään hänestä ei vielä ollut. (Eikä itse asiassa koskaan, mutta se onkin toinen juttu)

Triple H oli tänä vuonna aiemmin tähdittänyt ppv:itä Shawn Michaelsin ja Chris Benoit'n kanssa, mutta nyt hänellä oli kaverinaan astetta kömpelömpi tanssipari. Niinpä Hunterin loistavuudesta huolimatta tämä jäi väkisinkin noita matseja heikommaksi. Loppujen lopuksi ei mitenkään äärimmäisen paljoa, mutta riittävästi. Viimeiset minuutit sisälsivät sitten ref bumppeja ja aika räikeätäkin ylibookkausta, josta en oikein osaa sanoa oliko se hyvä vai huono juttu. Ei se ainakaan samalla tavalla harmittanut kuin Vengeancen HHH-Benoitissa, joten ehkäpä se olikin ihan toimiva ratkaisu. Yhteenvetona hyvä ottelu, joka täytti mallikkaasti roolinsa tasokkaana main eventinä, mutta ei noussut erityisellä tavalla muistettavaksi tapaukseksi. HHH:lta jälleen kerran aivan mahtava suoritus.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:47
Voittaja: Triple H (Pedigree onto steel chair)

Arvosana: *** ½


*** Triple H
** Shawn Michaels
* Chris Benoit


Yhteenveto: Tutuille miehille menivät jälleen tähdet, mutta minkäs teet. Michaels, HHH ja Benoit tuntuivat kuukaudesta toiseen vetävän ne illan tähtisuoritukset. Unforgiven ei tarjonnut yhtäkään ehdotonta huippumatsia, mutta onnistui kuitenkin olemaan tasaisen viihdyttävää rytkettä. Kane-Michaels ja HHH-Orton olivat hyviä otteluita, ja niille antoivat taustatukea (haukuista huolimatta) ladder-matsi sekä väkevä illan avannut joukkuemättö. Niin ja olihan Victorian ja Trishin ottelu parasta, mitä naisten puolella oli ollut tarjota. Tasaisen varma ppv.

PPV Ranking 2004
1. WWE - SummerSlam 3,12
2. WWE - Royal Rumble 2,83
3. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
4. WWE - Vengeance (RAW) 2,79
5. WWE - WrestleMania XX 2,68 / WWE - Unforgiven (RAW) 2,68
6. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
7. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
8. WWE - Backlash (RAW) 2,63
9. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47
Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX


Torstaina sitten EI ole luvassa ARMOA.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 20.09.2012 09:57

Kuten luvattua, jatkoa tulee. Nyt siirrytään jo lokakuun puolelle ja vuorossa vaihteeksi Smackdownin ppv. Pitää vaan toivoa, että taso olisi erilaista kuin heidän edellisessä omassa ppv:ssä Great American Bashissa. Selostajina tuttuun tapaan Michael Cole & Tazz.

Kuva
Sunnuntai, 3. Lokakuuta 2004
Continental Airlines Arena, East Rutherford, New Jersey


Singles Match
Eddie Guerrero VS. Luther Reigns w./Mark Jindrak

Sydäntalvesta kesään saakka Eddie pyöri isoimmissa kuvioissa, mutta syksyn tullessa olivat uudet miehet taistelemassa WWE:n mestaruudesta. Vihanpito Kurt Anglenkin kanssa oli jo jäähtymään päin, mutta sitä pidettiin hieman väkisinkin vielä elossa. Reigns & Jindrak olivat liittoutuneet Anglen kanssa ja muodostivat ikäänkuin Smackdownin oman Evolutionin. Ei toki ihan samassa mittakaavassa, mutta kuitenkin. Viime viikkoina Eddiellä oli ollut isoja probleemia Anglen kahden körilään kanssa, ja nyt niitä lähdettiin ratkomaan.

Luther Reignsistä muutaman sanasen taisinkin jo mainita Judgment Dayn tai TGAB:in yhteydessä, mutta kerrataan vielä sen verran, että kyseessä oli aika tavanomainen WCW Power Plant-kasvatti. Iso, lihaksikas, mutta painitaidoiltaan hieman rajoitteinen. Niinpä tämä ottelu ei mitään uskomatonta herkkua ollut etenkään Lutherin hallintaosuuksien aikana, mutta Eddie teki kyllä kaikkensa myydessään Reignsin voimaliikkeitä kuin viimeistä päivää ja koittaessa sytyttää yleisöä comebackillaan. Sitten kun matsin loppupuolella muistutettiin kaikkia maailman poliiseita ja stevareita siitä, miksi telaria ei saa kantaa varustevyön takapuolella, niin lopputuloksena oli kuitenkin perusviihdyttävä avausottelu. Harmi vaan, että Eddien talentti piti ”tuhlata” jo tässä vaiheessa iltaa Lutherin kantamiseen. Kun se Smackdownin kärki ei muutenkaan tähän aikaan enää sitä huippuluokkaa ollut.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:24
Voittaja: Eddie Guerrero (Frog Splash)

Arvosana: ***

Cruiserweight Championship Match
Nunzio w./”The Bull” Johnny Stamboli VS. Spike Dudley © w./Bubba & D-Von

Fiksuimmat varmaan jo arvasivatkin, että Nunzio ja Spike Dudley eivät olleet sellaisia kavereita, jotka välttämättä olisivat kyenneet WWE-yleisöä erityisesti sytyttämään. Sen tiesivät myös bookkaajasedät, ja niinpä kehän laita oli aika lailla täynnä porukkaa matsin aikana. Niin, ja Nunzio oli ansainnut tämän matsin selättämällä Spiken taannoin joukkueottelun päätteksi. Kuinkas muutenkaan.

Ja eipä tästä mitään Chavo-Reyn kaltaista keskisarjan tykitystä tullut, vaikka viimeiset minuutit toki olivatkin ihan sähäkkää äksöniä. Jotenkin aavistelin jonkinlaista swerveä piristämään menoa ja hämmentämään soppaa, mutta loppujen lopuksi sellaistakaan ei nähty. Aika lailla unohdettava ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:50
Voittaja: Spike Dudley (after Bubba Ray interfered)

Arvosana: **

Singles Match
Billy Kidman VS. Paul London

Olisikohan tässä sitten se tajunnanräjäyttävä keskisarjan ottelu? Vielä Summerslamin aikaan Kidman & London olivat joukkuemestareita, mutta sittemmin homma oli levähtänyt käsiin. Kidman oli nimittäin riskialttiilla Shooting Star Pressillään telonut Chavo Guerreron sairastuvalle, ja tästä järkyttyneenä hän alkoi varoa otteitaan kehässä liiaksi. Sen seurauksena Billy & Paul myös hävisivät vyönsä Kenzo Suzukille ja Rene Dupreelle Smackdownissa.

Kidman oli vielä vienyt homman seuraavalle tasolle. Hän nimitti painifaneja verenhimoisiksi barbaareiksi, ja oli useampaan kertaan kävellyt kesken matsin pois ja kieltäytynyt tekemästä Shooting Star Pressiä. Moinen käytös ei sopinut toimitusjohtaja Teddy Longille. Nyt Kidmanin oli oteltava Londonia vastaan, tai hänen uransa sinisessä brändissä olisi ohi.

Matsin alkaessa minulla oli sisuskaluissani hassu tunne, että tästä tulee hieno ottelu. Ja tuo tunne sai vahvistusta kun jo parin minuutin jälkeen Paul London heitti aivan sairaan Moonsaultin kehän ulkopuolelle saaden aivan ansaitun ”pyhä p**ka” huudon aikaiseksi. Tuon jälkeen homma rullasi edelleen ihan mukavasti, mutta sellaiselle ”balls to the walls” tasolle tämä ei sittenkään yltänyt. Lopetuskin oli hidas, koska se perustui pitkälti tuohon Kidmanin empailun varaan. Kidmania olen aina fanittanut, joten häntä oli mukava ppv:ssä ihan yksilömatsissa asti, mutta ei tämä ottelu sittenkään ihan kaikkia odotuksia vastannut. Tästä jäi enemmän sellainen ”to be continued”-fiilis.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:38
Voittaja: Billy Kidman (Shooting Star Press)

Arvosana: ***

WWE Tag Team Championship Match
Rob Van Dam & Rey Mysterio VS. Kenzo Suzuki & Rene Dupree © w./Hiroko

Smackdownin ulkomaalaisvahvistukset olivat tosiaan voittaneet joukkuevyöt Kidmanilta & Londonilta. Reiska & Roope puolestaan olivat taggailleet aina silloin tällöin yhdessä, ja yleisöhän rakasti tätä yli kaiken. Ja kyllähän he melkoisen tiimin muodostivatkin. Mitään ainakaan kovin pitkää taustatarinaa tällä matsilla ei kylläkään ollut.

Täytyy kyllä sanoa, että olin tässä(kin) varsin vakuuttuneet 20-vuotiaan Dupreen otteista. Yllättävänkin sulavaa ketjupainia tämä lihasmöykky esitteli, ja ”French Tickler” sai myös reaktiota yleisöltä. Ottelussa kyllä tuntui olevan potentiaalia ihan hyväksikin, mutta syystä tai toisesta ihan kaikkea tästä ei otettu irti. Kesto jäi verrattain lyhyeksi ja sellaisen kunnon loppumähinän puuttuminen väkisinkin söi arvosanaa. Reyn & RVD:n tiimille ehdottomasti peukku ylös, kuten Dupreelle. Kenzo taas koitti sinnitellä siellä mukana. Vähän tämä nyt jäi torsoksi tällä kertaa, mutta ei missään nimessä surkea ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:15
Voittajat: Dupree & Suzuki

Arvosana: ** ¾

Singles Match
Kurt Angle VS. The Big Show

Iso Näytös oli palannut. Eräässä syyskuisessa Smackdownissa Eddie Guerrero ja Kurt Angle ottelivat Lumberjack-matsissa, mutta juuri ratkaisuhetkillä tapahtui jotain jännää. Weeeeeeellll it's The Big Show kajahti ilmoille ja jättiläinen tuhosi koko Smackdownin rosterin. Mukaanlukien Eddien ja Kurtin. Tuon jälkeen kukaan ei ottanut selvää, millä puolen aitaa Show tällä kertaa seisoi, joten Teddy Long antoi hänelle vapaan valinnan: Show sai itse päättää, haluaisiko hän kohdata Anglen vai Guerreron No Mercyssä.

Pienen jahkailun jälkeen Show siis valitsi Anglen, mutta viekkaalla Kurtilla oli jo vastaisku valmiina. Reignsin & Jindrakin avulla Kurt ampui tainnutusnuolen Bigsun selkänahkaan ja jätin ollessa tajuttomana ajoi hänen päänsä kaljuksi! Jälleen yksi klassisia, ikuisesti mieleenpainuneita Smackdown-hetkiä. Tuon jälkeen Teddy Long oli (tietenkin) bannannut Reignsin ja Jindrakin kehän laidalta, ja nyt olikin Kurtilla hyvät neuvot kalliit.

Ottelu perustuikin siihen, että pelkuri-Kurt koitti jotenkin kikkailla itsensä pois kostonjanoisen Show'n kynsistä ja ensialkuun hankkikin itselleen uloslaskun ja haistatti paskat koko leikille. Noh, arvatenkin Teddy Long tiukkine ukaaseineen käynnisti ottelun uudelleen ja jossain vaiheessa nähtiin tasaväkisempää ja mielenkiintoisempaa painia. Ajoittaisesta pitkäveteisyydestään huolimatta tämä jatkoi illan teemaa: kolmen tähden matseja toisensa perään. Toisenlaisella matsin rakenteella olisi ehkä vähän parempaan ylletty, mutta tällä kertaa näin.
Spoiler: näytä
Kesto: 3:36+10:02
Voittaja: The Big Show (Top Rope Chokeslam)

Arvosana: ***

United States Championship Match (Best Of 5 Series, Match 5)
Booker T © VS. John Cena

Nyt oli aika saada tämä päätökseen. SummerSlamissa selitin tämän taustat, ja siellä oteltiinkin sarjan ensimmäinen osa, jonka Cena voitti. Sittemmin voitot olivat menneet yllättäen ristiin ja nyt oltiin tasatilanteessa 2-2. Jompikumpi poistuisi No Mercysta kiistattomana mestarina.

Matsia hypetettiin ankarasti jo ppv:n aloitusvideossa ja vielä lisää pitkällä videopätkällä juuri ennen ottelua. Sitten kun käytiin vielä ankarat tuijotuskilpailut ja tuomarin puhuttelut ennen kellonsoittoa, niin tästä kyllä huokui sellainen päämestaruusmatsin tunnelma. Kaikki ennusmerkit antoivat odottaa pitkää kamppailua, kuten Edgen ja Ortonin IC-tittelimatsi oli Vengeancessa.

Noihin ennakkoasetelmiin nähden olinkin pahasti pettynyt, kun tosiasiassa tämä oli hyvin tyypillinen 10:n minuutin keskikortin ottelu. Tälle jo kuukausia jatkuneelle kiistalle olisi kyllä toivonut hieman mahtipontisempaa päätöstä, enkä kerta kaikkiaan ymmärrä miksi sitä ei nähty. Ajasta ei ainakaan ollut puute, ppv jäi melkein 20 minuuttia kolmesta tunnista vajaaksi? Noh, Cena & Booker nyt vetivät sellaisen aavistuksen verran Summerslamia paremman perusmatsin. Eli ihan kivan, mutta hypeen nähden aika kova pettymys.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:23
Voittaja: John Cena (F-U)

Arvosana: ** ¾

6-Person Tag Team Match
Dudley Boyz & Dawn Marie VS. Rico, Charlie Haas & Miss Jackie

Ennen pääottelua nähtiin tällainen kevennys. Tapahtumien ytimessä oli Charlie Haas, joka oli mennyt kihloihin tyttöystävänsä ms. Jackien kanssa, mutta Dawn Marie kivenkovaan väitti, että Charlie petti tätä hänen kanssaan. Haas oli kieltänyt nämä väitteet, mutta joka tapauksessa oli varmaan viisainta pistää tällainen matsi pystyyn.

Ricon hassutteluja, kissatappelua ja pienissä määrin myös vakavempaa painia. Kokonaisuudessaan aika tyypillinen kahden pääottelun välissä nähtävä kevyt matsi, jonka aikana yleisö voi vähän huokaista. Ei tämä nyt oikein millään ilveellä tv-matsia parempi ollut, mutta hoiti oman osansa. Kai.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:50
Voittajat: Rico, Haas & Ms. Jackie (Rico pinned D-Von)

Arvosana: **

WWE Championship Match (Last Ride)
John 'Bradshaw' Layfield © VS. The Undertaker

Miehethän kohtasivat jo Summerslamissa, ja siellä matsi päättyi epäselvään diskaukseen. JBL ei luonnollisestikaan hihkunut innosta kohdata Undertakeria enää koskaan uudestaan, mutta Teddy Longilla oli toiset ajatukset mielessä. Niinpä uusintamatsi bookattiin, ja stipulaatioksi tuli ensimmäistä kertaa historiassa Last Ride. Käytännössä tämä tarkoitti tismalleen samaa kuin aiemminkin nähty Ambulance Match. Ainoa tapa voittaa oli survoa vastustaja auton perälle ja ajaa rottelo ulos areenalta. Ambulanssin tilalla oli vaan ruumisauto.

Matsia edeltävinä viikkoina JBL oli heitellyt Undertakerin tielle vaikka minkälaisia aitoja ja vesiesteitä. Hän oli mm. tuonut entiset Ministryn jäsenet Gangrelin ja Visceran takaisin, mutta eihän heistä mörököllille vastusta pidemmän päälle ollut. Myös esikuntapäällikkö Orlando Jordanille oli käynyt köpelösti, kun Undertaker oli ristiinnaulinnut tämän hallin kattoon. Niinpä Bradshaw'n mahdollisuudet kokemattoman painikatsojan silmään vaikuttivat aika olemattomilta.

JBL & Undertaker ottelivat omannäköisensä ottelun. Eli nyrkit viuhuivat, selostajanpöytä tuhottiin ja aseilla mäiskittiin. Senhän he parhaiten osaavat. Perusresepti oli siis aivan sama kuin kesälläkin, mutta tällä kertaa hardcorea oli mukana aavistuksen enemmän. Summerslamissa JBL koki Chokeslamin limusiinin katon läpi, tällä kertaa vuorossa oli selostajanpöytä. Kumma juttu muuten, että JBL joutui lopettamaan uransa selkäongelmien vuoksi....

Yhteenvetona voi todeta, että matsi oli pätevää hc-mättöä, mutta ei tässä sittenkään nähty mitään sellaista, joka saisi muistelemaan tätä enää vuosien päästä. Lopetuskin kun oli itselleni melkoinen pettymys. Hyvä matsi, joka ajoi asiansa illan pääotteluna, mutta tästä huolimatta ppv:stä kokonaisuudessaan jäi vähän valju maku vaikka ihan ok arvosanan saikin.
Spoiler: näytä
Kesto: 21:08
Voittaja: JBL (after Heidenreich interfered)

Arvosana: *** ½


*** John 'Bradshaw' Layfield
** The Undertaker
* Billy Kidman


Yhteenveto: Tämä oli nyt kolmas peräkkäinen Smackdown-ppv, jota voi kuvailla sanalla tasapaksu. Aikalailla samaa tasoa Judgment Dayn kanssa, Great American Bash oli vielä huonompi. Onhan se tietysti ihan fakta, että rosteri ei ollut RAW:n tasolla, mutta kyllä sitä silti toivoisi että joka tapahtumassa edes yksi neljän tähden matsi nähtäisiin. Tässä jäätiin loppupeleissä aika kauas tuosta tavoitteesta. Tuntuu, ettei tässä SD:in hommassa ole mitään hajua, makua taikka väriä. Tasaisen harmaata eteenpäin puskemista. No, ehkäpä tästä vielä noustaan.

PPV Ranking 2004
1. WWE - SummerSlam 3,12
2. WWE - Royal Rumble 2,83
3. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
4. WWE - Vengeance (RAW) 2,79
5. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,75
6. WWE - WrestleMania XX 2,68 / WWE - Unforgiven (RAW) 2,68
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
9. WWE - Backlash (RAW) 2,63
10. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47
Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX


Seuraavassa pläjäyksessä lähdetään ihmettelemään aivan upouutta konseptia nimeltään Taboo Tuesday. Tuossa viikonlopun / alkuviikon aikana.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 23.09.2012 11:35

Historialliasen arvostelun vuoro.

Kuva
GREED 2001

Noniin. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ja näköjään kaiken hyvän lisäksi myös WCW. Extreme Championship Wrestling oli lopettanut toimintansa siis jo tammikuussa, ja firman ensimmäiset painijat olivat siirtyneet jo WWF:n leipiin. WCW taisteli pari kuukautta pidempään, mutta kaikki todellinen toivo oli menetetty ajat sitten. Kauas oltiin tultu vuosien 1996-1997 menosta, kun WCW hallitsi painibisnestä suvereenisti ja oli lähellä ajaa WWF:n alas. Sitten WCW alkoi tehdä anteeksiantamattomia töppäilyjä, WWF keksi Attitude Eran ja WCW jumittui aivan liian pitkäksi aikaa nWo-soopaan. Lopulta WCW ei kiinnostanut enää ketään. Sen katsojaratingit olivat huippuaikana olleet noin 5.0. Viimeisten kuukausien aikana ne ylittivät vain vaivoin 2.0:n. Vuonna 1988 perustettu suurpromootio oli tiensä päässä.

WCW:ssä nähtiin kuitenkin loppuun asti potentiaalia. Huolimatta siitä, kuinka suurissa veloissa koko promootio oli ja kuinka järjettömän suuret tappiot se oli tehnyt edellisen vuoden aikana, oli World Championship Wrestlingillä edelleen nimeä, jolla voitaisiin (ainakin periaatteessa) kilpailla WWF:ää vastaan. Niin ajatteli ainakin muuan Eric Bischoff, joka oli poistunut WCW:stä yhdessä Hulk Hoganin kanssa edellisen vuoden Bast At The Beach -incidentin jälkeen. Bischoffin suunnitteli yhdessä Fusient Media Ventures -yhtiön kanssa tosissaan kuukausien ajan WCW:n ostamista itselleen ja sen nostamista uudelleen huipulle. Yhtiö aikeena oli ostamisen jälkeen sulkea promootion toiminta kokonaan kuukaudeksi ja aloittaa sitten alusta aivan täydellisen re-bootin avulla. Samalla olisi luovututtu osasta kalliista supertähdistä, ja heitä olisi mahdollisesti korvattu Ultimo Dragonin japanilaisen Toryumon-promootion painijoilla.

Hieno idea, mutta se ei toteutunut koskaan, kuten me kaikki tiedämme. Miksi? Ensimmäinen ongelma tuli vastaan siinä vaiheessa, kun Fusientille valkeni, kuinka jumalattomissa veloissa WCW oli. Niinpä yhtiö tiputti alkuperäistä 68 miljoonan dollarin tarjoustaan 5,7 miljoonaan dollariin. Heh. Fusient olisi voinut saada silti ostettua WCW:n tuollakin summalla, mutta sitten se vetääntyi hommasta kokonaan. Siitä voidaan kiittää samaan aikaan Time Warnerin ohjelmatoiminnan johtoon noussutta Jamie Kellneriä, joka teki ikimuistoisen linjauksen. Hän päätti, että kaikki Ted Turnerin kanaville lähetettävä WCW:n ohjelmisto lopetetaan. Kokonaan. Pysyvästi. Ei Nitroa. Ei Thunderia. Ei mitään. Fusient ei ollut niin tyhmä, että lähtisi kilpailemaan WWF:ää vastaan painipromootiolla, jolla ei ole tv-show'ta. Ilman tv-ohjelmiaan WCW ei ollut mitään, ja niinpä sen tarina oli lopullisesti ohi. Silloin saapui Vince McMahon, joka osti vanhan kilpailijansa, sen kaiken videomateriaalin ja osan painijoiden sopimuksista alle 3 miljoonan dollarin könttäsummalla. Tämä uudella Greed-nimellä varustettu maaliskuinen ppv jäi firman viimeiseksi. Sen jälkeen nähtiin vielä kolme WCW:n televisioshow'ta (2 Nitroa, 1 Thunder), joissa viimeisessä nähtiin painimaailmaa shokeeraava hetki, kun Vince McMahon esiintyi Nitrossa. Yksi aikakausi oli päättynyt.

Mutta ennen kuin voimme heittää WCW:n haudalle kevyet mullat, pitäähän meidän tarkastaa, millainen se historian viimeiseksi jäänyt WCW-ppv oikein oli. Selostajinamme Tony Schiavone ja Scott Hudson.

Kuva Kuva
Kwee-Wee vs. Jason Jett
Näyttääkö Jason Jett etäisesti tutulta? Lisätkääpä tuohon kuvaan henkselihousut, cowboy-lakki ja kainalosta roikkuva Elektra, niin yhdennäköisyys on entistä selvempi. Kyseessähän on siis tosiaankin viimeisen vuoden ajan ECW:ssä painitaidoillaan vakuuttanut EZ Money. Money oli ECW:n kaatumisen jälkeen nopea liikkeissään, sillä hän oli jo maaliskuuhun mennessä ehtinyt tehdä sopimuksen WCW:n kanssa, jossa Moneyn edustama cruiserweight-paini oli renesanssinsa huipulla. Miehen painijanimeksi muutettiin Jason Jett, ja hän teki WCW-debyyttinsä viikko ennen tätä ppv:tä. Jett oli ehtinyt otella WCW:ssä kaksi ottelua, jotka molemmat hän oli voittanut. Toistaiseksi Jett oli siis saanut aikaan vakuuttavaa jälkeä, mutta CW-divarin konkari Kwee-Wee ei voinut suvaita uuden tulokkaan menestystä, ja niinpä hän päätti lopettaa Jettin nousukiidon lyhyeen.

Suhtauduin hieman epäileväisesti tähän openeriin, koska Kwee-Wee ei varsinaisesti ollut tunnut tunnetuksi hyvistä painiotteluistaan. Sen sijaan hän edusti nimen omaan WCW:n cruiserweight-divisioonan sitä osaa, joka oli saanut väistyä syrjään, kun oikeasti painitaitoiset kaverit oli laitettu etualalle. Niinpä pelkäsin, että Kwee-Wee kiskoo erittäin taidokkaan Jettinkin mukaansa semmoisen keskinkertaiseen otteluun, mutta onneksi pelkoni oli turha. Jason Jett oli niin uskomattoman kovassa vireessä ja teki niin helkkarin hienoa työtä, että tämä ottelu tempaisi koko yleisön ja minut aivan mahtavasti mukaansa. Jett nautti selvästi facen roolistaan ja väläytti muun muassa huikeita loikkia ja ennen kaikkea pirun hienon DDT:n, jossa Kwee-Wee ensin heitti Jettin ringsidellä olkapäänsä yli kohti apronia, mutta Jett ponnahtikin käsilleen apronille, otti köysistä vauhtia ja jysäytti Kwee-Weelle DDT:n. Hankala selittää, mutta yksi hienoimmista näkemistäni liikkeistä. Ottelun heikoin osuus oli aika peruspainiksi taantunut Kwee-Ween hallintaosio, mutta muuten meno oli niin hienoa CW-painia, että kyllä tämä nousee jopa aika lähelle huipputasoa. Hieno opener. Jettin kannalta murheellista on se, että hän ehti kolmessa kuukaudessa nähdä kahden työpaikkansa kaatumisen.
***½ (12:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jason Jett (Rolling Release Suplex alias Crash Landing)
Kuva Kuva
Prime Time & Kid Romeo vs. Rey Mysterio Jr. & Kidman - WCW Cruiserweight Tag Team Championship Tournament Final Match
Ensimmäisenä täytyy sanoa tuosta Mysterion ja Kidmanin kuvasta, että jostain syystä tässä WCW-uransa lopussa Mysterio käytti maskia päässään sisääntulonsa ajan, vaikka hän olikin paininut ilman maskia jo vuoden 1999 alusta lähtien. Mutta sitten itse ottelusta. WCW oli siis viimeisen parin kuukauden aikana tajunnut uudestaan, kuinka suuri valttikortti sen CW-divisioona todella on. Niinpä WCW päätti luoda CW-divaralaisille toisen vyön, josta kamppailla. Koska promootiosta löytyi jo useita CW-joukkueita, oli CW-joukkuevyön luominen luonteva jatkumo. Vyöstä järjestettiin kahdeksan joukkueen mestaruusturnaus, jonka finaaliin olivat selvinneet Rey Mysterion ja Kidmanin pitkäaikainen joukkue sekä turnauksen alla syntynyt WCW-tulokas Kid Romeon ja Team Canadasta tutun Prime Timen (Elix Skipper) joukkue. Tämän ottelun voittaja saisi kunnian nousta WCW:n ensimmäiseksi CW-joukkuemestariksi.

Tämä cruiserweight-painijoiden joukkuemestaruus oli minusta oikeasti aika hauska ja tuore idea. Harmi vain, että sitä ei keksitty yhtään aikaisemmin, sillä nyt siitä ei koskaan kamppailtu kunnolla tätä turnausta lukuun ottamatta. Onneksi kuitenkin vöistä saatiin aikaan edes yksi ppv-ottelu, sillä tämä osoitti erinomaisesti, kuinka suuri potentiaali tällä vyöllä todella olisi ollut. Tämä oli juuri sellaista erinomaisen viihdyttävää spottailumenoa, josta TNA otti taatusti paljon mallia luodessaan X Divisioonaansa aikanaan. Jos ottelu olisi vain kestänyt hieman kauemmin ja ei olisi hajonnut ihan niin pahasti yksittäisten spottien läjäyttämiseksi lopussa, olisi kyseessä ollut WCW:n ensimmäinen huipputason ottelu reilusti yli vuoteen. Nyt tuosta suorituksesta jäätiin vielä kuitenkin karvan verran. Se ei silti poista sitä, kuinka paljon viihdyin tätä katsoessa. Kidman ja Mysterio olivat ottelussa aivan mahtavia läväyttäessään muun muassa mahtavat syöksymiset sisääntulorampilta alatasolle vastustajiensa päälle. Lisäksi Kidman teki varmaan kaikkien aikojen hienoimman SSP:n kehästä ulos. Eikä Kid Romeota tai Prime Timeakaan voi yhtään vähätellä. He olisivat olleet juuri oikeita tulevaisuuden nimiä WCW:lle.
***½ (13:46)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Prime Time & Kid Romeo (Romeo pinned Mysterio after a Scoop Slam Piledriver)
Kuva Kuva
Shawn Stasiak w/ Stacy vs. Bam Bam Bigelow
Muistatteko vielä paljon hehkuttamani Miss Hancockin raskauskuvion vuoden 2000 loppupuolelta? Sen, missä David Flair sekosi täysin kuullessaan, ettei ole lapsen isä, ja alkoi selvittää DNA-kokeilla, kuka isä todellisuudessa on? No, parastahan tuossa kuviossa oli, että lopulta WCW:kin päätti sen olevan niin idioottimaista menoa, että koko homma lopetettiin seinään. Miss Hancock ilmoitti Nitrossa, että olikin vain huijannut ja että hän ei ole oikeasti raskaana. Sen jälkeen Stacy Keibler katosi usean kuukauden ajaksi ruudusta, kunnes pari viikkoa ennen tätä ppv:tä hän teki paluunsa omalla nimellään. David Flair oli menneen talveen lumia, ja sen sijaan Stacy lyöttäytyikin yhteen Shawn Stasiakin kanssa. Stasiak oli jättänyt typerät Natural Born Thrillers -kuviot taakseen ja alkanut luoda taas singles-uraansa tällä kertaa äärimmäisen seksuaalisella "Mecca of Manhood" -gimmickillä, jota sitten Stasiakia himoitseva Stacy tuki. Jostain syystä tämän ylimielisen pariskunnan touhu ei miellyttänyt WCW-konkari Bam Bam Bigelowia, ja niinpä hän päätti jyrätä Stasiakin ulos WCW:stä.

Tämä ppv olikin lähtenyt käyntiin niin kovan tasoisella ryminällä, että oli ihan hyvä palauttaa hetkeksi taas mieleen se, minkä promootion ppv:stä nyt oikein olikaan kyse. Parhaiten se onnistui tämmöisellä täysin yhdentekevällä ja heikolla ottelulla, jonka suurin osuus koostui nyrkiniskuista ja kulmassa potkimisesta. Bigelow oli kaukana huippuvuosiensa tasosta, ja Stasiakilla niitä huippuvuosia ei koskaan ollutkaan. Parasta ottelussa olivat muutamat Bigelowin vakuuttavan näköiset liikkeet, kuten tärisyttävä Diving Headbutt. Huonointa sitten Stasiakin osuudet ja idioottimainen hiusspray-pelleilyllä tuhottu lopetus. Kokonaisuutena tämä oli juuri sellainen turha ja heikko tv-ottelu, joiden olemssaolon voi vielä tv-show'ssa joten kuten ymmärtää, mutta ppv:hen näillä ei pitäisi olla asiaa.
* (5:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shawn Stasiak (Hangman's Neckbreaker)
Kuva Kuva
Team Canada (Storm & Awesome) vs. Hugh Morrus & Konnan
Lance Storm oli menettänyt lyhytkestoisen asemansa WCW:n comissionerina, mutta Team Canadan johtajan rooli ei ollut häneltä hävinnyt mihinkään. Team Canada alkoi tosin olla aika kaukana ensimmäisten kuukausien loiston hetkistään, kun Prime Timekin oli siirtynyt CW-joukkuevyökahinoihin, mutta Lance Storm ja (yhdysvaltalainen) Mike Awesome jatkoivat edelleen Kanadan kunnian puolustamista. Heidän kaksi ikuista vastustajaansa olivat juurikin Hugh Morrus, jonka kanssa Storm oli taistellut US-mestaruusvyöstä lähes puoli vuotta, ja Konnan, joka oli kohdannut Stormin ppv-tasolla edellisen kerran tammikuussa. Lisätarina tämän ottelun takana oli se, että Stormin Team Canada kuului tiiviisti Magnificent Seveniä tukevaan porukkaan, ja Morrus sekä Konnan puolestaan olivat osa tuota heel-hallintoa vastustavaa jengiä.

Jos edellinen oli erinomainen esimerkki sellaisesti heikosta tv-ottelusta, niin tämä oli sitten oikein hyvä näytös sellaisesta ihan kivasta tv-mäiskinnästä. En voi väittää, että tässä olisi mitään kovin erikoista tai ainutlaatuista nähty reilun 10 minuutin aikana, mutta toisaalta kokonaisuus oli kunnossa, eikä tämän katselu mitään aivosolujakaan tappanut. Erityisesti Storm ja Awesome tekivät taas kerran parhaansa, ja on todella sääli, etteivät he koskaan nousseet WCW:ssä merkittävämpään rooliin. Tässäkin ottelussa Awesome väläytti pari hienoa yläköyden liikettä ja lisäksi upean Running Awesome Bombin. Morrusin ja Konnanin otteissa oli vähemmän hehkutettavaa, mutta hyvin he osasivat ottaa turpaan ja hoitaa hot-tagit. Kaikin puolin semmoinen perinteinen tv-ottelu, joita WCW:n ppv:eiden alakortissa nähtiin ennen enemmänkin. Yhden nyt näitä vielä jaksaa katsoa.
** (11:28)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Canada (Awesome pinned Morrus after a Running Awesome Bomb)
Kuva Kuva
Chavo Guerrero Jr. (c) vs. Shane Helms w/ Sugar Babes - WCW Cruiserweight Championship
Haha, illan kolmas cruiserweight-ottelu. WCW tosiaan yritti tyhjentää samponsa viime hetkillä tehokkaasti. Tämän ottelun taustalla oli SuperBrawlissa nähty kuuden miehen ykköshaastajuusottelu, jonka Shane Helms oli monien vaiheiden jälkeen voittanut. Helms oli päässyt jo tammikuisessa Sinissä yrittämään mestaruuden voittamista Chavo Guerrero Jr:ltä, mutta tuolloin se jäi vielä yrityksen tasolle. Nyt tilanne oli toisenlainen, sillä Shane Helms oli pian SuperBrawlin jälkeen kääntynyt faceksi ja katkaissut lopullisesti välinsä Shannon Mooren kanssa (Moore oli muuten palannut takaisin yhteen Evan Karagiasin kanssa muodostaakseen taas 3 Countin). Samalla "Sugar" Shane Helms oli ottanut itsenäisen suunnan musiikkiinsa, ja hän oli varma, että hän voittaisi mestaruuden. Tukenaan hänellä oli uudet tanssityttönsä Sugar Babet.

Jos show'n kaksi aikaisempaa cruiserweight-ottelua olivat olleet sellaista total nonstop action -tykitystä, tämä oli sitten jotain aivan muuta. Se oli itse asiassa erinomainen ratkaisu, sillä henkilökohtaisesti voin sanoa, että kolmas hurja spotfest näin lyhyen ajan sisään olisi ollut jo liikaa. Sitä paitsi sekä Chavo että Helms olivat parhaiten tunnettuja spottailutaitojensa sijaan puhtaasti painitaidoistaan. Niinpä WCW teki viisaasti antaessaan miehille vapaat kädet vetää oikeasti tekninen ja intenssiivinen painiottelu. Hetkittäin lukottelu saattoi käydä hieman tylsäksi, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus oli pirun toimiva. Erityisesti sen takia, että otteluun saatiin kunnon taistelutunnelma, jota sitten loppupuolella lietsottiin parilla räjähtävällä high flying -liikkeellä. Kokonaisuutena tämä oli siis hyvin poikkeuksellinen ja samasta syystä myös todella mielenkiintoinen CW-mestaruustaistelu. Hetkittäisten tylsien hetkien takia ei ihan huipputasolle päästy, mutta taaskaan ei siitä jääty kauas.
***½ (13:57)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shane Helms (Vertebreaker)
Kuva Kuva
Chuck Palumbo & Sean O'Haire (c) vs. Totally Buff - WCW Tag Team Championship
Edelleenkin WCW-nuorukaisten kategoriaan kuuluvat Chuck Palumbo ja Sean O'Haire olivat hallinneet joukkuemestaruusdivisioonaa varsin tehokkaasti, mutta nyt he saivat todelliset haastajat vastaansa. Magnificent Seveniin kuuluvat Buff Bagwell ja Lex Luger olivat nousseet ykköshaastajiksi SuperBrawlissa, ja viimeisen kuukauden ajan he olivat yrittäneet tuhota Palumbon ja O'Hairen niin fyysisesti kuin henkisestikin mahdollisimman tehokkaasti. Konkarit olivat hyökänneet useaan kertaan nuorukaisten kimppuun halpamaisesti ja lisäksi pilkanneet heitä siitä, kuinka kahdella junnulla ei ole mitään mahdollisuuksia moninkertaisia mestareita vastaan. Palumbo ja O'Haire olivat nielleet pilkan, vastanneet iskuihin samalla mitalla ja luvanneet voittaa ylimielisen kaksikon Greedissä.

Vielä ennen ottelua nähtiin hupaisa promottelu Totally Buffilta, jossa kaksikko dissasi mestareita kuin viimeistä päivää. Hupaisan siitä ei tehnyt Lugerin tai Bagwellin promotaidot (niin mitkä?) vaan se, kuinka hienosti ottelu tuon promon jälkeen oli buukattu. Tämä oli juuri sellaista buukkausta ja juuri sellaista rakentelua, jota oltaisiin kaivattu jo pari vuotta aikaisemmin, jotta tämä firma olisi saattanut pysyäkin pystyssä. Yksi Goldberg ei riitä, vaan WCW olisi tarvinnut enemmän uusia ja nousevia tähtiä. Niitä ei saatu, koska heidät syötettiin kerta toisensa jälkeen vanhoille jäärille backstage-politikoinnin takia. Tätä ottelua kuvaa parhaiten ehkä kulunut sanonta "too little, too late", mutta en voi silti sanoa, etteikö tämä olisi ollut yksi viihdyttävimmistä squasheista tämän projektin aikana.
* (0:54)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Chuck Palumbo & Sean O'Haire (Palumbo and O'Haire pinned Bagwell and Luger after 2 Superkicks and 2 Seanton Bombs)
Kuva Kuva
Chris Kanyon vs. The Cat w/ Ms. Jones
Jos vain enää mahdollista, Chris Kanyonista oli tullut viimeisen kuukauden ajan entistä sekopäisempi. Magnificent Sevenin epävirallinen jäsen oli käynyt pian SuperBrawlin jälkeen The Catin kimppuun. Cat oli noussut jälleen kerran WCW:n comissioneriksi, ja nyt hän joutui kohtaamaan mielipuolisen Kanyonin. Ensin Kanyon tyytyi pelkästään Catin kimppuun hyökkäämiseen, mutta lopulta se ei ollut enää tarpeeksi, ja hän otti kohteekseen Catin managerin Ms. Jonesin. Kanyon tekikin Nitrossa aivan anteeksiantamattoman tempun ja teloi Ms. Jonesin sairaalakuntoon, mutta sekään ei ollut tarpeeksi, vaan hän vieläpä tunkeutui Ms. Jonesin sairaalaahuoneeseen ja vaani tätä siellä. Tämä sosiopaattinen toiminta oli tarpeeksi Catille, ja hän päätti lopettaa koko touhun ja mielellään myös Kanyonin uran Greedissä.

On se vain kumma, miten Catin kanssa tuntuu olevan mahdotonta saada aikaan kivaa ottelua. Tällä kertaa tosin osan moitteista voi suunnata ihan suoraan myös bookkausta kohtaan, sillä ottelun alkupuolisko oli sellaista kivaa tv-ottelutasoista meininkiä, jossa Kanyon täräytti pari tuttua näyttävää liikettään, ja Catkin onnistui säväyttämään potkuillaan. Sitten otteluun piti kuitenkin sekoittaa Ms. Jones, ja loppupuolisko olikin sitten aikamoisen ärsyttävää sähellystä. Jos ottelu oltaisiin osattu päättää alkupuoliskon hyvään fiilikseen, tämä olisi ollut kiva tv-ottelutason koitos. Nyt jäädään sitten sen alapuolelle. Loppupuoliskon olisi voinut leikata senkin takia pois, että tämä kävi turhan pitkäksi.
*½ (10:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Cat (Feliner)
Kuva Kuva
Rick Steiner (c) vs. Booker T - WCW United States Heavyweight Championship
Scott Steiner oli passittanut SuperBrawlissa taas yhden harvoista jäljelläolevista ME-tason faceista ulos WCW:stä, mutta onneksi tätä ppv:tä edeltävässä Nitrossa yksi heistä sentään teki paluunsa. Booker T oli ollut poissa kuvioista aina marraskuisesta mestaruustappiostaan lähtien, mutta nyt hän oli viimein tehnyt paluunsa. Booker T tahtoi kostaa kohtalonsa Scott Steinerille ja samalla koko Magnificent Sevenille. Booker olisikin itse asiassa tahtonut kohdata Scott Steinerin saman tien tässä ppv:ssä, mutta se ei ollut enää mahdollista, koska hänen ystävänsä Diamond Dallas Page oli jo buukattu ME:hen. Niinpä Booker T päätyi antamaan täyden tukensa DDP:n mestaruustavoittelulle ja haastamaan itse Scott Steinerin veljen Rickin firman toiseksi tärkeimmästä vyöstä, jota Booker T ei ollut koskaan pitänyt hallussaan.

Harmittavan heikoksi jäi Booker T:n paluuottelu ja viimeinen WCW:ssä nähty ppv-koitos. Toivon kovaa loppuun asti, että tästä olisi tullut hyvä ottelu, kun Booker T oli kuitenkin lähes tulkoon uransa parhaassa vedossa, ja Rick Steinerkin oli pystynyt yllättävän kivaan otteluun edellisessä ppv:ssä. Tämä kuitenkin jäi jopa tuota Rhodes vs. Steiner -ottelua heikommaksi, koska loppujen lopuksi sen enempää Rickissä kuin Bookerissakaan ei oikein tuntunut olevan sellaista vetoa, että tästä olisi saatu joku kunnon ottelu aikaan. Nyt homma mentiin aika puolivaloilla läpi, ja se ei kyllä Rick Steineria vastaan riitä. Toki Booker täräytti pari näyttävää liikettä paluunsa kunniaksi, ja Rick Steiner osaa ne Belly To Belly ja German Suplexit edelleen pirun hienosti. Siihen hyvät puolet kuitenkin jäävät, joten lopputulos on aika vaisu. Harmin paikka. Toivoin Bookerilta enemmän.
*½ (7:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Booker T (Book End)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett & Ric Flair vs. Dustin Rhodes & Dusty Rhodes - Kiss My Ass Match
Edellisestä Ric Flairin ottelusta ppv:ssä olikin ehtinyt kulua jo lähes 9 kuukautta, joten olihan sen Flairin aikakin palata painikehiin. Ottelukin oli sen verran merkittävä, ja samalla historian ainut kerta, kun Ric Flair ja Dusty Rhodes ottelivat vastakkain WCW:n järjestämässä ppv-tapahtumassa. Historian lehtien havinaa on siis kyseessä. Tämän ottelun taustatarinahan oli siis rakenneltu tietenkin koko ikuiselle Rhodesin ja Flairin sukujen väliselle sodalle. Siihen liittyy se, kuinka Dustin Rhodes teki comebackinsa helmikuun alussa oltuaan poissa WCW:stä lähes 8 kuukautta, koska Ric Flair oli estänyt Dustinin pääsyn WCW-lähetyksiin. Kun Dustin lopulta teki lupia kyselemättä paluunsa, tarjosi Flair tälle paikkaa Magnificent Sevenissä. Dustin ei Flairin tarjoukseen suostunut, ja niinpä hän joutui Flairin ja tämän kultapojan Jeff Jarrettin silmätikuksi. Seuraavien viikkojen ajan Flair ja Jarrett piinasivat Dustinia ja pilkkasivat monin halpamaisin tavoin tämän isää Dusty Rhodesia, joka oli lähtenyt WCW:stä vuoden 1999 lopulla. Pitkään näytti siltä, että Dustin on tässä taistelussa aivan yksin, kunnes lopulta hänen isänsä teki WCW-comebackinsa ja yhdisti voimansa poikansa kanssa. Ottelun panos oli harvinaisen kova. Häviäjäjoukkueen toinen jäsen joutuisi pussaamaan voittajan p***että.

Jos Booker T vs. Rick Steiner oli sellainen, jolta odotin kivaa ottelua ja jouduin pettymään, niin tämä oli sellainen, jolta en odottanut yhtään mitään, ja sainkin kivan ottelun. Ei tätä miksikään painitaidon paraatinäytökseksi voi sanoa, mutta kokonaisuutena tämä toimi juuri niin hyvin kuin saattoi toivoa. Ottelu oli hauska, ja yleisö oli siinä niin hemmetin hyvin mukana, että tunnelma oli ihan ensiluokkainen. Lisäksi Flair ja Dusty oli buukattu ottelussa juuri täydellisesti, ja heidän osuutensa toimi täydellisesti. Samaan aikaan Jarrett ja Dustin hoitivat kunnon painimispuolen, ja sen he pystyivät tekemään yllättävänkin toimivalla rutinoituneella tavallaan. Ihan kiva kokonaisuus, vaikka mistään oikeasti hyvästä painiottelusta ei voidakaan puhua.
** (9:58)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Dustin Rhodes & Dusty Rhodes (Dustin pinned Flair with a roll up)
Kuva Kuva
Scott Steiner (c) w/ Midajah vs. Diamond Dallas Page - Falls Count Anywhere Match for the WCW World Heavyweight Championship
Scott Steiner oli pistänyt lähes tulkoon jokaikisen häntä vastaan nousseen Main Event -tason facen pois WCW:stä, ja (ennen kuin Booker T siis palasi) ainut jäljellä oleva oli enää Diamond Dallas Page. Kolminkertainen WCW World Heavyweight -mestari oli taistellut sinnikkäästi Magnificent Seveniä vastaan, ja nyt hän vihdoin tahtoi päättää Steinerin terrorikauden. Steiner puolestaan tahtoi päättää DDP:n uran, joten näiden kahden intressit eivät aivan kohdanneet keskenään. Viime viikkojen aikaan Steiner oli ollut tavallistakin enemmän irti raiteiltaan, sillä joku oli hyökännyt hänen naisensa Midajahin kimppuun, ja vainoharhainen Steiner syytti siitä myös kaikkia Magnificent Sevenistä. Niinpä Steiner oli nyt aivan yksin astuessaan DDP:tä vastaan.

Jos kahden edellisen WCW-ppv:n Main Eventit olivat olleet järkyttävää paskaa, niin tämä olikin sitten paras WCW-ppv:n ME miesmuistiin. Juuri tällaista koitosta olin toivonut siitä lähtien, kun ppv:n alussa julistettiin, että DDP ja Steiner kohtaavat toisensa FCA-ottelussa. Tiesin, millaiseen HC-taisteluun näillä kahdella on parhaimmillaan edellytykset, ja juuri sellaisen mäiskinnän nämä kaksi myös toimittivat. Tämä ei ollut mikään leikkimielinen läpsyttely, vaan oikeasti raaka ja henkilökohtainen tappelu, jossa molemmat (erityisesti nyt DDP) pistivät kroppansa likoon. Steinerin backstage-kusipäisyydenkin saattoi unohtaa hetkeksi, kun äijä näytti ihan oikeasti tekevän töitä hyvän ottelun eteen. Bleidaus oli tässä loppuajan WCW:ssä aika harvinaista, joten tässä ottelussa sekin toimi hyvin. Lopussa sitten nähtiin turha Rick Steinerin sekaantuminen, joka harmitti vähän, mutta oli tämä silti niin toimiva paketti, ettei sekään tätä pilannut. Tämä oli varmaan aika lailla parasta, mitä nämä kaksi nyt keskenään voivat saada aikaan. Hyvä entertainment brawl.
*** (14:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Scott Steiner (Steiner Recliner)
*** Kidman
** Jason Jett
* Rey Mysterio Jr.

Kokonaisarvio Greedistä: Oikeastaan ennen kuin annan kokonaisarvion Greedistä, pitää antaa lyhyt kokonaisarvio vuoden 2001 WCW-ppv:istä, jotka olivat lyhyesti sanottuna huomattavasti parempia kuin mikään, mitä WCW tarjosi vuonna 2000. Joku tällä foorumilla joskus kysyi, kannattaako vuoden 2000 WCW-tarjontaan tutustua, ja voin näin kokemuksesta viisastuneena vastata, että ei kannata. Jos kuitenkin kiinnostaa, millaista se loppuajan meininki WCW:ssä oli, katsokaa nämä vuoden 2001 ppv:t. Eivät nämäkään mitään kultakimpaleita todellakaan olleet, mutta näissä oli sen karun totuuden lisäksi myös oikeasti viihdyttäviä hetkiä ja jotain oikeasti kehuttavia buukkauspäätöksiä. Tässäkin ppv:ssä otettiin muutamia askeleita oikeaan suuntaan, mutta se kaikki tapahtui aivan liian myöhään. Tämän ppv:n osalta pallottelin todella pitkään kahden eri arvosanan välillä. Toisaalta tässä oli vain neljä kolmeen tähteen yltävää ottelua, ja loput olivat parhaimmillaankin tv-tasoisia. Sitten taas tässä oli oikeasti todella paljon yritystä, ***½-otteluita oli enemmän kuin koko vuonna 2000 ja jotenkin tästä jäi semmoinen hyvällä tavalla haikea fiilis WCW:n loppumista kohtaan. Kokonaisuutena tämä oli varmaan paras tapa jättää jäähyväiset tälle promootiolle, joten annan tälle arvosanaksi juuri ja juuri Ok:n (ensimmäinen sellainen WCW:lle sitten huhtikuussa 1999 nähdyn Spring Stampeden), vaikka arvosanakeskiarvossa tämä jääneekin aika alhaiselle tasolle. Paljon huonommankin lopun olisi tämä promootio voinut saada.

1. WWF Royal Rumble - Hieno
2. WWF No Way Out - Hieno
---------------
3. ECW Guilty As Charged - Hyvä
---------------
4. WCW Greed - Ok
---------------
5. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
6. WCW Sin - Kehno
---------------
7. WOW Unleashed - Surkea

En julkaise sitä viimeisen Nitron arvostelua nyt samalla kertaa, mutta postaan sen jossain vaiheessa seuraavan viikon aikana ennen ensi sunnuntaita, jolloin vuorossa on WrestleMania X-Seven.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ma 24.09.2012 08:03

Melkoinen pala painihistoriaa kyllä tuo WCW:n viimeinen ppv. Sai jälleen miettimään "mitä jos" skenaarioita. Mitä jos Time Warnerin johdossa olisi ollut eri kaveri, joka olisi suhtautunut suopeammin wrestlingiin? Mitä Eric Bischoffin re-bootattu WCW olisi ollut? Noh, turhapa näillä on päätään vaivata. Kenitykseltä jälleen taattua laatua oleva arvostelu, ja mukavata että WCW edes jonkunmoisen tason saavutti ihan näinä viimeisinä viikkoinaan. Mutta nyt sitten oman arvostelun pariin. Toivottavasti saataisi taas muiltakin kommentteja, vaikka kieltämättä tämä minun ja Kenityksen kaksinpuhelu varsin hedelmällistä onkin.

Kuva
Tiistai, 19. Lokakuuta 2004
Bradley Center, Milwaukee, Wisconsin


Nyt oli WWE:ssä ajateltu laatikon ulkopuolelta. Sen lisäksi, että tapahtuma järjestettiin uhkarohkeasti tiistai-iltana, niin ensimmäistä kertaa kautta aikojen fanit pääsivät vaikuttamaan näin vahvasti tapahtumiin. Maailmanlaajuisen nettiäänestyksen perusteella valittiin vastustajia ja stipulaatioita. Tänäänhän moinen on ihan arkipäivää, mutta kelatkaapa 8 vuotta taaksepäin. Aikaan ennen facebookia, twitteriä ja ”sosiaalisen median vallankumousta”. Joten kyllä tämänlaisen tapahtuman järjestäminen vaati melkoista rohkeutta, ja tätä konseptia voikin pitää aika uraauurtavana tekona. Sillä en sitten lähde spekuloimaan, että kuinka peukaloituja nuo tulokset olivat, mutta ajatuksena tämä oli kyllä ihan sieltä parhaimmasta päästä ja haluaisin kyllä antaa aplodit sille tyypille, kuka idean keksi.

Intercontinental Championship Match
Chris Jericho © VS. Shelton Benjamin

Eipä ollut kadehdittava tilanne Jericholla. Peräti 15 miestä oli ehdolla hänen haastajakseen. Listalta löytyi Batistaa, Christiania, Mavenia, Coachia ja vaikka sun ketä. Loppupeleissä kuitenkin ratkaisu oli selkeä. Benjamin kahmi 37% äänistä, toiseksi sijoittuneen Batistan saadessa vain 20%.

Kaiken lisäksi tämä oli kaikkitietävän Jim Rossin mukaan ensimmäinen kerta kun Shelton ja Y2J kohtasivat, joka totta kai toi omaa lisävärinää. Kuten toki myös face vs face-asetelma, jota tähän aikaan nähtiin paljon vähemmän kuin tulevina vuosina. Ottelukin toimitti. Miehet vetivät oppikirjamaisen kovatempoisen avausmatsin, ja saivat yleisön hienosti mukaansa. Sulavaa ja virheetöntä painia, ja Jericho veti kyllä mainiosti tuon hieman ylimielisen veteraanin roolinsa. Tätä olisi mieluusti katsonut pidempäänkin, mutta toisaalta tämä toimi juuri hyvin tällaisena tiiviinä pakettina. Lopetuskin sopi kuin arpi kuin Triple H:n otsaan. Hieno avausottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 10:59
Voittaja: Shelton Benjamin (T-Bone Suplex)

Arvosana: *** ½

Women's Championship Match (Fulfill Your Dreams Battle Royal)
Osallistujat: Trish Stratus © , Jazz, Nidia, Gail Kim, Molly Holly, Victoria, Stacy Keibler

No niin, pehmopornoa. Fanit saivat tässä äänestää millaiseen asuun naiset pukeutuvat. Vaihtoehtoina oli ranskalaisen sisäkön, koulutytön ja sairaanhoitajan asut. Koulutyttöasu voitti, ja niinpä naiset sitten temmelsivät hetken aikaa kehässä hameet ja saparot liehuen. Ihan Jerry Lawlerin tavoin en tähän syttynyt, ja olihan tämä nyt kaikinpuolin ihan kamalaa, jos tätä painiotteluna katsoo. Ei varmaan tarvitse enempää sanoa.
Spoiler: näytä
Kesto: 5:30
Voittaja: Trish Stratus (last eliminated Molly Holly)

Arvosana: *


Weapon Of Choice Match
Lead Pipe 30%
Steel Chair 29%
Chain 41%


Chain Match
Gene Snitsky VS. Kane w./Lita

Kolmiodraama jatkui, vaikka Matt Hardy oli sivussa loukkaantumisen vuoksi. Kuten kaikki näitä arvosteluita lukeneet tietävät, oli Lita raskaana ja lapsen isä oli vastoin odotuksia Hardyn sijaan Kane. Erinäisten käänteiden jälkeen Lita & Kane olivat menneet myös naimisiin, mutta Lita ei voinut sietää hirviömäistä miehenkuvatustaan. Kunnes RAW:ssa syksyllä debytoinut Snitsky teki jotain kamalaa. Hän kajautti Kanea tuolilla selkään keskellä kehää, sillä seurauksella että Kane kaatui vaimonsa syliin ja tämä sai keskenmenon.

Sen lisäksi, että Snitsky sai tuon teon jälkeen oman catchphrasensa, oli Kanesta silmänräpäyksessä tullut tämän tarinan sankari. Nyt hän tahtoi kostaa kaiken moninverroin syntymättömän lapsensa tappajalle, ja tragedian kautta myös Kanen & Litan välit alkoivat lähentyä. Ja yleisöhän sai valita miehille sopivan aseen.

Eipä nämä WWE:n tulokkaat vuonna 2004 ole mitään priimaa olleet: Luther Reigns, Mordecai, Eugene, Kenzo Suzuki ja nyt Snitsky. Aika pieniin odotuksiin nähden tämä oli kuitenkin onnistunut ottelu. Parhaiten mieleen tästä jäi todella tyly kurkkutorven murskaaminen matsin lopussa, mutta kyllä meno oli ennen sitäkin ihan raisua mättöä. Ei voi valittaa, ja olihan tämä juonikuvio kokonaisuudessaan jotain ihan uskomattoman absurdia menoa.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:19
Voittaja: Gene Snitsky

Arvosana: ** ¾

Singles Match (Loser has to have their head shaved )
Eugene VS. Eric Bischoff

Vajaaälyinen Eugene oli Bischoffin siskonpoika, ja parhaista yrityksistä huolimatta Eazy-E ei ollut tästä eroon päässyt, joten päätti hoitaa asian itse. Ja fanit saivat päättää, kuinka häviäjän kävisi. Vaihtoehtoina oli olla voittajan palvelija kuukauden ajan, pukeutua mekkoon tai hiustenleikkuu.

Ja ottelu oli – kuten odottaa saattoi – pelkkä vitsi. Tapahtumat alkoivat toden teolla vasta matsin jälkeen, kun itse Vince McMahon päätti vierailla ja käyttää tilaisuutensa nöyryyttää Bischoffia. Segmenttinäkin laahasi liiaksi paikallaan, otteluna aivan kamala.
Spoiler: näytä
Kesto: 2:13
Voittaja: Eugene (Leg Drop)

Arvosana: *

World Tag Team Championship Match
La Resistance © (Conway & Grenier) VS. Chris Benoit & Edge

Shawn Michaelsin ohella Benoit ja Edge olivat ehdolla HHH:n vyön haastajaksi tänä iltana. Michaels vei äänestyksen, ja ennakkotiedon mukaisesti kaksi rannalle jäänyttä miestä saivat ”lohdutuspalkintona” haastaa joukkuemestarit. Benoit'lla ei järjestelyn kanssa mitään ongelmia ollut, mutta Edgellä oli. Hän kun tuntui ottavan tuon äänestystappionsa kovin raskaasti, ja oli haastattelussakin sanonut, ettei joukkuemestaruudet enää oikein jaksa kiinnostaa.

Niinpä olinkin positiivisesti yllättynyt, kun tämä ei täysin kietoutunut Edgen motivaatio-ongelman ympärille, vaan tässä nähtiin yllättävän paljon ihan normaaliakin painia. Ja vieläpä ihan hyvätasoista. Benoit nyt ei turmeltuneilla aivoillaan varmaan edes tajunnut, että ottelu oli joukkuevöistä ja tuttuun tapaan antoi kaikkensa, eikä muidenkaan panoksessa moittimista ollut. Ei tämä avausottelun veroinen ollut, mutta varsin viihdyttävä pläjäys kuitenkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 16:18
Voittajat: Benoit & Edge (Benoit forced Grenier tap out to Crippler Crossface)

Arvosana: ***


Opponent For Triple H
Chris Benoit 28%
Shawn Michaels 39%
Edge 33%


World Heavyweight Championship Match
Shawn Michaels VS. Triple H ©

Bad Bloodin häkkihelvetin ja lopullisuuden tunteen jälkeen tuntui kyllä hassulta, että kaverukset nyt jälleen kohtasivat normaalissa ottelussa. Mutta kaitpa tällä valinnalla haettiin tapahtumaan edes yhtä satavarmaa huippumatsia. Mutta kohtalon oikku puuttui peliin, ja sekin suunnitelma meni pieleen. Edellisenä iltana RAW:ssa Michaels oli loukannut jalkansa (myös ihan oikeasti) ja oli täysin puolikuntoinen otteluun lähdettäessä. Soppaa koitettiin kyllä kiitettävästi hämmentää kun HHH sanoi Shawnin vain teeskentelevän loukkaantumistaan, ja näin katsoja sai raapia päätään. Oliko koko episodi sittenkin vain nerokasta smarkien vedätystä?

Ei ollut, vaan Shawn oli aidosti klesana. Tunnettahan tässä kaikesta huolimatta oli, ja iso kiitos myös aivan liekeissä olleelle Jim Rossille, mutta yhdellä jalalla nyt ei edes HBK pysty ihmeitä tekemään. Niinpä ottelu koostui nyrkiniskuista, jalan murjomisesta ja signatureista. Michaelsilta miehekäs suoritus, mutta luonnollisista syistä tämä ei miksikään muistettavaksi otteluksi noussut. Ja lisäksi hiukan korpesi maailmanmestarin bookkaaminen niin heikoksi. Kai nyt mestarin pitäisi pystyä yksijalkainen haastaja leikiten voittamaan, mutta loppupeleissä hommaan tarvitaan kahden miehen apua. Show'ta on joo, mutta hitunen realismia silloin tällöin ei olisi pahitteeksi. Tunnetta kyllä löytyi, mutta kyllähän tämä tilanne varmasti oli bookkaajien pahin painajainen. Se ainoa pomminvarma huippumatsi ja suunniteltu pääottelu valui hiekkaan viimeisellä hetkellä. Sellaista se vaan joskus on.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:07
Voittaja: Triple H (after Batista & Edge interfered)

Arvosana: ***


Vote For Stipulation
Steel Cage 68%
Falls Count Anywhere 20%
Submission 12%


Steel Cage Match
Ric Flair VS. Randy Orton

Michaelsin epäonnisen tapauksen vuoksi saivat Flair & Orton yllättäen kunnian päättää illan. Ja mikäs siinä. Taustatarina oli äärimmäisen simppeli, mutta äärimmäisen toimiva. Flair oli legenda, ja Orton legendantappaja. Lisäksi Orton oli menneinä viikkoina koittanut kaivaa vanhaa Ric Flairia esiin, sitä joka ei kumarrellut Triple H:lle tai kellekään muullekaan.

Juuri tällaisissa tapauksissa veri on mitä mainioin tehokeino. Tämä ottelu suorastaan huusi sitä, ja sitähän saatiin ennen kuin kaksi minuuttia oli täynnä. Ilman verta tämä olisi varmasti tuntunut paljon valjummalta mitä se nyt tuntui. Mitään uskomattomia painisuorituksia tässä ei nähty, mutta sellaista ison matsin tuntua tästä kyllä löytyi. Flair oli vaan edelleen aika arvokas kaveri. Häntä pystyi yhtä lailla käyttämään avausmatseissa kuin hätätapauksessa pääotteluissakin. Ehkäpä tälle olisi muutaman minuutin lisää aikaa toivonut, kun pääottelusta oli kyse, mutta olosuhteisiin nähden tämä oli kyllä hieno suoritus. Ikävästi on kuitenkin tämä ppv-pääotteluiden taso vähän repsahtanut huikean alkuvuoden jälkeen...
Spoiler: näytä
Kesto: 10:38
Voittaja: Randy Orton (RKO)

Arvosana: *** ½


*** Ric Flair
** Chris Jericho
* Shawn Michaels


Yhteenveto: Konsepti oli kyllä uskomattoman hyvä ja rohkea veto WWE:ltä, Siitä kaikki mahdolliset papukaijamerkit. Lopputulos tosin ei ollut yhtä imarteleva. PPV:ssä nähtiin 3 aivan surkeaa ottelua: naisten battle royal, Bischoffin ja Eugenen huumoripläjäys, ja sen lisäksi Christy Hemmen ja Carmellan tyynysota, jota en arvostelussa aiemmin edes tohtinut mainita. Sitten kun tuo pomminvarma HHH:n ja Michaelsin huippuottelu kaatui loukkaantumiseen, niin ainoiksi hyviksi hetkiksi jäivät ensimmäinen ja viimeinen matsi, jotka eivät nekään huipputasoa olleet. Ikävästi on kyllä Summerslamin jälkeen taso lähtenyt laskuun ja alkuvuoden lentoa huikeine pääotteluineen alkaa olla ikävä. Ehkäpä Survivor Series toimittaa, kun on vaihteeksi koko rosteri käytettävissä.

PPV Ranking 2004
1. WWE - SummerSlam 3,12
2. WWE - Royal Rumble 2,83
3. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
4. WWE - Vengeance (RAW) 2,79
5. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,75
6. WWE - WrestleMania XX 2,68 / WWE - Unforgiven (RAW) 2,68
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
9. WWE - Backlash (RAW) 2,63
10. WWE - Taboo Tuesday (RAW) 2,54
11. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47
Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX


Torjantaina sitten on vuorossa aina yhtä odotettu suurtapahtuma, Selviytyjien Sarja.

Panu5
Viestit: 1059
Liittynyt: Ke 12.10.2005 14:56
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Panu5 » Ma 24.09.2012 19:47

What kirjoitti:Toivottavasti saataisi taas muiltakin kommentteja, vaikka kieltämättä tämä minun ja Kenityksen kaksinpuhelu varsin hedelmällistä onkin.
Olen kyllä henkilökohtaisesti varsin vakuuttunut molempien työpanoksesta täällä, mutta kommentoin harvemmin. Tuo kommentti oikeastaan sai vaivautumaan näinkin paljon. Lukenut olen tosiaan jo useammankin arvostelun ja erityisesti minulle vieraampi WCW on alkanut hiljalleen aueta, olen esim. noista loppuajoista aivan ulalla, mm. tuo Bash At The Beach 2000:n Vince Russo-juttu oli aivan uutta ja vaivauduin oikein katsomaan kyseistä pätkää YouTubesta. WCW:n aivopierutkin alkaa tulla tutuiksi, mutta toisaalta myös paremmat ajatkin alkaa tuntua jo ihan kiinnostavilta.

Itse tuossa alkuvuodesta innostuin tutkimaan WWF/E:n PPV:itä vuosilta 1998-2005, joten Whatin arvostelemat tapahtumat ovat hieman enemmän tuttuja, mutta aukaisevat uusia näkökulmia ja joissain otteluissa on taustatarinakin paremmin tiedossa kuin minulla aikanaan oli.

Hienoa työtä kuitenkin, itselleni on melko vaikeaa saada noin tiivistä pakettia aikaan.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 27.09.2012 09:36

Kiitos Panulle kommenteista ja täältä tulloo lissää. Vuorossa siis vuoden toiseksi viimeinen ja samalla yksi suurimmista tapahtumista, Survivor Series. WWE:n koko rosteri siis taas vaihteeksi oli käytettävissä. Selostajina Cole, Tazz, JR & King.

Kuva
Sunnuntai 14. Marraskuuta 2004
Gund Arena, Cleveland, Ohio

Cruiserweight Championship Match (Fatal 4-Way)
Rey Mysterio VS. Billy Kidman VS. Chavo Guerrero VS. Spike Dudley ©

Historian 18. Survivor Series potkaistiin käyntiin WCW:stä hyvin tutulla tavalla. Ja ottelijoistakin 75% oli aikoinaan Atlantassa. Spike oli Bubba Rayn ja D-Vonin avustuksella pystynyt pitämään vyötä jo kesästä saakka, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut suurikokoisia velipoikia apunaan, kiitos Big Show'n joka oli tuhonnut heidät Smackdownissa. Lisäksi Kidmanilla ja Chavolla oli kärhämänsä, joka oli alkanut siitä kun Kidman teloi Chavon saikulle Shooting Star Pressillään. Tässä kaikessa rytäkässä Chavo oli myös kääntynyt faceksi.

Perusvarma avausottelu. Nelinottelussa tunnetusti on helppoa pitää kovaa tempoa yllä alusta loppuun ja sitä tässä nähtiinkin. Varmaa työskentelyä koko nelikolta, ja vaikka tässä ei mitään mieltähuikaisevia spotteja nähty, niin sellaisia pienempiä tuli jatkuvalla syötöllä. Voittajakin olisi periaatteessa voinut olla kuka tahansa. Ei noussut sinne ”seuraavalle tasolle”, mutta ajoi asiansa.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:05
Voittaja: Spike Dudley (pinned Chavo Guerrero)

Arvosana: ***

Intercontinental Championship Match
Shelton Benjamin © VS. Christian w./Tyson Tomko

Taboo Tuesdayssa fanit valitsivat Sheltonin haastajaksi IC-mestaruudesta ja niin vain tämä tulevaisuudessa lempinimen ”kultamittapuu” saava mies voitti vyön Jericholta. Nyt vastaan asettui toinen kivenkova kanadalaispainija. Mainittavan arvoista on myös se, että tässä tapahtumassa Christian käytti ensimmäistä kertaa tunnarinaan Waterproof Blonden ”Just Close Your Eyes” biisiä. Paras tunnari jota Christianilla on WWE-uransa aikana ollut.

Christianilla on aina ollut pahana tapana, että hän saa kaivettua vastustajastaan parhaat puolet esiin. Niin kävi tässäkin, ja Benjamin näytti joltakin yliluonnolliselta superurheilijalta etenkin ottelun alkupuolella. Tämä on mielestäni juuri sellainen matsi, jollaisia IC-vyömatsien tulisikin olla. Ei tullut sellaista väkisin venytetyn ottelun fiilistä kuten Vengeancen Edge-Ortonissa, mutta siitä huolimatta tämä tuntui aidolta taistelulta. Shelton veti osansa mainiosti, mutta kyllähän isompi kiitos ottelun hyvyydestä menee Kapteeni Karisman suuntaan. Yhteistyö Tomkonkin kanssa oli tässä vaiheessa löytänyt oikean uomansa. Eipä ollut ihme, että tällaisten esitysten jälkeen miehelle aikoinaan kovaan ääneen vaadittiin pushia isompiin kuvioihin. Hieno ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 13:25
Voittaja: Shelton Benjamin (T-Bone Suplex)

Arvosana: *** ½

Traditional Survivor Series Elimination Match
Team Angle (Kurt Angle, Luther Reigns, Mark Jindrak & Carlito) w./Jesus VS. Team Eddie (Eddie Guerrero, Rob Van Dam, The Big Show & John Cena)

Perinteinen eliminointimatsi siis kyseessä. Anglen ja Eddien feudi oli tässä vaiheessa jo pitkälti kylmennyt, mutta kuumempana sen sijaan kävi John Cenan ja Carliton kärhämä. No Mercyssa Cena vihdoin ja viimein voitti US-mestaruuden raadollisen kuukausia kestäneen taistelun jälkeen ja palasi seuraavana torstaina kotikaupunkiinsa Bostoniin mestarina. Ja siellähän tapahtui kummia. Cena HÄVISI vyönsä illan pääottelussa debyyttinsä tehneelle Carlito Caribbean Coolille. Eivätkä shokkikäänteet loppuneet siihen. Nimittäin tuona samana iltana Carlito ja hänen henkivartijansa Jesus olivat ”puukottaneet” Cenaa yökerhossa ja näinpä tiedossa oli saikkua. Nyt Cena oli toipunut ”puukotuksesta” ja oli aivan h**vetin vihainen.

Kun katsoo etenkin tuon Kurtin joukkueen muita jäseniä, niin eipä ollut yllätys että tämä jäi selkeästi heikommaksi näistä kahdesta eliminaatiomatsista. Pakko muuten mainita yksi sinällään matsiin täysin kuulumaton asia. Juuri ennen ottelun alkua nähdyssä takahuonesegmentissä Edgen kanssa saatiin ensimmäinen hentoinen vihje, että Angle & Shawn Michaels saattaisivat joskus kohdata. Sen vuoro oli sitten hieman myöhemmin. Tämä matsi sisälsi ajoittain mukavaa toimintaa ja hauskoja hetkiä, mutta sellaiseksi kunnolliseksi taisteluksi tämä ei missään vaiheessa yltynyt. Perusviihdyttävää useamman miehen mäiskettä.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:27
Voittajat: Team Eddie (Eddie, Big Show & Cena survived)

Arvosana: ***

Singles Match
The Undertaker VS. Heidenreich w./ Paul Heyman

Arvaamaton Heidenreich oli kylvänyt tuhoa Smackdownissa mm. pieksämällä katsojia ja muutenkin käyttäytymällä täysin sekopäisesti. No Mercyssä hän sitten meni maksamaan Undertakerille WWE-mestaruuden ja nyt oli Kuolleen Miehen aika maksaa potut pottuina. Tämä Heydyn managerointi taisi muuten olla viimeinen isompi kuvio, jossa Paul Heyman oli mukana ennen lähtöään WWE:stä.

Jonkinlaisia muistikuvia tästä ottelusta oli, mutta ne eivät mitään erityisen ruusuisia olleet. Niinpä olinkin yllättynyt kun tästä kuoriutuikin oikein mainio isojen miesten mättö. Loppujen lopuksi Heidenreich oli kehässä paljon parempi kuin joku Luther Reigns ja Undertaker oli tässä vaiheessa varsin mainiossa iskussa. Vaikka tämä ei mitään huikeaa nonstop-tykitystä ollut niin joka tapauksessa toimiva matsi, jossa ei tylsiä hetkiä paljoa ollut. EWR-termein Heidenreichin overness nousi ainakin kolme pojoa tämän matsin myötä.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:56
Voittaja: The Undertaker (Tombstone Piledriver)

Arvosana: *** ¼

Women's Championship Match
Trish Stratus © VS. Lita

Oman aikakautensa kaksi merkittävintä naispainijaa vastakkain ja tarinaakin oli takana. Litahan oli kokenut kesän ja syksyn aikana hirveyksiä. Hän oli saanut keskenmenon, pakotettu naimisiin Kanen kanssa ja kokenut ties minkälaista henkistä tuskaa. Trishiltä ei sympatiapisteitä herunut. Hän väitti Litaa pahanilman linnuksi, koska hänen heilansa Matt Hardy ja Kane olivat kumpikin tällä hetkellä sairaslomalla. Lisäksi Trish jaksoi kettuilla Litan ”raskauskiloista” ja kevykenkäisestä käyttäytymisestä. Joten kovin henkilökohtaiseksi tämä oli päässyt lipsahtamaan.

Nyt onkin taas ongelma edessä, sillä tämä ”ottelu” kesti noin puolitoista minuuttia ja eihän sellaiselle voi puolikasta tähteä enempää heittää. Toisaalta taas tarinaa edistävänä segmenttinä tämä toimi mainiosti. Taidanpa jättää arvostelun ulkopuolelle tämän.
Spoiler: näytä
Kesto: 1:23
Voittaja: Trish Stratus (via DQ)

Arvosana: -

WWE Championship Match
Booker T VS. John 'Bradshaw' Layfield © w./Orlando Jordan

Tässä vaiheessa JBL:n mestaruuskausi oli kestänyt jo vajaan 5kk ja sen aikana hän oli päihittänyt niin Eddie Guerreron kuin The Undertakerinkin. Uusi haastaja löytyi varsin yllättävältä suunnalta. Keväällä Smackdown-draftinsa jälkeen Booker kääntyi heeliksi ja kerkesi sinä aikana taistella lähinnä Undertakerin ja John Cenan kanssa. Hänen pahiskausi jäi kuitenkin lyhyeksi. Eräässä Smackdownissa Teddy Long pakotti Bookerin taggaamaan Rey Mysterion & RVD:n kanssa JBL:n joukkuetta vastaan. Ensiksi Booker antoi ymmärtää, että otteleminen heitä vastaan ei kiinnosta, mutta loppuhetkillä tapahtui mielenmuutos. Booker pisti ranttaliksi ja hänestä tuli ensimmäinen mies puoleen vuoteen, kuka pystyi selättämään JBL:n. Tässä hötäkässä Booker luonnollisesti kääntyi takaisin fan favouritiksi ja pääsi haastamaan Jiblan.

Tässä nyt mitattiin sitä, millaisen matsin JBL saisi aikaan kun takana ei ole mitään huikean pitkää ja henkilökohtaista storylinea taikka ottelussa stipulaatioita. Ja kyllähän tämä lähtökohtaisesti vähän sellaiselta ”välipuolustukselta” haiskahti. Ottelussa sisälsi ehkä hieman liikaa resthold-halailua, mutta vastapainoksi siinä oli useita hyviäkin hetkiä. Orlando Jordan ei tyytynyt kiltisti katselemaan menoa vaan oli vähän väliä puuttumassa matsin kulkuun ja selostajien sanoin tämä ajoittain muistutti tasoitusottelua. Kokonaisuutena ihan viihdyttävä matsi, mutta siltikin kun päämestaruus oli pelissä, niin jotain ekstraa olisi odottanut. Yleisökin oli aika lailla hiljaa matsin aikana. Vaisu se oli koko illan ajan, mutta olisi ehkä odottanut sen syttyvän tähän edes hieman paremmin.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:46
Voittaja: JBL (after hitting Booker with championship belt)

Arvosana: ***

Traditional Survivor Series Elimination Match
Team HHH (Triple H, Batista, Snitsky & Edge) w./Ric Flair VS. Team Orton (Randy Orton, Maven, Chris Jericho & Chris Benoit)

Illan pääottelun aika ja tämä olikin kaikin puolin parempi kuin aiemmin nähty vastaavanlainen matsi. Tähtivoimaa ja panoksia riitti. Taboo Tuesdayn hiustenleikkuu nöyryytyksen jälkeen Eric Bischoff oli kypsynyt hommaan ja kaipasi kipeästi lomaa. Niinpä hän jäisi tapahtuman jälkeen kuukauden ajaksi pois ja voittajajoukkueen jokainen jäsen saisi vuorollaan viikon ajan isännöidä RAW:ta ja bookata mieleisensä matsit. Tämähän aiheutti tietysti mestari HHH:lle varsinaisen dilemman. Mikäli facetiimi voittaisi, joutuisi hän mitä luultavimmin puolustamaan mestaruuttaan joka ainoa viikko. Myös HHH:n joukkuekaverit Edge & Snitsky olivat ilmaisseet mielitekonsa otella vyöstä, mutta tämä oli näistä kahdesta pahasta vähemmän huono vaihtoehto Hunterille.

Otteluun aika tyhjyydestä mukaan noussut Tough Enough-voittaja Maven oli pelattu pois jo aiemmin illalla kun Snitsky teloi hänet verimössöksi bäkkärillä. Näinpä urhoollinen facejoukkue aloitti matsin jo valmiiksi vajaalta. Illan aikana ei oltu nähty yhtäkään oikeasti huippumatsia, joten tällä oli aika isot paineet onnistua. Ja sen se myös teki. Kehässä nähtiin tasokasta painia ja lisäjänniteitä onnistuttiin luomaan Snitskyn ja Edgen ajoittaisella kiukuttelulla ja oman agendansa ajamisella. Hunter kokeneena kehäkenraalina sitten koitti parhaansa mukaan pitää palettia kasassa. Viimeisillä minuuteilla nähtiin sitten vielä vallan komea lopputaistelu ja hyvälle mielelle jättänyt päätös ppv:lle. Tämän oli ”pakko” onnistua, ja sen se teki. Illan paras ottelu kuten päämatsin pitääkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 24:34
Voittajat: Team Orton (Randy Orton was the sole survivor; last eliminated HHH via RKO)

Arvosana: ****

*** Triple H
** Christian
* Edge

Yhteenveto:
Hyvä ja tasainen ppv. Miinuspuolia olivat sellaisen superottelun puuttuminen ja jostain syystä kummallisen vaisu yleisö. Senpä vuoksi tämä ei miltään ”suurelta urheilujuhlalta” tuntunut. MM-matsin jättäminen pois kortista oli rohkea veto, mutta taas toisaalta ei tuosta eliminaatiomatsista olisi noin hyvää tullut ilman Hunterin mukanaoloa. Smackdownin puolelta eliminaatiomatsi ja WWE-mestaruusmatsi olivat pieniä pettymyksiä, mutta kokonaisuutena ei suurempaa moitittavaa löydy. Tuo arvosana antaa ehkä hieman turhankin ruusuisen kuvan, mutta toisaalta en ole koskaan tuota mittaria absoluuttiseksi totuudeksi väittänytkään.

PPV Ranking 2004
1. WWE - Survivor Series 3,29
2. WWE - SummerSlam 3,12
3. WWE - Royal Rumble 2,83
4. WWE - Bad Blood (RAW) 2,82
5. WWE - Vengeance (RAW) 2,79
6. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,75
7. WWE - WrestleMania XX 2,68 / WWE - Unforgiven (RAW) 2,68
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,66
9. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,64
10. WWE - Backlash (RAW) 2,63
11. WWE - Taboo Tuesday (RAW) 2,54
12. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,47
Vuoden matsi ehdokkaat
Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
Shawn Michaels VS. Chris Benoit VS. Triple H / WrestleMania XX


Ensi viikolla sitten rykäistään vuosi 2004 loppuun. Vuorossa ensiksi Armageddon, jonka jälkeen massiivinen yhteenveto WWE:n vuodesta.

Vastaa Viestiin