Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[valkopeura]

Ei se brändijaon merkityksettömyys WWE:tä pilannu vaan PG.

[What]

Demari vei sitten kaiken arvuuttelun ilon paljastamalla heti kärkeen oikean vastauksen. Lisää tapahtuman poikkeuksellisuudesta arvostelun yhteydessä.


Hammerstein Ballroom, New York City
Sunnuntai, 12. Kesäkuuta 2005

Nyt ei ollut kyseessä mikään tavanomainen WWE:n pikku-ppv. Tänä iltana ei taisteltu mestaruuksista, eikä edistetty juonikuvioita. Ilta oli omistettu Extreme Championship Wrestlingille ja heidän tähdilleen. Tapahtumaa edeltävinä viikkoina entiset ECW-tähdet olivat useaan otteeseen ”vierailleet” RAW:ssa itsensä Paul Heymanin johdolla ja ottaneet show'n omiin käsiinsä. WWE olikin tehnyt kaikkensa, saadakseen tähän mahdollisimman autenttista ECW-tunnelmaa. Areenana oli 1500 henkeä sisuksiinsa vetävä Hammerstein Ballroom Manhattinilla. Kaikki esiintyjät tuomareita ja kehäkuuluttajia myöten olivat ECW:stä tavalla tai toisella tuttuja naamoja ja illan mittaan nähtiin paljon pätkiä videoarkistoiden kätköistä. Selostuksesta vastasivat Joey Styles & Mick Foley. 4,5 vuoden jälkeen ECW oli herätetty henkiin ainakin yhden illan ajaksi.

ECW Rules Match
Lance Storm VS. 'Lionheart' Chris Jericho
Lance Storm oli jättänyt WWE:n taakseen noin vuosi sitten, mutta monen muun tavoin palasi täksi yhdeksi illaksi muistelemaan ECW:tä. Chris Jericho taasen kunnioitti ECW:tä käyttämällä vanhaa ”Lionheart” lisänimeään. Stormilla ja Jericholla oli myös runsaasti yhteistä historiaa. Kummatkin olivat saaneet koulutuksensa legendaariselle Stu Hartin ”tunkiolla” ja Jerichon ensimmäinen virallinen ammattilaisottelu tapahtui juuri Stormia vastaan Albertassa 100:n katsojan edessä vuonna 1990. Joten historiaa tällä kaksikolla riitti.

Kaikkihan tietävät kuinka hyviä painijoita Storm ja etenkin Jericho ovat. Niinpä tämä olikin oikein nautittavaa katseltavaa. Sulavaa tekniikkapainia maustettuna muutamilla isommilla liikkeillä. Tällä matsilla olisi varmasti ollut kaikki mahdollisuudet nousta vaikka kuinka hyväksi, mutta tässä illan avausmatsin roolissa sitten tyydyttiin vähempään. Matsi jäi harmittavan lyhyeksi, ja lopussa nähty sekaantuminen ei mielestäni tässä oikein toiminut. Se oli kuin storylinen alkusysäys, mutta miksi luoda sellainen, kun siitä ei kuitenkaan mitään seuraa? Mutta sen aikaa mitä tämä kesti, niin meno oli vähintäänkin hienoa.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:24
Voittaja: Lance Storm (after Justin Credible interfered and hit Jericho with a kendo stick)

Arvosana: ***

International 3-Way Dance
Yoshihiro Tajiri VS. Little Guido VS. Super Crazy
Japanilainen, italialainen ja meksikolainen painija vastakkain. Kaikki kolme olivat lyöneet itsensä pohjoisamerikkalaisen painimaailman tietoisuuteen ECW:n kautta 1990-luvulla. Matsin aikana kehän laidalla pyöri väkeä enemmän kuin laki sallii: Tajirin mukana olivat Mikey Whipwreck ja Sinister Minister (James Mitchell) ja Guidoa saatteli kehään alkuperäinen FBI.

Kaikki olivat edelleen hyvässä painikunnossa, joten matsi olikin varsin räjähtävää keskisarjalaisten menoa. Nähtiinpä tässä yksi illan huikeimmista spoteistakin, kun Super Crazy läväytti Moonsaultin katsomon parvelta alas kaikkien FBI:n jäsenten syliin. Tämänkin ottelun sudenkuoppa oli lyhyt kesto: Crazyn ja Tajirin painimista olisi mieluusti katsellut minuuttitolkulla pidempään, mutta kummallisen nopeasti se hoidettiin alta pois. Siltikin, ”ihan ok” tasoinen matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:15
Voittaja: Super Crazy (last eliminated Tajiri via Moonsault)

Arvosana: ** ½

ECW Rules Match
Psicosis VS. Rey Mysterio Jr.
Hyvinkin samanlaisissa high flying-merkeissä jatkettiin. Ja historiaa tälläkin kaksikolla riitti. Rey Mysterio Sr. (Jr:n setä) oli nimittäin kouluttanut Psicosiksen ja sitä myöten Rey ja Psicosis olivat otelleet vastakkain jo ihan pikkupojasta saakka. Ja pohjoisamerikan puolella kaverukset olivat kerenneet otella lukuisia kertoja ECW:n lisäksi myös WCW:n puolella. Joey Stylesin kertoman legendan mukaan miehet olisivat otelleet toisiaan vastaan lähemmäs 500 ottelua. Totta tai tarua, niin tutut kaverukset olivat vastakkain.

Tuolla yhteisen kokemuksen määrällä sopi jo olettaakin, että miehet tietävät mitä kehässä tehdä. Ja varsin mukavaa painia tämä olikin. Psicosis tieten tahtoeen härnäsi ECW:n yleisöä tahallaan vääntämällä Headlockia ja muita restholdeja hetken aikaa. Vastapainoksi sitten nähtiin mm. Guillotine Leg Drop teräsaidan päälle ja muuta kivaa. Mitään suoranaisia heikkouksia tässä ottelussa ei ollut, mutta jälleen kerran...aika. Psicosis & Rey tekivät sen mitä annetussa ajassa pystyivät. Minuutteja olisi tarvinnut 100% lisää, että tälle olisi annettu edes mahdollisuus nousta potentiaalinsa rajoille. Nyt tämä oli vain tällainen pieni maistiainen.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:24
Voittaja: Rey Mysterio (West Coast Pop)

Arvosana: ** ½

Ennen seuraavaa ottelua vietettiinkin melkoinen tovi erilaisten segmenttien kanssa. Ensiksi WWE:n ”ristiretkeläiset” saapuivat seuraamaan tapahtumaa katsomon parvelle. Nimekkäimpinä heistä Eric Bischoff, Kurt Angle, JBL & Edge. Heistä kolme ensiksi mainittua pitivät myös oman promonsa haukkuen ECW:n luonnollisesti maanrakoon. Heidät puolestaan keskeytti Rob Van Dam, joka polvivammansa vuoksi ei pystynyt painimaan tapahtumassa. RVD vetikin pitkähkön shootpromon mm. siitä, kuinka WWE:ssä käsikirjoittajat sanelevat mitä hänen tulee sanoa. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, tietäen RVD:n puheenlahjat Van Damin rantin sitten keskeytti Rhyno hyökkäämällä tämän kimppuun. Tapahtumaketju jatkui varsin luonnollisella tavalla kun seuraavaksi kehään ilmestyi RVD:n paras frendi Sabu, ja ennen pitkää myös tuomari, jonka jälkeen virallinen matsi lopulta alkoi.

ECW Rules Match
Rhyno VS. Sabu
Tuolla Rhynon tempauksella koitettiin ilmeisesti saada edes jollakin painijalle heattia, sillä tähän mennessä kaikki olivat olleet yleisön silmissä faceja. Itse matsi oli aika tyypillistä roskapainia. Sabun tavaramerkkejä, eli tuolin avulla tehtyjä spotteja nähtiin yhtenään ja loppuhetkillä myös Rob Van Dam ja Bill Alfonso heiluivat kehässä. Joten sellainen ihan viihdyttävä pikkumatsi, mutta painillinen anti oli sittenkin aika olematonta. Ajoi kuitenkin asiansa.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:30
Voittaja: Sabu (Arabian Skullcrusher)

Arvosana: **

ECW Rules Match
Chris Benoit VS. Eddie Guerrero
Benoit vs. Eddie, tarvitseeko sanoa enempää? Tätä oli jopa hitusen verran rakennettu RAW:ssa, jossa Benoit oli kyseenalaistanut Eddien viimeaikaisen käytöksen ja ihmetellyt mitä hänen tuntemalleen miehelle oli tapahtunut viimeisen parin kuukauden aikana. Joey Styles myös hehkutti tätä unelmamatsina, jonka Paul Heyman aina halusi ECW:hen bookata, mutta johon tilaisuutta ennen tätä päivää ei tullut.

Kaikki ennusmerkit viittasivat siihen, että edessä olisi pitkä ottelu kahden huippupainijan välillä. Alkuminuutit myös antoivat vihjeitä tästä: mukavaa ketjupainia ja rajuja choppeja kummaltakin mieheltä. Sitten jotenkin kummallisen aikaisessa vaiheessa lähdettiin hakemaan jo finisherejä, ja seuraavaksi matsi jo loppuikin ilman minkäänlaista kunnollista lopputaistelua. Kaikkihan sen tietävät, että Eddiellä ja Benoit'lla olisi olleet kaikki työkalut aina sitten motyc-tasoiseen matsiin asti, mutta nyt tämä(kin) hoidettiin kummallisen nopeasti alta pois. Pettymyshän tämä sitten oli, mutta siitä ei voi syyttää painijoita. He tekivät mitä annetussa ajassa pystyivät.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:38
Voittaja: Chris Benoit (Crippler Crossface Submission)

Arvosana: ***

ECW Rules Match
Mike Awesome VS. Masato Tanaka
Sitten tuleen lyötiin kaksi mainstream-painiyleisölle tuntemattomampaa kaveria. Tämä ottelupari oli ECW:ssä tullut tutuksi vuosien 1999-2000 vaihteesta, jolloin kaksikko vaihteli maailmanmestaruusvyötä keskenään. Kesken feudin Mike Awesome oli isomman rahan perässä lähtenyt WCW:hen ja tästä Joey Styles tuntui edelleen kantavan kaunaa Awesomelle roppakaupalla. Yleisö puolestaan tuntui unohtaneen koko asian, sillä tässäkin matsissa kummallekin hurrattiin yhtä lailla.

Muistan joskus lukeneeni tästä matsista varsin positiivisia kommentteja, joten odotin tästä ihan mukavaa menoa. Pettymys olikin suuri kun tästä mieleen tulevat termit ovat ”spottihuoraus” ja ”tökerö no-sellaus.” Ottelussa kerettiin nähdä varmaan puolenkymmentä Awesome Bombia, joista kaksi taisi olla pöydän läpi. Lisäksi useita täysin no-sellattuja tuoliniskuja. Minä kun toivoin tuon hardcore-rytkeen ohella näkeväni myös ihan oikeata painiakin. Toki rispektit ottelijoille, jotka noita vaarallisia spotteja tekivät, mutta kovin paljoa tästä ei käteen jäänyt.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:53
Voittaja: Mike Awesome (Top Rope Awesome Bomb)

Arvosana: * ½

Tässä kohtaa taisi olla yksi illan odotetuimmista hetkistä. Itse mielipuolisen professorin Paul Heymanin esiintyminen ja shootpromo. Heyman laukoi suustaan muutamia sellaisia asioita, jotka ovat jääneet elämään vielä tähän päivään saakka. Edgeä hän nimitti vaimonryöstäjäksi, viitaten tietenkin kolmiodraamaan Matt Hardyn ja Litan kanssa. Myöhemmin samana vuonna tästä väännettiin storyline, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun siitä mainittiin televisiossa. Myös JBL:lle Heymanilla oli terävä piikki: ”the only reason you we're WWE champion was that Triple H didn't want to work on tuesdays.” Etenkin tuota kuulee edelleen lainattavan. Ja tokihan kettuilun kohteeksi joutui myös Eric Bischoff.

Ja vielä ennen illan pääottelua nähtiin varmaan puolenkymmentä minuuttia kestänyt Sandmanin entrance, vierailut Blue World Orderilta, Balls Mahoneylta ja luultavasti joltain muultakin. Vähän meinasi keskittyminen jossain vaiheessa herpaantua kun show tuntui laahavan pahasti sijoillaan. Pitkän jahkailun jälkeen se illan viimeinen ottelu kuitenkin saatiin käyntiin.

ECW Rules Tag Team Match
Dudley Boyz VS. Tommy Dreamer & Sandman
Tällainen oli siis illan pääottelu. Tämä nelikko edelleen eli ja hengitti ECW:tä, joten siinä mielessä he olivat juuri oikeat kaverit tähän hommaan. Roskapainin ystävät varmaan taas teilaavat minut, mutta mielestäni tämä ottelu oli aika kamala. Päätöntä aseilla mätkimistä ja bleidaamista pelkän bleidaamisen ilon vuoksi. Ottelun aikana nähtiin ties minkälaista sekaantumista ja tästä tuli ikävällä tavalla mieleen Jeff Jarrettin tittelipuolustukset TNA:n puolelta. Loppuspotti oli kyllä komea, mutta kokonaisuutena tämä ottelu oli melkoisen kamala sekamelska. Ymmärrän kyllä, että jotkut tällaisesta varmasti pitävät, mutta itse en siihen painifanien joukkoon kuulu.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:16
Voittajat: Dudley Boyz (after powerbombing Dreamer through a flaming table)

Arvosana: * ½

Tuo oli siis illan viimeinen ottelu, mutta show jatkui vielä hyvän tovin aikaa. 'Stone Cold' Steve Austin teki yllätysvierailun ja kutsui koko ECW:n rosterin kehään. Ennen kaljanjuontikekkereitä Austin kuitenkin halusi nähdä kohtaamisen ECW:n ja WWE:n ristiretkeilästen kanssa. Pitkällisen maanittelun jälkeen WWE:n painijat sitten laskeutuivat parvelta kehään, ottaakseen vaan turpaan ECW-hemmoilta. Tuossa rytäkässä JBL kuuleman mukaan käytti kohtuuttoman rajuja otteita, piesten Blue Meanien pahanpäiväisesti. Joukkotappelua sitten seurasi vielä Eric Bischoffin pieksentä koko ECW-rosterin toimesta ja show loppui siihen Austinin isännöimään kaljanjuontijuhlaan.

*** Chris Jericho
** Lance Storm
* Eddie Guerrero

Yhteenveto: Tätä on sen puoleen vähän hankala arvostella kuten muita ppv:itä, koska tässä suuri painoarvo oli erilaisilla promoilla ja vanhojen aikojen mehustelulla ja niitähän nähtiin illan mittaan lukuisia. Rob Van Dam, Paul Heyman, Eric Bischoff, JBL, Kurt Angle nyt ainakin pääsivät pidemmäksi aikaa mikin varteen. Hienosti tähän oli saatu sitä autenttisen ECW:n tunnelmaa luotua, ja siinä mielessä tämä onkin hyvin poikkeuksellinen ja muistettava tapahtuma. Ongelma omalla kohdallani vain tuli siinä, että en koskaan ole alkuperäistä ECW:tä seurannut, joten en oikein pystynyt hommaan samaistumaan. Lisäksi kovasti harmitti se, miksi Storm-Jericho, Psicosis-Mysterio ja Benoit-Guerrero eivät yksikään saaneet kunnolla aikaa. Hukkaanheitettyä potentiaalia suoraan sanottuna. Ajastakaan ei ollut puutetta. Tapahtuma jäi yli 20 minuuttia täydestä kolmesta tunnista vajaaksi. Hyvästä tunnelmasta ja autenttisuuden mielikuvasta johtuen tämä kuitenkin neljäsosan lapinlisän arvosanaansa ansaitsee.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Royal Rumble 3,55
2. WWE - WrestleMania 21 3,31
3. TNA - Lockdown 2,91
4. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
5. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
6. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
7. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
8. TNA - Hard Justice 2,78
9. WWE - ECW One Night Stand 2,54
10. TNA - Destination X 1,67

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day

Seuraavaksi Slammiversary.

[DeadManWalking]

Demari vei sitten kaiken arvuuttelun ilon paljastamalla heti kärkeen oikean vastauksen.

Noh noh, itsehän käskit arvuutella.

Tuo ensimmäinen ECW One Night Stand oli kyllä todellakin aika poikkeuksellinen PPV tuohon aikaan. Lisäksi kyseessä oli myös täysin aito tribuutti-PPV, sillä tähän ei sotkettu oikeastaan mitään WWE:hen liittyvää (paitsi tietty WWE:n leivissä olevia painijoita). Seuraavana vuonnahan oteltiin jo WWE:n mestaruudesta, mikä tietyllä tavalla vetää pohjan pois tällaiselta tapahtumalta.

Paperillahan tässä oli tietysti timanttisen kovia ottelupareja monta kappaletta, mutta juurikin otteluiden lyhyehkö kesto ei antanut esimerkiksi Benoit vs. Eddie ja Storm vs. Jericho otteluille niin suuria mahdollisuuksia olla ihan puhdasta kultaa, mutta hyviä matseja toki nähtiin.

Tätä on sen puoleen vähän hankala arvostella kuten muita ppv:itä, koska tässä suuri painoarvo oli erilaisilla promoilla ja vanhojen aikojen mehustelulla

Tämä. Sinänsä jos katselee pelkästään otteluiden laatua, niin eihän tämä nyt mitään elämää suurempaa ollut, mutta tässä tapahtumassa oli kyse muustakin kuin otteluiden absoluuttisesta laadusta. Hammerstein Ballroom, sen intensiivinen yleisö, täysin poikkeuksellinen asetelma WWE:n PPV:lle, uskomaton tunnelma ja todellinen "vielä kerran pojat" -fiilis. Sen vuoksi itselleni nimenomaan tämä ensimmäinen One Night Stand on tietyllä tavalla jopa melko poikkeuksellisessa asemassa. Tämä PPV on hyvä esimerkki siitä, että PPV:n kokonaisarvosana ei ole sama asia, kuin mitä otteluiden laadusta pystyy laskemaan keskiarvoksi.

Tässä kohtaa taisi olla yksi illan odotetuimmista hetkistä. Itse mielipuolisen professorin Paul Heymanin esiintyminen ja shootpromo. Heyman laukoi suustaan muutamia sellaisia asioita, jotka ovat jääneet elämään vielä tähän päivään saakka.

Tämä oli kyllä tosiaan aika komea hetki. "Matt freaking Hardy!", ja ne muut setit joita Heyman pääsi sanomaan. Siinä saattoi Heymaniltakin päästä tietynlainen painolasti niskasta, kun pääsi vähän avautumaan.

Hieno arvostelu.

[MR.Off Topic]

Kaikilla on omat mielipiteet, mutta mielestäni tuo Tanakan ja Awesomen matsi on aika huikea. Aina tulee semmoinen suu ammolla fiilis matsin päätteeksi. Tanakan tuolin "no sellaukset" ovat kuuluneet miehen repertuaariin ja noh tämä on ECW. Itse nautin tällaisesta roskapainista. Matsi oli viime vuoden Alert Idolsin avauskierroksella mukana Hellhoundin pistämänä. LINK! Whatin arvosana on kuitenkin erittäin ymmärrettävä, koska onhan tuo matsi melkoista spottihuorausta. Itselle ei kuitenkaan matsin aikana tullut fiilistä, että kaverit hakee vain toinen toistaan kovempaa spottia niin kuin jossain matseissa tulee. Tosin noissa matseissa siinä spotissa yleensä aiheellista on, että montako volttia pyörittiin. Tässä matsissa ei.

[MutiM]

Olipas paskoja mielipiteitä.

[The Rocker]

Joo huomaa että What ei ole ECW:tä katsellut. Tuohan on ECW fanien unelmaa koko tuo tapahtuma. Vain Raven ja Shane Douglas puuttuivat. Ja Terry Funk. Esim. Awesome vs Tanaka on koko massiivisen ottelusarjan osalta juurikin samanlaisia otteluita. Otteluilla pituutta 10-15 minuuttia ja täyttä häkää vedetään koko homma. Roskapainin juhlaa. Esim. Storm vs Jerichon loppu oli sitä ECW-kuvioiden jatkoa. Kuten melkein kaikki muukin.

[Kenitys]

Vaikka monesta asiasta olenkin Whatin kanssa samaa mieltä painiasioissa, niin tämä ECW- ja roskapainifanius on se, missä mielipiteemme poikkeavat läpikotaisin. En tosin edelleenkään ole nähnyt kokonaan tuota klassista ensimmäistä One Night Standia (joo, noloa), mutta näkemäni perusteella voin kuitenkin sanoa, että olen luultavasti aivan vastakkaista mielipidettä tapahtuman hienoudesta. ECW on todella lähellä sydäntäni, ja juuri esimerkiksi Awesome-Tanakat ovat siinä vauhdikkuudessaan, äärettömän viihdyttävässä toiminallisuudessaan ja otteluihin sopivassa "no-sellauksessaan" mahtavia kultakimpaleita. Mutta mielipideasioitahan nämä ovat :)


UNFORGIVEN 2001

Onpa muuten huonoin ppv-poster pitkään aikaan. Asiaa ei parantanut se, että tuota yksinkertaisesti rumaa naamagrafiikkaa joutui katsomaan koko show'n ajan, koska se pyöri tasaisesti sivu-titantroneilla ja muussakin ppv-grafiikassa. Unforgiven oli vakiintunut jo vuonna 1999 SummerSlamin jälkeiseksi väli-ppv:ksi, ja myös vuonna 2001 se jatkoi uskollisesti samassa roolissa. Sota WWF:n ja Alliancen välillä oli edelleen käynnissä brutaalina. Mitään dramaattista ei ollut viime aikoina tapahtunut, mutta taistelu ei näyttänyt edelleenkään loppumisen merkkejä. Alliance-painijat merkitty jälleen punaisella ja WWF-painijat sinisellä. Selostajina JR ja Paul Heyman. Hieman poikkeuksellisen tästä show'sta teki se, että tämä oli ensimmäinen ppv, joka järjestettiin 11.9. nähtyjen terrori-iskujen jälkeen. Sen vuoksi ppv avattiin Jennifer Holidayn esittämällä America The Beautifulilla.


Dudley Boyz (c) vs. Hardy Boyz vs. Lance Storm & The Hurricane vs. Big Show & Spike Dudley - WWF Tag Team Championship
Alliancea edustava Dudley Boyz oli palannut takaisin joukkuemestaruuskantaan pari viikkoa ennen Unforgiveniä, kun Dudleyn veljekset voittivat WWF:n joukkuemestaruudet Brothers of Destructionilta. Nyt Bubba Ray ja D-Von joutuivat todellisen haasteen eteen, kun heitä vastaan asettui kolme haastajajoukkuetta. Hardyt olivat Dudleyille ennestäänkin hyvin tuttuja, ja samoin oli heidän veljensä Spike Dudley, joka liittoutui tällä kertaa yhteen WWF:n suurimman atleetin Big Show'n kanssa. Show & Spike -kaksikon lisäksi toinen uusi parivaljakko oli Lance Stormin ja The Hurricanen muodostama joukkue. Oi kyllä! Eniten ikinä markkaamani gimmick, Hurricane, oli saanut alkunsa SummerSlamin jälkeen. Supersankarimaskin takana oli tietenkin Shane Helms, joka oli ollut osa Alliancea kesästä lähtien muttei ollut esiintynyt paljon muuten kuin jobbaamalla CW-mestaruutensa Billy Kidmanille heinäkuussa. SummerSlamin jälkeen tuohon tuli muutos, kun Alliance-johtaja Steve Austin kyseli Helmsiltä tämän Green Lantern -tatuoinnista, ja pian tuon jälkeen Helms alkoi pukeutua supersankariksi, ja häntä alettiin kutsua Hurricane Helmsiksi. Viittaan ja maskiin sonnustautunut Helms uskotteli olevansa ihan oikea supersankari, ja heti debyyttiottelussaan hän voitti European-mestaruuden Matt Hardylta. Nyt hänellä oli mahdollisuus nousta tuplamestariksi voittamalla joukkuevyöt Lance Stormin kanssa.

Jotenkin en nyt kauheasti syttynyt tälle ottelulle. Paikoitellen tarjolla oli kyllä oikein hyvää menoa, kun äijät ymmärsivät pitää ottelun yksinkertaisena monen miehen vauhtirymistelynä. Huippuhetkiä olivat alkupuolella nähty high flying -loikkien rykelmä, Matt Hardyn upea ASAI Moonsault ja Hurricanen Hurri-Chokeslam yritys Big Show'lle. Ottelun suurin ongelma oli se, että tällä oli pituutta jopa vähän turhan paljon. Kyseessä oli siis eliminointiottelu, ja osa mielenkiintoisimmista painijoista eliminoitiin liian aikaisin. Lisäksi muutenkin tuntui, että juuri ne vähemmän kiinnostavat painijat pääsivät olemaan turhan paljon esillä. Asiaa ei auttanut sekään, että kahden viimeisen joukkueen lopputaistelu tuntui yllättävänkin tylsältä. Se ei tarjonnut mitään, mitä ei olisi nähty WWF:n joukkuedivisioonassa moneen kertaan aikaisemminkin. Kokonaisuutena ottelu oli siis ihan mukavaa katsottavaa, mutta vähän laimea kokonaisfiilis tästä kieltämättä jäi.
**½ (14:21)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (D-Von last eliminated Matt Hardy by pinfall after a Bubba Bomb by Bubba Ray)

Raven w/ Terri vs. Perry Saturn
Lievästi ilmastuna voi sanoa, että Perry Saturnilla ei ole mennyt kovin hyvin viime kuukausina. Kaikki alkoi Radicalzin hajoamisesta, josta voi syyttää Chris Benoit'n face-turnia (ja sittemmin tapahtunutta loukkaantumista) ja Eddie Guerreron hyllyttämistä. Jäljelle jäivät vain Saturn ja Dean Malenko, joista myös Malenko katosi näkymättömiin Invasion-kuvion alettua. Saturn puolestaan... No, ilmeisesti tämä kaikki oli vähän liikaa Saturnin mielenterveydelle. Saturn nimittäin rakastui Moppy-nimiseen moppiin. Kyllä, moppiin. Moppiin, jolle oli piirretty kasvot. Jostain kumman syystä Saturnin oikea naisystävä Terri ei ollut kovin innostunut jäämään kakkoseksi mopille, ja niinpä hän dumppasi Saturnin ja alkoi heilastella Ravenin kanssa. Ravenhan oli Saturnin pitkäaikainen ystävä/vihamies aina Flock-ajoilta lähtien. Saturnin murheet eivät päättyneet tähän, sillä elokuussa Saturnin uusi moppirakas Moppy katosi jälkiä jättämättä. Saturn oli murtunut, ja eräässä Raw'ssa ennen Unforgiveniä hän oli promoamassa kehässä Moppyn kohtalosta, kun Raven ja Terri ilmaantuivat titantronille. Julma kaksikko oli "löytänyt" Moppyn. Palauttamisen sijaan he pistivät Moppyn puusilppurin läpi Saturnin katsellessa tätä tragediaa kehässä ja huutaen tuskissaan Moppyn nimeä. Tämän henkilökohtaisemmaksi ei WWF vs. Alliance -taisto menisi.

Hetkittäin tämä vaikutti jo ihan kivaltakin ottelulta, mutta lopulta käteen jäi lähinnä laiskaa vätystelyä. Muutamat liikkeet, erityisesti Saturnin heitot, olivat ihan nättejä, ja ottelun alku vaikutti ihan ok:lta, mutta ei tässä oikein mitään kokonaisuutta ollut. Jälleen jäi Ravenin ottelusta todella petetty fiilis. Olen niin katkera siitä, kuinka hyvältä Ravenin tilanne näytti jo, mutta sitten hänen momentum piti tappaa kokonaan tällä heel-turnilla. Tämäkin olisi tarvinnut face- ja heel-roolien vaihtamisen lisäksi sen HC-stipulaation, jonka avulla Raven sai aina WCW:ssä/ECW:ssä revittyä viihdyttäviä otteluita. Kokonaisuutena tämä jätti hyvin laimean fiiliksen, varsinkin kun tietää, että nämä kaksi pystyvät keskenään oikeasti hyviinkin otteluihin. Erityisesti loppu oli kuraa.
*½ (5:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Perry Saturn (Swinging Cradle Suplex alias Moss-Covered Three-Handled Family Credenza)

Edge (c) vs. Christian - WWF Intercontinental Championship
Älkää hämääntykö sinisestä väristä, Christian oli tätä nykyä niin heel kuin joku WWF:n riveissä saattoi vain olla. Jo kuukausien ajan Christian oli tuntenut lievää kateellisuutta veljeään Edgeä kohtaan. Christianista tuntui, että kaikki WWF:ssä ja heidän lähipiirissään tuntuivat välittävän enemmän Edgestä. Myös painikehissä Edge sai kaiken huomion: hän oli vuoden 2001 KOTR-voittaja ja SummerSlamin jälkeen tuore IC-mestari. Pitkään Christian kuitenkin nieli kateutensa ja pysyi veljensä rinnalla, kunnes syyskuun alussa veljesten kotikaupungissa Torontossa nähdyssä Raw'ssa Christianin päässä naksahti. Kesken veljesten in ring -promottelun Christian tarttui terästuoliin ja tirvaisi sillä suoraan Edgeä naamariin! Tämän jälkeen Christian viimeisteli pahoinpitelyn One Man Con-Chair-Tolla. Christian ilmoitti vihaavansa Edgeä ja haluavan tämän IC-mestaruuden itselleen. Näiden veljesten vuosien ajan jatkunut menestyksekäs yhteistyö oli tullut päätökseen.

Harmi kyllä täytyy todeta, että tämä(kin) ottelu oli vähintään pienoinen pettymys. Olin nimittäin odottanut tätä Edgen ja Christianin feudia kieli pitkällä, sillä odotin, että parhaimmillaan näiden kahden ottelu voisi nousta jopa huipputasolle. No, ainakaan tämän ottelun kohdalla sitä ei tapahtunut. Se ei toki poista sitä faktaa, että tämä oli hyvä ja loppua kohti myös oikeasti jännittävä taistelu IC-mestaruudesta. Tämä oli sellaista rautaisen toimivaa ja vauhdikasta keskikortin painia, jossa ei kuitenkaan nähty mitään erityisen suuria spotteja tai muitakaan elämää suurempia hetkiä. Homma toimi kuin junan vessa vanhoina hyvinä aikoina, mutta sille odottamalleni seuraavalle tasolle ei noustu missään vaiheessa. Plussaa pitää antaa vielä siitä, että lopetus oli ovela ja tunnelma hyvä.
*** (11:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Christian (Low blow with a chair)

Brothers of Destruction (c) vs. KroniK w/ Steven Richards - WCW Tag Team Championship
Tämän ottelun taustatarina alkoi tässä ottelussa ringsidellä seisoneesta Steven Richardsista. Richardsin mukaan oli Undertakerin syytä, että Stevenin johtama mahtava Right To Censor oli hajonnut lopullisesti jokunen aika sitten. Tavallaan syytteissä oli ihan perää, koska RTC:n hajoamista edelsi Undertakerin porukalle tarjoama maailman julmin turpasauna. Steven ei ollut unohtanut tätä, ja niinpä hän janosi kostoa. Jostain syystä Steven ei kuitenkaan tahtonut hyökätä yksin Undertakerin ja tämän kanssa nykyisin aina hengailevan Kanen kimppuun. Niinpä Richards punoi juoniaan, kunnes eräässä Raw'ssa ennen Unforgiveniä Brothers of Destruction oli määrätty puolustamaan WWF:n joukkuemestaruuksiaan Dudley Boyzia vastaan. BODin voitto näytti varmalta, kunnes Brian Adamsin ja Bryan Clarkin muodostama KroniK teki WWF-debyyttinsä (tai oikeastaan comebackinsa) aiheuttamalla UT:lle ja Kanelle mestaruustappion. Allianceen liittynyt Richards oli tuonut kaksi uutta WCW-nimeä WWF:ään tehtävänään tehdä Undertakerin ja Kanen elämästä helvettiä. Ensimmäinen askel olisi riistää BODilta vielä jäljellä olevat WCW-joukkuemestaruusvyöt.

Herranjumala miten kankeaa painia ja muutenkin aivan hirvittävää kuraa. Yksi vuoden huonoimmista otteluista. On hankala sanoa, oliko kyse KroniKin vai BODin vai molempien ammattitaidottomuudesta, vai miksi nämä kaksi brawlausjoukkuetta eivät pelanneet yhtään yhteen. En toki odottanutkaan tältä mitään MOTYC-menoa, mutta olisi voinut luulla, että tämä olisi yltänyt edes ok:ksi. Liikkuminen oli pääasiassa todella hidasta ja nykivää ja todella ankeaa katsottavaa. Monet liikkeetkin olivat todella huonosti suoritettuja. Tuntui, että molemmat oikein yrittivät saada toiset näyttämään mahdollisimman huonolta. No, kehuja pitää antaa Kanelle, joka tuntui olevan ottelussa ainut, joka edes yritti tosissaan. Lisäksi Bryan Clarkin Flying Shoulder Block kehästä ulos oli hieno, mutta siihen se sitten jäi. Samoin kuin koko KroniKin WWF-ura. Johtoporras teki omat päätelmänsä heidän suorituksestaan. Huvittavintahan tässä oli se, että dirt sheettien mukaan KroniK oli palkattu WWF:ään Undertakerin painostuksesta, sillä Adams ja Clark olivat 'Takerin hyviä kavereita.
* (10:22)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Brothers of Destruction (Undertaker pinned Clark after a Chokeslam)

Rob Van Dam (c) vs. Chris Jericho - Hardcore Match for the WWF Hardcore Championship
Tällä ottelulla ei ollut mitään kovin suurta storylinea taustallaan, mikä on sinänsä harmi, koska olihan tässäkin kyseessä aikamoinen dream match ensimmäistä kertaa ppv:ssä nähtävänä. ECW-omistaja Stephanie McMahon-Helmsleyn ja Chris Jerichon henkilökohtainen vihanpito oli kaikkea muuta kuin päättynyt SummerSlamiin, ja molemmat janosivat edelleen kostoa. Rhyno oli epäonnistunut Jerichon taltuttamisessa, joten Stephanie oli kääntänyt katseensa kenties suurimpaan ECW-tähteen Rob Van Damiin. RVD otti mielellään vastaan haasteen Jerichon pieksemisestä. Samalla hän joutuisi puolustamaan hallussaan pitämäänsä HC-mestaruutta Y2J:tä vastaan.

Ilmeisesti minulla on jonkinlainen yleisongelma tämän Unforgivenin kanssa, koska mikään otteluista ei tunnu viihdyttävän sillä tavalla kuin olin toivonut. Toki aivan ensimmäisenä täytyy huomauttaa, että olihan tämä järkyttävän iso tasonnousu tuosta edellisestä ottelusta, ja samalla tämä oli kirkkaasti paras ottelu tähän mennessä. Meno oli siis oikein hienoa, ja ottelussa oli tarjolla muutamia oikein näyttäviä bumppeja. Mutta silti... Vastakkain oli kaksi suosikkipainijaani, ja aikaa oli yli 15 minuuttia. Kyllä noilla aineksilla pitäisi syntyä vähintään se MOTYC-ottelu, ja siihen tasolle tämä ei ikävä kyllä ihan yltänyt. Tässä nähtiin monet samat jutut kuin Hardy vs. RVD:ssä mutta vain vähän uutta. Walls of Jericho tikkailla ja se tuolilla isku päähän Van Damin Suicide Diveen olivat toki hienot, mutta nekin nähtiin jo Benoit vs. Jerichossa. Lisäksi alun counterointi oli myös vähän kömpelön näköistä, ja lopun olkapään työstäminen tuli aika tyhjistä. Ehkä olisin toivonut vielä enemmän hardcorea HC-mestaruusotteluun ja vielä enemmän jotain muutakin. Jericho ja RVD tekivät hienon työn, mutta uskon heidän pystyvän vielä parempaankin.
***½ (16:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

The Rock (c) vs. Shane McMahon & Booker T - 2 on 1 Handicap Match for the WCW Championship
The Rock oli onnistunut voittamaan WCW:n päämestaruuden SummerSlamissa ja nousemaan samalla historian toiseksi WWF-painijaksi, joka piti tuota vyötä hallussaan. Tämä ei ollut ollenkaan hyvä uutinen entiselle mestarille Booker T:lle ja ennen kaikkea Alliance-johtaja Shane McMahonille. Niinpä Shane päätti yhdessä Booker T:n kanssa ottaa kovat otteet käyttöön: WCW-mestaruuden omistaja joutui noudattamaan WCW-säännöksiä, ja niinpä Rockilla ei ollut mitään sanottavaa siihen, kun Shane pakotti comissioner Regalin buukkaamaan Unforgiveniin Handicap-ottelun WCW-mestaruudesta. Niinpä Rockin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi mind gamesien pelaaminen. Ppv:tä edeltävinä viikkoina nähtiin, kuinka monin keinoin Rock pystyi nöyryyttämään Bookeria ja Shanea.

Tässä ottelussa oli kaksi ongelmaa. Tämä oli liian pitkä ja aivan liian ylibuukattu. Nyt oli WWF ottanut pahasti vääränlaista mallia WCW:ltä mestaruusotteluiden buukkaamiseen. Rock toki sai yleisön taas sähköistettyä viimeistä penkkiriviä myöten. Lisäksi Booker hoiti oman brawlausosuutensa vakuuttavasti, ja Shanen People's Elbow oli hauska. Paikoitellen ottelu oli siis ihan hauskaa entertainment-brawlia, mutta painilliselta anniltaankin se jäi vain ihan kivaksi menoksi, jota oli pitkitetty aivan turhaan ja liian paljon. Tilannetta pahensi entisestään loppupuolen idioottimainen buukkaus. Testin ja Bradshaw'n sekaantumiset olivat jo typeriä, ja vielä pahempaa oli Mike Chiodan ja Nick Patrickin välienselvittely ottelun lopussa. Katsojalle tuli tuota katsoessa typerä olo, ja ottelusta jäi käteen semmoinen pidennetyn tv-ottelun fiilis.
** (15:23)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

The Rock (Pinned Booker T after a Rock Bottom)

Tajiri (c) w/ Torrie Wilson vs. Rhyno - WCW United States Championship
Tajiri oli noussut SummerSlamin jälkeen entistä suurempiin kuvioihin, kun hän oli voittanut WCW US-mestaruuden Raw'ssa Kanyonilta. Tuo mestaruustappio oli samalla alkusoitto Kanyonin uran loppumiselle. Kanyon pyöri kyllä Invasion-kuvion loppuun asti pikkuotteluissa muttei esiintyisi enää ppv:ssä. Pian sen jälkeen Kanyon loukkaantuisi lähes vuodeksi, eikä hänen WWF-paluustaan tulisi enää koskaan mitään. Vuonna 2010 edesmennyt Kanyon ehti potkujensa jälkeen syyttää WWF:ää siitä, ettei häntä pushattu, koska hän oli homo. Semmoista. Tämän ottelunkin taustatarina liittyy tuohon Kanyon-otteluun, koska Tajirin mestaruusjuhlat jäivät varsin lyhyeksi, sillä Rhyno keskeytti ne iskemällä Tajirin kanveesiin todella rajulla Gorella. Tajirin keskivartalo oli ollut teipattuna tuon hyökkäyksen jälkeen, eikä hän vieläkään ollut täysin kunnossa, mutta Tajiri tahtoi silti kohdata piinaajansa tässä ppv-ottelussa. Tajirin ringsidellä oli Torrie Wilson, joka oli hiljattain alkanut seurustella Tajirin kanssa, vaikka Tajiri edusti WWF:ää ja Torrie Alliancea.

Minun täytyy sanoa, etten nyt aivan ymmärtänyt tätä Tajirin US-mestaruuspushia. Ehkä se häiritseväisyys on sitten vain siinä, että tiesin jo etukäteen, ettei Tajiri tulisi myöhemmin WWF-urallaan viihtymään näin korkealla kortissa. Toki olisin tällaista uraa toivonut Tajirille, mutta WWF:lle se ei ilmeisesti sopinut. Harmi sinänsä, koska Tajiri hoiti ainakin tässä ottelussa underdog-roolinsa erinomaisesta. Kokonaisuutena tämä oli mukava välipalaottelu, jossa Tajiri pääsi taas näyttämään taitojaan. Ottelu oli siis ihan kiva, mutta se jäi pituudeltaankin niin lyhyeksi, ettei tästä ehtinyt kuoriutua kivaa tv-ottelua parempaa koitosta.
** (4:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rhyno (Gore)

Steve Austin (c) vs. Kurt Angle - WWF Championship
Austinin ja Anglen feud ei ollut todellakaan päättynyt SummerSlamiin, jossa heidän ottelunsa sai kontroversiaalin diskauslopetuksen. Austin oli tehnyt Anglelle kolme Stunneria, muttei silti saanut häntä selätettyä, ja Angle julisti tuon ottelun jälkeen Austinin tietävän itsekin, ettei hän pysty voittamaan Anglea. Totuus päätettiin selvittää Unforgivenissä, joka järjestettiin Kurtin kotikaupungissa Pittsburghissa, mutta sitä ennen nähtiin monia legendaarisia kohtaamisia Anglen ja Austinin välillä. Tunnetuin niistä nähtiin SS:n jälkeisessä Raw'ssa, jossa Alliance järjesti Stone Cold Appreciation Nightin, jossa koko Alliance kehui Austinia, ja Austin debytoi legendaarisen -catchpracensa pilkkaamalla Alliancea edustanutta Tazzia. Ilta päättyi kuitenkin Alliancen kannalta nolosti, kun Kurt Angle ajoi paikalle maitorekalla ja ruiskutti koko Alliancen päälle litroittain maitoa. Temppu oli parodia Austinin WM XV:tä edeltäneessä Raw'ssa nähdystä kaljarekkatempauksesta. Austin ei tätä nöyryytystä niellyt, vaan seuraavalla viikolla hän varasti Anglen kultamitalit ja heitti ne mereen. Angle vastasi seuraavalla viikolla kidnappaamalla Austinin, mutta lopulta Austin veti kuitenkin pisimmän korren iskemällä Anglelle Piledriverin betonilattialle viimeisessä SD:ssä ennen UG:tä. Niskansa satuttanut (kayfabe) Angle nousi kehään tohtorien ohjeitten vastaisesti.

Otteluun johtaneet storylinevaiheet olivat hienoja, mutta niin vain karu totuus on se, että tämäkin ottelu oli ikävä pettymys. Tässä ei missään vaiheessa tuntunut olevan samanlaista järjetöntä intenssiteettiä, hillittömän kovaa taistelua, sydänverellä omistautumista ja ennen kaikkea hurjia bumppeja, kuin mitä SS:n ottelussa oli. Siinä molemmat antoivat kaikkensa ja olivat aivan poikki lähes täydellisen kamppailun jälkeen. Tässä taas... Tässä he vetivät sellaisen tyylipuhtaan oppikirjamaisen hyvän painiottelun, joka on nähty niin monesti muulloinkin. Toki tässä yritettiin vetää intenssiivisyys vielä pidemmälle sillä Kurtin niskan loukkaantumisella, mutta eipä sitä paljoa edes ottelussa hyödynnetty. Jopa ottelun lopetus tuli aika puskista, sillä kaikenlainen todellinen lopputaistelu uupui täysin. Tuntui siltä, että nyt yritettiin kertoa niin paljon jotain suurta buukkauksellista tarinaa että unohdettiin se kaikki, missä onnistuttiin SS:ssä täydellisesti. Ottelu oli siis aivan kiistatta hyvä, ja sitä oli kiva katsoa, mutta paljon kehuja en viitsi uhrata, sillä tämä oli niin selvä tasonlasku SummerSlamista.
*** (23:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Angle Lock)

*** Rob Van Dam
** Chris Jericho
* Christian

Kokonaisarvio Unforgivenistä: Oikeastaan voisin vain lainata noita Austin/Angle-arvostelun viimeisiä sanoja: tämä oli todellakin selvä tasonlasku SummerSlamista. SummerSlam oli kokonaisuutena tosi vahva, viihdyttävä ja ennen kaikkea kiinnosta ppv. Tämä taas jatkoi sillä samalla Invasion-meiningillä, muttei onnistunut tarjoamaan mitään erikoista tai järisyttävää. Useampiakin uusia taistelupareja nähtiin, mutta kaikki ottelut olivat vähintäänkin pieniä pettymyksiä. SS:stä tutut taisteluparit vetivät selvästi huonommat ottelut kuin SummerSlam. Tämä oli nyt väli-ppv kaikessa sanan negatiivisissa merkityksissä. Vuoden heikoin WWF-ppv. Kehno.

1. WWF WrestleMania X-Seven - Loistava
---------------
2. WWF Royal Rumble - Hieno
3. WWF No Way Out - Hieno
4. WWF SummerSlam - Hieno
5. WWF Judgment Day - Hieno
---------------
6. WWF Backlash - Hyvä
7. ECW Guilty As Charged - Hyvä
8. WWF Invasion - Hyvä
---------------
9. WWF King of the Ring - Ok
10. WCW Greed - Ok
11. WWF Insurrextion - Ok
---------------
12. WWF Unforgiven - Kehno
13. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
14. WCW Sin - Kehno
---------------
15. WOW Unleashed - Surkea

Seuraavaksi No Mercy.

[The Blasterpiece]

Angle vastasi seuraavalla viikolla kidnappaamalla Austinin, mutta lopulta Austin veti kuitenkin pisimmän korren iskemällä Anglelle Piledriverin betonilattialle viimeisessä Raw'ssa ennen UG:tä. Niskansa satuttanut (kayfabe) Angle nousi kehään tohtorien ohjeitten vastaisesti.

Austinin Piledriver tapahtui SmackDown!:ssa, koska muistan nähneeni tämän SubTV:llä. Hienoja hetkiä.

[Kenitys]

Angle vastasi seuraavalla viikolla kidnappaamalla Austinin, mutta lopulta Austin veti kuitenkin pisimmän korren iskemällä Anglelle Piledriverin betonilattialle viimeisessä Raw'ssa ennen UG:tä. Niskansa satuttanut (kayfabe) Angle nousi kehään tohtorien ohjeitten vastaisesti.

Austinin Piledriver tapahtui SmackDown!:ssa, koska muistan nähneeni tämän SubTV:llä. Hienoja hetkiä.

Ah, totta. Olin varma, että olisin kirjoittanut "viimeisessä tv-show'ssa ennen UG:tä", mutta olihan sinne tuo virhe näköjään lipsahtanut.

[The Blasterpiece]

Pakko vielä kommentoida sen verran, että vapaapaini ei nykypäivänä kiinnosta hirveästi, mutta joka sunnuntai on tullut tänne lukemaan Kenityksen arvosteluja. Loistavaa krapulalukemista.

Varsinkin nyt on päästy todella mukaviin aikoihin, kun juonikuvioista on omakohtaisia kokemuksia, kun tuli alettua seuraamaan vapaapainia SubTV:ltä silloin vuonna 2001. Angle-Austin-feudilla on ihan oma paikkansa sydämessäni. Kurt Angle oli ihan s****nan viihdyttävä tuolloin. Enkä ymmärrä IWC-valituksia Austinin 2001 heel-kaudesta, mun mielestä se oli toimiva.

[Kenitys]

Pakko vielä kommentoida sen verran, että vapaapaini ei nykypäivänä kiinnosta hirveästi, mutta joka sunnuntai on tullut tänne lukemaan Kenityksen arvosteluja. Loistavaa krapulalukemista.

Varsinkin nyt on päästy todella mukaviin aikoihin, kun juonikuvioista on omakohtaisia kokemuksia, kun tuli alettua seuraamaan vapaapainia SubTV:ltä silloin vuonna 2001. Angle-Austin-feudilla on ihan oma paikkansa sydämessäni. Kurt Angle oli ihan s****nan viihdyttävä tuolloin. Enkä ymmärrä IWC-valituksia Austinin 2001 heel-kaudesta, mun mielestä se oli toimiva.

Kiitos palautteesta ja kiva kuulla, että arvostelut kelpaavat :) Yleisestikin voin tässä samalla kiittää kaikkia, jotka jollakin tavalla kommentoivat arvosteluita tai muuten vain lukevat niitä. On kiva tietää, että jotkut näitä oikeasti tarkastelevat. Ja yleisesti kaikki näihin "vanhoihin" tapahtumiin liittyvä keskustelu on mielenkiintoista. Olen myös samaa mieltä Anglen (ja Austinin) viihdyttävyydestä, ja kieltämättä nämä ajat alkavat nyt olla ihan jännittäviä, kun vähitellen ne itsellekin lapsuusvuosilta jotenkin tutut tapahtumat alkavat lähestyä.

[What]

Tuo UG:n Angle-Austin oli tosiaan pienoinen pettymys kun vertailukohtana piti Summerslamin huippumatsia. Joka tapauksessa itseni kaltaiselle Angle-markilla tuolla matsilla on erityinen paikka sydämessäni. Ehkäpä tunteikkain kaikista Anglen mestaruusvoitoista, se juhlinta kotikaupungin suurena sankarina, ah, niin sydäntälämmittävä hetki että ihan ällöttää. Muutenhan en ole koskaan UG 2001:tä kokonaisena katsonut, ja arvostelun perusteella ei ihan siellä "to do" listan kärkipäässä ole, vaikka ihan hyviäkin hetkiä tapahtuma näytti tarjonneen.

Jatketaanpa sitten omaa projektia. Tällä kertaa vuorossa TNA:ta ja ensimmäinen Slammiversary-nimellä kulkenut tapahtuma. Ja suuret kiitokset kaikille ONS-arvosteluani kommentoineille. Arvelinkin, että siitä jos jostakin sitä porua syntyy. Ymmärrän kyllä varsin hyvin erilaiset mielipiteet tuon tapahtuman osalta, mutta itselleni ei kyseessä mikään ikimuistoinen ppv ollut.


Sunnuntai, 19. Kesäkuuta 2005
Impact Zone, Orlando, Florida

Onpahan huikea posteri. Ihan kuin 8-vuotiaan pojan Paintilla suunnittelema. Tuosta huolimatta kyseessä oli juhla-ppv. Päivälleen 3 vuotta sitten TNA oli nähnyt ensi kertaa päivänvalonsa, ja paljon oli kerennyt sen jälkeen tapahtua. Käänteet olivat kerenneet jo alkaa ennen ppv:tä nähdyssä pre show'ssa. Jeff Jarrettin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan olla mukana illan pääottelussa, mutta hän oli pre show'ssa tehnyt Eric Cantonat. Elikkä hyökännyt hänelle jatkuvasti mussuttaneen fanin kimppuun ja sen seurauksena joutunut tekemisiin poliisien kanssa. Tästä johtuen TNA:n mestaruuskomiten Larry Zbyzsko (tjsp.) oli tehnyt kovan ratkaisun: Jarrett oli ulkona matsista, ja hänet korvaisi Raven. Tarkempi internetin tutkailu paljasti, että kyseessä oli sittenkin pelkkä suunniteltu angle, eikä aito välikohtaus. Syytä siihen, miksi Jarrett haluttiin viimeisellä hetkellä pelistä pois en tiedä. Todennäköisesti hän olisi vastoin alkuperäistä suunnitelmaa halunnut itse voittaa ottelun. Tai sitten hänellä oli flunssa, eikä jaksanut painia tänä iltana. En tiedä, eikä kiinnosta. Selostajina tässä juhlashow'ssa oli tuttu kaksikko Mike Tenay & Don West.

X-Division Six Way Match
Zack Gowan VS. Delirious VS. Jerrelle Clark VS. The Amazing Red VS. Elix Skipper VS. Shark Boy
Eipä voi miksikään yllätykseksi sanoa, että ppv aloitettiin useamman miehen x-divariäksönillä. Yksijalkainen ”inspirational story” Zack Gowan oli näköjään tullut TNA:han jäädäkseen ja olin yllättänyt kun myös indyjyränä maineensa luonut Delirious oli matsissa mukana. Myös Amazing Red oli vastoittain tehnyt paluunsa TNA:han ja tämä oli hänen ensimmäinen matsinsta pitkään aikaan. Mitään erityistä panosta tällä ottelulla ei ollut. En muuten ole yhtään varma oliko ottelussa mukana yhtään heeliä. Delirousin ja Clarkin statuksesta ei ole mitään hajua, ja Skipperkin oli Daniels-feudin myötä kääntynyt faceksi. Kaikki muut olivat ainakin satavarmasti feissejä.

Noh, kyllä te noista osallistujista varmasti arvaatte millainen matsi tämä oli. Mukavaa pikkuspottia toisensa perään, mutta mistään draaman kaaresta taikka kehäpsykologiasta oli ihan turha haaveilla. Sellainen varsin ”kevyt” avausmatsi illalle. Ajoi asiansa, mutta ei todellakaan nouse minnekään muistettavien avausmatsien joukkoon.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:29
Voittaja: Shark Boy

Arvosana: **

Singles Match
Alex Shelley VS. Shocker
No niin, nuori ja nälkäinen Alex Shelley teki ensiesiintymisensä tämän projektin aikana. Shelley oli piipahtanut TNA:ssa jo edeltävänä vuonna, mutta kyllästyneenä huonoon kohteluunsa oli päättänyt keskittyä uraansa ROH:issa. Nyt uudet tuulet puhaltelivat ja Shelleylle löytyi paikka rosterista. Miehen gimmickiä voisi kuvailla sanoilla ”nykypäivän hybridipainija.” Elikkä kaveri, jolta onnistuisi kaikki brawlaamisesta lucha libreen. Nyt tämä vasta 22-vuotias detroitilainen oli päättänyt luoda mainettaan kohtaamalla arvostetun meksikolaisveteraanin.

Kuten aiemmissa arvosteluissani olen sanonut, Shocker oli hyvä painija. Hahmo hänellä oli vaan sieltä kuivimmasta päästä, mutta nyt ilmeisesti siihen koitettiin saada jotain väriä. Jostain kumman syystä Shocker saapui kehään aurinkolaseissa ja farkkuhaalareissa. Eriskummallinen asukokonaisuus meksikolaiselle...noh, matsin ajaksi haalarit toki vaihtuivat ihan normi painipöksyihin.

Ottelu oli varsin mukava. Mike Tenay möi selostuksellaan hienosti Shelleytä, kertoen kuinka hän on omaksunut vaikutteita painityyleistä ympäri maailmaa. Tämä oli sellaista varsin mukavaa ”pikkunäppärää” painia. Nähtiin sellaisia harvinaisempia liikkeitä ja lukemattomia tyylikkäitä vastaiskuja ja ”yllätysselätyksiä.” Erittäin vahva esitys nuorelta Shelleyltä, eikä Shockerkaan mikään huono tietenkään ollut. Hyvä alakortin ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:46
Voittaja: Shocker (Roll Up)

Arvosana: ***

Singles Match
Kip James VS. Ron 'Truth' Killings
Tämä storyline tuntui siltä kuin olisi kuntopyörän selässä. Poljet ja poljet, mutta mihinkään ei liikuta. Siitä lähtien kun Kip James oli debyyttinsä tammikuussa tehnyt, olivat 3 Live Krun muut jäsenet Truth ja Konnan kyseenalaistaneet BG Jamesin lojaaliuden. Konnan & Truth eivät voineet sietää Kipiä, mutta BG:n kohdalla oli käynyt sattumuksia, jotka herättivät paljon avoimia kysymyksiä. Nyt tätä tarinaa jatkettiin Kipin ja Truthin kohtaamisella.

Kenitys on 90-luvun arvosteluissaan aika pitkälle jo kertonut asian ytimen Billy Gunnin / Mr. Assin / Kip Jamesin kohdalla. Lookkinsa puolesta miehestä olisi voinut tulla megatähti, mutta taidot eivät sittenkään riittäneet, vaikka tilaisuuksia annettiin roppakaupalla. Kun tässä vaiheessa Kip alkoi olla jo iäkäs, eikä Killings sittenkään siihen eliittipainijoiden joukkoon kuulu, niin eipä tästä mitään huippumatsia tullut. Noh, positiivisena seikkana se, että oli tämä ainakin parempi kuin se ihan kammottava Jamesin ja Kevin Nashin First Blood Destination X:ssä.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:39
Voittaja: Ron Killings (Roll Up)

Arvosana: **

NWA World Tag Team Championship Match
The Naturals (Chase Stevens & Andy Douglas) © VS. Team Canada (Eric Young & Petey Williams) w./ A-1 & Coach D'Amore
Ilkeät naturaalit olivat petkuttaneet joukkuemestaruudet itselleen toukokuussa Chris Candidon avustuksella. Candidon ennenaikaisen kuoleman johdosta moinen sivuseikka oli kuitenkin yleisöltä unohtunut, ja Naturalsit sitä myöten alkoivat saada osakseen hurrauksia, kunnioittaessaan Candidon muistoa. Sitten kun Naturaalit vielä laitettiin feudaamaan TNA:n ilkimystallia vastaan, niin face turn oli tosi asia. Lisäjännitettä tähän otteluun toi Naturalsien vihjailu siitä, että he olisivat hankkineet uuden managerin. Mitään faktaa tästä ei ollut, niinpä Tenay & West joutuivatkin arvuuttelemaan, että onko tämä vain Naturalsien ”mielipelejä” vai ihan oikeata tietoa.

Varsin mainio joukkuemestaruusmatsi jälleen. Douglas & Stevens nyt eivät välttämättä mitään maailman valovoimaisimpia painijoita olleet, mutta eivät myöskään täysiä säkkejä. Youngin ja Williamsin taidot nyt ovat laajemmalti tiedossa, ja Scott D'Amore tuttuun tapaan oli aivan loistava kehän laidalla. Mallikasta joukkuepainia koko kestonsa ajan. Vielä parempaan arvosanaan olisi sitten vaadittu jo sellaista kovemman luokan tykitystä viime minuuteiksi, mutta eipä tämä missään nimessä huono matsi ollut. Jälleen kerran on pakko sanoa, että TNA:n joukkuedivari vei WWE:n vastaavaa vuonna 2005 ihan 6-0.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:17
Voittajat: The Naturals (after Jimmy Hart interfered and revealed as The Natural's new manager)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Sonjay Dutt VS. Samoa Joe
Jälleen yksi projektin hienoista hetkistä, Samoa Joen debyytti. Tähän aikaan TNA ja ROH tekivät tiivistä yhteistyötä ja monet rosterin jäsenistä painivat kummassakin promootiossa. Tämän tiiviin yhteistyön vuoksi Samoa Joen maine oli jo kiirinyt miehen edellä, ja selostajatkin (kuten myös suurin osa yleisöstä) tiesivät varsin hyvin mistä kaverista oli kyse. Tuttuja ”Joe's gonna kill you” chantteja kuultiin jo tässä miehen ensiesiintymisessä.

Ottelustakin jokseenkin tykkäsin. Onhan Joella se oma tyylinsä, jota hän pääsi tässä ensi kertaa TNA-yleisölle esittelemään. Tämä ei kuitenkaan ihan puhtaasti ollut pelkkä Joen showcase-ottelu, vaan Sonjaykin sai matsissa jonkinlaista hyökkästä aikaan. Ihan mukava debyytti samoalaiselta luovutuskoneelta ja jätti kyllä janoamaan lisää Joen otteita.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:27
Voittaja: Samoa Joe (Rear Naked Choke Submission)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Lance Hoyt VS. Bobby Roode w./Coach D'Amore
Kevään aikana suurikokoinen Lance Hoyt oli kääntynyt faceksi, ja nautti Impact Zonen uumenissa jonkinlaista kulttisuosiota. Sitä voisi jollain tasolla verrata Zack Ryderin nousuun vuonna 2011. Pienemmässä mittakaavassa toki, mutta jostain syystä IZ:n yleisö tuntui rakastavan tätä alaselkänsä tatuoinutta jättiläistä. Viime aikoina Hoytilla ja Team Canadalla oli ollut jos jonkinlaisia erimielisyyksiä, ja nyt niitä lähdettiin setvimään.

Suuresta yleisösuosiostaan huolimatta Hoyt ei mikään A-luokan kehävelho ollut, eikä Roodekaan vielä tässä vaiheessa ollut puhjennut kukkaansa. Niinpä mitään huikaisevaa painispektaakkelia tästä ei tullut. Sellainen ihan kiva alakortin ottelu kuitenkin. Ilman Scott D'Amorea tämä olisi ollut paljon tylsempää katsottavaa. Jälleen mies sai mukavasti tuotua väriä hommaan. Ihan perushyvää painia ja muutamia isompia liikkeitä kuten Hoytin Moonsault nähtiin. Tunnelma oli tosiaan hyvä johtuen Hoytin ”kulttisuosiosta” ja ottelun jälkeisissä hulinoissakin riitti katsomista.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:26
Voittaja: Bobby Roode (Northern Lariat)

Arvosana: ** ¼

Tag Team Match
3 Live Kru (Konnan & BG James) VS. America's Most Wanted
Sitten olikin vuorossa erikoiselta kuulostanut kahden facetiimin kohtaaminen. 3LK:n erimielisyyksistä olenkin jo kertoillut, mutta viime viikkoina myös AMW:lla oli riittänyt kommunikointiongelmia. Kolmen vuoden menestyksekkään yhteiselon jälkeen taivaalle oli ilmestynyt tummia pilviä. Miehet syyttelivät toisiaan tappioista, ja puhtaasti epäonnesta johtuvat sattumukset käännettin kaverin syyksi. Joten kumpikin joukkue pysyi tällä hetkellä kasassa erikeepperin avulla.

Noista asioista sitä draamaa tähän sitten koitettiin ammentaa. Konnan ja BG James olivat ne parhaat päivänsä jo nähneet, ja kun loppujen lopuksi tämänkin ottelun tarkoitusperä oli jatkaa BG:n ja Kipin paikallaan junnaavaa storylinea, niin eipä tästä mitään hääviä ottelua aikaiseksi saatu. Jotenkin turhan oloinen ottelu kaiken kaikkiaan. AMW:n potentiaali ikään kuin ”tuhlattiin” tämän myötä.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:59
Voittajat: AMW (pinned BG James after Kip James interfered)

Arvosana: **

X-Division Championship Match (3-Way Elimination)
Christopher Daniels © VS. Matt Bentley w./Traci VS. Chris Sabin w./Trinity
Muistatteko Hard Justicen sekajoukkuematsin? Siinähän Traci kääntyi joukkuepariansa Chris Sabinia vastaan ja liittoutui jälleen Matt Bentleyn kanssa. Nyt oli suoritettu parinvaihto ja feudi nelikon välillä senkun jatkoi kuumenemistaan. Ulkopuolisena tässä kuviossa oli X-mestari Daniels, joka oli pitänyt vyötä maaliskuun Destination X:stä saakka.

Juuri tällaiset matsit nostivat TNA:n painimaailman kartalle. Kolme taitavaa multiosaajaa samassa ottelussa ja riittävästi aikaa ja vapauksia painia taitojensa äärirajoilla. Sellaiseksi superotteluksi tämä ei noussut, mutta oli siltikin taattua laatua. Varmaa suorittamista kaikilta kolmelta ja kyllähän niitä isompia liikkeitäkin tässä nähtiin. Sabinilta huikea tupla DDT, Danielsilta BME ja niin edelleen. Tracin & Trinityn sekaantumisista en ala myöskään motkottamaan, koska ne olivat varsin hauskoja, eivätkä liiaksi sotkeneet ottelun luonnollista kulkua. Neljän tähden tasolle noustakseen tämä olisi tarvinnut vielä kiivaammat loppuhetket ja ehkä jonkun muistettavan spotin, mutta eipä ole mitään hävettävää tässäkään. Hieno matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:07
Voittaja: Daniels (pinned Sabin via Angel's Wing)

Arvosana: *** ½

NWA World Heavyweight Championship Match (King Of The Mountain)
Monty Brown VS. Abyss VS. Sean Waltman VS. Raven VS. AJ Styles ©
AJ Stylesin ensimmäinen mestaruuspuolustus, ja varsin kiperä paikka olikin heti edessä. Neljä miestä vastassa ja ottelumuotona arvaamaton KOTM. Tämähän oli Slammiversaryn tavaramerkki aina siihen saakka, kunnes Hogan & Bischoff tulivat laittamaan palikat uuteen järjestykseen. Koska säännöt eivät välttämättä ihan jokaiselle ole selkeät, niin kerrataan ne nopeasti.

-Ottelun voittaa ripustamalla mestaruusvyön kehän yllä olevaan koukkuun. Ts. käänteinen tikasottelu.
-Vyön voi ripustaa vasta sen jälkeen kun on saanut tililleen vähintään yhden selätys / luovutusvoiton.
-Mikäli ottelun aikana joudut selätetyksi tai luovutat, niin siitä seuraa 2 minuutin rangaistus kehän laidalla olevassa ”jäähykopissa.”
-Diskauksia ja uloslaskuja ei tunnettu ja selätyksen pystyi tekemään missä tahansa.

KOTM oli mielestäni parhaimpia TNA:n omia gimmickmatseja. Nuo säännöt nyt eivät sittenkään niin monimutkaiset olleet, etteikö niitä olisi pystynyt seuraamaan. Lisäksi nämä ”jäähykopit” antoivat mahdollisuuksia aivan uudenlaisten spottien kehittelyyn. Harmi, että matsimuoto taitaa olla kuollut ja kuopattu. Tämä nimeomainen KOTM nyt ei ihan parhaimpien tasolle yltänyt. Ensinnäkin tämä oli harmillisen lyhyt, ja selätyksiä tuntui satelevan liian tiiviillä tahdilla. Vastapainoksi tässä toki nähtiin hyvää painia ja rajuja spotteja. AJ Styles läväytti Spiral Tapin kehästä pöydän läpi lattialle ja myöhemmässä vaiheessa otti pudotuksen tikkailta myöskin pöydän läpi. Niin ja kyllä se Waltmankin jonkin loikan esitteli. Tylsää ei ollut missään vaiheessa, eivätkä nämä säännöt ainakaan omaan makuuni katselunautintoa pilanneet. Noista edellä mainituista heikkouksista huolimatta tämä oli kuitenkin varsin vahva pääottelu. Suuren ottelun tuntua löytyi (TNA:n mittakaavassa) ja jokainen ottelija hoiti oman roolinsa varsin hyvin. Muutama käänne lisää ja hieman kestoa enemmän, niin tästähän olisi voinut kehittyä vaikka kuinka hyvä soppa. Tällaisenäänkin varsin mukava ppv:n pääottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:23
Voittaja: Raven

Arvosana: *** ½


*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Chris Sabin

Yhteenveto: 9 ottelun tapahtumaa on usein hankala pitää kasassa, mutta tässä siinä onnistuttiin ainakin jollain tasolla. Toki tässä nähtiin keskinkertaisia otteluita, mutta yhtään suoranaisesti kamalaa matsia ei ollut mukaan eksynyt. Tietysti olisi toivonut X-divarin tai raskaansarjan mestaruusmatsin nousevan sinne neljän tähden tasolle, mutta aavistuksen verran nyt jäätiin. Jälleen kerran AJ & Daniels näyttivät, mistä se kana oikein pissii. Miehekkäät suoritukset kummaltakin herralta. Samoa Joen debyytti oli myös tapahtuman kohokohtia. Kokonaisuutena sellainen massaan hukkuva tapahtuma. Ei erottunut hyvyydellään eikä huonoudellaan.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Royal Rumble 3,55
2. WWE - WrestleMania 21 3,31
3. TNA - Lockdown 2,91
4. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
5. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
6. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
7. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
8. TNA - Hard Justice 2,78
9. TNA - Slammiversary 2,67
10. WWE - ECW One Night Stand 2,54
11. TNA - Destination X 1,67

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day

Seuraavana on vuorossa kimpale kultaa.

[Mr.Perfekt]

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day

Seuraavana on vuorossa kimpale kultaa.

2005 oli hieno vuosi WWE'lle, ja nuo matsit todistaa sen. Kaikki MOTY kandidaatteja. Itselle kuitenkin HBK-Angle tulee aina olemaan yksi parhaimmista matseista ikinä.

[What]

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day

Seuraavana on vuorossa kimpale kultaa.

2005 oli hieno vuosi WWE'lle, ja nuo matsit todistaa sen. Kaikki MOTY kandidaatteja. Itselle kuitenkin HBK-Angle tulee aina olemaan yksi parhaimmista matseista ikinä.

Jep, ja mietipä että vuosi on vasta puolivälissä.

[Saimou]

Singles Match
Sonjay Dutt VS. Samoa Joe
Jälleen yksi projektin hienoista hetkistä, Samoa Joen debyytti. Tähän aikaan TNA ja ROH tekivät tiivistä yhteistyötä ja monet rosterin jäsenistä painivat kummassakin promootiossa. Tämän tiiviin yhteistyön vuoksi Samoa Joen maine oli jo kiirinyt miehen edellä, ja selostajatkin (kuten myös suurin osa yleisöstä) tiesivät varsin hyvin mistä kaverista oli kyse. Tuttuja ”Joe's gonna kill you” chantteja kuultiin jo tässä miehen ensiesiintymisessä.

Illan triviatieto: muistaakseni uutissivustot tiesivät vuonna 2005 kertoa, että Samoa Joen ottelupariksi oli kaavailtu alun perin muuan CM Punkia. Punk oli kuitenkin vaatinut ROH-klassikoiden vanavedessä vähintään 45 minuuttia kestänyttä ottelua, ja TNA:ta ei kiinnostanut. En sitten tiedä, olisiko kummankaan ura merkittävästi muuttunut mikäli olisivat matsin Slammiversaryssa vetäneet, mutta tapauksesta voi pyöritellä ties mitä "what if" -skenaarioita.

[Merovingi]

Singles Match
Sonjay Dutt VS. Samoa Joe
Jälleen yksi projektin hienoista hetkistä, Samoa Joen debyytti. Tähän aikaan TNA ja ROH tekivät tiivistä yhteistyötä ja monet rosterin jäsenistä painivat kummassakin promootiossa. Tämän tiiviin yhteistyön vuoksi Samoa Joen maine oli jo kiirinyt miehen edellä, ja selostajatkin (kuten myös suurin osa yleisöstä) tiesivät varsin hyvin mistä kaverista oli kyse. Tuttuja ”Joe's gonna kill you” chantteja kuultiin jo tässä miehen ensiesiintymisessä.

Illan triviatieto: muistaakseni uutissivustot tiesivät vuonna 2005 kertoa, että Samoa Joen ottelupariksi oli kaavailtu alun perin muuan CM Punkia. Punk oli kuitenkin vaatinut ROH-klassikoiden vanavedessä vähintään 45 minuuttia kestänyttä ottelua, ja TNA:ta ei kiinnostanut. En sitten tiedä, olisiko kummankaan ura merkittävästi muuttunut mikäli olisivat matsin Slammiversaryssa vetäneet, mutta tapauksesta voi pyöritellä ties mitä "what if" -skenaarioita.

Puhdasta vittuilua Punkilta. Punk ei arvosta TNA:ta yhtään, vihaa suorastaan. Syynä miehen oma TNA-aika, joka ei tainnut miestä tyydyttää tai siellä sitten mokailtiin jollain tavalla tai Punkia kohdeltiin huonosti.

Tiedä häntä mikä on vikana, mutta Punk ei olisi kyllä kovin helpolla lähtenyt TNA:han 2005. Tuskin mistään hinnasta. Samana vuonna oli sitten Summer of Punk ja siirto Ohio Valleyhyn WWE:n farmiin.

Niin, ja Whatin arvostelu Masato Tanaka Vs. Mike Awesome ottelusta on puhtaasti väärä. Malliesimerkki siitä, miten lyhyessä ajassa voi vetää neljän tähden ottelun. Miten voi kemiat toimia noin hyvin kahdella painijalla? Pitää kyllä katsoa kaikki ottelut heiltä joku päivä.

[What]

Niin, ja Whatin arvostelu Masato Tanaka Vs. Mike Awesome ottelusta on puhtaasti väärä. Malliesimerkki siitä, miten lyhyessä ajassa voi vetää neljän tähden ottelun. Miten voi kemiat toimia noin hyvin kahdella painijalla? Pitää kyllä katsoa kaikki ottelut heiltä joku päivä.

En vaan edelleenkään ymmärrä mikä tuossa ottelussa niin hienoa mukamas oli. Aivan kuin miehille olisi annettu seuraavat ohjeet: teillä on aikaa 10 minuuttia. Hakatkaa toisianne tuoleilla päähän sen minkä kerkeätte, ja iskekää finishereitä niin paljon kuin pystytte. Se, kumpi saa finisherinsä iskettyä lähimpänä 10:n minuutin aikarajan täyttymistä saa voittaa.

Tuossa ottelussa ei vaan ollut minkäänlaista ajatusta, punaista lankaa, kantavaa teemaa, tarinaa, whatever... se oli vähän kuin Steven Seagalin leffat konsanaan. Lajityypille kyllä löytyy ne omat faninsa, mutta mitään erityisen hienoa ja korkealentoista hommasta ei saa sitten millään.

Eiköhän tuo nyt tuosta aiheesta riitä. Saimoun kertomaan Punk-tarinaan liittyen voisi todeta, että eipä se Punkster koskaan ole mikään maailman fiksuin taikka vaatimattomin kaveri ollut, joten tuon voisi vaikka uskoakin. Tiedä sitten onko tuo Merovingin arvelun mukaisesti ollut "vittuilua" vai ihan aidosti nuoruuden mukanaan tuomaa naiiviutta. Joka tapauksessa ehkäpä parempi, että asiat menivät kuten menivät.

[MR.Off Topic]

Eiköhän tuo nyt tuosta aiheesta riitä. Saimoun kertomaan Punk-tarinaan liittyen voisi todeta, että eipä se Punkster koskaan ole mikään maailman fiksuin taikka vaatimattomin kaveri ollut, joten tuon voisi vaikka uskoakin. Tiedä sitten onko tuo Merovingin arvelun mukaisesti ollut "vittuilua" vai ihan aidosti nuoruuden mukanaan tuomaa naiiviutta. Joka tapauksessa ehkäpä parempi, että asiat menivät kuten menivät.

Itse katsoin joskus jotain Punkin shoottia indyajoilta alkuvuodesta. TNA:sta mies ilmeisesti lähti, kun TNA oli vaatinut, että ROH:ssa myös painivat painijat eivät voi enää painia ROH:ssa.Tässä oli vissiin tekemistä sen kanssa, että Ring Of Honor teki sopimuksen muutamista PPV:stä. Samaisella dvd:llä Punk sitten mainitsi, että ROH:ssa samaan aikaan painineet pitivät jonkinmoisen kokouksen asiasta. Punk kertoi tässä sitten jotain, että AJ Stylesin olisi pitänyt nousta asiaa vastaan, koska hänellä ilmeisesti oli ainoana painijoista todellista vaikutusvaltaa yhtiössä. Styles ei tehnyt mitään ja Punk ja vissii joku muukin häipyi yhtiöstä.

Sehän on sitten yleistä tietoa, että Punk ei puhu kovin kaunis sanaisesti TNA:sta. Elikkä itse luulen, että tuo "vittuilu" voi hyvinkin pitää paikkaansa varsinkin, jos Punkilla on ollut edes pientä tietoa, että voisi saada WWE-sopparin kohta puoliin.

EDIT: Tuo PPV-juttu oli vasta 2007. Sen sijaan tämmöistä se wikipedia kertoo:

In 2004, Feinstein was caught in an internet-based sting operation, in which he allegedly tried to solicit sex on the internet from a person that he thought to be an underage boy (but was actually an adult, posing as a minor). After this was publicized by some news outlets, Feinstein resigned from both RF Video and ROH in June 2004. In the aftermath of the scandal, Total Nonstop Action Wrestling (TNA) ended its talent-sharing agreement with Ring of Honor, abruptly withdrawing all of its contracted wrestlers from their prior commitments to perform in ROH shows -- including major ROH draws A.J. Styles and Christopher Daniels, who each either held or were about to hold ROH championships. Doug Gentry eventually bought Feinstein's stake in ROH, and later sold it to Cary Silkin. ROH then started its own mail-order and online store operations, which sell DVDs of its live events, plus shoot interviews with wrestlers and managers -- even some competitors' wrestling-related merchandise.

[What]

Maanantaina lupasin, että seuraavana on vuorossa kimpale kultaa. Nyt jokainen tahollaan saa arvioida kuinka paikkaansa pitävä tuo väite oli.


Sunnuntai, 26. Kesäkuuta 2005
Thomas & Mack Center, Las Vegas, Nevada

ECW:n muistelujen jälkeen palattiin sitten normaaliin päiväjärjestykseen RAW:n isännöimmällä Vengeancella. Tapahtumaa leimasi vahvasti meneillään ollut draftilotto. Vuonna 2005 tämä suoritettiin mielestäni ainoalla oikealla tavalla. Painijat eivät vaihtaneet show'ta yhden illan aikana kertarysäyksellä, vaan kesän mittaan jokaisessa RAW:ssa ja SmackDownissa paljastettiin 1-2 show'ta vaihtanutta miestä. Draftilotto oli tässä vaiheessa vielä kesken, ja siitä johtuen tällä hetkellä RAW:ssa oli sekä World Heavyweight- että WWE mestaruusvyöt. Selostajina tässä Jim Ross, Jerry Lawler ja jälleen kerran selostajan rooliin sopeutumiseen mahdollisuuden saanut Jonathan Coachman.

Intercontinental Championship Match
Carlito © VS. Shelton Benjamin
Ensimmäisenä iltanaan Smackdownissa lokakuussa 2004 Carlito voitti USA:n mestaruuden John Cenalta. Nyt historia oli tavallaan toistanut itseään, kun ensimmäisenä iltanaan RAW:ssa Carlito vei IC-vyön sitä jo 8kk hallinneelta Shelton Benjaminilta. Luonnollisestikin voitto oli hieman kyseenalaiseen tapaan, köysistä apua ottaen, joten Benjamin aivan oikeutetusti sai tässä revanssinsa.

Heti ensihetkistä huomasi, että paikalla oli varsin äänekäs yleisö. Carlito & Shelton vastasivat tähän painimalla oikein mallikkaan avausottelun. Mukavan sähäkkää toimintaa ja pikkunäppäriä spotteja. Huomionarvoista tässä oli se, että ensimmäistä kertaa huomasin Benjaminin saavan ihan kunnolla buuauksia. Toisaalta taas Carlito oli tässä vaiheessa uransa kovimmassa nosteessa ja melkoisen overi tyyppi. Kummankin miehen tavaramerkit nähtiin ja ottelu oli kaikin puolin täydellinen tähän rooliin. Tempo pysyi kovana ja kestoa oli juuri sopivasti. Ei mitään motkottamista.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:51
Voittaja: Carlito (Roll Up after Benjamin hit his head into exposed turnbuckle)

Arvosana: ***

Singles Match
Christy Hemme VS. Victoria
Victoria oli liittynyt Trishin mukaan siihen joukkoon, jotka olivat kateellisia Christy Hemmelle. Tästä osoituksena Victoria oli julmasti hyökännyt Christyn kimppuun tämän voitettua jonkin uimapukukilpailun RAW:ssa. Tuon jälkeen maailmalle oli paljastunut aivan uusi puoli Christystä. Hauskaarakastavasta naapurintytöstä oli kuoriutunut täysin hurjistunut kissapeto, joka halusi repiä pään irti, avata vatsan, suolistaa, syödä sydämen ja lopuksi virtsata Victorian paloitellun ruumiin päälle.

Ottelu oli ihan katsottava, hyvin tavanomainen WWE:n naisten matsi. Melkoisen lyhyt ja toiminnantäyteinen paketti, jossa ei kuitenkaan mitään erityisen muistettavaa nähty. Kyllä tälle puhtaat paperit täytyy antaa, ja koska tässä tapahtumassa oli melkoista superkorttibookkausta, niin tällainen kevyempi matsi ehdottomasti teki ihan hyvää.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:07
Voittaja: Victoria (Roll Up)

Arvosana: * ½

Singles Match
Kane VS. Edge w./Lita
Nyt se sitten oli tapahtunut, Edgen & Litan pariutuminen myös televisiossa. Tosielämässähän Lita oli jättänyt pitkäaikaisen poikaystävänsä Matt Hardyn Edgen vuoksi ja kayfaben maailmassa hän oli tehnyt saman Kanelle. Tämä oli tapahtunut RAW:ssa järjestetyn Gold Rush-turnauksen finaalissa. Siinä Lita auttoi Edgen voittoon ”aviomiehestään” ja tämän jälkeen antautui intohimoiseen suuteloon aivan Kanen silmien edessä. Moinen draama ei tietenkään tehnyt palveluksia Kanen jo valmiiksi runnotulle mielenterveydelle, ja nyt oli Edgen & Litan aika maksaa kepposestaan.

Ei ole varmaan ainakaan pahasti väärässä, jos väittää Litan kanssa pariutumisen olleen se viimeinen sysäys, joka nosti Edgen eliittiheelien joukkoon ja uskottavaksi main eventeriksi. Tämä pari vaan toimi. Ja niin toimi tämä ottelukin. Mitään päätähuimaavaa painispektaakkelia tästä ei saatu, mutta keskikortin matsiksi kyseessä oli varsin menevä rykäisy. Edge tuntui parantavan otteitaan kuukausi kuukaudelta, ja Kane oli oma itsensä. Bookkaus oli myös riittävän värikästä, ja Snitskyn sekaantuminen ei haitannut matsin kulkua ollenkaan. Hyvä keskikortin ottelu, jossa ei kerennyt tylsää hetkeä tulemaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:13
Voittaja: Kane (Chokeslam)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Shawn Michaels VS. Kurt Angle
Nyt varmaan alatte tajuamaan, kun puhuin ”superkorttibookkauksesta.” Anglen ja Michaelsin ottelu WrestleManiassa oli kiistaton klassikko, jonka koko maailma halusi nähdä uudestaan. Tiukan brändijaon aikana tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista niin kauan kuin miehet olivat eri ohjelmissa. Paria viikkoa ennen tapahtumaa kaikki kuitenkin muuttui: Kurt Angle draftattiin RAW:hon, eikä kauaa tarvinnut miettiä, että kenetkähän mies kohtaisi Vengeancessa. Asia oli itsestäänselvä. Angle-Michaels II ja aika oli nyt.

Hankala oli paikka. Ensimmäinen matsi oli tyylipuhdas napakymppi, josta paremmaksi laittaminen oli käytännössä mahdottomuus. Piti koittaa keksiä jotain uutta, ja sitä miehet kovasti yrittivät. WrestleManiassa Michaels otti Angle Slamin kehätolppaan, tällä kertaa vuorossa oli German Suplex selostajanpöydälle ja Powerbomb kehäkulmaukseen. Ja muutenkin tämä rakennettiin hieman eri tavalla – WrestleManian kaltaista pitkää mattopainiosiota ottelun alkuun tässä ei nähty, vaan homma oli alusta alkaen enemmän showpainityylistä brawlausta.

Yhtä kaikki, tämä oli aivan huikaiseva painiottelu. Sähköisyyttä ja jännitystä oli ilmassa, yleisö kävi tulikuumana ja nähtiin useita henkeäsalpaavia near falleja ja mukavia pikkuspotteja. Angle paiskoi suplexejaan ja Shawn möi niitä parhaan kykynsä mukaan. Tämän kaksikon kemiat vaan kohtasivat aivan loistavalla tavalla. Motyc-leimasta jäätiin vain aavistuksen verran. Ottelu ei sittenkään ollut yhtä eheä kokonaisuus kuin WrestleManian klassikko ja loppuspotti oli mielestäni vähän väkinäinen varta vasten rakennettu tilanne. Joka tapauksessa hatunnoston arvoinen suoritus miehiltä, ja kyllä tämäkin varmaan vuoden top 10:een mahtuu.

Spoiler: näytä

Kesto: 26:14
Voittaja: Shawn Michaels (Sweet Chin Music)

Arvosana: **** ¼

Tässä välissä vietettiin sitten pieni hengähdystauko Lilian Garcian, Visceran, Godfatherin ja Ho Trainin seurassa. Tämä olikin enemmän kuin tarpeen tuon Angle-Michaelsin ja kahden jäljellä olevan superottelun vuoksi.

WWE Championship Match (Triple Threat)
John Cena © VS. Chris Jericho VS. Christian w./Tyson Tomko
Christian oli jo hyvissä ajoin keväällä aloittanut spekuloinnin siitä, mitä tapahtuisi jos hän siirtyisi Smackdowniin ja pääsisi kohtaamaan WWE:n mestarin John Cenan. Draftilotto alkoi kesäkuun alussa ja ensimmäinen mies joka vaihtoi brändiä oli WWE:n mestari John Cena. Hän debytoi RAW:ssa Jerichon Higlight Reelin vieraana, joka päättyi siihen, että Tomko sai kokea F-U:n. Eric Bischoff näki dollarinkuvia silmissään Christianin ja Cenan kohtaamisessa, ja näin ollen nimitti kanukin ykköshaastajaksi ensimmäistä kertaa tämän uralla. Jericho ei tähän ratkaisuun ollut laisinkaan tyytyväinen. Omasta mielestään hän ansaitsi tuon paikan ennemmin kuin joku karmiva pikku paskiainen. Todistaakseen pointtinsa Bischoffille, aikoi Jericho piestä Christianin & Tomkon joukkueottelussa Cena parinaan. Homma ei kuitenkaan mennyt ihan Y2J:n suunnitelmien mukaan, kun Cena oli se, joka nappasi ratkaisevan selätyksen. Siinä vaiheessa Jericho otti asiat omiin käsiinsä ja hyökkäsi rajusti joukkuekaverinsa kimppuun. Tuon pieksennän jälkeen myös Eric Bischoff oli vakuuttunut siitä, että myös Jericho ansaitsi paikkansa tässä ottelussa ja näin kolminottelu oli lyöty lukkoon.

Ai että tykkäsin tästä ottelusta. Cena oli vielä tuore kasvo pääkuvioissa, ja Christian lopultakin sai sen paikan, minkä overiutensa perusteella ansaitsi. Myöskin Jericho oli viettänyt viimeiset pari vuotta pääasiassa pienemmissä kuvioissa facena, joten heelturn ja nosto pääkuvioihin oli myöskin raikas tuulahdus. Itse painiäksönissäkään ei ole valittamista. ”Supertempoinen” on ehkä väärä ilmaus, mutta ainakin kiivastempoiseksi tätä ottelua voi nimittää. Homma alkoi suoraan viitosvaihteelta, eikä vauhti hidastunut missään vaiheessa. Iso kiitos kuuluu myös Vegasin yleisölle, joka tosiaan oli koko illan ajan aivan mahtava. Kaikilla tuntui olevan oma suosikkinsa ottelussa, ja painijat olivat silminnähden nälkäisiä, koska eivät olleet liiaksi näin isoissa kuvioissa pyörineet. Raisuja spottejakin nähtiin, niistä esimerkkinä Christianin vastaanottama F-U kehäköysien yli lattialle.

Kaikesta kehumisesta huolimatta on kuitenkin sanottava, että ei tämä mikään superottelu ollut. Ja tämä oli vasta se illan kolmanneksi isoin matsi. Batista-HHH ja Angle-Michaels ajoivat helposti edelle. Enemmänkin tämä oli sellainen räjähtävä äksönpläjäys, ja sellaisena se toimi aivan loistavasti. Hieno esitys kaikilta kolmelta mieheltä.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:21
Voittaja: John Cena (pinned Christian via F-U)

Arvosana: *** ½

World Heavyweight Championship Match (Hell In A Cell)
Batista © VS. Triple H
Verifeudin päätepiste. Backlashissa Triple H oli käyttänyt sopimuksen mukaisen revanssinsa ja epäonnistunut. Näyttikin pahasti siltä, että HHH:n mahdollisuudet nousta takaisin kukkulan huipulle olivat menneet. Batista oli jo kahdesti todistanut pystyvänsä voittamaan HHH:n ja toista revanssia ei ollut tulossa. Näinpä pettynyt HHH päätti jättää RAW:n kokonaan. Tämä oli kuitenkin pelkkä mestarisuunnitelma, joka oli punottu Ric Flairin kanssa. Hunterin ollessa pari viikkoa poissa, hivuttautui Flair yhä lähemmäksi Batistaa, ja koska Elukka kunnioitti tätä legendaa suuresti, ei hän osannut epäillä mitään. Kunnes tuli se totuuden hetki ja HHH ilmestyi rampille rakkaan lekansa kanssa. Flair rokotti Batistaa vyön alle ja sitä seurasi raju pieksentä lekan kanssa, jonka päätteeksi HHH lausui nuo neljä taikasanaa. Kävi miten kävi, tämä olisi Batistan ja HHH:n viimeinen ottelu.

Teenpä rohkean väitteen: tämä on Batistan painiuran paras ottelu. WrestleManian ja Backlashin kohtaamiset olivat ihan hyviä, mutta eivät mitään klassikoita. Tämä sen sijaan oli. Ihan ensihetkistä lähtien meno oli maittavan brutaalia ja taianomaista tunnelmaa löytyi. Tämä sisälsi suorastaan yllättävän paljon hardcore-elementtejä. Teräsketju, piikkilankaan kääritty tuoli, teräsportaat, ja luonnollisesti leka. Kaikkia noita käytettiin aivan siekailematta, ja verenvuodatusta ei myöskään kavahdettu. Tuohon kun lisää miesten perusliikesetistä löytyvät näyttävät voimapommit ynnä muut, niin tämä todellakin oli paljon kovempaa menoa kuin saattoi odottaa.

Pelkkää aseille leikkimistä tämä ottelu ei kuitenkaan ollut, vaan sisälsi myös ihan oikeata tarinaa ja se vihan ja lopullisuuden tunne välittyi hienosti ruudun toiselle puolelle. Tuohon kun lisäsi Jim Rossin huikean selostuksen ja yleisön hyvän tunnelman, niin eipä ole kylmät väreet kaukana. Brutaaleja spotteja nähtiin myös liukuhihnalta. Lekanisku päähän, piikkilanka-terästuolin iskut, ketjuniskut, Spinebuster portaille jne... Tuohon vielä päälle perusfinisherit ja signaturet, niin kyllähän niitä jännittäviä läheltä piti tilanteita riitti. Voitte ihan vapaasti teilata minut, mutta mielestäni tämä ottelu oli parempi mitä HHH:n ja Michaelsin vastaava vuotta aiemmin. Huippumatsi sekin, mutta erona oli se, että tässä tapahtui jotain jatkuvalla syötöllä ja homma oli vielä hieman intensiivisempää. Kuten jo alussa sanoin, Batistan uran paras matsi, ja aika korkealla tämä Hunterinkin listalla on. Eipä tässä voi kuin kiittää, kumartaa ja lyödä motyc-leiman perään. Huima ppv.

Spoiler: näytä

Kesto: 26:56
Voittaja: Batista (Batista Bomb)

Arvosana: **** ½ (motyc)


*** Triple H
** Batista
* Shawn Michaels

Yhteenveto: Yksi niistä tapahtumista, jolloin harmittaa kun ei voi kolmea tähteä enempää valita. Tähtien antaminen Kurt Anglelle, Jericholla, Christianille tai Cenalle ei olisi mikään vääryys ollut. Koko tapahtumasta puhuttaessa ylistyssanoja ei kannata säästellä. Tämä on yksi kovimmista ns. ”väli ppv:istä” koskaan. Yksi motyc, yksi viittä vaille sellainen ja lisäksi räjähtävä WWE:n mestaruusmatsi, toimiva avaus ja oikein mukava Edge-Kane. Naisten ottelu oli laadultaan tietysti heikompi, mutta tuikitarpeellinen hengähdystauko. Lilianin, Visceran ja Godfatherin pitkähköstä segmentistä voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni se oli ihan hauska kevennys noiden supermatsien välissä. Annan vielä neljäsosan lisänkin tälle, koska yleisö oli tosiaan aivan loistava, ja tuo naisten matsi raahaa keskiarvoa vääristävästi alaspäin. Huikea ppv, ehkäpä koko vuoden paras.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. WWE - WrestleMania 21 3,31
4. TNA - Lockdown 2,91
5. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
6. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
7. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
9. TNA - Hard Justice 2,78
10. TNA - Slammiversary 2,67
11. WWE - ECW One Night Stand 2,54
12. TNA - Destination X 1,67

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance

Sellaista tällä kertaa. Seuraavaksi vuorossa TNA:n heinäkuinen ppv, jonka nimeä en kyllä tähän hätään muista.

[Kenitys]

Yhdyn täysin Whatin mielipiteeseen siitä, että tuo vuoden 2005 draftin toteutus oli paras mahdollinen. En koskaan unohda kun aina tuolloin kesällä piti tiistaiaamuna tulla jännittämään, kuka oli sillä viikolla draftattu Raw'n puolelle. Koko drafti toi aivan uudenlaista jännitystä WWE:hen, sillä tuolloin brand splitilläkin oli vielä oikeasti merkitystä. Samoin tuo Vengeance on kieltämättä klassikko-ppv kokonaisbuukkauksensa ansiosta. Harvoin tuommoista korttia pääsee mihinkään väli-ppv:hen tunkemaan. Jännitystä oli paljon ilmassa juuri siksikin, että näytti vahvasti siltä, että molemmat päämestaruudet jäisivät Raw'hon.

Mutta juu, sitten takaisin vuoteen 2001.


NO MERCY 2001

No Mercy kuului Unforgivenin, No Way Outin, Fully Loadedin, Backlashin ja vastaavien kanssa siihen ppv-poppooseen, joista oli tullut vuosittaisia toistuvia ppv-tapahtumia sen jälkeen, kun WWF luopui In Your Houseistaan. Tämä oli kaikkien aikojen neljäs No Mercy, jonka teemana oli viime ppv:eiden tapaan koko WWF:ää hallinut Invasion-kuvio. Edelleenkin WWF:läiset merkitty sinisellä ja Alliancelaiset punaisella. Selostajina JR ja Heyman.


Hardy Boyz (c) w/ Lita vs. Lance Storm & The Hurricane w/ Ivory & Mighty Molly - WCW Tag Team Championship
Vielä Unforgivenin aikaan WCW:n joukkuemestaruusvyöt lepäsivät Undertakerin ja Kanen harteilla. Nyt ne olivat edelleenkin WWF-painijoiden omistuksessa, mutta parin mutkan kautta ne olivat päätyneet Hardy-veljeksille. Jeff ja Matt olivat pitkästä aikaa joukkuekullassa kiinni, ja nyt he joutuivat puolustamaan vöitään Lance Stormin ja The Hurricanen joukkuetta vastaan. Storm ja Hurricane olivat painineet joukkueena jo lähes parin kuukauden ajan, joten heillä alkoi olla kokemusta hommasta. Lisäväriä otteluun toi se, että WWF tiedosti Hardyjen ja Hurricanen aloittaneen painiuraansa yhdessä. Mainittavaa on myös se, että Lance Storm oli saanut hankittua managerikseen WWF-loikkari Ivoryn ja että Hurricane oli saanut vikiteltyä Spike Dudleyn tyttöystävän (nykyisin entisen sellaisen) Molly Hollyn valetikseen.

Tämä ottelu jakautui todella vahvasti kahteen osioon. Alkupuoli oli hiukan hitaahkoa ja tasaista peruspainia, joka ei sinänsä ollut millään tavalla huonoa muttei kyllä säväyttänytkään millään tavalla. Noilla näytöillä ottelu olisi ollut enintään kiva tv-ottelu. Sitten kuitenkin aivan yhtäkkiä hieman ottelun puolivälin jälkeen koko nelikko vaihtoi vitosvaihteen päälle, ja ottelun pari viimeistä minuuttia olikin sitten oikein viihdyttävää ja älyttömän vauhdikasta monen miehen mäiskintää ympäri kehäaluetta. Tuossa osiossa erityisesti Hurricane loisti hienosti, mutta täytyy niitä muidenkin otteita kehua, vaikka Storm oli hommassa ehkä hieman ulkopuolinen. Luultavasti tuo temmon todella nopea vaihto johtui siitä, että ottelulla oli suhteellisen vähän aikaa, mutta juuri sen takia tämä ei ollut kokonaisuutena kuitenkaan niin erityinen. Tämä olisi tarvinnut sen hitaasti vauhtia kasvattavan keskiosion. Ihan hauska ja lopun ansiosta mukaansa tempaava avaus illalle, mutta tällä kertaa tämä nelikko ei kuitenkaan yltänyt näillä edellytyksillä mihinkään suursuorituksiin.
**½ (7:42)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Hardy Boyz (Matt pinned Hurricane after a Swanton Bomb by Jeff Hardy)

Test vs. Kane
Viime kuukausina Kane oli paininut veljensä Undertakerin kanssa joukkuemestaruuskuvioissa, mutta nyt Brothers of Destruction oli joutunut luopumaan molemmista vöistään. Niinpä Kane siirtyi uusiin kuvioihin ja sai vastaansa edelleen koko WWF-poppoota kohtaan kaunaa kantavan Testin. Mitään suurta tai sydäntäsärkevää taustatarinaa ei tällä ottelulla ollut. Test ja Booker T olivat olleet ne miehet, jotka veivät BODilta joukkuevyöt, ja muutenkin tämä Testin ja Kanen feud oli ikään kuin Booker T vs. Undertaker -kuvion sivutuote.

No nyt täytyy myöntää, että olen todella positiivisesti yllättynyt. Huolimatta Test- ja Kane-markituksestani minunkin oli vaikea suhtautua tähän otteluun koviin suurella odotuksella. Tämä kuulosti juuri sellaiselta unifestivaalilta, jota ei yksikään ppv tarvitsisi. Johan meillä oli viime ppv:ssä se kamala BOD vs. KroniK, eikö se riitä? Kaikeksi yllätykseksi pelkoni oli kuitenkin turhaa, sillä lyhyen hitaan alun jälkeen tämä homma lähti ihan oikeasti hienosti käyntiin! Test ja Kane olivat päättäneet osaavansa oikeasti brawlata tarpeen tullessa, ja lopputuloksena oli tosissaan aika viihdyttävää menoa. Toki nyt pitää pystyä pitämään realiteetit mielessä. Ei tässä tietenkään puhuta mistään hienosta tai edes erityisen hyvästä ottelusta, mutta ehdottomasti kuitenkin ihan kivasta, mikä on todella paljon enemmän kuin saatoin odottaa. Jos nämä kaverit vetävät yli 10 minuutin ottelun niin etten kyllästy missään vaiheessa, ovat he hoitaneet brawlauspestinsä esimerkillisesti. Viihtyvyttä auttoi se, että molemmat esittivät ottelussa otteita, jota heiltä ei ole usein nähty. Kane tiputti Testin ulos kehästä Military Press Slamilla, Test tempaisi kaksi kertaa upean Diving Elbow Dropin, Kane läimäytteli hemmetin hienoja Powerslameja ja tarjosi koko ottelun kohokohdan iskemällä kuvankauniin Dropkickin terästuolia pitelevää Testiä päin. Hyvää työtä, pojat.
**½ (10:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Test (Big Boot)

Stacy Keibler vs. Torrie Wilson - Lingerie Match
Stacy Keibler ja Torrie Wilson olivat tulleet WWF:ään yhdessä ystävinä ja WCW:n edustajina. Nyt ystävyys oli historiaa, sillä nämä kaksi eivät voineet enää sietää toisiaan. Kaikki oli alkanut siitä, kun Torrie Wilson oli alkanut seurustella WWF:ää edustavan Tajirin kanssa. Stacy ei voinut sietää tällaista petturuutta, sillä hän oli itse samoihin aikoihin aloittanut Dudley Boyzien valettina. Dudley-yhteistyö tekikin Stacysta sekä vaarallisen että vajaamielisen. Hän nimittäin houkutteli Bubba Rayn pistämään Torrien pöydästä läpi Top-Rope Powerbombilla samalla, kun Torrien poikaystävä Tajiri katsoi sidottuna tätä tragediaa. Onneksi Torrie toipui vammastaan juuri sopivasti No Mercyn korville, jotta nämä kaksi voivat selvittää verisen kaunansa historian brutaaleimmassa ottelussa, Lingerie Matchissa! Kyllä, ottelumuoto tarkoitti juuri sitä, mitä ajattelit. Naiset painivat koko ottelun ainoastaan alusvaatteet yllään.

Nyt täytyy nostaa WWF:lle hattua siitä, että se oli tajunnut vihdoin, mikä on Bra and Panties -otteluiden suurin heikkous. Bra and Panties on T&A-otteluiden versio First Blood Matchista, joka on hardcore-ottelu, joka päättyy juuri kun hardcore alkaa. Bra and Panties päättyy juuri kun ottelussa alkaa olla jotain nähtävää. Nyt tätä ongelmaa ei ollut, ja kun kun kehään oli vielä valittu kaksi todella kuumaa pakkausta, ei tätä voi liikaa lähteä moittimaan, vaikka paini olikin aivan onnetonta kuraa. Ei kun hetkinen! Torrie veti tässä hienon Handspring Elbow'n. Kannattaa katsoa tämä sen takia.
½ (3:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Torrie Wilson (Handpsring Elbow)

Christian (c) vs. Edge - Ladder Match for the WWF Intercontinental Championship
Kuten värikoodi paljastaa, Edgen ja Christianin äärimmäisen henkilökohtainen veljesfeud oli ottanut vielä yhden askeleen pidemmälle, kun Christian oli liittynyt osaksi Alliancea. Uusin loikkari paljasti kannatussuhteensa sen jälkeen, kun hän pieksi yhdessä WCW-midcardereiden kanssa Edgen backstagella. Edgen ja Christianin viha oli mennyt niin pitkälle, etteivät he tahtoneet tunnustaa toisiaan enää omiksi veljikseen. Nyt oli aika ratkaista heidän välinsä siinä ottelussa, jonka he olivat yhdessä tehneet kuuluisaksi.

Ehdottomasti upeaa spottailua ja bumppailua, jota ei voi kuin arvostaa täysillä. Upea taistelu IC-mestaruudesta, joka kertoi tikasstipulaatiollaan oikeasti hienon tarinan. Siltikään tämä ei venynyt ihan semmoiseen MOTYC-tasoon, jota olisin ehkä toivonut. Suurin ongelma oli se, että ottelu oli turhan pitkä. Alkupuolella nähtiin turhan paljon semmoista hidasta rakentelua. Toki sitä voi olla hieman tämänlaisessakin ottelussa, mutta sen ei todellakaan pitäisi olla tärkeä osa kokonaisuutta. Nyt aloin jo alkuosion aikana mietiskellä, milloin tässä päästään todellisen menon makuun. Onneksi odottelu lopulta palkittiin, koska molemmat äijät pistivät sitten kroppansa aivan täysillä likoon ottelun lähdettyä kunnolla käyntiin. Erityisesti hattua pitää nostaa siitä, kuinka hiton kovia tiputuksia korkeuksista molemmat ottivat vastaan koko ottelun ajan. Inverted DDT ja Edge-O-Matic tikkaiden päältä ovat vain pari esimerkkiä muista vastaavista hurjannäköisistä liikkeistä. Tässä oli siis juuri sopivasti sitä innovatiivisuutta ja uudenlaista menoa, jota olin näiltä kahdelta toivonut, mutta ei tämä tosiaan silti RVD/Hardy-ottelun tasolle yllä. Kunnianosoitus täytyy myös antaa lopetusta edeltäneelle todella karulle bumpille.
**** (22:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Edge

Dudley Boyz (c) vs. Big Show & Tajiri - WWF Tag Team Championship
Dudley Boyz hallitsi edelleen WWF:n joukkuevöitä, ja tällä kertaa he saivat vastaansa jo Unforgivenissä heitä vastaan asettuneen Big Show'n. Pikkumiesten kanssa taggailemiseen tykästynyt Show oli tällä kertaa valinnut joukkuekaverikseen Tajirin, sillä Unforgivenissä hänen kanssaan otellut Spike ei ollut tänään esiintymiskunnossa. Show tahtoikin siis osittain kostaa Dudley-kaksikolle heidän velipuolensa puolesta. Tajirilla taas oli ollut omat kaunansa Dudleyiden kanssa siitä lähtien, kun Bubba Ray pisti Tajirin tyttöystävän Torrie Wilsonin pöydästä läpi.

Jo toinen selvä positiivinen yllätys. Tämä oli juuri sellainen fillermäinen joukkuemestaruusottelu, jonka ajattelin yltävän tuttuun ja turvalliseen tv-ottelutasoon. Siltä tilanne näyttikin ensin, ja odotin jo ottelun puolivälissä, että homma hoidettaisiin perinteisellä kaavalla suht nopeasti pakettiin. Toisin kuitenkin kävi, ja samalla ottelu nosti selvästi profiiliaan. Ottelun ehdottomasti kirkkain tähti oli Tajiri, joka sai myös molemmat Dudleyt näyttämään oikein hyvältä. Tajiri veti huimia loikkia, potkuja ja DDT:itä ja tarjoili toki perinteiset Mistit ja Tarantulatkin. Lopussa huomasin oikeasti jännittäväni ottelun lopputulosta. Tajiri on tähänastisella WWF-urallaan hoitanut hommansa todella kunniakkaasti. Tämä oli varmaan parasta, mitä tällaisesta turhahkosta väliottelusta voi näin erilaisilla ottelijoilla saada aikaan.
**½ (9:19)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (D-Von pinned Tajiri after a 3D)

Booker T vs. Undertaker
Tämä oli siis se semi-ME-feud, jonka sivupolkuna aikaisemmin nähty Kane vs. Test -kuvio oli syntynyt. Toisaalta täytyy todeta, että eipä tälläkään ottelulla tuntunut olevan taustallaan mikään erityisen huima juonikuvio. Booker T oli yksinkertaisesti raivoissaan siitä, kuinka hän oli tippunut ulos WCW:n päämestaruuskuvioista ja kirkkaimmasta ME-skenestä, ja hän päätti korjata asian käymällä WWF:n top dogin kimppuun. Booker T ja Test olivat voittaneet joukkuevyötkin BODilta, ja Booker T oli jo selättänyt Undertakerin, joten WCW:n kärkinimi oli lievästi niskan päällä tässä mittelössä. Niinpä Undertakerille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin suostua Bookerin esittämään haasteeseen.

Pelkäsin suuresti ennen tätä ottelua Booker T:n puolesta, koska tähän mennessä jokainen Undertakerin kanssa tämän Invasion-kuvion aikana feudannut WCW-painija oli saanut kokea totaalisen persraikauksen. Kysykää vaikka DDP:ltä, Kanyonilta tai KroniKin pojilta (tai Laitelan Kallelta), miltä se tuntuu. En voinut siis olla pelkämäättä sitä, että Bookerilla on sama kohtalo edessään. Onneksi pelkoni osoittautuivat taaskin tämän illan aikana turhiksi, ja bonuksena oli myös mukavaa huomata, että itse ottelukin oli oikein hyvää menoa. Oli oikeasti todella virkistävää ja raikasta nähdä Undertakerilta tasaväkinen ottelu, jossa vastustaja näytti välillä oikeasti 'Takeria paremmalta. Lisäksi UT tuntui olevan taas motivoituneempi kuin kuukausiin ja tempaisi oikeasti hienoja liikkeitä, kuten vaikuttavat Arm Twistit ja järisyttävän Running DDT:n. Booker puolestaan teki töitä tosi paljon koko ottelun ajan, ja sai pidettyä tämän oppikirjamaisen entertainment-brawlauksen juuri sillä tasolla kuin tältä sopi odottaakin. Lopetuskin toimi hyvin. Kokonaisuutena oikein toimiva ja viihdyttävä semi-ME, vaikkei tässä mitään todella erityistä ollutkaan. Hyvä suoritus.
*** (13:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Last Ride)

The Rock (c) vs. Chris Jericho - WCW Championship
Tähän oli tultu. Kaksi WWF:ää edustavaa järisyttävän suurta yleisönsuosikkia oli vastakkain, sillä heidän egonsa olivat niin isot, etteivät nämä kaksi mahtuneet samaan tilaan samaan aikaan. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Jericho yritti auttaa Rockia Alliancelaisia vastaan käydyssä joukkueottelussa, mutta auttamisen sijaan hän täräyttikin Rockia kalloon terästuolilla. Rock ei uskonut Jerichon selityksiä vahingosta, vaan sanoi, että Jericho tempaisi häntä tahallaan kaaliin, koska Jericho on hänelle ja hänen menestykselleen kateellinen. Y2J ei lähtenyt kuuntelemaan tällaisia syytöksiä ollenkaan, vaan hän vastasi verbaaliseen hyökkäykseen fyysisesti pieksemällä Rockin backstagella maahan. Seuraavaksi Jericho voitti ykköshaastajuuden WCW-vyöhön, ja sen jälkeen näiden kahden yhteistyöstä olikin aivan turha puhua. Nämä kaksi eivät voineet sietää toisiaan, ja he tahtoivat tehdä selvää toisistaan. Useaan kertaan ennen tätä ottelua Rock promotti siitä, kuinka Jericholla ei yksinkertaisesti ollut sitä vaadittavaa factoria, jotta hänestä voisi koskaan tulla päämestari ja firman ykkösnimi painimaailmassa.

Lopun buukkaus Stephanie-sekaantumisineen oli vähän turha ja ärsyttävä, mutta edes se ei pilannut (kovin pahasti) sitä hemmetin hienoa fiilistä, jonka tämä ottelu jätti. Tämä ottelu oli se, mitä olen aina kaivannut. Pitkä, rehti, helkkarin viihdyttävä ja ennen kaikkea tasaväkinen huipputaistelu Jerichon ja Rockin välillä. Jericho ei näyttänyt yhtään Rockia huonommalta vaan oli aivan tasaväkinen vastustaja tälle - toisin kuin miesten joissain myöhemmissä kohtaamisissa. Tämä oli kaikkea sitä, mitä sopi toivoa. Hieno tunnelma, mahtava tarina ja oikeasti molemmat olivat aivan täysillä mukana ottelussa. Jericho veti upean Hurracanranan ja Rock puolestaan Rock Bottomin selostuspöydän läpi. Jos loppu vain oltaisiin vielä osattu pitää yksinkertaisena ja puhtaana, olisi tämä ollut epäilyksettä MOTYC-kaliiberia. Nyt tämä nousee kiistatta huippuotteluiden kastiin, mutta ei tänä kovatasoisena vuotena aivan listan kärkeen. Ehdottomasti silti illan paras ottelu, jossa oli vieläpä yllättävä päätös.
**** (23:44)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Full-Nelson Facebuster, alias Breakdown, into a steel chair)

Steve Austin (c) vs. Kurt Angle vs. Rob Van Dam - No DQ Match for the WWF Championship
Steve Austinin ja Kurt Anglen välinen vihanpito ei ollut päättynyt Unforgiveniin, jossa Angle oli täyttänyt WWF-fanien toiveet voittamalla WWF-mestaruuden toista kertaa urallaan. Anglen ja WWF:n ilo jäi nimittäin lyhyeksi, sillä Unforgiveniä seuranneessa Raw'ssa nähtiin Austinin vaatima rematch, jossa Austin voitti mestaruuden takaisin itselleen, kun WWF:n comissionerina toiminut William Regal liittyi Alliancen puolelle auttaessaan Austinin voittoon ottelussa. Regal nimitettiin Alliancen comissioneriksi, ja Linda McMahon palkkasi WWF:n puolelle samaan tehtävään Mick Foleyn, joka oli erotettu kyseisestä hommasta edellisvuoden lopulla.

Mestaruusvoitosta huolimatta Austinin tilanne ei ollut kovin valoisa, sillä tämä vainoharhainen Alliancen pukuhuonejohtaja huolehti Anglen lisäksi myös Alliance-kumppanistaan Rob Van Damista. RVD oli nimittäin noussut koko ajan suurempaan suosioon Alliancen keskuudessa, ja osa porukasta alkoikin pitää häntä uutena pukuhuonejohtajana. Tätä Austin ei voinut sietää, ja hän antoi RVD:lle selvän ultimaattumin: RVD on joko Austinin puolella, tai sitten hän on Austinia vastaan. Tilannetta pahensi se, että Comissioner Foley oli huomannut Alliancessa kytevän kriisin ja buukannut NM:ään tämän Triple Threatin. RVD otti kuitenkin Austinin neuvosta vaarin ja auttoi Raw'ssa käydyssä ottelussa Austinia saapumalla paikalle ja iskemällä Five Star Frog Splashin Kurtille... Kunnes kaikki kääntyi ppv:tä edeltävässä Raw'ssa päälaelleen. RVD nimittäin saapui areenalle limusiinissa, josta astui myöhemmin illan aikana ulos WWF-johtaja Vince McMahon, joka oli ollut parin kuukauden ajan poissa ruudusta. Kaikki olivat ymmällään tilanteesta: oliko RVD loikannut WWF:n puolelle? Austin raivostui Van Damille täysin, ja RVD palautti palveluksen iskemällä Austinille Five Star Frog Splashin kesken illan ME:n. Samalla kehäalueelle käveli Vince McMahon, joka teki RVD:n kuuluisan tauntin ja antoi näin kaikkien ymmärtää, että he ovat samalla puolella. Mikä on totuus?

Suurimman kritiikin tämän ottelun osalta voi kohdistaa siihen, että tämä sai liian vähän aikaa. Tiesin jo ottelun alkaessa ja kelloon katsoessa, että tämä tulisi etenemään todella nopeasti siihen hurjaan rymistelyvaiheeseen, jossa tarjolla on tauotonta bumppausta ja spottailua. Ehkä tässä ottelussa olisi ollut ihan kiva nähdä se rauhallisempikin vaihe, mutta toisaalta taas tuo rymistelyosuus oli vain niin viihdyttävä katsottavaa, että ei tästä ottelusta voinut kuin tykätä. RVD täräyttää taas ihan uskomattomia high flying -liikkeitä, Angle aivan jumalattoman hienoja Suplexeja, ja Austin hoitaa vain brawlauksen ja bumpin ottamisen kuninkaallisen hyvin. Kokonaisuutena todella viihdyttävä ryminä, joka rauhallisemmalla alulla, pidemmällä ajalla ja lopun turhan ylibuukkauksen poisjättämisellä olisi ollut huippuottelu. Hauskaa, kuinka jännitin lopussa lopputulosta, vaikka olin voittajasta aivan varma.
***½ (15:15)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Pinned RVD after a Stunner)

*** Chris Jericho
** The Rock
* Christian

Kokonaisarvio No Mercystä: Vuoden huonoimman WWF-ppv:n jälkeen otettiin taas selvästi askel oikeaan suuntaan. Toki tässäkin pitää huomioida se, että puolet otteluista ei ylittänyt edes sitä kriittisenä pitämääni kolmen tähden rajaa. Kun tarjolla ei ollut mitään muutakaan todella poikkeuksellista tai erikoista, ei jo pelkästään näiden syiden takia voida puhua mistään huipputapahtumasta. Toisaalta sitten taas usea ottelu yllätti positiivisesti, tarjolla oli kaksi huipputason ottelua, ja mikään osuus ei ollut oikeasti paskaa. Kokonaisuus oli siis sen verran vahva, että on tämä kiistatta Hyvä ppv, mutta tänä vuonna taso on niin korkea, että Hyvä ppv ei vielä pääse huippusijoille.

1. WWF WrestleMania X-Seven - Loistava
---------------
2. WWF Royal Rumble - Hieno
3. WWF No Way Out - Hieno
4. WWF SummerSlam - Hieno
5. WWF Judgment Day - Hieno
---------------
6. WWF Backlash - Hyvä
7. ECW Guilty As Charged - Hyvä
8. WWF Invasion - Hyvä
9. WWF No Mercy - Hyvä
---------------
10. WWF King of the Ring - Ok
11. WCW Greed - Ok
12. WWF Insurrextion - Ok
---------------
13. WWF Unforgiven - Kehno
14. WCW SuperBrawl: Revenge - Kehno
15. WCW Sin - Kehno
---------------
16. WOW Unleashed - Surkea

Seuraavaksi WWF:n vuoden toinen reissu Brittein saarille.

[What]

Kenityksen arvostelun tämänkertaisen nostalgiatripin tarjoili Rock-Jericho. Itse asiassa tuon matsin näkemisestä ei edes kamalan pitkään ole, suunnilleen vuosi kun hommasin Jerichon dvd:n. Pingviinin ylistykseen on helppo yhtyä; todellakin huippuottelu ja tuon jälkeen olikin sitten paljon helpompi lähteä tekemään sitä temppua, joka nähtiin vielä vuoden 01 joulukuussa.

Mutta koska olen selittämättömästä syystä jo tähän aikaan ma-aamuna jalkeilla, niin jatketaan nyt joutessaan omaa projektia. Tuossa saikkujen ja vapaiden aikana sai ihan kivasti vanhaa wrasslingia töllötettyä, joten vieläkään ei ole tarvetta tahtia löysätä.


Sunnuntai, 17. Heinäkuuta 2005
Impact Zone, Orlando, Florida

Kuten varmaan olette huomanneet on TNA vuosien saatossa aika rutkasti muutellut näitä ppv:den ajankohtia, vaikka nimet ovat pysyneet samana. Tulevina vuosina No Surrenderin ajankohta vakiintui syyskuulle, mutta ainakin vuonna 2005 se nähtiin tässä mätäkuun keskellä. Selostajina tapahtumassa tuttu kaksikko Tenay & West.

Tag Team Match
Americas's Most Wanted VS. Alex Shelley & Matt Bentley w./Traci
Slammiversaryn alla AMW:lla oli ollut ongelmia keskenään, mutta nyt tämän storylinen kanssa oli nostettu jalkaa kaasulta ja kaikki näytti olevan taas hyvin, eivätkä selostajatkaan millään muotoa maininneet asiasta. Vastaansa he saivat kaksi x-divisioonan suurinta egoilijaa. Naistennaurattaja Bentleyn ja tekniikkataituri Shelleyn.

Ja ihan perusmukava avausmatsi tämä olikin. Jälleen vaan ihmetytti, että minkä kumman vuoksi keskellä ottelua piti käydä minuuttitolkulla brawlaamassa kehän ulkopuolella. Tästähän on melkeinpä tulossa tavaramerkki näille TNA:n muuten hyville joukkuematseille. Tuo rikkoi ottelun ”flow'n” täysin, ja sen jälkeen sitä ei enää kunnolla löydetty takaisin. Kokonaisuutena ottelu oli ihan viihdyttävä, joskaan ei mikään erikoinen.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:49
Voittajat: AMW (Storm pinned Bentley via Super Kick)

Arvosana: ** ½

Super X Cup Qualifying Match (4-Way)
Shark Boy VS. Mikey Batts VS. Elix Skipper VS. Sonjay Dutt
Super X Cup oli TNA:ssa jo perinteeksi muodostunut kesällä käytävä kahdeksan x-divisioonan painijan turnaus. Kansankielellä se oli ykköshaastajuusturnaus vähän makeammalla lisänimellä. Tuon voittaja nimittäin saisi mestaruusmatsin elokuun Sacrifice-ppv:ssä. Tässä sitten tapeltiin mahdollisuudesta ylipäätään osallistua tuohon turnaukseen.

Dutt & Skipper vastasivat laadukkaasta painista, Batts yleisön härnäämisestä ja Shark Boy huumorista. Roolijako toimikin ihan hyvin ja tuloksena oli menevä ”täytematsi.” Kirkkaimpana tästä jäi mieleen Skipperin epäonnistunut köysillä kävely, mutta kyllähän tässä useita nättejä, ihan onnistuneitakin spotteja nähtiin. Ei erityisen hyvä, mutta ei huonokaan ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:18
Voittaja: Sonjay Dutt (pinned Batts via Hindu Press)

Arvosana: ** ½

Tag Team Match
Simon Diamond & David Young VS. Apolo & Sonny Siaki
Alkuperäisessä ECW:ssä suurimman maineensa luonut Simon Diamond oli palannut TNA:han ja ottanut alakortissa rypeneen lihaskimpun, David Youngin siipensä alle. Diamond oli sitä mieltä, että hän pystyisi hiomaan Youngista voittavan painijan. Se pistettiin nyt testiin, kun kaksikko sai vastaansa käytännössä koko vuoden yhdessä taggailleet Apolon & Siakin.

Tämä ottelu ei oikein sytyttänyt. Apolon ja Siakin tiimi oli kamalan kuivaa katsottavaa. Joo, ihan perustaitavia isoja miehiä kumpikin, mutta karismaa oli kuin Bashamin veljeksillä. Sitten kun Diamond ei missään huippuiskussa enää ollut, ja David Young todella turhan oloinen tapaus, niin eipä tästä pitkiä tarinoita kerrottavaksi ole. Mieleenpainuvinta tässä matsissa oli Siakin komea sukellus köysien yli lattialle, mutta aika vähäiseksi matsin anti jäi. Tällaiset voisi kyllä ihan huoletta jättää sinne Impactin puolelle.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:45
Voittajat: Apolo & Siaki

Arvosana: * ½

Singles Match
Chris Sabin VS. Samoa Joe
Slammiversaryssa nähtiin yksi tämän projektin merkkihetkistä, kun Samoa Joe teki debyyttinsä voittamalla Sonjay Duttin. Kuluneen kuukauden aikana Joe oli jatkanut dominointiaan, mutta nyt hänellä oli TNA-uransa kovin haaste edessä. Vastaan asettui x-divisioonan kärkikastiin kuulunut Chris Sabin.

Ai että näitä nuoren Joen otteita oli mukava katsella. Hän oli välittömästi noussut IZ:n suosikkipojaksi, ja otteet kehässä olivat mukavan stiffejä ja freesejä. Nyt kun vastassa oli monitaituri Sabin ja tällä kertaa ottelulle oli suotu aikaakin, niin tästä kehkeytyi varsin herkullinen matsi. Hienon tunnelman ja perustasokkaan painin lisäksi tämä sisälsi muutamia hulppeita spotteja, kuten Sabinin Missile Dropkick kehän ulkopuolelle ja Joen Suicide Dive. Tästä oikein huokui sellainen nuoruuden into ja näyttämisen halu kummaltakin mieheltä. Nopeaa tempoa, hienoja vastaiskuja, erikoisempiakin liikkeitä ja jännittäviä near falleja. Kerta kaikkiaan mainio ottelu, vaikka huipputasolle noustakseen olisi toki tarvinnut vielä enemmän aikaa ja enemmän käänteitä. Eipä ihme, että Joe tällaisilla otteilla nousi painimaailman kuumimmaksi kaveriksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:06
Voittaja: Samoa Joe (Coquina Clutch; referee stopped the match as Sabin passed out)

Arvosana: *** ½

6-Man Tag Team Match
Team Canada (Eric Young, Bobby Roode & A-1) VS. The Naturals & Lance Hoyt w./Jimmy Hart
Tämä sitoi kaksi Team Canadan päällekkäistä feudia yhteen. Slammiversaryssa Naturalsit säilyttivät joukkuevyönsä, kun heidän uusi neuvonantajansa Jimmy Hart megafoninsa kanssa puuttui ottelun kulkuun. Lisäksi samaisessa tapahtumassa IZ:n kulttihahmoksi noussut Lance Hoyt teloi Team Canadan ”koutsin” Scott D'Amoren niin pahanpäiväisesti, että D'Amore ei vieläkään ollut toipunut vammoistaan. Nyt oli kanukkien tilaisuus kertaheitolla oikaista nämä kaksi kokemaansa vääryyttä.

Ottelu oli taattua TNA:n tagdivarilaatua. Eli varsin hyvä. Team Canada oli vaan loistava talli, vaikka heidän henkinen johtajansa kehän laidalta tässä puuttuikin. Lance Hoytin kansansuosiota oli jopa koomista seurata. Veikkaisinpa, että tuo oli joku sisäpiirin vitsi, joka sitten oli päässyt leviämään käsistä. Pirteätä ja nopeatempoista painia, ja aika hyvin tämä pystyttiin pitämään kasassa vaikka kehän laidallakin porukkaa säntäili. Mukavaa viihdettä, mutta mitään sellaista erityisen mieleenpainuvaa juttua tämä ei tarjonnut. Ihan tyytyväinen täytyy kuitenkin olla tähän TNA:n joukkuedivarin tasoon.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:41
Voittajat: Team Canada (Young pinned Douglas after using the megaphone)

Arvosana: ***

Tag Team Match (Street Fight Rules)
3 Live Kru (Konnan & Ron Killings) VS. Monty Brown & Kip James
Sitten nähtiin jatkoa tälle hyvin varovaisin askelin etenevälle Kip & BG Jamesin tarinalle. Slammiversaryn jälkeen BG Jamesia ei ollut näkynyt ollenkaan ruudussa, ja käytännössä katsoen Truth & Konnan olivat jo luopuneet toivosta hänen suhteensa. Kip James puolestaan huuliaan lipoen odotteli, että josko se vanha frendi liittoutuisi hänen kanssaan. Nyt sitten tätä juttua jatkettiin katutappelulla...

… joka oli aika lailla kamala ottelu. Älyttömän sekavaa sähellystä ja aseilla mätkimistä alusta saakka. BG Jameskin saatiin ottelun loppuhetkiksi paikalle, mutta jo tuttuun tapaan loppujen lopuksi mitään ei tapahtunut, eikä tarina liikkunut mihinkään suuntaan. Rauhallinen rakentelu on tietyissä asioissa hyve, mutta tässä olisi kyllä jo puolen vuoden venytyksen jälkeen toivonut jotain isompaa käännettä. Täysin storylinesidonnainen höpöhöpö-ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:27
Voittajat: Brown & James (Brown pinned Killings via Pounce)

Arvosana: * ½

Singles Match (Special referee Jerry Lynn)
Sean Waltman VS. AJ Styles
Edellisessä ppv:ssä Waltman ja Styles ottelivat King Of The Mountain-ottelussa, jossa AJ myös maailmanmestaruutensa hävisi. Tuossa matsissa tunteet kuumenivat miesten välillä, ja seuraavina viikkoina tilanne oli eskaloitunut entisestään. 1-2-3 Kid aikoinaan Waltman edusti ”x-divisioonaa ennen x-divisioonaa” kun Styles taasen oli profiloitunut kyseisen painityylin kasvoiksi viime vuosina. Tuostahan Waltman oli tietysti hiukan kateellinen, ja halusi näyttää AJ:lle, että hän ei vielä menneen talven lumia ole. Lisäjännitettä matsiin toi erikoistuomari Jerry Lynn. Hän oli toipunut olkapäävammastaan sen verran, että pystyi tuomarointihommiin. Lynnilla oli tietenkin pitkä historia kummankin ottelijan kanssa männävuosilta.

Paperilla tämä vaikutti pienimuotoiselta unelmamatsilta. Waltman tosiaan oli yksi x-divarityylisen painin pioneereista, ja oli tässä vaiheessa vielä sen verran vetreässä kunnossa, että saattaisi pystyä ihan hyväänkin suoritukseen. AJS:n mahtavuutta ei tarvinne teille myydä. Ottelu olikin ihan hyvä, mutta ”se jokin” tästä päättyi. Ehkäpä miesten kemiat eivät vaan kohdanneet ihan toivotulla tavalla tai ehkäpä Waltman oli tosiaan ne parhaat päivänsä jo nähnyt. Ihan perushyvää menoa, mutta sellaiselle sulavan tykityksen tasolle tämä ei koskaan noussut. Eikä tuo Jerry Lynnin läsnäolo nyt sinällään oikein mitään lisää ottelulle tuonut. Hyvä, mutta ei tarpeeksi hyvä.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:36
Voittaja: AJ Styles (Styles Clash)

Arvosana: *** ¼

X-Division Championship Match
Christopher Daniels © VS. Petey Williams w./A-1
Heti perään toinen ainakin paperilla makoisalta kuulostanut ottelu. Tässä vaiheessa Daniels oli hallinnut x-mestaruutta jo 4kk ajan, joka oli verrattain pitkä aika ja lähenteli jo divarin ennätystä. Voittaessaan vyönsä maaliskuussa oli Daniels täysi kusipää, mutta pikku hiljaa yleisö oli alkanut kunnioittamaan tätä kehätaituria niin paljon, että hän väkisinkin sai hurrauksia. Slammiversaryn kolminottelussa Bentleyta ja Sabinia vastaan hän ei enää ”hirveä heeli” ollut, vaan enemmänkin jotain siltä väliltä. Nyt kun vastassa oli ilkimystallin Petey Williams, niin ainakin tässä ottelussa Daniels oli ihan puhtaasti face.

Ottelun alla Daniels oli pahansuopaisesti nimittänyt Williamsia yksiulotteiseksi painijaksi, sillä hän ei mukamas kyennyt voittamaan matseja muulla liikkeellä kuin Canadian Destroyerilla. Tästä suivaantuneena Williams olikin viime viikkoina napannut voittoja tililleen mm. Sharpshooterilla ja milloin milläkin eri liikkeellä. Monipuolisuutta nähtiin myös tässä ottelussa, ja olihan tämä odotetusti todella sulavaa painia. Tähän aikaan tässä genressä Daniels & Williams ehdottomasti kuuluivat eliittiin ja se kyllä näkyi. Himpun verran tämä oli parempi mitä Styles-Waltman, mutta vähän samanlainen maku tästä silti jäi. Meno oli ihan hyvää, mutta se aivan terävin kärki tästä puuttui. Se viimeinen silaus, joka tekee ottelusta muistettavan jäi uupumaan. Siitä huolimatta jälleen kerran todella kovatasoinen ottelu tältä Danielsin mestaruuskaudelta. Sitä puuttuvaa elementtiä nyt en oikein osaa kuvailla tarkemmin, mutta kyllä tähänkin passaa ihan tyytyväinen olla.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:19
Voittaja: Daniels (Best Moonsault Ever)

Arvosana: *** ½

NWA World Heavyweight Championship (Dog Collar Chain Match)
Raven © VS. Abyss w./ James Mitchell
Slammiversary päättyi melkoiseen ylläriin, kun alkuvuodesta pikkukuvioissa rypenyt Raven nousi vastoin odotuksia maailmanmestariksi. Tuo monivuotisen unelman täyttäminen teki ennen niin sydämettömästä Ravenista yleisön silmissä jokseenkin sympaattisen hahmon ja hänen käytöksensäkin alkoi muuttua inhimillisempään suuntaan. Sitten kun hänen vastustajanaan oli vielä hirviö Abyss, jonka rinnalle ilkeä James Mitchell oli viime viikkoina liimautunut, niin roolit olivat varsin selkeät. Mitään tekniikkataitureita kumpikaan mies eivät tietenkään olleet, joten luonnollisesti ottelusta löytyi stipulaatio. Kaulapantaketjumatsi. Kyllä te tiedätte.

Ensinnäkin täytyy antaa isot rispektit kummallekin miehelle. He todellakin antoivat kaikkensa ja painivat niin rajun ja brutaalin ottelun kuin vain pystyivät. Tuoleja, pöytiä, ketjuja, verta, nastoja ja niin edelleen. Jos tykkäät roskapainista, niin aika varmasti tykkäät myös tästä ottelusta. Oma mielipiteeni tästä painityylistä lienee kuitenkin tullut vuosien mittaan selväksi. Ei iske. Niinpä tämä ottelu oli minulle vähän tympeää katsottavaa, vaikka totta kai kunnioitan tuota miesten kovaa yritystä ja kroppansa likoon laittamista. Ehkäpä olen hieman ahdasmielinen, mutta mielestäni tällaiset ottelut eivät vaan oikein sovellu maailmanmestaruuskuvioihin ja illan päämatseiksi. Eriäviä mielipiteitä varmasti löytyy ja hyvä niin.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:03
Voittaja: Raven (Evenflow DDT into thumbtacks)

Arvosana: ** ¾

Tuon jälkeen oli vielä yksi käänne jäljellä. Koko illan ajan Jeff Jarrett oli haahuillut takahuoneissa jo kovistellut muilta painijoilta, että missä Rhino luuraa. Sarvikuono oli taannoin saanut potkut WWE:stä ja tehnyt sopparin TNA:n kanssa. Debyyttiään hän ei kuitenkaan vielä ollut tehnyt, mutta huhujen mukaan oli Impact Zonella tänä iltana. Jarrett oli suhtautunut tähän happamasti: hän ei pitänyt siitä, että firman ulkopuolelta tuodaan jatkuvasti uusia naamoja sisään haalimaan valokeilaa pois todellisilta tähdiltä, kuten häneltä itseltään.
Kaiken tuon jälkeen sitten nähtiinkin ”shokkikäänne” kun Rhino iski Ravenille Goren Jarrettin häirinnän avustuksella ja näinpä lähetys loppui Jarrettin ja Rhinon halailuihin.

*** Samoa Joe
** Chris Sabin
* Christopher Daniels

Yhteenveto: Jälleen 9:n ottelun kortti. Tuo on vaan yksinkertaisesti liikaa. Joukkoon mahtuu väkisinkin niitä heikompia ja yhdentekeviä matseja. Vastapainoksi toki nähtiin paljon laadukastakin painia. Sabin-Joe oli lähes showstealer tasoinen ottelu, Daniels-Williams taattua laatua, eikä Waltman-Styles sekään huono ollut. Pääottelukin oli odotuksiin nähden hyvä, ja kyseisen painityylin fanit varmasti tykkäsivät siitä. Kokonaisuutena ehkä aavistuksen verran sekava ja ylibookattu tapahtuma, josta täytyy osata poimia ne helmet esiin.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. WWE - WrestleMania 21 3,31
4. TNA - Lockdown 2,91
5. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
6. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
7. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
9. TNA - Hard Justice 2,78
10. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
11. WWE - ECW One Night Stand 2,54
12. TNA - Destination X 1,67

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance

Seuraavana on sitten vuorossa se WWE:n tapahtuma, joka aina kilpailee siitä vuoden huonoimman tittelistä. Great American Bash...hrrrr....kuinka käy vuonna 2005?

[What]

Jatketaan, että kaikille varmasti tulee ähky näiden kanssa. Tämän vuoden TGAB:in kohdalla on jopa oikeasta posterista kuva. No Surrender oli tosiaan vähän sellainen hmv tapahtuma, mutta katsotaanpa herättääkö tämä tunteita...


Sunnuntai, 24. Heinäkuuta 2005
HSBC Arena, Buffalo, New York

Tällä tapahtumallahan oli tunnetusti pitkä ja rikas historia WCW:n puolelta, mutta WWE:n tuottamana TGAB nähtiin nyt toista kertaa. Viime vuoden painoksesta ei jäänyt paljoa muisteltavaa, se oli vuoden kehnoimpia tapahtumia. Nyt SmackDownin äijät lähtivät koittamaan onneaan uudemman kerran. Tätäkin tapahtumaa leimasi vahvasti kesän aikana suoritettu draftilotto. Selostajina SD:in vakiokaksikko Michael Cole & Tazz.

WWE Tag Team Championship Match
Road Warrior Animal & Heidenreich VS. MNM © w./Melina
Nostalgiamehustelua. Legendaarisen Road Warriorsien toinen puolikas Hawk oli levännyt haudan rauhassa jo muutaman vuoden ajan, mutta Animalilla nälkää vielä riitti. Hän oli palannut kehään ja nopeasti löytänyt Heidenreichista korvikkeen pitkäaikaiselle joukkuekaverilleen. Heistä olikin pikaisessa aikataulussa tullut varteenotettavia haastajia jopa mestaruusvöistä, ja nyt he saivat tilaisuutensa. Jotta emotionaalisen sijoituksen tekeminen olisi katsojalle entistä helpompaa, oli Animal omistanut tämän ottelun Hawkin muistolle.

Olin oikeastaan yllättynyt kuinka hyvässä kehäkunnossa Animal edelleen oli. Kaljamahaa toki löytyi, mutta juuri joukkueotteluiden intensiivisissä pyrähdyksissä mies oli edelleen parhaimmillaan. Eihän hän missään vaiheessa uraansa mikään ricflair ollut, mutta tuossa tutussa roolissaan toimi kuin ”wanhoina hywinä aicoina.” Nitro & Mercury tietysti osasivat myös myydä Heidyn ja Eläimen voimaliikkeet loistavasti, ja niinpä ottelu tarjosikin muutamia hienoja hetkiä. Lyhyt, tiivis ja toiminnantäyteinen paketti. Ennakko-odotuksiin nähden siis ihan onnistunut, mutta kyllähän miehillä ne tietyt rajoitteensa olivat, jotka estivät tätä ottelua nousemasta miksikään huippumatsiksi. Pätevä avaus kumminkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:47
Voittajat: Animal & Heidenreich (Doomsday Device)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Christian VS. Booker T w./Sharmell
Tässä elettiin yhtä Christianin ammatillisen elämän käännekohtaa. Kuten aiempia arvosteluja lukeneet tietävät, oli Christian vuoden 05 aikana noussut yleisön keskuudessa todella suosituksi kaveriksi, ja keräsi helposti main event tason reaktioita. Tämän seurauksena Christian saikin sitten tilaisuutensa pääottelutasolle, kun hän oli Vengeancessa mukana WWE:n mestaruusmatsissa. Noh, tuossahan Christian (tietenkin) selätettiin. Hyvin pian tuon jälkeen seurasi siirto Smackdowniin, jossa hänelle ei jostain syystä kovin isoa roolia ollut tarjolla. Noh, eihän Booker T:n kanssa feudaamista voi miksikään rangaistukseksi sinällään kutsua, mutta kovin kaukana siitä gloriasta silti oltiin. Draftiloton yhteydessä Christian oli myös erotettu verrattomasta sidekickistään Tomkosta. Eipä mennyt enää pitkään kunnes Kapteeni kyllästyi hommaan ja pakkasi laukkunsa...

Olipa Christian miten tyytymätön asemaansa hyvänsä, niin ammattiylpeyttä miehellä kuitenkin sen verran löytyi, että tämä matsi Bookeria vastaan oli ihan mukavaa katsottavaa. Mitään jumalaisen säkenöivää painijuhlaa tämä ei ollut, mutta perusvarmaa suorittamista kahdelta hyvältä painijalta kumminkin. Christianin vahva ”peep-jaosto” toi myös omaa tunnelmaansa matsiin. Paljon hienoja vastaliikkeitä ja virheettömiä suorituksia säestettynällä kohtuullisen kuumalla yleisöllä. Mukava matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:40
Voittaja: Booker T (Scissors Kick)

Arvosana: ***

United States Championship Match
Chris Benoit VS. Orlando Jordan ©
WrestleManian alla US-vyö piti pikaisesti saada John Cenan käsistä pois, ja niinpä se kusetuksen kautta annettiin Orlando Jordanille. Tuolloin elettiin maaliskuuta, joten Jordanin mestaruuskausi lähenteli pituudellaan jo viittä kuukautta. Samalla se oli ehdottomasti heikkotasoisin kausi moneen vuoteen. Vyötä oli puolustettu varsin laiskasti ja ne harvat puolustukset olivat varsin yhdentekeviä. Nyt tuon vyön imagoa haluttiin kertaheitolla kohentaa, kun draftilotossa Smackdowniin palannut Chris Benoit nimitettiin OJ:n haastajaksi. Ensimmäistä kertaa sitten Cenan ja Carliton feudin, US-vyö tuntui joltain tavoittelemisen arvoiselta asialta.

Tämä matsi oli pirteä. Yllättävänkin intensiivistä menoa heti alusta alkaen, ja ensimmäistä kertaa tuntui siltä, että Jordanista voisi ehkä jotain tullakin. Sellainen hassu vaikutus hienoilla painijoilla – kuten Benoit'lla – on. Tarinaakin löytyi Jordanin moukuttaessa Benoit'n kovia kokenutta niskaa ja jopa ihan hyvätasoista mattopainiakin nähtiin. Varsin mainio keskikortin ottelu kokonaisuudessaan. Aavistuksen verran parempi kuin Christian-Booker. Harmi vaan, että lopetus tuntui vähän liian nähdyltä jekulta. Kuitenkin serlkeästi Jordanin uran paras ottelu. Ainakin ppv-tasolla.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:25
Voittaja: Orlando Jordan (Roll Up after Benoit hit his head into exposed turnbuckle)

Arvosana: *** ¼

#1 Contender's Match
The Undertaker VS. Mohammad Hassan w./Daivari
Tämä oli illan puhutuin ottelu. Hassan oli draftilotossa siirtynyt Smackdownin puolelle ja suurelle suullaan heti saanut vihollisen Undertakerista. Tähän asti tappioitta edenneelle Hassanille oli siis tiedossa huikean kova haaste. Mutta eipä tätä ottelua tuon vuoksi muisteta. Smackdownissa oli nimittäin nähty angle, joka tuhosi Hassanin uran. Camohousuihin ja kommandopipoihin pukeutuneet ”terroristit” olivat hyökänneet Hassanin käskystä Undertakerin kimppuun ja vielä tämän jälkeen pahaenteisen symbolisesti kantaneet Daivarin areenalta ulos päidensä päälle kohotettuna. Koska kaikki terroristiviittaukset olivat USA:ssa tähän aikaan tulenarka aihe, niin myös valtamedia oli uutisoinut tuosta nähdystä anglesta. Negatiivisen julkisuuden jälkeen Smackdownia televisioinut UPN-kanava halusi tietenkin pestä kätensä koko jupakasta, ja heiltä tuli selkeä käsky: Mohammad Hassanin hahmo oli saatava ulos televisiosta. Eikä edes Vince McMahon pelipakasta sellaisia kortteja löytynyt, joilla lähdettäisiin sotimaan kanavajättiä vastaan.

Kaiken tuon hässäkän jälkeen ottelussa ei lopputuloksen kannalta paljoa jännitettävää ollut, mutta kyllä tässä viimeisen kerran otettiin ilo oikein kunnolla irti. ”Terroristijoukkio” kantoi Hassanin kehään ja saipa hän vielä kerran mikrofoninkin käteensä. Itse ottelu oli tasoltaan pieni pettymys, koska se kesti niin lyhyen aikaa. Se mistä tämä todella muistetaan ovatkin ottelun jälkeiset tapahtumat, jossa Undertaker yksinään tuhosi koko terrostipossen ja melkeinpä tappoi Hassanin Last Ridellä rampilta alas. Sinällään aika surullinen juttu, sillä Hassanilla olisi varmasti ollut vielä paljon annettavaa painimaailmalle.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:06
Voittaja: The Undertaker (Chokeslam)

Arvosana: ** ½

6 Man Tag Team Match
Mexicools (Juvi, Super Crazy & Psicosis) VS. bWo (Stevie Richards, Nova & Blue Meanie)
Kesäkuun ECW One Night Stand oli menestys, ja siitä rohkaistuneena WWE oli päättänyt palkata listoilleen pysyvästi muutamia vanhoja ECW-naamoja, joita tässä matsissa nähtiin. Juventud Guerreran, Super Crazyn ja Psicosiksen muodostama Mexicools oli oikeasti varsin mielenkiintoinen talli, sillä kaikki olivat varsin päteviä painijoita, ja vielä kohtuullisessa kunnossakin tähän aikaan. Blue World Order WWE:ssä taas oli jotain... aivan uskomatonta.

Harva olisi varmaan tätä kuusikkoa WWE:n tuottamassa tapahtumassa uskonut näkevänsä, mutta niin siinä vaan kävi. Harmi vaan, että itse ottelu oli aika kökkö. Eipä tässä tapahtunut oikein mitään, mikä erottaisi tämän tuikitavallisesta house show / tv-matsista. Mexicoolsien liittouma oli kyllä varsin mehukkaan oloinen, ja paremmin bookattuna siitä olisi varmasti saanut vaikka minkälaista iloa irti. Täytematsi, ikävä kyllä.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:55
Voittajat: Mexicools (Psicosis pinned Richards via Top Rope Leg Drop)

Arvosana: * ½

Singles Match
Eddie Guerrero VS. Rey Mysterio w./Dominic
Verifeudi ei ollut vielä lähelläkään loppuaan. Eddien pakkomielle Reyn voittamisesta ja tuhoamisesta oli vain pahentunut, kun hän ei hommaa saanut sitten millään suoritettua. Nyt hän oli vetänyt hommaan mukaan jopa Reyn 8-vuotiaan pojan, Dominicin. Matsilla oli kaksi stipulaatiota. Ensinnäkin Dominicin täytyi olla kehän laidalla katsomassa matsia, ja mikäli Eddie voittaisi, kertoisi hän koko maailmalle ”salaisuuden” Reyn perheestä. Tämä ”salaisuuden” täytyi olla giganttista luokkaa, sillä pelkällä paljastamisen uhkauksella Eddie pystyi kontrolloimaan Reytä. Hän oli menneinä viikkoina mm. pakottanut Reyn taggaamaan itsensä kanssa, vain sen takia että pystyi jälleen kerran puukottamaan selkään. Tämän kuvion myötä WWE-kameroiden edessä nähtiin myös ensimmäistä kertaa muuan Vickie Guerrero.

Hassan & terroristit ja nyt 8-vuotias poika tällaisessa roolissa. Joten hyvän maun rajoja koeteltiin monellakin tapaa tähän aikaan. Pysyttiinkö rajan oikealla puolella, sen jokainen päättää itse. Tästä ei sentään valtamedian kohua saatu aikaiseksi, vaikken sitäkään olisi ihmetellyt. Kaikesta huolimatta kehässä olivat jälleen Eddie Guerrero & Rey Mysterio, kaksi alansa ehdotonta huippua. Aivan kuten miesten kaksi edellistäkin ppv-kohtaamista, niin myös tämä rokkasi lujaa. Matsin bookkaus poikkesi jälleen edellisistä, ja vaikka tätä paria olikin koko vuosi syötetty, niin ei tähän kyllästymään päässyt. Aivan mainiota, sähäkkää toimintaa ja tuohon tietysti päälle kaikki se draama, jota Dominicin läsnäolosta ja ”salaisuuden” paljastamisesta revittiin irti. Ei tämä matsina ihan Judgment Dayn tasolle yltänyt, mutta todella hyvää menoa jälleen kerran. Niukalla erolla illan paras matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:41
Voittaja: Rey Mysterio (Roll Up)

Arvosana: *** ½

Bra & Panties Match (Special Referee Candice Michelle)
Torrie Wilson VS. Melina
Sitten saatiin nauttia matsityypistä, joka on mystisesti kuollut sukupuuttoon vuoden 2008 jälkeen. Mikähän mahtaisi olla syynä? Taustojahan tälle ei tietenkään ollut mitään muuta kuin se, että Torrie ei tykännyt ilkeästä Melinasta ollenkaan. Matsin tasosta puhuminen tällaisen yhteydessä nyt saa arvostelijan näyttämään apinalta, sillä kyllähän tämän ainoa funktio oli ajankuluttaminen ja samalla silmänruuan tarjoaminen. Eivätpä Candice, Melina ja Torrie tietenkään pahalta lähestulkoon alasti näyttäneet. Ja eteenpäin.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:54
Voittaja: Melina

Arvosana: *

World Heavyweight Championship Match
John 'Bradshaw' Layfield VS. Batista ©
Pääruokana tarjottiin tuhti annos kahden 130-kiloisen jässikän mäiskettä. Draftiloton seuraksena John Cena vei WWE:n mestaruuden RAW:hon ja tämän seurauksena Smackdown oli kesällä pitkän aikaa vailla päämestaruutta. Tilanne näytti siinä määrin huolestuttavalta, että Teddy Longin oli pakko toimia. Hän oli luonut aivan uuden vyön, ”Smackdown” mestaruuden. Eräässä Smackdownissa sitten käytiinkin kuuden miehen ottelu kyseisestä vyöstä, ja sen Bradshaw voitti. Mutta ennen kuin Long kerkesi ojentaa uutukaista vyötä JBL:n hyppysiin, oli hänellä melkoinen pommi pudotettavanaan. Koko vyötä ei sittenkään tarvittasi, sillä draftiloton vihoviimeinen tapahtuma oli se, että maailmanmestari Batista siirtyi Smackdowniin. Matsin voittanut JBL sai kuitenkin ”lohdutuspalkintona” ykköshaastajan paikan.

JBL:n edellinen ppv-matsi oli klassikko John Cenaa vastaan ja Batistan edellinen klassikko Triple H:ia vastaan. Nyt kun miehet ottelivat keskenään, niin oltiin klassikosta kaukana. Batista ja JBL olivat kyllä kumpikin tavallaan legendaarisia painijoita, mutta kumpikaan ei koskaan ollut sellainen puhtaan A-luokan kehävelho, vaan he nimenomaan tarvitsivat vastaparikseen juurikin Hunterin ja Cenan kaltaisia kavereita. Kovasti miehet kyllä tuntuivat yrittävän. Kehän laidalla vietettiin paljon aikaa ja irtaimistoa säpäleiksi, mutta siltikin tuntui ettei tämä toden teolla leimahtanut koskaan liekkeihin. Hitaus ja kehnot ajoitukset olivat ne pahimmat rotanloukot, joihin miehet varpaansa työnsivät. Noista heikkouksista huolimatta matsissa oli paljon ihan mukavia hetkiä, ja kuten sanottua, yritystä tuntui löytyvän, kummaltakin osapuolelta. Joten mikään katastrofi tämä ei ollut. Vähän enemmän sitä aina toivoisi ppv:n pääottelulta, mutta kyllä tämä nyt jotenkuten hyväksyttävä suoritus oli.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:48
Voittaja: JBL (By DQ after Batista hit him with a steel chair)

Arvosana: ***

*** Eddie Guerrero
** Rey Mysterio
* Mohammad Hassan

Yhteenveto: Hatara muistikuva kertoi, että luvassa olisi kamalan huono tapahtuma. Sellainen tämä ei kuitenkaan ollut, vaan lähempänä totuutta on sana ”keskinkertainen.” Tapahtumassa nähtiin kuitenkin neljä kappaletta kolmen tähden (tai enemmän) otteluita, eikä se yleinen fiiliskään kovin huono ollut. Toki verrattuna Vengeanceen, joka on WWE:n parhaimpia väli-ppv:itä koskaan, niin olihan tämä aika raju tasonlasku. Tiivistettynä yhteen lauseeseen: kyllä tämän katsoi, mutta eipä suurempaa muisteltavaa jäänyt.

PPV Ranking 2005

1. WWE - Vengeance (RAW) 3,58
2. WWE - Royal Rumble 3,55
3. WWE - WrestleMania 21 3,31
4. TNA - Lockdown 2,91
5. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,89
6. TNA - Against All Odds 2,88 / WWE - Backlash (RAW) 2,88
7. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,80 / TNA - Final Resolution 2,80
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,79
9. TNA - Hard Justice 2,78
10. TNA - Slammiversary 2,67 / TNA - No Surrender 2,67
11. WWE - The Great American Bash (SmackDown) 2,53
12. TNA - Destination X 1,67

WWE - ECW One Night Stand (arvostelun ulkopuolella)

Vuoden matsi ehdokkaat
Randy Orton VS. Batista VS. Chris Benoit VS. Chris Jericho VS. Triple H VS. Edge (Elimination Chamber) / WWE New Year's Revolution
Christopher Daniels VS. AJ Styles (30 Minute Ironman) / TNA Against All Odds
Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE WrestleMania 21
John Cena VS. JBL (I Quit) / WWE Judgment Day
Triple H VS. Batista (Hell In A Cell) / WWE Vengeance

Jep jep. Otin tosiaan tuon ONS:in pois tuolta listauksesta, kun kyseessä ei tosiaan mikään tavanomainen ppv ollut. Seuraavana on tosin vuorossa tavanomainen ppv, nimittäin TNA:n Sacrifice.

[Merovingi]

Whatille sellainen tarkennus, että Hassanin kohdalla se suurin kohu johtui siitä, minä päivänä tuo Terroristi-angle esitettiin. Samana päivänä oli tapahtunut nimittäin Lontoossa terroristi-isku metroon ja busseihin, joten tuon anglen näyttäminen samana päivänä osoitti todella huonoa makua (mitä se muutenkin oli ja soti Hassanin gimmickiä vastaan) ja täydellistä harkintakyvyttömyyttä WWE:ltä.

Nykyään Hassan on luokanopettajana USA:ssa. Ura oli tuolloin aika vahvassa nosteessa kuulemani mukaan.

[Japeet]

Eikös se mennyt niin että nuo terrori-iskut tapahtuivat about samaa aikaa kuin show'n oli tarkoitus alkaa, eikä kanavalla ollut resursseja tai aikaa editoida kohtausta. Ruutuun lätkäistiin vain muutama kerta pitkin episodia että tulossa materiaalia joka voi järkyttää, varokaa. Sensuroimattomanahan tuo taidettiin näyttää vain USA:ssa, ja muuallapäin maailmaa sitten kokonaan poistettu.

[What]

Eikös se mennyt niin että nuo terrori-iskut tapahtuivat about samaa aikaa kuin show'n oli tarkoitus alkaa, eikä kanavalla ollut resursseja tai aikaa editoida kohtausta. Ruutuun lätkäistiin vain muutama kerta pitkin episodia että tulossa materiaalia joka voi järkyttää, varokaa. Sensuroimattomanahan tuo taidettiin näyttää vain USA:ssa, ja muuallapäin maailmaa sitten kokonaan poistettu.

Okei, tuohon peilaten aika erikoista että ppv:n hypepaketissa nuo tapahtumat kuitenkin kerrattiin yksityiskohtia myöten.