Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Kenitys]

Huhhuh, minunko harteille lankeaa 1000. vastauksen kirjoittamisen kunnia? 1000. viesti meni tosin jo Whatille, joten ehkäpä selviän tästä juhlatilanteesta rauhallisena.

JD 2006:sta on sanottava, että tuo Khali vs. UT oli (osittain buukkauksensa takia) yksi päällimmäinen syy ikuisesti jatkuvaan Khali-vihaani. Muuten tapahtuma oli oikein mainio erityisesti kahden ensimmäisen ottelunsa takia. Tuosta JD:stä ei myös sovi olla mainitsematta, että sitä edeltävässä Smackdownissa nähtiin historiallisen merkittävä May 19th -kuvion huipennus. Jos joku on sattunut unohtamaan sen, ei mikään ihme, sillä koko kuvio floppasi kaiken hehkutuksensa jälkeen totaalisesti.

Ja flopeista päästäänkin sopivasti...


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - TAMMIKUU 2003

Kuten kuvasta näkyy, TNA oli uuden vuoden kunniaksi vaihtanut koko tuotannon grafiikkansa ja siirtynyt samalla uuteen logoon, joka lienee monille edelleenkin se tutuin versio TNA:n logosta. Tuotannon taso oli muutenkin ottanut vuoden vaihteessa selvästi askelen eteenpäin, mikä paransi TNA:n ammattimaisuuden fiilistä. Tai näin ainakin luulin vuoden alussa. Vuoden edetessä pidemmälle huomasin, että TNA:n hypevideoiden taso oli laskenut edellisvuoden yksinkertaisesta ja tyylikkäästä aivan kammottavalle Windows Movie Maker -tasolle. Argh.

Muuten tammikuussa merkittävin uudistus TNA:lla tuntui olevan se, että he saivat levitettyä ppv-lähetyksensä Australiaan. Sitä promottiin huomattavan paljon #28-PPV:ssä, mikä oli mielestäni vähän jännääkin, koska eipä tuolla ollut yhdysvaltaiselle katsojalle mitään väliä.

Mitään mainittavia painijoiden poistumisia ei vuodenvaihteen jälkeen nähty. Pari tyyppiä kylläkin teki mahdollisesti viimeiset esiintymisensä tammikuun ensimmäisessä ppv:ssä, mutta heistä puhuttakoon tarkemmin vasta helmikuun kohdalla. Lisäksi X-Divarilaisten esiintymisvuorot heittelevät edelleen paljon, mutta kukaan vakkari ei ole tuntunut tippuvan ainakaan täysin ringistä. Ainoastaan Ron Harris loisti poissaolollaan koko tammikuun alun. En jäänyt kaipaamaan.

---------------------------------------

Weekly PPV #26 (8.1.2003)

Tag Team Match
Kid Kash & Easy Money vs. Tony Mamaluke & David Young
** (7:42)

NWA X Division Championship
Sonny Siaki (c) w/ Desire vs. Jason Cross
**½ (8:10)

Tag Team Match
Don Harris & BG James vs. Jerry Lynn & The Truth
** (6:29)

NWA Tag Team Championship Match
Disciples of the New Church (c) w/ James Mitchell & Bella Donna vs. America's Most Wanted
*** (14:15)

Axe Handle On A Pole Match
Curt Hennig vs. David Flair
½ (2:39)

NWA World Heavyweight Championship Match
Jeff Jarrett (c) vs. Chris Daniels
** (4:45)

NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Elix Skipper w/ Chris Daniels
*½ (5:56)

NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Low-Ki w/ Chris Daniels & Elix Skipper
** (6:51)

Tulokset:

Spoiler: näytä

David Young & Tony Mamaluke def. Easy Money & Kid Kash
Sonny Siaki (c) def. Jason Cross to retain the NWA X Division Championship
Jerry Lynn & The Truth def. BG James & Don Harris
America's Most Wanted def. Disciples of the New Church (c) for the NWA Tag Team Championship
Curt Hennig def. David Flair
Jeff Jarrett (c) def. Chris Daniels to retain the NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) def. Elix Skipper to retain the NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) def. Low-Ki via DQ; Jarrett retained the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Uusi vuosi alkoi jo tutuiksi käyneillä SEX-kuvioilla. Mitään kovin suurta tai mullistavaa ei tosin tämän viikon NWA vs. SEX -meiningissä nähty. Show alkoi sillä, kun Mike Tenay promosi kehässä siitä, kuinka kaikkien kuuluisi vastustaa SEX:ää. Apunaan hänellä oli NWA:n menneisyys (Corsica Joe, Eddie Marlin & Sarah Lee), nykyisyys (AMW, The Truth & Jerry Lynn) ja tulevaisuus (indyjanarit Rick Santel & Chris Vaughn). Lopulta Russo ja SEX saapuivat paikalle. He alkoivat aukoa päätään kaikille, ja lopulta pystyssä oli joukkotappelu. Se päättyi siihen, että Jeff Jarrett ja Road Warriorsit saapuivat paikalle ja tyhjensivät kehän.
• Myöhemmin show'n aikana Low-Ki, Elix Skipper ja Chris Daniels saapuivat kehään pitämään oman promonsa. Samalla he kutsuivat porukkaansa ensimmäistä kertaa Triple X:ksi. Jarrett haastoi kolmikon Singles-otteluihin. SEX:n uusimmaksi jäseneksi paljastui WCW:stä tuttu Mike Sanders, joka sekaantui show'ssa nähtyyn Lynn & Truth vs. James & Harris -otteluun. ME:n jälkeen myös NWA sai lisäapuvoimia, kun Dusty Rhodes teki TNA-debyyttinsä ja auttoi NWA:ta pieksemään SEX:n show'n päätteeksi. Tätä ennen AJ Styles oli käynyt hakkaamassa Jeff Jarrettin, mutta Vince Russon tarjotessa hänelle mahdollisuutta liittyä virallisesti SEX:n joukkoihin Styles kieltäytyi kunniasta ja häipyi paikalta.
• Se siis suurimmista angleista. Itse SEX vs. NWA -kuvion ottelut eivät tällä viikolla olleet kovin kummoisia. Paras niistä oli SEX:ään liittyneen ja Desire-nimisen viehkeän valetin samalla itselleen saaneen Sonny Siakin mestaruuspuolustus X-Divarin uutta tulokasta Jason Crossia vastaan. Ottelu oli ihan kivaa ja vauhdikasta menoa muttei lopulta kuitenkaan mitään kovin erikoista tai ennennäkemätöntä. Don Harris & BG James vs. The Truth & Jerry Lynn oli huomattavasti parempi kuin odotin muttei silti muuta kuin perus-ok. Maailmanmestari Jarrettin ottelut Triple X:n jäseniä vastaan eivät olleet kovin kummoisia ja tuntuivat parhaimmillaankin lähinnä perus tv-otteluilta. Onneksi ketään kolmikosta ei sentään buukattu näyttämään täysin onnettomilta, vaan he painivat Jarrettia vastaan yllättävän tasaväkisesti. Huonoimmin hommastaan suoriutui Skipper, joka hapuili ja botchaili ottelun aikana harmittavan paljon. Todellinen pohjanoteeraus oli Curt Hennigin ja TNA-kehädebyyttinsä tehneen David Flairin onneton Axe On A Pole -räpellys, joka onneksi jäi lyhyeksi. Surullisinta kyseisessä ottelussa oli, että se jäi Hennigin viimeiseksi ppv-otteluksi ikinä. Hennig menehtyi helmikuussa 2003.
• SEX vs. NWA -kuvion ulkopuolella oli tällä(kin) viikolla aika hiljaista. Openerina nähtiin X-Divisioonan joukkueottelu joka oli paljon huonompi kuin olisin odottanut ottelulta, jossa oli mukana Kid Kash ja EZ Money (tällä viikolla jostain syystä kirjoitettu Easy Money) sekä Tony Mamaluke ja David Young. Yllättäen parhaalta tästä nelikosta näytti Young. Kokonaisuutena ottelu oli ihan kiva, mutta olin odottanut tältä minimissään hyvää. Asiaa ei helpota se, ettei TNA:lla näytä olevan mitään hajua siitä, pitäisikö heidän buukata Kashia, Moneytä ja Mamalukea heelinä vai facena.
• Show'n paras osuus oli joukkuemestaruusottelu, joka oli Disciples of the New Church vs. America's Most Wanted -feudin päätösottelu. Jo etukäteen selostajat kertoivat, että lopputuloksesta riippumatta tämä jäisi joukkueiden viimeiseksi kohtaamiseksi. Ottelun alku oli kovaa meininkiä, mutta keskivaiheilla se taantui harmillisesti, ja pelkäsin jo tämän jäävän vain samantasoiseksi kuin aikaisemmat ottelut. Onneksi ottelu sai kuitenkin paljon aikaa, ja loppua kohti se yltyi oikeasti hienoksi kamppailuksi - juuri sellaiseksi, jolla oli sopiva tapa päättää tämä feud. Ei tämäkään ollut silti hyvää parempi, mutta se oli silti illan onnistuja ja samalla myös illan paras ottelu.
• Jos TNA:n vuosi 2002 päättyi hyvin, niin vuosi 2003 olisi voinut alkaa huomattavasti paremmin. Show'ssa nähtiin vain yksi kolmeen tähteen yltänyt ottelu ja rutka joukko pettymyksiä. Tilannetta ei parantanut se, että pääkuvio tuntui junnaavan hiukan ikävästi paikallaan. En ole kiinnostunut Mike Sandersin TNA-debyytistä - puhumattakaan siitä, että SEX:ään viime vuoden lopussa liittynyt David Flair päästettiin oikeasti painimaan. Olen myös hiukan huolestunut siitä, että NWA:n kärkikaarti alkaa koostua Road Warriorsin ja Dusty Rhodesin ikäluokasta. Samoin olen huolestunut siitä, että AJ Styles ei paininut vuoden viimeisessä eikä vuoden ensimmäisessä show'ssa. Ja missä se Amazing Red taas oli? TNA tarvitsisi oikeasti muitakin vetonauloja kuin SEX:n, koska kaikki tuntuu nyt pyörivän tuon homman ympärillä, eikä se ehkä alkuinnostuksestani huolimatta ole niin jännittävä asia kuin toivoin. Tämä show oli Surkea. Toivon, ettei se ole ennustus koko vuodelle.

*** Chris Harris
** James Storm
* Jason Cross

---------------------------------------

Weekly PPV #27 (15.1.2003)

NWA Tag Team Championship Match
America's Most Wanted (c) vs. Divine Storm w/ Trinity
**½ (7:08)

Singles Match
AJ Styles vs. The Truth
**½ (8:47)

Singles Match
Desire w/ Sonny Siaki vs. April Hunter w/ Athena
½ (2:58)

Singles Match
Mike Sanders vs. Jerry Lynn
**½ (7:48)

Singles Match
Jason Cross vs. David Young
** (5:20)

NWA X Division Championship
Sonny Siaki (c) w/ Desire vs. Kid Kash w/ Trinity
** (4:50)

8-Man Tag Team Match
Triple X (Daniels & Skipper & Low-Ki) & Vince Russo vs. Road Warriors & Dusty Rhodes & Jeff Jarrett
** (11:41)

Tulokset:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (c) def. Divine Storm to retain the NWA Tag Team Championship
AJ Styles def. The Truth
Desire def. April Hunter
Jerry Lynn def. Mike Sanders
David Young def. Jason Cross
Sonny Siaki (c) def. Kid Kash to retain the NWA X Division Championship
Vince Russo & Triple X def. Dusty Rhodes & Road Warriors & Jeff Jarrett

Yhteenveto:

• Aikamoisen SEX- ja Russo-painotteinen oli myös tämän viikon TNA-PPV. Show alkoi heti 20-minuuttisella Russo-spesiaalilla. Ensin nähtiin etukäteen nauhoitettu haastattelu, jossa Mike Tenay grillasi Russoa "shoot-haastattelussa", joka oli selvästi käsikirjoitettu. Silti Tenay pisti luun kurkkuun useasti Russolle, mitä oli ilo katsoa. Sen sijaan show'n varsinaisesti avannutta SEX:n in ring -promoa ei ollut niin ilo katsoa, koska se ei tarjonnut käytännössä mitään uutta. Vince Russo aukoi päätään katsojille ja ilmoitti, etteivät he ole mikään nWo:ta matkiva poppoo, vaikka heitä on siksi syytetty. Sen jälkeen Russo alkoi puhumaan siitä, että hänen mielestään tässä ei ole kyse mistään sodasta NWA:ta vastaan: loppujen lopuksi tässä on vain ja ainoastaan kyse hänen ja Jeff Jarrettin vihamielisyydestä toisiaan kohtaan. Jotenkin tosi outo laini, kun ottaa huomioon tämän Russon sports entertainment vs. perinteinen paini -puheen. Tässä vaiheessa SEX:n promon keskeytti Percy Pringle (Paul Bearer). Pringle ei ollut tähän mennessä saanut TNA:ssa mitään aikaan, ja lisäksi hän oli todella huonossa fyysisessä kunnossa. Pringle puhui ensin historiastaan Russon kanssa mutta yllättäen yrittikin tehdä sovintoa Russon kanssa ja tarjota tälle kättään. Russo ei tähän suostunut vaan pisti porukkansa Pringlen kimppuun. Ensin Pringleä yritti pelastaa Jorge Estrada, jonka piti otella Siakia vastaan X-Divarin mestaruudesta. Estrada piestiin nopeasti, mutta lopulta paikalle tuli Jeff Jarrett tuolin kanssa ja ajoi koko SEX:n pois paikalta.
• Aloitusanglen jälkeen SEX:ää nähtiin vielä moneen otteeseen. Ensin heidän naismanagerinsa Desire kohtasi viime vuonna yhdessä ppv:ssä esiintyneen mallin/painijan April Hunterin. Ottelu oli oletetusti täyttä kuraa. Desire yritti aivan liikaa verrattuna siihen, miten vähän hänellä oli taitoja. Sen jälkeen Jerry Lynn kohtasi Mike Sandersin, joka oli liittynyt SEX:ään edellisellä viikolla. Ottelu oli yllättävänkin kiva muttei kuitenkaan mitään ennennäkemätöntä. Ihan jees. Tämän jälkeen nähtiin promoamista, kun viime viikolla TNA-debyyttinsä NWA:n joukoissa tehnyt Dusty Rhodes saapui promoilemaan. Rhodes puhui perinteisen painin hienoudesta ja sports entertainmentin heikkoudesta. Lopulta Russo saapui paikalle, ja kaksikko haistatteli toisilleen. Russo teki haasteen illan Main Eventistä. Varsin valjua promoilulta Dustyltä, vaikka Dreamia onkin hieno nähdä. Ennen ME:tä nähtiin vielä X-Divarin mestaruusottelu, jossa Jorge Estradaa paikannut Kid Kash pääsi haastamaan Siakin mestaruudesta. Itse kohtaaminen oli yllättävän lyhyt ja sen takia vain ihan jees mutta nopeasti unohdettava. Ottelussa Kashin managerina debytoi Trinity, joka pyöri vielä tämänkin show'n aikana myös Divine Stormin apuna.
• Varsinainen huipennus illalle nähtiin sitten Main Eventissä, jonka piti alun perin olla Triple X vs. Road Warriors & Jeff Jarrett. Se kuitenkin muutettiin illan aikana, kun Russo esitti Dusty Rhodesille haasteen. Ottelusta tehtäisiin 8-Man Tag Team Match, ja Vince Russo saisi määrittää haastajat ensi viikon mestaruusotteluille, jos SEX voittaisi. Rhodes ja TNA:n buukkauksesta vastaava Bob Armstrong suostuivat tähän, joten illan päätteeksi saatiin oikeasti varsin jännittävä ottelu, jossa oli tosi erilaisia painijoita ja monia isoja nimiä. Harmi vain, että ottelu ei itsessään ollut kovin erityinen. Alku oli vielä tosi hyvää ja menevää painia, mutta sitten keskivaiheilta alkanut XXX:n hallinta ja Jarrettin piekseminen oli yllättävän tylsää katsottavaa. Taso parani vähän loppupuolella, mutta lopetus oli taas tosi laimea. Ei ollut minun makuuni tämä. En myöskään innostunut siitä, että ottelun jälkeen nähtiin taas yksi "ylläri", kun show'n aikana SEX:n joukoissa pyörinyt Mr. Wrestling IV (eli taas yksi uusi maskipää) paljastui '80-luvun legendaksi ja Dusty Rhodesia vastaan feudanneeksi Nikita Koloffiksi. Nyt alkaa oikeasti olla liikaa vanhoja partoja TNA:n meiningeissä...
• ...Erityisesti kun show'n aikana nähtiin myös 50-vuotiaan Larry Zbyszkon debyytti. Se puolestaan liittyi AJ Stylesin kuvioihin, jotka ovatkin runsaasti mielenkiintoisempia kuin tämä aika valjulta tällä hetkellä tuntuva SEX-meininki. Styles saapui promoamaan siitä, kuinka hän ei tee yhteistyötä Mortimer Plumtreen tai SEX:n kanssa. Hän on oman itsensä herra ja tahtoo nousta NWA World Heavyweight -mestariksi. Stylesin haastajaksi nousi tällä viikolla The Truth, joka tahtoi pistää koppavalla nuorukaiselle luun kurkkuun. Stylesin ja Truthin ottelu olikin illan paras muttei sekään edes hyvän tasolla. Aika lähellä hyvää tosin oltiin, mutta ottelun lopetus Mortimer Plumtreen ja SEX:ää edustaneen David Flairin sekaantumisineen oli taas täysin turha ja typerä. Ottelun jälkeen Styles julisti istumalakon kunnes hänelle myönnettäisiin mestaruusottelu, mutta sen keskeytti heti alkuunsa Zbyszko. Zbyszko syytti Stylesiä salaisesta liittoumasta SEX:n kanssa, ja hän käski Stylesiä katsomaan peiliin ja miettimään, mitä todella tahtoo tehdä urallaan. Stylesiä ei Living Legendin ohjeet kiinnostaneet, vaan sen sijaan hän alkoi haastaa riitaa Larryn kanssa. Tilanne päättyi siihen, että Styles läimäytti Zbyszkoa kasvoihin. Styles kiinnostaa, Zbyszko ei.
• Eipä näiden pääkuvioiden lisäksi paljon muuta ehtinytkään tapahtua. America's Most Wanted puolusti viime show'ssa voittamiaan NWA Tag Team -mestaruuksia Divine Stormia vastaan ihan kivassa muttei kuitenkaan kovin erityisessä joukkueottelussa. Lisäksi show'ssa nähtiin todella yhdentekevä ottelu Jason Crossin ja David Youngin välillä. Miehet toki tekivät hyvää työtä ja pistivät pystyyn ihan ok:n ottelun, mutta koko kohtaaminen ei tuntunut kiinnostavan sen enempää yleisöä kuin selostajiakaan, jotka puhuivat ottelun ajan ihan muusta. Harmillisesti on Crossin kurssi laskussa, vaikka hän ihan taidokas kaveri on. Myös Young on esittänyt yllättävän hyviä otteita. Crossin ja Youngin ottelun jälkeen nähtiin todella outo hetki, kun Konnan teki TNA-comebackinsa (oli otellut kaikkien aikojen ensimmäisessä TNA-PPV:ssä) ja hyökkäsi sekä Crossin että Youngin kimppuun. Saa nähdä, minkä roolin Konnan ottaa.
• Eipä ollut liikaa kehuttavaa tämänkään viikon show'ssa. Russo ja SEX ovat ymmärrettävästi tosi suuressa roolissa, mutta harmillisesti kuvio ei tällä hetkellä onnistu tarjoamaan kovin viihdyttäviä otteluita tai kovin erikoisia promoja. Toki muutamat painijat ovat kuviossa ihan mielenkiintoisia, ja ehkä pidemmässä juoksussa he myös onnistuvat tarjoamaan jotain suuria blow off -otteluita. Tällä hetkellä taso on kuitenkin tosi heikkoa. Tässä PPV:ssä ei nähty yhtään kolmeen tähteen yltänyttä ottelua. En ole myöskään kovin innostunut siitä, että tällä hetkellä debytoivat kaverit ovat jotain Nikita Koloffin ja Larry Zbyszkon tapaisia nimiä. Jään odottamaan kauhulla ja mielenkiinnolla ensi viikkoa. Tämä oli Surkea ja vuoden ensimmäistäkin ppv:tä huonompi.

*** AJ Styles
** Jerry Lynn
* The Truth

---------------------------------------

Weekly PPV #28 (22.1.2003)

6-Man Tag Team Match
David Young & Shark Boy & Jimmy Yang vs. SAT's & Amazing Red
*** (12:29)

Singles Match
Ashley Hudson w/ Mike Sanders vs. Jorge Estrada
* (5:00)

Singles Match
Larry Zbyszko vs. AJ Styles
** (5:49)

Tag Team Match
Mike Sanders & David Flair vs. The Truth & Jerry Lynn
** (7:49)

NWA Tag Team Championship Match
America's Most Wanted (c) vs. Triple X (Low-Ki & Elix Skipper) w/ Christopher Daniels
*** (15:18)

NWA X Division Championship Match
Sonny Siaki (c) w/ Desire vs. Athena vs. Chris Vaughn
½ (1:24)

Gauntlet Match for the NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. BG James vs. Christopher Daniels vs. Don Harris
** (10:24)

Tulokset:

Spoiler: näytä

SAT's & Amazing Red def. Jimmy Yang & David Young & Shark Boy
Ashley Hudson def. Jorge Estrada
AJ Styles def. Larry Zbyszko
Mike Sanders & David Flair def. The Truth & Jerry Lynn
Triple X def. America's Most Wanted (c) for the NWA Tag Team Championship
Sonny Siaki (c) def. Athena, Chris Vaughn to retain the NWA X Division Championship
Jeff Jarrett (c) beat Don Harris, BG James, Christopher Daniels to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tällä viikolla SEX vs. NWA -kuvio keskittyi erityisesti mestaruusotteluihin. Viime viikon ME:n voiton ansiosta Vince Russo sai päättää haastajat kaikkiin mestaruusotteluihin tälle viikolle. AMW:n haastajaksi Russo nimitti Triple X:n. Omaan porukkaansa kuuluvan Sonny Siakin haastajiksi Russo määräsi TNA:n kehätytön Athenan ja NWA:n tapahtumissa painineen nuoren Crish Vaughnin. Päämestaruusotteluksi Russo määräsi 4-miehen Gauntlet Matchin, jossa voisi voittaa selätyksellä, luovutuksella tai heittämällä toisen kehäköysien yli. Jarrettin vastustajaksi tulivat Harris, James ja Daniels.
• Joukkuemestaruusottelu oli show'n paras ottelu muttei läheskään niin hyvä kuin olin toivonut. Ajattelin, että tästä voisi kuoriutua ihan MOTYC-tasoinen koitos, mutta niin vain 15-minuuttinen koitos kävi vähän turhan pitkäksi, ja paikoitellen ottelu tuntui turhan hapuilevalta. Tässä oli selvästi annettu äijille mahdollisuus inspirointiin, mutta se ei toiminut toivotulla tavalla. Harmin paikka. Ottelu oli kuitenkin ehdottomasti hyvä, mutta parempaa on toivottavasti luvassa. X-Divarin mestaruusottelu oli pelkkä vitsi ja sellaisenaan onneksi lyhyt. Päämestaruusottelu oli parempi kuin olin odottanut. Etukäteen se kuulosti kamalalta sekamelskalta, mutta niin vain homma hoitui yllättävän hyvin ja erityisesti lopputaisteluosuus oli oikein viihdyttävää katsottavaa.
• Mestaruusotteluiden lisäksi NWA vs. SEX -kuviota edistettiin muutamalla anglella ja parilla alakortin ottelulla. Tämä oli ensimmäinen Australiassa lähetetty TNA-PPV ja luultavasti sen kunniaksi SEX:n rekrytointivastaavaksi nimitetty Mike Sanders toi yhdessä viime vuoden ppv:ssä nähdyn Ashley Hudsonin takaisin kuvioihin SEX:n uusimpana jäsenenä. Hudson otteli Jorge Estradan täysin turhan ja kehnon ottelun. Sanders otteli David Flairin kanssa ok:n ottelun Truthia ja Jerry Lynniä vastaan.
• Show'ssa nähtiin myös "satelliitin välityksellä" Roddy Piperin promo Warner Brothersin studioilta. Piper kertoi, ettei olisi tulossa enää Nashvilleen lähetyksiin Vince Russon takia. Lisäksi Piper kehui Jeff Jarrettia ja Kid Kashia ja lätisi jotain täysin sekavaksi jäänyttä kuraa siitä, että lähettäisi "pojat" Russon kimppuun. En tiedä, mitä Piper tarkoitti, eikä hänen roolinsa tässä kuviossa ole tällä hetkellä kovin kiinnostava. Samaa voi sanoa myös Dusty Rhodesin ja Nikita Koloffin '80-luvun feudin uudelleenlämmittelystä. Rhodes vaati Koloffilta selityksiä siihen, miksi tämä viime show'n päätteeksi auttoi Russon joukkueen voittoon. Rhodes myös yritti saada Koloffia liittymään NWA:n porukoihin, mutta lopulta tilanne päättyi siihen, että Koloff yhdessä Triple X:n kanssa pieksi Rhodesin. Edelleenkin tässä kuviossa on aivan liikaa aivan liian vanhoja patuja. Ehdottomasti koko kuvion paras hetki tällä viikolla nähtiin show'n päätteeksi, kun vasta kaksi päivää aikaisemmin WWE:n lähetyksessä esiintynyt Raven teki TNA-debyyttinsä hyökkäämällä Jarrettin kimppuun.
• Muista kuvioista tärkein oli AJ Stylesin sota Larry Zbyszkoa vastaan, ja sekin liittyi jollain tavalla SEX vs. NWA -kuvioihin, koska Zbyszko syytti Stylesiä salaisesta liittoumasta SEX:n kanssa. Styles puolestaan tahtoi edelleenkin päästä ottelemaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta, ja nyt hän ilmeisesti tahtoi osoittaa pätevyytensä pieksemällä viime viikolla TNA-debyyttinsä tehneen NWA-legendan. Ottelu oli itse asiassa yllättävän ok, ja siitä voidaan kiittää paljolti Stylesin vakuuttavia liikkeitä ja näyttävää myymistä. Toisaalta ottelun rakennekin oli yllättävän toimiva. Lopetuksesta en kuitenkaan pitänyt, koska se pahasti ennustaa jatkoa tälle kuviolle, mikä ei ole mielestäni mainittavan kummoinen Stylesistä huolimatta.
• Edellä mainitut kuviot täyttivätkin käytännössä koko 2-tuntisen. Ainut muu osio oli show'n openerina toiminut kuuden miehen joukkueottelu, joka oli hyvää viihdettä ja ehdottomasti vuoden parhaita TNA-otteluita. Tässä vaiheessa vuotta se ei (ikävä kyllä) tosin tarkoita vielä kovin paljoa, mutta hyvä ottelu joka tapauksessa. Amazing Red loisti taas kerran paluuottelussaan. Ottelun jälkeen nähtiin viimeviikkoiseen tapaan Konnania, joka hyökkäsi Youngin, Shark Boyn ja Yangin kimppuun. Hänen touhunsa tuli keskeyttämään viime viikon tapaan NWA Nashvillen promoottori Bert Prentice.
• Ei ollut kokonaisuutena vieläkään erityisen vahva esitys TNA:lta. Tällä viikolla tosin nähtiin jo kaksi ***-arvosanaan yltänyttä ottelua, mikä on paras suoritus tämän vuoden TNA:n show'ilta. Mitä se kertoo tästä vuodesta? Joka tapauksessa kaksi hyvää ottelua ja pari ihan kivaa koitosta oli ihan siedettävä lopputulos, ja tässä ei kyse ollut niin huonoista tapahtumista kuin kahdesta edellisessä. Tämä oli jo Kehnon puolella, mistä osakiitos kuuluu sille, että Ravenin debyytti oli niin kova juttu show'n päätteeksi. Toivon silti, että TNA parantaa tästä vielä huomattavasti. Tämmöisellä tasolla ei voida jatkaa.

*** Low-Ki
** Amazing Red
* Raven

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
-
---------------
2. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea

Sunnuntaina sitten tammikuun viimeinen ppv.

[Kenitys]

Jatketaan.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #29 (29.1.2003)

Vuorossa tammikuun 2003 viimeinen TNA-PPV. Selostajinamme ketkäpä muutkaan kuin Mike Tenay ja Don West.

In ring angle w/ Raven, Jeff Jarrett, Vince Russo & NWA Wrestlers
Ennen ensimmäistä ottelua show avattiin edellisellä viikolla TNA-debyyttinsä tehneen Ravenin promolla. Raven oli taas vakuuttavamman oloinen kuin kertaakaan 2000-luvulla pitäessään hallussa Jeff Jarrettin NWA World Heavyweight -mestaruutta. Ravenin mukaan vyön hallussapito on käytännössä sama asia kuin sen omistaminen. Raven haukkui Jarrettia promossaan ja toivotti kaikki tervetulleeksi hänen Clowckwork Orange House of Funiinsa. Promo päättyi siihen, että Jeff Jarrett hyökkäsi Ravenin kimppuun roskapöntön kanssa ja raahasi hänet piestynä kehään. Siellä Jarrett yritti pistää Ravenin pöydästä läpi, mutta viime hetkellä Vince Russo sekaantui ja auttoi Ravenia Jarrettin pieksemisessä. Jerry Lynn, The Truth ja America's Most Wanted saapuivat Jarrettin avuksi, mutta Raven ja Russo ehtivät lähteä paikalta pois mestaruusvyön kanssa. Mukava avausangle, vaikka Ravenin promo ei mikään klassikko ollutkaan. Ravenin hankinta oli aivan ehdottomasti parasta, mitä tässä SEX-kuviossa oli tähän mennessä nähty. Ravenista saa oikealla buukkauksella todella uskottavan ME-kaverin.


Amazing Red vs. Jorge Estrada
Amazing Red oli tehnyt viime viikolla paluunsa TNA:han parin viikon poissaolon jälkeen, mutta vieläkään hän ei saanut sitä mestaruusottelua, joka hänelle oli luvattu jo #27-PPV:hen. Sen sijaan Red joutui kohtaamaan Jorge Estradan, jota SEX oli yrittänyt edellisviikolla saada rekrytoitya riveihinsä. En ymmärrä edelleenkään miksi, koska Estrada oli tässä vaiheessa TNA-uraansa täysin pellen roolissa ja vieläpä painillisilta taidoiltaan monta kertaa huonompi kuin vielä puoli vuotta sitten. Estrada oli ennen ottelua haastattelussa sanonut Goldielocksille, että ehkäpä hänen uransa kannalta olisi oikeasti viisas veto liittyä SEX:ään. SEX:n rekrytointivastaava Mike Sanders seurasi tätä ottelua ringsidellä.

Tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Estradan juna on ajanut ohitse jo ajat sitten, ja viime aikoina hänen otteensa ovat tuntuneet olevan kerta toisensa jälkeen huonompia ja huonompia. Tässä ottelussa nähtiin kuitenkin ihmeellinen parannus, kun Estrada pystyi hetkittäin jopa oikein kivoihin otteisiin. Edelleen varmuudessa olisi ollut parissa kohtaa paljon parannettavaa, mutta tällä kertaa ei nähty häiritseviä botcheja tai muuta mokailua. Luultavasti suurin kiitos Estradan ryhdistäytymisestä kuuluu kuitenkin Amazing Redille, joka teki ottelussa taas vakuuttavaa työtä. Red väläytti upeita high flying -liikkeitä ja myi myös Estradan liikkeet tosi uskottavasti. Kokonaisuutena tämä oli siis yllättävän kiva X-Divarin avausottelu, vaikkei tasossa nyt sentään mainittavan erikoisiin otteisiin ylletty. Sellaista ei tosin Estradalta kannattane enää edes odottaa. Ottelun jälkeen Estrada ilmoitti, ettei aio liittyä SEX:ään. Tästä palkkiona Mike Sanders toi paikalle aikaisemmin Disco Infernona tunnetun miehen, joka tästä lähin käytti omaa Glenn Gilbertti -nimeään (ilmeisesti trademark-syistä). Gilbertti teki siis TNA-paluunsa muutaman kuukauden poissaolon jälkeen ja liittyi samalla SEX:ään. Ensitöikseen hän pieksi petturi-Estradan. Tarvitsemmeko oikeasti Glenn Gilberttiä? Emme.
**½ (6:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Amazing Red (Standing Shooting Star Press alias Red Star Press)

David Flair vs. Jerry Lynn
David Flair oli edellisellä viikolla otellut SEX-kumppaninsa Mike Sandersin kanssa Jerry Lynniä ja The Truthia vastaan. Tällä viikolla oli Singles-kohtaamisten vuoro, kun Flair joutui kohtaamaan entisen NWA X-Division ja NWA Tag Team -mestarin kahden kesken. Onneksi Flairilla oli edelleen apunaan juuttikangassäkkinsä, jota hän oli viime viikkojen aikana kantanut mukana otteluihinsa ja joilla hän oli kolkannut vastustajansa tajuttomaksi vikko toisensa jälkeen. Edelleenkään ei ollut tietoa, mitä Flairin säkissä oli.

Jaahas, semmoinen ottelu sitten. Homma lähti käyntiin yllättävän hyvin, koska Lynnin annettiin hoitaa kaikki työ. Flair pystyi keskittymään liikeiden myymiseen ja parin Chopin tarjoamiseen. Myymisessäkään Flair ei ollut mikään nero, mutta sen hän pystyi sentään joten kuten hoitamaan (toisin kuin painimisen). Samalla Lynn piti ottelun tempoa ihan kivana ja väläytteli näyttäviä liikkeitä. Parhaimmillaankin ottelu oli vain ihan kivan tasolla, koska ei tästä yksinkertaisesti vain välittynyt mitenkään hyvän ottelun fiilistä. Olisin kuitenkin Lynnin työskentelyn ansiosta voinut antaa tälle kaksi tähteä, ellei lopetusta olisi tarvinnut pilata taas sekoilulla ja uudella typerällä käänteellä. Russo, lopeta jo. Nämä käänteet eivät kiinnosta. Erityisesti kuin muutenkin liian vähäisestä nykypäivän tähtien star powerista kärsivän NWA-joukon tyyppejä aletaan kääntää toisiaan vastaan.
*½ (5:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

David Flair (Pinned Lynn after The Truth accidentally hit him with Flair's burlap sack and ran away)

In ring angle w/ America's Most Wanted, BG James, SEX Wrestlers & Rock 'n' Roll Express
Tässä välissä America's Most Wanted saapui kehään promottamaan Triple X:stä, joka oli edellisellä viikolla onnistunut huijaamalla voittamaan joukkuemestaruusvyöt AMW:ltä. AMW vaati uusintaottelua heti tälle illalle, mutta BG James saapui muiden SEX:läisten kanssa keskeyttämään heidät. James kertoi, ettei Triple X olisi tänä iltana paikalla, mutta AMW saisi kokemuksen "ryhmä-SEXistä" (kyllä, James sanoi näin promossaan) saman tien. James ja viisi muuta SEX:läistä nousi kehään pieksemään AMW:n, mutta yhtäkkiä Rock 'n' Roll Express ryntäsi kehään. Jippii, lisää '80-luvulla kulta-aikaansa viettäneitä vanhoja pieruja tähän kuvioon! Ja mikä vielä parempaa, Ricky Morton ja Robert Gibson ensin näyttivät auttavan AMW:tä taistelussa SEX:ää vastaan, mutta yhtäkkiä he kääntyivätkin AMW:tä vastaan. Rock 'n' Roll Express auttoi SEX:ää pieksemään AMW:n, ja lopulta he poistuivat yhdessä paikalta. En enää oikeasti jaksa tätä kuraa tässä kuviossa.


Mike Sanders vs. The Truth
Viime viikon joukkueottelijoista David Flair ja Jerry Lynn kohtasivat toisensa, joten luontevasti myös Mike Sandersin ja The Truthin välille oli buukattu ottelu. Truth oli äskeisen ottelun lopuksi lyönyt (vahingossa) Lynniä ja lähtenyt sen jälkeen pois paikalta selittämättä tekojaan. Nyt Truth kuitenkin saapui paikalle valmiina pieksemään Sandersin, joten ei hän ilmeisesti ollut SEX:äänkään liittynyt. En edes yritä pysyä perillä tästä kuviosta.

Edellisen ottelun aloittama linja jatkuu. Ottelu vaikutti muuten ihan ok:lta tv-tasoiselta kamppailulta, mutta jälleen sekava ja typerä lopetus heikensi arvosanaa. Tämä ei tosin ollut läheskään yhtä nopeatempoinen kuin Lynnin kamppailu Flairia vastaan, mutta muuten tämä toimi yllättävän hyvin. Mike Sanders ei ole mikään varsinainen paininero, mutta siitä huolimatta hänen hallintaansa oli ihan jees katsoa. Lopulta Truth pääsi niskan päälle ja täräytti hemmetin näyttävän Missile Dropkickin. Hetken aikaa ehdin jo ajatella, että tästä voisi sittenkin kuoriutua oikein mukava keskikortin tasaväkinen kamppailu, mutta sitten soppaan piti taas sekoittaa David Flair ja Jerry Lynn. Sen jälkeen sekamelska olikin valmis, ja lopetus oli taas todella laimea. Nämä kaksi ottelua eivät ole olleet niin kummoisia, että minulla olisi kiinnostusta näiden katsomiseen, kun buukkaustakaan ei viitsitä hoitaa kunnolla.
*½ (7:31)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Sanders (Roll up after Lynn had came to the apron and Truth hit him with a knee for some reason)

In ring angle w/ AJ Styles, Raven & Jeff Jarrett
AJ Styles saapui kehään promottamaan jälleen siitä, kuinka hän haluaa mestaruusottelun Jeff Jarrettia vastaan. Stylesin kuitenkin keskeytti Raven, joka kehotti Stylesiä pitämään tarkkaavaisesti silmällä TNA:n tapahtumia. Tällä hetkellä Raven oli nimittäin mies, joka kantoi NWA World Heavyweight -vyötä. Tämän jälkeen Styles ja Raven haukkuivat toisiaan jälleen varsin nautittavassa sanasodassa, mutta lopulta homma päättyi laimeasti, kun Jeff Jarrett juoksi paikalle, pieksi molemmat ja nappasi vyönsä takaisin.


AJ Styles vs. Larry Zbyszko
Äskeisen välikohtauksen jälkeen Raven poistui kehästä SEX:n takahuoneeseen, ja AJ Styles jäi yksin kehään piestynä. Tällöin paikalle saapui Stylesin kiistakumppani ja Living Legend Larry Zbyszko, jonka Styles oli onnistunut voittamaan viime viikolla huijauksella. Zbyszko kertoi näkevänsä paljon nuorta itseään Stylesissä, mutta hänen mukaansa Stylesillä on vielä paljon opittavaa painimaailmasta, ennen kuin AJ:stä voisi tulla maailmanmestari. Zbyszko haastoi Stylesin uusintaotteluun, johon pistettäisiin kunnon panokset. Styles oli aikaisemmin illalla uhonnut pystyvänsä voittamaan Zbyszkon kahdesti putkeen, joten Larry haastoi hänet 10-minuuttiseen otteluun, jonka aikana Stylesin pitäisi pystyä päihittämään Zbyszko kahdesti. Jos AJ onnistuisi, Larry tekisi kaiken voitavansa, jotta AJ saisi mestaruusottelunsa. Jos AJ ei pystyisi voittamaan Zbyszkoa kahdesti 10 minuutin aikana, Zbyszkosta tulisi Stylesin mentori. Ensin Styles ei suostunut haasteeseen, mutta lopulta Larryn läimäytettyä nuorukaista kasvoille Styles sai tarpeekseen ja otti haasteen vastaan.

Tämä oli omalla tavallaan ihan viihdyttävä ottelu, vaikkakin suurin osa tästä nähtiin jo edellisellä viikolla. Samanlainen old school vs. new school -rakenne, joka on kyllä ihan toimiva. Se kuitenkin alkaa väsyttää hieman, kun homma toistetaan vain hieman pidempänä versiona kahdessa jaksossa putkeen. Asiaa ei myöskään parantanut se, että Styles saatiin näyttämään tässä ottelussa luvattoman heikolta. Viime ottelussa hänellä oli sentään jonkinmoisia hallintajaksoja, mutta tässä lähes koko ottelu oli pelkkää Zbyszkon hallintaa. Ei kovin hyvä asia, kun Stylesin pitäisi olla firman suurimpia tulevaisuuden nimiä. No, tämä oli joka tapauksessa ihan kiva koitos, mutta lopetuksen ja näin yleisestikin buukkauksen takia tästä jäi hieman paha maku suuhun.
** (10:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Larry Zbyszko (Styles managed to get only one pin fall before the time limit expired)

In ring angle w/ Goldielocks, Percy Pringle, Tony Schiavone & Mike Tenay
Äskeisen ottelun jälkeen oli tarjolla yksi vuosituhannen vaivaannuttavimmista ja idioottimaisimmista angleista, joka alkoi Percy Pringlen haastattelulla. Pringle oli toipunut parin viikon takaisesta SEX-pieksenästä, ja nyt Goldielocks kyseli hänen olotilastaan ja siitä, miksi Pringle oli ollut valmis hyppäämään SEX:n kelkkaan. Mitään selvää vastausta ei Pringleltä saatu, vaan hän alkoi puhua Cauliflower Alley Clubilta saamasta tunnustuksestaan. Sen jälkeen hän haukkui Russoa. Ahaa, Pringle on nyt siis sittenkin face? Miksi minun pitäisi kannattaa häntä, kun hän oli pari viikkoa sitten valmis hyppäämään SEX:n puolelle? Homma meni kuitenkin vielä paljon pahemmaksi, sillä yhtäkkiä paikalle saapui Tony Schiavone. Tony "v***n" Schiavone. Tony "Maailman huonoin selostaja jos Mark Madden ei olisi syntynyt" Schiavone. Schiavone saapui kehään ja haukkui minuutissa sekä Pringlen että Goldielocksin. Pringle oli kuulema vain pelkkä takinkääntäjä ja Goldielocks oli haastattelijan roolissa tasan kahden syyn (TNA) takia. Tässä vaiheessa Schiavonen WCW-aikaisella selostuskumppanilla Mike Tenaylla keitti yli, ja hän saapui kehään rauhoittamaan Schiavonea. Tenayn mukaan Tonylla ei ole oikeutta saapua TNA:han haukkumaan viattomia henkilöitä. Tästäpä sitten alkoikin vasta sanasota, joka oli a) aivan liian pitkä ja b) ei yhtään millään tavalla kiinnostava. Schiavone mm. syytti Tenayta siitä, että hän ei ollut saanut töitä WCW:n kaatumisen jälkeen. Schiavonen mukaan Tenay oli myös yliarvostettu p**ka, joka ei osannut selostaa. Tenay kertoi kantaneensa Schiavonea selostamossa vuosikaudet ja syytti Schiavonea siitä, että Tenay oli WCW:n loppuaikoina tiputettu pois selostustiimistä. Kyllä, nämä olivat Schiavonen sanoja. Ei Luoja. Tenayn mukaan Schiavone oli suuri takahuonepoliitikko. Koko tämän sanasodan ajan Percy Pringle seisoi kehässä ilman mitään järkevää tekemistä. Yleisö chanttasi "Shut the fuck up", koska sitä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Lopulta Vince Russo saapui paikalle ja rekrytoi Schiavonen SEX:ään. Tämä jos mikä oli täyttä kuraa.


Sonny Siaki & Desire vs. Kid Kash & Trinity
Tämä feud oli tällä hetkellä X-Divarin pääkuvio. Periaatteessa en edes valita, koska potentiaalia pitäisi olla ihan hienoihin otteluihin asti, mutta harmillisesti niitä ei ole toistaiseksi nähty. Oikeastaan koko Siakin mestaruuskausi on ollut otteluiden tasoa tarkastellessa aika hirveä floppi. Katsotaan, paraneeko tilanne seuraavina viikkoina. Tämä kuvio alkoi kuitenkin kaksi viikkoa sitten, kun Kash otteli Siakia vastaan mestaruudesta. Tuohon otteluun Kash oli saanut hankittua managerikseen Trinityn, sillä hän tiesi Siakin managerin Desiren tekevän kaikkensa Siakin voiton eteen. Desire ja Trinity ottivatkin jo tuon ottelun aikana yhteen. Seuraavalla viikolla Siaki puolusti mestaruuttaan vitsiottelussa Chris Vaughnia ja Athenaa vastaan. Ottelun jälkeen Kash ja Trinity juoksivat paikalle ja pieksivät Siakin sekä Desiren. Nyt heillä olisi mahdollisuus näyttää osaamisensa joukkueottelussa.

Tässä ottelussa oli potentiaalia, mutta jostain syystä kaikkea sitä ei tahdottu hyödyntää. Ottelu lähti käyntiin todella vauhdikkaasti, ja Kash tarjoili Siakin kanssa X-Divarin menoa, jota ei ole mestaruustasolla päästy viime viikkoina liikaa näkemään. Sitten otteluun tuotiin mukaan Trinity, mikä ei kuitenkaan ollut paha veto, koska Trinity on todellakin yksi taidokkaimmista naispainijoista TNA:ssa. Harmi vain, että samalla mukaan tuotiin myös Desire, joka ei yltänyt ollenkaan samanlaisiin suorituksiin. Samalla ottelun tempo laski huomattavasti, eikä asiaa auttanut se, että kehään vaihdettiin Siaki tappelemaan Trinityn kanssa. Lopuksi otteluun piti tuoda vielä Athenan sekaantuminen ja vaisu lopetus, eikä Kash päässyt loppupuolella enää ollenkaan painimaan, vaikka hän oli ottelun alkupuolella liekeissä. Lopputuloksena ihan mukava Mixed Tag Team Match, joka olisi pidempänä versiona ja paremmalla buukkauksella voinut olla vielä selvästi parempi. Taitoa olisi ollut ainakin. Ottelun jälkeen Konnan teki jo perinteeksi muodostuvan viikottaisen esiintymisensä, jossa hän hyökkäsi hävinneen osapuolen kimppuun. Konnan lupasi, että ensi viikolla saamme vastauksia. Alkaa olla aikakin.
** (6:16)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kid Kash & Trinity (Trinity pinned Desire after Athena's interference)

Rock 'n' Roll Express vs. America's Most Wanted
Illan Main Eventissä toisensa kohtasivat klassikkojoukkue ja tulevaisuuden suurtiimi. Rock 'n' Roll Express oli siis tehnyt heti TNA-debyytissään shokeeraavan turnin ja liittynyt SEX:ään. TNA:n buukkauksesta vastaava Bob Armstrong oli ilmoittanut hieman myöhemmin, että palkinnoksi tästä tempustaan Ricky Morton ja Robert Gibson pääsevät ottelemaan James Stormia ja Chris Harrista vastaan.

Eipä ollut kovin vakuuttava tämä illan "Main Eventtikään". Ottelu lähti vielä käyntiin oikein mukavasti, kun AMW:n annettiin hallita alkuosuutta. Harris ja Storm esittivät oikein näyttäviä liikkeitä, ja Rock 'n' Roll Expresskin pysyi tässä myymisvaiheessa yllättävän hyvin nuorukaisten vauhdissa mukana. Alkuvaiheita katsoessa olin positiivisesti yllättynyt siitä, että tästä voisi tullakin ihan mukava ottelu. Harmi vain, että ongelmat alkoivat siinä vaiheessa, kun hallintavastuu siirtyi Expressille. Mortonin ja Gibsonin ikä sekä väsymys näkyivät turhan vahvasti siinä, ettei heillä ollut enää minkäänlaista kykyä hallita ottelua kiinnostavasti. Kaksikko esitteli laimeita liikkeitä sekä rest holdeja ja onnistui myös botchaamaan parisen kertaa. Lopussa AMW pääsi taas vauhtiin, ja ehdin jo hiukan innostua, kunnes ottelun lopetus munittiin taas aivan täysin. Chris Harris saatiin näyttämään aivan idiootilta, koska lopun sekaantumisen toteutus onnistuttiin kusemaan pahasti. Harris joutui häiriköimään tuomaria, vaikka hänen oma joukkuekaverinsa oli samalla selättämässä Gibsonia, jotta "yllättävä sekaantuminen" voitaisin toteuttaa tuomarin huomaamatta. Kokonaisuutena aika heikko esitys. Rock 'n Roll Express voi painua sinne, mistä tulikin. Nyt on vuosi 2003. Ottelun jälkeen Disciples of the New Church saapuu paikalle ja hyökkää SEX:n kimppuun.
*½ (8:48)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Rock 'n' Roll Express (Morton pinned Storm after Elix Skipper's interference)

In ring angle w/ Raven, Jeff Jarrett & AJ Styles
Show'n lopuksi nähtiin vielä yksi pitkä ja fyysinen yhteenotto Ravenin ja Jeff Jarrettin välillä. Se päättyi siihen, että AJ Styles ryntäsi paikalle juuri sopivalla hetkellä ja ryösti Jarrettin NWA World Heavyweight -mestaruuden itselleen. Mitä ensi viikolla voikaan tapahtua?

*** Amazing Red
** Kid Kash
* AJ Styles

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #29:stä: Mitä tähän nyt pitäisi enää sanoa? Russo on saanut muutettua vajaassa kahdessa kuukaussa TNA:n tyylin aivan päälaelleen. Vielä marraskuussa promootio oli hyviä X-Divisioonan otteluita tarjoava ja muuten hieman tylsähkö promootio, jolta välillä nähtiin oikeasti kivoja tapahtumia. Nyt TNA:n ppv:eitä katsoessa ei kieltämättä tule tylsää, koska tämä buukkaus noudattaa kaikkia '90-luvun lopun Attitude Eran "Crash TV:n" peruspilareita. Harmi vain, että TNA:lla ei ole a) yhtä kiinnostavia painijoita tai b) yhtä kiinnostavia juonikuvioita, jotta tämä jatkuva "crash"-meininki jaksaisi oikeasti kiinnostaa. Lisäksi tapahtumien taso on romahtanut täysin. Vielä joulukuussa nähtiin pari ihan ok:ta viikottaista tapahtumaa, mutta tammikuu on ollut aivan järkyttävää kuraa ja heittämällä TNA:n historian huonoin kuukausi tähän mennessä. Toivon todella, että tästä ei ole tie kuin ylöspäin. Tässä show'ssa paras ottelu oli **½-kohtaaminen Amazing Redin ja Jorge Estradan välillä. Samalla se oli ainut ottelu, jossa oli puhdas lopetus. Olisiko näillä asioilla jotain tekemistä? Tämä oli Surkea suoritus ja aivan kiistatta vuoden huonoin tapahtuma tähän mennessä.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
-
---------------
2. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea

Seuraavaksi jotain ihan muuta.

[What]

TNA:n kurjan tammikuun 03 jälkeen voisikin tarjoilla jotain ihan muuta.


Sunnuntai, 11. Kesäkuuta 2006
Hammerstein Ballroom, New York City

Vuosi sitten samaisella Hammerstein Ballroomilla järjestetty One Night Stand oli jättimenestys. Alunperin sen pitikin jäädä juuri siksi, mitä mainoksessa luki: yhden illan jutuksi. Mutta olisihan se varsin tyhmää hyvin lypsävä lehmä laittaa teuraalle. Näin ollen WWE alkoikin selvittelemään mahdollisuutta tuoda ECW takaisin kokopäiväisesti ja 25.5.2006 oli sitten se päivä, kun WWE tuli julkisuuteen asiansa kanssa. One Night Standin jälkeisenä tiistaina (13.6) SciFi kanavalla alkaisi ECW:n oma show ja se olisi RAW:n ja Smackdownin tapaan viikottain nähtävä ohjelma. Mitä tämä käytännössä tarkottaisi, no sitähän ei kukaan tässä vaiheessa osannut sanoa. Joka tapauksessa tapahtuma aloitetettiin Paul Heymanilla, joka suu vaahdossa hehkuttaen julisti ECW:n ylösnousemuksesta. Selostajina tapahtumassa olivat Joey Styles ja Tazz, joka liittyi Stylesin seuraan avausmatsin jälkeen.

Singles Match
Jerry 'The King' Lawler VS. Tazz
Tämän ottelun taustat voi arvatakin. Lawler ei tunnetusti ollut mikään ECW-tyylisen painin suurin fani ja selostuksessaan oli viime viikkoina käyttänyt kovia sanankäänteitä ECW:tä vastaan. Tämähän ei Tazzin pirtaan sopinut ja näin ollen ainoaksi ratkaisuksi jäi ottelu kommentaattorihemmojen välillä.

Tazzin terveydentilan tuntevat varmasti arvasivatkin, että kyseessä oli enemmän segmentti kuin ottelu. Eipä tällä varmasti muuta tarkoitusta ollut kuin antaa katsojille mahdollisuus muistella Tazzia armottomana kilpailijana pelkän kommentaattoriroolin sijaan. En arvostele.

Spoiler: näytä

Kesto: 36 sekuntia
Voittaja: Tazz (Tazzmission Submission)

Arvosana: -

Singles Match
Kurt Angle VS. Randy Orton
Sen jälkeen kun ECW:n uudelleensyntyminen varmistui sai brändi valita RAW:n ja Smackdownin riveistä muutamia painijoita riveihinsä. Heymanin ja kumppaneiden ensimmäinen valinta oli Kurt Angle. Tällä liikkeellä ECW halusi ennen kaikkea osoittaa, että he arvostavat myös taitavia painijoita, eivätkä ole pelkästään verenhimoisia barbaareja. Kayfabessa Angle olikin innosta soikea päästessään ”johtamaan” uutta ECW:tä ja oli muuttanut asennettaan (mikäli mahdollista) entistä aggressiivisemmaksi. Ortonin valinta Anglen vastustajaksi ei ollut suinkaan puhdasta sattumaa. Angle oli nimittäin passittanut Ortonin useammaksi viikoksi sairaslomalle murrettuaan tämän nilkan huhtikuussa Smackdownissa. Nyt Orton oli palannut kosto mielessään. Todellisuudessa Orton oli hyllytettynä kuuluisan ”laukkuunpaskomisepisodin” vuoksi.

Ottelu oli enemmän kuin hyvä. Onhan se todettava, että ilman ECW-yleisön hulvatonta Orton antipatiaa matsi ei varmastikaan olisi tuntunut yhtä hyvältä kuin se nyt tuntui, mutta tämän hyvyys ei koostunut pelkästään siitä. Tässä nimittäin nähtiin ihan tasokastakin painia ja kestoakin oli varsin mukavasti. Heittomyllyä, jännittäviä near falleja ja muita Anglen matsien tavaramerkkejä nähtiin ja tuohon kun lisää fanaattisen yleisön vaikutuksen, niin kyseessä oli varsin nautittava matsi. Samalla tämä rauhallisempaan tahtiin edennyt ”perinteisempi” matsi oli hyvää kontrastia illan muille aseiden ja spottailujen sävyttämille mätöille.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:09
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock Submission)

Arvosana: *** ½

Tag Team Match
Yoshihiro Tajiri & Super Crazy VS. The FBI (Little Guido & Tony Mamaluke) w./Big Guido
Seuraavaksi oli vuorossa varsin kansainväliseseltä maistunut joukkuematsi, jossa kaikilla ottelijoilla oli vahvat sidokset originaaliin ECW:hen. WWE:n palkkalistoilla ennen tapahtumaa nelikosta olivat Crazy ja Little Guido (Nunzio) Sen kummempaa taustaa ottelulla ei ollut, tarkoituksena oli varmaankin tarjota räjähtävää äksöniä ja tuttuja ECW-naamoja.

Oletin tämän olevan lyhyehkö toiminnantäyteinen ja spottipainotteinen välipalarykäisy. Yllätykseni olikin kohtalaisen kova, kun ottelulla olikin kestoa enemmän kuin oletin ja kaiken lisäksi siitä kehkeytyi varsin mallikas joukkueottelu, josta löytyi myös tarinaa. Ei sillä, ettenkö uskoisi nelikon painitaitoihin, mutta jotenkin ennakko-odotukset tämän kohdalla olivat varsin alhaiset. Hieno ottelu, joka oppikirjamaisesti vain kuumeni loppua kohden ja tarjosi muutamia jännittäviä läheltä piti tilanteita. Huipputasolle oli toki vielä matkaa, mutta tämäntasoista joukkuepainia katselee varsin mielellään.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:25
Voittajat: The FBI (Little Guido pinned Tajiri after Double Team Cradle Suplex)

Arvosana: ***

World Championship Match (Extreme Rules)
Sabu VS. Rey Mysterio ©
Reyn mestaruuskauden aikana sitä ”isoa kultaista vyötä” oli alettu ihan virallisesti kutsumaan ytimekkäästi nimellä World Championship ja sana ”heavyweight” oli jätetty välistä. Erona viime vuoden One Night Standiin oli, että tällä kertaa WWE:n mestarit joutuivat puolustamaan vöitään ECW:n edustajia vastaan. Maailmanmestarin haastajaksi ECW oli valinnut erään isoimmista tähdistään eli Sabun, joka oli nopeasti siirtynyt TNA:sta uudelleenherätetyn ECW:n leipiin.

Paperilla Sabu-Mysterio kuulostaa kiinnostavalta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan sellaista tulitusta ollut, mitä olisi toivonut. Tässä kyllä nähtiin hienoja ja rajuja spotteja, mutta väkisinkin tästä jäi sellainen ”juosten kustu” fiilis, eli edettiin vain spotista toiseen ilman kummempaa syytä. Loukkaantuiko jompikumpi ottelijoista sitten ottelun aikana ihan oikeastikin, joka johti kiirehtimiseen, vai oliko ottelu muuten vain rakennettu sellaiseksi? Siitä en ihan varma ole, mutta joka tapauksessa odotusten alle tässä jäätiin. Harmillisen keskinkertainen mestaruuspuolustus, jonka lopetuskin oli hieman antikliimaksinen.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:09
Voittaja: Draw (Doctor stopped the match after both men crashed through a table at ringside)

Arvosana: ** ½

Intergender Tag Team Match (Extreme Rules)
Tommy Dreamer, Terry Funk & Beulah McGuillicutty VS. Mick Foley, Edge & Lita
Tämä sekasotku tarvinnee hieman avaamista. Aloitetaan vaikkapa siitä, miten kummassa WrestleManiassa toisensa henkihieveriin murjoneet Edge & Foley olivat päätyneet ”samalle sivulle.” Toukokuun 8. päivän RAW:ssa Foleyn ja Edgen oli määrä otella 'Manian uusintaottelussa. Juuri ennen kellonsoittoa Foley tarjoili yllätyksen tuomalla Tommy Dreamerin areenalle ja ilmoittamalla ottelun muuttuneen Triple Threatiksi! Käänteet eivät suinkaan loppuneet tähän vaan ennen pitkää Foley kajautti frendiään Dreameria piikkilankamailalla kalloon ja tarjoili Edgelle voiton. Seuraavalla viikolla Foley toi kehään idolinsa, 61-vuotiaan Terry Funkin, ja lopputuloksena kaksikko ajautui käsirysyyn. Samalla Foley jatkoi negatiivissävytteistä promotteluaan ECW:stä vertaamalla tätä mm. vertaimevään ex-vaimoon, jolle mikään ei riitä. Ottelua edeltävinä viikkoina Foley & Edge olivat lisäksi julistaneet itsensä WWE:n hardcore-mestareiksi ja tuoneet tuon hyllytetyn vyön näytille. Virallisesti sitä ei kuitenkaan kummankaan puolesta puolustettu RAW:ssa. Kaikkien näiden käänteiden jälkeen Paul Heyman sitten päätti Funkin & Dreamerin puolesta haastaa Foleyn ja Edgen otteluun täksi illaksi. Alunperin ottelun siis piti olla miesten välinen 2 vs. 2 – joukkuematsi, mutta Litan kommentit ottelun alla ärsyttivät Dreamerin tyttöystävää Beulahia niin paljon, että hän vaati tuomaria ottamaan naiset matsiin mukaan.

Olipahan erikoinen ottelu. Ensinnäkään en olisi millään uskonut näkeväni 61-vuotiasta ja vaivaista Terry Funkia näin rajussa painiottelussa WWE:n tuottamassa tapahtumassa. Toisekseen ottelun alla oli nähty tuo Foleyn heelturn, jollaista en kyllä olisi enää vuonna 2006 uskonut näkeväni. Ja vielä kolmanneksi naisten ottaminen matsiin mukaan viime sekunnilla oli myös varsin yllättävä käänne.

Jos oli ottelun pohjustus käänteitä täynnä, niin sitä oli itse matsikin. Tämä oli juuri sellaista rajua roskapainia, josta ECW parhaiten tunnetaan. Piikkilankaa, tuoleja, tikkaita, pöytiä, verta ja tulta. Lisäksi kaiken tämän sekavan kaaoksen keskellä hommassa kuitenkin pysyi jonkinlainen tolkku mukana ja ottelu oli kaikin puolin viihdyttävää (joskin välillä puistattavaa) katsottavaa. Kaikin puolin onnistunut ja odotukset ylittänyt rykäisy. Hatunnosto kaikille, mutta erityisesti Foleylle, joka jälleen otti iskua vastaan enemmän ja rajummin kuin kukaan muu. Painityylin ystävät varmasti voisivat tälle vieläkin parempia arvosanoja antaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:48
Voittajat: Edge, Foley & Lita (Edge pinned Beulah via Spear)

Arvosana: *** ½

Extreme Rules Match
Balls Mahoney VS. Masato Tanaka
Sitten nähtiin välipalamatsin virkaa toimittanut mättö ex-ECW:läisten välillä. Taustaa tälle ei sen kummemmin ollut. Tämä oli sellainen kevyt ja hauska ottelu, joka sopi mainiosti tähän kahden ison pääottelun väliin. Eipä tästä Balls Mahoneyn huumaavan kansansuosion lisäksi paljoa muuta mieleen jäänyt, mutta hoiti ruutunsa.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:04
Voittaja: Balls Mahoney (Chair shot to the head)

Arvosana: **

Vielä ennen pääottelua saimme nauttia anglesta niinkin erikoisen kaksikon kuin Eugene & Sandman kanssa. Homman juonihan meni niin, että ”sympaattinen” Eugene tuli puhumaan haleista ja pusuista verenhimoisen yleisön eteen ja loppupeleissä Sandman kendosauvoineen tuli häätämään Eugenen kehästä. Eipä siinä, pitihän Nukkumattikin jollain tapaa saada tapahtumaan mukaan.

WWE Championship Match (Extreme Rules)
John Cena © VS. Rob Van Dam
WrestleManiassa RVD oli voittanut Money In The Bank-salkun ja Backlashissa onnistuneesti puolustanut sitä Shelton Benjaminia vastaan. Tuon jälkeen Van Dam tiesi tarkkaan mitä aikoi tehdä. Hän halusi lunastaa mestaruusmatsinsa paikassa, jossa olosuhteet olisivat täydellisesti hänen puolellaan. One Night Stand, New York City ja Hammerstein Ballroom. Cenalla ei tässä yhtälössä paljoa sanansijaa ollut, vaan hän oli pakotettu astumaan vihollisen maaperälle.

Modernilta aikakaudelta ei löydy painiottelua, jossa painijaan olisi kohdistunut niin paljon puhdasta vihaa kuin tässä Cenaan kohdistui. Ensinnäkin tässä nähtiin ensimmäistä kertaa legendaariseksi muodostunut ”if Cena wins we riot” banneri yleisössä. Cenan t-paita lensi yleisön joukosta bumerangina takaisin kehään useaan otteeseen ja yleisö oli herkeämättä WWE-mestarin kimpussa sellaisilla ylevillä huudoilla kuten ”fuck you Cena”, ”Cena sucks dick”, ”you can't wrestle” ja monilla muilla. Olihan Cena toki jo WrestleManiassa Chicagon smark-yleisöltä saanut osansa buuauksista ja vihasta, mutta olihan tämä aivan oma lukunsa. Tässä alettiin jo liikkua sellaisilla vesillä, että Cenan turvallisuudesta piti ihan tosissaan huolehtia. Jossakin haastattelussa Cena kertoikin, että välittömästi ottelun loputtua hän käytännössä juoksi käynnissä olevan auton takapenkille, joka kiihdytti äkkiä paikalta pois.

Kuinka Cena sitten hallitsi tämän tilanteen, joka olisi varmasti musertanut useamman painijan? Aivan mestarillisesti ja muistan elävästi juuri tämän olleen se hetki, joka muutti asennettani Cenasta rajusti. Yleisön huutaessa ”you can't wrestle” Cena vastasi Suplexilla ja yleisön huutaessa ”same old shit” Cena vastasi loikkaamalla yläkiinnikkeeltä kehän ulkopuolella. Tällaista kissa-hiiri leikkiä koko ottelu oli, ja sitä oli ihan hiton hauskaa seurata. Tuon aivan ainutlaatuisen paatoksellisen tunnelman lisäksi ottelukin oli hyvä. Eivät Cena & RVD taipuneet mihinkään ennennäkemättömiin ihmetekoihin ja suuriin spotteihin, mutta varsin hyvätasoista hc-painia tämä kaikkiaan oli. Käänteitä riitti, RVD möi DDT:n paremmin kuin kukaan muu ja kaikki muutkin miesten perusmanööverit tuli käytyä läpi. Ilman tätä uniikkia yleisöä arvosana olisi varmaan jäänyt kolmeen ja puoleen, mutta kyllähän tämä kokonaisuutena arvioiden sen verran muistettava ottelu oli, että neljä tähteä ei missään nimessä ole liikaa. Eipä ole Cena tähän päiväänkään mennessä vastaavaan grillaukseen joutunut. Se on paljon sanottu.

Spoiler: näytä

Kesto: 20:40
Voittaja: Rob Van Dam (Five Star Frog Splash; Paul Heyman made the 3-count, because referee was knocked out)

Arvosana: ****

*** John Cena
** Mick Foley
* Rob Van Dam

Yhteenveto: Itse tykkäsin tästä paljon enemmän kuin siitä vuosi aiemmin järjestetystä One Night Standista. Se oli ECW:n lemmenjuhlaa, kun tässä nähtiin ECW vs. WWE-asetelman ansiosta useita tasokkaita otteluita ja mestaruudetkin olivat pelissä. Lisäksi ECW:n paluu televisioon toi kysymyksiä, jännitystä ja innostuneisuutta tapahtumaan. Kokonaisuutena erittäin kova tapahtuma, joka oli tunnelmaltaan eri planeetalta kuin aneemiset perussuoritukset Backlash ja Judgment Day. Hieno ja ainutlaatuinen ppv, jota voin kyllä avoimesti suositella. Todennäköisesti sijoittuu korkealle koko vuoden mittakaavassa.


Pähkinänkuorispoilerit
Jerry Lawler VS. Tazz (00:37) N/A
Kurt Angle VS. Randy Orton (15:09) *** ½
The FBI VS. Tajiri & Super Crazy (12:25) ***
Rey Mysterio VS. Sabu (9:09) ** ½
Dreamer, Funk & Beulah VS. Edge, Foley & Lita (18:48 ) *** ½
Masato Tanaka VS. Balls Mahoney (5:04) **
Rob Van Dam VS. John Cena (20:40) **** (illan paras)

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. WWE - Backlash (RAW) 2,46
11. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Ensi kerralla palaamme ihmettelemään TNA:n meininkiä.

[DeadManWalking]

yleisön huutaessa ”same old shit”

Ironisintahan tässä kaikessa oli se, että Cenaa vastassa oli itse Mr. Same old shit.

Kiva arvostelu noin muutoin taas. Itse tosin tykkäsin siitä ihan alkuperäisestä ECW One Night Standista enemmän kuin tästä, vaikka ei tämä toinenkaan mikään huono ollut. Tässä oli vaan enemmän jo sellaista WWECW-leimaa, kun se vuoden 2005 tapahtuma saattaisi vielä jälkeenpäin tuntua entistä hienommalta mikäli se olisi tosiaan jäänyt ainoaksi.

EDIT:

Myös Pingviinin arvostelu oli taattua laatua. Tietystikin tuo TNA on itselle sen verran etäistä, joten siihen ei aina pääse ihan samalla tavoin sisälle, mutta hyvää tekstiä kuitenkin.

[What]

Modernilta aikakaudelta ei löydy painiottelua, jossa painijaan olisi kohdistunut niin paljon puhdasta vihaa kuin tässä Cenaan kohdistui.

Oletteko muuten tämän väitteen kanssa samaa mieltä? Itselle ei ainakaan tule yhtään matsia mieleen, jossa painijaa olisi noin paljon aidosti vihattu kayfaben murtumisen jälkeen.

[Kenitys]

^ Samaa mieltä olen. Kyllähän tuossa puhtaassa vihassa on sitä jotain, mikä tekee tuosta ottelusta niin erikoista. Olen samaa mieltä myös siitä, että tuo vuoden 2006 ONS on oikein kova tapahtuma. Sen sijaan siitä en ole DMW:n kanssa samaa mieltä, että RVD olisi tuohon aikaan ollut "Mr. Same Old Shit". Nimenomaan tuo vuoden 2006 comebackin (joka taisi tapahtua Royal Rumblessa) ja aina aineista kärähtämiseen saakka oli viimeinen loistokas kausi Van Damilla. Samalla se tarjosi minun kaltaiselle #1 RVD-markille uskomatonta herkkua, kun WWE antoi vihdoin RVD:lle todellista pushia ja tarjosi tälle firman ykkösvyön hetkeksi - ehkä vähän pidemmäksi aikaa se olisi ollut tarjolla, jos Van Dam ei olisi muninut itse hommaa täysin. Mutta se siitä.

Poikkeuksellisesti oma arvioni jo tänään, koska Ruisrock-viikonlopun takia palaan laudalle vasta maanantaina.


THE RETRIBUTION 2003

Noniin, nyt tosiaan jotain ihan muuta. Vieläkö muistatte World Wrestling All-Starsin? Sen australialaisomisteisen painipromootion, jonka suurin osa painijoista oli amerikkalaisia ja joka järjesti painitapahtumia ympäri maailmaa? WWA oli saanut alkunsa loppuvuodesta 2001, jolloin painimaailmassa oli kaikkein suurin tarve WWF:ää vastaan kilpailevalle uudelle promootiolle. Alkuun WWA aloittikin toimintansa varsin vauhdikkaasti, ja noin puolen vuoden aikana WWA tuotti kolme ppv-lähetystä, joista yksi järjestettiin Las Vegasissa. Promootion päänimiä olivat Jeff Jarrett, Scott Steiner, Sabu, Brian Christopher ja australialainen Nathan Jones. Pääbuukkaajanaan WWA:lla oli Jeremy Borash. WWA:n idea oli nimenomaan toimia kansainvälisenä promootiona, joka järjestäisi painitapahtumia ympäri maailmaa. Siksi se on myös mukana tässä projektissani, vaikka se ei virallisesti amerikkalainen promootio olekaan.

WWA:n ongelmat alkoivat kasaantua keväällä 2002, kun sen alkutaival ei ollut edennyt ihan toivotulla tavalla. Monet tapahtumiin buukatut painijat, isoimpina niminä Randy Savage ja Ken Shamrock, olivat peruneet viime hetkellä esiintymisensä. WWA ei ollut saanut kaivattua huomiota, eikä sillä ollut mitään realistisia mahdollisuuksia WWE:n kanssa kilpailemiseen. WWA olisi tarvinnut satunnaisten kiertuiden ja ppv-tapahtumien sijaan jonkinlaisen säännöllisen ohjelmiston, mutta siihen sillä ei ollut rahkeita. Samalla se tarkoitti sitä, että WWA:n tapahtumat tuntuivat hyvin yksittäisiltä pyrähdyksiltä, eikä promootion tuotannossa ollut havaittavissa jatkuvuutta tai kunnollisia storylinejä nimeksikään. Ongelmat muuttuivat entistä suuremmaksi, kun Jeff Jarrett poistui promootion käytöstä, kun hän ja hänen isänsä alkoivat yhteistyössä National Wrestling Alliancen kanssa perustaa Yhdysvaltoihin uutta säännöllisiä lähetyksiä tuottavaa painipromootiota, joka tultiin tuntemaan Total Nonstop Actionina. Niinpä kesällä 2002 WWA lopetti lähetyksensä ja peruutti ilmoitetut kiertueensa ja otti aikalisän. Pääbuukkaaja Jeremy Borash aloitti TNA:ssa työskentelyn.

Lopulta muutaman kuukauden hengenvedon, toimintastrategian uudelleenmiettimisen ja ennen kaikkea uusien sopimuksien solmimisen jälkeen WWA päätti aloittaa uudelleen. Vuoden 2002 lopussa se aloitti Euroopassa ja erityisesti Brittein saarilla kiertueen. WWA oli jo kerran aikaisemmin (saman vuoden alussa) käynyt Brittein saarilla kiertueella, mutta tällä kertaa WWA päätti myös lähettää kiertueelta yhden ppv:n. Tapahtumapaikaksi valittiin Skotlannin suurin kaupunki Glasgow, ja ajankohdaksi sattumalta 6.12, jolloin täällä koti-Suomessa oli menossa hyvin toisenlaiset juhlat. Tapahtuma järjestettiin siis tosiaan jo vuoden 2002 joulukuussa, mutta se on arvosteltavana vasta vuoden 2003 puolella, koska Yhdysvalloissa se lähetettiin ppv:nä vasta 9. päivänä helmikuuta 2003.

Näillä pohjustuksilla on aika aloittaa WWA:n neljännen ppv:n tarkastelu. Selostajinamme viime show'n tapaan Jeremy Borash ja Disco Inferno.


Shark Boy vs. Frankie Kazarian
WWA:n kilpailuvalttina oli viime vuonna ollut Cruiserweight-divisioona, jollaista WWE ei pystynyt tarjoamaan. WWA loi myös oman WWA International Cruiserweight -mestaruutensa, josta kilpailivat Psicosiksen, Juventud Guerreran, Eddie Guerreron, AJ Stylesin ja Jerry Lynnin kaltaiset nimet. Myös muun muassa Christopher Daniels ja Low-Ki tekivät ppv-debyyttinsä WWA:ssa. Nyt yksikään näistä nimistä ei ollut mukana toiminnassa, ja WWA oli ilmeisesti päättänyt muutenkin luopua cruiserweight-painotuksestaan, koska tällä hetkellä TNA hoiti X-Divisioonallaan tuota tonttia niin perusteellisen hyvin. Show'n openeriksi saatiin kuitenkin häivähdys edellisten ppv:eiden CW-menosta, kun TNA:stakin tuttu Shark Boy kohtasi Frankie "The Future" Kazarianin. Suurimmalle osalle meistä Kazarian on varmaan tuttu myöhemmältä uraltaan, mutta tässä ottelussa hän teki ppv-debyyttinsä. Tähän mennessä Kazarian oli ehtinyt painia muutaman vuoden ajan amerikkalaisella indie-kentällä, mutta toistaiseksi hän ei ollut saavuttanut mitään mainittavaa. Tämä tulisi muuttumaan aikanaan.

Kivaa nähdä Shark Boyta kunnollisessa Singles-ottelussa, jossa hänelle annetaan tosissaan mahdollisuus näyttää taitojaan. Sharky osoitti useaan kertaan, että hänessä on paljon muutakin hyvää kuin pelkkä gimmick. Shark Boy väläytti ottelun aikana monia näyttäviä liikkeitä, mutta vieläkin vakuuttavammin tässä ottelussa esiintyi Frankie Kazarian. Kazarian oli vasta uransa alkuvaiheissa mutta jo nyt todella kovassa iskussa. Kazarianilta nähtiin upeita potkuja (erityisesti ilmavia Dropkickejä) ja monia näyttäviä high flying -liikkeitä. Ihme, ettei TNA ollut tässä vaiheessa vielä rekrytoinut Kazariania. Ottelun viihdyttävyyttä lisäsi se, että yleisö oli todella äänekkäästi Shark Boyn puolella. Suurin miinus ottelulle tulee siitä, että tämä jäi aika lyhyeksi, minkä takia hyvin ja viihdyttävästi alkaneesta ottelusta jäi lopulta vain hiukan pettynyt fiilis. Pidempänä versiona tämä opener olisi voinut olla vielä paljon parempi. Silti mukava alku illalle.
**½ (6:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shark Boy (Dead Sea Drop)

In ring angle w/ Mike Sanders & Joe E. Legend
Tässä välissä nähtiin illan ainut merkittävä in ring -angle, kun WWA:n uudeksi comissioneriksi pestattu Mike Sanders saapui ilmoittamaan illan kortin. Sanders veti WCW- ja TNA-ajoistaan poiketen tässä selvää face-roolia ja sai yleisön yllättävän hyvin mukaansa. Sandersin promottelun keskeytti Joe E. Legend, joka oli kanadalainen pitkän linjan indie-painija. Hän oli käynyt 2000-luvun alussa WWF:ssäkin jobberina nimellä Just Joe, mutta nyt hän teki WWA-debyyttinsä. Legendin mukaan hänen pitäisi päästä mukaan WWA World Heavyweight -mestaruusotteluun. Sanders ei tätä niin vain hyväksynyt, ja lopulta miehet ajautuivat sanasotaan, jonka päätteeksi Sanders haastoi Legendin otteluun tälle illalle.


Nate Webb vs. Konnan
Nate "Spyder" Webb on amerikkalainen indiepainija, joka oli aloittanut uransa 1990-luvun lopulla. Tähän mennessä hän oli kierrellyt erinäisiä indiepromootioita, ja joillekin Webb lienee hyvinkin tuttu merkittävästä urastaan Combat Zone Wrestlingissä. Tässä ottelussa Webb sai vastaansa Konnanin. Mitään kummempaa syytä ei tälle ottelulle annettu, eikä sitä edes tarvittu, koska...

...tämä kesti tasan kolme sekuntia. Tätä on siis sinänsä ihan turha arvostella otteluna, mutta eipä sillä ole merkitystä, kun en näiden tapahtumien keskiarvoja laske. Pääpointti tässä kohtaamisessa oli se, että yllätysdebyyttinsä WWA:ssa tehnyt Perry Saturn hyökkäsi kehään ennen Konnanin sisääntuloa ja pieksi Webbin täysin ilman minkäänlaista selitystä. Sen jälkeen Konnan saapui kehään, ja loppu onkin historiaa. Lähinnä mysteeriksi jäi se, mihin tätä ottelua edes tarvittiin ppv:ssä. Saturnia oli kieltämättä kiva nähdä pitkästä aikaa, mutta hänen debyyttiinsä ei tätä "ottelua" olisi tarvittu, koska Saturn saapui myöhemmin illalla riehumaan uudestaan. Konnan jäi ottelun jälkeen selostamoon mutta ei antanut koko illan aikana yhtään järkevää kommenttia.
DUD (0:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Konnan (Pinned Webb after Saturn's attack)

Johnny Swinger & Buff Bagwell vs. Norman Smiley & Malice
Johnny Swinger on parhaiten tunnettu ECW-ajoistaan Simon Diamondin joukkueparina, mutta tänä iltana hän otteli jostain syystä moninkertaisen joukkuemestarin Buff Bagwellin partnerina, vaikka Diamondkin oli mukana show'ssa. Vastaansa tämä uusi Swingerin ja Bagwellin kaksikko sai myöskin täysin randomin Norman Smileyn ja Malicen parituksen. Huomattavaa on erityisesti se, että Malice veti tässä show'ssa TNA:sta tuttua Disciples of New Church -gimmickiä, ja hänet jopa ilmoitettiin edustavan New Churchia tässä ottelussa. Erityisen merkittävän tästä tekee sen, että Malice oli otellut viimeisen TNA-ottelunsa pari viikkoa ennen tämän tapahtuman nauhoittamista, sillä hän oli mokannut pahasti viimeisessä ottelussaan. Jännää on myös se, että tässä ottelussa Malice veti aivan selvää face-roolia, vaikka TNA:ssa hän oli koko ajan ollut heel.

Täytyy todeta, että tämä oli yllättävän toimiva kamppailu, kun ottaa huomioon ottelun osanottajat ja ottelun pituuden (lähes 10 minuuttia). Malicen rynnistäessä kehään oletin, että tästä tulisi joko aivan lyhyt squash tai muuten vain heikko kohtaaminen, mutta toisin kävi. Jälleen kiitosta pitää antaa skotlantilaiselle yleisölle, jonka innostuneisuus pelasti huomattavan paljon tässä tapahtumassa. Kehuja täytyy antaa myös Malicelle, joka oli tässä ottelussa taas paljon vakuuttavammassa iskussa kuin viimeisessä TNA-esiintymisessään, joka jäi mieleen vain yhdestä painihistorian tökeröimmistä botcheista. Tässä Malice täräytteli Swingeriä ja Bagwellia kanveesiin vakuuttavilla power-liikkeillä, ja myös Malicen joukkuekaveri Smiley näytti oikein hyvältä tarjotessaan tutut ja turvalliset otteensa. Heikompia lenkkejä olivat Bagwell ja Swinger, joiden hallintaosuudet eivät olleet kovin kummoisia, mutta ainakin he myivät vastaanottamansa iskut hyvin. Ihan kiva tv-ottelutasoinen kohtaaminen.
** (9:54)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Johnny Swinger & Buff Bagwell (Swinger pinned Smiley after a Buff Blockbuster by Bagwell)

Puppet vs. Tio - Special Referee: Midajah
Pupper The Psycho Dwarf ja Tio olivat selvästikin amerikkalaisen kääpiöpainin kaksi merkittävintä nimeä, sillä he olivat otelleet toisiaan vastaan kahdessa edellisessäkin WWA-ppv:ssä. Koska kahta ei tunnetusti voi olla ilman kolmatta, tässä sitä jälleen kerran oltiin. Erikoistuomariksi oli saatu revittyä WCW:stä ja myös WWA:sta Scott Steinerin valettina tunnettu Midajah, joka nyt etsi uutta miestä rinnalleen. Sellaisen hän myös ottelun lopuksi sai.

Vanhaa kunnon kääpiötoimintaa. Tällä kertaa Puppetin ja Tion ottelusta oli viety pois se paras osuus, eli Hardcore-mäiskintä, joten jäljelle jäi kahden pienikokoisen painijan pyörimistä ympäri kehää. Ei tämä painilliselta anniltaan ollut kamalinta mahdollista, mutta kokonaisuutena kohtaaminen oli kaikin puolin turha, ja tämä ppv olisi toiminut mainiosti ilman tätä. Puppet ja Tio paiskoivat toisiaan muutamalla ihan nätillä liikkeellä, mutta siihenpä tämän ottelun anti aika lailla jäikin. En ole koskaan ollut erityisen innostunut edes meksikolaiskääpiöiden lucha librestä, joten en todellakaan ollut innostunut tästä, jossa painillinen tarjonta oli aika kaukana lucha libre -meiningistä. TNA oli jo ymmärtänyt luopua kääpiömeiningistä, eikö WWA:kin voisi tehdä oikeita päätelmiä vähitellen? Ottelun lopuksi Perry Saturn saapui taas riehumaan paikalle, ja lopulta hän kaappasi Midajahin itselleen.
* (3:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Tio (Senton Bomb)

Joe E. Legend vs. Mike Sanders
Tämän ottelun taustatarina tulikin selitettyä jo edellä. Comissioner Mike Sanders oli siis julkistamassa illan kortia ja hehkuttamassa huikeaa Main Eventiä vakatoidusta WWA World Heavyweight -mestaruudesta, kun Joe E. Legend keskeytti hänet. Legendin ylimielisyys alkoi ärsyttää mukavaa comissioneriamme, ja niinpä Sanders haastoi hänet 1 vs. 1 -otteluun. Legendillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua.

Jo toinen positiivinen yllätys tänä iltana, vaikka ei tässäkään erityisen hyvästä ottelusta silti puhuta. Odotuksiin nähden ottelu kuitenkin suoriutui oikein hyvin, koska etukäteen oletin tämän olevan vain mitäänsanomaton väliottelu. Sandersilta nähdyt otteet eivät yleisesti ole aina olleet erityisen vakuuttavia, ja Legendistä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Niinpä oli kiva nähdä, kun Sanders pisti parastaan ja tarjosi monia ennennäkemättömiä liikkeitä. Samoin Legend suoriutui ottelussa oikein mukavasti, ja hän liikkui kokoisekseen kaverikseen hienosti. Kokonaisuutena ottelu oli ihan mukavaa menoa, mutta silti tässä ei päästä kolmenkaan tähden tasolle, koska mitään kunnollista tarinankerrontaa tai mitään vastaavaa tässä ei ollut. Tämä oli vain ihan mukava mäiskintä, joka toimi tällaisena väliotteluna kivasti, mutta sen erityisempään tällä ei kuitenkaan ollut edellytyksiä.
**½ (9:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mike Sanders (Superkick)

Jeff Jarrett (c) vs. Nathan Jones - NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett oli tosiaan jättänyt WWA:n vuoden 2002 keväällä, mutta tähän tapahtumaan hän tekikin paluunsa. TNA:n ja WWA:n välille oli saatu luotua jonkinlainen yhteistyödiili (mikä oli varsin luontevaa, kun Jeremy Borash vaikutti merkittävässä roolissa molemmissa promootioissa), ja niinpä Jeff Jarrett saapui tähän tapahtumaan puolustamaan NWA World Heavyweight -mestaruuttaan. Jarrett veti tässä tapahtumassa tuttua heel-rooliaan, mitä oli varsin hauskaa seurata, koska TNA:ssa Jarrett oli tämän ppv:n lähettämisen aikaan firman ykkösface. Jarrett heelinä ja Sanders facena, hyvin menevät nämä roolit ristiin verrattuna TNA:han. Storylinessä syy Jarrettin paluuseen oli se, että hän saapui tapahtuman nimen mukaisesti hakemaan retribuutiota alias kostoa Nathan Jonesilta, joka oli viime keväänä vienyt WWA World Heavyweight -mestaruuden Jeff Jarrettilta. Jarrett tahtoi osoittaa olevansa isoa aussia parempi painija, ja niinpä hän pisti otteluun peliin mestaruutensa.

Tässä kohtaamisessa pitää antaa kiitosta siitä, että ottelu oli buukattu varsin toimivasti. Koska Jarrettin ja Jonesin ottelulta oli aikaisempien kamalien kohtaamisten pohjalta ihan turha odottaa mitään suurta painijuhlaa, pidettiin ottelu tarkoituksellisesti lyhyenä. Tämän ansiosta otteluun ei tarvittu mitään tylsiä rest hold -tyylisiä hallintavaiheita, vaan molemmat äijät pystyivät paahtamaan alusta loppuun täysillä. Näin ollen näimme Nathan Jonesilta oikeasti pari hienoa liikettä, joista näyttävin oli Running Clothesline ulos kehästä. Jarrett oli puolestaan oma vakuuttava itsensä ja hoiti roolinsa kunnialla. Hyvästä buukkauksesta huolimatta tämä oli toki kaukana hyvien otteluiden arvosanoista, mutta tällaisenaan tämä kohtaaminen oli ihan siedettävä ja varmaan parasta, mitä näillä kahdella olisi keskenään tarjottavana.
*½ (5:42)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Guitar shot to Jones' head)

Simon Diamond vs. Sabu vs. Perry Saturn w/ Midajah - Hardcore Match
Alun perin tämän ottelun piti olla Singles-kohtaaminen kahden ECW:läisen Simon Diamondin ja Sabun välillä. Comissioner Mike Sanders päätti kuitenkin hämmentää soppaa hieman lisää buukkaamalla yllätysesiintymisensä tehneen Perry Saturnin otteluun mukaan. Koska samassa kehässä olisi kolme entistä ECW:läistä, päätti Sanders lisätä ottelun stipulaatioksi Hardcore Matchin. Perry Saturn oli tosiaan esiintynyt viimeisen kerran WWE-ppv:ssä vuoden 2002 Royal Rumblessa, jonka jälkeen hän oli ollut loukkaantuneena ja muuten vain poissa kuvioista, kunnes nyt hän teki paluunsa. Saturnin kulmauksessa seisoi Midajah, joka oli aikaisemmin illalla yrittänyt väkisin pyristellä Saturnin otteesta pois, mutta nyt hän tuntuikin olevan täydestä sydämestään Saturnin puolella. Hieman turhan nopeaa hahmonkehitystä.

Pitkä ja viihdyttävä ottelu, vaikkeikaan lähelläkään parasta, mitä kukaan näistä kolmesta on urallaan tarjonnut. Erityisesti Saturnille täytyy nostaa hattua, koska tässä ottelussa hän tuntui olevan kuin elementissään. WWE-uransa loppupuolella hän tuntui muutenkin olevan aika väsynyt ja esiintyvän laimeasti. Nyt Saturn oli taas entisensä ja täräytteli vastustajiaan kanveesiin todella näyttävästi. Myös Sabu vei tässä pisteet kotiin, koska yhtä kömmähdystä lukuun ottamatta Sabu ei botchannut missään vaiheessa. Sen sijaan hän esitti ECW:stä tuttuja spottejaan näyttävästi. Myös Diamond hoiti hommansa ihan kohtuudella, mutta hän jäi tässä ottelussa selvästi Saturnin ja Sabun varjoon. Ottelun ainut heikkous oli loppupuolella nähty turha kääpiöiden sekaantuminen ja Midajahiin keskittyminen, mutta sekin hoidettiin onneksi alta pois ennen varsinaista loppua. Kokonaisuutena tämä oli hyvä HC-mäiskintä, vaikka kaikki tämä onkin nähty jo joskus aikaisemmin. Ei tästä mitään varsinaista showstealeria saatu, vaikka kyseessä olikin illan paras ottelu.
*** (16:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sabu (Pinned Diamond after a Triple Jup Moonsault)

Lex Luger vs. Sting - WWA World Heavyweight Championship
TÄMÄ oli se Main Event, jota oli hehkutettu pitkin iltaa - ja ihan syystäkin. Lex Luger ja Sting olivat molemmat kadonneet painibisneksestä samalla kertaa, kun WCW ajautui konkurssiin vuoden 2001 maaliskuussa. Tätä ottelua buildattiin sillä, että kyseessä oli molempien miesten ensimmäinen ottelu 18 kuukauteen. Samalla myös muistutettiin siitä, kuinka pitkä historia näillä kahdella oli takanaan. Tosielämässä he olivat toistensa ystäviä, mutta menisikö mestaruudentavoittelu ystävyyden edelle? Lugeria rakenneltiin alusta lähtien selvästi heelinä tähän otteluun. WCW:n kaksi suurta Main Eventeriä astui siis toisiaan vastaan tässä ottelussa, jossa oli panoksena vakantti WWA World Heavyweight -mestaruus. Vyö oli ollut ilman omistajaa siitä lähtien, kun edellisessä ppv:ssä vyön voittanut Scott Steiner oli päättänyt tehdä rahakkaamman sopimuksen WWE:n kanssa ja jättää tämän promootion oman onnensa nojaan. Saisiko WWA seuraavan mestarinsa Lugerista vai Stingistä?

Annan tälle puolikkaan lisää ihan vain siitä huikeasta tunnelmasta, joka tässä ottelussa oli aistittavissa. Yleisö oli aivan innoissaan, ja kieltämättä hieman olin minäkin, vaikken olisi uskonut enää ikinä kiinnostuvani Sting vs. Lex Luger -ottelusta. Niin vain tilanteet muuttuvat, kun kumpaakaan ei ole nähty ppv-tasolla painikehissä WCW:n kaatumisen jälkeen. Koko ottelun buildaus oli hoidettu hienosti. Kieltämättä ottelusta välittyi ison kohtaamisen tunnelma. Ottelu myös lähti käyntiin ihan toimivasti, kun Sting liikkui kehässä yllättävänkin hyvin ja pisti Lugerin tiukoille. Sitten nähtiin pieni hengähdystauko ja promottelua molemmilta, ja tuonkin jälkeen tarjottiin hetken aikaa vielä ihan ok:ta mäiskintää. Sitten kuitenkin otteluun sekoitettiin ref bumpit ja Jeff Jarrett kitaroineen, ja ottelu päättyi kuin seinään. Lopputulos oli laimea, mutta fiiliksensä ansiosta tämä ei ollut silti minun silmissäni kuraa. Ehkä olen jo ehtinyt unohtaa, kuinka ärsyttävältä nämä ottelut tuntuivat, kun niitä nähtiin joka kuukausi WCW:ssä.
*½ (7:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Lex Luger (Pinned Sting after two guitar shots by Jarrett)

*** Perry Saturn
** Frankie Kazarian
* Sabu

Kokonaisarvio The Retributionista: Voi olla, että olen tällä hetkellä niin kyllästynyt TNA:n meininkiin, että kaikki vaihtoehto sille tuntuu viihdyttävältä. Painilliselta anniltaan tämä oli hyvin lähellä tämän vuoden tähän mennessä nähtyjä TNA-tapahtumia, joten voisin ihan hyvin antaa tälle arvosanaksi jälleen Surkean. Ei se WWA ole ihan kamalasti vieläkään oppinut. Tämä kuitenkin jätti tosiaan paremman fiiliksen kuin suurin osa vuoden 2003 TNA-tapahtumista tähän mennessä. Ensinnäkin tällä kertaa tuotanto oli paljon paremmin kunnossa kuin aikaisemmissa WWA:n tapahtumissa. Muutenkin homma sujui sulavammin eikä tuntunut ärsyttävän amatöörimäiseltä. Suuri kiitos kuuluu myös skotlantilaiselle yleisölle, joka oli paljon paremmin mukana kuin TNA-yleisö kertaakaan TNA:n tapahtumissa. Erityisesti parissa viimeisimmässä TNA:n ppv:ssä yleisö on ollut niin hiljaa, että skottien riehakkuus oli iloinen yllätys. Lisäksi täytyy nostaa hattua siitä, että nyt WWA oli saanut ME-kuvioihinsa oikeita isoja nimiä. Okei, Luger ja Sting ovat ehkä jo vähän menneen talven lumia, mutta ovat he nyt tuhat kertaa parempi ratkaisu kuin joku Brian Christopher. Annan siis tälle arvosanaksi juuri ja juuri Kehnon.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
-
---------------
2. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
3. WWA The Retribution - Kehno
---------------
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea

Seuraavaksi taas WWE:tä.

[Merovingi]

Hyvä arvostelu jälleen kerran, mutta Skotlannin pääkaupunki on Edinburgh - ei Glasgow.

[Kenitys]

Suurin kaupunki, pääkaupunki... Mitä näitä nyt on. Kyllähän tuon Edinburghinkin tiedän ihan hyvin, mutta ajatusvirhe lipsahtaa turhan helposti. Samalla tavalla muistan aina, että Wellington on Uuden-Seelannin suurin kaupunki. Kiitos fiksauksesta.

[The Rocker]

Suurin kaupunki, pääkaupunki... Mitä näitä nyt on. Kyllähän tuon Edinburghinkin tiedän ihan hyvin, mutta ajatusvirhe lipsahtaa turhan helposti. Samalla tavalla muistan aina, että Wellington on Uuden-Seelannin suurin kaupunki. Kiitos fiksauksesta.

Ei kuitenkaan mikään Sydney on Australian pääkaupunki juttu.

[What]

Lienee varsin sopiva ilta jatkaa jälleen.


Sunnuntai, 18. Kesäkuuta 2006
Impact Zone, Orlando, Florida

Toista kertaa nimellä Slammiversary kulkenut tapahtuma oli tässä vaiheessa vakiinnuttanut asemansa TNA:n kesän kohokohtana ja firman synttärijuhlana. Nelivuotisjuhlien kuumimpia kysymyksiä olivat pystyisikö Scott Steiner katkaisemaan Samoa Joen vuoden mittaisen voittoputken ja saataisiinko King Of The Mountain- ottelussa uusi maailmanmestari. Tämän lisäksi illan aikana oli vihdoinkin määrä selvitä, kenestä tulisi promootion uusi auktoriteettihahmo. Selostajina Tenay & West.

Bingo Hall Brawl
Team 3D VS. James Gang
Kaasu pohjassa aloitettiin, sillä mäiskintä starttasi jo sisääntulotunnelissa. Sen erityisemmin selostajatkaan eivät ottelun taustoja avanneet, mutta mitä ilmeisemmin Sacrificen jälkeen Jamesin jengi oli kääntynyt pahiksiksi (ainakin tämän feudin ajaksi) ja nyt 3D halusi hyvityksen edellisen tapahtuman karvaasta tappiosta. Erikoiselta kuulostanut matsimuoto ei todellisuudessa ollut normaalia NHB-matsia kummoisempi.

Joo. Löytyi hyviä puolia, mutta ehkä enemmän niitä huonoja. Hyvää oli ehdottomasti se, että liveyleisö lähti tähän hienosti mukaan ja mikäs oli lähtiessä, kun ottelijat kävivät heidänkin joukossaan mäiskämässä toisiaan. Hyväksi voi lukea myös sen, että erilaisia aseita käytettiin varsin viihdyttävällä tavalla, joten umpitylsää ei päässyt tulemaan. Huonoa taas oli se, että koko ottelu oli jotenkin vaivaannuttavan kömpelöä etenemistä ja tuohon yleisössä sekoiluun käytettiin (ainakin tv-katsojan näkökulmasta) ihan liiaksi aikaa. Toimi siis roolissaan yleisön sytyttäjänä, mutta kokonaisuutena varsin kömpelö kyhäelmä.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:03
Voittajat: Team 3D (3D through a table)

Arvosana: ** ¼

Handicap Match
Bobby Roode & Coach D'Amore VS. Rhino
Avausottelun tavoin tämäkin oli jatko-osa Sacrificessa alkaneille tapahtumille. Siellä Bobby Roode oli päihittänyt Rhinon kyseenalaisin keinoin managerinsa D'Amoren avulla ja nyt koutsi itse oli vetänyt trikoot jalkaan.

Tenay & West ovat uskollisesti jaksaneet pilkata D'Amorea tämän pulleahkosta ulkomuodosta, mikä mielestäni on varsin erikoista, ottaen huomioon että painikehissä on varmasti nähty satoja pulskempia ukkeleita, joita selostajat ovat kehuneet huippu-urheilijoiksi. Sellaisena nopeana välikommenttina tuo olisi varmasti ollut ihan hauska, mutta kun puolet ottelun selostuksesta oli kettuilua D'Amoren painosta, niin eipä tuo enää nauruhermoja kutkuttanut. Ottelu itsessään oli heikompi versio siitä Sacrificen matsista. Silloinhan Rhino & Roode vetivät ihan mallikkaan kolmen tähden mätön, mutta tämä oli D'Amoren mukanaolon myötä huumoripitoisempi ja kevyempi ottelu, jossa ei loppujen lopuksi mitään kovin muistettavaa nähty. Olisi voinut jättää väliin, tai ainakin tiivistää vähän.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:00
Voittaja: Rhino (pinned D'Amore via Gore)

Arvosana: **

Six Way Elimination #1 Contender's Match
Shark Boy VS. Alex Shelley VS. Senshi VS. Sonjay Dutt VS. Jay Lethal VS. Petey Williams
Ykköshaastajaa X-divarin mestarille haettiin kuuden miehen matsissa. Sinällään hassua oli se, että vyötä piti edelleen hallussa Samoa Joe, joka oli ehättänyt siirtyä täysin erilaisiin kuvioihin, eikä mestaruutta puolustettu tänä iltana ollenkaan. Harvinaista vielä vuoden 2006 TNA:ssa. Eipä tälläkään ottelulla mitään erikoista taustastooria ollut. Mielenkiintoisimmat ottelijat olivat teini-Lethal ja taannoin paluun TNA:han tehnyt soturi Senshi (Low-Ki).

Pohjustamattomat kuuden miehen ykköshaastajuussekamelskat ovat tämän projektin aikana tulleet tutuiksi, mutta harvemmin niistä on suurempaa muisteltavaa jäänyt. Samanlainen fiilis oli tästäkin ottelusta vielä ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, mutta sitten lyötiin isompaa vaihdetta. Ensinnäkin tässä nähtiin makeita ja raikkaita spotteja kuten triplasupleksi keskellä kehää ja päälle tietysti ottelijoiden lennokkaat perusmanuuverit Canadian Destroyeria myöten. Kun ottelulla riitti kestoa, eliminoinnit tapahtuivat varsin loogisesti ja kahden viimeisen välille saatiin vielä kunnollinen lopputaisto, niin kyseessä oli lajityypilleen harvinaisen viihdyttävä paketti. Etenkin Senshille täytyy jakaa rispektiä, hän oli selkeästi tämän ottelun sielu. Varsinaisen vyömatsin puuttuessa tähän panostettiin ja se näkyi lopputuloksessa. Neljän tähden huippuarvosanaan olisi vaadittu parempaa tarinaa ja saumattomampaa kokonaisuutta, mutta rymisteymatsiksi tämä oli aikalailla täydellinen äksönpaketti.

Spoiler: näytä

Kesto: 19:33
Voittaja: Senshi (last eliminated Sonjay Dutt via Warrior's Way)

Arvosana: *** ½

Singles Match
Chris Sabin VS. Kevin Nash w./Alex Shelley
Eric Bischoff & Abyss aloittivat ristiretken kesällä 2010 tuhotakseen X-divisioonan, mutta muistikohan kaksikko, että iso könsikäs oli yrittänyt samaa jo 4 vuotta aiemmin? Tosiaan, Sacrificessa paluunsa ppv-lähetyksiin tehnyt Kevin Nash oli käynyt yhden miehen sotaansa koko x-divisioonaa vastaan jo hetken aikaa. Samalla hän oli sitonut puolelleen paparazzi gimmickiä tässä vaiheessa vetäneen Alex Shelleyn. Viime viikkoina Nash oli erityisesti pistänyt silmänsä Chris Sabiniin, koska tämä oli ratkaissut World X Cupin voiton USA:lle ja näin ollen lukeutui divarin kirkkaimpaan eliittiin. Nashin teesi taasen kuului, että keskiverto raskassarjalainen voittaa x-divarin huipun milloin hyvänsä.

Nash-indeksi on oikeastaan aika toimiva. Todellinen lahjakkuus nimittäin paljastuu siinä, mikäli pystyy WCW:n jälkeisenä aikana vetämään edes ** ½ arvoisen ottelun Nashia vastaan. Muutamat harvat ja valitut ovat siihen pystyneet, mutta Chris Sabin ei tuohon kunniagalleriaan nimeänsä saanut. Hänestä kun ei sittenkään ollut ottelun kantavaan rooliin ja niinpä tämä olikin aika kökköä katsottavaa. Nashin ja Sabinin tyylit olivat niin erilaiset, että yhteensovittaminen osoittautui mahdottomaksi. Sitten kun matsi eteni sillä kaikkein ennalta-arvattavimmalla ladulla alusta loppuun, niin eipä tämä kehuja kirvoita.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:22
Voittaja: Kevin Nash (Jacknife Powerbomb)

Arvosana: * ½

NWA World Tag Team Championship Match
AJ Styles & Christopher Daniels VS. America's Most Wanted © w./ Gail Kim
AJ:n ja Danielsin supertiimi oli kyllä lyönyt tyrskyjä aiemmin tyynen joukkuedivisioonan aallokkoon, mutta vöitä he eivät olleet parhaasta yrityksestään huolimatta onnistuneet AMW:lta viemään. Pariinkin kertaan ylivoimaiseksi esteeksi oli osoittautunut Gail Kim, jonka kikkailut olivat heilauttaneet vaakakupin hallitsevien mestareiden suuntaan. Esimerkiksi Sacrificessa Gail oli onnistunut katonrajasta heittämään kehään poliisin patukan, jota käyttäen AMW säilytti vyönsä. Tällä kertaa AJ & Daniels olivat vakuuttuneita, että heillä on suunnitelma Gail Kimin neutraloimiseksi ja kaksikko saikin myytyä Larry Zbyskolle idean tästä tiimien ”viimeisestä” kohtaamisesta.

Mitä tästä nyt voi sanoa? Hulppeata ja virheetöntä joukkuepainia, aivan kuin se nelikon edellinenkin kohtaaminen. AJS:n ja Danielsin yhteensaattaminen oli tosiaan lyönyt liekkiä hiilloksella palaneelle joukkuepainin nuotiolle. Gail Kimin ”neutralointikin” hoidettiin tyylikkäästi, eikä siitä tehty sitä ottelun ”kantavaa juttua”, vaan lähinnä mukava välikevennys, kun itselleni tuntemattomaksi jäänyt nainen kävi häätämässä Kimin kehän laidalta pois. AJ:n kuvankauniita Springboard Inverted DDT:tä ja Harrisin jykeviä Delayed Vertical Suplexeja saatiin ihailla. Lisäksi ottelulla oli kestoa riittävästi ja loppuhetket olivat jännittäviä, joten kyseessä oli enemmän kuin hyvä ottelu. Tällä kertaa arvosana kuitenkin jää ihan rahtusen verran huipusta, koska tämä ehkä siltikin oli hieman liikaa kopio siitä Sacrificen ottelusta ja sitä ensi kerran taianomaista fiilistä ei tietenkään enää ollut. Erittäin hyvä kuitenkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:46
Voittajat: AJ & Daniels

Arvosana: *** ¾

Tässä välissä vihdoin ja viimein saatiin selville se kuukausia arvoiteltu TNA:n uusi auktoriteettihahmo. Sen ihmeellisempää draamaa ei tästä segmentistä revitty. Mike Tenay nousi kehään ilmoittamaan, että uusi hemmo on Jim Cornette. Tämän jälkeen Cornette piti sitten pitkähkön puheen siitä, kuinka hänellä riittää valtaa ja tästä edespäin jokainen joutuu todistamaan itsensä hänelle. Eli sitä perussettiä. Joka tapauksessa varsin hyvä promo JC:ltä ja mukavahan hänetkin oli saada projektiin mukaan.

Singles Match
Samoa Joe VS. Scott Steiner
Toiseksi viimeisenä otteluna oli varsin mielenkiintoinen menneisyyden ja tulevaisuuden kohtaaminen. Tässä vaiheessa Samoa Joe oli otellut jo kokonaisen vuoden siten, että häntä ei oltu koskaan lukotettu tai selätetty. Miehen debyytti nähtiin Slammiversaryssa 2005 Sonjay Duttia vastaan ja tämän jälkeen Joe oli tunnetusti tehnyt tuhojaan. Nyt Joen haasteet suurenivat niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Steinerin mielestä Joen voittoputki ei ollut paljonkaan arvoinen – olihan se hankittu pääasiassa alimittaisia x-divarin painijoita vastaan. Mutta kuinkas kävisi, jos vastaan asettuisi legiimi superstara raskaasta sarjasta?

Sacrificessa miehet olivat joukkuematsissa ja jo silloin heidän yhteisissä kehäosuuksissaan oli erityistä kihelmöintiä. Eikä se ollut mihinkään kadonnut, vaan tässä tosiaan oli (TNA-mittarilla) sellaista ison matsin tuntua. Ottelussa nähtiin myös muutamia vakuuttavia (sekä pelottavia) spotteja. Stenkku tempaisi pariin kertaan ristivyöheiton Joelle, joka oli äärimmäisen upeaa katsottavaa Joen ruuminrakenteen huomioon ottaen ja myöhemmin pudotti tämän rajusti alas Powerbombista, mikä oli sitten jo hieman pelottavaa. Yhtä kaikki tunnelma pysyi korkealla ja kaksikko tuntui sopivan varsin hyvin toisilleen vastustajiksi. Nähtiinpä tässä myös Steinerin aikamatka menneisyyteen, kun hän hyödynsi monia mattopainiotteita. Uskaltaisin myös väittää, että tämä oli Steinerin post-WCW ajan paras yksilömatsi tähän mennessä. Harkitsin jopa vielä paremman arvosanan antamista, mutta muutama kankea osuus ja ikävästi yllättänyt lopetus puhuvat toista kieltä. 2000-luvun Stenkuksi kuitenkin yllättävän pätevä painiottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:04
Voittaja: Samoa Joe (Snap Powerslam)

Arvosana: *** ¼

NWA World Heavyweight Championship Match (King Of The Mountain)
Jeff Jarrett VS. Ron ”Truth” Killings VS. Abyss VS. Sting VS. Christian Cage ©
Myös tänä vuonna Slammiversaryn pää- ja vyömatsina nähtiin KOTM, joka siis oli tietyllä tapaa käänteinen tikasottelu. Tarkemmin ottelun sääntöpykälistä tarinoin viime vuoden Slammiversaryssa, joten sieltä tahi wikipediasta löytyy, jos tarvetta. Tämä viiden miehen matsi oli suoraa jatkumoa kahdelle keväällä TNA:ta hallinneelle feudille. Stingin ja Jarrettin ikuisuuskärhämälle sekä Abyssin ja Christianin vyömähinälle. Truth tuntui tässä yhtälössä hieman ulkopuoliselta, mutta jokuhan tähän piti saada se viides slotti täyttämään. Jännitteitä oli kasattu myös Stingin ja Christianin välille; Sting oli väittänyt, että hänen pääasiallinen agendansa on estää Jarrettia voittamasta, mutta mitä lähemmäksi ottelu tuli, sitä ilmeisemmäksi kävi, että myös Ikoni janoaa kultaa.

Yleisesti ottaen en perusta kovin erikoisista ottelustipulaatioista ja kotm on siinä rajalla. Silloin kun se pystytään pitämään riittävän selkeänä, niin kaikki mahdollisuudet ihan superarvosanoihin ovat olemassa, mutta toisinaan matsi hajoaa käsiin ja muuttuu minun makuuni liian sekavaksi sillisalaatiksi. Ikävä kyllä tässä kävi juuri niin: jäähyboksin ajanoton kanssa oli ihmeellistä sekoilua läpi ottelun, ja muutenkin tämän ottelun punainen lanka tuntui olevan hukassa. Mitään erityisen makeita spotteja (a'la AJS viime vuonna) ei myöskään nähty, vaikka taisihan se Abyss tarkemmin ajatellen pari pöytää mennä tuhoamaan.

Vastapainoksi ottelussa kyllä nähtiin ihan mukavaa painiakin. Ottelijoista ainoastaan Sting oli vuonna 2006 jo reilusti uransa auringonlaskussa. Christian, Truth ja Jarrett ainakin paiskoivat töitä sen minkä kerkesivät. Ottelun lopetus taas tuomarin ja Larry Zbyszkon sekaantumisineen jätti hieman kahtiajakoisen fiiliksen. Mälsää, että ppv:n pääottelun pitää päättyä ihme kusetukseen, mutta toisaalta loi mielenkiintoiset lähtöasetelmat seuraavaan Impactiin. Lopputuloksena tästä sekaavudesta oli ihan mukava, mutta sittenkin pettymykseksi jäänyt pääottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 22:21
Voittaja: Jeff Jarrett (Larry Zbyszko & Earl Hebner helped Jarrett to win)

Arvosana: ***


*** Senshi
** AMW
* Scott Steiner

Yhteenveto: Aavistuksenomainen pettymys tästä jäi päällimmäisenä. Johtunee siitä, että pääottelu ei ollut samaa tasoa kuin useammassa aiemmassa ppv:ssä ja tässä nähtiin pari todella huonoa ottelua. Toki sekaan mahtui myös aidosti hyvää painia, kirkkaimpana lähes huipputasolle yltänyt joukkuematsi. TNA:n tapahtumien taso vuonna 2006 on ollut mukavan korkealla, ja tämä nyt ei ihan sinne tasolle yltänyt. Hyviä hetkiä, mutta kokonaisuutena rikkonainen.


Pähkinänkuorispoilerit
James Gang VS. Team 3D (10:03) ** ¼
Rhino VS. Team Canada (11:00) **
Senshi VS. Shark Boy VS. Petey VS. Lethal VS. Shelley VS. Sonjay (19:33) *** ½
Kevin Nash VS. Chris Sabin (8:22) * ½
America's Most Wanted VS. AJ & Daniels (17:46) *** ¾ (illan paras)
Samoa Joe VS. Scott Steiner (13:04) *** ¼
Jarrett VS. Truth VS. Abyss VS. Sting VS. Christian (KOTM) (22:21) ***

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. WWE - Backlash (RAW) 2,46
11. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Kesäkuun 2006 ppv-tarjonta ei suinkaan ollut vielä tässä, vaan seuraavalla kerralla vuorossa Vengeance.

[Kenitys]

Ah, legendaarinen Slammiversary ja ennen kaikkea King of the Mountain Match. Olen edelleen sitä mieltä, että kaikesta korniudesta huolimatta tuosta ottelusta ei olisi pitänyt luopua. Se oli kuitenkin TNA:n oma keksintö ja loi Slammiversaryyn oman jännittävän tunnelmansa. Nyt ME:nä on joku Bully Ray vs. Sting, jossa ei ole ollenkaan samaa fiilistä.


NO WAY OUT 2003

Vuodesta 2000 lähtien Royal Rumblen ja WrestleManian välissä järjestetty No Way Out toimi tärkeänä välietappina Road To WrestleManiassa. Tänä vuonna ppv järjestettiin Montrealissa kanadalaisyleisön edessä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun WWE oli palannut järjestämään ppv-tapahtuman Montrealiin sitten vuoden 1997 marraskuun, jolloin tällä samaisella areenalla järjestettiin surullisenkuuluisa Survivor Series. Nyt Montreal Screwjobista oli aikaa jo yli 5 vuotta, joten haavat olivat ehtineet umpeutua... Vai olivatko sittenkään? Selostajinamme SD:n puolella tuttuun tapaan Michael Cole ja Tazz, mutta Raw'n selostuksesta vastasivatkin tällä kertaa Jerry Lawler ja ppv-selotusdebyyttinsä tekevä Jonathan Coachman, sillä JR oli (kayfabessa) loukkaantunut ppv:tä edeltävässä Raw'ssa.

Tämän NWO:n on muuten aikaisemmin tässä aiheessa arvostellut ainakin What ja punkkiz (heti ensimmäisellä sivulla). Näkemykseni esimerkiksi openerin laadusta tuntuvat eroavan heidän versioistaan.


Chris Jericho vs. Jeff Hardy
Tässä vaiheessa Jeff Hardyn ensimmäinen WWE-run oli hyvin lähellä päätöstään, sillä huhtikuussa Hardy saisi vihdoin henkilökohtaisten ongelmiensa takia kenkää, ja näin ollen tämä jäi hänen viimeiseksi WWE ppv-esiintymisekseen yli kolmeen vuoteen. Nyt hän oli kuitenkin vielä iskussa, ja minun mielestäni näytti itse asiassa paremmalta kuin muutamassa tätä edeltävässä esiintymisessään. Hardyn ja Chris Jerichon ottelun tausta juontaa juurensa kehenkäs muuhunkaan kuin Jerichon lapsuuden idoliin ja nykyiseen vihamieheen Shawn Michaelsiin. Michaels oli pitänyt Hardylle Raw'ssa motivaatiopuheen, jonka pointtina oli saada Hardy heräämään horroksestaan ja hyödyntämään potentiaalinsa. Ensin Hardy ei ottanut HBK:n puheita kuuleviin, mutta lopulta hän ryhtyi yhteistyöhön Michaelsin kanssa. Michaels otti siis Hardyn uudeksi suojatikseen, ja ppv:tä edeltävässä Raw'ssa he olivat yhdessä otelleet Chris Jerichoa ja Christiania vastaan. Mielenkiintoisena sivuhuomiona pitää mainita, että näihin samoihin aikoihin Jericholla oli menossa myös minifeud Testin kanssa, ja itse asiassa NWO:hon oli alun perin buukattu ottelu Jerichon ja Testin välille. Se peruttiin, koska Test missasi ppv:tä edeltävän Raw'n omien sanojensa mukaan sääongelmien takia, ja Vince McMahon ei kelpuuttanut selitystä vaan päätti rangaistukseksi korvata Testin Hardylla.

Tämä oli hieno avausottelu ja samalla paljon parempi kuin olin odottanut. Pelkäsin etukäteen, että Jeff Hardysta ei olisi enää ensimmäisen WWE-uransa loppupuolella ottelemaan mitään kovin erikoista ottelua, mutta niin vain hän oli tässä vielä vetäissyt työbuutsit jalkaansa. Yleisö oli sataprosenttisesti Hardyn takana, ja ottelussa oli siksi hieno tunnelma. Kokonaisuutena ottelu toimi todella hienosti, sillä yleisölle tarjoiltiin sekä Hardyn herkullisia spotteja että Jerichon taidokasta painia. Hardy oli jopa niin hyvässä iskussa, ettei häneltä nähty ottelun aikana kuin yksi mainittava botchi. Hardy ja Jericho myös pelasivat ottelun aikana hyvin yhteen, ja ottelun taustalla ollut tarina Jeff Hardysta "uutena Shawn Michaelsina" ja Michaelsin suojattina toi juuri sopivan lisän koitokseen. Minulla ei ole oikeastaan mitään moitittavaa tästä kohtaamisesta, mutta ei tämä silti ihan huippuottelutasolle pääse. Siihen syynä on liian vähäinen aika ja se, ettei tämä silti ihan niin ainutlaatuiselta kohtaamiselta tuntunut. Ottelun jälkeen Michaels hyökkäsi Y2J:n kimppuun ja sai montrealialaisyleisöltä kuuluisan mixed reactionin.
***½ (12:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Walls of Jericho)

William Regal & Lance Storm (c) vs. Rob Van Dam & Kane - World Tag Team Championship
William Regal ja Lance Storm olivat kertaalleen ehtineet hävitä joukkuemestaruusvyöt Dudleyille ja voittaa ne heti seuraavana iltana uudelleen, kun Chief Sean Morley oli jälleen avittanut heitä ratkaisevalla hetkellä. Tämän jälkeen Dudleyt katosivat hetkeksi aikaa mestaruuskuvioista, ja tilalle astui uusi Rob Van Damin ja Kanen joukkue. Se oli syntynyt vuodenvaihteen aikoihin, kun molemmat olivat päätyneet harhailemaan Raw'n rosteriin ilman mitään järkevää tekemistä, ja kaksikko päätti muodostaa yhdessä uuden liittouman. Olen aina markittanut tätä RVD:n ja Kanen joukkuetta (koska siinä oli kaksi tämänaikaista suurta suosikkiani), mutta toisaalta tykkäsin myös HurriKanesta. Harmi, että sen taru jäi lyhyeksi. Mestaruusottelun RVD ja Kane olivat ansainneet voittamalla 3 Minute Warningin joukkueottelussa Raw'ssa.

Raw'n alakortti jatkaa hyvien otteluiden toimittamista. Ihan openerin tasolle ei joukkuemestaruuskamppailussa päästy, mutta oikein hyvää painia oli tässäkin tarjolla alusta loppuun. Erityisen hienoa katsottavaa oli RVD:n ja Lance Stormin välienselvittely, mistä tuli elävästi mieleen samojen miesten keskinäiset ottelut ECW:stä. Molemmat ovat vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin ECW-aikoina, joten kaksikon liikkumista on suorastaan ilo seurata. Myös Regal ja Kane toivat otteluun juuri sopivan lisän: Regal teknisellä osaamisellaan ja Kane taas power-liikkeillään. Yksi Kanen power-liikkeistä oli aika karu ja hieman botchattu, sillä Body Slam Regalille sai englesmannilta hetkeksi tajun kankaalle. Kokonaisuutena tämä oli juuri sellaista menevää ja viihdyttävää joukkuepainia, jota katsoisi mielellään paljon useammin. Lisää tätä, kiitos. Ja lisää RVD:n huikeita loikkia. Tässä vaiheessa hän oli melkeinpä WWE-uransa huippukunnossa.
*** (9:20)
Voittajat:

Spoiler: näytä

William Regal & Lance Storm (Regal pinned RVD after blinded Kane accidentally chokeslammed him)

Billy Kidman (c) vs. Matt Hardy w/ Shannon Moore - WWE Cruiserweight Championship
Billy Kidman oli pitänyt Cruiserweight-mestaruutta vyötäisillään Survivor Seriesistä lähtien, ja nyt hän pääsi puolustamaan mestaruuttaan ppv-tasolla. Vastustajakseen hän sai Matt Hardy Version 1.0:n, joka oli ollut viime aikoina hienossa vireessä Smackdownissa. Mattitude-johtaja Hardy oli yhdessä apurinsa Shannon Mooren kanssa pyrkinyt kylvämään tuhoa SD:n keskikortissa, erityisesti CW-divisioonassa. Ainut ongelma oli se, että Hardy oli 10 paunaa (noin 5 kiloa) liian painava Cruiserweight-kuvioihin, mutta tämä ei lannistanut Hardya tavoitteessaan nousta uudeksi CW-mestariksi. Niinpä Hardy päihitti ensin Billy Kidmanin non title -ottelussa ja alkoi tämän jälkeen treenata Shannon Mooren johdolla intenssiivisesti saadakseen tarvittavat kilot pois. Hardy onnistui kuin onnistuikin tavoitteessaan, sillä viimeisessä SD:ssä ennen ppv:tä hän painoi enää 220 paunaa.

Jo kolmas viihdyttävä alakortin ottelu putkeen. Tämä ppv on lähtenyt käyntiin paremmin kuin olisi voinut toivoa. Toki on huomioitava, että tämä Cruiserweight-mestaruusottelu ei ollut ihan parasta tai varsinkaan lennokkainta mahdollista CW-menoa, mutta silti kyseessä oli ehdottomasti hyvä ottelu. Matt Hardyn tyyli tässä CW-divarissa oli varmasti tarkoituksellakin buukattu niin, että Hardy toisi otteluihin enemmän teknistä ja fyysistä painia ja vähemmän high flyingia. Tässäkin ottelussa Hardylta nähtiin muutamia todella rajuja liikkeitä, kuten Kidmanin kalauttaminen heti ottelun alussa vauhdista päin terästolppaa. Kidman puolestaan hoiti high flying -liikeiden tarjoilun tutulla ja varmalla tyylillään, joten kokonaisuutena tämä paketti toimi hyvin. Silti olisin ehkä toivonut vielä vähän enemmän vauhtia ja vaarallista menoa, mutta myös tällainen intenssiivinen cruiserweight-paini on mukavaa katsottavaa vaihtelun vuoksi.
*** (9:31)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Matt Hardy (Top-Rope Twist of Fate)

Big Show w/ Paul Heyman vs. Undertaker
Undertaker oli palannut Royal Rumblessa, ja oletettavasti hän ensimmäisenä suuntasi katseensa kohti Big Show'ta, joka oli lokakuussa paiskannut hänet sisääntulorampilta alas ja aiheuttanut kolmen kuukauden sairasloman. Taker janosi kostoa RR:n jälkeisessä SD:ssä, mutta sitä hän ei heti saanut, sillä Big Show'n manageri Paul Heyman saapui rauhoittelemaan tilannetta. Hän kertoi, että Show ei olisi paikalla, mutta Taker voisi sen sijaan kohdata A-Trainin. UT voitti A-Trainin muttei ollut alkuunkaan tyytyväinen. Seuraavilla viikoilla nähtiin muutamia hulvattomia hetkiä, kun Heyman joka viikko lupasi Takerille Show'n, mutta Show ei ollutkaan paikalla. Ensimmäisellä viikolla kehään saapui tässä vaiheessa vasta uransa aivan alussa oleva Brian Kendrick, joka oli pukeutunut viestinvälittäjän asuun ja välitti anteeksipyynnön Show'n puolesta. Lopputuloksena Taker pieksi Kendrickin. Seuraavalla viikolla kehässä oli puinen laatikko, jonka sisällä oli 90-luvun legendaarinen manageri Brother Love. Love muistutti Takeria siitä, että aivan UT:n uran alussa hän oli ollut tämän manageri, ja hän kehotti Takeria kohtaamaan rakkauden. Myös Love sai turpaansa. Kolmannella viikolla kehässä oli taas puinen laatikko, jonka sisältä paljastui paluunsa tekevä ja Boy Georgeksi pukeutunut Kanyon. Kanyon lauloi Show'n puolesta Undertakerille Do You Really Want to Hurt Men ja sai saman käsittelyn kuin Kendrick ja Love. Viimeisellä viikolla ennen ppv:tä kehässä oli kaksi laatikkoa, joista toisessa oli pupu ja toisessa ei mitään. Samalla kun UT ihmetteli tyhjää laatikkoa, Show viimein saapui paikalle ja pieksi UT:n.

Jos olin erityisesti openerin kohdalla yllättynyt ottelun hienosta laadusta, niin tämän ottelun tasosta olin vähintään yhtä hämmästynyt. Tämä kuulosti etukäteen parhaimmillaan ihan ok:lta kahden ison mörssärin ryminältä, joka voi ehkä juuri ja juuri päästä **½-tasolle. Kuten olen todennut, Big Show oli tässä vaiheessa uraansa niin isossa kunnossa, etten odottanut liikoja varsinkaan häneltä. Toisin kuitenkin kävi. Undertaker osoitti tässä ottelussa, että hän oli paluunsa jälkeen tikissä ja että hän pystyy halutessaan vetämään hyvän kamppailun toisen ison miehen kanssa. Tässä ottelussa oli oikeasti kaikkea, mitä hyvältä brawlilta vaaditaan. Upea tunnelma ja kunnon omistautumista molemmilta. Ottelussa nähtiin muun muassa nätti chair shot, bleidausta, vaikuttavaa Big Show'n dominointia, hieno running DDT ja Undertakerin huikea loikka ulos kehästä. Jos keskikohdan vaisut hetket ja Bear Hugit olisivat jääneet pois, olisin antanut tälle vielä puolikkaan lisää. Tämä oli ehdottomasti hyvä ottelu, jonka katsomisesta nautin.
*** (14:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Triangle Choke Hold)

Kurt Angle & Team Angle (Haas & Benjamin) w/ Paul Heyman vs. Brock Lesnar & Chris Benoit - 3 on 2 Handicap Match
Tämän ottelun piti alun perin olla kuuden miehen joukkueottelu, jossa face-porukan kolmantena jäsenenä olisi ollut Edge. Edge oli kuitenkin oikeasti loukannut niskansa pahasti helmikuun alussa, ja hänet oli määrätty leikkaukseen, jonka vuoksi hän joutuisi olemaan sivussa vähintään vuoden. Tämä oli paha kolaus Edgelle, koska hän oli ollut kovaa vauhtia nousemassa facena SD:n ME-kuvioihin. Aikanaan tämäkin kääntyisi voitoksi Edgelle. Tästä ottelusta Edge kirjoitettiin ulos sillä, että hänen kimppuunsa oli hyökätty backstagella ennen ottelua. Benoit ja Lesnar syyttivät tietenkin Team Anglea. Varsinainen tarina ottelun takana oli alkanut, kun Brock Lesnar voitti Royal Rumble -ottelun ja nousi Anglen haastajaksi WrestleManian Main Eventissä. Anglella oli samaan aikaan edelleen omat erimielisyytensä myös Benoit'n ja Edgen kanssa, eikä tilannetta helpottanut se, että Anglen suojatit Haas ja Benjamin nousivat joukkuemestaruuksien ykköshaastajiksi voittamalla Benoit'n ja Edgen muodostaman joukkueen. Seuraavalla viikolla Team Angle voitti mestaruudet Los Guerreroseilta, ja Angle kohtasi samana iltana Benoit'n vielä yhdessä 1 on 1 -ottelussa. Ottelun jälkeen Team Angle yritti piestä Benoit'n, mutta Edge ja myös Brock Lesnar saapuivat auttamaan häntä. Seuraavina viikkoina tämä kuusikko otti yhteen moneen kertaan Smackdownissa.

Tämä oli niin esimerkillisen viihdyttävästi hoidettu hieno painikokonaisuus kuin tällainen väli-ppv:hen buukattu Handicap Match vain voi olla. Minulla oli jotenkin aika ristiriitaiset fiilikset tätä ottelua kohtaan ennen sen alkamista, koska olin pettynyt siihen, että Edge ei päässyt ottelussa painimaan. Lisäksi en ollut kauhean innostunut siitä, että NWO:hon ei buukattu mitään suurta ottelua päämestaruudestaan, vaan tyydyttiin tällaiseen "helppoon ratkaisuun". En siitä huolimatta voi moittia tätä ottelua tippaakaan, koska kehässä oli kaksi teknisen painin konkaria, firman paras brawlaaja ja kaksi todella taidokasta nuorukaista. Lopputuloksena oli todella perinteinen ja sellaisenaan hieno painiottelu. Kaikki pääsivät näyttämään parhaat otteensa, ja jokainen myi toisen iskut todella hienosti. Tämä on taas kerran erinomainen esimerkki Paul Heymanin buukkauksesta. Aina ei tarvitse kehitellä mitään erikoisuuksia, vaan joskus voidaan antaa huipputaitavien painijoiden hoitaa homma keskenään. Silti en anna tälle huippuottelun arvosanaa, koska semmoinen "erikoisuus" tai jonkinlainen poikkeuksellinen hienous tästä tuntui puuttuvan.
***½ (13:19)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar & Chris Benoit (Benoit made Haas submith with a Crossface)

Triple H (c) w/ Ric Flair vs. Scott Steiner - World Heavyweight Championship
Hehe, kyllä vain. Vielä kerran pojat. Koska Royal Rumblen ottelu ei ollut tarpeeksi hauska, päätettiin NWO:hon buukata täsmälleen sama kaksikko samoilla säännöillä. Suurin munaus WWE:ltä tässä buukkauksessa oli nimenomaan se, ettei ensimmäisen ottelun epäonnistuttua kukaan ei ymmärtänyt lisätä tähän uusintaotteluun esimerkiksi No DQ -stipulaatiota, joka olisi heti tehnyt tästä vähän mielenkiintoisemman. Steinerin ja HHH:n feudissakaan ei ollut Rumblen jälkeen tapahtunut mitään mielenkiintoista, mutta erään stablen syntymisen takia lienee tarpeellista kerrata kuvion tapahtumat. Steiner vaati uusintaottelua heti Rumblen jälkeen, mutta HHH kieltäytyi, koska hänellä oli lääkärinmääräys olla ottelematta kyseisenä iltana. Niinpä Steiner kohtasi myöhemmin illalla Batistan, joka oli Triple H:n tavoin Ric Flairin manageroima painija. Tuo ottelu sai ikimuistoisen lopetuksen, kun yllättäen Randy Orton ryntäsi kehään ja hyökkäsi Steinerin kimppuun. Aikaisemmin toisilleen tuntemattomat Orton ja Batista alkoivat piestä Steineria sulassa sovussa, ja samalla paikalle ryntäsi myös HHH. HHH, Flair, Orton ja Batista pieksivät Steinerin veriseksi mössöksi. Seuraavalla viikolla tämä sama nelikko saapui yhdessä kehään, ja Triple H julisti tämän neljän miehen poppoon edustavan painimaailman evoluutiota: Flair oli menneisyys, HHH nykyisyys ja Orton sekä Batista tulevaisuus. Kyllä vain, tämä oli kuuluisa Evolutionin synty. Samaan aikaan Steiner tokeni hyökkäyksestä ja voitti Chris Jerichon ykköshaastajuusottelussa ansaitakseen uusintakohtaamisen.

Tässä ottelussa parasta oli kanadalainen yleisö. Royal Rumblessa yleisö ei tahtonut oikein olla kummankaan puolella, mutta NWO:n ottelussa katsomo oli häpeilemättömästi Hunterin takana ensisekunnista lähtien. Samalla Steiner sai osakseen yhdet illan isoimmista buuauksista. Melkein yhtä isot sai myös ottelun tuomari Earl Hebner, jolle jaeltiin myös "You screwed Bret" -chanttia. Lisäksi yleisö chanttasi muun muassa "Steiner sucks"ia ja "Boring"ia. Silti minun on jälleen todettava, ettei tämä ottelu ollut niin p**ka kuin kaikki internetissä kiertävä mollaus tätä feudia kohtaan antaa ymmärtää. Tällä kertaa ottelu oli lyhyempi ja lopetettiin paljon paremmin kuin RR:ssä. Vastapainona tässä nähtiin typerältä tuntuneita Evolutionin sekaantumisia ja pari laimeaa botchia. HHH ja Steiner eivät tosiaan olleet parhaassa iskussaan. Silti tämä oli ihan ok brawlaus, mutta toivottavasti näitä ei tarvitse nähdä enää yhtään lisää ikinä.
** (13:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree)

Eric Bischoff vs. Steve Austin
Kyllä vain. Tämä oli suuri ja historiallinen Steve Austinin comeback sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt kävelemään WWE:stä edellisen vuoden kesällä protestiksi siitä, että hänet oli buukattu häviämään puhtaasti Brock Lesnarille. Lähtönsä jälkeen Austinilla oli ollut pahoja ongelmia henkilökohtaisessa elämässään, sillä häntä oli syytetty vaimonsa Debran pahoinpitelystä. Nämä kohut olivat nyt takana, ja Austin oli saanut tehtyä tammikuussa sovinnon Vincen kanssa. Molemmat antoivat anteeksi, ja Austin oli valmis palaamaan kehään vielä yhden runin ajaksi. Vastaansa hän sai paluuottelussaan Eric Bischoffin, jonka kanssa hänellä oli historiaa vuodesta 1995 lähtien. Tuolloin WCW:n pomona toiminut Bischoff antoi Austinille potkut puhelimessa sillä "Austinista ei koskaan tulisi mitään suurta". Tämä legendaarinen virhearvio tuotiin esille myös tässä kuviossa.

Itse on screen -feudissa ei loppujen lopuksi ollut paljonkaan kyse Austinin ja Bischoffin välienselvittelystä, sillä tämä NWO-esiintyminen oli Austinin ensimmäinen sitten viime kesän. Sen sijaan tarina tämän ottelun taustalla oli siinä, että Vince McMahon oli tammikuussa antanut Bischoffille 30 päivää sekoittaa pakkaa Raw'ssa, tai muuten Vince palkkaisi uuden GM:n Raw'lle. Eric ei ensin uskonut, että Vincellä olisi ketään hänen tilalleen, mutta parkkipaikalla Eric tapasi Shane McMahonin, joka oli ollut kuvioista pois yli vuoden. Ericin ainut idea pakan sekoittamiseksi olisi tuoda takaisin Steve Austin. Hän ei kuitenkaan kovasta yrittämisestään huolimatta onnistunut tavoitteessan 30 päivän aikana, joten Vince McMahon erotti Bischoffin suorassa Raw-lähetyksessä ja oli ilmoittamassa uutta GM:ää, kun viime hetkellä Jim Ross juoksi kehään. Bischoff oli aikaisemmin samassa show'ssa ilmoittanut antavansa viimeisenä tekonaan JR:lle potkut, ellei hän saisi yhteyttä vanhaan ystäväänsä Steve Austiniin ja toisi tätä takaisin Raw'hon. JR kertoi saaneensa yhteyden Steveen, ja Stone Cold lupasi olla paikalla No Way Outissa. Tämän tiedon ansiosta Vince palkkasi Bischoffin takaisin Raw'n GM:ksi, mutta ilmoitti, että tämän olisi tehtävä vielä yksi asia pitääkseen paikkansa... liittyä Vincen Kiss My Ass -klubiin! Tähän Eric ei suostunut, joten korvaukseksi siitä Vince määräsi Bischoffin kohtaamaan kenetpä muunkaan kuin Steve Austinin No Way Outissa. NWO:ta edeltävässä Raw'ssa Bischoff buukkasi itsensä Karate-otteluun Jim Rossin kanssa, ja palkkioksi JR:n edellisviikon avusta Bischoff pieksi Rossin tajuttomaksi ja juhli ottelun jälkeen Austinin tyyliin kaljatölkkien kanssa kulmauksessa. JR oli ollut tämän pieksennän takia poissa selostamosta NWO:n ajan, mutta juuri ennen tämän ottelun alkua hän saapui paikalle ja liittyi Kingin ja Coachin seuraan.

Hohoo, tämä oli niin viihdyttävää katsottavaa kuin squash vain ikinä voi olla. Kaikki Austinin temppuilu viime vuodelta on anteeksiannettu, koska Stone Cold on toden totta tullut takaisin, ja parissa sekunnissa hän räjäytti koko montrealilaisen areenan katon taivaan tuuliin. Eihän tämä varsinainen ottelu edes ole, ja siksi tuntuu vähän turhalta arvostella tätä, mutta olen arvostellut aina kaikki muutkin squashit, joten menköön tämäkin. Normaalisti annan parhaillekin squasheille vain yhden tähden, koska ne eivät sinänsä ole mitään kunnon otteluita, mutta tämä ansaitsee vielä puolikkaan päälle, koska olihan tämä nyt aivan ainutlaatuinen spektaakkeli. Jos jostain pellepainihetkestä tulee hyvä mieli, niin tästä. Yleisö käy aivan villinä, JR huutaa selostamossa tauotta Stone Coldia, ja Austin pieksee Bischoffia ympäri kehää sen minkä ehtii. Ah, hieno ja legendaarinen hetki painihistoriassa.
*½ (4:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Steve Austin (Stunner)

The Rock vs. Hulk Hogan
Steve Austinin comeback ei ollut suinkaan illan ainut paluu, vaan tässä samaisessa NWO:ssa nähtiin myös Hulk Hoganin ja Rockin comebackit. Rock oli ollut poissa SummerSlamista lähtien, Hogan vielä pari viikkoa kauemmin. Nyt he molemmat olivat tehneet paluunsa Smackdownin rosteriin. Ensin paluunsa teki Hulk Hogan, joka esiintyi ensimmäisen kerran Rumblen jälkeisessä SD:ssä ja kertoi tehneensä Stephanie McMahonin kanssa uuden sopimuksen. Vince McMahon oli todella pettynyt tähän, sillä hän ei enää ikinä halunnut nähdä Hogania show'ssaan. McMahon oli omien sanojensa mukaan aikanaan se, joka loi Hulkamanian, ja nyt hän tahtoi tappaa sen lopullisesti. Hogan haastoi Vincen otteluun NWO:hon, mutta Vince ei suostunut siihen. Sen sijaan hän toi takaisin The Rockin ja buukkasi Rockin ja Hoganin välisen WM-uusintaottelun NWO:hon. Rock teki paluupromossaan legendaarisen heel-turnin. Rock syytti yleisöä siitä, kuinka he olivat kääntyneet häntä vastaan sekä WM:ssä ottelussa Hogania vastaan että SummerSlamissa ottelussa Lesnaria vastaan. Rock oli ylimielisempi kuin koskaan aiemmin, ja ppv:tä edeltävässä Smakcdownissa hän sylki Hogania kasvoihin. Uuden hiustyylin ja uuden tatuoinnin hankkinut Rock debytoi myös mahtavan uuden sisääntulomusiikin/videon, ja kaikki oli valmista tätä suurta rematchia varten.

WrestleMania X8:ssa nähty ottelu Hoganin ja Rockin välillä oli kaikessa ainutlaatuisuudessaan selvä klassikko, vaikkei se painilliselta anniltaan ollutkaan mikään maailmaamullistava ottelu. Tämän ottelun painillinen anti oli hyvin samaa luokkaa tuon ottelun kanssa, mutta muilta osin tästä ei kannata puhua samana päivänä tuon ikimuistoisen ottelun kanssa. Toisaalta eipä tämän ollut tarkoituskaan olla samaa kaliiberia WrestleManiassa nähdyn ottelun kanssa. Ensimmäisen ottelun päätarkoitus oli olla huikea ottelu itsessään, mutta tämän tarkoitus oli vain toimia välietappina McMahonin ja Hoganin feudissa. Olisin antanut tälle ottelulle luultavasti vielä puolikkaan vähemmän, jos Rock ei olisi vetänyt heel-rooliaan tässä ottelussa niin timanttisesti. Kaikki muu buukkauksen osalta olikin sitten aika kuraa. Tämä ottelu tunnetaan siis "Montreal Screwjob II:na", sillä tuomariksi tähän otteluun buukattu ja painiuraansa vasta aloitteleva Sylvan Grenier puukotti Hogania selkään sen jälkeen, kun meille oli tarjoiltu kaiken maailman areenan pimentämisiä, McMahonin sekaantumisia ja muita typeriä käänteitä. Aika laimean maun tämä jätti, koska tämä ottelu olisi voinut olla myös huikea päätös illalle.
**½ (12:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (Hogan would have won the match with his Leg Drop but the lights went out just when he was pinning Rock. After lights came back, the referee Sylvan Grenier laid on the ground. The Rock got up and same time Grenier passed a steel chair to him. Rock first hit Hogan with the steel chair and then hit him with a Rock Bottom. After that Grenier jumped up and counted to three)

*** Chris Benoit
** Chris Jericho
* Steve Austin

Kokonaisarvio No Way Outista: Vähän pettymykseksi jäi tämä tapahtuma. Alkukortti oli oikein kovaa menoa, sillä meille tarjoiltiin kaksi hienoa ottelua (Hardy/Jericho ja Handicap Match) sekä kolme erilaista ja oikein hyvää kohtaamista (Tag Team Match, Hardy/Kidman ja Undertaker/Show). Jos loppukortti olisi jatkanut samaa linjaa, tämä olisi ollut vähintään Hyvä ja ehkä jopa Hieno. Sen sijaan saimme nähdä jatko-osan huonosta World Heavyweight -mestaruusottelusta, lähinnä squashiksi luokiteltavan välikohtaamisen ja Main Eventin, joka oli suuri pettymys verrattuna sen potentiaaliin. Toki squashissa nähtiin historiallinen Austinin paluu, mikä parantaa tapahtuman laatua huomattavasti. Siitä huolimatta tämä jätti kokonaisuutena vähän heikon fiiliksen, sillä tässä ei ollut mitään ainutlaatuista tai todella hienoa, jota jäisin jälkeenpäin mehustelemaan. Parhaat ottelut olivat "vain" ***½, ja Hyvältä olen yleensä vaatinut yhtä huippuottelua. Näin ollen tämä ppv jää Ok:ksi.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
4. WWA The Retribution - Kehno
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea

Seuraavaksi TNA-paketti.

[What]

Austinin paluu ansaitsisi kahdeksan tähteä pelkästään JR:n selostuksen vuoksi.

[What]

Lisää...


Sunnuntai, 25. Kesäkuuta 2006
Charlotte Bobcats Arena, Charlotte, North Carolina

Vuoden 2006 mittaan WWE:llä on ollut parikin varsin eriskummallista posteria ja tämä jatkoi samaa linjaa, sillä John Cena ei tosiaan ollut mestarina tapahtumaan tultaessa, eikä hänen vastustajanaan suinkaan ollut Edge. Mutta muutenhan tuosta posterin yleisilmeesta selviää varsin hyvin, mikä oli tapahtuman keskiössä: De Generation X:n yhteenpaluu. Toinen iso juttu ppv:hen mentäessä oli RAW:n ja ECW:n painijoiden välinen sota. Viime vuonna Vengeance repäisi ja oli koko vuoden paras maksutapahtuma, mutta kuinka kävisi tällä kertaa? Selostajina tuttu kunniagalleriakaksikko.

Singles Match
Randy Orton VS. Kurt Angle
Tämän ottelun taustat ulottuivat huhtikuiseen Smackdown jaksoon, jossa Angle mursi Ortonin nilkan ja lähetti tämän kayfabe saikulle. Kesäkuussa Orton sitten palasi ja haastoi Anglen otteluun ECW:n One Night Standissa, jossa hän joutui jälleen taipumaan nilkkalukon kourissa ekstriimille painikoneelle. Nyt Orton sai toisen tilaisuuden hakea hyvitystä.

Jollakin tavalla vähän erikoinen valinta avausotteluksi, kun tarjolla olisi ollut esimerkiksi Nitro-Shelton-Carlito tähän rooliin, mutta kyllähän tämä tässäkin meni kun ajatukseen tottui. Tasoltaan ottelu oli sellaista ihan mukavaa perustason suorittamista, mutta ei juuri yhtään enempää. Kyllähän Orton ja Angle rutiinivedollaan ihan viihdyttävän pläjäyksen tarjoilivat, mutta juurikaan ekstraa kumpainenkaan ei itsestään antanut. Eritoten Orton tyytyi hallintaosuuksiensa aikana Headlockin vääntämiseen, eikä paljoa kummoisempaa edes yrittänyt. Moitteista huolimatta ottelu onnistui kertomaan toimivan tarinan ja sisälsi muutaman huippukohdan, joista kirkkaimpana oli Anglen kahdeksan peräkkäisen takavyöheiton sarja. Ei siis huono ottelu, mutta enempäänkin herroilla olisi varmasti paukkuja riittänyt.

Tässä vaiheessa sitä ei vielä kukaan tiennyt, mutta tämä jäi Kurt Anglen (toistaiseksi) viimeiseksi esiintymiseksi WWE:n maksutapahtumassa. Näin ollen rakas Kurtti Kulma jätti rikkaan Connecticutilaisen promootion taakseen, mutta onneksi ei koko projektia

Spoiler: näytä

Kesto: 12:47
Voittaja: Randy Orton (RKO)

Arvosana: ***

Singles Match
Umaga w./Armando Alejandro Estrada VS. Eugene w./Jim Duggan, Doink The Clown & Kamala
Seuraavaksi oli sitten vuorossa tyhjänpäiväinen hassutteluottelu. Eugenen hahmon kiinnostavuus oli syöty jo 1,5 vuotta sitten, ja näihin aikoihin gimmickistä oli kehkeytynyt lähinnä rasittava ja pakollinen osa viikottaista painiannosta. Tämän vuoksi Eugene marssittikin kehän laidalle hommaa säväyttämään kolme painijasuuruutta menneisyydestä.

Olihan tämä nyt anteeksiantamattoman surkeaa räpellystä kun ppv:stä puhutaan. Koomiset murskausmatsit kun eivät paljoa huvita viikottaisissakaan, puhumattakaan maksutapahtumasta. Ainoa syy, miksi tämä välttää DUD-tuomion on Umagan ja Kamalan julma tuijoituskilpailu. Siihen väliin ei kannata yhdenkään kuolevaisen mennä.

Spoiler: näytä

Kesto: 1:39
Voittaja: Umaga (Samoan Spike)

Arvosana: ¼

2/3 Falls Match
Ric Flair VS. Mick Foley
Paha veri oli virrannut tämän kaksikon välillä jo pitkän aikaa. Flair oli ollut osasyyllinen Foleyn huonoon bookkaukseen WCW:ssä ja vuonna 1999 ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Foley oli kärkevästi arvostellut Flairia tästä. Muutamia vuosia myöhemmin Flair vastasi omassa kirjassaan väittämällä Foleyta ”glorifoiduksi stuntmieheksi.” Kaikkien painia seuraavien ihmisten tiedossa oli jo vuosia ollut, että nämä miehet eivät tykänneet toisistaan ja feudia miesten välille oli janottu jo pitkän aikaa. Nyt miesten välit tosielämässä olivat ilmeisesti sen verran lämmenneet, että heidät voitiin yhtä aikaa kehään laittaa. Ottelun stipulaatio oli Foleyn ajatuksia, ja hän olikin luvannut voittaa Flairin tämän omassa pelissään, teknisessä painissa.

Charlotten yleisö ja Ric Flair on pettämätön yhdistelmä, eikä ottelusta tosiaan tunnelmaa puuttunut. Harmi vaan, että oikeastaan kaikkea muuta tästä puuttuikin. Tämä oli nimittäin hävyttömän lyhyt ja täysin juonikuviosidonnainen ottelu. Ikään kuin pieni maistiainen tulevasta. Tässä vaiheessa tietysti tulee mieleen yksi kysymys: eikö tuo olisi viikottaisen ohjelman tehtävä? Tarkoituksessaan tämä segmentinomainen ottelu kyllä onnistui, mutta olisin siltikin halunnut nähdä ihan kunnollisen matsin jo tässä vaiheessa feudia. Ehkäpä luontevampi ratkaisu olisi ollut, että Flair olisi tässä tapahtumassa kohdannut jonkun muun painijan ja tähän otteluun Foley olisi sitten sekaantunut. Feudin edistämisen kannalta olisi tuolla tavoin päästy samaan lopputulokseen. Mutta joo, fantasiabookkaukset sikseen, tällä kertaa WWE toteutti asian tällä tavalla ja sillä hyvä. Hieman petetty olo tästä kyllä olisi jäänyt, mikäli olisin tapahtumasta sen 50 dollaria maksanut.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:01
Voittaja: Ric Flair (2-0; last fall via DQ)

Arvosana: * ¾

Intercontinental Championship Match (Triple Threat)
Shelton Benjamin © VS. Carlito VS. Johnny Nitro w./ Melina
Tämä oli se luonteva avausottelu, joka nähtiin sittenkin keskellä korttia. Benjamin ja Carlito olivat käänteisillä rooleilla otelleet samasta vyöstä myös tasan vuosi sitten Vengeancessa ja kuluneen vuoden aikana profiloituneet RAW:n keskikortin vahvoiksi tekijöiksi. Judgment Dayssa nähtiin MNM:n pirstaloituminen palasiksi ja vielä samana iltana Nitro & Melina olivat päätään aukomalla hankkineet potkut koko Smackdown brändistä. Luonnollisena seurauksena tästä oli kaksikon siirtyminen RAW:hon ja Nitron eteneminen yksilöuralle ja IC-vyön perään.

Carlito oli ottelun tähti tarjoilemalla parikin yleisöä säväyttänyttä huimaa loikkaa. Näistä etenkin Springboard Moonsault kehän ulkopuolelle oli aivan häikäisevä temppu, koska se oli kaiken lisäksi ajoitettu aivan täydellisesti. Flegmaattisuudesta ei ollut tietoakaan. Samaan hengenvetoon on toki todettava, että Shelton ja Nitro joutuivat hieman nykimään käsijarrusta, jotta eivät veisi ukkosta ottelun hyvikseltä. WWE:n otteluksi tämä oli kyllä harvinaisen spottipainotteista rymistelyä, joka toi vahvasti mieleen tietyn divarin kilpailevasta promootiosta. Samalla tuo oli kuitenkin ottelun heikkous, sillä punainen lanka tuntui välillä häviävän ja matsi muuttui pelkäksi urheilullisten liikkeiden ilotulitukseksi. Eipä sillä, hauskaa katsottavaahan se oli, mutta huipputaso jäi saavuttamattomaksi tavoitteeksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:06
Voittaja: Johnny Nitro (pinned Benjamin after Backstabber by Carlito)

Arvosana: *** ¼

WWE Championship Match
Rob Van Dam © VS. Edge w./Lita
Mielenkiintoiset valinnat ottelujärjestyksen kanssa jatkuivat, kun päämestaruusmatsi lyötiin pöytään jo tässä vaiheessa. One Night Standissa RVD oli tunnetusti voittanut John Cenalta WWE:n mestaruuden ja kantoi tällä hetkellä sen lisäksi myös uudelleen henkiinherätettyä ECW Heavyweight vyötä kupeillaan. Mestaruusvoittoa ei kuitenkaan välttämättä oltaisi nähty ilman Edgen odottamatonta apua. Kypäräpäisen Edgen puskettua Cenan pöydän läpi avautui RVD:lle mahdollisuus sammakonloikkaan ja mestaruusjuhliin. Cenan mielenkiinnon ollessa hetkellisesti muissa ECW:n edustajissa avautui Edgelle hieno mahdollisuus tuoda WWE:n mestaruus takaisin sen kotiin RAW:hon.

Ohhoh, on hämmästystä kuvaava sana, joka tiivistää tuntoni tämän matsin osalta. En nimittäin odottanut Edgeltä ja ”same old shit” Van Damilta välttämättä mitään mieleenpainuvaa tykitystä, etenkin kun tämä ottelu tuntuu painuneen painihistoriaan kaikessa hiljaisuudessa. Positiivisen yllätyksen määrä olikin suuri, kun kaksikko tarjosi mukaansatempaavan ja kaikin puolin mainion päämestaruusmatsin. Riemastuttavinta tässä olivat innovatiiviset ja ennennäkemättömät (tai ainakin harvakseltaan nähdyt) spotit. Cross Body loikka kehän laidalta lattialle, Power Bomb turvavalliin ja kerrankin hienosti puskista tulleet RVD:n Rolling Thunder ja Split Legged Moonsault olivat kaikki hienoja hetkiä.

Tämä jatkoi Edgen todella kovaa painivuotta 2006 ja RVD ansaitsee erityiskiitoksen, sillä tässä hän esitteli parastaan koko projektin aikana. Surffarityypin autopilotista ei ollut tietoakaan kun RVD paiski hitosti töitä ja duunasi harvinaisia spotteja. Neljän tähden huippumatsin leimasta jäädään hitusen kahdesta syystä: ensinnäkin yleisö oli vaisua (ei osannut suhtautua face Van Damiin, muiden ECW:läisten ollessa heelejä) ja matsin alun hitaampi pohjustus oli sittenkin hieman tönkköä. Tuo kaikki oli kuitenkin pientä ja tämä ehdottomasti illan parasta antia.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:55
Voittaja: Rob Van Dam (Five Star Frog Splash)

Arvosana: *** ¾

Singles Match
Kane VS. Imposter Kane
Rakas punahirviömme oli siirtynyt kamalasta May 19th juonikuvioista toiseen kamalaan kuvioon. Kun pään sisäiset äänet olivat lopulta helpottaneet, niin sitten riesaksi oli ilmestynyt kaksoisolento menneisyydestä. Viime viikkoina olimmekin nähneet useita segmenttejä, jossa ”ysäri-Kanen” kokovartaloasuun ja maskiin pukeutunut mies oli piessyt originellin Kanen pahanpäiväisesti. Näin oltiin sitten päädytty tähän erikoiselta kuulostaneeseen otteluun.

Pahalta kuulosti ja pahaa myös olikin. Liveyleisön ”boring” huudot sopivat tämän ottelun yhteyteen todella hyvin. Kyllähän Kane(t) toki yrittivät, mutta kun koko kuvio oli idioottimainen ja ottelu oli tympeän kaavamainen, niin vaikea paskaa on kullaksi muuttaa. Ehkäpä pahinta kaikessa oli, että tämä jätti edelleen kysymyksiä auki ja viitteitä feudin jatkumisesta... toivottavasti ei kuitenkaan ppv-tasolla.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:09
Voittaja: Imposter Kane (Chokeslam)

Arvosana: * ¼

Extreme Lumberjack Match
Sabu VS. John Cena
ECW:n ja WWE:n painijoiden vihanpito oli ottanut mielenkiintoisen suunnan One Night Standin jälkeen. Nimittäin pikkuhiljaa ECW:n hemmoista oli tehty tarinan roistoja, lukuun ottamatta mestari Van Damia, joka oli edelleen yleisön suosiossa, huolimatta siitä että kuului elimillisenä osana ECW:hen. One Night Standissa todelliseen grillaukseen joutunut Cena johti tätä WWE-painijoiden porukkaa. Olosuhteiden pakottamana Cena oli myös joutunut ottamaan käyttöönsä rajummat otteet ja myös poikennut puhtoisen oikeamielisestä entisestä itsestään kajauttamalla mm. Paul Heymania tylysti turpaan eräässä ECW-jaksossa ja riehumalla terästuolin kanssa RAW:ssa. Tämä kuvio toi Cenan hahmoon ainakin hetkellisesti tarvittavaa särmää ja arvoituksellisuutta. Tämän ECW vs. Cena- juonikuvion voi myös laskea siksi hetkeksi, jolloin aloin itse kunnioittamaan John Felix Anthony Cenaa loistavana viihdyttäjänä ja showpainijana.

Paraskaan taustatarina ei tosin paljoa lämmitä, jos itse ottelu on sellainen tuhnu kuin tämä oli. Lumberjack stipulaatiosta ei seurannut mitään kovin jännittävää ja kehätapahtumat olivat todella köyhänlaisia. Ottelun ensimmäiset muutamat minuutit koostuivat siitä, että Sabu kolusi signaturensa läpi, seuraavat muutamat minuutit Cenan signatureista ja sitten hypättiinkin jo suoraan lopetukseen. Painilliselta anniltaan yhtä kurjaa kuin kahden Kanen kohtaaminen, mutta plussapuolena toki se, että tässä yleisö oli hienosti mukava. Eipä siltikään suurempaa kehumista.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:49
Voittaja: John Cena (STF-U Submission)

Arvosana: * ½

Handicap Match
Spirit Squad VS. D-Generation X
En historiankirjoja läpikotaisin tunne, mutta voisin väittää tämän olevan ainoa kerta kun WWE:n historiassa 5 vs. 2 tasoitusottelu on ollut maksutapahtuman viimeisenä matsina. Erikoisen ratkaisun syyksi voi toki mainita Hickenbottomin ja Isonenän egot, mutta tokihan DX:n yhteenpaluu parin viikon takaisessa RAW:ssa oli iso juttu ja sinällään tämä ratkaisu varsin ymmärrettävä.

DX:n yhteenpaluun ensimmäiset vihjeet oltiin saatu jo WrestleManiassa, jossa sekä Shawn että Hunter kumpikin tahollaan heittivät DX crotch chopin ottelunsa aikana. Homma jätettiin pariksi kuukaudeksi sikseen, kunnes eräässä kesäkuisessa RAW:ssa Shawn saapui pelastamaan HHH:n Spirit Squadin viisi vastaan yksi höykytykseltä ja perään nähtiin tutut DX-maneerit yleisön villiintyessä. Tuosta eteenpäin RAW-jaksot olivatkin pitkälti koostuneet DX:n hassutteluista ja Mr. McMahonin piinaamisesta. Erinäisten alatyylisten kepposten vuoksi McMahon olikin määrännyt Vengeanceen tämän epäreilulta kuulostaneen tasoitusottelun.

Ja vielä ennen varsinaista otteluarvostelua voisin muutaman sanasen jakaa yleisesti tuosta DX gimmickistä.... ei se vaan toiminut. Ensinnäkin se, että kumpikin olivat tässä vaiheessa elämäänsä noin nelikymppisiä perheenisiä ei oikein tukenut ”degenerate” hahmoa. Tuo aika oli molempien miesten osalta kaukana menneisyydessä niin kayfabessa kuin varmasti tosielämässäkin. Toisekseen asenneilmapiiri yleisönkin keskuudessa vuonna 2006 oli kovin erilainen kuin Attitude Eran kuumimpina vuosina. Näiden syiden vuoksi papparaisten pissa- ja kakkavitseistä jäi lähinnä vaivaantunut olo. Välillä tuntui, että miehiä itseääkin hävetti moisen roolihahmon omaksuminen.

Tämä epäkonventionaalinen pääottelu oli varmaankin niin hyvä, kuin se käytännössä pystyi olemaan. Matsi nojasi täysin Shawnin ja Hunterin karisman sekä muutaman ihan mukavan hetken varaan. Niillä pääsi vain tiettyyn pisteeseen saakka. Spirit Squadin jäsenistä yksikään ei erityisemmin päässyt loistamaan, vaikka jälkiviisaana olisi toki helppoa ylistää Nickyn (Dolph Zigglerin) suoritusta ja kertoa kuinka jo tällöin näki hänessä tulevan maailmanmestarin. Tosiasia oli kuitenkin, että Nicky ei loistanut sen enempää kuin yksikään muu viidestä nuoresta nevarista. Kuten jo sanoin, DX:n karisma kantoi vain tiettyyn pisteeseen, ja kyseessä oli huonoin WWE:n ppv:n pääottelu sitten Royal Rumblen. Toivottavasti tätä ei aliteta vielä pitkään aikaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:51
Voittajat: D-X (HHH pinned Kenny via Pedigree)

Arvosana: ** ½


*** Rob Van Dam
** Edge
* Carlito

Yhteenveto: Heikko esitys. Ensinnäkin hoopo ottelujärjestys loi tapahtumaan turhaa sekavuutta. IC-vyömatsi olisi toiminut hienosti openerina ja Edge-RVD pääotteluna. DX:n yhteenpaluu ja Orton-Angle olisivat toimineet keskikortissa taasen paremmin. Ottelujärjestyksen lisäksi tapahtumassa oli tosin paljon muutakin vialla. Nähtiin suorastaan hirveää wrestle crapia, juonikuviosidonnaisia tuhnuja ja puhdasta alisuorittamista joiltakin matsipareilta. Edge ja RVD vetivät hienon ottelun, muuten tästä tapahtumasta ei kyllä mitään jäänyt käteen.

Pähkinänkuorispoilerit
Randy Orton VS. Kurt Angle (12:47) ***
Umaga VS. Eugene (1:39) ¼
Mick Foley VS. Ric Flair (7:01) * ¾
Shelton Benjamin VS. Carlito VS. Johnny Nitro (12:06) *** ¼
Rob Van Dam VS. Edge (17:55) *** ¾ (illan paras)
Kane VS. Imposter Kane (7:09) * ½
Sabu VS. John Cena (6:49) * ½
D-X VS. Spirit Squad (17:51) ** ½

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. WWE - Backlash (RAW) 2,46
11. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
12. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Ensi kerralla palataan TNA:n ja toivottavasti vähän tasokkaamman tapahtuman pariin.

[Kenitys]

Melkein myöhästyin aikataulusta, muta olen vielä juuri ja juuri ajoissa. Whatin arvostelema Vengeance on monestakin syystä hyvin surullinen tapahtuma, mutta erityisesti ME oli mielestäni aikamoista kuraa. **½ on ihan maksimi, ja saattaisin antaa vähemmänkin. Toisaalta pitää nähdä tuo tapahtuma uudestaan ennen kuin uskallan sanoa enemmän, muistan silti pettymykseni, koska tämä ajankohta oli (erityisesti RVD:n mestaruusvoiton takia) melkeinpä painifaniuteni huippuaikaa.

Sitten TNA:n pariin:


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - HELMIKUU 2003

TNA:n kehityksestä ei tällä haavaa ole paljoa kerrottavaa. Homma rullasi aika rauhallisesti paikallaan. Jerry Jarrett piti edelleen valtaa kulisseissa, mutta kaiken SEX-kuvion ansiosta myös Vince Russon ote vallankahvassa oli voimistunut. Taustapiruna oli tietenkin Panda Energy, joka omisti enemmistön TNA:sta. Toistaiseksi Dixie Carter pysytteli edelleen vain markkinointitehtävissä.

Vuoden alkuun verrattuna TNA:n viikottaisista lähetyksistä oli kadonnut pari nimiä. Kaikkein surullisin tapaus on tietenkin Curt Hennig, joka paini viimeisen TNA-ottelunsa tammikuun ensimmäisessä ppv:ssä ja menehtyi 10.2.2003. #31-PPV:ssä nähtiin muistopätkä Hennigille. Hennigin kuolinsyyt lienevät kaikille selvät, ja hänen loppuelämänsä tarina on varsin surullinen.

Hennigin rinnalla muut vetäytymiset eivät tunnu kovin merkittäviltä, mutta mainittakoon ne silti. EZ Money esiintyi vielä vuoden ensimmäisessä ppv:ssä, mutta sen jälkeen häntä ei ollut nähty. Money alkoi ilmeisesti vetäytyä vähitellen kokonaan pois painibisneksestä, mikä oli todella harmi, koska hän oli erittäin lahjakas kaveri. Samoin Jason Crossia ei ollut nähty hänen vauhdikkaan debyyttiviikkojensa jälkeen, mikä ilmeisesti johtui loukkaantumisesta. Poissa oli ollut myös Ace Steel, joka oli taas vaihteeksi kadonnut kuin tuhka tuuleen. SEX vs. NWA -kuvion aikana TNA:ssa pyörähtäneistä tyypeistä ainakin Road Warriorsit, Percy Pringle ja (Luojan kiitos) Tony Schiavone näyttivät poistuneen firmasta. Myös Nikita Koloff oli ollut jo jonkun aikaa pois, mikä ei minua haitannut. Epäsäännöllisistä alakortin tyypeistä Divine Stormin ja Disciples of the New Churchin managerin Bella Donnan jääminen pois rosterista voitaneen vielä mainita.

---------------------------------------

Weekly PPV #30 (5.2.2003)

Singles Match
Jorge Estrada vs. Glenn Gilbertti w/ Mike Sanders
* (6:52)

NWA X Division Championship Match
Sonny Siaki (c) w/ Desire vs. Amazing Red
*** (9:44)

Singles Match
BG James vs. Tenacious Z
*½ (3:56)

4 Corners Elimination Match
David Flair vs. Jerry Lynn vs. Mike Sanders vs. The Truth
*½ (8:55)

Singles Match
Desire w/ Sonny Siaki vs. Trinity w/ Kid Kash
½ (8:23)

NWA Tag Team Championship Match
Triple X (Low-Ki & Skipper) (c) vs. Disciples of the New Church w/ James Mitchell
**½ (15:32)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Jorge Estrada def. Glenn Gilbertti
Sonny Siaki (c) def. Amazing Red to retain the NWA X Division Championship
Tenacious Z def. BG James
The Truth def. Jerry Lynn, Mike Sanders, David Flair
Trinity def. Desire
Triple X (c) vs. Disciples of the New Church ended in a double pin situation; The titles were held up

Yhteenveto:

• Käytännössä koko perhanan kaksituntinen oli pelkkää NWA vs. SEX -kuvion ympäriinsäpyörittelyä, ja pitkälti tästä kyseisestä syystä minulla ei ole lähes mitään hyvää sanottavaa koko show'sta. Aloitetaan kuitenkin niistä hyvistä asioista, koska niitä on vähiten. Show'n parasta antia oli X-Divisioonan mestaruusottelu, josta suurkiitos pitää antaa Amazing Redille. Red teki taas aivan hullusti töitä, minkä ansiosta lopputuloksena oli hyvä ja viihdyttävä ottelu. Kyllä Siakikin ihan kohtuullisesti hommansa hoiti, mutta jälleen kerran Siakin otteista jäi päällimmäisenä mieleen pettymys. Tämäkin ottelu olisi voinut olla toisen vastustajan kanssa niin paljon parempi. Vaikka ottelu oli siis hyvä, silti se jätti hieman pahan maun suuhun.
• Samaa voi sanoa show'n viimeisestä ottelusta, eli joukkuemestaruuskamppailusta. SEX:ää vastaan taistelevien joukkoihin liittynyt ja samalla face-turnin tapaisen tehnyt New Church (erityisesti Slash) teki todella hyvää työtä ottelussa, ja Triple X oli kamppailussa oma vakuuttava itsensä. Pitkä ottelu olisikin muuten ollut tasoltaan samaa luokkaa X-Divarin mestaruusottelun kanssa, mutta ottelun lopetus oli niin järkyttävää kuraa, että siitä lähtee minimissään puolikas pois. Jo idealtaan lopetus oli tuhannesti aikaisemmin käytetty ja aina yhtä typerä, mutta sen lisäksi koko homma botchattiin tällä kertaa aivan täysin. Loppuratkaisu jätti katsojalle todella typertyneen olon. Sama käänne nähtiin jo kerran aikaisemmin TNA:n joukkuemestaruuskuvioissa.
• Niin, nämä olivat tosiaan ne show'n hyvät puolet. Pitää tosin mainita, että ennen show'n alkua nauhoitettu Konnanin haastattelu Mike Tenayn kanssa oli ihan lupaava. Konnan promotti hyvin siitä, kuinka amerikkalaiset painipromootiot ovat aina syrjineet latinoja ja kuinka koko TNA:n X-Divisioona on vain kopio lucha librestä. Ehkä Konnan tuo kohta mukanaan kourallisen lucha libre -tähtiä?
• Sitten ne huonot puolet. Ensimmäisenä pitää mollata taas kerran sitä, kuinka luokattoman kehnoja kaikki muut ottelut olivat. Opener Jorge Estradan ja Glenn Gilberttin välillä oli sekä turha että puhtaasti huono. Ottelun jälkeen SEX pölli Estradan Elvis-asun. David Flairin, Mike Sandersin, Jerry Lynnin ja The Truthin ottelu oli tasoltaan aika heikko, suorastaan yllättävän kehno verrattuna parin viikon takaiseen joukkueotteluun. Tilannetta ei auttanut yhtään se, että yleisö oli täysin kuollut koko ottelun ajan. Yleisö oli käytännössä jo kääntynyt Truthia vastaan, sillä hänen viimeviikkoiset erimielisyytensä Lynnin kanssa olivat johtaneet kaikki ajattelemaan, että Truth olisi SEX:n puolella. Show'n todellinen pohjanoteeraus oli lähes 10-minuuttinen ottelu Trinityn ja Desiren välillä. Olivatko TNA:n buukkaajat todella sitä mieltä, että nämä kaksi ansaitsivat näin pitkän ottelun - ja vieläpä niin, että lähes painitaidoton Desire hallitsi käytännössä koko ottelua? Tämä oli hirvittävää katsottavaa, ja ainut pieni pelastus kokonaisuuteen oli Trinityn pari nättiä spottia. Huonoista otteluista hauskinta katsottavaa oli BG Jamesin lyhyt ja tiivis kohtaaminen Tenacious Z:n kanssa. Tenacious Z saattaa olla monille paremmin tuttu Zach Gowenina. Kyllä, legendaarinen yksijalkainen painijamme Gowen teki ppv-debyyttinsä TNA:ssa. Z esitteli ihan hauskoja otteita, mutta eihän tämäkään kohtaaminen painillisesti ollut todellakaan mikään mestariteos.
• Jos ottelut olivat huonoja, niin eipä angleissa tai juonikuvion kehittämisessäkään ole erityisesti hurrattavaa. Suurin ongelma on tällä hetkellä se, että koko SEX vs. NWA -kuvio junnaa täysin paikallaan, ja minulla on joka viikko vähemmän ja vähemmän syitä olla kiinnostunut millään tavalla tästä kuviosta. Koska sama kuvio hallitsee vähintään 95:tä prosenttia jokaisesta TNA:n lähetyksestä, ei minulla ole mitään syytä olla kiinnostunut näistä ppv:eistä. Vince Russo on jälleen kerran onnistunut kusemaan homman aivan totaalisesti. Vince, Jeff Jarrett ei ole Steve Austin, vaikka yritätkin buukata häntä samalla tavalla.
• Heti show'n alussa Jarrett hyökkäsi NWA World Heavyweight -mestaruutta hallussaan pitävän AJ Stylesin kimppuun sen jälkeen, kun Stylesin uusi mentor Larry Zbyszko oli virallisesti vaatinut Jarrettia ottelemaan Stylesiä vastaan mestaruudesta. Tämä päättyi siihen, että tässä show'ssa jostain syystä maastopukuihin ja kommandopipoihin pukeutuneet SEX:n painijat hyökkäsivät Jarrettin kimppuun ja raahasivat hänet pois areenalta. Myöhemmin show'ssa Russo ilmoitti edelleenkin tässä koko feudissa olevan kyse vain hänen ja Jarrettin väleistä. Nyt kun heillä oli "NWA:n johtaja" (eli Jarrett) kaapattuna, heidän seuraava tehtävänsä olisi piestä koko TNA:n armeija ja sen jälkeen käydä TNA:n katsojien kimppuun. Samalla "kehitysvastaava" Glenn Gilberttille annettiin tehtäväksi "kehittää Jarrettin hahmoa" niin, että hänen ajatusmaailmansa muuttuisi SEX:n mukaiseksi. Tämä kuvio oli täyttä kuraa. Sitä ei pelastanut edes Dusty Rhodesin väliintulo. Dusty haukkui taas kerran Russon ja kutsui sitten kehään TNA:n tärkeimmät facet ja piti heille motivaatiopuheen, mikä oli kieltämättä ihan hyvin hoidettu. Silläkään ei vain ollut mitään ratkaisevaa merkitystä, koska Main Eventin jälkeen nähtiin lähes 10-minuuttinen massiivinen ja samalla todella tylsä joukkotappelu koko SEX:n ja NWA:n painijoiden välillä. Homma päättyi siihen, että SEX sai yliotteen ja lukitsi kaikki NWA:n painijat takahuoneeseen. Jihuu. Tämän jälkeen Russo promotti kehässä Mike Sandersin ja Glenn Gilberttin kanssa, kunnes paljastui, että Jeff Jarrett oli jossain vaiheessa onnistunut pieksemään Gillberttin ja riistämään hänen asunsa. Show päättyi siihen, että Jarrett riisui kommandopiponsa ja hyökkäsi Russon kimppuun.
• Hieman kummallisesti koko NWA World Heavyweight -mestaruuskuvio on tuntunut lipuvan pois varsinaisen mestarin, eli Jarrettin, luota. Kun Jarrett oli kaapattu, sai Styles pidettyä edelleen mestaruuden itsellään. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun myöhemmin show'ssa SEX:n Raven saapui kehään ja esitti haasteen Stylesille. Styles vastasi tähän haasteeseen ryntäämällä kehään ja hyökkäämällä Ravenin kimppuun. Miehet pieksivät toisiaan jonkin aikaa, kunnes Raven sai murrettua Stylesin sormet ja vietyä mestaruusvyön itselleen. Tämä kuvio on varmaan parasta, mitä SEX vs. NWA:lla on tällä hetkellä tarjota, mutta harmillisesti kumpikaan osapuolista ei oikeasti ole NWA World Heavyweight -mestari. Niinpä koko kamppailu tuntuu hyvin tyhmältä.
• Sanoin edellisen show'n päätteeksi, että se oli vuoden surkein tapahtuma, mutta joudun näköjään perumaan sanani saman tien. TÄMÄ oli vuoden surkein tapahtuma tähän mennessä, mutta varmaan tällä tahdilla TNA alittaa tämänkin riman taas ensi viikolla. Tässä show'ssa oli sentään yksi hyvä ottelu ja yksi ihan kiva, mutta kaikki muut ottelut olivat parhaimmillaankin kehnoja ja huonoimmillaan kamalia. Koko TNA:ta hallitseva SEX vs. NWA -kuvio on 99-prosenttisesti täyttä kuraa ja ainakin omasta mielestäni täysin epäkiinnostava. En jaksa katsoa enää yhtään joukkotappelua, Russon promoa Jarrettin hahmosta, NWA:laisten keskinäisiä tappeluita (lähinnä Lynn vs. Truth) tai Jarrettin supermiesmeininkiä. Keksikää jotain uutta. Jotain ihan muuta kuin tämä feud. Tämä ppv oli Surkea.

*** Amazing Red
** Low-Ki
* Slash

---------------------------------------

Weekly PPV #31 (12.2.2003)

NWA Tag Team Championship Tournament First Round Match
Rock 'n' Roll Express vs. America's Most Wanted
*½ (4:54)

NWA Tag Team Championship Tournament First Round Match
Harris Brothers vs. Disciples of the New Church w/ James Mitchell
* (4:50)

NWA X Division Championship Match
Sonny Siaki (c) w/ Desire vs. Kid Kash w/ Trinity
** (7:10)

6-Man Tag Team Match
The Truth & Jorge Estrada & Tenacious Z vs. Mike Sanders & Glenn Gilbertti & BG James
** (7:40)

Singles Match
Low Ki vs. Steve Corino
** (6:54)

NWA X Division Title Shot Match
Shark Boy vs. Jose Maximo vs. Joel Maximo vs. David Young vs. Tony Mamaluke vs. Jimmy Rave vs. Paul London vs. Jerry Lynn
*** (15:04)

Falls Count Anywhere Match
Raven vs. The Sandman
** (7:29)

Tulokset:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted def. Rock 'n' Roll Express
Harris Brothers def. Disciples of the New Church
Kid Kash def. Sonny Siaki (c) for the NWA X Division Championship
The Truth & Jorge Estrada & Tenacious Z def. Mike Sanders & Glenn Gilbertti & BG James
Steve Corino def. Low Ki via DQ
Jerry Lynn def. Shark Boy, Jose Maximo, Joel Maximo, David Young, Tony Mamaluke, Jimmy Rave, Paul London to become the #1 contender for the NWA X Division Championship
Raven def. The Sandman

Yhteenveto:

• Ei tarvinne erikseen mainita, että tälläkin viikolla käytännössä koko ohjelma pyöri SEX vs. NWA -kuvion ympärillä. Sanomattakin selvää alkaa olla myös se, että samasta syystä show'iden taso pysyy onnettomalla tasolla. Tällä viikolla otettiin sentään pikkiriikkinen askel oikeaan suuntaan, koska kahden edellisen viikon kurapaskataso onnistuttiin juuri ja juuri välttämään. Silti tämäkin show aiheutti aivan liikaa harmaita hiuksia. Parasta tässä show'ssa oli se, että vihdoin ne 100-vuotiaat vanhat käävät ja has-beenit selostajat alettiin jättää pois show'sta ja uusina niminä kuvioon tuotiin joko a) yleisön oikeasti tunnistamia isoja nimiä tai b) oikeasti lupaavia tulevaisuuden tähtiä. Ensimmäisestä tapauksesta esimerkiksi kelpaa The Sandman, joka teki show'n alussa TNA-debyttinsä pelastaessaan TNA:n uuden vastuuhenkilön J.J. Dillonin mukiloinnilta, jonka Vince Russo oli yrittänyt organisoida. Jälkimmäisestä tapauksesta esimerkkinä toimii Steve Corino, joka esiintyi TNA:ssa edellisen kerran firman ensimmäisessä ppv:ssä ja teki nyt paluunsa käydäkseen SEX:ää edustavan Low Ki'n kimppuun. Nämä debyytit olivatkin yksiä show'n parhaimpia asioita.
• Positiiviseksi asiaksi (ja myös hyväksi TNA-debyytiksi) pitää listata myös Paul Londonin saapuminen TNA:han. London oli tähän mennessä ehtinyt kiertää indykenttää parin vuoden ajan, ja hän oli tehnyt nimeä itselleen erityisesti ROH:ssa. Nyt London oli saapunut TNA:han, ja debyyttiottelussaan hän pääsi tavoittelemaan seitsemän muun miehen ohella X-Divisioonan mestaruuden ykköshaastajuutta. Otteluun osallistui myös Jerry Lynn, joka piti ennen ottelua promon siitä, kuinka hän tekisi paluun X-Divariin pelastaakseen sen Russon aiheuttamalta tuholta. Ottelussa samaan aikaan oli aina vain kaksi miestä, ja toisen jouduttua eliminoiduksi aina uusi kaveri saapui kehään. Aluksi ottelu alkoi hyvin nihkeästi, mutta se parani huomattavasti loppua kohti. Erityisesti kahden viimeisen painijan taistelut olivat oikeasti todella jännittäviä. Lopputuloksena oli hyvä ottelu ja samalla show'n paras koitos. Kaukana ollaan klassikoista edelleen, mutta ainakin show'ssa nähtiin yksi ***-ottelu. Ottelun jälkeen Konnan saapui paikalle haukkumaan Lynniä lucha libren kopioinnista, ja yllättäen Maximot kääntyivät Konnanin puolelle, ja yhdessä nämä latinot pieksivät kaikki muut X-Divarilaiset. Tämän jälkeen Konnan kävi vielä haistattelemassa Vince Russolle.
• Muuten otteluista ei olekaan liian paljon hyvää sanottavaa. Kuuden miehen joukkueottelu oli varmaan ainut positiivinen yllätys, sillä se ei ollutkaan täyttä kuraa vaan ihan mukava välipalaottelu, jossa Tenacious Z esitti jo toisena viikkona putkeen oikeasti vaikuttavia otteita. Estrada esiintyi ilman Elvis-asuaan. Muut ottelut olivatkin sitten pettymyksiä. Odotin Kid Kashin ja Sonny Siakin X-Divisioonan mestaruusottelulta todella paljon, koska sitä hehkutettiin heidän välisen feudinsa päätösotteluna. Sen sijaan meille tarjoiltiin yllättävän laimea koitos, jossa keskityttiin liikaa Trinityyn ja Desireen ja jonka lopetuskin oli botchattu. Oli tämäkin siis ihan kiva ottelu, mutta tämän olisi pitänyt olla minimissään hyvä. Kuten sanottua, Siakin mestaruuskausi on ollut p**ka. Vähintään yhtä suuri pettymys oli Steve Corinon ja Low Ki'n koitos, jolta odotin nyt vähintään sitä kolmea ja ehkä jopa neljää tähteä. Sen sijaan sain aivan liian lyhyen ja yllättävän laimeaksi jääneen koitoksen, jossa nähtiin lähinnä vain peruspainia eikä mitään kovin erityistä menoa. Lopetuskin oli surkea. Toivon todella, että Corino ja Ki parantavat tästä huomattavan paljon. Lähimpänä odotuksiaan oli varmaan show'n Main Event, joka oli ihan mukavaa ja viihdyttävää roskapainia, johon (koko show'n ajan horroksessa ollut) yleisökin heräsi kivasti. Ei tässä mitään uutta tai hienoa nähty, mutta olipahan show'lla pitkästä aikaa oikeasti merkittävältä ja isolta tuntunut ME, joka ei ollut edes täyttä paskaa. Saavutus kai sekin.
• Oma lukunsa illan otteluiden kirjoissa olivat joukkuemestaruusottelut, jotka olivat laadultaan juuri niin heikkoja kuin sopi odottaakin. Sekä AMW vs. Rock 'n' Roll Express että New Church vs. Harris Boys on nähty jo aikaisemmin, eivätkä nämä kamppailut muutu paremmaksi uusintakerroilla. Suuri tarina näiden otteluiden taustalla oli siis se, että edellisen viikon joukkuemestaruusottelu päättyi taas ihanaan tuplaselätykseen, jonka takia vyöt päätettiin vakatoida. Sen seurauksena TNA pisti pystyyn neljän joukkueen miniturnauksen, jonka voittaja kohtaisi edelliset mestarit Triple X:n ottelussa, jonka voittajista tulisi uudet joukkuemestarit.
• Se otteluista. Tällä viikolla nähtiin vähemmän angleja kuin parilla edellisellä viikolla, mikä oli erittäin oikea suunta. Ainoat merkittävät anglet olivat illan alussa ja lopussa. Alussa Mike Tenay esitteli siis J.J. Dillonin, josta tuli uusi pomo TNA:ssa. Bob Armstrong oli vetäytynyt tehtävästään viime viikon jälkeen, koska homma oli käynyt "liian henkilökohtaiseksi". Dillonin esittelyn keskeytti Russo, joka taas "shootissaan" syytti Dillonia kaikesta siitä, mikä hänen elämässään oli pilalla. Dillon alkoi tylyttää Russoa takaisin ja kertoi muun muassa, kuinka oli hänen ansiotaan, että Russo palkattiin WCW:hen. Ihan kuin olisin kuullut tämän aikaisemmin. Siitä huolimatta Dillonin (totuuteen perustuva) osuus oli paljon mielenkiintoisempi kuin Russon alkulätinä, mutta silti Russo keskeytti Dillonin promon jo parin minuutin jälkeen, vaikka hän oli itse buukannut itsensä promottamaan samalla tavalla useasti yli 10 minuutin verran. Voi huoh. Tämän jälkeen tosiaan Russo käski Harrisin veljekset Dillonin kimppuun, mutta Sandman pelasti hänet. Jos ihmettelitte, missä Jeff Jarrett oli show'n ajan, niin Russon porukka oli piessyt hänet edellisen viikon lähetyksen jälkeen niin pahasti, että hänen ei pitänyt olla paikalla ollenkaan... Kunnes hän "aivan yllättäen" saapui paikalle show'n päätteeksi, kun NWA:n kaverit olivat jäämässä alakynteen SEX:ää vastaan. Jarrett (joka oli aikaisemmin illalla backstagella pistänyt osan SEX:stä kylmäksi) pieksi loput SEX:läiset, kunnes AJ Styles ryntäsi kehään ja täräytti hänet Styles Clashilla kanveesiin.
• Joo-o, kaukana ollaan vielä hyvästä menosta, vaikka jotain oikeita kehityksiä nähtiinkin. Tykkäsin Corinosta ja Londonista ja jollain sairaalla tavalla Sandmanistakin. Dillon on sata kertaa uskottavampi tyyppi kuin "Bullet" Bob. SEX vs. NWA otti edes pieniä askelia oikeaan suuntaan, ja kuvio tuntuu pikkaisen taas elävän eteenpäin. Seuraavaan show'hun buukattiin iso päämestaruusottelu Stylesin ja Jarrettin välille. Show'ssa nähtiin jopa yksi hyvä ottelu. Siihenpä ne hyvät puolet sitten taas päättyvätkin. Ikävä kyllä ne ovat vielä aika pieniä, kun ottaa huomioon taas kaiken Russo-paskan, onnettoman tasoiset ottelut ja sen todella huonon kokonaisfiiliksen, jonka nämä show't tällä hetkellä jättävät. Yleisökään ei jaksa olla enää kiinnostunut vaan on suurimman osan ajasta yhtä hiljaa kuin mulkut häissä. Vuonna 2002 TNA:lta nähtiin yhteensä viisi Surkeaa ppv:tä. Nyt niitä on nähty jo helmikuun puoliväliin mennessä viisi, koska tämäkin oli Surkea.

*** Jerry Lynn
** Paul London
* Steve Corino

---------------------------------------

Weekly PPV #32 (19.2.2003)

NWA Tag Team Championship Tournament Semi Final Match
Harris Brothers vs. America's Most Wanted
** (7:02)

Triangle Match
Jose Maximo w/ Konnan vs. Joel Maximo w/ Konnan vs. Jerry Lynn
**½ (6:39)

Singles Match
Disgraceland w/ Mike Sanders & Glenn Gilbertti vs. Shark Boy
* (3:08)

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) w/ Trinity vs. Paul London
*** (8:17)

Singles Match
Mike Sanders w/ Glenn Gilbertti & Blond chick vs. Jonah
** (5:33)

Tag Team Match
Raven & Low Ki vs. Sandman & Steve Corino
**½ (8:07)

NWA World Heavyweight Championship Match
Jeff Jarrett (c) vs. AJ Styles
*** (16:04)

Tulokset:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted def. Harris Brothers
Jerry Lynn def. Jose Maximo, Joel Maximo
Disgraceland def. Shark Boy
Kid Kash (c) def. Paul London to retain the NWA X Division Championship
Mike Sanders def. Jonah
Raven & Low Ki def. Sandman & Steve Corino
Jeff Jarrett (c) def. AJ Styles to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tällä viikolla otettiin taas pari kevyttä askelta oikeaan suuntaan, sillä show jätti paremman fiiliksen kuin yksikään muu tämän vuoden räpellyksistä, vaikka vieläkin on todella paljon tehtävää. Päähuomio oli arvaten taas kerran SEX vs. NWA -kuviossa, mutta tällä viikolla myös muut jutut saivat jo huomiota ja Vince Russon rooli oli paljon pienempi kuin viime viikkoina. Hämmentävin käänne tässä kuviossa nähtiin heti show'n alussa, kun päämestaruudesta tänä iltana otellut AJ Styles saapui areenalle Vince Russon kanssa. Myöhemmin Stylesiä ei kuitenkaan näkynyt SEX:n joukoissa, ja Main Eventin aikana Styles hyökkäsi SEX:läisten kimppuun, kun nämä yrittivät auttaa häntä. Mitä ihmettä tässä nyt taas tapahtuu?
• Muuten SEX vs. NWA -feudin juonikuviollinen eteneminen jäi lähes yksistään show'n alkupuolella nähdyn anglen varaan. Siinä Russo ja Dusty Rhodes ottivat verbaalisesti yhteen, ja Russo muun muassa kertoi olleensa Dustyn pojalle Dustin Rhodesille isä, jollainen Dusty ei koskaan osannut olla. Lopulta Russo oli usuttamassa Harrisin veljekset Rhodesin kimppuun, kun Vader (mitä v**tua) syöksyi paikalle ja auttoi Dustya Harrisien pieksemisessä. Ensi viikolle buukattiin ottelu Harris Brothers vs. Dusty & Vader. Vader oli aika heikossa kunnossa. Tarvitsiko tämä feud todella häntä? Tämän jälkeen Russo poistui areenalta ja nimitti Sonny Siakin SEX:n varajohtajaksi niihin tilanteisiin, kun hän ei ole paikalla. Syy Russon poistumiselle selvisi show'n lopussa, kun hän puhui kameralle ajaessaan kohti Jeff Jarrettin kotitaloa. Russo kertoi odottavansa Jeffiä kotona tämän perheen kanssa. Jaahas.
• Otteluista suurin osa liittyi toki edelleen SEX vs. NWA -soppaan. Openerissa Harris Brothers kohtasi America's Most Wantedin joukkuemestaruusturnauksen välieräottelussa. Ottelua ei voi mitenkään liikaa kehua, mutta se oli silti ehdottomasti Harrisien parhaita otteluita TNA-uran takia, ja sen ansiosta se jätti kokonaisuutena ihan positiivisen fiiliksen. Ottelun laadusta suuri hatunnosto pitää antaa AMW:lle. Mike Sanders kohtasi myöhemmin illalla Jonahin, joka oli osallistunut WWE:n Tough Enough III:hen mutta jäänyt siinä katkerasti kolmanneksi. Jonah oli kuitenkin jäänyt katsojien mieleen, ja nyt hänet oli saatu värvättyä TNA:han Tough Enoughin jälkimainingeissa. Ennen ottelua nähty Jonahin haastattelu ei ollut kummoinen, mutta itse ottelussa hän esiintyi paljon paremmin kuin olin odottanut. Sandersia vastaan nähty kohtaaminen oli jopa ihan mukavaa katsottavaa. Sandersin ja tulokkaan välisen ottelun jälkeen nähtiin myös viihdyttävää HC-mäiskintää Ravenin ja Low Ki'n sekä Sandmanin ja Steve Corinon joukkueiden välillä. Ihan toimiva ottelu, joka oli laadultaan parempi kuin kumpikaan viime viikon Singles-vääntö.
• Mielenkiintoinen ottelu oli Shark Boyn ja Disgracelandin kohtaaminen. SEX:n "talent-kehittäjä" Glenn Gilbertti oli pari viikkoa sitten pöllinyt Jorge Estradan Elvis-asun itselleen, koska hän halusi saada tuon gimmickin käyttöön SEX:n puolella. Niinpä nyt hän ja Mike Sanders esittelivät katsojille Disgracelandin, joka oli isokokoinen, kömpelön oloinen ja Gilberttin sanojen mukaan päihderiippuvainen artisti, joka pukeutui Elvis-asuun. Disgracelandin roolia veti vuosien ajan indyjä kiertänyt varsin vaatimaton painija Luther Biggs. Kuten joku toinen arvostelijakin sanoi, on vaikea ymmärtää, miksi kayfabessakin paskaksi gimmickiksi myönnettävän hahmon buukkaaminen olisi kenenkään mielestä hyvää viihdettä. Ottelu oli täysin turha, ja täydeltä paskuudeltaan sen pelasti vain Shark Boyn kova yritys. Oli myös lievästi absurdia, kun Mike Tenay puolusteli NWA:n toimintaa sillä, että heidän puolellaan gimmickit pohjautuivat todellisuuteen, ja samaan aikaan NWA:ta ottelussa edusti haipoika.
• SEX vs. NWA -kuviosta jollain tapaa irallisia otteluita oli tässä show'ssa kolme. Alussa nähtiin Triangle Match Jerry Lynnin ja Maximon veljesten välillä. Tässä oli taustalla kyse siis Konnanin aloittamasta sodasta X-Divaria vastaan. Konnan oli luvannut tuoda lucha libren TNA:han, ja hän oli aloittanut sen ryhtymällä manageroimaan Maximoja. Lynnin mielestä Konnanin suunnitelma oli yhtä vakava syöpä X-Divarille kuin Vince Russon toiminta, ja niinpä hän päätti lähteä taistelemaan sitä vastaan. Hän jopa luopui ansaitsemastaan X-Divarin mestaruusottelustaan kohdatakseen Maximot. Ottelu Lynnin ja Maximoiden välillä oli tietenkin puhdas Handicap Match mutta sellaisena oikein viihdyttävä, mistä pitää antaa paljon krediittiä Lynnille. Lynnin paikan X-Divarin mestaruusottelussa otti tulokas Paul London, joka jatkoi hyviä otteitaan. Tällä viikolla myös Kid Kash oli paremmassa iskussa, ja nämä kaksi vetivät yhdessä hyvän ottelun. Sen parempaan ei kuitenkaan yllätty, koska ottelu päättyi kuin seinään, ja se jäi muutenkin turhan lyhyeksi. London ja Kash osoittivat tässä ystävämielisessä kohtaamisessa, että X-Divarilla on edelleen potentiaalia huippuotteluihin.
• Illan (ja samalla oikeastaan koko vuoden) paras ottelu oli kuitenkin kauan odotettu Main Event, jossa Jeff Jarrett vihdoin ja viimein puolusti mestaruuttaan AJ Stylesiä vastaan. Molemmat äijät olivat selvästi valmistautuneet tähän otteluun kunnolla, ja lopputuloksena oli hienoa ja erittäin viihdyttävää painia. Jarrett esitti sellaisia otteita, joita häneltä ei ole tähän mennessä TNA:ssa nähty. Tästä parhaana esimerkkinä pitää mainita huikea loikka yläköyden yli ulos kehästä. Styles puolestaan oli oma vakuuttava itsensä, ja hän hoiti ottelun alusta loppuun kuin valmis ME-mies. Näiden kahden otteluista voisi vielä tulla klassikkoita... Kunhan ne buukattaisiin paremmaksi. Tämä olisi jo ollut selvästi ***½-ottelu (ja toisenlaisessa todellisuudessa ehkä jopa ****-ottelu), mutta koko homman pilasi hieman yli 10 minuutin jälkeen alkanut raivostuttava buukkaus. Pelkäsin koko ajan ref bumppien alkamista, ja sieltähän ne tulivat. Ottelussa nähtiin kolme ref bumppia, ja otteluun sekaantui yhteensä seitsemän painijaa tai muuta henkilöä. Se on aivan liikaa, jotta olisin pystynyt nauttimaan ottelusta loppuun asti. Lopetusvaiheessa minulla oli tosi pettynyt fiilis, eikä edes ihan tyylikkäästi hoidettu viimeinen silaus pelastanut sitä. Surkean buukkauksen takia tämä oli vain hyvä.
• Kuten jo edellä kävikin selväksi, ei homma edelleenkään toimi ihan toivotulla tavalla. ME:n lopetus on kuraa, ruutuun tungetaan jotain Disgracelandeja ja Vince Russo on edelleen liikaa esillä. SEX vs. NWA tuntuu taas junnaavan paikallaan, jos ei huomioida sitä, että muutama uusi nimi tunnutaan saavan kuvioihin joka viikko (ja samalla pari tuntuu katoavan joka viikolla). Silti tässä show'ssa tehtiin jo monta asiaa oikein. Suurin osa otteluista jätti hyvän fiiliksen, ja kaksi ylsi ***-arvosanaan. Main Event olisi ollut jo ***½, jos lopetus ei olisi ollut p**ka. Suuri hatunnosto pitää myös antaa siitä, että jo toisessa show'ssa putkeen oli merkittävä ja isolta tuntunut Main Event. Tästä se lähtee. Tämä oli Kehno, mutta ehkä jossain vaiheessa päästään taas Ok:hon.

*** AJ Styles
** Jeff Jarrett
* Paul London

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
5. WWA The Retribution - Kehno
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Lisää TNA:ta viikon lopussa.

[Kenitys]

TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #33 (26.2.2003)

Vuorossa helmikuun viimeinen TNA-PPV. Selostajinamme ketkäpäs muutkaan kuin Mike Tenay ja Don West.


Kid Kash (c) w/ Trinity vs. Jason Cross - NWA X Division Championship
Jason Crossia ei ole nähty noin puoleentoista kuukauteen TNA:n lähetyksissä, mikä ei kuitenkaan ole johtunut buukkausratkaisuista vaan siitä, että Cross loukkasi kätensä tammikuun alkupuolella nähdyssä ottelussa David Youngia vastaan. Nyt Cross on tehnyt paluunsa, ja hän sai heti uuden mahdollisuuden otella X-Divisioonan mestaruudesta, koska oli ollut (selostajien mukaan) tähän mennessä TNA-urallaan kovassa iskussa. Todellisuudessa Cross oli hävinnyt kaikki muut ottelut paitsi ykköshaastajuus-Gauntletin, mutta ihan miten vain. Olen joka tapauksessa iloinen Crossin mahdollisuudesta. Nyt hän kohtasi tässä ystävällismielisessä mestaruusottelussa Kid Kashin.

Olin jo innostua tästä ottelusta enemmänkin, koska homma lähti käyntiin todella mukavasti. Kash ei ole esiintynyt edellisinäkään viikkoina huonosti, mutta erityisesti Siakia vastaan käydyssä ottelussa häneltä nähtiin muutama harmillinen moka. Tällä kertaa mokailu loisti täysin poissaolollaan, ja myös Cross oli yhtä vakuuttava kuin ennen loukkaantumistaan. Kaksikko pistikin heti alusta lähtien pystyyn todella vauhdikkaan ja viihdyttävän oloisen X-Divarilaisten ottelun, joita olen vähän jo ehtinyt kaivatakin nyt, kun niistä ei ole enää saatu samanlaista yliannostusta kuin vuoden 2002 syksyllä. Cross muun muassa tarjosi hiton hienon Diven ulos kehästä Kashin päälle. Harmillisesti tämä ottelu kuitenkin petti odotukseni, jotka olin alkuinnostuksessani ehtinyt luoda. Tässä siirryttiin aivan yhtäkkiä lopputaisteluvaiheeseen, joka jäi vieläpä todella lyhyeksi. Lopetus tuli aivan puskista ja jätti laimean fiiliksen. Kokonaisuutena ihan mukava ottelu, mutta pidempänä versiona potentiaalia olisi ollut paljon enemmän.
**½ (6:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Running Tornado DDT)

In ring angle w/ Vince Russo, AJ Styles, Raven & America's Most Wanted
Show avattiin siis heti ottelulla (joka ei edes liittynyt SEX vs. NWA -kuvioon), mutta openerin jälkeen oli taas tarjolla tuttua Vince Russo -show'ta. Russo saapui yksinään kehään, ja hänellä oli päällään Dustin Rhodesin WCW-aikoinaan käyttämä takki. Russon mukaan syy tuon takin päällä pitämiseen oli se, että tämän illan show'ssa oli kyse perheestä ja ystävyydestä. Edellinen ppv oli päättynyt siihen, että Russo keskeytti screenin välityksellä Jeff Jarrettin voitonjuhlat ja kertoi olevansa matkalla tämän kotiin, jossa hän tapaisi Jarrettin vaimon ja lapset ja jäisi odottamaan Jarrettia itseään. Russon mukaan tuo vierailu oli mennyt juuri niin kuin hän oli odottanutkin, ja tänä iltana Jarrett saapuisi vihdoin ainoan oikean "perheensä" eli SEX:n luokse. Russo kutsui Jarrettia taas "parhaaksi ystäväkseen", kuten on koko tämän hämärän feudin ajan tehnyt.

Jarrettin tilanteen käsittelyn jälkeen Russo julisti, että tänä iltana kenellä tahansa muullakin TNA:n painijalla on mahdollisuus Jarrettin tavoin liittyä SEX:ään. Hetken odottelun jälkeen paikalle saapui AJ Styles, joka puhui viimeviikkoisesta mestaruusottelustaan. Hän kertoi, kuinka oli edellisellä viikolla tavannut Russon, joka oli väittänyt Jarrettin tekevän mitä tahansa säilyttääkseen mestaruutensa. Styles ei tahtonut uskoa tätä vaan tahtoi viedä mestaruuden rehdisti, mutta se ei ollut mennyt toivotulla tavalla. Nyt hän oli valmis luopumaan periaatteistaan ja siirtymään SEX-elämäntyyliin, jos Russo lupaisi tehdä hänestä NWA World Heavyweight -mestarin. Miehet tekivät sopimuksen. Samalla paikalle saapui Raven, joka haukkui Russon siitä, että hän oli tuonut Ravenin TNA:han nimenomaan päämestaruuskuvioita varten, mutta nyt Raven oli sivuutettu täysin. Russo vastasi Ravenille, että tässä sodassa ei ole kyse Ravenista vaan koko SEX:stä. Styles ja Raven aloittivat sanasodan, koska molemmat olivat sitä mieltä, että toinen ei kuulunut ollenkaan päämestaruuskuvioihin tai edes SEX:ään. Styles väitti, että Raven ei voittaisi yhtään ottelua X-Divarilaisia vastaan, ja Raven vastasi, että Styles ei voittaisi kertaakaan Sandmania HC-ottelussa. Russo päätti tämän sanasodan julistamalla, että tänään Raven kohtaisi X-Divarilaisen ja Styles Sandmanin, jos vain TNA:n pellet suostuisivat buukkaamaan nämä ottelut.

Kun tämä erimielisyys oli saatu soviteltua, soppaan sekaantuivat vielä Chris Harris ja James Storm. Harris ja Storm kertoivat, että he eivät ole mitään WCW-rejectejä, jotka tulisivat tilanteen tullen pussaamaan Russon p***että. AMW vaati mestaruusotteluaan, mutta Russo sanoi, että Triple X ei olisi tänää paikalla ja että heillä olisi kuukausi aikaa odotaa mestaruuspuolustustaan. En ihan tajunnut tätä, koska käsittääkseni mestaruudet olivat tällä hetkellä hyllytettyinä, eikä siis kellään pitäisi olla oikeutta lykätä mestaruusottelua. Todellinen syy tähän oli ilmeisesti se, että osa XXX:stä oli Japanin-kiertueella. AMW ei ollut tyytyväinen saamaansa tietoon, vaan he syöksyivät kehään. Russo ja Styles liukenivat kehästä, mutta Raven jäi tappelemaan AMW:tä vastaan. Raven ei kuitenkaan jäänyt yksin, vaan yhtäkkiä kehään ryntäsi Hot Shots, joita ei ollut nähty edellisvuoden marraskuun jälkeen. Chase Stevensillä ja Cassidy O'Reillyllä oli nyt päällään SEX-paidat, ja yhdessä Ravenin kanssa he pieksivät AMW:n kanveesiin. Tämän jälkeen porukka poistui paikalta pois SEX:n pukuhuooneeseen. Nyt siis Hot Shotitkin ovat osa SEX:tä. Oliko tämä todellakin tarpeellista? Aikamoinen angle kokonaisuudessaan. Russo rakastaa pitää itsensä näkyvillä. Minua koko kuvio väsyttää pahasti.


Simon Diamond & Johnny Swinger vs. Disciples of the New Church w/ James Mitchell
Jos ei Hot Shotteja ollut nähty TNA:ssa toviin, niin Simon Diamondin ja Johnny Swingerin edellisestä esiintymisestä oli ehtinyt kulua vielä pari hetkeä kauemmin. Edellisen kerran tämä ECW:stä tuttu parivaljakko otteli TNA:n kuudennessa PPV:ssä, mutta nyt he olivat ilman sen kummempia selittelyitä tehneet paluunsa. Diamond ja Swinger eivät tuntuneet olevaan sen enempää TNA:n kuin SEX:nkään puolella, mutta heel-roolia he tässä ottelussa vetivät. Vastustajikseen he puolestaan saivat tässä filler-ottelussa edelleen hyvin facemaisesti käyttäytyvät Slashin ja Brian Leen.

Koko tämä ottelu tuntui hyvin turhalta, mihin pohjimmainen syy oli siinä, että tämä ottelu ei liittynyt millään tavalla SEX vs. NWA -kuvioon. Nyt tuntuu hyvin ristiriitaiselta valittaa tästä, koska viime aikoina olen moittinut TNA:ta nimenomaan siitä, että kaikki ottelut ovat jollain tavalla osa tuota kuviota. En silti ole erityisen ilahtunut siitäkään, jos ohjelma-aikaa aletaan taas täyttää täysin turhilla filler-otteluilla, kuten viime syksynä tehtiin. Eikö muka mitään välimallia ole olemassa? Mikseivät Diamond ja Swinger voineet ennemmin olla Hot Shotsien tilalla SEX:n uusina jäseninä? Ottelusta itsestään voi sanoa lähinnä sen, että oli tämä ihan kiva muttei kuitenkaan yhtään sen enemmän. Hyvin paljon juuri sellainen tv-ottelutyylinen kamppailu, joita TNA tarjosi paljon ensimmäisinä kuukausina ppv:eissään. Erityisesti Slash ja Diamond tekivät tässä ottelussa hyvää työtä, ja Leekin väläytti pari nättiä power-liikettä, mutta ei tässä silti mitään sen erityisempää ollut.
** (6:33)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Disciples of the New Church (Slash pinned Diamond after a Hangman's Neckbreaker)

Hot Shots w/ Glenn Gilbertti & Mike Sanders vs. America's Most Wanted
Tämän ottelun tarina tulikin selitettyä jo edellä. America's Most Wanted oli siis käymässä Vince Russon kimppuun, kun SEX:ään liittyneet ja comebackinsa tehneet Hot Shotit hyökkäsivät heidän kimppuunsa. TNA päätti jatkaa tästä kuviosta myös ottelun muodossa. Monet varmaan muistavat, että Hot Shoteilla ja AMW:llä oli myös pitkä historia vuoden 2002 puolelta. Hot Shotit olivat alun perin syypäitä backstage-hyökkäykseen, jonka vuoksi AMW tippui pois TNA:n historian ensimmäisestä joukkuemestaruusturnauksesta. Tämän jälkeen AMW ja Hot Shots olivat kohdanneet toisensa moneen kertaan, ja AMW oli myös puolustanut mestaruuksiaan ensimmäisellä mestaruuskaudellaan ainakin pariin otteeseen Chase Stevensiä ja Cassidy O'Reillyä vastaan.

Tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Etukäteen en odottanut tältä oikeastaan enää mitään, koska näiden joukkueiden keskinäisiä kohtaamisia on nähty niin monta kertaa aikaisemmin, ja monesti ne ovat jääneet sille ihan ok:n tasolle. Niinpä en uskonut, että tälläkään kertaa AMW ja Hot Shotit pystyisivät mihinkään kovin erikoiseen. Harris, Storm, Stevens ja O'Reilly kuitenkin osoittivat minun olevan väärässä, sillä tämä nelikko sai aikaan mukavan vauhdikkaan ja ihan viihdyttävän keskikortin joukkueottelun. Tämä oli luultavasti paras kohtaaminen, jonka olen näiden joukkueiden välillä nähnyt. Siltikään tämä ei yltänyt mihinkään erityisen hienoihin arvosanoihin tai edes ihan siihen maagiseen kolmeen tähteen, mistä voi osittain syyttää ottelun lopussa nähtyjä turhia Gillberttin ja Sandersin sekaantumisia. Siitä huolimatta tämä oli mukava ottelu ja kenties nyt vihdoin se viimeinen ja ratkaiseva ottelu näiden feudkumppaneiden välillä.
**½ (8:13)
Voittajat:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (Storm pinned Stevens after a Spinning Bulldog alias Eight Second Ride)

Raven vs. Julio Dinero
Tässäkin ottelussa oli kyse tuosta aikaisemmin illalla nähdystä anglesta. Raven ja AJ Styles olivat nyt siis molemmat osa SEX:tä, mutta nämä kaksi eivät olisi voineet tulla huonommin toimeen keskenään. Molemmat olivat sitä mieltä, että nimenomaan hänestä itsestään pitäisi tehdä SEX:n ykköshaastaja päämestaruudelle. Lopulta Ravenin ja Stylesin välienselvittely oli edennyt siihen, että Raven haukkui AJ Stylesiä pelkäksi kääpiöiden kanssa painijaksi. Styles vastasi tähän sanomalla, että Raven ei pärjäisi yhdessäkään X-Divisioonan ottelussa. Raven otti haasteen vastaan, ja niinpä hän kohtasi nyt X-Divisioonan uusimman nimen Julio Dineron, joka lienee ainakin osalle tuttu aikaisemmista ECW-arvosteluistani. Dinero oli siis kuulunut ECW:n rosteriin promootion loppuaikoina, mutta sen jälkeen häntä ei ollut ppv-tasolla nähty. Nyt Dinerolla oli mahdollisuus päästä näyttämään taitonsa TNA:ssa.

Jännittävä parivaljakko, joiden ottelusta oli mahdoton odottaa etukäteen oikeastaan yhtään mitään. Raven ja Dinero ovat molemmat omalla sarallaan oikein viihdyttäviä painijoita, mutta kieltämättä heidän keskinäinen ottelunsa tuntui idean tasolta aika kummalliselta. Siihen nähden lopputulos oli ihan mukava, vaikka ei tämä millään tavalla erikoiseksi tai jälkeenpäin muisteltavaksi otteluksi noussutkaan. Dinero oli TNA-debyytissään ihan vakuuttava, ja hän väläytti pari todella nättiä high flying -liikettä, muun muassa hienon Moonsaultin. Raven oli puolestaan oma itsensä ja hoiti roolinsa tutun varmalla tyylillään. Silti tämä oli kaukana mistään hienosta tarinankerronnallisesta kohtaamisesta. Aikaa ottelulla ei ollut mitenkään hirveästi, enkä innostunut siitä, että tähänkin otteluun piti loppuun buukata sekaantuminen. Lopputuloksena oli siis ihan jees ottelu, jollaisia on silti se kuuluisa kolmetoista tusinassa. Ei minulla tästä ole mitään suurempaa valittamistakaan.
** (5:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Raven (Pinned Dinero after AJ Styles knocked him out)

Juventud Guerrera w/ Konnan vs. Jerry Lynn
Tässä ottelussa on kyse tämän hetken TNA:n suosikkifeudistani. Konnan saapui siis alkuvuodesta hyökkäämään ensin ilman mitään selittelyitä TNA:n X-Divarilaisten kimppuun. Lopulta hän avasi Mike Tenayn haastattelussa tarkoitusperiään: hänen mielestään koko X-Divisioona oli pelkkä halpa kopio meksikolaisesta lucha librestä. Itse asiassa plagiaatti, koska X-Divari ei Konnanin mukaan jakanut minkäänlaista tunnustusta lucha librellä. Konnan oli tullut tekemään tästä lopun, ja pari viikkoa sitten hän rekrytoi SAT:n Jose ja Joel Maximon puolelleen. Yhdessä Maximoiden kanssa Konnan pieksi Jerry Lynnin, joka oli ottanut roolin X-Divisioonan puolustajana tässä sodassa lucha libreä vastaan. Konnan oli luvannut, että hän toisi tähän sotaan mukaan monia legendaarisia lucha libre -painijoita, ja nyt heistä nähtiin ensimmäinen. Tämä ensimmäinen nimi ei ollut kuka tahansa vaan kaikille varmastikin tuttu Juventud Guerrera. Onpa kiva nähdä pitkästä aikaa Guerreraakin. Lynn asettui Guerreraa vastaan 1 on 1 -ottelussa.

Tämä oli selvästi illan paras ottelu mutta silti ehkä hienoinen pettymys. Tiesin kyllä etukäteen, että mahdollisten buukkauksellisten virheiden tai ajanpuutteen takia tästä tuskin tulee ainakaan ensimmäisellä kerralla mitään klassikko-ottelua, mutta odotukseni olivat silti korkealla. Buukkausvirheitä ei onneksi nähty, mutta aikaa tämä kieltämättä sai liian vähän. Vähintäänkin viisi minuuttia olisi tarvittu lisää. Ajanpuutteeseen liittyy myös ottelun toinen ongelma, eli se, että varsinainen lopputaisteluosuus tuntui jäävän puuttumaan kokonaan. Aluksi nähtiin hienoa iskujen vaihtoa ja teknisiä otteita, sitten päästiin näyttäviin high flying -liikkeisiin ja lopulta tarjoiltiin monia selätysyrityksiä. Kuitenkin se varsinainen finisher-sota jäi puuttumaan, sillä ottelu loppui ihan seinään. Niinpä tämä todella viihdyttävä ottelu jätti lopulta hieman pettyneen fiiliksen ja jäi vain ***-tasolle. Oletan, että näiltä kahdelta voidaan nähdä jossain vaiheessa se todellinen huippuottelu.
*** (9:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (Roll up)

AJ Styles vs. Sandman - Hardcore Match
Myös tämän ottelun tarina tuli selitettyä jo tuon show'n alkupuolella nähdyn anglen aikana. Stylesin esitettyä Ravenille haasteen X-Divisioonaottelusta Raven vastasi siihen sanomalla, että Styles ei ikinä pystyisi päihittämään Sandmania HC-ottelussa. Styles suostui haasteeseen, koska Ravenkin oli suostunut omaansa. Tässä ottelussa Stylesillä ei ollut kehänlaidalla ketään. Larry Zbyszko oli ollut viime viikolla hämmentynyt Stylesin mahdollisesta SEX-kytköksestä, mutta silti hän oli ottelun lopussa tullut auttamaan suojattiaan. Tällä viikolla Zbyszkoa ei nähty ollenkaan. Stylesin entinen manageri Mortimer Plumtree oli puolestaan yrittänyt monen viikon ajan päästä Vince Russon puheille, mutta tälläkään viikolla häntä ei onnistanut. Saa nähdä, palaavatko Styles ja Plumtree vielä yhteen jossain vaiheessa.

Styles osoitti jälleen kerran olevansa tämän firman arvokkaimpia painijoita. Harva on mukana jokaikisessä ottelussaan yhtä täydellä omistautumisella kuin Styles. Ladder-otteluiden perusteella osasin kyllä jo odottaa näkeväni Stylesiltä hienoa bumpinottokykyä, ja niin hän tässäkin lenteli muun muassa pöytien ja tuolien läpi ja otti muutenkin todella rajuja iskuja vastaan. Styles sai myös Sandmanin näyttämään ottelussa oikeasti hyvältä, vaikka Sandman ei tällä viikolla tehnyt läheskään niin paljon kuin kahdessa edellisessä ottelussaan. Tämä ottelu olisi voinut nousta jopa hyväksi, jos vain aikaa olisi annettu vielä pari minuuttia lisää ja jos meille olisi tarjoiltu vielä pari nättiä bumppia. Myös se olisi auttanut, jos lopetukseen ei (tässäkin ottelussa) olisi sekoitettu turhaa sekaantumista. Ymmärrän toki pointin siinä, miksi Styles buukattiin sekaantumaan Ravenin otteluun ja Raven Stylesin otteluun, mutta silti ne söivät ikävästi otteluiden lopetuksen viihdyttävyyttä. Tämä oli joka tapauksessa yllättävän kiva ottelu.
**½ (5:57)
Voittaja:

Spoiler: näytä

AJ Styles (Top-Rope Styles Clash after Raven's help)

In ring angle w/ Raven
Välissä lyhyt Ravenin promo SEX:n pukuhuoneen edustalta. Raven kertoi, kuinka hän saapui TNA:han mielessään ainoastaan NWA World Heavyweight -mestaruuden voittaminen. Nyt hänen tavoitteensa ovat kuitenkin ajautuneet sivuraiteille, mikä johtuu Sandmanin saapumisesta TNA:han. Ensi viikolla Raven tekee Sandmanista lopun, kun he kohtaavat historian ensimmäisessä Clockwork Orange House of Fun Matchissa, joka on Ravenin mukaan brutaalein ottelu ikinä. Sen jälkeen hän voi vihdoin siirtyä takaisin päämestaruusjahtiin.


Harris Brothers w/ Sonny Siaki & Desire vs. Dusty Rhodes & Vader
Tämä oli illan suuresti hypetetty Main Event, joka olisi selostajiemme mukaan ensimmäinen kerta painimaailman historiassa, kun Dusty Rhodes ja Vader ottelevat joukkueena. Kyseessä ei ikävä kyllä ole ensimmäinen kerta painimaailman historiassa, kun Harrisin veljekset ottelevat joukkueena. Olen aika varma, että maailma olisi vähintään piirun verran parempi paikka, jos tämä kauhukaksikko ei olisi ikinä löytänyt tietään painikehiin. Joka tapauksessa nyt juuri he edustivat SEX:ää tässä taistelussa Dustya ja Vaderia vastaan. Tähän otteluun oli ajauduttu viime viikolla, kun Dusty Rhodes oli viimein käymässä Vince Russon kimppuun, mutta Harrisin veljekset ryntäsivät kehään ja aloittivat Dreamin pieksemisen. Tällöin paikalle saapui TNA-debyyttinsä tekevä Vader, joka oli isommassa kunnossa kuin koskaan aiemmin ja joka pisti molemmat Harrisin veljekset nippuun. Tämän jälkeen Dusty haastoi Harrisit seuraavalla viikolla käytävään otteluun, ja eihän Harriseilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua. Tätä ottelua oli buildattu illan aikana hypevideoilla ja haastatteluilla. The Truth istui ottelun ajan katsomossa hyvin pettyneen näköisenä. Häntä ei ollut nähty kahteen viikkoon sen jälkeen, kun hän oli lähtenyt areenalta raivoissaan siitä, että kaikki olettivat hänen olevan SEX:n puolella. Ringsidella oli "SEX:n varajohtaja" Sonny Siaki.

Juuri niin huono ottelu kuin saatoin odottaakin. Harrisin veljekset eivät ole ikinä eläessään olleet edes kelvollisia painijoita, ja nyt olisi tarvittu jo ihan oikeasti hyviä painijoita, jotta ikääntyneet ja lihavat Dusty Rhodes sekä Vader olisi saatu kannettua edes kohtuulliseen otteluun. Ilmeisesti jonkinlaiseksi pelastukseksi otteluun buukattiin Sonny Siakin ja Desiren sekaantumiset, mutta eivätpä nekään tasoa varsinaisesti nostaneet. Nelikon annettiin väkertää perinteistä joukkueottelua ihan turhan pitkään. Se oli lähinnä vaivaannuttavaa katsottavaa, ja tuskin kukaan tahtoi nähdä tätä ottelua ainakaan sen painillisen annin vuoksi. Annan tälle kurasuoritukselle puolikkaan ihan vain tunnelmasta ja Vaderin mahasta, mutta toivon todella, että TNA jättäisi tällaiset ottelut tulevaisuudessa pois Main Eventistään, vaikka heillä kuinka olisi mahdollisuus buukata "ensimmäistä kertaa elämässä Vader ja Dusty Rhodes samalle puolelle". Blaaaaaah. Hauskana sivuhuomiona mainittakoon, että Mike Tenay kertoi ottelun aikana, kuinka Dustyn nuorin poika Cody oli voittanut Georgia State High Schoolin painimestaruuden 189-paunaisten sarjassa. Ottelun jälkeen Dustyn vanha feudkumppani Nikita Koloff ilmestyi taas pitkästä aikaa paikalle mutta sai tällä kertaa Bionic Elbow'sta.
½ (5:41)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dusty Rhodes & Vader (via DQ)

In ring angle w/ Vince Russo & Jeff Jarrett
Illan todellinen huipennus oli vasta edessä, kun kehässä oli sopimuksenkirjoituspöytä, samppanjaa ja "Welcome home Jeff" -banneri valmiina Jarrettin SEX:ään liittymistä varten. Illan aikana haastattelijamme Goldylocks oli yrittänyt kysyä Jeffiltä, oliko tämä todella liittymässä SEX:ään. Lopulta Jarrett oli antanut haastattelun, jossa hän oli todennut Russon vain yrittävän pelastaa kaikkien työpaikat ja tämän jälkeen hän oli paljastanut SEX-paitansa. Tilanne näytti siis todella pahalta NWA:n kannalta...


...Yeah, right. Tuskin kukaan uskoi oikeasti Jarrettin liittyvän SEX:ään, koska TNA:lle ei jäisi ketään merkittävää facea. Kun Russo oli saapunut kehään ja kutsunut Jarrettin paikalle, alkoi screenillä pyöriä yhtäkkiä video, jossa oli kaksi poikaa, ilmeisestikin Russon pojat. He kertoivat, kuinka he rakastivat isäänsä ja kuinka tämä ei ollut viime vuosina ehtinyt olemaan ollenkaan heidän kanssaan. Siitä lähtien kun Russo oli ajautunut painibisnekseen, hänellä ei ollut koskaan ollut aikaa pojilleen. Nyt Russo oli pakkomielteinen SEXistä, ja hän oli unohtanut perheensä kokonaan. Russon pojat pyysivät tätä tulemaan kotiin, ja samalla Russo kyynelehti kehässä. Tämä oli juuri se käänne, jota tämä feud tarvitsikin. Lisää henkilökohtaisuutta. Videon jälkeen Russo raivosi Jarrettille siitä, että tämä oli järjestänyt videon. Russon mukaan Jarrettilla ei ollut mitään oikeutta vetää hänen perhettään mukaan tähän kuvioon (hieno kaksinaismoralismi). Russo myös kertoi pieksevänsä poikansa, kunhan pääse kotiin. Sepäs mukavaa, perheväkivalta on aina kiva lisä pellepainiviihteeseen. Lopulta Jeff Jarrett saapui paikalle, ja hän kertoi, kuinka Russo oli viime viikolla häädetty saman tien Jarrettin kodista haulikolla uhaten. Jarrett ei ikinä liittyisi SEX:ään. Tämän jälkeen Jarrett riisui SEX-paitansa ja hyökkäsi Russon kimppuun. Juuri kun Jarrett oli pieksemässä Russoa, kehään ryntäsivät parin viikon ajan poissa ollut David Flair, parin kuukauden ajan poissa ollut Brian Lawler ja TNA-debyyttinsä tekevä Erik Watts. Tämä toisen sukupolven tunareiden (kellään näistä ei ollut murto-osaakaan isänsä lahjoista) kolmikko pamautti Jarrettin pöydästä läpi, ja lopuksi "Cowboy" Bill Wattsin poika Erik kertoi, kuinka tämä oli kosto jostain, mitä Jarrett oli tehnyt heille. Show päättyi Legacyn halpisversion juhlintaan.

*** Juventud Guerrera
** AJ Styles
* Jerry Lynn

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #33:sta: Tämäkin oli parempi kuin tämän vuoden surkeimmat suoritukset, sillä ottelut olivat pääasiassa ihan kivoja ja pari feudiakin vaikuttaa ihan mielenkiintoisilta. Tällä viikolla nähtiin vain yksi hyvä ottelu, mutta se olikin aika lähellä ***½-tasoa. Lisäksi nähtiin kolme oikein toimivaa **½-ottelua ja pari ihan ok:ta koitosta vielä päälle. Ainoastaan Main Event oli kuraa, mikä ei ole kovin hyvä rakenne show'lle. Lisäksi pitää hehkuttaa, että olen tosiaan innoissani Konnan vs. Jerry Lynn -kuviosta, ja myös Ravenin ja AJ Stylesin erimielisyyksien rakentelu on ihan mielenkiintoista. X-Divari pyörii taas omalla painollaan, ja osa turhista nimistä SEX vs. NWA -feudin osalta on ilmeisesti saatu poistettua ruudusta. Ainakin Tony Schiavone näytti olevan vain yhden illan juttu, mikä on tosi hyvä asia. Hyvistä asioista huolimatta SEX vs. NWA hallitsee edelleen aivan liikaa lähetysaikaa, ja show'ssa on niin paljon ongelmia, joista suurin on Russo itse, joten eipä näitä ppv:eitä viitsi vieläkään kehua liikaa. Tämä on niin lähellä Surkeaa kuin vain voi Kehnona olla.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
5. WWA The Retribution - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

TNA:ta myös ensi viikolla.

[Coca]

Heittivätkö AJ ja Raven siis toisilleen haasteet ja päätyivät lopulta auttamaan toisiaan selviytymään näistä sovituista koettelemuksista? Mitä..?

[What]

Heittivätkö AJ ja Raven siis toisilleen haasteet ja päätyivät lopulta auttamaan toisiaan selviytymään näistä sovituista koettelemuksista? Mitä..?

[Kenitys]

Heittivätkö AJ ja Raven siis toisilleen haasteet ja päätyivät lopulta auttamaan toisiaan selviytymään näistä sovituista koettelemuksista? Mitä..?

Juuri näin. Selitys onkin tuossa Whatin viestissä. Ja tämä on vasta alkua koko SEX- (ja siinä ohessa Raven/Styles)-sopan sekavuudelle.

[Merovingi]

Kenityksen arvosteluita lukiessa on hyvä myös katsoa sivussa artikkelia TNA:n historiasta, jonka avulla saa varmasti vielä enemmän irti tiettyjen tapahtumien typeryyksistä niin arvostelija kuin lukija. Esimerkiksi Athenasta selviää enemmän, sillä Kenitys ei aikoinaan tainnut tajuta, miksi hän oli kuvioihin saapunut.

[Kenitys]

Kenityksen arvosteluita lukiessa on hyvä myös katsoa sivussa artikkelia TNA:n historiasta, jonka avulla saa varmasti vielä enemmän irti tiettyjen tapahtumien typeryyksistä niin arvostelija kuin lukija. Esimerkiksi Athenasta selviää enemmän, sillä Kenitys ei aikoinaan tainnut tajuta, miksi hän oli kuvioihin saapunut.

Ei tuo sivu ainakaan Athenan kohdalla avannut yhtään tilannetta sen enempää kuin olin arvosteluissakin maininnut? Athena oli alusta lähtien TNA:n kehätyttö, joka jostain syystä nousi live-yleisön suosioon, ja yleisö alkoi tuoda tapahtumiin Athena-kylttejä. Jostain syystä Athenaa ei buukattu mihinkään järkevästi, kunnes Russo tuli kuvioihin, ja sittenkin häntä käytettiin vain Russon pelinappulana. Varmasti tuolta sivulta löytyy jostain tapahtumista juu tarkempiakin tietoja kuin omista arvosteluista, mutta olen koittanut katsoa aina välillä myös tuota (muiden historiasivujen ohella) kirjoittaessani arvosteluja, jotta mahdollisimman monien kuvioiden taustat tulisi selitettyä. Toki osa jää vähän pintapuolisemmiksi noissa tiiviissä arvosteluissa.

[Merovingi]

Muistin kait sitten tuon Athenan väärin.

[What]

Lisää TNA:ta, v***u.


Sunnuntai, 16. Heinäkuuta 2006
Impact Zone, Orlando, Florida

Ensimmäinen Victory Road nimellä kulkenut maksutapahtuma oltiin nähty marraskuussa 2004, ja se olikin TNA:n ensimmäinen nimellä kulkenut ppv ja merkitsi viikottaisten ppv:iden loppua. Vuonna 2005 Victory Roadia ei nähty, mutta vuonna 2006 se teki paluunsa ppv-kalenteriin, tällä kertaa keskelle heinäkuuta. Siinä paikalla tapahtuma sitten pysyikin useamman vuoden. Ennakolta suurin mielenkiinto tässä tapahtumassa kohdistui julisteessakin komeilevien neljän herrasmiehen ykköshaastajuusotteluun. Miinus Jarrett, jonka tilalla pitäisi olla Samoa Joe.... selostajinamme kuitenkin luottokaksikko Tenay & West.

Tag Team Match
Diamonds In The Rough w./Simon Diamond VS. The Naturals w./Shane Douglas
Viime kuukausina kumpikaan joukkue ei ollut kovin suurissa kuvioissa esiintynyt ja itse asiassa DITR:in viimeisestä ppv-esiintymisestä olikin niin kauan, että ihmettelin lievästi David Youngin ja Elix Skipperin joukkueen olemassaoloa. Tässä ottelussa pääroolia esittivät kuitenkin Naturaalit. ”Franchise” Shane Douglas oli jokin aika sitten ottanut Stevensin ja Douglasin valmennukseensa ja luvannut tehdä heistä joukkuemestarit. Näin ollen tässä näimmekin heeleiksi kääntyneet, uuden tunnarin, uuden asenteen ja uudet fledat omistaneet Naturaalit.

Turhan yksipuolinen ottelu, jolle heel vs. Heel asetelma ei myöskään palveluksia tehnyt. Jako oli selkeä: toinen joukkue oli pääosassa ja toinen taustakuorossa, enkä tykkää tällaisista ”showcase” otteluista ppv-tasolla. Tasapuolisemmin bookattuna matsi olisi saattanut toimia asteen verran paremmin, vaikka eihän se toki olisi perisyntejä poistanut. Kuten sitä, että Stevens ja Douglas ovat onnettoman kuivia painijoita. Viikottaisissahan nämä lyhyet showcase matsit paremmin toimivat. Eipä ottelusta mitään erityisen hienoa spottiakaan mieleen jäänyt, joten lopputuloksena oli kehnohko avaus tapahtumalle.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:27
Voittajat: The Naturals

Arvosana: * ¾

Singles Match
Monty Brown VS. Rhino
Kummatkin näistä tuhokoneista olivat viime viikkoina vannoneet aloittavansa hakkuun TNA:n rosterin läpi aina NWA:n raskaansarjan mestareiksi saakka. Nyt metsikössä oli tullut se hetki, kun koneet kohtasivat toisinsa. Samalla tämä merkkasi Alpha Malen paluuta ppv-tasolle useamman kuukauden hiljaisemman jakson jälkeen.

Pounce vastaan Gore. Tuolla iskulauseella ottelua mainostettiin ja se alkoikin riemastuttavan intensiivisesti nyrkkitappelulla jo sisääntulorampilla. Hyvin nopeasti ottelu kuitenkin taantui todella tökerösti toteutetuilla tuomaribumpeilla spedeilyksi. Etenkin Ruby Charlesin vastaanottama Gore oli niin ennalta-arvattava spotti, että ei mitään rajaa. Kun myöskin ottelun lopetus oli vähemmän mairitteleva, niin kokonaisuutena tämä oli varsin kamala ottelu, josta ei jäänyt mitään positiivista muisteltavaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:57
Voittaja: Ei voittajaa

Arvosana: *

Tag Team Match
Ron ”Truth” Killings & Sonjay Dutt VS. LAX w./Konnan
LAX oli elänyt pientä hiljaiseloa alkuvuoden James Gang-feudin jälkeen, mutta oli viime viikkoina saanut ihan uutta tulta alleen. Impact-lähetyksissä LAX oli valloittanut espanjalaisten selostajien kulmauksen ja tehnyt siitä ihka oman latinalaisamerikkalaisen sektorin Impact Zonelle. Samalla LAX:in tyypit olivat entistä ärhäkemmin alkaneet paasata poliittista agendaansa. Tämä nimenomainen ottelu oli saanut alkusiemenensä siitä, että Konnan oli pyytänyt entistä 3 Live Kru-toveriaan Truthia liittymään LAX-liikkeeseen. Kieltäytymällä tästä Truth oli tehnyt itsestään meksikaanojen vihollisen. Sonjay Dutt puolestaan oli kärsinyt LAX:n sekaantumisista otteluihin ja mielihyvin liittoutui Truthin kanssa ilkimyksiä vastaan.

Harvemmin mikään painiottelu alkaa niin hurjasti kuin tämä, sillä jo 45 sekunnin jälkeen kolme ottelijaa oli kerennyt esittää huikean loikan köysien yli lattialle, huipentuen Truthin hämmästyttävään Flosberry Flip (tjsp.) sukellukseen. Tuostakin eteen päin ottelu rullasi mukavasti omalla painollaan ja etenkin Sonjayn & Homiciden lennokkaat osuudet olivat herkullista katsottavaa. Nelikon dynamiikka tuntui toimivan hyvin yhteen ja tällä matsilla olisi ollut kaikki mahdollisuudet parempaankin, mikäli sille olisi suotu enemmän aikaa ja panostettu myös bookkauksellisesti. Tällaisenaankin toki hyvä, ja ajoi asiansa alakortin piristyksenä. Äärimmäisen näyttävästä ottelun lopetuksesta myös plussaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:08
Voittajat: LAX (Hernandez pinned Dutt via Border Toss)

Arvosana: ***

Tässä välissä sitten paketoitiin yksi iso osa TNA:n historiaa, kun Scott D'Amore johdatti viimeistä kertaa Team Canadansa kehään. Uusi pomomies James E. Cornette ei nimittäin ollut mikään kanadalaisten suurin fani ja olikin Impactissa asettanut heidät otteluun, jossa häviö tietäisi Team Canadan hajottamista. Ja niinhän siinä myös kävi, että kanadalaisten taru loppui. Tässä D'Amore sitten itkuisesti hyvästeli Bobby Rooden, Petey Williamsin ja A-1:n. Yleisön suosikiksi kohonneelle hoopolle Eric Youngille D'Amorella sen sijaan oli vain pahaa sanottavaa. Koutsi nimittäin laittoi kaiken EY:n syyksi ja nöyryytti tätä käskemällä Eerikin riisuutumaan pois Team Canadan vetimistä. Siten, että lopulta Eric oli kehässä pelkissä boksereissaan. Kaikkien muiden kanadalaisten poistuttua kehästä nähtiin vielä EY huudattamassa Impact Zonen yleisöä, joka söi täysin hänen kädestään. Ihan toimiva segmentti, joskin hieman turhan pitkä.


X Division Championship Match
Senshi © VS. Mystery Opponent Kazarian
Soturi Senshi oli voittanut Slammiversaryssa ykköshaastajuuden ja myöhemmin Impactissa myös mestaruusvyön Samoa Joelta. Tämä oli kuitenkin tapahtunut useamman miehen ottelussa siten, että Joeta ei oltu koskaan selätetty. Senshin mestaruusvoitto samalla merkitsi pitkään jatkuneen AJS-Daniels-Joe valtakauden päättymistä X-divarissa.

Lähdettäessä otteluun Senshi ei tosiaan tiennyt haastajaansa. Ainoa vinkki oli, että kyseessä on TNA:han palaava entinen X-divisioonan mestari ja mieheksi paljastui Kazarian. Miehen edellisestä ppv esiintymisestä olikin kerennyt kulua rutkasti aikaa, sillä se oli helmikuussa 2005. Tällä välillä Kazarian oli kerennyt käydä näytillä WWE:ssä ja painia vähän aikaa myös indyissä ennen paluutaan ”kotiin.”

Kazia oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja Senshi oli myös vakuuttava itsensä. Ottelun heikkous oli vaan se, että matsi jakaantui selviin hallintaosuuksiin eikä sellaista edestakaisin aaltoilevaa painia nähty kuin matsin loppupuolella. Ensin hallitsi Senshi ja perään Kazarian, jota seurasi lyhyt tasaväkinen loppunäytös. Tuostakin huolimatta matsi oli mukavaa katsottavaa ja se pysyi hienosti kasassa. Kirkkaimpia hetkiä olivat tutusti Senshin potkut, joista ainakin muutama tuntui tärähtävän todella napakasti Kazarianin leukaperiin. Hyvä ja tasapainoinen matsi, mutta kaksikolla varmasti jäi myös parantamisen varaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:20
Voittaja: Senshi (Warrior's Way)

Arvosana: ***

Hair VS. Hair Match
Larry Zbyszko VS. Raven
Syyskuussa 2005 Larry Zbyszko kusetti Ravenilta NWA maailmanmestaruuden ja siitä lähtien kaksikko oli ollut toistensa kurkuissa kiinni. Käänteitä oli riittänyt, ja välillä Zbyszko oli jo saanut hommattua nemesikselleen potkutkin, mutta nyt kun kummatkin olivat jälleen palkkalistoilla, niin vihanpito jatkui entisellään. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ottelu miesten välille, vaikka Zbyszko ei tietenkään aktiivirosterissa ollut. Minkä vuoksi ottelussa sitten oli miesten hiuskuontalot panoksena, sitä en tiedä. Joka tapauksessa tässä tultaisiin näkemään huipennus tälle lähestulkoon vuoden kestäneelle vihoittelulle.

Näin tämän oli pakko päättyä. Ravenin ja Zbyszkon kärhämässä oltiin menty jo niin pitkälle, että miesten keskinäinen ottelu oli ainoa mahdollinen ratkaisu. Katsoessa tätä ottelua fiilikset olivat varsin erikoiset: toisaalta oli iloinen siitä, että kohta tämä valjuksi lässähtänyt feudi on ohi. Toisaalta taasen ottelu oli niin surkuhupaisaa räpellystä, että teki oikein pahaa katsoa. Hädintuskin tätä pystyy painiksi kutsumaan, sillä DDT:tä ja Clotheslineä kummoisempaa painiliikettä tässä ei nähty. Ottelun jälkeinen minuuttitolkulla kestänyt hiusten kyniminen ei myöskään minua jaksanut ilahduttaa yhtä suuresti kuin Don Westiä. Kamala ottelu, ainakin melko lähellä sitä vuoden huonointa.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:51
Voittaja: Raven (Raven Effect DDT)

Arvosana: ½

Tag Team Match
Chris Sabin & Jay Lethal VS. Alex Shelley & Kevin Nash w./Johnny Devine
Könsikäs jatkoi itsepintaisesti yhden miehen sotaansa x-divisioonaa vastaan. Ultimaalisena tavoitteena hänellä oli voittaa x-mestaruus ja validoida nimensä parhaimpana x-divarilaisena ikinä. Mutta ennen tuota oli edessä tämä joukkuematsi. Nashin hännystelijöihin sitten Slammiversaryn oli myös liittynyt TNA:han paluunsa tehnyt Johnny Devine. Muuta taustaa Nashin ristiretken lisäksi matsilla ei ollut.
Shelleyn ja Sabinin yhteiset kehäosuudet häikäisivät. Tällä kaksikolla kemiat kyllä toimivat niin vastakkain kuin myös joukkueena. Mutta sitä aikaa saataisiin vielä hetki odotella. Nash teki tässä matsissa sen mitä saattoi odottaakin: seisoi paljon kehän laidalla ja omien osuuksiensa aikana riepotteli pienempiään nimikkoliikkeillään. Sabinin ja Shelleyn suorituksista huolimatta kokonaisuutena matsi jäi kuitenkin varsin perustason suoritukseksi ja siitä kiitokseksi myös perustason arvosana.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:04
Voittajat: Lethal & Sabin (Sabin pinned Shelley via Roll Up)

Arvosana: ** ½

Six Man Tag Team Match (Hardcore Rules)
Team 3D & Brother Runt VS. James Gang & Abyss w./James Mitchell
New Age Outlaws ja Dudley Boyz tai TNA-kielelle käännettynä Team 3D ja James Gang olivat selvitelleet välejään jo parissa edellisessä ppv:ssä. Tämän matkan aikana James Gang oli kerennyt myös kääntyä pahan puolelle. Voitot näissä kohtaamisissa olivat tasan ja jotain oli edelleen jäänyt hampaankoloon. Tällä kertaa soppaa oli maustettu ottamalla joukkueisiin mukaan kolmannet osapuolet. Ray ja Devon luottivat omaan vereensä kun Kip ja BG rekrytoivat isoimman ja rumimman hirviön minkä Orlandon osavaltiosta löysivät.

No niin, saatiinhan tällekin illalle positiivinen ylläri. Tästä nimittäin kehkeytyi koko ottelusarjan paras osa. Runt onnistui tuomaan mukanaan sähäkkyyttä ja Abyss lisää hardcorea. Mihinkään elämänsä suoritukseen kukaan ei venynyt, mutta kokonaisuutena tämä oli odotuksiin nähden varsin mukavaa roskapainirymistelyä. Aseita käytettiin, kroppaa laitettiin likoon ja huumoriakin löytyi. Mukava paketti ja sopiva tapa päättää feudi. (toivottavasti se myös loppui tähän)

Spoiler: näytä

Kesto:10:28
Voittajat: Abyss & James Gang (Abyss pinned Brother Runt via Black Hole Slam through a table)

Arvosana: ***

NWA World Tag Team Championship Match (Six Person Mixed Tag)
America's Most Wanted & Gail Kim VS. AJ Styles, Christopher Daniels & Sirelda ©
Slammiversary oli AJ:n ja Danielsin viimeinen tilaisuus napata joukkuevyöt ja tämä puolestaan AMW:n viimeinen tilaisuus napata ne takaisin. Näin ollen feudi sai sittenkin jatkoa, ja mikäs siinä. Olivathan kaksi edellistä kohtaamista erittäin hyviä. Gail Kim oli ollut koko kärhämän ajan hyvin keskeisessä osassa. Pariinkin otteeseen hän oli toimillaan estänyt AJ:n ja Danielsin mestaruusvoiton, mutta Slammiversaryssa se ei enää onnistunut. Nimittäin TNA debyyttinsä tehnyt voimanainen Sirelda oli kirjaimellisesti kantanut Gailin pois kehän laidalta. Ja jotta hommasta saataisiin entistä jännempää, tällä kertaa naiset olivat myös virallisesti matsissa mukana, mutta vyöt siitä huolimatta panoksena. Joten luvassa oli formaatiltaan aika samantyyppinen ottelu kuin tätä edeltänytkin. Niin ja kukas kumma tämä Sirelda oli? Naispainija, jonka uran kohokohta tähän mennessä on TNA:ssa Sireldana esiintyminen. Wikipedian mukaan TNA-uransa jälkeen nainen on kierrellyt pikkupromootioita Klondyke ja Jamie D nimillä ilman suurempaa menestystä.

Tämä oli jälleen yksi osoitus miksi Gail Kim on suosikkinaispainijani ikinä. Onhan toki totta, että AJ ja Daniels loistavalla liikkeiden myynnillään saivat Gailin näyttämään hyvältä, mutta uskomattoman vakuuttavasti tämä hentoinen nainen heitteli Hurricanranoja ja hyppypotkuja 90-kiloisille miehille. Verrattuna kömpelösti ja epävarmasti esiintyneeseen Sireldaan eroa oli kuin yöllä ja päivällä. Lisäksi AMW & Gail ottelun aikana onnistuivat naurattamaan härskillä poseerauksellaan, jota en nyt ala sen yksityiskohtaisemmin kuvailemaan. Visuaalista tilannekomiikkaa, ei toimi kirjoitettuna. Vaikka tästä nyt se ensikohtaamisen kiihko uupuikin, niin kyseessä oli silti varsin viihdyttävä painiottelu, joka olikin illan parasta antia. Nyt tästäkin feudista on lypsetty viimeistä pisaraa myöten kaikki irti ja mahdollisesti soitettu alkusoinnut, jotka johtavat AMW:n hajoamiseen.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:02
Voittajat: AJS, Daniels & Sirelda (AJS pinned Harris via Roll Up)

Arvosana: *** ½

Four Way #1 Contender's Match
Scott Steiner VS. Samoa Joe VS. Christian Cage VS. Sting
Slammiversary päättyi kaaottisiin tunnelmiin, kun Jeff Jarrett varasti maailmanmestaruuden Larry Zbyszkon ja tuomari Earl Hebnerin avustuksella. TNA:n uusi auktoriteettihemmo Jim Cornette ei pitänyt tästä käänteestä pätkän vertaa ja pohtikin vyön riistämistä Jarrettilta. Harkinnan jälkeen Cornette ei kuitenkaan tähän ratkaisuun päätynyt, vaan Jarrett saisi pitää mestaruutensa ja tässä tapahtumassa määritettäisiin hänelle uusi ykköshaastaja. Mestaruuspuolustus olisi vuorossa sitten elokuun Hard Justicessa. Järjestely tuntui kelpaavan kaikille paitsi entiselle mestarille Christian Cagelle. Kapteeni koki Cornetten ratkaisun itseään syrjiväksi sillä entisenä mestarina hän mielestään ansaitsi automaattisen revanssin. Etenkin ottaen huomioon mestaruusvaihdoksen olosuhteet. Katkeran Christianin vuodatuksesta pystyi jo aistimaan orastavan heelturnin tuoksuja.

Menevää viihdemättöä. Osaltaan hieman ärsytti, että tällä(kin) kertaa ottelu oli rakennettu niin vahvasti Stingin ympärille, että muut jäivät väkisin sivuosaan. Sting kun ei välttämättä nelikon paras tai edes mielenkiintoisin painija ollut. Steinerin ja Joen otteissa oli edelleen poikkeuksellista sähköä ja monitaitoinen Christian sitten oli sellainen liima, joka piti ottelua parhaiten kasassa. Ehkäpä parhaiten ottelusta jäi mieleen Steinerin hienot supleksit Stingille sekä Joen ja Christianin näyttävät loikat kehän ulkopuolelle lihaläjän päälle. Kokonaisuutena tämä oli ”riittävän hyvä” pääottelu, jotta yleisö saatiin hyvillä mielin kotimatkalle, mutta mitään erityistä muistelemista tästä ei jäänyt.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:10
Voittaja: Sting (pinned Steiner via Scorpion Death Drop)

Arvosana: *** ¼


*** AJ & Daniels
** America's Most Wanted
* Gail Kim

Yhteenveto: Tähdet nyt menivät ehkä vähän hassusti kaikki saman ottelun painijoille, vaikka ei se nyt loppujen lopuksi niin paljoa muita parempi ollut. Tuossa ottelussa vaan kukaan ei noussut selkeästi toista tärkeämmäksi palaseksi onnistumisen kannalta, joten pitää yrittää kaikki palkita. Kokonaisuutena tapahtuma oli harmittavan mollivoittoinen. Mitään suurempaa juhlaa ei nähty yhdessäkään matsissa ja sekään mahtui vieläpä kaksi aivan kamalaa ottelua. (Rhino-Brown ja Zbyszko-Raven.) Varsin hengetön esitys ja tässä keskikesällä TNA:nkin tahti on pahasti hyytynyt lupaavan alkuvuoden jälkeen. Kehno ppv.



Pähkinänkuorispoilerit
Diamonds In The Rough VS. The Naturals (5:27) * ¾
Rhino VS. Monty Brown (4:57) *
LAX VS. Truth & Sonjay Dutt (10:08 ) ***
Kazarian VS. Senshi (11:20) ***
Raven VS. Larry Zbyszko (3:51) ½
Kevin Nash & Alex Shelley VS. Jay Lethal & Chris Sabin (9:04) ** ½
James Gang & Abyss VS. Team 3D & Brother Runt (10:28 ) ***
AMW & Gail Kim VS. AJ Styles, Chris Daniels & Sirelda (12:02) *** ½ (illan paras)
Samoa Joe VS. Christian Cage VS. Sting VS. Scott Steiner (14:10) *** ¼

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. WWE - Backlash (RAW) 2,46
11. TNA - Victory Road 2,39
12. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
13. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Ensi kerralla Suuri Amerikkalainen Mäjäys.

[Merovingi]

Viisi kolmen tähden ottelua ja kehno PPV? Minusta tuo on vähintään tyydyttävä tai ok-tason PPV tuossa tapauksessa, vaikka yhtään neljän tähden koitosta ei ollutkaan. Tietysti tuota tasapainottaa nuo kolme alle kaksi tähteä saanutta koitosta laskemassa fiilistä, mutta ei tuo nyt loppuunsa niin surkealta arvosanojen perusteella vaikuta.

[What]

Viisi kolmen tähden ottelua ja kehno PPV? Minusta tuo on vähintään tyydyttävä tai ok-tason PPV tuossa tapauksessa, vaikka yhtään neljän tähden koitosta ei ollutkaan. Tietysti tuota tasapainottaa nuo kolme alle kaksi tähteä saanutta koitosta laskemassa fiilistä, mutta ei tuo nyt loppuunsa niin surkealta arvosanojen perusteella vaikuta.

Joo, ihan totta tuo, paljon huonompiakin on nähty. Suurin ongelma oli lähinnä se, että tapahtuma jätti tasapaksun hmv fiiliksen, eikä se sisältänyt oikein minkäänlaista huippukohtaa. Vuoden 2006 yleiseen tasoon verrattuna sanoisin "kehnoksi", mutta suuremmassa mittakaavassa kuvaavin adjektiivi olisi varmaan "keskinkertainen."

[Kenitys]

Jatketaan.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - MAALISKUU 2003

TNA:ssa ei ole tapahtunut alkuvuoden aikana mitään mainittavaa uutta omistajasuhteissa, rahakuvioissa tai vastaavissa, joten en turhaan kirjoittele niistä. Tällä hetkellä tilanne oli aika vakaa. TNA:n ppv:eiden ostoluvut olivat SEX-kuvion aikana kasvaneet tasaisesti, mutta silti mistään WWE:n haastamisesta ei vielä voitu edes uneksia. On screen -puolella TNA:n omistajuuskuviot olivat taas varsin levällään. Bob Armstrong oli lähtenyt helmikuussa, ja hänen tilalleen oli tullut J.J. Dillon, joka esiintyi kuitenkin vain kahdessa ppv:ssä. Sen jälkeen TNA:lla ei ole tuntunut olevan on screen -pomoa ollenkaan. Jännittävää.

Mainitaanpa taas niitä painijoita, jotka tuntuivat katoavan ainakin vähäksi aikaa maaliskuun aikana. Roddy Piper nähtiin esiintymissä vielä tammi-helmikuun vaihteessa, mutta nyt hän oli jättänyt TNA:n kokonaan. Syy selviäisi pian. X-Divarilaisista ainakin Maximon veljekset, Shark Boy, Tony Mamaluke ja (ilmeisesti loukkaantunut) Paul London loistivat poissaolollaan. NWA vs. SEX -sodan NWA-nimistä Tenacious Z:n visiitti jäi ilmeisesti vain parin viikon mittaiseksi, ja minusta ihan hyvän debyytin tehnyt Tough Enough -kilpailija Jonah ei ole palannut ensiesiintymisensä jälkeen. Myös muun muassa Rock 'n' Roll Expressin, Simon Diamondin, Julio Dineron ja Vaderin visiitit tuntuivat jääneen varsin lyhyiksi. Pitkäaikaisista esiintyjistä Mortimer Plumtree ja Larry Zbyszko olivat kadonneet. Kaikkein mielenkiintoisin poistuminen on kuitenkin se, että BG James tuntuu kadonneen kokonaan kuvioista. Missä hän on?

---------------------------------------

Weekly PPV #34 (5.3.2003)

Singles Match
Super Crazy w/ Konnan vs. Jerry Lynn
***½ (9:07)

Tag Team Match
Hot Shots w/ Mike Sanders & Glenn Gilbertti vs. Disciples of the New Church w/ James Mitchell
** (6:07)

Singles Match
Disgraceland w/ Mike Sanders & Glenn Gilbertti vs. Jorge Estrada
* (3:35)

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) w/ Trinity vs. Amazing Red
***½ (9:34)

Tag Team Match
Mike Sanders & Glenn Gilbertti vs. America's Most Wanted
** (8:49)

Clockwork Orange House of Fun Match (Special Referee: Kevin Sullivan)
Raven vs. Sandman
** (8:19)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn def. Super Crazy
Disciples of the New Church def. Hot Shots
Jorge Estrada def. Disgraceland
Kid Kash (c) def. Amazing Red to retain the NWA X Division Championship
Glenn Gilbertti & Mike Sanders def. America's Most Wanted
Raven def. Sandman

Yhteenveto:

• Tällä viikolla SEX-kuvio sai sitten aivan uuden käänteen, kun show'n alkupuolella nähtiin aikaisemmin viikolla kuvattu tilanne Atlantassa, jonne Vince Russo oli kutsunut Mike Tenayn paikalle. Russo kertoi kutsuneensa Tenayn paikalle, koska viime viikolla nähty Russon poikien puhe oli saanut hänet miettimään asioita aivan uudestaan. Russo sanoi Tenaylle, että hän ei enää tahdo tuottaa samanlaista pettymystä perheelleen kuin hän on tehnyt usean vuoden ajan. SEX-kuvio sai hänet pakkomielteiseksi, mutta nyt hän on päättänyt irrottautua kokonaan näistä ympyröistä. Russo ilmoitti Tenaylle, että hän lähtee pois TNA:sta ja jää perheensä luokse. Tenay ei ollut uskoa Russoa, mutta ainakaan tässä jaksossa häntä ei tosiaan nähty. Myöhemmin illalla Tenay haastatteli kehässä Jarrettia, joka sanoi Russon tehneen oikean päätöksen. Jarrett katui sitä, että hänen täytyi tuoda Russon pojat tähän kuvioon mukaan, mutta se oli ainut keino tehdä Russosta se hyväntahtoinen mies, joka hän aikoinaan uransa alussa oli. Tämä oli kyllä aika mielenkiintoinen muutos kuvioon, koska se tuli täysin puskista. Onko todella niin, että Russo meinataan tiputtaa tästä kuviosta? Tavallaan olen koko ajan toivonut tätä SEX vs. NWA -kuvion päättymistä ja SEX:n kaatumista, mutta en minä sitä ihan näin yllättäen ja tällä tavalla buukatuksi toivonut. Joku huikea 4 vs. 4 -päätösottelu olisi ollut kiva, mutta saapa nähdä. Pienen sulattelun jälkeen tämä alkoi tuntua ihan hyvältäkin ratkaisulta, vaikka ensin tämä käänne yhdessä jakson muiden tapahtumien kanssa jätti tosi oudon fiiliksen.
• Vaikka Russo oli siis poissa, ei SEX vielä tässä jaksossa kaatunut mihinkään. Selviä muutoksia oli kuitenkin havaittavissa. Raven ei enää tässä jaksossa ollut missään tekemisessä SEXin kanssa. Samoin AJ Styles oli luopunut SEX-yhteyksistään heti, kun Russo ei ollut enää kuvioissa mukana. Myös David Flair oli ilmeisesti luopunut nyt kokonaan SEX-yhteyksistään, sillä hänen, David Flairin ja Erik Wattsin uudella Next Generation -stablella ei ollut mitään yhteyksiä SEXiin. Jäljelle jääneistä tyypeistä tässä show'ssa esiintyivät aktiivisimmin Mike Sanders, Glenn Gilbertti, Harrisin veljekset, Elix Skipper ja varajohtajaksi pari viikkoa sitten nimitetty Sonny Siaki. Siaki yrittikin nyt pitää koko SEX-palettia käsissään, sillä hän oli nostanut itsensä porukan johtoon Russon poistuttua. Tämä ei kuitenkaan mennyt ihan toivotulla tavalla, sillä show'n aikana SEX oli enemmän toistensa kuin NWA:laisten kimpussa. Show'n alkupuolella Harrisin veljekset pieksivät Hot Shotit näiden ottelun jälkeen, ja lopulta homma repesi käsiin ennen Main Eventiä, kun monien lisäkokousten päätteeksi Mike Sanders hyökkäsi Siakin kimppuun. Miehet brawlasivat kehään asti, jossa he lopulta tekivät laihan sopimuksen, kunnes Siakin valet Desire hyökkäsi Sandersin uuden valetin Holly Woodin kimppuun. SEXin tulevaisuus jäi tämän jakson perusteella täysin avoimeksi.
• Vaikka SEX olikin kriisin partaalla, ehtivät he hieman myös feudailla yhä NWA:laisten kanssa. Dusty Rhodesin ja Vaderin kaltaiset nimet loistivat tässä jaksossa poissaolollaan, ja tällä viikolla kuvioissa keskityttiin lähinnä midcard-feudeihin (varsinkin kun sekä Raven että Styles olivat ilmeisesti jättäneet porukan). Hot Shots kohtasi Disciples of the New Churchin yllättävän kivassa muttei silti mitenkään erityisessä ottelussa. SEX:n Elvis-kopio Disgraceland kohtasi alkuperäisen Flying Elviksen, eli Jorge Estradan. Ottelu oli varsin lyhyt ja siksi joten kuten siedettävä. Huonohan se silti oli, ja toivottavasti tämä feud on nyt ohi. Mike Sanders ja Glenn Gilbertti ottelivat America's Most Wantedia vastaan ihan kivassa joukkueottelussa, joka olisi saanut arvosanaksi vielä puolikkaan enemmän, jos loppuvaiheessa ei olisi nähty niin paljon sekaantumisia. Miksi hitossa Moondogg Spott ilmestyi tämän ottelun ajan ringsidelle? Asiaa ei selitetty mitenkään katsojille. AMW on tällä hetkellä liekeissä. NWA-hylkiö Truth seurasi taas tätä ottelua katsomosta. Ensi viikolla nähtäisiin vihdoin joukkuemestaruusottelu AMW:n ja XXX:n välillä.
• SEX-kuvioiden ulkopuolella tärkein storyline oli varmaankin päämestaruussoppa, joka oli erotettu nyt lähestulkoon täysin tuosta NWA vs. SEX -feudista, vaikka Jarrett olikin yhä NWA:n oma Steve Austin. Uusin käänne tässä oli siis se, että Erik Wattsin, David Flairin ja Brian Lawlerin muodostama Next Generation -stable hyökkäsi edellisen show'n päätteeksi Jarrettin kimppuun. Tässä show'ssa sama porukka keskeytti Jarrettin in ring -haastattelun, ja Watts selitti hyökkäyksen syitä. Wattsin mukaan hän ja Jarrett olivat olleet aikoinaan parhaita ystäviä, mutta Jarrett oli hylännyt Wattsin siinä vaiheessa, kun hänellä oli alkanut mennä painibisneksessä hyvin ja Watts oli jäänyt WWF:n jobberiksi. Nyt Watts, Flair ja Lawler olivat tulleet hakemaan kunnioitusta, jota heille ei koskaan ollut annettu samalla tavalla kuin Jarrettille, joka oli yhtälailla 2nd generation -painija. Watts promosi yllättävän hyvin, mutta tämä kuvio ei ole kiinnostava. Onneksi päämestaruuskuviossa olivat mukana myös AJ Styles ja Raven, jotka molemmat vaativat show'n aikana mestaruusottelua itselleen. Show'n lopuksi nähtiin tappelu Stylesin, Ravenin ja Jarrettin välillä, ja se päätyi siihen, että Styles ja Raven tappelivat tiensä takahuoneeseen. Samalla Next Generation hyökkäsi taas Jarrettin kimppuun. Beatdownin päätteeksi Flair paljasti vihdoin, mitä hänen alkuvuodesta nähdyssä juuttikangassäkkinsä sisällä oli: kopio NWA World Heavyweight -mestaruusvyöstä. Jaaha. Mitäköhän tämä tarkoittaa?
• X-Divisioona oli tässä show'ssa hyvin edustettuna, ja sen ansiosta tässä nähtiin toistaiseksi vuoden parhaat TNA-ottelut. Openerissa jatkettiin Jerry Lynnin ja Konnanin feudia. Tällä kertaa Konnan oli tuonut lucha libre -edustajakseen Super Crazyn. Markkasin suuresti Crazyn TNA-debyytille, ja ottelu oli ehdottomasti show'n paras sekä vuoden paras TNA-ottelu. Jos vain aikaa olisi ollut vielä muutama minuutti enemmän, olisi voitu puhua jo huippuottelusta. Tässä ei ollut enää yhtään sellaista hapuilua kuin Guerrera vs. Lynnissä vielä vähän oli. X-Divarin mestaruusottelussa Kid Kash puolusti vyötään Amazing Rediä vastaan. Red oli ollut taas poissa Japanin-kiertueella, mutta nyt hän teki paluunsa ja otteli ehdottomasti upean kamppailun Kashin kanssa. Molemmat pistivät ihan kaikkensa peliin, ja tässä nähtiin sellaisia high flying -loikkia ja muita spotteja (muun muassa Top-Rope German Suplex), että alta pois. Minusta tämä oli käytännössä ihan yhtä kova ottelu kuin opener. Kaksi hienoa X-Divarin ottelua samassa show'ssa. Tulee ihan vanhat ajat mieleen.
• Show'n Main Eventinä nähtiin ilmeisesti feud ending -otteluna toiminut kohtaaminen Ravenin ja Sandmanin välillä. Kyseessä ei ollut mikä tahansa ottelu vaan Clockwork Orange House of Fun Match, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että kehä oli ympäröity tosi kummallisella ketjuviritelmällä, josta roikkui kaikkia mahdollisia aseita. Ottelu saattoi päättyä vain niin, että toinen raahaisi vastutajansa katsomon korkealle tasanteelle, josta tämä pitäisi heittää alhaalla odottavan kolmen pöydän läpi. Ottelua oli buildattu show'n alussa nähdyllä Ravenin promolla, jonka keskeytti itse Kevin Sullivan. Sullivanin mukaan hän on ainut ja oikea alkuperäinen HC-legenda, ja siksi hänen tehtävänään olisi toimia tämän "painimaailman brutaaleimman ottelun" tuomarina. Ottelu oli itse asiassa parempi kuin tuo sekava kehäviritelmä ja typerät säännöt antoivat ymmärtää. Erityisesti Raven todella antoi tässä ottelussa kaikkensa ja vuoti verta kuin pistetty sika. Myös Sandman kieltämättä otti ihan näyttävää bumppia. Silti tämä kaikki tuntui niin monesti ennen nähdyltä, eikä tässä ollut mitään kunnollista painia tai autenttista ECW-tunnelmaa, joten mihinkään hyvälle tasolle ei tälläisilla kohtaamisilla enää päästä. Silti ihan kiva ottelu ja toivottavasti viimeinen laatuaan.
• Aika jännä ja tavallaan ihan virkistäväkin show. Ilmeisesti SEX-kuvio alkaa tosiaan ottaa uutta suuntaa, mitä olen viimeiset puolitoista kuukautta ehtinyt toivoa. En silti ole ainakaan vielä kovin tyytyväinen siihen tapaan, millä tätä muutosta alettiin ihan ilman mitään kummempia selittelyitä buukkaamaan. Pelkään myös, että Russo tekee vielä paluunsa. Joka tapauksessa nyt TNA:lla on mahdollisuus buukata muita mielenkiintoisia feudeja, joista osa pyöriikin jo ihan hyvin. Toisaalta TNA:lla on mahdollisuus myös buukata jotain Erik Watts vs. Jeff Jarrett -kuraa, mikä ei ainakaan itseäni kiinnosta yhtään. Joka tapauksessa tämä show oli ihan kohtuullinen paketti, jossa nähtiin jopa kaksi hienoa ottelua. Olisin muuten varmaan arvioinut tämän vuoden parhaaksi TNA-show'ksi, mutta tämä turhan nopean SEX-käänteen ja koko tilanteen hyvin sekavan puimisen aiheuttama outo ja vähän pettynytkin fiilis aiheuttaa sen, että ihan parhaaksi tämä ei nouse. Kehnon puolella pysytään silti selvästi, eli ehkä Surkeat arvosanat alkavat vihdoin olla ohi.

*** Super Crazy
** Jerry Lynn
* Amazing Red

---------------------------------------

Weekly PPV #35 (12.3.2003)

Tag Team Match
Damian & Halloween w/ Konnan vs. Jerry Lynn & David Young
** (4:24)

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) w/ Trinity vs. Jonny Storm vs. Amazing Red
*** (9:38)

Tag Team Match
Harris Brothers vs. Sandman & Steve Corino
DUD (0:29)

Singles Match
Mike Sanders vs. Jim Duggan
* (5:58)

NWA Tag Team Championship Tournament Final Match
America's Most Wanted vs. Triple X (Daniels & Low-Ki) w/ Elix Skipper
*** (11:51)

NWA World Heavyweight Title Shot Match
Raven vs. AJ Styles
**½ (10:02)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn & David Young def. Halloween & Damian
Kid Kash (c) def. Jonny Storm, Amazing Red to retain the NWA X Division Championship
Harris Brothers def. Sandman & Steve Corino
Jim Duggan def. Mike Sanders
Triple X def. America's Most Wanted for the NWA Tag Team Championship
Raven versus AJ Styles ended in a double pin situation

Yhteenveto:

• SEX jatkoi keskinäisten väliensä selvittelyjä myös tällä viikolla, koska Vince Russoa ei edelleenkään show'ssa nähty. Aluksi porukka tuntui olevan yhtä pahassa kaaoksessa kuin edellisen viikon päätteeksi, mutta lopulta Glenn Gilbertti alkoi ottaa (Sonny Siakin sijaan) johtajan roolia SEX:n pukuhuoneessa. Gilbertti pisti kaikki paikalla olleet SEX:n jäsenet ruotuun ja muistutti porukkaa siitä, että heidän tehtävänsä oli NWA:n kaataminen. Samalla Gilbertti myös tylytti erityisesti Mike Sandersia ja sanoi, että tämän olisi parasta voittaa illan ottelunsa yllätysvastustajaa vastaan. Sandersin yllätysvastustajaksi paljastui Jim Duggan, jota Sanders oli edellisillä viikoilla pilkannut haastatteluissa. Ottelu oli varsin heikko, vaikka Sanders tekikin selvästi kaikkensa pitääkseen ottelun tason yllä. Yleisö oli kyllä liekeissä Dugganin TNA-debyytistä. Kunpa vain ymmärtäisin miksi.
• Viime viikolla debyyttinsä tehnyt blondibimbo Holly Woodkin sai osansa Gilberttin tylytyksestä. Gilberttin mukaan Wood oli ansainnut paikkansa tv:ssä vain tissien ja perseen takia (totta), ja loppushow'sta hän pisti Holly Woodin tekemään jotain paikkansa eteen. Gilbertti ja Holly seisoivat nimittäin kehässä, ja Gilbertti esitti tämän puolesta haasteen kenelle tahansa TNA:n naispuoliselle henkilölle. Kehätyttö Athena ei haasteeseen suostunut, mutta kuukausien aikana todella suosituksi noussut häkkitanssija Lollipop otti haasteen vastaan. Mainitsin varmaan jossain ensimmäisissä arvosteluissa, että TNA:lla oli todellakin alkuvaiheissaan sisääntulorampin vierellä kaksi häkkiä, joissa joka kerta tanssi vähäpukeisia naisia vähän Nitro Girls -tyylisesti. Tämä traditio oli edelleen hengissä, ja yhdeksi suosituimmista tanssitytöistä oli noussut tikkaria imeskelevä Lollipop. Nyt hän astui häkistään ulos ja kävi Holly Woodin kimppuun. Lollipop näytti jäävän taistelussa voitolle, mutta lopuksi Holly Wood onnistui riisumaan Lollipopin topin, ja koko kansalle näytettiin paljaat tissit. Näin julkeaa meininkiä ei olekaan nähty ppv-tasolla aikaisemmin. Paheksun syvästi.
• Tällä viikolla nähtiin myös etukäteen hypetetty "merkittävän ja ison nimen" TNA-debyytti, mikä paljastui D-Lo Brownin TNA-debyytiksi. Brown on toki ihan mukava painija, mutta eihän hän nyt pitkään aikaan ole ollut millään tavalla mielenkiintoinen tapaus. WWE:ssä hän ei ole saanut pushia koko 2000-luvulla. Joka tapauksessa Brownille oli luvattu NWA World Heavyweight -mestaruusottelu, ja debyyttipromossaan Brown nimenomaan alkoikin haukkua WWE:tä siitä, kuinka se ei koskaan antanut hänelle mahdollisuutta näyttää kykyjään. Brown promosi ihan hyvin, ja olisi TNA toki voinut huonommankin kaverin palkata. Yleisö oli aivan liekeissä Brownin debyytistä. Anglen päätteeksi Sonny Siaki saapui tarjoamaan Brownille paikkaa SEX:ssä, mutta Brown kieltäytyi. Tästä tietenkin seurasi tappelu, joka päättyi Brownin voittoon.
• Brownia nähtiin myös myöhemmin illalla, kun Dusty Rhodes oli saapunut selvittämään Erik Wattsin, Brian Lawlerin ja David Flairin Next Generation -stablen tilannetta. Aikaisemmin illalla oli nähty, kuinka todella hermostuneen oloinen Jeff Jarrett oli yrittänyt päästä hyökkäämään Erik Wattsin kimppuun muttei ollut onnistunut tässä. Jarrettin tukena olevan Dustyn saavuttua kehään hän kutsui paikalle koko Lawler, Flair & Watts -kolmikon, mutta vain kaksi ensimmäistä saapui paikalle. Rhodes alkoi haukkua koko kolmikkoa päin Lawlerin ja Flairin kasvoja, ja lopulta hän jopa hyökkäsi Lawlerin kimppuun. Tästä seurasi käsirysy, jossa Rhodes oli jäämässä alakynteen, kunnes nimenomaan D-Lo Brown saapui hänen avukseen. Heelit pääsivät taas niskan päälle, kun Erik Watts saapui avuksi, mutta samalla paikalle ryntäsi Jeff Jarrett. Anglen päätteeksi Jarrett, Brown ja Rhodes pieksivät heelit ja juhlivat kehässä.
• Tämän viikon show'n pääkuviona nähtiin Ravenin ja AJ Stylesin välienselvittely. Miehet olivat olleet jo pitkän aikaa toistensa kurkuissa kiinni, koska molemmat tahtoivat nousta seuraavaksi NWA World Heavyweight -mestariksi. Edellisen jakson yhteenvedossa ehdin jo julistaa, että molemmat herrasmiehet olivat ilmeisesti vetäytyneet pois tästä kriisissä olevasta SEX-porukasta, mutta tällä viikolla SEXin voimakaksikko Harris Brothers saapui rauhoittelemaan miesten backstage-kärhämää. Ovatko he sittenkin yhä osa SEXiä? Kuka tietää? No, joka tapauksessa tykkään tästä Ravenin ja Stylesin heel vs. heel -feudista, ja myös ottelu oli oikein mukavaa katsottavaa. Se olisi muuten ollut kiistatta hyvä ja kolmen tähden arvoinen, mutta ottelun lopetus oli taas kerran niin surkea (ja monesti ennen TNA:ssa nähty), että se latisti osan fiiliksestäni pahasti.
• Mitäs muuta tästä jaksosta oli vielä sanottavana? Konnanin feud Jerry Lynnin kanssa jatkui. Tällä viikolla WCW:stä tutut luchadoret Damian ja Halloween ottivat yhteen Lynnin ja hieman yllättäen David Youngin kanssa. Ottelu oli ihan ok muttei lähelläkään edellisviikkojen tasoa. Se tosin johtuu paljolti myös siitä, että aikaa kamppailulla oli alle 5 minuuttia. X-Divarin vääntö Kid Kashin ja Amazing Redin välillä kiristyi tällä viikolla, ja tässä kahden yleisönsuosikin kiistassa Kid Kash on alkanut näyttää viikko toisensa jälkeen enemmän heelmäisiä piirteitä. Tällä viikolla heidän kiistassaan kolmantena pyöränä oli brittiläinen Jonny Storm, joka ei kuitenkaan vakuuttanut otteillaan. Itse ottelu oli kuitenkin hyvä ja oikein viihdyttävää katsottavaa. Harris Brothersit murskasivat Steve Corinon tämän viimeiseksi jääneessä TNA-esiintymisessä, ja joukkuemestaruuksien kohtalo ratkottiin monen viikon tyhjäkäynnin jälkeen. SEX:ää edustava XXX ja NWA:n puolesta taisteleva AMW ottelivat ehdottomasti hyvän ja lähellä jopa ***½-tasoa olevan ottelun, josta puolikas tippui kuitenkin lopun sekaantumissekoiluiden takia. Jään kuitenkin odottamaan tulevia kohtaamisia. Tässä on klassikkoainesta.
• Kokonaisuutena tarjolla oli taas ihan kohtuullinen TNA-PPV. Ei lähelläkään parasta mahdollista, mutta ihan katsottava paketti kuitenkin. Kaukana ovat silti oikeasti hyvät arvosanat. Tavallaan tykkään siitä, kuinka SEX:n rooli on jäänyt nyt tällaiseksi midcard-stableksi, mutta siirtymä toteutettiin silti aivan liian hätäisesti. En myöskään ole innoissani Watts, Flair & Lawler -kolmikon pushista. Silti TNA:lla on nyt muutamia oikeasti hyviä ja mielenkiintoisia feudeja, ja viikottain show'issa tuntuu olevan ainakin pari oikeasti hyvää ottelua. Parempaan suuntaan ollaan siis vuoden alusta menty. Tämä(kin) show oli Kehno.

*** Amazing Red
** AJ Styles
* Chris Daniels

---------------------------------------

Weekly PPV #36 (19.3.2003)

NWA Tag Team Championship Match
Triple X (Low-Ki & Skipper) (c) w/ Christopher Daniels vs. Disciples of the New Church w/ James Mitchell
** (10:06)

Tag Team Match
Konnan & Juventud Guerrera vs. Jerry Lynn & Jason Cross
**½ (9:23)

Tag Team Match
Glenn Gilbertti & Mike Sanders vs. Jim Duggan & Moondog Spot
DUD (1:56)

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) vs. Amazing Red vs. Trinity
** (5:55)

6-Man Tag Team Match
NWA's Next Generation (Watts & Lawler & Flair) vs. D-Lo Brown & Dusty Rhodes & Jeff Jarrett
*½ (8:25)

Hardcore Ladder Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Raven vs. AJ Styles
*** (11:14)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Triple X (c) def. Disciples of the New Church via DQ to retain the NWA Tag Team Championship
Konnan & Juventud Guerrera def. Jerry Lynn & Jason Cross
Jim Duggan & Moondog Spot def. Mike Sanders & Glen Gilbertti
Kid Kash (c) def. Amazing Red, Trinity to retain the NWA X Division Championship
Jeff Jarrett & D-Lo Brown & Dusty Rhodes def. NWA's Next Generation
Raven def. AJ Styles to become #1 contender for the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• SEX jatkoi tässä jaksossa vajoamistaan marginaaleihin ja alakortin kuvioihin. Show'n alussa Glenn Gilbertti yritti onnistua siinä, missä Sonny Siaki oli epäonnistunut edellisellä viikolla, eli D-Lo Brownin suostuttelussa. Gilbertti sanoi Brownille, että Jarrett ei koskaan antaisi Brownille luvattua NWA World Heavyweight -mestaruusottelua, jos hän pysyisi Jarrettin puolella. Brown alkoi jo hieman kääntyä SEX:n puolelle, mutta tällöin Jarrett saapui paikalle ja yritti vakuuttaa Brownin pysymään hänen puolellaan. Jarrett ja Brown ajautuivat väittelyyn, jonka keskeytti Erik Wattsin, David Flairin ja Brian Lawlerin (alias NWA's Next Generation) hyökkäys. Next Generation ja SEX tekivät yhteistyötä ja olivat piestä Brownin ja Jarrettin, kunnes Dusty Rhodes ja America's Most Wanted ryntäsivät apuun. Lopuksi paikalle saapui vielä The Truth, joka oli ollut viikkojen ajan pois, koska loukkaantui siitä, että kaikki epäilivät hänen liittyvän SEX:ään. Comebackissaan hän auttoi facet voittoon SEX:stä ja Next Generationista, mutta myöhemmin illalla Truth kääntyikin Jarrettia vastaan ja iski hänet Powerbombilla kanveesiin.
• Alkukahinoiden jälkeen SEX pyöri lähinnä joukkuekuvioissa. Porukan terävin kärki tuntuu tällä hetkellä olevan Triple X, joka puolusti vöitään New Churchia vastaan. Aluksi ottelu vaikutti ihan mukavalta, mutta loppua kohti se alkoi tökkiä, eikä asiaa auttaneet kaikki typerät sekaantumiset, laimea lopetus ja ref bumpit. Varsinainen yllätys nähtiin ottelun lopuksi, kun Malice teki TNA-paluunsa ja auttoi New Churchia XXX:n pieksemisessä. Harrisin veljekset liittyivät lopulta mukaan pieksentäkarkeloihin. Tämä joukkuekuvio oli ihan mielenkiintoista seurattavaa, mutta sen sijaan Mike Sandersin epätoivoinen taistelu Jim Duggania vastaan ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Asiaa ei todellakaan auttanut se, että tällä viikolla Sanders (jolla oli pahoja ongelmia SEX-partnerinsa Gilberttin kanssa) kohtasi Dugganin lisäksi Moondog Spotin, joka oli jumalattoman huonossa kunnossa. Ottelu oli täyttä kuraa mutta onneksi sentään lyhyt. Sonny Siaki oli tippunut todella pieneen rooliin. Tällä viikolla hän yritti Holly Woodin kanssa nöyryyttää Athenaa, kunnes David Young saapui naisen avuksi. Gilberttiä nähtiin vielä show'n lopussa, kun hän sekaantui illan Main Eventiin, vaikka Ravenin ja Stylesin asema SEX:ään tuntuu olevan aika epävarma.
• SEX:ää merkittävämmäksi heel-porukaksi on viime viikkojen ajan yritetty buukata tätä Next Generationia, joka on kuitenkin harmillisen epäkiinnostava. Flair ja Lawler ovat täysiä turhakkeita ja Watts ilmeisestikin todella huono kehässä vaikkakin ihan hyvä mikissä. Tällä viikolla kolmikko pääsi jo kehään, kun he kohtasivat Jarrettin, Brownin ja Rhodesin siedettävässä mutta aika heikossa ottelussa. Lyhyempikin olisi riittänyt. Ottelun jälkeen Truth siis saapui paikalle ja kääntyi Jarrettia vastaan, minkä jälkeen Watts raahasi tajuttoman Jarrettin parkkipaikalle. Aluksi Watts aikoi kiinnittää Jarrettin köydellä kiinni pakettiautoon ja lähteä raahaamaan häntä pitkin teitä, mutta lopulta hän muutti mielensä ja julisti tajuttomalle Jarrettille keksivänsä ensi viikoksi jotain vielä parempaa.
• Tämänkin viikon Main Event oli Ravenin ja AJ Stylesin ottelu, sillä ensimmäinen kohtaaminen oli päättynyt tuplaselätykseen. Tykkään edelleenkin tästä ykköshaastajuuskamppailusta, koska nyt TNA:lla tuntuu olevan todellinen päämestaruusdivisioona ja koska molemmat ovat kiinnostavia painijoita. Tällä viikolla Styles ja Raven ratkaisivat ykköshaastajuuden Hardcore Ladder Matchissa, joka oli hyvä ottelu ja asteen parempi kuin viime viikolla erityisesti sen takia, että ottelulle saatiin kunnon lopetus. Illan paras kohtaaminen muttei silti mikään klassikko.
• X-Divisioonassa jatkettiin tälläkin viikolla lucha libre (Konnan) vs. X-Divisioona (Jerry Lynn) -feudia. Vihdoinkin Konnan ja Lynn astuivat samaan kehään, mutta eivät sentään kahdestaan. Joukkuepareinaan heillä oli Juventud Guerrera ja Jason Cross. Odotin etukäteen huikeaa spottailua, mutta yllättäen tämä jäi vähän vaisuksi eikä samalle tasolle kuin esimerkiksi Guerreran ja Lynnin 1 vs. 1 -ottelu. Harmi. Silti ihan kiva ottelu. Ihan kiva (mutta lyhyt) oli myös X-Divisioonan mestaruusottelu, jossa Kid Kash puolusti vyötään Amazing Rediä ja omaa valettiin Trinityä vastaan. Nyt nimitän Kashin virallisesti heeliksi, koska sen verran ylimielisesti ja mulkkumaisesti hän on käyttäytynyt Rediä ja Trinityä kohtaan. Red olisi tahtonut kohdata Trinityn 1 vs. 1 -ottelussa, koska hänen mukaansa on Trinityn ansiota, että Kash edes on mestari. Kash ei kuitenkaan tähän suostunut. Lopputuloksena oli vauhdikas ja kivaa katsottavaa oleva 3-Way Dance, joka kuitenkin päättyi aivan liian nopeasti. Jään odottamaan jatkoa tälle feudille.
• Tämä show tuntui kaikin puolin turhalta ja yhdentekevältä. Käytännössä kaikki oli joko nähty jo aikaisemmin (ja useimmissa tapauksissa paremmin kuin tässä show'ssa) tai sitten ne eivät vain olleet näkemisen arvoisia. Masennuin jo pelkästään siitä, että show aloitettiin Jim Dugganin patrioottipromolla (USA oli tässä vaiheessa aloittamassa sotaansa Irakia vastaan). Dugganin ja Moondog Spotin paritus oli kuitenkin jotain vielä pahempaa. Parasta oli Ravenin ja Stylesin ottelu (joka oli myös parannus edelliseltä viikolta), mutta sekään ei ollut mitenkään ikimuistoinen ottelu. SEX:n meno on Russon lähdön jälkeen ollut täysin epäkiinnostavaa (kunhan XXX leikattaisiin pois porukasta), ja Next Generation ei vaikuta hyvältä. Miksi Truthin piti kääntyä Jarrettia vastaan juuri, kun yleisö suostui poppaamaan hänelle comebackin kunniaksi? Äh, tämä jakso olisi voitu jättää kokonaan väliin, ja ketään ei olisi haitannut. Toisaalta ei tämä mitenkään järkyttävän hirveä ollut, sillä tarjolla oli ihan kivoja kohtaamisia, eikä tässä ollut mitään niin kamalaa kuin alkuvuoden jaksoissa. Silti tämä jää juuri ja juuri Surkean puolelle.

*** AJ Styles
** Raven
* Jerry Lynn

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
7. WWA The Retribution - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Ja vielä lisää TNA:ta sunnuntaina.