Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[What]

Paperilla ainakin tapahtumat #35 ja #36 näyttää ihan hyviltä. Taitaa vaan toteutus vielä jonkin verran tökkiä.

Pikkuhiljaa alkaa kyllä olla yliannostus tätä TNA:ta lukijallekin. Tulisi jo WM XIX

[The Rocker]

Paperilla ainakin tapahtumat #35 ja #36 näyttää ihan hyviltä. Taitaa vaan toteutus vielä jonkin verran tökkiä.

Pikkuhiljaa alkaa kyllä olla yliannostus tätä TNA:ta lukijallekin. Tulisi jo WM XIX

Joo sama fiilis täällä. Tietysti tapahtumakalenteri on lahjomaton. No kyllähän tässä WWE:tä pääsee myös tutkimaan. Vähemmän tosin yllätyksiä siellä.

[Kenitys]

Joo, pahoittelut. Aikamoinen putki tulee tosiaan tässä, mutta kohta tulee myös parin viikon tauko vastapainoksi.

[Japeet]

Pöh, näitä on tosi mielenkiintoista lukea, varsinkin kun koko weekly PPV -era on ainakin itselleni aika lailla tuntematonta aluetta. Jotenkin tuntuu että sinne on kauhean vaikea hypätä sekaan, ja nämä ovat tarjonnet paljon mahiksia katsella ainakin parhaat palat niin että tietää taustatkin.

[Kenitys]

Pöh, näitä on tosi mielenkiintoista lukea, varsinkin kun koko weekly PPV -era on ainakin itselleni aika lailla tuntematonta aluetta. Jotenkin tuntuu että sinne on kauhean vaikea hypätä sekaan, ja nämä ovat tarjonnet paljon mahiksia katsella ainakin parhaat palat niin että tietää taustatkin.

Kiva kuulla :) Minustakin nämä ovat tosi mielenkiintoisia, mutta toki jossain vaiheessa tulee vähän yliannostus, jos sekä minulta että Whatilta iskee samaan aikaan TNA-putkea.

Mutta nyt sitten päätetään se putki hetkeksi. Päivän myöhässä tosin, koska eilen ei koneelle ehtinyt tulla.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #37 (26.3.2003)

Maaliskuun viimeinen TNA-PPV. Selostajina Mike Tenay ja iki-ihana Don West. Show avattiin Goldylocksin ja TNA:n geneeristen entrance-themejen säveltäjänä tunnetuksi tulleen Dave Oliverin esittämällä America The Beautifulilla. USA oli lähtenyt sotaan, ja TNA kunnioitti sotajoukkoja. Hienoa.


AJ Styles vs. Mike Sanders
Tämänviikkoinen show lähti käyntiin varsin räväkästi (ja ikävä kyllä myös naurettavasti), sillä AJ Styles hyökkäsi SEX:n pukuhuoneeseen moottorisahan kanssa. Kyllä, moottorisahan. Hyvä TNA. Viime vuonna teillä oli käsiaseen kanssa heiluva kääpiö, nyt moottorisahan kanssa rynnistävä Main Eventer. No, joka tapauksessa. Styles oli raivoissaan siitä, että Glenn Gilbertti oli aiheuttanut hänelle tappion viime viikon Main Eventissä ja näin ollen estänyt häntä nousemasta ykköshaastajaksi. Styles haastoi Gilberttin otteluun nyt ja heti. Ensin Gilbertti näytti suostuvan, mutta sitten hän pistikin Mike Sandersin ottelemaan hänen sijastaan. Sandersilla ja SEX:n johtajan roolin ottaneella Gilberttillä on siis ollut viime viikkoina pahoja erimielisyyksiä, ja Gilbertti on mollannut Sandersia siitä, että tämä on hävinnyt Jim Dugganille kaksi kertaa. Tämä oli Sandersin viimeinen näytönpaikka ansaitakseen asemansa SEX:ssä.

Jännittävä parivaljakko toisiaan vastaan, mutta lopputulos oli oikein kiva. En toisaalta paljon vähempää odottanutkaan, koska tässä vaiheessa lienee jo kaikille päivänselvää, että AJ Styles saa vähintään kivan ottelun irti vaikka hiekkasäkin kanssa, ja Sanders on kuitenkin hiekkasäkkiä parempi. Ei hän mikään superpainija todellakaan ole, mutta oikean vastustajan kanssa hän pystyy välillä jopa ihmeisiin. Nyt ei ylletty sentään ihan ihmeisiin, ja loppupuolella meno oli jopa harmillisesti vähän kankeaa. Tilannetta ei parantanut myöskään Glenn Gilberttin ja Sonny Siakin sekaantumiset ja niitä seurannut laimea lopetus. Silti ottelu oli kokonaisuutena miellyttävä, ja erityisesti alkupuolisko oli todella vauhdikasta ja intenssiivistä menoa. Sellaisena kun tämä olisi jatkunut loppuun asti, olisi puhuttu jo hyvästä ottelusta.
**½ (8:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

AJ Styles (Roll up after Gilbertti's unsuccesfull interference)

Konnan vs. Jerry Lynn
Tähän mennessä lienee jo kaikille tullut selväksi, että Konnanin ja Jerry Lynnin välillä oli intenssiivinen feud. Tämä TNA:n alakortin ehdottomasti yksi kirkkaimmista feudeista oli alkanut siitä, että Konnanin mukaan koko X-Divisioona oli pelkkä halpa kopio lucha librestä. Lynn asettui puolustamaan X-Divisioonan kunniaa, ja viime viikkojen aikana hän oli kohdannut monia Konnanin TNA:han tuomia lucha libre -tähtiä. Edellisessä show'ssa Konnan oli vihdoin astunut itsekin kehään joukkueottelussa, mutta nyt oli aika saada ratkaisu tähän feudiin 1 vs. 1 -ottelussa Konnanin ja Lynnin välillä.

En odottanutkaan tältä ottelulta ihan kauheasti, koska Konnanin painitaidot eivät todellakaan ole se syy, minkä takia olen innostunut tästä feudista. Konnan on ihan hyvä promottamaan, mutta kehässä hän ei ole koskaan ollut erityinen mestari, eikä hän ole viime vuosien aikana ainakaan parantanut otteitaan yhtään. Tavallaan minua kuitenkin kiinnosti, mitä Lynn ja Konnan saisivat toisistaan irti blow off -ottelussaan. Lopputulos oli ihan kiva muttei millään mittapuulla erikoinen. Konnanin hallintaosuudet olivat juuri perus K-Doggia, eli aika mitäänsanomatonta ja hitaanpuoleista. Onneksi vastustajana oli Lynn, joka pystyi pitämään tempoa hyvin ylhäällä ja ottamaan myös pari tosi näyttävää bumppia, kuten rajun Powerbombin ringisidellä. Ottelu oli loppujen lopuksi aika lyhyt, mikä oli hyvä asia siksi, että Konnan ei ehtinyt väsyä liikaa. Näin ollen ottelun tasokaan ei kärsinyt. Toisaalta lyhyen ajan vuoksi tässä ei ehditty kertoa mitään suurta tarinaa, joten semmoiseksi ihan kivaksi rutistukseksi tämä jäi. Ottelun jälkeen Lynnin kimppuun hyökkäsi tuntematon luchadore.
** (5:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (Roll up)

In ring angle w/ Sports Entertainment Xtreme & Disciples of the New Church
Tässä välissä nähtiin illan Main Eventiä pohjustava angle. Disciples of the New Church oli siis haastanut Triple X:n ja Harris Brothersit edellisellä viikolla S & M (tuttavallisemmin Sadistic Madness) -otteluun, jossa New Churchin ja SEX:n erimielisyydet ratkaistaisiin lopullisesti. Edellisellä viikolla TNA-comebackinsa oli tehnyt New Churchin alkuperäinen jäsen Malice, mutta syystä taikka toisesta häntä ei tällä viikolla enää nähtykään (eikä tultaisi näkemään tulevaisuudessakaan). Niinpä New Church tarvitsikin kaksi lisäjäsentä joukkueeseensa Main Eventiä varten. Aluksi kuultiin James Mitchellin hyvä promo, jossa hän myös selitti ottelun säännöt: kaikki on sallittua, mutta vastustajaa ei voi selättää tai laittaa luovuttamaan ennen kuin tämä vuotaa verta. Tämän jälkeen paikalle saapui SEX:n poppoo (Low-Ki oli tällä viikolla poissa riveistä), ja tästä tietenkin seurasi joukkotappelu. Se päättyi siihen, että ensin New Churchin apuun ryntäsi Sandman. Tämän jälkeen areena pimeni, ja valojen palatessa kehässä seisoi Perry Saturn! Saturn teki siis TNA-debyyttinsä New Churchin apurina, ja hän yksin pieksi kaikki SEX:n jäsenet ulos kehästä. Tykkään Saturnista, joten tykkäsin tästä anglesta.


David Young w/ Athena vs. Sonny Siaki
David Young on nyt taas tehnyt face-turnin. Katsotaan, kauan se kestää tällä kertaa. Face-turn oikeastaan tapahtui jo pari viikkoa sitten, kun Young otteli Jerry Lynnin joukkueparina, mutta virallista siitä tuli edellisessä show'ssa, kun Young ryntäsi pelastamaan Athenan Sonny Siakin käsistä. Siaki oli siis edellisellä viikolla saapunut kehään yhdessä SEX-tytön Holly Woodin (jota ei tällä viikolla nähty) kanssa nöyryyttämään yleisön suosiossa edelleen olevaa kehätyttöä Athenaa. Tilanne päättyi siihen, että Siaki iski Athenan kanveesiin Siakalypse Now'lla (eli Pumphandle Tombstone Piledriverillä), jolloin David Young saapui pieksemään Siakin ja auttamaan Athenan backstagelle. Nyt Young tahtoi kostaa Athenan puolesta Siakille. Athena seurasi ottelua ringsideltä niskatuen kanssa.

Tämä oli itse asiassa yllättävän toimiva tiivis mäiskintä. Tarkemmin ajateltuna on jopa ihan selvää, että ottelu Siakin ja Youngin välillä toimi aika hyvin, koska vastakkain oli kaksi tämän ajan isointa X-Divisioonan painijaa. Molemmat ovat kehässä ihan taitavia vaikkeivatkaan mitään varsinaisia painijumalia. Erityisesti Young on viime aikoina esittänyt oikeasti vakuuttavia otteita, ja niitä hän jatkoi myös tässä ottelussa. Siaki taas tuntui koko X-Divarin mestaruuskautensa ajan olevan vähän hukassa, mutta nyt samantyylisen vastustajan kanssa hän vaikutti olevan taas paljon enemmän elementissään. Miehet siis mäiskivät toisiaan ihan viihdyttävästi, ja nähtiinpä ottelussa jopa yksi hieno high flying -liikekin (Hurracanrana ulos kehästä). En tiedä, olisiko tällä ollut ehkä potentiaalia jopa hyvään asti, mutta ainakin puolikkaan enemmän tämä olisi ansainnut, jos aikaa olisi ollut enemmän ja ottelu ei olisi päättynyt Desiren comebackiin ja typerään Desire vs. Athena -kahakkaan. Nyt jäätiin vain ihan kivaksi.
** (5:46)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Double DQ after Athena's and Desire's interferences)

In ring angle w/ Next Generation, Jeff Jarrett, D-Lo Brown & Glenn Gilbertti
Sitten nähtiin taas moniosainen ja varsin sekava angle, joka alkoi siitä, että Erik Wattsin, Brian Lawlerin ja David Flairin poppoo saapui haukkumaan Jeff Jarrettia. Se oli varsin raukkamaisesti tehty, koska etukäteistietojen mukaan Jarrettin ei pitänyt olla areenalla ollenkaan. Kappas vain, toisin kuitenkin kävi, ja kesken Wattsin promon valot menivät taas pimeäksi. Niiden palatessa Jarrett oli ilmestynyt kehään, ja hän täräytti Wattsia suoraan päähän lempiaseellaan kitaralla. Next Generation liukeni paikalta, ja Jarrett rupesi promoamaan kaikista muista painijoista, jotka olivat myös hänen mestaruutensa perässä: AJ Stylesistä, Glenn Gilberttistä, The Truthista ja virallisesta ykköshaastajasta Ravenista, joka ei loukkaantumisen vuoksi ollut paikalla tässä show'ssa.

Tässä vaiheessa Jarrettin promon kuitenkin keskeytti D-Lo Brown, joka saapui jälleen vaatimaan mestaruusotteluaan. Tähän mennessä Brown oli ollut omien sanojensa mukaan vain Jarrettin apurina, mutta nyt hän tahtoi hänelle luvatun mestaruusottelun. Jarrett sanoi kyllästyneensä Brownin valitukseen ja lupasi, että he voivat otella mestaruudesta tänä iltana, jos Brown sitä todella haluaa. Tässä vaiheessa tilanteen keskeytti Glenn Gilbertti, joka saapui muistuttamaan, että Raven on virallinen ykköshaastaja. Ilmeisesti Raven siis todella on paperilla yhä osa SEX:ää, vaikkei hän olekaan tehnyt mitään yhteistyötä porukan kanssa Russon lähdön jälkeen. Gilbertti nimittäin sanoi, että Ravenin ollessa ykköshaastaja mestaruudesta ei voitaisi käydä mitään ottelua, jota SEX ei ole hyväksynyt. Gilbertti kuitenkin lupasi, että SEX sallii D-Lo Brownin ja Jeff Jarrettin välisen mestaruusottelun ensi viikolle, jos D-Lo suostuu pariin pieneen vaatimukseen. D-Lo'n täytyy ottaa SEX ringsidelle mukaan ja luvata liittyvänsä SEX:ään jos ja KUN hän voittaa mestaruuden SEX:n avulla. Hetken aikaa D-Lo näytti painivan vaikean päätöksen kanssa, mutta lopulta hän suostui Gilberttin ehdotukseen. Jarrett ei tätä katsonut hyvällä. Semmoista sitten. En ole ihan vakuuttunut tästä Brownin ME-roolista.


David Flair vs. Dusty Rhodes - Bunkhouse Stampede Match
Dusty Rhodes on ollut Jeff Jarrettin tukena alusta lähtien tässä kamppailussa Next Generationia vastaan, mutta ennen kaikkea tässä Rhodesin ja Flairin välisessä kärhämässä on kyse Flairin hallussa pitämästä alkuperäisestä NWA-mestaruusvyöstä. Tuo vyö oli siis viikkokaupalla Flairin juuttikangassäkissä, ja lopulta parisen viikkoa sitten Flair oli paljastanut, että tuolla säkissä oli hänen isälleen Ric Flairille kuuluva mestaruusvyö. Dusty Rhodes ja Jeff Jarrett eivät voineet sietää, että David Flairin tapainen limanuljaska esiintyi viikko toisensa jälkeen vyön kanssa, vaikka hän ei ollut ikinä ansainnut edes päämestaruusottelua. Nyt Dusty tahtoi päättää tämän sodan omassa Bunkhouse Stampede Matchissaan (eli cowboy-henkisessä HC-mäiskinnässä) ja ottaa mestaruuden samalla pois Davidilta.

Täytyy myöntää, että olin ihan tyytyväinen siihen tapaan, jolla tämä ottelu hoidettiin pois alta. En ole tyytyväinen siihen, että David Flairia yleensä buukataan Singles-otteluihin TNA:ssa, mutta tämä oli varmastikin paras tapa, jolla hänen ja Dustyn feudintynkä pystyttiin selvittämään. Ja kun olen tuon saanut sanottua, voinkin todeta tämän olleen silti lähinnä pelkkää kuraa. Ei tämä oikeastaan ollut edes varsinainen ottelu, ja aikaakin kohtaaminen taisi saada enintään parisen minuuttia, joten tästä on turha yrittää tehdä mitään syväanalyysiä. Dusty pieksi Flairia, ja David myi ottamansa iskut joten kuten. Bunkhouse-stipulaatioon kuuluvaa HC-välineistöä ei osattu käyttää ollenkaan hyödyksi, ja esimerkiksi piikkilanka jätettiin koko ottelun ajaksi vain lojumaan kehään. No, ainakin hommalle saatiin puhdas lopetus, mutta post match -meiningit lupaavat ikävästi vielä jatkoa tälle kuviolle.
½ (2:26)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Dusty Rhodes (Pinned Flair after hitting him with a cowbell)

Amazing Red & Alexis Laree vs. Kid Kash & Trinity - Mixed Tag Team Match
Amazing Redin ja Kid Kashin feud sen kuin jatkuu. Tällä viikolla uutena käänteenä oli se, että myös Amazing Red oli hankkinut itselleen naispuolisen apurin. Alexis Laree oli tähän aikaan vasta uraansa aloitteleva mutta paljon huomiota indy-skenessä kerännyt naispainija, joka oli ehtinyt käydä esiintymässä TNA:n kaikkien aikojen toisessa ppv:ssä, jossa käytiin legendaarinen Lingerie Battle Royal Miss TNA -tittelistä. Nykykatsojille Laree lienee hieman paremmin tuttu Mickie Jamesina. Nyt Laree oli kuitenkin tehnyt paluun TNA:han, ja hän oli päättänyt auttaa Rediä, jotta he voisivat yhdessä niputtaa Kashin ja Trinityn. Vaikka tässä ottelussa rakenneltiin yhä Kashin ja Redin feudia, myös Kashin ja hänen managerinsa Trinityn välit tuntuivat huononevan viikko viikolta, koska Kash kohteli apuriaan todella halpamaisesti.

Taas yksi ihan mukava midcard-ottelu tämän feudin tiimoilta, mutta vieläkään ei varsinaiseen kultasuoneen isketty. Kai tässä pitää vain kiltisti odotella sitä (kieltämättä hyvin buildattua) 1 on 1 -ottelua Kashin ja Redin välillä... Jos sellainen nyt tulee eikä tässä käy niin, että homma muuttuu kokonaan Kashin ja Trinityn feudiksi. Tässä ottelussa oli mielenkiintoisinta nähdä ensimmäistä kertaa kunnolla Lareen otteita pre Mickie James -eralta. Jonkun verran haparointia, mutta toisaalta muutama oikeasti näyttävä liike. Laree ja Trinity pelasivat kohtuullisen hyvin yhteen, ja asiaa auttoi se, että heidän taistelulleen ei annettu liikaa aikaa. Kash ja Red olivat tällä kertaa hienossa iskussa, ja molemmat väläyttivät oikeasti hienoja liikkeitä. Kokonaisuutena tämä olisi voinut nousta ehkä jopa hyväksi, mutta lopetuksen sekavuus söi taas kerran pisteitä.
**½ (7:32)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kid Kash & Trinity (Trinity pinned Laree after a Moonsault although Red tried to pin Kash after a Sunsetflip Powerbomb at the same time)

Chris Harris vs. D-Lo Brown
Tämä oli hyvin erikoinen kohtaaminen, vaikka mitään tarinaa ei ottelulla ollutkaan takana. Kyseessä oli nimittäin ensimmäinen kerta sitten TNA:n ensimmäisen viikon, kun Chris Harris otteli yksin ottelussa, jolla ei ollut mitään tekemistä James Stormin kanssa. Goldylocks oli kysynyt Harrisilta aikaisemmin illalla, onko AMW kenties hajoamassa, mutta Harrisin mukaan mistään sellaisesta ei ollut kyse. Hieman ylimielisesti käyttäytynyt Harris ei antanut haastattelussa ollenkaan suunvuoroa James Stormille, ja sen sijaan hän vain kertoi tahtovansa nähdä, miten hän pärjää singles-ottelussa. Vastustajakseen Harris sai D-Lo Brownin, joka tuntui yhä vetävän face-roolia siitä huolimatta, että hän oli luvannut liittyä SEX:ään, jos voittaisi mestaruuden.

Tämä oli harmillinen pettymys. Chris Harris on ollut niin liekeissä viime aikojen joukkueotteluissa, että odotin innolla näkeväni, mihin hän pystyy 1 vs. 1 -kohtaamisessa. D-Lo Brown ei kieltämättä ollut ehkä paras valinta Harrisin vastustajaksi, mutta toisaalta Brown ei WWE-urallaan ollut kehätaidoiltaan todellakaan siitä huonoimmasta päästä, joten oletin tämän kaksikon saavan aikaiseksi hyvän ottelun. Ottelu lähtikin käyntiin ihan kivasti, mutta sen suurin ongelma oli juuri se, ettei tästä tullut koskaan mitään "ihan kivaa" enempää. Ei nähty mitään erityisen säväyttäviä liikkeitä tai hienoja bumppeja. Brown ja Harris liikuivat kehässä ihan hyvin mutteivat mitenkään niin, että olisin jäänyt sitä jälkeenpäin muistelemaan. Ihan ei ollut nyt kaikki pelissä näillä kahdella. Fiilistäni ei parantanut myöskään se, että lopetukseen piti saada SEX-sekaantuminen. Kokonaisuutena ihan kiva, mutta parempaakin olisi ollut lupa odottaa.
** (6:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown (Pinned Harris after Glenn Gilbertti interfered and hit him with a neckbreaker)

Harris Brothers & Triple X (Daniels & Skipper) vs. Disciples of the New Church & Sandman & Perry Saturn w/ James Mitchell - Sadistic Madness Match
Tämän ottelun taustatarina tulikin oikeastaan selitetyksi jo tuossa aikaisemmassa anglessa. New Church oli tosiaan käynyt jo pitkän aikaa sotaa sekä Harris Brothersien että Triple X:n kanssa. Nyt he pääsivät kohtaamaan heidät S & M -ottelussa, jossa apuna olivat Sandman ja Perry Saturn, jota luulin New Churchin uudeksi jäseneksi.

Hehee, tykkäsin tästä ottelusta. Tämä ei varmastikaan ole kaikkia painifaneja varten, mutta minua tällainen romuralli Main Eventinä viihdytti mainiosti. Kaikki kahdeksan (jopa Harrisin veljekset) tuntuivat yrittävän tässä ottelussa parhaansa, ja lopputuloksena oli toimiva 10-minuuttinen HC-mäiskintä. Viihdyttävyyttä paransi myös se, että ottelussa oli mukana Danielsin, Saturnin ja Skipperin tapaisi taidokkaita painijoita, jotka esittelivät ottelun aikana monia näyttäviä liikkeitä. Danielsin Double Jump Moonsault oli tavallistakin näyttävämpi, ja Saturn oli in ring -debyytissään aivan liekeissä paiskoessaan vastustajia Suplexeilla. Edes typerä veristipulaatio ei pilannut ottelua, ja Slashin tarjoilemat piikiniskut vastustajien otsaan näyttivät rajuilta. Ei tämä toki sekavuutensa takia nouse hyvää paremmaksi, ja tässäkin ottelussa harmitti lopun turha sekaantuminen. Ottelun lopussa nimittäin Truth saapui paikalle ja käyttäytyi vaihteeksi taas facemaisesti hyökätessään SEX:n kimppuun. Liikaa en tästä sekaantumisesta viitsi nillittää, koska Truthin lisäksi otteluun sekantui TNA-debyyttinsä tekevä VISCERA. Oikeasti. Viscera. Tämä ei voi luvata kuin jotain todellista kultaa.
*** (11:21)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Disciples of the New Church & Sandman & Perry Saturn (Saturn pinned Daniels after Viscera hit him wit a Sit-Out Chokeslam)

*** Perry Saturn
** Christopher Daniels
* Amazing Red

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #37:stä: Kokonaisuutena tämänviikkoinen paketti oli hieman edellistä parempi. Ainakaan minun ei tarvinnut katsoa minuuttiakaan Jim Duggania ja Moondog Spotia, mikä on jo iso parannus. Toki tämäkin oli kokonaisuutena taas aika laimea, ja mitään kovin erikoista tai hienoa ei tässä show'ssa nähty. Silti kokonaisuus toimi ihan kohtuullisesti, ja jään odottamaan mielenkiinnolla, kääntyvätkö sekä Mike Sanders että AJ Styles faceiksi asettuessaan SEX:ää vastaan. Koko SEX:n voisi kyllä jo kuopata. Tämä show oli Kehno.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
8. WWA The Retribution - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Seuraavaksi Suurin ja Mahtavin.

[What]

VISCERA TNA:ssa! Tästä ei voi seurata muuta kuin hyvää. Mutta nyt vihdoinkin rikon tämän TNA-putken.


Sunnuntai, 23. Heinäkuuta 2006
Conseco Fieldhouse, Indianapolis, Indiana

Tämä oli kolmas vuosi peräkkäin, kun WWE järjesti tämän WCW:stä tutulla nimellä kulkeneen Great American Bash tapahtuman. Vuosien 2004 ja 05 tapahtumat muistetaan lähinnä huonoudestaan, mutta ei nyt etukäteen heitetä kirvestä kaivoon. Sitten toukokuun Judgment Dayn oli Smackdownissa tapahtunut monia muutoksia ja yksi suurimmista oli selostajanvaihdos. Tazzin siirryttyä uudeelleenherätetyn ECW:n leipiin oli Michael Cole saanut rinnalleen JBL:n. Vielä Judgment Dayssa JBL oli US-mestarina haastamassa maailmanmestari Mysteriota, mutta paljon oli tapahtunut parissa kuukaudessa. JBL oli nimittäin saanut uuden mahdollisuuden Reyta vastaan vain sillä ehdolla, että hävitessään hän lopettaa uransa. Ja niinhän siinä kävi, että JBL joutui painisaappaat vaihtamaan selostajan kuulokkeisiin.

WWE Tag Team Championship Match
Paul London & Brian Kendrick © VS. The Pitbulls (Jamie Noble & Kid Kash)
Judgment Dayssa energiset London & Kendrick voittivat joukkuevyöt MNM:ltä ja sittemmin koko tiimi oli hajonnut olemattomiin Nitron & Melinan siirryttyä RAW:n puolelle. Mestareiden ensimmäiseen ppv puolustukseen vastustajiksi löytyi Kid Kashin ja Jamie Noblen muodostama Pitbullseiksi ristitty tiimi. Noble & Kash olivat satunnaisesti taggailleet Smackdownissa suurimman osan vuodesta, mutta kesän aikana heille oli keksitty oikein gimmick ja nostettu ykköshaastajaksi parin vakuuttavan voiton seurauksena. Kashin ja Noblen tiimi kieltämättä oli ihan mukava lisä muutoin melko ohueen joukkuedivariin.

Olipas mukavan räväkkä avaus. Tosin eipä oikein muuta voinutkaan näiltä neljältä taitavalta keskisarjalaiselta odottaa. Miehillä olisi varmasti löytynyt eväitä otella myös tajunnanräjäyttävä spottihoroilu, mutta WWE:n tyylille ominaisesti tuossa vähän säästeltiin ja hurjimmat kierreloikat skipattiin. Se on sitten mielipidekysymys pitääkö sitä hyvänä vai huonona, itse pidän sitä lähinnä hyvänä. Tässä ottelussa jokaisella spotilla oli merkitys ja matsi pysyi oikein mukavasti kasassa koko kestonsa ajan. Tällaisia energisiä, jännittäviä ja tasokkaita joukkueotteluita katsoo varsin mielellään ja täytyy vain toivoa, että tulevaisuudessakin näitä riittäisi. Todella hyvä ja vahva avaus illalle.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:29
Voittajat: London & Kendrick (Kendrick pinned Kash after Dropsault by London)

Arvosana: *** ½

Judgment Dayn jälkeen US-vyö oli kerennyt vaihtaa omistajaansa pariinkin kertaan. Siellähän mestarina oli tämänhetkinen värikommentaattori JBL. Hän oli kuitenkin hävinnyt vyön nopeasti tapahtuman jälkeen Bobby Lashleylle. Mutta myöskään Lashley ei kävellyt TGAB:iin mestarina, sillä hänen arkkivihollisensa Finlay oli petkuttanut vyön itselleen ystäviensä William Regalin ja King Bookerin avulla. Tällä paikalla alunperin pitikin nähdä Finlayn ja Lashleyn välinen matsi US-mestaruudesta. WWE:n lääkärintarkastuksessa oli kuitenkin ilmennyt Lashleyn kärsivän kohonneista maksa-arvoista, jonka vuoksi häntä ei terveyssyistä ottelemaan päästetty. Tässä paikalla nähtiinkin segmentti, jossa Theodore Long takoi tämän asian Lashleyn kovaan kalloon ja pakotti tämän poistumaan takahuoneisiin. US-mestaruusmatsi kuitenkin saatiin: Long nimittäin vetäisi varsinaisen jäniksen hatustaan ja myönsi Finlayn kanssa ystävystyneelle William Regalille vyömatsin tässä ja nyt. Hetken ihmettelyn jälkeen tuomari olikin jo kehässä soitattamassa kelloa.

United States Championship Match
Finlay © VS. William Regal
Historiaahan tältä otteluparilta ei puuttunut. Valistuneimmat varmasti muistavat vuodelta 1996 reilusti aikaansa edellä olleen parkkipaikkatappelun WCW Nitrosta, ja kyllähän miehet WCW:n puolella olivat useammankin kerran toisiaan murjoneet. Mutta kun ihan jokainen Indianapolisin liveyleisössä ei ollut yhtä valistunut kuin me viisaat WrestlingAlertin kirjoittajat, niin kyllähän tässä heel vs heel matsissa hieman asennoitumisongelmaa oli. Kumpikin kun olivat niin inhottavia niljakkeita, että vaikea oli puolia valita. Niinpä yleisöstä kuultiin jopa ”boring” huutoja ottelun aikana.

Itse kehätoimintahan ei missään nimessä tylsää ollut, ainakaan minun silmiini. Toisaalta taas täytyy muistaa, että pidän hurjan paljon tällaisesta old school väännöstä, joka saattaa tuoliniskuihin ja titantron-loikkiin tottuneelle kasuaalifanille näyttäytyä tylsänä. Hyvä ottelu, jossa nähtiin miehille ominaiseen tyyliin stiffejä otteita. Huipputasolle toki riitti matkaa ja yleisön vaisuus söi myös tunnelmaa aika paljon pois. Ihan hyvä alakortin matsi kuitenkin.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:51
Voittaja: Finlay (pinned Regal after hitting him in the head with a boot)

Arvosana: ***

Singles Match
Matt Hardy VS. Gregory Helms
Carolinan osavaltiossa lähestulkoon naapuruksina varttuneet Helms ja Hardy pääsivät nyt mittelemään voimiaan hieman isommalla areenalla kuin Hardyjen takapihalla. Helmsin CW-mestaruuskausi oli venynyt jo ennätyksellisen pitkäksi, sillä hän oli pitänyt vyötä hallussaan Royal Rumblesta saakka. Nyt Helmsin ei tarvinnut kuitenkaan stressata tuosta, sillä vyö ei ollut laisinkaan ottelussa panoksena, vaan tässä oteltiin kunniasta ja paremmuudesta.

Ihan hyvä ottelu, vaikka parhaimpana päivänään Hardy & Helms olisivat saattaneet parempaankin yltää. Matsi rullasi mukavasti eteenpäin ja siinä oli pari hienoa hetkeä kuten Hardyn Hurricane imitointi ja Helmsin yläköydeltä työstämä Swinging Neckbreaker. Tästä vain puuttui se jokin liima, joka olisi saanut katsojan täysillä imeytymään mukaansa. Lisäksi lopetus oli valju, vaikkakin ymmärrettävä juonikuvion kannalta.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:46
Voittaja: Gregory Helms (Roll Up)

Arvosana: ***

Tässä välissä nähtiin segmentti, joka on pakko selittää auki ymmärtääkseen illan tapahtumista yhtikäs mitään. Undertakerin ja Great Khalin feudi oli jatkunut kesän läpi ja tässä tapahtumassa köriläiden oli tarkoitus kohdata historian ensimmäisessä Punjabi Prison ottelussa. Edeltävinä viikkoina Khali oli ajoittain liittänyt voimansa ECW:n mestariksi nousseen Big Show'n kanssa, ja he olivatkin yhteistuumin mm. juntanneet Undertakerin selostajanpöydän läpi viime Smackdownissa. Nyt sama meno jatkui, kun Big Show & Khali pieksivät Undertakerin takahuoneissa hetkeä ennen ottelun alkua. Hommalle laitettiin toki stoppi ennen kuin pysyvämpää vahinkoa kerkesi tapahtua. Theodore Long ei tästä yllätyshyökkäyksestä järin innoissaan ollut ja niinpä hän määräsikin Big Show'n ottelemaan Undertakeria vastaan Khalin sijasta! Näin ollen varta vasten Khalille gimmickoidussa ensimmäisessä Punjabi Prison ottelussa mies ei itse edes otellut. Tosiasiassa syy tälle äkkinäiselle muutokselle oli sama kuin Lashleyn tapauksessakin. Myös Khalin maksa-arvot olivat liian korkealla, eikä hän ollut saanut lääkäreiltä lupaa painia tänään.

Punjabi Prison Match
The Undertaker VS. The Big Show
Punjabi Prison oli valtavan kokoinen pääosin puusta rakennettu hökkeli. Kokonaisuutena se muodosti kaksi erillistä ”häkkiä”, joista kummastakin piti paeta ottelun voittaakseen. Sisemmässä häkissä oli neljä ovea, joista oli mahdollista paeta, mutta voittaakseen otteluun täytyi kiivetä ulomman häkin ylitse ja koskettaa jaloillaan maata. Periaatteessa säännöt kyllä olivat riittävän simppelit, mutta jotenkin tästä saatiin hämmennettyä äärimmäisen sekava ja hankalasti seurattava ottelu. Onneksi sentään Michael Cole oli hyvin kärryillä tapahtumista, muuten olisi pieni katsoja varmasti ollut melkoisen pihalla tapahtumista ja säännöistä.

Hirveää, kamalaa vai kumpaakin? Tässä ottelussa nimittäin oli melkein kaikki vialla. Lähtien tuosta stipulaatiosta ja siitä, että miehillä ei tosiaan keskinäistä feudia ollut takana. Sitten kun yhtälöön lisää sen, että matsi oli törkeästi ylipitkä (puolet olisi riittänyt) ja se koostui paljolti tylsästä brawlauksesta ja ottelustipulaation opettelemisesta (myös painijoiden osalta) niin ei hyvä heilu. En kuitenkaan haluaisi tästä ottelijoita hirveästi syyttää, sillä bookkaajat olivat ajaneet heidät tosi hankalaan rakoon. Yhtä äkkiä heiltä vaadittiinkiin 20:n minuutin ppv-ottelua erikoisen puuhökkelin sisällä. Yrityksen puutteesta tämä ei jäänyt kiinni. Undertaker bleidasi näyttävästi ja Big Show möi DDT:n hienosti ja otti Superplexin vastaan, vaikka painoa miehellä oli enemmän kuin kertaakaan aiemmin elämässään. Mistään ei kuitenkaan ollut kokonaisuutta pelastamaan, sillä yleisilmeeltään tämä oli puuduttavaa halailua ja lopetusta myöten sekavaa stipulaatiosähellystä. Ei tällaista kiitos.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:29
Voittaja: The Undertaker

Arvosana: * ½

Bra & Panties Match (Fatal 4 Way)
Kristall Marshall VS. Michelle McCool VS. Jillian Hall VS. Ashley Massaro
Perinteisesti ainakin kerran kesässä WWE tarjoili pehmopornoa maksutapahtumissaan kunnes ilkeä PG-leima vei tämänkin ”ilon” meiltä. Eihän tällä ammattipainin kanssa tosiaan mitään tekemistä ollut, eikä yksikään naisista kuulunut suosikkeihini. Päinvastoin, samaan matsiin oli sattunut jopa kolme inhokkiani: McNotCool, Kristall ja Ashley. Mutta se siitä ja eteen päin.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:20
Voittaja: Ashley

Arvosana: DUD

Singles Match
Mr. Kennedy VS. Batista
Vuoden ensimmäisessä Smackdownissa Batista joutui dramaattisesti luopumaan mm-vyöstä, koska hänen olkapäänsä vaati leikkaushoitoa. Batista oli tehnyt pitkään odotetun paluunsa Smackdowniin muutamia viikkoja aiemmin ja ottanut kohteekseen olkapään alunperin teloneen Mark Henryn. Miesten välillä nähtiinkin pari intensiivistä kohtaamista ja he olivatkin kehän vastakkaisilla puolilla aiemmin heinäkuussa nähdyssä Saturday Night's Main Eventin joukkueottelussa. Tuossa ottelussa Mark Henry puolestaan kärsi aidon loukkaantumisen, joka vaati leikkaushoitoa. Näin ollen täksi illaksi kaavailtu Henry-Batista jäikin odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Tässä sitten kovassa nosteessa ollut Kennedy näki tilaisuutensa tulleen ja nappasi Henryn paikan.

Ottelun tarina oli se, että Batista piteli sisällään puolen vuoden ajalta raivoa, joka täytyi purkaa johonkin. Henryn ollessa poissa nyrkkeilysäkin roolia saattoi hyvin näytellä Kennedy. Tähän ottelun kaavaan sopi varsin hyvin se, että Kennedyn otsalohkosta valui vuolaasti verta jo minuutin jälkeen kun se teki tuttavuutta teräsportaiden kanssa. Kyseessä ei ollut mikään partaterällä viilletty haava, vaan Kennedyn ohimo osui ikävästi portaiden kulmaukseen ja se aiheuttikin melkoisen ruman haavan, josta verta pulppusi enemmän kuin riittävästi. Hienosti Kenkku kuitenkin taisteli matsin loppuun asti, vaikka verta menettikin rutkasti. Muutenhan tämä ottelu ei mitään ihmeellisyyksiä tarjonnut, vaan oli sellaista perustason viihdemättöä jonka kertaalleen katsoi, mutta ei jäänyt vesi kielellä lisää odottamaan. Jos tämä jostain muistetaan, niin Kennedyn vuotavasta otsasta.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:39
Voittaja: Mr. Kennedy (Batista was disqualified after refusing to let go of a choke hold)

Arvosana: ** ½

World Championship Match
Rey Mysterio © VS. King Booker w./ Queen Sharmell
Voitettuaan maailmanmestaruuden WrestleManiassa harva uskoi Reyn mestaruuskaudesta tulevan pitkän, mutta niin vain Mysterio oli tähän saakka vyötä hallussaan pitänyt. Potkittuaan JBL:n kommentaattorihommiin oli uusi haastaja löytynyt Judgment Dayssa kuninkaaksi kruunatusta Bookerista. Ja tosiaan voitettuaan King Of The Ring-tittelin oli Booker alkanut ottamaan kuninkaan roolinsa varsin tosissaan. Kruunu, viitta, valtikka, valtaistuin ja kaikki tilpehööri kuului vakiovarustukseen ja teksasilainen punaniska oli jopa muuttanut puhetyylinsä enemmän siniveriseltä kuulostavaksi. Tästä gimmickistä varmasti mielipiteitä riittää. Vielä tässä vaiheessa se jaksoi hieman hymyilyttää kaikkine tahallisen överiksi vedettyine eleineen. Pikavauhtia pääottelijaksi noussut Booker oli Smackdownissa myös kerännyt ympärilleen King's Court nimellä tunnetun tallin johon Sharmellin lisäksi kuuluivat Finlay & Regal.

Vielä WrestleManiassa Booker jobbasi parin minuutin vitsimatsissa Boogeymanille, joten hänet kyllä nostettiin melko tyhjästä mestaruuskuvioihin. Onneksi Booker viiden WCW-mestaruuskautensa myötä kuuluu siihen joukkoon painijoita, jotka voidaan uskottavasti nostaa lähes milloin tahansa isompiinkin kuvioihin, joten eipä tämä huutavalta vääryydeltä tai epäuskottavalta ratkaisulta maistunut.

Tasoltaan ottelu oli oikein mukava ja taistelee tasaväkisesti avausmatsin kanssa illan parhaan tittelistä. Kyllä tässä näki, että paljon keskikortissa painineet Booker & Rey tosissaan yrittivät kun olivat nyt päässeet päämestaruuskuvioihin mukaan. Ihan pelkkään rutiinisuoritukseen ei tyydytty, vaan hieman ekstraakin tarjottiin. Huipputasolle asti tosin sekään ei kantanut, mutta sellainen perusviihdyttävä pääottelun arvoinen esitys tästä saatiin aikaiseksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:50
Voittaja: King Booker (pinned Mysterio after Chavo Guerrero turned on Mysterio)

Arvosana: *** ½


*** London & Kendrick
** Rey Mysterio
* King Booker

Yhteenveto: Melkoisen synkeää aikaa on tämä keskikesä ollut kummallekin promootiolle. Draaman kaaren kannalta tärkeimmissä osissa, eli aloituksessa ja lopetuksessa onnistuttiin. Harmi vaan, että kaksi tuntia niiden välillä olivat varsin ikävää katsottavaa. Parempi tämä oli kuin kesäkuinen Vengeance, mutta hurraa huutoihin on kyllä edelleen pitkä matka. Ei tätä kyllä vakavalla naamalla viitsi suositella, ja täytyy vaan toivoa että tästä keskikesän horroksesta alettaisiin pikkuhiljaa niin TNA:n kuin WWE:nkin puolella heräilemään.


Pähkinänkuorispoilerit
The Pitbulls VS. Brian Kendrick & Paul London (13:29) *** ½
William Regal VS. Finlay (13:51) ***
Gregory Helms VS. Matt Hardy (11:46) ***
The Undertaker VS. The Big Show (21:29) * ½
Kristal VS. Michelle VS. Jillian VS. Ashley (5:20) DUD
Mr. Kennedy VS. Batista (8:39) ** ½
Rey Mysterio VS. King Booker (16:50) *** ½ (illan paras)

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. WWE - Backlash (RAW) 2,46
11. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
12. TNA - Victory Road 2,39
13. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
14. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Ensi kerralla sitten taas TNA:ta ja Kovaa Oikeutta!

[Kenitys]

GABit ovat surullisenkuuluisia epäonnistumisistaan, mutta tuo vuoden 2006 on kyllä kaikkein legendaarisin maksa-arvotulehduksineen, Henryn loukkaantumisineen ja muine vastaavineen. Melkein kaikki ottelut menivät uusiksi, mutta toisaalta saimmepa ainakin Batista vs. Kennedyn, joka tiesi Misterille taas nostetta. Harmi, että silti kaikki lopulta sössittiin.

Mutta sitten siihen hetkeen, jota kaikki ovat varmasti odottaneet.


WRESTLEMANIA XIX
Dare to dream

Painivuoden kohokohta oli viimeistään WCW:n kaatumisen jälkeen ollut yksinoikeutetusti maaliskuun lopussa nähtävä WrestleMania. Vuonna 2003 WrestleMania järjestettiin 19:ttä kertaa, ja tapahtumapäivä oli aivan maaliskuun lopussa, 30.3.2013. WrestleMania XIX on yleisen käsityksen mukaan yksi kaikkien aikojen parhaimmista 'Manioista, vaikka usein WrestleMania X-Seven tuntuu vievänkin sen "kaikkien aikojen parhaan WrestleManian" tittelin. Palaan omaan mielipiteeseeni tässä vertailussa tapahtuman lopuksi. Tämä 'Mania oli ensimmäinen WM, joka järjestettiin brand splitin jälkeen ja samalla ensimmäinen WM, jossa puolustettiin kahta maailmanmestaruutta. Selostajinamme Raw'n puolelta nyt taas tutusti JR ja King ja SD:n puolelta Michael Cole ja Tazz. Show'n aluksi ei kuultu America The Beautifulia, mikä oli ehkä pienoinen pettymys, koska mielestäni se kuuluu WM:ään, vaikken muuten jenkkien ylipatrioottisuuden fani olekaan. Onneksi sentään nähtiin mahtava alkuvideo.


Matt Hardy (c) w/ Shannon Moore vs. Rey Mysterio - WWE Cruiserweight Championship
Matt Hardy oli noussut kuukausi sitten urallaan ensimmäistä kertaa WWE Cruiserweight -mestariksi onnistuttuaan tiputtamaan painonsa tasan 220 paunaan. Sen jälkeen Mattitude-kultin johtaja oli joutunut tiukasti treenaamaan pitääkseen itsensä cruiserweight-kunnossa. Hardyn treenistä ensisijaisesti vastasi Hardyn oppipoika ja Mattitude-follower Shannon Moore. Nyt Hardy pääsi puolustamaan mestaruuttaan ensimmäistä kertaa ppv:ssä ja saman tien vuoden mahtavimmassa tapahtumassa. Vastustajakseen hän sai WWE:n oman hyppypavun ja yleisön suursuosikin Rey Mysterion, joka oli voittanut ykköshaastajuusottelussa entisen mestarin Jamie Noblen ja Tajirin. Tämä oli Mysterion WrestleMania-debyytti. Samalla tämä oli ensimmäinen kerta sitten WrestleMania XIV:n, kun Cruiserweight-mestaruutta puolustettiin 'Maniassa.

Tämä jos mikä oli superintenssiivinen ja -vauhdikas Cruiserweight-mestaruusottelu ainakin WWE:n mittapuulla. Oli mahtavaa päästä taas näkemään, miten huikeisiin ja uskomattomiin liikkeisiin Mysterio pystyi näinä uransa huippuvuosina. Ei löydy painikentältä montaa, joka olisi yhtä hyvä kuin täydessä iskussa oleva Rey Mysterio. Myös Matt Hardy näytti tässä ottelussa hyvältä, ja hän sopi mainiosti yhteen Mysterion kanssa. Hardy CW-mestarina oli muutenkin hyvä kuvio, koska Hardy pystyy uskottavasti dominoimaan muita cruiserweightejä power-liikkeillä, koska on kieltämättä heitä isokokoisempi. Jopa Shannon Mooren rooli tässä ottelussa oli hyvä. Kaiken tämän kehumisen jälkeen onkin inhottavaa antaa tälle ottelulle vain kiva arvosana, mutta en yksinkertaisesti voi antaa enempää, koska ottelu sai niin harmillisen vähän aikaa ja tuntui jäävän tosi pahasti kesken. Vähintään kaksinkertainen aika olisi tehnyt tässä tapauksessa jo ihmeitä. Silti tämä oli viihdyttävä ja hienosti show'n avannut opener.
**½ (5:39)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Matt Hardy (Pinned Mysterio while holding the ropes)

Undertaker vs. Big Show & A-Train - 2 on 1 Handicap Match
Undertakerin feudi Big Show'n ja A-Trainin kanssa jatkui edelleen No Way Outin jälkeen. Undertaker oli saanut No Way Outissa kostonsa siitä, että Big Show oli pistänyt hänet kolmen kuukauden mittaiselle sairaslomalle, mutta NWO:n Taker vs. Show -ottelun jälkeen Show'n kaveri ja Paul Heymanin suojatti A-Train ryntäsi kehään ja pieksi UT:n. Tämän jälkeen UT alkoi käydä sotaa sekä Big Show'ta että A-Trainia vastaan, mutta hänen ei onneksi tarvinnut tehdä sitä yksin. Samoihin aikoihin WWE oli nimittäin palkannut WWA-arvosteluistani tutun australialaisen voimamieskilpailijan ja jättiläismäisen lihaskimpun Nathan Jonesin, joka tuotiin WWE:hen Undertakerin "suojattina". Jones pelasti Undertakerin Smackdownissa Big Show'n ja A-Trainin pieksennältä, ja tämän jälkeen Undertaker alkoi koulia hänestä painijaa. WrestleManiaan buukattiin joukkueottelu Undertaker & Jones vs. Big Show & A-Train, ja viikkojen ajan UT treenasi Jonesia tuota ottelua varten. Kuten ottelun teksti ja kuvat kuitenkin kertovat, Jones ei lopulta osallistunut tähän otteluun. Kayfabessa syy oli se, että WM:ää edeltävässä Heatissa Big Show ja A-Train olivat piesseet Jonesin backstagella niin pahaan kuntoon, ettei hän voinut osallistua otteluun ja että ottelu oli pakko muuttaa Handicap Matchiksi. Todellisuudessa WWE:n buukkaajat jänistivät viime hetkellä: he eivät olleet varmoja siitä, että vihreä Nathan Jones pärjäisi WrestleManiassa nähtävässä kehädebyytissään. Jones kuitenkin sekaantui ottelun lopetukseen.

Sama arvosana kuin äskeiselle ottelulle mutta täysin eri syistä. Tämä ottelu sai aikaa ihan tarpeeksi, ja minun puolestani osa tästäkin ajasta olisi voitu mielellään ojentaa CW-kamppailulle. Tämä ottelu olisi nimittäin toiminut aivan yhtä hyvin noin 5-minuuttisenakin versiona. Silti on todettava, että minusta tämä ei ole niin huono ottelu, kuin millaisen kuvan yleinen mielipide antaa. Tykkäsin UT:n ja Big Show'n NWO:n kohtaamisesta, ja tämä oli samanlaista perustoimivaa brawlausta, vaikka samalle tasolle ei yllettykään. Se taas johtunee osittain siitä, että hienoimmat jutut ehdittiin nähdä jo NWO:ssa ja että A-Train kolmantena pyöränä oli ehkä vähän turha lisä - vaikkakin 'Train hoiti heel-roolinsa hiton mallikkaasti. Hetkittäin ottelu tuntui hiukan tylsältä, mutta toisaalta tässä nähtiin monia hienoja power-liikkeitä, yleisö oli mainiosti mukana ja lopussa nähty Nathan Jonesinkin sekaantuminen toimi mukavasti. Ihan kiva kokonaisuus. Niin hyvä kuin tästä reseptistä pystyi saamaan irti.
**½ (9:42)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Undertaker (Pinned A-Trainer after a Tombstone Piledriver)

Victoria (c) w/ Steven Richards vs. Trish Stratus vs. Jazz - WWE Women's Championship
Victorian ja Trish Stratuksen feudi WWE Women's-mestaruudesta ei ollut päättynyt viime vuoden lopussa, vaan se oli jatkunut tasaisesti läpi koko alkuvuoden 2003. Kahdessa edellisessä ppv:ssä naisten mestaruusottelu ei ollut mahtunut ppv:hen, mikä oli mielestäni oikeasti harmi. Tämän ajan naisten meininki oli nimittäin WWE:ssä oikeasti mielenkiintoista ja vieläpä tasokasta. Nyt Trishin ja Victorian ikuisuusfeudiin oli sekoitettu entinen Women's-mestari Jazz, joka oli tehnyt alkuvuodesta paluunsa ruutuun. Jazz oli ollut kuvioista pois yli puoli vuotta loukkaannuttuaan edellisen vuoden keväällä pahasti. Nyt hän oli tullut takaisin ja tahtoi saman tien mestaruuskuvioihin. Niinpä hänet buukattiin Trishiä vastaan ykköshaastajuusotteluun, joka päättyi tupladiskaukseen, kun Victoria hyökkäsi molempien naisten kimppuun. Niinpä WrestleManiaan buukattiin Triple Threat Match mestaruudesta.

Jatketaan samalla arvosanalinjalla, vaikka taaskin syyt arvosanan takana ovat hyvin erilaisia kahteen edelliseen verrattuna. Tätä on hyvä pohjustaa sillä, että olen elämäni aikana nähnyt erittäin vähän naisten otteluita, joille olen antanut kolme tähteä tai enemmän. Tämän projektin aikana niitä on tainnut olla yksi, jos sitäkään. Näin ollen jo **½ on tosi hyvä arvosana naisten otteluksi, mutta tämä sen myös ansaitsee. Oli nimittäin älyttömän viihdyttävää katsoa kunnon intenssiivistä ja rajua naisten painia, jota nykyisin WWE:ssä ei tunnu näkevän enää ollenkaan. Kaikki kolme olivat ottelussa mukana aivan täysillä, ja naiset sekä paiskoivat toisiaan hienosti että ottivat myös iskut urheasti vastaan. Pari kunnon spottiakin nähtiin ottelun aikana. Aikaa tällä ottelulla oli juuri sopivasti, ja yhtä pientä botchia lukuun ottamatta meno oli teknisesti lähes virheetöntä. Hyvä naisten mestaruusottelu.
**½ (7:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Trish Stratus (Pinned Jazz after a Chick Kick)

Team Angle (c) vs. Los Guerreros vs. Chris Benoit & Rhyno - WWE Tag Team Championship
Kurt Anglen suojatit Charlie Haas ja Shelton Benjamin olivat pitäneet WWE Tag Team -mestaruuksia jo parisen kuukautta. Nyt he joutuivat luultavasti uransa vaikeimman mestaruuspuolustuksen eteen, kun heidän haastajikseen asettuivat sekä entiset mestarit Chavo & Eddie Guerrero (jotka olivat viime aikoina alkaneet käyttäytyä facemaisesti) että uusi Chris Benoit'n ja comebackinsa tehneen Rhynon muodostama kaksikko. Jos mietitte, milloin Rhyno on esiintynyt edellisen kerran arvosteluissani, on siitä aikaa lähes puolitoista vuotta. Edellisen kerran Rhyno paini Unforgiven 2001:ssä, jolloin hän edusti WWE:tä uhannutta Alliancea. Pian tuon jälkeen Rhyno loukkaantui pahasti ja joutui vuoden 2001 lopussa niskaoperaatioon, josta palautumisaika oli vähintään vuosi. Niinpä koko vuosi 2002 jäi Rhynolta sivuun, ja lopulta hän teki paluunsa vasta helmikuun 2003 lopuilla paljastuessaan Chris Benoit'n uudeksi yllätysjoukkuepariksi. Benoit ja Rhyno lähtivät saman tien haastamaan Team Anglea joukkuemestaruuksista, mutta myös Guerrerot halusivat vyönsä takaisin. Niinpä nämä kolme joukkuetta ajautuivat rajuun tappeluun, jonka lopputulemana 'Maniaan määrättiin näiden kolmen joukkueen mestaruusottelu.

Tämä oli kaikinpuolin malliesimerkki hyvästä joukkuemestaruusottelusta mutta ei kuitenkaan sen enempää. Vaikka vuoden 2002 arvioissa kritisoinkin Angle/Benoit vs. Guerreros vs. Mysterio/Edge -otteluiden yliarvioimista, on nyt todettava, että tämä Triple Threat ei noiden kohtaamisten tasolle yltänyt. Esimerkiksi SurSerin joukkuemestaruusottelu oli kiistatta huippuluokan painiottelu, mutta tässä jäätiin vain kolmeen tähteen. Ei sekään tosin ole huono suoritus, sillä juuri tällaistä joukkuepainia on ilo katsoa koska tahansa. Tempo pysyi korkealla ensimmäisestä sekunnista viimeiseen, ja kaikki kuusi painijaa väläyttivät parasta osaamistaan. Kaikkein parhaiten mieleen jäivät Rhynon murhaavat Goret. Silti jotenkin tuntui, että tässä ei ollut sellaista ainutlaatuisuutta tai varsinkaan huikeaa ja jännittävää lopputaistelua, joka nostaa parhaat joukkueottelut muiden yläpuolelle. Silti tässä paikassa tämä hoiti tehtävänsä hyvin yleisönviihdyttäjänä, mutta vielä parempaankin voisi olla mahdollisuuksia.
*** (8:48)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Team Angle (Benjamin pinned Chavo after a Gore by Rhyno)

Chris Jericho vs. Shawn Michaels
Tämä feud oli saanut alkunsa jo vuoden 2002 loppupuolella, mutta se oli tulistunut kunnolla vasta vähitellen. Kaikki oli alkanut siitä, että Chris Jericho tahtoi osoittaa olevansa parempi kuin Shawn Michaels. Jericho oli aikoinaan ajautunut painibisnekseen, koska Shawn Michaels oli hänen suurin idolinsa. Uransa alkuaikoina Jericho oli monesti saanut kuulla olevansa "seuraava Shawn Michaels", mutta nyt Jericho oli kyllästynyt siihen. Hän ei enää halunnut olla seuraava Shawn Michaels vaan ensimmäinen Chris Jericho. Royal Rumblessa häneltä vietiin mahdollisuus paremmuuden osoittamiseen, kun sisääntulonumero 1 luovutettiin HBK:lle, ja Jericho joutui tyytymään numeroon 2. Rumblessa Jericho hyökkäsi HBK:n kimppuun halpamaisesti ennen ottelun alkua, pieksi hänet verille ja eliminoi Michaelsin nopeasti. HBK kuitenkin kosti tempun juoksemalla myöhemmin kehään ja eliminoimalla Jerichon. Tämän jälkeen miesten yhteenotoista oli tullut entistä fyysisempiä, ja No Way Outissa Michaels hyökkäsi taas Jerichon kimppuun tämän ottelun jälkeen. Lopulta kun Jericho oli saanut Raw'ssa piestyä Michaelsin perinpohjaisesti, Y2J haastoi Michaelsin WrestleManissa käytävään otteluun, johon Show Stopperilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua.

Jos joku ei ole vielä nähnyt tätä ottelua, kannattaa korjata tilanne mahdollisimman nopeasti. Tämä on todellinen klassikko ja täydellinen tapa Shawn Michaelsilta palata WrestleManian kirkkaimpiin valoihin. Tätä ottelua itsessään voisi hehkuttaa vaikka kuinka paljon, koska se on painillisesti anniltaan aivan upea suoritus. Molemmat miehet pistivät tässä kaikkensa peliin. He kertoivat hienon tarinan, jossa erityisesti Jericho veti roolinsa turhautuneena "nuorukaisena" aivan täydellisesti. Ottelussa nähtiin hienoja countereita (erityisesti Jerichon Walls of Jericho counterit), high flying -liikkeitä ja submission-käänteitä. Silti minun on hieman nuristava siitä, että ensimmäisen 10 minuutin aikana ottelussa oli pieniä vähän laimeilta tuntuneita hetkiä, joiden aikana jo pelkäsin sitä, pääseekö tämä sittenkään täyteen loistoonsa. Onneksi pääsi, mutta ihan viittä tähteä en tälle anna. Todella lähellä kuitenkin. Myös ottelun post match -kuviot olivat loistava lisä Y2J:n hahmonrakennuksessa.
****½ (22:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shawn Michaels (Roll up)

Catfight angle w/ Miller Lite Catfight Girls, Stacy Keibler & Torrie Wilson
Tässä välissä nähtiin täysin turha, tylsä, yhdentekevä ja onneksi myös aika lyhyt angle, jossa kaksi jotain random-bimboa, Stacy Keibler ja Torrie Wilson "painivat" sisääntulorampille pystytetyssä sängyssä. Jerry Lawler tuli houisihinsa anglen aikana ainakin kymmenen kertaa, kunnes homma päättyi siihen, että naiset riisuivat "tuomarina" toimineen Jonathan Coachmanin housut. Tämä ei ollut oikea ottelu, eikä se lyhyytensä takia edes pahemmin haitannut minua, mutta olisihan nämäkin minuutit toki voitu antaa cruiserweighteille. Ennen anglea nähtiin muuten mielenkiintoinen hypevideo, jossa hehkutettiin erään painijan tulevaa WWE-debyyttiä...


Triple H (c) w/ Ric Flair vs. Booker T - World Heavyweight Championship
Triple H oli saanut surkean feudinsa Scott Steinerin kanssa päätökseen No Way Outissa, ja NWO:n jälkeisessä Raw'ssa järjestettiinkin 20 miehen Battle Royal, jossa ratkaistiin HHH:n haastaja WrestleManiaan. Tuon Battle Royalin voitti ehkä hiukan yllättäen Booker T, joka eliminoi viimeisenä The Rockin. Booker ei ollut viime aikoina ollut pinnalla kovin tärkeissä ME-kuvioissa, mutta nyt hänellä oli tuhannen taalan mahdollisuus nousta 6-time, 6-time, 6-time World Championiksi. Booker myös osoitti olevansa erittäin vaaralinen haastaja selättämällä HHH:n ensin joukkueottelussa ja seuraavalla viikolla 1 on 1 Non title -mestaruusottelussa. HHH oli jäänyt alakynteen Bookeria vastaan kehäotteissa, joten hänen piti turvautua taas halpamaisiin temppuihinsa. Hunter toi feudiin mukaan Bookerin historian siitä, kuinka tämä oli nuoruudessaan ollut nuorisorikollinen ja istunut vankilassa. Triple H:n mukaan oli kyseenalaista, olisiko "Bookerin kaltaisilla" edes oikeutta nousta mestareiksi. Nämä kommentit herättivät paljon kohua, koska niissä nähtiin tietynlaisia rasistisia sävyjä. Triple H myös kommentoi Bookerin viittä WCW World Heavyweight -mestaruuskautta nimittämällä koko promootiota vitsiksi. Booker T itse antoi enemmän tekojen puhua, mutta hän myönsi katuvansa nuoruutensa hölmöilyjä, joista hän on kuitenkin oppinut paljon vuosien aikana. Triple H oli muuten tässä vaiheessa menettänyt Evolutiostaan Batistan ja Randy Ortonin loukkaantumisten vuoksi, joten hänellä oli tukenaan vain Ric Flair.

Tämä ottelu oli männävuosina ainakin vaparin puolella kulttiasemassa sen takia, että selostajat eivät mukamas ottelun aikana puhuneet mistään muusta kuin Booker T:n rikollisesta taustasta. Olen nyt katsonut ottelun kahdesti ja voin kertoa, että vajaan 20 minuutin aikana selostajat puhuivat tuosta storylinetaustasta ehkä 2-3 minuuttia ja loput he keskittyivät otteluun. Samalla hengenvedolla voidaan jatkaa myös siitä, että tämä ottelu on muutenkin saanut mielestäni aivan liian vähän arvostusta laatuunsa nähden. On totta, että Triple H:n vuoden 2003 mestaruuskausi ei ollut aina kovin kaunista katsottavaa ja että mukaan mahtui HHH vs. Steinerin kaltaista roskaa, mutta tämä oli hieno ottelu. Itse asiassa vielä parempi kuin muistin. Olin todella lähellä antaa tälle huippuarvosanan, mutta alkuosuuden hienoinen vaisuus ja yllätyksettömyys jättävät sen kuitenkin neljän tähden ulkopuolelle. Sen sijaan loppuosuus ja lopputaistelu olivat täyttä kultaa. Booker T myi HHH:n telomaa jalkaa mahtavasti, ja lisäksi hän väläytti varmaan ensimmäistä kertaa WWE-urallaan Houston Hangoverin. Lopputaistelussa molemmat olivat niin täysin kaikkensa antaneen ja uupuneen oloisia, että olipa se vain upeaa myymistä tai todellisuutta niin tätä suoritusta pitää arvostaa. Hieno ja törkeästi aliarvostettu päämestaruusottelu ehkä vähän laimeista lähtökohdista.
***½ (18:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree)

Hulk Hogan vs. Mr. McMahon - Street Fight Match
Huhhuh, tämä jos mikä on huikea feud. Ottelu, jota kukaan tuskin odotti ikinä näkevänsä. Tämän feudin perimmäinen kysymys oli se, kuka loi Hulkamanian ja 1980-luvulla syntyneen wrestling-buumin. Hulk Hoganin mukaan Hulkamanian synnyttivät kaikki katsojat ja WWF-fanit, mutta Hogania sydämensä pohjasta vihaavan Vincen mukaan hän yksin oli vastuussa Hulkamanian luomisesta. Vince oli ollut jo aivan raivoissaan siitä, kun Stephanie McMahon oli solminut Hoganin kanssa uuden sopimuksen Royal Rumblen jälkeen. No Way Outissa Vince oli saanut nöyryytettyä Hogania aiheuttamalla tälle tappion Rockia vastaan käydyssä WM-uusintaottelussa sen jälkeen, kun Vincen palkkaama tuomari Sylvain Grenier puuttui ottelun lopputulokseen. Tämän "Montreal Screwjob II:n" jälkeisessä Smackdownissa Vince kertoi vihaavansa Hogania, koska tämä oli jättänyt hänet yksin ratkaisevalla hetkellä vuonna 1993 pestatuakseen Vincen pahimman kilpailijan leipiin. Lisäksi Hogan oli todistanut Vinceä vastaan samoihin aikoihin nähdyssä steroidioikeudenkäynnissä. McMahon ilmoitti saaneensa näiden 20 vuoden aikana tarpeeksi Hoganista, ja nyt hän tahtoi tehdä Hulkin urasta lopun. Vince haastoi Hoganin Street Fight -otteluun, jonka panoksena oli se, että Hogan joutuisi eläköitymään, jos hän häviäisi ottelun. Parin viikkoa tuon haasteen jälkeen nähdyssä sopimuksenkirjoitustilanteessa McMahon iski Hogania terästuolilla päähän ja kirjoitti tämän allekirjoituksen Hoganin omalla verellä.

Tämä on niitä otteluita, joille on poikkeuksellisen vaikea antaa arvosana ja joista arvosana ei tosiaankaan kerro kaikkea. Näiltä osin tällä on paljon yhtymäkohtia Vincen ja Shanen väliseen Street Fight -otteluun kahden vuoden takaa. Yhteistä on myös se, että tykkään molemmista otteluista suurin piirtein yhtä paljon. Silti tässä ottelussa oli mielestäni vielä joku sellainen tunnelma, jota edes pojan ja isän keskinäisessä HC-ottelussa ei voinut olla ja joka oli pystynyt syntymään vain 20 vuoden aikana monien käänteiden seurauksena. Hogan ja McMahon saivat aikaan tässä ottelussa juuri niin huikean tunnelman kuin tämä feud ansaitsikin. Lisäksi he antoivat tässä rajussa HC-mäiskinnässä kaikkensa. Nähtiin verta, nähtiin Hugo Savinovichin ottama raju bumppi, nähtiin legendaarinen McMahonin loikka tikkailta ja nähtiin Roddy Piperin shokeeraava comeback. Tässä oli kaikkea mitä saattoi toivoa, ja siksi tämä oli omassa luokassaan mestariteos vaikkei huippuottelu arvosanansa puolesta olekaan.
*** (20:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Hulk Hogan (Three Leg Drops)

The Rock vs. Steve Austin
No Way Outin jälkeen The Rock siirtyi Smackdownista Raw'hon. Hävittyään ykköshaastajuus-Battle Royalin Rock haukkui jälleen katsojat siitä, kuinka he olivat kääntäneet selkänsä Rockille ja kuinka he olivat valinneet Steve Austinin vuosikymmenen parhaaksi painijaksi vuoden alussa nähdyssä äänestyksessä, vaikka Austin oli lähtenyt WWE:stä edellisvuonna paljon törkeämmin kuin Rock. Austin teki Raw-paluunsa viikkoa myöhemmin ja kiitti faneja saamastaan kannustuksesta ja luottamuksesta, vaikka hän olikin lähtenyt halpamaisesti pois WWE:stä viime kesänä. Austin selitti kehässä tekojaan, kunnes Rock keskeytti hänet ja kertoi, että mikään ei syö häntä enempää kuin se, että hän ei ole vieläkään onnistunut urallaan voittamaan Austinia WrestleManiassa. Austin ja Rock olivat kohdanneet kahdesti, mutta Rock tahtoi kohdata Austinin vielä kerran WM:ssä, koska ainut asia, mitä Rock ei ollut urallaan vielä tehnyt, oli Austinin voittaminen 'Maniassa. Ottelu varmistettiin sen jälkeen, kun Austin oli aiheuttanut Rockille tappion ottelussa Hurricanea vastaan. Tämä oli sitä aikaa, kun Rockilla oli Hurricanen kanssa sivujuonnefeud, jossa hän muun muassa pilkkasi Hurricanea hamburgerihemmoksi. Vielä WM:ää edeltävässä Raw'ssa nähtiin historian ensimmäinen Rock concert, jossa Rock pilkkasi katsojia ja Austinia, kunnes Stone Cold ryntäsi paikalle ja pieksi hänet. Kaikki oli valmiina tämän legendaarisen kaksikon kohtaamista varten. Otteluun tultaessa oli selvää, että Austin oli niin heikossa kunnossa, että hänen painiuransa olisi aika tulla päätökseen.

Montakohan kertaa olen jo tämän arvostelun aikana käyttänyt 'klassikko'-sanaa? No, jälleen sitä on käytettävä, koska tämä on todellinen klassikko-ottelu. Rockin ja Stone Coldin viimeinen kohtaaminen ja mahdollisesti Steve Austinin kaikkien aikojen viimeinen ottelu. Tässä ei edes hehkutettu millään tavalla Austinin uran olevan päätöksessä (eikä se edes ollut yleisön tiedossa). Tämä ottelu ei edes tarvinnut tuota tietoa, koska tässä oli tunnelmaa muutenkin niin älyttömästi. Rehellisesti heelinä esiintyvä Rock asettuu vielä kerran yleisön ikisuosikki Austinia vastaan ja yrittää voittaa hänet WrestleManiassa. Mahtava tarina, huikea tunnelma ja legendaarinen ottelu. Ei tämä painilliselta anniltaan nouse ihan WM XV:n ja WM X-Sevenin Rock vs. Austineiden tasolle, koska kumpikaan (erityisesti Austin) ei tosiaan ollut elämänsä parhaassa kunnossa. Silti tämä on ihan jo fiiliksensä ja kokonaisuutensa ansiosta huippuottelu. Tämä jos mikä oli finisherihuorauskohtaaminen, mutta tämä on myös yksi niistä ainoista kerroista, kun tuo huoraus toimi täydellisesti.
**** (17:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

The Rock (Rock Bottom)

Kurt Angle (c) vs. Brock Lesnar - WWE Championship
Oli ollut alusta lähtien selvää, että Kurt Angle ei tahtonut tämän ottelun tapahtuvan ikinä. Hän oli huijannut Brock Lesnaria Armagedonnissa auttamaan hänet mestaruusvoittoon, ja sen jälkeen Lesnarin entisen managerin Paul Heymanin kanssa liittoutunut Angle oli tehnyt kaikkensa estääkseen Lesnarin mestaruusottelumahdollisuuden. Edes Angle ei kuitenkaan voinut sille mitään, että Lesnar voitti Royal Rumblen ja asettui ilomielin vihamiehensä Anglen haastajaksi WrestleManiaan. Lesnar itse asiassa ansaitsi itselleen jo ennen WM:ää käytävän mestaruusottelun Anglea vastaan pieksemällä Paul Heymanin Steel Cage Matchissa. Tuon ottelun jälkeen Heyman jättäytyi on screen -roolistaan sivuun kuukausiksi, koska oli loukannut niskansa ja koska hänellä oli erimielisyyksiä Vincen kanssa. Itse mestaruusottelu päättyi halpamaisesti, sillä Kurtin sijaan ottelun alussa kehään nousikin hänen kaksoisveljensä Eric (viimeksi nähty vuoden 2000 feudissa UT:tä vastaan). Lesnar tai kukaan muukaan ei tätä kuitenkaan tiennyt, ennen kuin Lesnar oli selättämässä Anglea F-5:n jälkeen, ja hän tajusi, ettei hänen vastustajansa ole Kurt. Samalla hetkellä Team Angle saapui häiritsemään Lesnaria ringsidelle, ja Kurt vaihtoi paikkaa veljensä kanssa, minkä jälkeen hän onnistui selättämään Lesnarin halpamaisesti roll upilla. Smackdownin GM Stephanie McMahon päätti varmistaa, että WM:ssä Anglella ei ole mahdollisuutta samanlaisiin temppuihin: jos kukaan sekaantuisi otteluun tai jos Angle jouituisi diskatuksi tai uloslasketuksi, Lesnar poistuisi paikalta mestarina. Edellisessä ottelussa oli huonokuntoinen Austin, ja tässä oli loukkaantunut Angle. Anglen niska oli käytännössä käyttökelvoton, mutta hän ei tahtonut viime hetkellä jäädä väliin WM:n ME:stä. Tämän ottelun jälkeen hän meni leikkaukseen.

Tämä ottelu on tullut muistetuksi siitä pelottavasta hetkestä, kun Brock Lesnar oli päättää oman uransa yrittämällä aivan huikeaa Shooting Star Pressiä. Botchattunakin versiona tuo Lesnarin SSP on yksi painihistorian upeimmista liikkeistä, joka yksistään nostaa tämän huippuotteluiden tasolle. Se ei silti poista sitä faktaa, että olisihan tuossa voinut käydä aivan jumalattoman pahasti, kun Lesnarin kokoinen äijä laskeutuu yläköydeltä lähestulkoon oman niskansa päälle. On kuitenkin hyvä muistaa, että tässä ottelussa oli muutakin kuin yksi Shooting Star Press, sillä tämä jos mikä oli ensiluokkainen painiottelu. Silti minun on todettava, että olen ehkä aivan hitusen pettynyt tähän otteluun, koska muistin ensinäkemällä olleeni aivan myyty tämän ottelun loistavuudelle. Nyt kun katsoin tämän projektin ansiosta tämän toisen kerran, oli tämä edelleenkin mielestäni huippuluokan painiottelu, mutta on sitä parempiakin vuosien aikana nähty. Toisaalta tämä kritiikki tuntuu täysin aiheettomalta, kun otetaan huomioon, missä kunnossa Angle oli ottelun aikana. Kokonaisuutena tämä on ehdottomasti huippuluokan painiottelu.
**** (21:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar (F-5)

*** Shawn Michaels
** Chris Jericho
* Brock Lesnar

Kokonaisarvio WrestleMania XIX:stä: Noniin, ja sitten ne loppusanat. Olen tämän ehkä joskus ennenkin mennyt mainitsemaan, mutta WrestleMania XIX on mielestäni kaikkien aikojen paras WrestleMania. WM X-Seven on toki myös aivan loistava ja yksi kaikkien aikojen parhaista painitapahtumista, mutta tämä on vielä parempi. Tämä on jo lähes tulkoon täydellinen. Tässä oli hyvä alakortti, jossa nähtiin hyvä joukkuemestaruusottelu, mukaansatempaava opener, hieno naisten mestaruusottelu ja myös yksi ison tähden esiintyminen Undertakerin muodossa. Tämän jälkeen alkoi sitten se viiden pääottelun putki, jollaista ei varmaan enää koskaan tulla näkemään. Michaels/Jericho, Booker/HHH, Hogan/McMahon, Austin/Rock ja Lesnar/Angle on semmoinen rupeama, että hattua pitää nostaa sekä buukkaajille että painijoille, jotka pistivät otteluissa kaikkensa likoon. Tämä on yksinkertaisesti Loistava painishow, luultavasti oma all time -suosikkini.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
---------------
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
9. WWA The Retribution - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Seuraavaksi Backlash.

[What]

WrestleMania XIX on kyllä ihan uskomattoman kova tapahtuma. Itse arvostan Hogan-McMahonin ja Angle-Lesnarin jopa paremmiksi kuin Kenitys. Ainoastaan muutama tapahtuma viimeisen 15 vuoden ajalta ansaitsee maininnan edes samalla sivulla, sillä olihan tuo viiden main eventin putki sellaista, mitä on hankala toistaa enää ikinä.

[What]

Jatketaan sitten tapahtumalla, joka ei edennyt ihan suunnitelmien mukaan.


Sunnuntai, 13. Elokuuta 2006
Impact Zone, Orlando, Florida

Sitten viime vuoden Sacrifice ja Hard Justice olivat vaihtaneet päittäin paikkoja ja näin ollen HJ:ia saatiin odotella tänne elokuulle saakka. Kauan oli odotellut myös Sting, joka tänä iltana lopultakin saisi tilaisuutensa voittaa mm-vyön Jeff Jarrettilta ja se olikin illan ennakkoon mainostetuin ottelu. Selostajina Tenay & West.

Singles Match
Johnny Devine VS. Eric Young
Vastoittain hajonnut Team Canada oli yhdistävä tekijä näiden miesten välillä. Kummatkin olivat kuuluneet tuohon talliin, mutta nyt ajautuneet varsin eri teille: Devine oli liittynyt Alex Shelleyn ja Kevin Nashin ”Paparazzi Productions” nimellä kulkeneeseen ilkimystrioon ja EY puolestaan oli omaksunut uuden roolin Impact Zonen virallisena hauskuuttajana ja komediapainijana.

Tätä ottelua en ihan heti unohdakaan. EY:n Top Rope Double Axe Handle Smash oli toki sekin hieno, mutta päällimmäisenä jäi mieleen se, että Impact Zonen katto syttyi tuleen ottelun aikana! Eikä kyseessä myöskään ollut mikään yksikseen savuava tupakantumppi, vaan ihka-aito tulipalo, jota sammutettaessa myös koko kehä täyttyi jauhesammuttimen höyryistä. Kaikesta hässäkästä huolimatta miehet vetivät matsin nopeasti loppuun, mutta keskittyminen kyllä herpaantui varmasti painijoilla kuin arvostelijallakin niin paljon, että parempi jättää arvostelematta tämä.

Spoiler: näytä

Kesto: 5:48
Voittaja: Eric Young (Neckbreaker)

Arvosana: -

Tuossa huonolla kuvanlaadulla tuota tulipalomeininkiä. Yleisön chantti oli kyllä hulvaton


Itse tulipalo kyllä saatiin sammumaan nopeasti, mutta jälkiselvittelyt eivät sujuneetkaan ihan niin sukkelasti kuin TNA:n johto olisi varmasti toiminut. Ensinnäkin kehämatto oli turmeltunut jauhesammuttimen käytön seurauksena ja se piti vaihtaa. Hetken päästä tämä osoittautui ongelmista pienimmäksi. Tv-katsojien ollessa katsomassa videopakettia Stingistä oli palopäällikkö määrännyt koko rakennuksen evakuoitavaksi, ja palatessa livelähetykseen Mike Tenay ja Jeremy Borash seisoivat Impact Zonen ulkopuolella ja joutuivat selittämään tilanteen katsojille. Professori kuitenkin klaarasi homman hienosti kotiin kertomalla kaskuja sekä haastattelemalla mm. Monty Brownia ja Shane Douglasia. Kaikkiaan tämä tulipaloepisodi aiheutti vajaan puolen tunnin katkoksen lähetykseen, kunnes yleisö oltiin saatu takaisin sisään ja show oli valmis jatkumaan suunnitelmien mukaan. Onneksi tuo katkos jäi sen verran lyhyeksi, että ainoastaan yksi ottelu (Naturals vs. AMW vs. James Gang vs. Bentley & Kazarian) jouduttiin jättämään väliin. Mike Tenaylle täytyy myös antaa pointseja, sillä Professori selvisi tästä yllättävästä tilanteesta hienosti, vaikka tilanne varmasti kaaoottinen olikin.

X Division # 1 Contender's Match
Chris Sabin VS. Alex Shelley w./ Kevin Nash
Alunperin Könsikkään itsensä olisi pitänyt olla haastamassa Sabinia, mutta viime hetkellä hän oli vetäytynyt ottelusta niskaongelmiinsa vedoten. Nash oli toki ottelun ajan teatraalisesti kehän laidalla pyörätuolissa istumassa niskatukensa kanssa. Se, oliko kyseessä aito vai kayfabe loukkaantuminen jäi hämärän peittoon. Kenen tahansa muun kohdalla vetoaisin kayfabeen, mutta Nash on oma lukunsa. Mies kun onnistuu hajottamaan itsensä köysiin juostessaankin.

Niin paljon kuin Sabinin ja Nashin matsi olisikin kiinnostanut, niin ehkäpä sittenkin otin mieluummin tämän Shelley vs. Sabinin. Miehet kun olivat jo Victory Roadissa esittäneet hienoja otteita ja myöhemminhän heistä tunnetusti kehkeytyi huikea tiimi. Peilattuna näihin asioihin ottelu osoittautui isoksi pettymykseksi. Vauhtia kyllä riitti ja päälle komeita liikkeitä, mutta jotenkin kokonaisuus jäi pahasti vajaaksi. Shelley nukahti yhdessä välissä pahemman kerran irtautumalla selätyksestä puolikkaan sekunnin myöhässä, luoden varsin nolon hetken. Lopetusta edeltäneet muutamat kymmenet sekunnit olivat myös ihmeellistä sekoilua, joku botchi lienee ollut kyseessä. Ihan hauska ja katsottava ottelu toki, mutta Shelley vs. Sabiniksi paha pettymys.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:23
Voittaja: Chris Sabin (Cradle Shock)

Arvosana: ** ½

Hardcore Match
Brother Runt w./Raven VS. Abyss w./James Mitchell
Veljet Ray ja Devon olivat Japanin reissulle lähtiessään jättäneet Runtille ohjeet olla mahdollisimman iisisti heidän poissaollessaan. Pikku-Spike ei arvatenkaan tätä neuvoa noudattanut, vaan oli mennyt suututtamaan koko pukuhuoneen isoimman ja häijyimmän äijän, Abyssin. Runt perusteli tätä vankilalogiikalla: paras tapa ansaita kunnioitusta oli piestä pihamaan isoin kaveri. Yhdessä Impactissa Runt oli tehnyt varsin upean loikan rakennuksen tukipilarien päältä Abyssin syliin sisääntulorampille. Veljien poissaollessa Runt oli saanut opastusta tämänkin ottelun aikana yleisössä pällistelleeltä Ravenilta.

Aurinkolasien ja uuden irokeesikampauksensa vuoksi huomattavan paljon Robert De Niron taksikuskia muistuttanut Runt pääsi tässä esittelemään kykyään ottaa iskuja vastaan. Kokoeron vuoksi Abyssin voimaliikkeet olivatkin poikkeuksellisen näyttäviä. Yksi aivan huima hetki oli, kun Abyss heitti Runtin kehästä suoraan yleisön kolmosriviin ja Runtin naaman runtelu nastakasassa oli vähintään yhtä karua menoa. Runtin hienosta myynnistä ja kovasta yrityksestä huolimatta ottelu oli kuitenkin vain ”glorifoitu squash.” Viihdyttävä sellainen, mutta ei enempää.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:23
Voittaja: Abyss (Black Hole Slam into pile of thumb tacks)

Arvosana: ** ½

3-Way Falls Count Anywhere Match
Samoa Joe VS. Rhino VS. Monty Brown
Sotakoneen ja alfauroksen välejä oli selvitelty jo Victory Roadissa. Ikään kuin testosteronista olisi ollut puutetta, niin nyt yhtälöön oli lisätty Samoa Joe, jota ei edelleenkään oltu selätetty tai lukotettu 14kk aikana. Tähän adrenaliinia ylitsevuotavaiseen otteluun Joe sopi mainiosti, vaikka toisaalta herra voittamaton olisi ollut hauska nähdä jossain isommassakin ottelussa. Mutta se aika tulee vielä.

Painiskenen romurallia. Älytöntä rymistelyä, mutta silti jollain tavalla kiehtovaa. Toki Joe toi mukanaan muutaman kivan heiton ja lukotuksen, mutta pääasia tässä oli aseilla leikkiminen ja areenan ympäri kiertäminen. Kolmikko otti kaiken irti FCA-säännöistä ja itse kehässä aikaa ei kovinkaan paljoa vietetty. Se Impact Zonen kuuluisa seinä (kyllä te tiedätte) pistettiin köriläiden toimesta pirstaleiksi ja kaupan päälle vino pino pöytiä. Kokonaisuutena varsin viihdyttävä roskapainimatsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:38
Voittaja: Samoa Joe (pinned Brown after STO from entrance ramp through a table)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Gail Kim VS. Sirelda
Mikäli muistini ei petä, on tämä projektini aikana ensimmäinen ppv:hen yltänyt naisten ottelu TNA:ssa. Naisten divisioonaa virallisesti ei ollut olemassa, mutta America's Most Wantedia manageroineen Gail Kimin ja AJS:n & Danielsin kulmauksessa olleen Sireldan välit olivat niin pahasti tulehtuneet, että tämä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi.

Ottelun heel Gail Kim oli karismaattinen, painitaitoinen ja kuumaan nahka-asuun pukeutunut. Ottelun face Sirelda taas oli tylsä, huono painimaan ja verkkareihin pukeutunut. Joten en kyllä keksi yhtään syytä miksi kukaan (kuka ei ole Sireldan sukulainen) olisi häntä kannustanut. Matsi itsessään oli varsin aneeminen esitys. Gail esitti muutaman hienon liikkeen ja teki kaiken työn, sillä Sireldan painitaidoissa ei tosiaan ollut kehumista. Gailia täytyy kyllä ihailla, mutta kokonaisuutena ei tästä kehumisen aihetta löydy.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:02
Voittaja: Gail Kim (Flying Neckbreaker)

Arvosana: *

3-Way X-Division Championship Match
Senshi © VS. Petey Williams VS. Jay Lethal
Petey oli voittanut Impactissa ykköshaastajuuden viiden miehen matsissa, mutta 20-vuotias Jay Lethal oli samaisessa ottelussa tehnyt lähtemättömän vaikutuksen Jim Cornetteen. JC ihastui Lethalin sisukkaasta suorituksesta niin kovasti, että myöhemmin lisäsi myös hänet tähän mestaruusotteluun. Viime viikkoina Impacteissa oltiin myös alettu pohjustaa Senshin heelturnia, sillä hän oli laukonut vastustajistaan varsin ristiriitaisia ja kärkeviä kommentteja. Mutta ainakin vielä Senshi kallistui sinisen joukkueen puolelle.

Taattua laatua. Senshin potkut napsuivat mukavasti, Petey täräytti historian kuuleimman muuvin ja Lethal oli yleisön sentimentaalinen suosikki. Erityisen muistettavaksi tämä ei kuitenkaan noussut, koska tässä ei sinällään nähty mitään ennennäkemätöntä ja ottelu olisi tarvinnut seuraavalle tasolle noustakseen ainakin muutamia minuutteja lisää aikaa. Kelpo viihdettä toki, mutta kokonaisuutena ”vain” samaa tasoa kuin aiemmin nähty köriläiden kolmintanssi.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:36
Voittaja: Senshi (pinned Lethal after Canadian Destroyer by Williams)

Arvosana: *** ¼

NWA World Tag Team Championship Match
AJ Styles & Christopher Daniels © VS. LAX w./Konnan
Olipas maukas ottelu paperilla. AJS & Daniels olivat viimein saaneet asiansa selvitettyä AMW:n kanssa, mutta nyt uusi kirjainyhdistelmä tarjosi varteenotettavan haasteen. Alkuvuodesta perustettu LAX oli kesäkuukausina alkanut ottaa kunnolla tuulta alleen. Apolon ja Macheten ollessa osana LAX:ia homma ei ollut oikein toiminut, mutta nyt kun Homicide & Hernandez olivat vakiinnuttaneet asemansa, Konnan hoiti promot ja miehillä oli oma kulmauskin Impact Zonella, niin asiat olivat alkaneet rullaamaan. LAX oli kuuminta TNA:ssa alkuillan tulipalon jälkeen. AJS & Daniels tunnetusti ovat TNA:ssa jumalia, joten tältä saattoi hyvällä omallatunnolla odottaa paljon.

Hyvin vaikeaa tätä ottelua on moittimaan lähteä. Tylsää ei tullut, meno oli sulavaa ja jokainen hoiti hommansa ainakin kasiplussan arvoisesti. Silti päällimmäisenä jäi pettymys, sillä tästä ei tullutkaan huippuottelua, vaan ainoastaan ”erittäin hyvä.” On oikeastaan hieman hankalaa kuvailla mikä tässä ottelussa oli se asia, mikä esti nousun huipputasolle. Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä tämä jäi rahtusen siitä. Ehkäpä tästä puuttui juuri se ratkaiseva yksi makea spotti tai yksi tulinen near fall. Illan paras tämä kuitenkin oli, ja TNA:n joukkuedivarissa on hiljaisen alkuvuoden jälkeen taas hyvä pöhinä päällä. Monena kuukautena peräkkäin juuri joukkuedivari on vastannut illan parhaasta esityksestä.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:39
Voittajat: AJS & Daniels (AJS pinned Homicide via Hi-Lo)

Arvosana: *** ½

NWA World Heavyweight Championship Match
Sting w./Christian Cage VS. Jeff Jarrett © w./Scott Steiner
Vihdoinkin! Tammikuun Final Resolutionissa Sting teki paluunsa painikehiin ja sai ansaitsemansa jäähyväismatsin. Muutamaa viikkoa myöhemmin Impactissa hän ilmoittikin lopettavansa uransa. Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt arkkivihollista Jeff Jarrettia. Hän lähetti Alex Shelleyn paparazzi kameransa kanssa häiriköimään Stingin yksityiselämää. Ärsytettynä Sting sitten palasi maaliskuun Destination X:ssä, mutta ilta päättyi ikävästi kun debyyttinsä tehnyt Scott Steiner pieksi Jarrettin kanssa Stingin verille. Seuraavaksi Stingin ja Jarrettin joukkueet kohtasivat Lethal Lockdown-matsissa, jossa Sting sai osittaisen kostonsa. Kevään ja kesän mittaan tätä ottelua oli rakenneltu ja vihdoin Victory Roadissa se varmistui, kun Sting onnistui voittamaan ykköshaastajuuden Jarrettin sekaantumisista huolimatta. Nyt oli tullut totuuden hetki. Cage & Steiner olivat kumpikin olleet varsin tärkeissä sivurooleissa feudin aikana, joten olikin ihan luontevaa, että miehet seisoivat kehän laidalla matsin aikana.

Hirveä määrä työtä ja tv-tunteja tämän eteen. Taustatarina ja kaikki muu oli kyllä hoidettu oikein mallikkaasti, sen vuoksi tuntuikin kahta kauheammalta, että itse ottelu ei samalle tasolle millään pystynyt yltämään. Välillä tuntui siltä, että kaikki tuo arvokas työ valui ihan hukkaan kun Sting & Jarrett ähelsivät kehässä sitä samaa vanhaa settiä, jota kerettiin jo WCW:n aikana useasti nähdä. Christianin ja Steinerin läsnäolo oli myöskin ajatuksena ihan kiva, mutta käytännössä se toteutettiin siten, että miehet sekaantuivat ottelun kulkuun ihan liiallisissa määrin. Välillä kaikki neljä olivat pitkiäkin aikoja yhtäaikaisesti kehässä. Lisäksi matsia katsoessaan jokainen yli kuuden ikävuoden saavuttanut fani varmasti kykeni arvaamaan mitä lopussa tulisi tapahtumaan. Puhtaasti huono pääottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:11
Voittaja: Jeff Jarrett (pinned Sting after Christian Cage turned on him and hit with a guitar)

Arvosana: **

*** Samoa Joe
** LAX
* AJS & Daniels

Yhteenveto: Alkuvuonna neljän tähden huippumatseja tuli jokaisessa ppv:ssä, toisinaan useampikin samana iltana. Nyt kesällä ne ovat olleet kiven takana, eikä tässäkään sellaista ihmettä nähty. Tulipalon lisäksi hirveästi muisteltavaa ei jäänyt, vaikka joukkuematsi, x-divarin matsi ja rymistely kolminottelu ihan kivoja pläjäyksiä olivatkin. Täytyy vaan toivoa, että Summerslam kääntäisi laivan kurssia, sillä tässä keskikesän aikana kummatkin promootiot ovat seilanneet karikkoisia reittejä pitkin.


Pähkinänkuorispoilerit
Johnny Devine VS. Eric Young (5:48) N/A
Chris Sabin VS. Alex Shelley (8:23) ** ½
Abyss VS. Brother Runt (6:23) ** ½
Monty Brown VS. Rhino VS. Samoa Joe (13:38) *** ¼
Sirelda VS. Gail Kim (4:02) *
Petey Williams VS. Jay Lethal VS. Senshi (10:36) *** ¼
AJ Styles & Daniels VS. LAX (14:39) *** ½ (illan paras)
Sting VS. Jeff Jarrett (15:11) **

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. TNA - Hard Justice 2,57
11. WWE - Backlash (RAW) 2,46
12. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
13. TNA - Victory Road 2,39
14. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
15. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Seuraavana yksi painivuoden kohokohdista, Summerslam

[Kenitys]

Hehee, legendaarinen "Roof is on fire" Hard Justice. Paljon muuta ei kys. tapahtumasta olekaan muistissa, mutta eipä tuo Whatin perusteellisen arvostelun perusteella kovin kummoiselta vaikutakaan.


BACKLASH 2003

Backlash oli edellisten vuosien (alkaen vuodesta 1999) tapaan WWE:n ensimmäinen välipysäkki ppv-kalenterissa WrestleManian jälkeen. WM:n jälkeen WWE:ssä ei ollut tapahtunut mitään kovin suuria muutoksia. Brändejä ei tähän aikaan ollut lähdetty vielä sotkemaan millään drafteilla, ja edellisvuonna nähdyt siirtymisetkin rosterista toiseen olivat lopulta päättyneet. Vielä ei myöskään ollut koittanut se aika, että brändeille olisi annettu omat ppv:nsä. Tämäkin Backlash oli siis Raw'n ja Smackdownin yhteistuotantoa. Merkittävin muutos oli se, että JR oli (kayfabessa) saanut pian WrestleManian jälkeen potkut Raw'n GM:ltä Eric Bischoffilta, kun tämä oli vihdoin kyllästynyt siihen, että JR jatkuvasti haukkui Bischoffia selostuksissaan. Näin ollen King sai uudeksi selostusparikseen Jonathan Coachmanin. Coachille tämä Backlash oli siis toinen ppv, jota hän pääsi selostamaan. Smackdownin puolella hommiaan jatkoivat Michael Cole ja Tazz.


Team Angle (c) vs. Los Guerreros - WWE Tag Team Championship
Shelton Benjaminin ja Charlie Haasin kaksikko oli jäänyt WrestleManian jälkeen aivan kaksistaan ilman merkittävän mentorinsa Kurt Anglen tukea, sillä Angle oli loukannut niskansa pahasti ennen WM:ää ja joutui saman tien leikkaukseen 'Manian Main Eventin jälkeen. Benjamin ja Haas jatkoivat kuitenkin kunniakkaasti Team Anglen edustamista, ja vastaansa he saivat tällä kertaa mestaruusottelussa ex-mestarit Eddie ja Chavo Guerreron. Guerreron kaksikko oli tosiaan tehnyt alkuvuodesta varsin huomaamattoman face-turnin. Alun perin Guerrerot olivat ilkeitä ja halpamaisia huijareita, mutta pikkuhiljaa heidän huijauksensa ja temppunsa alkoivatkin kohdistua Smackdownin heel-painijoihin. Samalla Guerreron jekut muuttuivat aikaisempaa huumoripitoisimmiksi, ja kaksikko alkoi saapua areenoille legendaarisella low riderillään "I lie, I cheat, I steal" -kappaleen tahdittamana. Yleisö oli ottanut Guerrerojen käännöksen vastaan hyvin, ja he saivatkin kunnon popit yrittäessään voittaa joukkuemestaruudet takaisin itselleen. Benjamin ja Haas olivat luvanneet ennen ottelua, että Kurt Angle olisi seuraamassa tätä ottelua paikan päällä, mutta oikean Kurtin sijaan he toivatkin ringsidelle Anglea esittävän taulun.

Olipa hieman erilainen opener verrattuna siihen, mitä olin odottanut. Etukäteen ajattelin, että Team Angle ja Guerrerot pistetään ottelemaan joku tiivis ja menevä selvästi alle 10-minuuttinen joukkuemestaruusottelu, joka saa yleisön hienosti mukaan ja jatkaa samaa kovatempoista tyyliä kuin 'Manian joukkuemestaruusottelussa. Sen sijaan näille joukkueille annettiin aikaa 15 minuuttia, ja he pääsivät rakentamaan ihan kunnon mestaruustaistelun keskenään. En ehkä syttynyt ihan toivotulla tavalla ottelun keskivaiheille, joka oli Team Anglen hallintaa. Benjamin ja Haas kyllä osasivat teknisesti lukkonsa ja muunsa, mutta rehellisesti sanottuna ne olivat ajoittain tylsähköä katsottavaa. Onneksi tuo vaihe ei kestänyt kovin kauaa, ja lopputaistelut puolestaan saivat aikaa vähintään viisi minuuttia. Ne olivat sitten aivan huippukamaa ja helposti neljän tähden arvoisia. Myös alku oli hyvä, joten kyllä tästä hieno ottelu saatiin, vaikka keskivaiheen takia alle neljään tähteen jäätiinkin. Post match -meiningitkin olivat hauskoja.
***½ (15:03)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Team Angle (Haas pinned Chavo after Benjamin's interference)

Sean O'Haire w/ Roddy Piper vs. Rikishi
Sean O'Haire oli tehnyt WWE-debyyttinsä Invasionin aikana, mutta pian kuvion kuolemisen jälkeen O'Haire oli tiputettu pois päärosterista. Tämä oli yksi WWE:n typerimmistä tempuista, koska O'Haire oli aivan selvästi yksi taidokkaimmista WCW:n loppuaikojen tulokkaista. Lisäksi hänellä oli WWE:ssä vaadittavaa kokoa. Silti O'Hairen paluuta alettiin promota vasta vuoden 2003 alkupuolella, jolloin Smackdownin lähetyksissä alettiin näyttää promovideoita, jossa tyylinsä uudistanut O'Haire kehotti ihmisiä paheisiin (mm. pettämiseen, verojen maksamattomuuteen, päihteiden käyttöön). O'Hairen uutta gimmickiä kutsuttiin "Devil's advocateksi", ja se on mielestäni edelleen yksi parhaista hahmoista, jonka käytön WWE kuitenkin munasi täysin. Varsinaisessa in ring -comebackissaan O'Hairesta tehtiin nimittäin Roddy Piperin apuri. Ymmärrän idean siitä, että Piperin avulla yritettiin saada O'Hairesta uskottava, mutta samalla O'Hairesta syötiin pala kerrallaan pois koko alkuperäinen gimmick. Jäljelle jäi vain look ja muuten geneerinen hoss.

Piperistä pitänee mainita sen verran, että hän oli tosiaan tehnyt WWE-comebackinsa yli 7 vuoden poissaolon jälkeen WrestleManiassa, jossa hän yritti aiheuttaa vanhalle arkkiviholliseen Hulk Hoganille tappion. Piper muuten vaikutti tässä WWE-runillaan paljon selväjärkisemmältä kuin lyhyen TNA-pätkänsä aikana. Piperin sekaantumisesta huolimatta Hogan voitti tuon ottelun, mutta WM:n jälkeisessä Smackdownissa Vince McMahon saapui kehään ja ilmoitti maksavansa Hoganille hänen palkkansa, kunhan Hogan istuisi sopimuskauden loppuun asti kotona eikä ilmestyisi enää WWE:hen. Hogan tuntui hyväksyvän tämän yllättävän kiltisti, eikä häntä ollut sen jälkeen nähty WWE:ssä. Samaan aikaan Piper alkoi kehitellä feudia Rikishin kanssa. Alkusävelet nähtiin Piper's Pitin paluuanglessa, jossa Piper muisteli sitä, kuinka hän oli 20 vuotta aikaisemmin nöyryyttänyt Rikishin sukulaista Jimmy Snukaa iskemällä kookospähkinän tämän päähän. Nyt Rikishi tahtoi kostaa Snukan puolesta, mutta angle päättyi juurikin O'Hairen debyyttiin. O'Hairen avulla Piper täräytti kookospähkinän myös Rikishin päähän. Seuraavalla viikolla nähtiin Snukan comeback, ja virallisesti yhteistyönsä aloittaneet Piper ja O'Haire vetivät tässäkin yhteenotossa pidemmän korren. Tähän otteluun Piper oli varautunut korillisella kookospähkinöitä.

Pienenä O'Haire-markkina tämä ottelu viihdytti minua, vaikkei kohtaaminen laadultaan ollutkaan varsinaisesti erityinen. Saattaa olla, että olen antanut tälle jopa puolikkaan liikaa ihan vain, koska tykkäsin tästä O'Hairen takia, mutta menköön tämän kerran. Ottelulliselta anniltaan tämä oli kaikilla tavoin aika perus Smackdown-ottelu. Molemmat miehet tekivät tutuimmat liikkeensä ja väläyttivät pari huippukohtaa (erityisesti yhdenaikaiset korkeat potkut oli tosi näyttävä hetki), mutta muuten meno oli peruspainia ilman mitään erikoisuuksia. Roddy Piper hoiti roolinsa ringsidellä hyvin ja loi otteluun tunnelmaa, jota muuten ei olisi ollut ollenkaan. Myös lopun kookosisku oli oikeasti vaikuttavan näköinen. Kaikista näistä aineksista saatiin siis kasaan ihan kiva tv-ottelutasoinen kohtaaminen mutta ei yhtään sen enempää.
** (4:52)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sean O'Haire (Reverese thrown Death Valley Driver alias Widowmaker)

Pitää mainita tässä välissä, että koko illan ajan backstage-angleissa saatiin seurata hyvin kummallista parisuhdedraamaa. Kaikki alkoi siitä, että Testiä oli päätetty alkaa buukata jälleen mulkkuna. Testille ei nimittäin riittänyt tyttöystävänsä Stacy Keiblerin seura, vaan lisäksi hän oli alkanut vokotella Stacyn ystävää Torrie Wilsonia. Torrie ei tilanteesta lämmennyt ollenkaan, mutta lopulta Backlashin alkupuolella Test suuteli häntä väkisin. Tilanteen sattui sopivasti näkemään Sable, joka oli tehnyt WWE-comebackinsa yli 4 vuoden poissaolon jälkeen ja kantoi Torrie Wilsonille kaunaa siitä, että tämä oli vienyt hänen paikkansa WWE:n uutena playboy-tyttönä. Niinpä Sable meni kertomaan Stacylle, että Torrie oli vikitellyt tämän miesystävää, ja Stacy ei tilannetta tietenkään ottanut hyvin. Myöhemmin illalla näimme Stacyn ja Torrien catfightin, joka päättyi siihen, että Torrie vahingossa kolkkasi Stacyn tajuttomaksi. Tällöin Stacyn avuksi ryntäsi Scott Steiner, joka tuntui huolehtivan Keiblerin kunnosta aika tarkasti. Sopivasti paikalle saapui myös Test, joka ei tykännyt siitä, kuinka Steiner hoivasi hänen tyttöystäväänsä. Odotan kauhulla, millainen kuvio tästä saadaan vielä kehiteltyä tulevaisuuden varalle.


Rob Van Dam & Kane (c) vs. Dudley Boyz - Special Referee: Chief Morley - World Tag Team Championship
Eric Bischoff oli jo jonkun aikaa kerännyt Raw'ssa ympärilleen uskollisten apureiden poppoota, jota hän kutsui Team Bischoffiksi. Porukan ensimmäisiä jäseniä olivat Lance Storm, William Regal ja Chief (Sean) Morley. Storm ja Regal olivat olleet hyvän aikaa joukkuemestareita, ja Morley (aka pornotähtigimmickinsä jättänyt Val Venis) oli puolestaan Bischoffin oikea käsi. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Regal joutui maaliskuun alussa jäämään pitkäksi aikaa pois ruudusta oikean elämän sydänongelmiensa takia. Samalla Morleystä tehtiin Stormin uusi joukkuepari, ja heistä tuli Raw'n uudet joukkuemestarit. Samoihin aikoihin Dudleyn veljekset olivat ajautuneet todella suuriin ongelmiin Bischoffin kanssa, ja Morley oli jo päättänyt hyllyttää heidät. Lopulta Dudleyt tekivät paluunsa maaliskuun puolella auttaessaan Stormia ja Morleyta uusien ykköshaastajiensa RVD:n ja Kanen pieksemisessä. Dudleyt ilmoittivat, että he olivat päättäneet kääntyä pimeän puolelle ja liittyä Team Bischoffiin pitääkseen työpaikkansa ja ruokkiakseen perheensä. Dudleyiden avusta huolimatta Storm ja Morley olivat hävinneet joukkuemestaruutensa RVD:lle ja Kanelle WM:n jälkeen. Ex-mestarit hävisivät myös uusintaottelunsa, kun D-Von Dudley ei suostunut auttamaan heitä, koska hänen omatuntonsa oli alkanut soimata liikaa. Morley antoi Dudleyille vielä yhden mahdollisuuden näyttää uskollisuutensa Team Bischoffille antamalla heille mestaruusottelumahdollisuuden ja määräämällä itsensä ottelun erikoistuomariksi.

Tämä oli ihan mukava joukkuemestaruusottelu, mutta loppua kohden touhu meni ehkä turhan sekavaksi. Bubba Ray Dudley ja Rob Van Dam saivat aloitettua ottelun oikein viihdyttävästi ja vauhdikkaasti. Sitten meno kuitenkin vähän tasaantui, ja jo keskivaiheilta minulle jäi hieman pettynyt fiilis, koska tässä kohtaamisessa ei nähty mitään sellaista, mitä ei olisi monissa muissakin joukkuemestaruusotteluissa aikaisemmin nähty. Onneksi lopputaistelut piristivät ottelua taas aluksi ja toivat siihen tarvittua sähköisyyttä. Harmi vain, että sitten Chief Morleyn roolia ottelussa piti alkaa tuoda aivan liikaa esille, ja kohta ottelussa tuntui olevan enemmän kyse Morleyn taisteluista muita vastaan kuin joukkueiden keskinäisestä ottelusta. Tätä vaikutelmaa lisäsi Morleyn joukkueparin Lance Stormin sekaantuminen. Loppujen lopuksi tämä oli siis mukava joukkuemestaruusottelu (kiitos erityisesti RVD:n), mutta ehkä vielä parempaakin olisi voinut odottaa.
**½ (13:01)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam & Kane (RVD pinned Bubba Ray after a Five Star Frog Splash)

Trish Stratus (c) vs. Jazz w/ Theodore Long - WWE Women's Championship
Entinen WWE-tuomari Theodore Long oli aloittanut uuden uran WWE:ssä vuoden 2003 alussa, kun hän oli perustanut Thuggin & Buggin Enterprises -stablen, jonka oli tarkoitus vastustaa WWE:n harjoittamaa rotusyrjintää. Longin ensimmäinen manageroitava oli ollut D-Lo Brown, jonka mielestä WWE oli pitänyt hänet alakortissa, koska Brown oli musta. Kuten TNA-arvosteluistani tiedätte, Brown oli kuitenkin loikannut WWE:stä TNA:han kyllästyttään WWE:n tilanteeseen, ja niinpä Long toi uudeksi päämanageroitavakseen nuoren tulokkaan Rodney Mackin. WrestleManian jälkeen hänen poppooseensa liittyi myös Jazz, joka oli yhtälailla vihainen siitä, että WWE ei ollut hänen mielestään antanut hänelle tasavertaisia mahdollisuuksia. Jazz keskitti vihansa tietenkin WWE:n uuteen Women's-mestariin Trish Stratukseen, jonka kanssa hänellä oli aikaisemminkin ollut kränää. Ennen tätä mestaruusottelua Jazz oli pistänyt Trishin luovuttamaan STF:ssä joukkueottelussa.

Koska Trish ja Jazz ovat molemmat taidoiltaan ehdottomasti WWE:n naispainijoiden kärkikaartia, tämä ottelu oli tavallaan jopa pieni pettymys. Ehdottomasti kyseessä oli kiva ja viihdyttävä mäiskintä, jossa nähtiin pari tosi rajua ja näyttävää liikettä. Mieleenpainuvin niistä oli se, kun Jazz tiputti Trishin kakkosköydeltä maahan mahalleen ja lukitsi samalla hetkellä hänet Boston Crabiin. Kuitenkin on todettava, että erityisesti alkupuolella tämä ottelu tuntui lähtevän vähän hitaanpuoleisesti käyntiin, eikä sellaista kunnon järisyttävää vaihdetta oikein tunnuttu saavan päälle. Ehkä osasyy on se, että Jazzin painityyli on kieltämättä hyvin erilainen (paljon rauhallisempi ja fyysisempi) kuin muilla WWE:n naispainijoilla. Joka tapauksessa otteluna tämä oli taas kerran viihdyttävää naisten painia, kuten tällä aikataudella oli tavaksi tullut, mutta ihan parhaimpien otteluiden listalle tämä ei yllä.
** (5:50)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jazz (Sunset Flip while holding the ropes)

Big Show vs. Rey Mysterio
Tämä Daavidin ja Goljatin feud on sellainen, josta muistan käytäneen monta intenssiivistä keskustelua ala-asteen pihalla, vaikka tähän aikaan en edes jaksanut pahemmin seurata WWE:tä. Sanomattakin selvää oli, että kaikki olivat supersuositun Mysterion puolella. Näin yli 10 vuotta myöhemmin feudia arvioidessa on todettava, ettei se ollut ihan niin hurja kuin kutosluokkalaisena olin ajatellut. Kaikki alkoi siitä, että Mysterio onnistui nöyryyttämään Show'ta Smackdownissa iskeyttyä tämän ringsidellä maahan kehätolpan kautta tehtyä 619:llä. Seuraavalla viikolla Mysterio jatkoi Show'n nöyryyttämistä aiheutettuaan isolle monsterille count out -tappion Tajiria vastaan. Tämä oli jo liikaa Big Show'lle, joka tahtoi tehdä lopun Mysterion kaltaisesta hyttysestä, joka oli kahteen otteeseen saanut hänet näyttämään tosi tyhmältä.

Tästä ottelusta on hirveän vaikea sanoa oikein yhtään mitään. Tehtävässään tämä onnistui oikein hyvin, ja erityisesti post matchissa nähty Mysterion tuhoaminen oli todella rajun näköinen hetki. Jotkut IWC-nörtit pitävät sitä tarpeettomana ja typeränä bumppina, ja kieltämättä se saattoi olla vaarallinen Mysterion kannalta, mutta pirun näyttävä se oli siitä huolimatta. Otteluna tämä ei ollut millään tavalla erityisen muistettava vaan lähinnä kai tv-ottelun tasoa. Mysterio teki kyllä hyvää työtä liikkumalla nopeasti, väläyttämällä pari high flying -liikettä ja myymällä Show'n iskut tosi hienosti. Show vaikutti uskottavalta jyrätessään Mysterion kanveesiin moneen kertaan juuri niin pahasti kuin kuuluukin. Pitää antaakin tälle ottelulle hatunnosto siitä, että tämä oli aika uskottava ottelu. Toki Mysterio ei olisi oikeasti saanut aikaan tässä kamppailussa yhtään mitään, mutta Show oli buukattu suurimman osan ottelun ajaksi juuri niin ylivoimaiseksi kuin tässä ottelussa pitääkin olla. Harmi vain, että samalla se söi ottelun laatua, koska Show'n dominointi ei ole kamalan mielenkiintoista. Aikansakin puolesta tämä on vain nipin napin ok ottelu.
** (3:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Big Show (Chokeslam)

Brock Lesnar (c) vs. John Cena - WWE Championship
Kyllä vain, tämä oli John Cenan ensimmäinen WWE-mestaruusottelu. Samalla on huomionarvoista, että vuoden 2012 Extreme Rulesin ottelu ei ollut siis ensimmäinen WM:n jälkeisessä ppv:ssä nähtävä kohtaaminen Lesnarin ja Cenan välillä... Vaikka kieltämättä aika paljon oli muuttunut yhdeksässä vuodessa. Tässä vaiheessa Cena oli vielä uransa alkuvaiheessa oleva keskikorttilainen, joka oli saanut paljon huomiota hyvin onnistuneella heel rapper -gimmickillään. Päämestaruuden ykköshaastajaksi hän oli noussut huijaamalla, tuurilla ja kieltämättä myös taidolla. Smackdownissa nimittäin järjestettiin WM:n jälkeen kahdeksan miehen ykköshaastajaturnaus. Turnauksen ensimmäisellä kierroksella Cena onnistui voittamaan Eddie Guerreron. Seuraavalla kierroksella hän kohtasi itse Undertakerin, jolla oli menossa raju feudi Johnny The Bullin, Chuck Palumbon ja Nunzion muodostaman Full Blooded Italiansin kanssa. FBI oli tehnyt debyyttinsä pari kuukautta aiemmin ja aiheuttanut Undertakerin joukkueparille Nathan Jonesille ongelmia WM:ssä. Lisää FBI:stä myöhemmissä arvosteluissa. Nyt FBI:stä oli apua John Cenalla, sillä heidän sekaantumisensa ansiosta Cena onnistui voittamaan 'Takerin. Finaalissa Cena voitti huijaamalla Chris Benoit'n, ja näin hän oli noussut Lesnarin ykköshaastajaksi. Vielä ennen Backlashin kohtaamista Cena pilkkasi Lesnaria räppäämällä ja täräytti tätä mestaruusvyöllä kalloon aiheuttaen Lesnarille tikatun otsan.

Ensimmäisenä täytyy sanoa, että olipa hauska katsoa heel-Cenan aikaista ottelua, jossa yleisö chanttaa "Let's Go Cenaa". Tätäkö se olisi nytkin, jos Cena tekisi heel-turnin? Toki on otettava huomioon, että tässä vaiheessa uraansa heel-Cena oli oikeasti tosi vihattu, mutta ppv järjestettiin Cenan kotiosavaltiossa. Jos sitten mennään itse ottelun arvioimiseen, niin olihan tämä hieno suoritus näiltä kahdelta nuorukaiselta. Todella erilainen ottelu kuin miesten kohtaaminen yhdeksän vuotta myöhemmin Extreme Rulesissa mutta samaan aikaan toisella tavalla erittäin viihdyttävä. Tässä ottelussa molemmilla oli todellista nuoruuden intoa, ja erityisesti Cenan työskentelyä oli hienoa seurata. Se ei ehkä ollut kaikkein puhtainta ja teknisintä painia, mutta Cena teki helkkaristi töitä, koska tämä oli hänen ensimmäinen iso näytönpaikkansa. Lesnar sai Cenan näyttämään hyvältä bleidatessaan ja myydessään Cenan iskuja. Kokonaisuudessaan ottelu oli oikeasti jännittävä ja eteni myös loogisesti. Hieno mestaruuskamppailu. Illan positiivisin yllättäjä, koska etukäteen en oikein tiennyt, mitä tältä olisi pitänyt odottaa.
***½ (15:14)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar (F-5)

Chris Jericho & Ric Flair & Triple H vs. Booker T & Shawn Michaels & Kevin Nash
Triple H oli menettänyt ennen WrestleManiaa puolet Evolutionistaan, kun Batista oli joutunut sairastuvalle ja Orton ei ollut edelleenkään palautunut painikuntoon. Niinpä WM:n jälkeen HHH ja Flair liittoutuivatkin hieman yllättäen Chris Jerichon kanssa. Kolmikolla oli kaksi yhteistä vihollista: Booker T ja Shawn Michaels. Kahden viikon ajan kolme heeliä pysyi niskan päällä kahdesta facesta, kunnes Raw'ssa nähtiin Kevin Nashin comeback. Kesäkuussa 2002 köysiin juostessa loukkaantunut Nash oli vihdoin saatu teipattua kuntoon, ja hän saapui face-kaksikon avuksi. Seuraavalla viikolla Nash saapui promoamaan siitä, kuinka hän ei voinut ymmärtää sitä, että vanhat Kliq'n jäsenet Michaels ja HHH olivat nyt verivihollisia. Sekä Michaels että HHH saapuivat paikalle, ja kumpikin yritti saada Nashia omalle puolelleen. Miettimisenkään jälkeen Nash ei osannut tehdä päätöstään. Erityisesti HHH:lla oli hyviä pointteja siitä, että Michaels veisi kaiken huomion Nashilta itselleen, kuten oli käynyt vuonna 1995. Saman show'n päätteeksi Nash yritti saapua Michaelsin avuksi mutta päätyi vahingossa lyömään häntä terästuolilla. Lopulta seuraavassa Raw'ssa nähtiin Michaelsin, HHH:n ja Nashin keskinäinen riita kehässä. Se päättyi siihen, että HHH aivan yllättäen täräytti Nashin kanveesiin ja näin ollen teki Nashin päätöksen tämän puolesta. Tällä reseptillä Backlashiin saatiin buukattua aika filleriltä haiskahtava kuuden miehen joukkueottelu.

Tässä ottelussa oli yksi selvä heikko lenkki, ja se oli Kevin Nash. Vihdoin Nash oli siinä kunnossa, että hän ei loukkaantunut heti juostessaan kehäköysiin. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hän olisi ollut millään tavalla hyvässä iskussa - tai edes siedettävässä. Jo loppuaikoinaan WCW:ssä Nash oli kankea, mutta tässä vaiheessa hän oli vielä pahempi. Luultavasti tämä oli koko hänen uransa heikointa aikaa. Suurimman osan ajasta Nash onneksi pysyi ottelusta sivussa, mutta loppua kohti hän pääsi turhan paljon esille, ja juuri siksi ottelun loppuvaiheet tuntuivatkin aika tönköiltä ja hitailta. Muuten ottelu oli kyllä paikoitellen todellakin viihdyttävää katsottavaa. Tässä nähtiin erittäin mielenkiintoisia ottelupareja: Michaels/Jericho, Michaels/Flair, Michaels/HHH... Heh. No, kyllä Bookerkin hoiti oman osuutensa hyvin, mutta Michaels oli ehdottomasti ottelun tähti. Pitkälti hänen ansiostaan tämä oli hyvä ottelu vaikka kieltämättä hieman laiska ratkaisu ppv-tason otteluksi.
*** (17:51)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Jericho & Ric Flair & Triple H (HHH pinned Nash after a sledgehammer shot)

The Rock vs. Goldberg
Kuten varmaan jo ppv:n posterista kävi selväksi, tämä oli se järkyttävän iso ottelu, jonka varaan koko ppv tunnuttiin rakentavan ja jonka takia edes WHW-mestaruudesta ei viitsitty buukata ottelua semi-ME:hen. Homma sai alkunsa WM:n jälkeisessä Raw'ssa, jossa Rock järjesti itselleen Rock Appreciation Nightin. Rock oli voittanut vihdoin ja viimein Steve Austinin WrestleManiassa, ja näin ollen hän oli mielestään vihdoin ja viimein saavuttanut kaiken mahdollisen painiurallaan. Niinpä Rock päätti ilmoittaa eläköityvänsä lopullisesti painibisneksestä. Painiyleisö ei enää ansainnut häntä. Mutta silloin se tapahtui. Goldbergin WWE-debyytti. Raw'n yleisö räjähti käsiin, kun Goldberg saapui kehään, ilmoitti Rockin olevan seuraava ja Spearasi Rockin kanveesiin. Seuravaalla viikolla Rock saapui paikalle ja ilmoitti, että ottelu hänen ja Goldbergin välillä olisi yksi kaikkien aikojen isoimmista, mutta se ei tulisi tapahtumaan, koska hänellä ei ollut enää tarvetta todistella mitään. Rock oli saavuttanut urallaan kaiken, ja Goldberg ei hänen silmissään ollut saavuttanut yhtään mitään. Myöhemmin illalla Rock kuitenkin yritti hyökätä Goldbergin kimppuun. Apunaan hänellä oli Christian, jota Rock oli promossaan kehunnut WWE:n lupaavimmaksi painijaksi. Seuraavalla viikolla Goldberg otteli ensimmäisen ottelunsa, jossa hän voitti Christianin diskauksella. Viimein seuraavassa Raw'ssa Rock ilmoitti hyväksyvänsä Goldbergin haasteen, ja samalla hän piti Rock Concert II:n, jossa hän pilkkasi Goldbergiä ja toi kehään legendaarisen Gillbergin. Tämä oli liikaa Goldbergille, joka yritti hyökätä Rockin ja Gillbergin kimppuun, mutta lopulta Rock sai iskettyä Goldbergin kanveesiin Rock Bottomilla.

Kieltämättä tämä oli omalla tavallaan historiallinen ottelu painimaailmassa. Monday Night Warsin aikana debytoineiden ja Main Eventiin nousseiden kahden suurtähden (toinen WCW:stä, toinen WWE:stä) ensimmäinen ja ainoa kohtaaminen. Tämä oli nimittäin samalla Rockin virallisen aktiiviuran päätösottelu, sillä tämän jälkeen hän lähti lopullisesti Hollywoodiin. Toki voidaan kiistellä, oliko Rock aktiivipainija vuosina 2012-2013 muttei silloinkaan samalla tavalla kuin hetken aikaa vielä vuonna 2003. Tämä oli siis yhden aikakauden alku ja yhden loppu. Siltikin on todettava, ettei tämä noussut Hogan vs. Rock -tyyliseksi klassikoksi. Yksi syy siihen on yleisö, joka oli yllättävän vaisu ottelun aikana. En myöskään tykkää oikein tästä, että ensin WWE-fanit buuaavat Rockille, kunnes tämä vihdoin tekee heel-turnin ja alkaa saman tien saamaan taas face-poppeja. Samaan aikaan Goldbergille buuataan ja tarjoillaan "Goldberg sucks" -chantia. En toki ole mikään Goldbergin suurin fani, mutta vähän hullunkurinen fiilis tästä jää. No, itse ottelu oli Rockin ja Goldbergin luoman tunnelman ansiosta ikimuistoinen. Tunnelmansa ansiosta tätä oli viihdyttävää katsoa, vaikka painillinen anti jäikin hyvin laihaksi. Lähinnä finishereitä ja muita "isoja" liikkeitähän tämä oli.
*** (13:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Jackhammer)

*** Eddie Guerrero
** Shelton Benjamin
* Charlie Haas

Kokonaisarvio Backlashista: Jos joku ppv on huutanut isosti väli-ppv:tä, niin tämä. Tai no joo, ihan puhtaassa väli-ppv:ssä ei olisi nähty Goldberg vs. Rockin kaltaista ainutkertaista kohtaamista. Oikeastaan lienee juuri tuon ottelun syy, että koko muu ppv tuntui niin yhdentekevältä. Muihin otteluihin ei edes yritetty saada mitään ikimuistoista. Ikävä kyllä tämän buukkauksen takia ppv:stä jäi vähän platku fiilis. Siitäkin huolimatta, että tässä ei nähty edes yhtään alle kahden tähden ottelua ja että meille tarjoiltiin kaksi ***½-kohtaamista. Jotenkin en vain syttynyt missään vaiheessa tälle ppv:lle. Hetken jo harkitsin arvosanaksi Kehnoa, mutta oli tässä kuitenkin ne hienot ottelut ja tavallaan klassikko-ME, joten olkoon tämä kuitenkin Ok.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
10. WWA The Retribution - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Seuraavaksi TNA:ta parin viikon tauon jälkeen.

[Coca]

Tuo tulipalojuttu osoittaa taas painin vammaisuuden. Vaikka tilanne olisi ihan oikeasti päällä, painijat ja selostajat odottavat aivottomina käskyä keskeyttää toimintansa, jotta lajin ja ohjelman satulinnakulissi ei romuttuisi.

[What]

Backlash 2003 kuuluu niihin tapahtumiin joista olen nähnyt palasia. Cena-Lesnar ja Rock-Goldberg on katsottuna useaan kertaan ja arvostelun perusteella aika lailla siinä se olennainen olikin. Ja täytyy kyllä mainita, että itse tykkäsin noista yleisön reaktioista Rock-Goldbergin aikana. Siinähän oli sellaista WWF vs. WCW meininkiä ja luonnollisesti yleisö valitsi WWF:ää edustaneen Rockin.

Mutta omaan arvosteluun ja WWE:llä jatketaan. Suurinpiirtein tasan 7 vuotta reaaliajasta liikutaan.


Sunnuntai, 20. Elokuuta 2006
TD Garden, Boston, Massachussets

Pitkiä esipuheita tuskin tarvitaan. Kyseessä yksi neljästä suuresta ja tämä oli jo 19. vuotuinen Summerslam. Viime vuoden tapaan illan odotetuimpia hetkiä oli Hulk Hoganin paluu kehiin sekä WWE:n mestaruusottelu, jossa kotikaupungin John Cena haastoi Edgen. Selostajista ei ainakaan ollut puutetta. RAW:n osalta homman hoitivat Jim Ross & Jerry Lawler, Smackdownin osalta Michael Cole & JBL ja myös ECW oli saanut oman selostuspöytänsä, jonka takana istuivat Joey Styles & Tazz. Niin ja ihan näin ohimennen.... katsokaa nyt hyvät ihmiset tuota posteria

Singles Match
Chavo Guerrero VS. Rey Mysterio
Vuosien mittaan tämä kaksikko oli otellut ties-kuinka-monta-kertaa, mutta koskaan välit eivät näin pahasti tulehtuneet. Eddien kuoleman jälkeen Chavo oli ”lopettanut” painiuransa ja esiintynyt ainoastaan Mysterion tukena hänen otteluissaan. Näin myös Great American Bashissa siihen saakka kunnes Chavo kajautti Reytä tuolilla kalloon ja maksoi hänelle maailmanmestaruuden. Tulevina viikkoina selvisi myös syy: Chavoa ällötti, kuinka Rey loi uraansa Guerreron hienon nimen kustannuksella, vaikka hän ei Guerrero ollutkaan. Samalla tämä oli ensimmäinen juonikuvio, johon Vickie Guerrero melko aktiivisesti osallistui.

Tässä on kyllä sellainen kaksikko, jonka kanssa ei voi mennä pahasti vikaan. Tunnettu tosi asia kun on, että näillä kemiat kehässä toimivat ensiluokkaisen mallikkaasti. Tämäkin oli sellaista sulavaa ja ”helpon” näköistä painia, jonka parissa viihtyi oikein mukavasti. Paukkuja olisi varmasti riittänyt vielä paljon pidempään ja parempaan otteluun, mutta tämä nyt oli rakennettu feudin ensimmäiseksi otteluksi, ja sen vuoksi ihan kaikkia ässäkortteja ei vielä lyöty pöytään. Hyvä avausmatsi siltikin.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:00
Voittaja: Chavo Guerrero (Frog Splash)

Arvosana: ***

ECW World Championship Match (Extreme Rules)
Sabu VS. The Big Show ©
Big Show oli voittanut ECW:n mestaruuden 4. heinäkuuta Paul Heymanin käännyttyä ”ystäväänsä” Rob Van Damia vastaan. Siitä lähtien Show oli dominoinut WWE:n tiistai-iltoja ja itse asiassa ollut kesän aikana vähän kaikkialla: välillä hoitamassa McMahonien likaisia hommia RAW:ssa ja välillä kaveerannut Great Khalin kanssa Smackdownissa. Sabu oli raivannut tiensä tähän otteluun voittamalla juurikin RVD:n ykköshaastajuusmatsissa.

Kohtuullisen mukava hardcorematsi. Show väläytti muutaman näyttävän voimaliikkeen, jotka Sabu möi hyvin ja etenkin pöytiä käytettiin hienosti aseina. Vastapainoksi tässä oli myös nolompia hetkiä Bigsun kankeuden ja Sabun botchailun vuoksi. Etenkin yksi noista botcheista sattui ikävään hetkeen, koska se rikkoi ottelun luonnollisen kulun ihan täysin ja sen vuoksi loppuspottikaan ei tuntunut niin hienolta kuin se olisi voinut tuntua. Perustason rymistelyä.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:31
Voittaja: Big Show (Chokeslam through a table)

Arvosana: ** ½

Singles Match
Hulk Hogan VS. Randy Orton
Niin, sitten tämä. Hogan oli näyttänyt viiksekästä naamaansa 15. heinäkuuta käydyssä Saturday Night's Main Eventissä ja tuonut tuolloin 18-vuotiaan tyttärensä Brooken mukanaan. Alunperin Hoganin tarkoituksena oli fanien tapaamisen lisäksi mainostaa Brooken uutta levyä, mutta suunnitelmiin tuli muutos. Randy Orton saapui paikalle ja haastoi Hoganin otteluun Summerslamiin. Haasteesta perääntyminen ei kuulunut Hoganin tapoihin, joten hän otti sen vastaan kättelyiden kera. Ortonin herrasmiesmäinen asenne ei kuitenkaan kestänyt illan loppuun, vaan myöhemmin hän hyökkäsi Hoganin kimppuun parkkipaikalla ja niittasi tämän RKO:lla auton konepellille. Seuraavat viikot Orton sitten keskittyi sekä Hulkin että Brooken pilkkaamiseen ja muun muassa avoimesti flirttaili Brooken kanssa ärsyttääkseen isipappaa. Nyt oli aika katsoa, olisiko Orton Legendantappaja lisänimensä veroinen.

Käsite ”Hogan popit” on olemassa ihan syystä. Rey Mysterion, Batistan ja John Cenan yhteenlaskettu yleisöreaktio ei nimittäin riittänyt siihen mylvintään, minkä Hogan sai aikaiseksi. Joten tämä – kuten toki kaikki Hoganin matsit – nojasi veitsellä leikattavan tiheän tunnelman varaan. Television mute nappi päällä katsottuna tämä ottelu varmasti olisi tuntunut kauhealta, sillä painillisesti tämä oli kaukana siitä vuoden takaisesta Michaels-ottelusta, joka ei sekään mitään painin riemujuhlaa ollut. Nyrkiniskuista ja signatureista koostuneessa hitaasti edenneessä matsissa oli toki omat heikkoutensa, mutta ennen kaikkea tätä oli pirun hauskaa katsoa. Tämän voi katsoa oikealla asenteella heittämällä keltapunaiset lasit silmille tai sitten tylsän analyyttisesti. Oikeastaan riippuu täysin katsantakannasta, kuinka paljon tällaisesta osaa nauttia. Omasta mielestäni showpainin yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on, että se on hauskaa. Tämä oli hauska matsi, vaikka mitään kovin erikoista arvosanaa tälle ei voi ilmeisistä syistä antaakaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:59
Voittaja: Hulk Hogan (Leg Drop)

Arvosana: ** ¾

I Quit Match
Mick Foley VS. Ric Flair
Legendojen feudi oli edennyt jo pelottavan henkilökohtaiselle tasolle. Vengeancen päätteeksi Foley pieksi Flairin veriseksi mössöksi ja tuon jälkeen RAW:ssa miesten välillä oltiin nähty lievästi sanottuna intensiivistä promottelua puolin ja toisin. Tilanne oli niin tulehtunut, että vain tämä kaikista rajuin ja nöyryyttävin matsimuoto tuli kysymykseen. Tätä edeltäneessä RAW:ssa Flair oli nahkavyöllä Foleyta kuristaessaan karjunut toisen vuotavan kuiviin Summerslamissa, joten siinä vähän feudin tunnelmia.

Vieläkö papat jaksavat? Se oli kysymys kaikkien huulilla. Tätä oli tosiaan rakennettu pitkän aikaa hyvin intensiivisillä promoilla, joten nyt pappojen piti vastata rakentamaansa hypeen. Väkivaltaa ja verta tästä ei kyllä puuttunut, joten niiltä osin odotusarvo kyllä täyttyi. Etenkin piikkilankaa sen eri muodoissa käytettiin aseena ihan riittävästi. Harmi vaan, että Foleyn ja Flairin kemiat kehässä (imho) eivät toimineet sitten yhtään. Eivät Vengeancessa, eivätkä tässä. En oikein missään vaiheessa saanut tästä matsista kunnolla ”kiinni” ja näin ollen se jäikin pelkästään brutaaliksi verilöylyksi hyvällä tunnelmalla höystettynä. Lopetukseenkin sisältyi ihmeellisiä ottelun uudelleenkäynnistämisiä ja muuta sekoilua, joten pahaksi pettymykseksi tämä jäi. Ihan aina ei voi onnistua.

Spoiler: näytä

Kesto: noin 13min
Voittaja: Ric Flair

Arvosana: ** ½

World Heavyweight Championship Match
Batista VS. King Booker © w./Queen Sharmell
Great American Bashissa yhtä äkkisesti siniveriseksi muuttunut teksasilaisjuntti Booker oli voittanut maailmanmestaruuden Rey Mysteriolta. Entisen mestarin mielenkiinnon ollessa häntä kusettaneessa Chavo Guerrerossa sai Batista oivan tilaisuuden ottaa takaisin vyön, jota hän ei koskaan hävinnyt. Tammikuussahan Batista oli pakotettu luopumaan vyöstä, koska ei sitä loukkaantumisen vuoksi voinut puolustaa. Nyt Batista oli palannut ja halusi tuon kultakimpaleen itselleen.

Olipa kertakaikkiaan tylsä ottelu. Batista kyllä yritti esittelemällä muutamia itselleen harvinaisempia liikkeitä kuten Jackhammer Slamin sekä Spinning Side Slamin. Pääasiassa tämä ottelu kuitenkin koostui varsin unettavasta headlock-halailusta ja tämän huomasi liveyleisökin. ”Boring” oli nimittäin tämän matsin aikana se suosituin chantti. Ehkäpä osasyynä oli se, että tähän aikaan Booker ja Batista eivät tulleet toimeen myöskään kehän ulkopuolella kovin kehuttavasti. Muistettavin asia tästä ottelusta on kellonsoiton jälkeen nähty Batista Bomb, josta Booker lähestulkoon putosi niskoilleen alas. Onneksi ihan näin ei kuitenkaan käynyt. Taisipa olla huonoin WHC vyöstä käyty matsi koko projektin aikana.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:30
Voittaja: Batista via DQ (Booker was disqualified after Sharmell interfered)

Arvosana: * ¾

Tag Team Match
De-Generation X VS. Vince & Shane McMahon
Shawn Michaels ja Vince McMahon olivat olleet toistensa kurkuissa kiinni viime vuoden tapaninpäivästä saakka. Monien käänteiden kautta oltiin päädytty tähän. Shawn oli saanut rinnalleen uusvanhan bestiksensä HHH:n ja Vince poikansa Shanen. Koko kesän ajan RAW:n jaksojen dominoivana teemana olikin ollut tämä McMahonien ja DX:n feudi, joka oli myös tuottanut muutamia varsin muistettavia hetkiä. Kirkkaimpana ehkä se, kun Shawn & Hunter pukeutuivat ja imitoivat Shanea ja Vinceä ja näyttivät titantronilta Vincen mukaansatempaavan tanssiesityksen 80-luvulta.

Tämä ottelu ei edennyt suinkaan perinteisiä latuja pitkin. Nimittäin jo ennen kellonsoittoa oltiin periaatteessa jo oteltu yhden tv-matsin edestä. Ilkeät McMahonit nimittäin usuttivat DX:n kimppuun ensiksi Spirit Squadin, jonka DX hoiteli hetkessä. Tämän jälkeen olivat vuorossa Finlay, Kennedy, Regal ja Big Show joiden kanssa HHH & HBK sitten taistelivat useiden minuuttien ajan. Vasta kun Big Show oli kuristusjuntallaan tällännyt Hunterin selostajanpöydästä läpi ja Shawnin maatessa avuttomana kehässä astuivat Shane & Vince kehään ja virallisesti ottelu alkoi.

Noiden pieksäjäisten jälkeen olisi odottanut matsin olevan varsin nopeasti ohi, mutta niin vain nelikko veti ihan täysimittaisen ottelun tämänkin jälkeen. Huomattavan suuri osa tästä osuudesta koostui siitä, että Shane ja Vince pieksivät Shawnia tämän partnerin ollessa kehän ulkopuolella edelleen myymässä selostajanpöytäbumppiaan. Puuduttavan tylsää katsottavaa siis. Viimeisten muutamien minuuttien ajaksi saatiin toki myös Hunter kehään ja otteluun tarvittavaa vauhtia. Tämä pelasti jotain, mutta kokonaisuutena tämä oli varsin rikkonainen ja paikoin perin puuduttava ottelu. Koko D-X kuvio on kyllä paholaisen keksintöä, sillä tämäkin tapahtuma olisi kyllä kaivannut Hunterin ja Shawnin laadukkaita yksilömatseja paljon kipeämmin kuin tätä hassuttelua.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:03
Voittaja: D-X (HHH pinned Vince via Pedigree)

Arvosana: **

WWE Championship Match
John Cena VS. Edge © w./Lita
Cenan ja Edgen feudi oli hallinnut vuotta 2006 vaikka välillä miehet olivat muitakin vastaan otelleet. Siitä lähtien kun Edge New Year's Revolutionissa lunasti rahasalkkunsa Cenaan oli tämä kuitenkin muhinut siellä taustalla. Tällä kertaa tähän otteluun oltiin päädytty, kun 3.7 RAW:ssa Edge oli voittanut WWE:n mestaruuden kolminottelussa RVD:ltä. Käytännössä homma meni niin, että Cena tyrmäsi RVD:n F-U:llaan, mutta Edge kolasi Cenan tieltään ja selätti RVD:n voittaakseen mestaruuden. Hyvin nopeasti RVD lakaistiin maton alle piiloon (toki ihan syystäkin) ja samalla tämä Cenan ja Edgen feudi otti käänteitä yhä henkilökohtaisempaan suuntaan. Muistettavimpana hetkenä lienee se, kun Edge & Lita tunkeutuivat Cenan lapsuudenkotiin ja Edge läpsäisi Cenan isää naamalle tämän omassa kodissaan. Lisästipulaationa tässä Cenan kotikaupungissa otellussa matsissa oli, että Edge menettäisi mestaruuden, mikäli joutuisi diskatuksi. Tämä sen vuoksi, että 15.7 käydyssä Saturday Night's Main Eventissä Reuna oli säilyttänyt vyönsä diskauksen avulla.

Jo tässä vaiheessa tilanne oli selvä: Cena sai buuauksia kotikaupungissaan, vaikka vastassa oli selkeästi koko firman isoin heel. Aika hyvin. Tosin nyt kyseessä oli se perinteinen mixed reaction, ei ONS heat. Pääasia kuitenkin oli se, että metakkaa riitti ja tässä oli sellaista ison matsin tunnelmaa. Osassa otteluista yleisö (tosin ihan aiheestakin) oli ollut varsin vaisua, mutta tähän he kyllä syttyivät. Ottelunakin tämä oli toista maata kuin suurin osa illan tarjonnasta. Sulavaa menoa, jota katseli varsin mielellään. Yritystä ottelijoilta ei puuttunut ja parasta tässä olivat useat hienosti toteutut ”läheltä piti” tilanteet. Pariinkin kertaan uskoin ottelun päättyvän. Se pitkään ja hartaasti kaivattu neljän tähden matsi jäi edelleen odottamaan itseään, mutta siltikin tästä jäi ihan mukavat fiilikset. Kelpo tapa päättää Summerslam, vaikka parantamisen varaa jäikin.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:42
Voittaja: Edge (pinned Cena after hitting him with brass knuckles)

Arvosana: *** ½

*** Edge
** John Cena
* Hulk Hogan

Yhteenveto: Kyllähän tämä alkaa jo surkuhupaisaa olla. Nyt on mennyt kuusi kokonaista ppv:tä (WWE & TNA) ilman yhtäkään neljän tähden huippumatsia. WWE ei edes ykkösketjullaan siihen kyennyt ja tämä saattaakin olla koko 2000-luvun heikoin Summerslam. Chavo ja Rey kyllä avasivat illan ihan kivasti, Hogan toi oman lisävärinsä ja Edge-Cena ei ollut huono. Mutta kaikki muu sitten onnistuikin alittamaan odotusarvonsa ja/tai oli suorastaan surkeaa. Pitää vaan toivoa, että syyskuu toisi mukanaan jotain uutta ja hienoa, joka kääntäisi homman raiteilleen. Koskaan aikaisemmin projektin aikana ei ole kynnetty näin syvällä.


Pähkinänkuorispoilerit
Chavo Guerrero VS. Rey Mysterio (11:00) ***
Sabu VS. The Big Show (8:31) ** ½
Hulk Hogan VS. Randy Orton (10:59) ** ¾
Mick Foley VS. Ric Flair ** ½
Batista VS. King Booker (10:30) * ¾
De-Generation X VS. McMahons (13:03) **
John Cena VS. Edge (15:42) *** ½ (illan paras)

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. TNA - Against All Odds 3,03
4. TNA - Final Resolution 2,92
5. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
6. TNA - Lockdown 2,79
7. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
8. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
9. TNA - Sacrifice 2,72
10. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
11. WWE - Backlash (RAW) 2,46
12. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
13. TNA - Victory Road 2,39
14. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
15. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII

Tässä vaiheessa vuotta TNA oli päättänyt pitää hieman pidemmän tauon tapahtumiensa välissä joten ensi kerralla jatketaan WWE:llä ja Unforgivenillä.

[Japeet]

Eikö tuo Flairin ja Foleyn ottelu ole juuri se, josta Kenitys tai joku vähän aikaa sitten puhui? Siis se missä ottelun rakentelussa Foley ei kertaakaan sanonut ääneen noita kohtalokkaita sanoja vaan kirjoitti ne paperille tai käytti muita kiertoilmaisuja, jottei häviäisi vilunkipelin takia?

P.S. Tuostakin jo seitsemän vuotta? Härreguud.

[What]

Eikö tuo Flairin ja Foleyn ottelu ole juuri se, josta Kenitys tai joku vähän aikaa sitten puhui? Siis se missä ottelun rakentelussa Foley ei kertaakaan sanonut ääneen noita kohtalokkaita sanoja vaan kirjoitti ne paperille tai käytti muita kiertoilmaisuja, jottei häviäisi vilunkipelin takia?

P.S. Tuostakin jo seitsemän vuotta? Härreguud.

Ma en tieta...

[MR.Off Topic]

Tuli muuten mieleen, kun luki tuota arvostelua niin Flairin ja Foleyn kohdalla luki, että "Vieläkö papat jaksavat". Miehet ottelivat kuitenkin vielä neljä vuotta myöhemmin TNA:ssa Last Man Standingin ja sillon ehkä tuo samainen kysymys oli vielä hieman ajankohtaisempi. Hassu fakta, että tuo LMS ei ollut edes ihan p**ka matsi. Hyvä arvostelu kyllä taas kerran.

[Kenitys]

Ja täytyy kyllä mainita, että itse tykkäsin noista yleisön reaktioista Rock-Goldbergin aikana. Siinähän oli sellaista WWF vs. WCW meininkiä ja luonnollisesti yleisö valitsi WWF:ää edustaneen Rockin.

Näh, tuntui tyhmältä mun mielestä. WWF vs. WCW:stä oli aikaa jo kaksi vuotta sitten. Ja täytyy antaa eriävä mielipide tuosta SummerSlamin Foley vs. Flairista: se oli mielestäni erinomainen HC-mäiskintä. Olen näköjään antanut aikoinaan neljä tähteä, mutta ehkä ***½ on lähempänä totuutta. Ero SummerSlamin ja Vengeancen otteluiden välillä on kuin yöllä ja päivällä.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - HUHTIKUU 2003

Eipä ole paljon kerrotavaa keväisestä TNA:sta. Olen tosiaan yrittänyt kaivella tämänkin ajan historiatietoja, mutta kovin vähäisiä ne ovat olleet. TNA:n meno oli tässä vaiheessa ilmeisen seesteistä. Mihinkään jättiläismäisiin ostolukuihin tai WWE:n haastamiseen se ei tosiaankaan kyennyt, mutta joka tapauksessa sillä oli takana Panda Energyn vankka taloudellinen tuki ja sen ostoluvut sekä tunnettavuus olivat tasaisessa nousussa. Siltä osin oikeaan suuntaan oltiin siis menossa.

Myös painijavaihtuvuus oli tämän kuun aikana suhteellisen vähäistä. Suurin osa parina viime kuuna nähdyistä tyypeistä ainakin kävi esiintymässä myös huhtikuun aikana. Yksi hyvä uutinen oli se, että Jim Duggania tai Moondog Spotia ei huhtikuun aikana nähty. Hirveästi en myöskään sure sitä, että Jorge Estrada ja Hot Shotit ovat kadonneet ppv:eistä. Estrada vei onneksi mukanaan myös Disgracelandin. Harmillisempaa sen sijaan oli se, että Steve Corino oli tosiaan maaliskuussa lopettanut TNA-esiintymisensä. Myös joukkuemestari Low-Ki loisti koko huhtikuun ajan poissaolollaan, mutta hänellä oli ilmeisesti taas Japanin-kiertue.

---------------------------------------

Weekly PPV #38 (2.4.2003)

Singles Match
Brian Lawler w/ David Flair vs. Chris Harris
** (6:56)

Singles Match
Alexis Laree vs. Trinity
** (6:30)

6-Man Tag Team Match
Christopher Daniels & Harris Brothers vs. Sandman & Perry Saturn & New Jack
** (5:08)

Singles Match
Sonny Siaki w/ Desire vs. David Young
** (4:33)

Singles Match
Elix Skipper vs. The Truth
**½ (9:03)

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) vs. Jerry Lynn
***½ (11:41)

NWA World Heavyweight Championship Match
Jeff Jarrett (c) vs. D-Lo Brown w/ Glenn Gilbertti
**½ (10:00)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Brian Lawler def. Chris Harris
Trinity def. Alexis Laree
Perry Saturn & Sandman & New Jack def. Christopher Daniels & Harris Brothers
David Young def. Sonny Siaki
The Truth def. Elix Skipper
Kid Kash (c) def. Jerry Lynn to retain the NWA X Division Championship
Jeff Jarrett (c) def. D-Lo Brown to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Kokonaisuutena tämän viikon show oli mielestäni aika toimiva paketti, koska kaikkein kamalimpien feudien (mm. Next Generation vs. Jeff Jarrett) puiminen oli jätetty aika vähälle ja itse asiassa noita ihan kamalia feudeja oli kokonaisuudessaan yllättävän vähän. Lisäksi turhia angleja oli viimeviikkoisia show'ita vähemmän, ja kohtuullista painia taas normaalia enemmän. Kohtuullisesta painista hyviä esimerkkejä olivat kaikki illan neljä ensimmäistä ottelua omalla tavallaan. Niistä ensimmäisessä Brian Lawler ja Chris Harris ottivat yhteen ihan kivassa ottelussa. Myöhemmin illalla America's Most Wantedin välit alkoivat rakoilla backstagella, joten Harrisin singles-run ei ollut edennyt sittenkään ihan niin sopuisasti. Vaikka Jarrettin ja Next Generationin feudia ei paljoa jatkettukaan, niin Dusty Rhodesin ja Next Generationin vääntö Flairin (tai oikeastaan nyt Lawlerin) hallussa olevasta NWA-vyöstä jatkui. Ottelun jälkeen Rhodes nimittäin hyökkäsi Lawlerin ja Flairin kimppuun. Jonkun aikaa kestäneen suunsoiton jälkeen Lawler haastoi Rhodesin ensi viikolle Ladder Matchiin, jossa voittaja saisi pitää vyön. Dusty suostui. Voi ei. Joko tämä päättäisi feudin?
• Muista alkupään otteluista mainittakoon, että Trinity ja Alexis Laree ottelivat TNA:n historian kiistatta parhaan naisten ottelun. Ilman Rediä esiintynyt Laree käyttäytyi tällä viikolla täysin heelmäisesti ja face-roolin ottanut Trinity tuntui irrottautuneen kokonaan Kid Kashista. Ottelun jälkeen Raven saapui kehään ja iski Trinityn maahan DDT:llä Kashin katsoessa tilannetta rampilta. Tämän jälkeen hän raahasi Lareen backstagelle kanssaan. David Young ja Sonny Siaki jatkoivat naikkosfeudiaan ihan kivassa (vaikkakin lyhyessä) ottelussa, ja myös kuuden miehen joukkuerähinä oli ihan toimiva viihdyke. New Jack teki tuossa ottelussa TNA-debyyttinsä mutta oli onneksi sopivan pienessä roolissa. Ottelun aikana Disciples of the New Church hyökkäsi molempien joukkueiden kimppuun. Tähän syynä oli se, että New Church loukkaantui siitä, kun Saturnille ja Sandmanille ei viime viikon liittoumasta huolimatta kelvannut nyt New Churchin seura (itsehän luulin Saturnin liittyneen New Churchiin), vaan he alkoivat ilmeisesti perustaa omaa Extreme-stableaan (joka kävisi sotaa SEX:ää vastaan). Ottelun jälkeen WWF:stä tuttu Bart Gunn (nyt nimellä Mike Barton) teki TNA-debyyttinsä SEX-paidassa ja hyökkäsi Perry Saturnin kimppuun. Yleisöä ei kiinnostanut.
• Yhdestä WWE-rejectistä voidaan siirtyäkin sopivasti seuraavaan, eli Nelson Knightiin, joka oli nyt aikaisemmin Viscerana ja Mabelina tunnetun miekkosen virallinen nimi TNA:ssa. Knight sekaantui The Truthin ja Elix Skipperin ottelun post match -meininkeihin. Itse ottelu oli yllättävänkin viihdyttävä kokonaisuus. Etukäteen olin odottanut vain perusmäiskintää, mutta Skipper ja Truth ylittivät ainakin pikkaisen nuo odotukset. Harmi vain, että yleisö ei ollut oikein mukana, koska Truth on käyttäytynyt viime aikoina sekä heelmäisesti ja facemaisesti ja häneen on siksi vaikea suhtautua mitenkään. Ottelun jälkeen Knight hyökkäsi Skipperin ja Christopher Danielsin kimppuun.
• Viikon X-Divisioona-annos keskittyi mestaruusotteluun, jota oli odotettu pitkään. Jerry Lynn oli ansainnut mestaruusottelunsa lähes kaksi kuukautta sitten, ja nyt hän viimein käytti tilaisuutensa. Tähän tarjoutui mahdollisuus, sillä aikaisemmin kuvatussa videoanglessa paljastui, kuinka pitkään feudanneet Konnan ja Jerry Lynn olivat tehneet jonkinlaisen välirauhan. Konnan jopa paljasti olleensa viime viikon ottelun jälkeen nähdyn mysteerisen luchadoren tarjoaman hyökkäyksen takana, mutta hän lupasi olla puuttumatta tämän viikon mestaruusotteluun. Lupaus ei tietenkään pitänyt, sillä otteluun sekaantui lopussa uusi mysteerinen luchadore. Onneksi Lynnille ja Kashille oli annettu sitä ennen aikaa yli 10 minuuttia painia hienoin ja viihdyttävin X-Divisioonan mestaruusottelu moneen viikkoon. Vielä vähän paremman siitä tekee se, että Kash oli ottelun aikana oikeasti loukkaantunut mutta teki hurjasti töitä saadakseen hoidettua ottelun kunnialla.
• Paras on tällä kertaa säästetty viimeiseksi. Niin sekavaa tai ainakin monivaiheista oli taas päämestaruuskuvioiden rakentelu. Heti show'n alussa SEX:n Glenn Gilbertti saapui promottamaan siitä, kuinka Jeff Jarrett on todellisuudessa pahis ja kuinka D-Lo Brown voittaa tällä viikolla mestaruuden. Hänen kimppuunsa hyökkäsi edelleen raivoissaan oleva AJ Styles, ja viime viikolla poissa ollut Raven saapui kehäkulmaukseen tyynenä seuraamaan tätä tappelua. Lopulta Styles raahattiin paikalta, ja samalla D-Lo Brown juoksi kehään käydäkseen staredowniin Ravenin kanssa. Voisiko joku nyt kertoa minulle, ovatko nämä molemmat miehet SEX:ssä? Ja miksi Brown sai mestaruusottelun, jos Raven onkin kunnossa? No, Raven tosiaan teki tuhoaan myös myöhemmin show'n aikana, ja lopulta hän saapui myös seuraamaan Jarrettin ja Brownin mestaruusottelu. Itse ottelu oli laadultaan ihan mukava ja juuri sellainen, jota Jarrettin ja Brownin ottelulta sopi odottaa. Tunnelma ja rakenne olivat sen verran hyviä, että olisin voinut harkita jopa hyvää arvosanaa, ellei ottelun loppuun olisi tarvinnut taas sekoittaa sataa sekaantumista (mm. Gilbertti, Mike Sanders ja Raven). Ottelun jälkeen nähtiin Jeff Jarrettin ja Ravenin yhteenotto, joka päättyi siihen, että Alexis Laree saapui jostain syystä suojelemaan Ravenia ja Jarrett kalautti Lareeta terästuolilla kalloon. Johan tätä naistenpieksentää on viime viikkoina ollut TNA:ssa.
• Kuten jo aluksi sanoin, tämä oli ihan toimiva paketti. Toki X-Divari voisi ehkä kaivata vähän jotain tuoreita nimiä ja ehkä jotkut kuviot junnaavat vähän paikallaan. Samoin turhan monet facet käyttäytyvät nyt vähän heelmäisesti (Jeff Jarrettkin on alkanut olla taas viime viikkoina ylimielisen oloinen). Silti suunta on mielestäni aivan selvästi parempi kun vertaa alkuvuoden kamalaan mössöön. Tässä show'ssa ei ollut yhtään huonoa ottelua. Kaikki katsoin ilman kakomista ja suurimmasta osasta nautin vähintään jollain asteella. Lisäksi meneillään on edelleen monia mielenkiintoisia kuvioita, ja esimerkiksi Rhodes vs. Next Generationin tapaiset roskat ovat loppujen lopuksi aika pienessä roolissa. Silti todelliset neronleimaukset tai edes ne edellisvuodelta tutut huippuottelut loistavat täysin poissaolollaan. Näin ollen ei tämäkään Kehnoa parempi ole.

*** Kid Kash
** Jerry Lynn
* Jeff Jarrett

---------------------------------------

Weekly PPV #39 (9.4.2003)

Armed Asylum Match
Sandman & New Jack vs. Disciples of the New Church w/ James Mitchell vs. Harris Brothers
**½ (8:32)

Ladder Match
Brian Lawler vs. Dusty Rhodes
*½ (7:35)

Singles Match
Glen Gilbertti vs. AJ Styles
**½ (7:24)

Mixed Tag Team Match
Sonny Siaki & Desire vs. David Young & Athena
DUD (0:41)

Singles Match
Perry Saturn vs. Mike Barton
**½ (7:24)

Singles Match
Mike Sanders vs. D-Lo Brown
** (7:05)

Singles Match
Raven w/ Alexis Laree & Julio Dinero vs. Kid Kash w/ Trinity
** (7:25)

Four Corners Tag Team Elimination Match
Triple X (Daniels & Skipper) vs. Shark Boy & Jason Cross vs. Jonny Storm & Chris Sabin vs. Jerry Lynn & Amazing Red
***½ (13:37)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Harris Brothers def. Sandman & New Jack, Disciples of the New Church
Dusty Rhodes def. Brian Lawler
AJ Styles def. Glen Gilbertti
Sonny Siaki & Desire def. David Young & Athena
Perry Saturn def. Mike Barton
D-Lo Brown def. Mike Sanders
Raven def. Kid Kash
Jerry Lynn & Amazing Red def. Triple X, Jonny Storm & Chris Sabin, Shark Boy & Jason Cross

Yhteenveto:

• Tällä viikolla jatkettiin monien kuvioiden kanssa lähinnä viimeviikkoisen kertaamista. Uusia käänteitä tai oivalluksia nähtiin aika vähän. Merkittävin uusi suunta otettiin Main Eventissä, jossa neljä X-Divarilaisten joukkuetta ottivat mittaa toisistaan. Yksi osanottajista oli joukkuemestarijoukkue Triple X. Ottelussa oli aika kovat panokset, sillä voittajajoukkueen jäsenille oli luvassa keskinäinen ottelu, jonka voittajasta tulisi ykköshaastaja X-Divisioonan mestaruudelle. Lisäksi voittajajoukkue nousisi myös joukkuemestaruuksien ykköshaastajaksi, jos voittaja siis olisi joku muu kuin Triple X. Itse ottelu oli ehdottomasti vuoden paras TNA:n ottelu. Kyseessä olisi ollut huippuottelu, jos vain aikaa olisi ollut pari minuuttia lisää (erityisesti lopputaistelu olisi tarvinnut sitä) ja jos ilmeisesti Konnan vs. X-Divari -feudin jatkeeksi buukatut mystisen luchadoren sekaantumiset olisi jätetty väliin. Nyt tämä hieno high flying -ottelu jäi juuri ja juuri neljän tähden alapuolelle. Ottelussa nähtiin Chris Sabinin TNA-debyytti. Sabin esitti ottelussa vakuuttavia otteita, vaikka suurimmat tähdet löytyivätkin XXX:stä ja hienosti yhteenpelanneesta Lynn & Red -kaksikosta.
• Päämestaruuskuviot etenivät tällä viikolla rauhallisesti. Jeff Jarrettin ympärillä jatkettiin hänen heelmäisen käytöksensä rakentelua. Show'n lopuksi Mike Tenay haastatteli Jarrettia kehässä, mutta tämä ei kommentoinut mitään mielenkiintoista viimeaikaisesta käytöksestään. Sen sijaan paikalle saapui ykköshaastaja Raven, joka oli ilmoittanut kohtaavansa Jarrettin kolmen viikon päästä. Raven oli alkanut koota ympärilleen porukkaa, joka muistutti idealtaan WCW-aikaista Raven's Flockia. Alexis Lareen lisäksi tällä viikolla tuohon porukkaan oli liittynyt Julio Dinero. Raven sai promollaan Jarrettin hermostumaan entistä enemmän, ja lopulta hän oli valmis käymään haastajansa kimppuun saman tien mutta huitaisikin vahingossa terästuolilla ystäväänsä Dusty Rhodesia, joka oli saapunut rauhoittelemaan tilannetta. Show päättyi tähän. Aikaisemmin illalla Raven kohtasi hiukan erikoisessa heel vs. heel -ottelussa Kid Kashin, jonka managerin Trinityn Raven oli edellisellä viikolla piessyt. Kash ei ollut puolustanut Trinityä tilanteessa, ja nytkin hän syytti Trinityä siitä, että hänet ylipäänsä oli pistetty ottelemaan Ravenia vastaan. Ottelu oli ihan katsottava, mutta molemmilta on nähty paljon parempaa. Ottelun jälkeen Trinity jätti Kashin oman onnensa nojaan. Annan ylimääräisen puolikkaan tuolle kohtaamiselle siitä, että loukkaantumisestaan huolimatta Kash teki taas kaikkensa saadakseen ottelun kasaan.
• SEX:n ympärillä tapahtui taas. AJ Styles ja Glen(n) Gilbertti kohtasivat vihdoin toisensa 1 on 1 -ottelussa. Styles oli edelleen raivoissaan siitä, että Gilbertti oli estänyt häntä nousemasta ykköshaastajaksi. Tämäkin tuntui olevan heelien keskeinen välienselvittely, johon yleisön oli vaikea suhtautua mitenkään. Onneksi ottelu oli painilliselta anniltaan ihan kiva midcard-kohtaaminen. Sonny Siaki ja Desire kohtasivat David Youngin ja Athenan joukkueottelussa, joka ei ollut edes oikea ottelu. Se nimittäin päättyi lähes saman tien, kun Young shokeeraavasti kääntyi Athenaa vastaan ja liittyi SEX:ään. Tämä ei ollut edes illan ainut heel-kääntyily(n tapainen). Chris Harris nimittäin löydettiin hengailemasta SEX:n pukkarista, ja myöhemmin illalla hän ajautui kunnon sanaharkkaan joukkueparinsa James Stormin kanssa. Nyt minuakin alkaa rassata tämä liiallinen heelien määrä. Miksi tätä/näitä heel-turneja tarvittiin?
• Heelejä oli tarjolla myös D-Lo Brownin ja Mike Sandersin kohtaamisessa. Brown oli nimittäin edellisviikolla käyttäytynyt aivan heelisti, ja sitä hän myös jatkoi show'n alussa vaatiessaan Gilberttiltä ottelua Mike Sandersia vastaan, koska Sanders oli (vahingossa) aiheuttanut Brownille tappion mestaruusottelussa. Aluksi Gilbertti tuntuikin olevan Brownin puolella, mutta myöhemmin illalla hän julistikin Sandersille antaneensa anteeksi tämän viimeviikkoiset epäonnistumiset. SEX olisi kuulema Sandersin takana, koska tämä oli Vince Russon valitsema SEX:n jäsen ja D-Lo ei edes virallisesti kuulunut SEX:ään. Näin myös todella kävi ottelun aikana: D-Lo'ta buukattiin ottelussa facemaisesti, mutta yleisö ei reagoinut häneen mihinkään (sama yleisö, joka oli noin kuukausi sitten ollut aivan kuumana Brownin debyytissä). SEX yritti auttaa Sandersia voittoon ottelusta, joka itsessään oli ihan ok muttei millään tavalla erikoinen.
• SEX oli edustettuna myös Mike Bartonin (joka siis kuului SEX:ään) ja Perry Saturnin välisessä ottelussa, joka oli yllättävän kiva ottelu ja oikeastaan illan toiseksi paras. Saturn vuosi verta kuin pistetty sika, ja molemmat vetivät osuutensa tyylikkäästi. Barton yllätti positiivisesti. Jos vain hän olisi myynyt ottelun lopetukselta olennaista kätensä loukkaantumista näkyvämmin tai selkeämmin, tämä olisi voinut olla jo hyvä ottelu. Ja vielä lisää SEX:ää nähtiin jo heti show'n alussa, kun Harris Brothersit ottelivat (nyt taas heelmäistä roolia vetäneiden) New Churchin ja (Perry Saturnin kavereiden) New Jackin ja Sandmanin kanssa Armed Asylum Matchissa. Käytännössä se tarkoitti ihan perus HC-mäiskintää mutta varsin viihdyttävää sellaista. Tykkäsin ottelusta paljon enemmän kuin olisin etukäteen luullut.
• Sitten nähtiin vielä jatkoa Dusty Rhodesin ja Next Generationin feudiin Ladder Matchissa, joka oli yllättävän siedättävä. Dusty ei arvatenkaan kyennyt mihinkään järkevään (edes kiipeämiseen) tikkaiden kanssa, mutta Lawler kantoi (kyllä, kirjoitin sen) hänet ihan kivaan suoritukseen. Dusty teki sen, mitä teki, eli vuosi verta ja sai yleisön hienosti otteluun mukaan. Olisin harkinnut antavani ottelulle jopa kaksi tähteä, ellei lopetukseen olisi tarvinnut taas sekoittaa yli kuukauden poissa kuvioista ollutta Nikita Koloffia, joka nyt vihdoin päätti auttaa Dustya. Ottelun jälkeen Erik Watts hyökkäsi Dustyn ja Nikitan kimppuun. Saa nähdä, miten tilanne jatkuu. Watts myös myöhemmin illalla promosi Jeff Jarrettista ja kertoi olevansa aidosti huolissaan tästä. Vieläkö TNA:n on pakko jatkaa tätä Wattsin ja Jarrettinkin kuviota? Ainiin, tässä show'ssa nähtiin myös TNA:n hurjasti etukäteen hehkuttama NASCAR-ilmoitus, jonka saapuivat kertomaan iki-ihana Hermie Sadler ja joku toinen random. En voi kertoa, mikä tuo ilmoitus oli, koska kelasin surutta koko anglen yli. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
• Kokonaisuutena tämänviikkoinen show oli painilliselta anniltaan suurin piirtein yhtä hyvä kuin edellinen show. Silti en nosta tätä yhtä korkealle, koska tämä jätti nyt laimeamman fiiliksen. Kieltämättä TNA:lla on rosterissaan aivan liikaa heelejä, ja muutenkin edellisen show'n aiheuttama positiivinen usko tulevaisuuteen vähän kaikkosi tämän ppv:n aikana. Raven vs. Jarrett kuulostaa kyllä hyvältä, ja sekä joukkuemestaruus- että X-Divari-mestaruuskuviot ottivat ME:ssä hienon askeleen eteenpäin, mutta mestaruuskuvioiden ulkopuolella tilanteet tuntuvat junnaavan tosi pahasti paikallaan. Ja myös mestaruuskuvioissa on junnausta siinä mielessä, että mitään merkittäviä mestaruudenvaihdoksia ei ole nähty pitkään aikaan. Jään odottamaan jatkoa hieman pelonsekaisin tuntein. Kylläpä nämä tuntemukseni vaihtuvat paljon yhdessä viikossa. Tämä show oli tasaisesti Kehno.

*** Christopher Daniels
** Amazing Red
* Elix Skipper

---------------------------------------

Weekly PPV #40 (16.4.2003)

Singles Match
Raven w/ Julio & Alexis vs. D-Lo Brown
** (5:59)

Street Fight Match
Glen Gilberti vs. AJ Styles
*** (7:49)

NWA X Division Championship Match
Kid Kash (c) w/ Trinity vs. Mike Sanders
**½ (7:07)

Singles Match
Perry Saturn vs. Mike Awesome w/ James Mitchell
** (7:54)

Singles Match
David Young w/ Sonny Siaki & Desire vs. James Storm
** (5:57)

No DQ Match
Disciples of the New Church w/ James Mitchell vs. Sandman & New Jack
** (6:14)

NWA Tag Team Championship Match
Triple X (Daniels & Skipper) (c) vs. Jerry Lynn & Amazing Red
***½ (14:15)

Clockwork Orange House of Fun Match
Jeff Jarrett vs. Julio & Alexis
** (6:11)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Raven def. D-Lo Brown
Glen Gilberti def. AJ Styles
Kid Kash (c) def. Mike Sanders to retain the NWA X Division Championship
Mike Awesome def. Perry Saturn via DQ
David Young def. James Storm
Disciples of the New Church def. New Jack & Sandman
Jerry Lynn & Amazing Red def. Triple X (c) for the NWA Tag Team Championship
Julio & Alexis def. Jeff Jarrett

Yhteenveto:

• Tämän viikon pääfokus alkoi olla päämestaruusottelun rakentelussa, mikä on ihan oikein. Raven ja Jeff Jarrett kohtaisivat kauan odotetussa päämestaruusottelussa kahden viikon päästä, ja viimeistään tässä show'ssa TNA alkoi luoda tosissaan tuolle ottelulle sitä "tähänastisen historian suurimman TNA-ottelun" fiilistä. Show alkoi Ravenin hyvällä promolla suojattiensa Julion (Dinero) ja Alexiksen (Laree) kanssa. Tämän jälkeen Raven kohtasi entisen päämestaruushaastajan D-Lo Brownin ok:ssa ottelussa, mikä ei kuitenkaan ollut millään asteella mielestäni erikoinen. Ihan jees mutta paikoitellen sekaantumisten takia turhan sekava. Jeff Jarrettia nähtiin show'ssa vasta puolivälin paikkeilla, kun entistä vainoharhaisemman ja raivohullumman näköinen Jarrett saapui areenalle kunnon asearsenaalin kanssa. Syy tähän selvisi vasta show'n lopussa, kun Jarrett ryntäsi kehään, veti oikeasti hyvän Ravenia matkivan promon ja alkoi avustajien kanssa pystyttää kehään Clockwork Orange House of Fun -kalustusta. Tämän jälkeen Jarrett haastoi Ravenin apurit tähän otteluun, joka oli yllättävänkin kivaa HC-mäiskintää. Show'n päätteeksi Raven vielä hakkasi Jarrettin. Tämä feud vaikuttaa isolta. Hyvää työtä, suorastaan hatunnoston arvoista. Vielä kun TNA saisi tämän feudin hypevideon näyttämään siltä, että sitä ei ole tehty Windows Movie Makerille, miltä kaikki viimeaikaiset TNA:n videot ovat näyttäneet.
• Päämestaruuskuvioiden ulkopuolella TNA:n kenttää hallitsee edelleen Sports Entertainment Xtreme, oikeastaan nyt taas huomattavasti enemmän kuin maaliskuussa Russon lähdön jälkeen. Ravenkin kai kuuluu yhä SEX:ään nimellisesti, mutta ei sillä mitään merkitystä mihinkään tunnu olevan. SEX:n kuvioista yksi tärkein on Glen(n) Gilbert(t)in feud AJ Stylesin kanssa. Tällä viikolla Styles käyttäytyi jo niin facemaisesti (ja sai yleisönkin täysin puolelleen), että kai minun pitää hyväksyä TNA:n kääntäneen Stylesin faceksi tällä tavalla varsin huomaamattomasti. Stylesin ja Gilbertin Street Fight oli oikeasti hyvä HC-mäiskintä, jossa nähtiin sopivasti hardcorea, hienoja spotteja ja hyvää painia. Siitä kiitosta Stylesille, mutta myös Gilberti teki hyvää työtä. Ottelun lopetuksesta en tykännyt.
• Gilbertin lisäksi SEX:läisistä kehään nousivat Mike Sanders, David Young ja Triple X. Sanders haastoi Kid Kashin X-Divarin mestaruusottelussa. Ennen ottelua Kash teki jonkinlaisen face-turnin pyytämällä Trinityltä anteeksi törkeyttään ja tekemällä sovinnon managerinsa kanssa suuteloinnin muodossa. Ottelu oli paljon parempi kuin olin odottanut, koska Kash oli edelleen loukkaantunut ja Sanders oma itsensä. Ei tämä mikään mestariteos tai varsinaisesti hyväkään ottelu ollut mutta kuitenkin kivaa ja vauhdikasta X-Divarin menoa. Mukava välipalaottelu. Ottelun jälkeen Kash kääntyi taas Trinityä vastaan. Young kohtasi James Stormin ok:ssa ottelussa, josta ei mitään kerrottavaa jälkipolville jäänyt. Stormin ongelmat Chris Harrisin kanssa jatkuvat. Triple X joutui puolustamaan joukkuemestaruuksiaan Jerry Lynniä ja Amazing Rediä vastaan. Tämä ottelu oli aivan kiistatta MOTN ja viimeviikkoisen tavoin vuoden parhaita TNA-otteluita. Taas oli huippuarvosana erittäin lähellä, mutta joku loppupuristus tai se viimeinen vaihde lopputaisteluissa tuntuivat kuitenkin jäävän puuttumaan, ja siksi tästä jäi vielä hitusen laimea fiilis. Silti erittäin hieno joukkuemestaruusottelu. Redin ja Lynnin joukkue toimii mahtavasti. Lisää tätä. Vähän olen pettynyt siihen, että hienosti rakenneltu Redin ja Kashin feud lopetettiin aivan kesken, kun kaikki huomio kiinnittyi Kashin ja Trinityn väleihin.
• SEX:n kuvioiden ja päämestaruusfeudin lisäksi suurimman huomion TNA:ssa tällä hetkellä saa Disciples of the New Churchin ja epämääräisen Extreme-porukan (Sandman, New Jack ja Perry Saturn) kärhämä. Kaikki lähti siis siitä, kun Extreme-poppoo kieltäytyi New Churchin avusta, ja sen jälkeen on nähty verisiä yhteenottoja ja jopa tulipallojen heittelyitä. Tällä viikolla rajuja erimielisyyksiä ratkottiin kahden ottelun voimin. Perry Saturn kohtasi TNA-debyyttinsä tehneen Mike Awesomen, joka oli virallisesti Disciples of the New Churchin uusin jäsen. Awesome-markkina innostuin Miken TNA-debyytistä suuresti, mutta harmillisesti yleisö oli aika hiljaa, ja Awesomekin oli kaukana ECW-aikojensa huippukunnosta. Ottelu lähti vielä käyntiin oikein mallikkaasti, mutta loppua kohti sen tunnelma latistui ja meno hidastui. Loppujen lopuksi juuri ja juuri ok ottelu mutta silti illan selvin pettymys. Toivottavasti Awesome skarppaa tulevina viikkoina. Toisessa ottelussa New Jack ja Sandman kohtasivat Brian Leen ja Slashin No DQ Matchissa, joka oli taas kerran ihan kivaa HC-mäiskintää. Monet arvostelijat ovat haukkuneet nämä Sandmanin ja New Jackin TNA-otteet aivan täysin, mutta minusta nämä ovat olleet yllättävän katsottavia. Slash tekee hienoa työtä otteluissa, ja ECW:läiset osaavat ottaa bumppia. Tuon joukkueottelun jälkeen nähtiin toinen TNA-debyyttin, kun Justin Credible ilmestyi face-porukan avuksi. Tykkään myös Crediblestä, joten jään odottamaan jatkoa. TNA:lla alkaa olla koko ECW-roster käsissään.
• Pitänee vielä mainita tämänviikkoinen Next Generation vs. Dusty Rhodes -annos, mikä jäi onneksi varsin lyhyeksi. Dusty odotteli show'n alussa areenalla Jeff Jarrettia, koska Jarrett oli edellisen ppv:n päätteeksi lyönyt vahingossa Dustya terästuolilla. Rhodes ei kuitenkaan koskaan päässyt tapaamaan Jarrettia, koska ennen Jeffiä areenalle saapui Erik Watts, joka hyökkäsi Dustyn kimppuun ja pieksi hänet maahan. Erik Wattsin ja Dusty Rhodesin tulevaisuuden kohtaaminen kuulostaa todella huonolta idealta.
• Pakko myöntää, että ihan toimivia nämä TNA:n show'ta ovat viime viikkoina olleet. Sellaiseen tavallisesta poikeavaan erinomaisuuteen ei näissä viikottaisissa tunnutaan pääsevän todella harvoin, joten Kehnoon arvosanaan pitänee olla ihan tyytyväinen, sillä harvoinpa esimerkiksi WWE:nkään viikottaiset lähetykset ansaitsisivat sitä parempia arvosanoja. Tässä show'ssa TNA otti taas pari askelta oikeaan suuntaan. Ravenin ja Jarrettin feud tuntuu oikeasti merkittävämmältä ja isoimmalta. X-Divarin meininki (erityisesti joukkuepuolella) on virkeämpää kuin pitkään aikaan. Nyt myös face/heel-rakenne alkoi vähän palautua uomiinsa, vaikka siinä edelleen epätasapainoisuutta on. New Churchin ja ECW:läisten feud ei ehkä ole kamalan mielenkiintoinen kuvio mutta ihan ok kuitenkin. Tämä show oli taas kokonaisuutena aika vahva suoritus, koska eipä tässäkään ollut yhtään huonoa tai rasittavaa ottelua. Paljon kehnomminkin voisi TNA:lla mennä.

*** Christopher Daniels
** Amazing Red
* Jerry Lynn

---------------------------------------

Weekly PPV #41 (23.4.2003)

Tag Team Match
Glen Gilberti & Mike Sanders vs. AJ Styles & D-Lo Brown
** (6:30)

NWA Tag Team Title Shot Match
Triple X (Daniels & Skipper) vs. America's Most Wanted
***½ (11:06)

The Ultimate Sin Match
Disciples of the New Church (Slash & Lee & Awesome) w/ James Mitchell vs. Team Extreme (New Jack & Sandman & Saturn)
*** (9:36)

Singles Match
Kid Kash vs. Trinity
** (6:33)

Singles Match
Slash vs. Justin Credible
*½ (4:40)

NWA X Division Title Shot Match
Amazing Red vs. Jerry Lynn
*** (14:04)

Tulokset:

Spoiler: näytä

AJ Styles & D-Lo Brown def. Glen Gilberti & Mike Sanders
Triple X def. America's Most Wanted to become #1 contender for the NWA Tag Team Championship
Team Extreme def. Disciples of the New Church
Trinity def. Kid Kash
Justin Credible fought a no contest with Slash
Amazing Red def. Jerry Lynn to become #1 contender for the NWA X Division Championship

Yhteenveto:

• Hyvät uutiset ensin: Dusty Rhodesin ja Next Generationin feudia ei jatkettu tällä viikolla mitenkään. Huonot uutiset sen jälkeen: Tästä kuviosta vapautunut Erik Watts sekaantui aivan liikaa Jeff Jarrettin ja Ravenin feudiin. Feudi jatku muuten kyllä ihan hyvin ja intenssiivisesti, sillä Jeff Jarrett oli edelleen raivoissaan ja oli luvannut heti show'n aluksi näyttävänsä Ravenille illan päätteeksi todellista HC:tä. Erik Watts kävi kuitenkin jotain kummallista psykologista sotaa Jarrettia vastaan, ja vielä jokunen aika sitten täysillä Wattsin kimpussa ollut Jarrett ei näyttänyt olevan enää millään tavalla kiinnostunut Wattsista. Watts nimittäin sekaantui Jeffin ja Ravenin feudiin yrittämällä puhua mielipuoliselle Ravenille järkeä "ystävänsä Jeffin" puolesta. Apunaan Wattsilla oli pakkopaita. Wattsin tavoitteissa kävi kuitenkin huonosti. Ensin hän oli saada turpiinsa Juliolta ja Alexikselta, mutta viime hetkellä Jeff Jarrett saapui paikalle ja pieksi Ravenin apurit (joita kutsuttiin nyt Gatheringiksi). Myöhemmin Watts yhytti Ravenin mutta tuli saman tien kolkatuksi. Sen sijaan Jarrett taisteli show'n lopussa Ravenin kanssa tasaisesti, ja Jarrett sai jo melkein laitettua Ravenin pakkopaitaan, joka oli jäänyt lojumaan Wattsilta. Tällöin kehä kuitenkin pimeni ja valojen palatessa New Jackin, Perry Saturnin, Justin Crediblen ja Sandmanin uusi Team Extreme teki ilmeisesti heel-turnin hyökkäämällä Jarrettin kimppuun ja auttamalla Ravenia mestarin pieksemisessä. Ainoastaan Ravenin arkkivihollinen Sandman ei osallistunut pieksentätalkoisiin.
• Aikaisemmin illalla Team Extreme oli ehtinyt vetää tuttua face-rooliaan ottelussa Disciples of the New Churchia vastaan. Tällä viikolla joukkueet kohtasivat 6-Man Tag Team Matchissa, jonka stipulaatio oli "The Ultimate Sin Match". Käytännössä se tarkoitti sitä, että kehäköysien ympärillä oli piikkilankaa, kehä oli täynnä aseita, yhdessä kehäkulmauksessa oli Singapore cane ja katosta roikkui pesäpallomaila, johon pääsi tikkailla. Periaatteessa siis vain HC-matsi, jossa oli kaikenlaista lisäkarkkia. Minä tykkäsin tästä ottelusta oikein paljon. Esimerkillisen viihdyttävää HC-mäiskintää, jossa erityisesti Slash ja Perry Saturn ottivat taas hurjaa bumppia. Tämä oli yhtä viihdyttävä ottelu kuin muutaman viikon takainen Sadistic Madness Match. Ottelun loppuratkaisuun sekaantui Team Extremen Justin Credible, ja niinpä myöhemmin illalla verissä päin oleva Slash haastoi Crediblen saman tien käytävään otteluun. Tuo kohtaaminen ei ollut kovin kummoinen suoritus, ja se päättyikin joukkotappeluun. Saa nähdä, jatkuuko tämä feudi vielä, kun Team Extreme ilmeisesti tosiaan liittyi Ravenin porukkaan. Minä en tuosta ratkaisusta innostunut, ainakaan jos Sandman ja Raven ryhtyvät yhteistyöhön.
• Show'ssa nähtiin kaksi ykköshaastajuusottelua. AMW ja ex-mestarit Triple X ottelivat hienon ottelun, jossa aluksi James Storm taisteli yksi Danielsia ja Skipperiä vastaan, sillä Chris Harris oli kolkattu backstagella. Harris kuitenkin saapui otteluun, ja pitkästä aikaa AMW:läiset tekivät taas sulavasti yhteistyötä. Ottelun jälkeen heidän ongelmansa jatkuivat. Ottelu joka tapauksessa jatkoi hienojen joukkueotteluiden putkea. Sen sijaan pienoinen pettymys oli uusien joukkuemestareiden Amazing Redin ja Jerry Lynnin X-Divisioonan mestaruuden ykköshaastajuusottelu. Ehdottomasti tämä oli hyvä X-Divarilaisten kohtaaminen ja viihdyttävää katsottavaa, mutta sellaiseen lentoon tämä ei lähtenyt kuin olin odottanut. Ei ollut ehkä ihan paras päivä Lynnille ja Redille. Konnania nähtiin pitkästä aikaa ottelun aikana selostamossa, ja Konnan kiisti tietävänsä mitään viime viikkoina otteluihin sekaantuneesta luchadoresta. Ottelun loppuratkaisuun sen sijaan sekaantui parin viikon ajan poissa ollut The Truth, joka vei Konnanin mukanaan "kahdenkeskeisiin neuvotteluihin".
• X-Divarin mestari Kid Kash jatkoi omaa feudiaan Trinityä vastaan, ja tällä viikolla nähtiin jonkinlainen blow off tässä kuviossa. Kash oli pettänyt Trinityn jälleen kerran edellisen ppv:n aikana, ja nyt Kash ilmoittikin, että Trinity sai kiittää Kashia ylipäänsä paikastaan TNA:ssa. Kashin mukaan hän oli pelastanut Trinityn nobodyjen joukosta. Kash myös sanoi, että Trinityllä ei ollut ollenkaan sopimusta TNA:n kanssa vaan pelkästään Kashin kanssa. Yleisö kävi todella kuumana Kashiin, joka oli tällä hetkellä koko firman vihatuimpia heelejä. Lopulta Trinity saapui paikalle puhuakseen Kashin kanssa, mutta Kash läimäisi häntä naamaan. Tämä oli liikaa Trinitylle, joka löi Kashia takaisin, ja tämän jälkeen Kash haastoi Trinityn otteluun. Itse kohtaaminen oli yllättävän kiva miehen ja naisen välinen ottelu. Ei mikään klassikko mutta ihan kiva.
• SEX ei ollut tällä viikolla kovin merkittävässä roolissa. XXX otteli tosiaan siinä ykköshaastajuusottelussa, ja muuten SEX:ää nähtiin lähinnä show'n alussa, kun AJ Styles ja D-Lo Brown kohtasivat Glen Gilbertin ja Mike Sandersin. Ottelu oli ihan ok muttei millään tavalla erikoinen. Post match -meiningeissä nähtiin taas joukkotappelu SEX:n ja muutaman TNA:laisen välillä. Tämä alkaa tuntua vähän tutulta. Tarvitseeko TNA todella enää SEX:ää porukkana, vai voisivatko sen jäsenet vain hajaantua yksilöiksi?
• Huhtikuu on ollut ihan vahva TNA:lle. Tämäkään ei ollut show'na mikään mestariteos, ja kuviot eivät edenneet ihan niin kultaisesti kuin viime viikolla. Olen myös hieman harmistunut siitä, kuinka TNA ei ole viikkoihin enää jatkanut Kashin ja Redin feudia mitenkään, vaikka sitä olisi voinut sulavasti pyörittää Kash vs. Trinityn taustalla. Ei sitten. Ottelut olivat keskiarvoltaan tällä viikolla varsin onnistuneita: yksi hieno ottelu ja kaksi hyvää. Ei yhtään surkeaa. Toisaalta mitään ihan kahden viimeviikkoisen tasoista ei nähty. Tasaisen varma Kehno.

*** Christopher Daniels
** James Storm
* Chris Harris

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
14. WWA The Retribution - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Sunnuntaina jatketaan.

[Kenitys]

Vielä ollaan sunnuntain puolella.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #42 (30.4.2003)

Main Eventinsä vuoksi viikkojen ajan etukäteen hypetetun huhtikuun viimeisen PPV:n selostajina olivat ketkäpäs muut kuin Mike Tenay ja Don West.


Disciples of the New Church (Lee & Slash) w/ James Mitchell vs. Harris Brothers vs. Perry Saturn & Justin Credible vs. America's Most Wanted
Extreme Revolution (johon kuului Saturnin ja Crediblen lisäksi Sandman ja New Jack) oli siis tehnyt heel turnin edellisen ppv:n päätteeksi liittyessään Ravenin apujoukoiksi. Tässä jaksossa muuten myös Sandman toimi Ravenin apuna, joten edellisviikoinen toiveeni kaksikon erillään pitämisestä oli mennyt kuuroille korville. Samalla kun Extreme-poppoo oli kääntynyt heeliksi, oli Disciples of the New Church palannut ilmeisesti face-rooliinsa, koska he feudasivat edelleen tämän heel-poppoon kanssa. Tällä viikolla Extreme Revolutionin ja New Churchin lisäksi välejään keskenään selvittelivät myös SEX:ää edustavat Harrisin veljekset ja NWA:n puolesta taisteleva America's Most Wanted. Keskinäistä historiaa näiden kaikkien joukkueiden välillä riitti roimasti, vaikka ottelu itsessään vähän filleri olikin.

Vähän sekavaksi ja mitäänsanomattomaksi jäi tämä avausottelu. Kehässä oli kyllä AMW:n, Saturnin, Crediblen ja Slashin kaltaisia hyviä painijoita, mutta silti tässä rymistelyssä ei oikein ollut mitään, mistä saada kiinni. Ehkä se johtui osittain siitä, että ilman kummempia selityksiä tämä tuntui olevan buukattu Tornado Tag Team Match tyylisesti niin, että kuka tahansa saattoi selättää kenet tahansa kehässä. Ainakaan tuomari ei edes yrittänyt pitää ottelua hallinnassaan niin, että vain kehävuorossa olevat voisivat selättää/tulla selätetyiksi. Tästä huolimatta joukkueet kikkailivat ottelun läpi vaihtoyritysten ajan. En myöskään tykännyt siitä, että tällaisessa ottelussa ei ollut mitään selvää panosta. Kokonaisuutena tämä vain tuntui aika turhalta ottelulta, jossa ei nähty mitään muistettavia liikkeitä tai muita erikoisia otteita. Perus-ok:ta mäiskintää, jota on kuitenkin nähty jo ihan tarpeeksi. Vähän enemmän olisin tältä toivonut.
** (8:06)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Perry Saturn & Justin Credible (Saturn pinned Storm after a Death Valley Driver)

Christopher Daniels vs. Jerry Lynn
Triple X oli noussut joukkuemestaruuksien ykköshaastajaksi vain viikko sen jälkeen, kun he olivat hävinneet joukkuemestaruutensa Jerry Lynnin ja Amazing Redin joukkueelle. Uusintaottelu nähtäisiin seuraavan viikon PPV:ssä, ja nyt mestari Lynn kohtaisi Danielsin lämmittelyottelussa. Ennen ottelua Lynn oli promottanut siitä, kuinka ottelussa nähtäisiin aivan uusi Jerry Lynn, joka oli kyllästynyt siihen, että kaikki käyttivät häntä ponnahduslautana eteenpäin urallaan. Viimeisimpänä sen oli tehnyt The Truth, joka oli edellisessä show'ssa hyökännyt Lynnin kimppuun vain kostaakseen koko TNA:lle häneen kohdistuvan syrjinnän. Ennen ottelua Daniels aukoi päätään Lynnille ja asetti otteluun lisäpanoksen: jos Daniels voittaisi, ensi viikon mestaruusottelussa Lynn ja Red painisivat mestaruusottelussa kaikkia kolmea Triple X:n jäsentä vastaan. Lynn hyväksyi panoksen sillä ehdolla, että Daniels hyväksyisi hänen ehdotuksensa: jos Lynn voittaisi, ensi viikon mestaruusottelussa Lynn ja Red painisivat mestaruusottelussa vain yhtä Triple X:n jäsentä vastaan.

Tämä ottelu oli kieltämättä harmillinen pettymys. Etukäteen odotin, että Daniels ja Lynn saattavat vaikka räjäyttää pankin Singles-kohtaamisellaan ja tarjota vuoden ensimmäisen TNA:n huippuottelun. Ikävä kyllä tuo olisi vaatinut vähintään 10 minuuttia lisäaikaa ja ehkä muutenkin toisen päivän. Jotenkin tuntui, että Lynn ja Daniels eivät olleet ihan parhaassa iskussaan, tai ehkä he eivät muuten vain sopineet toisiaan vastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Olen alkanut olla hieman huolissani siitä, kuinka monet Lynnin singles-kohtaamiset tosi taidokkaita X-Divarin tyyppejä vastaan ovat olleet pieniä pettymyksiä. Toivottavasti muutos ei ole pysyvä. Kaiken kritiikin jälkeen on todettava, että molempien liikkuminen oli toki erittäin hyvää ja ottelussa nähtiin monia hienoja liikkeitä, mutta ei tässä silti ollut sellaista fiilistä, jota olin odottanut. Mukava alakortin kohtaaminen muttei sen enempää.
**½ (7:06)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (Roll up)

Sonny Siaki & David Young w/ Desire vs. AJ Styles & D-Lo Brown
AJ Stylesistä ja D-Lo Brownista oli selvästikin alettu leipoa uutta ME-luokan face-kaksikkoa, jotka eivät varsinaisesti olleet keskenään ylimpiä ystävyksiä mutta tulivat toimeen, koska heillä oli yhteinen vihollinen. Tuo vihollinen oli tietenkin Sports Entertainment Xtreme -porukka, jota tällä kertaa edustivat Sonny Siaki ja David Young. Samalla kun Styles ja Brown tahtoivat kostaa koko SEX:lle, molemmilla oli edelleen tavoitteena nousta NWA World Heavyweight -mestariksi, kunhan Ravenin ja Jarrettin ottelu olisi saanut ratkaisunsa.

Jos edellinen ottelu oli pettymys, tämä oli suuri positiivinen yllätys. Etukäteen ajattelin, että tämä koko SEX vs. Styles & Brown -kuvio oli viimeistään viimeviikkoisen mitäänsanomattoman joukkueottelun jälkeen niin loppuunkaluttu, että tämä ottelu olisi tosi tylsää katsottavaa. Toisin kuitenkin kävi. Styles oli tällä viikolla aivan ilmiliekeissä. Viime aikoina hänen otteensa ovat olleet hetkittäin heikompia kuin TNA-uran alkukuukausina, mutta nyt hän oli taas parhaassa kunnossaan. Ottelussa nähtiin muun muassa upea Shooting Star Press kehästä ulos ja myös TNA-historian ensimmäinen Pelé Kick, joka on oma suosikkini Stylesin liikkeistä. Myös Brown esiintyi edukseen, ja sekä Young että Siaki olivat oikein virkeitä. Itse asiassa Youngin ja Siakin joukkue tuntuu pelaavan tosi hyvin yhteen. Kokonaispakettina näillä aineksilla saatiin viihdyttävä, vauhdikas ja loppua kohti todella hyväksi yltynyt joukkueottelu. Lisää tälläistä, kiitos.
*** (9:13)
Voittajat:

Spoiler: näytä

AJ Styles & D-Lo Brown (Brown pinned Siaki after a Frog Splash)

Mike Tenay's interview with Konnan & The Truth
Tässä välissä nähtiin etukäteen nauhoitettu haastattelu, jossa Mike Tenay tiukkasi The Truthilta ja Konnanilta selitystä viime viikon tapahtumille. Truth oli siis hyökännyt Amazing Redin ja Jerry Lynnin välisen ykköshaastajuusottelun aikana Lynnin kimppuun ja sen jälkeen vaatinut selostuspöydän takana olevaa Konnania tulemaan mukaansa. Konnan ja Truth puhuivat molemmat siitä, kuinka he ovat joutuneet painiurallaan vaikeuksiin ihonvärinsä ja taustansa takia. He syyttivät amerikkalaista painibisnestä rasismista. Heidän mukaansa USA:ssa ei ollut yhtään latinoa tai mustaa bookkaajaa, promoottoria, selostajaa yms. Truthin rasismisyyttelykuvio sai siis taas uuden alun, mutta kieltämättä liittouma Konnanin kanssa vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Odotan jatkoa. Onko Nelson "Viscera" Knight dumpattu jo kokonaan? Toivottavasti ei, pitäähän nyt Viscerankin päästä TNA:ssa painimaan.


Chris Sabin vs. Jason Cross vs. Shark Boy vs. Jimmy Rave
Tämä jos mikä oli puhdas filleri, mutta eipä asia minua pahemmin haitannut. Neljä satunnaisesti X-Divisioonan otteluissa esiintynyttä nuorukaista päästettiin siis ottelemaan toisiaan vastaan ja näyttämään taitojaan. Voittajalle oli luvassa varmasti paljon mainetta ja kunniaa sekä luultavasti enemmän näkyvyyttä X-Divarissa. Tuorein nimi näistä neljästä oli siis Chris Sabin, joka oli tehnyt TNA-debyyttinsä pari viikkoa aikaisemmin ja vakuuttanut monet arvostelijat otteillaan. Jimmy Rave oli esiintynyt parisen kertaa monen X-Divarilaisen otteluissa, ja Shark Boy sekä Jason Cross ovatkin varmaan tutumpia tapauksia. Ottelu käytiin eliminointisäännöillä.

Lisää viihdyttävää X-Divarin meininkiä. Tämäkin ylitti odotukseni (vaikkeikaan ihan edellisen joukkuemestaruusottelun tavalla) ja samalla Daniels vs. Lynnin tason. Juuri tälläista äärimmäisen vauhdikasta ja nopeasti tilanteesta toiseen etenevää usean X-Divarilaisen meininkiä olen viime aikoina kaivannut. Pari viikkoa sitten sitä nähtiin neljän joukkueen ottelussa, joka olikin vuoden paras kohtaaminen, ja nyt sitä tarjoiltiin lisää. Ottelun kiistaton tähti oli TNA-uraansa aloitteleva Chris Sabin, vaikka Sabinilta nähtiinkin ottelussa paha botchi, kun hänen piti vauhdista ponnistaa yläköydelle. Yläköydelle hyppäämisen sijaan Sabin ponnisti liian korkealle, ja hän lennähti suoraan ulos kehästä. Onneksi Sabin ei loukkaantunut, ja muuten tuo botch ei edes haitannut ottelun kulkua vaan näytti itse asiassa kummallisella tavalla hyvältä. Sabinin lisäksi myös kaikki kolme muuta olivat hyvässä iskussa, ja yhdessä he saivat aikaan oikein virkeän kamppailun. Tällaista on ilo katsella.
*** (8:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Sabin (Last eliminated Shark Boy with a Fisherman Buster aka Future Shock)

Backstage angle w/ Erik Watts & Dusty Rhodes
Erik Watts ei ollut tässä show'ssa onneksi merkittävässä roolissa, mutta hän jatkoi viime viikolta tuttua sekopäistä linjaansa selittäen olevansa Jeff Jarrettin paras ystävä. Watts ilmoitti kannustavansa Jarrettia illan mestaruusottelussa ja toivovansa tälle kaikkea hyvää. Tämä koko Wattsin ja Jarrettin kuvio on muuttunut alkuvaiheen turhuudesta tämänhetkiseen idioottimaisuuteen. Ei hyvä suuntaus. Homma meni vain pahemmaksi, kun Dusty Rhodes keskeytti Wattsin promon. Ilmeisesti koko Rhodesin ja Next Generationin feudi oli nyt haudattu (jotain hyvää sentään), koska Rhodes ei edes muistuttanut Wattsia tämän kahden viikon takaisesta backstage-hyökkäyksestään. Sen sijaan hän kiltisti vaati Ric Flairin NWA-vyötä itselleen, ja Watts myös antoi sen hänelle. En yritä enää edes ymmärtää tätä, jos vain koko kuvio päättyy tähän.


Kid Kash (c) vs. Amazing Red - NWA X Division Championship
Kid Kashin feud oman managerinsa Trinityn kanssa oli tullut edellisellä viikolla jonkinlaiseen päätökseen, ja tällä viikolla Kash ilmoitti hyllyttäneensä Trinityn. Hän lupasi, että Trinity voisi palata, kunhan olisi oppinut kunnioittamaan Kashia. Oli miten oli, nyt Kashin oli aika puolustaa X-Divarin mestaruuttaan vanhaa kiistakumppaniaan Amazing Rediä vastaan. Olen edelleen katkera siitä, että TNA rakenteli viikkojen ajan hyvää feudia Redin ja Kashin välille, mutta lopulta he päätyivät unohtamaan koko feudin ja keskittymään pelkästään Kashin ja Trinityn erimielisyyksiin. Kai tämän kohtaamisen voi katsoa olevan jonkinlainen feud ending näiden kahden välillä, mutta ei tässä ole ollenkaan samaa fiilistä kuin olisi ollut, jos tätä ottelua olisi pohjustettu myös parin viime viikon ajan. Red ansaitsi tämän ottelun voittamalla joukkuemestaruusparinsa Jerry Lynnin ykköshaastajuusottelussa.

Parin positiivisen yllätyksen jälkeen tämä oli taas hienoinen pettymys. Siihen on tosin vain yksi syy: lopetus. Muuten ottelu oli todella vauhdikasta menoa ja hienoa painia, jota jo kertaalleen näiden kahden välillä nähtiin PPV:ssä 1 on 1 -ottelussa. Tuolloin annoin ottelulle arvosanaksi ***½, ja se oli ehdottomasti parhaimpia X-Divisioonan mestaruusotteluita kuukausiin. Nyt odotin vähintäänkin samanlaista ja ehkä vielä hitusen enemmän. Suurin piirtein samaan olisikin luultavasti ylletty, ellei ottelua olisi lopetettu niin idioottimaisesti. Molemmat miehet väläyttivät näyttäviä high flying -loikkia (Red muun muassa upean diven kehästä ulos ja Kash puolestaan Double Jump Corkscrew Splashin) ja olivat muutenkin täysillä mukana. Sitten kuitenkin saatiin typerä ref bump ja sen jälkeen taas sen yhden saman mysteerisen luchadoren sekaantuminen, joiden olin jo toivonut loppuvan. Sekaantumisen jälkeen homma loppui kuin seinään ja vieläpä todella typerästi, koska tuomari ei ollut ollenkaan tilanteen tasalla. Kieltämättä lopetus jätti pettyneen maun suuhun, vaikka ottelu olikin hyvä.
*** (9:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Amazing Red (Pinned Kash after the mysterious luchadore's interference)

In ring angle w/ Lollipop & a random bimbo
Tässä välissä nähtiin erittäin tarpeellinen angle, jossa koulupukuun pukeutunut random-beibi hyökkäsi TNA:n tunnetuimman häkkitanssijan Lollipopin kimppuun. Kyseinen hyökkääjä oli oikeasti Tracy Brooks, joka tultaisiin tuntemaan aktiivisena osana TNA:n rosteria tulevina vuosina, mutta tässä vaiheessa hänelle ei annettu edes nimeä. Lopulta tilanne ajautui siihen, että Lollipop piti yhden TNA:n historian huonoimmista promoista, jossa hän haastoi kyseisen neidon otteluun. Onneksi mitään virallista ottelua ei nähty, sillä vajaa puoliminuuttinen catfightkin kehässä oli jo tarpeeksi vaivaannuttavaa katsottavaa. Oliko tämä tarpeellinen osa show'ta? Ei. Olisiko tähän kulutetut 5 minuuttia voinut käyttää toisin? Ehkäpä.


Jeff Jarrett (c) vs. Raven w/ Julio & Alexis - NWA World Heavyweight Championship
Vihdoin sen aika oli koittanut. TNA:n tähänastisen historian odotetuin ottelu ja samalla isoin päämestaruuskohtaaminen. Tätä oli odotettu siitä lähtien, kun Raven teki TNA-debyyttinsä tammikuussa ja hyökkäsi Jeff Jarrettin kimppuun. Kuukausi sitten Raven oli voittanut AJ Stylesin ykköshaastajuusottelussa, ja nyt hänellä oli vihdoin mahdollisuus täyttää hänen kohtalonsa, josta Raven oli puhunut debyytistään lähtien. Ravenin kohtalo oli hänen omien sanojensa mukaan nousta NWA World Heavyweight -mestariksi. Edellisen show'n päätteeksi Extreme Revolution -porukka oli auttanut Ravenia Jarrettin pieksemisessä, ja tämän show'n aikana SEX oli ollut raivoissaan siitä, kuinka Extreme-porukka oli ryöstänyt Ravenin heiltä. En edelleenkään ihan tajua tätä Ravenin ja SEX:n välistä yhteyttä, koska Vince Russon poistumisesta lähtien Raven ei ole ollut kertaakaan SEX:n pukuhuoneessa tai missään muussakaan normaalissa yhteydessä SEX:ään. Silti hän mukamas kuului yhä tuohon porukkaan. Miten vain. Ainoat Ravenin todelliset liittolaiset tuntuivat olevan Alexis ja Julio, jotka muodostivat The Gatheringin. Tätä suurta ottelua oli hehkutettu koko show'n ajan, ja ennen ottelua oli nähty muun muassa monien tärkeiden TNA-painijoiden mietteitä siitä, kumpi voittaisi ottelun. Lisäksi ennen ottelua nähtiin ainakin kolme hypevideota, jotka olivat sisällöltään hyviä mutta taas kerran tekniseltä toteutukseltaan naurettavan kömpelöitä. Videot näyttivät efektiensä ja fonttiensa osalta oikeasti siltä, että ne oli tehty Windows Movie Makerilla, mikä ei ole kovin hyvä juttu, jos haluaa olla vakavasti otettava mainstream-promootio.

Mitä tästä ottelusta oikein pitäisi sanoa? Kyseessä oli TNA:n tähänastisen historian suurin ottelu, ja puhtaalla buukkauksella TNA:lla olisi ollut mahdollisuuksia ihan mihin vain. Sen sijaan TNA päätti mennä sitä toista reittiä ja sotkea ensimmäisestä minuutista lähtien otteluun sekaantumisia ja muuta epäloogista buukkausta. Oliko tässä ottelussa diskausmahdollisuutta vai ei? Olen tästä ennenkin valittanut TNA:n otteluiden kohdalla, ja se tuntuu olevan ihan viikottainen ongelma, mutta tässä se ärsytti erityisen paljon. Välillä terästuolin iskuja salattiin viimeiseen asti tuomarilta, mutta välillä kaikenlaista diskauksen arvoista tehtiin suoraan tuomarin nenän edessä. Ja jos kaikki on sallittua, mihin perkeleeseen niitä ärsyttäviä ref bumppeja tarvitaan? Ja miksi tähän otteluun piti sekoittaa jotenkuten ymmärrettävien Alexiksen ja Julion sekaantumisen lisäksi koko SEX, Disciples of the New Church, Team Extreme ja lopulta vielä comebackinsa tehnyt Sabu? Miksi? Miksi Jarrettin ja Ravenin ei vain annettu painia keskenään? Miksi Raven laittoi Jarrettin käsirautoihin ja myöhemmin päästi itse hänet pois niistä? Miksei tässä buukkauksessa voi olla mitään järkeä? Raven ja Jarrett tekivät kehässä ihan hyvää työtä - eivät tosin millään tavalla erityisen hyvää - mutta suurin syy ottelun floppaamiseen oli buukkaus. Myös loppuratkaisu oli todella huono, ja yleisökään ei tuntunut olevan kovin innoissaan siitä.
** (17:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Stroke)

*** AJ Styles
** Chris Sabin
* Amazing Red

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #42:sta: Periaatteessa tämä show oli ihan toimiva viikottaispaketti, mutta etukäteishehkutukseen verrattuna tämä oli kieltämättä pettymys. Etukäteen ajattelin ja toivoin, että tämä olisi vihdoin vuoden ensimmäinen TNA-ppv, joka ylittäisi Kehnon rajan. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja suurin syy siihen oli Main Eventin floppaaminen. Jotenkin koko ME:n buukkaus tuntui taas tappavani kiinnostuksen tätä promootiota kohtaan. Miksi kaikki piti tehdä niin typerästi? Miksei Jarrettiin ja Raveniin voitu luottaa sen vertaa, että heille annettaisiin mahdollisuus kunnon 1 on 1 -otteluun? Nyt koko feud on kuollut, ja TNA:n pitää keksiä joku uusi vetonaula. Ei tule heti mieleen, mikä se voisi olla. Harmillista show'ssa oli myös se, että toinen pääottelu (Kash vs. Red) ei yltänyt ihan toivotulle tasolle. Onneksi keskikortissa nähtiin pari kivaa yllätystä, ja show'ssa ei ollut yhtään kehnoa ottelua. Kokonaisuudessaan homma oli siis ihan jees viikottaiseksi ppv:ksi, mutta odotuksiin nähden tämä oli harmillinen pettymys. Kehno.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
15. WWA The Retribution - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Seuraavaksi Judgment Day.

[What]

Ohhoh. Alkuviikolla täysin unhoitin viikottaisen arvostelun julkaisun. Mutta laitetaan nyt poikkeuksellisesti perjantai-iltana. Nyt onkin pitkästä aikaa herkkua tarjolla.


Sunnuntai, 17. Syyskuuta 2006
Air Canada Center, Toronto, Canada

Unforgiven oli jo lähes vuosikymmenen ajan ollut varma merkki syksyn tulosta. Kahden edellisen vuoden tapaan tälläkin kertaa kyseessä oli RAW brändin eksklusiivinen tapahtuma. Kesän aikana WWE:n tapahtumien taso ei ollut päätä huimannut, mutta nyt oli toivoa paremmasta. Luvassa oli muun muassa Hell In A Cell sekä TLC-ottelut. Lisäksi tapahtuma järjestettiin Torontossa, joka toi automaattisesti vähän lisää erikoisuuden tuntua ppv:hen. Selostajina JR & King, kuinkas muutenkaan.

Intercontinental Championship Match
Jeff Hardy VS. Johnny Nitro © w./Melina
Kaikkien rakastamaa Hardyn Jehviä oltiin viimeksi ppv-tasolla nähty TNA:n Genesiksessä marraskuussa 2005 ja edellisen kerran WWE:n maksutapahtumassa Jeff oli esiintynyt helmikuussa 2003. Painista pienen tauon pitänyt Jeff oli palannut RAW:hon elokuun 21. päivä ja nopealla aikataululla noussut IC-mestari Nitron haastajaksi. Nitrohan oli tuon vyön voittanut kesäkuun Vengeancessa.

Tämä oli lähtölaukaus Hardyn uran parhaille vuosille. Fanit eivät olleet Jeffiä unohtaneet ja hän saikin kiitettävän kovat hurraukset. Jeffin suoritus kehässä oli myös tasaisen varma: ei tarvinnut pelätä botchien puolesta. Brändijaon vuosille ominaisesti nämä ”pikkumestaruuksien” vyömatsit saivat myös kunnolla aikaa. Tällä kertaa se osoittautui kaksiteräiseksi miekaksi. Lähtökohtaisesti kannatan ajatusta siitä, että IC-mestaruudesta käydään pitkiä matseja ppv:ssä. Toisaalta taas Hardyn ja Nitron vahvuudet löytyvät jostain ihan muualta. Räjähtävistä, leuat lattiaan pudottavista rotaatioloikista ja rokkitähtien elkeistä. Nyt kun ottelulla oli reilusti kestoa, niin luonnollisestikin tahtia piti alussa hidastella. Kun kumpikaan eivät tällaisessa hitaammassa painissa mitään mestareita olleet, niin väkisinkin homma meni välillä tylsänpuoleiseksi. Lisäksi miinusta täytyy antaa hölmöstä ja feikin näköisestä matsin lopetuksesta. Kokonaisuutena ottelu oli kuitenkin varsin mukavaa menoa, joka etenkin loppupuolellaan piti hyvin pihdeissään. Kelpo avausmatsi ja paluu Hardylle.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:38
Voittaja: Johnny Nitro (pinned Hardy after Melina hit him with a boot)

Arvosana: ***

Singles Match
Kane VS. Umaga w./Armando Alejandro Estrada
Tässä vaiheessa samoalainen puskutraktori oli edennyt voittamattomana jo viisi kuukautta, ollen kuin WWE:n oma versio Samoa Joesta. Tuon viiden kuukauden aikana Umaga oli ottanut vakuuttavia voittoja mm. Ric Flairista ja Triple H:sta, mutta nyt vastassa oli ehkäpä suurin haaste tähän mennessä. Kane ei nimittäin perustanut ajatuksesta, että hänet syrjäytettäisiin RAW:n ykkösmonsterin paikalta ja Summerslamissa tämä hirviöiden vihanpito oli saanut alkunsa, kun kumpikin olivat sekaantuneet DX:n ja McMahonien väliseen otteluun. Tässä siis taisteltiin kunnian lisäksi RAW:n kovimman superraskassarjalaisen maineesta.

Minimiodotukset täyttyivät. Ajoittain näyttävää isojen miesten mörssäystä ja etenkin Umagan Diving Headbutt ja Kanen (aina säväyttävä) Diving Clotheline olivat hauskaa katsottavaa. Sillä tutulla ja toimivalla perussapluunalla tämä vedettiin läpi, eikä tuota ottelun lopetustakaan voi miksikään suureksi yllätykseksi kutsua. Sopivan hardcore stipulaation avulla Kane ja Umaga varmasti pystyisivät rutkasti parempaankin.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:04
Voittaja: Draw (double count out)

Arvosana: ** ¼

Tässä välissä taidettiin nähdä John Cenan tähdittämän Marinen traileri. Ah, niitä muistoja

World Tag Team Championship Match
The Highlanders VS. Spirit Squad (Kenny & Mikey) © w./Johnny, Mitch & Nicky
Pikkuliigoissa jo vuosikaudet otellut Rory & Robbie McAllisterin muodostama Highlanders joukkue oli tehnyt ensiesiintymisensä RAW:ssa heinäkuun alussa. Parrakkaat miehet esittivät stereotyyppisiä skotlantilaisia, jotka pukeutuvat kilttiin ja tykkäsivät tapella. Alusta lähtien Highlandersit olivat tehneet selväksi, että heidän tavoitteensa oli mestaruuksien voittaminen ja kesän mittaan he olivatkin napanneet liudan hienoja voittoja viikottaisissa ja sen vuoksi ansainneet tämän vyömatsin. Tässä vaiheessa Spirit Squadin mestaruuskausi muuten alkoi olla kunnioitettavan pituinen. He kun olivat voittaneet vyöt WrestleManian jälkeisenä iltana. Tosin kovin montaa (lue: yhtäkään) tasokasta matsia vöistä ei oltu nähty.

Eikä sitä tasokasta matsia nähty tässäkään. Pahiten tässä tökki se, että liveyleisöä tämä ei tuntunut kiinnostavan pätkän vertaa. Mutta voiko heitä syyttää? Spirit Squad oli väärällä tavalla ärsyttävä talli, eikä Roryn & Robbien tuore tiimi ollut painitaidoiltaan taikka karismaltaan sellaista tasoa, että he olisivat yleisön saaneet sytytettyä. Puhtaasti teknisenä suorituksena ihan kohtuullista menoa, mutta yleisilme tässä ottelussa oli varsin aneeminen. RAW:n puolella joukkuedivarin tilassa ei tähän aikaan paljoa kehumista ollut.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:00
Voittajat: Spirit Squad

Arvosana: * ¾

Handicap Hell In A Cell Match
De-Generation X VS. McMahons & The Big Show
Tämä oli kesän kuumimman ja suurimman juonikuvion päätepiste. Vince McMahonin ja Shawn Michaelsin välillä tarina oli alkanut jo vuoden 2005 viimeisessä RAW:ssa, mutta uusi käänte oltiin saatu kesäkuussa, kun D-X ensimmäistä kertaa vuosiin löi hynttyyt yhteen. Kesän RAW-jaksot olivatkin paljolti koostuneet siitä, kun Shawn & Hunter milloin milläkin tavalla tekivät pilkkaa Vincestä ja hänen pojastaan Shanesta. D-X oli muun muassa tärvellyt Vincen yksityisjetin, maalannut WWE:n pääkonttorin seinään D-X logon ja pudottaneet kakkaa McMahonien niskaan. Summerslamissa nelikko oli jo kohdannut ottelussa, jossa värväämistään apuvoimista huolimatta äveriäät McMahonit joutuivat taipumaan tappioon. Tuolimiehen kosto oli kuitenkin suloinen. ECW-mestari Big Show oli liittoutunut McMahonien kanssa ja viikosta toiseen hoitanut heidän likaisia töitään. Ikivanhaa ”hajota ja hallitse” mantraa noudattaen McMahonit olivat viime viikkoina onnistuneet milloin milläkin verukkeella erottamaan Shawnin ja Hunterin toisistaan ja vuoroviikoin D-X hemmot löysivätkin itsensä veren peitossa kehässä makaamasta. Tämä taasen oli motivoinut ja ärsyttänyt Gamea ja Showstopperia entisestään, joten tunteet otteluun lähdettäessä kävivät ylikierroksilla.

Kaikkinensa tämä feudi oli melkoista vuoristorataa. Jotkut segmentit olivat aidosti hauskoja, mutta osa hävettävän lapsellista pissakakkahuumoria. Summerslamin ottelu oli puhtaasti huono, mutta tämä puolestaan loistava. Iso osa tätä ottelua oli näyttävä bleidaaminen, joka aloitettiin hyvissä ajoin: jo kolmen minuutin kohdalla Vincen ja Shanen naamasta pulppusi näyttävästi punaista. Mutta olipa tässä paljon muutakin. Big Show'n voimaliikkeet olivat todella näyttäviä, Shane hyppäsi upean Coast to Coast loikkansa ja myös HHH & HBK esiintyivät pirteämmin kuin kuukausiin. Vaikka tasoitushäkkihelvetti saattaa kuulostaa ottelumuotona sekavalta, niin tällä porukalla matsi pysyi hienosti kasassa koko kestonsa ajan, ja onnistui pitämään otteessaan. Eheän kokonaisuuden lisäksi matsista löytyi myös tähtihetkiä kuten jo mainittu Coast to Coast ja Michaelsin Elbow Drop Shanelle tämän kaulan ollessa kiedottuna terästuoliin. Kaikkinensa tämä ottelu oli sellainen veren sävyttämä toimintapaketti, joka toi mieleen attitude eran parhaimmat hetket. Yleisöreaktioita myöden. Samalla tästä saatiin aikaiseksi se pitkään kaivattu neljän tähden huippuottelu. Hieno päätös värikkäälle feudille ja paras WWE:n ottelu sitten kesäkuun One Night Standin.

Spoiler: näytä

Kesto: 25:05
Voittajat: D-X (HHH pinned Vince after sledge hammer shot to the spine)

Arvosana: ****

Women's Championship Match
Trish Stratus VS. Lita ©
Tunnepaatosta ei tästäkään ottelusta puuttunut. Trishin 14kk kestänyt mestaruuskausi päättyi WrestleManiassa ja Backlashin uusintaottelussa Mickie Jamesia vastaan Trish loukkasi olkapäänsä. Tuosta loukkaantumisesta hän oli nyt toipunut ja palannut RAW:hon. Harvempi kuitenkaan tiesi, että Trish oli samalla suunnitellut uransa lopettamista. Jostain Lita oli saanut tuon tiedon korviinsa ja samantien vuotanut sen WWE:n toimittajille, jotka luonnollisesti julkaisivat sen wwe.comissa. Trish itse olisi tietysti halunnut ilmoittaa asiasta omilla ehdoillaan. Tämän vuoksi ikuisuuskiista naisten välillä oli jälleen ottanut uutta liekkiä. Lita oli noussut mestariksi 14. elokuuta RAW:ssa, joten Trishillä oli ainutlaatuinen tilaisuus lopettaa huipulta, mestarina.

Ottelua edelsi hieno hypevideo, ja jo siitä pystyi päättelemään, että kyseessä ei ollut mikä tahansa naisten täyteottelu. Trishin saama reaktio kotikaupungissaan oli myös jotain todella kaunista. Eikä ottelukaan pettänyt. Yleisö oli upeasti mukana ja naiset antoivat kaikkensa. Ottelussa ei ollut yhtään tönkköä tai vaivaannuttavaa hetkeä, vaan se oli hienosti rakennettu ja eheä paketti. Tämäntasoista painia olisi mielellään katsonut vielä muutaman minuutin pidempäänkin ja tämä oli jopa parempi kuin WrestleManian Trish-Mickie. Samalla taitaa olla paras naisten matsi, mikä on tämän projektin aikana tullut vastaan. Kiitos Trish ja Lita, tämä oli heidän aikakautensa kaunis joutsenlaulu.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:35
Voittaja: Trish Stratus (Sharpshooter submission)

Arvosana: *** ¼

Singles Match
Carlito VS. Randy Orton
Miehet ottelivat vastakkain lähinnä siksi, että muutakaan tekemistä heille ei tähän tapahtumaan keksitty. Orton oli kesän aikana feudannut Kurt Anglen ja Hulk Hoganin kanssa kun taas pirteitä otteita viime aikoina esittänyt Carlito sai tässä mahdollisuuden nostaa itseään keskikortista pääottelijan statusta kohden.

Sopiva matsi tähän väliin. Häkkihelvetin ja Trishin jäähyväisten jälkeen yleisö tarvitsikin vähän kevyemmän matsin ennen pääottelua. Orton ja Carlito vetivätkin sellaisen mukavan, perus tv-matsia paremman rykäisyn. Parhaiten jäi mieleen Carliton Lionsault, jota suorittaessaan hän teloi kyynärpäällään Ortonin huulen verille. Muutenkin ottelu rullasi ihan kivasti eteenpäin, ja aikarajoitteen vuoksi Ortonin headlock-sessiotkaan eivät venyneet puuduttavan pitkiksi. Loppuspottikin oli näyttävä, joskin ehkä hieman teennäisen oloinen.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:42
Voittaja: Randy Orton (RKO)

Arvosana: ** ½

WWE Championship Match (Tables, Ladders & Chairs)
John Cena VS. Edge ©
Feudi oli alkanut jo tammikuussa, mutta kerrataan viimeisimmät tapahtumat. Summerslamissa miehet kohtasivat Cenan kotikaupungissa ja tästä ottelusta Edge selviytyi ulos mestarina, kiitos Litan ja nyrkkiraudan. Petkutuksen jälkeen Cena vaati vielä yhtä ottelua, josta Edge alunperin kieltäytyi. Edge & Lita olivat jopa nakanneet Cenan spinner vyön järveen ja ottaneet käyttöön oman kustomoidun Rated-R vyön. (joka sekin oli tosin mallia spinneri ) Vastineeksi tästä Cena oli käyttänyt Edgeä uintireissulla Long Islandin salmessa, joka onkin yksi RAW:n muistettavimpia hetkiä tältä vuosikymmeltä. Kaikkien näiden käänteiden jälkeen Edge suostui ottelemaan vielä kerran Cenaa vastaan. Tosin kahdella ehdolla: ensinnäkin matsi oteltaisiin Edgen kotikaupungissa Torontossa ja stipulaationa olisi TLC. Ottelumuoto, jossa Cena ei ollut koskaan otellut ja Edge ei ollut koskaan hävinnyt. Kaiken tämän päälle Edge pakotti Cenan vielä kirjoittamaan sopimuksen, että hävitessään lähtisi Smackdowniin ja poistuisi Edgen elämästä. Sen vuoksi myös Smackdownin tj. Theodore Long oli seuraamassa ottelua omasta vip-aitiostaan.

Huhhuh! Tässäpä on malliesimerkki ottelusta, jossa kaikki osuu kohdalleen. Taustatarina oli hieno, yleisö oli paatoksellisesti kotikaupungin pojan takana ja toiminta kehässä ylitti kaikki odotukset. Kummatkin painijat ottivat iskua vastaan ja Cena otti tähän mennessä uransa hurjimman bumpin pudotessaan tikkaiden päältä pöydän läpi lattialle. Edge ei ollut toki pekkaa pahempi, vaan otti vastaavanlaisen tällin ottelun aikana. Pelkästään rajut spotit eivät kuitenkaan riitä huippuarvosanoihin, mutta tässä ottelussa oli paljon muutakin. Edge ja Cena saivat minut uskomaan, että oikeasti vihasivat toisiaan ja kertoivat kehässä hienon tarinan. Yleisön hurja mylvintä ei toki asiaa haitannut. Tikkailla höystetty STF-U, Edgen raju tuolinisku Cenan päähän ja kaiken kukkuraksi huikean näyttävä loppuspotti. Tämä alkaa olla niin lähellä täydellistä painiottelua kuin vaan voi olla. Ainoa asia, joka erottaa tämän täysosumasta olivat muutamat spotit, jotka olivat rakennellun ja teennäisen näköisiä. Vuoden kovin ottelu tähän mennessä ja saas nähdä löytyykö tälle enää voittajaa. Upea lopetus tapahtumalle.

Spoiler: näytä

Kesto: 25:29
Voittaja: John Cena

Arvosana: **** ¾ (motyc)


*** Edge
** John Cena
* D-X

Yhteenveto: New Year's Revolution, Backlash, Vengeance. Kaikki RAW:n järjestämiä tapahtumia, jotka löytyvät rankingin pohjilta. Peilaten tuohon ja ylipäätään koko keskikesän aneemiseen tasoon, niin tämä ppv:hän oli puhdas klassikko! Kaksi RAW:n suurinta kuviota saivat kliimaksinsa tässä ja vihdoista viimein saatiin se kaivattu neljän tähden matsi ja kaupan päälle vieläpä (luultavasti) se vuoden paras matsi. Kahden superottelun lisäksi tapahtumassa nähtiin myös tasokas naisten matsi ja Trishin tunteikkaat jäähyväiset sekä muutenkin asiansa ajanut alakortti. Ainoastaan joukkueottelu oli sellainen aidosti huono matsi. Toronton yleisö ansaitsee myös kunniamaininnan, mekkaloinnillaan he tekivät tästä vielä rahtusen paremman kokonaisuuden. Ehdottomasti vuoden kovimpia ppv:itä, jota osaan varauksetta suositella. Huikea parannus, toivotaan vaan että syksyn yleisilme pysyy yhtä positiivisena.


Pähkinänkuorispoilerit
Jeff Hardy VS. Johnny Nitro (17:38) ***
Kane VS. Umaga (7:04) ** ¼
Spirit Squad VS. The Highlanders (10:00) * ¾
McMahons & Big Show VS. D-X (25:05) ****
Lita VS. Trish Stratus (11:35) *** ¼
Randy Orton VS. Carlito (8:42) ** ½
Edge VS. John Cena (25:29) **** ¾ (illan paras)


PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Final Resolution 2,92
6. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
7. TNA - Lockdown 2,79
8. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
9. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
10. TNA - Sacrifice 2,72
11. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
12. WWE - Backlash (RAW) 2,46
13. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
14. TNA - Victory Road 2,39
15. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
16. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Kahden WWE:n tapahtuman jälkeen seuraavalla kerralla vuorossa TNA:ta ja No Surrender

[Kenitys]

Unforgiven on ehdottomasti yksi brand split -aikakauden parhaista väli-ppv:eistä. Huikea ME, upea HC-mäiskintä Hell In A Cellissä, yksi WWE-historian parhaista naisten otteluista... Ah, mahtavaa meininkiä.

Mutta sitten Judgment Dayhyn.


JUDGMENT DAY 2003

Ensimmäinen Judgment Day järjestettiin vuonna 1998, ja vuodesta 2000 lähtien JD oli kuulunut WWE:n vuosittaiseen ppv-kalenteriin. Tämä kaikkien aikojen viides Judgment Day oli omalla tavallaan historiallinen, sillä tämä jäi viimeiseksi brändien yhteiseksi väli-ppv:ksi, ennen kuin taas WrestleMania 23:n jälkeen WWE palasi aikaan, jolloin vähitellen asteittain koko brand split tuhottiin. Olen koko ajan varmempi, että juuri tuo muutos oli yksi ratkaisevimmista seikoista siihen, että oma kiinnostukseni WWE:n tarjontaa alkoi vähentyä. Mutta siis tosiaan, WWE oli kokenut reilu vuosi sitten WrestleMania X8:n jälkeen suuren muutoksen, kun koko roster oli jaettu Raw'n ja Smackdownin painijoihin ja työntekijöihin. Nyt tuo jako syventyisi entisestään, sillä kesäkuusta lähtien kaikki ppv:t Royal Rumblea, WrestleManiaa, SummerSlamia ja Survivor Seriesiä lukuun ottamatta olisivat tarkoitettu pelkästään toisen brändin painijoille. Tähän mennessä kaikki Jenkeissä järjestetyt ppv:t olivat olleet brändien yhteisiä, mutta WWE oli jo kokeillut näitä eksklusiivia ppv:eitä järjestämällä Brittein saarilla yhden pelkästään Raw'n painijoille tarkoitetun ppv:n (Insurrextion 2002) ja yhden pelkästään Smackdownin painijoille järjestetyn ppv:n (Rebellion 2002). Britti-ppv:eistä kuitenkin lisää seuraavan WWE-arvostelun yhteydessä, sillä silloin on vuorossa kaikkien aikojen viimeinen WWE:n järjestämä britti-ppv.

In ring angle w/ Steve Austin
Ennen kuin Judgment Day käynnistettiin painin osalta, saapui Raw'n uusi co-General Manager Steve Austin pitämään lyhyen promon. Eric Bischoff oli siis hallinnut Raw'ta pitkän aikaa rautaisella ottellaan, ja lopulta Linda McMahon oli saanut tilanteesta tarpeekseen. Niinpä huhtikuun lopussa hän ilmoitti palkanneensa Raw'lle toisen General Managerin, joka johtaisi tästä lähtien Raw'ta tasavertaisesti Bischoffin kanssa. Uudeksi GM:ksi paljastui Austin, joka oli ollut ruudussa poissa WM:n jälkeisestä Raw'sta lähtien. Tuossa show'ssa Bischoff oli paljastanut, ettei Austin ollut WM:n aikaan enää millään tavalla painikuntoinen ja ettei hän koskaan kykenisi enää painimaan. Niinpä Bischoff antoi Austinille kenkää, mutta joutui nyt maksamaan temppunsa moninkertaisesti takaisin. Austin nimittäin alkoi viikko kerrallaan oikaista monia Bischoffin tyrannimaisia päätöksiä. Austinin ansiota oli muun muassa se, että JR sai paikkansa takaisin Raw'n selostajana sen jälkeen, kun Jerry Lawler oli voittanut Chief Morleyn painiottelussa. Samasta syystä Bischoff antoi kenkää Morleylle. Tämän ppv:n alussa Austin piti varsin mitäänsanomattoman promon, jossa hän vain hehkutti tulevaa ppv:tä ja haukkui hieman Bischoffia. Sen jälkeen hän siirtyi katsomaan show'ta omaan vip-huoneeseensa katsomon ylätiloissa. Myöhemmin ppv:n aikana Bischoff tunkeutui Austinin seuraksi samaiseen huoneeseen, mutta pitkin iltaa Austin onnistui nöyryyttämään Ericiä, ja lopulta hän pisti Bischoffin oksentamaan juotettuaan tälle liikaa kaljaa. En ollut kovin vakuuttunut näistä angleista, vaikka Bischoffin ja Austinin feud tuokin tarvittavaa jännitettä Raw'n kuvioihin.


John Cena & FBI (Palumbo & Stamboli) w/ Nunzio vs. Rhyno & Chris Benoit & Spanky
Pitkien alkuselitysten jälkeen viimein itse asiaan. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen tapaus monien debyyttien vuoksi. Heelien puolelta ppv-debyyttinsä tässä teki FBI, jonka jäsenistä Chuck Palumbo oli tosin ehtinyt painia WWE-ppv:eissä jo hyvän aikaa. Helmikuussa hän oli kuitenkin liittynyt uuteen FBI-stableen, jonka oli pistänyt aluille alkuperäisen FBI:n perustajajäsen Nunzio, joka oli siis kaikille ECW-faneille tuttu Little Guidona. Nunzio oli tehnyt WWE-debyyttinsä vuoden 2002 lopulla, ja kunnolla hän pääsi vauhtiin FBI:n uudelleensyntymisen jälkeen. Stablen kolmas jäsen oli Johnny Stamboli, joka on taas paremmin tuttu WCW:stä Johnny The Bullina, joka oli The Mamalukes-joukkueen toinen jäsen. Stamboli oli ollut WWE:n kirjoilla WCW:n kaatumisesta lähtien, mutta vasta nyt hän sai mahdollisuutensa loistaa.

FBI olikin ensimmäisten kuukausien aikana kylvänyt mittavaa tuhoa WWE:ssä ja feudannut erityisesti Undertakerin kanssa. FBI:n vuoksi Undertaker oli hävinnyt WM:n jälkeisen ykköshaastajuusturnauksen välierissä John Cenalle. Tuon jälkeen FBI ja Cena olivatkin tehneet jonkin verran yhteistyötä, mikä oli yksi syy tämän ottelun syntymiselle. Myöhemmin FBI oli telonut Undertakerin niin pahasti, että häntä ei tässä ppv:ssä nähty ollenkaan, mutta FBI ei suinkaan jäänyt ilman uusia vihollisia. Italilaiskolmikko oli nimittäin onnistunut suututtamaan Chris Benoit'n ja Rhynon joukkueen voittamalla heidät huijauksella. Benoit'lla ja Rhynolla oli myös omat ongelmansa Cenan kanssa, ja FBI auttoi Cenaa erässä SD:ssä Rhynon pieksemisessä. Face-joukkueen kolmas jäsen oli myös ppv-debyyttinsä tekevä Spanky, joka tullaan myöhemmin tuntemaan oikealla nimellään Brian Kendrick. Spanky oli lupaava cruiserweight-painija, jonka kanssa WWE oli tehnyt sopimuksen vuodenvaihteen aikoihin ja joka oli kevään aikana päässyt pääshow'hun kuviossa, jossa hän teki kaikkensa ansaitakseen Smackdown-sopimuksen. Lopulta hän sai sen Stephanie McMahonilta, ja varsinaisessa SD-debyytissään Spanky meni raivostuttamaan John Cenan haastamalla hänet rap battleen ja voittamalla hänet siinä. Viimeisessä SD:ssä ennen JD:tä Spanky liittoutui Benoit'n ja Rhynon kanssa, sillä he olivat jäämässä alakynteen Cenaa ja FBI:tä vastaan.

Hmh, olipahan harmillisella tavalla buukattu ottelu. Innostuin jo etukäteen tästä paljon, koska markitin sekä FBI:tä että Spankyä paljon, joten oli hienoa nähdä heidän WWE-debyyttinsä samassa ottelussa kolmen muun kiinnostavan WWE-painijan kanssa. Etukäteen ajattelin, että tästä voi hyvinkin kuoriutua oikein viihdyttävä ja vähintään hyvälle tasolle yltävä kuuden miehen mäiskintä. Ikävä kyllä niin ei käynyt, vaikka painilliset edellytykset siihen olisi ollutkin, ja siitä voi syyttää täysin ottelun buukkausta. Miksi ihmeessä tälle annettiin aikaa vain 4 minuuttia? Eikö kortissa tosiaankaan ollut mitään, josta olisi voinut nipistää edes 5 minuuttia lisää tätä ottelua varten? Miten olisi vaikkapa tuo äskeinen turha Austinin promo? Openerin tärkein tehtävä on tempaista yleisö mukaan, ja siinä tämä kyllä onnistui. Olisi vain onnistunut vielä paremmin tuplasti pidempänä. Silloin olisi puhuttu hyvästä ottelusta, mutta nyt ei ole mitään mahdolisuutta kahden tähden ylittämiseen.
** (3:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

John Cena & FBI (Stamboli pinned Spanky after a Diving Leg Drop while Palumbo was holding Spanky in a backbreaker position)

La Résistance (Duprée & Grenier) vs. Scott Steiner & Test w/ Stacy Keibler
Lisää debyyttejä. La Résistancen toinen jäsen Sylvain Grenier oli tosin esiintynyt jo kahdessa tämän vuoden ppv:ssä (No Way Out ja WrestleMania) toimimalla McMahonin huijarituomarina, joka muun muassa aiheutti Hoganin tappion Rockille NWO:ssa. Nyt hän kuitenkin otti toivomansa painijan roolin ja muodosti joukkueen toisen lupaavan kanadanranskalaisen painijan Rene Dupréen kanssa. Storylinen mukaan molemmat miehistä olivat puhtaasti ranskalaisia ja edustivat ylväästi kotimaatansa. Debyyttinsä he tekivät viikkojen hypevideoiden jälkeen huhtikuun lopussa hyökkäämällä Scott Steinerin kimppuun, koska Steiner oli pari viikkoa aikaisemmin mollannut Ranskaa, koska se ei ollut lähtenyt USA:n kanssa yhteistyöhön maaliskuussa alkaneessa Irakin sodassa. Steinerin mukaan Ranska oli maanpäällinen hel.vetti (kiitos 'Alertin sensuuri), ja La Résistance ei näistä kommenteista innostunut. Mielenkiintoinen lisä tässä feudissa oli se, että Steiner ei todellakaan tullut toimeen egoistisen joukkueparinsa Testin kanssa. Steinerin ja Testin erimielisyydet olivat alkaneet Backlashissa, jossa Test oli suudellut tyttöystävänsä Stacyn ystävää Torrieta. Myöhemmin naiset olivat ottaneet yhteen tämän takia, ja Steiner oli pelastanut Stacyn tilanteesta. Test ei tykännyt siitä, että Steiner oli Stacyn läheisyydessä, vaikka itse petti tätä. Keiblerillä ei ollut edelleenkään hajua poikaystävänsä kaksinaamaisuudesta, ja niinpä hän yritti ratkaista tilanteen pistämällä Testin ja Steinerin tekemään yhteistyötä joukkueena. Toistaiseksi se ei ollut sujunut kovin hyvin.

Ihan kiva joukkueottelu muttei kuitenkaan mitään niin erityistä, että tätä välttämättä tarvitsisi ppv:hen buukata. Toisaalta en hirveästi valitakaan, koska ppv-tasolla on aina kiva nähdä uusia kasvoja, ja sekä Duprée että Grenier onnistuivat ppv-debyytissään oikein mallikkaasti. Tykkään muutenkin La Résistancesta joukkueena. Samoin on kehuttava Testiä ja jopa hieman Steineriä (joka oli tosin ehdottomasti kankein ja heikoin tästä nelikosta), sillä hekin näyttivät tässä lyhyehkössä ja intenssiivisessä ottelussa aika hyvältä. Toisin kuin opener, tämä kohtaaminen ei missään tapauksessa tarvinnut yhtään lisää aikaa. Tämä toimi täydellisesti roolissaan juuri tällaisena vauhdikkaana ja sopivan tiiviinä mäiskintänä, jossa ei tarvinnut lähteä rakentamaan suurempaa tarinaa. Loppua kohti tempo rupesi laskemaan, ja Steinerin kankeus tuli liikaa esille. Niinpä tämäkään ei ylitä ok:n rajaa.
** (6:19) Booyaka booyaka
Voittajat:

Spoiler: näytä

La Résistance (Grenier pinned Steiner after a Double Flapjack)

Tässä välissä nähtiin mahtava backstage-angle toimittaja Gregory Helmsin ja vastikään debytoineen painijan Mr. American välillä. Näitä lisää.


Team Angle (c) vs. Eddie Guerrero & Tajiri - Ladder Match for the WWE Tag Team Championship
Team Anglen ja Guerrero-kaksikon välinen feud oli jatkunut hyvin intenssiivisenä myös Backlashin jälkeen, sillä hävittyään mestaruusottelunsa Backlashissa Eddie ja Chavo olivat varastaneet joukkuemestaruusvyöt itselleen ja poistuneet areenalta. PPV:n jälkeisessä SD:ssä Team Angle vaati vöitä takaisin itselleen ja saikin ne, mutta samalla kertää Guerrerot varastivat Team Anglen hallussa pitämät Kurt Anglen olympiamitalit. Team Angle yritti moneen kertaan saada mitaleja takaisin, mutta ei onnistunut pyrkimyksissään. Lopulta ppv:hen buukattiin Team Anglen ja Los Guerrerosten välinen Ladder Match, jossa joukkueiden väliset erimielisyydet ratkaistaisiin lopullisesti. Ikävä kyllä Chavo Guerrero loukkaantui juuri ennen ppv:tä järjestetyllä Brittien kiertueella, eikä hänellä ollut mitään mahdollisuutta painia tässä ottelussa. Niinpä ennen ppv:tä nähdyssä Heatissa Team Angle ilmoitti, että Eddie voisi joko luovuttaa ottelun tai painia yksin. Sen sijaan Eddie valitsi kolmannen mahdollisen vaihtoehdon ja värväsi Tajirin korvaavaamaan Eddien loukkaantunutta veljenpoikaa.

Eihän näistä lähtökohdista voinut odottaa mitään muuta kuin huippuluokan ottelua, ja sellainen meille myös tarjottiin. Olen silti ehkä aivan hitusen pettynyt, koska olisin toivonut vielä viittä minuuttia lisää ja vielä paria näyttävää bumppia enemmän. Silloin olisi voitu jo puhua yhdestä WWE:n historian hienoimmasta joukkuemestaruusottelusta, kuten jotkut ovat tätä kutsuneet. Oli tämä toki tälläisenäänkin klassikkotason 2 vs. 2 -ottelu, muttei sentään yksi kaikkien aikojen parhaista. Ladder Match taisi olla kaikille muille kuin Eddielle entuudestaan vieras ottelumuoto, ja siihen nähden tässä 15-minuuttisessa nähtiin hieno määrä huikeita bumppeja. Kaikki pistivät kroppansa täysillä likoon. Perinteisten Sunset Flip Powerbombien lisäksi nähtiin myös aivan tuoreita bumppeja (mm. Team Anglen Double Team -liike tikkaille), ja alkupuolella nähtiin myös erittäin viihdyttävää perinteistä painia. Pari pientä botchia nähtiin, mutta eivätpä ne ottelua pilanneet. Lopetuskin oli oikein toimiva. Todella kova kokonaisuus.
**** (14:18)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero & Tajiri

9 Man Battle Royal - WWE Intercontinental Championship
Participants: Val Venis, Chris Jericho, Goldust, Lance Storm, Rob Van Dam, Christian, Test, Kane, Booker T
Yksi Steve Austinin ensimmäisistä päätöksistä co-GM:nä oli tuoda takaisin legendaarinen Intercontinental-mestaruus, jonka Eric Bischoff oli hyllyttänyt edellisen vuoden lokakuussa. Austinin mukaan IC-vyön hyllyttäminen oli yksi Bischoffin typerimmistä päätöksistä ikinä, ja nyt hän päätti korjata tilanteen järjestämällä Judgment Dayssa Battle Royalin, joka oli avoin kaikille entisille Intercontinental-mestareille. Kahdeksan entisen IC-mestarin lisäksi otteluun osallistui Booker T, jolle Austin antoi paikan ottelussa, koska tämä oli ollut useamman kerran erittäin lähellä nousta World Heavyweight -mestariksi, mutta vyö oli viety häneltä viime hetkellä rankalla kusetuksella. Muista ottelun osanottajista ei tarvitse mainita mitään erityisempää, mutta huomionarvoista on se, että Val Venis teki tässä ottelussa comebackinsa vanhalla gimmickillä. Bischoffin apurina toiminut Chief Morley oli siis saanut kenkää Bischoffilta jokunen viikko sitten, koska hän oli viime aikoina epäonnistunut tehtävissään niin pahasti. Niinpä tässä ppv:ssä kuultiin vanha kunnon "Hello Ladies" -huudahduksen saattelema sisääntulomusiikki, kun kaksinkertainen IC-mestari Venis teki paluunsa.

Tämä Battle Royal ei yltänyt todellakaan sille tasolle, mitä olin odottanut. Nipin napin annan tälle kaksi tähteä, vaikka harkitsin pitkää vielä puolikkaan miinustamista, koska ottelun lopetus oli niin pahasti epäonnistunut. Tykkäsin kyllä ideasta, että tuomari oli ratkaisevan eliminoinnin aikana tajuttomana eikä ottelu näin ollen päättynyt. Homman ongelma oli vain se, että jostain syystä silti tuon "epäeliminoinnin" jälkeen toisen painijan musiikki alkoi soimaan, ja ottelu tuntui olevan päättynyt, vaikka kehäkelloa ei soitettukaan. Niinpä tuntui todella typerältä ja jopa jollain tavalla yleisön huijaamiselta, kun yhtäkkiä ottelu jatkoikin. En siis hauku lopetuksen ideaa vaan kehnoa toteutusta. Miinusta tämä Battle Royal saa myös alusta, jossa suurin osa ottelijoista eliminoitiin ihan liian nopeasti ja todella tylsästi. Sen sijaan keskivaiheistaan ottelu saa jonkun verran plussaa (ja niiden ansiosta nousee edes kahteen tähteen), sillä sen aikana nähtiin oikeasti painia ja vieläpä hyvää sellaista.
** (11:38)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Christian (Last eliminated Booker T)

Bikini Contest w/ Sable & Torrie Wilson
Sable oli siis tehnyt WWE-comebackinsa WrestleManian jälkimainingeissa lähes neljän vuoden poissaolon jälkeen. Kuten taisin jo BL-arvostelussa todeta, Sable oli alkanut saman tien laittaa kapuloita Torrie Wilsonin rattaisiin, sillä hän oli katkera Playboy cover girl Torrien saamasta huomiosta. Sable muun muassa aiheutti Backlashissa Torrien ja Stacyn välirikon, ja sen jälkeen hän oli jatkanut Torrien nöyryyttämistä. Lopulta Sable haastoi Torrien Bikini Contestiin, jotta he voisivat selvittää, kumman ulkonäkö oli virallisesti enemmän yleisön mieleen. Sable ei ollut urallaan hävinnyt yhtään Bikini Contestia. Ikävä kyllä kovasta yrityksestä huolimatta en kykene tätä huikeaa kohtaamista arvostelemaan objektiivisesti, joten tyydyn antamaan puheenvuoron Mr.Off Topicille tämän parin vuoden takaisesta joulukalenterista:

Seksiä tihkuva bikini contest, jota on tituleerattu WWE:n historian kuumimmaksi, seksikkäimmäksi, herkullisemmaksi otteluksi ja sitä se on! Ite runkkasin viimeksi, kun katsoin tämän, siihen tämä on kuin tehty. Uuh, Torrie, uuh.

Laatu: Uuh, so sexy

Roddy Piper w/ Sean O'Haire vs. Mr. America w/ Zach Gowen
Sablen ja Torrien välisestä Bikini Contestista hyppäämme suoraan viisikymppisten ukkojen painiotteluun. Aah, rakastan pro wrestlingiä. Kuten rakastan myös tätä Mr. America -kuviota, joka jäi Hoganin viimeiseksi storylineksi WWE:ssä ennen vuotta 2005, jolloin hän teki paluunsa. Hogan lähti siis pian tämän ottelun jälkeen WWE:stä sopimuskiistojen vuoksi. Itse asiassa tämä jäi joksikin aikaa myös Piperin viimeiseksi ppv-esiintymiseksi WWE:ssä, sillä pian tämän ottelun jälkeen Piper esiintyi HBO: Real Sports -dokumentissa, jossa hän kritisoi muun muassa WWE:n toimintaa kovin sanakääntein. Vince ei tätä arvostanut, ja hän antoi Piperille kenkää. Samalla kertaa tämä käänne päätti myös Sean O'Hairen hyvin alkaneen pushin, eikä O'Hairesta koskaan tullut mitään WWE:ssä. Olen syvästi katkera. Ainut tästä ottelusta lähiaikojen ppv:eihin selviytynyt painija oli siis ppv-debyyttinsä tässä tehnyt yksijalkainen Zach Gowen, joka oli ilmestynyt ppv:tä edeltävässä SD:ssä ringsidellä Mr. American fanina. Piper ja O'Haire olivat ottaneet Gowenin silmätikukseen ja alkaneet piestä tätä kehässä, kunnes Piper vahingossa kiskaisi Gowenin amputoidun jalan irti. Klassikkohetki. Nyt Mr. America toi Gowenin ringsidelle tuekseen.

Niin ja tosiaan tästä Mr. America -kuviosta itsestään pitää kertoa se, että (SPOILER!!!) Mr. America -maskin alla oli oikeasti Hulk Hogan. Kaikki oli lähtenyt siitä, kun WM:n jälkeen Mr. McMahon oli ilmoittanut maksaneensa vihamiehelleen Hulk Hoganille, jos tämä istuisi loppusopimuksensa ajan kotonaan eikä enää ilmestyisi WWE:n lähetyksiin. Pian tämän jälkeen SD:ssä alkoi pyöriä hypevideo debytoivasta supertähdestä Mr. Americasta, joka teki debyyttinsä toukokuun alussa Piper's Pitissä. Kaikille oli selvää, että America oli oikeasti Hulk Hogan, mutta raivostunut Mr. McMahon ei onnistunut todistamaan tätä mitenkään. Hän uhkasi antaa potkut Americalle, mutta se ei ollut mahdollista, koska Stephanie McMahon oli solminut American kanssa pysyvän sopimuksen. Vince McMahon kuitenkin julisti, että hän pystyisi erottamaan American heti, kun saisi todistettua tämän olevan Hogan, sillä Hogan oli suostunut pysymään poissa WWE:stä. McMahon pestasi Piperin ja O'Hairen hoitamaan tehtävänsä American identiteetin paljastana, mutta tähän mennessä he eivät olleet onnistuneet hommassa. Nyt Piperilla oli siihen erinomainen mahdollisuus, kun hän kohtaisi American 1 on 1 -ottelussa.

Tässä ottelussa ei turhan paljon kehuttavaa ole, joten aloitetaan niistä harvoista hyvistä puolista. Oli hauskaa kuunnella, kuinka koko ottelun ajan Cole ja Tazz sekoittivat Mr. American ja Mr. McMahonin niin, että puhuessaan Americasta he sanoivat vahingossa McMahonin nimen ja toisinpäin. Samoin oman hauskan lisänsä tähän otteluun kieltämättä toi täysin typerä mutta juuri siksi sairaalla tavalla viihdyttävä Mr. America -kuvio ja se, että kaikille oli täysin päivänselvää, kuka maskin alla oikein oli. Myös Zach Gowen ja Sean O'Haire hoitivat roolinsa ringsidellä hyvin. Siihen ne hyvät puolet ikävä kyllä sitten jäivätkin. Itse ottelu oli laadultaan vielä pahempaa kuraa kuin Hoganin ja Piperin ottelut WCW:ssä. Tunnelman he ehkä osasivat jollain tavalla luoda, mutta sekään ei tässä ottelussa erityisesti häikäissyt. Painilliset ansiot olivat koko ottelun ajan aivan hirvittävää paskaa. Kokonaisuutena tämä kohtaaminen jäi kuitenkin harmittomammaksi ja ei niin paljoa ärsyttäväksi kuin WCW:n ottelu, koska tämä ei saanut yhtä isoa roolia eikä kestänyt kauaa. Hupaisan Mr. America -kuvion ansiosta tämä oli enemmänkin huumorinumero, ja sen vuoksi tämä ansaitsee ylimääräisen puolikkaan. Silti vuoden huonoimpia ppv-otteluita WWE:ssä.
* (4:58)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mr. America (Leg Drop)

Triple H (c) w/ Ric Flair vs. Kevin Nash w/ Shawn Michaels - World Heavyweight Championship
Entisten ystävysten Kevin Nashin ja Triple H:n välit olivat muuttuneet raivoisan vihamielisiksi viimeistään Backlashissa, jossa HHH täräytti Nashia suoraan lekalla kalloon. Tämän jälkeen Nash teki kaikkensa päästäkseen Hunterin kimppuun. Hän muun muassa jahtasi Triple H:ta areenalla oman lekansa kanssa ja tuhosi tuolla lekalla limusiinin, johon HHH lopulta pääsi pakoon. Takaa-ajoa nähtiin myös toisessa Raw'ssa, jossa Hunter pääsi pakoon varastamalla kadulla vastaan ajaneen auton. Lopulta HHH:lla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua otteluun Nashia vastaan. Tuekseen hän sai Ric Flairin, ja vastapainoksi Nashin ringsidellä oli Kliq-kumppani Shawn Michaels.

Voi Luoja. Tämä Nashin ja Triple H:n feud on kuin suora uusinta Triple H:n ja Steinerin feudista alkuvuodelta, ja tämä ottelu oli kuin suora uusinta HHH:n ja Steinerin Royal Rumblen ottelusta. Ainoat erot olivat se, että tämä ottelu kesti onneksi selvästi vähemmän aikaa kuin Rumblen HHH vs. Steiner ja että Nash ei ollut edes puoliakaan niin kiinnostava tyyppi kuin Scott Steiner. Hoganilta (anteeksi, Mr. Americalta) ja Piperiltä vielä ymmärtää kaiken kankeuden, koska äijät ovat jo käytännössä vanhainkoti-iässä, mutta HHH:lta ja Nashilta olisi pitänyt olla lupa odottaa jotain muuta kuin tosi vaivaalloista brawlia. Tämä ottelu lähti vielä käyntiin ihan toimivasti ja mukavan intenssiivisesti, mutta ilmeisesti aloitus oli liian raju, koska jo ennen viiden minuutin rajapyykkiä Nash oli aivan lopussa. Niinpä ottelun tempo hidastui olemattomiin, ja lopputuloksena oli tosi vaisu päämestaruusbrawlaus. On suorastaan hämmästyttävää, kuinka suuren huomion HHH vs. Steiner on saanut huonoudellaan, sillä tämä oli vielä asteen noita otteluita huonompi. Lopetuskin oli täsmälleen yhtä typerä ja ppv-katsojien kasvoja päin sylkäisevä kuin Rumblen HHH vs. Steinerissä.
*½ (7:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kevin Nash (via DQ; Triple H retained the World Heavyweight Championship)

Jazz (c) w/ Theodore Long vs. Trish Stratus vs. Jacqueline vs. Victoria w/ Steven Richards - WWE Women's Championship
Trish Stratus oli hävinnyt Women's-mestaruutensa Theodore Longin manageroimalle Jazzille, mutta hän ei ollut suinkaan tiputtautunut kuvioista pois. Sen sijaan Trish hautoi kostoa ja tahtoi nousta takaisin Women's-mestariksi. GM Eric Bischoff kuitenkin ilmoitti, että Trish joutuisi voittamaan Bischoffin painiottelussa ansaitakseen uuden mestaruusottelun. Bischoff voitti ottelun Victorian ja Jazzin sekaantumisten avulla, mutta seuraavalla viikolla co-GM Steve Austin muutti Bischoffin päätöksen ja antoi Trishille mestaruusottelun. Trish kuitenkin hävisi taas Victorian sekaantumisen vuoksi, ja seuraavalla viikolla Trish voitti Victorian Hardcore Matchissa. Näiden kolmen naisen feudiin sekoitettiin lopulta vielä neljäs entinen Women's-mestari, ja niinpä naiset pääsivät ottelemaan toisiaan vastaan epäkiitolliseen curtain jerk -paikkaan laitetussa ottelussa.

Välillä taas positiviisiakin hetkiä tässä ppv:ssä, sillä tämä oli oikein viihdyttävä ja ennen kaikkea intenssiivinen naisten ottelu. Ei tämäkääm noussut parhaiden naisten otteluiden joukkoon, mutta joka tapauksessa roolinsa tämä hoiti oikein mallikkaasti. Erityinen kunnianosoitus pitää antaa Trishille, joka otti taas ottelussa kovaa bumppia. Kaikkein rajuin oli ottelun lopussa nähty hetki, kun Victoria heiti Trishin täydestä vauhdista yläköyden yli ringsidelle. Näytti todella pahalta. Myös muut naiset olivat omistautuneet otteluun ja näyttivät sen otteissaan. Ottelu lähti ehkä vähän hitaasti käyntiin, mutta ottelun edetessä taso nousi todella kovaa vauhtia. Jos vain aikaa olisi annettu vielä parisen minuuttia enemmän, olisi voitu puhua vielä merkittävästi paremmasta naisten mestaruusottelusta. Nyt jäätiin ihan kivaan, mutta ei sekään tässä ppv:ssä ole huono suoritus.
** (4:48)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jazz (Pinned Jacqueline after a DDT)

Brock Lesnar (c) vs. Big Show - Stretcher Match for the WWE Championship
Big Show oli noussut Backlashin jälkeen Smackdownin pelottavimmaksi ykkösheeliksi, sillä hän oli tuhonnut säälimättömästi Rey Mysterion BL:n ottelussa ja erityisesti ottelun jälkeen pamauttamalla paareihin kiinnitetyn Mysterion suoraan päin kehätolppaan ja tiputtamalla hänet siitä suoraan maahan. Mysteriota ei SD:ssä nähty pariin viikoon, ja sen sijaan Mysterion kanssa ystävystynyt WWE-mestari Brock Lesnar nousi vanhaa tuttua vihamiestään Big Show'ta vastaan. Lesnar (jonka ääni kuulosti nyt paljon uskottavammalta kuin aikaisemmissa promoissa) käski Show'ta kiusaamaan ennemmin Lesnaria kuin cruiserweightejä. Myöhemmin hän haastoi Big Show'n päämestaruusotteluun Judgment Dayhyn. Ottelun erikoisstipulaatioksi hän halusi Mysterion loukkaantumisen vuoksi Stretcher Matchin, jollaista ei ollut nähty WWE:ssä vuoden 1981 jälkeen. Tuolloin toisensa kohtasivat André The Giant ja Killer Khan. Nykypäivänä Stretcher Match on hieman yleisempi, ja ottelun stipulaatiohan on se, että ottelun voi voittaa ainoastaan laittamalla vastustajansa paareille ja rullaamalla hänet sisääntulorampilla olevan viivan yli. Kaikki muu on sallittua. Vielä ennen ppv:tä Big Show hyökkäsi backstage-haastattelua varten paikalle saapuneen Mysterion kimppuun, mutta Lesnar pelasti hänet viime hetkellä beatdownilta.

Ehdottomasti illan positiivisin yllätys. Show'n ja Lesnarin aikaisempien kohtaamisten perusteella tiesin kyllä odottaa, että nämä kaksi saavat keskenään aikaan tiukkoja ja oikein viihdyttäviä brawleja, mutta tähän mennessä kohtaamiset olivat olleet tosi lyhyitä. Niinpä oli vaikeaa ennakoida, miten pidemmässä ME-kohtaamisessa kävisi. Lopputulos oli kuitenkin lopulta vielä parempi kuin uskalsin toivoa. Etukäteen ajattelin, että kolmen tähden hyvä ottelu voisi olla parhaimmillaan mahdollinen, mutta Show ja Lesnar vetäisivätkin kasaan suorastaan hienon entertainment-brawlin. Esimerkillisen kova suoritus. Ottelussa nähtiin sopivasti näyttäviä liikkeitä, tosi rajua bumpinottoa, Hardcore-mäiskintää ja vieläpä yllättäviä ja säväyttäviä hetkiä. Joidenkin mielestä Lesnarin saapuminen lopussa trukin kanssa saattoi olla typerä käänne, mutta minusta se (ja erityisesti Lesnarin Crossbody trukin päältä suoraan kehään) oli loistava lisä otteluun. Tämä ottelu pelasti paljon tästä ppv:stä, vaikka toki MOTN-titteli kuuluu Ladder Matchille.
***½ (15:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar

*** Shelton Benjamin
** Charlie Haas
* Tajiri

Kokonaisarvio Judgment Daystä: Olen hieman hämmästynyt siitä, kuinka nostalgiapuheessa vuodet 2002 ja 2003 tunnutaan aina rinnastettavan toisiinsa viimeisimpinä hienoina WWE:n painivuosina. Tähän mennen nähdyn materiaalin perusteella on todettava, että ainakin ppv-tarjonnassaan vuosi 2003 jää täysin 2002:n jalkoihin. 2002 oli kieltämättä aivan huikea vuosi, mutta tähän mennessä on nähty vain aivan mahtava WrestleMania XIX ja muuten yllättävän heikoksi jääneitä ppv:eitä. Toki olen antanut yhdelle arvosanaksi Hyvän ja kahdelle Ok:n, joten huonomminkin voisi mennä, mutta eivät nuo ppv:t ole olleet mitään mainittavan erikoisia. Tämä jää vielä selvästi niitäkin alemmas, koska ppv:ssä nähtyä yhtä ****- ja yhtä ***½-ottelua lukuun ottamatta yksikään ottelu ei ylittänyt kahden tähden rajaa. Todella surkea suoritus WWE:ltä. Toki on huomioitava, että esimerkiksi openerilla olisi ollut mahdollisuudet vaikka mihin, mutta buukkaus esti sitä onnistumasta. Erityisen suuri miinus täytyy antaa sille, että Goldberg tuotiin WWE:hen suurella ryminällä WM:n jälkeen, ja nyt häntä ei buukattu ppv:hen ollenkaan. Mitä helkkaria? Ilman ME:tä tai Ladder Matchia tämä olisi tippunut Surkean puolelle. Nyt nuo kaksi pelastavat tämän ja antavat sentään arvosanaksi Kehnon. Toivon todella, että vuoden 2003 loppupuolisko on parempaa meininkiä.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. WWE Judgment Day - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
16. WWA The Retribution - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
---------------
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

Tulevina viikkoina arvosteluiden postauksien aikataulut heittelevät varmaan aika paljon, koska tässä on itsellä kaikenlaista muutoksia tulossa. Seuraavan TNA-setin postaan varmaankin ensi tiistaina.

[Panu5]

Seksiä tihkuva bikini contest, jota on tituleerattu WWE:n historian kuumimmaksi, seksikkäimmäksi, herkullisemmaksi otteluksi ja sitä se on! Ite runkkasin viimeksi, kun katsoin tämän, siihen tämä on kuin tehty. Uuh, Torrie, uuh.

Laatu: Uuh, so sexy

Kieltämättä varsin tyhjentävästi sanottu.

[DeadManWalking]

Kieltämättä varsin tyhjentävästi sanottu.

Offarilla tosiaan tyhjeni.

[eCiuj]

Sanoin huhtikuussa, että jonain päivän tulen hankkimaan WrestleMania 29 DVD:n ja katsastan PPV:n uudelleen kotisohvalta. DVD on hankittu ja WrestleMania XXIX katsastettu.

Pre-Show Intercontinental Championship:
The Miz vs. Wade Barrett (c)
Pre-Show'sta ei jäänyt hirveästi ihmeellistä sanottavaa. Livenä oli naurettavaa odottaa vartti viiden minuutin matsin takia. Itse ottelu ei tarjonnut paljoa, muutenkin vaikutus koko tapahtumaan hyvin minimaalinen.

Sheamus, Randy Orton & Big Show vs. The Shield
Tämä ottelu oli paras mahdollinen avaus WrestleManialle. Ottelu sisältää Randy Ortonin kaltaisia tähtiä, sekä koko kymmenen minuuttia on jatkuvalla syötteellä kunnon actionia. Nopea tempo säilyi koko ottelun ajan oli kehässä sitten Big Show ja Seth Rollins tai Dean Ambrose ja Randy Orton. Ja nopea tempo show'n avaajalle on välttämätön ainesosa, koska se saa yleisön/katsojan syttymään nopeasti. Ottelun loppu ja tapa miten Big Show käännettiin heeliksi oli hieno; Big Show katselee epäuskoisena kun Randy Orton innostuksessaan ottaakin lukua ja Shield vie voiton. Ikävä kyllä heel turnin maku oli huono, koska se oli Big Show'n tiedä kuinka mones lyhyeen aikaan. Mutta siis itse ottelu oli hyvä otteluna ja hyvä aloitus PPV:lle.

Mark Henry vs. Ryback
Tämä taasen oli oiva ottelu, jolla seurata ensimmäisen ottelun nopeatempoista räminää. Kaksi kolossia vastakkain ja kaikki tietää miten kaksi kolossia taistelee keskenään -- hidastempoisesti. Asteittain vähän turhankin hidastempoisesti, kun vaikutti että puolet ottelusta oli Mark Henryn bearhugia, mutta hidas tempo sopi teemaan eikä näiltä ottelijoilta paljon muutakaan voida odottaa. Loppu oli todella koominen joka oli hyvä että huono asia. Koomisuus ja se, että WWE saa sinut todella nauramaan ääneen on aina plussaa, mutta se sai tälle ottelulle vähän sellaisen tunteen että se pistettiin kirjaimellisesti "läskiksi". Lopun Shellshock oli toivottu, jätti hyvän maun suuhun ja vei vähän sitä koomisuutta pois ja toi vakavuutta tilalle. Kouluarvosanana tälle olisi hankala antaa hyvää, mutta kuten Stephanie McMahon sanoisi, tämä oli todellakin tyydyttävä plus.

WWE Tag Team Championship:
Dolph Ziggler & Big E Langston w/AJ Lee vs. Team Hell No (c) (Daniel Bryan & Kane)
Heti alkuun sanon; Dolph Zigglerin pop oli livenä paljon kovaäänisempi kuin tv:stä katseltuna. Tälle ottelulle oltaisiin voitu keksiä paljon parempi ajankohta vaikka jonkun main eventin väliin. Mutta siis itse ottelu oli hyvää painia, olihan tässä mukana Ziggler ja Bryan. Langston oli debyytissään niin ikään hyvä. Kelvollinen ottelu, paljoa parempaa tältä ei voinut pyytää.

Fandango vs. Chris Jericho
Tällä oli vähän "suuren ottelun tuntua". Syy siihen oli kaksi hienoa sisääntuloa. Fandangon sisääntulo oli hieno, ja Jerichon ilotulitus oli ensimmäinen kunnon ilotulitus koko tapahtumassa ja se maistui. Ottelu oli vahvasti Jerichon hallintaa, mutta se sopi kuvioon (Fandangon ensimmäinen painiottelu, Jericho on konkari). Feudi oli ollut onnistunut, ja ottelukin oli ihan kelvollinen. Vähän enemmän odotin tältä nyt kun jälkeenpäin katselin.

[center]Tässä oli viikon-parin mittainen väli, ajanpuutteen takia.[/center]
World Heavyweight Championship:
Jack Swagger w/Zeb Colter vs. Alberto Del Rio (c) w/Ricardo Rodriguez
Main eventtien vuoro! Jos tätä sellaiseksi voi kutsua. Onhan panoksena World Heavyweight mestaruus, ottelu lyötiin lukkoon toisena kaikista otteluista ja sai paljon aikaa sekä palstatilaa jopa mediassa WWE:n ulkopuolella. Olen yhä todella pettynyt siitä, että Jack Swagger joutui tekemään jobberin sisääntulon. Livenäkin hänen kärryttely jäi pahasti taustalla pyörineen promovideon alle (joka oli kyllä ihan hyvä). Del Rio taasen sai omakseen ilotulituksia, olihan kehään saapumassa mestari. Itse ottelu oli ihan hyvätasoinen, vastasi odotuksiani. Colter ja Rodriguez toivat oman twistinsä otteluun, ottelu ei ollut liian lyhyt eikä liian pitkä. Tästä oli hyvä jatkaa...

CM Punk w/Paul Heyman vs. The Undertaker
... todelliseen huippuotteluun. Livenä tämä oli viiden tähden ottelu, näin jälkeenpäin kriittisin lasein tarkasteltuna tämä oli yhä viiden tähden ottelu. Spektaakkelimaiset sisääntulot (Living Colour soitti CM Punkille, Undertakerin mystinen ja hätkähdyttävä), todellinen ison ottelun tuntu, suurtakin suurempi panos. Ottelu alkoi tulisesti, kun CM Punk läppäsi Takeria naamaan. Ottelu oli täynnä ikimuistoisia spotteja: CM Punkin elbow drop selostajien pöydän päälle (olisi pöytä saanut kyllä hajota), old school niin että Undertaker vastaanotti sekä lopun loistava liikekombinaatio. Tätä ottelua ei mielestäni voi kehua tarpeeksi, tässä oli kaikkea. Jälkeenpäin Punkin tappio ei osaa edes kismittää. Ei B+:aa, ei 4/10, vaan viisi kautta viisi. Koko WrestleManian paras ottelu.

Brock Lesnar w/Paul Heyman vs. Triple H w/Shawn Michaels
Itse olin yksi harvoista, joka piti Lesnarin ja Triple H:n SummerSlamin kohtaamisesta. Myönnän, että se olisi voinut olla paljon parempi -- osa kaksi WrestleManiassa oli sellainen. Tässä ottelussa oli panosta, intensiivisyyttä sekä fyysisyyttä. Tämä ottelu joutui vain niin, niin huonoon väliin. Yleisö oli vieläkin CM Punkin ja Undertakerin kohtaamisen pauloissa, ja syttyminen heti toiseen main eventiin kävi hitaasti. Nyt ymmärrän, kuinka tärkeitä tuollaiset Tons of Funkin ja kumppaneiden parin minuutin WrestleMania-ottelut ovat. Niillä saadaan yleisöä jäähdyteltyä seuraavaa isoa ottelua varten. Ottelu käynnistyi tulisesti, kun Hunter ja Lesnar siirtyivät heti kehän ulkopuolelle brawlaamaan. Tempo pysyi koko ottelun hyvänä, ja yleisö olikin hyvin mukana kun ottelu lähestyi loppuratkaisuaan. Selittelyt huonosta välistä ottelukortista sikseen, kaikki kunnia tälle. Lesnar ja Triple H pistivät kovan ottelun pystyyn.

WWE Championship:
John Cena vs. The Rock (c)
Tämä oli kyllä ehkä koko WrestleMania 29:än suurin pettymys. Vika ei löydy siitä, että tämä oli uusintaottelu viime WrestleManiasta. Vika ei löydy myöskään siitä, että Cenan voitto oli sinettiä vaille varma jo ennen tapahtumaa. Vika löytyy itse ottelusta. Heti alkuun sanon, että ottelu ei ollut huono. Cena ja Rock pistivät hyvän main eventin pystyyn, on niitä surkeampiakin nähty WrestleManioiden historiassa. Tässä oli todella ison ottelun tuntu ja voitte sanoa mitä vain, tämä oli iso ottelu. Mutta odotin jotain suurempaa. Moni oli pettynyt WrestleMania 28:an jälkeen, kaiken hypen jälkeen kyseessä olikin vain yksi ottelu. Cena vs. Rock II oli myös vain "yksi ottelu", mutta tämä ei antanut tarpeeksi uutta. Ottelun tempo oli yllättävänkin hidas, ja toisti itseään hyvinkin liikaa. Viimeisen vartin verran Rock spämmäsi Rock Bottomia ja Cena Attitude Adjustmenttia. Ottelun jälkeen tapahtunut kädenpuristus ja yhteinen juhlinta oli vähän liiankin ällöä. Parempaa toivoin.

Värilasit pois päästä, WrestleMania 29 oli hyvä tapahtuma. On liioittelua puhua huonoimmasta WrestleManiasta koskaan, ja vaikka tätä livenä olin katsomassa ja se oli upeaa, niin olisi liioittelua sanoa tätä parhaaksi WrestleManiaksi koskaan. WrestleMania 29:n midcard oli hyvä, mahalaskuja ei tullut yhtään ja jos katsotaan kaukaa, buildaus oli hyvää jokaiseen otteluun. Oli raskasta pistää neljä main eventtiä putkeen, mutta jos jotain niin mikään Tons of Funkin räpellys ei ollut laskemassa WrestleManian tasoa. Ehkä se olisi voinut tehdä esim. Triple H vs. Brock Lesnarista astetta paremman, mutta jossittelu on turhaa jälkeenpäin. En kadu yhtään sitä, että olin katsomassa livenä tätä. En kadu yhtään tämän DVD:n ostoa. Arvosanana WrestleMania 29 ansaitsee jonkun seiskan ja kasin väliltä, joten annetaan 7½.

[Kenitys]

Ei tullut ihan "seuraavana tiistaina", kuten viimeksi lupailin. Kiva kuulla, että ainakin Ravenwood, Merovingi ja ehkä jotkut muutkin ovat kaipailleet :) Tosiaan Balille muuttaminen toi sen verran paljon muutoksia elämään (ja muutokset jatkuvat tulevina viikkoina), että loppuvuoden ajan näiden arvostelujen postailu voi olla aika epäsäännöllistä, vaikka materiaalia periaatteessa on. Tässä on vain kaikenlaista työkiirettä ja uusiin ympyröihin liittyvää kiirettä, että kovin paljon ei 'Alertille aikaa riitä. Onko tämä nyt se elämä, mitä yritin hankkia kymmenen vuotta sitten pahimpina nörttiaikoina? Tuntuu aika kamalalta.

Noniin, sitten itse asiaan. Krijotusvirheitä ja muuta faktamokia voi olla nyt tavallista enemmän, sori.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - TOUKOKUU 2003

Koko kevät oli ollut TNA:n osalta rauhallista aikaa. Promootio pyrki parhaansa mukaan vakiinnuttamaan paikkansa amerikkalaisen mainstream-painin kentällä, mutta helppoa se ei ole ollut, koska show'iden taso on niin ailahtelevaista. Toukokuu on erittäin hyvä esimerkki siitä, kuinka pieleen kaikki voi taas mennä, vaikka välillä meno olisi ollut jo parempaa.

Kadonneiden painijoiden lista on tällä kertaa hämmästyttävän lyhyt. Se on toki hyvä todeta, että koko NWA's Next Generation -stable kuoli aika nopeasti sen perustamisen jälkeen, ja viimeistään tuossa huhti-toukokuun vaihteessa se koki lopullisen kuoliniskunsa, kun Erik Watts alkoi vetämään täysin älytöntä "Jeff Jarrettin ystävä" -gimmickiä. Touokuussa Wattsin rooliksi alkoi vakiintua alakortin pelle, jolla ei olisi mitään osaa tai arpaa missään merkittävässä storylinessä. Hänen Next Generation -kumppaneistaan David Flairia ei nähty toukokuun aikana ollenkaan. Samoin Next Generation feud-kumppani Dusty Rhodes oli kadonnut tv:stä ainakin väliaikaisesti. Muita mainittavia katoamisia ei ollutkaan. Mike Barton kävi pyörähtämässä huhtikuun aikana parissa show'ssa, mutta sen jälkeen häntä ei ollut enää nähty. Yhden visiitin tehnyttä Jonny Stormiakaan ei toukokuun puolella nähty.

---------------------------------------

Weekly PPV #43 (7.5.2003)

Anarchy In Asylum Qualifying Match
Triple X (Low-Ki & Skipper) vs. AJ Styles & D-Lo Brown
**½ (9:02)

No DQ Anarchy In Asylum Qualifying Match
New Jack vs. Sandman vs. Sabu
*½ (6:11)

Anarchy In Asylum Qualifying Match
Chris Harris vs. James Storm
**½ (7:35)

Anarchy In Asylum Qualifying Match
Tracy vs. Desire w/ Sonny Siaki & David Young
DUD (2:00)

2 on 1 Handicap Match for the NWA Tag Team Championship
Jerry Lynn & Amazing Red (c) vs. Christopher Daniels
** (6:25)

16 Person Anarchy In Asylum Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Participants: Brian Lawler, D-Lo Brown, Sonny Siaki, James Storm, Kid Kash, Rick Steiner, Mike Awesome, Justin Credible, The Truth, Tracy, Perry Saturn, Glen Gilberti, Konnan, Buff Bagwell, AJ Styles, Sabu
*½ (29:45)

Tulokset:

Spoiler: näytä

AJ Styles & D-Lo Brown def. Low-Ki & Elix Skipper
Sabu def. New Jack, Sandman
James Storm def. Chris Harris
Tracy def. Desire
Christopher Daniels def. Jerry Lynn & Amazing Red (c) via DQ for the NWA Tag Team Championship
Glen Gilberti won Anarchy In Asylum Match to become #1 contender for the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon päähuomio oli uuden ykköshaastajan julistamisessa. Viimeviikkoisen mestaruusottelun jälkeen TNA tarvitsi uuden vastustajan Jeff Jarrettille (kyllä, Jarrett oli kaikkien toiveideni vastaisesti edelleen päämestari päihitettyään Ravenin viime viikolla hyvin paljon John Cenan huippuvuosia muistuttavalla supermiestyylillä). Niinpä TNA oli kehitellyt Anarchy In Asylum Matchin, joka oli käytännössä sama ottelu kuin Gauntlet For The Gold ainoastaan sillä erotuksella, että vastustajia pystyi eliminoimaan yläköyden yli heittämisen lisäksi selätyksellä. Selätykset taas pystyivät tapahtumaan missä vain areenalla, ja diskauksia ei oletetusti ottelussa tunnettu.
• Anarchy In Asylumia varten tässä show'ssa järjestettiin neljä karsintaottelua, joista paras oli illan opener Triple X:n ja D-Lo Brownin sekä AJ Stylesin välillä. Sekin jäi tosin vain ihan mukavaksi eikä siis päässyt Stylesin ja Brownin edellisen viikon joukkueottelun tasolle. Toiseksi paras oli Chris Harrisin ja James Stormin ystävällismielinen välienselvittely, joka jäi laadultaan selvästi odottamaani heikommaksi. Ehkäpä Storm ja Harris eivät pistäneet keskinäisessä ottelussaan kaikkea peliin. Yleisö teki ottelun aikana selväksi, että he halusivat AMW:n pysyvän joukkueena. Varsin kehno karsintaottelu oli New Jackin, Sandmanin ja Sabun HC-mäiskintä, jota piristivät lähinnä Sabun loikat lopussa nähty New Jackin ottama järjetön bumppi. Tämä touhu alkaa kieltämättä kyllästyttää.
• Suurinta kuraa karsintaotteluista oli kuitenkin Tracy (Brooksi)n ja Desiren välinen karsintaottelu. Tracy oli siis se viime viikolla Lollipopia häirinnyt koulutyttöasuinen neito. Saatuaan viikko sitten turpaan TNA:n häkkitanssijalta Tracy ilmoitti tällä viikolla haluavansa mukaan NWA World Heavyweight -mestaruuden ykköshaastajuusotteluun. Ihan loogista. Hänen vaatimukseensa suostuttiin, koska Tracy kävi vähän hivelemässä NWA-viskaali Bill Behrensiä (jota ei ollut nähty kuukausiin kuten ei ketään muutakaan NWA/TNA-pomoa). Vastaansa hän sai Desiren. Ottelu oli täyttä paskaa, ja suurin osa liikkeistä oli botchattuja. Alun perin tuossa karsintaottelussa piti olla mukana myös Trinity, mutta Kid Kash kävi pieksemässä hänet ennen ottelua. Karsintaotteluiden lisäksi Anarchy In Asylumia rakennettiin erinäisillä angleilla, joista tärkein oli varmaan se, jossa Glen Gilberti pieksi edellisen viikon vammojaan myyneen Jeff Jarrettin ambulanssikuntoon.
• Kaikki karsintaottelut olivat siis enemmän tai vähemmän pettymyksiä, ja samaa linjaa jatkoi myös itse ykköshaastajuusottelu. Hetkittäin siinä nähtiin ihan viihdyttäviä hetkiä, kuten Rick Steinerin TNA-comeback (edellisen kerran hän oli esiintynyt PPV #1:ssä), mutta suurimmaksi osaksi se oli joko tosi tylsää tai vieläpä samaan aikaan sekavaa katsottavaa. Asiaa ei auttanut se, että suuri osa osanottajista eivät olleet kiinnostavia (miksi esim. Buff Bagwellin piti taas tehdä comebackinsa?) tai että kehässä pyöri runsas joukko muitakin painijoita kuin virallisia osanottajia. Erityisen paljon asiaa ei auttanut se, että ottelun lopuilla Sabu meni munaamaan koko homman eliminoimalla itsensä ennenaikaisesti (paitsi että hän ei TNA:n päätöksellä eliminoitunutkaan, koska se olisi kussut koko kuvion). Lopputaistelu oli paikoitellen yllättävänkin mukavaa katsottavaa, mutta se ei silti pelastanut huonoa fiilistä, jonka yksi suurista aiheuttajista oli ottelun loppuratkaisu. Ottelun aikana Raven (jonka ei pitänyt olla paikalla ollenkaan, koska hänen sopimuksensa oli umpeutunut viime viikolla) hyökkäsi Sabun kimppuun.
• Anarchy In Asylumin lisäksi ei tässä show'ssa paljon muuta nähty. Ainut merkittävä hetki tuon ykköshaastajuuskuvion ulkopuolelta oli Amazing Redin ja Jerry Lynnin mestaruuspuolustus Christopher Danielsia vastaan. Daniels joutui edellisen viikon tappionsa vuoksi edustamaan yksin Triple X:ää tässä mestaruusottelussa. Ottelu alkoi ihan kivasti, mutta sitten siitä tuntui putoavan puhti pois sekaantumisten takia. Lopunkin hyvästä fiiliksestä pilasi ottelun typerä lopetus, joten tämäkään ei noussut ok:ta paremmaksi. Post match -meiningit ja ennen ottelua nähty Lynnin pään aukominen Redille (siitä että Red oli noussut X-Divarin mestaruuden ykköshaastajaksi ja viime viikolla X-Divarin mestariksi muiden avulla) povaavat Lynnin heel-turnia. Ei kuulosta hyvältä.
• Voi hyvänen aika mikä viikko. Etukäteen Anarchy In Asylum kuulosti ihan hyvältä idealta, mutta olisihan se pitänyt tietää, että TNA kusee koko homman taas täysin. Kiinnostavan ja viihdyttävän Battle Royalin sijaan saatiin tylsää ja sekavaa kuraa. Yksikään otteluista ei ollut mainitseminarvoinen, mutta sitäkin huolestuttavampaa on se, mihin suuntaan TNA on ajautumassa tällä buukkauksellaan. Ravenin ja Sabun orastava feudi on suurin piirtein kiinnostavinta, mitä TNA:lla on tällä hetkellä tarjota. Se ei ole hyvä suoritus. Tämä show oli Surkea ja yksi vuoden huonoimmista.

*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Low-Ki

---------------------------------------

Weekly PPV #44 (14.5.2003)

NWA X Division Championship
Amazing Red (c) vs. Chris Sabin vs. Jerry Lynn
*** (10:47)

Tables Match
Mike Sanders vs. Mike Awesome w/ James Mitchell
* (5:31)

Singles Match
Kid Kash vs. The Truth w/ Konnan
**½ (9:06)

Singles Match
David Young vs. Chris Harris
**½ (11:34)

Singles Match
Glen Gilberti w/ Julio & Alexis vs. Perry Saturn
*½ (6:29)

NWA Tag Team Championship
Triple X (Daniels & Skipper) (c) w/ Low-Ki vs. AJ Styles & D-Lo Brown
*** (8:54)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Chris Sabin def. Amazing Red (c), Jerry Lynn for the NWA X Division Championship
Mike Sanders def. Mike Awesome
The Truth def. Kid Kash
Chris Harris def. David Young
Glen Gilberti def. Perry Saturn
Triple X (c) def. AJ Styles & D-Lo Brown to retain the NWA Tag Team Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon pääpointtina tuntui olevan Sports Entertainment Xtremen ja ennen kaikkea uuden ykköshaastajan Glen Gilbertin uskottavuuden uudelleenrakentelu. SEX oli ollut Russon lähdöstä lähtien lähinnä mitäänsanomaton midcard-poppoo, johon Raven mukamas kuului muttei kuitenkaan kuulunut. Nyt Raven oli historiaa (ainakin SEX:n silmissä), ja sama kohtalo olisi edessä Gilbertin alkupromon mukaan kaikilla muillakin, jotka olivat hänen tuhottavien painijoiden listallaan eivätkä kääntyisi show'n aikana SEX:n puolelle. Ihan niin kuin olisin kuullut tämän saman tarinan joskus ennenkin Russon aikana...
• Tärkein SEX:n vihaama poppoo oli Sandmanin, Perry Saturnin, New Jackin ja Justin Crediblen Extreme Revolution. Tämä taas osoittaa erinomaisesti sen, että TNA:n buukkauksessa ei ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Miksi Extreme Revolution käännettiin heeleiksi ihan Raven vs. Jarrett -feudin lopuilla, kun he liittyivät Ravenin puolelle? Nyt he yrittivät taas tässä SEX:ää vastaan käytävässä sodassa vetää selvää facen roolia, mutta yleisöä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa olla heidän puolellaan. Show'n aikana nähtiin kaksi joukkobrawlia SEX:n ja Extreme Revolutionin välillä ja lisäksi Saturnin ja Gilbertin täysin yhdentekevä ottelu. SEX myös yritti saada Sabun käsiinsä show'n aikana, mutta Sabua ei nähty. Sen sijaan Ravenin alaiset Julio ja Alexis löydettiin, ja he liittyivät SEX:ään. Show'n lopuksi SEX vielä hyökkäsi koko TNA:n backstageporukan kimppuun Gilbertin johdolla. Gilberti oli tässä show'ssa pukeutunut hienoon pukuun, ja kieltämättä hän osasi promottaa ihan hyvin, mutta ei hän silti ole millään tavalla uskottava päämestaruuden haastaja. TNA selvästi teki Gilbertistä jonkinlaisen välihaastajan vain, jotta yleisö saataisiin taas puhtaasti Jarrettin puolelle, koska Raven-feudin aikana porukka alkoi jo kääntyä häntä vastaan. Jarrettia ei muuten show'ssa nähty muuten kuin etukäteen nauhoitetussa videopromossa.
• Gilbertin pushin lisäksi SEX oli muutenkin näkyvästi esillä show'ssa, muun muassa molemmissa mestaruusotteluissa. Main Eventinä nähtiin joukkuemestaruusottelu, jossa AJ Styles ja D-Lo Brown haastoivat taas mestaruuden voittaneen XXX:n. Ottelu oli viihdyttävä ja illan paras kohtaaminen. Se olisi voinut nousta jopa hienoksi tai selvästi pidemmällä ajalla kenties huippuotteluksi, mutta taas kerran typerä lopetus söi osan fiiliksestä. Stylesin ja Brownin joukkue pelaa oikeasti hyvin yhteen, ja nyt nähtiin kunnon kohtaaminen Stylesin ja Danielsin välillä. Lisää tätä! Myös openerina toiminut X-Divarin mestaruusottelu oli viihdyttävää ja vauhdikasta kolmen miehen meininkiä. Tätäkin näkisin mielellään enemmän, vaikkei ottelu noussut lähellekään parhaita X-Divarin mestaruusotteluita. Tuohon X-Divarin mestaruusotteluun SEX liittyi siten, että Chris Sabin liittyi SEX:ään ottelun jälkeen.
• Muut show'n ottelut olivatkin aika yhdentekeviä. Huonoin niistä oli Tables Match, jossa Disciples of the New Churchin Mike Awesome kohtasi SEX:n Mike Sandersin, koska Sanders oli aiheuttanut Awesomelle eliminoitumisen edellisen viikon Anarchy In Asylum Matchissa. Ottelu oli puhtaasti huono ja pitkäveteinen. Olen menettänyt kaiken kiinnostukseni Awesomeen, sillä hän on tosiaan surkeassa kunnossa verrattuna aikaisempaan uraansa. Miten TNA onnistuukin pilaamaan kaikkien kiinnostukseni kaikkiin markittamaani painijoihin?
• Kaksi muuta ottelua olivat ihan mukavia välikortin kohtaamisia, vaikka ne eivät mitään mielenkiintoista storylineä edistäneetkään. Toisessa kohtasivat The Truth ja Kid Kash ja toisessa David Young ja Chris Harris. Truth ja Konnan olivatkin nyt ilmeisesti faceja tällä uudella "meitä sorretaan" -gimmickillä, koska he aloittelivat feudia Harris Brothersien kanssa. Harrisit taas olivat alkaneet vetää jonkinlaista rasisti-gimmickiä. Kuulostaa pahalta. Kash jatkoi edelleen feudiaan Trinityn kanssa. Tällä viikolla hän luovutti naisensa SEX:n palvelijaksi, jotta SEX antaisi Kashin olla rauhassa. Harris puolestaan otteli Youngia vastaan, koska Young oli viime viikolla aiheuttanut Harrisin joukkueparin Stormin eliminoitumisen Anarchy In Asylumista. Ottelun aikana Storm ryntäsi Harrisin apuun mutta joutui SEX:n pieksemäksi.
• Hohhoijaa, tuntuipa yhdentekevältä show'lta. Painilliselta anniltaan tämä oli ihan jees, sillä opener ja ME olivat hyviä otteluita ja lisäksi välikortissa nähtiin ihan kivaa kohtaamista. Toisaalta Gilberti vs. Saturn ja Mike vs. Mike olivat aikamoisia turhakkeita. Se on kuitenkin pieni ongelma siihen verrattuna, että mikään TNA:n tarjonnassa ei ole tuon pitkään hypetetyn #42-PPV:n jälkeen ollut mitään kiinnostavaa. Koko SEX on täysin kulahtanut ja olisi saanut jo kuolla pois, mutta sen sijaan Gilbertistä yritetään nyt leipoa vakavastiotettavaa päämestaruuden haastajaa. Miksi TNA poimi juuri Gilbertin SEX:n jäsenistä pushattavakseen? Miksei edes Sonny Siakia, joka olisi monta kertaa parempi vaihtoehto? Olisi edes joku nuori kasvo. Vielä suurempi ongelma on se, että edes ME-kuvioiden ulkopuolella ei ole mitään mielenkiintoista. Hyviä painijoita kyllä löytyy vaikka millä mitalla (AJ Styles, Triple X, AMW, Amazing Red, Jerry Lynn, Kid Kash, Chris Sabin), mutta kukaan ei tunnu tekevän mitään mielenkiintoista. Stylesin joukkuemestaruusottelu oli hyvä, mutta tahdonko nähdä hänet joukkuemestaruuskuvioissa? En. Lisäksi TNA on onnistunut pilaamaan koko Extreme-porukan kiinnostavuuden, ja heidän otteensakin ovat viikosta toiseen huonompia. Missä olivat Raven ja Sabu tällä viikolla? Heidän feudinsa pelastaisi ehkä edes jotain. Pahalta näyttää tulevaisuus. Tämä show oli niin huono kuin Kehno voi olla.

*** AJ Styles
** Christopher Daniels
* Chris Sabin

---------------------------------------

Weekly PPV #45 (21.5.2003)

NWA X Division Title Shot Match
Jason Cross vs. CM Punk vs. Kid Romeo vs. Paul London
*** (11:39)

3 on 2 Handicap Match
Triple X (Daniels & Skipper) vs. Slash & Justin Credible & Amazing Red
*** (12:11)

Hard Ten Tournament First Round Match
Mike Sanders vs. Brian Lee
* (5:50)

Asylum Alliance Tournament First Round Match
The Truth & Don Harris vs. New Jack & Shark Boy
½ (3:11)

Asylum Alliance Tournament First Round Match
David Young & Tracy w/ Desire vs. Kid Kash & Trinity
*½ (7:47)

Asylum Alliance Tournament Qualifying Match
America's Most Wanted vs. AJ Styles & D-Lo Brown
**½ (9:07)

Clockwork Orange House of Fun Match (Special Referee: Raven)
Sonny Siaki vs. Sandman
* (9:35)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Paul London def. Jason Cross, CM Punk, Kid Romeo to become #1 contender for the NWA X Division Championship
Justin Credible & Amazing Red & Slash def. Triple X
Mike Sanders def. Brian Lee
Don Harris & The Truth def. New Jack & Shark Boy
David Young & Tracy def. Kid Kash & Trinity
America's Most Wanted def. AJ Styles & D-Lo Brown
Sandman fought a no contest with Sonny Siaki

Yhteenveto:

• Tämän saman viikon lopulla järjestettiin WWA:n viimeiseksi jäänyt ppv (joka lähetettiin USA:n puolella vasta kesäkuussa), minkä takia muun muassa Jeff Jarrettia ja Glen Gilbertiä ei nähty show'ssa ollenkaan. Ei sen puoleen, että heidän läsnäolonsa olisi tätä kuraa ratkaisevasti pelastanut. Tällä viikolla nimittäin alkoi TNA:ssa "uusi aikakausi", sillä NWA:n päättäjät olivat saaneet tarpeekseen TNA:ssa vallitsevasta sekasorrosta ja loputtomasta sodasta NWA:n, SEX:n, Extreme Revolutionin ja Disciples of the New Churchin välillä. Show'n alussa nähtiin onnettoman huono ja etäisesti Star Warsin alkutekstejä muistuttava grafiikka, jossa selitettiin, että NWA-päättäjät olivat määränneet tästä show'sta lähtien alkavaksi kaksi turnausta, jotka lopettaisivat koko sodan näiden stablejen välillä. Minkäänlaista selitystä ei missään vaiheessa show'ta tarjottu sille, miten nämä kaksi turnausta muka yhtään millään tavalla vaikuttaisivat stable-sodan päättymiseen. Jos kyseessä olisi edes ollut johonkin huikeaan blow off -otteluihin tähtäävä turnaus, jonka päätteeksi kaikkien stablejen ykkösnimet kohtaisivat toisensa, niin ehkä, mutta nämä koko turnaukset itsessään olivat pelkkiä vitsejä. Aivan kammottavan huonoa buukkausta taas kerran TNA:lta.
• Ensimmäinen turnaus oli Asylum Alliance -turnaus. Sen pointtina oli, että NWA:n päättäjät olivat mielivaltaisesti muodostaneet seitsemän joukkuetta siten, että joukkueiden jäsenet eivät välttämättä edusta edes samaa stablea. Joukkueessa saattaa olla siis esim. yksi SEX:n ja yksi NWA:n painija. Näiden seitsemän mielivaltaisen joukkueen lisäksi turnaukseen pääsee kaiken rehtiyden ja tasavertaisuuden nimissä joko America's Most Wanted tai AJ Styles & D-Lo Brown. Turnauksen voittaja ansaitsee ykköshaastajuuden NWA Tag Team -mestaruuksiin. Tälläkö tavalla lähes puoli vuotta jatkunut stablesota saadaan siis päätökseen? Enpä olisi uskonut. Tällä viikolla tästä turnauksesta nähtiin kaksi ensimmäisen kierroksen ottelua, joista kumpikaan ei vakuuttanut. Don Harris & The Truth vs. New Jack & Shark Boy oli aivan täyttä kuraa ilmaan minkäänlaista ideaa (paitsi Harrisien ja Truthin feudin jatkaminen). Kovin kummoiseksi ei yltänyt myöskään David Young & Tracy vs. Kid Kash & Trinity. Sen kuitenkin pelasti kamaluudelta Youngin ja Kashin kova yrittäminen, mutta heikoksi jäätiin silti. Asiaa ei parantanut se, että ottelun lopussa areenan valot himmenivät ja viikkojen ajan Kashia piinannut mysteeri-luchadore alkoi puhua The Shockmasteria muistuttavalla äänellä ja haastoi tämän ensi viikolle otteluun. No, ehkä tämä kuvio edes loppuu seuraavassa show'ssa.
• Asylum Alliance -turnaukseen liittyi myös America's Most Wantedin ja D-Lo Brownin & AJ Stylesin kohtaaminen. Nämä joukkueet ottelivat siis mahdollisuudesta päästä tuohon kunniakkaaseen turnaukseen mukaan. Paperilla ottelu kuulosti todella hyvältä ja potentiaaliselta showstealerilta, mutta loppujen lopuksi tämä jäi yllättävän laimeaksi eikä yltänyt esimerkiksi edellisessä show'ssa nähdyn Triple X vs. Styles & Brownin tasolle. Toki ottelu oli silti ihan mukavaa ja viihdyttävää painia, muttei lähellekään parasta, mitä keltään näistä neljältä on nähty. Todella harmillinen pettymys.
• Toinen huikea turnaus, joka yhdessä Asylum Alliancen kanssa ilmeisesti päättää mahtavan stablesodan, oli Hard Ten -turnaus. Koska TNA:ssa on nähty niin paljon sekavia Hardcore Matcheja, olivat NWA-pomot päättäneet kehitellä hardcore-turnauksen, jonka säännöt ovat yksinkertaiset. Harmi, että he epäonnistuivat tavoitteessaan täysin. Minun näkemykseni yksinkertaisilla säännöillä varustetusta HC-ottelusta: Kaikki on sallittua. Ottelu päättyy joko selätyksellä tai luovutuksella. NWA-pomojen näkemys yksinkertaisilla säännöillä varustetusta HC-ottelusta: Selätyksillä tai luovutuksilla ei ole mitään väliä. Ottelussa kerätään pisteitä, joita saa lyömällä vastustajaansa millä tahansa fanilta saadulla aseella (1p/osuma) tai laittamalla vastustajansa pöydän läpi (5p). Voittaja on se, joka kerää ensin 10 pistettä, mutta piste-eron on oltava vähintään kaksi pistettä. Helppoa kuin heinänteko. Tämän turnauksen voittaja kuulema kruunataan Hard Ten -mestariksi. En malta odottaa. Ainut tästä turnauksesta tällä viikolla nähty ottelu oli täysin yhdentekevä kohtaaminen Mike Sandersin ja Brian Leen välillä. Kun ottelun huomio on painin sijaan kokonaan jossain pisteissä, on vaikea uskoa, että muutkaan ottelut ovat laadultaan paljon tätä parempia.
• Hard Ten -turnauksen oli tarkoitus päättää sekavat Hardcore Matchit, ja silti tämän viikon Main Eventinä oli Clorkwork Orange House of Fun Match, joka on malliesimerkki täysin järjettömästä HC-ottelusta. Sandman ja Sonny Siaki kohtasivat toisensa, ja paluunsa tehnyt Raven toimi ottelun tuomarina. Raven oli pitkin show'ta yrittänyt saada Jeff Jarrettia käsiinsä, mutta se oli varmastikin vähän vaikeaa, koska Jarrett ei ollut paikalla. Ilmeisesti Sabu oli taas lähtenyt TNA:sta, eikä hänen ja Ravenin feud saisi kunnon päätöstä ollenkaan. Lisäksi Raven oli show'n aikana saanut Julion ja Alexiksen takaisin puolelleen ja uhannut kurittaa heitä, koska he olivat edellisessä show'ssa olleet Gilbertin puolella. Alamaisensa Raven jätti rauhaan, mutta sen sijaan hän pieksi Jeremy Borashin ja uhkasi hakkaavansa kaikki muutkin viattomat. Suuri kysymys ME:ssä oli se, onko Raven SEX:n vai Extreme Revolutionin puolella. "Yllättävä" ratkaisu oli, että Raven ei ollut kummankaan puolella. Koko ottelu oli todella tylsä ja yksi vaisuimmista HC-otteluista TNA:n historian aikana. Ei kovin hyvä tapa päättää show'ta. Ottelun jälkeen Amazing Red hyökkäsi Ravenin kimppuun.
• Show'n aivan ehdottomasti parasta antia olivat illan kaksi ensimmäistä ottelua, jotka eivät liittyneet mitenkään näihin edellämainittuihin turnauksiin. Openerissa Jason Cross ja kolme TNA-comebackinsa tehnyttä lahjakasta X-Divarilaista (Kid Romeo, Paul London ja muuan CM Punk) ottelivat X-Divarin mestaruuden ykköshaastajuudesta. Itse mestaria ja SEX:n uutta jäsentä Chris Sabinia ei show'ssa nähty. Ottelu oli oikein viihdyttävä ja paikoitellen hätkähdyttävä spotfest, mutta ei se silti mihinkään parhaiden otteluiden kirjoon nouse, koska yleisö oli ottelun ajan aika kuollut ja paikoitellen ottelu eteni yllättävän kömpelösti. Ottelun tähti oli Paul London. Illan paras ottelu oli Handicap Match, jossa Christopher Daniels ja Elix Skipper kohtasivat Slashin, Justin Crediblen ja Amazing Redin. Alun perin Low-Ki'nkin piti olla ottelussa mukana, mutta hän oli loukkaantunut viikonlopun aikana. Ottelu oli pitkä, vauhdikas ja viihdyttävä. Siinä oli kokonaisuutena hyvä rakenne. Ei sekään miksikään superotteluksi noussut, mutta kokonaisuutena se oli toimiva paketti. Erityisesti Red ja Daniels näyttivät tähdiltä.
• Ei mene hyvin TNA:lla. Tässä show'ssa oli pari hyvää ottelua, ja alkuosuus näyttikin oikein lupaavalta. Sitten homma kustiin kuitenkin aivan täysin surkeilla, huonoilla tai vähintäänkin odotukset pahasti pettävillä otteluilla. Asiaa ei auta sekään, että show'n aikana nähdään idioottimaisia angleja, joissa esim. Erik Watts vihjailee viikosta toiseen Eric Bischoffin TNA-debyytillä (johon kukaan ei usko) ja backstage-haastattelija Goldilocks käy kännykkäkaupassa riehumassa ilman, että tilanne liittyisi yhtään mihinkään kuvioon. TNA:lla ei yksinkertaisesti tunnu olevaan mitään ideaa, miten viedä tätä hommaa eteenpäin nyt sen jälkeen, kun Ravenin ja Jarrettin feud päättyi. Nyt he ilmeisesti aikovat lämmitellä sitä uudestaan, minkä ei pitäisi voida olla vaihtoehto. Olisitte ruvenneet buukkaamaan sitä AJ Stylesiä ME-nimeksi, mutta ei. Te valitsitte Glen Gilbertin. Tämä koko "kahden turnauksen avulla stablesodan päättäminen" on ehkä typerin idea ikinä, eikä asiaa auta se, että turnausottelut ovat laadultaan huonoja. Aargh. Arvosanaksi annan yleisen epätoivon vuoksi hyvästä alusta huolimatta Surkean.

*** Amazing Red
** Christopher Daniels
* Paul London

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. WWE Judgment Day - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
16. WWA The Retribution - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea

[DeadManWalking]

loppuvuoden ajan näiden arvostelujen postailu voi olla aika epäsäännöllistä

Joopa joo, varmaan sulla nyt siellä Balilla mitään muuta tekemistä on kuin pellepainin katselu, ainakaan kuvista päätellen.

Näiden TNA-arvosteluiden lukeminen on kyllä aina melko hämmentävä kokemus. Nämä kun eivät yleensä mitään kovin huikeita arvosteluja saa, niin aina tulee vähän sellainen epäuskoinen fiilis että onko tämä oikeasti mahdollista. Itsehän en ole TNA:ta oikeastaan koskaan seurannut, niin nyt tulee saatua vähän tarkempaa kosketuspintaa näihin tapahtumiin.

[Kenitys]

loppuvuoden ajan näiden arvostelujen postailu voi olla aika epäsäännöllistä

Joopa joo, varmaan sulla nyt siellä Balilla mitään muuta tekemistä on kuin pellepainin katselu, ainakaan kuvista päätellen. :roll:

Olen kännissä Bangkokissa, joten nyt on täydellinen hetki jatkaa 8) Aikaa löytyy siis koska tahansa.

Niin ja kiitos DMW:lle kommentista ja Ravenwoodille tykkäyksestä. Tämän ajan TNA on kieltämättä mitä on.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #46 (28.5.2013)

Toukokuun viimeisen TNA-PPV:n selostivat Mike Tenay ja vuosituhannen parhaan selostajan titteliä havitteleva Don West.


CM Punk & Jason Cross vs. AJ Styles & D-Lo Brown
Styles ja Brown olivat taggailleet nyt jo reilun kuukauden ajan siitä lähtien, kun heidän yhteinen vihamielisyytensä SEX:ää kohtaan yhdisti heidät. Todellisuudessa kumpikin tavoitteli edelleen pääsyä päämestaruuskuvioihin, mutta viime aikoina he olivat liittyneet mukaan joukkuemestaruuskilpaan. Viime viikolla he hävisivät Asylum Alliance -turnauksen karsintaottelun, joten kaksikko oli hyvin vaikean tilanteen edessä. Vastaansa he saivat Jason Crossin ja viime viikolla TNA-comebackinsa tehneen CM Punkin, joka oli muuten värjännyt hiuksensa lokakuisen esiintymisensä jälkeen. Tuolloin Punk oli vielä blondi.

Tämä ottelu oli luonteeltaan vähän samanlainen kuin Judgment Dayn opener. Taitavia painijoita, vauhdikast menoa ja näyttäviä liikkeitä, mutta aivan liian vähän aikaa tarjolla. Lopputuloksena oli vain ihan mukava mäiskintä, vaikka potentiaalia olisi voinut olla paljon enempään. Erityisesti ilahduttavaa oli se, että nyt Punk näytti oikeasti hyvältä, sillä viime viikolla tai lokakuussa nähdyssä esiintymisessään hän ei ollut millään tavalla vakuuttava. Myös kaikki muutkin tekivät ottelussa parhaansa, ja Cross kunnostautui myymällä Stylesin ja Brownin liikkeitä todella tyylikkään näköisesti. Näistä kaikista kehuista huolimatta on silti korostettava sitä, että tämä ottelu ei saanut edes viittä minuuttia aikaa. Siinä on ikävä kyllä mahdotonta saada aikaiseksi hyvää ottelua.
** (4:29)
Voittajat:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown & AJ Styles (Brown and Styles pinned Punk and Cross after Brown's Frog Splash and Styles' Springboard 450 Splash)

In ring angle w/ D-Lo Brown & AJ Styles
Ottelun jälkeen Styles ja Brown pitivät yhdessä hyvän promon, jossa he korostivat sitä, kuinka TNA:ssa Jeff Jarrett tuntui pitävän ylintä päätösvaltaa ja kuinka oli Jarrettin syytä, ettei Brownille ja Stylesille ole annettu kunnon mahdollisuutta päästä päämestaruuskuvioihin. Sen sijaan he joutuivat (D-Lo Brownin sanojen mukaan) painimaan joitain jobbereita vastaan. Voi D-Lo, D-Lo. Olisitpa vain tiennyt. Joka tapauksessa Styles ja Brown päättivät lopulta purkaa joukkueensa yhteisymmärryksessä, jotta he molemmat voisivat tosissaan taas tavoitella päämestaruutta. Tämä joukkueen tarun päätös oli buukattu yllättävän hyvin. Ei mitään swerwejä tai muuta vaan rehellinen lopetus.

In ring angle w/ Jeff Jarrett & Raven
Ennen Jarrettin promoa näytettiin videopätkä siitä, kuinka Jarrett oli puolustanut NWA World Heavyweight -mestaruuttaan WWA:n ppv:ssä Stingiä vastaan. Tämän jälkeen Jarrett saapui kehään ja teki ensimmäisen kunnon esiintymisensä koko toukokuun aikana. Jarrett aloittikin promon varsin yllättävästi. Jarrett kertoi kuulevansa, kuinka yleisö buuasi hänelle sisääntulon aikaan ja buuasi hänelle, kun hän säilytti vyönsä Ravenia vastaan. Hän sanoi tietävänsä, että katsojat olisivat halunneet Ravenin voittavan mestaruuden. Jarrettin vastaus näihin toiveisiin oli simppeli: "Life sucks and then you die". Jarrett käski Ravenia saapumaan kehään, ja näin myös tapahtui. Ravenin mukaan Jarrett on paskiainen, joka ei ole ansainnut menestystään. Hän vertaa Jarrettia DDP:hen (sillä erotuksella, että DDP:lle on sentään moraalia) ja McMahoneihin. Raven sanoi haluavansa uusintaottelun, ja Jarrett vastasi tähän sanomalla, että huonoimpanakaan päivänä hän ei häviäisi Ravenille. Jarrett myös sanoi, että hän on tehnyt kaikkensa menestyksen eteen samalla, kun Raven on ollut aineissa ja pyörinyt bingohalleissa. Jarrett kuitenkin lupasi ryhtyä Ravenin "suojelijaksi" ja pyrkiä hankkimaan tälle uusintaottelun, jos Raven sitä haluaa. Tämän jälkeen randomtyyppi toi kehään kirjeen, jossa kerrottiin, että Jarrett on hyllytetty loppuillan ajaksi, koska viime viikolla Jarrett oli halpamaisesti hyökännyt Ravenin kimppuun ennen show'n alkua.

Tykkäsin tästä promosta ihan sen takia, että Jarrett ja Raven ovat varmaan TNA:n parhaat promottajat. Oli myös mielenkiintoista, kuinka selvää heel-roolia Jarrett veti, ja Raven puolestaan vaikutti vähän facelta. Onko tässä oikeasti tapahtumassa double turn? Myös uusintaottelu kiinnostaa, jos tällä kertaa Jarrett häviäisi sen. Aika hassua, että Jarrett ei maininnut promossa sanallakaan Glen Gilbertiä, vaikka tämä on ykköshaastaja ja kohtaa Jarrettin ensi viikolla.


Sandman & Sonny Siaki w/ Desire vs. BG James & Konnan - Asylum Alliance Tournament First Round Match
Kuten maaliskuun arviossa mainitsinkin, BG James oli kadonnut TNA:sta mysteerisesti helmikuun alkupuolella otettuaan pari kertaa turpaan Tenacious Z:ltä, joka oli puolestaan edennyt urallaan jo WWE:n puolelle. Lähtiessään James oli ollut yksi SEX:n olennaisia painijoita, mutta hänen poistumistaan ei noteerattu mitenkään, kunnes nyt yhtäkkiä hän teki paluunsa Asylum Alliancen yllätysosanottajana. Selostajien mukaan James oli lähtenyt pois TNA:sta, koska hänelle oli ollut liikaa se, kuinka Russo ja SEX asettivat hänet perhettään vastaan. Nyt se oli ohi, ja James teki tässä paluussaan face-turnin. Joukkueparikseen hän sai Konnanin, jonka kanssa hänellä tuntui pelaavan homma erittäin hyvin yhteen. Vastustajajoukkueessa tilanne oli hieman toinen, sillä viime viikolla toisiaan vastaan ME:ssä painineet SEX:n Sonny Siaki ja Extreme Revolutionin Sandman eivät tulleet toimeen millään tavalla.

Tämmöisistä otteluista on aika turhauttavaa ylipäänsä kirjoittaa arvostelutekstiä, koska eipä näistä ole paljoa sanottavaa. Kokonaisuutena aivan turha kohtaaminen, joka oli ottelu lähinnä nimeksi. Annan tälle puolikkaan ihan vain, koska Siaki väläytti ottelun aikana hienon Leg Dropin ja koska BG Jamesin comeback oli ihan hauska hetki. Harmi vain, ettei James edelleenkään esittänyt mainittavia otteita kehässä, ja Konnanin taidot ovat käyneet viime aikoina hyvin selväksi. Selväksi sen sijaan ei ole käynyt Sandmanin touhu. Äijä näytti olevan tämän esiintymisen aikana aivan päissään (enemmän kuin tavallisesti), ja ainut kysymykseni enää onkin, mitä tämä juoppo ylipäänsä tekee TNA:ssa. Summa summarumina siis sanottakoon, että kaksiminuuttistenkin otteluiden mittarilla tämä oli aika onneton vetäisy. Joukkueturnauksen surkea taso sen kuin jatkuu.
½ (2:40)
Voittajat:

Spoiler: näytä

BG James & Konnan (James pinned Siaki after a Pumphandle Slam)

Slash vs. New Jack - Hard Ten Tournament First Round Match
Jos joukkueturnaus oli idioottimainen, ei tämä Hard Ten -touhu ollut yhtään sen järkevämpää. Säännöt tässä turnauksessa olivat tosiaan se, että ensimmäinen 10 pistettä ottelussaan saanut voittaa (kunhan voittaa kahden pisteen erolla, muuten jatketaan kunnes ero syntyy). Jokaisesta aseella lyömisestä saa yhden pisteen ja laittamalla vastustajan pöydästä läpi saa 5 pistettä. Viime viikolla Mike Sanders kohtasi tämän turnauksen ottelussa Brian Leen. Nyt oli Slashin vuoro yrittää New Jackia vastaan.

Kuten jo viime viikolla arvasin, vaaditaan ihmeitä, että tämän turnauksen ottelut ovat jollain tavalla viihdyttäviä. Kun koko ottelun ideana ei ole vastustajan piekseminen, kuten rehellisissä HC-otteluissa on, vaan ainoastaan joidenkin pisteiden kerääminen, ei ottelusta yksinkertaisesti voi tulla hyvää. Siinä ei ole mitään rakennetta, tarinaa tai muutenkaan erityistä järkeä. Asiaa ei todellakaan auta se, että näitä otteluita buukataan vielä niin typerästi (tai en tiedä tekevätkö painijat kehässä vain lennosta todella typeriä päätöksiä). Ei ole millään tavalla uskottavaa, että tälläisessä ottelussa painijat missaavat jatkuvasti helppoja pistetilanteita vain viritelläkseen jotain hienompia kikkailuja. Huoh, tämä koko turnaus kuvastaa aika hyvin sitä, miksi tällä hetkellä TNA:n meno kyllästyttää pahasti. Sitten he vielä hehkuttavat "määrittelevänsä HC-painin uudestaan tällä turnauksella". Toivottavasti eivät, koska silloin HC-painin tila on todella surkea.
* (7:09)
Voittaja:

Spoiler: näytä

New Jack (18-13)

Triple X (Daniels & Skipper) vs. SATs
BG James ei jäänyt ainoaksi comebackin tekijäksi, sillä myös Joel ja Jose Maximon muodostama SAT palasi takaisin TNA:han parin kuukauden poissaolon jälkeen. Maximoiden serkku Amazing Red oli viime viikolla saanut kunnon nostetta hyökättyään show'n päätteeksi Ravenin kimppuun. Tällä viikolla Red ei ollut paikalla (vaan Japanin-kiertueella), mutta hänen serkkunsa olivat hypettämässä häntä. Lisäksi SAT:t saivat mahdollisuuden otella joukkuemestareita XXX:ää vastaan. Low-Ki oli edelleen loukkaantuneena.

Virkistävän viihdyttävä ottelu, lähes tulkoon kolmen tähden arvoinen. Maximoita oli kiva nähdä pitkästä aikaa, sillä he tuntuivat olevan ainakin hieman paremmassa vireessä kuin vuodenvaihteen aikoihin, jolloin heidän otteensa olivat paikoitellen aikamoista sähläämistä. Nyt Maximot tyytyivät yksinkertaisempien high flying -liikkeiden tekemiseen, ja sen he osasivat varsin hyvin. Samaan aikaan Daniels ja Skipper hoitivat vaativammat liikkeet, ja kokonaisuutena tämä nelikko saikin aikaan mukavan X-Divarilaisten joukkueottelun. Hyvistä puolista huolimatta tässä oli vähän turhan vahvasti sellainen rutiiniottelun fiilis, jonka vuoksi tämä ei lopulta ihan nouse hyvien otteluiden kategoriaan. Ihan ei ollut täysi yritys yhdelläkään nelikon jäsenästä päällä. Kokonaisuutena silti parasta viihdettä tähän mennessä tässä show'ssa. Ottelun jälkeen Raven hyökkäsi Maximon veljesten kimppuun, joten eipä sitä kunnon face-turnia ainakaan vielä tullut.
**½ (6:19)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Triple X (Skipper pinned Jose after a Top Rope Walking Hurracanrana)

In ring fight between Tracy & Desire
Tässä välissä nähtiin tosi tarpeellinen ja viihdyttävä (eli oikeasti painilliselta anniltaan täyttä kuraa ollut) catfight Tracyn ja Desiren välillä. Se alkoi siitä, kun Tracy tunkeutui SEX:n pukkariin juttelemaan Asylum Alliance -joukkueparinsa David Youngin kanssa, mutta Desire alkoi haastaa riitaa hänen kanssaan. Sitten naiset kävivät toistensa kimppuun, ja loppu on historiaa. Jippii. Young auttoi lopussa ihastustaan Desirea Tracyn pieksemisessä.


Luchadore vs. Kid Kash
Tätä Masked Luchadore -kuviota lienee hyvä selittää vähän tarkemmin, koska en ole paljoakaan siitä kirjoitellut arvosteluissa. Se taas johtuu siitä, että koko homma on ollut tosi hämärä. Ensimmäisen kerran mysteerinen luchadore ilmestyi Lynnin ja Konnanin feudin aikana ja aiheutti Lynnille tappion. Tuolloin luchadore oli kuitenkin pukeutunut keltaiseen asuun, ja Lynn syytti Konnania luchadoren tuomisesta mukaan kuvioihin. Konnan tunnustikin temppunsa, antoi luchadoren asun Lynnille ja vakuutti, ettei tämä enää toistuisi. Kuitenkin samalla viikolla erilaiseen asuun (tähän edelleen käytössä olevaan) pukeutunut luchadore aiheutti taas Lynnille tappion. Lynn syytti Konnania lupauksen pettämisestä, mutta tällä kertaa Konnan sanoi, että hänellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Seuraavien viikkojen aikana luchadore kylvi sekalaista tuhoa X-Divarissa ja aiheutti ongelmia muun muassa Amazing Redille ja Lynnille mutta myös Triple X:lle. Ensimmäisen kerran luchadorella oli mitään tekemistä Kashin kanssa vasta Kashin mestaruusottelussa Rediä vastaan, kun kaikkien yllätykseksi luchadore auttoi Redin voittoon Kashia vastaan. Seuraavalla viikolla luchadore hyökkäsi uudestaan Kashin kimppuun, ja viime viikolla hän haastoi Kashin otteluun screenin välityksellä tekaistulla äänellä. Alun perin Luchadore oli siis aivan muissa kuvioissa kuin Kash, mutta silti tätä mainostettiin nyt koko Luchadoren olemassaolon ratkaisevana otteluna. Taas yksi syy, miksi TNA oli osittain täyttä kuraa: promootiolta puuttui pitkän tähtäimen suunnitelmat. Todellinen aivopieru pääsi kuitenkin pihalle vasta siinä vaiheessa, kun tällä viikolla aivan erilaiselta kuin aikaisemmin näyttänyt Luchadore riisui ennen ottelua maskinsa ja paljastui Trinityksi. En edes yritä ymmärtää tämän käänteen logiikkaa.

Tämä ottelu oli aika lailla täyttä kuraa, vaikka en edes ottaisi huomioon sitä, kuinka täysin älytön ja kaikella tavalla epäuskottava käänne tämä Trinityn paljastuminen luchadoreksi oikein oli. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, miten käy, kun feudia ei osata lopettaa ajoissa. Trinity ja Kash kohtasivat toisensa ensimmäisen kerran kehässä joku reilu kuukausi sitten. Silloin heidän feudinsa oli kuumimmillaan, yleisö oli odottanut kohtaamista kauan, ja tunnelma oli huippuluokkaa, kun kaksikko kävi toistensa kimppuun. Tähän vielä lisättiin se, että molemmat olivat kovassa iskussa ja tarjosivat oikeasti näyttäviä liikkeitä. Lopputuloksena oli ihan kiva ottelu, eli varmaan parasta, mitä näiltä kahdelta voi nähdä. Nyt feud ei kiinnostanut enää ketään, tunnelma oli olematon, ja erityisesti Trinity oli tässä ottelussa aivan p**ka. Botchia botchin perään. Jopa hänen vakkariliikkeensä Moonsault meni persiilleen. Kash ei paljon asiaa auttanut, ja näyttävää lopetusta lukuun ottamatta tämä oli aivan onneton sählinki.
½ (2:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Money Maker)

Justin Credible & Jerry Lynn vs. Chris Sabin & Chris Harris - Asylum Alliance Tournament First Round Match
America's Most Wanted oli lunastanut paikkansa tässä turnauksessa viime viikon karsintaottelun voitolla, mutta tälläpä viikolla James Storm ei ollut paikalla "henkilökohtaisten syiden" takia. Niinpä Chris Harrisin oli joko oteltava yksin kahta entistä ECW-mestaria vastaan tai hankittava uusi pari. SEX:n johtaja Glen Gilberti oli taas ottanut tehtäväkseen Harrisin rekrytoimisen, ja koko show'n ajan hän oli yrittänyt yhyttää Harrisin saadakseen tämän SEX-huoneeseensa. Lopulta Harris löytyi ja suostui pitkin hampain Gilbertin ehdotukseen siitä, että X-Divisioonan mestari Chris Sabin ottelee hänen joukkueparinaan. Harris sanoi Gilbertille olevansa kyllästynyt Stormin kanssa venkslaamiseen.

Vihdoin näissä turnauksissa nähtiin ensimmäinen viihdyttävä ottelu. Eipä tämäkään vielä mikään erityinen tai ikimuistoinen koitos, mutta sentään semmoinen, mikä oli oikea ja vieläpä ihan toimiva painiottelu. Loppuratkaisusta en tässäkään paremmin tykännyt, koska se oli turhan töksähtävä, vaikka siinä luotiinkin pohjaa ihan mielenkiintoiselta kuulostavalle Credible vs. Lynn -feudille. Sabin ja Harris pelasivat tässä ottelussa aika hyvin yhteen, mutta mikään TNA:n buukkaus ei saa muutettua sitä faktaa, että haluan silti nähdä AMW:n yhdessä ja niin tuntuu haluavan myös yleisö nyt, kun se ensin kuukausien totuttelun jälkeen oppi tykkäämään tuosta kaksikosta. Tässä ottelussa Crediblen rooli oli lähinnä ringsidellä hengailu, ja Lynn tuntui taas olevan iskujen vastaanottajana, mikä tosin sopi hänelle hyvin. Harris ja Sabin hoitivat sitten liikkeiden esittelyn ja onnistuivat siinä kelvosti. Kokonaisuutena siis kiva matsi muttei silti mitään oikeasti erityistä. Ottelun jälkeen Lynn ja Credible kävivät toistensa kimppuun.
**½ (9:04)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Sabin & Chris Harris (Sabin pinned Credible with a roll up)

Glen Gilberti vs. Raven
Glen Gilberti totta tosiaan oli NWA World Heavyweight -mestaruuden ykköshaastaja, jos se vielä jollekin ei ollut käynyt selväksi. Tämän viikon Main Eventissä hän sai vastaansa entisen ykköshaastajan Ravenin, jonka kanssa Gilbertillä oli ollut ongelmia siitä lähtien, kun mestaruusotteluaan ennen Raven oli tehnyt kaikille selväksi, ettei hän olisi missään tekemisissä SEX:n kanssa eikä oikeastaan koskaan ollut ollutkaan. SEX:n johtana Gilberti tahtoi tehdä petturi-Ravenista selvää, ja nyt hänellä oli siihen vihdoin mahdollisuus. Raven kieltämättä muistutti aika paljon facea, mutta käytöksessä oli sen verran vielä heelmäisyyttä, että merkaan hänet yhä punaisella.

Tästä yritettiin selvästikin rakennella suurta ja jännittävää Main Eventiä, mutta ikävä kyllä TNA oli vissiin edelleenkin unohtanut, että tuohon tavoitteeseen pääseminen on aika vaikeaa, jos suurinta ME-pushia saava kaveri ei ole millään tavalla uskottava. En ole koskaan ollut mikään Disco Inferno -hater, ja WCW-arvosteluissani totesin monesti Discon toimivan mainiosti sellaisena midcardin heelinä. Ongelma on vain siinä, että TNA päätti jostain käsittämättömästä syystä ruveta buukkaamaan Gilbertiä oikeasti uskottavana päämestaruuden haastajana, mikä tuntuu todella typerältä. Tässäkin hän otteli Ravenin kanssa täysin tasaväkisen ottelun, mikä sai lähinnä Ravenin näyttämään huonolta. Ottelusta itsestään pitää toki sanoa, että se olisi voinut olla paljon huonompikin. Molemmat hoitivat osuutensa ihan varmalla tyylillä ja tarjosivat sellaisen perus-ok:n mäiskinnän. Ei tämä silti tuntunut muulta kuin pidennetyltä tv-ottelulta. Asiaa eivät auttaneet myöskään lopun turhat sekaantumiset ja ennen kaikkea Vince Russon paluu, jota olin kauhulla odottanut siitä lähtien, kun Russo oli maaliskuun alussa kadonnut.
** (15:35)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Glen Gilberti (Pinned Raven after Russo's interference)

*** Christopher Daniels
** Chris Sabin
* Chris Harris

Paljon Chrisejä tähtiartisteina.

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #46:sta: Mitä tähän enää oikeastaan sanoisi? Koko toukokuu on ollut TNA:n kannalta aivan kammottava. Promootiolla ei ole mitään selvää tulevaisuuden linjaa, ja ne vähäiset suunnitelmat (Gilberti vs. Jarrett, kaksi typerää turnausta joiden on tarkoitus "päättää suuri stablesota", AMW:n erimielisyydet, Kash vs. Trinityn ikuinen jatkaminen) eivät todellakaan olleet hyviä. X-Divari on edelleen promootion valttikortti, mutta sekin on vähän turhan jämähtänyt. Uusi mestari Sabin on ihan hyvä ratkaisu, mutta hän voisi vaikkapa puolustaa sitä vyötään. Uusia nimiäkin saisi tulla enemmän. Ennen kaikkea päämestaruuskuvioihin pitäisi kuitenkin saada joku tolkku. Jos Jarrett meinataan tosissaan kääntää heeliksi, se on melkeinpä paras juttu, minkä TNA voi tehdä. Sen jälkeen Stylesistä voidaan tehdä ykköshaastaja ja lopulta myös mestari. Ehkä se pelastaisi jotain. Aika paljon saa kuitenkin tapahtua, että TNA pääsee taas sille tasolle, missä se oli jo tuossa huhtikuun aikoina. Tämä ei ole edes sellaisella pahimman Russo-kauden aikaisella tyylillä "crash and burn" -paskaa vaan ihan pelkkää tylsää kuraa. Jos yksikään ottelu ei pääse kolmeen tähteen, ei show voi olla muuta kuin Surkea ja tässä tapauksessa myös vuoden huonoin ppv tähän mennessä.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. WWE Judgment Day - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
16. WWA The Retribution - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavaksi Insurrextion. Joskus. Ehkä.