Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[What]

Joo. Hiljaista on ollut. Tässä syksyllä on taas ollut niin monta muuttujaa, että ei ole yksinkertaisesti tällaiseen aikaavievään projektiin jaksanut/kerennyt keskittyä. Mutta pari arvostelua on varastossa joten julkaistaan ne nyt ihmeessä pois. Jatkosta en tee lupauksia.


Sunnuntai, 24. Syyskuuta 2006
Impact Zone, Orlando, Florida

Hieman normaalia pidemmän tauon jälkeen oli aika palata TNA:n pariin. Viime vuonna syyskuussa nähtiin Unbreakable, mutta täksi vuodeksi se oli korvattu tällä No Surrender nimisellä tapahtumalla. NS säilyttikin paikkansa Bound For Glorya edeltävänä ppv:nä useiden vuosien ajan. Tapahtumaan lähdettäessä suurin mielenkiinto kohdistui tulikuumana käyvän joukkuedivisioonan touhuihin ja lisäksi Jim Cornette oli luvannut tehdä illan aikana ilmoituksen, joka mullistaisi painimaailman ympäri ämpäri. Nähtäväksi jäi oliko JC:n lupauksella katetta. Tenay & West selostajina.

Singles Match
Eric Young VS. A-1
Impact Zonen virallisen pellen roolin omaksunut Eric Young oli käynyt sotaa entisiä Team Canadan jäseniä vastaan sen jälkeen, kun Scott D'Amore oli Slammiversaryssa haukkunut Eerikin maanrakoon. Tällä kertaa suuresta yleisönsuosiosta nauttineen EY:n vastustajana oli kanadalainen lihasmöhkäle A-1.

Päätin antaa tälle kaksi tähteä, vaikka painilliselta anniltaan tämä olisi ansainnut juuri juuri puolitoista. Eric Youngin hassuttelut ja huumaava suosio olivat kuitenkin sen verran hauskaa katsottavaa, ettei niille voinut olla hymähtelemättä. Ottelu sai katsojan hyvälle ja positiiviselle tuulelle, vaikka painillinen anti heikkoa olikin.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:16
Voittaja: Eric Young (Wheelbarrow Neckbreaker aka Showstopper)

Arvosana: **

Singles Match
Jay Lethal VS. Petey Williams
Tätä ottelua on mahdoton selittää avaamatta taustatarinaa, joka tähän liittyi. Viime viikkoina Jay Lethal, Sonjay Dutt ja Chris Sabin olivat uskonnollisesti katsoneet syksyn uutuusleffaa Jackass Number Two. Bam Margeran, Johnny Knoxvillen ja kumppaneiden Jackass-porukka oli siis ”Amerikan versio Duudsoneista”, joka oli erikoistunut kaikenlaisiin kepposiin ja hulluihin stuntteihin. Lethal, Dutt & Sabin olivat niin kovasti tämän elokuvan pauloissa, että olivat viime aikoina alkaneet imitoida näidä Jackassien stuntteja mm. kärräämällä Johnny Devinen ostoskärryillä Impact Zonen ramppia alas. Ja itse asiassa Jay Lethal ei millään meinannut malttaa edes painia tässä ottelussa, koska oli hengailemassa Duttin ja Sabinin kanssa bäkkärillä. Vasta Jerry Lynnin palopuhe sai Lethalin suunnistamaan kehää kohden.

Laksatiivia. Kyllä, siinä oli tämän ottelun ”juoni.” Duttin, Sabinin ja Lethalin kauhukolmikko oli nimittäin lurauttanut Peteyn vesipullon sekaan laksatiivia ja senpä vuoksi kanadalainen alkoi matsin kuluessa kärsiä vatsavaivoista ja leikisti paskansi housuunsa ottelun aikana. Tämä(kin) temppu oli kopioitu Jackassien elokuvasta. Siinä missä Eric Youngin hassuttelut vielä jaksoivat hymyilyttää niin tämä oli jo silkkaa typeryyttä, eikä muutenkaan kiinnostanut katsoa kahta komediamatsia peräkkäin. Ihan täysi susi tämä ei kuitenkaan ollut, sillä kerkesivät Lethal & Williams muutaman minuutin ajan esittää ihan kunnollisia painiotteita ja sen aikaa tämä olikin varsin mukavaa katsottavaa. Kokonaisuutena siltikin vammaista spedeilyä.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:27
Voittaja: Jay Lethal (Roll Up)

Arvosana: * ½

3-Way No Disqualification Match
Brother Runt VS. Raven VS. Abyss w./James Mitchell
Rayn ja Devonin väliaikaisesti kadottua kuvioista Slammiversaryn jälkeen jäi Runtin tehtäväksi puolustaa Dudleyn perheen kunniaa. Pikku-Spike tekikin lujasti töitä ja mm. Hard Justicessa otteli sisukkaasti Abyssia vastaan. Henkistä tukea ja motivaatiota Runt oli saanut Ravenilta, joka oli hänen vanha ystävänsä ECW-ajoilta. Raven oli ollut sellainen Runtin taustapiru ja isähahmo. Hän oli muun muassa pelastanut Runtin helvetilliseltä pudotukselta rampilta alas eräässä Impactissa ja sen sijaan syössyt Abyssin rampilta pöytäinfernon läpi. Brother Runt halusi kuitenkin pärjätä omillaan, eikä arvostanut Ravenin apua. Näin ollen eräässä Impactissa Runt oli piessyt Ravenin ja sitä myöten päädytty tähän kolminotteluun.

Eipä ollut laisinkaan huono hardcorematsi. Raven alkoi tässä vaiheessa olla jo sen verran kehnossa fyysisessä kunnossa, että yksilöotteluissa hänellä ei ollut paljoa annettavaa. Abyssin ja Runtin kanssa Raven pääsikin sitten paremmin esiin ja onnistui olemaan äärimmäisen vakuuttava hirttäessään Runtia metalliketjulla ja paiskaamalla tämän pöytien läpi lavasteiden päältä. Runt olikin ottelun ehdoton tähti ottamalla näyttävästi iskua vastaan ja lisäksi hyppäämällä titantronin päältä Abyssin päälle. Ottelu sisälsi mukavan innovatiivisia ja brutaaleja spotteja sekä onnisui ylittämään odotukseni. Mistään huipputason matsista ei edelleenkään puhuta, mutta kaikkiaan tämä oli varsin kivaa roskapainia.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:32
Voittaja: Abyss (pinned Raven via Black Hole Slam)

Arvosana: ***

Triple Chance Tag Team Battle Royal
Participants: America's Most Wanted w./Gail Kim VS. The Naturals w./Shane Douglas VS. The Paparazzis (Alex Shelley & Johnny Devine) VS. Shark Boy & Norman Smiley VS. Kazarian & Maverick Matt VS. Ron ”Truth” Killings & Lance Hoyt VS. James Gang VS. Diamond In The Rough w./Simon Diamond
Eipä kovin hyvältä näyttänyt ainakaan paperilla. Kyseessä siis oli kahdeksan joukkueen ottelu, jonka voittaja nousisi uudeksi ykköshaastajiksi mestareille. Oikeastaan syy tämän ottelun olemassololle oli Naturalsien mentor Shane Douglas. Chase Stevens & Andy Douglas olivat nimittäin kertaalleen jo voittaneet ykköshaastajien aseman Impactissa, mutta perfektionistina tunnettu Shane Douglas ei ollut siltikään tyytyväinen heidän suoritukseen. Näin ollen hän pakotti Naturaalit luopumaan ykköshaastajuudesta ja todella ansaitsemaan sen tässä seitsemää eri joukkuetta vastaan. Ja joukkueitahan oli joka lähtöön. Eripurainen America's Most Wanted, Alex Shelleyn ja Johnny Devinen uudehko Paparazzis-tiimi, Shark Boyn ja WCW:stä tutun Norman Smileyn huumoritiimi ja monia muita.

Ottelun säännöt olivat oma luku sinänsä. Matsi alkoi 16:ta miehen yli yläköyden battle royalina. Tätä jatkui niin kauan, kunnes kehässä oli enää kaksi miestä. Tässä vaiheessa näiden kahden jäljelle jääneen joukkuekaverit hyppäsivät takaisin kehään ja ottelu jatkui tavallisena 2 vs. 2 joukkuematsina. Jotta sellainen soppa tällä kertaa.

Ja kyllä vain, tämä myös oli niin hirveää kuin kuulostikin. Battle Royal osuudessa ei ollut oikeastaan mitään katsottavaa. Ensimmäiset minuutit olivat äärimmäisen sekavaa 16:ta miehen köysissä äheltämistä, eikä väen vähentyessä otteluun tullut yhtään sen enempää tolkkua. Yhdessä vaiheessa selostajat ja jopa tuomaritkin tuntuivat olevan vähän ymmällään, kuinka ottelun sääntöjä pitäisi tulkita. Sitten kun lopulta päästiin siihen joukkueottelu-osioon, niin eipä siinäkään juuri kehumista ollut. Painillinen anti jäi hyvin ohueksi toisen joukkueen keskittyessä lähinnä myymään aiempia kolhujaan. Loppuun sitten toki vielä James Gangin sekaantuminen, joka viimeistään teki kokonaisuudesta niin sekavan, että jokainen oli ihan ymmällään. Aika lähellä DUD-tasoa tässä alettiin olla, mutta ei sentään ihan. Chase Stevensin lento yleisön sekaan oli nimittäin sen verran raisu, että siitä tulee puolikas tähti. Ja toinen puolikas Harrisin Delayed Vertical Suplexista ja parista muusta komeasta painiliikkeestä, jota tässä sillisalaatissa nähtiin.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:26
Voittajat: Naturals (last eliminated America's Most Wanted)

Arvosana: *

X-Division Championship Match
Senshi © VS. Chris Sabin
En nyt ole ihan varma pitäisikö Sabinin nimi maalata punaiseksi, sillä nämä Jackass-tempaukset olivat alkaneet kerätä jonkin verran buuauksia Duttille, Lethalille ja Sabinille. Oliko sitten tarkoituksena kääntää miehet heeliksi, vai olivatko nämä mukahauskat temput yksinkertaisesti niin typeriä, ettei yleisöä kiinnostanut? Sitä en tiedä, mutta olkoon nyt Sabinkin sinisenä. Ottelun taustathan juonsivat elokuun Hard Justiceen, jossa Chris Sabin oli voittanut Alex Shelleyn ykköshaastajuusmatsissa ja ansainnut tämän tilaisuuden.

Vihdoinkin tähän tapahtumaan saatiin menoa ja meininkiä. Sabinin ja Senshin otteita oli nimittäin ilo seurata. Pääpaino tässä ottelussa ei ollut niinkään korkealentoisissa liikkeissä, vaan enemmän stiffeissä iskuissa ja potkuissa, jopa brawl-tyyppisessä painissa. Sen vuoksi tämä ottelu erottui mukavasti x-divisioonan matsin perinteisestä kaavasta ja se olikin toimiva resepti. Paria minuuttia ennen loppua tuntuikin siltä, että tästä saattaisi kehittyä vaikka millainen huippuottelu, sen verran tulisia hetkiä siinä elettiin. Mutta arvatenkin ottelua ei saatu loppuun asti ilman typeriä Jackass-sekoiluja, mikä automaattisesti esti tämän nousun huipputasolle. Siitäkin huolimatta, että matsin lopetukseen kuului pumpattava seksilelu, niin tämä oli jo todella tasokasta painia. Senshin mestaruuskausi onkin ollut pullollaan varsin mukavia matseja, eikä tämä tehnyt poikkeusta.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:57
Voittaja: Senshi (Running Dropkick)

Arvosana: *** ½

Singles Match
Rhino VS. Christian Cage
Hard Justice päättyi shokeeraaviin tapahtumiin, kun Christian kajautti Stingiä kitaralla päähän ja maksoi tälle maailmanmestaruuden. Tuon jälkeen Christian oli kääntänyt selkänsä myös toiselle ystävälleen, Rhinolle. Heillä olikin yhteistä historiaa varsin rutkasti. Rhino & Christian olivat viimeisen 10+ vuoden ajan kiertäneet samoissa painipromootioissa ympäri maailmaa ja samalla ystävystyneet myös siviilissä. Jopa niin pitkälle, että Christian oli ensimmäinen oman perheen ulkopuolinen henkilö, joka oli pidellyt Rhinon esikoisvauvaa sylissään. Nyt Christian oli vetänyt tämän kaiken pöntöstä alas. Impactissa Christian oli muun muassa tarjoillut Rhinolle annoksen Con-chair-toa ja tämän rajun tuplatuoliniskun vuoksi Rhino lähtikin otteluun vastoin lääkärin kehotuksia.

En enää jaksa yllättyä siitä, että Rhinon ottelut yltävät hyviin arvosanoihin, sillä hän on ollut hienossa iskussa koko vuoden 2006. Nyt vastassa oli uransa huippuvuosia elänyt Christian Cage, niin tuloksena oli mitä mainioin painiottelu. Ehkäpä miesten tosielämän ystävyyssuhde peilautui tähän sillä tavalla, että kemiat kehässä toimivat varsin hyvin, vaikka painityylit kovin erilaisia ovatkin. Ottelu olisi saattanut olla vieläkin parempi, ellei välillä oltaisi käyty brawlaamassa yleisön seassa, se nimittäin katkaisi matsin luonnollisen kulun (flow'n) ihan täydellisesti ja sen jälkeen menikin hetki, ennen kuin se löydettiin uudestaan. Ihan huipputasolle saakka tämä ei yllä, mutta kyseessä on siltikin mallikas painiottelu, joka vieläpä jätti janoamaan jatko-osaa herrojen kohtaamiselle. Painilliselta anniltaan ehkä aavistuksen köyhempi kuin edeltänyt Senshi-Sabin, mutta toisaalta tässä lopetus oli noin miljoona kertaa toimivampi. Kokonaisuutena kummatkin olivat yhtä hyviä otteluita.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:26
Voittaja: Christian Cage (Unprettier onto a steel chair)

Arvosana: *** ½

NWA World Tag Team Championship Match (Ultimate X)
AJ Styles & Christopher Daniels VS. LAX © w./Konnan
Tämä oli se ottelu, jota ainakin henkilökohtaisesti eniten odotin. Hard Justicessa AJS & Daniels säilyttivät vyönsä, mutta elokuun 24. päivän Impactissa LAX oli saanut uusintaottelun, jossa he myös voittivat mestaruudet itselleen. Tuo ottelu olikin ollut äärimmäisen brutaali ja verinen, ja suuri syy LAX:in voittoon oli ollut myös Konnanin sekaantuminen. Näin ollen olikin täysin oikeutettua, että ex-mestarit saivat revanssinsa. Ja jotta hommasta saataisi mahdollimman mielenkiintoinen, oli ottelumuotona ensimmäistä kertaa historiassa ”tag team ultimate x”

Huhheijjaa mikä ottelu! Taisipa olla ihan ottelun ensimmäisellä minuutilla kun Homicide ja AJ Styles täräyttivät kumpikin huimat rotaatioloikat kehän ulkopuolelle ja se säätikin ottelun tahdin kohdilleen. Eikä ne spotit suinkaan tuohon jääneet. Ottelijat tärähtivät useaan otteeseen kivuliaasti vaijereilta alas, Homicide jysäytti sairaan Topeco Hilon suoraan turva-aidan yli eturiviin, Hernandez heitti Danielsin yläköydeltä kehän toiselle puolelle ja AJS kaiveli arsenaalistaan eksoottisimpia liikkeitä kuten Flosberry Flopin ja Spiral Tapin. Niin ja ottelun ratkaisu oli huikea spotti sinällään. Ottelu ei kuitenkaan ollut pelkkää liikkeiden ilotulitusta, vaan se muodosti loogisen kokonaisuuden, eikä tässä todellakaan tullut sellaista ”uimahyppy” fiilistä missään vaiheessa. Tajunnanräjäyttävä äksönpaketti, jossa punainen lanka ei kuitenkaan hukkaantunut missään vaiheessa. Kertakaikkiaan upea ottelu, joka jää vain rahtusen verran motyc-leimasta vajaaksi. Taitaa samalla olla tähän mennessä TNA:n koko vuoden paras ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:31
Voittajat: AJS & Daniels

Arvosana: **** ¼

Fan's Revenge Match
Samoa Joe VS. Jeff Jarrett
Heinäkuun Victory Roadin tapaan myös tässä Jarrett selvisi ppv:stä läpi ilman mestaruuspuolustusta. Vyö ei nimittäin ollut laisinkaan panoksena tässä ”fanien kostoksi” ristityssä matsissa. Ideana oli, että kehän laidalla oli 18 TNA:n fania, ja he olivat aseistettuja nahkavöillä. Mikäli Jarrett koittaisi paeta Joen kynsistä, olisi faneilla lupa läiskiä Jarrettia selkänahkaan vöillään. Tämä kaikki sen vuoksi, koska Jarrett oli ”most hated man in wrestling” ja oli pettänyt TNA:n fanikannan liian useaan otteeseen. Ja tosiaan kukaan ei ollut vieläkään selättänyt taikka lukottanut Samoa Joeta. Nyt hänen voittoputkensa pituus oli jo huikeat 15 kuukautta.

Kolme tätä edeltänyttä ottelua olivat olleet todella hyviä ja yksi niistä ihan huipputasoa. Harmittavasti tämä katkaisi tuon positiivisen kierteen olemalla varsin tavanomaista brawlausta typerällä stipulaatiolla. Muutenkin tämä oli pääotteluksi varsin lyhyt ja lähtökohtaisestikin mälsä, koska vyö ei ollut panoksena ja sitä myöten jännitys voittajasta laski kovasti. Ottelulla oli kyllä hyvät hetkensä, mutta ne eivät millään riittäneet nostamaan tätä edes kolmen tähden tasolle. Pettymys pääotteluksi, vaikka toki surkeampiakin on joskus nähty.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:04
Voittaja: Samoa Joe (Muscle Buster)

Arvosana: ** ½

HA HA HA HA !!!

Välittömästi ottelun päätyttyä Jim Cornette ilmestyi kehään vihdoinkin kertomaan ”painimaailman mullistavan” ilmoituksensa. Lyhyen esipuheen jälkeen Cornette paljasti Impactin siirtyvän marraskuussa ”prime time” katseluaikaan Spike TV:llä. Kova uutinen sinällään, mutta se ei ollut Cornetten varsinainen asia. Se nimittäin pyöritettiin titantronilla.



Ja noihin Anglen härskeihin naurunröhähdyksiin tapahtuma siis päättyi nostaen odotukset tulevaisuutta silmällä pitäen ihan pilviin. Olipahan huima ilmoitus ja parastahan tuossa oli, että yleisö ei todellakaan osannut arvata tuota etukäteen, vaan luuli ilmoituksen koskevan Goldbergin paluuta. Kyllähän tämä melkoisen huimat fiilikset jätti, iso pala painihistoriaa.

*** LAX
** AJS & Daniels
* Christian Cage


Yhteenveto: Melkoista vuoristorataa. Alku oli heikko, mutta keskivaiheilla nähtiin kaksi todella hyvää ja yksi huippumatsi. Sitten seurasi heikohko pääottelu, mutta sen jälkeen ilmoitus Kurt Anglen signauksesta jätti varmasti hymyn kaikkien huulille illan päätteeksi. Sellaista eheää pakettia ei saatu aikaiseksi, mutta verrattuna kesän tarjontaan oli tämä iso askel oikeaan suuntaan ja varsin hyvä tapahtuma muutamalla kauneusvirheellä. Keskiarvoon tulee neljäsosan lisä ihan siitä hyvästä, että kerrankin ”iso ilmoitus” oli oikeasti iso ilmoitus.


Pähkinänkuorispoilerit
A-1 VS. Eric Young (6:16) **
Petey Williams VS. Jay Lethal (7:27) * ½
Abyss VS. Raven VS. Brother Runt (11:32) ***
Triple Chance Tag Team Battle Royal (14:26) *
Senshi VS. Chris Sabin (16:57) *** ½
Christian Cage VS. Rhino (16:26) *** ½
LAX VS. AJS & Daniels (15:31) **** ¼ (illan paras)
Samoa Joe VS. Jeff Jarrett (11:04) ** ½


PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Final Resolution 2,92
6. TNA - No Surrender 2,91
7. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
8. TNA - Lockdown 2,79
9. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
10. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
11. TNA - Sacrifice 2,72
12. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
13. WWE - Backlash (RAW) 2,46
14. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
15. TNA - Victory Road 2,39
16. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
17. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Näin. Jatkoa tulee ainakin parin tapahtuman verran, sillä muistaakseni Bound For Gloryyn asti löytyy varastosta valmiiksi kirjoitettuna. Sen jälkeen katsotaan.

[Kenitys]

Kiva että Whattikin on taas herännyt. Aamupäivän kunniaksi pitäisi tehdä töitä, mutta järjetön vesisade (kiitos sadekausi) ei innosta, joten postataanpa yksi arvostelu Phuketissakin ollessa.


INSURREXTION 2003

WWE oli järjestänyt ensimmäisen pelkästään britti-katsojien saatavilla olevan ppv:n syksyllä 1997, jolloin WWF matkasi ykkösluokan köörinsä kanssa Brittein saarilla järjestääkseen One Night Only -nimisen tapahtuman. Briteissä järjestetty ja vain Brittien ppv-kanavilla (myöhemmin myös muualla Euroopassa ja kaiketi jopa Australiassa muttei kuitenkaan Jenkeissä) tilattavissa olevat ppv:t eivät tapahtuman huolimasta jääneet yhden illan jutuksi, vaan vuoden 1998 lopussa WWE järjesti samalla periaatteella Capital Carnagen. Vuodesta 1999 lähtien WWE siirtyi kahden britti-ppv:n vuositahtiin, ja vuodesta 2000 lähtien noiden tapahtumien nimiksi vakiintuivat Insurrextion ja Rebellion. Kun WWE jakaantui vuonna 2002 kahteen brändiin, Insurrextionista tuli pelkästään Raw'n painijoilla tähditetty ja Rebellionista pelkästään Smackdownin painijoilla varustettu ppv. Britti-ppv:t olivat siis edelläkävijöitä tässä ppv:eiden brändieksklusiivisuudessa, joka olisi arkipäivää tätä tapahtumaa seuraavasta Bad Bloodista lähtien myös jenkkitapahtumissa.

Samalla kuitenkin britti-ppv:eillä olisi edessään karu kohtalo. Tämä vuoden 2003 Insurrextion on nimittäin viimeinen ikinä UK:ssa järjestetty vain brittikatsojille tarkoitettu ppv. Olen yrittänyt joskus aikaisemminkin selvitellä syitä näiden tapahtumien lopettamiseen, mutta en ole vieläkään ihan varma. Nettilähteiden mukaan syynä ovat joko bränd splitin tuomat vaikeudet (en tiedä mitkä) tai sitten se ihan uskottavalta kuulostava selitys, että WWE päätti korvata varmaankin aika hintavat ja ei kovin merkittävät ppv-kiertueet laajemmilla koko Euroopan kiertueilla ja tv-lähetysten kuvaamisella Briteissä. Tämä onkin toiminut omasta mielestäni paljon paremmin, sillä Briteissä kuvatut tv-show't ovat olleet lähes poikkeuksetta kiinnostavia, mutta nämä ppv-lähetykset tarjosivat harvoin mitään kovin kiinnostavaa. Olen siis ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun, että WWE lopetti pelkästään brittikatsojille tarkoitetut ppv:nsä, mutta on tämä silti taas yhden aikakauden loppu.

Selostajinamme historiallisessa ppv:ssä JR ja King.


Jazz (c) w/ Theodore Long vs. Trish Stratus - WWE Women's Championship
En ole asiasta mitään tilastoa pitänyt (JACK! RIENNÄ APUUN!), mutta väittäisinpä, että tämän projektin aikana ei ole nähty yhtään ppv:tä, jonka openerina toimii 1 vs. 1 -ottelu naisten välillä. Voin toki olla väärässäkin, mutta hyvin poikkeuksellinen avausottelu tämä Jazzin ja Trishin mestaruusottelu oli. Eipä minulla silti mitään tätä ratkaisua vastaan ollut, sillä Jazz ja Stratus olivat oikein taitavia naispainijoita, ja heillä oli takanaan WrestleManiasta lähtien käynnissä ollut feudi Women's-mestaruudesta. Jazz oli pitänyt vyötä hallussaan parisen kuukautta, mutta Trish tahtoi vyön kiivaasti takaisin itselleen.

Olipa mielenkiintoinen alku show'lle. Naisten ottelut eivät tosiaan ole yleensä avanneet ppv:eitä vaan ovat ennemminkin toimineet show'iden väliotteluina. Syykin on yleensä ihan ymmärrettävä, sillä openerin tärkein tehtävä on repäistä yleisö takuuvarmasti show'hun mukaan, ja merkittävä osa naisten otteluista on semmoisia, että yleisö ei yksinkertaisesti suhtaudu niihin kovin palavasti. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin hyvin toisenlainen, sillä brittiyleisö oli alusta lähtien aivan täysillä mukana ottelussa ja hurrasi Trishille sen minkä ehti. Asiaa auttoi huomattavan paljon se, että Jazzille ja Trishille oli annettu aika lähes 10 minuuttia, mikä on tosi harvinaista WWE:n naisten otteluissa. WWE:n kärkiluokan naispainijoina Stratus ja Jazz käyttivät ajan hyödykseen ja tarjosivat yhden parhaista tämän projektin aikana nähdyistä naisten otteluista. Jos vain pari hetkittäistä kankeutta ja lopun sekaantumissekoilut olisi saatu pois, tämä olisi ehkä voinut olla peräti kolmen tähden ottelu. Oivallinen avaus illalle silti.
**½ (9:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jazz (Pinned Stratus after Theodore Long's interference)

Christian (c) vs. Booker T - WWE Intercontinental Championship
Christian oli noussut Intercontinental-mestariksi Judgment Dayn Battle Royalissa, jossa oli kruunattu ensimmäinen IC-mestari yli puoleen vuoteen. Eric Bischoff oli poistanut IC-vyön käytöstä lokakuussa 2002, mutta Steve Austin toi sen toukokuussa 2003 takaisin. Uudeksi mestariksi nousi siis Christian, mutta kovin reilulla keinolla hän ei ollut vyötä hankkinut itselleen. Ottelun toiseksi viimeinen painija Booker T oli nimittäin ehtinyt jo eliminoida Christianin kehästä, mutta ottelun ainut tuomari oli tuolloin tajuttomana maassa eikä nähnyt eliminointia. Bookerin musiikki alkoi soida, ja Pat Pattersson oli jo nousemassa kehään ojentaakseen vyön Bookerille, mutta Christian pilasi juhlat. Hän iski Patterssonin tajuttomaksi, ryösti IC-vyön ja kolkkasi sillä myös Bookerin. Sen jälkeen hän viskasi Booker T:n kehästä ulos juuri, kun tuomari oli tullut taas tajuihinsa. Näin ollen Christian kruunattiin IC-mestariksi. Mestaruusvoittonsa kunniaksi Christian aloitti urallaan aivan uuden aikakauden, ja hän muun muassa muutti tyylinsä radikaalisti. Tähän mennessä Christianilla oli ollut koko uransa ajan todella pitkät hiukset, mutta nyt hän leikkasi suurimman osan pois. Tämä hiustyyli myös vakiintui tästä lähin Christianin pysyväksi lookiksi. Christian ei kuitenkaan voinut liikaa nautiskella uudesta tyylistään, koska Booker T kantoi kaunaa JD:n kohtalosta ja tahtoi saada mahdollisuuden mestaruuden voittamiseen itselleen.

Oppikirjamaisen hyvä ottelu. Pitää jo tässä vaiheessa antaa suuri kiitos brittiläiselle yleisölle, joka on ollut tähän mennessä aivan erinomaisesti mukana ppv:ssä. Jenkkiyleisö jaksaa harvoin innostua näistä ala- ja keskikortin koitoksista oikeasti niin paljon, että huutaisi äänensä käheästi, mutta britit pitivät tämänkin ottelun tunnelman alusta loppuun asti todella korkealla. Ehkäpä kiitokseksi juuri tuosta Christian ja Booker T vetäisivät paljon paremman ottelun kuin olin ajatellut. Luulin etukäteen, että Christian ja Booker säästelisivät otteitaan jenkkitapahtumia varten ja että he saisivat aikaan sellaisen ihan mukavan koitoksen. Sen sijaan Christian ja Booker T pistivät oikeasti kaikkensa peliin ja painivat tiukan 15-minuuttisen koitoksen, joka vain parani mitä pidemmälle eteni. Lopussa nähtiin ehkä pientä sähläystä, kuten selvästi ohi mennyt Missile Dropkick Bookerilta, mutta ainakin molemmat yrittivät. Tämä oli ehdottomasti hyvä kakkosmestaruuskamppailu ja aika lähellä hienoa arvosanaa. Toivottavasti näitä nähdään lisää IC-vyöstä. Tähän mennessä show oli alkanut oikein mallikkaasti.
*** (15:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Christian (Roll up while holding the ropes for leverage)

Rob Van Dam & Kane (c) vs. La Résistance - World Tag Team Championship
Rob Van Dam ja Kane olivat pitäneet joukkuemestaruuksia hallussaan jo alkukeväästä lähtien. He olivat puolustaneet vöitään muun muassa Chief Morleyta ja Lance Stormia, Dudley Boyzeja sekä Testiä ja Scott Steineriä vastaan. Nyt heidän uusimmaksi haastajakaksikokseen nousi ranskalaisnuorukaisten Rene Dupréen ja Sylvain Grenierin muodostama La Résistance. Ranskalaisjoukkue oli ollut tähän mennessä Raw'ssa todella vakuuttava, ja siitä palkinnoksi he ansaitsivat mestaruusottelun. Ehkä Résistancen nousuakin tärkeämpi tarina ottelun taustalla oli Kanen uran laskusuhdanne. WWE oli viime aikoina alkanut rakennella storylineä siitä, kuinka Kane oli ollut viime aikoina suurissa ongelmissa ja epäonnistunut monissa otteluissaan pahasti. Kun Kane hävisi Grenierin sekaantumisen takia Singles-ottelussa Rene Dupréelle, Raw'n co-GM Steve Austin saapui kehään huutamaan Kanelle, kuinka hän ei nähnyt Kanessa enää tippaakaan siitä palosta, joka Kanen sisällä oli roihunnut vuonna 1998, jolloin Kane voitti WWE-mestaruuden Austinilta First Blood Matchissa. Austin tahtoi nähdä tuon palon uudestaan. Tarpeeksi provosoituaan Austin saikin Kanen nappaamaan häntä kurkusta kiinni, mutta lopulta Kane ei kuitenkaan iskenyt Austinia maahan Chokeslamilla. Sen sijaan hän sai itse maistaa Austinin Stunnerista.

Mukavaa nähdä, että WWE antaa tuoreelle La Résistance -kaksikolle saman tien mahdollisuuksia näyttää kykynsä. Toivottavasti push jatkuu myös tämän britti-ppv:ssä nähdyn mestaruusottelun jälkeen, sillä Dupréella ja Grenierillä on tosiaan paljon taitoa, kuten olen miesten uran myöhemmiltä vaiheilta todennut. On kuitenkin kivaa huomata, että kaksikko oli hyvässä iskussa heti uransa alkuvaiheissa. Kieltämättä tämä Dupréen ja Grenierin kaksikko toimii La Résistancena vielä paremmin kuin Grenierin ja Conwayn kaksikko myöhemmin. Tässä ottelussa parasta oli nähdä, miten ranskalaisnuorukaiset liikkuivat vauhdikkaasti ja pistivät oikeasti peliin kaikkensa, mutta myös RVD ja Kane vetivät ihan hyvän (vaikkakin todella rutiininomaisen) suorituksen. Mihinkään erityisen säväyttäviin otteisiin ei tässä mestaruusottelussa päästy, mutta Raw'n joukkuedivari toimii kuitenkin varmalla tyylillään. Ei mitään supermeininkiä mutta perustoimivaa joukkuepainia. Kyllä tätä ihan mielellään katselee.
**½ (9:03)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Rob Van Dam & Kane (RVD pinned Grenier after a Five Star Frog Splash)

Rico vs. Goldust
Tämän ottelun taustalla ei ollut mitään mainittavaa feudia, mutta molemmilla painijoilla oli kuitenkin ollut omat kuvionsa viime aikoina. Goldust oli ollut uudenlaisissa ongelmissa siitä lähtien, kun Triple H:n ja Booker T:n feudin aikana HHH ja Ric Flair paiskasivat Booker T:n ystävän Goldustin sähkökaappiin, josta 'Dust sai pahan sähköiskujen sarjan. Tuon seurauksena Goldust oli käyttäytynyt tavallista sekavammin ja alkanut änkyttää paljon aikaisempaa enemmän. Hienoa hahmonkehittelyä. Rico puolestaan oli toiminut pitkän aikaa 3 Minute Warningin managerina, mutta lopulta hän oli saanut tarpeekseen Roseyn ja Jamalin saamattomuudesta. Samoalaiskaksikko ei ollut menestynyt ollenkaan sillä tavalla kuin Rico oli toivonut, joten Rico dumppasi manageroitavansa ja siirtyi Singles-uralle. Siinä hän oli ollutkin tähän mennessä yllättävän menestyksekäs, ja nyt Rico haki seuraavaa isoa voittoa konkari-Goldustista.

Tässä on erinomainen esimerkki otteluista, joiden määrä kasvaa brändien omissa ppv:eissä. Tietyllä tavalla se on kieltämättä harmillinen asia, koska tähän mennessä lähes kaikki ppv-ottelut ovat aina olleet pohjustettuja ja myös suhteellisen merkityksellisiä midcard-otteluita, mutta tästä lähtien mukaan tulee enemmän fillereitä ja ei-niin-kiinnostavia alakortin kohtaamisia. Minua se ei kuitenkaan haittaa, koska on kiinnostavaa päästä näkemään laajempi edustus molempien brändien painijoista. Esimerkiksi Ricoa ei ole nähty taas koko vuoden aikana. On myös hyvä todeta, että WWE ei ole tämän aikakauden jälkeen päässyt enää ollenkaan fillereistä eroon, vaan niitä on edelleen ppv:eissä, vaikka ne ovat brändien yhteisiä. Lisäksi juuri näistä otteluista paljastuu välillä yllättäviäkin helmiä. Ikävä kyllä tämä ei kuitenkaan ollut sellainen. Tämän ottelu erotti ihan mukavasta tv-ottelusta lähinnä se, että tämä oli kestoltaan tv-matsia pidempi. Muuten tämä oli ihan toimivaa ja katseltavaa peruspainia, muttei millään tavalla kovin yllättävää. Rico väläytti upean Moonsaultin, ja Goldustiltakin nähtiin pari nättiä liikettä, mutta siihen ne erityisen säväyttävät hetket jäivät. Tasoltaan tämä oli aika samanlainen kuin TNA:n edellisen ppv:n ME. Mistä se taas kertoo, on kokonaan toinen asia.
** (9:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldust (Scoop Powerslam alias Director's Cut)

Highlight Reel w/ Chris Jericho, Eric Bischoff & Steve Austin
Jostain syystä Chris Jericholle ei ollut buukattu tähän tapahtumaan ollenkaan ottelua, vaan sen sijaan hän sai kunnian vetää historian ensimmäisen ppv-tason Highlight Reelin. Jericho oli siis jokunen aika sitten alkanut vetää Raw'ssa viikottaista Piper's Pit -tyylistä talk show -segmenttiään, jossa fokus tuntui olevan usein enemmän Jerichon itsekehussa kuin vieraiden kanssa juttelussa. Highlight Reelin ajan kehä oli koristeltu punaisella matolla, hienoilla taideteoksilla ja ennen kaikkea legendaarisella Jeritron 5000 -screenillä. Olisin voinut vielä joten kuten hyväksyä tämän anglen, jos tässä olisi jotenkin jatkettu Jerichon ja Goldbergin feudia, joka oli selostajien mukana kuumimmillaan mutta josta ppv-katsojilla ei tähän mennessä ollut mitään hajua. Missä Goldberg taas edes oli? Alan kyllästyä koko 'Bergiin tämän näkymättömyyden takia. No, tällä kertaa Jerichon vieraana oli Eric Bischoff, jonka kanssa Y2J lätisi paskaa. Ihan viihdyttävä anglehan tämä kieltämättä oli, koska Jericho oli erinomainen mikissä, eikä Bischoffkaan huono hommassaan ollut. Kuvion täydensi Bischoffin co-GM -kaveri Steve Austin, joka saapui kehään ilmoittamaan muuttaneensa Main Eventin stipulaation Singles Matchista Street Fightiksi. Lopuksi Austin pieksi Jerichon ja Bischoffin, mikä ei minusta ollut mitenkään ongelma "Jerichon pushin" tai muun kannalta, mutta ei se nyt kovin tarpeellistakaan ollut. Nautin tästä anglesta ihan vain puhtaasti miesten mikkitaitojen takia. Buukkauksellisesti tämä oli täysin turha.


Christopher Nowinski & Theodore Long & Rodney Mack vs. Dudley Boyz
Kun Linda McMahon oli nimittänyt Steve Austinin Raw'n co-GM:ksi, olivat Dudleynkin veljekset voineet lopettaa vastentahtoisesti harjoittamansa Bischoffin puolustamisen. Dudleyt olivat kääntyneet takaisin faceiksi, ja myös heidän veljensä Spike Dudley oli palannut kuvioihin. Tämän jälkeen Dudleyt olivatkin alkaneet pyöriä Raw'n keskikortissa ilman suurempaa päämäärää aiheuttaen mahdollisimman laajaa tuhoa. Viime aikoina heillä oli ollut rähinää Harvardista valmistuneen ylimielisen neron Christopher Nowinskin ja Theodore Longin manageroiman ja vasta keväällä WWE-debyyttinsä tehneen Rodney Mackin kanssa. Mack kuului Longin Thuggin & Buggin Enterprises -stableen, jonka tarkoitus oli vanha kunnon mustien painijoiden olojen kohentaminen painibisneksessä. Tähän mennessä Long oli kieltämättä onnistunut kohentamaan ainakin Mackin oloja, sillä mies ei ollut debyyttinsä jälkeen hävinnyt yhtään ottelua. Mack ja Nowinski olivat aloittaneet yhteistyön todettuaan, että he molemmat kuuluivat "vähemmistöön" (Mack etnisen taustansa ja Nowinski älykkyytensä takia). Tämän ottelun pitikin olla alun perin vain Mack & Nowinski vs. Bubba Ray & D-Von, mutta Steve Austin teki tästä 6-Man Tag Team Matchin ja pakotti Teddy Longin mukaan otteluun, koska Long oli puuttunut openerina nähdyn naisten mestaruusottelun ratkaisuun.

Mitäpä tästä hirveästi sanoisi? Mukava ja viihdyttävä kuuden (tai tarkalleen ottaen viiden) miehen rymistely, jossa ei kuitenkaan äärimmäisen jännittävää tai ennennäkemätöntä ollut tarjolla. Tälläisiä vastaavia Dudleyiden joukkomäiskintöjä paria ihan lahjakasta heeliä vastaan on nähty ennenkin ja nähdään varmasti tulevaisuudessakin. Toisinaan (jos esimerkiksi stipulaationa on Tables Match) paini saattaa olla poikkeuksellisen viihdyttävää, mutta tälläisen väli-ppv:n kohtaamisessa nämä jäävät yleensä sille ihan mukavan tasolle. On kuitenkin todettava, että oli kiva nähdä ensimmäistä kertaa ppv-tasolla Rodney Mackia kehässä, ja Christopher Nowinskikin pääsi ensimmäiseen kunnon ppv-otteluunsa tässä. Molemmat vetivät osuutensa oikein hyvin, ja Teddy Longkin toimi pelkurimaisena heel-managerina paljon paremmin kuin voisi kuvitella. Kokonaisuutena siis ihan mukava joukkorymistely, mutta se siitä.
**½ (9:15)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Dudley Boyz (Spiked pinned Long after Mack accidentally clotheslined him)

Test vs. Scott Steiner - Special Referee: Val Venis
Scott Steinerin ja Testin välit olivat tuhoutuneet lopullisesti pian Judgment Dayn jälkeen. Test ja Steiner eivät olleet pitäneet toisistaan missään vaiheessa, mutta heidät piti yhdessä Testin tyttöystävä ja molempien business manager Stacy Keilber, joka tahtoi kaksikon tekevän yhteistyötä. Stacy oli kuitenkin jo jonkin aikaa pitänyt enemmän Steinerista kuin todella ääliömäisesti käyttäytyvästä Testistä. Viimeinen naula arkkuun oli, kun Test vältti Booker T:n Baseball Sliden vetäisemällä Keiblerin suoraan Bookerin potkun eteen. Tämän jälkeen Test vieläpä virnisti tyytyväisenä ja jätti tyttöystävänsä maahan lojumaan. Niinpä seuraavassa Raw'ssa Keibler ilmoitti, että hänen ja Testin juttunsa on ohi, mutta Test muistutti Stacya siitä, että heidän keskinäinen sopimuksensa on edelleen voimassa, eikä sitä voida katkaista, ellei Test niin halua. Tämähän muistuttaa hyvin paljon Kid Kashin ja Trinityn feudia. Siitä tosin puuttuu kolmas pyörä, joka tässä feudissa oli siis Scott Steiner. Järkytyttyään Testin vastauksesta Stacy nimittäin juoksi Steinerin käsivarsille, ja Steiner otti vihdoin kunnolla yhteen Testin kanssa. Stacy tahtoi tästä lähtien toimia vain Steinerin managerina, mutta homma ei ollut ihan niin yksinkertainen. Tätä ottelua hän seurasi ringsideltä muttei saapunut kehään kummankaan kanssa. Minulla ei ole mitään hajua, miksi Val Venis oli nimetty ottelun erikoistuomariksi. Hän ei liity tähän feudiin mitenkään.

Tämän ottelun suurin ongelma on se, että Bad Bloodissa tultaisiin näkemään toinen vastaava (jossa on panoksena Stacyn managerisopimus), ja minulla ei ole tämän ensimmäisen jälkeen enää mitään mielenkiintoa nähdä toista heti perään. Tämä ei oikeastaan ollut otteluna edes mitenkään erityisen huono, vaan molemmat pystyivät ihan toimivaan brawlaukseen. Kieltämättä Steiner toimii tälläisessä keskikortin roolissa huomattavasti paremmin, sillä tälläisille otteluille ei aseteta samanlaisia odotuksia kuin päämestaruusotteluille, joissa Steiner ei onnistunut vuoden alussa kovin mairittelevasti. Markitan edelleenkin Testiä, ja on todettava, että tämän Stacy-kuvion aikana Test on vetänyt mulkkumaisen heelin roolia hemmetin hyvin. Tuota samaa roolia Test veti myös tässä ottelussa toimivasti. Ajallisestikin tämä ottelu oli sopiva. Parikin minuuttia lisää, ja tämä olisi muuttunut tylsäksi. Nyt saatiin aikaan ok paketti.
** (6:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Complete Shot alias Steiner Flatliner)

Triple H (c) w/ Ric Flair vs. Kevin Nash w/ Shawn Michaels - Street Fight Match for the World Heavyweight Championship
Mielestäni tämän feudin taustat tuli selitettyä aika hyvin jo Judgment Dayssä, ja sen jälkeen storylinessä ei ollut tapahtunut käytännössä mitään uutta. HHH oli edelleen ylimielinen World Heavyweight -mestari, joka tahtoi vältellä turhia yhteenottoja entisen ystävänsä Kevin Nashin kanssa. Nash puolestaan janosi kostoa ja ennen kaikkea HHH:n vyötäisillä olevaa mestaruutta. Nashilla oli puolellaan Kliq-kumppani Shawn Michaels, ja Triple H:lla oli apunaan Ric Flair. Alun perin tämän piti olla täysin uusintaottelu Judgment Daystä, mutta viime hetkellä Steve Austin lisäsi soppaan Street Fight -stipulaation.

WWE oli ilmeisesti oppinut sentään jotain alkuvuoden HHH vs. Steiner -katastrofista. Kahteen ppv:hen peräkkäin ei kannata laittaa samaa kaavaa toistavaa ottelua samojen kahden herrasmiehen välille ilman mitään lisästipulaatiota, jos ensimmäinen ottelu on mennyt perseelleen. Ei vaikka kyseessä olisi vain britti-ppv:n Main Event. Itse olisin ainakin paikan päälle raahautuneena tuntenut oloni todella pahasti petetyksi, jos Main Eventinä olisi tosiaan ollut vain laimea uusinta jo Judgment Dayssä munilleen mennessä päämestaruusottelusta. Nyt sentään tämä viime hetken Street Fight -stipulaatio ja Michaelsin sekä Flairin aktiivinen osallistuminen toivat otteluun jotain lisää. Kokonaisuutena paketista rakentui fyysisen oloinen brutaali mäiskintä, jossa pahinta bumppia otti Flair mutta myös HHH tuntui uhrautuvan ottelun vuoksi ihan kelvollisesti. Kaukana tämä oli edelleenkin hyvästä ottelusta, mutta nyt tätä rajua mättöä voi sentään kutsua ok:ksi otteluksi, jonka lopetuskin jätti tyydyttävän fiiliksen.
** (16:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Sledgehammer shot)

*** Christian
** Booker T
* Trish Stratus

Kokonaisarvio Insurrextionista: Jos WWE ei tämän parempaan ppv-tuotokseen tosiaan pysty Brittein mantereella, niin ehkä on ihan hyvä, että tämä jäi lajinsa viimeiseksi. Show alkoi kieltämättä hyvin, sillä meille tarjoiltiin yksi parhaista naisten mestaruusotteluista ja oikein mallikas IC-kamppailu, mutta sen jälkeen tämä muistutti lähinnä laiskasti buukattua tv show'ta. Ei mitään yllätyksiä, ei mitään erikoisia otteluita, eikä mitään muutakaan kunnon panostamista. Aika huono suoritus. Toivon todella, että Bad Bloodissa nähdään aivan toisenlainen ote. Mitään täyttä paskaa tässä ei kuitenkaan ollut, ja hyvän alun ansiosta tämä ei tipu Kehnoa huonommaksi. Vuoden huonoin WWE-ppv silti.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. WWE Judgment Day - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
15. WWE Insurrextion - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
17. WWA The Retribution - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavaksi ei ole WWE:tä eikä TNA:ta.

[Kenitys]

Laitetaanpa toista arvostelua tälle kuulle, kun on taas kotiuduttu Balille.


THE RECKONING 2003

Merkittävän kansainvälisen painipromootion asemaa tavoitelleen WWA:n moninainen ja hetkittäin hyvin vaikea taival oli alkanut lokakuussa 2001, jolloin promootio järjesti Australiassa ensimmäiset live show'nsa ja myös ensimmäisen ppv:nsä. USA:n ppv-kanavilla se tuli tosin nähtäväksi vasta tammikuussa 2002. Tuon jälkeen WWA oli kierrellyt maailmaa ja järjestänyt tapahtumia Oseaniassa, Euroopassa ja myös Amerikassa, jossa WWA järjesti toisen ppv:nsä helmikuussa 2002. Huhtikuussa pidetyn kolmannen ppv:n kunniaksi WWA palasi takaisin Australiaan, josta sen omistaja Andrew McManus oli kotoisin. Tuon jälkeen WWA oli joutunut pitämään usean kuukauden tauon, koska se ei ollut menestynyt toivotulla tavalla ja koska National Wrestling Alliancen ansiosta paljon huomiota herättänyt pohjoisamerikkalainen Total Nonstop Action vei osan WWA:n tavoittelemasta markkina-alueesta. WWA jatkoi kuitenkin vuoden lopulla ppv-tapahtumiensa kuvaamista, tällä kertaa Skotlannissa. Tuo neljäs ppv lähetettiin Jenkeissä helmikuussa 2003, jonka jälkeen WWA:sta ei ollut kuulunut taas pariin kuukauteen mitään merkittävää, kunnes...

...WWA lähti viimeiselle kiertueelleen Australiassa ja Uudessa-Seelannissa toukokuussa 2003. WWA oli tehnyt päätöksen jo kiertueelleen lähtiessään ja ennen viimeisen ppv:nsä kuvauksia, että tämä kiertue tulisi päättämään promootion taipaleen. WWA ei ollut onnistunut tavoitteissaan, ja suurin osa sen merkittävistä nimistä oli joko lähtenyt kokonaan TNA:han tai vähintäänkin paini siellä päätoimisesti. WWA oli ihan hauska yritys luoda promootio, jolla ei periaatteessa ole mitään kotimaata vaan joka kiertää ja järjestää ppv-tapahtumia ympäri maailmaa. Show'iden laatu ja erityisesti tuotannon tasot olivat kuitenkin suurimman osan ajasta niin surkeita, että en minä ainakaan näistä tapahtumista (varsinkaan kolmesta ensimmäisestä) olisi maksanut mitään. Ehkä oli siis hyvä, että WWA:n taru päättyi tähän.

Tämä viimeinen ppv järjestettiin Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa Aucklandissa. Show avattiin jonkun paikallisen heimon esittämällä jännittävällä tanssilla. En tiedä, mitä sanoa. Selostajinamme WWA:n selostuspariksi vakiintunut Jeremy Borash & Glenn Gilbertti (alias Disco Inferno).


Mark Mercedes vs. Rick Steiner
Rick Steiner oli esiintynyt yhdessä WWA:n aikaisemmassa ppv:ssä (Yhdysvalloissa järjestetyssä The Revolutionissa), ja nyt hän teki paluunsa asettumalla isokokoista australialaiskörilästä Mark Mercedestä vastaan. En oikeastaan tiedä yhtään mitään Mercedeksestä, eikä tunnu tietävän internetkään. Jeremy Borashin mukaan Dean Malenko oli kouluttanut hänet. Joka tapauksessa Mercedes oli lähemmäs kaksimetrinen aussipainija, joka piti ennen ottelua lyhyen (ja kömpelön) promon, jossa hän haukkui uusiseelantilaiset ja kehuskeli australialaisuudellaan. Ilmeisesti Uuden-Seelannin ja Australian välit olivat yhtä lämpimät kuin Suomen ja Ruotsin. Steiner saapui tukkimaan Mercedeksen turvan, ja uusiseelantilaisyleisö kävi aivan villinä.

Paras tapa tämän ottelun kuvaamiseen on varmaankin se, että ei tämä ollut niin huono kuin olisin etukäteen luullut. Itse asiassa Rick Steiner liikkui kehässä yllättävänkin energisesti ja näytti edelleen osaavan ne muutamat oikein näyttävät Suplexit. Mercedeksestä ei tämän ottelun perusteella oikein pysty sanomaan mitään, mutta kokoonsa nähden hän pystyi ihan kelvollisiin otteisiin. Ehkä se Malenkon koulutus näkyy juuri tuossa. Etukäteen tosiaan ajattelin, että nobodyn ja hasbeenin välinen ottelu kuulostaa hirveältä avaukselta illalle, mutta yllättävän siedettävän matsin nämä kaksi korstoa tempaisivat. Onneksi ottelu pidettiin aika lyhyenä, joten kumpikaan ei ehtinyt väsyä. Positiivisesta reaktiostani huolimatta on huomautettava, että osittain tuon ajanpuutteenkin takia tämä lyhyt rykäisy ei yllä edes kahteen tähteen - toisaalta taas pidemmällä ajalla olisi tuskin saavutettu edes sitä. Ehdottomasti siis heikko opener muttei niin p**ka kuin paperilla.
*½ (3:49)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rick Steiner (Diving Bulldog)

Puppet vs. Meatball vs. Teo
Kyllä vain, WWA jatkoi edelleen upeiden kääpiöotteluiden tarjoamista. Tällä kertaa Puppet The Midget Killerin ja Teon ikuisuusfeudiin oli sekoitettu "maailman suurin kääpiöpainija" Meatball. Olisin tehnyt mitä tahansa saadakseni nähdä ennemmin vielä yhden Puppetin ja Teon välisen ottelun, sillä Meatball on varmaan tämän hetken maailman onnettomin painija, jos häntä sellaiseksi voi edes kutsua. Jos tarvitsette perusteluja, lukekaa vuoden 2002 koostepostaukseni.

Olen jo moneen kertaan todennut koko kääpiöpainin pahimmaksi mahdolliseksi ajantuhlaukseksi. WWA jatkoi valitsemallaan tiellään loppuun asti ja jatkoi kääpiöotteluiden tarjoamista, vaikka kukaan ei ollut enää kiinnostunut. Näissä otteluissa oli joku älytön viehättävyytensä siihen asti, kun mukana oli Hardcore-elementti, mutta sen poistamisen jälkeen näistä tuli yksinkertaisesti tylsää kuraa. Ottelun tasoa ei jostain kumman syystä myöskään paranna se, että otteluun lisätään maailman lihavin ja samalla painitaidottomin kääpiöpainija Meatball (vuoden huonoin painija vuosimallia 2002). On tosin Meatballin eduksi todettava, että tällä kertaa hän pystyi ainakin alkuottelun ajan jopa kävelemään ja tekemään peräti kärrynpyörän. Painiotteita häneltä ei edelleenkään nähty. Puppet ja Teo ovat puolestaan vanhoja tuttuja, mutta ikävä kyllä heidän otteensa tuntuvat muuttuvan huonommaksi joka kerralla. Nytkin suurin osa liikkeistä oli botchattuja. Lopetus oli kuitenkin nätti, joten annan siitä puolikkaan.
½
Voittaja:

Spoiler: näytä

Teo (Pinned Meatball after a Swanton Bomb)

Devon Storm vs. Konnan - Hardcore Match
Devon Storm oli otellut WWA:n historian klassissimmat Hardcore-ottelut Sabun kanssa vuoden 2002 keväällä. Loppuvuodesta Storm oli voittanut WWA Hardcore -mestaruuden, jonka historia oli kuitenkin jäänyt lyhytikäiseksi, sillä kyseistä vyötä ei ehditty koskaan näkemään ppv-tasolla. Vyö vakatoitiin hyvin nopeasti Stormin mestaruusvoiton jälkeen, ja Stormia ei nähty ollenkaan Retribution-ppv:ssä. Nyt Storm oli kuitenkin tehnyt paluunsa, ja onneksi olikin, koska tässä kaverissa oli hurjasti potentiaalia. Harmittaa edelleen, että sen enempää WWE kuin TNA:kaan ei tajunnut hyödyntää häntä, koska mahdollisuuksia olisi voinut olla vaikka mihin. Nyt Storm kohtasi Hardcore-ottelussa Konnanin, koska... niin nyt vain oli päätetty.

Mukavaa, että tämä show pystyy tarjoamaan positiivisia yllätyksiä. Olin etukäteen aivan varma, että tästä Hardcore-ottelusta on turha odottaa yhtään mitään, koska Konnan on viime aikoina osoittanut, ettei hänestä yksinkertaisesti ole enää painimaan viihdyttävää Singles-ottelua. Suurin syy Konnanin otteluiden heikkouteen on ollut se, että Konnanilla ei riitä kunto, joten en uskonut, että asia korjautuisi HC-kamppailussa. Jotenkin kummassa toisin kuitenkin kävi, ja tästä ottelusta tuli kuin tulikin ihan mukava ottelu. On tosiaan otettava huomioon, että hehkutuksen määrästä huolimatta tässä ei ollut kyse kuin ihan kivasta HC-mäiskinnästä, mutta odotuksiin nähden tämä onnistui hienosti. Siitä tosin suurin kiitos kuuluu Devon Stormille, joka otti taas kovaa bumppia ja väläytti pari innovatiivista spottia. Storm aivan valehtelematta kantoi Konnania koko ottelun ajan, vaikkakin Konnan kesti mukana yllättävän hyvin. Ottelun näyttävimmissä spoteissa Storm hyödynsi teräsportaiden varaan pystytettyä turva-aitaa.
**½ (10:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Devon Storm (Slingshot Splash out of the ring on the guardrail)

Chris Sabin (c) vs. Jerry Lynn (c) vs. Johnny Swinger vs. Frankie Kazarian - NWA X Division & WWA Cruiserweight Championship
Tämä oli illan ensimmäinen kahdesta mestaruudenyhdistämisottelusta. WWA oli tosiaan päättänyt, että tämä ppv jäisi heidän viimeisekseen. Niinpä sen kunniaksi he päättivät syventää yhteistyötään TNA:n kanssa (yhteistyöstä yhtenä esimerkkinä se, että Jeremy Borash toimi samaan aikaan WWA:n pääbookkaajana ja TNA:ssa backstage-roolissa) yhdistämällä Cruiserweight-mestaruutensa X-Divisioonan mestaruuden kanssa ja World Heavyweight -mestaruutensa NWA World Heavyweight -mestaruuden kanssa. Molemmista vöistä järjestettiin yhdistämisottelut. Tässä ottelussa X-Divarin mestarina toimi Chris Sabin, joka oli voittanut vyön vasta viikko ennen tätä tapahtumaa. WWA Cruiserweight -mestarina oli puolestaan vanha tuttu Jerry Lynn, joka oli voittanut vakatoituna olleen vyön aivan äskettäin turnauksessa. Lynn oli paininut WWA:ssa edellisen vuoden keväällä, jolloin hän oli nimenomaan osallistunut CW-mestaruusotteluihin muttei ollut voittanut vyötä. CW-mestaruutta ei ollut ollenkaan näkynyt edellisessä WWA:n ppv:ssä, koska entinen mestari AJ Styles oli lopettanut WWA:ssa painimisen. Niinpä vyö vakatoitiin, ja Lynn kruunattiin uudeksi mestariksi turnauksen päätteeksi. Lynnin ja Sabinin haastajina toimivat veteraani Johnny Swinger ja uusi tulokas Frankie Kazarian. Kazarianin ja Sabinin välille oli viritelty pientä feudia, koska molemmat olivat tulevaisuudentähtiä, jotka käyttivät lempinimenään "The Futurea".

Huhhuh. Enpä olisi uskonut ennen ottelun alkua, millainen showstealer tästä kuoriutui. Toki oli selvää, että Sabinin, Lynnin ja Kazarianin sisältävä ottelu ei voi millään mittareilla olla huono, mutta olen silti viime aikoina oppinut suhtautumaan aika pessimistisesti potentiaalisiin huippuotteluihin. TNA:lta ei ole nähty tämän vuoden aikana vielä yhtään huippuottelua, vaikka paperilla siihen olisi ollut useammankin kerran mahdollisuuksia, eikä WWA:kaan ole aikaisemmin onnistunut ylittämään neljän tähden rajaa tarjoamissaan otteluissaan. Nyt se hetki kuitenkin nähtiin WWA:n viimeisessä ppv:ssä, kun Kazarian, Sabin, Lynn ja myös Johnny Swinger pistivät kaikkensa peliin ja tarjosivat aivan huikean light heavyweight -divisioonan spottailuottelun. Tästä ei yksinkertaisesti puuttunut mitään, ei edes aikaa. 15 minuuttia täyttä toimintaa alusta loppuun. Sabin, Lynn ja Kazarian toki väläyttivät näyttävimmät spotit, mutta kunniaa pitää antaa myös Swingerille, joka otti bumppeja hyvin vastaan ja tarjoili hienoja submission-liikkeitä. Parasta ottelussa oli, ettei tämä ollut vain yksittäisten tyyppien spotteja, vaan tässä hyödynnettiin neljän miehen mahdollisuuksia. Ottelussa nähtiin Double Team -liikkeitä ja muun muassa hetki, jossa kaikki pitivät toisiaan Submission-liikkeissä. Upea ottelu ja kiistatta vuoden paras X-Divisioonan mestaruusottelu tähän mennessä.
**** (15:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Sabin (Pinned Kazarian after a Future Shock)

Joe E. Legend w/ Shane Douglas vs. Sabu
Alun perin tähän tapahtumaan oli promottu Shane Douglasin ja Sabun kohtaamista, jossa ratkaistaisiin se, kumpi oli todellinen ECW:n ykköstähti ja kumpi todella oli kiittäminen ECW:n nostamisesta mainstream-promootioiden joukkoon 1990-luvun puolivälissä. Ikävä kyllä (tai riippuu keneltä kysyy) Shane Douglas, jota ei ollut ppv-tasolla tai paljon muutenkaan nähty WCW:n kaatumisen jälkeen, loukkaantui juuri ennen tätä tapahtumaa, joten hän ei ollut painikunnossa. Niinpä ennen tätä ottelua nähtiin Douglasin viihdyttävä promo, jossa hän haukkui yleisön ja Sabun. Promon keskeytti edellisessä WWA-ppv:ssä ensimmäisen kerran esiintynyt nuori ja lupaava Joe E. Legend, joka veti myös varsin toimivan promon, jossa hän ehdotti ottavansa Douglasin paikan ottelussa. Douglas suostui tähän järjestelyyn, ja ottelu oli valmis alkamaan. Douglas liittyi ottelun ajaksi selostamoon.

Lisää positiivisia yllätyksiä! Olen oikeastaan lähes sataprosenttisen varma, että Shane Douglas ei olisi pystynyt Sabun kanssa yhtä hyvään otteluun, koska Douglas ei kieltämättä ollut WCW:n loppuaikoina kovin kummoisessa painikunnossa, eikä Franchise näyttänyt olevan nyt yhtään paremmassa iskussa. Sen sijaan Joe E. Legend teki tässä ottelussa taas kaikkensa, ja siitä pitää antaa iso hatunnosto äijälle, vaikka jonkun verran suoritustarkkuudessa ja tyylipisteissä onkin vielä hiomista. Silti Legend on vaikuttanut näissä kahdessa WWA-esiintymisessään yllättävän hyvältä, kun otetaan huomioon, etten tiennyt kyseisestä kaverista yhtään mitään ennen WWA-tapahtumia. Sabu oli toki oma itsensä. Olin todella lähellä antaa kolme tähteä, mutta päädyin lopulta kuitenkin **½:een, koska loppua kohti nähtiin ikävästä tunnelmaa haitanneita botcheja ja kömpelöitä hetkiä. Muuten olisi voitu puhuakin hyvästä ottelusta, koska molemmat pistivät kroppansa niin täysillä peliin, ja homma pysyi yllättävän hienosti kasassa, vaikka aikaa oli yli 15 minuuttia. Oman lisänsä toi ehdottomasti Douglasin kommentointi selostamosta.
**½ (17:23)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sabu (Top-Rope Arabian Facebuster)

In ring angle w/ Bret Hart
Ennen Main Eventiä nähtiin hyvin historiallinen hetki, kun entinen WWA Comissioner Bret Hart saapui kehään vetämään lyhyen promon. Hart oli toiminut WWA:n comissionerina alkuaikoina kevääseen 2002 asti. Painikunnossa hän ei ollut edelleenkään WCW:ssä kokemansa tärskyn takia, mutta esiintymään Hart pystyi. Sitten Hart jättäytyi pois painibisneksestä kokonaan ja pian sen jälkeen joutui kesällä 2002 pyöräonnettomuuteen, josta seurauksena oli aivohalvaus. Tuon jälkeen Hartia ei ollut nähty missään painiin liittyvässä tapahtumassa ennen tätä. Nyt Hart, joka oli selvästi heikommassa ja sekavammassa kunnossa kuin koskaan urallaan, saapui lyhyesti puhumaan tilastaan. Hart vakuutti parantumisen etenevän hyvää vauhtia, ja hän kiitti kaikkia faneja huolenpidosta. Hart myös puhui siitä, kuinka painibisnes oli viime aikoina menettänyt Davey Boy Smithin, Curt Hennigin ja Miss Elizabethin kaltaisia nimiä. Täytyy myöntää, että oli aika tämä aika ainutlaatuinen ja tunteellinen hetki, vaikka Hartin tilaa olikin harmillista seurata. Onneksi Hartin kunto lähti näistä ajoista vielä uuteen nousuun, vaikkei hänestä koskaan enää painijaa tullutkaan.


Jeff Jarrett (c) vs. Sting (c) - NWA World Heavyweight & WWA World Heavyweight Championships
Tämä oli illan toinen mestaruuksien yhdistämisottelu ja samalla myös Main Event. Sting oli noussut WWA World Heavyweight -mestariksi pian Retribution-ppv:n jälkeen. Tuossa tapahtumassa hän oli hävinnyt mestaruusottelussa Lex Lugerille, ja tuosta tappiosta hän voi nimenomaan syyttää vanhaa vihamiestään Jeff Jarrettia, joka oli auttanut Lugerin voittoon. Näitä kaunoja ja vihamielisyyksiä ei ollut päästy missään vaiheessa selvittämään 1 on 1 -ottelussa ennen tätä kohtaamista. Voittajasta tulisi kiistaton tuplamestari.

Monen positiivisen yllätyksen jälkeen illan Main Eventin täytyi sitten olla se selvä pettymys. Tiesin kyllä jo etukäteen, että Jarrettin ja Stingin ottelulta ei ehkä kannata liikaa odottaa, mutta olihan tämä nyt siitä huolimatta aika laimea veto. Sitä paitsi tämä oli melkeinpä viimeinen kerta, kun Stingin ja Jarrettin ottelu olisi voinut olla jotain muuta kuin pettymys. WCW:ssä miesten ottelut oli pilattu idioottimaisella buukkauksella, ja vuoden 2006 TNA:ssa Sting ja Jarrett eivät olleet enää siinä kunnossa, että he olisivat keskenään saaneet aikaan millään tavalla ikimuistoisen ottelun (vaikka heidät pistettiinkin toisiaan vastaan Bound For Gloryn Main Eventiin). Niinpä salaa toivoin, että tästä olisi voinut kuoriutua kiva mestaruuskoitos, mutta toisin kävi. Alku oli vielä ihan toimivaa painia, mutta siinäkään ei ollut mitään ikimuistoista. Sitten homma lässähti kuitenkin täysin käsiin, kun ensin alettiin huitoa aseilla, sen jälkeen saatiin pakollinen ref bump, ja lopuksi otteluun sekoitettiin vielä pari typerää sekaantumista. Kaikki kruunattiin täysin turhalla swerwe-turnilla, ja kakku oli valmis. Alkupuolen ihan toimivan perusmatsaamisen ja erinomaisen tunnelman ansiosta tämä ei ollut täyttä paskaa, mutta harmillisen heikko veto silti.
*½ (13:41)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett (Pinned Sting after Rick Steiner's interference)

*** Chris Sabin
** Frankie Kazarian
* Jerry Lynn

Kokonaisarvio The Reckoningistä: WWA:n viimeinen ppv jäi myös firman historian parhaaksi, mutta ei tässä silti kovin mairittelevasta kokonaisuudesta voida puhua. Toisaalta minä ihan tietyllä tavalla tykkäsin tästä tapahtumasta, ja siihen oli useitakin syitä. Päällimmäisin oli tietenkin WWA:n historian ensimmäinen ****-ottelu, joka nousee myös koko vuoden MOTYC-listalla aika korkealle. Paljon on kehuja myös annettava erinomaiselle yleisölle, ja kieltämättä tapahtumaa piristivät mukavasti yllättäneet Konnan/Storm ja Legend/Sabu. Openerkin oli odotettua parempi, joten vain kääpiöottelu ja Main Event jäivät harmittamaan. On myös mainittava vielä se, että WWA:n tuotannon taso oli tässä viimeisessä tapahtumassa aivan toisenlainen kuin vaikka heidän ensimmäisessä ppv:ssään. Silti näistä kaikista hyvistä asioista huolimatta on muistettava, että vain yksi ottelu tässäkin ppv:ssä ylitti kolmen tähden rajan. Liikaa ei voi siis kehua, ja tämäkin ppv jää Kehnon puolelle. Hyvää yötä WWA.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
8. WWE Judgment Day - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
15. WWA The Reckoning - Kehno
16. WWE Insurrextion - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
18. WWA The Retribution - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavalla kerralla taas WWE:tä.

[What]

Tämän jälkeen olisi vielä Bound For Gloryn arvostelu varastossa, niin voisi vaikkapa sitten sisulla yrittää viedä vuoden 2006 loppuun ja katsoa sitten jatkomahdollisuuksia. Hauskaa hommaahan tämä on toki, mutta aikaa ei ole oikein löytynyt.


Sunnuntai, 8. Lokakuuta 2006
RBC Center, Raleigh, North Carolina

Ppv karavaani matkusti toista kertaa verrattain lyhyen ajan sisään North Carolinaan sillä myös kesäkuun lopussa nähty Vengeance oteltiin samassa osavaltiossa. Erona oli vaan se, että tällä kertaa tarjolla oli Smackdownin tapahtuma. Hienosta posterista pystyikin päättelemään, että suurin mielenkiinto kohdistui maailmanmestaruuden kohtaloon ja kunkulla olikin edessä tiukka paikka, sillä hän joutui puolustumaan vyötä nelinottelussa. Lisäksi luvassa oli MVP:n debyytti maksutapahtumassa sekä Undertakerin ja Mr. Kennedyn kohtaaminen. Selostajina Michael Cole ja JBL.

Singles Match
Gregory Helms VS. Matt Hardy
Helms oli tammikuusta saakka ollut keskisarjan mestari, mutta tässä ei ollut kyse mestaruuksista. Entisistä kaveruksista oli tullut vihamiehiä kesän aikana ja kaksikko kohtasikin jo heinäkuun Great American Bashissa. Tuo ei ollut kuitenkaan riittänyt puhdistamaan ilmaa miesten väliltä ja tunteet olivat käyneet kuumina loppukesän ja alkusyksyn aikana. Nyt eripuran selvittämiseen ilmeni otollinen tilaisuus. Mielenkiintoisena lisänä oli, että kumpikin olivat näiltä kulmilta kotoisin.

Hyvin samanlainen ottelu kuin se miesten edellinenkin ppv-kohtaaminen. Ihan mukavaa menoa, mutta se viimeinen silaus, joka olisi nostanut tämän astetta paremmaksi jäi ottamatta. Ehkäpä on vaan niin, että Helmsin ja Hardyn kemiat kehässä eivät ihan täysin klikanneet, vaikka miehet lapsuudenystäviä olivatkin. Etenkin ottelun alku oli sellaista haparoivaa ja jopa tylsää painia. Siitä kyllä parannettiin rutkasti loppua kohden ja viime minuuttien tuliset near fallit pelastivat kyllä paljon. Eli kyllä tästä kelpo avausmatsi saatiin, mutta teoriassa olisi luullut Helmsin ja Hardyn pystyvän vielä parempaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:08
Voittaja: Matt Hardy (Twist Of Fate)

Arvosana: ***

WWE Tag Team Championship Match
KC James & Idol Stevens w./Michelle McCool VS. Brian Kendrick & Paul London © w./Ashley Massaro
Londrickin mestaruuskausi oli venynyt jo kunnioitettaviin mittoihin, sillä kaksikko vei vyöt toukokuun Judgment Dayssa. Kaiken lisäksi näiden vauhdikkaisen hurjapäiden ottelut olivat läpi mestaruuskauden olleet erittäin viihdyttäviä ja heistä olikin tullut merkittävin tiimi Smackdownissa pitkään aikaan. Nyt he olivat saaneet vastaansa äskettäin Smackdownissa debytoineen KC Jamesin ja Idol Stevensin tiimin, jota ”kuuma opettaja” Michelle McCool karttakeppinsä kera manageroi. James & Stevens olivat napsineet perjantai-iltaisin vakuuttavia voittoja ja siten ansainneet tämän matsin. Niin ja kaitpa se on ihan asiallista mainita, että Idol Stevensistä kuoriutui vuosia myöhemmin muuan Damien Sandow niminen heebo. KC James puolestaan teki varsin vaatimatton uran WWE:ssä jobberina ja on sen jälkeen painunut täysin unholaan.

Tämän perusteella KC James ei paljoa enempää urallaan ansainnutkaan, sillä hän oli kuiva kuin korppu. Niin karismaltaan kuin liikesetiltäänkin. Eikä paljoa parempi ollut Idol Stevenskään, joka löysi itsensä vasta vuosia myöhemmin. Onnenpotku oli kuitenkin se, että vastassa heillä oli energiset ja räjähtävät London & Kendrick, jotka olivat nousseet myös yleisön suureen suosioon. Niinpä he saivat näistä OVW robotteja muistuttaneista hemmoista yllättävän paljon irti ja ottelu ei ollut laisinkaan hassumpi. Itse asiassa arvostan tämän ihan yhtä hyväksi kuin Hardy-Helmsin, sillä tässä nähtiin parhaillaan sen verran tulista tykitystä Londonilta ja Kendrickiltä, että meinasi tukka lähteä päästä. Hyvä matsi ja jäin miettimään mihin Londrick yltäisi, mikäli he saisivat toisen huippujoukkueen vastaansa.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:37
Voittajat: London & Kendrick (Kendrick pinned James after Standing Shooting Star Press)

Arvosana: ***

Tässä välissä nähtiin melkoisen typerä angle, jossa juhlittiin The Mizin 26-vuotissynttäreitä. Mizin kammottavan törkeän ylinäyttelemisen (ja yleisen raivostuttavuuden) lisäksi segmentti sisälsi sylitanssia Laylalta ja Big Dick Johnsonilta. Eli mahdollisimman halpaa huumoria, joka ehkä nauratti liveyleisöä, mutta ei tv:n kautta nautittuna jaksanut säväyttää.

Singles Match
Montel Vontavious Porter ”MVP” VS. Marty Garner
Syksyn mittaan Theodore Long oli kehunut palkanneensa Smackdowniin sen historian kovapalkkaisimman urheilijan, joka tunnettaisiin lyhyesti nimellä MVP. Ensimmäistä kertaa hän oli näyttäynyt Smackdownissa elokuun 4. päivänä ja tuosta lähtien aina silloin tällöin käynyt promottamassa itseään. Virallisessa ottelussa hän ei ollut kuitenkaan vielä kertaakaan otellut, mutta oli luvannut tehdä sen No Mercyssä yllätysvastustajan kanssa. Nyt oli tullut tämän hassun kokovartaloasuun pukeutuneen suurisuisen miehen aika lunastaa lupauksensa.

Ja kenetkäs MVP sitten valitsi vastustajakseen? Paikallisen jobberin #54. Marty Garner muistetaan (jos muistetaan) siitä nettihittivideosta, jossa hän myy Pedigreen niin sanotusti päin v**tua ja lähestulkoon murtaa niskansa vuonna 1996 Superstarsin jaksossa. Odotetusti myös tämä ottelu oli ihan puhdas squash, jossa ei edes oikeastaan mitään hienoa yksittäistä liikettäkään. Ihan DUD.ia en tohdi antaa (vaikka ei sekään vääryys olisi) mutta eipä tämä paljoa sitä parempi ollut. Täysin turha ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 2:30
Voittaja: MVP (Playmaker Neckbraker)

Arvosana: ½

Singles Match
The Undertaker VS. Mr. Kennedy
Sitten siirryttiin isompien otteluiden pariin. Kesän ja syksyn mittaan Kennedy oli ollut kovassa iskussa ja voittanut isoja nimiä sekä napannut USA:n mestaruuden mukaansa syyskuun 1. päivän Smackdownissa. Menestyksensä vuoksi Kennedy päätyi sellaiseen lopputulemaan, että hänelle ei enää löydy aitoa kilpailua Smackdownista ja niinpä hän pyysi Teddy Longilta lupaa siirtyä RAW:n puolelle. Kenraalimanageri kuitenkin nohevasti osoitti Kennedylle, että hänen väittämänsä ei suinkaan pitänyt paikkaansa. Kennedy ei nimittäin ollut koskaan kohdannut Undertakeria ja samoin tein bookkasi tämän ottelun No Mercyyn. Tapahtuman lähestyessä Undertaker oli leikkinyt tuttuja ”mielipelejään” Kennedyn kanssa muun muassa räjäyttämällä tämän mikrofonin kesken promon. Kennedy puolestaan kivenkovaan väitti, että Undertakerin hokkuspokkus-temput eivät hänen ihonsa alle menisi. Nyt oli Kennedyn nuoren uran suurimman ottelun aika.

Jotenkin hankala ottelu arvostella, koska tässä oli paljon hyvää, mutta myös paljon huonoa. Jos heikkouksista aloitetaan, niin temmoltaan tämä oli välillä puuduttavan hidas ja sisälsi paljon tyypillisen Undertaker-ottelun lainalaisuuksia. Ollessaan ottelun kantavassa roolissa Undertakerilla oli tapana vetää matsi läpi tutulla ja toimivalla sapluunalla, joka ei paljoa raiteiltaan poikennut. Noista heikkouksista huolimatta tämä kuitenkin nousi varsin mainioksi ja samalla illan parhaaksi matsiksi. Ensinnäkin oli mukava nähdä Kennedyä bookattavan tasaväkisesti Undertakerin kanssa. Toisekseen tässä ottelussa nähtiin muutama erikoisempi spotti, joista parhaiten jäi mieleen Kennedyn Kenton Bomb ja Sitout-tyylillä suoritettu Piledriver Undertakerille. Ja kolmanneksi ottelun loppuminuutit olivat aidosti jännittäviä ja niissä onnistuttiin luomaan uskottavia near fall tilanteita. Ehdottomasti Kennedyn uran paras ottelu tähän mennessä ja pointseja täytyy jakaa myös Undertakerille. Hieno ottelu tästä sittenkin saatiin, vaikka vielä puolivälin kieppeillä ei kovin erikoiselta tuntunutkaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 20:35
Voittaja. Mr. Kennedy (via DQ; Undertaker was disqualified after using US Title belt as a weapon)

Arvosana: *** ½

Falls Count Anywhere Match
Rey Mysterio VS. Chavo Guerrero w./Vickie
Tätä voisi kai jo kutsua ikuisuusfeudiksi. Vuonna 2004 miesten ottelusarja pyöri keskisarjan mestaruuden ympärillä, mutta nyt homma oli henkilökohtaista. Chavo oli maksanut Reylle maailmanmestaruuden Great American Bashissa kajauttamalla tätä yllättäen tuolilla päähän ja Summerslamissa Chavo oli onnistunut voittamaan Reyn. Tuon jälkeen kuviossa oltiin nähty yksi merkittävä käänne. Eddien viatonta leskeä esittänyt Vickie oli paljastanut todelliset värinsä ja kääntynyt Reyta vastaan, liittyen tähän ”sinähän et saa elää Guerreron nimen siivellä” kerhoon. Nyt tilanne oli jo niin räjähdysherkkä, että tavanomainen ottelu ei tullut kyseeseen.

Joskus taisin sanoa, että en koskaan kyllästy Chavon ja Reyn matseihin, koska heidän kemiansa toimivat niin hyvin yhteen. Tietyllä tapaa olen edelleen samaa mieltä, mutta toisaalta liikaa on vain liikaa. Nyt lisämaustetta oli toki haettu tuosta FCA-stipulaatiosta ja kyllähän tämä oli hyvin erilainen ottelu kuin yksikään aiemmista miesten kohtaamisesta viimeisten vuosien aikana. Oliko se sitten hyvä asia, niin enpä tiedä. Reyn ja Chavon vahvuudet kun eivät varsinaisesti tällaisessa hc-painissa olleet. Kovaa yritystä ja ihan sellainen kiva matsi, mutta todella kaukana niistä neljän tähden arvosanoista, joihin tämä kaksikko on parhaillaan yltänyt. Ottelu oli vieläpä verrattain lyhyt ja lopetuskin tuli vähän yllättäen. Ei enää tätä paria ppv:ssä ainakaan pariin vuoteen, kiitos.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:12
Voittaja: Rey Mysterio (Crossbody off a guard rail)

Arvosana: ** ½

Singles Match
William Regal VS. Mystery Opponent Chris Benoit
Regal oli illan mittaan kerennyt olla vähän joka paikassa. Heti aluksi hän sai King Bookerilta tehtäväkseen etsiä Finlayn käsiinsä. Vastoinkäymiset kuitenkin piinasivat Regalia, sillä hän kerkesi sotkea itsensä kaatumalla ruokapöydän päälle. Peseydyttyään suihkussa Regal törmäsi lähes alasti ollessaan Vitoon, joka oli tämä Smackdownin mekkoon pukeutuva mies. Lopputuloksena Regal vilahti p**se paljaana Teddy Longin toimistoon. Wikipedian mukaan ohimenevän sekunnin ajan kuvissa olisi vilahtanut myös Regalin pippeli, mutta enpä tuota itse kerennyt edes huomatta. Ja kaiken lisäksi Regalin täytyi kohdata vastustaja, jota hän ei etukäteen edes tiennyt. Lähestulkoon välittömästi tämän ottelun jälkeen Regal kohtasi bäkkärillä vielä kertaalleen King Bookerin, jonka kanssa ajautui käsirysyyn, joten Wiljamilla oli tosiaan kiireinen ilta.

Benoit oli ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pitänyt hieman pidemmän tauon, sillä häntä oli nähty viimeksi toukokuussa. Kesän ajan hän oli parannellut vanhoja vammojaan, mutta teki siis tässä yllätyspaluunsa. Ottelu itsessään oli ehtaa Regal-Benoit laatua. Ihan jokainen ei tietenkään osaa tätä arvostaa, mutta minun mielestäni nämä miesten kivuliaat lukotukset ja brutaalit iskut olivat herkullista katsottavaa. Ehkäpä muistettavinta tässä ottelussa oli Benoit'n rajujen Headbuttien sarja, joiden seurauksena Regalin naamasta alkoi vuotaa vuolaasti verta. Tuon lisäksi tarjolla oli rajuja Knife Edge Choppeja, erilaisia Suplexeja ja taistelun makua. Ainoastaan se, että ottelu oli auttamattomasti liian lyhyt esti tämän nousemisen vielä paremmalle tasolle. Aikaa olisi kyllä pitänyt olla, sillä ppv jäi 25 minuuttia vajaaksi täydestä kolmesta tunnista. Mutta ei tähänkään liiemmälti pettynyt voi olla.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:17
Voittaja: Chris Benoit (Crippler Crossface Submission)

Arvosana: *** ¼

World Heavyweight Championship Match (Fatal 4-Way)
Bobby Lashley VS. Finlay VS. Batista VS. King Booker © w./Queen Sharmell
Alunperin Lashleyn piti haastaa kunkku maailmanmestaruudesta yksilömatsissa ja samoin Batistan ja Finlayn oli määrä otella oma matsinsa. Viimeisimmän Smackdownin päätteeksi Teddy Long kuitenkin pudotti melkoisen pommin ja yhdisti nämä kaksi ottelua täksi nelinotteluksi mestaruudesta. Booker oli luonnollisesti aivan raivoissaan, mutta odotti sentään saavansa apua ystävältään Finlaylta. Irlantilainen oli kuitenkin juuri ottelun alla kohdannut Bookerin takahuoneessa ja tehnyt selväksi, että hän oli tullut North Carolinaan voittamaan mestaruuden, ei auttamaan Bookeria. Joten melkoisen huonolta kunkun mahdollisuudet näyttivät.

Voisinpa sanoa, että Teddy Long teki ihan hyvän ratkaisun muuttaessaan kaksi yksilömatsia täksi nelinotteluksi. Etenkään Booker-Lashley ei varmasti olisi yltänyt kovinkaan erikoiseksi otteluksi. Tämä sen sijaan oli ihan oppikirjamaisen mallikasta viihdemättöä, jonka parissa viihtyi ihan mukavasti. Mutta vaikka ottelu oli ihan loogisesti rakennettu, niin ei tässä sittenkään kaikkia ottelijoiden heikkouksia kyetty peittämään, eikä tässä sellaisia todellisia tähtihetkiä oikeastaan edes ollut. Ehkäpä mielenkiintoisinta ottelussa oli seurata Finlayn ja Bookerin suhtautumista toisiinsa. Riittävän hyvä pääottelu, vaikka mistään muistettavasta tapauksesta ei puhutakaan.

Spoiler: näytä

Kesto: 16:55
Voittaja: King Booker (pinned Finlay after Powerbomb by Batista)

Arvosana: *** ¼

*** The Undertaker
** Londrick
* Mr. Kennedy

Yhteenveto: Hatarat muistikuvat kertoivat tämän olevan Smackdownin synkän aikakauden synkimpiä tapahtumia. Ihan niin kamalaa tämä ei kuitenkaan ollut. Undertaker vs. Kennedy, joukkuematsi, Regal-Benoit ja pääottelu olivat kuitenkin ihan tasokkaita matseja. Ainoa puhtaasti huono ottelu oli MVP:n jonninjoutava squash. Siunaus oli se, että hirviömonsterit Mark Henry, Big Show ja Great Khali loistivat vain poissaolollaan. Kokonaisuutena siis varsin tasainen paketti, johon kuitenkin jäi kaipaamaan sitä yhtä huippumatsia. Sijoittunee koko vuoden mittakaavassa sinne keskivälin hieman heikommalle puolelle, joka kuvaakin ihan hyvin tätä tapahtumaa.


Pähkinänkuorispoilerit
Matt Hardy VS. Gregory Helms (13:08) ***
KC James & Idol Stevens VS. Brian Kendrick & Paul London (9:37) ***
MVP VS. Marty Garner (2:30) ½
The Undertaker VS. Mr. Kennedy (20:35) *** ½ (illan paras)
Chavo Guerrero VS. Rey Mysterio (12:12) ** ½
William Regal VS. Chris Benoit (11:17) *** ¼
Finlay VS. Batista VS. Lashley VS. King Booker (16:55) *** ¼



PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Final Resolution 2,92
6. TNA - No Surrender 2,91
7. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
8. TNA - Lockdown 2,79
9. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78
10. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
11. TNA - Sacrifice 2,72
12. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
13. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
14. WWE - Backlash (RAW) 2,46
15. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
16. TNA - Victory Road 2,39
17. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
18. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11


Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

[Kenitys]

Hienoa, että What jaksaa ainakin vielä toistaiseksi paahtaa :) Ihan ymmärrettävää, että samaa tahtia ei aina pysty pitämään. Itselläkin on tosiaan aika tiukassa, ja uusia ppv:eitä ei ole Aasiassa ehtinyt katsoa lähes ollenkaan, mutta onneksi on vielä vanhoja arvosteluja varastossa, jota ehtii tällein sunnuntaidarrassa tiputella.

No Mercy 2006:sta pitää sanoa, että itse antaisin sille paljon enemmänkin hehkutusta kuin What. Omien muistikuvieni mukaan kyseessä ei tosiaan ollut "SD:n synkimmän aikakauden synkimpiä tapahtumia" vaan yksi harvoista kunnollisista valonpilkahduksista Smackdownista vuodelta 2006. Show'han oli täynnä pelkkiä hyviä ja mielenkiintoisia otteluita - lukuun ottamatta sitä MVP:n squashia. Benoit vs. Regal oli loistava lisä.

Sitten taas vuoteen 2003.


BAD BLOOD 2003

Noniin. Kuten on tullut jo parissa edellisessä WWE-arvostelussa todettua, WWE oli siirtynyt Judgment Dayn jälkeen brand splitin syventämiseen. Tästä lähtien ainoastaan vuoden neljä suurinta ppv:tä (Royal Rumble, WrestleMania, SummerSlam ja Survivor Series) olisivat brändien yhteisiä. Kaikissa muissa ppv:eissä esiintyisi vain yhden brändin painijoita. Tähän mennessä WWE:ssä oli nähty kolme brändieksklusiivista tapahtumaa, jotka olivat kuitenkin kaikki olleet britti-ppv:eitä. Tämä Bad Blood oli ensimmäinen Jenkeissä järjestetty vain toisen brändin ppv, ja omien ppv-tapahtumien järjestämisen kunniakkaan aloitusvuoron sai Raw. Samalla tämä oli Bad Blood -nimisen tapahtuman paluu WWE:n tapahtumakalenteriin. Vuoteen 2002 asti WWE:n kesäkuiseksi vakio-ppv:ksi oli muodostunut King of the Ring, mutta tuon perinteikkään turnauksen historia oli tullut bränd splitin takia tiensä päähän, eikä tapahtuma saanut enää jatkoa. Sen sijaan kesäkuun ppv:n paikan otti Bad Blood, joka oli tuttu nimi In Your House -ajoilta. Tuolloin yhden vuonna 1997 järjestetyn IYH-ppv:n lisänimenä oli ollut Bad Bloodd. Kyseisen ppv:n ME:nä oli muuten WWE:n historian ensimmäinen Hell In A Cell -ottelu. Selostajinamme tässä paluunsa tehneessä Bad Bloodissa olivat JR ja King.


Dudley Boyz vs. Christopher Nowinski & Rodney Mack w/ Theodore Long
Dudley Boyzien ongelmat Christopher Nowinskin ja Rodney Mackin kanssa tulikin selitettyä jo Insurrextionin kohdalla niin tarkasti kuin tämän minifeudin tapauksessa nyt voi ylipäänsä selittää. Parissa viikossa ei mikään ollut muuttunut ratkaisevasti. Dudleyt eivät edelleenkään tulleet toimeen Theodore Longin manageroiman Mackin ja Harvardista valmistuneen painijaneron Nowinskin kanssa. Rodney Mack oli edelleenkin voittamaton Singles-otteluissa. Ennen ppv:tä nähdyssä Heatissa Long oli pyrkinyt saamaan Dudleyiden välille erimielisyyksiä huomauttamalla D-Vonille, että Dudleyidenkin poppoossa vallitsi selvä rotujen eriarvoisuus, sillä Bubba Ray muun muassa aina käskee D-Vonia hakemaan pöydät ratkaisevalla hetkellä. D-Von näyttikin jäävän pohtimaan tätä asiaa tosissaan.

Pitää heti tähän alkuun todeta, että tälläiselle kaikkien ppv:eiden katsojalle (jota ei oikeasti ollut mainittavan paljon, koska vain murto-osa oli nähnyt Insurrextionin) tämä Bad Blood tuntuu monin paikoin vain Insurrextionin kertaukselta, koska ottelut ja feudit ovat edelleen lähes identtiset. Siinä mielessä on hieman ikävää, että tuo viimeinen britti-ppv järjestettiin juuri tässä välissä eikä esimerkiksi toukokuussa, kuten se viime vuonna nähtiin. No, tämä kertauksen maku tuli esille heti illan ensimmäisessä ottelussa, koska tämä oli monin paikoin tosi samanlaista menoa kuin Insurrextion 6-Man Tag Team Matchissa. Ihan kivaa joukkuepainia, mutta ei kuitenkaan millään tavalla erityistä. Koska suurin osa tästä oli jo nähty juuri edellisessä ppv:ssä, ei innostuksen tasonikaan ollut ihan samaa luokkaa. Kyllä tämän siis vaivattomasti katseli, mutta ppv-avauksena tämä ei ollut mitenkään kovin onnistunut. Tämä jäi muuten lupaavan mutta loukkaantumisherkän Nowinskin viimeiseksi ppv-otteluksi. Pian Bad Bloodin jälkeen Nowisnki kärsi pahan aivotärähdyksen, josta hän ei enää toipunut kunnolla painikuntoon. Sen sijaan älykäs (ja oikeasti Harvardista valmistunut) Nowinski siirtyi aikanaan lääketieteen puolelle. Nowinskin johtama joukkio sai kerättyä paljon uutta tietoa painijoille koituvista aivovammoista vuonna 2006 koittaneen Chris Benoit -tapauksen jälkeen.
** (7:13)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Christopher Nowinski & Rodney Mack (Nowinski pinned Bubba Ray after hitting him wit his own protective face mask)

Redneck Triathlon between Steve Austin & Eric Bischoff: 1st Contest - Burping Contest
Raw'n co-GM -kaksikon Steve Austinin ja Eric Bischoffin välit eivät olleet viime aikoina erityisesti parantuneet, vaan kaksikko oli koko ajan ongelmissa toistensa kanssa. Niinpä he olivat lopulta päättäneet selvittää välejään Bad Bloodissa, muttei kuitenkaan perinteisen ottelun muodossa, sillä Austinilla ei ollut enää oikeutta astua kehään painijana. Niinpä Austin kehitteli heille Redneck Triathlonin, jossa Austin ja Bischoff kilpailisivat kolmessa punaniskahenkisessä mittelössä. Lajit arvottiin parinkymmenen eri punaniskaottelumuodon joukosta onnenpyörällä. Ensimmäiseksi ottelumuodoksi oli valikoitu klassinen röyhtäilykilpailu. Bischoffin ja Austinin erimielisyydet olivat toki ihan viihdyttävä lisänsä Raw'n tämän aikakauden kuvioihin, mutta ikävä kyllä tuon kuvion kokonaisviihdyttävyys ei tule kovin vahvasti esille näissä ppv:eihin päätyvissä angleissa. Nytkin yleisölle tarjoiltiin noin viiden minuutin ajan Bischoffin ja Austinin röyhtäilyä, joka ei varsinaisesti ollut kamalan hauskaa. Pahempaa on kuitenkin luvassa.


Test vs. Scott Steiner
Tämänkin ottelun taustatarina tuli selvitettyä aika yksityiskohtaisesti jo Insurrextionin kohdalla. Kaiken takan oli siis nainen, sillä Stacy Keibler oli virallisesti edelleen entisen poikaystävänsä Testin manageri, vaikkei hän enää halunnut olla missään tekemisissä tuon ylimielisen mulkun kanssa. Sen sijaan Stacy tahtoi päästä manageroimaan Scott Steineria, joka taas mielellään tahtoi moukuttaa Stacyn entistä poikaystävää. Testin ja Steinerin yhteistyö oli päättynyt hyvän aikaa sitten, ja nyt oli aika ratkaista kaikki 1 on 1 -ottelussa, jossa oli panoksena Stacyn manageripalvelut.

Aika samanlainen ottelu kuin Insurrextionissa. Steinerin Suplexit olivat hienoja, ja Test hoiti osuutensa oikein muikeasti. Itse asiassa tämä saattoi jopa olla pikkaisen parempi ottelu kuin Insurrextionissa. Ainakin tämä tuntui vähän vauhdikkaammalta. Toisaalta muutosta ei ollut kuitenkaan niin merkittävästi, että sama arvosana riittää hyvin. Miinusta tulee myös siitä, että ottelu lähti käyntiin todella tökeröllä botchilla, kun Steiner yritti hypätä apronilta Testin päälle mutta romahtikin maahan ennen aikojaan. Onneksi ottelussa ei kuitenkaan nähty muita botcheja tai typerryksiä, joten ei tuo hieman huvittavakaan alku lopulta haitannut niin paljoa.
** (6:27)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Scott Steiner (Complete Shot)

Christian (c) vs. Booker T - WWE Intercontinental Championship
Uudesta lookista ja IC-mestaruudestaan nautiskeleva Christian oli edelleenkin uransa huipulla. Halpamaisen mestaruusvoittonsa (katso Insurrextionin taustatarina jos oli vielä jäänyt epäselväksi) hän oli onnistunut nöyryyttäämään Bookeria useamman kerran. Sen lisäksi Christian oli pari viikkoa sitten paikannut Chris Jerichoa yhden illan ajan talk show -hostina pitämällä oman Peep Show'nsa. Vieraana Christianilla oli lyhyen comebackinsa tehnyt The Rock, joka oli ilmeisesti tehnyt face turnin siirryttyään aktiivipainijasta satunnaiseksi esiintyjäksi. Tuossa haastattelussa Rock (joka oli aikaisemmin nimittänyt Christianin suosikkipainijakseen) aukoi Christianille päätään, ja kaksikko ajautui tiukkaan sanasotaan. Lopulta Jericho saapui Christianin avuksi, ja yhdessä he pieksivät Rockin, kunnes Booker T saapui auttamaan People's Championia. Booker ja Rock pieksivät yhdessä Christianin ja Jerichon. The Rockin esiintymisen lisäksi tässä feudissa oli nähty muun muassa spinarooni-kilpailu.

Tässä ottelussa jäätiin ikävä kyllä Insurrextionin Intercontinental-mestaruusottelun taakse. Insurrextionin ottelun kohdalla mietin vähän aikaa, olisinko voinut antaa ottelulle arvosanaksi peräti kolme ja puoli tähteä. Lopulta päädyin kuitenkiin kolmeen, koska se ei hyvyydestään huolimatta tuntunut niin erikoiselta. Tämän ottelun alku vaikutti vielä samanlaiselta hyvältä painilta kuin Insurrextionin ottelu, mutta sitten homma kustiin liian aikaisin typerillä count out- ja diskauskikkailuilla. Heikkouksistaan huolimatta on huomautettava, että ottelu oli viihdyttävä Christianin ja Bookerin hyvän työn ansiosta, mutta lopetuksen ja buukkauksen takia tästä jäi pahasti pettynyt fiilis.
**½ (7:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (via DQ; Christian retained the WWE Intercontinental Championship)

Redneck Triathlon between Steve Austin & Eric Bischoff: 2nd Contest - Pie Eating Contest
Koska ensimmäisen osan röyhtäily oli ollut niin hulvatonta, niin kakkoskilpailussa pistettiin vielä paremmaksi. Toisena osana Redneck Triathlonissa oli nimittäin piirakansyöntikilpailu, mutta syötävät piirakat eivät olleetkaan mitä tahansa... If you know what I Mean. Rock kutsuisi tätä kilpailua "pootang pie eating" -kilpailuksi. Kyllä, vain WWE:ssä päästään tälle tasolle edelleen ppv:eissä. Paremmaksi tämä meni siinä vaiheessa, kun Austin hylkäsi Bischoffin valitsemat "piirakat" eli neljä nuorta ja kaunista naista. Austin oli saanut oikeuden valita "piirakan" annettuaan Bischoffille oikeuden aloittaa tämän kierroksen. Niinpä Austin esitteli Bischoffille tämän "piirakan", joka paljastui keneksipäs muuksi kuin iki-ihanaksi Mae Youngiksi. Young saapui paikalle järkyttävän hirveissä alusvaatteissa, ja erinäisten mukahauskojen ja lähinnä iljettävien vaiheiden jälkeen Young teki Bischoffille todella kuvottavan Bronco Busterin. Tämän jälkeen Austin luovutti kierroksen, ja näin ollen Bischoff voitti toisen erän. En nauranut kertaakaan tämän Young-episodin aikana. Joko olen tosikko tai sitten vitsi oli tosi kulunut ja lähinnä ärsyttävä.


Rob Van Dam & Kane (c) vs. La Résistance - World Tag Team Championship
Kuten jo Insurrextionin joukkuemestaruusottelun taustatarinassa tuli kirjoitettua, joukkuemestareista erityisesti Kanen ura oli ollut viime aikoina alamaissa. Steve Austin oli yrittänyt parisen viikkoa sitten (kirjaimellisesti) potkia Kaneen uutta energiaa, mutta teolla ei ole ollut kovin positiivisia vaikutuksia. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Van Dam joutui La Résistancen yhteishyökkäyksen kohteeksi, mutta jostain syystä Kane ei saapunut ollenkaan avuksi. Myöhemmin RVD vaati Kanelta selitystä poissaoloonsa, mutta Kane ei vastannut Van Damille yhtään mitään vaan poistui paikalta äkillisesti. Pystyisivätkö Kane ja RVD tällä kertaa yhteistyöhön, kun he joutuivat puolustamaan mestaruuksiaan ranskalaiskaksikko Duprée ja Grenieriä vastaan?

Harmillisesti jo illan kolmas ottelu, joka ei yltänyt Insurrextionin tasolla. Tätä vauhtia Bad Bloodista on kuoriutumassa todellinen pannukakku, sillä Insurrextionkaan ei ollut mainittavan erityinen tapahtuma. Toisaalta luvassa on vielä kolme Main Event -ottelua, jotka voivat pelastaa huomattavan paljon. Ainakaan tässä show'ssa alakortti ei selvästi ole se vahvin osuus, toivottavasti tämä ei ole enne tulevien tapahtumien tasosta. Tästä joukkuemestaruusottelusta on heti alkuun todettava, että tässä oli suuren joukkueottelun rakentamisen sijaan kyse enemmän RVD:n ja Kanen keskinäisten ongelmien ja Kanen henkilökohtaisten vaikeuksien rakentelusta. Tuossa tehtävässään ottelu onnistuikin oikein mainiosti, mutta samalla ottelu jäi kuitenkin painilliselta anniltaan perus tv-tasoisen joukkueottelun laatuiseksi. Ihan kiva muttei mitään erikoista.
** (5:49)
Voittajat:

Spoiler: näytä

La Résistance (Grenier pinned RVD after a Double Spinebuster)

Chris Jericho vs. Goldberg
Chris Jerichon ja Goldbergin feudin taustalla oli WCW-aikaisia erimielisyyksiä. Jos joku saattuu vanhoista arvosteluistani muistamaan, Chris Jericho oli vuonna 1998 WCW:ssä kovassa nosteessa ja yksi midcardin vihatuimmista heeleistä. Monet fanit olivat varmoja, että Jericho olisi vihdoin saamassa ansaitsemaansa ME-pushia, kun hän alkoi pilkata Goldbergiä tätä erinäisillä tempuilla ja promoilla viikko toisensa perään. Feud oli monin tavoin verrattavissa Mizin ja Cenan ensimmäiseen feudiin vuodelta 2009. Tuossakin Miz kantoi feudia viikkojen ajan yksin ilman Cenan minkäänlaista osallistumista. Ero oli vain siinä, että Cena lopulta kohtasi Mizin ottelussa, mutta Goldberg käytti backstage-politikointiaan eikä suostunut ottelemaan ollenkaan Jerichoa vastaan, koska ajatteli midcardilaisen kanssa ottelemisen syövän hänen overiuttaan. Niinpä Jericho kohtasi vuoden 1998 Fall Brawlissa feikki-Goldbergin, ja pian tuon jälkeen feud haudattiin. Jericho lähti vain puolta vuotta myöhemmin WCW:stä saatuaan firman politikoinnista tarpeekseen. Kun Goldberg teki WWE-debyyttinsä vuonna 2003, hän ajautui (ihan oikeasti) takahuoneväittelyyn Jerichon kanssa. Väittely eteni iskujenvaihdon asteelle, ja lopulta Jericho taltutti Goldbergin maahan Headlockilla. Monet pitivät tätä loistavana opetuksena Goldbergille.

WWE päätti hyödyntää näitä henkilökohtaisia ongelmia kayfabe-feudissa, joka alkoi siitä, kun Jericho yritti ajaa Goldbergin päältä limusiinillä. Selitykseksi Jericho antoi sen, että he olivat olleet Goldbergin kanssa hyviä ystäviä WCW:ssä ja että Goldberg oli lopulta vienyt sen kunnian, minkä Jericho olisi mielestään itselleen ansainnut. Goldberg yritti päästä kostamaan Jericholle, mutta Y2J pääsi usean kerran niskan päälle muun muassa suihkuttamalla pippurisumutetta Goldbergin silmiin ja lyömällä tätä terästuolilla päähän backstagella.

Noniin, nyt oli vuorossa illan ensimmäinen ottelu, joka ei ollut tuttu Insurrextionista. Samalla tämä oli tähän mennessä illan paras ottelu muttei silti mikään huippukoitos. Hattua pitää nostaa Goldbergille hurjasta bumpista, jossa hän meni todella rajusti Spearilla turvavallista läpi ja aukaisi samalla päänsä pahan näköisesti. Jericholle puolestaan pitää nostaa hattua siitä hyvästä ja varmasta painillisesta osaamisesta, jonka avulla hän hoiti oman hallintaosuutensa ottelussa mainiosti. Kokonaisuudessaan Jericho näytti tässä ottelussa yllättävänkin hyvältä, eli hänestä ei tehty tosiaankaan mitään Goldbergin pelleä. Siitä lisäplussaa ottelulle. Lopulta on kuitenkin muistettava, että kyseessä oli Goldbergin ottelu, joten paini (ja myyminen) jäävät osittain niin puutteellisiksi, että ei tämä hyvää paremmaksi nouse. Tosin oli tämä paljon parempaa toimintaa Goldbergiltä kuin monesti muulloin.
*** (10:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Jackhammer)

Ric Flair vs. Shawn Michaels
Tämän feudin taustatarina alkoi jo oikeastaan ennen Judgment Daytä, kun Michaels ja Flair olivat ottaneet moneen kertaan rajusti yhteen tässä Triple H:n ja Kevin Nashin feudin ohella. Kuvio sai kuitenkin aivan uuden käänteen JD:n jälkeisessä Raw'ssa, jossa Michaels piti Flairille palopuheen, jossa hän käski Flairia olemaan "the man" ja lopettamaan HHH:n perässä hännystelyn. Tuona iltana Flair haastoi HHH:n mestaruusotteluun, josta muodostui vuoden 2003 klassikkokohtaaminen. Flair oli todella lähellä voittaa mestaruuden, mutta lopulta HHH vei voiton rehdisti. Ottelun jälkeen koko Raw'n rosteri saapui osoittamaan Flairille kunnioitusta. Seuraavalla viikolla Michaels kertoi promossaan, että Flair oli ollut koko Michaelsin lapsuuden ajan HBK:n suurin idoli. Michaels tahtoi tulla samanlaiseksi tähdeksi kuin Flair. Samana iltana Michaels ja Flair ottelivat joukkueena, mutta tuohon otteluun päättyi HBK:n ja Flairin kuherruskuukausi. Flair nimittäin kääntyi pysyvästi Michaelsia vastaan täräyttämällä tätä Low blow'lla. Seuraavalla viikolla Randy Orton teki paluunsa WWE:hen ja palasi yhteen Evolution-kumppaneidensa Flairin ja HHH:n kanssa. Flair ja Orton pieksivät Michaelsin yhdessä, mutta seuraavalla viikolla he joutuivat puolestaan Michaelsin hyökkäyksen kohteeksi.

Ei tämä ihan sille tasolle noussut kuin olisi sopinut toivoa. Molemmat tekivät kyllä hyvää työtä, ja erityisesti alussa tässä oli oikeasti suuren ottelun tuntua, mutta lopulta joku viimeinen silaus tuntui kuitenkin puuttuvan. Ehkä se oli se, että keskivaiheilla nähtiin vähän vaisuja hetkiä ja pientä sekavuutta sekä myös botcheja liikkeissä. Samalla se suurin fiilis tuntui kieltämättä hiukan vaimenevan, vaikka se osittain palasikin, kun Michaels hyppäsi kehästä ulos pöydällä maanneen Flairin päälle. Kerrassaan upea bumppi, vaikka vähän oudolta tuntuikin, että tuomari ei diskannut Michaelsia sen takia. Kokonaisuutena tämä oli ehdottomasti siis hieno ottelu, jossa kerrottiin legendan ja vielä suuremman legendan välinen tarina. Molemmat (erityisesti Flair) antoivat kaikkensa. Kaikesta näistä kehuista huolimatta joku viimeinen juttu tuntui vielä puuttuva, ja myös lopetus aiheutti hieman plääh-fiiliksen. Klassikko-ottelua saa siis vielä odotella näiltä kahdelta.
***½ (14:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Ric Flair (Pinned Michaels after Randy Orton's chair shot)

Redneck Triathlon between Steve Austin & Eric Bischoff: 3rd Contest - Sing Off
...Ja vielä yksi osa tätä hauskuutta. Nyt nähtiin ensin Bischoffin lip sync -laulua, kunnes Austin keskeytti tilanteen ja sanoi, että Bischoff laulaa yhtä huonosti kuin Austin. Niinpä Stone Cold päätti muuttaa ottelumuodon oman käden oikeudella Pig Pen Funiksi, jossa voittaja olisi se, joka ensin heittäisi vastustajansa sisääntulorampin vieressä odottavaan karsinaan. Yllättäen Austin voitti ottelun pieksemällä Bischoffin 6-0.


Triple H (c) vs. Kevin Nash - Special Referee: Mick Foley - Hell In A Cell Match for the World Heavyweight Championship
Triple H:n ja Kevin Nashin feud sen kuin jatkui vain. HHH ja Nash olivat ottaneet yhteen rajusti useaan kertaan, ja Steve Austin oli luvannut Nashille vielä yhden mestaruusottelun Bad Bloodiin, koska Hunter oli säilyttänyt mestaruutensa Judgment Dayssä niin halpamaisesti. Austin oli lisännyt otteluun panoksia tekemällä siitä Hell In A Cellin, jottei Triple H pääsisi millään keinolla pakoon Nashia. Samalla tuo päätös toi kuitenkin mukanaan sen ongelman, että kukaan WWE:n tuomareista ei suostunut tuomaroimaan tätä ottelua, sillä Triple H oli päättänyt Tim Whiten tuomariuran edellisessä Hell In A Cellissä. Niinpä Austin joutui hankkimaan jonkun mielipuolisen ja kipua pelkäämättömän henkilön ottelun tuomariksi. Lopulta Austin oli löytänyt ottelulle täydellisen tuomarin, kun hän ilmoitti Mick Foleyn tekevän WWE-comebackinsa tämän ottelun tuomarina. Foleytä ei ollut nähty WWE:ssä vuoden 2001 lopun jälkeen. Tuolloin Foley ja Vince McMahon ajautuivat oikeasti erimielisyyksiin, ja Foley päätti jättäytyä painibisneksestä kokonaan pois. Foley olikin pysynyt poissa vuoteen 2003 asti, ja viime aikoina hän oli tehnyt joitakin indy-esiintymisiä muun muassa ROHissa. Paluunsa hän teki ppv:tä edeltävässä Raw'ssa, jossa HHH yritti pelotella Foleytä pysymään poissa tästä ottelusta, mutta Foley ei niin vain alistunut, ja sen sijaan hän kävi rajun tappelun Hunterin kanssa teräshäkin sisällä.

Saatan olla mielipiteeni kanssa aivan yksin, mutta minusta tämä oli todella paljon mainettaan parempi ottelu. Olen vuosikausien ajan lukenut tästä mielipiteitä, ja suurimmassa osassa niistä tämä koitos mollataan täysin lyttyyn. Jotkut jopa väittävät tätä huonoimmaksi HIAC:ksi ikinä, mutta nuo kommentit kertovat kommentoijasta vain sen, että hän ei ole edes nähnyt esimerkiksi Bossman vs. Undertakeria, josta ei voi puhua samana päivänäkään tämän kanssa. Kokonaan toinen kysymys on se, onko tämä ottelu huono. Minusta tämä ei todellakaan ole huono vaan oikeasti hieno koitos. Ei tämä tietenkään ollut mikään kaunis, tekninen tai taidokas painiottelu, mutta ei kai kukaan herranen aika sellaista odottanutkaan? Sen sijaan tämä oli brutaali, intenssiivinen ja ennen kaikkea viihdyttävä hc-brawl, jossa Nash, HHH ja Foleykin antoivat kaikkensa. Verta, rajua aseiden käyttöä ja todellista omistautumista. Ottelun päätteeksi oikein näki, kuinka kaikki olivat poikki. Toki on totta, että tästä jäivät puuttumaan suuret bumpit ja muut ainutlaatuiset hienoudet, ja siksi tämä ei nousekaan huippuotteluksi. Sen sijaan tämä oli hieno ottelu, ja sellaisenaan paljon enemmän kuin olisin ikinä Nash vs. HHH:lta odottanut.
***½ (21:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pedigree)

*** Shawn Michaels
** Ric Flair
* Triple H

Kokonaisarvio Bad Bloodista: Alkukortti näytti vielä todella vaisulta, mutta loppujen lopuksi tästä kuoriutuikin ihan toimiva paketti. Siitä tosin pitää antaa suuri kiitos hienolle Michaels/Flairille, hyvälle Jericho/Goldbergille ja erityisesti suuresti yllättäneelle Nash/HHH:lle. Alakortinkaan otteluista yksikään ei ollut kahta tähteä huonompi, vaikka ottelut eivät mitään superkohtaamisia olleetkaan. Siinä mielessä siis laatu oli yllättävänkin vakaata, ja itse asiassa huonointa antia olivat Austinin ja Bischoffin laimeat kohtaamiset. Oikeista otteluista minulla ei kuitenkaan ole suuremmin moitittavaa, ja hyvien ME-otteluiden ansiosta tämä nousee Ok:n tasolle, vaikka ei tämä silti millään tavalla ikimuistoinen kohtaaminen ollut.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
5. WWE Bad Blood - Ok
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
9. WWE Judgment Day - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
16. WWA The Reckoning - Kehno
17. WWE Insurrextion - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
19. WWA The Retribution - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavaksi poikkeuksellisen pitkän tauon jälkeen TNA:ta.

[Ravenwood]

lisänimenä oli ollut Bad Bloodd

Badd Blood

vuonna 2006 koittaneen Chris Benoit -tapauksen jälkeen.

2007



--

Erinomainen arvostelu taas noista parista amatööritason virheestä huolimatta. Itsekin pidin aikoinaan tuota HHH-Nash ottelua aika kammottavana tapauksena, mutta pitäisi kenties katsella se uudestaan ja verestää hieman muistoja.

[Kenitys]

lisänimenä oli ollut Bad Bloodd

Badd Blood

vuonna 2006 koittaneen Chris Benoit -tapauksen jälkeen.

2007

[-X

--

Erinomainen arvostelu taas noista parista amatööritason virheestä huolimatta. Itsekin pidin aikoinaan tuota HHH-Nash ottelua aika kammottavana tapauksena, mutta pitäisi kenties katsella se uudestaan ja verestää hieman muistoja.

Ai helkkari mitä virheitä. Ekasta syytän näppäilyvirhettä mutta toka on kyllä ihan moka. Mulla on vain aina vuosilukutasolla muistikuva, että Benoit-keissi olisi heti seuraavana vuonna Eddien jälkeen, mutta olisihan tuon totuuden saanut selville kun olisi hetken miettinyt syvällisemmin Whatin arvostelujen sisältöä.

[Kenitys]

Sunnuntai on vähitellen täälläkin vakiintunut ihan hyväksi päiväksi näiden julkaisuun.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - KESÄKUU 2003

TNA:n voimasuhteissa oli tapahtunut semmoinen merkittävä muutos, että jossain vaiheessa loppukeväästä Dixie Carter oli vihdoin siirtynyt TNA:n johtoon. Tähän mennessä Carter oli toiminut vain markkinointivastaavana, mutta nyt hän astui firman johtajaksi, sillä hänen isänsä omistama Panda Energy omisti muutenkin enemmistön TNA:sta. Tämä muutos ei silti vaikuttanut on screen -tilanteeseen mitenkään: Carter ei ollut edelleenkään esiintynyt kertaakaan TNA:n lähetyksessä. Itse asiassa niin ei ollut alkuperäinen omistaja ja edelleen TNA:n pyörittämisesti pitkälti vastaava Jerry Jarrett, kunnes hän TNA:n ensimmäisessä vuosijuhlashow'ssa suostui Mike Tenayn haastatteluun. Itse haastattelu ei tosin ollut millään tavalla merkittävä. TNA:lla ei muuten edelleenkään ollut yhtään selkeää on screen authorityä, vaikka he olivat jo hyvän aikaa sitten ilmoittaneet etsivänsä sellaista.

Tämän kuukauden aikana ruudusta olivat kadonneet ensinnäkin koko Disciples of the New Church -poppoo (Slash, Brian Lee, Mike Awesome ja James Mitchell). Saa nähdä, palaavatko he enää tällä koostumuksella ollenkaan. Ainakin Leellä oli ollut pitkään pahoja huumeongelmia, joten ehkä hän oli vihdoin joutunut astumaan syrjään. Muita katoamisia: Jason Cross, lyhyen comebackinsa tehnyt SATs (jonka esiintyminen #46-ppv:ssä jäi kaikkien aikojen viimeiseksi TNA:ssa), Amazing Red (joka oli kaiketi taas jollain kiertueella), Brian Lawler ja yhdessä show'ssa esiintyneet Sabu, Kid Romeo sekä Rick Steiner. Vaihtuvuutta oli siis taas ilmassa.

---------------------------------------

Weekly PPV #47 (4.6.2003)

6-Man Tag Team Match
Kid Romeo & Damien Dothart & Johnny Swinger vs. CM Punk & Matt Stryker & Frankie Kazarian
**½ (11:11)

Hard Ten Tournament First Round Match
Sonny Siaki vs. Vampire Warrior
* (3:51)

2 on 1 Handicap Asylum Alliance Tournament Semi Final Match
David Young & Tracy w/ Desire vs. The Truth
*½ (6:53)

Asylum Alliance Tournament Semi Final Match
America's Most Wanted vs. BG James & Konnan
*½ (5:28)

NWA World Heavyweight Title Shot
AJ Styles vs. D-Lo Brown
*** (9:07)

NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Glenn Gilberti
** (13:42)

Tulokset:

Spoiler: näytä

CM Punk & Matt Stryker & Frankie Kazarian def. Kid Romeo & Damien Dothart & Johnny Swinger
Sonny Siaki def. Vampire Warrior
David Young & Tracy def. The Truth
America's Most Wanted def. BG James & Konnan
AJ Styles def. D-Lo Brown to become #1 contender for the NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) def. Glenn Gilberti to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän show'n päähuomio oli illan päämestaruusottelussa ja siinä, miten Vince Russon paluu vaikuttaisi tuohon kamppailuun. Russo oli viime viikolla tehnyt paluunsa auttamalla Gilbertin voittoon Ravenista. Pitkin iltaa ykköshaastaja Gilberti kertoi SEX:n pukuhuoneessa olleensa yhteydessä Russoon, joka Gilbertin sanojen mukaan saapuisi paikalle ME:n aikaan. Näin myös tapahtui, mutta auttamisen sijaan Russo iskikin Gilbertiä pesäpallomailalla selkään. Itse ottelu oli ihan ok mutta aika mitäänsanomaton. Jarrett hoiti osuutensa ihan toimivasti, ja Gilberti suoriutui suurin piirtein samalla tavalla kuin viime viikolla. Ei tässä mitään suurta päämestaruusottelutunnelmaa ollut, vaikka TNA oli yrittänyt sitä luoda. Gilberti ei vain ollut tuntunut missään vaiheessa uskottavalta haastajalta. Onneksi tämä kuvio oli nyt ehkä ohi.
• Kuvion päättymisen puolesta puhui myös se, että tässä show'ssa päätettiin saman tien uusi ykköshaastaja päämestaruudelle. Seuraava mestaruusottelu käytäisiin heti ensi viikolla. Entiset joukkuekaverit AJ Styles ja D-Lo Brown vetivät tuossa ykköshaastajuusottelussa illan parhaan kohtaamisen, mutta eipä tuokaan koitos mitenkään äärimmäisen säväyttävä ollut. Hyvää painia, jossa molemmat väläyttivät pari yllättävää spottia (erityisesti Brown tarjoamalla huikean Springboard Moonsaultin kehässä ja Frog Splashin ulos kehästä). En tykännyt siitä, miten lopetukseen piti taas tunkea Raven kumppaneineen. Raven oli ilmoittanut useaan otteeseen olevansa katkera siitä, ettei hän ollut mukana ykköshaastajuusottelussa. Nyt hänet lisättiin ensi viikon mestaruusotteluun ihan vain sen ansiosta, että hän aiheutti suurta tuhoa Styles vs. Brown -kohtaamisen aikana.
• Myös tuhoon tuomitut Asylum Alliance- ja Hard Ten-turnaukset saivat jatkoa tällä viikolla. Näiden turnausten paras anti tällä viikolla oli se, että pitkään rakenneltu AMW:n välienselvittely sai lopulta päätöksensä, kun Chris Harris ilmoitti jatkavansa yhteistyötä James Stormin kanssa ja pieksi viimeviikkoisen joukkueparinsa Chris Sabinin maahan. Minä tykkäsin tästä päätöksestä, jos tämä nyt lopultakin päätti AMW:n erimielisyydet. Harmi vain, että AMW:n ottelu BG Jamesia ja Konnania vastaan ei ollut kovin kummoinen. Samaa voi sanoa myös The Truthin ottelusta David Youngia ja Tracya vastaan. Truthin joukkuepariksi määrätty Don Harris ei suostunut ottelemaan ollenkaan Truthin kanssa, joten tämä joutui painimaan yksin. Molemmat joukkueottelut olivat ihan siedettäviä mutta aika vaisuja. Vielä asteen heikompi oli Hard Ten -turnauksen ottelu, joka onnistui viihdyttämään lähinnä siksi, että Vampire Warriorin (eli Gangrelin) comeback oli ihan hauska.
• X-Divarilaiset pidettiin tällä(kin) viikolla mukana vain show'n alussa. Ihmettelenpä tässä sitä, miksi Paul London buukattiin pari viikkoa sitten ykköshaastajaksi, kun häntä ei ole sen jälkeen näkynyt ja koko ottelusta ei ole puhuttu mitään. Alan olla aika varma, että koko ottelua (ja Londonia) ei nähdä ollenkaan. Mutta openeria pitää kyllä kehua ihan viihdyttäväksi ja erittäin vauhdikkaaksi koitokseksi. Paikoitellen se oli turhan sekavaa ja jopa hiukan kankeaa katsottavaa, mutta osittain se oli taas loistavaa painiviihdettä. Ottelun tähti oli TNA-debyyttinsä tehnyt Frankie Kazarian, ja myös indyistä tuttu Matt Stryker (ei sama kuin WWE:ssä esiintyvä Matt Striker) onnistui ihan hyvin. Sen sijaan kolmas debytoija Damien Dothart (josta en tiedä oikeastaan yhtään mitään) ei vakuuttanut.
• Otteluiden ulkopuolella ei kuvioita tällä viikolla pahemmin rakenneltu. Ainut merkittävä muu angle oli Kid Kashin ja Trinityn kuvion jatkaminen. Goldilocks haastatteli Kashia kehässä, ja Kash raahasi Trinityn mukaan. Hän yritti saada Trinityn pussaamaan Kashin p***että, mutta Trinity ei suostunut. Lopulta Goldilocks puuttui nöyryytykseen, jolloin Kash löi häntä. Tämä aiheutti sen, että paikalle ryntäsi Erik Watts, joka on nyt jo hyvän aikaa vetänyt lähinnä komedia-facen roolia (NWA's Next Generation on tosiaan historiaa) ja viime viikkoina esiintynyt Goldilocksin poikaystävänä. Watts hyökkäsi Kashin kimppuun ja pieksi tämän kanveesiin. Täytyy myöntää, että Wattsin Chokeslamit ja Powerbombit näyttivät hyvältä, mutta en silti odota Kashin ja hänen otteluaan.
• Ei ole turhan paljon kehuttavaa taas TNA:ssa tällä viikolla. Pieniä askelia otettiin tosin oikeaan suuntaan (AMW:n feudin päätös, uuden ykköshaastajan nimittäminen, uusia X-Divarilaisia rosteriin), mutta aika sekavaa on touhu edelleen. Suurin osa kuvioista ei kiinnosta, ja show-aikaa hallitsevat turnaukset ovat aivan p****estä. Toisaalta ne ovat kieltämättä päättäneet sen aikaisemmin lähetyksiä hallinneen stablesodan kuin taikaiskusta. En silti ole liian vakuuttanut tämän firman tulevaisuudesta, jos otteluiden keskiarvo ei ylitä edes kahta tähteä. Surkea.

*** AJ Styles
** Frankie Kazarian
* D-Lo Brown

---------------------------------------

Weekly PPV #48 (11.6.2003)

Singles Match
Julio w/ Alexis vs. D-Lo Brown
** (6:38)

NWA X Division Championship
Chris Sabin (c) vs. Shark Boy
** (6:19)

Tag Team Match
Harris Brothers vs. The Truth & Konnan
*½ (6:52)

2 on 1 Handicap Match
Kid Kash vs. Trinity & Goldylocks
*½ (5:01)

Hard Ten Tournament First Round Match
Devon Storm vs. Sandman
*½ (6:47)

Asylum Alliance Tournament Final Match for the NWA Tag Team Title Shot
America's Most Wanted vs. David Young & Tracy
* (6:41)

NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Raven vs. AJ Styles
*** (13:59)

Tulokset:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown def. Julio
Chris Sabin (c) def. pinned Shark Boy to retain the NWA X Division Championship
The Truth & Konnan def. Harris Brothers
Kid Kash def. Goldylocks & Trinity
Sandman def. Devon Storm
America's Most Wanted def. David Young & Tracy to become #1 contenders for the NWA Tag Team Championship
AJ Styles def. Jeff Jarrett (c), Raven for the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon ainut merkittävä asia oli päämestaruusottelu, mutta se olikin sitten sitä useasta syystä. Ensimmäinen syy oli se, että ottelu oli laadultaan oikein mallikas. Ei mikään huikean upea spektaakkeli päämestaruudesta, mutta viihdyttävä kolmen miehen kamppailu. Vuoden parhaita NWA World Heavyweight -mestaruusotteluita, mikä ei ikävä kyllä sano vielä paljon mitään. Toinen syy merkittävyyteen oli se, että Shane Douglas teki ottelun aikana TNA-debyytin hyökkäämällä Ravenin kimppuun. Kolmas syy merkittävyyteen oli se, että pitkin show'ta arvuuteltiin sitä, meinaako Vince Russo puuttua otteluun, sillä viime viikolla Russo oli shokeeraavasti auttanut Jarrettia säilyttämään mestaruutensa Glenn Gilbertiä vastaan. Jarrett oli vakuuttanut, ettei hänellä ollut mitään yhteistyötä Russon kanssa. Neljäs (ja viimeinen) syy merkittävyyteen oli se, että Russo tosiaan sekaantui ottelun lopetukseen ja aiheutti varsin mielenkiintoisen lopetuksen ottelulle. Tuon lopetuksen ansiosta jään odottamaan päämestaruuskuvioiden jatkoa paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin pitkiin aikoihin.
• Otteluiden ulkopuolella merkittävin juttu oli juurikin Glenn Gilbertin ja Vince Russon välienselvittely. SEX tuntui olevan suurimman mahdollisen kriisin äärellä, kun alkuperäinen johtaja oli puukottanut uutta johtajaa selkään. Muut SEX:n jäsenet olivat koko show'n ajan aika sivuosassa eivätkä puhuneet Russo/Gilberti-tapauksesta mitään. Gilberti saapui show'n aikana kehään promoamaan siitä, kuinka hän oli oikeasti koko ajan inhonnut Russoa ja kuinka Russo oli luultavasti kateellinen hänen johtamistyylistään. Lopulta Russo saapui paikalle ja pieksi Gilbertin pesäpallomailalla. Se siitä Gilbertille rakennellusta uskottavuudesta. Tämän pieksennän keskeyttivät Harrisin veljekset ja Triple X, joten tilanne jäi show'n päätteeksi vielä epäselväksi. En ole kovin kiinnostunut tämän kuvion kehityksestä.
• Molemmat floppiturnaukset saivat myös jatkoa ja toinen niistä koki jopa loppunsa. Itse finaaliottelu oli täysin hyödytön ja todella heikko, mutta ainakin ensi viikolla nähdään iso mestaruusottelu. Hard Ten -turnauksessa sen sijaan nähtiin turnauksen paras ottelu, mikä ei tosin tarkoita kuin ihan ok:ta koitosta. Tuostakin laadusta kuuluu iso kiitos TNA-comebackinsa tehneelle Devon Stormille, joka veti hienoja spotteja. Harmi vain, että koko ottelun ajan pistelasku oli aivan p****estä, sillä Storm ei saanut pisteitä aseiden päälle tehdyistä liikkeistä, mutta Sandman sai. Perseelleen siis meni sekin.
• Mitäs muuta? Kid Kashin ja Trinityn ikuisuusfeudia jatkettiin siten, että Kashin piti alun perin kohdata 3 on 1 Handicap Matchissa Trinity, Goldylocks ja Erik Watts. Suunnitelma muuttui, kun tässä vaiheessa nimetön mysteerinen maskipäinen iso korsto (monille TNA-katsojille mahdollisesti tuttu A:lla alkavasta nimestään) teki TNA-debyyttinsä (oikeastaan comebackinsa koska oli paininut toisella nimellä ja hahmolla kaikkien aikojen ensimmäisessä TNA-ppv:ssä) ja pieksi Wattsin backstagella. Sama korsto sekaantui myös Kash vs. Trinity & Goldy -otteluun, joka oli yllättävän siedettävä ja huomattavasti parempi kuin Kashin ja Trinityn parin viikon takainen räpellys. En ole silti tästä feudista enää yhtään millään tavalla kiinnostunut, mutta tämä debytoinyt monsteri kiinnostaa kyllä. Goldylocks ei tämän feudin takia ehtinyt tällä viikolla hoitaa haastattelijan hommiaan, ja niinpä uutena backstage-haastattelijana debytoi WCW:n loppuaikojen selostaja Scott Hudson. Hudson on selvä parannus Goldylocksiin verrattuna.
• Sitten oli vielä pari midcard-ottelua. Show alkoi Julion ja D-Lo Brownin ottelulla, sillä Raven joukkoineen oli aiheuttanut viime viikolla Brownille tappion ykköshaastajuusottelussa. Julion ja D-Lon ottelu oli ok muttei yhtään enempää. Täsmälleen samoilla sanoilla voi kuvailla myös Chris Sabinin ensimmäistä X-Divisioonan mestaruuspuolustusta TNA:n puolella (olin sittenkin väärässä epäilysteni kanssa: ykköshaastaja London oli ollut Japanissa ja tulisi takaisin ensi show'hun). Ottelu käytiin Sabinin ja Shark Boyn välillä, mutta se ei jää ikimuistoisten koitosten kirjoihin. Edes tuolle tasolle ei yltänyt Truth & Konnan -vähemmistökaksikon ottelu Harrisin veljeksiä vastaan. Harrisit olivat jo jonkun aikaa saaneet esittää rasistisia kommenttejaan ja muutenkin piestä Konnania ja Truthia, ja nyt feud vihdoin eteni ottelun asteelle. Ottelun lopussa Konnanin ja Truthin avuksi ryntäsi yllättäen BG James. Ottelu itsessään oli tosiaan kehnohko mutta kuitenkin paljon parempi kuin olisin odottanut Harriseilta ja Konnanilta.
• Tämä show käytiin siis viikko ennen TNA:n ensimmäistä vuosijuhlashow'ta, ja se näkyi show'hun käytetyn panostuksen määrässä. Main Eventiin oli keskitytty kunnolla, ja se näkyi myös myönteisellä tavalla. Harmi vain, että mihinkään muuhun ei oikein ilmeisesti ollut buukkaajilla tai painijoillakaan kiinnostusta, koska kaikki muu oli parhaimmillaankin vaisua ja pahimmillaan täyttä kuraa. Ei kovin hyvä tilanne midcardin osalta. Sekä tagdivari että X-Divari ovat näyttäneet parina viime viikkona heikommalta kuin koskaan, mutta toivottavasti ensi viikon isot mestaruusottelut muuttavat taas tilanteen. Juhlashow'hun promottiin myös Stingin TNA-debyyttiä. Aikamoista. Toivottavasti niillä eväillä saadaan aikaan jo hyvää menoa, koska tämä oli jo tuttuun tapaan Surkeaa.

*** AJ Styles
** Raven
* Jeff Jarrett

---------------------------------------

Weekly PPV #49 (18.6.2003) - 1st Anniversary Show

6-Man Tag Team Match
Sonny Siaki & David Young & Don Harris vs. Sandman & D-Lo Brown & Frankie Kazarian
*½ (3:53)

NWA X Division Championship Match
Chris Sabin (c) vs. Paul London
*** (7:53)

Hard Ten Tournament Semi Final Match
Mike Sanders vs. New Jack
* (5:33)

Singles Match
Justin Credible vs. Jerry Lynn
* (2:43)

Singles Match
Kenzo Suzuki vs. Perry Saturn
* (4:35)

NWA Tag Team Championship Match
Triple X (Daniels & Skipper) (c) w/ Low-Ki vs. America's Most Wanted
*** (7:03)

Tag Team Match
AJ Styles & Syxx-Pac w/ Vince Russo vs. Jeff Jarrett & Sting
**½ (11:49)

Tulokset:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown & Frankie Kazarian & Sandman def. Sonny Siaki & David Young & Don Harris
Chris Sabin (c) def. Paul London to retain the NWA X Division Championship
New Jack def. Mike Sanders
Justin Credible def. Jerry Lynn
Kenzo Suzuki fought a no contest with Perry Saturn
Triple X (c) def. America's Most Wanted to retain the NWA Tag Team Championship
Jeff Jarrett & Sting def. AJ Styles & Syxx-Pac

Yhteenveto:

• Tämä oli tosiaankin TNA:n 1. vuosijuhla, eli TNA oli selvinnyt läpi ensimmäisen vuotensa, mitä ei olisi välttämättä koko ajan voinut uskoa todeksi tuotannon laadun takia. Juhlan kunniaksi TNA oli taas tähän show'hun tultaessa uudistanut sisääntuloramppinsa paljon tyylikkäämmän näköiseksi, lisännyt settiin pysyvästi screenin ja kehittänyt muutenkin tuotannon laatuaan. Samalla SEX alkoi tästä lähin tehdä sisääntulonsa ramppia pitkin, kuten muutkin painijat. Aikaisemmin he olivat saapuneet "omasta pukuhuoneestaan" areenan takaosasta. Tässä show'ssa nähdyt TNA:n historian kertausvideotkin oli totetettu paljon tyylikkäämmin kuin muut viime ajan videoklipit. TNA siis juhlisti vuosijuhlaansa varsin näyttävästi, mikä sai kieltämättä tämän show'n tuntumaan tavallista viikottais-ppv:tä tärkeämmältä.
• Harmi vain, että uudella setillä ja kertausvideoilla luotu merkittävyyden fiilis ei välittynyt otteluihin asti. Olisi ollut TNA:lta kunnon tempu luoda tälle tapahtumalle superkortti, mutta lähinnä Main Event ja suurella varauksella mestaruusottelut tuntuivat merkittävältä. ME:n joukkueottelu oli merkittävä ennen kaikkea hienon tunnelmansa, Stingin hehkutetun debyytin ja aivan yllätyksenä Russon riveihin liittyneen Syxx-Pacin comebackin ansiosta. Niin ja tietenkin siksi, että tämä oli AJ Stylesin ensimmäinen ottelu NWA World Heavyweight -mestarina! Styles oli tosiaan voittanut mestaruuden viime jaksossa Vince Russon avulla, mutta siitä lisää kohta. Itse ottelu oli erityisesti loppupuolen sekavuuksien (+ Ravenin, Shane Douglasin ja Russon sekaantumisen) takia vähän vaisu. Alkupuoli oli vielä hyvää painia.
• London vs. Sabin oli ehkäpä illan paras ottelu ja oikein viihdyttävä, viikkoja odotettu koitos. Ottelussa nähtiin pari huikeaa spottia, kuten Londonin SSP apronilta ringsidellä seisseen Sabinin päälle. Silti kamppailu ei noussut miksikään erityisen huikeaksi koitokseksi, johon selvästi suurin syy oli paha ajan puute. Seitsemässä minuutissa ei tehdä ihmeitä. Oma ongelmansa oli myös siinä, että Gatheringiin tässä show'ssa pyrkinyt ja Ravenia imitoinut CM Punk sekaantui ottelun lopetukseen. Jopa viikkoja rakenneltu joukkuemestaruusottelu typistyi lopulta vain feudia jatkavaksi koitokseksi. Lopullinen huipennus nähdään ilmeisesti ensi viikolla. Sinänsä joukkuemestaruusottelu oli kyllä oikein mallikasta ja hyvin viihdyttävää joukkuepainia, mutta se vain jäi pahasti kesken. Olin toivonut jo hukeaa blow off -ottelua, mutta ehkä se tulee ensi viikolla.
• Mutta nyt siis enemmän siitä, että tämä juhlajakso oli tosiaan AJ Stylesin ensimmäinen show NWA World Heavyweight -mestarina. Jarrettin 7 kuukauden mittainen päämestaruuskausi oli päättynyt, mutta suurimman osan spotlightista tuntui varastavan vanha ystävämme Vince Russo. Russo tuli pitämään show'n alkupuolella promon, jossa hän puhui ensin paluunsa syistä ja siitä, kuinka fanit olivat kääntyneet Jeff Jarrettia vastaan, vaikka tämä oli ollut koko ajan heidän puolellaan. Tuntui siltä, että Russo syyllisti faneja siitä, etteivät he olleet nielleet Jeff Jarrettin buukkaamista uutena Steve Austinina. Lopulta Russo sanoi, että tällä kertaa hän ei olisi yksin (eikös hänellä viimeeksi ollut SEX?), koska nyt hänen ykkösmiehensä olisi AJ Styles. Uuden lookin hankkinut AJ saapu kehään ja piti varsin lyhyen ja turhan promon, jonka keskeytti D-Lo Brown. Brown haukkui Stylesin fanien luottamuksen pettämisestä, kun tämä viime viikolla valitsi helpon tien voittamalla mestaruuden Russon avulla. Öö, D-Lo sinä yritit itse voittaa mestaruuden SEX:n avulla pari kuukautta sitten? Russo keskeytti D-Lon sanomalla, ettei ole mitään oikeaa tapaa toimia: Jarrett yritti toimia oikein ja sai vain faneilta paskaa niskaan. Lopulta Styles ja Russo hyökkäsivät Brownin kimppuun, mutta ilmeisesti nyt virallisen face-turninsa tehnyt Raven saapui Brownin avuksi. Samalla kehään kuitenkin juoksi Shane Douglas, joka pieksi jälleen Ravenin. Aikamoinen sekametelisoppa, joka jätti edelleen auki kysymyksiä esimerkiksi Russon ja SEX:n tilanteesta. Show'n lopussa Raven saapui Jarrettin ja Stingin avuksi, joten saa nähdä, liittyykö hän megafacejen porukkaan ja jättää Gatheringin, kuten Julio ja Alexis pelkäsivät show'n aikana.
• Muut show'n ottelut olivat varsin mitäänsanomattomia. Opener oli ihan kivaa non stop -toimintaa, mutta ei siitä ole paljoakaan kerrottavaa, sillä se ei ehtinyt kestää edes neljää minuuttia. Hard Ten -turnaus oli vanhaa tuttua huttua. Crediblen ja Lynnin ottelu oli pelkkä feudia jatkava angle, eli tuotakaan feudia ei tajuttu huipentaa tähän tapahtumaa. Lyhyt pariminuuttinen pyrähdys lupasi kyllä ihan hyvää tulevaisuuden ottelusta. Illan erikoisin ottelu oli joillekin vuonna 2004 WWE:tä seuranneille ehkä mieleen jääneen Kenzo Suzukin ja Perry Saturnin kohtaaninen. Suzukia markkinoitiin tässä ottelussa suurena japanilaistähtenä, joka otti yhteen juuri NJPW:n kiertueella olleen Saturnin kanssa. Harmi vain, että ottelu oli aika laimea, ja molempien otteet olivat paikoitellen tosi haparoivia. Lopetuksessakaan ei ollut liikaa kehumista.
• Suzuki vs. Saturnin lopetuksesta tulikin mieleen, että TNA on kieltämättä saanut salakavalasti lopetettua stablesotansa viime viikkojen aikana. Disciples of the New Church oli kadonnut (lopullisesti?) ja Extreme Revolutioninkin tuntuu hajonneen käsiin. Sandman feudaili midcardissa Sonny Siakin kanssa, New Jack oli viime viikkojen ajan pyörinyt yhdessä Shark Boyn kanssa ja vastannut viikon huumoriannoksista, Justin Credible oli kääntynyt Jerry Lynn -feudin alettua huomaamattomasti heeliksi ja Perry Saturn oli ollut Japanin-kiertueensa ajan kokonaan pois. Nyt kun Saturn teki paluunsa, jostain syystä Credible hyökkäsi hänen kimppuunsa ottelun lopussa. SEX on muuttunut varsin turhaksi poppooksi, jonka eliittiä tuntuu lähinnä edustavan Triple X. Glenn Gilbertiä ei nähty tällä viikolla ollenkaan, ja koko Russon ja Gilbertin kuvio tunnuttiin unohtavan tässä jaksossa. SEX:n keskinäisistä erimielisyyksistä ei muutenkaan puhuttu ollenkaan, ja ainakin itselleni jäi täysin epäselväksi, oliko Russo millään tavalla kiinnostunut enää SEX:stä. Kun nämä kaikki poppoot alkoivat olla poissa pelistä, ei yhtenäistä NWA:takaan tarvittu. Uusiakin stableja alkoi muodostua: selvin niistä oli BG Jamesin, Konnanin ja The Truthin yhteenliittymä. Kolmikko promotti tällä viikolla yhdessä. Myös Gatheringin jatkoa odottelen, jos Punk tosiaan yrittää liittyä porukkaan. Myös Kid Kashin ja (edelleen nimeämättömän) Abyssin liittouma Erik Wattsia vastaan sai jatkoa.
• Olipa vähän sekava kertaus tällä viikolla, mutta jotenkin tästä show'sta oli vaikea luoda kokonaispakettia, koska tässä tapahtui niin paljon. Oikeastaan se oli jopa aika hyvä, koska pitkästä aikaa odotan TNA:lta jatkoa. Miten Ravenin ja Douglasin feudia jatketaan? Jääkö Sting pysyvämmin TNA:han? Tällä viikolla hän ei promottanut tai mitään vaan liittyi vain suoraan Jarrettin puolelle, ja jotenkin hänen merkityksensä jäi aika pieneksi. Palasiko Syxx-Pac pysyvästi ja alkaako hän toimia tiiminä Russon ja Stylesin kanssa? Niin Russo ainakin antoi ymmärtää. Kuka nousee Sabinin seuraavaksi haastajaksi? Miten käy AMW:n ja XXX:n ensi viikon ottelussa? Jatkuuko Crediblen ja Lynnin toimiva midcard-feudi yhtä hyvin? Liittyykö Punk todella Gatheringiin? Hajoaako SEX ja katoaako Gilberti? Tekeekö Abyss in ring -debyyttinsä? Toki edelleen tarjolla on paljon kuraakin, ja suurin ongelma on tällä hetkellä otteluiden taso. Tässä nähtiin sentään kaksi hyvää ottelua ja yksi ihan kiva, mutta muuten kaikki oli taas täysin turhaa tai kuraa. Ei tämmöisillä kokonaisarvosanoilla saada aikaiseksi kuin Surkea show, jos otteluiden lisäksi ei ole tarjolla muuta suurta kuin Vince Russo -vetoinen 20-minuuttinen angle. Oli tämä silti parempaa kuin pitkiin aikoihin ja oikeastaan lupaavin show sitten #42:n. Ehkä tästä suosta vielä noustaan.

*** Paul London
** Christopher Daniels
* Chris Harris

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
5. WWE Bad Blood - Ok
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
9. WWE Judgment Day - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
16. WWA The Reckoning - Kehno
17. WWE Insurrextion - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
19. WWA The Retribution - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraava TNA-annos taas jossain vaiheessa.

[Kenitys]

Sunnuntai, sunnuntai.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #50 (25.6.2013)

Kesäkuun viimeinen ppv pisti käyntiin TNA:n toisen vuoden. Selostajinamme iki-ihanat Don West ja Mike Tenay.


Triple X (Daniels & Skipper) (c) vs. America's Most Wanted - Steel Cage Match for the NWA Tag Team Championship
America's Most Wantedin ja Triple X:n feud oli alkanut periaatteessa jo vuoden alusta, jolloin XXX voitti huijauksella AMW:n joukkuemestaruudet. Sen jälkeen joukkueet olivat kohdanneet yhteensä kolme kertaa, ja Triple X oli voittanut jokaikisen niistä halpamaisilla keinoilla. Viimeisin voitto tuli edellisellä viikolla, mutta sekin taas kerran huijauksella. Ottelun jälkimainingeissa Chris Harris sai tarpeekseen ja haastoi Triple X:n vielä yhteen otteluun, mutta tällä kertaa se käytäisiin teräshäkissä, jottei kukaan pystyisi sekaantumaan lopputulokseen. Tämä oli TNA:n historian ensimmäinen Steel Cage Match, ja esimerkiksi WWE:n versiosta tämä poikkesi sillä, että ottelua ei voisi voittaa pakenemalla häkistä vaan pelkästään selätyksellä tai luovutuksella.

Noniin, jouduttiinhan sitä vuoden ensimmäistä TNA-huippuottelua odottaankin ensimmäisen puoliskon ajan, mutta tässä se nyt vihdoin on. Ja kieltämättä odotus kannatti, jos sen vastapainoksi saatiin näin kova ottelu. Aivan kirkkaasti TNA:n historian paras joukkueottelu tähän mennessä ja hyvin korkella sijoituksella myös TNA:n tähän mennyssä nähtyjä parhaita otteluita listatessa. Buukkauksen osalta tästä ottelusta ei ole muuta moitittavaa kuin TNA:n typerä tyyli rakentaa nämä häkissä käydyt joukkueottelut niin, että alkupuolella joukkueiden on vaihdettava aina toinen painija sisään, kunnes jossain kohtaa tuo sääntö unohdetaan kokonaan. Muuten tämä oli rakennettu aivan täydelliseksi feud ending -otteluksi. Oli aikaa, oli mahdollisuuksia ja oli mahtava tunnelma. Painillisestikin tämä oli aivan ensiluokkaisen huikeaa menoa, vaikka pari harmillista botchia nähtiin. Muuten kaikki neljä antoivat kaikkensa ja väläyttivät aivan järkyttävän nättejä bumppeja. Nähtiin rajua veren vuotamista, upeita power- ja double team-liikkeitä, Crossbody häkin päältä... Sekä tietenkin aivan upea lopetus. Tämä olisi noussut luultavasti muuten ****½-otteluksi, mutta juuri ratkaisevilla hetkeillä nähdyt botchit sen verran pistivät harmittamaan, että nipistän puolikkaan pois. Kiistatta huippuottelu silti.
**** (17:49)
Voittajat:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (Storm pinned Daniels after a Death Sentence from a top of the cage)

D-Lo Brown vs. AJ Styles
Tämä oli ilmeisesti nyt tärkein päämestaruusfeudi. Styles voitti kaksi viikkoa sitten uransa ensimmäisen NWA World Heavyweight -mestaruuden. Samalla Styles kääntyi kuitenkin takaisin heeliksi, sillä hän ei olisi voittanut mestaruutta ilman Russon apua. Edellisellä viikolla uusi mestari Styles ja Russo saapuivat yhdessä kehään ja julistivat virallisesti aloittavansa yhteistyön. Heidän promottelunsa keskeytti kuitenkin Stylesin entinen ystävä D-Lo Brown, joka oli todella raivoissaan siitä, miten halpamaisilla keinoilla Styles oli noussut päämestariksi (vaikka Brown oli itse pari kuukautta aikaisemmin valmis tekemään SEX:n kanssa diilin noustakseen mestariksi). Brown hyökkäsi Russon ja Stylesin kimppuun, mutta tuo brawlaus päättyi Ravenin ja Douglasin sekaantumiseen. Nyt Brown saapui kehään kesken teräshäkin purkamisen ja jatkoi samaa Stylesin haukkumista kuin edellisellä viikolla. Styles keskeytti Brownin promon ja hyökkäsi saman tien tämän kimppuun. Miehet aloittivat toistensa mäiskimisen, ja selostajat pohtivat aluksi, oliko kyseessä ottelu vai epävirallinen brawli. Jonkun aikaa brawlin jatkuttua tuomari juoksi aivan yhtäkkiä kehään, ja ottelu alkoi virallisesti. Mestaruutta ei tässä ottelussa ollut panoksena.

Vähän kieltämättä ärsytti, ettei tätä ottelua voitu aloittaa ihan perinteisellä haastetyylillä vaan että tämä oli väkisin buukattava tälläiseksi "impromptu"-otteluksi, josta ei ensimmäisten minuuttien aikana edes tiennyt, onko kyseessä ottelu ollenkaan. Jos ottelun aloitus oli ärsyttävä, yhtä rasittava oli myös lopetus. Millä helkkarin logiikalla tälläinen ottelu voi päättyä diskaukseen, kun ensin kaksikko on piessyt toisiaan kaikella mahdollisella ja paiskonut toisiaan vielä häkkiäkin päis? Taas oli TNA päättänyt heittää kaiken logiikan ulos ikkunasta, mistä voinemme kiittää vain ja ainoastaan ystäväämme Vince Russoa. Mutta jos surkea aloitus ja lopetus jätetään huomioimatta, toiminta noiden kohtien välissä oli oikein mallikasta. Molemmat pistivät kroppansa ihan kunnolla peliin ja ottivat kiitettävää bumppia. Kieltämättä Stylesin ja Brownin kemia pelaa hyvin yhteen, eli näille kahdelle voitaisiin lähiaikoina buukata ihan se kunnollinen ja rehti mestaruusottelukin. Nyt jäätiin vain ihan hyvän tasolle, koska huonon aloituksen ja lopetuksen lisäksi myös aikaa oli liian vähän.
**½ (4:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown (via DQ)

In ring angle w/ Shane Douglas, Raven, Glenn Gilberti, CM Punk & Jeff Jarrett
Seuraavaksi nähtiin pitkä angle, joka alkoi siitä, että Shane Douglas pieksi vihamiehensä Ravenin apulaiset Julion ja Alexiksen parkkipaikalla. Seuraavaksi Douglas saapui kehäalueelle, jossa edelleen purettiin pois teräshäkkiä. Douglas siirtyikin sisääntulorampin viereen promoamaan ja kertomaan syyn siihen, miksi hän oli kaksi viikkoa sitten tehnyt TNA-debyyttinsä hyökkäämällä Ravenin kimppuun. Douglas alkoi muistella vuotta 1994, jolloin hän voitti NWA World Heavyweight -mestaruuden ECW:ssä ja samalla kertaa tuhosi mestaruuden arvostuksen vuosiksi kieltäytymällä mestaruudesta ja sen sijaan julistamalla itsensä ensimmäiseksi ECW World Heavyweight -mestariksi. Nyt entinen ECW-tähti Raven oli etunenässä yrittämässä palauttaa NWA World Heavyweight -mestaruuden arvostusta, jonka Douglas oli vaivalla tuhonnut. Sitä Douglas ei voinut sietää, ja hän on yrittänyt pitkään päästä TNA:han kostaakseen Ravenin tempun. TNA:n työntekijät eivät kuitenkaan olleet vastanneet Douglasin yhteydenottoihin, joten Raven oli lopulta tehnyt diilin "paholaisen" kanssa päästäkseen TNA:han. Tuon paholaisen henkilöllisyys jäi mysteeriksi, sillä Raven hyökkäsi samalla hetkellä Douglasin kimppuun. Douglasin avuksi saapui kuitenkin Glenn Gilberti, jolla oli ollut Ravenin kanssa ongelmia siitä lähtien, kun tämä oli eronnut SEX:stä. Ravenin avuksi saapui puolestaan Gatheringiin pyrkivä CM Punk, ja lopulta angle päättyi siihen, kun Ravenin entinen vihamies Jeff Jarrett hääsi Douglasin ja Gilbertin paikalta.


Justin Credible vs. Jerry Lynn - Lights Out Match
Crediblen ja Lynnin feudi on jatkunut nyt jo noin kuukauden ajan, mutta se on tullut ehkä vähän huonosti selitettyä näissä arvosteluissa, koska kuvio on ollut hieman taka-alalla. Crediblen ja Lynnin vanhat vihamielisyydet heräsivät henkiin Asylum Alliance -turnauksen aikana, kun Lynn ja Credible pakotettiin toistensa kanssa joukkueeksi, mutta yhteistyö ei pelannut toivotulla tavalla. Häviön jälkeen miehet kävivät toistensa kimppuun, ja Lynn lupasi tehdä selvää Crediblestä. Samalla Credible kääntyi ylimieliseksi heeliksi. Seuraavalla viikolla Lynniä ei nähty ollenkaan, ja sitäkin seuraavalla heidän erimielisyyksiään jatkettiin vain haastattelusegmentissä. Lopulta viime viikolla he kohtasivat toisensa, mutta ottelu päättyi lyhyeen, kun Credible voitti ottelun halpamaisella huijauksella. Nyt kaksikon välille buukattiin uusi ottelu, jossa areenan valot himmenettiin ja miehet aloittivat paininsa areenan ulkopuolella. Ottelussa ei ollut diskauksia tai uloslaskuja, ja selätys tai luovutus saattaisi tapahtua missä vain.

Jaahas, tämä oli aika karvas pettymys. Etukäteisbuildauksen perusteella odotin, että tällä viikolla nähtäisiin jo kunnon ottelu, jossa kenties saataisiin jonkinlainen ratkaisu tähän midcard-feudiin. Sen sijaan meille tarjoiltiin nelisen minuuttia backstage-brawlausta ja sen päätteeksi todella hätäinen ja typerä lopetus. Backstage- ja ulkotilabrawlaus oli kyllä viihdyttävää, muttei kuitenkaan millään tavalla hämmästyttävän erikoista. Aika samanlaiselta tämä meininki tuntui kuin WWF:n Hardcore-mestaruusotteluiden mäiskinnät silloin, kun vyö oli kaikkein aktiivisimmillaan (1999-2000). Olisin voinut kuitenkin tuolle menolle antaa ainakin kaksi tähteä, ehkä jopa enemmän, jos se olisi jatkunut pidempään ja vielä vähän säväyttävämpänä. Sen sijaan yhtäkkiä Credible ja Lynn tuotiin areenan rajoille, joissa he jatkoivat toistensa pieksemistä, ja yleisö oli täysin kuollut. Tuon jälkeen he nousivat nopeasti rampille, ja sitten ottelu loppui kuin seinään. Odotan edelleen kunnon koitosta.
*½ (3:24)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn (Roll up)

Backstage angle w/ The Artists Formerly Known As Sports Entertainment Xtreme
Ottelun jälkeen nähtiin jännittävä angle, jossa Glenn Gilberi oli koonnut yhteen Triple X:n, Harrisin veljekset, Mike Sandersin, David Youngin, Chris Sabinin, Sonny Siakin ja Desiren. Samalla Gilberti ilmoitti merkittävän käänteen (jonka selostajat olivat tosin maininneet jo XXX:n ottelun aikana) tässä tilanteessa Vince Russon kanssa. Russo oli kieltänyt ketään entisistä SEX:läisistä käyttämästä enää Sports Entertainment Xtremen nimeä, koska tuo ryhmittymä oli hänen perustamansa ja hänen kehittelemänsä. Russo ei enää halunnut olla missään tekemisissä yhdenkään entisen SEX:läisen kanssa, koska nyt hän oli aloittanut uuden yhteistyön AJ Stylesin kanssa. Muulla tavoin ei tätä Russon ja SEX:n erimielisyyttä tälläkään viikolla käsitelty. Aika laiska ratkaisu, erityisesti kun tämä TAFKA SEX tuntui jatkavan edelleen yhteistyötä: Gilberti jatkoi porukan käskyttämistä ja muun muassa määräsi heidät hankkimaan kaikki mestaruudet ja varastamaan Shark Boyn maskin. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten Sharkyn maskin varastaminen auttaa entistä SEX:ää nousemasta takaisin huipulle.


Frankie Kazarian vs. Chris Sabin
Seuraavaksi toimintaan pääsikin heti yksi entisen SEX:n jäsenistä. Chris Sabin oli puolustanut X-Divisioonan mestaruuttaan edellisellä viikolla Paul Londonia vastaan, ja nyt hän sai eteensä uuden vastustajan Frankie Kazarianin. Tällä kertaa ottelua ei kuitenkaan käyty X-Divisioonan mestaruudesta, sillä Kazarian oli otellut TNA:ssa vasta parissa ottelussa. Hän oli kuitenkin vakuuttanut otteillaan mysteeriset "NWA Matchmakerit", jotka olivat päättäneet buukata Kazarianin ja Sabinin välisen non title -ottelun, jossa Kazarian voisi osoittaa olevansa mestaruusottelun arvoinen. Kazarianin ja Sabinin välille saakin kätevästi feudin rakenneltua, sillä nämä molemmat miehet käyttivät tässä vaiheessa uraansa lempinimenään The Futurea. Olisi aika selvittää, kumpi on todellinen Tulevaisuus.

Ensin olin hieman pettynyt tähän otteluun, koska se tuntui lähtevän liikkeelle hitaasti ja rauhallisesti. Muuten siinä ei olisi mitään vikaa, mutte viime aikoina X-Divarin mestaruusottelut ovat tuntuneet olevan järjestään alle 10-minuuttisia, ja silloin niiden meiningin tarvitsee alkaa heti ensihetkistä lähtien. Nyt aikaa sitten annettiinkin aivan yllättäen yli 10 minuuttia, ja samalla rauhallinen alkukin osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Se toki vähän harmitti, että yleisö oli tässäkin vähän vaisusti mukana, ja erityisesti Kazarianin puolelle he eivät oikein tuntuneet lähtevän. Loppua kohti kuultiin kuitenkin kovia TNA-chantteja, ja aivan syystä. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä kovatasoisemmaksi touhu meni. Molemmat äijät väläyttivät upeita liikkeitä ja ottivat kovia iskuja vastaan. Sabinin Top-Rope German Suplex ja Kazarianin Flux Capacitor (alias Top-Rope C-4) olivat vain esimerkkejä loppupuolen huikeasta menosta. Tämä oli hieno kamppailu, joka olisi ihan hyvin voinut olla X-Divarin mestaruusottelu. Ehdottomasti vuoden parhaita X-Divarin otteluita.
***½ (11:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Frankie Kazarian (Flux Capacitor)

Kid Kash vs. Erik Watts
Kid Kashin ja Trinityn välinen feud oli muuttunut Kid Kashin ja Erik Wattsin väliseksi feudiksi sen jälkeen, kun Kash oli käynyt käsiksi Trinityn ystävään Goldylocksiin, joka oli Erik Wattsin tyttöystävä. Watts oli koulinut Kashia kahtena viikkona, mutta tilanteeseen oli tullut käänne, kun Kash oli saanut apurikseen mystisen monsterin (joka tultaisiin tuntemaan muuan Abyssina). Monsteri oli piessyt Wattsin jo kahdessa edellisessä show'ssa, mutta tällä kertaa häntä ei ollut show'n aikana nähty, ja niinpä Wattsin ja Kashin singles-ottelu oli valmis alkamaan. Kokoero miesten välillä oli huima.

Tässä ottelussa näki taas hyvin sen, miksi Erik Wattsia ei ole pahemmin buukattu TNA-uransa aikana painiotteluihin. Watts pystyy tekemään pari ihan näyttävää power-liikettä, mutta kunnolliseen Singles-otteluun hänestä ei tunnu olevan. Ensinnäkään Wattsilla ei ole mitään hajua tarinankerronnasta tai kehäpsykologiasta, ja ei hän mikään varsinainen taituri ole muutenkaan kehässä. Watts oli rättiväsynyt jo parin ensimmäisen minuutin jälkeen, ja tämä ottelu jatkui lähemmäs 10 minuuttia. Onneksi vastassa oli sentään Kid Kash, joten ottelusta ei tullut täyttä farssia, vaikka ei Kashkaan erityisen huikeassa iskussa ollut ottelun aikana. Hän kuitenkin jaksoi liikkua alusta loppuun asti ja pitää ottelua jollain tavalla edes kasassa. Silti on todettava, että Kash on aika kaukana siitä tasosta, jolla hän säväytti katsojat joka viikko vuodenvaihteen aikoihin. Kokonaisuutena tämä oli ihan katsottava ottelu, muttei yhtään sen enempää. Tylsää ja yksitoikkoista peruspainia. Ei tätä lisää kiitos.
*½ (8:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kid Kash (Pinned Watts after Monster's interference)

Sandman vs. Sonny Siaki - Hard Ten Tournament Semi Final Match
Hard Ten -turnaus sen kuin jatkui jatkumistaan. Loppu alkoi kuitenkin häämöttää, sillä tämä oli turnauksen toinen välieräottelu, jonka voittaja kohtaisi New Jackin seuraavalla viikolla finaalissa. Tässä ottelussa oli myös poikkeuksellinen paljon taustatarinaa turnausotteluksi, koska Siaki ja Sandman olivat olleet toistensa kimpussa jo parisen kuukautta. Kaksikko oli kohdannut toisensa kerran aikaisemmin Clockwork Orange House of Fun Matchissa, ja sen jälkeen he olivat piesseet toisiaan monenmoisissa kohtaamisissa.

Nämä Hard Ten -turnauksen ottelut tuntuvat pahemmin ja pahemmin toistensa kopioilta. Ensimmäisellä kierroksella nähty Devon Stormin ottelu oli poikkeuksellinen piristys, koska Storm yritti ihan tosissaan tehdä ottelusta muutakin kuin pisteidenkeruujuhlan mutta silti kohtuullisen loogisesti. Tuolloin kuitenkin typerä säätö pisteiden kanssa pilasi osan nautinnosta. Tuota ottelua lukuun ottamatta kaikki kamppailut ovat kuitenkin tuntuneet käytännössä ihan saman tasoisilta mitäänsanomattomilta mäiskinnöiltä. Eivät nämä ole olleet pahinta kuraa mutteivat missään tapauksessa mielenkiintoistakaan katsottavaa. Toivon todella, että tämän ikuisuuksia kestäneen turnauksen jälkeen minun ei tarvitse enää katsoa yhtään näillä säännöillä käytävää ottelua, mutta pelkään pahinta, koska koko turnauksen ajan on puhuttu jostain "mestaruudesta", jonka voittaja saa. No, ensi viikolla totuus selviää. Selviämisestä puheen ollen selvyyttä toivoisin myös Sandmanille, joka tuntuu olevan otteluidensa aikana koko ajan pahemmassa humalassa.
* (4:53)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sandman (11-9)

Backstage angle w/ Goldylocks, Sonny Siaki & Trinity
Ennen Main Eventiä nähtiin tosi hämmentävä angle, jossa Goldylocks haastatteli Sonny Siakia. Entisen SEX:n "Ace In A Hole" Siaki ilmoitti, että hänen ja koko entisen SEX-poppoon ansiosta seuraavilla viikolla TNA:ssa nähtäisiin suuria muutoksia. Niistä ensimmäinen nähtiin samantien, kun Goldylocksin ystävä Trinity saapui paikalle ja teki aivan yllättäen heel-turnin hyökkäämällä Siakin käskystä Goldyn kimppuun. Mitäköhän ihmettä tästä seuraa...


Glenn Gilberti & Shane Douglas vs. Raven & Jeff Jarrett
Tässä sitä oltiin. Entiset vihamiehet Raven ja Jarrett olivat ajautuneet samalle puolelle yhteisten vihamiesten takia. Raven ja Douglas olivat tällä hetkellä verivihollisia, eikä Jarrett voinut edelleenkään sietää Glenn Gilbertiä, jonka kanssa Ravenkaan ei tullut toimeen. Jarrett oli myös ilmeisesti joutunut etsimään hetkeksi uusia vihollisia, koska Russo ja Styles olivat päättäneet pitkittää edelleen Jarrettin uusintaottelun järjestämispäivää. Niinpä kun Gilberti ja Douglas esittivät ylimielisinä yhteishaasteen Ravenille ja Jeff Jarrettille, päättivät veteraanit ottaa haasteen vastaan päihittääkseen heel-kaksikon. Hauskaa muuten, kuinka tämä Ravenin face-turnin lopullinen käänne oli tapahtunut. Vielä kesäkuun alussa Raven auttoi face-AJ Stylesiä ykköshaastajuusottelussa vain päästäkseen itsekin siihen mukaan. Seuraavalla viikolla Raven kuitenkin hävisi ottelun Douglasin sekaantumisen takia, ja samalla Russo auttoi Stylesin voittoon. Niinpä jo seuraavalla viikolla Raven oli yhtäkkiä face ja auttoi Stylesiä vastaan käyvää Brownia, vaikka vasta pari viikkoa sitten Raven oli nimenomaan auttanut Stylesiä ottelussa Brownia vastaan. Kuten olen sanonut monesti, TNA:n buukkauksesta puuttuu pitkän tähtäimen suunnittelu täysin.

Tämä ottelu oli pahin pettymys pitkään aikaan ja varmaankin tähän mennessä vuoden 2003 suurin floppi. Etukäteen tämä kuulosti varsin kiinnostavalta ja hyvältä Main Eventiltä, jolta saattoi odottaa ainakin sellaista **½-tasoista menoa. On toki tota, että Gilberti ei edelleenkään mikään supertähti ole, mutta kyllä hän pystyy ihan peruskivaan otteluun. Douglaskaan ei ollut elämänsä kunnossa mutta näytti siltä virkeämmältä kuin WCW:n loppuaikoina. Jarrettin ja Ravenin joukkue sen sijaan kuulosti oikein hyvältä. Lähtökohdat olivat siis vähintääkin ihan hyvät, mutta lopputulos oli jotain ihan muuta. Kaikki alkoi siitä, kun Raven teki ottelun ainoan hienon liikkeen loikkaamalla hienosti kehästä ulos Gilbertin ja Douglasin päälle. Harmi vain, että hän loukkasi samalla niin pahasti nilkkansa ettei pystynyt yhtään mihinkään järkevään loppuottelun (eli 10 minuutin) aikana mutta roikkui silti väkisin mukana. Douglas paloi loppuun parin ensimmäisen minuutin jälkeen, ja Gilbertti sekä Jarrettkin pystyivät vain tylsähköön perusbrawlaukseen. Se oli silti parasta, mitä tämä ottelu tarjosi. Ensin äijät mäiskivät toisiaan kehän ulkopuolella, ja lopulta he tulivat kehään. Mikään ei säväyttänyt, ja tunnelmakin oli aika vaisua. Kun Raven pääsi kehään, homma muuttui naurettavaksi, koska hän ei ollut mitenkään painikunnossa. Lopullinen floppi tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun otteluun piti taas saada kauhea yllättävä käänne ja comeback. Painillinen anti ei siis ollut täyttä kuraa, mutta odotuksiin nähden tämä oli paha epäonnistuminen.
* (11:05)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett & Raven (via DQ after Douglas's mystery partner James Mitchell interfered and threw a fireball to Raven's face)

*** Christopher Daniels
** Chris Harris
* Elix Skipper

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #50:stä: Show alkoi erinomaisesti mutta lässähti lopussa täysin. Main Event -feud Ravenin ja Douglasin välillä on paperilla lupaava mutta ei vaikuta kovin hyvältä, jos Douglas on noin huonossa kunnossa ja nyt Raven vieläpä loukkaantuneena. Jeff Jarrett tuntuu tällä hetkellä olevan tyhjän päällä, jos Brown ja Styles aloittavat kerran päämestaruusfeudin. Silti tuntuu, että Jarrett vei tässäkin show'ssa päähuomion, vaikka nyt Stylesin pitäisi olla päämestarina huomioon keskipisteessä. ME-kuviot tuntuvat siis tällä hetkellä vähän sekavilta, mutta alakortissa menee paremmin. Ainakin X-Divari vaikuttaa hyvältä, ja katsotaan nyt, mitä joukkuemestaruuksien osalta tapahtuu, kun AMW:n ja XXX:n feud tuli kaiketi tässä show'ssa päätökseen. Tämä show oli vuoden parhaan TNA-ottelun ja yhden hienon ottelun ansiosta keskivertoa TNA-show'ta parempi mutta silti aika heikko, koska suurin osa otteluista oli taas aika kuraa. Kokonaisarvosanaksi siis Kehno.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
-
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. WWE Backlash - Ok
5. WWE Bad Blood - Ok
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
9. WWE Judgment Day - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
17. WWA The Reckoning - Kehno
18. WWE Insurrextion - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
20. WWA The Retribution - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavaksi Vengeance.

[Krizski]

Tuo joukkueottelu pitää tsekata jossain vaiheessa. Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

Kenitykselle taas iso kiitos arvostelusta, näitä on edelleen hienoa lukea

[What]

Voisi kai näitä julkaistakin. Pitää noita Kenityksen arvosteluja lueskella joskus urakalla, kun on välistä jäänyt viimeisimmät. Nyt vuorossa yksi niistä tapahtumista, joita voitaneen pitää TNA:n historian valonpilkahduksina.


Sunnuntai, 22. Lokakuuta 2006
Compuware Sports Arena, Detroit, Michigan

Tätä oli odotettu pitkään. Ei ainoastaan sen vuoksi, että vuorossa oli vuoden suurin tapahtuma, mutta myös siksi, että tämä oli ensimmäinen kerta kun TNA vei tapahtumansa tien päälle. Tämän ”kaikkien aikojen suurimman” tapahtuman keskiössä oli Stingin ja Jeff Jarrettin pitkään odotettu mm-ottelu sekä totta kai Kurt Anglen ensiesiintyminen TNA:n ppv:ssä, vaikka hänellä ei vielä virallista ottelua ollutkaan. Hauskana knoppitietona voisi lisätä, että ppv:n teemabiisinä oli Chris Jerichon Fozzyn kappale ”Enemy”. Tuttu myös SvR-pelisarjasta. Selostajina tutusti Mike Tenay & Don West.


Kevin Nash's Open Invitational X Division Gauntlet Battle Royal
Osallistujat: Johnny Devine, Zach Gowen, Austin Starr, Elix Skipper, Kazarian, Sonjay Dutt, Short Sleeve Sampson, Sirelda, Maverick Matt, Norman Smiley, Shark Boy, Jay Lethal, Petey Williams, Alex Shelley, A-1, D-Ray 3000
Että tällainen sillisalaatti. Ottelun taustalla oli Kevin Nashin edelleen jatkunut intohimo x-divisioonaa kohtaan. Sen sijaan, että Nash olisi noussut itse rinkiin oli hän valinnut 16 x-divisioonan painijaa tähän ”yli yläköyden” säännöillä käytävään otteluun. Palkinnoksi voittajalle Nash oli hommanut pystin, joka Mike Tenayn mielestä muistutti jotain keilailupalkintoa. Tosiasiassa tämän ottelun olemassaolon perimmäinen syy lienee, että mahdollisimman monelle haluttiin antaa mahdollisuus näyttää naamaansa tässä isossa tapahtumassa.

Osallistujalista sisälsi vähän kaikkea. Yksijalkainen painija Zach Gowen nähtiin ensi kertaa sitten vuoden 2005 alun ppv:ssä. Mukana oli myös naispainija Sirelda ja kääpiöpainija Short Sleeve Sampson. WCW:stä tuttu Norman Smiley kävi hetken aikaa hassuttelemassa kehässä, mutta ehkäpä sittenkin merkittävin juttu oli Austin Starrin debyytti. Kyseessähän oli tietenkin Austin Aries uudella gimmickillään. Tuo gimmick jakaa edelleen mielipiteitä: jotkut pitivät sitä kamalana, toiset tärkeänä esiasteena nykyiselle ”greatest man that ever lived” Ariesille.

Kaikki tietävät mitä mieltä olen yleisesti battle royal otteluista. Yksinkertaisesti en pidä ottelutyypistä. Ja kun tämä muutenkin oli puolittainen komediamatsi, niin mihinkään huikeisiin arvosanoihin ei ylletä. Sen verran täytyy kuitenkin kehaista, että tässä nähtiin ajoittain mukavaa painia ja välillä ihan hauskoja hetkiä, joten mistään kamalan huonosta ottelusta ei ollut kyse. Parhaiten jäi mieleen, kuinka Detroitin yleisö rakasti Petey Williamsia ja räjähti huutoon kun tämä sai Canadian Destroyerin perille.

Spoiler: näytä

Kesto: 17:24
Voittaja: Austin Starr (runner up Jay Lethal)

Arvosana: **

4-Way Tag Team Match
The Naturals VS. James Gang VS. America's Most Wanted VS. Team 3D
Osallistujien määrä puolittui, kun nyt ottelussa oli mukana enää kahdeksan miestä. Ykköshaastajuutta tai mitään muutakaan erityistä panosta tässä neljän tiimin mätössä ei ollut panoksena. Ottelua edeltäneen promon perusteella vaikutti siltä, että Harris & Storm olisivat kääntyneet faceiksi, sen verran yleisöä nuoleskelevaa settiä mikkiin suolsivat.

Periaatteessa tästä olisi voinut tulla hyväkin ottelu. Pahin ongelma tässä olikin se perinteinen ajanpuute. Tällaiset ottelut kun sitä jonkin verran vaatisivat. Mieleenpainuvin hetki oli Tower Of Doom jysäys kulmauksesta, jossa Andy Douglas taisi ottaa rajuimman tällin. Kokonaisuutena tämä kuitenkin jäi hyvin tv-ottelumaiseksi tapaukseksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 7:02
Voittajat: Team 3D (Devon pinned Douglas via 3D)

Arvosana: **

4-Way Monster's Ball (Special Referee: Jake Roberts)
Raven VS. Brother Runt VS. Abyss VS. Samoa Joe
Ensin 16, sitten 8, nyt enää 4. Ravenin, Brother Runtin ja Abyssin sairaita piirteitä sisältänyt tarina oli ollut käynnissä jo kuukausia, mutta viimemmäksi siihen oli sekaantunut Samoa Joe. Häntä ei oltu edelleenkään selätetty tai lukotettu TNA:ssa ja näin ollen putki oli jo 17kk pituinen. Ja koska ottelu sisälsi vain mieleltään sairaita yksilöitä, olikin varsin sopivaa että erikoistuomarin roolia hoiti Jake ”The Snake”, joka ei itsekään sieltä stabiilimmasta päästä ole. Roberts oli kyllä surullisen kehnossa kunnossa, mutta olihan häntäkin ihan kiva tämän projektin nimissä nähdä.

Tämä oli yhtä varma valinta kuin special opera pitsa. Parin ensimmäisen kerran jälkeen se ei enää tunnu niin erikoiselta, mutta ei myöskään petä odotuksiasi. Brother Runt toimi jälleen erinomaisesti Abyssin perunasäkkinä. Jo aiemminkin nähty lento yleisön kolmannelle riville oli hieno spotti edelleen ja vielä kovemman tällin Runt otti, kun Abyss pudotti hänet lavasteiden päältä ”lavalle.” Alla ei ollut pöytiä tai mitään pehmittämässä laskua, joten melko kovasta bumpista oli kyse. Raven toi peltihäkkyrämaskinsa, Jake Roberts käärmeensä ja Abyss nastansa. Ihan viihdyttävää painiskenen romurallia.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:19
Voittaja: Samoa Joe (pinned Raven via Muscle Buster)

Arvosana: ***

Loser Gets Fired Match
Eric Young VS. Larry Zbyszko
Tällainen ottelu nähtiin, koska Jim Cornetten oli pakko vähentää palkkalistoilla olevia painijoita. Näin ollen hän oli taannoin laittanut pystyyn useamman miehen matsin, jossa selätetty painija saisi potkut. Tällä tavalla potkut tulisivat ”urheilullisin perustein.” Tuo ottelu ratkesi siihen, kun Larry Zbyszko tölväisi golfmailalla Eric Youngia palleaan, jonka jälkeen hänet selätettiin. Cornette & Zbyszko tunnetusti vihasivat toisiaan, joten JC näki tässä tilaisuutensa päästä Zbyszkosta eroon ja päätti antaa Eerikille tilaisuuden voittaa työnsä takaisin.

Itselle jäi kyllä arvoitukseksi, miksi tämä ottelu oteltiin. Tämäkö oli paras tapa kirjoittaa Zbyszko ulos kuvioista. Yleisö kyllä söi Eerikin kädestä, mutta siinä tämän ottelun anti olikin. Painillisesti tässä ei tapahtunut yhtään mitään. Ei yhtään heittoa, ei yhtään rajumpaa tälliä. Muutama löysä lukotus. Yksinkertaisesti kamala ottelu.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:24
Voittaja: Eric Young (Roll Up)

Arvosana: ½

Tapahtumaa edeltäneessä Impactissa oli koettu TNA:n historian hienoin hetki. Olympiasankari Kurt Angle teki debyyttinsä ja ensitöikseen pukkasi Samoa Joeta päällään. Headbutt heard around the world. Pahassa flunssakuumeessa ollut Jim Cornette joutuikin sen vuoksi vääntäytymään paikan päälle kertomaan, että mikäli Samoa Joe sekaantuisi illan mestaruusotteluun (jossa Angle oli erikoistuomarina) joutuisi hän hyllytetyksi. Ennen pitkää tästä Cornetten ilmoituksesta olikin kehkeytynyt kiimainen brawli Anglen ja Joen välillä, jonka järjestyksenvalvoja/tuomarileegio sai kuitenkin hallintaan. Myöhemmin nähtävän unelmaottelun pohjustusta siis, ja ihan toimiva segmentti.

X Division Championship Match
Senshi © VS. Chris Sabin
Illan ensimmäisen mestaruusottelun aika. Senshi oli päälliköinyt x-divisioonaa kesäisen paluunsa jälkeen ja ollut jo kuukausia mestarina. Nyt vastassa oli kotikulmillaan otellut ja suuresta yleisönsuosiosta nauttinut Chris Sabin, joten TNA:n oma Chuck Norris oli tiukassa paikassa.

Kyllähän tämä tästä pikkuhiljaa paranee. Tässä ottelussa nimittäin alkoi olla sitä kuuluisaa tekemisen meininkiä ja tämä oli alusta loppuun varsin mukavaa katsottavaa. Tyylipuhdasta ja vauhdikasta keskisarjan menoa, kuten tältä kaksikolta sopii odottaakin. Muutama lisäminuutti olisi tehnyt ihmeitä, sillä nyt tuntui että finishertykitykseen jouduttiin siirtymään turhan aikaisin, eikä jännittäviä near falleja pystytty luomaan muulla keinoin. Illan paras matsi tähän mennessä, mutta parempaankin miehillä optimaalisissa olosuhteissa olisi paukkuja.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:49
Voittaja: Chris Sabin (Cradle Shock)

Arvosana: *** ¼

Eight Mile Street Fight
Rhino VS. Christian Cage
Elokuun Hard Justicessa CC teki kamalan teon täräyttämällä ystäväänsä Stingiä kitaralla päähän ja maksamalla tälle maailmanmestaruuden. Sting ei kuitenkaan ollut ainoa ystävä, jota Christian puukotti selkään. Seuraavina viikkoina hän kohdisti vihansa lapsuudenystäväänsä Rhinoon tarjoamalla hänelle muun muassa aivotärähdyksen Con-Chair-To:n seurauksena. Syyskuun No Surrenderissa Rhino ja Christian jo kohtasivat intensiivisessä ottelussa, jonka Christian voitti pitkälti tuon aivotärähdyksen jälkiseurausten vuoksi. Nyt oli tullut Rhinon tilaisuus vihdoinkin maksaa potut pottuina. Tämä oli hänen kotikenttänsä ja ottelumuotona katutappelu. Eight Mile etuliitteen tarkoitusta ei tarvinne avata.

Tappelu alkoi parkkipaikalla ja muutamaa hetkeä myöhemmin nähtiin hulvaton hetki, kun Rhino kärräsi Christianin areenalle zambonin konepellillä Eikä tuon jälkeen meno paljoa rauhoittunut, vaan tämä oli varsin viihdyttävää hardcorepainia, aivan kuten miesten ensimmäinenkin kohtaaminen. Se viimeinen rutistus, joka olisi nostanut tämän huippumatsien joukkoon jäi uupumaan, mutta eipä tätä paljoa viitsi haukkua. Tunnelma oli hyvä, aseita käytettiin sopivissa määrin ja loppuhetket kiivaita. Rhino on ollut yllättävän kovassa vedossa vuonna 2006.

Spoiler: näytä

Kesto: n. 15 minuuttia
Voittaja: Christian Cage (Unprettier)

Arvosana: *** ½

NWA World Tag Team Championship Match (Six Sides Of Steel)
AJ Styles & Christopher Daniels © VS. LAX w./Konnan
Verifeudi oli saavuttanut sen pisteen, että sitä täytyi setviä häkin sisällä. Hard Justicen ”Border Brawl” matsissa meksikaanoroistot voittivat vyöt, mutta syyskuun No Surrenderin Ultimate X:ssä hävisivät ne takaisin AJ:lle ja Danielsille. Lopullinen paremmuus oli edelleen hämärän peitossa, ja sen vuoksi häkkimatsi olikin luonnollinen jatkumo.

Näiden joukkuiden välienselvittelyt ovat olleet vielä kovempaa settiä kuin vuoden 05 Team Canadan ja AMW:n vastaavat. Tämä häkkimatsi jäi vain niukasti kakkoseksi No Surrenderin hulinoille. Meno oli varsin brutaalia, vai mitäpä sanotte kun Homicide heitti tequilaa Danielsin naamalle sen jälkeen kun oli repinyt tämän otsan auki haarukalla. Hyvää painiakin nähtiin ja mansikaksi kakun päälle AJ Styles sekä HERNANDEZ tekivät kumpikin hullut loikat häkin katolta. Tätä olisi mieluusti katsonut vielä pidempäänkin. Olin hieman kahden vaiheilla, että annanko tälle huippuarvosanaa, mutta sen verran muistettavia hetkiä tämä sisälsi, että neljä tähteä on aivan ansaittu.

Spoiler: näytä

Kesto: 14:39
Voittajat: LAX (Homicide pinned AJS via Gringo Killer)

Arvosana: ****

NWA World Heavyweight Championship (Special Enforcer: Kurt Angle)
Sting VS. Jeff Jarrett ©
Elokuun Hard Justicessa Sting vihdoin sai mahdollisuuden voittaa mestaruuden Jarrettilta. Juuri ratkaisevalla hetkellä Christian Cage päätti puukottaa selkään ja mestaruus jäi haaveeksi. Tuon jälkeen Stingiä ei oltu TNA:ssa nähty, vaan hän oli keskittynyt täysillä treenaamiseen ja henkiseen valmistautumiseen tätä ottelua varten. Sen myös huomasi Stingin olemuksesta. Ensinnäkin hänellä oli aivan uusi punavalkoinen look ja lisäksi Sting oli silminnähden paremmassa kunnossa sitten viime näkemään. Tenayn mukaan Sting olisi pudottanut parissa kuukaudessa painoa jopa 20 paunaa, joka ei varmaan kovin kaukana totuudesta ollut. Saadakseen tämän viimeisen mahdollisuuden oli Sting luvannut laittaa uransa peliin. Panokset olivat siis mykistävän kovat. Kehän laidalla hillunut Kurt Angle oli tietenkin täysin ulkopuolinen tässä kuviossa, mutta pitihän hänet mukaan saada kun nimeä oli. Hieman samankaltainen tilanne kuin 1997 Starrcadessa Bret Hartin kanssa. Siinäkin ottelussa oli Sting mukana.

Tunnelma oli huumaava ja ottelunakin tämä oli paljon parempi kuin elokuussa. Alkuminuutit olivatkin liian hyvää ollakseen totta. Niiden jälkeen ottelun punainen lanka tuntui hukkuvan, ja suurena osasyynä oli Kurt Anglen liian iso rooli. Hänet kun oli väenvängällä pakko saada ottelun erikoistuomariksi. Sekavan keskivaiheen jälkeen hommaan kuitenkin löytyi jotain tolkkua ja viimeiset minuutit olivatkin ihan mehukasta katseltavaa. Tämä lienee ollut aika lailla maksimisuoritus, mihin vuoden 2006 Sting & Jarrett pystyivät. Siinä mielessä onnistunut pääottelu, joka jätti katsojan hyvälle mielelle.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:03
Voittaja: Sting (Scorpion Death Lock Submission)

Arvosana: *** ¼


*** AJS & Daniels
** Homicide & Hernandez
* Sting

Yhteenveto: Käsittääkseni tämä tapahtuma nauttii jonkinasteista kulttimainetta. Painillisesti tämä ei ihan kirkkainta A-luokkaa ollut, mutta voin helposti ymmärtää asian. Tähän aikaan TNA:n ympärillä oli hypeä enemmän kuin koskaan. Ensimmäinen tapahtuma IZ:n ladon ulkopuolella, MAAILMAN PARAS painija oli juuri signannut heidän kanssaan ja unelmaottelu Samoa Joen edessä lähitulevaisuudessa.

Joukkuematsi oli tähtihetki ja sen lisäksi tarjoiltiin useita vahvoja kolmen tähden matseja. Ikävä kyllä tarjolla oli myös battle royal sekoilua ja suorastaan hirveä Eric Young-Larry Zbyszko. Kokonaisuutena tästä jäi kuitenkin positiivinen tunne ja sen vuoksi lyön arvosanaan neljäsosan lisän, sillä olihan tämä TNA:lle varsin merkityksellinen ilta.


Pähkinänkuorispoilerit
16 Man X Division Battle Royal (17:24) **
Naturals VS. AMW VS. James Gang VS. Team 3D (7:02) **
Abyss VS. Raven VS. Samoa Joe VS. Brother Runt (11:19) ***
Eric Young VS. Larry Zbyszko (3:24) ½
Chris Sabin VS. Senshi (12:49) *** ¼
Rhino VS. Christian Cage (noin 15min) *** ½
AJS & Daniels VS. LAX (14:39) **** (illan paras)
Sting VS. Jeff Jarrett (15:03) *** ¼


PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Bound For Glory 2,94

6. TNA - Final Resolution 2,92
7. TNA - No Surrender 2,91
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
9. TNA - Lockdown 2,79
10. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78

11. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
12. TNA - Sacrifice 2,72
13. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
14. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
15. WWE - Backlash (RAW) 2,46

16. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43
17. TNA - Victory Road 2,39
18. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
19. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Seuraavana vuorossa ompi WWE:n kybersunnuntai.

[Ravenwood]

Tuo joukkueottelu pitää tsekata jossain vaiheessa. Vaikuttaa mielenkiintoiselta!

Suosittelen. Katsoin itse tuon matsin juurikin Kenityksen postauksen innoittamana. Tosin ensiksi katsoin vahingossa samojen miesten häkkimatsin vuodelta 2004 ja se olikin oikeastaan vielä parempi kuin tuo ensimmäinen Kenityksen arvostelema matsi. Tossa vuoden -04 matsissa oli pari ihan hullua spottia. Hyviä matseja kuitenkin kumpikin.

Nuo kaks matsia katsottuani tuli pieni kipinä tarkastaa nyky-TNA'n meininki.

[Kenitys]

Kiitoksia Krizskille ja Ravenwoodille kommenteista, ja kaikille muillekin annan kehotuksen katsoa tuon AMW vs. XXX:n vuodelta 2003 (ja miksei 2004:kin, siitä en vain vielä itse osaa sanoa). Ehdottomasti TNA:n vuoden 2003 parhaimmistoa.

Ja Whatiltakin on kiva lukea uutta arvostelua :) BFG 2006 on aivan kiistatta omia suosikkitapahtumiani TNA:lta, ellei peräti suurin suosikki toistaiseksi - siitäkin huolimatta, että Main Event on vähän niin ja näin.

[What]

Nyt olen tehnyt sellaisen periaatepäätöksen, että jouluun mennessä vuosi 2006 pistetään pakettiin yhteenvetoineen päivineen. Kiristetään siis tahtia ja siirrytään vaihteeksi WWE:n pariin. Edelleen ollaan melkeinpä päivän tarkkuudella tasan 7 vuotta reaaliaikaa jäljessä.


Sunnuntai, 5. Marraskuuta 2006
US Bank Arena, Cincinnati, Ohio

Cyber Sunday jatkoi Taboo Tuessaan perinnettä. WWE oli kuitenkin todennut tiistain varsin huonoksi päiväksi järjestää maksutapahtuman ja näin ollen täksi vuodeksi tapahtuma oli siirretty tutulle sunnuntaipäivälle ja sitä myöten nimikin muutettu. Perusidea oli sama: fanit saivat netissä äänestää ottelijoista, matsien stipulaatioista ja ties mistä. Ääniäkin oli tullut ihan kiitettävästi, melkein 15 miljoonaa kappaletta. Samalla tämä oli viimeinen kerta kun nähtiin RAW-brändin yksinään isännöimä tapahtuma. Tosin jo tässä vaiheessa brändijaosta oltiin jo hieman lipsuttu ja tässäkin tapahtumassa nähtiin muutamia Smackdownin ja ECW:n painijoita. Selostajina kunniagalleriamiehet.

Singles Match
Kane VS. Umaga w./Armando Alejandro Estrada
Tässä fanit saivat päättää Umagan vastustajan ja he valitsivat Kanen mieluummin kuin Chris Benoit’n tai Sandmanin. Tämä olikin mitä sopivin vaihtoehto, koska nämä hirviömonsterit olivat olleet koko syksyn ajan toistensa kimpussa. Olivatpa he jopa otelleet kohtalokkaassa ”loser leaves Raw” ottelussa, jonka Umaga oli voittanut ja passittanut Kanen sinisen show’n puolelle. Huomionarvoista oli myös se, että huhtikuussa debytoinutta Umagaa ei oltu vieläkään selätetty tai laitettu taputtamaan.

Syyskuun Unforgivenissa tämä samainen ottelupari avasi tapahtuman ja silloin nähtiin ihan siedettävää isojen miesten mäiskettä. Tämä jatkoi samaa linjaa ollen edeltäjäänsä hieman pidempi ja parempi versio. Odotusarvot eivät ehkä olleet hirmuisen kovat, mutta ne sentään täyttyivät. Mieleenpainuvin hetki ottelusta taisi olla Umagan tekemä todella näyttävä Diving Headbutt yläkiinnikkeeltä. Ruutunsa täyttänyt matsi.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:40
Voittaja: Umaga (Samoan Spike)

Arvosana: ** ½

Texas Tornado Four Way Tag Team Match
Cryme Tyme (JTG & Shad) VS. Charlie Haas & Viscera VS. The Highlanders VS. Lance Cade & Trevor Murdoch
Tässä vahvasti täyteottelulta haiskahtaneessa kohtaamisessa fanit saivat äänestää stipulaatiosta ja Texas Tornado osoittautui kiinnostavimmaksi. Sen kummempaa taustaa tällä ei ollut, mutta tämä taisi olla verrattain hyvin urallaan menestyneen Cryme Tyme tiimin debyytti ppv-tasolla.

Ihan kohtuullista tv-matsitasoista rytinää. Kahdeksan miestä kehässä yhtä aikaa on tietysti liikaa ja välillä ei tiennyt oikein mitä katsoa, mutta eipä tuo nyt tässä melko harmittomassa pikkumatsissa haitannut. Ihan kamalasti en tästä sanottavaa löydä, joten en väkisin yritäkään mitään novellia tästä kirjoittaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 4:28
Voittajat: Cryme Tyme (JTG pinned Rory McAllister)

Arvosana: * ½

Intercontinental Championship Match
Jeff Hardy © VS. Carlito
Johnny Nitro taikka Shelton Benjamin eivät faneille kelvanneet, vaan he valitsivat Hardyn haastajaksi Carliton. Harmi, sillä muistan Hardyn ja Nitron otelleen varsin räjähtäviä matseja juurikin tässä vuoden 2006 loppupuolella. Joka tapauksessa Carlito oli se, kuka sai mahdollisuuden voittaa kerran hallussaan pitämänänsä IC-vyön itselleen.

Kumpikaan näistä miehistä ei välttämättä ole se pomminvarmin esiintyjä. Hardyn riskiaste on legendaarinen ja Carlitoakin on toisinaan syytetty flegmaattisuudesta. Ottelun alkuminuuttien perusteella vaikuttikin siltä, että uhkakuvat saattaisivat toteutua. Hidasta ja ponnetonta ähellystä, jossa ei tapahtunut oikein mitään. Onneksi tästä toivuttiin ja mitä pidemmällä ottelu eteni, niin sitä paremmaksi meno muuttui. Yritystä alkoi löytyä kummaltakin kaverilta ja komeat riskiliikkeet alkoivat paukkua. Tasaisesti nousevan draaman kaaren vuoksi tämä nousi hyväksi otteluksi, mutta alun koomailun vuoksi kolme tähteä on maksimiarvosana, minkä tälle tohdin antaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:23
Voittaja: Jeff Hardy (Swanton Bomb)

Arvosana: ***

Tag Team Match (Special Referee: Eric Bischoff)
Rated R-KO VS. De-Generation X
Sitten siirryttiin vähintäänkin illan toiseksi isoimman matsin pariin. Unforgivenin häkkihelvetissä D-X oli vihdoista viimein saanut kärhämänsä McMahonien perheen kanssa päätökseen. Fakta oli se, että Raw’sta ei Hunterin ja Shawnin veroista tiimiä löytynyt. Kunnes…

.. eräänä kauniina maanantai-iltana Edge & Orton päättivät yhdistää voimansa tuhotakseen D-X:n. Tämä kahden entisen maailmanmestarin kombinaatio oli sen verran vakuuttava, ettei heidän legitimiteettiään (iso sana, pakko käyttää) sopinut epäillä. Lisämausteena sopassa oli, että fanit saivat valita erikoistuomariksi Mr. McMahonin, Coachin tai Eric Bischoffin. Ei ollut kovinkaan yllättävää, että Bischoff valittiin äänivyöryllä. Ellei edellistä Raw’ta lasketa, oli Bischoffia viimeksi nähty WWE:ssä joulukuussa 2005, joten hän oli selkeästi ”tuorein” vaihtoehto ja sen lisäksi hän oli pinnalla juuri julkaistun ”controversy creates cash” kirjansa vuoksi. Maanantaina Bischoff oli auttanut Ortonia selättämään Triple H:n yksilömatsissa, joten oletuksena oli, että Eazy-E ei täysin puolueeton tässäkään ottelussa olisi.

Bischoffin tuomarointikeikka hoidettiin kuitenkin tyylikkäästi, eikä hän kahmaloinut itselle liiaksi huomiota. Eikä painin tasossa tai tunnelmassakaan motkottamista ollut. Ottelu oli kyllä rakennettu aika konservatiivisesti joukkuematsien lainalaisuuksien mukaan, mutta eipä se haitannut kun nelikko sai siitäkin sapluunasta melkoisen paljon irti. Rated R-KO oli kieltämättä varsin mainio vastakappale D-X:lle. Huipputasolle noustakseen tähän olisi tarvinnut kaikkea vähän lisää. Aikaa, käänteitä, spotteja. Toki tällaisenaankin vahva paketti, jossa ei suurempia heikkouksia ollut. Jätti janoamaan jatko-osaa.

Spoiler: näytä

Kesto: 18:13
Voittajat: Rated R-KO (Orton pinned HHH after a RKO onto a steel chair)

Arvosana: *** ½

Women’s Championship Match (Lumberjill)
Mickie James VS. Lita
Syyskuun Unforgiven oli naisten painin kannalta yksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kauniimpia iltoja. Trish Stratus päätti huikean uransa voittamalla Litan ja naisten mestaruuden kotikaupungissaan Torontossa. Seuraavana päivänä naisten mestaruus sitten ”nostettiin hyllylle” ja Raw’ssa järjestettiin turnaus, jonka finaaliottelu tämä oli. Fanien päättämän lisästipulaation myötä kehää ympäröi koko diivojen rosteri.

Olisihan tämän voinut toisellakin tavalla hoitaa. Tässä kun keskityttiin turhan paljon siihen, että vastustajaa koitettiin kammeta köysien välistä lattialle diivojen ”hoideltavaksi” ja itse paini tuntui siinä sivussa unohtuvan. Näin ollen ottelu oli hyvin rikkonainen ja sellaista punaista lankaa ei ollut. Jos se löydettiinkin, niin saman tien se hukattiin uudestaan. Lisäksi parissakin spotissa Mickie haparoi yllättävänkin paljon ja noita botcheja sitten jouduttiin lennosta paikkailemaan. Hyvääkin toki oli, mutta ei tämä siltikään yhtään parempaa tasoa ollut kuin naisten matsit yleensäkään. Pettymys.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:09
Voittaja: Lita (DDT)

Arvosana: * ½

World Tag Team Championship Match
Ric Flair & Roddy Piper w./Sgt. Slaughter & Dusty Rhodes VS. Spirit Squad (Kenny & Mikey) © w./ Johnny, Nicky & Mitch
Faneilla oli jälleen valta käsissään, kun he saivat päättää Ric Flairin joukkuekaverin. Roddy Piper osoittautui suosituimmaksi, mutta lohdutuspalkintona myös muut ehdokkaat Dusty Rhodes ja Sergeant Slaughter olivat kehän laidalla seuraamassa matseja tasoittaakseen asetelmia Spirit Squadin miesylivoimaa vastaan. Ennen ottelua nähdyssä segmentissä vihjailtiin (WWE:lle tyypillisesti hyvinkin selkeään tyyliin) Spirit Squadin välien rakoilemisesta. Ei voi muuta sanoa kuin luojan kiitos.

Piper olisi voinut pitää t-paidan päällään. Ensiksi oli kiva nähdä alkuperäistä kapinallista, mutta pöhöttävän kaljamahan paljastaminen ikävästi rikkoi tätä mielikuvaa. Varmaan jo arvasittekin, että myöskään painillisesti kyseessä ei mikään klassikko ollut. Kehän liepeillä norkoillut viisikko viimeistään varmisti sen, että minkäänlaista järkevää kokonaisuutta tästä ei saatu aikaan. Sen sijaan lyhyytensä ja huumoripitoisuutensa vuoksi tämä matsi oli ihan hauska välikevennys ja siinä roolissa kyllä toimi. Sillä ei tietysti ihan kuuhun asti mennä.

Spoiler: näytä

Kesto: 6:57
Voittajat: Flair & Piper (Flair forced Mikey to submit via Figure Four Leg Lock)

Arvosana: * ½

World Heavyweight Title (Champion Of Champions Match)
John Cena VS. The Big Show VS. King Booker © w./Queen Sharmell
Hyvinkin todennäköisesti tästä ottelutyypistä oltiin puuhamassa syksyistä perinnettä. Ideanahan oli, että kaikkien kolmen ”brändin” mestarit heitettiin vastakkain samaan otteluun ja fanit saivat päättää kenen mestarin vyöstä oteltaisiin. Vuotta myöhemmin ECW:n mestaruus oli kokenut sen verran vahvan inflaation, että tällaisen matsin järjestäminen ei olisi mielekästä ollutkaan, joten ei ihme että tämä jäi ainutkertaiseksi kokeiluksi. Ehkäpä hieman yllättäenkin fanit halusivat palavasti nähdä Bookerin häviävän mestaruutensa (Cenan sijaan) ja näin ollen mm-vyö oli tässä linjalla. Mikäli Cena tai Show voittaisi, niin heistä luonnollisesti tulisi tuplamestareita ja he veisivät WHC-vyön mukanaan Raw’hon tai ECW:hen.

Verrattuna vaikkapa WCW:hen tai TNA:han on WWE:llä ollut aina yksi valttikortti hihassaan. He osaavat lähettää yleisön tyytyväisenä kotiin. Okei, tässäkään ei puhuttu mistään himoitusta superottelusta, mutta Cena, Show ja Booker laittoivat pystyyn sellaisen oikein menevän ”entertainment brawlin”, johon heillä kykyjä riittää. Mitään uutta ja mullistavaa tässä ei nähty, mutta jokainen osasi otella vahvuuksiensa mukaan ja lopputuloksena oli varsin maistuva pääottelu. Hienoimpana yksittäisenä spottina jäi mieleen Bookerin Missile Dropkick Big Show’n kannatellessa John Cenaa harteillaan. Seurauksena komea kolmoisrysäys. Lopetuksesta voi olla montaa mieltä, mutta mielestäni se oli ihan ok ja samalla tuli pohjustetuksi yksi vuosikymmenen absurdeimmista painiotteluista.

Spoiler: näytä

Kesto: 21:11
Voittaja: King Booker (pinned Cena after Kevin Federline interfered)

Arvosana: *** ½

*** John Cena
** D-X
* Edge & Orton

Yhteenveto: Nätisti ilmaistuna, olisihan se voinut paremminkin mennä. Kaksi kiinnostavaa ottelua, loput olivatkin sitten sellaisia perusmatseja tai sitten pelkkää täytettä. Tuolta alakortista ei löytynyt myöskään yhtään yllättäjää, vaikka Mickie-Lita tai Carlito-Hardy olisivat sellaisia periaatteessa voineet ollakin. Kokonaisuutena aika ponneton hönkäisy, mutta positiivista tietysti se, että pääottelu oli varsin hyvä. Se lievensi karvasta jälkimakua.

Pähkinänkuorispoilerit
Umaga VS. Kane (8:40) ** ½
Cryme Tyme VS. Viscera & Haas VS. Highlanders VS. Cade & Murdoch (4:28) * ½
Carlito VS. Jeff Hardy (13:23) ***
D-Generation X VS. Rated R-KO (18:13) *** ½ (illan paras)
Mickie James VS. Lita (8:09) * ½
Flair & Piper VS. Spirit Squad (6:57) * ½
John Cena VS. Big Show VS. King Booker (21:11) *** ½

PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Bound For Glory 2,94

6. TNA - Final Resolution 2,92
7. TNA - No Surrender 2,91
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
9. TNA - Lockdown 2,79
10. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78

11. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
12. TNA - Sacrifice 2,72
13. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
14. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
15. WWE - Backlash (RAW) 2,46

16. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43 / WWE - Cyber Sunday (Raw) 2,43
17. TNA - Victory Road 2,39
18. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
19. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Seuraavaksi TNA:n Genesis, joka sisältää yhden vuosikymmenen odotetuimmista otteluista

[Kenitys]

Eipä tuosta Cyber Sundaysta ole paljoa sanottavaa. Olin jo ehtinyt unohtaa kokonaan Cena vs. Booker vs. Big Show -ottelun, joka oli tosiaan paljon parempi kuin paperilla olisi voinut luulla.


VENGEANCE 2003

Tämä oli kolmas kerta historiassa, kun WWE järjesti Vengeance-nimisen ppv:n. Samalla tämä Vengeance sai kunnian olla ensimmäinen Amerikassa lähetetty ppv, jossa paini pelkästään Smackdownin painijoita. Tulevina vuosina Vengeance pomppaisi Smackdownin ppv:stä Raw'n ppv:ksi, mutta siitä myöhemmin lisää. Tapahtumaa selostivat tuttuun tapaan Michael Cole ja Tazz.


Eddie Guerrero vs. Chris Benoit - WWE United States Championship Tournament Final Match
Kyllä vain, Smackdown oli saamassa omaa kakkosmestaruuttaan. Smackdownin General Manager Stephanie McMahon oli ilmoittanut joitakin viikkoja sitten, että SD:n oli aika saada vastine Raw'n Intercontinental-mestaruudelle, joka oli palautettu käyttöön toukokuisessa Judgment Dayssä. Niinpä Stephanie toi takaisin United States -mestaruuden, jolla oli oma pitkä historiansa NWA:n ja WCW:n puolelta ja joka oli yhdistetty Intercontinental-mestaruuteen Invasion-feudin päätteeksi Survivor Series 2001:ssä. Nyt US-mestaruus palasi takaisin, mutta tällä kertaa sen nimi oli WWE United States Championship, ja lisäksi vyön ulkonäkö oli aivan uusi. Mestaruudesta järjestettiin kahdeksan miehen turnaus, ja sen finaaliin selvisivät vanhat ystävykset Eddie Guerrero ja Chris Benoit. Guerrero oli päihittänyt aikaisemmilla kierroksilla Ultimo Dragonin (joka oli tehnyt WWE-debyyttinsä hieman aikaisemmin) ja Billy Gunnin, Benoit puolestaan Rhynon ja Matt Hardyn. Guerrero oli myös kääntynyt takaisin heeliksi viimeistään sen jälkeen, kun hän oli hävinnyt Tajirin kanssa pitämänsä joukkuemestaruudet. Eddie oli saanut tarpeeksi hyväntuulisuudesta ja pelleilystä, ja sen sijaan hänestä oli tullut ilkeä ja omahyväinen tyyppi, joka käytti mitä tahansa likaisia keinoja voittaakseen ottelunsa.

Onpa mukava palata WWE:n pariin, kun heti avausottelu on huippuluokkaa ja ansaitsee arvosanakseen neljä tähteä. Itse asiassa neljä tähteä on yli 20-minuuttiselle Benoit vs. Guerrerolle vähemmän kuin voisi luulla, mutta loppuosuuden buukkaus rokotti vähän arvosanaa. Aluksi oli vielä ihan hauskaa katsottavaa, kun Guerrero iski tuomarin pariin otteeseen tahallaan tajuttomaksi ja yritti sitten huijata tiensä voittoon tai pistää syyn tuomarin lyömisestä Benoit'n niskoille. Vähitellen kuitenkin jatkuva tuomarin piekseminen alkoi käydä tylsäksi, enkä ollut erityisen innostunut siitäkään, että tähän otteluun oli saatava yllättävä sekaantuminen ja heel-turn, kun Rhyno iski joukkueparinsa ja ystävänsä Benoit'n Gorelle kanveesiin. Nämä heikkoudet olivat kuitenkin pieniä sen rinnalla, että Guerrero ja Benoit painivat muuten aivan huikean 20-minuuttisen ottelun, joka lähti käyntiin sopivan rauhallisesti ja taidokkaasti ja muuttui koko ajan hurjempien otteiden esittelyksi ottelun edetessä pidemmälle. Yksinkertaisesti upea ottelu, jossa molemmat painijat antoivat kaikkensa. Milloin on viimeksi nähty openerina näin mahtava ottelu? Enpä muista.
**** (22:13)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (Frog Splash)

Billy Gunn w/ Torrie Wilson vs. Jamie Noble
Billy Gunn PPV:ssä! Vanhalla kunnon Ass Man -themellä! Mahtavaa! Tätä ei olekaan nähty sitten vuoden 1999. Eli eipä tämä oikeastaan kovin mahtavaa ole. Se sen sijaan on ihan oikeasti mahtavaa, että Jamie Noble oli päässyt pitkästä aikaa ottelemaan ppv:ssä. Oikeastaan koko tarina juontaakin juurensa nimenomaan Noblen ja Wilsonin väleihin. Pahassa laskusuhdanteessa oleva Gunn oli vain turha lisäke kuvioissa. Kaikki oli siis alkanut, kun Noble oli alkanut tyttöystävänsä Nidianin kanssa kiusata Torrieta. Vähitellen tilanne oli kuitenkin edennyt siihen, että Noble ilmoitti olevansa seksuaalisesti hyvin kiinnostunut Torriesta, ja Noble jopa yritti useaan otteeseen tarjota sievoista rahanippua Wilsonille, jos tämä suostuisi sänkyhommiin Noblen kanssa. Samoihin aikoihin Noblen tyttöystävä Nidia vetäytyi kuviosta ymmärrettävistä syistä pois, ja Wilson puolestaan toi turvakseen Billy Gunnin, josta tuli ilman kummempia selityksiä Torrien on screen -poikaystävä. Noble ja Gunn sitten ottivatkin yhteen useampana viikkona, ja Noble jatkoi rahan tarjoamista Torrielle. Torrie kieltäytyi viikko toisensa jälkeen, kunnes ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Noble ehdotti Billy Gunnia vastaan käytävää 1 on 1 -ottelua, jonka voittamalla Noble ansaitsisi kokonaisen illan Torrien kanssa. Wilson suostui, koska oli varma, ettei Noble voittaisi Gunnia.

Jos tämä olisi lähtenyt paremmin käyntiin ja loppunut paremmin, olisin antanut ainakin puolikkaan enemmän. Nyt jäätiin kuitenkin vielä vain ok:n tasolle siitä huolimatta, että suurin osa ottelusta oli yllättävän virkeää ja ennen kaikkea näyttävää menoa. Varmaan suurimmasta osasta saadaan kiittää Noblea, mutta kieltämättä Gunnkin vaikutti olevan paremmassa iskussa kuin olisin luullut. Erityismaininta pitää silti antaa sille, että Noble sai jokaikisen Gunnin liikkeen (esimerkiksi One & Only ja Hip Toss into a Neckbreaker) näyttämään jumalattoman vaarallisilta upealla myynnillään. Noble itse puolestaan väläytti pari tosi näyttävää liikettä, kuten Top-Rope DDT:n. Ottelun lisätarinana ollut Gunnin jalan loukkaantuminen (jota ei lopetuksessa hyödynnetty mitenkään) toimi, koska Gunn jopa osasi myydä tuota loukkaantumista. Mutta siis, hyvistä puolita huolimatta ottelu lähti käyntiin kömpelösti parilla botchilla ja muutenkin hieman heikosti. Lisäksi lopetus oli tosi vaisu, ja esimerkiksi Nidian sekaantuminen oli turha. Suurin ongelma parempien arvosanojen osalta oli tietenkin aika, jota oli vain se viitisen minuuttia. Näillä aineksilla ei siis ok:ta parempaa soppaa valmistunut, mutta sekin oli parempi suoritus kuin olisi voinut pelätä.
** (5:00)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jamie Noble (Roll up)

APA Invitational Bar Room Brawl Match
Participants: Uno, Dos, John Hennigan, Matt Cappottelli, Kanyon, Brooklyn Brawler, Orlando Jordan, Spanky, Funaki, Danny Basham, Doug Basham, Nunzio, Johnny Stamboli, Chuck Palumbo, Easter Bunny, Matt Hardy, Shannon Moore, Brother Love, Doink The Clown, Sean O'Haire, Faarooq, Bradshaw
Hahaa, tämä jos mikä oli ainutlaatuista. Sisääntulorampin viereen oli siis pystytetty ihan kunnon baarialue baaritiskeineen, pulloineen, jakkaroineen ja niin edelleen. Nämä yli 20 painijaa pieksivät toisiaan tuossa "baarissa", ja voittaja olisi se, joka oli viimeisenä pystyssä. Ottelun tarkoitus oli lähinnä buildata APAn paluuta ja tehdä kaksikosta taas uskottava parivaljakko. Vuoden 2002 brand splitin jälkeen Bradshaw oli siis viritellyt singles-uraa Raw'ssa, ja Faarooq puolestaan otellut Ron Simmonsina muun muassa Reverend D-Vonin kanssa. Bradshaw loukkaantui syksyllä, ja Simmonskin oli kadossa ruudusta kuukausia sitten. Miehet palasivat yhteen keväällä 2003 WWE:n farmissa OVW:ssä, ja päärosteriin he palasivat kesäkuussa. Paluunsa jälkeen he olivat feudanneet erityisesti FBI:n kanssa. Bradshaw'lla oli uusi hiustyyli. APA ei kuitenkaan ollut suinkaan ainut kaksikko, joka teki tässä ottelussa comebackinsa/debyyttinsä. Vanha kunnon 1980-luvulta tuttu Conquistadores-kaksikko teki tässä lyhyen paluunsa, tällä kertaa heitä esitti kaksi uutta WWE-tulokasta nimeltään Rob Conway ja Johnny Jeter. Molemmat tulevat tutuksi myöhempien vuosien arvosteluissa ihan muissa kuvioissa. Samaa voi sanoa pääsiäispupua tässä ottelussa esittäneestä Aaron "Damien Sandow" Stevensistä. Debyyttinsä tekivät myös Tough Enough III:n voittajat Matt Capottelli ja John "Nitro-Morrison" Hennigan, keväällä debytoinut Orlando Jordan ja Smackdownin uusi joukkue Basham Brothers. WWE-legendat Brother Love, Doink The Clown (jota esitti muuan Nick Dinsmore) ja Brooklyn Brawler puolestaan tekivät tässä yhden illan paluunsa. Myös Chris Kanyon nähtiin tässä ottelussa, vaikka olin aikaisemmin väittänyt SummerSlam 2001:n jääneen hänen viimeiseksi ppv-esiintymisekseen. Aikamoinen poikkeusrosterin kavalkaadi siis tässä ottelussa esillä.

Olen aikaisemminkin sanonut, että yritän aina välttää N/A-arvosanan antamista, koska en tykkää jättää ottelua arvostelematta heppoisin perustein - erityisesti kun en edes laske mitään keskiarvoja tapahtumille, joten yksi huono arvosana ei mitenkään pilaa tapahtumaa. Niinpä arvostelen surutta esimerkiksi kaikki squashit, koska kyllä niidenkin viihdyttävyys on suhteellisen helposti mitattavissa tähtiarvosanoilla. Samoin kaikki Battle Royalit ynnä muut vastaavat. Tähän mennessä olen kuitenkin tehnyt yhden poikkeuksen aiemmin, ja se oli WM X-Sevenin Gimmick Battle Royal, jonka viihdyttävyyttä oli mahdotonta kuvata millään järkevällä arvosanalla. Samasta on kyse tässä Bar Room Brawlissa, joka oli mielestäni puhtaasti hauskaa katsottavaa. Nähtiinhän tässä pari oikeasti näyttävää spottia, mutta ei tälle silti mitään oikeaa arvosanaa voi silti antaa, koska koko homma tuntui lähinnä anglelta. Pitää myös kehua sitä, että oli hauska nähdä kaikkia uusia tulokkaita ihan tälläisessä lyhyessäkin ppv-mäiskinnässä.
N/A (4:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Bradshaw (Last eliminated Brother Love)

World's Greatest Tag Team (Haas & Benjamin) (c) vs. Rey Mysterio & Billy Kidman - WWE Tag Team Championship
Shelton Benjamin ja Charlie Haasin muodostama Team Angle oli kokenut pari kolausta keväällä. Ensimmäinen niistä oli se, kun miehet hävisivät joukkuemestaruutensa Eddie Guerreron ja Tajirin joukkueelle toukokuussa. Toinen oli se, kun kaksikon idoli ja mentori Kurt Angle teki paluunsa muttei ollutkaan enää entisellään. Yleisönsuosikiksi palannut Angle oli saanut tarpeekseen huijaamisesta ja ihmisten selkäänpuukottamisesta, ja niinpä hän antoi ylimielisille huijareille Haasille ja Benjaminille "potkut" Team Anglesta. Haas ja Benjamin päättivät kuitenkin jatkaa joukkueena ottelemista, ja he antoivat joukkueelleen uuden ja vaatimattoman nimen: World's Greatest Tag Team. Lisäksi WGTT voitti joukkuemestaruudet takaisin itselleen heinäkuussa, joten yhtäkkiä he olivat taas joukkuepainin huipulla. Seuraaviksi haastajikseen WGTT:n äijät saivat WWE:n uuden Cruiserweight-mestarin Rey Mysterion ja hänen ystävänsä Billy Kidmanin, jotka olivat herätelleet vanhan WCW-aikaisen joukkueensa henkiin heinäkuun alussa. Kidman oli muuten vaihtanut pitkät hiuksensa lyhyempään malliin. Kidmanilla ja Mysteriolla oli tähän otteluun tullessa takana parin ottelun vakuuttava voittoputki, joten WGTT:n kannatti olla varuillaan.

Erittäin viihdyttävä ja ensiluokkainen joukkuemestaruusottelu, joka kuitenkin pienten kauneusvirheiden takia jää niukasti huippuluokan otteluiden ulkopuolelle. On oikeastaan vaikea sanoa, mikä tässä ottelussa hetkittäin tökki, mutta kuitenkin tuon pienen tönkön fiiliksen takia tämä ei aivan saa neljää tähteä vaikka olikin ensiluokkaisen viihdyttävää joukkuemenoa. Ehkä se tökkiminen aiheutui siitä, että WGTT:n hallinta oli jotenkin vähän tökerösti buukattu ja esimerkiksi Kidmanin yritykset päästä vaihtoon saatiin näyttämään tosi kömpelöiltä. Haasin ja Benjaminin hallinta oli hetkittäin tosi taidokasta, ja hetkittäin taas näytti siltä, etteivät he tienneet, mitä tehdä. Kun nämä negatiiviset puolet on huomioitu, voidaan keskittyä hehkuttamaan sitä, kuinka huikeita otteita tässä nähtiin. SSP yläköydeltä (ei kulmauksesta vaan köydeltä) kehästä ulos, Top-Rope Hurracanrana, Benjaminin järisyttävät Suplexit... Tämä oli ehdottomasti huikea kamppailu, ja toivon näkeväni tätä tulevaisuudessa lisää. Lisäksi vielä ihan pari minuuttia lisää, niin mikään ei ole huippuarvosanojen tiellä.
***½ (14:53)
Voittajat:

Spoiler: näytä

World's Greatest Tag Team (Benjamin pinned Mysterio after a Top Rope Clothesline)

Stephanie McMahon vs. Sable - Catfight Match
Vince McMahon oli ajautunut loppukeväällä lopullisesti sotaansa tyttärensä Stephanie McMahonin kanssa. Vince ei voinut sietää sitä, millaisia päätöksiä Stephanie oli tehnyt Smackdownin GM:nä. Pahin niistä oli tietenkin Hulk Hoganin ja sitten vielä Mr. American palkkaaminen. America/Hogan oli nyt historiaa, mutta Vince ei ollut antanut tyttärelleen anteeksi. Hän janosi kostoa. Niinpä Vince oli viime aikoina tehnyt kaikkensa, jotta Stephaniella olo olisi mahdollisimman tukala. Kuulostaa todella terveeltä isän ja tyttären suhteelta. Yksi Vincen tempuista oli alkaa vehdata Sablen kanssa. Lopulta Vince nimitti Sablen apuriksi Stephanielle, vaikka tiesi hyvin, etteivät nämä naiset tulleet toimeen ollenkaan. Otteet Vincen ja Stephanien välillä kovenivat, kun Vince kävi omaa sotaansa Zach Gowenin kanssa, ja Stephanie auttoi Gowenia parhaansa mukaan (muun muassa tarjoamalla tälle WWE-sopimusta). Lisäksi Stephanie syytti eräässä SD:ssä isäänsä hyväksikäytöstä, mikä alkoi olla jo vähän liikaa. Liikaa se oli ainakin Vincelle, joka toi entisen WWE Women's-mestarin Sablen mukanaan ja pisti Sablen hyökkäämään Stephanien kimppuun. Itse asiassa Stephaniekin oli entinen Women's-mestari, mutta Sablella oli silti vähän enemmän kokemusta painista. Niinpä Vince buukkasi rangaistukseksi Vengeanceen Catfight-ottelun Sablen ja Stephanien välille. Ainut ero normaaliin otteluun oli se, että tässä ei ollut uloslaskuja.

Naisten otteluiden mittapuulla tämä ei ollut edes mitenkään järkyttävän huono tapaus, erityisesti kun ottaa huomioon, ketkä oikein olivat kehässä. Stephanie ja Sable ovat molemmat entisiä Women's-mestareita, mutta varsinaisesti painitaidoistaan kumpikaan ei ole tullut tutuksi. Stephaniella on aikaisemmin tilillään vain yksi ppv-ottelu, ja Sablen mestaruuskauden ottelut olivat poikkeuksetta aika vaisuja. Ei tämäkään siis ollut mikään erityisen hyvä naisten ottelu mutta ihan katsottava kokonaisuus kuitenkin. Olen nähnyt selvästi huonompia naisten mestaruusotteluita viime vuosina WWE:ssä. Erityisesti ensimmäiset minuutit tässä olivat oikein intenssiivistä menoa, ja kumpikin paiskoi toista kanveesiin oikein nätisti. Myös tunnelma oli erinomainen ottelun aikana. Loppua kohti homma alkoi muuttua enemmän toppien repimiseksi ja kiljumiseksi, ja lopussa paini jäi kokonaan Sablen tissien peittelyn taka-alalle. Toisaalta pitää antaa kehua lopetuksesta sille, että lopussa nähty A-Trainin sekaantuminen oli tosi brutaali.
*½ (6:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sable (Pinned McMahon after A-Train's interference)

John Cena vs. Undertaker
Räppäri-Cenasta oli tullut viime kuukausien aikana yksi ylimielisimmistä WWE-painijoista. Cena ei kunnioittanut ketään, mutta samalla hän oletti kunnioitusta kaikilta muilta. Aika kauan Cena saikin temppuilla rauhassa, mutta lopulta yksi korsi katkaisi kamelin selän. Tuo korsi oli Undertakerin mollaaminen. Kaikki sai alkunsa siitä, kun Cena päihitti uuden tulokkaan Orlando Jordanin ottelussa, ja ottelun jälkeen Undertaker piti Jordanille hyvin samanlaisen tsemppipuheen kuin vuotta aikaisemmin uikkari-Cenalle. Cenan mielestä Jordan ei ollut Undertakerin tsemppausta ansainnut, eikä hän toisaalta pitänyt UT:n sanoja minkään arvoisena. Tämä oli liikaa 'Takerille, joka aiheutti seuraavalla viikolla Cenalle tappion US-mestaruusturnauksessa, koska Cena ei selvästikään kunnioittanut 'Takeria ollenkaan sillä tavalla kuin olisi kuulunut. Loppujen lopuksi tässä oli siis kyse kunniasta, joka 'Takerille olisi kuulunut mutta jota Cena ei suostunut antamaan. Vielä ennen ppv:tä Cena veti hienon rap-promon Taker-tyylisen pentagrammin edessä. Promo päättyi siihen, että Cena muistutti Takeria tämän Dead Man -gimmickistä kävelemällä hautausmaalle ja jopa kusemalle yhdelle haudoista.

Tämä oli ehdottomasti illan positiivisin yllätys. En ajatellut, että vuoden 2003 ottelu heel-Cenan ja bad ass-Takerin välillä voisi olla näin hyvä, mutta tämähän oli hienoa painiviihdettä! Ei edes kovin kaukana huippuarvosanasta. Aluksi homma oli vielä aika selvää 'Takerin dominointia, ja hetken aikaa jo luulin, että homma päättyisi ok:na koitoksena johonkin viiden minuutin paikkeille. Sen sijaan ottelu saikin tuossa vaiheessa aivan uuden käänteen, ja homma muuttui paljon fyysisemmäksi ja intenssiivisemmäksi. Cena pääsi mäiskimään 'Takeria niin rajusti, ettei moni ole vastaavaa pitkiin aikoihin tehnyt. Koko tarina siitä, kuinka Cena kohdisti kaikki iskunsa 'Takerin keskivartaloon toimi aivan huikeasti viimeistään sen jälkeen, kun 'Taker alkoi sylkeä verta sisäisten vammojen vuoksi. Todella rajun näköistä menoa. Tuon Cenan hallintavaiheen jälkeen päästiin lopputaisteluihin, jotka olivat myös erittäin hyvää viihdettä, vaikka pari kömpelöä hetkeäkin nähtiin. Kokonaisuutena silti ehdottomasti hieno kamppailu nuorukais-Cenan ja konkari-Takerin välillä. Jos nämä kaksi pystyivät tälläiseen jo vuonna 2003, millaisenkohan klassikon he saisivat nyt aikaan? Cenan heel-rooli toimi muuten tässä(kin) ottelussa hienosti. Tahdon nähdä jonain päivänä vielä heel-Cenan.
***½ (16:01)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Last Ride)

Mr. McMahon vs. Zach Gowen
Legendaarinen yksijalkainen painija Zach Gowen oli siis tehnyt WWE-debyyttinsä Mr. American apurina, kun tämä feudasi Roddy Piperiä ja Sean O'Hairea vastaan. Gowen jäi kuitenkin pyörimään kuvioihin myös American lähdön jälkeen, ja hyvin nopeasti Vince McMahon ottikin Gowenin silmätikukseen, koska tämä muistutti Vinceä Hoganista. Vince piinasi Gowenia parhaansa mukaan ja muun muassa lupasi tälle WWE-sopimuksen, jos Gowen liittyisi Kiss My Ass -klubiin. Sen sijaan Gowen iski McMahonille Low blow'n, mikä oli viimeistään liikaa WWE:n tuolimiehelle. McMahon buukkasi Gowenin ja Stephanien 2 on 1 -otteluun (the first REAL Handicap Match) Big Show'ta vastaan ja lupasi Gowenille WWE-sopimuksen, jos kaksikko voittaisi ottelunsa. Brock Lesnarin ja Kurt Anglen avulla Gowen ja Stephanie veivät voiton, ja Gowen sai sopimuksensa. Tuon jälkeen Vincelle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin buukata itsensä 1 on 1 -otteluun Gowenia vastaan.

Joo-o, olipahan aika poikkeuksellinen ottelu. Tätä on oikeastaan tosi vaikea arvioida, koska tämä oli niin kaukana normaalista painiottelusta kuin joku vain voi olla. Yksijalkainen painija kohtaa WWE:n omistajan. Tämä on jotain sellaista, mitä en olisi ihan ensimmäisenä uskonut näkeväni tässä projektissa. Ottelu itsessään oli paikoitellen tosi kummallisella tavalla viihdyttävä, ja siitä voi kiittää paljolti Gowenia. Gowenille ei nimittäin voi olla antamatta kunniaa siitä, että hän teki aivan käsittämättömän paljon töitä. Gowen ensinnäkin väläytti hiton hienoja high flying -liikkeitä ihan kaksijalkaistenkin mittapuulla ja lisäksi otti tosi rajun näköistä bumppia vastaan. McMahon puolestaan hoiti mulkun pomon roolin tosi hienosti ja vuosi ottelun lopussa tosi rajusti verta. Korostan, tosi rajusti. Huhujen mukaan verenvuoto saattoi jopa olla aito, koska sitä purskusi niin pahasti. Harvoin näkee tuollaista. Ottelun suurin ongelma oli kuitenkin aika: tämä venytettiin aivan turhaan ja aivan väkisin lähes 15-minuuttiseksi muka-spektaakkeliksi. Vähän päälle 5 minuuttia olisi riittänyt, ja kaikki ottelussa nähty olisi ehditty hoitaa yhtä vakuuttavasti. Nyt tämä alkoi tylsistyttää kaikista hyvistä oudoista seikoistaan huolimatta, joten ei tämä ok:ta parempi ollut.
** (14:02)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Mr. McMahon (Pinned Gowen after he missed a Moonsault)

Brock Lesnar (c) vs. Big Show vs. Kurt Angle - No DQ Match for the WWE Championship
Kurt Angle oli tehnyt paluunsa jo kesäkuun alussa, vaikka alun perin hänen niskansa tila oli ennustettu niin pahaksi, että edessä saattaisi olla jopa vuoden sairasloma. Sen sijaan Angle valitsi kokeellisen leikkauksen, joka lyhensi hänen toipumisajansa vain parin kuukauden mittaiseksi. Heti paluuiltana oli selvää, että Kurt Angle oli palannut nyt facena. WrestleManian ottelun päätteeksi Angle ja Lesnar olivat halanneet, ja nyt Angle jatkoi tuon ottelun ja ennen kaikkea Lesnarin kehumista. Myös Lesnar ilmoitti pitävänsä Anglea ystävänään ja tarjosi tälle Vengeanceen uusintaottelua, jota Angle ei ollut koskaan saanut. Mukaan kuitenkin tunki Lesnarin pitkäaikainen vihamies Big Show, jonka Lesnar kohtasi kesäkuussa klassikoksi nousseessa mestaruusottelussa, joka muistetaan aina siitä, kuinka ottelun lopussa Show iski Lesnarille Superplexin ja koko kehä hajosi. Tuo ottelu päättyi siis ratkaisemattomana, ja Show tahtoi uuden mahdollisuuden. Sen hän tosin sai jo seuraavalla viikolla, mutta sekin päättyi WGTT:n ja Anglen sekaantumisiin. Niinpä Show lisättiin tähän otteluun. Samalla Anglen ja Lesnarin ystävyyteen oli alkanut jo kehittyä säröjä, sillä Lesnar ei ollut pelastanut Anglea Show'n beatdownilta ja Angle ei puolestaan ollut auttanut Lesnaria ottelussa Show'ta vastaan.

Mitäpä tästä muuta sanomaan kuin että illan paras ottelu ja huippuluokan mestaruuskamppailu. Muutamaa minuuttia ennen loppua nähtiin ehkä hieman tylsempi suvantovaihe, jonka takia tämä ei noussut aivan sille huikean mahtavuuden tasolle ja jonka takia annoin lopulta arvosanaksi ****½:n sijaan vain neljä tähteä. Siitä huolimatta tämä oli erinomainen päämestaruusottelu ja osoitus siitä, miten hiton hyvin homma pelaa, kun annetaan oikeiden miesten pyöriä oikeissa kuvioissa. Tähän päämestaruusotteluun ja oikeastaan koko tähän show'hun kiteytyy aika hyvin se, mikä kaikki tehtiin paremmin tällä hetkellä Smackdownissa kuin Raw'ssa. Erityisesti päämestaruuskuvioissa pyöri täsmälleen oikeat tyypit. Jopa Big Show oli elämänsä iskussa ja otti tässä ottelussa huikeaa bumppia, kuten järisyttävän näyttävän Angle Slamin selostuspöydästä läpi. Sen lisäksi nähtiin rajua bleidausta, hurjia tuoliniskuja päähän ja monia pirun näyttäviä heittoja sekä kehässä että ulos kehästä. Tätä lisää, niin olen tyytyväinen.
**** (17:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Pinned Lesnar after an Angle Slam)

*** Kurt Angle
** Brock Lesnar
* Big Show

Kokonaisarvio Vengeancesta: Olipa aikamoinen show ja todellinen yllätys. En ollut odottanut paljon mitään Vengeancelta, mutta tämähän oli oikeasti huikean kova ppv. Joidenkin mukaan tämä on jopa paras brand split -ppv ikinä, eikä tämä nyt varmaan hirveän kauas tuosta kunniasta minunkaan kirjoissani jää. Top 10 -kamaa helposti, luultavasti myös top 5. Show'ssa nähtiin kaksi ****-ottelua ja kaksi ***½-ottelua. Tuon lisäksi tarjolla oli yksi oikein hauska välinumero-ottelu ja yksi nopea Gunn/Noble, joka sekin toimi roolissaan hyvin. Edes McMahon/Sable ja McMahon/Gowen otteluista ei viitsi pahemmin loukkaantua (erityisesti koska ne olivat laadultaan parempia kuin olisi voinut pelätä), joten on tämä kokonaisuutena ehdottomasti Hieno. Kun McMahonit olisi korvattu vielä jollain muulla, olisi voitu puhua jopa loistavasta. Eipä silti, nyt nähtiin pikästä aikaa erinomaista ppv-viihdettä.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE Bad Blood - Ok
---------------
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
10. WWE Judgment Day - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
18. WWA The Reckoning - Kehno
19. WWE Insurrextion - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
21. WWA The Retribution - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
---------------
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Seuraavaksi taas TNA:ta.

[DeadManWalking]

Tämä oli kolmas kerta historiassa, kun WWE järjesti Vengeance-nimisen ppv:n.

Oli muuten todella kova PPV silloin aikoinaan. Kun katsoo jo pelkästään tuota tapahtuman korttia, niin tuntuu jopa vähän uskomattomalta että kyseessä on ollut joskus keskikesällä lähetettävä SmackDownin oma väli-PPV. Nykyään kun ei tahdo ehkä WrestleManiaa lukuunottamatta tulla yhtä hyvää korttia näihin "Big Four" PPV-tapahtumiin, niin siihenkin nähden näyttää ihan jäätävän kovalta. Suurimmassa osasta matsejakin taisi olla ihan kunnollinen rakentelu alla.

Kyllä nämä vuodet 2003-2004 ja ehkä vielä 2005 olivat ihan perhanan kovia. Siinäpä ehkä suurin syy miksei nykyään vaan pysty enää painista samalla tavalla innostumaan. Aikanaan kun painin seuraamisen aloitti juurikin näiden huippuvuosien aikaan, niin nykypäivänä näiden joidenkin ihan uskomattoman puuduttavien ja turhien kuvioiden aikana ei vaan pysty motivoitumaan samalla tavalla. Toisaalta on siellä kai viime aikoina vähän parannettukin, joten varmaankin ihan mielenkiinnosta yrittää nyt jonkin verran seurata.

[What]

Joidenkin mukaan tämä on jopa paras brand split -ppv ikinä, eikä tämä nyt varmaan hirveän kauas tuosta kunniasta minunkaan kirjoissani jää. Top 10 -kamaa helposti, luultavasti myös top 5.

Joo, ei se kauas heitä. Samainen tapahtuma vuodelta 2005 oli kovaa kamaa ja Unforgiven 2006 ansaitsee myös maininnan. Näin pikaisesti muisteltuna sanoisin, että nuo kolme ovat ne kovimmat "big fourin" ulkopuoliset tapahtumat brändijaon vuosilta.

[Kenitys]

Kiitoksia Demarille ja toisellekin politiikolle kommenteista :)

Kyllä nämä vuodet 2003-2004 ja ehkä vielä 2005 olivat ihan perhanan kovia. Siinäpä ehkä suurin syy miksei nykyään vaan pysty enää painista samalla tavalla innostumaan. Aikanaan kun painin seuraamisen aloitti juurikin näiden huippuvuosien aikaan, niin nykypäivänä näiden joidenkin ihan uskomattoman puuduttavien ja turhien kuvioiden aikana ei vaan pysty motivoitumaan samalla tavalla. Toisaalta on siellä kai viime aikoina vähän parannettukin, joten varmaankin ihan mielenkiinnosta yrittää nyt jonkin verran seurata.

Tätä kommentoin tarkemmin, kunhan pääsen arvosteluissa vuoden 2003 loppuun (olen tosin katsonut jo suurimman osan vuoden 2003 ppv:eistä, vaikka elokuun jälkeen painia ei ole tullut katsottua käytännösssä ollenkaan), mutta sanotaan lyhyesti jotain. Olen nimittäin ollut kokonaisuutena erittäin pettynyt vuoden 2003 ppv:eiden tasoon. Wrestlemaniaa ja tätä Vengeancea lukuun ottamatta lähes kaikki tapahtumat ovat jääneet pettymyksiksi. Pari edellistä (ja ehkä pari seuraavaakin) ovat selvästi parempia. Silti nostalgiafiilistelyissä nousee aina esille juuri vuosi 2003. Selityksenä ei voi olla kuin joko a) että viikottaiset olivat v***n kovia tai että b) silloin suurin osa suomalaisesta porukasta aloitti painin aktiivisen katselun, ja aika kultaa muistot. Oli miten oli, vuodessa 2003 oli varmasti paljon mahtavia asioita, mutta ppv:eissä se ei aina näknyt toivotulla tavalla. Toisaalta vastapainona vuosi 2003 tarjosi oman kaikkien aikojen suosikki-ppv:ni (WM XIX) ja yhden kaikkien aikojen kovimmista brand split -ppv:eistä, joten ehkä suurin ongelma olikin aikanoinen epätasaisuus.

Joo, ei se kauas heitä. Samainen tapahtuma vuodelta 2005 oli kovaa kamaa ja Unforgiven 2006 ansaitsee myös maininnan. Näin pikaisesti muisteltuna sanoisin, että nuo kolme ovat ne kovimmat "big fourin" ulkopuoliset tapahtumat brändijaon vuosilta.

Joo, itse asiassa en nyt saa enää edes mieleeni niitä paria jumalattoman kovaa brand split -ppv:tä, jotka olivat mielessäni, kun kirjoitin tuon, ettei Vengeance 2003 ihan ykköseksi nouse. Ehkäpä ne tulevat aikanaan tämän projektin aikana vastaan. Mainitsemasi ovat ehdottomasti myös ykkösluokkaa, mutta mielestäni en kumpaakaan noista edes tuolloin ajatellut. Ehdottomasti siis tämä Vengeance on kuitenkin kärkikahinoissa mukana.

[Kuunlento]

Jeps, olihan 2003-2004 kovia aikoja vaikkakin täytyy myöntää, että en ole koskaan välittäny Lesnarista, edes tuolloin.

[Krizski]

Minun täytyy kyllä myöntää, että en oikein koskaan pitänyt Taboo Tuesdayn tai Cyber Sundayn konseptista. Hieno idea, että fanit saavat päättää erilaisia asioita otteluun, mutta yleensä vaihtoehdot puolsivat jotain tiettyä, jonka takia äänestystulokset olivat yleensä aika selviä. Onhan niitä teorioita, joiden mukaan äänestystuloksia manipuloitiin siten, että WWE sai jatkettua tietyn storylinen tarinanjatkumoa, kuten halusivatkin.
Muutenkin Cyber Sunday 2006 oli hyvin vahvasti väliPPV ennen Survivor Seriestä. Ei tuosta tapahtumasta juurikaan muuta muistikuvaa ole kuin tuo Main Event ja Rated RKO:n taistelu DX:ää vastaan. Omat muistikuvat sanovat, että 2006 jälkimmäinen puolisko Unforgivenin jälkeen on aika tahmainen aikakausi WWE:ssä. Whatille peukkua projektistaan! Tosi mukavaa luettavaa arvostelusi ovat

Mitä Kenityksen arvosteluun niin vuoden 2003 Vengeance on lähellä sitä täydellistä VäliPPV:tä! Chris Benoit vs Eddie Guerrero heti alkuun on yksi parhaimmista aloitusotteluista PPV-historiassa, joukkuemestaruusottelu oli tuohon aikaan taattua Smackdownin laatua joukkuedivarissa, Heel Cenan parhaimmat ajat olivat juurikin tähän aikaan ja Main Event Lesnarin, Anglen ja Big Shown välillä yksi parhaimmista Triple Threateista, mitä WWE on pystynyt tarjoamaan.
Muuten on ollut aika heppoisiakin suorituksia 2003 vuoden PPV:ssä WWE:n puolella. WM XIX on huipputapahtuma, mutta ei tässä vuodessa ennen Vengeancea niin oikein erikoista ole tapahtunut. Yllättävän heikkojakin buukkauksia PPV:ssä. Silti tämä on sitä aikakautta, kun Alerttilaisistakin osa on aloittanut aktiivisesti Showpainin seuraamisen. Näistä tapahtumista tulee nostalginen fiilis! Kenitykselle myös peukkua

[What]

Jouluksi pakettiin, kuten lupasin. Nyt tullaan sellaisen tapahtuman äärelle, jonka pääottelu aiheutti sellaisen muistojen tulvan, että ei itku ei ollut kaukana.


Sunnuntai, 19. Marraskuuta 2006
Impact Zone, Orlando Florida

Syksy 2006 oli ollut TNA:lle ennennäkemätöntä voittokulkua. Lähtölaukauksena tälle toimi syyskuun 24. päivänä julkistettu, painimaailman mullistanut, ilmoitus Kurt Anglen siirtymisestä heidän leipiinsä. Tuon lisäksi myös itse tuote oli kunnossa. Bound For Glory oli tapahtumana menestys ja onnistui luomaan sitä kuuluisaa ”positiivista pöhinää” firman ympärille. Ja nyt heillä olikin sitten tarjota vuosikymmenen unelmamatsi, kun Kurt Angle kohtaisi puolitoista vuotta voittamattomana jyränneen Samoa Joen illan pääottelussa. Selostajina Tenay & West.

Handicap Tag Team Match
Maverick Matt, Kazarian & Johnny Devine VS. Voodoo Kin Mafia
Tätä ei voi kovinkaan lyhyesti selittää. Ensinnäkin Bentley, Kaz & Devine olivat pukeutuneet goottityylisiin asusteisiin ja vahvoihin meikkeihin. Ideana oli, että he edustivat jonkin kultin jäseniä, mutta heidän johtajaansa ei oltu vielä paljastettu katsojille. Kerrotaan nyt tähän samaan syssyyn, että ottelun jälkikahinoiden aikana täksi johtajahemmoksi paljastui Raven. Ehkäpä vielä merkittävämpää oli, että pahamaineinen Voodoo Kin Mafia oli syntynyt tässä tapahtuman alla. VKM oli siis entinen James Gang, eli New Age Outlaws. Nimi VKM oli parodia ”Vincent Kennedy McMahonista” ja edellisenä torstaina he olivatkin julistaneet sodan Vincelle, Michaelille (Shawn Michaels) ja Paulille (Triple H) Joten varsin värikkäästä ja hyvän maun rajoja koettelevasta kuviosta oli kyse.

Kip James suoritti Pedigreen ja yritti Sweet Chin Musicia. Siinäpä ne tärkeimmät itse ottelusta. Mitään suurta tämä ei siis tarjonnut, mutta kulttijengin asusteet ja meikit sekä VKM:n röyhkeys olivat sen verran kovaa luokkaa, että kyllä tämä vähän nollaa enemmän arvosanakseen ansaitsee.

Spoiler: näytä

Kesto: 3:39
Voittajat: Voodoo Kin Mafia

Arvosana: * ½

Tag Team Match
Sonjay Dutt & Jay Lethal VS. The Naturals w./Shane Douglas
Taustoja tälle ei erityisemmin ollut. Naturaalit olivat vakiinnuttaneet paikkansa yhtenä joukkuedivarin kulmakivistä ja ilkimyksistä. Näinpä Jerry Lynnin myötävaikutuksella kaksi x-divarin staraa olivat löytäneet toisensa ja päättäneet testata taitojaan joukkuemittelössä Stevensiä ja Douglasia vastaan.

Sonjayn ja Lethalin tiimi oli puhdasta dynamiittia. Todella sähäkkää toimintaa, mainioita liikekomboja, jatkuvaa tykitystä. Tietyllä tapaa toi mieleen eräät moottorikaupungista kotoisin olevat konetuliaseet, joiden aika on tässä projektissa vasta tulossa. Jätti toivomaan sitä, että tämä kaksikko tulevaisuudessakin vielä toimisi joukkueena. Oikein mukava välipalaottelu ja vähän päällekin.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:18
Voittajat: The Naturals

Arvosana: ** ¾

X-Division Championship Match
Chris Sabin VS. Christopher Daniels ©
Edeltäneen kuukauden aikana X-vyö oli kerennyt vaihtaa vyötäröä useaan otteeseen. Bound For Gloryssa Sabin voitti mestaruuden sitä pitkään hallinneelta Senshiltä. Sabinin kausi jäi kuitenkin tällä erää lyhyeksi, sillä jo marraskuun 2. päivän Impactissa hän hävisi sen AJ Stylesille. Tuokaan ei riittänyt, vaan kahta viikkoa myöhemmin (16.11) AJ puolestaan hävisi sen frendilleen Danielsille. Joten ”langenneen enkelin” kolme päivää kestänyt mestaruuskausi joutui heti kovaan testiin. Huomioitavaa on myös se, että Bound For Gloryssa kotiyleisön suosiossa vellonut Sabin oli taas vaihteeksi tässä matsissa siellä aidan toisella puolen.

Menoa ja meininkiä, kuten olettaa saattoi. Sabin & Daniels kumpikin eittämättä olivat keskisarjan painityylin mestareita ja se kyllä näkyi. Virheetöntä suorittamista, kauniita ketjupainisessioita ja ilmavia loikkia. Nautittavaa painia, mutta se viimeinen silaus, joka olisi nostanut tämän sinne neljän tähden eliittimatsien joukkoon jäi uupumaan. Jälleen kerran hieno osoitus x-divisioonan elinvoimasta.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:24
Voittaja: Daniels (Roll Up)

Arvosana: *** ½

Tag Team Match
Ron ”Truth” Killings & Lance Hoyt VS. Austin Starr & Alex Shelley w./Kevin Nash
Kevin Nashin isännöimässä ”Paparazzi Productions” tallissa oli tapahtunut henkilövaihdos. Johnny Devine oli lähtenyt Ravenin hämäriin kulttihommiin mukaan ja tilalle oli nostettu Bound For Gloryssa näyttävästi debyyttinsä tehnyt Austin Starr. A-tiimi sai vastaansa hieman erikoiselta tuntuneen Truthin ja Hoytin yhteenliittymän.

Etukäteen arvelin tämän jäävän muutaman minuutin tuhnuksi, mutta itse asiassa tällä oli kestoa yllättävänkin paljon. Eikä se sinällään huono asia ollut, koska ihan mukavaa menoa tässä ainakin ajoittain nähtiin. Ihan pirteitä otteita koko nelikolta. Nuo kehut pitää kuitenkin asettaa mittasuhteisiin, koska loppujen lopuksi kyseessä sittenkin oli varsin keskinkertainen ottelu, mutta se sattui vain ylittämään sille kasaamani minimaalisen ennakko-odotuksen.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:10
Voittajat: Truth & Hoyt (Hoyt pinned Shelley via Roll Up)

Arvosana: ** ½

#1 Contender’s Match
AJ Styles VS. Christian Cage
Jos oli Anglen ja Joen kohtaaminen unelmamatsi, niin sitä oli tämäkin. Sitten Bound For Gloryn AJS oli siirtynyt joukkuedivarista pikaisen x-divarivisiitin kautta takaisin jahtaamaan isoa vyötä. Christian oli puolestaan saanut vihanpitonsa Rhinon kanssa jonkinlaiseen päätökseen ja näiden tapahtumien kautta oltiin päädytty tähän pisteeseen, jossa ottelun voittajasta leivottaisiin uusi ykköshaastaja maailmanmestarille. Tunteetkin olivat kerenneet kuumeta jo kivasti, sillä muun muassa tapahtuman ”pre show’n” aikana AJ Styles oli hyökännyt Christianin kimppuun.

Kaksi suvereenia lajinsa taitajaa, jotka vieläpä vetivät tässä kiistatta uransa huippuvuosia. Kaikki raaka-aineet jopa motyc-tasoiseen kohtaamiseen olivat siis olemassa. Heti alkuun on todettava, että siihen ei ylletty, mutta joka tapauksessa kyseessä oli todella kova ammattipainiottelu. Meno oli kaunista ja virheetöntä, mutta ehkäpä ongelmaksi muodostui se, että mitään miesten normiseteistä poikkeavaa erikoisuutta ei tässä nähty. Näillä kavereilla perussettikin toki riittää pitkälle ja käsissä olikin jännittävä ja tapahtumarikas ottelu, josta ei eri vaiheita puuttunut. Neljän tähden arvosana oli todella lähellä, ja sen olisin antanutkin, ellei ottelun loppuhetkillä oltaisi nähty turhaa Danielsin sekaantumista tai vaihtoehtoisesti matsi olisi jatkunut edes pari minuuttia pidempään. Todella hyvä ottelu, mutta näiltä miehiltä olisi voinut odottaa vielä enemmän.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:48
Voittaja: Christian Cage (Roll Up after Daniels accidentally distracted Styles)

Arvosana: *** ¾

NWA World Tag Team Championship Match
America’s Most Wanted w./Gail Kim VS. LAX © w./Konnan
Kovatasoista oli tapahtuman tarjonta ainakin paperilla. Joukkuedivisioonaa vahvasti koko vuoden terrorisoinut LAX oli Bound For Gloryssa noussut jälleen mestariksi ja sen jälkeen heidän käytöksensä oli muuttunut (jos mahdollista) entistäkin kuvottavammaksi. Hernandez oli muun muassa paiskannut Gail Kimin brutaalilla Border Tossilla viikoiksi sairaslomalle ja kaiken kukkuraksi meksikaanot olivat useaan kertaan uhanneet tehdä pyhäinhäväistyksistä pahimman: polttaa Yhdysvaltain lipun. Tuota umpipatrioottiset Storm & Harris eivät voineet katsoa sivusta ja olivat pariinkin kertaan viime hetkellä estäneet tämän aikeen.

Nyt ei ihan kaikkia tehoja moottorista saatu irti. Syy oli ottelun rakenteessa, joka muistutti lähinnä katutappelua. Toisaalta feudin luonteeseen tuo tyyli sopi, mutta ottelun laadulle ei. Vaikka tämä hieman ”koheltamiseksi” menikin, niin kyllä tässä paljon hyviäkin asioita nähtiin ja ihan perusviihdyttävä paketti saatiin aikaan. Hieman erilaisella lähestymistavalla olisi enemmänkin ollut tarjolla.

Spoiler: näytä

Kesto: noin 10 minuuttia
Voittajat: LAX

Arvosana: ***

Ottelun jälkeisiä tapahtumia

Spoiler: näytä

Ottelun jälkeen sitten nähtiin perin kummallinen episodi. Lyhykäisyydessään siten, että Jim Cornette marssi kehään ja kertoi TNA:n johdon päättäneen, että LAX ei ole sovelias joukkue edustamaan heitä mestareinaan. Niin ollen tästä hetkestä lähtien vyöt nostettaisiin hyllylle ja LAX:n tulisi luovuttaa kapistukset Cornettelle viimeistään torstain Impactissa. Yleisö kiitti aina niin lämminhenkisellä ”bullshit” huudolla, joka kyllä kuvasti aika hyvin myös omia tuntojani. Jos vyöt haluttiin LAX:ilta pois, niin miksi ei vaan bookattu AMW:ta rehdisti voittamaan matsia?

NWA World Heavyweight Championship Match
Sting © VS. Abyss w./James Mitchell
Bound For Glorya varten Sting oli rääkännyt itsensä huippukuntoon ja oli toki edelleen hirmuinen köntti. Olemus oli huomattavasti urheilullisempi kuin vaikkapa WCW:n loppuvuosina. BFG:ssa Sting oli saavuttanut ultimaalisen tavoitteensa ja kukistanut arkkivihollisensa Jeff Jarrettin. Siinä sivussa hän oli noussut myös NWA:n raskaansarjan mestariksi. Hirviö Abyss oli himoinnut tuota mestaruutta vuositolkulla, mutta mahdollisuudet tulivat hyvin harvakseltaan. Nyt oli se ilta.

Mukava ylläri. Sting jatkoi BFG:sta tuttuja pirteitä otteitaan ja Abyss oli oma itsensä jyrätessään vakuuttavasti voimaliikkeillä eteenpäin. Nähtiinpä ottelussa myös todellinen ”wtf” hetki, kun Sting otti vastaan rajun nastabumpin. Chokeslamille paljaana oleva selkä edellä nastainfernoon. Eipä ihan heti tule mieleen milloin viimeksi tuollaista Ikonilta on nähty, kun hän ei varsinaisesti kovista bumpeistaan tunnettu painija ole. Miinuspuolelle sitten se, että ottelussa käytettiin minuuttitolkulla aikaa kikkailuun, jonka päätteeksi Sting sitoi Abyssin jalkoihin köyden ja tempaisi hänet vaijerilla pää alaspäin selostajanpöydän eteen roikkumaan. Sen lisäksi että moinen oli yleisesti typerää, niin siinä myös paljastettiin Abyssin möhömaha, jonka näyttäminen ei välttämättä miehen hahmoa hirveästi tukenut. Olisi ehkä ollut viisaampaa vaan pysytellä normaalissa kehä-äksönissä, kun se siihen asti oli hyvin toiminut. Ihan lopuksi saatiin sitten vielä raju spotti, kun Abyss lensi rampilta piikkilankapöytien läpi lattialle. Kokonaisuutena mukava ottelu, jota tuo roikottamisepisodi kuitenkin verotti aika pahasti.

Spoiler: näytä

Kesto: 15:18
Voittaja: Abyss (via DQ; Abyss won the title)

Arvosana: *** ¼

Dream Match Of The Decade
Samoa Joe VS. Kurt Angle
Tämä oli ensimmäinen TNA:n ottelu, minkä koskaan katsoin. Vuonna 2006 Angle-fanitukseni oli melkoisen kovissa mittasuhteissa ja miehen lähtö WWE:stä (ja televisiostani) oli kova pala. Intohimon liekin ollessa talttumaton seurasin sankariani TNA:n puolelle ja tunteja laskematta latasin tämän ottelun netistä lankapuhelinmodeemia käyttäen. Ei nimittäin ollut mikään pieni operaatio se, muistaakseni nettiyhteys katkeili sitä tahtia, että loppujen lopuksi matsin lataamiseen kesti useampi päivä. Muistoja, muistoja.

Bound For Glorya edeltäneenä torstaina Kurt Angle oli tehnyt Impact-debyyttinsä shokeeraavalla tavalla: pukkaamalla päällään Joen nenänvarren verille. Oli itsestään selvää, että samoalainen luovutusmasiina ei moista sulattanut ja seuraavina viikkoina miesten välillä oltiinkin nähty useita raisuja tappelunnujakoita ja tulikivenkatkuisia puheenvuoroja. Tässä unelmamatsissa selvitettäisiin kuka on oikeasti alansa paras ja Samoa Joen huikea 18 kuukauden voittoputki oli luonnollisesti myös katkolla.

Jos tätä katsoo puhtaasti teknisenä suorituksena, niin kolme tähteä ja plussa päälle olisi oikea arvosana. Ensinnäkin ottelu oli suuruusluokkaansa nähden todella lyhyt, eikä siinä nähty ollenkaan hienoja mattopainiotteita, joista miehet ovat tunnettuja. Sen sijaan tässä lähdettiin suoraan vitosvaihteella liikkeelle ja jo neljän minuutin kohdalla Anglen otsa oli rumasti revitty auki. Toisaalta tuo huikea intensiteetti oli myös toimiva ratkaisu, olkoonkin hieman erikoinen valinta, kun ensikohtaamisesta puhuttiin.

Kaikesta huolimatta päätin antaa tälle neljä tähteä. Näen tämän nimittäin yhtenä vuosikymmenensä merkittävimpänä otteluna kokonaisuudessaan. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin kun Angle & Joe ovat otelleet sen miljoona ottelua keskenään tätä voi olla vaikea enää hahmottaa, mutta tuolloin marraskuussa 2006 kyseessä oli oikeasti iso juttu. Painimaailma oikeasti himoitsi tätä ottelua ja ajatuksella oli leikitelty jo silloin, kun Angle vielä vaikutti WWE:ssä. Ei tarvinne edes mainita, että kyseessä oli TNA:n historian himoituin ottelu ja samalla koko painivuoden 2006 odotetuin kohtaaminen. Ihan pelkällä nostalgia ja historiallinen merkitys ei tietenkään riitä neljään tähteen. Kyllä tässä sen verran hyvää painiakin nähtiin, että kokonaisuutena arvioiden tuo arvosana on täysin puolusteltavissa.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:33
Voittaja: Kurt Angle (Ankle Lock Submission)

Arvosana: ****


*** Kurt Angle
** AJ Styles
* Samoa Joe

Yhteenveto: Nykypäivänä puhe TNA:n nousemisesta WWE:n haastajaksi on lähinnä huumoria, mutta syksyllä 2006 muistan elävästi, että tuollaista keskustelua käytiin, ihan vakavalla naamalla. Eikä ihme. TNA oli juuri saanut ”prime time” paikan Spike TV:n torstai-illoista, signannut megatähti Kurt Anglen ja tuotekin oli kunnossa. Tämä oli nimittäin todella väkevä voimannäyttö TNA:lta. Sabin-Daniels, AJS-Christian ja Angle-Joe kolkuttelivat kaikki neljän tähden maagista rajaa ja sen lisäksi nähtiin pari muutakin mukavaa matsia. Umpisurkeita ei yhtään. Jos tuolta yksi ottelu olisi onnistunut nousemaan motyc-tasolle, niin käsissä olisi ollut melkoisen mahtava tapahtuma. Todella hyvä näinkin. TNA:lla meni lujempaa kuin koskaan.

Pähkinänkuorispoilerit
Maverick Matt, Kazarian & Devine VS. Voodoo Kin Mafia (3:39) * ½
Dutt & Lethal VS. The Naturals (8:18) ** ¾
Chris Sabin VS. Christopher Daniels (13:24) *** ½
Starr & Shelley VS. Truth & Hoyt (11:10) ** ½
AJ Styles VS. Christian Cage (15:48) *** ¾
America’s Most Wanted VS. LAX (n. 10 min) ***
Sting VS. Abyss (15:18) *** ¼
Kurt Angle VS. Samoa Joe (13:33) **** (illan paras)


PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03 / TNA - Genesis 3,03
5. TNA - Bound For Glory 2,94

6. TNA - Final Resolution 2,92
7. TNA - No Surrender 2,91
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
9. TNA - Lockdown 2,79
10. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78

11. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
12. TNA - Sacrifice 2,72
13. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
14. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
15. WWE - Backlash (RAW) 2,46

16. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43 / WWE - Cyber Sunday (Raw) 2,43
17. TNA - Victory Road 2,39
18. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
19. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Seuraavaksi - ajankohtaan nähden varsin sopivasti - Survivor Series.

[What]

Aavistuksen verran pettynyt olen, ettei Angle-Joen muistelot tuottaneet yhtään keskustelua. Noh, nyt mennään aina varman matkahuollon bussin tapaan eteenpäin ja siirrytään WWE:n pariin. Näin sopivasti kun marraskuuta eletään, Survivor Series.


Sunnuntai, 26. Marraskuuta 2006
Wachovia Center, Philadelphia, Pennsylvania

Nyt oltiin päästy vuoden viimeisen suuren merkkihetken äärelle. Tämä oli jo 20. Survivor Series, joten historian havinaa taustalta ei puuttunut. Keskiössä olivat tuttuun tapaan eliminointiottelut sekä Batistan ja Bookerin vihonviimeinen kohtaaminen. Selostajina Cole & JBL sekä JR & King.

Traditional Survivor Series Tag Team Match
Ric Flair, Sergeant Slaughter, Dusty Rhodes & Ron Simmons w./Arn Anderson VS. Spirit Squad
Miescheerleadereiden ja vanhan koulukunnan patujen välillä oli riittänyt erimielisyyttä pitkin loppusyksyä. Esimerkiksi Cyber Sundayssa Ric Flairin ja Roddy Piperin oudohko joukkue voitti Spirit Squadilta mestaruudet. Tätä kuviota oli nyt venytetty vähän pidemmälle ja kasattu tällainen legendojen joukkue ottelemaan Spirit Squadia vastaan. Ehkäpä tällä oli myös tarkoitus korostaa Survivor Seriesin kaksikymmenvuotista historiaa.

Paljoa en odottanut, paljoa en myöskään saanut. Ehkäpä jollekin Dusty Rhodesin hyllyvät käsivarret ja Kersantin jykevä leuka antoivat nostalgiasäväyksen, mutta sen verran vanhan koulukunnan tyypeistä on kyse, että itsellä ei minkäänlaista tunnesidosta heihin ollut. Positiivisena puolena se, että Spirit Squadilta nähtiin muutamia varsin näyttäviä liikkeitä ja lopputaistelu (Flairin edustaessa yksinään legendoja) oli ihan hauskaa katsottavaa. Varsin heikoksi kokonaisuutena jäi.

Spoiler: näytä

Kesto: 10:34
Voittajat: Legends (Ric Flair was the sole survivor)

Arvosana: * ½

United States Championship Match
Chris Benoit © VS. Chavo Guerrero w./Vickie
Lokakuun No Mercyssa Chavo kohtasi arkkivihollisensa Rey Mysterion ja vaikka se ottelu Reyn voittoon päättyikin, niin jatkoa seurasi eräässä Smackdownissa. Kärhämää setvittiin julmassa ”I Quit” ottelussa, jonka Chavo vei ripustettuaan Reyn roikkumaan lavasteisiin ja lyötyään Reytä terästuolilla polveen kymmeniä kertoja. Tuon raakalaismaisen hyökkäyksen seurauksena Rey olikin lähetetty sairaslomalle. Tuossa samaisessa No Mercyssa Chris Benoit teki kehäpaluunsa kesän kestäneen sapattivapaansa jäljiltä. Nopealla aikataululla hän oli noussut takaisin US-mestariksi. Benoit ei voinut sulattaa sitä, kuinka Chavo & Vickie olivat kohdelleet ystäväänsä Rey Mysteriota ja kyseenalaistakin heidän toimintansa. Tuosta saatiinkin aikaiseksi melkoisen lihava riita, jota tässä nyt selviteltiin.

Chavo & Benoit kuuluivat kumpikin siihen Smackdownin kultaiseen kuusikkoon vuonna 2002, ja olivat edelleen sen verran kovassa iskussa, että periaatteessa mikä tahansa olisi mahdollista. Potentiaalia siis oli, mutta kaikkea tehoa moottorista ei saatu irti. Suurimpana syynä hyvin rajallinen aika. (mitä en täysin ymmärrä, kun tapahtuma kokonaisuudessaan jäi yli 20 min. kolmesta tunnista vajaaksi) Aikarajoitteen vuoksi tässä jouduttiinkin kiirehtimään ja jättämään se kaipaamani rauhallisempi ketjupainiosuus pois. Tv-otteluksi tämä olisi ollut ihan mainio, mutta ppv:ssä olisi vähän ekstraa toivonut.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:24
Voittaja: Chris Benoit (Crippler Crossface Submission)

Arvosana: ** ½

Women’s Championship Match
Lita © VS. Mickie James
Trish Stratus ja Lita olivat hallinneet naisten divisioonaa koko 2000-luvun, mutta nyt syksyllä 2006 kaikki muuttui. Ensin lähti Trish heti Unforgivenin jälkeen ja nyt Lita oli ilmoittanut tämän jäävän hänen viimeiseksi ottelukseen. Siinä missä Trishin jäähyväiset olivat lämpimät ja tunteikkaat, niin Litan vastaavat olivat hyvin kylmäkiskoiset. Litan rooli Edgen rinnalla kun ei ollut miksikään muuttunut, vaan hän oli edelleenkin koko firman vihatuin nainen.

Ihan kiva naisten matsi. Osanottajat tiesivät mitä tekivät, eikä sellaista toisinaan nähtävää kankeutta ja haparointia ollut. Trishin jäähyväisten tasolle ei painillisesti eikä tunnelmallisesti päästy, mutta kyllä tämä ihan positiivisen jälkimaun jätti. Iso hetki naisten painille näin laajemmasta perspektiivistä katsottuna, vaikka Philadelphian liveyleisö ei sitä paikan päällä ymmärtänytkään.

Spoiler: näytä

Kesto: 8:20
Voittaja: Mickie James

Arvosana: ** ¼

Traditional Survivor Series Tag Team Match
Mike Knox, w./Kelly Kelly Johnny Nitro w./Melina, Gregory Helms & Rated R-KO VS. De-Generation X, Hardy Boyz & CM Punk
Aivan kuten Litan kohdalla hetki sitten, niin nyt oltiin jälleen laajasta perspektiivistä katsottuna ison painihetken äärellä. Nimittäin CM Punkin ppv-debyytin! Punk oli nostettu ECW:hen jokin aikaa sitten ja pääsikin ensitöikseen taggailemaan melkoisen kovan nelikon kanssa. Philadelphian yleisö tosin ei nähnyt Punkia uutena räkänokkana, vaan indypiireistä tuttuna painijumalana, ja Punk saikin ennen ottelun alkua ja sen aikanakin raikuvia suosionosoituksia. Pääsipä hän myös setä-Hunterin kainalosta käsin huudattamaan yleisöä ”are you ready?” kysymyksellä. Myös Hardyn veljekset olivat ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001(?) lyöneet hynttyynsä takaisin yhteen ja kokonaisuudessaan tämä ottelu pohjautui tuohon kuumana käyneeseen D-X:n ja Rated R-KO:n vihanpitoon.

Tämä ottelu kyllä muistetaan. Ensisijaisesti ehkä Punkin debyytin vuoksi, ja toisaalta myös erikoisen bookkauksensa ansiosta. En nyt ala yksityiskohtaisemmin selittämään, jos joku haluaa tapahtuman vielä tulevaisuudessa spoilaamatta katsoa, mutta suurin osa varmasti muistaakin. Toisaalta tuohon ratkaisuun päädyttiin sinällään loogisesti, että ihan täydeksi vitsiksi tämä ei jäänyt. Pakko on kuitenkin todeta, että tuolla kymmeniköllä olisi voitu saada aikaan melkoisen paljon erilainen ja huomattavasti parempikin ottelu. Iso pettymys, jätti sellaisen typerän ”ihanko oikeasti?” ilmeen naamalle.

Spoiler: näytä

Kesto: 11:34
Voittajat: Team D-X (None of the winning team’s wrestler’s were eliminated)

Arvosana: ** ½


First Blood Match
Mr. Kennedy VS. The Undertaker
Syyskuussa Kennedy oli tehnyt pahan virheen, kun meni retostelemaan, että Smackdownilla ei ole enää tarjota haastetta hänellä. Teddy Long tarttui kommenttiin ja määräsi ottelun Undertakeria vastaan. Ensimmäistä kertaa kaksikko kohtasi No Mercyssä. Kennedy sai elämänsä höykytyksen, mutta teknisesti ottaen voitti ottelun, koska Undertaker joutui diskatuksi. Voitto mikä voitto, arveli Kennedy ja heitti viikko viikolta enemmän löylyä kiukaalle. Nyt tilanne oli kärjistynyt jo niin pahaksi, että vertakin oli vuodatettu puolin toisin. Viimeksi Undertaker, jonka otsan Kennedy oli aukaissut metallista mikrofonia apuna käyttäen. Noiden tapahtumien seurauksena ottelumuodoksi valikoitui First Blood.

No Mercyn ottelu oli todella hyvä ja samaa saattoi tältäkin odottaa, vaikka first blood stipulaationa hieman vammainen onkin. Harmitus olikin suuri, kun tässä flopattiin ihan huolella. Ottelu oli ensinnäkin hävyttömän lyhyt, bookattu täysin storyline-sidonnaisesti, eikä tässä edes nähty mitään säväyttävää spottia. (vrt: No Mercy ja Kennedyn piledriver) Undertakerin suorittama Superplex oli kyllä komea, mutta se ei siltikään tuohon luokkaan kuulu. Heikko suoritus, ja tässä vaiheessa alkoi epäilyttää, että saadaanko koko tapahtumassa mitään järkevää aikaan, kun ottelu toisensa jälkeen paljastuu pettymykseksi.

Spoiler: näytä

Kesto: 9:25
Voittaja: Mr. Kennedy (after MVP interfered and cut Undertaker open using a steel chair)

Arvosana: **

Traditional Survivor Series Tag Team Match
John Cena, Sabu, Rob Van Dam, Kane & Bobby Lashley VS. The Big Show, MVP, Test, Finlay & Umaga
Vielä kertaalleen saatiin nauttia perinteisestä eliminaatiomatsista. Sellaista varsinaista suurta tähän otteluun johtanutta tarinaa tällä ei taustalla ollut, ja sen vuoksi tämä tuntuikin vähän ”irralliselta”, hätäisesti kasatulta kyhäelmältä. Kuitenkin taitoa kehässä oli sen verran paljon, että laadultaan ottelu saattaisi yltää vaikka mihin. Testille tämä merkkasi ensimmäistä ppv-esiintymistä sitten vuoden 2003.

Tässä kylvettiin siemen alkuvuotta 2007 hallitsevalla John Cenan ja Umagan feudille ja sen lisäksi meno oli ihan pirteää. Siis sellaista ihan mukavaa katsottavaa, mutta ei suin surminkaan mitenkään erityistä tai muistettavaa. Suurimman hatunnoston ansaitsee Big Show, joka sai olla Cenan ja Lashleyn tuplasupleksien ja muiden voimaliikkeiden uhrina useaan otteeseen. Menevää viihdemättöä, mutta ei yhtään sen enempää.

Spoiler: näytä

Kesto: 12:36
Voittajat: Team Cena (Lashley & Cena survived)

Arvosana: ***

World Heavyweight Championship Match
Batista VS. King Booker © w./Queen Sharmell
Keskikesällä Batista oli palannut saatuaan olkapäänsä kuntoon ja lähes välittömästi ottanut maailmanmestaruuden takaisin voittamisen tavoitteekseen. Esteenä seisoi Kunkku Booker, joka tuntui aina keksivän jonkun alhaisen keinon, jolla esti Batistaa saavuttamasta tavoitettaan. Nyt tämä kuukausitolkulla jatkunut tarina tulisi saamaan päätöksensä, sillä tämä oli Batistan vihonviimeinen mahdollisuus kohdata Booker. Sopimukset oli kirjoitettu ja jännitteet olivat kovia.

Summerslamissa tämä kaksikko veti aivan kammottavan huonon ottelun, joten oli hankala uskoa, että he ihan oikeasti päättivät Survivor Seriesin. Ymmärrettävää toki, koska olihan tämä ison juonikuvion päätöspiste, mutta siltikin. Onneksi Batista & Booker olivat kuitenkin hieman eri asenteella liikkeellä kuin Summerslamissa. Tässä ottelussa nimittäin oli ihan aidosti yritystä ja ajoittain nähtiin ihan mukaviakin hetkiä. Sellaista vaivaannuttavaa hitautta ja kankeutta ei tarvinnut katsella. Odotusarvoihin nähden varsin onnistunut koitos, mutta paljon enemmän on lupa odottaa minkä tahansa ppv:n – saatikka sitten Survivor Seriesin – pääottelulta.

Spoiler: näytä

Kesto: 13:58
Voittaja: Batista (knocked Booker out with a title belt)

Arvosana: ***

*** King Booker
** Batista
* Lita

Yhteenveto: Nyt ei kunnian kukko laula. Vielä pahemmaksi pettymyksen tekee se, että kyseessä oli yksi neljästä suuresta. Jotenkin todella rikkonainen ja ontto kokonaisuus. Näkeehän tuon noista ”kolmesta tähdestäkin.” Joutui miettimään, kuka oli vähiten huono. Pisin ottelu kesti 14 minuuttia. Talenttia tuosta rosterista kuitenkaan ei puuttunut, mutta mitään tehoja ei tunnuttu saavan irti. Hyvin suurella todennäköisyydellä 2000-luvun heikoin Survivor Series, ainakin toivon näin.

Pähkinänkuorispoilerit
Team Flair VS. Spirit Squad (10:34) * ½
Chavo Guerrero VS. Chris Benoit (8:24) ** ½
Mickie James VS. Lita (8:20) ** ¼
Team D-X VS. Team Rated R-KO (11:34) ** ½
The Undertaker VS. Mr. Kennedy (9:25) **
Team Cena VS. Team Big Show (12:36) *** (illan paras)
Batista VS. King Booker (13:58) ***


PPV Ranking 2006
1. WWE - WrestleMania XXII 3,38
2. WWECW - One Night Stand 3,08
3. WWE - Unforgiven (RAW) 3,07
4. TNA - Against All Odds 3,03
5. TNA - Bound For Glory 2,94

6. TNA - Final Resolution 2,92
7. TNA - No Surrender 2,91
8. WWE - No Way Out (SmackDown) 2,88
9. TNA - Lockdown 2,79
10. WWE - Judgment Day (SmackDown) 2,78

11. WWE - Royal Rumble 2,75 / TNA - Destination X 2,75 / TNA - Slammiversary 2,75
12. TNA - Sacrifice 2,72
13. WWE - No Mercy (SmackDown) 2,71
14. TNA - Hard Justice 2,57 / WWE - SummerSlam 2,57
15. WWE - Backlash (RAW) 2,46

16. WWE - Great American Bash (SmackDown) 2,43 / WWE - Cyber Sunday (Raw) 2,43
17. TNA - Victory Road 2,39 / WWE - Survivor Series 2,39
18. WWE - Vengeance (RAW) 2,16
19. WWE - New Year's Revolution (RAW) 2,11

Vuoden matsi ehdokkaat
Kurt Angle VS. The Undertaker / No Way Out
John Cena VS. Triple H / WrestleMania XXII
Edge VS. John Cena (TLC) / Unforgiven

Seuraavana onkin vuorossa tapahtuma, jota ei sen koommin nähty, ja jota yleisesti pidetään yhtenä WWE:n historian häpeäpilkuista.

[Ravenwood]

Hitto kun en tubesta löytänyt hyvälaatuisena tuota Team DX vs. Team Rated R-KO matsia. Ihan mielenkiinnosta olisin halunnut nähdä tuon Punkin PPV-debyytin. Olen tainnut missata ton koko PPV:n muutenkin sillon aikoinaan.

[kossi5]

Ei se mitään. Tässä se on.

[Ravenwood]

Ja minä kiitän.