Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

[Kenitys]

Jeh, kiitos kaksinpuhelukaverille kommentista :)

Surullista katsottavaa nuo tilastot TNA:n osalta. Luultavasti tuo OK -tapahtuma kannattaa laittaa isolla punaisella viivalla ylös. Aikamoista kuraa tuo on näyttänyt olevan ja jotenkin noista kuvioista on tullut mieleen eräs konkurssiin mennyt painifirma. Ehkä vaikeuksien kautta jossain vaiheessa saamme lukea Kenityksen kehuvan TNA:n tapahtumaa. Sitä sitten ei taas tiedä, että milloin tuo tapahtuu. Kiitos taas mukavasta lukuelämyksestä :)

Tilastot on tosiaan surullista katsottavaa TNA:n kannalta, eivätkä nuo yksittäiset show'tkaan turhia riemunkiljahduksia aiheuta. Silti on sen verran puolustettava tätä alkuaikojen TNA:aa, että kovaa yritystä ja mielenkiintoisia painijoitahan tuolla oli roppakaupalla. Ehdottomasti virkistävä vaihtoehto WWE:lle ja siinä mielessä minusta ainakin paperilla kiinnostavampaa kuin nykyinen ummehtuneelta vaikuttava ja paikalleen jämähtänyt TNA (josta en tosin mitään konkreettista voi sanoa, kun show't paperilla eivät edes houkuttele katsomaan). Tässä oli vielä sitä alkuaikojen meininkiä, joka sitten kiteytyisi jossain vaiheessa huippuvuosien menoksi. Nyt vain homma oli vielä sen verran lapsenkengissään, että erityisesti buukkauksessa tehtiin ratkaisevasti todella typeriä valintoja. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa, vaikka vuosi 2003 kieltämättä vuotta 2002 huonompi onkin.

[Kenitys]

Vuoden vika WWE-ppv.


ARMAGEDDON 2003

WWE:n painivuosi päättyy viime vuoden (ja vuosien 1999 & 2000) tapaan Armageddoniin. Koska tämän vuoden kesästä lähtien kaikki väli-ppv:t ovat saaneet kunnian olla jomman kumman brändin eksklusiivista omaisuutta, nähtiin vuoden viimeisessä WWE-ppv:ssä ainoastaan Raw'n painijoita. Näin ollen selostajinamme olivat vanhat tutut JR ja King. Show avattiin Lilian Garcian laulamalla USA:n kansallislaululla ilmeisesti sen kunniaksi, että Jenkkien asevoimat olivat onnistuneet vangitsemaan tänä samaisena päivänä Saddam Husseinin Irakissa.


Mark Henry w/ Theodore Long vs. Booker T
Mark Henry oli tehnyt comebackinsa WWE:hen parin vuoden poissaolon jälkeen loppusyksystä, ja lähes saman tien hän oli liittynyt Theodore Longin johtamaan Thugging and Bugging Enterpriseen, jonka merkitys Raw'n keskikortissa oli jäänyt varsin vaatimattomaksi viimeistään sen jälkeen, kun Jazz oli kadonnut naisten mestaruuskuvioista. Henry oli kuitenkin onnistunut nostamaan porukan profiilia kylvämällä comebackistaan lähtien aikamoista tuhoa. Erinomainen esimerkki siitä nähtiin Survivor Seriesissä, jossa hän paini Eric Bischoffin joukkueessa Stone Coldin joukkuetta vastaan ja tuhosi ottelun alkumetreillä vakuuttavasti Booker T:n. Seuraavina viikkoina Booker ja Henry ottivat monta kertaa rajusti yhteen, mutta joka kerta kokenut Booker jäi alakynteen monsterimaista Henryä vastaan. Nyt Booker sai tässä ppv:ssä vielä yhden mahdollisuuden revanssiin SurSeristä ja kaikista muista viime viikkojen kohtaamisista.

Ohoh, tämähän oli oikeasti positiivinen yllätys! Etukäteen opener Mark Henryn ja Booker T:n välillä kuulosti sellaiselta tavalta, jolla en haluaisi aloittaa yhtäkään ppv:tä. Vielä kun koko feudin tarina oli ollut Henryn hallinnan korostamista, niin pelkäsin itse ottelustakin kunnon Henryn tylsää ja unettavaa hallintaa. Sen sijaan homma aloitettiin ensin tosi energisesti, kun Booker pääsi väläyttämään parasta osaamistaan. Booker täräytti muun muassa Crossbodyn ulos kehästä ja Missile Dropkickin kehässä, joita kumpaakaan ei ole Bookerilta nähty pitkiin aikoihin. Muutenkin homma oli energistä, eikä tuo taso laskenut edes kamalasti, kun Henryn hallinta alkoi. Mark jyräsi Bookeria kanveesiin oikeasti ihan toimivilla liikkeillä. Toki painin taso laski tässä hallinnassa, ja vähitellen homma muuttui asteittan tylsemmäksi, joten toiveet mistään erityisen hyvästä koitoksesta karisivat kyllä samalla - jos niitä nyt oli ollutkaan. Lopetuskin tuli vähän vaisusti (ja sitä ennen nähtiin vielä karu botch), mutta siitä huolimatta kokonaisfiilis oli positiivisesti yllättynyt. Tämä oli kuitenkin parempi kuin perustelkkariottelu, ja se on jo paljon enemmän kuin ajattelin.
**½ (9:20)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Booker T (Scissors Kick)

Rob Van Dam (c) vs. Randy Orton w/ Ric Flair - Special Referee: Mick Foley - WWE Intercontinental Championship
Rob Van Dam oli voittanut Intercontinental-mestaruuden Christianilta kuluneen syksyn aikana. Tuon jälkeen RVD oli puolustanut vyötään aktiivisesti Raw'ssa moninaisia midcardereita vastaan. Erityisen tiiviisti RVD:n kimpussa oli viime aikoina ollut Evolution, joka oli nyt taas täysissä voimissaan, kun Randy Orton oli palannut kuvioihin kesällä ja Batista loppusyksystä. SurSerin jälkeen RVD puolusti vyötään porukan konkaria Ric Flairia vastaan, mutta tuo ottelu päättyi siihen, että Randy Orton sekaantui otteluun ja tiputti RVD:n kanveesiin RKO:lla. Tuon ottelun jälkeen Orton ilmoitti haluavansa otella RVD:tä vastaan mestaruudesta Armageddonissa. Orton myös sai tahtonsa läpi, koska Eric Bischoff oli luvannut jokaiselle SurSer-joukkueensa jäsenelle yhden palveluksen palkinnoksi siitä, että Bischoffin joukkue oli voittanut ja Steve Austinin ura WWE:ssä oli lopullisesti historiaa (yeah, right). Lisähaastetta tämä ottelu sai siitä, että Mick Foleystä tehtiin Raw'n uusi co-GM, ja hän yritti parhaansa mukaan hankaloittaa Evolutionin dominointia (Foley kantoi kaunaa edelleen Ortonille, joka oli piessyt hänet halpamaisesti kesällä). Niinpä Foley teki itsestään tämän ottelun erikoistuomarin. Tässä ppv:ssä Foley saapui openerin jälkeen kehään promoilemaan projektistaan saada Austin takaisin WWE:hen, mutta Orton keskeytti tuon promottelun ja alkoi mollata Foleyta kehässä. Foley vastasi tähän ilmoittamalla, että myöhemmin illalle tarkoitettu mestaruusottelu Ortonin ja RVD:n välillä siirrettiinkin käytäväksi nyt saman tien.

Jos sanoin edellisen ottelun alkaneen vauhdikkaasti, niin tämä alkoi sitten vielä monta asetta räjähtävämmin. Vuoden 2003 aikana RVD:n taso oli alkanut harmillisesti ainakin välillä vähän laskea, ja kaikissa otteluissa ei nähty enää niin mahtavaa tykitystä kuin aikaisemmin Van Damilta on totuttu näkemään. Erityisesti joukkuekuvioissa RVD oli vähän tylsä. Nyt kuitenkin kaikki oli taas toisin, sillä RVD osoitti olevansa vielä hiton hyvässä tikissä tylyttämällä Ortonia perhanan näteillä potkuilla ja upeilla high flying -liikkeillä, kuten vauhdista ulos kehästä hypätyllä Sentonilla. Harmillisesti ottelun tempo laski vähän turhankin paljon Ortonin hallintaosuuden aikana. Kyllä Ortoniltakin nähtiin hienoja liikkeitä, kuten Powerbombista Neckbreakeriksi käännetty liike, mutta vastapainona nähtiin niitä Ortonin myöhemmällä uralla trademarkiksi muuttuneita Headlockeja ehkä yksi tai kaksi liikaa. Alku oli kuitenkin niin kova, että ottelun taso pysyi heikoimpinakin hetkinä hyvänä, ja se muuttui jälleen hienoksi, kun lopputaistelut alkoivat. Sitten Ortonkin pääsi tykittämään, ja molemmat näyttivät taas parasta osaamistaan. Kokonaisuudessaan hieno kamppailu firman kakkosvyöstä. Lisää tätä.
***½ (17:59)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Randy Orton (RKO)

Chris Jericho & Christian vs. Lita & Trish Stratus - Battle of the Sexes Match
Viime viikkoina Raw'ssa oli nähty varsinaista ihmissuhdedraaman riemukulkua. Kaikki oli alkanut siitä, kun Matt Hardy draftattiin Raw'hon. Pian tuon jälkeen hän lemppasi tyttöystävänsä Litan todella halpamaisesti kesken Mixed Tag Team Matchin (Lita & Hardy vs. Molly Holly & Eric Bischoff), jossa panoksena oli sekä naisten mestaruuden ykköshaastajuus että Litan ura. Koska Litan joukkue hävisi (Mattin lähdettyä pois paikalta), Lita sai potkut Raw'sta. Mattin syy Litan lemppaukseen oli se, että tämä ei ollut paluunsa jälkeen saapunut Smackdowniin tukemaan Hardyn uran etenemistä, kuten Litan olisi kuulunut tehdä. Hardyn omahyväisyyden takia Lita oli siis jäädä ilman poikaystävää ja ilman työtä, mutta silloin Christian saapui paikalle valkealla ratsullaan ja ilmoitti käyttävänsä Bischoffin lupaaman palveluksen (jokaisella Team Bischoffin jäsenellä oli yksi vapaasti käytettävä palvelus) palauttamalla Litan työpaikan takaisin. Lita oli ylitsevuotavan kiitollinen Christianin yllättävästä ritarillisuudesta, ja seuraavien viikkojen aikana näille kahdella alkoikin olla hieman vispilänkauppaa. Samanlaista tunnetta oli ilmassa Chris Jerichon ja Trish Stratuksen välillä. Jericho oli tuntunut olevan jo jonkun aikaa ihastunut Trishiin, ja viime aikoina Trish oli alkanut lämmitä enemmän ja enemmän Jericholle.

Tilanteesta teki mielenkiintoisen se, että Jericho ja Christian oli selvästi heelejä mutta Lita ja Trish olivat puolestaan yleisönsuosikkeja. Lopulta Jerichon ja Christianin niljakkuus paljastuikin hieman ennen ppv:tä nähdyssä Raw'ssa, kun Jericho ja Christian puhuivat pukuhuoneessaan siitä, että koko Trishin ja Litan liehittely oli vain osa heidän vetoaan siitä, kumpi pääsisi ensin petihommiin toisen kanssa. Ikävä kyllä Trish sattui kuulemaan koko keskustelun ovenraosta, ja seuraavalla viikolla raivostuneet Lita ja Trish odottivat Christiania ja Jerichoa kehässä. Erityisesti Jericho yritti vielä selittää tilannetta, ja hän myös antoi kukkapuskan ja suklaata Trishille, mutta mikään ei näitä hurjistuneita naisia lepyttänyt. Tilanne eteni sukupuolten väliseksi käsikähmäksi, ja Eric Bischoff innostui tilanteesta niin paljon, että hän päätti buukata näiden rakastavaisten riidan selvittämiseksi ppv:hen Battle of the Sexes Tag Team Matchin, jossa Jericho ja Christian ottelisivat Trishiä ja Litaa vastaan. Ennen ottelua ppv:n aikana oli nähty, kuinka katuvainen Jericho ei näyttänyt olevan ollenkaan innostunut tästä ottelusta, mutta niljakas Christian sen sijaan odotti tilaisuuttaan.

Tämä oli otteluna yllättävänkin viihdyttävä paketti, vaikken välttämättä ole ihan hirveän innoissani tästä storylinestä tai ainakaan siitä, että sitä piti jatkaa ppv-tasolla asti näin erikoisessa ottelussa. Sinänsä kuvio on kyllä ihan mielenkiintoinen, koska sillä on potentiaalia aika moneen suuntaan, mutta tällä hetkellä homma tuntuu aika sekavalta. Onneksi ottelu ei ollut laimea, koska erityisesti naiset pistivät ottelussa oikeasti parastaan. Lita ja Trish väläyttivät näyttäviä liikkeitä, ja high flying -hommat (muun muassa Litan Hurracanranat ja Trishin Stratusfactionit) menivät oikein hyvin nappiin ilman mitään turhia botcheja. Miehet eivät toki tämän erikoisen ottelun takia päässeet jyräämään normaalilla tavalla, mutta hyvin Christian ja Jerichokin hoitivat osuutensa. Monet varmaan nillittävät tämän ottelun osalta siitä, että Jericho ja Christian saatiin näyttämään liian heikoilta, mutta minusta taas naisten hallintaosuudet johtuivat nimenomaan Christianin ja Jerichon omista hölmöilyistä. Sitä paitsi tällaista ottelua ei vain voi buukata ilman naisten hallintaosuuksia: muuten se olisi squash eikä kiinnostaisi ketään. Nyt tasapaino oli juuri täydellinen, ja yleisökin oli hienosti mukana. Nautin tästä yllättävän paljon, vaikka kaukana kaikista huippuarvosanoista oltiinkin.
**½ (6:37)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Chris Jericho & Christian (Christian pinned Stratus with a roll up)

Shawn Michaels vs. Batista w/ Ric Flair
Shawn Michaels oli ollut WrestleManiasta lähtien ikuisessa sodassa Evolutionin kanssa. Oikeastaan Michaelsin ja verinen riita pääpiru-Triple H:n kanssa ei ollut koskaan tullut kunnolliseen päätökseen, ja sitä päästäänkin jatkamaan taas seuraavan vuoden puolelle. Tässä välissä Michaels on kuitenkin otellut Ric Flairia (Bad Blood 2003) ja Randy Ortonia (Unforgiven 2003) vastaan. Lisäksi Michaels on osallistunut SummerSlamin Elimination Chamberiin, jossa mukana olivat myös HHH ja Orton. Survivor Serieisssä Michaels oli Stone Coldin joukkueen ratkaiseva jäsen, joka teki kaikkensa ja taisteli upeasti verissäpäin. Lopussa häntä vastaan oli - kappas vain - Randy Orton. Lopussa näytti jo siltä, että Michaels voittaisi kuin voittaisikin Ortonin ja pelastaisi Steve Austinin työpaikan... Kunnes Batista ryntäsi kehään, jyräsi Michaelsin kanveesiin Batista Bombilla ja pisti Ortonin selättämään Michaelsin. Tuosta lähtien Michaels oli ollut äärimmäisen katkera tuon ottelun lopputuloksesta ja ennen kaikkea Steve Austinin kohtalosta. Batista oli puolestaan leveillyt parhaansa mukaan sillä, että hän oli mies, joka tuhosi Shawn Michaelsin ja lähetti Steve Austinin pois WWE:stä. Lopulta näiden kahden vihanpito muuttui niin fyysiseksi, että homma oli pakko ratkaista kehässä asti.

Ottaen huomioon, että Batista oli tässä vaiheessa vielä aivan uransa alkutaipaleella eikä missään nimessä vielä niin kokenut entertainment-brawlaaja kuin tulisi tulevina vuosina olemaan, oli tämä oikein onnistunut paketti. Etukäteen pelkäsin, että Batistan kokemattomuus näkyisi pahasti miehen hallintaosuuksissa, joita ottelussa oli taatusti luvassa jo pelkästään taustatarinan vuoksi. Odotin tylsää, kankeaa ja hidasta brawlausta, mutta Batista osoitti luuloni vääräksi tarjoamalla näyttäviä ja muutamia oikeasti räjähtäviä power-liikkeitä. Jopa Clotheslinet näyttivät pirun hyvältä. Tästä kaikesta toki suuri kiitos kuuluu Michaelsille, joka yksinkertaisesti myi Batistan liikkeet Spinebustereista luovutusliikkeisiin pirun näyttävästi. Michaels teki muutenkin perhanasti töitä ottelun eteen kertomalla hienon tarinan, väläyttämällä muun muassa upean Moonsaultin ja olevan muutenkin taas kerran hemmetin kovassa iskussa. Vuosi 2003 on ollut tosi kova Michaelsille, joka on päässyt myös kantamaan Ortonin ja Batistan kaltaisia tulevaisuuden lupauksia eteenpäin urallaan. Kokonaisuudessaan tämä ottelu oli hyvä paketti, joka myös loppui viihdyttävästi mutta ei silti Batistan vihreyden takia nouse hyvää paremmaksi.
*** (12:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shawn Michaels (Sweet Chin Music)

In ring angle w/ Maven, Matt Hardy, Batista & Ric Flair
Seuraavana piti olla vuorossa ottelu Mavenin ja Matt Hardyn välillä. Viimeksi kun kumpaakaan näistä on nähty ppv:ssä, ovat he olleet osa Smackdownin rosteria. Jossain vaiheessa tätä vuotta muutama SD!:n kaveri kuitenkin siirrettiin Raw'hon, ja Maven sekä Hardy kuuluivat näihin painijoihin. Raw'ssa Hardy oli jatkanut samaa tuttua Matt Hardy Version 1.0 -egoiluaan, mutta nyt hän oli aivan yksin, koska Mattitude-follower Shannon Moore oli jäänyt Smackdowniin. Viimeisimmäksi silmätikukseen Hardy oli ottanut Mavenin, jota hän oli pyrkinyt kiusaamaan mahdollisimman tehokkaasti. Nyt näiden miesten oli tarkoitus selvittää välinsä ottelussa, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Mavenin sisääntulon aikana Batista pyöri edelleen ympäri kehää raivoissaan edellisen ottelun päätöksestä. Batista purki kaiken raivonsa pieksemällä Mavenin tajuttomaksi jo ennen ottelun alkua, ja tämän jälkeen Matt Hardy rynnisti nopeasti kehään. Tuomari julisti, että tätä ottelua ei käytäisi, koska Maven ei ole painikunnossa, mutta Hardy meni silti selättämään Mavenin ja laski itse 3-countin. Ihan hyvää buildia Hardylle.


La Resistance (Dupree & Conway) vs. The Hurricane & Rosey vs. Mark Jindrak & Garrison Cade vs. Val Venis & Lance Storm w/ Ladies vs. Dudley Boyz (c) vs. Scott Steiner & Test vs. Evolution (Batista & Flair) - Tag Team Turmoil Match for the World Tag Team Championship
Dudley Boyz oli pitänyt joukkuemestaruuksia hallussaan syyskuusta lähtien. Tuona aikana heidän eteensä oli asetettu monenlaisia haastajia, mutta nyt oli edessä luultavasti haasteista kovin, sillä he joutuivat puolustamaan vyötään Tag Team Turmoil Matchissa. Alun perin ottelun viimeisen joukkueen piti olla Steinerin ja Testin nykyisin hyvin yhteenpelaava heel-kaksikko, mutta ottelun loppuhetkillä Eric Bischoff saapui ilmoittamaan, että hän oli lisännyt otteluun myös Batistan ja Ric Flairin. Evolution, Steiner & Test, Dudleyt ja La Resistance ovat jo tuttuja juttuja, mutta muut joukkueet vaatinevat hiukan selitystä. Rosey on esiintynyt viimeksi ppv:ssä Jamalin joukkuekaverina 3 Minute Warningissa. Jamal sai kuitenkin kenkää WWE:stä (ja painii nyt TNA:ssa Ekmo Fatuna), ja pian tuon jälkeen Rosey teki face-turnin ja aloitti yllättävän yhteistön supersankari Hurricanen kanssa. Hurricane alkoi koulia Roseysta uutta supersankaria, ja tässä vaiheessa koulutus oli vielä kesken, joten Rosey tunnettiin myös liikanimellä S.H.I.T. (SuperHero In Training). Mark Jindrakin ja Garrison Caden kaksikko teki tässä ppv:ssä WWE-ppv-debyyttinsä. Jindrakhan on tuttu WCW:n loppuajoilta Natural Born Thrillersin riveistä. Heti WCW:n kaatumisen jälkeen WWE hankki myös Jindrakin riveihinsä, mutta tähän asti hän oli viettänyt suurimman osan ajastaan OVW:ssä. Vihdoin kesällä hän debytoi toisen lupaavan nimen Garrison "tunnetaan myös Lancena" Caden kanssa. Aluksi parivaljakko otteli faceina, mutta aika pian debyyttinsä jälkeen he kääntyivät heeleiksi. Lance Storm oli puolestaan kääntynyt jokunen aika sitten faceksi ja liittounut todella yllättäen Val Venisin kanssa, sillä heillä on kuulema yllättäviä yhteisiä kykyjä... if you know what I'm talking about.

Tag Team Turmoil -otteluiden viihdyttävyys piilee aina siinä, että yhteen otteluun saadaan sisälletettyä kasa erilaisia kamppailuita, joista monet ovat vieläpä oikein viihdyttäviä. Tässäkin ottelussa nähtiin kasa mielenkiintoisia painijoita (muun muassa Hurricane, Storm ja Venis), joita ei ole pitkään aikaan nähty ppv-tasolla, sekä pari aivan uutta tulokastakin (Cade ja Jindrak). Kokonaisuutena tämä Turmoil ei missään tapauksessa noussut Turmoil-otteluiden parhaimmiston joukkoon, koska muutamat eliminoinnit oli buukattu tylsästi ja koska tässä ei nähty yhtään aivan huikeaa kahden joukkueen välistä kamppailua. Heti ensimmäisestä kamppailusta lähtien yleisölle tarjoiltiin kuitenkin monia viihdyttäviä vääntöjä, ja erityisesti Jindrak ja Cade tekivät paljon parempaa työtä kuin olisin uskaltanut odottaa heiltä. Myös Dudleyt olivat oma vakuuttava itsensä, eikä edes Steinerin tai Testin hallinta ollut tylsää. Loppukäänteenä nähty Evolutionin yllätysosallistuminenkin oli hoidettu hyvin, joten kyllä tästä ihan kiva fiilis jäi, vaikkei mistään ainutlaatuisesta painiottelusta puhutakkaan.
**½ (20:48)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Evolution (Batista pinned D-Von after a Batista Bomb)

Molly Holly (c) vs. Ivory - WWE Women's Championship
Ennen Main Eventiä nähtiin vielä impromptuna naisten mestaruusottelu, jossa Molly Holly puolusti edelleen hallussaan pitämäänsä vyötä Ivorya vastaan. Aikanaan WWF:n naisten divisioonan ykkösnimenä buukattu Ivory ei ollut esiintynyt ppv-tasolla sitten vuoden 2001, mutta nyt hän pääsi vielä kerran parrasvaloihin. Ratkaisu oli aika erikoinen, koska Ivorya ei ollut nähty Raw'ssakaan mitenkään erityisen paljon, eikä heillä ollut mitään kummempaa feudia Molly Hollyn kanssa. Siitä huolimatta Ivory haastoi nyt Mollyn Women's-mestaruudesta.

Olipa kummallinen ottelu. Oikeastaan koko kohtaamisen pointti jäi minulle aika epäselväksi, koska minkäänlaista tarinaa ei ottelun takana ollut ja koska Ivory ei tosiaan ollut tässä vaiheessa uraansa sellaisessa tilanteessa, että juuri hänet olisi tarvinnut laittaa Molly Hollya vastaan filler-otteluun. Olisitte ennemmin pistäneet uuden ja mielenkiintoisen Gail Kimin. Curtain jerkiksihän tämä kai oli tarkoitettu, mutta ei tunnelma nyt niin katossa edellisen ottelun jälkeen ollut, että tähän olisi jotain jäähdyttelyä tarvittu. No, ottelu kuitenkin buukattiin, ja laadultaan tämä oli harmillisen yhdentekevä. Ei missään tapauksessa maailman huonointa naispainia mutta kokonaisuudessaan tosi tylsä kohtaaminen. Ivory väläytti nätin Sentonin apronilta Hollyn päälle, mutta siihenpä ne varsinaiset huippukohdat jäivät. Perusvarmaa painia, jonka nämä kaksi kyllä osaavat, mutta yhtään ylimääräistä yritystä ei tosiaankaan ollut mukana. Laimea mestaruuspuolustus, jonka olisi aivan hyvin voinut jättää ppv:stä pois.
*½ (4:23)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Molly Holly (Roll up)

Goldberg (c) vs. Kane vs. Triple H - World Heavyweight Championship
Ja tässä oli tämänkertainen Main Eventimme. Triple H:n ja Goldbergin feudi ei tosiaan ollut päättynyt vielä Survivor Seriesiinkään, jossa Goldberg puolusti puolikuntoisenakin mestaruuttaan onnistuneesti HHH:ta vastaan. Ppv:n jälkeisessä Raw'ssa Eric Bischoff oli valmis tarjoamaan Hunterille vielä yhden rematchin, mutta HHH vaatikin 3 on 1 Handicap Matchia, jossa Evolution pieksi Goldbergin, kunnes Kane yhtäkkiä keskeytti pieksentätalkoot. Ensin näytti siltä, että sekopäinen monsteri olisi tullut Goldbergin avuksi, mutta loppujen lopuksi Kane tuhosi myös Goldbergin brutaalisti. Seuraavalla viikolla HHH ja Goldberg ottelivat 1 on 1 -ottelun, jonka jälkimainingeissa Kane saapui taas paikalle ja hyökkäsi molempien kimppuun. Alkoi olla selvää, että Kane oli mielestään tehnyt maskinsa häviämisen jälkeen jo kaiken muun ja että jäljellä oli enää suurimman ja kauneimman voittaminen. Kanen harmiksi sekä nykyinen että entinen mestari olivat asiasta eri mieltä, joten ppv:hen buukattiin kolminottelu näiden miesten välille.

Hohhoijaa, aika yhdentekevällä tavalla päättyi WWE:n ja erityisesti Raw'n vuosi. Kokonaisuudessaan vuosi 2003 oli aivan hirvittävää kuraa Raw'n päämestaruuskuvioille: vuoden aikana nähtiin kaksi ***½-ottelua, ja muuten lähes tulkoon jokainen päämestaruusottelu oli enemmän tai vähemmän paskaa - suurin osa enemmän. Ei kovin mairitteleva saldo. Onneksi on jo tiedossa, että vuosi 2004 tulee olemaan hyvin toisenlainen. Se kuitenkin kokonaiskuvasta, ja mainittakoon jotain lyhyesti tästäkin ottelusta. Kane sekoittamassa pakkaa toi sentään jotain tuoreutta HHH:n ja Goldbergin vääntöön, ja sinnäsä Triple Threat oli paikoitellen ihan viihdyttävä (esim. Chokeslam selostuspöydälle ja sisääntulorampille olivat jees), mutta sitten taas homma oli paikoitellen aivan turhan kankeaa ja mitäänsanomatonta painia siihen nähden, että kyseessä olisi pitänyt olla illan huippuottelu. En myöskään tykännyt ottelun buukkauksesta oikeastaan miltään osin, mutta erityisen onneton saavutus oli todella laiska lopetus, jolla saatiin kaikki kolme näyttämään huonolta. Haukuista huolimatta tämä oli siis ihan perusvarmaa brawlausta ja sellaisenaan ok, eli sentään parempi kuin SurSerin Main Event, mutta ei tätäkään liikoja tarvitse kehua.
** (19:28)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Triple H (Pinned Goldberg after a Chokeslam by Kane)

*** Rob Van Dam
** Randy Orton
* Shawn Michaels

Kokonaisarvio Armageddonista: Olisihan se WWE:n ppv-vuosi voinut loppua aika paljon paremminkin. Yksi hieno kakkosmestaruusottelu (eikä sekään ***½-otteluiden parhaasta päästä), yksi hyvä Shawn Michaels -ottelu, pari ihan kivaa vääntöä, heikko Main Event ja kehno naisten ottelu. Ei tämä ihan sellaiselta ppv:ltä kuulosta, jonka ostaisin, jos tietäisin laadun etukäteen. Vuosi 2003 voi olla nostalgioitsijoiden mielestä ikimuistoinen vuosi alusta loppuun, mutta ppv:eiden tasolla Armageddon on harvinaisen hyvä esimerkki siitä, miksi olen niin iloinen vuoden vaihtumista projektissani. Kehno.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE No Mercy - Ok
7. WWE SummerSlam - Ok
8. WWE Survivor Series - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #60 - Ok
---------------
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #58 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #72 - Kehno
13. WWE Unforgiven - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
17. WWE Judgment Day - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #61 - Kehno
21. WWE Armageddon - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #59 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
28. WWA The Reckoning - Kehno
29. WWE Insurrextion - Kehno
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #56 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #66 - Kehno
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #57 - Kehno
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #69 - Kehno
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
36. WWA The Retribution - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #65 - Kehno
---------------
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #68 - Surkea
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #73 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #55 - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
50. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
51. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
52. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
53. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #62 - Surkea
54. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
55. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #63 - Surkea
56. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #64 - Surkea
57. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #67 - Surkea
58. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #70 - Surkea
59. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
60. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #71 - Surkea
61. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
62. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
63. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Lopuksi TNA:ta.

[Krizski]

Onhan se Pingviini totta, että ei tässä vaiheessa TNA:lta kannata odottaa mitään suurta, mutta silti ihmetyttää nuo tietyt bookkaukset, mitkä ovat aiheuttaneet syöpää. Rosteria voisi käyttää ihan erilailla hyödyksi niin varmasti tulisi parempaa tavaraa ruutuun. Noh, TNA on vasta alkutekijöissään ja paremmat ajat edessä
Hyvät arvostelut jatkuvat Kenitykseltä, joita kannattaa tutkia.

Meikäläisen tie on käynyt Unforgiven tapahtumaan, jonka videoarvostelu on ollut jo kauan Tubessa. Nyt viikonloppuna ei tullut uutta nostalgiakatsausta Juutubeen, mutta viikonloppuna olisi tarkoitus No Mercy 2000 katsastaa. Nyt kuitenkin UNFORGIVEN!!


The Krizski - Nostalgiakatsaus Unforgiven 2000

NOSTALGIAKATSAUS UNFORGIVEN 2000

First Union Center, Philadelphia, Pennsylvania

Unforgiven järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja tapahtuma oli vakiinnuttanut paikkansa SummerSlamin jälkeisenä PPV:nä. Hieman väli-PPV:n makua kortissa, mutta kyllähän sieltä pystyy noukkimaan muutaman ottelun, minkä takia tästä PPV:stä voisi maksaa. JR ja King selostamossa, mutta myös muuan Michael Cole pääsee ääneen illan aikana.

Eight Man Tag Team Match: Dudley Boyz & APA vs Right To Censor

Right To Censor on jatkanut siitä, mihin viimeksi jäivät: WWE:n rivouksien siivoamista. Myös ryhmään oli liittynyt täyden täyskäännöksen arvomaailmassaan tehnyt Val Venis. Nyt kohteena olisivat rääväsuut Dudleyn veljekset ja baaritappeluistaan tunnetut Faarooq ja Bradshaw. Kuinka ollakkaan, facet eivät todellakaan sietäneet näitä kukkahattusetiä yhtään ja halusivat poistaa koko stablen kauas pois WWE:stä.

Ei todellakaan toiminut Summerslamin vertaa tämä Opener. Yllättävän kankeaa menoa, vaikka ottelu sisältikin painitaitoa omaavia staroja. Höyrylaiva ei lähtenyt kunnolla käyntiin, kun pesään laitettiin märkiä puita, eikä hiilestä ollut tietoakaan. Toisin sanoen, ei tästä ottelusta oikein jäänyt mitään käteen. RTC:n push jatkuu, mistä olen iloinen, vaikka korvat vuotavat verta ryhmän entrancemusiikin takia

Arvosana: *½

Spoiler: näytä

Winners: Right To Censor

Strap Match: Jerry Lawler vs Tazz

Tazz veti niin ison herneen sieraimeensa, että vaatimalla vaati uusintaottelua Jerry Lawlerilta SummerSlamin nöyryytyksen jälkeen. Lopulta feudi ajautui siihen pisteeseen, ettei enää pelkkä normaali painimatsi riittäisi vaan piti ottaa köyttä pitempää mukaan. Strap -ottelu valikoitui herroille ja täytyy heti todeta, etten todellakaan ole kyseisen ottelumuodon ystävä. Jos jotain tästä saa irti, niin kieroutuneella tavalla on mukavaa katsoa, kun toinen saa remmistä

Enkös meikä juuri tälläisen nähnyt? Aivan, SummerSlamissa oteltiin melkein identtinen ottelu tämän kanssa. Ainoastaan tuo vyö toi jotain lisämaustetta otteluun. Toistoa tämä oli eikä enää säväyttänyt minua tunnelmankaan puolesta. Tazz No Sellasi Piledrivereita sen, minkä vain ehti, mistä en pitänyt ollenkaan. Oikeastaan ottelun isoin plussa tulee lopetuksesta, jonka aikana WWE:hen teki debyyttinsä Korppi! (Ei se salkkareiden Korppi) Ravenin kulkua WWE:ssä odotan mielenkiinnolla!

Arvosana: *½

Spoiler: näytä

Winner: Tazz via Submission

Hardcore Open Invitational for the WWE Hardcore Championship: Steve Blackman (c) vs Perry Saturn vs Test vs Crash Holly vs Al Snow vs Funaki

Oh God... Eikö WWE ottanut opikseen WrestleManian vastaavasta sekasotkusta? Pelko nousi selkärankaa pitkin, kun tajusi tälläisen sekametelisopan tulevan pian vastaan.
Steve Blackman voitti Shane McMahonilta Hardcore Championshipin SummerSlamissa, jonka jälkeen komissaario Mick Foley palautti 24/7 säännön Hardcore Championshipiin. Nyt oli Blackmanilla tukalat oltavat, kun viisi nälkäistä haastajaa oli tuon roskapainin arvokkaimman mestaruuden perässä.

Jos ottelumuoto ei toimi WrestleManiassa, miksi se nyt toimisi noin puolivuotta sen jälkeen Unforgivenissa. Ei tästä saanut kummempia irti vaan jälleen nähtiin erittäin sekava mähinä maustettuna muutamalla kivalla Hardcore spotilla. Muutama botchi myös nähtiin ja ottelun lopetus oli sitä niin perushuttua kuin vain voi olla. Ei tämä kuitenkaan totaalinen katastrofi ollut, mutta kuitenkin heikko mestaruusottelu. Muutenkin PPV oli alkanut pelottavan heikosti.

Arvosana: *+

Spoiler: näytä

Winner: Steve Blackman (Still WWE Hardcore Champion)

Singles Match: Chris Jericho vs X-Pac

X-Pac on muuttunut aggressiiviseksi mutanttininjakilpikonnaksi, joka on alkanut käyttämään Nunchakuja aseinaan. Nyt kohteeksi joutui täysin tuntemattomasta syystä Chris Jericho, joka lähti kyselemään vähemmän ystävällisesti takaisin, että mikä oli X-Pacin motiivi hyökkäykselle. Samaa varmaan miettii moni muukin.

Viime vuoden Unforgivenissa Y2J oli tehnyt PPV-debyyttinsä WWE:ssä juurikin X-Pacia vastaan. Roolit olivat kuitenkin nyt toisinpäin, mikä sopi paljon paremmin herrojen väliselle ottelulle. Ottelu oli hyvä, varma painisuoritus, jonka aikana jokainen pystyi nauttimaan showpainista. Ei kuitenkaan mikään loistava suoritus, mutta selvä tason nosto. Sitä tämä PPV tarvitsikin, muuten suuntana olisi ollut erittäin haiseva tunkio täynnä lehmän sontaa!

Arvosana: ***

Spoiler: näytä

Winner: Chris Jericho via Submission

Steel Cage Match for the WWE Tag Team Championship: Edge & Christian vs Hardy Boyz w/ Lita

Historian ensimmäisen TLC -ottelun voittajat Edge & Christian eivät kauaa saaneet juhlia voittoaan, kun Hardyn veljekset lähtivät hakemaan omiaan pois. E&C keksivät kuitenkin keinon päästä Hardyjen ihon alle pilkkaamalla heidän Backyard wrestling -videoita WWE Universelle. Tästä Hardy kimpaantuivat ja henkilökohtainen feudi oli valmis. Lopulta bookattiin häkkiottelu, mikä ratkeiaisi selätykseen, luovutukseen tai molemmat joukkueen jäsenet pakenevat häkistä.

Mitähän ylistäviä adjektiiveja nyt keksisi näille kahdelle huipputiimille? Eiköhän ne kaikki ole sanottu. Tämä on jälleen yksi ottelu näiltä kahdelta tiimiltä, jotka löytyvät joukkuepainin kultaisesta historiikkikirjasta. Hieman erilainen bookkaus oli virkistävää, vaikka aluksi se tuntui olevan tuhoon tuomittu ratkaisu. Jeff pelattiin nopeasti pois häkistä ja mestarit aloittivat sellaisen ylivoimahyökkäyksen Hardyn toiseen veljekseen, että häjyä teki katsoa. Tää oli oikein hyvä ja tuore ratkaisu, vaikka sitä ei olisi heti uskonut todeksi.
Lita tuli myös pistämään kroppaansa likoon, mistä täytyy antaa naikkoselle propsit. Harva naispainija on laittanut tuolla tavalla kehoaan likoon viihdyttääkseen vaativaa painikansaa. Jeff Hardyn hurja loikka häkin katolta ja mollivoittoinen konsertti Edgelle olivat ehdottomasti tämän ottelun kirkkaimpia timantteja. Suosittelen katsomaan, mikäli et ole katsonut tätä ottelua

Arvosana: ****+

Spoiler: näytä

Winners: Hardy Boyz (NEW WWE Tag Team Champions)

Singles Match for The WWE Intercontinental Championship: Eddie Guerrero (c) w/ Chyna vs Rikishi

Tämän kuvion rinnalla jopa Kauniit ja Rohkeat kalpenesivat. Tämä jos mikä oli sitä saippuaoopperaa!
Eddie Guerrero oli uudestaan kääntynyt heeliksi huijaten Mamasitaansa voittaen samalla Intercontinental Championshipin itselleen. Tämä miljoonas mestaruusvaihdos aiheutti valtavan särön Eddien ja Chynan rakkaudessa. Eddiestä oli tullut häikäilemätön moukka, jonka saivat kokea mm. Too Cool. Rikishi tästä suuttui ja otti kohteeksensa uuden Intercontinental Championin. Samaan aikaan Chyna oli saanut mahdollisuuden olla Playboy -lehden cover girlinä. Eddie menetti luultavasti loputkin järjen hivenet ja pariskunnan suhde näytti loppuvan siihen. Tätä vielä Rikishi vauhditti antamalla viisaita neuvoja Chynalle.
Eikä siinä vielä kaikki vaan lopulta päädyttiin tilanteeseen, kun Eddie viimeisenä tekonaan saadakseen naisensa takaisin kosi tätä keskellä kehää ja vihainen Chyna suli täysin kuumaverisen latinon sylissä. Heikompaa voisi hirvittää tämä meno, mutta loistavaa viihdettä EG ja Chyna ovat saaneet aikaan.

Harmittavasti se ei näkynyt sitten otteluissa. Mestaruusottelussa keskityttiin niin paljon Chynaan, ettei varsinaisesta painista jäänyt käteen mitään. Onneksi Eddie ja Rikishi osaavat kuitenkin niin hyvin painia, ettei sentään miinaan astuttu. Chynan niin suuri rooli tässä ottelussa saastutti ottelun pahasti ja ei tätä ilman kaasunaamaria oikein pysty katsomaan. Illan kovimpia pettymyksiä

Arvosana: *½

Spoiler: näytä

Winner: Eddie Guerrero via DQ (STILL WWE Intercontinental Champion)

No DQ Match: Kurt Angle vs Triple H w/ Stephanie McMahon - Helmsley - Special Guest Referee: Mick Foley

King Of The Ringistä asti tätä ollaan rakenneltu ja viimein nämä kaksi herraa pääsevät toistansa kurkkuihin kiinni. Feudi on niin monirakenteinen, että sen selvittämiseen menisi varmasti muutama tunti, mutta yritän lyhyesti sen tiivistää näin: Kurt Angle ja HHH:n vaimo Stephanie ovat alkaneet lähestyä mystisellä tavalla ja tämä on yllättäen saanut HHH:n veren kiehumaan. Välillä Angle ja McMahon - Helmsley ovat suudelleetkin, mutta kaikesta huolimatta ovat vain "ystäviä". Lopulta Triple H sai ajatuksesta kiinni ja alkoi väittämään Kurtin olevan homo! Räjähdykseen tarvittavat materiaalit olivat olemassa ja Mick Foley bookkasi herrojen kesken ottelun, jonka hän tulisi tuomaroimaan! Myös diskaukset heitettiin romukoppaan ja yksi henkilökohtaisimmista feudeista tulisi nyt päättymään kehässä!

Heel vs heel tämä oli päivän selvästi. Kumpikin ovat sellaisia mulkkuja, ettei heitä voi laskea faceiksi. Onneksi WWE tajusi laittaa spesiaalituomarin kehään, mikä nostatti entisestään jännitteitä. Lopulta yleisö asettui HHH:n puolelle, mikä lisäsi tunnelmaa.
Niin vain jälleen kävi, että Triple H oli mukana yhdessä PPV:n parhaimmassa ottelussa. Loistava vuosi isonenältä tähän mennessä. Kurt Angle myös sai vihdoin näyttää kuuluvansa sinne Main Eventtiin ja sinne piru vie olympiasankari kuuluukin. Hyvää painia, muutama nätti spotti ja tietenkin hienoa tarinan kerrontaa. Kuitenkaan ei tämä mikään loistava ollut, mutta ajoi juurikin sen, minkä tämän ottelun pitkin ajaa. Myös heel vs heel asetelma varmasti söi jonkun verran ottelun tasosta, mutta silti tämän tapahtuman yksi helmistä!

Arvosana: ****

Spoiler: näytä

Winner: Triple H via Pinfall

Illan ISOIN juttu kuitenkin oli Steve Austinin paluu! Survivor Seriesissä Austin jäi lomalle, kun joku peevelin hullu ajoi miehen yli The Rockin autolla ja nyt Austin oli tullut takaisin selvittämään tuon henkilön identiteettiä. Kaikki, jotka Texasin kalkkarokäärmeen tielle astuivat saivat kokea Austinin vihan.
Uudella tunnarilla varustettu Austin tuli potkimaan Steve Blackmanista suolet pihalle, kun Shane McMahon oli juuri todistanut... tai siis väittänyt Blackmanin ajaneen Austinin päälle. Shanesta ei kyllä olisi ainesta salapoliisiksi. Kaljajuhlien keskellä Steve Austin totesi, että perkule ei toi Ihmepoika puhu totta ja Stunneroi McMahonin kanveesiin yleisön pauhatessa. Liveyleisölle herkullinen segmentti, mutta se venytettiin mielestäni aivan liian pitkäksi, jonka takia sen hohto himmeni segmentin edetessä. Pakko mainita, mutta tuo UUSI tunnari on niin Bad Ass! Paras Steve Austinin tunnari koskaan!


Fatal Four Way Match for the WWE Championship: The Rock (c) vs The Undertaker vs Kane vs Chris Benoit

WWE Championship -kuviot ovat jääneet tuon massiivisen Kurt Angle vs Triple H kuvion jalkoihin, mutta silti niin peruskuvio kuin, että kaikki vain haluavat Rockilta mestaruuden itselleen on toimiva. Onhan tässä taustalla Rockin ja Chris Benoitin eri mielisyydet ja tuhon veljeksien välinen välirikko. Star Poweria siis riittää Unforgivenin päättävässä ottelussa.

Jos jossain WWE on onnistunut vuonna 2000, he ovat lähettäneet fanit tyytyväisinä kotiin. Nyt ehkä tuohon traditioon tuli pieni särö, mutta silti tämäkin ottelu oli kohtuullisen hyvä päämestaruusottelu. Undertakerista olen jo hieman paasannut, ettei mies ihan parhaassa kunnossa ole ollut ja jälleen hänestä hieman huokui jonkin sortin epävarmuus tai laiskuus tms. Ei vain meinannut onnistua, kuten ennen vanhaan.
Jo toisen kerran Chris Benoitin kohdalla tehtiin Dusty Finish, joista tämä oli vieläkin typerämpi kuin Fully Loadedin vastaava. Jos positiivisia asioita hakee, Dusty Finish nosti tämän ottelun tason sinne uudelle, paremmalle levelille. Kuitenkin ei tämä huippuotteluiden joukkoon nouse vaan jää aika mitättömäksi. Silti illan kolmanneksi paras ottelu ja se valitettavasti kertoo tämän PPV:n tasosta jotain!

Arvosana: ***

Spoiler: näytä

Winner: Chris Benoit via Pin... Ei kun se mitätöitiin. Siis The Rock via Pinfall (STILL WWE Champion)

Väli-PPV:ltä se vaikutti ja väli-PPV se todellakin oli! Ei jäänyt paljoa lapsille kerrottavaa tästä tapahtumasta. Onneksi tapahtumassa nähtiin kaksi oikein hyvää ottelu ja ihan kelvollinen päämestaruusottelu. Totuttuun tasoon ei kuitenkaan päästy, mutta ei hätiä mitiä, jos tämä jää vain hairahdukseksi kaidalta polulta. Unforgiven 2000 ansaitsee arvosanaksi HEIKON!

Tulevana sunnuntaina tai maanantaina tulee WWE No Mercyn katsaus Youtubeen, joten sieltä sen voi sitten kurkistaa. Kirjallinen arvostelu tulee sitten hieman myöhemmin. Luultavasti seuraava arvostelu tulee Kenitykseltä, mutta muidenkin tuotoksia olisi kiva lukea

Arvosteluskaala:

Katastrofi
Kehno
Heikko
Ok
Hyvä
Erinomainen

Krizskin PPV-Ranking 2000:

1. WWE Backlash 2000 HYVÄ
2. WWE No Way Out 2000 HYVÄ
3. WWE Fully Loaded 2000 HYVÄ
4. WWE Royal Rumble 2000 HYVÄ
5. WWE Judgment Day 2000 HYVÄ
6. WWE Summerslam 2000 OK
7. WWE Wrestlemania 2000 OK
8. WWE Unforgiven 2000 HEIKKO
9. WWE King Of The Ring 2000 HEIKKO
10. WWE InsurreXtion 2000 KEHNO

Match Of The YEAR -kandinaatit:

1. Triple H vs Cactus Jack (Street Fight) (Royal Rumble 2000) *****
2. Edge & Christian vs The Hardy Boyz vs The Dudley Boyz (TLC) (Summerslam 2000) *****
3. Dudley Boyz vs Edge & Christian vs Hardy Boyz (Ladder) (Wrestlemania 2000) ****½
4. Triple H vs Cactus Jack (Hell In a Cell) (No Way Out 2000) ****½
5. Triple H vs Chris Jericho (Last Man Standing) (Fully Loaded 2000) ****½

[Kenitys]

Viime viikko oli taas sellaista menoa, ettei arvosteluja ehtinyt postailla.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - JOULUKUU 2003

Tässä kuussa oli luvassa taas yksi murheellinen uutinen, kun jo kolmas tämän vuoden aikana TNA-ppv:eissä esiintynyt painija menehtyi nuorella iällä. Malicen viimeisimmästä esiintymisestä (huhtikuu) oli toki jo aikaa, mutta ei se uutista paremmaksi tee. Kevyet mullat.

Vielä marraskuussa jaksoissa pyörineistä tyypeistä vuoden loppuun mennessä olivat vähintäänkin väliaikaisesti kadonneet Dusty Rhodes (jee), Shark Boy (höh), Sonny Siaki ja Ekmo Fatu (ihan sama), Sandman (ihan sama), Chad Collyer (höh), Lex Luger (jee), Lazz (ihan sama), Johnny Storm (ihan sama) ja James Mitchell (höh).

---------------------------------------

Weekly PPV #72 (3.12.2003)

NWA X Division Title Shot Match
Kid Kash vs. Christopher Daniels vs. Low Ki
***½ (9:57)

Tag Team Match
Michael Shane & Shane Douglas w/ Tracy vs. Sonjay Dutt & Chris Sabin
*** (8:05)

Singles Match
X vs. Don Harris w/ Chris Vaughn
*½ (4:14)

NWA Tag Team Title Shot Match
Glenn Gilberti & David Young vs. Simon Diamond & Johnny Swinger vs. America's Most Wanted
*** (8:50)

6-Man Tag Team Match
Abyss & Red Shirt Security (Northcutt & Legend) w/ Don Callis vs. Raven & The Gathering
** (6:21)

NWA World Heavyweight Championship Match
Jeff Jarrett (c) w/ Don Callis vs. AJ Styles w/ Erik Watts
*** (19:26)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Low Ki def. Christopher Daniels, Kid Kash to become #1 contender for the NWA X Division Championship
Shane Douglas & Michael Shane def. Chris Sabin & Sonjay Dutt
X def. Don Harris
America's Most Wanted def. Glenn Gilberti & David Young, Simon Diamond & Johnny Swinger to become #1 contender for the NWA Tag Team Championship
Abyss & Red Shirt Security def. Raven & The Gathering
Jeff Jarrett (c) def. AJ Styles to retain the NWA World Heavyweight Championship

Yhteenveto:

• Tämän viikon päähuomio oli Jeff Jarrettissa ja AJ Stylesissä sekä miesten välisessä päämestaruusottelussa. Tällä kertaa se myös oikeasti oli sitä. Show'ssa ei pahemmin mainittu Dusty Rhodesia tai Hulk Hogania (jolle jätettiin viime viikolla jäähyväiset), eikä Jimmy Hartiakaan nähty kuin aivan show'n lopussa. Nyt oli kyse Jarrettin ja Stylesin feudista, joka oli käytännössä jatkunut vuoden ajan ja saisi ainakin tietynlaisen huipennuksensa suuressa mestaruusottelussa. Tätä kuviota pohjustettiin heti show'n aluksi, kun Jeff Jarrett ja tämän BFF Don Callis keskeyttivät 3 Live Kru'n ja America's Most Wantedin välienselvittelyn kehässä. Kaksikko lupasi show'n lopulle suuren yllätyksen, ja sen jälkeen he vaativat kaikkia rosterissa valitsemaan puolensa (joko Jarrettin joukoissa tai Jarrettia vastaan). Ensin AMW kieltäytyi kunniasta, mutta 3LK ei ehtinyt ilmoittaa mielipidettään, kun heel-promottelyn keskeytti Erik Watts, joka ilmoitti olevansa Jarrettia vastaan ja itse asiassa AJ Stylesin kulmauksessa illan Main Eventissä.
• Avausanglen päätteeksi Styles hyökkäsi Jarrettin kimppuun, mutta homma jäi vielä pahasti kesken, ja sitä päästiin jatkamaan vasta illan Main Eventissä. Kaikki näytti hyvältä. Kunnollinen pohjustus, aikaakin pitäisi olla noin 20 minuuttia, Jarrett ja Styles 1 on 1 -ottelussa... Aluksi homma vaikuttikin tosi hyvältä, ja olin jo varma, että tällä reseptillä voitaisiin saada TNA-historian ensimmäinen ****-tason päämestaruusottelu. Styles oli tikissä, ja Jarrettkin yritti parhaansa. Sitten ottelu alkoi kuitenkin vähän harmillisesti toistaa itseään, ja toivo huippuottelusta alkoi murentua. Todellinen kuolinisku tuli siinä, kun otteluun saatiin ensimmäiset sekaantumiset. Niille ei sitten tullutkaan loppua, ja loppupuoli ottelusta oli taas niin armotonta ja älytöntä ylibuukkamista, että tyhmempi alkaa jo ihmetellä, miksi TNA ei taaskaan voinut luottaa kahteen huippupainijaansa ja antaa vain heidän painia sitä rehellistä 1 on 1 -ottelua. Lopetuskin oli aika laimea eikä ainakaan minusta "shokeeraava" vaan lähinnä typerä. No, hyvän painin ansiosta tämä oli sentään hyvä ottelu mutta ainekset olisivat olleet taas paljon parempaan.
• Vaikka päämestaruusottelu ei mennytkään ihan lapaan, tarjosi se silti oikeasti hyvän ottelun. Samoin teki joukkuemestaruuksien ykköshaastajuusottelu, jossa America's Most Wanted pääsi kohtaamaan Triangle Matchissa sekä ex-mestarit Diamondin ja Swingerin että tämän kaksikon apureina toimivat Glenn Gilbertin ja David Youngin. Erimielisyydet Diamondin ja Swingerin joukkueen sekä Gilbertin ja Youngin kaksikon välillä olivat kasvaneet jo pitkään, eikä tämä vastakkainasettelu helpottanut tilannetta yhtään. Ottelu itsessään oli buukattu oikein mallikkaasti, ja lopputuloksena oli viihdyttävää ja rehtiä joukkuemäiskintää. Lisää tätä, niin saadaan taas joukkuedivari jaloilleen. Hyvää joukkuepainia nähtiin myös 2 vs. 2 -ottelussa, jossa Shane Douglas ja tämän kanssa viime viikolla vihdoin liittoutunut X-Divarin mestari "New Franchise" Michael Shane ottivat yhteen Chris Sabinin ja Sonjay Duttin kanssa. Minun mielestäni Shanen ja Douglasin joukkueen nimen pitäisi olla Michael "Shane" Douglas. Douglas pysyi ottelun aikana sopivan pienessä roolissa ja näytti itse asiassa varsin hyvältä näin buukattuna. Dutt, Sabin ja Shane puolestaan väläyttivät ensiluokkaista osaamistaan, ja kun aikaakin oli ihan hyvin, oli lopputuloksena oikein viihdyttävä ottelu. Hyvä TNA! Juuri näin tätä hommaa pitää buukata! Sekä Sabin että Dutt ovat edelleen mukana X-Divarin kuvioissa, vaikkeivät olekaan ykköshaastajia.
• Ykköshaastaja sen sijaan löytyi kolmikosta Low Ki, Christopher Daniels ja Kid Kash. Tämä kolmikko myös veti varsin painipainotteisen (ja ennen kaikkea hyvälaatuisesti painipainotteisen) illan parhaan kohtaamisen heti openerissa, kun heillä oli 10 minuuttia aikaa ratkoa X-Divarin ykköshaastajuuden kohtalo. Tuossa ajassa kolme X-Divarin konkaria tempaisi pystyyn pirun vauhdikkaan ja viihdyttävän ottelun, joka oli täynnä kovia spotteja. Vielä 5 minuuttia lisää aikaa, ja puhuttaisiin huippuottelusta. Myöhemmin illalla Low Ki ja Christopher Daniels jatkoivat feudiaan, kun Daniels pieksi Ki'n backstagella. Myös Kash pyöri muissa kuvioissa, kun hän sekaantui X:n ja Don Harrisin väliseen otteluun häiritsemällä Harrista. Ottelun jälkeen Kash ajautui tappeluun Harrisin suojatin, pienikokoisen mustapaitaisen turvamiehen Chris Vaughnin kanssa. Innostuin jo ajattelemaan, että ehkä tällä Harrisin ja Kashin feudilla olikin koko ajan tarkoituksena Vaughnin pushaaminen, mutta se taisi olla turha toivo, koska Kash buukattiin myös yllättävän merkittävään rooliin Main Eventin kohelluksessa. Saapa nähdä.
• Niin tosiaan, mysteerinen X kohtasi Don Harrisin ottelussa, joka oli varsin siedettävä brawl etukäteisodotuksiin nähden. X näytti tällä kertaa taas hyvältä vetäessään pari näyttävää power-liikettä, eikä Harriskaan ollut umpipaska. En silti toivo Harrisilta yhtään lisää otteluita, mutta eihän TNA minua kuuntele. Oikeastaan illan selvin pettymys olikin siis 6-Man Tag Team Match, jossa Abyss ja Punapaidat kohtasivat Ravenin ja Gatheringin. Sekin oli silti ihan ok rymistely, mutta mihinkään kovin erikoiseen tai säväyttävään siinä ei päästy, vaikka olin vähän toivonut Punkilta, Ravenilta ja Dinerolta jotain säväyttävää. No, ei **-ottelukaan ole p**ka suoritus, kun katsoo TNA:n vuoden kokonaissaldoa. Kirsikkana kakun päälle nähtiin vielä promo, jossa Roddy Piper lupasi palaavansa vihdoin ensi viikolla TNA:han. Aikamoista.
• Pitkästä aikaa TNA:lta nähtiin yllättävän toimiva kokonaisuus, joka olisi jopa noussut Ok:n puolelle, jos vain ME olisi toiminut, kuten olin toivonut. Nyt jäädään vielä niukasti Kehnoon, vaikka kyseessä oli yksi vuoden parhaista TNA-show'ista. Jatkokin lupaa ainakin X-Divarin ja joukkuemestaruuksien osalta hyvää. Päämestaruuskuvio on suurempi arvoitus. Saa nähdä.

*** Low Ki
** AJ Styles
* Christopher Daniels

---------------------------------------

Weekly PPV #73 (10.12.2003)

Singles Match
Kid Kash vs. Don Harris
* (2:39)

NWA X Division Championship Match
Michael Shane (c) w/ Tracy vs. Christopher Daniels
*** (10:28)

NWA Tag Team Championship Match
3 Live Kru (c) w/ Konnan vs. America's Most Wanted
**½ (8:05)

Tag Team Match
Red Shirt Security w/ Don Callis vs. The Gathering
** (7:28)

Singles Match
Shane Douglas w/ Tracy vs. Chris Sabin
** (4:43)

Singles Match
Abyss w/ Don Callis vs. Raven
*½ (10:54)

Tag Team Match
Jeff Jarrett & Kid Kash w/ Don Callis vs. AJ Styles & D-Lo Brown w/ Roddy Piper
*** (12:54)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Kid Kash def. Don Harris
Michael Shane (c) def. Christopher Daniels via DQ to retain the NWA X Division Championship
3 Live Kru (c) def. America's Most Wanted to retain the NWA Tag Team Championship
The Gathering def. Red Shirt Security
Chris Sabin def. Shane Douglas
Raven def. Abyss via DQ
AJ Styles & D-Lo Brown def. Jeff Jarrett & Kid Kash

Yhteenveto:

• Jeff Jarrett oli lupaillut viime show'ssa jättiyllätystä, mutta ainoaksi yllätykseksi jäi se, että Kid Kash auttoi häntä säilyttämään vyönsä AJ Stylesiä vastaan käydyssä ottelussa. Tuota yllätystä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua jättimäiseksi, ja ilmeisesti tuo yllätys onkin edelleen tulossa, sillä ainakin selostajat pohtivat tässä jaksossa tuota yllätystä. Mitään ei tässäkään jaksossa Jarrett kuitenkaan paljastanut, mutta Jarrettin ja Callisin johtamaa heel-joukkuetta vastaan taisteleva Erik Watts tykitti sitäkin kovemmilla panoksilla. Ensinnäkin Roddy Piper todellakin teki tässä jaksossa comebackinsa auttamalla AJ Stylesiä tappelussa Jarrettia, Kashia ja punapaitaturvamiehiä vastaan openerin jälkimainingeissa. Opener itsessään oli aika turha ja lähinnä Kashin pushaamiseen tarkoitettu angle. Piper vetäisi varsin hyvän promon, jossa hän ylisti NWA:ta (jota hän kutsui kodikseen) ja AJ Stylesin kaltaisia nuoria tähtiä. Jarrettia Piper haukkui oikein olan takaa, ja Jarrett onkin kuulema Piperin vihollislistan ykkösnimi. Comebackit eivät kuitenkaan jääneet Piperiin, sillä "Rowdy" ja Styles olivat jäämässä lopulta alakynteen heel-porukkaa vastaan, kunnes D-Lo Brown ryntäsi paikalle ja auttoi faceja pieksemään heelit pois paikalta. Brown teki paluunsa ja liittoutui saman tien entisen ystävänsä ja vihamiehensä AJ Stylesin kanssa!
• Illan ME:ksi buukattiin ottelu, jossa Styles ja Brown kohtaisivat Jarrettin ja "yllätysvastustajan", joka oli aika tylsästi Kash. Sinänsä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että Kash saa aika hiton kovaa pushia nyt. Tuo Main Event oli oikein mainiota entertainment-mäiskintää (ei voi sanoa brawlia, koska erityisesti Kash ja AJ vastasivat näyttävistä high flying -liikkeistä), jonka tunnelmakin oli hienosti kohdillaan. Juuri tällaista viihdyttävää ja hieman jopa yllättävää buukkausta TNA tarvitsisi koko ajan ME-kuvioihinsa. Ja jos vanhoja pieruja on pidettävä mukana, on facejen kehänlaidalle saapunut Roddy Piper noista veteraaneista ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä. Kokonaisuutena tuo ottelu oli oikein viihdyttävä paketti, vaikka vähän yllätyksettömäksi se jäi. Toisaalta yllätyksettömyys tarkoittaa, että run-inejä ja sekaantumisia oli tosi vähän, mikä on hiton hyvä juttu. ME:n jälkeen Watts latasi vielä yhden paukun tälle illalle julistamalla, että vuoden viimeisessä TNA-ppv:ssä Jarrett joutuisi puolustamaan vyötään Stingiä vastaan! Buum!
• Päämestaruuden lisäksi myös Tag Team ja X-Division-mestaruudet olivat hyvin esillä. X-Divarin mestarin Michael Shanen, tämän mentorin Shane Douglasin ja heidän managerinsa Tracyn muodostama "Franchise"-porukka on ongelmissa useammankin X-Divarin painijan kanssa. Toisaalla kimpussa ovat Sonjay Dutt ja Chris Sabin, joista vain jälkimmäinen esiintyi tänä iltana ottelemalla yllättävän toimivan ja ytimekkyydessään viihdyttävän ottelun Douglasin kanssa. Toisaalla ovat taas monet muut X-Divarin taiturit, joista alun perin Low-Ki'n piti otella tässä show'ssa Shanea vastaan. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä Christopher Daniels oli törkeästi telonut Ki'n painikunnottomaksi viime show'ssa, ja niinpä "Fallen Angel"-otti nyt Ki'n paikan mestaruusottelussa. Huolimatta heel vs. heel -asetelmasta ottelu oli oikein hyvää ja vauhdikasta X-Divarin menoa. Ihan mihinkään huippumeininkeihin ei ottelussa kuitenkaan ylletty, vaikka aikaakin oli 10 minuuttia. Ehkä jotain paukkuja säästeltiin myöhemmälle? Myös lopetus oli aika vaisu. Näistä seikoista huolimatta kiva mestaruusottelu. Ensi viikolla Shane kohtaa Low-Ki'n joka on kuulema silloin painikunnossa.
• Joukkuemestaruuskuvioissa välejään selvittelivät 3 Live Kru ja America's Most Wanted, joista jälkimmäinen sai vihdoin ja viimein joukkuemestaruusottelunsa, jota he ovat kärttäneet siitä lähtien, kun hävisivät vyönsä Diamondille ja Swingerille. Mestaruusottelu oli ihan kiva mutta silti aika unohdettava. Ei mitään, mitä ei olisi aikaisemminkin joukkuekuvioissa nähty. Edes viime viikon ykköshaastajuusottelun tasolle ei päästy. Vähän tarvittaisiin jotain uutta nyt näihin meininkeihin. AMW on kyllä kova joukkue, ja Diamond & Swinger myös kiva, mutta nämä kaksi ovat otelleet jo liian monta kertaa toisiaan vastaan, ja muuten joukkuedivarissa ei ole yhtään kiinnostavaa joukkuetta. 3LK on tosi blääh. Tai onhan TNA:lla Gathering (Punk & Dinero)! Saisivat vain antaa enemmän pushia kyseiselle kaksikolle. Joukkuemestaruuskuvioihin liittyy myös se, että Diamondin ja Swingerin ongelmat Glenn Gilbertin ja David Youngin kanssa sen kuin kasvavat. Kohta nämä kaksi ovat toistensa kimpussa, ja se ei kuulosta kovinkaan jännittävältä.
• Mainitsin jo Gatheringin, joten joukkuemestaruuskuvioista on kätevä siirtyä viimeiseen tässä jaksossa esillä olleeseen suureen feudiin, eli Ravenin ja Gatheringin taistoon Don Callisin joukkoja (Abyss & Red Shirt Security) vastaan. Gathering veti yllättävän ok:n joukkueottelun Red Shirt Securitya vastaan. Yllättävän ok siinä mielessä, että Legend ja erityisesti Northcutt ovat viikko viikolta tylsempiä. Onneksi Punk ja Dinero tekivät paljon töitä, ja saivat ottelusta aikaiseksi perustv-ottelutasoisen kamppailun. Sekään ei ole ikävä kyllä kovin paljon, mutta toisaalta enemmän kuin Abyss vs. Raven, joka lähti käyntiin ihan kiinnostavasti mutta muuttui nopeasti tylsäksi ja loppui todella heikosti paskan lopetuksen takia. Nämä kaksi kaveria tarvitsisivat ottelulleen kunnon HC-stipulaation. Nyt tuo kohtaaminen oli vain tylsä. Ottelunsa jälkeen Raven haastoi Gatheringin kanssa Abyssin ja Red Shirt Securityn ensi viikolle Steel Cage Matchiin. Ensi viikon kortista muotoutuu aika kova setti. Ehkä samalla saadaan vihdoin loppu tälle tylsähkölle Raven vs. Calliisin kätyrit -kuviolle. Samalla Raven voidaan siirtää päämestaruusmenoihin ja Gathering puolestaan joukkuemestaruuspuolelle. Eikös?
• Tämä oli aikamoinen välishow viime viikon hyvän rypistyksen ja ensi viikon supershow'n välissä. Vähän harmittaa, että TNA on nyt kokonaan ilmeisesti kuopannut ajatuksen siitä suuresta Bound For Glorysta (toki me kaikki tiedämme, että BFG:n aika koittaa kyllä), ja nyt tuota ei ole enää edes selitetty telkkarissa mitenkään. Vaikka tässä jaksossa nähtiin kaksi hyvää ottelua, mikään ei tuntunut niin erityisen uniikilta tai jännittävältä, että tämä olisi kivunnut Surkean puolelta kehnoksi. Aika lähellä kuitenkin.

*** Michael Shane
** Kid Kash
* AJ Styles

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE No Mercy - Ok
7. WWE SummerSlam - Ok
8. WWE Survivor Series - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #60 - Ok
---------------
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #58 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #72 - Kehno
13. WWE Unforgiven - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
17. WWE Judgment Day - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #61 - Kehno
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #59 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
27. WWA The Reckoning - Kehno
28. WWE Insurrextion - Kehno
29. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #56 - Kehno
30. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #66 - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #57 - Kehno
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #69 - Kehno
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
35. WWA The Retribution - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
37. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #65 - Kehno
---------------
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #68 - Surkea
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #73 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #55 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
50. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
51. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
52. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #62 - Surkea
53. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
54. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #63 - Surkea
55. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #64 - Surkea
56. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #67 - Surkea
57. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #70 - Surkea
58. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
59. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #71 - Surkea
60. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
61. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
62. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

[Kenitys]

Noniin, kyllä vain. Vuoden viimeisen aika.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #74 (17.12.2003)

Jos ollaan aivan tarkkoja, tämä ei ollut vuoden 2003 viimeinen TNA-ppv. Jäljellä oli nimittäin vielä kaksi keskiviikkoa vuodelta 2003, ja molempina niinä lähetettiin TNA-show't. Kyseiset päivät olivat kuitenkin jouluaatto ja uuden vuoden aatto, joten sattuneesta syystä TNA ei kokenut hyödylliseksi iskeä ruutuun suoraa painilähetystä kyseisinä iltoina. Sen sijaan jouluaattona katsojille tarjoiltiin X-Divisioonan vuoden parhaimpien otteluiden kooste, ja uuden vuoden aattona tarjolla oli puolestaan kooste vuoden 2003 parhaista paloista. En laske kyseisiä lähetyksiä viralliksi TNA:n viikottaisiksi ppv:eiksi, kuten en ole laskenut aikaisempiakaan koostepakettippv:eitä. Niinpä minulle tämä oli vuoden 2003 viimeinen ppv, jonka selostivat tuttuun tyyliin Mike Tenay ja Don West.

In ring angle w/ Jeff Jarrett & Erik Watts
Show avattiin saman tien kehäpromolla, jota oli pohjustettu parilla lyhyellä backstage-anglella. Kyseisissä angleissa paljastui, että toisin kuin Watts oli edellisen show'n päätteeksi luvannut, Jarrettin ja Stingin välinen ottelu ei olekaan päämestaruudesta. En tarkalleen ottaen tiedä, miten Jarrett oli kayfaben mukaan onnistunut pääsemään tilanteeseen, jossa hän ilmeisesti Don Callisin avulla saa päättää, milloin hän puolustaa mestaruuttaan. Koska edellisestä (ja Jarrettin toisen mestaruuskauden ainoasta) mestaruusottelusta on aikaa "vain" kaksi viikkoa, ei hän ole vielä valmis puolustamaan mestaruuttaan Stingiä vastaan. Muutenkaan Jarrett ei aio puolustaa vyötään ikinä Stingiä vastaan, joten se siitä. Tätä samaa sontaa Jarrett saapui myös jauhamaan kehään. Samalla hän haukkui koko NWA:n face-porukan ja erityisesti Director of Authorityn Erik Wattsin, joka saapuikin paikalle vastaamaan Jarrettin promotteluun. Watts sanoi, että Jarrett ehkä onnistui luikertelemaan pois tämän illan mestaruusotteluista, mutta ensi vuoden ensimmäisessä ppv:ssä hän joutuu puolustamaan vyötään. Vastustaja ratkeaisi tänä iltana. Lisäksi Watts yllätti Jarrettin kertomalla, että tämän ja Stingin välinen non-title ottelu käytäisiin... nyt heti! En voi sanoin kuvailla, koska p****estä tämä TNA:n ratkaisu mestaruusottelun perumisesta on. En keksi siihen yhtään oikeasti järkevää syytä (paitsi ilmeisesti Jarrettin ego), ja erityisesti show'n ostaneille katsojille tämmöinen venkoilu on kuin suoraan naamalle sylkemistä. Jarrettin ja Stingin välinen non-title -ottelu on jo nähty, nyt piti olla mestaruusottelun vuoro.


Jeff Jarrett vs. Sting
Noniin, mitäpä tästä enää turhaan sen enempää lätisemään. Sting on ollut Erik Wattsin eräänlainen jokerikortti tässä sodassa Jarrettia ja Callisia vastaan. Aina sopivina hetkinä Watts on tuonut paikalle WCW-legendan, joka ei todellakaan ole erityisen hyvissä väleissä Jarrettin kanssa. Sting varmasti haluaisi pistää luun kurkkuun Jarrettille ja samalla myös viedä tämän NWA World Heavyweight -mestaruuden. Harmi vain, että vyö ei tosiaan ollut pelissä, vaikka niin oli alun perin luvattu.

Eipä tästäkään kohtaamisesta mitään klassikkoa tullut, mutta ainakaan pettymys ei ollut niin suuri, kun ottelu käytiin heti openerina Main Event -paikan sijaan. Tai ehkä tässäkin oli tietynlainen pettymys läsnä, koska yllättävän ottelujärjestyskäänteen vuoksi odotin tältä kohtaamiselta jotain tosi yllättävää lopetusta, jonka ansiosta show'lle saataisiin suuri Main Event ja vaikkapa se päämestaruuspuolustus, joka meille oli jo luvattu. Mitään sellaista yllättävää lopetusta ei kuitenkaan tullut, vaan Jarrett ja Sting vetivät perusvarman entertainment-brawlin, joka oli kuitenkin kaukana tuon lajityypin viihdyttävimmistä kohtaamisista. Ehkä näiden kahden kemiat eivät vain koskaan ole klikanneet toivotulla tavalla, koska en ole nähnyt painihistorian aikana yhtään hyvää ottelua Stingin ja Jarrettin välillä. Tässä ottelussa oli onneksi vähemmän sekaantumisia kuin kaksikon edellisessä TNA-kohtaamisessa parin kuukauden takaa, mutta vastapainona oli alkupuolella turhan paljon ympäri katsomoa mäiskimistä. Siitä pitää kyllä antaa pisteet, että lopetus hoidettiin yllättävän siististi. Kun vain olisi ollut tässä nyt se mestaruus pelissä, olisin ollut ihan tyytyväinen. Tällaisenaan tämä tuntui täysin yhdentekevältä koitokselta, koska luvatun suuren mestaruusottelun sijaan meille tarjottiin vain parin kuukauden takaisen ME:n uusinta openerina. Ottelun jälkeen Jarrett alkoi riehua ympäri ringside-aluetta, ja hänen aggressionpurkamisiaan nähtiin vielä lisää myöhemmin tämän illan aikana.
** (8:05)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sting (Scorpion Deathdrop)

Christopher Daniels vs. Chris Sabin
Christopher Daniels oli otellut viime viikolla mestaruusottelussa Michal Shanea vastaan, mistä hänellä oli tässä ottelussa muistona sideharso otsan ympärillä: Daniels oli nimittäin vuotanut kyseisen ottelun aikana verta aikamoisen pahasti. Samaan viimeviikkoiseen otteluun liittyy myös tämän kohtaamisen taustatarina. Chris Sabinin ja X-Divarin mestarin Michael Shanen välit ovat edelleen erittäin pahasti tulehtuneet, ja Sabin on edelleen sitä mieltä, että hän tarvitsee yhden mestaruusottelun - mielellään historian toisessa Ultimate X -ottelussa. Niinpä ei ollut ihme, että Sabin sekaantui lopussa Danielsin ja Shanen mestaruusotteluun estämällä Shanea käyttämästä teräsketjua nyrkkirautana. Lopulta tuon teräsketjun poimi käteensä Daniels, ja tuomari sattui huomaamaan, kun Daniels iski Shanea teräsketjulle kalloon, ja tuon seurauksena hän diskasi Danielsin. Ottelun jälkeen Daniels raivosi tuomarille, ja Sabin yritti saapua selittämään tilannetta tälle, mutta Danielsia ei paljon Sabinin selitykset kiinnostaneet. Sen sijaan hän kävi saman tien Sabinin kimppuun, ja siinäpä ne syyt tälle ottelulle olivatkin.

Tässä oli malliesimerkki mukavasta X-Divarin ottelusta, joka katkesi kuitenkin pahasti seinään juuri väärällä hetkellä. Sinänsä kyllä tykkäsin lopetuksesta, koska olen odottanut Elix Skipperin paluuta, ja nyt se vihdoin saatiin. Erityisbonusta vielä siitä, että samalla vihjailtiin mahdollisuudesta Triple X:n paluulle. Harmillisen tuosta sekaantumisesta teki se, että juuri sekaantumisen hetkellä ottelu oli saavuttamassa kunnon huippukohtaansa, jonka jälkeen tämä olisi ollut vähintäänkin hyvä ottelu ja vielä parin minuutin lisäpuristuksella mahdollisesti jopa hieno. Nyt tästä jäi kuitenkin vähän vielä sellainen tv-ottelufiilis (vaikka laadultaan tämä olikin keskivertoa tv-ottelua parempi). Loppujen lopuksi ottelu tuntui olevan buukattu ainoastaan Skipperin comebackia varten, ja kaikki sitä edeltänyt kehätoiminta tuntui lopetuksen takia vähän toissijaiselta. Siksi ottelusta ei mukavasta painista ja vauhdikkaasta liikkeestä huolimatta jäänyt ihan kivaa parempaa fiilistä.
**½ (7:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Christopher Daniels (Angel's Wings after Elix Skipper's interference)

Glenn Gilberti & David Young vs. America's Most Wanted - Street Fight Match
Tämän ottelun taustatarinoita tuskin tarvitsee sen kummemmin selitellä. AMW:n ja Glenn Gilbertin ikuisuusfeud on jatkunut kesästä lähtien, ja kaikki alkoi siitä, että Gilberti toi Simon Diamondin ja Johnny Swingerin joukkueen TNA:han viemään joukkuemestaruudet America's Most Wantedilta. Nyt Diamondilla ja Swingerillä on omat ongelmansa manageri-Gillbertin ja tämän apurin David Youngin kanssa, mutta sekään ei ole muuttanut sitä tosiasiaa, että AMW ja Gilberti vihaavat toisiaan sydämensä pohjasta. Gilberti oli tehnyt Diamondin ja Swingerin mestaruuskaudella kaikkensa, että AMW ei pääsisi enää ollenkaan ottelemaan joukkuemestaruuksista. Vihdoin viime viikolla Harris ja Storm saivat kuukausien ajan odottamansa mestaruusottelun, sillä he olivat onnistuneet voittamaan ykköshaastajuusottelun Diamondia ja Swingeriä sekä Gillbertiä ja Youngia vastaan. Tilanne näytti jo hyvältä AMW:n kannalta, kunnes Gilberti pääti sekaantua tuohon mestaruusotteluun ja estää AMW:tä nousemasta joukkuemestareiksi. Tilanne oli mennyt sen verran henkilökohtaiseksi, että se oli pakko ratkaista Street Fight -ottelussa.

Tämähän oli oikeasti positiivinen yllätys! Etukäteen Gilbertin ja Youngin tunkeminen AMW:tä vastaan ei kuulostanut sen enempää kiinnostavalta ottelulta kuin luovalta buukkaukseltakaan, mutta niin vain nelikko tempaisi heikoista lähtökohdista viihdyttävän rymistelyn. Paljon toki asiaan auttoi tuo Street Fight -stipulaatio, jonka ansiosta ottelussa sai käyttää aivan huoletta kaikkea roskapöntöistä tikkaisiin ja pöytiin. Ei tämä mikään Hardcore-painin uraauurtava mestariteos sentään ollut, mutta ehdottomasti hyvä suoritus. Kaikki neljä olivat tässä ottelussa hyvässä tikissä: AMW:n pojat esittelivät välillä hyviä painiliikkeitä, Young oli virkeämpi kuin pitkään aikaan ja täräytti muun muassa Springboard Moonsaultin, Gilbertikään ei ärsyttänyt liikaa. Kunnon bumppejakin nähtiin yllättävän hyvin, ja erityisesti tikkaiden käyttö oli oikein passelia. Yleisössä tappeluakaan ei ollut liikaa, vaikka toki sitä voisi aina karsia pois. Katsojatkin olivat hyvin ottelussa mukana, joten tämä oli oikein hyvä kokonaisuus.
*** (9:58)
Voittajat:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted (Storm pinned Young after a Senton Bomb out of the ring to the ringside and through a table)

Simon Diamond & Johnny Swinger vs. D-Lo Brown & AJ Styles - Dream Tag Team Match
Tämä ottelu oli ensimmäinen kahdesta illan ottelusta, jossa yritettäisiin ratkaista haastaja Jeff Jarrettille vuoden 2004 ensimmäiseen ppv:hen. Sen takia tämä ottelu oli "Dream Tag Team Match": jokaisella ottelun osapuolella oli mahdollisuus saavuttaa unelmansa tässä ottelussa. AJ Styles ja D-Lo Brown olivat löytäneet taas toisensa Brownin viimeviikkoisen paluun jälkeen, ja nyt he yhdistivät taas voimansa Don Callisin poppooseen (hieman vastentahtoisesti) kuuluvia Simon Diamondia ja Johnny Swingeriä vastaan. Mahdollisuudet Stylesin ja Brownin erimielisyyksille oli kuitenkin taas kylvetty, sillä ottelun panoksena oli se, että face-joukkueen voittaessa selätyksen hankkinut osapuoli saisi mestaruusottelun Jarrettia vastaan ja toisella osapuolelle jäisi luu käteen. Styles ja Brown kuitenkin vannoivat, että kumpi tahansa pääseekin ottelemaan Jarrettia vastaan tammikuussa, toinen saa mestaruusottelun heti seuraavaksi. Facet olivat kuitenkin unohtaneet tässä suunnitelmassaan, että myös Diamondin ja Swingerin voitto olisi mahdollinen, ja myös heel-kaksikolla oli syynsä voiton tavoitteluun. Jos Diamond ja Swinger voittaisivat, he saisivat joukkuemestaruusottelun lähitulevaisuudessa.

Äh, olipa pirun harmillinen lopetus tälle ottelulle. Kameratyöskentelyn takia pahasti missattu mutta tyylikäs tuplaliike Diamond & Swingeriltä, pari harmillista botchia juuri väärällä hetkellä ja sitten vielä aika köykäisesti tullut lopetus. Perhana. Ilman näitä pieniä mokia juuri ratkaisevilla hetkillä tämä olisi ollut ehdottomasti hyvä ottelu ja erinomainen esimerkki puhtaasta ja salonkikelpoisesta face- ja heel-joukkueen paremmuuden mittelystä. Erityisesti AJ Styles oli taas liekeissä väläyttämällä muun muassa Pelen ja Shooting Star Pressin kehästä ulos, mutta eivät D-Lo Brown, Diamond ja Swingerkään huonossa tikissä olleet. Diamond ja Swinger näyttivät tässä ottelussa jo ihan oikeilta ME-luokan pelureilta, ja ehkä heistä sellaiset ainakin upper carderit saisikin helposti leivottua pienellä fiksailulla. Kokonaisuutena ottelu oli siis oikein mallikasta ja vauhdikasta menoa, mutta heikko lopetus syö juuri sen ratkaisevan puolikkaan pois arvosanasta. En ole kovinkaan innoissani siitä, kuinka paljon ruutuaikaa Jeff Jarrett on varastanut tunkemalla itsensä jokaiseen väliin ja pieksemällä jokaisen mahdollisen haastajansa mahdollisimman pahasti.
**½ (10:56)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Simon Diamond & Johnny Swinger (Swinger pinned Brown after Jeff Jarrett's interference and a Trouble Solver)

Michael Shane (c) w/ Traci vs. Low Ki - NWA X Division Championship
Low Ki oli ansainnut tämän mestaruusottelun toissa viikolla voittamalla Christopher Danielsin ja Kid Kashin ykköshaastajuusottelussa. Alun perin Ki'n piti saada mestaruusottelunsa jo viime viikolla, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun Ki'n entinen XXX-pari Christopher Daniels purki tappioturhautumisensa pieksemällä Ki'n painikunnottomaan tilaan tuossa kahden viikon takaisessa show'ssa. Viime viikolla Ki ei pystynyt nousemaan kehään, mutta nyt hän oli jälleen iskussa ja valmiina voittamaan X-Divarin mestaruuden itselleen ensimmäisen kerran sitten vuoden 2002 lokakuun. Ennen ottelua Elix Skipper saapui keskeyttämään Ki'n promon ja ehdotti Ki'lle Triple X:n yhteenpalaamista. Ki vastasi, että XXX on kuollut ja että hän ei tee enää koskaan yhteistyötä Danielsin kanssa. Tähän Skipper vastasi vielä sanomalla, että ystävänsä voi valita mutta perhettään ei: Triple X on perhe.

Toivoin koko show'n ajan, että vuoden viimeisessä kunnollisessa TNA-ppv:ssä nähtäisiin vielä yksi neljän tähden ottelu, koska vuoden 2003 aikana niitä ei todellakaan ole nähty liikaa TNA:ssa. Asetin toiveeni oikeastaan täysin tämän ottelun varaan, koska ei muilla kohtaamisilla ollut edes potentiaalia päästä huipputasolle. Ikävä kyllä jouduin jo ennen ottelua varautumaan, että ei sitä huippuottelua tästäkään saada, koska aikaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Ja niinhän siinä sitten kävi, että hieman yli 10 minuuttia oli vain varattu tälle. Se on liian vähän, vaikka meininki matsissa olikin pääasiassa pirun kovaa. Low Ki oli taas ilmiliekeissä paukutellessaan aivan älyttömiä potkuja ja tappavan näköisiä choppeja mistä kulmasta hyvänsä. Low Ki myös muun muassa täräytti perhanan hienon German Suplexin Shanelle. Vastapainoksi Shane väläytti pari näyttävää high flying -liikettä ja hoiti oman roolinsa heel-mestarina juuri niin hyvin kuin sopii toivoa. Turhia sekaantumisiakaan ei nähty. Silti aika ja hieman myös ärsyttävältä tuntunut lopetus (vaikkakin se oli ihan ovela) söivät katselunautintoa, joten hienon ylitse ei päästä.
***½ (11:19)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Michael Shane (Countered Ki's Phoenix Splash)

Abyss & Red Shirt Security vs. Raven & The Gathering - Steel Cage Match
Ravenin ja tämän uskollisten seuraajien Gatheringin verinen feud Abyssiä ja punapaitaisia turvamiehiä vastaan sen kuin jatkuu jatkumistaan viikko toisensa perään. Don Callis teki edelleen kaikkensa, että Raven ei saisi mestaruusottelua Jeff Jarrettia vastaan, mutta nyt Callisiltakin olivat loppuneet keinot kesken. Viime viikon Raven vs. Abyss -ottelun jälkeen nähtiin joukkotappelu, jonka päätteeksi Raven haastoi Gatheringin kanssa Abyssin ja Red Shirt Securityt historialliseen Steel Cage Matchiin, jossa vihdoin ja viimein lopetettaisiin koko tämä sota. Tämä oli ensimmäinen kerta pitkiin aikoihin, kun Raven itse pyysi Gatheringin apua: parin viimeisen kuukauden aikana hän oli toistuvasti sanonut Gatheringille, että haluaisi hoitaa sotkunsa ilman heitä. Julio Dinero ja CM Punk eivät kuitenkaan olleet uskoneet Ravenia, vaan he olivat seuranneet esikuvaansa kaikkialle. Erik Watts oli onnistunut lisäämään tähän otteluun stipulaation, että Raven saisi vuoden 2004 ensimmäisessä ppv:ssä vihdoin mestaruusottelunsa Jarrettia vastaan, jos hänen joukkueensa voittaisi ottelun. Kukaan ei show'n aikana vaivautunut selittämään sitä, millainen ottelu vuoden 2004 ensimmäisessä ppv:ssä nähtäisiin, jos sekä Styles/Brown että Ravenin joukkue voittaisivat ottelunsa.

Olihan tässä taas rymistelyä kerrakseen, mutta ihan hirveän paljon ei loppujen lopuksi jäänyt käteen. Kehässä oli pari sen verran kankeaa kaveria, että muutamista kovistakin bumpeista huolimatta tästä jäi yllättävän heikko fiilis. On itse asiassa jopa hieman vaikeaa selittää sitä, mutta jotenkin itselleni tästä ottelusta jäi sellainen fiilis, että suurin osa ajasta oli vain heelien kehässä pyörimistä ja vähän niin kuin mukamas HC-menoa, kun facejen naamaa hinkataan häkin ovea päin. Tuota tylsää häkkihinkkausta oli omaan makuuni turhan paljon ertiyyisesti ottelun alkupuolella, ja siksi tähän oli vaikeaa päästä mukaan. En myöskään tykännyt lopun käsirautasekoilusta ja erityisesti en tykännyt lopussa nähdystä swerwestä, jota oli odotettu viikkojen ajan ja joka lopulta onnistuttiin buukkaamaan täysin epäloogisesti. No, onneksi tässä oli sentään ne pari nättiä bumppia (erityisesti Punkin loikka häkin päältä kahden pöydän päällä maanneen Abyssin päälle). Erityisesti facet kyllä ansaitsevat kunniaa kovista vastaanotetuista iskuista. Punapaitaturvamiehistäkin Legend kunnostautui tiputtautumalla häkin päältä suoraan kanveesiin. Vastapainona sitten lopussa he ottivat vastaan maailman heikoimman näköiset chairshotit. Kokonaisuudessaan siis ihan ok, mutta liian kankean alun ja typerän lopetuksen takia vähän kehno maku jäi suuhun. Myös sekaantumisia oli taas aivan turhan paljon, mikä on aika hyvä suoritus Steel Cage Matchilta.
** (12:40)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Abyss & Red Shirt Security (Abyss pinned Raven after The Gathering turned on Raven and hit him with a con-chair-to)

*** Low Ki
** Michael Shane
* James Storm

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #74:stä: Vuonna 2002 vuoden viimeinen TNA-ppv oli samalla myös vuoden parhaimpia. Toivoin tältä vuodelta vähän samaa, koska meille ei nyt koskaan tarjoiltu sitä "supershow'ta" nimeltään Bound For Glory, joten olin toivonut, että TNA lataisi tähän vuoden viimeiseen ppv:hen kunnon pommin - lähtien Stingin ja Jarrettin mestaruusottelusta. Homma kustiin kuitenkin aika hyvin jo pelkästään sillä, että tuo Stingin ja Jarrettin ottelu ei ollutkaan mestaruudesta. Tunnelma latistui ainakin omassa katsomossani pahasti, eikä sitä onnistuttu nostamaan missään vaiheessa toivotulle tasolle. Toki on todettava, että tämä show ei tarjonnut yhtään huonoa ottelua ja että tarjolla oli myös yksi hieno sekä yksi hyvä kohtaaminen, joten reippaasti huonompiakin show'ita on vuoden 2003 aikana nähty. Ihan kohtuullinen suoritus siis loppujen lopuksi, mutta vähän väljähtänein tunnelmin jään silti odottamaan vuotta 2004. Tämä oli Kehno.

1. WWE WrestleMania XIX - Loistava
---------------
2. WWE Vengeance - Hieno
---------------
3. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. WWE Backlash - Ok
6. WWE No Mercy - Ok
7. WWE SummerSlam - Ok
8. WWE Survivor Series - Ok
9. WWE Bad Blood - Ok
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #60 - Ok
---------------
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #58 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #72 - Kehno
13. WWE Unforgiven - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #32 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #34 - Kehno
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #41 - Kehno
17. WWE Judgment Day - Kehno
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #40 - Kehno
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #42 - Kehno
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #61 - Kehno
21. WWE Armageddon - Kehno
22. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #74 - Kehno
23. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #38 - Kehno
24. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #59 - Kehno
25. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #28 - Kehno
26. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #35 - Kehno
27. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #39 - Kehno
28. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #50 - Kehno
29. WWA The Reckoning - Kehno
30. WWE Insurrextion - Kehno
31. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #56 - Kehno
32. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #66 - Kehno
33. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #57 - Kehno
34. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #69 - Kehno
35. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #52 - Kehno
36. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #37 - Kehno
37. WWA The Retribution - Kehno
38. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #33 - Kehno
39. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #44 - Kehno
40. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #65 - Kehno
---------------
41. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #36 - Surkea
42. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #49 - Surkea
43. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #68 - Surkea
44. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #51 - Surkea
45. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #73 - Surkea
46. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #54 - Surkea
47. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #31 - Surkea
48. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #26 - Surkea
49. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #55 - Surkea
50. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #45 - Surkea
51. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #27 - Surkea
52. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #53 - Surkea
53. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #48 - Surkea
54. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #62 - Surkea
55. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #47 - Surkea
56. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #63 - Surkea
57. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #64 - Surkea
58. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #67 - Surkea
59. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #70 - Surkea
60. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #43 - Surkea
61. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #71 - Surkea
62. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #29 - Surkea
63. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #30 - Surkea
64. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #46 - Surkea

Sitten ei ole jäljellä enää kuin vuoden 2003 koostepostaus. Se tulee jossain vaiheessa ensi viikolla.

[Kenitys]

Noniin, ihan ensimmäiseksi, etten taas kerran unohtaisi: Kiitos. Kiitos kaikille, jotka ovat näitä arvosteluja vuosien aikana lukeneet ja jotka ovat neljänä vuotena peräkkäin äänestäneet tämän arvostelun vuoden projektiksi. On varmaan turha taas kerran selitellä siitä, etten tosiaan luonut sitä kategoriaa itseäni varten, mutta en minä tosiaan olisi arvannut, että a) tämä projekti jatkuu näin kauan ja että b) porukkaa oikeasti kiinnostaa lukea mielipiteitäni 10 vuotta vanhoista painitapahtumista. Ilman kaikkia palautteita ja juuri vaikka noita viimeisimmissä Awardseissa annettuja kiitoksia olisin luultavasti lopettanut tämän jo hyvän aikaa sitten ja jatkanut ehkä vanhojen tapahtumien katsomista omana pöytälaatikkoproggiksena. Joten siis, kiitos kaikille lukijoille :) Ja sitten sen koosteviestin pariin.

Ja vihdoin on aika saattaa vuoden 2003 arvosteleminen päätökseen. Varsin kauan on tätä vuotta kahlattu läpi, ja kiitos siitä kuuluu Balilla asumiselleni yhdistettynä järisyttävän runsaaseen TNA-tarjontaan. Ensimmäiset arvostelut tältä vuodelta postasin jo kesäkuun 2013 lopussa, joten aikaa kului melkein 9 kuukautta (vuoden 2002 käsittely vei 6 kuukautta). Viimeksi yhden vuoden läpivieminen on vienyt yhtä paljon aikaa varmaankin silloin kun olin intissä, ja arvosteluihin tuli puolen vuoden tauko... Siis hetkinen. Kuinka kauan olen oikein jatkanut näiden arvosteluiden postaamista, jos tein tätä jo intissä ollessa? No, mikäpä näitä lopettamaankaan. Välillä olen taas nyt yrittänyt tuota uuttakin painia katsella, ja WM tulee toki tsekattua taas, mutta on siellä ikävänlaatuisia ongelmia, vaikka muutamia mahtavia otteluita (Bryan vs. Wyatt, Shield vs. Wyatt Family, Cesaro vs. Zayn) on jo alkuvuodesta nähty.

Vuosi 2003 oli kaikkiaan yhdeksäs tarkastelemani kokonainen painivuosi, joten seuraavan vuoden päätteeksi on luvassa huikeat kymmenvuotiskarkelot. Niitä odotellessa on kuitenkin hyvä taas laittaa kaikki näkemäni vuodet paremmuusjärjestykseen. Täältä löytyy perustelut ensimmäisten vuosien hyvyydestä ja huonoudesta, jos joku niitä kaipailee. Vuoden 2000 perustelut ovat tässä, vuoden 2001 tässä ja vuoden 2002 tässä.

Yleisesti painifanien muisteluissa vuotta 2003 on pidetty yhtenä kaikkien aikojen parhaana, joka tarjosi tyyliin parista painiviihdettä ikinä. Harmi vain, että ppv-tasolla tämä ei näkynyt ollenkaan toivotulla tavalla. WWE:llä oli tänä vuonna hälyttävänkin suuria vaikeuksia saada aikaan erityisen toimivia ppv:eitä. Vain 3 (!) ppv:tä ylsi arvosanallaan Hyvään tai parempaan, kun kahtena edellisenä vuonna vastaava luku on ollut 8. Kaikkein hulluinta on kuitenkin vuoden tasoa vaivannut epätasaisuus, koska samaan aikaan WWE onnistui tänä vuonna tarjoamaan yhden kaikkien aikojen kovimmista ppv:eistä, eli WrestleMania XIX:n, joka on oma all-time suosikkini. Lisäksi WWE päräytti kasaan Vengeancen, jota monet pitävät historian parhaana brand split -ppv:nä. Potentiaalia siis olisi ollut vaikka mihin, mutta tuota potentiaalia onnistuttiin hyödyntämään harmittavan heikosti ppv:eissä. Tv-show't olivatkin ilmeisesti vuonna 2003 keskimäärin parempaa viihdettä, ja niiden ansiosta kai tämä vuosi pysyykin nostalgiamuisteloissa monien suosikkina.

Vuoden 2003 kokonaisfiilistä ei hirveästi paranna sekään, että TNA ei onnistunut ollenkaan nousemaan sille seuraavalle levelille, jolle toivoin sen pääsevän vuoden 2002 lupaavan aloittelun jälkeen. Promootio jäi ennemminkin junnaamaan paikalleen, ja vaikka välillä saimme nauttia joistain nerokkaista oivalluksista, nähtiin vuoden aikana aivan liian monta aivopierua ja todella heikkoa viikottaista show'ta. Jakauma Kehnojen ja Surkeiden ppv:eiden välillä oli varsin huolestuttava. Vuonna 2002 TNA:n viikottais-ppv:eistä (yhteensä 25) vain viisi sai arvosanakseen Surkean. Tänä vuonna luokittelin Surkeaksi 23 viikottais-ppv:tä (yhteensä 49). Se on lähes puolet, mikä kertoo paljon siitä, että TNA:n kehityskäyrä ei todellakaan osoittanut ylös päin vuoden 2003 aikana, vaikka välillä mukavia valonpilkahduksia nähtiinkin. Yksi erityisen harmittava juttu oli se, että vuonna 2003 TNA jotenkin onnistui unohtamaan alkukuukausien takuuvarman menestysreseptin, eli sen, että X-Divisioona pelastaa tarvittaessa jokaisen show'n. Vuonna 2002 X-Divari tykitti loputtomasti huippuotteluita, mutta vuonna 2003 vastaavia nähtiin vain ihan muutamia.

Niin ja lopuksi täytyy mainita, että vuonna 2003 WWA tosiaan paransi hieman tasoaan vuodesta 2002, mutta ihan pelkästään sillä ei tätä pettymystä pelasteta. Ei vuosi 2003 siis missään tapauksessa huonoimpien vuosien joukkoon kuulu juurikin siitä syystä, että WWE onnistui kuitenkin tarjoamaan muutaman ikimuistoisen tasokkaan ppv:n. Sitä paitsi WWE:n taso ei silti romahtanut kurapaskan puolella, ja TNA:llakin oli potentiaalia. Olin kuitenkin odottanut tästä yhtä parasta vuotta tähän mennessä, ja sitä tämä ei ikävä kyllä ollut.

1. 1997
2. 2002
3. 2001
4. 1996
5. 2003
6. 2000
7. 1998
8. 1999
9. 1995

Sitten on hyvä siirtyä vuoden 2003 parhaisiin (ja kauheimpiin) paloihin.

Kaikkien aikaisempien vuosien tapaan tältäkään vuodelta en katsonut mitään muuta kuin kaikki amerikkalaisten promootioiden (WWF:n ja TNA:n sekä Amerikassa paljon huomiota keränneen WWA:n) ppv:t. Alla olevat näkemykset vaikkapa parhaista otteluista, painijoista ja mistä tahansa muusta on siis muodostettu täysin tämän kohtuullisen suppean materiaalin pohjalta.

Aluksi pari tilastotietoa vuoden ppv-tarjonnasta:

- Vuosi 2003 teki taas ennätyksen vuoden aikana nähtyjen ppv:eiden määrässä, joka johtui tietenkin aivan puhtaasti siitä, että tänä vuonna TNA pyöritti vuoden läpi viikottaisia ppv:eitään. Vuoden aikana nähtiin yhteensä 64 ppv:tä. Edellinen ennätys oli 42, eli se ylitettiin 22:lla show'lla. Nähdyistä ppv:eistä 13 oli WWE:n (yksi vähemmän kuin viime vuonna), 2 tämän vuoden aikana toimintansa lopettaneen WWA:n (yksi vähemmän kuin viime vuonna) ja 49 TNA:n (24 enemmän kuin viime vuonna).
- Vuoden aikana nähtiin 1 Loistava ppv, 1 Hieno ppv, 1 Hyvä ppv, 7 Ok:ta ppv:tä, 30 Kehnoa ppv:tä ja 24 Surkeaa ppv:tä.
- Vuonna 2002 vastaavat luvut olivat 2 Loistavaa ppv:tä, 1 Hieno ppv, 6 Hyvää ppv:tä, 6 Ok:ta ppv:tä, 18 Kehnoa ppv:tä ja 8 Surkeaa ppv:tä. On aika helppo huomata, kuinka vuoden 2003 ppv:eiden lukumäärän kasvu näkyy vain Kehnojen ja Surkeiden ppv:eiden lukumäärän kasvussa. Kolmen parhaan arvosanaluokan osuudet kokonaistasosta jäivät esimerkiksi viime vuoteen verrattuna hyvin vähäiseksi.

Sitten vähän otteluista:

Innostuin Whatin edellisen koostepostauksen listauksesta, jossa oli listattu kaikki ottelut eri luokkiin arvosanansa mukaan, joten päätin törkeästi kopioida kollegaani ja tehdä vastaavan tarkastelun omasta vuodestani 2003:

N/A: 1 ottelu 443 ottelusta - 0 prosenttia
SURKEA (DUD-½): 22/443 - 5 %
KEHNO (*-*½): 94/443 - 21 %
OK (**-**½): 211/443 - 48 %
HYVÄ (***-***½): 102/443 - 23 %
HIENO (****-****½): 13/43 - 3%
LOISTAVA (*****) 0/443 - 0 %

Tässä tilastossa ei ole vertailukohtaa edellisistä vuosista, mutta uskaltaisin väittää, että monena vuonna tilastot olisivat olleet paremmat. Hyvää tässä on sentään se, että Hyviä otteluita on hitusen enemmän kuin Kehnoja. Ok:eiden määrä kertoo aika paljon juuri siitä, että viikottais-ppv:t hallitsivat vuotta 2003. Suurin osa viikottaisshow'iden otteluista tippunee juuri tuohon kategoriaan. Hienoja ja Loistavia otteluita on harmittavan vähän, ja Surkeita kuitenkin parisenkymmentä kappaletta. No, ensi vuonna paremmin.

Sitten vuoden 15. parhaan ottelun pariin:

15. Chris Sabin (c) vs. Michael Shane vs. Frankie Kazarian - Ultimate X Match for the NWA X Division Championship - ***½ (NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #58)
14. AJ Styles (c) vs. Low-Ki - NWA World Heavyweight Championship - ***½ (NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #57)
13. Kurt Angle (c) vs. Brock Lesnar - WWE Championship - **** (WWE SummerSlam 2003)
12. Chris Sabin vs. Juventud Guerrera - Super X Cup Tournament Final Match - **** (NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #60)
11. Bischoff's Team (Chris Jericho & Mark Henry & Christian & Scott Steiner & Randy Orton) vs. Stone Cold's Team (Booker T & Dudley Boyz (c) & Rob Van Dam (c) & Shawn Michaels) - Survivor Series Elimination Match - **** (WWE Survivor Series 2003)
10. 30 Man Royal Rumble Match - WrestleMania XIX Title Shot - **** (WWE Royal Rumble 2003)
9. Chris Sabin (c) vs. Jerry Lynn (c) vs. Johnny Swinger vs. Frankie Kazarian - NWA X Division & WWA Cruiserweight Championships - **** (WWA The Recknoning 2003)
8. Eddie Guerrero vs. Chris Benoit - WWE United States Championship Tournament Final Match - **** (WWE Vengeance 2003)
7. The Rock vs. Steve Austin - **** (WWE WrestleMania XIX)
6. Triple X (Daniels & Skipper) (c) vs. America's Most Wanted - Steel Cage Match for the NWA Tag Team Championship - **** (NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #50)

5. Team Angle (c) vs. Eddie Guerrero & Tajiri - Ladder Match for the WWE Tag Team Championship - **** (WWE Judgment Day 2003)
4. Brock Lesnar (c) vs. Big Show vs. Kurt Angle - No DQ Match for the WWE Championship - **** (WWE Vengeance 2003)
3. Kurt Angle (c) vs. Brock Lesnar - WWE Championship - **** (WWE WrestleMania XIX)
2. Chris Jericho vs. Shawn Michaels - ****½ (WWE WrestleMania XIX)

..

1. Kurt Angle (c) vs. Chris Benoit - WWE Championship - ****½ (WWE Royal Rumble 2003)

Siinä se olisi. Vuoden 2003 15 parasta ottelua minun mielestäni. Ykköspaikasta käytiin taas kerran todella kovaa taistelua, tällä kertaa kahden ****½-ottelun välillä. Mietin todella pitkään, kummasta ottelusta tykkäsin enemmän: Michaels vs. Jerichosta vai Angle vs. Benoit'sta. Molemmat olivat todellisia klassikkokoitoksia, josta kuitenkin puuttui joku aivan pieni silaus, minkä vuoksi ne eivät nousseet minun asteikollani täydellisiksi *****-otteluiksi. Lopulta päädyin kuitenkin Angle vs. Benoit'han, joka oli kaikessa nerokkuudessaan aivan huikean kova tekninen painiottelu, joka kelpaisi mihin promootioon tahansa malliesimerkiksi siitä, miten päämestaruusottelu voidaan hoitaa ilman, että hommaan tarvitsee sekoittaa mitään lihaskimppuja. Ottelun kovaa tasoa korosti entisestään se, että samassa show'ssa oli nähty onneton Steiner vs. HHH toisesta päämestaruudesta. Kaikki kunnia kuitenkin myös Michaels vs. Jericholle, joka oli myös huikea suoritus.

Muuten huippuotteluista täytyy sanoa sen verran, että niistäkin näkyy se, että vuosi 2003 ei ollut ppv-mittareilla yhtä kova kuin pari edellistä. Viime vuosina 15 parhaan joukkoon ei ole tarvinnut laittaa yhtään ***½-ottelua, mutta nyt niitä oli kaksikin. Samoin ****½/*****-otteluita oli aikaisempaa vähemmän. Erityisesti TNA osoittautui pettymykseksi. Vaikka se tarjosikin 4 listalle päässyttä ottelua (viime vuonna 3), se on aika vähän, kun ottaa huomioon promootiolla olleiden mahdollisuuksien määrän. Lisäksi noista neljästä ottelusta vain kaksi saavutti sen ****-rajan. WWE:ltä nähtiin tänä vuonna 10 listalle päässyttä ottelua, ja WWA:kin onnistui saamaan historiansa viimeisellä ppv:llä yhden ottelun listalle.

WWE:n huippuotteluista reipas enemmistö oli tänä vuonna Smackdownin ME-otteluita: peräti neljä ottelua käytiin WWE Championshipistä ja yksi (Royal Rumble) ykköshaastajuudesta. Raw'sta oli mukana Austin vs. Rockin, Bischoff's Team vs. Stone Cold's Teamin ja Michaels vs. Jerichon kaltaisia ME-feudien päätösotteluita. Midcardin (ja vuodelta 2002 tutun Smackdown Sixin puolelta) edustettuna oli Eddie Guerreron ja Chris Benoit'n US-mestaruusottelu sekä Team Anglen ja Guerrero & Tajirin joukkuemestaruuskohtaaminen. Huomionarvoista on se, että näistä kymmenestä ottelusta 6 oli SD:n puolelta, ja Raw'n onnettomat päämestaruuskuviot loistivat näkyvästi poissaolollaan huippuotteluita listatessa. TNA:ssa huippuotteluista kaksi oli selvästi X-Divarin otteluita ja kahdesta muustakin vastasivat tutut X-Divarin nimet, vaikka yksi (Styles vs. Low-Ki) käytiinkin päämestaruudesta. WWA:nkin huippuottelussa olivat asialla tutut nimet, kuten Jerry Lynn, Chris Sabin ja Frankie Kazarian.

Tämä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1999, kun Triple H ei ollut mukana vuoden parhaassa ottelussa. Itse asiassa HHH:lle tuli todellinen tiputus, koska hän on ollut monesti yksi eniten huippuotteluita painineista painijoista, mutta tänä vuonna hän ei ollut mukana yhdessäkään. Sen sijaan Kurt Angle otti kärkipaikan 4 huippuottelulla, ja heti perässä olivat Brock Lesnar sekä Chris Sabin 3:lla. Kahteen huippuotteluun ylsivät Chris Jericho, Chris Benoit, Shawn Michaels, Eddie Guerrero ja Frankie Kazarian. Yhden ottelun miehiä olikin sitten sankoin joukoin, vaikka Royal Rumblesta ei tullutkaan pisteitä kenelläkään painijalle.

Ja sitten jälleen awardsit vuoden parhaimmille ja huonoimille. Jokaisen palkitun kohdalla on mainittu myös aikaisemmat voittajat, joiden osalta muistutan jälleen, että vuodelta '95 katsoin vain WWF:n ppv't. Tänä vuonna valintojen pohtiminen oli aika vaikeaa, koska ehdokkaita oli paljon. Niinpä päätin lisätä joka kategorian kohdalle myös kaksi runner uppia.

WORST OF THE YEAR

WORST TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - The Blu Brothers (Jacob & Eli)
1996 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1997 - The Godwinns (Henry O. & Phineas I.)
1998 - Disciples of Apocalypse (Skull & 8-Ball)
1999 - Da Baldies (Angel & DeVito & Vito & News)
2000 - Harris Brothers/Harris Boys (Don & Ron)
2001 - KroniK (Brian Adams & Bryan Clark)
2002 - Harris Boys (Don & Ron)

2003: Rock 'n' Roll Express - Ricky Morton & Robert Gibson (TNA)
Runners Up: 2. Harris Boys (TNA), 3. NWA's Next Generation (TNA)
Harrisin veljekset ovat voittaneet tämän projektin aikana tämän kunnioitettavan vuoden surkeimman joukkueen palkinnon neljä kertaa, eikä se kaukana ollut nytkään. Jonain toisena vuonna palkinto olisi voinut mennä myös Erik Wattsin, David Flairin ja Brian Lawlerin muodostamalle täydellisesti epäonnistuneelle Next Generation -porukalle. Nyt kuitenkin näitä kahta kammottavaa joukkuettakin huonompi kaksikko löytyi, ja se oli ikävä kyllä menneiden vuosien klassikkojoukkue Rock 'n' Roll Express. Tämän nimityksen ei ole tarkoitus poistaa mitään siitä mahtavasta urasta, jonka Morton ja Gibson ovat tehneet, tai niistä mahtavista otteluista, jotka he aikoinaan ovat otelleet. Vuonna 2003 Rock 'n' Roll Express ei kuitenkaan tarjonnut kehässä tai sen ulkopuolella enää yhtään mitään, minkä takia minun olisi pitänyt olla millään tavalla kiinnostunut heistä. Tässä oli malliesimerkki tapauksesta, jossa aika oli yksinkertaisesti ajanut täysin ohitse. Harmi, että TNA:n buukkaajat tai ilmeisesti Gibson tai Mortonkaan eivät sitä tajunneet ajoissa. Asiaa pahennettiin entisestään sillä, että kaksikon paluusta yritettiin tehdä merkittävämpää kääntämällä legendat heeliksi ja liittämällä heidät SEX:ään (ja unohtamalla heidät kaksi viikkoa myöhemmin kokonaan). Kokonaisuudessaan Rock 'n' Roll Expressin runista jäi todella p**ka maku suuhun.

WORST WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bertha Faye
1996 - Loch Ness
1997 - Steve McMichael
1998 - The Warrior
1999 - Fabulous Moolah
2000 - Tank Abbott
2001 - Lana Star
2002 - Meatball

2003: David Flair (TNA)
Runners Up: 2. Dusty Rhodes (TNA), 3. Jim Duggan (TNA)
Myös tässä kategoriassa oli lähellä, että palkinto menisi menneiden vuosien legendalle. Erityisesti Dusty on aikoinaan pystynyt klassikko-otteluihin, mutta vuonna 2003 hän oli vain h**vetin rasittava ja aivan liiassa ME-ottelussa verrattuna hänen painikykyihinsä. Dugganin huonoutta ei tarvinne selittää. Nämä legendat kuitenkin pelastaa erään legendan poika David, joka ei ole näyttänyt perivän pienintäkään palaa isänsä suuruudesta. Flairin onnettomat kyvyt kävivät varsin selväksi jo miehen WCW-runin aikana, mutta TNA:ssa tilanne pääsi viimeistään täysin valloilleen, kun Flairille annettiin aivan liian merkittävä rooli ensin SEX- ja sitten vielä New Generation -kuvioissa. Lisäksi hänet pistettiin vielä feudaamaan Dusty Rhodesia vastaan, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että hänen olisi pitänyt kantaa liian vanhaa Dustya hyviin otteluihin. Eivät TNA:n buukkaajatkaan liikaa Flairia armahtaneet, mutta kyllä tämä Flairin TNA-run oli viimeinen todistuskappale sen puolesta, että David Flairista ei olisi pitänyt tulla showpainijaa ja että ainakaan hänelle ei olisi koskaan pitänyt antaa millään tavalla merkittävää roolia yhtään missään promootiossa. Flairilla ei vain yksinkertaisesti ole mitään showpainijalta edellytettäviä ominaisuuksia: David oli p**ka niin kehässä kuin sen ulkopuolellakin, ja karismaa kaverilla oli yhtä paljon kuin minulla. Näkemiin, David.

WORST GIMMICK OF THE YEAR
1995 - Dean Douglas
1996 - The Executioner
1997 - Rockabilly
1998 - Scott Hall
1999 - nWo B-Team
2000 - Naked Mideon
2001 - Perry Saturn
2002 - The Johnsons

2003: Disgraceland (TNA)
Runners Up: 2. Mr. America (WWE), 3. Luchadore (TNA)
Debyyttivuotenaan 2002 TNA ihastutti katsojiaan muun muassa penispukuisella Jormat-joukkueella, eikä vuosi 2003 ollut ihan hirveän paljon parempi gimmickien osalta, sillä mukaan mahtui Disgracelandin kaltainen huikea oivallus. Kyseessä oli siis SEX:n lanseeraama halpa kopio "Flying Elvises" -joukkueen gimmickistä, joihin SEX halusi yksinoikeudet. Niinpä jostain (täysin selittämättömäksi jääneestä) syystä SEX toi TNA:han Disgracelandin, jonka idea oli olla mahdollisimman p**ka gimmick. Todella nerokasta buukkausta! Kyseessä oli siis epäonnistunut Elvis-imitoija, joka oli ylipainoinen, iljettävä, painikyvytön ja muutenkin täysin idiootti. Tämä kaveri sitten pistettiin Flying Elvises -porukan huonointa painijaa Jorge Estradaa vastaan. Aivan huikeaa hahmonrakentelua, joka ikävä kyllä loppui siihen, kun Estrada pieksi Disgracelandin. Samalla kertaa taidettiin päästä eroon myös Estradasta, joten kamalalla paskalla oli sentään onnellinen loppu: kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Kunniamaininnat WWE:n Mr. "En ole Hulk Hogan" Americalle ja TNA:n aivan liian pitkään jatketulle Luchadore-gimmickille, jonka henkilöllisyydestä buukkajilla itselläkään ei ollut varmaan hajua.

WORST FEUD OF THE YEAR
1995 - Diesel vs. Sycho Sid
1996 - Big Bubba vs. John Tenta
1997 - Steve McMichael vs. Jeff Jarrett
1998 - nWo Hollywood vs. nWo Wolfpack
1999 - Ric Flair vs. Roddy Piper
2000 - Vampiro vs. Sting
2001 - Undertaker vs. Diamond Dallas Page
2002 - Triple H vs. Kane
2003: World Heavyweight Championship Feuds (WWE)
Runners Up: 2. SEX vs. NWA (TNA), 3. Kid Kash vs. Trinity (TNA)
TNA:n ikuisuuskamppailu SEX vs. NWA oli aluksi ihan ok mutta muuttui nopeasti lähinnä paskaksi versioksi nWo vs. WCW:stä. Kid Kash vs. Trinity alkoi hyvin mutta kesti suurin piirtein neljä kuukautta liian pitkään. Silti nämäkin jäävät kakkoseksi koko vuoden Raw'ta terrorisoineessa tilanteessa. Joku voi ehkä väittää, että HHH vs. Scott Steiner, HHH vs. Booker T, HHH vs. Kevin Nash ja HHH vs. Goldberg olisivat olleet erinäisiä feudeja, koska niissä oli eri painijoita, mutta nyt on aika paljastaa totuus. Kyseessä oli yksi jumalattoman pitkä ja kokonaisuudessaan aivan kammottavaa paskaa ollut feud World Heavyweight -mestaruuden ja kaikkien Raw'n ME-facejen välillä. Asiaa ei paranne se, että suurimmalla osalla ME-faceista ei olisi pitänyt olla vuonna 2003 mitään asiaa Main Eventiin. Sitä ei tee myöskään se, että World Heavyweight -mestaruutta edusti koko vuoden ajan muuan Triple H, joka olisi voittanut vuoden 2003 huonontunein -palkinnon sellaisella itsestäänselvyydellä, jos vain olisin lisännyt palkinnon kategorihoin. Kaikki nämä mestaruusfeudit tuntuivat vain toistensa uusinnalta, ja kaikissa oli lopulta sama lopetus: Triple H wins lol. Samalla kun SD herkutteli huikeilla päämestaruusfeudeilla, tämä oli WWE:n lippulaivashow'n "parasta antia".

WORST MATCH OF THE YEAR
1995 - King Mabel vs. Yokozuna @ In Your House 4 (Great White North)
1996 - The Alliance To End Hulkamania (Ric Flair (c) & Arn Anderson & The Taskmaster & Lex Luger (c) (c) & Meng & The Barbarian & Z-Gangsta & The Ultimate Solution) vs. Randy Savage & Hulk Hogan - Doomsday Cage Match @ Uncensored
1997 - Hollywood Hogan vs. Roddy Piper - Steel Cage Match @ Halloween Havoc
1998 - Team WCW (Diamond Dallas Page & Roddy Piper & The Warrior) vs. Team Hollywood (Bret Hart & Stevie Ray & Hollywood Hogan) vs. Team Wolfpack (Sting & Lex Luger & Kevin Nash) - War Games Match @ Fall Brawl
1999 - Iron Sheik & Nikolai Volkoff vs. Luke & Butch @ Heroes of Wrestling
2000 - Pat Patterson vs. Gerald Brisco - Hardcore Evening Gown Match @ King of the Ring
2001 - Scott Steiner vs. Jeff Jarrett vs. Sid Vicious vs. Animal @ Sin
2002 - Queen B vs. Violet vs. Adara James vs. Sharon A. Wad - Skin To Win Match @ The Inception

2003: Jeff Jarrett vs. Dusty Rhodes - Fan's Revenge Match @ NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #71 (TNA)
Runners Up: 2. Gilbertti & Sanders vs. Moondog Spot & Duggan (TNA), 3. Tracy vs. Desire (TNA)
Vuoden 2002 päätteeksi kirjoitin, ettei TNA:ssa nähty yhtään todella surkeaa ottelua. No, vuonna 2003 firma pääsi korjaamaan tilanteen buukkaamalla muun muassa 10-minuuttisen ottelun kahden painikyvyttömän naisen välille tai pistämällä Moondog Spotin ja Jim Dugganin kaltaiset legendat yhteen ottelussa kahta tylsää midcard-heeliä vastaan. Niitäkin pahempi tapaus oli Jeff Jarrettin ja Dusty Rhodesin liian pitkän ja täysin epäkiinnostavan feudin päättävä ottelu, joka oli aivan liian pitkä ja joka ei tarjonnut painillisesti yhtään mitään, mistä olisin edes etäisesti nauttinut. Oikeastaan tämä ottelu on malliesimerkki siitä, miten väärin Dusty Rhodesia buukattiin vuonna 2003 (uskottava haastaja päämestarille) ja miten Jeff Jarrettia työnnettiin yleisön kurkusta alas väkisin - olipa mies heel tai face. Kokonaisuudessaan Rhodesin ja Jarrettin ottelu oli aivan hirveää kuraa, ja se vieläpä kruunattiin täysin typerällä Fan's Revenge -stipulaatiolla sekä Jimmy Hartilla heilumassa kehänlaidalla. Hyvää työtä, TNA.

WORST PPV OF THE YEAR
1995 - WWF In Your House 2 (The Lumberjacks)
1996 - WCW Uncensored
1997 - WWF Survivor Series
1998 - WCW Fall Brawl
1999 - Heroes of Wrestling
2000 - WCW Slamboree
2001 - WOW Unleashed
2002 - WWA The Inception

2003: NWA Total Nonstop Action Weekly PPV #46
Runners Up: 2. TNA Weekly PPV #30, 3. TNA Weekly PPV #29
Vuonna 2003 nähtiin 49 TNA:n viikottais-ppv:tä, ja niistä yksinkertaisesti liian moni oli aivan liian huono kelvatakseen edes viikottaispainiviihteeksi. On hankala sanoa, miksi juuri kaikkien aikojen 46. viikottais-ppv päätyi listani hännänhuipuksi, mutta kieltämättä se on todellinen malliesimerkki täysin perseelleen buukatusta viikottaisshow'sta, jollaisia ei todellakaan pitäisi buukata missään tilanteessa. Show'n kortti kertoo kaiken tarpeellisen:
CM Punk & Jason Cross vs. AJ Styles & D-Lo Brown - ** / Sandman & Sonny Siaki vs. BG James & Konnan - ½ / Slash vs. New Jack - * / Triple X (Daniels & Skipper) (c) vs. SATs - **½ / Luchadore vs. Kid Kash - ½ / Justin Credible & Jerry Lynn vs. Chris Sabin (c) & Chris Harris - **½ / Glen Gilberti vs. Raven - **
Aivan liian monta painijaa aivan liian väärässä paikassa. Aivan liikaa aikaa väärille otteluille ja liian vähän niille vähemmän huonoille. Ei yhtään edes lähelläkään hyvää ottelua ja mukana vieläpä yhden vuoden huonoimman feudin huipennusottelu. Tämä on juuri sitä TNA:ta, mitä en kaipaa.

'CLASS B' AWARDS

BEST GIMMICK
1995 - Goldust
1996 - nWo
1997 - D-Generation X
1998 - Al Snow
1999 - Chris Jericho
2000 - Kurt Angle
2001 - The Hurricane
2002 - Matt Hardy

2003: FBI (WWE)
Runners Up: 2. John Cena (WWE), 3. Michael Shane (TNA)
Tässä kategoriassa markitukseni menee ehkä järkevien perustelujen ohi, mutta ei voi mitään. John Cenan White Rapper -gimmick oli saanut alkunsa jo vuonna 2002, mutta vuoden 2003 se lähti kunnolla käyntiin ja nousi heel-räpeillään yhdeksi aivan kiistatta vuoden parhaista hahmoista - ellei jopa parhaaksi. TNA:n paras oivallus oli omasta mielestäni Shawn Michaelsin serkun Michael Shanen hahmon rakentaminen tuon HBK-yhtäläisyyden ympärille. Silti näitäkin parempi omasta mielestäni oli FBI, joka on yksi oma kaikkien aikojen suosikkigimmickeistäni. Markitin tuota porukkaa aivan älyttömän paljon aloittaessani painikatsomiseni ja jonka takia myös näissä parissa hassussa vuoden 2003 ppv-esiintymisessä tuo kolmikko oli mielestäni ihan parasta mahdollista tarjontaa. En edes oikeastaan osaa selittää, mikä tässä ECW:stä tutun gimmickin uudelleenlämmittelyssä mielestäni toimi niin hyvin WWE:ssä, mutta olen vain aina ollut äärimmäisen suuri Nunzio, Stamboli & Palumbo -markki aivan pelkästään tuon hahmon takia. Harmi, ettei heitä nähty enempää ppv:ssä vielä tänä vuonna.

BEST TELEVISION ANNOUNCER
1995 - Jerry Lawler
1996 - Bobby Heenan
1997 - Joey Styles
1998 - Bobby Heenan
1999 - Joey Styles
2000 - Jim Ross
2001 - Paul Heyman
2002 - Jim Ross

2003: Mike Tenay (TNA)
Runners Up: 2. Tazz (WWE), 3. Jim Ross (WWE)
Tämä vuosi ei ollut ihan mitään parasta mahdollista selostustaiteen saralla. Puhtaasti paskojen kategoriaan voi laskea TNA:n Don Westin, WWA:n Jeremy Borashin ja WWE:n Jonathan Coachmanin. Kohtuullisen heikon suorituksen vetivät WWA:n Glenn Gilberti ja WWE:n Michael Cole. Myös Jerry Lawlerin taso oli pahasti laskusuhdanteinen. Tämän karsinnan jäljeen jäljelle jäi vain kolme tämän vuoden aikana ppv:ssä selostamaan päässyttä, joista kolmanneksi rankkaamani Jim Ross oli tänä vuonna huomattavasti heikompi ja vaisumpi kuin monena edellisenä vuotena. Harmi sinänsä. Sen sijaan Tazz petrasi tänä vuonna otettaan huomattavasti ja oli positiivisin yllättäjä. Siltikin tämän vuoden ehdottomasti paras oli Mike Tenay, joka on tehnyt tasaisen laadukasta, asiallista ja ennen kaikkea faktapitoista työtä koko tämän projektini aikana - ensin WCW:ssä ja nyt TNA:ssa. WCW:ssä Tenay ei koskaan saanut ansaitsemaansa arvoostusta, ja tähän mennessä minunkin valinnoissani hän on jäänyt aina kakkoseksi jollekin toiselle, mutta nyt vihdoin on Tenayn aika pokata tämä palkinto.

ROOKIE OF THE YEAR
1995 - Ahmed Johnson
1996 - Rocky Maivia
1997 - Bill Goldberg
1998 - Sable
1999 - Kurt Angle
2000 - Sean O'Haire
2001 - Drew Carey
2002 - Maven

2003: Trinity (TNA)
Runners Up: 2. Matt Morgan (WWE), 3. Jonah (TNA)
Viime vuoden päätöspostauksessa kiistanalaisimmaksi kategoriaksi nousi tämä vuoden tulokkaan valinta, mutta jatkan edelleenkin samoilla yksiselitteisillä kriteereillä: voittajaksi kelpaa vain sellainen, joka on oikeasti tehnyt painimaailman debyyttinsä kuluneena vuotena eikä ole esimerkiksi kierrellyt vuosien ajan indyjä ennen ppv-tasolle nousemista tai jotain vastaavaa. Nytkin on tosin mainittava, että Trinity ehti vähän aikaa vetää manageriroolia jo vuonna 2002, mutta varsinaisen debyytin painijana hän teki vasta vuonna 2003 ja oli erityisesti aluksi oikeasti pirun vakuuttava. Sitten liian pitkä feud Kid Kashin kanssa ja täysin väärään aikaan ja täysin ilman syytä toteutettu heel-turn tappoivat Trinityn momentumin, mutta tässä naisessa on silti paljon enemmän potentiaalia kuin koko TNA:n vuoden 2002 naisdivisioonan räpeltelyssä. Säälisijoille tässä epäonnistuneessa kategoriassa pääsevät kaksi entistä Tough Enough -kilpailijaa, jotka vaikuttivat ihan ok:ilta ensimmäisissä ppv-esiintymisissään. Erityisesti Jonahin jääminen painimaailman ulkopuolella jopa vähän harmittaa, koska siinä yhdessä TNA-esiintymisessään hän oli ihan lupaavan oloinen kaveri.

MOST UNDERRATED & MOST OVERRATED
1995 - Hakushi & Sycho Sid
1996 - Owen Hart & Hollywood Hogan
1997 - Vader & nWo
1998 - Chris Benoit & Hollywood Hogan
1999 - Eddie Guerrero & Lex Luger/The Total Package
2000 - Mike Awesome & Undertaker
2001 - Diamond Dallas Page & Undertaker
2002 - Chris Jericho & Curt Hennig

2003: Sean O'Haire (WWE) & Triple H (WWE)
Runners Up: 2. Steve Corino (TNA) & Jeff Jarrett (TNA), 3. FBI (WWE) & Goldberg (WWE)
Aivan järkyttäviä buukkaustoimikunnan perseraiskauksia ei aliarvostamisen osalta tänä vuonna mielestäni nähty, mutta eipä Steve Corinon, FBI:n ja erityisesti Sean O'Hairen kohtalot silti mieltä lämmitä. FBI:stä mutisinkin jo edellä, ja Corino puolestaan nyt oli yksi 2000-luvun alun lupaavimpia, lahjakkaimpia ja taidokkaimpia kavereita, jolle TNA ei koskaan antanut kunnon mahdollisuutta ja jonka he lopulta syöttivät kellepä muille kuin Harrisin veljeksille. Tätäkin pahempi rikos oli silti mielestäni se, että WWE kehitti Sean O'Hairelle nerokkaan Devil's Advocate, jolla täydellisesti WWE:n kokovaatimuksiin sopiva ja helkkarin lahjakas O'Haire olisi voinut oikeasti nousta huippukuvioihin. Sitten viime hetkellä he vetävät koko gimmickin pois, pistävä O'Hairen Piperin apupojaksi ja Piperin äkillisten potkujen jälkeen jättävät O'Hairen jobberiksi. Aivan älytöntä lahjakkuuden haaskausta, koska O'Hairella olisi ollut kaikki lookista painitaitoihin ihan huipulle asti. O'Hairen sen sijaan WWE:llä kyllä riitti koko vuoden ajan uskoa Triple H:hon, jota työnnettiin niin hävyttömällä ja käsittämättömän törkeällä tavalla katsojien kurkusta alas, ettei kukaan muu ole sopiva valinta vuoden yliarvostetuimmaksi. Ei edes Jeff Jarrett, joka olisi minä tahansa muuna vuonna voittanut tämän palkinnon, koska TNA puolestaan piti Jarrettia aivan väkisin ME:ssä vuoden alusta vuoden loppuun, vaikka katsojat eivät olleet kiinnostuneet hänestä sen enempää facena kuin heelinä. Jarrett ja Triple H, siinä on kyllä todellinen kaksikko. Toinen on omistajan poika ja toinen omistajan vävy. Asialla ei liene mitään tekemistä siihen, että juuri heitä buukattiin väkisin koko ajan ME:hen.

BEST FLYING WRESTLER
1995 - Hakushi
1996 - Rey Mysterio Jr.
1997 - Ultimate / Ultimo Dragon
1998 - Juventud Guerrera
1999 - Rob Van Dam
2000 - Kid Kash
2001 - Jeff Hardy
2002 - AJ Styles

2003: Christopher Daniels (TNA)
Runners Up: 2. AJ Styles (TNA) 3. Rey Mysterio (WWE)
Nyt oli tämän kategorian historiassa ensimmäistä kertaa erittäin lähellä, että edellisen vuoden voittaja olisi napannut palkinnon uudelleen. Yleensä voittaja on ollut vähintäänkin suurimman osan seuraavasta vuodesta kokonaan sivussa. Nyt AJ Styles oli kuitenkin iskussa, mutta ihan semmoista edellisen vuoden ilmiömäistä high flying -loistetta ei ehkä ollut tarjolla, kun mies otti roolia vakavimmissa ME-kuvioissa. WWE:n kiistaton ykköshyppypapu oli Rey Mysterio, joka vakuutti joka kerta, kun pääsi ppv:hen. Silti näitäkin kahta kirkkaampi ykkös highflyeri oli tänä vuonna "Fallen Angel" Christopher Daniels, joka teki aivan ilmiömäistä työtä läpi vuoden kehässä kaikkia mahdollisia vastustajia vastaan. Daniels ei edes ole mikään puhdas hyppypapu, mutta sen verran lennokasta, vauhdikasta ja näyttävää hänen tämänaikainen paininsa oli, että lasken hänet aivan kiistatta tähän kategoriaan ja siinäpä vielä koko vuoden parhaaksi. Tämä siis siitä huolimatta, että Daniels ei ollut X-Divarin kuvioissa mukana kuin aivan vasta vuoden lopulla. Toivottavasti tilanne muuttuu vuonna 2004, koska Daniels todellakin nostaisi tämänhetkisen TNA:n X-Divarin sille tarvittavalle korkeammalle pykälälle.

BEST BRAWLER
1995 - The Undertaker
1996 - Mankind
1997 - Mankind/Dude Love
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Mike Awesome
2000 - Cactus Jack/Mick Foley
2001 - Kane
2002 - Brock Lesnar

2003: Brock Lesnar (WWE)
Runners Up: 2. Kane (WWE), 3. Big Show (WWE)
Viime vuoden voittaja uusi temppunsa, eikä tässä enää paljon selittelyjä varmaan tarvita. Lesnar on toki niin paljon muutakin kuin pelkkä brawleri, mutta brawlaajanakin hän oli aivan ylivoimaisesti näiden kahden aktiivivuotensa aikana parasta. On edelleenkin uskomattoman sääli, että Lesnar jätti WWE:n kehät jo vuoden 2004 alkupuolella, koska tästä kaverista olisi saatu irti vielä niin paljon enemmän. Aivan ehdottomasti kokoluokkansa parhaita painijoita ikinä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Honourable mentionssit menevät Kanelle ja Big Show'lle, joista ensimmäinen piristi vuonna 2003 maskinemenetyksen jälkeen otteittaan mukavasti ja jälkimmäinen veti varsin onnistuneen vuoden SD:n ME-kalustossa.

BEST TECHNICAL WRESTLER
1995 - Bret Hart
1996 - Dean Malenko
1997 - Eddie Guerrero
1998 - Chris Benoit
1999 - Chris Benoit
2000 - Chris Benoit
2001 - Kurt Angle
2002 - Kurt Angle

2003: Kurt Angle (WWE)
Runners Up: 2. Chris Benoit (WWE), 3. Low Ki (TNA)
Ensin kolme vuotta putkeen Benoit'ta ja nyt kolme vuotta Anglea. Tämä siitäkin huolimatta, että Angle oli kolme kuukautta poissa ruudusta välillä. Tai oikeastaan ehkä juuri se oli se ratkaiseva seikka, miksi päädyin valitsemaan Anglen voittajaksi. Edes loukkaantuminen - joka olisi voinut pitää Anglen poissa painikehistä vuoden ajan - ei hidastanut miestä, vaan hän palasi sairaslomalta kolmen kuukauden jälkeen ja esitti aivan yhtä ällistyttäviä teknisiä painiotteita kuin ennen sairaslomaansa. Toki kaikkein oleellisen näiden kahden ilmiömäisen miehen painitaidoista kertoo jo sekin, että he ottelivat keskenään vuoden parhaan ottelun, joka on yksi parhaista WWE:n kehässä nähdyistä tekniikkapainiväännöistä. Molemmat ovat siis ansainneet kaiken kunnian, mutta vieläkin Angle oli hiuksenhienosti (no pun intended) edellä.

MOST CHARISMATIC
1995 - Shawn Michaels
1996 - Shawn Michaels
1997 - Steve Austin
1998 - Steve Austin
1999 - The Rock
2000 - Triple H
2001 - The Rock
2002 - Shawn Michaels

2003: Shawn Michaels (WWE)
Runners Up: 2. The Rock (WWE), 3. Hulk Hogan (WWE/TNA)
Jo kolmas palkinto peräkkäin, jossa voittaja on sama kuin viime vuonna. Ei sille kuitenkaan voi mitään: Heart Break Kid oli taas aivan uskomattoman karismaattinen kaveri, jonka kädestä yleisö soi aivan joka kerta, kun HBK saapui areenalle. Siitä huolimatta, että Michaels ei ollut missään vaiheessa mukana päämestaruuskuvioissa, hän keräsi jokaisessa show'ssa illan isoimpia reaktioita. Kaikkein parhaiten Michaelsin karisma tuli esille SurSerin Bischoff's Team vs. Stone Cold's Team -ottelussa, josta tuli loppupuolella tyylipuhdas Shawn Michaels -show. Aivan älytön kaveri, joka ansaitsee tämän palkinnon aivan syystä nyt jo neljännen kerran. Kaikkea kunnia myös The Rockille ja Hulk Hoganille. Rock osoitti alkuvuodesta aivan esimerkillisesti, miten karismaattinen kaveri ilkeä heel voi parhaimmillana olla. Hoganin kolmas paikka tulee oikeastaan lähinnä siitä, että hän lienee yksi ainoista painijoista, jolla on sellaista karismaa, jonka näkemisen toivokin saa yleisön chanttaamaan hänen nimeään viikosta toiseen, vaikkei Hogan lopulta edes esiintynyt yhdessäkään promootion liveshow'ssa (tuolloin).

BEST ON INTERVIEWS
1995 - Razor Ramon
1996 - Steve Austin
1997 - Steve Austin
1998 - Chris Jericho
1999 - Triple H
2000 - Chris Jericho
2001 - Steve Austin
2002 - Paul Heyman

2003: Chris Jericho (WWE)
Runners Up: 2. John Cena (WWE), 3. Christian (WWE)
Siitä huolimatta, että näin vuoden 2003 aikana kaikki TNA:n merkittävät show't ja lukemattomia noissa ohjelmissa pidettyjä promoja, silti kaikki vuoden vakuuttavimmat promottajat löytyvät tänäkin vuonna mielestäni WWE:stä. Yksikään TNA:n mikinpitelijä ei vain jäänyt mieleen yhtä hyvin kuin WWE:n parhaat kaverit. Paras TNA-promottaja oli ehdottomasti Raven, mutta hänkin toisti itseään harmillisen paljon. Ei läheskään niin pahasti kuin Triple H, joka huononi merkittävän paljon painillisen annin lisäksi myös mikkipuolella. Vuosi 2003 oli se kuuluisa Triple H:n 20-minuuttisten promojen vuosi. No, onneksi myös niitä hyviä promoilijoita löytyi roppakaupalla. Nuorukais-Cena oli läpi vuoden mahtava räppipromoissaan, ja Raw'n midcardia hallinnut Christian hoiti promottelun myös erinomaisesti. Silti heitäkin paremmaksi nousee jälleen kerran Chris Jericho, joka yksinkertaisesti osaa promottaa samaan aikaan vaihtelevasti, hauskasti, uskottavasti ja kiinnostavasti. Aivan huikea kaveri, jonka mikkipuhumiseen ei vain voi kyllästyä.

MOST IMPROVED
1995 - Hunter Hearst Helmsley
1996 - Diamond Dallas Page
1997 - Hunter Hearst Helmsley/HHH
1998 - Rocky Maivia/The Rock
1999 - Shane McMahon
2000 - Jeff Jarrett
2001 - Test
2002 - Goldust

2003: John Cena (WWE)
Runners Up: 2. Randy Orton (WWE), 3. CM Punk (TNA)
John Cena jäi kiperästi kakkoseksi sekä vuoden gimmickiä että vuoden promottajaa valitessa, mutta tämä palkinto on kiistatta räppärimme omaisuutta. On toki totta, että Cena aloitti kehityksensä jo vuonna 2002, mutta silti 2003 oli aivan ilmiselvä Cenan läpimurtovuosi. Vielä vuoden alussa Cena oli Bull Buchanin kanssa hengaileva leikkiräppäri, joka oli vasta äskettäin paininut speedoissa Billy Kidmanin joukkueparina. Vain parissa kuussa hän nousi kehäotteillaan ja erityisesti promoillaan uskottavaksi välihaastajaksi Brock Lesnarin WWE-mestaruudelle, ja siitä hän jatkoi ennakkoluulottomasti sellaisten päänahkojen kuin Undertakerin ja Kurt Anglen kimppuun - ja teki sen vielä pirun hyvin. Samaan aikaan Cenan kehäotteet paranivat humauksittain, ja kaiken huipuksi yleisökin rakastui mieheen niin, että hänet oli pakko kääntää vuoden lopussa faceksi. Aikamoista kehitystä. Ihan mainittavan hyvin kehittyivät myös Randy Orton ja CM Punk. Molemmat olivat vuoden alussa täysin unohdettavia kavereita, jotka eivät olleet vuoden 2002 ppv:eissä onnistuneet jäämään mitenkään erityisesti mieleen mutta jotka nousivat vakavastiotettaviksi midcardereiksi vuoden 2003 aikana. Erityisesti Punkilla tämä oli toki vasta ensimmäinen kehitysaskel, mutta on tosiaankin sanottava, että vuonna 2002 Punk oli TNA:ssa tosi vaisu - nyt suunta oli jo kohti sitä Punkia, jonka me kaikki tiedämme.

BEST OF THE YEAR

PPV OF THE YEAR
1995 - WWF Survivor Series
1996 - WWF Survivor Series
1997 - WWF In Your House 16: Canadian Stampede
1998 - ECW Heat Wave
1999 - ECW Anarchy Rulz
2000 - WWF No Way Out
2001 - WWF WrestleMania X-Seven
2002 - WWE Survivor Series

2003: WWE WrestleMania XIX
Runners Up: 2. WWE Vengeance, 3. WWE Royal Rumble
Tämä on vasta toinen kerta tämän projektin aikana, kun WrestleMania nousee vuoden parhaaksi tapahtumaksi. Survivor Series on saanut vastaavan kunnian peräti kolmesti. Tänä vuonna valinnasta ei ole kuitenkaan yhtään mitään kysymystä: WrestleMania XIX oli vuoden paras ppv. Piste. Kaikki muut väitteet ovat paskapuhetta. Katsokaa nyt sitä tapahtuman korttia vielä kerran, jos epäilette jotain muuta. Niinpä. Sen lisäksi, että WM XIX oli vuoden 2003 paras ppv, se on mielestäni myös kaikkien aikojen paras WrestleMania (In your face X-Seven) ja kenties kaikkien aikojen paras WWE-ppv. Tuollaista superkorttia ei vain kovin montaa kertaa pystytä painihistorian aikana puristamaan. Tämän kaiken keskellä tuntuukin niin älyttömältä, että WWE ei WM:n, Vengeancen ja Royal Rumblen lisäksi saanut aikaan yhtään edes Hyvää ppv:tä, kerran samana vuotena saatiin aikaan näin täydellinen onnistuminen.

MATCH OF THE YEAR
1995 - Diesel (c) vs. Bret Hart - Anything Goes Match @ Survivor Series
1996 - Bret Hart (c) vs. Shawn Michaels - 60 Minute Iron Man Match @ WrestleMania XII
1997 - Bret Hart vs. Steve Austin - Submission Match (Special Referee: Ken Shamrock) @ WrestleMania 13
1998 - The Rock (c) vs. Triple H - Ladder Match @ SummerSlam
1999 - Taz (c) vs. Masato Tanaka vs. Mike Awesome @ Anarchy Rulz
2000 - Triple H (c) vs. Cactus Jack - Street Fight Match @ Royal Rumble
2001 - Triple H vs. Steve Austin - Three Stages of Hell Match @ No Way Out
2002 - Triple H vs. Chris Jericho vs. Booker T vs. Kane vs. Shawn Michaels vs. Rob Van Dam - Elimination Chamber Match @ Survivor Series (WWE)

2003: Kurt Angle vs. Chris Benoit @ Royal Rumble (WWE)
Runners Up: 2. Jericho vs. Michaels (WWE), 3. Angle vs. Lesnar (WWE)
Triple H:n putki tämän palkinnon osalta päättyi jysähtäen: Hunter ei tosiana ollut mukana yhdessäkään top 15 -ottelussa. Sen sijaan kärkisijoille pääsi Kurt Anglen, Chris Benoit'n, Chris Jerichon, Shawn Michaelsin ja Brock Lesnarin kaltaisia huipputaitavia kavereita. Kaikkein kirkkaimman palkinnon vuoden parhaana otteluna ottaa Kurt Anglen ja Chris Benoit'n uskomattoman kova tekninen vääntö WWE:n kirkkaimmasta mestaruudesta heti vuoden alussa. Olen katsonut tuon ottelun monia kertoja, ja edelleenkin se jaksaa hämmästyttää minua. Mieletöntä työtä.

TAG TEAM OF THE YEAR
1995 - Two Dudes With Attitudes (Shawn Michaels & Diesel)
1996 - The Outsiders (Kevin Nash & Scott Hall)
1997 - Dudley Boyz (D-Von & Buh Buh Ray Dudley)
1998 - New Age Outlaws (Road Dogg & Billy Gunn)
1999 - The Jersey Triad (Diamond Dallas Page & Bam Bam Bigelow & Kanyon)
2000 - Edge & Christian
2001 - Hardy Boyz (Matt & Jeff)
2002 - America's Most Wanted (Chris Harris & James Storm)

2003: Team Angle/World's Greatest Tag Team - Shelton Benjamin & Charlie Haas (WWE)
Runners Up: 2. Triple X (TNA), 3. America's Most Wanted (TNA)
Mietin hyvin pitkään tämän palkinnon kohdalla, voinko antaa palkintoa WGTT:lle, jonka viimeisin esiintyminen ppv-tasolla nähtiin Vengeancessa. Loppuvuodeksi Benjamin ja Haas katosivat kokonaan ppv-tasolta, mikä oli todella paha kolaus WWE:n joukkuepainille, joka muuten liikkui lähinnä "ihan kivan" tasolle, mistä voi kiittää sitä, että divaria hallitsivat juuri sellaiset "ihan kivat" joukkueet, kuten La Resistance, Basham Brothers, APA ja Dudley Boyz. Toki Los Guerreros pyöri kuvioissa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ihan sellaista tajunnanräjäyttävää toimintaa ei heiltä tänä vuonna nähty. Haasin ja Benjaminin poisjäännin merkitys olikin oikeastaan yksi syy, miksi myös päädyin tähän valintaan: kaksi nuorukaista oli tehnyt niin uskomatton sisääntulon WWE:hen heti vuoden 2003 alussa, että heidän tipahtaminensa pois oli hämmästyttävän iso kolaus. Kokonaisuudessaan Haas ja Benjamin tekivät jokaisessa esiintymisessään niin huikeaa työtä, että WWE:n joukkuepainissa harvoin on nähty vastaavaa. Aivan mahtava joukkue, joka menee jopa XXX:n ja AMW:n ohi. Täytyy tosin myöntää, että Triple X olisi ehkä voittanut tämän palkinnon, jos he olisivat olleet aktiivisia enemmän kuin ehkä noin 3-4 kuukautta vuodesta. Nyt epäsäännöllisyys koituu kohtaloksi. AMW jatkoi erittäin hyvää ja tasaisesti kehittyvää työtään, mutta ei heistä ihan WGTT:n tai XXX:n voittajiksi ole.

FEUD OF THE YEAR
1995 - 1-2-3 Kid vs. Razor Ramon
1996 - nWo vs. WCW
1997 - Hart Foundation vs. Steve Austin
1998 - Steve Austin vs. Vince McMahon
1999 - Rob Van Dam vs. Jerry Lynn
2000 - Triple H vs. Cactus Jack
2001 - Steve Austin vs. Kurt Angle
2002 - Triple H vs. Shawn Michaels
2003: Kurt Angle vs. Brock Lesnar (WWE)
Runners Up: 2. Shawn Michaels vs. Chris Jericho (WWE), 3. Konnan vs. Jerry Lynn (TNA)
Kurt Anglen ja Brock Lesnarin välienselvittely ei noussut ihan vuoden otteluksi, mutta vuoden feud tämän kaksikon vihanpito oli aivan kiistatta. Tämä oli SE tarina, joka hallitsi Smackdownin erinomaisia päämestaruuskuvioita suurimman osan vuodesta. Ensin alkuvuodesta Lesnar oli se hyvis, jota halpamainen Angle pakoili, kunnes Lesnar voitti ansaitsemansa päämestaruuden 'Maniassa. Samalla hetkellä miehet tekivät sovinnon, ja Angle vetäytyi sairaslomalleen. Sovintoa kesti noin kuukauden sen jälkeen, kun Angle oli tehnyt paluun. Sen jälkeen Angle vei vyön Lesnarilta, ja Brock kääntyi puolestaan monsteri-heeliksi, joka ei lopettanut tuhomista, kunnes sai vyönsä takaisin Anglelta. Senkin jälkeen miesten välienselvittely jatkui, ja se hallitsi SD:n kuvioita vielä Survivor Seriesissäkin. Koko tämän ajan kuvioi pysyi kiinnostavana, ja kaikki kaksikon tarjoamat ottelut olivat huippulaatua. Tässä on yksinkertaisesti kaikki, mitä vuoden ottelulta voi vaatia. Kaikki kunnia myös Shawn Michaelsin ja Chris Jerichon erinomaiselle välienselvittelylle sekä Konnanin ja Jerry Lynnin kuviolle, jonka tarina Konnanin X-Divari-kateudesta ja Lucha Libren kunnian ylläpidosta oli oikeasti todella mielenkiintoinen. Ehdottomasti TNA:n vuoden 2003 parasta käsikirjoitusta, jonka ansiosta promootioon saatiin vierailulle muun muassa Super Crazy ja Juventud Guerrera.

WRESTLER OF THE YEAR
1995 - Bret Hart
1996 - Shawn Michaels
1997 - Bret Hart
1998 - Mankind/Dude Love/Cactus Jack
1999 - Steve Austin
2000 - Triple H
2001 - Steve Austin
2002 - Kurt Angle
2003:
5. Raven (TNA)
4. Shawn Michaels (WWE)
3. Kurt Angle (WWE)
2. AJ Styles (TNA)

1. Brock Lesnar (WWE)
Siinäpä se tulikin listattua. Vuosi 2003 oli Brock Lesnarin vuosi - ja samalla myös tämän koko 2000-luvun alun lupaavimman uuden nimen viimeinen kokopäiväaktiivinen painijavuosi luultavasti ikinä. Ehkä tuolla kohtalolla oli pieni lisävaikutus tähän valintaani, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että Lesnar on mielestäni ansainnut tämän palkinnon sataprosenttisesti, vaikkei vuoden ottelussa paininutkaan. Lesnar oli kuitenkin mukana vuoden kiistatta parhaassa feudissa, minkä lisäksi hän hallitsi Smackdownin Main Event -kenttää käytännössä koko vuoden (viimeistään tammikuisesta Royal Rumble -voitostaan lähtien). Lesnar veti aivan ilmiömäisen suorituksen alle vuoden päärosterkokemuksella vuoden suurimman show'n suurimmassa ottelussa. Samalla hän oli toki halvaannuttaa itsensä, mutta yksistään tuo uskallus yrittää älytöntä Shooting Star Pressiä lisää Lesnarin kunnioitusta moninkertaiseksi. Lesnar teki tämän vuoden aikana sekä onnistuneet face- että heel-turnit (no, vuoden loppuajan heel-menon onnistumisesta voidaan ehkä olla montaa mieltä) ja veti hienoja otteluita Anglen lisäksi muun muassa John Cenan ja Big Show'n kanssa. Tämä yksinkertaisesti oli se vuosi, kun Lesnarista tuli Perkeleellisen Iso Tähti, jolla olisi ollut avaimet aivan mihin tahansa WWE:ssä, jos hän vain ei olisi päättänyt jättää firmaa kolme kuukautta myöhemmin. Lesnar oli The Man vuonna 2003.

...Ja kaiken tämän suitsutuksen jälkeen on todettava, että harkitsin valintaa todella pitkään. Raven ja Shawn Michaels eivät olleet pohdinnassa kovin pitkään mukana, mutta he olivat kuitenkin omien promootioidensa erinomaisia työjuhtia, joilla oli todella merkittävä rooli vuoden aikana ja jotka siksi ansaitsevat mainintansa. Sen sijaan Kurt Angle olisi aivan oikeasti voinut nousta (ja luultavasti olisi noussutkin) toistamiseen vuoden painijaksi, jos vain hänen kroppansa olisi kestänyt paremmin ja hän ei olisi ollut lähes kolmasosaa tästä vuodesta sivussa. Uskomaton vuosi Anglelta kuitenkin, taas. Kaikkein tiukin vääntö kuitenkin käytiin Lesnarin ja TNA:n oman ykkösnimen AJ Stylesin välillä. Koska tein valinnan jo pari viikkoa ennen tämän kirjoittamista, perustelin järjestyksen silloin itselleni hiton hyvin, mutta nyt olen tietenkin unohtanut nuo perustelut jo. Silti ihan mutullakin voin sanoa, että Styles ei tunnu vielä vuoden 2003 parhaalta painijalta, vaikka hän murtautukin vuonna 2003 TNA:n ME-kuvioihin ja oli ehdottomasti merkittävin nimi promootiossa Jarrettin ohella. Stylesin aika tulee myöhemmin. Ehkä ratkaiseva asia oli Stylesin hieman vaisu mestaruuskausi, epäonnistunut parittaminen Vince Russon kanssa tai sitten todellisten huippuotteluiden puute. Luultavasti viimeinen. Silti vuosi 2003 oli mahtava Stylesille, mutta ei aivan niin täydellinen kuin Brock Lesnarille. Olen puhunut.

Sitten vielä muutaman nippelitilaston kärkitiivistelmät.

Tähtiarvosanat:

Olen taas jokaisen ppv:n lopussa postannut aina, ketkä ovat mielestäni ansainneet kyseisen ppv:n kohdalla kolme, kaksi tai yhden tähden. Sinänsä tilastot eivät ole kovin vertailukelpoisia eri promootioiden välillä, koska tapahtumien määrän vuoksi TNA-painijat hallitsevat listaa. Vuonna '03 eniten tähtipisteitä sai viime vuoden tapaan AJ Styles yhteensä 56 pisteellä, mikä on muuten täsmälleen sama pistemäärä kuin viime vuonna, eli pistekeskiarvo oli nyt huomattavasti viime vuotta matalampi suuremman esiintymismäärän vuoksi. Toiseksi tuli Christopher Daniels 38 pisteellä, kolmanneksi Low-Ki (24), neljänneksi Chris Sabin (23) ja viidenneksi Michael Shane (22). WWE-painijoista parhaiten sijoittuivat Shawn Michaels (13 pistettä, 9. sija), Kurt Angle (10 pistettä, 10. sija), Rob Van Dam (7 pistettä, 14. sija), Chris Benoit (6 pistettä, 17. sija) ja Chris Jericho (6 pistettä, 17. sija). WWE:ssä pistehajauma oli vielä tavallista suurempi, vuoden painija Brock Lesnarkin keräsi vain 5 pistettä, vaikka esiintyi kaikissa show'issa erinomaisesti.

Lisäksi edelleen kokoan tilastoa siitä, ketkä painijat ovat koko projektin aikana eniten saaneet niitä tähtipisteitä. Tässä top 5, ja tässäkin pitää muistaa se häikkä, että vuoden '95 WCW ei ole mukana.

1. AJ Styles (WWA/TNA) - 112
2. Shawn Michaels (WWE) - 82
3. Chris Benoit (WCW/WWE) - 81
4. Steve Austin (WWE) - 77
5. Chris Jericho (WCW/WWE) - 72

TNA:n määrällinen ylivoima näkyy tosiaan siinä, että AJ Styles onnistui kahdessa vuodessa kipuamaan ylivoimaisesti listan kärkipaikalle, mistä häntä on luultavasti aika vaikea syrjäyttää tulevinakaan vuosina. Steve Austin joutui aktiiviuransa päättymisen vuoksi luopumaan pitkään hallitsemastaan ykkössijasta, ja nyt hän tippui suoraan neljänneksi. Kakkospaikalle kiilasi alkuperäinen tähtitilaston kärkinimi Shawn Michaels, joka on paluunsa jälkeen ottanut taas kovan kirin, mutta Stylesiä hänkään tuskin saavuttaa. Kolmospaikan puolestaan otti tasaisen varmaa työtä tekevä Benoit, jolle tämä oli tosin yksi askel taaksepäin, koska hän on viime vuosien ajan ollut tässä tilastossa kakkosena heti Austinin perässä. Vitospaikalle tippui viimevuotinen nelonen Chris Jericho, joka puolestaan tiputti The Rockin kokonaan kärkiviisikosta. Rock kuitenkin sai 59 pisteellä kuutospaikan, joten viidennen ja kuudennen välinen ero on tällä hetkellä harvinaisen iso.

Kärkiviisikko eniten näinä vuosina huippuotteluita painineista painijoista:

1. Steve Austin (WWE) - 17
2. Shawn Michaels (WWE) - 16
3. Triple H (WWE) - 15
4. Chris Benoit (WCW/WWE) - 14
5. Bret Hart (WWF/WCW/WWA) - 13, Undertaker (WWE) - 13, The Rock (WWE) - 13

Steve Austin hallitsi yhdessä vaiheessa tähtitilastoa, huippuotteluita painineiden tilastoa ja mestarina esiintymisten lukumäärätilastoa. Nyt muissa hänet on jo syrjäytetty, mutta tässä hän onnistui säilyttämään ykköspaikkansa ainakin vielä yhden vuoden ajan. Kakkoseksi nousi viimevuotinen kolmonen Shawn Michaels, joka puolestaan tiputti Triple H:n viime vuoden kakkospaikalta kolmanneksi. Neljänneksi nousi Chris Benoit kärkiviisikon ulkopuolellta, ja viitospaikan jakavat nyt kolme konkaria. Ennen Austinin kulta-aikaa tämän tilaston kärkinimi oli Bret Hart, joka vieläkin onnistuu säilymään kärkiviisikossa, vaikka edellisen ppv-ottelunsa hän paini kolme vuotta sitten.

Mestaruudet:

Lisäksi loppuun se sama tilastoknoppiosio, jonka olen postannut kahdella viime kerralla. Olen siis karmeana tilastofriikkinä koonnut kaikkien muiden tietojen lisäksi joka vuodelta tiedot siitä, ketkä painijat ovat esiintyneet eniten mestareina vuoden ajan. Kyseessä ei ole siis mestaruuskausien tai mestaruusvoittojen mittauksesta vaan siitä, kuinka monta kertaa painija on esiintynyt ppv:issä jonain mestarina. Jos kantaa samassa ppv:ssä kahta vyötä, saa huomiot molemmista. Laitan tähän kaikki yli 25 mestarina esiintymistä koko projektin aikana saaneet. Olen edelleen sitä mieltä, että nämä kertovat mielenkiintoisia tietoja painijoiden bookkauksesta. Toisaalta tässäkin alkaa näkyä TNA:n vääristymä varsinkin parin painijan kohdalla.

65 - Jeff Jarrett / Double J - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (10) & WCW US HEAVYWEIGHT CHAMPION (5) & NWA NORTH AMERICAN CHAMPION (2) & WWF TAG TEAM CHAMPION (2) & WWF EUROPEAN CHAMPION (1) & WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (5) & WWA WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (3) & NWA WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (37)
42 - Triple H / Hunter Hearst Helmsley / HHH - WWF/WWE INTERCONTINENTAL CHAMPION (8) & WWF EUROPEAN CHAMPION (5) & WWF (UNDISPUTED) CHAMPION (12) & WWF TAG TEAM CHAMPION (3) & WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (14)
40 - Steve Austin / The Ringmaster - MILLION DOLLAR CHAMPION (3) & WWF TAG TEAM CHAMPION (8) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (4) & WWF CHAMPION (25)
37 - AJ Styles - WWA INTERNATIONAL CRUISERWEIGHT CHAMPION (1) & NWA X (DIVISION) CHAMPION (10) & NWA TAG TEAM CHAMPION (7) & NWA WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (19)
35 - Kevin Nash / Diesel - WWF CHAMPION (9) & WWF TAG TEAM CHAMPION (1) & WCW TAG TEAM CHAMPION (20) & WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (5)
35 - Booker T / Booker / G.I. Bro - WCW TAG TEAM CHAMPION (12) & WCW TELEVISION CHAMPION (9) & WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (9) & WCW US (HEAVYWEIGHT) CHAMPION (2) & WWF HARDCORE CHAMPION (2) & WORLD TAG TEAM CHAMPION (1)
34 - The Rock / Rocky Maivia - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (11) & WWF/WWE (UNDISPUTED) CHAMPION (17) & WWF TAG TEAM CHAMPION (1) & WCW/WORLD CHAMPION (5)
32 - Chris Jericho - WCW CRUISERWEIGHT CHAMPION (10) & WCW TELEVISION CHAMPION (3) & WWF/WWE INTERCONTINENTAL CHAMPION (8) & WWF EUROPEAN CHAMPION (1) & WCW/WORLD CHAMPION (3) & WWF (UNDISPUTED) CHAMPION (4) & WORLD TAG TEAM CHAMPION (3)
32 - Billy Gunn / Rockabilly / Mr. Ass / Billy - WWF/WWE TAG TEAM CHAMPION (28) & WWF HARDCORE CHAMPION (2) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (2)
31 - Hollywood Hogan / Hulk Hogan - WCW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (28) & WWF/WWE UNDISPUTED CHAMPION (2) & WWE TAG TEAM CHAMPION (1)
30 - Rob Van Dam - ECW TELEVISION CHAMPION (10) & ECW TAG TEAM CHAMPION (3) & WWF HARDCORE CHAMPION (6) & WWF/WWE INTERCONTINENTAL CHAMPION (7) & WORLD TAG TEAM CHAMPION (4)
30 - Christian / Dos - WWF LIGHT HEAVYWEIGHT CHAMPION (1) & WWF/WWE/WORLD TAG TEAM CHAMPION (17) & WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (7) & WWF EUROPEAN CHAMPION (4) & WWF HARDCORE CHAMPION (1)
29 - Eddie Guerrero / Eddy Guerrero - WCW/WWE UNITED STATES (HEAVYWEIGHT) CHAMPION (7) & WCW CRUISERWEIGHT CHAMPION (4) & WWF EUROPEAN CHAMPION (6) & WWF/WWE INTERCONTINENTAL CHAMPION (6) & WWA INTERNATIONAL CRUISERWEIGHT CHAMPION (1) & WWE TAG TEAM CHAMPION (5)
26 - Shawn Michaels - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (4) & WWF TAG TEAM CHAMPION (2) & WWF CHAMPION (14) & WWF EUROPEAN CHAMPION (4) & WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (2)
26 - Jerry Lynn / Mr. JL - ECW WORLD HEAVYWEIGHT CHAMPION (2) & WWF LIGHT HEAVYWEIGHT CHAMPION (1) & NWA X (DIVISION) CHAMPION (11) & NWA TAG TEAM CHAMPION (11) & WWA CRUISERWEIGHT CHAMPION (1)
25 - Scott Hall / Razor Ramon - WWF INTERCONTINENTAL CHAMPION (5) & WCW TAG TEAM CHAMPION (17) & WCW US HEAVYWEIGHT CHAMPION (2) & WCW TELEVISION CHAMPION (1)

Jeff Jarrett otti tällä listalla aika ylivoimaisen ykköspaikan. Muut tämän vuoden näkyvimmät mestarit (Triple H ja AJ Styles) nousivat myös kärkiviisikkoon, mutta myös vanha tuttu Steve Austin pysyi vielä viiden parhaan joukossa. Samoin Kevin Nash ja Booker T onnistuivat säilyttämään hyvän sijoituksena, vaikka yhtään uutta mestarina esiintymistä ei heidän tililleen tullutkaan.

-------------------

Tässä sitä taas ollaan. Yksi vuosi paketissa ja seuraava - tämän projektin 10:s - edessä. Vuosi 2004 on minulle erityisen rakas, sillä silloin aloitin säännöllisen painin katsomisen, jota en ole sen jälkeen koskaan lopettanut. Luvassa on siis hieno vuosi, jonka päätteeksi on luvassa huikea 10-vuotisjuhla. Jee! Ensimmäinen arvostelu ilmestynee ensi viikolla.

[Kenitys]

Kiitos kaikille tykänneille :) Ilmeisesti mitään suurta muutettavaa ei tässä tyylissä kenenkään mielestä ole, kun mitään järisyttävää kritiikkiä ei tullut :D Jatketaan siis samaan malliin! Katsotaan sitten, mitä teen, kun 10 vuotta on tulut täyteen, mutta siihen asti mennään näillä. Nyt on kyllä Suomeen paluusta lähtien ollut niin tolkuton kiire, että kohta loppuvat varastoon kirjoitetut arvostelut. Vielä on vähän jäljellä.


ROYAL RUMBLE 2004

WWE:n painivuoden aloitti tälläkin kertaa perinteikäs Royal Rumble. Selostajinamme Raw'n puolella Jim Ross ja Jerry Lawler sekä ensimmäisen ottelun ajan Jonathan Coachman. Smackdownin puolella kaksikkona tutusti Tazz ja Michael Cole. Rumble-ottelun selostivat JR ja Tazz.


Evolution (Batista & Flair) (c) vs. Dudley Boyz - Tables Match for the World Tag Team Championship
Evolution oli ottanut Raw'n puolen täydellä dominoinnilla haltuun, kun Armageddonissa Randy Orton nousi IC-mestariksi, Triple H WHW-mestariksi ja Batista yhdessä mentorinsa Ric Flairin kanssa Tag Team -mestareiksi. Evolution-kaksikko voitti mestaruudet Tag Team Turmoil -ottelussa, johon nilkkimäinen Eric Bischoff lisäsi heidät vasta siinä vaiheessa, kun Dudleyt olivat päihittäneet viimeiseksi luulleensa vastustajat. Bubba Ray ja D-Von olivat jo ottelun väsyttämiä, ja niinpä Flairilla sekä Batistalla oli kohtuullisen helppo työ viedä vyöt itselleen. Ei siis liene kovin yllättävää, että Armageddonin jälkeen Dudleyt olivat janonneet uusintaottelua. Itse asiassa he olivatkin saaneet jo sen yhdessä Raw'ssa mutta hävinneet ottelun, koska Flair ja Batista pieksivät heidät aikaisemmin illalla. Viime viikkoina Evolutionin ja Dudleyiden sotaan oli myös sekoittunut aina yhtä ärsyttävä Jonathan Coachman, joka yritti parhaansa mukaan auttaa Evolutionia mutta oli joutunut lopulta itse pöydän läpi. Pöydät olivat tässäkin ottelussa ratkaisevassa roolissa, sillä nyt oli Dydleyiden vuoro saada mestaruusottelu, jossa heidän pitäisi olla niskan päällä.

Aika köykäiseksi jäi tämänkertainen Royal Rumblessa nähty pöytäottelu. Kaukana oltiin Hardyjen ja Dudleyiden historiallisesta kohtaamisesta neljä vuotta aikaisemmin. Yksi suuri harmittava seikka tässä ottelussa oli se, että jostain syystä tätä ei käyty eliminointisäännöillä vaan heti ensimmäinen pöydän rikkouttuminen päätti ottelun. Tuo tiesi samalla sitä, että joko pöytäpaiskomisia jouduttaisiin väkisin lykkäämään teennäisen oloisesti tai että ottelu päättyisi ennen aikojaan. Tällä kertaa WWE päätyi jälkimmäiseen ratkaisuun, ja tuon ajanpuutteen takia tästä jäikin lähinnä tv-ottelufiilis. Noin viidessä minuutissa ei sen kummempaa kohtaamista saada aikaan - erityisesti kun osa ajasta piti käyttää vielä Jonathan Coachmanin sekaantumiseen. Sinänsä Dudleyt, Flair ja Batista tekivät hyvää työtä ottelun aikana (lukuun ottamatta kömpelyyttä tuossa Coach-tilanteessa), ja erityisesti Batista näytti ottelussa pirun uskottavalta. Silti ottelusta jäi vähän pettynyt ja laimeahko fiilis. Ihan ok, tv-show'ssa tämä olisi mennyt moitteetta läpi.
** (5:23)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Evolution (Batista put D-Von through a table)

Rey Mysterio (c) vs. Jamie Noble w/ Nidia - WWE Cruiserweight Championship
Rey Mysterio oli noussut jälleen Smackdownin Cruiserweight-divisioonan huipulle vuoden ensimmäisessä SD:ssä voittamalla Tajirin mestaruusottelussa. Mysterio oli ansainnut tuon mestaruusottelun pari viikkoa aikaisemmin käydyssä ykköshaastajuusottelussa, jossa hän oli päihittänyt pitkäaikaisen vihamiehensä Jamie Noblen. Noblehan oli välillä esittänyt jo facemaisia piirteitä, mutta syksyllä hänestä oli tullut taas täysmulkku. Kaikki alkoi siitä, kun heeliksi kääntynyt Tajiri sokaisi Noblen tyttöystävän Nidian uudella Black Mistillään. Nidia oli ollut tuosta lähtien sokea, ja Noble oli käyttänyt sokeaa tyttöystäväänsä törkeästi hyödyksi napatakseen halppoja voittoja otteluissaan. Nidia ei ollut toistaiseksi tajunnut ollenkaan, kuinka törkeästi Noble häntä todellisuudessa kohteli. Tammikuussa Nidia oli joutunut jopa ottamaan vastaan Tajirin beatdownin Noblen puolesta, mutta Rey Mysterio oli pelastanut hänet tuosta tilanteesta. Seuraavalla viikolla Noble voitti Tajirin ykköshaastajuusottelussa käytetyttään jälleen Nidiaa hyväksi. Niinpä Mysterio ja Noble pääsivät nyt ratkaisemaan CW-mestaruuden kohtalon Rumblessa.

Jos edellisen ottelun kohdalla ärsytti ajanpuute, se oli pientä verrattuna tähän. Suoraan sanottuna v***ttaa katsoa, kuinka WWE väkisin hukkaa potentiaalin, joka sillä olisi niin helposti käytettävissään. Toki on sinänsä jo pieni ihme, että Cruiserweight-mestaruutta puolustetaan yhdessä vuoden isoimmista ppv:eistä, mutta ehkä kannattaisi jättää vaikka se puolustus kokonaan buukkaamatta, jos ottelulle ei haluta antaa enemmän kuin kolme minuuttia aikaa. Mysterio ja Noble ovat niin pirun kovatasoisia painijoita (mistä he ehtivät antaa pienen välähdyksen tämän lyhyen ottelun aikana), ja heillä olisi mahdollisuus saada keskenään aikaan vaikka ****-ottelu oikeassa paikassa ja oikealla ajalla. Nyt Noble ja Mysterio ehtivät vetää hädintuskin tv-otteluakaan pituudeltaan muistuttavan pyrähdyksen, jonka päähuomio oli vieläpä Noblen sokeassa tyttöystävässä Nidiassa ja tämän pariskunnan keskinäisissä ongelmissa. Ei näin, tämä oli todella harmittava pettymys ja jätti tosi huonon maun suuhun. En keksi mitään syytä, miksi tämä oli väkisin saatava ppv:hen.
*½ (3:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Rey Mysterio (619 after Nidia accidentally helped Mysterio)

Chavo Guerrero w/ Chavo Guerrero Sr. vs. Eddie Guerrero
Tämä verisukulaisfeud oli alkanut loppusyksystä, jolloin Chavo oli ruvennut syyttämään setäänsä siitä, että heidän uudelleen muostamansa Los Guerreros oli hävinnyt joukkuemestaruudet Basham Brotherseille. Tuo tappio oli Chavon mukaan puhtaasti Eddien vika, eikä tuota mielipidettä muuttanut edes se, että Eddie teki kaikkensa pitääkseen välinsä kunnossa veljenpoikansa kanssa. Chavo syytti Eddietä senkin jälkeen, kun he olivat hävinneet useita uusintaotteluita, joissa Chavo oli ollut nimenomaan ratkaisusuorituksen vastaanottajana. Chavo jatkoi setänsä mollaamista viikko toisensa jälkeen. Lopulta tammikuussa tilanne oli menossa niin pahaksi, että Chavo ja Eddie olivat ajautumassa tappeluun kehässä, kun Kurt Angle saapui paikalle ja yritti toimia rauhanneuvottelijana. Angle saikin kaksikon paiskamaan kättä ja sopimaan riitansa, mutta sovinto ei ollut pitkäaikainen. Los Guerreros oli nimittäin saanut vielä yhden mestaruusottelun Bashameja vastaan, ja arvatenkin Guerrerot hävisivät jälleen - Chavon jouduttua selätetyksi. Ottelun jälkeen Bashamit päättivät jatkaa pieksentää mäiskimällä Eddietä kahdestaan. Chavo siirtyi ringsidelle ja haki sieltä terästuolin, mutta setänsä auttamisen sijaan Chavo kävikin istumaan tuolille ja seurasi pieksentää aitiopaikalta. Kun Bashamit olivat valmiit, nousi Chavo itse kehään ja viimeisteli tilanteen pieksemällä Eddien vereslihalle. Myöhemmin Kurt Angle pahoitteli Eddieltä, että oli sekaantunut Guerrerojen tilanteeseen ja ettei ollut tullut Eddien avuksi. Seuraavalla viikolla nähtiin vielä yksi uusi käänne, kun Angle kertoi Eddielle, että Chavo ei olisi areenalla mutta sen sijaan Eddien veli, Chavo Guerrero Sr. oli saapunut paikalle! Chavo Sr. pahoitteli kehässä Eddieltä poikansa käytöstä, mutta koko homma paljastui kusetukseksi, kun Chavo Jr. saapui sisääntulorampille ja samalla Chavo Sr. kävi oman veljensä kimppuun. Ppv:tä edeltävässä SD:ssä Eddie otteli Anglen kanssa Chavoja vastaan.

Harmillisesti pettymykset saivat vieläkin jatkoa tänä iltana. Eddien ja Chavon feud on sellaista unelmabookkausta, että luulisi WWE:n haluavan satsaavan siihen tosissaan. Kaksi pirun taidokasta painijaa, jotka pystyvät keskenään aivan taatusti huippuotteluun ja joiden sukulaisfeudi on taatusti oikein buukattuna kuumaa kamaa. Tähän vielä lisänä se, että Eddie oli tässä vaiheessa nousemassa uransa suosion huipulle. Niinpä ei voi kuin ihmetellä taas kerran sitä, miten laiskasti WWE hoiti a) tämän ottelun ja b) koko feudin. Feudin buukkaus ei ollut tähän mennessä ollut mitään omaperäisintä, eikä se paremmaksi tästä muuttunut, koska pian Rumblen jälkeen koko feud lopetettiin, ja molemmat miehet pistettiin muihin kuvioihin. Uskomatonta. Homman olisi voinut pelastaa (aivan liian aikaisin nähtävällä) huikealla feud ending -ottelulla Rumblessa, mutta kun ei tämä ottelukaan ollut millään tavalla ainutlaatuinen. Ihan kiva painiottelu, joita katsoo mielellään paremman tekemisen puutteessa, mutta ei kertakaikkiaan yhtään mitään sellaista, mitä jotenkin muistelisin jälkeenpäin. Tämä tuntui niin semmoiselta Eddien ja Chavon rutiinivedolta, että ei mitään järkeä. Lopetuskin tuli aivan tyhjästä ja todella tylsästi. Ihan mukava painiottelu siis toki, mutta mahdollisuuksiin nähden aika laimea suoritus.
**½ (8:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (Frog Splash)

Brock Lesnar (c) vs. Hardcore Holly - WWE Championship
Brock Lesnarin ja Hardcore Hollyn feud oli saanut alkunsa syksyllä 2002, jolloin Brock Lesnar oli murtanut Hollyn niskan Powerbombilla. Oikeastihan syy oli yleisen käsityksen mukaan enemmän Hollyn kuin Lesnarin, koska Holly oli päättänyt "kouluttaa tulokasta" sandbaggaamalla koko tilanteen. Lesnar ei ollut tietenkään varautunut siihen, että Holly ei auttaisi häntä liikkeessä ollenkaan, ja niinpä Holly päätyi tilanteessa niskoilleen. Seurauksena oli vuoden sairasloma - ja paikka päämestaruusfeudissa paluun jälkeen. Survivor Seriesissä Holly teki PPV-comebackinsa osana Team Anglea, joka kohtasi Team Lesnarin. Holly joutui heti ottelun alussa siitä ulos, koska hän pieksi Lesnarin niin rajusti kehän ulkopuolella, että paikalle tarvittiin turvamiehet erottamaan hänet Lesnarista. Tempauksen vuoksi Smackdownin GM Paul Heyman (joka oli nykyään taas Lesnarin kaveri) hyllytti Hollyn, mutta koska edes hyllytys ei pitänyt häntä poissa Lesnarin kimpusta, oli hänet päästettävä takaisin rosteriin. Seuraavaksi Holly alkoi kerätä uskottavuutta voittamalla ensin Shannon Mooren kanssa Heymanin suojateista Matt Morganin ja A-Trainin. Seuraavaksi oli vuorossa Heymanin hyvä kaveri Big Show, jonka Holly pisti luovuttamaan Street Fightissä. Kayfaben mukaan Holly myös mursi Show'n niskan tuossa ottelussa. Tämän jälkeen jäljellä oli vain Lesnar, joka oli tähän asti pakoillut Hollya. Viimein ppv:tä edeltävässä SD:ssä Holly onnistui saamaan Lesnarin kiinni ja lukitsemaan hänet Full Nelsoniin - esimakua Rumblesta?

Lähestulkoon koko vuoden 2003 ajan Smackdown tarjoili timanttisia päämestaruusotteluita, joista paras esimerkki oli tasan vuosi sitten Royal Rumblessa Chris Benoit'n ja Kurt Anglen välillä käyty huikea kamppailu, jonka valitsin myös vuoden otteluksi. Nyt uusi vuosi ei ala varsinaisesti erityisen mairittelevasti Smackdownissa, kun kaikista mahdollisista henkilöistä WWE on päättänyt pistää Hardcore Hollyn Brock Lesnarin haastajaksi. Uskomatonta. Lopputuloksena tästä parituksesta syntyi ihan ok mestaruusottelu, jonka olisin jotenkuten voinut hyväksyä jonkun Smackdownin Main Eventinä ja Lesnarin välimestaruuspuolustuksena. Sen sijaan Royal Rumblessa käytäväksi mestaruusotteluksi tällä ei olisi pitänyt olla tarinastaan huolimatta (tai osittain juuri sen takia) mitään asiaa. Lesnar täräytti pari ihan nättiä Suplexia, ja Hollyn Alabama Slam sekä erityisesti se raivopäinen Full Nelson -puristus oli ihan kivaa katsottavaa, mutta eipä tässä paljon muuta sitten ollutkaan. Aika vaisu mestaruusottelu, mikä ikävä kyllä sopii illan tähänastiseen teemaan.
** (6:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Brock Lesnar (F-5)

Triple H (c) vs. Shawn Michaels - Last Man Standing Match for the World Heavyweight Championship
Shawn Michaelsin ja Triple H:n verinen feud oli valintani vuoden 2002 parhaaksi feudiksi, ja vaikka kuvio periaatteessa saikin arvoisensa päätöksen vuoden 2002 Armageddonissa, eivät nämä kaksi olleet koskaan sopineet välejään. Sen sijaan Michaels oli koko vuoden 2003 ajan käynyt tasaista sotaa kaikkia Evolutionin jäseniä, ensin Ric Flairia, sitten Randy Ortonia ja lopuksi Batistaa, vastaan. Sen lisäksi Michaels oli auttanut Kevin Nashia keväisessä feudissa Triple H:ta vastaan ja ollut itsekin haastamassa HHH:ta mestaruudesta SummerSlamin Elimination Chamberissa. Ei, näiden kahden välejä ei ollut tosiaankaan selvitelty lopullisesti, vaikka Hunter oli onnistunutkin viettämään koko vuoden 2003 kamalissa feudeissa paskasäkkejä vastaan. Vuosi 2003 kuitenkin päättyi toisenlaisissa merkeissä, kun Armageddonin jälkeen Raw'n co-GM Mick Foley buukkasi Michaelsin ja HHH:n välille mestaruusottelun vuoden viimeiseen Raw'hon sen jälkeen, kun Michaels oli yhdessä RVD:n kanssa käynyt koko Evolutionin kimppuun. Foley muuten erosi paikasta co-GM:nä tuon illan jälkeen, mutta siitä kohta lisää. Itse mestaruusottelu oli erinomainen koitos, joka päättyi siihen, että Michaels täräytti Hunterin kanveesiin Sweet Chin Musicilla ja rojahti tämän päälle. Yleisö räjähti jo hurraukseen, kun Michaelsia oltiin julistamassa mestariksi, mutta sitten Eric Bischoff pilasi juhlat. Bischoff ilmoitti, että myös Michaelsin olkapäät olivat maassa selätyksen aikana, ja niinpä ottelu on tasapeli ja mestaruus pysyy HHH:lla. Michaels kävi tämän päätöksen jälkeen Bischoffin kimppuun, ja Bischoff oli jo erottamassa HBK:n, kun Raw'n uusi sheriffi Steve Austin (kohta tästä lisää) saapui paikalle ja perui Bischoffin päätöksen. Sen sijaan Austin buukkasi Royal Rumbleen uusintaottelun HHH:n ja HBK:n välille - ja tällä kertaa ottelu käytäisiin Last Man Standing -säännöillä! Seuraavina viikkoina HHH ja HBK jatkoivat rajua feudiaan, jossa tuotiin taas esille miesten koko historia aina lähtien DX-ajoista.

Noniin, nyt päästiin vihdoin asiaan. Vuoden 2003 aikana Raw ei onnistunut tarjoamaan yhtään huippuluokan päämestaruusottelua, mutta nyt oli aika muuttaa tilanne. Samalla kun Smackdown rypi jonkun ihmeellisen Holly/Lesnar-viritelmänsä kanssa, oli Raw'n puolella vihdoin tajuttu, millä yhtälöllä Hunterin päämestaruuskaudesta saadaan jotain viihdyttävää irti. Feudin uudelleenlämmittely Shawn Michaelsin kanssa ja miehet toisiaan vastaan rajuun LMS-otteluun Rumblessa. Sinänsä tässä ei nähty järisyttävän montaa huikeaa bumppia, mutta ne pari olivat sitten sitäkin kovempia. Ehdoton suosikkini on tietenkin Michaelsin todella raju lentäminen ulos kehästä suoraan selostuspöydän läpi. Suurten bumppien sijaan ottelussa kerrottiin pirun hyvä tarina, ja tätä oli oikeasti jännittävää seurata. Vähitellen otteet kovenivat, tilanteet muuttuivat vaarallisimmiksi ja molemmat väsyivät silminnähden. Kumpikin antoi aivan kaikkensa ja yritti kaikkia mahdollisia temppuja voittaakseen ottelun. Pystyykö Michaels tempaisemaan Sweet Chin Musicin? Ratkaiseeko Pedigree ottelun? Sinänsä ottelun lopetus oli tämän kaiken jälkeen ihan toimiva ratkaisu mutta tuntui siltikin vähän laimealta. Osittain juuri sen takia tämä ei ole historian paras HHH vs. HBK, vaikka huippuottelu tämä eittämättä onkin.
**** (22:46)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest (Double Count Out)

In ring angle w/ Eric Bischoff, Paul Heyman & Steve Austin
Ennen show'n pääkohtaa nähtiin lyhyt välikohtaus kehässä. Raw'n nykyisin ainut GM Eric Bischoff saapui nimittäin kehään mollaamaan Smackdownia ja erityisesti Smackdownin GM:ää Paul Heymania (ppv järjestettiin ECW:n kotiseuduilla Philadelphiassa). Heyman ei tästä sitten tietenkään tykännyt, ja hän saapui kehään selvittelemään välejään Bischoffin kanssa. Tämä mielenkiintoinen kohtaaminen kuitenkin keskeytyi, kun Raw'n uusi sheriffi Steve Austin saapui paikalle ja... kyllä, pieksi molemmat. Sinänsä angle ei ollut kovin merkittävä, mutta se toi taas esille uudet authority-roolit. Mick Foleyn aika Raw'n co-GM:nä oli tosiaankin jäänyt aika lyhyeksi, sillä Foley oli saanut Armageddonin jälkeen tarpeeksi Bischoffista ja erityisesti tämän yhteistyöstä Evolutionin kanssa - Foleyllä oli nimittäin ollut omat pahat ongelmansa Evolutionin Randy Ortonin kanssa kesästä lähtien. Niinpä vuoden viimeisen Raw'n aikaan WWE:n päätoimistolla käytiin tärkeä neuvottelu Raw'n authority-tilanteesta. Jääkö koko Raw yksin Bischoffin hoitoon... vai voisiko Steve Austin tehdä paluunsa? Vince McMahon oli tietenkin jyrkästi tätä vastaan: Austin oli saanut potkut SurSerissä, eikä häntä enää nähtäisi. Linda McMahon oli kuitenkin toista mieltä, ja niinpä Steve Austin nimitettiin uudeksi sheriffiksi, jonka määräysvalta oli hyvin paljon GM:ää vastaava, Austinilla oli vain omanlaiset tyylinsä hoitaa tuon vallan käsittelyä. SD:n puolella GM:n roolia hoiti siis edelleen Paul Heyman.


30 Man Royal Rumble Match - WrestleMania XX Title Shot
Participants: Chris Benoit, Randy Orton, Mark Henry, Tajiri, Bradshaw, Rhyno, Matt Hardy, Scott Steiner, Matt Morgan, The Hurricane, Booker T, Kane, Spike Dudley, Rikishi, René Dupree, A-Train, Shelton Benjamin, Ernest Miller, Kurt Angle, Rico, Mick Foley, Christian, Nunzio, Big Show, Chris Jericho, Charlie Haas, Billy Gunn, John Cena, Rob Van Dam, Goldberg
En taaskaan puhu sen kummemmin Rumblen taustoista vaan keskityn merkittäviin tai erikoisiin painijoihin. Chris Benoit oli määrätty ottelun aloittajaksi, koska hänellä oli pahoja ongelmia SD:n GM:n Paul Heymanin kanssa. Heyman yritti tehdä kaikkensa, että Benoit ei saisi itselleen paikkaa Rumblessa. Lopulta hän ei ollut pystynyt estämään sitä, mutta hän oli kuitenkin määrännyt Benoit'n ottelun aloittajaksi. Tämä oli Scott Steinerille ja A-Trainille viimeinen ppv-ottelu WWE:ssä hyvään toviin. Ennen Spike Dudleyn sisääntuloa ei kuultu Spiken musiikkia vaan Dean Man Undertakerin tunnuksena tunnettu kongien kumina: tämä taas sekoitti täysin Kanen pasmat, sillä Kane oli haudannut veljensä elävältä SurSerissä, eikä 'Takeria ollut nähty tuon jälkeen. Ernest Miller lienee monille tuttu WCW-arvosteluista tanssivana karatekana, joka oli debytoinyt WWE:ssä vuonna 2002 Velocityn color commentatorina. Tuossa roolissa Miller jatkoi aina joulukuulle 2003, jolloin hän teki debyytin päärosterissa. Millerillä oli uusi apuri (Lamont) ja uusi sisääntulomusiikki (muuan "Somebody Call My Momma"), ja hän oli tanssinut tiensä yleisön sydämiin. Tämä oli hänen WWE-ppv-debyyttinsä. Mick Foleylle tämä puolestaan oli ensimmäinen virallinen painiottelu WWE:ssä sitten WrestleMania 2000:n, jolloin Foley oli eläköitynyt. Nyt hän lopultakin teki paluunsa kehiin: Foleytä oli odotettu koko show'n ajan katsomoon, johon Steve Austin oli varannut hänelle paikan. Foleylle ei kuitenkaan riittänyt paikka katsomossa, sillä hän nimittäin tahdoi vihdoin antaa ylimielisille Randy Ortonille kunnon opetuksen. Niinpä Foley pieksi Testin backstagella ja otti tämän roolin Rumblessa. Heti tämän jälkeen Foley kävi rajusti Ortonin kimppuun. Billy Gunn teki tässä comebackin muutaman kuukauden mittaiselta sairaslomalta. Goldberg oli ollut hyllytettynä Amrageddonin jälkeen pari viikkoa väkivaltaisen käytöksensä vuoksi, mutta Austin oli palauttanut hänet rosteriin tammikuussa. Myöhemmin Goldberg oli ansainnut sisääntulonumero #30:n etukäteen järjestetyssä Battle Royalissa.

Tällä Royal Rumble -ottelulla on itselleni aivan erityinen merkitys, minkä takia en ehkä pysty arvostelemaan tätä kovin neutraalisti. Tosin vaikka arvostelisinkin neutraalisti, olisin silti sitä mieltä, että tämä on yksi Rumble-historian kovimmista Rumble-otteluista. Tämä ottelu oli nimittäin buukattu niin täydellisesti kuin Rumblen vain voi buukata. Koko ottelun läpi hommaa kuljettivat oikeasti pirun lahjakkaat painijat (Benoit, Orton, Angle yms.) eikä tahti hidastunut missään vaiheessa. Isot mörssärit jäivät sopivan pieneen rooliin tai sitten hoitivat paikkansa perkeleen hyvin (kuten Big Show). Missään vaiheessa ei oikeastaan nähty liikaa kankeaa halailua, vaan koko ajan tapahtui jotain ja hommaa oli ihan painin kannaltakin todella viihdyttävää katsoa. Myös lopputaistelut oli hoidettu pirun hyvin. Sitten tähän vielä lisättiin huikeita yksittäisiä hetkiä, kuten Undertakerin Kanen kanssa aloittamat mind gamesit, Mick Foleyn järisyttävä comeback, Nunzion äärimmäisen hauska rooli, Ernest Millerin väliaikakomedia, Brock Lesnarin ja Goldbergin feudin aloittaminen ja vaikka mitä muuta. Aivan huikea kokonaisuus, jolla on kuitenkin itselläni erityinen paikka sydämessä. Tämä oli nimittäin ensimmäinen painiottelu, jonka katsoin joskus syksyllä 2004, kun kaverini yritti houkutella minua aloittamaan uudestaan painin katselu parin vuoden tauon jälkeen. Katsoimme kaverin koneella koko tämän Rumble-ottelun, ja olin myyty lähes saman tien.
****½ (61:30)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Last eliminated Big Show)

*** Chris Benoit
** Shawn Michaels
* Triple H

Tämän 10-vuotisjuhlani vuoksi lisään jokaisen ppv:n loppuun tiedon siitä, ketkä kyseisessä ppv:ssä nähdyt painijat olivat mukana samassa kuussa järjestetyssä WWE:n ppv:ssä jo projektini ensimmäisenä vuotena (1995). Tämän show'n painijoista projektini ensimmäisessä Royal Rumblessa esiintyivät seuraavat nimet:
- Hardcore Holly (Joukkuemestaruusottelussa Bob Holly -nimellä 1-2-3 Kidin kanssa Bam Bam Bigelowia ja Tatankaa vastaan)
- Shawn Michaels (Royal Rumble -ottelussa, jonka voitti)
- Billy Gunn (Royal Rumble -ottelussa)
- Rikishi (Royal Rumble -ottelussa Fatu-nimellä)
- Jerry Lawler (Selostajana)

Kokonaisarvio Royal Rumblesta: Niin niukasti Hyvä kun voi vain olla. En voi sille mitään, että Rumble-ottelu on luultavasti oma suosikkini heti vuoden 1992 Rumblen jälkeen ja että myös Michaels/Hunter LMS oli omaan makuuni huippuluokan kohtaaminen, vaikka monet muut ovatkin pitäneet kyseistä kohtaamista vähän heikompana. Näiden kahden huippuluokan ansiosta tämä ppv nousee siis Hyvälle tasolle, vaikka kaikki muut olivatkin sitten pahasti juosten kustuja. Suurin heikkous tässä Rumblessa oli nimenomaan kortti: tapahtumassa oli yksi tai kaksi ottelua liikaa. Rumble tarvitsee aikaa tunnin, ja LMS:llekin pitää antaa se noin 20 minuuttia. Silloin ei ole mitään järkeä tunkea korttiin neljää muuta ottelua, joista mikään ei saa tarpeeksi aikaa. Olisitte jättäneet kaksi ensimmäistä tv-show'n puolelle, antaneet Eddie-Chavolle vähän päälle 15 minuuttia ja pitäneet Brock-Hollyn tiukkana välipalana, niin tässä olisi ollut aineksia paljon enempään.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä

Seuraavaksi TNA:ta.

[Kenitys]

Okei, jatkuu.

Testaan nyt vähän uutta tyyliä näissä viikottaisraporteissa Hirveän paljon en näitä pysty muuttamaan, mutta haluan kuitenkin käydä läpi kaikki TNA-ppv:t. Pahoittelut tästä ajoittaisesta TNA-tulvasta, jota kestää vielä vuoden 2004 syksylle.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - TAMMIKUU 2004

Kovin suuria painijamenetyksiä ei TNA:lla ollut tammikuussa 2004. Joulukuussa esiintyneistä painijoista järkälemäinen X-Divarin mörssäri X oli ilmeisesti jättänyt TNA:n, ja Stingiä tai Roddy Piperiäkään ei taas nähty kuvioissa. Saa nähdä, milloin Stinger ja Rowdy tekevät seuraavan kerran comebackinsa.

---------------------------------------

Weekly PPV #75 (7.1.2004)

6-Man Tag Team Match
Red Shirt Security & Abyss w/ Don Callis vs. America's Most Wanted & AJ Styles
**½ (8:12)

NWA Tag Team Championship Match
3 Live Kru (James & Killings) (c) w/ Konnan vs. Simon Diamond & Johnny Swinger
*½ (3:37)

Singles Match
Kid Kash vs. Chris Vaughn
½ (1:32)

Tag Team Match
The Gathering vs. Raven & Sandman
** (7:22)

Ultimate X Match for the NWA X Division Championship
Michael Shane (c) vs. Chris Sabin vs. Low Ki vs. Christopher Daniels
**** (15:07)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Red Shirt Security & Abyss def. AJ Styles & America's Most Wanted
3 Live Kru (c) def. Simon Diamond & Johnny Swinger to retain the NWA Tag Team Championship
Chris Vaughn def. Kid Kash
The Gathering def. Raven & Sandman
Chris Sabin def. Low Ki, Christopher Daniels, Michael Shane (c) for the NWA X Division Championship

Hyvät uutiset:

1. X-Divisioona toimittaa
2. Ravenin ja Gatheringin feud alkoi hyvin
3. Päämestaruuskuvioissa mennään parempaan päin

• 1. Vuonna 2003 TNA:lla kesti kuusi kuukautta saada aikaan ensimmäinen ****-rajan rikkova huippuottelu. Tällä kertaa kuparinen rikottiin heti vuoden ensimmäisessä ottelussa, ja kiitos kuuluu sille, että X-Divisioona sai nyt juuri sitä oikeinlaista suurta näkyvyyttä, jota peräänkuulutin tuossa vuoden 2003 koosteessa. Neljä X-Divarin ehkäpä tämän hetken parasta nimeä samassa ottelussa hienolla stipulaatiolla Main Eventissä, ja aikaakin annettiin 15 minuuttia. Toki jos aikaa olisi ollut vieläkin enemmän, olisi voitu puhua jo MOTYC-kohtaamisesta. Nyt hienoinen keskenjäämisen fiilis rokotti arvosanaa sen verran, että yli ****:n ei päästä. Ehdottomasti silti hieno ottelu ja juuri täydellinen tapa aloittaa vuoden 2004 X-Divarin meininki. Tykkäsin myös siitä, että XXX:n yhteenpaluuvihjailua jatkettiin, kun Skipper sekaantui otteluun auttaakseen sekä Ki'tä että Danielsiä.
• 2. Ravenin ja The Gatheringin kuviota jatkettiin varsin hyvin. Vuoden 2003 viimeinen ppv:hän oli päättänyt "shokeeraavasti" siihen, kun CM Punk ja Julio Dinero tekivät kauan odotettavissa olleen ja liikaa pitkitetyn heel-turninsa vieläpä suhteellisen typerästi ottelussa Raven & Gathering vs. Abyss & Red Shirt Security. Heel-turni oli itsessään kuitenkin mielestäni hyvä ratkaisu, ja nyt tässä jaksossa Punk ja Dinero perustelivatkin sitten osuvasti heel-turninsa syitä: Raven ei ollut heidän mielestään antanut heille heidän ansaitsemaansa kunniaa pitkään aikaan, ja nyt he päättivät ottaa sen itse. Raven oli hankkinut avukseen kenetpä muun kuin Sandmanin, jota Don West hehkutti tyyliin Ravenin sydänystävänä. West, jos sinulla ei ole käsitystä painihistoriasta, niin pidä edes turpasi kiinni. Ottelu oli aika unohdettava, mutta kuvio toimii. Ottelun lopussa James Mitchell teki paluunsa kaapuun pukeutuneena mystisenä tyyppinä, joka auttoi Gatheringia tuossa ottelussa ja paljasti ottelun päättymisen jälkeen kasvonsa.
• 3. Myös päämestaruuskuviot toimivat nyt ihan... kohtuullisesti. Jeff Jarrettilla ja Don Callisilla on edelleen joku suuri "salaisuus", jota ei vielä tässäkään show'ssa voitu paljastaa. Sen sijaan päämestaruuden osalta keskityttiin AJ Stylesin ja Jeff Jarrettin erimielisyyksiin, eli Styles on selvästikin Jarrettin suurin uhka tällä hetkellä. Raven on taas omissa kuvioissaan ja Sting sekä D-Lo Brown ovat taas kadonneet. Jarrett sekaantui show'n openerina nähtyyn Red Shirts & Abyss vs. AMW & Styles -otteluun, joka oli muuten yllättävän kiva viikottaiskoitos. Show'n lopussa julkistettiin, kenet TNA:n fanit olivat valinneet vuoden 2003 Mister TNA:ksi. Ehdokkaat olivat juurikin Styles ja Jarrett, ja palkinto meni tietenkin Stylesille, joka sai tosi kovia chantteja yleisöltä. Erik Wattsin kanssa kehässä juhlinyt Styles julisti haluavansa mestaruusottelun, ja Jarrett lupasi sen hänelle, jos hän ja Watts voittaisivat Jarrettin ja Abyssin ensi viikolla joukkueottelussa. Jos facet häviäisivät, Jarrettin ja Don Callisin vihaama Erik Watts joutuisi eroamaan.

Huonot uutiset:

1. Suurimman osan show'sta vie tylsä NWA vs. TNA -räpellys erinäisissä muodoissa
2. Joukkuemestaruuksilla ei mene hyvin

• 1. Vaikka päämestaruuskuvio onkin ihan kiva (koska siinä on mukana Styles), muuten ME-soppa on taas ihan turha sekava. En ole edelleenkään kiinnostunut Erik Wattsin ja Don Callisin erimielisyyksistä, ja niihin käytetään tällä hetkellä aivan liikaa aikaa. Tässä show'ssa Callis ja Jarrett vaativat tosiaan pariinkiin otteeseen Wattsin eroa, eli ehkäpä tähän kuvioon saataisiin päätös vähitellen. Koko NWA vs. TNA -soppa on aika väsyttävää katsottavaa. Suurin osa sen sivukäänteistä on täysin epäkiinnostavia. Tässä jaksossa Kid Kash keräsi kaikilta TNA:laisilta nimiä listaan, jossa olevat ilmoittavat olevansa Jarrettin puolella. Lopulta Kash ajautui sanaharkkaan NWA:n turvamiehen Chris Vaughnin kanssa, ja miesten impromptu-ottelu päätyi Kashin vanhan vihamiehen Don Harrisin sekaantumiseen. Tässä jaksossa Wattsin apuna Callisia ja Jarrettia vastaan nähtiin myös mystinen maskipäinen bodybuilderin oloinen kaveri, joka pieksi Jarrettin show'n alussa. Taas yksi henkilöllisyyttään panttaava maskipää TNA:n kuvioissa, en jaksa. Mihin tätäkään tarvitaan?
• 2. ME-kuvioiden lisäksi myös joukkuekuviot junnaavat tällä hetkellä täysin paikallaan eivätkä kiinnosta ollenkaan. 3 Live Kru on ikävän tylsä ja mielikuvitukseton mestarijoukkue, eikä tilannetta paranna tällaiset aivan liian lyhyet mestaruusottelut Diamondin ja Swingerin kaksikkoa vastaan. Kaikki tämä on jo nähty. Lisäksi Diamondin ja Swingerin erimielisyyksiä kaksikon managerin Glenn Gilbertin ja yleisapurin David Youngin kanssa sen kuin jatketaan, vaikka koko kuviossa ei ole yhtään tyyppiä, jonka puolella katsojat haluaisivat olla. Samaa voi sanoa Sonny Siakin erimielisyyksistä managerinsa Trinityn kanssa. Kumpaakaan ei ollut nähty parissa edellisessä jaksossa, mutta nyt he tekivät paluun väittelemällä backstagella toistensa kanssa. Boring.

*** Low Ki
** Chris Sabin
* Michael Shane

YHTEENVETO: X-Divarin tilanne vaikuttaa nyt ihan hyvältä, ja TNA:lla on pari muutakin ihan toimivaa kuviota meneillään. Harmi vain, että liian suuren osan show'sta vie NWA vs. TNA -kuvion kaikki sivujuonteet, joista vain murto-osa on etäisestikään kiinnostavia. Kokonaisuutena tämä oli ihan ok alku TNA:n uudelle vuodelle muttei mitään tajunnanräjäyttävää menoa. Kehno.

---------------------------------------

Weekly PPV #76 (14.1.2004)

Rawhide Strap Match
Red Shirt Security w/ Don Callis vs. America's Most Wanted
** (8:30)

NWA X Division Title Shot Match
Low-Ki vs. Christopher Daniels vs. Michael Shane
***½ (10:25)

Singles Match (Special Referee: Glenn Gilbertti)
David Young vs. Simon Diamond
** (6:13)

Singles Match
Shane Douglas w/ Traci vs. Elix Skipper
*½ (3:11)

Singles Match
Kid Kash vs. Chris Vaughn
** (6:32)

2 on 1 Double Singapore Cane Match
The Gathering w/ James Mitchell vs. Sandman
** (4:54)

Tag Team Match
Erik Watts & AJ Styles vs. Abyss & Jeff Jarrett
* (8:50)

Tulokset:

Spoiler: näytä

America's Most Wanted def. Red Shirt Security
Michael Shane def. Low-Ki, Christopher Daniels to become #1 contender for the NWA X Division Championship
David Young def. Simon Diamond
Shane Douglas def. Elix Skipper
Kid Kash def. Chris Vaughn
The Gathering def. Sandman
AJ Styles & Erik Watts def. Jeff Jarrett & Abyss

Hyvät uutiset:

1. X-Divisioona jatkaa hienoa vuodenalkuaan
2. The Gatheringin rakentelu jatkuu vakuuttavasti

• 1. Voisin toki hieman nillittää siitä, että TNA ei ole taas pitkään aikaan tuonut rosteriinsa ollenkaan uusia X-Divarin nimiä, ja mm. Sonjay Duttin ja Frankie Kazarianinkin kaltaiset tapaukset on tiputettu kokonaan pois. En kuitenkaan viitsi tehdä sitä, koska nyt TNA:lla näyttää taas olevan oikeasti kiinnostusta antaa X-Divarille paljon näkyvyyttä, antaa kyseisille painijoille mahdollisuutta otella hyviä otteluita ja kehitellä vieläpä mielenkiintoisia kuvioita X-Divarin ympärille. Heti viime viikon hienon mestaruusottelun jälkeen kyseisen ottelun hävinneet osapuolet ratkaisivat uuden ykköshaastajan hienossa (mutta ajanpuutten takia ei huipputason) ottelussa. Tässä ei kuitenkaan ollut kaikki: TNA jatkoi hyvin Triple X:n mahdollisen paluun rakentelua. Elix Skipper oli siis tehnyt paluun vuoden 2003 lopussa liittääkseen taas XXX:n yhteen. Danielsin ja Low-Kin keskenäinen vihanpito "vähän" hankaloitti sitä, mutta Skipper jatkoi miesten ylipuhumista. Tällä viikolla Skipper kohtasi Shane Douglasin ottelussa, koska hän oli astunut Douglasin varpaille auttaessaan Low-Ki'tä ja Danielsia Michael Shanen pieksemisessä. Ottelun jälkeen sekä Low-Ki että Daniels saapuivat auttamaan Skipperiä, mutta Low-Ki ei edelleenkään suostunut sopimaan Danielsin kanssa. Kuvio jatkuu. Skipperin alignment on vähän epäselvä, mutta laskin hänet nyt faceksi, koska hän käyttäytyy aika facemaisesti ja ottelee mm. Douglasia vastaan. Myös show'n mielenkiintoisin uutinen liittyi X-Divariin: TNA oli solminut yhteistyösopparin meksikolaisen AAA-promootion kanssa, ja se tulisi näkymään helmikuussa järjestettävässä uudessa X Cupissa.
• 2. X-Divisioonassa oli runsaasti kehuttavaa, mutta vastapainoksi minulla ei ole käytännössä mitään muita hyviä uutisia tästä show'sta. Aika surullista. Pitää kuitenkin mainita, että Gatheringin yhteistyö James Mitchellin kanssa toimii pirun hyvin. Se tuo lisää syvyyttä feudiin ja tekee Punkista sekä Dinerosta vakavastiotettavan uhkan. Gatheringiä on myös buukattu oikeasti vahvasti kahdessa viime show'ssa.

Huonot uutiset:

1. X-Divaria lukuun ottamatta kaikki ottelua olivat joko mitäänsanomattomia, kehnoja tai oikeasti huonoja (viimeinen pätee ME:hen)...
2. ...Ja samaa voi sanoa monista juonikuvioista...
3. ...Erityisesti ME-kuvioista, jotka menevät koko ajan huonompaan suuntaan...
4. ...Muun muassa koska Jeff Jarrettin mestaruuskausi on järkyttävää seurattavaa...
5. ...Ja koska yllätysnimet paljastuvat täysiksi flopeiksi - tai eivät paljastu ollenkaan...
6. ...Ja samassa syssyssä onnistutaan myös tuhoamaan Kid Kashin kaltaisten lupaavien nimien uskottavuus

• 1. Mitäpä tätä selittelemään? Eiköhän tuo ylläoleva lause kerro kaiken. Keskiarvo ** on hyvä tiivistelmä. Sinänsä esim. AMW vs. Red Shirts, Young vs. Diamond ja Kash vs. Vaughn olivat ihan ok, mutta ei niissä ollut mitään, mistä olisin innostunut millään tavalla. Skipper vs. Douglas oli aivan liian lyhyt, täysin turha ja buukkauksellisesti käsittämätön. Nämä olivat kuitenkin pientä verrattuna siihen, että ME oli taas TNA-tyyliin kamalaa sontaa. AJ Styles teki toki parhaansa ja sai hienolla suorituksellaan ottelulle edes yhden tähden, mutta buukkauksellisesti ME oli taas niin järkyttävän kamalasti ylibuukattu ettei voi kuin ihmetellä. Pari refbumppia, ottelun uudelleen käynnistäminen ja kaikkien mahdollisten tyyppien sekaantumiset. Kaikkein paskinta oli silti se, että huikeilla panoksilla (joko Styles saa mestaruusottelun tai Watts potkut) hehkutettu ottelu ei ratkaissut yhtään mitään.
• 2. En ole kiinnostunut muun muassa a) Diamond ja Swingerin aivan liian hitaasti ja tylsästi etenevästä välienselvittelystä Gilbertttin ja Youngin kanssa (tässä jaksossa Diamond ja Swinger ilmeisesti vihdoin kääntyivät faceiksi), b) koko joukkuemestaruusdivisioonasta (johon mm. AMW ja Red Shirtit kuuluvat), c) Kid Kashin ikuisuusfeudista NWA:n turvamiesten ja erityisesti Don Harrisin kanssa tai d) Gatheringin kuvion siitä osapuolesta, että nyt Raven katosi ruudusta (ainakin täksi viikoksi) ja feud alkaa muistuttaa enemmän Gathering vs. Sandmania kuin Gathering vs. Ravenia. TNA, tee jotain. Keksi oikeasti kiinnostavia kuvioita.
• 3. Kaikkein pahin tapaus on kuitenkin Main Event -storylineksi kutsuttava sekasorto, joka muuttui tällä viikolla pelkästään Erik Watts & ja jotkut kumppanit vs. Don Callis & Jeff Jarrett & ja ehkä jotkut muut -feudiksi. Täyttä kuraa, joka muuttuu vain epäuskottavammaksi ja typerämmäksi viikko toisensa jälkeen. Lisäksi siihen sotketaan aivan turhia ja älyttömiä lisäkäänteitä, kuten Jarrettin epämääräinen lakimiesapuri, vielä epämääräisempiä maskimiehiä (lisää kohta niistä) tai tässä jaksossa nähty Erik Wattsin ja Goldielocksin ihmissuhdedraama. Kaikkein pahinta on kuitenkin, että tämä valtataistelu vain jatkuu ja jatkuu viikosta toiseen, eikä mitään järkevää muutosta ole näköpiirissä. Tai ehkä vielä pahempaa on se, että tämä kuvio tuhoaa myös ME-ottelut. Miksi buukata joku isoilla panoksilla varustettu ottelu, jos lopputulos on se, että voittajasta jää vain epäselvyyttä ja luultavasti kumpikaan ottelun panoksista ei toteudu?
• 4. Toteutamattomista panoksista puolestaan päästään siihen, että Jeff Jarrett on ollut mestarina marraskuusta lähtien, ja sinä aikana hän on puolustanut mestaruuttaan yhdessä show'ssa. Tämä alkaa oikeasti olla jo hirveä farssi. Viime aikoina Jarrett on muistuttanut lähinnä Don Callisin pakollista apuria eikä firman tärkeimmän mestaruuden haltijaa. Halukkaita ottelijoita olisi storylinessäkin vaikka kuinka paljon (joista ilmeisesti D-Lo on taas kadonnut), mutta heistä yksikään ei pääse ottelemaan Jarrettia vastaan! Jo vuoden ensimmäiseen show'hun luvattiin mestaruusottelu, mutta sitä ei tullut, koska kukaan ei voittanut ykköshaastajutta. Mitä v***n paskaa. Sitä ennen Stingin piti otella mestaruudesta, mutta sekin peruttiin. Viime viikon show'ssa kehuin päämestaruuskuvion rakentelua ainoastaan vain ja siksi, että tuossa show'ssa näytti siltä, että Stylesin ja Jarrettin viimeistä kuviota rakennellaan nyt tosissaan ja että tuo ottelu nähdään pian. Tämä show jätti taas sen fiiliksen, että tuota ottelua ei ehkä nähdä koskaan. Aaaargh.
• 5. Muistatteko sen yllätyksen, jota Jarrett hehkutti jo joulukuun puolella? Tuota yllätystä ei edelleenkään ollut paljastettu, ennen kuin vihdoin ennen ME:tä Don Callis oli saanut joltain korkealta taholta luvan tuohon paljastukseen.... "USA:n vihatuin mies" JONNY FAIRPLAY (eli entinen Selviytyjät-kilpailija) tekee TNA-debyyttinsä ensi viikolla. Ette ole tosissanne. Fairplay oli kyllä hauska Survivorissa mutta... ei minulla ole mitään sanottavaa. Kuten ei ole siihenkään, että TNA:lla ei tunnu olevan mitään kiirettä paljastaa, kuka on se maskipäinen lihaksikas möykky, joka tässäkin jaksossa hyökkäsi Jarrettin kimppuun. Kuulema hänen nimensä on El Leon.
• 6. Niin ja sitten ME-kuvioihin liittyvissä sivukäänteissä saadaan Kid Kashin tapaiset lupaavat talentit näyttämään täysiltä idiooteilta. Jos Kash ottaa samassa jaksossa pataan parikymppiseltä ruipelolta Chris Vaughnilta (no, ottelu oli sinänsä buukattu ihan ok-uskottavasti), ylipainoiselta keski-ikäiseltä timekeeperiltä (kyllä, oikeasti) ja sitten tietenkin vielä Don Harrisilta, niin aika vähissä on se uskottavuus, jota Kashille vielä joulukuussa rakenneltiin.

*** Low-Ki
** Christopher Daniels
* Michael Shane

YHTEENVETO: Pelkkä X-Divari ei riitä. Tällaisilla show'illa TNA:n vuodesta tulee Surkea.

---------------------------------------

Weekly PPV #77 (21.1.2004)

Tag Team Match
The Gathering w/ James Mitchell vs. Sandman & Balls Mahoney
*½ (3:41)

Tag Team Match
Glenn Gilbertti & David Young vs. Simon Diamond & Johnny Swinger
*½ (4:43)

Singles Match
Sonny Siaki vs. D-Lo Brown
** (5:25)

Tag Team Match
New Franchise (Shane & Douglas) w/ Traci vs. Christopher Daniels & Elix Skipper
*** (10:09)

NWA Tag Team Title Shot Match
Redshirts vs. America's Most Wanted
*** (11:57)

Street Fight Match
Jeff Jarrett vs. El Leon
* (7:51)

Tulokset:

Spoiler: näytä

The Gathering def. Balls Mahoney & Sandman
Simon Diamond & Johnny Swinger def. Glenn Gilberti & David Young
D-Lo Brown def. Sonny Siaki
New Franchise def. Christopher Daniels & Elix Skipper
Redshirts def. America's Most Wanted to become #1 contenders for the NWA Tag Team Championship
Jeff Jarrett fought a no contest with El Leon

Hyvät uutiset:

1. Helmikuista American X Cupia buildataan hyvin, tässä jaksossa erityisesti hienolla comebackilla
2. Show'ssa nähtiin kaksi hyvää ottelua

• 1. Liikaa ei ollut hyviä uutisia tässäkään show'ssa, ja niistä hyvistäkin uutisista suurin osa liittyy taas X-Divisioonaan. Helmikuussa nähdään tosiaan America's X Cup neljän TNA-painijan ja neljän AAA-painijan välillä, ja tämän viikon jaksossa paljastettiin nuo joukkueet. AAA:ta edustavat Juventud Guerrera, Hector Garza, Abismo Negro ja Mr. Aguila. TNA:ta puolestaan Chris Sabin, Elix Skipper, comebackinsa jossain vaiheessa tekevä Sonjay Dutt ja... JERRY LYNN. Lynn itse asiassa avasi tämänviikkoisen show'n in ring -promolla, kun Erik Watts saapui kehään julkistamaan, että Lynn on TNA-joukkueen kapteeni. Lynn teki ensimmäisen esiintymisen sitten lokakuun ja veti heti varsin hyvän promon, jonka päätteeksi hän haistatti Kid Kashille ja koko Don Callisin poppoolle pitkät. America's X Cup vaikuttaa hyvältä.
• 2. Lynnin comebackin lisäksi show'n parasta antia olivat kaksi ***-ottelua, joista ensimmäinen oli vahvasti X-Divari-painotteinen. Uuta Triple X:n lämmittelyä hakevat ja vähän niin kuin faceksi kääntyneet Christopher Daniels ja Elix Skipper ottivat yhteen Michael Shanen ja Shane Douglasin kanssa. Low-Ki'tä (tai X-Divarin mestaria Chris Sabinia) ei tällä viikolla nähty, mutta näiden porukoiden erimielisyyksiä ratkottiin viihdyttävässä ottelussa. Toisessa ottelussa ratkaistiin ykköshaastajat joukkuemestaruuksille. Punapaitaiset turvamiehet Kevin Northcutt ja Legend kohtasivat America's Most Wantedin ottelussa, joka oli hiton paljon parempi kuin yksikään joukkueiden aikaisemmista kohtaamisista. Siitä pitää antaa helkkarinmoinen hatunnosto James Stormille ja kohtuullinen kohotus myös Chris Harrisille, jotka tekivät perhanasti töitä saadakseen ottelusta aikaiseksi hyvän. Toimivaa joukkuepainia nähtiin siis illan aikana. Lisääkin vastaavaa lienee luvassa, sillä Naturals-kaksikko Andy Douglas ja Chase Stevens teki jälkimmäisen ottelun aikana comebackinsa ja hyökkäsi AMW:n kimppuun.

Huonot uutiset:

1. NWA vs. TNA -kuvio on edelleen paskaa
2. Kyseiseen kuvioon liittyvät typerät anglet vievät aivan liian paljon aikaa show'sta
3. Jonny Fairplay ei kiinnosta
4. Päämestaruuden tilanne vaikuttaa viikko viikolta heikommalta
5. Muut mestarit eivät esiintyneet show'ssa ollenkaan
6. Show'ssa nähtiin liikaa yhdentekeviä ja heikkoja otteluita
7. Main Event oli puhtaasti huono (toisena viikkona peräkkäin)
8. Midcard-kuviot (jotka eivät liity NWA vs. TNA:han) tuntuvat laimeilta tai junnaavat paikallaan

• 1. Turha tätä on enää alkaa paljon selittää. Kuvio on yksinkertaisesti sontaa, ja se ei ole tarjonnut pitkään aikaan mitään viihdyttävää lisää show'hun. Paras asia tässä kuviossa on se, että ensi viikolla se ehkä lopultakin päättyy. Tästä show'sta mammuttimainen osa nimittäin käytettiin ensi viikon suurottelun hehkutukseen: tuolloin TNA:n managing consult Don Callis ja NWA:n Director of Authority Erik Watts kohtaavat 1 vs. 1 -ottelussa, jossa on panoksena koko TNA:n valta. Olen tyytyväinen siihen, että tämä kuvio (ehkä) päättyy, mutten siihen, että TNA:n mielestä on tärkeämpää buukata tällaisia otteluita ensi viikon pääotteluiksi esimerkiksi päämestaruusottelun sijaan.
• 2. Kuten jo sanoin, mitään hyvää tämä kuvio ei ole ruutuun onnistunut tarjoamaan, mutta silti se saa aivan törkeästi aikaa show'ssa. Kid Kash yritti taas show'n aikana kerätä nimiä siihen mystiseen "Jarrettin puolella" -listaan, minkä merkitystä kukaan ei ole edelleenkään vaivautunut avaamaan. Tämän prosessin aikana hän otti turpaan muun muassa eläkeikäiseltä lipunmyyjältä ja ylipainoiselta timekeeperiltä. Näin niitä tähtiä luodaan. Sonny Siakiltakin Kash yritti taas saada nimeä, mutta Siaki ei suostunut, koska joku henkilö on ohjeistanut häntä olemaan allekirjoittamatta. Sen sijaan Siakin manageri Trinity allekirjoitti ja kääntyi vieläpä manageroitavaan vastaan ja pieksi tämän yhdessä Kashin kanssa, kun Siaki ei suostunut allekirjoittamaan. Harmi, että ketään ei kiinnosta, koska Siaki, Kash ja Trinity olivat kaikki heelejä. Trinityllä ja Kashilla on muuten oma taustansa, minkä vuoksi Trinity ilmoittikin Jarrettille backstagella ettei tahdo työskennellä Kashin kanssa.
• 3. Ja mikä pahinta, TNA todellakin toi Survivor-tähti Jonny Fairplayn tähän show'hun Don Callisin uutena apurina. Koko show'n ajan hypetetty Fairplay veti kehässä ylipitkän promon, joka oli ensinnäkin huono ja toiseksi täysin hyödytön. Minulle ei selvinnyt yhtään, miksi Fairplay on saapunut TNA:han, mitä hän tahtoo tehdä TNA:ssa ja aikooko hän esimerkiksi tavoitella mestaruuksia tai ylipäänsä nousta kehään. Lopulta Fairplay ajautui sanasotaan AJ Stylesin kanssa, ja lopulta sota muuttui fyysiseksi. Styles toki pieksi Fairplayn, mutta Styles feudaamassa non-wrestlerin kanssa ei ole ihan sitä, mitä olen tässä toivonut. Fairplay oli tosiaan debyytissään paljon toivomaani heikompi, ja hänen paras puoli on täysin överi lookki.
• 4. Viime viikon ME:n panoksena oli tosiaan Stylesin mahdollisuus otella päämestaruudesta, ja face-joukkue (spoiler) muuten voitti tuon ottelun epäselvien käänteiden jälkeen. Siitä huolimatta koko jaksossa on mainittu halaistulla sanallakaan siitä, että saisiko Styles nyt kaikesta huolimatta tuon mestaruusottelunsa vai ei. Ilmeisesti ei, jos hän kerran feudailee ennemmin Jonny Fairplayn kanssa. Toki Styles koitti tässä jaksossa ottaa vähän yhteen Jeff Jarrettinkin kanssa (lähinnä ME:n päätteeksi), mutta silloinkin soppaan sekaantui taas Abyss. Jarrett puolestaan ottelee jotain maskipäisiä muskelimiehiä vastaan, eikä mestaruuspuolustuksista ole tietoakaan. Koko päämestaruuden rooli on tällä hetkellä aivan mitätön.
• 5. Ainut hyvä puoli päämestaruuden roolissa on se, että mestaruusvyö ja mestari sentään esiintyvät show'ssa. Tämä oli toinen jakso putkeen, kun sen enempää X-Divisioonan kuin Tag Team -divarinkaan vöiden omistajat eivät olleet paikalla painimassa. Tällä kertaa 3LK ja Sabin eivät edes olleet show'n liveosuudessa ollenkaan mukana. 3LK sentään näkyi jossain etukäteen nauhoitetussa haastattelussa, jossa he haukkuivat koko TNA:n joukkuedivarin. Kolmikko yritti ilmeisesti olla hauska mutta epäonnistui siinä surkeasti. Pitäkää nyt hyvänen aikana ne mestarit ruudussa niin jotain saattaa kiinnostaakin mestaruuksien kohtalo. Erityisen huolissani olen X-Divarista, jonka vuoden alku oli räjähtävä, mutta nyt tarvitaan piristysruisketta.
• 6. Edellä kehumaani kahta joukkueottelua lukuun ottamatta muut show'n ottelut olivat heikkoja ja mitäänsanomattomia. D-Lo Brownkin teki paluunsa parin viikon tauon jälkeen vain otellakseen Sonny Siakia vastaan ihan ok:ssa mutta tuhat kertaa ennenkin nähdyssä ottelussa. Simon Diamondin ja Johnny Swingerin faceksi kääntynyt kaksikko veti lyhyen ja varsin mitäänsanomattoman ottelun entistä manageriaan Glenn Gilbertiä ja David Youngia vastaan. Gatheringinkin kohtaaminen Sandmanin ja tämän avuksi saapuneen Balls Mahoneyn kanssa oli varsin heikko.
• 7. Silti omassa kategoriassaan oli illan Main Event, joka oli samalla taas illan huonoin ottelu. Jo toisena viikkona putkeen. Tämä ei ole ihan se tilanne, mitä TNA:n pitäisi käsittääkseni tavoitella. Päämestari Jeff Jarrett kohtasi Street Fightissä tämän mysteerisen möhkälemäisen nahkamaskimiehen nimeltä El Leon, ja koko homma oli varsin heikkoa HC-läpsyttelyä. Jostain syystä otteluun myös sekoitettiin katsomossa show'ta seurannut Insane Clown Posse -kaksikko. Toivottavasti heitä ei tarvitse jatkossa nähdä. Silti ottelua katsoi ilman suurempia ongelmia, kunnes ottelu piti sitten taas päättää maailman idioottimaisilla tavalla. Vain TNA:ssa Street Fight -ottelu voi saada tällaisen ratkaisun. Muutenkin koko ottelun pointti oli aivan hukassa: miksi Jarrett oikeasti ottelee jotain maskimiestä vastaan? Miksi maskimies on saanut tämän ottelun? Eikö maailmanmestari voisi j******ta puolustaa sitä vyötään?
• 8. Ja ei muillakaan kuvioilla tosiaan erityisen hyvin mene. TNA käyttää joukkuekuvioissa turhan paljon aikaa tähän Diamiondin ja Swingerin erkaantumiseen Gilberttistä ja Youngista, vaikka se ei voisi vähempää kiinnostaa. Gathering-kuviokin alkaa junnata viikko viikolta pahemmin paikallaan, mikä ei ole ollenkaan hyvä merkki. Tässä jaksossa Raven tosin pelasi taas Gatheringin kanssa mind gameseja häiritsemällä heitä etukäteen nauhoitetulla videopätkällä. Gathering esittikin Ravenille haasteen ensi viikolle, joten ehkä tähän hommaan saadaan taas vähän särmää. Ja helkkari, jatkakaa nyt sitä Triple X -kuviota älkääkä pitäkö Low Ki'tä poissa ruudusta.

*** James Storm
** Christopher Daniels
* Chris Harris

YHTEENVETO: 8-2 Huonoille uutisille. Surkea meno jatkuu.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
-
---------------
2. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea

[Kenitys]

Ennen huomista nykypainin suurspektaakkelia piristetään sunnuntaita vielä yhdellä 10 vuoden takaisen painitapahtuman arvostelulla.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION #78 (28.1.2004)

Selostajinamme ketkäpäs muut kuin Mike Tenay ja Don West. Show'n alkuun Erik Watts julisti etukäteen nauhoitetussa videossa, kuinka piratismi on p****estä ja kuinka TNA:n ppv:eiden ("They're not called pay-per-view for nothing") ilmaislataajat kuuluisivat alimpaan helvettiin. Tuli paha mieli.


Abyss vs. D-Lo Brown
Edellisen show'n Main Event oli päättynyt siihen, kun kesken Jeff Jarrettin ja El Leonin ottelun AJ Styles ryntäsi kehään ja hyökkäsi Jarrettin kimppuun. Jarrettin ja AJ:n tappelua jatkui jonkun aikaa, kunnes Jarrettin uusi järkälemäinen apuri Abyss saapui paikalle, pieksi AJ:n ja heitti tämän lopulta ulos kehästä suoraan pöydän läpi. Ilmeisesti Styles oli nyt loukkaantunut niin pahasti tuon bumpin seurauksena, ettei häntä tultaisi näkemään tässä show'ssa ollenkaan. Sen sijaan AJ:n best buddy D-Lo Brown oli paikalla, ja hän oli valmis kostamaan ystävänsä kohtalon Abyssille, jonka syytä koko tilanne oli. Ihailtavaa ystävyyttä.

Tämähän oli yllättävän toimiva avaus illalle! Etukäteen ajattelin, että Brownin ja Abyssin kohtaaminen kuulostaa aika tylsältä, mutta kaksi midcard-jyrää järjestivät tosi energisen rymistelyn. Abyss ei ole tähänastisen TNA-uransa aikana vakuuttanut vielä mitenkään älyttömästi, mihin merkittävä syy on myös huono buukkaus. Tässä ottelussa monsteri näytti kuitenkin juuri siltä, miltä piti, ja vakuuttavat power-liikkeet jysähtelivät juuri toivotulla tavalla. Brownkin oli paljon energisempi kuin viime viikolla. Kehuista huolimatta on todettava, ettei tämä mitään ainutlaatuista tai millään tavalla häkellyttävän erikoista tarjonnut. 7 minuutin kestonkin vuoksi jäätiin lähinnä ihan mukavalle tasolle, mutta oli se silti enemmän kuin olin odottanut. Ottelun jälkeen jatkettiin sitten kuviota, kun Abyss tuhosi myös Brownin paiskaamalla hänet pöydästä läpi. Lopulta mysteerinen muskelimainen maskimiehemme El Leon saapui paikalle ja hyökkäsi Abyssin kimppuun.
**½ (7:40)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Abyss (Black Hole Slam)

Chris Sabin (c) vs. Michael Shane w/ Shane Douglas & Traci - NWA X Division Championship
Vuoden ensimmäisessä ppv:ssä X-Divari räjäytti taas vaihteeksi potin, kun Michael Shane, Chris Sabin, Christopher Daniels ja Low Ki ottelivat upeassa Ultimate X -ottelussa X-Divarin mestaruudesta. Tuossa ottelussa Sabin voitti takaisin mestaruusvyönsä, jonka hän oli sattumoisin hävinnyt Michael Shanelle historian ensimmäisessä Ultimate X:ssä. Ympyrä oli siis nyt sulkeutunut, ja Sabin oli takaisin X-Divarin huipulla. Tämä tilanne ei kuitenkaan passannut Michael Shanelle, joka tahtoi nousta takaisin mestaruuskantaan. Niinpä Shane onnistui mentorinsa Douglasin ja managerinsa Tracin avulla nousemaan ykköshaastajaksi toissaviikolla. Nyt oli aika ratkaista vihdoin näiden kahden välit rehellisessä 1 on 1 -ottelussa. Sabinin ja Shanen feudaaminen oli jatkunut kesän lopuilta saakka, joten tarinaa ei ottelusta puuttunut.

Tällä ottelulla olisi ollut ehdottomasti potentiaalia enempäänkin, mutta tämmöisenä 10-minuuttisena versiona tämä oli tasoltaan vain hyvä. Suurin ongelma oli se, että ottelua katsoessa tuntui siltä, että tämän kaiken oli jo nähnyt aikaisemmin. Sinänsä tuossa tunteessa ei ollut mitään vikaa, koska kaikki nähty oli oikein tasokasta painia (erityisesti loikat kehän ulkopuolelle olivat hiton nättejä), mutta semmoinen erikoisuus ja ainutlaatuisuus tästä jäi puuttumaan. Tuttua ja turvallisen viihdytävää X Divarin meininkiä kuitenkin. Ottelun jälkeen Michael Shane ja Shane Douglas selvittelivät keskinäisiä erimielisyyksiään, mutta New Franchise pysyi vielä turvallisesti yhtenäisenä porukkana.
*** (10:17)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Sabin (Roll up)

Taped interview w/ Jonny Fairplay
Seuraavaksi nähtiin Mike Tenayn haastattelu Jonny Fairplayn kanssa. Melkein jokaisessa TNA:n ppv:ssä oli siis tarjolla yksi Tenayn etukäteen ("aikaisemmin viikolla") tekemä haastattelu jonkun jollain tavalla merkittävän TNA-henkilön kanssa. Tällä kertaa tuo merkittävä henkilö oli tietenkin viime viikolla debyyttinsä tehnyt Jonny Fairplay, jonka Tenay antoi ensin kehua itseään ja lätistä muutenkin turhaa paskaa. Sitten kuitenkin tässä segmentissä tuotiin esille kaksi mielenkiintoista seikkaa. 1) Tenay kysyi Fairplaylta tämän aikaisemmasta historiasta painin parissa: Tenayn tietojen mukaan Fairplay oli nimittäin tehnyt jonkinlaista yhteistyötä Roddy Piperin kanssa. Tämä hermostutti Fairplayn täysin, sillä hän ei omien sanojensa mukaan halua puhua enää ikinä Piperistä. Jaaha, mitähän tästä seuraa. 2) Vihdoin ja viimein Tenay esitti sen kysymyksen, mihin odotin vastausta jo viime jaksossa: Miksi Fairplay oli ylipäänsä tullut TNA:han? Fairplay kertoi tulleensa auttamaan ystäväänsä Don Callista pelastamaan TNA:n ratingsit. Ja saavuttaaksen tuon tavoitteen, hän aikoo tästä lähtien sopivina hetkinä järjestää TNA:n lähetyksissä talk show -segmentin. Kun Tenay kysyi, tarkoittaako hän talk show -segmentillä Piper's Pitin kaltaista osiota, Fairplay poistui paikalta raivostuneena. Hmm, no nyt odotan jatkoa Fairplaylta ainakin vähän enemmän kuin viime viikon jälkeen.


The Gathering w/ James Mitchell vs. Sandman & Mikey Whipwreck
Gatheringin sota Sandmanin kanssa jatkuu edelleen, koska Raven on ollut kateissa vuoden ensimmäisessä ppv:ssä nähdystä beatdownista lähtien. Koska Sandman ei pärjää yksin tätä James Mitchellin kanssa operoivaa heelkaksikkoa vastaan, on hän ottanut tehtäväkseen roudata kaikki työttömät ex-ECW:läiset yksi kerrallaan vierailemaan TNA:n lähetyksissä. Viime viikolla kiertoajelusta sai nauttia Balls Mahoney, tällä kertaa puhtaat vaatteet ja kuuman suihkun itselleen ansaitsi Mikey Whipwreck. Whipwreck oli siis Sandmanin yllätysvastustaja illan otteluun: Sandman ei siis ollut suostunut Gatheringin esittämään haasteeseen siitä, että tämä toisi Ravenin takaisin. Sandmanilla ei ollut omien sanojensa mukaan mitään hajua, missä Raven oli. Whipwreckistä täytyy sanoa, että häntä oli kyllä oikeasti kiva nähdä, ja olisi kiva, jos Whipwreck esiintyisi enemmänkin TNA:ssa.

Höh, tämän ottelun kohtalo harmitti pahasti. Whipwreckiä oli nimittäin todella kiva nähdä pitkästä aikaa, ja mies vaikutti olevan jopa aika hyvässä iskussa, vaikka ei parhaassa mahdollisessa fyysisessä kunnossa ollutkaan. Sandmankin tuntui pirteämmältä kuin pariin viimeiseen viikkoon, ja Gathering otti parin ekan minuutin ajan facejen iskuja tosi näyttävästi vastaan. Sitten tapahtui kuitenkin nopea käänne, ja ottelu lopetettiin aivan seinään. Aikaa ehti kertyä lopulta kolmisen minuuttia, ja lupaavasti alkanut ottelu jäikin vain vaisuksi pikapyrähdykseksi. Ei sitten. Ottelun jälkeen Raven jatkoi taas mind gamesien pelaamista Gatheringin ja James Mitchellin kanssa.
*½ (3:26)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Gathering (Dinero pinned Sandman after Top-Rope Elbow Drop while Punk held Sandman on a Backbreaker position)

In ring angle w/ Don Callis, Redshirts, Jonny Fairplay & Brian Urlacher
Tämän illan odotettu kohokohtahan oli siis hetki, kun Erik Watts ja Don Callis asettuisivat vihdoin toisiaan vastaan ja ratkaisisivat, kumpi jatkaisi TNA:n pomona ja kumpi saisi lähteä. Tuota ottelua oli jo aikaisemmin illalla pohjustettu mm. videoilla ja ennen tätä anglea nähdyllä Simon Diamondin ja Johnny Swingerin haastattelulla, jossa Scott Hudson yritti selvittää, kumpi kaksikosta oli liittoutunut Jarrettin porukan kanssa, kuten Gilbertti väitti. Diamond ja Swinger molemmat vakuuttivat, että Gilbertti puhui paskaa. Mutta nyt oli aika pohjustaa tuota illan ME:tä vielä lisää: Callis, Redshirtsit ja Fairplay saapuivat kehään kertomaan, että Erik Wattsin avukseen hankkima NFL:n joku tunnetuin pelinrakentaja tai jotaineivoisivähempääkiinnostaa Brian Urlacher ei sittenkään saisi olla illan ME:ssä Wattsin ringsidellä. Niinpä Callis vaati Urlacheria saapumaan kehään, jotta hän voisi virallisesti häätää hänet areenalta. Urlacher teki työtä käskettyä, esiintyi ja promosi puisevammin kuin kukaan ikinä TNA:n kehissä ja lopuksi pieksi Redshirtsit ja Fairplayn. Urlacher vieläpä botchasi tuossa lyhyessä pieksennässä köysiin juoksemisen... Ja silti yleisö kävi aivan villinä. Huoh.



Shark Boy & Matt Stryker & Chad Collyer & Eric Young vs. Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro
Tämä ottelu oli tietenkin pohjustusta kahden viikon päästä odottavaan America's X Cupiin, jossa tässä nähtävä neljän meksikolaisen joukkio kävisi TNA:n X-Divarin valiojoukkiota (Jerry Lynn, Elix Skipper, Chris Sabin ja Sonjay Dutt) vastaan. Tuo valiojoukkio nähtiin ennen ottelua haastattelupisteessä, ja ilmeisesti Skipper on tosiaan kääntynyt täysin faceksi (ja samalla kääntänyt Christopher Danielsinkin, jota ei tosin tässä show'ssa nähty). Team TNA seurasi sisääntulorampilta tätä ottelua, jossa siis TNA:n X-Divarin niin sanottu B-Team asettui Team AAA:ta vastaan. Ennen ottelua myös nöyryytettiin taas kerran Kid Kashia, kun tämä yritti saada TNA:n edustajia allekirjoittamaan sopparin, mutta sen sijaan he häätivät Kashin kehästä, minkä jälkeen Kash sai köniinsä Tiny the Timekeeperiltä, Jeremy Borashilta ja Sarah the Ticket Ladyltä. En jaksa enää edes sanoa mitään.

Tämä oli pahin pettymys pitkään aikaan. Kehässä oli neljä TNA:ssa epäsäännöllisesti esiintynyttä mutta lahjakasta nuorta X-Divarin painijaa, ja heitä vastaan asettui kokenut AAA:n nelikko. Kaikkien ennakkokäsitysten mukaan tämän olisi pitänyt olla hieno ottelu, jossa pohjustetaan hyvin America's X Cupia. Aikaakin oli lähes 10 minuuttia, joten kaikki ainekset onnistumiseen olivat olemassa. Toisin kuitenkin kävi: jostain syystä meno oli yllättävän laiskaa, suurin osa ottelijapareista ei tuntunut klikkaavan keskenään, ja lopussa nähdyt spotitkin olivat tyylikkyydestään huolimatta vähän plääh. Ei tämä siis paskaa missään tapauksessa ollut, mutta odotuksiin nähden aikamoisen kehno suoritus. Toivottavasti X Cupissa meksikolaiset ovat paremmassa iskussa.
** (9:08)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro (Guerrera pinned Young after a Juvi Driver)

3 Live Kru (James & Killings) (c) w/ Konnan vs. Redshirts - NWA Tag Team Championship
Callisin valiojoukkoihin kuuluvat Kevin Northcutt ja Joe Legend (joka oli saanut etunimensä takaisin) olivat feudailleet nyt hyvän tovin NWA:n ykkösjoukkuetta America's Most Wantedia vastaan. Viime viikolla nämä joukkueet ottelivat vihdoin ykköshaastajuudesta, ja Redshirts onnistui voittamaan tuon ottelun, kun Naturals teki comebackinsa ja aiheutti tappion AMW:lle. Niinpä punapaitaiset turvamiehet olivat nyt ykköshaastajina 3 Live Krulle, joka oli pysytellyt tästä NWA vs. TNA -sodasta vähän sivussa. Viime viikon etukäteen nauhoitetussa anglessa he olivat esimerkiksi haukkuneet kaikki TNA:n joukkueet ja kiinnittäneet tuossa promossa huomionsa erityisesti Shane Douglasin ja Michael Shanen kaksikkoon. Nyt heidän kannatti kuitenkin kiinnittää huomionsa Redshirtseihin.

Ei tämä itse asiassa ollut niin huono kuin olin etukäteen ajatellut. 3LK on ollut viime aikoina aikamoisen vaisu, ja Redshirtsit eivät koskaan kummoisia painijoita ole olleet, joten näiden kahden porukan kohtaaminen joukkuemestaruusottelussa ei luvannut kummoisia. Koko nelikko oli kuitenkin pistänyt työbuutsit jalkaan, ja kyllä tästä ihan mestaruuskamppailu saatiin aikaan. Suurin ongelma oli se, että kenelläkään (edes Killingsillä tai Jamesilla) ei tuntunut olevan hajua kunnon tarinankerronnasta. Se näkyi kaikkein parhaiten siinä, kun Legend veti tyylipuhtaan Top-Rope Moonsaultin, jollaista hänenkokoisiltaan kavereilta ei lähes koskaan nähdä, mutta tuotakaan spottia ei ollut rakennettu mitenkään, ja se tuntui ottelussa rakentelun puutteen takia täysin perusliikkeeltä. Lopussa Killings sitten väläytteli hienoa osaamistaan, minkä ansiosta ottelun viihdyttävyys pysyi aika hyvänä, vaikka laimea lopetus vähän innostumistani söi. Ihan ok mestaruustaisto kuitenkin, kaukana joukkuemestaruuksien huippuajoista. Shane Douglas ja Michael Shane sekaantuivat otteluun loppupuolella, joten kauna 3LK:n kommenteista elää.
** (7:05)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Redshirts (Northcutt pinned James after Douglas hit James with a chain)

In ring angle w/ Insane Clown Posse, Glenn Gilbertti & David Young
Ennen tätä anglea promottiin jo ensi viikon show'ta, kun Sandman ilmoitti haastattelupisteessä tuovansa ensi viikolla mukanaan Terry Funkin Gatheringia vastaan. Sitten kuitenkin mentiin kehään, jonne saapui viime viikolla katsomossa TNA-debyyttinsä tehnyt Insane Clown Posse. Pellekuvioilla naamansa maalaavat Violent J ja Shaggy 2 Dope olivat toki tuttu WCW:stä mutta kaikkein parhaiten rap-skenestä. Aluksi ICP hehkutti TNA:ta, Mike Tenayta ja tätä jostain syystä TNA-fanien keskuudessa merkittävän suurena porukkana näyttäytyvää ICP-fanien joukkioita, joita kutsutaan Juggaloiksi. ICP:llähän on myös oma painipromootionsa, Juggalo Championshit Wrestling. Sen jälkeen ICP siirtyi haukkumaan Jeff Jarrettia, mutta tuon touhun keskeyttivät Glenn Gilbertti ja David Young. Gilbertti yritti saada ICP:tä liittymään Jarrettin joukkioihin, mutta yllättäen kaksikko ei tuohon suostunut. Niinpä nelikko ajautui nyrkkitappeluun, joka tietenkin päättyi ICP:n voittoon. ICP haastoi Gilbertin ja Youngin ensi viikolle otteluun.


Don Callis vs. Erik Watts - Falls Count Anywhere Match
Noniin, tässä sitä sitten oltiin. Don Callis ja Erik Watts olivat sotineet toisiaan vastaan siitä lähtien, kun Callis oli saapunut promootioon mukaan TNA:n Managing Consultina. Tilanne oli kärjistynyt Callisin johtaman TNA:n ja sports entertainmentin puolella olevan porukan ja Wattsin johtaman NWA:n ja perinteistä painia edustavan porukan sodaksi. Tavallaan tämä oli siis vain jatkoa aiemmalle SEX vs. NWA -sodalle, jossa vain osa henkilöistä oli vaihtunut. Nyt kuitenkin oli tultu tilanteeseen, jossa NWA:n nimittämä authority (Director of Authority Watts) ja TNA:n nimittämä authority (Managing Consult Callis) eivät enää pystyneet tulemaan toimeen keskenään. Niinpä miesten välille oli buukattu Falls Count Anywhere Match, jonka voittaja jatkaisi TNA:n ainoana authoritynä. Jotta kukaan ei sekaantuisi otteluun, kaikki tämän kuvion kannalta merkittävät painijat oli lukittu toisiinsa kiinni käsiraudoilla: esimerkiksi Jerry Lynn oli käsiraudoissa Kid Kashin kanssa, Chris Harris Kevin Northcuttin kanssa jne. jne. Ainut poikkeus oli se, että Sonny Siaki ei ollut käsiraudoitettu Trinityyn, vaikka se oli alkuperäinen suunnitelma, sillä Kid Kash ja Trinity olivat piesseet Siakin backstagella tajuttomaksi. Ennen ottelua Watts veti vielä hyvän promon siitä, kuinka paini on hänen elämänsä. Hän kertoi olevansa niin varma voitostaan, että lupasi yleisölle jo ensi viikoksi käytävän päämestaruusottelun Jeff Jarrettin ja yllätysvastustajan välille.

Mitäpä tästä nyt kertoisi? Aikalailla niin kamalaa roskaa kuin etukäteen saattoikin kuvitella. Koko homma oli ylibuukattu heti ensisekunnista lähtien, mikä oli toki ainut järkevä vaihtoehto tässä tapauksessa, koska ei kukaan halua nähdä Erik Wattsin ja Don Callisin puhdasta painiottelua. Harmi vain, että kukaan (ainakaan allekirjoittanut) ei olisi halunnut nähdä koko ottelua yhtään missään muodossa, koska laatu oli jo etukäteen tiedossa. Annan ottelulle puolikkaan ihan vain siitä syystä, että kieltämättä jännitin ottelun lopputulosta, koska sillä voi olla merkittäviä muutoksia TNA:n tuleviin kuvioihin. Niin ja oli se Wattsin loikka turvavallin yli katsomon puolelle ihan nätti. Muuten paini olikin täyttä paskaa, buukkaus kamalaa kuraa, ringsidellä olevien painijoiden rooli todella typerä - ja homma nyt oli muutenkin hoidettu niin epäuskottavasti kuin mahdollista. Kuvion tärkeimmät painijat oli laitettu toisiinsa kiinni käsiraudoilla mutta sitten kuka tahansa muu saattoi kyllä kävellä paikalle ja sekaantua otteluun? Juuri näin. Lopetus oli ennalta-arvattavuudessaan ja typeryydessään kunnon kirsikka koko paskan päälle. Hyvää työtä TNA.
½ (8:32)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Don Callis (Pinned Watts after Goldielocks interfered and hit Watts with a low blow)

*** Chris Sabin
** Michael Shane
* D-Lo Brown

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #78:sta: En jaksa pidempiä romaaneja tälläkään kertaa kirjoittamaan, sillä tähän mennessä koko vuoden 2004 jokainen show on ollut edellistä huonompi. Ei todellakaan oikea kehityssuunta. Surkeaa, tehkää jotain tälle tilanteelle TNA.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
-
---------------
2. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea

Seuraavaksi No Way Out.

[Kenitys]

NO WAY OUT 2004

No Way Out oli vuoden 2004 ensimmäinen brand exclusive -ppv WWE:ltä, ja sen isännöimisen kunnian sai Smackdown. Samalla tämä oli tuttuun tyyliin WWE:n viimeinen ppv ennen suurta ja mahtavaa WrestleManiaa. Selostajinamme toimivat tutut ja turvalliset Michael Cole ja Tazz. Show'n aluksi kehään kävelivät Torrie Wilson ja Sable, jotka toivottivat yleisön tervetulleeksi, heittivät pari yleisön mielestä kaksimielistä juttua, promosivat uutta Playboyta, jonka kannessa he olivat, ja poistuivat sitten paikalta. Jee.


Scotty 2 Hotty & Rikishi (c) vs. Basham Brothers & Shaniqua - 3 on 2 Handicap Match for the WWE Tag Team Championship
Scotty 2 Hotty oli ollut loukkaantuneena poissa televisiosta vuoden 2002 keväästä vuoden 2003 syksyyn. Lokakuussa hän oli vihdoin palannut Smackdowniin ja muodostanut joukkueen Too Cool -aikaisen ystävänsä Rikishin kanssa. Sympaattinen kaksikko olikin löytänyt nopeasti yhteisen sävelen, ja vihdoin Royal Rumblen jälkeen he kokivat olevansa valmiita haastamaan joukkuemestarit Basham Brothersit mestaruuksista. Kaikkien yllätykseksi S2H ja Rikishi todella onnistuivat voittamaan vyöt Bashameilta, ja tuota eivät Bashamin veljekset niin vain sulattaneet. Seuraavien viikkojen aikana Danny ja Doug sekä heidän domina-managerinsa Shaniqua keskittivät hyökkäyksensä uusien joukkuemestareiden heikompaan osapuoleen Scottyyn. Lopulta he saivat suostuteltua Paul Heymanin buukaamaan No Way Outiin uusintaottelun, jossa Bashameiden lisäksi olisi mukana myös heidän managerinsa. Tämä ottelu muuten jäi Shaniquan viimeiseksi WWE-esiintymiseksi. Pian NWO:n jälkeen hänet tiputettiin OVW:hen, josta hänet potkittiin vuoden loppuun mennessä.

Tämä oli ihan kiva muttei millään tavalla ainutlaatuisen säväyttävä avaus illalle. Sinänsä ottelu hoiti kyllä openerin tehtävän ihan hyvin, koska openerin tarkoituksena on kuitenkin saada yleisö hyvin mukaan, ja koko katsomo tuntui syttyvän hienosti tunnelmaan, kun Scotty 2 Hottyn ja Rikishin sympaattinen joukkue pääsi vauhtiin. Muutenkin joukkuepainiotteluna tämä kohtaaminen oli ihan toimiva, ja jopa Shaniquan rooli hoidettiin tässä ottelussa oikein toimivasti. Harmi vain, että mitään kovin hämmästyttävää tai joukkuepainistandardeilla kovin erikoista ei tässä ottelussa nähty. Vähän kaipaisi nyt Smackdowninkin joukkuedivari jonkinlaista piristysruisketta.
**½ (8:16)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Scotty 2 Hotty & Rikishi (Rikishi pinned Shaniqua after a Banzai Drop)

Jamie Noble vs. Nidia - Blindfold Match
Kuten Royal Rumblen arvostelussa kerroin jo, Jamie Noblen ja Nidian kuvio oli alkanut siitä, kun syksyllä Noblen ja Tajirin välisessä ottelussa Tajiri oli puhaltanut Nidian kasvoille ennennäkemättömän Black Mistinsä. Nopeasti paljastui, että tuo Black Mist oli sokeuttavaa ja että Nidia menetti näkönsä. Tämä teki aikamoisen särön Noblen ja Nidian suhteeseen, joka oli ollut menossa vaihteeksi parempaan suuntaan, koska hillbilly Noble oli hiljattain perinyt huikean summan rahaa ja hän oli alkanut käyttää rahojaan Nidiaan ostamalla tälle kaikenlaisia kalliita lahjoja. Nidian sokeutumisen jälkeen Noble ei osannut suhtautua tyttöystäväänsä kovin hyvin, ja pian hän alkoi käyttää Nidian heikkoutta halpamaisesti hyväkseen voittaakseen otteluita. Monessa tapauksessa Nidia ei edes tajunnut, että Noble oli käyttänyt häntä hyödyksen voittaakseen ottelun. Lopulta tilanteeseen tuli muutos, kun Nidia aiheutti Royal Rumblessa vahingossa tappion Noblella Cruiserweight-mestaruusottelussa. Noble raivostui tästä täysin Nidialle, mutta sai maistaa omaa lääkettään, kun pian Rumblen jälkeen Nidia ilmestyi Smackdowniin näkönsä takaisin saaneena ja koko hyväksikäytön tajunneena. Nidia heitti yleisöön kaikki Noblen rahat ja luottokortit, ja seuraavalla viikolla hän tuhosi Noblen Nidialle ostaman kalliin minkkitakin heittämällä sen silppuriin. Tämä oli liikaa Noblelle, ja niinpä entisen pariskunnan välille buukattiin NWO:hon ottelu, jossa Noble joutuisi vaihteeksi sokean rooliin painimalla huppu päässään.

En voi väittää olevani tämän storylinen suurimpia ystäviä, koska se ei varsinaisesti tehnyt mitään hyvää sen enempää Nidian kuin varsinkaan Jamie Noblen uralle. Harmittaa, kuinka koko vuosi 2003 oli Noblella aika sivussa olemista, ja nyt kun hän pääsee vuoden 2004 alussa ottelemaan ppv:eihin, on kaikissa kohtaamisissa kyse hänen tyttöystävästään. En tiedä, olisiko Noblen ja Nidian ottelusta saanut millään tavalla mitenkään kiinnostavaa tai painillisesti viihdyttävää ottelua, joten tavallaan ymmärrän, miksi tähän lisättiin Blindfold-stipulaatio. Tuolla tempulla ainakin yleisö saatiin naureskelemaan ottelulle vähän enemmän, ja hommassa oli erikoisstipulaation vuoksi poikkeuksellinen tarina. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ottelu oli aikalailla täyttä turhuutta ja muutamaa Nidian yllättävän nättiä Dropkickiä lukuun ottamatta aika väsyttävää katsottavaa. Noble näytti paikoitellen tosi typerältä. Puhtaasti huono lisä ppv:hen. Toivottavasti tämä feud oli tässä.
* (4:23)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jamie Noble (Trailer Hitch)

World's Greatest Tag Team vs. APA
Jostain täysin käsittämättömästä syystä WWE ei ollut päästänyt Shelton Benjaminia ja Charlie Haasia ottelemaan ppv-tason joukkueotteluissa Vengeancen jälkeen, vaikka he ovat koko ajan olleet aktiivisena osana Smackdownin joukkuedivarissa. Kovin korkealla he eivät tosin ole olleet, sillä Los Guerrerosien ja Basham Brothersien tapaiset joukkueet saivat päähuomion vuoden 2003 viimeisinä kuukausina. Nyt WGTT oli taas nousemassa enemmän esille, ja ppv:tä edeltävässä Smackdownissa he olivat päättäneet tehdä uuden nousun pistämällä ensimmäisenä nippuun pitkäaikaisen WWE:n klassikkojoukkueen APAn. APAn tarina alkoi olla vähitellen päättymäisillään, koska Faarooq oli tällä hetkellä todella heikossa kunnossa, ja niinpä Bradshaw olikin viime aikoina paininut paljon itsekseen ja hoitanut suurimman osan joukkueotteluissakin. APA kuitenkin tahtoi vielä kerran nousta joukkuedivarin huipulle, ja se voisi onnistua WGTT:n voittamiselle. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa WGTT oli tuhonnut Bradshaw'n käden pahasti, ja niinpä hän joutui nyt pitämään siinä kipsiä.

Ehkä hieman yllättäen annan tälle ottelulle huonomman arvosanan kuin openerille, vaikka tässä oli mukana ehdottomasti Smackdownin lahjakkain ja viihdyttävin joukkue. Ja ei, en puhu nyt Bradshaw'sta ja Faarooqista vaan World's Greatest Tag Teamista. WGTT on tosiaankin yksi kaikkien aikojen suosikkijoukkueistani, ja he pystyvät lähtökohtaisesti aina perhanan koviin otteluihin. Tässä ottelussa oli kuitenkin sen verran moni asia pielessä, että edes WGTT ei pelastanut sitä. Ensinnäkin tällä ottelulla ei ollut mitään järkevää taustatarinaa tai perusteltua syytä olla ppv-tasoisen tapahtuman kortissa. Toiseksikin tämä ottelu oli rakenneltu mahdollisimman tylsällä tavalla: WGTT buukattiin suurimman osan ottelusta telomaan pelkkää Bradshaw'n kättä, jota John Layfield ei edes osannut myydä. Kun tästä oli pääty, alkoi WGTT teloa Faarooqin kättä. Kolme neljäsosaa ottelusta oli käden telomista. Kun tähän yhdistää ottelun onnettoman taustan, ei liene ihme, että yleisö oli suurimman osan ottelusta kuollut. Onneksi WGTT kuitenkin teki parhaansa, ja onneksi ottelun alku- ja loppupuolella oli myös oikein toimivat ja viihdyttävät hetkensä. Niitä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, jotta tämä olisi noussut tasoltaan tv-ottelua paremmaksi kohtaamiseksi. Silti tämä kokonaisuudessaan juuri tuntuikin, ihan kivalta tv-ottelulta. Ei yhtään enempää.
** (7:21)
Voittajat:

Spoiler: näytä

World's Greatest Tag Team (Benjamin pinned Bradshaw after a Superkick)

In ring angle w/ Paul Heyman, Brock Lesnar & Goldberg
Tässä välissä nähtiin merkittävä in ring -angle, jonka pääpointti oli siinä, että Raw'n supertähti Goldberg oli juuri saapunut katsomon eturiviin lipulla, jonka Raw'n sheriffi Steve Austin oli antanut hänelle viimeisessä Raw'ssa ennen NWO:ta. Syy tuohon lipun antamiseen oli tietenkin se, että Brock Lesnar ja Goldberg olivat ottaneet niin Survivor Seriesissä kuin Royal Rumblessakin verbaalisesti yhteen backstagella ja että jälkimmäisen yhteenoton seurauksena Brock Lesnar oli rynnännyt kehään kesken Rumble-ottelun ja pilannut Goldbergin Rumblen aiheuttamalla tämän eliminoinnin ottelusta. Goldberg oli aivan raivoissaan tuosta, ja Rumblesta lähtien hän oli hautonut kostoa Lesnarille. Toistaiseksi siihen ei ollut tullut mahdollisuutta, koska miehet painivat eri brändeissä. Austin tahtoi kuitenkin hämmentää hieman soppaa lähettämällä Goldbergin NWO:hon.

Tätä ei Smackdownin General Manager Paul Heyman sulattanut, ja niinpä hän saapui kehään heti, kun Goldberg oli ilmestynyt areenalle. Heyman käytti kehäaikansa aukomalla päätään Goldbergille ja ilmoittamalla, että tämä joutuu todella suuriin ongelmiin, jos hän nousee katsomon puolelta sekunniksikaan kehäalueen puolelle, jonne hän ei tänä iltana kuulu. Heymanin puheen keskeytti itse WWE-mestari Lesnar, joka aukoi päätään Goldbergille monta kertaa pahemmin kuin Heyman ja päinvastoin kuin Heyman, haastoi tätä nousemaan kehään. Lesnar ilmoitti, että Goldberg on todellinen nössö, jos hänellä ei ole munaa nousta kohtaamaan vihaamaansa miestä kehässä vihdoin, kun hänellä on siihen mahdollisuus. Jonkun aikaa Goldberg kuunteli Lesnarin päänaukomista hammasta purren, mutta lopulta Lesnar meni liian pitkälle, ja Goldberg ryntäsi kehään. Lesnar meinasi ensin saada piestyä Goldbergin kehässä, mutta Goldberg taisteli tilanteesta voittajaksi ja iski Lesnarin kanveesiin Jackhammerilla. Kun WWE-mestari makasi tajuttomana maassa, raivostunut Heyman huusi turvamiehiä paikalle, ja Goldberg talutettiin paikalta pois poliisisaattuesssa.


Hardcore Holly vs. Rhyno
Jos WGTT:n ja APAn feudin tausta oli kohtuullisen fillerimäinen ja perustui vain siihen, että molemmat olivat päättäneet viimeisimmässä Smackdownissa nousta joukkuemestaruuskuvioihin toisen joukkueen kustannuksella, ei tässä Hollyn ja Rhynon kuviossa ollut yhtään parempi tilanne. Koko homma oli lähtenyt siitä, että Holly ja Rhyno olivat kohdanneet toisensa ppv:tä edeltävässä Smackdownissa ja Rhyno oli raivostunut ottelussa siitä, ettei saanut päihitettyä Hollya. Niinpä hän oli lopulta ruvennut lyömään Hollya nyrkeillä niin kauan, että tuomarin oli pakko diskata Rhyno. Uusintaottelu buukattiin NWO:hon ppv:tä edeltäneessä Heatissa, "jee".

Jos joskus tarvitsette fillerin määritelmää, katsokaa tämä ottelu. Sen jälkeen ei tarvitse sanoa yhtään mitään. Tässä oli kaikki, mitä oppikirjamaisen tylsälstä filleriltä voidaan vaan vaatia. Tällä ei ollut mitään järkevää taustaa ja tässä oli kaksi tällä hetkellä täysin tyhjän päällä olevaa midcarderia painimassa ilman minkäänlaista panosta. Kirsikkana kakun päällä oli sitten vielä se, että paini oli kohtuullisen yhdentekevää. Olin jo sanomassa, että heikkoa, sillä meinasin pitkään antaa tälle arvosanaksi *½:n, mutta lopussa nähty Rhynon kova yritys nosti tämän juuri ja juuri kahteen tähteen. Eniten tässä ottelussa harmittaa juuri se, että Rhynolla olisi potentiaalia niin paljon enempään ja niin paljon mielenkiintoisempiin kuvioihin, mutta sen sijaan hän vetää turhia otteluita HC Hollyn kanssa. Sääliksi käy. Kaikki pisteet siis Rhynolle siitä, että hän yritti tässä oikeasti (toisin kuin Holly), mutta se ei riitä tv-ottelumeininkiä parempaan suoritukseen.
** (9:54)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Hardcore Holly (Alabama Slam)

Rey Mysterio (c) w/ Jorge Paez vs. Chavo Guerrero w/ Chavo Guerrero Sr. - WWE Cruiserweight Championship
Tämän feudin tarina alkoi siitä, että RR:n jälkeisessä Smackdownissa Eddie Guerrero löydettiin pukuhuoneesta tajuttomaksi piestynä. Eddien läheinen ystävä Rey oli paikalla huolehtimassa Eddien kunnosta, kun hoitohenkilökunta ja myös GM Paul Heyman saapuivat paikalle. Kohta pukuhuoneeseen ilmestyivät norkoilemaan myös Chavot Junior ja Senior, jotka lähinnä naureskelivat sukulaisensa tilanteelle. Mysterio oli aivan varma siitä, että Chavot olivat jälleen tämänkin hyökkäyksen takana, ja niinpä Mysterio hyökkäsi suoraan molempien kimppuun, kunnes hänet saatiin rauhoitettua. Seuraavalla viikolla Chavo Jr. ilmoitti, että hän ei pidä siitä, miten Mysterio on sotkeutunut hänen ja Eddien väliseen tilanteeseen ja miten hän syytti Chavoa viime viikon hyökkäyksestä ilman mitään syytä. Lisäksi Chavo sanoi, että maskillaan Rey halvensi koko meksikolaista painiperinnettä, ja niinpä hän tahtoi päästä pieksemään Mysterion rehdissä ottelussa. Chavo lupasi, että tuon ottelun päätteeksi hän repisi Mysteriolta maskin pois. Heyman buukkasi tuon ottelun NWO:hon, mutta jo edeltävinä viikkoina Mysterio joutui useamman kerran rajuihin 2 vs. 1 -yhteenottoihin, kun molemmat Chavot kävivät hänen kimppuunsa. Lopulta Mysterio sai kuitenkin apua, kun tunnettu meksikolainen nyrkkeilijä Jorge Paez ilmestyi eräässä Smackdownissa Reyn avuksi Chavoja vastaan, ja Mysterio ilmoitti, että NWO:n ottelussa Paez olisi hänen ringsidellään.

Mietin hyvän aikaa mahdollisuutta antaa tälle jopa huippuarvosana, koska kyseessä oli kuitenkin yli 15-minuuttinen ja kovatasoinen taistelu kahden huippuluokan cruiserweight-painijan välillä. Vaihteeksi oli taas todella hyvä fiilis WWE:n CW-divarista ja siitä, miten hyvin sitä voidaan parhaimmillaan huomioida ppv:ssä. Juuri tällaista promoa cruiserweight-olisi tähän aikaan tarvinnut enemmänkin WWE:ssä. WWE:llä olisi nykyrosterillaankin mahdollisuus paukutella tällaisia CW-otteluita, mutta he ovat päättäneet, ettei sen tarvitse kuulua enää heidän repertuaariinsa. Todella harmi. No niin mutta siis. Ottelu oli taidokas ja siinä nähtiin hieno tarina kahden konkarimaisen CW-painijan kertomana. Oli kuitenkin pieni ongelma: jotenkin tuntui, että ottelussa päästy ihan täydelle teholle missään vaiheessa, ja lisäksi lopetus tuntui harmillisen laimealta. Jotenkin tästä tuntui puuttuvan se aivan viimeinen puristus, ja tuon tunteen takia tämä ei kaikesta hienosta työstä huolimatta ole huippuottelu. Hieno kamppailu CW-mestaruudesta joka tapauksessa.
***½ (17:21)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chavo Guerrero (Roll up)

Kurt Angle vs. Big Show vs. John Cena - WrestleMania XX Title Shot
Royal Rumble päättyi siihen, että Smackdownin painija Chris Benoit juhli Royal Rumble -voittoaan. Siitä huolimatta nyt oltiin siinä tilanteessa, että kolme aivan muuta miestä otteli siitä, kuka pääsisi painimaan WWE-mestaruudesta WrestleManiassa. Syykin oli yksinkertainen: Benoit oli käyttänyt Rumble-voiton tarjoamaa mahdollisuutta siirtyä voiton ansiosta toiseen brändiin ja haastaa tuon brändin päämestari. Niinpä Smackdown tarvitsi uuden haastajan WrestleManiaan. Heel- ja face-roolien välillä toistaiseksi tasapainotteleva Kurt Angle oli sitä mieltä, että hän olisi ilmiselvästi ykköshaastaja. Syy tähän oli se, ettö hän oli ollut viimeinen painija, joka oli eliminoitu RR:n jälkeisessä Smackdownissa nähdyssä historian ensimmäisessä tv-tason Royal Rumble -ottelussa, jossa oli ratkaistu päämestaruuden haastaja NWO:hon. US-mestari Big Show ja John Cena eivät kuitenkaan olleet samaa mieltä, ja niinpä näiden kolmen välillä käytiin backstagella raju sanojenvaihto, joka päättyi siihen, että Heyman buukkasi nämä kolme toisiaan vastaan ykköshaastajuusotteluun NWO:hon. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa joku oli hyökännyt Anglen kimppuun backstagella, ja Angle oli varma, että se oli joko Cena tai Show. Niinpä hän keskeytti näiden kahden välillä käydyn Smackdownin ME-ottelun hyökkäämällä molempien kimppuun.

Tämä oli ihan mukava muttei millään tavalla erityisen mieleenpainuva kolmen äijän vääntö. En oikeastaan edes osaa sanoa tästä hirveästi mitään, koska nautin kyllä ottelun katsomisesta ja erityisesti sen viimeiset minuutit olivat todella nopeatempoista meininkiä, mutta toisaalta tämä ei kuitenkaan ollut millään tavalla kovin huikean mieleenpainuva koitos. Kokonaisuutena jäädään kuitenkin selvästi plussan puolelle, koska reilun 10 minuutin aikana oli tarjolla paljon hyvää ja viihdyttävää painia. Muutamia huippukohtia olivat Cenan FU Big Show'lle ja Show'n vastaanottama todella rajulta näyttänyt Angle Slam kehästä ulos. Plussaa pitää antaa Cenalle hyvästä polvivamman myymisestä. Paljon parempaa työtä kuin WrestleMania 23:ssa. Kuten What sanoi aikoinaan tätä saman tapahtuman arvostelua kirjoittaessaan, spoilereissa piilee aikamoinen ylläri.
*** (12:18)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Kurt Angle (Made Cena tap out with a Ankle Lock)

Brock Lesnar (c) vs. Eddie Guerrero - WWE Championship
Kuten edellä sanoin, Chris Benoit oli siirtynyt Raw'hon ja jättänyt SD:n mestaruuskuviot oman onnensa nojaan. Niinpä RR:n jälkeisessä Smackdownissa Paul Heyman ilmoitti, että SD:ssä käytäisiin historian ensimmäinen televisiotason Royal Rumble -ottelu, johon osallistuisi 15 SD:n parasta painijaa ja jonka voittaja kohtaisi Brock Lesnarin päämestaruudesta NWO:ssa. Tuon ottelun voittaja marssisi takuuvarmana mestarina WrestleManiaan. Huikean ottelun päätteeksi Eddie Guerrero eliminoi viimeisenä Kurt Anglen ja saavutti vihdoin sen, mitä hän oli tavoitellut koko pitkän, paikoitellen upean ja paikoitellen henkilökohtaisten ongelmien takia hyvin vaikeaksi muodostuneen uransa ajan. Eddie oli vihdoin noussut päämestaruuden ykköshaastajaksi. Seuraavien viikkojen aikana nähtiin Eddien ja Lesnarin välillä hienoja vahvasti promopitoisia angleja, joissa Lesnar teki selväksi sen, että hänen mielestään Eddien kokoisella painijalla ei olisi yhtään mitään mahdollisuutta Lesnaria vastaan NWO:ssa. Eddie kuitenkin onnistui yhdellä viikolla lyömään Lesnarin tajuttomaksi WWE-mestaruusvyöllä, ja sen jälkeen hän juhli kehässä tuo mestaruusvyö vyötäisillään. Eräällä viikolla Lesnar seisoi meksikolaiseksi pukeutuneena kehässä mariachi-bändin kanssa pitääkseen Eddielle etukäteisjuhlat, koska NWO:ssa Eddiellä ei olisi mitään juhlanaiheita. Kun Eddie saapui kehään vastatakseen Lesnarin pilkkaan, seurasi tilanteesta todella tiukka sanasota, jossa käytiin läpi myös Eddien päihdeaddiktiovaiheet. Lopulta Eddie myönsi olevansa addikti, mutta nykyisin hänen addiktionsa on voittaminen, eikä mikään muu kuin kaikkien näiden vuosien jälkeen firman päämestariksi nouseminen tyydyttäisi hänen addiktiotaan.

Tämähän oli aivan perkeleellisen kova mestaruusottelu! Kaikesta hehkutuksesta huolimatta en olisi etukäteen uskonut, että tästä kohtaamisesta saataisin näin kovalaatuinen vääntö, vaikka tiesin kyllä, että parhaimmillaan Eddie ja Lesnar pystyisivät mihin tahansa. Aikaisemmin nähdyllä Goldbergin ja Lesnarin kohtaamisella ei onneksi ollut vaikutusta tämän ottelun rakenteeseen. Pelkäsin myös sitä, että Goldbergin pakollinen sekaantuminen otteluun pilasi koko loppuosion. Näin ei kuitenkaan käynyt: Goldbergin osuus oli juuri täydellinen eikä vienyt mitään ottelulta pois. Sen sijaan Lesnar ja Eddie hoitivat 30-minuuttisen huikean kamppailun ensimmäisestä minuutista viimeiseen aivan huikealla tykityksellä. Lesnar näytti kaikki mahdolliset osaamansa voimaliikkeet, ja Eddie myi jokaikisen niistä lähes täydellisesti. Eddie puolestaan väläytti mielettömistä paikoista vedettyjä Headscissorseita, joissa Lesnar oli upeasti mukana. Lisäksi Eddie työsti Lesnarin jalkaa hitaasti mutta varmasti, ja tuo jalka pidettiin hyvin ottelun tarinassa mukana. Muutenkin ottelu eteni todella uskottavasti Lesnarin dominoinnista vähitellen tilanteeseen, jossa Eddiekin pääsi mukaan. Upeaa työtä kaikin puolin. Ehdottomasti positiivinen yllätys huikeudessaan. Kiistaton MOTYC, ja tietenkin ottelun jälkeiset hetket ovat aivan ehdotonta painiviihteen klassikkokamaa.
****½ (30:07)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (Frog Splash)

*** Eddie Guerrero
** Brock Lesnar
* Rey Mysterio

Kokonaisarvio No Way Outista: WWE:llä oli muun muassa tässä show'ssa nyt aivan päinvastainen ongelma kuin TNA:lla. ME-kuviot toimivat hyvin ja tarjoavat huonoimmillaankin hyviä ja parhaimmillaan aivan huikeita otteluita. Sen sijaan alakortti tuntui tässä show'ssa täysin yhdentekevältä ja omiin silmiini vielä paljon heikommalta kuin Rumblessa, vaikka painin laadussa mitattuna oltiin aika tasoissa RR:n alakortin kanssa. Jotenkin tämä kokonaisuus jätti vain todella platkun fiiliksen koko show'n ensimmäisestä puolikkaasta. Onneksi lopulta kehään tuotiin CW-painijat, jotka pelastivat todella paljon. Ykköshaastajuusottelu oli hyvä muttei millään tavalla ikimuistettava, mutta se ei onneksi haittaa, koska päämestaruusottelu oli sitten ilmiömäinen veto. Silti tästä jäi minulle astetta heikompi fiilis kuin RR:stä, ja oikeasti WWE:n on panostettava myös alakorttiinsa, jos he haluavat taas kunnon arvosanoja. Tämä jää niukasti Hyvän alapuolelle, eli arvosana on Ok.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
---------------
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
---------------
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea

Sitten taas TNA:ta.

[Kenitys]

Hyvää pääsiäistä kaikille :-----)


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - HELMIKUU 2004

Helmikuussa nähtiin taas muutamia harmillisia ja muutamia ei niin harmillisia painijoiden katoamisia. Kaikkein ikävintä oli ehdottomasti se, että Christopher Danielsia ja Low-Ki'tä ei nähty näissä show'issa ollenkaan. Muut katoamiset eivät satuta sitten niin paljoa. D-Lo Brownia ei ole nähty sen jälkeen, kun Abyss paiskasi hänet pöydästä läpi tammikuun viimeisessä show'ssa. Ruudusta ovat poistuneet myös Sandmanin yhden illan apurit Whipwreck ja Mahoney ja X-Divarissa pistäytyneet Matt Stryker, Chad Collyer ja Eric Young.

---------------------------------------

Weekly PPV #79 (4.2.2004)

Tag Team Match
Glenn Gilbertti & David Young vs. Insane Clown Posse
** (6:45)

Singles Match
Kid Kash vs. Sonny Siaki
** (5:21)

Singles Match
Abyss vs. El Leon
*½ (7:34)

Tag Team Match
The Gathering w/ James Mitchell vs. Sandman & Terry Funk
* (5:04)

NWA Tag Team Championship Match
Redshirts (c) vs. Abyss & AJ Styles
**½ (11:12)

NWA World Heavyweight Championship Match
Jeff Jarrett (c) w/ Redshirts & Don Callis vs. Dustin Rhodes w/ Erik Watts
** (7:06)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Insane Clown Posse def. Glenn Gilbertti & David Young
Sonny Siaki def. Kid Kash
Abyss def. El Leon via DQ
The Gathering def. Terry Funk & Sandman
AJ Styles & Abyss def. Redshirts (c) for the NWA Tag Championship
Jeff Jarrett (c) def. Dustin Rhodes to retain the NWA World Heavyweight Championship

Hyvät uutiset:

1. New Management -kuvio avaa hyviä mahdollisuuksia ja tarjosi pari kohtuullisen lupaavaa ratkaisua.

• 1. Vähissä ovat tämän show'n hyvät puolet. Tosiaan, viime ppv:n päätteeksi Erik Watts hävisi Don Callisille, kun hänen (ex)-tyttöystävänsä Goldielocks teki "yllättävän" turnin ja auttoi Callisin voittoon. Niinpä tämän illan teema oli Don Callisin, Jeff Jarrettin ja Jonny Fairplayn julistama "New Managementin" aikakauden alku. Sinänsä pitää antaa TNA:lle plussaa siitä, että he saivat oikeasti ratkaistua tämän Callis vs. Watts -kuvion ja että toinen sai tehtävässään kenkää. Callisin ja Jarrettin rautanyrkillä hallitsema TNA voi olla ihan mielenkiintoista seurattavaa: tässäkin show'ssa he mm. buukkasivat Sonny Siakin otteluun, jossa tämä hävitessään joutuu lähtemään TNA:sta, ja El Leonin otteluun, jossa tämä hävitessään joutuu luopumaan maskistaan. Tykkäsin myös siitä, kuinka Chris Harris pistettiin show'n avanneessa New Managementin juhlinta-anglessa rohkeasti vastustamaan Callisia ja Jarrettia. En kuitenkaan tykännyt siitä, että Harrisia ei vielä tässä show'ssa rangaistu mitenkään teostaan. Odotan rangaistusta nopeasti. Niin ja tykkäsin myös siitä, että Callis antoi Jeremy Borashille, Tiny the Timekeeperille ja Sarah the Ticket Ladylle rehellisesti kenkää, kun nämä taas kerran sekaantuivat Kid Kashin kuvioihin. Ehkä tämä Kashin sota näitä luusereita vastaan on vihdoin ohi.

Huonot uutiset:

1. Jeff Jarrettin buukkaus on surkeaa
2. Päämestaruuskuvioiden buukkaus on onnetonta
3. AJ Stylesin buukkaus on paskaa
4. Kid Kashin buukkaus on toivotonta
5. Erik Wattsin buukkaus on kuraa
6. New Management -kuvion buukkaus on paikoitellen epäloogista ja typerää
7. Keskikortin kuviot junnaavat paikallaan
8. X-Divisioona loistaa poissaolollaan
9. Kaikki ottelut olivat turhia, huonoja tai molempia

• 1. Jeff Jarrett on todellakin firman päämestari, se on käynyt selväksi. Lisäksi hän tuntuu olevan nykyisin Callisin rinnalla koko TNA:n hallitsija, joten Jarrettia työnnetäneen kurkuistamme alas myös aivan tarpeeksi seuraavien viikkojen aikana. Tämä Jarrett-show alkaa ikävä kyllä kyllästyttää pahasti, varsinkin kun Jarrettilla ei oikeasti ole heel-mestarina tarjottavana mitään jännittävää tälle yhtiölle.
• 2. Vaikka Jarrettin buukkaus onkin onnetonta, vielä pahemmassa jamassa on päämestaruuskuvioiden buukkaus. En oikeastaan tiedä, mitä tämän jakson jälkeen pitäisi enää edes sanoa koko tilanteesta... Kyllä vain, Jarrett puolusti tässä show'ssa mestaruuttaan ensimmäisen kerran sitten joulukuun ensimmäisen show'n. Tämä oli toinen Jarrettin mestaruuspuolustus tällä mestaruuskaudella, vyön Jarrett voitti lokakuussa. No, ainakin Jarrett puolusti mestaruuttaan... Dustin Rhodesia vastaan. Kyllä, Dustyn poika Dustin teki yllättävän TNA-debyyttinsä tässä: Goldustin ja WWE:n soppari oli umpeutunut vuoden 2003 lopussa, joten oli ilmeisesti aika siirtyä uusiin kuvioihin. Tykkään kyllä sinänsä Dustinista, mutta miehen iskeminen suoraan päämestaruusotteluun on aivan järjetöntä paskaa. Vielä paskemmaksi tämä muuttuu, jos Rhodesia aiotaan pitää noissa kuvioissa pidempään. AJ Styles on ansainnut vaikka kuinka monta kertaa mestaruusottelun, mutta mitään ei tapahdu. Tämän show'n alussa Jarrett julisti olevansa taisteleva mestari puolustamalla vyötään Erik Wattsin viime viikolla lupaamaa yllätysvastustajaa vastaan, vaikka Watts ei enää vallassa olekaan. Sen jälkeen hän vielä korosti, että vastustaja ei voi olla AJ Styles, koska tämä on edelleen loukkaantuneena... PAITSI ETTÄ STYLES TEKI MYÖHEMMIN SHOW'SSA COMEBACKIN! Se ei kuitenkaan vaikuttanut tähän kuvioon mitenkään, eikä Styleskään tuntunut olevan moksiskaan siitä, että joku aivan muu saa sen mestaruusottelun, mitä hänelle on lupailtu. j******ta mitä paskaa. Kaikki facet muuten ilmoittivat avausanglessa tietävänsä, kuka Jarrettin yllätysvastustaja on, joten ilmeisesti he olivat enemmän Rhodesin kuin Stylesin puolella.
• 3. Aika pitkälti se Stylesin buukkaus tuli jo käsiteltyä yllä. Aivan onnetonta, kuinka TNA yrittää jotenkin väkisin ilmeisesti tehdä siitä Stylesin jossain vaiheessa (toivottavasti) koittavasta voitosta vielä suurempaa, vaikka se olisi tarpeeksi suurta jo nyt. Oikeastaan tilanne muistuttaa hyvin paljon Daniel Bryanin asemaa WWE:ssä vuoden 2014 alussa. Mutta joo, päämestaruusotteluiden sijaan Styles buukataan paskantärkeisiin joukkuemestaruusotteluihin, joissa hän ottelee pahimman vihamiehensä Abyssin kanssa uusia joukkuemestareita Redshirtsejä vastaan, vaikka Redshirtsit ja Abyss ovat samalla puolella. Tarvittiinko tätä lisäkäännettä ihan oikeasti mihinkään?
• 4. Kid Kashista tehtiin jälleen kerran toivoton pelle. Vuosi sitten tähän aikaan hän otteli muuten Sonny Siakin kanssa X-Divisioonan mestaruudesta ja oli yleisön rakastama face. Nyt hän otteli Sonny Siakin kanssa ottelussa, jossa ilmeisesti Siakista yritettiin tehdä väkisin facea, vaikka yleisöä ei pahemmin kiinnostaisi olla kummankaan puolella. Lisäksi Kash otti jälleen kerran turpaan Borashilta, Tinyltä ja Sarahilta, joten tällä hetkellä Kash ei ole millään tavalla uskottava.
• 5. Erik Watts tosiaan joutui eroamaan viime viikon ottelun päätteeksi, mutta sepä ei tarkoita, että Watts olisi poissa. Sen sijaan ennen Main Eventiä Watts saapui paikalle katsomosta ja ilmoitti, että nyt hänestä tulee taas tavallinen painija. Sinänsä ihan loogista, koska sellainen hän oli ennen pomon roolia. Loogista oli myös se, että Watts ilmoitti nyt säntäävänsä suoraan ykkösvihamiehensä Jarrettin kimppuun ja jatkavansa tämän kanssa siitä, mihin jäi TNA-debyyttinsä aikoihin viime vuoden keväällä. Tuolloin Watts muun muassa kuristi Jarrettia rajusti eräässä show'ssa (tuolloin Watts oli heel ja Jarrett face). Tässä ne hyvät puolet. Huonot puolet olivat sitten siinä, että näiden kovien sanojen jälkeen Watts ei suinkaan rynnännyt backstagella etsimään Jarrettia, vaan hän aloitti istumalakon keskellä kehää ja ilmoitti istuvansa siinä niin kauan, että Jarrett saapuu paikalle. Mitä paskaa TNA? Mitä kamaa te buukkaajat oikein vedätte? Tässä ei ole järjen hiventä? Tämän jälkeen jouduimme seuraamaan vielä todella kiusallista esiintymistä, kun Jarrettin sijaan Goldielocks saapui paikalle ja alkoi pilkata sekä syyllistää Wattsia tämän käytöksestä heidän seurustelunsa aikana. Lopuksi Goldie veti tietenkin ultimaattisen heelin "feikkasin orgasmini"-kortit, jossa vaiheessa minua alkoi kiinnostaa tämä parisuhdekuvio aivan vitusti... Ei vaan ei alkanutkaan. Onneksi Watts sai tästä tarpeekseen ja oli piestä Goldien, mutta tuolloin Jarrett sitten sekaantui tilanteeseen. Tykkäsin tosiaan Wattsin promon alkuosasta näin logiikan takia, mutta en kyllä todellakaan tahdo nähdä mitään Jarrett vs. Watts -feudia, joten oikeastaan en tykännyt siitäkään :D
• 6. Show'n ainoassa hyvässä puolessa kehuin New Management -kuvion potentiaalia, mutta ikävä kyllä tässäkin kolikossa oli se huono puolensa. Osittain kuvio oli erittäin epälooginen ja typerä. Esimerkiksi: Jarrettin lakimies saapui New Managementin juhlinta-anglen aikana kehään ilmoittamaan, että Erik Wattsin hävittyä Don Callisille myös koko NWA Board of Directors joutuisi eroamaan. Ahaa? Minkä takia? Minulle selitykset eivät auenneet ollenkaan. En myöskään ihan sulattanut sitä, että Jarrett ja Callis saavat uhkailla kaikkia painijoita, koska jos he eivät tottele näitä kahta, ovat he "rikkoneet sopimustaan" ja heidät voidaan erottaa. Ja jos tilanne tosiaan on tämä, ne uhkaukset voitaisiin ainakin toteuttaa. Jarrett nimittäin avausanglessa sanoi Simon Diamondille ja Johnny Swingerille, että ellei näistä toinen hyppäisi Jarrettin puolelle (kuten Glenn Gilberttin mukaan toinen oli luvannut tehdä), molemmat saisivat kenkää. Diamondia tai Swingeriä ei kuitenkaan nähty enää show'n aikana muussa kuin etukäteen nauhoitetussa anglessa, joten koko kuvion tilanne jäi mysteeriksi. Saivatko he nyt potkut? Ja niin, tietenkin show piti päättää siihen, että Mike Tenay sai mystiseltä henkilöltä tiedon kuulokkeihinsa, että viimeiseksi teokseen ennen eroamistaan NWA Board of Directors oli nimennyt uuden Director of Authorityn, joka paljastuu lähitulevaisuudessa... Eli jatkuuko tämä sama kuvio vain uudelle authoritylla edelleen? En enää jaksa.
• 7. Oikeastaan vähän turhaa käyttää keskikortin kuvioista monikkoa, koska ainut merkittävä keskikortin kuvio on Gathering vs. Sandman (& Raven). Siinäkin Raven on nyt kolme viikkoa piinannut Gatheringia mystisillä videoilla ja Sandman on tuonut joka viikko uuden ECW:läisen avukseen. TNA-debyyttinsä tehnyt Terry Funk oli näistä tuontiavuista ehdottomasti huonoin. Joko Funk oli tosi huonossa kunnossa tai sitten häntä ei kiinnostanut TNA paskaakaan, koska koko ottelu oli aika hirveää kuraa. Voisiko Raven vihdoin palata? Tai voisiko tässä kuviossa tapahtua jotain oikeasti uutta? Toki keskikortissa on myös ICP vs. Gilbertti & Young, mutta sekin liittyy NWA vs. TNA:han ja kieltämättä junnaa jo nyt paikallaan. Niin ja kai sitä voi sanoa paikoilleenjunnaamiseksi, että koko X-Divisioonan mestaruudesta käytävät feudit on unohdettu aika tehokkaasti vuoden 2004 aikana. Oikeastaan mitään uutta buukkausta ei kaiken America's X Cup -hehkutuksen keskellä ole ilmeisesti ehditty miettiä.
• 8. Kuten tulikin jo mainittua, X-Divarin mestaruudesta ei turhaan ole mitään hienoja kuvioita viritelty Ultimate X:n jälkeen (Shanen ja Sabinin feudin loputonta jatkamista ei voi laskea sellaiseksi). Tähän asti X-Divari on kuitenkin sentään ollut jokaisessa show'ssa jonkinlaisessa (pelastavassa) roolissa, mutta tällä kertaa X-Divaria ei vaivauduttu buukkaamaan koko show'hun ollenkaan. Ilmeisesti ensi viikon America's X Cupissa nähdään niin paljon X-Divaria, että tällä viikolla ei ollut aikaa show'n parhaalle osiolle ollenkaan. Nkjes.
• 9. Jos show'n paras ottelu oli juuri ja juuri **½ (ja täysin AJ Stylesin ansiosta), ei minulla ole pahemmin mitään sanottavaa otteluiden tasosta. v***n hyvin menee taas TNA.

*** AJ Styles
** Kid Kash
* Sonny Siaki

YHTEENVETO: Joo, jatkakaa vain samaan malliin. Surkea.

---------------------------------------

Weekly PPV #80 (11.2.2004) - America's X Cup Tournament

America's X Cup Round #1 Match
Juventud Guerrera vs. Chris Sabin
*** (10:10)

America's X Cup Round #1 Match
Hector Garza vs. Sonjay Dutt
** (4:50)

America's X Cup Round #1 Match
Mr. Aguila vs. Jerry Lynn
**½ (7:45)

America's X Cup Round #1 Match
Abismo Negro vs. Elix Skipper
**½ (6:59)

America's X Cup Round #2 Match
Juventud Guerrera & Abismo Negro vs. Jerry Lynn & Sonjay Dutt
*** (11:37)

America's X Cup Round #2 Match
Mr. Aguila & Hector Garza vs. Chris Sabin & Elix Skipper
*** (10:49)

America's X Cup Final Match
Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro vs. Jerry Lynn & Chris Sabin & Elix Skipper & Sonjay Dutt
****½ (22:16)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Juventud Guerrera def. Chris Sabin
Hector Garza def. Sonjay Dutt
Jerry Lynn def. Mr. Aguila
Abismo Negro def. Elix Skipper
Juventud Guerrero & Abismo Negro def. Jerry Lynn & Sonjay Dutt
Chris Sabin & Elix Skipper def. Hector Garza & Mr. Aguila
Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro def. Chris Sabin & Sonjay Dutt & Jerry Lynn & Elix Skipper

Hyvät uutiset:

1. Main Event oli MOTYC.
2. Kortissa ei ollut yhtään huonoa ottelua.
3. X-Divisioona ja myös meksikolaisten Lucha libre -meininki ovat kokonaisuutena edelleenkin pirun viihdyttävää katsottavaa.
4. Kaikki turnauksessa mukana olleet painijat saatiin näyttämään hyvältä.
5. Turnaukselle annettiin sen ansaitsema aika ja huomio.

• 1. En tosiaan muista, milloin TNA viimeksi toimitti yhtä kovan ottelun, mutta tässä se nyt oli. Main Event oli aikalailla täydellisen vauhdikasta, toiminnantäyteistä ja yksinkertaisesti aivan pirun viihdyttävää X-Divisioonan meininkiä. Ensimmäisenä tuli mieleen kaikkien aikojen toisen TNA-ppv:n Main Event, joka oli historian ensimmäinen X-Divarin mestaruusottelu AJ Stylesin, Jerry Lynnin, Low Ki'n ja Psychosiksen välillä. Nyt painijoita oli kaksi kertaa enemmän, ja vain Lynn oli tuosta porukasta jäljellä, mutta homma toimi kuin entisaikojen junan vessa. Tällaista menoa katsoisi aivan loputtomasti. Lisäksi ottelu oli buukattu eliminointiotteluksi (niin, kyseessä oli tosiaan Survivor Series -tyylinen eliminointiottelu) täydellisesti. Eliminointeja nähtiin juuri oikeassa tahdissa, ja lopputaistelu oli juuri niin merkittävässä roolissa kuin kuului ollakin. Upeaa työtä.
• 2. Joo, kortissa ei tosiaan ollut yhtään huonoa ottelua. Tämä ei vaatine sen enempää selittelyjä, kun katsoo kaikkien kohtaamisten tähtiarvosanoja. ME:tä lukuun ottamatta ei kylläkään nähty yhtään erityisen mieleenpainuvaa ottelua, mutta mukana oli kuitenkin kolme hyvää ottelua, ja loputkin olivat vähintään viihdyttäviä välikohtaamisia. Ainoastaan yksi sai arvosanakseen alle **½:n, ja sekin oli alle 5-minuuttinen ja enemmän squash-tyylinen ottelu.
• 3. Tähänkään ei ole mitään sen kummempaa lisättävää. X-Divari toimii edelleen aivan pirun hyvin, ja meksikolaiset tuovat siihen hemmetin viihdyttävän lisän omalla tyylillään. Juuri tällaiset kansainväliset säädöt ovat hienoja keksintöjä piristämään X-Divaria, mutta kyllä nyt j******ta tätä divaria pitäisi muutenkin pitää enemmän ohjelmissa esillä.
• 4. Kaikki 8 turnaukseen osallistunutta painijaa näyttivät viimeistään Main Eventin päätteeksi erittäin hyvältä. Erityisen iloinen olin siitä, että meksikolaisia ei missään vaiheessa buukattu typeriksi, hölmöiksi tai onnettomiksi vastustajiksi, eivätkä NWA:n painijat saaneet missään vaiheessa päälle mitään supermiesmoodia. Sen sijaan kaikki vaikuttivat uskottavilta painijoilta, joilla oli omat heikkoutensa ja omat vahvuutensa ja joilla on mahdollisuuksia päästä mihin vain. Hienoa työtä X-Divarin uskottavuuden kohottamisen eteen.
• 5. Loppuun pitää vielä kehua sitä, että tämän show'n korttia ei ruvettu sotkemaan millään muilla yhdentekevillä tai turhilla otteluilla, vaan kaikki aika ja huomio ihan oikeasti annettiin sille turnaukselle, jota oli jo kuukauden ajan hehkutettu. Juuri näin tämän pitäisi toimia. Mahtavaa. Turnaus oli muutenkin ihan hyvin organisoitu, sillä edes aluksi kummalliselta kuulostanut pistelaskusysteemi ei loppujen lopuksi vaikeuttanut seuraamista ollenkaan. Turnauksen idea oli siis se, että voitettujen otteluiden määrän sijaan voittajajoukkueen ratkaisisivat turnauksen aikana kerätyt pisteet. Ensimmäisen kierroksen Singles-otteluiden voitoista sai 1 pisteen, toisen kierroksen joukkueotteluiden voitoista 2 pistettä ja kolmannen kierroksen eliminointiottelussa jokaisesta vastustajan eliminoinnista sai 2 pistettä.

Huonot uutiset:

1. Ikävä kyllä pidempiaikaiset ongelmat pysyvät ihan ennallaan yksittäisestä X-Divarijaksosta huolimatta
2. Ilman ME:tä show'sta olisi jäänyt yllättävän laimea fiilis.

• 1. Niin, tässä jaksossa tosiaan keskityttiin (lähes) pelkästään X-Divarin meininkiin, ja se oli pirun hyvä juttu se. Ainut X-Divariin liittymätön juttu illan aikana oli se, kun Jeff Jarrett yritti backstagella selvittää parhaansa mukaan, kuka uusi NWA:n määräämä Director of Authority olisi (se paljastetaan ensi viikolla). Koska kukaan ei sitä tiennyt, Jarrett erotti show'n lopussa Mike Tenayn, joka kaikkien epäilyksen mukaan tietäisi tuon authorityn nimen ja joka nyt muutenkin oli taistellut Jarrettia vastaan kuukausien ajan. Tenayn potkut oli aika yllättävä käänne ja siinä mielessä sai odottamaan ensi jaksoa. Silti pieni positiivinen käänne ja muuten koko kuvion jättäminen pois ruudusta viikon ajaksi ei poista sitä, että tällä hetkellä suurinta osaa TNA:n kuvioista vaivaa edelleen ihan se sama ongelma kuin vielä viime viikollakin. TNA ei voi ryhtyä pelkäksi X-Divarin otteluita tarjoavaksi promootioksi (tai ainakaan se ei aio tehdä sitä), joten silloin pitäisi pystyä paikkaamaan ongelmat myös muissa kuvioissa. Tämän show'n onnistuminen ei kerro siis mitään kokonaistilanteesta.
• 2. Ja vaikka nyt olen kehunut show'ta hyvin paljon, pitää silti mainita, että ilman ME:tä tämä olisi jäänyt yllättävän laimeaksi. Se oli toki luultavasti koko tapahtuman tarkoitus, säästellä parhaat paukut ME:hen, joka sitten räjäyttää pankin. Olin silti hieman pettynyt, että edes toisen kierroksen joukkueottelut eivät olleet hyvää parempia, vaikka olihan sekin nyt hieno suoritus, kun ottaa huomioon, että kaikkien äijien piti olla varautunut ottelemaan kolme matsia illan aikana. Joo, ei nillitetä liikaa tästä.

*** Juventud Guerrera
** Chris Sabin
* Jerry Lynn

YHTEENVETO: Ehdottomasti Ok. Kumpa samaa voisi sanoa koko TNA:n tilanteesta.

---------------------------------------

Weekly PPV #81 (18.2.2004)

8-Man Tag Team Match
Jason Cross & Jimmy Rave & Shark Boy & Roderick Strong vs. Jerry Lynn & Chris Sabin & Elix Skipper & Sonjay Dutt
*** (7:10)

Singles Match
Michael Shane w/ Traci vs. Ron Killings w/ BG James
** (6:52)

Tag Team Match
Redshirts vs. Dustin Rhodes & El Leon
*½ (9:00)

NWA Tag Team Championship Match
AJ Styles (c) vs. Abyss (c)
** (9:53)

Juggalo Street Fight Match
Glenn Gilberti & Kid Kash vs. Insane Clown Posse
*½ (5:30)

Tag Team Match
The Gathering vs. Terry Funk & Raven
*½ (7:14)

Singles Match
Chris Harris vs. Jeff Jarrett
** (11:18)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn & Elix Skipper & Sonjay Dutt & Chris Sabin def. Jason Cross & Jimmy Rave & Roderick Strong & Shark Boy
Michael Shane def. Ron Killings
El Leon & Dustin Rhodes def. Redshirts
AJ Styles def. Abyss via DQ
Insane Clown Posse def. Glenn Gilberti & Kid Kash
Raven & Terry Funk def. The Gathering
Jeff Jarrett def. Chris Harris

Hyvät uutiset:

1. X-Divarin meininki oli viihdyttävää ja jatkoakin ajatellen ihan lupaavaa
2. ME-kuviot etenivät osittain yllättävän loogisesti ja lupausten mukaisesti
3. Jotain uuttakin kuviota viritellään alakortissa.

• 1. Tämänkin show'n parasta antia oli X-Divarin meininki, ja onneksi sitä myös oli tällä kertaa tarjolla. Ensinnäkin show'n paras ottelu oli opener, jossa edellisessä show'ssa paininut Team TNA kohtasi neljä vähemmän viime aikoina esillä ollutta X-Divarin painijaa. Vajaavaisen ajan takia tuolla ottelulla ei mihinkään kuuhun päästy, mutta se oli kuitenkin oikein viihdyttävää ja mukavan näköistä spottailua. Piristävintä oli nähdä näitä Jimmy Ravea, Jason Crossia ja Roderick Strongia, joista kaksi ensimmäistä olivat vanhoja tuttuja mutteivat ole esiintyneet TNA:ssa pitkään aikaan ja joista viimeisin teki tässä ottelussa TNA-debyyttinsä. Kaikki suoriutuivat ottelusta oikein hyvin, ja erityisen vakuuttavaa työskentelyä nähtiin Crossilta, joka oli hienossa iskussa. Openerin jälkeen jatkettiin vielä tuota America's X Cup -kuviota, kun Jeff Jarrett ryntäsi kehään ja antoi Jerry Lynnille potkut, koska tämän luotsaama joukkue oli hävinnyt viime viikolla Team Mexicolle. Samalla Jarrett nimitti Elix Skipperin uudeksi Team TNA:n kapteeniksi, ja show'n loppupuolella paljastuikin, ettei America's X Cup ole historiaa: ensi kuussa nähdään nimittäin uusi America's X Cup, mutta siellä Team TNA:n korvaa Scott D'Amoren johtama Team Canada. Jännittävää.
• 2. En edelleenkään pidä tämänhetkisistä ME-kuvioista, mutta hattua pitää nostaa siitä, että kuviot oikeasti etenivät - ja vieläpä loogisesti sekä luvatun mukaisesti. Ensinnäkin oli mukava huomata, että ketään potkituista ei oikeasti nähty tässä show'ssa: Tenayn korvasi Scott Hudson ja Hudsonin paikan haastattelijana otti Terry Taylor. Mielenkiintoista oli se, että sekä Erik Watts että Don Callis loistivat tässä show'ssa poissaolollaan, mikä ei haitannut ainakaan itseäni ollenkaan. Jarrett tuntui ottavan tässä show'ssa enemmän tuota Callisin roolia TNA:n johtajana, ja hoiti tuon hommansa ihan hyvin. Tuon lupaamansa Lynnin erottamisen lisäksi hän pisti myös Chris Harrisin tiukoille, minkä Harris oli ansainnut toissaviikkoisen mielenilmauksensa vuoksi. ME:ksi Jarrett buukkasi ottelun itsensä ja Harrisin välille. Mestaruus ei tietenkään ollut pelissä, ja tällä kertaa se oli ihan oikeutettuakin. Myös joukkuemestaruuskuvioissa oli ihan järkeä: Styles ja Abyss olivat siis voittaneet vyöt, mutteivat ikinä tulisi toimimaan joukkueena, joten heidät buukattiin otteluun, jonka voittaja saisi molemmat vyöt ja saisi päättää uuden mestariparinsa. Tuon ottelun lopussa Jarrett hyökkäsi Stylesin kimppuun, joten tätä tärkeintä feudiakin jatketaan edelleen tasaisesti. Myös Simon Diamondin ja Johnny Swingerin tilanteelle saatin vihdoin ratkaisu, kun vihdoin ja vimein paljastui, että Johnny Swinger oli kirjoittanut lojaliteetisopimuksen. Tuota paljastusta ei kylläkään hoidettu hyvin tai loogisesti, mutta ainakin tämä jännite ratkesi vihdoin. Tärkein juttu ME-kuvioiden etenemiselle oli se, että show'n lopuksi tosiaankin paljastettiin uusi NWA:n nimittämä Director of Authority. Tuosta authorityn henkilöllisyydestä kohta lisää...
• 3. Sitä ennen on kuitenkin kehuttava, että nyt oli taas vähän yritystä näiden ME-kuvioiden ulkopuolistenkin käänteiden rakentelussa. Ilmeisesti New Franchisen ja 3 Live Krun välille rakennellaan oikeasti feudia, mikä ei ole välttämättä ollenkaan huono asia, sillä jonkinlaista uutta piristettä nämä molemmat porukat nyt tarvitsevat. Myös Jarrettin porukkaan kuuluvan Naturalsin uskottavuuden rakentelua jatkettiin tässä show'ssa: tällä kertaa he hyökkäsivät Dustin Rhodesin ja El Leonin kimppuun. Saa nähdä, kenen kanssa he aloittavat kunnon feudin.

Huonot uutiset:

1. Taas show täynnä heikkoja ja huonosti buukattuja otteluita
2. Mikään storyline ei sytytä tällä hetkellä

• 1. Tällä kertaa huonot puolet on esitetty aika tiiviisti, mutta ne ovat sen verran isoja ongelmia, että tästäkin show'sta jäi kokonaisuutena tosi p**ka fiilis. Ensinnäkin: openeria lukuunottamatta kaikki ottelut olivat taas laimeita, mitäänsanomattomia, heikkoja ja useimmissa tapauksissa vieläpä huonosti buukattuja. Yhdestäkään ei jäänyt millään tavalla kivaa tunnelmaa, vaikka siellä pari ok-tasoista koitosta olikin. Erityisesti ärsytti se, kuinka Abyssin ja Stylesin ottelun loppu piti taas pilata typerällä buukkauksella niin, että ratkaisu jäi täysin epäselväksi. Minulla ei ole hajuakaan, kuka nyt omistaa joukkuemestaruusvyöt. Yhtään paremmaksi ei voi kehua Harrisin ja Jarrettin ottelun loppua, vaikka siinä saatiinkin kunnon lopetus. Kamalaa ylibuukkausta ja typeryyksiä niin, että ihan potentiaalisesta ottelusta jäi lopulta puhtaasti huono maku suuhun. Shanen ja Killingsinkin ottelun suurin ongelma oli buukkaus. Muut olivatkin sitten samaa paskaa eri paketissa. ICP, menkää pois. Ja ikävä sanoa mutta: Terry Funk, mene pois, jos olet oikeasti noin huonossa kunnossa.
• 2. Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin se, että mikään storyline ei tällä hetkellä oikeasti kiinnosta millään tavalla, ja se vaikuttaa myös ihan perkeleen paljon show'n tasoon. Vaikka edellä kehuinkin yritystä saada aikaan uusia alakortin kuvioita, nuo kuviot itsessään tuntuvat tällä hetkellä aivan yhdentekevältä. Sama tilanne alkaa olla myös X-Divarissa. America's X Cupin jatkaminen on ihan kiva idea, mutta eikö ketään enää kiinnosta edes yrittää luoda X-Divisioonan mestaruudelle jotain merkitystä? Ja mihin ovat kadonneet Christopher Daniels ja Low-Ki sekä Triple X:n lämmittely-yritykset? Edes Gatheringin ja Ravenin kuvio ei tunnu yhtään miltään, vaikka Raven palasi aikaisempaa uskottavammalla lookilla ja lupasi tuoda ensi viikolla mukanaan Sabun. Mihin tällä koko anglella enää edes pyritään? Nämä kaikki ovat kuitenkin pientä verrattuna ME-kuvioihin, jotka ovat edelleen etenemisestään huolimatta suurimmaksi osaksi täyttä paskaa, ja se näkyy myös hemmetin paljon show'n tasossa. Ottelut ovat lähtökohtaisesti heikkoja, ja kuviossa on mukana ihan liian monta heikkoa painijaa, jotka ovat ihan liian paljon kehässä. Päämestaruustilanne junnaa ihan paikallaan, ja monien painijoiden tilanne on onnettoman surkea. Sitten on esimerkiksi Johnny Fairplay, joka veti tässä ensimmäisen talk show -segmenttinsä, joka olikin sitten vaivaannuttavinta ja kamalinta paskaa pitkään aikaan showpainin historiassa. Fairplay, mene pois. Ja kirsikkana koko tämän kakun päällä on nyt se, että show'n lopuksi Mike Tenay saapui paljastamaan uuden NWA:n nimittämän Director of Authorityn, joka on... face-turnin tehnyt VINCE RUSSO. Ei h****tti. Oikeasti, tästä ei voi seurata yhtään mitään hyvää. Todellinen unholy alliance. Minulla on pahoja aavistuksia siitä, että tämän kuvion tilanne ei parane pitkään aikaan yhtään.

*** Chris Sabin
** Jason Cross
* Sonjay Dutt

YHTEENVETO: Paluu arkeen. Surkea.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
---------------
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

[Kenitys]

TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #82 (25.2.2004)

Viime show'n lopussa paljastui siis, että Vince Russo on NWA:n Director of Authority. Varmaan ensimmäistä kertaa urallaan face-roolia vetävä Russo oli ilmeisesti palauttanut arjen takaisin TNA:han, sillä Mike Tenay oli palannut takaisin selostamoon Don Westin vierelle, ja aikaisemmin kenkää saaneet Jeremy Borash, Tiny the Timekeeper ja Sarah the Ticket Ladykin olivat saaneet työnsä takaisin. Samaan aikaan Don Callis oli nyt saanut porttikiellon TNA-areenalle (jaaha, olikohan soppari Callisin kanssa päättynyt?), ja tästä eteenpäin hänellä oli lupa toimia vain TNA:n managing consultina, joka hänen virallinen työnimikkeensä oli. Kaiken huipuksi tämä oli ensimmäinen TNA:n historian show, jossa ei nähty sisääntulorampin vieressä olevissa häkeissä tanssivia Nitro Girls -tyylisiä tyttöjä: Russo kuulema halusi keskittyä nyt vain painiin.

Nämä kaikki ovat toki hienoja asioita, mutta täysin epäloogisia ja järjettömiä. Jos kerran Russolla oli valtaa näihin kaikkiin päätöksiin yksinään (koska NWA:n Board of Directorshan oli hajotettu ja menettänyt kaiken valtansa Erik Wattsin potkujen jälkeen), miten h****tissä Erik Wattsilla ei ollut näihin vastaaviin temppuihin valtaa yhdessä NWA:n Board of Directorsin kanssa? Miksi Watts ei voinut muun muassa antaa Callisille porttikieltoa ja pakottaa häntä pois TNA:n viikottaiskuvioista, jos Russo pystyi siihen? Välillä tässä TNA:n touhussa ei ole yhtään mitään järkeä, eikä asiaa vaivauduta selittämään mitenkään. Miten h****tissä Callis voi ensin voittaa kaiken vallan TNA:n hallintaan ja sitten saada parin viikon päästä porttikiellon areenalle vain, koska joku tyyppi oli vielä ehditty nimetä Director of Authorityksi? No, olen joka tapauksessa tyytyväinen, että tämä kuvio kaikkine Callis-säätöineen jne. alkaa ehkä vähitellen ajautua päätökseensä, mutta eipä tätä edes yritetty hoitaa tyylikkäästi.


Juventud Guerrera vs. Petey Williams vs. Jerry Lynn
Viime viikolla oli tosiaan ilmoitettu, että pari viikkoa aikaisemmin nähty America's X Cup ei suinkaan jäänyt ainoaksi laatuaan, vaan maaliskuussa Team Canada haastaa tuosta ensimmäisestä turnauksesta voittajaksi selvinneen Team Mexicon. Team Canadan managerina toimisi Scott D'Amore, ja joukkueen kapteeni olisi Teddy Hart, joka pistäytyi TNA:ssa viime syksynä. Ikävä kyllä Hart oli tässä vaiheessa vielä loukkaantunut, joten hän ei päässyt ottelemaan lämmittelyottelussa tulevan vastustajajoukkueensa kapteenia Juventud Guerreraa vastaan. Sen sijaan Hartia tässä ottelussa paikkasi hänen tuleva joukkuekaverinsa, nuori Petey Williams, joka teki tässä ottelussa TNA-debyyttinsä. Williams oli vasta uraansa aloitteleva nuorukainen, ja hänestä kuulisimme vielä. Guerreran ja Williamsin lisäksi tähän otteluun osallistui Team TNA:n kapteeni Jerry Lynn, joka sai viime viikolla Jeff Jarrettilta potkut, koska hänen luotsaama joukkueensa oli hävinnyt Team Mexicolle. Director of Authority Russo kuitenkin perui myös Lynnin potkut ja määräsi hänet takaisin Team TNA:n kapteeniksi. Tässä ottelussa kaikkien kolmen miesten joukkueet seurasivat ottelua ympäri areenaa.

Mukava ottelu kahden konkarin ja yhden tulokkaan välillä, mutta ei tässä päästy ollenkaan sellaiselle tasolle kuin olin ehtinyt jo toivoa, kun katsoin Guerreran, Williamsin ja Lynnin kävelevän kehään. Jotenkin tuntui, että samaan aikaan kolmikko säästeli itseään suurempia otteluita varten ja että tuon säästelyn takia tässä nähtiin muutamia harmillisia botcheja, kuten varsin tyhmältä näyttänyt Lynnin Top-Rope DDT Guerreralle. Heikkouksista huolimatta tässä oli joka tapauksessa kolme perhanan taidokasta X-Divarin painijaa toisiaan vastaan, ja suurimman osan ajasta ottelussa oli mukavan nopea tempo ja kolmikon taistelua oli ehdottomasti ilo katsella. Tässä myös nähtiin muutamia oivallisia kolmen miehen spotteja, kuten Top-Rope Sunset Flipin ja Superplexin yhdistelmä komboksi. Kyseessä oli siis kaikin puolin mainio ja vauhdikas opener, jossa buildattiin hyvin tulevaa America's X Cupia. Parhaan suorituksen teki mielestäni Williams, joka oli heti TNA-debyytissään hienossa iskussa.
*** (8:11)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Petey Williams (Pinned Guerrera after a TKO by Lynn)

In ring angle w/ Mike Tenay, Vince Russo & Jeff Jarrett
Olipa Russo heel tai face, ilmeisesti hän tarvitsee vähintään yhden anglen, joka keskittyy vain häneen. Mike Tenay siis saapui esittelemään uuden NWA Director of Authorityn, joka saapui kehään eikä saanut yleisöltä mairittelevaa vastaanottoa. Tenaykin kertoi ensin epäilleensä Russoa mutta lopulta kääntyneensä tämän puolelle kuultuaan tämän selityksen. Russo alkoi selityksensä kertomalla lokakuisesta illasta, jolloin Jeff Jarrett oli hakannut hänet teho-osastokuntoon, ja hänen vaimonsa oli kysynyt häneltä, miksi Russo oli ajanut itsensä tuohon jamaan. Tuolloin Russo tajusi tehneensä 10 vuoden ajan kaiken väärin painibisneksessä. Russo myönsi myyneensä sielunsa ratingseille ja tehneensä vuosien ajan loputtomasti vääriä päätöksiä vääristä syistä. Russo peräti kutsui itseään antikristukseksi. Sitten Russo kertoi, kuinka hän on vihdoin nähnyt valon ja kuinka hän todella tahtoo tehdä muutoksen. Juuri kun Russo oli kertomassa, miten tuo onnistuisi, Jarrett keskeytti hänet.

Jarrett sanoi heti alkuunsa, ettei usko sanaakaan Russon puheesta. Jarrett kertoi antaneensa Russolle anteeksi silloin, kun hän hakkasi tämän lokakuussa, joten Russo voi päästä Jarrettin puolelle, jos hän vain kysyy sitä. Tämäpä onkin hauskaa, nyt Jarrettin ja Russon roolit ovat kääntyneet ympäri. Russo kuitenkin keskeytti Jarretin sanomalla, että nuo ajat ovat ohi. Russon mukaan Jarrettin on aika astua sivuun ja antaa valokeilapaikka nille, jotka ovat sen ansainneet. Tuo kommentti raivostutti Jarrettin, joka tönäisi Russon maahan kahdesti ja yritti saada tämän hermostumaan. Russo osoitti olevansa isompi persoona, eikä hermostunut. Sen sijaan hän nousi molemmilla kerroilla ylös ja ilmoitti jälkimmäisellä kerralla todistaneensa todellisen luonteensa nyt kaikille. Lopuksi hän sanoi Jarrettille, että tänään Jarrettilla olisi luvassa vapaailta, mutta pian asiat muuttuvat. "One man's dream is about to come his destiny". Jännittävää.


Johnny Swinger vs. Simon Diamond
Johnny Swinger oli siis vihdoin viime viikolla paljastanut petturiksi, joka oli kaikki nämä viikot valehdellut, ettei olisi allekirjoittanut Jarrettin vaatimaa lojalitettisopimusta, vaikka oli oikeasti pistänyt nimensä alle papereihin. Kun tämä paljastui viime viikolla Simon Diamondille, kävi Swinger yhdessä Glenn Gilbertin, David Youngin ja Kid Kashin kanssa Diamondin kimppuun. Mitään logiikkaa tässä panttailussa tai mitään järkevää selitystä koko salailukuviolle ei annettu viime viikolla, eikä sitä tehty nytkään. Miksi Swinger allekirjoitti? Miksi hän ei tunnustanut heti? Miksi hän ei halunnut Diamondin tietävän? Miksi hän ei tahtonut enää tehdä yhteistyötä pitkäaikaisen ystävänsä Diamondin kanssa? Miksei hän ennemmin houkutellut Diamondia myös Jarrettin puolelle? Miksi Swinger tekee nyt taas yhteistyötä Youngin ja Gilberttin kanssa, vaikka koko kuvio alkoi siitä, että Swinger ja Diamond eivät voineet enää sietää Youngia ja Gilberttiä? Miksi Swinger ensin salaili allekirjoitusta viikkotolkulla ja sitten lopulta kävi Diamondin kimppuun, kun Diamond sai ratkaisevat paperit käsinsä? Miksei hyökätä Diamondin kimppuun jo ajat sitten, jos hän meinasi joka tapauksessa puukottaa tätä selkään? Muun muassa näihin kysymyksiin emme saaneet vastausta. Sen sijaan saimme ottelun Swingerin ja Diamondin välille.

Aika mitäänsanomattomaksi jäi tämän ottelun anti. Ensin Diamond juoksi Swingerin perässä ympäri areenaa, kunnes miehet lopulta päätyivät kehään ja alkoivat mäiskiä toisiaan intenssiivisesti. Tuota vaihetta kesti reilut kolme minuuttia, ja se olikin ehdottomasti viihdyttävin osuus tästä kokonaisuudesta. Erityisesti Diamond näytti taas oikein hyvältä ja sai täräytettyä muun muassa pirun nätin Superkickin Swingerille. Diamondissa on mielestäni paljon potentiaalia, ja ei Swingerkään huono ole, mutta vaikutti jotenkin vähän kankealta. No, tämän parhaan vaiheen jälkeen saatiin sitten varsin köykäinen lopetus ottelulle - paitsi ettei se ollutkaan lopetus, sillä Swingerin huijauksen takia ottelua päätettiin jatkaa. Tämän jälkeen saatiin nauttia taas hetken aikaa normaalista painista, kunnes kaiken maailman huijaukset ja lopulta sekaantumiset sotkettiin taas loppuosioon niin, ettei lopetuksesta jäänyt paljon käteen. Laimeaa, laimeaa. Ottelun jälkeen Swinger, Young, Gilberti ja Kash pieksivät Diamondia, kunnes Juggalo Championshit Wrestlingin kasvatit 2 Tuff Tony ja Rude Boy riensivät Diamondin apuun. Tämänkin jälkeen facet olivat alakynnessä, kunnes mustapaitaiset turvamiehet Don Harrisin johdolla pelastivat tilanteen.
*½ (4:38)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Simon Diamond (via DQ)

New Franchise w/ Traci vs. 3 Live Kru (Killings & Konnan) w/ BG James
New Franchisen ja 3 Live Krun feud oli alkanut Douglasin ja Shanen mielestä siitä, kun 3LK oli eräässä hassunhauskassa etukäteen nauhoitetussa anglessaan naureskellut New Franchisen (ja kaikkien muidenkin TNA:n joukkueiden) otteille ja potentiaalille. New Franchise ei tällaista pilkkaa niin vain sulattanut, ja niinpä he seuraavalla viikolla aiheuttivat 3LK:lle tappion mestaruusottelussa Redshirtsejä vastaan. Tässä vaiheessa kuviosta tuli henkilökohtainen myös 3LK:n painijoiden mielestä, ja viime viikolla nähtiin vihdoin ensimmäinen ottelu näiden joukkueiden välillä, kun Michael Shane kohtasi Ron Killingsin. Tuossa ottelussa kuvio muuttui vain entistä henkilökohtaisemmaksi, kun Shanen ja Killingsin painiessa Shane Douglas hyökkäsi yläkerään Spanish Announcer Teamissa istyneen Konnanin kimppuun. Niinpä Konnan vaati, että hän pääsee pitkästä aikaa kehään ottelemaan Killingsin rinnalla tässä ottelussa Douglasia ja Shanea vastaan.

Jos edellisen ottelun anti jäi mitäänsanomattomaksi, tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys. Erityisen piristävä yllätys tämä oli sen takia, että viime viikolla nähty Michael Shanen ja Ron Killingsin ottelu jäi aika vaisuksi vetäisyksi, mikä tosin johtui aika pitkälti myös buukkauksen heikkoudesta. Tällä kertaa tässä kohtaamisessa keskityttiin ihan oikeasti painiin ja kehässä tapahtuvaan toimintaan, ja muu räpellys ja niin sanottu kuvion jatkaminen jätettiin vain ihan loppuun, eivätkä ne siinäkään häirinneet pahasti, koska ne oli itse asiassa buukattu ihan hyvin. Mutta siis, erityisen paljon kehuja pitää antaa Michael Shanelle ja Ron Killingsille, joiden ansiosta tästä tuli oikeasti pirteä, yllättävän nopeatempoinen ja kokonaisuudessaan ihan viihdyttävä ottelu. Jopa Konnan ja Douglas tekivät parempaa työtä kehässä kuin normaalisti. Ei tämä kehuista huolimatta millään yllä edes hyvän tasolle, mutta ihan kiva väliottelu tämä tässä show'ssa kuitenkin oli.
**½ (6:57)
Voittajat:

Spoiler: näytä

New Franchise (Shane pinned Killings after a Superkick)

Chase Stevens vs. Chris Harris
Tämän ottelun buukkaaminen tähän hetkeen oli aika jännä ratkaisu. Hommahan alkoi siitä, että Naturals-tiimi teki comebackinsa TNA:han Jeff Jarrettin apureina tammikuun lopussa, jolloin he aiheuttivat America's Most Wantedille tappion Redshirtsejä vastaan ykköshaastajuusottelussa. AMW:llä oli ollut ongelmia Chase Stevensin ja Andy Douglasin kanssa lyhyesti jo viime vuoden puolella, joten tämä oli luontevaa jatkoa tuolle taustalle. Tuossa comebackissaan Naturalsit myös pistivät James Stormin kyynärpään paskaksi niin pahasti, että miehellä oli edessä parin kuukauden painikielto (ilmeisesti ihan legit, koska Storm ei tosiaan ollut paininut tuon ottelun jälkeen ollenkaan vaikka tv:ssä pyörikin). Tämän sekaantumisen jälkeen AMW ja Naturals ovat kuitenkin pysyneet erossa toisistaan. Sen sijaan Naturals on aiheuttanut ongelmia muun muassa Dustin Rhodesille, ja samalla Chris Harris oli noussut ylemmäs kortissa asettuessaan uudeksi pääkriitikoksi Jeff Jarrettin hirmuhallinnolle. Harris olikin viime viikolla saanut kokea Jarrettin vihan miesten keskinäisessä ottelussa. Nyt kuitenkin tuo kuvio sai väistyä sivuun (tosin vain hetkeksi), kun jostain syystä Harris buukattiin ottelemaan Chase Stevensiä vastaan noin kuukausi tuon alkuperäisen hyökkäyksen jälkeen.

Juuri ja juuri tv-tasoiseksi otteluksi luokiteltava kohtaaminen, jonka suurin ongelma oli ajanpuute. Toki oikeasti huippuluokan taidokkaat kaverit saavat tällaisessakin ajassa aikaan jo ihan mukavan ja ehkä jopa yli kahden tähden kohtaamisen, mutta Chris Harris ja Chase Stevens eivät kuitenkaan olleet tässä(kään) vaiheessa uraansa mitään ainutlaatuisia huippunimiä. Toisaalta he olivat kuitenkin taidokkaita ja monenlaiseen painiin kykeneviä nuoria lupauksia, joten olisi ollut tosi kivaa katsoa näiltä kahdelta vaikka 10-minuuttinen rehdisti buukattu tasaväkinen taistelu. Silloin olisi voitu puhua vähintään kolmen tähden ottelusta. Nyt Harrisille ja Shanelle annettiin aikaa vähän reilu 4 minuuttia, ja se on ikävä kyllä ihan liian vähän. Parhaansa nämä kaksi tekivät, mutta silti tästä jäi liiallisen hätäisyyden takia kaikin puolin vähän vaisu fiilis, vaikka paini olikin oikein hyvää ja kaksikko hommansa osaavia heppuja.
** (4:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Harris (Swinging Side Slam aka Catatonic)

Chris Harris vs. Andy Douglas w/ Chase Stevens
Odotusten vastaisesti Harrisin ja Stevensin ottelu ei jäänytkään Harrisin ainoaksi otteluksi tälle illalle, koska heti ensimmäisen kohtaamisen päätyttyä Vince Russo käveli paikalle ja ilmoitti, että seuraavaksi Harris ottelee Stevensin joukkueparia Andy Douglasia vastaan. Tämä jos mikä tuntui todella käsittämättömältä buukkaukselta, jos Russoa yritettiin buukata jollain tavalla uskottavana facena: hän pistää yhden suosituimmista babyfaceista ottelemaan toisen ottelun saman tien, kun hän on selvinnyt ensimmäisestä kohtaamisesta. Tälle kaikille oli onneksi järkevä selitys ja se onneksi tarjottiin tässä samassa show'ssa ilman turhia pitkittämisiä. Siitä kohta lisää.

Tämä oli tosi kummallinen käänne storylinelle, jolle toki saatiin myöhemmin suhteellisen järkevä selitys. Ottelusta ei ole hirveästi mitään sanottavaa, sillä se kesti vielä vähemmän kuin äsken ja tuostakin ajasta lähes puolet meni Harrisin maassa makoiluun, joten painillisesti tässä ei ehtinyt tapahtua käytännössä paljoakaan. Se vähä, mitä ehti tapahtua, oli ihan ok menoa kylläkin. Joka tapauksessa laadultaan puhtaasti turha ottelu.
* (2:42)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Harris (Roll up)

Chris Harris w/ James Storm vs. The Naturals - 2 on 1 Handicap Match
Kyllä vain. Kaksi ottelua ei ollut Vince Russon mielestä tarpeeksi Harrisille, vaan seuraavaksi uusi Director of Authoritymme buukkasi Harrisin ottelemaan Handicap Matchissa molempia Naturalseja vastaan. Tätä buukkausta saapui vihdoin ihmettelemään Harrisin joukkuepari James Stormikin, mutta Russo sai jollain tavalla vakuutettua hänet siitä, että kaikella tällä buukkauksella on joku syynsä.

Laadultaan tämä oli näistä kolmesta peräti paras, vaikka tässäkin oli vähän turhan paljon (ymmärrettävistä syistä) Harrisin maassa makoilua. Naturalsit vaikuttivat kuitenkin oikeasti uskottavilta hallintaosuudessaan, ja he jopa väläyttivät pari tosi nättiä liikettä, kuten hienon Missile Dropkickin. Myös Harris jaksoi painaa vielä kolmannen ottelun putkeen ihan hyvällä temmolla, ja kokonaisuutena oli toimiva ottelu, joka olisi minun puolestani ihan hyvin voinut olla ainut kohtaaminen Harrisin ja Naturalsien välillä tänä iltana. Silloin myös laatu olisi ollut vielä vähän parempi, nyt tämä ei buukkauksen takia noussut kuitenkaan tv-ottelutasoa paremmaksi. Tämän ottelun jälkeen Harris juoksi saman tien backstagelle, jossa hän nappasi Russon kiinni ja vaati tältä selitystä. Sen myös Harris sai: Russon mielestä Harris on vielä aivan liian kokematon astuakseen Jarrettia vastaan päämestaruusottelussa. Samalla kuitenkin Harris on Russon mielestä TNA:n tulevaisuuden suurnimi, ja niinpä Harris saa mestaruusottelunsa Jarrettia vastaan kolmen viikon päästä. Sitä ennen Russo aikoo buukata Harrisia niin kamalla tavalla, että Harris tulee taatusti vihaamaan häntä sydämensä kyllyydestä. Tuolla kamalla buukkauksella on kuitenkin vain yksi tarkoitus: saada Harris valmiiksi tärkeimpään otteluun, jotta hän pystyy päihittämään Jarrettin. Ok, selityksenä ja buukkausratkaisuna ihan kiva, mutta en sulata sitä, että Harris on TNA:n mielestä nyt se, jota pitäisi seuraavaksi buukata päämestaruusotteluihin. Mites AJ Styles?
** (6:33)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Chris Harris (Pinned Stevens after Storm interfered and hit him with a steel chair)

The Gathering w/ James Mitchell vs. Raven & Sabu
Vielä vuoden alussa tämä kuvio näytti hyvältä. Tuolloin James Mitchell teki paluunsa TNA:han, liittyi Gatheringin mentoriksi ja auttoi Ravenin entisiä apureita pieksemään Raven henkihieveriin. Tuon seurauksena Raven katosi viikkojen ajaksi TNA-lähetyksistä. Samalla homma alkoi muuttua hemmetin tylsäksi. Ensin Ravenin entinen vihamies ja ilmeisesti nykyinen best buddy Sandman otti tehtäväkseen Ravenin kunnian puolustamisen samalla, kun Raven alkoi pelata mind gameseja Gatheringin kanssa häiritsemällä heitä mystisillä videopätkillä. Sandman toi avukseen Gatheringia vastaan käytäviin otteluihin entisiä ECW:läisiä, kuten Mikey Whipwreckin, Balls Mahoneyn ja Terry Funkin. Lopulta Sandman katosi kuvioista kokonaan, kun Gathering pieksi hänet jälleen kerran yhden joukkueottelun jälkeen. Sanmanin paikan otti Terry Funk, joka ilmoitti vihdoin saaneensa yhteyden Raveniin. Vihdoin viime viikolla Raven todella palasi kuvioihin. Merkittävin muutos oli se, että Ravenin look oli palautettu tämän ECW-aikaiseen tyyliin, mutta muuten kuvio jatkui ihan samalla tavalla. Raven pieksi paluuottelussaan Gatheringin, mutta Gathering onnistui hakkaamaan tämän kaverin Terry Funkin tajuttomaksi. Niinpä Raven kertoi tuovansa tällä viikolla avukseen ECW-legenda Sabun, ja tässä sitä nyt oltiin. Eri painijoita tässä kuviossa oli siis nähty tolkuton määrä, mutta mitään varsinaista edistystä ei anglessa ole kahteen kuukauteen tapahtunut. Silti nyt tällä kertaa oli fiilis, että tätä ottelua yritettiin myydä koko feudin päättävänä kohtaamisena.

Harmillisen vaisuksi jäi tämä kohtaaminen, jos tämän oli tarkoitus olla feud ending -ottelu. Osittain se johtunee siitä, ettei TNA yrittänyt edes nähdä kummoisesti vaivaa saadakseen yleisön tajuamaan, että tämä olisi todella se viimeinen kohtaaminen. Ottelussa oli kuitenkin jotain vähän tavallista suurempaa tunnelmaa, ja myös ottelun jälkeiset promot viittasivat siihen, että nyt tämä kuvio saattaa olla lopussa. Siihen nähden olikin harmillista, kuinka vähän Punkille ja Dinerolle annettiin tässä ratkaisevassa ottelussa mahdollisuuksia näyttää osaamistaan. Joku voisi väittää tätä ottelua jopa squashiksi. No, kokonaisuutena tämä oli kuitenkin tunnelmansa ja yllättävän näyttävien spottiensa (kiitos Sabun hyvän vireen) ansiosta ihan mukavaa katsottavaa, mutta silti paljon heikompi kuin olin toivonut.
** (5:57)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Raven & Sabu (Raven pinned Punk after an Evenflow DDT)

Abyss (c) vs. AJ Styles (c) - Tables Match for the NWA Tag Team Championship
Abyss on ollut usean kuukauden ajan Jarrettin (ja Callisin) porukan pelottava monsteri, joka on pistänyt nippuun Jarrettin vastustajia toinen toisensa perään. Muun muassa D-Lo Brown on kadonnut kokonaan taas TNA:sta sen jälkeen, kun Abyss pisti hänet pöydästä läpi. Sen sijaan AJ Styles on ollut näistä Jarrettin vastustajista kaikkein sitkein tapaus, jota ei edes pöydän läpi lentäminen pysäyttänyt. Todellinen Stylesin tavoite on edelleen Jarrettin mestaruuden voittaminen, mihin hänen kaiken järjen mukaan pitäisi myös keskittyä täysillä nyt, kun hän on tehnyt paluunsa parin viikon poissaolon jälkeen. Sen sijaan comebackin tehtyään Styles iskettiin joukkuemestaruusotteluun vihamiehensä Abyssin joukkueparina. Kaksikko voitti tuon ottelun (sen jälkeen kun El Leon oli pelannut Abyssin ulos ottelusta), mutta oli alusta asti selvää, etteivät he tulisi toimeen joukkuemestareina. Seuraavalla viikolla Abyss ja Styles pistettiin ottelemaan toisiaan vastaan ottelussa, jonka voittaja saisi molemmat mestaruudet. Tuo ottelu päättyi diskaukseen, kun Jarrett sekaantui lopetukseen. Tämän jälkeen odotin jatkoa Jarrettin ja Stylesin kuvioille, mutta nyt sitten siirrytäänkin ilmeisesti Jarrettin ja Harrisin väliseen kuvioon, mikä on outo ratkaisu. Samalla Stylesin ja Abyssin kuvio joukkuemestaruuksin omistajuudesta on edelleen auki viimeviikkoisen epäselvän ratkaisun vuoksi. Nyt kaksikko ottelee Tables Matchissa, jonka voittaja saa valita itselleen uuden joukkuemestariparin. Seuraavalla viikolla voittajan pitää puolustaa vöitään uuden parinsa kanssa häviäjää ja tämän uutta joukkueparia vastaan.

Hohhoijakkaa, sellainen lopetus sitten illalle. Muuten olisin antanut tälle jo kolme tähteä ja julistanut varsin hyväksi ja onnistuneeksi otteluksi, mutta TNA päätti jälleen kerran yrittää hieman liikaa ja tuoda Lex "Ketään ei kiinnosta, mene kotiis" Lugerin takaisin ruutuun. Ja tietenkin Lugerin on vieläpä nöyyrytettävä Stylesiä kesken miehen mestaruusottelun niin, että meille kaikille (lue: Lugerille) jää tästä hyvä mieli. Muutenhan ottelu oli jo oikein mallikasta menoa, ja erityisesti Stylesiltä nähtiin taas sellaista yrittämistä, ettei mitään järkeä. Tällä kertaa (lähinnä pöytien heikkouden takia) yrittäminen toi mukanaan myös pari botchia, mutta silti kokonaisuudessaan tätä Stylesin liikkumista oli taas äärettömän suuri ilo katsoa. On se vain hurja kaveri ja aivan kiistatta TNA:n ykkösnimi. Myös Abyss veti oman osuutensa kunnialla läpi, ja uskottavana mörssärinä Abyss paranee viikko viikolta. Kehittymisen kannalta nämä ottelut Stylesin kanssa ovat parasta mahdollista lääkettä. Main Event oli siis viihdyttävä ja hyvä ottelu niin kauan, kunnes Luger tuli ja pilasi siitä osan.
**½ (13:45)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Abyss

*** AJ Styles,
** Petey Williams
* Juventud Guerrera

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #82:sta: Vaisua taas, vaikka parempaa kuitenkin kuin suurin osa tämän vuoden TNA-show'ista. Surkea.

1. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
2. WWE No Way Out - Ok
3. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
---------------
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Seuraavaksi mikäpä muu kuin WrestleMania XX.

[Kenitys]

Tää mun yksinpuhelu on jatkunut varmaan pari kuukautta. Ei siinä, ihan hauskaa tämäkin on, mutta nyt perhana. Nyt tulee vuoden 2004 suurimman ja melkeinpä koko vuosikymmenen suurimman ppv:n arvostelu, sillä kyseessä on kaikkien aikojen kahdeskymmenes WrestleMania. Kiistaton klassikkotapahtuma, joten odotan nyt edes jotain kommentteja.


WRESTLEMANIA XX
Where it all begins... Again.

Tähän sitä oli tultu. Vuonna 1985 Vince McMahon järjesti historian ensimmäisen WrestleMania-nimeä kantavan pay per view -tapahtuman, ja nyt tarkalleen ottaen 19 vuotta myöhemmin (ei 20 vuotta myöhemmin kuten kaikki WWE:n surkealla matikkapäällä varustetut palkolliset tapahtuman ajan väittivät) tapahtuma järjestettiin 20. kerran. Tässä ajassa WrestleManiasta oli muodostunut koko painimaailman tärkein tapahtuma, joka keräsi kaikkien huomion aina kerran vuodessa. Historian siipien havinaa oli siis todella tarjolla, kun WWE palasi kotiseudulleen New Yorkiin ja kotiareenalleen Madison Square Gardeniin, jossa myös se kaikkien aikojen ensimmäinen WrestleMania järjestettiin. Selostajinamme Raw'n puolella JR ja King, Smackdownin puolella Michael Cole ja Tazz. Show'n avasi Boys Choir of Harlem, joka luikautti kauniisti America The Beautifulin keskellä kehää. Suurten hypevideoiden ja pyrojen jälkeen WrestleMania oli valmis alkamaan.


Big Show (c) vs. John Cena - WWE United States Championship
20. WrestleMania aloitettiin US-mestaruustaistelulla, jossa pitkään vyötä hallussaan pitänyt dominoiva mestari Big Show kohtasi kovassa nosteessa olevan ja yleisön puolelleen voittaneen räppärin John Cenan. Cenalla ja Show'lla oli ollut jo pidemmän aikaa erimielisyyksiä, ja ne olivat käynnistyneet kunnolla viimeistään sen jälkeen, kun sekä Show että Cena yrittivät nousta WWE-mestaruuden ykköshaastajaksi No Way Outissa. NWO:ta edeltävinä viikkoina miehet ottivat useita kertoja rajusti yhteen, ja NWO:ssa Cena säväytti yleisön täräyttämällä Show'n kanveesiin FU:lla. Ykköshaastajuuden voitti kuitenkin ottelun kolmas osapuoli Kurt Angle, mutta nämä kaksi eivät lopettaneet vihanpitoaan NWO:hon. Sen sijaan tilanne vain paheni seuraavina viikkoina. Lopulta Cena haastoi Show'n WM:ssä käytävään US-mestaruusotteluun, ja Show otti tuon haasteen mielellään vastaan. Tämä oli muuten Show'n ensimmäinen ppv-tason mestaruuspuolustus sen jälkeen, kun hän oli voittanut vyön lokakuussa 2003.

Tämä Show'n ja Cenan avausottelu WM XX:lle on noussut tietynlaiseen klassikkoasemaan, koska kaikki tuntuvat aina muistavan, kuinka tässä ottelussa Cena teki WM-debyyttinsä ja kuinka tästä alkoi virallisesti hänen polkunsa kohti supertähteyttä. Tasan vuoden päästä Cena ottelisi jo ensimmäistä kertaa päämestaruusottelussa, ja me kaikki taidamme myös tietää, kuinka tuossa ottelussa kävi. Se ei ole kuitenkaan vielä tämän WrestleManian asioita. Cena ja Show pistettiin siis avaamaan tämä historiallinen tapahtuma, ja voin hyvin ymmärtää, miksi heidät valittiin tuohon rooliin. Cena vs. Show ei ollut missään tapauksessa tyypillinen vauhdikas ja räjähtävä opener, mutta tässä oli taustalla pitkä storyline ja yleisö oli upeasti mukana kamppailussa. Cena sai ottelun aikana todella kovat popit. Lisäksi pitää kehua sitä, kuinka molemmat miehet pistivät parastaan tässä ottelussa. Show'lta nähtiin järisyttävä Superkick ja Chokeslam + Leg Drop -kombinaatio. Cena puolestaan liikkui kehässä nopeasti, myi Show'n iskut hyvin ja räjäytti areenan hurrauksiin lopputaisteluiden aikana. Painilliselta anniltaan tämä ei kuitenkaan ollut millään tavalla ainutlaatuinen ottelu, koska Cena ja Show eivät yksinkertaisesti ole mikään unelmapari keskenäiseen otteluun. Niinpä tässä jäätiin piirun verran kolmen tähden alapuolelle. Joka tapauksessa toimiva avaus illalle.
**½ (9:12)
Voittaja:

Spoiler: näytä

John Cena (FU)

Täytyy mainita, että tässä välissä nähtiin angle, jossa Jonathan Coachman käväisi Eric Bischoffin toimistossa ja sai Bischoffilta tehtäväkseen hankkia Undertaker käsiinsä ennen UT:n ja Kanen ottelua. Sinänsä tuossa anglessa ei ollut mitään merkittävää, sillä sille nähtiin jatkoksi koko illan aikana vain yksi lyhyt backstage-angle, jossa Coach yllätti Bobby Heenanin ja Gene Okerlundin muhinoimasta Mae Youngin ja Fabulous Moolahin kanssa. Ei tainnut olla Coach kovin innokas etsimään UT:tä. Maininnan arvoisen tuosta anglesta teki se, että Bischoffin toimistossa tuon anglen ajan hengaili muuan John Hennigan alias Johnny Nitro alias John Morrison. Tässä vaiheessa tämä monien nimien mies ei oikeastaan käyttänyt mitään noista nimistä, vaan hänet tunnettiin Johnny Spadena (pari viikkoa myöhemmin se muutettiin sitten Johnny Nitroksi). Spade oli tehnyt maaliskuun alussa debyyttinsä GM:nä työskentelevän Eric Bischoffin assistanttina. Tässäkään anglessa Johnny ei tehnyt mitään järkevää, mutta olihan tämäkin tapa tehdä WM-debyytti.


Booker T & Rob Van Dam (c) vs. La Résistance (Dupree & Conway) vs. Garrison Cade & Mark Jindrak vs. Dudley Boyz - World Tag Team Championship
Koska kahdella midcardin suositulla facella Booker T:llä ja Rob Van Damilla ei ollut vähään aikaan ollut mitään järkevää käyttöä, oli WWE:n luova tiimi päättänyt iskeä heidät joukkueeksi. Storylinessä tuo yhteenliittouma alkoi siitä, että miehet saivat mahdollisuuden haastaa hallitsevat mestarit Ric Flairin ja Batistan joukkuemestaruuksista, ja kaikkien odotusten vastaisesti Booker & RVD onnistuivat viemään vyöt Evolutionilta heti joukkueotteludebyytissään. Tämä oli varmaankin ihan hyvä ratkaisu Bookerille ja RVD:lle, joita ei ollut osattu buukata hyvin ja joiden painiotteetkin olivat olleet heikentymään päin. Vaikka Evolution ei jäänytkään feudaamaan Bookerin ja RVD:n kanssa vöistä, ei kaksikon tarvinnut silti huolehtia haastajien puutteesta. Dudley Boyzit olivat aina valppaana joukkuemestaruusrintamalla, ja samoin oli vanha mestarijoukkue La Résistance, jonka kolmas jäsen (Sylvan Grenier) oli edelleen loukkaantuneena. Selvästi kokemattomin kaksikko tässä ottelussa oli Garrison Caden ja Mark Jindrakin joukkue, joka teki ppv-debyyttinsä viime Armageddonissa ja oli sen jälkeen pyörinyt tasaisesti Raw'n joukkuedivarissa. Nuorukaiset olivat ansainneet paikkansa tähän otteluun karsintaottelussa, ja nyt he tahtoivat nousta joukkuemestareiksi. Ikävä kyllä niin tahtoivat kaikki muutkin.

WrestleManiaan haluttiin saada mukaan kaikki mestarit ja mestaruudet, ja niinpä sekä Raw'n että SD:n joukkuemestaruuksista päätettiin järjestää WM:ään monen joukkueen ryhmäkamppailu. Erityisesti Raw'n puolella ottelun takana ei tuntunut olevan minkäänlaista tarinaa, joten koko ottelun tarpeellisuuden vuoden (ja vuosikymmenen) suurimmassa tapahtumassa voi mielestäni kyseenalaistaa vahvasti. Toisaalta tykkään kuitenkin hyvästä joukkuepainista, ja tässäkin oli mukana mielenkiintoisia konkareita sekä tuoreempia joukkueita. Erityisen jännä parivaljakko oli konkareista yhteenliitetty RVD:n ja Booker T:n mestarijoukkue, joka oli otellut ensimmäisen ottelunsa vasta pari kuukautta aikaisemmin. Loppujen lopuksi tämän ottelun aineksista ei kuitenkaan valmistunut mitään muuta kuin ihan mukava tv-ottelutasoinen koitos. Hetkittäin meno oli kyllä erittäin vauhdikasta, ja erityisesti Booker T:ltä nähtiin yllättävän säväyttäviä otteita, mutta loppujen lopuksi ottelussa oli vähän turhan paljon rest holdeja ja muutenkin peruspainimenoa, että tämä olisi yltänyt mihinkään muuhun kuin kahden tähden sarjaan. Ihan kiva, mutta ei silti WM-tasoa.
** (7:52)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Booker T & Rob Van Dam (RVD pinned Conway after a Frog Splash)

Christian vs. Chris Jericho
Tämä feud oli kehittynyt pitkään, ja tavallaan tällä oli vuosia kestävä taustatarina, sillä Jericho ja Christian olivat olleet ystäviä ja joukkuekavereita pitkän aikaa. Tähän otteluun johtaneet syyt alkoivat kuitenkin siitä, kun Jericho ja Christian löivät vetoa yhden Kanadan dollarin panoksella siitä, onnistuisiko Jericho pääsemään ensimmäiselle pesälle Trish Stratuksen kanssa ennen kuin Christian onnistuisi samassa Litan kanssa. Kun tämä selvisi Trishille ja Litalle, he tietenkin raivostuivat heel-kaksikolle, ja Armageddonissa nähtiin Eric Bischoffin muukkaama Jericho & Christian vs. Lita & Trish -ottelu. Christian näytti täysin siemauksin naisten kurittamisesta, mutta Jerichossa oli muuttumassa joku: hän tuntui oikeasti välittävän Trishistä eikä olisi halunnut otella tätä vastaan. Vähitellen Jericho alkoikin etääntyä Christianista ja viettää mahdollisimman paljon aikaa Trishin kanssa, kun oli saanut tältä anteeksi typerän vedonlyönnin. Trish ei kuitenkaan halunnut Jerichon kanssa mitään muuta kuin ystävyyttä, mutta Jericho oli rakastunut Trishiin. Christian syytti pitkään Trishiä hänen ja Jerichon välien pilaamisesta, mutta lopulta hän näytti hyväksyvän tilanteen. Alkoi itse asiassa jopa näyttää siltä, että Christian oli ihastumassa Trishiin.

Jericho ei tiennyt tästä mitään, koska hän oli loukannut polvensa pahasti ottelussa Kanea vastaan ja joutui olemaan viikkojen ajan sivussa. Samaan aikaan Eric Bischoff monimutkaisti tätä kolmiodraamaa buukkaamalla ottelun Christianin ja Trishin välille. Ennen ottelua Christian lupasi Trishille antavansa tämän selättää hänet suoraan, mutta sen sijaan Christian pieksikin Trishin rajusti ja lukitsi tämän lopuksi Walls of Jerichoon. Seuraavalla viikolla Christian saapui ylpeilemään teollaan ja haukkumaan Trishiä siitä, kuinka tämä oli tehnyt Chris Jerichosta nössön, jonka kanssa Christian ei haluaisi olla enää missään väleissä. Juuri kun Christian ilmoitti kohtaavansa Jerichon WrestleManiassa, Jericho teki comebackinsa ja hyökkäsi raivoissaan Christianin kimppuun. Nyt oli ottelun aika.

Tämänkertaisen WrestleManian alakortin otteluista puhtaasti painilliselta anniltaan tämä Jerichon ja Christianin kohtaaminen oli aivan kiistatta paras. Tämä oli oikeastaan aikalailla täydellinen oppikirjasuoritus siitä, miten alakortin ottelu WM:ssä pitää hoitaa. Ensinnäkin ottelua oli buildattu kauan ja rauhallisesti, ja buildaukseen kuului myös hyvin toteutettu Jerichon face-turn. Toiseksikin on huomioitava, että Jericho ja Christian ovat hemmetin mielenkiintoisia painijoita, joiden keskenäistä kohtaamista on odotettu siitä lähtien, kun he ovat painineet joukkueena. Kolmanneksi: itse ottelu sillä kuuluisalla Kaikkein Suurimmalla Lavalla meni aika lailla nappiin. On toki totta, että aikaa olisi pitänyt olla enemmän ja että lopetuksen olisi pitänyt olla puhdas, jotta tällä olisi päästy huippuarvosanoille. Hieno ottelu tämä on kuitenkin kiistatta, ja siitä ei voi kiittää muita kuin Jerichoa ja Christiania, jotka tekivät upeaa työtä. Ottelussa nähtiin pari tosi rajua heittoa ulos kehästä (ensin Christian Back Body Dropilla ja sitten Jericho Back Suplexilla), ja muutenkin miehet esittivät läpi koko liikearsenaalinsa. Ja neljänneksi on vielä todettava, että tavallaan jopa tykkäsin ottelun (silloin ensimmäisellä kerralla nähtynä) yllättävästä lopetuksesta ja jälkikuvioista, vaikka ne estivätkin tätä nousemasta ****-tasolle. Vaikka tämä ei siis ollutkaan huippuluokan ottelu, nautin tästä aivan täysin siemauksin. Tätä on WrestleMania. Niin ja Tim White teki comebackinsa WWE:hen ottelun tuomarina!
***½ (14:45)


Evolution (Orton & Flair & Batista) vs. Rock 'n' Sock Connection - 3 on 2 Handicap Match
Muistaakseni What (?) väitti tämän samaisen tapahtuman arvostelussaan, että Undertaker vs. Kanella oli tämän tapahtuman pisin feud takanaan, mutta mielestäni se kunnia kuuluu kiistatta tälle ottelulle. Tai toki UT:n ja Kanen tarina on alkanut vuonna 1997, mutta ei sitä nyt ihan niin voi mielestäni kuitenkaan laskea. Tämän ottelun feud sai tosiaan alkunsa siitä, kun vuoden 2003 kesäkuussa "Legend Killer" Randy Orton otti uhrikseen juuri WWE:hen palanneen Mick Foleyn. Orton pieksi Foleyn rajusti tällä samaisella Madison Square Gardenilla ja heitti hänet lopuksi rappusia alas. Foleyta ei nähty, ennen kuin hän palasi joulukuussa Raw'n co-GM:ksi ja jatkoi kaunojensa selvittelyä Evolutionin kanssa. Foleyn oli tarkoitus otella Ortonin kanssa IC-mestaruudesta, mutta viime hetkellä hän käveli areenalta pois ja ilmoitti luopuvansa co-GM:n paikasta. Seuraavan kerran Foley nähtiin Royal Rumblessa, jossa hän teki shokkipaluunsa kehään ja eliminoi Ortonin Royal Rumble -ottelusta. Seuraavalla viikolla Foley selitti yrittäneensä päästä irti vihasta, mutta hän ei yksinkertaisesti onnistunut siinä röyhkeän Ortonin tapauksessa. Niinpä näiden kahden vihanpito syveni viikko viikolta, ja lopulta Foley haastoi Ortonin otteluun WrestleManiaan. Evolution-beatdownin jälkeen Orton ilmoitti suostuvansa haasteeseen, mutta Foley muutti tuon haasteen 3 on 2 Handicapiksi, koska Batista ja Flair puuttuisivat kuitenkin otteluun. Vain yksi asia oli epäselvä: kuka olisi Foleyn pari? Se paljastui kuitenkin jo samana iltana, kun The Rock teki comebackinsa WWE:hen ja yhdisti voimat entisen joukkueparinsa ja vanhan ystävänsä kanssa käydäkseen taisteluun Evolutionia vastaan.

Tätä ottelua on usein moitittu siitä, että odotuksiin nähden tämä oli aikamoinen pettymys. Olen ollut aina hieman eri mieltä, sillä mielestäni tämä hoiti erittäin hienosti sen roolin, johon tämä ainutlaatuinen kohtaaminen oli mielestäni buukattu. Ottelun pointtina oli olla tunnelmaltaan erittäin kuuma ottelu, jossa kaksi legendaa palaa yhteen yhden ottelun ajaksi, jotta he pääsevät antamaan opetuksen Evolutionille. Juuri tältä osin ottelu toimikin pirun hyvin, ja tässä nähtiin useita hienoja yhteenottoja, joihin erittäin tärkeän lisävärin toi Ric Flairin mukanaolo ottelussa. Flair kehässä Foleyn tai Rockin kanssa on automaattista klassikkokamaa, ja muun muassa Flairin People's Elbow on legendaarinen WrestleMania-hetki. Samaan hengenvetoon on lisättävä, että myös Batista ja Orton näyttivät hyvältä, ja kokonaisuudessaan ottelu kulki oikein hyvin ja viihdyttävästi, vaikka painianti ei mitään klassikkokamaa ollutkaan. Olisin luultavasti antanut tälle kokonaisuutena aivan ainutlaatuiselle ottelulle arvosanaksi muuten ***½, mutta ikävä kyllä ottelun äkillinen ja yllättäväksi tarkoitettu lopetus vei ainakin minulta tosi paljon fiilistä pois. Muuten koko ottelussa oli ollut juuri täydellinen tunnelma, mutta tuo lopetus ei vain sopinut tähän tapahtumaan ja tähän otteluun millään tavalla. Minä tahansa muuna iltana tuo olisi ollut täysin oikea buukkausratkaisu. Siitä jäi yksinkertaisesti kehno fiilis. Ja kuten me kaikki tiedämme, tämä jäi Rockin viimeiseksi WWE-otteluksi lähes 8 vuoteen.
*** (17:00)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Evolution (Orton pinned Foley after a RKO)

Hall of Fame, Class of 2004
20. WrestleManian kunniaksi WWE oli päättänyt palauttaa Hall of Fame -perinteensä, joka oli ollut kuolleena vuodesta 1996 lähtien. Tuolloin oli nimitetty edelliset jäsenet WWE:n HOFiin, ja silloinkaan se ei ollut tapahtunut WrestleManiassa vaan myöhemmin syksyllä. Nyt HOF-luokan julkistus sai ensimmäisen kerran historiassa paikan WrestleManiassa. Edellisenä iltana oli järjestetty perinteeksi muodostuva Hall of Fame -seremonia, ja nyt "Mean" Gene Okerlund esitteli vuoden 2004 Hall of Famerit, joita oli peräti 11: Greg Valentine, Don Muraco, Big John Studd, Junkyard Dog, Billy Graham, Sgt. Slaughter, Tito Santana, Harley Race, Jesse Ventura, Bobby Heenan ja Pete Rose.


Sable & Torrie Wilson vs. Stacy Keibler & Miss Jackie - Playboy Evening Gown Match
Tämä oli historian ensimmäinen Interpromotional Match WrestleManiassa, ja tuskinpa näiden otteluiden perinne olisi voinut paremmin alkaakaan. Smackdownin kärkidiivat Torrie Wilson ja Sable olivat tosiaan päässyt alkuvuodesta poseeraamaan Playboyn kannessa yhdessä, mitä WWE oli muistanut mainostaa hyvin tiiviisti näinä hyvinä aikoina, jolloin PG Erasta ei ollut vielä tietoakaan. Ilmeisesti Sable oli muuten tehnyt face-turnin samalla, kun hän oli päässyt taas Playboyhin. No, Raw'n diivat Miss Jackie ja Stacy Keibler eivät olleet niin ilahtuneita tästä Sablen ja Torrien saamasta huomiosta, sillä heidän mielestään he olivat paljon kuumempia ja olisivat sopineet paljon paremmin Playboyn kanteen. Kun Jackie ja Stacy järjestivät yhdessä Raw'ssa Vince McMahonille tanssishow'n, Vince päätti antaa naisille mahdollisuuden osoittaa WM:ssä, että Hugh Hefner oli tehnyt väärän valinnan. Alun perin tämän piti olla Evening Gown Match, joka päättyisi selätykseen/luovutukseen, mutta naiset päättivätkin riisua itsensä alusvaatteisille jo ennen ottelun alkua. Win-win.

Joku todellinen kielinikkari osaisi varmaan kirjoittaa tästä jonkun hupaisan kriittisen otteluarvion muun muassa lukkojen laadusta, liikkeiden ajoituksesta ja painiotteiden tuoreudesta. Luultavasti lukisin sen jopa mielenkiinnolla. Itse en kuitenkaan tuollaiseen nerouteen pysty ja joudun toteamaan, että olipahan meilä sitten hieman hengähdystaukoa tiivistahtisen alun jälkeen. Jos jostain sanakirjasta jostain syystä puuttuu pehmopornon määritelmä, tämä ottelu olisi varmaan aika lailla täydellinen selitys tuon sanan kohdalle. Arvosanan antaminen tuntuu aika turhalta, mutta annetaan nyt se puolikas merkiksi siitä, että turhuuttahan tämä oli mutta olen minä kehnompaakin naiskaunetta ylistävää viihdettä katsonut.
½ (2:41)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Sable & Torrie Wilson (Wilson pinned Jackie with a roll up)

10 Man Cruiserweight Open Match - WWE Cruiserweight Championship
Participants: Chavo Guerrero (c), Nunzio, Jamie Noble, Tajiri, Akio, Funaki, Shannon Moore, Ultimo Dragon, Billy Kidman, Rey Mysterio
Chavo Guerreron ja Rey Mysterion feud oli ollut hallitseva kuvio Smackdownin CW-kentällä parin viimeisen kuukauden aikana, eikä tuo ex-mestarin ja nykyisen vyön haltijan vihanpito ollut päättynyt WrestleManiaankaan tultaessa. Tällä kertaa mestaruudesta mitteli heidän lisäksi kuitenkin myös kahdeksan muuta CW-painijaa (mm. WWE:n ppv-debyyttinsä tehneet Akio ja Ultimo Dragon), sillä Tajirin muodostama japanilaisporukka oli mennyt valittamaan GM Paul Heymanille kesken Smackdownissa järjestetyn ykköshaastajuusottelun siitä, kuinka ykköshaastajuusottelussa ei ole yhtään japanilaista ja kuinka tämä voidaan tulkita syrjinnäksi. Niinpä Heyman päätti keskeyttää ottelun ja ilmoittaa, että WrestleManiassa kuka tahansa halukas CW-painija saisi osallistua ennennäkemättömään Cruiserweight Open Matchiin. Yhteensä 9 halukasta ilmoittautui, ja seuraavien viikkojen aikana heidän välillä nähtiin monia hyviä joukkueotteluita. Tämä ottelu oli käytännössä Singles-versio Tag Team Turmoilista. Kaksi painijaa aloitti ottelun, ja kun toinen eliminoitiin, seuraava nousisi kehään. Tätä jatku, kunnes kaksi viimeistä painijaa on kehässä ja toinen eliminoi toisen.

Evolution vs. Rock 'n' Sock Connectionin ohella tämä on toinen ottelu WM XX:stä, jolla on mielestäni huonompi maine kuin tarvitsisi olla. On toki aivan totta, että 10 Cruiserweightin änkeminen 10-minuuttiseen otteluun on talentin hukkaamista ja todellisten näytönpaikkojen estämistä. On myös totta, että melkein ketkä tahansa näistä kavereista (vaikkapa ne eniten pinnalla olleet Mysterio ja Chavo) olisivat varmaan saaneet 1 vs. 1 -ottelussa aikaan ehjemmän ja myös kovatasoisemman ottelun kuin mitä tämä oli. Silti jostain syystä minä tykkään paljon tästä ratkaisusta, johon WWE päätyi. Esimerkiksi Rey vs. Chavo nähtiin jo No Way Outissa, ja tämä oli nyt jotain aivan erilaista. Tämä oli jotain, mitä ei ollut tehty ennen. Tämä oli WrestleMania, ja oli mahtavaa, että sen takia myös CW-mestaruusottelu hoidettiin poikkeuksellisella tyylillä. Toki täydellisessä maailmassa tälle ottelulle olisi sitten annettu enemmän aikaa, mutta kaikkea ei voi saada. Minä olin innoissani jo alussa, ja vielä enemmän innoissani olin, kun ottelun aikana nähtiin muun muassa Ultimo Dragonin upeita liikkeitä, Rey Mysterion tajuttoman vauhdikasta liikkumista, Jamie Noblen teknistä osaamista, Tajirin makeita potkuja ja kirssikana kakun päällä Billy Kidmanin Shooting Star Press kehästä ulos, mikä oli todellinen holy shit -hetki. Kaikki äijät antoivat kaikkensa sillä lyhyellä omalla ajallaan. Olisin antanut tälle muuten arvosanaksi ***, mutta tässäkin lopetus oli sen verran harmillisen laimea, että siitä rokotan lopulta puolikkaan pois.
**½ (10:31)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chavo Guerrero (Last eliminated Rey Mysterio with a roll up)

Brock Lesnar vs. Goldberg - Special Referee: Steve Austin
Kaikki muistavat tästä ottelusta aina sen, kuinka onneton pannukakku ottelusta tuli verrattuna siihen, miten rajattomat potentiaalit sillä oli. Samaa voi kuitenkin sanoa koko feudista, joka olisi voitu rakentaa yhdeksi isoimmista feudeista ikinä mutta joka meni aikalailla munille ennen kaikkea Goldbergin takia. Tämä feud alkoi siis kunnolla Royal Rumblessa, kun Brock Lesnar sekaantui Rumble-otteluun ja aiheutti Goldbergin eliminoimisen ottelusta. Goldberg ei arvatenkaan tätä sulattanut, joten Raw'n sheriffin Steve Austinin avulla hän sai paikan No Way Outin katsomoon, josta hän nousi kehään ja hyökkäsi kaksi kertaa illan aikana Brock Lesnarin kimppuun. Jälkimmäinen hyökkäys aiheutti sen, että Lesnar hävisi WWE-mestaruutensa Eddie Guerrerolle. Nyt nämä miehet olivat tasan, mutta kauna ei ollut suinkaan ohi. Raw'ssa Vince McMahon saapui kertomaan tietävänsä, että kaikki haluavat nähdä Goldbergin ja Lesnarin kohtaamisen. Vasta sheriffi Austinin vakuuttelu ottelun tarpeellisuudesta sai Vincen buukkaamaan ottelun WM:ään, mutta samalla Vince teki Austinista tuon ottelun erikoistuomarin. Tästä lähtien tämä feud olikin pelkkää Lesnarin ja Austinin feudaamista: ilmeisesti Goldbergilla oli sopparissa määrätyt esiintymiset täynnä, koska häntä ei nähty NWO:n ja WM:n välillä käytännössä WWE:n ohjelmistossa ollenkaan. Sen sijaan ensin Lesnar promotteli SD:ssä vihastaan Goldbergiä vastaan ja siitä, kuinka hän oli rukoillut Vinceltä ottelua WM:ään. Tuo tarina ei kuitenkaan olisi kantanut kovin montaa viikkoa, joten seuraavaksi Lesnar alkoi syyttää Austinia Goldbergin auttamisesta, ja nämä kaksi sitten ottivatkin yhteen seuraavien viikkojen aikana mitä moninaisemmilla tavoilla. Kaikki olivat varmoja, että Austin ei tuomaroisi ottelua rehdisti.

Tämä ottelu muistetaan aina siitä, kuinka New Yorkin yleisö osoitti arvostuksensa (tai sen puutteen) sekä Lesnaria että Goldbergiä kohtaan niin sanotusti paskomalla tämän ottelun päälle. Heti ottelun alussa kuultiin "You sould out" ja "Na na na na, hey hey good bye" -chantit. Ne johtuivat siitä, että kaikki olivat kuulleet siitä, että Brock Lesnar päätti noin viikko ennen 'Maniaa jättää WWE WM:n jälkeen ja siirtyä jenkkifutiksen puolelle. Samoin yleistä tietoa oli se, että Goldbergin ja WWE:n sopimus umpeutuisi WrestleManian jälkeen ja että sitä ei jatkettaisi. Siksi ottelussa kuultiin myös "Goldberg sucks" ja "This match sucks" -chantteja, ja lopulta ainut hurrauksia saanut oli erikoistuomarimme Steve Austin. Aina välillä kuitenkin tästä yleisöstä puhuttaessa unohtuu se tosiasia, että tuon yleisön ansiosta tämä ottelu oli edes siedettävää katsottavaa. Painillisesti tämä Lesnarin ja Goldbergin kauan odotettu huippukohtaaminenhan oli nimittäin täyttä kuraa ja aivan älytön pettymys. Kumpaakaan ei kiinnostanut painia enää ollenkaan, ja sen he kyllä näyttivät. Yleisön chantit olisivat (ehkä) hiljentyneet, jos nämä kaksi olisivat täräyttäneet 110 lasissa huikean intenssiivisen brawlauksen, jossa molemmat jyräävät toisiaan täysillä kanveesiin. Sen sijaan saimme 3 minuuttia pelkkää seisoskelua, 5 minuuttia rest holdailua ja lopun ajan todella kömpelöä brawlausta. Ottelussa nähtiin tasan yksi hyvin suoritettu ja hyvin myyty liike, ja se oli Goldbergin eräänlainen Powerslam Lesnarille. Kaikki muu oli hoidettu todella puolivillaisesti, joten Lesnar ja Goldberg ansaitsevat kaiken, minkä ottelussa saivat niskaansa. Yleisöä saa kiittää siitä, että annan tälle enemmän kuin yhden tähden.
*½ (13:42)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Goldberg (Jackhammer)

Tässä välissä nähtiin lyhyt mutta poikkeuksellinen hetki, kun Vince McMahon teki illan ainoan esiintymisen saapuessaan kiittämään faneja kaikista kuluneista vuosista ja ennen kaikkea siitä, että WrestleManiasta on tullut se, mitä se nykyisin on. Hieno hetki senkin takia, että WM XX:n jälkeen McMahonien ruutu roolissa väheni hetkeksi aikaa merkittävästi.


Scotty 2 Hotty & Rikishi (c) vs. World's Greatest Tag Team vs. APA vs. Basham Brothers - WWE Tag Team Championship
Kuten No Way Outissa jo kävi esille, nämä neljä joukkuetta olivat tällä hetkellä Smackdownin joukkuedivisioonan tärkeimmät neljä tiimiä. Scotty 2 Hottyn ja Rikishin sympaattinen joukkue oli pitänyt vöitä nyt hallussaan parin kuukauden ajan, mutta ex-mestarit Basham Brothersit janosivat edelleen vöitä takaisin itselleen. Viime aikoina myös konkarikaksikko APA ja myös entiset mestarit World's Greatest Tag Team olivat tunkeutuneet entistä tiiviimmin mestaruuskuvioihin. Joukkueet olivat ottaneet useita kertoja yhteen keskenään, joten oli hyvin luontevaa iskeä nämä neljä kaksikkoa toisiaan vastaan WrestleManian toisessa joukkuemestaruusottelussa.

Täytyy todeta, että hieman yllättäen tämä SD:n joukkuemestaruusottelu jäi vielä pykälän heikommaksi suoritukseksi kuin Raw'n vastaava. Tähän asti SD:n joukkuedivari on tarjonnut lähes poikkeuksetta aina parempia otteluita kuin Raw'n divari, mutta nyt alkaa SD:nkin puolella olla huippujoukkueet aika vähissä. Tämän ottelun kaksikoista huippujoukkueeksi voi laskea vain WGTT:n, vaikka Scotty 2 Hotty ja Rikishi olivatkin ihan sympaattinen kaksikko. Ottelun laadun kannalta ei ollut siis kovin hyvä ratkaisu, että Benjamin ja Haas pääsivät olemaan esillä aika vähän aikaa eivätkä siinäkään ajassa saaneet merkittävästi aikaan. Oikeastaan tästä ottelusta jäi sellainen fiilis, että kukaan ei oikein saanut mitään mainittavaa aikaan. Kaikki koittivat väläyttää ne tunnetuimmat liikkeensä kuudessa minuutissa, mutta mitään muuta merkittävää tässä ei tosiaan nähty. Kaikin puolin varsin yhdentekevä joukkuemestaruusottelu, jollaista ei todellakaan pitäisi päästää WM:ään. Harmi, koska tällä oli jopa jonkinlainen taustatarinakin.
*½ (6:02)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Scotty 2 Hotty & Rikishi (Rikishi pinned Danny after a Sit Down Splash)

Tässä välissä nähtiin lyhyt hassutteluangle, kun Jesse "The Body" Ventura saapui haastattelemaan ringside-paikoilla istuvaa Donald Trumpia. Venturaa oli mahtava nähdä taas pitkästä aikaa ihan mikin varressa, vaikken kamalan innoissani ollutkaan siitä, kuinka Ventura käytti aikansa lähinnä itsensä promoamiseen. Venturan mukaan vuonna 2008 olisi aika saada painija valkoiseen taloon. Harmi, että Ba Rack oli toista mieltä asiasta.


Victoria (c) vs. Molly Holly - Hair vs. Title Match for the WWE Women's Championship
Molly Holly oli pitänyt Women's-mestaruutta vyötäisillään pitkän aikaa, mutta ppv:ssä hän esiintyi viimeksi Armageddonissa. Tuon jälkeen on tapahtunut aika paljon. Kaikki alkoi siitä, kun Hollyn kanssa yhteistyötä tehnyt Victoria voitti ykköshaastajuuden vuoden 2003 viimeisessä Heatissa, ja seuraavassa Raw'ssa hän kävi Molly Hollyn kimppuun kääntyen samalla faceksi. Tammikuussa Molly sai apua Testiltä, joka pisti Big Bootillaan Victorian sairaslomalle. Molly ilmoitti, että näin ollen hän oli säilyttänyt vyönsä Victoriaa vastaan luovutuksella. Tammikuun lopussa Victoria teki paluunsa ja selätti Mollyn ensin non title- ja sitten joukkueottelussa. Lopulta helmikuussa hän pääsi ottelemaan mestaruudesta Fatal 4-Way Matchissa Molly vs. Victoria vs. Jazz vs. Lita, ja tuossa ottelussa hän myös vei mestaruuden Mollylta. Seuraavina viikkoina raivostunut Molly Holly kävi entisen ystävänsä kimppuun hyvin rajuin keinoin ja yritti muun muassa repiä tältä hiuksia päästä. Kun Molly oli hävinnyt Victorialle uudestaan, sai hän vielä yhden mestaruusottelun ja vieläpä WrestleManiassa. Ehtona oli kuitenkin se, että hän suostui sheriffi Austinin määrittämään lisästipulaatioon: jos Molly häviää, hän menettää hiuksensa.

Tämän ottelun suurin ongelma oli aika. Sitä ei nimittäin pahemmin tälle kohtaamiselle ollut suotu, mikä on suuri vääryys. Victoria ja Molly Holly ovat nimittäin kiistatta kaksi naispainijaa, jotka pystyvät tempaisemaan keskenään kovatasoisen painiottelun, jos heille vain annetaan siihen mahdollisuus. Tässäkin kohtaamisessa nähtiin siitä pieniä merkkejä muun muassa silloin, kun Molly täräytti Victorian maahan rajulla Top-Rope Sunset Flip Powerbombilla. Potentiaalia näillä kahdella olisi siis ollut, mutta noin neljän minuutin pikaisessa rykäisyssä ei vain saada aikaan WM-tasoista naisten ottelua. Se on senkin takia tosi harmi, että aikaisemmin illalla nähtiin jo sitä pehmopornopuolta, ja nyt olisi ollut kiva nähdä oikeaa naisten painia kunnolla. Vähäiseksi jäi kuitenkin anti tällä kertaa, mutta aikaan suhteutettuna tämä oli ihan hyvä suoritus Victorialta ja Mollylta.
*½ (5:04)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Victoria (Backslide pin)

Eddie Guerrero (c) vs. Kurt Angle - WWE Championship
No Way Outissa Eddie Guerrero oli saavuttanut koko painiuransa ajan kestäneen unelmansa ja noussut ensimmäistä kertaa urallaan maailmanmestariksi. Samassa tapahtumassa Kurt Anglesta oli tullut ykköshaastaja Eddien kantamalle mestaruudelle. Jo jonkun aikaa heel- ja face-roolien rajalla kiikkunut Angle teki lopullisen heel-turninsa NWO:ta seuranneessa SD:ssä, jossa hän tuomaroi Eddien ja Chavon välistä ottelua. Kesken tuon ottelun Anglella napsahti, ja hän pieksi entisen ystävänsä Eddien veriseksi mössöksi. Seuraavassa Smackdownissa Angle saapui selittämään tekojaan: hän ei tehnyt sitä vain itsensä vaan koko Amerikan vuoksi. Anglen mielestä Eddien kaltainen entinen narkkari ei voisi olla WWE:n tärkeimmän mestaruuden haltija. Angle ilmoitti, että on suorastaan sietämätöntä, millaisen roolimallin Eddie antaa WWE:n nuorimmille faneille. Eddie hyökkäsi kesken promon Anglen kimppuun, mutta tappelu keskeytyi, kun Paul Heyman käski poliisipartion pidättää Eddien, jota Heyman syytti takahuoneessa naisen kimppuun hyökkäämisestä. Seuraavalla viikolla Eddie ja Heyman ottivat kehässä verbaalisesti yhteen, ja lopulta Heymanin provosoima Eddie ilmoitti pystyvänsä päihittämään Heymanin vaikka molemmat kädet selän taakse sidottuina. Heyman otti tuon virallisena haasteena ja buukkasi myöhemmin illalle ottelun, jossa kädet selän taakse sidottuna otteleva Eddie kohtaisi Heymanin. Nopeasti tuon ottelun jälkeen Heyman vetäytyi backstagelle, ja paikalle saapui sen sijaan Angle, joka arvatenkin pieksi Eddien todella rajusti, sillä Eddie ei pystynyt puolustautumaan muuten kuin sylkemällä Anglen kasvoihin.

Tämä kuuluu mielestäni aliarvostettujen otteluiden joukkoon. WrestleMania XX:stä puhuttaessa kaikki tietenkin muistavat Main Eventin ja hehkuttavat sen huikeaa laatua, ja kieltämättä he ovat siinä aivan oikeassa. Samaan hengenvetoon yllättävän moni tuntuu kuitenkin kritisoivan tätä Smackdownin päämestaruusottelua tai pitää sitä ainakin "odotuksiin nähden pettymyksenä". Minun on vaikea ymmärtää, millaisia odotuksia tälle Anglen ja Guerreron ottelulle oli sitten oikein kasattu, jos huippuluokan ****-kohtaaminen ei täytä edes suurta osaa niistä. On toki totta, ettei tästä ihan MOTY-ehdokasta tullut ehkä hieman turhan rauhallisen vaikkakin todella taidokkaan tekniikkapainotteisen alun vuoksi. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että tämä oli mielestäni kiistaton huippuottelu ja suoranainen malliesimerkki siitä, kuinka viihdyttävää tällainen puhdas painillinen paremmuuden mittely voi olla. Rakenne oli aikalailla täydellinen: ottelussa edettiin teknisestä väännöstä pariin hienoon välispottiin, josta taas rauhoitettiin menoa muun muassa Suplex-taisteluilla, kunnes sitten päästiin kunnolliseen lopputykitykseen. Siinä sitten nähtiin hienoja heittoja yläköydeltä ja rajuja lentämisiä ulos kehästä. Ottelun lopetuskin oli juuri sopivalla tavalla ovela ja viihdyttävä. Jos alku olisi ollut hieman energisempi ja jännittävämpi, tämä olisi ollut MOTYC, mutta tällaisenaankin tämä oli tosi kova ottelu.
**** (21:33)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Eddie Guerrero (Inside cradle with feet on ropes)

Kane vs. The Undertaker w/ Paul Bearer
Tämä feud alkoi Survivor Seriesistä, jossa psykopaattinen Kane teki kaikkein anteeksiantamattomimman tempun ja hautasi veljensä Undertakerin elävältä. Syyksi Kane kertoi sen, että viimeisten vuosien aikana Undertaker oli kääntänyt selkänsä yliluonnollisille voimilleen ja yliluonnolliselle luonteelleen. Undertaker ei ollut enää Dead Man, vaan hänestä oli tullut alhaisin mahdollinen tapaus: tavallinen ihminen. Tätä Kane ei voinut sietää, ja siksi hän oli päättänyt poistaa Undertakerin maailmasta lopullisesti. Royal Rumblessa nähtiin kuitenkin käänne, kun ennen Spike Dudleyn sisääntuloa kuultiin ensimmäisen kerran lähes viiteen vuoteen vanhan Dead Man Undertakerin kongien sointi. Kane meni täysin sekaisin tästä, minkä takia hänet eliminoitiin ottelusta. Seuraavilla viikoilla yliluonnolliset merkit Undertakerin paluusta voimistuivat: alkoi käydä selväksi, että Undertaker olisi tulossa takaisin ja nimenomaan vanhalla Dead Man -gimmickillään. Helmikuun lopussa Vince McMahon ilmoitti, että Kane kohtaisi paluunsa tekevän Undertakerin WrestleManiassa. Kane ei tätä ilmoitusta hyväksynyt, koska hän oli edelleen varma, että Undertaker oli kuollut eikä tulisi tekemään paluutaan. WM:ää edeltävänä aikana Kane joutui kaikkien perinteisten mind gamesien uhriksi: valot sammuivat, druidit saapuivat, kehä täyttyi savulla ja oli sortua Kanen alta, mystinen ääni ilmoitti Takerin paluun olevan lähellä, kehään ilmestyi hautajaisarkku... WM:ään tullessa Kane oli aivan sekoamispisteessä, mutta hän silti kieltäytyi uskomasta veljensä paluuseen.

Tämän ottelun suurin anti oli tietenkin se tunnelma, mikä tässä kohtaamisessa oli. Harvoin on nimittäin ottelun alkaessa sellainen tunnelma, kuin Kanen ja Undertakerin tässä WrestleMania-ottelussa. Undertaker oli todellakin palannut sillä kaikkien toivomalla Dead Man -gimmickillään, ja hän oli vieläpä tuonut mukanaan Paul Bearerin. Huolimatta siitä, että Undertakerin elävältä hautaaminen oli nähty vasta marraskuisessa Survivor Seriesissä, WWE oli saanut rakenneltua jo tässä ajassa Undertakerin paluusta elämää suuremman jutun. Tämä ottelu oli merkittävässä roolissa koko WM:n suuruuden rakentamisessa, koska tällaisia comebackeja ei koska tahansa nähdä. Näiden lähtökohtien takia on toki sinänsä harmi, että itse kohtaaminen UT:n ja Kanen välillä oli varsin unohdettava ja kalpenee aika 100-0 verrattuna miesten ottelun WM XIV:ssä. Toisaalta tämä oli kuitenkin kaikin puolin pätevä brawli, jossa nähtiin kaikki ne vaadittavat osuudet ja jossa saatiin tyylipuhdas lopetus. Tunnelmansa ansiosta tämä on minun asteikollani ihan hyvä muttei kuitenkaan sen enempää.
** (7:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Undertaker (Tombstone Piledriver)

Triple H (c) vs. Shawn Michaels vs. Chris Benoit - World Heavyweight Championship
Ja vihdoin illan Main Eventin aika. Tämä ottelu oli saanut ratkaisevan starttinsa Royal Rumblessa, jossa Chris Benoit voitti Rumble-ottelun ja sai oikeuden otella kummasta tahansa haluamastaan päämestaruudesta. Benoit käytti tilaisuuden hyväksi ja hyppäsi Smackdownista Raw'hon haastaakseen Triple H:n WrestleManiassa. Muuten tässä ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta Triple H:lla oli meneillään äärimmäisen intenssiivinen ja juuri uudestaan lämmennyt feud entisen parhaan ystävänsä Shawn Michaelsin kanssa. Tuo feud oli jäänyt auki Royal Rumblessa, jossa miehet olivat otelleet Last Man Standing Matchissa tasapelin. Michaels oli sitä mieltä, että Benoit on ansainnut mestaruusottelunsa, mutta hänen ja HHH:n feud oli jatkunut niin pitkään, että sen olisi pakko päättyä WrestleManiassa. Benoit puolestaan sanoi ymmärtävänsä HBK:ta, mutta 'Maniassa tuo feud ei päättyisi, sillä siellä Benoit ottelee päämestaruudesta. Miehet ottivat näkemyksistään rajusti yhteen Raw'ssa, jossa Benoit'n piti allekirjoittaa virallinen sopimus WM-ottelusta. Tuo väittely päättyi siihen, että Michaels täräytti Benoit'n tajuttomaksi Sweet Chin Musicilla ja kirjoitti papereihin oman nimensä. Seuraavalla viikolla asian selvittelyä jatkuttiin, ja lopulta sheriffi Austinin päätöksellä päädyttiin tilanteeseen, että HHH:n on nyt pakko puolustaa vyötään sekä Benoitia että Michaelsia vastaan. Tämän jälkeen nämä kolme ottivatkin yhteen moneen otteeseen: ensin Benoit ja Michaels olivat toistensa kimpuissa, mutta lopulta he alkoivat tajuta tehdä yhteistyötä HHH:n pieksemiseksi.

Mitä tästä ottelusta voi sanoa? Kaikki tietävät taustatarinan ja luultavasti aika pitkälti myös ottelun kulun. Ennen kaikkea kaikki tietävät sen, kuinka legendaarisesti tämä ottelu päättyi ja kuinka historialliset post match -meiningit WrestleMania XX:n päätteeksi nähtiin. Kaikkein surullisinta tässä on tietenkin se, että tuskin kukaan osasi tuona iltana vuonna 2004 arvata, miten murheelliselta tuo show'n päättänyt kuva näyttää näin 10 vuotta myöhemmin. Mutta se siitä. Ottelu, se oli puhdas klassikko. Olen nähnyt tämän kohtaamisen vain kerran aiemmin, ja siloin en ollut ihan parhaassa vireystilassa, joten olen aina ollut hieman epäileväinen tämän ottelun saamaa hehkutusta kohtaan. Olen kyllä tiennyt, että kyseessä on kiistaton huippuottelu, mutta että kiistaton klassikko... No, nyt olen varma, että juuri sitä tämä on: kiistaton klassikko. Kuten on monesti tullut tässä projektissa todettua, olen aina ollut hyvin varovainen sen legendaarisen *****-arvosanan kanssa, mutta nyt tämän toisen näkemisen jälkeen voin sanoa sataprosenttisella varmuudella, että se on ainut oikea arvosana tälle ottelulle. Tämä ottelu oli rakennettu niin täydellisesti kuin mahdollista, ja kaikki kolme antoivat aivan kaikkensa. Tässä nähtiin hurjia bumppeja, verta, upeita liikkeitä ja loputonta taistelua. Tämä oli sitä, mitä showpaini parhaimmillaan on. Mahtavaa.
***** (24:47)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Made Triple H submit with a Crossface)

*** Chris Benoit
** Shawn Michaels
* Triple H

Tämän 10-vuotisjuhlani vuoksi lisään jokaisen ppv:n loppuun tiedon siitä, ketkä kyseisessä ppv:ssä nähdyt painijat olivat mukana samassa kuussa järjestetyssä WWE:n ppv:ssä jo projektini ensimmäisenä vuotena (1995). No Way Outissa en pystynyt tätä tekemään, koska helmikuussa 1995 ei järjestetty WWF-ppv:tä. Tämän show'n painijoista projektini ensimmäisessä WrestleManiassa esiintyivät seuraavat nimet:
- The Undertaker & Paul Bearer (Ottelussa King Kong Bundya vastaan)
- Shawn Michaels (WWF-mestaruusottelussa Dieseliä vastaan)
- Vince McMahon (Selostajana)
- Jerry Lawler (Selostajana)
- Jim Ross (Haastattelijana)

Kokonaisarvio WrestleMania XX:stä: Tässä on taas tapahtuma, jonka kokonaishienoutta ei otteluiden keskiarvo kerro. Yksi *****-ottelu ja yksi ****-ottelu, mutta vain kaksi muuta vähintään ***-ottelua. Toisin sanoen 2/3 otteluista ei WrestleManiassa yltänyt edes kolmeen tähteen. Olenkin aikaisemmin kirjoitellut muun muassa Whatin arvostelun jälkeen siitä, kuinka tämä on mielestäni yksi yliarvostetuin WrestleMania historiassa, ja tavallaan olen edelleen sitä mieltä. Monet tuntuvat pitävän tätä Main Eventin ansiosta yhtenä parhaimmista WrestleManioista ikinä ja muutenkin liki täydellisenä tapahtumana. Näihin näkemyksiin en edellenkään yhdy, mutta nyt kun katsoin tämän pitkästä aikaa ajatuksella, näkemykseni muuttui paljon positiivisemmaksi. Suurin vaikutus oli sillä, että tässä tapahtumassa on yksinkertaisesti järisyttävän ison tapahtuman tuntu, sellainen mitä moni nykyisistä WrestleManioistakaan ei saavuta. Madison Square Garden, aivan huikea yleisö, kaikki aivan täpinöissään tapahtumasta, Rock ja Foley painimassa viimeistä kertaa yhdessä, Undertaker palaa Dead Manina, hienosti ja pitkään rakenneltuja feudeja kortti täynnä, lähes kaikki painijat mukana show'ssa - ja yleisesti aivan mahtava tunnelma. Puhumattakaan siitä, että tässä tosiaan nähtiin MOTY(C) ja yksi toinen huippuluokan ottelu. Ensimmäiset neljä otteluakin muodostivat tosi hyvän kokonaisuuden, ja ainut epätoivon hetki tätä tapahtumaa kohtaan iski siinä vaiheessa, kun nähtiin neljä *½-ottelua putkeen. Tuosta päästiin onneksi yli, ja loppuosuus - erityisesti ME ja ME:n jälkeinen post match -meiningit - oli jotain aivan ainutlaatuista. Kyllä tämä heikosta keskiarvosta huolimatta on juuri ja juuri Hieno ppv.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
---------------
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Mitä mieltä te olette historiallisesti WM:stä?

[The Rocker]

Eddie vs Kurtin ottelun haukkuminen johtuu ihan siitä että periaatteessa noiden kahden olisi pitänyt pystyä ihan absoluuttisen upeaan otteluun. Tyylit eivät vain ihan klikanneet, joten ottelu on jäänyt mieleen pettymyksenä. En ole myöskään ikinä ihan tajunnut tuon Jericho vs Christianin hehkutusta. Ihan hyvä ottelu jne. mutta ei minusta erityisen muistettava, muuten kuin taustatarinansa takia. Toki tuon voisi katsoa uudestaan joskus ihan omien muistikuvien virkistämiseksi.

Ylipäätään olen samaa mieltä kanssasi tapahtuman yliarvostamisesta, enkä kyllä pidä tuota poikkeuksellisen hyvänä Wrestlemaniana. Ei kuitenkaan missään nimessä huono tapahtuma, mutta ei kuulu niihin parhaimpiin juurikin tuon epätasaisuuden takia. Viimeistä ottelua en kyllä ihan viiden tähden koitoksena pidä. IMO "vain" ****1/2.

Hyvä arvostelu taas kerran.

[Ravenwood]

Pakko myöntää että en noista matseista oikein mitään muista, mutta olihan se hieno hetki kun Guerrero ja Benoit juhlivat Manian päätteeksi mestaruuksiaan. Mutta niin vaan nekin juhlat muuttuivat parissa vuodessa..

Hyvä arvostelu taas. Ei jaksa kuitenkaan joka postaukseen käydä vaan kommentoimassa samaa. Enkä mä noita TNA-postauksia enää ole edes oikein jaksanut lukea. Sori.

[Kenitys]

Kiitos Rockerille ja Ravenwoodille :)

Eddie vs Kurtin ottelun haukkuminen johtuu ihan siitä että periaatteessa noiden kahden olisi pitänyt pystyä ihan absoluuttisen upeaan otteluun. Tyylit eivät vain ihan klikanneet, joten ottelu on jäänyt mieleen pettymyksenä.

Ehkä periaatteessa joo, mutta toisaalta taas... Itse vaadin viiden tähden ottelulta kaikkea muutakin, että pelkkä täydellinen "klikkaaminen" ei edes riitä. Siinä pitää olla jotain todella ainutlaatuista. Esim. yksikään näkemäni Angle vs. Benoit ei ole päässyt minun kirjoissani viiden tähden otteluksi. Angle vs. Guerrero oli taas minun mielestäni hyvin lähellä ****½-arvosanaa (jos vain alku olisi ollut temmoltaan hieman parempi), joten en vain pysty mieltämään sitä pettymykseksi. Monethan ovat arvioineet tuon (reippaasti) alle neljän tähden otteluksi, mitä en ymmärrä.

En ole myöskään ikinä ihan tajunnut tuon Jericho vs Christianin hehkutusta. Ihan hyvä ottelu jne. mutta ei minusta erityisen muistettava, muuten kuin taustatarinansa takia. Toki tuon voisi katsoa uudestaan joskus ihan omien muistikuvien virkistämiseksi.

Itsellekin tuli yllärinä, kuinka paljon oikeastaan nyt toisella katsomiskerralla tykkäsin siitä. Oli vain hienosti toimiva midcard-ottelu, mutta ei siis kuitenkaan ****-tasoa, mitä näiltä kahdelta olisi kyllä voinut parhaimmillaan toimia. Ansaitsee hehkutuksensa erityisesti siksi, että muuten midcardissa ei ollut yhtään oikeasti kovaa painiottelua.

Viimeistä ottelua en kyllä ihan viiden tähden koitoksena pidä. IMO "vain" ****1/2.

Kuten arvostelussa kirjoitin, minunkin mielipiteeni muuttui nyt vasta tällä katselukerralla. On niin vaikea aina selittää, miksi joku tuntuu yhtäkkiä täydelliseltä viiden tähden koitokselta, mutta tässä vain oli kaikki mahdollinen minun mielestäni.

Hyvä arvostelu taas. Ei jaksa kuitenkaan joka postaukseen käydä vaan kommentoimassa samaa. Enkä mä noita TNA-postauksia enää ole edes oikein jaksanut lukea. Sori.

Joo, en mä todellakaan odotakaan, että täällä aina kauheaa kommenttitulvaa olisi :) Itselle riittää se, että ainakin kuvittelen jonkun lukevan näitä ja tykkäävän näiden lukemisesta. Pitkälti kuitenkin teen tätä itselleni: jotenkin tähän vanhojen tapahtumien katseluun on vain jäänyt koukkuun, vaikka muuten pitääkin lähes pakottaa itseään katsomaan painia. Ja ymmärrän hyvin, että TNA-postauksien kanssa voi tulla mitta täyteen. Siinä on vain se, että halusin oikeasti käydä läpi jokaisen TNA:n viikottais-ppv:n, enkä halua niitä jättää nyt keskenkään. Ehkä siitä on iloa jollekin, joka joskus käy samanlaista savottaa läpi. En ole nimittäin löytänyt englanniksikaan arvostelua jokaisesta TNA:n viikottaisesta: monilla on tuntunut loppuvan kärsivällisyys juuri vuoden 2003 paskimpina aikoina. Itsellä on jäljellä katsomatta enää n. 15 viikottais-ppv:tä, joten vien tämän homman loppuun asti, vaikka kaikki eivät varmasti noita arvosteluja kovin tarkkaan luekaan. Sitten kun vuoden 2004 lopulla alkavat TNA:n kuukausittaiset ppv:t, homma muuttuu taas jännemmäksi.

[Japeet]

Itse ainakin olen TNA-arvostelutkin lukenut. Aina silloin tällöin tosin pätkissä tai luistellen vähän sieltä täältä, mutta kun pääasiassa TNA kiinnostaa ja ainakin ajatuksen tasolla on hauska ajatella että WWE:llä olisi jonkinlaista kilpailua. WWE-postaukset taas ovat jostain syystä ne jotka kiinnostavat vähemmän mutta tulee nekin kyllä luettua. Osittain ehkä siksi että tapahtumat ovat pääsääntöisesti muistissa, mutta myös siksi että tässä on alla pitkä kausi joka koostui maineventereistä joista en erityisemmin pidä (The Rock, Steve Austin, Brock Lesnar, Goldberg...). Luen kuitenkin säännöllisesti, ja kun TNA siirtyy myös pienempään PPV-rytmiin niin uskoisin että ähkykin vähenee aika huolella.

[Kenitys]

Itse ainakin olen TNA-arvostelutkin lukenut. Aina silloin tällöin tosin pätkissä tai luistellen vähän sieltä täältä, mutta kun pääasiassa TNA kiinnostaa ja ainakin ajatuksen tasolla on hauska ajatella että WWE:llä olisi jonkinlaista kilpailua. WWE-postaukset taas ovat jostain syystä ne jotka kiinnostavat vähemmän mutta tulee nekin kyllä luettua. Osittain ehkä siksi että tapahtumat ovat pääsääntöisesti muistissa, mutta myös siksi että tässä on alla pitkä kausi joka koostui maineventereistä joista en erityisemmin pidä (The Rock, Steve Austin, Brock Lesnar, Goldberg...). Luen kuitenkin säännöllisesti, ja kun TNA siirtyy myös pienempään PPV-rytmiin niin uskoisin että ähkykin vähenee aika huolella.

Mukava kuulla, että myös TNA-arvostelut kiinnostavat ainakin joitain lukijoita :) Minusta tätä TNA:n kehitystä on ollut hyvin mielenkiintoista seurata viikottaisten ppv:eiden avulla, vaikka se ei toki ihan samalla tavalla varmasti arvosteluissa välity. Monenlaista on ehtinyt tapahtua - paljon hyvää mutta myös paljon huonoa. Huomenna taas lisää TNA:ta.

[Kenitys]

NWA TOTAL NONSTOP ACTION - MAALISKUU 2004

Maaliskuun aikana TNA:sta katosi muutamia talentteja, joista harmillisin omasta mielestäni on The Gatheringin (ja samalla James Mitchellin) poistuminen. Helmikuun lopussa nähty squash-tyylinen ottelu Raven & Sabu vs. The Gathering oli ilmeisesti koko feudin päätös ja kieltämättä aika tyly tapa saattaa Gathering ulos TNA:sta. Buu! Samaan hengenvetoon mainittakoon, että myös Ravenin kavereiden Sandmanin ja Terry Funkin vierailut päättyivät helmikuussa. Saa nähdä, tuleeko Sandman vielä takaisin: mies on pyörinyt kuvioissa aika kauan.

Yllättävin poistuminen oli se, että koko alkuvuoden ajan ruutuaikaa tuhottomasti vienyt Don Callis oli todella nyt hävinnyt kuvioista pysyvästi Vince Russon saapumisen jälkeen. Aika yllättävä oli myös tapa, jolla pitkään midcard-kuvioissa pyörinyt Joe Legend heitettiin pois TNA:sta. Vielä 18.2. jaksossa hän paini Kevin Northcuttin kanssa Redshirtseinä El Leonia ja Dustin Rhodesia vastaan, mutta tuon ottelun jälkeen hän alkoi aukoa päätään backstagella Jeff Jarretille, ja Jarrett täräytti hänet kitaralla kanveesiin. Tuon jälkeen ei Legendiä ole nähty. En jää häntäkään kaipaamaan, vaikka TNA:ssa on huonompiakin isoja miehiä rosterissa. Samaa voin sanoa Dustin Rhodesista, jonka visiitti ME-kuvioissa jäi hieman yllättäen vain parin jakson mittaiseksi. Tykkään kyllä Dustinista (ainakin Goldustina), mutta tällä hetkellä hän on aika lailla viimeinen nimi, jolle toivon TNA:ssa minkäänlaista ME-pushia.

Niin ja lisäksi joukko indy-janttereita (Jason Cross & Jimmy Rave & Shark Boy & Roderick Strong) kävi vierailulla helmikuussa, mutta heitä ei ole sen jälkeen nähty.

---------------------------------------

Weekly PPV #83 (3.3.2004)

Singles Match
Kevin Northcutt vs. Chris Harris w/ James Storm
** (9:10)

10-Man Tag Team Match
Kid Kash & Michael Shane & David Young & Glenn Gilberti & Johnny Swinger w/ Traci vs. Sonny Siaki & D-Lo Brown & Ron Killings & Konnan & Simon Diamond w/ BG James
*** (10:10)

Singles Match
Frankie Kazarian vs. Jerry Lynn
*** (9:04)

6-Man Tag Team Match
NOSAWA & Ebessan & Kuishinbo Kaben vs. Chris Sabin & Elix Skipper & Sonjay Dutt
**½ (6:58)

Falls Count Anywhere Match
Abyss vs. AJ Styles
*** (14:42)

Singles Match (Special Referee: Don Harris)
Chris Harris w/ James Storm vs. Shane Douglas w/ Jeff Jarrett
** (10:12)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Chris Harris def. Kevin Northcutt
Sonny Siaki & D-Lo Brown & Ron Killings & Simon Diamond & Konnan def. Glenn Gilberti & David Young & Johnny Swinger & Kid Kash & Michael Shane
Frankie Kazarian def. Jerry Lynn
Elix Skipper & Sonjay Dutt & Chris Sabin def. Kuishinbo Kamen & Ebessan & NOSAWA
AJ Styles fought a no contes with Abyss
Chris Harris def. Shane Douglas

Hyvät uutiset:

1. Ottelut olivat kokonaisuutena yllättävän viihdyttäviä ja saivat myös sopivasti aikaa.
2. Frankie Kazarian teki comebackinsa.
3. X-Divarissa on muutenkin nyt paljon uusia nimiä ja paljon säpinää America's X Cupin ansiosta.
4. Chris Harrisin rakentelu kohti päämestaruusottelua on toimivaa ja uskottavaa.
5. Midcardissa on yllättävän paljon potentiaalia.

• 1. Ottelullisesti show'n heikko puoli oli se, että tässä ei nähty yhtään yli kolmen tähden yltävää ottelua, eli mitään varsinaisia huippukamppailuja ei tässä ppv:ssä nähty. Tuo ei kuitenkaan häirinnyt tällä kertaa kovinkaan paljon, koska kokonaisuutena tarkasteltuna show'n ottelullinen anti oli suorastaan yllättävän viihdyttävä. Kuudesta ottelusta peräti puolet ylsi ***-arvosanaan, ja vielä neljäskin olisi päässyt samaan porukkaan, jos kamppailu olisi vain kestänyt minuutin tai pari pidempään. Kaksi muutakaan ottelua eivät olleet huonoja vaan ihan ok:ita kohtaamisia, jossa Chris Harris teki kaikkensa saadakseen Kevin Northcuttista ja Shane Douglasista irti ok:t ottelut. Ottelullisesti tämän viikon tapahtuma oli siis oikein pätevä.
• 2. Tätä ei varmaan tarvitse perustella kovin pitkästi. Yksi show'n ehdottomasti parhaimmista uutisista oli se, että Frankie Kazarian teki vihdoin paluunsa kuukausien poissaolon jälkeen. Kazarianin poissaolon syitä ei selitetty sen tarkemmin, mutta ennen comebackia nähdyssä Kazarianin promossa mies itse syytti koko kuviosta Jerry Lynniä, sillä Kazarianin mukaan Lynn oli savustanut ulos TNA:sta. Lisäksi Kazarian syytti Lynniä siitä, ettei hän ollut valinnut Kazariania osaksi Team NWA:ta, ja juuri tämän takia Kazarian ottikin yhteen Lynnin kanssa ottelussa, joka oli illan paras.
• 3. Kazarianin paluun lisäksi X-Divarissa tapahtuu tällä hetkellä ilahduttavan paljon. Team Mexico ei ole kadonnut mihinkään, vaan he edelleen elävät America's X Cup -voittonsa jälkeistä huumaa. Heidän haastajiksi on noussut nyt siis Team Canada, joka saapui tällä viikolla haastamaan riitaa Team Mexicon kanssa ja ajautui epäviralliseen tappeluun cup-omistajien kanssa. Ensi viikolla on siis vuorossa America's X Cup, jossa selvitetään, onko Kanada parempi kuin Meksiko. Näiden kahden porukan lisäksi Team NWA on myös edelleen jatkanut tiivistä yhteistyötä, ja tässä show'ssa uusimpana porukka nähtiin Team Japan, jonka edustajina esiintyivät NOSAWA, Ebessan ja Kuishinbo Kaben. Näistä herroista ensimmäinen kävi pyörähtämässä TNA:ssa viime syksynä ja on ehkä muutenkin tutuin esim. tämän foorumin lukijoille. Ebessan ja Kaben ovat puolestaan kaksi maskipäistä ja muutenkin erikoisesti pukeutunutta painijaa, joista esim. Goner osaisi varmaan kertoa enemmän. Joka tapauksessa he tekivät varsin hyvän vaikutelman ensiesiintymisessään. Kokonaisuudessan X-Divari on siis tällä hetkellä täynnä kaiken maailman lahjakkuuksia, ja erityisesti tässä show'ssa he myös saivat hyvin ruutuaikaa.
• 4. Ilahduttavaa on huomata myös se, että TNA ihan tosissaan rakentelee Chris Harrisia Jeff Jarrettin haastajaksi kahden viikon päästä järjestettävään mestaruusotteluun. Olen edelleen sitä mieltä, että Harrisin nostaminen muun muassa AJ Stylesin ja Ravenin ohi on varsin älytön ratkaisu, mutta ainakin tässä yritetään luoda uutta tähteä, mikä ei ole koskaan huono asia. Harris on myös käyttänyt saamansa tilaisuuden hyväkseen ja yrittää näyttää mahdollisimman hyvältä jokaisessa esiintymisessään. Harrisista olisi tosissaan voinut tulla uskottava ME-peluri TNA:ssa, jos hän ei olisi valinnut Braden Walker -tietä. Tässä jaksossa Harris otteli siis sekä Kevin Northcuttia että Shane Douglasia vastaan, koska Vince Russo pyrkii kouluttamaan häntä mahdollisimman rankoilla keinoilla valmiiksi tuota suurta mestaruusottelua varten. Show'n lopussa Russo saapui ilmoittamaan, että hän ei usko Harrisin olevan valmis mestaruusotteluun, koska tässäkin show'ssa hän tarvitsi James Stormin apua otteluissaan. Russo yritti peruuttaa koko mestaruusottelua, mutta raivostunut Harris ei tähän suostunut, ja lopulta Russo suostui pitämään buukkauksensa, mutta hän ilmoitti, ettei usko Harrisin olevan valmis. Saa nähdä, mitä tuossa ottelussa käy.
• 5. Kehuin ME-kuvion rakentelua ja X-Divaria, joten lopetetaanpa tämän yllättävän arvostelun hyvät uutiset myös midcardin huomioimiseen. Erityisen ilahduttavaa oli seurata näitä lahjakkaita ja vähitellen oman paikkansa löytäneitä midcardilaisia suuressa 10 miehen joukkueottelussa, jossa ei oikeastaan ollut yhtään turhaa tyyppiä. Esimerkiksi Gilbertin ja Konnaninkin tapaiset tyypit toimivat hyvin juuri midcardin täytteenä samalla, kun ne merkittävimmät nimet saavat loistaa eniten. Tuo midcardereiden taidonnäyteottelu oli muutenkin piristävän kivaa katsottavaa, ja siinä tuotiin hyvin esille Vince Russon puolella olevat tyypit ja Jeff Jarrettin puolella olevat ketkut. Midcardin kehumiseen kuulu myös se, että Ravenin ja Gatheringin kuvio näyttää tosiaan nyt olevan ohi. Tässä show'ssa Raven veti hemmetin hyvän promon, jossa hän ilmoitti tehneensä vihdoin selvää jokaikisestä hänen vastustastajaan ja jossa hän vaati sitä kauan odottamaan mestaruusottelua. Tuon promon keskeytti Naturals-kaksikko, joka hyökkäsi Ravenin kimppuun mutta jäi lopulta alakynteen, kun Sabu saapui Ravenin apuriksi.

Hyvät uutiset:

1. Taas älytöntä sekavuutta joukkuemestaruuskuvioissa.
2. AJ Styles ja Abyss junnaavat tosi pahasti paikoillaan.
3. Stylesin ja Abyssin ottelun lopetus oli taas raivostuttavaa kuraa.
4. Johnny Fairplayn, Insane Clown Possen ja Goldielocksin tapaisia turhia nimiä pidetään turhaan esillä.

• 1. Sekavuudet TNA:n joukkuemestaruskuvioissa saavuttivat taas uuden pisteen tämän show'n alussa, kun ensimmäisen ottelun aikana selostajat ilmoittivat, että viime viikon show'ssa nähdyn ME:n seurauksena joukkuemestaruudet on hyllytetty toistaiseksi. Tuossa ottelussahan oli tarkoitus ratkaista mestaruusvöiden kiistaton omistaja, sillä mestarikaksikko Abyss ja Styles ei pystyisi toimimaan yhdessä. Abyss vei voiton, kun Lex Luger teki comebackinsa ja paiskasi Stylesin pöydästä läpi. Tällä viikolla ei Lugerista ollut tietoakaan, ja samaa voi sanoa joukkuemestaruuksista. En voi kuin veikata, että Lugerista oli tarkoitus tehdä uusi joukkuemestari Abyssin kanssa ja että Luger on viime hetkellä vetäytynyt koko kuviosta. Oli miten oli, nyt vyöt oli tosiaan hyllytetty, eikä mitään ilmoitusta niiden tulevaisuudesta saatu illan aikana. Hienoa.
• 2. Mestaruusvöiden lisäksi ongelmana oli myös ex-mestareiden feudin tilanne. Alun perin tällä viikolla piti nähdä ratkaiseva joukkuemestaruusottelu, jossa Abyss puolustaisi vöitä uuden joukkueparinsa kanssa AJ Stylesiä ja tämän joukkueparia vastaan. Koska vyöt oli päätetty hyllyttää, tuo ottelu oli peruttu, ja sen sijaan saimme nauttia taas yhdestä Stylesin ja Abyssin yhteenotosta. Sinänsä en voi valittaa tuosta yksittäisestä ottelusta, koska ottelu oli laadultaan pirun viihdyttävä ja ilman idioottimaista lopetusta (kohta lisää siitä) olisi varmasti ollut illan paras kohtaaminen. Yksittäisen ottelun sijaan suuri ongelma on se, että Styles on nyt oikeasti jumittunut feudaamaan Abyssin (ja Johnny Fairplayn kanssa) ja että koko hänen kuvionsa Jeff Jarrettin kanssa painuu viikko viikolta enemmän unholaan. Ei tämä j******ta voi mennä näin. Ja koska ottelulle saatiin idioottimainen lopetus, jossa kaikki jäi epäselväksi, Abyssin ja Stylesin feudi jatkuu tulevinakin viikkoina takuuvarmasti. Tämä on niin epäonnistunutta käyttöä sekä Stylesille että Abyssille.
• 3. Joo, haukuinkin jo tuossa edellä Abyssin ja Stylesin ottelun lopetuksen, mutta se ansaitsee ihan oman kohtansakin. Kuinka tajuttoman monta kertaa TNA on onnistunut buukkaamaan No DQ -tyyliseen otteluun, joka päättyy joko a) diskaukseen tai b) no contestiin? No, nyt niitä tuli taas yksi lisää. Ratkaisutapa, jossa kaikki tuomarit telottiin vahingossa tajuttomiksi, oli vieläpä äärimmäisen kömpelö, eikä lisää yhtään millään tavalla ainakaan minun kiinnostustani Abyssin ja Stylesin feudia kohtaan. Tämän kuvion olisi pitänyt päättyä viimeistään nyt.
• 4. Viimeisenä miinuksena pitää sanoa, että TNA ei ole edelleenkään päässyt eroon kaikista turhista jäsenistä rosterissaan. Pahin tapaus on toki Johnny Fairplay, joka on (Luojan kiitos) näytellyt parina viime viikkona sopivan pientä roolia mutta joka tälläkin viikolla sekaantui Abyssin ja Stylesin otteluun, mikä viittaa siihen, että TNA suunnittelee edelleen jotain yhteenottoa Stylesin ja Fairplayn välille. Pienempi paha on sitten Insane Clown Posse, koska yleisö oikeasti tykkää heistä, mutta minun mielestäni ICP ja heidän feudinsa Gilbertin ja kumppaneiden kanssa alkaa olla jo nähty juttu. Kokonaan oma tarinansa on Goldielocks, joka esittää sekopäätä ja vetää jotain täysin epäkiinnostavaa juonikuviota Erik Wattsin kanssa, vaikka Wattsia ei ole nähty viikkoihin. Goldielocks, mene pois.

*** AJ Styles
** Frankie Kazarian
* Jerry Lynn

YHTEENVETO: Yllättävän onnistunut show, minkä ansiosta tämä on toinen Kehno ppv TNA:lta tänä vuonna.

---------------------------------------

Weekly PPV #84 (10.3.2004) - America's X Cup Tournament Part II

America's X Cup First Round Match
Teddy Hart w/ Scott D'Amore vs. Mr. Aguila
**½ (9:12)

America's X Cup First Round Match
Petey Williams vs. Juventud Guerrera
*** (8:59)

America's X Cup First Round Match
Johnny Devine vs. Abismo Negro
**½ (6:02)

America's X Cup First Round Match
Jack Evans vs. Hector Garza
** (6:21)

America's X Cup Second Round Match
Teddy Hart & Jack Evans vs. Abismo Negro & Juventud Guerrera
*** (7:17)

America's X Cup Second Round Match
Petey Williams & Johnny Devine vs. Mr. Aguila & Hector Garza
*** (8:58)

America's X Cup Final Match
Teddy Hart & Petey Williams & Johnny Devine & Jack Evans w/ Scott D'Amore vs. Juventud Guerrera & Mr. Aguila & Hector Garza & Abismo Negro
***½ (15:41)

Dark Carnival Match
Kid Kash & Glenn Gilberti & David Young vs. Insane Clown Posse & 2 Tuff Tony w/ Rude Boy
** (11:58)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Teddy Hart def. Mr. Aguila
Juventud Guerrera def. Petey Williams
Johnny Devine def. Abismo Negro
Hector Garza def. Jack Evans
Juventud Guerrera & Abismo Negro def. Teddy Hart & Jack Evans
Johnny Devine & Petey Williams def. Hector Garza & Mr. Aguila
Juventud Guerrera & Hector Garza & Mr. Aguila & Abismo Negro def. Teddy Hart & Johnny Devine & Jack Evans & Petey Williams
Glenn Gilberti & David Young & Kid Kash def. Insane Clown Posse & 2 Tuff Tony

Hyvät uutiset:

1. America's X Cup viihdytti jälleen painillisella annillaan suuresti.
2. Neljä vähintään ***-ottelua, joka jätti hyvän fiiliksen koko jaksosta.
3. Monty Brown teki comebackinsa Main Eventissä.

• 1. En ala tässä enää toistelemaan viime kuun America's X Cupissa kirjoittamiani monipuolisia listauksia turnauksen hienoudesta, koska lähes tulkoon kaikki tuolloin kirjoittamani hyvät uutiset pätevät myös tämänkertaiseen America's X Cupiin. Voidaan toki kysyä, onko tällaisen turnauksen järjestäminen useasti näin lyhyellä aikavälillä kovinkaan fiksu ratkaisu ja pitäisikö TNA:n keskittyä tällaisten erikoisjaksojen sijaan enemmän sen kokonaistuotteen parantamiseen. Itse olen sitä mieltä, että yksi turnaus vuodessa riittäisi ja että paljon enemmän huomiota pitäisi kiinnittää kokonaistuotteen parantamiseen, mutta en voi silti väittää, ettenkö viihtyisi poikkeuksellisen paljon näitä America's X Cup -turnauksia katsellessa. Sitä paitsi oli todella kiva nähdä Teddy Hartia, Jack Evansia, Petey Williamsia ja Johnny Devineä, jotka olivat aivan tuoreita nimiä TNA:ssa. Hart ja Evans olivat toki ehkä kaksi maailman pahinta spottiapinaa näinä vuosina, ja hetkittäin heidän touhunsa meni aivan yli, mutta suurimman osan ajasta se oli tosi viihdyttävää katsottavaa. Hauskaa muuten, että Team Mexico veti Team NWA:ta vastassa ollessaan heel-roolia, mutta nyt he olivat selvästi facejen asemassa.
• 2. Mainitaan nyt vielä erikseen, että show'ssa oli tosiaan kolme ***- ja yksi ***½-ottelu. Suurin ero edelliseen America's X Cupiin oli siis se, että yhtään MOTYC-ottelua ei nähty, mutta vastapainona otteluiden kokonaislaatu oli ehkä hieman tasaisempi. Niinpä tästä jäi oikein hyvä fiilis vaikkei ihan niin hyvä kuin ensimmäisestä turnauksesta. Finaaliottelu oli liian lyhyen kestonsa ja liian nopesti läpivedetyn loppunsa vuoksi pieni pettymys.
• 3. Tällä kertaa America's X Cup -show'ssa nähtiin ME-otteluna tosiaan täysin turnaukseen liittymätön ottelu, kun Kid Kash, Glenn Gilberti ja David Young kohtasivat ICP:n ja 2 Tuff Tonyn HC-ottelussa. Tuo kohtaaminen oli laadultaan yllättävän ok (kiitos HC-stipulaation), mutta ehdottomasti sen paras hetki oli lopetus, jossa Monty Brown teki paluunsa TNA:han! Alpha Malea oli nähty edellisen kerran vuoden 2002 syksyllä, joten olin ehtinyt jo jonkun aikaa odotella Brownin paluuta. Hienoa, että mies oli vihdoin takaisin kuvioissa, ja nyt hän vaikutti olevan paljon valmiimpi painiesiintymisiin kuin ensimmäisellä runillaan. Jään odottamaan mielenkiinnolla jatkoa.

Huonot uutiset:

1. X-Divari on kyllä esillä, mutta mites X-Divisioonan mestaruus?
2. America's X Cupit eivät pelasta TNA:ta.

• 1. Kehuin viime show'nkin kohdalla jo sitä, että tällä hetkellä TNA:ssa on esillä todella runsas määrä erilaisia ja toinen toistaan viihdyttävämpiä X-Divisioonan painijoita, mikä on mahtava kehityssuuntaus. X-Divari saa paljon ruutuaikaa muun muassa näiden turnausten ansiosta. Nyt on kuitenkin pakko purnata siitä, että kaiken tämän America's X Cup -meiningin keskellä X-Divisioonan mestaruudesta on tullut aivan yhdentekevä kapistus, joka ei kiinnosta ketään. Kaikki juoksevat America's X Cupin perässä, vaikka se ei oikeuta minkäänlaiseen ykköshaastajuuteen. Samalla Chris Sabin on puolustanut mestaruuttaan tasan yhden kerran vuoden 2004 aikana. Pitäisiköhän tilanteella alkaa tehdä vähitellen jotain?
• 2. Ja kuten jo sanoin, America's X Cupeilla ei tosiaan korjata TNA:n suurempia ongelmia. Toivottavasti tulevaisuudessa keskitytään siis enemmän niihin ja vähemmän jatkuvien erikois-show'iden järjestämiseen.

*** Juventud Guerrera
** Petey Williams
* Abismo Negro

YHTEENVETO: Eihän tässä voi muuta sanoa kuin, että viihdyttävää meininkiä tämä tämmöinen on. Ok show.

---------------------------------------

Weekly PPV #85 (17.3.2004)

Singles Match
Frankie Kazarian vs. Elix Skipper
**½ (6:13)

Singles Match
Monty Brown vs. Chris Vaughn
*½ (4:54)

Singles Match
Shane Douglas w/ Traci vs. James Storm
* (5:07)

10 Man Contenders Gauntlet Match
Participants: Simon Diamond, David Young, Kid Kash, D-Lo Brown, Glenn Gilberti, Sonny Siaki, Michael Shane, Konnan, Ron Killings, Johnny Swinger
**½ (12:27)

Ladder Match for the NWA World Heavyweight Title Shot
Abyss vs. AJ Styles
*** (12:59)

NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. Chris Harris
*** (19:45)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Frankie Kazarian def. Elix Skipper
Monty Brown def. Chris Vaughn
James Storm def. Shane Douglas
Ron Killings won the Contenders Gauntlet Match
Abyss def. AJ Styles to become #1 contender for the NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) def. Chris Harris to retain the NWA World Heavyweight Championship

Hyvät uutiset:

1. Ensimmäinen kunnollinen päämestaruusottelu koko vuonna.
2. Pitkästä aikaa mielenkiintoinen tilanne päämestaruuden haastajakuvioissa, ja kunnon säpinää luvassa tulevillekin viikoille.
3. Ykköshaastajuusottelu oli oikein viihdyttävä paketti.
4. ME-kuvioiden turhuudet on karsittu vähitellen pois.
5. Alakortin piristysruiskeina oli tarjolla X-Divisioonaa ja Monty Brown.

• 1. Tämä oli todellakin ensimmäinen kerta, kun vuonna 2004 järjestettiin kunnollinen NWA World Heavyweight -mestaruusottelu. Jarrett oli toki puolustanut vyötään kerran tänä vuonna ennen tätä, mutta silloin vastustajana oli Dustin Rhodes ja koko ottelu oli muutenkin aika vitsi. Nyt kyseessä oli tosipaikka, kun yli kuukauden ajan rakenneltu feud Chris Harrisin ja Jeff Jarrettin välillä sai huipennuksensa. Oli helppo huomata myös ottelun huikeasta tunnelmista (alusta lähtien "Let's go Wild Cat" ja "Jarrett sucks" -chantteja), että yleisökin oli innoissaan kunnollisesta päämestaruusottelusta. Laadultaan ottelu oli varsin hyvää painia, ja tuo hieno tunnelma paransi sitä entisestään. Loppupuolella nähtiin myös ihan jänniä near falleja, mutta tietenkin loppuun piti sitten pistää niitä turhia sekaantumisia ja muuta sotkua, jotka veivät vähän pois fiiliksestä. Hyvä päämestaruusottelu, mutta Jarrettin ja Harrisin tarina tuskin päättyi tähän.
• 2. Päämestaruusottelu hoidettiin siis varsin kunniakkaasti, ja samaa pitää nyt sanoa päämestaruuskuvioiden imagon kohottamisesta. Lähes koko vuoden olen haukkunut näiden kuvioiden buukkaamista, mutta nyt oli pitkästä aikaa kunnon säpinää päämestaruuden ympärillä. Tähän asti on ollut se fiilis, että Jarrett vain patsastelee vyön kanssa ja mitään ei tapahdu ja ketään ei nosteta kunnolliseksi haastajaksi hänelle, mikä on aivan järkyttävän kamalaa buukkausta. Harrisin nostaminen ykköshaastajaksi oli hieman kumallisesti valittu ensiaskel, mutta siitä on hyvä jatkaa. Ensinnäkin Raven piti möykkää koko show'n ajan siitä, kuinka hänet on taas kerran sivuutettu täysin päämestaruuskuvioissa. Vince Russo yritti tarjota Ravenille paikkaa sekä Contenders Gauntlet että ykköshaastajuusottelussa, mutta Ravenille eivät ne kelvanneet: hän olisi halunnut saman tien Harrisin paikalle mestaruusotteluun. Tuota Russo ei voinut hänelle antaa, joten Raven sekaantui illan aikana niin Contenders Gauntlet, ykköshaastajuus- kuin päämestaruusotteluunkin. Show'n päätteeksi Russo lupasi, että Raven saa tuta tekojensa seuraukset ensi viikolla. Ravenin lisäksi ykköshaastajuudesta olivat kiinnostuneet AJ Styles, Abyss ja 10 muuta keskikortin painijaa. TNA tosiaan järjesti Contenders Gauntlet Matchin, joka oli laadultaan ihan kiva ja jossa oli ideana se, että Stylesin/Abyssin mestaruusottelun jälkeen mestarille aletaan nimittää haastajia tuon ottelun eliminointijärjestyksessä. En usko, että kukaan muu kuin ehkä juuri tuon ottelun voittaja saa sen mestaruusottelunsa, koska nämä "Ranking"-ottelut eivät ikinä wrestlingissä toimi, mutta kiva idea silti.
• 3. Contenders Gauntletia tärkeämpi ottelu oli tietenkin AJ Stylesin ja Abyssin Ladder Match, joka oli toivottavasti nyt se vihoviimeinen ja ratkaiseva ottelu näiden kahden välillä. Viime ottelun jälkeen tuskailin sitä, että feud jatkuu edelleen ja Styles joutuu koko ajan kauemmaksi päämestaruuskuvioista tämän feudin takia. Onneksi TNA tajusi vihdoin korjata molemmat ongelmat samalla kertaa pistämällä tämän ottelun panokseksi ykköshaastajuuden. Ottelu oli luultavasti paras tästä Abyss vs. AJ -sarjasta, vaikka vieläkään ei päästy yli kolmen tähden. Se johtuu pitkälti siitä, että hetkittäin ottelu eteni vähän kankeasti ja että lopetus oli todella hurjasta bumpista huolimatta aika harmillinen ja loppuratkaisultaan kehno. Joka tapauksessa pitää kehua vielä erikseen Stylesiä siitä, kuinka hän pisti jälleen kroppansa 100-prosenttisesti likoon.
• 4. Pienenä lisäkehuna ME-kuvioille pitää antaa vielä se, että vihdoin TNA on saanut jätettyä kaikki turhat osuudet näissä kuvioissa joko kokonaan pois tai hyvin pienelle roolille. Goldielocks jatkoi Erik Wattsille puhelimen välityksellä rääkymistä tässäkin show'ssa, mutta se sivuutettiin hyvin nopeasti. Samoin Jonny Fairplay esiintyi tässäkin show'ssa, mutta vain katsomon puolella "vierailevana tähtenä", jota joku hömppätoimittaja mukamas haastatteli. Tilanne alkaa näyttää aika hyvältä.
• 5. Hieman yllättäen show'n onnistunein osio oli tällä kertaa siis päämestaruuskuviot. Vähän pitää antaa kuitenkin kehua myös alakortin puolelle. Ensinnäkin paluunsa äskettäin tehnyt ja TNA:n X-Divarin painijoille katkeroitunut Frankie Kazarian jatkoi sotaansa Team NWA:ta vastaan, ja tällä kertaa hän kohtasi kehässä Elix Skipperin. Ottelu ei ollut mikään maailmaamullistava, ja aikaa se olisi tarvinnut enemmän, mutta kokonaisuutena silti ihan mukava opener illalle. Ottelun jälkeen Kazarian otti yhteen sekä Skipperin että Jerry Lynnin kanssa. Ottelun aikana selostajat muuten vihjailivat, että Elix Skipperin yritykset Triple X:n yhdistämiseksi olivat ehkä ottaneet askeleen eteenpäin, sillä Low Ki ja Christopher Daniels olivat kuulema pitkästä aikaa puheväleissä. Toinen erityiskehu midcardissa pitää antaa paluunsa tehneelle Monty Brownille, joka oli kieltämättä monta kertaa vakuuttavamman ja taidokkaamman oloinen kuin vuonna 2002. Nyt tässä on sitä Brownia, josta voi tulla iso nimi. Pounce paukkui näkyvästi Chris Vauhgnia vastaan, ja ottelun jälkeen Brown otti yhteen Vauhgnin Blackshirt-security kaverin Don Harrisin kanssa.

Huonot uutiset:

1. Otteluiden taso ei varsinaisesti vielä huimannut päätä.
2. Todellinen tajunnanräjäyttävyys puuttuu yhä.

• 1. Tässä show'ssa nähtiin kaksi ***-ottelua, mutta sillä ei vielä päästä ihan kuuhun. Varsinkin kun ottaa huomioon, että molemmat ottelut olivat vielä laadultaan hienoisia pettymyksiä siltä osin, että parempaan olisi voitu pystyä, jos vain turhia sekaantumisia ei olisi ollut niin paljon. Muuten ottelut liikuivatkin välillä "ihan kiva" - "huono". Jälkimmäistä kategoriaa edusti James Stormin paluuottelu Shane Douglasia vastaan. Se oli hämmästyttävän heikko ja mitäänsanomaton, eikä siis kovin kummoinen tapa Stormilta palata painikehiin. Ottelun jälkeen Michael Shane ja Shane Douglas ottivat taas yhteen, ja miesten erimielisyyksien rakentelua jatkettiin myös myöhemmin illalla. Ei otteluiden taso siis varsinaisesti huono ollut, ja paljon pahempaakin on nähty, mutta enemmän voisi silti toivoa TNA:lta.
• 2. Aika jännää, että minulla ei ole tästä show'sta hirveästi huonoa sanottavaa, mutta silti tämä ei jättänyt mitenkään erityisen onnistunutta fiilistä. Ei tätä voi sanoa edes välishow'ksikaan, koska päämestaruuskuvioita edistettiin tässä jaksossa niin kovalla sykkeellä. Periaatteessa olin siis ihan tyytyväinen show'n tasoon, mutta mitään sellaista järisyttävää paukkua tässä ei silti nähty, että tämä olisi erityisen hyvänä show'na itsessään jäänyt mieleen. Toivottavasti tässä jaksossa istutetut siemenet kehittyvät toivotulla tavalla, niin taso paranee toivon mukaan entisestään.

*** AJ Styles
** Chris Harris
* Abyss

YHTEENVETO: Ihan jees, mutta laadultaan silti vain Kehno. Lupaa ihan hyvää jatkoa kuitenkin.

---------------------------------------

Weekly PPV #86 (24.3.2004)

NWA Tag Team Title Tournament First Round Match
New Franchise w/ Traci vs. Christopher Daniels & Low Ki
*** (9:15)

NWA Tag Team Title Tournament First Round Match
Glenn Gilberti & David Young w/ Trinity vs. Slash & Sinn
** (6:59)

NWA Tag Team Title Tournament First Round Match
Kid Kash & Unnamed Man vs. Simon Diamond & Sonny Siaki
**½ (10:09)

NWA Tag Team Title Tournament First Round Match
The Naturals vs. 3 Live Kru (James & Konnan)
** (6:36)

Singles Match
Abyss vs. Ron Killings
**½ (9:14)

NWA X Division Title Shot Match
Petey Williams vs. NOSAWA vs. Frankie Kazarian vs. Elix Skipper vs. Jerry Lynn vs. Amazing Red
*** (12:08)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Christopher Daniels & Low Ki def. New Franchise
Slash & Sinn def. Glenn Gilberti & David Young
Kid Kash & Unnamed Man def. Simon Diamond & Sonny Siaki
The Naturals def. 3 Live Kru
Ron Killings fought a no contest with Abyss
Amazing Red def. Petey Williams, NOSAWA, Frankie Kazarian, Elix Skipper, Jerry Lynn to become #1 contender for the NWA X Division Championship

Hyvät uutiset:

1. Päämestaruuskuviot etenevät mielenkiintoisesti ja viihdyttävästi.
2. Joukkuemestaruuskuviot etenevät mielenkiintoisesti ja viihdyttävästi.
3. X-Divisioonan mestaruus- ja America's X Cup -kuviot etenevät mielenkiintoisesti ja viihdyttävästi.
4. Ei yhtään huonoa ottelua kortissa.
5. Monty Brownin buukkaus jatkuu vakuuttavasti.

• 1. Täytyy heti alkuun huomauttaa, että tässä mestaruuskuvioiden kehumisessa on se kummallinen sivukäänne, että yksikään TNA:n mestareista ei esiintynyt tässä show'ssa. Jeff Jarrett oli ilmeisesti Meksikossa, Chris Sabin loukkaantuneena ja joukkuemestaruudet vakatoituna. Silti kuviot etenevät koko ajan paremmin, erityisesti päämestaruuspuolella. Ehkä ratkaisu on nimenomaan Jarrettin ulkona pitäminen. Päämestaruuskuvioissa jatkettiin tosiaan viime viikolta, jolloin Abyss voitti ykköshaastajuuden ja Ron Killings Contenders Gauntlet Matchin. Lisäksi Chris Harris olisi jo voittanut Jeff Jarretilta mestaruuden viime viikon show'ssa (James Stormin avustuksella), ellei Raven olisi viime hetkellä estänyt tuota voittoa. Sekä Raven että Storm oli hyllytetty tästä show'sta sekaantumistensa vuoksi, mutta Ravenia ei hyllytyskään haitannut: hän kävi illan aikana aukomassa päätään Russolle ja sekaantumassa Abyssin ja Killingsin otteluun. Abyssin ja Killingsin ottelun panos oli siis se, että ottelun voittaja kohtaisi seuraavalla viikolla Chris Harrisin ja tuon ottelun voittaja pääsisi painimaan Jeff Jarrettia vastaan NWA World Heavyweight -vyöstä TNA:n historian suurimmassa Steel Cage Matchissa. Ottelu oli ihan kiva, mutta parasta tässä oli se, että Raven ja mestaruusottelua kuumeisesti janoava AJ Styles pidettiin myös kuvioissa hyvin mukana ja että myös ensi viikolle on mielenkiintoista jatkoa luvassa. Nyt päämestaruusvyö on saanut sitä arvostusta, mitä sille kuuluu.
• 2. Myös joukkuemestaruuskuvioiden lämmittely aloitettiin tyylikkäällä tavalla puhtaalta pöydältä. Koko alkuvuoden jatkunut sekavuus ja kehnot ottelut oli nyt unohdettu, kun kahdeksan joukkuetta aloitti taistelun joukkuemestaruuksista kunnollisessa turnauksessa. Kaikki turnausottelut olivat vähintään ihan kivoja ja parhaimmillaan hyviä. Lisäksi turnauksen ansiosta nähtiin sekä Slashin ja Sinnin että ennen kaikkea Christopher Danielsin ja Low Ki'n comebackit. Daniels ja Low Ki olivat todella löytäneet vihdoin ja viimein yhteisen sävelen, ja nyt he olivat valmiita ottelemaan joukkuemestaruuksista. Turnauksessa nähtiin myös mystisen, toistaiseksi nimettömänä pysyneen isokokoisen miehen debyytti. Kid Kash nimitti miestä sukulaisekseen. Alun perin Kashin parina piti olla Johnny Swinger, mutta Kash ei ollut halunnut tehdä yhteistyötä tämän kanssa. Kokonaisuudessaan tässä mestaruusturnauksessa on paljon potentiaalia, ja ehkä nyt TNA alkaa taas tarjota sitä oikeasti kovatasoista joukkuepainia, johon sillä on täydet mahdollisuudet. New Franchisen keskenäiset ongelmat jatkuivat taas turnauksen jälkimainingeissa.
• 3. X-Divarin kuvioiden suurin ongelma on nyt se, että mestari Chris Sabin loukkaantui maaliskuun alussa eikä ole sen jälkeen esiintynyt lähetyksissä. Toivottavasti mies paranisi pian, koska nyt tässä show'ssa TNA muisti pitkästä aikaa myös sen, että heillä on America's X Cupin lisäksi X-Divisioonan mestaruusvyö. Tämä huomio ilahdutti minua suuresti, ja vielä enemmän ilahdutti se, että mestaruudesta järjestetty ykköshaastajuusottelu oli illan Main Event. Ikävä kyllä ottelu sai vähän turhan vähän aikaa ja oli siksi paikoitellen turhan pikaisesti läpijuostu, mutta yhtä kaikki se oli viihdyttävää spottailua ja illan paras ottelu. Parasta tuossa ottelussa oli kuitenkin kauan aikaa poissa olleen Amazing Redin comeback. Toivottavasti kyseessä on pysyvämpi paluu! X-Divarin mestaruuskuvioiden lisäksi myös America's X Cup -kuviot jatkuvat. Edelleen pokaalia hallitseva Team Mexico piti backstagella promon, jossa paljastui, että Juventud Guerrera on lähtenyt pois joukkueesta. Ilmeisesti tässä oli kyse Guerreran ego-ongelmista, joista mies on tunnettu. Guerreran tilalle tiimiin oli tuotu Heavy Metal, ja uusi kapteeni oli Hector Garza. Ensi kuun alussa nähdään seuraava America's X Cup, jossa Team Mexicon pitäisi kohdata Team UK. Show'n aikana nähtiin kuitenkin hyvä promo, jossa Jerry Lynn ja Elix Skipper ehdottivat, että vihdoin järjestettäisiin koko America's X Cupin päättävä kokonaisturnaus, johon osallistuisivat kaikkien maiden joukkueet ja paras voittaisi koko roskan. Toivottavasti tämä idea toteutuisi.
• 4. Kuten tässä on käynyt jo selville, kaikki joukkuemestaruusturnauksen ottelut olivat vähintään ihan kivoja ja parhaimmillaan hyviä. Samoin X-Divarin ykköshaastajuusottelu oli viihdyttävää katsottavaa ja päämestaruuskuviota edustanut Abyss vs. Ron Killingskin oli ihan kiva kokonaisuus. Kun muita otteluita ei show'ssa nähty, voi huoletta sanoa, että tämän kerran ottelutarjonta oli varsin mukava kokonaisuus.
• 5. Pitää lopuksi kehua vielä, että mestaruuskuvioiden lisäksi Monty Brownin buukkaus jatkuu mielenkiintoisesti. Tällä viikolla Brown tuhosi ensin Don Harrisin, jonka oli tarkoitus puolustaa ystävänsä Chris Vaugnin kunniaa viimeviikkoisen jäljiltä kunnon ottelussa. Tuota ottelua ei kuitenkaan nähty, kun Brown pieksi Harrisin ennen kehään pääsemistä. Tämän jälkeen Brown jätti avoimen haasteen, johon vastasi yllättäen Sabu! Näidenkään välillä ei (vielä) nähty kunnon ottelua, vaan sen sijaan Sabu onnistui yllättämään Brownin ja täräyttämään tälle perhanan näyttävän Triple Jump Moonsaultin. Odotan näiden ottelua mielenkiinnolla

Huonot uutiset:

1. Sting teki täysin turhan esiintymisen.
2. Ei taskaan yhtään mieleenpainuvan hienoa ottelua.

• 1. Show'n ehdottomasti turhin osuus oli se, kun Mike Tenay nousi yhtäkkiä kehään ja toivotti huikeiden ylistyssanojen saattelemana Stingin kehään. Stingin edellisestä esiintymisestä oli ehtinyt kulua jo kolme kuukautta, joten kaipa miehen oli taas aika tulla keräämään palkkashekkinsä. Ikävä kyllä tällä kertaa Sting ei tehnyt yhtään mitään rahojensa eteen. Stinger veti kehässä todella vaivaannuttavan ja tylsän promon, jossa hän kertoi itsestään kertovasta elokuvasta, jota he ovat parhaillaan kuvaamassa. Tämän jälkeen hän kehui TNA:ta ja yleisöä ja lupasi olla paikalla myös ensi viikolla. Jippii. Juuri kun muuten näistä kaikista turhuuksista (Jonny Fairplay yms.) on päästy pois (Goldielocksiakaan ei taidettu enää edes nähdä), niin sitten meille pitää tarjoilla turhaa Stinger-show'ta. Ei siinä mitään, jos miehellä olisi jotain annettavaa TNA:lle, mutta tällä hetkellä ei ole.
• 2. Vaikka kehuin show'iden laatua siinä mielessä, että yhtään huonoa ottelua ei nähty, niin ei tässä ikävä kyllä nähty yhtään erityisen hienoa tai ikimuistettavaakaan ottelua. Tuo oli myös suurin syy siihen, että tämänkään viikon jakso ei nouse vuoden parhaiden TNA-lähetysten tasolle eikä ole arvosanaltaan Kehnoa parempi. Main Eventillä olisi ollut potentiaalia huippuotteluksi, mutta liian lyhyen keston takia sekin jäi vain hyväksi. Huippuottelut, missä olette?

*** Amazing Red
** Low Ki
* Frankie Kazarian

YHTEENVETO: Jepjep. Selvästi parempaan päin ollaan koko ajan menossa, ja Kehno-arvosana on ihan ok suoritus kuitenkin.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
---------------
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

[Kenitys]

TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #87 (31.3.2004)

Maaliskuun viimeinen ppv järjestettiin kuun viimeisenä päivänä. Selostajana tutut Don West ja Mike Tenay.


Naturals vs. Christopher Daniels & Low Ki - NWA Tag Team Title Tournament Semi Final Match
Viime viikolla alkanut joukkuemestaruusturnaus sai jatkoa tässä show'ssa. Nyt vuorossa olivat välierät, ja ensi viikon ppv:ssä kruunattaisin vihdoin joukkuemestarit, kun välierien voittajat kohtaisivat toisensa. Ensimmäisessä välierässä toisensa kohtasivat Naturals ja Christopher Daniels & Low Ki. Daniels ja Low Ki olivat tosiaan tehneet paluun viime viikolla ja samalla löytäneet vihdoin yhteisen sävelen. Elix Skipperhän oli joulukuusta lähtien yrittänyt tuoda Triple X:ää takaisin yhteen, mutta Daniels ja Ki eivät olleet suostuneet siihen, koska heillä oli parhaillaan meno raju ja vihantäyteinen feud. Tammikuun lopussa Daniels ja Ki katosivat ruudusta, ja Skipper keskittyi hommiinsa Team NWA:ssa. Nyt Daniels ja Low Ki tekivät yhtäkkiä paluunsa, ja jossain välissä he olivat päässeet puheväleihin, päättäneet unohtaa erimielisyydet ja palata yhteen joukkueena. Tässä jaksossa paljastui, että Elix Skipper ei olut tiennyt Danielsin ja Low Ki'n paluuaikeista yhtään mitään, joten vieläkään ei ollut kyseessä ihan virallinen Triple X:n paluu. Joka tapauksessa Daniels ja Ki pyrkivät suuntaamaan kovaa vauhtia mestaruuksia kohti.

Hieman ehkä pettymykseksi jäi tämä ottelu laadultaan. Viime viikolla Daniels ja Low Ki tekivät mahtavan paluun parin kuukauden tauon jälkeen ja vetivät hyvän openerin Michael Shanen ja Shane Douglasin kanssa. Jotenkin tällä viikolla tämä ottelu ei lähtenyt missään vaiheessa samalla tavalla lentoon kuin tuo kohtaaminen New Franchisen kanssa, mikä oli ainakin minulle pienoinen yllätys. Jotenkin tuntui siltä, että Ki ja Danielskaan eivät olleet tässä ihan parhaassa iskussa: kumpikaan ei väläyttänyt mitään ennennäkemätöntä ja pari pientä botchiakin nähtiin. Suurempi ongelma oli ehkä silti se, että toistaiseksi Naturalsit eivät ole vakuuttaneet minua yhdessäkään ottelussa. Taas heidän liikkumisensa oli vähän kömpelöä, ja erityisesti Naturalsien hallintaosuus oli aika tylsää katsottavaa. Harmi. Kaikesta kritiikistä huolimatta on muistettava, että kehässä olivat Daniels ja Low Ki, joten tämä oli ehdottomasti silti ihan mukavaa katsottavaa ja kiva tapa avata show.
**½ (12:08)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Christopher Daniels & Low Ki (Daniels pinned Stevens after a Neckbreaker-Powerbomb combination)

Kid Kash & Dallas vs. Slash & Sinn - NWA Tag Team Title Tournament Semi Final Match
Kid Kashin piti osallistua tähän joukkuemestaruusturnaukseen Johnny Swingerin kanssa, mutta Kash ei halunnut tehdä mitään yhteistyötä Swingerin kanssa, koska tämä oli eliminoinut hänet toissaviikon Contenders Gauntlet Matchissa. Niinpä Kash käski Swingerin pysyä kotona ja toi itselleen uuden joukkueparin, jota hän kutsui "perheenjäsenekseen". Viime viikolla katsojille ei selvinnyt edes se, mikä oli tämän isokokoisen ja pitkätukkaisen korston nimi, mutta tällä viikolla Kash kutsui häntä Dallasiksi. Mysteeriksi jäi sen sijaan edelleen se, mitä sukua Kash tälle monsteri-Dallasille tarkalleen ottaen on. Tarkkanäköisimmät saattoivatkin bongata, että Dallas tunnetaan myöhemmältä TNA-uraltaan paremmin Lance Hoytina tai WWE-ajaltaan Vance Archerina. Nyt Dallas ja Kash asettuivat viime viikolle comebackinsa tehneitä Slashia ja Sinniä vastaan.

Heti perään toinen joukkuemestaruusottelu, joka oli sitten ehkä pienoinen yllätys, jos tuo ensimmäinen jäi puolestaan pettymykseksi. Erityisesti Dallas vakuutti minut tässä ottelussa otteillaan. Mieheltä nähtiin muun muassa todella nätti Big Boot apronilla, ja lopussa nähty Flapjack-tyylinen Powerslam oli pirun hieno. Dallasissa olisi ollut paljon potentiaalia, mutta missään vaiheessa sen enempää TNA kuin WWE:kään ei tuntunut osaavan hyödyntää sitä. Tai ehkä kaverissa ei vain ollut sitten karismaa, sillä se jäi ainakin tässä hieman mysteeriksi. Dallasin lisäksi myös kaikki muut yrittivät parhaansa kehässä, ja aivan pienoista haparointia lukuun ottamatta ottelu eteni todella sulavasti alusta loppuun. Slashi ja Sinniä on ollut taas kiva nähdä kehässä, ja erityisesti Slash jaksaa aina tarjota yllättävän viihdyttäviä otteita kehässä. Kid Kash oli tässä ottelussa taas oma varma itsensä eli hoiti osuutensa takuuvarmasti ja ilman moitittavaa. Kokonaisuutena siis ihan kiva joukkueottelu muttei silti sen enempää.
**½ (8:45)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kid Kash & Dallas (Dallas pinned Sinn after an Inverted Crusifix Powerbomb)

In ring angle w/ Chris Harris, James Storm, Jeff Jarrett, Raven & AJ Styles
Ennen tätä anglea nähtiin lyhyt videopätkä siitä, kuinka Jeff Jarrett puolusti NWA World Heavyweight -mestaruuttaan AAA:n tapahtumassa Latin Loveria vastaan. Tämä oli ilmeisesti syy siihen, että Jarrett ei ollut viime viikon show'ssa paikalla. Videopätkän lopuksi nähtiin Jarrettin nauhoitettu haastis, jossa hän haukkui kaikki haastajaehdokkaansa. Kun palasimme livelähetykseen, Mike Tenayn oli tarkoitus haastatella kehässä Chris Harrisia ja James Stormia. Sen sijaan Jarrett hyökkäsi kitaran kanssa heti sisääntulorampilla Stormin kimppuun ja iski tämän tajuttomaksi. Tämän jälkeen Jarrett ja Harris jatkoivat tappeluaan kehään saakka, ja lopulta Harris saikin yliotteen ja iski Jarrettin maahan Catatonicilla. Juuri kun Harris oli lyömässä Jarrettia tämän omalla kitaralla, Raven sekaantui tappeluun ja täräytti Harrisin maahan DDT:llä. Raven ja Jarrett asettuivat toisiaan vastaan, mutta silloin AJ Styles hyppäsi kehään ja aloitti rajun tappelun Ravenin kanssa. Kun nämä kaksi tappelivat tiensä pois paikalta, Harris nousi pystyyn kehässä ja sai saman tien maistaa Jarrettin kitaraa. Että sellaista päämestaruuskuvioiden rakentelua.


Sabu vs. Monte Brown
Monte Brown (ilmeisesti TNA tosiaan käytti edelleen tätä e-päätteistä kirjoitusasua Brownin nimestä) oli tehnyt paluunsa TNA:han maaliskuun alussa, ja siitä lähtien hän oli onnistunut kylvämään aikamoista tuhoa. Viime viikolla Brown joutui ensimmäistä kertaa vaikeuksiin kehässä, kun konkaripainija Sabu vastasi hänen avoimeen haasteeseensa ja iski Brownille upean Triple Jump Moonsaultin. Brown ei tuollaisesta nöyryytyksestä pitänyt, joten tällä viikolla hän oli haastanut Sabun kunnolliseen otteluun, jossa he ratkaisisivat paremmuutensa ja jossa Sabu saisi Brownin sanojen mukaan maistaa POUNCEa.

Tähän otteluun on hieman vaikea suhtautua, koska Brown ja Sabu tuntuivat yrittävän kaikkensa mutta samaan aikaan heidän menossaan oli ikävän paljon kömpelyyttä ja botcheja. Viime viikolla olin iloisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvältä tämä Brownin buukkaus näytti ja kuinka hyvin Sabu ja Brown onnistuivat pelaamaan yhteen. Sabukin väläytti hienoimman Triple Jump Moonsaultin pitkään aikaan. Niinpä ehdin jo ajatella, että tässä feudissa on toivoa - ja on siinä sitä toki yhä - mutta jotain pitää tälle epävarmuudelle tehdä. Vaikka Brown on kehittynyt, on hän edelleen aika rookie, ja Sabu ei ole kieltämättä konkaripainijoista se kaikkein varmin tapaus ottelemaan tulokasta vastaan. Niinpä tässäkin oli aika paljon hakemista ja epäselvyyttä, mikä harmillisesti söi ottelun viihdyttävyyttä, vaikka tämä olikin perusrakenteeltaan oikein viihdyttävä ja juuri sopivan intenssiivinen ja väkivallan täyttämä viha-brawlaus. Seuraavaksi sitten HC-matsia näiden välille, niin nähdään mitä käy.
** (10:34)
Voittaja:

Spoiler: näytä

No Contest

Simon Diamond & Sonny Siaki vs. Glenn Gilberti & David Young vs. New Franchise w/ Traci vs. D-Lo Brown & Apolo - NWA Tag Team Title Shot
Tämän ottelun voittaja pääsisi ottelemaan kahden viikon päästä joukkuemestaruuksista uutta mestarijoukkuetta vastaan. Ottelun ideana oli olla eräänlainen "Second chance" -ottelu, koska kolme neljästä joukkueesta olivat viime viikolla mestaruusturnauksesta tippuneita joukkueita. New Franchisella oli ollut jo pitkään keskinäisiä erimielisyyksiä, ja tässä jaksossa samanlaisia ongelmia oli alkanut syntyä myös Glenn Gilbertin ja David Youngin välille. Sen sijaan Simon Diamondin ja Sonny Siakin yhteistyö pelasi hyvin yhteen, vaikka Diamondilla oli edelleen pahoja ongelmia entisen ystävänsä ja joukkueparinsa Johnny Swingerin kanssa. Tämän ottelun varsinainen yllärijoukkue oli kuitenkin D-Lo Brownin ja Apolon muodostama kaksikko. Tarkimmat lukijat saattavat muistaa Apolon aivan TNA-arvosteluiden alkuajoilta: tuolloin tämä puertoricolainen isokokoinen brawler otteli hetken aikaa jopa päämestaruuskuvioissa. Apolo katosi kuitenkin jo ensimmäisten kuukausien jälkeen, eikä häntä ollut nähty pitkään aikaan. Tämä ottelu ei kuitenkaan ollut oikeasti Apolon comeback TNA:han - Apolo oli nimittäin ollut koko ajan se mysteerinen El Leon -niminen maskipäinen lihaskimppu, joka oli saapunut vuoden 2004 alussa TNA:han Erik Wattsin avuksi ja Jeff Jarrettin kiusaksi. Erittäin kömpelöitä otteita esittänyt El Leon oli kuitenkin kadonnut kuvioista helmikuun puolivälissä, ja nyt Apolo saapui tähän otteluun D-Lo Brownin yllätysparina tuo samainen El Leon -maski päässään. El Leonin aika oli ohi, sillä Apolo riisui tuon maskin heti sisääntulorampilla ja oli valmis painimaan.

Mitäpä tästä ottelusta nyt sanoisi? Aika harmitonta joukkuerymistelyä ilman mitään suuria riemunkiljahduksia aiheuttavia hetkiä. Koko Apolon El Leon -kuvio oli minusta täysin yhdentekevä, ja mies oli jotenkin todella kömpelön oloinen koko tuon maskiuransa aikaan. Sen sijaan tämmöisenä perushossina ja vieläpä ihan taidokkaan D-Lo Brownin vierellä Apolo toimii yllättävän moitteettomasti, ja tämän parivaljakon painia voin ihan mielelläni katsella pieninä annoksina tulevaisuudessakin. En silti toivo heistä mitään erityisen suurta nimeä TNA:n joukkuedivariin, sillä paljon parempiakin joukkueita siellä on. Mutta niin, siis itse ottelusta. Hetkittäin meno oli oikein viihdyttävää, vauhdikasta ja toiminnantäyteistä, mutta sitten taas tuli turhia kömpelyyksiä ja hetkittäistä hakemista, joka pilasi aika pahasti flow'n. Kokonaisuutena silti ihan kiva. New Franchise ajautui jälleen pahoihin riitoihin, jokohan nyt alkaisi olla tämän kaksikon taru ohi? Myös Johnny Swinger käväisi täräyttämässä Diamondia terästuolilla. Tuonkin feudin voisi laittaa vähitellen pakettiin, sillä Diamond & Siaki on ollut ehdottomasti positiivinen yllätys joukkueena ja heitä näkisin mielelläni lisää. Oikeastaan Siaki ja Diamond olivatkin ottelun pirteimmät nimet.
** (9:51)
Voittajat:

Spoiler: näytä

D-Lo Brown & Apolo (Apolo pinned Young after a TKO)

Frankie Kazarian vs. Amazing Red - NWA X Division Championship
Viime viikolla käytiin X-Divisioonan mestaruuden ykköshaastajuusottelu, jossa oli tarkoitus ratkaista ykköshaastaja Chris Sabinille. Ongelma oli kuitenkin se, että Sabin oli loukannut jalkansa maaliskuun alussa käydyssä joukkueottelussa, eikä kukaan ollut täysin varma, kuinka vakava tuo loukkaantuminen oli. Viime viikon show'n jälkeen oli selvinnyt, että vamma oli odotettua vakavampi ja että Sabin joutuisi olemaan ainakin muutamia viikkoja vielä sairaslomalla, ja näin ollen TNA oli päättänyt vakatoida X-Divisioonan mestaruuden. Loukkaantunut Sabin saapui itse tähän show'hun tuomaan vakatoidun mestaruuden tuomarille ja seuraamaan mestaruusottelua, jonka voittajan hän mitä luultavammin kohtaisi parannuttuaan. Amazing Red oli voittanut viime viikolla tuon ykköshaastajuusottelun, mutta hän ei voitostaan huolimatta saanut mestaruutta suoraan itselleen, vaan sen sijaan hänet pistettiin mestaruusotteluun Frankie Kazariania vastaan. Kovassa nosteessa oleva Kazarian oli ollut viimeisenä eliminoitu painija tuossa viimeviikkoisessa ykköshaastajuusottelussa, joten hänen valintansa tähän otteluun oli varsin luonteva ratkaisu. Kaksi kuukauden sisällä comebackinsa tehnyttä painijaa ottelemassa X-Divisioonan mestaruudesta, mielenkiintoista.

Voi perhana. Tässä ottelussa olisi ollut niin paljon potentiaalia, mutta jostain syystä TNA:n piti antaa tälle aikaa alle 10 minuuttia ja lopettaa homma aivan kuin seinään. Tuon heikon lopetuksen ja aivan liian lyhyen keston takia tästä jäi harmillisen heikko loppufiilis, vaikka otteluna kohtaaminen oli aivan kiistatta erinomaisen viihdyttävää painia. Oli todella kivaa nähdä pitkästä aikaa ihan oikea X-Divisioonan mestaruusottelu, jossa kaksi huippuluokan X-Divarin painijaa pistävät parastaan. Erityisesti Amazing Rediä on ollut nyt kahtena viikkona todella suuri ilo katsoa, ja tässäkin Rediltä nähtiin taas huikeita hyppyjä ulos kehästä ja muun muassa yksi todella näyttävä high flying -liike, jossa hän käytti ponnahdusalustana tiellä olleita teräsportaita. Ja vaikka Rediä on helppo ylistää, pitää antaa kiitosta myös Kazarianille, joka on viikko viikolta vakuuttavampia ja aivan ehdottomasti X-Divarin kärkikalustoa. TNA, antakaa näille kavereille aikaa se vähän päälle 15 minuuttia ja vieläpä ottelulle kunnolla pohjustettu lopetus, niin teillä on käsissänne huippuottelu. Ottelun jälkeen Kazarian hyökkäsi Chris Sabinin kimppuun, mutta Team NWA saapui pelastamaan hänet.
*** (9:16)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Frankie Kazarian (Inside Cradle)

In ring angle w/ Team UK
Tässä välissä rakenneltiin lyhyesti ensi viikon America's X Cupia, jossa Team UK siis kohtaisi Team Mexicon. Rakentelu hoitui käytännössä niin, että David Taylorin manageroima nelikko kävi esittäytymässä sisääntulorampilla, ja Taylor promosi lyhyesti siitä, kuinka britit hoitaisivat mestaruuspokaalin itselleen ensi viikolla.


Raven vs. Abyss vs. Ron Killings vs. AJ Styles - Special Enforcer: Sting
Noniin, nyt oli illan Main Eventin aika, ja tämä oli todellakin kunnon ME-ottelu. Tämän tasoisia kohtaamisia ja rakenteluita on näkynyt TNA:ssa aivan liian vähän, mutta viimeinen kuukausi on ollut suurten kehitysaskeleiden aikaa. Tässä ottelussa oli kyse täysin puhtaasti NWA World Heavyweight -mestaruudesta, jota jokainen näistä neljästä halusi kiivaasti. Toissa viikolla Abyss oli voittanut ykköshaastajuusotteluuden, ja Ron Killings oli puolestaan hoitanut homman kotiin Contenders Gauntlet Matchissa. Molemmissa otteluissa, erityisesti Abyssin ja AJ Stylesin ykköshaastajuusottelussa, oli kuitenkin ollut omat sotkunsa, koska koko ajan pahemmin katkeroitunut (ja samalla heeliksi kääntynyt) Raven oli sekaantunut molempiin otteluihin ja esimerkiksi aiheuttanut Stylesin tappion. Raven oli katkera siitä, että hänet oli jälleen kerran sivuutettu päämestaruushaastajien valinnassa, eikä hän enää jaksanut uskoa Vince Russon lupauksiin siitä, että hänen hetkensä tulee. Raven oli myös aiheuttanut Chris Harrisille tappion mestaruusottelussa Jeff Jarrettia vastaan juuri, kun Harris oli viemässä voiton. Tuon ottelun jälkeen Vince Russo julisti, että Jarrett joutuisi puolustamaan mestaruuttaan lähitulevaisuudessa TNA-historian isoimman teräshäkin sisällä.

Haastaja oli tarkoitus ratkaista siten, että ensin ykköshaastajat Abyss (jolla oli tässä show'ssa backstagella mystinen naismanageri) ja Ron Killings kohtaisivat toisensa ja tuon ottelun voittaja kohtaisi mestaruusottelussa kusetetun Chris Harrisin lopullisessa haastajuusottelussa. Viime viikolle buukattu Abyss vs. Killings päättyi kuitenkin taas Ravenin ja Stylesin sekaantumisiin, ja niinpä lopulta tähän show'hun määrättiin ottelu kaikkien näiden neljän miehen välille. Vihdoin kaikilla oli yhtäläinen mahdollisuus mestaruusotteluun, eikä selityksille jäisi sijaa. Special enforceriksi määrättiin Sting, jotta kukaan ei voisi sotkeutua tähän koitokseen. Tämän ottelun voittaja kohtaisi kahden viikon päästä Chris Harrisin siinä ottelussa, jossa määrätään ykköshaastaja Jeff Jarrettille.

Tässäkin ottelussa olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta ikävä kyllä osa niistä mahdollisuuksista käytettiin aivan väärin. Ensimmäisenä tahdon kuitenkin antaa kehuja kaikille neljälle kehään astuneelle painijalle, jotka todella tekivät tässä 10-minuuttisessa tiiviissä puristuksessa parhaansa ja pistivät kroppansa kunnolla likoon. Tämän ansiosta ottelussa nähtiin muutamia todella upeita liikkeitä ja hienoja bumppeja. Parasta työtä teki jälleen kerran AJ Styles, joka sekä lenteli ympäri areenaa että otti rajuja iskuja vastaan myyden ne vielä hienosti. Silti ajanpuute ja pieni sekavuus aiheuttivat ottelun laatuunkin sen ongelman, että tämä tuskin olisi ollut paremmin buukattunakaan yli kolmen tähden ottelu. Nyt joudun ottamaan yhden puolikkaan pois kahdesta syystä. 1) Stingin rooli enforcerina oli hoidettu älyttömän huonosti. Hän tappeli ottelun aikana ilman yhtään mitään järkevää syytä Ravenin ja Abyssin kanssa, ja sitten kun Jeff Jarrett saapui sekaantumaan otteluun, Sting ei ollut lähimaillakaan huolehtimassa enforcerin tehtävästään. 2) Lopetus oli taas typerää muka-swerweä ja turhaa ylibuukkausta, joka pistää vain vituttamaan.
**½ (11:13)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Raven (Pinned Styles after Vince Russo's botched interference and an Evenflow DDT)

*** Amazing Red
** Frankie Kazarian
* AJ Styles

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #87:stä: Heikompaa kuin parina edellisenä viikkona mutta edelleen ihan jees. Jatkoa odotellaan. Kehno.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
---------------
3. WWE No Way Out - Ok
4. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
---------------
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

Seuraavaksi Backlash.

[Kenitys]

BACKLASH 2004

WrestleManian lisätittelinä oli Where it all begins... Again, ja tällä teemalla todella jatkettiin myös WM:n jälkeen. Vince McMahon nimittäin saapui ilmoittamaan Raw'ssa, että WWE:ssä järjestetään draft, jossa sekoitetaan Raw'n ja Smackdownin rosterijakoa. Draftissa kaikki painijat, managerit ja muut työntekijät olivat vaarassa tulla draftatuiksi. Draft Lottery järjestettiin maaliskuun toiseksi viimeisessä Raw'ssa, ja sen aikana yhteensä 12 henkilöä vaihtoi rostereita. Sen jälkeen Raw'n ja Smackdownin General Managereilla oli vielä mahdollisuus tehdä lisävaihtoja vuorokauden loppuun saakka.

Raw'n aikana Raw'sta Smackdowniin siirtyivät Triple H, Rene Dupree, Mark Jindrak, Rob Van Dam, Theodore Long ja Spike Dudley. Smackdownista Raw'hon puolestaan siirtyivät Shelton Benjamin, Nidia, Rhyno, Tajiri, Edge ja Smackdownin GM Paul Heyman. Heti draftatuksi tulemisensa jälkeen Heyman ilmoitti irtisanoutuvansa WWE:stä (kayfabessa, todellisuudessa hän jäi firmaan backstage-rooliin), ja Vince McMahon ilmoitti nimittäneensä Smackdownille uuden GM:n, joka hoitaisi loput draftista Raw'n GM:n Eric Bischoffin kanssa. Raw'n jälkeisissä vaihdoissa Bischoff hankki Triple H:n takaisin Raw'hon, sillä HHH oli vaatinut Bischoffia tekemään kaikkensa, jotta Hunter ei päätyisi Smackdowniin. Vastapainoksi Bischoff joutui luovuttamaan Smackdownille Booker T:n ja Dudleyn veljekset. Tämän lisäksi A-Train ja Chuck Palumbo vaihdettiin Smackdownista Raw'hon ja Miss Jackie sekä Rico puolestaan Raw'sta Smackdowniin.

Draftin yhtenä seurauksena oli siis se, että Smackdownilla oli uusi GM. Siitä lisää Judgment Dayn kohdalla. Ennen Backlashia kuitenkin myös Raw'n authority-kuviot muuttuivat, sillä Steve Austin oli ajautunut taas sopimusongelmiin WWE:n kanssa. Juuri ennen Backlashia WWE ilmoitti nettisivuillaan, että Steve Austinin ja WWE:n tiet olivat erkaantuneet. Austin siirtyi joksikin aikaa lähinnä elokuvabisnekseen ja otti taukoa painipuolelta. Paluunsa Austin kuitenkin tekisi jo ensi vuonna, mutta siitä sitten taas myöhemmin. Austin oli lähtöönsä asti hoitanut on screen sheriffin (eli ikään kuin co-GM:n) roolia, mutta hänen lähtönsä jälkeen Raw'n päätösvalta jäi yksin Eric Bischoffin käsiin.


Shelton Benjamin vs. Ric Flair
Shelton Benjamin oli yksi merkittävimmistä nimistä, joka siirtyi Smackdownista Raw'hon draftissa. Tämä tarkoitti samalla World's Greatest Tag Teamin loppua, ja Shelton Benjaminin singles-pushin alkua. Tämä oli siis nimenomaan se aika, kun Benjaminista alettiin rakennella kovan luokan nimeä Raw'hon ja kun villeimmät visiönäärit näkivät Benjaminissa seuraavan Main Event -nimen. Sinänsä tuollaiset ideat eivät olleet mitenkään utopistisia, sillä Sheltyn alku Raw'ssa oli todella kova: Steve Austin kehotti Benjaminia pyrkimään korkealle ottelemalla debyytissään Triple H:ta vastaan. Näin myös Benjamin teki, ja hän veti HHH:n kanssa lähes 20-minuuttisen ottelun, jota monet pitävät yhtenä vuoden merkittävimmistä tv-otteluista ja muutenkin tärkeimmistä hetkistä Benjaminin uralla. Benjamin nimittäin voitti tuon ottelun kovatasoisen kamppailun päätteeksi pienoisella Chris Benoit'n avulla. Seuraavalla viikolla Benjamin toisti temppunsa päihittämällä HHH:n uloslaskulla, mutta tuo oli liikaa Evolutionille, joka hyökkäsi Benjaminin kimppuun ottelun jälkeen ja pieksi tämän henkihieveriin. Viimeisessä Raw'ssa ennen Backlashia Ric Flair ilmoitti osoittavansa Backlashissa, että Benjamin Triple H -voittoja ei koskaan edes tapahtunut ja että Benjaminista ei ole singles-painijana yhtään mihinkään. Flairin itsetunto oli syystäkin kohdillaan, sillä hän oli Batistan kanssa noussut takaisin World Tag Team -mestareiksi, kun he päihittivät Rob Van Damin ja Booker T:n WM:n jälkeisessä Raw'ssa.

Vähän pettymykseksi jäi tämä ottelu loppujen lopuksi. Startti oli niin vauhdikasta ja toimivaa menoa, että ehdin odottaa tältä jo aika paljon. Sekä Flair että Benjamin olivat alussa tikissä, ja erityisesti Benjamin vaikutti olevan suorastaan elämänsä kunnossa. Tässä Raw'hon siirtymisen jälkeisessä vaiheessa Benjamin oli todellakin tulevaisuuden lupaus, jolta saattoi odottaa mitä tahansa. Tämän ottelun ensimmäisten minuuttien perusteella minäkin olisin ollut täysin valmis liputtamaan Benjaminin ME-pushin puolesta ja ihmetellyt todella suuresti, jos joku olisi väittänyt, että kaveri jää ikuiseksi midcarderiksi. Niin kuitenkin jäi, sillä Benjaminin uralle kävi vähän kuin tälle ottelulle. Aluksi todella paljon suuria lupauksia, joita ei sitten koskaan pystytä täysin täyttämään. Hienon alun jälkeen tämänkin ottelun meno tasaantui, ja jotenkin Flairin hallinan jakso tuntui aika haparoivalta ja täysin epäloogiselta. Sitten Benjamin yritti päästä takaisin vauhtiin, mutta meno oli kömpelömpää kuin aluksi, eikä asiaa parantanut sekään, että homma päätettiin lopettaa aika yhtäkkiä ja vieläpä vaisulla tavalla. Alkunsa ansiosta tämä oli kyllä kiva ottelu, mutta parempaan olisi ollut mahdollisuuksia - aivan kuin Sheltonin urallakin.
**½ (9:29)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Shelton Benjamin (Top Rope Clothesline)

Jonathan Coachman vs. Tajiri
Toinen Smackdownista Raw'hon siirtynyt painija heti seuraavassa ottelussa! Smackdownin cruiserweight-divisioonan tärkeisiin nimiin kuulunut Tajiri oli siis siirtynyt draftissa Raw'n puolella. Heti ensimmäiseksi hän oli joutunut ongelmiin Sunday Night Heatin selostajan ja Raw'n satunnaisen ilkeilijän Jonathan Coachmanin kanssa, sillä Garrison Cade ja uudelleen muodostunut La Resistance olivat yllyttäneet backstagella Tajiria puhaltamaan green mistin seuraavan pukuhuoneeseen saapuvan painijan kasvoille. No, Coachia ei voi hyvälläkään tahdolla kutsua painijaksi, mutta hänen kasvoilleen Tajiri joka tapauksessa puhalsi sumunsa. Coach tietenkin lähes tulkoon sokastui tästä mististä, ja alkoi saman tien hautoa kostoa Tajirille. Seuraavalla viikolla hän aiheutti Tajirille tappion ottelussa Christiania vastaan ja sitä seuraavalla hän pisti Tajirin ottelemaan mysteeristä ninjaa vastaan. Tajiri voitti tuon ottelun, ja ninja paljastui ottelun jälkeen Coachin Heat-selostajakaveriksi Al Snow'ksi. Niinpä Coachilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nousta itse kehään Tajiria vastaan, vaikka painilahjoilla häntä ei ollut siunattukaan. Todellista midcard-feudin juhlaa tässä.

En voi kuin hämmästellä WWE:n ratkaisua tämän ottelun buukkauksen osalta. Enkä nyt siis tarkoita sitä, että hämmästelen tämän ottelun buukkamisen tarpeellisuutta ylipäätänsä, sillä se on ihan oma lukunsa kokonaan. Sen sijaan puhun nyt siitä, että jos tällainen ottelu oli jostain syystä saatava ppv:hen, niin eikö olisi järkevä antaa sen ainoan kunnon painijan edes hallita suurinta osaa ottelusta? Varsinkin kun Tajiri on oikeasti pirun lahjakas painija, joka olisi luultavasti saanut Jonathan Coachmanistakin irti ihan ok:n ottelun näyttävillä potkuillaan, vauhdikkailla loikillaan ja vastaavilla. Sen sijaan tästä ottelusta vähintään 80 prosenttia meni Coachin hallinnassa, mikä tarkoitti sitten suurimmaksi osaksi rest holdeja, egoboostailua ja jotain painiliikkeiden yritelmiä. Tajiri teki toki tältäkin osin parhaansa myymällä Coachin otteita kuin kunnon offensivea ja käyttämällä kaiken omalle hallinnalleen suodun hallinnan väläyttämällä muutamia pirun näyttäviä liikkeitä. Tajirin työn ansiosta tämä ei siis vajoa onnettomien otteluiden puolelle, mutta aika heikoksi tämä silti jäi.
*½ (6:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Jonathan Coachman (Roll up after Garrison Cade interfered and distracted Tajiri)

Christian & Trish Stratus vs. Chris Jericho - 2 on 1 Handicap Match
WrestleManian Jericho vs. Christian sai post match -kuvioissa dramaattisen käänteen, kun Jerichon ihastus ja mielitietty Trish Stratus kääntyi heeliksi läimäyttämällä Jerichoa avokämmenellä kasvoihin ja auttamalla sitten Christiania Jerichon pieksemisessä. Kaiken päätteeksi Christian ja Stratus marssivat yhdessä pois paikalta ja aloittivat sisääntulorampilla kiihkeän suuteloinnin. Seuraavassa Raw'ssa Christian ja Stratus paljastivat, että he olivat jo pitkän aikaa juonineet yhdessä Jerichon selän takana ja että Trishin kääntymisen syynä oli se, ettei hän ollut koskaan todella antanut Jericholle anteeksi tämän tekoja viime vuoden lopulta. Lisäksi Trish julisti, että Jerichossa ei ollut tarpeeksi miestä hänelle - toisin kuin Christianissa. Jericho oli tietenkin kaikesta tästä ensin täysin musertunut, mutta lopulta hänen sisällään syttyi kostonhimo, joka ei sammuisi ennen kuin hän olisi päässyt kostamaan sekä Christianille että Trishille. Mahdollisuus siihen tarjoutui heti Backlashissa, koska Christian halusi otella Jerichoa vastaan 2 on 1 Handicap Matchissa, jossa Trish pääsisi nöyryyttämään Jerichoa vielä lisää selättämällä tämän sen jälkeen, kun Christian olisi tehnyt esityön.

Ei tällä ottelulla WrestleManian kohtaamisen tasolle päästä, mutta joka tapauksessa kyseessä oli taas viihdyttävä painiottelu, kuten sopii odottaa joka kerta, kun Chris Jericho ja Christian nousevat kehään yhtä aikaa. Ottelun suurin tarina pyöri tietenkin kolmannen pyörän Trish Stratuksen ympärillä, mutta se ei onneksi noussut häiritseväisyyteen asti ottelussa esille, vaikka toki Trishin mukanaolo vaikutti ottelun buukkaukseen juuri sillä tavalla, että klassikkoarvosanat saatiin hylätä saman tien. On sinänsä hieman harmi, että vieläkään Jericholta ja Christianilta ei siis nähty mitään ****-tasolle yltävää kohtaamista, vaikka sen pitäisi ehdottomasti olla näiden kahden tapauksessa mahdollista. Kokonaisuutena ottelu toimi oikein moitteettomasti, ja siinä nähtiin muutamia harvinaisiakin liikkeitä, kuten Christianin jännä Mid-Rope Inverted DDT Jericholle. Näytti tosi pahalta. Lopetus oli varsin tyylipuhdas, ja on mielenkiintoista nähdä, vieläkö tälle seuraa jotain jatkoa.
*** (11:12)
Voittaja(t):

Spoiler: näytä

Chris Jericho (Pinned Christian after a Running Enziguiri)

Victoria (c) vs. Lita - WWE Women's Championship
Victoria oli tällä hetkellä WWE:n naisten divisioonan kiistaton nimi, joka oli onistunut WrestleManiassa päihittämään Molly Hollyn ja viemään tältä hiukset. Tuosta lähtien Holly (joka käytti peruukkia) oli kantanut kaunaa Victorialle ja yrittänyt yhdessä Gail Kimin kanssa tuhota tämän elämän. Toistaiseksi Holly ei ollut onnistunut siinä, eikä hän ollut saavuttanut enää edes ykköshaastajan paikkaa Women's-mestaruuskuvioissa. Sen oli nimittäin vienyt toinen yleisönsuosikki Lita, joka voitti Raw'ssa käydyn Women's Battle Royal -ottelun, jossa ratkaistiin uusi ykköshaastaja Victorialle.

Vähän itseään toistava nauha alkaa tämä arvosteluni olla tässä vaiheessa, mutta täytyy tästäkin ottelusta todeta, että hieman enemmän olisin odottanut tältä kohtaamiselta. Victoria ja Lita (yhdessä Trish Stratuksen kanssa) olivat kuitenkin tässä vaiheessa WWE:n naisten divisioonan kirkkaimmat tähdet, joten heidän väliseltä kohtaamiseltaan olisi pitänyt olla lupa odottaa mitä tahansa. Lita Women's-mestaruusottelussa ppv:ssä ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen, ja Victoria taas täydessä iskussa. Sinänsä ottelu kulkikin oikein mukavasti, ja siinä nähtiin muutamia upeita hetkiä, kuten Victorian Moonsault yläköydeltä. Myös nopeat selätysväihtelyt ja näyttävät counteroinnit saivat ottelulle ihan jännittävän fiiliksen aikaan, mutta lopulta harmilliset haparoinnit ja pari kömpelöä botchia aiheuttivat sen, että missään vaiheessa tämä ei oikein lähtenyt ihan täysillä käyntiin. Lopputulos oli parhaimmillaankin vain "ihan jees", joten ei tällä yli kahden tähden päästä. Harmi, sillä aineksia enempään olisi kyllä.
** (7:22)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Victoria (Inside Craddle)

Randy Orton (c) vs. Cactus Jack - No Holds Barred Match for the WWE Intercontinental Championship
Mick Foleyn ja Randy Ortonin pitkä ja raju feud ei ollut päättynyt suinkaan WrestleManiaan, jossa Randy Orton ja Evolution olivat ottaneet halpamaisen voiton Mick Foleysta ja The Rockista. WM:n jälkeisessä Raw'ssa Foley hyökkäsi Ortonin kimppuun, ja seuraavassa Raw'ssa Foley vihdoin haastoi Ortonin otteluun, jossa näiden kahden kaikki vihamielisyys tuotaisiin päätökseen ja jossa lopullisesti ratkaistaisiin kaksikon keskinäinen paremmuus. Foleyn ehdottomat stipulaatiot olivat selvät: 1) Intercontinental-mestaruus olisi pelissä, 2) Evolution olisi bannattu ringsideltä ja 3) ottelu käytäisiin No Holds Barred, Falls Count Anywhere -stipulaatioilla. Orton suostui näihin kaikkiin kolmeen, joten ottelu oli valmis käytäväksi. Viimeinen silaus tähän odottavaan klassikkoon saatiin, kun kovaa vauhtia treenannut ja painoa pudottanut Foley alkoi (kayfabessa) menettää henkisen tasapainonsa. Yhdessä Raw'ssa Foley istui pimessä huoneessa backstagella, jossa hän kaivoi lähellä olevasta pahvilaatikostaan vanhan kunnon barbien (pesäpallomailan käärittynä piikkilankaan) ja tuhosi sillä koko paikan, jossa hän oli. Seuraavalla viikolla hän ilmoitti promossaan, että Orton ei ottelisi Backlashissa Mick Foleyta vastaan, vaan sen sijaan paikalle saapuisi Cactus Jack. Ja todella, tähän otteluun saapui aivan entisaikojen Cactus Jackin näköinen Foley, joka oli valmiina uransa yhtään brutaaleimmista otteluista.

Jos joku on vielä samassa tilanteessa kuin minä olin tähän asti ja ei ole jostain käsittämättömästä syystä nähnyt tätä ottelua, nyt on ihan viimeistään aika korjata tilanne. Olen tiennyt, että tämä on ehdoton klassikko-ottelu suurin piirtein siitä lähtien, kun aloin katsoa painia vuonna 2004 ja liityin tänne WrestlingAlertiin. Muistan jo sillein lukeneeni hehkutuksia Cactus Jackin ja Randy Ortonin HC-ottelusta, mutta en kai silloin onnistunut lataamaan sitä. Itse asiassa muistelen, että olin jopa ladannut jonkun version, mutta se oli niin huonolaatuinen, etten jaksanut katsoa sitä kunnolla. Sittemmin olen monta kertaa ajatellut, että tämä pitäisi katsoa, mutta koskaan ei ole tullut sopivaa tilannetta. Nyt olen jo jonkun aikaa suosiolla odottanut vain sitä hetkeä, kun tämä ottelu vihdoin tulee vastaani tässä projektissa... Ja tässä se nyt oli. Upea HC-klassikko. Yksi WWE:n brutaaleimmista mutta samalla huikean viihdyttävistä otteluista. Randy Orton teki itsestään tässä tähden, ja Mick Foley auttoi siinä parhaalla mahdollisella tavalla. Ottelu oli täynnä aivan mielettömiä bumppeja ja käsittämätöntä HC-menoa, mutta mikään ei ollut tarpeetonta tai tehty pelkästään väkivallan vuoksi. Jokainen bumppi oli tarkkaan harkittu ja jokainen antoi yhden tärkeän palasen tähän ainutlaatuiseen tarinaan. Tämä oli upea kokonaisuus ja malliesimerkki siitä, miten brutaali ottelu ei ole mauton, kun homma on hoidettu kunniakkaasti ensisekunnista viimeiseen.
****½ (23:03)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Randy Orton (RKO on a barbed wired baseball bat)

La Resistance (Conway & Grenier) vs. The Hurricane & Rosey
Tällä ottelulla ei ollut mitään mainittavaa storylineä, ja tämä buukattiin muutenkin vasta Sunday Night Heatissa, joten tätä voi hyvällä omallatunnolla kutsua filleriksi ja jopa curtain jerkiksi. Ainut taustatarinan tapainen oli se, että Hurricane oli voittanut Rob Conwayn ppv:tä edeltävässä Raw'ssa, ja nyt nämä Raw'n joukkuedivarin midcarderit kävivät toisiaan vastaan ppv-ottelussa. Ottelun todellinen taustatarina liittyi henkilöön, joka ei virallisesti ollut edes osa tätä ottelua mutta joka oli oikeasti ottelun tärkein nimi. Puhun nyt muuan Eugenesta, joka oli tehnyt WWE-debyyttinsä pian WrestleManian jälkeen Eric Bischoffin "spesiaalina" veljenpoikana. Bischoff ei voinut sietää tätä sympaattista mutta hieman vajaavaista veljenpoikaansa mutta joutui kuitenkin sukulaissuhteiden takia tekemään tämän kanssa sopimuksen. Heti sopimuksen teon jälkeen GM määräsi hieman ennen WM:ää comebackinsa tehneen William Regalin Eugenen valvojaksi. Tähän mennessä Eugene oli sekaantanut tahtomattaan muutamiin otteluihin ja aiheuttanut yleistä hämmennystä Raw'n rosterissa. Yleisöhän söi aivan täysin Eugenen kädestä tämän uran alkuaikoina, ja Nick Dinsmoren ura tällä ainutlaatuisella hahmolla oli vasta lähdössä nousuun. Mitenkö sitten Eugene liittyy tähän otteluun? Siten, että hän saapui pyörimään ringsidelle ottelun alkupuolella, ja sen jälkeen kyse olikin lähinnä Eugene-show'sta.

Koska yhdessä fillerissä (Coach vs. Tajiri) ei olut tarpeeksi tämän ppv:n osalta, tarvittiin vielä toinen täysin merkityksetön ottelu samaan korttiin. Mitäpä jos olisitte vaikka laittaneet tälle ottelulle edes jonkun panoksen, kuten ykköshaastajuuden joukkuemestaruusvöihin? Olisiko se ollut jotenkin huonoa buukkausta? No miten vain, tässä sitä nyt oltiin. Hurricane ja Rosey vastaan La Resistance. Sinänsä en tosin halua valittaa liikaa, koska (kuten jotkut ehkä muistavat) Hurricane on lähes tulkoon suosikkipainijani, joten hänen näkeminen ppv:ssä on aina suurta iloa. Harmi vain, että tällä kertaa tässä ottelussa ei ollut kyse Hurricanesta tai sen enempää Roseysta kuin La Resistancestakaan. Ottelun buukkauksen ainut syy tuntui olevan se, että tähän saatiin ovelasti tungettua Eugene pyörimään kehän laidalle ja keräämään kaikkien sympatiat. Samaan aikaan nämä neljä lahjakasta painijaa yrittivät järjestää ihan oikean painiottelun kehässä, ja kieltämättä he onnistuivat siinä kohtuullisesti. Conway täräytti Hurricanen maahan tosi rajulla Top Rope Neckbreakerilla, ja Hurricane puolestaan loikkasi näyttävällä Crossbodylla kehästä ulos La Resistancen päälle. Näistä parista hienosta hetkestä huolimatta ottelu jäi aika torsoksi, kun suurin osa huomiosta suunnattiin kehän ympärillä pyörivään Eugeneen.
*½ (5:02)
Voittajat:

Spoiler: näytä

The Hurricane & Rosey (Hurricane pinned Conway after an Eye of the Hurricane)

Kane vs. Edge
Luultavasti Raw'n kovin hankinta (jos Triple H:n takaisinhankkimista ei lasketa) Smackdownilta oli Edgen siirtyminen punaisen rosterin puolelle. Edgehän oli loukkaantunut pahasti helmikuussa 2003, joten hän oli ollut noin 13 kuukautta sairaslomalla, kun hänet draftattiin loukkaantuneena Smackdownista Raw'hon. Kaikkien shokiksi Edge teki samana draft-iltana comebackinsa sairastuvalta, ja heti ensitöikseen Raw'ssa hän iski uuden pomonsa ja Raw'n General Managerin Eric Bischoffin maahan Spearilla. Bischoff ei arvatenkaan tykännyt Edgen tavasta tehdä comeback WWE:hen ja saapua Raw'n puolelle, ja niinpä hän buukkasi Edgelle Backlashiin ottelun Kanea vastaan. Edgellä oli varsinaista epäonnea, sillä heti paluunsa yhteydessä hän mursi kätensä, ja niinpä seuraavien viikkojen ajan hän joutui pitämään kipsiä kädessään. Neuvokas Edge ei kuitenkaan antanut tuon murskasta hänen paluutaan, vaan Edge käytti tuota kipsiä hyödykseen käydessään taisteluun Edgeä vastaan. Edge onnistui Raw'ssa kolkkaamaan Kanen tajuttomaksi kipsillään, mikä ei miellyttänyt Bischoffia ja tämän apuria Johnny Nitroa. Niinpä viimeisessä Raw'ssa ennen Backlashia Nitro määräsi, että Edge hyllytettäisiin välittömästi, jos tämä jäisi kiinni kipsin käyttämisestä ottelussa Kanea vastaan.

Vielä näköjään mahtui yksi pettymys tälle illalle. En tiedä, oliko Edge oikeasti vielä loukkaantunut vai oliko tässä kyse vain ring rustista, mutta ikävä kyllä Edge ei vielä tässä ottelussa ollut lähelläkään sitä tasoa, jolla hän oli ennen loukkaantumistaan. Paikoitellen Edge liikkui kyllä oikein hyvin ja sai aikaan kivan näköistä offensiiviä mutta osittain meno oli jotenkin yllättävän kömpelön ja vaisun näköistä. Asiaa ei auttanut sekään, että Edgen vastustajana oli Kane, joka ei varsinkaan tässä vaiheessa uraansa ollut mikään maailman vetrein painija, joka kantaisi toista huippusuorituksiin. Osakritiikki pitää antaa myös yleisölle, joka tuntui olevan yhä hieman pöllämystynyt Ortonin ja Cactus Jackin ottelusta ja istui lähes koko ottelun ajan yhtä hiljaa kuin hautajaisissa. Loppujen lopuksi ottelu oli vieläpä aika lyhyt, joten kokonaisuutena tästä jäi vain juuri ja juuri edes tv-ottelun tasolle yltäneen koitoksen fiilis. Odotan paljon enemmän Edgeltä tulevissa ppv:eissä.
** (6:25)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Edge (Spear)

Chris Benoit (c) vs. Triple H vs. Shawn Michaels - World Heavyweight Championship
WrestleMania oli päättynyt ikimuistoisiin voitonjuhliin, kun Chris Benoit seisoi kehässä ensimmäistä (oikeasti toista) kertaa urallaan World Heavyweight -mestarina yhdessä parhaan ystävänsä Eddie Guerreron kanssa. WM:n jälkeisessä Raw'ssa yleisö sai nautiskella vielä lisää, kun Benoit tyrmäsi ex-mestari Triple H:n tajuttomaksi mestaruusvyöllä ja päihitti myöhemmin Shawn Michaelsin kanssa Randy Ortonin, Batistan ja Ric Flairin. Draft-jaksossa Michaels anoi Bischoffilta siirtoa Smackdownin puolelle, mutta Bischoff ei tähän suostunut vaan buukkasi sen sijaan Backlashiin mestaruusottelun hänen ja Benoit'n välille. Kun Bischoff sai draftattua Triple H:n takaisin Raw'hon, lisäsi hän myös ex-mestarin tuohon mestaruusotteluun, mikä tarkoitti WM-rematchia ja samalla Benoit'n ensimmäistä mestaruuspuolustusta. Ppv:tä edeltävinä viikkoina jatkettiin Benoit'n, HHH:n ja Michaelsin erimielisyyksien rakentelua, vaikka BL:ään tultaessa homma alkoikin keskittyä taas enemmän HBK:n ja HHH:n välisiin riitoihin. Tämä ppv muuten järjestettiin Benoit'n kotikaupungissa Edmontonissa, joten koko kanadalaisyleisö oli täysin sataprosenttisesti home town heronsa takana. Benoit oli koko viikon kiertänyt kotikaupunkiaan ja nauttinut suosiosta. Edmontonin kaupunki oli jopa julistanut tämän sunnuntain (18.4.) 'Chris Benoit' Dayksi, joka näin 10 vuotta myöhemmin tuntuu hieman - noh - samalta kuin nähdä hymyilevä Nancy Benoit ringsidellä kannustamassa miestään tämän kävellessä kehään.

On aika vaikea eritellä, miksi tämä ottelu ei saavuta minun arvoasteikollani sitä samaa kunniakasta ja äärimmäisen harvinaista viiden tähden arvosanaa, jonka WrestleManian Main Event sai. Ehkä tärkein juttu on juuri se, että WM:n ottelu oli ensimmäinen laatuaan, sellaisenaan uniikki ja aivan huikean mieletön kokemus. Tämä oli kuitenkin 'vain' uusintaottelu, ja vaikka panokset olikin ladattu pirun isoiksi ja vaikka nyt oltiinkin Benoit'n kotikaupungissa, silti se ensimmäisen kerran käsittämätön fiilis puuttui tästä. Silti en voi muuta kuin kehua tätä ottelua ja tämän buukkausta. Buukkauksessa oli selvästi yritetty tuoda tähän mukaan elementtejä, joita ei ollut mukana WM:n ottelussa. Niistä tärkeimmät olivat ensinnä Benoit'n kotikaupungin sankarin roolin hyödyntäminen ja toiseksi kanadalaisyleisön silmittömän Michaels- ja Earl Hebner-vihan käyttäminen hyväksi parhaalla mahdollisella tavalla. Hetki, kun Michaels pitää Benoit'ta Sharpshooterissa, Earl Hebner juoksee paikkaamaan tajutonta tuomaria ja yleisö repeää buuaukseen, on kiistatta hinnaton. Tähän kun sitten lisätään se, että kaikki kolme tekivät taas kehässä aivan kaikkensa ja antoivat itsestään kaiken mahdollisen (Michaels ehkä kaikkein eniten), on kyseessä jälleen kiistaton klassikko-ottelu. Kovalle tasolle on Raw'n ME-meininki noussut viime vuoden alhosta.
****½ (30:08)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Chris Benoit (Made Michaels submit with a Sharpshooter)

*** Randy Orton
** Cactus Jack
* Shawn Michaels

Ja taas listaa siitä, ketkä tässä ppv:ssä nähdyt painijat olivat mukana samassa kuussa järjestetyssä WWE:n ppv:ssä jo projektini ensimmäisenä vuotena (1995). Huhtikuussa 1995 järjestettiin historian ensimmäinen In Your House -ppv. Tässä show'ssa esiintyneistä henkilöistä tasan yksi oli mukana tuossa IYH:ssa:
- Jerry Lawler (Ottelussa Bret Hartia vastaan)

Kokonaisarvio Backlashista: Aika selvästi kahden ottelun ppv:hän tämä oli, mutta kun ne kaksi ottelua olivat niin törkeän kovia, niin ei tätä tapahtumaa voi pahemmin kritisoida. Oikeastaan aika samanlainen rakenne kuin Royal Rumblessa. Lisäksi Chris Jericho ja Christian hoitivat oman tonttinsa alakortissa sen verran tyylikkäästi, että ppv:ssä nähtiin kolmaskin vähintään kolmen tähden ottelu, joten oli tässä palaset kohdillaan. Lisäplussaa pitää myös antaa uusien tähtien, erityisesti nyt Shelton Benjaminin mutta tavallaan myös Edgen, rakentelusta. Vielä kun saataisiin turhat fillerit pois ja niille tilalle kunnon taustatarinalla varustetut ottelut, olisi tosi kova paketti kasassa. On tämäkin silti juuri ja juuri Hyvä.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
--------------
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

[Kenitys]

Taas on sunnuntai.


NWA TOTAL NONSTOP ACTION - HUHTIKUU 2004

Tässä kuussa ei nähty mitään kovin merkittäviä painijoiden katoamisia. Eniten ehkä harmitti, että lyhyen comebackin tehneitä Slashia ja Sinniä ei nähty enää huhtikuussa. Samaa voi sanoa myös Team Japanin ja Team Canadan maaliskuussa esiintyneistä painijoista, jotka kyllä varmaan vielä tekevät paluunsa.

Muut sitten olivatkin aika yhdentekeviä tai positiivisia katoamisia. Yhdentekeviin kuului se, että Black Shirt Security Chris Vaughnia ei ole näkynyt sen jälkeen, kun Monty Brown tuhosi hänet. Samaan kategoriaan menee myös Stingin tiputtautuminen pois, koska kyllä hän kohta taas tulee takaisin keräämään palkkashekkinsä. Myös Naturals on kadonnut hetkeksi, mutta palaa kyllä taatusti. Erik Wattsia ei ole näkynyt kuin kerran sen jälkeen, kun hän sai potkut Director of Authorityn hommasta, ja nyt hänestä puhuminenkin on lopetettu tv:ssä. Samalla on päästy eroon myös Goldielocksin esiintymisistä. Kaikkein eniten olen kuitenkin iloinen siitä, että sekä Kevin Northcutt että Insane Clown Posse turhine apureineen ovat vihdoin kadonneet TNA:sta. Jee!

---------------------------------------

Weekly PPV #88 (7.4.2004) - America's X Cup Tournament

America's X Cup First Round Match
Xtreme Dean vs. Mr. Aguila
**½ (6:16)

America's X Cup First Round Match
Robbie Dynamite vs. Heavy Metal
*½ (3:36)

America's X Cup First Round Match
Frankie Sloan vs. Hector Garza
** (9:25)

America's X Cup First Round Match
James Mason vs. Abismo Negro
** (5:38)

America's X Cup Second Round Match
Robbie Dynamite & Frankie Sloan vs. Mr. Aguila & Hector Garza
**½ (9:19)

America's X Cup Second Round Match
Xtreme Dean & James Mason vs. Abismo Negro & Heavy Metal
**½ (7:26)

America's X Cup Final Match
James Mason & Robby Dynamite & Frankie Sloan & Xtreme Dean w/ David Taylor vs. Hector Garza & Abismo Negro & Mr. Aguila & Heavy Metal
*** (12:17)

NWA Tag Team Title Tournament Final Match
Kid Kash & Dallas vs. Christopher Daniels & Low Ki
*** (14:23)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Mr. Aguila def. Xtreme Dean
Heavy Metal def. Robbie Dynamite
Hector Garza def. Frankie Sloan
James Mason def. Abismo Negro
Frankie Sloan & Robbie Dynamite def. Mr. Aguila & Hector Garza
James Mason & Xtreme Dean def. Heavy Metal & Abismo Negro
Mr. Aguila & Heavy Metal & Hector Garza & Abismo Negro def. Xtreme Dean & Robbie Dynamite & Frankie Sloan & James Mason
Kid Kash & Dallas def. Low-Ki & Christopher Daniels for the NWA Tag Team Championship

Hyvät uutiset:

1. Otteluiden keskiarvotaso oli ihan jees.
2. Joukkuemestaruusturnaus päättyi onnistuneesti.

• 1. Tästä show'sta ei ole paljoa sanottavaa, koska kyseessä oli kolmannen kerran järjestetty America's X Cup Tournament -show, jossa tällä kertaa pokaalista mittelivät Team Mexico ja Team UK. Show'n rakenne oli taas se, että lähes koko tapahtuma käytettiin tuohon turnaukseen, paitsi että Main Eventinä nähtiin joukkuemestaruusturnauksen finaaliottelu. Tätä Britannian ja Meksikon kohtaamista oli buildattu selvästi heikoiten tähän mennessä olleista turnauksista, ja tunnelman merkityksellisyyttä latisti myös se, että Juventud Guerrera oli lähtenyt kuvioista. Turnausottelutkaan eivät olleet lähellä samaa tasoa kuin kahdessa edellisessä America's X Cup Tournamentissa. Huippuottelut jäivät vain haaveeksi. Siitä huolimatta taidokasta painia oli taas kerran ilo seurata, ja kokonaisuutena show'n painillinen anti oli pääasiassa oikein viihdyttävää. Kaksi viimeistä ottelua toimivat oikein mallikkaasti. X Cup -tournamentin ehdottomasti suurin tähti oli tällä kertaa Abismo Negro, joka vakuutti jokaisessa ottelussa otteillaan.
• 2. Joukkuemestaruusturnaus sai tässä show'ssa myös ansiokkaan päätöksen. Ei tämä finaalikaan mikään tajunnanräjäyttävä ottelu ollut, mutta oikein viihdyttävä joukkuepainikohtaaminen joka tapauksessa. Toivottavasti TNA jatkaa nyt tätä hyvin alkanutta joukkuepainin esillä pitämistä ja ennen kaikkea niiden hyvien joukkueotteluiden tarjoamista. Siihen on nimittäin täydet edellytykset. Paluuta mihinkään 3 Live Kru vs. Redshirts -meininkeihin ei todellakaan tarvita.

Huonot uutiset:

1. America's X Cup oli nyt aika laimea versio siitä kahden kuukauden takaisesta ensitykityksestä.

• 1. Oikeastaan tämä tuli jo puitua tuossa edellä, mutta olihan tämä kolmas America's X Cup vain varjo siitä ensimmäisestä ja myös vielä toisesta versiosta. Oikeastaan yksikään brittijoukkueen painijoista ei ollut millään tavalla mielenkiintoisen tai karismaattisen oloinen, vaikka erityisesti Xtreme Dean ja James Mason esittivätkin yllättävän virkeitä otteita kehässä. Muutenkin koko turnaus alkoi tuntua aika itsensä toistolta, eikä tällä koko hommalla tunnu olevan minkäänlaista funktiota. Toivottavasti TNA jatkaisi nyt keskittymistä ensisijaisesti siihen X-Divarin mestaruuskuvioiden parantamiseen, ja America's X Cupista voitaisiin järjestää vielä se viimeinen turnaus, jossa kaikkien maiden joukkueet ottavat samaan aikaan mittaa toisistaan, ja sitten homma voitaisiin vihdoin unohtaa.

*** Abismo Negro
** Low Ki
* Christopher Daniels

YHTEENVETO: Aika tällainen yhdentekevä välijakso, jonka ainut merkittävä hetki oli Main Event. Painillinen anti oli kuitenkin ihan jees, joten kyllä tämä Kehnon puolelle pääsee.

---------------------------------------

Weekly PPV #89 (14.4.2004)

Singles Match
Jeff Jarrett vs. James Storm
*** (11:38)

NWA X Division Championship Match
Frankie Kazarian (c) vs. Sonjay Dutt
***½ (11:56)

Singles Match
Johnny Swinger vs. Simon Diamond
**½ (7:57)

Extreme Rules Match
Monty Brown vs. Sabu
**½ (8:35)

NWA Tag Team Championship Match
Kid Kash & Dallas (c) vs. D-Lo Brown & Apolo
**½ (8:24)

NWA World Heavyweight Title Shot Match
Raven vs. Chris Harris
*** (17:13)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Jeff Jarrett def. James Storm
Frankie Kazarian (c) def. Sonjay Dutt to retain the NWA X Division Championship
Simon Diamond def. Johnny Swinger
Monty Brown def. Sabu
D-Lo Brown & Apolo def. Kid Kash & Dallas (c) via DQ for the NWA Tag Team Championship
Chris Harris def. Raven to become #1 contender for the NWA World Heavyweight Championship

Hyvät uutiset:

1. Päämestaruuskuvioiden hyvä buukkaus sen kuin jatkuu.
2. Päämestaruuteen liittyvät ottelut ovat poikkeuksellisen viihdyttäviä.
3. Myös X-Divarin ja joukkueiden mestaruuskuviotilanne on varsin mallikas.
4. Midcardissa on muitakin viihdyttäviä kuvioita, joille jopa buukataan kunnollisia blow off -otteluita.
5. Kortti täynnä viihdyttäviä otteluita.

• 1. Pakko on kehua TNA:ta nyt, kun se on vihdoin saanut ME-kuvionsa rullaamaan. Tässäkään show'ssa ei oikeastaan ollut mitään moitittavaa ME-kuvioista tai lähes tulkoon mistään kuvioista. Parastahan on tietenkin se, että ME-kuvioiden rakentelulle ja kaikelle muulle oleelliselle on nyt paljon enemmän aikaa, kun kaikki kamala turha p**ka (jota alkuvuoden show't olivat täynnä) on nyt kuorittu pois. Tässäkin show'ssa edettiin todella yksinkertaisesti ja samalla viihdyttävästi päämestaruuspuolella. Jeff Jarrett odotti jännityksellä sitä, kenestä tulee hänen ykköshaastajansa ensi viikolla käytävässä Steel Cage Matchissa, ja tärkeimmät ME-nimet puolestaan tavoittelivat paikkaa tuossa ottelussa. Raven oli ansainnut toissa viikon 4-Way Matchin (huijaus)voitolla paikan Chris Harrisia vastaan ykköshaastajuusottelussa, ja tämän show'n alussa hän hyökkäsi Harrisin käden kimppuun niin rajusti, ettei Harrisin ottelukunnosta ollut varmuutta show'n aikana. Toissaviikkoisen 4-Wayn vääryydellä hävinnyt AJ Styles olisi halunnut ottaa Harrisin paikan tuossa ottelussa, mutta Harris ei siihen suostunut vaan ilmoitti ottelevansa vaikka rikkinäisellä kädellä. Ykköshaastajuusottelua seurasivat Jarrettin lisäksi Styles ja Ron Killings, joten uskottavia nimiä päämestaruuskuvioissa riittää nyt.
• 2. Sen lisäksi että päämestaruuskuviot etenevät loogisesti, niihin liittyvät ottelutkin ovat nyt laadultaan paljon viihdyttävämpiä kuin suurin osa ME-kuvioiden otteluista koko TNA:n historiassa. Tässäkin show'ssa nähtiin kaksi ME-kuvioihin liittyvää ottelua, ja ne saivat molemmat arvosanakseen ***:n. Ei kolme tähteä nyt mikään huippuottelu ole vielä, mutta tälle pohjalle rakentelu voi taata sen, että lähitulevaisuudessa nähtäisiin oikeasti vaikka se TNA-historian ensimmäinen ****-tason päämestaruusottelu. Oli kiva katsoa, kuinka Jeff Jarrett otteli Harrisin joukkueparin James Stormin kanssa todella toimivan ja intenssiivisen "valmistautumisottelun" ja kuinka Raven pisti Harrisin kanssa ME:ssä kunnon ryminän päälle. ME oli jo hyvin lähellä ***½-arvosanaa, mutta vielä ihan pientä parannusta olisin kaivannut, jotta sinne olisi päästy. Hyvä ottelu tämä oli tällaisenaankin, ja erityisen hyvän siitä teki se, että sekaantumisia oli keskimääräistä vähemmän ja että lopetus oli puhdas.
• 3. Päämestaruuskuviot eivät ole ainoa osuus, joka toimii. Myös molempien muiden mestaruuksien tilanne on tällä hetkellä oikein mainio. X-Divarin vyö on nyt herännyt horroksestaan, jonka America's X Cup ja Chris Sabinin loukkaantuminen yhdessä aiheuttivat, ja nyt uusi mestari Frankie Kazarian pisti upean show'n pystyyn Sonjay Duttin kanssa. Kazarianin ja Duttin ottelu oli kiistatta vuoden parhaimpia X-Divarin otteluita, ja pari minuuttia pidempänä se olisi ollut huippuluokan kohtaaminen. Lisää tätä! Kazarian on nyt päihittänyt kaikki muut Team NWA:n jäsenet paitsi Chris Sabinin. Ottelun jälkeen hän vaatikin paikkaa Team NWA:ssa, mutta sitä hän ei ainakaan vielä saanut. Myös joukkuemestaruuksilla menee nyt taas hyvin, kun vöiden kimppuun on saatu oikeita ja vieläpä tuoreita joukkueita. Olin aika yllättynyt TNA:n buukkausratkaisusta pistää vyöt Christopher Danielsin ja Low-Ki'n sijaan Dallasin ja Kid Kashin vyötäisille, eivätkä yllättävät joukkuemestaruuskuvioiden buukkausratkaisut loppuneet tässäkään show'ssa, kun D-Lo Brown ja Apolo kohtasivat tuoreet mestarit. Ottelu oli kuitenkin paljon viihdyttävämpi kuin olisin uskonut, ja jos joukkuemestaruuspuolella pysytään vähintään edes **½-tasolla, tilanne on ok. Odotan mielenkiinnolla jatkoa joukkuemestaruuspuolellakin.
• 4. Ja jotta ympyrä voisi sulkeutua täydellisesti, on kehuja annettava myös muiden kuin mestaruuskuvioiden buukkaamiselle. Monty Brownin ja Sabun feud toimii tällä hetkellä hyvin, ja miehet vetivät tällä viikolla oikein viihdyttävän HC-rymistelyn, jonka arvosanaa rokotti ainoastaan typerä lopetus. Myös Simon Diamondin ja Johnny Swingerin pitkäänrakenneltu feud sai tällä viikolla jatkoa, kun miehet kohtasivat toisensa kehässä. En tiedä, oliko näistä otteluista kumpikaan mikään feud ending -kohtaaminen vielä, mutta saattoi hyvin ollakin. Ja jos ei ollut, tällaisten isojen midcard-otteluiden buukkaamisella TNA osoittaa ainakin sen, että sillä on oikeasti edellytyksiä buukata myös mestaruuskuvioiden ulkopuolella mielenkiintoisia blow off -otteluita. Kehuja pitää antaa myös siitä, että tässä show'ssa nähtiin ilmeisesti vihdoin New Franchisen lopullinen loppu, kun Michael Shane haistatti pitkät Shane Douglasille ja ilmoitti lähtevänsä takaisin X-Divarin kuvioihin.
• 5. Jos jollekin ei vielä otteluiden arvosanoista ja muista kehuistani käynyt ilmi, tykkäsin jokaisesta tämän show'n ottelusta. Yksi ***½-ottelu, joka oli tosi lähellä huippuarvosanaa. Kaksi ***-ottelua, joista toinen oli lähellä ***½:ta. Ja sitten vielä kolme **½-ottelua, joista kaikki hoitivat paikkansa ja joko ylittivät odotukset tai vähintäänkin täyttivät ne kiitettävästi. Ennen kaikkea jokainen ottelu oli merkittävä ja niiden järjestämisellä oli syy. Ei yhtään filleriä koko kortissa. Tällaisia viikkoja lisää, TNA, jooko?

Huonot uutiset:

1. Abyssin buukkaus kummastuttaa.

• 1. Oikeastaan ainut asia, joka jäi tästä show'sta hampaankoloon, on se, että Abyssin buukkaus on nyt tosi outoa. Tässä show'ssa kunnollisen debyyttinsä teki mysteerinen naishenkilö, joka ilmeisesti toimii nyt Abyssin managerina ja johdattelijana, jolla on jotain kummalista valtaa suurikokoiseen monsteriin. Ehkäpä sitten tämän naisen takia Abyss hyökkäsi illan aikana ensin Frankie Kazarianin ja Sonjay Duttin ja myöhemmin vielä Sabun kimppuun. Lisäksi hän haastoi riitaa Monty Brownin kanssa. Millekään näistä hyökkäyksistä ei annettu mitään selitystä, eikä minulle ainakaan selvinnyt ollenkaan, miksi Abyss piti sekoittaa kahteen aivan toisistaan iralliseen kuvioon. Mitä Abyss oikeastaan tekee nyt, kun hän on vähän niin kuin tippumassa päämestaruuskuvioista pois? Toivottavasti häntä ei buukata ainakaan enää dominoimaan X-Divarin painijoita lisää, koska sitä ei X-Divarin uskottavuudelle tarvitse tehdä.

*** Sonjay Dutt
** Frankie Kazarian
* Chris Harris

YHTEENVETO: Uskomatonta, kuinka hyvin TNA on onnistunut nousemaan siitä järkyttävästä suosta, johon se oli itsensä helmikuussa ajanut. Tällä hetkellä TNA on viihdyttävämpi kuin melkeinpä koko olemassaolonsa aikana. Lisää tätä. Tämä oli ensimmäinen Ok-arvosanan saava "normaali" (eli ei mikään X-divarin turnaus) show sitten joulukuun 2002.

---------------------------------------

Weekly PPV #90 (21.4.2004)

2 on 1 Handicap Match
Monty Brown & Abyss vs. Sabu
** (7:27)

Singles Match
David Young vs. Shark Boy
* (4:08)

Tag Team Match
Glenn Gilberti & Johnny Swinger w/ Trinity vs. Sonny Siaki & Simon Diamond
** (9:53)

Singles Match
Michael Shane w/ Shane Douglas & Traci vs. Christopher Daniels
***½ (13:27)

NWA Tag Team Championship Match
D-Lo Brown & Apolo (c) vs. Kid Kash & Dallas
**½ (6:26)

Steel Cage Match for the NWA World Heavyweight Championship
Jeff Jarrett (c) vs. AJ Styles
*** (13:36)

Tulokset:

Spoiler: näytä

Abyss & Monty Brown def. Sabu
Shark Boy def. David Young
Johnny Swinger & Glenn Gilberti def. Simon Diamond & Sonny Siaki
Christopher Daniels def. Michael Shane
Kid Kash & Dallas def. D-Lo Brown & Apolo (c) via DQ for the NWA Tag Team Championship
AJ Styles def. Jeff Jarrett (c) for the NWA World Heavyweight Championship

Hyvät uutiset:

1. Vaikka päämestaruuskuvioissa olikin aikamoista säätämistä illan aikana, lopulta homma päättyi hyvin.
2. Päämestaruuden ympärillä on edelleen (ja erityisesti tämän jakson jälkeen) kunnon pöhinää.
3. X-Divisioona rullaa edelleen mielenkiintoisesti - ja tarjoaa illan parhaan ottelun.
4. Midcard-kuvioissa nähtiin osittain ihan toimivaa kehitystä.

• 1. Säästetään se päämestaruussäädön kritiikki tuonne huonojen uutisten puolelle suurimmaksi osaksi, mutta on silti mainittava, että ei TNA tätä parin kuukauden rakennellun suuren Steel Cage Matchin loppuhuipennusta hoitanut mitenkään ihan parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikkihan siis alkoi siitä, kun show'n openerin jälkeen Raven hyökkäsi backstagella brutaalisti Chris Harrisin kimppuun. Harris oli siis viime viikolla voittanut ykköshaastajuuden Ravenia vastaan käydyssä ottelussa, ja "Wild Cat" Harrisin oli vihdoin tarkoitus saada revanssinsa Jarrettia vastaan, mutta nyt Raven murskasi hänen kätensä ja samalla unelmansa tuosta ottelusta. Tuon jälkeen alkoi koko show'n ajan kestänyt draama siitä, kuka korvaisi Harrisin tuossa ottelussa, joka olisi käytävä tänä iltana, koska sitä oli mainostettu niin kauan etukäteen. Loppujen lopuksi Director of Authority Vince Russo päätyi valinnassaan AJ Stylesiin, joka kohtasi ikiaikaisen vihamiehensä Jeff Jarrettin Steel Cage Matchissa. Sinänsä tuo Stylesin ja Jarrettin ottelu oli todellakin sitä, mitä olin odottanut aina siitä lähtien, kun Stylesin ensimmäinen rematch joulukuussa 2003 päättyi kauhean ylibuukkauksen jälkeen täysin epäselvästi. Stylesin ja Jarrettin feudilla oli todella niin paljon tarinaa kuin vain saattaisi olla, ja nyt he vihdoin saivat otella puhtaan mestaruusottelun, johon ei sekaantunut yhtään kukaan. Siinä mielessä palikat olivat kohdallaan, mutta ongelmiakin oli. Ottelu itsessään oli hyvä (muttei niin hyvä kuin olisi voinut olla), ja lopetus oli toki ikimuistoinen. Hyvääkin mahtui siis päämestaruuskuvioihin...
• 2. ...Eikä vähiten sen takia, että tämän show'n aikana käytyjen vääntöjen ja ennen kaikkea show'n lopetuksen ansiosta päämestaruuskuviot käyvät nyt kuumempana kuin koskaan. Jos siis jakso onnistui jossain, se sai minut ainakin odottamaan entistä enemmän jatkoa NWA World Heavyweight -mestaruuskuvioissa, mitä en olisi voinut sanoa edes etäisesti vakavalla naamalla vielä pari kuukautta aikaisemmin. TNA on todella onnistunut luomaan päämestaruudestaan juuri niin tärkeän vyön kuin sen pitäisi ollakin.
• 3. Päämestaruuden lisäksi myös X-Divarilla rullaa hyvin. Vaikka X-mestaruudesta ei show'ssa oteltukaan, mestari Frankie Kazarian veti backstagella viihdyttävän promon ja puhui jotain siitä, että lähitulevaisuudessa Amazing Red ja Sonjay Dutt aloittaisivat 'Best of 3' Seriesin ykköshaastajuudesta. Ei kuulosta ollenkaan pahalta. Lisäksi Kazarian kertoi, että viime viikon jälkeen hän oli miettinyt asioita uudelleen, eikä hän olekaan enää kiinnostunut paikasta Team NWA:ssa. X-Divarin edustusjoukkueesene oli nyt virallisesti vapautunut paikka, kun Sonjay Dutt oli päättänyt jättää joukkueensa ja siirtyä kokonaan mestaruuskuvioihin. Tuosta vapaasta paikasta kamppailivat Christopher Daniels ja Michael Shane kirkkaasti illan parhaassa ottelussa. Nyt TNA on vihdoin ymmärtänyt, että se voi pyörittää sekä X-Divarin mestaruusjuttuja että X Cuppejaan - ja vieläpä eri naamoilla! Täydellistä. X Cup -hommatkin saivat myös konkreettisen tulevaisuuden suunnitelman, kun katsojille ilmoitettiin, että toukokuun lopussa järjestetään America's X Cupin sijaan World X Cup, jossa Team NWA, Mexico, Japan ja Canada ottavat kaikki neljä mittaa toisistaan ja ratkaisevat lopullisesti sen parhaan X-Divari-maan tittelin. Pitää myös mainita, että nyt VIHDOIN New Franchise hajosi. Luulin sen tapahtuneen jo viime viikolla, mutta vielä sitä pitkitettiin viikolla. Nyt kuitenkin Shane kääntyi Douglasia vastaan ja pieksi tämän Tracin avustuksella. Näytti siltä, että Douglasista yritettäisiin tehdä facea, outo ratkaisu.
• 4. Midcard-kuvioissakin oli taas ihan hyvää kehitystä. Joukkuemestaruuskuviot jatkuivat ihan kivasti. D-Lo Brown ja Apolo puolustivat vöitään, jotka he olivat voittaneet, kun Dallas oli hankkinut joukkueella diskauksen muistamatta, että TNA:ssa myös diskauksella häviää mestaruutensa. Nyt joukkueet ottelivat taas varsin vauhdikkaan ja viihdyttävän joukkueottelun, jonka heikoin osuus oli tylsältä tuntunut lopetus. Saa nähdä, miten tämä homma jatkuu. Myös toiset joukkuekuviot etenivät ihan ok:sti, kun Simon Diamond otteli kaverinsa Sonny Siakin kanssa verivihollistaan Johnny Swingeriä ja tämän kamua Glenn Gilbertiä vastaan. Ottelu oli ihan ok, ja sen post match -meiningeissä paluunsa TNA:han teki Siakia viime keväällä manageroinut Desire, joka on varsin painitaidoton naishenkilö. En ollut kovin innoissani Desiren comebackista, mutta kai se jotain säpinää tuo tähän kuvioon. Kunhan ette enää pistä Gilbertin manageria Trinityä ja Desireä toisiaan vastaan. Ja lopuksi plussaa myös Sabu/Monty Brown/Abyss -kuvion edistämiselle. Show'n avannut Handicap Match (jonka piti olla joukkueottelu mutta Ravenia ei kiinnostanut Sabun kanssa ottelu) oli ihan jees, ja kaikki kolme näyttivät siinä hyvältä. Myös Abyssin ja Brownin välillä on edelleen erimielisyyksiä, joten näiden kolmen välillä nähdään varmaan ihan kivoja otteluita. Ilmeisesti Abyss nyt siis vakiinnutti paikkansa tässä kuviossa - en vain ymmärrä, miksi hänen piti tuhota myös kaksi kuumaa X-Divarilaista viime jaksossa.

Huonot uutiset:

1. Eihän tuo päämestaruuskuvio kokonaisuudessaan nyt mennyt ihan tyylipuhtaimmalla mahdollisella tavalla.
2. David Young ei kiinnosta.

• 1. Pitää siis vielä korostaa, että olen iloinen a) AJ Stylesin vihdoin ja viimein saamasta paikasta päämestaruusottelussa ja b) jännittävästä pöhinästä päämestaruuskuvioiden ympärillä. En kuitenkaan ollut iloinen siitä, että ensin TNA käyttää j******ta kaksi kuukautta rakennellakseen Chris Harrisista vihdoin ja viimein uskottavaa haastajaa Jeff Jarrettille, ja sitten kun sen suuren ja mahtavan blow off -ottelun oli vihdoin aika koittaa, Harris vedetään viime hetkellä jollain idioottimaisella "Raven teloi hänen kätensä käyttökyvyttömäksi" -syyllä pois ottelusta. Mitä paskaa? Ellei Harris ole oikeasti loukkaantunut painikunnottomaksi viimeisen viikon aikana, tämä buukkausratkaisu oli aivan järjetön. Kaikki tämä rakentelu, pushaus, voitot Ravenista, viime viikkojen suuret ottelut... Kaikki menettivät merkityksensä, kun Harris kyyditettiin pois paikalta ambulanssilla ja Russo alkoi ilman mitään järkeviä perusteita arpoa Jarrettille uutta vastustajaa. Vaihtoehtoja olivat James Storm (Harrisin ehdotus), Ron Killings (3 Live Kru kävi vaatimassa Truthille paikkaa kehässä), Abyss, Raven ja AJ Styles. Lopulta nähtiin swerwe, kun Russo antoi Ravenin ymmärtää, että hän saa tuon mestaruusottelun. Sen sijaan Russo antoikin sen Stylesille, jolle Russo oli aikaisemmin illalla sanonut, että "tämä tilaisuus meni kun ei halunnut tehdä sovintoa Russon kanssa". Miksi h****tissä AJ Styles ei vain voinut voittaa sitä parin viikon takaista Fatal 4-Wayta ja viime viikolla Harrisia, jos hänet oli kuitenkin tarkoitus laittaa tuohon mestaruusotteluun? Siksi myös tuo itse ottelu ja sen jälkimeiningit eivät olleet ollenkaan sellaisia kuin olisivat oikealla rakentelulla olleet. Toki tällä nyt saatiin "suojeltua Chris Harrista", mutta kuka muka uskoo, että hän saa jonkun ison mestaruusottelun vielä tässä kuviossa, jossa haastajia on enemmän kuin laki sallii?
• 2. En ole tähän asti jaksanut paljoakaan mainita tästä David Young -kuviosta, mutta nyt on kai pakko, kun se sai oman ottelunsakin. Glenn Gilberti ja tämän porukka on nyt jo jonkin aikaa siis hylkinyt ja dissannut David Youngia, koska joku kuukausi sitten haastattelija Scott Hudson toi esille faktan, että Young ei ole voittanut yhtään ottelua sitten viime lokakuun tai jotain vastaavaa. Tämän jälkeen Young on yrittänyt joka viikko osoittaa olevansa Gilbertin porukan arvoinen, mutta joka viikko Gilberti on tullut varmemmaksi siitä, että Youngin aika oli ja meni. Nyt Young yritti epätoivoisesti tehdä vaikutuksen Gilbertiin ottelussa Shark Boyta vastaan, mutta kaikkihan me tiedämme jo varmaan, kuinka tuossa ottelussa kävi. Ehkä tämä kuvio olisi vähitellen ohi?

*** Christopher Daniels
** AJ Styles
* Michael Shane

YHTEENVETO: Ei ihan viime viikon tasoinen, mutta ihan jees. Kehno.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
--------------
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

[Kenitys]

Sunnuntaihan se taas.


TOTAL NONSTOP ACTION WEEKLY PPV #91 (28.4.2004)

Vuorossa huhtikuun viimeinen ppv. Selostajinamme vanhat tutut Don West ja Mike Tenay.



Hector Garza & Abismo Negro & Mr. Aguila & Heavy Metal vs. Jerry Lynn & Chris Sabin & Christopher Daniels & Elix Skipper
Viime ppv:ssä ilmoitettiin, että America's X Cup saisi toukokuussa jatkoa uudenlaisella twistillä. Turnauksen nimi muutettaisiin World X Cupiksi, ja kahden joukkueen sijaan toisiaan vastaan ottelisi neljän maan joukkueet. Kolminkertaisen America's X Cup -voittajan Team Mexicon lisäksi mukana olisivat Team NWA, Team Japan ja Team Canada. Lisäksi ottelumuotoina tuossa World Cup -turnauksessa nähtäisiin muun muassa Gauntlet Match, Ladder Match ja loppuhuipennuksena Ultimate X Match. Turnaus järjestettäisiin toukokuun viimeisessä ppv:ssä, ja sitä ennen yleisöä hemmoteltaisiin turnausjoukkueiden välisillä lämmittelyotteluilla. Tässä show'ssa tarjoiltiin Team Mexico vs. Team NWA, joka oli ensimmäinen ottelu, jossa Team NWA:n uusi jäsen Christopher Daniels paini Sonjay Duttin tilalla. Tämän ottelun voittaja kohtaisi ensi viikolla Scott D'Amoren luotsaaman Team Canadan. D'Amore saapui selostamaan tätä ottelua ja paljasti samalla, että myös Team Canadan kokoonpanossa olisi luvassa muutoksia.

Tämä oli ehdottomasti hyvä ja viihdyttävä avaus illalle, joten siinä mielessä ottelu onnistui tehtävässään täydellisesti. Ihan sellaiseen showpainin ilotulitukseen tässä ei kuitenkaan päästy, kuin mihin näillä kahdeksalla kaverilla pitäisi olla mahdollisuuksia. En odottanutkaan, että tästä ottelusta kuoriutuisi samanlainen klassikko kuin edellisestä Team NWA vs. Team Mexico -kohtaamisesta, joka oli ehdottomasti yksi tämän vuoden kovimmista otteluista tähän mennessä. Salaa kuitenkin toivoin, että tällä voisi parhaimmillaan olla mahdollisuuksia jopa huippuarvosanaan, mutta ehkäpä ne klassikko-ottelut sitten säästetään kuukauden päästä koittavaan World X Cupiin. Siihen tämä ottelu toimi varmasti hyvänä treeninä, ja ehkä tuohon tapahtumaan saadaan myös korjattua tätä ottelua hieman vaivanneet ajoitus- ja klikkausongelmat ja niistä johtuneet harmilliset botchit. Hetkittäisistä kankeuksista huolimatta olihan tämä tietenkin perhanan näyttävää ja vauhdikasta X-Divarin menoa, joten kyseessä oli kiistattomasti hyvä ottelu. Enemmänkin vain olisi voinut ehkä toivoa.
*** (11:18)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Jerry Lynn & Chris Sabin & Christopher Daniels & Elix Skipper (Daniels pinned Aguila with a roll up)

In ring angle w/ AJ Styles, 3 Live Kru & Vince Russo
Seuraavaksi oli vuorossa illan merkittävän angle, sillä kehään saapui UUSI NWA WORLD HEAVYWEIGHT -MESTARI AJ Styles! Kyllä vain, AJ oli todellakin voittanut päämestaruuden puhtaasti viime viikolla Jeff Jarrettilta, ja nyt hän oli toista kertaa TNA:n ruokaketjun huipulla. Styles saapui kehään Mike Tenayn haastateltavaksi, ja heti ensimmäisenä hän sanoi tahtovansa kiittää TNA:ta saamastaan mahdollisuudesta ja TNA:n faneja kaikesta saamastaan tuesta ja kannustuksesta. Lopulta Styles kertoi, että viime viikolla saamiensa vammojen takia hän ei paini tänä iltana, mutta ensi viikolla hän osoittaa olevansa puolustava mestari ja pistää vyön likoon ottelussa Ravenia vastaan. Yleisö oli harmillisen huonosti tässä mukana, vaikka koko viimeisten kuukausien aikana mies on saanut hienoja poppeja. Ehkä tämä aivan puskista tullut ja siksi hieman laimea mestaruusvoitto ei sitten ollut ihan paras tapa Stylesin suosion kasvattamiseen, vaikka mies on ehdottomasti toisen mestaruuskautensa ansainnut. Taisin verrata jossain aikaisemmassa postauksessani Stylesin buukkaamista Daniel Bryanin buukkaamiseen vuoden 2014 alussa, niin tämä loppuhuipennuksen buukkaus oli kyllä todella laimea versio Bryanin buukkauksesta. Mutta joo, kritisoin jo edellisessä postauksessa tarpeeksi paljon sitä, kuinka AJ Stylesin suurta mestaruusottelua olisi pitänyt rakennella pitkään sen sijaan, että se vain heitettiin yhtäkkiä Stylesille armopalana.

Nyt tätä samaa kritiikkiä saapui tarjoilemaan kayfabessa 3 Live Kru, jonka jäsen Ron Killings oli yksi monista painijoista, joka oli kärttänyt viime show'ssa Harrisilta vapautunutta paikkaa Main Eventissä. 3LK veti varsin hyvän promon (ja paikkasi Stylesin promon vaisuutta). Lopulta heidän puheensa keskeytti paikalle saapunut Vince Russo, jonka kanssa 3LK alkoi muistella menneitä (kuinka kaikki kolme 3LK:n jäsentä olivat auttaneet Russoa tämän vaikeina aikoina WWF:ssä ja WCW:ssä). 3LK vaati menneen ystävyyden nimissä Russolta "vain" yhtä palvelusta. Puhemiehenä toiminut BG James vaati, että Russo ottaa Ravenin pois ensi viikon mestaruusottelusta ja pistää Killingsin tilalle tuohon otteluun. Ennen kuin Russo ehti antaa lopullista vastausta, Styles astui väliin ja sanoi olevansa samaa mieltä siitä, että Killings on ansainnut kunnon mestaruusottelun. Killings vaati tietää, milloin hän saa tuon ottelunsa. Styles vastasi: "Hmm... Noin tunnin päästä". Styles puolustaa siis sittenkin mestaruuttaan tänään ja vieläpä Ron Killingsiä vastaan! Russo yritti vielä puuttua tilanteeseen sanomalla, että Stylesin ei ole pakko puolustaa vyötään, mutta Styles ei välittänyt.


Kid Kash & Dallas (c) vs. D-Lo Brown & Apolo - Nightstick On A Pole Match for the NWA Tag Team Championship
Tästä joukkuemestaruusfeudista ei ollut puuttunut käänteitä. Kahden viime viikon aikana oli nähty kaksi mestaruusvaihdosta. Ensin uunituoreet mestarit Kash ja Dallas hävisivät vyönsä D-Lo Brownille ja Apololle, kun Dallas erehtyi lyömään vastustajiaan teräsputkella tuomarin nähdessä, mistä seurasi diskaus. NWA-säännöillä mestaruus vaihtuu myös diskauksella. Seuraavalla viikolla tilanne kääntyi päälaelleen. Kash ja Dallas voittivat nimittäin vyönsä takaisin, kun Apolo esti Dallasta lyömästä Brownia teräsputkella ja sen sijaan löi molempia vastustajiaan tuolla putkella itse. Tuomari näki koko tilanteen ja diskasi Apolon. Näin ollen olimme nyt taas lähtötilanteessa: Kash ja Dallas olivat taas mestareita, ja Brown sekä Apolo olivat heidän haastajiaan. Nyt ottelustipulaatioksi oli kuitenkin määrätty Nightstick On A Pole Match. Toisinsanoen yhdessä kehäkulmauksessa oli kiinni paalu, jonka päässä roikkui nightstick (pamppu). Ottelu ei voisi päättyä, ennen kuin toinen joukkue on hakenut pampun kulmauksesta. Kun nightstick on saatu alas, sitä saa käyttää vapaasti ottelussa. Joukkuemestaruudet olivat tietenkin taas pelissä.

Ottelun suurin ongelma oli se, että ilmeisesti TNA:n budjetissa ei ollut varaa tarpeeksi kunnolliseen paaluun, jonka päähän tuon nightstickin olisi voinut laittaa. Nimittäin joka kerta, kun joku painija törmäsi kulmaukseen, jossa paalu oli kiinni, paalun päässä ollut pamppu tippui maahan. Niinpä pari ensimmäistä minuuttia tässä ottelussa menivät aika lailla turhaan pelleilyyn, kun tuomarit yrittivät selvitellä ottelun jatkoa, kun koko ottelun stipulaatio vähän niin kuin tuhoutui samalla, kun paalurakennelma osoittautui onnettomaksi. Samalla kehässä olleet painijat jatkoivat ottelua ihan normaalisti, mikä oli painillisen annin kannalta hyvä asia mutta tuhosi samalla koko kayfaben taas kerran ihan täysin. Jos TNA halusi tehdä kaikille selväksi, että homma on käsikirjoitettua, se onnistunee varmimmin niin, että nightstickin lojuessa maassa kukaan ei edes yritä poimia sitä sieltä. No, onneksi tuolle nightstick-säädölle saatiin lopulta ihan järkevä lopetus, ja ottelussa pystyttiin keskittymään painiin, joka oli jälleen kerran mukavan viihdyttävää vaikkei mitenkään ainutlaatuista. Erityisesti Kash ja Brown ovat esittäneet oikein hyviä otteita näissä joukkuemestaruusotteluissa, jotka ovat olleet kokonaisuudessaan positiivisten yllätysten sarja. Tässäkin nähtiin yksi tosi näyttävä loikka D-Lolta kehästä ulos.
**½ (7:14)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Kid Kash & Dallas (Kash pinned Apolo with a Hurracanrana)

Abyss vs. Sabu
Abyssin ja Sabun väkivaltainen feud alkoi toissaviikolla, kun Abyss sekaantui Sabun ja Monty Brownin Extreme Rules Matchiin ja pisti tuossa ottelussa Sabun pöydästä läpi Powerbombilla. Seuraavalla viikolla Abyss lyöttäytyi yhteen Monty Brownin kanssa ja tuhosi tämän kanssa yhdessä Sabun. Nyt Sabu pääsi vihdoin ottelemaan Abyssia vastaan 1 on 1 matchissa, sillä Monty Brown ei ollut ollenkaan paikalla illan show'ssa. Abyssilla ja Brownilla oli myös ollut kahden viime viikon aikana omat erimielisyytensä, joten ehkä Brownin puuttuminen oli Abyssillekin ihan hyvä juttu. Ennen tätä ottelua nähdyssä backstageanglessa muuten paljastui, että Abyssia käskyttämällä viime viikkojen aikana hallinnut mystinen naishenkilö (joka muuten oli näyttänyt joka viikko erilaiselta, tajusin sen vasta tätä ottelua edeltänyttä hypepätkää katsellessa) oli kukapa muu kuin Goldielocks. Voi v***u, luulin että Goldiesta oli päästy eroon. No, ei ollut. Goldie toki yritti väittää, että hän ei olisi ollut tuo Abyssia hallinnut nainen, mutta kaikille kävi hyvin selväksi, että Goldie se nimenomaan oli.

TNA:lla on sellainen ongelma, että he ovat luoneet juuri Abyssin ja Sabun kaltaisten painijoiden joukon, joiden ei edes oleteta ottelevan enää millään tavalla normaaleilla säännöillä käytäviä otteluita. Niinpä tämäkin ottelu oli tavallaan No DQ, sillä niin Sabu kuin Abyss saivat ottelun alkupuolella käyttää vapaasti kaikkia apuvälineitä ja piestä toisiaan HC-meiningillä sen minkä ehtivät. Kuitenkin loppujen lopuksi tämä oli ihan normaali Singles Match, joka muuten (spoileri) sai päätöksensä diskauksella. Juuri tämän takia katsojana ainakin minulle tulee todella typerä olo tätä menoa katsoessa: samaan aikaan tuoleja, pöytiä yms. saa käyttää vapaasti, mutta sitten jossain kohtaa tulee raja kuitenkin vastaan, ja sitten koittaa diskaus. Logiikkaa tässä ei ole nimeksikään, mutta onneksi Abyss ja Sabu ovat ihan viihdyttäviä HC-painijoita, jotka saivat taas aikaan mukavan hardcore-rymistelyn. Sabu on ollut viime viikkoina taas paremmassa iskussa, ja tässäkään ottelussa ei nähty hyvää botchia. Ilman typerää lopetusta ja Goldielocksin ärsyttävää sekaantumista tästä olisi voinut tulla ihan kovakin HC-brawl, nyt tämä oli vain ihan kiva. Ottelun jälkeen Abyss yritti tuhota Sabun täysin, mutta Erik Watts teki ensimmäisen esiintymisensä yli kahteen kuukauteen ja hyökkäsi Abyssin kimppuun. Tämän jälkeen hän tietenkin ajoi ex-tyttöystävänsä Goldielocksin pois paikalta ja jatkoi Abyssin pieksemistä. Voi p**ka, pitääkö tätä Wattsin ja Goldien kuviota oikeasti vielä sittenkin katsella? Eivätkö molemmat olisi voineet vain kadota ruudusta? Ilmeisesti eivät, sillä tätä Abyss/Watts/Goldie-draamaa jatkettiin vielä myöhemminkin illalla.
** (7:48)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Sabu (via DQ)

Glenn Gilberti & Johnny Swinger & Trinity vs. Sonny Siaki & Pat Kenney & Desire - Mixed Tag Team Match
Jos ottelun osanottajia lukiessa ensimmäisenä herännyt kysymys oli, kuka h****tti on Pat Kenney, olet aivan oikeilla jäljillä. Kyseessä on Simon Diamond, joka oli kuitenkin nyt vaihtanut nimensä. Ottelua edeltäneessä promossa Diamond kertoi, kuinka hän ei missään vaiheessa urallaan ollut tahtonut olla "italialaisamerikkalaista" esittävä Simon Diamond. Se oli vain hahmo, joka oli annettu hänelle ja jota Johnny Swingerin ja Glenn Gilbertin tapaiset tyypit olivat pakottaneet häntä pitämään aina tähän päivään saakka. Nyt se sai kuitenkin riittää. Kenney kertoi, että hänen oikea nimensä oli Pat Kenney, ja sillä nimellä hän esiintyisi tästä lähtien. Samoin hän tahtoi tehdä kaikille selväksi, että italialaisuuden sijaan hän oli sataprosenttinen irlantilainen ja erittäin ylpeä siitä. Tämän hienon muodomuutoksen lisäksi Diam... Kenney puhui ennen ottelua siitä, kuinka hänen porukassaan oli kyse kolmesta murtuneesta tapauksesta: 1) murtuneesta ystävyydestä, 2) murretuista lupauksista (Russo oli luvannut Siakille palkinnon lojaaliudesta, mutta sitä ei ollut koskaan kuulunut) ja 3) murtuneesta selästä (Desire oli tosiaan ollut 10 kuukautta sairaslomalla murtuneen selän takia, ja nyt vihdoin viime viikolla hän teki paluunsa). Tämä murtunut kolmikko otti yhteen pitkäaikaisia vihollisistensa Glenn Gilbertin, Johnny Swingerin ja Trinityn kanssa. Heel-porukka kutsui muuten itseään ennen ottelua "The NYC:ksi" korostaakseen, että he kaikki kolme olivat todella New Yorkista.

Minulla ei ole mitään kummempaa sanottavaa tästä ottelusta, koska tämä oli ihan kaikilla mahdollisilla tavalla malliesimerkki ihan mukavasta tv-ottelutasoisesta koitoksesta. Kukaan kuudesta ei esittänyt mitään erikoisia otteluita, jotka olisivat jääneet erityisen hyvin mieleen edes niin, että olisin voinut niitä mainita heti tässä ottelun jälkeen. No, uudestisyntyneen Simon Diamondin eli Pat Kenneyn Superkickit ovat kyllä aina yhtä näyttäviä. Ehdottomasti tämän bisneksen komeimpia Superkickejä. Muuten tämä oli sitä tuttua peruspainia, johon tämä kuvio on nyt aika pahasti jumiutunut. Edes Desiren ja Trinityn lisääminen leikkiin ei tuonut mitään (sen enempää hyvää kuin huonoakaan lisää) tälle ottelulla. Tämän perusteella en jaksa uskoa, että Desirestä tulee koskaan mitään kummempaa painijaa. Trinityllä on ehkä vielä vähän potentiaalia. Joka tapauksessa tämä feud saisi vähitellen loppua, ja osanottajille pitäisi kehitellä jotain parempaa käyttöä. Minulla ei ole tosin aavistustakaan siitä, mitä se voisi olla.
** (8:19)
Voittajat:

Spoiler: näytä

Sonny Siaki & Pat Kenney & Desire (Desire pinned Trinity with a roll up)

Raven vs. James Storm
Tämän ottelun taustatarinana olivat yksinkertaisesti viha ja kosto. Tarkemmin sanottuna James Stormin viha Ravenia kohtaan ja kosto hänen ystävänsä Chris Harrisin puolesta. Kuten on jo tullut todettua moneen kertaan, Chris Harrisin oli tarkoitus saada suuri mestaruusottelu Jeff Jarrettia viime show'ssa. Sen sijaan Raven hyökkäsi heti show'n alussa Harrisin kimppuun ja tuhosi tämän olkapään niin pahasti, että Harris oli pakko kyydittää pois paikalta ambulanssilla. Harris ei ollut edelleenkään esiintymiskunnossa, eikä Stormin mukaan Harrisin tilasta ollut vieläkään tarkkaa tietoa. Storm kuitenkin lupasi, että Harris palaisi TNA:han heti, kun hän olisi taas ottelukunnossa. Sitä ennen Storm lupasi tehdä Ravenin elämästä niin kamalaa tuskaa kuin hän ikinä vain osaa. Ylimielinen ja itsekeskeinen Raven oli puolestaan promonnut ennen ottelua siitä, kuinka Russo oli kusettanut häneltä viime viikolla mestaruusottelun. Lopeta jo valittaminen Raven, sinulle on luvassa mestaruusottelu ensi viikolle. Niin ja lopuksi mainittakoon, että Storm ajautui ennen ottelua backstagella ongelmiin Kid Kashin kanssa, kun Kash saapui aukomaan päätään Stormille ja kertomaan, että hän aikoo nousta Dallasin kanssa paljon America's Most Wantedia merkittävämmäksi joukkueeksi. Storm ei jaksanut kuunnella Kashin egoilua vaan pieksi tämän lämmittelyksi ennen Ravenin kohtaamista.

Kovin paljon ei ole sanottavaa tästäkään kohtaamisesta. Raven ja Storm ovat molemmat taidokkaita kavereita, tosin hyvin eri tavalla ja hyvin eri syistä, mutta joka tapauksessa he saivat aikaan varsin toimivan kokonaisuuden. Raven on yksi TNA:n kokeneimmista painijoista, joka kuitenkin pystyy lähes kenen kanssa vielä hyvään otteluun. Storm oli puolestaan tässä vaiheessa uraansa vasta lupaava nuorukainen, jolla oli mahdollisuudet mihin tahansa. Hassua kyllä, kuinka tässä vaiheessa Storm oli jäämässä selvästi kakkosnimeksi America's Most Wantedissa, mutta loppujen lopuksi tilanne kääntyisi aivan päälaelleen. No, Storm ja Raven kertoivat ottelullaan hyvän tarinan. Storm oli raivoissaan ystävänsä kohtalosta, ja niinpä hän pieksi Ravenia ympäri areenaa, kunnes Raven pääsi niskan päälle ja alkoi telomaan todella ilkeän näköisesti Stormin olkapäätä. Tämän jälkeen homma jatkui ihan laadukkaana menona kehässä, mutta mitään ainutlaatuisen säkenöivää tässä ei ikävä kyllä nähty. Suurin heikkous oli ottelun lopetus, johon sekoitettiin Dallas ja Kid Kash. Ottelun jälkeen Kid Kash ja Dallas jatkoivat Stormin pieksemistä, kunnes D-Lo Brown saapui pelastamaan Stormin.
**½ (9:55)
Voittaja:

Spoiler: näytä

Raven (Evenflow DDT after Dallas' interference)

Taped angle w/ Jeff Jarrett
Tässä välissä puheenvuoroon pääsi vihdoin entinen NWA World Heavyweight -mestari Jeff Jarrett. Jarrett ei ollut ollenkaan tässä show'ssa areenalla paikalla, mutta hän oli vetänyt etukäteen nauhoitetun promon, joka näytettiin nyt. Jarrett puhui siitä, kuinka hän tiesi alusta lähtien, että Russo saapui TNA:han takaisin vain saadakseen päämestaruusvyön pois Jarrettilta. Nyt Russo oli lopulta onnistunut tavoitteessaan kusetettuaan Jarrettia ja kaikkia muitakin mahdollisimman halpamaisesti. Jarrettin mukaan tuo halpamainen kusetus oli siis se, kun Russo pisti kaikkien odotusten vastaisesti Stylesin ottelemaan Jarrettia vastaan Steel Cage Matchissa. Jarrett ilmoitti pitävänsä nyt vähän taukoa, mutta hän ei ole antanut anteeksi Russolle tai Stylesille, eikä hän ole unohtanut yhtään mitään. Erityisesti hän ei ole unohtanut sitä, että hänellä on haluamallaan hetkellä rematch-mahdollisuus, ja sitä ei Jarrettin sanojen mukaan Russonkaan kannata unohtaa. Jarrett lupasi, että hän käyttä rematch-mahdollisuutensa juuri silloin, kun Russo ja Styles sitä kaikkein vähiten odottavat. Kuulostaa mielenkiintoiselta.


AJ Styles (c) vs. Ron Killings - NWA World Heavyweight Championship
Tämän ottelun taustatarina tulikin käytyä aika hyvin läpi jo aikaisemmin tässä raportissa. 3 Live Kru oli tosiaan vakuuttunut siitä, että viime viikon mestaruusottelu olisi kuulunut Ron Killingsille. Heidän mielestään tuon mokan saattoi paikata vain siten, että Killingsille annettaisiin mestaruusottelu mahdollisimman nopeasti. Koska Styles tahtoi osoittaa olevansa mahdollisimman babyfacemainen taisteleva mestari, päätti hän suostua 3LK:n haasteeseen ja antaa Killingsille mestaruusottelun tänä iltana. Riippumatta tämän ottelun lopputuloksesta ensi viikolla mestarin haastaisi Raven.

Olisin hyvinkin voinut antaa tälle arvosanaksi kolme tähteä, ellei TNA:n olisi pitänyt taas kerran käyttää idioottimaista buukkaustyyliään. Vanha kunnon klassinen tuplaselätyslopetus nosti taas tässä ottelussa päätään, kun kaksi eri tuomaria laski eri painijoiden olkapäät mattoon. Ainut hyvä asia tässä buukkauksessa oli se, että ottelua ei onneksi lopetettu tähän, vaan Russon päätöksellä sitä päätettiin jatkaa saman tien - mistä päästään taas siihen, etten voi yhtään millään tavalla ymmärtää, miksi tuo idioottimainen tuplaselätys oli saatava edes tähän otteluun tappamaan juuri ratkaisevalla hetkellä huipussaan ollut momentum? No, tähän päätökseen TNA kuitenkin päätyi, minkä takia tämän ottelun paras terä katkesi ja viihdyttävin osuus jäi kesken. Kaikesta huolimatta Killingsin ja ennen kaikkea Stylesin työn ansiosta tätä oli oikein kiva katsoa, ja tämä oli joka tapauksessa illan toiseksi paras ottelu. Stylesin flip ulos kehästä Killingsin päälle oli tosi rajun näköinen. Päämestaruudella on ihan hyvä tulevaisuus, jos ottelut ovat heikoimmillaan tätä tasoa. Illan päätteeksi Raven hyökkäsi ottelun voittajan kimppuun.
**½ (9:38)
Voittaja:

Spoiler: näytä

AJ Styles (Roll up)

*** Christopher Daniels
** AJ Styles
* Heavy Metal

Kokonaisarvio Total Nonstop Action Weekly PPV #91:stä: Nyt on taas TNA:n kehityskäyrä laskemaan päin, mutta vielä pysyttiin juuri ja juuri Kehnon puolella. Vielä ei ole kovin suurta hätää, koska potentiaalia riittää edelleen.

1. WWE WrestleMania XX - Hieno
---------------
2. WWE Royal Rumble - Hyvä
3. WWE Backlash - Hyvä
---------------
4. WWE No Way Out - Ok
5. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #80 - Ok
6. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #89 - Ok
7. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #84 - Ok
---------------
8. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #75 - Kehno
9. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #83 - Kehno
10. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #90 - Kehno
11. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #86 - Kehno
12. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #88 - Kehno
13. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #85 - Kehno
14. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #87 - Kehno
15. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #91 - Kehno
--------------
16. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #76 - Surkea
17. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #82 - Surkea
18. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #77 - Surkea
19. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #81 - Surkea
20. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #78 - Surkea
21. NWA Total Nonstop Action: Weekly PPV #79 - Surkea

[valkopeura]

Lopeta Kenitys oikeesti tää tästä on vaan haittaa sun mielenterveydelle. Alota arvostelemaan älykkäitä ja syviä animesarjoja.

[Kenitys]

Lopeta Kenitys oikeesti tää tästä on vaan haittaa sun mielenterveydelle. Alota arvostelemaan älykkäitä ja syviä animesarjoja.

<3

En oikein tykkää syvistä sarjoista. Matalat ovat enemmän mieleeni.