RAW
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
Tuli nukuttua melkein kahteen.
Mutta edelleen ihan täpinöissä tuosta Raw'sta. Tuli pitkästä aikaa taas sellainen fiilis, että kyllä siellä WWE:ssä ollaan sittenkin hereillä esimerkiksi niihin asioihin, mitkä NXT:stä ovat tehneet hyvän. Vähitellen sellaisia asioita toivoisi tuotavan pääshow'hun (enkä nyt tarkoita Ascensionia).
Kuulemma oli jokin house show samaan aikaan toisaalla. Ei kyllä haitannut ollenkaan. Ehkä tässä nähdään, mitä hyvää roster splitillä voisi taas saavuttaa. Tai jos vain bookattaisiin eri jaksoihin eri köörit. Ei niitä kaikkia tyyppejä tarvitse nähdä pinnallisesti joka viikko, vaan harvempaa ja syvällisemmin. Tämä Raw oli siitä hyvä esimerkki.
Jotkut ilmeisesti maailmalla repineet pelihousujaan Authorityn paluusta. Vähän kyllä kyseenalaistan tuossakin, että tarvitseeko kaikkea ajatella niin paljon bookkauksellisesta näkökulmasta? Seth Rollinshan on tässä useita viikkoja valitellut Authorityn katoamista ja nyt päätti sitten uhata Cenaa oikein kunnolla. Loogista, ovelaa ja hyvää käsikirjoitusta, joten ei minusta mitään syytä valittaa "bookkauksesta" tai muusta vastaavasta.
Ps. Oliko Tripsulla Pommacia, kun eihän hän juo alkoholia?
Niin ja tuosta Tanelin eläköitymishommasta on vähän harmiteltu (täälläkin), että liikaa hierottiin porukan naamaan lopettamismahdollisuutta ja tämä teki siitä epäuskottavamman. Itse en oikein allekirjoita tätäkään kritiikkiä: luin huhuilua asiasta täältä vähän ennen Raw'n alkamista, joten tuntui vain siltä, että selostajat olivat ajan tasalla ja luontevasti mukana spekuloimassa. Ja kyllä tuo selostajien kummastelu ainakin minut sai haluamaan nähdä, mitä tuleman pitää – koukku siis toimi. Eihän nyt sekään olisi toiminut, jos selostajat twiitin nähtyään olisivat spekuloineet "Mitäköhän kummaa Bryan on sanomassa? En keksi yhtään!"
Mut joo, tosi hyvä Raaka IMVVVHO.
Edit: Niin ja tosta Ryytipakista, niin ehdottoman hyvää ja informatiivista matskua oli se promo. En itsekään muistanut miehen olleen siellä Mizin ja Puderin classissa aikanaan. Ja eiköhän tuo hahmo ole yksiulotteisuutensa loppuun tullut – ei tuo tuhokone-gimmick ollut viihdyttävä enää pitkään aikaan. Ryan Reevesillä on yksinkertaisesti niin paljon karismaa, huumoriarvoa ja lempeyttä kasvoissan, että ihan hukkaan menisi liika konemaisuus. Sympaattinen, iso ja hauska Da Big Guy puolestaan on täyttä rautaa. Ja nytpähän on tälläkin hassulla kolossilla myös uskottava backstoori. Kyllähän tuollaiset elämänvaiheet kuitenkin tavallaan myös kovettavat. Suorastaan rakastan tätä ihmisläheisempää, uskottavampaa ja humanisoivaa (sekä tuoretta!) lähestymistä hahmoon.

Darien Fawks kirjoitti:Jotkut ilmeisesti maailmalla repineet pelihousujaan Authorityn paluusta. Vähän kyllä kyseenalaistan tuossakin, että tarvitseeko kaikkea ajatella niin paljon bookkauksellisesta näkökulmasta? Seth Rollinshan on tässä useita viikkoja valitellut Authorityn katoamista ja nyt päätti sitten uhata Cenaa oikein kunnolla. Loogista, ovelaa ja hyvää käsikirjoitusta, joten ei minusta mitään syytä valittaa "bookkauksesta" tai muusta vastaavasta.
Kuten kossi5 ehtikin jo sanoa "Authorityä oli yllättävä kyllä mukava nähdä, josko heidänkin touhuihinsa saataisiin jotain uutta". Siis Authorityllä on varmasti vaikka ja kuinka paljon annettavaa WWE:lle, mutta mielestäni se vaatii jotakin uutta ja erilaista. Se että jokainen Raw päättyy Seth Rollinsin Curb Stompiin, Authorityn seisoskeluun jonkin facen puolikuolleen ruhon vieressä tai johonkin Authority vs. joku sekamelskaan, on mielestäni nyt nähty. Best for business, $9.99, 2 on 1, 3 on 1 jne. on mielestäni nähty ja vaaditaan jotakin erilaista, jottei tämä tuntuisi uusinnan uusinnalta.What kirjoitti:Toisin kuin jotkut Survivor Seriesin alla kirjoittelivat, mielestäni Authoritylla on vielä vaikka kuinka ja paljon annettavaa.
Yleensä huippu-urheilussa, myös WWE:ssä, se spottivalo annetaan itse päätähdelle joka aikoo ilmoittaa eläköitymisestään, eikä niin että saman firman/organisaation jäsenet huutavat kilpaa ennen tämän lehdistö- tai ilmoitustilaisuutta "SE TODENNÄKÖISESTI LOPETTAA!". Kingin kommentti alussa siitä, kuinka Bryanin olemus backstagella aiemmin vaikutti siltä että jotakin pahaa on tiedossa, oli mielestäni hyvä. Se olisi pitänyt jättää tietynlaiseksi teaseriksi ja myöhemmin ainoastaan kertoa, että Bryanilla on jotakin tärkeää sanottavaa. Sen sijaan tämän jälkeen jatkuvat viittaukset ja mainostus siitä mitä Edgelle on käynyt, kuinka nyt saattaa Bryanille käydä samoin, kuinka nyt tulee ehkä ilmoitus eläköitymisestä, olivat vain mielestäni liikaa. Sama kuin Mark Henryn "eläköitymisen" kohdalla, kun yhtäkkiä jauhetaan saappaiden ripustamisesta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, niin siinä tulee väkisinkin se fiilis että tätä asiaa yritetään nyt väkisin syöttää katsojille, koska kyseessä ei ole oikea lopetuspäätös.Darien Fawks kirjoitti:Niin ja tuosta Tanelin eläköitymishommasta on vähän harmiteltu (täälläkin), että liikaa hierottiin porukan naamaan lopettamismahdollisuutta ja tämä teki siitä epäuskottavamman. Itse en oikein allekirjoita tätäkään kritiikkiä: luin huhuilua asiasta täältä vähän ennen Raw'n alkamista, joten tuntui vain siltä, että selostajat olivat ajan tasalla ja luontevasti mukana spekuloimassa. Ja kyllä tuo selostajien kummastelu ainakin minut sai haluamaan nähdä, mitä tuleman pitää – koukku siis toimi. Eihän nyt sekään olisi toiminut, jos selostajat twiitin nähtyään olisivat spekuloineet "Mitäköhän kummaa Bryan on sanomassa? En keksi yhtään!"
Noin ylipäätään tuhokone-gimmickit eivät ole kovin toimivia, varsinkaan nykyään, ilman erityisempää taustaa. Ne "mä vaan hakkaan ihmisiä"-hahmot menettävät aina mielenkiinnon hyvin nopeasti. Siihen tarvitaan se jokin motiivi, oli se sitten "strictly business", "I enjoy inflicting pain" tai mitä vain siltä väliltä, se on silti paljon enemmän kuin vain "saavun kehään, vedän turpaan, poistun". Onhan esimerkiksi Rusevillakin oma taustansa ja motiivinsa, kuvitelkaa mies ilman niitä; todennäköisesti ketään ei jaksaisi kiinnostaa paskan vertaa.Darien Fawks kirjoitti:Edit: Niin ja tosta Ryytipakista, niin ehdottoman hyvää ja informatiivista matskua oli se promo. En itsekään muistanut miehen olleen siellä Mizin ja Puderin classissa aikanaan. Ja eiköhän tuo hahmo ole yksiulotteisuutensa loppuun tullut – ei tuo tuhokone-gimmick ollut viihdyttävä enää pitkään aikaan. Ryan Reevesillä on yksinkertaisesti niin paljon karismaa, huumoriarvoa ja lempeyttä kasvoissan, että ihan hukkaan menisi liika konemaisuus. Sympaattinen, iso ja hauska Da Big Guy puolestaan on täyttä rautaa. Ja nytpähän on tälläkin hassulla kolossilla myös uskottava backstoori. Kyllähän tuollaiset elämänvaiheet kuitenkin tavallaan myös kovettavat. Suorastaan rakastan tätä ihmisläheisempää, uskottavampaa ja humanisoivaa (sekä tuoretta!) lähestymistä hahmoon.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
Tähän on tartuttava: mikä on Rusevin motiivi noin niin kuin avattuna?Dedu kirjoitti:Onhan esimerkiksi Rusevillakin oma taustansa ja motiivinsa, kuvitelkaa mies ilman niitä; todennäköisesti ketään ei jaksaisi kiinnostaa paskan vertaa.
Ylipäätään WWE on kyllä liian vähän selvittänyt useiden painijoidensa motiiveja. Esimerkiksi mitä hittoa Fandango haluaa saavuttaa? Sanoisi nyt vaikka, että tahtoisi levittää tanssin sanomaa ja mitä suuremmassa mittakaavassa sitä pystyy tekemään (mestarilla enemmän näkyvyyttä), niin sen parempi.
Pelkkä "I love inflicting pain!" on kyllä minusta kaikessa häiriintyneisyydessäänkin liian sarjakuvamainen juttu – esimerkkinä Luke Harper. Bray Wyatt sentään on vähän sellainen maailmaa uhmaava ja väärinymmärretty kossi (ei se kirjoittaja), joka katselee asioita vinksahtaneesti, mutta Harper vain tykkää siitä, että ihmiset kokevat tuskaa? For real, ei tuo ole mikään oikea motivaattori, vaan vain sen ilmentymä. Tosin onhan Harperin hahmo vasta taipaleensa alussa, joten vielä on toivoa, että jonain päivänä tulisi hahmonkehitystä hänellekin.
Re: RAW
Edustaa Venäjää, osoittaa Venäjän olevan mahtavampi kuin USA ja dominoida WWE:ssä. Kovin kliseinen ja vanhanaikainen-gimmick, mutta silti parempi kuin ei mitään.Darien Fawks kirjoitti:Tähän on tartuttava: mikä on Rusevin motiivi noin niin kuin avattuna?Dedu kirjoitti:Onhan esimerkiksi Rusevillakin oma taustansa ja motiivinsa, kuvitelkaa mies ilman niitä; todennäköisesti ketään ei jaksaisi kiinnostaa paskan vertaa.
Ja senpä takia Fandango ei jaksa kiinnostaa puupennin vertaa. Mies joka tulee, tanssii, tappelee ja poistuu näyttämöltä ei herätä mitään mielenkiintoa.Darien Fawks kirjoitti:Ylipäätään WWE on kyllä liian vähän selvittänyt useiden painijoidensa motiiveja. Esimerkiksi mitä hittoa Fandango haluaa saavuttaa? Sanoisi nyt vaikka, että tahtoisi levittää tanssin sanomaa ja mitä suuremmassa mittakaavassa sitä pystyy tekemään (mestarilla enemmän näkyvyyttä), niin sen parempi.
En sanonut tuon olevan mitenkään hienoa tarinankerrontaa, vaan ainoastaan paljon parempi vaihtoehto kuin "saavun kehään, vedän turpaan, poistun". Ei mikään motivaattori ole kovin mielenkiintoinen ellei kaiveta pintaa syvemmälle, mutta se on silti paljon parempi vaihtoehto kuin ei mitään syytä lainkaan.Darien Fawks kirjoitti:Pelkkä "I love inflicting pain!" on kyllä minusta kaikessa häiriintyneisyydessäänkin liian sarjakuvamainen juttu – esimerkkinä Luke Harper. Bray Wyatt sentään on vähän sellainen maailmaa uhmaava ja väärinymmärretty kossi (ei se kirjoittaja), joka katselee asioita vinksahtaneesti, mutta Harper vain tykkää siitä, että ihmiset kokevat tuskaa? For real, ei tuo ole mikään oikea motivaattori, vaan vain sen ilmentymä. Tosin onhan Harperin hahmo vasta taipaleensa alussa, joten vielä on toivoa, että jonain päivänä tulisi hahmonkehitystä hänellekin.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
Juu siis samaa mieltä kanssasi noista, Dedu. Ja ihan hyvin selitetty Rusevin motiivi. On siis edistämässä oman rakkaan kotimaansa mainetta ja dominanssia.
Edit: Tein Googlessa "lana wwe" -haun tarkoituksenani selvittää naisen oikean nimen. Oli muistaakseni aika lähellä CJ Parkeria, joka on NXT-painija ja mies. Mutta tsekatkaapas kuvahaku tuolla haulla. Yllättäviä osumia IMO.
Edit 2: Ja oikea nimihän oli siis C. J. Perry. Lol.

Hahmot ovat joskus niin absurdeja, että mielestäni välillä niiden syvällinen avaaminen ei ole tarpeen tai edes järkevästi mahdollista. Toki päästäkseen overiksi, on usein hahmosta löydettävä niitä uusia syviä puolia. Ei Kane olisi päässyt vain isona punaisena siihen asemaan missä oli, siihen tarvittiin uusia näkökulmia että hänestä voitiin tehdä ME mies. En nyt tiedä mitä yritän sanoo, mutta sanoinpahan kumminkin.
[X] Stingin paluu oli hyvä veto ja minä syön hatullisen lehtiä!Seeing Seth Rollins penis isn't how I was expecting to start off my day.
Re: RAW
Kaveri tsekkasi ja kertoi tykänneensä näkemästään. Käski kiittää Darienia.Darien Fawks kirjoitti:Edit: Tein Googlessa "lana wwe" -haun tarkoituksenani selvittää naisen oikean nimen. Oli muistaakseni aika lähellä CJ Parkeria, joka on NXT-painija ja mies. Mutta tsekatkaapas kuvahaku tuolla haulla. Yllättäviä osumia IMO.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
No ihan hyvin sanoit: hahmonkehitys on tarpeen, mikäli hahmo halutaan nostaa sivuroolistaan päärooliin.kossi5 kirjoitti:Hahmot ovat joskus niin absurdeja, että mielestäni välillä niiden syvällinen avaaminen ei ole tarpeen tai edes järkevästi mahdollista. Toki päästäkseen overiksi, on usein hahmosta löydettävä niitä uusia syviä puolia. Ei Kane olisi päässyt vain isona punaisena siihen asemaan missä oli, siihen tarvittiin uusia näkökulmia että hänestä voitiin tehdä ME mies. En nyt tiedä mitä yritän sanoo, mutta sanoinpahan kumminkin.
- -Invincible-
- Viestit: 276
- Liittynyt: La 02.01.2010 21:45
Re: RAW
Olettepa jäljessä.
"I call that a medium segment. It's not rare and it's certainly not well done."
- Cesaro
WrestlingAlertin Formulatietäjä vuosimallia 2013!
- Cesaro
WrestlingAlertin Formulatietäjä vuosimallia 2013!
Re: RAW
Olen keksinyt tälle nimenkin. Se on "Eric Rowan -syndrooma". Mieshän heräsi eräänä maanantai-aamuna hökkelistään ja päätti että "tänään aion olla hyvis".Darien Fawks kirjoitti: Ylipäätään WWE on kyllä liian vähän selvittänyt useiden painijoidensa motiiveja.
Arguing on the Internet is like competing in the Special Olympics.
Even if you win, you're still retarded.
Even if you win, you're still retarded.
Re: RAW
– Tanelin promo kosketti kovasti, olin ihan varma että mies eläköityy. Pakilassa voi pamahtaa, jos Rumble päättyy D-Bryn voittoon.
– Moni painija sai poikkeuksellisen paljon mikkiaikaa. Tykkäsin oikeastaan kaikesta muusta paitsi Rybackin promosta, joka tuntui kiusalliselta. Eh, vähän niin kuin ajautuisi vauhdikkaan ryyppyillan aikana talon kulman taakse kuuntelemaan kaveria, joka avautuu yllättäen jostakin oudosta asiasta. En ole kiinnostunut tunteistasi tai menneisyydestäsi, Ryback, vaan siitä että tuhoat ihmisiä!
– Myös Cesaron promo oli toisaalta laimea. Sama sana kuvaa niin ikään Bad News Barrettin paluuta. Ennemmin olisivat säästäneet Barrettin paluun Rumble-yllätykseksi.
– Toivottavasti joukkuemestaruusfeudi johtaa siihen, että Miz ja Mizdow nousevat uudestaan mestareiksi Royal Rumblessa. Nythän Miz voi lyödä pöydälle kortin, jolla hän uhkailee Naomin Hollywood-unelmaa. Miz voi esimerkiksi sanoa, että jos Naomi ei auta häntä ja Mizdow'ta voittoon, nainen saa unohtaa Hollywoodin. Tahdon vain nähdä Jimmyn sekoavan ja muuttuvan ihmissyöjäksi.
– Big Show oli hulvaton Reigns–Rollinsin aikana, mies kritisoi Reignsiä kuin kyynisin nettifani konsanaan. Tuntui ihan parodialta perus Reigns-vihaajasta. Show voisi olla kova lisäys selostustiimiin parin vuoden päästä!

Tajusin juuri puhuneeni osittain paskaa. Onhan siellä Ortonkin mahdollisena mestari/Rumblevoittaja-ehdokkaana.Dedu kirjoitti:Rumbleen liittyen: Bryan on mielestäni se kenelle tuo voitto kannattaisi nyt antaa. Bryan pääsisi hyvin takaisin kehiin ja voisi jatkaa kesken jäänyttä mestaruuskauttaan voittamalla 'Maniassa. Vaikka mies vuosi sitten main eventasikin, niin ei tähän ole oikein ketään fiksua tai parempaa valintaa. Ehkä Ziggler sieltä voitaisiin valikoida mutta hän on vähän siinä rajamailla, Reigns taas ei ole valmis kantamaan päämestaruutta, ja Cenaa on nähty päämestaruuskuvioissa tarpeeksi pitkään, joten olisi mielestäni ihan hyvä ottaa oikeutettu ja turvallinen valinta.
enska kirjoitti:– Big Show oli hulvaton Reigns–Rollinsin aikana, mies kritisoi Reignsiä kuin kyynisin nettifani konsanaan. Tuntui ihan parodialta perus Reigns-vihaajasta. Show voisi olla kova lisäys selostustiimiin parin vuoden päästä!
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- luulokuningas
- Viestit: 813
- Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52
Re: RAW
Ai ihmiset täällä eivät olekaan nähneet kokaiinia vedettävän Lanan paljailta tisseiltä? Jotain nsfw-juttuja vissiin.Darien Fawks kirjoitti:Edit: Tein Googlessa "lana wwe" -haun tarkoituksenani selvittää naisen oikean nimen. Oli muistaakseni aika lähellä CJ Parkeria, joka on NXT-painija ja mies. Mutta tsekatkaapas kuvahaku tuolla haulla. Yllättäviä osumia IMO.
Edit 2: Ja oikea nimihän oli siis C. J. Perry. Lol.
No joo, jopas oli RAW. Olin katsonut jonkun attitude era-ohjelman vain paria päivää aiemmin ja tämä tuntui samantapaiselta todella paljon. Pahikset pahistelivat ja midcardissa oli vilskettä. On hyvä jättää vuosi korkeaan nuottiin.
- E & C vetivät kivaa settiä alkuun. Lesnarin ja Heymanin keskeytyksen logiikkaa en aluksi ihan ymmärtänyt, mutta eiköhän senkin pointti ollut vain alleviivata ihmisille että Edge on neliraajahalvautunut mikäli ottaa yhtään enempää kuonoon. Sinällään aika ovelaa, että se oli hyvin subtle, mutta silti hyvin tehokas tapa osoittaa tämä kaikille uusillekin katsojille.
Dolph Ziggler vs. Rusev
Hieno koitos. Vaikka tiesin ettei Rusevin putkea katkaista random-RAW:ssa, niin oli silti kiva nähdä WWE:n luotto myös Zigglerin hahmoon eikä tätä tuhottu puhtaasti. Sinällään sitten taas vähän ärsyttää, että jotkut heelit hankkiutuvat tarkoituksella diskattavaksi. Huijaaminen ei ärsytä eikä toisaalta diskauksella mestaruutensa säilyttäminen, mutta eikös kuitenkin WWE:ssä ole aina tarkoitus voittaa? Aftermatch Accoladessa Ziggler vähän botchailee käsiensä kanssa ja Ryback saa komeat hurraukset saapuessaan pelastamaan päivän.
- Rybackin promo. Tämähän oli siis 100% faktaa mitä tapahtui miehelle nimeltä Ryan Reeves. Puhui näistä samoista asioista pari viikkoa sitten Jerichon podcastissa. Siksi ne yleisön whattaamiset ärsyttivätkin aivan silmittömästi. Toinen vuodattaa sydäntään ja kertoo masennuksestaan ja siitä miten istui kotonaan juoden viinaa (tätä osaa ei tainnut mainita RAW:ssa, mutta TIJ:ssa kyllä) ja yleisön neropatit huutavat chantia joka oli viimeksi cool 15 vuotta sitten. Sinällään vähän turhan nopeatempoinen promo, mutta en muista koska viimeksi Ryback olisi saanut mikkiaikaa yksin tällä tavalla, että veikkaan kyseessä olleen vähän kokemuksen puutetta.
Natalya vs. Nikki Bella
Päärosterin naiset tarvitsevat uuden road agentin. Distraction-voitto on niin väsynyt tapa päättää nämä parin minuutin pyrähdykset.
The Usos vs. The Miz and Damien Mizdow
Ennen matsia Naomi kiittää Miziä siitä casting couch jupakasta. Mizin ilme jäi kysymysmerkiksi. Matsi itsessään on todella kova. Alkaa hitaasti ja odotin vain kauanko kestää että jotain tyhmää roskaa tapahtuu että ottelu keskeytyy, mutta ei. Miz itsessään on todella aliarvostettu painijana ja todisti tässäkin matsissa jälleen miten hänellä on ehdottomasti taitoa todella hyviin koitoksiin. Usoja vihaan hahmoina, enkä todellakaan ole innoissani tästä mestaruudenvaihdosta, mutta en toisaalta menetä yöuniakaan sen takia. Ainoa asia mistä en pitänyt yhtään oli Usojen minipromo lopussa, mutta mieluummin paskoja promoja midcardereilta kuin ei promoja lainkaan.
Cesaro vs. BNB
Cesaro vetää todella hyvää settiä promossaan, mitä nyt välillä vähän kompastelee sanoihinsa. Saa myös kevyet face-popit, ennen kuin hautaa yleisön heeleilyllään. BNB palaa jotenkin antiklimaattisen tuntuisesti. Jotenkin se oli siis leikattu todella oudosti ja kovalla temmolla. Cesaro sanoo että "kuka vaan tule tänne" ja samantien soi BNB-musa. Olisi siihen pari sekuntia voinut antaa väliin. No joo. Ottelu on todella hyvä kahden järkäleen välillä. Näiltä kahdelta katsoisi vaikka kunnon feudinkin. Valitettavasti ottelu on aika lyhyt. Itse olisin tosin antanut BNB:n odotuttaa itseään Rumbleen asti. Mieshän on kuin rakennettu #30:ksi.
Jack Swagger vs. Luke Harper
Ennen matsia mielenkiintoinen promo Harperilta mielestäni. Mielestäni "I just want to hurt people" on sopiva motivaatio joillekin painijoille, etenkin Harperille. Toki taitaa olla hieman ylikäytetty WWE:ssä atm. Ottelussa ei taaskaan ole mitään vikaa. Swaggeria näen mielelläni tällaisena tasaisena midcard-enhancement talenttina. En sinällään pidä hänestä, mutta painijana ihan tarpeeksi hyvä toimiviin koitoksiin.
- Cena ja Edge (ja Christian) höpöttää backstagella. Jälleen show'ta katsoessa olin vähän kysymysmerkkinä, että mitähän tällä taas haetaan (paitsi tunteellista hetkeä ja kevyitä nauruja Christianin takia), mutta kävihän se sitten lopussa selväksi.
Roman Reigns vs. Seth Rollins
Sinällään todella tyhmä teko bookata tämä matsi ja mainostaa sitä Cutting Edge/Peep Show'ta vielä tulevan. Hyvin pienet mahdollisuudethan siinä enää on että Rollins saisi mitenkään pahasti kuonoon. Big Show selostamossa oli todella hyvä. Voisi jo eläköityä painijana ja siirtyä täysipäiväiseksi tuonne selostamoon, koska hän teki yksin paljon parempaa työtä kuin koko kolmikko. Hän kertoi ottelun tarinaa niin kuin ilmeisesti kuuluukin, mutta selosti itse kehän tapahtumia todella onnistuneesti. Mielestäni tämä oli muutenkin mahdollisesti paras Roman Reignsin singles-matsi WWE:ssä. Se juuri ennen Night of Championsia tapahtunut vs. Rollins oli reippaasti tätä huonompi ja SummerSlamin vs. Ortonille en syttynyt myöskään. Kumma mitä vain muutama temppu lisää arsenaaliin tekee. Rollins oli myös loistava, mutta se ei ole mikään uutinen, ja olenkin melko varma että heillä kahdella on kaveruutensa takia hyvät kemiat noin muutenkin.
- Ambrosen poissaolo vähän harmittaa. Kuka kumma bookkaa house showeja maanantaille? Se video package oli todella hyvä ja sai tämän feudin tuntumaan paremmalta mitä se on ollutkaan. Ensiviikon ambulanssimatsia en odota kyllä mitenkään erityisesti. Jotenkin tämä feudi tuntuu olevan vain Ambrose vs. Wyatt in a gimmick match of the week. Ei feudeja bookata näin.
- Daniel Bryanin promo. Yksi parhaista ja tunteellisimmista promoista päärosterissa aikoihin. Sinällään hassua, koska tietääkseni kukaan ei pidä D-Brya minään promomestarina. Eipä siinä. Odotan että saan itsekin aiheen hypätä bandwagoniin jahka hän pääsee kunnolla vauhtiin.
The Miz and Damien Mizdow vs. The Ascension
Mizissä ja Mizdowssa omat suosikkipätkät ovat nämä backstageraivoamiset ja rematchin vaatimiset. Niitä soisin lisää. Itse matsi oli aika heikko. Pikainen pyrähdys ja jotenkin nuo liikkeet eivät näyttäneet yhtä hyviltä WWE:n kehässä verrattuna NXT:n vastaavaan. Tiedä sitten jännittikö miehiä vain. Itse gimmickistä vielä vaikeaa sanoa mitään, mutta huvitti ne illuminati-kuviot videossa.
- The Cutting Edge Peep Show /w Seth Rollins. RAW IS ROLLINS. Rollins olisi ehdottomasti ansainnut superstar of the year 2014 palkinnon. Hänessä toimii hahmo, bookkaus ja taidot sekä kehässä että mikissä. Lisäksi tämä Edgen terveydellä uhkailu oli niin nilkkimäinen teko, etten voinut kuin nauttia. Rollins on rautaa ja tämä hänen masterplan oli viihdyttävää katsottavaa. Authority on takaisin, mikä nyt mielestäni oli vähän turhan aikaisin, mutta meh ok mikäs siinä. Kuitenkin RAW't Authorityn kanssa olivat paljon keskittyneempiä mitä muutamat post-Survivor Series-RAW't ovat olleet.
Kokonaisuutena yksi parhaista RAWeista, mitä näin tänä vuonna. Kolme tuntia meni hyvin sutjakasti, mikä ei missään nimessä ole itsestäänselvyys vaan lähinnä poikkeus. Saisikohan tällä viikolla taas Smackdowninkin katsottua.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long
-Teddy Long
Re: RAW
Tämä vitutti itseänikin. En tiennyt tämän olevan totta, mutta siitä huolimatta v***ttaa kun kaverille annetaan vihdoinkin mikkiaikaa, niin yleisö pyrkii paskantamaan sen päälle jollain niinkin mielikuvituksettomalla chantilla. Ja ei, en pidä what-chantia noin muuten paskana tai mielikuvituksettomana, mutta jos sulla on pokkaa paskantaa jonkin promon tai matsin päälle, niin yritä nyt v***u olla edes hiukan omaperäinen ja "hauska", äläkä chanttaa jotain parin vuosikymmenen takaista chanttia.luulokuningas kirjoitti:- Rybackin promo. Tämähän oli siis 100% faktaa mitä tapahtui miehelle nimeltä Ryan Reeves. Puhui näistä samoista asioista pari viikkoa sitten Jerichon podcastissa. Siksi ne yleisön whattaamiset ärsyttivätkin aivan silmittömästi. Toinen vuodattaa sydäntään ja kertoo masennuksestaan ja siitä miten istui kotonaan juoden viinaa (tätä osaa ei tainnut mainita RAW:ssa, mutta TIJ:ssa kyllä) ja yleisön neropatit huutavat chantia joka oli viimeksi cool 15 vuotta sitten.
Tämä on ollut ongelma Cesaron bookkauksen kanssa jo pitkään. Joka kerta kun mies alkaa saamaan reaktiota se tapetaan heti jonkinlaisella heeleilyllä.luulokuningas kirjoitti:Cesaro vs. BNB
Cesaro vetää todella hyvää settiä promossaan, mitä nyt välillä vähän kompastelee sanoihinsa. Saa myös kevyet face-popit, ennen kuin hautaa yleisön heeleilyllään.
Summasit tuolla "Ambrose vs. Wyatt in a gimmick match of the week"-kommentilla juuri sen mitä yritin itse ilmaista ja arvostella viikko tai pari sitten. Tämä alkaa tuntumaan samalta kuin mitä esimekiksi Sandow kävi läpi yhdessä vaiheessa. Toivottavasti tämä nyt lopetetaan ja päästetään miehet omille teilleen, eikä tapeta molempien momentumia.luulokuningas kirjoitti:- Ambrosen poissaolo vähän harmittaa. Kuka kumma bookkaa house showeja maanantaille? Se video package oli todella hyvä ja sai tämän feudin tuntumaan paremmalta mitä se on ollutkaan. Ensiviikon ambulanssimatsia en odota kyllä mitenkään erityisesti. Jotenkin tämä feudi tuntuu olevan vain Ambrose vs. Wyatt in a gimmick match of the week. Ei feudeja bookata näin.
Myhvatte kirjoitti:pitäisi kai olla iloinen että Cena ei pistänyt sekä Lesnaria että Rollinsia taputtamaan, pukenut molempia mekkoihin ja pannut p*****seen, samalla vitsaillen Summerslamin beatdownista.
- luulokuningas
- Viestit: 813
- Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52
Re: RAW
Jep. Cesaro jos joku tarvitsee auttamatta face-turnin. Hänellä on eniten facemainen ison miehen moveset mitä olen varmaan koskaan nähnyt ja hänen Big Swing on aivan törkeän over. Miehen ongelmat ovat p**ka theme, mahdollisesti miehen arsenaalin tylsin liike finisherinä ja se että häntä bookataan heelinä.Dedu kirjoitti:Tämä on ollut ongelma Cesaron bookkauksen kanssa jo pitkään. Joka kerta kun mies alkaa saamaan reaktiota se tapetaan heti jonkinlaisella heeleilyllä.luulokuningas kirjoitti:Cesaro vs. BNB
Cesaro vetää todella hyvää settiä promossaan, mitä nyt välillä vähän kompastelee sanoihinsa. Saa myös kevyet face-popit, ennen kuin hautaa yleisön heeleilyllään.
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long
-Teddy Long
- MR.Off Topic
- Viestit: 3971
- Liittynyt: Ke 22.08.2007 17:34
- Paikkakunta: GODLAND
- luulokuningas
- Viestit: 813
- Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52
Re: RAW
Näen vain sieluni silmin miten hän tekee tuon Dolph Zigglerille. Siitä tulee ikiliikkuja.MR.Off Topic kirjoitti:^ Cesarolta löytyy vielä varastosta yksi painihistorian cooleimmista liikkeistä, jonka nimi on UFO. Tämä saisi yleisön ihan hulluksi: UFO
"Sometime people think you have to take viagra because you have to or you need to. I take viagra because I can."
-Teddy Long
-Teddy Long
Re: RAW
Kaikki alkaa olla jo sanottu, mutta oli pakko tulla hehkuttamaan. Aivan täydellinen jakso, vaikka olin jo kommentit lukenut. "I kill him anyway."
Pitää muuten käydä awardseissa muuttamassa vastausta "Vuoden paluu" -kohtaan.
Big Show ja Kane
Make wrestlingalert rage again
Make wrestlingalert rage again
Re: RAW
Vähän jälkijunassa liikenteessä mutta olipas mielenkiintoinen jakso!
- E&C ja Brock samassa kehässä oli mielenkiintoista seurattavaa. Edgen promoja on kyllä ikävä.
- Cesaron vähän teennäinen ja huonosti vedetty pipebomb ei suurempia fiiliksiä nostattanut. Ottelu BnB:n kanssa oli ihan kiva ja Barrett toiminee varmasti hyvin tuollaisena facena.
- Rybackin historiakatsaus oli mielenkiintoinen, harmi vain että yleisössä oli liikaa idiootteja. Samaa mieltä kyllä siitä, että ei ehkä Rybackin tapaiselle monsterille tuollainen syvällinen katsaus niin hyvin käy. Mutta toi kuitenkin paljon lisämielenkiintoa tuohon hahmoon ja hyvä että kerrankin feudi Rusevia vastaan ei ole USA VS. RUS-painoiteinen!
- Tästä päästäänkin Bryanin promoon. Huh kun tuli kylmiä väreitä ja melkein tippakin linssiin (tyttöystävä tirautti pari kyyneltäkin) ja sitten mahtava loppuhuipennus! Bryanin promot ovat niin aitoja että ne menee aina luihin ja ytimiin. Jos Bryan ei voita vaan Reigns vie niin... saadaan kyllä kunnon paskamyrsky. Ensimmäisenä itselle tulisi mieleen seuraava kuvio: Bryan vie Rumblen ja haastaa Lesnarin. Bryan taistelee itsenä mestariksi ja luihu-Rollins cashaa salkkunsa Maniassa.
- Tykkään tästä LOD-tyyppisestä Ascensionista. Tuo themekin on jo yksistään niin kova.
- Authoritykin tuotiin suhteellisen fiksulla tavalla takaisin. Jospa Bryan saisi nyt lopultakin sen kostonsa ja Authority voitaisiin taas unohtaa uudestaan.
- Usojen mestaruusvoitolle markkasin. Taitavat miehet vain päätyä Ascensionin ruoaksi jossain vaiheessa. Ei tämä Mizin ja Naomin kuviokaan vielä voi ohi olla, kyllä tässä joku jännä käänne vielä nähdään.
- Big Show oli tosiaan mies paikallaan selostamossa, repeilin useaan otteeseen noille kommenteille.

"Your arms are just too short to box with God!"
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
Livenä katsomassa tälläkin viikolla. Toivottavasti olisi viime viikon tavoin freesi show. Kukaan muu päätteellä kolmesta kuuteen?
- Darien Fawks
- Viestit: 3765
- Liittynyt: Pe 09.04.2004 15:04
- Paikkakunta: Pääkaupunki
Re: RAW
Lyhyitä mietteitä.
Alkusegmentistä tykkäsin, jotenkin suuruuden tuntua. Rollins näytteli mahtavasti onnellista. Upea Triple Threat tulossa. Todella puskista tämä päätös, mutta kuulostaa kyllä paremmalta kuin ihan vain perinteinen kolmenkimppa. Turhahan Rollinsia on pitää vyökuvioista erossa vain siksi, että hänellä sattuu olemaan salkkukin. Ties miten Rumblen main event tai post- main event voikaan nyt päättyä.
Tykkäsin myös Zigglerin ja Barrettin setistä, vaikka ihmetyttää kyllä kovasti, että WWE nyt rupesi bookkaamaan Barrettia pahiksena. Käsittämätöntä. Ziggler hävisi taas kerran, mutta hänen mestaruuskautensa nyt onkin ollut tämän Authority-kuvion selkein pelinappula. Ihan uskottavaa, että Authority halutessaan saa vyön pois Porolta. Ehkä jo aika nähty kuvio, mutta enpä tästä pahastunut. Josko Zigglerille pedattaisiin tietä main eventiin viimeinkin?
Reigns viihdytti bäkkärillä. Lokomotiivi. Ei tuo tosiaankaan mikään turha kaveri ole, vaikken nyt ehkä vielä sitä kirkkainta hänelle soisikaan.
Muutamia ihan tusinamatseja ja Authorityn mielivaltaa. Vähän köyhää, kun bookataan liian segmenttipainotteisesti ohjelmaa. Rowan teurastettiin toisaalta ihan hauskalla tavalla.
Ryback dominoi kyllä aivan liiaksi, vaikka oli käytännössäi kolme jätkää vastassa (1+1+0,5+0,5). Vähän saatiin Rollins vaikuttamaan heikolta tai sitten puolestaan Ryback aivan mahdottomalta tuhokoneelta. En tykännyt ollenkaan näin nopeasta Ryytipakin arvonnoususta. Ei noilla oddseilla ja vastustajilla olisi pitänyt olla lähellä voittoa IMVHO.
Ascension pilkkasi Road Warrioreita ja yllättäen JBL veti hyviksen roolia. Tag-painihistoriansako vuoksi? Lance Storm kuulemma twiittaillut, että suuttui tuosta promottelusta ja sulki tv:nsä, koska kuollutta Hawkia pilkattiin. Ehh...
Tyson Kidd ja Antonio Cesaro olivat pukeutuneet miksikä?! Omituista pomppimista kyllä Cesarolta – ei seurannut mitään siitä viime viikon singles-promosta.
Ambulanssi-matsi oli hyvä, mutta Pwtorchia täytyy mukailla siinä, että WWE kohteli ottelua sen päättymisen jälkeen "hyvänä otteluna" eikä niinkään storyline-näkökulmasta. Jotenkin laimeaa touhua. Vähän liian paljon muutenkin kiusoteltiin ottelussa noilla ambulanssin ovilla, jotka olisi voinut useassa kohtaa lyödä nopeamminkin säppiin – ilman, että toista edes on telonut huonoon kuntoon tai "punaiselle", niin kuin WWE-peleissä on tapana. On kyllä ollut huono feudi, vaikkakin ottelut ovat olleet hyviä.
Niin ja nythän saatiin sitten Paige ja Alicia Foxkin Total Divasiin, eli naisten painin alennusajat ovat virallisesti taas alkaneet. Tuloillaan lienee tusinoittain viittauksia "edellisen päivän reality-ohjelmaan", jotka itse kyllä katson mutta tavallisesti päivän pari jäljessä. En joka tapauksessa pidä siitä, että Raw'sta nauttiakseen edellytetään seuraamaan myös toista sarjaa, josta sitten revitään kuukausia sitten kuvattuja juonikuvioita suorana lähetettävään show'hun.
Loppusegmentti oli, noh, mitä siitä nyt sanoo. Authority boustaili vallallaan ja masensi katsojat sekä paikan päällä että tv:n ääressä. Kertokaa joku minulle, että tämä on parasta liiketoiminnalle. Zigu, Ryyti ja Rowan saivat kenkää. Jaahas. Paluu viimeistään Rumblessa – mutta miten? En ole ollenkaan vakuuttunut tästä, vaikka siitä tykkäänkin, ettei WWE vain unohtanut sitä Survivor Seriesin stipulaatiota. Nyt sitten jännitetään, millä tavalla useiden uudelleenkirjoitusten seurauksena nuo kolme äijää tuodaan takaisin. Eli käytännössä minkä ankean, epäloogisen ja olevinaan niin hienon porsaanreiän WWE taas keksii. Tuolla isossa E:ssä on meinaan se ongelma, että he kusevat juttuja ja bookkauspäätöksiään sellaisella tahdilla, että ei kukaan vain jaksa uskoa, että luvassa olisi jotain todella hyvää tv:tä. Ja sitten Tripsu vielä ironisesti kuittaili sen Anonymous Raw General Managerin lyhyelle paluulle. Voi hyvä elämä!
Edellisviikolla Raaka oli kuin tuulahdus raitista ilmaa ja jopa Authorityn paluu tuntui jokseenkin freesiltä ja mielenkiintoiselta jutulta. Tällä viikolla WWE teki selväksi, että Tripsua ja Steppanaa ei missään nimessä kuulu kannattaa tai heidän paluustaan iloita, vaan meillä katsojilla ja faneilla on ankeat ajat edessä. Ei hemmetti, boikotoikaa nyt Jenkit porukalla tätä ohjelmaa, niin eivät ainakaan erehdy luulemaan, että katsojat ovat ihan koukussa tähän scheisseen.
Ugh, olen puhunut.

Alkaa taas oma mielenkiintoni painia kohtaan olemaan erittäin korkealla, eikä suinkaan pelkästään Pakilamiitin takia. Viime viikkoinen nosti tuotteen sille tasolle, millä sen pitäisikin olla. Ei tämänkään viikkoinen jakso huono ollut. Sitä kuuluisaa johdonmukaisuutta saatiin seurata läpi läpi jakson. Toisin kuin Darienia, itseä ei häiritse tuo potkukuvio lainkaan. Authority vain toteutti sen minkä lupasikin, lisäksi niljakemaisesti jättivät Cenan rosteriin potemaan paskaa oloa.
Iloitsen Authorityn paluusta ja olen koukussa tähän scheisseen. Parasta WWE:tä hetkeen. Ugh.
Iloitsen Authorityn paluusta ja olen koukussa tähän scheisseen. Parasta WWE:tä hetkeen. Ugh.
Big Show ja Kane
Make wrestlingalert rage again
Make wrestlingalert rage again
- luulokuningas
- Viestit: 813
- Liittynyt: Ma 23.02.2004 18:52
Re: RAW
Mitäs tämä on, täysipitkä intro?
Olihan tämä alun promo sitä samaa paskaa kuin aina ennenkin, mutta itse tykkäsin silti. John Cena on hyvä promottaja, kuin myös HHH ja Stephanie. Lisäksi Seth Rollinsin tunkeminen Cena/Lesnar III:een oli vain hyvä idea ja teki matsista heti paljon mielenkiintoisemman. Illan teemana on John Cena appreciation night. Tosin näitä videopätkiä, joissa juhlitaan Cenan uraa ei ollut ihan hirveästi. Dustit muuten näyttivät jänniltä. Heillä taisi olla muovimaskit naamalla. Ja Darren Young ihan Cenan vieressä. Eikös hän ollutkaan sairaslomalla tms.?
Bad News Barrett vs. Dolph Ziggler
Mies sai huikeat face-popit Survivor Seriesissa ja viime viikolla palattuaan, silti hän palaa heelinä. Toivottavasti tämä ei ole mikään pitkäaikäinen päätös, koska yleisö selvästi tykkää hänestä. Matsi nyt oli mitä oli. Jotenkin arvasin heti Zigglerin vedettyä sen crusifixin, että jotain shenaniganseja tästä tulee. Ja tulihan niitä. Barrettin hyökkäystä ei pohjustettu kyllä lainkaan. Olisihan hän voinut vetää vaikka jonkin minipromon juuri ennen matsia missä vetää jotain kovin ylimielistä ja epäkunnioitettavaa, niin tämä ei olisi tuntunut niin päälle liimatulta.
The Ascension vs. Jobbers
Jee, jobberimatseja! Heidän promonsa ei nyt ollut mikään erikoinen, mutta tajusin sentäs mitä ajoivat takaa. Ja mitä v**tua JBL? Tajusin viimein miksi niin moni vihaa hänen selostustaan. Parhaimmillaan hän on todella huvittava, mutta paskimmillaan hän tekee vain hallaa. Tässäkin lyhyessä squashissa hän teki kaikkensa että Ascension näyttäisi mahdollisimman huonolta. Ja Ascension on kuitenkin ymmärtääkseni heel-tiimi ja JBL ymmärtääkseni heel-selostaja... Hnnnngh.
Roman Reigns vs. Big Show
Olen täysin päinvastaista mieltä Darienin kanssa. Roman Reignsin promo oli mielestäni p****estä. Nämä hehheh hauskat teräsmiesviittaukset olivat huonoja, eikä tuollainen pelleily sovi mielestäni tälle hahmolle. Reignsin pitäisi olla Goldbergmainen siinä mielessä, että hän on intensiivinen ja äkäinen ja lyhytsanainen. Matsi itsessään ei ole erikoinen ja v***ttaa yhä tämä nyky-WWE:n tapa bookata sama matsi viikosta toiseen.
Nikki Bella /w Brie Bella vs. Natalya /w Paige
Paige on rosterin overein (tai toiseksi overein AJ:n ohella) nainen, joten oli kiva nähdä häntä taas. Jos Rumbleen tulee esim. 3-way tai 4-way naistenmatsi niin olen enemmän kuin iloinen. Tämä ottelu itsessään nyt oli sellainen ylibookattu kahden minuutin pyrähdys. Jos yhtä asiaa odotan innolla tässä Vince/HHH-valtakausien vaihdoksen koittaessa, niin sen on pakko olla naistenmatsien vakavuus.
Erick Rowan vs. Luke Harper - Special guest referees: Jamie Noble and Joey Mercury
Olin jo repimässä hiuksiani että ei h****tti, tämä matsi taas ilman mitään kunnon pohjustusta jälleen, mutta tuomarit tekivät tästä kivaa katsottavaa. J&J on todella hyvä huumorilisä. Toivottavasti Rowanin palatessa saamme viimein jonkin Wyatt vs. Harper vs. Rowan 3-way feudin, jossa vähän selitetään miksi Wyatt päästi miehet valloilleen ja miksi he ovat käyttäytyneet jokainen omalla tavallaan.
Ambulance Match
Dean Ambrose vs. Bray Wyatt
Toivottavasti mua ei nyt swervata, mutta puheiden perusteella tässä oli nyt se viimeinen kohtaaminen. Ottelu oli sitä samaa mitä aiempinakin viikkoina. Vähän sääli että Ambrose veti taas hienoja temppuja, mutta ähkyhän tässä on tullut. Olisin kyllä mielelläni Ambroselle tämän vikan voiton antanut. Wyatt ei ole Eater of Worlds vaan Eater of Heat ja en ole ymmärtänyt mitä mielenkiintoista tässä hahmossa nähdään. Ambrose taas on todella tulinen tapaus, jonka soisi vihdoin ja viimein saavan tärkeitä voittoja. Ennen tätä feudia hän oli koko rosterin kuumin nimi, vaikkei ollut Shieldin hajoamisen jälkeen voittanut mitään merkittävää.
The Usos and Naomi vs. The Miz, Damien Mizdow, and Alicia Fox
Onko Alicia Fox myös vähän niinkuin Big Show että hän kääntyy joka toisessa välissä? No joo, tykkäsin siitä Foxin ja Naomin pienestä segmentistä, missä Fox kävi Naomin kimppuun. Kaikki muut divat kyseisessä segmentissä olivatkin hyvin puisia. Ottelu oli ihan ok kiva, mutta tämä 1-1 bookkaus on vieläkin paskaa.
Ryback vs. Seth Rollins and Kane
Itse tykkäsin paljonkin, että Ryback on nyt super-over ja näinkin hyvin pystyi pistämään kampoihin pahiksille. Onhan se näin katsojanakin helpompi hurrata henkilölle, joka on voittamaisillaan, mutta nilkit pahistelullaan pilaavat kaiken. Etenkin kun Kane ei voittoja uralleen enää tarvi ja Seth Rollins on niin taitava nilkkeilyssään, että hän pysyy kuumana vaikka häviäisi jokaisen ottelunsa puhtaasti.
Adam Rose vs. Big E w/ Kofi Kingston and Xavier Woods
Illan kovin mark-out momentti iskikin sitten tässä matsissa. Matsi oli aika peruskauraa, kunnes nuo kaksi anatomia-asuihin pukeutunutta Rosebudia hyökkäsi kehään ja iskivät Big E:n botchatun näköisellä powerbomb/front flip neckbreakerilla kumoon! Ja zadam, Tyson Kidd ja Cesarohan ne siinä! Woooo! Paras tiimi telkkarissa atm. Pelaavat todella hyvin yhteen.
John Cena Appreciation Night Ceremony
Olihan tämä hauskaa katsottavaa, kun goodguy Cena oli ihan totisena katsomassa kun hänen päälleen paskotaan. Koko illan turpiinsa saaneet ex-Team Cenalaiset möivät muuten kivasti ottelun jälkeistä kuntoaan, mitä tapahtuu liian vähän WWE:ssä. Vähän harmitti ettei Ziggler sanonut jotain "bite me" tyylistä, kun he kysyivät miten heidän pitäisi rangaista häntä. No joo. Nyt eniten jännätään että miten Ziggler & co. saavat työpaikkansa takaisin. Vai riittääkö heillä että kävelevät Rumbleen sisään?
Ei mikään huonoin RAW, mutta ei myöskään yhtä hyvä kuin esim. viime viikolla. Onneksi oli sentäs jonkinlainen punainen lanka koko ohjelman läpi. Booker T selostajana oli ihan ok, vaikka välillä heittikin niitä tuttuja awkwardeja kommenttejaan.

Show:n avaus oli ihan ok, mutta Authority vaikutti palanneen aivan samanlaisena kuin se poistuikin. Ei hyvä.
-Hetkinen.... Eli ensin Cesaro vetää promon ja saa popit, jonka jälkeen heeleilee. Tämän jälkeen saapuu BNB joka saa popit ja päihittää Cesaron. Viikkoa myöhemmin BNB on heel ja Cesaro heel-tag-ottelija... Mistä näitä kuvioita oikein revitään?
-Toivottavasti Ziggleriä nostetaan nyt eikä jätetä pompottelemaan tuota IC-mestaruutta.
-Ascension-kuvion suhteen ajatukseni ovat niin sekaisin, etten jaksa edes yrittää analysoida tätä.
-Jaaha, Ambrose häviää jälleen. Voisiko tämä feudi nyt vihdoin loppua? Gimmick-matseja ja elbow droppeja pöydästä läpi toinen toisensa perään. Eiköhän tämä nyt ole nähty? Jos Ambrose ja tämän momentum on niin pakko haudata, niin olisivat sitten samantien pistäneet Buried Alive-ottelun pystyyn. Dean on nyt tuuliajolla, momentum kuralla ja tämä feudi vain pahentaa tilannetta, onneksi se nyt (ehkä) loppui. Kiitos ja näkemiin, viimeinen sammuttaa valot.
-Rowanin, Rybackin ja Zigglerin potkuista voidaan saada rakennettua jotakin hienoa, tai sitten kaikki lässähtää kuin pannukakku. Ainakaan tässä Raw:ssa kyseinen kuvio ei tarjonnut mitään, toivottavasti se suuri payoff ja suuret tunteet tulevat myöhemmin.
-Omaan makuuni todella, todella, TODELLA heikko Raw. Pudottiin sieltä viime viikon pilvilinnasta ja kovaa. Toivottavasti tästä parannetaan.