Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 03.05.2015 11:25

Huikeaa settiä tuo Blasterin läpikäymä aika kyllä. Executioner nevöfoget <3 Ja peukkua tasaisesti ylös tietenkin myös Whatin arvosteluille. Itsehän en ole taas kohta kuukauteen ehtinyt katsoa ollenkaan vanhoja tapahtumia, kun on niin saatanallinen kiire. Samasta syystä jäi myös viime viikon postaus taas väliin. Nyt yritän taas ryhdistäytyä.. Onneksi on vielä arvosteluja varastossa.

Kuva
THE GREAT AMERICAN BASH 2005

WWE:n massiivinen draft oli viety loppuun Vengeancen jälkeisellä viikolla. Ensin Big Show ja Rob Van Dam siirtyivät Smackdownista Raw'hon, minkä jälkeen Smackdownissa nähtiin sitten loppupommiksi säästelty siirto, kun Christianin lisäksi World Heavyweight -mestari Batista vaihtoi sinisen brändin puolelle. Draftin jälkeisissä vaihtokaupoissa nähtiin vielä Mark Jindrakin, Rene Dupréen, Danny Bashamin, Kenzo Suzukin, Hirokon ja Chavo Guerreron siirtyminen Raw'hon ja vastaavasti William Regalin, Candice Michellen, Sylvan Grenierin, Simon Deanin ja Stevie Richardsin siirtyminen Smackdowniin. Tässä draftin jälkeisessä Smackdownin kesäisessä väli-ppv:ssä selostajinamme olivat tutut Tazz ja Cole.

Kuva Kuva
MNM (c) w/ Melina vs. Heidenreich & Road Warrior Animal - WWE Tag Team Championship
Yksinäinen, säälittävän ja uusia ystäviä etsivä Heidenreich oli ajautunut kesän aikana ongelmiin uusien joukkuemestareiden Joey Mercuryn ja Johnny Nitron kanssa. Vaikka Heidenreich keräsi (jotenkin käsittämättömästi) sympatiaa faneilta, ei kukaan painija silti tahtonut ryhtyä hänen parikseen taistelussa MNM:tä vastaan. Niinpä heinäkuun Smackdownissa Heidenreich joutui yksin MNM:n beatdownin uhriksi - kunnes Road Warrior Animal teki WWE-comebackinsa ja pelasti Heidenreichin hyökkäykseltä. Animalin comebackin syynä oli toki se, että WWE oli hiljattain julkaissut Road Warriors -DVD:n, ja WWE oli päättänyt kerätä hieman lisämyyntiä tuolla DVD:lle nostalgiabuumilla, jonka he saisivat tuomalla Animalin takaisin ja antamalla hänen muistella vuonna 2003 menehtynyttä joukkuepariaan Hawkia. Samalla Animal sitten paritettin Heidenreichin kanssa, ja Animalin sekaantumisesta raivostunut MNM haastoi tämän kaksikon ppv:hen mestaruusotteluun. PPV:tä edeltävässä Smackdownissa Animal ja Heidenreich osoittivat pystyvänsä pelaamaan yhteen vetämällä nopean squashian jotain jobberijoukkuetta vastaan.

Tähän otteluun katkesi vihdoin WWE:n hieno putki opener-otteluista, jotka olivat yltäneet vähintään kolmen tähden arvosanaan. Varsin pitkään tuo putki olikin jatkunut, sillä tämä oli jo vuoden 9. ppv, ja tämä oli vasta toinen kerta vuonna 2005, kun arvosana jäi alle ***:n. Edellinen kerta oli ollut vuoden ensimmäisessä ppv:ssä New Year's Revolutionissa, ja silloinkin oli kyseessä joukkuemestaruusottelu. Myös silloin ottelu sai arvosanakseen **½:n, mikä ei ole vielä mitenkään huono suoritus. Itse asiassa muistan, kuinka hämmästynyt olin aikoinaan ensimmäisen kerran tämän ottelun nähdessäni siitä, kuinka hyviin suorituksiin Heidenreich ja erityisesti Animal pystyivät ottelussa. Ja vielä nytkin oli pakko hieman hämmästyä, kun Animal tosiaan tempaisi arsenaalistaan muun muassa Double Suplexin ja Dropkickin. Toki Mercury ja Nitro hoitivat oman roolinsa heel-ilkimyksinä ja facejen iskujen vastaanottajina varsin hyvin, ja juuri siksi tästä saatiinkin aikaan toimiva joukkuemestaruuskamppailu. Loppujen lopuksi painillinen anti jäi kuitenkin sen verran köykäiseksi, että hyvään arvosanaan ei tällä ylletä, mutta illan avaajana tämä oli varsin toimiva paketti. Yleisö ainakin kävi todella kuumana ottelun aikana. Jotkut smarkit pahoittivat mielensä ottelun lopputuloksesta, minusta se oli ihan kiva ratkaisu.
**½ (6:45)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Heidenreich & Animal (Animal pinned Mercury after a Doomsday Device)
Kuva Kuva
Christian vs. Booker T w/ Sharmell
Christian oli tosiaan siirtynyt Smackdowniin, mikä vaikutti varsin suurelta käänteeltä erityisesti siinä vaiheessa, kun kukaan ei vielä tiennyt, että myös Batista olisi siirtymässä samana iltana Raw'sta SD:hen. Christianhan oli ollut kovassa nosteessa koko kevään ajan, ja muun muassa John Cenaa haukkumalla ja huikeita rap-promoja vetämällä Christian oli onnistunut nousemaan tietynlaiseksi kulttisuosikiksi (vrt. Bryan heel-kautensa lopuilla vuonna 2012). Palkinnoksi tuosta Christian pääsi ottelemaan Vengeancessa WWE-mestaruudesta John Cenaa vastaan, muttei kuitenkaan voittanut ottelua. Uusi mahdollisuus tuli kuitenkin heti SD-siirron ansiosta, sillä Christian nimettiin illan ME:nä järjestetyn kuuden miehen mestaruusottelun viimeiseksi osanottajaksi. Tuossa otelussa Christian näytti tosi vahvalta ja muun muassa eliminoi Booker T:n. Lopulta jäljellä olivat enää Christian ja JBL, mutta tiukan kamppailun jälkeen Christian hävisi lopulta JBL:lle. Tuon jälkeen nähtiin Batistan SD-debyytti, ja hyvin nopeasti Christianin hetken ME-nousulta vaikuttanut kehitys päättyi kuin seinään. Sen sijaan Christiania alettiin buukata Smackdownissa perinteisellä heel-mallilla, ja ensimmäiseksi hänet iskettiin yhdentekevään feudiin Booker T:n kanssa. Christianilla ei ollut enää edes problem solveriaan Tomkoa, joka oli jäänyt draftissa Raw'n puolelle. Christianin ja Bookerin feudin suurin taustatarina oli se, että näiden kahden piti kohdata toisensa jo SD:ssä, mutta Christian hyökkäsi Bookerin kimppuun ennen ottelua ja selätti hänet sitten helposti. Booker tietenkin vaati rematchin ppv:hen.

Muistan edelleen, kuinka raivoissaan smarkit olivat siitä, miten heikolta tämä ottelu sai Christianin näyttämään. Koko kevät oli ollut tähän asti varsinaista Christian-pushilla kiusoittelua, ja uskaliaimmat olivat ehtineet jo toivoa miehen Smackdown-draftin jälkeen, että hänestä tehtäisiin kakkosbrändin päämestari. No, lopputulos oli hieman toisenlainen. Christian jumittui midcard-feudiin parin vuoden takaisen feud-kumppaninsa Booker T:n kanssa, ja niinpä Christianin lähtölaskenta WWE:stä oli alkanut. Tämä ottelu oli tuttua ja turvallista painia, jonka Christian ja Booker T osaisivat vaikka unissaan. Kumpikaan ei ollut latautunut mitenkään 110-prosenttisesti tähän otteluun, mutta rutiininomaisella vedollakin he vetivät yllättävän fyysisen ja kokonaisuutena moitteettoman painiottelun. Nyt kun 10 vuotta myöhemmin Christianin buukkauskaan ei enää ärsytä, voi tätä pitää puhtaasti hyvänä painiotteluna.
*** (11:52)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Booker T (Second Rope Scissors Kick)
Kuva Kuva
Orlando Jordan (c) vs. Chris Benoit - WWE United States Championship
Judgment Dayn Heidenreich vs. Jordanin jälkeen WWE oli ilmeisesti päättänyt, että ehkä olisi taas aika hieman kohottaa US-mestaruuden imagoa, joka oli ollut todella pohjamudissa koko Jordanin epäonnistuneen mestaruuskauden ajan. Nyt imagonkohennukseen oli erinomainen mahdollisuus, kun brändiin saapui useita uusia painijoita. Niinpä heinäkuun alussa Smackdownissa järjestettiin jopa suoranainen ykköshaastajuusottelu, jossa kaksi entistä moninkertaista US-mestaria Booker T ja Chris Benoit ottelivat siitä, kumpi pääsisi haastamaan nuoren ja ylimielisen Orlando Jordanin brändin kakkosmestaruudesta. Benoit voitti ottelun, minkä jälkeen hän oli tehnyt useaan kertaan selväksi, että Jordanin aivan liian pitkään jatkunut tuurilla hankittu mestaruuskausi tulisi päätökseen TGABissa.

Ei, tämä ei ole tosiaan se kuuluisa Benoit vs. Jordan -ottelu, joka on vasta tulossa. Sen sijaan tämä oli ihan oikea 15-minuuttinen intenssiivinen painiottelu - eikä ollenkaan huono sellainen. Benoit teki kyllä jälleen kerran kaikkensa repiäkseen heikomman vastustajan kanssa mahdollisimman hyvän ottelun, ja lopputulos oli varsin hyvä pakettiKuva Toki Jordan ei ole mikään toivoton paskasäkki, kuten jo JD:n arvostelussa sanoin, mutta hänen ongelmansa oli juuri kokemattomuus. Teknistä taitoa Jordanilta löytyi, mutta hänellä ei vain ollut kykyä rakentaa pitkä ottelu tai olla edes etäisesti karismaattinen. Ja vaikka Benoit'kaan ei ole mikään karisman keskittymä, oli hän silti tässä ottelussa selvästi valovoimaisempi esiintyminen. No, kokonaisuutena tämä US-mestaruusottelu oli kuitenkin hyvä ja tosiaan poikkeuksellisen stiffiltä ja intensiiviseltä vaikuttava taistelu. Molemmat mäiskivät toisiaan ihan tosissaan, viskoivat toisiaan rajuilla heitoilla ja ottivat kovaa bumppia. Ottelun rakennekin toimi ihan hyvin, kun Jordan teloi tehokkaasti Benoit'n olkapäätä, vaikka hetkittäin tuo työstäminen tuntui vähän tylsältä. Ei tässä siis mistään varsinaisesta mestariteoksesta puhuta, mutta kuitenkin varsin toimivasta kamppailusta, joka taatusti nosti US-vyön arvoa.
*** (14:23)

Kuva Kuva
Muhammad Hassan w/ Daivari & Hassan's sympathizers vs. The Undertaker - World Heavyweight Title Shot
No niin, sitten tämä ottelu, josta kirjoittaminen näin foorumin suurimpana Hassan-markkina on todella vaikeaa. Oikeastaan kaikkein olennaisimmat näkemykseni koko sopasta kirjoitin Whatin GAB-arvostelun jälkeen, ja halutessaan ne voi lukea tästä. En ala niitä sen kummemmin tässä enää toistamaan, vaan tyydyn toteamaan, että Hassan oli aivan loistava hahmo ja että hänen katoamisensa WWE:stä tämän jälkeen oli yksi pahimmista iskuista minulle painifanina. Hassanin ja WM:n jälkeen hetken aikaa lomailleen Takerin feud oli alkanut yksinkertaisesti siitä, kun Hassan oli draftattu Smackdowniin. Managerinsa Daivarin kanssa Hassan alkoi haastaa riitaa Takerin kanssa, ja lopulta GM Teddy Long määräsi ppv:hen näiden välille ottelun, jonka voittajasta tulisi World Heavyweight -mestaruuden ykköshaastaja. Dirt sheetihän kertoivat, että alkuperäisten suunnitelmien mukaan Hassanin oli tarkoitus voittaa tämä ottelu ja mahdollisesti jopa mestaruus Batistalta SummerSlamissa.

Kaikki kuitenkin muuttui 7.7.2005 lähetetyssä Smackdownissa. Kokonaisuudesta voi syyttää käsikirjoittajia, amerikkalaista patriotismia ja järjetöntä arabivihaa tai yleistä kukkahattutäteilyä, mutta minä syytän ajoitusta. Jos joku ei siis vielä tiedä, tuon viikon Smackdownissa (joka oli nauhoitettu saman viikon maanantaina 4.7.) nähtiin angle, jossa Takerin seistessä kehässä Hassan ilmestyi rampille ja kävi sitten rukoilemaan polvilleen. Samalla hetkellä takahuoneista paikalle ryntäsi viisi terroristin näköiseksi puettua heppua kommandopipot päässään. Nämä terroristit (tai kuten ppv:ssä sanottiin: sympatisoijat) kävivät brutaalisti UT:n kimppuun ja kuristivat häntä pianonkielellä samalla kun Hassan seurasi tilannetta sisääntulorampilta. Tämä oli sinänsä aika radikaali käännös Hassanin hahmoon, joka oli tähän asti nimenomaan puhunut amerikanarabien puolesta ja syyttänyt amerikkalaisia siitä, että he pitivät kaikkia arabeja terroristeina. Syyksi teolleen Hassan oli selittänyt sen, ettei hän enää jaksanut yleisön ennakkoluuloja. Angle olisi varmasti herättänyt jonkinlaista pahennusta Jenkeissä muutenkin, mutta se ei varmaan olisi ollut kovin suuri katastrofi, ellei vain pari tuntia ennen SD:n lähetystä Lontoossa olisi tapahtunut yksi 2000-luvun pahimmista terrori-iskuista. WWE ei yksinkertaisesti ehtinyt tehdä enää mitään pari päivää aiemmin nauhoitetulla aineistolle, joten käytännössä he lähettivät terrori-iskupäivänä oman versionsa terrori-iskusta. Tavallaan siis ymmärrän, miksi tästä syntyi järkyttävä mediakohu. Sen otti kaikkein rajuimmin SD:n tuolloinen lähetyskanava UPN, joka yksinkertaisesti ilmoitti, ettei haluaisi Hassanin esiintyvän enää ikinä UPN:n lähetyksissä. Vaikka WWE yritti vielä kaikkensa ja nauhoitti Hassanin kanssa muun muassa seuraavassa lähetyksessä promon, ei UPN sallinut, että Hassanista näytetään enää mitään materiaalia. Niinpä koko UT:n ja Hassanin feud kuoli, ja heti tämän ppv:n jälkeen Hassan ja Daivari lähetettiin OVW:hen. Hassan irtisanoutui syyskuussa, eikä häntä nähty painimaailmassa enää ikinä. Karu tarina. Ottelua ennen nähtiin muuten tosi hyytävä videopaketti, jossa nämä kaikki kielletyt materiaalit näytettiin vielä kerran, kun siihen oli mahdollisuus.

Suurin osa faneista varmaan tiesi, että tämä jäisi Hassanin viimeiseksi WWE-esiintymiseksi (katsomossa oli muun muassa "UPN fears Hassan" -kyltti). Niinpä WWE:kään ei edes yrittänyt rakentaa tästä mitään tasaväkistä taistelua. Eipä siinä olisi ollut kayfabenkaan puolesta mitään hyötyä, kun Hassan ei olisi hyötynyt enää UT:ltä saadulta overiudesta mitään. Niinpä suurimman osan ottelusta Taker riepoteli Hassania, ja Hassan pääsi otteluun mukaan vain silloin, kun hänen terroristikaverinsa onnistuivat sekaantumisessa ja käänsivät ottelun hetkeksi Hassanin eduksi. Painilliselta anniltaan tämä sekaantumissekoiluottelun ja squashin yhdistelmä oli aika vaisu, mutta tunnelma oli ottelussa kyllä kova, ja sekä Hassan että UT hoitivat osuutensa niin kunniakkaasti, että oli tämä omalla tavallaan ihan ikimuistoinen farewell-ottelu. Erityisesti ottelun jälkeinen arabien tuhoaminen oli pirun nätti. Ensin Undertaker räsäytti Daivarin selostuspöydän alarakennelmasta läpi, ja sen jälkeen nähtiin klassikoksi jäänyt Hassanin paiskaaminen Last Ridellä sisääntulorampilta alas. Upea spotti kieltämättä. Otteluna varsin harmillinen. Toisessa todellisuudessa tasaväkisellä Hassan vs. UT:llä olisi voinut olla mahdollisuuksia vaikka mihin.
** (8:04)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker (Chokeslam)
Kuva Kuva
Mexicools (Crazy & Psicosis & Guerrera) vs. blue World order (Nova & Stevie & Meanie)
Sitten vähän toisenlaisiin tunnelmiin. Pian ONS:n jälkeen sekä Psicosis että Super Crazy tekivät pysyvät sopimukset WWE:n kanssa, ja samaan aikaan WWE oli saanut neuvoteltua sopimuksen myös Juventud Guerreran kanssa. Kun WWE:llä oli kasassa kolme ehkä kovinta ja parhaiten amerikkalaisen yleisön tuntemaa indy-luchapainijaa, päättivät he iskeä nämä kolme yhteen. Varsin nerokas idea. Crazy, Psicosis ja Guerrera tekivätkin vakuuttavan debyytin kesäkuun lopussa, kun he saapuivat ringsidellä ajettavilla ruohonleikkureilla ja keskeyttivät Paul Londonin ja Chavo Guerreron välisen Cruiserweight-mestaruusottelun. Kolmikko pieksi molemmat painijat, minkä jälkeen he alkoivat syyttää kaikkia amerikkalaisia siitä, kuinka he pitivät latinoja automaattisesti vessanpesijöinä tai uima-altaan putsaajina. Crazy, Psicosis ja Guerrera lupasivat osoittaa, että he olisivat jotain aivan muuta. Tämän jälkeen he ilmoittivat, että heitä kutsuttaisiin Mexicooleiksi. Seuraavilla viikoilla Mexicools jatkoi sekaantumistaan otteluihin. Lopulta tästä sai tarpeekseen bWo, joka oli saanut ONS:n jälkeen aikaiseksi pienen reunionin, kun Blue Meanie oli saanut WWE-sopimuksen JBL-selkkauksen takia. Niinpä myös Mike Bucci luopui hetkeksi Simon Dean -gimmickistään ja lähti Hollywood Novana johtamaan taistelua Mexicoolseja vastaan, koska bWo:n mukaan he olivat alkuperäinen "We're taking over" -porukka. Täytyy myöntää, etten olisi ikinä uskonut näkeväni tällaista ottelua WWE:n ppv:ssä.

Välipalaotteluna tämä Mexicoolsien ja bWo:n välinen koitos hoiti tehtävänsä juuri niin hyvin kuin tarvitsikin. GABin tapahtumat tässä kohtaa liikkuivat aika syvissä vesissä (ensin terroristeja ja Hassanin lähes tulkoon murhaaminen, seuraavaksi Eddien ja Mysterion sairas kuvio), joten väliin tarvittiin sopivaa hölmöilyä. Onneksi WWE oli tässä vaiheessa Smackdownin puolella päässyt siihen, ettei huumoriosuuden tarvinnut olla painillisesti täyttä kuraa, vaan sen sijaan saimme nauttia aivan äskettäin WWE-debyyttinsä tehneen Mexicools-porukan ensimmäisestä ppv-esiintymisestä ja vieläpä omaa kaikkien aikojen suosikkistableani bWo:ta vastaan. Mahtavaa, että Novakin pääsi vaihteeksi vetämään Simon Dean -roolin sijaan illan Hollywood Novana. No, otteluna tämä oli sen verran lyhyt ja buukattu tosiaan enemmän humoristisesti, että ei tästä mitään superottelua saatu aikaan, vaikka näin perhanan lahjakkailla painijoilla (pois laskien Blue Meanie) olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan ollut mahdollisuuksia ihan mihin saakka tahansa. Nyt saimme nauttia lyhyestä ja vauhdikkaasta mäiskinnästä, jossa erityisesti Mexicoolsit väläyttivät muutaman näyttävän spotin. Ei moitittavaa.
** (4:53)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Mexicools (Psicosis pinned Stevie after a Guillotine Leg Drop)
Kuva Kuva
Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio w/ Dominic
Eddien ja Reyn intenssiivinen ja äärimmäisen henkilökohtainen feud oli alkanut yksinkertaisesti siitä, että Guerrero ei kestänyt sitä, ettei hän pystynyt päihittämään Mysteriota kehässä. Nyt feud oli kuitenkin saavuttanut jo aivan uuden tason, enkä ollut ollenkaan varma siitä, oliko tuo taso hyvä. Kesäkuun lopussa Eddie nimittäin näytti SD:n lähetyksessä videopätkän, jossa hän vieraili Mysterion 8-vuotiaan pojan Dominicin päiväkodissa. Mysterion poika Dominic oli innoissaan siitä, kuinka tämän "Uncle Eddie" oli tullut käymään hänen luonaan. Guerrero kysyi Dominicilta, tykkääkö tämä iltasaduista, ja Dominic kertoi rakastavansa niitä. Niinpä Guerrero lupasi kertoa tälle iltasadun, jollaista hän ei ollut ikinä kuullut... Tuota "iltasatua" ei kuitenkaan kuultu vielä tuolloin, koska Mysterio keskeytti Guerreron. Hän selvästi tiesi, mistä iltasadusta Eddie oikein puhui, ja niinpä Rey aneli, ettei tämä ikinä kertoisi tuota salaisuutta Dominicille. Nyt Eddie oli henkisesti täysin Reyn niskan päällä, ja niinpä hän pystyi seuraavina viikkoina kiristämään Mysteriota tekemään mitä tahansa, kuten painimaan hänen joukkueparinaan MNM:ää vastaan mestaruusottelussa. Lopulta ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Eddien oma vaimo Vickie Guerrero teki WWE-debyyttinsä keskeyttämällä Eddien promon ja käskemällä Eddietä lopettamaan kiristyksen: Vickien mukaan Rey oli hyvä mies, eikä ansainnut Eddien sairaita mind gameseja. Eddie hääti kylmästi perheensä paikalta, ja lisäsi hänen ja Reyn väliseen otteluun stipulaation. Jos Eddie voittaisi, hän kertoisi salaisuuden kaikille. Lisäksi Eddie vaati, että Dominic saapuisi katsomaan ottelua ringsidelle.

Vieläkään eivät päässeet Eddie ja Rey sille huippuluokan ottelun tasolle, mutta eiköhän tuo tilaisuus vihdoin koita SummerSlamissa, jos muistini ei aivan täysin väärässä ole. Oli kyllä sinänsä harmi, että WWE tarjoili neljässä Smackdownin ppv:ssä peräkkäin Mysterio vs. Guerrero -ottelun tapaisen klassikon, mutta kahdessa niistä (Judgment Day ja tämä) piti keskittyä niin sataprosenttisesti siihen "tarinan kertomiseen" ja juonikuvion edistämiseen, että varsinainen paini unohtui osittain samalla. Se on aika harmi, koska parhaat ottelut nimenomaan kertovat samaan aikaan huikean tarinan ja ovat silti törkeän kovia painillisia otteluita. Näissä kohtaamisissa Mysterio ja Guerrero oli ilmeisesti ohjeistettu edistämään niin raskaasti näitä juonikuviollisia osuuksia, että se sitten tosiaan vei jo huomiota otteluiden toimivuudelta. Todella harmi, koska Rey ja Eddie tosiaan pystyivät aivan huikeisiin otteluihin. No, kaikesta kritiikistä huolimatta tässä toki nähtiin juonikuvioiden edistämisen lisäksi paljon hienoa painia, näyttäviä liikkeitä ja hienoja hetkiä. Kokonaisuutena ottelu oli oikein hieno paketti, ja kieltämättä siinä oli pirusti tunnetta mukana. Niinpä tämä oli heikkouksistaan huolimatta illan paras ottelu tähän mennessä, mutta parempaankin vain olisi mahdollisuuksia. Hauskana sivuhuomiona mainittakoon, että nyt 10 vuotta myöhemmin Dominic Gutierrez on tosiaan 18-vuotias jenkkifutiksen pelaaja, jolla on oma Facebook-sivunsa.
***½ (15:39)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (Crucifix Pin)
Kuva Kuva
Melina vs. Torrie Wilson - Special Referee: Candice Michelle - Bra & Panties Match
Vielä ennen Main Eventia oli vuorossa todellinen paininäytös. Suuren feudin tarina alkoi siitä, kun Melina haukkui Torrieta backstagella has beeniksi ja sanoi, että ketään ei kiinnostaisi enää Wilsonin katselu, kun Melina oli vienyt tämän spotlightin. Wilson ei tietenkään näistä kommenteista pitänyt, vaan hän haastoi Melinan otteluun ppv:hen. Eikä suinkaan mihin tahansa otteluun vaan Bra & Panties -kohtaamiseen. Melina suostui, mutta vakuutti jo etukäteen, ettei kukaan tulisi näkemään häntä alusvaatteisillaan. Ottelun erikoistuomariksi lisättiin ppv-debyyttinsä tässä tekevä Candice Michelle, jonka WWE oli palkannut vuoden 2004 lopulla. Mallin töillä huomiota kerännyt Candice oli tähän mennessä pyörinyt varsin mitäänsanomattomissa kuvioissa ja kerännyt huomiota lähinnä upealla ulkonäöllään. Sama meininki jatkui myös sen jälkeen, kun hänet treidattiin Raw'sta Smackdowniin.

Michael Cole ja Tazz sanoivat tätä ottelun aikana poikkeuksellisen fyysiseksi Bra & Panties Matchiksi, ja kieltämättä minun täytyy olla hieman samaa mieltä selostuskaksikon kanssa. En tiedä, johtuiko se sitten ihan oikeasti painitaitoisen diivan (Melina) läsnäolosta vai mistä, mutta Torrie Wilsonkin intoutui tekemään pitkästä aikaa taas jotain oikeita painiliikkeitä. Melina puolestaan viskoi Wilsonia parikin kertaa oikeasti näyttävästi pitkin kehää ja näytti muutenkin ottelussa vaaralliselta. Näistä aikamoisista kehuista huolimatta tämä oli painillisesti toki 90-prosenttisesti täyttä kuraa, jossa keskityttiin naisten vaatteiden poisrepimiseen, mutta olen nähnyt vielä paljon huonompiakin Bra & Panties -tyylisiä otteluita tämän pitkän projektin historiassa. Siitäkään huolimatta tämä ei missään tapauksessa ansaitse enempää kuin yhden tähden, koska ei tässä nähty kuin tosiaan ihan pari oikeaa painiliikettä, mutta Melinalle pitää antaa silti kehuja siitä, että WWE-uransa alussa hän oli oikeasti vakuuttava.
* (3:53)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Melina
Kuva Kuva
Batista (c) vs. JBL - World Heavyweight Championship
Kesäkuun viimeisessä Smackdownissa nähtiin tosiaan kuuden miehen ottelu, jonka voittajasta oli tarkoitus tulla Smackdownin uusi päämestari, niin sanottu Smackdown Champion. Sellaista SD tosiaan tarvitsi, koska WWE-mestari John Cena oli draftattu Raw'hon. JBL voitti tuon ottelun, mutta hänen mestaruusjuhlansa päättyivät lyhyeen, kun Teddy Long saapui paikalle ja ilmoitti, ettei uudelle mestarille olisi enää tarvetta - koska World Heavyweight -mestari Batista oli juuri siirtynyt Smackdowniin. Lohdutukseksi Long kuitenkin antoi JBL:lle ykköshaastajan aseman, mutta JBL ei tietenkään ollut tästä tyytyväinen. Sen sijaan hän julisti viikkojen ajan, kuinka häntä oli kusetettu tässä tilanteessa ja kuinka hän ansaitsisi olla SD:n ykkösnimi Batistan sijaan. Batista puolestaan luotti sanojen sijaan tekoihin. "Animal" muun muassa nöyryytti JBL:ää aiheuttamalla tälle tappion Blue Meanieta vastaan ja pieksemällä tämän apulaisen Orlando Jordanin. Viimein ppv:tä edeltävässä Smackdownissa JBL saapui areenalle Uncle Samiksi pukeutuneena. Bradshaw ilmoitti, että The Great American Bashissa hän osoittaisi olevansa todellinen amerikkalainen sankari ja voittavansa hänelle kuuluvan mestaruuden itselleen. Batista vastasi tähän saapumalla paikalle ja pieksemällä JBL:n.

Itse asiassa täytyy todeta odottaneeni etukäteen, että Batistan ja JBL:n välinen ottelu voisi olla paljon huonompikin kuin mitä tämä loppujen lopuksi oli. Pahimmillaan Daven ja Bradshaw'n kohtaaminen olisi ollut laiskaa brawlausta ilman edes minkäänlaista yritystä saada aikaan kunnollista painiottelua. Nyt kuitenkin erityisesti ottelun alkupuolella Batista ja JBL vetivät varsin kunnioitettavan suorituksen: molemmat liikkuivat kokoonsa nähden hämmästyttävän nopeasti, tarjoilivat vuorotellen räjähtäviä power-liikkeitä ja saivat ottelun muutenkin näyttämään intenssiiviseltä brawlilta. Erityisesti ringsidellä nähty raju tappelu selostuspöydän ja turva-aitausten ympäristössä oli oikeasti hoidettu paljon parempi kuin suurin osa TNA:n ringsidebrawlauksista. Sitten kuitenkin JBL:ltä ja Batistalta ilmeisesti loppui mehut, ja meille tarjoiltiin liian pitkä resthold-vaihe. Siitäkin osa tosin saatiin vielä pelastettua ihan ok:lla lopputappelulla, mutta ikävä kyllä ottelun lopetus oli buukkauksellisesti niin typerä, että ei tämä nyt ihan mukavaa parempi ollut kovasta yrityksestä huolimatta.
**½ (19:47)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL (via DQ; Batista retained the World Heavyweight Championship)
*** Eddie Guerrero
** Rey Mysterio
* Muhammad Hassan

Kokonaisarvio The Great American Bashista: Kuten WWE:n perinteisiin kuuluu, GAB ei tosiaan kuulunut vuoden vahvimpiin tapahtumiin. Onneksi mukana oli sentään Eddien ja Mysterion hieno ottelu, koska ilman sitä tämä olisi ollut todella heikko suoritus. Toisaalta Mysterion ja Eddienkin otteita oli nähty vuoden 2005 aikana niin monta kertaa, että ilman Hassanin jäähyväisiä ja huikeaa viimeistä spottia tämä olisi ollut täysin unohdettava ppv. Toisaalta mitään ihan järkyttävää kuraakaan ei tässä ollut (poisluettuna Bra & Panties), joten ei tämä Kehnoa huonompi ppv ole. Vuoden huonoin WWE-show silti.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Lockdown - Hyvä
5. WWE Royal Rumble - Hyvä
6. TNA No Surrender - Hyvä
---------------
7. TNA Final Resolution - Ok
8. WWE Judgment Day - Ok
9. TNA Against All Odds - Ok
10. WWE Backlash - Ok
11. TNA Slamiversary - Ok
---------------
12. WWE New Year's Revolution - Kehno
13. WWE No Way Out - Kehno
14. TNA Hard Justice - Kehno
15. WWE The Great American Bash - Kehno
---------------
16. TNA Destination X - Surkea

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8620
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Su 03.05.2015 15:50

Olikos siitä Hassanista juttua joku aika tuon jälkeen että painihommat jäivät kokonaan sen vuoksi että vähän leipiintyi koko touhuun? Olisihan kaverilla varmasti töitä ollut vaikka TNA:ssa, koska taitavasta kaverista oli kuitenkin kyse. Yksi virkistävimpiä hahmoja 2000-luvn alussa WWE:ssä.

Daivarihan taisi pyöriä jonkin aikaa WWE:ssä vielä tuon jälkeenkin.
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Ahma
Viestit: 317
Liittynyt: Ti 18.11.2003 14:05
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ahma » Su 03.05.2015 16:07

Eikös Daivari ainaki Kurt Anglen managerina ollu jossain vaiheessa?
It's clobberin' time

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 03.05.2015 18:06

Ahma kirjoitti:Eikös Daivari ainaki Kurt Anglen managerina ollu jossain vaiheessa?
Ja GREAT KHALIN.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 03.05.2015 18:27

The Blasterpiece kirjoitti:
Ahma kirjoitti:Eikös Daivari ainaki Kurt Anglen managerina ollu jossain vaiheessa?
Ja GREAT KHALIN.
Unohtamatta

Kuva

Migu.22
Viestit: 730
Liittynyt: Ti 03.05.2005 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Migu.22 » Su 03.05.2015 18:44

DeadManWalking kirjoitti:Olikos siitä Hassanista juttua joku aika tuon jälkeen että painihommat jäivät kokonaan sen vuoksi että vähän leipiintyi koko touhuun?
No en kyllä ihmettele jos "leipiintyi", mikäli on yhtään uskominen niihin syrjintä-/kiusaamisjuttuihin joita herra joutui kuuleman mukaan kohtaamaan. Shane Helms(?) taisi muunmuassa tarinoida siitä, kuinka Hassan oli ryhmähenkeä parantaakseen ostanut baarissa kierroksen kaikille, josta seurasi se että kaikki muut painijat olivat yksi toisensa perään kaataneet saamansa juomat lattialle. Muutenkin oli vissiin melko hostiili ilmapiiri Hassania kohtaan.
\____0___/

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 03.05.2015 21:12

Joo. Ei toi WWE:n pukukoppimeininki hirveän hyvältä työympäristöltä ole oikein vaikuttanut..
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 03.05.2015 21:13

Migu.22 kirjoitti:
DeadManWalking kirjoitti:Olikos siitä Hassanista juttua joku aika tuon jälkeen että painihommat jäivät kokonaan sen vuoksi että vähän leipiintyi koko touhuun?
No en kyllä ihmettele jos "leipiintyi", mikäli on yhtään uskominen niihin syrjintä-/kiusaamisjuttuihin joita herra joutui kuuleman mukaan kohtaamaan. Shane Helms(?) taisi muunmuassa tarinoida siitä, kuinka Hassan oli ryhmähenkeä parantaakseen ostanut baarissa kierroksen kaikille, josta seurasi se että kaikki muut painijat olivat yksi toisensa perään kaataneet saamansa juomat lattialle. Muutenkin oli vissiin melko hostiili ilmapiiri Hassania kohtaan.
Hmm, tämä on täysin tuoretta tietoa minulle. Olisi mielenkiintoista lukea tästä enemmänkin, vaikke en voi vättää olevani yhtään yllättynyt. DMW:lle vastauksena, että juuri tuosta kirjoitin silloin Whatin arvosteluun vastauksena tämän:

"...En tosin sitten tiedä, miten paljon Hassanin lopulliseen painimaailmasta poistumiseen vaikutti miehen omakin motivaatio. Hassanin managerina toiminut Daivarihan teki paluun seuraavan vuoden alussa, joten en ymmärrä, mikseikö Hassankin olisi sitä voinut tehdä kohun vaimennettua, jos painimaailmassa pysyminen olisi ollut suurin intohimonsa. Olen kuitenkin aina saanut dirt sheeteistä sen käsityksen, että näin ei Hassanin tapauksessa ollut."

Daivarihan jatkoi WWE:ssä usean vuoden ajan ja (kuten What ehti mainita) siirtyi sitten TNA:han Sheik Abdul Bashirinä.

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 03.05.2015 21:35

Shane Helms puhuu Muhammad Hassanista ja keskustelua aiheesta:

Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 07.05.2015 08:30

Hassan keskustelu on nyt käyty, joten eiköhän siirrytä ajassa eteenpäin pari vuotta.

Kuva
Sunnuntai 18. Marraskuuta 2007
American Airlines Arena, Miami, Florida


Ensimmäinen Survivor Series oteltiin jo vuonna 1987, joten tämä oli jo 21. vuotuinen tapahtuma. Tänäkin vuonna oli luvassa perinteinen eliminointiottelu ja erityisenä vetonaulana Hell in a Cell ottelu Batistan ja Undertakerin välillä. Mukana – totta kai – kaikki kolme brändiä ja sitä myöten selostajia kuusin kappalein.

ECW Championship
The Miz VS. John Morrison VS. CM Punk ©

Miz & Morrison olivat vastoittain voittaneet WWE:n joukkuemestaruudet Matt Hardylta & MVP:ltä. Se ei heille riittänyt, sillä kumpikin halusi kovasti myös ECW:n mestariksi. Joten olikin aiheellista esittää se perinteinen kysymys: kestäisikö ystävyys vai veisikö ahneus voiton?

Ottelu oli lyhyempi kuin odotin, mutta se oli oikeastaan vaan hyvä asia. Nyt se pysyi sellaisena räjähtävän nopeana alusta loppuun, ikään kuin olisi laimennettu versio TNA:n x-divisioonasta. Nämä CM Punkin vuoden 2007 matsit eivät ole olleet niin hyviä kuin miehen myöhemmän uran perusteella saattaisi olettaa. Tämä oli kuitenkin jo parempaa kuin monet hänen aiemmista ppv esiintymisistään. Mukava aloitus tapahtumalle.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:59
Voittaja: CM Punk (Go To Sleep)

Arvosana: ***


Ten Diva Tag Team Match
Beth Phoenix, Layla, Jillian, Victoria & Melina VS. Torrie, Michelle McCool, Kelly Kelly, Maria & Mickie James

Survivor Series rakentui alun alkaen isojen joukkuematsien varaan. Tämä jatkoi perinnettä. Poikkeuksena se, että tässä voitto ratkesi jo ensimmäisellä ratkaisusuorituksella.

Ilkeä arvostelija sanoisi, että täytematsi ja sitähän tämä tietysti olikin. Toisaalta ihan näppärä tapa saada monelle ppv aikaa ja sopihan tämä teemaan. Noin muuten jäihän tämän anti todella laihaksi. Parhaiten mieleen jäi se, kun Melina epäonnistui sisääntulon koreografiaan kuuluvassa spagaatissaan.
Spoiler: näytä
Kesto: 4:43
Voittajat: Mickie & kumppanit

Arvosana: *



World Tag Team Championship
Cody Rhodes & Hardcore Holly VS. Cade & Murdoch ©

Kesän aikana isänsä siivellä WWE:hen lennähtänyt Cody Rhodes oli alkuhuuman jälkeen vajonnut massaan ja hieman vaikutti ettei hänen varalleen ole mitään suuria suunnitelmia. Niinpä hänet iskettiin joukkueeksi kokeneen Hardcore Hollyn kanssa. Veteraanin ja märkäkorvan joukkue olikin syksyn edetessä esiintynyt yhä paremmin ja napsinut voittoja tililleen. Niiden myötä he olivat ansainneet mahdollisuuden otella joukkuevöistä.

HC Hollyn & Codyn parittaminen joukkueeksi suorastaan huutaa: ”kun ei kokouksessa muutakaan keksitty.” Suuremmin en tästä tiimistä vakuuttunut ollut. Cade & Murdoch puolestaan iskivät huomattavasti paremmin, siinä oli sitä jotain. Hieman tylsänpuoleinen tämä ottelu kieltämättä oli. Liveyleisö tuntui olevan samaa mieltä. Matsin aikana oli todella hiljaista. Ilmeisesti oli niin, että HC Holly & Cody eivät olleet mitään yleisöä sytyttäviä hyviksiä ja toisaalta ei haluttu myöskään kannustaa Cadea & Murdochia. Tasapaksuksi pökäleeksi jäi, vaikka muutama ihan kiva spotti nähtiinkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 7:19
Voittajat: Cade & Murdoch

Arvosana: **


Traditional Survivor Series Match
Team Umaga (Mr. Kennedy, Finlay, Big Daddy V & MVP) VS. Team HHH (Kane, Rey Mysterio, Jeff Hardy)

Nimikko-ottelun pariin. Syksyn riitapukarit Triple H & Umaga olivat joukkueidensa kapteeneja ja heidän lisäkseen pienempiä jänniteitä oli moneen suuntaan. Huomionarvoista oli, että HHH:n joukkue joutui aloittamaan ottelun vajaamiehisenä. Tähän syyllinen oli MVP. Edellisessä Smackdownissa hän oli vihdoin paljastanut todellisen luonteensa ja telonut Matt Hardyn polven pahanpäiväisesti. Tämän vuoksi ei ollut toivoakaan, että Matt pystyisi otteluun osallistumaan.

Tämän vuoden painoksessa näitä eliminaatiomatseja ei ollut kuin tämä yksi ja se oli hyvä ratkaisu. Tähän pystyttiin lataamaan isot nimet ja antaa rutkasti aikaa. Tämä olikin kaikin puolin todella viihdyttävä ja ottelijat (BDV:tä lukuun ottamatta) varsin mielenkiintoisia. Plussaa oli myös se, että ottelu eteni loogisesti eikä sellaisia useamman miehen nopeita perättäisiä eliminointeja nähty. Kolme kantavaa hahmoa olivat HHH, Jeff Hardy ja Umaga, mikä tuntui varsin hyvältä ratkaisulta. Ihan sille parhaalle huipputasolle ei päästy, mutta yhtä kaikki, erittäin viihdyttävä ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 22:11
Voittajat: Team HHH (Hardy & HHH survived)

Arvosana: *** ½


Singles Match
The Great Khali VS. Hornswoggle w./ Vince & Shane McMahon

Elettiin sitä hassua aikaa, kun Hornswoggle oli paljastunut Vince McMahon aviottomaksi äpäräpojaksi. Tuolimies oli tästä häpeissään ja halusi päästä kääpiöstä eroon. Sen vuoksi Vince järjesti ”pojalleen” ylivoimaisia haasteita ja naamioi kaiken vaan isälliseksi rakkaudeksi. ”Tough Love.” Niinpä ihan oikeasti saimme todistaa tätä kääpiön ja jättiläisen ottelua. Yllättävää oli, että myös Shane McMahon oli saapunut kannustamaan ”puoliveljeään” ja teki ensimmäisen ppv esiintymisensä reiluun vuoteen.

Koko juonikuvio oli jonkun sairaan mielikuvituksen sairas vitsi. Kuin myös tämä ottelu. Toisaalta tämä sopi välipalaksi ison joukkuematsien ja seuraavana tulevan mestaruusmatsin väliin. Olihan tämä täysin selkeä nollan tähden ottelu, mutta jätän arvostelematta. Sen verran harmiton ja lyhyt, että ei kokonaisuutta pilannut.
Spoiler: näytä
Kesto: 3:16
Voittaja: Khali diskauksella (Finlay saapui auttamaan Hornswogglea)

Arvosana: -


WWE Championship
Shawn Michaels VS. Randy Orton ©

Kolme viikkoa aiemmin Cyber Sundayssa kaksikko otteli mainion WWE mestaruusmatsin. Se päättyi kollektiivisen pettymykseen kun Orton valitsi pelkurimaisen tien ja hankki tahallisen diskauksen. Tämä antoi jatkoaikaa mestaruuskaudelle, mutta oli selvää että revanssi oli edessä. Tähän liittyi kaksi stipulaatiota. Ensinnäkin Orton häviäisi mestaruuden diskauksella. Toinen stipulaatio kosketti Michaelsia. Sweet Chin Musicin käyttäminen aiheuttaisi automaattisen diskauksen ja tappion.

Ottelun tarina oli se, että Michaels etsiskeli vaihtoehtoisia tapoja voittaa kun hänen parhain aseensa oli mustalla listalla. Ilmeisesti Shawn kävi mielessään takavuosien ikävimpiä omia kokemuksiaan, koska hän piinasi Ortonia tutuilla sidonnoilla. Sharpshooterilla, Crossfacella ja Ankle Lockilla. Juuri tällaiset pienet asiat tekivät Michaelsista suuren. Oli piristävää nähdä pientä uutta miehen normaalin liikesetin ulkopuolelta. Orton esiintyi myös edukseen ja hänestä oikein huokui kuinka mies oli koko ajan kasvamassa WWE mestarin saappaisiin. Mainio mestaruusottelu, mutta ihan siitä kirkkaimmasta huipputasosta silti jäätiin. Erityisplussaa näppärästä loppuspotista.
Spoiler: näytä
Kesto: 17:51
Voittaja: Orton (RKO)

Arvosana: *** ½


World Heavyweight Championship (Hell in a Cell)
Batista © VS. The Undertaker

Tämä oli päätepiste koko vuoden jatkuneelle vihanpidolle. Keväällä Undertaker oli niskan päällä, mutta viimeksi Cyber Sundayssa Batista selätti Undertakerin puhtaasti voimapommilla. Lopullinen paremmuus oli edelleen ratkaisematta. Jotta mitään ei jäisi epäselväksi oli ottelumuotona rajuin mahdollinen: häkkihelvetti. Kaiken keskiössä oli tietenkin raskaansarjan mestaruus, josta olikin taisteltu aina näiden miesten kohdatessa. Tämä oli Undertakerille kahdeksas ja Batistalle toinen HiaC ottelu.

Ottelupari myös vaatii stipulaatiota. Kaksikko oli kohdannut viimeisen 8kk aikana niin usein, että tokkopa tavalliseen yksilömatsiin olisi enää uusia jekkuja löytynyt. Häkki avasi paljon mahdollisuuksia. Tämän kohdalla täytyy sanoa, että sain mitä tilasin. Kummatkin vuosivat rajusti verta, portaita, pöytiä ja tuoleja käytettiin siekailematta. Ottelu oli hyvin brutaali, sellaista lajia joka 2010-luvun WWE:ssä kuoli sukupuuttoon. Tuohon päälle kun lisää miesten perussettien näyttävät voimaliikkeet niin johan oli kasassa maittava mättö. Syy miksi tämä ei nouse ihan eliittimatsien joukkoon löytyy ajoittaisesta hitaudesta ja tietystä ennalta-arvattavuudesta. Nuo eivät kuitenkaan paljoa häirinneet ja samalla tämä oli paras WHC-matsi pitkään aikaan. Ottelun lopetus myös herätti mielenkiintoisia kysymyksiä lähitulevaisuudesta.
Spoiler: näytä
Kesto: 21:26
Voittaja: Batista (Edge hyökkäsi Undertakerin kimppuun)

Arvosana: ****



*** Undertaker
** Batista
* Shawn Michaels


Yhteenveto: Ei hassumpi kokonaisuus. Olihan tässä tietysti tylsä naisten ottelu ja Khalin sekä Hornswogglen typerä vitsimatsi, mutta paljon myös hyvääkin. Eliminaatio-ottelu oli hyvä ja päämestaruusmatsit todella hyviä. Olihan tämä nyt paljon miellyttävämpää katseltavaa kuin keskikesän kamalat tapahtumat, vaikka parannettavaakin toki jäi.

Pähkinänkuorispoilerit
Miz VS. Morrison VS. Punk (7:59) ***
Ten Diva Tag Match (4:43) *
HC Holly & Cody VS. Cade & Murdoch (7:19) **
Team Umaga VS. Team HHH (22:11) *** ½
Khali VS. Hornswoggle (3:16) N/A
Orton VS. Michaels (17:51) *** ½
Batista VS. Undertaker (21:26) **** (illan paras)



Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2. TNA - Bound For Glory 3,33
3 WWE - Backlash 3,13
4 TNA - Victory Road 3,09
5 WWE - WrestleMania XXIII 2,97

6 TNA - Lockdown 2,94
7 TNA - No Surrender 2,88
8 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
9. WWE - Survivor Series 2,83
10 TNA - Sacrifice 2,81

11 WWE - Cyber Sunday 2,79
12 TNA - Genesis 2,78
13 TNA – Final Resolution 2,71
14 TNA - Destination X 2,56 / WWE - No Mercy 2,56
15 WWE - Great American Bash 2,50

16 WWE - Unforgiven 2,44
17 TNA - Hard Justice 2,39
18 TNA - Slammiversary 2,28
19 TNA - Against All Odds 2,25
20 WWE - SummerSlam 2,22

21 WWE - Vengeance 2,14
22 WWE - No Way Out 2,13
23 WWE - Judgment Day 2,00
24 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
5. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / No Mercy

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » La 09.05.2015 22:10

Se olisi sitten WWF:n vuosi 1996 paketissa tämän arvostelun jälkeen! Tämän jälkeen on jossain vaiheessa tulossa vielä Vuoden parhaimmat/paskimmat-postaus, ja sitten jossain vaiheessa jatkan vuoteen 1997 (kunhan WWE Networkiin tulis noi vuoden 1997 Raw't..). Kommentit arvosteluista ja raporteista on enemmän kuin tervetulleita. :)

-----

Survivor Series 1996 oli ja meni. Seuraavana päivänä oli jälleen Raw’n vuoro. Raw alkoi Stone Cold Steve Austinin ja Mankindin ottelulla, mikä oli aika poikkeuksellista, koska kumpikin olivat vielä tässä vaiheessa pahiksia. Mankind itseasiassa hyökkäsi Austinin kimppuun takaapäin jo silloin, kun Austin oli vasta kehään tulossa. Ottelu kesti reilun kymmenen minuutin, kunnes Mankindin apulainen The Executioner tuli apuun ja tuomari diskasi Mankindin. Steve Austinin avuksi tuli The Undertaker, joka sai häädettyä Mankindin ja Executionerin pois paikalta. Austin kuitenkin päätti pyykkinarulla heittää auttajansa pois kehästä. Tästä Taker ei luonnollisesti tykännyt, joten hän tuli takaisin kehään, mutta tällä kertaa Austin pakeni pois.

Seuraavaksi Sunny esitteli entisen suojattinsa Faarooqin kehään. Faarooq on siis tässä jossain viime aikoina muuttunut gladiaattorista Nation of Dominationin johtajaksi. Nation of Domination oli ryhmä, joka oli ottanut vaikutteita Nation of Islamista ja Mustista Panttereista. Tässä vaiheessa NOD:iin kuului vain Faarooq, asianajaja Clarence Mason ja muutama räppäri, jotka räppäsivät Faarooqin sisääntulomusiikin aikana. Entinen IC-mestari, Ahmed Johnson, oli katsomossa seuraamassa. Ja Faarooqilla oli matsi siis Savio Vegaa vastaan. Ottelun jälkeen Ahmed Johnson juoksi katsomosta kehään, hääti Nation of Dominationin paikalta ja huudatti yleisöä.

Doug Furnas & Philip LaFon tekivät voitokkaan WWF-debyyttinsä Survivor Seriesissä. Tässä Raw’ssa heillä oli ottelu Leif Cassidya ja… Bob Hollya vastaan! Ilmeisesti The New Rockersin toinen osapuoli Marty Jannetty oli lähtenyt WWF:stä Survivor Seriesin jälkeen, joten Cassidyn joukkuekaverina olikin ”NASCAR-kuski” Bob Holly. Tämä ottelu oli jakson viimeinen, mutta ottelun jälkeen oli vielä yksi haastattelu. Jim Ross haastatteli uutta WWF-mestaria Sycho Sidiä pikaisesti kehässä. Sycho Sid sanoi (tai Sidin tapauksessa voi sanoa, että ’huusi’) olevansa valmis kohtaamaan ihan milloin vaan uudestaan Shawn Michaelsin. Sid lähetti myös terveiset ykköshaastaja Bret Hartille. Ei siinä sen kummempaa. Melko tylsä jakso oli taas…

Kuva
WWF:n uusi mestari - Sycho Sid

-----

Seuraava alkoi veljesten välisellä ottelulla, kun Bret Hart kohtasi Owen Hartin. Kyseessä oli Bret Hartin ensimmäinen ottelu Raw’ssa yli puoleen vuoteen. Ihan mukavaa painiahan tämä oli. Bret Hart oli jo tekemässä Sharpshooteria veljelleen, kun yhtäkkiä Stone Cold Steve Austin hyökkäsi tuolin kanssa kehään. Steve Austin löi tuolilla Bretiä ja sen jälkeen yritti Owenin avustuksella rikkoa Bretin jalan tuolin kanssa. Sitten kehään tulikin Owen Hartin joukkuekaveri The British Bulldog, jonka mielestä nyt mentiin liian pitkälle. Lopulta Steve Austin löi myös Bulldogia tuolilla. Tämän jälkeen oli The Executionerin ja Freddie Joe Floydin ottelu, mikä ei onneksi mikään pitkä ollut..

Tässä välissä oltiin satelliitin kautta yhteyksissä San Antonioon. Sycho Sidin kameraiskusta toipuva José Lothario ja entinen mestari Shawn Michaels olivat haastateltavana. Tässä välissä on varmaan hyvä avautua tapauksesta José Lothario. Olen ymmärtänyt, että tämä Michaelsin mentori tuotiin kuvioihin mukaan, jotta Shawn Michaelsista saataisiin sympaattisempi tapaus. Michaelshan oli luonut uraa viime vuosina pahiksena, mutta nyt hänen piti olla firman ykkösnaama. José Lothario treenaamassa Michaelsia Wrestlemaniaan oli vielä ihan ok, mutta en nyt olettanut, että se s****na koko vuoden olisi kuvioissa mukana. Tuntui ihan turhalta lisältä. Ehkä vuoden paras José Lothario –hetki onkin ollut se, kun edellisessä PPV:ssä Sycho Sid löi tätä kameralla ja yleisökin vain hurrasi Sidille. Lotharion mukana olo on kyllä ollut yksi hämmentävin juttu WWF:ssä. Itseasiassa, olen ymmärtänyt jopa asian niin, että Shawn Michaelskaan ei oikeasti ideasta pitänyt ja kohtelikin mentoriaan huhupuheiden mukaan paskasti takahuoneessa tuolloin 90-luvulla.

Kuva
Shawn Michaels ja José Lothario haastateltavana.

WWF:n uusi babyface Rocky Maivia kohtasi amerikanitalialaisen Salvatore Sinceren. Rocky tietysti voitti. Ottelun aikana selostamossa oli vierailemassa jälleen Sunny, joka on kiinnostunut manageroimaan Rockya. Illan päätti Marc Meron ja Billy Gunnin ottelu. Billy Gunn on nyt ilmeisesti siis lopullisesti mennyt välirikkoon veljensä Bartin kanssa. Vierailevana kommentaattorina oli IC-mestari Hunter Hearst Helmsley, joka ottelun lopussa menikin häiritsemään Meron tyttöystävää Sablea. Tästä Mero ei luonnollisesti tykännyt, ja miehet ajautuivat tappeluun. Ottelu päättyi diskaukseen. Billy Gunn ja HHH hakkasivat Meroa kehässä, kunnes Jake ”The Snake” Roberts tuli Meron apuun. Olen tässä miettinyt, että kuinkakohan moni ottelu Raw’ssa on vuonna 1996 päättynyt diskaukseen? Tuntuu, että suurin osa otteluista päättyy aina diskaukseen.

-----

Sitten ollaankin jo joulukuun puolella. Joulukuun ensimmäinen Raw alkoi Flash Funkin ja The Goonin välisellä ottelulla. Goonia ei olekaan vähään aikaan (onneksi) nähty. Funk esitti taas hienoja otteita, mutta aika yhdentekevä matsihan tämä oli. Toisena otteluna oli ”Dieselin” ja Phineas I. Godwinnin välinen ottelu. Ei yllättänyt yhtään, että kesken ottelun ”Razor Ramon” tuli häiriköimään. Turha ottelu oli tämä, ja seuraavaksi oli lisää tarjolla, kun ”Real Double J” Jesse James (grafiikoissa oli typo, kun luki Jesse Jammes) otteli Justin Bradshawia vastaan.

Kuva
The Goon vs Flash Funk

Shawn Michaels oli jälleen haastateltavana. Tälläkään kertaa hän ei ollut paikalla, vaan nyt hän oli WWF:n studiolla. Jotain turhaa paskaa se selitti José Lothariosta. Ennen illan viimeistä ottelua näytettiin Englannin hulinoita, sillä edellisellä viikolla WWF oli käynyt Englannissa.

Illan päätti tag team –ottelu, joka oli viime jakson lopulle jatkoa. Marc Mero ja Jake ”The Snake” Roberts kohtasivat Hunter Hearst Helmsleyn ja Billy Gunnin muodostaman joukkueen. Olin niin turhautunut jakson aikaisemmasta annista, että tämä ottelu tuli vähän skippaillen katsottua.

-----

Ja sitten VIIMEISEEN Rawiin ennen vuoden viimeistä PPV:tä. Jakson alussa oli kahden mestarin koitos, kun hallitseva WWF:n mestari Sycho Sid otteli Intercontinental-mestari Hunter Hearst Helmsleytä vastaan. Ottelussa ei ollut panoksena kummankaan mestaruus. Seuraavaksi oli Goldustin ja Bart Gunnin välinen ottelu. Goldust voitti ottelun, ja matsin jälkeen paikalle tuli Bartin veli Billy Gunn. Billy haukkui veljeään ja sanoi, että hän (Billy) oli syy, minkä takia he voittivat kolmesti Tag Team –mestaruuden. Bart Gunn tokeni, löi veljeään ja Billy päätti juosta karkuun.

Viikko aikaisemmin Justin Bradshaw voitti Jesse Jamesin managerinsa Uncle Zebekiahin avulla. Tällä kertaa ”Real Double J” Jesse James (TAAS grafiikoissa luki Jesse Jammes!) kohtasi Justin Bradshaw’n… ja Uncle Zebekiahin! Eli kyseessä oli tällä kertaa handicap-ottelu. Tällä kertaa Jesse James onnistui voittamaan, mutta ottelun ratkaisu meni ohi, kun olin hakemassa fasupaloja juuri sillä aikaa keittiöstä. Ottelun jälkeen Bradshaw hermostui managerilleen, teki tälle Clothesline From Hellin ja ”polttomerkkasi” tälle JB:n käteen.

Ykköshaastaja Bret Hart oli kehässä Jim Rossin haastateltavana. Bret Hart uhoili tulevansa taas WWF:n mestariksi. Haastattelu oli hyvin lyhyt. Sen jälkeen päästinkin jo illan päättävään otteluun, jossa kohtasivat jälleen kerran toisensa The Undertaker ja Mankind. Tällä kertaa ottelumuotona oli No Holds Barred, eli ei diskauksia eikä uloslaskuja. The Executioner tuli ottelun alussa häiriköimään, mutta aika nopeasti Taker hoiti hänet pois paikalta. Lopulta Undertaker voitti ottelun. Ottelun jälkeen kuitenkin iski jälleen Teloittaja, joka pisti Undertakerin nukutusotteeseen. Tähän päättyi Raw, ja seuraavaksi sitten vuoden viimeinen PPV – It’s Time!

Kuva
Undertaker tekemässä Mankindille HAUTAKIVI-ISKUA!

-----

Kuva
WWF In Your House 12: It’s Time

Vuoden viimeisenä PPV:nä on 12. In Your House, jonka lisänimenä on It’s Time. Lisänimi on tietysti ottanut vaikutteita Vaderista, mikä onkin hauska fakta, sillä Vader ei loukkaantumisen takia itse tässä PPV:ssä edes esiinny. It’s Time järjestettiin 15. joulukuuta vuonna 1996. Tapahtuma käytiin West Palm Beachilla, Floridassa. Selostajina jälleen tuttuun tapaan kolmikko Vince McMahon, Jerry ”The King” Lawler ja Jim Ross.

Kuva
Leif Cassidy vs Flash Funk

Mielenkiintoiset nimet valittu ensimmäiseen otteluun. Survivor Seriesin jälkeen Leif Cassidy oli alkanut painimaan yksin, kun joukkuekaverinsa Marty Jannetty oli jättänyt WWF:n. Flash Funk puolestaan debytoi Survivor Seriesissä. Sellainen mielenkiintoinen juttu vielä, että ECW:llä ja WWF:llähän oli tähän aikaan diili painijoista, kun Vince McMahon tuki ECW:tä taloudellisesti. Diiliin kuului se, että Flash Funk (eli 2 Cold Scorpio) siirtyi WWF:ään ja Leif Cassidy (Al Snow) tulee tässä jossain vaiheessa puolestaan siirtymään ECW:n puolelle.

Mitään juonikuviota näillä kahdella ei tietääkseni ollut, mutta odotin kuitenkin ihan hyvää ottelua. Pakko sanoa, että vähän petyin. Alkupuoli oli aika tylsää vääntämistä ja vähän Funk botchailikin. Loppua kohden meno parani, ja etenkin Flash Funk esitti varsin näyttävää menoa kehässä. En ihan tälle ottelulle syttynyt. Mukava matsi, mutta ei tästä hirveästi jälkipolville jää kerrottavaa ja varmasti olisi voinut olla vielä parempikin ottelu.

*** (10:34)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Flash Funk

Funk teki Cassidylle komean 450 Splashin ja selätti tämän.
Kuva
Owen Hart & The British Bulldog © w/Clarence Mason vs “Razor Ramon” & “Diesel”

Owen Hart ja The British Bulldog ovat nyt jonkun aikaa pitäneet hallussaan Tag Team –mestaruuksia. Syytä en tiedä, että miksi nyt heidän haastajiksi olivat nousseet feikkihahmot Razor Ramon ja Diesel. Minun mielestäni loogisempi vaihtoehto haastajiksi olisivat olleet esimerkiksi Doug Furnas ja Philip LaFon, jotka päihittävät hallitsevat mestarit Survivor Seriesissä. Ottelun kumpikin joukkue siis pahiksia, vaikka British Bulldog onkin alkanut näyttämään vähän jo hyveellisempiä piirteitä, mikä on pieniä jännitteitäkin tuonut ehkä jopa joukkueeseen.

Ottelun alussa kaksi meksikolaisen AAA-promootion maskipäistä painijaa – Pierroth ja Cibernético – kävivät kehän vieressä hämmentämässä ottelijoita. Nopeasti he poistuivat paikalta, mutta heidän jälkeen paikalle saapuikin Stone Cold Steve Austin, jonka kanssa British Bulldogilla on ollut ongelmia. Bulldog hyökkäsi Austinin kimppuun, WWF:n henkilöstö tuli miesten väliin ja vasta sitten ottelu oikeastaan kunnolla käynnistyi. Ottelu oli ihan ok. Ei tämäkään ottelu mikään ihmeellinen ollut, mutta paljon heikompia tag team –otteluita on tämän vuoden aikana nähty. Kukaan ei ottelussa varsinaisesti loistanut ottelussa, mutta jokainen hoiti hommansa. Tykkäsin myös lopetuksesta.

**½ (10:45)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat ja edelleen WWF Tag Team –mestarit: Owen Hart & The British Bulldog

Fake Razor Ramon yritti tehdä Bulldogille Razor’s Edgeä, mutta Owen Hart tuli pelastamaan Bulldogin ja potkaisi Spinning Heel Kickillä Razoria. British Bulldog rullasi Fake Razorin, ja näin mestaruus säilyä Owenin ja Bulldogin joukkueella yhä. Ottelun jälkeen Steve Austin hyökkäsi taas British Bulldogin kimppuun.
Tässä välissä kehään tuli Vince McMahonin haastateltavaksi Ahmed Johnson, joka oli jo useamman kuukauden ollut loukkaantumisen takia sivussa. Johnson on kuitenkin tekemässä paluuta kehään, sillä hän ottelee seuraavassa PPV:ssä – tammikuun Royal Rumblessa. Ahmed Johnsonin hirveän mikkityöskentelyn keskeyttää Nation of Domination, joka ilmestyy katsomoon. Nation of Dominationiin kuului tässä vaiheessa Faarooq, asianajaja Clarence Mason, pari räppäriä/henkivartijaa/mitälie ja uutena vahvistuksena näemmä Crush. Nation of Domination muistetaan parhaiten mustien jenginä, mutta eihän se tosiaan aina näin ollut, kun mm. Crushkin on kuulunut tähän.

Kuva
Hunter Hearst Helmsley © vs Marc Mero w/Sable – WWF Intercontinental –mestaruusottelu

Ensimmäisenä on mainittava se, että HHH:n kehääntulomusiikiksi oli vaihtunut Beethovenin Ode to Joy!

Nämä miehethän ovat feudanneet jo Marc Meron debyytistä (Wretlemania XII), mutta Hunter Hearst Helmsleyn hölmöilyjen takia tämä feudi unohdettiin joksikin aikaa ja loppuvuodesta tämä taas herätettiin. Nyt mukana on panoksena vielä HHH:n Intercontinental-mestaruus, jonka Helmsley onnistui Mr. Perfectin avulla kusettamaan Merolta.

Pidin miesten edellisestä PPV-väännöstä (In Your House 8), ja sanoisin, että tämä oli vielä parempi ottelu. Mero oli jälleen hyvin näyttävä kehässä, mutta pakko myös kehua Helmsleytä, jonka otteet kehässä olivat ehdottomasti paremmat kuin kertaakaan aikaisemmin tämän vuoden aikana. Helmsley toimi pahisroolissaan loistavasti. Ottelun lopetus voi varmaan jakaa mielipiteitä, mutta minun mielestäni se oli ihan mielenkiintoinen käänne.

***½ (14:03)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Marc Mero (uloslaskulla)

Hunter Hearst Helmsley siis säilytti mestaruutensa, koska mestaruus ei vaihdu uloslaskulla. Ottelun lopussa kumpikin mies oli kehän ulkopuolella, kun yhtäkkiä Goldust (?!?) tuli paikalle, otti IC-vyön ja löi tällä Marc Meroa. Sen jälkeen hän löi vielä Helmsleytäkin! Tuomari alkoi laskemaan, kun kumpikin painija oli kehän ulkopuolella ja ysin kohdalla Mero onnistui pääsemään kehään.

Matsin jälkeen Mero haki HHH:n kehään ja teki tälle Shooting Star Pressin. Sen jälkeen Mero poistui Sablen kanssa juhlien paikalta. HHH:n poistuessa hyökkää Goldust jälleen tämän kimppuun.
Kuva
The Executioner w/Paul Mankind vs The Undertaker – Armageddon-ottelu

Teloittaja teki debyyttinsä Buried Alivessa auttaessaan Mankindia hautaamaan Undertakeria. Sen jälkeen Executioner on useamman kerran hyökännyt Undertakerin kimppuun. Missään vaiheessa en kuitenkaan ole ymmärtänyt, että mikä idea tässä hahmossa oli. Undertaker kyllä saa aina nämä paskimmat ja oudoimmat gimmickin omaavat painijat vastaansa.

Ottelu ei ollut ihan tavallinen, vaan kyseessä oli Armageddon-matsi. Se tarkoitti sitä, että ottelussa ei ole diskauksia tai uloslaskua. Lisäksi selätyksen tai luovutuksen jälkeen tuomarin pitää laskea vielä kymmeneen aivan kuten Last Man Standing –matseissa tai nyrkkeilyotteluissa. Ottelu muuttui hyvin äkkiä handicap-otteluksi, kun Mankind tuli paikalle auttamaan The Executioneria. Sitten tapahtui jotain ihan outoa. Yhtäkkiä paikalle tuli joukko naurettavilta näyttäviä vartijoita, jotka alkavat pistämään Mankindille pakkopaitaa. Takerin ja Executionerin ”ottelu” siirtyi takahuoneisiin, ja enemmän tunnuttiin näyttävän Mankindin sitomista pakkopaitaa. Yhtäkkiä näytetään, kun Executioner tippuu jotain mäkeä pitkin veteen ja vähän myöhemmin miehet palaavat kehään. Eihän tämä mikään kunnollinen ottelu ollut, mutta ei läheskään kamalinta roskaa, mitä on tämän vuoden aikana näkynyt. Oli tässä ainakin yksi juttu, josta pidin paljon! Se kun Undertaker heitteli Executioneria In Your House –lavasteiden läpi!

** (11:31)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Undertaker

Undertaker teki HAUTAKIVI-ISKUN, selätti Teloittajan ja tuomari laski vielä kymmeneen..
Kuva
Sycho Sid vs Bret Hart – WWF-mestaruusottelu

Ennen ottelua vierailevaksi kommentaattoriksi liittyy Shawn Michaels, joka menetti mestaruuden Sidille Survivor Seriesissä ja kohtaa tämän ottelun voittajan Royal Rumblessa. Sid nousi siis Survivor Seriesissä mestariksi ja Bret Hart puolestaan ykköshaastajaksi. Mitään kummempaa tarinaa tässä ei ollut takana, vaan Sidillä oli edelleen feudi Michaelsin kanssa kesken.

SurSerissä Michaelsin ja Sidin matsi oli yllättävän kova. Bret Hart pystyy lähes kenestä vain repimään huippuottelun, mutta valitettavasti tästä ei kuitenkaan tullut lähellekään niin kovaa ottelua kuin Sid-Michaels. Syytän sitä, että tässä ei ollut minkäänlaista tarinaa takana ja sen takia tämä ottelu tuntui ihan joltain Raw’n matsilta. Kesken matsin muuten Steve Austin hyökkäsi taas Bret Hartin kimppuun, mutta sitten paikalle tuli British Bulldog ja Owen Hart keskeyttämään Austinin. Tämä olikin ehkä loppua lukuunottamatta matsin mielenkiintoisin hetki. Eihän tämä missään nimessä huono ottelu ollut, mutta tänä vuonna vaan on ollut mestaruusotteluissa todella kova taso.

*** (17:03)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: Sycho Sid

Sid käy tönimässä Michaelsia kehän ulkopuolella ja palaa kehään. Sid Irish Whippaa Bretin köysiä kohti, kun Michaels on samalla nousemassa kehään. Bret tietysti törmää Michaelsiin, Michaels lentää ulos ja Sid pääsee tekemään Hartille Powerbombin. 1..2..3. Sid on edelleen mestari. Ottelun jälkeen tappiosta raivostunut Bret Hart hyökkää Michaelsin kimppuun.
-----

Eihän tämä vuoden viimeinen PPV valitettavasti hirveän hyvä ollut. Eka ottelu oli ihan ok ja mestaruusmatsi oli vain ihan ok. Paras matsi oli Intercontinental-mestaruusottelu. PPV:n paskinta puolestaan oli Undertaker-Executioner-ottelu, mutta ei sekään niin kamalan surkeata ollut, mitä vähän pelkäsin. Vuoden parhaimman PPV:n jälkeen nähtiinkin sitten yksi vuoden heikoimmista PPV:istä. It’s Time on niukasti tyydyttävän puolella.

-----
In Your House 12:n tähdet:
*** Marc Mero
** Bret Hart
* Flash Funk
-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
Survivor Series
King of the Ring
Ok
In Your House 11: Buried Alive
Wrestlemania XII
In Your House 8: Beware of Dog
Summerslam
In Your House 6: Rage in the Cage
Tyydyttävä
Royal Rumble
In Your House 7: Good Friends, Better Enemies
In Your House 10: Mind Games
In Your House 12: It’s Time
Huono
In Your House 9: International Incident
-----
Tähtipörssi:
1. Shawn Michaels 21
2. Bret Hart 11
3. The Ringmaster/Steve Austin 7
4. Mankind 6
5. Owen Hart 5
5. The Undertaker 5
7. The British Bulldog 4
7. Marc Mero 4
9. Diesel 3
10. Savio Vega 2
10. Vader 2
12. Razor Ramon 1
12. Flash Funk 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Griffin
Viestit: 1097
Liittynyt: Ti 30.09.2008 17:39

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Griffin » Su 10.05.2015 16:07

Hyvää settiä, kaikilta! Nämä ovat hyvin mielenkiintoista luettavaa. Etenkin vanhat tapahtumat sekä TNA, jota en ole seurannut koskaan. 2000-luvun WWE myöskin nostalgiansa takia ja vanhojen muisteluna.

Palaankin nopeasti case-Hassaniin; Eikö tätä SD-segmenttiä nähty Subilla vai miksen muista moista?

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 10.05.2015 16:33

Ei näkynyt Euroopan ja Australian lähetyksissä, vaan oli editoitu pois.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 10.05.2015 16:53

Kuva
SACRIFICE 2005

TNA eli Slammiversaryn jälkeen aikamoista välivaihetta. Firman tv-diili oli päättynyt juuri ennen Slammiversarya, ja nyt viikottaiset Impactit lähetettiin ainoastaan netissä TNA:n kotisivuilla. Myös buukkauksellisesti elettiin pientä suvantovaihetta, koska Slammiversaryn jälkeen päähuomio oli jo hitaasti alettu suunnata kohti historian ensimmäistä TNA:n WrestleManiaa, eli Bound For Glorya. Tuo tapahtuma koittaisi lokakuussa, joten tämä loppukesän meininki oli vähän sellaista BFG:n build upin odottelua. Välikauden fiilis voimistui entisestään, kun Sacrificen pre show'ssa julistettiin, että TNA oli kovan työnteon päätteeksi saanut solmittua uuden tv-diilin Spike TV:n kanssa ja että Impact alkaisi näkyä Spikellä nimenomaan lokakuussa. Tätä väli-ppv:tä selostivat tietenkin DW ja Professor.

Kuva Kuva
Diamonds In The Rough (Diamond & Skipper & Young) vs. Sonjay Dutt & Chris Sabin & Shark Boy
Simon Diamond oli saanut rekrytoityä uuteen hylkiöistä koostuvaan porukkaansa David Youngin lisäksi nyt myös Elix Skipperin, jonka ura oli ollut aikamoisella tuuliajolla sen jälkeen, kun Skipper oli hävinnyt entiselle Triple X -parilleen Christopher Danielsille Lockdownissa. Samalla porukka oli saanut virallisen nimen: Diamonds In The Rough. Liityttyään Diamondin porukkaan Skipper oli myös kääntynyt takaisin heeliksi, mikä tuntui sopivan Prime Timella huomattavasti paremmin kuin väkinäinen face-rooli. Kuluneen kuukauden aikana Diamonds In The Rough olikin kerännyt muutamia merkittäviä voittoja: Simonin porukka oli muun muassa voittanut America's Most Wantedin, tosin Team Canadan avustuksella. Nyt heel-kolmikko kohtasi varsin fillerimäisessä openerissa kolme X-Divarilaista, joilla ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Sabin toimi ilmeisesti jonkinlaisena tuon porukan johtajana.

Jälleen TNA aloitti ihan kivalla openerilla. Ei millään tavalla erityisen hyvällä tai mieleenpainuvalla, mutta kuitenkin ihan kivalla. Kai pitää olla siis tyytyväinen siihen, että asiat voisivat olla huonomminkin. Tässäkin ottelussa suurin tähti oli Chris Sabin, joka painii kieltämättä aika eri luokassa kuin suuri osa muista ottelun ikuisista midcardereista. Sabin on kuitenkin ollut suurimman osan urallaan TNA:n X-Divisioonan tärkeimpiä nimiä, ja edes näinä suvantovaiheinaan hän ei vetänyt yhtään huonompia suorituksia kehässä. Toki myös muun muassa Dutt, Diamond ja Skipper hoitivat osuutensa varsin kunniakkaasti, mutta ei sitten sen enempää silti. Kokonaisuutena tätä ottelua vaivasi juuri se, että mitään kovin erikoista ei tapahtunut. Ihan vauhdikasta painia, ihan näyttäviä liikkeitä ja ihan toimiva kokonaisuus. Ei silti mitään kummoista tarinaa, ikimuistoisia hetkiä tai säväyttävää lopputaistelua. Yhteenvetona siis unohdettava mutta ihan kiva opener.
**½ (7:21)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Sonjay Dutt & Chris Sabin & Shark Boy (Sabin pinned Skipper with a Hurracanrana)
Kuva Kuva
Alex Shelley vs. Shocker
Alex Shelley oli tehnyt TNA-comebackinsa Slammiversaryssa, jolloin hän oli kohdannut TNA:n ykkös-luchadoren Shockerin tasaväkisessä ja hyvin teknisessä X-Divisioonan ottelussa. Shocker oli vienyt tuolloin voiton niukasti, mutta Shelley ei ollut tuota tappiota sulattanut. Lopulta Shelley sai uuden mahdollisuuden Shockerin päihittämiseen, kun miehet kohtasivat toisensa Super X Cup -turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Tällä kertaa tasaväkisen ottelun voitti Shelley. Miesten välisessä kamppailussa tilanne oli siis 1-1, ja kun kumpikin oli edelleen sitä mieltä, että pystyisi koska tahansa päihittämään toisen, oli ppv:hen buukattava niin sanottu Rubber Match. Tämän ottelun lopputulos ratkaisisi viimein Shelleyn ja Shockerin välisen kiistattoman paremmuuden.

Shelley ja Shocker jatkavat sillä samalla viihdyttävällä linjalla, jolla he aloittivat jo Slammiversaryssa. Kieltämättä TNA oli löytänyt tästä kaksikosta erittäin toimivan otteluparin, jonka puhtaasti keskinäiseen paremmuuteen keskittyvä painillinen feud oli juuri sopiva lisä X-Divarin alakorttiin. Itse asiassa tätä Shelleyn ja Shockerin ottelua olisi katsonut pidempäänkin, koska nyt tällaisenä alle 10-minuuttisena kohtaamisena tämä tuntui jäävän hieman harmillisesti kesken. Siitäkin huolimatta ottelu oli jälleen Slammiversary-tapaan hyvä alakortin X-Divarin mittelö. Juuri tällaisia katsoo mielellään enemmänkin. Varsinkin kun sekä Shocker että Shelley tuntuvat motivoituneelta näyttämään parasta osaamistaan. Verrattuna Slammiversaryn otteluun tässä oli vähän vähemmän teknistä painia (tosin Shockerin lukot olivat pirun näyttäviä) ja enemän vauhdikasta high flyingia. Kokonaisuutena kuitenkin aika lailla yhtä vahva suoritus. Lisää tätä.
*** (8:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Alex Shelley (Roll up with feet on the ropes)
Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Lance Hoyt
Viime kuussa Abyss oli taistellut Ravenia vastaan NWA World Heavyweight -mestaruudesta, mutta tuo ottelu oli lopulta päättynyt Abyssin tappioon. Uuden managerinsa James Mitchellin kanssa liikkuva monsteri Abyss ei ollut ottanut tuota tappiota kovin hyvin, vaan seuraavissa Impacteissa hän oli tuhonnut täysin yksi toisensa perään satunnaisesti valitsimiaan painijoita. Kukaan ei ollut pystynyt asetuttamaan Abyssia vastaan, kunnes Abyss valitsi uhrikseen TNA:n fanikunnan kulttisuosikin Lance Hoytin. Se oli virhe, koska kovassa nosteessa oleva Hoyt ei niin vain suostunut satunnaisen uhrin rooliin. Sen sijaan Hoyt asettui Abyssia vastaan ja kävi seuraavalla viikolla Abyssin kimppuun. James Mitchell yritti selittää Hoytille, että Abyssin hyökkäyksessä ei ollut mitään henkilökohtaista, mutta Hoytia ei tällainen selittely kiinnostanut. Niinpä kaksi isokokoista brawleria otti yhteen Impactissa, ja sen jälkeen Mitchell ilmoitti, että Hoyt itse oli tehnyt hyökkäyksellään tästä feudista henkilökohtaisen. Nyt siitä ei olisi enää mahdollista perääntyä.

Oho, tämähän oli positiivinen yllätys! Etukäteen ajattelin, että Abyss ja Hoyt rymistelisivät parhaimmillaan ihan ok:n brawlin, joka luultavasti päättyisi vielä aika nopeasti. Sen sijaan näille kahdelle korstolle annettiin ihan kunnolla aikaa, ja lopputuloksena oli oikeasti hyvä painiottelu. Ennen kaikkea pitää nostaa hattua Hoytille, joka todellakin teki tässä ottelussa kaiken mahdollisen. Hoyt oli selvästi päättänyt, että ottelu Abyssia vastaan olisi hänen näytönpaikkansa TNA:n buukkaajille. Niinpä Hoytilta nähtiin muun muassa Slingshot Crossbody kehästä ulos, tavallistakin näyttävämpi Moonsault ja perhanan hieno Shane McMahonin Coast to Coast -tyylinen loikka, jolla Hoyt iski terästuolin suoraan Abyssin päähän. Toki Abyss hoiti myös oman osuutensa varsin moitteettomasti: Abyss oli tosiaan tässä vaiheessa uraansa vielä paljon ketterämpi ja taitavampi kuin myöhemmin urallaan, joten Hoytin tapaisen hyvän vastustajan kanssa Abysskin sai helposti aikaan hyvän ottelun. Myös tunnelma oli ihan kohdillaan, ja ottelussa oli jopa vähän jännitystä, joten kokonaisuutena oli oikein toimiva paketti.
*** (9:09)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Black Hole Slam)
KuvaKuva
Kip James & Monty Brown vs. 3 Live Kru (Konnan & Killings) - Special Referee: BG James
Hoh hoijaa, mitäköhän tästä paikallaan junnaavasta 3LK vs. Kip James (& Monty Brown) -feudista pitäisi oikein sanoa? Viime ppv:ssä nähdyn ottelun lopussa BG James ilmestyi ringsidellä ihmettelemään kavereidensa ja entisen joukkueparinsa tappelua, mutta ei edelleenkään puuttunut tilanteeseen vaan tyytyi seuraamaan sitä sivusta. Nyt BG:n oli kuitenkin pakko osallistua toimintaan, koska kukaan TNA:n tuomareista ei enää suostunut tuomaroimaan tätä 3LK:n ja James & Brownin uusintaottelua. Tuomareiden kieltäytyminen ei johtunut siitä, että koko feud ja kaikki sen ottelut olivat täyttä kuraa, vaikka minä olisin kelpuuttanut senkin syyn. Oikea syy oli se, että 3LK:n ja Kip Jamesin välienselvittelyissä oli viime aikoina niitattu niin paljon tuomareita kanveesiin, että työturvallisuuteensa vedoten he eivät enää halunneet ottaa uusintaottelua tuomaroitavakseen. Niinpä mestaruuskomitean puheenjohtaja Larry Zbyszko määräsi hommaan BG Jamesi, jotta vihdoin saataisiin selville myös se, kenen puolella BG oikein on.

Oikeasti, minulla ei ole enää paljon mitään uutta sanottavaa tästä feudista tai varsinkaan tämän nelikon kohtaamisista. Viime ottelussa oli No DQ -stipulaatio, mutta tässä ei ollut edes sitä. Toisaalta viime ottelussa minua jopa ihan pikkaisen harmitti se, kuinka vähän aikaa Monty Brownin ja Ron Killingsin ihan lupaava yhteenotto sai (toisaalta taas harmitti se, kuinka paljon liikaa aikaa Outlaw'n ja Konnanin kamala könyäminen sai). No, tällä kertaa tämän ottelun aivan kiistatta ainoat mielenkiintoiset painijat Brown ja Killings pääsivät painimaan keskenään vähän enemmän kuin No Surrenderissa, minkä ansiosta tämä ei ollut ihan täyttä paskaa vaan tasoltaan suurin piirtein samanlainen kuin NS:n ottelu. Outlaw'n ja Konnanin hieromista oli vähän vähemmän kuin NS:ssä mutta vastapainona BG Jamesin typerää pyörittelyä oli taas aivan liikaa. Summa summarum: huono ottelu, jonka Killings ja Brown pelastivat täydeltä kuralta.
*½ (7:45)
Voittajat:
Spoiler: näytä
3 Live Kru (Konnan pinned James after hitting him with a steel chair)
Kuva Kuva
Christopher Daniels vs. Austin Aries
TNA:n X-Divisioonan mestari Christopher Daniels oli kuluneiden kuukausien aikana päihittänyt kaikki vastustajat, joita hänen tielleen oli asetettu. Viikko Sacrificen jälkeen hän ohittaisi Petey Williamsin tekemän ennätyksen ja nousisi näin ollen TNA:n historian pitkäaikaisimmaksi X-Divisioonan mestariksi. Ennätyksen rikkoutuminen oli käytännössä varmaa sen takia, että tällä kertaa Danielsin ei tarvinnut puolustaa mestaruuttaan. Painimaan hän kuitenkin pääsi, mutta kyseessä oli varsin poikkeuksellinen ottelu. Näihin aikoihin TNA ja ROH tekivät tosiaan tiivistä yhteistyötä, ja suuri osa TNA:n tähdistä (mm. Daniels, Joe ja Styles) painivat myös ROHissa. TNA puolestaan hyödynsi tasaisesti ROHin uusia tähtiä, ja nyt oli kyseessä todellinen yleisön herkkupala. Ennen tätä ppv:tä katsojat olivat nimittäin saaneet äänestää, kenet nelikosta Austin Aries, Roderick Strong, Jay Lethal ja Matt Sydal he haluaisivat nähdä painimassa ppv:ssä Christopher Danielsia vastaan. Aries voitti äänestyksen ylivoimaisesti, ja näin ollen tämän ajan yksi suurimmista indytähdistä teki tässä ppv:ssä TNA-debyyttinsä. Daniels oli julistanut ennen ottelua, että hän tuhoaisi Ariesin täysin.

Aikaa alle 10 minuuttia, mutta silti aivan perhanan tykki suoritus. Vaikka arvosana onkin sama kuin monilla muilla Danielsin mestaruuskauden otteluissa, tässä oli nyt sellaista tulisuutta ja yllättävyyttä, mitä olen kaivannut pitkään. Ongelma olikin tällä kertaa buukkauksessa: Ariesille ja Danielsille olisi pitänyt antaa vähintään 5 minuuttia lisää aikaa, niin olisi puhuttu jo takuuvarmasta huippuottelusta. Erityisesti Aries oli aivan liekeissä, ja miksipä ei olisi ollut? Mies pääsee TNA-debyytissään räjäyttämään heti potin X-Divarin mestarin kanssa. Toki oli vähän harmi, ettei TNA sitten ollut voinut buukata tätä mestaruusotteluksi, koska sellainen tietty nimellinen jännitys puuttui, kun kyseessä oli vain näytöskohtaaminen. Joka tapauksessa Aries veti kyllä debyyttinsä juuri niin lapaan kuin vain kuuluu, eikä X-Divarin mestarin työskentelyssä ollut edelleenkään mitään moitittavaa. Hienoa TNA. Lisää Ariesin otteluita, niin pysymme tyytyväisinä.
***½ (9:35)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels (Angel's Wings)
Kuva Kuva
Sean Waltman vs. Jerry Lynn
Tällä ottelulla jos millä oli historiaa. Sean Waltman ja Jerry Lynn olivat nimittäin 1990-luvun alussa (mm. Brian Pillmanin lisäksi) yksiä ensimmäisiä pohjoisamerikkalaisia painijoita, jotka toivat pienikokoisten ja nopeiden cruiserweightien lucha-tyylisen painin Pohjois-Amerikan suurpromootioihin. Aivan uransa alkuaikoina Lynn ja Waltman olivat painineet tiiviisti yhdessä ja toimineet jopa joukkueina, mutta sen jälkeen elämä oli kuljettanut heidät aivan eri suuntiin, eivätkä he olleet kohdanneet toisiaan ennen kuin vasta nyt. Jerry Lynn oli tosiaan tehnyt paluunsa hieman ennen No Surrenderia tuomaroidakseen entisten ystävien AJ Stylesin ja Sean Waltmanin välisen ottelussa. Tuon ottelun lopussa Lynn puuttui Waltmanin likaisiin temppuihin, minkä ansiosta Styles voitti ottelun. Tätä Waltman ei voinut sulattaa, vaan hän kävi röyhkeästi Lynnin kimppuun ja haastoi tämän otteluun Sacrificeen. Lynn suostui kuin suostuikin, mikä tarkoitti sitä, että Jerry ottelisi ensimmäisen ottelunsa noin vuoden tauon jälkeen ppv:ssä omaa pitkäaikaista ystäväänsä vastaan. Nyt oli aika selvittää, kumpi näistä veteraaneista oli todella X-Divisioonan pioneeri.

Huh huh. Ei voi muuta kuin taas kerran nostaa hattua Sean Waltmanille ja pitkästä aikaa tehdä niin myös Jerry Lynnille, joka teki järisyttävän comebackinsa tässä ottelussa. Olisi kai se pitänyt jo uskoa viime kuussa nähdyn Styles vs. Waltmanin jälkeen, että Syxx-Pac oikeasti pystyi TNA:ssa tällä aikakaudella hyviin X-Divari-tyylisiin otteluihin, mutta oletin silti vielä No Surrenderin kohdalla, että kyse oli ennen kaikkea Stylesin hyvyydestä. Nyt en ollut etukäteen lopputuloksesta ollenkaan varma, kun vastassa oli jo kohtuullisen ikääntynyt ja juuri pahasta loukkaantumisesta toipunut Lynn, mutta pelko oli aivan turhaa. Lynnissä ei ollut havaittaivissa pienintäkään ring rustia, vaan sen sijaan äijä painoi kehässä aivan samalla tavalla kuin TNA:n debyytin aikoihin. Waltman puolestaan oli taas kiskaissut työsaappaat jalkaan ja paransi vieläpä otteitaan mitä pidemmälle ottelu eteni. Verrattuna esim. äskeiseen X-Divarin otteluun tässä meno oli tietyllä tavalla paljon hitaampaa eikä ehkä niin näyttävää, mutta toisaalta jokainen spotti merkitsi paljon enemmän. Lisäksi nähtiin muutamia tosi rajuja heittoja, kuten Lynnin Suplex Waltmanille kehästä ulos. Lynn myös myi olkapäävammaansa erinomaisesti, joten tämä ei ollut edes kaukana huippuottelusta. Ainoastaan lopetus jätti hieman laimean fiiliksen. Paremmalla lopetuksella nämä kaksi olisivat voineet yltää neljään tähteen.
***½ (15:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jerry Lynn (Roll up)
Kuva
Kuva
Team Canada vs. America's Most Wanted & The Naturals w/ Jimmy Hart
TNA:n joukkuedivari oli näihin aikoihin varsin stabiilissa tilassa, ja tässä ottelussa olivat mukana kaikki kolme joukkuedivisioonan tärkeintä joukkuetta. Jimmy Hartin manageroima Naturals piti edelleen joukkuevöitä hallussaan, ja heidän kaksi tärkeintä haastajaansa olivat keskinäiseen sopuun päässyt America's Most Wanted ja ilman Scott D'Amorea pärjäilevä Team Canada. Ilman D'Amoreakin kanadalaiset olivat viime aikoina pyrkineet dominoimaan taas koko TNA:n joukkuedivisioonaa, ja niinpä he olivat ottaneet silmätikuikseen sekä AMW:n että Naturalsit. Tämä oli puolestaan johtanut siihen, että keskinäiset vihamiehet AMW ja Naturals olivat ajautuneet tekemään yhteistyötä päihittääkseen kanadalaisporukan. Tässä ppv:ssä AMW ja Naturals joutuivat otelemaan samalla puolella, mikä oli ensimmäinen kerta TNA:n historiassa.

TNA jatkaa tasaisen varmaa suorittamista läpi illan (jos siis idioottimaista 3LK vs. Kip James -höttöä ei nyt edes oteta enää huomioon). Vaikka joukkuekuviot itsessään eivät ole harmillisesti tarjonneet mitään uutta lähes koko vuonna, on otteluiden taso pysynyt silti tasaisen viihdyttävänä. Niistä parhaiden aikojen huippuottelutasosta ollaan toki tultu hieman alaspäin, mutta nyt taas koko Team Canada, AMW ja Naturals vetivät yhdessä perhanan toimivan kahdeksan miehen rymistelyn. Ei mitään ennennäkemätöntä tai muuten käsittämättömän huikeaa, mutta silti kokonaisuutena oikein viihdyttävä taistelu. Lähes tulkoon kaikki pääsivät hallitsemaan ottelua juuri sen verran, että pääsivät näyttämään parasta osaamistaan. Kun tähän vielä lisää pari oikeasti erittäin nättiä spottia, kuten Harrisin Crossbodyn kehästä ulos kaikkien päälle ja Stormin Hip Tossin Williamsille kehästä ulos, oli meillä kasassa juuri sellaista joukkuepainia, jota joukkuemestaruusdivarissa kuuluu olla.
*** (11:11)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Canada (Roode pinned Stevens with a roll up)
Kuva Kuva
Samoa Joe vs. AJ Styles - Super X Cup Tournament Final Match for the TNA X Division Title Shot
Kuluneen kuukauden aikana TNA:n suurin huomio Main Event -kuvioiden ohella oli keskittynyt Super X Cup -turnaukseen, jossa kahdeksan X-Divarin parasta painijaa taisteli turnausmuotoisessa sarjassa huikeasta pokaalista ja ennen kaikkea oikeudesta päästä haastamaan Christopher Daniels X-Divisioonan mestaruudesta syyskuussa järjestettävässä Unbreakable-ppv:ssä. Edelleen TNA:ssa voittamaton Samoa Joe oli päihittänyt aikaisemmilla kierroksilla Sonjay Duttin ja Alex Shelleyn. Hänen vastustajansa ja koko TNA:n X-Divisioonan isähahmo AJ Styles oli puolestaan voittanut Matt Bentleyn ja Petey Williamsin. Ja toden totta nyt nämä kaksi, kenties TNA:n paras painija Styles ja kovimmassa nosteessa oleva tähti Samoa Joe, kohtaisivat ensimmäistä kertaa TNA-urallaan otelussa, jonka voittaja kohtaisi Christopher Danielsin kuukauden päästä. Daniels oli seuraamassa ottelua selostamosta.

Mitäpä tästä voisi sanoa? TNA-historian ensimmäinen ottelu tämän Dream Match -parin kanssa. Täytyy tässä vaiheessa todeta, että olen aina suhtautunut jotenkin nihkeästi Joehen, enkä koskaan oikein innostunut äijästä edes tämän huippuvuosina. En tosin katsonut silloin TNA:ta paljon ollenkaan, mutta tsekkasin silti miehen kaikkein eniten kehutut TNA-ottelut. Silti jotenkin Joesta jäi aina vaisu fiilis. Nyt ensimmäisen kerran tämän projektin ansiosta olen vasta oppinut kunnolla tykkäämään huippuvuosien intenssiivisestä Joesta. Korstosta, joka pystyy kehässä käytännössä ihan samaan kuin kaikki muut X-Divarilaiset mutta vielä paljon enempään. j******ta, kyllä tämä mies on tosiaan parhailta vuosiltaan ansainnut kaiken mahdollisen suitsutuksen. Sitten tästä itse ottelusta: näki selvästi (erityisesti tietenkin lopetuksesta), että TNA ei halunnut pistää kaikkia munia samaan koriin, vaan osa parhaista jutuista säästeltiin vielä tulevia otteluja varten. Silti jo tässäkin sekaannuslopetuksella kaunistellussa 15-minuuttisessa ottelussa Styles ja Joe saivat aikaan aivan kirkkaasti huippuottelun. Ja samalla kaikille kävi selväksi, että oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan näillä kahdella olisi mahdollisuuksia vielä paljon enempäänkin.
**** (15:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Daniels' interference and Coquina Clutch)
Kuva Kuva
Rhino & Jeff Jarrett vs. Sabu & Raven - No DQ Match
Sitten illan Main Eventiin, joka sekään ei ollut mestaruusottelu, minkä ansiosta tämä oli miesmuistiin ensimmäinen näkemäni ppv, jossa ei ollut yhtään mestaruusottalua. Todellista väli-ppv:n hurmaa. No, se siitä. Jeff Jarrett oli vihdoin palannut takaisin kehätoimintaan No Surrenderin jälkeen. Tuohan ppv päättyi siis järkyttävästi, kun TNA-debyyttinsä tehnyt Rhino ei käynytkään Jarrettin kimppuun vaan liittoutui tämän kanssa. Impactissa Jarrett sitten selitti, että hänen pelkonsa WWE:stä saapuvien tähtien hallinnasta on edelleen todellinen, mutta onneksi hän oli saanut puhuttua Rhinolle "järkeä" ja käännettyä hänet puolelleen. Nyt yhdessä uuden bodyguardinsa kanssa Jarrett kävi tietenkin NWA World Heavyweight -mestari Ravenin kimppuun, koska Jarrett tahtoi takaisin vyön, josta hän oli ollut erossa aivan liian kauan. Mikä parasta, Jarrett oli varma, ettei hylkiömäisellä Ravenilla olisi TNA-rosterissa yhtään ystävää, joka auttaisi häntä taistelussa Jarrettia ja Rhinoa vastaan. Jarrettin aavistus näytti ensin osuvan aivan oikeana, mutta sitten tapahtui jotain: kaikista maailman ihmisistä Ravenin vihamies ja viime vuoden pitkäaikainen feud-kumppani Sabu teki noin tuhannennen TNA-comebackinsa (Sabu oli siis TNA:n Sting ennen Sting-aikakautta) ja pelasti Ravenin hyökkäykseltä. Raven ja Sabu yhdistivät siis voimansa, ja Raven selitti tätä sillä, että toisinaan on käännyttävä vihamiehensä puoleen, jos ystäviä ei enää ole jäljellä. Nyt Raven ja Sabu sitten taistelivat Jarrettia ja Rhinoa vastaan ottelussa, jossa oli kovat panokset. Jos Jarrett selättäisi Ravenin, hän saisi mestaruusottelun Unbreakablessa. Jos Raven selättäisi Jarrettin, tämä ei saisi mestaruusottelua seuraavaan 365 päivään.

Heh, tämä otteluhan muistutti hyvin paljon Rhinon ja Sabun vain pari kuukautta aikaisemmin One Night Standissa käymää 1 on 1 -ottelua. Luultavasti TNA tavoittelikin juuri tuota näpäytystä (ainakin osittain) tällä ottelulla, ja kieltämättä onnistui siinä hyvin. Rhino ja Sabu olivat nimittäin ottelun kaksi isointa onnistujaa. Rhino näytti aivan perhanan hyvältä, ja häneltä myös nähtiin monta ensinnäkin monta rajua power-liikettä ja toiseksikin pari järisyttävää Gorea. Vain Rhinodriver jäi puuttumaan, mikä harmitti hieman. Myös Sabu oli taas elementissään: ei turhia botcheja vaan sen sijaan juuri Sabun tyylille sopivia rämäpäisiä spotteja yhdisteltynä vieläpä pariin oikeasti hienoon Hurracanranaan. Raven hoiti oman osuutensa aika rutiinilla ilman yllätyksiä, ja jopa Jarrett onnistui olemaan siedettävä ottaessaan lähinnä iskuja vastaan ja bleidatessaan varsin miehekkäästi. Kokonaisuutena tämä oli yllättävän toimiva hardcore-tyylinen Main Event, joka oli kokonaisviihdyttävyydeltään aika lailla samaa tasoa kuin NS:n Main Event Ravenin ja Abyssin välillä. Lopussa otteluun sekaantunutta Jeff Hardyakin oli kiva nähdä, vaikka TNA oli kivasti spoilannut miehen comebackin julistamalla, että tätä odotettiin paikalle illan aikana.
*** (16:23)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Rhino & Jeff Jarrett (Rhino pinned Raven after a Gore through a table)
*** Samoa Joe
** AJ Styles
* Jerry Lynn

Kokonaisarvio Sacrificesta: Huolimatta siitä, että tämä tapahtuma oikein huusi väli-ppv:n leimaa itselleen sillä, ettei illan aikana nähty yhtään mestaruusottelua, oli Sacrifice kokonaisuutena hämmästyttävän hyvin onnistunut ppv. Dusty Rhodesin lähdön jälkeinen hyvä putki siis jatkuu - toivottavasti vielä pitkään. Mihinkään supersuoritukseen ei tämä ppv sentään yltänyt, mutta lähes kaikki ottelut olivat vähintään viihdyttäviä, joten kasassa oli helposti Hyvä ppv.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Lockdown - Hyvä
5. WWE Royal Rumble - Hyvä
6. TNA Sacrifice - Hyvä
7. TNA No Surrender - Hyvä
---------------
8. TNA Final Resolution - Ok
9. WWE Judgment Day - Ok
10. TNA Against All Odds - Ok
11. WWE Backlash - Ok
12. TNA Slamiversary - Ok
---------------
13. WWE New Year's Revolution - Kehno
14. WWE No Way Out - Kehno
15. TNA Hard Justice - Kehno
16. WWE The Great American Bash - Kehno
---------------
17. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 20.05.2015 08:27

Nyt on päässyt käymään niin, että varastostani ei löydy valmiita arvosteluja. Sen vuoksi viime viikko taukoa. Koitan paketoida vuoden 2007 mahd. pian.

Kuva
Sunnuntai 2. Joulukuuta 2007
Impact Zone, Orlando, Florida


Heti joulukuun alkuun tarjoili vuoden viimeisen maksutapahtumansa. Painopiste oli tällä kertaa isoissa joukkuematseissa, joita oli luvassa parikin kappaletta. Ympäristönä tuttu Impact Zone ja selostajina Tenay & West.

Six Man Tag Team Tables Match
Team 3D & Johnny Devine VS. Motor City Machine Guns & Jay Lethal

Kaikkinensa tämä kuvio oli parasta mitä oli meneillään. Team 3D oli aloittanut ristiretken x-divisioonaa vastaan. He olivat fyysisesti kuin verbaalisestikin koittaneet nujertaa koko divisioonan. Tämä ei kuitenkaan käynyt ihan helposti, koska Motor City Machine Guns oli noussut vastustamaan isokokoisia kiusaajia. Genesiksessä MCMG itse asiassa voitti 3D:n tasoltaan mainiossa ottelussa. Nyt tarina oli edennyt siten, että 3D oli varastanut Jay Lethalin mestaruusvyön ja hän halaji sitä takaisin. Johnny Devine oli x-divisioonan petturi ja liittoutunut 3D:n kanssa. Ainekset kuuden miehen matsiin olivat kasassa ja voitto heltiäisi junttaamalla joku vastustajista pöydän läpi.

Hyvä avausottelu ja MCMG:n suosio Impact Zonella oli todella kovaa luokkaa. 3D ja konetuliaseet sopivat toistensa vastinpareiksi paremmin kuin kukaan varmasti osasi aavistella. Myös Jay Lethal hoiti osansa hienoksi ja Devine… oli myös mukana. Juuri sellainen mukavan räjähtävä ja huumoriakin sisältänyt avausottelu. Lopetus tosin oli typerä. Vanha ärsyttävä kikka, joka on aikaisemminkin nähty.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:01
Voittajat: Team 3D & Devine (Lethal iski Devinen pöydän läpi. Tuomari oli kolkattuna joten 3D järjesteli rikospaikan uusiksi ja laittoi Devinen Lethalin päälle. Tuomarin virotessa hän näki tämän ja tulkitsi Devinen voittajaksi)

Arvosana: *** ¼


Knockout’s Tag Match
Angelina Love & Velvet Sky VS. Roxxi Laveaux & ODB

Angel Williams & Talia Madison saapuivat TNA:han kun naisten divisioona kasattiin. Nyt paria kuukautta myöhemmin Angelista oli tullut Angelina Love ja Taliasta Velvet Sky. Noilla taiteilijanimillä he tulisivat uransa luomaan. Yhdessä he ovat tietysti The Beatiful People, jonka alkusäveliä tässä soiteltiin.

Huumoria ja pehmopornoa, sitä tämä matsi oli. Varmastikin sellainen ottelu, josta olisi paikan päällä saanut huomattavasti enemmän irti kuin yksin kotona television edessä. Muutamia hauskoja hetkiä ja välillä ihan näppäriä painiliikkeitäkin.
Spoiler: näytä
Kesto: 6:07
Voittajat: Angelina & Velvet

Arvosana: * ½


Singles Match
Eric Young VS. James Storm w./Miss Jackie

Tämäkin James Stormin juonikuvio pyöri alkoholin ympärillä, tosin tällä kertaa oli varsin leikkimielinen. Viinaksia rakastava Storm oli julistanut itsensä viinanjuonnin maailmanmestariksi ja tehnyt itselleen oikein mestaruusvyön. Viinasieppo Storm oli haastanut hyväuskoisen Eric Youngin juomakilpailuun ajatellen, että juo pojan pöydän alle. Yllättäen kävikin ilmi, että EY:n viinapää oli maailmanluokkaa ja Storm oli se, joka sammui pöydän alle. Eric sitten julisti itsensä viinanjuonnin maailmanmestariksi ja tätä Stormin huumorintaju ei enää kestänyt. Impactissa Storm oli rajusti hyökännyt Youngin kimppuun ja pieksänyt niin pahasti, että Ericin otsa vuosi verta. Nyt oli aika selvittää asiat rehdisti painikehässä.

Joskus on tuntunut siltä, että TNA:lla on liiankin kanssa kaikenlaisia juonikuvioita meneillään. Toisaalta on ehdottoman positiivista, että myös tällaisessa keskikortin ottelussa oli jonkinlainen tarina takanaan. Ja se oli vieläpä varsin hauska. Ottelu oli sellainen kuin Youngilta ja Stormilta odottikin, eli varsin mukava. Hyvätasoista peruspainia ja sopivassa määrin myös huumoria. Toimiva paketti.
Spoiler: näytä
Kesto: 12:22
Voittaja: Eric Young

Arvosana: ***


Feast Or Fired Match
Osallistujat: Triple X, Shark Boy, Lance Hoyt, Jimmy Rave, Petey Williams, Chris Harris, VKM, LAX & Scott Steiner

Feast Or Fired oli eräänlainen TNA:n modifikaatio Money In The Bank konseptista. Kehäkulmauksiin oli ripustettu neljä salkkua. Kolmessa salkussa oli sopimus mestaruusottelusta: MM-vyöstä, joukkuevöistä ja x-mestaruudesta. Yksi salkku kuitenkin sisälsi irtisanomispaperit, eli sen napannut painija saisi potkut. Salkkujen sisältö paljastettaisiin seuraavassa Impactissa. Joten osallistujat ottivat tietoisen riskin. Mukana oli useita joukkueita, mutta tässä oteltiin yksilöinä.

Ihan mielenkiintoinen idea ja jonkinlainen perinnehän tästä syntyi, koska vastaavanlaisia tultaisiin näkemään myös tulevina vuosina. Otteluna tämä ei kyllä erityisen häävi ollut. Liikaa osallistujia, liikaa sekamelskaa ja kaiken kukkuraksi neljä eri voittajaa, joista yksi kuitenkin olisi ultimaalinen häviäjä. Hämmentävää, etten sanoisi. Ei mikään umpisurkea, koska kyllähän tässä keskisarjalaiset pitivät huolen muutamista oikein näyttävistä spoteista.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:56
Voittajat: Petey Williams, Senshi, BG James & Scott Steiner nappasivat salkut

Arvosana: **


Knockout’s Championship
Awesome Kong VS. Gail Kim ©

Minulle tämä oli illan mielenkiintoisin ottelu. Lokakuussa Gail Kim kruunattiin ensimmäiseksi knockout mestariksi ja hän oli kertaalleen puolustanut vyötä kolminottelussa. Samalla hirviömäinen Awesome Kong oli lakaissut koko muun naisten divisioonan tieltään ja itseoikeutetusti noussut ykköshaastajaksi. Äärimmäisen rajuista kehäotteistaan tunnetulla Kongilla oli noin 80 kilon painoetu Gailiin, joten sisukkaan mestarin mahdollisuudet eivät hääveiltä vaikuttaneet.

Juuri tällaisten otteiden vuoksi Gail Kim on suosikkini naispainijoista. Jo America’s Most Wantedin aikoina Gail oli todistanut valmiutensa ottaa koviakin iskuja vastaan, mutta nyt niitä tuli 10:n minuutin hirmuinen määrä. Tuon lisäksi Gail on tunnetusti hyvin urheilullinen ja pystyy henkeäsalpaaviin liikkeisiin, joten miten häntä voi olla rakastamatta? Awesome Kong oli jotain ihan erilaista mihin amerikkalaisessa valtavirran painissa on totuttu. Iso, ruma ja ilkeä. Gail oli valmis ottamaan kaiken vastaan, mitä hänellä oli tarjota. Tämä loi erittäin toimivan dynamiikan, eikä ole ihmekään että juuri näiden naisten otteluita arvostetaan edelleen TNA:n historian parhaina.

Tässä oli ainekset nousta projektin aikana parhaaksi naisten matsiksi. Sitä kohtiin oltiin hyvinkin menossa, mutta sitten matsi loppui ikävällä tavalla kesken. Sen vuoksi tämä ei pärjää Trish Stratusin ja Litan ottelulle syyskuulta 2006. Olen kuitenkin vakuuttunut, että Gail & Kong pystyvät sen ylittämään kunhan saavat otella matsinsa rehdisti loppuun. Kova ottelu ja tämä oli myös liveyleisön ehdoton suosikki koko illan tarjonnasta.
Spoiler: näytä
Kesto: 8:43
Voittaja: Gail Kim diskauksella (Kong kävi tuomariin käsiksi)

Arvosana: ***


Match Of 10,000 Tacks
Black Reign & Rellik VS. Raven & Abyss

Marraskuun Genesiksessä Abyss voitti Black Reignin, mutta ottelun jälkeen mystinen hahmo hyökkäsi Abyssin kimppuun. Hän oli Rellik, joka oli kotoisin Black Reignin pahimmasta painajaisunesta. Niin, ja tiesittekös muuten, että Rellik takaperin on Killer! Vanhan koulukunnan TNA-fanien sisäpiirin vitsi. Black Reign uuden parhaan ystävänsä kanssa oli haastanut Abyssin uusintaotteluun, jossa nastoja oli viljelty joka puolelle areenaa. Alun perin Abyssin joukkuekaverina piti olla Rhinon, mutta tämä oli loukkaantunut ja Raven korvasi hänet.

Kiintiömatsi. Jokaisessa TNA:n maksutapahtumassa tähän aikaan täytyi olla se verta tihkuva hardcoreottelu ja 9/10 kertaa Abyss oli mukana. Vastustajat ja stipulaatiot vaan aina hieman vaihtelivat. Kyllä tässä kiitettävästi testattiin ihmisfysiikan rajoitteita ja verta ei tosiaan puuttunut. Täytyy muuten mainita, että Ravenin esitys oli yllättävän hyvä. Hänen uransa kun tuntui olleen jo jonkin aikaa selkeässä laskusuunnassa.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:45
Voittajat: Abyss & Raven

Arvosana: ** ½


Tag Team Match
Christian Cage & Robert Roode w./ Ms. Brooks VS. Kaz & Booker T w./ Sharmell

Joukkuematsit olivat illan teema ja niillä mentäisiin maaliin saakka. Booker T teki ensiesiintymisensä TNA:ssa marraskuun Genesiksessä. Eniten tästä oli ottanut nokkiinsa Robert Roode, jota ällötti se, että firma oli taas rahdannut eilispäivän tähden valokeilaan hänen edelleen. Christian taas jaksoi edelleen märehtiä tappiotaan Kazille ykköshaastajuusturnauksen finaalissa. Jossain vaiheessa nämä erilliset vihanpidot olivat sulautuneet yhteen ja tuloksena tämä joukkueottelu.

Illan paras ottelu. Tuntui kuin Booker olisi nuortunut puolenkymmentä vuotta, tämä oli häneltä pirteintä painimista todella pitkään aikaan. Christian on minun muistiinpanoissani yksi ennakkosuosikeista vuoden 2007 parhaaksi painijaksi. Kaz & Roode olivat myös ihan elementissään. Hienosti tämä ottelu piti otteessaan ja viimeiset minuutit olivat täynnä jännittäviä tilanteita. Mikään superottelu tämä ei ollut, mutta erittäin vahva esitys.
Spoiler: näytä
Kesto: 15:57
Voittajat: Booker & Kaz

Arvosana: *** ½


Six Man Tag Team Match
Kurt Angle, AJ Styles & Tomko VS. Kevin Nash, Samoa Joe & Eric Young

Pinnan alla kyti mielenkiintoinen tarina. Kurt oli perustanut oman tallinsa ”Angle Alliancen.” Tämän hän oli tehnyt suostuttelemalla Christianin koalitioon kuuluvat Stylesin & Tomkon joukkuepareikseen. Ajan myötä Kurtin ja Christianin kohtaaminen oli väistämätön, mutta sen aika ei ollut vielä. Syy miksi Kurt oli pakotettu kasaamaan tiimi oli Kevin Nash, jonka kanssa sukset olivat menneet ristiin. Nash oli auttanut Anglea voittamaan mestaruuden, mutta sen jälkeen erimielisyydet olivat alkaneet. Nash oli vannonnut tuhoavansa Kurtin ja soittanut avukseen – kenenkäs muun kuin parhaan frendinsä – Scott Hallin. Tämän oli tarkoitus olla Outsiderien yhteenpaluu vuosien jälkeen. Samoa Joe vihasi Anglea ja sen vuoksi oli suostunut Nashin pariksi, vaikka heillä ei muuta yhteistä ollutkaan.

Mutta kuinkas kävikään? Alkoholi- ja huumeongelmainen Hall ei koskaan saapunut paikalle. Eniten tästä otti nokkiinsa Samoa Joe, joka sai mikrofonin käsiinsä esitelläkseen Hallin korvaajan. Joe ei kuitenkaan tyytynyt tähän vaan tykitti ilmoille shoot promon, jossa tuli haukkuneeksi koko TNA:n tavan tehdä bisnestä. Purkauksensa jälkeen Joe esitteli joukkuekaverikseen Eric Youngin.

Joen purkaus oli sen verran kummallinen ja aito, että sen jälkeen oli hankalaa keskittyä itse otteluun. Syynä saattoi olla myös se, että ottelu ei tasoltaan kovin kummoinen ollut. Tokihan tässä Angle, Styles ja Joe väläyttelivät taitojaan, mutta siihenpä se jäi. Kokonaisuutena varsin tasapaksu matsi, joka muistetaan vaan tuon Joen purkauksen vuoksi.
Spoiler: näytä
Kesto: 9:36
Voittajat: Joe, Nash & Young

Arvosana: ** ½


*** Christian Cage
** Booker T
* Gail Kim



Yhteenveto: Ei mikään paras päätös TNA:n muuten hyvälle vuodelle. Toki mukana oli hyviä otteluita, mutta lähinnä pääottelun ja Joen purkautumisen vuoksi jäi huono fiilis. Yhtäältä se oli lapsellista kiukuttelua, toisaalta siinä piili myös totuutta. Miksi ihmeessä lahjakkaita painijoita tursuava promootio edes halusi rakentaa tapahtumansa ysäritähtien Hallin & Nashin ympärille? Lisäksi sellaisen kuuman yksilömatsin puuttuminen häiritsi, painotus isoihin joukkuematseihin ei toiminut. Kokonaisuutena vähän mälsä, mutta yksittäiset ottelut toimivat.


Pähkinänkuorispoilerit
Team 3D & Devine VS. MCMG & Lethal (15:01) *** ¼
Angelina & Velvet VS. Roxxi & ODB (6:07) * ½
Storm VS. Young (12:22) ***
Feast Or Fired Match (11:56) **
Gail Kim VS. Awesome Kong (8:43) ***
Black Reign & Rellik VS. Abyss & Raven (14:45) ** ½
Christian & Roode VS. Booker & Kaz (15:57) *** ½ (illan paras)
Angle, AJS & Tomko VS. Nash, Joe & Young (9:36) ** ½



Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2. TNA - Bound For Glory 3,33
3 WWE - Backlash 3,13
4 TNA - Victory Road 3,09
5 WWE - WrestleMania XXIII 2,97

6 TNA - Lockdown 2,94
7 TNA - No Surrender 2,88
8 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
9. WWE - Survivor Series 2,83
10 TNA - Sacrifice 2,81

11 WWE - Cyber Sunday 2,79
12 TNA - Genesis 2,78
13 TNA – Final Resolution 2,71
14 TNA - Turning Point 2,66
15 TNA - Destination X 2,56 / WWE - No Mercy 2,56

16 WWE - Great American Bash 2,50
17 WWE - Unforgiven 2,44
18 TNA - Hard Justice 2,39
19 TNA - Slammiversary 2,28
20 TNA - Against All Odds 2,25

21 WWE - SummerSlam 2,22
22 WWE - Vengeance 2,14
23 WWE - No Way Out 2,13
24 WWE - Judgment Day 2,00
25 WWE - One Night Stand 1,97


Vuoden matsi ehdokkaat
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match
3. Shawn Michaels VS. John Cena / WrestleMania
4. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / Sacrifice
5. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / No Mercy

Viimeisenä tosiaan Armageddon jahka sen saan katseltua ja arvostelun kirjoiteltua.

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 26.05.2015 14:37

WWF – Vuosi 1996

Nyt tulee vihdoin pientä yhteenvetoa vuodesta 1996. Vähän tämän laatimisessa kesti, kun oli niin paljon muita kiireitä. WWE Networkiinkin on alkanut ilmestymään hyvään tahtiin jo vuoden 1997 Raweja, joten enköhän pienen lomailun jälkeen jatka seuraavaan vuoteen!

Olen nyt katsonut kaikki Raw’t (pl. viimeisen PPV:n jälkeiset Raw’t) ja kaikki 12 WWF:n PPV:tä vuodelta 1996. Nyt ajattelinkin vähän tehdä yhteenvetoa tästä vuodesta WWF:n osalta. 1990-luvun puoliväliä pidetään WWF:n osalta melko synkkänä aikana, kun WWF:n pahin kilpailija alkoi todenteolla kilpailemaan WWF:n kanssa ja WCW esitteli Monday Nitro –show’nsa vuonna 1995. Tästä alkoi Monday Night Wars.

Vuonna 1996 alkoi sota kääntymään WCW:lle, kun entinen WWF-stara Hulk Hogan muodosti Kevin Nashin ja Scott Hallin kanssa new World orderin (nWo). Kevin Nash (Diesel) ja Scott Hall (Razor Ramon) olivat vielä alkuvuodesta 1996 WWF:n isoimpia tähtiä, mutta sopimusten päättyessä, miehet päättivät loikata rahakkaamman tarjouksen perässä Ted Turnerin WCW:hen. Myöhemmin myös mm. 1-2-3 Kid ja Ted DiBiase jättivät WWF:n, ja lähtivät WCW:hen osaksi nWo:ta.

WCW:n tarjoama show oli jotain ihan uutta. Hahmot tuntuivat aidoimmilta, juonikuviot olivat raikkaampia ja WCW:ssä oli paljon vanhoja isoja nimiä. Ja näiden superstarojen ohella WCW:ssä oli myös toimiva alakortti (cruiserweight-divisioona), jossa nähtiin todella hyvää painia. WWF:n tuote puolestaan oli jotain ihan muuta vielä vuonna 1996. Naurettavan näköisiä painijoita surkeilla gimmickeillä kuten jääkiekonpelaaja, putkimies, roskakuski jne… WWF oli lapsellista menoa, kun taas WCW:n seuraaminen oli coolia. WWF:n vastaiskut WCW:lle olivat todella kehnoja. Monet ovat parjanneet loppuvuoden feikkihahmoja (Diesel ja Razor Ramon). Olihan se surkea idea ja vähemmän yllättäen floppasikin, mutta minun mielestäni ei se kuitenkaan niin paskaa mielestäni ollut. Enemmän minua häiritsi alkuvuoden Billionaire Ted –sketsit, joilla yritettiin piikitellä epäonnistuneesti WCW:lle. Ne olivat oikeasti hirveätä sontaa. Niiden seuraaminen oli suorastaan vaivaannuttavaa.

Ennen projektin aloitusta lupasin katsoa kaikki viikottaiset tarjolla olevat jaksot, joka vuoden 1996 osalta tarkoitti Monday Night Raw’ta. Olihan WWF:n ohjelmistossa tuohon aikaan mm. Superstars-ohjelma, mutta olen ymmärtänyt, että se oli selkeästi alemman tason show. Superstarseja ei löydy WWE Networkista, joten en onneksi joutunut niitä katsomaan. Alkoi nimittäin kaikkien Rawien katseleminenkin kaduttaa hyvin nopeasti. Jaksoissa ei hirveästi omaan makuuni mitään tapahtunut, niissä oli liikaa tylsiä ja unohdettavia otteluita, välillä ei näkynyt ollenkaan niitä kaikkein mielenkiintoisimpia painijoita ja jaksot tuntuivat kulkevan aina ihan samalla kaavalla. Olen jo aikaisemmin maininnut, että varmaan yli puolet otteluista päättyi aina diskaukseen. Lisäksi olen yllättynyt, kuinka vähän tässä WWF:n lippulaivaohjelmassa vietiin käynnissä olevia juonikuvioita eteenpäin.

Yllä oleva teksti vaikuttaa aika negatiiviselta, joten voisi välillä kehuakin vuoden 1996 WWF:ää. Vaikka Rawien katsominenkin tuntui usein aikamoiselta pakkopullalta, niin kyllä niitä jaksoi silti katsella (vaikkakin välillä vähän sivusilmällä), koska tuohon aikaan jakson pituus oli hieman alle tunnin. Siinähän meni samalla, kun jotain välipalaa söi tai kahvia joi. Ja olihan se painifanina hauska nähdä niitä painijoita ihan erilaisina kuin itse on oppinut tuntemaan myöhempinä aikoina (Bob Holly -> Hardcore Holly, The Ringmaster -> Steve Austin jne.). Pakko myös kehua WWF:ää siitä, että vaikka viikottaiset olivat aika köyhiä, niin PPV:t kuitenkin olivat ihan positiivisia yllätyksiä. Varsinkin PPV:iden päämatseissa WWF onnistui lähes aina myös vuonna 1996. Eihän se ole ihme, kun katsoo tuota rosteria, mikä WWF:llä oli käytössä. Shawn Michaels, Bret Hart, Steve Austin, Vader, Mankind, Undertaker.. Kyllähän WWF:llä rosterissa oli todella hyviä painijoita, joiden ansiosta PPV-tapahtumien ottelut eivät täyttä paskaa olleetkaan.

Sen enempää en jaksa alkaa yleisesti löpisemään vuodesta 1996, vaan seuraavaksi vähän tilastoja sekä Vuoden Paskimmat ja Parhaimmat –tulokset. Myönnän olevani hieman tilastofriikki, joten olen Exceliä käyttänyt jonkin verran tämän projektin aikana. Olen koonnut Exceliin taulukon, jossa näkyy kaikki painijat, jotka ottelivat vuonna 1996 PPV-tasolla. Lisäksi Excel-tiedostostani löytyvät jokaiselle PPV:lle omat välilehdet ja parhaimmille sekä huonoimmille otteluille omat välilehtensä.

Tilastoja

Kuva
Taulukko 1. PPV-esiintymiset.

Taulukosta näkee siis kaikki painijat, jotka ottelivat jossain ottelussa vuoden 1996 aikana. PPV-esiintymisillä tarkoitetaan vain otteluita, joihin painija on osallistunut. Eli mukaan ei lasketa sekaantumisia otteluun, tuomarointia, managerointia, haastattelussa esiintymistä jne. Otteluiden keskiarvoon on laskettu jokaisen painijan kohdalla ne ottelut, johon painija on osallistunut. Tässä on kuitenkin yksi poikkeus. Royal Rumble –ottelu, joka sai arvosanaksi 3,5 tähteä, ei ole laskettu kenenkään painijan kohdalla. Minun mielestäni on jotenkin hölmöä antaa 30 miehelle 3,5 tähteä, kun joidenkin esiintyminen oli niin unohdettavaa suorittamista.

Vihreä väri kertoo, että painija on voittanut ottelunsa. Punainen väri tietysti kertoo, että painija on hävinnyt. Keltainen tarkoittaa sitä, että ottelu on päättynyt ratkaisemattomaan. Jake Robertsilla ja Steve Austinilla on King of the Ringin kohdalla kaksi x:ää, mikä johtuu siitä, että kummallakin oli kaksi ottelua PPV:ssä. Siksi Robertsin väri onkin sininen siinä ruudussa, koska hän voitti toisen ottelun ja toisen hävisi.

Ranskalaisilla viivoilla muutamia havaintoja:

- Yhteensä 61 painijaa paini PPV-ottelussa vuonna 1996.
- Näistä 61:stä painijasta 14 painijalle tammikuun Royal Rumble –ottelu oli ainoa ottelu PPV:ssä
- Yhdeksän painijaa, jotka painivat vuonna 1996 WWF:ssä PPV:ssä, on jo menehtynyt (Crush, Doug Furnas, King Mabel, Owen Hart, Skip, The British Bulldog, The Executioner, Ultimate Warrior ja Yokozuna)
- Vuonna 1996 WWF:n PPV:issä oli yhteensä 68 ottelua
- WWF:n mestaruudesta taisteltiin 10 kertaa, Intercontinental-mestaruudesta 6 kertaa ja Tag Team –mestaruudesta 8 kertaa

- Surkeita otteluita (0-0,5 tähteä) 3 kpl
- Huonoja otteluita (1-1,5 tähteä) 5 kpl
- Tyydyttävä-ok-välin otteluita (2-2,5 tähteä) 25 kpl
- Hyviä otteluita (3-3,5 tähteä) 25 kpl
- Loistavia otteluita (4-4,5 tähteä) 10 kpl
- Viiden tähden otteluita ei ollenkaan

- Ahkerin ottelija oli ”The British Bulldog” Davey Boy Smith, joka paini jokaisessa 12 PPV:ssä
- Seuraavaksi ahkerimmat ottelijat olivat: Goldust, Owen Hart, Shawn Michaels ja The Undertaker. He kaikki ottelivat tasan 10 kertaa PPV:ssä

- Eniten voittoja PPV-tasolla oli Shawn Michaelsilla ja ehkä vähän yllättäen myös Owen Hartilla. Kummallakin oli voittoja yhteensä 7. Shawn Michaelsin voittoihin laskettu Royal Rumble –ottelun voitto. Muiden Rumble-ottelijoiden kohdalla se on laskettu tappioksi.
- Paras voittoprosentti on ULTIMATE WARRIORilla, joka paini 3 kertaa ja voitti jokaisen ottelunsa, joten hänen voittoprosenttinsa on 100.
- Voittoprosentti-tilastoissa toisena on Sycho Sid, joka voitti neljä kertaa ja hävisi vain kerran (tämäkin oli kuuden miehen tag-ottelu). Sid voitti siis 80% PPV-otteluistaan. Hänen jälkeensä tilastoissa ovat Shawn Michaels ja Owen Hart, jotka voittivat 70% otteluistaan.

- Kehnoin voittotilasto on aidolla Dieselillä, joka otteli PPV-tasolla 4 kertaa, mutta ei kertaakaan voittanut. Tappioihin lukeutuu kaksi mestaruusotteluhäviötä ja Royal Rumblen kakkossija.
- Kolme tai enemmän kertaa PPV:ssä esiintyneistä voitoitta jäivät myös The New Rockers –kaksikko Marty Jannetty & Leif Cassidy, jotka kumpikin esiintyi kolmesti PPV:issä, mutta eivät voittaneet kertaakaan. Samoin kävi Glen Jacobsille, joka esiintyi Royal Rumblessa Isaac Yankemina ja loppuvuodesta Fake Diesel.

- Paras ottelija otteluiden arvosanojen keskiarvon perusteella on Shawn Michaels, joka otteli 10 kertaa ja hänen ottelukeskiarvonsa on pyöristettynä 3,89 eli melkein neljä tähteä. Shawn Michaelsin keskiarvoon on laskettu vain yhdeksän ottelua, koska olen jättänyt tarkoituksella pois Royal Rumble –ottelun arvosanan (***½) kaikkien niiden kohdalta, jotka siihen otteluun osallistui.
- Toisena tilastossa on Bret Hart, jonka keskiarvo on 3,60 (5 ottelua)
- Kolmantena tilastossa on Mankind ja ehkä vähän yllättäen Diesel, jolla kummallakin on 3,50.
- Kolme tähteä tai enemmän –keskiarvoon pääsivät myös The Ringmaster/Steve Austin (3,14), The Undertaker (3,05) sekä Doug Furnas & Philip LaFon (3,00), jotka tosin ottelivat vain kerran

- Surkeimmat keskiarvot ovat José Lothariolla ja Jim Cornettella, jolla kummallakin on pyöreä nolla. Tosin heidän ottelunsa oli kummallekin vuoden ainoa ottelu
- Kolme kertaa tai enemmän esiintyneistä paskin ottelukeskiarvo on Ultimate Warriorilla, jonka kolmen ottelun ottelukeskiarvo on vain 0,5 eli puoli tähteä
- Kunniamaininta myös Jerry ”The King” Lawlerille, joka joutui kehnoihin otteluihin. Lawler otteli neljästi (viidesti, jos mukaan lasketaan Royal Rumble) ja otteluiden keskiarvo on 1,25 tähteä.

Vuoden ruskeat

Vuoden tylsin
Kuva
1. José Lothario
2. Justin ”Hawk” Bradshaw 3. Crush

Hetken aikaa mietin, että onko oikein valita managerina toimiva henkilö vuoden tylsimmäksi tapaukseksi. Päätin, että voihan managerinkin valita ihan hyvin vuoden tylsimmäksi. Sitä paitsi, José Lothariohan jopa otteli Jim Cornettea vastaan In Your House 10:ssä! Viimeisimmässäni arvostelussa (IYH12) avauduinkin jo tapauksesta José Lothario. Shawn Michaelsin kouluttaja José Lothario tuotiin kuvioihin mukaan ennen Wrestlemaniaa. Michaelsin mentorointi ennen Wrestlemaniaa vielä oli ihan ok, mutta yllätyin, että Lothario oli mukana koko loppuvuoden. Lotharion mukana olon tavoitteena oli ilmeisesti tehdä firman uudesta ykkösnaamasta sympaattisempi hyvis. Tämä ei kuitenkaan toiminut ollenkaan. Shawn Michaelsin hahmohan oli vähän koppava naistenmies, joten hänen liittäminen vanhaan meksikolaiseen ”legendaan”, joka hengailee Michaelsin takana villapaidassa ja on hiljaa, tuntui ihan h**vetin hassulta.

Näissä palkintojenjaoissa haluan palkita myös seuraavaksi parhaat/paskimmat. Tässä kategoriassa kakkossija menee Justin ”Hawk” Bradshaw’lle, joka tosin paini vain yhdessä PPV:ssä, mutta miestä näkyi aika paljon Raw’ssa. Tässä vaiheessa uraa Bradshaw ei kyllä herättänyt minkäänlaisia tuntemuksia. Hänen hahmonsa oli vain olla ilkeä teksasilainen, mutta Bradshaw’n toiminta vain haukotutti. Toisena nostan esille Crushin, jolla kyllä oli mielenkiintoinen look, mutta ei oikein mitään muuta. Ei minkäänlaisia juonikuvioita, tylsiä otteluita ja sitten se olikin yhtäkkiä osa Nation of Dominationia ilman selityksiä.

Vuoden yliarvostetuin
Kuva
1. Ahmed Johnson
2. Sycho Sid 3. Rocky Maivia

Ahmed Johnsonista yritettiin leipoa isoa nimeä, mutta hänen epäonnekseen hän loukkaantui juuri silloin, kun hän voitti Intercontinental-mestaruuden ja nousi myös Shawn Michaelsin ykköshaastajaksi. Ahmed Johnson on lihaksikas ja isokokoinen kaveri, eli juuri sellainen, josta Vince McMahon tykkää. Tavallaan itsekin pidin Johnsonista, mutta vähän häiritsi miehen voimakas buukkaus, kun kehässä mies oli keskitasoa ja mikin varressa todella huono.

Toisena nostan esille Sycho Sidin ihan sen takia, että se sai WWF:n mestaruuden eikä Vader. Olihan Sid yleisön silmissä todella kova nimi, joten ymmärrän, miksi hänestä tehtiin mestari. Alkuperäisen suunnitelmanhan mukaan Vaderin piti aikaisemmin voittaa Shawn Michaels, mutta vanhana kusipäänä Michaels ei suostunut huhujen mukaan häviämään Vaderille, joten hän hävisi lopulta Sidille. Rocky Maiviaa ei paljon näkynyt, kun mies debytoi vasta Survivor Seriesissä. Havaittavissa oli kuitenkin se, että Maiviasta halutaan väkisin tehdä heti iso nimi.

Vuoden huonoin gimmick
Kuva
1. The Executioner
2. The Godwinns 3. The Stalker

Tämä oli vaikea valinta, sillä WWF:ssä nähtiin vuonna 1996 lukemattoman monta huonoa hahmoa. Mutta kun pääpainoni projektissani on ollut WWF:n PPV:issä, jätän pois vaihtoehdoista ne, jotka eivät painineet PPV-tasolla. Siksi esimerkiksi The Goon (jääkiekkoilija) ja T.L. Hopper (putkimies) jäävät ilman ”palkitsemista”, koska kumpikin paini vain muutamassa Raw’ssa. Kun tämän rajauksen teki, niin valinta olikin aika helppo. Mankind-Bearer-Taker-kuviota hämmentämään tullut The Executioner on selvä valinta. Parhaat päivänsä nähnyt Terry Gordy esittämässä teloittajaa, jolla on kädessä muovinen kirves. En yhtään tajua, että mikä tässä oli oikein ideana. Kaikkein parasta oli se, että Terry Gordyn naama maskin alla näytti aina enemmänkin pelokkaalta kuin pelottavalta.

Toiseksi nostin suuresti inhoamani maajussit – Henry O. Godwinn, Phineas I. Godwinn ja heidän managerinsa Hillbilly Jim. Todella ärsyttäviä tapauksia, joita näki ihan liikaa. Kolmantena huvittava The Stalker, josta stalkerin teki se, että hänellä oli maastokuvioienn kasvomaalaus ja maastohousut. Monet olisivat varmasti nostaneet tässä kategoriassa feikkihahmot (Diesel ja Razor Ramon) korkealle, mutta mielestäni niitä hahmoja on vähän liikaa parjattu, eivätkä ne vedä vertoja näille nimille.

Vuoden huonoin tag team
Kuva
1. The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn)

WWF:n tag team –divisioona oli kyllä todella kehno vuonna 1996. Varsinaisesti huonoja joukkueita en kuitenkaan keksinyt kuin yhden, jos jätetään pois muutamat tiimit Raw’sta. The Godwinssit olivat kehnon tag team –divisioonan ainoa taidoton joukkue. Näitä painotaidottomia läskejä näki ihan liikaa PPV:issä ja Raw’ssa. Heidän otteluiden taso oli Survivor Series –matsia lukuunottamatta todella heikkoja, ja tuossa SurSer-matsissakin heidän osuutensa oli minimaalinen.

Vuoden huonoin feud
Kuva
1. Jerry Lawler vs Ultimate Warrior
2. Jerry Lawler vs Mark Henry 3. The Smoking Gunns vs The Godwinns (vs The Bodydonnas)

Jerry Lawler kyllä pistettiin todella huonoihin kuvioihin ja otteluihin. Ultimate Warriorin ottelut olivat aivan hirveitä. Valitsin siis Lawlerin ja Warriorin lyhyen feudin huonoimmaksi, enkä oikein edes tiedä, että miksi juuri tämä. Toiseksi nostin Lawlerin ja Henryn, joka oli myös roskaa. Sääli, että Lawler pistettiin näin paskoihin feudeihin, sillä mieshän on loistava pahis, mutta nämä miehen kuviot oli kaikki kyllä ihan samanlaisia. Lawler pilkkaa vastustajaa ja lopulta vastustaja käy voittamassa lyhyessä ottelussa Kingin. Kolmanneksi nostin Tag Team –kuvion Godwinnien, Bodydonnasin ja Gunnien välillä, mikä kesti ja kesti. Ainoa asia mikä tässä kuviossa oli kiinnostavaa, oli joukkueesta toiseen jatkuvasti vaihtanut Sunny.

Vuoden huonoin ottelu
Kuva

Alkuperäinen suunnitelmani oli jättää Goldustin ja Ultimate Warriorin ottelu pois laskuista, koska eihän tuo mikään oikea ottelu ollut. Valitsen sen silti, koska ihan hirveätä paskaahan se oli. Goldusthan oli oikeasti loukkaantunut, joten sen takia ottelu jäikin Goldustin pakoiluksi ja Warriorin sikarinpoltteluksi. Veikkaan kuitenkin, että ottelu olisi kuitenkin ollut vain yhden tähden arvoinen, jos Goldust olisikin ollut kunnossa. Top 10 huonoimmat ottelut –lista on aikamoista Ultimate Warriorin ja Jerry Lawlerin dominointia. Lawlerin kohdalla on kuitenkin hyvä muistaa, että hän ei mikään huono painija ole. Hän vain joutui huonoihin otteluihin, joissa mies yritti tehdä parhaansa.

Vuoden huonoin PPV
Kuva
1. WWF In Your House 9: International Incident
2. WWF In Your House 12: It’s Time 3. WWF In Your House 10: Mind Games

WWF:n PPV-tapahtumien taso oli oikeastaan ihan ok odotusarvoihin nähden. Oikeastaan yksi PPV erottui selvästi, kun mietitään vuoden heikoimpia PPV:itä. Heinäkuun In Your House 9: International Incident oli ainoa PPV, jolle annoin arvosanaksi huono. WWF:ssä pääotteluiden taso oli muuten aika kova, mutta IYH9:n päämatsina oli 3vs3-ottelu, joka jäi aika tylsäksi. International Incident ei muuten sisältänyt yhtäkään ottelua, joka olisi saanut alle kaksi tähteä, mutta jotenkin todella lattea kuva tästä PPV:stä jäi. Ehkä osittain johtuu siitä, että sitä edeltänyt King of the Ring oli mielestäni todella hyvä. International Incident oli vuoden huonoin PPV, mutta ei missään nimessä surkea PPV.

Vuoden huonoin painija
Kuva
1. Ultimate Warrior
2. Phineas I. Godwinn 3. Henry O. Godwinn

Godwinneja vihaan, ja varsinkin Phineas heistä on todella huono kehässä. Heidän ylitse nousee kuitenkin vanha kunnon ULTIMATE WARRIOR, joka teki paluun WWF:ään suurella hypellä. Tilastot kertovat kaiken. Ultimate Warrior otteli kolmesti PPV:ssä arvosanoin: 0, 0,5 ja 1 eli keskiarvo oli vain puoli tähteä. Ultimate Warriorin lyhyeksi jääneen WWF-paluun kruunasi sen loppu. Warrior jätti tekaistujen tekosyiden varjolla tapahtumia väliin ja sai potkut.

Vuoden kultaiset

Vuoden tulokas
Kuva
1. Ahmed Johnson
2. Fake Razor Ramon 3. Rocky Maivia

Tämä oli vähän ongelmallinen valinta. Ahmed Johnson debytoi Wikipedian mukaan jo 1989. WWF:ssäkin hän debytoi jo lokakuussa 1995. Minun kriteerieni mukaan Johnson kuitenkin tavallaan täyttää kriteerit vuoden tulokkaaksi, sillä minun kirjoissani lasketaan vielä vuoden tulokkaaksi, jos on WWF:ssä debytoinut edellisvuoden loppupuolella. Lisäksi Ahmed Johnson ei aikaisemmin urallaan ole missään hirveän isossa promootiossa esiintynyt, joten siksi valitsen Ahmedin nyt vuoden tulokkaaksi.

Fake Razor Ramon eli Rick Bognar on myös paininut vuodesta 1989, mutta ei missään isossa promootiossa Jenkeissä (paitsi lyhyt visiitti ECW:ssä 1996). Fake Razor Ramonista jäi painijana ihan hyvä kuva. Kolmanneksi nostin Rocky Maivian, joka debytoi Survivor Seriesissä. Sanoisin kuitenkin, että Rockylla on vielä mahdollisuus ensi vuonna pokata tässä kategoriassa voitto, sillä hänen debyyttinsä tuli vasta vuoden lopussa, eikä hän muutenkaan hirveästi kerennyt painita esim. Raw’ssa.

Vuoden aliarvostetuin
Kuva
1. Owen Hart
2. Stone Cold Steve Austin 3. Vader

Tämä oli selvä valinta. Olen iso Owen Hart –fani, joten olen todella pettynyt, että Owenille ei mitään kunnollista keksitty vuonna 1996. Alkuvuodesta kuitenkin feudasi vielä Shawn Michaelsin kanssa, mikä lupasi hyvää tulevaisuuden kannalta, mutta sen jälkeen Owen unohdettiin. Owenin joukkuekaverit Vader ja British Bulldog pääsivät PPV-tasolla taistelemaan WWF:n mestaruudesta, kun taas Owen Hart oli selvästi taka-alalla. Loppuvuodesta tilanne vähän parani, kun British Bulldogin kanssa Owen onnistui voittamaan Tag Team –mestaruuden. Owenin ja British Bulldogin kuviotkin tosin ovat olleet aika yhdentekeviä. Owen Hart ansaitsisi niin paljon parempaa, sillä mies on kehässä todella hyvä ja mikissäkin erittäin viihdyttävä.

Toiseksi valitsin Stone Cold Steve Austinin. Kyllähän mies voitti King of the Ringin ja loppuvuodesta feudaili jo Bret Hartin kanssa, mutta vähän ehkä yllätyin, kuinka vähän mies oli välillä esillä. Esimerkiksi tuon legendaarisen KOTR-voiton jälkeen odotin, että miestä näkyisi heti jo isommissa kuvioissa. Useastihan KOTR-voittaja saa mestaruusottelun Summerslamissa, mutta Austinilla ei ollut ollenkaan matsia Summerslamissa eikä sen jälkeisessä In Your Housessa. Kolmanneksi nostin vielä Vaderin. Vader pääsi päämestaruudesta ottelemaan, mutta mielestäni Vader olisi ansainnut enemmän. Hän olisi ansainnut sen mestaruusvoiton.

Vuoden kehittynein
Kuva
1. The Ringmaster -> Stone Cold Steve Austin
2. Hunter Hearst Helmsley 3. Ahmed Johnson

Selvä valinta. Alkuvuodesta Austin oli vielä aika hajuton The Ringmaster –niminen painija, joka jostain syystä pistettiin Ted DiBiasen talliin. Pikku hiljaa miehestä alkoi muodostumaan kylmänviileä hahmo nimeltä Stone Cold Steve Austin, joka hylkäsi Ted DiBiasen, voitti King of the Ringin ja otteli Survivor Seriesissä huikean ottelun Bret Hartin kanssa.

HHH:n valitsin toiseksi sillä perusteella, että Curtain Callin jälkeisen kyykytyksen jälkeen, mies tuntui olevan paljon mielenkiintoisempi hahmo ja otteli parempia otteluita. Ahmed Johnsonin valitsin kolmanneksi sillä perusteella, että miehen ottelut tuntuivat paremmilta juuri ennen loukkaantumista kuin vuoden alussa.

Vuoden selostaja
Kuva
1. Mr. Perfect
2. Jerry Lawler 3. Jim Ross

Sanoisin, että pienoinen yllätysvalinta minulta. JR-Lawler-selostajakaksikosta tuli myöhemmin aika legendaarinen. Jim Ross on kaikkien aikojen selostaja, mutta vuonna 1996 hän oli mielestäni vähän taka-alalla. Mr. Perfect oli silloin tällöin selostamassa PPV:itä, ja tykkäsin ihan hemmetisti hänen selostamisestaan. Siksi valitsenkin tällä kertaa Perfectin vuoden selostajaksi, koska hän oli todella viihdyttävä ja hauska selostaja. Sääli, että Mr. Perfect jätti WWF:n loppuvuodesta 1996.

Vuoden manageri
Kuva
1. Paul Bearer
2. Jim Cornette 3. Sunny

Paul Bearer tunnetaan parhaiten Undertakerin managerina. Hän toimikin Takerin managerina tuttuun tapaan, kunnes Summerslamissa kääntyi Takeria vastaan ja alkoi manageroimaan Mankindia. Tämä oli Undertakerin ja Mankindin feudin mielenkiintoinen käännekohta. WWF:ssä oli kyllä tuohon aikaan vielä aika paljon managereita, mutta päädyin kuitenkin aika selkeästi Bearerin kannalla, jolla oli selkeä gimmick. Cornettesta en aluksi pitänyt, mutta pikku hiljaa lämpesin hänelle. Sunnyn valitsin kolmanneksi ihan sen takia, että Sunny piti edes jonkinlaista mielenkiintoa tag team –divisioonaan silloin kun meno sillä rintamalla oli kaikkein surkeinta.

Vuoden kuumin nainen
Kuva
1. Sunny
2. Sable 3. Marlena[/

Hirveästi ei kyllä naisia WWF:ssä näkynyt tämän vuoden aikana. Nämä kolme naista oli manageroimassa, Diana Hart-Smith oli hetken aikaa mukana ja sitten tietysti Hunter Hearst Helmsleyllä oli joka kerta eri nainen mukana. Naisten paini WWF:ssä kuoli muutamaksi vuodeksi vuonna 1995 Alundra Blayzen lähdettyä WWF:stä, joten tänä vuonna ei pysty valitsemaan vuoden naispainijaa, koska yhtään naisten ottelua ei nähty. Sunny oli kyllä ehdottomasti vuoden kuumin nainen kuitenkin. Harmi, että nykypäivänä Sunnyn meno on hyvin surullista luettavaa ja katsottavaa..

Vuoden pari
Kuva
1. Goldust & Marlena
2. Marc Mero & Sable 3. Billy Gunn & Sunny

Marlena (Terri Runnels, Goldustin vaimo myös oikeassa elämässä) debytoi Royal Rumblessa Goldustin managerina. Kultainen pari oli ehdottomasti vuoden mielenkiintoisin, hauskin ja oudoin pari. Marlena toi lisää särmää Goldustin outoon hahmoon.

Vuoden paras gimmick
Kuva
1. Goldust
2. Mankind 3. Stone Cold Steve Austin

Goldust oli hahmona puhdasta kultaa. Dustin Rhodes osaa kyllä heittäytyä loistavasti tuohon rooliin. Youtubesta löytyy pätkä Late Night With Conan O’Brienista vuodelta 1996, kun Goldust ja Marlena olivat vieraina. Kannattaa katsoa, vaikka onkin aika paskalaatuinen.

Toinen hyvä gimmick oli Mankind – outoon maskiin pukeutunut kummajainen, joka hengaili kellarissa tai areenan lämmityshuoneessa rottaa silitellen ja tunki sormiaan vastustajien suuhun. Jos olisin pienenä seurannut WWF:ää, niin ihan varmasti olisin pelännyt Mankindia.

Vuoden karismaattisin
Kuva
1. Shawn Michaels
2. Bret Hart 3. Stone Cold Steve Austin

Steve Austinin karismaattisuus tuli koko ajan vain enemmän esille, mutta vielä ei ole Steven aika voittaa tätä palkintoa. Bret Hartia olen aina pitänyt ennen kaikkea loistavana teknisenä painijana, mutta esim. Hartin paluu kyllä todisti, että on siinä kyllä jotain sellaista karismaakin, jonka takia miehestä jaksaa aina vaan innostua. Shawn Michaels kuitenkin oli selkeästi karismaattisin tapaus WWF:ssä.

Vuoden paras mikissä
Kuva
1. Owen Hart
2. Stone Cold Steve Austin 3. Brian Pillman

Owen Hart tullaan aina valitettavasti parhaiten muistamaan traagisesta kuolemastaan, mutta minä haluan muistaa hänet loistavana painijana, joka olisi ansainnut paljon enemmän menestystä. Kehässähän Owen Hart oli WWF:n parhaimmistoa, mutta niin oli myös mikissäkin. Owen Hart pahiksena muistuttaa mielestäni vähän myöhempien vuosien Kurt Anglea. Kumpikin ovat hauskoja mikissä pahiksina, mutta silti kumpikaan ei mitään rosterin pellejä ollut, vaan vakavasti otettavia painijoita. Owenin tähtihetki tänä vuonna oli King of the Ring, jossa mies oli koko illan vierailevana kommentaattorina.

Stone Cold alkoi saamaan hyvin promoaikaa loppuvuodesta ja ihan loistavaa settiä Austin jaksoikin heittää. Vielä ei kuitenkaan tässäkään kategoriassa vielä ole Austinin vuosi. Kolmanneksi nostin Brian Pillmanin, joka tosin ei loukkaantumisen takia vielä WWF:ssä paininnut ollenkaan, mutta kävi myös PPV:issä promoamassa.

Vuoden hyvis
Kuva
1. Bret Hart
2. Shawn Michaels 3. Jake Roberts

Shawn Michaelsista yritettiin leipoa WWF:n suurinta hyvistä, mutta olen jo selittänyt, että ei tämä ihan onnistunut. Bret Hartin paluun myötä tajusin, että kyllä se Bret vaan on edelleen se firman suurin sankari. Ehkä tähän vaikuttaa myös vähän se, kun tietää millainen kusipää Shawn Michaels oli oikeassa elämässä, että sitä en pysty näkemään vuoden parhaimpana hyviksenä mitenkään. Pronssille nostin Jake ”The Snake” Robertsin, kun kävin miettimään, että keillä kaikilla oli hyviä tekoja. Jostain syystä Roberts oli yleensä se hyvis, joka tuli auttamaan toista hyvistä kehään, jos tämä oli alakynnessä.

Vuoden pahis
Kuva
1. Vader
2. Mankind 3. Jerry Lawler

Vader oli kyllä ehdottomasti vuoden pahis. Mankind toki tunki vähän jokaisen kurkkuun sormiaan ja hyökkäili jengin kimppuun, mutta lähinnä se oli Undertakerin kimpussa ja muutenkin Mankindin näki enemmänkin traagisena hahmona kuin puhtaasti pahana hahmona. Lawler puolestaan ilkkui ihmisiä – varsinkin Robertsia, mutta Vader oli silti kaikkein pahin. Vader jyräsi lähes eläkeiässä olevan WWF:n presidentin Gorilla Monsoonin sairaslomalle, teloi Yokozunan jalan paskaksi ja muutenkin keskeytteli otteluita ja tuhosi kaiken.

Vuoden paras tag team
Kuva
1. Owen Hart & The British Bulldog
2. The Smoking Gunns (Billy & Bart Gunn) 3. The Bodydonnas (Skip & Zip)

Tag Team –divisioona oli todella kehno. Varsinkin alkuvuosi oli hirveätä kuraa, vaikka Smoking Gunns on mielestäni ihan ok joukkue ja The Bodydonnasissa oli ihan taidokkaita kavereita, vaikkakin vähän värittömiä. Loppuvuonna tätä divisioonaa hallitsi Owen Hartin ja British Bulldogin joukkue, joten ehdottomasti luonnollinen valinta vuoden joukkueeksi.

Vuoden paras feud
Kuva
1. Mankind vs Undertaker
2. Bret Hart vs Stone Cold Steve Austin 3. Shawn Michaels vs Camp Cornette

Kyllähän tuo Mankind ja Undertaker oli vuoden kiinnostavinta antia, vaikka sitä mielestäni pitkitettiin ihan liikaa ja mukaan tuotiin turha The Executioner. Kuitenkin tähän kuvioon liittyi paljon mielenkiintoista kuten esimerkiksi Paul Bearerin kääntyminen Undertakeria vastaan. Ja tietysti Mankind-Taker-ottelut.

Loppuvuodesta kiinnostavin feudi oli ehdottomasti Steve Austinin ja Bret Hartin feudi, joka onneksi vielä jatkuu seuraavan vuoden puolella. Suurinta osaa vuotta mestaruutta hallinnut Shawn Michaels ei kyllä missään järisyttävissä kuvioissa mukaan ollut. Niputin hänen feudit Owen Hartin, British Bulldogin ja Vaderin kanssa yhdeksi isoksi feudiksi. Se oli ihan ok, mutta jotenkin jäi vähän vaisuksi Michaelsin kuviot.

Vuoden paras ottelu
Kuva

Top 10 –lista on kyllä aikamoista Shawn Michaelsin dominointia. Shawn Michaelsin otteluita on päässyt listalle yhteensä seitsemän. Toiseksi eniten on Mankindilla. jolla on listalla kolme ottelua. Olenkin valinnut vuoden parhaimmaksi otteluksi heidän kahden välisen mestaruusottelun In Your House 10: Mind Gamesista. En oikein edes osaa selittää, että miksi juuri tämä ottelu oli vuoden paras, sillä nuo kaikki neljän ja puolen tähden ottelut olivat todella hyviä. Hyvin vaikea valinta tämä oli.

Michaels-Mankind ei tylsistyttänyt hetkeäkään. Se oli fyysinen ja jännittävä koitos, josta on jäänyt mieleen yksi huikea spotti, jossa kumpikin painija pistää kroppansa taas likoon. Ainoa miinus lopetuksesta, josta en hirveämmin pitänyt. Ihan hyvin vuoden ottelu olisi voinut olla vaikka Austinin ja Bret Hartin ensimmäinen kohtaaminen, mutta mennään nyt tällä. Hyviä otteluitahan WWF:n PPV:issä nähtiin, joista suurin osa oli vielä mestaruusotteluita.

Vuoden paras PPV
Kuva
1. WWF Survivor Series 1996
2. WWF King of the Ring 1996 3. WWF In Your House 11: Buried Alive

Kyllähän se lopulta oli niin, että Survivor Series oli mielestäni vuoden paras PPV, vaikka pari perinteistä Survivor Series –ottelua olikin aika kehnoja. Vastapainoksi oli kuitenkin kaksi loistavaa ottelua, jälleen ihan hyvä Mankind-Taker-kohtaaminen sekä mukava avausottelu. Hyvä fiilis jäi Survivor Seriesistä. Niin jäi myös King of the Ringistä, mutta siinä oli sitten jotain muuta legendaarista kuin otteluiden taso.

Vuoden painija
Kuva
1. Shawn Michaels
2. Mankind 3. The Undertaker

Royal Rumble –voitto, ensimmäinen mestaruusvoitto Wrestlemaniassa, kahdeksan kuukautta WWF:n mestarina.. Shawn Michaels oli ehdottomasti vuoden painija. Eikä pelkästään nuo saavutukset, vaan se, että miten ne on saavutettu. Shawn Michaels otteli 10 PPV:ssä ja otteluiden keskiarvo oli ihan käsittämättömän kova – 3,89 tähteä! Seitsemän Shawn Michaelsin ottelua päätyi Top 10 listalle ansaitusti. Vaikka olenkin vähän kritisoinut Shawn Michaelsin mestaruuskautta, niin rehellisesti voin myöntää, että kyllä tämä oli ihan hemmetin hieno vuosi Michaelsille.

Shawn Michaelsille ei ketään haastajaa ollut. Bret Hart olisi voinut ehkä olla, mutta hän oli sapattivapaalla puolet vuodesta, joten en missään nimessä voi häntä nostaa edes Top 3:een. Siksi päädyinkin valitsemaan Mankindin ja Undertakerin Top 3:een. Mankindilla hyvä ensimmäinen vuosi WWF:ssä ja Undertaker takuuvarma työskentelijä, joka välillä tosin joutui aika turhanpäiväisiin kuvioihin.

Shawn Michaelsin Vuoden painija -voittoa alleviivaa myös ylivoimainen voitto Tähtipörssissä. Jokaisen PPV:n kohdallahan valitsin PPV:n kolme parasta tähteä. Alla vielä taulukko, miten tähdet jakaantuivat:

Kuva
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Coca
Viestit: 907
Liittynyt: La 18.08.2007 09:55
Paikkakunta: Kotka

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Coca » Ti 26.05.2015 17:57

Miksei vuoden kuumin mies saanut palkintoa? ;G
WrestlingAlertin seuraava kehäpsykologi

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ti 26.05.2015 18:59

Coca kirjoitti:Miksei vuoden kuumin mies saanut palkintoa? ;G
Koska siinä ei olisi mitään kisattavaa:

Kuva
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Migu.22
Viestit: 730
Liittynyt: Ti 03.05.2005 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Migu.22 » Ti 26.05.2015 22:47

Coca kirjoitti:Miksei vuoden kuumin mies saanut palkintoa? ;G
Vuoden kuumin mies - titteli arvatenkin poistettiin käytöstä, kun tajuttiin että kaikki Rick Ruden jälkeen on turhaa :oops: Onneksi '97 sen voi vielä ojentaa oikeaan osoitteeseen.
\____0___/

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 31.05.2015 14:21

Huikea postaus ja huikea projekti (jo tähän mennessä siis) Blasterilta. Ei voi kuin nostaa hattua niin paljon, että pää lähtee irti. Erityisesti koostepostauksen kuvavalinnoille kymmenen peukkua. Olen joskus yrittänyt itse koostaa samanlaista tilastoa painijoiden keskiarvosanoista yms. mutta aloin koostaa sitä sen verran myöhässä, etten sitten ikinä oikein jaksanut. Oletan, että tälle tulee jatkoa.

Omat postaukseni ovat olleet tässä aiheessa parin viikon ajan tauolla. Osittain se on johtunut kesälomailustani ja osittain siitä, että viime aikoina ei ole vain huvittanut samalla tavalla käydä täällä. Enkä tosiaan ala kirjoitella mitään ininää "foorumin ilmapiiristä". Ehkä olen vain turhan monista asioista eri mieltä turhan monien hallitsevien postaajien kanssa, niin jossain vaiheessa vain kiinnostus iskeä päätä jatkuvasti seinään keskusteluissa alkaa lopahtaa. Sama on välillä oikeassakin elämässä jossain porukoissa :) Mutta eiköhän se kiinnostus Alerttiinkin taas jossain kohtaa palaa. Ja tähän projektiin olen taas saanut uutta innostusta viime aikoina, joten pyrin nyt palaamaan säännölliseen sunnuntaijulkaisutahtiin, koska vanhoja tapahtumia on kiva katsella, ja niiden arvostelukin tuntuu jo niin automaatiolta, etten osaa millään lopettaa.

Kuva
SUMMERSLAM 2005

WWE:n kesän suurin tapahtuma. Lähes 20-vuotinen historia. Huikea meininki. Jadda jadda, kyllä te jo perustiedot aina yhtä mahtavasta SummerSlamista tiedätte. Tänä vuonna se järjestettiin Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washington D.C.:ssä, ja luultavasti siksi show avattiin Lilian Garcian laulamalla kansallislaululla. Selostajina SD:n puolelta tutut Cole ja Tazz, Raw'n puolelta nyt hetkeksi vakiintunut kolmikko King, JR & Coach.

Täytyy muuten sanoa tähän alkuun, että tämän SummerSlamin aikaan liikkui huhuja kahden todella merkittävän nimen mahdollisesta WWE-paluusta. Kumpikaan ei toteutunut tässä - vaikka aikanaan molemmat miehet löysivätkin tiensä takaisin WWE:hen. Muistan itse, kuinka esimerkiksi Alertissa todella monet olivat raskaasti pettyneitä, kun huhut eivät pitäneetkään paikkaansa.

Ensimmäinen huhuttu comeback liittyi ME:hen Michaels vs. Hoganiin: dirt sheetit väittivät, että Bret Hart olisi tekemässä WWE-paluunsa sekaantumalla kyseiseen otteluun. Kieltämättä todisteita tuolle väitteelle oli olemassa: WWE oli julistanut tekevänsä Hartista DVD-dokumentin yhteistyössä Hartin kanssa, ja WWE:n nettisivuilla julkaistiin kuva, jossa Hart ja Vince paiskaavat kättä. Hart oli siis ensimmäistä kertaa sitten Montreal Screwjobin ollut tekemisissä WWE:n kanssa ja tehnyt jonkinasteisen sovinnon Vincen kanssa. Kun tähän liitettiin vielä se, että Michaels käytti Hart-viittauksia rajusti hyväkseen Hogan-feudissa, oli Hartin paluu monien toiveena. Sitä ei kuitenkaan nähty, ja Hart esiintyi ensimmäisen kerran WWE:n painishow'ssa vasta vuonna 2010.

Toinen huhuttu comeback liittyi puolestaan Smackdownin päämestaruuskuvioihin. Hetken aikaa koko internet oli aivan varma siitä, että Brock Lesnar tekisi paluunsa WWE:hen ja aloittaisi feudin Batistan kanssa. Myös tälle huhulle oli ihan vahvat perusteet. WWE oli haastanut Lesnarin loppuvuodesta 2004 oikeuteen sopimusrikkomuksesta, kun Lesnar oli jenkkifutisuransa flopattua esiintynyt New Japan Pro Wrestlingin show'ssa, vaikka Lesnar ja WWE olivat tehneet sopimuksen siitä, ettei Lesnar esiintyisi toisen promootion tapahtumassa lähtönsä jälkeen. Heinäkuussa 2005 uutisoitiin yhtäkkiä, että WWE oli luopunut syytteistä ja että osapuolet olivat neuvotteluväleissä. Julkisuuteen vuoti tieto, että WWE oli tarjonnut Lesnarille sopimusta. Syystä taikka toisesta pian tämän jälkeen Lesnar vetäytyi kokonaan neuvotteluista. WWE:n omilla sivuilla julkaistiin elokuun alussa uutinen, että Lesnar oli kieltäytynyt WWE-sopimuksesta ja että häntä ei tultaisi näkemään WWE:ssä. Silti monet pitivät tätä uutista vain workkina ja keinona yrittää pelastaa julkisuuteen vuotaneet sopimusneuvottelut. Lesnarin kieltäytyminen oli kuitenkin totisinta totta, ja WWE:n sijaan hän teki pian kesän 2005 jälkeen debyyttinsä NJPW:n kehässä. WWE-paluuta saatiin odotaa vuoteen 2012.

Kuva Kuva
Orlando Jordan (c) vs. Chris Benoit - WWE United States Championship
Ylimielinen Chief of Staff Orlando Jordan oli onnistunut säilyttämään US-mestaruutensa konkarihaastaja Chris Benoit'ta vastaan The Great American Bashissa likaisten keinojen avulla. Voittonsa jälkeen Jordanista oli tullut entistä arrogantimpi, ja nyt hän oli täysin varma siitä, että hän olisi painijana puhtaasti Benoit'ta parempi. Rabid Wolverine ei voinut sietää tällaista egoilua, joten hän ei suinkaan jättänyt Jordania rauhaan TGAB-tapion jälkeen vaan kävi entistä aggressiivisemmin tämän kimppuun. Heinäkuisessa Smackdownissa Benoit pisti Jordanin taputtamaan joukkueottelussa, minkä ansiosta GM Teddy Long määräsi miesten välille uusintaottelun SummerSlamiin. Kyseessä oli päämestaruusotteluiden ohella tapahtuman ainut mestaruuskamppailu.

Tämä on sitten tosiaan se kuuluisa Jordan vs. Benoit ja samalla varsin erilainen tapa aloittaa show verrattuna mihin tahansa muuhun vuoden 2005 ppv:hen. Pahapa tästä on mitään sen kummempaa sanoa. Kaikki tänä aikakautena painia seuranneet tietävät taatusti, miten tässä ottelussa kävi, koska WWE mehusteli lopputuloksella viikkojen ajan (ja tuhosi käytännössä samalla koko Jordanin uskottavuuden). Idealtaan tämä oli ihan hauska, mutta kestoltaan tämä oli jopa squashiksi lyhyt. En silti mitenkään pahoittanut mieltäni siitä, että ppv avattiin poikkeuksellisesti tällaisella vedolla. Oikeastaan tähän otteluun ja tähän feudiin tämä ratkaisu sopi yllättävänkin hyvin. Ja kuten jokunen aika sitten yleisessä keskustelussa puhuttiin, showpainissa pitäisi uskaltaa käyttää rohkeammin välillä tällaisia MMA-tyylisiä "ottelu voi oikeasti päättyä yllättäen heti alkuunsa" -ratkaisuja.
½ (0:25)
Voitaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Crossface)
Kuva Kuva
Edge w/ Lita vs. Matt Hardy
Voi pojat. Sitten päästiinkin heti ison ottelun äärelle. Kuten olen useassa viime kuun arvostelussa maininnut, koko showpainimaailma sai kevään 2005 aikana tietää, kuinka Matt Hardyn tyttöystävä Amy Dumas (Lita) oli pettänyt Hardya tämän hyvän ystävän Adam Copelandin (Edge) kanssa. Kun Hardy oli saanut kenkää WWE:stä, ei hänellä ollut mitään ongelmia avautua Litan ja Edgen petturuudesta netissä, minkä ansiosta Hardy keräsi koko painifanikunnalta järisyttävät sympatiat. Edgeä ja Litaa puolestaan vihattiin enemmän kuin koskaan, ja niinpä WWE:n oli pakko pistää heidät myös on screen -hahmoina yhteen. Silti mitään merkkiä Hardyn WWE-paluusta ei ollut vielä kesänkään alussa ilmassa. Sen sijaan Hardy oli tehnyt sopimuksen ROHin kanssa, ja Hardyn ROH-debyyttiottelu Christopher Danielsia vastaan oli buukattu 16. heinäkuutta järjestettävään show'hun. Mutta sitten juuri tuota show'ta edeltävässä Raw'ssa räjähti. Koko IWC:llä tuli täytenä shokkina, kun yhtäkkiä backstagella Edgen kimppuun hyökkäsi raivoisasti mies, joka hetken tappelun jälkeen paljastui todellakin Matt Hardyksi. Hardy kävi vielä illan aikana uudestaan Edgen kimppuun ja muun muassa haukkui Johnny Acea sekä ilmoitti painivansa viikonloppuna ROHissa. WWE sai aikaan todella toimivan shoot-vaikutelman, kun Hardy parina seuraavana viikkona toisti hyökkäyksensä. Yleisö kävi todella kuumana. Sitten homma hieman laimeni, kun elokuun alussa Vince McMahon saapui Raw'hon ja käski Hardyn paikalle, jotta he voisivat tehdä virallisen sopimuksen. Tämän jälkeen SummerSlamiin buukattiin miesten välinen ottelu, ja vielä sitä ennen Raw'ssa Hardy veti legendaarisen "Matt Hardy will not die" -promon.

Muistaakseni tämän tapahtuman jälkeen oli jopa spekulaatiota siitä, olisiko tämä Hardyn ja Edgen mäiskintä voinut olla aito tappelu. Nyt näin 10 vuotta myöhemmin voinee sanoa, että ihan siitä ei sentään ollut kyse, mutta ei tässä välttämättä kovin kaukanakaan tuosta tilanteesta oltu. Ja ainakin WWE, Hardy ja Edge olivat saaneet kokonaisuudesta pirun uskottavan ja vaarallisen näköisen ottelun. Tämä todella vaikutti legitiltä tappelulta, jota ei yleensä ikinä voi sanoa WWE:n otteluista. En tiedä, kuinka turvallista tai järkevää tämän ottelun buukkaaminen sitten oli Hardylle tai Edgelle tässä vaiheessa, mutta olihan tämä kokonaisuus jotain aivan muuta kuin mitä yleensä on WWE:ssä (tai showpainissa yleensä) tottunut näkemään. On toki todettava, että hyvin harvassa ovat tilanteet, jossa tämän tyylinen tappeluksi buukattu ottelu toimii tai jossa sellaista edes haluaa nähdä, mutta tässä tapauksessa tällainen intenssiivinen mäiskintä parilla rajulla spotilla (Spear kehästä ulos köysien välistä ja Hardyn raju tiputus kehätolpan päälle sekä siitä rojahdus kehästä ulos) hoiti tehtävänsä täydellisesti feudin jatkon kannalta. Osan mielestä (erityisesti vuonna 2005) tämä oli muka buukattu paskasti, ja jotkut väittivät, että Hardy menetti tässä kaiken uskottavuutensa. Paskapuhetta. Puhtaasti painilliselta laadulta tämmöistä 80-prosenttista nyrkkitappelua ei nyt voi arvioida kovin korkealle, mutta roolissaan tämä oli mielestäni oikein kova.
** (4:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge (Referee stopped the match)
Kuva Kuva
Eddie Guerrero vs. Rey Mysterio - Ladder Match
TGABin jälkeen tämä feud oli lopullisesti ylittänyt kaiken järjellisyyden kriteerit, kun tappiostaan huolimatta Eddie Guerrero päätti julistaa Smackdownissa salaisuuden, josta hän oli puhunut viikkojen ajan. Tuo salaisuus oli se, että Reyn poika Dominic ei ollut biologisesti Mysterion vaan että Eddie oli Dominicin biologinen isä. Eddien mukaan Dominic oli hänen ja toisen naisen lapsi, mutta Rey ja tämän vaimo adoptoivat Dominicin häneltä heti vauvaiässä, koska he eivät voineet saada omia lapsia. Nyt Eddie sitten vaati, että hän saisi "oman poikansa" takaisin itselleen. Eddie oli hankkinut huoltajuuspaperit ja vaati Mysteriota allekirjoittamaan ne. Soppaan sotkettiin tietenkin myös sekä Eddien että Mysterion vaimot ja myös epämääräinen sosiaalityöntekijä. Sossutantta saapui paikalle, kun Eddie ja Mysterio kävivät kehässä kiivasta sanasotaa ja päätyivät lopulta siihen, että he kohtaisivat toisensa ppv:ssä vielä kerran ja että tuon ottelun panoksena olisi Dominicin huoltajuus. Sosiaalityöntekijä oli täysin okei tämän absurdin idean kanssa ja ilmoitti, että Dominic olisi hänen huollettavanaan SummerSlamiin saakka. Vielä ennen ppv:tä otteluun lisättiin Ladder-stipulaatio, joten ottelun voittaisi se, joka poimisi Dominicin huoltajuuspaperit katosta.

Höh, enpä enää muistanutkaan, miten ikävän paljon sekaantumisilla pilattiin tästä ottelusta. Sen vielä muistin, että Dominic nousi jossain vaiheessa kehään, mutta tuon hetken saatoin vielä hyväksyä. Varsinkin kun se oli kohtuullisen lyhyt. Sen sijaan lopussa nähty Vickie Guerreron saapuminen ja koko ottelun lopputuloksen ratkaiseminen oli todella ärsyttävää, ja olin onnekkaasti ehtinyt unohtaa tuon aivan täysin. Siis mitä helvettiä? Minkä takia WWE halusi, että tämä ottelu päättyy siihen, että Eddien vaimo sekaantuu otteluun? Varsinkaan kun tuota sekaantumista ei tehty edes mitenkään luontevasti vaan todella tökerösti. Ja varsinkin kun Vickie ei edes muistanut tulla ajoissa paikalle, minkä takia Eddie seisoskeli tikkaiden päällä toimettomana jonkun aikaa vaimoaan odotellessa ja sai koko ottelun näyttämään täysin feikiltä. Hienoa työtä WWE. Näin sitä isot ottelut hoidetaan. No, onneksi Eddie ja Rey tekivät sitten koko muun ottelun ajan töitä niin perkeleesti, että tämä on jopa typeristä sekaantumisista huolimatta huippuottelu. Molemmat ottivat todella rajua bumppia, ja vetivät matsin aivan täysillä siitä huolimatta, että pari spottia muuttuivat botchien takia aidosti tosi pahan näköisesti. Erityisen julmalta näytti se, kun Rey yritti heittää Eddien Back Body Dropilla tikkaiden päältä toisten tikkaiden päälle, mutta viritelmä ei kestänyt miesten painoa, ja molemmat käytännössä rysähtivät selkä edellä tikasrakennelmaan. Todella kovaa suorittamista ja todella kovaa spottailua, ja juuri sitä näiltä kahdelta sopi odottaakin Ladder Matchissa. Jos vain buukkaus olisi ollut parempaa, kyseessä olisi voinut olla MOTYC.
**** (20:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio
Kuva Kuva
Eugene w/ Christy Hemme vs. Kurt Angle
New Year's Revolutionissa loukkaantunut ja yli puoli vuotta sairaslomalla ollut Eugene oli vihdoin tehnyt heinäkuussa comebackinsa. Sitä ei tosin voi väittää kovin odotetuksi tai upeaksi, koska Eugenen hahmo oli tässä vaiheessa ohittanut jo "parasta ennen" -päiväyksensä, minkä takia yleisö oli varsin kyllästynyt Eugeneen ja tarjoili tälle hurrauksien sijaan lähinnä buuauksia. Eugene pääsi silti paluunsa ja SummerSlamin kunniaksi nauttimaan vielä yhdestä isosta kuviosta, kun hän haastoi Kurt Anglen tämän järjestämässä Angle Invitationalissa. Raw-siirtonsa jälkeen Angle oli taas alkanut järjestää joka viikko oman Invitational-haasteensa, jossa kotikaupungin sankari saisi nousta painimaan häntä vastaan. Jos kotikaupungin edustaja kestäisi kehässä viisi minuuttia Anglen kanssa, voittaisi hän Anglen olympiakultamitalin. Viikkojen ajan Angle oli taas tuhonnut erinäisiä jobbereita tuossa haasteessa, kunnes Eugene otti haasteen vastaan ja yllätti kaikki (erityisesti Anglen) kestämällä ottelussa viisi minuuttia. Näin ollen Eugene sai haltuunsa Anglen mitalin, mitä olympiavoittaja ei voinut sietää. Seuraavina viikkoina Angle kävi brutaalisti Eugenen kimppuun, eikä Eugenen uusi kaveri Christy Hemmekään voinut pahemmin auttaa Eugenea. Lopulta SummerSlamiin buukattiin miesten välinen ottelu, jossa oli panoksena Anglen mitali.

Tämä oli lähinnä tv-ottelutasoinen intensiivinen ja lyhyt mättö, jossa tehtiin kerralla loppu koko turhasta kuviosta. Muistan vielä, kuinka Eugenen kultamitalivoitto oli ainakin itselleni todellinen shokki. Dirt sheeteissä spekuloitiin paljon sillä, oltiinko Eugenelle nyt comebackin jälkeen antamassa oikeasti isompaa pushia. No, yleisö ei ilmeisesti ottanut tätä "isompaa pushia" kovin hyvin vastaan, koska Eugene keräsi oikein kunnon Cena-buuaukset ja Angle puolestaan yhdet illan isoimmista hurrauksista. Sinänsä Anglen ja Eugenen lyhyt ottelu oli ihan hauskaa katsottavaa: Eugene veti taas tutuimmat trademark-liikkeensä kuten Rock Bottomin ja Stone Cold Stunnerin, ja Angle puolestaan vastasi rajuista Suplexeista ja ottelun fyysisestä hallitsemisesta. Kokonaisuutena koitos oli buukattu itse asiassa varsin moitteettomasti ja uskottavasti, mutta ei tällä painillisena koitoksena nyt silti ollut mitään kovin suurta annettavaa. Se on suuri harmi, koska Nick Dinsmore oli parhaimmillaan pirun kova painija, joten toisessa elämässä hänen ja Anglen välinen SummerSlam-ottelu olisi voinut olla vaikkapa todellinen tekninen klassikko.
** (4:31)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Ankle Lock)
Kuva Kuva
The Undertaker vs. Randy Orton
Randy Orton oli ollut poissa painikehistä WrestleManiasta lähtien. Vakava olkapäävamma oli pakottanut Ortonin kuukausien sairaslomalle heti WM:n jälkeen. Randy teki kuitenkin esiintymisen kesäkuun puolivälin Smackdownissa, jolloin hän sekaantui WM-aikaisen feudkumppaninsa Undertakerin otteluun ja aiheutti tälle tappion. Samalla Orton ilmoitti, että hänet oli draftattu Raw'sta Smackdowniin ja että hän aikoisi tuhota UT:n, kunhan olisi taas painikunnossa. Tämän jälkeen Ortonia ei nähty ruudussa taas kuukauteen, kun hän vetäytyi viimeistelemään parantumistaan. Viimein heinäkuun lopussa Orton teki virallisen paluunsa - jälleen käymällä Undertakerin kimppuun. Tällä kertaa Orton aiheutti Undertakerille tappion JBL:ää vastaan käydyssä ottelussa, jossa oli panoksena mestaruusottelu SummerSlamissa. Oli siis päivänselvää, että Orton ei ollut saanut tarpeekseen Undertakerista niukasti hävityssä WrestleMania-ottelussa, vaan hän halusi revanssia. Taker hyväksyi Ortonin jättämän haasteen, ja vielä ennen SummerSlamia nähtiin muun muassa, kuinka "Legend Killer" Orton kohtasi SD-debyytissään "legendaarisen" Kamalan. UT keskittyi häiritsemään Ortonia vanhojen tuttujen mind gamesien avulla.

Taker ja Orton jatkoivat SummerSlamin ottelussaan täysin luontevasti siitä, mihin jäivät puoli vuotta aikaisemmin WrestleManiassa. Tässä parissa on vain jotain, koska ihan tällainen perusrakenteella buukattu ja aikamoisen klassikkokaavan mukaan etenevä ottelu toimii täysin moitteettomasti ja on vieläpä oikein viihdyttävää katsottavaa. Ehkä se on miesten välistä kemiaa, ehkä sitä, että molemmat ovat tarpeeksi karismaattisia tähtiä. Ja toki Orton oli tässä vaiheessa nyt taas kovassa heel-nosteessa, joten kaikki lähtökohdat olivat kyllä tämän ottelun puolella. Siksi itse ottelu ei kaivannu mitään sen kummempaa kuin Ortonin telomaan Takerin jalkaa näyttävästi ja Takerin myymään tuota vammaa erittäin hyvin. Tuolta pohjalta alettiin sitten rakennella ottelun isoja ja hienoja liikkeitä ja jännittävää lopputaistelua. Bob Ortoninkin yllätyssekaantuminen toimi lopussa moitteetta, ja itse lopetus oli oikeasti hyvä. Tässä oli siis kaikin puolin mallisuoritus hyvästä tarinankerronnasta ja kehäpsykologiasta, vaikka huippuotteluun ei sentään yllettykään.
***½ (17:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Orton (RKO)
Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Chris Jericho - WWE Championship
Viimeistään pian Vengeancen jälkeen oli käynyt selväksi, että Eric Bischoff ei voinut sietää sitä, että John Cena oli hänen johtamansa brändin päämestari. Cena oli nimittäin kaikkea, mitä Bischoff inhosi showpainijassa: auktoriteettivastainen, katujen kasvatti ja vieläpä perhanan suosittu. Bischoff tahtoi tehdä Cenan mestaruuskaudesta lopun mahdollisimman nopeasti, ja sitä varten hän aloitti yhteistyön Chris Jerichon kanssa. Jericho oli tosiaan tehnyt heel-turnin alkukesästä, kun hän ei voinut sietää sitä, että Cena oli vienyt Raw-debyyttinsä jälkeen kaiken huomion, joka kuuluisi Jerichon mukaan hänelle itselleen. Vengeancessa Jericho ja Christian olivat hävinneet Triple Threatin Cenaa vastaan, mutta Jericho oli varma, että 1 on 1 -ottelussa hän päihittäisi Cenan. Niinpä Bischoff nimitti Jerichon nopeasti Cenan ykköshaastajaksi ja buukkasi miesten välille mestaruusottelun SummerSlamiin. Tämän jälkeen Bischoffin ja Jerichon superduo aloitti Cenan piinaamsen, mihin kuului muun muassa kaksi Singles-ottelua Carlitoa vastaan niin, että Jericho toimi otteluiden erikoistuomarina. Carlito ja Jericho painivat myös yhdessä Cenaa vastaan 2 on 1 Handicap Matchissa. Toistaiseksi Cena oli vielä selvinnyt kaikista hänelle asetuista esteistä, mutta SummerSlamissa hän olisi toistaiseksi pahimman haasteensa edessä.

Tämä oli Chris Jerichon viimeinen ppv-ottelu ennen parin vuoden tauolle jäämistä. Näin jälkeenpäin katsottuna tässä on kyllä aikamoista nostalgiaa, koska tähän päättyi niin sanottu Jerichon alkuperäinen WWE-run. Pari ensimmäistä comebackia olivat kyllä kovia, ja varsinkin ensimmäisen comebackin jälkeisinä aikoinaan Jericho saattoi oikeastaan olla jopa vielä tiukemmassa iskussa kuin tällä alkuperäisellä runillaan (silloin äänestin häntä muun muassa vuoden painijaksi). Siitä huolimatta tässä oli aikamoista historian siipien havinaa, vaikka ottelussa teemaa ei toki mainittu mitenkään. Muistan, kuinka tähän aikaan ei ollut mitenkään selvää, että palaisiko Jericho painimaailmaan ollenkaan. Pitää myös mainita, että Washingtonin yleisö oli ensimmäinen historian ppv-yleisö, joka kääntyi merkittävästi Cenaa vastaan ja aloitti huikean chant-taistelun ("Let's go Cena!" "Let's go Jericho"). Heh, mutta sitten itse otteluun. Osittain juuri yleisön mahtavan mukanaolon takia tämä oli hieno kamppailu ja erittäin lähellä jopa huippuottelun arvosanaa - jos vain aikaa olisi ollut pari minuuttia lisää. Jerichosta näki, että hän tahtoi antaa kaikkensa vielä kerran, ja sen hän myös teki. Cenasta näki, että hän nautti Jerichon kanssa painimisesta. Vajaassa 15 minuutissa nämä kaksi äijää vetivät juuri sellaisen ottelun, millainen puhdas ja yksinkertainen Singles Match päämestaruudesta ppv:ssä ilman kummempia jippoja voi parhaimmillaan olla. Vähän kun olisi vielä joku jippo tai sitten vähän lisää aikaa saatu, niin olisi tosiaan puhuttu huippuottelusta.
***½ (14:49)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (FU)
Kuva Kuva
Batista (c) vs. JBL - No Holds Barred Match for the World Heavyweight Championhip
The Great American Bashissa käytiin tosiaan ykköshaastajuusottelu, jossa The Undertaker tuhosi Muhammad Hassanin. Undertaker ei kuitenkaan päässyt haastamaan Batistaa World Heavyweight -mestaruudesta, koska TGABin Main Eventissä Batista ei ollut onnistunut voittamaan JBL:ää vaan hävisi ottelun diskauksella. JBL oli siis voittanut Batistan muttei mestaruutta. Niinpä TGABin jälkeen Bradshaw alkoi vaatia SummerSlamiin uusintaottelua, joka hänelle kuuluisi voittamattomana haastajana. GM Teddy Long ratkaisi kahden ykköshaastajan ongelman buukkaamalla JBL:n ja Undertakerin toisiaan vastaan otteluun, jonka voittaja kohtaisi Batistan SummerSlamissa. Kuten Orton-Undertakerin taustatarinassa mainitsin, Orton sekaantui tuohon otteluun ja aiheutti Undertakerille tappion. Seuraavalla viikolla JBL:n ja Batistan sopimuksenkirjoitustilaisuudessa Batista antoi JBL:lle luvan päättää heidän SummerSlam-ottelunsa stipulaation, ja JBL valitsi No Holds Barred Matchin.

Alun perin WWE:n tarkoituksena ei taatusti ollut, että Smackdownin Main Event SummerSlamissa olisi Batistan ja JBL:n uusintaottelu The Great American Bashista. Se kieltämättä myös näkyi tässä ottelussa, jossa tuntui olevan vähän sellainen "hoidetaan tämä kuvio nyt loppuun, jotta päästään tekemään jotain ihan muuta" -mentaliteetti. Sinänsä tässä ottelussa tuo meininki tosin toimi jopa kohtuullisen hyvin, koska en usko, että kovin moni toivoi tästä mitään puolituntista hurjaa vääntöä edes tällä Hardcore-stipulaatiolla. Sen sijaan tällaisena vajaan 10 minuutin tiiviinä mättönä Batistan ja JBL:n kohtaaminen toimi varsin moitteetta, ja kun soppaan vielä lisättiin se HC-stipulaatio ja pari nättiä bumppia (kuten Spear turvavallista läpi ja Batista Bomb teräsportaille), oli kasassa ihan kiva ottelu. Ei kuitenkaan yhtään sen enempää eikä nyt välttämättä ihan sellainen ottelu kuin tosiaan WHW-mestaruudelta sopisi toivoa.
**½ (9:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Batista Bomb on the steel stairs)
Kuva Kuva
Shawn Michaels vs. Hulk Hogan
Ja sitten illan Main Event, joka oli tosiaan aikamoinen pommi. Kaikki alkoi siitä, kun Hulk teki heinäkuun alussa yllätysesiintymisen Raw'ssa Carliton talk show'ssa Carlito's Cabanassa. Hogan lähinnä promosi tulevaa Hogan Knows Bestiä, johon vastineeksi Carlito esitti varsin sopimattomia kommentteja Hulkin tyttärestä Brookista. Carlito sai kaverikseen vielä Kurt Anglen, joka kommentoi myös Brooken muotoja, mikä sai Hoganin raivon partaalle. Niinpä Hogan päätti jälleen yhdistää voimansa Shawn Michaelsin kanssa ja kohdata Raw'ssa Carliton ja Anglen. Hogan ja Michaels voittivat ottelun, ja sen jälkeen... Michaels iski Hogania Sweet Chin Musicilla täysin yhtäkkiä. Show päättyi klassikkokuvaan, jossa Michaels seisoo Hoganin yläpuolella katsoen tätä päin tyhjä ilme kasvoillaan. Tästä alkoikin Michaelsin ensimmäinen (ja ainut) heel-kausi vuoden 2002 comebackin jälkeen. Ja se oli mahtavaa katsottavaa. Ensin Michaels oli yllätyspaluun tehneen Roddy Piperin haastateltavana, minkä aikana Michaels ensin jätti haasteen Hoganille ja sitten täräytti myös Piperille Sweet Chin Musicin. Seuraavalla viikolla Hogan otti haasteen vastaan, ja sitten parina viikkona saimme nauttia aivan mahtavista Michaelsin heel-promoista. Ensin oli mahtava Hogan-parodia ja sitten ppv:tä edeltävässä Raw'ssa aivan timanttinen heel-promo Montrealissa. Tämä feud oli aivan perkeleellisen kuumaa kamaa: Icon vs. Legend.

Tämä ottelu on kymmenessä vuodessa saanut sellaisen legendaarisen maineen, että kovin moni muu ottelu ei ikinä pysty samaan. Eikä kyse ole tuossa maineessa puhtaasti ottelun ansioista vaan siitä, kuinka paljon Michaels todella ylimyy Hoganin iskuja ottelun aikana. Youtube-klipeissä Michaelsin myynti näyttää täysin pelleilyltä, mutta tälläkin laudalla on käyty useaan kertaan keskustelua siitä, näyttävätkö ne vain pienen palan totuudesta ja jättävät huomioimatta sen, että suurimmaksi osaksi Michaels hoiti hommansa ihan normaalisti. Syyt ja taustathan Michaelsin ylimyymiseen me kaikki varmasti jo tiedämme. Täytyy sanoa, että kun tämän silloin tuoreeltaan vuonna 2005 katsoin, en kiinnittänyt huomiota mihinkään ylimyyntiin, eikä niin tehnyt kovin moni muukaan. Maine syntyi vasta myöhemmin. Silti nyt kun tätä ottelua katsoo uudestaan, kyllä Michaelsin touhussa on semmoinen tasaisen vittuileva overselling käynnissä minun silmiini koko ottelun ajan. Toki se sitten menee pahiten överiksi lopussa, ja minua oikeastaan tuo ylimyyminen vain viihdytti, joten en aio sen kummemmin asiasta valittaa. Muutenhan tämä oli kiistatta hieno koitos: jumalattoman kova tunnelma, Michaelsilta hienoa painia, Hogankin uhrautui bleidaamalla rajusti, kokonaisuutena hienosti rakkeneltu tarina... Minä tykkäsin tästä paljon. Painillisen vajaavaisuutensa takia ei ole mikään huippuottelu, mutta hieno koitos ja historiallinen ME silti.
***½ (21:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Hulk Hogan (Running Leg Drop)
*** Rey Mysterio
** Eddie Guerrero
* Chris Jericho

Kokonaisarvio SummerSlamista: Tämän show'n vahvuus oli kokonaisuus. Eddie vs. Mysterio oli toki huippuottelu, mutta itse asiassa muuten tämä tapahtuma tarjosi yksittäisinä otteluina yllättävän vähän ikimuistettavia hetkiä. Toki ME oli myös omanlainen klassikkonsa. Samoin Cena vs. Jericho ja Orton vs. Undertaker olivat hienoja otteluita. Silti yksikään niistä ei ole semmoinen, jota välttämättä otteluna mainostaisin erityisen mahtavaksi. Sen sijaan kokonaisuutena tämän tapahtuman kortti oli kokonaisuutena pirun vahva. Jokainen kahdeksasta ottelusta (no, ehkä Jordan vs. Benoit'ta lukuun ottamatta) oli buildattu tosi vahvasti, ja jokaisella oli iso merkitys. Lähes jokainen ottelu oli myös feudin päätöskohtaaminen. Tässä oli kokonaisuutena siis todella ison tapahtuman tuntu: todellinen kesän WrestleMania. Vaikka osa otteluista ei ollut tasoltaan kuin "ihan ok", ne olivat silti roolissaan erittäin toimivia. Kokonaisuutena tätä katsoessa siis tästä SS:stä tuli nautittua paljon, ja tämä oli mielestäni Hyvä ppv, vaikka ottelukeskiarvolta tämä ei ikimuistoiseksi nousisikaan.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Lockdown - Hyvä
5. WWE Royal Rumble - Hyvä
6. TNA Sacrifice - Hyvä
7. TNA No Surrender - Hyvä
8. WWE SummerSlam - Hyvä
---------------
9. TNA Final Resolution - Ok
10. WWE Judgment Day - Ok
11. TNA Against All Odds - Ok
12. WWE Backlash - Ok
13. TNA Slamiversary - Ok
---------------
14. WWE New Year's Revolution - Kehno
15. WWE No Way Out - Kehno
16. TNA Hard Justice - Kehno
17. WWE The Great American Bash - Kehno
---------------
18. TNA Destination X - Surkea

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 07.06.2015 09:26

Bret Hart- ja Brock Lesnar -huhuista sekä SummerSlamista mennään sitten taas TNA:n puolelle.

Kuva
UNBREAKABLE 2005

Tämän PPV-projektini aikana on nähty jo Unforgiven (WWE), Uncensored (WCW) ja Unleashed (WOW). Nyt on sitten vuorossa TNA:n oma Un-etuliitteellä tarjoiltu ppv: Unbreakable. Tämä tosin jäi historian ainoaksi kerraksi, kun Unbreakable-niminen ppv järjestettiin. Tiedä sitten, oliko kyse siitä, että tämä 11. syyskuuta järjestetty ppv oli omistettu amerikkalaisten patrioottiselle murtumattomuudelle WTC-iskuista huolimatta tai että Un-etuliitteisiä ppv:eitä nyt oli jo ihan tarpeeksi. Joka tapauksessa selostajanamme tälläkin kertaa DW ja Tenay. Haastatelutiimiin oli Shane Douglasin lisäksi liitetty nyt Traci. Scott Hudson sen sijaan oli tainnut poistua kokonaan TNA:sta.

Kuva Kuva
Diamonds In The Rough vs. 3 Live Kru
Sacrificessa nähty Konnan & Killings vs. Kip James & Monty Brown -ottelu oli siis päättynyt siihen, kun BG James valitsi vihdoin puolensa läimäisemällä Kip Jamesia turpaan ja auttamalla 3LK-kavereitaan voittamaan ottelun. James oli siis sittenkin hyvis ja jatkoi Konnanin sekä Killingsin kanssa hengailua. Nyt kun 3LK vietti taas onnellisia aikoja ja Kip James -kuviot oli unohdettu kokonaan (lue: ei todellakaan ollut), saattoivat James, Konnan ja Killings siirtyä feudailemaan TNA:n alakortin merkittävintä heel-porukkaa Diamonds In The Roughia vastaan. Mitään kunnon syytä näiden kahden porukan erimielisyyksille ei ollut: molemmat vain tahtoivat päästä merkittävämpään rooliin TNA:ssa. Toistaiseksi Simon Diamondin, Elix Skipperin ja David Youngin porukka ei ollut onnistunut menestymistavoitteessaan kovin kummoisesti, mutta ehkä 3LK:n voitto siivittäisi heidät ylöspäin.

Olipa turhin avaus ppv:lle pitkiin aikoihin ja kököin opener ainakin koko vuoden 2005 aikana. Mitä tämä tarjosi sellaista, että tämä oli pakko saada ppv:hen? Muuta kuin, että ilmeisesti TNA:n oli jatkettava 3LK-kuviota osoittamalla, että nyt nämä kolme tulevat taas erittäin hyvin toimeen ja ovat parhaita kavereita. Jotenkin pelkästään 3LK:n näkeminenkin masentaa jo nykyisin, mutta toivoin silti salaa, että kovalla Killingsin työnteolla yhdessä Diamonds In The Roughin painijoiden kanssa tästä olisi voinut syntyä jotain. Sen sijaan Killingsiä nähtiin kehässä parisenkymmentä sekuntia, ja muun ajan hoitivat todella puuduttavasti ja tylsästi superkaksikko BG James & Konnan. Näitä äijiä vastaan Diamond, Skipper ja Youngkin onnistuivat näyttämään varsin avuttomilta ja heikoilta, joten lopputuloksena oli ihan vain puhtaasti heikko 6-Man Tag Team Match. Jonkinmoisen yrityksen ansiosta ei sentään ihan täyttä kuraa, mutta ei kovin kaukana siitä.
*½ (4:20)
Voittajat:
Spoiler: näytä
3 Live Kru (Konnan pinned Young after a K-Factor)
Kuva Kuva
Austin Aries vs. Roderick Strong
Austin Aries oli tehnyt TNA-debyyttinsä viime kuun Sacrificessa päästyään ottelemaan TNA:n X-Divisioonan mestaria Christopher Danielsia vastaan. Tuossa ottelussa Aries teki todella kovan vaikutuksen TNA:n faneihin, joten ei ole ihme, että hänet haluttiin painimaan TNA:n show'hun myös uudestaan. Paikan ottelussa Danielsia vastaan Aries oli saanut voittamalla yleisöäänestyksen, jossa Ariesin lisäksi vaihtoehtoina olivat Jay Lethal, Matt Sydal - ja Roderick Strong. Nyt TNA päätti sitten miellyttää smark-fanejaan lisää pistämällä Ariesin otteluun äänestyksessä toiseksi tullutta painijaa Roderick Strongia vastaan. Strong ja Aries tunsivat toisensa erittäin hyvin ROHista, joten tässä oli nyt heidän todellinen näytönpaikkansa TNA:ssa. Strongille tämä ei tosin ollut aivan TNA-debyytti: mies oli paininut vuonna 2004 yhdessä TNA:n viikottaisessa ppv:ssä.

Miksi tämä ottelu ei voinut olla illan opener? Miksi ylipäänsä 3LK vs. Diamonds In The Roughia tarvittiin, ja jos se nyt oli pakko buukata ppv:hen, oliko se muka TNA:n mielestä oikeasti paras tapa avata ilta ja saada yleisö sytytettyä mukaan? No, onneksi heti toisena otteluna tarjottiin sitten puhdas ROHin showcase-ottelu, jossa kaksi ykkösindypromootion ykköspainijaa pääsi painimaan toisiaan vastaan ppv:ssä. Aika poikkeuksellinen tilaisuus, josta Strong ja Aries ottivat selvästi ilon irti. Harmi vain, että ottelun aika oli sen verran rajallinen, että mihinkään tajunnanräjäyttävään menoon tässä ei ehditty päästä. Sen sijaan molemmat näyttivät parasta osaamistaan: Aries hämmästyttävän nopeaa liikkumistaan ja Strong muun muassa häikäisevän monipuolisia Backbreakereitaan. Olen niin monesti ennenkin kehunut TNA:n X-Divarin monipuolisuutta, että voin tehdä sen varmaan tässä taas kerran, vaikka nyt kyse ei ollut edes vakkaridivarilaisista vaan lainakavereista. Joka tapauksessa hienoa työtä ja hyvä ottelu.
*** (8:00)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Austin Aries (450 Splash)
Kuva Kuva
Kip James & Monty Brown vs. Apolo & Lance Hoyt
Nauran joka kerta hieman sille, että Kipin ja Montyn joukkueen nimi olisi sukunimet yhdistämällä James Brown. Heh. Se olikin hauskinta tämän ottelun taustatarinassa. James oli tosiaan vetäytynyt nyt hetkeksi 3LK:n kanssa feudaamisesta (Ei ilmeisesti kiinnostanut kostaa BG:lle? Täh?), mutta hän jatkoi silti taggailua Monty Brownin kanssa. Se on todella sääli, koska Brownista olisi ollut TNA:ssa niin paljon enempäänkin kuin Jamesin yhdentekevänä joukkueparina toimimiseen. j******ta, tämä mies olisi voinut olla teidän päämestarinne. No, nyt Brown ja James kohtasivat sitten edelleen TNA:n rosterissa roikkuvan Apolon ja koko ajan kulttisuosiotaan menettävän Lance Hoytin. Ilmeisesti feud oli alkanut siitä, että James ja Brown olivat murtaneet Apolon varsinaisen joukkueparin Sonny Siakin ihan vain siksi, että he olivat ilkimyksiä. Nyt Apolo oli löytänyt uudeksi joukkueparikseen Hoytin (jota vastaan feudasi vielä puoli vuotta sitten), jonka kanssa hän saattoi kostaa Siakin puolesta. Siaki oli jo saapumassa ottelun ringsidelle, mutta Apolo ja Hoyt häätivät hänet pois, jottei mitään vakavampaa kävisi.

Aika yhdentekevä ottelu. Ikävästi näyttää olevan nyt Hoytin ura laskusuunnassa, eivätkä yleisöreaktiotkaan ole enää parin kuukauden takaisia. Silti tässä ottelussa Hoyt oli (Brownin ohella) ehdottomasti ottelun virkistävin esiintyjä. Kip Jamesin ja Apolon meininki oli taas totutun kankeaa brawlailua, josta ei jäänyt yhtään mitään käteen, mutta kehään päästessään Hoyt ja Brown nostivat sentään ottelun tempoa jonkun verran ja tarjosivat ihan kivaa brawlailua. Silti heidänkin tarjontansa jäi tällä kertaa aika perinteiseksi, eikä minkäänlaisia yllätyksiä ollut tosiaan tarjolla. Ottelu oli vieläpä hämmästyttävän pitkä: tämä kokonaisuus olisi kyllä pystytty hoitamaan kasaan myös reilusti alle 10 minuutissa. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, etten enää edes muista hirveästi ottelun yksityiskohtaisempia tapahtumia, mikä kertookin kaiken oleellisen koko matsin tarpeellisuudesta. Brownin ja Hoytin ansiosta tv-ottelutasoinen koitos, mutta se siitä.
** (9:58)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Kip James & Monty Brown (Brown pinned Apolo after a Pounce)
Kuva Kuva
Petey Williams vs. Chris Sabin
Sitten toisensa kohtasivat TNA:n kaksi luotto X-Divarilaispainijaa, joista kumpikin oli harhaillut käytännössä koko vuoden 2005 ilman mitään kunnollista tavoitetta, suuntaa tai feudia. Ok, Sabinilla oli se feud Michael Shanen kanssa ja Williams oli mukana Team Canadassa, mutta mitään merkittävää heille ei ollut tapahtunut sen jälkeen, kun he... kas, lopettivat keskinäisen feudinsa. No, nyt oli sitten aika verestää muistoja puhtaassa filler-ottelussa. Alun perin Sabininin piti otella tässä tapahtumassa Shockeria vastaan, mutta AAA:n aikataulumuutosten takia Shocker ei ollut ehtinyt paikalle, ja niinpä Williams otti hänen paikkansa. En pistä muutosta ollenkaan pahakseni.

Tämän TNA kyllä osaa. Jos korttiin jää ylimääräistä tilaa tai jos yleisön fiilistä tarvitsee hilata kattoon, vastauksena on X-Divarilaisten filleriottelu. Sinänsä on hieman harmi, ettei sitten muillekin X-Divarin painijoille mestaruuskuvioiden ulkopuolella voida kehitellä kunnon juonikuvioita, koska tällainen täysin tyhjästä nyhjäisty ottelu kahden vanhan feudkumppanin välillä tuntuu vähän jotenkin laimealta ratkaisulta. Onneksi Williams ja Sabin kuitenkin tietävät, miten saada tuollainen laimea fiilis unohtumaan: perhanan viihdyttävällä spottailulla ja vauhdikkaalla painilla. Williams ja Sabin ovat kyllä oikein malliesimerkki X-Divarin parivaljakosta, joiden kemiat pelaavat hyvin yhteen ja joiden ottelut ovat aina takuuvarmasti viihdyttäviä. Nytkään ottelussa ei sinänsä nähty mitään järisyttävän harvinaisia jippoja tai muita hullutteluja, mutta saatuaan yli 10 minuuttia aikaa nämä kaksi vain pistivät taas kaikkensa likoon, esittelivät parhaat liikkeensä ja saivat aikaan hienon X-Divarin kamppailun. Näin simppeliä tämä loppujen lopuksi on. Ottelun jälkeen kehään ryntäsi Matt Bentley (ent. Michael Shane), joka pieksi molemmat painijat ja ilmoitti sitten, että hänen johdollaan Bound For Gloryssa käydään Ultimate X Match. Ilmeisesti Bentley oli ollut tässä välissä poissa TNA:sta ja mahdollisesti jopa solmimassa WWE-sopimusta, koska selostajat viittasivat Bentleyn saapumiseen yllättävänä comebackina.
***½ (12:34)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Sabin (Cradle Shock)
Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Sabu - No DQ Match
Abyss ja erityisesti tämän manageri James Mitchell olivat edelleen raivoissaan siitä, kuinka Abyss ei ollut saanut No Surrenderin jälkeen uutta mestaruusottelua Ravenia vastaan. Lopulta kaksikko oli kyllästynyt odottamaan mestaruuskomitean päätöksiä, ja he kävivät henkilökohtaisesti Ravenin kimppuun. Päämestarin pieksemisen keskeytti kuitenkin Ravenin viimeaikainen apuri Sabu. Tämä ei suvainnut sitä, että Abyss noin vain meinasi tuhota Ravenin, vaikka Sabu itsekään ei mikään Ravenin ylin ystävä ollut. Mitchell ja Abyss eivät tietenkään sulattaneet sitä, että Sabu tunki nenänsä mukaan soppaan, ja lopputuloksena oli arvatenkin brutaaleja yhteenottoja, jotka oli tarkoitus ratkaista tässä ottelussa. Ennen matsin alkua James Mitchell ilmoitti, että tämä ottelu käytäisiin No DQ -stipulaatiolla.

Jos TNA osaa X-Divarin otteluiden buukkaamisen, ei se ole kovin huono myöskään HC-rymistelyn tarjoamisessa. Erityisesti kun rosterista löytyy Abyssin ja Sabun kaltaisia painijoita, jotka ovat käytännössä valmiita tekemään HC-ottelussa mitä tahansa. Toki mihinkää kovin ainutlaatuisiin tai hätkähdyttäviin bumppeihin ei tällaisessa väli-ppv:n keskikortin HC-ottelussa edes pyritty, mutta roolinsa tämä hoiti enemmän kuin toimivasti. Sekä Abyss että Sabu pistivät kertaheitolla kroppansa likoon, ja lopputuloksena oli viihdyttävä mättö, jossa yleisölle tarjottiin pari todella kovaa bumppia ja muuten perusvarmaa suorittamista. Yksi hienoimmista bumpeista oli Abyssin Belly To Belly Suplex ulos kehästä kahden pöydän läpi, mutta toki lopun nastakikkailutkin olivat aina yhtä kivuliasta katsottavaa. Eipä tässä, pitää vain nostaa hattua näille kavereille, että jaksavat tehdä tätä kuusta toiseen. Otteluna hyvä, mutta paremmat arvosanat vaatisivat jo jotain oikeasti uniikkia.
*** (11:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Black Hole Slam on the thumbtacks)
Kuva Kuva
Bobby Roode vs. Jeff Hardy
Vihdoin ja viimein Jeff Hardy teki paluunsa ppv-painikehiin. Edellisen kerran Hardya oli nähty painimassa ppv-tasolla Lockdownissa, joten poissaoloa ehti kertyä jo lähes puoli vuotta. Ja ilmeisesti Hardy kärsi Hard Justicessa tapahtuneesta no show -tempustaan edelleen jonkinlaista koirankoppirangaistusta, koska Hardya ei ollut päästetty paluunsa jälkeen päämestaruuskuvioihin, vaan sen sijaan hänet tungettiin midcardiin - eikä edes mihinkään varsinaiseen feudiin. Tämä Team Canadan voimanpesän Bobby Rooden ja Jeff Hardyn kohtaaminen oli lähes tulkoon puhdas filleri. Ilmeisesti Hardy ei vain tykännyt Team Canadasta, ja Team Canada ei tykännyt siitä, että Hardy oli tullut takaisin. Niinpä Roode oli päättänyt tehdä lopun Hardyn TNA-urasta.

Tämä oli illan ensimmäinen pettymys, vaikka ei silti mitenkään erityisen huono ottelu. Bobby Roode oli oikein mainiossa iskussa ja näytti jälleen kerran nauttivan tilaisuudesta päästä ottelemaan isossa ottelussa. Rooden power-liikkeet näyttivät uskottavilta, ja miehen heel-työskentelyä on muutenkin ilo katsella. Kokonaisuutena Roode oli siis ottelun ehdoton tähti. Sen sijaan Hardy oli comebackissaan harmillisen vaisu, eikä oikein tuntunut pääsevän hommaan mukaan kunnolla. Tiedä sitten oliko kyse ring rustista vai motivaatio-ongelmista. Hetkittäin Hardy tosin väläytti ihan hienon liikkeen, kuten todella näyttävän Whisper In The Windin, jonka Roode otti täydellisesti vastaan. Silti kokonaisuutena nämä kaksi eivät pelanneet mitenkään maagisesti yhteen, joten lopputuloksena oli ainoastaan ihan kiva koitos (Rooden ansiosta). Lisäharmituksena oli myös ottelun lopetus: Petey Williamsin sekaantumista oli turhan paljon, ja lopun Jeff Jarrett -interference oli täysin turha.
**½ (9:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Bobby Roode (Pinned Hardy after Jeff Jarrett's interference)
Kuva Kuva Kuva Kuva
The Naturals (c) w/ Jimmy Hart vs. Team Canada (A-1 & Young) vs. Alex Shelley & Johnny Candido vs. America's Most Wanted - NWA Tag Team Championship
Illan ensimmäinen mestaruusottelu. The Naturalsin, AMW:n ja Team Canadan keskinäisiä kaunoja tuskin tarvitsee enää selittää. Nämä kolme joukkuetta ovat olleet koko TNA:n joukkuedivisioonan selkäranka (vuoden 2004 lopussa hajonneen Triple X:n ohella) viimeiset puolitoista vuotta, ja kaikki mahdolliset feud- ja taggauskombinaatiot oli tähän päivään mennessä nähty. Enää oli jäljellä selvitettävänä lopullinen keskinäinen paremmuus. Mukana oli kuitenkin villikortti: Alex Shelleyn ja Sean Waltmanin joukkue! Ei vaan, hetkinen. Sean Waltman oli juuri tehnyt kuukausitolkulla hienoa työtä TNA:ssa, yllättänyt katsojat kerta toisensa jälkeen... ja sitten tehnyt taas waltmanit. Waltmanin piti siis painia tässä ppv:ssä Alex Shelleyn parina joukkuemestaruusottelun neljäntenä joukkueena, sillä Waltman ja Shelley olivat voittaneet Chris Candido Memorial Tag Team Tournamentin. Sen sijaan Waltman ei päättänyt ilmestyä ollenkaan paikalle, eikä häneltä kuultu ikinä järkevää selitystä poisjäännilleen. Itse asiassa Waltman oli vielä show'n alkaessa sanonut TNA:n henkilöstölle puhelimessa, että oli parhaillaan saapumassa paikalla ja että hän olisi vain vähän myöhässä. Niinpä TNA tuntui viimeiseen asti toivovan, että Waltman sittenkin ilmestyisi paikalle, mutta niin ei koskaan tapahtunut. Waltmania ei nähty enää vuoden 2005 aikana TNA:ssa, ja hänen paikkansa kesken ottelun otti Chris Candidon 10 vuotta nuorempi veli Johnny Candido, jolla oli parin vuoden painijatausta.

Ei päässyt joukkuemestaruusottelu tälläkään kertaa vajaan vuoden takaisen huippumeiningin tasolle. Hieman harmi, koska ajattelin, että tässä neljän joukkueen ottelussa olisi nyt voinut olla jopa mahdollisuuksia pankin räjäyttävään joukkuerymistelyyn, jos kaikki menee putkeen. Toisin kuitenkin kävi, kun ongelmat alkoivat jo siitä, että Sean Waltman ei vaivautunut tulemaan paikalle ollenkaan. No, Shelley hoiti kyllä osuutensa erinomaisesti itsekseenkin, kunnes sitten Candidon veli pistettiin vähän häröilemään otteluun. Kolme muuta joukkuetta hoiti kyllä osuutensa taas kerran tutun varmalla ammattitaidolla, mutta jotenkin sen enempää Team Canada, AMW kuin Naturalskaan eivät olleet nyt ihan siinä parhaassa iskussaan. Meininki oli hetkittäin vähän semmoista haparoivaa, eikä todelliseen taistelumeininkiin ja huippusuorituksiin oikein ylletty missään vaiheessa. Hyvää painia kyllä nähtiin roppakaupalla koko ottelun ajan, ja tätä oli ehdottomasti jälleen viihdyttävää seurata, mutta semmoinen erikoisen hieno meno jäi puuttumaan. Niinpä arvosanakin jää vain sille hyvän tasolle.
*** (18:01)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The Naturals (Stevens pinned Young after a Natural Disaster)
Kuva Kuva
Raven (c) vs. Rhino - Raven's Rules Match for the NWA World Heavyweight Championship
Sacrificessa Raven ja Sabu olivat kohdanneet Jeff Jarrettin ja Rhinon No DQ Matchissa, jossa oli kovat panokset. Jos Raven olisi selättänyt Jarrettin, Jarret ei olisi saanut mestaruusottelua vuoteen. Jos Jarrett olisi selättänyt Ravenin, olisi hän saanut mestaruusottelun Unbreakableen. Lopulta kävi kuitenkin niin, että Jarrettin uusi yhteistyökumppani "Man Beast" Rhino onnistui selättämään NWA World Heavyweight -mestari Ravenin. Mestaruuskomiteata johtavan Larry Zbyszkon mielestä tämä tarkoitti tietenkin sitä, että Rhino oli ansainnut itselleen mestaruusottelun Unbreakableen. Jarrett ei ollut tästä päätöksestä tyytyväinen. Hän yritti suostutella Rhinoa luovutamaan mestaruusottelupaikkansa pois, mutta Rhino ei tietenkään tällaiseen suostunut. Sen sijaan Rhino lupasi Jarrettille (joka ei paininut tässä ppv:ssä ollenkaan), että tämä saisi kyllä mestaruusottelunsa - kunhan Rhino oli ensin tuhonnut Ravenin. Ottelustipulaatioksi määrättiin klassinen Raven's Rules Match.

Heh, on kyllä hauskaa kuinka TNA:n päämestaruuskuviot ovat siirtyneet alkuvuoden WCW-meiningeistä (Jarrett, Nash, DDP, Waltman) Stylesin lyhyen välikauden kautta ihan tyylipuhtaaseen ECW-menoon. Aikamoinen muodonmuutos siis päämestaruusmeiningeillä, mutta minua se ei ainakaan haittaa yhtään. Katson nimittäin tuhat kertaa mieluummin näitä Ravenin ja kumppaneiden HC-mäiskintöjä kuin enää yhtään ylibuukattua Jarrett vs. Nashia. Tämäkin oli kokonaisuutena aivan pirun vahva HC-ottelu. Ihan tämän vuoden parhaimmistoa TNA:n Hardcore-otteluista. Rhino oli todellakin syttynyt aivan uusiin liekkeihin päästyään TNA:ssa, ja tässäkin häneltä nähtiin monia tosi rajuja bumppeja. Rhino muun muassa otti vastaan Powerbombin tikkaiden päälle niin, että tikkaat taittuivat kahtia. Loppupuolella Rhinolta nähtiin myös Gore ostoskärryjä päin. Lisäksi molemmat miehet tietenkin vuosivat verta ja keksivät tosiaan varsin innovatiivisia tapoja hyödyntää HC-stipulaatiota niiden tyylikkäiden peruskikkailuiden lisäksi. Kokonaisuutena tämä oli kova ja erittäin viihdyttävä päämestaruusottelu. Illan parhaimmistoa.
***½ (14:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Raven (Raven Effect)
Kuva Kuva Kuva
Christopher Daniels (c) vs. Samoa Joe vs. AJ Styles - TNA X Division Championship
Kyllä vain. Illan Main Event ei tosiaan ollut päämestaruusottelu vaan X-Divisioonan mestaruuskamppailu, käsittääkseni ainoan kerran TNA:n kuukausittaisten ppv:eiden historiassa. Tämä ottelu jos mikä oli ansainnut ME-paikkansa. Mutta kerrottakoon nyt ensin lyhyesti tämän ottelun taustatarina kaikessa lyhykäisyydessään. Samoa Joe ja AJ Styles olivat siis Sacrificessa kohdanneet toisensa Super X Cup -turnauksen finaalissa, jonka voittajalle oli luvassa mestaruusottelu Christopher Danielsia vastaan. Joe voitti tuon ottelun Danielsin hienoisella avustuksella, mikä tietenkin raivostutti Stylesin täysin. Niinpä Styles oli Joen ja Danielsin kimpussa niin pitkään, kunnes myös hänet oli reiluuden nimissä pakko lisätä tähän mestaruuskamppailuun. Niinpä TNA:lla oli käsissään todellinen klassikko. X-Divisioonan historian pitkäaikaisin mestari Daniels kohtasi voittamattoman Samoa Joen ja kaksinkertaisen Triple Crown -mestarin AJ Stylesin. Kuten me kaikki tiedämme, tämä ottelu on yksi TNA:n isoimmista klassikoista. Monet pitävät tätä jopa koko TNA:n historian parhaana otteluna.

Mitä tästä nyt oikeasti voi sanoa? Tämän täydellisemmäksi tuskin X-Divisioonan paini enää menee. On sitten kyse ihan puhtaasti tyylilajista tykkäämisestä ja tulkinnanvaraisuudesta, onko tämä puhdas viiden tähden ottelu vai jotain vähän vähemmän. Meinasin itse antaa tälle arvosanaksi ensin ****½, mutta se johtui kyllä puhtaasti siitä, että katsoin tämän nyt ehkä vähän väärään aikaan ja ärsyynnyin hiukan siitä, että lopussa kolmikko mäiski turhan paljon toisiaan nyrkeillä eikä vetänyt sen sijaan mahtavaa finisher-kikkailua. Sitten kun tuota alkaa miettiä tarkemmin, oikeastaan tuo lopetuskin oli aivan täydellinen. Kerrankin X-Divari ei vetänyt spottailu ja no-sellausta yli, vaan lopussa kolmikko oli ihan oikeasti täysin puhki. Siksi he eivät enää pystyneet finisher-iloitteluun vaan raakaan ja yksinkertaiseen tappeluun, jolla he vain pyrkivät siihen, että voittaisivat vihdoin ja viimein tämän ottelun. Huikeaa tarinankerrontaa siis loppujen lopuksi. Muuten ottelu oli sitten - kuten jo sanoin - niin mahtavaa X-Doivisioonan painia kuin mikään vain voi olla. En jaksa edes luetella spotteja, koska niitä huikeitakin oli niin paljon. Silti oma ykkössuosikkini oli se Joen mieletön Suicide Dive kehäköysien yli puhtaasti Stylesin ja Danielsin päälle. Tästä ei Main Event parane. Tai painiottelu ylipäänsä.
***** (22:50)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles (Pinned Daniels with a bridge)
*** AJ Styles
** Samoa Joe
* Christopher Daniels

Kokonaisarvio Unbreakablesta: Jos PPV:ssä on viiden tähden ottelu, on se jo puhtaasti sen takia katsomisen arvoinen. Sitä paitsi tämä tapahtuma oli (erityisesti väli-ppv:ksi) muutenkin todella onnistunut: hieno päämestaruusottelua, pari hyvää X-Divisioonan ottelua alakortissa, toinen hyvä HC-rymistely, toimiva joukkuemestaruusottelu... Harmi vain, että mikään tuota ME:tä lukuun ottamatta ei kuitenkaan ollut mitenkään ainutlaatuista, ennennäkemätöntä tai älyttömän säväyttävää. Lisäksi korttiin mahtui kuitenkin pari turhaa hetkeä, joten tämä ei ihan nouse Hienoksi ppv:ksi. ME:nsä ansiosta tämä on kuitenkin todella lähellä sitä. Vuoden paras TNA-ppv tähän mennessä. Hyvä.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Unbreakable - Hyvä
5. TNA Lockdown - Hyvä
6. WWE Royal Rumble - Hyvä
7. TNA Sacrifice - Hyvä
8. TNA No Surrender - Hyvä
9. WWE SummerSlam - Hyvä
---------------
10. TNA Final Resolution - Ok
11. WWE Judgment Day - Ok
12. TNA Against All Odds - Ok
13. WWE Backlash - Ok
14. TNA Slamiversary - Ok
---------------
15. WWE New Year's Revolution - Kehno
16. WWE No Way Out - Kehno
17. TNA Hard Justice - Kehno
18. WWE The Great American Bash - Kehno
---------------
19. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 12.06.2015 11:14

Kerta kaikkiaan on niin, että Armageddon 2007:n osalta en saa aikaiseksi tällä tutuksi käyneellä sapluunalla tehtyä täysipitkää arvostelua. Mutta miksi pitäisi? Laitan nyt lyhennetyn version ja samalla sitten koko vuosi pakettiin.

Kuva
Sunnuntai 16. Joulukuuta 2007
Mellon Arena, Pittsburgh, Pennsylvania


Ennen Joulupukin tuloa ja uudenvuodenraketteja piti saada painivuosi pakettiin. Vuoden viimeisen tapahtuman näyttämönä toimi Mellon Arena Pittsburghissa. Tämän vuoden Armageddonin ottelulista näytti vakuuttavalta. Mr. Kennedyn ja Shawn Michaelsin sekä Jeff Hardyn ja Triple H:n yksilökohtaamiset vaikuttivat mielenkiintoisilta. Lisäksi päämestaruusotteluista pystyi sanomaan samaa. Smackdownin puolella superkolmikko Batista, Edge ja Undertaker kohtasivat ja Raw’n mestaruusottelussa nähtiin Chris Jerichon paluu ppv:hen ensimmäistä kertaa reilusti yli kahteen vuoteen. Selostajia tapahtumalla oli tuttuun vuoden 2007 tapaan enemmän kuin riittävästi. Raw’lla JR & King, Smackdownilla Cole & JBL sekä ECW:llä Styles & Tazz.

Armageddon oli mukava päätös WWE:n epätasaiselle ja epäonniselle vuodelle 2007. Triple H:n ja Shawn Michaelsin ottelut olivat tuttuun tapaan hyvätasoisia ja vielä piirua paremmaksi nousi kolminottelu MM-vyöstä. Edgen, Undertakerin ja Batistan kohtaaminen muistetaan ennen kaikkea Edgen näppärästä jekusta. Hän oli palkannut kaksi nuorta painijaa hämäämään vastustajiaan. Nämä kaksi nuorukaista olivat pukeutuneet aivan samaan painiasuun kuin Edge, joka antoi ultimaattiselle opportunistille ratkaisevan etulyöntiaseman. Myöhemmin selvisi että nämä kaksi Edgeksi pukeutunutta miestä olivat Zack Ryder ja Curt Hawkins. Kuva


Yhteenveto: Mukana oli kolme harmillisen heikkoa ottelua, mutta yleinen tuntuma joka tästä jäi oli varsin mukava. Michaels ja Triple H tekivät tuttuun tapaansa hyvää työtä yksilömatseissaan. Chris Jerichon paluu ppv-tasolle 28:n kuukauden tauon jälkeen oli ihan toimiva, vaikka miksikään ikimuistoiseksi ottelu Ortonia vastaan ei noussut. Illan parasta antia sitten oli Smackdownin superkolmikon ottelu raskaansarjan mestaruudesta. Kaikesta tästä johtuen annan tapahtuman arvosanaan neljäsosan lisän ja sitä myöten sijoitus rankingissa on varsin hyvä.



PÄHKINÄNKUORISPOILERIT
MVP VS. Mysterio (11:30) ***
Kane & Punk VS. Henry & BDV (10:42) **
Michaels VS. Kennedy (15:16) *** ½
Jeff Hardy VS. Triple H (15:24) *** ½
Khali VS. Finlay (6:06) * ½
Orton VS. Jericho (15:06) *** ¼
Beth VS. Mickie (4:46) * ½
Batista VS. Edge VS. Undertaker (13:15) **** (illan paras)


Arvosana: 3,03 (sijoitus 5/26)

Vuoden yhteenvedon aika on seuraavalla kerralla ja samalla lisää myös projektin mahdollisesta jatkosta.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 14.06.2015 07:36

Kuva
UNFORGIVEN 2005

WWE:n syksyn aloitti ppv-rintamalla Unforgiven, joka oli ollut Raw'n tapahtuma brand split -ppv:eiden alkuajoista lähtien. Selostajinamme JR, King ja Coach, joista oli viime kuukausien aikana vakiintunut Raw'n selostuskolmikko. Uutena haastattelijana debyyttinsä tässä ppv:ssä teki Diva Searchista tuttu Maria Kanellis, jolla oli tähän aikaan käytössään kauniisti sanottuna idioottigimmick.

Kuva Kuva
Carlito (c) vs. Ric Flair - WWE Intercontinental Championship
Kuten tarkkaavaisimmat ovat varmasti huomanneet, Triple H ja Ric Flair olivat vetäytyneet ruudusta pois sen jälkeen, kun HHH hävisi Batistalle Vengeancessa järjestetyn Hell In A Cell Matchin. Kumpaakaan ei nähty WWE:ssä, kunnes Flair teki yksin paluunsa SummerSlamin jälkeen Raw'hon. Mikä erikoisinta: ensimmäistä kertaa vuosiin yksin liikkuva Flair näytti tekevän comebackinsa facena. Hän nimittäin saapui vieraaksi Carliton talk show'hun Carlito's Cabanaan ja joutui Carliton rajun päänaukomisen kohteeksi. Carlito muun muassa sanoi, ettei ole hävinnyt IC-mestaruuttaan kertaakaan - puhumattakaan 16 kerrasta, kuten Flair on hävinnyt maailmanmestaruuden. Lopuksi Carlito sylki omenan Flairin kasvoille, mutta Flair vastasi tähän pieksemällä Carliton maahan. Flairin face-turn varmistui seuraavalla viikolla, kun hän saapui Shawn Michaelsin avuksi kesken Carliton ja Chris Mastersin beatdownin. Näiden neljän välille buukattiin joukkueottelu, mutta ennen sen alkua Flair löytyi backstagelta veriseksi piestynä. Seuraavalla viikolla Carlito tunnusti olleensa Flairin pieksemisen takana, joten ei ollut enää mikään ihme, että Flair janosi kostoa. Samalla hän halusi myös nousta ensimmäistä kertaa urallaan Intercontinental-mestariksi.

Tämän ottelun suurin vahvuus ei tosiaan ollut painillinen anti tai tekninen mestarillisuus vaan puhtaasti tunnelman, karisman ja tarinan yhdistelmä. Samaa voi oikeastaan sanoa monista muista Flairin tulevista Singles-otteluista, joita hän tämän tästä alkavan viimeisen aktiivipainijan singles-uransa aikana vetää. Ja juuri siksi näitä Flairin otteluita on niin ilo katsoa: ne tarjosivat jotain aivan muuta kuin suurin osa illan kamppailuista. Niissä ei nähty mielettömiä painiliikkeitä, mutta esimerkiksi tässäkään ottelussa ei missään vaiheessa tuntunut siltä, että mitään sellaista olisi tarvittu. Ei: Flair ja Carlito hoitivat ihan puhtaalla peruspainilla ja siihen yhdistetyllä mahtavalla meiningillään äärimmäisen viihdyttävän Intercontinental-mestaruusottelun. Erityisesti Flairin choppeja oli taas ilo seurata, kun Carlito vieläpä myi ne hienosti. Ottelun kohokohta oli tietenkin Flairin Double Ax/Flying Clothesline yläköydeltä, mitä Flair ei ollut ennen tätä onnistunut tekemään varmaan ikinä. Myös lopetus toimi, joten kokonaisuutena oikein mukava opener illalle.
*** (11:46)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair (Figure Four Leg Lock)
Kuva Kuva
Torrie Wilson & Victoria w/ Candice Michelle vs. Ashley & Trish Stratus
Comeback ja face-turn liittyvät myös illan toiseen otteluun. WWE Women's-mestari Trish Stratus oli ollut ruudusta poissa siitä lähtien, kun Viscera teloi hänet sairaalakuntoon Backlashissa. Koko tuon ajan naisten mestaruus oli ollut Trishin hallussa, joten siitä ei ollut käyty mainittavaa kamppailua. Nyt Trish oli kuitenkin tullut takaisin, ja paluunsa yhteydessä hän myös teki face-turnin. Oikeastaan Trishin paluu liittyy koko Raw'n naisten divarin mullistukseen. Kaikki alkoi siitä, kun Candice Michelle ja Torrie Wilson siirrettiin kesän lopussa Raw'hon (vaikka Candice oli vasta pari kuukautta aiemmin draftattu SD:hen). Siellä he kaikkien yllätykseksi yhdistivät voimansa bad ass Victorian kanssa ja muodostivat ilkeän, ylimielisen, kauneuttaan korostavan ja ennen kaikkea dominoivan heel stablen. Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta Torrien uralla, kun hän veti heel-roolia. Uusi heel-porukka aloitti uransa varsin näyttävästi, kun elokuun lopussa he kävivät uuden Diva Search -voittajan Ashley Massaron kimppuun. Parin seuraavan viikon ajan debytoija Ashley oli helisemässä kokeneen kolmikon kanssa, kunnes ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Trish teki comebackinsa ja saapui kaikkien yllätykseksi auttamaan Ashleytä.

Tälle ottelulle pitää antaa puolikas ylimääräistä ihan vain siitä, että olipa kiva nähdä taas Trishiä kehässä ja vieläpä tässä face-roolissaan, josta olen aina tykännyt Trishillä kaikkein eniten. Vaikka Stratus onkin yksi naisten divarin parhaista heelistä, on hänestä vain niin helppo tykätä, että on kivaa päästä näkemään Trish taas facena. Kehuja pitää antaa myös siitä, että WWE oli tosiaan luonut oikean naisten stablen pitkästä aikaa: Wilsonin, Victorian ja Candicen kolmikko oli vieläpä pirun uskottava, ja sitä katsoi painikehissäkin ihan ilolla sen takia, että mukana oli oikeasti kovatasoinen Victoria. Tässäkin ottelussa onneksi suuresta osasta toimintaa vastasivat Victoria ja Stratus, jolloin meininki oli oikein tasokasta naisten painia, vaikkei sinänsä mitään ennennäkemätöntä. Ikävä kyllä Diva Search Ashley oli tässä ottelussa vielä ihan hakusessa, eikä Torrien menosta voi sanoa paljon enempää, joten kokonaisuus jäi heidän vuokseen vähän laihaksi. Silti ihan ok naisten kamppailu tässä välissä.
** (7:05)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Ashley & Trish Stratus (Stratus pinned Victoria after a Chick Kick)
Kuva Kuva
Big Show vs. Snitsky
No niin, sitten jotain ihan muuta. Tämä feud oli saanut alkunsa siitä, että Snitskyllä oli jalkafetissi. Oi että, WWE sitten kyllä osaa. Niinpä Snitsky oli SummerSlamin jälkeisessä Raw'ssa yrittänyt väkisin nuolla Maria Kanelliksen jalkoja, mutta Big Show oli onneksi viime hetkellä saapunut apuun ja estänyt tämän jalkaraiskauksen. Kostoksi tästä seuraavalla viikolla Snitsky sekaantui Big Show'n otteluun ja iski tätä brutaalisti kehäkellolla päähän. Pari seuraavaa viikkoa Big Show kärsi tuosta rajusta iskusta, mutta nyt hän oli kunnossa ja valmis kostamaan kaiken.

Huh, WWE päätti sitten lähteä ihan rehdisti kisaamaan vuoden huonoimman ottelun palkinnosta, kun pitkään aikaan ihan mitään täyttä pökälettä ei ole ollut tarjolla. Big Show vs. Snitsky kuulostaa jo etukäteen niin kamalalta kuralta, että tämän oli käytännössä enää mahdotonta alittaa odotuksia, koska niitä ei ollut ollenkaan. Niinpä ainakin Big Show sitten onnistui suoriutumaan tästä ottelusta hieman jopa (olemattomia) odotuksia paremmin. Se ei silti tarkoita, etteikö tämä ottelu olisi ollut huono. Sellainen tämä aivan ehdottomasti oli. Silti aivan täyttä kurapaskaa ei ollut tarjolla: Snitskyn Back Suplex Show'lle oli oikeasti aika näyttävä, ja loppuyllärinä yleisölle tarjoiltiin vielä Show'n nip up (hieman köysien avulla). Näiden parin yksittäisen hyvän hetken ansiosta tämä ottelu käärii itselleen arvosanaksi minulta yhden tähden. Hämmästyttävää kyllä, se on paljon vähemmän kuin monilta muilta arvostelijoilta, jotka ovat tarjonneet kahta tai jopa kahta ja puolta tähteä. Tuollaisiin arvosanoihin en itse veny millään, sillä minusta tässä ei ollut mitään sellaista, mikä olisi nostanut ottelun noin korkealle tasolle. Ehkä ennakkoasenteeni oli sitten liian negatiivinen. En voi yksinkertaisesti käsittää, miksi WWE piti tämän ottelun buukkaamista ppv:hen millään tavalla tarpeellisena tai hyvänä ideana.
* (6:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Big Show (Chokeslam)
Kuva Kuva
Kerwin White vs. Shelton Benjamin
Lisää klassikkopoimintoja vuodelta 2005: Kerwin White era. Kaikki alkoi siis siitä, kun Chavo Guerrero draftattiin Smackdownista Raw'hon. Kesän loppupuolella Chavo sitten debytoi Raw'ssa, muttei suinkaan Chavo Guerrerona. Hän nimittäin saapui kehään ja ilmoitti hylänneensä kaikki meksikolaistaustansa ja koko sukuhistoriansa. Chavo yksinkertaisesti ilmoitti, ettei hän enää olisi latino ja ettei hänellä olisi mitään tekemistä meksikolaisten kanssa. Sen sijaan hän halusi olla rehellinen valkoinen amerikkalainen ihminen, jolla oli klassinen amerikkalainen unelma edessään. Niinpä hän muutti nimensä Kerwin Whiteksi, värjäsi hiuksensa valkoiseksi, pukeutui poolopaitaan ja golf-shortseihin ja alkoi ajaa kehään golf-kärryllä. Uutena sisääntulomusiikkinaan Chav... Kerwin White käytti jotain klassista jenkkipianomusiikkipimputusta. Syytä tähän muutokseen ei koskaan kerrottu. Heel-heattia kerätäkseen White promosi kehässä viikosta toiseen amerikkalaisten ylivertaisuudesta, ja lopulta hän alkoi myös haukkua muista etnisistä taustoista lähtöisin olevia, kuten afroamerikkalaisia. Tämä oli liikaa Raw'n ikuiselle midcarderille Shelton Benjaminille, joka kävi uudistuneen Chavon kimppuun ja haastoi hänet ppv-otteluun.

Harmillisen yhdentekeväksi jäi tämä ottelu. En tiedä, vaikuttiko Chavon idioottimainen gimmick sitten myös miehen kehäsuorituksiin, mutta jotenkin tässä ottelussa ei nähty ollenkaan samanlaista meininkiä kuin mihin Chavolta oli vuosien aikana ehtinyt tottua. Toki Chavokin vanhenee koko ajan, mutta silti... Ei sen muutoksen pitäisi olla näin suurta. Myöskään Benjamin ei ollut tällaisessa filler-tyylisessä ottelussa missään tapauksessa parhaimmillaan: varsinkaan, kun Shelton joutui vielä myymään ottelun ajan polveaan, mikä esti häntä tekemästä mitään näyttäviä high flying -liikkeitä. Sinänsä Benjamin myi kyllä vammaansa varsin mallikkaasti, ja tuosta polven telomisesta sai myös ihan toimivan tarinan ottelulle. Mitään uutta se ei kuitenkaan ollut verrattuna niihin kaikkiin miljoonaan muuhun otteluun, joissa on painihistorian aikana keskitytty telomaan vastustajan polvea. Kaikista kritiikistä huolimatta on hyvä loppuun todeta, että kehässä toisiaan vastaan olivat kuitenkin Chavo Guerrero ja Shelton Benjamin, joten näistä lähtökohdista myös lievästi epäonnistunut ottelu on silti ihan mukava koitos.
**½ (8:06)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shelton Benjamin (T-Bone Suplex)
Kuva Kuva
Edge w/ Lita vs. Matt Hardy - Steel Cage Match
SummerSlamin henkilökohtainen ja superintensiivinen ottelu Edgen ja Hardyn välillä päättyi, kun Edge pieksi nyrkeillään Hardyn niin rajusti kanveesiin, ettei tämä pysynyt edes tajuissaan. Niinpä tuomarin oli pysäytettävä ottelu. Hardy ei kuitenkaan tuosta tappelusta lannistunut, vaan kävi SS:n jälkeen entistä aggressiivisemmin Edgen kimppuun. Hardy vaati uusintaottelua Edgeä vastaan ja saikin sen pari viikkoa SummerSlamin jälkeen Raw'ssa. Tuo ottelu oli Street Fight, ja Hardy ilmoitti vievänsä Edgen helvettiin tuossa ottelussa. Parhaansa Hardy myös teki, sillä hän iski Edgelle (ja samalla itselleen) Side Effectin sisääntulorampilta alas suoraan betonilattialle. Molemmat jäivät makaamaan maahan tajuttomina, kun heidät kärrättiin ambulanssilla pois. Tuokaan ottelu ei tuonut ratkaisua tähän vuoden henkilökohtaisimpaan feudiin, joten GM Eric Bischoff määräsi vielä yhden ottelun ppv:hen. Tällä kertaa se olisi Steel Cage Match.

No sitten päästiin asiaan! Hardy ja Edge täräyttivät yhden WWE:n 2000-luvun kovimmista Steel Cage Matcheista. Tässä oli nyt oikeastaan kaikki, mitä Hardyn ja Edgen feudin päätökseltä vain saattoi toivoa: hurjia liikkeitä, verta ja ennen kaikkea mahtava lopetus. Molemmat jätkät olivat todellakin valmiita antamaan aivan kaikkensa, ja lopputuloksena oli sitten brutaali häkkitappelu. Tämä menee helposti huippuotteluiden kategoriaan, ja olin lähellä antaa tälle jopa vielä puolikkaan enemmän. Tämä jää kuitenkin pikkaisen vajaaksi siitä, koska ottelu omasta mielestäni kesti vähän jopa turhan pitkään. Homma lähti käyntiin hieman turhan hitaasti, ja tuntui siltä, että näin pitkällä kestolla oli pyritty väkisin sellaiseen eeppisyyteen, joka olisi saatu aikaan ihan muutenkin. Alun tappelu hiukan haukotutti, mutta onneksi siitä päästiin aika nopeasti varsinaiseen TAPPELUUN. Sitten oli Powerbombia häkkiä päin, Powerbombia yläköysiltä, Side Effect yläköysiltä, tuoliniskuja, verenvuodatusta, Twist of Fate Litalle... ja tietenkin se mahtava Leg Drop häkin katolta Edgen päälle. Huikea ottelu.
**** (21:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Matt Hardy (Leg Drop off the top of the cage)
Kuva Kuva
The Hurricane & Rosey (c) vs. Trevor Murdoch & Lance Cade - World Tag Team Championship
Ikisuosikkini The Hurricane oli pitänyt World Tag Team -mestaruuksia hallussaan yhdessä Roseyn kanssa huhtikuusta lähtien. Nyt supersankarikaksikko sai vastaansa aivan uuden haasteen, kun heitä vastaan asettui vain pari viikkoa aikaisemmin Raw-debyyttinsä tehnyt Trevor Murdochin ja Lance Caden kaksikko. Itse asiassa Cadelle kyseessä oli ennemminkin comeback kuin debyytti: Cadehan oli pyörinyt Raw'n alakortin kuvioissa pitkän aikaa vuonna 2004 (nimellä Garrison Cade), kunnes hänet oli lähetetty takaisin OVW:hen. Siellä hän oli yhdistänyt voimansa uuden tulokkaan William Mullerin kanssa, joka oli ennen OVW:hen saapumista paininut vuosien ajan indy-skenessä (muun muassa alkuaikojen TNA:ssa) nimellä Stan Dupp. WWE:ssä hänen nimekseen annettiin Trevor Murdoch, koska mies kieltämättä muistutti todella paljon legendaarista Dick Murdochia. Murdochin ja Caden joukkueesta tehtiin vanhan ajan NWA-tyylinen kaksikko, jossa Cade veti suulaan ja lipevän cowboyn roolia, ja Murdoch oli hiljainen mutta aggressiivinen punaniska. Yhdessä tämä kaksikko saapui siis syksyn alussa Raw'hon ja voitti heti debyyttiottelussaan Hurricanen ja Roseyn non title -kohtaamisessa. Niinpä heille oli pakko myöntää mestaruusottelu ppv:hen.

Raw'n joukkuedivisioona ei välttämättä ollut tässä vaiheessa kovinkaan vahvoilla kantimilla (ainakaan buukkauksellisesti), mutta maailman suurimpana Hurricane-markkina voin silti sanoa, että olisin mielelläni nähnyt Hurricanen ja Roseyn painivan jokaisessa Raw'n ppv:ssä heidän joukkuemestaruuskautensa aikana. Niinpä kun nyt sitä harvinaista herkkua oli tarjolla, nautin tilaisuudesta suuresti. Ottelu itsessään ei ollut mitään erinomaisinta tai omalaatuisinta joukkuepainia, mutta kokonaisuutena kamppailu oli silti ihan mukava kokonaisuus. Lisäpisteitä tämä ottelu kerää siitä, että tälle oli vaivauduttu rakentamaan oikea tarina: noin puolessavälissä Hurricane otti vastaansa aivan perhanan brutaalin näköisen DDT:n apronilta ringside-alueelle, minkä jälkeen Rosey joutui pitkään taistelemaan yksin. Sitten aivan lopussa tajuttomuuden rajamailla heiluva Hurricane nousi vielä kehään ja aloitti epätoivoisen taistelun Cadea ja Murdochia vastaan. Hyvin buukattu ottelu, jossa Hurricanen lisäksi myös tulokasjoukkue Cade ja Murdoch hoiti osuutensa varsin kunniakkaasti. Vähän erikoisempaa painia olisi silti vaadittu korkeammille arvosanoille.
**½ (7:40)

Kuva Kuva
Chris Masters vs. Shawn Michaels
Tämä oli Chris Mastersin ppv-debyyttiottelu. Ja millä tavalla se tulikaan: semi-ME:ssä Shawn Michaelsia vastaan. WWE:llä oli todellakin luottoa tähän lihaskimppuun hänen uransa alkuaikoina. Mastersin ja Michaelsin feud sai alkunsa siitä, kun Michaels saapui kehään SummerSlamin jälkeisessä Raw'ssa ja veti promon, jossa hän a) antoi pari ikävää piikkiä Hoganille (joka oli viime hetkellä peruuttanut suunnitelman hänen ja Michaelsin feudin jatkamisesta sekä luvatusta jobbaamisesta Michaelsille) b) päätti lyhyen heel-kautensa ja teki face-turnin. Promo jäi kuitenkin kesken, kun Chris Masters saapui paikalle ja kysyi, olisiko Michaelsin nyt vihdoin aika astua sivuun ja luovuttaa soihtu eteenpäin uusille tähdille. Michaels ei tällaista vihjailua kuunnellut, vaan kehotti ensin Mastersia lähtemään, ja kun Masters ei kehotusta totellut, kävi tämän kimppuun. Seuraavalla viikolla Masters pieksi yhdessä uuden kaverinsa Carliton kanssa Michaelsin, kunnes Ric Flair saapui apuun. Seuraavalla viikolla Masters sitten haastoi Michaelsin Masterlock-haasteeseen: tähän mennessä kukaan ei ollut onnistunut murtamaan Mastersin Masterlockia. Michaels meinasi jo onnistua siinä, mutta viime hetkellä Masters turvautui halpamaisiin konsteihin potkaisemalla Michaelsille low blow'n ja pistämällä hänet sitten tajuttomaksi Masterlockissa. Vielä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Michaels ja Masters kohtasivat joukkueottelussa, ja Masters onnistui taas lukitsemaan Michaelsin Masterlockiin.

Tämä ottelu on jälleen kerran upea osoitus Shawn Michaelsin erinomaisuudesta. Täytyy tosin myöntää, että Mastersin ensimmäisinä vuosina oli miehen suuri mark ja toivoin, että hänestä tulisi iso nimi WWE:ssä. Sittemin Masters-innostukseni kuitenkin lopahti, ja nyt jälkeenpäin katsottuna hänen edesottamuksena eivät mitään suuria riemunkiljahduksia aiheuta. On silti todettava, etten edelleenkään ymmärrä sitä tajutonta kritiikkiä, minkä Masters alkuaikoinaan sai. Erityisesti tässä ottelussa nähdään, että Masters pystyi ottelemaan oikean vastustajan kanssa pirun hienon ottelun. Toki suurin osa ottelun viihdyttävyydestä oli Michaelsin ansiota, mutta todellisen paskasäkin kanssa tämmöinen ottelu ei olisi todellakaan ollut mahdollista. Masters oikeasti tahtoi osoittaa tässä osaamisensa, ja niinpä hän teki pirusti töitä. Jokainen Mastersin power-liike näytti uskottavalta, ja Masters myös liikkui kehässä kokoisekseen vauhdikkaasti. Edes nenän aukeaminen kesken ottelun ei hidastanut Mastersia: äijällä todella riitti nälkää. Michaels sitten hoiti puolestaan ottelun kuljettamisen, hienon tarinankerronnan, upean myymisen ja päälle vielä muutaman nätin spotin. Niinpä näistä ainesosista syntyi yli 15-minuuttisena kamppailuna yksi Chris Mastersin WWE-uran parhaista otteluista, joka ei silti ihan huipputasolle sentään yllä.
***½ (16:44)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shawn Michaels (Sweet Chin Music)
Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Kurt Angle - WWE Championship
Kuten kuvasta näkee, Cena alkoi vähitellen siirtyä lookinsa ja gimmickinsä osalta pois räppäriajasta kohti Marine-aikaa. Samalla oli myös uusien haastajien aika, kun Cena oli onnistunut säilyttämään vyönsä SummerSlamissa Chris Jerichoa vastaan ja uusimaan temppunsa Raw'ssa. Raw'n mestaruusottelun panoksena oli se, että häviäjä joutuisi lähtemään WWE:stä. Kun Jericho oli hävinnyt, GM Eric Bischoff päätti kylmästi heidän yhteistyönsä ja käski Jerichon häipyä firmasta. Niin myös kävi: Jerichoa ei nähty WWE:ssä pitkään aikaan. Sen sijaan heti samaan Cena sai uuden haastajan. Cenaa koko ajan enemmän vihaava Eric Bischoff ilmoitti, että hän oli jo valinnut uuden henkilön, joka tulisi vihdoin viemään WWE-mestaruuden pois Cenan epäansaitsevista käsistä. Tuo haastaja oli Cenan vanha Smackdown-aikojen tuttu Kurt Angle, joka kävi saman tien Cenan kimppuun. Seuraavien viikkojen ajan Cena olikin sitten varsin tukalan haasteen edessä, kun Bischoff ja Angle tekivät yhdessä kaiken mahdollisen tehdäkseen Cenan elämästä helvettiä. Mikä pahinta, Angle liittoutui Christianin entisen problem solverin Tyson Tomkon kanssa, joten Cena joutui taistelemaan niin Anglea, Tomkoa kuin General Manager Bischoffiakin vastaan samaan aikaan.

Tässä ottelussa ärsytti kaksi asiaa: 1) Cenan nilkkaa oli myyty koko tapahtuman ajan loukkaantuneena, ja vielä juuri ennen ottelun alkamista selostajat puhuivat siitä, kuinka pahasti se on teipattu. Minkä h**vetin takia Kurt Angle ei sitten koko ottelun aikana aivan ennen lopun Ankle Lock -temppuilua koskenutkaan Cenan nilkkaan tai yrittänyt työstää sitä mitenkään? Tämä on ihan oikea kysymys, ja olisi kiva tietää, johtuiko tämä aivopieru enemmän Cenasta vai Anglesta, koska painijathan sen aika pitkälti kuitenkin päättävät, mitä kehässä tehdään. Tuntuu aivan idioottimaiselta, että Cenalle on vedetty hirveät teipit jalkaan, ja sitten Angle ei huomioi tätä mitenkään. Nolla pistettä Anglelle kehäpsykologiasta. 2) No, lopetus oli myös p**ka ja kaikkein halvin tapa päättää ppv:n päämestaruusottelu. Jos näistä kahdesta ärsyttävästä seikasta päästään yli, oli ottelu muuten todella viihdyttävää ja ennen kaikkea intenssiivistä painia. Hemmetin hyvää työskentelyä Anglelta siinä mielessä, että hän sai samaan aikaan Cenan näyttämään vahvalta ja omat iskunsa vaaralliselta. Juuri tällaista rajua taistelua näiden päämestaruusotteluiden pitäisi olla useammin. Sinänsä siis tämä kyllä onnistui tehtävässään erittäin hyvin. En vain tajua, mihin koko typerää nilkkaloukkaantumiskäännettä tarvittiin, kun kaksikko olisi pärjännyt täysin hyvin ilman sitä.
***½ (17:15)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (via DQ; Cena retained the WWE Championship)
*** Matt Hardy
** Edge
* Shawn Michaels

Kokonaisarvio Unforgivenistä: Yksi huippuottelu, kaikesta kritiikistä huolimatta hieno ME ja lisäksi hieno semi-ME. Hyvä opener ja pari ihan kivaa väliottelua. Kyllä tämä tällaisena väli-ppv:nä enemmän kuin hoiti tehtävänsä, joten kokonaisuuteen voi olla varsin tyytyväinen. Vahva Ok-tason ppv.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Unbreakable - Hyvä
5. TNA Lockdown - Hyvä
6. WWE Royal Rumble - Hyvä
7. TNA Sacrifice - Hyvä
8. TNA No Surrender - Hyvä
9. WWE SummerSlam - Hyvä
---------------
10. WWE Unforgiven - Ok
11. TNA Final Resolution - Ok
12. WWE Judgment Day - Ok
13. TNA Against All Odds - Ok
14. WWE Backlash - Ok
15. TNA Slamiversary - Ok
---------------
16. WWE New Year's Revolution - Kehno
17. WWE No Way Out - Kehno
18. TNA Hard Justice - Kehno
19. WWE The Great American Bash - Kehno
---------------
20. TNA Destination X - Surkea

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 17.06.2015 15:15

PALKINTOGAALA 2007



Esipuhe: Vuoden 2007 läpi koluaminen osoittautui melkoiseksi urakaksi. Aloitin nimittäin katsomaan vuoden ensimmäistä tapahtumaa New Year’s Revolutionia 5.12.2013. Rapsakan puolitoista vuotta sitten. Välillä homma maistui niin pahasti puulta, että tuli kuukausien taukoja. Sitten tämä rakas harrastus veti kuitenkin takaisin mukaansa ja niin vain sain vuoden paketoitua nyt vähän ennen juhannusta 2015. Maksutapahtumia oli yhteensä 27, joista TNA:lla 12 ja WWE:llä 15. Otteluita noihin tapahtumiin sisältyi yhteensä 215 kappaletta. Nyt urakka on tehty ja perinteisen palkintogaalan aika.


PPV Ranking 2007
1 WWE – Royal Rumble 3,55
2 TNA – Bound For Glory 3,33
3 WWE – Backlash 3,13
4 TNA – Victory Road 3,09
5 WWE – Armageddon 3,03

6 WWE – WrestleMania XXIII 2,97
7 TNA – Lockdown 2,94
8 TNA – No Surrender 2,88
9 WWE - New Year’s Revolution (Raw) 2,86
10 WWE – Survivor Series 2,83

11 TNA – Sacrifice 2,81
12 WWE – Cyber Sunday 2,79
13 TNA – Genesis 2,78
14 TNA – Final Resolution 2,71
15 TNA – Turning Point 2,66

16 TNA – Destination X 2,56 / WWE – No Mercy 2,56
17 WWE – Great American Bash 2,50
18 WWE – Unforgiven 2,44
19 TNA – Hard Justice 2,39
20 TNA – Slammiversary 2,28

21 TNA – Against All Odds 2,25
22 WWE – Summerslam 2,22
23 WWE – Vengeance 2,14
24 WWE – No Way Out 2,13
25 WWE – Judgment Day 2,00
26 WWE – One Night Stand 1,97

Neljän tähden (tai enemmän) matsit
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / Royal Rumble
2. 30 Man Royal Rumble Match

3. Samoa Joe VS. Christian Cage / Destination X
4. Money In The Bank Ladder Match / WrestleMania
5. Batista VS. The Undertaker / WrestleMania
6. John Cena VS. Shawn Michaels / WrestleMania
7. Team Angle VS. Team Cage (LL) / Lockdown
8. Edge VS. Orton VS. Cena VS. Michaels / Backlash
9. Chris Harris VS. James Storm / Sacrifice
10. Ten Man Ultimate X Gauntlet / Victory Road
11. Randy Orton VS. John Cena / Summerslam
12. Triple H VS. Randy Orton (LMS) / No Mercy
13. Christian Cage VS. Samoa Joe / Bound For Glory
14. Batista VS. Undertaker (HiaC) / Survivor Series
15. Batista VS. Undertaker VS. Edge / Armageddon

TNA: 5
WWE: 10


Tähtipörssi
1. Kurt Angle 17 (4)
2. The Undertaker / Christian Cage 15 (3)
3. John Cena 13 (2)
4. Shawn Michaels 12 (2)
5. Samoa Joe 9 (1)

8 tähteä: Triple H
7 tähteä: Edge
6 tähteä:
5 tähteä: Jeff Hardy, Umaga, AJ Styles
4 tähteä: CM Punk, Randy Orton
3 tähteä: Shelton Benjamin, Batista, London&Kendrick, Abyss, MCMG, Kaz, Chris Harris, Chris Daniels
2 tähteä: Bobby Lashley, Elijah Burke, Cade&Murdoch, James Storm, Booker T, Team 3D, Jerry Lynn
1 tähti: Rey Mysterio, Rob Van Dam, Scott Steiner, Chris Sabin, Gail Kim



Sonta kategoria

Huonoin ppv-ottelu
2004: Goldberg VS. Brock Lesnar / WrestleMania XX
2005: Jeff Jarrett VS. Rhino / TNA Bound For Glory
2006: The Boogeyman VS. JBL / WWE – Royal Rumble

2007: Batista VS. The Great Khali / WWE - Summerslam
Tälläkin kertaa kirjasin ylös vuoden jokaisen ppv matsin ja arvosanakseen maksimissaan 1,25 saaneita otteluita oli 22. Valinnanvaraa siis riitti. Tuon 22:n matsin joukossa on todella surullisia tekeleitä. Noin puolet niistä ovat täysin harmittomia vitsimatseja. Se mikä eniten vaikuttaa valintaan on ennakko-odotukset. Mikä petti pahiten? Tuota taustaa vasten valinta on selkeä: Khali vs. Batista oli WWE:n toiseksi suurimman tapahtuman ottelu MM-vyöstä. Summerslamin mestaruusmatsi ei yksinkertaisesti saisi olla tällainen.

Huonoin feudi
2004: The Undertaker & Paul Bearer VS. Dudley Boys & Paul Heyman
2005: Kip James VS. 3 Live Kru / TNA
2006: Larry Zbyszko VS. Raven / TNA

2007: Kip James VS. Christy Hemme / TNA
Batista ja Khali jo saivat ”palkintonsa”, joten lähetetään tämä TNA:n suuntaan. Kip Jamesin ja Christy Hemmen sukupuolten sota ei paperilla ideana ollut huono. Mutta toteutus. Suurimman osan aikaa katsoja ei tiennyt kenen puolella olla: sovistisian vai raivofeministin? Kumpikaan ei houkuttavalta kuulostanut. Feudi jatkui helmikuusta aina kesän loppuun saakka ja sen pyörteissä nähtiin monta kammottavaa ottelua. Loppuvaiheissa tämä muuntautui Voodoo Kin Mafian sekä Damajan & Bashamin nahisteluksi, joka itsessään voisi olla kandidaatti tämän kategorian voittajaksi.

Huonoin gimmick
2004: Mordecai
2005: Trytan / TNA
2006: Spirit Squad / WWE

2007: Black Reign / TNA
Jotenkin tuntuu, että vuonna 2007 oli hirmuisen paljon painijoita, joilla ei ollut gimmickiä laisinkaan. Totisia mustissa uimahousuissa taistelevia miehiä riitti. Ne eivät painu millään tapaa mieleen, joka pidemmässä juoksussa on varmaankin vielä pahempi kuin räikeän typerät hahmot. Niitäkin muutamia nähtiin. Deuce n’Domino oli rasittava kuten myös Voodoo Kin Mafia, josta aika oli ajanut ohi. Voittaja tulee kuitenkin Dustin Rhodesin mielen syvimmästä sopukasta ja lemmikkirotta Mistyn kehään saattelemana: Black Reign. Loppujen lopuksi hyvin yksiulotteinen hahmo, jonka hönkä loppui tasan siihen kun pääsi kohtaamaan Abyssin.

Huonoin painija
2004: Hardcore Holly
2005: Kip James / TNA
2006: The Boogeyman / WWE

2007: The Great Khali / WWE
Huonot painijat eivät noin vaan sukupuuttoon katoa, mutta valinta oli tänä vuonna hyvin helppo. Jättiläismäisen Khalin liikkuminen jo kävelynkin muodossa näytti välillä vaivalloiselta eikä hän kykene tätä paikkaamaan karismallaan ja kehäpsykologiallaan. (vrt: Big Show) Niinpä onkin aivan käsittämätöntä, että tämä mies oikeasti oli maailman suurimman painipromootion maailmanmestari usean kuukauden ajan kesällä 2007.

Huonoin show
2004: Armageddon
2005: TNA – Destination X
2006: WWECW – December To Dismember

2007: WWE – Judgment Day
Huonoja tapahtumia oli harmillisen monta, mutta umpisurkeita ei onneksi kuin pari kappaletta. Kahdesta huonoimmasta vastasi WWE ja ne olivat perättäiset tapahtumat touko-kesäkuussa. Judgment Day ja One Night Stand. Kummankin tapahtuman pääotteluna oli muuten Cena vs. Khali WWE mestaruudesta. Näistä surkeista tapahtumista vielä heikompi oli Judgment Day, koska ONS:ssä kuitenkin nähtiin yksi mainio tikasottelu. Judgment Day oli kaikin puolin heikko ja hengetön esitys.

Pronssinen kategoria

Paras turn
2004: Bradshaw → John 'Bradshaw' Layfield
2005: Batista / WWE
2006: Christian Cage / TNA

2007: Christopher Daniels / TNA
Huippunimien osalta turneja ei vuonna 2007 kovin paljoa nähty. TNA:n ykköstähdistä Angle ja Christian pysyttelivät pahiksina koko vuoden, Joe ja Sting hyviksinä. WWE:n WrestleMania puolestaan rakentui kahteen suureen facepainijoiden kohtaamiseen. Michaels, Cena, HHH, Undertaker ja Batista pysyivät kaikki faceina koko vuoden vaikka keskinäisissä kohtaamisissa yleisölle suosikkinsa ja inhokkinsa toki muodostuivat. Pahiksista vihatuimmat olivat Orton ja Edge. Koska main event painijoista oikeastaan kukaan ei kääntynyt niin voittaja täytyy etsiä muualta. Chris Daniels vetäytyi keväällä muutamiksi kuukausiksi sivuun ja palasi entistä synkempänä ja Stingiin pakkomielteisenä langenneena enkelinä. Ei mikään erityisen muistettava turn painihistoriasta, mutta tältä osalta laihan vuoden 2007 mittarilla se riittää voitoon.

Paras face
2004:Eddie Guerrero
2005: AJ Styles / TNA
2006: Shawn Michaels / WWE

2007: The Undertaker / WWE
2007 oli face painijoiden vuosi. Etenkin WWE:n puolella tuntui, että rosterin lahjakkaimmat tyypit olivat kaikki hyviksiä. Cena, Michaels, HHH, Batista, Mysterio ja niin edelleen. TNA:n puolella parhaat hyvikset olivat kaiketi Samoa Joe ja Sting sekä joukkuepainin puolella loppuvuodesta huippusuosituksi noussut Motor City Machine Guns. Voittajaksi ei valikoitunut mikään tavanomainen maitonaamainen sankaripoika vaan synkkä hahmo suoraan h**vetin syvyyksistä. Undertaker oli vaan käsittämättömän suosittu yleisön keskuudessa ja kehässä vanhoilla päivillään ehkä parempi kuin koskaan.

Paras heel
2004: Triple H
2005: Abyss / TNA
2006: Edge / WWE

2007: Kurt Angle / TNA
Tulikin jo todettua, että WWE:n puolella lahjakkaimmat painijat olivat vuonna 2007 faceja. TNA:n puolella pahoja heelejä riitti ja niistä kaksi kirkkaasti parasta olivat Kurt Angle ja Christian Cage. Kaiken lisäksi kumpikin olivat nettikansan suosikkeja, jolloin heelstatuksen pitäminen ei mitenkään helppo tehtävä ole. Kurt & Christian tässä onnistuivat. Niin hyviä olivat kumpikin, että valinta heidän välillään oli vaikea.

Paras gimmick
2004: John 'Bradshaw' Layfield
2005: Eddie Guerrero / WWE
2006: John Cena / WWE

2007: The Undertaker / WWE
Undertakerin hahmo ei vuoden aikana kokenut mitään mullistavia muutoksia, mutta Mark Callaway veti sen pirun hyvin ja Undertaker oli käsittämättömän suosittu. Kunniamaininnat pahistoiminnassaan kovasti kehittyneelle ja WWE mestarin saappaisiin kasvaneelle Randy Ortonille ja TNA:n Kurt & Christian parivaljakolle.

Paras spotti
2004: Randy Ortonin lento nastojen päälle Backlashissa
2005: Jeff Hardyn loikka BFG:ssa / TNA
2006: Edgen tarjoilema ja Mick Foleyn vastaanottama Spear palavan pöydän läpi / WrestleMania 22

2007: Danielsin pudotus Ultimate X rakennelman päältä / Victory Road
Chris Harrisin ja James Stormin verilöyly Sacrificesta on vahva ehdokas vuoden matsiksi, joten ajattelin siitä löytyvän myös vuoden spotin. Se oli kuitenkin enemmän brutaali vihamatsi, jossa vaan mäiskittiin vastustajaa eikä rakenneltu mitään näyttäviä spotteja. Maininnan arvoisia spotteja olivat Umagan mahaplätsi selostajanpöydän läpi Royal Rumblessa, Batistan ja Undertakerin syöksyminen rampilta tekniselle alueelle Backlashissa ja Cenan harteilta lattian läpi lentävä Suuri Khali. TNA:ssa spotteja nähtiin tiheämmällä frekvensillä etenkin x-divarissa ja Abyssin otteluissa. Parhaiten mieleen painui Danielsin ja Kazin järjestämä hullu sick bump Victory Roadin Ultimate X-ottelusta. Vaarallista, vaarallista.

Hopeinen kategoria

Aliarvostetuin painija
2004: Rob Van Dam
2005: Christian / WWE
2006: Chris Benoit / WWE

2007: AJ Styles / TNA
Kyllähän tähän muitakin nimiä voisi tyrkyttää, mutta aika selkeästi AJ Styles oli se painija, jonka lahjakkuutta ei täysissä mitoin hyödynnetty. Olen aika monta kertaa sanonut, että AJS on aivan uniikki ”once in a lifetime” talentti, joka ansaitsisi paikkansa bisneksen korkeimmalla huipulla. Humoristinen rooli Christianin sidekickinä ei ihan sitä ollut, vaikka tarjosikin hauskoja hetkiä ja AJS veti sen hyvin. Silti, AJS jos kuka olisi ansainnut vakituisen paikan siellä pääottelijoiden joukossa.

Yliarvostetuin painija
2004: The Big Show
2005: Jeff Jarrett / TNA
2006: The Great Khali / WWE

2007: The Great Khali / WWE
Khalin palkitsin vuoden huonoimpana painijana, joten on edelleenkin aivan käsittämätöntä ajatella, että juuri tämä mies piti MM-vyötä hallussaan usean kuukauden ajan. Olkoonkin, että tuolloin WWE kärsi lähes ennennäkemättömän huonosta tuurista kärkipainijoiden ollessa yhtä aikaa saikulla, mutta silti. Khali. Synkkä luku WWE:n historiassa, jota ei kirjoittamattomaksi saa.

Vuoden läpimurtaja
2004: Randy Orton
2005: John Cena / WWE
2006: Samoa Joe / TNA

2007: CM Punk / WWE
Vuoden mittaan hieman kritisoin, että CM Punkin otteet ppv:issä eivät olleet niin hyviä kuin saattaisi toivoa. On kuitenkin muistettava, että myös odotukset ovat automaattisesti suhteettoman korkealla tietäen millainen superpainija Punkista kehkeytyi 2010-luvulla. Vuoden 2007 aikana CM Punkista tuli olennainen osa WWE:n maksutapahtumia ja tämän lisäksi hän oli ECW brändin kokonaisvaltaisesti paras suorittaja jo tässä vaiheessa. Kunniamaininta loppuvuodesta TNA:ssa ihastuttaneelle Motor City Machine Gunseille.

Vuoden tulokas
2004: Eugene
2005: Samoa Joe / TNA
2006: CM Punk / WWE

2007: Cody Rhodes / WWE
Tulokkaaksi kelpuutan painijan, joka teki ppv debyyttinsä WWE:ssä tai TNA:ssa vuonna 2007. Aina silloin tällöin tulokkaiden osalta sattuu supervuosia kuten 2002 (Lesnar, Cena, Orton) tai 2012 (Ambrose, Rollins, Reigns) Vuosi 2007 ei ollut sellainen. Vakuuttavien tulokkaiden lista on harmillisen lyhyt. Ehkä parhaiten jäi mieleen nuoren Cody Rhodesin debyytti isänsä siivellä juonikuviossa Randy Ortonin kanssa. Ja kyllähän Cody jo loppuvuodesta 07 pääsi mestaruuden makuun ja siitä se mittava ura sitten urkeni.

Vuoden promottaja
2004: John 'Bradshaw' Layfield
2005: Christian / WWE & TNA
2006: Edge / WWE

2007: Christian Cage / TNA
Vuodesta toiseen tässä kategoriassa pärjäävät samat naamat ja aina silloin tällöin joku uusi nimikin sinne eliittiin pääsee tunkeutumaan. WWE:n puolella parhaita promoja vetivät Cena, Michaels ja Edge, TNA:ssa loistivat Sting, Angle ja Brother Ray. Parhaaksi arvostan ”Instant Classic” Christian Cagen, jolle vuosi 2007 olikin koko painiuransa paras.

Vuoden manageri
2004: Ric Flair
2005: Scott D'Amore / TNA
2006: Konnan / TNA

2007: Miss Jackie / TNA
WWE:n puolella kunnollisia managereita ei yksinkertaisesti ollut, kuten ei kolmena edellisenä vuonnakaan. Manageritoiminnan resurrektio tapahtui joitain vuosia myöhemmin. TNA:ssakaan ei Scott D’Amoren tai Konnanin kaltaista managerivelhoa tänä vuonna ollut. Bobby Roodella oli Mrs. Brooks ja James Stormilla Miss Jackie, jotka pysyivät miestensä rinnalla koko vuoden. Abyssin ja James Mitchellin yhteistyö katkesi heti alkuvuodesta. Kevin Nash toimi isähahmona useammallakin x-divisioonan painijoista. Heikohko vuosi manageroinnin osalta, mutta kyllä Miss Jackie hyvin roolinsa hoiti.

Vuoden selostaja
2004: Jim Ross
2005: Jim Ross / WWE
2006: Jim Ross / WWE

2007: Mike Tenay / TNA
Nyt minä sen teen ja annan palkinnon Mike Tenaylle! Kolminkertainen voittaja Jim Ross ei ehkä ihan parhaillaan enää ollut eikä yksikään WWE:n todella useista selostajista noussut erityisesti esiin. Stylesilta puuttui intohimoa, Colella ärsyttävät maneerinsa. Kommentaattoreista Lawler alkoi olla vanha ja väsynyt, Tazz leipääntynyt. Noh, JBL:stä pidin mutta mieluummin Tenaylle palkinnon tuuppaan. Minä olen aina pitänyt Painiprofessorin tyylistä vaikka vastakkaisiakin mielipiteitä on toki vastaan tullut.

Kultainen kategoria

Vuoden talli
2004: Evolution
2005: Team Canada / TNA
2006: Latin American Xchange / TNA

2007: Christian Coalition / TNA
Jos oli WWE:n vuosi manageritoiminnan osalta heikko niin oli myös tämän kategorian osalta. ECW:n originaalit ja New Breed nahistelivat alkuvuodesta, mutta asia unohtui WrestleManian jälkeen. Edge perusti oman liittoumansa ihan vuoden 2007 viimeisinä viikkoina, joten se on seuraavan vuoden asioita. Voittaja oli tässä kategoriassa selkeä. Kristianin koaliitio tarjosi hienoja hetkiä suurimman osan vuodesta. Christian, Styles & Tomko muodostivat ryhmän ytimen ja aina välillä siinä oli mukana muitakin. Kyseinen ryhmä hallitsi TNA:ta enemmän tai vähemmän vuoden 2007 läpeensä. Hienoja matseja ja vielä parempia promoja.

Vuoden joukkue
2004: Rob Van Dam & Rey Mysterio
2005: America's Most Wanted / TNA
2006: Paul London & Brian Kendrick / WWE

2007: Motor City Machine Guns / TNA
Joukkuepainin osalta 2007 ei ollut niin mahtava kuin 2006, jolloin joukkuepainin taso oli kovimmillaan todella pitkään aikaan. WWE:n puolella London & Kendrick, Cade & Murdoch ja Hardyn veljekset tarjosivat ajoittain hyviä otteita. TNA:ssa vakuutti Team 3D, jotka venyivät parempiin suorituksiin kuin olisi ikinä uskonut. LAX ja Triple X vetivät myös ajoittain erittäin vakuuttavasti. Voittajiksi valitsen kuitenkin Moottorikaupungin Konetuliaseet. He eivät TNA:ssa olleet koko vuotta yhdessä, mutta toivat mukanaan aivan uudenlaista räjähtävyyttä ja huikeita spotteja. Loppuvuoden ottelut Team 3D:tä vastaan ylittivät kaikki odotukset heittämällä.

Vuoden feudi
2004: Shawn Michaels VS. Triple H
2005: Batista – Triple H / WWE
2006: John Cena VS. Edge / WWE

2007: Batista VS. Undertaker / WWE
TNA:n puolella parhaimmistoa oli Team 3D:n ja x-divisioonan feudi sekä Christianin ja Joen sekä Anglen ja Stingin erimielisyydet. WWE:ssä hyviä feudeja nähtiin Randy Ortonin ja Shawn Michaelsin välillä. Cenan ja Ortonin feudi oli myös mainio, mutta jäi ikävästi kesken Cenan loukkaantumisen vuoksi. Loppujen lopuksi valinta ei ollut kovinkaan vaikea. Smackdownin supermiehet Batista ja Undertaker kärhämöivät käytännössä koko vuoden. Otteluita maksutapahtumissa heillä oli todella monta, mutta ne tuntuivat säilyttävän tasonsa kerrasta toiseen. Ehkäpä parhaimmat olivat ensimmäinen kohtaaminen WrestleManiassa sekä Survivor Seriesin hurja häkkihelvetti. Hieno feudi, kova ottelusarja.

Vuoden PPV
2004: SummerSlam
2005: WWE – Vengeance
2006: WWE – WrestleMania 22

2007: WWE – Royal Rumble
Vuoden top 5:ssä oli kolme WWE:n ja kaksi TNA:n tapahtumaa. WWE:ltä Rumblen lisäksi mukana Backlash ja Armageddon. TNA:n kaksi parasta Bound For Glory ja Victory Road. Kaikkein kirkkain timantti nähtiin heti alkuvuodesta. Royal Rumble onnistui lähestulkoon täydellisesti. Yksikään ottelu ei ollut huono ja ilta tarjosi kaksi motyc ottelua. Umagan ja Cenan last man standing sota oli ikimuistoinen ja itse Rumble huikeine lopputaisteluineen ehkä paras Rumble koskaan. Huikea tapahtuma, joka kannattaa jokaisen katsoa uudemmankin kerran.

Vuoden promootio
2005: World Wrestling Entertainment
2006: Total Nonstop Action Wrestling

2007: Total Nonstop Action Wrestling
Vuosi 2007 oli WWE:lle raskain miesmuistiin. Kaikkein synkimmän varjon vuoden ylle heitti tapaus Benoit, joka kosketti niin monia ja veti firman mainetta lokaan ennenäkemättömällä tavalla. Tämän lisäksi samoihin aikoihin kesällä nähtiin käsittämättömän mauton Vince McMahonin valekuolema-angle. Epäonnea oli myös kamalasti mukana. Supertähdistä Triple H, Edge, John Cena, Undertaker, Bobby Lashley ja Rey Mysterio olivat kaikki vuorollaan loukkaantuneina. Näiden vastoinkäymisten vuoksi suunnitelmia jouduttiin yhtenään lennosta muuttamaan. Lopputuloksena oli se, että WWE:n vuosi oli varsin ailahtelevainen. Ajoittain nähtiin huippupainiakin, mutta välillä käsittämätöntä kuraa.

TNA:n puolella vastaavanlaista draamaa ei ollut. Päinvastoin, se oli promootioista tasaisempi. Muutenkin TNA:n puolella vuonna 2007 oli paljon positiivista pöhinää™. Rosterihan oli erittäin kova ja vaikka siitä ei aina kaikkia tehoja saatukaan ulosmitattua niin vuosi oli varsin hyvä.


Vuoden ottelu
2004: Eddie Guerrero VS. Brock Lesnar / No Way Out
2005: Kurt Angle VS. Shawn Michaels / WWE - WrestleMania 21
2006: Edge VS. John Cena (TLC) / WWE – Unforgiven

2007: John Cena VS. Umaga (LMS) / WWE – Royal Rumble
Vuoden aikana ei nähty yhtäkään täydellistä viiden tähden ottelua, mutta viisi ottelua pääsi erittäin lähelle. Royal Rumble ottelu, Cena vs. Michaels WrestleManiasta, Harris vs. Storm Sacrificesta, HHH vs. Orton No Mercyssa sekä itse voittaja; Cena vs. Umaga.

Cenan ja Umagan kohtaamisessa natsasi lähes kaikki. WWE mestari Cena oli jo hetken aikaa ollut firman kansikuvapoika ja kerennyt jo todistaa kannuksensa isojen matsien miehenä. Umaga taasen oli pysäyttämätön hirviö, joka oli kärsinyt koko urallaan vain yhden tappion – senkin Cenalle pari viikkoa aiemmin vähän puolivahingossa. Koska tarinalle täytyi saada definitiivinen päätös valittiin ottelumuodoksi WWE:ssä aina toimiva Last Man Standing. Cenan ja Umagan tyylit sopivat yhteen paljon paremmin kuin saattoi odottaa ja ottelusta muodostuikin yllättäen koko vuoden paras. Siinä nähtiin parikin spottia, joita edelleen muistelen varsin lämpimästi. Kerta kaikkiaan upea ottelu josta tulen nyt jo valitettavasti haudan levossa olevan Umagan aina muistamaan.
1. John Cena VS. Umaga (LMS) / WWE – Royal Rumble
2. Chris Harris VS. James Storm (TDM) / TNA – Sacrifice
3. Randy Orton VS. Triple H (LMS) / WWE – No Mercy
4. 30 Man Royal Rumble Match
5. John Cena VS. Shawn Michaels / WWE – WrestleMania 23



Vuoden naispainija
2004: Trish Stratus
2005: Trish Stratus / WWE
2006: Trish Stratus / WWE

2007: Gail Kim / TNA
Elettiin vuotta 1 Trishin ja Litan jälkeen. Noiden kahden naispainin megatähden uran päätös jätti valtavan loven WWE:hen. Sitä paikkasivat pääasiassa Melina, Mickie James sekä loppuvuodesta Beth Phoenix. Vaikka he parhaansa yrittivät niin kukaan ei ihan huipputasolle noussut. TNA:n Knockout divisioonan syntymäpäivä oli 14. lokakuuta, eli siitä ei keretty kovin pitkään nauttia. Jo ennen sitä Gail Kim oli kuitenkin olennainen osa show’ta ja kerennyt maksutapahtumissakin otella muun muassa Eric Youngin joukkueparina varsin viihdyttävissä matseissa. Loppuvuoden kohtaamiset Awesome Kongin kanssa olivatkin sitten naispainin klassikoita. Olen useasti sanonut Gail Kimin olevan suosikkinaispainijani koskaan. Siihen on syynsä: Gail uskaltaa ottaa iskua tavalla johon monista miespainijoistakaan ei ole. Lisäksi Gail on erittäin urheilullinen ja pystyy myös suorittamaan näyttäviä liikkeitä. Gaililla on myös kykyä saada heikommastakin vastustajasta parhaat puolet esiin, joka on suuren painijan merkki. Saas nähdä onko tulevina vuosina Gailille haastaajaa vai periikö hän Trish Stratusin manttelin tämän kategorian kuningattarena?

Vuoden painija
2004: Triple H / WWE
2005: AJ Styles / TNA
2006: Edge / WWE

2007: John Cena / WWE
Tässä kategoriassa ei tuplavoittajia vielä ole, eikä tule vieläkään. Edge ei ollut niin kuumaa tavaraa kuin männävuonna ja lisäksi oli kuukausia sivussa loukkaantumisen vuoksi. WWE:n huippunimistä oikeastaan kaikki kärsivät ainakin välillä vammoista. HHH:n koko vuosi meni pipariksi sellaisen takia. Undertaker oli välillä poissa. Michaels piti kuukausia taukoa. Undertaker on kuitenkin nostettava esille. 42-vuotiaana veteraanina Undertaker veti mitä luultavimmin parhaan painivuotensa. Feudi Batistan kanssa oli vuoden paras ja yksikään heidän useista kohtaamisistaan ei ollut huono. Etenkin WrestleMania ja Survivor Series olivat loistavia. Ihan loppuvuodesta kun Edge sekaantui kuvioihin niin homma meni vaan mielenkiintoisemmaksi. Jos Undertaker olisi otellut ehjän kokonaisen vuoden niin hän saattaisi olla jopa voittaja. Suuri hatunnosto kuolleelle miehelle.

Tiukimman vastuksen voittajalle tarjoilivat TNA:n puolelta Kurt Angle ja Christian Cage. Vuonna 2004 pidettiin varmana, että Angle olisi matkalla ennenaikaiseen hautaan, mutta mitä vielä. 2007 hän voitti tähtipörssin ja otteli lukuisia huikeita otteluita. Muistettavimmat niistä varmaankin käytiin Samoa Joeta ja Stingiä vastaan, mutta yhtään huonoa ottelua kultamitalistilta ei koko vuonna nähty. Noin muutenkin Angle oli ehdottomasti kantava voima ja parhaassa iskussaan vuosiin. Samat sanat pätevät ’Instant Classic’ Christian Cageen. 2007 lienee ollut hänen paras painivuotensa. Myös Christian muistetaan parhaiten otteluistaan Samoa Joeta vastaan, mutta oli paljon muutakin. Christian Coalition jyräsi TNA:ssa viihdyttävään tyylinsä suurimman osan vuodesta. Loppuvuoden tikasottelu Kazia vastaan on painunut mieleen: Christian teki Kazista kertaheitolla tähden. Promoissa hän oli yksinkertaisesti vuoden paras.

Voittaja on John Cena. Siitäkin huolimatta, että vuoden kolme viimeistä kuukautta hän vietti sairaslistalla. Siihen mennessä annetut näytöt kuitenkin riittivät päihittämään kilpailijat. Cena kantoi WWE:tä harteillaan synkkien aikojen läpi. Muiden megatähtien loukkaantuessa toisensa perään joutui Cena miltei mahdottoman tehtävän eteen, josta hän suoritui kiitettävin paperein. Jos ei ollut mitään muuta niin sentään John Cenaan saattoi luottaa synkkinä aikoina. Todisteena Cenan huippuvuodesta ovat vuoden matsi Umagaa vastaan ja hienot Shawn Michaels kohtaamiset. Myös Summerslamin pääottelu Ortonin kanssa oli vuoden parhaimmistoa. Hieno vuosi Cenalle. 2007 ei ollut enää pienintäkään epäilyksen häivää siitä, kuka oli painimaailman tähti #1.
Kuva
1. John Cena
2. Kurt Angle
3. Christian Cage
4. The Undertaker
5. Samoa Joe



Jälkipuhe: Tämän urakan läpikäymiseen meni yli puolitoista vuotta. Tykkään kyllä edelleen katsoa tämän aikakauden tapahtumia mutta välillä tuntui ettei näin yksityiskohtainen kirjoittaminen oikein maistu. Ajoittain tuntui vähän pakkopullalta ja sellaista en halua. Ehkäpä ongelma on se, että olen tottunut tekemään kaiken putkeen. Ensin katson tapahtuman ja heti perään kirjoitan arvostelun. Koko prosessi vie aikaa 5-6 tuntia, eli puoli päivää. Projektia tulen jatkamaan ja jokaisen ottelun arvostelemaan, mutta en enää käy yksityiskohtaisesti jokaista ottelua läpi. Mahdollista on se, että jatkossa tulen postaamaan muutaman tapahtuman lyhemmän arvostelun kerralla. Ihan tarkkaan en ole vielä sitä päättänyt, mutta formaatti sitten selviää aikanaan.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 22.06.2015 09:35

Facebookissa jo kehuin Whatille taas koosteviestiä. Itse ainakin lukisin mielellään myös jatkossa Whatin arvosteluja, joten toivottavasti ne jossain muodossa jatkuvat! Olen hieman huono kommentoimaan niitä tuoreeltaan, koska (kuten olen monesti sanonutkin tässä aiheessa) en oikeastaan halua vanhoista tapahtumista edes korteista - jos vain mahdollista. Niinpä luen Whatin arvosteluista lähinnä itselleni aivan tuttujen tapahtumien arvostelut, ja vieraammat luen vasta siinä vaiheessa, kun olen sitten itsekin tapahtuman katsonut. Niinpä esim. nyt vuotta 2005 läpikäydessä on ollut tosi mielenkiintoista aina heti ensimmäiseksi tapahtuman arvostelun kirjoittamisen jälkeen vertailla näkemyksiäni Whatin vastaaviin - jotka poikkeavat toisinaan varsin paljon. Hyvää työtä, mies!

Eilinen juhannussunnuntai oli sen verran kiireinen, että arvostelua en ehtinyt postata, mutta tässä sitä nyt tulee päivän myöhässä.

Kuva
NO MERCY 2005

No Mercy oli ollut vuodesta 2003 Smackdownin virallinen väli-ppv keskellä SummerSlamin ja Survivor Seriesin välistä aikaa. Vuoden 2005 NM on kuitenkin jäänyt painihistoriaan siitä murheellisesta tosiasiasta, että tapahtuma jäi posterissakin esiintyneen Eddie Guerreron viimeiseksi ppv:ksi, ennen kuin hän menehtyi marraskuussa. Palaan tähän vielä Main Eventin kohdalla. Ppv:n taustatiedoista pitänee mainita myös se, että pian SummerSlamin jälkeen Smackdown oli siirtynyt perinteisistä torstai-illoista perjantai-illan lähetysaikaan ensimmäistä kertaa historiassaan. Samoihin aikoihin Raw oli palannut Spike TV -jaksoltaan kotiinsa USA Networkiksi, minkä myötä WWE:n introvideona vuosien ajana toiminut video oli vaihtunut nyt uuteen pätkään.

Kuva Kuva
MNM vs. Legion of Doom (Heidenreich & Animal) (c) & Christy Hemme
Legendaarinen Road Warrior Animal oli yhdessä Heidenreichin kanssa voittanut WWE Tag Team -mestaruudet ylimieliseltä tulokasjoukkueelta MNM:ltä heinäkuussa. Tuosta tappiosta lähtien MNM oli ollut sotajalalla Heidenreichin ja Animalin kanssa, ja syy oli varsin selvä: Mercury ja Nitro halusivat joukkuemestaruutensa takaisin. Animal ja Heidenreich yrittivät olla välittämättä MNM:stä, ja sen sijaan Animal alkoi koulia Heidenreichista "virallista" Road Warrioria. Vähitellen Heidenreich alkoi käyttää LOD-tyylisiä rintapanssareita ja kasvomaalauksia, ja niinpä kaksikon muodostamaa joukkuetta alettiin virallisesti kutsua Legion of Doomiksi. Lisäksi Animal ja Heidenreich saivat managerikseen Christy Hemmen, joka oli draftattu diivojen lisäsiirtelyssä Smackdowniin samalla, kun Torrie Wilson ja Candice Michelle oli draftattu Raw'hon. MNM:n Melina oli ottanut Christyn saman tien silmätikukseen, ja niinpä tästä joukkuefeudin otelusta tehtiinkin kuuden henkilön Mixed Tag Team Match.

Aika perinteisellä meiningillä aloitti WWE tämän ppv:n. Tämän ottelun kaltaisia porukkarymistelyitä on nähty vuosien aikana WWE:ssä loputtomasti, ja aika harva niistä onnistuu tarjoamaan mitään oikeasti uutta. Sitä ei tehnyt myöskään LODin ja MNM:n kohtaaminen, vaikka naisten osuudet ja erityisesti Christy Hemmen pirteä esiintyminen toivatkin hieman tuoreutta ja yllättävän kivan lisän otteluun. MNM:n ja LODin keskenäinen mäiskintä oli sitten jatkumoa sille The Great American Bashin joukkuemestaruusottelulle, ja siihen verrattuna tässä ei oikeastaan nähty kummemmin mitään uutta - jos Heidenreichin huikeaa kasvomaalausta ei lasketa. Mercury ja Nitro olivat jälleen vakuuttavan hyviä nuoria kavereita, jotka tekivät parhaansa saadakseen jotain irti ikääntyneestä Animalista ja suhteellisen kököstä Heidenreichistä. Ihan kohtuullisesti he siinä onnistuivat, sillä lopputuloksena oli ihan mukava ja sopivan energinen avausottelu. Silti ei tällä ollut mitään mahdollisuuksia sen "ihan hyvä" -rajan ylittämiseen. Tämä jäi muuten Christyn viimeiseksi ppv-esiintymiseksi WWE:ssä, sillä pian tämän ppv:n jälkeen LOD alkoi hajota, ja Christy siirrettiin OVW:hen. Koska Christylle ei ollut sellaista käyttöä, mitä nainen olisi itse halunnut (merkittävää painiroolia), osapuolten sopimus purettiin loppuvuodesta.
**½ (6:28)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Legion of Doom & Christy Hemme (Hemme pinned Melina after a Doomsday Device)
Kuva Kuva
Simon Dean vs. Bobby Lashley
Elämäntapaguru ja fitnessvalmentaja Simon Dean oli jatkanut pahennuksen herättämistä Smackdownin puolella sen jälkeen, kun blue World orderin lyhyt hype oli ohi, ja Dean palasi Hollywood Nova -roolistaan taas WWE-gimmickiinsä. Mitään merkittävää ei Dean ollut saanut WWE:ssä aikaiseksi - kunnes hän suututti Smackdownin vakuuttavimman uuden tulokkaan Bobby Lashleyn. Lashley oli tehnyt WWE-debyyttinsä vain pari viikkoa ennen No Mercyä, ja heti debyytissä Dean hermostutti Lashleyn ja yritti tarjota tälle omia Simon System -tuotteitaan. WWE:n uudeksi powerhouseksi povailtua Lashleyta ei paljon Deanin tuotteet kiinnostaneet. Sen sijaan hän ilomielin pieksisi Deanin ppv-debyytissään. Dean saapui otteluun mukanaan 20 juustohampurilaista ja ilmoitti, että hän syö jokaikisen, jos Lashley voittaa hänet.

Minun on pakko antaa tälle squashille ylimääräinen puolikas ihan puhtaan Simon Dean -markituksen ansiosta. Ottelunahan tässä ei tapahtunut paljon mitään, ja ehkä hiukan debyyttiään jännittänyt Lashley onnistui vieläpä botchaamaan ottelun lopetuksen ensimmäisellä yrityksellä. Toisaalta yritys nostaa istueeltaan kulmauksessa ollut Dean suoraan hartioille Razor's Edge -tyyliin on kyllä aika kova suoritus, johon edes Deanin oikealla avustuksella ei kuka tahansa kykene. Ja olihan se Lashleyn lopetusliike nyt sitten sillä toisellakin yrityksellä perhanan näyttävä. Muuten lyhyen ottelun aikana Lashley teki juuri sen, mitä piti, eli dominoi Simonia varsin vakuuttavan oloisesti. Dean puolestaan hoiti heel-roolinsa aivan timanttisesti ja myi Bobbyn iskut sopivalla antaumuksella. Finisheriä lukuun ottamatta varsinaiset säväyttävät power-liikkeet jäivät kuitenkin Lashleyltä näkemättä vielä, mutta kyllä niidenkin aika tulee vielä. Hampurilais-Simonin ansiosta annan tosiaan tälle squashille jopa yhden tähden.
* (1:55)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Bobby Lashley (Dominator)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. Booker T w/ Sharmell vs. Christian vs. Orlando Jordan - WWE United States Championship
SummerSlamissa oli nähty legendaarinen nöyryytys, kun Chris Benoit päihitti Orlando Jordanin alle puolessa minuutissa ja nousi uudeksi United States -mestariksi. Sen jälkeen Benoit oli usean viikon ajan tehnyt pilaa Jordanista oikein kunnolla näyttelemällä, mitä kaikkea muuta hän ehti tehdä samassa ajassa kuin päihittää Jordanin. Lopulta huumorin aika oli kuitenkin ohi, ja sen sijaan WWE pyrki tuomaan taas uutta arvokkuutta US-vyön ympärille. Siinä firma onnistuikin varsin hyvin, sillä peräti kolme miestä: Booker T, Christian ja Orlando Jordan olivat kaikki kiinnostuneita US-vyön ykköshaastajuudesta. Viikkojen ajan kolmikko ottikin yhteen eri muodoissa, ja lopulta kolmikon välille buukattiin Triple Threat, jonka jälkeen Benoit saisi valita mieleisen vastustajansa. Jordan onnistui voittamaan Triple Threatin, mutta Benoit päätti otella ppv:ssä kaikkia kolmea vastaan. Muutaman viikon ajan ennen tätä ppv:tä Bookerin vaimo Sharmell oli käynyt tyytymättömäksi siihen, miten hänen mies ei saanut ollenkaan sellaista huomiota kuin ansaitsi. Niinpä Sharmell oli auttanut huijaten Booker T:tä voittamaan otteluita, vaikka Booker T ei olisi halunnut Sharmellin apua. Christian oli puolestaan näihin aikoihin jo lähtökuopissaan WWE:stä. Rooliinsa kypsyneen Christianin sopimus päättyi lokakuun lopussa, eikä sitä enää uusittu. Niinpä tämä jäi muutamaksi vuodeksi Christianin viimeiseksi WWE-ppv:ksi, kun mies suuntasi kohti uusia kuvioita.

Tämä ottelu oli minun kirjoissani pienoinen pettymys, koska näiden neljän painijan taistelu US-mestaruudesta kuulosti sellaiselta ottelulta, millä voisi olla mahdollisuuksia hyvin lähelle jopa huippuottelua. Niinpä oli harmillista nähdä, että homma ei missään vaiheessa lähtenyt käyntiin sillä toivomallani tavalla: Benoit, Christian ja vähän myös Booker väläyttivät hetkittäin kyllä ihan nättejä liikkeitä. Erityisesti Benoit'n Suplexit olivat taas rautaa, ja Christian otti vastaan perhanan rajun näköisen Belly To Belly Suplexin suoraan ulos kehästä. Ongelma oli kuitenkin se, että tästä ottelusta ei oikein missään vaiheessa rakentunut selvää kokonaisuutta, vaan meininki kulki aika pitkälle noiden yksittäisten 1 on 1 -kohtaamisten varassa, ja loppujen lopuksi niissäkään ei nähty mitään täysin uutta tai hämmästyttävää. Kritiikistä huolimatta kyseessä oli siis ehdottomasti hyvä ottelu, kun tämän tasoisia painijoita päästetään kehään, mutta olisin vain olettanut, että enempäänkin olisi voitu pystyä.
*** (10:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Made Christian submit with a Sharpshooter)
Kuva Kuva
Ken Kennedy vs. Hardcore Holly
Bobby Lashleyn debyytti ei jäänyt ppv:n ainoaksi, sillä ppv-ensiesiintymisensä teki myös WWE:n tuleva suurnimi Ken Kennedy - tai kuten häntä pian tämän ppv:n jälkeen alettiin myös virallisesti kutsua, Mr. Kennedy. Kennedy oli tehnyt SD-debyyttinsä pian SummerSlamin jälkeen ja valloittanut fanien sydämet heti alusta lähtien omintakeisella tyylillään hoitaa omat kehäkuulutuksensa sekä ennen otteluansa että ottelun jälkeen. Samalla hän oli tehnyt jatkuvasti pilkkaa Smackdownin virallisestä kehäkuuluttajasta Tony Chimelistä. Kennedyn tapainen ylimielinen öykkäri olikin päässyt nopeasti varsin korkealle kuvioihin, ja muutamaa viikkoa ennen No Mercyä hän muun muassa paini JBL:n joukkueparina. Tähän ppv:hen hän sai vastustajakseen Hardcore Hollyn varmaan lähinnä sen takia, että Holly yleisesti tykkäsi koulia uusia tulokkaita. Hollyn ensisijainen vihamies oli tosin tässä vaiheessa Sylván, toisin sanoen siis entiseltä nimeltään Sylvain Grenierinä tunnettu painija, joka oli hylännyt La Résistance -gimmickin ja alkanut vetää ranskalaisen supermallin hahmoa. Sylván ja Holly olivat ottaneet SD:ssä pari kertaa yhteen, ja ranskalainen nähtiin myös tämän ottelun jälkeen, kun hän saapui paikalle pieksemään Hollyn.

Täytyy sanoa, ettei ole hirveästi muistikuvia tästä ottelusta, kun unohdin kirjoittaa mietteet ylös heti ottelun jälkeen, ja nyt tätä arvostelua kirjoittaessa ottelun näkemisestä on aikaa jo varsin hyvin. Yhteenvetona voi kuitenkin sanoa sen, että Kennedy oli heti debyytissään ihan vakuuttavan oloinen, mutta mitään erityisen ihmeellistä show'ta he eivät Hollyn kanssa aikaan saaneet, eikä kukaan varmaan sitä heiltä odottanutkaan. Positiivinen yllätys oli kuitenkin se, että erityisesti Kennedyn kovan työn ansiosta tämä ottelu nousi perus tv-ottelua paremmaksi kamppailuksi, ja varsinkin lopputaistelut olivat varsin viihdyttävää settiä. Näin 10 vuotta myöhemmin tuo Kennedyn alkuaikojen top-rope finisher aiheuttaa kyllä jo suoranaista nostalgiafiilistä. Ja onhan se nyt pirun komea like kaiken muun hyvän lisäksi. Tämä oli siis ihan kiva välipalaottelu, muttei sen enempää.
**½ (8:49)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ken Kennedy (Green Bay Plunge)
Kuva Kuva
JBL w/ Jillian Hall vs. Rey Mysterio
Fun fact: JBL oli paininut päämestaruusottelussa jokaisessa Smackdownin tähdittämässä ppv:ssä vuoden 2004 Judgment Daysta lähtien, eli noin puolitoista vuotta. Nyt olikin sitten vihdoin Bradshaw'n aika tippua alemmas kortissa ja jäädä tähdittämään ylemmän keskikortin kuvioita. Ensimmäisessä ei-päämestaruusfeudissaan hän alkoi pilkata kovassa nousussa olevaa Rey Mysteriota. Oikeastaan kyse oli vain JBL:n vanhan kunnon meksikolaisvihan takaisin tuomisesta: Bradshaw'n mielestä Mysterio ja yleisesti kaikki luchapainijat olivat häpeäksi painikulttuurille, ja niinpä JBL pyrki pääsemään Mysteriosta kokonaan eroon. Lisäksi JBL oli pian SummerSlamin jälkeen tuonut ruutuun uuden avustajansa, kun Jillian Hall -nimisestä naisesta tuli hänen uusi imagokonsulttinsa. Kuten monet tämän ajan painifanit muistavat, Jillianin roolin erikoisuus oli se, että hänellä oli naamassaan jumalattoman iso ja jumalattoman ruma luomi.

Jos aikaisemmin illalla nähty US-mestaruusottelu oli pienoinen pettymys, tämä onnistui yllättämään ehdottomasti positiivisesti. En etukäteen odottanut kovin paljon tältä paperilla pahalta mismatchilta kuulostavalta kombinaatiolta - varsinkin kun muistikuvani olivat, että kaksikon mestaruusottelu vuoden 2006 Judgment Dayssa ei ollut kovin erityinen. Ehkä nuo muistikuvani ovat vääriä, tai sitten JBL ja Mysterio eivät enää pystyneet uusimaan myöhemmin temppuaan, koska tässä kaksikko veti kirkkaasti hienon ottelun. Kokonaisuus toimi suorastaan hämmästyttävän hyvin: Rey esitteli roppakaupalla näyttäviä ja vauhdikkaita liikkeitä, ja JBL pääsi pitkästä aikaa dominoimaan vastustajaansa oikein kunnolla. Muun muassa JBL:n Fallaway Slamit keskiköydeltä olivat todella kivuliaan näköisiä. Muutenkin ottelussa oli hyvä rakenne ja tarina, eikä se käynyt varsin pitkästä kestostaan huolimatta missään vaiheessa tylsäksi. Illan positiivisin yllättäjä. Hieno ottelu, lisää tätä! Rey oli kyllä tässä vaiheessa uraansa iskussa.
***½ (13:24)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL (Clothesline From Hell)
Kuva Kuva
Randy Orton & Bob Orton vs. The Undertaker - 2 on 1 Handicap Casket Match
SummerSlamissa Ortonin ja Undertakerin WrestleMania Rematch päättyi siihen, kun kummallisen näköinen mies pomppasi katsomosta kehään ja häiritsi Takeria niin pahasti, että Orton ehti napata voiton. Ottelun jälkeen paljastui, että tuo mies oli maskin naamaansa vetäissyt Bob Orton. Tuon Slam-ottelun jälkeen Bob Orton jäi WWE:n vakiokasvoksi poikansa Randyn kanssa. Yhdessä isä ja poika aiheuttivat entistä enemmän piinaa Undertakerille, koska he halusivat päästä Dead Manista kokonaan eroon. Ortonit alkoivat pelata Undertakerin kanssa mind gameseja tuomalla kehään arkun, jossa oli aidon Undertakerin näköinen nukke. Seuraavalla viikolla he toistivat temppunsa ja haastoivat UT:n Casket Matchiin No Mercyyn. Tuolloin kuitenkin paljastui, että arkussa olikin oikea UT, joka kävi Ortonien kimppuun. Seuraavien viikkojen aikana Ortonit alkoivat siten jäädä alakynteen, kun Undertaker otti mind gamesit haltuunsa. Taker muun muassa toi kehäalueelle erikoisison arkun, jonka sisällä oli sekä Randyn että Bobin näköiset nuket. Taker lupasi, että sama kohtalo olisi heillä edessä myös No Mercyn Handicap Casket Matchissa, jossa Takerin pitäisi pistää siis molemmat Ortonit arkkuun voittaakseen ottelun. WWE muuten väitti, että tämä oli historian ensimmäinen Handicap Casket Match, vaikka oikeasti ensimmäinen Handicap Casket Match oli käyty jo vuonna 1999, jolloin Triple H kohtasi Mideonin ja Visceran.

Nyt alkoi Randyn ja Takerin meininki jo vähän toistaa itseään, eikä isä-Bobin lisääminen varsinaisesti parantanut tilannetta. Randy toki myi Undertakerin pahimmat iskut, kuten Last Riden, edelleen pirun hienosti. Lisäksi parit terästuoliniskut olivat kieltämättä vakuuttavan näköisiä, mutta muuten tässä ei ollut edes mainittavasti HC-elementtejä, jotka olisivat tuoneet jotain uutta tähän perus entertainment brawlaukseen. Suurin muutos oli Bob Orton, joka lähinnä hidastutti otteluun tempoa ja teki hetkittäin ottelun etenemisestä harmittavan tönkköä ja epäuskottavaa, kun UT ja Randy joutuivat odottelemaan Bobia. No, Bobin dissauksesta huolimatta täytyy todeta, että Randy ja Taker kyllä tekivät taas varmaan tyyliinsä hyvää työtä. Samoin ottelun tunnelma oli erittäin kohdillaan, joten kokonaisuutena tämä oli takuuvarma suoritus ja hyvä painiottelu. Erityismaininta pitää antaa Bobille kuitenkin siitä, että hän yritti parhaansa ja otti ottelussa jopa jonkun verran bumppia. Tuossa iässä se ei vain riitä enää kovin pitkälle. Hyvä ottelu, mutta huonoin Ortonin ja UT:n sarjan kohtaaminen. Ottelun jälkeen nähtiin sitten dramaattinen arkun liekkeihin sytyttäminen.
*** (19:16)
Voittaja(t):
Spoiler: näytä
The Ortons
Kuva Kuva
Nunzio (c) w/ Vito vs. Juventud w/ Super Crazy & Psicosis - WWE Cruiserweight Championship
Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Judgment Dayn, kun Cruiserweight-mestari esiintyi ppv:ssä. Mitään kovin suuria ei ikävä kyllä tässä aika jähmettyneessä divarissa ollut tapahtunut kesän aikana. Mestaruus oli tosin vaihtanut käsiä kerran: keväältä loppukesään saakka mestaruutta pitänyt Paul London oli hävinnyt vyönsä Velocityssä Nunziolle, kun tämä oli saanut apurikseen ECW:stä ja WCW:stä tutun ja samalla WWE-debyyttinsä tehneen amerikanitalialaisen korston Viton. Ensimmäiseksi haastajakseen Nunzio sai koko Mexicools-porukan, joka oli aika pian debytointinsa jälkeen valloittanut innokkuudellaan, sekopäisyydellään ja huikeilla liikkeillään yleisön sydämet ja tehnyt samalla face-turnin. Ppv:tä edeltävässä Velocityssä Mexicoolsin Juventud oli voittanut Cruiserweight Battle Royalin ja ansainnut ykköshaastajuuden.

Vähän on taas surullista tämä WWE:n Cruiserweight-divarin meiningin katsominen. Varsinkin kun Nunzion ja Juventudin tapaisella kaksikolla pitäisi olla mahdollisuudet vaikka minkälaiseen tajunnanräjäyttävään taidonnäytökseen. Sen sijaan kaverit pistetään kahden suurimman ottelun väliin curtain jerkiksi, ja sitten vielä ihmetellään, miksi porukka ei oikein syty otteluun mukaan, kun juuri on pari minuuttia aikaisemmin katseltu, kuinka Orton-kaksikko poltaa Undertakerin elävältä. Huoh. No, täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että ehkä sitten ottelupaikan vuoksi Nunzio ja Juventudkaan eivät olleet ihan parhaassa iskussaan. Vai olisiko tämä ollut sitä aikaa, kun WWE yritti pahiten säännellä CW-otteluitaan? Voi olla. Aikaa ottelulla oli yllättävän mukavasti, mutta missään vaiheessa kaksikko ei oikein päässyt kunnon meininkiin: ihan kivoja yksittäisiä liikkeitä ja periaatteessa mukavan näköistä perusmeininkiä, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen hienoa tai säväyttävää. Ihan kiva CW-ottelu muttei sen enempää.
**½ (6:38)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Juventud (Juvi Driver)
Kuva Kuva
Batista (c) vs. Eddie Guerrero - World Heavyweight Championship
No niin. Tämä on sitten se surullisenkuuluisa Eddie Guerreron viimeiseksi ppv-otteluksi jäänyt matsi. Oikeastaan on aika paha sanoa mitään Eddien urasta, koska se olisi kokonaan oman viestinsä tai peräti aiheensa arvoinen juttu. Olen myös aika monta viestiä vuosien aikana kirjoittanut Eddiestä, eli ehkä kaikki sanottava on sanottu. Kuten kaikki tietävät, kyseessä oli yksi painihistorian upeimmista painijoista, ikimuistoisimmista hahmoista ja rakastettavimmista henkilöistä. Eddien kuolema vuonna 2005 tuli miehen historiasta huolimatta kaikille yllätyksenä ja oli taatusti kaikille pahin mahdollinen yllätys. Vain pari päivää ennen kuolemaansa Eddie oli paininut vielä Smackdownissa Ken Kennedyä vastaan ja lunastanut voitollaan paikan Smackdownin Survivor Series -joukkueesta. Lisäksi Eddien oli tarkoitus painia seuraavassa Smackdownissa Triple Threat Matchissa Randy Ortonin ja Batistan kanssa World Heavyweight -mestaruudesta. Dirt sheetit olivat sekä ennen että erityisesti Eddien kuoleman jälkeen varmoja siitä, että tuossa ottelussa Eddien oli tarkoitus nousta toista kertaa urallaan WWE:n päämestariksi, koska nyt Vince luotti Eddien kykyyn kannatella Smackdownia paljon enemmän kuin vielä keväällä 2004. Totuutta tuohon huhuun tullaan tuskin koskan saamaan. Tosiasia on kuitenkin se, että painimaailma menetti Eddien mukana todella paljon.

Tämän ottelun taustatarina puolestaan alkoi Eddie Guerreron ja Rey Mysterion viimeiseksi otteluksi jääneestä kohtaamisesta syyskuun alussa. Tuolloin Guerrero onnistui vihdoin ja viimein voittamaan Mysterion Steel Cage Matchissa, jonka panoksena oli päämestaruuden ykköshaastajuus. Heti voittonsa jälkeen Guerrero julistikin sitten olevansa pahoillaan kaikesta viime kuukausien aikaisista kataluuksista. Eddie kertoi, että hänellä oli elämänsä aikana ollut monia addiktioita (ikävä kyllä), mutta nyt hänen addiktionaan oli vain ja ainoastaan luottamus. Eddie halusi fanien ja ennen kaikkea päämestari Batistan luottamuksen, maksoi mitä maksoi. Eddie vakuutteli Batistalle parhaansa mukaan ystävyyttään, ja vaikka Batista ei Eddien selittelyitä erityisesti aluksi uskonutkaan, hän päätti "leikkiä mukana" voidakseen pitää katalaa ykköshaastajaansa silmällä. Seuraavina viikkoina Eddie ja Batista ottelivat joukkueena muun muassa MNM:ää sekä JBL:ää ja Christiania vastaan. Vaikka kaksikon välit hieman rakoilivat, No Mercyyn saapuivat Batista ja Eddie, jotka ainakin esittivät olevansa ystäviä. Niinpä Eddie oli periaatteessa face, vaikka tässä vaiheessa tuskin kukaan - kaikkein vähiten Batista - tuntui vielä oikeasti uskovansa Eddien hyvyyteen. Vasta ppv:n jälkeisinä viikkoina Eddie alkoi kunnolla avautua Batistalle, ja Batista alkoi tosissaan luottaa mieheen, joka ehti vielä ennen kuolemaansa kääntyä kerran todelliseksi yleisön suosikiksi.

Tämä ottelu on hieno esimerkki siitä, kuinka onnistunut painiottelu voi parhaimmillaan olla, vaikka siinä ei painiteknillisesti tai liikkeiden puolesta nähtäisi mitään tajunnanräjäyttävää tai superyllättävää. Itse asiassa tästä ottelusta merkittävä osa ajasta kului joko Headlockiin tai Body Scissorsiin, mutta kumpikin otteista oli perus restholdin sijaan oikeasti perusteltu ja tärkeä osa ottelua. Tämän ottelun keskiössä oli nimittäin ottelun taustatarina, joka tuotiin upeasti myös otteluun mukaan. Oliko Eddie oikeasti kääntynyt hyvikseksi, vai pettäisikö hän lopulta ratkaisevalla hetkellä Batistan luottamuksen? Tällä ajatuksella leikiteltiin koko ottelun ajan, ja Eddie veti oman roolinsa tässä tarinan kertomisessa aivan täydellisesti. Myös ottelu oli buukattu tarinan kannalta hienosti: ensin Batista ärsytti Eddietä dominoimalla tätä ja pitämällä tätä ärsyttävässä Headlockissa. Sitten Eddie pääsi yhtäkkiä niskan päälle ja antoi Batistan maistaa omaa lääkettään. Lopulta nähtiin Eddien omantunnontaistelut ja oikeasti jännittävä loppumäiskintä. Täydellisesti buukattu ja hyvin poikkeuksellinen päämestaruusottelu. Toki tosiasia on se, että toisenlaisen painijan kanssa Eddie olisi pystynyt kertomaan saman tarinan ja saamaan aikaan vielä painillisesti huippuluokan ottelun. Nyt painillisen vajaavaisuuden vuoksi tämä jää vain hienoksi. Silti pitää nostaa hattua vielä kerran mestarille, jonka elämän viimeiseksi ppv-otteluksi tämä sitten jäi.
***½ (18:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Batista (Spinebuster)
*** Eddie Guerrero
** Rey Mysterio
* JBL

Kokonaisarvio No Mercystä: Tämä oli varsin siedettävä väli-ppv. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta pari hienoa ottelua ja muutenkin kaikin puolin mukavaa menoa. Todellista kuraa oli oikeastaan hyvin vähän. Eli juuri ja juuri Ok ppv.

1. WWE WrestleMania 21 - Hieno
2. ECW One Night Stand - Hieno
3. WWE Vengeance - Hieno
---------------
4. TNA Unbreakable - Hyvä
5. TNA Lockdown - Hyvä
6. WWE Royal Rumble - Hyvä
7. TNA Sacrifice - Hyvä
8. TNA No Surrender - Hyvä
9. WWE SummerSlam - Hyvä
---------------
10. WWE Unforgiven - Ok
11. TNA Final Resolution - Ok
12. WWE Judgment Day - Ok
13. TNA Against All Odds - Ok
14. WWE Backlash - Ok
15. TNA Slamiversary - Ok
16. WWE No Mercy - Ok
---------------
17. WWE New Year's Revolution - Kehno
18. WWE No Way Out - Kehno
19. TNA Hard Justice - Kehno
20. WWE The Great American Bash - Kehno
---------------
21. TNA Destination X - Surkea

Vastaa Viestiin