Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Jos seuraat painitapahtumia reaaliajassa, tämä on oikea paikka sinulle. Mutta älä sitten pillastu jos joku möläyttää seuraavan PPV:n mestaruusottelun voittajan nimen varoittamatta. Täällä se on sallittua.
Vastaa Viestiin
Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ma 24.08.2015 19:49

Vähän taukoa oli, mutta aloitetaanpas sitten uusi vuosi.

Kuva
NEW YEAR'S REVOLUTION 2006

Vuoden 2005 tapaan myös vuonna 2006 vuoden ensimmäisen ppv:n kunnian sai Raw'n painijoiden tähdittämä New Year's Revolution. Tällä kertaa NYRiä ei järjestetty karibialaisissa tunnelmissa Puerto Ricossa vaan tiukasti New Yorkin osavaltion pääkaupungissa Albanyssa. Tapahtuman selostajina aloitti Joey Stylesin ja Jonathan Coachmanin kaksikko. Noin puolivälissä mukaan liittyi sitten Jerry Lawler. Backstage-haastattelijan hommaa hoiti Maria.

Kuva Kuva
Ric Flair (c) vs. Edge w/ Lita - WWE Intercontinental Championship
Vuoden 2005 lopussa Ric Flair oli ajautunut henkilökohtaisessa elämässään ikäviin ongelmiin. Flairilla oli ilmeisesti jotain ongelmia avioliitossaan, ja samoihin aikoihin Flair oli mennyt hölmöilemään liikenteessä. WWE-legendan road rage -sekoilut olivat keränneet paljon huomiota valtavirtamediassa, ja niistä oli käynnissä myös poliisitutkinta, minkä vuoksi Flair ei saanut (ihan oikeasti) puhua asiasta ollenkaan WWE:n lähetyksissä. Mitä tässä tilanteessa tekee WWE? Hyödyntää asiaa tietenkin storylinessä. Heti road rage -tapahtuman jälkeen joulukuun alussa Edge ilmoitti, että hänen vieraanaan uudessa Cutting Edge -talk show'ssa olisi Ric Flair. Flairia ei kuitenkaan nähty ollenkaan, vaan sen sijaan Edge keskittyi show'ssaan Flairin pilkkaamiseen, kunnes WWE-legendat Sgt. Slaughter ja Michael Hayes saapuivat puolustamaan Flairia. Edge pisti kuitenkin molempia legendoja pataan, mikä vain buustasi uuden "Rated R Superstar" -lempinimen käyttöön ottaneen kanadalaisen egoa. Niinpä pari viikkoa myöhemmin Edge jatkoi taas Flairin pilkkaamista kehässä, mutta tällä kertaa Flair saapui myös itse paikalle ja kävi Edgen kimppuun. Miesten välille ilmoitettiin IC-ottelu NYRiin, ja vielä ppv:tä edeltävässä Raw'ssa nähtiin Edgeltä oikeasti aika hauska pilavideo, jossa Edge esitti road ragen saavaa Flairia.

Ihan kiva avaus illalle, mutta erityisesti lopun takia tämä tuntui enemmän vain tulevaisuuden käänteiden rakentelulta kuin varsinaisesti merkittävältä yksittäiseltä ottelulta. Täytyy silti sanoa, että Edge ja Flair toimivat hyvin yhteen kehässä, ja tämä kaksikko sai rakennettua vajaassa 10 minuutissa ottelulla erittäin hyvän tunnelman. Kokonaisuutena ottelussa oli juuri sopivasti sekoitettu Flairin kokemusta ja Edgen aggressiivisuutta. Flairin "dirtiest player in the game" -kikat toimivat taas hyvin, ja Edge myi muun muassa Flairin chopit perhanan uskottavasti. Vaikka loppuratkaisu olikin tietyllä tavalla pieni pettymys, oli sekin buukattu hyvin, enkä ollut odottanut, että lopetus olisi tapahtunut sillä tavoin kun se hoidettiin - vaikka olen kerran aikaisemminkin nähnyt tämän ottelun. Kokonaisuutena tämä oli siis yllättävän mukava ja kiva aloitusottelu, kun ottaa huomioon, että aikaa ei ollut hirveästi ja ottelun merkittävyys oli aika vähäinen. Parempi kuin perus tv-ottelu.
**½ (7:17)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ric Flair (via DQ)
Kuva Kuva
Trish Stratus (c) vs. Mickie James - WWE Women's Championship
Trish Stratuksen ja hänen ykkösfaninsa Mickie Jamesin välinen suhde oli muuttunut viime viikkojen ajalla todella omituiseksi. Jo Survivor Seriesin aikaan James alkoi olla todella omistushaluinen ja maaninen Stratusta kohtaan, mutta Women's-mestari yritti vielä rauhoitella Jamesia. Tilanne vain kuitenkin paheni. Ensin Mickie alkoi viedä Trishiltä heidän yhteisten otteluidensa jälkeen Trishin mestaruusvyön ja poseerata sen kanssa. Seuraavaksi James voitti Victorian naisten mestaruuden ykköshaastajuusottelussa, mistä Stratus ei ilahtunut mainittavasti. Todellinen friikki käänne nähtiin kuitenkin vuoden 2005 viimeisessä Raw'ssa. James oli koristellut joulukoristeilla naisten pukuhuoneen, jossa hän jutteli kahdestaan Stratuksen kanssa. Kesken keskustelun James huomautti, että he olivat mistelinoksan alla - ja sen jälkeen hän suuteli Trishiä. Tämä oli liikaa Trishille, joka pakeni huoneesta täysin järkyttyneenä. Seuraavalla viikolla James saapui pahoittelemaan tekoaan Trishille juuri, kun tämä oli suihkussa. Häkeltynyt Trish pakeni jälleen paikalta, kun James kiinnitti huomionsa Trishin vartaloon ja alkoi kehua tämän rintoja.

WWE:n naisten divisioona on ottanut suuria askeleita oikeaan suuntaan sen jälkeen, kun mukaan on saatu Melinan ja Mickie Jamesin kaltaisia painijoita. Silti vielä se viimeisin silaus tuntuu puuttuvan. Tässäkin ottelussa jo moni asia oli kohdallaan, ja kyseessä oli aivan ehdottomasti yksi intensiivisin naisten ottelu WWE:ssä vuosikausiin. Molemmat pistivät parastaan, mäiskivät toisiaan ihan kunnolla ja ottivat rajuja iskuja pelkäämättä vastaan. Silti tähän olisi kaivannut vielä jotain enemmän: jotain yllätyksellisiä liikkeitä, vähän sulavampaa menoa tai erikoisen loppuratkaisun. Sitten olisi voitu jo oikeasti puhua yhdestä tämän projektin parhaasta naisten ottelusta. Tämmöisenäänkin tämä oli ihan hyvä ottelu ja naisten otteluksi vieläpä oikein viihdyttävä kokonaisuus. Ehkä WWE sitten tosiaan halusi tässä vaiheessa vielä säästellä suurimpia paukkuja siihen lopulliseen blowoff-otteluun. Palataan sen onnistumiseen sitten WrestleMania-arvostelussa.
**½ (7:18)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Trish Stratus (Chick Kick)
Kuva Kuva
Jerry Lawler vs. Gregory Helms
Oi että! Oi että! Sitten ruutuun pääsi oma suosikkipainijani Gregory Helms, joka on tietenkin tähän saakka tunnettu WWE:ssä The Hurricanena. Kaikki muuttui kuitenkin pian sen jälkeen, kun Hurricane ja Rosey olivat hävinneet joukkuemestaruutensa viime syksynä Lance Cadelle ja Trevor Murdochille. Pari viikkoa tuon tappion jälkeen sisukas Hurricane kohtasi Kurt Anglen, mutta Angle tuhosi Hurricanen ottelussa täysin. Ottelun jälkeen Hurricane repi maskinsa pois päästään, ja tönäisi apuun tulleen ystävänsä Roseyn kauemmas. Seuraavalla viikolla Roseyn ja Hurricanen oli tarkoitus kohdata Cade ja Murdoch mestaruusottelussa, mutta Hurricane ei saapunut paikalle ollenkaan. Niinpä Rosey joutui ottelemaan yksin Cadea ja Murdochia vastaan. Kesken ottelun Hurricane saapui sisääntulorampille pitkässä nahkatakissa, aurinkolaseissa ja ilkeä ilme kasvoillaan nauramaan Roseylle. Pari viikkoa myöhemmin Hurricane päätti orastavan feudin ja Roseyn uran pieksemällä hänet ottelussa. Sen jälkeen Helmsiä ei kuitenkaan ollut pahemmin Raw'ssa nähty, kunnes ppv:tä edeltävässä show'ssa hän vihdoin teki näyttävän paluunsa käymällä verbaalisesti selostaja Jerry Lawlerin kimppuun. Helms raivosi kehässä Lawlerille siitä, kuinka oli kaikkien Hurricane-vuosien ajan tehnyt pilaa hänestä. Nyt Helms julisti maksavansa potut pottuina Lawlerille, ja pienen käsirysyn jälkeen Lawler haastoi Helmsin otteluun, johon ylimielinen ex-supersankari suostui mielellään.

Tämä ottelu on buukkauksensa takia minun omalla vihaottelulistallani. En vain voi millään tavalla käsittää, hyväksyä tai varsinkaan ymmärtää sitä, miksi WWE päätyi ottelun loppuratkaisussa siihen tulokseen, mikä tässä nähtiin. Varsinkin kun vielä saman kuun aikana Helmsistä alettiin rakentaa uudestaan vakavasti otettavaa painijaa, mikä oli huomattavasti vaikeampaa tällaisen julkisen nöyryytyksen jälkeen. Ei, en vain voi hyväksyä. Varsinkaan kun tämän tapahtuman aikaan olin ihan oikeasti varma siitä, että uusi gimmick, hyvä hahmo ja oikeanlainen buukkaus veisivät Gregory Helmsin samaan suuntaan, mihin Muhammad Hassan oli kovaa vauhtia päätymässä (eli Main Eventteriksi) päihitettyään Jerry Lawlerin New Year's Revolutionissa tasan vuotta aikaisemmin. Niin ei sitten koskaan käynyt. h**vetin WWE. Niin ja ei tämä ottelukaan rehellisyyden nimissä ollut kovin kummoinen. Helms yritti parhaansa, mutta Lawler oli niin kankea ja hidas, että kokonaisuus oli aika kehno.
*½ (9:32)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jerry Lawler (Second-Rope Fist Drop)
Kuva Kuva
Big Show vs. Triple H
Tämä kahden konkarimaisen Main Event -painijan kohtaaminen oli oikeastaan illan ainut iso ottelu Main Eventin lisäksi. Sen verran kapea oli Raw'n roster. Merkittävää tässä ottelussa oli kuitenkin se, että - uskokaa tai älkää - Show ja HHH eivät olleet ennen tätä otelleet yhtään 1 vs. 1 ppv-ottelua. Show ja HHH eivät olleet siis koskaan vetäneet kunnon keskinäistä feudia, ja tämäkin feud oli lähinnä filler ennen Royal Rumble -aikaan siirtymistä. HHH oli juuri päättänyt ison feudinsa Ric Flairin kanssa, ja Show vain ajelehti World Tag Team -mestaruutensa kanssa ilman kunnon tekemistä. Niinpä SurSerin jälkeen Show pistettiin keskeyttämään HHH:n ylimielinen promo, jossa hän pilkkasi vielä Flairia ja kehuskeli voitollaan. HHH:n tyylistä raivostunut Show kutsui Hunteria "piece of shitiksi" ja haastoi hänet otteluun. HHH tyytyi kuitenkin pakenemaan paikalta. Hunter ei kuitenkaan antanut asioiden olla, vaan pari viikkoa myöhemmin hän sekaantui Show'n ja Shawn Michaelsin väliseen Elimination Chamber -karsintaotteluun ja aiheutti Show'lle tappion lyömällä HBK:ta tuolilla. Show vastasi myöhemmin samalla mitalla auttamalla joukkuekaverinsa Kanen voittoon karsintaottelussa HHH:ta vastaan. Nyt molemmat miehet olivat ulkona EC:stä ja raivona toisilleen. Niinpä seuraavalla viikolla nähtiin virallinen sopimuksenkirjoitustilaisuus, joka päättyi siihen, että pöydän alta lekansa kaivanut HHH mursi Show'n nyrkin murskaamalla sen teräsportaiden ja lekan väliin. Seuraavalla viikolla Show kuitenkin pisti HHH:n hiljaiseksi ilmestymällä paikalla jättimäisen nyrkkikipsin kanssa ja pieksemällä sillä kaikki esteet, joita HHH yritti asettaa hänen tielleen.

Muistikuvani tästä ottelusta pitivät täysin paikkansa: tämä oli ihan oikeasti positiivinen yllätys. En tosin meinannut suostua uskomaan sitä vielä tälläkään näkemällä ensin. Vielä ottelun alussa pohdin tympeästi mielessäni, miksi nämä kaksi oli pistetty toisiaan vastaan ppv-otteluun ja miksi koko ottelu piti vielä pilata Big Show'n typerällä kipsipelleilyllä. Lopputulos oli kuitenkin oikein onnistunut, viihdyttävä ja hyvä painiottelu. Big Show ja HHH onnistuivat oikeasti konkarimaisella tyylillään kertomaan ottelussa tarinan, ja ottelun aikana nähtiin monia todella rajulta näyttäneitä hetkiä. Eikä siihen lopulta tarvittu kuin se Big Show'n kipsi, ottelun aikana kipsin poistaminen ja oikeasti pahasti turmeltuneelta näyttäneen nyrkin telominen. Tuo käden tuhoaminen kantoi tarinana hyvin ottelun läpi, koska se sai kerrankin Show'n näyttämään altavastaajalta. HHH oli tässä ottelussa oikein elementissään, ja Big Show'stakin oli kiva nähdä välillä ihan eri puoli. Kaiken hehkutuksen jälkeen on muistettava, että puhdas painillinen anti ei sinänsä tässä brawlailussa ollut mitenkän henkeäsalpaavaa vaan lähinnä ihan hyvää. Silti ottelu onnistui hyvällä buukkauksella ja toimivalla tarinalla saavuttamaan hyvän arvosanan. Onnistunut kokonaisuus.
*** (16:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Triple H (Pedigree)
Kuva Kuva
Shelton Benjamin w/ Momma Benjamin vs. Viscera
Loppuvuosi 2005 ei ollut mennyt entisen IC-mestarin Shelton Benjaminin suunnitelmien mukaan. Benjamin oli tippunut mestaruuskuvioista nopeasti sen jälkeen, kun oli hävinnyt mestaruutensa kesällä Carlitolle. Syksyllä Benjamin oli harhaillut päämäärättömästi midcard-kuvioissa, ja vuoden lopussa hän oli ehtinyt kerryttää itselleen epämiellyttävän tappioputken. Niinpä erässä Raw'ssa Benjamin sai puhelun henkilöltä, joka ei selvästi ollut tyytyväinen Benjaminin uran tilaan ja joka aikoi saapua henkilökohtaisesti korjamaan tuon tilanteen. Tuo henkilö paljastui pari viikkoa sitten Raw'ssa Sheltonin äidiksi, Momma Benjaminiksi. Tuosta lähtien Momma Benjamin olikin sitten pyörinyt Sheltonin mukana ja yrittänyt parhaansa mukaan tsempata Sheltonia. Äärimmäisen rasittava, kovaääninen ja isokokoinen Momma oli alkanut jo parissa viikossa kääntää yleisön Sheltonia vastaan. Tässä ppv:ssä Sheltonilla ei pitänyt olla alun perin ollenkaan ottelua, mutta viime vuoden aikana Raw'n viralliseksi rakkausmasiinaksi muuttunut Viscera oli lähennellyt Sheltonin äitiä backstagella tapahtuman aikana, ja niinpä äitinsä pakottamana Shelton haastoi Big Visin otteluun, vaikkei selvätikään tahtonut kohdata Visceraa.

Itse asiassa tämä ottelu ei ollut niin p**ka kuin Visceran ottelulta voisi odottaa. Toisaalta oli tämä silti heittämällä huonoin Shelton Benjaminin ppv-ottelu, mikä kertoo kaiken tarpeellisen siitä, että ottelu oli huono. Ei p**ka mutta huono. Paskuudesta selviämisestä voi kiittää yksin Benjaminia ja huonouteen jäämisestä yksin Visceraa. Mitä muuta tästä ottelusta oikein pitäisi sanoa? En koskaan ollut Momma Benjamin -kuvion erityinen fani, vaikka toki se tarkoitti jonkinlaista pushia Benjaminille, joka oli sinänsä hyvä juttu. Muuten Sheltonin äiti onnistui olemaan tosi rasittava heti ensimmäisessä ottelussaan, ja oikeaan juuri hänen vuoksi tässä ottelussa ei ollut edes oikeaa facea. Ottelun parasta antia olivat ehdottomasti Benjaminin pari näyttävän lennokasta liikettä, ja toki Big Viskin onnistui taas järisyttävällä massallaan pamauttamaan Sheltyn pari kertaa ihan nätisti kanveesiin. Täysin turha ottelu ppv:hen, eikä tätä tv-show'ssakaan erityisen riemuissaan olisi katsonut.
*½ (7:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shelton Benjamin (Dragon Whip)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Maria vs. Candice Michelle vs. Torrie Wilson vs. Victoria vs. Ashley - Bra & Panties Gauntlet Match
Koska Raw'n rosterista niin merkittävä osa oli kiinni Elimination Chamberissa, ei punaisella brändillä ollut tarjota mitään parempaa ajantäytettä kuin puhdas tissit ja peppu -ottelu naisten divisioonan jämäpaloilta. Mitään taustatarinaa tälle ottelulle ei ollut edes yritetty kasta kokoon, vaan tämä oli ihan puhdas filleri. Ottelu käytiin periaatteessa Tag Team Turmoil -ottelun kaltaisilla säännöillä. Kaksi painijaa aloitti kehässä, ja kun toinen eliminoi toisen, seuraava saapui kehään. Viimeinen kehään jäänyt painija oli voittaja. Tässä eliminoinnit vain hoidettiin riisumalla vastustaja alusvaatteisilleen.

Tämä oli kyllä niin pahinta mahdollista ajanhukkaa, ettei mitään järkeä. Yleensä en anna täystyrmäystä näille naisten pehmoporno-otteluille, koska niissä on sentään joku idea ja loppujen lopuksi ne ovat lyhyitä ja varsin harmittomia. Sekä ovathan ne naiset hyvän näköisiä. Nyt tässä ottelussa oli kuitenkin kaikki pielessä. Ensinnäkin aikaa oli aivan liikaa. Toiseksi tämä oli rakennettu niin kuin oikea painiottelu, mutta mitään edes etäisesti oikeaa painia tässä ei nähty. Edes Victoria ei pystynyt pelastamaan tätä katastrofia. Kolmanneksi koko ottelulla ei ollut mitään syytä tai juonikuviota... Ja neljänneksi: jopa ne hyvännäköiset naiset (ainut vahvuus) pilattiin täysin tunkemalla kehään Fabulous Moolah ja Mae Young ja pistämällä Mae riisumaan itsensä lähes alasti. Hyi s****na, ei h****tti. WWE, epäonnistuitte samaan aikaan yrityksessä olla hauska ja seksikäs. Tämä oli täyttä kuraa. Ei jatkoon.
DUD (11:01)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Ashley (Last eliminated: Victoria)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Kane vs. Chris Masters vs. Carlito vs. Kurt Angle vs. Shawn Michaels - Elimination Chamber Match for the WWE Championship
Lienee hyvä mainita heti tämän taustatarinan alkuun, että Eric Bischoff ei enää ollut Raw'n General Manager. Se on oleellinen tieto siksi, että tämä ottelu oli viimeinen buukkaus, jonka Bischoff ehti tehdä Raw'n GM:nä. Vince McMahon oli nimittäin alkanut jo usean kuukauden aikana tympääntyä Ericiin, tämän niljakemaiseen tapaan johtaa Raw'ta ja ennen kaikkea tämän epäonnistumiseen kaikissa mahdollisissa tavoitteissaan. Kun Bischoff itse ja koko Raw'n joukkue hävisivät Smackdownille Survivor Seriesissä, alkoivat Ericin päivät olla luetut. Vince järjesti Bischofille joulukuun alussa virallisen "oikeudenkäynnin" (hauska jakso kokonaisuudessaan), joka päättyi siihen, että Bischoff sai kenkää, paiskattiin roska-autoon ja kuljetettiin sen kyydissä lopullisesti pois Raw'sta. Kuitenkin vielä ennen tuota yrittääkseen pelastaa työpaikkansa Bischoff lupasi Vincelle, että New Year's Revolutionissa käytäisiin huikea Elimination Chamber -ottelu John Cenan WWE-mestaruudesta. Vaikka Vince antoi Ericille kenkää, hän silti piti Bischoffin antaman lupauksen. Niinpä seuraavalla viikolla Raw'ssa käytiin viisi karsintaottelua paikoista tähän otteluun. Seuraavalla viikolla nähtiin Beat The Clock -ottelut, joista nopeimmin selvisi Kane ansaiten itselleen viimeisen sisääntulopaikan tähän otteluun. Vielä ennen tätä ottelua nähtiin ensimmäinen raju välienselvittely Vince McMahonin ja Shawn Michaelsin välillä, kun HBK ei suostunut yhtymään Vincen Bret Hart -pilkkaan, jonka McMahon oli aloittanut Bret Hart -DVD:n julkaisun yhteydessä. Niinpä Vince määräsi Michaelsin aloittamaan tämän ottelun.

Tämä ottelu ei ole jäänyt historiankirjoihin parhaita Elimination Chamber -otteluita listaillessa, ja muistan, että erityisesti heti tapahtuman jälkeen tämä keräsi buukkauksensa takia aivan älyttömästi paskaa niskaan. Suurin osa smarkeista tuntui pitävän tätä aivan paskana, koska painijoiden eliminointijärjestys oli jotain aivan muuta kuin kukaan oli odottanut. Nyt jälleen vajaa 10 vuotta myöhemmin voi kuitenkin todeta, että tämä ottelu on huomattavasti mainettaan parempi. Ei tämä kieltämättä mikään historian paras EC ole, mutta minun kirjoissani tämä ylittää juuri ja juuri huippuottelurajan. Tässä nimittäin nähtiin aivan huikeita painisuorituksia. Ei ihan samanlaisia spotteja kuin monissa muissa Chambereissa, mutta silti aivan pirun näyttäviä liikkeitä, kuten Carliton Sommersault ulos kehästä suoraan teräksen päälle, Anglen mielettömät Suplexit ympäri kehää ja ulos kehästä ja Michaelsin tajuton lentely ympäri Chamberia. Meinasin ensin sanoa, että juuri Angle ja Michaels loistivat ottelussa, mutta heidän lisäkseen aivan yhtä kirkkaita tähtiä olivat kyllä Carlito ja Masters, joista tehtiin tässä ottelussa uskottavat ME-nimet. Myöhemmin tämä hieno työ sitten tuhottiin, mutta aivan perhanan nerokkaalla ja muista EC-otteluista täysin poikeavalla Carliton ja Mastersin yhteistyökuviolla tähän otteluun saatiin aivan ainutlaatuista säpinää. Muistan kyllä itsekin aikanaan raivoneeni ottelun buukkaukselle, mutta nyt arvioituna se oli oikeastaan aika nerokas. Silti pienten painillisten heikkouksien ja suurspottien puutteen takia tämä ei nouse yli neljän tähden.
**** (28:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (Last elimination: Cena pinned Carlito with a roll up)



HUOM! SEURAAVA SPOILAA EDELLISEN OTTELUN LOPPUTULOKSEN!





Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Edge w/ Lita - WWE Championship
Ja sitten nähtiin tämä klassikkohetki, jonka kaikki muistavat. EC-häkki on juuri alkanut nousta kehän yltä, ja Cena makaa verisenä kehässä. Yhtäkkiä alkaa soida Vince McMahonin sisääntulomusiikki, ja Vince ilmoitaa, että show ei ole vielä ohi. Jäljellä on yksi ottelu WWE-mestaruudesta. Ja tuossa ottelussa John Cenan haastaa historian ensimmäinen Money In The Bank -voittaja Edge, joka ansaitsi viime WrestleManiassa mahdollisuuden haastaa Cenan koska tahansa, milloin tahansa. Edge luovuttaa salkkunsa Vincelle ja ryntää kehään. Tämä oli tähän aikaan jotain aivan ennennäkemätöntä, hienoa, upeaa ja kaunista.

Mitä tästä nyt oikeastaan voi sanoa? Kaikki tietävä tarinan, kaikki muistavat sen mielettömän mark out -tunteen, kun Edge yhtäkkiä astelee sisääntulorampille Money In The Bank -salkkunsa kanssa. Tällaista tunnetta on ihan mahdoton enää 10 vuotta myöhemmin arvioida, koska siihen alkuperäiseen mark out -tilaan on vain mahdotonta päästä. Muistan silti sen fiiliksen edelleen kirkkaasti, ja se on ollut yksi parhaita tunteita painifanituksen ajalta. Mitään oikeaa arvosanaahan tälle ottelulle on sinänsä turha antaa, mutta annan silti yhden tähden merkkaamaan sitä, että squash-otteluksi tämä oli juuri niin hyvä kuin squash vain ikinä voi olla. Huikeaa, WWE.
* (1:46)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge (Two Spears)
*** Edge
** Carlito
* Shawn Michaels

Kokonaisarvio New Year's Revolutionista: Ilman lopussa nähtyä Edgen saapumista ja MITB-cashausta tämä olisi aikanaan - 10 vuotta sitten - saanut täystyrmäyksen foorumilla. Nyt kuitenkin Edgen cashaus muutti kaiken ja loi Cenaan kyllästyneille painifaneille sellaista toivoa, mitä ei ollut WWE:n päämestaruuskuvioissa ollut kuukausiin. Mitä tapahtuisi seuraavaksi? Mitä tapahtuisi Royal Rumblessa? Mitä tapahtuisi WrestleManiassa? Muistan yhä sen mahtavan jännityksen tunteen, jonka tämä ppv onnistui yhdellä lopetuksella aiheuttamaan. Kaikki oli muuttunut. Ihan puhtaasti tuon ainutlaatuisen lopetuksen (jota edes etäisesti lähelle yksikään myöhempi MITB-cashauskopio ei ole onnistunut pääsemään). Ja ihan puhtaasti tuon ainutlaatuisuuden takia tämä on juuri ja juuri Ok, vaikka muuten hyvin vajaavaisen painiantinsa (yksi ****-ottelu ei vielä pelasta huonoa kokonaisuutta) tämä olisi ollut kirkkaasti Kehno.

1. WWE New Year's Revolution - Ok

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Ke 26.08.2015 17:32

Kenitys saanut vuoden nro 12 käyntiin. Hienoa! Täältä tulee taustatukea. Niin ja olisko teillä teoriaa, että mikä hitto Undertakerin silmiä vaivaa tuossa posterissa!?

Kuva
Sunnuntai 27. Huhtikuuta 2008
1st Mariner Arena, Baltimore, Maryland


Jo kymmenettä vuotta peräkkäin Backlash nähtiin WrestleManian jälkeisenä tapahtumana. WWE:n selostustiimeissä oli tapahtunut muutoksia. Joey Styles oli siirtynyt muihin tehtäviin ja ECW:n pääselostajaksi oli nostettu Mike Adamle. Monet varmasti muistavatkin, että Adamle oli melkoisen kehno tuossa hommassa, eikä siitä pitkäaikaista ratkaisua tullut. Adamle & Tazz olivat siis ECW:n selostajapari. Smackdownin puolellakin nähtiin muutos. Jonathan Coachman oli korvattu Mick Foleylla, jolle tämä oli ensimmäinen tapahtuma selostajan roolissa. Cole & Foley siis vastasivat sinibrändin selostuksesta. Raw’n puolella sentään JR & King jatkoivat. Näistä muutoksista voisi todeta, että Coachmanin korvaaminen Foleylla oli ehdotonta plussaa, Stylesin korvaaminen Adamlella taas ehdottomasti miinusta.

Ilta tarjosi 7 ottelua, joista 2 oli puhtaita WrestleMania revansseja. Yhtään neljän tähden ottelua ei nähty, mutta kummatkin päämestaruusottelut pääsivät varsin lähelle ja niiden tueksi löytyi pari mukavaa kolmen tähden ottelua. Otetaan tarkempaan syyniin avausottelu Matt Hardyn ja MVP:n välillä sekä sitten illan paras matsi Edge vs. Undertaker.

United States Championship Match
Matt Hardy VS. MVP ©

Tasoltaan tämä ottelu ei erikoiseksi noussut, mutta kaikilla muilla mittareilla tämä oli erikoinen tapaus ja ansaitsee tarkemman arvostelun. Matt Hardyn ja MVP:n feudi oli alkanut jo vuosi sitten kesällä juurikin US-mestaruuden ympärillä, jota MVP oli pitänyt hallussaan jo 11 kuukautta. Ensiksi kyseessä oli ihan tavanomainen keskikorttilaisten vihanpito, mutta se kehittyi kaikeksi muuksi. Läpi kesän ja syksyn 2007 Hardy & MVP kilpailivat kaikenlaisissa hassuissa haasteissa, kuten kaljanjuonnissa, koripallon heittelyssä, kädenväännössä ja pizzansyöntikilpailuissa. Seuraava käänne tarinassa oli, että Hardy & MVP voittivat joukkuemestaruudet ja eripuraisuudestaan huolimatta onnistuivat ne säilyttämään kuukausien ajan.

Marraskuussa Miz & Morrison kuitenkin nappasivat mestaruusvyöt kaksikolta pois ja kun revanssimatsikin päättyi tappioon niin MVP paljasti todelliset motiivinsa. Juuri Survivor Seriesin alla MVP teloi Hardyn polven niin pahasti, että tämä joutui kuukausien saikulle. Vuosi vaihtui ja vihanpito painui taustalle Hardyn ollessa poissa kuvioista. WrestleManian tikasottelussa kaikki kuitenkin muuttui. Juuri kun MVP oli nappaamassa arvokasta MITB-salkkua käsiinsä rynnisti Matt Hardy yleisön joukosta estämään arkkivihollisensa aikeet. Hardy oli kuntoutunut ja valmis haastamaan mestaruudesta.

Kuva

Monien mielestä tämä oli vuoden 2007 viihdyttävin feudi. Tähän Backlashin avausotteluun se lopulta kulminoitui. Kuten heti kärkeen sanoinkin, niin tasoltaan ottelu ei mikään päätähuimaava ollut. Ehkä kaiken tuon historian vuoksi myös joku stipulaatio olisi tähän sopinut. Vaikka tämä matsi ei vastannut taustatarinan tasoa, niin oli tämä siitä huolimatta mukava painimatsi, jonka mielellään katsoi. Omalla tavallaan varsin iso ottelu.
Spoiler: näytä
Kesto: 11:26
Voittaja: Matt Hardy

Arvosana: ***



World Heavyweight Championship
Edge VS. The Undertaker ©

WrestleManiassa vastakkain oli Undertakerin voittoputki ja Edgen maailmanmestaruus. Voittoputki säilyi ja mestaruus vaihtoi omistajaa. Edgellä oli siltikin valttikortti hihassaan. Hän oli yhdessä Smackdownin toimitusjohtaja Vickie Guerreron kanssa, jota pystyi manipuloimaan tahtonsa mukaan. Niinpä jokaisessa Smackdownissa Manian ja Backlashin välillä Undertaker joutui ottelemaan täysipitkiä ja rajuja pääotteluita. Samaan aikaan Edge & Vickie nauttivat elämästään kylpylöissä ja kauneushoidoissa. Edge pääsi siis ottelemaan freesinä ja levänneenä. Tämä kaikki juonittelu oli tehnyt Undertakerista entistä vihaisemman ja kostonhimoisemman. Niinpä hän lausui juuri ennen kellonsoittoa profeetallisiksi paljastuneet sanat: I will hurt you.

Haasteena tässä oli se, kuinka otella erilainen ottelu kuin kuukausi sitten. Kyseessä oli kuitenkin jälleen normaali yksilöottelu. Olihan tässä luonnollisestikin paljon samoja spotteja kuin WrestleManiassa, mutta jotain pientä uuttakin, minkä vuoksi tämä ei ollut pelkkä halpa kopio. Parasta antia tässä olivat kekseliäät vastaiskut, minkä vuoksi tässä nähtiin monia intensiivisiä 15-20 sekunnin sekvenssejä. Niitä oli kiva katsoa. Huomionarvoista oli myös se, että tässä ottelussa ei mässäilty nimikko- ja lopetusliikkeillä. Edge & Undertaker pystyivät luomaan jännitystä muillakin tavoin ja se on arvokas ominaisuus, jos huippupainijaksi tahtoo. Kummaltakin se onnistui.

Kuva

Uutuudenviehätyksen ollessa poissa ei tämä niin erikoiselta tuntunut kuin WrestleMania. Ihan neljään tähteen ei siis päästä, mutta ei olla kaukanakaan. Todella hyvä painiottelu oli kyseessä, eikä tässä ollut juurikaan tylsiä hetkiä. Annoin myös WWE-mestaruusottelulla saman arvosanan kuin tälle, mutta siinä oli välillä puuduttaviakin hetkiä. Sen vuoksi hiuksenhienolla erolla Edge & Undertaker saavat ”illan matsi” arvonimen tästä tapahtumasta.
Spoiler: näytä
Kesto: 18:26
Voittaja: The Undertaker

Arvosana: *** ½


Muuta: Kane puolusti WrestleManiassa ennätysajassa voittamaansa ECW-mestaruutta ex-mestari Chavo Guerreroa vastaan. Kuten saattoi uumoillakin, niin miesten painityylit eivät vaan sopineet yhteen ja sen vuoksi hyvin perustasoiseksi jäi tämä matsi.

Big Show ja Great Khali selvittelivät sitä, kuka on WWE:n kovin jättiläinen. Kyllähän tässä yritystä oli, mutta ei tällaiset matsit vaan 2000-lukua ole.

Batista
ei pitänyt siitä, että Shawn Michaels oli päättänyt Ric Flairin uran. Soppaa hämmentämässä oli myös Chris Jericho, joka toimi ottelun erikoistuomarina. Otteluna Michaels vs. Batista oli selkeästi keskitasoa parempaa menoa, mutta noustakseen seuraavalle tasolle olisi varmaankin vaatinut jonkin lisästipulaation.

Mickie James oli huhtikuussa voittanut naisten mestaruuden Beth Phoenixilta. Nyt Mickie & Beth johtivat kuuden naisen joukkueita. Ehkäpä maininnan arvoista on, että Natalya teki tässä ppv-debyyttinsä. Juuri muuta maininnan arvoista tässä matsissa ei sitten tainnut ollakaan.

Illan viimeisenä nähtiin eliminaatiosäännöillä käyty nelinottelu WWE:n mestaruudesta. WrestleManiassa mestaruutensa puolionnekkaasti säilyttänyt Randy Orton joutui kohtaamaan John Cenan, Triple H:n ja JBL:n. Kokonaisuutena tämä oli tasokas painiottelu, joka ajoi hyvin asiansa ppv:n päämatsina. Ehkäpä hieman hitaus ja kaavamaisuus vaivasivat, jonka vuoksi tämä ei enää sille aivan huipputasolle noussut.


Tähdet
*** Undertaker
** Triple H
* Edge

Yhteenveto:
Kun paperilla katsoo Backlashin otteluita niin korttihan oli todella kova. Hardy vs. MVP oli melkein vuoden jatkuneen feudin blow off matsi. Michaels vs. Batista oli myös valtavan iso ja tuore ottelupari. Edge vs. Undertaker ja nimekäs WWE-mestaruusmatsi siihen vielä päälle. Tuohon peilaten enemmänkin olisi voinut saada irti. Toisaalta taas kyseessä oli ”vain” Backlash, perustapahtuma. Siihen nähden tämä oli ihan onnistunut. Yhteenvetona siis vahvaa keskitasoa.

Pähkinänkuorispoilerit
Matt Hardy VS. MVP (11:26) ***
Chavo VS. Kane (8:50) **
The Great Khali VS. The Big Show (8:05) * ½
Michaels VS. Batista (15:01) *** ¼
Team Beth VS. Team Mickie (6:33) *
The Undertaker VS. Edge (18:26) *** ½ (illan paras)
Cena VS. Orton VS. JBL VS. HHH (28:15) *** ½


Vuoden yhteenveto spoilerin alla

PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 WWE – Royal Rumble 2,90
4 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
5 WWE - Backlash 2,54

6 TNA - Destination X 2,40
7 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble



Ensi kerralla TNA:n Sacrifice

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Ke 26.08.2015 21:19

Repeen aina tolle posterille. VP.comissa toi taidettiin ristiä homocowboy-Undertakeriksi.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 30.08.2015 12:12

The Blasterpiece kirjoitti:Repeen aina tolle posterille. VP.comissa toi taidettiin ristiä homocowboy-Undertakeriksi.
Jep, Backlash 2008:n poster on tuon Blasterin avassa olevan posterin tavoin yksiä kovimpia julistesuorituksia painihistoriassa.

Kuva
FINAL RESOLUTION 2006

Vuoden ensimmäinen TNA-ppv oli viime vuoden tapaan nimeltään Final Resolution. Selostajina oli viime vuoden tapaan Don West ja Mike Tenay, ja backstage-haastattelijana myös viime vuoden tapahtumista tuttu Shane Douglas. Yksi asia oli kuitenkin muuttunut: tämän ppv:n päätähtenä nähtäisiin posteriakin tähdittävä Sting, jota ei ollut nähty TNA:ssa joulukuun 2004 jälkeen.

Kuva Kuva
Alex Shelley & Austin Aries & Roderick Strong vs. Matt Bentley & Sonjay Dutt & Chris Sabin w/ Traci
Vielä joulukuisessa Turning Pointissa Austin Aries otteli facena Matt Bentleyn kanssa Ariesin ja Strongin muodostamaa heel-kaksikoa vastaan. Sen jälkeen Aries oli kuitenkin kääntynyt myös heeliksi ja liittynyt Shelleyn jengiin. Samalla tästä nuoresta kolmikosta oli tullut varsin merkittävä tekijä TNA:n X-Divisioonassa, ja jopa itse X-Divarin pioneeri Jerry Lynn oli joutunut antamaan näille kolmelle tunnustusta sen jälkeen, kun he olivat onnistuneet päihittämään Impactissa AJ Stylesin, Christopher Danielsin ja Chris Sabinin joukkueen. Oikeastaan juuri tuon ottelun takia ppv:hen buukattiin tämä ottelu. Jerry Lynn oli vaatinut, että kolmikko saisi näytönpaikan myös ppv-tasolla, ja niinpä he kohtasivat voitokkaasta ottelusta tutun Sabinin lisäksi Sonjay Duttin ja Matt Bentleyn. Sabin oli muuten värjännyt hiuksensa varsin hassunnäköisiksi.

Olipa hyvä opener ja erittäin lähellä, ettei kyseessä ollut peräti hieno kamppailu! Jos vain lopetus olisi ollut vähän säväyttävämpi eikä laiskimmalla mahdollisella tavalla buukattu momentumintappaja, olisi tämä saanut minulta vielä puolikkaan enemmän, mutta nyt jäädään niukasti hyvän puolelle. Siitä huolimatta kyseessä oli tosiaan illalle erinomainen aloitus, joka sai myös yleisön hienosti mukaansa. Shelleyn, Strongin ja Ariesin kolmikko on kuin suoranainen paininörttien märkä päiväuni, ja kieltämättä tuo kolmikko pelasi yhteen aivan pirun hyvin tässä ottelussa. Vastustajista sen sijaan varsinkaan Dutt ja Bentley eivät olleet mitenkään päräyttävän erityisellä meiningillä mukana, vaikka hyvään perussuoritukseen he toki kykenivät. Ja onneksi kyseessä on sen verran taidokkaita kavereita, että hyvä perussuorituskin tarkoittaa näyttävää ja nopeatempoista X-Divarimeininkiä. Kokonaisuudessaan siis hyvä avaus illalle. Todisti taas TNA:n rosterin monipuolisuutta.
*** (10:31)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Alex Shelley & Austin Aries & Roderick Strong (Shelley pinned Bentley with a small package)
Kuva Kuva
Diamonds In The Rough (Skipper & Young) w/ Simon Diamond vs. The James Gang (BG & Kip)
Niin se vain oli, että 3 (ja 4) Live Kru oli vihdoin historiaa. Lopullinen käänne oli nähty Turning Pointissa (hehe), kun Konnan oli kesken ottelun kääntynyt uutta joukkuapariaan Kip Jamesia vastaan ja iskenyt tätä terästuolilla. Konnanin ja Kipin välillä oli ollut rajua kränää koko vuoden ajan, mutta hetken ajan oli jo näyttänyt siltä, että nämä kaksi tulisivat sittenkin toimeen. Se oli ikävä kyllä vain bluffia. Konnan osoitti siis todellisen luonteensa ja teki heel-turnin tuossa ottelussa telomalla ensin Kipin ja pieksemällä sen jälkeen myös Kipiä puolustelleen BG Jamesin, joka oli ollut Konnanin joukkuekaveri noin kaksi vuotta. Pian TP:n turpasaunan jälkeen Konnan liittoutui Apolon ja uuden TNA-kasvon Homiciden kanssa ja alkoi kutsua uutta porukkaansa Latin America Xchangeksi (LAX). 3 Live Kru'n porukasta ainoastaan Ron Killings oli jäänyt välimaastoon: hän ei voinut suvaita Konnanin tekoja ja tämän uutta LAX-porukkaa, mutta hän ei myöskään halunnut liittoutua James-kaksikon kanssa. BG ja Kip olivat vihdoin löytäneet kaikkien toivoman yhteisen sävelen, ja he muodostivat James Gang -nimisen kaksikon. Sota Konnanin porukan kanssa oli kuitenkin vasta alkamaisillaan: pari viikkoa ennen ppv:tä Impactissa Konnan ja LAX pieksivät BG:n isän Bob Armstrongin kehässä tiedottomaan tilaan. Tässä ppv:ssä James Gang ei kuitenkaan päässyt kohtaamaan vielä LAX:ää, vaan ensimmäisessä yhteisessä ottelussaan noin kuuteen vuoteen he kohtasivat midcardin vakiojobberit David Youngin ja Elix Skipperin.

Hmm, tämähän oli jopa ihan ok BG Jamesin ja Kip Jamesin joukkueotteluksi - varsinkin kun vastapuolellakaan ei ollut mitenkään timanttisen terävä joukkue. On suorastaan harmi, kuinka hieman reilussa vuodessa Elix Skipper on muuttunut firman kuumimman joukkueen toisesta osapuolesta täysin yhdentekeväksi alakortin nyhvääjäksi, joka vetää keskinkertaisia otteluita TNA:n ykkösjobberin rinnalla. Skipper oli joka tapauksessa tämän ottelun kiistaton tähti, eikä myöskään Yong ollut toivoton. BG ja Kip olivat sitten omia itsejään, minkä takia tästä ottelusta ei yksinkertaisesti pystynyt tulemaan tv-ottelutasoista koitosta kummempaa. Tarvittaisiin jo oikeasti todella kovatasoinen painivirtuoosi, että BG:n ja Kipin tylsästä, kankeasta ja itseääntoistavasta painista saataisiin irti mitään kummempaa kuin "ihan kiva". Oli tämä silti kaikesta huolimatta edistysaskel edellisten kuukausien Team Canada -räpistelyyn. Pitänee siis olla tyytyväinen.
** (7:47)
Voittajat:
Spoiler: näytä
The James Gang (Kip pinned Skipper after a Cobra Clutch Slam)
Kuva Kuva
Hiroshi Tanahashi vs. AJ Styles
Viime vuoden lopussa nähdyn X-Divisioonan mestaruusottelun jälkeen AJ Styles oli hetkeksi tipahtanut kaikkien merkittävien TNA-kuvioiden ulkopuolelle. Se oli aika historiallista, koska Styles oli ollut viime vuosien ajan koko TNA:n merkittävin nimi (ja siksi hänet oli jo kolmantena vuotena peräkkäin palkittu tämän vuoden alussa Mr. TNA -plakaatilla). Ppv:n ulkopuolelle Stylesiä ei silti missään nimessä voitu jättää, joten niinpä hän sai kunnian otella NJPW:stä saapunutta vierailevaa Hiroshi Tanahashia vastaan. TNA:lla ja NJPW:llä oli näinä vuosina yhteistyökuvioviritelmiä, ja Tanahashin vierailu oli samanlainen maistiainen tuosta yhteistyöstä kuin Jushin Ligerin vierailu Bound For Gloryssa. Tanahashi oli tähän aikaan yksi NJPW:n kovimmista nousevista nuorista nimistä, joka kantoi vyötäisillään IWGP U-30 Openweight -mestaruutta. Stylesin kuvioista täytyy sanoa vielä se, että aivan ilman juonikuviota hän ei tähänkään ppv:hen saapunut. TNA:ssa hiljattain debytoinut vanha kunnon Shannon Moore oli nimittäin ottanut Stylesin silmätikukseen, ja ppv:tä edeltävässä Impactissa hän oli varastanut Stylesiltä tämän Mr. TNA -plakaatin.

Ottelikohan AJ Styles vuoden 2005 aikana yhtään näin heikkoa ottelua kuin tämä? En ainakaan muista. Tuon ensimmäisen lauseen kirjoittaminen tuntuu varsin hullunkuriselta, koska tämä ottelu ei todellakaan ollut kehno. Ei, tämä oli varsin pätevä ja suorastaan oppikirjamainen tekniikkaottelu parilla ihan kivalla high flying -liikkeellä. Kokonaisarvosanaltaan tämä päätyy hyvän puolelle - mutta ei kuitenkaan yhtään sen enempää. Ehkä Tanahashin ja Stylesin kemiat eivät sitten ihan pelanneet yhteen, tai ehkä Tanahashi ei vain ollut Yhdysvaltojen-vierailulleen parhaassa iskussaan. Oppikirjamaisuus nimittäin näkyi ottelussa niin vahvasti, että mitään kovin yllättävää, sensaatiomaista tai edes ikimuistoista ottelussa ei nähty. Ei, tarjolla oli vain hyvää, teknisesti puhdasta ja kaikin puolin taitavaa painia. Se ei kuitenkaan herättänyt kummempia tunteita tai onnistunut muutenkaan olemaan mitään, mitä voisi tapahtuman jälkeen hekumoida. Juuri siksi se myös oli Stylesin heikoin ppv-ottelu pitkiin aikoihin: AJ:ltä kun on totuttu näkemään jatkuvia showstealer-otteluita. No, nyt on tyytyminen hyvään kamppailuun, jonka lopetuskin oli harmillisen heikko, koska siihen sotkettiin aivan turhaan Shannon Moore Mr. TNA -kylttinsä kanssa.
*** (11:03)
Voittaja:
Spoiler: näytä
AJ Styles (Styles Clash)
Kuva Kuva
Sean Waltman w/ Larry Zbyszko vs. Raven - No DQ Match
Tämä oli vihdoin ratkaiseva ottelu Ravenin ja Larry Zbyszkon välisen vihanpidon osalta. Kuten olen edellisten ppv:eiden raporteissa selittänyt, Raven on ajautunut rajuun feudiin TNA:n mestaruuskomitean puheenjohtajan Larry Zbyszkon kanssa. Kaikki alkoi siitä, kun Ravenin mielestä Zbyszko kusetti häneltä NWA World Heavyweight -mestaruuden. Asiaa ei parantanut se, että Zbyszko ei päästänyt Ravenia Bound For Gloryssa mestaruusotteluun. Niinpä Larry ja Raven ovat olleet toistensa kimpussa BFG:stä lähtien, ja käytännössä se on näkynyt niin, että Zbyszko on tuonut joka kuukausi Ravenille uuden vastustajan tämän menneisyydestä. Nyt oli vihdoin viimeisen ottelun aika, koska tässä oli selvät panokset. Jos Raven voittaisi, hän saisi kauan vaatimansa mestaruusottelun. Jos Raven häviäisi, hän joutuisi lähtemään TNA:sta. Zbyszkon valinta Ravenin ratkaisevaksi vastustajaksi oli varsin yllättävä: kehään nimittäin saapui Sean Waltman, jota ei ollut nähty TNA:ssa sen jälkeen, kun hän oli no-showannut merkittävän ottelun syksyn alun ppv:ssä.

Muistatteko vielä viime vuoden toukokuussa nähdyn Hard Justicen, jossa Raven ja Sean Waltman ottelivat korvaavana filler-otteluna tapahtumaan buukatun Hardcore Matchin? Kukaan ei odottanut siltä yhtään mitään, ja lopputuloksena oli koko tapahtuman paras ottelu sekä yksi vuoden parhaista HC-mäiskinnöistä. Todellinen yllätys, täydellinen nappisuoritus kyseiseltä kahdelta. Niinpä Ravenilla ja comebackin tekevällä Waltmanilla ei ollut ihan helpoin mahdollinen lähtökohta vetää uusintaottelua, joka pystyisi vielä jollain tavalla vastaamaan edellisen kamppailun tarjontaan. Eivätkä he siihen myöskään pystyneet. Hattua pitää silti nostaa erityisesti Waltmanille, joka selvästi tahtoi osoittaa TNA:n pomoille, että hölmöilyt on hölmöilty ja että hän on valmis taas tekemään töitä sekä ottamaan bumppia. Waltman lenteli upeasti kehästä ulos ja otti rajuja spotteja vastaan (kuten ostoskärryissä istuen sisääntulorampilta alas lentäminen). Kokonaisuutena tämä ei siis missään tapauksessa ollut huono, mutta ei tämä vain enää pystynyt yltämään sen edellisen megayllätyksen tasolle. Niinpä tämä olisi muutenkin jäänyt kovasta työstä huolimatta "vain" hyväksi otteluksi, mutta joudun rokottamaan vielä ylimääräisen puolikkaan pois, koska ottelun viimeiset minuutit kaikkine idioottimaisine Larry Zbyszko -tuomarointeineen ja "vähän niin kuin swerve" -lopetuksineen olivat täyttä paskaa.
**½ (8:06)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Sean Waltman (X-Factor off a ladder through a table. Larry Zbyszko made the count after the referee got knocked out, and ignored Raven's foot on the ropes during the deciding pinfall.)
Kuva Kuva
Bobby Roode w/ Coach D'Amore vs. Ron Killings
AJ Stylesin tavoin myös Team Canada kuului tällä hetkellä siihen porukkaan, jolla ei ollut oikeastaan mitään järkevää tekemistä. Niinpä muu Team Canada -porukka otteli tapahtuman pre show'ssa, ja Bobby Roode pääsi kohtaamaan Ron Killingsin varsin puhtaassa filler-kohtaamisessa. Ottelun motiviina toimi se, että tämä sama kaksikko oli kohdannut ppv:tä edeltävässä Impactissa ja että tuossa kohtaamisessa Killings oli onnistunut selättämään Rooden kahdesti minuutin aikana yllättämällä tämän kahdella erilaisella roll upilla. Roode ei voinut sietää tällaista nöyryytystä, ja nyt hän halusi kostaa Killingsille. Todellinen tarina ottelun taustalla oli kuitenkin se, että Killingsin entinen 3LK-kaveri Konnan yritti yhä liehitellä Killingsiä ja saada tätä liittymään puolelleen sodassa James Gangia vastaan. Tähän mennessä Killings ei ollut suostunut, vaikka Konnan oli tarjonnut, että LAX voisi saapua hänen ringsidelleen tähän otteluun.

Tämä oli kaikin puolin perus tv-ottelu, jonka roolia ppv:n kortissa en ihan ymmärtänyt. Harmi sinänsä, koska Killings ja Roode ovat molemmat lahjakkaita TNA:n omia nimiä, jotka pystyisivät piristämään ppv:eitäkin oikein tasokkailla otteluilla. Jostain syystä tämä kaksikon keskinäinen ottelu ei vain lähtenyt liikkeelle missään vaiheessa. Ehkä syynä oli kehno buukkaus, ehkä kemian puute tai ehkä vain se, että kaikki ottelussa henki liian vahvasti filler-fiilistä. Minulla ei ollut mitään syytä kiinnostua ottelusta, ja samaa mieltä tuntui olevan yleisökin. Asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että Roode ja Killings vetivät ottelun itsekin semmoisella curtain jerk -tyylisellä autopilot-moodilla ilman, että olisivat edes yrittäneet säväyttää yleisöä jollain yllättävällä menolla. Niinpä lopputuloksena oli painijoiden peruslahjakkuuden ansiosta ihan kiva perusottelu, jollaisia nähdään kuitenkin tv-lähetyksissä säännöllisesti.
** (9:49)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Bobby Roode (Northern Lariat when Konnan accidentally distracted Killings)
Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Rhino
Rhinon uran suunta oli ollut TNA:ssa viime kuukausina laskeva. Ensinnäkin häntä vaivasivat henkilökohtaiset ongelmat perheensä ja alkoholinkäyttönsä kanssa. Sen slisäksi kovista yrityksistä huolimatta Rhino ei ollut onnistunut nousemaan takaisin NWA World Heavyweight -mestariksi, ja se oli hyvin pitkälti Jeff Jarrettin apureiden Team Canadan syytä. Niinpä Rhino kantoi suurta kaunaa Team Canadaa kohtaan ja oli viime viikkojen aikana yrittänyt tuhota heidät täysin. Rhino oli kuitenkin joutunut uuden haasteen eteen, kun Team Canadan pomo oli onnistunut neuvottelemaan diilin James Mitchellin kanssa. Sen seurauksena Team Canada ja Abyss alkoivat tehdä yhteistyötä, ja hyökätessään Team Canadan kimppuun Rhino joutui Abyssin pieksemäksi. Niinpä Rhinon oli nyt selviteltävä välinsä Abyssin kanssa, jotta hän pääsisi kostamaan Team Canadalle.

Parin pettymyksen jälkeen tämä oli vaihteeksi positiivinen yllätys. Etukäteen Rhinon ja Abyssin ottelu kuulosti varsin turhalta kortintäytteeltä ja väkisin keksityltä tekemiseltä näille kahdelle, mutta sen sijaan kaksi brawleria päättivätkin ottaa tilanteesta hyödyn irti ja tarjoilivat oikeasti viihdyttävän sekä intenssiivisen mäiskinnän. Ei tämä nyt mikään timanttinen superottelu ollut, mutta kaikin puolin hyvää painia. Rhino oli taas paljon paremmassa iskussa kuin väkinäisen Jarrett-feudin aikana: jotenkin mies tuntui taas vapautuneemmalta, ja liikkuminen kehässä oli oikeasti aggressiivisen näköistä. Abyss jatkoi puolestaan Sabu-feudin aikana nähtyjä hyviä otteita, ja yhdessä nämä kaksi saivat aikaan tähän kohtaan oikein toimivan kohtaamisen. Ei mitään historiallista, ei mitään tajunnanräjäyttävää. Ei sellaista tältä odotettukaan. Yksinkertaisesti hyvä painiottelu, jota tällaisten isompien korstojen välillä näkee aivan liian harvoin.
*** (09:18)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Abyss (Black Hole Slam onto a steel chair)
Kuva Kuva
America's Most Wanted (c) w/ Gail Kim vs. Team 3D - NWA Tag Team Championship
TNA:n kahden kuumimman joukkueen America's Most Wantedin ja Team 3D:n välinen biiffi oli yhä pahasti kesken. Turning Pointissa Team 3D sai kyllä ensimmäisen hyvityksen, kun he pieksivät Chris Harrisin ja James Stormin omalla kentällään Tables Matchissa. Jostain syystä tuo ottelu ei kuitenkaan ollut joukkuemestaruuskamppailu, joten 3D:ltä turpaan ottaneet Harris ja Storm olivat yhä NWA Tag Team -mestareita. Se taas ei sopinut 3D:lle, koska he janosivat nimenomaan noita mestaruusvöitä: 3D oli jo kantanut uransa aikana ECW:n, WWF:n ja WCW:n joukkuemestaruuksia, joten NWA:n joukkuemestaruus olisi viimeinen täydennys "joukkuemestaruuksien Grand Slamiin", jota kukaan joukkue ei ollut tähän mennessä onnistunut saavuttamaan.

Voi TNA ja idioottimaisten lopetusten buukkaus. Tämän mestaruusottelun ratkaisusta tuli pelottavan elävästi mieleen TNA:n tähän mennessä onnettomimmat ajat vuodelta 2004, jolloin nähtiin buukkauksen osalta aivan kamalaa kuraa. Tuolloin aivan liian moni mestaruusottelu päättyi juuri samankaltaiseen idiotismiin kuin tämä ottelu, mikä vei todella paljon pois otteluiden ja koko juonikuvioiden viihdyttävyydestä. Saman voi sanoa myös nyt. Turning Pointissa nähdyn heikon Tables Matchin jälkeen en odottanut näiltä kahdelta paljon, mutta tämä oli laadullisesti muuten taas oikein positiivinen yllätys ja oikeastaan hyvä joukkueottelu, mutta sitten taas buukkauksella saatiin tapettua kaikki hyvä fiilikseni. Mikä parasta, onneton lopetus tuhosi oikeastaan kaiken kiinnostukseni koko AMW vs. 3D -feudia kohtaan, eikä minua henkilökohtaisesti pahemmin kiinnosta enää tämän jälkeen, miten tai milloin tämä sähläys päättyy. Harmi, koska oikeanlaisessa ottelussa nämä joukkueet voisivat hyvänä päivänä onnistua oikein mainiosti, kuten tämä ottelu osoitti ennen loppusähläyksiään.
**½ (12:43)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Ray had pinned Harris but the referee was blinded when he made the pin, Team Canada ran in afterwards and laid out Team 3D and put Harris on top of Ray. When the referee's sight returned he saw Harris on top of Ray and awarded AMW the match.)
Kuva Kuva
Samoa Joe (c) vs. Christopher Daniels - TNA X Division Championship
Tämä henkilökohtainen, raju ja ennen kaikkea verinen feud alkoi marraskuussa nähdystä Genesis-ppv:stä, jossa Samoa Joe teki täysin anteeksiantamattoman teon käymällä ottelunsa jälkeen joukkueparinsa Christopher Danielsin kimppuun ja pieksämällä tämän niin säälimättömän brutaalisti, ettei X-Divisioonassa ollut nähty ikinä vastaavaa. Pieksennän jälkeen Danielsin kasvot olivat aivan veressä, ja Joe pyyhki tuota verta omaan pyyhkeeseensä, jota hän kantoi aina mukanaan. Daniels kiidätettiin paikalta pois ambulanssilla, ja seuraavan kerran hänet nähtiin vasta kuukautta myöhemmin Turning Pointissa. Tuossa ppv:ssä Joe voitti X-Divisioonan mestaruuden AJ Stylesiltä, ja Daniels saapui paikalle ottelun jälkeen pelastamaan entisen vihamiehensä AJ Stylesin vastaavalta Joen beatdownilta. Daniels ja Joe ottivat Turning Pointissa rajusti yhteen, mutta keskinäistä paremmuutta nämä kaksi toisiaan täydestä sydämestä vihaavaa painijaa eivät saaneet selvitettyä. Final Resolutioniin buukattiin hyvin nopeasti heidän välinen X-Divarin mestaruusottelunsa, ja molemmat miehet olivat sataprosenttisen varmoja siitä, että he voittaisivat ottelun. Ennen ppv:tä järjestetyssä Impactissa nähtiin myös historiallinen heti, kun Samoa Joe puhui mikrofoniin ensimmäistä kertaa TNA-urallaan. Joe lupasi tuoda viime aikoina kantamansa verisen pyyhkeen sijaan mukanaan puhtaan valkoisen pyyhkeen, jotta hän voisi kostuttaa sen Danielsin tuoreella verellä.

Olihan tämä ehdottomasti illan paras ottelu, mutta se nyt oli aivan vähimmäisvaatimus X-Divisioonan mestaruusottelulta, kun katsoo tapahtuman kokonaisantia. Ja silti täytyy sanoa, että myös tämä tuotti pienen pettymyksen, koska huipputasolle ei tässäkään ottelussa päästy. Kovin kaukana se ei missään tapauksessa ollut, koska Joe ja Daniels vetivät aivan ehdottomasti yhden intenssiivimmistä otteluista X-Divisioonan historiassa ja kertoivat samalla erittäin toimivan tarinan. Ongelma vain oli se, että olisin kaivannut vielä vähän enemmän sitä X-Divisioonan painia. Vähän enemmän huikeita liikkeitä ja vähän enemmän ainutlaatuista meininkiä. Ennen kaikkea olisin kaivannut vielä vähän enemmän jotain ottelun loppuun, koska nyt ottelun lopetus (joka oli sinänsä kyllä varsin ovela ja paljon parempi kuin suurin osa muista tässä tapahtumassa) tehtiin niin puhtaasti storylinen ehdolla, että itse painillinen taistelu jäi lopulta puuttumatta kokonaan. Lopetus kerää kyllä pisteet vaikuttavuudesta, mutta ikävä kyllä se jätti samalla sen olon, että tästä jäi nyt puuttumaan jotain. Luultavasti se oli tarkoituskin, koska tämä ottelu haisi siltä, että se oli vasta pohjustus blow off -kohtaamiselle. Hieno koitos aivan ehdottomasti silti.
***½ (15:33)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Joe won by forfeit when AJ Styles came out and threw in the towel to stop Joe from attacking an unconscious Daniels)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett & Monty Brown vs. Christian Cage & Sting
Tämä oli sitten se ottelu, jota oli hypetetty koko illan ajan. Suuren ja mahtavan Stingin paluu TNA:han. Vihdoin. Osittain tuntui jopa, että tätä olisi mainostettu Stingin TNA-debyyttinä, vaikka Sting kyllä vieraili muutamaan otteeseen TNA:ssa vuosina 2003 ja 2004. Myös tuolloin hän otti yhteen nimenomaan Jeff Jarrettin kanssa, ja nyt tuo sama feudi heräsi jälleen. Kaikki alkoi tietenkin Turning Pointin lopusta, jolloin Jeff Jarrettin mestaruuspuolustusjuhlat keskeytti kehän pimeneminen. Kun valot olivat palanneet, kehään oli ilmestynyt pitkä nahkatakki ja musta baseball-maila. Sting todella oli tulossa takaisin. Kuluneen kuukauden ajan Jarrett on sitten joutunut kohtaamaan kaikki mahdolliset Stingin mind gamesit, mutta pahinta tässä on se, ettei hänen ainoa haasteensa ole Sting. Samaan aikaan Jarrettia nimittäin piinaa virallisen ykköshaastajuuden itselleen haalinut, kovassa nosteessa oleva Christian Cage. Cagen kimpussa taas on Monty Brown, jonka mielestä Cage on varastanut hänen ME-paikkansa. Niinpä yhteinen viha Cagea ja Stingiä kohtaan on taas yhdistänyt Brownin ja Jarrettin, jotka eivät välissä enää tulleet toimeen ollenkaan. Nyt he kohtaavat yhteistuumin Christianin ja vihdoin virallisen näyttäytymisensä tekevän Stingin. Jarrett yritti vielä ennen ottelua luoda eripuraa Christianin ja Stingin välille promoamalla, ettei näiden kahden kannata luottaa toisiinsa, koska oikeasti he molemmat haluavat Jarrettin mestaruuden.

Jos joku illan otteluista oli aika lailla juuri sellainen kuin saattoi odottaa, niin se kunnia kuuluu tälle ottelulla. Odotin, että tämä ottelu olisi mukavaa entertainment brawlausta, ja sitä tämä aika tarkalleen oli. Pelkäsin tosin myös, että turha ylibuukkaus ja tarpeettomat sekaantumiset pilaisivat jonkun verran ottelun flow'ta, mutta oikeastaan sekaantumisia oli yllättävän vähän, ja vain lyhyt Team Canadan pyrähdys paikalle oli täysin turha. Onneksi se ei kestänyt kauaa. Gail Kimin sekaantuminen ei sen sijaan edes haitannut, koska apronilta Christianille vedetty Hurracanrana oli pirun nätti. Muuten tämä ottelu olikin sitten yllättävän mukava suoritus TNA:n Main Eventiksi. Ei tämä millään tavalla ollut ainutlaatuista, järisyttävää tai huikeaa painia, mutta kaikki toimi ilman suurempia ongelmia ja erityisesti Christian sekä Monty vetivät keskenään oikein viihdyttävää painia. Ottelun kaava mukaili kohta kohdalta joukkuepainin peruskurssin oppikirjan ensimmäiseltä sivulta löytyvää kaavaa. Pitää myös mainita, että Sting oli oikeasti hyvässä kunnossa, mikä oli mukava yllätys. Juuri ja juuri hyvän arvosanan puolelle tämä ottelu kääntyy ennen kaikkea tunnelmansa ansiosta: yleisö oli kamppailussa hienosti mukana.
*** (15:05)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Christian Cage & Sting (Sting pinned Jarrett after a Scorpion Deathdrop)
*** Christopher Daniels
** Samoa Joe
* Alex Shelley

Kokonaisarvio Final Resolutionista: Joudun toteamaan, että tämä ppv jäi Kehnon puolelle. Olisi tämä voinut olla paljon huonompikin, mistä hyvä osoitus on se, että tässä ei nähty yhtään alle kahden tähden ottelua. Toisaalta yli kolmen tähden otteluita nähtiin vain yksi ja huippuotteluita ei yhtään. Kaikki tuntui vähän keskinkertaiselta, ja koko tapahtumasta huokui aikamoinen väli-ppv:n tuntu. Toki Stingin paluu sekoitti sitten tuota fiilistä, mutta silti sekin paluu oli vain joukkueottelussa - juuri kuten väli-ppv:ssä kai kuuluu ollakin. Ei tämä siis täysin epäonnistunut tapahtuma ollut, mutta minulle kokonaisuus jätti täysin yhdentekevän fiiliksen. Siksi siis Kehno.

1. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
2. TNA Final Resolution - Kehno

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Su 30.08.2015 14:42

Stingin paluu! <3

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 30.08.2015 16:23

Vähän on taas venynyt arvostelun julkaisu, mutta vihdoin sain kirjoitettua uusimman arvostelun. Yritän vähän kiristää tässä nyt tahtia, kun kesätyötkin loppui, niin pitäisi olla enemmän aikaa katsella vähän painia.

-----

Pettymyksellinen Wrestlemania 13 oli ja meni. Vuorokausi Wrestlemanian jälkeen oli taas Raw. Raw alkoi Tag Team –mestaruusottelulla, jossa Owen Hart ja The British Bulldog puolustivat mestaruuttaan The Headbangersia vastaan. Ilmeisesti Wrestlemanian kehno tag team –matsi oli ykköshaastajuusmatsi, kun Mosh ja Thrasher pääsivät mestaruusotteluun. Lisäksi ilmoitettiin, että tämän ottelun voittaja puolustaa mestaruuttaan seuraavassa PPV:ssä Legion of Doomia vastaan. Ottelun aikana Owen Hart ja Bulldog ajautuivat riitaan. Owen meinasi jopa lähteä paikalta, mutta lopulta jäi ottelemaan. Lopussa kuitenkin miehet jälleen riitelivät, tuomari yritti tulla väliin, mutta joutui vaan tönityksi. Tuomari diskasi Hartin ja Bulldogin, joten mestaruus säilyi heillä yhä.

Ottelun jälkeen Owen Hart ja British Bulldog riitelevät yhä, mikä johti tönimiseen ja painimiseen. Lopulta tuomarit saivat eroteltua miehet toisistaan. Owen Hart sanoo olevansa joukkueen kapteeni, joka on kyllästynyt British Bulldogin kantamiseen. Owen haluaa mestaruusmatsin Bulldogin European-vyöstä. British Bulldog sanoo olevansa valmis puolustamaan ihan milloin vaan mestaruuttaan Owenia vastaan.

Mankindilta oli lyhyt promo lämmityshuoneesta. Mankind itki sen takia, että Setä Paul (ilmeisesti Paul Beareriin viitataan) on jättänyt hänet. Ai niin – Mankindista on jostain syystä tullut ykköshaastaja. Eli jälleen on luvassa Taker-Mankind-kohtaaminen (jee..).

Mankind-promon jälkeen oli Bart Gunnin ja Hunter Hearst Helmsleyn välinen ottelu. HHH:n apuna oli tietysti Chyna, joka auttoi jälleen kerran Helmsleyn voittoon. Sitten oli taas meksikolaisten ottelu, kun kehässä oli kuusi AAA:n maskipäistä ottelijaa. Venum, Super Nova ja Discovery muodostivat joukkueen. Toinen tiimi koostui Hysteriasta, Abysmo Negrosta sekä Maniacosta. Jotenkin nämä ottelut vaan tuntuvat ihan turhilta, vaikka ihan taitavia kavereita olisivatkin. Ei vaan jaksa keskittyä näihin otteluihin yhtään, kun nämä ei varsinaisesti kuulu show’hun. Seuraavana otteluna oli Flash Funk vastaan Brooklyn Brawler. Jostain syystä The Honky Tonk Man oli vierailevana kommentaattorina taas.

Mankind-haastattelun lisäksi oli vielä pari muutakin. Rocky Maivia ja hänen isänsä keskustelivat Wrestlemaniasta. Haastattelu päättyi Rockyn ja Rockyn halailuun. Myös Ken Shamrock kommentoi Wrestlemaniaa. Austinin ja Hartin välistä ottelua tuomaroinut Shamrock selitti, miksi pisti matsin poikki, vaikka Steve Austin ei missään vaiheessa luovuttanut. Hän halusi suojella Steve Austinin terveyttä, eikä Steve Austin tajuttomana olisi edes pystynyt sanomaan luovuttavansa. Ken Shamrock kehui Austinin yhdeksi kovimmaksi jampaksi, jonka on koskaan nähnyt.

Jakson ylivoimaisesti mielenkiintoisinta antia oli Bret Hartin pitkä puhe. Bret Hart halusi pyytää anteeksi käytöksensä takia. Hän pahoitteli eurooppalaisille, japanilaisille ja erityisesti kanadalaisille faneille. MUTTA amerikkalaiset ”fanit” voivat Bret Hartin puolesta pussata hänen persettään. Bret Hart kävi viime kuukausien tapahtumia läpi. Bret Hart kokee joutuneensa kaikkien kusetuksi, eivätkä amerikkalaiset ansaitse hänen kaltaistaan sankariaan. Bret ihmetteli, että miksi yleisö oli Austinin puolella eilisen ottelun jälkeen, vaikka Steve Austin hävisi matsin. Hän myös ihmetteli, että miksi Playgirl-lehdessä esiintynyt Shawn Michaels on amerikkalaisyleisön silmissä iso sankari. Tähän Bret vielä lisäsi hauskasti, että hänen tietääkseen Playgirl on homojen lehti.

Bret Hartin pitkän (ja loistavan) puheen keskeytti Shawn Michaels. Shawn Michaels tuli puolustamaan USA:ta, yleisöä ja Stone Cold Steve Austinia. Loppujen lopuksi Bret Hart hyökkäsi loukkaantuneen Shawn Michaelsin kimppuun, ja pisti hänet jalkalukkoon kehätolppaan. Entinen mestari Sycho Sid tulee paikalle, ja Bret Hart päättää poistua paikalta buuauksien kera. Erinomaisesti on kyllä hoidettu tämä Bret Hartin kääntäminen pahikseksi.

Kuva
Bret Hart ja Shawn Michaels samaan aikaan kehässä.
Rocky Maivia kohtasi Leif Cassidyn. Ottelussa ei kuitenkaan ollut panoksena Rockyn IC-mestaruus. Kesken matsin Bret Hart saapuu paikalle ja liittyy selostajien joukkoon. Rocky Maivia voittaa Cassidyn. Matsin jälkeen Bret Hart päättää hyökätä Rocky Maivian kimppuun.

Lopuksi nähtiin Ahmed Johnson tositoimissa. Vastassa oli Nation of Dominationin Savio Vega. Vähän tuli skippailtua tässä matsissa, ja menikin ratkaisu ohi, mutta ilmeisesti siihen liittyi NOD:n sekaantuminen matsiin. Raw ei kuitenkaan päättynyt tähän matsiin, sillä pitihän Vince McMahonin päästä haastattelemaan uutta WWF-mestaria Undertakeria. Undertaker näyttää kyllä oudolta mestaruusvyön kanssa – ainakin tuossa hahmossa. Undertakerilla oli päässä naurettavan näköinen nahkainen cowboy-hattu. Kesken haastattelun paikalle tulee Undertakerin vanha manageri Paul Bearer uurnan kanssa. En ottanut tästä lopusta kyllä yhtään selkoa. Paul Bearer tulee kehään ja Mankindin ääni kuuluu titantronilta. Sitten jakso vaan loppui. Muutenkin alkaa kyllä vähän kyllästyttämään koko Mankind-Undertaker-touhu. Se oli edellisvuoden paras feud, mutta silloinkin sitä pitkitettiin ihan turhan pitkäksi. Ja nyt sitten pitää taas herättää tämä feudi henkiin. Mankind ei ole oikeastaan mitään tehnyt Undertaker-feudin jälkeen. Miksei Mankindille keksitä mitään muuta?

---

Seuraava Raw alkoi heti mestaruusottelulla. The British Bulldog puolusti Euroopan mestaruuttaan lankoaan Owen Hartia vastaan. Owen Hart ja Bulldog ovat edelleen myös Tag Team –mestareita, mutta miesten välit ovat olleet viime kuukausina hieman tulehduksissa ja viime viikolla lopulta miehet päätyivät tappelemaan keskenään. Olipa loistava tapa aloittaa Raw, sillä tämä noin vartin ottelu oli jälleen loistava ottelu näiltä kahdelta.

Vielä paremmaksi teki tämän ottelun lopetus. Ottelu alkoi muuttumaan väkivaltaisemmaksi, kun tuoli tuotiin kehään. Sitten paikalle kuitenkin tulee Bulldogin lanko ja Owenin veli – Bret Hart. Bret menee miesten väliin, pitää puheen siitä, että perheen ongelmat johtuvat amerikkalaisyleisöstä, jonka takia miesten välit ovat menneet poikki. Loppujen lopuksi Bret tekee sovinnon Owen Hartin ja British Bulldogin kanssa, joiden kanssa hänellä on ollut vihamieliset välit jo useamman vuoden. Bret, Owen ja Davey Boy halaavat keskenään. Vihdoinkin Hartin perhe WWF:ssä on taas yhtenäinen. Pakko myös kehua Jerry Lawlerin selostusta. Tähän aikaan Lawler oli loistava selostaja. Olen tykännyt siitä, kuinka iso Owen-fani hän on aina Owenin matsien aikana. Ja kun Owen Hart alkoi itkemään, niin Jerry Lawlerkin herkistyi ja Lawler oli koko jakson aika ”herkällä päällä”.

Kuva
Hartin perhe jälleen koossa.

Sitten selostajien joukkoon liittyi Sunny. En yhtään ymmärrä miksi Sunnyn piti tulla kommentoimaan seuraavaa ottelua, jossa kohtasi taas AAA:n kaksi maskipäistä ottelijaa – El Mosco ja Super Nova. Huvittaa muuten se, että aina kun AAA:n painijat ovat tulossa kehään, niin WWF käyttää vain kahta kliseistä ”latinobiisiä” kehääntulomusiikkina.

Kantritähti Jesse James otteli pitkästä aikaa Raw’ssa. Selostamossa oli jälleen The Honky Tonk Man, joka on vihdoin saanut päätökseen etsinnät, joka toi hänet takaisin WWF:ään. Honky Tonk Manhan on etsinyt koko ajan itselleen seuraajaa – uutta The Honky Tonk Mania. Honky Tonk on sitä mieltä, että Jesse James on juuri oikea henkilö uudeksi Honky Tonk Maniksi. James voitti ottelunsa, ja matsin jälkeen The Honky Tonk Man tuli antamaan kuuluisan kitaransa Jesse Jamesille. JJ kiitti tästä lyömällä kitaralla Honky Tonk Mania.

Sitten oli pari matsia, josta en enää oikein muista mitään. Nation of Dominationin Savio Vega ja Crush kohtasivat pari jobberia. Lyhyt matsi, mikä meni ihan ohi. Goldust kohtasi jälleen Hunter Hearst Helmsleyn. Tällä kertaa kuitenkin erikoissääntönä oli se, että Chyna ja Marlena eivät saaneet olla kehänlaidalla. Goldust voitti HHH:n diskauksella, koska Chyna kuitenkin tuli paikalle häiriköimään.

Stone Cold Steve Austinkin oli ensimmäistä kertaa paikalla Wrestlemanian jälkeen. Vince McMahon haastatteli Austinia kehässä. Yleisön uudeksi suosikiksi noussut Stone Cold Steve Austin sanoo, että ei koskaan luovuttanut ja kuinka Bret Hart on pahin ’piece of trash’, jonka Austin on koskaan nähnyt. Bret Hart liittyy haastatteluun titantronin kautta. Miehet hetken aikaa uhittelevat toisilleen, ja sitten segmentti onkin ohi.

Bret Hartin ilta ei ollut vielä siinä, sillä illan viimeisessä ottelussa Bret Hart otteli Rocky Maiviaa vastaan. Viime viikollahan Bret hyökkäsi yllättäen Maivian kimppuun. Nyt miehet oli pistetty vastakkain, ja ottelussa oli vielä panoksena Rockyn Intercontinental-mestaruus. Bret Hart on hallinnut kyseistä vyöttä kaksi kertaa, mutta nämä mestaruuskaudet olivat 90-luvun alussa. Maivia säilytti kuitenkin mestaruuden, koska Bret Hart onnistui hankkimaan itselleen diskauksen sitomalla Rockyn kehätolppaan jalkalukolla. Ottelun jälkeen Steve Austin rientää paikalle. Bret Hartin avuksi tulee Owen Hart ja The British Bulldog, ja Austin joutuu alakynteen. Austinin avuksi juoksevat kuitenkin Legion of Doom, jonka takia Hartit päättävät poistua paikalta.

Unohdin ihan mainita (ehkä siksi, että ei jaksa kiinnostaa) päämestaruusfeudia Undertakerin ja Paul Bearerin välillä vietiin vähän eteenpäin. Paul Bearer oli pyytämässä anteeksi Undertakerilta, mutta Undertaker ei uskonut Bearerin anteeksipyyntöä. Loppujen lopuksi kehän alta Undertakerin kimppuun hyökkäsi Mankind. Ei tämä nyt oikeen…

---

RAW is WAR alkoi Tag Team –mestaruusottelulla. Hallitsevat mestarit The British Bulldog ja Owen Hart tulivat kotimaidensa lippuja heiluttaen kehään. Haastajina oli Godwinnit. Owen Hartin ja The British Bulldogin välit ovat jälleen kunnossa. Owen Hart ja Bulldog voittivatkin ottelun. Heidän poistuessa paikalta vastaan tuli Legion of Doom, jotka haastavat mestarit seuraavassa PPV:ssä. Kaiken lisäksi Owenin ja Bulldogin takana ovat Godwinnit, joilla on tuttuun tapaansa ämpäri, jossa on jotain paskaa. Godwinnit yrittävät heittää ämpärin sisällön mestareiden päälle, jotka onnistuvat väistämään sen, ja liejut osuvatkin Road Warrioreihin. Legion of Doom käykin Godwinnien kimppuun. Matsin jälkeen haastateltiin Owen Hartia ja British Bulldogia, jotka vain naureskelivat Legion of Doomille ja Godwinneille.

Seuraavana vuorossa oli Stone Cold Steve Austinin ottelu. Vastassa oli Billy Gunn, jonka saattoi kehään The Honky Tonk Man. Eli ilmeisesti Billy Gunn on nyt The Honky Tonk Manin löytämä seuraaja, jota Jesse James ei halunnut olla. Tää on kyllä niin huikeeta seurata, kuinka Steve Austinin suosio kasvaa ja kasvaa koko ajan. Miehen ei tarvitse kuin näyttää keskaria tuomarille, niin yleisö on ihan hullaantunut. Austin voitti luonnollisesti. Ottelun jälkeen The Honky Tonk Man tulee sanomaan Billy Gunnille, että tappio Austinille ei ole häpeä. HTM:n mukaan Billy Gunn on aina ollut hänelle ykkösvaihtoehto seuraajakseen, vaikka viime viikolla Honky Tonk Man oli vielä sitä mieltä, että Jesse James on paras.. Jesse Jamesin tavoin Gunnkin kieltäytyy tarjouksesta, ja lyö Honky Tonk Mania päin pläsiä.

Seuraavaksi paikalle tuli eteläafrikkalainen komendantti, joka sanoo johtavansa The Truth Commission –nimistä separistiryhmää. Hän myös uhoaa, että The Truth Commissionin ”kommandot” tullaan näkemään vielä Raw’ssa. Sen jälkeen ääneen pääsee The Commandantin tuttu Bret Hart. Lyhyt promo, joka oli Etelä-Afrikassa kuvattu, ja jossa Bret Hart keskittyi tulevaan vastustajaansa Sycho Sidiin.

Kuva
THE COMMANDANT

Tauon jälkeen kehään saapui ”Heart Break Kid” Shawn Michaels. Vince McMahon oli haastattelemassa Michaelsia. Shawn Michaels keskittyi tietysti Bret Hartiin. Michaels sanoi, että Bret ei muuttunut juuri pahikseksi, vaan hän on aina ollut pahis. Michaels myös sanoo, että Bret Hart ei tullut WWF:ään takaisin faniensa takia, vaan rahan takia. Bret Hartin mieliksi Michaels päättää esittää vielä strippitanssin, mutta sitten paikalle tuleekin Owen Hart ja The British Bulldog. Shawn Michaels hakee kaverikseen tuolin, jonka takia Owen Hart ja Bulldog eivät pääse Michaelsin kimppuun.

Jakson toinen puolikas alkoi tag team –ottelulla, jossa The Headbangers kohtasi Freddie Joe Floydin & Barry Horowitzin. The Headbangers voitti ottelun. Sen jälkeen olikin vuorossa vähän erilaisempi ottelu. Maailman vaarallisin mies, Ken Shamrock, teki WWF-debyyttinsä Vernon White –nimistä henkilöä vastaan. Varsinaiseksi painiotteluksi tätä ei kuitenkaan voi sanoa, kun tästä oli yritetty tehdä jonkinlainen MMA-matsi, koska Shamrockin vastustajakin on joku vapaaottelija. Tässä ottelussa ei ollut selätyksiä. Shamrock voitti ottelun hakkaamalla Whitea maassa, tuomari keskeytti ottelun, kun White ei pystynyt jatkamaan. Hyvin kyllä vuoti verta White, mutta oli kyllä todella kehno ottelu.

Jim Ross haastattelee Shamrockia matsin jälkeen, mutta haastattelun keskeyttää Vaderin musiikki. Paikalle tulee Vader ja Paul Bearer. Vader ja Shamrock yrittävät päästä toisiinsa käsiinsä, mutta tuomarit estävät yhteenoton. Tauon jälkeen onkin Vaderilla ottelu, jossa vastassa on joku jobberi, jonka Vader murskaa hetkessä.

Illan viimeisenä matsina piti olla Sycho Sid vastaan Mankind. Sid ei kuitenkaan jostain syystä ole paikalla, joten Gorilla Monsoon ilmoittaa, että hänen pitää muuttaa ottelua. Mankind saa vastaansa.. Stone Cold Steve Austinin! Mankind tuleekin seuraavaksi jo kehään, mutta ennen ottelua on Mankindin pitkä haastattelu, jonka keskeyttää Undertakerin ääni. En yhtään jaksa keskittyä puheisiin, koska tämä Mankind-Taker-feudi on jo nähty. Sitten kun se on vihdoin ohi, päästään Austin-Mankind-matsiin. Ottelun aikana paikalle saapuvat Owen Hart ja The British Bulldog häiritsemään Austinia, mutta paikalle tulee myös Legion of Doom, joka estää joukkuemestareiden hyökkäämisen Austinin kimppuun. Ottelu loppuu siihen, kun Mankindin joukkuekaveri Vader sekaantuu otteluun. Austin onnistuu väistämään Vaderin hyökkäyksen, ja Vader osuukin Mankindiin. Kello soi. Austin lähtee Legion of Doomin kanssa Hart Foundationin perään. Vader ja Mankind tappelevat kehässä keskenään, kunnes heidän managerinsa Paul Bearer tulee miesten väliin.

---

Viimeinen RAW ennen In Your Housea oli vähän outo. WWE Networkin version alussa oli teksti, jossa kerrottiin, että alkuperäisessä lähetyksessä oli teknisiä ongelmia ja niitä on pyritty fiksailemaan niin hyvin kuin on mahdollista. Tämä Raw käytiin kahdessa eri paikassa. USA:ssa selostajina olivat Vince McMahon ja Jim Cornette, jota ei ole vähään aikaan näytetty. Osittain tämä oli kuvattu Johannesburgissa, Etelä-Afrikassa, jossa selostajina Jim Ross ja The Honky Tonk Man.

Jakso alkoi Amerikasta, jossa Legion of Doom kohtasi Godwinnit. Viime viikollahan Godwinnin juntit heittivät ämpärillisen paskaa vahingossa LOD:n päälle, josta Animal ja Hawk eivät luonnollisesti tykänneet. Hallitsevat Tag Team –mestarit, Owen Hart ja The British Bulldog, sekaantuivat otteluun ja aiheutti LOD:lle tappion.

Sitten siirryttiinkin Etelä-Afrikkaan, jossa kohtasivat Hunter Hearst Helmsley ja ”Real Double J” Jesse James. Selostus toimi ottelun aikana vain ajoittain. Enpä jaksanut tähän otteluun yhtään keskittyä. Honky Tonk Man auttoi Helmsleyn voittoon Jamesista. Tappiosta vihainen Jesse James haastaa Honky Tonk Manin matsiin samantien, mutta The Honky Tonk Man jänistää lopulta. Seuraavakin ottelu oli Etelä-Afrkassa. Intercontinental-mestari Rocky Maivia kohtasi Nation of Dominationin Savio Vegan. Ottelussa ei kuitenkaan ollut panoksena Rockyn IC-mestaruus. Selostus toimi sentään tässä ottelussa… Tai alussa toimi. Loppupuolella lakkasi toimimasta taas selostus. Tämä oli ensimmäinen kerta muistaakseni, kun näin Rockyn tekevän Rock Bottomin. Tässä vaiheessa liike ei kuitenkaan ollut vielä Maivian lopetusliike. Rocky käytti vielä tässä vaiheessa uraa Shoulderbreakeria, jota hän yritti tehdä Saviolle, mutta Savio Vega käänsi liikkeen rullaukseksi ja onnistui voittamaan Maivian. Matsin jälkeen Nation of Domination hyökkäsi Rockyn kimppuun, mutta Ahmed Johnson tuli pelastamaan Rockyn.

Jakson toinen puolikas alkaa Yhdysvalloista. Vince McMahon haastattelee Steve Austinia kehässä. Austin uhkailee antavansa Bret Hartille selkäsaunan. Ei muuta ihmeellistä. Seuraavaksi oli ottelu, joka käytiin Etelä-Afrikassa – The Sultan vs Goldust. Selostus ei toiminut tässäkään ottelussa. Ottelu ei kauan kestänyt, kun Hunter Hearst Helmsley ja Chyna hyökkäsivät Goldustin kimppuun.

Seuraavaksi oli tag team –ottelu, jossa Vader ja Mankind kohtasivat The Headbangersin. Meni vähän ohi, mutta jotenkin Mankind sokaistui ottelun lopussa. Ottelun jälkeen sokaistunut Mankind luuli Vaderia yhdeksi The Headbangeriksi, ja teki tälle Mandible Claw’n. Etelä-Afrikassa The Honky Tonk Man ja Jim Ross keskustelevat Mankindista ja Vaderista, kunnes Undertakerin ääni keskeyttää jutustelun. Takeria ei missään näy, mutta samat tylsät REST IN PEACE –puheet sieltä taas tuli.

Etelä-Afrikassa jatketaan. Nyt kehässä on viime viikollakin esiintynyt The Truth Commissionin komendantti. Eipä sillä mitään kunnollista asiaa varsinaisesti ollut. Sitten päästiinkin suoraan seuraavaan otteluun. Ahmed Johnsonilla oli vastassa jälleen Nation of Dominationin jäsen. NOD:ia edusti ottelussa Crush. Ahmed Johnson onnistui voittamaan, vaikka olikin pahasti pinteessä. Tähän matsiin päättyi tämä kehno RAW.

-----

Tähän väliin on pakko vielä nostaa yksi mainitsemisen arvoinen. WWF oli siis ollut kiertueella, ja käynyt jälleen myös Kuwaitissa. Undertaker ja Vader olivat paikallisessa ’Good Mourning Kuwait’-ohjelmassa haastattelussa, jossa haastattelija kysyi, onko showpaini feikkiä. Undertakerilta tuli diplomaattinen vastaus, mutta Vader veti haastattelun roolissaan ja hermostui kysymyksestä täysin. Pöytä lensi nurin ja Vader tarttui haastattelijan kravaattiin. Tämän episodin takia Vader pidätettiin Kuwaitissa, missasi WWF:n tapahtumia (mm. seuraavan PPV:n, jossa hänellä piti olla ottelu ilmeisesti Ken Shamrockia vastaan) ja sai sakot. Parastahan tässä oli, että Vader ilmeisesti luuli haastattelijan olevan mukana juonessa, koska ehdotus Vaderin suuttumisesta oli tullut WWF:n tuottajalta. Näin olen asian ymmärtänyt, kun joskus tästä luin. Haastattelu löytyy YouTubesta:

https://www.youtube.com/watch?v=DkHwvid6WY8

-----

Kuva
WWF In Your House 14: Revenge of the ‘Taker

Vuoden 1997 toinen In Your House –PPV järjestettiin Rochesterissa, New Yorkissa. Tämä IYH kantoi lisänimenä Revenge of the ’Taker, mikä on ehkä kliseisin nimi ikinä. Ilmeisesti tällä nimellä viitattiin siihen, kun Mankind Raw’ssa sytytti tulipallon Undertakerin naamalle, ja nyt Taker haluaa kostaa… Selostajina jälleen kolmikko Vince McMahon-Jim Ross-Jerry Lawler.

Kuva
Owen Hart & The British Bulldog © vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) - WWF Tag Team -mestaruusottelu

IYH alkoi Tag Team –mestaruusottelulla, jossa British Bulldog ja Owen Hart puolustivat mestaruuttaan Legion of Doomia vastaan. Legion of Doom teki siis Wrestlemanian jälkeen paluun WWF:ään, ja Owen sekä Bulldog ovat saaneet välinsä kuntoon. Samalla Owen Hart ja British Bulldog ovat lyöttäytyneet yhteen Bret Hartin kanssa, jonka kehääntulomusiikkia Owen ja Bulldog käyttävät nyt.

Minun mielestäni tämä oli ihan viihdyttävä ottelu. Ongelmaksi kuitenkin tuli jälleen tyhmä lopetus. Ottelu nimittäin päättyi jo kerran, mutta tuomari ei ollut perillä siitä, kuka on kehävuorossa. Siksi ottelu käynnistettiinkin uusiksi. Mestarit eivät meinanneet palata takaisin kehään, jolloin päätettiin, että mestaruus vaihtuu myös uloslaskulla. Uudelleen käynnistys ei ollut minusta mitenkään hölmö, mutta ottelun varsinainen lopetus oli kyllä aika.. blaah.

**½ (10:11)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) diskauksella, joten Owen Hart ja British Bulldog säilyttivät mestaruuden

Legion of Doom ”voitti” jo ottelun, mutta toinen tuomari tuli paikalle ja huomautti, että väärä mies oli kehävuorossa. Ottelu alkoi uusiksi, ja Owen & British Bulldog diskattiin, kun Bret Hart hyökkäsi Legion of Doomin kimppuun.
Kuva
Rocky Maivia © vs Savio Vega w/Nation of Domination – WWF Intercontinental –mestaruusottelu

Rocky Maivialla on ollut erimielisyyksiä NOD:n kanssa, kun ryhmä on hyökännyt mm. Savio Vega –ottelun jälkeen Rockyn kimppuun. Rocky Maivia ja Savio Vega kerkesivät kohtaamaan toisensa jo Raw’ssa. Siinä ottelussa Savio Vega onnistui voittamaan Maivian. Savio Vegan harmiksi kyseisessä ottelussa ei ollut panoksena Rockyn IC-mestaruus, mutta nyt on.

Ei nämä Rockyn uran alkupään PPV-ottelut oikein vakuuta, vaikka ihan pirteä onkin kehässä, mutta silti jotenkin vähän hengetön. Savio Vega on ihan mainio kehässä, mutta ei tästä kyllä mitään hirveän hyvää ottelua tullut. Tässäkään ottelussa ei puhdasta lopetusta ollut, mutta tässä ottelussa lopetus toimi edellistä ottelua paremmin.

** (08:33)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Savio Vega uloslaskulla, joten Rocky Maivia säilytti Intercontinental-mestaruuden

Nation of Dominationin Crush tyrmäsi Rocky Maivian kehän ulkopuolella, eikä Maivia kyennyt palaamaan kehään. Savio Vega voitti uloslaskulla, mutta uloslaskulla mestaruus ei vaihda omistajaa, niin Rocky Maivia säilytti edelleen mestaruuden itsellään. Savio Vega ei luonnollisesti ollut tähän tyytyväinen, vaan hetken aikaa riiteli Crushin kanssa. Lopulta koko Nation of Domination oli Rocky Maivian kimpussa, kunnes Ahmed Johnson tuli pelastamaan Rocky Maivian.
Tässä välissä Dok Hendrix haastatteli Marc Meroa ja Sablea pukuhuoneen edessä. Mero on ollut nyt poissa loukkaantumisen takia. Yhtäkkiä pukuhuoneesta alkaa hurja meteli, tuomarit ja WWF:n henkilökunta menee paikalle. Owen Hart ja British Bulldog poistuvat pukuhuoneesta, ja selviää, että miehet ovat hyökänneet Stone Cold Steve Austinin kimppuun.

Kuva
Jesse James vs RockaBilly w/The Honky Tonk Man

The Honky Tonk Man palasi WWF:ään etsimään itselleen seuraajaa. Kuukausia kestäneen etsinnän päätteeksi Honky Tonk Man löysi itselleen sopivan seuraajan – kantritähti ”Real Double J” Jesse Jamesin. Jesse Jamesia ei kiinnostanut olla uusi Honky Tonk Man. JJ pisti Honky Tonkin kitaran paskaksi. Seuraavalla viikolla HTM kosiskeli Billy Gunnia seuraajakseen. Billy Gunnkaan ei suostunut uudeksi Honky Tonk Maniksi, vaan päätti lyödä Honky Tonkia. Tähän PPV:hen buukattiin ottelu Jesse Jamesin ja Honky Tonk Manin uuden suojatin välille. Suojatiksi paljastui… Billy Gunn! En yhtään nyt ymmärrä, että miten Billy Gunn (joka tunnetaan nyt nimellä RockaBilly) sitten lopulta suostuikin Honky Tonk Manin seuraajaksi. Myös selostajat ihmettelivät tätä.

Hirveästi paskaa on saanut nämä Jesse Jamesin kantritähti-gimmick ja Billy Gunnin rockabill-gimmick, sekä näiden välinen feudi, mutta minun mielestäni tätä on ihan hauska seurata. Johtuu ihan siitä, kun tietää, mihin tämä kuvio tulee johtamaan ja kuinka paljon yhteistä historiaa näillä miehillä on. Tämä ottelu oli kuitenkin todella kehno. Minua käy aina vaivaannuttaa ottelut, jossa yleisö on ihan kuollut (kuten tässä ottelussa). Heikko ottelu, mutta silti on hauska seurata tätä kuviota ja sen kehittymistä.

*½ (06:46)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Jesse James

Jesse James yllätti Rockabillyn rullaamalla voiton. Matsin jälkeen Honky Tonk Man yritti kitaralla lyödä Jesse Jamesia, mutta JJ onnistui väistämään iskun.
Tässä välissä oli Stone Cold Steve Austinin ja WWF-presidentti Gorilla Monsoonin pukuhuoneesta. Haastattelijana oli Kevin Kelly. Stone Cold Steve Austin on kieltäytynyt lääkinnällisestä avusta, ja aikoo otella tänään vielä Bret Hartia vastaan. Gorilla Monsoon puolestaan ilmoittaa, että on tehnyt illalle pieniä järjestelyjä ja antaa Austinille aikaa toeta hyökkäyksestä. Austin-Hart-matsia ei nähdä seuraavaksi, vaan se siirtyy illan viimeiseksi otteluksi.

Kuva
The Undertaker © vs Mankind w/Paul Bearer – WWF-mestaruusottelu

Mankind debytoi viime vuonna WWF:ssä ja otti heti kohteekseen The Undertakerin. Heidän välinen feudi oli ehdottomasti vuoden harvoja valopilkkuja WWF:ssä, vaikka mielestäni sitäkin feudia pitkitettiin vähän turhan pitkäksi. Undertaker-feudin jälkeen Mankind on ollut aika tuuliajoilla. Undertaker puolestaan nousi WWF:n mestariksi Wrestlemania 13:ssa. Jostain syystä Mankind on päätetty ottaa naftaliinista Undertakerin uudeksi ykköshaastajaksi, joten Undertaker-Mankind-feudi on jälleen syttynyt käyntiin. Syttyä-verbi onkin hyvin osuva, sillä Raw’ssa Mankind teki Undertakerin naamalle tulipallon, jonka johdosta tässäkin ottelussa Undertakerin silmäkulma on siteissä.

Olen jo aika kyllästynyt koko Undertaker-Mankind-taisteluihin. Ei tämäkään ottelu mitään uutta oikein tuonut, mutta siitä huolimatta tämä oli ihan viihdyttävä mestaruusmatsi, mutta ei ehkä edellisten koitosten veroinen. Mielenkiintoisin juttu oli varmaan se, kun Undertaker repi Mankindin maskin, ja Mankindin (Mick Foleyn) kasvot nähtiin ensimmäisen kerran WWF:ssä. Toinen hieno hetki oli heti tämän jälkeen, kun Mankind lensi selostajanpöydän läpi. Tämä on mielestäni yksi huikein pöydänläpilento, koska Mankind lensi pää edeltä ja suorastaan upposi pöydän läpi. Vähän joudun kyllä rokottamaan arvosanassa siitä, että ottelun lopputulos tuntui jo ennen matsia niin selvältä ja tämä ei mitään uutta Mankind-Taker-rintamalla tarjonnut hirveästi. Ei tässä oikein tullut kunnollista WWF-mestaruusmatsifiilistä.

*** (17:26)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: The Undertaker

Undertaker teki kuristusjuntan Mankindille ja yritti selättää, mutta Mankind nousi vielä. Sen jälkeen Taker teki Mankindille Tombstone Piledriverin (HAUTAKIVI-ISKU!). Peli oli sillä selvä. Matsin jälkeen Undertaker pääsi vielä kostamaan, kun hän sytkärillä ja paperinpalalla teki tulipallon suoraan Paul Bearerin naamaan.
Kuva
Bret Hart vs Stone Cold Steve Austin

Wrestlemania 13:ssa Bret Hart ja Steve Austin ottelivat viiden tähden ottelun. Nyt asetelmat olivat siten muuttuneet, että nyt Hart on tarinan pahis ja Austin puolestaan hyvis. Miesten feudi on kestänyt jo kauan. PPV-tasolla on nähty kaksi loistavaa ottelua, joista toista pidän parhaimpana otteluna koskaan. Tuntuu, että vähän liian äkkiä tuli jo kolmas ottelu.

Pelkoni osoittautui vääräksi. Olihan tämäkin erittäin hyvä ottelu. Ei kahden edellisen tasolle kuitenkaan yllä. Ehkä yksi syy on se, että tuli tämä matsi katsottua hyvin väsyneenä, joten keskittyminen otteluun tuntui välillä herpaantuvan. Ei pitäisi näin väsyneenä katsella mitään painia. Toinen juttu, joka tässä mätti, oli ottelun lopetus. Ekassa matsissa oli nerokas lopetus ja Wrestlemania-mittelön lopetus on ehkä legendaarisin ikinä. Tässä puolestaan lopetus oli kuin suoraan jostain Raw’n jaksosta. En tykännyt yhtään. Siitä huolimatta jälleen erinomainen ottelu Bret Hartilta ja Steve Austinilta. Näillä miehillä pelaa kemiat loistavasti yhteen.

**** (21:09)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Stone Cold Steve Austin (diskauksella)

Owen Hart ja British Bulldog sekaantuivat otteluun. Bulldog pääsi lopulta iskemään tuolilla Austinia, joten Bret Hart diskattiin.
-----

Kyllähän tässä oli aika väli-PPV:n fiilikset. Vähän kuin olisi normaalia pidempää Raw’ta katsonut. Yksi hieno ottelu ja WWF-mestaruusmatsikin oli ihan viihdyttävä, mutta muuten ei meno oikein vakuuttanut. Eniten ärsytti otteluiden lopetukset tässä PPV:ssä. Toistaiseksi vuoden heikoin PPV, joten annan arvosanaksi tyydyttävä.

-----

WWF In Your House 14:n tähdet:
*** Bret Hart
** Stone Cold Steve Austin
* Mankind

-----

PPV-arvosanat:
Hyvä
Royal Rumble
Ok
In Your House 13: Final Four
Tyydyttävä
Wrestlemania 13
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Steve Austin 9
2. Bret Hart 7
3. Vader 3
4. Shawn Michaels 2
5. The Undertaker 1
5. Owen Hart 1
5. Mankind 1

-----
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 03.09.2015 21:10

Vaikka WrestlingAlert kokonaisuudessaan aika henkitoreissaan kituu, niin sentään täällä eloa ja säpinää riittää. Hyvää tahtia putoilee ketjuun uusia arvosteluja. Koitanpa pitää siitä myös omalta osaltani huolen.

Kuva
Sunnuntai 11. Toukokuuta 2008
Impact Zone, Orlando, Florida

Vuonna 2008 TNA oli vienyt monet maksutapahtumistaan kotikulmiensa ulkopuolella, mutta Sacrifice oteltiin kotoisella Impact Zonella. Tapahtuma oli joukkuepainivetoinen. Nimittäin Sacrificessa oteltaisiin ”Deuce’s Wild” joukkueturnaus aina puolivälierävaiheesta loppuun saakka ja kruunattaisiin uudet joukkuemestarit. AJ Styles & Tomko olivat hävinneet vyönsä epäselvissä olosuhteissa Impactin puolella ja sen vuoksi mestaruudet oli nostettu hyllylle.

Lockdownissa Samoa Joe vihdoin voitti TNA:n päämestaruuden Kurt Anglelta. Tänä iltana Joen oli määrä puolustaa vyötään juuri Anglea ja Scott Steineria vastaan kolminottelussa. Tätä jouduttiin kuitenkin muuttamaan, koska Angle oli loukannut itseään juuri ppv:n alla livetapahtumassa. Näin ollen Jim Cornetten määräyksestä x-divisioonan ”terrordome” ottelun voittaja saisi Anglen paikan pääottelussa. Selostajina toimivat Mike Tenay & Don West.

Tapahtuman erikoisuus oli, että tässä ei nähty yhtään singles- ottelua. Joukkuematseja nähtiin hurjat 7 kappaletta. Sen lisäksi x-divisioonan ”terrordome” pannukakussa oli mukana 10 painijaa kuten myös naisten ”battle royal ladder” ottelussa. Pääottelu vedettiin 3-way säännöillä. Tämän olen pannut merkille TNA:n alkuvuoden tapahtumissa. Rosteri oli laajempi kuin koskaan ja kaikille haluttiin antaa oma hetkensä myös maksutapahtumissa. Vanha viisaus kuuluu ”jokaiselle jotakin on ei mitään kellekään.” Sellainen tuntuma näistä kymmenen ottelijan sekasotkuista yleensä jäi eikä tämä tapahtuma tehnyt poikkeusta.

Juuri tällaisilla hetkillä olen kiitollinen, että muutin tämän ppv projektin konseptia. Tapahtumassa nimittäin nähtiin 10 ottelua, joista yksikään ei ollut mieleenpainuneen hyvä. Tämän tasapaksun sekamelskan läpikäyminen ottelu ottelulta olisi puuduttavaa hommaa. Pääottelua voi kuitenkin varovaisesti kehua. Se oli ”ihan jees.” Joten perehdytään siihen hieman tarkemmin.

TNA World Heavyweight Championship (3-Way)
Kaz VS. Scott Steiner VS. Samoa Joe ©

Kuten arvostelun alkuun totesinkin, Kurt Anglen piti olla tässä Kazin tilalla. Lääkärit eivät kuitenkaan sallineet Kurtin ottelemista, koska hän oli satuttanut niskaansa aiemmin samalla viikolla. Kaz lisättiin otteluun hänen voitettua aiemmin illalla x-divisioonan ”terrordome” nimellä kulkeneen 10:n miehen ottelun. Scott Steiner taas oli TNA:n luotettu yleismies. Välillä saattoi olla maksutapahtumia, joissa Steiner ei ollenkaan esiintynyt, mutta tarpeen tullen hän toimi välihaastajana vaikka maailmanmestarille, kuten tässä. Vaikuttikin siltä, että Steinerin voittomahdollisuudet olivat hyvät. Normaaliin tapaan Petey Williams ja Rhaka Khan saattelivat ”Big Poppa Pumpin” kehään. Sen lisäksi Steinerin oli nähty saapuvan Impact Zonelle yhtä matkaa veljensä Rickin ja Kevin Nashin kanssa. Samoa Joelle tämä oli ensimmäinen tittelipuolustus. Mestaruuden hän oli voittanut Kurt Anglelta Lockdownissa.

Kuva

Ottelu oli ihan hyvä, vaikka ppv:n viimeiseltä matsilta vähän enemmän aina odottaisi. Jännittävintä katsottavaa oli Joen ja Steinerin supleksit toisilleen. He kun tykkäsivät myydä useamman niistä hurjasti niskoilleen. Tahallisesti tai tahtomattaan, mutta hurjan näköistä touhua oli joka tapauksessa. Kaz hoiti oman osuutensa tarjoillen urheilullisia liikkeitä ja hienoa myyntiä. Kokonaisuutena ei mikään erityisen muistettava ottelu, mutta kuitenkin sen verran hyvä, että yleisö sai hymyssä suin lähteä vaeltamaan kotia kohti.
Spoiler: näytä
Kesto: 14:30
Voittaja: Samoa Joe

Arvosana: ***

Muuta: Deuce’s Wild joukkueturnaus dominoi tätä tapahtumaa. Sen nimissä nähtiin peräti 7 joukkueottelua. Yli 2 ½ tähden arvosanaan yksikään näistä ei yltänyt ja suurin osa matseista oli luonnollisestikin varsin lyhyitä. Paljon paremmin homma olisi toiminut jos Impactin puolella olisi oteltu välierävaiheeseen ja ppv:hen jätetty kolme turnausmatsia. Seitsemän oli aivan liikaa.

Terrordome oli jälleen yksi epäonnistunut gimmick ottelun kokeilu. Kyseessä oli escape ottelu, jonka voittaisi pakenemalla kuperan katon aukon kautta. Surkea viritelmä kaiken kaikkiaan.

Knockout Battle Royal Ladder Match. Tämä oli 10:n naispainijan matsi, joka alkoi battle royal säännöillä. Kahden ollessa jäljellä säännöt muuttuisivat tikasotteluksi ja voittajalle oli tarjolla mestaruusmatsi lähitulevaisuudessa. Lisäksi tähän liittyi stipulaatio hiusten leikkuusta. En pysynyt kärryillä millä perusteella asia päätettiin, mutta loppujen lopuksi Roxxi Laveaux lähti paikalta kaljuna. Parturoinnin aikana Impact Zone huusi rytmikkäästi ”fire Russo”, josta olin täysin samaa mieltä.


Tähdet:
*** Samoa Joe
** Kaz
* Scott Steiner


Yhteenveto: Kehnoa, kehnoa, kehnoa. Joukkuepainiturnaus ei jaksanut innostaa ja koska tapahtuma oli ihan täysin rakennettu sen ympärille niin metsään mentiin. Kurt Anglen poisjääminen loukkaantumisen vuoksi oli myös harmilline tapaus. Siihen päälle TNA:lle tyypilliset 10:n ottelijan stipulaatiosekamelskat niin a’vot! Oikeasti todella heikko suoritus kun paraskin ottelu sai arvosanakseen ainoastaan kolme tähteä. En suosittele katsomaan, ellei wrestlecrap hivele masokistisia mielihalujasi.


Pähkinänkuorispoilerit
Team 3D VS. Storm & Sting (8:48) **
Roode & Booker VS. Rhino & Christian (7:05) **
Kip James & Matt Morgan VS. LAX (4:19) * ½
AJS & Super Eric VS. BG James & Awesome Kong (5:34) * ½
X-Division Terrordome Match (10:39) *
Team 3D VS. Rhino & Christian (9:57) ** ½
AJS & Super Eric VS. LAX (7:33) **
Knockout Battle Royal Ladder Match (9:38) **
Team 3D VS. LAX (8:52) ** ½
Kaz VS. Steiner VS. Joe (14:30) *** (illan paras)



Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 WWE – Royal Rumble 2,90
4 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
5 WWE - Backlash 2,54

6 TNA - Destination X 2,40
7 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
8 TNA - Sacrifice 2,00


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
Spesiaalibonuksena jätän teille lueskeltavaksi linkin, jossa avataan Scott Steinerin huikeita matemaatikon kykyjä. :D

https://wrestlinglogic.wordpress.com/20 ... ners-math/

Ensi kerralla taas WWE:tä ja Judgment Day

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » To 03.09.2015 22:40

Olin tulossa mainitsemaan Professor Scott Steiner Typographyn, mutta olihan tuossa arvostelun lopussa juttua siitä. Scott Steiner on paras ikinä.
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Pe 04.09.2015 09:48

Arvostelua pukkaa jälleen.

---

RAW is WAR alkoi Stone Cold Steve Austinin haastattelulla. Vince McMahon haastatteli Austinia, jolla oli kova halu päästä hakkaamaan Bret Hart. Austin antoi Bret Hartille minuutin aikaa tulla kehään. Titantronilla pyöri jopa laskuri, mutta Bret Hart ei ilmaantunut paikalle. Austin haukkui Bret Hartin jälleen pelkuriksi. Sen jälkeen kuvaruutuun tuli Bret Hart pukukopista. Bret Hart hyväksyi matsihaasteen, vaikka ei vielä kehään uskaltanutkaan tulla.

Raw’n ensimmäisenä otteluna oli Ahmed Johnsonin ja The Sultanin välinen ottelu. Kesken ottelun Nation of Domination tulee häiritsemään Ahmed Johnsonia jälleen. Miehet eivät kuitenkaan ota fyysisesti yhteen, koska Johnson löysi jälleen kakkosnelosen pätkän kehän alta. Ahmed Johnson antaa myrskyvaroituksen NOD:lle lyömällä laudanpätkällä The Sultania, jonka takia Johnson diskattiin.

Seuraavaksi näytettiin Vaderin Good Morning Kuwait –ohjelman välikohtaus, jonka takia Vader on edelleen Kuwaitissa pidätettynä. Selostajat keskustelivat tilanteesta. Selostajien seurassa oli myös Ken Shamrock, joka on Vaderin seuraava vastustaja. Ken Shamrockilla on myös toinenkin vastustaja mielessä. Shamrock nimittäin haastaa Mike Tysonin otteluun WWF:ssä, jotta nähtäisi, kuka on maailman kovin äijjä.

Kuva
Vader held hostage - Day 9

Stone Cold Steve Austin tulee jälleen kehään. Vuorossa on Bret Hartin ja Austinin välinen Street Fight –ottelu. Austinilla ei ole edes painivehkeet päällä. Hartin musa käy soimaan ja Bret Hart tulee myös farkuissa paikalle. Yhtäkkiä Owen Hart Hart ja The British Bulldog hyökkäävät Austinin kimppuun takaapäin! Hart Foundation on Austinin kimpussa, mutta Shawn Michaels tulee tuolin kanssa auttamaan Steve Austinia. Michaels jahtaa tuolilla Owen Hartia ja Bulldogia. Bret Hart ja Steve Austin jäävät kehään, joten heidän ”ottelunsa” alkaa. Bret Hart on alussa luonnollisesti niskan päällä, mutta Austin saa lopulta tuolin kätösiinsä ja teloo Bret Hartin polven tuolilla. Austin pistää Bretin hänen omaan luovutusliikkeeseen (Sharpshooter), jolloin tuomarit ja WWF:n väki tulee väliin. Bret Hart on loukkaantunut ja lääkintähenkilökunta tulee hakemaan hänet paareilla pois. Steve Austin on kerennyt jo poistumaan parkkihalliin, jossa hän riitelee WWF:n presidentti Gorilla Monsoonin kanssa. Monsoon heittää Austinin pihalle.

Japanissa mainetta niittäneen Tiger Jeet Singhin pojan, Tiger Ali Singhin, ensimmäinen Raw-ottelu oli Salvatore Sincereä vastaan. Tiger Ali Singhin sopimuksenteosta ollaan jo aikaisemmin uutisoitu Raw’ssa, mutta nyt oli ensimmäisen ottelun voro. Tiger Ali Singh oli jo kerennyt jotakin saavuttamaan WWF:ssä, sillä surullisenkuuluisalla Kuwaitin reissulla Tiger voitti Kuwait Cup –turnauksen finaalissa Owen Hartin.

Bret Hartia kärrätään ambulanssiin. Ambulanssissa loukkaantunutta miestä on kuitenkin odottamassa Stone Cold Steve Austin, joka hyökkää jälleen Bret Hartin kimppuun! Owen Hart ja British Bulldog tulevat väliin. Austin poistuu paikalta.

Seuraavanssa ottelussa kohtasivat Jesse James ja RockaBilly, jotka kohtasivat myös In Your House 14:ssa. Tällä kertaa RockaBilly oli voittaja. Tämän lyhyen matsin jälkeen näytettiin pukuhuoneesta videota, jossa Shawn Michaels ja Steve Austin riitelivät keskenään. Gorilla Monsoon yritti rauhoitella riiteleviä miekkosia.

Tämän jälkeen näytettiin Mankindia, joka itki managerinsa Paul Bearerin perään, joka oli edelleen sairaalahoidossa. Siitä siirryttiinkin sujuvasti seuraavaan matsiin, jossa hallitseva mestari The Undertaker kohtasi Hunter Hearst Helmsleyn. Takerin WWF-mestaruus ei ollut panoksena. Matsin aikana näytettiin myös Dustin Rhodesia (Goldust ilman meikkejä) ja Marlenaa, jotka olivat katsomossa. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Goldustin kohdalla puhuttiin Dustinista. Kesken ottelun Mankind tulee paikalle hitsipillin kanssa. Mankind hyökkää Undertakerin kimppuun, ja yrittää sytyttää hitsipillin ja polttaa Undertakerin. Ratkaisevalla hetkellä Undertaker saakin otteen Mankindin kurkista, ja miehet vaihtelevat nyrkki-iskuja. Taker ja Mankind poistuvat paikalta. HHH ja Chyna ovat kehän ulkopuolella, kun Marlena ja Goldust hyökkäävät pahisten kimppuun.

Jakson lopuksi nähdään jälleen Steve Austinin haastattelu kehässä – haastattelijana edelleen Vince McMahon. Austin sanoi luvanneensa hankkiutua Bret Hartista eroon, ja hän teki sen, mitä lupasi. Hän myös kritisoi Vince McMahonia siitä, kuinka hän yrittää nuoleskella Austinin p***että nykyisin. Haastattelu loppuu, kun Owen Hart ja The British Bulldog hyökkäävät jälleen Austinin kimppuun. Shawn Michaels saapuu jälleen Austinin apuun, vaikka Austin aikaisemmin jaksossa käskikin Michaelsin pysyvän erossa Austinin hommista. Tilanne rauhoittuu, kun Michaels, Bulldog ja Owen lähtevät pois. Juuri kun Austin on selvinnyt Owenin ja Bulldogin hyökkäyksestä, Austinin kimppuun hyökätään. Tällä kertaa hyökkääjänä on Brian Pillman, joka teki paluun! Pillmanhan on ollut sivussa, kun Austin pisti tämän jalan paskaksi. Pillman yrittää tehdä saman tempun Austinille, mutta Michaels rientää jälleen Austinin apuun.

-----

Huhtikuun viimeinen Raw alkaa poikkeuksellisen pitkällä videolla, jossa kerrataan edellisen jakson tapahtumia. Sitten kun ohjelma varsinaisesti alkaa, kehään tulee Brian Pillman selittelemään viime viikon tekosiaan. Pillman kertoo olevansa oikeasti hyvin uskonnollinen mies. Hän alkaa rukoilemaan kehässä, ja toivoo yleisön yhtyvän hänen kanssaan rukoilemaan. Stone Cold Steve Austin tulee keskeyttämään Pillmanin rukoustuokion, mutta pian Austinin kimppuun yrittää hyökkääkin taas Owen Hart ja British Bulldog. Austin pakenee katsomon kautta pois. Brian Pillman, Owen Hart ja The British Bulldog alkavat yhdessä rukoilemaan kehässä. Rukoukset ovat suunnattu Bret Hartille, joka loukkaantui viime viikolla, joutui leikkaukseen ja on nyt pyörätuolissa. Stone Cold Steve Austin tulee takaisin paikalle. Mukanaan hänellä on kirveenvarsi, jonka takia pahikset päättävät paeta pois paikalta.

Ensimmäisenä otteluna oli Flash Funkin ja Rockabillyn välinen matsi. Billy Gunn, eli Rockabilly, on värjännyt hiukset mustaksi. Honky Tonk Manin suojatti ei kuitenkaan onnistunut tätä matsia voittamaan, vaan Flash Funk otti voiton Hurracanranilla. Matsin jälkeen Rockabilly lyö kitarallaan Funkia.

Vince McMahon on kehässä ilmoittamassa, että Bret Hart on loukkaantunut ja hän on ollut polvileikkauksessa viime keskiviikkona. Operaatiosta jopa näytetään vähän videota. Sitten paikalle tulee Bret Hart pyörätuolissa. Hart jälleen haukkuu Amerikan ja Stone Cold Steve Austinin.

Seuraavana otteluna oli tag team –ottelu, jossa Legion of Doom kohtasi toisen Japanissa viihtyneen joukkueen – Doug Furnasin ja Philip LaFonin. Ilmeisesti Furnasia ja LaFonia ollaan nyt käännetty pahiksiksi, sillä ottelua edeltäneessä haastattelussa he ihmettelivät, että miksei fanit ole hyväksyneet heitä ja kuinka he eivät ole samanlaisia pellejä kuin Legion of Doom. Matsin aikana muuten näytetään ja kerrotaan, kuinka Legion of Doom vs The Godwinns –välisessä ottelussa (Shotgun Saturday Night) Henry O. Godwinnin niska oli murtunut LOD:n tehdessä tälle heidän lopetusliikkeensä Doomsday Devicen. Tämänkin ottelun LOD voitti, mutta tällä kertaa ei käytetty Doomsday Deviceä.

Myös mestaruusottelu nähtiin. Rocky Maivia joutui puolustamaan Intercontinental-mestaruuttaan Owen Hartia vastaan. Bret Hart pyörätuolissaan ja The British Bulldog jäivät rampille kannustamaan Owenia. Owen sanoi omistavansa mestaruusvoittonsa veljelleen Bretille. Ja niin Owen tekikin. Hän päätti Rocky Maivian Intercontinental-mestaruuskauden. Hyvä juttu, sillä niin paljon kehitystä Rocky Maivia vielä tarvii. Enkä keksi ketään muuta keskikorttilaista, joka ansaitsisi Intercontinental-mestaruuden enemmän kuin Owen Hart. Hart Foundation juhli voittoa yhdesssä rampilla. Aika hyvin menee kyllä Hart Foundationilla. Owen Hart & The British Bulldog ovat pitäneet Tag Team –mestaruutta yli puoli vuotta, British Bulldog on Euroopan mestari ja nyt myös Owenilla on oma mestaruutensa. Lisäksi Owenilla on kaksi Slammy Awards –pystiä, joten kultaa löytyy hyvin tältä ryhmältä. Ainoa vyö, joka Hart Foundationilta puuttuu, on WWF:n mestaruus..

Kuva
Hartit juhlivat yhdessä Owenin IC-mestaruusvoittoa

Jakson toinen puolisko alkaa – mitenkäs muutenkaan – Stone Cold Steve Austinin kehääntulolla. Austin tulee katsomon kautta kehään, ja hänellä on mukanaan pyörätuoli (ei Bretin tuoli kuitenkaan). Austin kertoo jälleen halustaan hakata Bret Hartin, mutta nyt Austin puhuu myös Undertakeristakin. Meinaa välillä tässä unohtua, että Stone Cold Steve Austinhan on ykköshaastaja, joka tulee tulevassa PPV:ssä kohtaamaan Takerin.

Seuraavana otteluna oli Jesse Jamesin ottelu. JJ:n vastustajana oli… VADER! Vader oli tosiaan vihdoin päässyt Kuwaitista pois, ja teki tässä ottelussa vakuuttavan paluun murskaamalla Jesse Jamesin. Selostaja Jim Ross tulee ottelun jälkeen haastattelemaan Vaderia. JR kysyy, katuuko Vader Kuwaitin tekoaan tai ylipäätänsä mitään tekemisiään. Vader sanoo, että hänellä ei ole mitään anteeksipyydettävää ja hän aikoo Jim Rossille tehdä sen, mikä Kuwaitissa jäi kesken. Juuri kun hän on käymässä kunnolla Jim Rossin kimppuun, Ken Shamrock rientää paikalle ja heittää Vaderin pois kehästä.

Jälleen nähtiin ottelu Goldustin ja Hunter Hearst Helmsleyn välillä. Chyna oli kehänlaidalla, mutta Marlena oli jäänyt takahuoneeseen Goldustin pyynnöstä. Marlena kuitenkin riensi kesken ottelun auttamaan Goldustia ja heitti meikkipussistaan pulverit Chynan naamalle. Chyna sokaistui tästä ja vahingossa alkoi kuristamaan HHH:ta.

Tässä välissä taisi tulla jotkut Undertakerin REST IN PEACE –höpinät, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu kyllä Undertaker jäävän ihan täysin taka-alalle tällä hetkellä WWF:ssä, vaikka hän onkin mestari. Viimeisenä otteluna oli Undertakerin ja British Bulldogin välinen matsi. Owen ja Bret Hart seurasivat matsia rampilta. ”British Bulldog” Davey Boy Smith sanoo omistavansa mestaruusottelun voiton Bret Hartille. Ainoa ongelma on vaan se, että tässä ottelussa ei ole panoksena Undertakerin WWF-mestaruus… Ottelu ei kerkeä hirveästi vanheta, kun Owen Hart sekaantuu otteluun ja aiheuttaa Bulldogille diskauksen. Steve Austin tulee apuun, ja yhdessä he saavat heitettyä Owenin ja Bulldogin katsomon puolelle. Owen ja Bulldog pakenevat paikalta. Steve Austin menee kehään poseeraamaan Undertakerin WWF-vyön kanssa, tekee sitten Takerille Stone Cold Stunnerin ja sen jälkeen Undertaker tekee puolestaan kuristusjuntan Austinille. Austin lähtee pois kehästä, ja tajuaa, että Bret Hart on edelleen rampilla pyörätuolissa. Juuri kun Austin on käymässä Bretin kimppuun, nähdäänkin jälleen yksi paluu. Bret Hartin siskonmies ja entinen joukkuekaveri, Jim ”Anvil” Neidhart, tulee Bret Hartin apuun. Yhdessä he saavat pudotettua Austinin rampilta, ja lääkintähenkilökunta tulee auttamaan Austinia.

-----

Seuraavan Raw’n aloittaa Hart Foundation, joka on nyt siis kolmihenkisestä ryhmästä kasvanut viiden henkeen ryhmäksi, kun Brian Pillman ja Jim ”Anvil” Neidhart ovat liittyneet ryhmään. Bret Hart jälleen kiittelee kaikkia fanejaan paitsi amerikkalaisia faneja, koska Amerikka on p****estä. Hart myös kiittelee ja kehuu perhettään – Hart Foundationin jäseniä. Tietenkin Bret Hart jälleen myös piikitteli Steve Austinille ja Shawn Michaelsille ennen kuin Hart Foundation poistui kehästä.

Kuva
Brian Pillman, Jim Neidhart, Bret Hart, The British Bulldog & Owen Hart - The Hart Foundation

Ensimmäisenä otteluna oli Ahmed Johnsonin ja Rockabillyn välinen ottelu. Ahmed Johnsonilla ei jostain syystä ollut tuttuja punaisia pöksyjään, vaan paini mustissa verkkareissa. Jälleen kerran Ahmed Johnson sekosi ja hankki itselleen diskauksen, kun hän löi Rockabillyä kitaralla päähän.

Ken Shamrockista näytetään yllättävän pitkä hypevideo. Muutenkin on ollut aika jännää, kuinka WWF mainostaa UFC:n tulevaa PPV:tä (joka sattui olemaan sama PPV, jossa meidän oma Tony Halme otteli Randy Couturea vastaan). Vaikea uskoa, että tänä päivänä jossain Raw’ssa mainostettaisi tulevaa UFC-tapahtumaa samalla tavalla. Shamrock tuli vierailevaksi kommentaattoriksi seuraavan matsin ajaksi, koska hänen sunnuntaisella vastustajalla oli matsi. Vader nimittäin otteli Goldustia vastaan. Vader voitti tietysti, ja ottelun jälkeen hän kutsui Ken Shamrockin kehään tappelemaan. Shamrock tulikin kehään, pääsi niskan päälle ja sitten tuli Mankind Vaderin apuun.

Goldustista puheenollen.. Hänen ottelunsa jälkeen näytettiin haastattelu hänestä, jossa hän oli omana itsenään – Dustin Rhodes/Runnels. Dustin kertoi kuinka vaikeata on ollut elää isänsä (Dusty Rhodes) varjossa aina. Tuntuu, että tämän haastattelun pointti oli vaan piikitellä WCW:lle, kun tässä puhuttiin Scott Hallista (Razor Ramon WWF:ssä) ja ”American Dream” Dusty Rhodes on myös WCW:ssä.

Nation of Domination oli kehässä, koska NOD:n Crushilla oli Gauntlet-matsi, eli ottelu, jossa selätyksen jälkeen tulee uusi ottelija. Crush nöyryyttää ensimmäistä jobberia, jonka jälkeen kehään juoksee toinen jobberi, joka kokee saman kohtalon. Kolmas ”jobberi” on pukeutunut vihreään takkiin ja päässä hänellä on sukkahousut. Tämä ”jobberi” onnistuu tekemään Crushille Pearl River Plungen. Crush joutuu yllättäen selätetyksi. Matsin jälkeen tämä ”jobberi” ottaa sukkahousut pois päästä, ja selviää, että kyseessä on – yllätys yllätys – AHMED JOHNSON!

Raw’n toinen tunti alkaa jälleen haastattelulla. Haastattelijana on Vince McMahon ja haastateltavana ”Heart Break Kid” Shawn Michaels. Hart Foundation on yrittänyt koko illan takahuoneista löytää Shawn Michaelsia, mutta Amerikan vihaajat eivät ole HBK:ta löytäneet. Nyt Michaels on kehässä. Michaels puhuu paluustaan, ja sanoo, että kesäkuun King of the Ring voisi olla hyvä ajankohta. Haastattelu päättyy ja Michaels on jo poistumassa, kun Hart Foundation tulee titantroniin haastamaan Michaelsin saman tien otteluun. Jim Neidhart tulee paikalle. Neidhart ja Michaels alkavat ottelemaan ilman tuomaria. Ei-niin-yllättäen Michaelsin kimppuun hyökkää myös Owen ja Bulldog. 3vs1-tilanteessa Michaels joutuu alakynteen, mutta hänen onnekseen Legion of Doom juoksee paikalle auttamaan.

Tauon jälkeen onkin Legion of Doomilla ottelu, kun he kohtaavat jälleen Doug Furnasin ja Phil LaFonin, jotka edellisviikon tappion jälkeen vaativat uusintaottelua. Tällä kertaa Furnas & LaFon onnistuvat voittamaan, mutta ihan vain sen takia, että British Bulldog tuli häiritsemään LOD:ia.

Tässä välissä oli takahuoneen nahistelua, kun Stone Cold Steve Austin, Shawn Michaels ja Hart Foundation ottivat yhteen. Tätä seurasi Undertakerin haastattelu kehässä. Undertaker oli vihainen, sillä joku on varastanut hänen mestaruusvyönsä. Undertaker-haastattelun jälkeen Sunny käväisi esittelemässä ja mainostamassa Austin 3:16-paitaa.

Lisää Steve Austin/Hart Foundation-vääntöä. Viimeisenä otteluna nimittäin nähtiin Austinin ja British Bulldogin välinen ottelu. Yllättävää kyllä, mutta kesken matsin kukaan Hart Foundationin jäsen ei sekaantunut matsiin. Austin voitti, mutta heti voiton jälkeen Jim Neidhart ja Owen Hart hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Owen lyö WWF-mestaruusvyöllä Austinia, eli vyön ovat varastaneet Hart Foundation Undertakerilta. Mähinöihin liittyy mukaan myös Shawn Michaels ja Legion of Doom. Sitten valot menevätkin pimeäksi, ja Undertaker tulee paikalle. Jossain välissä myös Doug Furnas & Phil LaFon olivat tulleet mukaan tähän joukkotappeluun. Kehä lopulta tyhjenee Austinia ja Undertakeria lukuunottamatta, jotka alkavat tappelemaan keskenään. Tähän loppuu viimeinen Raw ennen seuraavaa PPV:tä.

-----

Kuva
WWF In Your House 15: A Cold Day in Hell

15. In Your House järjestettiin toukokuussa 1997. Kaupunkina on Richmond, Virginia. Selostajina tällä kertaa kaksikko Jim Ross-Jerry Lawler, eli Vince McMahon ei tällä kertaa ollut mukana selostamassa.

Kuva
Flash Funk vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna

Mitään feudia näillä miehillä ei ole käsittääkseni takana. Oikeastaan kumpaakin on aika vähän näkynyt viime aikoina Raw’ssa. HHH:lla ja Chynalla tuntuu vielä olevan vähän selvitettävää Goldustin ja Marlenan kanssa. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että tällä kertaa Goldustin ja HHH:n välistä ottelua ei ole pistetty PPV:hen. Eivät ne edelliset mitään ihmeellisiä otteluita ollut.

’Ihan kiva’-kategoriaan tämä IYH15:n ensimmäinen ottelu menee. Sellaista perushyvää tekemistä kummaltakin, mutta en nyt tiedä, onko tällaisen ottelun paikka PPV-lähetyksessä. Ihan hyvin tämä ottelu olisi voinut olla vaikka Raw’ssa. Flash Funkilta olisin toivonut vähän enemmän lennokasta meininkiä, sillä varsinkin ottelun alkupuolella oli aika poikkeuksellisen rauhallinen Flash Funk. Plussaa annettava lopetuksesta, sillä olin ihan varma, että puhdasta lopetusta tässä ottelussa ei nähdä.

**½ (10:05)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Hunter Hearst Helmsley

HHH teki Pedigreen Funkille ja selätti tämän. Ottelun jälkeen Chyna vielä heittelee Flash Funkia.
Kuva
Mankind vs Rocky Maivia

Arvatkaapa oliko tällä ottelulla mitään taustaa? Alun perin Mankindin piti kohdata Sycho Sid tässä PPV:ssä, mutta edellisessä Raw’ssa ilmoitettiin, että kyseinen ottelu on peruttu Sidin poissaolon takia. Sycho Sidiä ei itseasiassa ole nähty sitten Wrestlemanian mestaruustappion jälkeen. Mankind on menettänyt Paul Bearerin (vaikka hänen paluusta huhuiltiin ottelun aikana). Maivia puolestaan menetti Intercontinental-mestaruutensa toissa Raw’ssa.

Aika samat fiilikset jäi tästä ottelusta kuin illan ekasta matsista. Ihan mukava ottelu, mutta aina kyllä vähän häiritsee tällaiset ottelut PPV:ssä, joilla ei ole mitään tarinaa takana. Mieleenpainuvin hetki oli ehkä Rocky Maivian tekemä Rock Bottom sisääntulorampilla. Tykkäsin myös lopetuksesta todella paljon, mutta muuten tämäkään ottelu ei sen ihmeempiä tarjonnut.

**½ (08:46)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mankind

Maivia hyppää Flying Crossbodyn, mutta Mankind kääntää selätyksen Mandible Claw’ksi ja peli on sillä selvä.
Kuva
Nation of Domination (Faarooq, Crush & Savio Vega) vs Ahmed Johnson – Gauntlet-ottelu

Jos illan ensimmäisissä matseissa häiritsi taustatarinan puute, niin tässä sitä on kyllä yllin kylliksi. Faarooqin ja Ahmed Johnsonin feudi on kestänyt lähes vuoden. Myöhemmin kuvioihin tuli mukaan Nation of Domination, joka on Faarooqin perustama ryhmä. Raw’ssa nähtiin jo yksi Gauntlet-ottelu, jossa Ahmed Johnson kävi selättämässä Crushin. Tällä kertaa Ahmed Johnson joutui kohtaamaan kolme Nation of Dominationin jäsentä. Kehässä aloittivat Crush ja Ahmed Johnson. Presidentti Gorilla Monsoon kävi ennen ottelun alkua häätämässä muun Nation of Dominationin pois kehän laidalta. Sieltä sitten tulee aina uusi painija, jos Crush ei satu selättämään Ahmed Johnsonia.

Tämähän oli ihan viihdyttävä ottelu. En oikein tiennyt, mitä tältä ottelulta voi odottaa. Eliminoinnit oli suoritettu järkevästi, eikä Ahmed Johnsonista tehty mitään superihmistä, joka vaan dominoi. Ottelu oli positiivinen yllätys, mutta toivoisin, että tämä Johnson-NOD-kuvio alkaisi olemaan pikku hiljaa jo ohi.

*** (13:25)
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Nation of Domination (Faarooq, Crush & Savio Vega)

Ahmed Johnson teki jo Pepsi River Plungin, mutta yllättäen Faarooq nousikin siitä ja hetkeä myöhemmin niittasikin Dominatorilla Johnsonin kanveesiin ja selätti tämän. Aikaisemmin ottelussa Johnson eliminoi Crushin selättämällä ja sen jälkeen kehään tullut Savio Vega diskattiin tuolinkäytöstä.
Kuva
Vader vs Ken Shamrock – No Holds Barred –ottelu

Tämä on Ken Shamrockin ensimmäinen PPV-ottelu painijana. Shamrockhan oli Wrestlemaniassa Bret Hartin ja Steve Austinin legendaarisessa ottelussa erikoistuomarina. Nyt Ken Shamrock oli tullut WWF:ään jäädäkseen. Hän on ajautunut erimielisyyksiin Vaderin (ja Mankindin) kanssa siitä, kumpi on kovempi jätkä. Nyt erimielisyydet ratkaistaisi viimeinkin kehässä, mutta tämä ei ihan perussäännöillä ollut tämä matsi. No Holds Barred –ottelun miellän usein hardcore-matsiksi, mutta tässä No Holds Barred tarkoitti sitä, että ottelussa ei tunneta selätyksiä, vaan vastustaja pitää pistää luovuttamaan tai tyrmätä.

Oikeasti jopa odotin tätä ottelua paljon – jopa enemmän kuin mestaruusottelua. Vader on niin hemmetin kova, ja Ken Shamrockin otteistakin olen pitänyt. Eikä tämä matsi oikeastaan pettänytkään odotuksiani. Vader oli tyly itsensä ja Ken Shamrock väläytteli urheilullisuuttaan. Lisäksi tässä oli sellainen mukava jännityksen tunne, kun ei osannut yhtään sanoa, kumpi tämän voittaa. Voittaako Ken Shamrock, koska hän on tähti ulkopuolelta, ja jota on hehkutettu Raw’ssa paljon? Vai voittaako Vader ihan vaan siksi, että WWF pääsee näyttämään, että UFC-tähdet ovat paskaa? Niin, ja nähtiinhän tässä matsissa Vader tekemässä Vadersault yläköysiltä! Toi liike yleensä nostaa ottelun arvosanaa ylemmäs.

***½ (13:21)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Ken Shamrock

Shamrock pisti Vaderin nilkkalukkoon, eikä Vader voinut muuta tehdä kuin taputtaa. Ehkä pienoinen pettymys tämä lopetus, koska mielestäni tuota Vaderin luovuttamista olisi voitu edes vähän venyttää.
Kuva
The Undertaker © vs Stone Cold Steve AustinWWF-mestaruusottelu

The Undertaker voitti WWF:n mestaruuden Wrestlemaniassa Sycho Sidiltä, mutta vähän on jäänyt vaisuksi tämä Undertakerin mestaruuskausi. Edellisessä IYH:ssa Undertaker puolusti mestaruuttaan onnistuneesti Mankindia vastaan, kun taas puolestaan Steve Austin nousi samaisessa IYH:ssa mestarin uudeksi haastajaksi. Vähän on jäänyt statistin rooli Undertakerille viime aikoina mestaruudesta huolimatta, sillä Stone Cold Steve Austinin ja Hart Foundationin väliseen feudiin on keskitytty enemmän. Ennen kuin ottelu kerkesi alkamaan, tuli Hart Foundation paikalle ja meni istumaan katsomoon eturiviin, johon he olivat ostaneet liput.

Olihan tämä ihan hyvä ottelu, mutta muutama heikko kohta tulee mieleen ja ehkä tässä vaivasi aika vahvasti se, että Austinilla ja Undertakerilla ei mitän suurta vihanpitoa ollut takana. Pari kertaa ottelun aikana alkoi jopa vähän tylsistyttämään, kun jotain päälukkohetkiä venytettiin ihan liikaa. Plussaa kuitenkin annettava siitä, että Hart Foundation ei otteluun sekaantunut fyysisesti, vaikka olin ihan varma siitä.

***½ (20:06)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: The Undertaker

Stone Cold Steve Austin teki Stunnerin ja oli jo selättämässä Undertakeria, kun kello soi jo. Brian Pillman hakkasi kelloa, joten ottelu jatkuikin hetken vielä. Undertaker pääsi yrittämään Tombstone Piledriveria, mutta Austin pääsi kääntämään tilanteen toisinpäin ja Undertaker käänsi tilanteen vielä kerran, teki Tombstonen ja selätti Austinin. Matsin jälkeen Hart Foundation tuli kehään rähisemään. Undertaker ja Austin hoitivat miehet pois kehästä. Austin teki vielä Stunnerin Undertakerille ja lähti Hart Foundationin perään.
-----

Mitään erityisen muistettavaa tässä PPV:ssä ei kyllä valitettavasti ollut. Silti minun mielestäni tämä oli yllättävän onnistunut In Your House. Todellisia huippuotteluita ei nähty, mutta ei onneksi myöskään mitään surkeita otteluita nähty taaskaan. Olen positiivisesti yllättynyt, kuinka vähän näitä oikeasti kehnoja matseja on PPV:issä nähty vuonna 1997. Huolimatta siitä, että muutamalla ottelulla ei minkäännäköistä taustakuviota ollut takanaan, tästä PPV:stä jäi ihan hyvät fiilikset. Aika tasapaksu PPV, mutta sanoisin tätä paremmaksi PPV:ksi kuin esimerkiksi Wrestlemania 13, joka floppasi pahasti. Menee kyllä ok:n puolelle.

-----
WWF In Your House 15:n tähdet:
*** Steve Austin
** The Undertaker
* Vader

-----
PPV-arvosanat:
Hyvä
Royal Rumble
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
Wrestlemania 13
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----
Tähtipörssi:
1. Steve Austin 12
2. Bret Hart 7
3. Vader 4
4. The Undertaker 3
5. Shawn Michaels 2
6. Owen Hart 1
6. Mankind 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 06.09.2015 17:12

Jatketaan tiivistä arvostelutahtia.

Kuva
ROYAL RUMBLE 2006

Kuten tuttuihin perinteisiin kuului, WWE:n vuoden jännittävin aika Road to WrestleMania saisi jälleen alkusysäyksensä tammikuun lopussa järjestetyssä Royal Rumble -tapahtumassa. Molempien brändien painijat yhteen kokoava tapahtuma järjestettiin tänä vuonna Miamissa, ja posterin tavoin myös sisääntuloalue oli koristeltu Antiikin Rooman gladiaattorityyliin. Raw'n selostajina tällä kertaa Joey Styles ja Jerry Lawler (Coach oli jätetty sivuun), SD:ssä puolestaan tutut Cole ja Tazz. Rumble-ottelun selostivat Cole ja King. Backstage-haastattelijoina Josh Matthews ja Todd Grisham.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Kid Kash (c) vs. Funaki vs. Jamie Noble vs. Nunzio vs. Paul London vs. Gregory Helms - Cruiserweight Open Invitational Match for the WWE Cruiserweight Championship
Tämänkertainen Rumble avattiin hyvin poikkeuksellisella ottelulla. Joulukuussa Cruiserweight-mestaruuden voittanut Kid Kash joutui nimittäin puolustamaan vyötään viittä entistä CW-mestaria vastaan. Ottelun idea oli siis se, että Kash oli asettanut avoimen haasteen kaikille entisille Cruiserweight-mestareille, että he saisivat haastaa hänet mestaruudesta yhdessä ja samaisessa ottelussa. Tuo ottelu käytäisiin Royal Rumblessa, ja ensimmäisen selätyksen saaneesta tulisi mestari. Kashilla oli ollut viime viikkojen aikana erityisesti kärhämää Funakin kanssa, mutta tämä ylimielinen CW-mestari ei tullut mainittavin hyvin toimeen kenenkään kanssa. Ottelun osanottajista mielenkiintoisimpia nimiä olivat Jamie Noble ja Gregory Helms. Noble sen takia, että tämä oli hänen ppv-paluuottelunsa WWE:ssä. Noble oli joutunut lähtemään WWE:stä vuoden 2004 aikana, ja vuonna 2005 hän siirtyi painimaan Ring of Honoriin, jossa hän paini James Gibson -nimellä ja vakuutti kaikki painikriitikot otteillaan. Gibsonista tuli hetkeksi jopa ROHin päämestari. Noble kuitenkin pääsi vuoden lopussa uuteen sopimukseen WWE:n kanssa ja teki paluunsa firmaan aivan vuoden päätteeksi. Gregory Helmsin erikoisuus puolestaan perustui siihen, että Helms oli oikeasti Raw'n painija, mutta nyt hän osalistui otteluun SD:n mestaruudesta. Se oli mahdollista siksi, että ottelu oli avoin KAIKILLE entisille CW-mestareille: myös Raw'n puolella painineelle Helmsille.

Ihan mukava avaus illalle, mutta ei kuitenkaan sen enempää. Tässä ottelussa oli taas läsnä se sama ongelma, mikä on vaivanut WWE:n CW-otteluita jo pidemmän aikaa: vaikka kehä on (lähes) täynnä erittäin lahjakkaita cruiserweightejä (Funaki tässä tapauksessa poikkeus), homma ei vain jostain syystä lähde käyntiin täysillä. Jos TNA:ssa samaan kehään olisi isketty Kid Kash, Paul London, Jamie Noble, Nunzio ja Gregory Helms ja aikaa olisi annettu edes se 10 minuuttia, käsissä olisi ollut pirun viihdyttävä spottailu. Vähintään se olisi saanut arvosanakseen ***, luultavasti enemmän. Nyt tämä ottelu ei yllä edes siihen hyvään arvosanaan, vaikka paljon hyviä aineksia oli ja vaikka kukaan painija ei esittänyt mitenkään erityisen huonoa suoritusta. Ongelma on vain se, että näinä aikoina WWE pyrki rajoittamaan ja säätelemään niin paljon CW-spottailua, että kaikki luontevuus tuntui katoavan. Tämäkin ottelu oli liian pätkivää, ja yksittäisten hienojen spottien (joista erityismaininta muun muassa mielettömän Dropsaultin sekä kehästä ulos vedetyn Shooting Star Pressin väläyttäneelle Londonille) vastapainoksi nähtiin liikaa jahkailua - erityisesti ottelun alkupuolella. Joka tapauksessa kyseessä oli ihan mukava ottelu, mutta paljon parempaankin olisi ollut aineksia.
**½ (7:40)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gregory Helms (Pinned Funaki after a Shining Wizard)
Kuva Kuva
Mickie James vs. Ashley - Special Referee: Trish Stratus
Mickie Jamesin kiinnostus Trishiä kohtaan oli saanut viikko toisensa perään enemmän sairaita piirteitä. New Year's Revolutionin jälkeen James oli alkanut käydä mustasukkaiseksi Ashleylle, joka oli ollut Stratuksen ystävä jo ennen kuin James itse oli edes ilmaantunut kuvioihin mukaan. Jamesin mielestä Ashley vei kaiken Trishin huomion, ja niinpä pari viikkoa ennen Rumblea James kävi Ashleyn kimppuun kesken ottelun, jossa heidän piti olla samassa joukkueessa Trishin kanssa. Stratusta Jamesin käytös ärsytti joka viikko enemmän, eikä Trish tahtonut olla enää missään tekemisissä Mickien kanssa. Kolmiodraama johti kuitenkin siihen, että Rumbleen määrättiin ottelu Ashleyn ja raivoisan Mickien välille, ja Trish pistettiin tuomaroimaan tätä soppaa. Juuri ennen ottelua Mickie ilmoitti Trishille backstagella, että hänen on pitänyt jo pitkään kertoa Trishille rakastavansa tätä.

Tämä ottelu yllätti jopa positiivisesti olemalla varsin ok naisten ottelu. Suuri kiitos siitä pitää antaa Mickie Jamesille, joka teki jälleen aivan pirusti töitä. Mickie sekä väläytti näyttäviä liikkeitä että myi kaikki Ashleyn otteet mahdollisimman hyvin. Kun tähän vielä lisätään, että kerrankin Special Referee -lisäys oli oikeasti ihan mielenkiintoinen ja että Mickie osasi esittää tätä sekopäistä Trish-fanaatikkoa ottelun aikana upeasti, oli kasassa varsin ok naisten ottelu. Se on aika paljon enemmän kuin odotin etukäteen tällaiselta filleriltä, jonka toinen osapuoli ei ole varsinaisesti tunnettu suurista painitaidoistaan. Ashleylle pitää kuitenkin antaa kehua siitä, että hän tosissaan yritti parhaansa, vaikka loppua kohti Ashleyn offense menikin sitten lähinnä potkuiksi ja nyrkeillä lyömiseksi. Juuri osittain vajaavaisen painillisen annin takia tämä ei sentään nouse samalle tasolle kuin erityisen hyvät naisten ottelu, mutta kohtuullisen puhtaat paperit tämä kohtaaminen saa silti minulta.
** (7:44)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mickie James (Second-Rope Powerbomb)
Kuva Kuva
JBL w/ Jillian Hall vs. The Boogeyman
Mysteerinen, kammottava (ja ääliömäinen) Boogeyman oli sekoittanut Smackdownin pakkaa jo parin kuukauden ajan, mutta vuodenvaihteeseen saakka hän ei ollut varsinaisesti ottanut ketään yksittäistä painijaa kohtaakseen. Sen sijaan Boogeyman oli vain keskittynyt tasapuolisesti kaikkien pelotteluun, ällöön toimintaansa ja matojen syömiseen. Tähän saatiin kuitenkin muutos vuoden 2006 alussa, kun tuntemattomaksi jääneestä syystä Boogeyman otti kohteekseen nimenomaan JBL:n ja tämän managerin Jillian Hallin. Vuoden ensimmäisessä SD:ssä nähdyn JBL vs. Matt Hardy -ottelun jälkeen Boogeyman ilmestyi JBL:n limusiiniin, kävi Jillianin päälle ja tunki matoja tämän paidan sisään. Seuraavalla viikolla homma ylitti kaikki hyvän maun (no pun intended) rajat, kun Boogeyman ahdisti Jillianin kehässä nurkkaukseen ja söi tämän kasvoissa olleen jättiläismäisen luomen (joka oli ollut ns. osa Jillianin hahmoa, koska se oli jonkun buukkaajan mielestä hauska idea). Tämä tietenkin raivostutti JBL:n aivan täysin, mutta hän jäi silti parina seuraavanakin viikkona alakynteen, kun Boogeyman ilmaantui odottamattomista paikoista ja kävi Bradshaw'n kimppuun. Nyt oli vihdoin aika selvittää välit oikeassa ottelussa.

Tämän ottelun buukkaus ja lopputulos aiheutti vuonna 2006 ainakin itselleni aikamoisen yllätyksen, enkä voi väittää, että se näin 10 vuotta myöhemminkään tuntuisi erityisen hyvältä. No, buukkauksensa ansiosta tämä ottelu oli siis tosiaan aika tyylipuhdas squash, eikä tämän painillisesta annista ole siksi paljoa sanottavaa. Ei sitä luultavasti olisi ollut paljon enempää, vaikka ottelu olisi kestänyt 20 minuuttia, mikä tuo taas meidät pohtimaan kysymystä siitä, kannattaako tällaisia otteluita todella buukata Royal Rumbleen. Ehkä vielä johonkin väli-ppv:hen, mutta... No, ilmeisesti WWE:n mielestä tässä vaiheessa tarvittiin ylimääräistä välipalaottelua. Boogeyman oli ottelussa ehkä vielä juuri ja juuri nimellisesti hauska, joten annetaan sille (ja ihan näyttävälle lopetukselle) sentään puolikas, koska ei tämä ihan järisyttävän kamalia sydämentykytyksiä onnistunut aiheuttamaan.
½ (1:54)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Boogeyman (Pumphandle Slam)
Kuva
30 Man Royal Rumble Match - WrestleMania 22 Title Shot
Participants: Triple H, Rey Mysterio, Simon Dean, Psicosis, Ric Flair, Big Show, Jonathan Coachman, Lashley, Kane, Sylvan, Carlito, Chris Benoit, Booker T, Joey Mercury, Tatanka, Johnny Nitro, Trevor Murdoch, Eugene, Animal, Rob Van Dam, Orlando Jordan, Chavo Guerrero, Matt Hardy, Super Crazy, Shawn Michaels, Chris Masters, Viscera, Shelton Benjamin, Goldust, Randy Orton
Kyllä vain, RR ei ollut tällä kertaa edes illan viimeinen ottelu. Muistan, kuinka kamalan valituksen tämä ratkaisu aiheutti IWC:ssä vuonna 2006. Tässä jotain mainintoja ottelun poikkeuksellisista nimistä. Ennen ottelun alkua kehään ryntäsi ppv-debyyttinsä tekevä miescheerleader-porukka Spirit Squad, joka pelleili hetken kehässä ja lähti sitten pois paikalta. Rey Mysterio oli etukäteispromoissa luvannut voittavansa ottelun ja omistavansa voiton Eddie Guerrerolle. Tämä oli alkua (aivan liian pitkään kestäneelle ja aivan liian kamalaksi kehittyneelle) Eddien hyödyntämiselle juonikuvioissa. Tämä oli Simon Deanin, Sylvanin, Animalin ja Orlando Jordanin viimeinen ppv-ottelu WWE:ssä. Sylvan oli siis entinen Sylvain Grenier, joka oli viime syksynä ottanut käyttöön miesmalli-gimmickin. Animal teki pian tämän ottelun jälkeen heel-turnin ennen lähtöään WWE:stä. Tuore US-mestari Booker T oli yhä loukkaantunut, vaikka osallistui otteluun pikaisesti. Booker loukkaantui pian Armageddonin jälkeen, mikä aiheutti ongelmia Benoit'n ja Bookerin 'Best of 7' -sarjaan. GM Teddy Long antoi kuitenkin Bookerin valita itselleen korvaajan sarjan viimeisiin otteluihin, ja Randy Orton paikkasi Bookeria lopuissa kohtaamisissa. Lopulta Orton voitti sarjan viimeisen ottelun ja samalla US-mestaruuden Bookerille. 1990-luvulla WWF:ssä paininut intiaanipainija Tatanka teki tässä yllätyscomebackin. Tatanka jäi tämän jälkeen pysyvästi osaksi WWE:n rosteria. Eugene oli myös ollut tovin poissa ruudusta, mutta teki - taas - paluunsa. Rob Van Dam oli ollut sen sijaan loukkaantumisen takia painikehistä poissa yli vuoden, mutta nyt hän vihdoin teki paluunsa, jota oli mainostettu Rumbleen jo viikkojen ajan. Chavo Guerrero oli (ymmärrettävästi) luopunut Eddien menehtymisen jälkeen Kerwin White -gimmickistään. Shawn Michaelsin feud Vince McMahonin kanssa jatkui: Vince oli luvannut tehdä kaikkensa estääkseen HBK:n voiton. Goldust oli illan viimeinen yllätyspaluun tekijä. Goldustin paluu tosin jäi one night stand -luonteiseksi - samoin kuin Taboo Tuesdayn aikaan.

Tämän vuoden Rumble sortui pahasti Rumble-otteluiden perisyntiin, eli keskivaiheen jämähtämiseen. Vielä 15 ensimmäisen painijan ajan homma toimi varsin sulavasti: alkuosan ajan ottelun flow oli varsin mallikas ja kehässä nähtiin ihan mielenkiintoisia yhteenottoja. Myös eliminointeja nähtiin juuri toivottavan nopealla tahdilla, ja moni kehässä käyneistä painijoistakin oli kiinnostavia. Sitten eliminoinnit loppuivat seinään, ja yhtäkkiä kehä oli jo aivan täynnä painijoita. Vaikka moni kehään saapuneista painijoista oli vieläpä kiinnostavia, eivät he päässeet näyttämään mitään osaamisestaan tuollaisessa ympäristössä. Koko ottelusta tuli pelkkää ryhmähalailua. Jopa RVD:n huikea comeback onnistuttiin osittain pilaamaan, kun RVD ei päässyt täpötäydessä kehässä tekemään oikein mitään. No, loppua kohti touhu sitten taas muuttui kiinnostavammaksi, kun suurimmasta osasta painijoita päästiin pois. Yksi mieleenpainuneimmista hetkistä oli Visceran suorittama Matt Hardyn persraiskaus. Se oikeastaan kertookin kaiken oleellisen tämän Rumblen toisesta ongelmasta: koko ottelun aikana ei oikeastaan nähty yhtään sellaista viime vuosilta tuttua nerokasta Rumble-buukkauskikkaa. Rakastan Rumbleja juuri siksi, että niissä voi sattua ihan mitä tahansa kummallista, mutta tämä oli... vain painia. Oli tässä paljon hyvääkin (suurin osa painijoista oli oikeasti taidokkaita ja mielenkiintoisia), ja erityisesti alkupuoliskon sekä loppuvaiheiden ansiosta tämä saa kaltaiseltani Rumble-fanilta ***½-arvosanan, muta en millään voi allekirjoittaa väitettä siitä, että tämä kuuluisi historian parhaimpiin Rumble-otteluihin.
***½ (62:12)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (Last eliminated: Randy Orton)
Kuva Kuva
Edge (c) w/ Lita vs. John Cena - WWE Championship
WWE:n vuosi 2006 oli lähtenyt räjähtävästi käyntiin, kun Edge teki täysin odottamattoman tempun, lunasti Money In The Bank -salkkunsa New Year's Revolutionissa ja voitti WWE-mestaruuden John Cenalta. Seuraavat viikot Raw'ssa olivatkin sitten todella villiä menoa, ja samalla Raw teki ratingseisa ennätyksiä. Rated R Superstariksi itsensä nimittänyt tuore mestari nimittäin järjesti NYRin jälkeisessä Raw'ssa "live sex celebrationin" kumppaninsa Litan kanssa. Vaikka tuo historiallinen angle päättyi Cenan sekaantumiseen ja FU:hun Litalle, oli Edge silti onistunut omasta mielestään osoittamaan pelkillä ratingseilla olevansa paljon Cenaa parempi mestari. Seuraavalla viikolla villi meno jatkui, kun Edge joutui puolustamaan mestaruuttaan toista vihamiestään Ric Flairia vastaan ensimmäisessä TLC Matchissa moneen vuoteen. Kukaan tuskin odotti Edgen ja Flairin TLC-ottelulta mitään, mutta sen sijaan tämä kaksikko täräytti yhden koko vuoden parhaista tv-otteluista. Edgen säilytettyä mestaruutensa oli selvää, että Rated R Superstar joutuisi puolustamaan vyötään Cenaa vastaan Royal Rumblessa. Edge oli useita kertoja luvannut promoissaan, ettei hän jäisi vain välimestariksi.

Kun elämme vuotta 2015, alkaa John Cenan vihaaminen olla jo niin vanha ilmiö, ettei kukaan jaksa ottaa viimeisiä jäljelle jääneitä Cena-hatereita edes tosissaan. Vuonna 2006 tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Cena-viha oli huipussaan, ja oikeastaan aika pitkälti pelkästään tämän ottelun avulla pystytään selittämään kaikki syyt tuohon ilmiöön. Monesti viime vuosien aikana on puhuttu siitä, että koko Cenan "Five moves of doom" on typerä läppä, joka ei ole pitänyt vuosiin paikkaansa. Nykypäivänä Cenan liikearsenaali onkin aivan kiistatta erittäin monipuolinen ja viihdyttävä, mutta tässä pahimpana Cenan ylisyöttämisen aikana Cenan ei oikeasti tarvinnut käyttää mitään muuta kuin viittä tappavaa liikettä. Tajusin sen oikeasti vasta katsoessa tätä ottelua: paria nopeaa väläytystä lukuun ottamatta Cena ei suorittanut mitään offensea koko ottelun aikana, kunnes koitti loppumeiningit ja legendaarinen Five moves of doom koko komeudessaan. Voiko WWE oikeasti syyttää faneja siitä, että he alkoivat vihata tällaista pelleä? Enkä edes jaksa aloittaa siitä, miten koko tämän ottelun buukkaus (against all odds) ja naurettava lopetus kertovat oikeasti kaiken tarpeellisen siitä, miksen itsekään voinut sietää Cenaa tässä vaiheessa. Tuoreeltaan vuonna 2006 tämä ottelu oli lopputuloksensa ansiosta pahinta mahdollista myrkkyä, joka sai minut melkein lopettamaan painin katsomisen hetkeksi. Ottelusta pitää antaa suuri hatunnosto Edgelle, joka yritti parhaansa, väläytti hienoja liikkeitä ja rakensi hyvän tarinan, mutta loppujen lopuksi sillä millään ei ollut väliä, koska lolcenawins. Sen takia myöskään ottelu ei hienosta Edgen painillisesta annista huolimatta ole missään tapauksessa enempää kuin juuri ja juuri kolmen tähden arvoinen.
*** (14:02)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (STFU)
Kuva Kuva
Kurt Angle (c) vs. Mark Henry w/ Daivari - World Heavyweight Championship
Raw'n lisäksi myös Smackdownin mestaruuskuviot olivat heittäneet täysin häränpyllyä, kuten kuvasta näkyy. Kaikki alkoi siitä, kun Mark Henry teki vuoden 2005 viimeisessä Smackdownissa kauan odotetun (...) comebackinsa aiheuttamalla Batistalle ja Rey Mysteriolle tappion joukkuemestaruusottelussa MNM:ää vastaan. Melina ilmoitti, että Henry oli uusin lisäys hänen johtamaan stableensa. Henry aloitti saman tien feudin World Heavyweight -mestarin Batistan kanssa - mutta se päättyi lyhyeen. Tammikuun alussa Batista ja Henry ottelivat toisiaan vastaan house show'ssa, ja jo aikaisemmista vammoista kärsinyt Batista loukkaantui ottelussa niin pahasti, että lääkärit määräsivät hänet leikkaukseen ja vähintään puolen vuoden sairaslomalle. Batistan oli siis luovuttava paikastaan päämestarina ja SD:n ykkösnimenä, mikä oli iso kolaus siniselle brändille.

Seuraavassa SD:ssä Batista sitten kävi pitämässä tunteikkaan puheen, jossa hän luopui vyöstään ja ilmoitti palaavansa aikanaan. Samassa show'ssa järjestettiin vakantista mestaruudesta Battle Royal - ja tuon ottelun yllätysosanottajaksi ilmaantui Raw'n Kurt Angle. Myöhemmin kävi selville, että Anglen sopimus Raw'n kanssa oli (kas kummaa) loppunut juuri sopivasti vuoden alussa, ja nyt hän oli vapaa agentti. Hetken jo näytti siltä, että Henry olisi tuhonnut ottelussa kaikki ja noussut mestariksi, mutta viime hetkellä Angle onnistui eliminoimaan Henryn, joten Anglesta tuli uusi World Heavyweight -mestari. Seuraavalla viikolla Angle teki virallisen face-turninsa pieksemällä heel-managerinsa Daivarin ja pitämällä puhtaan face-promon. Daivarin hylkääminen kävi kuitenkin Anglelle kalliiksi, sillä seuraavassa SD:ssä katkera ex-manageri ilmoitti ostaneensa Melinalta Henryn managerointioikeudet, joten nyt Daivari oli uusi Mark Henryn manageri. Samassa show'ssa Henry voitti ykköshaastajuuden päihittämällä Rey Mysterion, joten Angle joutui puolustamaan vyötään Rumblessa Henrya vastaan. Mikä pahinta: ppv:tä edeltävässä Smackdownissa Henry potkaisi niin voimakkaasti irti Anglen Ankle Lockista, että näytti käytännössä mahdottomalta, että Angle voisi voittaa Henryn ainakaan ykkösliikkeellään.

Tapahtuman viimeiseksi otteluksi oli säästetty sitten oikeastaan kaikkein ennalta-arvattavin ja kaikkein mitäänsanomattomin koitos. Muistan hyvin myös sen, kuinka paljon järkytystä tämä matsijärjestys aiheutti. Vaikka Kurt Angle onkin huikea painimestari, ei hänkään saa tämän ottelun lähtökohdista aikaan mitään maininnan arvoista. Oikeastaan koko ottelua voi kuvailla lähinnä turhaksi. Ei se ollut surkea tai kammottava. Ei oikeastaan edes huono. Se oli vain turha - ja samalla tietenkin myös kehno. Henrystä ei ollut ottelussa yhtään mihinkään. En ole ikinä tykännyt Mark Henrystä, mutta voin silti myöntää, että hyvinä päivinään tämä rumilus on pystynyt oikeiden painijoiden kanssa sentään ihan siedettäviin suorituksiin. Nyt oli kuitekin menossa ilmeisesti Henryn uran se vaihe, kun hänestä ei ihan oikeasti ollut yhtään mihinkään. Eikä ottelun kömpelö buukkaus ja painillisen kamppailun jättäminen lähes nolliin varsinaisesti helpottanut asiaa. Angle yritti teloa Henryä, ja Henry no-sellasi kaiken. Sitten Henry yritti pari liikettä, mutta Angle pakeni. Sitten tuli lopputaistelu. Se siitä. Ei ehkä ihan Rumblen Main Eventin arvoinen koitos? Anglen Henrylle tekemä Angle Slam oli oikeastaan ainot valonpilkahdus tässä turhuudessa. Ottelun jälkeen saatiin sitten selitys sille, miksi tämä oli illan viimeinen ottelu: Armageddonin jälkeen ruudusta kadonnut Undertaker ajoi paikalle hevosvankkureilla, ampui sormistaan salamoita ja romahdutti koko kehän (hauska knoppitieto: Jon Moxley alias Dean Ambrose oli tänä iltana yksi Undertakerin druideista). Samalla Undertaker ilmoitti eleillään, että hän aikoo nousta seuraavaksi WHW-mestariksi.
*½ (9:29)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Roll up while holding the ropes)
*** Rey Mysterio
** Edge
* Triple H

Kokonaisarvio Royal Rumblesta: Jos illan avausottelun lopputulosta ei oteta huomioon, minulla ei ole paljon mitään hyvää sanottavaa tästä ppv:stä. Esimerkiksi What oli omassa arviossaan jostain syystä paljon suopeampi tälle Rumblelle, mutta minusta tämä oli yksi pahimmista flopeista koko kunniakkaan tapahtuman historiassa. Erityisesti tuoreeltaan vuonna 2006 tämä tuntui aivan kaoottiselta katastrofilta: Rumble-ottelu keskellä tapahtumaa, illan päättävänä otteluna puhtaasti kehno Angle vs. Henry, innolla odotettu WWE-mestaruusottelu päättynyt järkyttävästi... Tuntui melkein painajaiselta. Toki nyt näin lähes 10 vuotta myöhemmin on objektiivisesti arvioituna todettava, että esimerkiksi Rumble-ottelu ei ollut täyttä paskaa vaan heikkouksistaan huolimatta varsin viihdyttävä kokonaisuus. Myös Edge-Cena oli hyvä ottelu, vaikkakin suuri pettymys. Tapahtuma myös alkoi oikein mukavasti. Muutamien valonpilkahdusten ansiosta tämä oli siis sentään Kehno, muttei yhtään enempää. Fiilis verrattuna NYRin jättämään olotilaan oli käytännössä täysin päinvastainen.

1. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
2. TNA Final Resolution - Kehno
3. WWE Royal Rumble - Kehno

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 10.09.2015 09:42

Tosiaan tuo Royal Rumble 2006 ei ollut mikään paras Rumble, mutta jostain syystä silti tykkäsin Kenitystä enemmän. Mutta mennään sitten omassa projektissa eteenpäin.

Kuva
Sunnuntai 18. Toukokuuta 2008
Qwest Center, Omaha, Nebraska


Judgment Day kuului tuttuun tapaan WWE:n toukokuun ohjelmaan. Brändijaon jälkeiselle ajalle tyypillisesti kummatkin päämestaruudet olivat jaossa ja tapahtuman ottelulista ainakin paperilla varsin kova. Ehkäpä maininnan arvoinen fakta on se, että John Cena otteli tapahtuman avausmatsissa ensimmäistä kertaa vuosiin. Samalla hänet oli hetkellisesti sivuutettu päämestaruuskuvioista Triple H:n ja Ortonin hallitessa sitä. Edge & Undertaker jatkoivat feudiaan sekä Shawn Michaels ja Chris Jericho ottivat yhteen. Selostajina Raw’lla JR & King, ECW:llä Adamle & Tazz ja Smackdownilla Cole & Foley.

Tapahtumasta jäi varovaisen positiivinen fiilis. Parempaankin olisi ehkä ollut paukkuja, mutta ei tätä pettymykseksikään voi luonnehtia. Kolme isointa ottelua (Jericho vs. Michaels, Edge vs. Undertaker ja HHH vs. Orton) olivat kaikki hyviä. Näistä viimeksi mainittu oli karvan verran parempi kuin muut, joten otetaan se tarkempaan arvioon.

WWE Championship (Steel Cage)
Randy Orton VS. Triple H ©

Nämä kaksi miestä olivat feudanneet on/off tyyliin oikeastaan siitä asti kun Orton erottautui Evolutionista elokuussa 2004. Viimeisin käänne oli Backlashin nelinottelu, jonka päätteeksi HHH selätti Ortonin ja nousi 13-kertaiseksi päämestariksi. Orton tietysti halusi mestaruutensa nopeasti takaisin ja revanssilausekkeen myötä tilaisuus avautui. Raw’n toimitusjohtaja William Regalin päätöksellä ottelu käytiin julmasti teräshäkin sisällä.

Kuva

Moneen kertaan on tullut todettua, että Ortonin ja HHH:n tyylit sopivat hienosti yhteen ja edelleenkin juuri HHH:ta vastaan Orton on pystynyt eräisiin uransa hienoimmista suorituksista. Tätä asiaa johtoportaassa myös häikäilemättömästi hyödynnettiin, koska miehet oli aseteltu toisiaan vastaan todella monta kertaa viimeisen parin vuoden aikana. Näin ollen ainakaan minkäänlaista uutuudenviehätystä tässä otteluparissa ei ollut. Pienenä knoppitietona se, että tämä oli ensimmäinen kerta maksutapahtumassa kun Orton käytti tunnarinaan klassikoksi noussutta ”Voices” kappaletta. Ensimmäistä kertaa se oli kuultu pari viikkoa aiemmin Raw’ssa.

Tämä oli kiistatta todella kovatasoinen pääottelu. Häkki toi todella paljon lisäarvoa tälle. Siitä kiitos HHH:lle, joka on melkoinen velho missä hyvänsä stipulaatio-ottelussa. Kehua täytyy toki myös Ortonia, joka jäi erityisesti hienosta liikkeiden myymisestään mieleen. Mitään räjähtäviä spotteja tässä ei ollut, kuten ei ylensääkään HHH:n otteluissa enää tässä vaiheessa uraansa. Niitä ei tarvittu. Tässä oli toimiva tarina ja aitoa taistelun tuntua. Sellaisia häkkiotteluiden minun mielestäni kuuluukin olla.

Kuva

Arvostelin illan aiemmat isot ottelut (Michaels vs. Jericho & Edge vs. Undertaker) kummankin 3,5 tähden arvoisiksi. Tämä oli aavistuksen verran noita kahta parempi ottelu. Niinpä pähkäilinkin annanko neljä tähteä ja miinuksen perään vai mitä teen. Päätin kuitenkin jättää nipottamisen sikseen ja pyöristää tämän täyteen neloseen. Kyseessä oli kuitenkin todella kovan luokan pääottelu, joka sisälsi hienoa tarinankerrontaa ja aitoa taistelun tuntua. Ehkä hieman aliarvostettu matsi, johtuen varmaankin siitä, että tässä vaiheessa monilla painifaneilla HHH:n ja Ortonin ikuisuusfeudi alkoi jo toistamaan itseään.

Muuta: John Cena otteli tosiaan tapahtuman avausottelussa. Vastaansa hän sai Smackdown-ajoiltaan tutun kilpakumppaninsa JBL:n. Ottelu oli hieman tylsä, koska se oli rakennettu varsin yksipuoliseksi toisen painijan hallinnaksi ja sellaista näyttävää tilanteidenvaihtoa ei oikeastaan ollut. Ihan kohtalaisen hyvä opener kumminkin.

Miz & Morrison puolustivat WWE:n joukkumestaruuksien ECW:n puolella ystävystyneitä CM Punkia & Kanea vastaan. Ihan viihdyttäviä väläyksiä tämä tarjosi, mutta ei sen kummemmin erottunut edukseen.

Shawn Michaels kohtasi Chris Jerichon. Taustalla tässä oli tarina Michaelsin jalasta. Backlashissa HBK voitti Batistan teeskennellen loukkaantumista. Vai teeskentelikö sittenkään? Hyvin mielenkiintoinen kuvio, jossa kumpikin painija käyttäytyi välillä varsin heelmäisesti. Myös painin taso oli totuttua Michaels & Jericho laatua, eli todella hyvää. Onneksi tätä herkkua on tiedossa vielä lisää vuoden edetessä.

Mickie James puolusti naisten mestaruuttaan Beth Phoenixia ja Melinaa vastaan. Vaikka taitoa olikin kehässä, niin naisille ei annettu edes kunnon mahdollisuutta. Mitäänsanomaton ottelu.

Edgen ja Undertakerin vihanpito oli jatkunut siten, että Vickie Guerrero oli kieltänyt Undertakeria käyttämästä julmaa Hell’s Gate sidontaansa. Koska Undertaker ei käskyä noudattanut oli Vickie kylmästi vakatoinut mestaruuden. Tämä oli kolmas erittäin laadukas ottelu miehiltä kolmannessa perättäisessä tapahtumassa. Huikea ottelusarja kerta kaikkiaan ja lisää on tiedossa.

WrestleManian alla wellness ohjelman rikkomuksen vuoksi pannaan joutunut Jeff Hardy teki paluun ppv:hen. Hän toimi yllätyshaastajana MVP:lle, joka erehtyi esittämään avoimen haasteen. Ihan mukava ”bonusmatsi”, mutta ei sen enempää.


Tähdet
*** Triple H
** Randy Orton
* Chris Jericho


Yhteenveto: Plussan puolelle jäätiin, vaikka ihan täysiä tehoja koneesta ei saatukaan irti. Kolme todella hyvää ottelua, pari perushyvää ja ainoastaan naisten ottelu oli selkeästi heikko suoritus. Paljon paremmin pyyhkii kuin TNA:n puolella, jossa kevään tapahtumat ovat olleet melkoista sekamelskaa. WWE Networkin omistajille vinkkinä, että tämä tapahtuma saattaisi toimia seuraavan krapulasunnuntain taustameluna ihan mainiosti. ;)

Pähkinänkuorispoilerit
JBL VS. Cena (15:07) ** ¾
Miz & Morrison VS. Punk & Kane (7:12) ** ½
Jericho VS. Michaels (15:54) *** ½
Mickie VS. Beth VS. Melina (4:56) *
Edge VS. Undertaker (16:19) *** ½
J. Hardy VS. MVP (9:42) ** ½
Orton VS. Triple H (21:20) **** (illan paras)


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 WWE – Royal Rumble 2,90
4 WWE - Judgment Day 2,82
5 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78

6 WWE - Backlash 2,54
7 TNA - Destination X 2,40
8 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
9 TNA - Sacrifice 2,00



Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
Slammiversarylla jatketaan aikanaan.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 13.09.2015 10:00

Yllättävän samaa mieltä ollaan oltu Blasterin kanssa tuon aikakauden tapahtumien ja otteluiden tasosta :) Ja edelleen peukkua tarkoille viikottaisraporteille. Isoa peukkua myös Whatin arvosteluille, vaikka niiden lukemisessa varon edelleen vähän, koska en halua spoilaantua korteista. Mutta kaikki kyllä luen aikanaan! Judgment Dayn muistan hyvin mm. mieleenpainuneesta posterista. Tietyllä tavalla tuo brändijaon murentumisen seuraaminen on nyt näin vuonna 2015 murheellista katsottavaa, vaikka aikanaan yhteiset ppv:t tuntuivat hyvältä idealta.

Mutta omassa projektissani brändijaon aikaa oli jäljellä vielä mallikkaasti. Nyt mennään tosin TNA:n puolelle.

Kuva
AGAINST ALL ODDS 2006

Against All Odds oli viime vuoden tapaan TNA:n helmikuinen ppv. Selostajinamme tutut DW ja Professor. Haastattelijan paikan sen sijaan oli ottanut nyt Jeremy Borash, joka oli tähän saakka toiminut ensisijaisesti kehäkuuluttajana. Parin viime vuoden ajan haastattelijana toiminutta Shane Douglasia ei lähetyksessä nähty, eli ehkäpä hän oli nyt kadonnut toviksi firmasta.

Kuva Kuva
Austin Aries & Roderick Strong vs. Naturals
TNA:n joukkuemestaruuksien ykköshaastajuuksista oli kuluneen kuukauden aikana järjestetty pienimuotoinen neljän joukkueen turnaus, jonka ensimmäisellä kierroksella Ariesin ja Strongin viime aikoina tiivistynyt joukkue oli päihittänyt entiset NWA Tag Team -mestarit Naturalsin pienoisella huijauksella. Finaalissa Strong ja Aries olivat hävinneet Sonjay Duttin ja Chris Sabinin joukkueelle, joten nyt AAO:ssa oli aika ottaa revanssi näiden kahden joukkueen välillä, koska Naturals ei ollut sulattanut parin viikon takaista vääryyttä. Tämä oli ensimmäinen kerta sitten Bound For Gloryn, kun Naturalsia nähtiin ppv:ssä. Aries puolestaan oli kuluneen kuukauden aikana vaihtanut tyylinsä jostain syystä kuvassa näkyvään nahkahomolookkiin. Taustoista pitää myös mainita se, että Strongin ja Ariesin asema TNA:ssa oli muuttumassa heikoksi, koska he eivät olleet jättäneet ppv:tä edeltävänä päivänä järjestettyä ROH:n show'ta väliin, vaikka TNA oli niin käskenyt heitä tekemään. Molemmat hyllytettiin toviksi tämän ppv:n jälkeen, Strongia ei nähty TNA:ssa vuosiin ja Ariesinkin esiintymisille tuli tauko.

Aries ja Strong jatkoivat siitä, mihin edellisen ppv:n openerissa jäivät, ja tarjoilivat jälleen oikein viihdyttävän avauksen ppv:lle. Ei näistä kavereista voi kuin tykätä: vaikka mitään merkkiä kovin suuriin kuvioihin siirtymisestä ei ole, molemmat pistävät otteluissa parastaan ja antavat yleisölle juuri sellaista painiviihdettä kuin he ansaitsevat. Strongin ja Ariesin kaltaisten painijoiden kuuluminen TNA:n rosteriin oli ehdottomasti firman suurimpia indy-yhteistyön vahvuuksia. Ei tässäkään ottelussa siis sinänsä mitään maailmaamullistavaa nähty, mutta kokonaisuutena ottelu oli puhtaasti viihdyttävä ja näyttävä joukkueottelu, joka toimi openerin roolissa lähes täydellisesti. Eikä kaikkea kehua voi vierittää Ariesille ja Strongille. Pitkästä aikaa ppv:ssä nähdyt Chase Stevens ja Andy Douglas lunastivat paikkansa, ja erityisesti Stevensin Shooting Star Press yläköydeltä ulos kehästä oli suorastaan huikea. Sille veti vertoja vain Ariesin mieletön Suicide Dive hetkeä myöhemmin. Kokonaisuutena siis hyvä ottelu, joka olisi kuitenkin vaatinut jotain oikeasti erikoista tai vaikkapa edes jollain tavalla merkittävän tarinan noustakseen hyvää paremmaksi.
*** (10:29)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Naturals (Douglas pinned Aries after a Natural Disaster)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Alex Shelley vs. Petey Williams vs. Matt Bentley w/ Traci vs. Jay Lethal
Illan toisena otteluna tarjottiin puhdas X-Divisioonan filleri, jotka olivat käyneet jo tutuiksi viime kuukausien ppv:eistä. Ei mitään vikaa, mutta olisihan se ihan mielenkiintoista, jos Shelleyn, Williamsin tai Bentleyn tapaisille kavereille keksittäisiin välillä oikeita feudejakin. Shelley tosin oli kiinni yhdessä pahimman luokan "loltna"-kuviossa, joka liittyy viime vuoden lopulla TNA-debyyttinsä tehneeseen Jackie Gaydaan. WWE:n Miss Jackiena tunnettu naikkonen oli debyytistään lähtien häirinnyt Jeff Jarrettia ja yrittänyt aiheuttaa tälle ongelmia. Viime kuun Final Resolutionissa hän puolestaan ilmestyi backstagelle, kun Larry Zbyszko oli antamassa potkuja Ravenille, ja sanoi Ravenille, että heillä olisi "jotain yhteistä" ja "yhteinen vihollinen". Samaan aikaan Gayda on selittänyt Jarrettille jostain "videonauhasta", jota Jarrett ei halua kenenkään näkevän. Kukaan ei oikeastaan tiennyt, mistä oli kyse - ja aika harva edes välitti. Joka tapauksessa Jarrett oli palkannut nyt videokameraekspertti Shelleyn kuvaamaan Jackiesta vastavuoroisesti jotain kiristysmateriaalia. Jep jep. Sitten vielä tämän ottelun taustatarinasta: tässä ottelussa nimittäin ppv-debyyttinsä teki vasta 20-vuotias huippulahjakas Jay Lethal, joka oli hiljattain saapunut TNA:han.

Kenellekään TNA:ta seurannelle tuskin tulee vuonna 2006 enää yllätyksenä se, kuinka laaja ja taitava X-Divisioona tällä firmalla oikeasti oli näinä vuosina. Silti sitä pitää joka kerta hieman hämmästellä. Openerissa nähtiin jo Strongin ja Ariesin kaltaisia tähtiä, ja myöhemmin illalla on luvassa huikealta kuulosta X-Divisioonan mestaruusottelu. Ja näistä seikoista huolimatta vielä tässä välissä pystytään tarjoamaan neljän miehen näyttävä spottailu, jossa ottelun ehdoton tähti oli ppv-debyyttinsä tehnyt Jay Lethal. Kyllä kaikki muutkin näyttivät taas erinomaista osaamistaan, mutta Lethalin tuoreita otteita ja myös muiden vastustajien sopivaa haastamista oli todellinen ilo seurata. Oikeastaan tämä vauhdikas ja upeiden spottien täyteinen ottelu olisi voinut aivan hyvin nousta jopa hienoon arvosanaan saakka, ellei ottelun loppuun olisi pitänyt sekoittaa typerää Jackie Gaydan hyökkäystä Alex Shelleyn päälle ja siitä seurannutta laimeaa buzzkiller-lopetusta. No, vaisun lopun vuoksi tämä jäi vain hyväksi, mutta tällaiseksi ppv:n väliotteluksi tämä oli oikein mainio.
*** (10:30)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Jay Lethal (Bridged Pin)
Kuva Kuva
Latin American Exchange (Machete & Homicide) w/ Konnan vs. James Gang
No niin, nyt Konnanin johtama LAX-porukka pääsee vihdoin selvittämään välejään James Gangin kanssa kehässä! Final Resolutionin arvostelussa kerrottiinkin jo aika lailla kaikki oleellinen tämän ottelun taustatarinasta: 3/4 Live Kru hajosi vuoden 2005 lopussa, kun Konnan kääntyi Kip Jamesia vastaan ja pieksi samalla myös pitkäaikaisen ystävänsä BG Jamesin. 3LK:n kolmas alkuperäisjäsen Ron Killings ei tiennyt, kumman puolelle kääntyä, joten hän jättäytyi tästä taistelusta kokonaan ulkopuolelle - tai yritti ainakin parhaansa mukaan, vaikka Konnan koetti taivutella häntä puolelleen. Samalla Konnan perusti uuden latinopainijoista koostuvan stablen LAX:n, joka oli alkanut aiheuttaa heti tuhoa TNA:ssa. Hieman ennen Final Resolutionia LAX oli piessyt BG Jamesin isän Bob Armstrongin rajusti kehässä. BG ja Kip tietenkin janosivat kostoa sekä 4 Live Kru'n hajoamisesta että "Bullet" Bobin hakkaamisesta. Alun perin LAX:n muodostivat Konnan, lahjakas indy-painija Homicide ja vuosien ajan TNA:n midcardissa pyörinyt (painitaidoiltaan varsin kehno) Apolo. Apolo oli kuitenkin no-showannut Final Resolutionin, eivätkä hänen asemansa firmassa olleet muutenkaan kummoiset, joten hän sai alkuvuoden aikana kenkää TNA:sta. Tässä ppv:ssä hänet paikkasi kaikille täysin tuntematon "gangsteri" Machete (varsin tuntematon indy-painija, oikealta nimeltään Ricky Vega).

Kahden hyvän ottelun jälkeen TNA onnistuu tekemään sen aivan puskista: aiheuttamaan pettymyksen ottelussa, jonka osanottajina olivat BG James ja Kip James. Kyllähän minun olisi jo kaikkien näiden vuosien kokemuksella pitänyt tietää, että BG:n ja Kipin otteluilta ei ole lupa odottaa yhtään mitään, mutta silti! Tämä oli kuitenkin nyt ensimmäinen kohtaaminen James Gangin ja LAX:n välillä, joten ajattelin, että vajaavaisessa painillisesta annista huolimatta ottelua olisi yritetty tehdä tärkeäksi edes buukkauksella. Se toive oli kuitenkin täysin turha. Tämä oli itse asiassa buukattu ihan kuin kyseessä olisi ollut pelkkä yhdentekevä filleri, joka olisi voitu hoitaa alta pois vaikka pre show'ssa. Mikään ottelun rakenteessa ja tapahtumissa ei antanut ymmärtää, että tämä ottelu olisi jollain tavalla merkittävä. Eikä se tosiaan sitä painiotteluna ollutkaan. Onneksi kehässä oli edes Homicide, koska ilman häntä tämä olisi ollut aivan täyttä kuraa. Nyt Homicide pelasti ottelusta paljon nopealla liikkumisellaan, näyttävällä liikkumisellaan ja tyylikkäällä myymisellään. Kip James oli botchata Powerbombinsa Homicidelle aivan täysin, mutta onneksi latino oli valppaana ja sai lopulta spotin näyttämään hienolta. Sen sijaan Homiciden uusi joukkuekaveri oli aivan yhtä paha turhimus kuin Apolokin. James-kaksikosta en edes sano mitään. Kokonaisuutena puhtaasti kehno koitos. Ottelun jälkeen koko LAX saatiin näyttämään naurettavan heikoilta, kun he pakenivat kehästä, kun noin 100-vuotias Bob Armstrong juoksi paikalle yksin.
*½ (5:59)
Voittajat:
Spoiler: näytä
James Gang (BG pinned Machete after a Pumphandle Slam)
Kuva Kuva
America's Most Wanted (c) vs. Chris Sabin & Sonjay Dutt - NWA Tag Team Championship
America's Most Wanted oli säilyttänyt joukkuemestaruutensa tammikuun Final Resolutionissa yhdellä koko TNA:n historian typerimmistä lopetuksista. Tuon ottelun lopussa tuomari sai siis jauhot naamalleen, minkä jälkeen 3D iski James Stormille 3D:n. Devon selätti Stormin, ja tuomari laski selätyksen, vaikkei nähnyt mitään. "Miten tuomarin on mahdollista laskea selätys, jos hän ei näe, ovatko hartiat matossa?", kysyisi joku - mutta ei onneksi TNA:n buukkaaja. Uskomaton paskuus ei kuitenkaan päättynyt tuohon, vaan heti tuon selätyksen jälkeen AMW:n entinen kilpakumppaniporukka ja nykyinen yhteistyöjoukkue Team Canada ryntäsi kehään, pieksi 3D:n ja asetteli sitten Stormin selättämään Devonia. Kun tuomari sai jauhot silmistään, luuli hän laskeneensa selätyksen AMW:lle ja ilmoitti, että AMW on voittanut ottelun ja säilyttänyt vyöt. Onneksi olkoon TNA. No, nyt AMW oli siis yhä mestarijoukkue, ja 3D oli ainakin toistaiseksi keskittänyt vihansa Team Canadaan, joka ryösti heiltä jo voitetut joukkuevyöt. Niinpä AMW:lle haettiin uutta haastajaa neljän joukkueen turnauksessa. Sen finaalissa pitkään yhteistyötä tehneet Chris Sabin ja Sonjay Dutt voittivat Austin Ariesin ja Roderick Strongin. Nyt heillä oli mahdollisuus nousta joukkuemestareiksi ensimmäistä kertaa urallaan. PPV:tä edeltävässä Impactissa Sabin oli telonut jalkansa todella pahannäköisesti.

Sabinin jalka antoi tälle ottelulle niin vahvan viitekehyksen, että eipä tässä paljon muuta tarvinnut ottelun aikana miettiäkään kuin Sabinin jalan telomista. Vaikka tarina toisen facen ruumiillisesta vammasta ja heel-joukkueesta telomassa tuota ruumiinosaa kaikin mahdollisin keinoin onkin suoraan painioppikirjan ensimmäisiltä sivuilta, on se silti oikein toteutettuna varsin toimiva ja viihdyttävä. Miksi suotta välttää jotain perinteistä ja hyvää ottelun rakennetta, jos se oikeasti toimii - kuten tässä tapauksessa toimi? Sabin myi jalkavammaansa niin pirun hyvin, että sitä oli suorastaan kivuliasta seurata. Erityismaininta siitä, että Sabin ei lopettanut myymistä ottelun jälkeenkään. Muuten tämän ottelun painillinen anti ei sinänsä ollut mitään tajunnanräjäyttävää, vaan AMW:n jalan telomiskeinot olivat varsin perinteisiä mutta silti (tai juuri siitä syystä) oikein toimivia. Dutt sitten hoiti roolinsa face-joukkueen vahvana lenkkinä oikein mallikkaasti. Homma toimi siis kaikin puolin hyvin, ja oli kiva katsoa vaihteeksi täysin tuoreita naamoja joukkuemestaruuskuvioissa, mutta hyvän arvosanan ylittäminen olisi vaatinut tältä jotain oikeasti erikoista tai hämmästyttävää.
*** (10:43)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted (Storm pinned Dutt after a Death Sentence)
Kuva Kuva
Abyss w/ James Mitchell vs. Rhino - Falls Count Anywhere Match
Abyssin ja Rhinon väkivaltainen feud ei ollut suinkaan päätynyt Final Resolutioniin. Tai oikeastaan pitäisi sanoa Abyssin ja "War Machine" Rhinon: "Man Beast" -lempinimi oli WWE:n trademarkkaama ja TNA:lta oli nyt kielletty sen käyttö, joten he olivat keksineet yhden painihistorian huonoimmista lempinimistä. Itse feudissa ei oikeastaan ollut FR:n jälkeen tapahtunut muuta kuin viikosta toiseen jatkunutta toisen mukilointia. Pari viikkoa sitten Impactissa miehet kohtasivat FR:n uusintaottelussa, joka päättyi kuitenkin ratkaisemattomana, kun Rhino iski Abyssille Goren backstagella suoraan seinästä läpi. Nyt TNA:n buukkaajat tahtoivat antaa näille kahdelle mahdollisuuden tehdä toisilleen mitä vain ja varmistaa samalla, ettei ottelu päättyisi uloslaskuun tai muuhun typeryyteen. Niinpä ottelun stipulaatioksi määrättiin Falls Count Anywhere Match.

No niin, kyllä TNA osaa tämänkin puolen touhussaan edelleen hienosti. Abyss on viimeisen parin vuoden aikana todellakin osoittanut olevansa korvaamaton osa rosteria. Kuka muu (muka) olisi hoitanut edes pienen osan näistä kaikista rajuista ja ennen kaikkea viihdyttävistä HC-rymistelyistä, jos Abyss ei olisi rosterissa? Toki joku voi väittää näitä myös itseään toistavaksi, mutta niin voi väittää yhtä hyvin kaikkia HC-otteluita. Pieni itseään toistavuus ei kuitenkaan mielestäni haittaa menoa ollenkaan, jos ottelu itsessään hoidetaan pirun hyvin ja se tarjoaa toivottua actionia. Tässä Rhinon ja Abyssin kohtaamisessa saatiin taas nähdä, mitä tapahtuu, kun kaikki pelimerkit ovat oikeilla paikoillaan. Yksinkertaista mutta silti näyttävää HC-painia hyöstettynä muutamalla pirun näyttävällä spotilla. Tämänkaltaisia upper midcard -feudeja kaipaisin nykypäivän painiin enemmän. Kaiken ei tarvitse olla liian monimutkaista. Ottelun loppubumppi oli muuten aivan huikea, vaikka sen toki näki ennakkovalmisteluista kilometrien päähän etukäteen. Upea suoritus silti ja todellista omistautumista Abyssilta.
***½ (15:25)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rhino (Gore off the stage area and through four tables)
Kuva Kuva Kuva
Samoa Joe (c) vs. AJ Styles vs. Christopher Daniels - TNA X Division Championship
Tässä sitä taas ollaan. Noin puoli vuotta Unbreakablen klassikon jälkeen TNA:n X-Divarin kolme peruspilaria kohtasivat toisensa historian toisessa keskinäisessä 3-Way Matchissaan. Kertauksena vielä: marraskuussa Joe pieksi Danielsin veriseksi mössöksi, mistä Styles raivostui Joelle. Joulukuussa Joe voitti vyön Stylesiltä, ja Daniels teki comebackinsa (sekä face-turnin) hyökkäämällä Joen kimppuun. Aikaisemmat vihamiehet Daniels ja Styles aloittivat yhteistyön ja ottelivat jopa joukkueena Joeta vastaan. Uudet säröt alkoivat kuitenkin Final Resolutionissa, jossa Daniels haastoi Joen X-Divarin mestaruudesta. Ottelun lopussa Joe pieksi Danielsia todella brutaalisti ja iski tätä polvella päähän lukemattomia kertoja. Daniels oli tajunnan rajamailla, muttei silti suostunut luovuttamaan. Tuolloin Styles juoksi paikalle ja heitti pyyhkeen kehään Danielsin puolesta suojellakseen tätä. FR:n jälkeen Daniels oli raivoissaan Stylesille siitä, että tämä oli sekaantunut otteluun. Niinpä pari viikkoa myöhemmin hän sekaantui kiusallaan Stylesin ja Joen väliseen otteluun ja keskeytti ottelun heittämällä pyyhkeen kehään "Stylesin puolesta". Nyt sitten näitä kaikkia mahdollisia erimielisyyksiä sekä X-Divarin mestaruuden omistajuutta selviteltäisiin perinpohjaisesti.

Ei saatu tällä kertaa samanlaista klassikkoa kuin noin puoli vuotta aikaisemmin Unbreakablessa. Saatiin silti huippuluokan X-Divisioonan mestaruusottelu, johon nimenomaan TNA luultavasti pyrki tällä ottelulla. Tai ainakin itselleni tuli jo pelkästään tämän ottelun paikasta (ei ME eikä edes toiseksi viimeinen ottelu) ja ottelun suhteellisen vähäisestä hehkutuksesta sellainen olo, ettei TNA tahtonut edes yrittää luoda tälle sellaisia ennakko-odotuksia, että nyt nähtäisiin uusi Unbreakablen kaltainen klassikko. Ja siitä huolimatta tällä ottelulla oli todella vaikeat lähtökohdat: mitä nämä kolme voisivat enää tarjota yhdessä sen jälkeen, kun ovat jo yhdessä ottelussa antaneet kaikkensa? Aika vähän uutta ja ennennäkemätöntä tässä myös loppujen lopuksi tarjoiltiin, mikä oli mielestäni juuri se syy, ettei tämä on "vain" neljän tähden ottelu. Se on siis tietenkin törkeän hyvin ja paljon enemmän kuin suurin osa otteluista ikinä pystyy olemaan, mutta tältä kolmikolta se on silti "vain". Joka tapauksessa nautin tästä ottelusta pirusti, katsoin mielenkiinnolla alusta loppuun ja olin oikein tyytyväinen ottelun päätteeksi. Vaikkei saatu klassikkoa, saatiin MOTN.
**** (16:07)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Pinned Styles after Muscle Buster)
Kuva Kuva
Team Canada (Roode & Young) w/ Coach D'Amore vs. Team 3D
Kuten kerroin joukkuemestaruusottelun taustatarinassa, Team 3D olisi nyt NWA Tag Team -mestarijoukkue ilman yhtä painihistorian typerimmistä buukkauksista - ja ilman Team Canadaa. Oikeastaan Devon ja Ray eivät olleet missään vaiheessa pitäneet kanadalaisporukasta pätkän vertaa. TNA-debyytistään lähtien he olivat mäiskineet tasaisesti myös Team Canadan kanssa, koska Coach D'Amoren johtama porukka kuului 3D:n inhokkilistalle kuuluvan Jeff Jarrettin suojeluskaartiin. Tähän saakka 3D:n ykkösvihollisjoukkue oli kuitenkin ollut AMW, koska 3D tahtoi viedä joukkuemestaruudet heiltä. Nyt kuitenkin kyseessä oli vielä jotain joukkuemestaruuksia tärkeämpää: kosto siitä, että Team Canada pilasi heidän varman mestaruusvoittonsa. Itse asiassa lopullisen päätöksen tästä ottelusta teki kuitenkin yleisö, joka sai äänestää TNA:n nettisivuilla, pitäisikö 3D:n kohdata tässä ppv:ssä AMW vai Team Canada. Yleisö valitsi kanadalaiset, joten tässä sitä oltiin. Bobby Rooden joukkueparina toimineesta Eric Youngista oli muuten tulossa koko ajan vainoharhaisempi ja pelokkaampi.

Täytyy todeta, että 3D:n kemiat tuntuivat heti ensinäkemältä pelaavan paljon paremmin yhteen Team Canadan kuin AMW:n kanssa. Kuten olen aikaisemmissa arvosteluissa jo todennut, AMW:n ja 3D:n meno on tuntunut koko ajan vähän väkinäiseltä. Vaikka otteluista on yritetty rakentaa isoja (mikä tosin meni ihan päin p***että viimeisimmällä kerralla lopetuksen paskuuden vuoksi), eivät joukkueet ole vain pelanneet yhteen niin saumattomasti, että painia olisi ollut puhtaasti ilo katsoa. Sen sijaan tästä 3D:n ja Team Canadan ottelusta ei edes yritetty tehdä rakenteeltaan tai buukkaukseltaan jättimäistä spektaakkelia, vaan kyseessä oli puhtaasti perinteinen joukkueottelu. Ja siitä huolimatta (tai juuri siitä syystä) tämä oli heti parempi ja viihdyttävämpi ottelu kuin 3D:n ja AMW:n kohtaamiset. Dudleyt toimivat oikein mainiosti yhteen Rooden ja Youngin kanssa, ja kaikki neljä saatiin näyttämään ottelussa erittäin hyvältä. Mitään kovin suurta tai hämmästyttävää ei nähty, ja ottelun rakennekin oli tosi tyypillinen. Siksi tämä ei nouse yli kolmen tähden, mutta mahdollisuuksia on tämän perusteella paljon enempäänkin. Ilahduttavan hyvä ottelu.
*** (13:12)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team 3D (Ray pinned Young after a 3D)
Kuva Kuva
Jeff Jarrett (c) w/ Gail Kim vs. Christian Cage - NWA World Heavyweight Championship
Sitten oli illan Main Eventin ja muutenkin perhanan ison ottelun aika. Christian Cage oli tehnyt TNA-debyyttinsä marraskuun Genesiksessä, ja siitä lähtien oli selvää, että hän oli tullut TNA:han noustakseen NWA World Heavyweight -mestariksi. Jeff Jarrett ei ollut tästä innoissaan. Päämestaruuskuvioita ylivoimaisesti dominoineen Jarrettin mukaan Cage oli pelkkä "midcard comedy act", jolla ei ole mitään asiaa päämestaruusotteluun. Cage oli kuitenkin nopeasti vakuuttanut TNA:n hallinnon muun muassa päihittämällä Monty Brownin ppv-debyytissään. Viime kuun Final Resolutionissa Cage sai kunnian otella TNA-comebackinsa tehneen Stingin kanssa ottelussa, jossa he voittivat Jarrettin ja Brownin puhtaasti... Niin, hetkinen. Missäs Sting oikein on? Suurella rytinällä paluunsa FR:ssä tehnyt Sting teki Impact-debyyttinsä kaksi viikkoa ppv:n jälkeen. Promossaan Sting tiputti suuren pommin: hän oli paininut FR:n Main Eventissä vain voidakseen otella urallaan vielä yhden ison ottelun ja jättääkseen näyttävät hyvästit. Sting nimittäin ilmoitti eläköityvänsä painikehistä ja tahtoneensa tehdä tuon ilmoituksen juuri TNA:ssa. Stingin paluuta kammoksunut Jarrett oli tietenkin tästä ilmoituksesta ikionnellinen, mutta ilo jäi lyhyeksi, kun hänelle ilmoitettiin, että AAO:ssa hän joutuisi puolustamaan vyötä Christian Cagea vastaan. Lisäksi TNA:n johtoryhmä halusi tehdä tästä ottelusta täysin reilun, joten johtoryhmän käskystä mestaruuskomitean puheenjohtaja (ja Jarrettin kanssa viime aikoina kaveeraanut) Larry Zbyszko kävi ilmoittamassa kaikille rosterin painijoille, että kuka tahansa otteluun sekaantuva saisi potkut. Lisäksi TNA:n johtoryhmä oli hiljattain nimittänyt WWE:n ex-tuomarin Dave Hebnerin uudeksi johdon konsultiksi, ja nyt Daven ja Zbyszkon yhteispäätöksellä tämän ottelun erikoistuomariksi tuotiin Daven veli ja yksi painihistorian kuuluisimmista tuomareista Earl Hebner. Hebnerit olivat saaneet kesällä 2005 kenkää WWE:stä, ja nyt he olivat loikanneet TNA:han.

Mitäköhän tästä ottelusta pitäisi oikein sanoa? Aloitetaan vaikka siitä, että jos ottelun lopputulos olisi ollut toisenlainen, varmaan lähes jokainen TNA-fani olisi ollut aivan silmittömän raivoissaan tästä ottelusta. Nyt tämä kohtaaminen saa kuitenkin todella paljon anteeksi sen vuoksi, että kaikki päättyi hyvin. Sitä ennen moni asia oli kuitenkin mennyt aivan päin p***että. Miksi TNA mainosti koko tapahtuman ajan, että tämä on Täysin Puhdas Yksi Vastaan Yksi Ottelu Jossa Jokainen Otteluun Sekaantunut Saa Kenkää, jos sillä ei ollut pienintäkään aikomusta lunastaa tuota lupausta? Miksi h****tissä Gail Kim sai sekaantua otteluun sata kertaa ilman, että kukaan puuttui asiaan? Ja mitä ihmeen pelleilyä tämä Earl Hebnerin tuominen ottelun tuomariksi oikein oli? Tuntui, että TNA ei itsekään tiennyt, halusivatko he Hebnerin olevan lajin paras tuomari vai vuoden 1997 Screwjobissa ryvettynyt huijari. Puolet ottelusta Hebner oli jämpti tuomariäijä, joka pisti Jarrettin tiukalle, ja puolet ottelusta hän oli täysi pelle, joka ei huomannut mitään sekaantumisia. Kaikkein pahin hetki oli idioottimainen Sharpshooter-kohtaus, jonka selostajat saivat kuulostamaan siltä, että Hebner yritti tehdä Christianille ns. brethartit. Miksi h****tissä hän olisi tehnyt niin? Sitten tietty Hebner pistettiin pari kertaa tajuttomaksi, ja kehään tuotiin Mark Johnson, jonka Jeff Jarrett sai pahoinpidellä ilman minkäänlaisia seuraamuksia. Argh, tässä ottelussa raivostutti kaikkein eniten se, että tämä oli (lopetusta lukuunottamatta) aivan samanlainen kuin kaikki muutkin Jarrettin mestaruusottelut, vaikka TNA niin kovasti lupasi jotain aivan muuta. No, painillinen anti oli sinänsä ihan hyvää, ja Christian osoitti tässä ottelussa olevansa kyllä ME-tähti. Jotain hyvää kaiken raivon keskellä.
**½ (16:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage (Unprettier)
*** Samoa Joe
** AJ Styles
* Abyss

Kokonaisarvio Against All Oddsista: Vaikka tässä oli muutamia asioita pielessä (kuten ME:n idioottimainen buukkaus), oli AAO kokonaisuutena varsin onnistunut ja suorastaan isolta tapahtumal tuntunut väli-ppv. Tarjolla oli yksi huippuluokan ottelu, yksi hieno HC-brawlaus, useita hyviä joukkueotteluita, kiva X-Divarin spottailu ja tietenkin paskasta buukkauksesta huolimatta erittäin merkittävältä tuntunut ME kaikkine jälkifiilistelyineen. Kehnoja otteluita oli vain yksi. Kokonaisuus jätti siis oikein hyvän maun, mutta ei kuitenkaan niin hyvää, että Ok:n yläpuolelle päästäisiin. Vuoden paras ppv tähän mennessä silti.

1. TNA Against All Odds - Ok
2. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
3. TNA Final Resolution - Kehno
4. WWE Royal Rumble - Kehno

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 20.09.2015 13:10

Hiljainen viikko. Jatkan omalla tahdillani.

Kuva
NO WAY OUT 2006

Totuttuun tapaan No Way Out oli WWE:n viimeinen ppv ennen suurta ja kaunista WrestleManiaa. Tuttua oli myös se, että kunnia tämän ppv:n järjestämisestä laskeutui Smackdownille. Niinpä selostajinamme Michael Cole ja Tazz, haastattelijana puolestaan Kristal Marshall. Tänä vuonna NWO ei tosin ollut ihan virallisesti viimeinen iso välietappi ennen WM:ää, koska 1980-luvun klassikkotapahtuma Saturday Night's Main Event oli tehnyt paluunsa, ja se järjestettäisiin vielä maaliskuun puolivälissä ennen WrestleManiaa. SNME:t eivät kuitenkaan ole ppv:eitä, joten niitä ei näissä arvioissani sen tarkemmin käsitellä.

Kuva
Gregory Helms (c) vs. Scotty 2 Hotty vs. Paul London vs. Brian Kendrick vs. Funaki vs. Super Crazy vs. Psicosis vs. Nunzio vs. Kid Kash - WWE Cruiserweight Championship
Show avattiin vaatimattomasti yhdeksän hengen WWE Cruiserweight -mestaruusottelulla, johon oli ängetty lähes kaikki Smackdownin aktiiviset CW-painijat (vain Jamie Noble puuttui jostain syystä). Ei muuten ihme, että Gregory Helms haluttiin Smackdowniin, kun face/heel-jakauma oli CW-divarissa tätä luokkaa. Ei myöskään ihme, että juuri samasta syystä Helms oli heti Royal Rumblessa nähdyn mestaruusvoittonsa jälkeen ajautunut suuriin ongelmiin koko CW-divarin kanssa. Helms oli siis Rumbleen asti Raw'n painija, mutta yllättävän mestaruusvoittonsa jälkeen hän loikkasi Smackdowniin ja sai kimppuunsa käytännössä kaikki SD:n CW-painijat. Viime viikkojen aikana Helms oli otellut Singles Matcheja muun muassa Scotty 2 Hottyn kanssa ja promottanut ylimielisesti siitä, kuinka hän pystyisi päihittämään kenet cruiserweightin tahansa koska tahansa. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa sitten kaikki CW-divarin facet kävivät Helmsin kimppuun, ja Teddy Long ilmoitti, että Helmsin itseluottamuksen ansiosta hän todella pääsisi puolustamaan vyötään kaikkia SD:n cruiserweightejä vastaan. Muut nimet listasta ovat tuttuja entisistä arvosteluistani, mutta pitänee mainita, että Brian Kendrick tunnettiin ennen Spankyna ja että hän oli palannut viime syksynä WWE:hen lähdettyään promootiosta alkuvuodesta 2004 ja kierreltyään indyjä puolisentoista vuotta. Nyt Kendrick oli luopunut Spanky-nimestä ja ottanut käyttöön oikean nimensä. Lisäksi hän paini joukkueena Londonin kanssa, ja tuosta joukkueesta kuulemme kyllä vielä.

Odotin tältä ottelulta lähinnä pelkkää kaaosta ja sekamelskaa, mutta sen sijaan WWE onnistui tarjoamaan minulle oikein viihdyttävän CW-spottailun. Yleensä nämä cruiserweight-ottelut muuttuvat liian monen osanottajan kohdalla puhtaaksi katastrofiksi, ja yhdeksän painijaa samanaikaisesti kehässä on aivan eittämättä liian paljon. Odotuksiani ei erityisesti kohottanut se, että Royal Rumblessa jo kuuden CW:n mäiskintä oli aika hallitsematonta menoa. Tämä ottelu pysyi kuitenkin hämmästyttävän hyvin kasassa, kun otetaan huomioon osanottajien määrä. Olen siis hyvin eri mieltä esimerkiksi Whatin arvosteluun verrattuna tämän ottelun suoriutumisesta. Siihen toki vaikutti se, että kehässä oli suurimman osan ajasta vain 2-4 painijaa, joten ottelun rakennetta ja kokonaisuutta oli ihan oikeasti viitsitty miettiä. Kun tähän lisätään se, että (Funakia ja Scottya lukuun ottamatta) kaikki osanottajat olivat oikein lahjakkaita, kiinnostavia ja monipuolisia CW-painijoita, oli kasassa suorastaan ilahduttava spotfest. Toki mihinkään hämmästyttäviin suorituksiin ei tällaisessa kokonaisuudessa pystytty, joten hyvää paremmaksi tämä ei missään tapauksessa noussut, mutta sekin on jo kiitettävä suoritus näistä lähtökohdista. Hyvä alku illalle!
*** (9:42)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Gregory Helms (Pinned Psicosis after a Dead Level Brainbuster by Kid Kash)
Kuva Kuva
Lashley vs. JBL w/ Jillian Hall
Tämän ottelun taustatarina oli lyhyt ja ytimekäs. JBL:llä oli alkuvuodesta ollut hyvin häiritsevä feud Boogeymanin kanssa, mutta se päättyi Royal Rumbleen, jossa Boogeyman voitti entisen WWE-mestarin parissa minuutissa. Tämä nöyryyttävä kokemus oli ilmeisesti Bradshaw'lle liikaa, koska seuraavassa Smackdownissa hän promosi, ettei enää koskaan painisi mitään hirviöitä tai monstereita vastaan vain miellyttääkseen Smackdownin hallintoa. Promo keskeytyi, kun WWE:n nouseva tähti Lashley saapui kehäalueelle, koska hänen ottelunsa oli alkamassa seuraavaksi. JBL närkästyi tästä keskeytyksestä niin pahasti, että hyökkäsi ottelun jälkeen Lashleyn kimppuun. Parin seuraavan viikon ajan nämä kaksi brawleria ottivat yhteen Smackdownissa, ja tässä sitä oltiin. Tämä ottelu sai varsinaisen lentävän lähdön itse tapahtumassa, kun alkuvuodesta eräänlaisen comebackinsa ja toisaalta myös WWE:n painidebyyttinsä tehnyt konkaripainija Finlay kaappasi backstagella haastattelija Kristalin kostoksi siitä, että hänelle ei ollut buukattua ottelua ollenkaan ppv:hen. Tappelemista rakastava Finlay raahasi Kristalin kehään ja julisti haluavansa tapella jotakuta vastaan, jolloin Lashley ryntäsi kehään ja hyökkäsi Finlayn kimppuun. JBL päätti ilmeisesti hyödyntää tilanteen saapumalla nopeasti paikalle, ja kun Finlay oli saatu häädettyä kehäalueelta, näiden kahden virallinen ottelu oli valmis alkamaan.

Jo toinen positiivinen yllätys illan alkupuolella! Tosin aivan toisella tavalla ja aivan toisista lähtökohdista kuin illan ensimmäinen positiivinen yllätys, mutta yllätys joka tapauksessa. Ja itse asiassa arvosanakin on täsmälleen sama kuin openerilla, heh. Lashley vs. JBL ei siis tosiaan ollut erityisen "vauhdikasta" menoa eikä se varsinkaan ollut "spotfest", mutta mitään sellaista en tältä odottanutkaan. Sen sijaan en odottanut tältä paljon mitään, koska tähän mennessä Lashleyn singles-ottelut olivat lähinnä squash-tasoa ja koska JBL:n viimeisin ppv-esiintyminen oli Boogeymanin squashattavaksi jääminen Royal Rumblessa. Niinpä laskin nämä kaksi asiaa yhteen ja pelkäsin lopputulosta jo etukäteen (koska minulla ei tosiaan ollut mitään muistikuvaa tästä ottelusta). Sen sijaan Lashley ja JBL vetivät noin 10 minuuttia kestäneen varsin intenssiivisen mäiskinnän, jossa JBL innostui esittämään muun muassa Top-Rope Elbow Dropin, jollaista hän ei ole varmaan tehnyt koskaan. Lashley puolestaan paiskoi JBL:ää sekä kehässä että sen ulkopuolella hemmetin hienoilla Suplexeilla (ja sai JBL:n vuotamaan verta), ja JBL:n hallinnan aikana hän mui Bradshaw'n liikkeet ammattitaitoisesti. Muutenkin ottelu oli tasaväkinen, ja lopputaistelu oli jopa hieman jännittävä. Finlaykin sekaantuminen oli lähinnä plussaa. Hyvä ottelu siis, mutta ei nyt näistä lähtökohdista sentään sen enempää.
*** (10:58)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL (Clothesline From Hell after Finlay interfered and hit Lashley with a shillelagh)
In ring angle w/ Batista
Tässä välissä loukkaantunut Batista teki yllätysesiintymisen saapumalla paikalle tyylikkääseen pukuun pukeutuneena. Entinen WHW-mestari nousi kehään ja vetäisi täysin yhdentekevän promon, jossa hän hypetti illan Main Eventiä, julisti nousevansa päämestariksi takaisin heti kun olisi terve ja kertoi paranemisensa edenneen hyvin. No, ei tästä mitään haittaakaan ollut, koska tämä kesti niin vähän aikaa.

Kuva Kuva
MNM w/ Melina vs. Matt Hardy & Tatanka
Kyllä, WWE Tag Team -mestaruudet olivat edelleen MNM:n hallussa. Ei, jostain syystä nuo vyöt eivät olleet panoksena tässä ottelussa. Selostajien mukaan syy oli se, että haastajat eivät olleet "ansainneet" mestaruusottelua, mikä ei tuntunut olevan ongelma esimerkiksi CW-mestaruusottelun kohdalla. Jotenkin tuntuu aina yhtä tyhmältä, että ppv:hen buukataan non title -ottelu mestareille. No, nyt MNM sitten kohtasi Matt Hardyn ja... Tatankan. Hardylla ja Melinalla oli ollut ilmeisesti Smackdownissa jonkinlaista kärhämää, ja kun MNM jätti ppv:tä edeltävässä Smackdownissa avoimen haasteen, Hardy vastasi siihen, vaikkei hänellä ollut edes joukkueparia. Hardy sanoi ilmoittavansa parinsa ppv:ssä, ja lopulta Hardyn partneri paljastui vasta juuri ennen ottelua, kun Royal Rumblessa comebackinsa tehnyt Tatanka ryntäsi kehään. Mielenkiintoinen parivaljakko, jonka ystävystymisen tausta ei meille sen kummemmin tässä selvinnyt.

Eipä tässäkään ottelussa mitään vikaa ollut, vaikka ihan kahden edellisen tasolle ei päästy. Oikeastaan ilahduttavinta on se, että kaikille osanottajille voi antaa tästä puhtaat paperit. MNM oli jälleen viihdyttävä, ja kaksikko kerää koko ajan enemmän kokemusta ja rutiinia, mikä parantaa heidän vakuuttavuuttaan. Hardy oli nyt taas vaihteeksi energinen ja innostunut näyttämään osaamistaan. Tatanka yllätti jälleen positiivisesti sillä, mihin kaikkeen hän vielä tässä iässä pystyy. Vaikka kaikki siis suoriutuivat varsin hienosti, ottelu itsessään jäi kuitenkin vähän enemmän tv-ottelufiilistelyksi kuin ppv-kamppailuksi. Suurin syy oli varmaan se, että mestaruudet eivät olleet pelissä, mikä vaikutti ottelun tunnelmaan. Muutenkin ottelu lähti käyntiin varsin peruspainilla, ja puoliväliin asti näytti siltä, ettei tässä ottelussa nähdä kivan perusmäiskinnän lisäksi mitään muuta. Loppua kohti saatiin kuitenkin muutamia oikein näyttäviä liikkeitä ja hyvää taistelua, minkä ansiosta tämä nousee perus tv-ottelua paremmaksi. Tämän ottelun perusteella sanoisin, että tällä nelikolla on mahdollisuuksia enempäänkin.
**½ (10:28)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Matt Hardy & Tatanka (Tatanka pinned Mercury after a Samoan Drop)
Kuva Kuva
Booker T (c) w/ Sharmell vs. Chris Benoit - WWE United States Championship
Booker T:n US-mestaruuskausi oli ollut varsinaista räpistelyä, koska (ihan oikean) nivusloukkaantumisen takia tämä oli Booker T:n ensimmäinen kunnon ottelu pariin kuukauteen. Booker oli siis loukkaantunut kesken hänen ja Benoit'n 'Best of 7' -sarjan, ja Bookerin sijaisena tuon sarjan oli paininut loppuun Randy Orton, joka oli lopulta voittanut US-mestaruuden Bookerille. Booker kävi pikaisesti Royal Rumble -ottelussa, mutta joutui heti Benoit'n eliminoimaksi. Niinpä RR:n jälkeen Booker ilmoitti, ettei ole edelleenkään painikunnossa. Teddy Long määräsi vielä yhden sijaisottelun, jossa Booker T:n valitsema korvaaja kohtaisi Bookerin ikuisen vihamiehen Chris Benoit'n. Jos Benoit voittaisi, Booker joutuisi puolustamaan vyötään NWO:ssa. Booker valitsi korvaajakseen Finlayn, ja Benoit voitti ottelun diskauksella, kun Booker sekaantui matsiin. Seuraavalla viikolla Benoit voitti JBL:n, Orlando Jordanin ja Matt Hardyn ykköshaastajuusottelussa. Vielä NWO:n aikanakin Booker yritti anella Longilta, että tätä ottelua ei käytäisi, koska hän ei ole painikunnosssa - vaikka oli ppv:tä edeltävässä Smackdownissa käynyt Benoit'n kimppuun ja pomppinut rehvakkaasti sisääntulorampilla. Long ei Bookerin aneluita kuunnellut vaan ilmoitti, että US-mestaruus luovutettaisiin Benoit'lle, jos Booker ei suostuisi painimaan. Kun ottelun oli määrä alkaa, Booker ilmoitti jättävänsä ottelun väliin ja luovuttavansa vyön Benoit'lle. Tämä oli kuitenkin pelkkää kusetusta, ja viime hetkellä Booker hyökkäsi Benoit'n kimppuun takaapäin.

Vielä kerran, pojat. Benoit'n ja Booker T:n keskinäisiä otteluita on nähty viimeisen puolen vuoden aikana semmoinen määrä, että tältä ottelulta ei kukaan varmaan edes vitsillä odottanut mitään uutta tai ennen näkemätöntä. Se ei silti poista sitä kiistatonta tosiasiaa, että Benoit oli edelleen tässä vaiheessa yksi Smackdownin ja koko WWE:n parhaista painijoista tai että ei se Booker T:kään hyvänä päivänä ollut ollenkaan pöllömpi kehässä. Nyt Booker oli selvästi taas tempaissut painisaappaat kunnolla jalkaan osoittaakseen ensimmäisessä kunnon ottelussaan paluun jälkeen, että hän pystyy vetämään Benoit'n kanssa kovan ottelun. Nähtiin yläköydeltä heitetty Houston Hangover, nähtiin pari näyttävää Spin Kickiä ja nähtiin muutenkin yllättävän vetreää liikkumista. Benoit pisti peliin kaikki tutut kikat, läimäytti aivan hemmetin kivuliaan näköisiä Choppeja ja heitteli Bookeria kehässä ympäriinsä Suplexeilla. Sharmellin osuus ottelussa oli ilahduttavan pieni. Oikeastaan tästä tuli mieleen todella paljon miesten Armageddon-kohtaaminen, jota rakenneltiin samanlaiseksi isoksi otteluksi, ja tämä onnistui tehtävässään aika lailla täsmälleen yhtä hyvin kuin Armageddonin ottelu. Hieno kamppailu, mutta on tullut jo useasti todettua, että kaikesta yrityksestä huolimatta huippuarvosanoihin näillä kahdella ei tunnu olevan keskinäisissä otteluissa asiaa.
***½ (18:13)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Benoit (Crippler Crossface)
Kuva Kuva
Randy Orton vs. Rey Mysterio - WrestleMania 22 Title Shot
Rey Mysterio oli todellakin voittanut Royal Rumble -ottelun ja ansainnut itselleen päämestaruusottelun sekä paikan WrestleMania 22:n Main Eventissä. Tämä oli varsinainen tuhkimotarina, joka tietenkin huipentui siihen, että Rey oli omistanut voittonsa menehtyneelle ystävälleen Eddie Guerrerolle. Oli kuitenkin yksi ihminen, joka ei tätä kaikkea sulattanut, ja se oli Randy Orton. Royal Rumble -ottelussa Orton oli viimeinen eliminoitu painija, joten viimeisenä otteluun saapunut Orton oli aivan raivoissaan siitä, että hän menetti elämänsä suurimman ottelun viime hetkellä. Niinpä hän ei antanut asian olla, vaan keskeytti RR:n jälkeisessä Smackdownissa Reyn promon, jossa Mysterio oli kiittämässä Eddietä voitostaan. Orton haastoi Mysterion NWO:ssa otteluun, jossa Mysterio pistäisi WM-mestaruusottelunsa panokseksi. Ja tässä kohtaa WWE sitten ylitti kaiken hienotunteisuuden rajan, kun ärsyttääkseen Mysteriota Orton ilmoitti, että Eddie ei suinkaan ole taivaassa vaan h****tissä. Myöhemmin illalla Orton onnistui Mark Henryn kanssa voittamaan Anglen ja Mysterion, mikä oli Ortonin puheiden ohella liikaa Reylle. Niinpä Mysterio suostui Ortonin haasteeseen. Seuraavien viikkojen aikana Orton jatkoi Eddien ja Mysterion pilkkaamista sekä ylimielistä käytöstään. Orton muun muassa ajoi areenalle low riderilla. Kertaalleen Mysterio sai maksettua potut pottuina iskemällä Ortonin kehätolppaa päin Dropkickillä.

Orton-Mysterio on jo paperilla sen verran mielenkiintoinen ottelupari, että eihän tästä huonoa ottelua saa tekemälläkään. Orton oli tässä vaiheessa uraansa vielä oikein kiinnostava heel (ei ollut siirrytty pahimpaan Boreton-aikaan vielä), ja Mysterio oli puolestaan vielä oikein vetreässä kunnossa ja kykeneväinen upeisiin high flying -liikkeisiin. Lisäksi Mysterion ME-push (jos kaiken Eddien muiston raiskaamisen yrittää unohtaa) tuntuu näin 10 vuotta myöhemmin yllättävän nostalgiselta. Tykkäsin siis siitä, että tällainen varsin kova "first time ever" -ottelu oli buukattu semi-ME:ksi NWO:hon. Tykkäsin myös itse ottelusta oikein paljon. Ei tästä huippuluokan kamppailua tullut, mikä johtui ehkä ennen kaikkea siitä, että kaksikko tuntui vähän vielä säästelevän parastaan tulevaisuutta varten. Siitä huolimatta tämä oli kiistatta hieno ottelu, jossa Orton väläytti parikin harvinaisempaa liikettä, joita hän ei varmaan paljon Reytä isommille vastustajille pysty tekemään. Esimerkiksi se Powerbomb-Neckbreaker -combo oli pirun nätti. Rey puolestaan liikkui kehässä suorastaan ilahduttavan nopeasti ja oli juuri sopiva vastapari Ortonille. Kokonaisuutena: hienoa työtä.
***½ (17:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Randy Orton (Roll up while using the ropes for help)
Kuva Kuva
Kurt Angle (c) vs. The Undertaker - World Heavyweight Championship
Undertaker oli järjestänyt Royal Rumblessa loppuhuipennuksen, jossa hän oli iskenyt salamoita sormistaan ja romahduttanut kehän, jossa WWE-mestari Kurt Angle seisoi ottelunsa jälkeen. Olipa erikoisefektien laadusta mitä mieltä tahansa (no ei niistä voi olla oikeasti muuta mieltä kuin että täyttä kuraa), kiistaton tosiasia oli kuitenkin se, että Taker oli tehnyt varsin vakuuttavan haasteen päämestarille. Kun vielä otetaan huomioon se, että UT:llä oli taustallaan HIAC-voitto Randy Ortonista, oli varsin ymmärrettävää, että GM Teddy Long buukkasi näiden kahden välille päämestaruusottelun No Way Outin Main Eventiksi. Seuraavien viikkojen aikana toisiaan kunnioittaneet Angle ja Taker taistelivat yhdessä MNM:ää ja Mark Henryä vastaan, mutta ppv:tä edeltävässä Smackdownissa miehet olivat jo ajautua toistensa kimppuun. Varsinainen yhteenotto säästettiin kuitenkin molemminpuolisen kunnioituksen vuoksi ppv:hen.

Tämä oli juuri niin kova ottelu kuin vain muistinkin. Vuonna 2006 tämä aiheutti ainakin Alertissa todellisen räjähdyksen: kaikki olivat kyllä odottaneet Angle vs. Undertakeria, mutta silti aika harva uskalsi odottaa, että tästä kuoriutuisi MOTYC. Ehkä kaikki ajattelivat, että viime kuukausien aikana yllättävän keskinkertaiseksi jääneitä otteluita Cenan kanssa paininut Angle ei saisi hieman jo uransa ehtoopuolelle kääntyneen Undertakerin kanssa huippuottelua aikaan. Toisin kuitenkin kävi, sillä tässä nähtiin lähes tulkoon kaikki mahdollinen. Vain Anglen Moonsaultia jäin kaipaamaan, mutta ei se ehkä toisaalta olisi sopinutkaan tähän fyysiseen brawlauksen ja submission-taistelun yhdistelmään. Undertakerin jalan telominen oli aivan ensiluokkaista, ja oikeastaan ottelun ainut mainittava miinus tulee siitä, että Taker unohti loppupuolella vähän liian pahasti jalkansa myymisen. Alkupuolella myyminen oli kyllä suorastaan kiitettävää. Sitten oli out of nowhere heitetty Angle Slam pöydän läpi, Undertakerin mielettömiä Triangle Choke -vääntöjä, upeita ennennäkemättömiä countereita (Undertakerin apronilta vedetty Leg Drop käännetty ilmasta Ankle Lockiksi), rajuja bumppeja, mahtavaa tarinankerrontaa... Sekä huikea lopetus. Kiistaton MOTYC, ei voi sanoa muuta.
****½ (29:37)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Kurt Angle (Angle pinned Undertaker with a roll up while Undertaker held him in a Tringle Choke)
*** Kurt Angle
** The Undertaker
* Rey Mysterio

Kokonaisarvio No Way Outista: No nyt oli! Täytyy heti alkuun sanoa, että olen taas poikkeuksellisen reilusti eri mieltä Whatin kanssa ppv:n kokonaisviihdyttävyydestä. Whatin mielestä tämä oli "varovaiset kehut" ansaitseva tapahtuma, kun minun mielestäni tämä taas oli yksi parhaista väli-ppv:eistä. Ei nyt sentään ihan mikään Vengeance 2005 tai 2003, mutta ei kauhean kaukana. Toki meillä on Whatin kanssa aika erilaiset mielipiteet myös tapahtuman otteluista (opener ei mielestäni ollut todellakaan kamala sekamelska, Orton-Mysterion kemiassa ei ollut mitään vikaa ja joukkueottelu oli kiva välikamppailu). Jos vain joku toinen ottelu ME:n lisäksi olisi ollut huippuluokkaa, olisin aivan ehdottomasti nostanut tämän Hienoksi. Nyt tämä jää juuri ja juuri Hyvän puolelle. Hemmetti, tässä kuuden ottelun kortissa oli vain yksi alle kolmen tähden koitos ja peräti kolme yli kolmen tähden ottelua! Lisää tällaisia välitapahtumia, kiitos.

1. WWE No Way Out - Hyvä
---------------
2. TNA Against All Odds - Ok
3. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
4. TNA Final Resolution - Kehno
5. WWE Royal Rumble - Kehno

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Su 27.09.2015 16:54

Tästä yksinpuhelusta tulee ihan vanhat ajat mieleen.

Kuva
DESTINATION X 2006

Destination X oli tänäkin vuonna TNA:n maaliskuinen ppv. Selostajina DW ja Tenay, haastattelijana Jeremy Borash. Tapahtuman avausvideo oli yksi hämmentävimmistä pitkään aikaan. Siinä Sting-maskiin ja pukuun pukeutunut mies (joka paljastui lopussa Eric Youngiksi) katsoi epämääräisessä huoneessa pikkuruisesta televisiosta kaikkien tulevien otteluiden hypevideot. Taustalla soi oopperahenkinen musiikki, ja koko kuva oli koko ajan mustavalkoinen. Lopussa Sting-asuun pukeutunut Eric Young järkyttyi täysin ja vajosi polvilleen. Tämän kaiken oli tarkoitus ilmeisesti johdattaa katsojia jännittämään Stingin/Steve Bordenin luvattua paluuta. Tästä lisää arvostelun lopussa.

Kuva Kuva
Alex Shelley vs. Jay Lethal
20-vuotias Jay Lethal oli tehnyt vakuuttavan ppv-debyytin viime kuun Against All Oddsissa. Nyt hän sai vastaansa (Don Westin mukaan) TNA:n rosterin toisiksi nuorimman jäsenen, 22-vuotiaan Alex Shelleyn. Mitään varsinaista feudia näiden kahden välillä ei ollut, joten kyse oli puhtaasti paremmuudesta mittelemisestä ja oman asemansa parantamisesta. Shelleyn viime viikot olivat kuluneet Jarrettin hommissa. Viime kuussa mainitsemani Jackie Gayda -tilanne oli käynyt entistä epäselvemmäksi (ilmeisesti Jarrett oli kiristänyt Gaydan puolelleen Shelleyn Gaydasta kuvaamalla salamateriaalilla), mutta sen lisäksi Shelley oli viime viikkojen aikana yrittänyt kuvata Sting-nimellä tunnetun Steve Bordenin yksityiselämää.

Ei voi kuin hattua nostaa, sanoisi Bull Mentula tässä kohtaa TNA:lle. Hattua pitää nostaa siitä, että promootio on viime kuukausien aikana tajunnut sen, että äärettömän laajaa X-Divaria kannattaa oikeasti hyödyntää mahdollisimman monessa ottelussa. On ollut ilo huomata, että viime kuukausien openeriinkin on heti heitetty joku X-Divarin ottelu, vaikka se sitten olisikin lähinnä filleri. Näillä laadukkailla, vauhdikkailla ja joka kerta jotain tuoretta tarjoaville otteluilla saadaan nimittäin show hämmästyttävän hyvin käyntiin. Tällä kertaa avausottelun kunnian saivat Shelley ja Lethal, jotka tempaisivat oikein hyvän taidonnäytteen. Päällimmäisenä tästä jäi mieleen heti alussa nähty huikea choppien vaihto niin, että molemmat seisoivat samaan aikaan käsillään. Uniikki, hauska combo. Muutenkin ottelussa nähtiin tietty paljon nopeaa liikkumista ja hienoja liikkeitä. Kokonaisuutena hyvin rakenneltu avausottelu, joka ei kuitenkaan yltänyt semmoiselle spesiaaliuden tasolle, että kolmen tähden yli päästäisiin.
*** (10:08)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Alex Shelley (Sliced Bread #2)
Kuva Kuva
Maverick Matt w/ Traci vs. Lance Hoyt
Koska TNA:lla ei tuntunut olevan oikein mitään hajua siitä, mitä he haluaisivat tehdä Matt Bentleylle, olivat he taas vaihteeksi kääntäneet Mattin heeliksi. Bentleyn face-kausi oli siis ehtinyt kestää vajaat puoli vuotta, kun Impactissa käydyn joukkueottelun päätteeksi hän täysin selittämättömästi kääntyi lähes kaksi päätä pidempää joukkuekaveriaan Lance Hoytia vastaan. Bentley oli onnistunut pieksemään Hoytin lyömällä tätä terästuolilla päähän, mikä oli ymmärrettävistä syistä suututtanut Hoytin. Heel-turnin yhteydessä Bentley oli vaihtanut nimensä Maverick Matt -muotoon ja alkanut pukeutua nahkalahkeisiin housuihin. Koska Hoyt janosi kostoa, buukattiin hänen ja Maverickin välille ottelu ppv:hen. Tässä toisensa kohtasivat vastakkain kaksi kaveria, joista oli tullut väliaikaisesti jonkinlainen ilmiö Impact Zonella (Hoytilla oli vuoden 2005 puolivälin aikaan järkyttävä "Hoyt! Hoyt! Hoyt!" -huutoa jankkaava fanijoukko ja Bentleylla puolestaan vuoden 2005 lopussa ja vuoden 2006 alussa kummallista Bentley Bounce -tanssia vetävä faniporukka). Kummankaan hype ei ollut kuitenkaan lopulta kantanut pitkälle.

Tämän ottelun pointti ei auennut minulle ollenkaan. Ottelun aikana kävi nimittäin selväksi, että tämän ei ollut tarkoitus antaa uutta heel-pushia Bentleylle - anteeksi, Maveric Mattille - eikä tämän ollut tarkoitus olla painillisesti merkittävä tai erityisen laadukas ottelu. Lance Hoytin kanssa pallo puolestaan pudotettiin jo puoli vuotta sitten, joten hänen uudessa singles-pushissaan ei olisi nyt mitään tolkkua, eikä sekään tuntunut olevan tämän ottelun oikea tarkoitus. Oikeastaan koko kamppailu huokui kaikin puolin tv-ottelufiilistä jo ennen kuin ottelusta yhtäkkiä leikattiin kuva kattorakenteissa heiluvalle Eric Youngille, joka tiputteli katosta epämääräisiä Sting-julisteita. Sen jälkeen viimeistään kävi selväksi, että tämä oli pelkkä tv-ottelutyylinen taisto, joka olisi aivan hyvin voitu jättää käymättä kokonaan. Onneksi painillinen anti oli sentään ihan kivaa, koska kehässä oli kaksi ihan taidokasta kaveria, joten kokonaisuutena oli lopulta "ihan ok" -tasolle yltävä ottelu.
** (07:59)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Lance Hoyt (Big Boot)
Kuva Kuva
Team Canada (Roode & Young) w/ Coach D'Amore & A-1 vs. The Naturals
Ilmeisesti Team Canadalla ei ollut tarpeeksi vihollisia entuudestaan, koska ppv:tä edeltävässä Impactissa kanadalaisporukka oli sekaantunut Naturalsin ja AMW:n väliseen joukkuemestaruusotteluun ja pilannut Naturalsilta varman mestaruusvoiton. Team Canada teki sen ilmeisesti auttaakseen samaan Jarrett-porukkaan kuuluvia kollegoitaan, mutta Naturalseja ei tällainen selitys kiinnostanut: he janosivat revanssia! Ja sen he voisivat saada tässä ottelussa. Team Canadan edustajista koko ajan vainoharhaisemmaksi muuttunut Eric Young oli pelännyt Stingin paluuta siitä lähtien, kun Sting oli ilmoittanut eläköitymisestään. Nyt kun Stingin paluu näytti varmalta (Sting oli siitä itse videolla ilmoittanut), oli Jeff Jarrett määrännyt Youngin etsimään Stingiä. Alkushow'n ajan Young oli yhdessä Shelleyn kanssa yrittänyt löytää Stingin areenalta, mutta he eivät olleet onnistuneet siinä. Nyt Youngin oli välissä osallistuttava viralliseen otteluun. Kaikki muut Team Canadan jäsenet olivat aivan kyllästyneitä hänen sekoiluunsa.

Kieltämättä pitää kehua TNA:ta siitä, että promootion kolme joukkuedivarin ns. konkarijoukkuetta (Team Canada, Naturals ja AMW) ovat kaikki oikeasti kehässä viihdyttäviä ja että näiden joukkueiden keskinäiset ottelut eivät ole päässeet kyllästyttämään vielä ainakaan ihan täysin. Toki Team Canada vs. Naturals alkaa olla jo sellainen ottelupari, että mitään kovin hämmästyttävää tai tuoretta en näiltä koitoksilta odota, mutta ei näiden katsominen silti suuremmin harmita. Tällä kertaa ottelun pahin pettymys olikin se, että pari minuuttia ennen loppua nähtiin tosi kömpelöltä näyttänyt botch, jonka jälkeen koko ottelun flow tuntui katoavan aivan täysin, eikä sitä enää löydetty lopussa ollenkaan. Se on harmi, koska siihen asti ottelu oli edennyt hyvän joukkueottelun tavoin. Paremmalla loppuosuudella tämä olisi ollut tasaisen varma ja viihdyttävä joukkueottelu, mutta nyt loppupuolen kömpelyyden vuoksi joudun nipistämään puolikkaan pois arvosanasta.
**½ (12:24)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Canada (Roode pinned Douglas after Young hit him with a hockey stick)
Kuva Kuva
Latin American Exchange (Machete & Homicide & Konnan) vs. James Gang & Bob Armstrong
Tämä feud menee koko ajan paremmaksi. Huikeaa. AAO:ssa nähdyn LAX vs. James Gang -ottelun päätteeksi BG Jamesin isä Bob Armstrong oli siis könynnyt kehään kostaakseen LAX:lle sen, että tämä ilkeä latinoporukka oli piessyt hänet tammikuussa henkihieveriin. Jostain syystä kolme painikykyistä parhaassa iässä olevaa miestä pelkäsi eläkeikäistä ja raihnaista menneiden vuosikymmenten painijaa niin paljon, että he pakenivat paikalta heti, kun Armstrong oli päässyt kehään. Tämä tietenkin vain lisäsi Armstrongin, tämän pojan BG Jamesin ja perheen epävirallisen jäsenen Kip Jamesin kostonhaluja, ja niinpä he jatkoivat LAX:n jahtaamista seuraavissa Impacteissa. Lopulta ppv:hen sovittiin ottelu, jossa kehään nousee vihdoin myös Konnan, jonka heel-turnista ja BG Jamesin kimppuun käymisestä kaikki oli alkanut. Ikävä kyllä se tarkoitti samalla sitä, että hyvisten kolmanneksi jäseneksi buukattiin Bob Armstrong.

Tämä olikin sitten todellista turhuutta. Vielä viime kuukauden LAX vs. James Gang -ottelussa oli jotain yritystä, mutta nyt hyvää sanottavaa ei ole edes sen vertaa. Ottelusta noin 80 prosenttia kului siihen, että LAX pieksi BG Jamesia, ja tuosta pieksemistä vielä reilusti suurimman osan hoiti Machete, joka viimeistään tässä ottelussa osoitti olevansa täysin kyvytön millään tavalla kiinnostaviin painiotteisiin. Homicide päästettiin jostain järjettömästä syystä kehään pari kertaa vain aivan pikaisesti tuon pieksemisen aikana, eikä tuossa ajassa Homicide ehtinyt näyttää mitään osaamisestaan - jos se BG:n kanssa olisi edes ollut mahdollista. Hot tagin jälkeen saatiin vielä sitten surkuhupaisa loppuhuipennus, kun 66-vuotias Bullet Bob pieksee Konnanin mennen, tullen ja takaisin. Onko koko LAX:lla mitään uskottavuutta sen jälkeen, jos he eivät pärjää edes eläkeläispapalle tasavertaisessa ottelussa? Aaaaaargh. Ilman Homicidea tämä olisi lähennellyt jo DUD-rajaa. Nyt Homiciden yrittäminen huonoissa olosuhteissa sekä BG Jamesin lopussa nähty yllättävän näyttävä loikka ulos kehästä pelastavat edes vähän. Hyvin vähän kuitenkin vain. Tämä oli puhtaasti huono ottelu.
* (6:38)
Voittajat:
Spoiler: näytä
James Gang & Bob Armstrong (Kip pinned Machete after a Cobra Clutch Slam)
Kuva Kuva Kuva Kuva
Petey Williams w/ A-1 vs. Puma vs. Sonjay Dutt vs. Chris Sabin
Openerina oli nähty yksi X-Divisioonan ottelu ilman taustatarinaa, ja nyt oli vuorossa toinen vastaava. Tosin tämän ottelun puolustukseksi täytyy sanoa, että vaikka ottelulla ei ollutkaan minkäänlaista feudia tai muuta taustallaan, oli sillä selvä tarkoitus. Tämä toimi nimittäin eräänlaisena "mainosotteluna" ensi kuussa alkavalle World X Cupille. Osa varmaan muistaakin vanhoista arvosteluistani, että TNA oli useana vuotena järjestänyt jonkinlaisen X-Divisioonan turnauksen, jossa eri maiden X-Divarilaisista koostetut joukkueet mittelisivät parhaan maan kunniasta. Tuo turnaus olisi siis taas edessä, ja ennakkofiilistelyksi tässä ottelussa toisensa kohtasivat neljän eri maan edustajat. Petey Williams edusti tietenkin Kanadaa, Sonjay Dutt Intiaa ja Chris Sabin Yhdysvaltoja. Neljäs osanottaja ei sen sijaan ollut TNA:n rosterin vakiojäsen, vaan kyseessä oli Japania/NJPW:tä edustava Puma - joka tosin oli oikeasti amerikkalainen ja Japanissa vain säännöllisesti painiva indy-painija TJ Perkins. Mutta ei anneta sen häiritä.

Tähän otteluun mahtui kolme vaihetta. Alkuosio, joka vaikutti oikein mukavalta perus X-Divisioonan meiningiltä. Ei mitään tajunnanräjäyttävää aloituskikkailua, mutta oikein näppärää ja viihdyttävää painia. Erityisesti Sabin ja Dutt saivat keskenään aikaan oikein kivan aloituskombinaation. Sen jälkeen oli edessä hieman puuduttava ja jopa kömpelö välivaihe, jonka aikana meinasin menettää uskoni otteluun. Esimerkiksi Puma ei tuntunut istuvan otteluun ollenkaan, ja kaikilta neljältä nähtiin pari harmillista botchia. Vaikka välissä nähtiin myös näyttäviä liikkeitä, kokonaisuus tuntui jotenkin katkonaiselta ja ottelun flow hukkui ikävästi. Tässä välissä ajattelin jo, että ottelulla on vaikeuksia päästä kolmeen tähteen. Siten kuitenkin välivaihe jäi taakse, ja meille tarjoiltiin reilusti yli viisi minuuttia kestänyt upea lopputaistelu. Aivan yhtäkkiä ottelun tempo muuttui täysin, kaikki painijat pistivät vielä isomman vaihteen silmään, ja homma alkoi taas luistaa hienosti. Pari pientä botchia nähtiin, mutta ne eivät haitanneet yhtään, kun vastapainona nähtiin erittäin hienoja high flying -liikkeitä ulos kehästä, upeita liikesarjoja ja perhanan näyttäviä heittoja. Olin jo useampaan kertaan varma, että ottelu loppuisi, mutta se vain jatkui. Mahtava loppu! Sen ansiosta tämä nousee jopa hienoksi otteluksi heikosta välivaiheesta huolimatta.
***½ (14:57)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Sabin (Pinned Puma after a Cradle Shock)
Kuva
Kuva
America's Most Wanted & Abyss & Jeff Jarrett w/ Gail Kim & James Mitchell & Jackie Gayda vs. Rhino & Ron Killings & Team 3D
Tämä toimi eräänlaisena TNA:n yläkortin feudien kokoontumisajoina. Rhinon ja Abyssin feud oli jatkunut koko alkuvuoden ajan väkivaltaisena, ja samaa voi sanoa AMW:n ja Team 3D:n vihanpitoisesta välienselvittelystä. Ron Killings toimi face-joukkueen neljäntenä jäsenenä, sillä hän oli viime aikoina alkanut tehdä yhteistyötä Team 3D:n kanssa. Samalla Killings oli ottanut käyttöön myöhemmiltä vuosilta tutun "What's up" -hokeman sisääntulomusiikissaan. Heel-joukkueen jäsen oli sitten itse King of the Mountain Jeff Jarrett, joka oli pitkästä aikaa kortissa jossain aivan muualla kuin päämestaruusottelussa. Mestaruustappionsa jälkeen Jarrett oli hetken ajaksi ajautunut vähän tyhjän päälle, ja nyt hän vain johti joukkojaan (mm. AMW, Team Canada ja viimeisimpänä jengiin liittynyt Abyss) kaikkia faceja vastaan. Toki Jarrettin takaraivossa pakotti koko ajan pelko Stingistä, joka oli luvannut palaavansa tänä iltana. Heelien ringsidella pyöri Gail Kimin ja James Mitchellin lisäksi nyt siis Jackie Gayda, joka oli kiristetty heel-porukan manageriksi Alex Shelleyn kuvaamalla videomateriaalilla. Koko tämä Gayda-kuvio oli ollut aivan täyttä roskaa, koska alun perin Gaydalla oli joku mysteerinen ääninauha, jolla hän uhkaili Jarrettia. Sitten hän oli luovuttanut siitä kopion Gail Kimille tammikuun lopussa, eikä katsojille ollut koskaan selvinnyt, mistä oli kyse. Luultavasti TNA ei itsekään tiennyt.

Vanha kunnon suosikkitermini entertainment brawl on juuri sopiva sana kuvaamaan tätä ottelua. Kahdeksan ME-tason miestä rymistelemässä keskenään on jo lähtökohtaisesti sellainen konsepti, että TNA:kaan tuskin saa munattua sitä kovin pahasti. Eikä myöskään saanut. Varsinkin alun HC-mäiskintä ja muutama raju bumppi olivat oikeasti todella viihdyttävää katsottavaa. Kun paini siirtyi kehään, jännittävyys laski hieman, mutta ei tuossa kehässäkään vedetyssä joukkuepainissa ollut varsinaisesti mitään vikaa. Kaikki suorittivat oman osuutensa kunnialla, ja Jeff Jarrettkin oli suorastaan yllätävän siedettävä tällaisessa ottelussa, jossa hän ei väkisin varasta kaikkea huomiota. Ringsidellä ottelun aikana nähty Jackie Gaydan ja Gail Kimin välienselvittely oli taas sitä "ketä kiinnostaa" -osiota, mutta sekin oli onneksi sopivan pienessä roolissa. Mitään tajunnanräjäytävää tai maatamullistavaa menoa tässä ei nyt todellakaan ollut, mutta kokonaisuutena tämä oli oikein hyvä joukkotappelu.
*** (20:10)
Voittajat:
Spoiler: näytä
America's Most Wanted & Abyss & Jeff Jarrett (Jarrett pinned Killings after a Stroke)
Kuva Kuva Kuva
Samoa Joe (c) vs. Christopher Daniels vs. AJ Styles - Ultimate X Match for the TNA X Division Championship
Kyllä vain: vielä kerran pojat. Mutta tällä kertaa X-Divisioonan omassa nimikkomatsissa Ultimate X:ssä. Ottelun taustoja tuskin tarvitsee sen kummemmin enää selittää. Monsterimainen X-Divisioonan mestari Samoa Joe oli tuhonnut sekä AJ Stylesin että Christopher Danielsin ja onnistunut samalla aiheuttamaan erimielisyyttä näiden hetkeksi jo yhteisen sävelen löytäneiden konkareiden välille. Nyt oli kyse vihoviimeisestä paremmuudenselvittelystä, jossa ratkaistaisiin lopullisesti myös X-Divisioonan mestaruuden kohtalo. Lisäjännitystä mukaansa tuo se, että Samoa Joe ei ollut koskaan urallaan osallistunut Ultimate X Matchiin, kun taas AJ ja Fallen Angel olivat ottelumuodon konkareita.

Nyt oli kyllä käsissä todella harmillinen pettymys. Oikeastaan ensimmäinen reaktioni ottelun jälkeen oli se, että ymmärsinköhän nyt jotain väärin tästä ottelusta, kun minun mielestäni tämä ei millään yllä huipputasolle. Hetken pohtimisen jälkeen päädyin kuitenkin siihen lopputulokseen, että ei: tämä ei vain ollut huippuottelun tasoinen koitos. Se on aika kova pudotus näiltä kolmelta, jotka vielä puoli vuotta sitten vetäisivät MOTY-tason ottelun. Pitää nyt siis huomauttaa, että olihan tämä siis edelleen illan parhaimpia otteluita, hieno X-Divisioonan koitos ja sen tasoinen ottelu, että suurin osa vuoden aikana nähdyistä matseista ei ikinä yllä lähellekään tätä tasoa. Joe vs. Daniels vs. Styles on vain sellainen kolmikko, että mielestäni oletusarvo on heidän kohdallaan saman tien minimissään neljässä tähdessä. Ja täytyy tämän ottelun kunniaksi sanoa, että tässä nähtiin useita todella nättejä spotteja (mm. Joen mieletön loikka kehästä ja Stylesin Sunset Flip Power Bomb Ultimate X -rakennelmaa hyödyntäen). Ottelussa oli kuitenkin kaksi ongelmaa: 1) Ultimate X -rakennelmaa ei hyödynnetty lähes mitenkään koko ottelun aikana, mikä näytti johtuvan siitä, että Joe ei ihan oikeasti pystynyt nousemaan Ultimate X:n köysille. 2) Ottelu päättyi aivan seinään täysin käsittämättömällä hetkellä. Kun lopetus tuli, ajattelin ensin, että "ei tämä oikeasti pääty tähän". Mutta päättyi se. Aivan yhtäkkiä, jonkun satunnaisen liikkeen jälkeen parissa sekunnissa ilman mitään lopputaistelua. Älytöntä. Samasta syystä ottelu oli myös kestoltaan aivan liian lyhyt. Jos ottelulle olisi saatu kunnon lopputaistelu ja näyttävä lopetus, olisi tämä noussut luultavasti huippuotteluksi. Nyt ottelusta jäi vähän torso fiilis. Ehkä tätä kolmikkoa ei nyt hetkeen tarvitse buukata 3-Way -otteluihin.
***½ (13:26)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christopher Daniels
Kuva Kuva
Christian Cage (c) vs. Monty Brown - NWA World Heavyweight Championship
Kyllä vain, Christian Cage oli saavuttanut unelmansa ja noussut NWA World Heavyweight -mestariksi Against All Oddsin päätteeksi. Jo ennen AAO:n mestaruusottelua Monty Brown oli ollut aivan raivona siitä, että Christian oli ohittanut hänet ykköshaastajuuslistauksessa. Kun Alpha Male oli mennyt raivoamaan tästä Jeff Jarrettille ennen Jarrettin mestaruuspuolustusta, oli Jarrett mennyt niin pitkälle, että hän oli paiskannut Brownin kanssa kättä päällä siitä, että tämä saisi seuraavan mestaruusottelun. Ilmeisesti tämä kädenpaiskaus piti sitten paikkansa siitä huolimatta, että Jarrett oli hävinnyt mestaruutensa. Niinpä Alpha Malesta tuli vihdoin ja viimein ykköshaastaja ensimmäisen kerran sitten vuoden 2005 tammikuun. Nyt hänellä oli mahdollisuus osoittaa olevansa kiistatta parempi painija kuin Christian Cage. Pari viikkoa ennen ppv:tä Monty oli tuhonnut Christianin kylkiluut iskemällä hänet Pouncella sisääntulorampilta alas, ja nyt Cagen keskivartalo oli teipattuna.

Joo, ei tämä vain toiminut. Oikeastaan täytyy nyt ihmetellä TNA:n buukkaajia aika reilusti. Meillä oli jo näyttöä viime joulukuun ppv:stä, että Christianin ja Brownin ottelussa ei vain ollut mitään mainittavaa kemiaa tai kummoista tunnelmaa, vaikka kaksikko tuntui kyllä yrittävän parhaansa kehässä. Miten kummassa tuo tilanne olisi muuttunut parissa kuukaudessa vain sen takia, että pelissä oli nyt päämestaruusvyö? No, tuohon kummalliseen muutokseen TNA näytti kuitenkin luottavan, mutta ehkä ei olisi kannattanut. Lopputuloksena oli nimittäin "ihan mukava" painiottelu, joka olisi sopinut harmittomana koitoksena ppv:n kortin puoliväliin, mutta ei tällaista ottelua pitäisi buukata missään tapauksessa ME:hen. Syy ei ollut edes varsinaisesti painijoissa: Christian ja Brown yrittivät taas parhaansa ja tekivät kovasti töitä, mutta mikään ei vain oikein toiminut. Näillä kahdella ei ollut tarjota keskenään mitään huikeita liikkeitä tai muuta spesiaalia, joten koko homma typistyi tuhat kertaa nähtyyn peruspainiin, jossa Brown teloo Cagen keskivartaloa. Minkäänlaista mestaruusottelun tunnelmaa ei ollut: kick-outit tuntuivat aivan yhdentekeviltä, ja ilmeisesti huikeaksi lopputaisteluksi kaavailtu kamppailu sekä "nopea loppuratkaisu" eivät herättäneet mitään tunnereaktiota minussa tai katsojissa. Ei tuntunut todellakaan siltä, että olisin katsonut päämestaruusottelua. Olen aina moittinut TNA:ta älyttömästä ylibuukkauksesta, mutta ehkä juuri tämä ei ollut nyt se päämestaruusottelu, jossa kannatti vain antaa kahden tyypin painia ilman mitään muita käänteitä. Otteluna ihan hyvä, mutta päämestaruusotteluna harmillisen vaisu. Jos en ole muuten aivan väärässä, tämä saattoi jopa jäädä Monty Brownin viimeiseksi ppv-otteluksi TNA:ssa.
**½ (17:11)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage (Unprettier)
In ring angle w/ Christian Cage, Jeff Jarrett, Monty Brown, Team Canada, America's Most Wanted, Alex Shelley, Rhino, STEVE BORDEN.... and SCOTT STEINER
Ja sitten tämä iso ppv:n päättänyt angle, jota voisi ilkeästi sanoa tapahtuman oikeaksi Main Eventiksi. Taustaksi muistutettakoon, että vain pari viikkoa Final Resolutionissa nähdyn Stingin comebackin jälkeen Sting yllätti kaikki ilmoittamalla eläköityvänsä. Hän oli vain tahtonut tulla jättämään näyttävät jäähyväiset rakastamaansa promootioon - ja that's it. Paitsi että ei tietenkään oikeasti. Stingiä ei tosin nähty toviin TNA:ssa, mutta erityisesti Eric Youngin vainoharhaisuuden vuoksi myös Jeff Jarrett alkoi olla varma siitä, että Sting oikeasti vain juoni paluutaan, joka koittaisi minä hetkenä hyvänsä. Niinpä pian AAO:n jälkeen Jarrett lähetti paparazzi-miehensä Alex Shelleyn kuvaamaan Stingiä tämän kotonaan, jotta Jarrett saisi tietää, mitä Sting puuhaa. No, Sting sai sitten tietää, että Shelley oli kuvannut häntä (vaikkei hän edes ilmeisesti suunnitellut paluutaan), ja se raivostutti hänet täysin. Nyt nimittäin oli ylitetty joku raja - kyseessä ei ollut Stingin, vaan Steve Bordenin - hänen siviilihenkilöllisyytensä - elämä. Niinpä ppv:tä edeltävässä Impactissa ei suinkaan Sting vaan Steve Borden ilmoitti, että hän saapuisi Destination X:ssä takaisin TNA:han, kun Jarrett sitä niin kovasti halusi. Tämän ppv:n ajan Jarrettin kätyrit Shelley ja Young olivat sitten yrittäneet metsästää Steve Bordenia tai Stingiä tai mitälie - tuloksetta. Oman ottelunsa jälkeen Jarrett piti promon, jossa hän antoi Stingille 10 sekuntia aikaa tulla kehään. Kun mies ei ilmaantunut paikalle Jarrettin käskystä, Jarrett ilmoitti, että koko paluu oli huijausta ja että Stingiä ei nähtäisi enää koskaan.

Paitsi että nähtiin tietenkin. Äskeisen mestaruusottelun jälkeen Jeff Jarrett ryntäsi apureineen (AMW, Team Canada, Shelley) paikalle ja kävi Christian Cagen kimppuun - ja sai avukseen myös Monty Brownin. Ensin paikalle juoksi Rhino, joka yritti yksin pelastaa ystävänsä, mutta epäonnistui surkeasti... Ja silloin sisääntuloramppia pitkin paikalle sitten saapui ilman kasvomaalia ja tavallisissa siviilivaatteissa Steve Borden, eli Sting! Huolimatta siviiliroolistaan Steve Borden oli ilmeisesti yhä supersankari, koska jotenkin käsittämättömästi hän pisti yksin nippuun koko Jarrettin porukan ja lopulta Jarrettin itsensä. MUTTA MITÄ IHMETTÄ? Juuri ratkaisevalla hetkellä kehään ryntäsi TNA-debyyttinsä tekevä Scott Steiner, jota kukaan ei ollut oikeasti osannut odottaa paikalle! Samalla myös muut heelit nousivat kehään, joten ilmeisesti Steve Bordenille antautuminen olikin ollut vain hämäystä. Steiner riepotteli sitten sekä Sting-Bordenia että Christian Cagea kehässä, ja lopulta koko Jarrettin heel-porukka juhli kehässä samalla, kun show päättyi. Aikamoinen lopetus.

*** Chris Sabin
** AJ Styles
* Petey Williams

Kokonaisarvio Destination X:stä: Vaikka Destination X ei alkuvuosinaan ollutkaan mikään X-Divarin teema-ppv, laskin huvikseni, että ME:tä lukuun ottamatta kaikissa otteluissa oli mukana vähintään yksi joskus X-Divarin mestaruudesta kamppaillut painija. Se kertonee aika paljon siitä, kuinka tärkeässsä roolissa tuo divisioona oli TNA:lle näihin aikoihin. Muuten ppv jäi ikävä kyllä pettymykseksi. Lopussa nähty Sting ja ennen kaikkea täysin puskista tullut Scott Steinerin debyytti piristivät fiilistä jonkun verran, mutta eivät silti tarpeeksi. Ultimate X oli harmillinen pettymys, ja osittain sen vuoksi ppv:ssä ei nähty yhtään huippuottelua. Harmillisesti kortissa oli myös yksi puhtaasti huono ottelu, ja vaikka muuten taso olikin ihan kiva, ei sillä päästä silti kuuhun. Kehnoon jäädään. Ei tämä silti ollut ollenkaan niin kamala tapaus kuin viime vuoden surkuhupaisa Destination X.

1. WWE No Way Out - Hyvä
---------------
2. TNA Against All Odds - Ok
3. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
4. TNA Final Resolution - Kehno
5. TNA Destination X - Kehno
6. WWE Royal Rumble - Kehno

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » To 01.10.2015 10:09

On ollut tässä olevinaan viime viikot niin kiireisiä, että on tämän jatkaminen ihan kokonaan unohtunut. Lähinnä siksi, että ei ole riittänyt aikaa kirjoitella uusia arvosteluja varastoon. Nyt vuorossa WWE:n One Night Stand, eikä suinkaan Slammiversary kuten viime postauksen lopuksi uhosin.

Kuva
Sunnuntai 1. Kesäkuuta 2008
San Diego Sports Arena, San Diego, California


Mikä tuosta posterista tulee ensimmäisenä mieleen? Aivan oikein, Alertin huoltotauko :D

Vuosina 2005 & 06 One Night Standilla oli selkeä ECW-teema. Vuonna 2007 tämä oli jo unohdettu ja kyseessä oli varsin tavanomainen väli-ppv. Vuonna 2008 koko ONS-konsepti oli ikään kuin menettänyt käyttötarkoituksensa ja varmastikin sen vuoksi tapahtuma tunnettiin virallisesti nimellä One Night Stand: Extreme Rules. Myöhempinä vuosinahan etuliite One Night Stand unohdettiin ja Extreme Rulesista tuli oma tapahtumansa, jonka paikaksi vakiintui sittemmin huhtikuu. Mutta vielä vuonna 2008 mentiin tähän malliin. Tapahtumien tahti oli kova. Judgment Daysta oli aikaa pari viikkoa ja Night Of Champions oli taasen tiedossa 3 viikon kuluttua.

Selostajia tapahtumalla oli yhteensä kuusi kappaletta. ECW:llä Adamle & Tazz, Smackdownilla Cole & Foley ja Raw’lla JR & King. Tiiviin tahdin vuoksi Judgment Dayn ja tämän välillä ei ollut paljoa uusia kuvioita keretty rakennella. Tutut otteluparit kuten HHH vs. Orton, JBL vs. Cena ja Edge vs. Undertaker olivat framilla myös tässä tapahtumassa. Uutena käänteenä oli se, että tapahtuman nimenkin mukaisesti jokaisessa ottelussa oli hardcore stipulaatio.

Vaikka tässä kieltämättä sellaista kierrätyksen ja toiston makua olikin, niin olihan tämä siltikin paperilla todella kova tapahtuma. Yhtään suoranaisesti huonoa ottelua tässä ei nähty ja kokonaisuutena tapahtuma oli toimiva paketti. Yksi aivan mahtava ottelu nähtiin, muut jäivät perushyviksi kohtaamisiksi. Jos tähän olisi saatu toinenkin sellainen neljän tähden matsi, niin siinä tapauksessa puhuttaisi jo varsin kovasta tapahtumasta. Niin, ja se yksi huippumatsi oli Edgen ja Undertakerin kohtaaminen. Se otetaan tarkempaan syyniin.


World Heavyweight Championship (TLC)
Edge VS. The Undertaker

Backlashin jälkeen Smackdownin toimitusjohtaja (ja Edgen rakas vaimo) Vickie Guerrero riisti Undertakerilta mestaruuden sillä verukkaalle, että hän oli käyttänyt kiellettyä kuristusotetta. Vyö siis nostettiin hyllylle ja tästä päästiin kätevästi Judgment Dayhin. Edge ja Undertaker ottelivat vakatoidusta mestaruudesta ja tämä päättyi Undertakerin voittoon uloslaskun turvin. Tällöin Vickie vetosi pykälään, jossa mestaruuden voi voittaa ainakin selätyksellä tai luovutuksella ja näin Smackdown jäi edelleen ilman mestaria. Pidemmän päälle tämä oli kestämätön tilanne ja niinpä One Night Standissa nähtiin Edgen ja Undertakerin kohtaaminen vielä viimeisen kerran. Tosin tälläkin kertaa Vickie oli pedannut kaiken Edgen eduksi. Stipulaationa oli Edgen bravuuri, TLC. Ja kaiken lisäksi Undertakerin tappio tietäisi myös miehen uran päättymistä.

Kuva

Tämä oli neljäs peräkkäinen maksutapahtuma, jossa Edge & Undertaker ottelivat maailmanmestaruudesta. Juonikuvion käsikirjoituskin oli varsin mielikuvituksetonta, joten luulisi tämän tursuavan jo korvista ulos. Ainakin omalla kohdallani totuus oli kuitenkin toisenlainen. Kaikki edelliset ottelut olivat todella hyviä ja kaksikko oli niin kovassa iskussa vuonna 2008, että tätä herkkua olisi jaksanut katsoa vaikka vieläkin enemmän.

Jos ajatellaan vaikka leffasarjoja niin hyvin harvoin kolmas jatko-osa on parempi kuin originaali. Wrestlingin matsisarjan ollessa kyseessä tämäkin on mahdollista. Ainakin Edgen ja Undertakerin kohdalla, koska tämä oli mielestäni miesten paras kohtaaminen. Siinä missä etenkin Backlashin ja Judgment Dayn painos olivat melko samankaltaisia, niin nyt rimaa nostettiin vielä korkeammalle. Keinona tässä oli tietenkin TLC-stipulaatio, joka mahdollisti aivan erilaisen ottelun rakentamisen.

Yllättävänkin paljon tässä nojattiin rajujen high spottien varaan. Harvemmin pidän tuota hyveenä, mutta tässä tapauksessa se toimi. Etenkään Undertakerilta kun tässä vaiheessa uraansa ei uskaltanut odottaa mitään tajunnanräjäyttävää bumpin vastaanottamista. Mutta sitä nähtiin ja monta kertaa. Undertaker nieli tuoliniskuja päähän ja otti rajuja tällejä pöytien läpi kerta toisensa jälkeen. Tämä rikkoi täysin niitä odotusarvoja, jota Undertakerin ottelulle oli etukäteen kasannut.

Kuva

On mieletön haaste otella suhteellisen lyhyen ajan sisään neljä korkean profiilin ppv-matsia sillä tavalla, että yleisö ei kyllästy toistoon. Siinä nämä miehet kuitenkin onnistuivat ja taso pysyi korkeana. Tämän painoksen yleinen rajuus ja eritoten huikeat spotit nostavat tämän miesten parhaaksi kohtaamiseksi tähän mennessä. Ihan motyc tasoa tämä ei ollut, mutta ei paljoa siitä jäänytkään. Todella huikea ottelu, joka kannattaa ehdottamasti tsekata.
Spoiler: näytä
Kesto: 23:23
Voittaja: Edge

Arvosana: **** ¼


Muuta: Jeff Hardy kohtasi Umagan Falls Count Anywhere ottelussa. Tykkäsin tästä, koska FCA-stipulaatiosta otettiin todellakin kaikki irti, tappelun päättyessä parkkipaikalle. Hyvä avausmatsi.

ECW:n ykköshaastajuudesta oteltiin viiden miehen Signapore Cane matsissa. CM Punk, Chavo Guerrero, Tommy Dreamer, John Morrison ja Big Show tarjosivat ihan menevän hc-rymistelyn, joka ajoi asiansa tässä kortissa.

Vanhat viholliset JBL & John Cena kohtasivat jälleen. Stipulaationa oli First Blood. Tämä oli paljon pirteämpi tapaus kuin Judgment Dayn tylsäksi jäänyt yksilökohtaaminen. Ehkäpä on niin, että nämä kaverukset tosiaan vaativat sen stipulaation pystyäkseen viihdyttävään otteluun keskenään. Sellainen tämä oli ja pisteitä ropisee myös hienosta lopetuksesta.

Beth Phoenix ja Melina kohtasivat I Quit ottelussa, joka oli naisten painissa ensimmäinen laatuaan. Tämä onnistuikin ylittämään tavanomaisen naisten matsin tason, mutta kyllähän sitä vielä vähän erikoisempaa olisi tällä stipulaatiolla saattanut odottaa.

Shawn Michaels kohtasi Batistan
Stretcher ottelussa. Backlashissa Michaels oli voittanut Batistan teeskenneltyään loukkaantumista ja tämän valehtelun Elukka halusi nyt kostaa korkojen kera. Myös Chris Jericho oli tässä kuviossa olennaisesti mukana ja sekaantuikin ottelun kulkuun. Tämä oli ihan perushyvä hardcorerymistely, mutta ihan totutulle HBK-huipputasolle ylletty.

Randy Orton ja Triple H kohtasivat jälleen kerran ja panoksena WWE-mestaruus. Stipulaationa oli Last Man Standing, jollaisessa Orton oli alun perin HHH:n päihittänyt viime vuoden lokakuussa. Tämä ottelu muistetaan ennen kaikkea Ortonin aidosta loukkaantumisesta, jossa hän hajotti solisluunsa pudotessaan kehästä hallitsemattomasti. Tuon vuoksi ottelun loppu menikin pipariksi ja kokonaisuus jäi vajaaksi.

Tähdet
*** Undertaker
** Edge
* Jeff Hardy


Yhteenveto: Tämä jatkoi WWE:n varsin hyvää linjaa. Vähän samaan tapaan kuin Backlashissa ja Judgment Dayssakin. Korttihan oli paperilla pirun kova joten paukkuja vielä paljon parempaankin oli olemassa. Huipputasolle ei ylletty, mutta ottelut vastasivat odotuksia. Sitten lopuksi tarjoiltiin vielä Edge vs. Undertaker, joka oli aivan pirullisen kova matsi ja huikea pääottelu. Ongelma oli se, että tiiviin tahdin vuoksi samat otteluparit alkoivat jo kyllästyttää, mutta painin tasossa ei ollut moittimista. Hyvä ja tasapainoinen maksutapahtuma.

Pähkinänkuorispoilerit
J. Hardy VS. Umaga (FCA) (9:08) ***
Punk VS. Chavo VS. Dreamer VS. Morrison VS. Big Show (Signapore Cane) (8:38) ** ½
JBL VS. Cena (First Blood) (14:22) *** ¼
Beth VS. Melina (I Quit) (9:09) **
Michaels VS. Batista (Stretcher) (16:57) ***
Orton VS. HHH (LMS) (13:18) ** ½
Edge VS. Undertaker (TLC) (23:23) **** ¼ (illan paras)


Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 WWE – One Night Stand 2,93
4 WWE - Royal Rumble 2,90
5 WWE - Judgment Day 2,82

6 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
7 WWE - Backlash 2,54
8 TNA - Destination X 2,40
9 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31
10 TNA - Sacrifice 2,00


Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
Ensi kerralla sitten Slammiversary ja nyt en juksaa ;)

Edgefan100397
Viestit: 287
Liittynyt: To 07.05.2009 18:13
Paikkakunta: Porvoo

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Edgefan100397 » To 01.10.2015 10:35

Edgen ja Takerin feudi tolta vuodelta oli kyllä loistava, kovia matseja toisensa perään. Ja se kovinhan on vielä tulossa parin tapahtuman päästä. :wink:

Muutenkin Whatilta loistava arvostelu! Hyvä, että edes tämä ketju pysyy näiden hienojen arvostelujen ansiosta hengissä muuten kuihtuvalla foorumilla. :)
Viina on viisasten juoma

Ravenwood
Viestit: 2276
Liittynyt: La 09.01.2010 20:11
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Ravenwood » To 01.10.2015 15:06

Vuonna 2008 oli mun painin seuraaminen aika vähäistä intin takia, mutta tuo Jeff Hardyn ja Umagan Falls Count Anywhere on jäänyt hyvinkin elävästi mieleeni. Kai se ihan hyvä matsi on ollut, kun esim. tuosta cardista se on ainut matsi jonka oikeasti muistan nähneeni. Tuosta Takerin ja Edgen kohtaamisestakaan minkäänlaista käryä. En edes tommosta pöytä/tikapuuspottia muista nähneeni mikä tossa kuvassa on.

Mikä tän viestin tarkoitus oli? Vissiin se että Umaga ja Hardy veti kovan matsin kun vielä vuonna 2015 sitä muistelen lämmöllä. Tuskin se mikään MOTY oli mut varmaan ihan jees.

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ti 06.10.2015 09:18

Jostain syystä Umagan ja Hardyn ONS-ottelu on paininut myös minun mieleeni, vaikka ottelu ei ollut millään tavalla kovin erityinen. Jännää.

Oman arvostelun kanssa vähän myöhässä. Viikonloppukiireitä. Mutta nyt on sitten SEN aika.

Kuva
WRESTLEMANIA 22
Big Time

Kaikkien muiden WM 22 -arvostelijoiden tavoin myös minun on pakko huomauttaa, että en voi kuin ihmetellä, miksi Booker T on tässä posterissa John Cenaa vastaan, kun oikeasti miehet olivat eri brandeissa ja muutenkin aivan eri rooleissa tämän tapahtuman aikana. Tapahtuman alussa America The Beautifulin esitti Destiny's Child -yhtyeestä tuttu Michelle Williams. SD:n selostajina olivat tutusti Michael Cole ja Tazz, mutta Raw'n selostustiimiin tässä tapahtumassa comebackinsa teki Jim Ross, joka oli viime syksynä pistetty sivuun! Vince McMahon oli alkuvuoden aikana alkanut olla sitä mieltä, että Joey Styles ei ollut sittenkään sitä, mitä hän oli toivonut ykkösshow'nsa pää-ääneltä, joten Stylesia alettiin vähitellen pistää sivuun ja leikkauksesta toipunutta Jim Rossia alettiin tuoda asteittain takaisin. Vaikka Styles jatkoi vielä tämän ppv:n jälkeen Raw'n ykkösäänenä jonkun tovin, WrestleManiassa hän pääsi selostamoon vain yhden ottelun (Edge vs. Foley) ajaksi. Raw'n color commentator -roolia hoiti totutusti King.

Kuva Kuva
Big Show & Kane (c) vs. Chris Masters & Carlito - World Tag Team Championship
Big Show ja Kane olivat pitäneet World Tag Team -mestaruuksia hallussaan siitä lähtien, kun heistä oli tahtomattaan tehnyt joukkue viime syksyn Taboo Tuesdayssa. Mestaruuksiaan he eivät kuitenkaan olleet puolustaneet kertaakaan ppv:ssä mestaruuskautensa aikana. Nyt oli vihdoin ppv-tasoisen mestaruuspuolustuksen aika, kun Show ja Kane saivat vastaansa Raw'n kaksi kovinta nuorta nimeä, jotka olivat New Year's Revolutionin Elimination Chamberissa nähdystä yhteistyöstä lähtien painineet yhdessä ja hoitaneet muutenkin bisneksiään parivaljakkona. Masters ja Carlito ansaitsivat tämän mestaruusottelun auttamalla Vince McMahonia sodassa Shawn Michaelsia vastaan. Otteluilmoituksen jälkeisinä viikkoina nämä kaksi joukkuetta ottivat yhteen rajusti useita kertoja. Masters ja Carlito käyttivät väkivaltaisissa välienselvittelyissä hyödykseen raukkamaisia keinoja ja muun muassa Lance Caden sekä Trevor Murdochin tarjoamaa apua.

Tämä ottelu oli ylipäänsä erikoinen valinta WrestleManian kortiin ja ennen kaikkea erikoinen valinta WrestleManian openeriksi. En menisi väittämään, että kukaan tästä nelikosta olisi varsinaisesti tyypillinen opener-painija, eli sellainen kaveri, joka saa taatusti yleisön syttymään tulevasta tapahtumasta. Toisaalta kyseessä oli kuitenkin WrestleMania, joten kai yleisöllä oli velvollisuus syttyä mistä tahansa ottelusta. Mitenkään erityisesti katsojat eivät tosin olleet ottelussa mukana, ja muutenkin tämä "legendaarinen Chicagon WM-yleisö" on mielestäni aina ollut yksi yliarvostetuimpia WM-yleisöitä. No mutta se yleisöstä tässä välissä. Oikeastaan kaiken tarpeellisen ottelusta kertoo se, että minulla on enemmän sanottavaa yleisöstä kuin ottelusta. Se oli ihan kivaa peruspainia, ja tällaisen ottelun olisi mielellään katsonut Raw'ssa. Kane väläytti nätin Dropkickin ja kivan Flying Clotheslinen yläköydeltä kehästä ulos, mutta siinäpä ne erikoisuudet olivat. Muuten tämä kuusiminuuttinen rykäisy oli suorastaan klassinen tv-ottelutasoinen koitos, eli ei nyt ehkä ihan WM-materiaalia. Ppv olisi pärjännyt hyvin ilman tätäkin.
** (6:42)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Big Show & Kane (Kane pinned Carlito after a Chokeslam)
Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Matt Hardy vs. Shelton Benjamin vs. Finlay vs. Rob Van Dam vs. Bobby Lashley vs. Ric Flair - Money In The Bank Ladder Match
Viime vuonna WrestleManiassa nähtiin historian ensimmäinen Money In The Bank Ladder Match. Otteluidean isä oli Chris Jericho, joka ei ollut nyt ollenkaan WWE:ssä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, etteikö ottelua olisi järjestetty uudestaan tämän vuoden WM:ssä. Kaikki alkoi siitä, kun Carlito vaati Money In The Bank -ottelun palauttamista itse Mr. McMahonilta helmikuun alussa. McMahon piti ideaa hyvänä ja ilmoitti, että tänä vuonna MITB järjestetään Interpromotional-otteluna. Molemmista brändeistä otteluun osallistuu kolme painijaa, jotka voittavat omat karsintaottelunsa. Raw'ssa karsintaottelunsa voittivat Rob Van Dam, Ric Flair ja tuore IC-mestari Shelton Benjamin, joka oli helmikuun aikana ensin voittanut IC-mestaruuden Flairilta äitinsä avulla ja sitten luopunut äitinsä tarjoamista managerointipalveluista. Benjamin oli myös ainut osanottaja, joka oli ollut mukana MITB-ottelussa myös viime vuonna. SD:ssä ottelunsa hoitivat kotiin Finlay, Matt Hardy ja Bobby Lashley. Panoksena oli samanlainen MITB-salkku kuin se, jolla Edge oli noussut hetken ajaksi WWE-mestariksi tammikuussa.

Viime vuoden MITB oli huikea kamppailu, joka oli mielestäni yksi koko vuoden parhaista otteluista. Tämä MITB ei markittamastani Rob Van Damista huolimatta yllä millään samalle tasolle, ja itse asiassa tämä ei ole edes ihan huippuluokan ottelu. Mietin jonkun aikaa, onko tämä neljän tähden ottelu vai niukasti sen alle, ja rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että ei tämä ihan huipputasolle noussut. Yksi merkittävä syy siihen oli aika: ottelu sai alle 15 minuuttia, mikä on usein liian vähän ottelulle, jotta se voisi päästä huipputasolle, ja niin oli myös tällä kertaa. Ottelussa ei millään tuossa ajassa ehditty tarjoilla kaikkia niitä spotteja, joihin olisi ollut mahdollisuus. Erityisesti RVD, Benjamin ja Hardy olivat koko ottelun ajan liekeissä, ja heiltä jokaiselta nähtiin upeita spotteja (Hardyn Side Effect tikkailta Finlaylle, RVD:n Frog Splash tikkaiden päältä ja Sheltonin huikea tikkaita hyödyntäen tempaista Sommersault Dive ulos kehästä), mutta heiltä olisi voitu nähdä vielä niin paljon enemmän, jos aikaa vain olisi ollut. Lisäksi ottelun toinen ongelma oli se, että Flair, Finlay ja Lashley eivät vain oikein sopineet otteluun. Vaikka tykkään heistä jokaisesta, tämä ei ollut nyt heidän matsinsa. Toisenlaisilla painijavalinnoilla ja enemmällä ajalla olisi voitu saada vielä paljon enemmän, mutta toki tämä huikea spottailu oli nytkin hieno ottelu.
***½ (12:14)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rob Van Dam
Hall of Fame, Class of 2006
Tässä välissä yleisölle esiteltiin vuoden 2006 Hall of Fame: Gene Okerlund, Sensational Sherri, Tony Atlas, Verne Gagne, William Perry, The Blackjacks ja Eddie Guerrero, jota edustivat leski Vickie ja veljenpoika Chavo. Vuoden 2006 HOFiin kuului myös legendaarinen Bret Hart, joka ei kuitenkaan tässä vaiheessa ollut vielä sillä tasolla, että haluaisi edes osallistua WWE:n painilähetykseen. Niinpä Hart on tällä vuodesta 2004 alkaneella uudella HOF-aikakaudella ainut HOFiin päässyt painija, joka oli hengissä seremonian aikaan ja joka ei silti esiintynyt WM:ssä ollenkaan.

Kuva Kuva
Chris Benoit (c) vs. JBL w/ Jillian Hall - WWE United States Championship
Chris Benoit oli voittanut US-mestaruuden Booker T:ltä No Way Outissa. Samalla oli päättynyt ikuisuuden ajan kestänyt feud kyseisen kaksikon välillä. Tuore US-mestari joutui kuitenkin pian uusiin ongelmiin, kun hän mursi JBL:n käden kuuden miehen joukkueottelussa Smackdownissa teräsportaiden avulla. JBL oli tietenkin aivan raivona tästä, ja hän vaati sekä kostoa että mestaruusottelua WrestleManiaan. Jälkimmäinen määrätiin, mikä tiesi mahdollisuutta myös ensimmäiseen. Alun perin näiden kahden piti kohdata toisensa jo pari viikkoa ennen WM:ää järjestetyssä Saturday Night's Main Eventissä, mutta JBL ei ollut vielä painikuntoinen, joten hän nimesi korvaajakseen William Regalin. Ppv:tä edeltävässä Smackdownissa JBL ilmoitti, että hänen kätensä oli vihdoin kunnossa. Samalla hän muisteli sitä, kuinka oli kaksi vuotta sitten voittanut Benoit'n menehtyneen ystävän ja tuoreen HOF-jäsenen Eddie Guerreron. JBL:n mukaan hänestä tulisi kiistattomasti WWE:n paras tekniikkapainija, jos hän onnistuisi WM:ssä päihittämään Chris Benoit'n samalla tavoin kuin oli vuoden 2004 kesällä päihittänyt Eddien.

Tämä ottelu saa puhtaat paperit ja vieläpä kehuja päälle minulta. Kyseessä oli nimittäin puhtaasti hyvä painiottelu, jollainen ehdottomasti kaivattiin tähän todella sekalaiseen WrestleManian korttiin. Kyseessä ei siis missään tapauksessa ollut mikään huippuottelu, eikä kukaan sellaista odottanutkaan JBL:n ja Benoit'n ottelultaa, vaan tämä US-mestaruusottelu oli juuri tähän väliin täydellisesti sopiva hyvä ja intenssiivinen taistelu US-mestaruudesta. JBL antoi ottelussa kaikkensa, ja Benoit oli vanha konkari, joka tempaisi varman ja viihdyttävän suorituksen. Sinänsä ottelussa ei nähty mitään tajunnanräjäyttävän erikoista tai muuta WM-spektaakkelia, mutta sitä tämä ei kaivannut. Hyvää painia, jossa molemmat pääsivät hallitsemaan juuri sopivasti, höystettynä hyvällä tarinankerronnalla. Lopputaistelut olivat vieläpä oikeasti jännittäviä, ja lopetus oli niin yllättävä, että näin vajaat 10 vuotta tapahtuman jälkeenkään en osannut odottaa sitä yhtään. Kaikin puolin hyvää työtä!
*** (9:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
JBL (Counered Crossface and pinned Benoit while using ropes for leverage)
Kuva Kuva
Edge w/ Lita vs. Mick Foley - Hardcore Match
Itse asiassa on hämmentävää, mistä tämä feud sai alkunsa. Kuten me kaikki tiedämme, Edge hävisi vasta pari viikkoa aikaisemmin voittamansa WWE-mestaruuden John Cenalle Royal Rumblessa. Edge sai kuitenkin vielä uusintamahdollisuuden mestaruuden takaisin voittamiseen pari viikkoa myöhemmin Raw'ssa. Jostain syystä ottelun erikoistuomariksi määrättiin Mick Foley. Foley tuomaroi ottelun täysin rehellisesti, ja lopulta Cena voitti Edgen - jälleen. Edge ei kuitenkaan syyttänyt tappiostaan Cenaa tai itseään - ei, hän syytti Foleyta! Edge kävi yhdessä Litan kanssa heti ottelun jälkeen Foleyn kimppuun, ja he pieksivät täysin viattoman legendan henkihieveriin. Seuraavalla viikolla Edge esitti Foleylle haasteen WrestleManiaan, johon Foley saapui vastaamaan viikkoa myöhemmin. Foleyn mukaan hänellä ei ollut enää mitään todistettavaa. Edge kuitenkin jatkoi Foleyn piinaamista pilkkaamalla tämän surkeaa WM-historiaa ja hehkuttamalla omaa tappiotonta WM-uraansa. Foley myönsi, että hän halusi yhä sen yhden onnistuneen Mania-hetken - mutta painiotelua hän ei halunnut. Ei, sen sijaan hän halusi kohdata Edgen WrestleManiassa Hardcore Matchissa. Seuraavalla viikolla Edge ja Foley sitten ajautuivat kehässä kunnon käsirysyyn, joka päättyi siihen, että Edge iski Foleylle brutaalin Conchairton ja ilmoitti hyväksyvänsä Foleyn haasteen. Seuraavien viikkojen aikana nämä kaksi ottivat sitten sekä verbaalisesti että fyysisesti yhteen: Edge muun muassa kaatoi Foleyn nastojen päälle, ja Foley puolestaan iski Edgelle Neckbreakerin sisääntulorampin päälle.

Voi olla, että joidenkin mielestä yliarvioin tätä ottelua, mutta minulle tämä on edelleen yksi koko painifaniuteni parhaimmista Hardcore-otteluista. Muistan, kuinka mielettömän fiiliksissäni olin tästä ottelusta heti WrestleMania 22:n katsomisen jälkeen vuonna 2006, ja olen edelleen aivan yhtä innoissani. Tässä Edgen ja Foleyn meiningissä on vain jotain sellaista, mikä näinkin "lyhyenä" (hieman vajaana 15-minuuttisena) koitoksena tarjosi lähes tulkoon kaiken mahdollisen. Tässä välissä täytyy toki todeta, että tämä jää niukasti kakkoseksi Foleyn ja Ortonin mielettömälle HC-ottelulle parin vuoden takaa juuri siksi, että siinä oli vielä enemmän aikaa nautiskella menosta. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että myös tämä oli täyttä timanttia alusta loppuun. Ottelussa nähtiin käytännössä kaikki HC-elementit, joita WWE:ssä voidaan ikinä nähdä: piikkilankaa, nastoja, palavia pöytiä ja siihen sitten päälle huikeita liikkeitä sekä järjettömiä bumppeja. Ei tästä sen enempää osaa sanoa. Nämä kaksi varastivat show'n.
****½ (14:36)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Edge (Spear through a flaming table)
Kuva Kuva
Sharmell & Booker T vs. The Boogeyman - 2 on 1 Handicap Match
Booker T oli hävinnyt US-mestaruutensa No Way Outissa, eikä hänen elämänsä ollut muuttunut sen jälkeen varsinaisesti helpommaksi. Heti seuraavassa Smackdownissa Booker T joutui nimittäin mystisen ja sekopäisen Boogeymanin terrorisoimaksi. Miksi juuri Booker? No, ei kukaan ottanut selvää tuon sekopäämonsterin motiiveista. Joka tapauksessa kaikki alkoi siitä, kun Boogeyman saapui ringsidellä ahdistelemaan Bookerin vaimoa Sharmellia kesken Bookerin ottelun. Booker tietenkin hämääntyi tästä ja hävisi ottelun. Seuraavalla viikolla Booker saapui kehään mukanaan säkki, joka oli hänen mukaansa täynnä katsojien valituksia siitä, miten Boogeyman kohtelee naisia. Sen sijaan säkistä alkoi puskea tuttua paksua punaista savua - ja sadoittain matoja! Samalla GM Teddy Long saapui ilmoittamaan, että Booker kohtaa Boogeymanin Saturday Night's Main Eventissä. Booker kuitenkin väitti olevansa jälleen loukkaantunut, joten SNME:n ottelu perättiin, mutta sen sijaan Boogeyman hyökkäsi Bookerin kimppuun backstagella. SNME:n jälkeen Long pakotti Bookerin kirjoittamaan sopimuksen WM:ssä käytävästä ottelusta, jossa hän kohtaisi Boogeymanin yhdessä vaimonsa Sharmellin kanssa. Vielä ennen WM:ää nähdyssä Smackdownissa Boogeyman otti lopullisen psykologisen niskalenkin kidnappaamalla Sharmellin ja lukitsemalla hänen huoneeseen, joka oli täynnä matoja. Ennen ottelua nähtiin mahtava backstage-angle, jossa Booker T ja Sharmell törmäsivät käytävällä kaikkiin WWE:n friikkeihin: "piraatti" Paul Burchilliin, Eugeneen, tätä kiusanneeseen Ted DiBiaseen, jalkafetissisti Gene Snitskyyn, jalkanuolennasta nauttineeseen Mae Youngiin ja lopulta Bookerin entiseen joukkuepariin Goldustiin.

Öh, tästä nyt on paha sanoa mitään kovin järkevää, koska ottelu itsessään ei ollut millään tavalla järkevä. En voi kuin hämmästellä sitä buukkaajaa, jonka mielestä tämä ottelu todella tarvittiin osaksi WrestleManian korttia. Tämän päivän WWE on onneksi tajunnut sen, että jokaista WM:n aikaan meneillään olevaa feudia ei ole pakko tunkea vuoden suurimpaan ja kauneimpaan ppv:hen, mutta jostain syystä tässä vuoden 2006 WrestleManiassa päätettiin kokeilla erityisesti ensimmäisiltä vuosilta tuttua strategiaa tunkea kaikki mahdollinen WrestleManiaan. Sen seurauksena sitten saatiin nauttia tällaisista Boogeyman vs. Booker T & Sharmell -otteluista, joissa ei ollut mitään järkeä ja jotka eivät taatusti viihdyttäneet ketään. Ottelun hauskin puoli oli oikeastaan se, että Boogeymanin sauvasta lähtenyt punainen savu jäi leijailemaan joksikin aikaa areenalle niin paksuna, että varmaan puolet yleisöstä ei nähnyt mitään. Se tuskin heitä haittasi. Muuten tämä olikin sitten aika lailla pelkkää kuraa ja turha squash.
½ (3:43)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Boogeyman (Chokebomb)
Kuva Kuva
Trish Stratus (c) vs. Mickie James - WWE Women's Championship
Uuh, tämä on aivan kiistatta WWE:n historian parhaita naisten feudeja. Rumblessahan Mickie oli ilmoittanut Trishille rakastavansa tätä, mutta Stratus ei ollut vastannut Mickielle mitään. Sen sijaan kuvioihin ilmaantui RR:n jälkeen Trishin poikaystävä Jack, josta Mickie oli todella mustasukkainen. Hänet Mickie hoiti pois kuvioista ilmoittamalla yhdessä Raw'ssa kirkuen turvamiehille, että Jack oli yrittänyt lähenellä häntä. Trish uskoi Mickietä, mutta oli alkanut yrittää vältellä tämän seuraa. Mickie ei Trishin kiusaantuneisuudesta välittänyt vaan tunki koko ajan tämän lähelle suorastaan ahdistavalla tavalla. Lopulta vähän ennen Saturday Night's Main Eventia Trish sai tarpeekseen ja ilmoitti Mickielle backstagella, että hän tarvitsee nyt taukoa heidän ystävyydestään - aikaa ilman Mickietä lähellään. Trish joutui kuitenkin joustamaan päätöksestään, kun hänen SNME-joukkueparinsa Torrie Wilson loukkaantui, ja Mickie otti Torrien paikan. Ottelun jälkeen nähtiin ratkaiseva käänne, kun Mickie yritti taas suudella Trishiä, mutta Stratus kääntyi pois päin - ja tuolloin Mickien päässä napsahti lopullisesti. Hän iski Trishille ensin Chick Kickin ja sitten vielä Stratusfactionin, jonka jälkeen hän jätti Stratuksen tajuttomana kehään. Mickie itse poistui paikalta psykopaattisesti nauraen. WM:n lähestyessä homma meni vain sairaammaksi. Raw'ssa Mickie saapui kehään jättiläismäisen lahjapaketin kanssa. Mickie ilmoitti lahjan olevan Trishille, mutta tämä ei tahtonut tulla paikalle, kunnes Mickie paljasti, että paketin sisällä oli Trishin ystävä Ashley, jonka Mickie oli kaapannut ja sitonut. Tuolloin Trish juoksi paikalle pelastaakseen Ashleyn mutta joutui taas Mickien pieksemäksi. Ppv:tä edeltävässä Raw'ssa Mickie piti vielä täysin sekopäisen promon huoneesta, jonka hän oli muurannut täyteen Trishin kuvilla.

Okei. Alkuun arvio itse ottelusta: Se oli hyvä naisten ottelu. Suorastaan oikein hyvä. Yksi viime vuosien parhaista naisten otteluista WWE:ssä. Ottelun pitkää taustatarinaa hyödynnettiin ottelussa hyvin Mickien sekopäisellä toiminnalla (mm. Trishin haaroväliin tarttuminen kesken Stratusfaction-yrityksen), ja myös ottelun rakenne oli enemmän kuin kunnossa. Molemmat antoivat kaikkensa, ja Trishin jalan telominen pitkin ottelua näytti oikeasti pahalta. Silti tästä jäi puuttumaan se "jokin", jota tältä kaksikolta oli odotettu. Ja tietty lopetus oli ratkaisevalla hetkellä harmillisesti botchattu, minkä vuoksi tämä jää juuri ja juuri alle kolmen tähden.

Sitten itkeminen kahdesta asiasta: 1) Yleisö. Juuri tämän ottelun takia en ymmärrä, miten tämä Chicagon porukka saa niin valtavat kehut aina arvostelijoilta. Kenen mielestä Trishille jumalaton buuaaminen ja Mickien chanttaaminen oli muka ottelulle hyväksi? Minun silmissäni tämän ottelun tunnelmasta lähti todella paljon pois, kun ottelun aivan kiistaton sankari saa jumalattomat buuaukset ja sekopäinen pahis jumalattomat suosionosoitukset. Varsinkin kun hyvis ei ollut koko tarinan aikana ollut millään tavalla ärsyttävän ylivoimainen tai mitenkään muutenkaan rasittava (vrt. Cena), jolloin tilanteen olisi voinut ymmärtää. Rupesi taas ärsyttämään ihan kunnolla tätä ottelua katsoessa. 2) Toinen asia, joka ärsytti vielä yleisöäkin enemmän: WWE:n DVD-version editoiminen. Siis mitä helvettiä? Leukani oli loksahtaa auki, kun odotin lopussa surullisenkuuluisaa Mickien Stratusfaction-botchia - ja sitä ei tullut! Ei, WWE oli taidokkaasti leikannut juuri ratkaisevan botchin pois ja siirtynyt suoraan lopetukseen. Ei j******ta. Ei näin voi tehdä. Jonkun promon editoimisen vielä ymmärrän, mutta ei j******ta ottelua ruveta editoimalla parantelemaan DVD-versiolle, jos jotain botchataan. Ei, sen kanssa eletään ja se näytetään rehellisesti kaikille katsojille. Kuinka paljon enemmänkin WWE harrastaa vastaavaa? Aivan anteeksiantamatonta. Se ei ole toki Mickien ja Trishin vika.
**½ (8:48)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Mickie James (Mick Kick)
Kuva Kuva
Mark Henry vs. The Undertaker - Casket Match
Jos edellisen ottelun storyline oli täyttä kultaa, tästä ei voi sanoa aivan samaa. Silti kyseessä oli yksi Smackdownin "illan isoimmista otteluista", mikä kertonee kaiken tarpeelllisen SD:n rosterin kapeudesta. Kaikki alkoi siitä, kun Undertaker sai toisen mestaruusotteluyrityksen Kurt Anglea vastaan Smackdownissa, koska NWO:n ottelu oli päättynyt hieman sekavasti. Huikea kamppailu näytti jo päättyvän Undertakerin voittoon, kun viime hetkellä Mark Henry ja hänen managerinsa Daivari sekaantuivat otteluun täysin selittämättömästä syystä ja aiheuttivat Takerin tappion. Ottelun jälkeen Henry kolkkasi UT:n selostuspöydälle ja iski tämän siitä läpi Big Splashilla. Seuraavalla viikolla Henry kertoi hyökkäyksen syyn: hänen mukaansa Taker oli varastanut hänen ansaitsemansa rematchin sekaantumalla mestaruuskuvioihin Royal Rumblessa. Nyt Henry tahtoi kostaa tämän - ja samalla päättää Undertakerin WrestleMania-streakin. Taker vastasi tähän haastamalla Henryn Casket Matchiin. Saturday Night's Main Eventissä UT ja Henry kävivät rajusti toistensa kimppuun, ja lopulta kamppailu päättyi siihen, että Taker iski Daivarin Tombstone Piledriverilla arkkuun. Daivaria ei ollut sen jälkeen nähty Smackdownissa, mutta Henry oli jatkanut itsekseen tuhon kylvämistä ja Takerin WM-streakin loppumisen vakuuttelua. Henry oli muun muassa päihittänyt non title -ottelussa WHW-mestari Kurt Anglen.

Jaahas, tämä oli juuri niin kankea ottelu kuin muistinkin. Tietenkin tässä oli se aivan huikea Undertakerin loikka ulos kehästä ja arkun ylitse mielettömän hienosti Mark Henryn päälle. Tuo hyppy olikin sitten sellainen Wrestlemania-hetki, että sitä muistellaan yhä. Jos kuitenkin tuo hyppy ja Undertakerin varsin raju Last Drive Mark Henrylle otetaan tästä pois, niin koko ottelusta ei jää käteen yhtään mitään. Casket-stipulaatiota ei hyödynnetty ottelussa käytännössä yhtään mitenkään, ja HC-meininkiä tässä ei nähty ymmärrettävästi siitä syystä, että tapahtuman kortissa oli niin monta muuta HC-ottelua. Niinpä kysymykseksi jää lähinnä se, miksi tämän ottelun tarvitsi edes olla Casket Match? Tai toki sitten karummin: miksi koko ottelua edes tarvittiin? No, ei tämä aivan sysipaska ottelu ollut, mutta paljon enempääkään. Parin nätin hetken ansiosta tämä saa kuitenkin surkeaa paremman arvosanan.
*½ (9:28)
Voittaja:
Spoiler: näytä
The Undertaker
Kuva Kuva
Shawn Michaels vs. Mr. McMahon - No Holds Barred Match
Huh huh, tässä olikin aikamoinen sota taustalla. Kaikki alkoi vuoden 2005 viimeisestä Raw'sta, jossa heel-roolin taas vaihteeksi omaksunut Vince McMahon tahtoi muistella Bret Hart -DVD:n julkaisun innoittamana sitä, kuinka hän kusetti Hartia Montrealissa vuonna 1997. Muistelukaveriksi hän kutsui Shawn Michaelsin, mutta HBK ei ollut tästä kutsusta innostunut. Sen sijaan hän kehotti Vinceä unohtamaan asian - pääsemään jutusta yli, kuten kaikille olisi parasta. Vince ei tämänkaltaisesta neuvonnasta pitänyt. Hän varoitti Michaelsia, ettei tämän kannattaisi suututtaa Vinceä, mutta niinhän siinä juuri kävi. Tammikuun aikana Michaels ja McMahon ajautuivat rajuun sotaan, kun McMahon alkoi piinata Michaelsia ja hankaloittaa tämän elämää Raw'ssa. Michaels ei tätä niin vain niellyt, vaan kävi rajuun taisteluun Vinceä vastaan. Royal Rumblessa paluunsa WWE-kuvioihin teki pari vuotta ruudusta poissa ollut Vincen poika Shane McMahon, joka eliminoi Michaelsin Rumblesta. Tämän jälkeen homma meni vain henkilökohtaisemmaksi: ensin Vince yritti pakottaa Michaelsin eläköitymään, mutta Shawn ei sitten suostunut, minkä jälkeen Vince lupasi tuhota Michaelsin täysin. HBK sai apuunsa vanhan joukkuekaverinsa Marty Jannettyn, mutta Vince ja Shane pieksivät hänet ja pakottivat sekä Jannettyn että Michaelsin liittymään Kiss My Ass -klubiin. Vince myös pakotti Michaelsin huumetestiin ja buukkasi hänet Steel Cage Matchiin kaikkia Spirit Squadin jäseniä vastaan. SNME:ssä Michaels kohtasi Shanen Street Fight Matchissa, joka päättyi siihen, kun Shane lukitsi Michaelsin Sharpshooteriin ja Vince käski soittaa kelloa. Koska Michaels seisoi yhä kaiken tämän jälkeen ja oli valmis taistelemaan Vinceä vastaan, oli jäljellä enää yksi keino: McMahon buukkasi itsensä ja HBK:n välille No Holds Barred Matchin WrestleManiaan.

Pro Wrestling Illustratedin nimittämä vuoden 2006 paras ottelu. Tässä se on. Vaikka PWI ei ikinä ole ollutkaan mikään Wrestling Observer, on silti jotenkin irvokasta, että kyseinen julkaisu kehtasi silti julistaa tämän ottelun vuoden parhaaksi otteluksi, kun samassa tapahtumassa ihan oikeasti painittiin MOTYC-tasoinen HC-ottelu. Mitään edes auttavaa tekosyytä käsittämättömälle valinnalle ei ole, mutta jätetään se omaan arvoonsa. Se kannataa tehdä myös siksi, ettei tästä dissauksestani saa nyt liian negatiivisia fiiliksiä itse ottelusta. Tämä ei nimittäin todellakaan ollut huono ottelu vaan varsin ainutlaatuinen koitos ja omassa roolissaan niin täydellinen kuin ottelu voi vain olla. Tämän ainut tarkoitus oli nimittäin olla viihdyttävä ja brutaali Mr. McMahonin beatdown (squash), ja siinä ottelu onnistui täydellisesti. Michaels täräytti pari hurjaa bumppia (joista käsittämättömin oli tietenkin se tikasviritelmän päältä vedetty Splash pöydän läpi), McMahon myi kaiken ansiokkaasti, yleisö oli tyytyväinen ja hienosti mukana ja ottelussa kerrottiin vieläpä hyvä tarina. Tämä oli siis perinteisiä mittareita käyttäen selvästi hyvä ottelu, mutta käytännössä kaiken oikean painin puuttuminen ei mahdollista tälle yhtään korkeampaa arvosanaa. Ei siis tosiaan mikään huippuluokan ottelu, mutta tehtävänsä hoiti erinomaisesti.
*** (18:22)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Shawn Michaels (Sweet Chin Music)
Kuva Kuva Kuva
Kurt Angle (c) vs. Rey Mysterio vs. Randy Orton - World Heavyweight Championship
No Way Outissa näytti siltä, että Rey Mysterion unelma olisi murskaantunut täysin. Mysterio nimittäin hävisi Randy Ortonille ottelun, jossa oli panoksena Reyn Royal Rumblessa ansaitsema paikka WrestleManian päämestaruusottelussa. Niinpä NWO:n jälkeen Orton saapui Smackdownissa hehkuttamaan voittoaan ja juhlimaan sitä, että WrestleManissa hän veisi vyön Anglelta, jota hän kutsui paperimestariksi. Samalla Orton ilmoitti, että "hyväntekeväisyystapaus" Mysterion unelma Mania-hetkestä olisi lopullisesti historiaa. Smackdownin GM Teddy Long oli kuitenkin toista mieltä. Kun Mysterio myöhemmin illalla saapui pahoittelemaan tappiotaan kaikille faneille, Long ilmestyi paikalle. Long ilmoitti, että hän ei voi ottaa Ortonia pois WM:n ottelusta, koska Orton oli paikkansa voittanut, mutta sen sijaan hän voi lisätät Mysterion tuohon otteluun, koska hänen mielestään Rey on paikkansa ansainnut. Seuraavien viikkojen ajan nämä kolme sitten ottivat yhteen useita kertoja ja joutuivat myös muutaman kerran ottelemaan kolmen miehen joukkueena yhdessä. Myös Anglen ja Mysterion välille syntyi erimielisyyksiä, kun Mysterio vahingossa aiheutti Anglelle tappion non-title ottelussa Mark Henryä vastaan.

Tämän ottelun ongelmaksi koitui aika. Sitä oli armottomasti aivan liian vähän. Muistan kuinka paljon minua harmitti tämän ottelun typistäminen 10 minuuttiin, kun katsoin tämän tuoreeltaan, eikä se erityisen hyvältä tunnu vieläkään. Vuonna 2006 tätä katsoessa olin kuitenkin aivan ällikällä lyöty: oliko WWE oikeasti olut sitä mieltä, että juuri tästä ottelusta kannattaa leikata pois? Juuri tästä ottelusta, jolla olisi mahdollisuudet vaikka MOTYC-tason menoon, jos kesto olisi ollut 10 minuutin sijaan 20 minuuttia? No, maito on jo maassa ja muut vanhat sanonnat. Ja täytyy kyllä antaa respectiä todella paljon kolmikolle Angle, Mysterio ja Orton, koska he eivät todellakaan jääneet itkemään tuon kaatuneen maidon perään, vaan sen sijaan täräyttivät niin hienon ottelun kuin tässä ajassa voi saada vain aikaan. Kaikesta vauhdikkuudesta ja intenssiivisyydestä tuli mieleen jopa parhaat TNA:n X-Divisioonan ottelut, vaikka high flying -spottailusta vastasi vain Mysterio ja kaksi muuta osanottajaa hoitivat homman muilla vahvuuksilla. Mutta s****nan hyvin hoitivatkin. Erityisesti Angle oli aivan liekeissä: mielettömiä Suplexeja toinen toisensa perään, ja kuultiinpa tässä Tazzin suusta 10 vuotta myöhemmin ilmiöksi noussut Suplex City -sanontakin. Kokonaisuudessaan siis tämä oli niin hyvä ottelu kuin vain tässä ajassa voi olla. Kehut painijoille, haukut buukkaajille.
***½ (9:19)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Rey Mysterio (Pinned Orton with a West Coast Pop)
Kuva Kuva
Candice Michelle vs. Torrie Wilson - Playboy Pillow Fight Match
Ou jea. Kahden päämestaruusottelun välissä yleisölle tarjoiltiin rauhoittumishetki tuomalla kaksi Playboy-diivaa ottelemaan toisiaan vastaan. Kuten jo useana vuotena oli kuulunut Road to WrestleMania -ajanjakson perinteeseen, myös tänä vuonna yksi WWE:n diiva oli päässyt poseeraamaan lehden sivuilla. Tällä kertaa tuo kaunotar oli Candice Michelle. Kun sitten oli aika julkistaa Raw'ssa Candicen tähdittämä lehden kansi, kävi Candice rajulla sanallisella hyökkäyksellä Torrie Wilsonin kimppuun, vaikka hän, Torrie ja Victoria olivat kuukausien ajan tehneet yhteistyötä Vince's Devils -porukkana. Candicen mukaan hänen kansikuvansa oli kuumempi kuin Torrien kaksi kansikuvaa yhteensä. Torrie ei tietenkään näistä kommenteista pitänyt, vaan vaati anteeksipyyntöä. Ensin Candice näytti pahoittelevan, mutta sitten hän kävikin takaapäin Torrien kimppuun yhdessä Victorian kanssa. Wilson kääntyi faceksi ja potkittiin pois heel-porukasta. Seuraavien viikkojen ajan Candice ja Torrie ottivat sitten useita kertoja yhteen, kunnes WM:ään buukattiin tämä huikea ottelu, joka käytiin aivan normaaleilla painiottelun säännöillä mutta jossa kehä oli vain täytetty sängyllä, tyynyllä ja Playboy-krääsällä.

En tiedä, tarvitsisiko tästä ottelusta oikeasti kirjoittaa mitään, koska kaikki kyllä osaavat aika tarkalleen kuvitella, mitä tämä "ottelu" oli. Pitää kuitenkin antaa aivan erikseen pari ylistyssanaa Jim Rossille tämän ottelun selostuksesta: JR oli aivan liekeissä jo sisääntulojen aikaan, jolloin hän alkoi aivan yhtäkkiä puhumaan Frank Gotchin otteluista ja siitä, kuinka ne eivät olleet aivan samasta maailmasta kuin tämä ottelu. Matsin aikana JR sitten heitti jotain aivan älyttömiä old school wrestling -kommentteja. Nerokas mies. Sai Kinginkin hiljenemään normaalista "Puppies"-huutelustaan. Itse ottelu oli siis juuri sitä itseään, mitä saattoi kuvitella. Naiset pyörivät toistensa päällä kehässä, pomppivat kehään tuodussa sängyssä, riisuivat toisensa puolialasti - ja Torrie Wilson tunki koiransa perseen Candicen naamalle. Että sellaista. Annan puolikkaan JR:n selostuksista ja Candicen... Candicesta.
½ (3:54)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Torrie Wilson (Roll up)
Kuva Kuva
John Cena (c) vs. Triple H - WWE Championship
Triple H oli eliminoitu Royal Rumble -ottelussa katkerasti toiseksi viimeisenä, mutta se ei poistanut sitä tosiasiaa, että HHH oli päättänyt nousta jälleen WWE:n päämestariksi. Moninkertaisen mestarin Hunterin edellisestä mestaruuskaudesta oli nimittäin WrestleManiaan tultaessa aikaa jo tasan vuosi. Niinpä kun Raw'ssa järjestettiin kahdeksan miehen turnaus WWE-mestaruuden ykköshaastajuudesta, oli Triple H alusta lähtien varma siitä, että hän voittaisi koko turnauksen. Vaikka suureksi yleisönsuosikiksi noussut Rob Van Dam laittoi vielä finaalissa tiukasti HHH:lle kampoihin, Triple H ansaitsi ykköshaastajuuden puhtaasti. Siitä sitten alkoi vähitellen legendan asemaan nousseen Triple H:n ja vielä varsin nuoren mutta WWE:n ykkösnimen paikan ottaneen John Cenan välinen sota. Nämä kaksi eivät olleet kohdanneet toisiaan koskaan aikaisemmin, joten mikäpä olisi sopivampi paikka ensimmäiselle ottelulle kuin WrestleManian Main Event? WM:ää edeltävien viikkojen aikana nähdyssä feudissa itsessään ei kuitenkaan ollut mitään tajunnanräjäyttävän erikoista: kumpikaan ei pitänyt toisistaan, ja molemmat olivat varmoja, että juuri he poistuisivat WM:stä vyön kanssa. Aika simppeliä mutta toisaalta toimivaa. Tässä tapauksessa suurempia kikkoja ei edes tarvittu, koska oman lisänsä soppaan toi se, että lähes tulkoon koko WWE:n fanikunta oli ppv:tä edeltävien kuukausien aikana kääntynyt John Cenaa vastaan, ja niinpä Triple H saapui WM:ään käytännössä yleisönsuosikkina.

Tämä on sitten se legendaarinen ottelu, joka on nostanut Chicagon yleisön aivan yliarvostettuun asemaan. Ja vaikka muuten en pahemmin ole tapahtuman yleisölle antanut kehuja, täytyy minunkin myöntää, että kieltämättä tässä ottelussa he onnistuivat Cenalle buuamisella ja Triple H:lle hurraamisella tuomaan otteluun jotain aivan uutta lisää. Miksi se sitten eroaa esim. Trish vs. Mickiestä? Siksi, että oli jo etukäteen päivänselvää, että Cenaa vihattaisiin, ja WWE oli asian ottanut myös huomioon etukäteispromoissaan. Tämä ottelu ei olisi ollut yhtä historiallinen, jos yleisö olisi ollut yhtä tunteella mukana. Muuten ottelu oli erityisesti alkuvaiheessa varsin perinteistä brawlausta ilman mitään kummempia yllätyksiä. Mitä pidemmälle mentiin, Cena ja HHH pistivät kuitenkin isompaa vaihdetta silmään, ja vähitellen ottelussa päästiin sellaiseen oikeasti ison ottelun tunnelmaan. Painillinen anti ei missään vaiheessa kuitenkaan noussut MOTYC-tasolle, vaan se pysyi turvallisella perustasolla aika pitkälti. Sen sijaan otelun tunnelma, kehäpsykologia ja tarina olivat erittäin kohdallaan. Niinpä kokonaisuutena ottelu tuntui juuri niin suurelta kuin WM:n Main Eventin kuuluukin tuntua, ja viimeisten minuuttien huikean jännittävän lopputaistelun ansiosta tämä on huippuottelun tasoinen kamppailu, eli arvoisensa päätös WrestleManialle.
**** (22:02)
Voittaja:
Spoiler: näytä
John Cena (STFU)
*** Edge
** Mick Foley
* John Cena

Kokonaisarvio WrestleMania 22:sta: Kolmen viime vuoden ajan WrestleMania on ollut minun listoissani vuoden paras ppv. Nyt tuohon putkeen tulee loppu, koska WM ei yllä edes tällä hetkellä listan ykkössijalle. Ei tämä silti missään tapauksessa ole täysin katastrofaalinen floppi, kuten vaikkapa WM:t 11, 13 ja 15. Ei, tässä oli monia onnistumisia, kuten Edgen ja Foleyn klassikkomainen HC-mäiskintä, Cenan ja HHH:n Main Event ja pari muuta hienoa ottelua. Suurin ongelma oli kuitenkin se, että tähän WrestleManiaan oli yritetty tunkea aivan liikaa neljään tuntiin. Niinpä monet tärkeät ottelut (ennen kaikkea Angle vs. Mysterio vs. Orton mutta myös mm. MITB ja Edge vs. Foley) saivat liian vähän aikaa. Koko ajan tuntui olevan kiire, ja sitten samaan aikaan korttia oli täytetty täysin turhilla Candice vs. Torrie ja Boogeyman vs. Booker -otteluilla. Osittain juuri tämän epätasaisuuden ja turhien osioiden takia tästä ei vain millään tullut samanlaista klassikkoa kuin monista muista 'Manioista. Kortissa oli liian monta huonoa/heikkoa ottelua, jotta tämä nousisi kaikesta mahtavasta Mania-meiningistään huolimatta Hyvää paremmaksi.

1. WWE No Way Out - Hyvä
2. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
---------------
3. TNA Against All Odds - Ok
4. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
5. TNA Final Resolution - Kehno
6. TNA Destination X - Kehno
7. WWE Royal Rumble - Kehno

DeadManWalking
WrestlingAlertin johtava jääkiekkoanalyytikko
Viestit: 8620
Liittynyt: Ke 13.07.2005 13:51
Paikkakunta: Kuopio + Oulu/Manchester

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja DeadManWalking » Ti 06.10.2015 10:02

Kenitys kirjoitti:Tämä oli siis perinteisiä mittareita käyttäen selvästi hyvä ottelu, mutta käytännössä kaiken oikean painin puuttuminen ei mahdollista tälle yhtään korkeampaa arvosanaa. Ei siis tosiaan mikään huippuluokan ottelu, mutta tehtävänsä hoiti erinomaisesti.
Itse antaisin kyllä tuolle HBK vs. McMahon -ottelulle enemmän kuin antamasi kolme tähteä. Omissa kirjoissani menee helposti neljän tähden otteluksi, mutta ei nyt kuitenkaan tuon kyseisen painivuoden parhaaksi matsiksi. Siltikin kyseessä oli ehkä parhaiten onnistunut pitkä squash ja toisen painijan (tai no tässä tapauksessa non-wrestlerin) tuhoaminen WWE:ssä koskaan, ja myös ottelun tunnelman ja todella kovan taustatarinan vuoksi itse ainakin liputan korkeamman arvosanan puolesta. Tokihan nämä ovat makuasioita ja ymmärrän myös täysin että kirjoissasi oikean painin puuttuminen laskee ihan ymmärrettävästi arvosanaa, mutta toisaalta maailmaan mahtuu myös painiotteluita joissa sen oikean painin puuttumisen pystyy katsomaan läpi sormien jos vaan muut asiat natsaa, ja tässä ottelussa todellakin ainakin itse teen niin.

Hyvä arvio taas. Mitä tulee tuohon mainitsemaasi SmackDownin rosterin kapeuteen ns. isojen otteluiden kohdalla, niin tokihan tässäkin WWE onnistui tyrimään siinäkin mielessä komeasti että pisti Anglen, Mysterion ja Ortonin samaan otteluun, samalla kun Taker matsasi klassikon Mark Henryn kanssa ja Booker T veti MOTY-tason mittelöä Boogeymanin kanssa. Itse olisin bookannut tuota alkuvuotta siten että Takerin ja Anglen feudia olisi jatkettu Royal Rumblesta alkaen sinne WrestleManiaan saakka, Reiskalle ja Ortonille olisi voinut kehitellä jonkun oman kuvion esim. Eddien muistoon liittyen (sehän eli kuitenkin aika vahvasti mukana tässäkin) ja Mark Henrya ja Boogiemiestä ei olisi tarvinnut nähdä koko tapahtumassa. Booker T:lle nyt olisi voinut keksiä ihan mitä tahansa muuta kuin tuon kuvion Boogeymanin kanssa, niin ei se ainakaan huonmmaksi olisi voinut mennä.

Angle vs. Taker
Orton vs. Mysterio
Booker T vs. X

Olisihan tuo nyt paremmalle näyttänyt kuin nuo tässä tapahtumassa olleet SD:n "suuret ottelut".
Riveni kirjoitti:Tämä ei tosin auta siihen että joku Naarajärveläinen luulee olevansa Oulusta (Ja Manchesterista). Eihän sieltä olekkaan kuin se 400 kilometriä Ouluun, vaikka tämän pahamaineisen JYPin kotokunnille on alle 100 kilometriä. 8)
Four passes break any defense

Merovingi
Viestit: 2898
Liittynyt: Ma 06.03.2006 18:31
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Merovingi » Ti 06.10.2015 13:47

Juuri tämän ottelun takia en ymmärrä, miten tämä Chicagon porukka saa niin valtavat kehut aina arvostelijoilta. Kenen mielestä Trishille jumalaton buuaaminen ja Mickien chanttaaminen oli muka ottelulle hyväksi? Minun silmissäni tämän ottelun tunnelmasta lähti todella paljon pois, kun ottelun aivan kiistaton sankari saa jumalattomat buuaukset ja sekopäinen pahis jumalattomat suosionosoitukset. Varsinkin kun hyvis ei ollut koko tarinan aikana ollut millään tavalla ärsyttävän ylivoimainen tai mitenkään muutenkaan rasittava (vrt. Cena), jolloin tilanteen olisi voinut ymmärtää. Rupesi taas ärsyttämään ihan kunnolla tätä ottelua katsoessa.
No Trishän itseasiassa juuri tuohon aikaan oli naisten divisioonan John Cena. 2005 oli loukkaantumisen takia pois toukokuusta elokuuhun asti, mutta oli silti naisten mestari ja oli pitänyt tuohon otteluun mennessä mestaruutta jo 448 päivää ja tuota kautta ennen oli Lita ollut mestarina 34 päivää - jota ennen Stratus oli ollut mestari 176 päivää. Aikalailla vuodesta 2004 asti oli Stratus ollut kiistaton naisten divisioonan alfanaaras. Yleisö oli yksinkertaisesti kyllästynyt Trishiin mestarina eikä hän tainnut edes mestaruuttaan paljoa puolustaa.

Edge vs. Foley on kyllä todella kova hc-ottelu, mutta se ei siltikään ole vuoden paras hc-ottelu. Se on luvassa sitten kesäkuussa, mutta kaksikko on siinä ottelussa mukana.
hevosen k**pä

The Rocker
Viestit: 3324
Liittynyt: Ma 20.08.2007 20:54
Paikkakunta: Parkano

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Rocker » To 08.10.2015 15:27

Kaikkien aikojen paras hc-ottelu WWE:ssä on Mike Awesome vs Masato Tanaka One Night Stand 2005. On se vain edelleen aivan järjetön ottelu. Pituuttakin vaivaiset 10 minuuttia.
"The only time success comes before work is in the dictionary."
"Legal interpretation takes place in a field of pain and death." -Robert Cover
Blogi (Päivitetty 12.05.2015)
Quidquid latine dictum sit, altum videtur.

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » Su 11.10.2015 17:54

Pitkästä aikaa taas arvostelua. Tullut pelattua niin paljon Super Mario Makeria, että ei tässä oikein ole kerennyt vanhempaa painia katsoa saati kirjoitella siitä.

-----

WWF In Your House 15: A Cold Day in Hell oli ja meni. On jälleen RAW is WAR’n aika. Show’n käynnistää Hart Foundation. Bret Hart jälleen haukkuu amerikkalaisyleisön ja Stone Cold Steve Austinin. Bret Hart myös puhuu jostain yllätyksestä, mutta ei paljasta tätä, koska yleisö ei osaa olla hiljaa. Hart Foundation päättää poistua paikalta.

Sitten alkaakin King of the Ring –turnaus, joka huipentuu King of the Ring –PPV:hen, jossa nähdään mm. finaali. Tämän vuoden King of the Ringissä ottelevat: Hunter Hearst Helmsley, Ahmed Johnson, Vader, Crush, Goldust, Jerry ”The King” Lawler, Savio Vega sekä Mankind. Tässä Raw’ssa nähtiin vain yksi puolivälierämatsi, kun Ahmed Johnson ja Hunter Hearst Helmsley kohtasivat toisensa. Ahmed Johnson voitti ottelun diskauksella, kun Chyna sekaantui otteluun.

Seuraavaksi oli jälleen Vince McMahonin haastattelussa Stone Cold Steve Austin, joka ei onnistunut voittamaan A Cold Day in Hellissä Undertakeria ja nousemaan WWF:n mestariksi. Austin kuitenkin lupaa vielä jonakin päivänä olevansa WWF:n mestari. Steve Austin vertailee Hart Foundationia käärmeeseen. Käärmeen p**se on kuin Brian Pillman, jonka Austin aikoo jälleen tuhota kehässä.

Seuraavassa ottelussa nähtiin uusi WWF-painija. Leif Cassidy sai vastaansa Scott Putskin, joka on legendaarisen Ivan Putskin poika. Pakko kyllä sanoa, että ei ole yhtään tuttu tämä Scott Putski. Ei ihmekään, sillä ilmeisesti tämä hänen WWF-runi ei hirveän kauan kestänyt. Putski onnistui kuitenkin ensimmäisessä WWF-ottelussaan voittamaan Leif Cassidyn. Cassidy hyökkäsi matsin jälkeen Putskin kimppuun, mutta loppujen lopuksi Cassidylle kävi huonosti.

Putski-Cassidy-matsin jälkeen vuorossa oli tag team –ottelu – Legion of Doom vs Nation of Domination. Alkuun oli kuitenkin epäselvää, että ketkä NOD:sta ottelevat tässä ottelussa, kun Savio Vegalla on ottelu myöhemmin Undertakeria vastaan. Looginen ratkaisu olisi, että Faarooq ja Crush ottelisivat, mutta näin ei ollutkaan! NOD:n varsinaiset painijat syöttävät PG-13:n (Nation of Dominationin räppärikaksikko, jotka eivät mitään painijoita ole) Legion of Doomille. Räppärit menevät ottelemaan vastahakoisesti. Matsi ei kauan kestä, kun Animal ja Hawk tekevät kummallekin räppärille Doomsday Devicen.

Mankind tulee rampille pyytämään yleisöltä myötätuntoa Paul Bearerille, sillä Paul Bearer on jälleen täällä! IYH14: Revenge of the ’Takerissa Undertaker poltti Paul Bearerin kasvot. Bearerilla oli edelleen siteet päässä. Paul Bearer haluaa antaa Undertakerille vielä yhden mahdollisuuden. Jos Undertaker ei tähän suostu, niin Bearer lupaa paljastaa Undertakerin synkästä menneisyydestä asian, joka liittyy Undertakerin vanhempiin. MIKÄHÄN SE VOISI OLLA?!

Kuva
Paul Bearer on täällä taas.

Raw’n toinen tunti (Warzone) alkoi haastattelussa. Tällä kertaa Vince McMahonin haastateltavana oli Nation of Dominationin johtaja Faarooq, joka oli jostain syystä nyt noussut ykköshaastajaksi, joka kohtaa seuraavassa PPV:ssä Undertakerin. Faarooq vihjailee WWF:n olevan rasistinen, kun siellä ei ole koskaan ollut mustaa WWF-mestaria, eikä yksikään musta ihminen ole edes saanut mahdollisuutta. McMahon sanoo, että asialla ei ole mitään tekemistä ihonvärin kanssa. Oli oikeastaan kaikin puolin aika hyvä puhe Faarooqilta. Faarooqin seuraan liittyy muu Nation of Domination (pl. räppärit, jotka uhrattiin LOD:lle aikaisemmin), koska Savio Vegalla on ottelu Undertakeria vastaan. Ja jälleen kerran ottelu päättyy diskaukseen…

Muistatteko vielä ECW-invaasion alkuvuodesta? Sitä ei ole unohdettu, sillä ECW:tä vihaava Jerry ”The King” Lawler on löytänyt yhden ECW-talentin, jota hän pitää taitavana. Kyseinen mies on on.. ”Mr. Monday Night” Rob Van Dam! RVD haukkuu Lawlerin tavoin ECW:n. RVD:n ensimmäinen WWF-vastustaja on jobberi, jota Jerry Lawler kutsuu Jon Bon Jovi-wannabeksi. Tuo poika on Jeff Hardy. RVD luonnollisesti voittaa matsin nopeasti. Ihmetyttää tässä vaan se, että jos RVD on niin ECW-vastainen, niin miksi sen kehääntulomusiikkina on ECW:n tunnari?

Kuva
"Mr. Monday Night" Rob Van Dam

Viime viikolla nähtiin Dustin ”Goldust” Rhodesin haastattelu. Tällä viikolla nähtiin haastattelun toinen osa, jossa Dustin jopa itki, koska hän haluaa olla hyvä mies, poika ja isä. Hän sanoi myös kaipaavansa isäänsä. Miksi hemmetissä yhdestä WWF:n mielenkiintoisimmasta hahmoista (Goldust) pitää yrittää tehdä näin inhimillinen? Rhodes-haastattelua seurasi Undertakerin haastattelu, mikä ei mitään ihmeempää tarjonnut.

Illan viimeisenä otteluna oli neljän joukkueen eliminointimatsi. Mikä tekee tästä ottelusta oudon, on se, että kaikki joukkueet ovat tietääkseni pahiksia. Ottelussa kohtasivat hallitsevat Tag-mestarit Owen Hart & The British Bulldog, The New Blackjacks, Doug Furnas & Phil LaFon sekä The Headbangers. Owenin ja Bulldogin Tag Team –mestaruus ei ollut edes pelissä, joten en yhtään ymmärrä, mikä tämän matsin pointti oli. Kaksi joukkuetta (Furnas/Lafon, The New Blackjacks) eliminoitiin vielä kaiken lisäksi mainostauon aikana. Hallitsevat tag team –mestarit voittivat ottelun.

Matsin jälkeen muut Hart Foundationin jäsenet tulevat kehään. Pyörätuolissa oleva Bret Hart kuitenkin pyytää, että muut jättävät hänet yksinään kehään. Bretillä ei ole Austinille asiaa, vaan Shawn Michaelsille. Shawn Michaels lopulta tulee paikalle. Bret Hart haukkuu Michaelsin pelkuriksi, koska tämä ei uskaltanut kohdata Hartia Wrestlemaniassa. Jonkin aikaa Bret mollaa Michaelsia, kunnes lähetys loppuu. Lähetyksen loppumisen jälkeen pyöriikin video vielä, jossa Michaels tekee Sweet Chin Musicin Bretille. Hart Foundation tulee paikalle ja hyökkää Michaelsin kimppuun. Steve Austin tulee lopulta Shawn Michaelsin apuun.

Ymmärsin, että Bretin ilmoitus haastaa Michaels matsiin King of the Ringissä ja haaston jälkeiset tapahtumat eivät aikanaan kerenneet tv:hen lähetysajan loppumisen takia, mutta loppukahakka löytyi kyllä tästä WWE Networkin versiosta. Bret Hartin haastoa ei kuitenkaan ollut tässäkään versiossa.

-----

Seuraava Raw alkoi taas Stone Cold Steve Austinilla. Austin sanoo, että hän ei välitä pätkääkään Shawn Michaelsista, vaan hän haluaa vain tapella Hart Foundationin kanssa aina kun mahdollista. Loppujen lopuksi Shawn Michaels keskeyttää Austinin puhumisen ja tulee paikalle. Hyvin kyllä huomaa, kuinka paljon paremman vastaanoton Austin saa kuin Michaels yleisöltä. Taisi jopa vähän pieniä buuauksia tulla Shawn Michaelsille – miehelle, josta yritettiin viime vuonna tehdä WWF:n isointa hyvistä. Michaelsilla on samanlaiset ajatukset kuin Austinilla. Hän ei pidä Austinista, mutta vihaa Hart Foundationia. Austinia Michaels kutsuu jatkuvasti ’soniksi’ (mikä on ironista, koska miehet ovat samanikäisiä). Lopulta miehet ajautuvat tappelemaan keskenään. Yhtäkkiä Owen Hartin nauru kuuluu titantronilta. Owen Hart haastaa Shawn Michaelsin ja Stone Cold Steve Austinin Tag Team –mestaruusmatsiin, jos miehet pystyvät edes keskenään ottelemaan joukkueena – ensi viikolla. Michaels sanoo etsivänsä itselleen paremman joukkuetoverin, eikä Austinkaan innostu ideasta. Sitten miehet taas painivat keskenään.

King of the Ring –turnaus jatkui. Seuraavana ensimmäisen kierroksen otteluna piti olla Vaderin ja Crushin välinen ottelu. Vaderilla on nenä murtunut, joten hän ei voi painia, vaikka olikin paikan päällä. Vaderin korvaa… Hunter Hearst Helmsley! HHH:han otteli jo viime viikolla KOTR-turnauksessa, mutta putosi diskauksen myötä. WWF:n agentti Gerald ”Jerry” Brisco selitti, että säännöissä puhutaan selätyksestä tai luovutuksesta, eikä diskaamisesta mainita mitään, joten Hunter Hearst Helmsley saa toisen mahdollisuuden. Meni vähän ohi, että mikä järki tässä nyt oli. Kaiken kruunaisi kyllä, jos tämän turnauksen aikana vielä joku häviäisi diskauksella. NOD:n Crush ja HHH ottelivat siis jatkopaikasta. Tällä kertaa Hunter Hearst Helmsley onnistui voittamaan. Nation of Dominationin jäsenet – Crush ja Savio Vega – riitelevät jälleen ottelun jälkeen. Tönimisen keskeyttää NOD:n johtaja Faarooq, joka saa miehet kuriin.

Seuraava ottelu ei ollut osa KOTR-turnausta. Owen Hart kohtasi Alabaman oman pojan, Bob Hollyn (tämä Raw oli siis Alabamassa). Hollya ei olekaan viime aikoina pahemmin näkynyt. Owen Hart yritti lopettaa ottelun Sharpshooterilla, mutta Bob Holly onnistui rullaamaan ja selättämään Owen Hartin. Owenin onneksi ottelussa ei ollut panoksena hänen Intercontinental-mestaruus. Oli oikeastaan ihan mukava yllätys tällainen shokeeraava lopputulos. Yleisö näki oman pojan yllättävän voiton, Bob Holly sai voiton isommasta nimestä kotiyleisön edessä ja voittotapa ei varsinaisesti saanut näyttämään Owen Hartia heikkona.

Tähän väliin tulee pientä mainostusta. SUPER SOAKER on nimittäin WWF:n tämän hetken sponsori, joten WWF:n Sunny ja Jim Cornette mainostavat Super Soakerin uusinta monsteria – Super Soaker CPS 2000. Hitto, että toi oli iso vesipyssy. Muistan kun vesisodissa aikanaan yksi oli saanut vanhemmiltaan kinuttua kakstonnisen. Tässä ’Sunny ampuu CPS 2000:lla Jim Cornettea’-mainoksessa näytettiin myös Super Soaker X 85 Triple Shotia, jollainen minullakin oli joskus. Eli vesipyssy, jolla pystyi kolmeen suuntaan ampumaan. Itsellä taisi olla joku sunnuntaikappale, kun oli niin jäykkä se Triple Shot –systeemi ja pyssy vuoti sen verran, että itse oli märempi kuin kaverit.

Kuva
Sunny ja Super Soaker CPS2000.

Super Soaker –mainoksen jälkeen selvisi, että Shawn Michaels on löytänyt itselleen partnerin ensi viikoksi. Hänen kaverinaan on maailman vaarallisin mies – Ken Shamrock. Michaels-Shamrock-haastattelun jälkeen tuli toinen Mankindin haastattelu, joka on moniosainen haastattelu. Jim Ross pureutuu Mankindin historiaan ja Mankind kertoo lapsuudestaan. Haastattelussa tuodaan selvästi esille, että Mankind on Mick Foley. Muutenkin nämä Mankindin haastattelut ovat aika merkkittävä muutos Mankindin hahmossa.

Vielä ennen toisen tunnin (Warzone) alkua nähtiin yksi matsi. Leif Cassidy sai uuden WWF-tulokkaan vastaansa. Vastustajana oli Scott Taylor, joka tullaan myöhemmin tuntemaan nimellä Scotty 2 Hotty. Leif Cassidy hallitsee, mutta Scott Taylor yllättävästi rullaakin voiton Cassidysta. Jälleen Cassidy hävisi tulokkaalle. Matsin jälkeen raivostunut Leif Cassidy käy ilmoittamassa Jim Rossille, että hän ei kestä enää yhtäkään tappiota.

Kuva
Scotty 2 Hotty ennen Scotty 2 Hotty -aikaa.

Warzone alkoi ja kehään tuli koko Hart Foundation. Bret Hartilla ei enää ollut pyörätuolia, mutta kainalosauvat olivat vielä mukana. Bret Hart uhosi voittavansa Shawn Michaelsin King of the Ringissä 10 minuutissa. Jos ei voita 10 minuutissa, niin Bret Hart ei aio enää ikinä painia Yhdysvalloissa. Pian kuuluu ”Heartbreak Kid” Shawn Michaelsin ääni titantronilta. Michaels ihmettelee, että miten Hart voisi voittaa hänet 10 minuutissa, kun Wrestlemania XII:ssa se ei onnistunut edes 60 minuutissa. Lisäksi Michaels ehdottaa otteluun lisästipulaatiota – Hart Foundationin muut jäsenet pitää olla kahlittuna ottelun ajan, jotta he eivät pääse otteluun sekaantumaan. Tämä Michaelsin promo oli juuri se legendaarinen Sunny Days-promo, jossa Shawn Michaels vihjaili, että naimisissa olevalla Bret Hartilla olisi sutinaa Sunnyn kanssa… vaikka oikeastihan Shawn Michaelsilla oli suhde Sunnyn kanssa. ”Oikeassa elämässähän” Bretillä ja Shawnilla oli jo huonot välit, mutta olen ymmärtänyt, että tämä Sunny-vihjailu vielä pahensi miesten välejä, kun Bret Hart joutui selittelemään vaimolleen Michaelsin heittoja.

Seuraavaksi jatkui Goldustin inhimillistäminen. Goldust esitteli vaimonsa Terrin (eli Marlenan) ja tyttärensä Dakotan. Tämän jälkeen Goldustilla oli ottelu Honky Tonk Manin suojattia Rockabillyä vastaan. Rockabilly voitti diskauksella, koska Goldust löi Honky Tonk Mania kitaralla päähän. En yhtään ymmärrä, miksi managerin lyönti aiheutti diskauksen Goldustille.

Stone Cold Steve Austin on yrittänyt etsiä itselleen joukkueparia ensi viikoksi. Aikaisemmin Raw’ssa hän eksyi Sablen pukuhuoneeseen, jossa Sablen silikonitissit peitti ainoastaan Austin 3:16-paita. Nyt Austin puhui tuomari-manageri Harvey Whipplemanin kanssa. Austinin keskeytti Brooklyn Brawler, joka tarjoutui Austinin joukkuekaveriksi. Steve Austin hermostui ja viskaisi Brawlerin lavasteita päin. Sitten Austin käski pelästynyttä Whipplemania toimimaan Austinin joukkuekaverina.

WWF-mestari Undertakerin ykköshaastaja Faarooq kohtasi Rocky Maivian. Faarooq voitti. Ottelun jälkeen NOD:n jäsenet Crush ja Savio Vega olivat tuttuun tapaansa käymässä kanveesissa makaavan Maivian kimppuun, mutta yllättäen NOD-johtaja Faarooq kielsi tämän leikin ja käski jättämään Rocky Maivian rauhaan. Yhtäkkiä kamera siirtyi takahuoneeseen, jossa Hart Foundation on käynyt joukolla Bob Hollyn kimppuun, joka aikaisemmin onnistui yllättämään ottelussa Owen Hartin.

Paul Bearer on vihjaillut, että hän tietää Undertakerista erään hyvin synkän asian. Undertaker anelee Bearerilta armoa, jotta hän ei paljastaisi kaikille tätä salaisuutta. Paul Bearer antaa Undertakerille seitsemän päivää aikaa muuttua.

Viimeisenä otteluna oli Hart Foundationin Jim Neidhartin ja Stone Cold Steve Austinin välinen ottelu. Ottelu ei kauan kestänyt, kun Austin hyökkäsi selostamossa vierailleen Brian Pillmanin kimppuun ja Hart Foundation hyökkäsi Austinin kimppuun. Jälleen kerran Stone Coldin apuun tuli Shawn Michaels. Yhdessä he saivat häädettyä Hart Foundationin pois paikalta. Jim Ross tuli ilmoittamaan Austinille ja Michaelsille, että WWF:n presidentti Gorilla Monsoon on tehnyt päätöksen. Stone Cold Steve Austin ja Shawn Michaels joutuvat ottelemaan ensi viikolla joukkueena joukkuemestaruusottelussa. Ja jälleen kerran Austin ja Michaels ajautuivat keskenään tappeluun, johon jakso päättyi.

-----

Toukokuun viimeinen RAW is WAR alkoi jälleen tutuilla miehillä. Stone Cold Steve Austin tuli kehään, jonka jälkeen kehään tuli tämän iltainen joukkue”kaveri” – Shawn Michaels. Miehet eivät edelleenkään tule toimeen. Heidät keskeyttää Legion of Doom. LOD anoo Shawn Michaelsilta mestaruusmatsia, jos he voittavat tänään Owen Hartin ja British Bulldogin. Michaels sanoo antavansa Animalille ja Hawkille mestaruusmatsin, kun hän ja Austin voittavat mestaruuden. Mestaruusottelua ei kuitenkaan vielä käydä, vaan ensimmäisenä otteluna on Legion of Doom vastaan Jim Neidhart ja Brian Pillman. Tämä oli Pillmanin ensimmäinen Raw-matsi, vaikka WWF:ssä hän on ollut jo lähes vuoden. Ottelu päättyy muiden Hart Foundationin jäsenten sekaantumiseen. Shawn Michaels ja Steve Austin tulevat auttamaan Legion of Doomia. Hart Foundation poistuu paikalta, jonka jälkeen Austin ja Michaels ajautuvat jälleen keskenään tappelemaan.

Paul Bearer tuli ilmoittamaan, että hän aikoo tänään paljastaa Undertakerin salaisuuden. Bearer on aikaisemmin esiintynyt pää kääreessä, mutta nyt miehen kasvot olivat lähes kokonaan paljaat.

Brian Pillmanin Raw-debyyttimatsi ei ollut illan ainoa debyyttimatsi. Nation of Dominationin riveissä pidemmän aikaa ollut nimetön pukumies oli nyt saanut painivermeet ja nimen – D’Lo Brown. Brown otteli Bob Hollya vastaan, ja ottikin debyytissään vakuuttavan voiton.

Kuva
D'Lo Brown

King of the Ringin ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeinen matsi käytiin selostaja Jerry ”The King” Lawlerin ja Goldustin välillä. Miehillähän on ollut jo kauan aikaa erimielisyyksiä, joten aikaisempia tapahtumia kerrattiin. Lisäksi Lawler piti ennen matsia sellaisen promon, jossa hän sanoi Goldustia ’flaming fagiksi’. Eipä tänä päivänä tällaista promoa suvattaisi. Itse matsissa yleisö oli jostain syystä ihan täysin Lawlerin puolella ja kuulin ensimmäistä kertaa Lawler-chantit. Matsi sujui muutenkin Kingiltä hyvin, sillä hän voitti kusettamalla Goldustin ja eteni jatkoon KOTR:ssa.

Tässä välissä oli Steve Austinin haastattelu, joka jälleen päättyi siihen, että Hart Foundation hyökkäsi miehen kimppuun ja Shawn Michaels tuli apuun. Ensimmäisen tunnin viimeisenä otteluna oli Rocky Maivia vs Flash Funk. Jostain kummallisesta syystä The Headbangers (Mosh & Thrasher) tulivat yleisön joukosta selostamoon sekoilemaan ja sitten sekaantuivat otteluun. En ymmärrä, miksei ottelu edes päättynyt, vaikka miehet hyökkäsivät ottelijoiden kimppuun tuomarin silmien edessä.

Warzone alkoi Ahmed Johnsonin ja Vaderin välisellä matsilla. Ottelussa oli myös stipulaatio. Jos Vader voittaa Johnsonin, Vader saa Johnsonin paikan King of the Ringissä. Selostamossa oli vierailevana kommentaattorina Ken Shamrock. Vader ei saanut Ahmed Johnsonin paikkaa, koska hävisi tälle. Kyllä harmittaa tämä Vaderin kohtelu WWF:ssä. Vaderin alkuperäisen paikan KOTR:ssa ottanut Hunter Hearst Helmsley otteli Rockabillyä vastaan, mutta tämä matsi ei ollut osa King of the Ring –turnausta.

Näiden matsien (ja lyhyiden Bearer/Taker-promojen) jälkeen palattiinkin Mankindin eli Mick Foleyn elämäntarinaan. Viimeksi käsiteltiin miehen lapsuutta. Tässä haastattelussa Mankind kertoo nuoruudestaan, ja kuinka hän innostui painista, kun hän oli Madison Square Gardenissa katsomassa WWF:ää ja näki Jimmy Snukan loikan häkin päältä. Foley kehitti itselleen oman hahmon – Dude Loven – Hippi, josta tytöt tykkäävät. Dude Lovesta näytetään kotivideoita. Seuraavassa haastattelussa sitten kerrotaan, miten Foleysta tuli Cactus Jack.

Kuva
Mankind kertoo menneisyydestään.

Sitten olikin vuorossa illan odotetuin matsi, jossa Owen Hart & The British Bulldog puolustavat Tag Team –mestaruuttaan Shawn Michaelsia ja Stone Cold Steve Austinia vastaan. Tämä oli muuten Michaelsin ensimmäinen televisioitu ottelu ”hymyn menettämisen” jälkeen. Todella kova tag team –matsi, jossa Shawn Michaels lopulta tälläsi Sweet Chin Musicin ja Austin selätti Bulldogin. Owen Hartin & The British Bulldogin pitkä mestaruuskausi päättyi. Hart Foundation (pl. Bret) on ottelun jälkeen toisen uuden mestarin (Michaels) kimpussa. Austin ei välitä joukkue”kaveristaan” pätkääkään, mutta huomaa, että Bret Hart on jätetty yksin. Stone Cold hyökkääkin Bretin kimppuun, ja Hart Foundation tulee Bretin apuun.

Tuohon matsiin Raw ei todellakaan loppunut, sillä lupasihan Paul Bearer paljastaa Undertakerin synkästä menneisyydestä salaisuuden, jos ei Undertaker päätä palta Bearerin manageroitavaksi. Paul Bearer on Undertakerin vanha perhetuttu, joka oli myös Undertakerin vanhempien hautajaisissa. Hautajaisissa ei kuitenkaan ollut kaksi hautaa, vaan siellä oli.. KOLME! Sitten pamahtaa kongi ja Undertaker rientää paikalle. Undertaker ottaa Beareria kurkusta kiinni, mutta Bearer sanoo jotain Undertakerille ja Taker päästää otteen. Undertaker menee Paul Bearerin edessä lopulta polvilleen ja tähän cliffhangeriin jakso päättyi.

-----

Vielä yksi Raw ennen King of the Ringiä. WWF:n mestari The Undertaker tulee kehään kertomaan, miksi hän lyöttäytyi jälleen Paul Bearerin kanssa yhteen. Paul Bearer kiristää Undertakeria, eikä Taker halua, että hänen synkkä salaisuutensa paljastuu. Paul Bearer keskeyttää Undertakerin, moittii mestaria hieman ja hehkuttaa, että pian hän hallitsee maailmaa, kun Undertaker on tuhonut kaikki vastustajat tieltään. Sitten tapahtuukin yllätys, sillä ”RULER OF THE WORLD” Sycho Sid teki paluun! Sycho Sid on mestaruustappionsa (Wrestlemania 13) jälkeen hävinnyt vähin äänin kuvioista, eikä minulle ole oikein selvinnyt, että miksi hän on ollut poissa. Sycho Sid on nyt kuitenkin täällä, ja hän haluaa uusintamatsinsa mestaruudesta – tänään! Mestarin sunnuntainen vastustaja – Faarooq – tulee paikalle ja haukkuu Undertakerin pelkuriksi. Undertaker hermostuu tästä, lähtee Faarooqin perään ja Sycho Sid jää kehään.

Tauon jälkeen olikin Faarooqin vuoro otella. Faarooq kohtasi pitkäaikaisen kiistakumppaninsa, Ahmed Johnsonin. Nation of Domination häiriköi matsin aikana luonnollisesti, mutta paikalle saapui Undertaker. Taker vahingossa kuitenkin huitaisee Ahmed Johnsoniakin, ja Faarooq onnistuu voittamaan Johnsonin. Matsin jälkeen Ahmed Johnson on Undertakerille vihainen. Deadman junttaa kuristusjuntalla Johnsonin kanveesiin.

Hart Foundation tuli kehään. Ruudun välityksellä oltiin myös yhteyksissä Tag Team –mestareihin Shawn Michaelsiin ja Stone Cold Steve Austiniin, jotka olivat pukuhuoneissa (eivät siis samassa pukuhuoneessa). Bret Hart ilmoitti, että hän ei voi otella King of the Ringissä, koska Austin loukkasi hänen polvensa viime viikolla. Austin ja Michaels riitelevät jälleen keskenään, jolloin Bret Hartilla välähtää idea, jonka hän kertoo Brian Pillmanille. Pillmanin piti kohdata sunnuntaina King of the Ringissä Steve Austin, mutta Hart Foundationilla on parempi idea. Pillman haluaa antaa paikkansa Shawn Michaelsille, eli sunnuntaina oteltaisi Hart/Michaels ja Pillman/Austin-matsien sijaan Michaels vs Austin. Steve Austin ilmoittaa, että hän mielellään potkii Michaelsin p***että sunnuntaina, mutta aikoo seuraavassa Raw’ssa hakata Pillmanin.

Intercontinental-mestari Owen Hart puolusti mestaruuttaan Bob Hollya vastaan. Bob Hollyhan onnistui yllättämään Owenin pari viikkoa sitten, mutta siinä ottelussa ei ollut panoksena IC-mestaruus. Tällä kertaa Bob Holly ei ollut onnekas, vaan Owen Hart otti voiton Sharpshooterilla.

Seuraavana otteluna oli taas vaihteeksi Hunter Hearst Helmsley vs Goldust… No nyt onnistui sentään Goldust voittamaan.

Toinen Raw’n tunti alkoi Tag Team –mestaruusottelulla. Shawn Michaels & Stone Cold Steve Austin puolustivat ensimmäistä kertaa mestaruuttaan, kun miehet kohtasivat legendaarisen Legion of Doomin. Matsin lopussa Steve Austin ja Shawn Michaels ajautuvat kehän ulkopuolella tappelemaan jälleen keskenään, joten Legion of Doom voittivat ottelun uloslaskulla. Mestaruus ei kuitenkaan vaihda omistajaa uloslaskulla, joten Michaelsin ja Austinin mestaruuskausi jatkuu toistaiseksi.

Kuva
Tag Team mestarit riitelevät... jälleen.

Mankind/Mick Foleyn haastattelu osa kolme. Tällä kertaa Foley kertoi ajastaan Cactus Jackina Japanissa deathmatcheissa ja ECW:ssä. Haastattelun jälkeen olikin Mankindin matsi, joka oli samalla myös KOTR-turnauksen ensimmäisen kierroksen (puolivälierät) viimeinen matsi. Mankind sai vastaansa Nation of Dominationin Savio Vegan. Ottelua oli myös seuraamassa Jerry ”The King” Lawler, joka kohtaa ottelun voittajan seuraavalla kierroksella King of the Ring –PPV:ssä. Mankindin inhimillistäminen haastatteluiden muodossa oli tehnyt temppunsa, sillä Mankind oli nyt hyvis, jolle yleisö hurrasi ja jota Jerry Lawler suuresti haukkui mm. friikiksi. NOD:n Crush aiheutti vahingossa kaverilleen tappion, joten Mankind meni jatkoon. Matsin jälkeen Crush ja Savio Vega riitelivät jälleen kerran. Tällä kertaa riitely johti NOD:n jäsenten väliseen tappeluun. NOD-johtaja Faarooq tuli paikalle, mutta päätti lähteä samantien pois paikalta ja jätti miehet keskenään kehään riitelemään.

Viimeisenä matsina oli sitten ottelu WWF:n mestaruudesta – The Undertaker vs Sycho Sid. Wrestlemania 13:n p**ka matsi on valitettavasti edelleen muistissa, joten en jaksanut tähän matsiin yhtään keskittyä. Onneksi se ei kestänytkään montaa minuuttia. Taker luonnollisesti säilytti mestaruuden itsellään. Nation of Domination tuli ottelun jälkeen paikalle ja hyökkäsi mestarin kimppuun. Sycho Sid yrittää auttaa Undertakeria, mutta isot miehet jäävät alakynteen, kun vastassa on neljä miestä. Tähän päättyi kesäkuun 1997 ensimmäinen RAW is WAR, ja seuraavaksi onkin sitten jo King of the Ring –PPV!

-----

Kuva
WWF King of the Ring 1997

Vuoden 1997 KOTR järjestettiin Providencessä, Rhode Islandissa. Selostajina oli kaksikko Vince McMahon-Jim Ross, jotka olivat pukeutuneet tyylikkäästi pukuihin. Jerry Lawler ei ollut mukana selostamossa, koska hän keskittyi tässä PPV:ssä ottelemiseen. Viime vuoden KOTR-turnauksen voitti Stone Cold Steve Austin, joka on ollut hurjassa nosteessa viime aikoina WWF:ssä. Viime vuoden KOTR muistetaan myös Austinin legendaarisesta Austin 3:16-promosta, joten mielenkiintoista on nähdä, onko tämän vuoden King of the Ringillä mitään ikimuistettavaa tarjolla.

King of the Ring 1997:n sponsorina toimii SUPER SOAKER.

Kuva
Ahmed Johnson vs Hunter Hearst Helmsley w/ChynaKing of the Ring –turnauksen välierä

Miehet kohtasivat jo puolivälierissä, jolloin Ahmed Johnson voitti ja eteni jatkoon. HHH kuitenkin sai toisen mahdollisuuden ”epäselvien KOTR-sääntöjen” takia ja korvasi Vaderin turnauksessa. Viime vuoden KOTR:sta jäi mieleen se, kuinka vauhdikkaasti Ahmed Johnson tuli kehään. King of the Ringin ovenavaajat lensivät silloin hienosti, kun Ahmed rymisteli. Tällä kertaa Johnson tuli kuitenkin rauhallisemmin kehään.

Vaikka tykkäänkin King of the Ring –turnauksesta paljon, ongelmaksi kuitenkin usein muodostuu se, että turnauksen ottelut PPV:ssä jäävät lyhyeksi. Tässäkin kävi näin, eikä tästä mitään kummallista ottelua kerennyt syntyä. Kunhan vaan saatiin nopeasti pois alta. Ottelu oli myös buukattu hyvin tylsästi.

**
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Hunter Hearst Helmsley

Chyna sekaantui matsiin, ja lopulta Helmsley pääsi tekemään Pedigreen Johnsonille.
Kuva
Mankind vs Jerry LawlerKing of the Ring –turnauksen välierä

Mankind on viime viikkojen haastatteluiden ansiosta kääntynyt hyvikseksi, eikä miehen managerina enää toiminut Paul Bearer, joka on taas keskittynyt Undertakeriin. Lawlerin ja Mankindin välillä syttyi jo ennen tätä PPV:tä kärhämää edellisessä Raw’ssa. Ennen ottelua Mankind piti aika pitkän promon, jonka jälkeen Jerry Lawler tuli paikalle ja tapansa mukaisesti haukkui fanit sekä vastustajansa.

Tämä oli ihan katsottava matsi. Aikaakin tälle oli annettu yllättävän paljon KOTR-matsiksi. Jerry Lawlerin parhaimmat painivuodet ovat jo takana, mutta oli kiva nähdä häntä välillä painimassa jotain kunnollista ottelijaa vastaan, eikä missään paskoissa matseissa tyyliin Mark Henry, Ultimate Warrior.. Paikoitellen meno oli tylsähköä, mutta tylsiä hetkiä paikkasi ottelun lopetus, joka oli omasta mielestäni tyylikäs.

**
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Mankind

Lawler yritti tehdä Mankindille Piledriverin, mutta Mankind torjui tämän ja lopetti ottelun Mandible Claw’lla.
Kuva
Crush w/Nation of Domination vs Goldust w/Marlena

Minulla ei ole yhtään hajua, että minkä takia tällainen ottelu oli buukattu tähän PPV:hen. Tietääkseni Nation of Dominationilla/Crushilla ja Goldustilla ei ole minkäänlaista feudia. Tältä ottelulta en osannut mitään hyvää odottaa, eikä tämä lopulta mitään erikoista tarjonnutkaan. Ei kuitenkaan mikään ala-arvoinen matsi, vaan ihan ok, jos tämä olisi ollut esim. Raw’ssa. En yhtään ymmärrä miksi tällainen matsi piti PPV:hen pistää.

**
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Goldust

Pakko sanoa, että jäi ihan hyvät fiilikset, koska Goldust voitti pitkästä aikaa (DDT:llä).
Kuva
Hart Foundation (Owen Hart, The British Bulldog & Jim Neidhart) vs Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) & Sycho Sid

Ennen King of the Ring –turnauksen finaalia nähtiin kuuden miehen tag team –matsi. Hart Foundationilla ja Legion of Doomilla on ollut erimielisyyksiä. Sycho Sidillä ei ole ollut mitään tekemistä Hart Foundationin kanssa, mutta kai juuri paluun tehnyt ex-mestari piti johonkin matsiin saada mukaan.

Annan tälle nyt kolme tähteä, vaikka en ihan ole varma, onko tämä edes kolmen tähden arvoinen. Odotin jopa tältä matsilta jotain, koska Hart Foundationin kaverit ovat taitavia, Legion of Doom on vieläkin ihan viihdyttävä tiimi ja oikeaa vastustajaa vastaan Sycho Sidkin voi olla ihan ok. Owen Hart ja The British Bulldog jälleen näyttivät hyvin osaamistaan ja Sycho Sidiä säästeltiin ottelun loppuun, mikä oli ihan järkevä ratkaisu. Vähän kuitenkin ottelussa oli turhauttavia hetkiä, kuten esimerkiksi se, että Road Warrior Animal oli kehässä ihan hemmetin kauan alistettuna, eikä tämä ”pahikset hallitsee, eikä päästä hyvistä vaihtoon”-vaihe kesti ihan liian kauan. Ottelun lopetus oli kuitenkin kiva, vaikkakin sisälsi pienen botchin. Tämä ottelu oli sellainen, jossa olisi kyllä ollut aineksia vähän parempaankin otteluun ehkä.

***
Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: Hart Foundation

Sycho Sid on tekemässä Powerbombia Bulldogille, mutta kehävuorossa onkin Owen Hart, joka hyppää Sycho Sidin yli ja rullaa voiton joukkueelleen.
Kuva
Mankind vs Hunter Hearst Helmsley w/ChynaKing of the Ring –turnauksen finaali

Mankind oli edennyt finaaliin voittamalla Savio Vegan ja Jerry Lawlerin. Helmsley oli puolestaan voittanut Crushin ja Ahmed Johnsonin. Tälläkään kertaa King of the Ring –turnauksen finaali ei päättänyt PPV:tä, vaikka tällä kertaa olisi hyvinkin voinut mielestäni vaikka lopettaa. Tämä oli nimittäin ehdottomasti HHH:n paras matsi tämän projektin aikana, ja oikein hyvä lopetus turnaukselle. Oli nimittäin vähän vaisu turnaus, kun mukana oli vain kahdeksan painijaa.

Eihän tämä matsi läheskään samanlaisella klassikkotasolla ole kuin myöhemmät Mankind/HHH-matsit, mutta tämäkin on ihan katsomisen arvoinen. Tässä matsissa nähtiin mm. huikea Pedigree, jossa Mankind meni läpi selostajien pöydästä. Aika karunnäköinen spotti, koska tähän aikaan selostamon pöydät eivät olleet vielä samanlaisia pöytiä, jotka hajoavat herkästi. Lisäksi Mankind tässäkin ottelussa roikkui pää köysien välissä ja riuhtaisi itsensä pois siitä. Tällaisessa spotissahan Foley on menettänyt toisen korvansa, joten tavallaan tekee pahaa aina katsoa tuota temppua. Oikein mukava ottelu, joka vain parani loppua kohden.

***½
Spoiler: näytä
Ottelun ja KOTR-turnauksen voittaja: Hunter Hearst Helmsley

HHH voitti Pedigreellä. Todd Pettengill tulee ottelun jälkeen kruunaamaan Helmsleyn, ja HHH teloo kruunullaan vielä ottelun jälkeen Mankindia.
Kuva
Stone Cold Steve Austin vs Shawn Michaels

Steve Austinia ja Shawn Michaelsia yhdistävät kaksi asiaa. 1. He kumpikin vihaavat Bret Hartia ja Hart Foundationia. 2. Austin ja Michaels hallitsevat yhdessä Tag Team –mestaruutta, jonka he voittivat pari viikkoa sitten Owen Hartilta ja The British Bulldogilta. Tämä on Shawn Michaelsin ensimmäinen PPV-ottelu hymyn menettämisen jälkeen (Royal Rumblessa edellinen matsi). Selostajien mukaan tämä oli myös ensimmäinen kerta WWF:n PPV:ssä, kun tag team –mestarit kohtaavat toisensa.

Alun perin KOTR:ssa piti olla ottelut Austin vastaan Brian Pillman sekä Michaels vastaan Bret Hart, mutta Austin loukkasi Bret Hartin polven uudelleen. Hart Foundation sai tästä idean, että Shawn Michaels ja Steve Austin voivat otella keskenään, sillä he eivät tulleet keskenään toimeen. Vaikka Austinin ja Michaelsin ottelulta voi odottaakin vain huippuottelua, olen tavallaan vähän pettynyt. Olisin halunnut vihdoin nähdä Brian Pillmanin ottelemassa WWF:n PPV:ssä.

Mitä tästä matsista sanoisi? Kaksi loistavaa painijaa pistivät pystyyn erittäin hyvän matsin. Ei voi kuin ihailla, kuinka hyviä nämä miehet olivat kehässä. Steve Austinin kohdalla usein tunnutaan muistavan parhaiten miehen muut tekoset, mutta olihan tuo mies kehässäkin ihan hemmetin kova. Ottelun lopetuksesta voi olla montaa mieltä. Monet varmasti vihaavat, mutta minun mielestäni lopetus oli ihan hauska ja jätti mukavasti asioita vielä auki.

****
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Ei voittajaa (kumpikin diskattiin)

Tuomari on ottanut osumaa, Steve Austin tekee Shawn Michaelsille Stunnerin ja yrittää selättää. Kukaan ei ole kuitenkaan laskemassa, joten Austin käy herättelemässä tuomaria ja tekee tälle Stunnerin. Toinen tuomari juoksee kehään, mutta hänkin lentää kanveesiin, kun Shawn Michaels tekee tälle Sweet Chin Musicin. Kolmas tuomari, WWF:n päätuomari Earl Hebner, rientää paikalle. Vihainen Hebner lopettaa ottelun ja diskaa kummankin.
Kuva
The Undertaker © w/Paul Bearer vs Faarooq w/Nation of Domination – WWF-mestaruusottelu

WWF-mestari Undertaker on joutunut kiristämisen takia ottamaan takaisin managerikseen Paul Bearerin. Uusimmaksi haastajaksi oli jostain syystä noussut Nation of Dominationin johtaja Faarooq. Vähän on jäänyt miesten välinen feudi ohkaiseksi, vaikka Faarooq onkin hyvin tuonut esille, että WWF:ssä ei ole ollut mustaa mestaria aikaisemmin ja WWF on rasistinen firma. Undertakerin WWF-mestaruuskausi on ollut kyllä kehno, koska Undertakerin touhut tuntuvat ihan toissijaiselta, eikä mitään isompaa juonikuviota miehellä ole, ellei Paul Bearerin toimintaa lasketa.

Tämä oli ihan ok matsi. Mitään superhyvää matsia tästä ei kai kukaan olettanutkaan tulevan, mutta kahden ison miehen kohtaamiseksi tämä oli ihan hyvä. Vähän oli kuitenkin ennalta arvattava Undertaker-matsi jälleen kyseessä. Ei tämä Takerin mestaruuskausi oikein sytytä..

***
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: The Undertaker

NOD:n Crush ja Savio Vega riitelevät jälleen kehän ulkopuolella. Faarooqin huomio kiinnittyy näihin, joten Undertaker pääsee yllättämään Faarooqin ja tekee tälle Tombstone Piledriverin (HAUTAKIVI-ISKU!). Matsin jälkeen Undertaker on jo poistumassa paikalta, mutta Bearer pakottaa Undertakerin tekemään Faarooqille vielä kuristusjuntan. Undertaker tekee vastahakoisesti, mutta Bearer haluaa vielä lisää ja lisää. Undertaker tekee Faarooqille yhteensä kolme kuristusjuntaa. Lopulta paikalle rientää Ahmed Johnson (?!?), joka ihmettelee, mikä Undertakeriin on mennyt ja miksi hän kuuntelee Beareria. Undertaker yrittää lyödä Johnsonia, mutta Ahmed Johnson väistää ja tekeekin Undertakerille Pearl River Plungen!
-----

Sellaiset fiilikset tästä PPV:stä jäi, että tässä olisi ollut ainesta paremmaksikin. Kokonaisuutenahan tämä oli painilliselta anniltaan parempi kuin viime vuoden KOTR, mutta tunnelma ja Austinin legendaarinen promo tekivät edellisvuoden KOTR:sta paremman. King of the Ring 1997 on ihan tyydyttävän tason PPV. Sisälsi yhden turhan matsin (Crush vs Goldust), päämestaruusmatsi oli vain ok ja pari todella hyvää matsia. Mitään erityisen paskaa ei tässäkään PPV:ssä ollut. Hämmästyttävän vähän on näissä vuoden 1997 PPV:issä ollut niitä oikeasti surkeita matseja, joita oli esimerkiksi vuonna 1996.

-----

King of the Ringin tähdet:
*** Shawn Michaels
** Steve Austin
* Mankind

-----

PPV-arvosanat:
Hyvä
Royal Rumble
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Steve Austin 14
2. Bret Hart 7
3. Shawn Michaels 5
4. Vader 4
5. The Undertaker 3
6. Mankind 2
7. Owen Hart 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Avatar
What
Viestit: 3066
Liittynyt: To 20.07.2006 13:07
Paikkakunta: Rivers Mouth

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja What » Pe 16.10.2015 09:14

Tahmeasti on nyt syksyllä edennyt, mutta laitetaan nyt vihdoin Slammiversary, jonka varmaan kuukausi sitten jo lupasin. Tästä saadaan vuoden toinen motyc ;)

Kuva
Sunnuntai 8. Kesäkuuta 2008
DeSoto Civic Center, Southaven, Missisippi


Isossa kuvassa TNA:lla meni vuonna 2008 paremmin kuin koskaan. Yhtiö oli tunnetumpi kuin aikaisemmin ja sillä oli tavattoman laaja ja talenttia pursuava rosteri painijoita. Taloudellisesti meni sen verran hyvin, että maksutapahtumista suurin osa pidettiin tien päällä. Tälläkin kertaa oli lähdetty reissuun ja TNA:n 6-vuotisjuhla Slammiversary oteltiin Memphisin lähistöllä. Harmillisesti vaan painin taso maksutapahtumissa ei ollut aina korreloinut yllä olevan kanssa. Vaikka TNA:lla sinällään meni varsin hyvin, niin välillä itse tapahtumat olivat kehnoja. Pohjanoteeraus oli toukokuun Sacrifice, josta ei ole juuri mitään positiivista sanottavaa. Saattoi vaan toivoa, että Slammiversary kääntäisi junan raiteilleen.

Sudenkuoppa, johon TNA oli useissa alkuvuoden tapahtumissaan kompastunut oli liialliset gimmick-ottelut, johon tungettiin liikaa painijoita. Ne tekivät otteluista sekasotkua eivätkä antaneet edes mahdollisuutta hienoihin koitoksiin. Nyt vaikutti siltä, että näistä virheistä oltiin otettu opiksi. Tapahtumassa nähtiin useita tavallisia yksilökohtaamisia taitavien painijoiden kesken ja gimmick matseja oli ainoastaan King Of The Mountain. Selostajina tuttu kaksikko Mike Tenay & Don West.

Jotain positiivista oli tapahtunut, koska tämä oli selkeällä erolla TNA:n vuoden paras tapahtuma tähän mennessä. Korttia ei ollut tungettu liian täyteen otteluita ja siitä syystä aika vaativat matsit sitä myös saivat. X-divarin mestaruusottelu oli aivan mainio, joukkuemestaruusottelu oli hyvä ja King Of The Mountain vastasi odotuksia. Kirkkaimmaksi helmeksi kuitenkin nousi AJ Stylesin ja Kurt Anglen ensikohtaaminen maksutapahtumissa, joka oli heittämällä koko vuoden parhaita otteluita tähän mennessä. Joten otetaan se tarkasteluun.

Singles Match
AJ Styles VS. Kurt Angle w./Tomko

Tämän taustalla oli rakkauden kolmiodraama. Talvella hypättyään Christianin joukoista Kurtin kelkkaan oli AJS luonnollisestikin päässyt hyvin lähelle Kurtin vaimoa Karenia. Oli ilmiselvää, että AJ:n ja Karenin välillä väreili seksuaalista vetovoimaa, jonka ennen pitkää myös Kurt havaitsi. Tämä jatkui kuukausien ajan, kunnes lopulta tilanne räjähti käsiin. Angle pieksi lähes koko heelrosterin avustamana AJ:n veriseksi mössöksi keskellä Impactin kehää ja nyt viimeistään homma oli varsin vakavaa. Tämä kuvio muistutti pitkälti aikanaan WWF:ssä nähtyä kolmiodraamaa Triple H:n, Stephanien ja Kurt Anglen välillä. Paljon samoja elementtejä, mutta yhtä kaikki viihdyttävää katsottavaa.

Angle oli viihtynyt TNA:ssa jo pitkän aikaa, mutta tätä ennen hän ei ollut otellut AJ Stylesia vastaan korkean profiilin ottelua. En ole varma olivatko miehet ennen tätä Impactissa kohdanneet, mutta jos olivatkin, niin ainakin itseltä se oli mennyt ohi. Näin ollen pidän tätä ensimmäisenä AJ:n ja Kurtin kohtaamisena. Monien unelmaottelu, jota TNA oli pantannut näin pitkälle. Ehkä ihan hyvä niin, koska nyt tähän oli oikeasti panostettu ja rakennettu tuo kolmiodraamakuvio tämän taustalle.

Vaikka odotukset lähtökohtaisestikin olivat pilvissä, niin AJ & Kurt silti ylittivät ne. Heittämällä. Aidosti uskon ja pysyn sanojeni takana kun väitän, että parin vuoden ajan 00- ja 10-vuosikymmenen taitteessa TNA:lla oli rosterissaan kaksi maailman parasta painijaa. Nämä miehet. Nyt vihdoin myös AJS oli saanut ansaitsemansa spotin isoissa pääotteluissa ja tästähän mies otti kaiken ilon irti.

Olipahan kerta kaikkiaan sulavaa ja nautittavaa painia. Mieleen jäivät todella lukuisat läheltä piti tilanteet, joiden lypsämisessä aina viimeiseen sekunnin kymmenykseen saakka Kurt Angle oli paras. Toisaalta mieleen jäivät myös AJ Stylesin räjähtävät ja säväyttävät liikkeet, jotka yllättivät kuin salama taivaalta. Siinä taas AJS oli paras. Kun miesten kehäkemiatkin vielä kohtasivat hyvin, niin lopputulos oli painifanille herkkua.

Kuva

Mielestäni tämä oli virheetön painiottelu ja samalla paras koko vuoden mittapuulla tähän mennessä. Tässä ei ollut mitään sellaista asiaa, joka olisi häirinnyt minua. Tämä on ehdottomasti kandidaatti vuoden otteluksi. Täydellinen viiden tähden ottelu tämä ei siltikään ole – siihen olisi pitänyt tarjota vielä jotain pientä ekstraa tuon virheettömyyden päälle. Mutta sitä on turha jäädä surkuttelemaan. Tämä AJ Stylesin ja Kurt Anglen ensikohtaaminen oli toden totta kaikkien odotuksien arvoinen. Mieletön painiottelu, joka luultavasti kuuluu top 10 matseihin koko TNA:n historiassa. Ehdoton must see matsi.
Spoiler: näytä
Kesto: 22:49
Voittaja: AJ Styles

Arvosana: **** ½


Muuta: Petey Williams oli Sacrificen jälkeen voittanut x-mestaruuden Jay Lethalilta ja puolusti sitä nyt Kazia vastaan. Oli aivan mahtavaa nähdä pitkästä aikaa mestaruusottelu, joka oteltiin perinteisillä painisäännöillä. Kun kehässä oli kaksi taitavaa painijaa ja huikeat finisherit (Canadian Destroyer vs. Flux Capacitator) niin tämä oli todella nautittava kokonaisuus. Todella viihdyttävä ja hyvä ottelu. Oikein tuli mieleen x-divisioonan huippuhetket.

Gail Kim, ODB & kaljuksi päänsä pakon edessä ajanut Roxxi ottelivat kuuden naisen ottelussa Beatiful Peoplea sekä Moosea vastaan. Kyllä, Moose, eli Hirvi. Wikipedian pohjaton tietopankki kertoo Moosen olevan Chris Heron valmentama pitkän linjan indypainija, joka on edelleen aktiivinen indyskenessä. Kyseessä oli siis astetta isokokoisempi naispainija, jonka Beatiful People oli ikään kuin hommannut henkivartijakseen. Ottelu oli ihan perushyvä, mutta ei sen kummemmin säväyttänyt.

LAX voitti Team 3D:n Sacrificessa nähdyn joukkueturnauksen finaalissa ja nousi jälleen mestarisjoukkueeksi. Tässä nähtiin revanssi joukkuiden välillä. Tämä olikin huomattavasti parempi ottelu kuin Sacrificen hätiköity turnausfinaali. Tämä lienee ollut aika lailla maksimisuoritus mitä Bubba Ray ja Devon tässä vaiheessa uraansa saivat kropastaan irti. Kummatkin kun olivat varsin lihavassa kunnossa. Ehdottomasti hyvä joukkuemestaruusmatsi.

Awesome Kong oli viime viikkoina vetänyt avointa haastetta. Kong oli haastanut yleisön joukosta kenen tahansa naisen haastamaan hänet mestaruudesta. Lisäksi tarjolla oli 25 000 dollaria sille, joka pystyisi hänet päihittämään. Nyt vastustajaksi löytyi Serena D, joka siis oli sama nainen kuin CM Punkin Straight Edge Societystä myöhemmin tutuksi tullut Serena Deeb. Lisäksi Kong tuhosi yleisön joukosta myös toisen naisen, jonka nimeksi sanottiin Josie Robinson. Hänestä tuli myöhemmin Sojournor Bolt, joka teki semipitkän uran TNA:ssa. Painillisesti tällä segmentillä ei kyllä juurikaan arvoa ollut.

King Of The Mountain päätti illan. Mestari Samoa Joe sai neljä kovan luokan haastajaa vastaansa. Robert Rooden, Booker T:n, Christian Cagen ja Rhinon. Lisäksi iso könsikäs Kevin Nash toimi ottelun special enforcerina. KOTM on parhaita TNA:n gimmick otteluvirityksiä ja se ei pettänyt tälläkään kertaa. Tällä kertaa ottelussa ei ollut mukana AJ Stylesia tai ketään muutakaan, joka olisi tehnyt kaistapäisiä voltteja jäähykopin päältä, mutta Christian sentään läväytti sieltä nätin Cross Bodyn. Hyvä pääottelu, josta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis.

Tähdet:
*** AJ Styles
** Kurt Angle
* Christian Cage



Yhteenveto: Aivan heittämällä parasta TNA:ta koko vuonna ja ei edellisinäkään vuosina montaa näin hyvää tapahtumaa ole nähty. Oikeastaan aivan hämmentävä tasonnosto verrattuna Sacrificeen, joka taas kilpailee vuoden huonoimman ppv:n tittelistä. Angle vs. Styles oli motyc ja sen tueksi nähtiin hieno Kazin ja Peteyn ottelu, jämäkkä joukkuemestaruusmatsi ja todella viihdyttävä KOTM pääottelu. Tämä kannattaa etsiä käsiin.


Pähkinänkuorispoilerit
Petey Williams VS. Kaz (15:19) *** ½
TBP & Moose VS. Gail, Roxxi & ODB (10:20) **
Team 3D VS. LAX (15:03) *** ¼
Awesome Kong VS. Serena D (2:28) *
Awesome Kong VS. Josie Robinson (1:42) N/A
AJ Styles VS. Kurt Angle (22:49) **** ½ (motyc)
King Of The Mountain (19:55) *** ½


Vuoden yhteenveto spoilerin alla
Spoiler: näytä
PPV Ranking 2008
1 WWE - WrestleMania XXIV 3,19
2 WWE - No Way Out 3,00
3 TNA - Slammiversary 2,96
4 WWE – One Night Stand 2,93
5 WWE - Royal Rumble 2,90

6 WWE - Judgment Day 2,82
7 TNA - Final Resolution (tammi) 2,78
8 WWE - Backlash 2,54
9 TNA - Destination X 2,40
10 TNA – Against All Odds 2,31 / TNA - Lockdown 2,31

11 TNA - Sacrifice 2,00



Vuoden Matsi Ehdokkaat
1. 30 Man Royal Rumble Match / Royal Rumble
2. Kurt Angle VS. AJ Styles / Slammiversary

Kenitys
Moderaattori
Viestit: 1873
Liittynyt: To 04.11.2004 20:11
Paikkakunta: Tsadi
Viesti:

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja Kenitys » Ti 20.10.2015 19:48

Sori, on jäänyt työ- ja opiskelukiireiden vuoksi arvostelut pariksi viikoksi tauolle. Nyt kuitenkin kiinni taas hommaan. Erityiskiitokset DMW:lle, Merovingille ja Rockerille kommenteista!
DeadManWalking kirjoitti:Itse antaisin kyllä tuolle HBK vs. McMahon -ottelulle enemmän kuin antamasi kolme tähteä. Omissa kirjoissani menee helposti neljän tähden otteluksi, mutta ei nyt kuitenkaan tuon kyseisen painivuoden parhaaksi matsiksi. Siltikin kyseessä oli ehkä parhaiten onnistunut pitkä squash ja toisen painijan (tai no tässä tapauksessa non-wrestlerin) tuhoaminen WWE:ssä koskaan, ja myös ottelun tunnelman ja todella kovan taustatarinan vuoksi itse ainakin liputan korkeamman arvosanan puolesta. Tokihan nämä ovat makuasioita ja ymmärrän myös täysin että kirjoissasi oikean painin puuttuminen laskee ihan ymmärrettävästi arvosanaa, mutta toisaalta maailmaan mahtuu myös painiotteluita joissa sen oikean painin puuttumisen pystyy katsomaan läpi sormien jos vaan muut asiat natsaa, ja tässä ottelussa todellakin ainakin itse teen niin.
Joo, tästä voi helposti olla kahta mieltä. Itse en vain millään näe, että painilliselta annilta käytännössä nollaksi jäänyt ja buukkaukseltaan periaatteessa puhdasta squshia muodostava ottelu voisi millään olla huippuottelu - varsinkin kun samassa tapahtumassa painittiin myös oikeasti MOTYC-tasoinen HC-ottelu. Vertailu tässä tapauksessa on aika helppoa. Ymmärrän silti, että esimerkiksi DMW ja What pitävät tätä ****-otteluna, mutta minulle se ei ole sitä.
Olisihan tuo nyt paremmalle näyttänyt kuin nuo tässä tapahtumassa olleet SD:n "suuret ottelut".
Tähän DMW:n SD-analyysiin ja ehdotettuihin otteluihin on helppo yhtyä. Bookerin vastustaja olisi voitu kaivaa esim. MITBiin tungetusta Lashley/Hardy/Finlay-kolmikosta, johon taas olisi voitu heittää paikkaajaksi esimerkiksi Super Crazy.
Merovingi kirjoitti:No Trishän itseasiassa juuri tuohon aikaan oli naisten divisioonan John Cena. 2005 oli loukkaantumisen takia pois toukokuusta elokuuhun asti, mutta oli silti naisten mestari ja oli pitänyt tuohon otteluun mennessä mestaruutta jo 448 päivää ja tuota kautta ennen oli Lita ollut mestarina 34 päivää - jota ennen Stratus oli ollut mestari 176 päivää. Aikalailla vuodesta 2004 asti oli Stratus ollut kiistaton naisten divisioonan alfanaaras. Yleisö oli yksinkertaisesti kyllästynyt Trishiin mestarina eikä hän tainnut edes mestaruuttaan paljoa puolustaa.
Paperilla tuo on helppo nähdä noin, mutta mielestäni Trishin ja Cenan buukkaamisessa ei ollut tyyliltään mitään samaa, ja täysin tyhjästä Chicagossa repäisty Trish-viha oli sen vuoksi täysin älytön. Sitä paitsi itse ainakin tulkitsin sen niin, ettei kyse ollut edes oikeasti Trish-vihasta: smarkit vain halusivat osoittaa olevansa niin fiksuja hurraamalla fanittamalleen Mickie-hahmolle, mikä samalla vesitti tosi paljon koko kuvion kiinnostavuutta.
Edge vs. Foley on kyllä todella kova hc-ottelu, mutta se ei siltikään ole vuoden paras hc-ottelu. Se on luvassa sitten kesäkuussa, mutta kaksikko on siinä ottelussa mukana.
Jep, kesäkuussa koittava koitos olisi kyllä todella kova MOTYC-haastaja.

Sitten seuraavaan arvosteluun:

Kuva
LOCKDOWN 2006

WrestleManian jälkeen oli hyvä päästää vuoroon TNA:n alkuvuoden kohokohta, kevään merkittävin ppv Lockdown. Vaikka alun perin koko tapahtuman idea oli lähtenyt liikkeelle vitsistä, oli pelkkiä häkkiotteluita sisältävä tapahtuma totisinta totta jo toisena vuotena peräkkäin. Selostajinamme ketkäpä muut kuin DW ja Mike Tenay. Backstage-haastattelijan paikan oli tosiaan ottanut Shane Douglasin syrjäyttänyt Jeremy Borash.

Kuva Kuva
Team Japan (Goto & Tiger & Minoru) vs. Team USA (Dutt & Lethal & Shelley) - Six Sides of Steel Match
Jo Destination X:n aikana mainostettu World X Cup -turnaus oli alkamassa heti tämän ppv:n jälkeisessä Impactissa. Siinä siis X-Divisioonan maiden keskinäisestä paremmuudesta mittelisivät USA:n, Meksikon, Japanin ja Kanadan joukkueet. Tämä ottelu toimi eräänlaisena ennakkomaistiaisena tulevasta turnauksesta, kun kolme neljäsosaa USA:n ja Japanin joukkueista kohtasi toisensa ennakkoon. USA:ta itse turnauksessakin edustavat Sonjay Dutt, Jay Lethal ja Alex Shelley, joista viimeisimmällä oli ollut vaikeuksia sopeutua hyvisvetoiseen joukkueeseen. Japania tässä ottelussa edustivat Hirooki Goto, Black Tiger ja Minoru. Vain joukkueen kapteeni Jushin Thunder Liger puuttui. Painihistoriaa tuntemattomille kerrottakoon, että Black Tiger oli varsin mielenkiintoinen hahmo: se toimi japanilaisen legendaarisen painijan Tiger Maskin tietynlaisena arkkivihollisena. Samoin kuin Tiger Maskin, myös Black Tigerin hahmon esittäjä oli historian aikana vaihtunut useita kertoja. 1990-luvulla Black Tigerin roolia hoiti jonkin aikaa Eddie Guerrero. Vuonna 2006 Black Tigerina toimi monille indy-faneille taatusti tuttu Rocky Romero.

Jälleen TNA näyttää suoranaista esimerkki siitä, kuinka ppv:t kuuluu avata. Vielä jokunen aika sitten vuoden 2005 ppv:eissä muistan antaneeni TNA:lle aika paljon kritiikkiä siitä, että kovista painijoistaan huolimatta firma ei osannut avata ppv:tä ikinä kiinnostavasti. Nyt tuosta ongelmsta on päästy eroon heittämällä. Tälläkin kertaa show'n avasi suorastaan hienoon arvosanaan yltävä erinomainen X-Divisioonan spottailu, jossa nähtiin monipuolisesti vähän kaikenlaista painia. Japanilaiset kaverit vastasivat tyylikkäästä tekniikkapainista ja hienoista Suplexeista, kun taas USA:n edustajat väläyttivät pirun hienoja spottikombinaatioita. Erityiskehu pitää antaa Team USA:n triple team -liikkeelle, jossa Lethal nappasi vastustajan jaloista kiinni, Shelley teki samaan aikaan tälle ikään kuin Backcrackerin mutta vatsan seudulle ja kaiken huipuksi Dutt hyppäsi tässä tilanteessa samaisen vastustajan päälle Springboard Moonsaultilla. Mieletön kombo. Muutenkin kokonaisuus oli tosi vahvaa suoritusta, ja edes lopun pienet botchit eivät vähentäneet kokonaisuuden jättämää erittäin hyvää fiilistä. Paljon paremmin ei olisi show voinut alkaa.
***½ (12:03)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team Japan (Tiger pinned Lethal with a Tiger Suplex)
Kuva Kuva
Christopher Daniels vs. Senshi - Six Sides of Steel Match
Vielä Destination X:n jälkeen Christopher Danielsin tilanne näytti todella hyvältä. Fallen Angel oli nimittäin voittanut X-Divisioonan mestaruuden takaisin itselleen, joten hän oli taas X-Divarin huipulla. Kuukausi Destination X:n jälkeen, pari viikkoa ennen Lockdownia, Daniels kuitenkin hävisi vyön takaisin ex-mestarille Samoa Joelle. Samalla Daniels jäi aivan tyhjän päälle, mutta hänelle buukattiin kuitenkin Lockdowniin ottelu luvattua yllätysvastustajaa vastaan. Tuon vastustajan henkilöllisyys ei paljastanut ennen kuin ottelun sisääntulojen aikana, jolloin kaikkien suureksi yllätykseksi TNA:n ensimmäisten vuosien X-Divisioonan kulmakivi Low-Ki ilmestyi sisääntulorampille. Samalla sisäänkuuluttaja ilmoitti, että tästä eteenpäin Low-Ki tunnetaan nimellä Senshi. Senshi oli siis tehnyt paluunsa TNA:han noin kahden vuoden tauon jälkeen, ja vastaansa hän sai heti comeback-ottelussaan entisen Triple X -kumppaninsa Danielsin.

Vau! Jos show'n alku oli tiukka, ei ppv olisi voinut jatkoa paljon paremmin. En todellakaan osannut odottaa Senshin comebackia tähän kohtaan, mutta sieltä se vain tuotiin. Entiset joukkueparit pistivät sitten kaiken todellakin peliin tässä comeback-ottelussa, ja lopputuloksena oli toinen hieno X-Divisioonan ottelu putkeen. Jos vain aikaa olisi ollut edes parisen minuuttia enemmän, tässä olisi oltu lähellä jo huippuluokan ottelua. Nyt neljän tähden arvosanasta jäädään vielä hitusen jälkeen, mutta tämäkin lopputulos on todella kunnioitettava. Edelliseen otteluun verrattuna tässä oli vähemmän spottailua (sitäkin kyllä mahtui mukaan) ja enemmän intenssiivistä tappelua. j******ta mitä choppeja ja potkuja tämän ottelun aikana nähtiin! Teki suorastaan pahaa katsoa. Lisäksi molemmat myivät toistensa iskut pirun uskottavasti, ja lopputaisteluvaiheessa myös häkkiä hyödynneettiin varsin taidokkaasti. Mitä tästä muuta sanomaan? Hieno ottelu. Lisää tätä! Tervetuloa takaisin, Low Ki.
***½ (12:05)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Senshi (Roll up)
Arm Wrestling Challenge: Bob Armstrong vs. Konnan
Kahden kovan avausottelun jälkeen oli aika pistää väliin vähän täyttä sontaa. Tämä oli ilmeisesti TNA:n ajatus, koska seuraavaksi meille tarjoiltiin 10 minuuttia kestänyt naurettava pelleily. Jos joku ei vielä ymmärtänyt, tämä jatkoi LAX:n ja James Gangin onnetonta feudia. Tällä kertaa oli aika päästää pahoinpidelty Bob Armstrong 1 vs. 1 -kohtaamiseen LAX-johtajan Konnanin kanssa. Tuota kohtaamista ei kuitenkaan (Luojan kiitos) hoidettu normaalina otteluna, vaan BRUTAALISTI TERÄSHÄKIN SISÄLLÄ JÄRJESTETYSSÄ KÄDENVÄÄNNÖSSÄ. Oi kyllä vain. Ja juuri siksi en edes arvostele tätä kohtaamista, koska tämä ei ole mikään ottelu, vaan pelkkä idioottimainen angle, jossa 66-vuotias papparainen saadaan taas näyttämään monta kertaa aktiivipainijaa vahvemmalta. Anglen päätteeksi James Gang sitten pieksi LAX:n vöillä häkin sisällä, koska se kuului kädenväännön ennakkostipulaatioon. Mielenkiintoista tässä kaikessa oli lähinnä se, että pari viikkoa ennen Lockdownia Machete oli lähtenyt LAX:stä, ja hänen tilalleen oli tullut Hernandez, josta muodostui LAX:n pitkäaikaisjäsen.

Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva Kuva
Elix Skipper w/ Simon Diamond vs. Petey Williams w/ Coach D'Amore vs. Puma vs. Chase Stevens vs. Shark Boy vs. Chris Sabin - Xscape Match
Sitten oli vuorossa aika tyylipuhdas filleri. Xscapesta haluttiin ilmeisesti tehdä jokavuotinen Lockdown-perinne, vaikka mitään pointtia tai panosta tässä ottelussa ei ollut. Xscape oli siis siitä poikkeuksellinen ottelu, että toisin kuin kaikissa muissa TNA:n häkkiotteluissa, tässä ottelun voitti kiipeämällä häkistä ulos. Normaaleissa TNA:n häkkiotteluissa voittaa saattoi siis vain selätyksellä tai luovutuksella. Ja itse asiassa tämä ottelu käytiin eliminointisäännöillä niin, että kaikki muut eliminoinnit hoidettiin selätyksellä tai luovutuksella, mutta kahden viimeisen jäätyä kehään voittajaksi julistettaisiin se, joka ehtisi paeta häkistä ensin. Mitään varsinaista syytä juuri näiden painijoiden valitsemiseen ei ollut. Tämäkin tosin toimi jonkinlaisena World X Cupin ennakkomaistiaisena, koska Chris Sabin edusti Team USA:ta, Petey Williams Team Canadaa ja viime PPV:ssä Japania edustanut, koulutukseltaan meksikolaistaustainen mutta syntyjään täysin amerikkalainen Puma Team Mexicoa.

Tämän ottelun alku oli paljon vahvempi kuin loppu. Se on oikeastaan aika hämmästyttävää, koska alkupuolella suuressa roolissa olivat muun muassa Shark Boy ja Chase Stevens, joilta en tässä ottelussa odottanut käytännössä mitään. Vaikka olen ikuinen Sharky-mark, on minun myönnettävä, ettei Shark Boy ole koskaan ollut kehässä mikään näyttävin, taidokkain tai lahjakkain X-Divarin painija. Tässä ottelussa Sharky väläytti kuitenkin taas parasta osaamistaan ja hoiti ensimmäisten minuutin kamppailun muiden X-Divarilaisten kanssa todella hyvin. Stevens on puolestaan mielestäni tylsin painija ikinä, ja kun mies lähti kiipeämään häkin päälle todella epävarman ja voipuneen oloisesti, pelkäsin tässä käyvän todella huonosti. Sen sijaan Stevens tempaisi jumalattoman näyttävän ja perkeleellisen hienon Shooting Star Pressin koko porukan päälle! Kiistatta vuoden hienoimpia spotteja. Muutenkin alkupuoli oli hyvää, vauhdikasta ja näyttävää X-Divarin spottailua, kuten kuuluu olla. Homma hajosi kasaan kuitenkin toisen eliminoinnin jälkeen, koska sen jälkeen myös kaksi seuraavaa eliminointia rykäistiin kasaan aivan liian nopeasti. Myös lopputaistelu kahden lahjakkaan painijan välillä jäi lähes nolliin, kun painimisen sijaan he kiipeilivät häkissä ja vieläpä todella tökerösti niin, että kaiken logiikan mukaan ottelun olisi pitänyt päättyä jo monta kertaa ennen lopullista - kehnoa - loppua. Loppuosion takia tämä jää vain hyväksi otteluksi, vaikka alku olisi antanut mahdollisuuksia enempäänkin.
*** (12:52)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Chris Sabin (Runner up: Petey Williams)
Kuva Kuva
Samoa Joe (c) vs. Sabu - Six Sides of Steel Match for the TNA X Division Match
Samoa Joe oli hävinnyt X-Divisioonan mestaruutensa Destination X:ssä, mutta menetys oli vain lyhytaikainen, sillä jo vajaa kuukausi myöhemmin Impactissa Joe voitti mestaruutensa takaisin Christopher Danielsilta. Koska mestaruustappio oli koittanut Ultimate X Matchissa, Joe oli edelleen voittamaton 1 on 1 -otteluissa. Nyt hän joutui puolustamaan mestaruuttaan ensimmäisen kerran toisella mestaruuskaudellaan. Tällä kertaa vastustaja oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin viime kuukausina. Vuoden 2005 lopussa hetkeksi TNA:sta kadonut Sabu oli nyt tehnyt paluunsa firmaan, ja tällä kertaa tämä kuolemaa pelkäämätön sekopää päätti haastaa Samoa Joen X-Divarin mestaruudesta. Haaste sopi Sabulle kuin nyrkki silmään, koska Sabu oli ollut jo ECW:ssä X-Divisioonan painija ennen kuin X-Divisioonaa edes oli olemassa. Miten brutaali samoalainen pärjäisi vielä itseäänkin hardcoremman vastustajan kanssa? Ikävä kyllä juuri ennen ottelua Sabu oli (oikeasti) murtanut kätensä Meksikossa, joten hän saapui otteluun täysin puolikuntoisena - monen mielestä painikyvyttömänä.

Lyhyt. Se on sana, jolla kuvailisin tätä ottelua. Se ei ole toisaalta ihme, kun toisen painijan käsi on j******ta murtunut ennen ottelun alkua. Se on silti harmi, koska Joen ja Sabun välinen raju tappelu oli tässä X-Divisioonan täyteisessä alkukortissa suorastaan piristävä vaihtelu, ja pidempänä versiona (sekä Sabun ollessa täydessä kunnossa) tämä olisi saattanut yltää vaikka mihin. Tällä kertaa X-Divisioonan mestaruusottelu ei ollutkaan suuri tekninen taidonnäyte tai upea spottailukokonaisuus vaan äärimäisen fyysinen ja sopivasti verinen tappelu kahden väkivaltaisen korston välillä. Aikamoinen saavutus tosiaan, kun ottaa huomioon, että Sabu oli lähes painikyvytön. Niin ja silti tämä oli yhä X-Divisioonan painia: no limits, kuten divisioonan tunnuslause kuuluu. Sekä Joe että Sabu ovat intensiivisiä painijoita mutta hyvin omalla tyylillään. Joe esitteli tässäkin ottelussa fyysisyytensä lisäksi nopeaa liikkumiskykyään ja upeita liikkeitään. Sabu puolestaan väläytti pari näyttävää loikkaa ja otti loukkaantuneenakin taas bumppia kunnolla vastaan. Mutta tosiaan loukkaantumisten vuoksi tämä jäi väkisin varsin lyhyeksi. Sen takia jäädään ihan kivalle tasolle.
**½ (6:10)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Samoa Joe (Muscle Buster)
Kuva Kuva
Team Canada (Roode & Young & A-1) w/ Coach D'Amore vs. Team 3D (Ray & Devon & Runt) - Anthem Match
Team 3D jatkoi tuplafeudaamista kahden TNA:n pää-heel-joukkueen America's Most Wantedin ja Team Canadan kanssa. Tässä kuussa oli taas aika kohtaaminen kanadalaisten kanssa. Ainut merkittävä uusi käänne tässä juonikuviossa oli se, että pari viikkoa ennen ppv:tä TNA-debyyttinsä oli tehnyt aikaisemmin Spike Dudleyna tunnettu Brother Runt. 3D-veljesten pienikokoinen Runt-veikka oli nyt virallisesti osa porukkaa, ja hän liittyi saman tien 3D:n apuun nationalistisessa sodassa ilkeää kanadalaisporukkaa vastaan. Apua 3D myös tarvitsi, koska Team Canadalla oli aikamoinen ylivoima heitä vastaan. Nyt heillä oli sentään kolmas jäsen, mutta helpolla he eivät silti olleet tässä rajussa feudissa viime aikoina pärjänneet. Nyt Lockdownissa järjestettiin Anthem Matchiksi kutsuttu kohtaaminen, joka oli periaatteessa perinteinen Flag Match. Joukkueiden kulmauksissa oli vastustajajoukkueen lippu, ja se joka nappaisi ensin oman lippunsa, voittaisi ottelun. Sen jälkeen kuultaisiin voittajajoukkueen edustaman maan kansallislaulu.

Jo toinen harmillinen pettymys putkeen. Tällä ottelulla oli ennakko-odotuksieni mukaan mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta lopputulos jäi aika keskinkertaiseksi. Jotenkin on ollut harmillista seurata Team 3D:n uraa tähän mennessä TNA:ssa. Mahdollisuuksia ja edellytyksiä on ollut vaikka mihin, mutta loppujen lopuksi suurin osa otteluista on ollut harmillisia pettymyksiä. Toivottavasti tähän saataisiin muutos! Tällä kertaa osa ottelun moitteista voidaan kyllä osoittaa painijoiden sijaan koko tuotannolle. Homma munattiin nimittäin aivan täysin siinä vaiheessa, kun toinen joukkue sai napattua lippunsa, kun tuomari oli kolkattu maihin minuuttia aiemmin. Ottelu ei "tietenkään" (ainakaan TNA-logiikalla) voinut päättyä, koska tuomari oli maissa, mutta siitä huolimatta tekniikka päätti laittaa voittajajoukkueen musiikin soimaan hetkeksi aikaa niin, että kaikille kävisi varmasti selväksi, kumpi joukkue tämän myös lopulta tulee voittamaan. Muutenkin tuo välivaihteen ref bump aiheutti kamalasti sähläystä, joka tappoi koko ottelun alkupuolen hyvän flow'n. Lopulta sähläystä onnistuttiin ainakin vähän paikkaamaan näyttävällä pöytäbumpilla. Muutenkin lopputaistelu oli ihan kivaa katsottavaa, joten oli tässä joukkomäiskinnässä myös hyviä hetkiä. Kokonaisuus jäi kuitenkin vähän sekavaksi, minkä takia tämä ei nouse ihan mukavaa paremmaksi.
**½ (8:47)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Team 3D
In ring angle w/ Christy Hemme, Mike Tenay, Larry Zbyszko & RAVEN
Koko illan ajan TNA:n mestaruuskomitean puheenjohtaja ja käytännössä viimeisen vuoden ajan koko promootion ainoana authority-hahmona toiminut Larry Zbyszko oli kiertänyt kauhuissaan ympäri backstagea, koska kuulema mystinen TNA:n johtokunta oli järjestämässä hänelle jonkinlaista yllätystä. Kukaan ei tuntunut tietävän, mikä se yllätys oli. Tai ainakaan kukaan ei halunnut auttaa Zbyszkoa, koska tuota niljakasta pomoa vihasivat yhtä lailla facet kuin heelit. No, lopulta saatiin hieman selvyyttä tilanteeseen, kun äskeisen ottelun jälkeen ringsidelle ilmestyi aivan yllättäen TNA-debyyttinsä tekevä Christy Hemme. WWE:n diivana tunnettu Hemme toi Mike Tenaylle kirjekuoren - ja katosi paikalta. Ok. Sitten homma meni entistä kummallisemaksi: Tenay nimittäin alkoi lukea Hemmen toimittaman kirjekuoren sisältö selostajamikkiinsä niin, että paikalla ollut yleisö ei ymmärtänyt koko anglesta mitään. Kenellekään ei tullut sitten mieleen toimittaa Tenaylle oikeaa mikkiä?

No, Tenay luki kirjeen sisällön: Zbyszkon pelleily oli käynyt TNA:n johtokunnan hermolle, ja niinpä tämän tollon ja koko TNA:n henkilökunnan (mitä ikinä tarkoittakaan) toimintaa alettaisiin arvioida tarkemmin. Heti ensimmäisenä Zbyszko pistettiin koeajalle. Tässä vaiheessa Zbyszko saapui paikalle mikkiin karjuen, ja voin vain kuvitella, miten sekopäiseltä koko angle tuntui liveyleisön mielestä, kun Zbyszko huusi epämääräisyyksiä Tenaylle ja Tenay vastasi edelleen selostusluureihinsa. Zbyszko muun muassa kysyi Tenaylta, kuka on allekirjoittanut tämän ilmoituksen, ja se on erittäin hyvä kysymys. TNA:lla ei nimittäin ollut kayfabessa omistajaa tai mitään muutakaan, joten olisi oikeasti aika kiva tietää, kuka on Zbyszkoa ylempi auktoriteetti. No, olipa hän kuka tahansa, niin hänellä oli ainakin valta perua heti yksi Zbyszkon mielivaltainen päätös: nimittäin Ravenin potkut! Samalla kun Tenay ilmoitti tämän, Raven ilmestyi sisääntulorampille ja ryntäsi saman tien Larryn kimppuun. Että sellaista.

Kuva Kuva
Christian Cage (c) vs. Abyss - Six Sides of Steel Match for the NWA World Heavyweight Championship
Päämestaruuskuvioissa oli päätetty taas mennä oikein kunnolla henkilökohtaiselle tasolle. Jopa niin kunnolla, että aika monen mielestä tämä feud oli mennyt mauttomuuden puolelle. Kaikessa oli kuitenkin loppujen lopuksi kyse NWA World Heavyweight -mestaruudesta. Abyss ja hänen managerina James Mitchell olivat vain sitä mieltä, että Christian Cage oli vienyt Abyssin paikan ykköshaastajana ja siten myös firman päämestarina. Heti Destination X:n jälkeen Mitchell ilmoitti, että Lockdownissa tuo virhe korjattaisiin, koska Abyss aikoisi haastaa Christianin päämestaruudesta. Sen jälkeen seuraavalla viikolla nähtiin, kuinka Abyss tunkeutui Christianin kotiin ensin uhkailemaan tämän vaimoa ja myöhemmin hyökkäämään Christianin itsensä kimppuun tämän vapaa-ajalla. Abyss kuristi Christiania tämän omassa uima-altaassa niin kauan, kunnes Mitchell käski monsteria lopettamaan, koska "kuolleelta mestarilta ei voisi voittaa vyötä". No, tämän jälkeen ei ollut epäselvyyttä siitä, että Christianin toivuttua hän oli heti valmis hyväksymään Abyssin mestaruusotteluhaasteen. PPV:tä edeltävässä Impactissa Christian sai sitten osakoston hyökkäämällä Abyssin kimppuun ja pieksemällä tämän brutaalisti rengausraudalla.

Saattaa olla, että joidenkin mielestä nyt hieman yliarvioin tämän ottelun, mutta... Hemmetti! Milloin TNA:n historiassa on viimeksi nähty näin kova päämestaruusottelu? En edes uskalla lähteä selailemaan arvosteluhistoriaani, koska siinä voisi joutua menemään todella kauas. Jarrettin mestaruuskaudet kun ovat käytännössä myrkyttäneet koko mestaruuskuviot ja jättäneet ikuisesti sen fiiliksen, että ei TNA:n päämestaruudesta voida käydä illan parasta ottelua. Nyt sellainen poikkeus on kuitenkin käynyt tässä Lockdownissa. Christian ja Abyss pistivät kerta kaikkiaan kaiken peliin ja pamauttivat pöytään intenssiivisen, väkivaltaisen ja vaikuttavan päämestaruusottelun. Ei tämä ihan sentään yllä Abyssin ja AJ Stylesin viime vuoden MOTYC-tasoisen Lockdown-koitoksen kanssa samalle viivalle, mutta itse asiassa ei jäädä edes kovin kauas. Christianilta nähtiin ottelussa mieletön Frog Splash häkin päältä ja huikea Sunset Flip Powerbomb -kikkailu myös häkin päältä. Abyss puolestaan otti vastaan järisyttävää bumppia, kuten Unprettierin suoraan nastoille. Nähtiin verta, nähtiin häkin hyödyntämistä, nähtiin kaikkea. Siinä ohessa kerrottiin kuitenkin myös tarina siitä, kuinka raivosta sokea Christian yritti tehdä kaikkensa päihittääkseen kaksi kertaa isomman Abyssin. Alussa nähty ympäri areenaa käyty tappelukin toimi hyvin kokonaisuuden kannalta. Kyllä, tämä oli huippuluokan ottelu!
**** (19:20)
Voittaja:
Spoiler: näytä
Christian Cage (Unprettier into the thumbtacks)
Kuva
Kuva
Jarrett's Army (Harris & Storm & Jarrett & Steiner) vs. Sting's Warriors (Styles & Rhino & Killings & Sting) - Lethal Lockdown Match
Sting - alias Steve Borden - oli tehnyt paluunsa virallisen eläköitymisilmoituksensa jälkeen viime kuun Destination X:ssä, koska Jeff Jarrett oli onnistunut suututtamaan hänet niin pahasti, että Sting ei pystynyt jäämään kotiinsa nauttimaan eläkepäivistä. Stingin paluu oli kuitenkin mennyt rajusti mönkään, kun samana iltana TNA-debyyttinsä teki Scott Steiner, joka liittyi Jarrettin porukkaan ja pieksi heti Stingin todella rajusti. Niinpä Destination X oli päättynyt Jarrettin, Steinerin ja muiden Jarrettin kavereiden juhlaan. Sting ei kuitenkaan antanut tätä anteeksi, vaan hän alkoi koota ympärilleen porukkaa TNA:n ykkösfaceista. Lopulta hän oli saanut liittolaisikseen kolme entistä NWA World Heavyweight -mestaria, jotka olivat myös kolme Jarrettin ikuista vihamiestä. Niinpä Sting johdatti tämän joukkonsa taisteluun Jarrettia, Steineriä ja Jarrettin läheisimpiä liittolaisia America's Most Wantedia vastaan. Tämä ottelu oli Stingin paluuottelu painikehiin tammikuisen eläköitymisilmoituksen jälkeen. Samoin tämä oli Steinerin ensimmäinen virallinen painiottelu TNA:ssa. Kyseessä oli siis Lethal Lockdown Match, jossa kaksi painijaa aloitti kehässä ja ensimmäisen viiden minuutin jälkeen kehään saapuisi aina kahden minuutin välein uusi painija vuorotellen joukkueista. Lopulta kun kaikki painijat olivat kehässä, häkin päälle laskeutuisi katto, josta roikkui kaikenlaisia aseita. Ottelu voisi päättyä vasta kun kaikki olivat kehässä, ja ottelu päättyisi ensimmäiseen ratkaisusuoritukseen.

Tämä oli sitten aika turvallinen tapa päättää tapahtuma. Ei näistä lähtökohdista nyt mitään sysipaskaa ottelua saa aikaan, mutta ei tässä ottelussa yritetty kyllä millään tavalla täysillä saada aikaan jotain maailmaamullistavaa. Ainut kunnon hatunnosto pitää antaa AJ Stylesille ja James Stormille, joiden huikea häkin katolla tikapuiden päältä pöydän läpi vedetty spotti oli todella näyttävä. Voihan sitä halutessaan kritisoida turhan rakannelluksi ja ottelun flow'ta katkaisseeksi, mutta minulle se oli muuten tässä perusvarmassa HC-mäiskinnässä ehdoton kohokohta. Muuten ottelu oli sellaista hyvää muttei millään tavalla tajunnanräjäyttävää entertainment brawlia. Kyllä AJ Stylesin, America's Most Wantedin ja Rhinon tasoiset kaverit tietävät, mitä tehdä kehässä, mutta eivät he olleet tässä ottelussa lähteneet keksimään pyörää uudelleen. Häkin katolla nähdyn spotin lisäksi nähtiin pari muuta oikeasti nättiä hetkeä, joiden ansiosta tämä yltää sentään hyvään arvosanaan. Siihen se kuitenkin tältä erää jää. Toki huonomminkin voisi ME-tasolla mennä. Rankasti miinusta annetaan tuomari Earl Hebnerille, joka rupesi heti ottelun alussa pariin kertaan laskemaan selätyksiä, vaikka ottelu pystyisi päättymään vasta, kun kaikki painijat olivat saapuneet kehään. Idiootti.
*** (25:23)
Voittajat:
Spoiler: näytä
Sting's Warriors (Sting made Harris submit with a Scorpion Deathlock)
*** Christian Cage
** Abyss
* Senshi

Kokonaisarvio Lockdownista: Ei voi mitään, jo toisena vuotena peräkkäin Lockdown onnistui olemaan idioottimaisesta konseptistaan oikein viihdyttävä ppv. Jos yritämme oikein kovasti unohtaa Konnanin ja Bob Armstrongin idioottimaisen kädenvääntö"ottelun", voimme hyvillä mielin todeta, että tässä ppv:ssä ei nähty yhtään kehnoa tai edes vain "ihan ok:ta" ottelua. Sen sijaan saimme yhden huipputasoisen ja pari muuta hienoa koitosta ja muutenkin vahvan kokonaisuuden. Vielä jotain todella tajunnanräjäyttävää tai muuten vielä hieman toimivampaa kokonaisuutta olisi tarvittu, jotta olisi päästy ihan sinne vuoden parhaiden ppv:eiden kilpailuun, mutta oli tämäkin silti jo Hyvä ppv.

1. WWE No Way Out - Hyvä
2. WWE WrestleMania 22 - Hyvä
3. TNA Lockdown - Hyvä
---------------
4. TNA Against All Odds - Ok
5. WWE New Year's Revolution - Ok
---------------
6. TNA Final Resolution - Kehno
7. TNA Destination X - Kehno
8. WWE Royal Rumble - Kehno

The Blasterpiece
Viestit: 544
Liittynyt: Ti 29.06.2004 12:04

Re: Arvostele näkemääsi painitapahtumaa

Viesti Kirjoittaja The Blasterpiece » La 24.10.2015 18:11

Unohtui King of the Ring –arvostelun kohdalla mainita muutama Hart Foundationiin liittynyt segmentti, jotka olivat matsien välissä. Ensinnäkin Brian Pillman sai Steve Austinilta samanlaista kohtelua kuin seiskaluokkalaiset ysiluokkalaisilta aikoinaan – pää vessanpönttöön. Ennen Austinin ja Michaelsin ottelua Bret Hart ja Hart Foundation tulivat promoamaan tulevaa In Your Housea, joka sattumoisen on Hartien kotikaupungissa – Calgaryssa, Kanadassa. Bret Hart pisti ilmoille myös haasteen: Seuraavassa PPV:ssä Hart Foundation vastaan viisi miestä, jotka uskaltavat kohdata Hart Foundationin.

Tapahtuman hehkuttamisen jälkeen Bret Hart yritti liittyä selostajien joukkoon Austin-Michaels-ottelun ajaksi, mutta Hart Foundation heitettiin pihalle areenalta. Seuraavaksi siis WWF In Your House 16: Canadian Stampede , mutta sitä ennen RAW is WAR –raportteihin. Olen yrittänyt tehdä näistä RAW-raporteista nyt vähän selkeämpiä.

**

RAW is WAR – 9.6.1997

Legion of Doom & Ahmed Johnson vs Nation of Domination (Faarooq, Crush & Savio Vega)
Ahmed Johnson pääsi selättämään tällä kertaa Faarooqin. Matsin jälkeen Crush ja Savio Vega jättivät johtajansa yksinään kehään.

**

King of the Ring 1997 –voittajaa Hunter Hearst Helmsleytä haastateltiin kehässä. Haastattelijana Vince McMahon. Sinällään jännä haastattelu, että tässä vähän rikottiin kayfabea, kun HHH otti esille faktan, että hänen piti voittaa KOTR jo vuonna 1996, mutta Madison Square Gardenin hölmöilyjen takia HHH joutui WWF:ssä koirankoppiin. Helmsley sanoi olevansa valmis kohtaamaan kenet tahansa. Avoimeen haasteeseen vastasi KOTR-finaalin hävinnyt Mankind.

**

The British Bulldog vs Goldust w/Marlena – WWF European –mestaruusottelu

Davey Boy Smith ei ole pahemmin kyllä mestaruuttaan puolustellut, mutta nyt hän joutui vyötä vihdoin Raw’ssa puolustamaan. Vastassa oli Goldust, joka voitti Crushin KOTR:ssa, joten epäilisin KOTR-matsin olleen ykköshaastajuusmatsi kenties.. Goldust ei kuitenkaan onnistu voittamaan mestaruutta, sillä kumpikin ottelija lasketaan ulos ottelusta. Matsin jälkeen Bulldog riehuu tuolilla, Marlena yrittää estää häntä ja tämän takia Bulldog lähestyy tuolilla Marlenaa. Paikalle rientää kuitenkin maailman vaarallisin mies, Ken Shamrock, joka pelastaa Marlenan ja Goldustin.

**

Nation of Dominationin pukuhuoneessa kuohuu, ja haastattelija Dok Hendrix yritti saada selville, mistä oli kyse. Faarooq ja kumppanit (pl. Crush & Savio Vega, jotka joutuivat jäämään pukuhuoneeseen) tulevat kehään. Crushin ja Savio Vegan viime aikaisesta toilailusta hermostunut Faarooq erottaa Crushin ja Savio Vegan Nation of Dominationista. Sen lisäksi Faarooq erottaa asianajaja-manageri Clarence Masonin sekä muut taustahenkilöt, joten Nation of Dominationissa on tällä hetkellä vain kaksi jäsentä – Faarooq ja D-Lo Brown. Faarooq kuitenkin ilmoittaa, että ensi viikolla nähdään vahvempi ja mustempi Nation of Domination, kun NOD saa kaksi uutta jäsentä. Faarooq haastaa Undertakerin ja Ahmed Johnsonin ensi viikolla tag team –otteluun.

**

The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs Phil LaFon & Doug Furnas

Ennen matsia näytetään, että ECW:n pomo Paul E. Dangerously (Paul Heyman) ja painija Tommy Dreamer ovat katsomossa. Ottelusta ei mitään ihmeempää sanottavaa.

**

RAW is WARin toinen tunti alkoi jälleen Stone Cold Steve Austinin haastattelulla kehässä. Austin ei malta odottaa, että pääsee tänään hakkaamaan vanhan kamunsa, Brian Pillmanin. Vince myös kysyy Bret Hartin heittämästä haasteesta koskien tulevaa In Your Housea. Steve Austin on ensimmäinen painija, joka vastaa Hart Foundationin haasteeseen, mutta Austin ei edes välitä vastaako kukaan muu haasteeseen – hän on valmis hakkaamaan Hart Foundationin vaikka yksinään.

**

”Mr. Monday Night” Rob Van Dam w/Jerry Lawler vs Flash Funk

Ai hitsi, että tykkään tästä Jerry Lawler vs ECW –väännöstä. Varsinkin kun tämä ei ole pelkästään ulottunut näihin WWF:n Raweihin, vaan tässäkin näytettiin videopätkää ECW:n Wrestlepalooza-tapahtumasta, jossa Jerry Lawler oli esiintynyt. Lawlerin suojatti (joka on siis Lawlerin mielestä ainoa hyvä ECW:läinen) Rob Van Dam voitti Flash Funkin, mutta mielenkiintoisin osuus alkoi ottelun jälkeen. Vittuuntuneet ECW:läiset (Heyman ja Dreamer) hyppäävät katsomosta tappelemaan Lawlerin ja RVD:n kanssa.

**

Owen Hart w/Jim Neidhart vs Sycho Sid

Ottelussa ei ollut panoksena Owen Hartin Intercontinental-mestaruus. Ottelua oli kommentoimassa Ken Shamrock, joka aikaisemmin jaksossa pelasti Marlenan ja Goldustin Bulldogilta. Ken Shamrock sanoo olevansa ärsyyntynyt Hart Foundationin toimintaan WWF:ssä. Tässäkin matsissa Hart Foundation jälleen sikailee, kun Jim Neidhart yrittää sekaantua otteluun. Tämä riittää Ken Shamrockille, joka hyökkää Neidhartin päälle. Sid ottaa Owen Hartista voiton. Sellaiseen tietoon satuin törmäämään, että tämä taisi olla Sidin viimeinen televisioitu ottelu WWF:ssä. Aika lyhyeksi jäi miehen comeback parin kuukauden poissaolon jälkeen.

**

Sable käy jälleen mainostamassa RAW is WAR –paitaa. Sablen mies Mero ei pidä tavasta miten Sable mainostaa paitaa, joten hän tulee vetämään naisensa verhojen taakse.

Tämän jälkeen olikin Mankind-haastattelusarjan neljäs (ja viimeinen) osa. Tässä puhutaan Foleyn ECW-ajasta, WWF-uran alusta, Mankindin mahdollisesta multipersoonahäiriöstä ja lopulta Mankind sekosi. Hän hyökkäsi haastattelijana toimineen Jim Rossin kimppuun, mutta lopulta keskeytti Mandible Claw –otteensa ja tajusi tehneensä virheen.

**

Rockabilly w/The Honky Tonk Man vs Bart Gunn

Ennen illan viimeistä ottelua nähtiin “veljesten” välinen kohtaaminen, kun Billy ja Bart Gunn kohtasivat toisensa pitkästä aikaa. Vähän jäänyt harmittamaan se, että näiden välillä ei loukkaantumisten takia nähty eron jälkeen kunnollista feudia. The Smoking Gunns –jäsenten välisen matsin voitti Bil.. siis Rockabilly. Eipä tämäkään mikään ihmeellinen matsi ollut, eikä tämä kestänyt kuin parisen minuuttia.

**

Brian Pillman vs Mankind

Kuva

Illan viimeisenä otteluna piti olla vihdoin ja viimein Brian Pillmanin ja Stone Cold Steve Austinin välienselvittely, mutta vieläkään ei sitä matsia nähty! Steve Austinin tullessa kehään Hart Foundation nimittäin hyökkäsi Austinin kimppuun, eikä tämä voinut otella. Austinin avuksi riensi Mankind, ja yhtäkkiä tämä kääntyikin viralliseksi matsiksi Mankindin ja Pillmanin välillä. Ei tullut yhtään yllätyksenä se, että tämäkin matsi taas päättyi diskaukseen. Stone Cold Steve Austin ja Ken Shamrock juoksevat paikalle, ja saavat tyhjennettyä kehän pahiksista. Itsepäinen Stone Cold Steve Austin ei pahemmin kiittele Ken Shamrockia avusta, vaan tekee tälle Stone Cold Stunnerin.

----------

RAW is WAR – 16.6.1997

Jakson alussa Vince McMahon ilmoittaa WWF Tag Team –mestaruusturnauksesta, sillä Shawn Michaels on jälleen loukkaantunut, joten Michaels ja Austin joutuvat luopumaan mestaruudestaan. Todellisuudessahan Michaels oli ennen edellisen viikon Raw’ta lähtenyt WWF:stä ajauduttuaan tappeluun Bret Hartin kanssa, joiden välinen vihanpito ei todellakaan ollut vaan näyttelyä. Tag Team –turnauksen voittaja kohtaa Stone Cold Steve Austinin ja tämän uuden partnerin. Tämän ottelun voittajat ovat uusia Tag Team –mestareita.

Stone Cold oli jälleen haastattelussa. Austin jälleen sanoo, että hän ei tarvitse itselleen joukkuekaveria. Pian ruudulle ilmestyy Mankind, joka ehdottaa itseään Austinin tag team –partneriksi. Stone Cold ei luonnollisesti ideasta innostu. Mankind toivottaa Austinille hyvää päivää, ja Austinin haastattelu jatkuu. Pian haastattelun keskeyttää Ken Shamrock, joka on suivaantunut edellisjakson Stunnerista. Ken Shamrock haastaa Austinin otteluun samantien, mutta Austin ilmoittaa ensin tänään pieksevänsä Brian Pillmanin, ja sen jälkeen hän voi otella Shamrockia vastaan.

**

Owen Hart & The British Bulldog vs The New Blackjacks (Blackjack Windham & Blackjack Bradshaw) – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen puolivälierä

Ex-mestarit (Owen & Bulldog) ottivat tästä matsista voiton ja etenivät jatkoon turnauksessa.

**

Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Phineas I. Godwinn

KOTR-voittaja voitti “yllättäen” tämän matsin. Viime kuukaudet niskavamman takia sivussa ollut Henry Godwinn tuli matsin jälkeen vihaisena Phineasin luo, ja vei tämän pois kehästä.

**

Brian Christopher (USWA) vs Chris Candido (ECW)

Nyt nähtiin kyllä ihan mielenkiintoinen ottelu tai eihän tämä tasoltaan mikään ihmeellinen ollut, mutta ottelun taustat. Tämä oli kahden promootion välinen matsi, eikä kumpikaan osapuoli ollut WWF. Toisena ottelijana oli ECW:tä edustava Chris Candido, joka vielä viime vuonna oli WWF:ssä osa The Bodydonnas –joukkuetta. Selostaja Jim Ross toi myös esille faktan, että Chris Candido on WWF:stä tuttu Skip. Candidon vastustajana oli memphisiläisen USWA-promootion Brian Christopher, joka sattuu olemaan Jerry ”The King” Lawlerin poika. Ottelun vierailevana kommentaattorina oli ECW:n Paul Heyman ja ottelijat kehään kuulutti jostain syystä Sunny, joka oikeassa elämässä oli Chris Candidon tyttöystävä ja olihan Sunny myös The Bodydonnasin manageri.

Ottelun aikana Paul Heyman toi esille faktan, että Brian Christopher (joka tullaan myöhemmin paremmin tuntemaan nimellä Grand Master Sexay) on Jerry Lawlerin poika, vaikka kukaan muu ei uskalla tuoda tätä faktaa ilmi. Jerry Lawler ja Rob Van Dam tulevat paikalle. Lawler pelastaa poikansa, joten Brian Christopher diskattiin. Lawler, Christopher ja RVD ovat kolmestaan Chris Candidon kimpussa, kun yhtäkkiä paikalle rientää ECW:n Tommy Dreamer tuolin kanssa.

**

Goldust w/Marlena vs Jim Neidhart

Viime viikolla Goldust kohtasi Hart Foundationin Bulldogin, nyt oli vastassa Jim “Anvil“ Neidhart. Matsin aikana paikalle tulee kuitenkin British Bulldog, jota Marlena yrittää jälleen läpsäyttää. Tämä Hart Foundation –matsi ei pääty kuitenkaan diskaukseen tai uloslaskuun, vaan kerrankin puhtaaseen ratkaisuun, sillä Goldust selätti Jim Neidhartin.

**

Brian Pillman vs Stone Cold Steve Austin

Kuva

Vihdoin nähtiin se odottamani Pillman-Austin-matsi! Tässä matsissa oli vielä erikoinen stipulaatio, sillä Hart Foundationin jäsenet (poislukien Bret, joka ei esiintynyt koko jaksossa) olivat käsiraudoissa kahlittu kehätolppiin ulkopuolella. Tämä stipulaatiohan piti olla alun perin Shawn Michaelsin ja Bret Hartin välisessä kohtaamisessa King of the Ringissä, mutta sitä matsiahan ei koskaan nähty.

Ottelun aikana Owen Hart onnistui kuitenkin tyrmätyn tuomarin taskusta kaivamaan avaimet käsirautoihin. Owen vapautti itsensä ja toverinsa. Hart Foundation hyökkäsi Austinin kimppuun, mikä johti Brian Pillmanin diskaukseen. Steve Austinin avuksi juoksee Mankind, Goldust ja Ken Shamrock. Yhdessä he saavat hoidettua Hart Foundationin pois paikalta. Kehään jää Steve Austin ja Ken Shamrock, jotka alkavat keskenään tappelemaan. Sitten paikalle tulee Legion of Doom, jotka erottavat riitapukarit toisistaan. Sitten paikalle palaa myös Goldust, joka ottaa mikin ja ehdottaa, että miksei Steve Austin, Shamrock, Legion of Doom ja Goldust yhdistäisi voimansa ja ottelisi Hart Foundationia vastaan Canadian Stampedessa. Minnekäs Mankind unohdettiin tästä kuviosta?

**

Bobby Fulton vs Tommy Rogers

Tässäkö WWF:n vastaus WCW:lle, jossa on kova Cruiserweight-divisioona? Tätä ottelua nimittäin mainostettiin oikein grafiikoiden kera Light-Heavyweight-divisioonan otteluna. Kehässä kuitenkin oli kaksi vanhaa 80-luvun painijaa, jotka mahojen perusteella näytti siltä, että parhaimmat päivät olivat siellä 80-luvulla. Sen ymmärsin, että Fulton ja Rogers ovat aikanaan otellut joukkueena. Eipä tästä ottelusta yleisö oikein kiinnostunut, enkä rehellisesti sanottuna minäkään.

**

The Headbangers (Mosh & Thrasher) vs Jerry Lawler & Rob Van Dam – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen puolivälierä

Miksi näihin turnausmatseihin pistetään WWF:ssä aina pahikset vastakkain? Vai onko niitä vaan yksinkertaisesti niin paljon enemmän? Paul Heyman ja Tommy Dreamer olivat jälleen hankkineet itselleen eturivin paikat. Lawler ajautuu matsin aikana sanaharkkaan Heymanin ja Dreamerin kanssa. Tuomarin huomio kiinnittyy johonkin muuhun, sillä Lawlerin kimppuun hyökkää ECW:n SANDMAN keppinsä kanssa. Headbangers voittaa tämän hyökkäyksen ansiosta ottelun, ja etenevät turnauksessa jatkoon.

**

Nation of Domination (Faarooq & Kama Mustafa) vs Ahmed Johnson & The Undertaker w/Paul Bearer

Yksi uusi NOD-jäsen esiteltiin alussa, sillä tämä uusi jäsen oli Faarooqin joukkuekaverina ottelussa. Kyseessä on Kama Mustafa, joka edellisen kerran esiintyi WWF:ssä Royal Rumblessa 1996 (silloin nimi oli vielä pelkkä Kama). Kama muistetaan myös toisesta hahmostaan, voodooisti Papa Shangostaan, joka aikoinaan feudaili mm. Ultimate Warriorin kanssa. Ottelun aikana selostajat miettivät, että missä on Faarooqin lupaama toinen uusi NOD-jäsen. He olettavat uuden jäsenen sekaantuvan matsiin, jos Faarooqilla ja Kamalla menee huonosti. Faarooq ja Kama Mustafa kuitenkin onnistuvat voittamaan Johnsonin ja Undertakerin – Kama Mustafa selätti Undertakerin. NOD:n uusi jäsen paljastuukin vasta matsin jälkeen, sillä se on..

AHMED JOHNSON!!!

Ahmed Johnson tekee matsin jälkeen Undertakerille Pearl River Plungen ja menee uusien Nation of Domination –kaveriensa kanssa halailemaan ja tuulettelemaan. Olipa aikamoinen SWERWE. Ensin Johnson feudailee Faarooqin (ja NOD:n) kanssa vuoden, ja nyt mies yhtäkkiä onkin yhtä pataa Faarooqin kanssa. Ihan mielenkiintoisesti oli kyllä tämä kuvio toteutettu.

Kuva
Uusi Nation of Domination - Kama Mustafa, Ahmed Johnson, Faarooq & D'Lo Brown
---------

RAW is WAR – 23.6.1997

Uusi Nation of Domination (Faarooq, D-Lo Brown, Kama Mustafa & Ahmed Johnson) marssivat kehään. Johnsonin look muuttunut, sillä miehellä on nahkahuivi, vaimonhakkaaja-paita jossa on napit ja VYÖLAUKKU päällä. Vince McMahonilla on vain yksi kysymys Ahmedille: ”WHY AHMED WHY?” Ahmed selittää, että hän ei enää luota yhteenkään valkoiseen ihmiseen ja puhuu jotain Undertakerista. Muutkin NOD-jäsenet ovat äänessä, mutta yhtäkkiä paikalle tulee neljä motoristia. Moottoripyöräjengiä johtaa Nation of Dominationista erotettu Crush, joka ilmoittaa jenginsä nimen – Disciples of Apocalypse.
Crushin lisäksi DoA:an kuuluvat:
- Chainz (Brian Lee, aikaisemmin WWF:ssä esiintynyt myös feikki-Undertakerina)
- 8-Ball & Skull (Harris Brothers, aikaisemmin WWF:ssä esiintynyt myös Grimmin veljeksinä ja Blu Brothersina)

Tilanne johtaa näiden kahden ryhmittymän väliseen joukkotappeluun.

**

Ken Shamrock vs Rockabilly w/The Honky Tonk Man

Ottelua oli kommentoimassa toinen UFC-tähti – Dan ”The Beast” Severn. Shamrock ottaa helpon voiton Rockabillystä, kun Rockabilly luovuttaa Shamrockin nilkkalukkoon. Toisilleen tutut Shamrock ja Severn tuijottavat toisiaan matsin jälkeen, mutta tämä ei johda mihinkään välienselvittelyyn, vaan päinvastoin. Miehet kättelevät toisiaan.

Kuva
Dan Severnillä on siistit viikset.

**

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs The Godwinns (Henry O. & Phineas I. Godwinn) – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen puolivälierä

Tämä on rehellisesti sanottuna ensimmäinen kerta, kun Godwinnsit edes vähäsen kiinnostavat minua. Ennen ottelua näitä maajusseja haastateltiin, ja he ilmoittivat tehneensä asennemuutoksen. Godwinnit ovat nyt pahiksia. Syy varmaan johtuu siitä, että Legion of Doomin ansiosta Henry O. Godwinn oikeasti loukkasi pahasti niskansa ja oli muutaman kuukauden sivussa. Legion of Doom voitti tämänkin ottelun, joten he jatkavat seuraavalle kierrokselle tässä turnauksessa. Hart Foundation hyökkää Legion of Doomin kimppuun matsin jälkeen. Myös Bret Hart on paikalla.

**

Flash Funk vs Sabu w/Bill Alfonso

Flash Funkilla oli jälleen ottelu ECW-painijaa vastaan. Tällä kertaa vastassa oli Sabu. Paul Heyman oli jälleen kommentoimassa ottelua.

**

The British Bulldog vs Mankind

Torkahdin kesken Funk-Sabu-matsin. Sitten kun havahduin hereille, käynnissä olikin jo Bulldogin ja Mankindin välinen matsi. Sellainen pieni huomio on mainittava, että Mankindilla oli ottelun aikana päällä Austin 3:16-paita. Jälleen kerran British Bulldog turvautui tuoliin, joten matsi päättyi diskaukseen.

**

Owen Hart © w/Brian Pillman vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Goldust w/Marlena – WWF Intercontinental –mestaruusottelu

Viime viikolla Goldust otteli Euroopan mestaruudesta, ja nyt hän pääsi haastamaan Intercontinental-mestari Owen Hartin. Mestaruusottelu oli poikkeuksellisesti kolminottelu, sillä matsissa oli mukana myös KOTR:n voittanut Hunter Hearst Helmsley. Ennen ottelua Owen Hart valitti epäreilusta kohtelusta, sillä Helmsleyllä ja Goldustilla on managerit paikalla. WWF:n presidentti Gorilla Monsoon suostui Owenin vaatimukseen, eli Brian Pillman sai toimia Owenin managerina tässä ottelussa.

Ottelun erikoistuomarina toimi ensimmäinen Intercontinental-mestari Pat Patterson. Patterson laski jo Goldustin mestariksi, mutta Owen Hart, Brian Pillman, Helmsley ja WWF:n päätuomari Earl Hebner protestoivat ratkaisua, sillä selätyksen aikana Owenin jalka oli köysillä. Gorilla Monsoon tuli paikalle selvittelemään hässäkkää, ja päätti, että ottelu alkaa uusiksi. Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että Owen Hart säilytti mestaruuden itsellään.

**

Bret Hart ja Jim Neidhart olivat kehässä. Bret haukkui tulevat vastustajansa, jonka jälkeen hänen huomio kiinnittyi yleisössä olleeseen nyrkkeilijään – Thomas Hearnsiin. Hearns nimittäin sattuu käyttämään samaa lempinimeä kuin Bret Hart – Hitman. Bret Hart aloitti Hearnsin haukkumisen ja haastoi tämän tappelemaan, jotta nähdään kuka on oikea Hitman. Loppujen lopuksi Hearnsille riittää Hartin puheet, ja hän pomppaa kehään. Hearns kerkee lyömään Jim Neidhartin kanveesiin, mutta Bret Hartin kimppuun hän ei kerkeä.

**

Brian Christopher w/Jerry Lawler vs Scott Taylor

Lawlerin poika Brian Christopher oli jälleen Raw’ssa ottelemassa. Lyhyt matsi, joka ei mitään ihmeempää tarjottu (tätäkin mainostettiin Light-Heavyweight-divisioonan matsina). Kuitenkin oli ihan hauska katsoa, kun tietää, että näistä kahdesta tulee muutaman vuoden päästä yksi parhaimmista joukkueista WWF:ssä.

**

Vader & The Undertaker w/Paul Bearer vs Nation of Domination (Faarooq & D’Lo Brown) w/Kama Mustafa – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen puolivälierä

Ahmed Johnson ei ollut paikalla, koska hän oli alkuillan jengikahakassa loukkaantunut.. ilmeisesti ihan oikeasti. Tämä matsi oli siis Tag Team –mestaruusturnauksen viimeinen puolivälierä. Crushin moottoripyöräjengi, Disciples of Apocalypse, sekaantui otteluun. Vaikka motoristit tappelivatkin kesken matsin NOD:n kanssa, tuomari ei jostain syystä kuitenkaan päättänyt ottelua diskaukseen, vaan matsi jatkui ihan normaalisti. Faarooq & D’Lo Brown etenivät jatkoon, kun Vader ja Undertaker ajautuivat tappelemaan keskenään. Ottelun jälkeen Vader vielä hyökkää Takerin kimppuun, mutta Undertaker saa Vaderille tehtyä Tombstone Piledriverin. Vihainen Paul Bearer uhkaa paljastavansa Undertakerin salaisuuden ensi viikolla, mutta tällä kertaa Undertakeria ei enää asia hetkauta yhtään.

**

----------

RAW is WAR – 30.6.1997

Ken Shamrock vs Hunter Hearst Helmsley w/Chyna

Pienen tauon jälkeen Jerry Lawlerkin oli jälleen mukana selostamossa koko jakson. Raw lähti käyntiin Shamrockin ja HHH:n välisellä matsilla. Helmsleyn tuleva vastustaja Mankind tuli häiritsemään Helmsleytä juuri silloin, kun HHH:lla meni ottelussa vahvasti. Helmsleyn keskittyminen herpaantui, ja Ken Shamrock voitti matsin.

**

Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs Nation of Domination (Faarooq & D’Lo Brown) w/Kama Mustafa – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen välierä

Kuva
Ennen ottelua Legion of Doomia haastateltiin pukukopissa. Haastattelijana toimi Michael Cole, jolle tämä jakso oli Raw-debyytti.

Nation of Dominationista on sanottava sen verran, että Ahmed Johnsonin piti kohdata Undertaker WWF-mestaruudesta Canadian Stampedessa, mutta Johnson loukkaantui (jälleen) viime viikon Raw’ssa. Joten NOD oli jälleen supistunut toistaiseksi kolmen hengen poppooksi. LOD:n kanssa feudaillut Godwinnit tulivat seuraamaan tätä ottelua, ja Henry Godwinn aiheuttikin tappion Legion of Doomille. Henry O. Godwinn löi ämpärillä Hawkia, ja Faarooq selätti tämän. Nation of Domination eteni siis turnauksen finaaliin.

Ottelun jälkeen Faarooq käskee Vince McMahonin kehään. Faarooq utelee, että kuka korvaa Ahmed Johnsonin mestaruusmatsissa – onko se Faarooq itse, Kama Mustafa vai jopa D’Lo Brown. Vince McMahon ilmoittaa, että Undertakerin uudeksi ykköshaastajaksi on valittu Vader, joka tietysti johtaa rasismisyytöksiin NOD:n suunnalta. Pian paikalle ilmestyy ex-NOD:lainen, Savio Vega. Savio Vega ei kuitenkaan ole yksin, sillä nyt myös hänellä on oma jenginsä – LOS BORICUAS. Los Boricuasiin kuuluu Savion lisäksi Miguel Perez, José Estrada Jr. sekä Jesus Castillo. Kaikki nämä ovat puertoricolaisia painijoita, jotka on pukeutunut valkoisiin. Pian kehään saapuu myös Crush moottoripyöräjengineen, ja alkaa iso joukkotappelu, jossa tappelevat kaikki kolme jengiä keskenään.

**

Brian Christopher vs Scott Putski

Jälleen kerran oli Brian Christopherilla matsi Raw’ssa. Tällä kertaa vastassa oli toinen toisen sukupolven ottelija – Ivan Putskin poika Scott. Isänsä Jerry Lawlerin avulla Brian Christopher voitti jälleen ottelun. Matsin jälkeen isä ja poika yhdessä potkivat ja pilkkasivat Scott Putskia.

**

Brian Pillman vs Mankind

Raw’n ensimmäinen tunti päättyi Pillmanin ja Mankindin väliseen otteluun. Miehethän kohtasivat Raw’ssa jo pari viikkoa sitten. Mankindilla oli edelleen kaulallaan PICK ME STEVE –kyltti. Sen lisäksi Mankindilla oli myös paketoitu lahja, jonka hän kävi anteeksipyyntönä ojentamassa Jim Rossille. Paketti sisälsi Mankindin kättä esittävän tekokäden. Mankind sekaantui aikaisemmin HHH:n matsiin, joten tietysti Hunter ja Chyna tulivat häiritsemään Mankindia kesken ottelun. Brian Pillman voittikin tämän ottelun uloslaskulla, kun Mankind lähti jahtaamaan Hunter Hearst Helmsleytä ja Chynaa.

**

Paul Bearer tulee kehään kertomaan totuuden Undertakerista. Bearer kertoo pitkän tarinan tuttavaperheestään. Perheen isä piti kotona hautaustoimistoa ja äiti oli sihteeri. Perheeseen kuului kaksi lasta. Pienemmän nimi oli Kane, joka oli Paul Bearerin mielestä suloinen pikkupoika. Punatukkaisen isoveljen katseesta paistoi itse piru. Tämä lapsi oli THE UNDERTAKER, joka eräänä päivänä sytytti talon kotiin ja hänen perheensä paloi talon mukana kuoliaaksi. Paul Bearer kutsuu Undertakeria murhaajaksi.

**

The Hart Foundation (Owen Hart & The British Bulldog) vs The Headbangers (Mosh & Thrasher) – WWF Tag Team –mestaruusturnauksen välierä

Owen ja Bulldog etenivät tästä ottelusta finaaliin. Matsin jälkeen heidän entinen manageri Jim Cornette teki paluunsa. Sitten kaksi läskiä painijaa juoksee kehään tappelemaan Owenin ja Bulldogin kanssa, mutta jotenkin tämä kääntyikin niin, että The Headbangers ja nämä läskit tappelivat keskenään. En yhtään tajunnut, että mistä tässä oli oikein kyse.

**

Paul Bearer kertoi Undertakerin synkän salaisuuden, joten nyt on Takerin vuoro kertoa asiat omasta näkökulmastaan. Undertaker kertoo, että hän ei päässyt perheensä hautajaisiin Paul Bearerin takia. Paul Bearer oli ennen hautajaisia vienyt keskellä yötä Takerin toiseen hautaustoimistoon katsomaan kuollutta perhettään. Tämä kokemus teki pojasta Undertakerin – kuolleiden sielut antavat Takerille hänen voimansa ja tämän avulla hän aikoo niitata myös Paul Bearerin!

**

Vader w/Paul Bearer vs Rockabilly w/The Honky Tonk Man

Tämä matsi ei montaa sekuntia kestä, kun Undertaker tulee paikalle ja hyökkää Vaderin kimppuun. Undertaker vaatii Paul Beareria kertomaan totuuden. Bearer sanoo kertoneensa totuuden, koska hän on kuullut stoorin Undertakerin veljeltä, Kanelta. Jep, Kane on elossa!

Kuva
KANE ON ELOSSA!!

**

Stone Cold Steve Austin vs Jim Neidhart

Hart Foundation ei ole kehän laidalla, vaan seuraa ottelua pukuhuoneesta. Bret Hart ei ole ollenkaan paikalla, vaan hän on kotona Calgaryssa.. Tai niin luultiin! Bret Hart nimittäin onkin paikalla, ja hän hyökkää kesken ottelun Ken Shamrockin kimppuun takahuoneessa ja tulee riehumaan kesken ottelun. Ottelu päättyy diskaukseen. Mankind rientää Steve Austinin apuun, jolloin paikalle tulee loput Hart Foundationin jäsenet.

----------

Kuva
WWF In Your House 16: Canadian Stampede

Heinäkuun 1997 In Your House –PPV käytiin siis Calgaryssa, Kanadassa. Heinäkuussa Calgaryssa järjestetään aina myös Calgary Stampede –rodeofestivaalit, joten selostajina toimineet Jim Ross, Jerry ”The King” Lawler ja Vince McMahon olivat pukeutuneet asianmukaisesti stetsoneihin.

Yleisesti ottaenhan tätä pidetään yhtenä WWF/WWE:n parhaimpana PPV:nä, joten tietysti olen kovasti odottanut tämän PPV:n näkemistä. Aikaisemmin en ole nähnyt kuin viimeisen ottelun, jonka joskus yli 10 vuotta sitten latasin tietokoneelle aikanaan WinMX:stä.

Kuva
Hunter Hearst Helmsley w/Chyna vs Mankind

HHH ja Mankind kohtasivat jo King of the Ringissä, kun miehet olivat KOTR-turnauksen finaalissa vastakkain. Silloin Hunter Hearst Helmsley kruunattiin Chynan avustuksella kuninkaaksi, mutta miesten välienselvittely ei jäänyt tuohon matsiin. Kruunajaisten jälkeen Helmsley vielä hakkasi kruunullaan Mankindia. Sen jälkeen miesten välille on syntynyt feudi, jota kerrattiin myös ennen matsia hienossa promovideossa. Mankind on ollut aika jännä tapaus viime aikoina, koska tämä HHH-feudi ei ole miehen ainoa kuvio, vaan samaan aikaan hän on yrittänyt päästä Steve Austinin suosioon auttamalla tätä sodassaan Hart Foundationia vastaan.

Tykkäsin Helmsleyn ja Mankindin KOTR-ottelusta todella paljon, eikä tämäkään pettänyt. Sanoisin, että tasoltaan hyvin samanlainen kohtaaminen. Jos jotain pitää moittia, niin ehkä ottelun lopetus oli vähän vaisu. HHH:n ja Mankindin välienselvittely ei muuten jäänyt pelkästään tähän otteluun, vaan illan aikana pari kertaa myöhemmin näytettiin, kun miehet edelleen tappelivat katsomossa ja parkkipaikalla. Kaikin puolin ottelu oli kuitenkin erinomainen valinta illan ensimmäiseksi matsiksi.

***½ (13:14)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: Ei voittajaa (tuplauloslasku)

Mankind ja Helmsley tappelevat kehän ulkopuolella sekä katsomossa. Tuomari laskee kummankin ulos.


Kuva
TAKA Michinoku vs The Great Sasuke

WCW:n menestyksen yksi kulmakivistä oli mainio Cruiserweight-divisioona, jossa taitavat pienikokoisemmat painijat pääsivät esittämään osaamistaan. WWF:ssä tällaista divisioonaa ei oikein ole ollut. Alkuvuodesta 1997 WWF yritti jotain vastaavaa tuomalla AAA:sta joukon meksikolaisia painijoita, mutta rehellisesti sanottuna nuo ottelut olivat aika mitäänsanomattomia, joille yleisökään ei yhtään syttynyt. Uusi yritys oli Light-Heavyweight-divisioona. Viime viikkoina Raw’ssa oli ollut satunnaisia otteluita, joita oli mainostettu Light-Heavyweight-divisioonan matseina. Nämäkin matsit ovat olleet aika mitäänsanomattomia, mutta tässä PPV:ssä vihdoin WWF:ssä nähtiin vihdoin mielenkiintoinen kamppailu pienemmiltä miehiltä.

Olipa hyvä matsi! Otteluhan kesti tasan 10 minuuttia, eikä tällä mitään taustatarinaa ollut, mutta siitä huolimatta tämä oli huippumatsi. Great Sasuke oli kova, mutta vielä enemmän on kehuttava TAKA Michinokua, joka veti todella upeasti. Kerrankin myös yleisö jaksoi innostua pienemmän miesten ottelusta, koska tämä oli oikeasti hyvin viihdyttävä matsi.

**** (10:00)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja: The Great Sasuke

The Great Sasuke pääsi tekemään Tiger Suplexin, josta TAKA Michinoku ei enää noussut, vaan Sasuke sai selätettyä Michinokun.
Kuva
The Undertaker © vs Vader w/Paul BearerWWF-mestaruusottelu

Sitten mentiinkin ihan toisenlaiseen otteluun, kun vuorossa oli kahden taitavan ison miehen kohtaaminen. Undertakerilla ja Vaderilla on ollut erimielisyyksiä jo jonkin aikaa, mutta enemmänkin tässä oli kyse Undertakerin ja Paul Bearerin feudista. Alun perin tämän mestaruusmatsin piti olla Undertakerin ja NOD:n Ahmed Johnsonin välinen ottelu, mutta Johnsonhan meni taas loukkaantumaan. Ei haittaa, sillä Vader on loistava korvaaja.

Viihdyttävä meno sen kuin jatkui, sillä tämä matsikaan ei pettänyt odotuksia, vaan oli oikeastaan juurikin niin hyvä kuin odotinkin. Erityiskiitosta annettava Paul Bearerille, joka hoiti hommansa ilkeänä managerina hyvin. Liike, joka jäi parhaiten mieleen, oli Undertakerin kuristusjuntta Vaderin ollessa keskimmäisillä köysillä. Jotain tästä kohtaamisesta jäi silti puuttumaan. Ehkäpä Vaderin VADERSAULT olisi voinut nostaa tämän matsin ehkä neljän tähden otteluksi?

***½ (12:39)
Spoiler: näytä
Ottelun voittaja ja edelleen WWF:n mestari: The Undertaker

Kaksi kuristusjunttaa ei riittänyt Vaderin kukistamiseen, vaan Takerin piti tehdä vielä Tombstone Piledriver. 1..2..3. Undertaker edelleen mestari.
Kuva
Stone Cold Steve Austin, Goldust, Ken Shamrock & Legion of Doom (Road Warrior Animal & Hawk) vs The Hart Foundation (Bret Hart, Brian Pillman, Jim Neidhart, The British Bulldog & Owen Hart) w/Diana Hart-Smith

Pakko poikkeuksellisesti merkata Steve Austinin joukkue pahisten värillä ja Hart Foundation sinisellä, sillä niinhän se vaan oli. Tässä tapahtumassa Stone Cold ja kumppanit olivat paikalla olleen yleisön silmissä pahiksia, kun taas Hart Foundation pääsi esiintymään kotiyleisön edessä. Ennen kuin yksikään painija tuli kehään, oli joku tyttöbändi kehässä laulamassa Kanadan kansallislaulun. Ihan mukavaa vaihtelua WWF:n jenkkipatriosmille.

Eturivissä oli ottelua seuraamassa myös Bret ja Owen Hartin vanhemmat Stu ja Helen sekä muu perhe. British Bulldogin saattoi hänen vaimonsa (ja Bretin sekä Owenin sisko) Diana. Muutenkin oli kiva, kun Hart Foundationin jäsenet tuli yksitellen, ja jokainen sai mahtavan vastaanoton. Tässä ottelussa oli sellaista ison urheilujuhlan tuntua. Yleisö on ollut koko illan mahtava, mutta lopullisesti se räjähti tämän matsin aikana.

Painillisesti tämä matsi ei ehkä ollut viiden tähden arvoinen, mutta tunnelmaltaan tämä oli yksi ikimuistoisimmista otteluista, joita olen nähnyt. Jokaisella ottelijalla tuntui olevan erityinen lataus tähän matsiin. ”Pahikset” (Austinin tiimi) ymmärsi hyvin, että tänä iltana he eivät ole yleisön sankareita, ja osasivat ottaa hyvin rotan roolin. Kyllä tästä matsista jäi todella hyvä mieli, ja matsin jälkeiset tapahtumat jättivät vielä mukavamman fiiliksen.

****½ (24:31)

Spoiler: näytä
Ottelun voittajat: The Hart Foundation

Owen Hart rullasi Steve Austinin, ja onnistui selättämään Stone Coldin. Matsin jälkeen tappelu joukkueiden välillä jatkuu, mukana meiningeissä myös muutama Bret ja Owen Hartin veli. Lopulta joukkueet saadaan eroteltua ja Steve Austinin tiimi siirtyy pois. Hartien koko suku alkaa valumaan kehään juhlimaan katsomosta. Stone Cold vielä palaa kehään riehumaan, mutta hänet pistetään käsirautoihin ja viedään pois. IYH16: Canadian Stampede päättyy Hartin perheen juhlintaan kehässä. Ikimuistoinen hetki.


-----

Olipahan huikea PPV. Tapahtumassa oli vain neljä matsia, mutta ei tämä yhtään kaivannut enempää, sillä jokainen näistä otteluista oli hyvä. Kaksi 3,5 tähden ottelua, yksi 4 tähden ottelu ja viimeinen ottelu sai melkein viisi tähteä. Hyvien otteluiden lisäksi on kehuttava yleisöä, joka oli koko illan aivan mahtava. Tällä hetkellä tämä tapahtuma menee Top 3:eeni kaikkien aikojen PPV-listalla (muut ovat toistaiseksi Summerslam 2002 ja Wrestlemania XIX). Arvosanaksi ehdottomasti: Loistava.

-----

In Your House 16:n tähdet:
*** Bret Hart
** Owen Hart
*TAKA Michinoku

-----

PPV-arvosanat:
Loistava
In Your House 16: Canadian Stampede
Hyvä
Royal Rumble
Ok
In Your House 13: Final Four
In Your House 15: A Cold Day in Hell
Tyydyttävä
King of the Ring
Wrestlemania 13
In Your House 14: Revenge of the Taker

-----

Tähtipörssi:
1. Steve Austin 14
2. Bret Hart 10
3. Shawn Michaels 5
4. Vader 4
5. The Undertaker 3
5. Owen Hart 3
7. Mankind 2
8. TAKA Michinoku 1
Jyystä apinareikääni. Olen apina.

Vastaa Viestiin