Leffat

[PapaShango]

Kuolleiden Aamunkoitto

Ihan ok leffa, joka tarjosi raakaa väkivaltaa alusta loppuun mielenkiintoisella kertomuksellaan. Toki loppu hieman oli pettymys, mutta ei sentään liiallinen pettymys kuten olisin odottanut alunperin. Taisi olla ensimmäinen zombie-leffa minkä olen ikänäni katsonut. 4/5

RoboCop

Legenda.. todella väkivaltainen kertomus miehestä joka ammutaan rikkollisten toimesta ja hänet muunnetaan koneeksi jolla on tehtävänä suojella kansalaisia.. UPHOLD THE LAW. Ei enempää tästä.. loistokas. 4/5

[Genghis Khan]

RoboCop

Legenda.. todella väkivaltainen kertomus miehestä joka ammutaan rikkollisten toimesta ja hänet muunnetaan koneeksi jolla on tehtävänä suojella kansalaisia.. UPHOLD THE LAW. Ei enempää tästä.. loistokas. 4/5

Kurtwood Smith vetää loistavan roolin leffan pahiksena.
Hän leikkimässä pumppuhaulikolla tappaessaan Murphya....LEGENDAARISTA.

[Ares]

Can't believe I haven't spammed this topic in 6 days... Noh, paikataan tilannetta:

Pidän numeroista ja tilastoista, joten tässä muutama omaan DVD-kokoelmaani liittyen:

Kaikkiaan 363 leffaa + 5 dokumenttielokuvaa (täysi lista löytyy osoitteesta http://kiirastuli.com/theotherlist.php )

• jotka kattavat vuodet 1929 (Blackmail) - 2004 (Kill Bill vol 2) kolmea poikkeusta lukuunottamatta (-36, -46, -47), yhtään vanhempaa leffaa ei löydy
• joista löytyy kuusi paria alkuperäisiä ja remakeja (Seitsemän Samuraita/Magnificient Seven, All Quiet on the Western Front (1930 ja 1979), Yojimbo/Fistful of Dollars, Planet of the Apes (1968 ja 2001), Man Who Knew Too Much (1934 ja 1956, molemmat Hitchcockin), Dracula (1931 ja 1992), lisäksi löytyy aika monta leffaa, joista on tehty remake tai jotka ovat remakeja
• joista löytyy kahdeksan kokonaista trilogiaa (alkuperäinen Star Wars, LotR, Indiana Jones, El Mariachi, Dollaritrilogia, Gilliamin ikäkausista kertova trilogia (Time Bandits, Brazil, Adventures of Baron Munchausen), Evil Dead ja Trilogy of the Dead), vaikka kaikki niistä eivät ehkä olekaan aivan aitoja trilogioita
• joista 150 löytyy IMDB TOP 250 listalta (juuri tätä kirjoittaessani, huomenna tilanne saattaa olla jo hiukan toinen), ml. top 20 kokonaisuudessaan, korkeimmalle rankattu leffa, joka minulta puuttuu, on North by Northwest (tänään sijalla 24)
• ainoat genret, joiden huippuja (genreissä sijalle 1 rankattuja) ei löydy, ovat Documentary (Ilha das Flores), Family (It's a Wonderful Life) ja Musical (Singin' in the Rain)
• joista 31 on Hitchcockin ohjaamia, muita määrällä erottuvia ohjaajia ovat mm. Kurosawa (14), Kubrick (9), Burton (9), Gilliam (8), Spielberg (7), Jackson (7) ja Argento (7, tosin kaikki samassa boxissa)
• AFIn 100 Greatest Films listalta löytyy 35 leffaa
• ml. 17 boxia (vähintään 3 leffaa), joista 11 on nimetty suoraan ohjaajan, 1 näyttelijän ja 1 molempiin mukaan
• maita joista löytyy leffoja ovat ainakin jenkkilä, UK, Meksiko, Japani, Korea, Kiina, Italia, Espanja, Ruotsi, Bosnia-Herzegovina, Ranska, Irlanti, Brasilia ja Saksa (tuohon on otettu huomioon vain ensimmäinen kansallisuus, jos niitä on listattu useita, muuten lista olisi todella, todella pitkä)
• joista heikoimmin rankattu IMDBssä on Porky's II: The Next Day (4.0)
• joista 31 on palkittu parhaan leffan Oscarilla, mutta vain 7 Golden Palmin voittajaa
• joista ainakin 6 on ollut jossain vaiheessa bannattu Suomessa (Dirty Harry, Evil Dead, Evil Dead II, Friday the 13th, The Killing, Sabotage), useampikin on varmaan ollut, IMDBn tietokanta vain on ehkä hiukan vajaa tästä kohdin, erityisesti ihmetyttäisi se, että tuon perusteella yksi Hitchcock olisi ollut bannattu, vaikka se ei ole sen rajumpi kuin muutkaan samoihin aikoihin...
• joista 2 on The Numbersin kaikkien aikojen kalleimpien leffojen listalla (Spider-Man 139 miljoonaa, Spider-Man 2 200 miljoonaa, joidenkin lähteiden mukaan 210), kolme leffaa halvimpien menestyselokuvien (yli miljoonan gross) listalla (El Mariachi 7000, Blair With Project 35000, Super Size Me 65000), 6 absoluuttisesti eniten rahaa tehneiden listalla (LotRit, Spider-Man, Sixth Sense, Forrest Gump), 4 suhteellisesti eniten rahaa tehneiden listalla (Blair Witch Project, Super Size Me, Full Monty, Star Wars) ja 1 suhteellisesti eniten rahaa menettäneiden listalla (Boondock Saints)... absoluuttisesti eniten tappiota tehneiden listalta ei löydy yhtään
• Q, X ja Z ovat ainoat englantilaisen aakkoston kirjaimet, joilla alkavaa leffaa ei löydy,
• pisin nimi on Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (68 merkkiä välilyönnit mukaanlukien)
• lyhyin nimi on JFK tai Ran
• joista 9 surkeaan pahvikoteloon, 24 parempaan pahvikoteloon (käytännössä siis tavallinen DVD-kotelo, jonka päällä on pahvikotelo
• joista 48 on special editioneja, 7 collector's editioneja ja 1 special collector's edition (Once Upon a Time in the West)... näiden lisäksi kaksi special editioneista oli limited editioneja (12 Monkeys, Meaning of Life)... löytyi myös 1 definitive edition (Trainspotting), 1 Awards Edition (Beautiful Mind) ja 1 New Edition (Big Lebowski)... Widescreen editioneja, ohjaajien versioita, sekä ohjaajiin ja studioihin liittyviä kokoelmia oli ihan liikaa laskettavaksi. Näihin ei ole laskettu boxeihin upotettuja versioita mukaan (joiden tunnistaminen on joskus hankalaa)

[Henkka]

Eiliseltä pyöräreissulta paikalliseen Hong Kongiin tarttui hihaan pari mielenkiintoista leffaa:

Spartan

David Mametin luoma jännitystrilleri. USA:n Presidentin tytär on kaapattu juuri ennen vaaleja mahdollisesti jemeniläistä seksiorjakauppaa varten. Tyttö on juuri vaihtanut hiustyyliään, joten kaappaajat eivät tiedä kenet ovat napanneet. Kokenut ja kovapintainen agentti Scott (Val Kilmer) saa tehtäväkseen etsiä tyttö kahdessa päivässä. Parikseen hän saa juuri agentiksi valmistuneen Curtisin (Derek Luke). Kukaan ei saa tietää operaatiosta, koska mikäli media saa vihiä asiasta, tyttö oletettavasti tapetaan.

Kuullostaa melko lupaavalta, eikö? Jopa vähän 24:maiselta? Niin minustakin, joten aloitin elokuvan katsomisen aika suurin odotuksin. Ensimmäinen ~45 minuuttia onkin oikein hyvää viihdettä, ja roolihenkilöt vaikuttavat aika mielenkiintoisilta, mutta siitä eteenpäin taso huononee jopa varsin reilusti. Kyllä sen lopunkin katsoo, mutta siinä vaiheessa kun selviää, että

Spoiler: näytä

tytön valekuoleman takana on USA:n hallitus

, kasvaa pieni k**pä otsaan. En olisi juuri tuolloin jaksanut katsella tuota 'USA on p**ka maa ja Valkoinen Talo hel**tti'-settiä. Myös

Spoiler: näytä

agentti Curtisin aikainen kuolema

on yllätys, tosin aika piristävä sellainen.

Val Kilmer hoitaa hommansa mainiosti, ja Scott onkin elokuvan mielenkiintoisin roolihahmo. Muiden näyttelijöiden työskentely onkin sitten hiukan vaisumpaa, lukuunottamatta Laura Newtonia (presidentin tytär) näytellyttä Kristen Belliä. Myös Derek Luken Curtis toimii välillä, mutta jää kuitenkin jotenkin valjuksi.

IMDB antaa 6.9, mikä on yllättävän paljon. Itse olen kyllä suurinpiirtein samaa mieltä. Ei tämä siis mikään huono leffa ole, mutta tuon juonen pohjalta olisi voinut tehdä kyllä paljon paremmankin.

**½ / *****

The Italian Job

Damn, I love this movie! Leffahan pohjautuu vuoden 1969 samannimiseen versioon, jota en ole nähnyt, mutta joka ainakin tekijöiden mukaan on melkoisen erilainen kuin tämä.

Juonesta ei voi kovin paljoa puhua, ellei halua spoilata koko leffan ideaa, mutta suurinpiirtein näin: John Bridger (Donald Sutherland) ja Charlie Croker (Mark Wahlberg) suunnittelevat vuosituhannen ryöstökeikkaa Veneziassa. Tarkoituksena on varastaa 35 miljoonan dollarin arvosta kultaa sisältä kassakaappi räjäyttämällä se lattian läpi allaolevaan kanavaan. Ryhmässä ovat mukana myös Steve(Edward Norton), tietokone-ekspertti Lyle(Seth Green), räjähdehemmo Left Ear (Mos Def) sekä autokuski Handsome Rob (Jason Statham). Keikka onnistuu täydellisesti, mutta ainoa asia mitä ei suunnitelussa otettu huomioon, oli ryhmän jäsenten lojaalius...

Leffa on IMO viittä vaille niin hyvä kuin tälläinen elokuva voi ollakaan, ehkäpä jopa parempi kuin Ocean's Eleven, Twelvestä puhumattakaan. Roolivalinnat ovat osuneet varsinkin meikäläisen kohdalle lähes nappiin, Mark Wahlberg ja Edward Norton ovat mahtavia näyttelijöitä, eivätkä petä tässäkään. Myös kaikki muut tärkeät näyttelijät, Charlize Theron, Seth Green, Jason Statham sekä Mos Def ovat vakuuttavia. Myös F. Gary Grayn ohjaustyö on mainota. Olen nähnyt Ed Nortonilta kaksi elokuvaa, ja olikin mielenkiintoista nähdä mies tällä kertaa pahiksena, Red Dragonissa hän kun oli umpihyvis. Klaaraa molemmat mainiosti, huomaan.

Leffassa on sopiva määrä huumoria ja äärimmäisen mielenkiintoiset/hauskat roolihahmot, joten lopputulos on myös sen mukainen. Elokuvan teko sisälsi muutamia mielenkiintoisia detaljeja, jotka selviävät extroista.

IMDB antaa tällekin 6.9, mikä on naurettavaa. Varsinkin, kun Ocean's Eleven saa 7.5. Itse antaisin tälle 9.0, ja Oceaneille 8.6&7.3.

**** / *****

Minun piti arvostella myös LotR: Return of the King, mutta tulin siihen tulokseen, etten juuri nyt jaksa tehdä sitä. ****½ / ***** kuitenkin sille. Frodo rules.

[Ares]

Jatketaan vihdoin sarjaa... Tällä kertaa vakiintuneempia kasvoja... Käytän näihin vähän aikaa, itse asiassa vähemmän kuin herrat todennäköisesti ansaitsisivat... Siinä on jo aika hyvä tiivistelmä siitä mitä aion sanoa...

• Robert De Niro
  
  About 70 leffaa, 6 Oscar-ehdokkuutta, 2 voittoa (Raging Bull ja Godfather Part II) . Katselin tässä IMDBstä leffoja sorted by ratings ja se oli kyllä aika vakuuttava... Godfather part II, Goodfellas, Taxi Driver, Raging Bull, Once Upon a Time in America, Deer Hunter, Brazil, Untouchables ja Heat ovat kaikki TOP 250 -leffoja. Näiden lisäksi löytyy Casino, A Bronx Tale (De Niron ohjaus, hän on yksi harvoja isoja näyttelijöitä, jotka osaavat oikeasti myös ohjata), Jackie Brown, Mean Streets, Sleepers, Cop Land, Backdraft ja vaikka kuinka paljon muita. Erityisen mielenkiintoista on se, että vaikka monien näiden leffojen teema pyörii järjestäytyneen rikollisuuden ympärillä, niin De Niro on onnistunut löytämään niistä hyvinkin erilaisia teemoja. Esim. bussikuski A Bronx Talessa. Joitain selviä komediaroolejakin löytyy. Olisiko Meet the Parents toiminut lainkaan ilman De Niroa?
  
  Fanaattinen metodinäyttelijä (esittääkseen lihavaa, hän lihotti itseään), perfektionisti (Gilliam halusi päästä hänestä eroon, kun hän käytti kaikkeen liikaa aikaa Brazilin kuvauksissa) ja ehdoton legenda jo nyt.
• Al Pacino
  
  About 50 leffaa, 8 Oscar-ehdokkuutta ja voitto Scent of a Womanista. Al Pacino on tehnyt monesta leffasta katsottavan. Esim. Dick Tracy olisi ollut aivan surkea elokuva ilman Pacinon panosta. Tosin, hänkään ei pysty pelastamaan ihan mitä vain (köhGigliköh, tosin rooli oli kai hyvin pieni, en ole leffaa nähnyt). Lista hänen leffoistaan ei ole läheskään yhtä vakuuttava kuin De Niron, mutta Godfatherit, Scarface, Dog Day Afternoon, Insider, Heat, Carlito's Way ja Serpico on jo kaunis lista. Lisäksi (toisin kuin De Niro omalla listallaan) hän on ollut pääosassa noista jokaisessa.
  
  Tässäkään tapauksessa legendastatuksesta ei taida olla mitään kysymyksiä.
• Jack Nicholson
  
  Aloitetaan nyt samoin kuin edelliset... Reilut 70 leffaa, 12 Oscar-ehdokkuutta ja kolme voittoa (One Flew Over the Cuckoo's Nest, Terms of Endearment ja As Good as it Gets). Huippuleffoja on vain muutama (Cuckoo's Nestin ja As Good as it Getsin lisäksi vain Chinatown ja The Shining), mutta Jack tekee leffasta kuin leffasta mielenkiintoisen. Few Good Men. Muistuuko siitä mitään muuta mieleen kuin Jackin rantti? Tai Batman. Kuka sitä leffaa kantoi? Jopa surkeat leffat ovat katsottavia, koska niissä on Jack, kuten esim. Witches of Eastwick tai Wolf.
  
  Jack Nicholson on noussut jo näyttelijän aseman yläpuolelle. Hän on kaiken kritiikin ulottumattomissa. Hän on vain Jack. Harva näyttelijä pääsee samaan asemaan. Uskoakseni Johnny Depp saavuttaa sen joskus, mutta tällä hetkellä Jack on ainut.
  
  Legenda? Jos sellaisia yleensä on olemassa, Jack on sellainen.

Ja sitten taas länkkäreitä...

Sons of Katie Elder

Perustavaraa hiukan eri näkökulmasta. John Wayne pääosassa... melkein 60-vuotiaana ja hän esittää 18-vuotiaan isoa veljeä... Heillä pitäisi olla yhteinen äiti... Riiiiight...

Selvästi rutiinilla tehty johnwayneleffa, jossa ei ole juuri mitään erikoista. Dean Martin tuo kuitenkin oman vakiohahmonsa mukaan leffaan, joka piristää kummasti.

John Wayne oli siis tosiaan jo melkein 60. Hän oli palannut juuri sairaslomaltaan, jolle hän joutui keuhkosyövän takia. Niinpä todistaakseen, että hän oli edelleen oma itsensä, hän hoiti kaikki omat stunttinsa. Eipä sillä, että häneltä leffassa mitään erikoista vaadittiin. Kova äijä joka tapauksessa.

True Grit

Nyt Waynemme on jo 62. Hän sai tästä elokuvasta Oscarin. Oliko se vain heikko vuosi vai katsottiinko hänen jo ansainneen sellaisen, jääköön lukijan päätettäväksi. Itse olisin taipuvainen jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Periaatteessa Wayne hoitaa kuitenkin periaatteessa saman roolin jo noin 120. kerran. Toki hänellä on tällä kertaa silmälappu. Sekin saattoi tietenkin olla ratkaiseva tekijä.

Leffa tosin on keskivertowesterniä kiinnostavampi. Pahikset eivät ole vain pahiksia, vaan heillä on myös aidot hahmot, eivätkä he turhaan tapa ketään. Vastaavasti "hyvikset" ovat melko häikäilemättömiä ja ovat valmiita melkein mihin vain. Varsinainen päähenkilö (nuorehko tyttö, jonka nimeä en nyt muista) on todella rasittava.

Little Big Man

Erikoinen western... Dusty Hoffman pääosassa westernissä? Noh, kai sitten... Tarina on aika ovela. Hoffman on uskomattoman vanha äijä vanhainkodissa, jota joku tutkija haluaa haastatella tasankointiaanien kulttuurista. Niinpä mies kertoo. Hän kuvailee erikoista elämäänsä, josta suuri osa tapahtui intiaanien parissa. Hän kertoo myös erikoisesta suhteestaan Custeriin, vaimoistaan ja niin edelleen. Hän on jossain vaiheessa pitkään juoppo, jossain vaiheessa hän yrittää leikkiä asesankaria ja niin edelleen.

Leffassa annetaan ymmärtää, että tarina on ainakin osittain vale, mahdollisesti kokonaan, mutta se on tall talen luonne.

Shane

Legendaarinen western, jota Foley on kuulemma käyttänyt perustellessaan Vincelle storylineja. Sinänsä ei mitään kovin erikoista... Shane on kulkuri, joka auttaa paikallisia maajusseja pääsemään eroon karjankasvattajista.

Tarina on kuitenkin mielenkiintoisempi kuin normaalisti. Shane ei toimi kuten tavallinen päähenkilö. Hän on välillä varovainen, hän rakastuu naimisissa olevaan naiseen ja (mikä parasta) hän kuolee... tosin, se kuolema jätetään epäselväksi, mutta aika moni on tulkinnut sen kuolemaksi. Se on ehkä jätetty epäselväksi, koska kun leffa tehtiin, sankari ei olisi missään tapauksessa saanut kuolla. Huono rajoitus...

The Treasure of the Sierra Madre

"We don't need no steenkin' badges!" Jo tämä on aika legendaarinen... Tosin, se ei mene leffassa aivan tarkalleen noin...

Leffa vuodelta 1948, jossa ei ole onnellista loppua tai female love interestia. Se oli aikoinaan todella erikoista.

Kaikkiaan mahtava leffa. Jostain syystä tätä pidetään Bogartin parhaana roolina... mielestäni se on törkeää liioittelua. Hän ylinäyttelee pahasti. Toisaalta, Walter Huston on roolissaan aivan mahtava vanhan, hiukan sekopäisen, mutta silti realistin, roolissaan. Hän oikeastaan tekee leffan. Kaksi muuta pääroolia olisi voinut tunkea tusinalle eri näyttelijälle, Howardin roolia ei.

Tavallaan tämä ei ole lainkaan länkkäri, koska se sijoittuu kokonaan Meksikoon. Lisäksi aihepiirikin (kullankaivuu) on hiukan erikoinen. Myös tagline ("They sold their souls for...") on aika poikkeava ja kuvaa melko hyvin tapahtumia.

Suosittelen ehdottomasti, jopa niille, jotka eivät normaalisti westernejä katsoisi.

[Ares]

Star Wreck: In The Pirkinning on julkaistu... http://starwreck.com ... Sen saa nyt ostettua DVDllä, mutta se tulee pian jakoon... Se on julkaistu Creative Commons lisenssillä, joten sitä saa jakaa aivan vapaasti. Tekijät vain pyytävät, että sitä ei jaeta netissä ennen kuin he ovat itse saaneet sen nettiin eli kopioiminen kaverilta käy... sitä saa jopa esittää teattereissa jos siltä tuntuu...

Kunhan sillä ei yritetä tehdä rahaa.

Anyway, ei olisi mitenkään väärin tukea suomalaista yritystä tehdä kunnon leffa... Tämä taitaa todistaa myös melko lopullisesti, että Hollywoodin budjetit ovat järjettömän kokoisia. Tämä leffa on kuitenkin tehty parilla PCllä parin ihmisen voimin (näyttelijöitä lukuunottamatta). Eipä myöskään tule mieleen kovin montaa komediaa (okei, yhtään), jotka olisivat yhtä hitech.

Sitten muualle...

Sain vihdoin aloitettua Dario Argento Collectionin läpikäymisen... Mistä aloitin? Bird With The Crystal Plumagesta, joka olisi kronologisesti ensimmäinen? Suspiriasta, joka on rankattu parhaaksi ja jota pidetään historiallisesti merkittävimpänä?

No, ei tietenkään... aloitin tietenkin siitä leffasta, jossa oli Jennifer Connelly eli Phenomena tai, jenkittäin, Creepers. Rakas Jenniferini oli vasta 15... jos hän olisi ollut leffassa vanhempi, voisin ehkä kommentoida, että hän näytti todella hyvältä koulu-univormussa... Aaanyway... Pintaa nähdään reilusti enemmän kuin mitä jenkkilässä oltaisiin missään olosuhteissa sallittu. Ei varsinaista alastomuutta, mutta kuitenkin.

Argento osaa pitää tunnelmaa yllä loistavasti, mutta 80-luvun heavy ei vain toimi... Ymmärtäisin, jos joku todella kuuntelisi sitä kohtauksissa (vrt. 8MM ja "Come to Daddy"), mutta kun se vain tulee jostain, eikä se toimi lainkaan tunnelman nostattajana ja lisäksi se vain paljastaa liian hyvin mistä aikakaudesta on kysymys.

Tarina on sitten aika p****estä... Erityisesti loppu tuntuu lähinnä jonkinlaiselta necessary evililta. Tarinan tehtävä taitaa lähinnä olla tekosyy heittää tiettyjä Argenton visioimia tapahtumia samalle pätkälle kuin mitään muuta. Sinänsä ei mitenkään erikoista... eurooppalainen elokuva on aina ollut kiinnostuneempi tarinan ulkopuolisista asioista kuin jenkkien elokuva. Tosin, liika on liikaa.

Varmasti tietty ryhmä katsojia nauttii tästä ja itsekin pidin siitä jollain tasolla... muullakin kuin jenniferconnellytasolla. 7/10.

[Ares]

Tästä tulee vielä pitkä...

Alkuun jälleen Hitchcockia...

Hankin kokoelman vanhempia Hitchcockeja 30-luvulta. Kokoelmassa on 10 leffaa (eikä siinä ole edes kaikki miehen leffat vuosikymmeneltä). Kokoelma ei sentään maksanut paljoa (vain about 35 euroa), mutta sen arvokaan ei ole kyllä kovin kova. Pakkaus on aika näppärä ja leffat on tungettu neljälle DVDlle.

Anyway, leffat ovat omituinen sekoitus täyttä hakemista ja orastavaa nerokkuutta. Usein tarinoiden perusrakenne on vielä täysin päin p***että. Kolmen näytöksen rakenne, joka on tuon tyyppisissä elokuvissa hyvin olennainen, on täysin kateissa. Erityisesti ensimmäistä näytöstä, jonka pitäisi olla enintään noin neljännes elokuvasta, kestää tyypillisesti puoleen väliin. Se jättää melko vähän aikaa itse tarinalle.

Kokoelmassa on kuitenkin pari ihan mielenkiintoista elokuvaa, lähinnä 39 Steps, jossa on lopussa todella hieno oivallus, ja Lady Vanishes, vaikka siinä käytävä "lopputaistelu" on lähinnä säälittävä. Ne kaksi elokuvaa, jotka eivät edes yritä olla suspense/thrillereitä (Skin Game ja Rich and Strange), ovat aivan uskomattoman tylsiä. Ilmeisesti oli hyvä juttu, että Hitchcock päätti pitäytyä omalla alueellaan suunnilleen koko uransa (näiden jälkeen hän siirtyi genren ulkopuolelle vain kerran Topazilla, joka ei oikein toiminut myöskään).

Outoa kyllä, kokoelman viimeisen leffan (Jamaica Inn, todellinen floppi) jälkeinen elokuva (Rebecca) onkin jo klassikkoainesta. Toki monien mielestä myös edellä mainitut 39 Steps ja Lady Vanishes ovat myös sitä ja tavallaan he voivat olla oikeassakin.


Sitten toiseen kestoaiheeseeni: Länkkäreihin. Tällä kertaa tosin vain yksi... Tämä poikkeaa aika rajusti kaikista minun länkkäreistäni yhdessä suhteessa: Tässä on kaksi kunnon perinteistä inkkarinlahtauskohtausta. Näin jälkikäteen ajatellen, on oikeastaan aika kumma, että näitä ei ole yhdessäkään muussa westernissä, jonka omistan, mutta olen kai onnistunut välttämään vanhempia, vaikka aika monta on tullutkin hankittua.

Pitäisikin varmaan katsoa ne kaikki läpi kronologisessa järjestyksessä, ihan vain tarkistaakseni miten esim. suhtautuminen intiaaneihin on muuttunut vuosien varrella.

Leffa on siis nimeltään Red River. Pääosassa (arvatkaa) John Wayne... Se on vuodelta 1948 ja siten yksi vanhimpia leffoja IMDBn TOP 50 Action-leffojen listalla. Se on monin tavoin edistyksellinen elokuva, tuosta intiaanieksploitaatiosta huolimatta. Mm. John Wayne, joka on siinä vaiheessa jo melko iso tähti, on leffan "heavy" eli pahis. Sinänsä hyvin outoa... Westerniksi 40-luvulta leffa käsittelee myös melko vakavia psykologisia aiheita.

Spoiler: näytä

Jopa John Waynen, lännen kovimman sankarin, pää alkaa hajota leffan aikana...

Vaihteeksi taas legendawannabe, vaikkapa...

Johnny Depp

Minun ei ehkä pitäisi arvioida Deppiä, koska pidän hänen tyylistään ja asenteestaan, joten en ehkä ole kovin objektiivinen.

Taisin mainita tästä jo aiemmin, mutta kertaus on opintojen äiti (hyvin epälooginen lausahdus, mutta menköön). PotCin käsikirjoittajien kommenttiraidalla kerrotaan tällainen tarina Deppistä: Käsikirjoittajat tajusivat, että yleisölle pitää jossain vaiheessa selittää hiukan Sparrow'n ja Barbossan suhdetta, joten he heittivät muutaman ylimääräisen rivin dialogia käsikirjoitukseen. Depp katsoi niitä ja ilmoitti heti, että se ei käy, koska se olisi ekspositiota ja Sparrow, joka on loppujen lopuksi h**vetin ovela, ei koskaan harrastaisi sellaista tietojen pois antamista. Käsikirjoittajat sanoivat vastaukseksi, että ainakin hän pääsee käyttämään sanaa 'miscreant'. Niinpä lisäys kävi.

Miksi otin tuon uudestaan esiin? Koska se on mielestäni erinomainen osoitus miehen asenteesta. Hän on todella iso tähti puhtaan ammattitaidon ansiosta (kuten tuo eksposition tunnistaminen osoittaa), mutta samalla hän pitää hommastaan ja haluaa tehdä kaikenlaista erikoista (kuten käyttää sanaa 'miscreant').

Heitetään tähän kunnon kohteliaisuuskin: Johnny Depp häviää vain Jack Nicholsonille yhdessä asiassa: Leffan tekemisessä mielenkiintoiseksi vain omalla osallistumisellaan. Tämä näkyy esim. sellaisissa melko ala-arvoisissa elokuvissa kuin Secret Window, Don Juan DeMarco, Cry-Baby, Once Upon a Time in Mexico tai From Hell. Nyt ne ovat katsottavia tai hyviä, mutta ilman Deppiä, niistä olisi puuttunut kaikki mielenkiintoinen ja erikoinen. Mikä on aika paljon sanottu mm. John Watersin leffasta.

Sitten meillä on joitain klassikkoja: Mahtava suoritus Burtonin Ed Woodissa eksentrisenä ohjaajana, toinen mahtava suoritus Burtonin keinotekoisena ihmisenä Edward Scissorhandissa, mielenkiintoinen näkemys edistyksellisestä poliisista Sleepy Hollow'ssa, edelleen mahtava suoritus Jarmuschin Dead Manissa (jälleen nimihenkilö, vaikka lähinnä vain tekee kuolemaa), straight man Gilbert Grapessa ja Donnie Brascossa... kaikki onnistuu... puhumattakaan tuosta edellä mainitusta suorituksesta PotCissa, joka tekee siitä leffasta katsottavan. Harmi, että Finding Neverland on näkemättä... Aika moni on pitänyt Charlie and the Chocolate Factorystakin, tosin, kuten remaket yleensä, alkuperäinen on ainakin IMDBn mukaan hiukan parempi. Rako on kyllä sitten pienempi kuin yleensä... vain about 0.1.

Depp kokeili kerran ohjaamistakin, mutta kun jenkkikriitikot eivät pitäneet, hän kieltäytyi levittämästä elokuvaa siellä, joten se on käytännössä kadonnut kartalta. Tämän kokeilun takia, hän tuskin saa toista mahdollisuutta... Levitys on jäänyt aika pieneksi, koska sille löytyy IMDBstä sertifikaatio vain Sveitsistä. Ei sitä varmaan jenkkilään olisi kannattanut viedäkään, koska Plot Summaryn mukaan se olisi ollut aika väkivaltainen, eli hänet oltaisiin nopeasti blacklistattu näyttelijänä...

Onko Depp tuleva legenda? Hän on päälle 40, mutta ei näytä siltä. Hänellä on vielä uraa ainakin 10-15 vuotta edessä. Hän on ollut jo pitkään arvostettu leffafanien parissa, mutta suuresta yleisöstä en menisi takuuseen. Luultavasti hän on jo pitkään ollut luokkaa "ihan söpö, mutta miksi hän tekee sellaisia elokuvia?". PotC ehkä muutti asiaa ja sen jatko-osat tuskin haittaavat lainkaan. Nähtäväksi jää... Niitä kuitenkin kuvataan jo kahta samanaikaisesti.

Kannattaa muuten lukea Burton on Burtonin alkusanat, jotka Depp on kirjoittanut. Niissä hän kertoo samaistumisestaan Burtoniin heti heidän ensikohtaamisellaan ja turhautumisestaan pretty boy imagoon, johon hänet oli tuomittu 21 Jump Streetissa.


Kuten IMDB sanoo, Here there be spoilers... Yritän pitää ne minimissään.

Ja sitten loppuun todella erikoinen aihe... Ainakin voin olla kohtalaisen varma, että teistä vain pieni osa lukee tänne asti, joten voin puhua tästä melko vapaasti...

Eli tässä tulee top 10 kohtausta leffoista, jotka ovat minulle henkilökohtaisia suuria tunne-elämyksiä, koska olen samaistunut hahmoon tai hahmoihin ja koen sympatiaa heitä kohtaan.

Otetaan esimerkki leffasta, jonka varmasti useimmat tuntevat. Leonin (tai Professionalin, niille, joilla on jotain eurooppalaisia leffoja vastaan) lopussa Leon uhraa itsensä hyvin näyttävästi. Se on kuitenkin myös tunnepitoinen tilanne, koska samalla Leon pelastaa pikkutytön Stansfieldin kostolta.

Toinen esimerkki: Team America: World Policen keskivaiheilla ja lopussa on mahtava puhe. Se on hauska, mutta se on myös tunnepitoinen. Keskivaiheilla se ei ole sitä, koska mitään tunnesidettä henkilöihin ei vielä ole, lopussa siinä on kuitenkin myös tunnepitoisuutta, koska jossain määrin samaistumme jo hahmoon... Niin paljon kuin nyt heterona voi samaistua hahmoon, joka ottaa suihin toiselta mieheltä.

AAAANYWAY...

Ei se riittävän tunnepitoista ollut tälle listalle...

Yleistä: Aika moni näistä kohtauksista sijoittuu leffan loppuun. Tämä on melko selvää, koska yleensä vasta leffan lopussa olemme oppineet tuntemaan hahmoja riittävästi. Kannattaa myös huomata, että musiikilla on näissä usein suuri rooli.

Listan tekeminen oli yllättävän vaikeaa. Ei siksi, että minulla olisi ollut vaikeaa tehdä valintoja tai löytää sopivia ehdokkaita, vaan sen takia, että kun kävin läpi näitä leffoja, tunnelataus oli loppuvaiheessa aika suuri. Yksikin hyvin tehty elokuva pystyy siihen, mutta kun niitä katsoo parikymmentä putkeen... Yeah... You get the picture.

Nämä ovat tietenkin hyvin subjektiivisia. En ole mitenkään erityisen normaali ihminen, joten samaistun tietysti erilaisiin ihmisiin kuin useimmat. Tosin, minäkin olen vain ihminen ja siksi tekin ehkä pystytte samaistumaan näihin ihmisiin ja tilanteisiin... Ehkä.

Aloitetaan parilla 'bubbling underilla'.

• Adventures of Baron Munchausen - Paroni löytää uudestaan elämänhalunsa
• Straight Story - veljekset tapaavat vihdoin
• Sling Blade - Karl Childers kertoo pikkuveljestään
• No Man's Land - kaksikko päätyy tappamaan toisensa ja YK hautaa koko asian
• Hero - Hero uhraa itsensä ymmärtäessään, että hänen kostonsa voisi tuomita Kiinan tulevaisuuden
• Dogville - Grace saa kostonsa
• Immortal Beloved - Beethovenin sävellys menetetystä rakkaudestaan
• In America - Mateo luopuu elämästään vauvan takia ja hoitaa perheen jaloilleen / Desperado

Ja sitten itse listaan... suluissa leffan nimen jälkeen löytyy kohtauksen numero, kohtausten kokonaismäärä (kertoo jotain siitä missä vaiheessa leffaa mennään) ja kohtauksen nimi, niissä tapauksissa, joissa se on annettu

10. 24 Hour Party People (15/16): Kaikki romahtaa ja Tony Wilson puhuu Jumalalle

Wilson onnistui sotimaan pitkään markkinatalouden lakeja vastaan, lähinnä tosin muiden rahoilla, mutta pitihän sen joskus loppua. Niinpä Haciendassa on yksi viimeinen tilaisuus ennen kuin se suljetaan virallisesti. Wilson kävelee ympäri salia ja kohtaa suunnilleen koko menneisyytensä, ml. Ian Curtisin ja Martin Hannettin, jotka ovat olleet jo pitkään kuolleita. Musiikkina toimii Happy Mondaysin Hallelujah, joka ei ole ehkä kaikkein sopivin sellaiseen tilanteeseen, mutta toimii ympäristön takia. Koska tuo oli se kappale, joka kaatoi koko yrityksen, niin kai se on sopivaakin...

Aamulla pojat polttelevat hashista katolla ja Wilson saa näyn, jossa Jumala (joka sattuu näyttämään Wilsonilta itseltään) kertoo hänelle, että kaikki hänen työnsä ei ollut turhaa.

Tässä vaikuttaa toki taustani vanhana Joy Division/New Order -fanina, mutta minua kiehtoo myös Wilsonin persoonallisuus ja vaikka hänen unelmansa romahtikin, hänelle jäi kaikki kokemukset about 15 vuoden ajalta ja, vaikka hänellä ei taloudellisesti mennytkään mitenkään erityisen hyvin, se ei ole huonosti.

9. Big Fish (kohtaus 12/28): Edward Bloom näkee ensi kertaa rakkaansa

Poikkeuksellisesti tämä tapahtuu jo selvästi ennen leffan puolta väliä.

Bloomilla on paha tapa liioitella kaikkea, mutta so what? Todella kaunis kohtaus, jossa aika pysähtyy, kun Bloom rakastuu ensisilmäyksellä elämänsä naiseen. Heti perään hän menettää rakkaansa.

Kohtaus on hyvin burtonmainen, mikä on aina hyvä juttu. Se on hyvin yksinkertainen, mutta kaunis. Ei kai siitä muuta voi sanoa? Tosin, sen kuvaaminen ei varmasti ole ollut yksinkertaista.

8. Fisher King (kohtaus 28/28): Jack löytää itsensä, tai jotain sinne päin

Tätä pitäisin erityisenä onnistumisena ohjaajalta (Terry Gilliam), koska Jack on aika mul**u ja häneen on vaikea samaistua suunnilleen koko leffan ajan. Kuitenkin aivan lopussa hän pääsee jälleen jaloilleen, tekee suuren palveluksen ystävälleen, uskaltaa vihdoin tunnustaa elämänsä naiselle rakastavansa tätä... ja makailee toisen miehen kanssa alasti Central Parkissa yöllä.

Erityisesti viimeinen on varmasti ollut jenkeille iso juttu, vaikka me suomalaiset emme sitä ehkä sellaisena näe.

7. Fight Club (kohtaus 35/36, Walls of Jericho): kertoja ampuu itseään... liian myöhään ja maailma hajoaa Pixiesin säestyksellä

Kertojan tilanne on muuttunut jo hyvin epätoivoiseksi. Lopulta hän kuitenkin löytää tien ulos: Hänen ei tarvitse kuin ampua itsensä... Sellaista se on... Hän ei kuitenkaan tapa itseään, pelkästään vahingoittaa. Hän onnistuu kuitenkin vain tuhoamaan Tylerin ja pelastamaan Marlan. Kaikki rakennukset kuitenkin tuhoutuvat.

Tässäkin musiikki on olennaisessa osassa. Pixiesin Where is My Mind tekee siitä h**vetin paljon mielenkiintoisemman. Kappaleen toimivuutta lisää se, että muu leffa on täynnä teknoa, mutta tämä kappale on melko rauhallista rockia.

6. Magnolia (kohtaus 9/12): Aimee Mann - Wise Up -montaasi

Jälleen musikaalinen kohtaus... Lyhyehkö montaasi siitä, missä leffassa ollaan menossa Aimee Mannin tahtiin. Kaikki päähenkilöt laulavat samaa radiosta kuuluvaa kappaletta eri ympäristöissä. Kaunista.

5. Rashomon (kohtaus 17/17): mies ottaa lapsen hoitaakseen

Rashomon on elokuva, joka kertoo ihmisten petollisuudesta, epäluotettavuudesta ja ahneudesta. Se tehdään hyvin erikoisella tavalla. Lopussa kuitenkin kaikkea sitä paikataan, kun maajussi päättää, että hän ei aio jättää hylättyä lasta, vaan mieluummin adoptoi hänet. Hieno päätös elokuvalle, joka yrittää esittää, että ihmiset eivät ole aivan läpeensä pahoja. En tiedä, että vaatiko tuotantopuoli tuota vai oliko se ohjaajan idea, mutta se toimii.

4. As Good As It Gets (kohtaus 22/28): "You make me wanna be a better man"

Melvin ja Carol ovat ravintolassa ja Carol vaatii kohteliaisuutta paikkaamaan Melvinin kommenttia hänen asustaan. Melvin kertoo pitkän kakistelun jälkeen siitä kuinka hän aloitti jälleen pillereiden käytön ja Carol osaa ottaa sen niin kuin hänen pitäisikin.

Yllättävän kaunis kohtaus, jonka ymmärrän täysin, vaikka en mitään lääkeaineita käyttäisikään. On kuitenkin ollut naisia, jotka ovat saaneet minut tuntemaan täysin samoin.

3. Donnie Darko (kohtaus 11/12): Cary Jules - Mad World -montaasi

Maailma asettuu jälleen radalleen, Donnie kuolee silloin kuin hänen oli tarkoituskin ja vaikka on yö, koko kaupunki tuntuu olevan hereillä. Kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän järkyttyneitä, vaikka eivät ehkä tiedäkään, että miksi. Ainut, joka on rauhallinen, on Cherita Chen, joka on ollut koko muun leffan ajan uhri. Cary Julesin koveri vanhasta Tears for Fears -klassikosta... ja koveri on onnistuneempi kuin alkuperäinen.

Kauniisti tehty kohtaus.

2. Nuovo Cinema Paradiso (kohtaus 9/18): elokuvateatteri palaa

Elokuvateatteri on tärkeä hahmo leffassa. Suunnilleen kaikki pyörii sen ympärillä. Se on koko leffan sielu. Kun se palaa, se on kova isku koko kaupungille, joka kerääntyy katsomaan sen raunioita. Toisaalta, se on samalla uusi alku. Koko leffa on hyvin tunnepitoinen, mutta tämä on kyllä koskettavin kohtaus, kun pieni Salvatore yrittää pelastaa Alfredoa, teatterin projektionistia. Ennio Morriconen score ei ainakaan haittaa.

1. One Flew Over the Cuckoo's Nest (kohtaus 31-32/33, "Let's Go"/Free): Chief tappaa McMurphyn ja pakenee

McMurphy on vihdoin taltutettu sähköshokeilla. Chief, joka on koko leffan ajan pysynyt etäällä kaikesta ja puhuukin vain McMurphylle, ei pidä lainkaan tilanteesta ja tekee sen mitä uskoo, että McMurphy olisi halunnut eli tappaa McMurphyn tyynyllä.

Sen jälkeen hän tekee sen mihin McMurphy ei pystynyt ja pakenee laitoksesta.

Vasta se, kun McMurphy menettää kaiken elämänhalunsa (tai tajunsa), Chief tajuaa mitä menettää laitoksessa ja päättää lähteä vetämään. Tämä on aina tehnyt minuun vaikutuksen, jo lapsena, kun näin tämän ensimmäistä kertaa. Toki silloin vaikutus oli erilainen, koska en täysin ymmärtänyt leffaa, mutta kuitenkin.


So there... jos nölffitätte, nölffittäkää nyt edes kunnolla ja katsokaa elokuvia, nörttien kuningas käskee.

EDIT: Minulle tuli tämän postattuani deja vu, joten olen kai tehnyt jotain vastaavaa aiemminkin...

Seuraava projekti liittyy sitten historiallisten elokuvien uskottavuuteen.

[Hatebreeder]

Siis argh! Katsoin juuri tossa The Ringin, ja se oli pelottavinta, mitä olen ikinä nähnyt. Tänä yönä ei nukuta.

[Kumiorava]

No ei se nyt niin paha mielestäni ollut, vaikka en mikään kauhuleffojen suuri ystävä ole. No, en kyllä sen jälkeen viittinyt pimeään alakertaan mennä, kun olisi pitänyt suihkussä käydä. Onneksi sen jälkeen tuli sentään komediaa (miksi Maikkarin aasien piti lopettaa Pisnesmies Toni??), joten se vähän tasoitti tilannetta. Tosin juuri nuo psykologiset kauhuleffat ovat ne pelottavimmat, jossa The Ring onnistui erittäin hyvin. Haluaisin vielä sen alkuperäisen version nähdä, niin voisi verrata. Ja kun kauhuleffojen makuun ollaan päästy, niin Kaunankin voisi varmaan tässä jossain vaiheessa vuokrata.

[Hyrkanos]

Siis argh! Katsoin juuri tossa The Ringin, ja se oli pelottavinta, mitä olen ikinä nähnyt. Tänä yönä ei nukuta.

Noin se pitää. Jostan syystä miehet (ja pojat) ei kehtaa tunnustaa että tuli paskat housuun. Plussaa rehellisyydestä

[Mahti Ankka]

Siis argh! Katsoin juuri tossa The Ringin, ja se oli pelottavinta, mitä olen ikinä nähnyt. Tänä yönä ei nukuta.

Minua pelotti katsoa se ensimmäisellä kerralla joskus viime vuonna, mutta eilen katsoin sen kolmannen kerran ja se oli pelkästään hyvä elokuvanautinto. The Ring on juuri siitä hyvä, että siinä ei ole yritetty tehdä vain surkeita säikytyskohtauksia, vaan elokuva on oikeasti hyvä. Jännitys säilyy aina loppuun asti. Aluksi elokuva vaikuttaa vain pelkältä teinikauhu scheisselta, mutta sitä se ei todellakaan ole.

[Henkka]

Jep, katsoinhan minäkin Ringin eilen. Siinä mielessä jännä tilanne, että koko elokuvan pelottavimmat hetket koin alussa, koska odotin siitä jotain _niin_ kauheaa. Ainakin täälläpäin tuo on niin legendaarisessa maineessa kauhunsa vuoksi, että oli mielenkiintoista vihdoinkin sivistää itseään näkemällä se.

No, olihan se pelottava, mutta ei kuitenkaan sitä tasoa kuin mitä odotin/pelkäsin. Toki alku oli melko lupaava, kun heti alkaa tapahtua, mutta hyvin loppujen lopuksi tuossa en erittäin vähän jos ollenkaan perinteistä goreilua. Mikä on kyllä ainoastaan positiivistä, sillä, olen jo kauan sitten huomannut, että meikäläistä pelottaa paljon enemmän juuri tuollainen psykologinen & yliluonnollinen kauhu, kuin hieman todellisemmat horrorit (Lecterit, yms). Ne ovat vain jotain kauhun ja actionin väliltä. Trillereiksikö niitä kutsutaan? Toki, luultavasti ainakin Saw ja Se7en saavat muutaman normaalia vahvemman sydämen lyönnin aikaiseksi, kunhan ne ehdin tarkastaa.

Niin, The Ring...Kyllä minä tuosta tykkäsin, erittäinkin paljon. Naomi Watts on erittäin hyvä roolissaan, samoin kuin Martin Henderson. Sen sijaan Aidan roolihahmo on mielestäni aivan törkeän ärsyttävä, miksi niiden skidien pitää AINA omata jotain typeriä yliluonnolisia kykyjä? Kyrsii tuollainen. No, mutta hyvin David Dorfman sen silti esittää.

Vannon, että katsoin koko leffan, vaikka Samaran TV:stä ryömimiskohtauksessa katseeni tahtoikin väkisin hakeutua vieressäni olevan lipaston huomattavan mielenkiintoiseen pölyyntymiseen. Tuskin mikään muu leffa (pl. Ringu) kuitenkaan saa minua enemmän pelkäämään, kun tämänkin jännitys perustui enimmäkseen siihen maineeseen.

Ne kuolleet (Noah, Katie) ovat aivan sairaan näköisiä. Siitä pointsit lavastajille/meikkaajoille.

Kai se Ringukin vielä joskus täytyy katsoa. Sen katsomista pidetään täällä jo todellisena miehuuskokeena. Jaah, toisaalta Ringinkin myytti hälveni pahasti kun sen näki. Sama käynee Ringulla, joka lienee kuitenkin vähän pelottavampi. Kaupunkilegendat, sano.

Siis olihan tuo varmasti pelottavin elokuva mitä olen nähnyt, mutta odotin enemmän.

***½

[PapaShango]

IMO Ring ei ole hyvä sen takia että se pelottaisi.. ei, ei se pelota. Se on hyvä elokuva sillä siinä näyttelee Naomi Watts, joka sattuu olemaan vaan niin hothothot.

[Ares]

Enpä olisi uskonut, että käännös voi tuhota leffan... Juuri niin on päässyt kuitenkin käymään Pootie Tangin kanssa.

Pootie Tang on hiukan erikoinen elokuva... Se on samaan aikaan camp, ei aivan tarpeeksi huono campiksi ja joissain kohdissa on ihan ideaakin. Ei paljon, mutta kuitenkin. IMDB rating on 4.2, mikä on lievästi alakanttiin. Ei se aivan niin surkea ole. Sitä ei pitäisikään yrittää katsoa samaan tyyliin kuin useimpia komedioita, vaan se on tarkoituksella täynnä järjetöntä huumoria. Noh, eipä Three Stoogesia tai Marx Brothersiakaan ole aina hirvittävästi arvostettu.

Itse asiassa leffa on varsin katsottava. Lähinnä mielenkiintoista on hahmot, joista keskeisin on Pootie Tang. Pootie Tang on mies, joka on "too cool for words", mikä tarkoittaa leffassa sitä, että hän puhuu täysin omalla sanavarastollaan. Pointti on se, että kukaan ei ymmärrä sanoja, mutta merkitys on kaikille selvä.

Mitä suomentaja tekee? Tietenkin hän keksii jokaiselle omituiselle lausahdukselle selkeän suomenkielisen merkityksen. Esim. leffassa viitataan levyyn nimeltä "Sine Your Piddy on the Runny Kine". Sen ei pitäisi tarkoittaa mitään, mutta suomentaja on päättänyt, että se tarkoittaa "Maahan ja kunnioita Pootien lakia". En tiedä miten tuohon on päädytty, mutta eipä sillä nyt niin väliä ole. Se olisi pitänyt suomentaa jollain paljon epäselvemmällä tavalla.

Toiset eivät vain osaa hommaansa. Suomennos vaikuttaa muissakin kohtaa siltä, että se on vain huitaistu kasaan. Miksi kääntäjä ei voi ottaa työprojektia tosissaan? Ala-arvoiselle työlle, joka jää elämään vuosikausiksi kaikkien nähtäville (tai ainakin niiden viidentoista, jotka ovat DVDn ostaneet...), ei ole mitään tekosyytä. Ilse Rönnberg, häpeä.

[Facha]

Moni varmastikkin katsoi eilen Neloselta Uhrilampaat ja Hannibalin, niin tein minäkin, tai tarkkaan ottaen katsoin Hannibalia noin puoleen väliin ja nauhoitin loput. Ainahan olisi mielekkäänpää katsoa elokuva alusta loppuun, mutta eipä sille mitään mahda, jos ei vain jaksa pitää silmiään auki ja keskittyä elokuvaan. Sain juuri katsottua tuon Hannibalin sitten loppuun, joten kaipa sitä voisi jotain yrittää näistä elokuvista kirjoittaa.

Molemmat elokuvat olen katsonut nuoremmalla iällä, mutta muistikuvat olivat ainakin Uhrilampaiden kohdalla aika hatarat.

Uhrilampaat, imdb:n keskiarvo 8.5 on ansaittu. Elokuva, jossa syntyi yksi elokuvahistorian mielenkiintoisimmista hahmoista, Hannibal Lecter, jota Anthony Hopkins tulkitsee suurella tunteella, erittäin loistavasti. Dr.Lecter on erittäin viisas ja hänellä on mieltymys ihmislihaan, häpäistääkseen uhrinsa, mutta samalla hän nauttii siitä. Dr.Lecter on psykopaatti, jonka älykkyys lisää hänen pelottavuuttaan. Clarice Starling on nuori FBI:n alokas, joka saa tehtäväkseen rupatella Lecterin kanssa. Lecterillä on kallis arvoista tietoa Buffalo Billistä, sairaasta sarjamurhaajasta, mutta Lecterillä ei ole aikomusta kertoa kaikkia tietoja tuosta vain. Hän haluaa jotain vastineeksi. Starlingin ja Lecterin keskustelut ovatkin todella hienoa katsottavaa, joita on melkein mahdotonta olla seuraamatta silmä kovana. Ja pakko vielä mainita, Hopkins on loistavaakin loistavampi.

Spoiler: näytä

Lecterin pako on nerokas ja todella upeaa katseltavaa

Uhrilampaissakin on samantyylinen seikka, mikä on Sevenissä. Tunnelma on armoton alusta loppuun, joka on tietenkin plussaa.

*****/*****


Jodie Foster esittää Uhrilampaissa Starlingia, kun taas Hannibalissa Starlingia tulkitsee Julianne Moore. Henkilökohtaisesti pidin paljon enemmän Fosterin esittämästä Starlingista.

Hannibal on sitten jatko-osa Uhrilampaille. On sanottava näin heti alkuun, ettei se pääse lähellekkään Uhrilampaiden tasolle. Oikeastaan tämä oli ihan kohtalainen (muistelin kylläkin paremmaksi), mutta kannattaa unohtaa heti alusta alkaen vertailu Uhrilampaiden kanssa. Elokuvan loppupuolisko alkoi olla jo suht huono, onneksi elokuvan alkupuolisko on paljon vahvempi. Dr.Lecteriä tulkitsee tavan omaisesti Anthony Hopkins, onneksi. Ketään muuta tähän osaan ei olisi voinut kuvitellakkaan. Hopkins onkin iso plussa tälle elokuvalla. Elokuvassa esintyy myös Ray Liotta (minulle tuttu loistavasta elokuvasta Mafiaveljet) sekä Gary Oldman, joka on hemmetin hyvä näyttelijä. Eikä hän tässäkään elokuvassa huono ole..

***/*****

En rupea nyt juonesta kirjoittamaan, kannattaa katsoa Uhrilampaat ennen Hannibalia.

Uhrilampaat oli taas pitkästä aikaa upea elokuva. Kuuluu ehdottomasti parhaimpiin elokuviin mitä tämä herra on nähnyt. Suosittelen suuresti.

Syksyn aikana MTV3 esittää myös Punaisen Lohikäärmeen, joka perustuu aikaan ennen Uhrilampaita. Sitä odotan innolla.

[Kameli]

Eilen kaverien kanssa vietettiin synttäreitä, tilattiin pizzaa ja katottiin leffa "Hatchetman" eli Kirvesmurhat. Leffa oli aika yksitoikkoinen, kirveellä murhattiin strippareita jotka kirkui rasittavasti. Murhaajalla oli pelottava naamari hieman Screammaisesti, ja se aina poikkas tytteleiden kädet ranteesta. Leffan aikana sai lähinnä miettiä että kuka tyhmistä kirkujista kuolee seuraavaksi.

Voihan ton kattoa, mutta suosittelen kuitenkin että jos löydät tän vuokraaamosta, niin kato jos löytyis jotain parempaa.

[Ares]

Ketään muuta tähän osaan ei olisi voinut kuvitellakkaan.

Pakollisena trivbitinä sanottakoon, että Manhunterissa roolin vetää Brian Cox. Eipä ole hirvittävän hyvin jäänyt mieleen, joten ei tainnut olla mitenkään erityisen muistettava suoritus.


Kuinka moni on nähnyt Deliverancen? Suomeksi taitaa olla Syvä joki. Sitä mainostetaan klassikkona, mutta enpä oikein osaa sanoa, että onko se sellainen. Aikanaan se on ollut raju leffa. Miehen raiskaaminen ei ole vieläkään mikään pikkujuttu leffoissa, vaikka sitä ollaankin jossain määrin nähty (esim. Pulp Fiction, erinäiset vankilaleffat).

Leffa on kuitenkin tylsä. Mitään ei tapahdu. Tuntuu, että leffan jokaista kohtausta on venytetty tahallaan, jotta saadaan joku tietty minuuttimäärä kasaan. Toisaalta, mikäs sen jännittävämpää kuin kitaran ja banjon kilpailu? Jotain parempaa olisi voinut harkita. Toki kaikki leffat 70-luvulla kärsivät hiukan samasta ongelmasta, mutta eivät sentään yhtä paljon.


Kaunis elämä (alkuperäinen nimi La vita e bella) rikkoi aikoinaan ennätyksiä Oscar-ehdokkuuksissa... Ei määrissä, vaan se oli ensimmäinen leffa, joka ei ollut englanninkielinen, mutta sai ehdokkuuden mm. parhaasta leffasta, ohjaajasta, käsikirjoituksesta ja miesnäyttelijästä. Viimeisen se peräti voitti.

Leffa on tyyliltään melko rasittava. Joissain kohdin Roberto Benigni (joka ohjasi, kirjoitti ja esiintyi pääosassa) on rasittava, mutta se on onnistuttu pitämään kuitenkin rajoissa, jotta leffa tosiaan toimii. Joissain kohdissa sekoilu on itse asiassa aika oivaltavaa.

Spoiler: näytä

Erityisesti avain taivaasta teki minuun vaikutuksen. Tosin, miksi juutalainen kutsuisi neitsyt Mariaa? Sama idea toistettiin nopeasti perään ja edelleen nerokkaasti.

Draama ja komedia sekoittuvat aika näppärästi. Siinä on aika paljon rohkeutta käyttää komediaa leffassa, joka kuitenkin kertoo perheestä, joka päätyy keskitysleirille. Varsinkaan kun tarkoitus ei ole millään tapaa väheksyä keskitysleiriä.

[Worst Technical Wrestler]

From the Vault of my crappy movies...



Konna ja Koukku 3
Smokey and the Bandit Part 3
1983
Pääosissa: Jackie Gleason, Jerry Reed, Mike Henry, Pat McCormick, Paul Williams, Colleen Camp, Burt Reynolds, Janis Cummins, Veronica Gamba, Mel Pape
Ohjaaja: Dick Lowry
Kässäri: Stuart Birnbaum, David Dashev

Buford T. Justice, fearless law of Texas,
man who chased the Bandit coast to coast.
Buford T. Justice, now you have left us.
Where are you Justice when we need you the most?

Konna ja Koukku 3:lla on erityinen paikka minun :ssäni. Näin sen aikanaan ala-asteella viimeisenä kesälomapäivänä siirtyessäni kolmannelle luokalle. Mikä olisikaan parempi tapa ollut juhlistaa kolmosluokkaa kuin kolmososa legendaarisesta "Konna ja Koukku"-sarjasta? Tuo ala-aste BTW oli legendaarinen Turun Kerttulin koulu, jota myös Mauno Koivisto lapsena kävi ja kenet pian näin henkilökohtaisesti presidentin tehtyä vierailun vanhaan opinahjoonsa.

Joten kun huomasin tämän lapsuuden klassikon tulleen suomi-DVD:lle, päätin katsastaa sen näin monen vuoden jälkeen. DVD:n hankinta ei, kuten arvata saattaa, myöskään vaatinut suurta taloudellista panostusta.

Arvostelijat eivät ole kohdelleet K&K3:ta hellästi. Maltin antoi tutun pohjanoteerauksen BOMB ja VideoHoundilta heltisi yksi luu. Suomalaiskriitikko Bello Romanokin antoi sentään hänkin yhden tähden (viidestä).

Entinen stuntman ja 1:n ja 2:n ohjannut Hal Needham ei saapunut ohjaamaan kolmososaa. Ohjaajaksi palkattiin Dick Lowry, joka oli aiemmin ohjannut lähinnä TV-elokuvia, tunnetuimpana The Gambler-leffat, joissa pääosaa näytteli Kenny Rogers. Lowry kutsui Jackie Gleasonin jälleen rääväsuisen sheriffi Buford T. Justicen (Koukku) osaan. Mutta koska aiempien leffojen Konna (Bandit), Burt Reynolds, oli filmaamassa elokuvaansa Stroker Ace (Hal Needhamin kanssa muuten), Gleason tarjoutui itse esittämään Banditin roolin. Gleason oli jo Konna 2:ssa esittänyt monta erilaista roolia Justicen perheen jäseninä ja nyt hän esittäisi sekä sheriffi Justicea että Bo Darvillea (Banditin roolinimi). Kolmannen elokuvan nimeksi otettiin Smokey Is The Bandit (Koukku Konnana). Gleason oli ihastuksissaan uudesta roolistaan ja koetti jopa saada agenttinsa järjestämään hänen Bandit-kuvansa Vanity Fairiin.

Smokey Is the Banditin ensimmäinen koenäytös oli huhtikuussa 1983 Marina del Reyssä, Kaliforniassa. Elokuvan kokonaiskesto oli huikeat 145 minuuttia. Vastaanotto ei ollut kovin mairitteleva ja elokuva vaikutti yleisöstä hyvin sekavalta. Vaikka se merkitsi leffan budjetin roimaa ylittämistä, tuottajat päättivät filmata toisen puoliskon kokonaan uudelleen. Kaikki kohtaukset, joissa Gleasonin esittämä Bandit oli mukana, kuvattiin uusiksi ja Jerry Reed laitettiin Banditin rooliin. Lisäksi elokuvan pituus puristettiin puoleentoista tuntiin. Gleason oli vihainen ja vannoi, ettei enää koskaan ryhtyisi kaksoisrooleihin.

Uudesti nimetty elokuva, Konna ja Koukku 3, ei ollut taloudellisesti menestyvä ja suunnitelmat Konna ja Koukku 4:sta pantiin hyllylle.

Konna ja Koukku-trilogian viimeinen osa alkaa, kun sheriffi Buford T. Justice päättää jäädä eläkkeelle. Hänen verivihollisensa iso-Enos (McCormick) ja pikku-Enos (Williams) ilmaantuvat läksiäisjuhliin ja ilkkuvat, ettei Justice koskaan saanut Banditia kiinni. He tarjoavat Justicelle läksiäisrahoiksi 250,000 dollaria, mikäli hän ehtii reilussa vuorokaudessa Floridasta Enosien tilalle Texasiin. Jos hän häviää, hän menettää sheriffintähtensä. Justice ottaa haasteen vastaan. Hänen tosin täytyy pitää vedon merkiksi autonsa katolla suurta, Enosien pikaruokaketjua mainostavaa muovihaita.

Enosien sabotointiyritykset Justicen ja tämän pojan Juniorin (Henry) matkaa kohtaan eivät tuota tulosta. He tarvitsevat apua mutta iso-Enos ei halua enää apua siltä "egomaanikolta" Banditilta, vaan soittaa hätiin Banditin kaverin Snowmanin (Reed). Snowman on innoissaan ja ajaa kotiinsa - minne kuin taikasauvan iskusta on ilmaantunut Banditin cowboy-kuteet sekä tämän hieno Trans Am. Snowman nauttii roolistaan uutena Banditina. Hän hurjastelee koukkuja pakoon ja vilkuttelee matkalla näteille tytöille - USA:n raamattuvyöhyke tunnetustihan on täynnä pellon aidoilla istuskelevia bikiniasuisia tai yläosattomia tyttöjä.

Uusi Bandit pokkaa matkaansa autokaupan mannekiinin hommat jättäneen Dustyn (Camp). Hän kertoo tytölle saavansa isot rahat jos nappaa Justicen hain. Dusty auttaa häntä. Bandit löytääkin Justicen ja Juniorin, varastaa hain ja takaa-ajo alkaa. Matkalla good old Buford romuttaa autoaan, puhuu rumia ja sättii Junioria eli kaikkea sitä, mitä teki kahdessa edellisessäkin elokuvassa. Junior joutuu muun muassa työntämään autoa, kannattelemaan sireenejä ja irrottamaan auton hinausauton vaijerista lennossa - sen tiimellyksessä hän sinkoutuu korkealle ylös puuhun, mikä on tuttu elementti Mike Henrylle, hänhän on näytellyt myös Tarzania.

Yksi parhaista kohtauksista elokuvassa on, kun iso huligaanijoukko Ku Klux Klanin jäseniä hyökkää kahden mustaihoisen autoilijan kimppuun. Taustalla soi tarttuva kantriversio Dixiestä. Itse asiassa hyvin monessa muussa elokuvassa tällainen kohtaus tuntuisi loukkaavalta mutta K&K3 on niin pähkähullu ja naurettava itsessään, että klaanin pelleilyllekin nauraa. Sitäpaitsi paha saa palkkansa, kun sheriffi Justice suistaa klaanin auton pois tieltä suoraan tervakuljetusauton lavalle ja toisesta autosta sataa höyheniä kaapuheppujen niskaan. "Here's how you handle the Klan, Junior."

Kaikkein parasta elokuvassa kuitenkin on sen ihmeellinen ja vangitseva kantritunnusbiisi, Ed Brucen esittämä "Buford T. Justice". Se oli säilynyt ja soinut ajoittain päässäni useasti ja DVD:n nähtyäni huomasin, että se oli syöpynyt täysin oikein mieleeni. Myös muu musiikillinen tarjonta filmillä on upeaa, muun muassa tuo KKK-kohtauksen Dixie-tulkinta. Elokuvan soundtrack olisi minulle hyvin tervetullut keräilykappale, jos joku sen sattuu omistamaan...

Hyvin totta, elokuva on huono mutta se on samaan tapaan huono ja samalla kertaa hykerryttävän hauska kuin esimerkiksi Poliisiopisto-leffat. Alkuperäinen Konna ja Koukku on tylsä ja Konna 2:ssa on mukana yksi eniten inhoamiani näyttelijöitä, Dom DeLuise Lapsuuden kultaamat muistot ovatkin taanneet sen, että Konna ja Koukku 3 on aina minulle "se" K&K-filmi.

Sheriffi Justice on jälleen oma tuttu vihattava itsensä ja Junior yhtä hölmö kuin ennenkin. Myös Reed vetää roolinsa mukiinmenevästi joten päähenkilöiden näyttelysuorituksissa ei ole valittamista. Ainoa vähän tylsä hahmo on Dusty. Colleen Camp onnistui huomattavasti latistamaan tunnelmaa toisessa camp-klassikossani Wicked Stepmotherissa. Tässä elokuvassa hänellä ei sentään ole suurta roolia.

Loppusanoina leffasta: surkea mutta antaa taatusti aivoillesi hauskan puolentoista tunnin levon, mikäli opiskelu tai muut kiireet painavat päälle

[Henkka]

Uhrilampaat on jotain suurta. Ainoa leffa jolle olen antanut viisi tähteä, on The Truman Show, jota ei yleisesti edes pidetä minään klassikkona, mutta minuun se vain iskee. Uhrilampaat on nyt toinen elokuva joka sen ansaitsee.

Hannibal on tietenkin paljon huonompi kun Uhrilampaat, ja itse asiassa huonompi kuin Punainen Lohikäärmekin. Voisi kuitenkin sanoa, että Hannibal on itseasiassa yllättävän hyvä jatko-osa klassikkoleffaan.

Mitä niitä turhia arvostelemaan, jokainen joka halusi näki ne lauantaina. SotL:ille se ***** tähteä ja Hannibalille **½.

------------------------------
Ainakin mulla vaihtelee runsaasti, mistä genrestä olen eniten innostunut milloinkin. Kesällä tekee enimmäkseen mieli katsella komedioita, kun taas näin syksyllä kauhuleffat ovat in. Olen nyt vähän ajan sisään katsonut Ringin, Lecter-trilogian, Kaunan, The Cellin, Cuben ja Manaaja: Alun. Lähipäivinä on vuorossa Hohto, ja sen jälkeen Manaaja, jotka ovat luultavasti ainakin lähellä viittä tähteä.

Nyt siihen varsinaiseen aiheeseen:

Surullisen kuuluisien teinislashereiden valtakausi alkoi -80 luvun alkupuolella. Niitä toivat pinnalle lähinnä kolme elokuvaa, joiden kaikkien mainiot ykkösosat poikivat tietenkin mauttoman määrän vaihtelevalaatuisia jatko-osia. Eli siis Friday The 13th, Halloween sekä Nightmare on Elm Street. Perjantai leffoja on tehty 10, Halloweenejä 7(?) ja Painajaisia 7. Näiden lisäksi on tehty myös Perjantai ja Painajais-leffojen päähenkilöiden välinen mittelö Freddy vs Jason (like Alien vs Predator).

Nyt teikäläisten tehtävänä on valaista, että

A) Mikä sarja on paras? Miksi?
B) Freddy, Jason vai Michael? Miksi?
C) Mikä on parhaan sarjan paras osa? Miksi?
D) Mikä on kaikkien leffojen paras osa? Miksi?

Niin, eli perustelkaa. Ja vastatkaa myös. Vainio ainakin oli nuori näiden leffojen aikaan, joten ei ole voinut välttyä näiden näkemiseltä.

[Ares]

Hal Needham = best stuntman turned director ever. Tuosta Lowry-hepusta en sano mitään (vaikka miehellä on kyllä todella näyttävä ura ainakin pituuden suhteen...).


Tänään aion kuitenkin taas ilostuttaa Butt-Kissin maailmaa. Ei sinun tarvitse kertoa, että rakastat minua, kyllähän me kaikki sen tiedämme.

Dawn of the Dead (1978) vs. Zombi vs. Dawn of the Dead (2004)

Let's Get it on!

Alkuperäistä olen jo kommentoinut aiemmin tarpeeksi, joten verrattakoon muita lähinnä siihen.

Alkuun Zombi, joka on siis Dario Argenton Euroopan markkinoille uudestaan leikkaama versio Dawn of the Deadista. Argento toimi leffan tuottajana, joten hänellä oli varmasti jo valmiiksi hyvä näkemys siitä, mitä leffasta pystyi saamaan irti. Hänen versionsa on selvästi gorempi ja intensiivisempi. Itse pidin tästä versiosta paljon enemmän kuin alkuperäisestä. Siinä ei ollut yhtä paljon hidasta kehittelyä, mutta koska se ei kuitenkaan johtanut mihinkään, niin mihin sitä tarvittiin?

Well, that was easy, Zombi > Dawn of the Dead. Sanoisin, että ainut virhe, jonka Argento teki, oli tuo nimi... Leffassa sitä ei käytetä ja Romero on ollut haluton käyttämään sitä muutenkin. Teknisesti ottaenhan ne eivät edes ole zombeja, koska zombit ovat osa voodoouskontoja, joten niistä ei ole kyse... But that's beyond the point.

Entäs tämä uusi versio?

Heti alkuun sanottakoon, että se ei ole mitenkään huono. Siinä on itse asiassa erittäin hyviä ominaisuuksia verrattuna ensimmäiseen versioon. Osin tämä varmasti johtuu budjetista. Uudessa versiossa on kunnon joukko saarrettuja ihmisiä. Se mahdollistaa paljon mielenkiintoisemman kanssakäymisen ryhmän sisällä ja enemmän kuolemia. Jälkimmäinen on kuitenkin aika tärkeää kauhuleffoissa. Lisäksi elämä ostoskeskuksessa oli jotenkin paremmin kuvattu kuin vanhassa. Se vain tuntui toimivan paremmin.

Toki siinä on huonotkin puolensa. En pidä siitä miten zombiet esitetään. Tällä kertaa ne ovat liian liikkuvaisia. Pitäisi löytyä jonkinlainen hyvä välimaasto. Vaikka tarina ei täysin seuraakaan aikaisemman käsikirjoitusta, lähinnä vain yleistä ideaa, tarina on ennalta-arvattavissa. Emme edes saaneet vetoa aikaan kavereideni kanssa, koska kaikki olivat samaa mieltä selviäjistä. Se oli vain yksinkertaisesti liian helppoa.

Spoiler: näytä

"Lutka" kuoli, hullu asemies ei selvinnyt, redneck vartijat eivät selvinneet, koska kääntyivät protagonistien puolelle liian myöhään, vanhemmat miehet olivat rumia, joten kukaan ei välittänyt vaikka heidät teilattiin, joten pois vain, ja niin edelleen... ainoa, jonka olisin aivan alussa veikannut väärin, oli raskaana oleva nainen, koska kuvittelin, että siinä seurattaisiin ensimmäistä... senkin kuitenkin tajusin muuttuvan ihan hyvissä ajoin...

Leikkaukset ovat usein todella lyhyitä. Leffa on usein jotenkin turhan hektinen. Kuva heittelehtii kaikkialla, eikä mistään oikein saa selvää. Kai sillä on yritetty luoda tunnelmaa, mutta se vain kadottaa sitä intensiivisyyttä, mitä siihen oltaisiin muuten saatu.

Tämä oli todella toimiva elokuva, erityisesti remakeksi.

A) Mikä sarja on paras? Miksi?
B) Freddy, Jason vai Michael? Miksi?
C) Mikä on parhaan sarjan paras osa? Miksi?
D) Mikä on kaikkien leffojen paras osa? Miksi?

1. Öh... Eivätpä nuo sarjoina ole niin hirvittävästi kiinnostaneet... Kaikki kuitenkin romahtavat nopeasti ensimmäisen osan jälkeen. Niinpä en vastaa tuohon mitään. Tunnen suunnilleen sarjojen ensimmäiset, mutta Nightmare on Elm Street taitaa olla ainut, jonka kaikki osat olen nähnyt. Niinpä olisi epäreilua tehdä niiden kesken vertailuja. Paitsi, että minulla on kai joku syy, miksi olen nähnyt nimenomaan vain Nightmaret, mutta olkoot...
2. Freddy. Jason vain kävelee ja tappaa, eikä hän esiinny oikeastaan ollenkaan sarjan ensimmäisessä (ja parhaassa (?)) leffassa. Myers on vain psyko, joka on h**vetin iso ja voimakas. Ei innosta hahmona erityisemmin, vaikka se ensimmäinen onkin loistava. Freddy taas on kunnon persoona. Hän leikittelee uhreillaan mielellään ja pitää tilannetta mielenkiintoisena dialogillaan (yleensä surkealla dialogilla, mutta koska siitä on tullut osa hahmoa, niin se toimii.) Lisäksi olen hiukan puolueellinen kaikkea magic realismia kohtaan ja Freddy edustaa sitä todella vahvasti (ei sillä etteivätkö Jason ja Myers tekisin samoin).
3. Ensimmäinen. Tämän voisi todistaa todennäköisyyslaskennan keinoin, mutta enpä taida jaksaa.
4. Kai se on alkuperäinen Halloween. Enpä osaa hirvittävästi perustella. Pidin Pleasancen hahmosta (se Myersin lääkäri), Myersin POV toimi, musiikki on tyylikästä ja tarina on sopivan perinteinen. Tietyn tulkinnan mukaan voidaan myös todeta, että Myers on leffassa se todellinen protagonisti eli tavallaan sankari. Tämä on hyvin äärimmäinen näkökulma, mutta tavallaan ymmärrän sen ja tavallaan se on visionääristä, koska näistä hahmoista on tullut todella legendaarisia ja heidät muistetaan huomattavasti paremmin kuin leffojen muut hahmot. Tosin, Freddy ja Jason taitavat olla huomattavasti tunnetumpia kuin Myers.

[Worst Technical Wrestler]

Nyt teikäläisten tehtävänä on valaista, että

A) Mikä sarja on paras? Miksi?
B) Freddy, Jason vai Michael? Miksi?
C) Mikä on parhaan sarjan paras osa? Miksi?
D) Mikä on kaikkien leffojen paras osa? Miksi?

On minullakin aika monta jaksoa noista kolmesta näkemättä. NOES:sta olen nähnyt osat 1-5 + Freddy vs. Jasonin. Halloween-saagasta olen nähnyt osat 1-3 sekä 6 (Olen laatinut review'n Halloween 6:sta englanniksi tänne, jos ette ole nähneet).

Friday the 13th:eissa onkin sitten todella kosolti aukkoja, vain 1 ja 7 nähtyinä. Tosin kaikkien kolmen murhaajan elokuvakokoelmissa Friday the 13th Part 7: The New Bloodilla on erityissija, koska yksi suosikkinäyttelijättäristäni, Lar Park Lincoln, vetää siinä hienon sankarittaren roolin.

a) Kyllä kokonaisuutena parasta kauhunautintoa on tuottanut Nightmare on Elm Street-sarja. Idea todeksi muuttuneesta painajaisunesta on niin hieno, että se aiheuttaa vilunväreitä nykyajankin katsojassa. Mikään näkemistäni Nightmareista ei ole ollut huono, vaikka Freddy vs. Jason menikin jo kieliposkessa-linjalle aivan liikaa. Nautin jopa Freddy's Nightmares TV-sarjasta, mikä käsittääkseni on kriitikoiden epäsuosiossa.

b) Michael Myers. Aimo sekoitus realismia, kylmää murhanhimoa, lapsuuden traumaa, ja tuossa kuutososassa jopa okkultismia Nämähän löytyvät myös Jasonista mutta puhdas slasher ja verellä mässäily häviää kauhistuttavan kylmälle ja armottomalle teräkselle. Michael ei tarvitse kauhistuttaakseen samanlaisia ulkonaisia tehokeinoja kuin Jason - vaikka myönnettäköön että Jasonin pärstä Friday 7:n lopussa oli aika karmaiseva.

c) Eli siis Nightmarejen. Siitä kun näin NOES 4:n on jo aika pitkä aika mutta ei se kovin mieleenpainuva kai ansainnutkaan olla. Parhaaksi valitsen Dream Warriorsin eli NOES 3:n. Mielisairaalaympäristö on tavattoman ahdistava jo sinällään. Sankarittaren palaaminen auttamaan viimeisiä Elm Streetin lapsia toimii hyvin ja Freddyn saattaminen haudan lepoon luurangon hahmossa on - tai olisi ollut - hieno päätös sarjalle. Freddyn kohtelu ja alistaminen uhrejaan kohtaan pelkkinä nukkeina, joiden elämänlanka katkaistaan tuo yhteen painajaisen ja hulluksi tulemisen. Lisäksi tunnusbiisi "We're the Dream Warriors..." on huumaava. Sairaalan lääkäri käy myös hyvät vuoropuhelut Freddyn äidin Amandan kanssa ja koko karmea salaisuus paljastuu.

d) En osaa suoraan parasta osaa valita mutta annettakoon kunniamaininta rohkealle Halloween 3-kokeilulle. Se oli Carpenterilta ja Hilliltä hieno idea, selvittää lapsille mahdollisimman kammottavasti, mistä Halloweenissa todella on kysymys. Yleisön olisi pitänyt ottaa leffa vastaan paremmin niin Carpenter olisi jatkanut Halloweenin parissa pidempäänkin. Alunperinhan leffan nimikin oli vain Season of the Witch, eikä Halloween 3. Loistava veto Halloweenin kaupallisuutta vastaan ja sisältää yhden kaikkien kolmen saagan järkyttävimmistä kohtauksista, kun pikkulapsi kuolee murhaajanaamarin uhrina. DVD:llä on leffasta hieno kommenttiraita ja voin joskus tulevaisuudessa käsitellä filmiä vähän tarkemmin.

[PapaShango]

A) Mikä sarja on paras? Miksi?
B) Freddy, Jason vai Michael? Miksi?
C) Mikä on parhaan sarjan paras osa? Miksi?
D) Mikä on kaikkien leffojen paras osa? Miksi?

------

A) Kyllä varmaankin Elm Street on se kaikkien ykkönen sillä hienolla komedialla jonka se loi.

B) Michael, minusta ainoa jota pelkäisin pimeällä ulkona, sillä hänestä pursuaa realismia (Tosin vain ekassa leffassa) ja etenkin se mielisairaalasta pakeneminen oli järkytys sydämeeni.

C) Ykkönen varmaankin, olihan niitä sitten muitakin.. 4-5-6 <- noi.

D) Halloweenin eka on paras

[Facha]

Nyt teikäläisten tehtävänä on valaista, että

A) Mikä sarja on paras? Miksi?
B) Freddy, Jason vai Michael? Miksi?
C) Mikä on parhaan sarjan paras osa? Miksi?
D) Mikä on kaikkien leffojen paras osa? Miksi?

a) Halloween. Aika paha.. Oikeastaan olen vain nähnyt yhden Friday the 13th sarjan elokuvista, sen ensimmäisen, joten lasken sen heti pois. Halloweenin ensimmäinen osa on todella hyvä, mutta Nightmare on Elm Street on taas omalla tavallaan kiehtova. Ensimmäisen ja (muistaakseni) viidennen olen nähnyt Nightmareista. Halloweeneja olen nähnyt jotain suurinpiirtein kolme jos oikein muistan.
Ensimmäinen Halloween oli kuitenkin niin hemmetin hyvä, kun sen ensimmäistä kertaa näki (menettänyt ajan myötä hohtoansa, olen nähnyt nääs about tuhat kertaa), että kaipa sitten minun on vastattava sitten Halloween.

b) Freddy ehdottomasti. Freddy Krugerhan lahtasi lapsia aikoinaan Elm Streetissä ennen kuin sai surmansa kaupungin aikuisten toimesta. Hänellä on motiivi, kostaa tappajiensa lapsille. Freddy on kiero kusipää, loistava kauhuhahmo. Freddy poikkeaa myös monesta muusta kauhuhahmosta positiivisella tavalla. Häneltä löytyy hemmetin kieroja kommentteja sopiviin väliin. Ja olemuskin on loistava. Freddyssä on paljon enemmän mielenkiintoa kuin Myersissa tai Jasonissa.

c) Ensimmäinen osa. Hitaasti etenevä elokuva, joka perustuu todella paljon tunnelmalle. Verellä ei läträtä ja ihmisiä tapetaan suht' harvakseen. NOES ensimmäinen osa pitäisi nähdä uudelleen, sillä siitä on jo jonkin aikaa kun sen näin ja muistikuvat ovat jo heikentyneet, kun taas Halloweenin muistan alusta loppuun ja lopusta alkuun tarkasti. Ja musiikille vielä iso plussa. NOESeja pitäisi varmaankin nähdä enemmän, sama juttu Friday the 13th kohdalla.

d) Halloween, aika lailla samat perustelut kun ylempänä. Uudestaan pitäisi katsoa tuo NOES ykkönen.

[Kumiorava]

Tuomitkaa minut kun tänne arvostelen animaatioleffan, ja vielä japanilaisen sellaisen, mutta teen sen nyt kuitenkin.

Liikkuva Linna
Howl's Moving Castle
ハウルの動く城 (Hauru No Ugoku Shiro)

Vuosi: 2004
Ohjaus: Hayao Miyazaki
Käsikirjoitus Hayao Miyazaki ja Diana Wynne Jones
Pääosissa: Chieko Baiso, Takuya Kimura, Akihiro Miwa, Tatsuya Gashuin, Ryunosuke Kamiki, Mitsunori Isaki, Yo Oizumi, Akio Ôtsuka, Daijiro Harada, Haruko Kato

----

Huh, mistäköhän aloittaisi? Eilen näin tämän alkuperäisenä versiona siis, ensimmäisten joukossa tässä maassa. Ja edelleen olen aivan fiiliksissä. Liput tähän taidettiin myydä loppuun jo ilmestymispäivänä, joten kysyntää oli. Onneksi sentään puhelinmyynti on keksitty, joten eipähän tuottanut lippujen osto ongelmia.

Liikkuva Linna on siis kaikkien aikojen parhaan animaatio-ohjaajan, Hayao Miyazakin ja kaikkien aikojen parhaan animaatiostudion, Studio Ghiblin, kymmenes elokuva. Sama mies on esimerkiksi ikimuistoisten klassikoiden, kuten Henkien Kätkemän, Prinsessa Mononoken, Totoron ja Porco Rosson takana.

Elokuva perustuu Diana Wynne Jonesin samannimiseen kirjaan, jota nyt en valitettavasti ole lukenut, mutta varmaankin tulen lukemaan. Mutta kun sitä en ole lukenut, en voi tehdä vertailuja.

Mutta kuitenkin, elokuva kertoo Sophie (Baisho) -nimisestä hattukaupan ompelijasta, jonka Turhatar (Miwa) -niminen noita muttaa vanhaksi tädiksi. Hän ei myöskään voi kertoa kenellekään kirouksesta. Koska hän ei voi näyttäytyä vanhana tätinä tutuilleen, päättää hän karata äitinsä omistamasta hattukaupasta ja kotikaupungistaan. Matkalla hän tapaa elävän variksenpelättimen, joka johdattaa hänet turhamaisen ja hienostelevan Hauru-velhon (Kimura) omistamaan liikkuvaan linnaan. Sophie palkkaa itse itsensä linnan siivojaksi, päivitellessään Haurun ja hänen apurinsa Michaelin (Kamiki) siivottomuutta ja toivoessaan että Hauru voisi rikkoa lumouksen.

Elokuva on yksinkertaiseti loitava, joka osa-alueella. Ääninäyttely ainakin alkuperäisessä versiossa on huippuluokkaa. Varsinkin Baisho tekee erittäin hyvän roolin esittäessään ensiksi nuorta tyttöä ja sitten yhdeksänkymppistä mummoa. Suomenkielisen version haluaisin myös nähdä, koska kuulemma siinäkin ääninäyttely on ensiluokkaista. Pekka Lehtosaaren käsialaahan tuo suomenkinelinen versio on, ja Lehtosaaren dubbaukset ovat ensiluokkaisia. Lehtosaari itse muuten kävi jonkun R&A-äijän kanssa ennen esitystä siinä teatterin edessä vähän kertomassa japaninreissustaan jne.

Mutta siis, kuten sanoin, elokuva on loistava. Visuaalisesti ja teknisesti yksi parhaista, jonka rinnalla Disneyn parhaatkin ovat säälittäviä. Taustat ovat uskomattoman tarkasti piirrettyjä, kuten kaikki muukin rekvisiitta. Tietenkin tämä nyt on yli puoliksi tietokoneilla myös tehty, mutta se ei näy oäälle läheskään yhtä paljon kuin Disney nykyiset. Soundtrack on myös yksi parhaista koskaan. Musiikki soi siellä taustalla huomaamattomasti mutta tunnelmaa luoden. Mitenkä sitä musiikkia nyt kuvailisi, kodikkaaksi. Ei minkäänlaisia latteita Disneyn sinfoniaorkestereita, vaan oikeasti uskomattoman hienoa musiikkia. Joe Hisaishi on yksi parhaista elokuvasäveltäjistä, eikä hän tässäkään elokuvassa petä. Myös elokuvan tunnuskappale, Sekai no Yakusoku on kaunis.

Sitten vielä juoneen. Alussa juoni liikkuu hitaasti, mutta silti pitäen mielenkiinnon yllä. Sophien kaunista kotikaupunkiakin näkee ihan kiitettävästi, ja todellakin kaunista. Kaupunki on käsittömättömän hienosti rakennettu, esim. tämä kuva kaupungista. Ehkä ei nyt se paras, mutta en nyt parempaakaan löytänyt. Elokuva on juonen seurauksen kannalta huomattavasti "helpompi" kuin Henkien Kätkemä, mikä tekeekin sen paremmaksi kuin Henkien Kätkemä. Huumoria löytyy myös paljon, jopa hauskaa sellaista. Jos se huumori pitäisi kategorioida, niin "Simpsonit-huumori" sopisi hyvin. Vaikka se on todella hauska, on se samalla uskomattoman kaunis ja jännittävä. Miyazakilla on aina se tyyli, ettei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mikä tekeekin niistä niin hyviä. Eli elokuva on samanaikaisesti kaunis, hauska, romanttinen, outo ja jännittävä.

Paras animaatioelokuva koskaan. Hayao Miyazaki on jumala. Tavallinen viiden tähden asteikko ei enää edes riitä. Minä en näe tätä enää anime-leffana, vaan uskomattoman hienona elokuvana.

*****/*****

"Mitä järkeä on elää, ellei ole kaunis?"

[Dominic]

Jatketaanpa tuota Areksen legenda listausta parilla nimellä.

Dustin Hoffman

7 Oscar-ehdokkuuta ja 2 voittoa elokuvista Kramer vs. Kramer ja Rain Man. Hyviä leffoja löytyy monia: The Graduate, All the President's Men, Rain Man, Finding Neverland(jossa tosin aika pieni rooli), Midnight Cowboy, Papillon, Little Big Man, Marathon Man, Straw Dogs..

Näistä tullaan muistamaan ainakin The Graduate, All the President's Men sekä Rain Man(joka ei olisi lähellekkään yhtä hyvä ilman Hoffmania).


Legenda? Kyllä, ainakin minun mielestä.

Robin Williams

4 Oscar-ehdokkuuta ja voitti elokuvasta Good Will Hunting.
Ei yhtään huippu leffaa, mutta monta hyvää löytyy: Good Will Hunting, Dead Poets Society, Good Morning Vietnam, Awakenings, The Fisher King sekä Insomnia, jossa hän jää kriitikoiden mielestä Al Pacinon jalkoihin, mutta mielestäni pystyy puristamaan mainiosti Pacinon rinnalle.
Loistava koomikko ja näyttelijä, joka tullaan varmasti muistamaan vaikka varsinaista huippuleffaa ei olekkaan, ainakaan vielä.

Morgan Freeman

Tässä on mielenkiintoinen nimi. 4 Oscar-ehdokkuutta ja voitto Million Dollar Babysta. Muutama huippu leffa: The Shawshank Redemption, Seven, Million Dollar Baby, Unforgiven, Glory, Driving Miss Daisy. Näiden Lisäksi löytyy Batman Begins ja Amistad. Loistava näyttelijä jolla on vieläkin loistavampi ääni.

Muistetaanko hänet kunnolla mistään leffasta? The Shawshank Redemption? Kyllä, mutta riittääkö se legendaksi asti. Million Dollar Baby? Jää Eastwoodin jalkoihin. Tai oikeastaan Eastwoodin nimen alle. Sama homma Unforgivenissa. Eipä häntä muistakaan leffoista taideta kovin hyvin muistaa.

Legenda? Kyllä, jos The Shawshank Redemption ja Seven siihen riittää.