Crane kirjoitti:Voisin periaatteessa olla ihan samaa mieltä kanssasi jos puhuttaisiin valkokankaalle päätyneistä versioista. Sen sijaan tekstisi perusteella en tunnista LOTR:n special extended versioneita tuosta. Ne eivät todellakaan ole mitenkään tavalliseen massaan
(=Pohjois-Amerikkalainen yleisö) uppoavia, jo pelkästään kestonsa perusteella. Kyseiset versiot elokuvasta tulevat olemaan vielä pitkään mittapuuna hyvin monelle seikkailuelokuvalle.
Niin noh... Noin yleisesti ottaen, jos en pidä elokuvasta mitenkään erityisesti, niin en lähde hakemaan siitä vielä pidempää versiota.
Mikä hienointa, niin niissä yhdistyvät hyvin pitkälle unholaan jääneet kuvauskikat ja uusin tekniikka.
Jos puhutaan "kuvauskikoista", kannattanee katsoa mitä tahansa Michel Gondryn ohjaustyötä ja siitä näkee aika pian, että Jacksonin perspektiivikikkailuissa ei ole vielä mitään erikoista. Toisaalta, en varsinaisesti arvosta uusimman tekniikan käyttöä, jos sillä ei saada mitään erikoista aikaan.
Aikoinaan Fellowshipin ilmestyttyä kävin pitkän keskustelun erään kaverini kanssa siitä, että oliko örkkien ulkonäkö oikea. Henkilökohtaisesti se oli minulle silloin kynnyskysymys sen suhteen, että menisinkö teatteriin katsomaan leffan. Valitettavasti Jackson oli mennyt ensimmäisten örkkien suhteen aivan liikaa Bad Taste / Brain Dead -linjalle ja tehnyt niistä avuttoman tuntuisia. Onneksi se paikattiin myöhemmin.
Suosittelen katsomaan dokumentit jotka levyltä aiheesta löytyvät. Jackson perustelee erittäin pätevästi miksi ei halunnut käyttää tietokonetta jok'ikisessä mahdollisessa paikassa, vaikka se olisikin ollut mahdollista.
Mielestäni tuolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että onko elokuva hyvä. Elokuvan hyvyyden ratkaisee se, mitä näkyy kankaalla. Tässä kisassa ei jaeta pisteitä hyvästä yrityksestä.
Mitä juoneen tulee, niin senkin perustelut löytyvät dvd:llä olevasta käsikirjoitusta käsittelevästä dokumentista, ja ne perustelut ovat ihan pätevät. Olen täsmälleen samaa mieltä käsikirjoittajan kanssa siitä, että suoraan käännettynä kirjasta, elokuva olisi ollut hemmetin tylsä.
Tuskin pitää paikkaansa. Peter Jacksonin ja hänen vaimonsa piti vain päästä tunkemaan kiero huumorintajunsa mukaan tarinaan. Lisäksi, kaikki muutokset ovat selvästi taloudellisia, yksikään niistä ei ole taiteellinen. Leffassa on haettu Indiana Jonesia (joka on selvästi parempi elokuva kuin LotRit, lisää myöhemmin), kun olisi pitänyt hakea Wages of Fearia, ehkä (hiukan) Aguirrea tai The Treasure of The Sierra Madrea (Hollyweirdissakin osattiin tehdä ainakin yksi vakava seikkailuelokuva). Itse en pitäisi niitä mitenkään tylsinä, vaikka niistä puuttuukin onelinerit (ja suurimmaksi osaksi myös taistelukohtaukset). Okei, Aguirre on parissa kohtaa todella tylsä, mutta ne olivat lopulta kohtalaisen lyhyitä pätkiä.
Tuota Gimlin hahmosta valittamista ihmettelen kovasti, sillä hän oli suunnilleen juuri sitä mitä olin kirjan perusteella kuvitellutkin.
Mielestäni hänestä ei jää "one mean son of bitch" -mielikuvaa, mikä pitäisi. Hän oli kuitenkin (tavallaan) kääpiöiden valinta siihen hommaan, joten hänen olisi pitänyt olla huomattavasti edustavampi ja huomattavasti vähemmän huvittava.
Mielestäni kyse on kirjan lukijoiden tulkinnallisesta erimielisyydestä, jolla ei itse elokuvan lopputulokseen ole mitään vaikutusta, toisia elokuvan Gimli-hahmo mielyttää ja toisia ei.
Näinhän se on, mutta edellinen argumenttini kääpiöiden edustajasta toimii edelleen.
Kaiken kaikkiaan, en pidä trilogiaa hyvänä, mutta en pidä sitä mitenkään erityisen surkeanakaan. Se on aika perustavaraa. Taistelukohtaukset ovat yhtä huonosti leikattuja kuin yleensäkin, niiden maantiede on järkyttävän huonoa. Ehkä se ei ole aivan Judge Dredd tässä suhteessa, mutta se ei lohduta juurikaan.
Kehaisin aikaisemmin Indiana Jonesia, joka on mielestäni tällaisen kevyemmän seikkailuelokuvan ehdoton klassikko. LotRilla ja Jonesilla on paljon yhtäläisyyksiä. Paljon erilaisia ympäristöjä, joiden läpi protagonistit matkaavat, paljon kuivaa huumoria, paljon toimintaa ja niin edelleen. Jones on kuitenkin hahmona parempi kuin Jacksonin seikkailijahahmot. Selvästi parempi. Mainitsin jo, että en pitänyt Gimlin, Legolasin ja Aragornin piittaamattomuudesta. Jones on eri maata. Hän ottaa riskejä ja onnistuu päättäväisyyden, oveluuden ja kestävyyden avulla.
Jones on automaattisesti mielenkiintoisempi, eikä siihen tarvita edes CGI-efektejä (noh, seuraavassa varmaan tarvitaan, Ford ei ole kuitenkaan enää nuori).
Oikeastaan vertaisin mielelläni LotRia Millerin (foreshadowing) Dark Knightia edeltäneeseen aikaan sarjakuvien maailmassa. Esim. juuri Batmanissa ideat olivat lopussa, joten sekaan heitettiin aina vain jotain "uutta", mikä vain vesitti ideaa. Tällaisia ideoita oli mm. se, että Alfred sai jossain vaiheessa siivet.
Samaan tapaan Jackson ei ole osannut hillitä itseään, vaan on pitänyt keksiä uusia juttuja, jotka ovat hiukan näyttävämpiä kuin edelliset, mutta samalla menettäen otteen kokonaisuuteen. Selvin esimerkki tästä on Legolasin kikkailu olifantin kanssa.
In other news...
Oli pakko hankkia Sin Cityn Special Edition. En vain voinut jättää väliin kommenttiraitoja, joilta löytyy Frank Miller, Quentin Tarantino ja Bruce Willis. Lisäksi äänessä on tietenkin Robert Rodriguez, josta on nopeasti tulossa suosikkiohjaajani, ihan vain sen perusteella, että hän on hyvin avoin prosessin suhteen.
DVDllä on mm. kommenttiraita, jolla on yleisön reaktiot (olisi muuten aivan mahdotonta yrittää seurata elokuvaa jenkkiyleisön seassa, he eivät ole hetkeäkään hiljaa, vaan hurraavat kaikkea), noin 10 minuutin versio (nopeutettu) elokuvasta, jossa ei ole lainkaan CGI-efektejä näkyvillä, Rodriguezin perinteinen 15 minute flic school ja 10 minute cooking school.
Tarantino ei taida tehdä kommenttiraitoja omiin elokuviinsa, joten hänen osallistumisensa tähän kommenttiraitaan oli tervetullutta. Harmi vain, että hänen hyperaktiivisuutensa johti siihen, että välillä hän on kaukana mikistä ja hänen äänensä ei kuulu kunnolla. Bruce Willisinkään kommenttiraitoja en ollut kuullut koskaan aiemmin. Hän oli hiukan liian
laidback, mutta se ei ole varsinaisesti yllättävää.
Frank Miller oli hiukan "ei koskaan pitäisi tavata idoleitaan" -tyyppinen tapaus. Minulla ei edelleenkään ole idoleita, mutta jos olisi, Miller olisi hyvä ehdokas. Eivät hänen kommenttinsa mitenkään huonoja olleet, päinvastoin, mutta hän ei mitenkään räjäyttänyt tajuntaa, kuten hänen työnsä. Jälleen, se ei ollut varsinaisesti yllättävää, mutta pienoinen pettymys kuitenkin.
Tämän hetken tuomio itse elokuvasta on se, että se taitaa olla vuoden 2005 paras.