Leffat

[Worst Technical Wrestler]

Sain lahjaksi Disneyn klassikkofilmin nimeltä "Karhuveljeni Koda" (Brother Bear) vuodelta 2003. Sen tarina alkaa kolmesta veljeksesta nimeltä Kenai, Denahi ja Sitka. Kenai on saavuttamassa aikuisuuden ja hänen on isoveljiensä tapaan aika saada oma toteemi. Heimon shamaani antaa hänelle rakkauden toteemin, joka on karhun muotoinen.

Ollessaan metsästämässä karhua, Kenai joutuu pulaan jäätiköllä ja Sitkan on uhrattava itsensä pelastaakseen veljensä. Kenai tappaa karhun kostoksi, jolloin vihaiset henget muuttavat hänet revontulien leiskuessa karhuksi. Nyt Denahi on menettänyt molemmat veljensä karhuille ja lähtee raivonhimoisena jahtaamaan karhuksi muuttunutta Kenaita, tietämättä sen olevan oma veljensä...

* * * Tämä posti sitten spoilaa leffan * * *

Elokuva keskittyy Kenain yritykseen lepyttää henget ja muuttua takaisin ihmiseksi. Matkaseuralaisekseen hän saa orvon pikkukarhu Kodan. Matkalla tavataan myös muita eläimiä, kuten mammutteja (joiden selässä matka taittuu rattoisasti) sekä tollot hirviveljekset, mitkä tuovat hauskaa koomista sivumakua. Koda on aika tyypillinen, söpöilevä pentu, joka haluaa olla rohkea ja "adoptoi" Kenain isoveljekseen. Leffan juoni on aika kevyt, sillä ei tarvittu paljoakaan mielikuvitusta arvatakseen että se karhu, jonka Kenai tappoi ihmisenä, oli Kodan äiti.. Yhtä kaikki siitä saadaan hyvin koskettavakin ja surullisella moodilla toteutettu tunnekuohukohtaus, kun totuus lopulta valkenee Kenaille ja Kodalle.

Hyvin tunnepitoisia ovat myös kohtaukset, joissa Kenai pakenee veljeään Denahia, joka raivoissaan yrittää tappaa hänet. Kenai on surullinen, koska ymmärtää, miten järjetöntä karhun tappaminen kicksien takia on ja kärsii joutuessaan nyt maksamaan pahanteostaan. Vaikka hän joutuu henkensä edestä pakenemaan Denahia, hän yrittää silti pelastaa tämän kun näkee tämän olevan vaarassa suistua rotkoon.

Elokuva on hyvin panteistinen ja esi-isien palvontaa ihannoiva. Se teema, että ihmiset ovat yhtä luonnon kanssa, on tehty hyvällä maulla: turhia saarnaamatta ja keskittyen ensisijassa Kodan ja Kenain matkantekoon. Elokuva päättyy, kun kotkaksi muuttunut Sitka sekä Kodan äiti palaavat taivaisiin henkien luokse ja Kenai sekä Koda elävät jatkossa harmoniassa ihmisheimon kanssa. Kenai saa hengiltä mahdollisuuden palata ihmiseksi mutta pyytää itse näiltä saada jäädä karhuksi, ettei hänen veljensä Koda jäisi yksin. Denahi tunnistaa veljensä ja sanoo tämän pysyvän aina veljenään, olipa karhu tai ihminen. Murhatyö on annettu anteeksi ja karhunakin Kenai hyväksytään heimon suureksi soturiksi ja tosi mieheksi.

Siksi olenkin vähän ihmeissäni, että Bill King omassa Silver Screen Reviewsin arvostelussaan sanoo suuresti pettyneensä loppukohtaukseen. Hänestä Kenain päätös pysyä karhuna ei sopinut elokuvaan. Granted, se oli yllättävä ratkaisu mutta käy varsin hyvin yksiin esimerkiksi elokuvan nimen kanssa... Kyllä perinteellisiä juonikuvioita saa kunnioittaa mutta useimmiten - myös tässä elokuvassa - uuden keksiminenkin kannattaa. Kingin arvostelu osuu ohi maalinsa:

The idea of a person voluntarily becoming an animal is ridiculous. Don't bears have a shorter lifespan than humans?

Koko elokuvan ideahan on kaikkien luontokappaleiden veljeys, mikä jatkuu myös tuonpuoleisessa. Ei tässä siksi ole mitenkään paha ratkaisu, että Kenai päättikin jäädä karhuksi.

Elokuva on Disneyn viimeisiä (viimeinen?) kaksiulotteisia piirroselokuvia. Sitä voidaan pitää ihailtavan perinteisenä ja kunniakkaana hyvästijättönä sille vanhalle piirrosfilmiperinteelle, mitä Disney on edustanut - tai luonut. Maisemat ovat upeita, revontulet kauniita ja sekä talvi- että kesämaisemat todentuntuisia. Jotkut karhun ja ihmisen taistelukohtaukset voi laskea jopa pelottaviksi. Mutta minulle se on vain plussaa.

[Ares]

The idea of a person voluntarily becoming an animal is ridiculous. Don't bears have a shorter lifespan than humans?

Koko elokuvan ideahan on kaikkien luontokappaleiden veljeys, mikä jatkuu myös tuonpuoleisessa. Ei tässä siksi ole mitenkään paha ratkaisu, että Kenai päättikin jäädä karhuksi.

Sehän tosiaan toimisikin, että alkaisimme leffoja arvostellessamme aina miettimään niitä motivaatioita.

"Mix se ajaa noin lujaa, eix se oo vaarallista."
"Hmm... onko oikein, että tapan neljäkymmentä ihmistä, kun kostan työtoverini kuolemaa?"
"Minä nyt vain ajattelin riskeerata koko maailman, jotta voin pelastaa tyttöystäväni."

Se ei muuten ollut viimeinen, vaan toiseksi viimeinen. Home on the Range jäi viimeiseksi perinteiseksi elokuvaksi. Kysymys ei ole niinkään kolmiuloitteisuudesta, vaan siitä, että nykyisin mitään ei enää animoida käsin. Aiemminkin noihin on tietysti pyritty tuomaan kolmiuloitteisuutta ja niissä on ollut aiemminkin tietokoneella animoituja taustoja, mutta nyt siihen on siirrytty kokonaan.

Miten se tehtiin? Disney antoi kenkää suurelle osalle vanhoista työntekijöistä ja osti Pixarin paikatakseen tilannetta. Jos noilla vanhoilla olisi munaa, he pistäisivät oman putiikin pystyyn ja ryhtyisivät kilpailijoiksi.

[Silly Cow]

Sehän tosiaan toimisikin, että alkaisimme leffoja arvostellessamme aina miettimään niitä motivaatioita.

Argumenttisi toimisi paremmin jos esimerkkisi olisivat muista kuin toimintaelokuvista. Niissä kun sellaiset pikkuasiat kuten juonen syvyys ja päähenkilöiden motivaatiot pyritään hautaamaan nk. tärkeämpien asioiden alle.

Ja mielestäni juonivetoisissa elokuvissa hahmojen motivaatio ja sen uskottavuus on nimenomaan tärkeä osa tarinaa, ja siten oleellinen huomioitava arvosteluja tehdessä.

Miten se tehtiin? Disney antoi kenkää suurelle osalle vanhoista työntekijöistä ja osti Pixarin paikatakseen tilannetta. Jos noilla vanhoilla olisi munaa, he pistäisivät oman putiikin pystyyn ja ryhtyisivät kilpailijoiksi.

Mikäli noihin vanhoihin työntekijöihin kuuluvat myös käsikirjoittajat niin ehkä on parempi etteivät perustaisi omaa putiikkia. Pixarin tuotanto kun on vienyt Disneyn uudempaa tuotantoa pahemmin kuin JBL Shannon Moorea. Home on the Range eritoten oli uskomatonta kuraa ja Klassikko-nimitys on ollut hieman liioittelua erittäin monessa Disneyn uudemmassa täyspitkässä. Myönnettäköön, sama pätee aika moneen elokuvaan välillä 1960-1990 mutta se taasen on täysin oma väittelynsä.

[Ares]

En ehkä aivan tarkoittanut sitä, että emme saisi pohtia motivaatioita, vaan tarkoitin enemmänkin sitä, että meidän ei tarvitse löytää motivaatioista selkeää loogista pohjaa. Sitä kun vain ei ole.

Ja mielestäni juonivetoisissa elokuvissa hahmojen motivaatio ja sen uskottavuus on nimenomaan tärkeä osa tarinaa, ja siten oleellinen huomioitava arvosteluja tehdessä.

Toki meillä pitää noissakin olla tiedossa motivaatio, mutta pitääkö sitä oikeasti ymmärtää? Lisäksi se "ymmärrys" ei tule niinkään siitä, että oikeassa elämässä sallisimme erilaisten asioiden tapahtuvan, vaan enemmänkin siitä, että meidät on opetettu hyväksymään tiettyjä toimintatapoja "loogisina" elokuvissa.

Muutama loistava esimerkki (and by "loistava", I mean they happened to be on my desk right now):

• Groundhog Day: Okei, tiedämme jo elokuvaa ensikertaa katsoessamme, että päähenkilö on etsimässä elämänsä rakkautta ja tiedämme etukäteen, että kuka se on (kuinka paljon trailerit oikeasti muokkaavat mielikuvaamme elokuvista?). Samalla kuitenkin suuri osa meistä toimisi aivan samoin kuin Connors, vaikka elokuvaa katsoessamme tietäisimmekin hänen käyttäytyvän sopimattomasti.
• Brief Encounter (alkuperäinen, tästä on kai olemassa remakekin... tai sitten se on vasta tulossa, emt): Nainen tapaa toisen miehen ja rakastuu. Hän ei kuitenkaan jätä miestään. Yleisö toki haluaisi, että hän jättäisi "tylsän" miehensä toisen, jännittävämmän miehen hyväksi, mutta kuinka moni olisi halukas tekemään saman ratkaisun?
• Monster: Sankarittaremme tappaa joukon miehiä, jotka kuulemma käyttävät häntä hyväkseen. Tämä siitä huolimatta, että hän itse johdattaa tilanteet siihen, että saa hyvällä tekosyyllä tappaa ja lisäksi hänen tyttöystävänsä manipuloi häntä huomattavasti pahemmin. Tuskinpa tuollaista oikeasti hyväksyttäisiin... (eikä hyväksyttykään, vaan hän sai kuolemantuomion, jota tosin moni kansalaisryhmä jostain syystä vastusti... sitäkö se feminismi on, että naisia pitää käsitellä miehiä heikompina olentoina?)

Anyhow, leffahahmojen motivaatiot kuvastavat enemmän jotain omituista ideaalia, kuin todellisten ihmisten motivaatioita. Ehkä ne pitää tuntea, mutta niitä ei tarvitse ymmärtää. Usein toivoisin, että leffoissa esitellyille motivaatioille ei löytyisikään ymmärrystä.

Myönnän toki, että monet eurooppalaiset elokuvat toimivat osin juuri siksi, että niissä käytetään pohjana motivaatioita, jotka ovat aitoja (esim. Polkupyörävaras), mutta se johtuukin siitä, että Euroopassa tarinaa ei pidetä yhtä tärkeänä osana elokuvaa kuin jenkkilässä.

Mikäli noihin vanhoihin työntekijöihin kuuluvat myös käsikirjoittajat niin ehkä on parempi etteivät perustaisi omaa putiikkia. Pixarin tuotanto kun on vienyt Disneyn uudempaa tuotantoa pahemmin kuin JBL Shannon Moorea. Home on the Range eritoten oli uskomatonta kuraa ja Klassikko-nimitys on ollut hieman liioittelua erittäin monessa Disneyn uudemmassa täyspitkässä. Myönnettäköön, sama pätee aika moneen elokuvaan välillä 1960-1990 mutta se taasen on täysin oma väittelynsä.

En tiedä miten käsikirjoittajien kävi, mutta tietääkseni ainakin uusi osastonjohtaja (tai joku vastaava titteli) tuli Pixarista. En kuitenkaan usko, että se mitenkään parantaa tilannetta. Nyt Pixarin pitää taipua huomattavasti enemmän studiojohtajien tahtoon, mikä tulee tappamaan leffoissa näkyvää luovuutta. Lisäksi Pixar on nyt osa massiivista koneistoa, ei niinkään pieni itsenäinen yhtiö, joten se on sidottu nyt toimimaan ison yhtiön tavoin, mikä ei yleisesti ottaen tuota kovin hyviä tuloksia.

Toisaalta, vanhat piirtäjät olisivat nyt vapaita tekemään mitä haluavat. Pixarin tuotanto on yleisesti ottaen ollut parempaa kuin Disneyn koskaan, mutta kuinka suuri osa siitä on sitä, että animaattoreita on käsitelty kuin työntekijöitä linjalla. Jos joku on joskus ollut luova, heillä ei ole ollut hajuakaan mitä tehdä hänellä. Tim Burton on tästä loistava esimerkki. Hän oli jonkin aikaa Disneyllä töissä, mutta hänen töitään ei koskaan pahemmin käytetty. Eivätpä ne tosin varmaan Disneyn elokuviin olisikaan sopineet. Hiidenpadassa kai käytettiin jotain hänen ideoitaan, mutta siihen se taisi jäädä. (Taisi hän olla tekemisissä jonkin toisenkin elokuvan kanssa, olisikohan ollut Topi ja Tessu.)

Anyhow, nyt ne animaattorit olisivat vapaita tekemään mitä haluavat. Todennäköisesti heillä on jotain luovia tarpeita, tuskin he muuten olisivat tuota ammattia valinneet, ja kaikista Disneyn, DreamWorksin ja muiden yhtiöiden kuvitelmista huolimatta, perinteinen animaatio ei varmasti ole niin kuollut kuin on annettu ymmärtää. Jos sellainen elokuva vain tehtäisiin kohtuullisella budjetilla, se voisi menestyä hyvinkin, ja kun näillä ihmisillä ei ole enää rasitteena ison yhtiön byrokratiaa, se voitaisiin tehdä hyvinkin halvalla.

[Silly Cow]

The Chronicles of Narnia: The Lion, the Witch and the Wardrobe

Minä kasvoin näiden kirjojen kanssa, en edes muista kuinka monta kertaa ahmin Narnia-sarjan läpi aikoinaan. Siksi tämä ei missään tapauksessa tule edes muistuttamaan objektiivista elokuva-arvostelua vaan keskittyy enemmän siihen kuinka hyvin tämä elokuva mielestäni tavoittaa kirjan tunnelman.

Ja vastaus yksiselitteisti on: loistavasti. Ennen Disneyn elokuvaa olin tutustunut kahteen eri Velhon ja Leijonan filmatisointiin, 70-luvulla tehtyyn piirroselokuvaan (josta juuri tehtiin uusintapainos DVD:lle, ostaminen on vakavassa harkinnassa) sekä 80-luvun tv-sarjaan (joka on jo hyllyssä). Jotkut asiat oli tehty paremmin piirretyssä, jotkut tv-sarjassa mutta loppupeleissä kumpikaan versio ei antanut aihetta ilonpitoon. Ei ainakaan enää, vaikkakin aikoinaan ne olivatkin parasta sitten Spankien lopetusliikkeen. Mutta rehellinen mielipiteeni on että tämä uusi versio on kaikessa molempia aikaisempia filmatisointeja parempi. Ei se luonnollisestikaan mikään täydellinen elokuva ole, mutta siinä ei ole mitään mikä olisi totetutettu huonommin kuin piirretyssä tai tv-sarjassa.

Tai no, Aslanin ääni oli ehkä hitusen sopivampi piirretyssä mutta elokuvassa onkin Liam f'n Neeson.

Yksi sopiva vertailukohta lienee LotR-trilogia, efektit kun ovat saman firman tuotoksia ja Lewis ja Tolkien olivat aikanaan kamuja. Narnian elokuvasovitus ei luonnollisestikaan ole yksi yhteen kirjan kanssa, muutoksia tehtiin jonkin verran kuten Sormusten Herrassakin. Mutta päinvastoin kuin Sormusten Herrassa, muutokset eivät pistä silmään. Ne eivät hyökkää kimppuun Maugrimin lauman lailla jolloin lopputulokseksi jää vain ajatus "Ei se kirjassa noin mennyt". Itse asiassa, melkein jokaikinen mielestäni nolo tai epäuskottava juonenkäänne muutettiin paremmaksi elokuvassa. Ja mukana oli jopa sellaisia joita en missään vaiheessa aikaisemmin tajunnut epäuskottaviksi. Kun sisarukset majavien kohtalokkaan ja sentimentaalisen puheen jälkeen toteavat tylysti "Ei ole meidän taistelumme" olin järkyttynyt, mutta sitten tajusin että heillä ei ollut mitään syytä liittyä sotaan. He olivat olleet Narniassa vasta jokusen tunnin, ei heillä ollut mitään syytä liittyä jonkun ihme-Aslanin sotajoukkoihin jotain ihme-Valkovelhoa vastaan jonkun ihme-Faunin takia. Tarinan loogisuusaste nousi monta pykälää ja katsomisnautinto sen mukaisesti.

Henkilöhahmoissa oli myös reiluja parannuksia kirjaan ja tv-sarjaan verrattuna. Edmund ei ollut lainkaan yhtä typerä ja ilkeä kuin alunperin, enemmän harhaanjohdettu jolloin hänen tekonsa, päätöksensä ja ajatuksensa eivät olleet niin idioottimaisia. Lucy käyttäytyy samalla tavalla kuin tv-sarjassa mutta ero on suuri ottaen huomioon että hänen näyttelijänsä oli tv-sarjassa jotain 14 ja elokuvassa kymmenen paikkeilla. Lapsellinen käytös oli elokuvassa perusteltua kun taas tv-sarjassa Lucy tuntui puhtaasti hemmotellulta kakaralta jolle pitäisi antaa litsari tai pari.

The Suuri Sotakohtaus oli nykytasolla aika kliseinen, mutta sellaisenaankin selvä parannus tv-sarjan pieneen kahakkaan. Taistelu on nähty jo useaan otteeseen useassa elokuvassa viimeisien vuosien aikana mutta siitä sai todellakin sellaisen tunteen että tässä päätetään nyt Narnian kohtalosta. Toisaalta taistelut tv-sarjassa olivat muutenkin niin onnettomia että vertailu ei ole reilua.

Näyttelijäntyöstä riittänee sen verran että ne eivät ainakaan nolostuttaneet huonoudellaan tai ylinäyttelemisellä (tv-sarjan Velho), päinvastoin. Tilda Swinton Valkeana Velhona loisti yli kaiken.

Minulla ei ole aikomustakaan lähteä arpomaan sitä kuinka hyvä tämä elokuva oikeasti on, minulla on liian paljon historiaa Narnian kanssa sen tehdäkseni. Mutta kirjan filmatisointina se ei jätä paljoa toivomisen varaa Narnian iänikuisena fanina minä olen tähän elokuvaan täysin tyytyväinen enkä kadu dvd:n ostoa. Tämä oli Narnian arvoinen elokuva ja odotan innolla tulevia osia.

[Worst Technical Wrestler]

Aresin maininnan innostamana ostin Hiidenpata-elokuvan. Reviewaan sitä alla mutta sitä ennen keskustelun innoittamana muutama sana mielikuvitteellisen tarinan aitoudesta.

Tuli mieleeni, kun lapsena luin yhdestä Aku Ankasta seikkailun, jossa Aku kaikkine perheenjäsenineen lähti Mummo Ankan luokse maalle viettämään joulua. Mummo laittoi tuttuun tapaansa koko pöydän täyteen herkkuja. Aku, Iines ja Roope eivät uskoneet Joulupukkiin ja palkkasivat näyttelijän esittämään sitä lapsille. Pukki saapui ja vasta jälkeenpäin epäuskoiset aikuiset havaitsivat sen olleen oikea Joulupukki kun näyttelijä saapui oven taakse.

Tarinan julkaisemisen jälkeen joku kirjoitti Toimituksen Omaan Nurkkaan kirjeen, jossa haukkui tarinan todellisuutta. Piirtäjä oli laittanut Mummo Ankan ottamaan uunista kakun, jossa oli kaikki kuorrutukset ja koristeet valmiina. Vihainen toimitukseen kirjoittaja raivosi, ettei piirtäjä ole ikinä laittanut kakun kakkua, koska ei tiedä että uunissa paistetaan vain kakun pohja ja kuorrutteet lisätään vasta jälkeenpäin. Kirjoittaja sai jonkin ajan päästä vastauksen toiselta Aku-fanilta, joka ivasi ensimmäistä kirjettä ilmiselväksi hyväksi herjaksi. Hän kysyi, mitä "kakuttaja" sitten ajatteli tarinan toisesta yksityiskohdasta, Joulupukista? Oliko se totisinta totta kakun rinnalla.

Jos nyt unohdetaan se pikkuseikka, että Joulupukki on olemassa (katsokaa vaikka: http://www.santa.gl/ ) ja käydään siihen tarinan uskottavuuskysymykseen, niin kyllä asettuisin ensimmäisen toimitukseen kirjoittajan kannalle. Vaikka niin puhuvat ankat kuin lentävät porotkin ovat yhtälailla kuvitteellisia hahmoja, niin olennaisena pidän sitä, että Aku Ankan tyylinen tarina esittelee kuitenkin hahmoja todentuntuisessa, realistisessa ja ihmismaailmaa kuvaavassa ympäristössä. Piirretyn yksi perusohje on "liioittele, litistä ja venytä". Joku saattaa vaikka juosta seinää vasten ja taklata itsensä siitä läpi jättäen vartalonsa muotoisen aukon. Mutta hahmoa ei koskaan laitettaisi vaikka huolettomasti kulkemaan seinien läpi. Sellainen on varattu kummituksille ja muille olennoille, jotka selvästi erotetaan tavallisesta reaalimaailmasta.

Lukija voi siis aivan oikeutetusti odottaa piirtäjän noudattavan sen verran isoa realismia, että tietää kuinka kakku paistetaan - ainakin kuinka Mummon kaltainen mestarikokki sen pyöräyttää. Olen pitkään ollut sitä mieltä, että "movie does not have to be believable but it has to be credible".

Mitä tulee hahmojen motiiveihin, olen yleensä antanut turhia miettimättä tarinan johdattaa. Lapsena yksi Aku-seikkailuinhokkejani oli tarina, jossa Aku, Iines ja pojat esittivät teatteria, jossa Akun esittämä isoräpyläinen isoherra kohtelee orpopoikia ja palvelijatartaan kuin koiraa. Rooli meni Akulle päähän ja hän alkoi tosielämässäkin komentaa ja puhutella poikia ja Iinestä alentuvasti ja simputti heitä alinomaa. Minun oli vaikea uskoa, että pohjimmiltaan hyväsydäminen Aku olisi todella antanut minkään roolin nousta niin pahasti nuppiin, että olisi valmis uhraamaan menestykselle ystävänsä ja rakkaansa. Ei silti olisi tullut mieleen kirjoittaa vihaista kirjettä toimitukseen ja syyttää lehteä Aku-kaanonin häpäisystä. Ja tässä oli sentään kyse tuttua tutuimmista hahmoista, ei "yhden illan tuttavuudesta", kuten Brother Bear-leffassa.

Se siitä ja sitten Hiidenpadan (Black Cauldron) kimppuun:



Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1985. Tim Burton oli siinä imdb:n mukaan "conceptual artist" mitä se sitten tarkoittaakaan. Olin liian pieni jotta olisin nähnyt sen leffateattereissa mutta muistan Aku Ankasta, että se sai suomalaisten akkarifanien keskuudessa todella vahvan ja kiitetyn maineen. Hornansarvi tuli toiseksi eräässä "kaikkien aikojen pahis"-äänestyksessä ja siinä menestyi myös Hornansarven hyytävä zombiarmeija hyvin. Myös Purriin oltiin laajalti ihastuneita.

Elokuvan pääpahis on juuri Hornansarvi, joka etsii tarunomaista Hiidenpataa. Sen haltija saa valtaansa koko maailman ja Hornansarvi sanojensa mukaan halajaa jumalaksi kuolevaisten joukossa. Löytääkseen Hiidenpadan hän antaa kaapata pienen tulevaisuutta ennustavan Hennikki-possun, jota suojelemaan lähtee urhea sikopaimen Taran. Taran saa matkaansa myös prinsessa Elenan ja trubaduuri Harpon, jotka hän vapauttaa Hornansarven vankilasta. Sieltä hän löytää myös taikamiekan ja matkalta seurueeseen liittyy myös hassu karvainen otus Purri. Purri halajaa ensin lähinnä Taranin Hennikin evääksi ottamia omenoita mutta kiintyy Taraniin lopulta niin paljon, että kutsuu häntä isännäkseen. Myös Hornansarvella on koominen pikkuapuri nimeltä Rääppä sekä irstaita ja möhömahaisia sotilaita hirmuhallituksensa tukena.

* * * Jälleen kerran varoitan SPOILEREISTA * * *

Elokuva on saanut paljon kritiikkiä siitä, että henkilöhahmoille ei anneta mitään taustoja tai persoonallisuutta. Vaikka olen jossakin määrin samaa mieltä, on Taranin kasvutarina uhmakkaasta sikopaimenesta miehekkääksi soturiksi perinteinen ja edelleen hyvin toimiva konsepti. Lopussa, kun noidat suostuvat antamaan Taranille jotakin vaihtokaupassa Hiidenpataa vastaan, Taran tekee miehen työn ja pyytää heiltä takaisin kuollutta ystäväänsä Purria. Kun noidat noutavat Hiidenpadan ja jättävät Purrin jälkeensä, seuraa pitkä kohtaus, jossa Taran nostaa Purrin syliinsä. Oikein jännitin ja odotin, että herääkö Purri tosiaan henkiin ja kun se - tietysti - lopultakin heräsi ja iloisena alkoi kerjäämään omenaa, oli ilontunne todella aito. Purrin ja Taranin kuolemaa uhmannut ystävyys antoi hahmoille sen tuttuuden ja syvyyden tunteen, mikä niiltä monien arvostelujen mielestä on puuttunut. Elena ja Harpo jäävät totta kyllä sivummalle mutta kyse on sentään vain yhdestä puolentoista tunnin leffasta. Tärkein hahmokehittely kyllä leffalta luonnistuu.

Purri siis pelastaa kaikki ystävänsä heittäytymällä vapaaehtoisesti Hiidenpataan. Samalla hän pelastaa maailman Hornansarven hirmuvallalta. Hornansarven vallasta juopuminen kuvataan loistavasti kun hän onnistuu Hiidenpadan avulla nostattamaan kuolleiden armeijansa. Hänestä huokuu vallanhimo, kun hän viimeinkin pääsee eroon laiskoista ja vätysmäisistä kuolevaisten armeijastaan ja saa mobilisoitua oman kuolemattomien armeijansa. Ja millainen armeija se onkaan. Pelkkä siihen vilkaisu saa jähmettymään kauhusta. Ja miten Hornansarven koko unelma mureneekaan, kun hänen zombisotilaansa murenevat hänen silmiensä edessä tomuksi Purrin hypättyä Hiidenpataan. Lopuksi Taran saa vielä syöstyä Hornansarven tuhoonsa. En ihmettele Hornansarven Suomessa saavuttamaa suosiota. Karmivan näköinen otus se on. Skeletor korotettuna moneen potenssiin karmivuudessa. Eikä Skeletorilla ollut sellaisia jättiläismäisiä, paholaismaisia sarvia eikä niitä pirullisia, kiiluvia silmiä. Aku Ankassa eräskin tyttö aikanaan kirjoitti runon muodossa suorastaan rakastuneensa Hornansarveen ensi vilkaisullaan tämän silmiin. Nyt voin kyllä uskoa miksi!

Wikipedian artikkelista luin, että vähän ennen Hiidenpadan ensi-iltaa Disney-pomo Jeffrey Katzenberg käski monta liian väkivaltaisena pitämäänsä kohtausta leikattavaksi pois filmistä. Erityisesti sensuurin sakset klippasivat juuri Hornansarven elävien kuolleiden armeijaa. Niiden eläville suorittamat teurastukset ja teloitukset katsottiin nuorille silmille liian raaoiksi. Disney Channelilla on tiettävästi näytetty jonkin verran restauroitu versio filmistä mutta suurin osa klipeistä lepää vieläkin Disneyn kassaholvissa (tai missä niitä nyt säilytetäänkään).

Hiidenpadalla on huono maine Disneylle epätyypillisen kauhufantasiatyylin käyttämisen johdosta sekä myös huonon taloudellisen menestyksen vuoksi. Toisaalta elokuva oli aikanaan edelläkävijä Disneyn tietokoneanimaation ja erikoistehosteiden käyttämisessä. Todellakin, jopa tänä päivänä kohtaus, jossa Hornansarvi herättää kuolleet sotilaansa näytti vaikuttavalta ja jopa aika pelottavalta. Laahaava tyyli ja nihkeän näköinen vihreä savu yhdistettynä luunvalkoisiin ruumiisiin ja likaisiin ryysyihin toivat koko kohtauksen ylle kuoleman löyhkän, jonka saattoi melkein haistaa. Elokuva oli todella (alennetun) hintansa väärti. Voi vain kuvitella, millaiselta se on mahtanut näyttää vuoden 1985 katsojien silmissä.

En elokuvia varten jakele tähtiä mutta tämä ansaitsee kyllä peukun ylöspäin Ei filmi sentään sellainen klassikko ole, kuin sen kulttimaine joskus hehkuttaa. Silti ehdottomasti katsomisen arvoinen.

[Mahti Ankka]

No niin tuli eilen sitten katsottua Final Fantasy VII: Advent Children ja voin sanoa, että melkoinen leffa olikin, vaikka omalla tavallaan myös hienoinen pettymys. Elokuvahan perustuu maailman parhaaseen pelisarjaan, ja sen parhaaseen peliin (Final Fantasyt, Final Fantasy VII, minun mielipide) ja tästä Square-Enixin (entinen Squaresoft) animaatioleffasta ei osaa nauttia kunnolla, ellei ole perehtynyt kyseiseen peliin. Pelihän kertoo Palkkasoturi Cloudista, joka tapaa kapinallisia (joista yksi on hänen lapsuuden ystävänsä) ja muita hahmoja tarinan kuluessa ja monien monimutkaisten vaiheiden jälkeen he ajautuvat pelastamaan maailmaa ja taistelemaan niin maailman energiaa tuhlaavaa jättiyhtiötä kuin Cloudin arkki vihollista, yliluonnollisia voimia omaavaa ns. "pääpahaa", Sephirothia vastaan, joka yrittää tuhota maailmaa valtavalla meteoriitilla. Tässä on pelin juoni pähkinänkuoressa, mutta todellisuudessa pelin juoni ja tarina ovat paljon monimutkaisempia ja ymmärrystä vaativia. Peli on tehty vuonna 1997, joten grafiikka ei ole kovin hyvä, mutta oikeastaan peli ei olisi sama ilman kyseistä grafiikkaansa. Peli on tehty PS:lle ja siihen kuuluu 3 CD:tä. Sen läpi pelaamiseen menee arviolta 20-40 tuntia, riippuu pelaajasta ja pelitavasta. Kannattaa tutustua, jos ette sitä ole tehneet.

Mutta nyt takerruin tuohon peliin jo liikaa, vaikka kyse on elokuvasta, joka on jatko-osa pelille elokuvan muodossa. Ja nyt tulee sitten rankkoja spoilereita! Pari vuotta pelin tapahtumien jälkeen maapallon pelastettua itse itsensä alkaa jälleen tapahtua, kun päähenkilö Cloudin niin sanotut veljet yrittävät löytää heidän "äitiään", Jenovaa, joka monta tuhatta vuotta sitten saapui tarinan planeetalle ja jonka soluista on luotu hirviöitä...Sephiroth mukaanlukien. Cloud on myös käsittääkseni luotu Sephirothin tapaan, mutta hän on niin sanottu epäonnistunut prototyyppi, eli epätäydellinen Sephiroth. En ole tästäkään täysin varma, sillä Cloudin alkuperä on melko vaikea selvittää. Jenova on jokin todella yliluonnollinen olio, jota Shin-Ra INC. (lue: Maailman energiaa tuhlaava jättiyhtiö)yritti käyttää aikoinaan hyväkseen luodakseen voittamattomia sotilaita (lue: Sephiroth). Tässä elokuvassa Cloud joutuu jälleen puolustamaan maailmaa, sillä hänen "veljensä" yrittävät herättää Sephirothin uudestaan henkiin Jenovan avulla tuhotakseen nykyisen maailman ja luomaan uuden sen tilalle. Cloud on tässä elokuvassa Shinra INC:in puolella, joka yrittää nyt pitää rauhaa ja järjestystä maailmassa (hänen veljensä pitävät häntä näin petturina ja yrittävät tuhota hänet masterplaninsa onnistumista varten). Cloud, kuten moni muukin maailman ihminen on saanut tappavan ja parantamattoman Geostigma- sairauden, joka on lähtöisin Jenovasta ja joka on sekoittunut maapallon sisällä kulkevaan "Life Streamiin", eli elämän virtaan, josta kaikki maailman elämä on lähtöisin (aika hassua, tiedän). Noh, en kerro sen enempää miten elokuvassa käy. Spoilerit loppuvat!

Elokuva on todella mielenkiintoinen ja avartaa pelin tarinaa entistä enemmän, vaikka toisaalta se myös sekoittaa sitä, sillä tässä elokuvassa juoni on melkoisen outo, varsinkin niille, jotka eivät tiedä tuosta pelistä mitään. Miinuksena voisikin siis sanoa, että juoni on välillä hiukan sekava (en syytä englannin kielistä tekstitystä) ja se etenee turhan nopeasti. Kuitenkin leffa on todella näyttävä, ehkä näyttävin mitä olen koskaan nähnyt. Japanilaiseen tyyliin taistelukohtauksia on paljon ja ne ovat kyllä aivan mahtavaa katseltavaa. Grafiikka on silmiä hivelevää. Lopetus on ehkä hiukan erikoinen ja tylsä, mutta viimeinen taistelu Cloudin ja (...no saatte itse arvailla) kanssa on todella hieno.

Kaikenkaikkiaan kaikille Final Fantasy faneille pakkonähdä-leffa ja mielestäni aivan onnistuneesti on osattu jatkaa tämän legendaarisen pelin tarinaa. The bottom line: miinuksina liian nopeatempoinen juoni, plussana näyttävyys ja pelin tuoma legendaarisuus.

Arvosana: ****

EDIT. Laitetaan nyt kuvakin vielä...Hahmot:

Spoiler: näytä

Vasemmalla seisoo Cloud, päähenkilö, joka on myöskin samalla puolella miekan varressa. Oikealla Seisoo Hänen "arch-nemesis" Sephiroth ja hänen alapuolellaan miekkaa heilutteleva Cloudin "veli", joka yrittää elokuvassa herättää Sephirothin henkiin.

[Worst Technical Wrestler]

Kävin katsomassa Da Vinci Coden ja tässä ajatuksiani siitä. Jälleen varoitan, että viesti * * SPOILAA * * elokuvan.



Da Vinci Code on toinen elokuva, jonka olen mennyt katsomaan niin sanotusti velvollisuudentunnosta, ensimmäisen ollessa Passion of Christin. Eli en mennyt sitä katsomaan niinkään siksi, että olisin palanut halusta sen nähdä, vaan tunnen jääväni täysin sivuun koko siitä populaarista teologisesta keskustelusta, mikäli en tarinan sisältöä tunne. Luonnollisesti olin eri artikkelien ansiosta tietoinen niistä tökeröistä virheistä, mitä Dan Brownin alkuperäistarina kristinuskon ja kirkkohistorian kannalta esittää, joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. Näitä elokuvan ja kirjan "vastarintaryhmiä" ja heidän argumenttejaan levitetään laajalti, tässä linkissä yksi lentolehtinen, missä Slaves of the Immaculate Heart of Mary kehottaa boikotoimaan filmiä.

Mutta täytyy tunnustaa, että yllätyin elokuvasta positiivisesti. Eli vaikka se eräiden kömpelöiden esitysten vuoksi olikin tietyssä mielessä huono, oli Da Vinci Code paljon vähemmän huono kuin mitä olin etukäteen pelännyt. Perusajatuksena se, että katolinen kirkko pyrkii keinolla millä hyvänsä estämään "kaikkien aikojen suurimman tarinan" paljastumisen valheeksi, kuulostaa skandaalinhakuiselta ja rahvaanomaiselta populaarikirjallisuudessa mutta Ron Howard on saanut tehtyä siitä yllättävän viihdyttävän elokuvan.

Itse asiassa hämmästyin elokuvasta eniten siinä, että suurin konna, salaperäinen Opettaja, ei ollutkaan katolisen kirkon tai edes Opus Dein palveluksessa, vaan valistusfilosofian kannattaja, joka halusi Voltairen tavoin murskata vuosisatoja hirmuvaltaa harjoittaneen kirkkojärjestyksen. Tuhotakseen todisteet Jeesuksen lihallisesta jälkeläisestä kardinaali Aringarosa sekä Silas ovat kyllä valmiita jopa tappamaan mutta hekin joutuvat Opettajan harhauttamiksi. Lopulta Silas petoksen tajuttuaan menettää henkensä ja hänet saadaan suuren verilöylykuvauksen kautta vaikuttamaan jopa marttyyrilta.

Elokuvan mielenkiintoisin henkilö onkin Silas. Vaikka tämä hahmo onkin melkein niin stereotypinen kuva sääntökuntalaisesta tai munkista kuin on mahdollista, ei hänen kiihkomielisyytensä voi olla herättämättä merkillistä ihailun kohdetta. Hänestä tulee mieleen toisessa Makkabilaiskirjassa kuvattu vastarintamies Mattatias, joka surmasi pakanajumalille uhraavan maanmiehensä, kun hänessä heräsi jumalallinen ja pyhä viha häpäisijää kohtaan. Toinen vertailukohta on dominikaaniveli Jacques Clément, joka Guisen katolisen liigan innottamana murhasi protestanttien kanssa veljeilleen Ranskan kuningas Henrik III:n. Nykyaikana tuntuu käsittämättömältä, että joku voisi uskonkiihkossaan jopa tappaa mutta sellainen on oikeastaan vain looginen johtopäätös koko kristillisen kirkko-käsitteen teologiasta. Kirkko Kristuksen ruumiina on uskovalle kaikkein pyhin puolustettava ja koska kirkko on hierarkkisesti järjestäytynyt, sääntökuntalainen ei voi olla tottelematta esimiehensä käskyä kyseenalaistamatta koko kirkko- ja jumalakuvaansa. Siksi vielä nykyäänkin monet vilpittömät uskovat ovat niin hämmentyneessä tilassa, mikäli heidän hengellisten esimiestensä maailmankuva poikkeaa täysin heidän omastaan.

Elokuvan virheistä ehkä huvittavin oli siinä, että katolisen kirkon äärikonservatiivit ovat pitkään pitäneet nimenomaan Opus Deitä yhtenä päävastustajistaan. (Katso esim. Opus Dei Alert). Kun Espanja oli vielä Francon diktatuurin alla, kirkon suojeluksessa ollut Opus Dei oli yksi harvoja kanavia, minkä suojissa hallituksen vastustajat saattoivat toimia. Joten vanhoilliset piirit ovat ainakin 1960-luvulta lähtien suhtautuneet siihen kylmästi. Kun katolinen kirkko lähti 60-luvulla toteuttamaan liturgia-, ekumenia- ym. uudistuksia, Opus Dei tuli tunnetuksi juuri kirkon virallisen - joidenkin mielestä liian liberaalin - uskollisena palvelijana, joten todelliset ääriainekset eivät katso hyvällä Opus Dein toimintaa.

Robert Langdon ja Sophie Neveau suuren Siionin temppelin salaisuuden jäljittäjinä olivat oikeastaan aika unohdettavia henkilöitä. Loppukin tuntui todella tökeröltä. Oliko kenelläkään kirjaa tuntemattomalla mitään epäilyksiä siitä, että juuri Sophie oli se Jeesuksen jälkeläinen maan päällä? Elokuvan alussa kun vielä hänen "isoisänsä" oli kirjoittanut PS-lyhenteellä "prinsessa Sophie"! Pöh. Sitäpaitsi, eikö Silas raivonnut lentokoneessa Sophielle, että tämän "joka ikinen henkäyskin pilkkaa Jumalaa"? Miten ihmeessä se voisi pilkata, ellei Silasin edessä olisi ollut juuri Jeesuksen ja Magdalan Marian jälkeläinen, joka on kauhistus kaikelle minkä puolesta hän (Silas) taistelee? Ja mistä Silas muuten tiesi Sophien olevan Jeesuksen jälkeläinen, eikö hänkin ollut juuri sitä salaisuutta jäljittämässä ja tuhoamassa?

Lisäksi, eivätkö Langdon ja Sophie saaneetkin kätevästi Louvren tutkituksi johtolankoja etsiessään? Maailman ylivoimaisesti arvokkaimmat taideteokset samassa rakennuksessa eikä yksikään hälytin tai ansa laukea, kun he astuvat köysien yli teoksia tutkimaan. Jotenkin tuntui lopuksi vielä aika mitäänsanomattomalta, että vuosisatojen ajan piiloteltu salaisuus kätkettäisiin vielä yksinkertaisen "APPLE"-sanan taakse. Tämäkö nyt todella oli se kuuluisa Da Vinci-koodi?

Kokonaisuutena Da Vinci Code oli viihdyttävä, joten saakoon arvosanan OK. Ei ehkä aivan pääsylippunsa arvoinen mutta mahdollisuuksia oli paljon pahempaankin. Visuaalisesti filmi oli mieleenpainuva, ei Passion of the Christin Jeesus-ruoskinta ollut lainkaan yhtä vaikuttavasti esitetty kuin Silasin itsensäkiduttaminen. Stereotypioita ja virheitä tietysti löytyy mutta koska edes aikansa kuuluisin teologi von Harnack ei gnostilaissympatioineen pystynyt kirkkojärjestystä kaatamaan, ei siihen pysty Dan Brownkaan.

Enkä voi olla mainitsematta, että tuntui riemastuttavalta nähdä Sir Leigh Teabingin esittelevän Sophielle ja Langdonille täsmälleen sitä Malleus Maleficarumin painosta mikä minullakin on kirjahyllyssäni. Siis sitä punaista Montague Summersin editoimaa pehmeäkantista painosta. Sitä ihastellessa minulta meni jopa ohi, väittikö Teabing kirkon tuhonneen noitia keskiajalla? Malleushan julkaistiin vasta 1400-luvun lopulla joten noitavainot ovat selkeästi uuden ajan tuotosta, missä protestantitkin kunnostautuivat.

[Lily]

Tuli juuri katsottua Papillon..
Kirjan luin ja ja ajattelin, että olisi ihan mukavaa nähdä elokuva.. Tuntui jotenkin lyhyeltä, kamalan lyhyeltä. Mutta mitäpä se haittaa, kun sai katsella ja kuunnella iki-ihanaa Dustin Hoffmania
Mahtava elokuva kaikin puolin

[kalis]

Äikän tunnilla katsottiin Kolmas mies, joka on britti-elokuva, joka valmistui 1949. Elokuva on mustavalkoinen ja saanut paljon erilaisia palkintoja. Minusta elokuva oli aika hyvä vaikka aluksi luulin täysin päinvastaista. Suosittelen. Lisätietoja http://www.imdb.com/title/tt0041959/

[C2W]

Battle Royale II: Requiem (Batoru rowaiaru II: Chinkonka)

Ensimmäisen Battle Royalen mielenkiintoni kohdistui myös BR:n jatko-osaan, josta en ollut kuitenkaan kuullut juuri paljoa hyvää, ainoastaan vähän haukkumisia ja pettymyksen sanoja. Imdb:stä tarkistaessani arvosanakaan (4.7) ei luvannut hyvää ensimmäiseen osaan verratessa (8.0)

Tämän jälkeen luvassa spoilausta!


Alku vaikutti aika samanlaiselta kuin ennenkin, ja pari kohtausta muistuttivat siitä aika paljonkin. Heti alussa "opettaja" rupesi jo ärsyttämään, huono rip-off siitä entisestä opettajasta.

Jonkin ajan kuluttua elokuvan tyyli muuttuu kokoajan, suorastaan sotaelokuvaksi.. ja propagandaakin löytyy. Yksikin kohtaus näytti aivan Normandian maihinnousulta, ja siinä vaiheessa tuli mieleen että mitähän sitä tuleekaan nyt katsottua. Välillä tylsistymishetkiäkin tulee, vaikka tässä ollaan selvästi haettu jotain muuta kuin ekan osan nopeaa toimintaa ja räiskintää.

Arvosanaksi asteikolla 1-5 antaisin **, pettymys jatko-osana, koska tässä oli periaatteessa aika erilainen idea ja tyyli kuin alkuperäisessä osassa. Kyllä tuon kerran katselee, mutta en toista kertaa rupeaisi katsomaan.

Ja tänään sitten kai Carlito's Way, Scarface tai Jackie Brown pyörimään, katsotaanko tuleeko jotain arvostelua niistä.

[Silly Cow]

Kuten kaikki tosiäijät (TM) tietävät, todelliseen äijjäiltaan kuuluu muutama kynttilä, puoli pulloa punaviiniä sekä

Ylpeys ja ennakkoluulo - remake

Luonnollisesti kun alla on BBC:n loistava minisarja vertailu on väistämätöntä. Ja ikävä kyllä, elokuvaversio ei aivan pärjää sille.

Yhdessä asiassa uudempi versio on melkeinpä ylivoimainen vanhempaan verrattuna:



Jennifer Ehle oli loistava Elizabethina BBC:n sarjassa, mutta kamoon. Keira Knightley. Hän oli ehkä hieman liian nätti Elizabethiksi (imdb:n mukaan ohjaaja oli itse asiassa siinä kanssani samaa mieltä) mutta en usko voivani koskaan olla tyytymätön Keirasta televisioni ruudussa. Enkä edes maininnut hänen suoritustaan, joka oli loistava elokuvan tyylin puitteissa.

Muuta parempaa elokuvassa ei sitten ollut sarjaan verrattuna, mutta sitä ei pidä ottaa niin kriittisesti. Moni asia oli itse asiassa täsmälleen samanveroista, mm. Bingleyn näyttelijä piti yllä samaa tasoa alkuperäisen (tiedän että sarjaa edelsi yksi elokuva, mutta koska olen siinä vähemmistössä kutsun sarjaa alkuperäiseksi, sue me) kanssa ja moni muukin osa elokuvasta tuntui mukavan tutulta. Tunnelma oli paikallaan.

Yksi elokuvan suurista puutteista oli pituus. Minisarjassa ei tuntunut olevan juurikaan mitään ylimääräistä, joten kun sen kuusi tuntia tiivistettiin kolmasosaan siitä, tarina tuntui väkisinkin hieman kiirehdityn oloiselta. Ei periaatteessa suuri haitta, kovinkaan monta mielestäni olennaista kohtaa ei leikattu mutta puolivälin jälkeen katse kävi aina välillä väkisinkin dvd-soittimen näytössä ihmetellen kuinka vähän elokuvaa on enää jäljellä.

Mr. Darcy oli mielestäni parempi alkuperäisessä mutta minä saatan olla sitä koulukuntaa jonka mielestä Colin Firth on ainoa oikea Mr. Darcy. Toisaalta en olisi halunnut nähdä Colinia uudestaan samassa roolissa joten sitä en oikeastaan voi laittaa elokuvan syyksi. Tämänkertainen näyttelijä hoiti hommansa enimmäkseen kiitettävästi. Ja puutteetkin johtuivat enemmän elokuvan tyylistä kuin hänen taidoistaan. Ja se tyyli nimenomaan oli se mikä sai minut pitämään alkuperäisestä enemmän. Minisarja oli lyhyesti sanottuna hillitty. Tunteenpurkauksia ei nähty, ihmiset eivät huutaneet, ylenpalttinen dramaattisuus uupui. Elokuvassa se toisinaan uhrattiin dramaattisuuden alttarille, parhaimpana esimerkkinä Darcyn molemmat rakkaudentunnustukset jotka alkuperäisessä olivat enemmän osa normaalia keskustelua kun taas elokuvassa niistä tehtiin jotain paljon enemmän. Sarjassa myös osoitettiin tunteita paljon vähemmän, jolloin kun niitä todella näytettiin se oli jotain todella erikoista. Elokuva oli siinä suhteessa paljon lähempänä normaalia romanttista elokuvaa, vaikkakin suurimmaksi osaksi pystyttiin pitämään tunteiden palo kurissa.

Laisinkaan hyvällä en toisaalta katso koko tarinan mielestäni parhaimman repliikin sivuuttamista täysin. "You are mistaken, Mr. Darcy, if you suppose that the mode of your declaration affected me in any other way, than as it spared the concern which I might have felt in refusing you, had you behaved in a more gentlemanlike manner." En osaa sanoa miksi, mutta tuo lause on aina ollut minun suosikkini. Joten tupla-hyi sen poisjättämisestä.

Loppupeleissä erittäin pätevä elokuva. Ei minisarjan tasoinen mutta se olikin aika korkea vuori kiivettäväksi. Hieno romanttinen komedia, jossa komediapuoli on selkeästi älykkäämpää kuin normikamassa ja romanttinen puoli kouraisee syvemmältä. Eli en kadu ostosta.

Lopuksi haluaisin sanoa varoittavan sanan valheellisesta mainonnasta. Dvd:n kannessa on lainaus Demin arvostelusta, jossa lukee: "Jos kaipaat elämääsi jotain kaunista, ihanaa ja romanttista, tämä elokuva on sinua varten." Ostettu, katsottu, yhä odottelen. Olkaa valppaina, kuluttajat.

[wesnt]

Ylpeys ja ennakkoluulo - remake

Pakkohan tätä on kommentoida....

Katsoin itse tuon leffan uudestaan muistaakseni viime viikolla.. Ihan hyvä remakehan se on, mutta kuten jo todettiin niin ei siinä BBC:n minisarjan tasolle päästä. Muutama tarkoitukseton pointti:

- Keira oli itse asiassa jopa parempi Elizabeth kuin Ehle. Olen aina pitänyt Elizabethia hiukan eloisampana kuin Ehlen esittämä "aikuinen" Liz.

- Mr. Darcy oli elokuvassa ongelma. Toistaalta naisekallinen puoleni oli ihastuksissaan intohimoisesta ja alusta saakka romanttisesta Mr. Darcysta mutta toisaalta sen ei pitänyt mennä niin. Darcyn piti vähitellen ihastua ensin halveksumaansa Liziin eikä ole ipi-innoissaan alusta saakka.

- Niistä asioista joita jäi puuttumaan minä kaipasin eniten minisarjastakin puuttunutta illallista Pemberleyssä (legendaarinen "they discussed his house, his guests, his grounds, his sister and his fruit but not the man himself" tjsp.) ja sitä kun Elizabeth ensimmäisellä kerralla (mukavan symbolisesti) kieltäytyy tanssimasta Mr. Darcyn kanssa.

- Se loppukohtaus missä Mr. Darcy ilmestyy sumusta oli liian Hollywood. Ei 1800-luvun Englannissa todellakaan olisi Elizabeth Bennet kävellyt pitkin peltoja keskellä yötä ja muutenkin se oli älytön kohtaus. Tosin, pidin siitä US endingistä jossa Elizabeth ja Darcy olivat Pemberleyssä, se oli hyvin Jane Austen.

All in all, kuten jo sanottukin: ihan hyvähän se oli, mutta tunnelmaltaan ja pituudeltaan hiukan liian kaukana alkuperäisestä. Hiukan liian Hollywood, if you will. Lisäksi ohjaaja tuntui jossain kohtauksissa vetäneen speediä, minua ärsyttivät valtavasti ne third person-anglet, argh.

EDIT: Lisää turhanpäiväistä whinetystä: Elizabethin ei todellisuudessa olisi ollut mahdollista "yllättää" Georgianaa soittamasta koska kartanoiden yksityiset osat olivat suljettuja vierailta. I wish these people would get their facts right...

[Mahti Ankka]

Tarantino on elokuvamaailman Jumala. Eilen tuli taas katsottua iltamyöhään molemmat Kill Billit ja täytyy myöntää, että ne ovat kyllä aivan h**vetin hyviä elokuvia. Siis oikeasti, Tarantinon tyyli on niin erikoinen ja omalaatuinen. Tässäkin kaksiosaisessa leffassa hän on yhditellyt animea, westerniä, japanilaista kun-fua ja kaikkea mahdollista. Ja ne musiikit, voi luoja kuinka mahtavia kappaleita Tarantino osaa valita elokuviinsa.

Jotkut tykkää, jotkut ei, mutta minä palvon Kill Billin molempien osien mahtavuutta.

[Genghis Khan]

Kill Billit täyttä kultaa.
Ykkönen paras elokuva ikinä. Niin tyylikäs, niin tyylikäs...

[wesnt]

Se mikä minua viehättää Tarantinon elokuvissa on oikeastaan jossain määrin samaa kuin mikä minua viehättää lempibändissäni. Tarantinon elokuvissa on sykettä, elämää - sanoisin jopa "intohimoa" jos se ei kuulostaisi niin kornilta.. Harvat elokuvat ovat samalla tavalla elossa kuin Tarantinon (enkä viittaa nyt siihen että Tarantinon leffoissa tapahtuu koko ajan jotain --> ei vaadi kovin suurta keskittymiskykyä). Niitä katsoessa on aika selvää että ohjaaja oikeasti rakastaa työtään...ja se vetoaa minuun. Joo.

[Tirkka]

Kill Bill vol.1 on kyllä loistava elokuva, se on myönnettävä. Kakkososa taas on enää keskinkertainen. Suurin osa siinä ainakin omasta mielestäni alkaa vaikuttaa siltä että on haluttu saada väkisin aikaan kaksi elokuvaa sen sijaan että olisi tehty yksi pitkä (joka kai alunperin olikin tarkoituksena).

Muuten Tarantinon taidoista en osaa sanoa juuta enkä jaata koska en ole niistä nähnyt kuin Pulp Fictionin. Tosin, eipä niitä nyt niin kamalan montaa muuta olekaan...

[Riveni]

Tarantino on yliarvostettu p**ka. Siinä mielipiteeni. Ainoa, mitä mies on koskaan tehnyt, on se, että hän toi UG-tyylisiä tehokikkoja ja tarinoita valtavirtaan. Kill Bill oli naurettavan typerä elokuva ja ei Pulp Fictionkaan oikein iskenyt. Ideat ovat olevinaan ah-niin-omaperäisiä, mutta minun mielestäni lähinnä mielikuvituksettomia. Tarantinon elokuvien dialogi on turhamaista, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Se poikkeus on Reservoir Dogs, joka on yksi parhaista näkemistäni elokuvista. Pulp Fictionin nähneenä en odottanut elokuvalta mitään, mutta se paljastuikin loisto teokseksi. Se ei yrittänyt leikkiä mahtipontista eikä mässäillyt tehokeinoilla, se kertoi muutamasta kymmenestä minuutista ja omasi ehkä tyylikkäimmän lopun ikinä. Flashbäkit olivat loistava lisä tarinankerrontaan. Hyvät Tarantino-leffat 1, huonot 6.

[Genghis Khan]

^Hattori Hanzon terästä kaltaisesi moukan nivusiin.

[Mahti Ankka]

Ja päälle viiden-liikkeen-sydämen-räjäytys-mikälie-isku, nin homma on paketissa.

[Beamen]

No laitetaampa joitakin omista lempileffoista:

The Shawshank Redemption: Ehkä mielestäni kaikkien aikojen paras leffa, tai lähelle ainakin.Andy Dufresne pankkivirkailija joutuu vankilaan murhasta ja elämä muuttuu täysin toiseen suuntaan... Kaikki naksahtaa kohilleen tässä mestari teos pätkässä.En voi kuin suositella, jos et oo nähnyt tät vielä

Blazing Saddle: Yksi hauskimmista leffoista mitä oon ikinä nähnyt. Tapahtuma paikkana villi-länsi, täynä loistavia hahmoja esim.The Waco Kid joka vetää aseen niin nopeasti että sitä ei kerkeä nähdä ja tottakai jokaisessa Mel Brooksin elokuvassa olevaa juutalais pilaa löytyy myös tästäkin.

Fight Club Tässäkin kaikki on kohillaan, näyttelijä suoritukset, juoni ja musiikki.Tavallisen toimistotyön tekijän elämä ilman mitään tunteita muuttuu täysin, kun tapaa lentokoneessa saippuaa myyvän Taylor Durdenin...

The Big Lebowski
Taas kerran loistavilla näyttelijä suorituksilla höystettynä, yksi Coenin veljesten mestariteoksista.Ei mitään valittamissa tässäkään leffassa Jeff Bridges on loistava niinkuin aina,John Goodman vetää yhden parhaista rooleistaan ylikierroksilla käyvänä uskovaisena ja Philip Seymour Hoffman myös vetää roolinsa hyvin.Tämä kertoo siitä kun "The Dude" Lebowski sekoitetaan milljonääri Lebowskiin, ja siitä alkaa pitkä seikkailu yhden maton takia...Lupaan että nauratta väkisin tässä loisto pätkässä

No siinä oli pari esimerkkiä ja voi olla että noista joistakin on jo puhuttu paljon, mutta en ole lukenut kun viime sivun ja tämän...

[Ares]

Kesän alennuskierros on tehty ja yksi mukaan tarttuneita elokuvia oli Star Wars III: Revenge of the Sith. Jos olet Star Wars -fani, nyt voisi olla sopiva hetki unohtaa tämä thread ja käydä vaikka tupakalla tai hakkaamassa päätäsi seinään tai mitä te ikinä teettekään kuluttaaksenne aikaa sen välillä, kun lahjoitatte Lucasille rahaa, jotta hän voi lämmittää talonsa polttamalla rahaa. Eikä hän edes tarvitse lämmitystä, koska hän asuu Kaliforniassa.

Yeah, yeah, yeah, minäkin juuri lahjoitin hänelle hiukan rahaa, mutta voin käyttää perusteluna vaikka sitä, että MythBusterskin käyttää rahaa kaikenlaiseen omituiseen todistaakseen niiden tarpeettomuuden. Sitä paitsi niillä muutamilla kymmenillä senteillä mitä tuosta alle kahdeksan euron hinnasta hänelle päätyy, ei juuri taloa lämmitetä.

Aloitetaan ns. tarusta. Valitettavasti Joseph Campbell kuoli -87, joten Lucasin järjen ääni oli poissa. Jälkiviisaus on hienoa, joten käytetään sitä hyväksi.

Jokainen tiesi, että Darth Vaderin synty tapahtuu tässä elokuvassa. Jossain sen piti tapahtua ja koska sitä ei edellisessä tapahtunut ja seuraavassa hän on jo mitä on, joten tilaa liikkua ei ollut. Ja tässä Lucas teki pahimman virheensä. Ensimmäisessä ja toisessa osassa tarina liikkuu eteenpäin tuskallisen hitaasti. Käytännössä sitä ei tapahdu lainkaan. Okei, Anakin löytyy ja tulee selväksi, kuka on megapahis. Siinä se kuitenkin on. Siispä, darthvaderoituminen olisi pitänyt hoitaa jo toisessa osassa. Se olisi säilyttänyt myös ensimmäisen trilogian toimivan rakenteen, jossa dark side saa voittonsa toisessa osassa. Okei, se olisi jättänyt kolmannen osan ilman kunnon tarinaa, mutta olihan Lucasilla oli 20 vuotta aikaa miettiä sitä.

Ehkä jedien kuolemista oltaisiin voitu oikeasti jedien arvoisia. Nyt ne saivat jedit näyttämään lähinnä pateettisilta.

Elokuva tukeutuu aivan liikaa tekniikkaan. Kuuntelen tällä hetkellä kommenttiraitaa ja se kuulostaa animaatioelokuvan kommenttiraidalta. Paitsi, että animaatioelokuvissa puhutaan melko paljon siitä miten hahmoista saadaan uskottavia ja mielenkiintoisia. Jotain, mihin tässä elokuvassa ei ole juuri vaivauduttu panostamaan.

Jotenkin Lucas onnistuu repimään näyttelijöistä, joista pidän, kaiken persoonallisuuden. Heistä tulee osa elokuvan monimutkaista tekniikkaa.

McGregor alkaa kuullostaa turhalta onelinereita heittelevältä keskivertoactiontähdeltä. Onko tämä tosiaan muka se sama äijä, joka haukkui oman kansansa täysin Trainspottingissa tai eli omaa valhettaan Big Fishissä. Hänen motivaationsa tuntuu olevan samaa tasoa kuin kaupungin työntekijän. Ilmeisesti tällaiset keikat sopivat hänelle, koska niiden avulla hän saa rahaa voidakseen tehdä sitä mitä oikeasti haluaa tehdä. (Hän näyttelee mielellään Lontoon teattereissa.)

Samuel L. Jackson on ollut loistava lukuisissa elokuvissa ja hän on ollut hyvä jopa marginaalisissa rooleissa, kuten Rufuksena Kill Bill Vol. 2:ssa. Ehkä jedit on tehty puusta, koska siten hän tuntuu käyttäytyvän, jopa silloin kun hän palaa kuoliaaksi. Sekään ei tunnu häntä hetkauttavan sen vertaa, että hän huutaisi kunnolla.

Natalie Portman yleensä yrittää, nyt sitä ei tuntunut tapahtuvan. Jotenkin se friikki, jota hän yrittää esittää Garden Statessa, ei oikein vakuuta, mutta ainakin siinä on yritystä. Sanoisin kuitenkin, että tässä leffassa hän hoitaa roolinsa paremmin kuin kukaan muu. Se ei ole kovin hyvin, mutta jotain kuitenkin.

Hayden Christensen... vau. Ainut tunne, jota hän onnistuu viestittämään on jonkinlainen sadistinen huvittuminen aivan väärissä paikoissa.

Christopher Lee on uskomattoman karismaattinen näyttelijä. Kommenttiraidan mukaan Lucasilla oli hänet käytössään vain yhden päivän ajan. Tiedän, että miehen aikataulu on vielä yli 80-vuotiaaksi aika kova, mutta luulisi Lucasilla olevan sen verran rahaa, että hän saisi edes parhaan näyttelijänsä hankittua hiukan pidemmäksi aikaa. Siitä päivästäkin varmaan suurin osa meni erilaisiin kuvauksiin, joista saatiin riittävän tiedot hänen digitoimiseensa. Sen miehen lahjoja olisi voinut kuitenkin yrittää käyttää hiukan paremmin.

Ihme juttu muuten, että kaikki nämä yhteisöt tuntuvat valitsevan ihmisiä kaikkiin tehtäviin ensisijaisesti aseenkäsittelytaidon perusteella. Onko se oikeasti hyvä idea, että Jedi Council koostuu taistelijoista? Onko armeijan kenraalin (esim. Grievous) oikeasti tarpeen olla myös sen armeijan paras taistelija?

Mistä tuli mieleen, että Lucasin näkemys kovemmasta taistelijasta on useampi valomiekka. Onneksi näitä ei tule enempää.. muuten parin jakson päästä koko ruutu olisi vain valoefektien peitossa... Wait... ehkä se olisi ollut parempi kuin tämä.

Tosin, Grievous on varmaan paras ja mielenkiintoisin hahmo koko tarinassa. Harmi kyllä, kukaan ei vaivautunut miettimään continuitya hänen kohdallaan... mihin se yskintä katosi? Hänellä oli alussa vaikeuksia kävellä, mutta sitten yhtäkkiä hän muuttuukin omituiseksi skorpionijutuksi ja pääseekin liikkumaan ongelmitta. Tosin, se lasin rikkominen leffan alussa oli loistava idea. Se tosin olisi vaatinut jonkinlaisen selityksen sille, miten hän suojasi silmiään siinä tilanteessa.

Miksi muuten ne buzzerit (tmv.) eivät tuhonneet laseja hävittäjistä, vaan lähtivät hitaasti tuhoamaan konetta? Näitä epäloogisuuksia leffassa onkin sitten aina parin minuutin välein. Lisäksi tietenkin kaikki ne, joita en huomannut, koska en jaksanut seurata niin hirvittävän tarkasti.

Kaikkiaan elokuva on kohtalaisen hyvä dumb fun -elokuva. Valitettavasti se vain yrittää olla jotain aivan muuta. Se yrittää olla hillittömän tärkeä draama, mutta se ei vain näy missään vaiheessa.

Katselin ihan vertailun vuoksi Star Wreckin loistavaa avaruustaistelusekvenssiä. Siinä ei ole ehkä yhtä paljon yksityiskohtia, mutta se onkin sitten ainut asia, missä se häviää tämän elokuvan vastaaville kohtauksille. Lisäksi tässä elokuvassa on jatkuvasti se ongelma, että digitaaliset hahmot ja taustat ovat aivan liian selvästi sellaisia. Parempiakin on onnistuttu tekemään jo usein, joten miten ja miksi ihmeessä nämä ovat niin huonoja? Luulisi ILMltä löytyvän maailman parhaat resurssit, mutta ilmeisesti ei...

[DeadManWalking]

Tosin, Grievous on varmaan paras ja mielenkiintoisin hahmo koko tarinassa. Harmi kyllä, kukaan ei vaivautunut miettimään continuitya hänen kohdallaan... mihin se yskintä katosi?

Tiesitkö muuten, että se yskintä on George Lucasin yskintää?

[Silly Cow]

En allekirjoita kaikkia Areksen negatiivisuuksia, joitain en itse edes ollut huomannut (mainiten ainakin tämän taistelijat = korkea asema -jutun) mutta paljon aiheellista kritiikkiä. Tämän uuden trilogian piti olla jotain niin maan suurta ja ihmeellistä meille vanhoille SW-faneille, varsinkin sen kolmannen osan jossa Vader syntyy. Emme me olisi tarvinneet tällaista. Jälkiviisaana (koska se on niin helppoa) voisi jopa sanoa että tämä trilogia olisi saanut jäädä syntymättä. Mikäli Vaderin syntyminen hoidettiin niin huonosti kuin hoidettiin olisi ollut parempi olla edes näkemättä sitä.

Ares motkotti aavistuksen Grievouksesta mutta missasi minusta sen suurimman pointin. Yskivä robotti? Niinku, oikeasti?

Jos lähdetään uuden trilogian hukatusta potentiaalista, minua ehkä eniten harmittaa kakkososassa hieman vihjailtu double turn joka jäi näkemättä. Ykkös- ja kakkososan pahisliitosta olisi voitu muokata suoraan alkuperäisen trilogian kapinaliitto. Vielä paremmaksi asia olisi mennyt mikäli Dooku olisi pidetty "hyviksien" puolella, jolloin olisimme katsoneet kahta ensimmäistä elokuvaa tavallaan väärältä puolelta. Mutta Dookusta tehtiin Sidiouksen käskyläinen ja tilaisuus hukattiin. Eipä se kokonaiskuvaa katsoen uuden trilogian suurin pettymys ollut mutta sisäisesti tarjosi eniten potentiaalia.

Trilogian kohokohdaksi jäi sitten loppupeleissä Darth Maulin kahakka Qui-Gonia ja Obi Wania vastaan. Se kaksiteräinen valomiekka saa vieläkin aikaan kylmät väreet.

[Ares]

Tiesitkö muuten, että se yskintä on George Lucasin yskintää?

Kommenttiraidalla mainittiin.

Ares motkotti aavistuksen Grievouksesta mutta missasi minusta sen suurimman pointin. Yskivä robotti? Niinku, oikeasti?

Yskivä robotti olisi aika omituinen juttu, mutta kun hän ei ole robotti... Kommenttiraidan mukaan hän on noin 20% lihaa, loput rautaa. Joissain kohdissa, kun hänen silmänsä näkyvät riittävän hyvin, näkee, että hän on elävä. Yskintä tuli kuulemma siitä, että Mace Windu oli jossain vaiheessa tuhonnut hänen hengityskanavansa osittain "jedikuristuksella".