Viime vuosina SM-Liigan trendinä on ollut se, että pelit ovat olleet äärimmäisen tasaisia. Siinä missä joitain vuosia sitten runkosarjan perusteella pystyi lukemaan jos nyt tulevaa mestaria, niin melko varmasti välieräjoukkueet, niin nykyään erot ovat kaventuneet selvästi ja säälipleijareista välieriin nouseminen on muodostunut lähes tavaksi. Nyt se on käynyt kolmena vuonna peräkkäin, ensin vuosina 2011 ja 2012 sen teki Blues ja viime vuonna Rauman Lukko nousi säälipaikalta neljän parhaan joukkoon.
Noh, näitä historiankirjoja voidaan selailla sitten kauden mittaan enemmän jos on haluja, pistetään nyt arviot joukkueista ja jonkinlaista veikkausta runkosarjan sijoituksista. Jokaisesta joukkueesta otetaan esille myös jonkinlainen MVP, sekä paras hyökkääjä ja puolustaja. Vaikka minä olenkin Johtava, niin näkemyksistä pitää olla eri mieltä ja omia veikkauksia saa heittää aivan vapaasti, mikäli niin vain haluaa.
Käyn tälläkin kertaa nämä joukkueet käänteisessä järjestyksessä, eli ensin sija 14 ja niin edelleen. Aloitetaan:
14. Ilves, Tampere
Paras puolustaja: Niko Peltola
Paras hyökkääjä: Daniel Corso
MVP: Daniel Corso
Eipä mene Ilveksellä vieläkään kovin vahvasti. Kesän aikana seura on toki onnistunut keräämään julkisuutta varsin mielenkiintoisilla mainostempauksillaan, mutta muutoin seurasta ei löydy oikein mitään sanottavaa. Tai ainakaan mitään positiivista sanottavaa. Seuraan on toki tullut pari ihan mielenkiintoista uutta pelaajaa. Esimerkiksi Daniel Corso oli edellisellä Liigavisiitillään yksi liigan parhaita pelaajia, ja maalinsuulle tullut Juha Järvenpää on ihan tekijämies SM-Liigaan.
Maalivahdit: Mainettaan parempi. Järvenpää on hyvä veskari, mutta oli täysin luonnollisesti viime kaudella Ässissä selkeä kakkosveskari huikean Antti Raannan takana. Ville Kolppanen puolestaan pelasi varsin hyvät liigakarsinnat viime keväänä, joten ihan tasainen kaksikko on Ilveksen käsissä.
Puolustus: Ilveksen pakistosta oleellisimman kertoo se, että en oikeasti meinannut pistää ketään tuohon parhaan puolustajan paikalle. Pelaajia sieltä löytyy useampaan pakkipariin, mutta pelaajat ovat joko pahassa alamäessä olevia kehäraakkeja (Martti Järventie, Arto Tukio), tai sitten täysin katsomattomia kortteja (Greg Coburn, Simon Gysbers). Niko Peltolan nostin sieltä nyt itse esille, koska kyseessä on nuoresta iästään huolimatta melkoisen kokenut ja paljon vastuuta nauttinut pakki. Vielä pieni parannus, niin mies voi nousta jopa EHT-tasolle. Ei tosin vielä tänä talvena, koska kyseessä on Olympiakausi.
Hyökkäys: Selkeästi parempi kuin pakisto. Vaikka Daniel Corsolla alkaa olla jo jonkin verran ikää, niin siitäkin huolimatta kyseessä on ensimmäinen todellinen ykkössentteri Ilveksen rosterissa vähään aikaan. Ilves pystyy kasaamaan hyvin roolitetun ykkösketjun, mikäli Corson vierelle pistetään vaikkapa Roberts Jekimovs joka iski viime kaudella SaiPassa 16 maalia, ja toiseen laitaan joku rymistelevä kaveri kuten Kai Kantola tai Masi Marjamäki. Marjamäen kohdalla on toki todella paljon kysymysmerkkejä, sillä mies on kärsinyt pahoista loukkaantumisista viime vuosina.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvat ovat täysin samanlaiset kuin muutamina aikaisempina vuosina. Kädetön materiaali ja sitä kautta tulevat heikot suoritukset eivät ole mitenkään omiaan motivoimaan joukkueen mielialaa pimeinä liigakuukausina, ja joukkueella ei ole myöskään oikein varaa hankkia vahvistuksia kesken kauden.
Mutta kyllä joukkueella on myös joitain hyviäkin asioita. Tasainen maalivahtipeluutus ja hyvin kasattu ykkösketju pystyy kyllä tarjoamaan Ilvekselle tietyt yllätyssaumat, vaikkakin mahdollisuudet ovat erittäin ohuet. Lisäksi joukkueella on Tuomas Tuokkolan muodossa ihan pätevä päävalmentaja, joka kyllä pystyy luomaan joukkueelle toimivan pelitavan.
Tuomio:
Ei se p**ka pöyhimällä parane. Ilveksen kohtalo tulee jälleen olemaan se, että joukkue sijoittuu sarjataulukon häntäpäähän. Toki muutaman kärkiyksilön onnistuessa se jumbosija on mahdollista välttää, mutta kovin vahvaa kautta en pysty mitenkään Ilvekselle ennustamaan. Ilveksen kannalta hyvä asia on toki se, että liigakarsintoja ei enää pelata.
13. Pelicans, Lahti
Paras puolustaja: Oskari Korpikari
Paras hyökkääjä: Radek Smolenak
MVP: Radek Smolenak
Pelicansin syöksykierre on ollut hopeakauden jälkeen melkoisen raju. Toki hopeakaudella kaikki meni täysin nappiin, kun Kai Suikkanen sai valmennettavakseen kovatasoisen materiaalin ja joukkue oli oikein hyvin roolitettu. Odotetusti hopeakauden jälkeen muut sarjat imivät parhaat pelaajat pois, ja tilalle tuli lähinnä vanhoja kehäraakkeja tai muuten täydellisesti flopanneita pelaajia. Tällä kaudella joukkuetta valmentaa vanha tuttu Hannu Aravirta, ja kun pelaajamateriaalikaan ei paria poikkeusta lukuun ottamatta päätä huimaa, niin Aravirralla on melkoinen työsarka edessään.
Maalivahdit: Jere Myllyniemi lienee se ykkösveskari, ja Janne Juvonen on sitten taustalla. Lähtökohtaisesti mitään merkittävää eroa ei ole, mutta Myllyniemi ehkä kokemuksen turvin hieman edellä. Tasaista peluutusta varmaankin luvassa, vaikka toisaalta Aravirta tekee välillä käsittämättömän jääräpäisiä ratkaisuja maalivahtien suhteen.
Puolustus: Muutama hyvä profiilinimi. Oskari Korpikari on kehittynyt vahvaksi peruspakiksi ja pyörii joskus jopa EHT:llä, Juha Leimu on kiekollisesti taitava ja Jan Latvala on kokenut pelimies. Muutaman profiilinimen taustalla sitten enemmän tai vähemmän sekundaa, eli särkymävaraa ei juurikaan ole.
Hyökkäys: Smolenak ja ne loput. Viime kaudella tshekki teki 47 ottelun aikana lähes piste per peli, ja on pieni ihme että mies ylipäätään pelaa liigassa. Saa nähdä pelaako koko kautta, koska heikosti menestyvä joukkue voi puhtaasti taloudellisessa mielessä myydä tämän tason tähtipelaajan esim. KHL:ään. Smolenakin taustalla ei juurikaan takuuvarmaa tulivoimaa ole, vaan pikemminkin joukkueessa on näitä kehäraakkeja kuten Timo Pärssinen, Kimmo Koskenkorva ja Pekka Saarenheimo. Juniorituotannostakaan ei ole näillä näkymin tulossa ketään suurta lupausta, joten kovin hyvältä ei näytä.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvat ovat heikohkossa maalivahtipelissä, tasapaksussa hyökkäyksessä ja siinä että miten Hannu Aravirta jaksaa motivoida itseään enää kunnolla. Mies on ollut jo muutamaan otteeseen lähellä eläkepäiviä, joten on pieni ihme että Ara jaksoi lähteä vielä valmentamaan sellaista joukkuetta, jonka lähtökohdat eivät ole kovin hyvät.
Mahdollisuuksiakin toki on. Smolenakin hyvät esitykset pystyvät ruokkimaan myös muiden pelaajien itseluottamusta, ja jos esim. Jesse Niinimäki tai Tyler Redenbach pystyvät edes välttävästi antamaan tulitukea Smolenakille, niin pieniä mahdollisuuksia voi olla taistella siitä viimeisestä pudotuspelipaikasta, koska erot ovat pienet.
Tuomio:
Mahdollisuudet ovat pienet, ja joukkue tulee olemaan ulkona pleijareista, ellei jotain todella uskomatonta tapahdu. Tietyllä tavalla pystyy olemaan jopa Ilvestä heikompi, mikäli vaan Aravirran pelikirja pettää totaalisesti ja joukkueen ennakoidut kärkimiehet eivät onnistu mitenkään/heidät myydään pois.
12. SaiPa, Lappeenranta
Paras puolustaja: Per Savilahti-Nagander
Paras Hyökkääjä: Jesse Mankinen
MVP: Jussi Markkanen
SaiPan rankkaaminen sarjataulukon häntäpäähän alkaa olla jo jokavuotinen perinne. Tietyllä tavalla SaiPa on siitä hyvä joukkue, että se kyllä illasta toiseen pystyy haastamaan ja voittamaan kenet tahansa vastustajan, mutta kolikon kääntöpuolena on se että rutiinia voittoihin ei vaan millään tule. Voittamaan oppii vain voittamalla, ja kun vuodesta toiseen on siellä häntäpäässä, niin oppiminen on hankalaa. Viime kaudellahan SaiPa kyllä yllätti täysin, kun pääsi loppujen lopuksi erittäin lähelle jopa puolivälieriä. Tietyllä tavalla tempun uusiminen ei olisi edes mahdottomuus, mutta se vaatisi jälleen täyden kympin suorittamista ja hyvää onnea.
Maalivahdit: Jussi Markkanen palasi kotiin, ja uskon hänen olevan edelleenkin kovan luokan veskari. Kokenut ja rauhallinen veskari toimii hyvänä isähahmona koko joukkueelle, ja on tietyllä tavalla tärkein yksittäinen pelaaja omalle joukkueelleen, kun tarkastellaan kaikkia jengejä. Kakkosveskarina joukkueessa on puolestaan nuori italialainen Andreas Bernard, joka pelailee otteluita aina tarpeen vaatiessa. Täyttänee paikkansa.
Puolustus: Pari profiilinimeä ja loput pienemmän statuksen kavereita. Savilahti-Naganderin toivotaan olevan joukkueen kiekollinen ykkösnimi, ja kovaotteinen Ryan Glenn on puolestaan oman alueen isäntä. Isoa vastuuta on luvassa myös 1992 syntyneelle Simo-Pekka Riikolalle, joka kuului vuosia ikäkausimaajoukkueiden vakiokokoonpanoihin, ja pääsi viime kaudella pelaamaan n. 40 ottelua liigassa.
Hyökkäys: Muutama terävä hyökkäyspään kaveri. Stefano Gilliati teki viime kaudella 36 pistettä, Jesse Mankinen iski 16 maalia ja pelasi jo Tshekin EHT-turnauksessa ja kokenut Ville Koho on joukkueen henkinen johtaja. Taustalla onkin sitten perinteisiä saipalaisia duunareita, jotka kyllä repivät ja raastavat joukkueensa puolesta ja eivät anna yhtään ylimääräistä tilaa vastustajille.
Uhka/Mahdollisuus:
Pienen seuran isot ongelmat. Joukkue joudutaan kasamaan vuodesta toiseen pienillä pelimerkeillä, ja nykypäivän ammattilaissarjoissa kauniilta kuulostava ”hengen voitto materiasta” vaatii jo ihmeitä ja onnea. Fakta on se, että SaiPa lähtee altavastaajana lähes jokaiseen peliin, vaikkakin toisaalta pikkuseuroille altavastaajan asema on monesti suosiollinen.
Mutta onhan siellä niitä hyviäkin puolia. Joukkue näytti jo viime kaudella, että se pystyy kyllä tekemään paljon positiivisia yllätyksiä SM-Liigassa. Joukkueen identiteetti on vahva; peli perustuu työntekoon ja yhteen hiileen puhaltamiseen. Jos kaikki onnistuu täydellisesti, eli esim. Jesse Mankinen nousee yli 20 maalin mieheksi, Gilliati pelaa yhtä hyvin kuin viime kauden loppupuoliskon ja puolustus pitää, niin mahdollisuudet ovat jopa pudotuspeleihin asti.
Tuomio:
Mahdollisuuksia on, mutta ne ovat kyllä erittäin pienet. Lähtökohtaisesti näkisin, että SaiPan paikka on sijoilla 11-14, koska materiaali ei vaan riitä. Yllätyksiä toki sattuu, ja aina mukana on myös floppeja.
11. KalPa, Kuopio
Paras puolustaja: Adam Masuhr
Paras hyökkääjä: Artturi Lehkonen
MVP: Artturi Lehkonen
Edellisen joukkueen arvion päätin lauseeseen ”aina on mukana myös floppeja”. KalPa tulee olemaan ensi kaudella yksi niistä flopeista. Sekoilu toimistossa, taloudenpidossa, pelaajamarkkinoilla ja ylipäätään kaikessa on ajamassa KalPaa takaisin sinne, missä seura oli ennen nousuaan huipun tuntumaan. KalPalla oli oma etsikkoaikansa, joukkueen rakennukseen käytettiin paljon rahaa ja mukaan saatiin myös huippunimiäkin. Nyt näistä panostuksista maksetaan kovaa korkoa, sillä tulosta ei tullut yhtä pronssimitalia enempää, otteet heikkenivät kauden mittaan ja kaiken huippuna joukkue teki viime kaudella 700 000 euroa tappiota. Lähtökohdat ovat karut, ja totaalinen sukellus ja vajoaminen SM-Liigan pohjille on jälleen erittäin lähellä.
Maalivahdit: Pekka Tuokkola on kokenut veskari, mutta hänenkin parhaista peleistään alkaa olla aikaa jo nelisen vuotta. Pystyisi olemaan tiiviin puolustuspelin takana voittava veskari, mutta ei ole varsinaisesti sellainen maalivahti joka voittaa pelejä yksin. Taustalla kyttää nuori Henri Kiviaho, joka on vielä liigassa katsomaton kortti.
Puolustus: Adam Masuhr on puolustuksen kiekollinen tukipilari, joka kyllä kantaa vastuunsa moitteetta. Takana on jo neljä kautta Kuopiossa, joten mies kyllä viihtyy hyvin kalakukkokaupungissa. Puolustuspäässä kiekollista tulitukea antaa myös kokenut Marko Kauppinen, ja oman pään varjelun erikoismies on puolestaan Antti Halonen. Myös Jussi Timonen on hyvä peruspakki, mutta hän on selkävaivojen vuoksi sivussa ainakin kuukauden.
Hyökkäys: Heikentynyt vuosi vuodelta. Viimeisin menetys oli taitavan Sakari Salmisen (odotettu) lähtö KHL:ään, eikä varmaa pistenikkaria ole oikein näkyvissä. Nuoreen Artturi Lehkoseen kasataan kovia paineita, mutta vastuu nuoren miehen kohdalla taitaa olla liian iso. Kokeneiden pelaajien, kuten Jukka Voutilaisen ja Sami Kapasen kuuluisi näyttää esimerkkiä, mutta heidänkin vammahistoria alkaa olla sen verran suuri, että heidän varaansa laskeminen on aika epävarmaa.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvia leijailee paljon ilmassa. Valmennukseen ei ole täyttä luottoa oikein kenelläkään, materiaali on melkoisen kapea ja etenkin sentteriosasto on suorastaan karu. Rahatilanne on heikko, joten vahvistuksia on hankala haalia. Ainekset todelliseen pannukakkuun ovat käsillä, ja kuopiolainen kiekkokatastrofi on lähellä.
Mahdollisuuksiakin on, mutta ne ovat lähinnä jossittelun ja teorian tasolla. Jos Artturi Lehkonen kehittyy entisestään, jos Like Pither onkin hyvä ykkössentteri liigaan, jos Kapanen ja Voutilainen eivät loukkaannu… Silloin kaikki on mahdollista, mutta isoja kysymysmerkkejä on paljon.
Tuomio:
Ei auta, karu lopputulos on luvassa. Viime vuosien kärkijoukkue valuu nyt kellarikerrokseen, ja syöksykierre tulee olemaan valtava. Päitä tippuu ja kabineteissa kuiskitaan. Ensi kauden katastrofi #1 tulee Kuopiosta.
Kellarikerros on käsitelty, sen jälkeen tulee vuoroon säälipleijareihin ennakolta vahvoilla olevat joukkueet.
10. TPS, Turku
Paras puolustaja: Markus Seikola
Paras hyökkääjä: Brian Willsie
MVP: Brian Willsie
Lähtökohdat TPS:llä ovat kauteen ihan asialliset, vaikkakaan mistään varmasta menestyjästä tai edes pudotuspelijoukkueesta ei voida puhua. Joukkueessa on muutama epävarmuustekijä, jotka ovat lähinnä hyökkäyspään muutaman ulkomaalaisen kohdalla.. Hyökkäyspäässä etukäteen suuret tontit on annettu Dan Sextonille, Francis Parelle ja Brian Willsielle. Näistä kaksi ensimmäistä ovat vielä liigaan katsomattomia kortteja (vaikka suht. kovalla statuksella tulevatkin), ja Willsie puolestaan tulee verotussyistä mukaan vasta myöhemmin syksyllä.
Tärkein muutos on kuitenkin penkin takana, kun Kai Suikkanen teki odotetun paluun Turkuun. Suikkanen on henkisessä kodissaan, ja mukava mutta haastava työympäristö sopii Suikkasen kaltaiselle valmentajalle. Suikkanen on valmentajana liigan parhaita, eikä viime kauden Pelicansin huonoa kautta pidä tuijottaa liikaa – sitä seuraa ei olisi tuon paremmin valmentanut edes Scotty Bowman.
Maalivahdit: Alun perin Fredrik Norrenan piti tulla seuraan maalivahtivalmentajaksi, mutta kokenut kehäkettu päätti vetäistä vielä kamat niskaansa ja hypätä maalinsuulle. Varmasti edelleenkin huippumies liigassa, kysymysmerkkinä ainoastaan se että kestääkö 40-vuotias konkari terveenä. Kakkosveskarin saappaat täyttää Ville Hostikka, joka on kyllä teknisesti hyvä mutta ei riittävän tasainen ykkösmaalivahdiksi.
Puolustus: Markus Seikola tuli Suikkasen mukana Turkuun, ja hänelle on luvassa kiekollisen ykkösmiehen rooli. Parhaimmillaan Seikola voi pommittaa pain tontilta jopa 20 maalia ja 40 pistettä, joten TPS:llä on riveissään yksi parhaista kiekollisen pelin moottoreista koko sarjassa. Toinen tärkeä puolustaja on kanadalainen Shaone Morrison, jolta löytyy vyöltään lähes 500 NHL-ottelua. Morrison ei välttämättä ole niinkään se kiekollinen johtaja, vaan pikemminkin pätevä yleismies. Nämä ovat kaksi kärkijätkää, ja taustalla on sitten muutama melko rutinoitunut liigapakki.
TPS:n puolustuspaketti on vielä siinä mielessä hieman auki, että lupaavan Rasmus Ristolaisen tulevan kauden pelipaikka ei ole vielä selvillä. Mies pelaa joko AHL:ää Rochesterissa, tai sitten Palloseurassa SM-Liigaa. Myös TPS:ssä tietynlaisen ikoniaseman saavuttanut Lee Sweatt on yhdistetty joukkueeseen, mutta hänestä ei ole oikein tietoa tällä hetkellä.
Hyökkäys: Kolme ulkomaalaista, joiden varaan lasketaan paljon. Sexton, Pare ja Willsie ovat joko TPS:n pyhä kolminaisuus jotka johdattavat joukkueen hyvään suoritukseen, tai sitten vaihtoehtoisesti kaksi ensimmäistä pettävät odotukset ja vasta myöhemmin syksyllä tuleva Willsie tulee seuran kannalta mukaan liian myöhään. Mahdollisuuksia terävän ykkösketjun muodostamiseen kuitenkin on. Näiden taustalla onkin sitten enemmän tai vähemmän duunariprofiilin miehiä, vaikkakin rosterista löytyy esim. Tero Koskiranta, joka on parhaalla kaudellaan tehnyt 18 maalia ja 41 pistettä. Pelasi parasta kiekkoaan Suikkasen alaisuudessa, ehkä vanha tuttu saa vanhemman Koskirannan jälleen uuteen nousuun.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhka on täällä moneen kertaan käsitelty ulkomaalaisosasto. Jos kolme esillä ollutta kaveria eivät pysty kantamaan vastuuta, niin maalinteon tuska tulee olemaan TPS:lle erittäin mittava.
Mahdollisuuksiakin toki on. Suikkanen pystyy piiskaamaan heikommastakin materiaalista paljon irti, mikäli vaan joukkue on tarpeeksi työteliäs. Suikkanen on reilu mutta vaativat lätkäjätkä, joka kyllä kääntää kaikki kivet ympäri voiton saamiseksi. Kovan profiilin valmentaja, joka parantaa minkä tahansa joukkueen iskukykyä.
Tuomio:
Pienistä vaikeuksista huolimatta hoitanee itsensä pudotuspeleihin ainakin ensimmäiselle kierrokselle. Hyökkäyspään hypetetty ulkkarikolmikko voi onnistuessaan siivittää TPS:n kovaan lentoon, etenkin jos joukkuetta vahvistavat vielä joko Lee Sweatt tai Rasmus Ristolainen. Tai jopa molemmat.
9. Blues, Espoo
Paras puolustaja: Joonas Jalvanti
Paras hyökkääjä: Kim Hirschovits
MVP: Kim Hirschovits
Blues on ensimmäistä kertaa vuosiin uusien tuulien edessä, kun seuran päävalmentajaksi tuli kaveri seuran ulkopuolelta. Jyrki Aho on osaava kaveri, jolla on kyky peluuttaa duunaripitoisella materiaalilla yksinkertaista kiekkoa. Mukana on pari taitavampaa pelaajaa, mutta noin yleisesti joukkue on perinteisen espoolainen: sitkeä, taisteleva ja työteliäs.
Maalivahdit: Mikko Koskinen palasi useamman vuoden kiertolaisuuden jälkeen takaisin Bluesiin, ja tarjolla on ykköstorjujan viitta. Kauden alla pelattu EHT-turnaus tuotti miehelle heti nollapelin, ja Koskinen on kyllä osaavan valmennuksen ja hyvän pelitavan taustalla hyvä veskari. Lars Volden on taustalla kakkosvahtina, joka kyllä on riittävä sille paikalle.
Puolustus: Kysymysmerkkejä roikkuu ilmassa. Arto Laatikainen oli loukkaantumisen runtelemana viime kaudella erittäin huono, ja profiilipakeiksi kaavaillut Olli Malmivaara ja Kalle Kaijomaakin ovat välillä vähän ailahtelevia. Isoa ruutua on tarjolla Joonas Jalvannille, joka nakutti viime kaudella 23 tehopinnaa, sekä nuorelle Niklas Tikkiselle, joka on lupaava kiekollinen puolustaja.
Hyökkäys: Suurelta osin duunareita, mutta mukana on myös muutama taitopelaaja. Kim Hirschovitsin taidot tietävät kaikki, mutta Hirson ura on ollut nyt pienessä alamäessä. Nyt mies saa kuitenkin olla joukkueensa selkeä ykkösnimi, joten ulkoiset tekijät ovat kohdallaan tälle kaverille. Isoa roolia on tarjolla myös nuorille pelaajille, kuten maalinnälkäisille Miro Aaltoselle ja Juuso Ikoselle. Kokeneemmista pelaajista Tommi Huhtalalla on aineksia jopa 20 liigamaalin voimahyökkääjäksi, joka voisi olla tyrkyllä jopa EHT:lle.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvia leijuu lähinnä puolustuksen osalta. Mikäli profiilipakeiksi kaavaillut Malmivaara ja Laatikainen pettävät pahasti, niin nuoremmille tulee tiukka paikka. Usea samanaikainen loukkaantuminen voi olla jopa katastrofaalinen asia, vaikkakin Bluesissa on vuosien aikana totuttu siihen että loukkaantumisia joudutaan paikkailemaan kauden aikana paljon.
Mahdollisuuksiakin on. Jos nuoret ottavat isoja kehitysaskeleita, Hirso pelaa hyvin ja Huhtala on vaarallinen voimahyökkääjä, niin Bluesilla on mahdollisuudet pelata oikein hyvä kausi. Jyrki Aholla on tietynlaiset työkalut nyt käsissään, ja hänen täytyy vaan osata käyttää niitä parhaalla tavalla.
Tuomio:
Löytänee itsensä pudotuspeleistä. Luultavasti sijoilla 7-10, mutta parina keväänä Blues on jo näyttänyt että runkosarjan sijoitus ei kerro vielä pudotuspelivireestä mitään.
8. HPK, Hämeenlinna
Paras puolustaja: Aleksi Laakso
Paras hyökkääjä: Ville Viitaluoma
MVP: Ville Viitaluoma
Moni asiantuntija ja kiekkojulkaisu on pitänyt HPK:ta tulevan kauden häntäpään joukkueena, mutta itse en ihan täyteen katastrofiin jaksa uskoa. Joukkueessa on kuitenkin terävä ykkösketju, vahvat alempien ketjujen raatajat ja vahva seuraidentiteetti. Tietystikin kysymysmerkkejä on, esimerkiksi puolustuspelissä on hieman kysymysmerkkejä ja maalivahtiosastokin on melkoisen nuori.
Maalivahdit: Kuten sanottu, kaksi nuorukaista. Frans Tuohimaa on lupaava veskari, ja kenties muutto pois Helsingistä pienempiin ympyröihin auttaa läpimurrossa. Taustalla on toinen nuorukainen, eli Juuse Saros, jota pidetään yhtenä lupaavimmista nuorista maalivahdeista. Teknisesti varmasti pätevä kaksikko, mutta henkisen kantin kestäminen on kysymysmerkki.
Puolustus: Peruspakkeja, muutama nuorukainen ja yksi katsomaton Amerikan kortti. Aleksi Laaksolta odotetaan isoa läpimurtoa, viime kaudella syntyi jo 22 tehopistettä ja enempää odotetaan. Kiekollista roolia on joissain määrin tarjolla myös nuorelle Jyri Niemelle ja potentiaalia omaavalle Juho Mieloselle. Antti Bruun ja OP Grönholm vastaavat oman pään peruspelistä.
Hyökkäys: Hyvää liigatasoa. Vihko-Viitaluoma-Sallinen on varmasti laadukas ykkösketju, ja alempiin ketjuihin on heittää Antti Aarnion, Juha Kiilholman ja Tuomas Vänttisen kaltaisia raatajia. Roolituksen pitäisi olla kohdallaan, ja HPK:lla on erittäin potentiaalinen hyökkäysmateriaali kasassa.
Uhka/Mahdollisuus:
Onhan niitä uhkakuvia. Lähinnä maalivahtiosaston ja puolustuspään nuoret vastuunkantajat ovat suuria kysymysmerkkejä, jotka pystyvät sulamisellaan aiheuttamaan Kerhossa mittavan katastrofin. Kaiken mennessä penkin alle, seuraa uhkaa jääminen jopa 10 parhaan joukkueen ulkopuolelle.
Mutta mahdollisuuksiakin on. Kuten jo todettua, niin Kerhon hyökkäyskalusto on liigatasolle jopa erittäin hyvä. Viitaluoma on harvoja suomalaisia EHT-tason senttereitä liigassa, ja laidalla viilettävät Joonas Vihko ja Jere Sallinen ovat myös näyttäneet kykynsä. Kaiken osuessa kohdalleen jopa suora play-off paikka on mahdollinen.
Tuomio:
Ei ihan riitä suoraan kuuden parhaan joukkoon, mutta pelaa silti suht tasaisen kauden. Sijoilla 7-10.
7. HIFK, Helsinki
Paras puolustaja: Toni Söderholm
Paras hyökkääjä: Tony Salmelainen
MVP: Tony Salmelainen
IFK:n lähtökohdat tähän kauteen ovat huomattavasti paremmat, kuin mitä ne olivat vuosi sitten. Silloin seurassa oli tapahtunut myllerrys niin pelaajistossa kuin valmennuksessakin, ja ulkoiset häiriötekijät sotkivat pahasti kauden alkua. Nyt kiistelty ja kiitelty päävalmentaja Raimo Summanen on saanut kasata joukkojaan rauhassa, ja luoda seuralle sellaisen pelitavan joka toimii.
Maalivahdit: Hieman kysymysmerkki, mutta lähtökohtaisesti Brad Thiessenin kuuluisi olla ykkösmaalivahti. Mies on vuosikaudet ollut AHL-joukkueensa ykkösmaalivahti, ja sama rooli on tarjolla myös IFK:ssa. Taustalla kyttäävä Antti Ore on kohtuullisen luotettava kakkosmaalivahti, joka pelaa silloin kun käsketään.
Puolustus: Konkari Toni Söderholm ja Kärpistä saapunut Oscar Eklund kantavat puolustuspään kiekollisen vastuun, ja Mikko Jokelan sekä Braden Birchin odotetaan kantavan puolustuksen oman pään vastuun. Periaatteessa ihan hyvää liigatasoa, mutta esim. Söderholmin ja Eklundin yhtäaikainen loukkaantuminen olisi katastrofi.
Hyökkäys: Etenkin laitahyökkääjien osalta erittäin laaja. Tony Salmelainen oli edellisellä liigavisiitillään erittäin hyvä, ja esimerkiksi Juuso Puustinen ja Eero Somervuori tuovat nopeutta ja maalintekovoimaa. Duunareitakin löytyy, joten roolitusten pitäisi olla kohdallaan. Ainoastaan keskushyökkääjäkalusto hieman epäilyttää, sillä heistä ainoastaan Matti Kuparinen on todistanut olevansa kova tekijämies SM-Liigassa.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvia leijuu lähinnä maalivahtipelin ja vähemmän yllättäen Raimo Summasen ympärillä. Summanen on kyllä valmentajana osaava ja pätevä, mutta välillä kuppi läikkyy pahemman kerran. Toisaalta Raato on kyllä ollut tämän ajan IFK:ssa omiaan kohtaan oikein asiallinen, joten jos Summanen pysyy asioissa niin silloin ei pitäisi olla hätää. Sopimushan kattaa vain tämän kauden, joten mistään pitkästä suunnitelmasta ei ole kyse.
Mahdollisuuksiakin on. Jos muualta tulleet hyökkäyspään (ulkomaalais)hankinnat onnistuvat hyvin, niin IFK:lla on mahdollisuus jopa kuuden joukkoon. Se vaatii työtä ja ponnisteluita, mutta ei se mahdotonta ole.
Tuomio:
Kristallipalloni ennustaa, että IFK jää nippanappa pois kuuden sakista. Todennäköisesti sijalla seitsemän tai kahdeksan.
Sitten vielä ne kuusi suoraan pudotuspeleihin pääsevää joukkuetta.
6. Ässät, Pori
Paras puolustaja: Ville Uusitalo
Paras hyökkääjä: Niklas Hagman
MVP: Niklas Hagman
Porilainen hulluus koki kliimaksinsa viime keväänä, kun vastoin kaikkia ennakkoajatuksia Porin Ässät voitti jääkiekon Suomen mestaruuden. Porissa saatiin suorastaan infernaalinen fiilis päälle, ja koko kaupunki sekosi. Moni asia on tämän jälkeen muuttunut. Moni kärkipelaaja lähti muihin liigoihin, valmentaja vaihtui ja kultakevään sankari Antti Raantakin lähti NHL:ään. Mutta ei tilanne ihan toivoton ole, koska lähtijöitä on saatu paikattua joissain määrin.
Maalivahdit: Kokenut Juuso Riksman palaa usean vuoden tauon jälkeen Poriin. Teknisesti erittäin hyvä, ja melko tuoreena meriittinä löytyy Suomen mestaruus IFK:sta vuodelta 2011. Sen jälkeen kärsi pahan loukkaantumisen, mutta viime kaudella pelasi jälleen 35 ottelua Bluesissa. Jos kestää ehjänä, takuuvarmaa suorittamista on luvassa.
Puolustus: Kapteeni Ville Uusitalo on hyvä kiekollinen pakki, ja peruspelaamisen aatelia ovat Jyri Marttinen ja Tapio Sammalkangas. Taustalla myös muutama muu peruspuolustaja, joten runko on ihan hyvällä mallilla, kaikki on kiinni Pekka Virran pelikirjasta ja sen toteutuksesta.
Hyökkäys: Heikentynyt jonkin verran viime kaudesta, mutta lähtijöitä on myös saatu vähän paikattua. Niklas Hagman on edelleenkin kovan luokan pelaaja SM-Liigaan, joten hänessä voisi olla hyvä paikkaaja Veli-Matti Savinaiselle. Dragan Umicevic on puolestaan samanlainen taiteilijasielu kuin Joel Armia, joten kenties siinäkin on paikkaaja lähes yksi yhteen. Mielenkiintoinen nimi on myös keskushyökkääjä Kamil Kreps, jonka odotettiin kaudella 2010-11 olevan Oulun Kärpissä Liigan pistekuningas. Ei ollut sitä, mutta potentiaalia n. 40 pisteen kauteen kyllä on.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvia leijailee. Mestaruuskrapula on käsitteenä jopa kliseinen, mutta ei suinkaan mahdoton ajatus Ässien kohdalla. Myös Pekka Virta on valmentajana kovassa paikassa; jos mestarivalmentaja Karri Kiven jälkeen ei tule tulosta, niin kriittinen porilaisyleisö kaivaa kyllä puukkonsa esiin. Aikaa on loppujen lopuksi aika vähän, mutta tulosta täytyy tulla nopeasti.
Mahdollisuuksiakin on. Tietynlainen seuraidentiteetti säilyy Porissa lähes valmentajasta riippumatta. Lisäksi lähteneille pelaajille on löydetty kohtalaiset paikkaajat, ja joukkueella on myös rahaa hankkia mahdollisia vahvistuksia myös kesken kauden.
Tuomio:
Ei välttämättä taistele mestaruudesta (kuten ei pitänyt viimeksikään), mutta eiköhän seura itsensä kuuden joukkoon selvitä. Ei pidä toki pettyä, jos sijoitus on kuudennen sijan alapuolella, koska kamppailu on tasaista.
5. Lukko, Rauma
Paras puolustaja: Petteri Nummelin
Paras hyökkääjä: Ville Vahalahti
MVP: Petteri Nummelin
Rauman Lukko on aiheuttanut etenkin TPS:n kannattajille harmaita hiuksia hankkimalla riveihinsä pari turkulaisen kiekon isoa nimeä, eli Nummelinin ja Vahalahden. Mikäs siinä on hankkiessa, siellä molemmat ovat ehdottomasti tekijämiehiä tähän liigaan. Nummelin pyörittää ylivoimaa varmasti edelleenkin takuuvarmasti, ja Vahalahti on monipuolinen hyökkääjä kahteen ensimmäiseen ketjuun. Muutenkin joukkue on melko hyvin kasassa, ja tähän kun lisätään Risto Dufvan osaava valmennus, niin ennakkoon asiat vaikuttavat hyvälle.
Maalivahdit: Pienoinen kysymysmerkki. Viime vuonna Petri Vehanen oli etenkin pudotuspeleissä hyvä, mutta nyt ykkösveskarin tonttia kaavaillaan farmisarjoista tulleelle Ryan Zapolskille. Oli viime vuonna sarjansa paras maalivahti – ainut vaan, että se sarja oli ainoastaan ECHL. Periaatteessa voi olla toki ihan hyväkin.
Puolustus: Monipuolinen ja kokenut. Löytyy oman pään osaajia, kiekollisia liidereitä ja yleispakkeja. Jo aiemmin mainittu Nummelin tulee edelleenkin olemaan Liigan pakkikermaa ylivoimalla, ja tätä osaamista täydentää myös rightilta ampuva Harri Tikkanen. Matt Generous ja Otto Honkaheimo ovat oman pään suojelijat.
Hyökkäys: Sanat monipuolinen ja kokenut käyvät myös tähän. Laitahyökkääjien osalta on laittaa monenlaista variaatiota, kun löytyy Toni Koiviston kaltaisia pikakiitureita, Vahalahden kaltaisia monipuolisia yleismiehiä ja Jarkko Kauvosaaren kaltaisia alempien ketjujen työmyyriä. Potentiaalia on myös Pasi Saarelan pojassa Aleksissa, joka tulee saamaan Dufvan koulussa lähtökohtaisesti melko ison roolin.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvia leijailee jonkin verran. Joukkueesta on käytetty termiä ”pappakerho”, ja onhan se fakta että moni runkopelaaja on varsin iäkäs. Vanhoilla pelaajilla on paljon suurempi loukkaantumisriski kuin nuoremmilla, ja etenkin Nummelinin loukkaantuminen alakerrasta jättäisi kyllä ison aukon pelin toimivuuteen. Myöskin maalivahtipeli on kysymysmerkki.
Mutta onhan niitä vahvuuksiakin. Hyökkäyspäässä on monenlaista variaatiota, ketjuja voidaan roolittaa monipuolisesti. Useampikin tuloksentekoon pystyvä ketju on olemassa, mutta se vaatii onnistumisia laajalta rintamalta.
Tuomio:
Vahvalla suorittamisella kuuden joukkoon. Jopa kotietu pudotuspeleihin on mahdollinen, mutta lähtökohtaisesti nyt tälle sijalle.
4. JYP, Jyväskylä
Paras puolustaja: Kristian Näkyvä
Paras Hyökkääjä: Eric Perrin
MVP: Eric Perrin
Tasaisen varmaa suorittamista vuodesta toiseen. JYP saa jälleen kasaan iskukykyisen joukkueen, jonka roolitukset ja pelitapa toimii. Joukkueessa on paljon jatkuvuutta, ja mukaan on myös tullut Jani Tuppuraisen muodossa tehokas paluumuuttaja.
Maalivahdit: Tuomas Tarkki on kokenut, menestynyt ja selkeä ykkösmaalivahti. Edelleenkin melko aliarvostettu veskari, vaikka meriitit ja tilastot ovat Suomessa melko kovat. JYPin tiiviin puolustuspelin takana Tarkki pelaa aina vahvasti.
Puolustus: Laajuutta ja monipuolisuutta. Kristian Näkyvä on ollut pari vuotta yli 20 pisteen puolustaja, ja nyt on paikka ottaa vielä seuraava askel eteenpäin. Oman pään luutina toimivat Jyrki Välivaara, sekä kolme Mikkoa: Viitanen, Luoma ja Kalteva.
Hyökkäys: JYPin joukkueessakin on roolitus kohdallaan. Eric Perrin on kenties koko liigan paras sentteri, Ramzi Abid n. 20 maalin voimahyökkääjä ja Jani Tuppurainenkin on kova pelimies. Seuraaviinkin ketjuihin riittää osaamista, ja etenkin alemmissa ketjuissa on paljon duunareita. Laaja ja monipuolinen kalusto käytössä.
Uhka/Mahdollisuus:
Suurimmat uhkakuvat ovat luultavasti uusi valmentaja. Hänkin tulee seuran sisältä, ja tavat ovat tuttuja. Näissä ”kakkosvalmentaja ykköseksi” peliliikkeissä on toki aina pieni riskinsä, joten jätetään tämä nyt tähän pieneksi uhkakuvaksi.
Mahdollisuuksia on sitten paljon enemmän. Rutinoitunut ja kokenut materiaali tarjoaa mahdollisuuden taistella mitaleista tänäkin vuonna, ja pitkään yhdessä ollut runko kyllä tietää miten pelejä voitetaan. Takuuvarmaa suorittamista illasta toiseen.
Tuomio:
Neljän joukossa runkosarjassa, ja uskaltaisin jopa väittää että neljän joukossa myös kauden loputtua. Ei ihan kirkkain mestarisuosikki, mutta takuuvarma rutiini on kovaa valuuttaa SM-Liigassa.
3. Jokerit, Helsinki
Paras puolustaja: Ossi Väänänen
Paras hyökkääjä: Teuvo Teräväinen
MVP: Ossi Väänänen
Viimeiseen liigakauteensa lähtevä Jokerit on mielenkiintoisessa tilanteessa. SM-Liiga halutaan hyvästellä mestareina, ja mahdollisuuksia siihen toki on. Hieman epävarmuustekijöitä aiheuttavat kuitenkin edelleenkin selkeän ykkössentterin puute, sekä nykyisen valmennusporukan asema. Onko Lämsä&Valtonen ainoastaan vetämässä tämän kauden läpi, ja KHL:ään lähdetään uusilla nimillä? Se ei olisi nykyiselle valmennustiimille paras mahdollinen tilanne.
Muutenkin seuran ympärillä on kuohunut paljon. Monet fanit raivostuivat Jere Karalahden palkkaamista. Kausikortteja on katkottu ja välejä seuraan on laitettu poikki, lisäksi KHL-siirto aiheuttaa edelleen monenlaisia tunteita. Hankala paikka, mutta haasteet on aina tehty voitettavaksi.
Maalivahdit: Eero Kilpeläisen paikalle hankittu Leland Irving oli vakuuttava harjoituspeleissä. Myös Kilpeläinen on hyvä maalivahti (viime kevään sulamisesta huolimatta), joten seuralla on käytössään vahva kaksikko. Lähtökohtaisesti Irvingiä varmasti ajetaan sisään ykkösveskariksi.
Puolustus: Liigan paras pakkikalusto. Löytyy kiekollisia osaajia kuten Mikko Kousa ja Teemu Eronen, liigan paras puolustaja Ossi Väänänen, monipuolinen väkkärä Jeremy Dehner ja sokerina pohjalla – Jere Karalahti. Kiitelty ja kiistelty, mutta fakta on se että Karalahti kuuluu heittämällä liigan parhaiden puolustajien joukkoon.
Hyökkäys: Poikkeukselliseti hieman kysymysmerkki. Jokereilla on perinteisesti ollut jopa puolustuksen kustannuksella erittäin kova hyökkäyskalusto, mutta nyt pakkikalusto on selkeästi vahvempi kuin hyökkäyspää. Etenkin selkeän ykkössentterin puuttuminen on hieman erikoinen asia, mutta toisaalta Jokerit antaa kyllä rohkeasti vastuuta esimerkiksi Teuvo Teräväisen näyttää omat kykynsä ykkössentterinä. Laituriosastolta löytyy laajuutta. On sekä Janne Lahden että Steven Mosesin kaltaista maalintekijää, että Jarkko Ruudun ja Tyrväisen veljesten kaltaisia likaisen työn tekijöitä.
Uhka/Mahdollisuus:
Uhkakuvat leijailevat pääasiassa valmennuksen ympärillä. Lämsä ja Valtonen ovat osaava kaksikko, mutta miesten motivaatio voi olla hieman hakusessa, jos tilanne on se että he ovat ainoastaan tämän kauden läpimenovalmentajia. Myös kaikki ulkoinen myllerrys on Jokereiden ympärillä valtavaa, vaikka toisaalta myös viime kauden kynnyksellä ympärillä kuohui, ja silti seura voitti runkosarjan.
Mahdollisuus on huikean kovassa pakkikalustossa ja sitä kautta vahvassa maalivahtipelissä. Puolustuksen kautta voitetaan mestaruuksia, ja se paikka Jokereilla on kunnossa. Lisäksi Jokereilla on tunnetusti mahdollisuuksia hankkia vahvistuksia ulkopuolelta kesken kauden, joten esimerkiksi kovan luokan ykkössentterin hankinta sellaisen tullessa saataville on mahdollista.
Tuomio:
Kuuluu vahvasti kärkinelikkoon ensi kauden runkosarjassa. Ei välttämättä ihan terävimmässä kärjessä ennakkoon, mutta kärkikastia kuitenkin.
2. Kärpät, Oulu
Paras puolustaja: Lasse Kukkonen
Paras hyökkääjä: Juhamatti Aaltonen
MVP: Juhamatti Aaltonen
Oulun Kärppien arvostelu on omalla kohdalla aina vähän haastavaa, koska pyrin olemaan sortumatta liiallisten värilasien käyttöön. Aiempina vuosina Kärppiä on pidetty paperilla liigassa kärkijoukkueina, mutta runkosarjassa sijoitukset ovat jääneet kuuden huonommalle puolelle. Tälle kaudelle seuraan on tullut hyviä vahvistuksia pelillisesti, ja kenties tärkeimpänä uusi valmentaja – Lauri Marjamäki. Marjamäen moderni pelitapa ja laadukas materiaali takaa sen, että Kärpät kuuluu ensi kaudella jälleen liigan kärkipään joukkueisiin.
Maalivahdit: Jussi Rynnäs hankittiin selkeäksi ykkösvahdiksi, ja hänen niskassaan on myös kovat odotukset. Pelasi edellisen kerran Suomessa kaudella 2009-10, ja kuului tuolloin liigan parhaimmistoon. Kakkosveskarina kyttää Tomi Karhunen, joka pääsee pelaamaan lähtökohtaisesti n. 20 ottelua. Hyvä kakkosveskari ehdottomasti.
Puolustus: Lasse Kukkosen paluu Kärppiin nostaa jo lähtökohtaisesti puolustuksen tasoa. Kukkosesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta kyseessä on pelkkien pelillisten ansioiden lisäksi myös ehdottomasti kovan luokan henkinen johtaja. Puolustuksessa on hyvää perusosaamista, mutta takuuvarman kiekollisen pakin ruutu on vielä kysymysmerkki. Lähtökohtaisesti nuori Ville Pokka kyttää paikkaa kenties jopa kiekollisena liiderinä.
Hyökkäys: Juhamatti Aaltosen siirtyminen Ouluun pari päivää sitten nosti Kärppien hyökkäyskaluston kenties koko liigan kovimmaksi. Tulivoimaa löytyy moneen ketjuun, ja Kärpillä on myös Ben Maxwellin muodossa ensimmäistä kertaa moneen vuoteen varma ja kiekollisesti rauhallinen ykkössentteri. Ivan Huml aloittaa Oulussa jo kolmannen täyden kautensa, ja on kuulunut liigan parhaiden laitureiden joukkoon. Duunareita löytyy Toni Kähkösen, Mika Pyörälän, Joonas Kemppaisen ja Juho Keräsen muodossa.
Uhka/mahdollisuus:
Uhkana valtavat menestyspaineet. Kärppiä on monta vuotta povattu takaisin sinne SM-Liigan kärkeen, mutta pettymyksiä on tullut kerta toisensa jälkeen. Lisäksi sentteripeli on edelleenkin vähän turhan ohuella tasolla, sillä Ben Maxwellin lisäksi joukkueessa ei oikein ole kiekollisesti taitavaa sentteriä. Paitsi toki loukkaantumisaltis Jari Viuhkola.
Mahdollisuuksia on sitten valtavasti. Hyökkäysarsenaali on etenkin laitureiden osalta niin laaja, että Marjamäki pystyy kyllä pyörittelemään erilaisia variaatiota mielin määrin. Joukkueessa on periaatteessa kolmen ketjun verran laitureita, jotka pystyvät parhaimmillaan tekemään jopa 20 maalia liigassa. Toki käytännössä tilanne ei tule olemaan niin hyvä, mutta teoriassa tilanne on tämä.
Tuomio:
Palaa vihdoin sinne SM-Liigan kärkikahinoihin. Ainoastaan mittava loukkaantumissuma ja Rynnäksen täydellinen epäonnistuminen voivat aiheuttaa katastrofin, mutta muutoin tällä materiaalilla ja Lauri Marjamäen valmennuksella kamppaillaan kärkipaikoista.
1. Tappara, Tampere
Paras puolustaja: Pasi Puistola
Paras hyökkääjä: Ville Nieminen
MVP: Ville Nieminen
Kahdella tamperelaisjoukkueella on eroa kuin yöllä ja päivällä. Toinen rämpii täysin pohjamudissa, toinen taas on noussut takaisin liigan kirkkaimpaan eliittiin. Tapparalla on ollut 2000-luvulla omat haasteensa, mutta Jukka Rautakorven paluun myötä seura nousi viime kaudella takaisin liigan kärkikahinoihin. Jopa mestaruus oli viime keväänä lähellä, mutta huikean kevätkauden vetänyt Ässät oli aavistuksen verran kovempi. Tapparan ei silti pidä yhtään hävetä suoritustaan, sillä Tappara oli äärimmäisen vahva joukkue viime kaudella ja sen pohjalta on hyvä rakentaa runko tälle kaudelle.
Maalivahdit: Viime kauden toiseksi paras maalivahti Juha Metsola jatkaa seurassa, ja hän pystyy kyllä kantamaan päävastuun torjuntatöistä erittäin moitteettomasti. Kakkosmaalivahdiksi on pestattu Jokereissa tietynlaisen kulttiaseman saanut Zoltan Hetenyi, joka todennäköisesti kykenee pelaamaan ottelun silloin ja toisen tällöin, mikäli vaan tarve vaatii.
Puolustus: Monipuolista osaamista löytyy. Teemu Aalto on yksi liigan parhaita ylivoimapyssyjä, ja slovakialaiselle Peter Tabacekille on myös varattuna iso ruutu kiekollisessa pelissä. Pekka Saravo ja Pasi Puistola ovat pätevä yleispuolustajia, ja kovaotteinen Markus Kankaanperä pitää huolen siitä että oman maalin edessä on ainoastaan makuupaikkoja.
Hyökkäys: Viime kauden päätteeksi kaksi kovaa pelimiestä lähti muualle, kun Alexander Barkov lähti NHL:ään ja Jarno Koskiranta otti suunnaksi KHL:än. AHL:stä tulleelle Philip McRaelle kaavaillaan isoa ruutua kärkiketjuista, ja tämän lisäksi Jarkko Malinen on esittänyt lupaavia otteita harjoituskaudella. Kuudessa European Trophyn ottelussa syntyi tehot 6+2. Jos taas katsellaan seuran laitahyökkääjäosastoa, niin siellä löytyy kyllä laajuutta ja monipuolisuutta useaan ketjuun. Ville Nieminen lienee jälleen n. 50 pisteen mies, hyvin Tshekin EHT:llä esiintynyt Pekka Jormakka kykenee tekemään yli 20 maalia, Chris Connolly kypsyi viime kaudella hyvin SM-Liigan vauhtiin ja joukkueesta löytyy muutenkin kiekollisesti taitavia laitureita kolmeen kentälliseen.
Uhka/Mahdollisuus:
Tapparan tilanne on ennakkoon niin vahva, että mittavia uhkakuvia on hankala edes löytää. Ainoastaan massiiviset loukkaantumiset kauden tärkeimmillä hetkillä sekä viime kauteen verrattain heikko sentteritilanne ovat sellaisia asioita, jotka pystyvät horjuttamaan Tapparan laivaa.
Mahdollisuudet ovat tosiaan aivan valtavat. Seuralla on monipuolista osaamista joukkueessa, vahva maalivahtipeli ja yksi liigan parhaista valmentajista.
Tuomio:
Kuuluu liigan kärkijoukkueisiin, ja runkosarjan osalta on kolmen parhaan joukossa.
Loppuun vielä tiivistyksenä se sarjataulukko:
1. Tappara
2. Kärpät
3. Jokerit
4. JYP
5. Lukko
6. Ässät
7. HIFK
8. HPK
9. Blues
10. TPS
11. KalPa
12. SaiPa
13. Pelicans
14. Ilves
Näin, nyt tuli tehtyä tämä perinteinen kausiennakko. Vähän myöhäiselle tämä nyt jäi, mutta eiköhän sitä kauden mittaan ehditä keskustelemaan lisää. Ja onhan tässä vielä aikaa toki alustaa omia ennakoita kauteen lähdettäessä, koska harvoin vielä ensimmäisten pelien perusteella voidaan sanoa että mikä joukkue on mestari ja mikä ei.
Lopuksi vielä arviot parhaista pelaajista ja pörssikärjistä:
Paras maalivahti: Juha Metsola, Tappara
Paras puolustaja: Ossi Väänänen, Jokerit
Paras hyökkääjä: Juhamatti Aaltonen, Kärpät
Pistepörssin voittaja: Ville Viitaluoma, HPK
Paras maalintekijä: Joonas Vihko, HPK
. Tai no JYP ja Tappara ovat poikkeuksia mutta muuten kyllä kaikille. Kyllä jopa HIFK:lle. Etenkin SaiPalle. Pahoittelut väärinkäsityksestä.