Keskiviikon Mestareiden liigan pelistä jäi todella huono maku suuhun, mutta onneksi Chelsea - Tottenham muistutti taas siitä, että futis on useimmiten hyvin viihdyttävää katseltavaa. Ansaittu voitto sinisille, vaikka kameratarkistusten maailmassa kumpaakaan Chelsean maalia ei olisi edes hyväksytty. Tosin ilman sitä ropelokoura-Gomesin toista tulemista Chelsea olisi saanut toisella puoliajalla rankkarin, joten en näe lopputulosta epäoikeutettuna, etenkään kun Spurs oli 80 % pelistä niin selkeä vastaantulija. Kaloun maalin liputus paitsioksi olisi sekin ollut yhtä lailla toiseen suuntaan kova tuomio. Muutenkin olisi ajatellut, että valkoiset olisivat hakeneet hanakammin voittoa, kun heidän neljäs sija olisi kuitenkin ollut enemmän omissa käsissä kuin Chelsean minimaalinen mestaruusmahdollisuus.
Chelsean minimaalisesta mestaruusmahdollisuudesta puheen ollen, Arsenalin täytyisi kaivaa huomenna jostain tuntemattomasta kolosta melkoisesti selkärankaa jotta se kykenisi sen hengissä pitämään. Toisaalta yksittäisissä peleissä voi sattua mitä tahansa, ja Arsenalilla ei periaatteessa ole pelissä mitään hävittävää, ainoastaan kunnia voitettavana. Sen verran hyvin ManU kuitenkin pystyi esimerkiksi juuri Chelsean Mestareiden liigassa tasaisella juntallaan lannistamaan, etten povaa Tykkimiehille suuria mahdollisuuksia huomisessa pelissä.
Ja kai sitä voisi lopuksi sitä keskiviikkoista peliäkin näin jälkikäteen kommentoida, kun itse pelin jälkeen ei kirjoittaminen huvittanut. En edes ole Realin fani, mutta antipatiat Barcelonaa kohtaan ovat olleet nousussa jo jonkun aikaa. Goal.comin Ben Hayward sanoikin asian jo aika hyvin kolumnissaan:
Ben Hayward @ Goal.com kirjoitti:Barca’s story is hypocritical, too. The Catalan club preaches family values; they claim their football is universal – suitable for all. But not only is parental guidance needed, often the action is X-rated material. And while their performances may be easy on the eye and worthy of praise, they can also leave a sour aftertaste.
Juurikin Barcelonan ylimielinen itsensä maailman parhaana joukkueena - tai tarkemmin jopa kaikkien aikojen parhaana - kuuluttaminen lienee se tekijä, joka on eniten alkanut seurassa jurppia: etenkin, kun he samalla kuuluttavat olevansa myös hyvin nöyriä. Päälle sitten vielä Busquetsin ja Pedron naurettavat pelleilyt keskiviikkona, sekä jo Van Bommelin tasolle vastenmielisyydessään noussut Dani Alves, ja oksennusreaktio on valmis. Etenkin Messin jälkimmäinen maali oli taas osoitus hänen omasta sekä seuran tasosta joka oikeutti Barcalle voiton, mutta p**ka maku suuhun pelistä silti jäi. Ei sillä, etteikö Mourinhon äärimmäinen antifutis-taktiikka sitten taas tappanut sen itse pelin kiinnostavuutta. No, eipähän tarvitse tiistaina liiaksi pelin tuijottamiseen keskittyä.
. Itselläni osuu tuollainen, että aikuinen mies makaa maassa pidellen kasvojaan ja esittää, että sattuu, sen verran kipeästi jonnekin häpeäsensoriin, että menee kyllä vähätkin sympatiat pois katalaaneilta. Lisäksi Alvesin filmauksen jälkeen meinasi laatta lentää. Oliko sekin vain kostoa jostakin? Hän taisi laskelmieni mukaan roikkua Di Marian paidassa ottelun aikana n. 90 minuuttia.
