Minusta jakso oli viimeviikkoista heikompi, ja huolestuttavinta on se, ettei show'ssa ole "WrestleMania seasonin" fiilinkiä. Nyt jos koska "ihan ok" ei riitä ja show'n pitäisi olla liekeissä, friggin' Bound for Glory on jo ovella!
Show'n alussa olin sekunnin ihan fiiliksissä "Devonista", mutta se olikin Shaq O'Neil.

Shaq'n esiintyminen jäi melkoisen kummalliseksi, kun jättiä ei loppujaksossa nähty. Shaq-Fu oli kyllä ikimuistoinen 16-bittinen peli...
Devonista puheen ollen, ensi viikolla on Championship Thursday ja vuorossa TV-Title. Miksi tuota vyötä ei voitu nyt kaikessa rauhassa unohtaa kun siihen olisi ollut kaikkien aikojen tilaisuus? Esimerkiksi X-Division ei taaskaan ehtinyt show'hun lainkaan, joten ansaitsevampiakin jamppoja ohjelma-ajalle löytyisi - etenkin, kun ilman tekemistä soljuva undercard on ennätysmäisen ohut. Tämän kappaleen valituksen voi luonnollisesti unohtaa, mikäli ensi viikolla nähdään
Eeppisen comeback.
Chavo Guerrero sai debyyttinsä aikoihin sankarin vastaanoton, mutta nyt jokaisen ex-WWE-staran kohtaama kuherruskuukausi yleisön kanssa loppui, kun katsomosta raikuivat "Chavo sucks!" -chantit. Kauan sitä overnessia ex-jobberiksi riittikin... Sekä ottelun lopetus että BfG:n kolminottelu olivat niitä ilmeisimpiä ja tylsimpiä ratkaisuja. Styles olisi ansainnut henkilökohtaisemman final battlen WTTCOTW:n kanssa (toki voihan feudi vielä jatkua BfG:n yli...

)
Gut Checkistä jäi mieleen Douglas 'Bernhard' Williams. 18-vuotias rookie liikkui liukkaasti muttei ole vielä valmis, veli.
Rooden ja Stormin brawl ei ollut hyvä ratkaisu - tästähän pitäisi maksaa muutaman viikon päästä? Nyt nälkä ei kasva, vaan päinvastoin jo tämän brawlin aikana kaipasin muuta tekemistä. Enska oli täysin oikeassa siinä, että Stormin ja Rooden matsi olisi pitänyt lyödä stipulaatioineen lukkoon jo viime viikolla, sillä vuoden (pidempi jos kerrataan koko historia) tarina on jo kerrottu eikä se enää kuumemmaksi lisäkappaleilla muutu. Kun kaiken lisäksi puolet BfG:n cardista on tällä hetkellä vielä täysin pimennossa, ovat tämän kaksikon seikkailut tuplasti väärin. Ottelumuoto julki ja loppuviikot videopaketeilla, kiitos. P.S. Roode ja Storm ovat varmaan tälläkin hetkellä brawlaamassa Narniassa, tv-kameroiden tavoittamattomissa.
Jos eCiuj katsoisi TNA:ta, julistaisi hän Ariesin kääntyneen heeliksi backstage-segmentin aikana. Odotinkin että Ariesista lähdetään rakentamaan heelmäisempää hahmoa Hardy-matsiin (TNA:n tuntien kulminoituen täyteen turniin itse ottelussa) ja sehän passaa, koska a) Aries on parhaimmillaan ylimielisenä paskiaisena joka on kuitenkin niin hyvä että yleisö rakastaa b) muuten Hardy-matsiin ei saisi revittyä mistään jännitettä. Vieläkään maailmanmestaruusottelu ei kuitenkaan tunnu suurelta saati show'n suurimmalta jutulta, mutta onhan tässä vielä aikaa...
Tara muuttui Bully Victoriaksi, plaah. Segmentissä oli potentaalia, mutta kunnon sydämettömän pieksemisen sijaan saatiin tällainen nopea "muistakaa että olemme olemassa" -segmentti, jonka fokus oli Taran melkoisen kehnoissa mikki- ja näyttelytaidoissa.
Hulkster oli vaihteeksi liekeissä. AA88:iin viittaaminen sanalla nasty toi välittömästi mieleen parhaimmat mahdolliset johtajat (KNOBBS & SAGGS), ja päälle äijä taas kerran nimisekoili ja viittasi Josephiin jatkuvasti Park
sina. Ja johan oli taas anuksesta kuvion (olematon) eteneminen: ensin Hulkster suostuu (Parkin kohtalosta päätellen) ihan turhaan lähtemään seuraavalla viikolla paholaisen luolaan, ja päälle Parkin tietokone tuhotaan - viisaalla lakimiehellähän ei luonnollisesti ole minkäänlaisia kopioita maailmaamullistavasta todistusaineistosta. Ja se paholaisen luolaan kutsuminenhan on AA88:ltakin uskomattoman ovelaa toimintaa: miksei Floridan poliisivoimain punakeltainen päällikkö vain ota viranomaisia mukaan käynnilleen, etenkin nyt kun prätkäjätkiä voitaisiin syyttää tapon yrityksestä? Eiköhän Josephin muistinmenetys johda myös luisumiseen vanhalla kunnon pimeälle puolelle... Sääli, sillä Joseph oli tuollaisena mahtava hahmo. Parasta koko AA88:ssa on puhemiehen maski, jonka tämän viikon lähikuvasta tajusin esittävän Alienin kitaa. Jospa kaikki prospektit kantavatkin vauvoja sisällään...
Bully Rayn sisääntulossa nähtiin kyllä taas mahtava hetki, nimittäin konfrontaatio kehitysvammaisen katsojan kanssa. Hetken aikaa Ray'llakin selvästi raksutti "mitäs nyt" ja kotikatsomossa pelkäsin livelähetyksen päättyvän PR-katastrofiin, mutta yhtä aikaa kylmästi ja tyylikkäästi Ray onnistui tilanteen hoitamaan. Ottelun ratkaisulla rakennettiin skismaa Hardyn ja Ariesin välille sekä pidettiin Ray katsojien mielissä seuraavana ykköshaastajana, tai näin ainakin haluan uskoa nyt kun sitä kolminottelukorttia ei viime viikolla käytetty. Jännä nähdä onko Ray'lla Bound for Gloryssa ollenkaan matsia vai heiluuko äijä vain jossain "AA88 REVEALED" -segmentissä.
Kuten alussa totesin, tunteen paloa ja enemmän hyviä kuvioita kaipaisi Impact Wrestling tällä hetkellä. Esimerkiksi X-Division-mestaruusottelun pohjustamisen soisi alkavan ensi viikolla, kaikkien merkkien osoittaessa siihen suuntaan ettei Sorensenin Jesse ole vielä tervehtynyt (ja miksi ihmeessä sen varaan olisi alunperin laskettukaan, vuoden saikku ei vähene automaattisesti puolella vaikka tri Angle vaihtoehtoisen diagnoosin antaisikin).
Tarkemmin mietittynä ei siinä kortissa enää kauheasti tyhjää olekaan mikäli kahdeksalla matsilla mennään. Olettaen, että Joe vs. Magnus sekä X-mestaruuden puolustaminen (syytä olisi) ovat vielä suunnitelmissa, on enemmän tai vähemmän pohjustettuna jo 7 ottelua. Kun ilman tekemistä on vielä aika nimekkäitäkin kavereita (RVD, Anderson, Bully, Sting) näyttää jonkinlainen joukkotaistelu TNA vs. AA88 enemmän kuin todennäköiseltä. Ihan ok, muttei suoraan sanottuna mitenkään huikea kortti:
Aries vs. Hardy
Storm vs. Roode
Tag-team 3-way
Tess vs. Tara
Al Snow vs. Joey Ryan
Joe vs. Magnus
X-Division Championship
Team TNA (Sting, RVD, Anderson, Abyss & Bully Ray / The Pope) vs. AA88
+ King Mo'n debyytti