Leffat

[Phenomenon]

Onhan noita taas tullut katselua, tällä kertaa pari parempaa...


Erämaa syö miestä (1999)
Mikä elokuva. Varsinkin ensimmäinen tunti piti mukana eikä lopun yliluonnollisuudet vaivanneet hirveästi. Upea maisema ja tarina. Perinteinen yhden naaman mies Guy Pearce pääosassa, mutta vetää oman roolinsa hyvin. Shown varastaa tottakai Robert Carlyle, joka vetää yhden elämänsä rooleista. Ensimmäisen 30 minuutin aikana tuli mietittyä, että miten Carlyle on näin rauhallisessa roolissa kun kerran on näytellyt nistejä, juoppoja, huligaaneja sekä natseja mutta kyllähän sieltä rauhallisuuden sisältä kuoriutui todellinen kannibaali.

Elokuva alkaa siis kun Guy Pearce määrätään pelkuruuden takia palvelukseen jonnekin Nevadan lähistölle. No, myöhemmin lumesta haparoi ryysyihin pukeutunut Carlyle alkaa kertomaan tarinaa siitä kuinka heidän retkikuntansa joutuivat leiriytymään myrskyn takia luolaan eikä hevosten ja koiran jälkeen ollut enää ruokaa. Retkikunta on nälissään kunnes joku kuolee nälkään ja muut grillaavat koipia tulessa. Ihmislihaa maistettuaan Kenraali (joka paljastuu myöhemmin elokuvassa Carlyleksi) alkaa tappamaan retkikuntaa yksi kerrallaan joten tarinaa kertova lumesta haparoinut mies karkasi luolasta. Tarinan kuultuaan iso joukko lähtee Carlylen kanssa tarkistamaan luolaa...

Hyvä ohjaus, kiinnostavat hahmot ja tuntematon aihe Hannibal Lectereitä lukuunottamatta. Suosittelen.
****/*****



Fisher King (1991)
Robin Williams ja Jeff Bridges, voiko epäonnistua? No ei todellakaan. Näytteleminen on todella vahvaa ja ymmärtääkseni Bridgesin naisystävää esittävä näyttelijä voitti Oscarin osuudestaan. Robin Williams esittää seonnutta pummia loistavasti, muistaakseni näyttelijällä itsellään oli jotain mielenterveydellisiä vaikeuksia läpimurtoroolinsa avaruusolio Morkya (Happy Days, Mork & Mindy) näytellessä. Jeff Bridges vetää hienosti niinkuin aina, alun radiojuontajan persoonaa olisi halunnut nähdä enemmän.

Jeff Bridges on rääväsuinen itsevarma radiojuontaja joka vahingossa provosoi miehen ampumaan kahvilallisen ihmisiä. Muutama vuotta myöhemmin hänen hahmonsa on syyllisyyttä kantava juoppo, joka tekee töitä videovuokraamossa. Itsemurhaa yrittäessä jengiläiset päättävät kiusata Bridgesin hahmoa ja ottaa tämän kuolema omille kontoilleen valamalla hänet bensalla. Ennen sytytystä Bridgesin pelastaa koditon mielenterveyspotilas Robin Williams. Yksi asia johtaa toiseen ja Jeff Bridgesin hahmo saa tietää että kyseinen koditon on ainut kahvilasta selvinnyt. Ystävyys on syntynyt ja radiojuontaja yrittää parantaa varastossa nukkuvan edes omaa nimeään tietävän Robin Williams elämää.

Ensimmäinen puolisko elokuvasta oli upea, kunnes loppu etenee hitaamman puoleisesti. Fantasia-osuudet sopivat hyvin ja Central parkissa täysin alasti makaava Robin Williams vetää yhden parhammista rooleistaan.
****/*****

[What]

Kesähelteistä huolimatta viime viikkoina on tullut katseltua kohtuullisen runsaasti leffoja niin tv:stä kuin dvd:ltäkin. Viimemmäksi jatkoin Bobby Deen klassikkoleffaprojektia sellaisilla pätkillä kuin Once Upon A Time In America ja Taxi Driver.

Once Upon A Time In America (1984) on kevyet 3h49min kestävä eepos, jota voisi helposti verrata lajityyliltään Kummisetä-elokuviin. Ohjaajan pallilla tosin ei ollut Francis Ford Coppola, vaan länkkäreistään kuuluisa Sergio Leone. Lyhyesti sanottuna elokuva kertoo New Yorkin kaduilla vaikuttavasta räkänokkien jengistä, joidenka tarinaa seurataan 50 vuoden ajan, aikahaarukan ollessa 1920-luvulta 60-luvun loppuun.

Katsoessa elokuvaa kyllä huomasi, että tätä ei oltu kyhätty hätäisesti kasaan, vaan Leonella oli vahva visio siitä, mitä tuleman pitää. Vahvoja näyttelijäsuorituksia De Niron lisäksi myös James Woodsilta ja Elisabet McGovernilta. Pienemmissä sivurooleissa olleet Burt Young ja Joe Pesci jäivät myös hyvin mieleen. Elokuva kertoo kolmea limittäistä tarinaa, eikä etene kronologisessa järjestyksessä. Välillä kuvataan 1920-lukua, jolloin jengi oli teini-iässä, välillä 1930-lukua, jolloin jengiläiset olivat noin kolmekymppisiä ja välillä hypätään vuoteen 1968, jolloin fabu De Niro palaa vanhoille kulmilleen muistelemaan menneisyyttään. Loppua kohden nämä kolme tarinaa sitten yhdistyvät loogiseksi kokonaisuudeksi, ja jotain pientä jätetään katsojalle purtavaksi vielä lopputekstien jälkeenkin.

Once Upon A Time In America ei sovellu perjantai-illan kaveriporukan kännileffaksi, koska se vaatii katsojaltaan kohtuullisen paljon keskittymistä. Se kuitenkin kannattaa, sillä elokuvassa yhdistyy vahvat näyttelijäsuoritukset ja loistava tarina. Ja etenkin 1920- ja 30-lukujen New Yorkin kuvaukseen on käytetty varmasti tuhansia työtunteja ja lopputuloksessa on onnistuttu hienosti. Helposti sellainen 4 - 4,5 tähden leffa, joka kuuluu jokaisen yleissivistykseen.

Taxi Driver (1976) sijoittuu myöskin mystiseen New Yorkin kaupunkiin. Tämä Martin Scorsesen ohjaama elokuva nojaa vahvasti virtuoosimaisen pääosan esittäjänsä Robert De Niron varaan. De Niro esittää 26-vuotiasta yksin asuvaa moniongelmaista surkimusta Travis Pickleä, joka hakeutuu yötaksin kuljettajaksi New Yorkiin. Jäytävästä yksinäisyydestä kärsivä Pickle tapaa tarinan edetessä kaksikin naista: Cybill Shepherdin esittämän elegantin Betsyn ja Jodie Fosterin esittämän Irisin. Naiset ovat toistensa täydellisiä vastakohtia Betsyn ollessa sivistynyt seurapiirinainen ja Irisin ollessa ilotyttö.

Tämä saattaa hyvinkin olla De Niron kaikkein väkevin roolisuoritus. Hän on mukana käytännössä jokaisessa kohtauksessa ja intensiivisellä otteellaan vie eteenpäin tarinaa yhä synkempiin ajatuksiin uppoavasta taksikuskista. Travis Picklen asteittainen sekoaminen toi mieleen kehityskaaren, jollaista esimerkiksi kouluampujat ovat varmasti kulkeneet. Aseiden kanssa peilin edessä keikistelevän taksikuskin suusta on peräisin myös yksi leffahistorian kuuluisimmista one linereista.

Taksikuski on myös aivan loistava elokuva. Tarina sinällään ei ole mitenkään poikkeuksellinen nerokas (kuten vaikkapa siinä edellisessä arvostelemassani leffassa) mutta De Niro saa puhallettua Travis Picklen hahmoon sellaista hehkua, että se väkisinkin liimaa katsojan perseen penkkiin. Selkeä neljän tähden klassikkoleffa tämäkin minun kirjoissani.


Niin ja enhän minä tosiaan mikään leffakriitikko ole, kunhan nyt huvikseni ajattelin Phenon reviirille astua myös tässä ketjussa.

[Velocity]

En jaksa syvempiä kirjoittaa, mutta tulipa katsottua The Invention Of Lying. Kertoo maailmasta jossa kukaan ei osaa valehdella. Todella hauska, kevyesti katsottava pätkä. Suosittelen!

[Mr.Perfekt]

Suosittelen muuten sellaista elokuvaa kuin Selviytyminen. Kertoo vuoden 2004 Tapaninpäivän tsunamista. Yksi parhaista katastrofi leffoista joita olen nähnyt.

[MR.Off Topic]

the perks of being a wallflower

Loisto leffa. 8,1 tällä hetkellä IMDB:ssä ja itse äänestäisin varmaan kasiksi, jos olisin käyttäjänä tuolla. Kyseessä siis teiniromanssidraamaleffa, jonka päähenkilö on hieman sekaisin. Justiinsa kattelin tuon niin ei taas osaa oikein mitään vielä sanoa, mutta ehdottomasti itselleni uusi Waiting for forever, mutta huomattavasti parempi vain. Suosittelen kumpaakin, vaikka jälkinmäinen ei ainakaan imdb-arvosanan perusteella välttämättä vaikuta houkuttelevalta.

[Mr.Perfekt]

Tietääkös kukaan että mistä löytäisi sellaista Pekka Lehdon elokuvaa kuin Kaivo? Kävin läpi makuunit, filmtownit sun muut mutta ei mitään. Ei edes kunnollista torrenttia löytynyt vaikka googletin.
Ylelle pistin viestiä jos voisivat TV:ssä näyttää mutta en usko että toimii.

Elokuvalta en sinänsä odota mitään mutta olisi silti jännä tämä katsoa koska edesmennyt mummoni tunsi tämän elokuvan päähahmon aikoinaan.

[vendicta]

Laitetaanpa sittenkin YV.

[Show_Stopper]

Mr. Nobody

j******ta. Ei h****tti.

[Borga]

Mr. Nobody

j******ta. Ei h****tti.

Hyvässä vai pahassa kiroat? Ko. leffa tossa odottanut kattelua vuoden päivät, mutta eipä ole jaksanut tarttua... Pitäiskö?

[Show_Stopper]

Hyvässä. Jokseenkin pahassa siinä, että nosti taas pinnalle ne voimakkaimmat ympäröivän todellisuuden kyseenalaistamiset ja muun ahdistavan kelailun.

Ja kyllä, kyllä pitäis. Älä nyt varaa itseäsi pettymykselle ottamalla tätä jonain täydellisen ylistyslauluna, mutta rankkaisin omalla listallani erittäin korkealle. On tää ainakin siellä Whoa-tierissä.

[What]

Tullut taas katseltua muutamia elokuvia. Edelleenkään en mikään leffakriitikko ole, kunhan lämpimikseni kirjoittelen.

Kellopeliappelsiini (1971) tarttui mukaan Prisman alelaarista, kun kulttielokuvan maineessa on, eikä sitä ole koskaan aikuisiällä tullut katseltua. Ahdistava, räikeä, väkivaltainen, oksettava, sekava ja mykistävä. Kaikilla noilla adjektiiveilla voisi kuvailla tätä elokuvaa. Futuristinen elokuva kertoo lyhykäisyydessään nuoresta miehestä nimeltä Alex (Malcolm McDovell). Hän on perverssi seksuaali- ja väkivaltarikollinen, joka johtaa omaa rikollisjengiään tulevaisuuden Lontoon kaduilla. Lopulta Alex jää pahanteosta kiinni ja hänet passitetaan vankilaan. 14 vuoden tuomiota lyhentääkseen Alex ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kyseenalaisen "Ludovico" tekniikan koekaniiniksi. Hoidon tarkoituksena on aivopestä väkivaltaiset yksilöt mallikelpoisiksi kansalaisiksi. Hoidon sivuoireet ovat kuitenkin kammottavia ja Alexista tulee vain pelinappula herrojen sairaassa leikissä.

Tätä elokuvaa voi katsoa monesta näkövinkkelistä. Elokuva nostaa esiin moraalisia kysymyksiä, kuten miten suhtautua väkivaltarikolliseen Alexiin, joka joutuu isomman kuvion viattomaksi pelinappulaksi. Tarinasta voi myös lukea esiin yhteiskuntakritiikkiä ja se tunkeutuu myös ihmismielen sairaimpiin ja sadistisimpiin sopukoihin. Tämä kuuluu niihin teoksiin, joista saa jotain uutta irti vielä kolmannellakin katsomiskerralla.

Elokuvan lopputekstien tultua ruutuun minulle jäi oikeastaan aika tyhjä olo. Elokuva oli sekava ja ällöttävän väkivaltainen, mutta toisaalta taas siinä oli useita sellaisia kohtauksia, jotka ovat vielä tämänkin päivän mittaan pyörineet päässä. Joka tapauksessa tämä vuonna 1971 tehty leffa on rutkasti aikaansa edellä, ja aivan taatusti jakanut mielipiteitä tuolloin vielä enemmän kuin nyt. Voi olla, että toisen ja kolmannen katsomiskerran jälkeen elokuva vain parantuisi ja nousisi minunkin kirjoissa klassikoksi, mutta ensimmäisen kerran perusteella en ihan siihen luokkaan nosta. Joka tapauksessa tämä on sellainen leffa, joka kannattaa katsoa ihan yleissivistyksen vuoksi.
*** 1/2


Zodiac (2007) perustuu tositarinaan 1960- 70 luvun vaihteessa Californiassa riehuneesta sarjamurhaajasta, jota ei koskaan saatu kiinni. Ted Bundyn, Jeffrey Dahmerin ja John Wayne Gacyn ohella "Zodiac Killer" kuuluu näihin USA:n mystifioituihin sarjamurhaajiin, joiden tarinat ovat varmasti aiheesta kiinnostuneille tuttuja. Parikin dokumenttia aiheesta oli tullut aiemmin katsottua, joten tarinan käänteet olivat jo ennestään tuttuja.

Tarinan keskiöön nostetaan San Francisco Chronichle sanomalehden pilapiirtäjänä työskentelevä Robert Graysmith. (Jake Gyllenhaal) Lehden toimituksen saadessa kirjeen itseltään Zodiacilta alkaa Graysmith kehittää tämän henkilöllisyyden selvittämisestä itselleen uuden elämäntehtävän ja alkaa tutkia tapausta poliisiakin intensiivisemmin. Tarinan edetessä vuosia eteenpäin Graysmith myös julkaisee menestyskirjan mystisestä Zodiac tappajasta. Gyllenhaalin lisäksi myös Mark Ruffalon esittämä omaperäinen poliisi Joe Toschi ja Robert Downey Jr:n esittämä alkoholisoitunut toimittaja Paul Avery ovat avainrooleissa.

David Fincherin ohjaama trilleri pitäytyy tiukasti faktoissa, jotka Zodiacista tiedetään. Gyllenhaal, Ruffalo ja Downey Jr. tekevät oikein mainiot roolisuoritukset. Mikäli moitteita haluaa etsiä, niin Robert Graysmithin ja hänen rakastettunsa Melanien (Chloe Sevigny) suhdetta käsitellään varsin pintapuolisesti.

Trilleri pitää mukavasti otteessaan ja pääkolmikon näyttelijäsuoritukset ovat oikein vahvoja. En kuitenkaan välttämättä saanut elokuvasta ihan kaikkea irti, koska Zodiacin tarina oli jo entuudestaan niin tuttu, että käytännössä pystyin etukäteen arvaamaan mitä tuleman pitää. Ehdottomasti kuitenkin suositeltava pätkä, mikäli genre vain kiinnostaa.
***

Mestariohjaaja Martin Scorsesen Shutter Island (2010) perustuu Dennis Lehanen samannimiseen kirjaan vuodelta 2003. 1950-luvulle sijoittuva tarina alkaa siitä, kun FBI:n poliisikaksikko Teddy Daniels (Leonardo DiCaprio) ja Chuck Aule (Mark Ruffalo) matkustaa mielisairaalana toimivalle "suljetulle saarelle", koska ultravaarallinen naisvanki on päässyt karkuun.

Saarella poliisikaksikko tapaa mm. mielisairaalaa johtavan tohtori Cawleyn (Ben Kingsley) ja vähin erin klaustrofobisen tunkkainen tunnelma valloittaa koko elokuvan. DiCaprion roolihahmo alkaa kärsiä kammottavista painajaisista ja paniikkikohtauksista ja perus kyttätarinana alkanut elokuva muuttuukin psykologiseksi trilleriksi. Fakta ja fiktio, unet ja todellisuus alkavat sekoittua, eikä Scorsese päästä tälläkään kertaa katsojaa ihan helpolla.

Vuosikymmenet Scorsesen luottonäyttelijänä toimineen Robert De Niron valtaviin saappaisiin astunut Leonardo Di Caprio tekee mainion roolisuorituksen Teddy Danielsina, vaikka väistämätön vertailu Bobby D:hen hieman epäreilua onkin. Suljetulle saarelle rakennettu mielisairaala on mielenkiintoinen ympäristö elokuvalle ja ihmismielen kiemurat on sellainen aihepiiri, johon en koskaan kyllästy. Mikäli jotain heikkoa pitää löytää, niin tarinan olisi ehkä voinut kertoa vähän tiiviimminkin ja muutaman kohtauksen karsia.

Kokonaisuutena tykkäsin tästä kuitenkin todella paljon. Yleisesti Departedia pidetään Scorsesen 2000-luvun onnistuneimpana teoksena, mutta itse tykkäsin tästä vielä enemmän. Saarelle saadaan luotua tiiviin klaustrofobinen tunnelma ja etenkin DiCaprion ja Kingsleyn jokainen yhteinen kohtaus on herkullista katsottavaa. Erikoistehosteet ovat myös vakuuttavia ja minun kirjoissani tämä on 2010-luvulla tehdyistä leffoista todella korkealla. Ehdottomasti suositeltava kokonaisuus.
****

Pitää varmaan joskus kirjoitella myös vähemmän hyvistä leffoista. Televisiosta tuli katsottua mm. juustoisen kliseinen RoboCop III, josta en nyt kuitenkaan jaksa pidempiä tekstejä enää jatkoksi rustailla. Arvelin tässä illan ratoksi katsella niinkin erilaiset leffat kuin Kulman Pojat ja Fast & Furious 6. Niistä juttua ehkä joskus, jos jaksan.

[takaovi]

Maikkarilta legendaarinen 8 mile parasta aikaa.

[Show_Stopper]

Maikkarilta legendaarinen 8 mile parasta aikaa.

Eilen Semaforissa:

"Oho, ei h****tti jätkät, kattokaas mikä leffa pyörii seuraavaks."

Nostalgialla ladattua hymähtelyä.

"Sano sit ku se panokohta tulee."

[takaovi]

Maikkarilta legendaarinen 8 mile parasta aikaa.

Eilen Semaforissa:

"Oho, ei h****tti jätkät, kattokaas mikä leffa pyörii seuraavaks."

Nostalgialla ladattua hymähtelyä.

"Sano sit ku se panokohta tulee."

Olihan se taas pitkästä aikaa kovaa settiä Räbitille

[What]

Nyt kun on pidemmän pätkän saanut oloneuvoksena elellä niin on löytynyt aikaa myös elokuvien katsomiselle. Tällä kertaa mukana myös kotimaista tuotosta.

Fast & Furious 6 (2013) on vuonna 2001 alkaneen kaahailusarjan viides jatko-osa. Vin Dieselin, Paul Walkerin ja Michelle Rodriguezin muodostama leffasarjan ydinkolmikko on menossa mukana kuten myös viidennessä osassa tutuksi tullut Dwayne "The Rock" Johnsonin komisario Hobbs.

Tämä se on hassu leffasarja, sillä vaikuttaa siltä, että tämä vain paranee jatko-osien myötä. Omasta mielestäni ensimmäinen Fast & Furious oli suorastaan kelvoton elokuva, mutta nämä kaksi viimeisintä (5 & 6) ovat olleet kaikista parhaimmat. Parasta tässä elokuvassa on, että tämä on tehty "pilke silmäkulmassa", eikä se ota itseään liian vakavasti. Juonenkäänteet eivät ole realistisia ja stuntit vielä vähemmän, mutta entä sitten? Eihän kukaan mitään dokumenttia tullut katsomaan.

Elokuvan alussa Hobbs (The Rock) ilmestyy Dominic Toretton (Vin Diesel) pihalle pyytämään apua. Hobbsin tiimi on kaulaansa myöten kusessa Owen Shaw'n (Luke Evans) johtaman rikollisjengin kanssa. Hobbs päättelee, että vain rikollinen pystyy pysäyttämään rikollisen ja pyytää Toretton tiimin apua. Porkkanana on, että Hobbs tietää Toretton entisen rakastetun Lettyn olevan sittenkin elossa ja työskentelevän Shaw'lle. Pienen suostuttelun jälkeen Toretton tiimi suostuu auttamaan Hobbsia ja testosteronin- ja bensiininkatkuinen seikkailu alkaa.

Vin Dieselin ja The Rockin yhteistyö toimii kuin Brucella ja Arskalla konsanaan. Samalla tätä katsoessa oikein löi vasten kasvoja se fakta, että Rock ei nykyään ole laisinkaan hassumpi näyttelijä. Ainakaan tämäntyylisissä kovanaaman rooleissa. Sitten kun elokuvan juonessa riittää yllättävänkin paljon käänteitä ja lopputekstien sekaankin on saatu ujutettua vielä pientä kivaa, niin eipä tätä kovin paljoa voi moittia. Lajityyppinsä parhaimmistoa.
***


Kulman Pojat (2012) on kotimainen elokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Joensuuhun. Elokuva kertoo kolmesta urheilukaupassa työskentelevästä ystävyksestä, jotka kannattavat intohimoisesti paikkakunnan kolmosdivarissa pelaavaa Kulman Pallo futisjoukkuetta. Tarina saa erikoisen käänteen, kun paikallisvastustaja AC United värvää riveihinsä maajoukkuetähti Tuukka Tiensuun. (Jussi Vatanen)

Tapahtumien edessä pääosaan nouseva Petri (Eero Ritala) löytää itselleen naisen junnujoukkuetta valmentavasta Emmistä (Lotta Kaihua). Ennen pitkää ilmenee, että sama Emmi on myös Tuukka Tiensuun entinen tyttöystävä ja näin kaikkien tarinat kietoutuvat jännällä tavalla yhteen. Petri joutuu faniryhmänsä sekä Emmin ja Tiensuun puristuksessa hankalaan välikäteen.

Tämä nyt piti katsoa lähinnä siksi, että se kertoi jalkapallosta ja sijoittui Joensuun kaupunkiin. Oikein muuta annettavaa tällä ei sitten ollutkaan. Elokuvan juoni on hävyttömän ohut ja yksioikoinen, eikä näyttelijäsuorituksissakaan (Ritalaa lukuun ottamatta) juuri kehumista ole. Muutaman hauskan vitsin varassa tämä elää. Sellaisena perjantai-illan kännileffana tämä saattaa toimiakin, mutta muuten ei.
* 1/2


Mika Kaurismäen ohjaama Tie Pohjoiseen (2012) on suomalainen versio road movie elokuvasta. Elokuvan alussa Leo Porala (Vesa-Matti Loiri) palaa Suomeen vietettyään yli 30 vuotta ulkomailla. Ensitöikseen Leo etsii käsiinsä ainoan poikansa Timon (Samuli Edelmann) jonka hän oli hyljännyt tämän ollessa kolmivuotias. Aluksi Timo ei kovinkaan ilahdu alkoholisoituneen isipappansa paluusta, mutta ennen pitkää suostuu lähtemään tämän kanssa ajelulle "Susirajalle."

Reissusta tuleekin yllättävän pitkä ja se vie Pohjanmaan, Jyväskylän ja Rovaniemen kautta aina Kemijärvelle saakka. Matkan aikana isä ja poika toden teolla tutustuvat toisiinsa ja oppivat välittämään toisistaan. Reissun aikana Timolle selviää myös tarina isän katoamisen taustalta sekä hänen biologisen äitinsä henkilöllisyys.

Loiri pystyy roolisuorituksellaan kiteyttämään jotain olennaisesta suomalaisesta miehestä ja miehisyydestä. Alkoholiin menevä, diabeteksestä kärsivä ja ketjussa tupakkia polttava Leo on yhtä aikaa halveksuttava että erittäin sympaattinen maanläheinen hahmo. Pianistina elantonsa tienaava poika-Timo sen sijaan kuuluu korkeampaan yhteiskuntaluokkaan ja tämä isän rahvaanomaisuus ja pojan yläluokkaisuus luokin hienon kontrastin heidän suhteeseensa. Aluksi Timo lähinnä häpeää isäänsä, mutta tutustuessa tähän paremmin oppii ymmärtämään asioita myös hänen kannaltaan.

Loiri ja Edelmann ovat huikeita ja sivuosissa etenkin Peter Franzen jää mieleen metallimusiikista tykkäävänä hompahtavana Pertti Paakkuna. Periaatteessa leffa on rento road movie muutamalla hersyvän hauskalla kohtauksella, mutta se käsittelee myös vakavempia teemoja, ja tätä on hieman hankala lokeroida johonkin ihan tiettyyn lajityyppiin. Joka tapauksessa ehdottomasti tykkäsin.
***

Semmosta. Nyt tuli sentään jotain muutakin klassikkoleffoja.

[DeadManWalking]

Tuli katsottua äsken The Butterfly Effect kun TV2 sen näytti, ja onhan tuo ihan ok leffa. Ashton Kutcherin leffaksi suorastaan loistava. YLE näytti vieläpä director's cutin, jonka loppu on traagisempi. Muistaakseni joskus Neloselta katsellessani tästä näytettiin se ns. normiversio, jonka lopetus ei ole niin raju, joten hetken aikaa piti miettiä että "mitä v**tua eihän tää leffa näin lopu", kunnes tuli mieleen että tällehän on tehty useampikin loppu.

[Dorian]

On se kyllä kova leffa minustakin. Ja se on jo paljon, kun tunnetusti en perusta juuri mistään, missä on vähänkään mitään yliluonnollista.

[Hautsi_]

Onhan se hyvä. Tosin alkaa olemaan jo useampi vuosi siitä, kun Butterfly effect on tullut viimeksi katsottua, niin muistikuvat alkavat heikentyä. Mutta olisiko peräti ainoa leffa, jossa Ashton Kutcher on ollut ihan vakuuttava..? Tietystikään kaikkia en ole nähnyt. Esim. The Guardianissa Kutcher oli ainakin melko huono. Ja onko se muita draamoja tehnytkään, vai onko loput paskoja komedioita? Kai mä muitakin sen leffoja olen nähnyt, mutta eipä ole jäänyt sen tarkemmin mieleen, että mitä..

Eilen katselin toista kertaa Into The Wildin. Onhan se edelleenkin todella hieno leffa Kannattaa katsoa. Kristen Stewart on tosin aivan yhtä surkea kuin aina. Miten se on olevinaan joku suurikin näyttelijätähti tällä hetkellä? Tai no okei, pääasiassa kai teinileffojen tähti.. en ole ihan varma. Mutta aivan kauheaa katsottavaa hänen "näyttelemisensä" on. v***u.

[Phenomenon]

On ylivoimaisesti Ashton Kutcherin paras elokuva. Kutcherin heikoin leffa on L.A Gigolo, jossa Kutcher äänineen oli erittäin epäuskottava.

Kävin katsomassa World War Z:n. Huonoin elokuva minkä olen elokuvateatterissa käynyt katsomassa. Hienot erikoistehosteet, jotka tosin menettivät tehonsa alle puolessa tunnissa. Hahmoihin ei tutustuttu lainkaan vaan erikoistehoste-actionkohtaukset alkoivat heti. Viimeiset 15 minuuttia olivat ihan OK tavaraa sen takia, että tuntui että elokuvassa alkoi olla jokin idea... Mutta Brad Pitt ei oikein istunut maailmanpelastajan rooliin. Lisäksi elokuvan tunnari muistutti (eli oli) ihan liikaa Carpenterin jonkun (the fog?) leffan tunnaria. EN suosittele. Jos juoni on näin älyttömän ohut niin olisi pitänyt panostaa edes hahmoihin, jotka eivät tällä kertaa saaneet mitään sympatiaa.

*/*****

[Phenomenon]

Hyvät, pahat ja rumat. Saattaa olla jopa paras elokuva minkä olen nähnyt. Ehkä nippa nappa Forest Gumpin takana. Ja klassikkoja ja loisto elokuvia on tullut katsottua enemmän kuin 99% väestöstä.

Ajatella, että näin tämän ensimmäisen kerran vasta 4.8.13.

[DeadManWalking]

Hyvät, pahat ja rumat.

Koko Dollari-trilogia on ihan perhanan hyvä, ja paha sanoa että mikä niistä on paras. Kaikki ovat tasaisen rautaista suorittamista alusta loppuun, ja Sergio Leone on saanut kyllä vangittua ohjauksellaan loistavan tunnelman. Tarinan kerronta on äärimmäisen tunnelmallista, viipyilevää ja mukaansa koukuttavaa, joten eihän siitä yksinkertaisesti voi olla pitämättä.

[takaovi]

Tuli katsottua äsken The Butterfly Effect kun TV2 sen näytti, ja onhan tuo ihan ok leffa. Ashton Kutcherin leffaksi suorastaan loistava. YLE näytti vieläpä director's cutin, jonka loppu on traagisempi. Muistaakseni joskus Neloselta katsellessani tästä näytettiin se ns. normiversio, jonka lopetus ei ole niin raju, joten hetken aikaa piti miettiä että "mitä v**tua eihän tää leffa näin lopu", kunnes tuli mieleen että tällehän on tehty useampikin loppu.

Jälkikäteen tulen huutelemaan, mutta pakko kehua itsekin kyseistä pätkää. Ensimmäistä kertaa näin ja vähän olin epäileväinen Kutcherin toimivuuden suhteen vakavammassa roolissa. Mutta hienostihan se veti ja omastakin mielestäni miehen parhaita näyttelijäsuorituksia. Hyvä Ashton ja hyvä TV2

Ja pian pukkaa muuten Neloselta taas Beckiä. Jos et vielä ole tutustunut, niin nyt olisi hyvä paikka! Erinomaisia leffoja, joissa erinomaisia näyttelijäsuorituksia, vahvaa dialogia ja toimivat juonet. Hyvää vastapainoa Ameriikan adhd action pläjäksille.

[MR.Off Topic]

Ja pian pukkaa muuten Neloselta taas Beckiä. Jos et vielä ole tutustunut, niin nyt olisi hyvä paikka! Erinomaisia leffoja, joissa erinomaisia näyttelijäsuorituksia, vahvaa dialogia ja toimivat juonet. Hyvää vastapainoa Ameriikan adhd action pläjäksille.

Itsellä on hieman semmoinen Beck-ähky. Tämä ei ole minkään lyhyt aikaisen asian aikaan saannos vaan usean vuoden aikana, koska nämä leffat on tulleet about joka kanavalta parin kolmen vuoden sisään. Kiinnosti sillon, kun näin ensimmäisen kerran. Toisella kerralla ei oikeastaan ja kolmannella etsii jotain muuta. Sitten nämä toiset leffat, mikä hitto niiden nimi on. Hyviä leffoja, mutta ylinäytetty viime vuosina televisiosta.

[Juge]

Ja pian pukkaa muuten Neloselta taas Beckiä. Jos et vielä ole tutustunut, niin nyt olisi hyvä paikka! Erinomaisia leffoja, joissa erinomaisia näyttelijäsuorituksia, vahvaa dialogia ja toimivat juonet. Hyvää vastapainoa Ameriikan adhd action pläjäksille.

Itsellä on hieman semmoinen Beck-ähky. Tämä ei ole minkään lyhyt aikaisen asian aikaan saannos vaan usean vuoden aikana, koska nämä leffat on tulleet about joka kanavalta parin kolmen vuoden sisään. Kiinnosti sillon, kun näin ensimmäisen kerran. Toisella kerralla ei oikeastaan ja kolmannella etsii jotain muuta. Sitten nämä toiset leffat, mikä hitto niiden nimi on. Hyviä leffoja, mutta ylinäytetty viime vuosina televisiosta.

Wallanderit?

Itse olen katsonut Ruotsi-Wallandereista 26 ekaa leffaa eli kaksi ensimmäistä kautta. Kolmas "tuotantokausi" tulee tän vuoden aikana ja sisältää 6 elokuvaa, ja tämä jää viimeiseksi kaudeksi. Kaksi leffaa on jo Ruotsissa ilmestynyt.

Lisäksi olen Britti-Wallandereista katsonut 6 elokuvaa, ja nyt kun wikipediasta luin niin viime vuonna on tullut kolmas kolmen elokuvan "tuotantokausi". Yksi kausi tulee sitten vielä näitä ja näillä näkymin ilmestyvät vuonna 2014.

Rakastan noita Ruotsi-Wallandereita. Kyllä ruottalaiset osaavat dekkareita tehdä! Brittiversiot ovat myös leffoina ihan hyviä, mutta jotenkin se kuulostaa hölmöltä, että leffoissa puhutaan englantia, mutta henkilöiden nimet ovat ruotsalaisia kuten myös tapahtumapaikat.

Beckit pitäisi kyllä myös tsekata, ei ne ainakaan kovin huonoja voi olla. Ehkä sitten ensi kerralla kun Nelonen näyttää ne.. eli viimeistään vuoden päästä

[Show_Stopper]

Now You See Me ("Suuri Puhallus" ) oli aika okei. Viihdyin. Hukattua potentiaalia, pientä yleistä kankeutta ja juonenkäänteet oli vähän sitä nähtyä, mutta kyllä tälle nyt kolme viidestä irtoaa.