Top 100 (2011 edition)

[MR.Off Topic]

Joskus sitä toivoisi, että maailma pysähtyisi, jotta kaikelle olisi aikaa. Oman listan kolmas osa varmaan viikonlopun aikana putkahtaa ulos, kun kerkeän perustelut kirjoittelemaan. Sanotaanpa joitain kommentteja Whattin listaamista miehistä.

Finlayta pitää kyllä arvostaa hitosti. Teki tärkeää työtä uusien tähtien nostamisessa pinnalle ja minun mielestäni WWE teki virheen päästäessään Finlayn menemään. Mies olisi voinut tehdä (ja ilmeisesti teki) paljon kulisseissa. Miestä ei voi kuin arvostaa.

Douglas Williams oli viime vuonna yksi eniten markittamista painijoista. Harmi, että on jäänyt tänä vuonna vähän pimentoon TNA:ssa. Roderickin sijoitus on ihan kiva. Itse tykkäsin paljon tästä miehen ROH World Champion runista. Se on vissiin Whatilla jäänyt näkemättä? Danielin sijoituksen olisin odottanut olevan korkeammalla, mutta onhan se totta, että kehätoiminnan ulkopuolella Bryan ei ole vahvimmillaan.

EDIT: Pikkunen virhe tuossa ekassa kappaleessa. Lauseen toki pitäisi mennä näin, että "Sanotaanpa joitain kommentteja Whattin listaamista miehistä ja naisesta."

EDIT2: Naisista.

[What]

Joskus sitä toivoisi, että maailma pysähtyisi, jotta kaikelle olisi aikaa

Älä muuta sano. Mieli tekisi tutustua menneiden aikojen painiin, ja minulla onkin ollut vuosikaupalla tarkoituksena esimerkiksi katsoa kaikki WCW:n Nitrot ja ppv:t ainakin vuosilta 1996-1998. Lisäksi NWA:han, ECW:hen, indyihin ja japsipaininkaan on ollut toisinaan tarkoitus perehtyä. Mutta nykypaininkin seuraaminen lohkaisee jo vapaa-ajasta niin ison siivun, ja kun koko elämäänsä ei halua läppärin näyttöä katsellen viettää, niin hankalaa se on. Ehdotankin, että painimaailma pysäytettäisi vuoden ajaksi, niin jäisi aikaa menneiden muistelulle. Tuohon WCW-projektiin aion kyllä ensisijaisesti syventyä. Onhan ko. promootiota tullut katsottua, mutta "sieltä täältä", joten sellaista kokonaisvaltaista kuvaa WCW:stä en ole saanut muodostettua.

Mielenkiinnolla odotan Mr. Off Topicin jatkoa.

[MR.Off Topic]

Joskus sitä toivoisi, että maailma pysähtyisi, jotta kaikelle olisi aikaa

Älä muuta sano. Mieli tekisi tutustua menneiden aikojen painiin, ja minulla onkin ollut vuosikaupalla tarkoituksena esimerkiksi katsoa kaikki WCW:n Nitrot ja ppv:t ainakin vuosilta 1996-1998. Lisäksi NWA:han, ECW:hen, indyihin ja japsipaininkaan on ollut toisinaan tarkoitus perehtyä. Mutta nykypaininkin seuraaminen lohkaisee jo vapaa-ajasta niin ison siivun, ja kun koko elämäänsä ei halua läppärin näyttöä katsellen viettää, niin hankalaa se on. Ehdotankin, että painimaailma pysäytettäisi vuoden ajaksi, niin jäisi aikaa menneiden muistelulle. Tuohon WCW-projektiin aion kyllä ensisijaisesti syventyä. Onhan ko. promootiota tullut katsottua, mutta "sieltä täältä", joten sellaista kokonaisvaltaista kuvaa WCW:stä en ole saanut muodostettua.

ECW:n olen aikalailla kahlannut vuosista '97 vuoteen '01 ja sitten satunnaisesti aiempia isompia eventtejä. Innostusta olisi kuitenki tutustua enemmän noihin ECW:n alku vuosiin. WCW kiinnostaisi myös, mutta sieltäkään en ole koskaan saanut katsottua kuin sitä sun tätä. Nyt viimeksi aloitin projektin katsella kaikki NWATNA:n viikottaiset PPV:t. Iso osa on kyllä PPV:stä koneella, mutta viime aikoina ei ole ollut aikaa katsoa. Niin ja minunha tosiaan piti arvostella ne tuonne "Arvostele katsomasi PPV" aiheeseen, mutta sorruin siihen, että katsoin useamman kerralla. Ei sitten oikein löytynytkään intoa arvostella sitä toista PPV:tä. Muutenki itsellä monesti sortuu kaikenmoiset projektit, kun en yhtäkkiä jaksa jotain tehdäkkään. Siksi esimerkiksi kaikki diaryni ovat sortuneet aloituksen jälkeen heti kuin myös nuo PPV:n katselu projektit. Tämän aion kuitenki vetää kunnialla loppuun!

[What]

sitä sun tätä.

Tuo on juuri se ongelma. Itse olen WCW:tä katsonut melko paljonkin, mutta hajanaisesti. Niinpä hankalimmaksi asiassa listan teossa on muodostunut tuo vanhojen NWA/WCW-tähtien sijoittaminen. Väkisinkin tuollaisessa katselussa tulee valittua ne parhaat palat, joten kokonaiskuva jää vajaaksi. Toista on WWE:n ja TNA:n kanssa, joita on vuosikausia seurannut viikosta-viikkoon. Kunhan saan tämän listaprojektin ja 2010-ppv projektin päätökseen, niin seuraavaksi suuntaan varauksettoman mielenkiintoni WCW:hen!

[Merovingi]

sitä sun tätä.

Tuo on juuri se ongelma. Itse olen WCW:tä katsonut melko paljonkin, mutta hajanaisesti. Niinpä hankalimmaksi asiassa listan teossa on muodostunut tuo vanhojen NWA/WCW-tähtien sijoittaminen. Väkisinkin tuollaisessa katselussa tulee valittua ne parhaat palat, joten kokonaiskuva jää vajaaksi. Toista on WWE:n ja TNA:n kanssa, joita on vuosikausia seurannut viikosta-viikkoon. Kunhan saan tämän listaprojektin ja 2010-ppv projektin päätökseen, niin seuraavaksi suuntaan varauksettoman mielenkiintoni WCW:hen!

Se on muuten ihan hyvä tiedostaa, että kun katsoo vanhojen painijoiden (Esimerkiksi Ric Flairin) otteluita, sinne katselulistalle valikoituu ne uran parhaimmat ja legendaarisemmat ottelut, mikä tietysti vääristää kuvaa painijasta. Nyt viikottaisissa esiintyvän painijan vertaaminen 10 vuotta sitten painineeseen on aika hankalaa, koska siltä 10 vuotta painineelta näkee ne uran parhaat palat ja ne viikottaisten keskinkertaisuudet karsiutuu pois. Nykyään painivalla nämä viikottaiset ja legendaaristen otteluiden harvuus taas tiputtaa arvostusta.

Minulla ainakin listaaminen tuottaisin tuon takia hankaluuksia. Miten voit verrata 20 vuotta sitten paininutta kaveria, josta löytyy helpoiten ne uran parhaimmat ottelut nykyään painivaan kaveriin, jolta löytyy ne keskinkertaisuudet? Varmaan joku pitää 20 vuoden päästä Mark Henryä paljon parempana kun oikeasti on, kun näkee ne Henryn uran harvat timantit.

[MR.Off Topic]

sitä sun tätä.

Tuo on juuri se ongelma. Itse olen WCW:tä katsonut melko paljonkin, mutta hajanaisesti. Niinpä hankalimmaksi asiassa listan teossa on muodostunut tuo vanhojen NWA/WCW-tähtien sijoittaminen. Väkisinkin tuollaisessa katselussa tulee valittua ne parhaat palat, joten kokonaiskuva jää vajaaksi. Toista on WWE:n ja TNA:n kanssa, joita on vuosikausia seurannut viikosta-viikkoon. Kunhan saan tämän listaprojektin ja 2010-ppv projektin päätökseen, niin seuraavaksi suuntaan varauksettoman mielenkiintoni WCW:hen!

Se on muuten ihan hyvä tiedostaa, että kun katsoo vanhojen painijoiden (Esimerkiksi Ric Flairin) otteluita, sinne katselulistalle valikoituu ne uran parhaimmat ja legendaarisemmat ottelut, mikä tietysti vääristää kuvaa painijasta. Nyt viikottaisissa esiintyvän painijan vertaaminen 10 vuotta sitten painineeseen on aika hankalaa, koska siltä 10 vuotta painineelta näkee ne uran parhaat palat ja ne viikottaisten keskinkertaisuudet karsiutuu pois. Nykyään painivalla nämä viikottaiset ja legendaaristen otteluiden harvuus taas tiputtaa arvostusta.

Minulla ainakin listaaminen tuottaisin tuon takia hankaluuksia. Miten voit verrata 20 vuotta sitten paininutta kaveria, josta löytyy helpoiten ne uran parhaimmat ottelut nykyään painivaan kaveriin, jolta löytyy ne keskinkertaisuudet? Varmaan joku pitää 20 vuoden päästä Mark Henryä paljon parempana kun oikeasti on, kun näkee ne Henryn uran harvat timantit.

Merovingi on kyllä harvinaisen oikeassa. Toisaalta täytyy kuitenki ottaa huomioon, että suurempi määrä materiaalia on nähty näiltä nykypainijoilta, joten heillä on enemmän tilaisuuksia vakuuttaa katselija. Itse tosin tein sen päätöksen, että listaan vain aktiivipainijoita/nykypainijoita, jotta he saavat mahdollisuuden olla listalla. Loppuosan painijoista olisi tippunut järkyttävä määrä painijoita pois, jos olisin alkanut listaamaan kaikista jo lopettaneista painijoistaki. Lisäksi kuten joskus aiemmin sanoin, loppujen lopuksi sillä ei ole paljon väliä, jos markkaan Owen Harttia aivan hitosti, koska TV:ssä en häntä enää ikinä näe. (Toki jos katson vanhaa tapahtumaa TV:stä, mutta se on viisastelua...)

[What]

Minulla ainakin listaaminen tuottaisin tuon takia hankaluuksia. Miten voit verrata 20 vuotta sitten paininutta kaveria, josta löytyy helpoiten ne uran parhaimmat ottelut nykyään painivaan kaveriin, jolta löytyy ne keskinkertaisuudet?

Tottahan tuo. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että onhan se väärin jättää markituslistan ulkopuolelle loistavia painijoita vain sillä verukkeella, etteivät he ole sattuneet viime aikoina painimaan. Jos aina nauttii vaikkapa Bret Hartin tai DDP:n otteista suunnattomasti, ja oppii fanittamaan miehiä vasta sen jälkeen kun urat ovat päättyneet, niin eivätkö he silti ole suosikkejasi? Mielestäni ovat, ja sen vuoksi en poissulje muiden aikakausien tähtiä listaltani. Sijoittaminen on kyllä todella vaikeaa, sitä en kiellä, mutta yrittää täytyy.

[MR.Off Topic]

^ Täytyy kyllä myöntää, että Whatilla on pointtia tuossa. Toisaalta about kaikissa mahdollisissa asioissa on yleensä kaksi puolta. Onko sitten toisen tapa listata parempi? On varmaan jostain näkökulmasta, mutta toisesta näkökulmasta taas toisen tapa voi olla parempi. Mainitaan nyt vielä, että olen iso DDP markki. Managerista painijaksi vaihdos kyllä toimi herran osalla aivan loistavasti. Diamond Cutter menee myös korkealle lemppari finisherit listallani.

Okei innostuin vähän ja päätin kirjoitella tämän kolmannen listauksen myös. Ensi listauksessa sitten samanlainen lista noista aiemmin nimetyistä kuin Whatilla on, mutta nyt en millään jaksa alkaa sitä tekemään. Ehkä huomenna voisi muokkailla sen tähän. Noh tässä kuitenki tulevat seuraavat kymmenen.



80. Abyss

Abyss on hankala tapaus. Viime vuonna monsteri hädin tuskin olisi varmaan päässyt listalle, pari vuotta sitten olisin pitänyt Abyssin jopa parikytä sijaa ylemmäs. Tälläinen kompromissi ratkaisu sitten syntyi, johon vaikutti ehdottomasti Abyssin feudi Brian Kendrickkiä vastaan. Koko viisas monsteri gimmick toimi aika hyvin ja Abyss oli kiinnostava taas pitkästä aikaa. Markitukseni määrään liittyy myös tietenki Abyssin hahmo. Nykyään ei ole liian montaa maskipäistä monsteria, joilla on täydellinen sekopää gimmick meneillään. Täytyy kuitenki sanoa, että Abyssista tuskin enää irtoaa kovinkaan hyviä otteluita ja parhaat päivät miehellä on mielestäni ohi. Eiköhän hänen listasijoituksensa lähde tasaiseen laskuun tästä lähin.



79. Crimson

Crimson on sitten uudempaa kastia. Vakuuttavan näköinen mies, vaikka onkin naurettavan laihan oloinen välillä. Kuitenki miehellä on nopeutta ja räjähtyvyyttä, jota ei monilta noin isoilta kavereilta löydy. Kehässä mies on keskikastin yläpuolella hiukan. Ei hän ketään kehässä tule luultavasti kantamaan, mutta ei kummoista painitaituria tarvita häntäkään kantamaan hyvään otteluun. Mikissä mies on osoittanut toimivuutensa ainakin esittäessään badassiä. Miehellä on edessään valoisa tulevaisuus.



78. Tara

Ei seksikkäin, mutta yksi kehien veteraaneista, joka todellaki tietää miten painia. En naisesta WWE:ssä lämmennyt Victoriana, koska näin vain varsin etevän naispainijan. TNA:ssa hänen persoonallisuutta ja mikki taitoja on tuotu enemmän esille myös ja olen vähitellen alkanut markittaa Taraa enemmän ja enemmän. Mieleeni tulee nyt ainaki Amazing Kongia vastaan painittu häkkimatsi, joka antaa yhden syyn markittaa tätä hämähäkkiä kantelevaa naista.



77. Matt Hardy

MaHa. Viimeisten tapausten myötä voisin sanoa, että markitukseni Mattia kohtaan on aika pohjalukemissa, mutta täytyy miestä silti painijana jokseenki arvostaa. Hieno ura ensin Hardy Boyzzina ja myöhemmin mahtava singles ura veljen sekoillessa itsensä ulos WWE:stä. Joskus 2005 ja siitä vuosi varauksella kaksi eteepäin näin miehessä jopa ME-potentiaalia. Sitten tuli lihoaminen ja kaikenlaiset ongelmat. TNA:ssa mies vielä herätteli toiveita hoitamalla itsensä kuntoon, mutta kusi sitten senki tsäänsin. Kokonaisuudessaan Matt oli hieman yli keskitason painija, joka käytti mikkiä tyydyttävästi. Ei hänessä koskaan ollut ME-materiaalia, se oli vain toiveunta.



76. Shark Boy

Shark Boylta olen nähnyt aivan liian vähän materiaalia. Toisaalta mies osaa nostaa hymyn huulilleni jokaisella esiintymisellään. Juurikin tuo 24/7 Stone Cold kopio Shark Boy on nostanut Sharkyn markituksen näinkin ylös. Mies on aikalailla hemmetin hauska kaikissa segmenteissä sun muissa. Lisäksi ottelut kuten Fishmarket Street Fight (en ole ihan varma oliko matsin nimi tuo) ja sun muut koomasta heräämiset on yhtä parasta huumoria vapaapainissa pitkään aikaan. Eric Youngin ja Sharkyn tiimiä näkisin mielelläni enemmänki kuin vain sen yhden kerran DX:ssä. Siinä olisi potentiaalia yhdeksi historian hauskimmista joukkueista.



75. Zack Ryder

Zack Ryder on sitten toinen hauskuuttaja. What jo aiemmin mainitsi, että onhan se uskomatonta, että mies on noussut kulttiarvoon ilman TV-aikaa ja sitä täytyy arvostaa. Jos WWE ei halua sinusta tähteä, tee itsestäsi tähti. Siinä on oikea asenne Ryderilla ollut, kun hän nettishowtaan pystyyn on laittanut, oli Stanford sitten kuinka iso takapiru tahansa. Zackin Twitter sivuki on jo paljon viihdyttävämpi kuin useiden muiden painijoiden ura. Tämän lisäksi Zack on kehässä kohtalainen ja onnistuu kyllä wrästling showssa mikissä myös. WWE:n halutessa Zackistä voitaisiin tehdä tuhkimotarina, jonka kautta Ryderista tulisi sekä vakavasti otetumpi painia, mutta myös samalla iso rahasampo. Zackillä on mahdollisuudet mihin vain.



74. Chris Masters

Chris Masters "The Masterpiece". Hitto tykkäsin miehen sisääntulosta sillon aikanaan ja tiimi Carliton kanssa oli aivan loistava. Otetaan vielä huomioon, että tosiaan markitan molempia painijoita aika hitosti tänä päivänäki jopa pelkän tuon joukkueen vuoksi. Olen myös vakuuttunut, että Chris Mastersilla oli kaikki avaimet olla yksi WWE:n ME-pelureista, jos ei olisi jäänyt aineista kiinni. Masters osoitti toisella runilla parantuneita painitaitojaan ja ainaki omasta mielestäni hän oli aina varsin karismaattinen esiintyjä. Yksi näistä tuhlatuista talenteista mielestäni.


[img]http://20090609150642_251170.webstarts.com/uploads/Sara_Del_Rey14.jpg[/img]
73. Sara Del Ray

Sara Del Ray on mielestäni paras naisten painija kehässä tällä hetkellä. Ei kaunein, ei tosin rumakaan, mutta ei mitään mallimateriaalia. Sarasta ei muuten löytynyt oikein tälläistä pientä kuvaa, missä hän olisi parhaimmillaan. Del Rey on myös toiminut minusta hyvin myös KOW:n valettina. Parhaat kehätaidot naisista oikeuttaa Del Reyn tähän sijoitukseen.



72. Kyle O'Reilly

Kyle O'Reilly on kanadalainen painija, mutta olen erittäin vakuuttunut, että jotain sukujuuria löytyy Irlannista. Todisteita ei löytynyt tosin wikipediasta, mutta wikipedia sen sijaan kertoi, että O'Reillylla on 1 tyypin diabetes. Pikkusen vaikeeta on kaverilla varmaan saada massaa, respektit siitä. Aluksi meinasin O'Reillyn ja Colen pistää heidät yhdessä tänne Futureshock tiiminä, mutta myöhemmin tajusin, että markitan O'Reillya huomattavasti enemmän kuin Colea, vaikka Adamissa luultavasti enemmän potentiaalia loppujen lopuksi on. Kyle on loistava kehässä. Häntä luultavasti tullaan indyskenessä joskus kutsumaan myös Best In The Worldiksi, jos kehitys jatkuu samalla tahdilla. O'Reillyllä on kuitenki se yksi normaali indyjantereiden pulma. Karismaa ei löydy nimeksikkään. Kaikkea hyvää toivon kuitenki Kylellä jatkossa ja luultavasti hän tulee olemaan yksi niistä indymaailman suurista painija lahjakkuuksista tulevaisuudessa.



71. Kane

Kuva vihjaa, minkä ajan Kanea markitan oikeastaan. Maskipäinen Kane oli viihdyttävä. Yksi Kanen uran lemppariosasta oli se, kun mies oli tiimissä RVD:n kanssa. Tuo oli parivaljakko, jota ei voi olla markittamatta näin jälkikäteen katsoneen silmilläkään. Yksi parhaista isomies pienimies yhdistelmistä, vaikka RVD ei sinänsä kovin pieni ole. Lisäksi mieleen tulee myös Kanen tiimi Big Shown kanssa. Se oli varsin vakuuttava heel tiimi aikoinaan ja toivon salaa tässä viime vuonna tämän tiimin reunionia. Eikös tuommoinen pikkunen saatukkin kunnes Mark Henry pisti kaverit pois ruudusta. Kanen pitkällä uralla on muutenki ikimuistoisia hetkiä jokaiselle jaettavaksi ja täytyy miestä arvostaa jonkin verran. Eikös Kane ole muutenki yksi niistä tyypeistä, jotka ei oikeastaan edes olisi halunneet sitä palkintomestaruutta vaan olisi mieluummin antanut tilaisuuden jollekki nuoremmalle?

[What]

Lisäksi mieleen tulee myös Kanen tiimi Big Shown kanssa. Se oli varsin vakuuttava heel tiimi aikoinaan ja toivon salaa tässä viime vuonna tämän tiimin reunionia.

Jep. Paitsi että Kane & Big Show olivat silloin 2005-06 faceja, ja tänä vuonnahan he olivat kuukausia yhdessä ja kohtuu pitkään myös joukkuemestareita. Noista nimistä Kyle O'Reilly on itselleni tuntematon suuruus, ja Taraa olen aina pitänyt yliarvostettuna, vaikka ihan hyvätasoinen naispainija toki on. Mutta tosiaan lupasin viikonloppuna omaa listaa jatkaa, ja tässä nyt olisi hetki aikaa ennen töihin lähtöä.

100. Tomko
99. Maria
98. Claudio Castagnoli
97. Santino Marella
96. Steve Corino
95. R-Truth
94. Hernandez
93. Jeremy Borash
92. Mike Tenay
91. Randy Orton

90. Davey Richards
89. Ezekiel Jackson
88. Chyna
87. Kidman
86. Austin Aries
85. Brian Kendrick
84. Alberto Del Rio
83. Umaga
82. The Hart Dynasty
81. M.V.P.

80. Roderick Strong
79. Zack Ryder
78. Charlie Haas
77. Douglas Williams
76. Roddy Piper
75. Lita
74. Chavo Guerrero
73. Finlay
72. Stephanie McMahon
71. Daniel Bryan



70. Trish Stratus
Valovoimainen ja taitava naispainija. Aika harvinainen yhdistelmä, ja se tekikin Trishistä erikoisen. Yhdessä Litan kanssa he nostivat vuosikausia alennustilassa (ja välillä kokonaan hävinneen) WWE:n naisten divisioonan uuteen kukoistukseen. Mieleenpainuvia hetkiä oli monia, kuten kuuluisa Hammerlock Triple H:n kanssa, ajat Vince McMahonin salarakkaana, kolmiodraama Christianin ja Jerichon kanssa, Mickie-feudi ja jäähyväismatsi Litaa vastaan Torontossa. (Vaikka se nyt ei viimeiseksi jäänytkään.) Trishistä oli vaan helppo tykätä, eikä kellekään naispainijalle noin paljoa näkyvyyttä olisi annettu, ellei hän olisi ollut todella hyvä. Trish oli.


69. Ultimate Warrior
Yllättikö? Toivottavasti. Todetaan nyt heti kärkeen, että Warrior oli p**ka kehässä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Jos olisin UW:n valtakautta livenä seurannut, olisi se luultavasti ollut hiton puuduttavaa. Mutta jälkeenpäin pieninä annoksina katsottuna Warrior on viihdyttävä. Kehään juokseminen, köysien heiluttelu ja ylipäätään se arvaamattomuuden tunne, joka aina Warriorin esiintyessä oli läsnä oli kiehtovaa. Mieshän itse on ihan kahjo, ja se osaltaan olikin se jännittävä juttu. Äijän promotkin ovat niin sekavaa shittiä, että voiko niitä olla markittamatta?


68. Paul Heyman
Alkuperäisen ECW:n suuri fani en ole, enkä myöskään pidä Heymania niin ylivertaisena bookkajanerona (hyvänä kylläkin) kuten monet muut nettifanit. Paul E on kuitenkin listalla, koska hän on pirun hyvä näyttelijä ja on-screen hahmo. Lihava limanuljaska, jota rakastaa vihata. Eritoten tulen hänet muistamaan WWE-stintiltään Brock Lesnarin ja Big Show'n vittumaisena agenttina. Niin, ja olihan Heyman päävastuussa Smackdownin Golden Six-ajoista, ja tokihan se bookkaus siellä alkuperäisessä ECW:ssä oli parhaillaan briljanttia. Heymanin hienoilla bookkaustaidoilla saatiin huonompikin painija näyttämään tähdeltä. Hieno mies, joka tajusi antaa faneille sitä mitä he tahtoivat.


67. (31.) Samoa Joe
Läski-Joe. Tosiaan viime aikoina olen kärkkäästi Joeta kritisoinut huonosta motivaatiosta ja heikentyneistä kehäotteista, mutta onhan hän edelleen keskitasoa parempi painija, josta edelleen pidän. Tosi asia kuitenkin on, että tässä nimityksessä enemmän painaa ne menneet asiat kuin tämän hetkinen tilanne. Joe oli loistava ROH:issa Kobashin, Punkin ja muiden kanssa ja se 18kk voittoputki TNA:ssa oli kovaa settiä. Joella on vielä kaikki mahdollisuudet nousta listalla vaikka kuinka korkealle, koska hänestä periaatteessa tykkään, mutta kovempia näyttöjä vaaditaan.


66. Kazarian
Listalla on ollut useita heikoilla painitaidoilla siunattua tyyppiä, tällä kaverilla ei painitaidoissa vikaa ole. Kazarian on aina ollut sellainen perusvarma ja luotettava worker, joka pystyy illasta toiseen tasaisen hyviin suorituksiin. Ilmiömäisen hyvä hän ei millään alueella ole, ja sen vuoksi tuskin koskaan tulee nousemaan ME-tasolle. Tästä huolimatta Kazarian kuuluu suosikkeihini. Hän on yksi niistä kavereista, joilta saa sen laatutakuun. Muita perusteluja on nyt vähän hankala keksiä, mutta Kaz on vaan niin tasaisen varma ja hyvä, että on pakko tykätä.


65. Bobby Lashley
No niin, johan se oli korkea aika palata lihasmöykkyjen pariin. Lashley oli hiton vakuuttava debytoidessaan Smackdownissa 2005. Mieheltä löytyi intensiteettiä, räjähtävyyttä, voimaa ja nopeutta. Tähän kun yhdistetään äijän ulkonäkö, niin eipä ihme että WWE alkoi häneen panostaa. Tässä kuitenkin vedettiin överiksi, ja Bobbya alettiin tuputtaa fanien kurkusta alas väkisin, joka aiheutti sitten vastareaktion, eikä herra Dominatorin seikkailut enää niin kovasti kiinnostaneet. Pakkosyötöstä huolimatta fakta on kuitenkin se, että Bobby osasi olla viihdyttävä ja hänellä oli kaikki työkalut nousta megatähdeksi. Puolivaloilla vedetty TNA-run oli sitten melkoinen pettymys, mutta WWE-ajat sisälsivät monia hienoja hetkiä ja Bobby kerkesi tehdä lähtemättömän vaikutuksen.


64. Crimson
Tässäpä mielenkiintoinen nimi. Crimsonilta löytyy kokoa ja näköä, eikä hän mikrofonin kanssakaan avuton ole. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hänestä tulee vielä iso tähti. Toisaalta niin ne ovat viitanneet monen muunkin kohdalla (MVP, Kazarian) joista ei ole kuitenkaan sitä isoa nimeä tullut. Crimsonin nousua painimaailman huipulle on tällä hetkellä mielenkiintoista seurata, ja kaikkea parasta hänelle toivon, sen verran vakuuttavasti tämä nuorukainen on ensimmäisen TNA-vuotensa aikana esiintynyt.


63. Dean Malenko
'The Man Of 1000 Holds'. Malenko tosiaan oli loistava painija. Millään stand up koomikon puhujanlahjoilla häntä ei oltu siunattu, mutta Malenko olikin painija, ja pirun hyvä sellainen. Olen monesti maininnut kuinka tykkäsin WCW:n keskisarjasta, ja Malenko oli siinä tiivisti mukana sen koko kulta-ajan. Ottelut EG:tä, Reytä, Jerichoa, Juventud Guerreraa, Syxxia ja muita vastaan. Yksinkertaisesti ne olivat loistavia painiotteluita, joita jaksaa katsella vaikka useammankin kerran. Sen voin sanoa, että harva tällä listalla tulee olemaan pelkästään loistavien painitaitojen vuoksi, mutta Malenko on.


62.(32.) Shelton Benjamin
Team Angle tuli käsiteltyä jo Charlie Haasin valinnan yhteydessä. Toistetaan nyt vielä, että rakastin tätä kolmikkoa. Benjamin oli Haasia taitavempi ja räväkempi kehässä, joten sen vuoksi hänestä enemmän pidin. Mikään karismaattisuuden kapteeni Shelton ei ollut, joka sitten osoittautui esteeksi WWE:n lasikaton läpi murtautumiselle, mutta hyvänen aika sentään että hän osasi olla viihdyttävä kehässä. Mies oli vuositolkulla WWE:n keskikortin kantavia nimiä, ja kyllähän niitä mainioita otteluita kertyi sinä aikana pitkä lista. Kehäköysien sisällä Shelton osasi yllättää, hämmästyttää ja sai haukkomaan henkeä. Hieno painija, jonka potkut olivat aikoinaan harmillinen pala nieltäväksi.


61. Mick Foley
Foleyn sädekehää himmentää se, että hän ei osannut lopettaa ajoissa. Tämän aikakauden faneille Foley avautuu miehenä jota hypetetään paljon saavutuksistaan, mutta ei sitten vastaa kaikkea hypeä. Mikäli kuitenkin viitsii tehdä pienen aikamatkan 90-luvulle, niin tyhmempikin tajuaa miksi tätä miestä niin kovasti arvostetaan. Häkin katolta lentämisen lisäksi Foley oli myös paljon muuta kuin spottiapina. Promoissa hän oli (ja on edelleen) aivan kirkkainta eliittiä. Mick saattoi puhua puoli tuntia vaikka saippuasta ilman että yleisö kyllästyi. Parhaillaan Foley oli myös kehässä kova sana, ja hallitsi myös painin psykologisen puolen. Kemiat hänellä toimivat loistavasti mm. Rockyn ja Hunterin kanssa, ja täytyyhän Foleyta arvostaa myös siitä, että on aina ollut valmis nostamaan uusia nimiä pinnalle jobbaamalla heille. HHH, Orton ja Edge näin esimerkkeinä. Mutta kuten sijoituksesta näkyy, ei Foley minulle niitä suurimpia suosikkeja koskaan ole ollut.

[MR.Off Topic]

Lisäksi mieleen tulee myös Kanen tiimi Big Shown kanssa. Se oli varsin vakuuttava heel tiimi aikoinaan ja toivon salaa tässä viime vuonna tämän tiimin reunionia.

Jep. Paitsi että Kane & Big Show olivat silloin 2005-06 faceja, ja tänä vuonnahan he olivat kuukausia yhdessä ja kohtuu pitkään myös joukkuemestareita.

Niin no taisivat olla silloin mestareina, kun WWE:n seuraamineni oli melkein pyöreä nolla. Itse kyllä muistelisin, että Kane ja Show ainaki jonkin aikaa heelejä olivat, kun heillä jotain kuviota Batistaa vastaan oli. Teloivat vissiin ainaki Batun ennen SurSer matsia.

EDIT: Kyle O'Reillystä vielä, että mies harjoittelee Davey Richardsin kanssa ja mitä itse olen ymmärtänyt niin Team Richardsissa hommat otetaan aika vakavasti. Näkyy kumpaisenki taidoissa tuo harjoittelu.

[Merovingi]

Minulla ainakin listaaminen tuottaisin tuon takia hankaluuksia. Miten voit verrata 20 vuotta sitten paininutta kaveria, josta löytyy helpoiten ne uran parhaimmat ottelut nykyään painivaan kaveriin, jolta löytyy ne keskinkertaisuudet?

Tottahan tuo. Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin se, että onhan se väärin jättää markituslistan ulkopuolelle loistavia painijoita vain sillä verukkeella, etteivät he ole sattuneet viime aikoina painimaan. Jos aina nauttii vaikkapa Bret Hartin tai DDP:n otteista suunnattomasti, ja oppii fanittamaan miehiä vasta sen jälkeen kun urat ovat päättyneet, niin eivätkö he silti ole suosikkejasi? Mielestäni ovat, ja sen vuoksi en poissulje muiden aikakausien tähtiä listaltani. Sijoittaminen on kyllä todella vaikeaa, sitä en kiellä, mutta yrittää täytyy.

Totta tuokin. Kyllä vaikkapa Owen Hart saattaisi päätyä markituslistalleni, vaikka en ole nähnyt häntä kovin montaa ottelua ja juuri ne uran timantit, koska hän on viihdyttävä painija ja olen pitänyt hänen otteistaan niin kehässä, kuin kehän ulkopuolella.

Sijoittaminen on vaikeaa, olen monesti miettinyt Top-listan tekemistä, mutta se sijoittaminen olisi niin pirun hankalaa. Millä perusteella William Regal menee Rey Mysterion edelle? Pidän kummastakin hyvin paljon, mutta kummasta pidän enemmän?

Mr. Off Topic.. Minä olen aina oikeassa. (Vaikka muuttaisin mielipidettäni, se ei muuta sitä faktaa, että olen oikeassa.)

[MR.Off Topic]

Nyt, kun sain luettua Whattin valintoja paremmin niin kommentoidaanpa taas muutamaa harvaa valittua. Ensinäki täytyy sanoa tuo, että eiköhän Trish ole aika monen mielestä kaikkien aikojen paras naispainija. Toki itseni täytyy myöntää, että oma naispainija tietämys ei ulotu kuin ROH:n, TNA:n ja WWE:n naispainijoihin.

Dean Malenko on kyllä yksi parhaimmista painijoista ikinä. "No Gimmick Needed" on kyllä yksi niistä asioista, jotka Malenko ja Benoit jakavat eli molemmilla oli uskomattomat taidot kehässä ja sopiva lookki ja asenne, joten ei heidän tarvinu sen kummemmin esittää yhtään mitään.

Foley on kyllä omasta mielestä yksi niistä herroista joiden esiintymisiin sinäänsä ei olisi kyllästynyt, jos he olisivat tajunneet olla pistämästä niitä painisaappaita jalkaan. Foleyn viimeinen hyvä ottelu, en muista onko muutenki viimeinen, niin oli Flairia vastaan ja se oikeasti yllätti minut ainaki aivan täydellisesti silloin aikanaan. Se ottelu, mistä Flairin kuitenki parhaiten muistan on Edgeä vastaan käyty WM-matsi. Loistava matsi. Mikissä mies on kultaa. Foleyta katsoisin vieläkin mielelläni jonkinmoisena Authority Figuurina WWE:ssä tai TNA:ssa.

[What]

Jatketaan pari postausta viikossa tahdilla. Kiitoksia Herra Ohi Aiheelle kommenteista.

100. Tomko
99. Maria
98. Claudio Castagnoli
97. Santino Marella
96. Steve Corino
95. R-Truth
94. Hernandez
93. Jeremy Borash
92. Mike Tenay
91. Randy Orton

90. Davey Richards
89. Ezekiel Jackson
88. Chyna
87. Kidman
86. Austin Aries
85. Brian Kendrick
84. Alberto Del Rio
83. Umaga
82. The Hart Dynasty
81. M.V.P.

80 Roderick Strong
79 Zack Ryder
78 Charlie Haas
77 Douglas Williams
76 Roddy Piper
75 Lita
74 Chavo Guerrero
73 Finlay
72 Stephanie McMahon
71 Daniel Bryan

70 Trish Stratus
69 Ultimate Warrior
68 Paul Heyman
67 Samoa Joe
66 Kazarian
65 Bobby Lashley
64 Crimson
63Dean Malenko
62 Shelton Benjamin
61 Mick Foley

Sijat 60-51


60. (43.) Shane McMahon
Hieman pudotusta tullut kahden vuoden takaisesta, mutta kyllähän Shane O'Mac oli vaan loistava. Hän oli viihdyttävä jo Korporaation johtajana menneellä vuosituhannella, mutta kyllähän ne parhaiten mieleen jääneet muistot Shanesta ovat peräisin niistä hulluista bumpeista, joita tämä pomon poika oli valmis ottamaan. Lasin läpi lentäminen ottelussa Anglea vastaan, hallin katosta hyppääminen Big Show'n päälle, Suplex tikkailta alas Shawn Michaelsia vastaan jne... Mutta kuten Foleykaan, ei Shane ole listalla pelkästään bumppiensa takia. Ne yhdistettynä siihen, että Shane oli loistava hahmo ja karismaattinen kaveri ylipäätään. Shane kerkesi myös todistaa, että toimi niin heelinä kuin facenakin. Sekä isänsä rinnalla että isäänsä vastaan. Jokseenkin harmi, että Shane päätti bisneksen kokonaan jättää, sillä aina esiintyessään Shane osasi viihdyttää.


59. (27.) Jack Swagger
Kuva on niiltä ajoilta kun Swagger oli parhaillaan. Juuri debytoineena nuorena lupauksena ECW:ssä, joka lähes samantien nousi mestariksi ja otteli mainion ottelusarjan Christianin kanssa. Swaggerilla on kokoa, näköä, hyvät kehätaidot ja helposti tunnistettava ”All American American” gimmick, joten hänen nousu huipulle oli helppo ennustaa vuonna 2009. Seuraavat kaksi vuotta ovat kuitenkin olleet todella rikkonaista aikaa Jaakolle. Välillä hän on painunut täysin unohduksiin, ja välillä hänelle on annettu WHC-vyö. Omaa uskoani Swaggeriin en ole vieläkään menettänyt, vaikka huonon bookkauksen uhriksi hän on toisinaan joutunut. Äijällä on edelleen kaikki työkalut nousta isoksi tähdeksi, ja ainakin itselleni se on aina mukava hetki kun Jaakon tunnari pamahtaa soimaan. Miehen otteita on yksinkertaisesti hauskaa ja viihdyttävää seurata, ja eikös markituksessa ole juuri siitä kyse?


58. Mickie James
Mickie-fanitustani en ole tainnut liikaa mainostaa. Hän on listalla jopa Trishiä ja Litaa korkeammalla. Syitä on kaksi: pidän Mickietä kehätaidoiltaan aivan tasavertaisena (ellen jopa parempana) ja toiseksi se, että Mickien uraa on tullut seurattua siitä ihka ensimmäisestä WWE-esiintymisestä lähtien. Kyllähän se väkisinkin niin menee, että oman aktiiviseuraamisen aikaisiin tähtiin kehittyy erilainen tunneside kuin menneiden aikojen mestareihin. Feudi Trishin kanssa ja sen kulminaatio WrestleMania 22:ssa on edelleen jotain, mitä haikeasti muistelen. Psyko-Mickie oli mainio hahmo, ja tuona iltana voitti Chicagon smark-yleisön puolelleen. Trishin ja Litan jälkeisessä WWE:ssä Mickie oli naispainin keulakuvia, ja hänen feudinsa myös Beth Phoenixia ja Michelle McCoolia (jota ei tulla tällä listalla näkemään) vastaan olivat muistettavia. Riitaisan WWE-eron jälkeen Mickie sitten siirtyi odotetusti TNA:han, ja hyvä niin. Sillä puolella Mickie on saanut höngittyä alamaissa olleeseen naisten divariin uutta hönkää. Feudit Taraa ja muita vastaan ovat tarjonneet hyviä otteluita, ja ennen kaikkea Mickie saa siellä olla enemmän oma itsensä. Maaseudulta tuleva kantrityttö, eikä mikään tusinaheitukka mastuboivien miesfanien silmäniloksi. ”Hardcore Country” on ainakin minulle yksi nykyisen naispainin kirkkaimpia tähtiä, ja on ollut tänäkin vuonna niin pirteä, että eiköhän hänellä ainakin 2-3 vuodeksi ole vielä paljon annettavaa.


57. Gail Kim
Kävin melkoista henkien taistoa siitä, sijoitanko Gailin vai Mickien listalla parhaaksi naispainijaksi. Päätös kuitenkin kallistui Gailin suuntaan. Miksi? Eihän Gail ole koskaan saanut vastaavanlaista näkyvyyttä kuin Mickie, eikä hän suuren yleisön silmissä ole läheskään yhtä iso nimi. Syy on kuitenkin selvä. Gail Kim oli ensimmäinen TNA:n Knockout-mestari, ja hänen johdollaan naisten paini keräsi ohjelmien suurimmat katsojaluvut koskaan, ja naisille suunniteltiin jopa omaa tv-ohjelmaa! Ennenkuulumatonta. Hyvin suuri syy tähän oli mielestäni Gail Kim, joka oli hyvännäköinen, karismaattinen ja ennen kaikkea valmis tekemään kehässä sellaisia juttuja joita ei oltu totuttu näkemään. Feudi Awesome Kongia vastaan 2007-08 taitteessa oli parhaimpia juttuja mitä naispainissa on nähty minun aktiiviseuraamisen aikana. Minulle Gail Kim tulee luultavasti olemaan se ainoa oikea Knockout-mestari. Hyvin harmillista oli, että naisen lähdettyä takaisin Connecticutiin, ei hänen taitojaan hyödennetty, vaan hän jäi pahasti Kelly Kellyjen, Bellojen ja muiden varjoon. Gail on kuitenkin vielä tarpeeksi nuori ja hyväkuntoinen, että paluu TNA:han tuntuisi vaan loogiselta, ja todella toivon että hänet siellä vielä nähtäisiin.


56. (16.) Ricky Steamboat
Raju pudotus, joka johtuu pitkälti siitä että tänä päivänä katson painia vähän eri silmin kuin kaksi vuotta sitten. Olen kuitenkin yhä edelleen sitä mieltä, että ”The Dragon” on yksi parhaista painijoista, jotka ovat kehään astuneet. Jos viitsii tehdä aikamatkan noin 20 vuotta taaksepäin NWA:n aikoihin, niin saa olla sokea tai todella tyhmä mikäli ei Steamerin taitoja huomaa. Hän liikkui kehässä sulavemmin kuin kukaan muu, oli teräsmiehen fyysisessä kunnossa ja hallitsi myös kehäpsykologian ym. paskan ensiluokkaisesti. Parhaitenhan hänet muistetaan legendaarisesta ottelusarjasta Ric Flairin kanssa, ja nuo ottelut läpi kahlanneena on aivan selvää, että Steamboat oli näistä kahdesta se parempi painija. Flair vaan oli parempi paketti hillittömän karismansa ja huippupromojensa vuoksi. Nuo Flair-ottelut olivat sen verran upeita, että ne väkisinkin tulevat esiin Steamerista puhuttaessa, mutta kyllähän mies uransa aikana osoitti pystyvänsä huippumatseihin myös Lex Lugerin, Rick Ruden, Randy Savagen ja monien muiden kanssa. Aivan oma lukunsa oli sitten lyhyt kehäpaluu keväällä 2009. Silloin 56-vuotias Steamboat lenteli ympäri kehää kuin parikymppinen nuori ja nälkäinen painijalupaus, ja otteli Backlashissa Chris Jerichon kanssa sellaisen ottelun, joka kestää arvostelun millä mittapuulla tahansa. Todella upea painija, jonka otteluiden puoleen käännyn, mikäli iskee nälkä nähdä todella laadukasta painia.


55. Kane
Hidas, vanha ja tylsä punamasiina. Näinhän monet ajattelevat tänä päivänä, itseni mukaan lukien. Mielestäni Kanen olisi pitänyt ripustaa saappaansa naulaan saatuaan viime vuonna kuvion Undertakerin kanssa päätökseen. Se olisi tavallaan sulkenut ympyrän miehen uralla. Kanen muistan attitude eran maskihirviönä ennen kaikkea taisteluistaan veljeänsä vastaan ja hänen rinnallaan. Omasta mielestäni Kane oli mielenkiintoisuutensa huipulla kuukausina maskin poistamisen jälkeen. Käsittääkseni segmentti, jossa Kane ”unmaskattiin” on RAW:n historian suurimmat katsojaluvut koskaan kerännyt hetki. Korjatkaa jos olen väärässä. Mielipuolinen kasvonsa polttanut hirviö oli vaan jotakin, joka jaksoi liimata nenän ruutuun. WrestleMania 20:n jälkeen Kanen kehäotteet sitten alkoivat hidastumaan ja samalla bookkaajien mielenkiinto mieheen tuntui täysin loppuvan, ja hän on pyörinyt siitä lähtien aika epämääräisissä pienemmissä kuvioissa. Milloin joukkueena Big Show'n kanssa ja milloin mitäkin. Mielestäni oli kuitenkin oikeus ja kohtuus antaa Kanelle viime vuonna kiitokseksi pitkästä palveluksesta maailmanmestaruus pidemmäksi aikaa kuin vuorokaudeksi. Sen hän nimittäin ansaitsi, vaikka olikin jo kaukana parhaista päivistään.


54. Drew McIntyre
Suokaa anteeksi, tulen tässä vertailemaan Drew'ta paljon Sheamuksen kanssa, koska heidän uransa ovat samankaltaisia. Kumpikin on kotoisin Euroopasta, ja 2000-luvun alkupuoliskolle he ottelivat toisiaan vastaan jo brittiläisissä promootioissa. Tämän lisäksi kumpikin debytoi isoissa liigoissa käytännössä samanaikaisesti kesällä 2009. Urakehitykset ovat kuitenkin menneet eri suuntiin. Sheamus on 2-kertainen WWE-mestari ja vakionaama pääkuvioissa. McIntyre taas veti hienon IC-mestaruuskauden, jonka jälkeen hänet on pikku hiljaa pudotettu ottelemaan Superstarsiin. Jos minä saisin valita, niin McIntyre olisi näistä kahdesta se kirkkaampi tähti. Kehässä McIntyre on kehittynyt koko WWE-uransa ajan, ja hänellä on tapana tehdä aina jotain pientä ja yllättävää etteivät ottelut näytä toistensa uusinnoilta. McIntyren skottiaksentti kalskahtaa komealta, siinä missä Sheamuksen irkkumongerrus herättää myötähäpeää. Lisäksi McIntyre vaikuttaa tähdeltä kaikin puolin. Pitkä ja isokokoinen mies, jolla on vieläpä aivan huippuhieno entrance. Harmi että Drew on jätetty niin pieneen rooliin viime aikoina, sillä hän on ehdottomasti tämän nuoremman sukupolven suosikkejani. Tällä hetkellä jopa enemmissä määrin kuin muuan Jack Swagger. Täytyy kuitenkin muistaa, että McIntyre on edelleenkin vasta 26-vuotias. Tämä tarkoittaa mahdollisesti 15-20 vuotta painiaikaa, joten mitään kiirettä ei vielä ole. Toivottavasti WWE jossain vaiheessa herää ja antaa Drew'lle mahdollisuuden loistaa. Voisin väittää, että sitä tilaisuutta hän ei tulisi mokaamaan.


53. New Age Outlaws
Avatkaapa tuo linkki, nimittäin se pitkälti vastaa kysymykseen miksi NAO on listalla puolivälin paikkeilla. 'Bad Ass' Billy Gunn ja 'Road Dogg' Jesse James kuvastivat attitude-eraa, ja tuo entrance nostaa aina kylmät väreet pintaan. Se on vaan niin uskomaton tunne, kun 20 000 ihmistä toistaa Road Doggin perässä tuon nälkävuottakin pidemmän alkujuonnon ja räjähtää huutoon. Painitaidoiltaan kumpikaan ei ollut kuin keskitasoa, ja eivätpä Road Dogg tai Billy Gunn yksinään jaksaneet sytyttää. Mutta yhdessä tiiminä heillä oli vaan ”sitä jotain.” New Age Outlaws oli olennainen osa Triple H:n uutta D-Generation X:ää, ja näiltä muutamilta vuosilta 90-2000 luvun taitteesta nämä kultaiset muistot ovat peräisin. Mitään klassikko-otteluita joukkueelta en osaa nimetä oikeastaan yhtään, mutta tunnelmaa niistä aina löytyi ja NAO sai aina hyvälle tuulelle. Ja ellen ole väärin ymmärtänyt, niin showpainin tarkoitus on viihdyttää katsojia, ja tämä tiimi teki sitä.


52. Carlito
Carly Colon, lyhyesti Carlito debytoi WWE:ssä ikimuistoisella tavalla. Ensimmäisenä iltanaan Smackdownissa hän voitti John Cenalta US-mestaruuden tämän kotikaupungissa Bostonissa. Ja vaikkei Cena silloin megatähti ollutkaan, oli hän tuolloin syksyllä 2004 jo selkeästi keskikortin suurimpia nimiä, ja hyvin pian tuon jälkeen hänen nousunsa ultimaaliselle huipulle alkoi. Aloin fanittamaan kuulia karibialaista välittömästi, ja toiveet olivat korkealla. Olipa miehellä myös oma talk show ”Carlito's Cabana” ja hän oli mukana isoissa kuvioissa jatkuvalla syötöllä. Jossain vuoden 2006 paikkeilla oli kuitenkin selvää, että CCC oli jumiutunut keskikorttiin pidemmäksi aikaa, ja samalla mies alkoi näyttää kehässäkin entistä flegmaattisemmalta. Ura oli siis laskusuunnassa ja 2007 lopulla pidettiinkin varmana, että Carlito WWE:n jättää. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan hän muodosti joukkueen veljensä Primon kanssa ja kaikki näytti taas hyvältä. Colonin veljekset olivat todella hyvä tiimi, ja ensimmäiset Unified Tag-mestarit. Lyhytnäköisen bookkauksen seurauksena joukkue hajotettiin (vrt. Hart Dynasty) ja ennen pitkää kumpikin oli painunut unholan alhoon singles-urillaan. En muuten edes tiedä, vieläkö Eddie Colon roikkuu palkkalistoilla. Carlito oli karismaattinen, hyvä puhumaan, hyvä kehässä (jos halusi) Pienestä koostaan huolimatta miehellä oli ainekset nousta tähdeksi, mutta kehnot bookkauspäätökset ja siitä seurannut motivaationlasku osoittautuivat esteiksi. Kaikesta huolimatta lämmöllä muistelen tämän sähkötukan seikkailuja.


51. (19.) The Undertaker
Undertaker näin alhaalla? Mitähän pillereitä se Whatti popsii moni varmaan kysyy. KUNNIOITAN Undertakeria paljon. Todella paljon. Arvostan kaikkia niitä hienoja hetkiä, joissa Undertaker on ollut mukana ja kunnioitan valtavasti hänen merkitystään WWE:lle ja koko lajille ja kunnioitan hänen pitkää uraansa. Kunnioitus ja arvostus eivät kuitenkaan ole synonyymeja fanitukselle. Koskaan en ole suuremmin fanittanut 'Takeria, enemmänkin olen vuosien mittaan oppinut arvostamaan häntä. Eihän kukaan voi kieltää, etteikö Undertaker olisi otellut lukuisia WrestleMania-klassikoita, ja vetänyt huippufeudeja Austinin, Kanen, Edgen, Shawn Michaelsin, Triple H:n Bret Hartin ja monien muiden kanssa. Minua Undertaker ei ole koskaan suuremmin sytyttänyt. En saa miehen entrancesta sellaisia viboja kuin monien muiden, enkä pidä häntä mikin varressa ollenkaan hyvänä. Upeita muistoja hän on jättänyt, mutta monesti Undertakerin segmenteistä on jäänyt huono maku suuhun, eikä hän niin hyvä kehässä ole että pystyisi kenen tahansa kanssa vetämään huippuottelun. Itse asiassa sijoitus olisi varmaan kehnompi, ellei hän olisi vetänyt ”American Bad Ass” aikaansa, jolloin markitus häntä kohtaan oli korkeimmillaan. Pelkällä kunnioituksella ja arvostuksella ei tällä listalla korkeammalle pääse.

Kuten näkyy, niin perustelut tuntuvat pitenevän, joten jatkossa alan julkaista sijoja viiden köntissä. Seuraavan viisikon voisikin pullauttaa kaikkien näkyville tuossa loppuviikosta.

[MR.Off Topic]

Nyt, kun on vähän aikaa aika hektistä tahtia tullut julkaistua näitä listanimiä niin nyt on aika vähitellen rauhoittaa ehkä tahtia. Toisinsanoen seuraava tulee varmaan, joskus ensi viikon alussa tai viikonloppuna. Sain nyt väsättyä tähän matkaan myös tuon listan aiemmista nimeämisistäni.

• 100. Grizzly Redwood
  99. Alex Riley
  98. Suicide
  97. Sin Cara
  96. Drew McIntyre
  95. Paul Burchill
  94. Shima Xion/Zema Ion
  93. Adam Cole
  92. Santino Marella
  91. Eric Young
  
  90. Kofi Kingston
  89. Kenny Dykstra/ Ken Doanne
  88. Wade Barrett
  87. Jimmy Yang Wang
  86. BxB Hulk
  85. Randy Orton
  84. Daizee Haze
  83. The Colony
  82. Jack Evans
  81. Winter/Katie Lea Burchill
  
  80. Abyss
  79. Crimson
  78. Tara
  77. Matt Hardy
  76. Shark Boy
  75. Zack Ryder
  74. Chris Masters
  73. Sara Del Rey
  72. Kyle O'Reilly
  71. Kane

70. Chavo Guerrero

Chavo on listalla aika pitkälti sen vuoksi, että hän sopeutui melkein mihin tahansa rooliin. Chavosta ei voi sanoa, että hän olisi ollut erinomainen koskaan, mutta aina hän oli hyvä. Oli se sitten Los Guerreroksen toisena osapuolena, La Familiassa, katkerana heelinä Mysteriota vastaan, Swaggerin kotkana tai jobbailemassa kääpiölle. Hän on aina toimittanut kehässä ja ollut ihan ok mikissä. Niimpä onki surullista miten WWE käytti häntä loppuajasta, kun miestä oltaisiin hyvin voitu käyttää midcard painijana, joka nostaa nuorempaa talenttia ylöspäin ja saa aina välillä itsekki maistaa jopa kultaa. Mieluusti näkisin miestä taas kehässä uudestaan.



69. Evan Bourne

Evan Bourne aka Matt Sydal on yksi WWE:n parhaista, jos ei paras highflyer tällä hetkellä. Äärettömän nopea, teknisesti osaava ja tietenki omaa omanlaiset spottinsa. Evanin ongelmat ovatkin, että hän on erittäin pienikokoinen ja hän ei omaa kovinkaan paljon karismaa. Joukkuepaini on kuitenki se osa-alue, missä Evan toimii ja onneksi WWE on hänet nyt sinne sijoittanut. Liian lahjakas talentti tuhlattavaksi, vaikka hänestä ei ikinä nousekkaan mitään areenojen täyttäjää.



68. Alberto Del Rio

Del Rio olisi debyyttinsä jälkeen ollut ehkä kymmenisen sijaa ylempänä, sillä mies vaikutti äärettömän lahjakkaalta. Vaikuttaa hän vieläki, mutta selvää on kuitenki se, että hän ei ole niin valmis paketti kuin moni luuli, itseni mukaan lukien. Kehässä taitava ja pystyy vetämään todella kovia otteluita heikompien vastustajienkin kanssa. Hyvän kehäosaajan kanssa vetää uskomattoman hyviä matseja, josta todisteena vaikka TV-ottelut Bryanin kanssa tai CM Punkin. Miehen lookki ja koko on kuin tehty WWE:hen ottaen vielä huomioon, että hän on Meksikolainen. Miehestä on mahdollisuus tehdä firman ykkösheeli moneksi vuodeksi, jos hänet rakennetaan oikein.



67. Kazarian

Kuten What aikaisemmin sanoi, Kaz aina toimittaa. En oikeastaan muista milloin Kaz olisi todella huonoa ottelua otellut. Jopa Abyssia vastaan oteltu ottelu oli varsin hyvä ottaen huomioon vastustajan muut ottelut vähän ajan sisään ja Kaz onnistui ottamaan Joesta myös varsin hyvän ottelun Destination X:ssä. Kazin suurin valtti on se, että hän on hyvä kaikessa, mutta se on myös Kazin suurin puute. Hän ei ole erinomainen missään tai hänellä ei ole mitään sellaista, mikä tekisi hänestä sen isoimman nimen. Oikealla bookkauksella miehestä saisi kuitenki varsin toimivan uppermidcardin ja main eventin välivaiheilla roikkuvan miehen.



66. Amazing Kong

Amazing Kong on jotain erilaista, mitä on totuttu näkemään naispainissa. Se tekee hänestä ehkäpä yhden mielenkiintoisimmista naispainijoista, sillä hän ei ole se massasta napattu malli, jolle on opetettu neckbreaker. Kong on vastakohta kaikille normaaleille naispainijoille ulkoisilta ominaisuuksiltaan. Kaiken lisäksi Kong ei myöskään ole täysin surkea painija vaan hoitaa sen puolen varsin mallikkaasti. Pelottava nainen on tämä Amazing Kong aka Kharma.



65. Gregory Helms

Helms on itselleni aika samanlainen painija kuin Kazarian. Varsin hyvä kaikessa, mutta ei missään erinomainen. Kuitenki Gregoryn ensimmäinen runi Hurricanena on näin jälkikäteen katsottunaki ollut varsin loistavaa viihdettä ja itse pidin hyvin paljon siitä cruisari mestari Helmsistä. Näinki aikanaan paljon potentiaalia silloisessa Helmsissä ja näin jälkikäteen katseltuna voisin sanoa, että olisihan siitä Helmsistä voitu bookata varsin uskottava US-mestari tai IC-mestari. Toinen runi Hurricanena ei ollut Helmsiltä niinkään hyvä vaan itse olisin mieluummin heel Helmsiä katsellut. Tosin olisihan Hurricanenki heel turnista voinut tulla jotain uskomatonta. Yksi näistä hukatuista talenteista kuitenki mielestäni.



64. Chuck Taylor

Chuck Taylor on hauska. h**vetin hauska. Hänen ottelunsa ovat aina viihdyttäviä, vaikka painillinen puoli ei toimisikaan, mutta Chuck aina viihdyttää. Niin ja Taylor itsehän on varsin hyvä painija, mutta hänen parhaat apunsa ovat kuitenki nuo kehän ulkopuolella tapahtuvat tai kehäsisällä täysin käsittömättömän idiootit jutut kuten esimerkiksi slow motion hand grenade. F.I.S.T. on varsin hyvä tiimi, jonka tärkeimpänä jäsenenä näkisin juuriki Chuckin ja hänen loistavuutensa. Miehen kuitenki pitäisi jostain saada vähän lihaksia, mutta toisaalta eipä sillä niin väliä indykehissä.



63. Mickie James

Mickie James on yksi parhaista naispainijoista. TNA:ssa hän on hieman ollut blaaah, mutta WWE:ssä hänen parhaina aikoinaan hän oli varsin viihdyttävä. Niin ja Mickie on myös smoking hot ja sen vuoksi tuo kuvaki. Hyvä painija, ihan ok kai kehän ulkopuollella, v***n seksikäs ja mitäs muuta naispainijalta tarvitaan? Varsin hyvän uranki jo kerennyt tekemään.



62. Rhino

Gore, gore, gore, gore! Siinä yksi syy markata tätä jätkää, sillä omaa bisneksen toiseksi parhaan spearin ikinä. Lisäksi mies on intensiivinen tai ainaki oli ennen varsinki ECW:ssä. Nykyään ei ehkä niin intensiivinen, mutta ehottomasti kehässä yksi parhaista monstereista. Rhinolla on aikalailla kaikki kunnossa, sillä mies omaa lookin, kehätaidot sekä mikissä varsin siedettävä. Loppujen lopuksi miestä ei osattu käyttää mitenkään erityisen hyvin WWE:ssä ja TNA:ssa aika oli jo ajanut miehestä ohi, vaikka en ole tainnut ihan varhaista TNA Rhinoa nähdä. ECW:ssä mies oli kuitenki iso nimi ja hän myös toimi loistavasti roolissaan. Yksi parhaista monstereista ikinä.



61. Magnus

Magnus markitus on vähän semmonen, että en tiedä itsekkään miksi markitan miestä näin paljon. Hyviksi ominaisuuksi voidaan listata, että mieheltä löytyy hyvä look ja mikissä mies on rautaa. Kehässä Magnus on myös kehittynyt kokoajan enemmän ja enemmän ja olenki varsin tyytyväinen siihen, että Magnus voitti tuon Xplosion mestaruuden. Toivottavasti se käytetään jotenki fiksusti ja Magnusia aletaan pushata yhä enemmän ja enemmän, sillä itse näen miehessä mahdollisuuden TNA:lle tehdä taas oma tähti. Miehen uran kohokohtina tietenki täytyy mainita British Invasionin pitkä mestaruuskausi ja siinäpä ne kohokohdat sitten oliki. No oma Magnus markkini heräsi kuitenki noiden Desin ja hänen London Brawling promojen myötä. Ne oli aika kultaa mielestäni.

[What]

Heh Postattiin sitten Off Topicin kanssa listoihin jatkoa melkein samalla sekunnilla. Itse ajattelin kyllä pitää tuon 2 entryä/viikkoa tahdin, enkä alkaa enempää himmailemaan sen kanssa. Valinnoista nyt ei suurempaa kommentoitavaa ole. Ainoa mistä olen eri mieltä on tämä.

TNA:ssa hän on hieman ollut blaaah, mutta WWE:ssä hänen parhaina aikoinaan hän oli varsin viihdyttävä.

Itse näen asian ihan päinvastoin. TNA:ssa Mickie on saanut otella kunnollisia matseja melkein joka viikko, eikä ole ollut vaan täytteenä muiden naisten seassa, vaan ollut jatkuvasti jossain kuviossa mukana. Toista oli WWE:ssä etenkin loppuaikoina. Kehätyöskentelykin on noussut ihan eri tasolle, kun mahdollisuus on annettu.

[MR.Off Topic]

Tuohon, että en ole nähnyt Mickien TNA-uraa niin viihdyttävänä, vaikuttaa aika paljon se, että tällä hetkellä Knockouteissa ei ole oikeen ketään muuta varsin kiinnostavaa. No Winter, mutta sinänsä matseissa mistien sylkeminen sun muu. Jotenki Mickien hahmokaan ei itseeni iske niin paljoa, kun hänen overi tuntuu olevan 10 pykälää isompi kuin muilla naispainijoilla. Täytyy se muuten sanoa, että eniten itseeni on Mickiessä iskenyt juuriki hänen mestaruuskausi WWE:ssä, eikä niinkään nuo loppuajat. Saa nyt nähdä, jos Gail Kim piristäisi Knockout divisioonaa taas välistä, jos hän sinne eksyy. Kongin menettäminen oli minusta iso isku TNA:lle, mutta toisaalta TNA ei osannut bookata naista niihin aikoihin kovinkaan hyvin.

Sinänsä itse varmaan hidastan jonkin verran tahtia, mutta postaan valinnat varmaan vielä ainaki muutaman kerran kymmenen osissa. Varmaan vähän vaihtelee viikosta tuleeko yksi vai kaksi kirjoiteltua.

[What]

Jep jep. Laitetaanpas tämän viikon jälkimmäinen postaus nyt esille. Listaa olen tosiaan kirjoitellut jo sijaan 16 saakka, ja pari postia per viikko tahdilla nyt sen julkaisen. Siirryttäessä nyt listan paremmalle puolelle top 50:een perustelut vähän pitenevät, joten julkaisen viisi sijaa kerralla jäätävien läskipostien välttämiseksi.

100. Tomko
99. Maria
98. Claudio Castagnoli
97. Santino Marella
96. Steve Corino
95. R-Truth
94. Hernandez
93. Jeremy Borash
92. Mike Tenay
91. Randy Orton

90. Davey Richards
89. Ezekiel Jackson
88. Chyna
87. Kidman
86. Austin Aries
85. Brian Kendrick
84. Alberto Del Rio
83. Umaga
82. The Hart Dynasty
81. M.V.P.

80 Roderick Strong
79 Zack Ryder
78 Charlie Haas
77 Douglas Williams
76 Roddy Piper
75 Lita
74 Chavo Guerrero
73 Finlay
72 Stephanie McMahon
71 Daniel Bryan

70 Trish Stratus
69 Ultimate Warrior
68 Paul Heyman
67 Samoa Joe
66 Kazarian
65 Bobby Lashley
64 Crimson
63Dean Malenko
62 Shelton Benjamin
61 Mick Foley

60 Shane McMahon
59 Jack Swagger
58 Mickie James
57 Gail Kim
56 Ricky Steamboat
55 Kane
54 Drew McIntyre
53 New Age Outlaws
52 Carlito
51 The Undertaker

Sijat 50-46


50. (39.) Matt Hardy
Kääntöpaikalla ollaan ja lähdetään kotia kohti. Listan ultimaalisessa keskipisteessä pöjöttää vanhempi Hardyn veljeksistä, joka on viime aikoina ollut wrestlingmaailman kuuma peruna, tosin vääristä syistä. Täytyykin heti alkuun sanoa, että toivottavasti Matt saa elämänsä kuoseihin ja pääsee irti riippuvuudestaan, muuten ennenaikainen hauta kutsuu.

Fanitin Hardya intohimoisesti vuosina 07-08. Monet varmasti muistavat kuinka paasasin tällä foorumilla kovaan ääneen Mattin päämestaruuskauden puolesta. Tuosta lähtien fanitus on kuitenkin ollut tällaista pientä alamäkeä. Yhtenä syynä tähän on, että mies on vuosikaupalla youtube päivityksissään itkenyt ja marissut kohtalostaan ja luvannut milloin mitäkin, mutta aina vaan päätynyt takaisin katuojaan. Jeffiä vastaan vedetyn feudin jälkeen luottamukseni Mattiin alkoi toden teolla rapista. Tämän jälkeen mies vain itki ja lihoi, eikä ansainnutkaan enempää kuin WWE hänelle antoi. Totta puhuen miehen debyytti TNA:ssa oli aika ”meh” hetki. Entisestä suursuosikista oli tullut aika yhdentekevä kaveri. Hardy kuitenkin esitteli valonpilkahduksia, ja lyhyessä ajassa treenasi itsensä parempaan kuntoon kuin vuosiin ja päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Mutta sitten...

Tulen Hardyn muistamaan tietenkin näistä TLC-otteluista ja ylipäätään tiimaamisesta Jeffin kanssa. Sitä ei käy kieltäminen, etteikö Hardy Boyz olisi ollut viime vuosikymmenen parhaimpia joukkueita. Lämpimiä muistoja on myös Hardyn ”Version 1.0” ajoilta. Hienoja matseja mm. Kidmanin ja Reyn kanssa, ja muutenkin Matt sai tuosta gimmickistä paljon irti. Sitten kolmiodraama Edgen ja Litan kanssa oli kiva kuvio, ja feudi MVP:n kanssa aneemisen vuoden 2007 huippuhetkiä. Sen jälkeen nuo huippuhetket ovatkin olleet paljon harvemmassa. Aikanaan nuo em. asiat viihdyttivät kuitenkin valtavan paljon, jonka vuoksi Hardy ei välttämättä koskaan tule tippumaan top 100-listaltani. Toivottavasti äijä nyt saa paskansa kasaan, ja aidosti pääsee addiktiostaan eroon.


49. Jeff Jarrett
' Double J' on vanhoilla päivillään noussut suosikikseni. Olen kyllä jonkin verran Jarrettia nähnyt WWF- ja WCW-ajoilta, mutta ei hän niistä kovin hyvin jäänyt mieleen. Olihan hän ihan ”ok” NWO 2000:n jäsenenä, mutta niillä meriiteillä ei asiaa listalle olisi. Miehen ura TNA:ssa ja tarkemmin ottaen ihan viime vuosilta on nostanut hänet listalle.

Ensinnäkin kunnioitan Jeffiä siitä, että hän on TNA:n perustaja. Hänen mielestä painimaailma tarvitsi vaihtoehdon liian suuren jalansijan saaneen WWE:n rinnalle, ja ryhtyi tuumasta toimeen laittaen omat rahansa projektiin kiinni. Nyt 10 vuotta myöhemmin voi sanoa, että riskiveto kannatti. TNA ei ole noussut uhkaamaan WWE:tä, mutta tarjoaa sentään vaihtoehdon. Alunperin tämä oli Jeffin ja hänen isänsä idea, eikä sitä voi koskaan ottaa häneltä pois. Bookkaajana Jarrett oli kehno, mutta sitä henkilökohtaista uhrausta jonka hän on firman eteen tehnyt, ei voi poissulkea. Kiitos Jeff.

Pelkkä TNA:n perustaminen ei kuitenkaan riitä markitukseen. Se, että Jarrett on oikeasti tasaisen hyvä kaikessa alkaakin riittää. Mikrofonin kanssa hän on hyvä, kehässä hyvä, toimii niin facena kuin heelinäkin. JJ:n feudit AJ:ta, Anglea ja jopa Hogania vastaan ovat olleet viihdyttäviä ja tarjonneet hyviä otteluita. Erityismaininta täytyy antaa niille parille kuukaudelle kun Jeff väitti olevansa voittamaton MMA-mestari, vaikka moista taustaa hänellä ei tietenkään ole. Tämä poiki monia viihdyttäviä segmenttejä, ja eritoten on jäänyt mieleen erään Crimsonin debyytti juurikin ”Double J, Double M A” haasteessa. Toisen miehen vaimon liehittelyt eivät nyt tässä paina kovin paljoa. Parhaimmillaan Jarrett on todella viihdyttävä, ja kuten sanottua on hän kaikilla osa-alueilla tasaisen hyvä.


48. The Dudley Boyz / Team 3D
Lyhyen hetken ajan suunnittelin heittäväni Brother/Bully Rayn yksilönä listalle, mutta sitten tajusin etteivät muutama hyvä promo ja loistomatsi AJ Stylesia vastaan ihan riitä. Sen sijaan joukkueena Devonin kanssa niitä meriittejä riittää ihan eri tavalla.

Kuten olen avoimesti myöntänyt, tietouteni ECW:stä ovat hyvin heikkoa tasoa. Joten sen aikaisilla saavutuksilla ei tässä ole painoarvoa. Rayn ja Devonin vuodet WWE:ssä ja TNA:ssa nostivat heidät listalle. TLC-matsit olivat unohtumattomia, ja koko 2000-luvun alkupuoliskon ajan Dudley Boyz oli joukkuepainin kantavia voimia suurimmassa ja kauneimmassa promootiossa. TNA:n puolella sitten alkoi pikku hiljaa vaikuttamaan siltä, että ikä alkaa painaa ja kiloja vaan kertyä, mutta olihan Team 3D mukana mielenkiintoisissa kuvioissa. Feudit LAX:in, yhdistyneiden Steiner Brothersien, koko X-divisioonan, Beer Moneyn ja MCMG:n kanssa olivat kaikki hyvää tasoa.

Dudleyt osasivat viihdyttävän roskapainin salat. Vaikka kumpikaan ei jumalainen painitaituri ole, ymmärsivät he miten viihdyttävä ottelu luodaan. Kaksikon useat hardcore-sodat eivät ole unohtuneet, ja aivan oma lukunsa ovat Brother Rayn mikkitaidot. Niiden ansiosta heidän viehätyksensä ei jäänyt pelkästään viihdyttävien hc-otteluiden varaan. Se on muuten positiivista, että kumpikin on saanut treenattua itsensä hyvään kuntoon, ja Ray on elämänsä iskussa. Se on aivan varmaa, että ennen kuin he saappaat lopullisesti naulaan iskevät, tulevat Ray ja Devon yhdistämään voimansa ainakin yhden viimeisen matsin ajaksi.


47. (49.) ”British Bulldog” Davey Boy Smith
Bulldogin sijoitus ei ole heittänyt juurikaan kahdessa vuodessa, joten kaitpa voi sanoa että hän on yksi ikisuosikeistani. Miehen otteluita Dynamite Kidin rinnalla ”British Bulldogs” tiiminä en ole nähnyt kovinkaan montaa, joten siihen tämä valinta ei perustu. Toki ne näkemäni ovat olleet hyviä, mutta eivät yksistään riitä.

Minulle Davey Boy on näitä attitude eraa edeltävien vuosien suuria tähtiä. 90-luvun puolivälin molemmin puolin Bulldog oli kuuminta shittiä. SummerSlam 1992 Wembley Stadiumilla ja ottelu Bret Hartia vastaan on se kirkkain tähtihetki, jota en koskaan unohda. Daveyn hienous ei kuitenkaan rajoittunut tuohon yhteen taianomaiseen iltaan. Bretin, Owenin, Shawnin, Mr. Perfectin kanssa Smith esitti illasta toiseen huipputason matseja, ja onkin yksi parhaista painijoista, jotka jäivät urallaan ilman sitä kirkkainta palkintoa.

Simppelisti sanottuna Davey Boy iski minuun täysiä ensi näkemältä. Mies oli isokokoinen, mutta silti tarpeeksi nopea ja ketterä. Voimaa löytyi, ja miehen ”Delayd Vertical” on tänäkin päivänä yksi komeimmista ja eniten markittamistani painiliikkeistä. Useat huippumatsit, tiimi Owen Hartin kanssa ja ylipäätään ajat uudessa Hart Foundationissa olivat viihdyttäviä. Harmi vaan, että mies popsi pillereitä kuin leipää ja lähti liian aikaisin. Jotenkin tätä fanitusta on hankala sanoiksi pukea, mutta minuun Davey Boy iski ja kovaa.


46. (33.) ”Mr. Perfect” Curt Hennig
Lisää saman aikakauden suuruuksia. 90-luvulla ”Mr. Perfect” oli helposti taidokkaimpia painijoita, kehässä Davey Boytakin hitusen parempi. Hennig toimi myös kehän ulkopuolella. Välillä häntä käytettiin kommentaattorina, jossa hän ei myöskään huono ollut, ja kerkesipä hän olla WWF:iin loikanneen Ric Flairin managerikin.

Mutta kyllähän ne kehäsuoritukset Hennigin listalle nostavat. Bret Hartin nimi on pakko nostaa esiin, sillä hänen kanssaan ”Herra Täydellisyys” otteli täydellisyyttä hipovia matseja kerta toisensa jälkeen. (SummerSlam 1991, King Of The Ring 1993, Souled Out 1998 näin esimerkiksi) Yksi asia, joka ehdottomasti täytyy mainita on miehen myyminen. Mr. Perfect möi yli, mutta teki sen aina tyylikkäästi. Tyylikäs myyminen on taitolaji, sellaisen oikealla tavalla hauskan ja naurettavan ylimyymisen raja on hyvin häilyvä, ja Hennig osasi pysyä sen hyvällä puolella. Tässä taiteenlajissa Hennig jätti taakseen Scott Hallin, Shawn Michaelsin, Ric Flairin ja muut, joita on kyseisestä taidosta paljon kehuttu.

90-luvun lopulla Hennig sitten loikkasi WCW:hen, ja oli tiiviisti mukana NWO-kuvioissa, jotka pitivät hänet pinnalla käytännössä uran loppuun asti. Vuonna 2002 sitten hän yllättäen palasi vielä kerran WWE:hen, ja sai yleisöltä niin lämpimän vastaanoton että Vince päätti hänet vielä kerran palkata. Tämä kuitenkin loppui lyhyeen Hennigin ajauduttua riitoihin Brock Lesnarin kanssa ja vuoden 2003 helmikuussa miehen päivät sitten lopullisesti päättyivät. Hieman hankalaa näiden menneiden vuosien tähtien sijoittaminen listalle on, koska onhan se aivan eri asia seurata ”livenä” painijoiden kasvavan, kuin fiilistellä 20 vuotta vanhoja matseja jälkikäteen. Sen verran kovasti Hennig kuitenkin on aina viihdyttänyt, että markituslistan paremmalle puolelle kuuluu.

Tosiaan noiden Mr. Perfectien ja British Bulldogien sijoittaminen ei helpoimmasta päästä ole, kun onhan se ihan eri asia fiilistellä asioita jälkikäteen kuin seurata viikosta-viikkoon "livenä." Tuollaiseen ratkaisuun noiden herrojen kohdalla kuitenkin päädyin, ja sen takana seison.

[The Rocker]

47. (49.) ”British Bulldog” Davey Boy Smith
Bulldogin sijoitus ei ole heittänyt juurikaan kahdessa vuodessa, joten kaitpa voi sanoa että hän on yksi ikisuosikeistani. Miehen otteluita Dynamite Kidin rinnalla ”British Bulldogs” tiiminä en ole nähnyt kovinkaan montaa, joten siihen tämä valinta ei perustu. Toki ne näkemäni ovat olleet hyviä, mutta eivät yksistään riitä.

Minulle Davey Boy on näitä attitude eraa edeltävien vuosien suuria tähtiä. 90-luvun puolivälin molemmin puolin Bulldog oli kuuminta shittiä. SummerSlam 1992 Wembley Stadiumilla ja ottelu Bret Hartia vastaan on se kirkkain tähtihetki, jota en koskaan unohda. Daveyn hienous ei kuitenkaan rajoittunut tuohon yhteen taianomaiseen iltaan. Bretin, Owenin, Shawnin, Mr. Perfectin kanssa Smith esitti illasta toiseen huipputason matseja, ja onkin yksi parhaista painijoista, jotka jäivät urallaan ilman sitä kirkkainta palkintoa.

Simppelisti sanottuna Davey Boy iski minuun täysiä ensi näkemältä. Mies oli isokokoinen, mutta silti tarpeeksi nopea ja ketterä. Voimaa löytyi, ja miehen ”Delayd Vertical” on tänäkin päivänä yksi komeimmista ja eniten markittamistani painiliikkeistä. Useat huippumatsit, tiimi Owen Hartin kanssa ja ylipäätään ajat uudessa Hart Foundationissa olivat viihdyttäviä. Harmi vaan, että mies popsi pillereitä kuin leipää ja lähti liian aikaisin. Jotenkin tätä fanitusta on hankala sanoiksi pukea, mutta minuun Davey Boy iski ja kovaa.

Davey Boy on tosiaan yksi näistä painijoista jotka oli helppo kantaa hyvään matsiin ja jotka pystyivät myös samantasoisten painijoiden kanssa hyviin otteisiin. Siltikin kun mainitset että herra veti Owenin, Bretin, Shawnin ja Hennigin kanssa illasta toiseen huippumatseja kannattaa muistaa että siinä on 4 painijaa jotka voi ilman kummempaa vastustusta heittää 90-luvun top 20 painijoihin (Bretin ja Shawnin top 5). Kaikki tunnettuja huikeista taidoistaan ja psykologisen puolen mestarinomaisesta hallinnasta.

[What]

Laitetaanpas tämän viikon ensimmäinen osa esille. Mitään pikkunokkelaa heittoa ei ole tule tähän alkuun mieleen, joten suoraan asiaan.

Sijat 45-41


45. (46.) The Big Show
Nyt tässä alkaa itsekin huomaamaan, että jotkut nimet ne vaan pysyvät samoilla sijoilla vuodesta toiseen. Noh, älkää huoliko, kyllä sieltä ihan kärjestäkin uusia nimiä löytyy.

Big Show on jättiläinen. Kuinka moni hänen kokoisensa ihminen pystyisi tekemään niitä asioita, joita Show on painikehässä tehnyt? Uskokaa tai älkää, Show'n historiasta löytyy myös hyviä painiotteluita. WCW-aikoinaan Show tai ”The Giant” oli vielä vihreä, mutta varsin solakassa kunnossa ja pystyi kehässä tekemään enemmän kuin nykypäivänä. Mutta vasta miehen siirryttyä WWE:hen, alkoi hänen karismansa todella näkyä. Se onkin pääsyy, miksi Show listalla on.

Pelkän kokonsa ja auransa vuoksi Big Show on sellainen kaveri, joka pystytään nostamaan isompiin kuvioihin milloin vain ilman suurempia syitä. Tätä hienompi asia on kuitenkin se, että Show ei ole mikään mul**u, joka haluaa varjella omaa asemaansa vaan on hyvinkin halukas nostamaan uusia nimiä pinnalle. Hienoja muistoja Show'n uran varrelta ovat hänen nopea nousunsa kaikkien aikojen nuorimmaksi WCW-mestariksi, vuodet 2002-03 Smackdownin pelottavana heelmonsterina, ja joukkueet niin Kanen kuin Chris Jerichonkin kanssa. Mutta tosiaan se perimmäinen syy Show'n mukana oloon on hänen karismansa ja hauskuutensa. Big Show on muutakin kuin jättiläismäinen mies. Hän osaa viihdyttää mikin varressa, ja toimii monella tasolla, myös koomisissa segmenteissä ja kuvioissa. Hienon uran on mies tehnyt, ja vaikka se alkaa ehtoopuolella ollakin, en minä ihan vielä Showsteria eläkkeelle päästäisi.


44. (21.) William Regal
Regal on yksi niistä painijoista, jonka kehumiseen en kyllästy koskaan. Hän toimi niin monella tasolla. Pystyi vetämään hyviä matseja, olemaan komissaari, toimitusjohtaja tai manageri. Ja nyt ilmeisesti toimii NXT:ssä kommentaattorina. Eikä sovi unohtaa, että Regal on myös kouluttanut monia painijoita, kuten muuan Bryan Danielsonin.

William oli aivan loistava heel. Hän osasi ärsyttää, mutta teki sen viihdyttävällä tavalla. Pahiksena hänet tulen muistamaan, mutta kyllä hän facehommatkin osasi, vaikka ei parhaillaan ollut. Muistan hänet WWE:n keskikortista hienoista matseista Chris Benoit'n, Rob Van Damin, Chris Jerichon ja muiden kanssa, ja olihan mies melkoisessa iskussa vielä vuonna 2009 feudatessaan Christianin kanssa ECW-brändissä. Näin jälkikäteen muisteltuna myös liittouma King Bookerin ja Finlayn kanssa oli ihan hauskaa aikaa, vaikka silloin en sitä silloin osannutkaan arvostaa. Ne lämpimimmät Regal-muistot kuitenkin sijoittuvat vuoteen 2008, jolloin hän voitti King Of The Ringin ja samalla toimi RAW:n toimitusjohtajana. Näytti vahvasti siltä, että hän oli lopulta saamassa ison pushin kiitoksena pitkästä palveluksesta. Tämä sitten kaatui omiin hölmöilyihin, kun William jäi kiinni luvattomista aineista, ja sen jälkeen rooli oli varsin pieni lukuunottamatta tuota ECW:n puolella nähtyä Christian-kuviota.

Este Regalin nousulle huippunimeksi (ainakin omasta mielestäni) oli, että mies oli niin old school. Hänen tyylinsä kehässä huokui sellaista 80-luvun NWA:ta. Regal ei koskaan mässäillyt millään huikaisevilla liikkeillä. Hänen painityylinsä oli ”ruma mutta tehokas.” Tällainen hitaampi tarinankerrontaan keskittyvä kehätyyli ei enää 2000-luvulla vedonnut TLC-tyylisiin otteluihin tottuneisiin faneihin. Vannoutuneisiin painifaneihin kyllä, mutta suureen yleisöön ei. Regal oli hieno painija kaikin puolin. Ilmeissä ja elehdinnässä hän oli aivan huippuluokkaa. Ja en tiedä miksi käytän mennyttä aikamuotoa, eihän hän vielä ole lopettanut.


43. Chris Hero
Yllättikö, että indynimi on näinkin korkealla? Tosiaan Heron edesottamuksia on tullut seurattua huomattavan paljon vähemmän kuin Regalin tai Big Show'n vastaavia, mutta niissä hän on tehnyt sitäkin suuremman vaikutuksen.

Indyliigat ovat pullollaan miehiä, jotka osaavat tehdä vaikka minkämoista kierreloikkaa, mutta hienous jääkin sitten siihen. Hero suorastaan huokuu supertähteyttä myös kehän ulkopuolella. Hän näyttää tähdeltä ja pursuaa karismaa. Tykkään valtavan paljon hänen kehätyylistään ja 'That Young Knockout Kid' lisänimi sopii miehelle kuin nenä päähän. Kehätaidoissa hänellä ei ole myöskään häpeämistä, puhdasta A-luokkaa ne ovat. Nyt ilmeisesti WWE aikoo Claudion lisäksi myös Heron signata, ja siitä tulee kuulkas hieno hetki kun tämä kaksikko debytoi. Jos pitäisi laittaa rahaa likoon jommankumman tähteyden puolesta, niin kyllä se Hero olisi. Kyllä tässä alkaa olla korkea aikakin, että Hero isoihin liigoihin otetaan, onhan hän jo kymmenen vuoden indyveteraani ja legenda. Hero on muuten listan toiseksi korkeimmalle rankattu indynimi


42. Booker T
Bookeria olen vuosien mittaan vain haukkunut ja solvannut, mutta vihan ja rakkauden raja on häilyvä. Alunperin viha Bookmania kohtaan juonsi tähän liian pitkälle ajalle venytettyyn ja puuduttavaan King Booker-gimmickiin. Lisätulta Booker-antipatioille antoi miehen TNA-ura, jossa mies oli kaukana parhaista päivistään, eikä onnistunut nostamaan oikeastaan ketään pinnalle jobbaamalla heille.

Aikani itkettyäni Bookerin huonoutta joku fiksu foorumilainen kehotti minua tutustumaan miehen WCW-uraan. Senhän minä myös tein, ja nopeasti selvisi miksi Bookeria arvostetaan. Huomasin että mies oli kehässä aikanaan varsin monipuolinen ja harrasti myös komeita high risk-liikkeitä. Pitkien koipiensa kanssa Bookerilla oli ihan omanlainen tyylinsä. WCW:n lähtiessä alamäkeen oli Booker T yksi niistä tyypeistä joihin pystyi kuitenkin luottamaan, joka show'ssa hän veti perusviihdyttäviä otteluita. Miehen nousu lopulta main eventiin oli täysin ansaittu ja yhdessä Scott Steinerin kanssa he toivat maailmanmestaruudelle hieman sitä arvostusta takaisin kaikkien David Arquette-sekoilujen ja viikottaisten vyönvaihdosten jälkeen.

Kyllähän Bookerilla myös WWE:n puolella hetkensä oli. Feudi The Rockia vastaan Shane McMahon rinnallaan oli hauskaa seurattavaa, puhumattakaan siitä kuuluisasta tappelusta Stone Coldin kanssa. Tiimi Goldustin kanssa oli hauska, ja vielä senkin jälkeen hänellä oli yksittäisiä huippuhetkiä kuten hieno face turn JBL:n kustannuksella loppuvuodesta 2004. Suuri painoarvo on myös sillä, että Booker osasi olla hauska. Hän veti ilmeilynsä ja eleilynsä niin törkeästi yli, että siitä tuli hauskaa. Nykyisessä roolissaan selostajana en hänestä pidä. Toistaa liiaksi samoja sanontoja eikä raspiääni sovi hommaan. Mutta kaikenlaisissa segmenteissä hän kyllä toimii erittäin hyvin.


41. (50.) Jim Ross
Selostajan sijoittaminen näin korkealle saattaa tuntua kummaliselta. Eihän kukaan painia selostajan takia katso. JR ei kuitenkaan ole mikä tahansa selostaja. Hän on kuin Antero Mertaranta. Jokainen varmasti tajuaa tämän vertauksen.

JR on täydellinen ammattilainen. Hän osaa kertoilla painijoiden menneisyydestä kohdusta nykypäivään ja pystyy analyyttisesti vertailemaan tiettyä painijaa menneiden aikojen suuruuksiin. Hän ei toistele liikaa samoja sanontoja, joka on monien sudenkuoppa, eikä kangistu samoihin kaavoihin vaan koittaa aina löytää jotain uutta sanottavaa. Sitten kun tulee paikka eläytyä ja huutaa, on JR aivan omaa luokkaansa. Ilman JR:n ääniraitaa monet upeat hetket olisivat taatusti tuntuneet valjummilta. Miehen ollessa poissa vasta tajuaa kuinka tärkeä palanen loistava selostus on showpainissa.

JR:ia on koitettu korvata ties kuinka monta kertaa, milloin Joey Stylesilla, milloin The Coachilla, milloin Michael Colella. Aina vaan JR on kuitenkin tuotu takaisin, vaikka hän ei kuuliaisesti tottele kaikkea mitä Vince hänen korvanappiinsa karjuu. Kyllähän se kertoo jotain. Mikäli miehen terveys vaan kestää on hänellä vielä vuosia jäljellä kuulokkeet korvillaan. Hartaasti toivon, että hänet otetaan mukaan WWE:n selostustiimiin myös PPV:hin ennen WrestleManiaa. Siellä otellaan painihistorian suurin ottelu, ja silloin painihistorian parhaimman selostajan pitää olla sitä selostamassa. Minulle Jim Ross on – ja tulee aina olemaan - ”The Voice of the WWE.”


Siinäpä se. Odotan ämpärillistä paskaa niskaani sijasta 42. kaiken sen jälkeen mitä olen miehestä sanonut menneiden vuosien aikana. Just bring it!

[Stefa]

Mukavaa, että ainakin what ja Off-topikki on jaksanut tehdä näitä listoja. Ovat meinaan erittäin kiinnostavaa luettavaa aina kaikenlaiset listat. Itse harkitsin lähtisinkö mukaan, mutta tulin siihen tulokseen ettei minun tietokannallani oikeastaan pysty juuri mitään isoja listoja tekemään. Mun paininseuraus on nyt tänä vuonna ollut kaikkein aktiivisinta sitten 2003-2005 vuosien ja pääpainona ollut juurikin WWE ja TNA siinä ohella (mutta sitäkin alkanut aktiivisemmin seuraamaan vasta tänä vuonna). Ehkäpä jonain päivänä saan oman listan alle.

Harmillistahan se toki on että näin vähäinen määrä lähti mukaan listojentekoon, kun rupee miettimään aikaisempia vuosia. Pääpainona mieleen ovat jääneet Wankien ja Supan listat muiden listoja yhtään sen enempää väheksymättä.

Näin pienenä hassuna juttuna pitää mainita, että olisi kyllä muutamia käyttäjiä kenen mielipiteitä haluaisin lukea mielelläni jotka eivät tähän osallistuneet. Mainittakoon nyt ainakin iki-ihana enska ja rakas modemme Riveni, joiden analyysit ovat aina olleet kiinnostavia jo pelkästään parin painijan kohdalla. Toivon että pääsisin näkemään teiltäkin joskus jotain, mikäli vain raaskitte! (Yhä edelleen en väheksy ketään muuta käyttäjää)

[The Rocker]

Jim Rossin ja Antero Mertarannan suurin ero on siinä että Ross myös selvästi tietää mistä puhuu. Tunnelman luojana vailla vertaa, pystyy nimeämään liikkeitä nimeltä paremmin kuin kukaan muu WWE:ssä (Stylesia lukuunottamatta), psytyy suorittamaan analyysia siitä mitä kehässä tapahtuu. Jos Jim Ross on selostamassa sinun ei tarvitse katsoa ottelua tietääkseen mitä tapahtuu. Se että kuulet selostuksen riittää.

[Ihmine]

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että vaikka Rossista pidänkin, ovat liikkeiden nimet ihan lähes yhtä usein hukassa kuin muillakin selostajilla. Matt Strikerille taitaa mennä palkinto tuosta.

[Kenitys]

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että vaikka Rossista pidänkin, ovat liikkeiden nimet ihan lähes yhtä usein hukassa kuin muillakin selostajilla. Matt Strikerille taitaa mennä palkinto tuosta.

Joo, tuli aika puskista tuo Rossin liikkeiden nimien osaamisen kehuminen, kun vielä pari vuotta sitten JR:n "Modified Slamit" jne. olivat yleinen huumorinkohde. En tiedä, onko JR nyt viimeisellä runillaan muuttunut tässä täysin, vai eikö parempaa vertailupohjaa vain ole. Ei sillä, etteikö JR olisi muuten ehdottomasti mahtava selostaja.

[The Rocker]

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että vaikka Rossista pidänkin, ovat liikkeiden nimet ihan lähes yhtä usein hukassa kuin muillakin selostajilla. Matt Strikerille taitaa mennä palkinto tuosta.

Joo, tuli aika puskista tuo Rossin liikkeiden nimien osaamisen kehuminen, kun vielä pari vuotta sitten JR:n "Modified Slamit" jne. olivat yleinen huumorinkohde. En tiedä, onko JR nyt viimeisellä runillaan muuttunut tässä täysin, vai eikö parempaa vertailupohjaa vain ole. Ei sillä, etteikö JR olisi muuten ehdottomasti mahtava selostaja.

Parempaa vertailupohjaa ei ehkä ole. Ja muistini on heikohko. Kun on tottunut siihen että niitä liikkeitä ei oikeasti nimetä (ellei kyseessä ole joku nimikkoliike ja siltikin Cole saa powerslamista body slamin) niin sitten kun joku mainitsee niitä liikkeitä nimeltä niin onhan se hienoa. Ja koska Striker muka on viimeksi selostanut?

[MR.Off Topic]

Rehellisyyden nimessä on sanottava, että vaikka Rossista pidänkin, ovat liikkeiden nimet ihan lähes yhtä usein hukassa kuin muillakin selostajilla. Matt Strikerille taitaa mennä palkinto tuosta.

Joo, tuli aika puskista tuo Rossin liikkeiden nimien osaamisen kehuminen, kun vielä pari vuotta sitten JR:n "Modified Slamit" jne. olivat yleinen huumorinkohde. En tiedä, onko JR nyt viimeisellä runillaan muuttunut tässä täysin, vai eikö parempaa vertailupohjaa vain ole. Ei sillä, etteikö JR olisi muuten ehdottomasti mahtava selostaja.

Parempaa vertailupohjaa ei ehkä ole. Ja muistini on heikohko. Kun on tottunut siihen että niitä liikkeitä ei oikeasti nimetä (ellei kyseessä ole joku nimikkoliike ja siltikin Cole saa powerslamista body slamin) niin sitten kun joku mainitsee niitä liikkeitä nimeltä niin onhan se hienoa. Ja koska Striker muka on viimeksi selostanut?

Niin no sanotaan nyt Rossin tietämyksestä sen verran, että heittipä Swaggerin liikkeelle ihan oikean nimen viime RAW:ssa. Yleisestihän sitä vissiin kutsutaan WWE:ssä gutwrench powerbombiksi, mikä on kyllä oikein. Jim Ross taisi sanoa sitä Gutwrench to Doctor Bomb, joka ainaki minun mielestä on vielä hiukan parempi tapa sanoa se. Parhaana tietämykseltään voisin kuitenki nimetä joko Mike Tenayn tai Joey Stylesin. Stylesin en muista sanoneen mitään muuta liikettä koskaan väärin kuin jonku Chris Jerichon impro lukotuksen. Sitäki Styles sitten kutsui muistaakseni "Mr. Saltyman" nimellä. Ei yhtään paskempi nimi.

Niin ja omani jatkuu tässä parin päivän sisällä. Pidemmät perustelut jokaisen painijan kohdalla niin kestääki vähän enemmän. En siis ole kirjoittanut perusteluita valmiiksi niin kuin What vaan kirjoittelen niitä tässä julkaisurytmin kanssa samaa tahtia.